Suomen Robotiikkayhdistys ry

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Robotiikkayhdistys ry"

Transkriptio

1 #roboyhd Suomen Robotiikkayhdistys ry

2 Teollisen robotiikan menestys kohtaa palvelualan tulevaisuuden myös Suomessa Juhani Lempiäinen, Jyrki Latokartano Suomen Robotiikkayhdistys ry Lisätietoa: xecutive_summary_service_robots_2016.pdf

3 Palvelurobotiikka Palvelurobotiikka on vielä lapsenkengissään mutta takoo isoja otsikoita ja lupauksia. Maailmalla neljännes robotiikkayrityksistä, yritystä, on perustettu pelkästään palvelurobottien kehitystä varten. Suuri osa näistä uusista yrityksistä sijaitsee USAssa ja Euroopassa. Henkilökohtaiset humanoidirobotit vievät median huomion.

4 Palvelurobotiikka, liiketoimintaa Ammattikäytössä laitteita vakiintuneessa käytössä Maataloudessa Kirurgiassa Logistiikassa Siivouksessa Vedenalaisissa sovelluksissa Sotateollisuuden sovelluksissa Liiketoimintaa on jo syntynyt Siivouksessa Nurmikon leikkuussa Viihdekäytössä, PR-työssä Opetuksen apuvälineissä. Vanhusten palvelutehtävät ovat tällä hetkellä voimakkaan kehityksen kohteena.

5 Palvelurobottien myynti mrd.

6 Palvelurobottien myynti aloittain mrd.

7 Ammattimaisen palvelurobotiikan markkinat Suurin läpilyönti ammattilais-palvelutehtävissä on tapahtunut kirurgiassa, jossa laitteiden korkea 1 M Eur robotin yksikköhinta tuo luontaisesti merkittävää liikevaihtoa ja kasvutahti on kymmeniä prosentteja vuodessa. Toinen yhtä merkittävä ja vauhdikkaasti kasvava ala on maatalouden laitteet, joissa erityisesti lypsyrobotit ovat saavuttaneet vakiintuneen jalansijan navetoissa. Lypsyrobottien myynti on nykyisellään kansainvälisesti vajaa laitetta vuodessa. Suomessakin käytössä oleva lypsyrobottikanta ylittää tänä vuonna jo laitteen kokonaismäärän.

8 Sotateollisuuden palvelurobotiikka Suomessa vähiten huomiota saavat sotateollisuuden laitteet, vaikkakin ne ovat teknisesti sovelluksena ja kaupallisestikin yhtä merkittäviä kuin vaikkapa maatalouden robotit. Sotaolosuhteissa toimivien robottien elinikä on varsin vaatimaton laitteiden uudistuminen nopeaa tekniset innovaatiot paljon nopeampia

9 Kasvavat palvelurobotiikan alueet Lähivuosille hyvää kasvua odotetaan siivousrobotiikkaan sekä ammattiettä kotitalouskäytössä. Tekniset haasteet alkavat olla voitettuja (räsymatot, portaat, ahtaat nurkat ) Lemmikkien ja vastaavasti hengitystiesairauksia sairastavien suuri määrä kodeissamme ja pitkä kuiva lämmityskausi tarjoavat hyvää pohjaa siivouslaitteiden määrälliselle ja laadulliselle kasvulle erityisesti Suomessa

10 Tulevaisuuden kehityskohteita Vanhusten, vammaisten ja raskaita työtehtäviä teollisuudessa tekevien avuksi uudet puettavat voima-asut, exoskeletonit, ovat tulossa. Robotit terapiatehtäviin ja pesu/wc käyntien avustamiseen ovat suuren mielenkiinnon kohteena. Itsediagnostiikan tekeminen sairauden kohdatessa tarjoaa myös uusia sovelluksia robotiikalle.

11 Luonnon kopiointi Luonnon evoluution kopiointi on robotiikassa merkittävä kehityssuunta. Evoluutio on poistanut huonoksi havaitut rakenteet. Niinpä kopiointi auttaa pääsemään oikeille jäljille: Keveydessä Yksinkertaisuudessa energiankulutuksessa

12 Maailman ensimmäinen kävelevän metsäkoneen prototyypiksi valmistettu Lokkeri-harvesteri on nyt nähtävillä Deere & Company n näyttelypaviljongissa Molinessa, Illinois n osavaltiossa, Yhdysvalloissa. ur_company/news_and_me dia/press_releases/2012/fe bruary/walking_machine/w alking_machine.page Suomalaiset eturintamassa

13 Humanoidirobotit, luonnon kopiointi Humanoidien kehitys on ollut palvelurobottien otsikoissa, vaikkakaan merkittävää liiketoimintamenestystä näillä ei juurikaan ole ollut. Kehitys on ymmärrettävää sillä robotin ulkonäöllä on sen hyväksyttävyydessä erittäin suuri merkitys Kehityspanokset humanoideissa ovat olleet kansainvälisesti valtavia taloudelliseen menestykseen suhtautettuna.

14 Top 10 humanoidirobotit

15 Top 10 humanoidirobotit Kutsumanimi Valmistaja Valmistusmaa Mielenkiintoisin kyky / ominaisuus Atlas Boston USA Täysikokoinen kävelevä 188 cm pelastusrobotti Dynamics Actroid SIT Kokoro Japani Vuorovaikutteinen ja ilmehtivä puhuva androidi Pepper Aldebaran Ranska Runsaasti anturointeja, puhe, 120 cm humanoidi Valkyrie NASA USA Pelastusrobotti erityisesti hankaliin olosuhteisiin Asimo Honda Japani Pieni uranuurtaja, nettiyhteys, juoksee jopa 6km/h Romeo Aldebaran Ranska 140 cm henkilökoht. palvelurobotti vanhuksille Nao Aldebaran Ranska 56 cm autistisille opetuksen ja seurustelun tueksi REEM-C PAL Robotics Espanja 160 cm palvelurobotti, vuorovaikutteisuus RoboThespian Engineering Iso-Britannia Etäläsnäolo, vuorovaikutteinen kommunikaatio Arts RQ Titan RoboBuilder Korea Kehittynyt rakennussarja, teknisesti huippua

