LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA ESISELVITYSHANKEEN TULOKSET

Transkriptio

1 LOHISAALIIN KIINTIÖINTIIN PERUSTUVAN KALASTUKSENSÄÄTELYJÄRJESTELMÄN SELVITYS TORNIONJOELLA JA TENOJOELLA ESISELVITYSHANKEEN TULOKSET Lapin ELY-keskus Pekka Keränen

2 SISÄLLYS Johdanto... 3 Tornionjoki... 4 Kalastajakohtaisen kiintiön määritys, jako ja rahoitusvaihtoehdot... 4 Lupatulojen jako Sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset Lainsäädännön muutostarpeet Säätelymenetelmän arvioidut hyödyt, haitat ja riskit Tenojoki Lohikiintiöiden määritys, jako ja rahoitusvaihtoehdot Lupatulojen jako Sosiaaliset ja taloudelliset vaikutukset Lainsäädännön muutostarpeet Säätelymenetelmän arvioidut hyödyt, haitat ja riskit Lähdekirjallisuutta Kiitokset Liitteet

3 JOHDANTO Tässä raportissa esitetään Tornionjoen ja Tenojoen lohisaaliin kiintiöintiin perustuvaa kalastuksensäätelyjärjestelmää koskevan esiselvityshankkeen tulokset. Hankkeen tavoitteena oli tarkastella, miten saaliin kiintiöintiin ja merkintään perustuva kalastuksensäätely soveltuisi lohenkalastukseen molemmilla rajajoilla. Esiselvityshanketta hallinnoi Lapin ELY-keskus. Hankkeen ohjausryhmän jäsenet olivat Tapio Hakaste maaja metsätalousministeriöstä, Pentti Pasanen ja Kare Koivisto Lapin ELY-keskuksesta, Päivi Kainulainen Lapin liitosta, Markku Seppänen Metsähallituksesta sekä Jaakko Erkinaro Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksesta. Tornionjoen ja Tenojoen kalastusta säädellään valtiosopimuksiin kuuluvilla kalastussäännöillä. Suomen ja Ruotsin välinen rajajokisopimus sisältää Tornionjoen kalastussäännön, jota sovelletaan rajajokisopimusalueella. Tenojoen kalastuspiirin alueella on voimassa vuonna 1989 Suomen ja Norjan välillä tehty valtiosopimus ja siihen liittyvä kalastussääntö. Rajajokien nykyistä säätelyä sekä vapaa-ajankalastuksen toimivalta- ja vastuutahoja Suomessa on esitelty raportin liitteessä (liite 1). Tornionjoki on Itämeren merkittävin lohijoki, jossa on luontainen lohikanta. Joki tuottaa nykyisin yli puolet Itämeren lohista. Tutkimusten mukaan Tornionjoella ollaan tällä hetkellä lähellä kestävän enimmäistuoton mukaista tilaa. Koska merikalastus on edelleen vähentynyt, kannan vahvistumisen jatkuminen on todennäköistä. Kansallinen Itämeren lohistrategia on tulevaisuudessa keskeinen lohenkalastusta säätelevä asiakirja. Strategiassa asetetaan jokikohtaiset smolttituotantotavoitteet ja niitä käytetään kalastuksen säätelyyn myös Tornionjoella. Yhtenä kalastuksen säätelyn muotona lohistrategiassa esitetään lupakohtaista kausikiintiötä ja saalisilmoitusvelvoitetta jokialueelle. Tässä esiselvityksessä tarkastellaan alueellisen ja ajallisen kiintiöinnin sekä kalastajakohtaisen kausikiintiön mahdollisuutta Tornionjoen lohenkalastuksessa. Tenojoki Pohjois-Atlantin merkittävin lohijoki ja sen suuressa jokisysteemissä esiintyy useita osakantoja. Suurin osa Tenojoen pääuoman pyynnistä on sekakantakalastusta, jossa pyynti kohdistuu summittaisesti sekä vahvoihin että heikkoihin lohikantoihin. Tällainen sekakantakalastus on vahingollista erityisesti heikoille ja uhanalaisille kannoille. Tenojoen lohikantojen hoitoon ja seurantaan ollaan parhaillaan määrittämässä ns. kutukantatavoitteet, eli tavoitteet jokeen ja sen sivuhaaroihin nousevien emokalojen määrälle. Kutukantatavoitteiden avulla pyritään tavoitteelliseen ja pitkäjänteen lohikantojen hoitoon ja kalastuksen säätelyyn. Kutukantatavoitteen mukaista säätelyä voidaan tehdä usealla eri tavalla, kuten pyyntiaikaa tai luvallisia pyydysmääriä ja pyyntitapoja säätelemällä sekä erilaisin saaliin tai lupien määrää säätelevin kiintiöin. Tässä esiselvityksessä tarkastellaan yhtä tällaisista säätelykeinoista: kalastusoikeuden omistajuuteen perustuvaa lohisaaliin kiintiöintiä ja jakoa kalastusoikeuden haltijoille ja muille kalastajille. Kiintiöjärjestelmää ja sen vaikutusta Tenojoen lohenkalastukseen havainnollistetaan kuvitteellisten mallilaskelmien avulla. 3

4 TORNIONJOKI Tornionjoen kohdalla esiselvityksen pohjana oli nykyinen käytäntö, jossa valtio vastaa lohenkalastuksen järjestämisestä Tornionjoella. Mikäli lohenkalastus Tornionjoella kuuluisi vesialueen omistajalle, joelle voitaisiin määrittää kokonaiskiintiö, joka jaettaisiin kalastusoikeuden haltijoille näiden omistusoikeuksien mukaisissa suhteissa. KALASTAJAKOHTAISEN KIINTIÖN MÄÄRITYS, JAKO JA RAHOITUSVAIHTOEHDOT Seuraavassa tarkastellaan esimerkkien avulla kalastajakohtaisen lohikiintiön määrittämistä alla olevien päävaiheiden mukaisesti: 1. Kokonaiskiintiön määritys kuinka monta lohta joesta voitaisiin kalastaa kalastuskauden aikana 2. Kalastajakohtaisen kausikiintiön määritys kuinka monta lohta yksittäinen kalastaja saisi ottaa kalastuskauden aikana 3. Ajallinen ja alueellinen kiintiöinti tarvittaessa kuinka monta lohta voitaisiin kalastaa kalastuskauden alussa, keskellä ja lopussa tai muuten jaksotettuina aikoina, tai kuinka monta lohta voitaisiin kalastaa joen ala-, keski- ja yläjuoksulla tai muuten määritetyillä alueilla, sekä vastaavasti kuinka monta lohta yksittäinen kalastaja saisi ottaa kalastuskauden eri jaksoina eri alueilla Tämän jälkeen tarkastellaan kiintiöjärjestelmän rahoitusta. KOKONAISKIINTIÖ Kokonaiskiintiöllä tarkoitetaan sitä lohien määrää kappaleina, joka joesta voitaisiin ottaa saaliiksi yhden kalastuskauden aikana. Kokonaiskiintiö vastaa siis kokonaissaalista, joka kiintiöjärjestelmässä on mahdollista kalastaa kalastuskauden aikana. Tieteellisesti katsoen kokonaiskiintiö tulisi määrittää kestävän enimmäistuoton periaatteen mukaisesti. Tämä tarkoittaa, että lohikannasta kalastettaisiin enintään suurin mahdollinen saalis niin, ettei kannan lisääntyminen heikentyisi. Tällöin kalastus olisi biologisesti kestävää. Koska tulevan kalastuskauden nousukalamäärää ei voida tarkasti tietää etukäteen, kiintiön määrittämisessä jouduttaisiin käyttämään lähtökohtana edellisten vuosien nousukalamääriä sekä niiden osoittamia suuntauksia kannan kehityksessä. Viime vuosina Tornionjoen tilastoitu jokisaalis on ollut noin 20 % nousulohien kappalemäärästä (taulukko 1). Kalastus näyttää ottavan nykyisillä pyyntimuodoilla ja -teholla nousulohista saaliiksi kutakuinkin vakioosuus riippumatta jokeen nousevien lohien määrästä. Tutkimusten mukaan Tornionjoella ollaan tällä hetkellä lähellä kestävän enimmäistuoton mukaista tilaa. Viime vuosien meri- ja jokikalastus yhdessäkään eivät ole olleet liian voimakkaita estämään kantaa elpymästä lähelle kestävän enimmäistuoton mukaista tilaa. 4

