Irrotettavan puisen kahvan valmistaminen
|
|
- Niko Lasse Elstelä
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Irrotettavan puisen kahvan valmistaminen Joel Levander Materiaalitutkimus - kurssin tutkimusraportti Muotoilun koulutusohjelma Muotoilun laitos Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu Aalto-yliopisto
2 Tiivistelmä Tutkimuksessani pyrin löytämään sopivan puumateriaalin ja rakenteen, joiden avulla voisin tehdä taivutusta kestäviä kahvoja mahdollisiin käyttöesineisiin. Syyt kyseisten ominaisuuksien tavoittelulle johtui siitä, että kahvojen tarkoitus oli olla irrotettavia, siten että ne voidaan hetkellisellä taivuttamisella poistaa esineiden ympäriltä ja laittaa myöhemmin takaisin. Lopulliset raportissa esiteltävät kahvat toteutettiin muotopuristemenetelmällä, kahden eri puulajin viiluista. Menetelmässä viilujen pinnalle siveltiin tasainen kerros liimaa ja taivutettiin sen jälkeen sille rakennettuun puristemuottiin. Kuivumisen jälkeen valmiista puristeesta sahattiin halutun kokoisia kahvoja. Tällä menetelmällä kahvoihin toivottiin syntyvän tarvittavaa kestävyyttä sekä joustavuutta. Käyttämäni puulajit olivat koivu sekä pähkinäpuu, joista ensimmäisen valitsin sen yleisyyden takia ja toisen koristeellisuuden. Tein puristeista eri paksuisia viilujen määrää muuttamalla ja tutkin niiden rakenteellisia ominaisuuksia sekä soveltuvuuksia suunnittelemaani tarkoitukseen. Tein muutamalle kahvalle myös liotuskokeen, jonka tarkoituksena oli havainnollistaa kosteuden vaikutusta niiden rakenteeseen. Kokeessa liotin kahvoja pareittain vesisaavissa, joista toisen kahvan olin kyllästänyt kevyesti teepensasöljyllä. Kahvan kiinnittämistä esineeseen tutkin kipsistä dreijaamallani mallikappaleen avulla. 2
3 Sisällys Tiivistelmä 2 1 Johdanto 4 2 Lähtökohdat 4 3 Menetelmät UPM-Grada Koivu ja pähkinäpuu-viilujen muotopuristaminen 7 4 Mallit ja kokeet Keraaminen malli Liotuskoe 11 5 Tulokset 13 6 Johtopäätökset 14 Lähteet 15 3
4 1 Johdanto Tutkimukseni tarkoitus oli jatkaa aiempaa projektia, jossa pyrin kehittämään puumateriaalista työstetyn irrotettavan kahvan keraamiseen esineeseen. Kiinnostukseni projektiin lähti puun yhdistämisestä muiden materiaalien kanssa, kuten lasin ja keramiikan. Puuta hyödynnetään laajasti sen ominaisuuksien ansiosta, ja niin myös muotoilussa. Muotoilussa sitä voidaan käyttää apuvälineenä tuotteiden luonnissa (kuten lasinpuhallusmuottina), osana toista tuotetta tai vain itsenäisenä design-esineenä. Se on monipuolinen orgaaninen materiaali ja sillä on helppo luoda luonnonläheistä tunnelmaa esineisiin. 2 Lähtökohdat Aiemmat kahvakokeiluni oli tehty massiivipuusta, mutta niiden ongelmaksi muodostui liiallisesta rasituksesta johtuva puun halkeaminen. Puun lujuuteen vaikuttaa sen lajiominaisuuksien lisäksi oleellisesti, missä suunnassa syitä vastaan sitä kuormitetaan1. Tämän rasituslujuuden parantamiseksi lähdin etsimään menetelmää
5 3 Menetelmät Aloitin menetelmätutkimukseni käymällä ensin Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun puustudiolta kysymässä neuvoa, miten projektia kannattaisi ryhtyä toteuttamaan. Studiomestari Arto Sillanpään ehdotuksesta ryhdyimme aluksi kokeilemaa UPM Grada puumateriaalin soveltuvuutta kahvan muotoiluun2. UPM Grada kokeilun jälkeen vaihdoin koivu- ja pähkinäpuuviiluilla toteutettuun muotopuristemenetelmään. 3.1 UPM Grada UPM Grada on lämmöllä ja paineella avulla muovattava materiaali, jonka koivuviilujen välissä olevan liimakalvo alkaa pehmenemään ja sulamaan 95 c asteessa, ja tämä mahdollistaa levyjen muotoilun3. Rakensimme oikean muodon saamiseksi puisen puristemuotin, jonka ympärille käytettävä materiaali saataisiin taivutettua (Kuva 1). Lieriömäinen noin 72 mm halkaisijaltaan oleva kappale sorvattiin puusta ja kiinnitettiin ruuvilla puiseen alustaan. Kuva 1. Muotti 2 Henkilökohtainen tiedoksianto 3 5
6 UPM-Grada testauksessa laitoin 3 kappaletta 90 mm leveää ja 7 mm paksua puulevyä Puustudiosta löytyvään kiertoilmauuniin, joka lämmitettiin 100 C asteeseen. Tarkoitus oli saada Grada-levyt lämmitettyä UPM:n ohjeen mukaisesti 95 C asteeseen ja kierrettyä käsin muotin ympärille. Levyt saatiin taipumaan vain muutaman asteen verran, kunnes ne halkesivat. UPM- Grada hylättiin tämän testin jälkeen. Se ei soveltunut ominaisuuksiltaan käyttämääni menetelmään. Käsin taivuteltuna levyt halkesivat liian jyrkässä kulmassa. Syynä tähän oli mahdollisesti levyjen lämmityksen epätasaisuus. 6
7 3.2 Koivu- ja pähkinäpuuviilujen muotopuristaminen Lopulliset kahvat toteutettiin muotopuristustekniikalla, jossa ohuiden puuviilujen väliin sivellään yksitellen liimaa ja puristetaan muotin avulla haluttuun muotoon ja annetaan kuivua. Omiin koekappaleihini käytin puustudion puuvarastossa tarjolla olevia koivu- sekä pähkinäpuun viiluja (Kuva 2). Koivu on yleisesti Suomessa käytössä oleva vaalea puulaji ja se sopii ominaisuuksiltaan moniin käyttötarkoituksiin. Pähkinäpuun on väritykseltään tumman tai vaalean ruskeaa ja sitä käytetään värinsä sekä kuviointinsa ansiosta usein koristeellisemmissa esineissä. Muotopuristuksessa käytettiin samaa lieriömäistä muottia, kuin Grada-taivutuksessa. Puristusta varten se tarvitsi vielä lisäosan, jonka avulla liimatut viilut saatiin pysymään muodossa tarvittavan ajan (Kuva 3). Kuva 2. Koivu- ja pähkinäpuuviilu Kuva 3. Puristemuotti ja lisäosa, jonka avulla viilut saatiin pysymään paikallaan liimaamisen ajan. 7