16 Robotisaatio vs. matkapuhelimet

17 Tulevaisuuden robottiosaajat Peruskoulun uusi opetussuunnitelma nosti Suomessakin ohjelmoinnin uudeksi kehityskohteeksi, jota sovelletaan laajasti eri oppiaineissa. Tekniseen työhön itse rakennettavat koulutusrobotit ovat jo tulleet jäädäkseen. Markkina on jo vakiintunut, koskapa jonkinlainen kehitysympäristö tarvitaan jokaisessa peruskoulussamme. Näiden koulutuslaitteiden teknisiä kykyjä ei pidä vähätellä, onhan esimerkiksi Lego Mindstorms-robotille tarjolla täysverinen automaatioammattilaisten käyttämä LabView-ohjelmointiympäristö

18

19 Suomen Robotiikkayhdistys ry on robotiikasta kiinnostuneiden yhteisö. SRY, perustettu 1983 Hieman alle 400 jäsentä Robotiikan edistämiseksi yhdistys tekee julkaisuja, ylläpitää teollisuurobottitilastoja järjestää koulutusta ja tutustumismatkoja Tekee yhteistyötä muiden maailmalla toimivien yhdistysten kanssa. Jäsenmaksu on vuonna 2016 henkilöjäsenille 60 /v Opiskelijoille 10 /v yritysjäsenille kannatusjäsenmaksu 300 /v Jäsenetuna henkilöjäsenille mm. Metallitekniikka- ja Pro Metalli lehdet #roboyhd

20 #roboyhd Suomen Robotiikkayhdistys ry

Jyrki Latokartano Suomen Robotiikkayhdistys ry TTY - Kone ja Tuotantotekniikka

Jyrki Latokartano Suomen Robotiikkayhdistys ry TTY - Kone ja Tuotantotekniikka 1983- SUOMEN ROBOTIIKKAYHDISTYS ry Teollisuusrobotiikan globaalit kehityssuunnat Itä-Suomen Teollisuusseminaari, 3.11.2016 Jyrki Latokartano Suomen Robotiikkayhdistys ry TTY - Kone ja Tuotantotekniikka

Lisätiedot

Robotiikan trendit. Jyrki Latokartano Suomen Robotiikkayhdistys ry TTY - Kone ja Tuotantotekniikka. MoRo aloitusseminaari,

Robotiikan trendit. Jyrki Latokartano Suomen Robotiikkayhdistys ry TTY - Kone ja Tuotantotekniikka. MoRo aloitusseminaari, 1983- SUOMEN ROBOTIIKKAYHDISTYS ry Robotiikan trendit MoRo aloitusseminaari, 26.10.2016 Jyrki Latokartano Suomen Robotiikkayhdistys ry TTY - Kone ja Tuotantotekniikka Robotiikan trendit Ihminen-robotti

Lisätiedot

Robotiikan tulevaisuus ja turvallisuus

Robotiikan tulevaisuus ja turvallisuus Robotiikan tulevaisuus ja turvallisuus NWE 2014 Satelliittiseminaari 4.11.2014 Jyrki Latokartano TTY Kone- ja Tuotantotekniikan laitos Suomen Robotiikkayhdistys ry Robottiturvallisuus? Kohti ihmisen ja

Lisätiedot

LAITOSHUOLLON HAASTEET Kestävä kehitys. Toiminnan tehokkuus. Kannattava kasvu. Ihmiset

LAITOSHUOLLON HAASTEET Kestävä kehitys. Toiminnan tehokkuus. Kannattava kasvu. Ihmiset MUUTA KÄSITYKSESI SIIVOUKSESTA Sales Manager Jussi Ruisniemi, Diversey Suomi Oy LAITOSHUOLLON HAASTEET Ihmiset Toiminnan tehokkuus Kannattava kasvu Kestävä kehitys 1 IoT = Internet of Things (=esineiden

Lisätiedot

Koti Osana Tulevaisuuden Innovaatioita

Koti Osana Tulevaisuuden Innovaatioita Koti Osana Tulevaisuuden Innovaatioita KOTI hanke 2011-2014 Tavoitteet Suunnitella ja rakentaa itsenäisen asumisen mahdollistava tulevaisuuden koti ikääntyville liikuntarajoitteisille muita eritystarpeita

Lisätiedot

Robottien aikakausi. Puhtausalan kehityspäivät Jussi Ruisniemi Diversey Suomi Oy. Presented by Diversey

Robottien aikakausi. Puhtausalan kehityspäivät Jussi Ruisniemi Diversey Suomi Oy. Presented by Diversey Robottien aikakausi Puhtausalan kehityspäivät 19.10. 21.10.2017 Jussi Ruisniemi Diversey Suomi Oy Presented by Diversey Aiheet 01 Robottien kehitys 02 Robottien tulevaisuus Robotiikka puhtausalalla Kokemuksia

Lisätiedot

Metropolia Engagement Day IHMINEN JA ROBOTIIKKA (European Robotics Week 2017)

Metropolia Engagement Day IHMINEN JA ROBOTIIKKA (European Robotics Week 2017) Järjestäjät: Suomen Robotiikkayhdistys ry, Metropolia Ammattikorkeakoulu, Vantaan kaupunki Tapahtuma on osa European Robotics Week 2017 -tapahtumaa. Tilaisuus on maksuton. Avoin kaikille teemasta ja aiheesta

Lisätiedot

Palvelurobotiikan tulevaisuudennäkymä

Palvelurobotiikan tulevaisuudennäkymä Ivan Kemppi Palvelurobotiikan tulevaisuudennäkymä Metropolia Ammattikorkeakoulu Insinööri (AMK) Automaatiotekniikka Insinöörityö 31.5.2017 Tiivistelmä Tekijä(t) Otsikko Sivumäärä Aika Ivan Kemppi Palvelurobotiikan

Lisätiedot

Valtran biokaasu (Dual Fuel) traktori Nurmesta biokaasua - uusi tuotantosuunta maatiloille 26.10.2012. Petri Hannukainen, Agco/Valtra