5 Koska merikalastus on edelleen vähentynyt, kannan vahvistumisen jatkuminen on todennäköistä ja jokikalastuksen suhteellinen merkitys kannan kehityksen määrääjänä on voimistumassa. Kokonaiskiintiö voitaisiin määritellä nykykalastusta mukaillen myös vakio-osuutena tosiasiallisesta nousukalamäärästä ja sen koko mukautuisi kalastuskauden aikana kehittyvään nousukalamäärään. Taulukko 1. Torniojokeen nousseiden lohien lukumäärä, kokonaissaalis ja saaliin osuus nousulohista vuosina Nousulohien määrä perustuu Kattilakosken luotauspaikalla havaittuun lohimäärään, johon on lisätty arvio luotauspaikan alavirran puolelle joko kudulle jääneistä tai siellä kalastetuista lohista. Kokonaissaalis käsittää sekä Suomen että Ruotsin jokisaaliin. Saaliin osuus nousulohista ilmaisee hyödyntämisprosentin. Vuosi Nousulohet (kpl) Kokonaissaalis (kpl) Saaliin osuus nousulohista % % % % Tässä esiselvityksessä tarkastellaan tilannetta, jossa kokonaiskiintiön suuruus olisi noin 21 % nousukalamäärästä. Vuonna 2012 Tornionjokeen nousi lohta ja vuonna 2013 arviolta lohta. Tarkastelun lähtökohdaksi otetaan vuosien 2012 ja 2013 nousukalamäärän keskiarvo, joka on noin lohta. Tästä 21 % on noin lohta, mikä edustaisi kokonaiskiintiön suuruusluokkaa. Kutukantatavoitteen mukainen kokonaiskiintiö Kokonaiskiintiö voitaisiin asettaa myös ns. kutukantatavoitteen mukaisesti. Kutukantatavoitteella tarkoitetaan sellaista lukumäärää kutukaloja, jotka pystyisivät tuottamaan tietyn vähimmäisosuuden vaelluspoikasia joen kokonaistuotantokyvyn mukaisesta määrästä. Tätä vaelluspoikasosuutta joen kyvystä tuottaa poikasia kutsutaan puolestaan vaelluspoikastuotantotavoitteeksi. Joen vaelluspoikastuotantokyky tarkoittaa enimmäismäärää ravintoa ja suojapaikkoja, joita joki voi tarjota lohenpoikasille vastakuoriutuneesta poikasesta aina siihen saakka kunnes ne lähtevät merivaellukselle, ja se on aina rajallinen. Kansallisessa lohi- ja meritaimenstrategiassa vaelluspoikastuotannon vähimmäistavoite (smolttituotantotavoite) on 80 % tutkijoiden arvioimasta Tornionjoen kokonaiskyvystä tuottaa vaelluspoikasia (Lohistrategiatyöryhmän mietintö (2013)). Vaelluspoikastuotantotavoite voidaan muuntaa emokalamääräksi. Tämän määrän ylittävä osuus nousukaloista vastaisi puolestaan kokonaiskiintiötä. Nykyisen tutkimustiedon mukaan Tornionjokeen pitäisi päästä kutemaan keskimäärin lohta vuosittain, jotta kansallisen lohi- ja meritaimenstrategian mukainen 80 %:n vaelluspoikastuotantotavoite voitaisiin saavuttaa. Tämä tarkoittaisi yksinkertaistaen, että jokeen pitäisi nousta keskimäärin

6 lohta vuosittain, eli vuoden 2012 nousukalamäärä, jotta nykyisen jokikalastuksen noin 20 %:n hyödyntämisasteen mukainen kokonaissaalis voisi toteutua. Edellisten vuosien nousukalamäärän liukuvasta keskiarvosta johdettu kiintiö voitaisiin asettaa tietylle tasolle ja tarkistaa tasoa tämän jälkeen aina lohikannan tilan mukaan. Toinen mahdollisuus olisi määrittää kokonaiskiintiön koko vuosittain aina edellisten vuosien nousukalamäärän keskiarvon mukaan. Kalastuskauden aikana määrittyvä kokonaiskiintiö puolestaan koskisi aina yhtä vuotta. Kokonaiskiintiön määrittämisessä voitaisiin myös hyödyntää Kansainvälinen merentutkimusneuvoston (ICES) ennusteita lohikantojen tilasta. Seuraavaksi tarkastellaan sitä, miten kokonaiskiintiöstä saadaan arvioitua kalastajakohtainen kausikiintiö. KALASTAJAKOHTAINEN KAUSIKIINTIÖ Kalastajakohtaisella kausikiintiöllä tarkoitetaan sitä lohien kappalemäärää, joka yksittäinen kalastaja voi yhden kalastuskauden aikana ottaa saaliiksi. Kalastajakohtainen kausikiintiö asettaisi siis ylärajan luvan mukaiselle saaliille. Esimerkiksi Irlannissa kalastuksen säätely perustuu kalastajakohtaisen saaliin kiintiöintiin. Sellaisilla lohijoilla, joissa kalastus on sallittu, on viime vuosina ollut kymmenen lohen kausikiintiö. Kalastajakohtainen kausikiintiö voisi perustua kokonaiskiintiöön tai se voitaisiin asettaa sellaisenaan, ilman kokonaiskiintiön asettamista. Kalastajakohtaisen kausikiintiön suuruus arvioitaisiin esimerkiksi ennustetun nousukalamäärän mukaan tai sen mukaan mitä yleisesti pidettäisiin kohtuullisena saaliskiintiönä kalastajaa kohti. Mikäli kalastajakohtainen kausikiintiön perustana olisi kokonaiskiintiö, kausikiintiön laskennalliseen enimmäiskokoon vaikuttaisi kokonaiskiintiön suuruus sekä kalastajien tai kalastuslupien määrä. Mitä suurempi kokonaiskiintiö on tai mitä vähemmän kalastajia on sitä kalastamassa, sitä suurempi kalastajakohtainen kausikiintiökin voisi olla, ja päinvastoin. Lisäksi kausikiintiön kokoa asetettaessa jouduttaisiin ottamaan kantaa siihen, minkä suuruinen kohtuullinen kalastajakohtainen saalis olisi. Kalastajien määrä on arvioitavissa aikaisempien vuosien kalastajamääristä ja se on yleensä yhteydessä nousulohien määrään. Suuri nousukalamäärä lisää kalastajien määrää joella, ja päinvastoin. Esimerkiksi vuonna 2011 nousukalamäärä oli lohta ja yhteisluvan lunastaneita kalastajia oli henkeä, kun taas vuonna 2012 jokeen nousi lohta ja yhteisluvan lunastaneita kalastajia oli henkeä. Kiintiön koon arvioinnissa jouduttaisiin ottamaan huomioon myös se, että vain osa kalastajista saa saalista ja että kappalemääräinen saalis jakaantuu epätasaisesti kaikkien saalista saavien kesken. Esimerkiksi vuosina Irlannin lohijoilla 1-4 lohta saaneiden kalastajien osuus saalista saaneista kalastajista oli 81 %, mutta heidän kappalemääräinen saaliinsa vain 55 % lohien kokonaismäärästä. Toisin sanoen ne kalastajat, jotka saivat 5 lohta tai enemmän (enimmäiskiintiön ollessa 10 lohta), pyydystivät 45 % koko lohisaaliin kappalemäärästä, vaikka heidän osuutensa saalista saaneista kalastajista oli vain 19 % (Wild Salmon and Sea Trout Statistics Report 2011, Wild Salmon and Sea Trout Statistics Report 2012). Tornionjoella tilanne näyttäisi olevan vastaavanlainen: RKTL:n kalastustiedusteluaineistojen mukaan vuosina yhdestä viiteen lohta saaneiden kalastajien osuus saalista saaneista kalastajista oli 81 %, mut- 6