8 Liimauksessa käytettiin Kiilto Oy:n Kestorit 390 urea-hartsiliima, joka on veteen sekoitettava jauhemainen liima. Se soveltuu etenkin kuuma- ja suurjaksoliimauksiin, kuten viilutukseen sekä muotopuristukseen4. Viilujen toiselle pinnalle siveltiin tasainen kerros liimaa ja aina liimakerroksen päälle pinottiin uusi viilu, kunnes saavutettiin haluttu ainepaksuus, jättäen uloimmat seinämät kuivaksi. Ensimmäisen viilupuristekokeilun tein koivusta, käyttäen kuutta viiluliuskaa. Yhteen liimatut viilut kierrettiin käsipelillä muotin ympärille ja puristettiin ruuvipuristimia apua käyttäen kahden puupalikan sekä harson väliin (Kuva 4). Kun paketti oli saatu tiiviisti kasaan, se vietiin samaiseen puustudion uuniin kuin missä Grada-levyjä oltiin lämmitetty. Uunin lämpötila asetettiin 80 C asteeseen ja annettiin liiman kuivua noin 1 1,5 tuntia. Kuva 4. Viilut puristemuotissa 4 8
9 Toisen viilupuristeen tein pähkinäpuusta samalla menetelmällä, mutta käyttäen 8 viiluliuskaa liimaamisessa. Yhteensä puristeita tein kummastakin puulajista 6 kappaletta ja niiden paksuudet olivat 8, 6 ja 4 viilukerrosta. Valmiista puristeista (Kuva 5) sahattiin vannesahalle ylimääräinen röpelöinen reuna aluksi pois ja jäljelle jäävästä mitasta voitiin leikata halutun kokoisia kahva-aihioita (Kuva 6). Kuva 5. Valmispuriste Kuva 6. Leikatut aihiot 9
10 4 Malli ja kokeet Tarkoitukseni puumateriaalin tutkimisen lisäksi tutkia kahvan soveltumista keraamisen käyttöesineen osaksi. Tätä varten dreijasin Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun keramiikkapajalla kahvan mittoihin sopivan kiinnitystä havainnollistavan kipsimallin (Kuva 7). Tein myös kahdelle 6-kerroksiselle koivukahvalle ja kahdelle pähkinäpuukahvalle liotuskokeen. Kokeella halusin saada jonkinlaista käsitystä siitä, miten altistuminen kosteudelle vaikuttaa niiden rakenteeseen 4.1 Kipsimalli Malli oli mitoiltaan 80 mm korkea ja uloimmalta halkaisijaltaan 76mm. Siinä oleva ura oli 4 mm leveä ja 1,7 mm korkea. Halkaisijaksi uralle tuli 72 mm, joka oli mitoitettu kahvan koon mukaan. Tarkoitus oli, että kahvan rakenteen joustavuus olisi sen verran hyvä, että se saataisiin hetkellisellä taivutuksella pujotettua sille tarkoitettuun uraan (Kuva 8). Kuva 7. Kipsimalli Kuva 8. Kahva paikoillaan 10
11 4.2 Liotuskoe Jaoin kahvat pareiksi, siten että yhden pähkinä- ja yhden koivukahvan käsittelin Sinensisksen teepensas-öljyllä (Kuva 9). Öljyn valintaa vaikutti sen helppo saatavuus, sekä tärkeimpänä aineen soveltuvuus elintarvikekäyttöön. Myös Käyttämäni Kestorit 390-liima oli teknisten tietojen mukaan vesiliukoista, joten halusin selvittää sen mahdollista liukenemista vedessä5. Asetin pinnoitetut sekä pinnoittamattomat kahvat ämpäriin, jonne olin valuttanut kädenlämpöistä vettä (Kuva 10). Annoin niiden kellua ämpärissä omalla painollaan siten, että niiden yläpinta pysyi vedenpinnan tasolla noin 20 minuuttia. Pyyhin kahvat kevyesti käsipaperilla ja jätin kuivumaan huoneenlämpöön. Saman testin tein myös kahdelle 8 kerroksiselle koivukahvalle, mutta nostin liotusaikaa 1,3 tuntiin. Tein testin myös sitä silmällä pitäen, jos menetelmästä syntyisi lopullinen tuote niin minkälaisiin olosuhteisiin kahvat voisivat joutua käyttöesineinä, esimerkiksi keittiössä. Alkuperäisen massiivipuukahvan kanssa, jonka olin tehnyt aiemmin muotoiluntyöprosessit-kurssilla, huomasin ongelmaksi, että puu rupesi taipumaan vähäisestäkin kosketuksesta kosteuden kanssa
12 Kuva 9. Vasemmalla käsittelemättömät kahvat, oikealla teepensasöljyllä käsitellyt Kuva 10. Liotuksessa 12
13 5 Tulokset 8-kerroksisesta koivuviilupuristeesta leikatut 5,4 mm paksut (liima lisää hieman paksuutta) ja 1,7 mm korkeat kahvat tuntuivat hyvin jäykiltä, kun taas vastaavan kerrosmäärän pähkinäpuun 4,8 mm paksut kahvat tuntuivat paljon kevyemmin taivuteltavilta. Vertasin myös 8-kerroksisen pähkinäpuun ja 6-kerroksisen koivu kahvojen eroja ja ne tuntuivat jäykkyydeltään muistuttavan enemmän toisiaan. 4-kerroksiset kokeilut eivät saaneet muotissa tarpeeksi puristuslujuutta ja jäivät väljyyden takia käyttökelvottomiksi. Muotissa oleva lieriömäinen puukappale rupesi useamman kuivauskerran jälkeen kutistumaan ja muuttamaan muotoaan soikeammaksi, jolloin kahvojen alkuperäiseksi ajateltu koko muuttui. Vaikeuksia tuotti myös kahvan suoran osan asemoiminen, niin että sen keskilinja kulki ympyrän keskipisteen kautta (Kuva 11). Kuva 11. Epäonnistunut asemointi puristuksessa 13