Valtran biokaasu (Dual Fuel) traktori Nurmesta biokaasua - uusi tuotantosuunta maatiloille 26.10.2012. Petri Hannukainen, Agco/Valtra Valtran biokaasu (Dual Fuel) traktori Nurmesta biokaasua - uusi tuotantosuunta maatiloille 26.10.2012 Petri Hannukainen, Agco/Valtra AGCO Valtra on osa AGCOa, joka on maailman kolmanneksi suurin maatalouskoneiden

Lisätiedot

Tekstiili- ja muotialan ammattilaiseksi

Tekstiili- ja muotialan ammattilaiseksi Tekstiili- ja muotialan ammattilaiseksi Tekstiiliala sopii ihmisille, jotka ovat työtä pelkäämättömiä, pystyvät hallitsemaan laajoja kokonaisuuksia ja toisaalta ovat myös visuaalisia ja kiinnostuneita

Lisätiedot

Helppokäyttöistä ja joustavaa robotiikkaa

Helppokäyttöistä ja joustavaa robotiikkaa Helppokäyttöistä ja joustavaa robotiikkaa Jyrki Latokartano TTY Kone- ja Tuotantotekniikan laitos Suomen Robotiikkayhdistys ry Takeoff! Seminaari, Savonia, Kuopio Jyrki Latokartano - Takeoff! Robottiautomaation

Lisätiedot

Robotit rullaavat palvelutyöhön millaista hyvinvointia ne tuovat?

Robotit rullaavat palvelutyöhön millaista hyvinvointia ne tuovat? Robotit rullaavat palvelutyöhön millaista hyvinvointia ne tuovat? Robotit ja hyvinvointipalvelujen tulevaisuus -hanke Marketta Niemelä, johtava tutkija, VTT http://roseproject.aalto.fi/fi/ Robotit kehittyvät

Lisätiedot

VUOROVAIKUTTEISEN ROBOTIIKAN TURVALLISUUS

VUOROVAIKUTTEISEN ROBOTIIKAN TURVALLISUUS MASINA loppuseminaari 14.5.2008 Tampere talo Timo Malm VUOROVAIKUTTEISEN ROBOTIIKAN TURVALLISUUS PUOLIAUTOMAATIORATKAISUT IHMINEN KONE JÄRJESTELMISSÄ (PATRA) Kesto: 5/2006 12/2007 Resurssit: n. 39 htkk;

Lisätiedot

Julkinen loppuraportti Simua Startupin nopea kokeilu Oulun Ritaharjun koulussa

Julkinen loppuraportti Simua Startupin nopea kokeilu Oulun Ritaharjun koulussa Julkinen loppuraportti 7.8.2019 Simua Startupin nopea kokeilu Oulun Ritaharjun koulussa Oulun kaupungin nopeiden kokeilujen ohjelma II, Kevät/2019 Tulevaisuuden älykkäät oppimisympäristöt Kokeilun esittely

Lisätiedot

Yhteistyörobotiikan tutkimus MoRo-hankkeen aloitusseminaari Ilari Marstio

Yhteistyörobotiikan tutkimus MoRo-hankkeen aloitusseminaari Ilari Marstio TEKNOLOGIAN TUTKIMUSKESKUS VTT OY Yhteistyörobotiikan tutkimus MoRo-hankkeen aloitusseminaari 26.10.2016 Ilari Marstio Yhteistyörobotiikka Miksi nyt? Perinteinen automaatio ei vastaa nykytuotannon tarpeisiin

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät. Pääekonomisti Jukka Palokangas Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Pääekonomisti Jukka Palokangas 19.9.2012 Toimialojen ja erityisesti yritysten tilanne vaihtelee suuresti Teknologiateollisuuden yritykset ovat kehittyneet epäyhtenäisesti

Lisätiedot

Perusopetuksen robotiikan opetussuunnitelma ja sen toimeenpano Riihimäellä

Perusopetuksen robotiikan opetussuunnitelma ja sen toimeenpano Riihimäellä Perusopetuksen robotiikan opetussuunnitelma ja sen toimeenpano Riihimäellä ITK 2018 Hämeenlinna Aulanko 13.4.2018 Esa Santakallio; sivistysjohtaja Reetta Viitanen, luokanopettaja Jeremiah Allerd, Harjunrinteen

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden talousnäkymät

Teknologiateollisuuden talousnäkymät Teknologiateollisuuden talousnäkymät 30.3.2017 Pääekonomisti Jukka Palokangas 31.3.2017 Teknologiateollisuus 1 Teknologiateollisuus Suomen suurin elinkeino 51 % Suomen koko viennistä. Alan yritykset investoivat

Lisätiedot

Kokemuksia kansainvälisestä työelämäyhteistyöstä ammatillisessa koulutuksessa

Kokemuksia kansainvälisestä työelämäyhteistyöstä ammatillisessa koulutuksessa Kokemuksia kansainvälisestä työelämäyhteistyöstä ammatillisessa koulutuksessa Harri Savonen, Pohjois-Karjala Ammattiopisto Valtimo Janne Haapasalo, John Deere Forestry Oy Deere & Company on maailman johtava

Lisätiedot

Liite B Project Management Institute

Liite B Project Management Institute Liite B Project Management Institute Johdanto Vuonna 1969 perustetusta ja jo yli 30 vuotta toimineesta Project Management Institutesta (PMI) on tullut ammattimaisen projektinhallinnan kehitysjärjestö.

Lisätiedot

Sivistyksessä Suomen tulevaisuus. KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen

Sivistyksessä Suomen tulevaisuus. KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen Sivistyksessä Suomen tulevaisuus KOULUTUS 2030 Pitkän aikavälin kehittämistarpeet ja tavoitteet Opetusministeri Henna Virkkunen Millaisia tietoja ja taitoja tulevaisuudessa tarvitaan? Tulevaisuuden tietojen

Lisätiedot

Tekstiili ja muotialan ammattilaiseksi

Tekstiili ja muotialan ammattilaiseksi Tekstiili ja muotialan ammattilaiseksi Andiata Reima Image Wear Biancaneve Dafecor Suominen VM-Carpet Finlayson FRENN Marimekko Pure Waste Textiles Halti Lapuan kankurit Joutsen Tekstiili- ja muotiala

Lisätiedot

Robottiviikko 2014 on lähtölaukaus Helsingin Robottilaaksolle!

