Kuntarakenneuudistus Ari Korhonen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuntarakenneuudistus Ari Korhonen"

Transkriptio

1 Kuntarakenneuudistus Ari Korhonen

2 Kunnallishallinnon rakenne työryhmän ehdotuksen käsittely Raisiossa 8.2. keskiviikko, ehdotus tulee julki klo 11, lausuntoaikaa 13. huhtikuuta saakka maanantai, kaupunginhallitus päättää käsittelyprosessin perjantai, kaupunginhallituksen seminaari maanantai, verkkokysely kuntalaisille käynnistyy maanantai, televisioitu valtuustoinfo klo 18 alkaen 7.3. keskiviikko, televisioitu kuntalaisseminaari valtuustosalissa klo alkaen keskiviikko, verkkokysely päättyy maanantai, kaupunginhallitus tekee lausunnosta ehdotuksen kaupunginvaltuustolle tiistai, ministeriön kuntakuulemistilaisuus Turun messukeskuksessa maanantai, kaupunginvaltuusto päättää lausunnosta Myös henkilökunnalle pidetään asiasta erillinen esittelytilaisuus

3

4 Mitä esitetään? Kunnallishallinnon rakenne -työryhmän tehtävänä oli laatia hallitusohjelmassa tarkoitettu selvitys kullekin alueelle tarkoituksenmukaisesta kunta- ja palvelurakenteesta. Selvityksen tuli sisältää esitykset kuntauudistuksen kriteereistä ja toteuttamistavasta sekä karttamuotoinen kuntauudistusesitys. Työryhmä toteaa työnsä johtopäätöksenä, että hallituksen linjaukset elinvoimaisista kunnista edellyttävät suurta rakennemuutosta. Työryhmä esittää, että uusien kuntien alueella toimitettaisiin valtion erityiset kuntajakoselvitykset osana kuntien muutostukea. Lisäksi tarvitaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneselvitys. Kuntauudistukseen liittyy kuntarakenneuudistuksen lisäksi kuntalain kokonaisuudistus, valtionosuusjärjestelmän uudistaminen sekä kuntien tehtävien arviointi.

5 Kuntajakoselvittäjä Kuntajakolain mukaisesti valtiovarainministeriö voi kuntajaon muuttamista koskevan asian laajuuden tai vaikeuden johdosta tai muusta perustellusta syystä määrätä toimitettavaksi erityisen kuntajakoselvityksen. Mikäli kuntajakoselvittäjä katsoo selvitystyön perusteella kuntajaon muuttamisen tarpeelliseksi, hän tekee siitä ehdotuksen kuntien valtuustoille. Jos yhden tai useamman kunnan valtuusto ei hyväksy selvittäjän ehdotusta, selvittäjä toimittaa esityksensä ministeriölle ja liittää siihen kuntien valtuustojen selvittäjän ehdotuksesta antamat lausunnot. Samalla selvittäjä voi esittää ministeriölle kansanäänestyksen toimittamista niissä kunnissa, joiden valtuustot eivät ole ehdotusta hyväksyneet. Tällöin ministeriö määrää kansanäänestyksen toteutettavaksi ja mikäli kuntajakoselvittäjän ehdotus saa kuntalaisten enemmistön kannatuksen, valtioneuvosto voi päättää kuntien yhdistymisestä valtuuston vastustuksesta huolimatta.

6 Estääkö laki pakkoliitokset? - Perustuslaki ei estä, mutta alueesta ei voi tehdä niin suurta, että se voidaan tulkita alueelliseksi hallinnoksi - Kuntajakolaki 980/1992 Laki kuntajaosta annetun lain muuttamisesta 2 a Kokonaisliitoksen edellytykset 2 momentti Milloin sen kunnan valtuusto, jota kunnan alueen supistaminen tai laajentaminen koskisi, vastustaa muutosta, muutosta ei määrätä toimeenpantavaksi.

7 Kuntajakoselvittäjä Erityisen kuntajakoselvityksen toimittamiseen yhtenä osana sisältyy kuntien yhdistymissopimuksen laatiminen. Kuntajakolain 8 :n mukaan yhdistymissopimuksessa yhdistyvät kunnat sopivat muun muassa uuden kunnan hallinnon järjestämisen periaatteista, kunnan nimestä, yhdistymishallituksen kokoonpanosta ja toimivallasta, yhdistyvien kuntien palvelujärjestelmien yhteensovittamisen periaatteista sekä uuden kunnan taloudenhoidon yleisistä periaatteista. Työryhmän näkemyksen mukaan erityisten kuntajakoselvitysten toteuttamiselle tulisi varata aikaa kolmesta 12 kuukauteen riippuen liitoksen laajuudesta ja haastavuudesta.

8 Kuntarakenneuudistuksen yleiset perusteet - Väestökehitys ja muuttoliike - Ikääntymisen vaikutus kuntapalveluihin - Julkisen talouden kehitys - Palveluiden järjestämisen edellytykset - Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen - Elinvoima ja elinkeinopolitiikka - Demokratia

9 Voiko muuttoliikkeellä perustella kuntauudistuksen tarpeellisuutta?

10

11 Voiko ikääntymisellä tai kestävyysvajeella perustella kuntauudistuksen tarpeellisuutta?

12

13

14 Kestävyysvaje ja väestökehityksen ongelma ovat olemassa olevia millä tahansa kuntarakenteella. Oleellista on, voidaanko kuntarakennetta muuttamalla jotenkin vaikuttaa haasteisiin. Kuntarajan poistaminen ei tuo yhtään veroeuroa tai työpaikkaa lisää, vaikka tilastollisesti uusi kunta täyttäisikin elinvoimaisuuden kriteerit.

