LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2012(INI) liikenne- ja matkailuvaliokunnalta
|
|
- Tiina Amanda Salminen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Euroopan parlamentti Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2016/2012(INI) LAUSUNTO liikenne- ja matkailuvaliokunnalta naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalle kertomuksesta miesten ja naisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta tavaroiden ja palvelujen saatavuuden ja tarjonnan alalla annetun neuvoston direktiivin 2004/113/EY soveltamisesta (2016/2012(INI)) Valmistelija: Jens Nilsson AD\ docx PE v02-00 Moninaisuudessaan yhtenäinen
2 PA_NonLeg PE v /2 AD\ docx
3 EHDOTUKSET Liikenne- ja matkailuvaliokunta pyytää asiasta vastaavaa naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokuntaa sisällyttämään seuraavat ehdotukset päätöslauselmaesitykseen, jonka se myöhemmin hyväksyy: 1. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 10 artiklan ja 19 artiklan 1 kohdan; 2. toteaa, että komissio on esittänyt kertomuksen direktiivin 2004/113/EY soveltamisesta pitkällä viiveellä sen vuonna 2009 esittämän ensimmäisen kertomuksen jälkeen; 3. muistuttaa, että naisten ja miesten välillä on aina ollut eroja liikenteestä puhuttaessa, mukaan lukien matkustustavat, liikennevälineiden käytettävyys ja valinta, turvallisuus sekä liikennealan työpaikkojen epätasapainoinen sukupuolijakauma; kannustaa siksi komissiota paneutumaan kaikkiin naismatkustajia koskeviin esteisiin ja rajoitteisiin, sellaisina kuin niitä on käsitelty Pariisissa vuonna 2014 pidetyn, naisiin liittyviä liikennekysymyksiä käsittelevän viidennen konferenssin päätelmissä; 4. korostaa, että vaikka vuosina sovellettava Horisontti puiteohjelma on suunniteltu vastaamaan innovatiivisia ratkaisuja edellyttäviin yhteiskunnallisiin haasteisiin ja viime vuosina on paneuduttu tehostetusti moniin sukupuolten liikkuvuuteen ja matkustustapoihin liittyviin kysymyksiin, sukupuolispesifisten toimintalinjojen, ohjelmien ja toimeksiantojen kehittämiseen on kiinnitetty vain vähän huomiota; 5. kehottaa komissiota ja vakuutusyhtiöitä huolehtimaan siitä, että onnettomuuksien varalta otettujen autovakuutusten hinnoittelussa ei ilmene sukupuoleen perustuvaa syrjintää, vaan arvioinnissa otetaan huomioon henkilökohtainen ajohistoria; 6. pitää valitettavana, että matkavakuutusalalla ilmenee edelleen miesten ja naisten eriarvoista kohtelua, mikä haittaa palvelujen yhdenvertaista saatavuutta matkailualalla, etenkin kun on kyse raskaana olevista naisista; 7. kehottaa komissiota selventämään, onko liikenne- ja matkailualan nopeasti kasvavassa jakamistaloudessa kyse tavaroista ja palveluista, joihin olisi sovellettava asiasta annettua direktiiviä, ja ovatko palveluntarjoajat ja palveluntarjonnassa käytettävät verkkoalustat vastuuvelvollisia kyseisen direktiivin perusteella, 8. kannustaa soveltamaan innovatiivisia konsepteja, kuten hoidon liikkuvuus ja matkan suunnittelun analysointi, joilla tuetaan oikeudenmukaisempien ja herkemmin reagoivien joukkoliikennepalvelujen suunnittelemista ja tarjoamista ja tehokkaampaa kaupunkisuunnittelua; toteaa, että säännöllinen ja järjestelmällinen sukupuolivaikutusten arviointi on olennaista sukupuolineutraalien liikennepalvelujen suunnittelemiselle ja tarjoamiselle kaikissa jäsenvaltioissa; 9. toistaa komissiolle esittämänsä pyynnön sellaisen julkisesti saatavilla olevan tietokannan luomisesta, joka sisältää sukupuoleen perustuvan syrjinnän vastaisen lainsäädännön ja asiaan liittyvät Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiot; 10. korostaa tasa-arvoelinten olevan avainasemassa pyrittäessä varmistamaan sukupuolten AD\ docx 3/3 PE v02-00
