Purotalkkarit-raportti

Transkriptio

1 Purotalkkarit-raportti Antti Kinnunen Aleksi Rautio Vantaan kaupunki Kesä 2016

2 1. Roskien keruu Kesän aikana roskia löytyi purosta melko paljon. Tavallisimpia roskia olivat muovipussit, lasipullot, tölkit, jätepuu ja metalliroska. Ongelmallisimpia jätteitä olivat injektioneulat, akut ja sekä muut auton osat. Osa puroista nostetuista esineistä vaikuttivat olevan peräisin jopa 1950-luvulta. Roskat heikentävät purovesien laatua ja rumentavat puroluontoa. Pahimmissa tapauksissa roskista muodostui vaellusesteitä. Uomasta kerätyt roskat kuljetettiin Koisotie 7:ään, jossa ne lajiteltiin jätelavoille. Kuva 1. Nietospuiston alueelta kerättyä roskaa. Roskaisimmat alueet sijaitsivat kävelyteiden tai siirtolapuutarhojen välittömässä läheisyydessä. Myös puroihin muodostuneet rydöt keräsivät virran mukanaan tuomaa roskaa. Siivoustyö keskittyi eniten Kylmäojalle, joka oli työskentelyn painopiste kesällä. Kylmäoja oli myös paljon roskaisempi verrattuna muihin Vantaan kaupunkipuroihin. Etenkin Kylmäojan Koivukylänväylän yläpuolinen osuus (Nietospuisto), jossa läntinen haara kohtaa pohjoisen haaran, on poikkeuksellisen roskainen. Purouomasta löytyi ja löytyy vieläkin suuria määriä lasiroskaa, kattotiiliä, metallilevyjä sekä muuta roskaa. Alue vaikuttaa roskien tyypin ja määrän perusteella vanhalta avokaatopaikalta. Uomasta avattiin roskien muodostamia rytöjä ja kerättiin suurimmat esineet pois. Puron penkkoihin on hautautunut paljon roskaa, joiden kerääminen voi aiheuttaa maa-aineksen erodoitumista purouomaan, minkä vuoksi roskien keräämisestä saattaa olla paikoin enemmän haittaa kuin hyötyä. Jyrkät puron penkat ovat myös jättipalsamin takia jo muutenkin eroosioalttiita. Kyseinen alue vaatisi lisää toimenpiteitä sekä mahdollisesti pimaselvityksen.

3 Kuva 2. Kylmäojalla Koivukylänväylän pohjoispuolella purouoman penkkoihin on hautautunut paljon metallia, lasia ja kattotiiliä.

4 2. Ryto jen purku Rytöjä muodostuu puroihin pääasiassa uomaan tavalla tai toisella päätyneestä puuaineksesta, karikkeesta sekä muusta humuksesta tai debriksestä. Rydöt sinänsä kuuluvat puroluontoon ja monipuolistavat sitä muun muassa tarjoamalla hyönteisille elinympäristön ja ravintoa sekä kaloille suojapaikkoja, mutta ne voivat muodostua myös ongelmaksi vaellusesteenä tai roskien kertymisen vuoksi. Tällöin rydön purku ja aineksen uudelleensijoittelu uomaan mahdollisuuksien mukaan on paikallaan. Käytännössä rytöjen purku suoritettiin moottorisahalla ja käsin. Ensin selvitettiin silmämääräisesti, mitkä puut muodostivat rydön tukirangan ja sahattiin nämä pienemmiksi, käsin siirrettäviksi kappaleiksi. Tämän jälkeen alkoi varsinainen hartiavoimin tehtävä työ, kun puuainesta liikuteltiin uomassa ja sieltä pois. Samalla kerättiin rytöön mahdollisesti kertyneet roskat pois. Puuaines pyrittiin mahdollisuuksien mukaan maisemoimaan takaisin purouomaan paikkoihin, joissa se ei muodostaisi uutta tukosta. Näin puuta pystyi edelleen hyödyntämään purossa esimerkiksi laho- sekä liekopuuna tai rantapenkkojen eroosiosuojauksessa. Lopuksi ylijäämäinen aines sekä roskat kuljetettiin Koisotie 7:n jätelavoille tai kaupungin jäteasemalle Apilapuistoon jatkokäsiteltäväksi. Kuva 3. Rytöjen purkuun käytettiin tarvittaessa moottorisahaa. Kesän alussa tehdyillä kartoituskäynneillä eniten rytöjä löytyi Rekolanojalta, Kylmäojalta sekä Pakkalanpurolta. Näistä Pakkalanpuron rydöt olivat lähinnä puhtaasta luonnonpuusta