14 Myös liimauksen kanssa oli aika ajoin ongelmia, kun liima ei ollut levinnyt tarpeeksi kerrosten välissä ja taivuteltaessa ne rupesivat repeämään auki (Kuva 12). Tämä johtui mahdollisesti liian vähäisestä puristuksesta, muotin ja puristettavan paketin välissä. Muita syitä tälle voivat olla liiman liian vähäinen määrä tai sen matala viskositeetti. Kuva 12. Epäonnistunut liimaus Kummassakin liotuskokeessa kahvat säilyttivät muotonsa ja mitään merkittävää muutosta ei niissä mielestäni näkynyt. Pientä liiman liukenemista pystyi huomaamaan kohdissa, joissa liima ei ollut levinnyt tasaisesti ja oli jättänyt sauman avonaiseksi. 14
15 6 Johtopäätökset Muotopuristemenetelmällä sai tehtyä kestäviä sekä joustavia rakenteita suhteellisen helposti. Muotin rakenteeseen ja materiaalivalintaan voisi jatkossa kiinnittää enemmän huomiota, jotta sen koon saisi pysymään vakiona ja kahvan keskiöinnin saisi tarkemmaksi. Raportissa ei käsitelty keraamisen kupin muodon mahdollista poltossa tapahtuvaa vääntymistä, joka vaikuttaisi kahvan istuvuuteen. Ennen muotopuristeen läpimitan päättämistä, kupit kannattaisi valaa ja polttaa valmiiksi, jotta saataisiin niiden lopulliset mitat. Kahvojen rakenteen joustavuutta olisi voinut tutkia myös enemmän siten, että niitä olisi taivuttanut siihen asti, kunnes kahvan rakenne antaisi periksi. 15
16 Lähdeluettelo Puuinfo. Käyty sivuilla Henkilökohtainen tiedoksianto, Arto Sillanpää, UPM-Grada 4_LR.pdf Käyty sivuilla Käyty sivuilla Käyty sivuilla
CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA
CLT-TUOTTEITA SUOMALAISESTA PUUSTA MITÄ ON CLT? Cross-laminated timber Massiivipuusta tehtyjä rakennuslevyjä, jotka koostuvat ristikkäinliimatuista lamelli- eli puulevykerroksista Ristiinlaminointi takaa
Kudosten ja viilun muodostamat komposiitit. Tutkimus koivuviilun ja hiilikuitu- sekä aramidikuitukudosten komposiittirakenteista
Kudosten ja viilun muodostamat komposiitit Tutkimus koivuviilun ja hiilikuitu- sekä aramidikuitukudosten komposiittirakenteista Veeti Paju Materiaalitutkimus Muotoilun koulutusohjelma Muotoilun laitos
N S. ta tai m ä. BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0
N S ta tai m ä BLÄUER 2003 www.kasityo.com versio 1.0 ONNISTUNUT SALKKU Salkkuja on eri kokoisia, muotoisia ja värisiä. Huomiota kiinnitetään seuraaviin kohtiin. SALKUN AUKAISEMINEN PYÖRÖSAHALLA JA SEN
Solukumit. Asennusopas
Solukumit Asennusopas Sisällysluettelo Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Käytännön tietoa 3 Työskentely solukumisukilla 3 Työskentely solukumimatoilla 3 Yleistä liimauksesta 4 3 Putkien ja liittimien eristäminen
Puukon valmistaminen. terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu
Puukon valmistaminen terän takominen helan valmistaminen lestin ja kahvan valmistaminen tupen ompelu Terän takominen kuumenna taottava rauta ahjossa keltaiseksi pidä rauta hehkuvan hiilikasan sisällä älä
Siipiratasalus. Petri Sinivuori 92
Siipiratasalus Petri Sinivuori 92 Tehtävänä on tehdä annettujen ohjeiden mukaan siipiratasalus, joka sopivalla moottorilla toimii myös sähkövoimalana. Silloin voima voidaan ottaa esim. vesihanasta ja patteri
LYHYT JÄRJESTELMÄKUVAUS DIESSNER eristerappaus soveltuu julkisivujen ja muiden seinäpintojen eristykseen niin korjaus kuin uudisrakentamisessa.
LYHYT JÄRJESTELMÄKUVAUS DIESSNER eristerappaus soveltuu julkisivujen ja muiden seinäpintojen eristykseen niin korjaus kuin uudisrakentamisessa. Järjestelmän rakenne sisältäpäin on seuraava: 1. Sisäseinärakenne
Radio-ohjattavan F2007:n runko
ASENNUS Radio-ohjattavan F2007:n runko Lehden nro 7 liitteenä on ominaisuuksiltaan ja mitoiltaan tärkeä osa. Se on pienoismallisi pohjalevy eli runko. Runko on suorakaiteen muotoinen, kärjestään kapeneva
UPM GRADA -PROFIILIEN VALMISTUS
UPM GRADA -PROFIILIEN VALMISTUS LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULU Tekniikan ala Puutekniikan koulutusohjelma Puutekniikka Opinnäytetyö Kevät 2013 Jani Vähäsilta ALKUSANAT Tämä opinnäytetyö tehtiin Lahdessa keväällä
HOLZ-HER Glu Jet Järjestelmä Näkymättömät ja ohuet liimasaumat. Älykästä Reunalistoitusta PATENTOITU JÄRJESTELMÄ Ä
Glu Jet PATENTOITU JÄRJESTELMÄ Ä PATENTOITU Älykästä Reunalistoitusta Ohjelman valitseminen nappia painamalla. Vaihtoehto: täysautomaattinen viivakoodilla. HOLZ-HER Glu Jet Järjestelmä Näkymättömät ja
Tee-se-itse.fi Ja saat sellaisen, kuin sattuu tulemaan! http://www.tee-se-itse.fi
Baarikaappi Jatketaanpa samoilla linjoilla kuin edellisessä artikkelissa "tynnyrin mallinen baarikappi". Tällä kertaa esitellään hieman tavanomaisempi baarikaappi, joka on myöskin huomattavasti helpompi
CARITA-PÖYDÄT. Carita-pöydät 3
CARITA-PÖYDÄT 2 Carita-pöydät Carita-pöydät 3 CARITA-PÖYDÄT On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet Carita-kalustesarjallemme kaikki
thermowood 3 Thermowood Parantunut kestävyys Pidempi käyttöikä Muotopysyvyys Tasainen väri Ympäristöystävällinen materiaali
Thermowood Thermowood Metsä Woodin ThermoWood on lämpökäsiteltyä puuta. Lämpökäsittely vaikuttaa pysyvästi puun ominaisuuksiin. Käsittelyn ansiosta puu on kestävämpää, mittapysyvämpää ja sillä on parempi
Boknäs Yhdessä. OVH-hinnasto (sis. alv. 24%) Pidätämme oikeudet kaikkiin muutoksiin.