4 tasa-arvon toteutuminen kaikkien unionissa asuvien kohdalla ja kehottaa komissiota avustamaan näiden elinten riippumattomuuden ja vaikuttavuuden takaamisessa kaikissa jäsenvaltioissa; 11. kannustaa jäsenvaltioita sekä alue- ja paikallisviranomaisia antamaan kansallisille tasaarvoelimilleen riittävät resurssit, jotta ne voivat tarjota tietoa oikeussuojakeinoja koskevista menettelyistä ja neuvontapalveluiden valikoimasta, joka on tarjolla direktiivin kansallisen noudattamisen tueksi; 12. korostaa paikallisten ja alueellisten instituutioiden roolia liikenne- ja matkailualan perusasioita koskevien palvelujen tarjoajina, sääntelyvallan käyttäjinä ja tarkastuksia tekevinä osapuolina; 13. pitää valitettavana, että jäsenvaltioissa ei olla perillä kyseisestä direktiivistä, ja kannustaa toimivaltaisia viranomaisia lisäämään kaikilla tasoilla tietoisuutta direktiivin mukaisista oikeuksista ja velvoitteista; 14. kehottaa komissiota keräämään esimerkkejä parhaista käytänteistä, jotta voidaan varmistaa direktiivin parempi soveltaminen, ja jatkamaan aihetta koskevien määritelmien ja käsitteiden yhtenäistämistä; korostaa Euroopan tasa-arvoinstituutin roolia ja osaamista tähän tavoitteeseen pyrittäessä; 15. muistuttaa, että unionin liikennealan työntekijöistä on naisia ainoastaan 22 prosenttia ja että naisten osuus on vastaavasti erittäin vähäinen (alle 10 prosenttia) teknisissä ja itse liikenteenharjoittamista koskevissa ammateissa; kehottaa siksi toteuttamaan kunnianhimoisia ja jatkuvia toimenpiteitä, joilla parannetaan liikennealan houkuttelevuutta tulevaisuuden naistyöntekijöiden keskuudessa; 16. muistuttaa, että julkisten ja yksityisten hyödykkeiden ja palvelujen naisille yhdenvertaisen saatavuuden on perustuttava naisten ja tyttöjen erilaisten valintojen, tarpeiden ja kokemusten tunnustamiseen ja että saatavuus on taattava loukkaamatta heidän perusoikeuksiaan; 17. pyytää komissiota soveltamaan liikenteen ja liikkumisen pääosaston hallinnoimaan liikennepolitiikkaan ja varoihin kattavaa strategiaa, jolla edistetään miesten ja naisten tasaarvoa samaan tapaan kuin Horisontti ohjelman täytäntöönpanoa koskevassa nykyisessä strategiassa; 18. korostaa, että vaikka viralliset tilastot osoittavat naisten ja miesten liikkuvuustarpeiden ja matkustustapojen poikkeavan tuntuvasti toisistaan, tätä kysymystä ei ole juurikaan otettu huomioon komission lainsäädäntöehdotuksissa eikä useimpien jäsenvaltioiden joukkoliikennepolitiikassa; 19. muistuttaa, että naiset muodostavat kaikkialla unionissa suurimman joukkoliikennepalvelujen käyttäjäryhmän; kehottaa alue- ja paikallisviranomaisia ja kansallisia viranomaisia ottamaan naisten liikkuvuustarpeet erityisesti huomioon julkisen liikenteen palveluja suunniteltaessa ja kehitettäessä; kehottaa komissiota sisällyttämään sukupuolinäkökulman asianmukaisesti unionin liikennelainsäädäntöä koskevaan yleiseen lähestymistapaansa; PE v /4 AD\ docx
5 20. pitää sukupuoleen perustuvasta syrjinnästä vapaiden liikenne- ja matkailupalvelujen tarjoamisen kannalta olennaisena, että palveluntarjoajat alkavat soveltaa kattavia yhdenvertaisen kohtelun strategioita, joilla varmistetaan asiakkaiden, palvelujentarjoajien ja kuluttajien yhdenvertainen kohtelu; 21. korostaa, että direktiivi kattaa imetyksen julkisella paikalla, eivätkä palveluntarjoajat voi rajoittaa sitä; pitää myönteisenä kansallista lainsäädäntöä, joka tukee naisten oikeutta imettää julkisella paikalla, ja toteaa tämän oikeuden olevan merkittävä matkailualalle; kannustaa painokkaasti jäsenvaltioita hyväksymään ja panemaan kokonaisuudessaan täytäntöön lainsäädäntöä, jolla estetään julkisella paikalla imettämiseen liittyvä syrjintä; 22. katsoo, että lastenhoitotilojen tarjoaminen maksutta kaikissa yleisissä käymälöissä auttaisi edistämään osallistavaa liikennettä ja matkailua; katsoo lisäksi, että lastenhoitotilojen olisi oltava tarjolla ilman sukupuolikytköstä; 23. pitää yleisten käymälöiden ja suihkujen hygieniatilannetta pöyristyttävänä; kehottaa komissiota toteuttamaan käytännön toimenpiteitä, jotta voidaan ratkaista tämä monissa jäsenvaltioissa yleinen ongelma, joka haittaa osallistavaa matkailua ja liikennettä; 24. korostaa, että pysähdyspaikkojen ja -tilojen on oltava esteettömiä ja turvallisia kaikille henkilöille sukupuolen ilmaisusta huolimatta, koska näin edistettäisiin osallistavaa matkailua ja tasapainoisempaa sukupuolijakaumaa matkailualalla; 25. toteaa, että muista perheenjäsenistä huolehtivien henkilöiden, yleensä naisten, on usein suunniteltava ja tehtävä monimutkaisia matkoja, joihin liittyy aikataulua, liikennettä ja esteettömyyttä koskevia erityisvaatimuksia; 26. korostaa, että joukkoliikenteen infrastruktuurin esteettömyyttä on parannettava ja joukkoliikenteen kulkuneuvoissa olevat esteet on poistettava, jotta lapsiperheet voivat käyttää niitä helpommin; edellyttää erityisesti toimenpiteitä, joilla varmistetaan, että lastenvaunuja