Robottiviikko 2014 on lähtölaukaus Helsingin Robottilaaksolle! Robottiviikko 2014 on lähtölaukaus Helsingin Robottilaaksolle! Robotics Week Finland 24.11. 30.11. Robottilaakso Vanhan kaupunginlahti, Viikintie 1, Helsinki Tiekartta robottilaaksoon Selvitysvaihe huhti-toukokuu

Lisätiedot

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki

Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Isto Vanhamäki 19.11.2015 Liiketoimintamallin muutoksella kohti uusia markkinoita Hankkeen toimenpiteet MIKSI?: Päijät-Hämeen maakuntaohjelmassa

Lisätiedot

Robotiikka. Professori Aarne Halme TKK/GIM

Robotiikka. Professori Aarne Halme TKK/GIM Robotiikka Professori TKK/GIM TEESIT Robotiikan kehittämisen ja soveltamisen painopiste on muuttunut tehdastuotannosta ihmiskunnan ja yhteiskuntien muihin toimintoihin. Samalla itse käsite on laajentunut

Lisätiedot

Biokaasu traktori on jo teknisesti mahdollinen maatiloille Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon - seminaari 26.03.2013

Biokaasu traktori on jo teknisesti mahdollinen maatiloille Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon - seminaari 26.03.2013 Biokaasu traktori on jo teknisesti mahdollinen maatiloille Nurmesta biokaasua, ravinteet viljelykiertoon - seminaari 26.03.2013 Petri Hannukainen, Agco/Valtra AGCO Valtra on osa AGCOa, joka on maailman

Lisätiedot

Minkälaista on suomalainen johtaminen kansainvälisessä vertailussa? Mika Maliranta, Jyväskylän yliopisto & ETLA Keva-päivät, 15.3.

Minkälaista on suomalainen johtaminen kansainvälisessä vertailussa? Mika Maliranta, Jyväskylän yliopisto & ETLA Keva-päivät, 15.3. Minkälaista on suomalainen johtaminen kansainvälisessä vertailussa? Mika Maliranta, Jyväskylän yliopisto & ETLA Keva-päivät, 15.3.2018, Helsinki Esityksen sisältö Miksi johtamisen laatu on tärkeää kansantaloudelle?

Lisätiedot

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko

DIGITAALISUUDELLA SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN MENESTYSTÄ POHJOIS- Yliopettaja Esa Hietikko DIGITAALISUUDELLA MENESTYSTÄ POHJOIS- SAVON TEOLLISUUTEEN JA PALVELUIHIN Yliopettaja Esa Hietikko Digitalisaatio on hyvin laaja käsite 2/13 Miksi digitalisaatiota? Digibarometrin mukaan yritysten digitaalinen

Lisätiedot

Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto

Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto Digitalisaation mahdollisuudet uusi aalto IT goes Industry 27.11.2015 Pekka Ala Pietilä staattisesta kilpailukyvystä dynaamiseen Talouden ja yhteiskunnan evoluutio > Suomen uudistumisvauhti 26.11.2015

Lisätiedot

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016

Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 Talvikuukaudet kasvattivat yöpymisiä ja matkailutuloa Suomeen 2016 2 16 14 12 10 12,2 9,7 11,1 8,4 13,5 11,2 8 6,4 6 4,6 4 2 0 Koko vuosi Talvi (Q1 ja Q4) 1,7 0,4 Kesä (Q2- Q3) 1,6 1,8 0,8 0,2 Q1 Q2 Q3

Lisätiedot

Pk-yritysten rooli Suomessa 1

Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - 1 - Pk-yritysten rooli Suomessa 1 - Yritysten määrä on kasvanut - Yritystoiminta maakunnittain - Pk-yritykset tärkeitä työllistäjiä - Tutkimus- ja kehityspanostukset sekä innovaatiot - Pk-sektorin rooli

Lisätiedot

Nykyaikainen robotiikka Kenttä- ja palvelurobotit

Nykyaikainen robotiikka Kenttä- ja palvelurobotit Nykyaikainen robotiikka Kenttä- ja palvelurobotit Robotti?? Robot 1: A robot is a re-programmable, multi-functional manipulator designed to move material, parts, tools, or specialized devices through variable

Lisätiedot

Maapallon kehitystrendejä (1972=100)

Maapallon kehitystrendejä (1972=100) Maapallon kehitystrendejä (1972=1) Reaalinen BKT Materiaalien kulutus Väestön määrä Hiilidioksidipäästöt Väestön kehitys maapallolla, EU-15-maissa ja EU:n uusissa jäsenmaissa (195=1) Maailman väestön määrä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 11.4.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Kj/3 11.4.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirjanote 14/2016 1 (5) Liikenne- ja viestintäministeriö 327 Lausunto ehdotuksesta valtioneuvoston periaatepäätökseksi automatisaatiosta ja robotisaatiosta HEL 2016-002831 T 03

Lisätiedot

Robotiikkaa kouluille Herätetään koodi henkiin IO4

Robotiikkaa kouluille Herätetään koodi henkiin IO4 Robotiikkaa kouluille Herätetään koodi henkiin IO4 Suuntaviivoja päätöksentekoon Toimintasuunnitelma päätöksentekijöille, opettajille ja koulujen edustajille. Yhteenveto ruotsiksi/suomeksi/viroksi. Johdanto

Lisätiedot

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Heinäkuu 2014

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Heinäkuu 2014 Exel Composites Reinforcing Your Business Heinäkuu 2014 Exel Composites on maailman johtava komposiittiprofiilien valmistaja jolla on yli 50 vuoden kokemus kasvusta ja innovaatiosta Maailman johtava, vuonna

Lisätiedot

Suorien sijoitusten pääoma

Suorien sijoitusten pääoma Suorien sijoitusten pääoma 16.3.2010 Topias Leino topias.leino@bof.fi maksutase@bof.fi SUOMEN PANKKI FINLANDS BANK BANK OF FINLAND 1 Suorat sijoitukset Suomeen ja Suomesta ulkomaille: SIJOITUSVIRRAT VUONNA

Lisätiedot

3D-TULOSTAMINEN SUOMALAISESSA TEOLLISUUDESSA

3D-TULOSTAMINEN SUOMALAISESSA TEOLLISUUDESSA 3D-TULOSTAMINEN SUOMALAISESSA TEOLLISUUDESSA SAVONIA 1.12.2017 01/12/2017 1 CANON INC. Digitaalisen kuvantamisteknologian tarjoaja ihmisille, yrityksille ja teollisuudelle globaalisti. Yli 190,000 työntekijää.