7 ta saalis vain 47 % vapakalastuksen kappalemääräisestä kokonaissaaliista. Enemmän kuin kymmenen lohta saaneiden kalastajien saalis oli 24 % kokonaissaaliista, mutta heidän osuutensa saalista saaneista kalastajista oli alle 5 %. Tällainen jakauma edustaa tyypillistä kalasaaliiden jakautumista kalastajien kesken. Saaliin epätasaiseen jakautumiseen vaikuttaa moni seikka, kuten kalastusolosuhteet, kalastukseen käytetty aika, kalastustaidot ja hyvien kalapaikkojen tunteminen. Vuosien välinen vaihtelu saaliin määrässä ja jakautumisessa voi olla suurta kalastusolosuhteista riippuen. Jollei kalastajien saaliin epätasaista jakautumista otettaisi huomioon, kausikohtaisen kiintiön määrityksessä voitaisiin päätyä virheellisiin arvioihin. Esimerkiksi jos kausikiintiö laskettaisiin niin, että kaikkien kalastajien oletettaisiin saavan keskimäärin saman määrän saalista, mutta saalisjakauma olisi tosiasiassa edellä kuvatulla tavalla epätasainen, päädyttäisiin liian pieneen kalastajakohtaiseen kiintiöön siihen nähden, kuinka paljon kiintiötä voitaisiin todellisuudessa kalastaa. Kalastajakohtaisen kokonaiskiintiön enimmäislohimäärän mahdollisimman luotettavaksi määrittämiseksi tarvittaisiin siis tietoa kalastajien saalisjakaumasta usealta vuodelta. Kiintiön seuranta tarjoaisi myös tällaista tietoa. Seuraavaksi kalastajakohtaista kausikiintiötä havainnollistetaan kuvitteellisen mallilaskelman avulla (esimerkki 1). Mallilaskelmaa voidaan tarkastella sekä kokonaiskiintiön määrittämisen että pelkästään kalastajakohtaisen kausikiintiön määrittämisen näkökulmasta. Esimerkki 1. Kalastajakohtainen kausikiintiö. (Huom. Esimerkin laskelma kausikiintiöstä perustuu tutkimustietoihin sellaisesta kalastuksesta, jossa kalastajan saalista ei ole rajoitettu kiintiöllä. Tämän vuoksi laskelma on ainoastaan suuntaa-antava. Esimerkki ei kuvaa mitään todellista kalastajakohtaisen kausikiintiön tilannetta, vaan pelkästään yhtä periaatetta, jolla kausikiintiö voitaisiin määrittää.) Tässä esimerkissä nousulohimäärä on lohta ja kokonaiskiintiö on 21 % siitä, eli lohta (tämä on ennustettu kokonaissaalis, jonka pohjalta kalastajakohtainen kausikiintiö voidaan arvioida siinä tapauksessa, ettei kokonaiskiintiötä aseteta). Kiintiö asetetaan tälle tasolle useaksi vuodeksi, jotta kalastuksessa olisi jatkuvuutta. Vapakalastajia on 8 100, joista saalista saa 40 % (3 266 kalastajaa). Vapakalastuksen saaliiksi oletetaan lohta, mikä saadaan, kun kokonaiskiintiöstä vähennetään Ruotsin osuus, joka on tilastojen mukaan ollut viime vuosina 28 % kokonaissaaliista, sekä Suomen-puoleinen verkkosaalis, joka on 12 % Suomen saaliista. Kalastajakohtaisen kausikiintiön määrittäminen pohjautuu tässä siihen, että vapakalastussaalis jakautuu kalastajien kesken epätasaisesti tietyn jakauman mukaisesti (esimerkissä käytetty jakauma perustuu RKTL:n vuosina 2011 ja 2012 tekemien kalastustiedustelujen tuloksiin). Kalastajien saalisjakauman avulla voidaan muodostaa taulukko, joka esittää, miten saalista kertyy erilaisilla kalastajakohtaisen kausikiintiön arvoilla (taulukko A). Taulukossa kalastajat on jaettu ryhmiin sen mukaan, miten he saavat saalista. Vähiten saalista saavat ovat ryhmässä 1 ja eniten saalista saavat ryhmässä 25. Taitavimmat kalastajat (ryhmä 25) saavat keskimäärin enimmillään 19 lohta. Kalastajaryhmän saaliin enimmäismäärä on tässä laskennallinen ja perustuu kalastajaryhmän saaliin suhteelliseen osuuteen vapakalastuksen kokonaissaaliista. 7

8 Taulukko A. Kalastajaryhmän saama vapakalastuksen kokonaissaalis kalastajakohtaisen kausikiintiön mukaan. Taulukon ylärivi ilmaisee, kuinka monta lohta kausikiintiöllä saa ottaa (tässä tapauksessa 1-20). Kalastajat on jaettu ryhmiin (Ryhmä) sen mukaan, kuinka monta lohta he keskimäärin saavat kalastuskauden aikana. Ryhmän 1 kalastajat saavat vähiten saalista ja ryhmän 25 eniten. Sarakkeessa Osuus on ilmoitettu, kuinka monta prosenttia saalista saavista kalastajista kuuluu kuhunkin ryhmään. Kunkin ryhmän keskimääräinen saalis on esitetty sarakkeessa Saalis. Taulukon kalastajaryhmittäiset saalisluvut saadaan seuraavasti: saalista saavien kalastajien määrä (3 266 henkeä) kertaa kalastajaryhmän prosenttiosuus saalista saavista kalastajista kertaa kalastajakohtaisen kausikiintiön koko. Esimerkiksi ryhmän 2 saalis kausikiintiön koolla 1 lohi on x 0,194 x 1 = 633. Kun kausikiintiön koko on suurempi kuin vastaava ryhmän keskimääräinen saalis, kerrotaan kalastajien määrä ja prosenttiosuus keskimääräisellä saaliilla. Esimerkiksi ryhmän 2 saalis kausikiintiön koolla 2 lohta on x 0,194 x 1,5 = 950. Taulukon punaisella olevat luvut ilmaisevat, milloin ryhmän kokonaissaalis ei enää kasva kausikiintiön mukaan (eli vaikka kausikiintiötä kasvatettaisiin, ryhmän saalis ei enää kasvaisi). Kausikiintiön liikennevalot: vihreä tausta = kalastajakohtaisen kausikiintiön tasolla (1-5) kalastetaan enintään 90 % kokonaiskiintiöstä, keltainen tausta = kalastajakohtaisen kausikiintiön tasolla (6-8 kpl) kalastetaan % kokonaiskiintiöstä, punainen tausta = kalastajakohtaisen kausikiintiön tasolla (9 kpl tai enemmän) kalastetaan yli 95 % kokonaiskiintiöstä. Taulukon alareunan kirjaimet: a = vapakalastussaalis, kun kausikiintiö on 1-20 kpl, b =kokonaissaalis, kun kausikiintiö on 1-20 kpl, c = kausikiintiöllä saatavan kokonaissaaliin osuus (%) kokonaiskiintiöstä ( lohta), d= kausikiintiöllä saatavan kokonaissaaliin ja kokonaiskiintiön erotus (tämä kuvaa esimerkiksi sitä, kuinka paljon kiintiöön jää puskuria huonon lohivuoden varalle). Kalastajakohtainen kausikiintiö (kpl) Ryhmä Osuus Saalis ,6 % 0, ,4 % 1, ,4 % 2, ,7 % 3, ,2 % 3, ,4 % 4, ,4 % 5, ,9 % 6, ,6 % 6, ,8 % 7, ,0 % 8, ,1 % 9, ,3 % 9, ,3 % 10, ,3 % 11, ,6 % 12, ,2 % 12, ,2 % 13, ,3 % 14, ,2 % 15, ,2 % 15, ,2 % 16, ,2 % 17, ,2 % 18, ,5 % 18, ,0 % a b c 58 % 71 % 79 % 84 % 88 % 91 % 93 % 95 % 96 % 97 % 97 % 98 % 99 % 99 % 99 % 100 % 100 % 100 % 100 % 100 % d