käyttävät voivat hyödyntää julkista liikennettä; 27. kehottaa komissiota ja jäsenvaltioita varmistamaan, että joukkoliikenteen kulkuneuvot ja infrastruktuuri ovat yhdenvertaisesti sekä naisten että miesten käytettävissä ja mukautettuja heidän tarpeisiinsa sekä loppukäyttäjinä ja matkustajina että alan työntekijöinä; 28. kehottaa komissiota ottamaan huomioon miesten ja naisten ja liikuntarajoitteisten henkilöiden erilaiset tarpeet (kuten kummallekin sukupuolelle soveltuvat käymälät, raskaana oleville naisille esteettömät kulkuneuvot, lastenhoitotilat, tilaa lastenvaunuille jne.), kun kulkuneuvoja, palveluja tai infrastruktuuria varten ehdotetaan tai asetetaan uusia suunnitteluvaatimuksia; 29. kehottaa komissiota arvioimaan raskaana olevien naisten lennoille pääsyä ja avustamista koskevia lentoyhtiöiden sääntöjä ja toteuttamaan toimenpiteitä, joilla lentoyhtiöt saadaan varmistamaan yhdenmukainen lähestymistapa tässä asiassa; 30. kehottaa neuvostoa hyväksymään matkustajien oikeuksia koskevaa asetusta koskevan parlamentin kannan, jossa edellytetään lentoasematyöntekijöiden palauttavan lastenvaunut matkustajille heti lentokoneesta poistumisen jälkeen, tai huolehtimaan vaihtoehtoisista AD\ docx 5/5 PE v02-00
6 kuljetustavoista, joilla vältetään se, että lasta on kannettava lentoaseman halki matkatavarahihnalle; 31. on erittäin huolissaan siitä, että niin joukkoliikenteessä kuin tilauskuljetuksissakin esiintyy usein sanallista ja fyysistä väkivaltaa, myös sukupuolista häirintää ja myös jakamistalouden palveluissa; 32 korostaa erityisesti, että direktiivin 2004/113/EY sukupuolista häirintää joka on erittäin merkittävä asia julkisen liikenteen saralla käsittelevässä 4 artiklan 3 kohdassa ei anneta selkeää tulkintaa tavaroiden ja palveluiden tarjoajan vastuusta tapauksissa, joissa sukupuoliseen häirintään syyllistyvät muut taho kuin tavaroiden ja palveluiden tarjoajat; 33. kehottaa siksi jäsenvaltioita ja komissiota paneutumaan pikaisesti tällaisia tapauksia koskevaan vastuuvelvollisuuteen ja kehittämään direktiivin 2004/113/EY säännöksestä tulkinnan, joka on parempi niin häirinnän uhrien kuin palveluntarjoajien kannalta; 34. muistuttaa, että alan kaikkien toimijoiden velvollisuutena on kaikilla tasoilla edistää yleisten tilojen ja joukkoliikenteen turvallisuutta kaikille päivin ja öin ja erityisesti, kun kyseessä ovat haavoittuvassa asemassa olevat ihmiset sekä syrjäisemmät paikat ja erityistilanteet; 35. korostaa, että kaupunkisuunnittelussa olisi kiinnitettävä huomiota turvallisuutta koskeviin kysymyksiin, kuten linja-auto- ja raitiovaunupysäkkien ja niille johtavien reittien riittävään valaistukseen; 36. katsoo, että pelkästään naisille varatut vaunut eivät ole hyvä ratkaisu joukkoliikenteessä ilmenevään sukupuolisen häirinnän ongelmaan; kehottaa jäsenvaltioita puuttumaan liikenteessä ja matkailupalveluissa ilmenevään sukupuoliseen häirintään kattavilla toimintaperiaatteilla, joihin kuuluvat asianmukaiset vaunut ja hälytysjärjestelmät sekä valvontahenkilöstön, valistuksen ja lainvalvonnan lisääminen; 37. kehottaa liikenne- ja matkailupalvelujen tarjoajia tuomitsemaan seksuaalirikoksiin syyllistyneiden toiminnan ja haastamaan heidät oikeuteen; 38. edellyttää perusteellisempaa oikeudellista keskustelua internetpalveluntarjoajien vastuusta ehkäistäessä ja pyrittäessä lopettamaan häirintä seuranhakusivustoilla sekä näiden tarjoajien roolista ehkäisemisen ja roolin lopettamisen edistämisessä; 39. tuomitsee kaikki tavat rajoittaa lasten kanssa matkustavien mahdollisuuksia käyttää liikennepalveluja; 40. kannustaa jäsenvaltioita soveltamaan joustavaa lähestymistapaa taksipalveluja käyttävien matkustajien turvallisuusvaatimuksia koskevaan sääntelyyn, etenkin siksi, että voidaan välttää naisten syrjiminen ja lasten kanssa matkustavien syrjiminen. PE v /6 AD\ docx
7 LOPULLISEN ÄÄNESTYKSEN TULOS LAUSUNNON ANTAVASSA VALIOKUNNASSA Hyväksytty (pvä) Lopullisen äänestyksen tulos +: : 0: Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet jäsenet Lopullisessa äänestyksessä läsnä olleet varajäsenet Daniela Aiuto, Lucy Anderson, Marie-Christine Arnautu, Georges Bach, Izaskun Bilbao Barandica, Deirdre Clune, Michael Cramer, Luis de Grandes Pascual, Andor Deli, Karima Delli, Isabella De Monte, Ismail Ertug, Jacqueline Foster, Bruno Gollnisch, Merja Kyllönen, Miltiadis Kyrkos, Bogusław Liberadzki, Peter Lundgren, Marian-Jean Marinescu, Gesine Meissner, Cláudia Monteiro de Aguiar, Renaud Muselier, Jens Nilsson, Salvatore Domenico Pogliese, Gabriele Preuß, Dominique Riquet, Massimiliano Salini, David-Maria Sassoli, Claudia Schmidt, Jill Seymour, Claudia Țapardel, Pavel Telička, István Ujhelyi, Wim van de Camp, Roberts Zīle, Elżbieta Katarzyna Łukacijewska Maria Grapini, Ramona Nicole Mănescu AD\ docx 7/7 PE v02-00