Lisätiedot

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA

SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA SUOMALAIS-VENÄLÄINEN PÄÄTTÄJIEN METSÄFOORUMI 2. - 4.3.2011 GLOBAALIT KILPAILUKYVYN EDELLYTYKSET MUUTOKSESSA 2.4.2011 Petteri Pihlajamäki Executive Vice President, Pöyry Management Consulting Oy Esityksen

Lisätiedot

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta

A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kielen valinnoista ja opetuksesta A2-kieli A2-kieli alkaa 5. luokalta ja sitä opiskellaan kaksi tuntia viikossa viidennellä ja kuudennella luokalla. Opiskelu jatkuu 9. luokan loppuun saakka. Metsokankaan

Lisätiedot

Tekes rohkaisee uudistumaan. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus

Tekes rohkaisee uudistumaan. Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus Tekes rohkaisee uudistumaan Pääjohtaja Pekka Soini Tekes Median innovaatiotuen infotilaisuus 27.1.2015 Julkisten innovaatiorahoittajien ja -toimijoiden roolit Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 440 Finnvera

Lisätiedot

Kopadi Oy - BROKK valikoima

Kopadi Oy - BROKK valikoima Kopadi Oy - BROKK valikoima Miksi valita kauko-ohjattava Brokk purkurobotti? Seitsemän eri koko / painoluokkaa sisältävä tuoteohjelma. 500 kg:n Brokk 60:stä aina 10 000 kg painavaan Brokk 800:aan. Koneet

Lisätiedot

Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin

Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Näkökulmia tietoyhteiskuntavalmiuksiin Tietotekniikka oppiaineeksi peruskouluun Ralph-Johan Back Imped Åbo Akademi & Turun yliopisto 18. maaliskuuta 2010 Taustaa Tietojenkäsittelytieteen professori, Åbo

Lisätiedot

Sijoittaminen digitaalisen darwinismin aikakaudella

Sijoittaminen digitaalisen darwinismin aikakaudella Sijoittaminen digitaalisen darwinismin aikakaudella @mikaelrautanen Salon Sijoituspäivät 2.2.2019 Digitaalinen darwinismi 2 Aikakausi, jolloin teknologia, yhteiskunta ja kuluttajien käyttäytyminen kehittyvät

Lisätiedot

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen

Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen. 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen Alihankinta 2014 -messut Teema koneenrakentaminen 18.9.2014 Petri Katajamäki ja Pekka Lappalainen DEMOGRAFIA Lähde: Statista 2013 Koko 357 092 km2 (1,05 x Suomi) 82,4 miljoonaa asukasta (15,8 x Suomi)

Lisätiedot

Näkymiä maaseudun digitalisaatioon

Näkymiä maaseudun digitalisaatioon Näkymiä maaseudun digitalisaatioon Kuokasta kaistaan ja talikosta tablettiin Maatila ICT-seminaari 17.11.2014 Harri Hakala Maatila ICT / Hakala / Näkymiä digitalisaatioon www.helsinki.fi/ruralia 17.11.2014

Lisätiedot

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Toukokuu 2014

Ex E e x l e Co C m o po p si o t si es e Re R i e nf n or o cin ci g n g Yo Y u o r u Bu B si u n si e n ss e Toukokuu 2014 Exel Composites Reinforcing Your Business Toukokuu 2014 Exel Composites on maailman johtava komposiittiprofiilien valmistaja jolla on yli 50 vuoden kokemus kasvusta ja innovaatiosta Maailman johtava, vuonna

Lisätiedot

Hyteairo-kysely ammattikorkeakouluille Alustavat tulokset Hyteairo neuvonantajaryhmän kokous Päivi Haho, Zeren Basaran

Hyteairo-kysely ammattikorkeakouluille Alustavat tulokset Hyteairo neuvonantajaryhmän kokous Päivi Haho, Zeren Basaran Hyteairo-kysely ammattikorkeakouluille Alustavat tulokset 7.5.2019 Hyteairo neuvonantajaryhmän kokous Päivi Haho, Zeren Basaran Kysely ja vastanneet ammattikorkeakoulut Kysely lähetettiin 248 vastaanottajalle

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologiaan painottuva koulutusohjelma- /osaamisalakokeilu TUTKINNON PERUSTEET KOKEILUA VARTEN

Hyvinvointiteknologiaan painottuva koulutusohjelma- /osaamisalakokeilu TUTKINNON PERUSTEET KOKEILUA VARTEN Hyvinvointiteknologiaan painottuva koulutusohjelma- /osaamisalakokeilu TUTKINNON PERUSTEET KOKEILUA VARTEN Hyvinvointiteknologian koulutuskokeilujen yhteistyöpäivä 26.9.2014 Voimarinne, Sastamalan Karkku

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät

Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Teknologiateollisuuden tilanne ja näkymät Jukka Palokangas, pääekonomisti Teknologiateollisuuden liikevaihto Suomessa 2,1=1 27 26 25 24 23 22 21 2 19 18 17 16 15 14 13 12 11 1 9 8 7 Muutos: 1-7,28/1-7,27,%