9 Esimerkissä kalastajakohtaisen kausikiintiön ylärajaksi on valittu lohimäärä, jolla vapakalastuksen saalisosuudesta kalastettaisiin korkeintaan 90 % (vihreä väri taulukossa). Saalisosuutta ei siis kalastettaisi kokonaan, vaan osa kiintiöstä jätettäisiin puskuriksi huonon lohivuoden varalle. Huonona lohivuotena suuri kokonaiskiintiö saattaisi johtaa ylikalastukseen, mikä heikentäisi lohikannan elpymistä. Puskurin avulla tätä vaikutusta voitaisiin jossakin määrin alentaa. Jos olisi käytettävissä ennakkotietoa, jonka mukaan seuraavan vuoden nousulohimäärä olisi suuri, kausikohtaista kiintiötä voitaisiin nostaa viidestä aina kahdeksaan kalaan. Tällöin vapakalastuksen saalisosuudesta kalastettaisiin korkeintaan 95 % (keltainen väri taulukossa). Toisaalta jos ennakkotieto viittaisi heikkoon lohivuoteen, kiintiö pidettäisiin viidessä lohessa, jolloin puskuria jäisi noin lohta kompensoimaan huonon lohivuoden pientä nousukalamäärää. Kausikiintiötä ei varovaisuussyistä asetettaisi tasolle, jolla saalisosuudesta kalastettaisiin yli 95 % (punainen väri taulukossa), vaikka periaatteessa se olisi mahdollista. Tässä esimerkissä oletuksena on, että kiintiö on vakioitu useaksi vuodeksi kerrallaan. Toinen vaihtoehto olisi ottaa aina seuraavan vuoden nousukalamääräennuste huomioon ja säädellä kiintiötä vuosittain. Edellä kalastajakohtaista kiintiötä on tarkasteltu ainoastaan vapakalastuksen näkökulmasta. Mikäli Suomen-puoleinen verkkopyynti otettaisiin huomioon, viiden kalan kausikohtainen kiintiö niin että se koskisi myös verkkopyyntiä, tuottaisi seuraavan tuloksen: Jos venekuntia olisi 234 ja kussakin venekunnassa kaksi kalastajaa, jotka molemmat kalastaisivat viiden lohen kiintiönsä, kulle- ja kulkuverkkopyynnin saalis olisi lohta (10 lohta venekuntaa kohti). Vapakalastuksen saalis olisi lohta ja Ruotsin saalis lohta (28 % kokonaiskiintiön mukaisesta saaliista). Kokonaissaaliiksi tulisi lohta, mikä olisi 97 % kokonaiskiintiöstä ( lohta). Jos kausikiintiöksi asetettaisiinkin kuusi lohta, kokonaiskiintiö ylittyisi: verkkosaalis olisi lohta (12 lohta venekuntaa kohti), vapakalastuksen saalis lohta ja Ruotsin saalis edelleen lohta, yhteensä lohta, mikä olisi 103 % kokonaiskiintiöstä. Esimerkin mallilaskelma pohjautuu seuraaville arvioille ja oletuksille: 1) Nousukalamäärä on lohta. Tämä on keskiarvo vuosien 2012 ja 2013 Tornionjokeen nousseiden lohien määrästä. 2) Saaliiksi saadaan kaikkiaan lohta. Tämä on samalla kokonaiskiintiö. Saalisarvio on 21 % nousukalamäärästä ja se vastaa nykymuotoisen kalastuksen ottamaa osuutta nousulohista (ks. taulukko 3). 3) Ruotsin saaliin osuus on lohta, mikä perustuu Ruotsin keskimääräiseen saaliiseen vuosina , jolloin se oli noin 28 % Tornionjoen kokonaissaaliista. Saalista ei tässä eritellä eri kalastusmuotojen kesken, vaan käsitellään yhtenä kokonaisuutena, pelkkänä Ruotsin osuutena kokonaissaaliista. 4) Suomen verkkopyynnin osuus on lohta, mikä perustuu Riista- ja kalatalouden laitoksen (RKTL) tilastoinnin mukaiseen verkkopyydysten osuuteen Suomen saaliista. Vuosina 2011 ja 2012 se oli n. 12 % Suomen saaliista. Verkkopyynti tarkoittaa tässä kulle- ja kulkuverkkokalastusta. Lippokalastusta ei ole otettu huomioon. 9

10 Laskelmassa on oletettu, että venekuntia on 234, jolloin yhden venekunnan saaliiksi tulee 5 lohta. 5) Vapasaalis on lohta. Arvio vapasaaliista perustuu yhteisluvan lunastaneiden kalastajien saaliisiin vuosina Tämä on yhteydessä vastaavaan nousukalamäärään. Yhteys on yleistäen sellainen, että kun nousukaloja on paljon, myös saalista saadaan paljon, ja päinvastoin. Tässä esimerkissä vapasaalis on sama kuin kokonaissaalis vähennettynä Ruotsin saalisosuudella ja Suomen verkkopyynnin osuudella. 6) Vapakalastajia on Arvio vapakalastajien määrästä perustuu vuosien yhteisluvan lunastaneiden kalastajien määrään. Tämä on yhteydessä vastaavaan nousukalamäärään. Yhteys on yleistäen sellainen, että kun nousukaloja on paljon, myös kalastajia on paljon, ja päinvastoin. (Arvio kalastajamäärästä on samalla arvio enimmäislupamäärästä, joka voidaan myydä vapakalastajille.) 7) Vapakalastajista arviolta 40 % saa saalista. Siis neljä kymmenestä kalastajasta saa vähintään yhden lohen. Arvio saalista saavien vapakalastajien osuudesta perustuu RKTL:n kalastustiedustelujen tuloksiin vuosilta 2011 ja Saalista saavien kalastajien osuus kaikista kalastajista vaihtelee vuosittain, mutta yleisesti ottaen saalista saavien osuus on sitä suurempi mitä enemmän kalaa jokeen nousee. Kun joessa on paljon kalaa, yksittäisen kalastajan mahdollisuus saada saalista kasvaa ja saalista saavien osuus suurenee verrattuna tilanteeseen, jossa joessa on vähän kalaa. Silloin osa taitavistakin kalastajista voi jäädä ilman saalista, ja saalista saavien kalastajien osuus jää pienemmäksi verrattuna tilanteeseen, jossa joessa on paljon kalaa. 8) Saalista saavien kalastajien saalis jakautuu epätasaisesti kalastajien kesken. Tässä oletetaan, että saaliskalamäärä kalastajaa kohti pysyy vakiona nousukalamäärästä riippumatta. Yhden lohen saavien ryhmä on suurin, kaksi lohta saavien ryhmä toiseksi suurin, jne. Tässä esimerkissä saalista saavista kalastajista 18 % kalastaa 54 % kokonaissaaliista. Tämä tarkoittaa, että eniten saalista saava viidennes kalastajista kalastaisi noin puolet kokonaissaaliista, silloin kun kalastajat saisivat ottaa saalista rajoituksetta. Kalastajakohtaisella kiintiöllä tätä suhdetta voidaan muuttaa. Arvio saaliin jakautumisesta kalastajien kesken perustuu RKTL:n tekemien saalistiedustelujen yhdistettyihin tuloksiin vuosilta 2011 ja Saaliin jakautuminen noudattaa tässä tilannetta, jossa kalastusta ei rajoiteta kiintiön avulla. Kiintiöjärjestelmässä jakauma voisi muuttua ja olla yhteydessä kausikiintiön kokoon. Tämän vuoksi saalisjakaumista tarvittaisiin seurantatietoa myös kiintiöjärjestelmän ollessa käytössä, sillä tällaisen tiedon avulla voitaisiin arvioida kausikiintiön suuruutta tarkemmin. 10