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2099(INI) liikenne- ja matkailuvaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2016/2099(INI) 15.11.2016 LAUSUNTO liikenne- ja matkailuvaliokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle Euroopan investointipankin rahoitustoimintaa
***II SUOSITUS TOISEEN KÄSITTELYYN
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0300/2016 18.10.2016 ***II SUOSITUS TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen antamiseksi
Liikenne- ja matkailuvaliokunta. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2016/2274(INI) 11.4.2017 LAUSUNTO liikenne- ja matkailuvaliokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle eurooppalaisesta standardoinnista
*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0371/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0371/2018 20.11.2018 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Jordanian hašemiittisen kuningaskunnan
***II SUOSITUS TOISEEN KÄSITTELYYN
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0256/2016 5.9.2016 ***II SUOSITUS TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi
***II SUOSITUS TOISEEN KÄSITTELYYN
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0368/2016 6.12.2016 ***II SUOSITUS TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen antamiseksi
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. European Parliament 2015/2112(INI) liikenne- ja matkailuvaliokunnalta
European Parliament 2014-2019 European Parliament 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2015/2112(INI) 16.7.2015 LAUSUNTO liikenne- ja matkailuvaliokunnalta ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2148(INI) liikenne- ja matkailuvaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2016/2148(INI) 12.10.2016 LAUSUNTO liikenne- ja matkailuvaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle investoinneista työllisyyteen ja kasvuun Euroopan
Liikenne- ja matkailuvaliokunta. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ja sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2015/2147(INI) 11.11.2015 LAUSUNTO liikenne- ja matkailuvaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle ja sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2258(INI) liikenne- ja matkailuvaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2015/2258(INI) 27.4.2016 LAUSUNTO liikenne- ja matkailuvaliokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle vammaisten henkilöiden
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2003(INI) liikenne- ja matkailuvaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2017/2003(INI) 11.4.2017 LAUSUNTO liikenne- ja matkailuvaliokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle yhteistyötaloutta koskevasta
*** SUOSITUS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0432/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0432/2018 6.12.2018 *** SUOSITUS esityksestä neuvoston päätökseksi yhteistyötä siviili-ilmailun turvallisuuden sääntelyssä koskevaan Amerikan yhdysvaltojen
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2035(INI) liikenne- ja matkailuvaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2016/2035(INI) 11.10.2016 LAUSUNTO liikenne- ja matkailuvaliokunnalta kalatalousvaliokunnalle kalastusmatkailun roolista kalastuksen monipuolistamisessa
***II SUOSITUS TOISEEN KÄSITTELYYN
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0373/2016 7.12.2016 ***II SUOSITUS TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen antamiseksi
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/2319(INI) oikeudellisten asioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/2319(INI) 29.11.2016 LAUSUNTO oikeudellisten asioiden valiokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle komission asiantuntijaryhmien