OVH-hinnasto (sis. alv. 24%) Pidätämme oikeudet kaikkiin muutoksiin. TEHTY SINUA VARTEN Tämä lankkupöytä-konsepti on monipuolisuudessaan uniikki. Jokaisella yksityiskohdalla on omat ominaisuutensa joista
AMTICO CARPET TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE
Sivu 1 / 6 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus ja
Ilari Kärki Opettajankoulutuslaitos Teknisten töiden erikoistumisopintojen lopputyöraportti
Ilari Kärki Opettajankoulutuslaitos Teknisten töiden erikoistumisopintojen lopputyöraportti Aiheen valinta: Työnimi: KIRSTU Aluksi oli vaikeaa keksiä, mitä tekisi. Tehtävään työhön tuli yhdistää puu- ja
Pohjallisopas Bauerfeindin suosituimmat
Pohjalliset Pohjallisopas Bauerfeindin suosituimmat pohjalliset Sisällys Sport GloboTec comfort, jalkapallopohjallinen 3 GloboTec comfort sports (run, play, walk, golf) 4 Komfort GloboTec comfort, Lange
VERKKOON LIIMATTU MOSAIIKKI (1/5) 1. VERKKOON LIIMATTU MOSAIIKKI 1. Levitä Pukkila Saneerauslaastia tai Pukkila Vaaleaa Saneerauslaastia (~3 mm kerros) joko yhdellä tai kahdella työstökerralla. Huom! Laastipetin
Puun kosteuskäyttäytyminen
1.0 KOSTEUDEN VAIKUTUS PUUHUN Puu on hygroskooppinen materiaali eli puulla on kyky sitoa ja luovuttaa kosteutta ilman suhteellisen kosteuden vaihteluiden mukaan. Puu asettuu aina tasapainokosteuteen ympäristönsä
Keramiikka Prosessi ja polttaminen
Keramiikka Prosessi ja polttaminen, Taiteen laitos, kuvataidekasvatus 2.1. 2017 Keramiikan valmistuksen prosessi Peruskaavaa voidaan muunnella tarpeen mukaan. Tee tarvittaessa aina testit. Koristelupoltto,
TEKSTIILILAATTOJEN ASENNUSOHJE
Sivu 1 / 5 On tärkeää, että tekstiililaatat asennetaan oikein ja huolellisesti. Hyvän lopputuloksen varmistamiseksi noudata näitä ohjeita tarkasti. Yksi tekstiililaatan tärkeimpiä etuja on asennuksen nopeus
ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM SILEÄLLE, UUDELLE POHJALLE MÄRKÄTILAAN
Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer + verkko, kuivumisaika
ASENNUSOHJE AMMATTILAISELLE SATINE MICROCEMENT MEDIUM VANHAN LAATAN PÄÄLLE MÄRKÄTILAAN
Suosittelemme aina käyttämään asentajaa, jolla on kokemusta mikrosementti-tuotteista. Tämä on erityisen suositeltavaa, kun kyseessä on märkätila. RAKENNE JA AIKATAULUTUS: 1. Cement primer laatta saumoihin,
JONGLÖÖRAUSPALLOT VANTEET FLOWER STICK PUUJALAT SIKARILAATIKOT JALKAJONGLEERAUS
Tee se itse! ROLA BOLA JONGLÖÖRAUSPALLOT VANTEET DEVIL STICK FLOWER STICK PUUJALAT SIKARILAATIKOT JALKAJONGLEERAUS ROLA BOLA Tarvikkeet: esim. viemäriputkea ja vaneria Rola bolan rullan voi tehdä puusta
CASE: Mobiili intubaatioapuväline
Omavalmistuksen edellyttämät käytännön toimenpiteet CASE: Mobiili intubaatioapuväline Sairaalatekniikan päivät, Pori 6.2.2013 Lars Sundholm, Halsing Oy Halsing Oy on erikoitunut terveydenhuollon laitteiden
Kynän valmistusohje Pekka Pikkarainen 2014
Kynän valmistusohje Pekka Pikkarainen 2014 Persoonallisen puisen kynän valmistaminen on helppoa kynänsorvaussarjoja käyttäen. Tarvitset: 1. Sorvin 2. Sorviin sopivan kynänvalmistussarjan (kuvissa MT2 kartiolla
SUPI-SAUNATUOTTEET. Löydä oma löylytunnelmasi
SUPI-SAUNATUOTTEET Löydä oma löylytunnelmasi Supi-sarjan tuotteilla luot saunaasi tunnelmaa ja suojaat sen kauniisti. Samalla saunasi pysyy pitkään helppohoitoisena. Löydä Supi-perheestä monipuoliset tuotteet
Toimitusajankohta saatiin sovittua joustavasti ja lähetyksen kulkua saattoi seurata lähetystunnuksen avulla netistä. Toimitus tuli pihalle.
Tuote: TopSpa XS Poly, eristetty poreallas, hiekkasuodatin Koska olemme vanhoja asiakkaita SpaDealersin kanssa, oli luontevaa kääntyä heidän puoleensa uuden kylpytynnyrin hankinnan tullessa ajankohtaiseksi.
OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT
OMAX VESILEIKKUUMATERIAALIT OMAX vesileikkuujärjestelmät voivat leikata laajalti erilaisia materiaaleja. Hioma-aineella varustetut vesileikkurit voivat käytännössä leikata kaikkia materiaaleja, sisältäen
Teknistä tietoa DK-tarroista
Teknistä tietoa DK-tarroista Kuten kaikki lämpötulostustekniikkaa käyttävät tarrat, myös Brotherin DK-tarrat on suunniteltu tilapäiseen merkintään. Seuraavat testit osoittavat, että Brotherin - ja -filmitarrat
Huonekalujen kokoamisohje
Huonekalujen kokoamisohje Tämä ohje on tehty antamaan yleisiä ohjeita huonekalujemme kasaamisesta sekä helpottamaan itse kasaamista. Huonekalujen kasaaminen voi joskus olla työlästä, mutta sitä ei kannata
Huovutettu kännykkäkotelo
Huovutettu kännykkäkotelo Ohjeen tarkoituksena on innostaa käyttämään vanhaa käsityöperinnettä uudenlaisen käsityön valmistuksessa. Ohje on suunnattu kaikille huovutuksesta kiinnostuneille ja työ soveltuu
Näin tehdään. (eli pyörötappiliitos tai poratappiliitos)
Näin tehdään (eli pyörötappiliitos tai poratappiliitos) 1. 7. 6. 2. 3. 5. 4. Liima-tappi -liitos on vahva liitostyyppi. Sen avulla liitetään puumateriaaleja toisiinsa (esim. lauta, liima- tai mdf-levy).