11 ALUEELLINEN JA AJALLINEN KIINTIÖINTI Alueellisella kiintiöinnillä tarkoitetaan sellaista kiintiösäätelyä, jossa joki on jaettu osa-alueisiin (esimerkiksi alajuoksuun, keskijuoksuun ja yläjuoksuun). Alueellisessa kiintiöinnissä kokonaiskiintiö muunnettaisiin kokonaislupamääräksi, joka jaettaisiin osa-alueiden kesken esimerkiksi seuraavien vaihtoehtojen 1 mukaan: 1) Lupa koskisi yhtä osa-aluetta ja kullakin osa-alueella myytäisiin tietty osuus luvista (esimerkiksi 1/3 luvista myytäisiin alajuoksulla, 1/3 keskijuoksulla ja 1/3 yläjuoksulla). 2) Lupa koskisi koko jokea, mutta jokaisessa luvassa olisi määritelty, kuinka suuren osan luvassa määrätystä saaliskiintiöstä saa kalastaa kullakin osa-alueella (esimerkiksi 1/3 alajuoksulla, 1/3 keskijuoksulla ja 1/3 yläjuoksulla). Nykyjärjestelmässä yhteislupa-alueen (kuva 1) lohenkalastukseen voi ostaa luvan koko joella tai kuntakohtaisesti. Koska käytäntö on jo vakiintunut, sitä olisi lupamyyntiä ajatellen johdonmukaista käyttää myös alueellisen kiintiöinnin aluejaon lähtökohtana. Alueellisella lupamäärän kiintiöinnillä voitaisiin tasata kalastuksen jakautumista jokivarteen. Mikäli näin haluttaisiin tehdä, olisi selvitettävä, onko lohikannan tila huomioon ottaen tarvetta tällaiseen ohjaukseen. Alueellisen kohdentamisen biologinen periaate olisi, että kaikille tuotantoalueille nousisi lohta riittävästi ylläpitämään tavoitteen mukaista vaelluspoikastuotantoa. Lisäksi kokonaiskiintiötä jaettaessa tulisi ottaa huomioon myös rajajokisopimuksen ulkopuolisten alueiden kutualueet ja lohenkalastus Suomen ja Ruotsin puolella. 1 Alueellinen kiintiöinti voitaisiin toteuttaa myös siten, että kullekin osa-alueelle määriteltäisiin kiintiö, jonka täyttymistä seurattaisiin ajantasaisella saalisseurannalla. Kun alueen kiintiö täyttyisi, kalastus alueella suljettaisiin. Tällainen kiintiöinti edellyttäisi, että jokialueen vapa- ja verkkokalastajilla olisi samanlainen saalisilmoitusvelvollisuus kuin ammattikalastajilla. Vapaa-ajan kalastuksen saaliin ilmoitusvelvollisuutta nykylainsäädäntö ei kuitenkaan tunne, joten tällainen kiintiöintivaihtoehto ei nykyisellään ole mahdollinen. 11

12 Kuva 1. Tornion-Muonionjoen yhteislupa-alue ja pääuoman jokialuejako. (Lähde: Vähä ym ) Ajallisella kiintiöinnillä tarkoitetaan sellaista kiintiösäätelyä, jossa kalastuskausi on jaettu kahteen tai useampaan jaksoon. Kalastuksellinen jaksotus voisi jakautua alkukauteen, keskikauteen ja loppukauteen (esimerkiksi kesäkuu juhannukseen saakka, juhannuksesta heinäkuun loppuun, elokuu). Biologisesti jaksotus voisi tapahtua esimerkiksi lohiparvien vaellushuippujen mukaan (varhaiset parvet, päävaellus, myöhäiset parvet). Kullekin jaksolle kohdennetaan tietty osuus kokonaiskiintiöstä. Yksi mahdollisuus olisi, että kokonaiskiintiö muunnettaisiin kokonaislupamääräksi, joka sitten jaettaisiin kalastuskauden jaksojen kesken koko jokialueelle. Kullakin jaksolla voitaisiin myydä tietty osuus luvista, esimerkiksi 1/4 luvista myytäisiin alkukaudella, 1/2 keskikaudella ja 1/4 loppukaudella. Tällöin kalastajakohtainen kausikiintiö ei koskisi koko kautta, vaan aina yhtä jaksoa kerrallaan, sillä jokaiselle jaksolle myytäisiin erillinen lupa. Eri jaksojen kiintiö voisi olla samansuuruinen (kunkin kauden luvalla saisi kalastaa esimerkiksi 12

13 kolme lohta) tai erisuuruinen (alkukauden luvalla saisi kalastaa esimerkiksi enintään kaksi lohta, keskikauden luvalla viisi lohta ja loppukauden luvalla kolme lohta). Kiintiön säätely tapahtuisi ensisijaisesti jaksojen lupamäärää säätelemällä. Toinen mahdollisuus olisi, että koko kalastuskautta koskevassa kausiluvassa olisi määritelty, kuinka monta lohta kunakin kalastuskauden jaksona luvalla saa enintään ottaa saaliiksi luvan mukaisesta kokonaissaaliista. Esimerkiksi jos lupakohtainen kiintiö olisi kymmenen lohta, saaliiksi saisi ottaa alkukaudella enintään kaksi lohta. Keski- tai loppukaudella saisi kalastaa joko koko kiintiön tai loput kiintiöstä, jos alkukauden kiintiö olisi käytetty. Kiintiön säätely tapahtuisi ensisijaisesti jaksojen luvallista enimmäissaalista säätelemällä. Irlannissa lohenkalastuskausi on jaettu kolmeen jaksoon (1. jakso , 2. jakso ja 3. jakso ). Kalastajakohtainen kausikiintiö on kymmenen lohta. Ensimmäisen jakson aikana kausikiintiöstä saa kalastaa enintään kolme lohta. Toisen ja kolmannen jakson lohimäärää ei ole samalla tavalla rajattu. Jaksojen aikana on kuitenkin päiväkohtaisia rajoituksia: ensimmäisellä jaksolla kalastaja saa ottaa saaliiksi yhden lohen päivässä, toisella jaksolla enintään kolme lohta päivässä ja kolmannella jaksolla jälleen yhden lohen päivässä. Yhtenä perusteena alueellisen ja ajallisen kiintiöinnin käyttöönotolle voisi olla erillisten lohikantojen suojelu. Tällä hetkellä ei ole tiedossa, onko Tornionjoessa perinnöllisesti erillisiä pääuoman ja sivujokien lohikantoja, kuten Tenojoessa. Mikäli erillisiä kantoja olisi, kalastusta voitaisiin joutua säätelemään heikoimpien kantojen tilan mukaan. Jotta tällainen säätely voisi toimia, olisi tiedettävä osakantojen kutualueet, meriiän 2 mukaiset vaellusajat ja päävaelluksen ajoittuminen. Tornionjoessa lohi vaeltaa suurena pääparvena, johon kalastus pääosin kohdistuu ja jota kalastajat seuraavat. Näin ollen ajallisessa kiintiöinnissä kalastuskauden jako jaksoihin ja kiintiön kohdistaminen niihin olisi tarkoituksenmukaista tehdä lohen vaelluskäyttäytyminen huomioon ottaen. LUPAMYYNTI JA SAALISILMOITUKSET Kiintiöjärjestelmän myötä myytävien kalastuslupien määrä olisi lohen kokonaiskiintiöön sidottu ja siten periaatteessa rajallinen. Käytännössä kiintiöjärjestelmässä säädeltäisiin myytävien lupavuorokausien alueellista ja kalastuskauden jaksoja koskevaa määrää 3 ja sen kautta pyydettävien lohien määrää. Kalastajakohtaisen kausikiintiön mukaisessa järjestelmässä kaikkien kalastusmuotojen harjoittajat olisivat yhdenvertaisia. Tämä tarkoittaisi, että jokaisen Torniojoen kalastussäännössä mainitulla sallitulla pyydyksel- 2 Meri-iällä tarkoitetaan sitä, kuinka kauan lohi viettää meressä syönnöksellä ennen kudulle nousuaan. Yhden meritalven tai vuoden lohi vaeltaa mereen keväällä ja viettää meressä seuraavan kesän ja talven, jonka jälkeen se nousee kudulle jokeen. Useamman meritalven tai vuoden lohi puolestaan viettää meressä useamman kuin yhden vuoden ennen kudulle nousuaan. Usean merivuoden kookkaat naaraslohet ovat lisääntymisen kannalta kaikkein arvokkaimpia kaloja, sillä ne tuottavat paljon mätiä. 3 Esimerkiksi Metsähallituksen pienriistalupien kohdalla itse saalislajeja ei ole kiintiöity, vaan ainoastaan myytävien lupien (lupavuorokausien) määrä. Myytävien lupien määrä perustuu riistakanta-arvioihin, verotuksen tasoon ja saaliin saamisen todennäköisyyksiin. Lupakohtainen saaliskiintiö tietylle riistalajille on kannan tilaan nähden kohtuuden mukainen. Kiintiön ylittymisen estää se, että lupien määrä on lukittu myyntijärjestelmään niin, ettei lupakiintiön täyttyessä uusia lupia enää myydä. (Mika Laakkonen ja Ahti Putaala, henkilökohtainen tiedonanto ) 13