***II SUOSITUS TOISEEN KÄSITTELYYN
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0073/2016 31.3.2016 ***II SUOSITUS TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen antamiseksi
***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0165/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0165/2017 19.4.2017 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi tarkastusjärjestelmästä säännöllisen ro-ro-alusliikenteen
EUROOPAN PARLAMENTTI Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 19.5.2015 2015/2074(BUD) TARKISTUKSET 1-11 Barbara Matera (PE554.835v01-00) talousarviosta 2016 neuvotteluvaltuudet
EUROOPAN PARLAMENTTI Liikenne- ja matkailuvaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2014/2040(BUD) 4.9.2014 LAUSUNTO liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin yleiseksi
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2144(INI) budjettivaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2144(INI) 16.12.2016 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalle EU:n varoista sukupuolten tasa-arvoon
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2014/2242(INI) Mietintöluonnos Karima Delli (PE554.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2014/2242(INI) 8.6.2015 TARKISTUKSET 255-502 Mietintöluonnos Karima Delli (PE554.953v01-00) kestävästä kaupunkiliikenteestä (2014/2242(INI))
Liikenne- ja matkailuvaliokunta. budjettivaliokunnalle ja talousarvion valvontavaliokunnalle
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2016/0282(COD) 5.5.2017 LAUSUNTO liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle ja talousarvion valvontavaliokunnalle ehdotuksesta
Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 8.10.2010 2010/0067(CNS) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta oikeudellisten
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2059(INI) liikenne- ja matkailuvaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2016/2059(INI) 7.9.2016 LAUSUNTO liikenne- ja matkailuvaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle nesteytettyä maakaasua
EUROOPAN PARLAMENTTI Liikenne- ja matkailuvaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 22.4.2015 2015/2005(INI) TARKISTUKSET 1-306 Mietintöluonnos Wim van de Camp (PE551.935v02-00) vuonna 2011 annetun liikenteen alan valkoisen
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0025/1. Tarkistus
21.2.2018 A8-0025/1 1 Johdanto-osan 3 a viite (uusi) ottaa huomioon Yhdistyneiden kansakuntien totuuden, oikeuden, korvausten ja uusiutumattomuuden takaamisen erityisraportoijan 22. heinäkuuta 2014 julkistaman
KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2017/2025(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2017/2025(INI) 4.5.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 24.4.2015 2015/2005(INI) TARKISTUKSET 307-625 Mietintöluonnos Wim van de Camp (PE551.935v02-00) vuonna 2011 annetun liikenteen alan valkoisen
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2008/2155(INI) 21.1.2009 LAUSUNTO talousarvion valvontavaliokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle Euroopan investointipankin ja
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Mietintöluonnos Lucy Anderson (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2016/0149(COD) 16.5.2017 TARKISTUKSET 79-424 Mietintöluonnos Lucy Anderson (PE602.930v02-00) rajatylittävistä pakettipalveluista (COM(2016)0285
KANTA TARKISTUKSINA. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2239(INI)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2016/2239(INI) 15.3.2017 KANTA TARKISTUKSINA naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta ulkoasiainvaliokunnalle
Aluekehitysvaliokunta. Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Aluekehitysvaliokunta 21.6.2013 2011/0276(COD) TARKISTUS 543 Mietintöluonnos Lambert van Nistelrooij, Constanze Angela Krehl (PE487.740v04-00) muutetusta ehdotuksesta Euroopan
***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0060/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0060/2019 4.2.2019 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi sähköisistä kuljetustiedoista (COM(2018)0279 C8-0191/2018
TARKISTUKSET 1-22. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. PE510.492v01-00 17.4.2013. Luonnos päätöslauselmaesitykseksi Sharon Bowles (PE507.