Lisätiedot

LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS. Tulosten yhteenveto

LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS. Tulosten yhteenveto LUOMUELINTARVIKKEIDEN VIENTISELVITYS Tulosten yhteenveto 13.3.2019 Tutkimuksen tausta ja tavoitteet Pro Luomu teki selvityksen Suomen luomuelintarvikeviennistä helmimaaliskuussa 2019. Tavoitteena oli selvittää

Lisätiedot

Talousjohtamisen uusi rooli

Talousjohtamisen uusi rooli 1 25.4.2013 Author / Subject Talousjohtamisen uusi rooli - case Ponsse Oyj Petri Härkönen, Ponsse Oyj 25.4.2013 Sanomatalo, Helsinki 2 Ponsse Oyj Talousjohtamisen muuttunut ja täydentyvä rooli Talousjohtaminen

Lisätiedot

Suomen metsäsektorin tulevaisuus globaalissa kehityksessä

Suomen metsäsektorin tulevaisuus globaalissa kehityksessä Suomen metsäsektorin tulevaisuus globaalissa kehityksessä Kansantaloudellinen yhdistys ja Metsäekonomistiklubi Töölönkatu 11A 00100 Helsinki, Finland olli.haltia@indufor.fi www.indufor.fi Indufor Oy 2004

Lisätiedot

Kaupan työllisyys ja digitalisaatio

Kaupan työllisyys ja digitalisaatio Kaupan työllisyys ja digitalisaatio Kaupan työllisyys 350 Kauppa on elinkeinoelämän suurin työllistäjä 1000 henkilöä Kauppa 300 250 200 150 100 Metalli ja elektroniikka Rakentaminen Kuljetus ja varastointi

Lisätiedot

Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti

Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti Maailmantalous kasvaa laaja-alaisesti - Teknologiateollisuuden liikevaihto, tilaukset ja henkilöstö kasvusuunnassa - Suomen talous on kilpailijoihin verrattuna raskaasti takamatkalla Toimitusjohtaja Jorma

Lisätiedot

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2

Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat. 08/06/2017 First name Last name 2 Matkailuvuosi 2016 Matkailun suuralueet sekä maakunnat 08/06/2017 First name 7.6.2017 Last name 2 Ulkomaisten yöpymisten määrä ja osuus kaikista alueen yöpymisistä sekä muutos edellisvuoteen matkailun

Lisätiedot

Lataa Yhteisöhoidon historiaa - Kari Murto. Lataa

Lataa Yhteisöhoidon historiaa - Kari Murto. Lataa Lataa Yhteisöhoidon historiaa - Kari Murto Lataa Kirjailija: Kari Murto ISBN: 9789526850214 Sivumäärä: 66 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 35.49 Mb YHTEISÖHOIDON HISTORIAA - PSYKIATRISET YHTEISÖT -kirja

Lisätiedot

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen

METSÄN UUDET MAHDOLLISUUDET UPM BIOFORE YHTIÖ. ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen UPM BIOFORE YHTIÖ ProSuomi-projektin päätösseminari 16.11.2012, Juuso Konttinen AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS 3. UUDET MAHDOLLISUUDET AGENDA 1. UPM BIOFORE YHTIÖ 2. UUSI METSÄTEOLLISUUS

Lisätiedot

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista

Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 10.9.2009 Yleistä OPE-linjan kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle

Lisätiedot

haltu..mobile.web.embedded

haltu..mobile.web.embedded haltu..mobile.web.embedded TTY 10.3.2011 Taustaa Osaaminen Palvelut Innovatiivisuus Referenssit Opittua Oma Verkosto Yrityksen perustaminen Yhteystiedot Keskustelua, kysymyksiä jne. hashtag: #haltut Perustietoa

Lisätiedot

Missiona Pohjoisen menestys. Timo Rautajoki,

Missiona Pohjoisen menestys. Timo Rautajoki, Missiona Pohjoisen menestys Timo Rautajoki, 27.4.2017 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 2 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 3 Esityksen nimi Tekijän nimi 31.08.15 4 Kansainvälisyys Lappi on jo nyt

Lisätiedot

Puhtausala kiinnostavaksi hanke

Puhtausala kiinnostavaksi hanke Puhtausala kiinnostavaksi -hanke 1.3.2019 28.2.2021 Puhtausala kiinnostavaksi hanke mukana Taitaja2019 Joensuu ammattitaidon SM-kisoissa 21. 23.5.2019 Puhtausala kiinnostavaksi hankkeen perustietoja Hanke

Lisätiedot

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits

Marjat maailmassa. Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin. Market intelligence for healthy profits Market intelligence for healthy profits Marjat maailmassa Johdanto kansainvälisiin marjastrategiohin & trendeihin Projektin tavoitteet Löytää malleja marja-alan osaamisen tuotteistamiseksi korkean jalostusarvon

Lisätiedot

Biokaasuteknologian vientimahdollisuudet

Biokaasuteknologian vientimahdollisuudet Biokaasuteknologian vientimahdollisuudet Watrec Oy Biolaitosyhdistyksen vuosiseminaari Lahti 7.-8.11.2018 Laitosten suunnittelu ja urakointi Kaikki biokaasulaitoksista Suomalainen pk yritys, jonka fokus

Lisätiedot

MUUTOKSEN JOHTAMISTA JA

MUUTOKSEN JOHTAMISTA JA MUUTOKSEN JOHTAMISTA JA JOHTAMISEN MUUTOSTA SANOMATALO, 25.03.2010 MICROSOFT JA IT-VIIKKO OMA TAUSTA PROJEKTIJOHTAMISTA VUODESTA 1979 TIETOTEKNIIKKAA, ENERGIAA, LENTOKONEITA, TEOLLISUUTTA, RAKENTAMISTA,

Lisätiedot

Visit Finland Global Sales Promotion. Heli Mende

Visit Finland Global Sales Promotion. Heli Mende Visit Finland Global Sales Promotion Heli Mende VISIT FINLANDIN MARKKINAT ON JAETTU KOLMEEN KATEGORIAAN Päämarkkinat Focus Markets Saksa, Britannia, Kiina, Japani KAIKILLA MARKKINOILLA TOTEUTETAAN SEURAAVIA