Harrastuksesta yritys Muita tuotteita
Harrastuksesta yritys Mukkanuoli on pieni käsityöyritys, joka valmistaa perinteisiä jousimetsästysvälineitä. Yritys on ainoa laatuaan Suomessa, jossa nykyaikaista jousimetsästystä on harrastettu laajemmin
WISA. Koivuvanerin pintalaadut. WISA -Birch WISA -Birch Special WISA -Birch Premium
WISA Koivuvanerin pintalaadut WISA -Birch WISA -Birch Special WISA -Birch Premium PREMIUM WISA -Birch Premium Premium soveltuu visuaalisiin käyttökohteisiin kuten korkealuokkaiseen petsaus- tai lakkauskäsittelyyn.
Rakennusprojekti Pitkä pöytä penkeillä
Rakennusprojekti Pitkä pöytä penkeillä Pitkä pöytä joka kestää ulkona seisomista ja jonka ympärille mahtuu monta ihmistä. Talläinen pöytä pitäisi olla jokaisessa puutarhassa. Pöytä ja ennen kaikkea penkit
Forest Knowledge Know how Well being. METLA Itä Suomen alueyksikkö Joensuu. Email veikko.mottonen@metla.fi
Forest Knowledge Know how Well being Puusta parempaa mäntyöljyllä Veikko Möttönen METLA Itä Suomen alueyksikkö Joensuu Email veikko.mottonen@metla.fi Tausta Ensiharvennuksista tulevan pieniläpimittaisen
Energiapuun puristuskuivaus
Energiapuun puristuskuivaus Laurila, J., Havimo, M. & Lauhanen, R. 2014. Compression drying of energy wood. Fuel Processing Technology. Tuomas Hakonen, Seinäjoen ammattikorkeakoulu Johdanto Puun kuivuminen
PUUSARVI ja PUKINSARVI
PUUSARVI ja PUKINSARVI Kuvassa G.A.Gottlundin Suomalaisia Paimen Soittoja Kanteleella ja Sarvella Soitettavia 1831, torventoitottajat Helsingin Laulujuhlilla 21.6.1900, sekä pukinsarvi ja puusarvi vuonna
SIVU 1. laittaa mikä tahansa geeli tai akryyli. TrendyNailWraps kynsikalvot ovat erittäin kestäviä ja saatavilla 50 erilaisena mallina.
TrendyNailWraps kynsikalvot on valmis- tettu Yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle, joka on niin kestävä että sen pintaa voidaan karhentaa. TrendyNailWraps kynsikalvojen päälle voidaan laittaa
Wallgard asennusohje 2014
Wallgard asennusohje 2014 1. Alusta 1.1 Alustan on oltava luja, puhdas, kuiva ja tasainen, imukykyinen, eikä halkeamia ei saa esiintyä. Kiinnitystä heikentävät maali- ja öljytahrat sekä pöly poistetaan.
BC BONACURE OIL MIRACLE
BC BONACURE OIL MIRACLE BC Oil Miracle Klikkaa tästä saadaksesi tuotteista enemmän tietoa: Edut Shampoo Hoitosuihke Hoitoaine Tehohoito Kevyt Silottava Hoitoöljy Silottava Hoitoöljy Kiiltosuihke Muotoiluvoide
TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO
TAMPEREEN TEKNILLINEN YLIOPISTO Energia- ja Prosessitekniikan laitos MUURATUN TULISIJAN ILMANJAON OPTIMOINTI Heikki Hyytiäinen, Tulisydän Oy Reijo Karvinen, TTY Kai Savolainen, TTY Pertti Taskinen, TTY
Finnforest Kesto. _ kun puun pitää kestää
Finnforest Kesto _ kun puun pitää kestää KUN PUUN PITÄÄ KESTÄÄ Finnforest Kesto Sääolosuhteet Suomessa asettavat puurakenteille suuret vaatimukset. Puun joutuessa kosketukseen veden, kosteuden, betonin
Asennusohje SureStep PUR, SafeStep, SafeStep Grip & SafeStep R12
Kaikkein paraskaan lattiapäällyste ei ole hyvännäköinen tai toimiva, jos sitä ei asenneta ja hoideta oikein tai jos alusta ei ole ihanteellinen. Lue tämän vuoksi asennusohje huolellisesti, ennen kuin aloitat
LEIMASINBETONI. Maaliskuu 2011 SEMTU OY Puh. +358 9 2747 950 mailbox@semtu.fi PL 124, 04201 KERAVA Fax +358 9 2747 9540 www.semtu.