15 Esiintyykö kuntien välillä epätervettä kilpailua tai osaoptimointia?

16 Osaoptimointia jossain määrin esiintyy, mutta jos kuntaliitos on liian iso, kilpailua ei esiinny enää ollenkaan? Muuttoliikkeen hyötytarkastelu on vain bruttoperusteista, eikä huomioi lainakaan eri väestöryhmien kunnille aiheuttamia kustannuksia (esim. palveluinvestoinnit). Liitoksesta hyötyminen edellyttää, että reuna-alueiden taloudellista resurssia kohdistettaisiin enemmän keskuskaupungin alueelle tai palveluihin. Logiikka, jossa keskuskaupungin kukoistus turvataan ja reuna-alueilla tapahtuu kuihtumista, sisältyy lähtökohtaisesti kuntaliitosproblematiikkaan. Miten seudullisesti voitaisiin nykyistä paremmin vastata tietyistä yhteisistä vetovoima tai haittakustannuksista ja vähentää osaoptimoinnin mahdollisuuksia?

17 Voiko elinkeinopolitiikalla perustella kuntauudistuksen tarpeellisuutta?

18 Kuntien yritysilmasto Lieto 2. Kaarina 3. Raisio 37. Turku

19 Perusteleeko yhdyskuntarakenne suurkuntia? - Yhteinen taajama - Pendelöinti - Raja-alueen palvelut - Joukkoliikenne

20 Kuntauudistus ja demokratia? tulisi ottaa käyttöön uusia vaikuttamisen ja osallistumisen muotoja, joilla varmistettaisiin kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet uudessa kunnassa Suuressa kunnassa päätöksenteko etääntyy kuntalaisista Toteutetaanko kuntauudistusta demokraattisesti?

21 Työryhmä esittää, että Varsinais-Suomeen asetettaisiin viisi erityistä kuntajakoselvitystä seuraavien uusien kuntien muodostamiseksi: Turku, Kaarina, Raisio, Naantali, Lieto, Tarvasjoki, Aura, Rusko, Masku, Nousiainen sekä Mynämäki sekä mahdollisesti Sauvo, Paimio, Marttila Salo sekä mahdollisesti Sauvo, Paimio, Marttila, Koski Tl ja Somero, Loimaa, Oripää ja Pöytyä sekä mahdollisesti Koski Tl, Uusikaupunki, Laitila, Kustavi, Taivassalo ja Vehmaa sekä mahdollisesti Pyhärannan eteläisistä osista, Parainen ja Kemiönsaari.

22

23 Raportissa esitettyjä suur-turun ominaispiirteitä Turun ja sen ympäryskuntien kuntaliitosperusteissa painottuvat yhdyskuntarakenteelliset perusteet. Turun seudulla yhteistoiminta on ollut heikkoa eikä yhteistoiminnalla ole saavutettu riittäviä tuloksia. Turun ja sen ympäryskuntien talous on eriytymässä ja Turun kaupungin taloudellinen kilpailukyky heikkenee tulevaisuudessa naapurikuntiin nähden. Uuden kunnan alueen muotoutumisen osalta on yhdyskuntarakenneperusteilla välttämätöntä, että uudessa kunnassa ovat mukana Turku, Raisio, Kaarina, Naantali, Rusko ja Lieto. Alueen kasvu edellyttää alueen yhtenäistä yhdyskuntasuunnittelua. Näiden kuntien muodostama yhteinen talous ja tulonmuodostus poistaisi keskeisesti alueen kuntien välisen haitallisen kilpailun.

24 Raportissa esitettyjä suur-turun ominaispiirteitä Turun veronkorotuspaineet ovat kuntatalouden painelaskelman perusteella suuremmat kuin kehyskunnissa. Veroprosentti on vaarassa menettää kilpailukykynsä. Turun konsernivelka on suuri koko maassa ja suhteessa kehyskuntiin. Koko kaupungin tase voi hieman vahvistua. Kehyskunnat keskimäärin vahvistavat tasettaan suhteessa Turkuun. Kuntatalouden painelaskelman mukaan kuntien taloudellinen kehitys näyttää tulevaisuudessa eriytyvän. Varsinais-Suomen maakunnan kunnista esimerkiksi Kaarinan ja Raision taloudellinen kehitys olisi suhteessa maakunnan muihin kuntiin hyvä.

25 Raportissa esitettyjä suur-turun ominaispiirteitä Turun nettomenot asukasta kohden ovat korkeimmat jopa keskuskaupunkien vertailussa ja ne ylittävät huomattavasti kehyskuntien nettomenot. Turun verotettava tulo asukasta kohden on hyvä. Verotettavat tulot asukasta kohden pysyy samassa tasossa kehyskuntien kanssa. Turun ja joidenkin sen kehyskuntien valtionosuuden määrä ovat samantasoisia. Turun valtionosuudet ovat keskuskaupunkivertailussa korkeat. Turku on jo nyt ja tulevaisuudessa hieman kehyskuntia taloudellisesti riippuvaisempi valtionosuusjärjestelmästä.

26 Raportissa esitettyjä suur-turun ominaispiirteitä Vaikka alue on pinta-alaltaan suuri ja palveluiden järjestämisen kannalta haasteellinen, uusi kunta on taloudeltaan vahvalla pohjalla. Uusi kunta olisi sekä verotulokertymältään vahva kunta, että sen riippuvuus valtionosuustuotoista ei olisi nykyistä suurempi. Yhteenlaskettuna kuntien verotulot olisivat lähellä koko maan tasoa, joka oli /asukas vuonna Uuden kunnan verotulot olisivat /asukas. Kaarinaa, Naantalia ja Turkua lukuun ottamatta muissa kuntaliitoskunnissa verotulot olivat tämän tason alapuolella. Muutos vahvistaisi alueen kuntien taloudellista itsenäisyyttä.