14 lä (vapa ja viehe sekä lippo ja kulle- tai kulkuverkko) kalastamaan aikovan pitäisi hankkia kalastuslupa. Tällainen yhdenmukainen lupakäytäntö olisi tarpeellinen kiintiön seurannan vuoksi. Samoin kaikkien kalastusmuotojen harjoittajat osallistuisivat yhdenmukaisella tavalla kalastuksen valvonnan kustannuksiin. Vapakalastuksen osalta lupakäytäntöön ei tarvitsisi tehdä juurikaan muutoksia, jos yhteislupajärjestelmä olisi voimassa. Sen sijaan verkkokalastuksessa eri osakaskunnissa on erilaisia käytäntöjä. Olisi keskusteltava siitä, voitaisiinko käytännöt yhdenmukaistaa niin, että kaikilla olisi samanlainen lupa. Osakaskuntien käytännöt voisivat edelleen olla voimassa osakaskunnan vesialueella, mutta lupa olisi kaikkialla yhtenäinen, siis tietyn lohimäärän kalastamiseen oikeuttava kalastajakohtainen kausilupa. Verkkopyydyksillä voisi ottaa saalista venekuntaa kohti veneessä olevan kalastusluvan hankkineen miehityksen mukaan. Nykyisin yhteislupa-alueen lupamyynnistä vastaa yhteislupatoimikunta Tornio-Muoniojoen-Könkämäenon yhteislupa-alueen sopimuksen mukaisesti. Kiintiöjärjestelmässä luvanmyynnistä voisi edelleen vastata yhteislupatoimikunta. Verkkopyydysten luvanmyynti pitäisi myös järjestää ja tarvittaessa yhdenmukaistaa. Kiintiön seuraamiseksi lupamyyntiin tarvittaisiin seurantajärjestelmä, joka olisi helppo pitää ajan tasalla. Yhteislupa-alueen kalastuslupia on mahdollista ostaa nykyisin myös netissä, minkä vuoksi olisi myös huolehdittava siitä, että netissä myytävien lupien määrä on hallinnassa. SAALISILMOITUS Kiintiöjärjestelmässä kiintiön täyttymisen seuraamiseksi saalisilmoituksen antaminen koskisi kaikkea lohenkalastusta Tornionjoella. Lohenkalastusluvan hankkiessaan luvan saaja sitoutuisi pitämään kirjaa ja palauttamaan luvan mukana saatavan saalisilmoituksen kalastuksestaan. Saalisilmoituksessa ilmoitettaisiin saaliiksi otetut lohet, vapautetut lohet tai tieto ettei lohisaalista ole saatu. Saalisilmoituksen jättäminen olisi edellytys uuden luvan myöntämiselle kaikkien kalastusmuotojen kohdalla. Sähköisen saalisilmoituksen tekemisen tulisi myös olla mahdollista. Sellainen on käytössä Tenojoella Riistaja kalatalouden tutkimuslaitoksen verkkopalvelun kautta. Mikäli kalastuksessa otettaisiin käyttöön saalismerkki, käyttämättömien saalismerkkien palauttaminen saalisilmoituksen ohella kuuluisi uuden luvan saamisen ehtoihin. SAALISMERKIN JAKELU JA KÄYTTÖ Saalismerkki on kalaan heti pyynnin jälkeen kiinnitettävä ulkoinen tunnus. Esimerkiksi Irlannissa ja Skotlannissa saalismerkkinä käytetään ns. kidusmerkkiä (kuva 2), joka kiinnitetään kalan suun ja kidusaukon kautta kalan päähän. Saalismerkkejä käytetään kaupallisessa kalastuksessa osoittamaan kalan ostajalle, että saaliskala on luvallisesti pyydetty. Irlannissa saalismerkit ovat käytössä myös vapakalastuksessa ja niiden avulla on tarkoitus varmistaa, ettei saaliskiintiötä ylitetä. Ruotsissa puolestaan saalismerkkien käyttöä kokeillaan kesällä 2014 Lainiojoella, joka on Tornionjoen sivujoki. Kokeilun tuloksia voidaan hyödyntää arvioitaessa saalismerkin käytön tarkoituksenmukaisuutta Tornionjoen lohenkalastuksessa. 14

15 Kuva 2. Eri värisiä kertakäyttöisiä saalismerkkejä (kidusmerkkejä) lohen päähän kiinnitettynä. Saalismerkistä ilmenee luvan myöntäjä, vuosi, merkin numero ja turvakoodi. (Lähde: Inland Fisheries Ireland, URL: Viitattu ) Kiintiöjärjestelmässä kalastusta ja kiintiön täyttymistä seurattaisiin saalisilmoitusten ja saalismerkkien avulla. Kalastusluvan ostaja saisi oston yhteydessä yhtä monta saalismerkkiä kuin lupa oikeuttaisi kalastamaan. Jos lupa olisi yhdelle lohelle, saalismerkkejä olisi yksi kappale, jne. Kalastuslupa ja saalismerkit olisivat kalastajakohtaisia eikä saalismerkkejä voisi siirtää toiselle kalastajalle. Saalismerkit yksilöitäisiin ja liitettäisiin kalastuslupaan luvan myynnin yhteydessä. Netistä ostettujen lupien saalismerkit voisi noutaa luvanmyyntipisteestä tai ne voitaisiin toimittaa postitse. SAALISMERKIN KÄYTTÖ Rannalle tai veneeseen saaliiksi otettuun loheen tulisi heti kalan saatua kiinnittää saalismerkki. Rikkoutuneista tai kadonneista saalismerkeistä pitäisi ilmoittaa välittömästi merkkien jakelusta vastaavalle taholle tai luvan myyjälle, joilta voisi saada tilalle uudet merkit. Rikkoutuneiden ja kadonneiden saalismerkkien numerot mitätöitäisiin lupamyyntijärjestelmässä. Näin kadonneiden merkkien luvaton käyttö voitaisiin osoittaa tarkastuksen yhteydessä. Merkitsemätön saalislohi, samoin kuin yhdistelmä rikkoutunut saalismerkki ja saaliiksi otettu lohi, olisi luvatonta saalista. Saalismerkin tulisi olla helposti kiinnitettävissä ja sen pitäisi olla kertakäyttöinen, mutta vahva sekä selvästi havaittavissa saaliskalassa. Saalismerkin kustannukset riippuvat merkin tyypistä ja laadusta. Esimerkiksi lohen pyrstömerkkinä käytetty Universal-yleissinetti (kuva 3) maksaa hankintapaikasta riippuen n / kpl. Sinettiä ei voi avata katkaisematta sen häntää. Sinetin vetolujuudeksi ilmoitetaan 15 kg (+20 C). 15