Lisätiedot

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT

TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT 1(5) TOIMINTA-AVUSTUSTEN MYÖNTÄMISEN ARVIONTIKRITEERIT Lasten ja nuorten kasvun tukemisen ydinprosessilla on kolme avustuskokonaisuutta, Nuorisotyön ja nuorten harrastustoiminnan edistämisen avustukset,

Lisätiedot

Laatu kertoo tekijän

Laatu kertoo tekijän Laatu kertoo tekijän Koskisen on vuonna 1931 perustettu suomalainen, kansainvälisesti toimiva perheyritys. Koskisen valmistaa ja markkinoi mekaanisen metsäteollisuuden tuotteita rakennus-, rakennuspuusepän-,

Lisätiedot

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015

Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen lautakunnan toiminta-avustusten suuntaamisperusteet vuodelle 2015 Sosiaali -ja terveydenhuollon ja potilasyhdistysten, ehkäisevän päihdetyön, eläinsuojelutyön ja

Lisätiedot

KASVUN PAIKKA. Satakunnan teknologiametalliklusteri vastaa sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin.

KASVUN PAIKKA. Satakunnan teknologiametalliklusteri vastaa sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin. KASVUN PAIKKA Satakunnan teknologiametalliklusteri vastaa sähköistyvän yhteiskunnan tarpeisiin. SATA INDUSTRY PORIN SATAMA PORI ULVILA NAKKILA HARJAVALTA KOKEMÄKI TEOLLISUUS- VYÖHYKE Suomen johtavaan,

Lisätiedot

Nuorisotutkimus 2007

Nuorisotutkimus 2007 Nuorisotutkimus 2007 Tutkimuksen taustatiedot Nuorisotutkimus tehtiin maaliskuussa 2007 nettikyselynä Tutkimus toteutettiin Elinkeinoelämän nuoriso-ohjelman alueilla Vastaajina on peruskoulun 7. 9.-luokkalaisia

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-7) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 28.9.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-5) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.7.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-1) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 29.3.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-3) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-2) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2018 1 SUOMEN JA

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2018 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2014-2018(1-10) Mrd. 6 5 4 3 2 1 0-1 2014 2015 2016 2017 2018 Kauppatase Vienti Tuonti 31.12.2018 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-2) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 30.4.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi

Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta Tilastointi Kuvioita Suomen ulkomaankaupasta 2019 Tilastointi VIENTI, TUONTI JA KAUPPATASE KUUKAUSITTAIN 2015-2019(1-3) Mrd. 7 6 5 4 3 2 1 0-1 2015 2016 2017 2018 2019 Kauppatase Vienti Tuonti 31.5.2019 1/23 SUOMEN

Lisätiedot

Digitaalinen talous ja kilpailukyky

Digitaalinen talous ja kilpailukyky Digitaalinen talous ja kilpailukyky Matti Pohjola Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu Industrialismi + nationalismi => Suomen vaurastuminen 64"000" Bkt$asukasta$kohden$(euroa$vuoden$2010$hinnoin)$ 32"000"

Lisätiedot

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa

Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 1 2 3 4 Teknologiateollisuuden henkilöstö Suomessa 160 000 150 000 140 000 130 000 120 000 110 000 100 000 90 000 80 000 70 000 60 000 50 000 40 000 30 000 20 000 10 000 0 1998 1999 2000 2001 2002 2003

Lisätiedot

Vacon puhtaan teknologian puolesta

Vacon puhtaan teknologian puolesta Vacon puhtaan teknologian puolesta Vesa Laisi, toimitusjohtaja, Vacon Oyj 16.11.2011 11/21/2011 1 Vacon - Driven by drives Vacon on globaali taajuusmuuttajavalmistaja. Yhtiö on perustettu vuonna 1993 Vaasassa.

Lisätiedot

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon!

Sis i äi s nen äi Tervetuloa taloon! Tervetuloa taloon! Perehdytyksellä hyvä startti työuralle! ISS Perehdytyskäytäntöihin sisältyvät: Perehdytyskortin käyttöönotto Tervetuloa Taloon -perehdytys tai -verkkokurssi Tehtäväkohtainen perehdytys

Lisätiedot

Mainekortit.fi Avoin työkalu yritysten ja organisaatioiden käyttöön!

Mainekortit.fi Avoin työkalu yritysten ja organisaatioiden käyttöön! Mainekortit.fi Avoin työkalu yritysten ja organisaatioiden käyttöön! Tehty yhdessä päijäthämäläisten yrittäjien kanssa osana EAKR-rahoitteista CleanDesign Center hanketta (LADEC) Minna-Maija Salomaa, kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Koodaamme uutta todellisuutta FM Maarit Savolainen https://blog.edu.turku.fi/matikkaajakoodausta/

Koodaamme uutta todellisuutta FM Maarit Savolainen https://blog.edu.turku.fi/matikkaajakoodausta/ Koodaamme uutta todellisuutta FM Maarit Savolainen 19.1.2017 https://blog.edu.turku.fi/matikkaajakoodausta/ Mitä on koodaaminen? Koodaus on puhetta tietokoneille. Koodaus on käskyjen antamista tietokoneelle.

Lisätiedot

Julkiset hyvinvointimenot

Julkiset hyvinvointimenot Julkiset hyvinvointimenot Talouden Rakenteet 211 VALTION TALOUDELLINEN TUTKIMUSKESKUS (VATT) Kotitalouksien tulonsiirrot ja hyvinvointipalvelut 199 9, miljardia euroa vuoden 9 hinnoin Mrd. euroa 7 Tulonsiirrot

Lisätiedot

Hyvinvointiteknologiaan painottuvan kokeilu KOKEILUSSA NOUDATETTAVAT TUTKINNON PERUSTEET

Hyvinvointiteknologiaan painottuvan kokeilu KOKEILUSSA NOUDATETTAVAT TUTKINNON PERUSTEET Hyvinvointiteknologiaan painottuvan kokeilu KOKEILUSSA NOUDATETTAVAT TUTKINNON PERUSTEET Hyvinvointiteknologiaan painottuvan kokeilun yhteistyöpäivä19.5.2015 Seppo Valio seppo.valio@oph.fi www.oph.fi HYVINVOINTITEKNOLOGIA