27 Raportissa esitettyjä suur-turun ominaispiirteitä Vuonna 2030 uudessa kunnassa oli asukkaita väestöennusteen mukaan noin asukasta riippuen siitä, suuntautuvatko Paimio, Sauvo ja Marttila Turkuun. Väestönkasvu olisi alueella kaikissa vaihtoehdoissa runsas 9 prosenttia. Uusi kunta olisi väestörakenteeltaan erittäin elinvoimainen. Vuonna 2030 kunnanhuoltosuhde olisi kaikissa vaihtoehdoissa 67 eli alle maan nykyisten kuntien keskiarvon. Kunnan väestökehitys olisi muillakin muuttujilla (alle 1- vuotiaat, 75-vuotiaiden määrä) tarkasteltuna vahva. Yli 75-vuotiaiden määrä olisi kuntaliitoksen laajuudesta riippuen alle 10 prosenttia ja alle 1-vuotiaita lapsia olisi yli Uusi kunta pystyisi hallitusti vastaamaan väestön ikääntymisestä aiheutuviin haasteisiin.

28 Raportissa esitettyjä suur-turun ominaispiirteitä Uuden kunnan perustamisella vastattaisiin tehokkaasti yhdyskuntarakenteiden hajautumiskehitykseen. Uudesta kunnasta muodostuisi selkeä maakunnan yhdyskuntarakenteellinen kokonaisuus, jolla on vahvuus toimia ja entisestään kehittyä maakunnan elinvoiman veturina. Uusi kunta kokoaisi alueen elinkeinopolitiikan näkökulmasta ja muodostaisi vahvan elinkeinopoliittisen toimijan. Kunnalla olisi vahvat edellytykset huolehtia elinkeinojen kehittämisestä ja se pystyisi huolehtimaan kasvupolitiikasta alueellaan. Sillä olisi vahva kilpailukyky kaupunkiseutujen välisessä kilpailussa.

29 Raportissa esitettyjä suur-turun ominaispiirteitä Uusi kunta olisi riittävän suuri pystyäkseen vastaamaan itsenäisesti peruspalveluista. Suurempi asukasmäärä, edullinen ikärakenne ja vahva talous turvaisivat palvelujen järjestämisedellytykset myös tulevaisuudessa. Alueen tarve yhteistoimintarakenteille vähenisi kuntarakennemuutoksen jälkeen. Tämä selkeyttäisi ja yksinkertaistaisi hallintoa ja vahvistaisi paikallista demokratiaa. Uuden kunnan suuren kuntamäärän, alueen laajan pinta-alan sekä suuren ja kasvavan väestömäärän huomioon ottaen liitoksen yhteydessä tulisi ottaa käyttöön uusia vaikuttamisen ja osallistumisen muotoja, joilla varmistettaisiin kuntalaisten vaikuttamismahdollisuudet uudessa kunnassa. Uusien vaikutus- ja osallistumismahdollisuuksien mahdollistaminen ja pohdinta tulee tehdä kuntalain kokonaisuudistuksen yhteydessä.

30 Raportissa esitettyjä suur-turun ominaispiirteitä Uusi kunta täyttäisi perusopetuksen järjestämisen edellyttämän 50 syntyneen kriteerin. Uusi kunta myös parantaisi edellytyksiä lukiokoulutuksen tarjonnan kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja tarkoituksenmukaiseen kohdentamiseen sekä mahdollistaisi tehokkaamman opetuksellisen yhteistyön. Uusi kunta täyttäisi laissa säädetyt ammatillisen koulutuksen järjestämisedellytykset. Uuden kunnan muodostavista kunnista Raisio, Naantali, Masku ja Rusko ovat jäsenkuntina Raision seudun koulutuskuntayhtymässä, Kaarina Peimarin koulutuskuntayhtymässä ja Lieto Lounais-Suomen koulutuskuntayhtymässä. Turun kaupunki on mukana osakkaana yksityisessä ammatillisen koulutuksen järjestäjäorganisaatiossa.

31 Raportissa esitettyjä suur-turun ominaispiirteitä Uusi kunta olisi kaksikielinen kunta ruotsinkielisten asukasmäärän ollessa noin asukasta. Ruotsinkielisten osuus jäisi kuitenkin pieneksi (enimmillään 3,7 %). Ruotsinkielisten palveluiden osalta muutos parantaa kehyskuntien ruotsinkielisten asukkaiden palveluja. Ruotsinkielisten määrä Turun ympäristökunnissa on ollut kuitenkin vähäinen. Ruotsinkielisten asutus on keskittynyt Paraisten kaupungin alueelle. Uuden Turun kuntaliitoksen toteuttaminen on haasteellinen suuren kuntamäärän, erilaisten hallintokulttuurien ja palveluiden järjestämistapojen vuoksi. Kuntamäärältään näin suuren kuntaliitoksen toteuttaminen voi olla haasteellista toteuttaa vuoden 2015 alusta lukien.