16 Kuva 3. Universal yleissinetti, joka on valmistettu elintarvikekelpoisesta polypropyleenistä (PP). Sinettiä ei voi avata katkaisematta sitä. (Lähde: Oy Linton Ab, URL: Viitattu ) KIINTIÖJÄRJESTELMÄN KUSTANNUKSET JA RAHOITUSVAIHTOEHDOT KUSTANNUKSET Kiintiöjärjestelmässä kustannuksia muodostuisi mm. seuraavista tekijöistä: - lupamyynti - kiintiöseuranta - hallinnointi - kalastuksen valvonnan lisäkustannukset - lohikannan tilan seuranta kokonaiskiintiön määrittämistä varten Käytännön lupamyynti voitaisiin toteuttaa suurelta osin nykyjärjestelmän puitteissa. Lisäkustannuksia aiheutuisi saalisilmoituslomakkeiden tai saalispäiväkirjojen sekä mahdollisten saalismerkkien jakelusta ja muusta käsittelystä. Kiintiöseurantaan, kuten saalisilmoitusten käsivaraiseen tallentamiseen, tarvittaisiin työpanosta valvontakauden ajaksi. Sähköinen saalisilmoitusjärjestelmä, jonka rakentamisesta ja ylläpidosta aiheutuisi myös kustannuksia, ei todennäköisesti kokonaan korvaisi käsivaraista saalisilmoitusten käsittelyä. Hallinnointikustannukset kertyisivät luvanmyyntiorganisaation toiminnasta syntyvistä kustannuksista. Kiintiöjärjestelmä todennäköisesti lisäisi organisaation lupamyyntiin liittyviä tehtäviä, mikä vastaavasti lisäisi kustannuksia. Tarve kalastuksenvalvontakustannuksiin ei sinänsä merkittävästi lisääntyisi, sillä valvontavoimavarat ovat myös nykyjärjestelmässä riittämättömät. Kalastuksen valvontaan tarvittaisiin siis nykyistä enemmän resursseja ja valvonnan pitäisi kattaa koko alue. Yhden kalastuksenvalvojan kustannukset kaikkine kuluineen ovat noin valvontakaudessa. Esimerkiksi jos jokaisen Suomen-puoleisen kunnan rajaamalla jokijaksolla olisi oma kalastuksenvalvoja (6 valvojaa), näiden kustannukset olisivat vuodessa. 16

17 Kokonaiskiintiön ja kalastajakohtaisen kausikiintiön kappalemäärän määrittäminen tieteelliseltä pohjalta edellyttäisi lohikannan tilan seurantaa. Tämä tarkoittaisi, että tutkimuslaitokset Suomessa ja Ruotsissa joutuisivat mahdollisesti kohdentamaan lisävoimavaroja tähän. Mikäli kalastajakohtainen kausikiintiö määritettäisiin muuten kuin tieteellisesti arvioidun kokonaiskiintiön pohjalta, kokonaiskiintiöön määritykseen liittyviä mahdollisia lisäkustannuksia ei syntyisi. Mikäli kalastusoikeus olisi yksityinen, kalastuksen järjestämisen, kuten valvonnan, lupamyynnin ja hallinnoinnin, kustannukset olisivat vastaavat kuin edellä, mutta oikeudenomistajat joutuisivat ottamaan nykyistä enemmän näistä tehtävistä. RAHOITUSVAIHTOEHDOT Kiintiöjärjestelmä tulisi rahoittaa kalastuslupatuloista. Mikäli järjestelmää rahoitettaisiin kalastuslupatuloista (käytännössä yhteislupatuloista), olisi otettava huomioon yhteislupasopimus ja siinä määritellyt tavat jakaa yhteislupatulo hoitokunnalle sekä yhteislupaalueelle ja edelleen osakaskunnille ja muille vesialueen omistajille sekä valtiolle. Sopimuksen ja jakokäytännön nykymuodossa Suomen valtiolle kuuluva osuus yhteislupa-alueelle jaettavasta yhteislupatulosta on noin viidennes. Yhden kalastuksenvalvojan kustannusten kattaminen pelkästään valtion yhteisluvasta kertyvällä osuudella edellyttäisi vähintään yhteislupatuloa 4. Kalastuslupatulojen määrä riippuisi myytyjen lupien määrästä sekä lupien hinnasta. Suurin menoerä, valvontakustannukset, olisi käytännössä kiinteä kustannus, joka olisi katettava lupatulojen määrästä huolimatta. Tämän vuoksi valvontakustannuksiin olisi luotava puskuria hyvien lohivuosien lupamyynnin tuotoista. LUPATULOJEN JAKO Kalastuslupatulot jaettaisiin kulloinkin voimassa olevan lainsäädännön mukaisesti. Kiintiöjärjestelmä sinänsä ei vaikuttaisi lupatulojen jaon perusteisiin. SOSIAALISET JA TALOUDELLISET VAIKUTUKSET 4 Lasketaan siten, että jaetaan valvontakustannukset ( ) valtion osuudella (1/5 = 0,2) yhteislupatulosta: / 0,2 = ja / 0,2 = Kysymyksessä on se yhteislupa-alueen viehekalastuksen lupien nettomyynnin tulo, joka jaetaan yhteislupa-alueelle yhteislupasopimuksen mukaan. 17

18 KALASTUSKÄYTTÄYTYMINEN Kalastuskäyttäytymisellä tarkoitetaan tässä yhteydessä paikallisten kalastajien ja kalastusmatkailijoiden halukkuutta kalastaa lohta Tornionjoella. Kalastajamäärä Tornionjoella on yhteydessä nousukalamäärään. Kun jokeen on noussut paljon kalaa, se on houkutellut paikalle myös paljon kalastajia. Esimerkiksi vuonna 2011 nousukalamäärä oli lohta ja yhteisluvan lunastaneita kalastajia oli henkeä, kun taas vuonna 2012 jokeen nousi lohta ja yhteisluvan lunastaneita kalastajia oli henkeä. Viime vuosina yhteisluvan hankkineista kalastajista noin 18 % on ollut paikkakuntalaisia ja 82 % ulkopaikkakuntalaisia. Kalastajat todennäköisesti sopeuttaisivat kalastustaan kiintiöjärjestelmässäkin vastaavalla tavalla kuin he sopeuttavat kalastustaan nousukalamäärään tätä nykyä, eli suuri nousukalamäärä houkuttelisi kalastajia Tornionjoelle ja pieni vastaavasti heikentäisi kalastuksen houkuttelevuutta joella. Kokonaiskiintiön tai kalastajakohtaisen kausikiintiön vaikutus kalastajien halukkuuteen kalastaa Tornionjoella olisi todennäköisesti toissijainen nousukalamäärään verrattuna. Sen sijaan kalastuskauden jaksojen tai alueiden kiintiöt saattaisivat vaikuttaa kalastajien halukkuuteen kalastaa tiettynä aikana tai tietyllä alueella, jos kiintiö olisi pienempi kuin jonakin toisena jaksona tai toisella alueella. LUPATULOJEN KERTYMÄ Lupatulot ovat suoraan verrannolliset myytyjen lupien määrään ja luvan hintaan. Nykyisenmuotoisessa kalastuksessa myytyjen yhteislupien määrä vaihtelee vapaasti kysynnän mukaan, eikä lupamäärää ole rajoitettu. Kysyntä puolestaan on yhteydessä nousukalamäärään. Siinä tapauksessa, että kokonaiskiintiö olisi asetettu, kokonaiskiintiön koko määräisi, kuinka paljon kalastuslupia myytäisiin ja kuinka paljon myynnistä kertyisi lupatuloa. Arvio lupatulojen määrästä olisi siis tiedossa ennen kalastuskautta. Edellä tarkastellussa esimerkissä (esimerkki 1) kiintiön koko oli lohta, josta vapakalastuksen osuus oli lohta. Viime vuosien nousulohimäärän ja myytyjen yhteislupien määrän avulla arvioituna tämän tasoista kiintiötä tulisi kalastamaan noin kalastajaa. RKTL:n kalastustiedustelujen mukaan yhteisluvalla kalastaneet kalastusmatkailijat ovat käyttäneet viime vuosina keskimäärin 30 kalastuslupiin (Vähä ym. 2013). Edellyttäen, että kaikki kalastajat ostaisivat yhteisluvan, tästä saataisiin lupatulojen kertymäksi Tilanteessa, jossa kokonaiskiintiö ja sen myötä myytävien lupien määrä asetettaisiin tietyllä tasolle useaksi vuodeksi, lupatulojen kertymään voitaisiin vaikuttaa ainoastaan lupahintoja muuttamalla. PALVELUIDEN KYSYNTÄ 5 30 /kalastaja x kalastajaa =