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 17.4.2013 PE510.492v01-00 TARKISTUKSET 1-22 Sharon Bowles (PE507.945v01-00) sukupuolten tasapuolisesta edustuksesta rahoituspalvelualalla
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2008/2245(INI) 24.2.2009 TARKISTUKSET 1-16 Mietintöluonnos Anna Záborská (PE418.282v01-00) naisten ja miesten välisen
EUROOPAN PARLAMENTTI Liikenne- ja matkailuvaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 28.1.2015 2014/2111(DEC) TARKISTUKSET 1-17 Dominique Riquet (PE544.383v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan rautatieviraston talousarvion
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0404(COD)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 29.5.2017 2016/0404(COD) LAUSUNTOLUONNOS ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden
***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0329/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0329/2016 14.11.2016 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi unionin tullikoodeksista annetun asetuksen (EU) N:o 952/2013
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2003/2133(INI) 18. marraskuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta
Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta. Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta
Euroopan parlamentti 204-209 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 3.7.206 TYÖASIAKIRJA miesten ja naisten yhdenvertaisen kohtelun periaatteen täytäntöönpanosta tavaroiden ja palvelujen
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0320/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0320/2016 10.11.2016 MIETINTÖ johon sisältyy päätöslauselmaesitys, joka ei liity lainsäädäntöön, esityksestä neuvoston päätökseksi Tanskan, Norjan ja
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019. Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 12.3.2015 2015/2011(BUD) LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta budjettivaliokunnalle lisätalousarvioesityksestä nro 1 vuoden
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2149(INI) Lausuntoluonnos Franz Obermayr (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/2149(INI) 23.6.2017 TARKISTUKSET 1-13 Franz Obermayr (PE602.824v01-00) perussopimusten määräysten täytäntöönpanosta kansallisten parlamenttien
Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden tavaraliikenteessä
11.6.2018 A8-0193/ 001-014 TARKISTUKSET 001-014 esittäjä(t): Liikenne- ja matkailuvaliokunta Mietintö Cláudia Monteiro de Aguiar A8-0193/2018 Ilman kuljettajaa vuokrattujen ajoneuvojen käyttö maanteiden
EUROOPAN PARLAMENTTI Liikenne- ja matkailuvaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 20.3.2015 2015/2040(INI) TARKISTUKSET 1-19 Michael Cramer (PE549.387v01-00) komissaarien kuulemista koskevista menettelyistä ja käytännöistä,
HYVÄKSYTYT TEKSTIT. P8_TA(2017)0074 Miesten ja naisten yhdenvertainen kohtelu tavaroiden ja palvelujen saatavuuden ja tarjonnan alalla
Euroopan parlamentti 2014-2019 HYVÄKSYTYT TEKSTIT P8_TA(2017)0074 Miesten ja naisten yhdenvertainen kohtelu tavaroiden ja palvelujen saatavuuden ja tarjonnan alalla Euroopan parlamentin päätöslauselma
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/2144(INI) Lausuntoluonnos Eider Gardiazabal Rubial
Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2016/2144(INI) 14.11.2016 TARKISTUKSET 1-37 Eider Gardiazabal Rubial (PE594.006v01-00) EU:n varoista sukupuolten tasa-arvoon (2016/2144(INI)) AM\1109766.docx
LAUSUNTO. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2297(INI) kalatalousvaliokunnalta. liikenne- ja matkailuvaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kalatalousvaliokunta 24.4.2013 2012/2297(INI) LAUSUNTO kalatalousvaliokunnalta liikenne- ja matkailuvaliokunnalle sinisestä kasvusta EU:n meritalouden, merenkulkualan ja
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0118/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0118/2019 28.2.2019 MIETINTÖ vastuuvapauden myöntämisestä SESAR-yhteisyrityksen talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2017 (2018/2212(DEC)) Talousarvion
EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 18.6.2015 2014/2253(INI) LAUSUNTO perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalta oikeudellisten
*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2016/0383(NLE)
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansainvälisen kaupan valiokunta 2016/0383(NLE) 9.6.2017 *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi Euroopan unionin ja Chilen tasavallan välisen, luonnonmukaisesti
***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0000/2018 9.2.2018 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on
EUROOPAN PARLAMENTTI Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunta 2014/2252(INI) 7.5.2015 LAUSUNTO perussopimus-, työjärjestys- ja toimielinasioiden valiokunnalta oikeudellisten
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2008/2012(INI) 5.6.2008 LAUSUNTOLUONNOS työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalta naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B8-0150/1. Tarkistus. Beatrix von Storch ECR-ryhmän puolesta
1.2.2016 B8-0150/1 1 Johdanto-osan F a kappale (uusi) F a. katsoo, että uusia lainsäädäntöehdotuksia ei pidä hyväksyä niin kauan kuin nykyistä EU:n lainsäädäntöä ja politiikkavälineitä ei ole saatettu
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 13.5.2015 2014/0258(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS esityksestä neuvoston päätökseksi jäsenvaltioiden valtuuttamisesta
EUROOPAN PARLAMENTTI
EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta 25. kesäkuuta 2001 LAUSUNTO Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta Ulkoasioiden, ihmisoikeuksien sekä yhteisen
TARKISTUKSET 18-32. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0063(COD) 5.10.2010. Mietintöluonnos Brian Simpson (PE449.969v01-00)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 5.10.2010 2010/0063(COD) TARKISTUKSET 18-32 Mietintöluonnos Brian Simpson (PE449.969v01-00) Euroopan matkailutilastoista (KOM(2010)0117 C7-0085/2010