32 Kommentteja raportin esityksiin Raportti ei tarkastele palveluiden järjestämisen kustannuksia, eikä edes niitä palveluiden tasoa kuvaavia tunnuslukuja, jotka olisivat selvitettävissä (esim. opetuksen vuositunnit, ryhmäkoot, kustannukset palvelun saajaa kohden jne ) Palveluiden tehokkuustarkastelu jää täysin yleistysten varaan. Kaupunkien henkilöstömääriä, hallinnon kustannuksia tai ostopalveluita ei ole selvitetty. Raportti ei pysty perustelemaan uuden kunnan taloudellista edullisuutta. Olemassa olevat laskelmat viittaavat päinvastoin siihen, että liian suuret organisaatiot ovat henkilöstöltään suurempia ja kustannuksiltaan kalliimpia.

33 Kommentteja raportin esityksiin Työmatkaliikenteessä raportti tarkastelee vain bruttopendelöintiä. Esimerkiksi Raision osalta tulee tarkastella nettopendelöintiä, koska Raisiosta käy muualla töissä hlö, mutta Raisiossa käy työssä 9741 hlö (työpaikkaomavaraisuus 89 %). Asuminen, maankäyttö ja liikenne on järjestettävä todellisen liikkumisen, ei prosenttien mukaisesti. Kuntien välinen kilpailu nähdään ainoastaan haitallisena kilpailuna. Riittävätkö yhdyskuntarakenneperusteet kompensoimaan mahdollisen palvelutehokkuuden menetyksen ja palveluiden tasossa tapahtuvan oletettavan laskun siten, että Raision tulisi yleisen edun nimissä kannattaa raportin ehdotusta? Raportin jotkut puutteet voi tulkita ainakin osin tarkoitushakuiseksi perusteluiksi esitetylle kuntarakenteelle. Olisiko löydettävissä muita malleja asian ratkaisemiseksi?

34 Miten kuntauudistus sitten tulisi toteuttaa? On selvitettävä tehokkaan kunnan kriteerit ja haettava kuntamalli, jolla parhaiten pystytään vastaamaan palvelutarjontaan. Nyt esitys on laadittu yhdyskuntarakenne edellä. Kuntien välisen yhteistyön velvoitteita voidaan lisätä uudessa kuntarakennelaissa (esim. sitovat MAL-aiesopimukset), joka korvaa Paras -lain. Ensin tulee toteuttaa valtionosuusuudistus ja uusi kuntalaki, jotka ohjaavat kuntia omaehtoisiin liitoksiin.

35

36 Kiitos!

37 LIITE Väestönmuutos Kunta Väestö Väestönmuutos 2010 Väestö % Kvintiili (5=paras kvintiili, 1=huonoin kvintiili) Kaarina ,5 % 5 Lieto ,5 % 5 Naantali ,2 % 5 Raisio ,7 % 4 Rusko ,2 % 4 Turku ,1 % 4 Lähde: Tilastokeskus

38 Liite Huoltosuhde, lapset, mediaaniikä Kunta Huoltosuh de 2010 Kvintiili huoltosuhde 2030 (5=paras kvintiili, Huoltosu1=huonoin hde 2030 kvintiili) Lasten määrä kvintiili (5=paras 0-1v 2008-kvintiili, 20101=huonoin Mediaani-ikä keskiarvo kvintiili) 2025 Mediaani-ikä kvintiili (5=paras kvintiili, 1=huonoin kvintiili) Kaarina 54,3 73, Lieto 55,1 72, Naantali 52,9 82, Raisio 51,2 76, Rusko 54,2 72, Turku 45,2 60,

39 LIITE Yli 75- vuotiaiden ja yli 65- vuotiaiden määrä ja osuus väestöstä vuosina 2010 ja 2030 Kunta Yli 75v määrä 2010 Yli 75v osuus väestöstä 2010 Yli 75v määrä 2030 Yli 75v osuus väestöstä 2030 Yli 75v osuus 2030 kvintiili (5=paras kvintiili, Yli 65v 1=huonoin määrä kvintiili) 2010 Yli 65v osuus väestöstä 2010 Yli 65v määrä 2030 Yli 65v osuus väestöstä 2030 Yli 65v osuus 2030 kvintiili (5=paras kvintiili, 1=huonoin kvintiili) Kaarina ,4 % ,2 % ,5 % ,0 % 5 Lieto ,2 % ,5 % ,2 % ,8 % 5 Naantali ,4 % ,2 % ,4 % ,5 % 4 Raisio ,7 % ,8 % ,1 % ,9 % 4 Rusko 335 5,8 % ,0 % ,4 % ,8 % 5 Turku ,9 % ,6 % ,1 % ,2 % 5

40 Liite Kuntien taloustietoja tilinpäätöksistä 2010 Kunta Tuloveroprosentti Suhteellinen velkaantuneisuus* Taseen kertynyt yli/alijäämä /asukas Valtionosuus tulopohjasta %** Kaarina 18,50 54, ,2 % Lieto 18,50 49, ,5 % Naantali 17,25 50, ,4 % Raisio 17,50 41, ,9 % Rusko 18,25 29, ,5 % Turku 18,75 44, ,4 %

41 Liite Työpaikkaomavaraisuus Työpaikkaom avaraisuuspr osentti Oman kunnan alueella työssä käyvien osuus 5=paras 5=paras 5=paras Oman kunnan alueella Työpaikka työssä Pendelöinti- omavarais käyvien % uus-% osuus Kunta Pendelöinti prosentti SUMMA Kaarina 70,5 % 65,6 % 29,5 % Lieto 71,1 % 70,1 % 28,9 % Naantali 61,2 % 70,8 % 38,8 % Raisio 67,5 % 89,0 % 32,5 % Rusko 76,6 % 57,3 % 23,4 % Turku 23,0 % 124,1 % 77,0 %