5 muodostuneita, kun taas Kylmäojalla sekä Rekolanojalla seassa oli huomattavasti enemmän roskia sekä jätelautaa. Näistä kohteista Kylmäojaa pidettiin kiireisimpänä sen hyvän taimenen poikastuotantopotentiaalin vuoksi ja toimenpiteet keskitettiinkin aluksi sille. Suurin osa rydöistä sijaitsi Simonkylän lehtolaakson alueelta, jossa tiheä puronvarsilehto sekä läheiset kaupungin vuokraviljelyssä olevat puutarhapalstat edesauttoivat niiden muodostumista. Puutarhajätteen määrä uomassa olikin paikoin huomattava. Rekolanojalla rytöjä oli muodostunut eritoten Talvikkitien ja junaradan väliselle osuudelle ammattioppilaitoksen taakse. Täällä ne koostuivat pääosin puuaineksesta sekä sekalaisesta ihmisperäisestä jätteestä.

6 3. Jä ttipälsämin torjuntä Jättipalsamin torjuntaa jatkettiin samoin menetelmin kuin edellisenäkin kesänä (ks. Jättipalsamin torjunta kylmäojan valuma-alueella, Kinnunen 2015) ja samalla tarkasteltiin eri torjuntamenetelmien tehoa viimevuotisilla toimintapaikoilla. Alkukesästä tehdyt ruiskutukset eivät vaikuttaneet toimineen erityisen hyvin, sillä niillä ei ollut ollut mitään vaikutusta myöhemmin itäneisiin taimiin. Kitkeminen oli toiminut pääsääntöisesti hyvin, mutta on menetelmänä suhteellisen työläs sekä tarkkuutta vaativa. Niittämisen tulokset olivat jääneet melko heikoiksi, ilmeisesti koska työtä ei toistettu tarpeeksi monta kertaa kasvukauden aikana. Yksittäisistä menetelmistä yllättävänkin hyvin oli toiminut kukintojen leikkaus, jonka jäljiltä löytyi muutamia palsamista täysin tyhjiä alueita paikoilla, joilla sitä oli edellisenä kesänä kasvanut runsaasti (ks. Kinnunen 2015 s. 8). Kuva 4. Jättipalsami on voimakas kilpailija, joka valtaa puronvarresta tilaa alkuperäislajeilta. Kaiken kaikkiaan edellisen kesän torjuntatyön tulokset olivat vaihtelevat. Paikoin jättipalsami saatiin kasvupaikoiltaan hävitettyä lähes tyystin, paikoin taas näytti siltä kuin mitään toimenpiteitä ei olisi tehtykään. Torjuntatyö on haastavaa, sillä jo muutama myöhään itävä ja kukkiva jättipalsamiyksilö tuottaa niin paljon siemeniä, että seuraavan vuoden kasvusto on turvattu. Lisäksi siemenet ja kasvinosat voivat helposti kulkeutua kertaalleen tyhjennetylle kasvupaikalle uudestaan esimerkiksi virtaavan veden tai vaatetuksen mukana.