LEIMASINBETONI Leimasinbetoni on paikallavalettua betonia, joka on läpivärjätty ja pintakuvioitu patentoiduilla muottimatriiseilla. Leimasinbetonia käyttämällä saadaan samanlaisia pintoja kuin luonnonkivillä
Hifitalo 2010. Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT. Kasausohje YHTEYSTIEDOT
Hifitalo 2010 Hifitalo SIMPLE-XXX KOTELOT Kasausohje YHTEYSTIEDOT Myymälä: info@hifitalo tel.044 055 3595 Asentamo: asentamo@hifitalo.fi tel.040 588 4680 Onnittelut, olette ostaneet itsellenne laatutuotteen
JOINTS FIRE ACRYL PRO+ Paloakryyli läpivienteihin ja saumoihin
TUOTEKUVAUS laajenee kuumuuden vaikutuksesta yli +180 C lämpötilassa estäen palon, savun, ja palokaasujen etenemisen sekä toimii äänikatkona. saavuttaa EI240 palonkestoajan paloluokitelluissa sauma- ja
Luku 8. Aluekyselyt. 8.1 Summataulukko
Luku 8 Aluekyselyt Aluekysely on tiettyä taulukon väliä koskeva kysely. Tyypillisiä aluekyselyitä ovat, mikä on taulukon välin lukujen summa tai pienin luku välillä. Esimerkiksi seuraavassa taulukossa
KIVA JA PANEELI-ÄSSÄ. Puu on kauneimmillaan kuultavaksi käsiteltynä
KIVA JA PANEELI-ÄSSÄ Puu on kauneimmillaan kuultavaksi käsiteltynä Tikkurilan Paneeli-Ässä -sarjasta löydät sopivan tuotteen sisäseinä- ja kattopinnoillesi oli sitten kyse puun säilyttämisestä luonnonvaaleana
Testiraportti. Uusi Hansa Oy. Polykarbonaatista valmistetun Kulo kattolumiesteen liimattavuuden testaus
1 Testiraportti Uusi Hansa Oy Polykarbonaatista valmistetun Kulo kattolumiesteen liimattavuuden testaus 2 Tilaaja: Uusi Hansa Oy Koivistonkyläntie 74 61310 Panttila Testin suorittaja: Seinäjoen ammattikorkeakoulu
CARITA ISTUINKALUSTEET
CARITA ISTUINKALUSTEET 2 Carita-istuinkalusteet Carita-istuinkalusteet 3 CARITA-istuinkalusteet On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet
Knauf liimausjärjestelmä
Knauf liimausjärjestelmä Knauf Liimausjärjestelmä on uusi kiinnitystapa kipsilevyjen asentamiseen. Levyt kiinnitetään runkorakenteeseen liimaamalla sekä pienellä ruuvimäärällä. Knauf Liimausjärjestelmä
ERITTÄIN MONIPUOLINEN
Monitoimityökalut BTM50 BTM40 TM3000 ERITTÄIN MONIPUOLINEN Laaja valikoima lisävarusteita eri käyttötarkoituksiin Oskilloiva monitoimityökalu BTM50 BTM40 Yhteensopiva kaikkien OIS (Oscillating Interface
Julkisivujen pinnoitus klinkkerilaatoilla tai tiilijäljitelmälaatoilla
Julkisivujen pinnoitus klinkkerilaatoilla tai tiilijäljitelmälaatoilla KUN VAATIMUKSENA ON TÄYDELLINEN PINNOITUSRATKAISU NARMAPINNOITUS OY Paattistentie 947, 21330 Paattinen 040-7646648 / 040-7646649 www.alseccofinland.fi
PIENI ENERGIA-SYDÄN asennusohjeet
PIENI ENERGIA-SYDÄN asennusohjeet ENERGIA-sydämet Yleistä Energia-sydämmellä tehdyt tulisijat ovat tehokkaita ja vievät vähemmän tilaa kuin perinteisesti muuratut tulisijat. Energiasydän takka voidaan
Merkkausvärin kehittäminen
Merkkausvärin kehittäminen Heikki Juhe, 26.1.2011 1. Johdanto JL-tuotteet aloitti keväällä 2010 tutkimus- ja kehitysprojektin, jonka tarkoituksena oli tutkia käytössä olevien merkkausvärien imeytyvyyttä
LK Lämmönjakopelti 20 harvalaudoitukseen
Asennusohjeet LK Lämmönjakopelti 20 harvalaudoitukseen LK Lämmönjakopelti 20 harvalaudoitukseen Rakenne Harvalaudoitukseen asennettava LK Lämmönjakopelti 20 on tarkoitettu puurakenteisiin lattioihin. Rakenne
l a n k k u l a t t i a t l a n k k u l a t t i a t TRINITY TUMMA Tammi öljyvahattu TRINITY tammi ebenpuu öljyvahattu TRINITY tammi valkoinen öljyvahattu Poikkilaudalla korostat tilaa YHDISTELE ERI LEVEYKSIÄ
GluePRO. Kuumaliimausta alan ammattilaisille. Nopeasti ja täsmällisesti.
GluePRO Kuumaliimausta alan ammattilaisille. Nopeasti ja täsmällisesti. Tervetuloa STEINEL Rubrikbezeichnung kuumaliimauksen uuteen ulottuvuuteen. Ylivoimaisesti paras kuumaliimapistooli! Tämän tavoitteen
Rakenna oma puukuivuri
Rakenna oma puukuivuri Sauno puutavarankuivuri Rakennusohje Kuivaimen osat ruuvataan yhteen erikoisruuveja käyttämällä. Tämän ohjeen avulla voit rakentaa omia tarpeitasi vastaavan kuivaimen. Katso ohjeen
ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS
SENNUSOPS - PUUKOOLUS Merkinnät: Puukoolauksen leveys tulee olla vähintään 60mm lyhyillä sivuilla. Metallikoolauksen leveys voi olla vähintään 45mm. Jäljellä oleva koolaus voi olla 45 mm leveä. Ruuvi (SN
Pystypuusta lattialankuksi
Pystypuusta lattialankuksi Naapuripalstallamme tehtiin eräänä talvena avohakkuu, jonka seurauksena seuraavan kesän puhurituulet kaatoivat useita suuria kuusia oman metsäpalstamme suojattomasta reunasta.
Massiivipuurakenteet työmaaolosuhteissa kosteuskäyttäytyminen ja siirtymät - Puupäivä 2018 Ville Mertanen
2 Massiivipuurakenteet työmaaolosuhteissa kosteuskäyttäytyminen ja siirtymät - Puupäivä 2018 Ville Mertanen Esityksen sisältö 3-1. Massiivipuurakenteiden kosteuskäyttäytyminen - Case Hukanhaudan päiväkoti
VBH:n OMA TAVARAMERKKI
16.11.2010 VBH:n OMA TAVARAMERKKI 1 VBH:n oma tavaramerkki VBH:n oma tavaramerkki greenteq valikoima täydentää VBH:n tähänastista vahvojen tavaramerkkien tuoteohjelmaa. greenteq tuotteet ovat korkealaatuisia
ISOT LAATAT SISÄ-JA ULKOTILAT ISON LATTIALAATAN ASENNUSJÄRJESTELMÄ TYÖOHJEET
ISOT LAATAT SISÄ-JA ULKOTILAT ISON LATTIALAATAN ASENNUSJÄRJESTELMÄ TYÖOHJEET LATTIOIDEN LAATOITUS SISÄTILOISSA 1. Pohjusta tasoitettava huokoinen alusta 1:4 vedellä ohennetulla Start Primerilla. 2. Tasoita
3M All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße Neuss
3M 2008. All rights reserved. 3M Deutschland GmbH Carl-Schurz-Straße 1 41453 Neuss www.scotchbecreative.de www.scotchprodukte.de Käsillään tekeminen suo mahdollisuuden luomisprosessiin osallistumiseen,
Harjoitus 1. KJR-C2001 Kiinteän aineen mekaniikan perusteet, IV/2016. Tehtävä 1 Selitä käsitteet kohdissa [a), b)] ja laske c) kohdan tehtävä.