19 Palveluiden kysynnällä tarkoitetaan tässä kalastusmatkailupalveluiden ja kalastukseen liittyvien majoituspalveluiden kysyntää, joka on suoraan yhteydessä kalastusmatkailijoiden määrään. Kiintiöinti ei sinänsä vaikuttaisi kalastusmatkailupalveluiden kysyntään, vaan kysyntä heijastelisi nousukalamäärää kuten tätä nykyä. Suuri nousukalamäärä houkuttelisi kalastajia, mikä näkyisi myös palveluiden kysynnässä. Vastaavasti pieni nousukalamäärä vähentäisi kalastuksen houkuttelevuutta ja palveluiden kysyntä alenisi. Tällä hetkellä kalastusmatkailupalvelujen alueellinen ja ajallinen kysyntä heijastelee lohen nousua Tornionjokeen. Eniten kalastusta harjoitetaan silloin kun pääparvi nousee jokea ylös. Ajallinen ja alueellinen kiintiöinti saattaisivat jossakin määrin vaikuttaa matkailukalastajien määrän jakautumiseen kalastuskauden aikana ja eri alueilla jokivarressa. Tämä heijastuisi myös kalastusmatkailuyritysten asiakasvirtoihin kalastuskauden aikana ja alueittain. Riista- ja kalatalouden tutkimuslaitoksen mukaan kalastusmatkailijat kuluttivat keskimäärin 370 Tornionjoelle suuntautuvan kalastusmatkansa aikana vuosina Suurin osa kalastusmatkailijoiden kuluista muodostui ruokailusta ja majoituksesta, mutta menoja syntyi myös veneen vuokrauksesta ja kalastusvälineiden hankinnasta (Vähä ym. 2013). Tämän nojalla yhteisluvan lunastaneet kalastusmatkailijat olisivat käyttäneet Tornionjokilaaksossa noin erilaisiin kalastusmatkailuun liittyviin palveluihin vuosina Vastaavasti kiintiöjärjestelmän esimerkkilaskelman mukaisella kalastajamäärällä ja vuosien rahankäytöllä Tornionjokilaaksossa käytettäisiin kalastusmatkailuun liittyviin palveluihin noin LAINSÄÄDÄNNÖN MUUTOSTARPEET Rajajokisopimus mahdollistaa kiintiöjärjestelmän ja kalastajakohtaisen kausikiintiön soveltamisen. Saalisilmoituksen antamisesta ei ole säädetty kalastuslaissa tai asetuksessa. Mikäli saalisilmoituksen antamisvelvollisuus haluttaisiin sisällyttää kiintiöjärjestelmään, sille olisi annettava laillinen peruste. Tornionjoen kalastussäännön 16 voisi antaa tähän mahdollisuuden. Tornionjoen kalastusalueen kalastussääntö (ote) 16 Kalastussäännöstä poikkeavat määräykset Hallitukset tai niiden määräämät viranomaiset voivat tämän säännön 1 :ssä mainitun tarkoituksen ja kummankin maan kansallisen lainsäädännön mukaisesti yhdessä sopimalla poiketa kalastussäännön määräyksistä, jotka koskevat sallittuja kalastusaikoja, kalastustapoja, sallittuja pyydyksiä, pyy- 6 Kalastusmatkailijoita on 82 % kalastajasta = kalastajaa; kalastajaa x 370 /kalastaja =

20 dysten määrää tai muita teknisiä sääntöjä sekä liitteeseen 2 kuuluvia apajapaikkoja, jos: 1) kalakantojen tila sen sallii; tai 2) se on kalakantojen suojelemisen ja kestävän hyödyntämisen varmistamisen kannalta välttämätöntä. Määräykset voidaan rajata koskemaan kalastusalueen tai kalastuskauden osaa tai yksittäistä kalastustapaa. Määräykset voidaan antaa määräajaksi yhdeksi kalastuskaudeksi kerrallaan, ja niitä voidaan tarvittaessa arvioida ja muuttaa sen mukaan kuin se Tornionjoen kalastusalueen kalakantojen säilyttämisen kannalta on välttämätöntä. Hallitukset tai niiden määräämät viranomaiset tarkastelevat vuosittain kalastuksen sallittuja aloitusajankohtia tämän säännön 11 :n ja tämän pykälän 1 momentin mukaisesti ja sopivat yhdessä mukautuksista ottaen huomioon alueen kalakantojen tilanteen. Muutokset kirjataan erityiseen, yhdessä laadittuun pöytäkirjaan. Määräysten muuttamista koskevat neuvottelut on käynnistettävä sellaisena ajankohtana ja niitä on käytävä siten, että paikallisia tahoja ehditään kuulla ja määräyksiä koskevien päätösten tekemiselle on edellytykset viimeistään huhtikuun 1 päivänä määräysten soveltamisvuonna. 17 Kalastusluvat Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja Fiskeriverket tai se, jolle viranomaiset tehtävän antavat, voivat luovuttaa kalastuslupia siellä, missä oikeus lohen tai taimenen kalastukseen kuuluu valtiolle. Tällaista lupaa voidaan edellyttää myös soutajalta, joka aktiivisesti osallistuu lohen ja taimenen kalastukseen. Viranomaiset voivat sopia jokialueen muiden kalastusoikeuden haltijoiden kanssa yhteisestä kalastusluvasta. Yhteinen kalastuslupa oikeuttaa kalastukseen kalastuslupa-alueella valtakunnanrajasta riippumatta. Viranomaiset voivat antaa kalastuslupien myyntiin ja myynnin tulojen tilityksiin liittyviä määräyksiä ja ohjeita sekä valvoa yksityisten tahojen lupamyyntiä. Kalastuslupien tietyllä alueella tuottama tulo kuuluu alueen kalastusoikeuden haltijoille näiden vesialueosuuksien mukaisessa suhteessa. Poikkeuksena edellä mainitusta on valtion kalastusoikeuteen tai muuhun erityiseen perusteeseen perustuva kalastusoikeus, jonka arvo-osuus määritellään 2 momentissa tarkoitetussa sopimuksessa. Lupien luovuttamisesta tietyltä alueelta saadut tuotot tuloutetaan Suomen ja Ruotsin yhteiselle tilille. Kun kalastusoikeuden haltijoille on annettu heidän osuutensa, on viranomaisten käytettävä jäljelle jäävä osuus yhteisesti päätettyihin valvonnan ja tutkimuksen toimenpiteisiin alueella. 20