7 4. Kutusoräikkojen teko 1900-luvun puolivälissä Vantaan vesistöissä oli menestyvä taimenkanta, joka on myöhemmin romahtanut. Tämä kanta on kuitenkin elpymässä ja sitä pyritään parantamaan erinäisillä toimenpiteillä, joista yksi on kutusoraikkojen rakentaminen kaupunkipuroihin. Vantaan kaupungin alueella ei ole maaperätyypin ja ihmisen toiminnan seurauksesta paljon luonnontilaisia soraikoita, joita taimen vaatii lisääntyäkseen, minkä takia niitä on keinotekoisesti rakennettava. Taimenen poikastuotannon parantamiseksi on kesän 2016 aikana rakennettu kutusoraikkoja 18 kpl. Soraikoista 12 rakennettiin Kylmäojalle, 4 Kormuniitynojalle, 1 Tuusulanjoelle ja 1 Vantaankoskelle. Pääpaino tässäkin oli Kylmäojalla, koska sen poikastuotanto on Vantaan puroista suurin (Stenholm 2016 suullinen tiedonanto). Kutusoraikoista 12 rakennettiin talkoovoimin ja kuusi itsenäisesti. Kutusoraikot pitäisi sijoittaa puroissa alueille, jossa virtausnopeus on m/s ja veden pinnan tulisi olla matalimmillaankin tarpeeksi syvä, jotta se peittää soraikon eikä se esimerkiksi jäädy talven aikana tai tuki uomaa kesällä alivirtaaman aikaan. Optimaalisesti soraikkoja tulisi rakentaa paikkoihin, jossa ne eivät herättäisi ohikulkevien ihmisten huomiota. Näin vältyttäisiin mahdolliselta vandalismilta ja luvattomalta kalastukselta. Tällaiset alueet ovat kuitenkin usein vaikeasti saavutettavissa, mikä tekee työskentelyn haasteelliseksi ja hitaaksi. Toisaalta soraikkojen rakentaminen näkyviin paikkoihin voi olla hyväkin asia, koska ne luovat uomiin koskimaista maisemaa, mikä parantaa puroluonnon esteettisiä arvoja. Kutuaikaan soraikoilla kalojen bongailusta voi myös muodostua monelle ohikulkijalle mieluisa harrastus, mikä kasvattaa paikallisten asukkaiden luontosuhdetta kaupunkipuroihin sekä mahdollisesti lisää valvontaa puroilla. Kuva 5. Kutusoraikkojen rakennusainesta soraa ja kiviä.

8 Kutusoraikot koostuvat kolmesta osasta: soraikosta, niskasta ja poikaskivikosta, jotka rakennetaan sorasta ja kivistä. Soraikko on kutusoraikon tärkein osa. Se rakennetaan raekooltaan 1-7 cm:n kokoisesta kiviaineksesta jota levitetään purouomaan vähintään cm syväksi, yhtenäiseksi patjaksi, jonne taimenet voivat laskea ja haudata kutunsa. Patjan eteen tulisi jäädä kuoppa jonne isompikokoiset meritaimenet pääsisivät yhdellä pyrstön potkulla suojaan. Soraikon alajuoksun puolelle rakennetaan isommista kivistä niska-alue, jonka tarkoituksena on estää soran valuminen virran mukana sekä ohjata veden virtaus soraikon päälle. Kivien tulee olla tarpeeksi isoja, jotta ne eivät tempaudu virran kuljetettaviksi edes suurella virtaamalla. Kivillä voidaan myös tukea eroosioherkkiä rantatörmiä. Poikaskivikot rakennetaan yli nyrkin kokoisista kivistä niskan alapuolelle. Kivikon tulee olla noin kolme kertaa soraikon pituinen ja kiviä tulisi olla melko tiheässä. Poikaskivikkoja rakennetaan, jotta soraikoista nouseville, puolustuskyvyttömille taimenten poikasille löytyy suoja- ja piilopaikkoja. Kuva 6. Kutusoraikko Kylmäojalla. Talkoot olivat huomattavasti tehokkaampi tapa rakentaa soraikkoja kuin kahdestaan työskentely. Talkoilla yksi soraikko saatiin rakennettua 1,5 tunnissa, kun vastaavasti kaksinkäsin työaikaa tarvittiin n. 8 tuntia. Työvoiman määrän lisäksi työskentelyn tehokkuuteen vaikutti kivien ja soran kantomatkan pituus. Rakennusaines tulisi saada mahdollisimman lähelle puroa esimerkiksi traktorin ja peräkärryn avulla. Työskentelyn nopeuteen vaikuttivat lisäksi purouoman leveys ja syvyys sekä maaston helppokulkuisuus. Kutusoraikkojen rakentamisen jälkeen on työskentelyalue siivottava niin, että ylimääräinen sora ja kiviaines ei vahingoita esimerkiksi puisto-osaston ruohonleikkuukoneita tai aiheuta esteettistä haittaa puroluonnolle tai puistoalueille.