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/587. Tarkistus
22.3.2019 A8-0206/587 587 Johdanto-osan 13 a kappale (uusi) (13 a) Jäsenvaltioiden olisi käytettävä asetuksella (EU) N:o 1024/2012 perustettua sisämarkkinoiden tietojenvaihtojärjestelmää (IMI) alueellisten
***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0321/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0321/2017 20.10.2017 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi maanteiden tavara- ja henkilöliikenteeseen tarkoitettujen
B8-1278/2015 } B8-1280/2015 } B8-1282/2015 } B8-1283/2015 } RC1/Am. 1/rev
B8-1283/2015 } RC1/Am. 1/rev 1 Johdanto-osan H a kappale (uusi) H a. toteaa, että unionin nykyisessä eläinten terveyttä ja hyvinvointia koskevassa lainsäädännössä eläinten ei katsota olevan tuntevia olentoja
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/2119(INI)
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 5.12.2013 2013/2119(INI) MIETINTÖLUONNOS 29. vuosikertomuksesta Euroopan unionin oikeuden soveltamisen valvonnasta (2011) (2013/2119(INI))
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0066/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0066/2018 22.3.2018 MIETINTÖ vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan lentoturvallisuusviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna 2016 (2017/2158(DEC))
EHDOTUS UNIONIN SÄÄDÖKSEKSI
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Istuntoasiakirja 27.2.2015 B8-0210/2015 EHDOTUS UNIONIN SÄÄDÖKSEKSI työjärjestyksen 46 artiklan 2 kohdan mukaisesti yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun direktiivin
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0206/557. Tarkistus
22.3.2019 A8-0206/557 557 Otsikko 1 Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin 2006/22/EY muuttamisesta valvontavaatimusten osalta ja direktiivejä 96/71/EY ja 2014/67/EU koskevien
MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0155/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0155/2018 2.5.2018 MIETINTÖ suosituksista komissiolle moottoriajoneuvojen matkamittarien manipuloinnista: unionin lainsäädäntökehyksen tarkistaminen (2017/2064(INL))
Oikeudellisten asioiden valiokunta. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Oikeudellisten asioiden valiokunta 24.5.2011 2011/2072(INI) LAUSUNTO oikeudellisten asioiden valiokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle öljyn- ja kaasunporaustoiminnan
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0310(COD) kalatalousvaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kalatalousvaliokunta 2015/0310(COD) 29.2.2016 LAUSUNTOLUONNOS kalatalousvaliokunnalta kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalle ehdotuksesta Euroopan
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti Lausuntoluonnos Daniel Dalton (PE602.
Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2017/2043(BUD) 5.5.2017 TARKISTUKSET 1-16 Daniel Dalton (PE602.828v02-00) talousarviosta 2018 trilogin neuvotteluvaltuudet (2017/2043(BUD))
Talousarvion valvontavaliokunta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2015/2196(DEC) 6.9.2016 TARKISTUKSET 1-15 Mietintöluonnos Marian-Jean Marinescu (PE584.114v01-00) vastuuvapauden myöntämisestä ITERistä ja
Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta MIETINTÖLUONNOS
Euroopan parlamentti 2014-2019 Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 2016/2204(INI) 17.10.2016 MIETINTÖLUONNOS naisista ja heidän asemastaan
Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 2016/0070(COD) 24.1.2017 LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunnalle
Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta 11.10.2016 2015/0278(COD) LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnalta sisämarkkina-
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston
PUBLIC AD 5/17 CONF-RS 5/17 1 LIMITE FI. Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA AD 5/17 LIMITE
Conseil UE KONFERENSSI LIITTYMISESTÄ EUROOPAN UNIONIIN SERBIA Bryssel, 22. helmikuuta 2017 (OR. en) AD 5/17 PUBLIC LIMITE CONF-RS 5 LIITTYMISTÄ KOSKEVA ASIAKIRJA Asia: EUROOPAN UNIONIN YHTEINEN KANTA Luku
* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0334/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0334/2015 18.11.2015 * MIETINTÖ ehdotuksesta neuvoston päätökseksi säästöjen tuottamien korkotulojen verotusta koskevassa neuvoston direktiivissä 2003/48/EY
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en)
Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 28. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0061 (NLE) 8112/16 JUSTCIV 69 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON PÄÄTÖS luvan antamisesta tiiviimpään
Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 12.1.2012 2011/0204(COD) TARKISTUKSET 28-38 Lausuntoluonnos Elena Băsescu (PE475.906v01-00) eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä
A8-0188/250. Perustelu
7.9.2017 A8-0188/250 250 Johdanto-osan 9 a kappale (uusi) (9 a) Tuotteiden ja palvelujen parempi esteettömyys parantaa paitsi vammaisten elämää myös muiden sellaisten henkilöiden elämää, jotka ovat pysyvästi
Liikenne- ja matkailuvaliokunta LAUSUNTOLUONNOS
Euroopan parlamentti 2014-2019 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2016/2151(DEC) 14.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS liikenne- ja matkailuvaliokunnalta talousarvion valvontavaliokunnalle vastuuvapauden myöntämisestä
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0278/2. Tarkistus. Christel Schaldemose ja muita
6.4.2016 A8-0278/2 2 Johdanto-osan A kappale A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin talouskasvua ja työpaikkojen luomista elvyttävä väline; A. katsoo, että sisämarkkinat ovat keskeinen unionin
TARKISTUKSET FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2011/0059(CNS) Lausuntoluonnos Evelyne Gebhardt (PE473.