42 LIITE Väestönmuutos Kunta Väestö 2010 Väestö 2030 Väestönmuutos % Kvintiili (5=paras kvintiili, 1=huonoin kvintiili) Masku ,7 % 5 Mynämäki ,3 % 4 Naantali ,2 % 5 Nousiainen ,7 % 5 Raisio ,7 % 4 Rusko ,2 % 4

43 Liite Huoltosuhde, lapset, mediaani-ikä Kunta Huoltosu hde 2010 Kvintiili huoltosuhde 2030 (5=paras Huoltoskvintiili, uhde 1=huonoin 2030 kvintiili) Lasten määrä kvintiili (5=paras kvintiili, 0-1v =huonoin 2010 keskiarvo kvintiili) Mediaaniikä 2025 Mediaani-ikä kvintiili (5=paras kvintiili, 1=huonoin kvintiili) Masku 55,5 71, Mynämäki 58,3 83, Naantali 52,9 82, Nousiainen 54,7 70, Raisio 51,2 76, Rusko 54,2 72,

44 LIITE Yli 75-vuotiaiden ja yli 65-vuotiaiden määrä ja osuus väestöstä vuosina 2010 ja 2030 Kunta Yli 75v määrä 2010 Yli 75v osuus väestöstä 2010 Yli 75v määrä 2030 Yli 75v osuus väestöstä 2030 Yli 75v osuus 2030 kvintiili (5=paras kvintiili, 1=huonoi n kvintiili) Yli 65v määrä 2010 Yli 65v osuus väestöstä 2010 Yli 65v määrä 2030 Yli 65v osuus väestöstä 2030 Yli 65v osuus 2030 kvintiili (5=paras kvintiili, 1=huonoin kvintiili) Masku 471 5,0 % ,4 % ,9 % ,2 % 5 Mynämä ki 793 9,9 % ,9 % ,7 % ,4 % 4 Naantali ,4 % ,2 % ,4 % ,5 % 4 Nousiain en 338 6,9 % ,8 % ,0 % ,9 % 5 Raisio ,7 % ,8 % ,1 % ,9 % 4 Rusko 335 5,8 % ,0 % ,4 % ,8 % 5

45 Liite Kuntien taloustietoja tilinpäätöksistä 2010 Kunta Tuloveroprosentti Suhteellinen velkaantuneisuus* Taseen kertynyt yli/alijäämä /asukas Valtionosuus tulopohjasta %** Masku 17,50 66, ,7 % Mynämäki 19,00 27, ,7 % Naantali 17,25 50, ,4 % Nousiainen 19,50 34, ,6 % Raisio 17,50 41, ,9 % Rusko 18,25 29, ,5 %

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 360 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 127 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen

TIETOISKU VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen VALTIONOSUUSJÄRJESTELMÄN UUDISTUS Lyhyt katsaus valtiovarainministeriön esitykseen Valtionosuusjärjestelmän tarkoituksena on taata kuntien vastuulla olevien julkisten palvelujen järjestäminen ja niiden

Lisätiedot

Turun selvitysalueen 17 kunnan kuntajaon muutosvaihtoehdot: Etukäteiskysymykset ja taustoitus kuntakohtaisiin tapaamisiin 8.4.-22.4.

Turun selvitysalueen 17 kunnan kuntajaon muutosvaihtoehdot: Etukäteiskysymykset ja taustoitus kuntakohtaisiin tapaamisiin 8.4.-22.4. Turun selvitysalueen 17 kunnan kuntajaon muutosvaihtoehdot: Etukäteiskysymykset ja taustoitus kuntakohtaisiin tapaamisiin 8.4.-22.4.2014 Kuntajakoselvittäjät Selvitysvelvoitteen täyttäminen ja perusteet

Lisätiedot

TYÖIKÄINEN VÄESTÖNMÄÄRÄ KASVAA PÄÄASIASSA TURUN SEUDUN ITÄISISSÄ KUNNISSA KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN

TYÖIKÄINEN VÄESTÖNMÄÄRÄ KASVAA PÄÄASIASSA TURUN SEUDUN ITÄISISSÄ KUNNISSA KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN KUNTIEN VÄESTÖNKASVU MALTILLISTUU UUDEN TRENDILASKELMAN MUKAAN Tuoreimman tulevaisuuden väestökehitystä arvioivan Tilastokeskuksen trendilaskelman mukaan nykyisten väestöltään kasvavien kuntien väestönkasvu

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Joulukuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Joulukuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi 1 995 hengellä vuonna 2018 Elävänä syntyneet 1 710 Kuolleet 1 881 Syntyneiden

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun ydinkuntien valtuustojen tilaisuus Turku Kuntatalouden valmistelukokonaisuus. Oiva Myllyntaus Kuntajakoselvittäjä

Turun kaupunkiseudun ydinkuntien valtuustojen tilaisuus Turku Kuntatalouden valmistelukokonaisuus. Oiva Myllyntaus Kuntajakoselvittäjä Turun kaupunkiseudun ydinkuntien valtuustojen tilaisuus 29.4.2014 Turku Kuntatalouden valmistelukokonaisuus Kuntajakoselvittäjä 1 Turun ydinkunnat + Lieto/Tarvasjoki Pöytyä Mynämäki Vehmaa Kustavi Nousiainen

Lisätiedot

Ajankohtaista sote-uudistuksesta

Ajankohtaista sote-uudistuksesta Ajankohtaista sote-uudistuksesta Kuntatalousristeily 21.5.2013 Erikoissuunnittelija Laura Leppänen Yleistä - Koordinaatioryhmän valmistelemat linjaukset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistuksen

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Lokakuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Lokakuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-lokakuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 446 Kuolleet 1 554 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän

Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän Kuntarakenneselvitys Maisemajärjestelmän avulla Eero Vaissi Maisema-seminaari 6.2.2013 Lausunnolla olevasta laista Rakennelakiluonnos lähetettiin kuntiin lausunnolle 22.11.2012 ja lausuntoaika päättyy

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen Jyväskylän seutujen kuntien tilaisuus 12.8.2014 Valtiovarainministeriön määräys Valtiovarainministeriö

Lisätiedot

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi

Pohjanmaa. Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa. Kanta-Häme Varsinais-Suomi TYÖLLISYYSKEHITYS VAROVAISEN POSITIIVISTA Varsinais-Suomen työllisyystilanne on kuluvan syksyn aikana kehittynyt hiljalleen positiivisempaan suuntaan. Maakunnan työttömyysaste laski lokakuussa koko maan

Lisätiedot

TURUN SELVITYSALUEEN KUNTIEN KANTA SELVITTÄJIEN ESITTÄMISTÄ KUNTARAKENNEVAIHTOEHDOISTA VALMISTELUN POHJAKSI

TURUN SELVITYSALUEEN KUNTIEN KANTA SELVITTÄJIEN ESITTÄMISTÄ KUNTARAKENNEVAIHTOEHDOISTA VALMISTELUN POHJAKSI Valtiovarainministeriö Puh 09 160 01 tai 09 578 11 Kuntajakoselvittäjät Kannanottopyyntö 9.5.2014 Jakelussa mainituille kaupungin- ja kunnanhallituksille TURUN SELVITYSALUEEN KUNTIEN KANTA SELVITTÄJIEN

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Marraskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-marraskuussa 2 068 hengellä Elävänä syntyneet 1 570 Kuolleet 1 714 Syntyneiden

Lisätiedot

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen

Tietoisku Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvu hidastunut edelleen Työttömyyden kasvun hidastuminen jatkuu Varsinais-Suomessa. Varsinais-Suomen työttömyysaste oli syyskuussa 2013 hieman maan keskiarvoa korkeampi. Työttömyysaste oli

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Syyskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Syyskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väkiluku kasvoi tammi-syyskuussa 1 830 hengellä Elävänä syntyneet 1 302 Kuolleet 1 406 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017

Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Turun väestökatsaus maaliskuu 2017 Tilastokeskuksen tietojärjestelmämuutosten vuoksi maaliskuun väestönmuutostiedot viivästyivät runsaalla kuukaudella. Huhtikuun tilastot valmistuvat 16.6., toukokuun 22.6.

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Kanta-Häme. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU KIIHTYI TOUKOKUUSSA Varsinais-Suomen työttömyyden kasvu nousi toukokuussa selvästi viime kuukausia korkeammalle tasolle. Työttömyyden kasvun pieneneminen onkin ollut varsin hidasta.

Lisätiedot

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne

Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 50230K TURUN YLIOPISTOLLINEN KESKUSSAIRAALA Poliklinikkakäynnit osastoittain, käyntityyppi/käyntityypin tarkenne 1-9 2 015 SU34L 01 PKLKÄYNTI 03 ETÄHOITO 04 MUU KÄYNTI 06 VARAUS Summa: Akaa Akaa Summa:

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus

Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Jyväskylän kaupunkiseudun erityisen kuntajakoselvityksen toteutus Kuntajakoselvittäjä Jarmo Asikainen, Paavo Kaitokari ja Jouko Luukkonen Sähköposti: etunimi.sukunimi@vm.fi Jyväskylän valtuuston seminaari

Lisätiedot

Selvitysprosessissa otettava huomioon

Selvitysprosessissa otettava huomioon Insert Firstname Lastname via >Insert >Header & Footer Kuntajakoselvityksen toteutus Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen Karhukuntaneuvosto 17.6.2013 17.6.2013 Page 1 Selvitysprosessissa otettava huomioon Avoin

Lisätiedot

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme Koko maa. Varsinais-Suomi Vakka-Suomen Työllisyystilanne valoisa Vakka-Suomen työttömyysaste laski merkittävästi tammikuussa. Tämä johtui erityisesti myönteisestä työllisyyskehityksestä Uudessakaupungissa, jossa työttömyysaste

Lisätiedot

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus heinäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus heinäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä tammi-heinäkuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun

Lisätiedot

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous

Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet. Selvitysryhmän kokous Jyväskylän kaupunkiseutu 1. kuntajakoselvityksen aikataulu 2. Tavoitteet ja toimenpiteet Selvitysryhmän kokous 11.3.2014 Selvitysprosessi ja aikataulu 2013 Elo-Joulukuu 2014 Tammi-Huhtikuu Syyskuu Joulukuu

Lisätiedot

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri

Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kuntauudistus Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Keski-Suomen maakuntavaltuusto Hallitus toteuttaa koko maan laajuisen kuntauudistuksen Kuntauudistuksen tavoitteena on vahvoihin peruskuntiin pohjautuva

Lisätiedot

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi

Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi LTE 1 (1/62) Mahdolliset viemäröintialueet Kustannukset ja priorisointi mukaan (

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Helmikuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-helmikuussa 67 hengellä Elävänä syntyneet 250 Kuolleet 292 Syntyneiden

Lisätiedot

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA

TIETOISKU 7.5.2014 VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA VALTAOSA VARSINAIS-SUOMEN MAAHANMUUTOSTA PERÄISIN EUROOPASTA Yli kaksi kolmasosaa Varsinais-Suomen vuonna 2013 saamasta muuttovoitosta oli peräisin maahanmuutosta. Maakuntaan ulkomailta muuttaneista puolestaan