9 5. Asukästälkoot jä -yhteydenotot Purojen ja jokien teemavuoden puitteissa järjestettiin myös kaikille avoimia talkoita, joissa rakennettiin vaelluskaloille kutusoraikkoja sekä kitkettiin jättipalsamia. Näitä talkoita järjestettiin yhteensä kuusi, joista neljä olivat iltaisin järjestettyjä kolmen tunnin pituisia asukastalkoita. Lisäksi Rajakylän Rimapuistossa järjestettiin aamupäiväiset asukastalkoot jättipalsamin kitkemiseksi 25.8 ja Kylmäojan alaosille rakennettiin kutusoraikkoja yhteistyössä Koisonrannan palvelukeskuksen kanssa. Asukastalkoiden kohteiksi valittiin 12.7 järjestetyssä kokouksessa Kylmäoja, Vantaankoski, Kormuniitynoja sekä Tuusulanjoki. Iltatalkoisiin otti osaa henkeä lukuun ottamatta Vantaankosken talkoita, joissa ehkä hiukan yllättäen osanottajia oli vain viisi. Arvatenkin paikan huono saavutettavuus julkisilla kulkuvälineillä vähensi osanottajien määrää. Toisaalta vielä huonommin saavutettavissa olevan Tuusulanjoen talkoisiin otti osaa kuitenkin 12 henkeä. Rajakylän Rimapuiston jättipalsamitalkoot järjestettiin melko nopealla varoitusajalla ja osanottajia olikin vain kolme. Sen sijaan Koisonrannan palvelukeskuksen kanssa yhteistyönä järjestettyjen talkoiden suosio oli suuri. Tulevaisuudessa talkoiden suosiota voisi kasvattaa paremmalla tiedotuksella sekä olemalla aktiivisemmin yhteydessä paikallisiin asukasyhdistyksiin tai vastaaviin toimijoihin. Purokunnostustalkoot ovat ainakin jättipalsamin kitkennän ja roskien keräämisen osalta myös niin kevyitä ja suhteellisen riskittömiä töitä, että esimerkiksi peruskouluihin voisi olla yhteydessä mahdollisen lähipuron talkoiden tiimoilta. Talkoiden osanottajat myös ehdottivat useampaan otteeseen, että saunomis- tai grillausmahdollisuus talkoiden yhteydessä varmasti houkuttelisi paikalle enemmän osallistujia.

10 Kuva 7. Talkoolaiset evästauolla Kormuniitynojalla. Asukkailla oli myös mahdollisuus ilmoittaa purotalkkareille mahdollisista havaitsemistaan kunnostusta kaipaavista kohteista puroilla. Näitä yhteydenottoja tulikin kesän mittaan suhteellisen tasaisesti noin kerran viikossa. Usein yhteydenotot liittyivät puroluonnon esteettisyyteen ja koskivat muun muassa risujen, rytöjen tai roskien siivoamista. Yhteydenotoissa mainitut kohteet käytiin tarkistamassa ja ryhdyttiin toimenpiteisiin, mikäli niille oli aidosti tarvetta. Usein asukkaiden ilmoittamat kohteet eivät olleet kiireellisiä tai muutenkaan vaatineet välittömiä toimenpiteitä, mutta poikkeuksiakin mahtui joukkoon. Ilmoittajaan oltiin tämän jälkeen yhteydessä ja kerrottiin perustelujen kera, mihin toimiin kohteella päädyttiin.