Lisätiedot

Älykkäiden koneiden huippuyksikkö. Mika Vainio vanhempi tutkija, dosentti GIM / Automaatiotekniikan labra / TKK

Älykkäiden koneiden huippuyksikkö. Mika Vainio vanhempi tutkija, dosentti GIM / Automaatiotekniikan labra / TKK Älykkäiden koneiden huippuyksikkö Mika Vainio vanhempi tutkija, dosentti GIM / Automaatiotekniikan labra / TKK ESITELMÄN SISÄLTÖ Keitä olemme? Mitä tutkimme? Miten tutkimme? Miten liitymme ympäröivään

Lisätiedot

Visit Finland Matkailijatutkimus

Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Matkailijatutkimus Visit Finland Visitor Survey VISIT FINLAND MATKAILIJATUTKIMUS 2014 2 3 Tuo$aa perustunnusluvut (mm. kävijämäärät) Täydentää 9lasto9etoa VAKIOKYSYMYKSET Asuinpaikka Liikennemuoto

Lisätiedot

Yritykset ja yrittäjyys

Yritykset ja yrittäjyys Yritykset ja yrittäjyys Suomen Yrittäjät 5.10.2006 1 250 000 Yritysten määrän kehitys 240 000 230 000 220 000 210 000 200 000 218140 215799 211474 203358 213230 219273219515 222817224847226593 232305 228422

Lisätiedot

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen!

carlton-europe.fi Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Laadukkaat Carlton kantojyrsimet ovat nyt saapuneet Suomeen! Carlton on USA:ssa toimiva laadukas valmistaja, jonka tuotteet tuovat tehokkuudellaan yritykseesi kilpailukykyä ja uusia mahdollisuuksia. Kaikki

Lisätiedot

HAB OY www.haboy.fi. Älykkäämpää puhdistusta

HAB OY www.haboy.fi. Älykkäämpää puhdistusta HAB OY www.haboy.fi Älykkäämpää puhdistusta HABOY Lattianhoidonasiantuntijat RoyalApplianceInternationalGmbH,kahdellatuotenimikkeellään,DirtDevil& Royal,rahoittaatoimintansamyymälläpölynimureita,höyrypuhdistimiasekä

Lisätiedot

Kiina maailmantalouden veturi 2020. Mauri Lavikainen Arvopaperiristeily 23.4.-24.4.2010

Kiina maailmantalouden veturi 2020. Mauri Lavikainen Arvopaperiristeily 23.4.-24.4.2010 Kiina maailmantalouden veturi 2020 Mauri Lavikainen Arvopaperiristeily 23.4.-24.4.2010 Hra Presidentti, Bekingistä soitettiin kiinalaiset ystävämme sanoivat huolehtivansa veloistamme, kunhan opetamme heille,

Lisätiedot

Talouden modernin rakenneanalyysin uudet tilastotarpeet

Talouden modernin rakenneanalyysin uudet tilastotarpeet Talouden modernin rakenneanalyysin uudet tilastotarpeet Kansallisten tilastojen rooli kansainvälistyvässä taloudessa seminaari Tilastokeskus 19.4.2007 Pekka Ylä-Anttila Teemat Miten globalisoituva maailmantalous

Lisätiedot

Polttoaineen kulutus kauppalaatuisilla bensiineillä 95E10 ja 98E5

Polttoaineen kulutus kauppalaatuisilla bensiineillä 95E10 ja 98E5 Polttoaineen kulutus kauppalaatuisilla bensiineillä 95E10 ja 98E5 Juhani Laurikko Principal Scientist VTT 6.6.2011 3.6.2011 2 TAUSTAT EU:n pakottavana tavoitteena on lisätä bioenergian käyttöä myös liikenteessä

Lisätiedot

Robotics Finland Robottiviikko 2014 Helsingin Robottilaakso 24.11. 30.11. Robottilaakso Viikintie 1, Tekniikan museon vieressä

Robotics Finland Robottiviikko 2014 Helsingin Robottilaakso 24.11. 30.11. Robottilaakso Viikintie 1, Tekniikan museon vieressä Robottiviikosta Robottilaaksoon Robotics Finland Robottiviikko 2014 Helsingin Robottilaakso 24.11. 30.11. Robottilaakso Viikintie 1, Tekniikan museon vieressä Robotisaatio Ihminen Hoiva Robotit Toimintaympäristö

Lisätiedot

Alma Media Oyj Varsinainen yhtiökokous 12.3.2008. Kai Telanne toimitusjohtaja

Alma Media Oyj Varsinainen yhtiökokous 12.3.2008. Kai Telanne toimitusjohtaja Alma Media Oyj Varsinainen yhtiökokous 12.3.2008 Kai Telanne toimitusjohtaja Esityksen sisältö Alma Media tänään Toimintaympäristö 2007 Alma Median tulos 2007 Tulevaisuuden näkymät Alma Media Oyj 12.3.2008

Lisätiedot

UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa

UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa 1.3.2008 31.12.2010 Budjetti 917 000 eur Rahoitus: EAKR / Pohjois-Pohjanmaan liitto, Oulunkaaren kunnat, yritykset

Lisätiedot

Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia

Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia Uusi Liitinjärjestelmä Ring Tension Memory Teknologia Uponorin valikoimiin kuuluvat talotekniset ratkaisut tarjoavat ensiluokkaista käyttömukavuutta, energiatehokkuutta ja erinomaisia mahdollisuuksia hyödyntää

Lisätiedot

Aikakauslehdet ja Internet. Mervi Raulos TNS Gallup Oy

Aikakauslehdet ja Internet. Mervi Raulos TNS Gallup Oy Aikakauslehdet ja Internet Mervi Raulos TNS Gallup Oy Internet-käyttäjien määriä 2000-luvulla Lähde: Online Trends syksy 2004 Käyttänyt Internetiä edellisen kuukauden aikana: Syksy 2000 2.234.000 Syksy

Lisätiedot