Lisätiedot

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus elokuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja eräiden alueiden väestönkehityksestä tammi-elokuussa 2017 Turun ennakkoväkiluku oli elokuun

Lisätiedot

Väestönmuutos Pohjolassa

Väestönmuutos Pohjolassa Väestönmuutos Pohjolassa Urbaanimpi ja vanheneva väestö (?) Photo: Johanna Roto Johanna Roto 130 125 120 115 110 105 100 EU28 Denmark Finland Sweden Iceland Norway Norden Väestönmuutos 1990-2014 Indeksi

Lisätiedot

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus kesäkuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus kesäkuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun ja alueen väestönkehityksestä ensimmäisellä vuosipuoliskolla 2017 Turun ennakkoväkiluku

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Maaliskuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Maaliskuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Vuoden 2018 väestönkasvu oli Turussa 1 662 Väestö 31.12. Väkiluvun Muutos, % 0-14-vuot. 15-64-vuot. 65+ vuot.

Lisätiedot

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kuntauudistus ja Kittilä Kuntalaisinfo 22.10.2013 Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kaikki mitä olet halunnut kysyä! Mikä on kuntauudistus ja mihin sitä tarvitaan? Miksi Kittilän kunta on mukana kuntauudistuksessa?

Lisätiedot

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme

Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Uusimaa Etelä-Pohjanmaa Kanta-Häme TYÖTTÖMYYDEN KASVU HIDASTUU EDELLEEN Varsinais-Suomen työttömyysasteen kasvu on hiipunut tasaisesti jo noin vuoden ajan. Merkittävin tekijä työttömyyden kasvuvauhdin hidastumisessa on Vakka-Suomen valoisa

Lisätiedot

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi

Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Uusimaa Keski-Pohjanmaa Kanta-Häme Pohjois-Savo Satakunta Koko maa Etelä-Savo. Varsinais-Suomi TYÖTTÖMYYDEN KASVU NOPEUTUI KESÄN AIKANA Työttömyyden kasvu kiihtyi Varsinais-Suomessa kuluneen kesän aikana. Tämä näyttää johtuneen ainakin osin nuorten työllistymisvaikeuksista, sillä työttömien määrä

Lisätiedot

Taulukko 1. Varsinais-Suomen kuntaliitokset vuosina ja yhdistymisvuoden asukasluku. Kunnat Vuosi Yht. asukasluku

Taulukko 1. Varsinais-Suomen kuntaliitokset vuosina ja yhdistymisvuoden asukasluku. Kunnat Vuosi Yht. asukasluku 45 2 Varsinais-Suomi Varsinais-Suomi koostuu 28 kunnasta. Varsinais-Suomi on ollut vanhastaan sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan pienten kuntien maakunta. Kuntien asukasluvun mediaani (=keskimmäinen

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Toukokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Toukokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-toukokuussa 130 hengellä Elävänä syntyneet 638 Kuolleet 740 Luonnollinen

Lisätiedot

KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008

KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008 KUNTAVAALIT VARSINAIS-SUOMESSA 2008 Varsinais-Suomen kuntayhtymien poliittiset voimasuhteet vuosina 2009-2013 Varsinais-Suomen kuntayhtymille, poliittisille piirijärjestöille, tiedotusvälineille Varsinais-Suomen

Lisätiedot

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä

KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä KELA Matkat kunnittain ryhmiteltynä Period: 1/8/2012-31/8/2012 Auton asemapaikka Tilauksen lähtö Tilauksen kohde Tapahtumia ASKAINEN LEMU MYNÄMÄKI 3 ASKAINEN LEMU RAISIO 2 ASKAINEN LEMU TURKU 1 ASKAINEN

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2017, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 20.06.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2017, kesäkuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 4.08.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Turku Hannu Sulin

Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Turku Hannu Sulin Kirjastoyhteistyö menestys- ja jatkotarinana 10.5.2012 Hannu Sulin Pyhäranta Varsinais-Suomi Laitila Loimaa Uusikaupunki Oripää Vehmaa E Taivassalo Mynämäki Nousiainen Aura Pöytyä Koski Tl Somero Kustavi

Lisätiedot

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus helmikuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Tällä dialla on Turun vahvistettuja väkilukutietoja; muilla sivuilla tammihelmikuun ennakkotietoja

Lisätiedot

VARSINAIS-SUOMESSA 2012

VARSINAIS-SUOMESSA 2012 VARSINAIS-SUOMESSA 2012 Varsinais-Suomen kuntayhtymien poliittiset voimasuhteet vuosina 2013-2017 Varsinais-Suomen liitto Egentliga Finlands förbund Regional Council of Southwest Finland Varsinais-Suomen

Lisätiedot

PALVELURAKENNE- UUDISTUS

PALVELURAKENNE- UUDISTUS PALVELURAKENNE- UUDISTUS IHANTEISTA TODELLISUUTEEN SELVITYSMIESTEN TYÖ Göran Honga 22.08.2013 HISTORIA 10 VUOTTA 3 HALLITUSTA TYÖRYHMIÄ SELVITYSMIEHIÄ ASIANTUNTIJASELVITYKSIÄ NYKYHALLITUS KUNTARAKENNEUUDISTUS

Lisätiedot

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km)