11 6. Kälä- jä räpuhäväinnot Kiinnostavimmat kalahavainnot koskivat taimenia, joita tavattiin tasaisesti pitkin kesää lähes kaikilta toimenpiteiden kohteina olleilta puroilta. Eniten taimenhavaintoja kertyi Rekolan-, Kormuniityn- sekä Kylmäojalta, joista viimeksi mainitulla niitä nähtiin eniten ja myös kesän ylivoimaisesti suurin, arviolta cm pitkä yksilö. Toisaalta Kylmäojalla myös tehtiin eniten erilaisia kunnostustoimenpiteitä ja näin ollen vietettiin myös eniten aikaa. Suurin osa havaituista taimenista oli kokoluokaltaan cm pitkiä, 1+ kesäisiä poikasia, mutta ajoittain havaintoja oli myös hieman suuremmista, cm paikallisista kaloista. Ilahduttavaa oli myös huomata, että taimenet olivat usein löytäneet rakennetut soraikot ja ottaneet ne asentopaikoikseen, kun niiden oli ensin annettu rauhoittua päivä pari. Taimenten paikallistamista puroista kokeiltiin myös Longinojalla käytössä olevalla menetelmällä, jossa vaalean leivän murusia lasketaan kellumaan puroa pitkin yli taimenen oletettujen olinpaikkojen. Pinta-aktiivisena lajina taimen huomaa vaalean, potentiaalisen ravintokohteen kovassakin virrassa tehokkaasti ja käy sen usein nopeasti nappaamassa suihinsa. Longinojalle 16.8 tehdyn tutustumiskäynnin yhteydessä tapa toimi hyvin, mutta omat tuloksemme Kylmä- ja Kormuniitynojalla jäivät laihoiksi. Ainoastaan yksi taimen kävi Kormuniitynojalla nappaamassa ranskanleivän palan pinnasta. Tulokseen vaikutti luultavasti sateiden jäljiltä sameahko vesi, joka haittasi taimenten havainnointikykyä siinä määrin, että leivät lipuivat sivu suun. Kylmä- tai Kormuniitynojan taimenet eivät ole myöskään Longinojan paikallisten taimenten tapaan ehdollistuneet käyttämään leipää ravintonaan. Rapuhavaintoja tehtiin tasan yksi, maankäytön, rakentamisen ja ympäristön toimialan tyhypäivän yhteydessä 14.6 Kormuniitynojalla, jossa saksiniekka pakitteli kutusoraikon rakentajia karkuun kivenkoloon. Kyseinen yksilö oli jokirapu.

12 7. Kehitysehdotukset Perehdytys purotalkkarin tehtäviin olisi voinut olla hieman kattavampi ja perusteellisempi. Vaikka virka oli uusi ja työ hyvin itsenäistä sekä omatoimista, olisi työhön opastusta hyvä olla hieman enemmän. Työt kuitenkin saatiin käynnistymään melko nopeasti ja tehokkaasti, eikä varsinaisen perehdytyksen puuttuminen ratkaisevasti haitannut töiden tekoa. Työn oppi tekemällä. Puutteita oli ehkä enemmän Vantaan vesistöjen yleisen tilanteeseen perehdytyksessä ja vastaavassa teoriaosaamisessa, joiden avulla olisi voinut vastata asukkaiden kysymyksiin sekä suunnitella työskentelyä tehokkaammin. Toisaalta tällaista tietämystä on haastavaa hankkia pelkästään teoriatasolla ilman omakohtaista kokemusta. Kesän töitä helpotti merkittävästi, että toinen purotalkkareista (Antti) oli ollut aiemmin Vantaan kaupungilla töissä, asuu Vantaalla sekä kalastaa, joten tietotaitoa ja paikallistuntemusta riitti, minkä ansiosta alkuvaikeuksia ei juuri ollut. Toisella purotalkkarilla (Aleksi) kesti muutama viikko suunnilleen samantasoisen tietämyksen ja ammattitaidon saamiseen. Kesälle olisi myös voinut laatia selkeämmät tavoitteet ja toimintasuunnitelman, jotka kertoisivat selkeämmin mitä tulisi saada aikaan vajaassa kolmessa kuukaudessa. Purotalkkarien toimenkuva on toki melko uusi, joten nämä puutteet ja kehityskohteet ovat ymmärrettäviä. Työtehtävät liittyvät usean eri viraston toimintaan eikä kaikille ole välttämättä selvää, mihin kaikkeen purotalkkareita voidaan käyttää tai mitä he ylipäänsä ehtivät/pystyvät tekemään kesän aikana. Kaikin puolin purotalkkina toimiminen on ollut mielekäs ja opettavainen kokemus, niin omien opintojen kuin työkokemuksenkin kannalta. Purotalkkarien työntekoa helpottaisi merkittävästi satunnaisten apukäsien saaminen joihinkin työvoimaa vaativiin tehtäviin, kuten esimerkiksi jättipalsamin kitkentään tai kutusoraikkojen rakentamiseen. Apua voisi saada esimerkiksi Viheralueyksikön tai Ympäristökeskuksen kesäharjoittelijoista. Tämä tehostaisi purotalkkarien työskentelyä sekä mahdollistaisi isompien projektien toteuttamisen. Lisäksi kalastuksenvalvojan koulutus voisi olla hyödyllinen. Purotalkkarit voisivat näin samalla tarkistaa kalastuslupia puroilla ja joilla kulkiessaan.