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 26.6.2012 2011/0059(CNS) TARKISTUKSET 26-38 Lausuntoluonnos Evelyne Gebhardt (PE473.957v01-00) ehdotuksesta neuvoston
Oikeudellisten asioiden valiokunta LAUSUNTOLUONNOS. sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2016/0148(COD) 16.12.2016 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalle ehdotuksesta
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 21.6.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Liettuan tasavallan parlamentin perusteltu lausunto
EUROOPAN PARLAMENTTI Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 10.12.2014 2014/2075(DEC) TARKISTUKSET 1-19 Marian Harkin (PE541.520v02-00) vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan unionin yleisen
* MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0200/
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0200/2018 5.6.2018 * MIETINTÖ ehdotuksesta neuvoston direktiiviksi verojen ja maksujen kantamisesta raskailta tavaraliikenteen ajoneuvoilta tiettyjen
Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta LAUSUNTOLUONNOS. teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunta 30.5.2012 2011/0430(COD) LAUSUNTOLUONNOS sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnalta teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnalle
***II SUOSITUS TOISEEN KÄSITTELYYN
Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0211/2016 17.6.2016 ***II SUOSITUS TOISEEN KÄSITTELYYN neuvoston ensimmäisen käsittelyn kannasta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin antamiseksi
MIETINTÖLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2012/2298(INI) 1.3.2013
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Liikenne- ja matkailuvaliokunta 2012/2298(INI) 1.3.2013 MIETINTÖLUONNOS Euroopan unionin liikenneteknologiastrategian kehittämisestä tulevaisuuden kestävän liikkuvuuden edistämiseksi
Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta. budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle
Euroopan parlamentti 2014-2019 Kulttuuri- ja koulutusvaliokunta 2016/2064(INI) 23.3.2017 LAUSUNTO kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalta budjettivaliokunnalle ja talous- ja raha-asioiden valiokunnalle Euroopan
EUROOPAN PARLAMENTTI Talousarvion valvontavaliokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Talousarvion valvontavaliokunta 2014/2040(BUD) 9.9.2014 LAUSUNTO talousarvion valvontavaliokunnalta budjettivaliokunnalle neuvoston kannasta esitykseen Euroopan unionin yleiseksi
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 9.12.2014 2014/2155(INI) TARKISTUKSET 1-17 Monica Macovei (PE541.595v01-00) vuosikertomuksesta 2012 EU:n taloudellisten
A8-0373/5. Perustelu
7.12.2016 A8-0373/5 5 Johdanto-osan 7 kappale (7) Toimivaltaisten viranomaisten olisi määriteltävä julkisessa henkilöliikenteessä sovellettavien julkisen palvelun velvoitteiden eritelmät. Tällaisten eritelmien
KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 19.5.2016 KANSALLISEN PARLAMENTIN PERUSTELTU LAUSUNTO TOISSIJAISUUSPERIAATTEESTA Asia: Puolan tasavallan parlamentin alahuoneen perusteltu
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI
EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien
FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0350/1. Tarkistus. Tamás Meszerics Verts/ALE-ryhmän puolesta
6.12.2017 A8-0350/1 1 42 kohta 42. katsoo, että vahvan puolustusteollisuuden kehittäminen vahvistaa EU:n teknologista riippumattomuutta; pyytää kehittämään teollisia ja teknologisia resursseja, joita tarvitaan
EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta
EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 2014/0202(COD) 5.2.2015 TARKISTUKSET 5-19 Mietintöluonnos Cecilia Wikström (PE544.476v01-00) ehdotuksesta Euroopan
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE
EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2012 (15.11) (OR. en) 16273/12 TRANS 397 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 13. marraskuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvosto Kom:n
Talousarvion valvontavaliokunta MIETINTÖLUONNOS
EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talousarvion valvontavaliokunta 2010/2184(DEC) 3.2.2011 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä yhteisön kalastuksenvalvontaviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna
***I MIETINTÖLUONNOS
Euroopan parlamentti 2014-2019 Aluekehitysvaliokunta 2016/0393(COD) 14.6.2017 ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EY) N:o 1059/2003 muuttamisesta