Kotitehtävät palautetaan viimeistään keskiviikkona 2.3. ennen luentojen alkua eli klo 14:00 mennessä puiseen kyyhkyslakkaan, jonka numero on 9. Arvostellut kotitehtäväpaperit palautetaan laskutuvassa.
Tulisijan oikea sytytys ja lämmitys, kannattaako roskia polttaa sekä pienpolton päästöt, onko niistä haittaa?
Tulisijan oikea sytytys ja lämmitys, kannattaako roskia polttaa sekä pienpolton päästöt, onko niistä haittaa? Esityksen sisältö 1. Oikea tapa sytyttää?!? Mistä on kyse? 2. Hiukkaspäästöjen syntyminen 3.
ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS
ASENNUSOPAS - PUUKOOLAUS Merkinnät: B Puukoolauksen leveys tulee olla vähintään 60mm lyhyillä sivuilla. Metallikoolauksen leveys voi olla vähintään 45mm. Jäljellä oleva koolaus voi olla 45 mm leveä. C
RUBBER. Elastinen pinnoite Helppo irrottaa!
RUBBER comp Elastinen pinnoite Helppo irrottaa! RUBBERcomp KUMIMAALISPRAY RUBBERcomp kumimaalispray on helposti levitettävä, monikäyttöinen, ilmakuivuva erikoiskumipinnoite. Se suojaa käsiteltävän pinnan
Arctic Cat ZR200 / Yamaha Snoscoot ohjauksen muutos
1 Arctic Cat ZR200 / Yamaha Snoscoot 2018 2019 ohjauksen muutos Kelkan alkuperäinen ohjaustanko on kiinnitetty ohjausakseliin hitsaamalla, eikä ajoasentoa voi muuttaa. Lisäksi ohjaustanko on hyvin korkealla
Uponor-lattialämmitysjärjestelmä puurakenteiseen ala- ja välipohjaan
Uponor-lattialämmitysjärjestelmä puurakenteiseen ala- ja välipohjaan 2 Lattialämmitys on hyvä ratkaisu Vesikiertoinen lattialämmitys on helppo asentaa valmiiksi uritetulla lattialämmityksen KoskiTherm-asennuslevyllä.
ZEN Hoitavat luonnonöljyt ja -vahat puulle
ZEN Hoitavat luonnonöljyt ja -vahat puulle Säilytä puun ainutlaatuinen lämpö ja aito kosketus sisustuksesi puupinnoissa ja kodin käyttöesineissä. Puumateriaalissa yhdistyvät kauniisti luonnonläheinen ajattomuus
atelier diessner stucco-fresco
atelier diessner stucco-fresco Koe dekoratiivinen muotoilu omakohtaisesti atelier diessner stucco-fresco stucco-fresco on tehostetasoitemassa, jonka perustana ovat korkealuokkaiset täyteaineet ja akrylaatit.
KoskiThermasennusohje
KoskiThermasennusohje KoskiTherm lattialämmityslevy vesikiertoiseen lattialämmitykseen Koskisen Oy on kehittänyt yhteistyössä Uponorin kanssa KoskiThermin, jonka avulla vesikiertoinen lattialämmitys voidaan
Puukon tupen valmistus
Puukon tupen valmistus Ohjeen tarkoituksena on toimia suuntaa-antavana vinkkinä niille, jotka ovat kiinnostuneet tekemään puukkonsa suojaksi kaksiosaisen tupen. Tässä ohjeessa keskitytään valmistamaan
Veneen lasi-ikkunan liimaus ja tiivistys
Veneen lasi-ikkunan liimaus ja tiivistys Asennus Mineraalilasin (karkaistu turvalasi tai laminoitu) liimaus veneen runkolaippaan, hyttiin tai kanteen vaatii kaikkien asiaan liittyvien tärkeiden periaatteiden
1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle
1. TrendyNailWraps kynsikalvot koko kynnelle TrendyNailWraps kynsikalvot on valmistettu yhdysvalloissa erityiselle laminoidulle pinnalle joka on niin kestävä että sen päälle voidaan karhentamisen jälkeen
Säätytalo: huone 22 KATTOMAALAUKSEN REKONSTRUKTIOALUEEN KERROSTEN KARTOITUS Kuustie&Sorri Oy Mari Punta ja Sanni Vuorisalo 16.7.
Säätytalo: huone 22 KATTOMAALAUKSEN REKONSTRUKTIOALUEEN KERROSTEN KARTOITUS Kuustie&Sorri Oy Mari Punta ja Sanni Vuorisalo 16.7.2014 1 JOHDANTO Työn alla on Säätytalon salin 22 katon maalinkiinnitys. Tehtävä
Marja-Liisa Ollonen BP07S Tuomas Heini BP07S Daniel Usurel BP07S Juha Vattuaho BP07S Valtteri Walta BP07S
1 Metropolia Ammattikorkeakoulu marja-liisa.ollonen@metropolia.fi tuomas.heini@metropolia.fi daniel.usurel@metropolia.fi juha.vattuaho@metropolia.fi valtteri.walta@metropolia.fi Ryhmä 3 Marja-Liisa Ollonen
Betonirakenteiden korjaus - 3-osainen järjestelmä 1 / 6. DIN EN :2004 -sertifioitu järjestelmä
Betonirakenteiden korjaus - 3-osainen järjestelmä 1 / 6 1. K & H Korroosiosuoja- ja tartuntalaasti Korroosiosuojaus ja tartuntalaasti samassa, raekoko < 0,5 mm Soveltuu myös tiesuolan vaikutuksille alttiisiin
KÄSISAHAT 2010 www.magnum-tools.com
www.manum-tools.com Puulla on Suomessa pitkät perinteet rakentamisen ja teollisuuden raaka-aineena. Puu on edelleen ainutlaatuinen luonnonmateriaali, joka sopii moniin käyttökohteisiin. isäksi puun työstäminen
Palosuojatut liitokset. Puurakenteiden palosuojatut liitokset
Palosuojatut liitokset Puurakenteiden palosuojatut liitokset 02.06.2014 Sisällysluettelo 1 YLEISTÄ...- 3-2 LIITOKSET, JOISSA SIVUKAPPALEET PUUTA...- 3-2.1 YKSINKERTAISET SÄÄNNÖT...- 3-2.1.1 LIITTIMIEN
Työpöytä Sarja[f] F168 SSA. Säilytys Sarja[e] 2P800 SD, 1P800 O, 1P800 TA. Lattiaseinäke Rezon RZ80M4. Työtuoli 9000, 9334.
sarja[f] sarja[f] Sarja[f]:ssä kiinnittyy huomio ensimmäiseksi 50 mm paksuun kevytlevyyn ja nelikulmaisiin jalkoihin, jotka ovat joko T:n muotoiset tai sijoitettuina nurkkiin erityisiä muotoilupiirteitä,
Ovimallisto. Hovi Ambassador Kartano Serenad Villa Prisma Empire
Ovimallisto Hovi Ambassador Kartano Serenad Villa Prisma Empire Etusivun kuvan keittiössä alaovet tammi ranskanpähkinä, yläovet maalattu mdf - kensapuun mallistosta. Kuvassa Hovi, koivu/valkolakattu. 2
ASENNUSOHJEET TYCROC TWP LEIKKAAMINEN, SÄILYTYS JA ALUSTA
TYCROC TWP LEIKKAAMINEN, SÄILYTYS JA ALUSTA Tycroc TWP -rakennuslevyä on helppo leikata joko sirkkelillä, pistosahalla, käsisahalla tai mattoveitsellä. Aukkojen poraamiseen soveltuu sekä kivi-, metalli-
KONSERVOINTIVÄLINEET. Dahlia-sumutin
KONSERVOINTIVÄLINEET Dahlia-sumutin - valmistettu Japanissa, merkki Maruhachi - materiaali kromattua messinkiä - säädettävä hieno suihku, ei roiskeita - käytössä suositellaan puhdistettua vettä - tilavuus
Pigmentit valusavessa Pigmentit valusavessa
Pigmentit valusavessa Liisa Kaunisvirta Materiaalitutkimus kurssin tutkimusraportti Muotoilun pääaine, Muotoilun laitos Aalto-yliopisto Taiteiden ja suunnittelun korkeakoulu 27.3.2017 1 Sisällysluettelo
KIILTO TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN
KIILTO TUOTTEET JA TYCROC TWP RAKENNUSLEVYT SEINÄÄN JA LATTIAAN Ennen Tycroc TWP rakennuslevyjen asennusta täytyy varmistaa, että alusta on kuiva, luja, jäykkä ja vakaa sekä puhdas pölystä, öljystä, rasvoista
Advanced Materials Araldite 2012 TUOTESELOSTE
Advanced Materials Araldite 2012 TUOTESELOSTE Araldite 2012 Kaksikomponenttinen epoksiliima Ominaispiirteet Nopeasti kovettuva Yleisliima Pieni kutistuma Luja ja sitkeä Soveltuu monien materiaalien liimaamiseen
Suunnittele ja sisusta
Suunnittele ja sisusta Parkanon listoja teollisuuteen, julkisiin projekteihin, jälleenmyyntiin. Osaaminen on vahvuutemme Valmistamme myös paneeliprofiileja, joista puuvalmiit ovat CE-merkittyjä, sekä valmiita
Vanhan Porin Matin kunnostus www.porinmatti.fi
Vanhan Porin Matin kunnostus www.porinmatti.fi Aikoinaan joka kodissa oli Porin Matti - uuni, joka lämmitti huoneen kuin huoneen kovallakin pakkasella. 1980- ja 90-luvuilla moderniuden huumassa Matteja
PANELTIM PANEELIT. 50/100: 10 Kg/M 2 50/50: 13 Kg/M 2. 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm. 51 mm -20 C + 80 C
PANELTIM PANEELIT 1200 x 800 x 51 mm 1200 x 1000 x 51 mm 2600 x 1000 x 51 mm 3,5 3,5 /100: 10 Kg/M 2 /: 13 Kg/M 2 51 mm -20 C + 80 C 100 Paneltim paneelit ovat valmistettu polypropeenista (PP copo) ja
BETONIHARKKO, BETONIVALU, LECA-HARKKO JA SIPOREX Rappausohje
BETONIHARKKO, BETONIVALU, LECA-HARKKO JA SIPOREX Simolinintie 1 06100 PORVOO (019) 5244 922 www.laastikulma.fi 2 RAPPAUSOHJE BETONIHARKKO, BETONIVALU, LECA-HARKKO JA SIPOREX Rapattava alusta Betoniharkko
PIKAKOLVIT JA JUOTOSKOLVIT
PIKAKOLVIT JA JUOTOSKOLVIT PIKAKOLVI 60 W XST001 teho 60 W / 230 V johto 1,7 m kohdevalo lämpenee nopeasti, n. 380 C lämpötilaan n. 6 sekunnissa ylikuumenemisen estämiseksi pidä 12 sekunnin jälkeen 48
Tuotteet kuviot ja mallit
Tuotteet kuviot ja mallit Gyptone-alakattolevysarjaan kuuluu useita erilaisia malleja, muotoja ja ratkaisuja, joista jokainen luo oman visuaalisen vaikutelmansa. Näiden monien mahdollisuuksien ansiosta
Long Line / tekniset tiedot
/ tekniset tiedot LONG LINE PERUSYHDISTELMÄ MUODOSTUU SEURAAVISTA OSISTA: MASSIIVIPUISTA ASKELMAA TERÄSTUKEA KAIDE RUOSTUMATONTA TERÄSTÄ OLEVIEN KAAPELEIDEN KANSSA SISÄREUNALLE Taulukko LISÄVARUSTEET PORTAIDEN
ARTTELIPUU. Suunnitteluopas
ARTTELIPUU Suunnitteluopas Arttelipuun keittiöt Arttelipuu on pienehkö keittiöitä ja muita kodin kiintokalusteita valmistava puusepänverstas. Arttelipuun toiminnan perusajatus on valmistaa hyvistä materiaaleista
SUOMALAISET LAATUPARKETIT
SUOMALAISET LAATUPARKETIT Tammi SELECT RUSTIC Tammi SELECT PUULAJI Tammi on kova, vahva, painava ja kohtuullisen suorasyinen puulaji. Väriltään se on lämpimän ruskea ja ajan myötä väri syvenee. Painoonsa