Turku. Keskusverkkoselvitys 1:800 000. Tarkastelualueella keskustaajamassa työssäkäyviä on n. 116 000 (työmatka keskustaajamaan korkeintaan 200 km) Pirkkala Nakkila Harjavalta ssa työssäkäyvienkokemäki asuinpaikat vuonna 2007 Eurajoki Le Vesilahti Rauma Köyliö Eura Pyhäranta Säkylä Akaa Punkalaidun Urjala Laitila Kustavi Vehmaa Naantali Ta Taivassalo

Lisätiedot

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö

Kuntauudistus. Lapin kuntapäivät Tornio Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Kuntauudistus Lapin kuntapäivät Tornio 20.9.2011 Hallitusneuvos Auli Valli-Lintu, Valtiovarainministeriö Hallituksen kuntapolitiikan tavoite Turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet

VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ. Selvitysalueella toimivat yhteistoiminta-alueet VARSINAIS SUOMEN 17 KUNNAN ERITYINEN KUNTAJAKOSELVITYS YHTEENVETO SOTE YHTEISTYÖSTÄ 4.3.2014 KUNTAYHTYMÄT, JOIHIN KAIKKI ALUEEN KUNNAT KUULUVAT VARSINAIS-SUOMEN SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ VARSINAIS-SUOMEN

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2016, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 31.01.2017 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen?

Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Kuntauudistus ja talouden paineet Onko hyvinvointikunta vielä ensi kuntavaalikaudella naisen paras ystävä ja miehen? Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Turku 27.10.2011 Hallitus toteuttaa koko

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist

Turun väestökatsaus. Elokuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun väestökatsaus Elokuu 2019 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/kalervo Blomqvist Turun ennakkoväkiluku kasvoi tammi-elokuussa 1 343 hengellä Elävänä syntyneet 1 060 Kuolleet 1 198 Luonnollinen

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2014, joulukuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 21.1.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2015, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 5.6.2015 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Ajankohtaista kuntarakenneuudistuksesta. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen

Ajankohtaista kuntarakenneuudistuksesta. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Ajankohtaista kuntarakenneuudistuksesta Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen 25.1.2013 Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet Turvata laadukkaat ja yhdenvertaiset kunnalliset palvelut asiakaslähtöisesti

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2016 2017 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1.6.2016 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo

Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus. Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Kuntajakoselvityksen tausta ja toteutus Kuntajakoselvittäjä Ossi Repo Joensuun selvitysalueen yhteistarkastelu Ennustettu väestökehitys 2012-2030: +5,4% Koko väestö 110 Joensuun selvitysalue Koko maa Pohjois-Karjala

Lisätiedot

Kuntatalous ja kuntajohtaminen 2015

Kuntatalous ja kuntajohtaminen 2015 Kuntatalous ja kuntajohtaminen 2015 Kuntatalous ja johtaminen murroksessa aluetilaisuus 14.1.2015 Kaupunginjohtaja Aleksi Randell Vuosien 2012-2017 leikkaukset kuntien peruspalvelujen* valtionosuuteen,

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi. 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu:

Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Nuorten työttömyys ja nuorisotakuu: Varsinais-Suomi 2016, maaliskuu Analyytikko Juha Pusila Varsinais-Suomen ELY-keskus 18.05.2016 Seurantaan liittyvää käsitteistöä Virta yli 3 kk työttömyyteen % = Kuukauden

Lisätiedot

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011

Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja. Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Viekö vai tuoko kuntareformi työpaikkoja Henna Virkkunen hallinto- ja kuntaministeri Kauppakamarifoorumi 17.11.2011 Suomen väestöllisen huoltosuhteen muutokset vuosina 1970-2040 indeksi 80 indeksi 80 70

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Päätös 1 (5)

Päätös 1 (5) Valvira Sosiaali-ja terveysalan lupa-ja valvontavirasto Päätös 1 (5) 9.1.2017 Jaakonkatu 3 B / 3. kerros 00100 Helsinki ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN

Lisätiedot

6. Päihteet. 6.1Johdanto

6. Päihteet. 6.1Johdanto 6. Päihteet 6.1Johdanto Päihdehuollon avopalveluissa. Indikaattori ilmaisee kuntien kustantamia päihdehuollon avopalveluita vuoden aikana A-klinikoilla tai nuorisoasemilla käyttävien asiakkaiden määrää

Lisätiedot

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla

Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Kuntarakenneselvitys Oulun seudulla Elinvoimainen ja toimintakykyinen kunta Kuntarakennelaki: Kuntajaon kehittämisen tavoitteena on elinvoimainen, alueellisesti eheä ja yhdyskuntarakenteeltaan toimiva

Lisätiedot

Lieto. Kuntaraportti

Lieto. Kuntaraportti Lieto Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Pöytyä. Kuntaraportti

Pöytyä. Kuntaraportti Pöytyä Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kemiönsaari. Kuntaraportti

Kemiönsaari. Kuntaraportti Kemiönsaari Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Raisio. Kuntaraportti

Raisio. Kuntaraportti Raisio Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Loimaa. Kuntaraportti

Loimaa. Kuntaraportti Loimaa Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

1. Väestö. 1.1Johdanto

1. Väestö. 1.1Johdanto 1. Väestö 1.1Johdanto Väestö 31.12. Indikaattori ilmaisee kunnassa vakinaisesti asuvan väestön määrän vuoden viimeisenä päivänä. Väestömäärän muutos vuosien 1995-2009, 2000-2009 ja 2008-2009 välillä on

Lisätiedot

Uusikaupunki. Kuntaraportti

Uusikaupunki. Kuntaraportti Uusikaupunki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Mynämäki. Kuntaraportti

Mynämäki. Kuntaraportti Mynämäki Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Koski Tl. Kuntaraportti

Koski Tl. Kuntaraportti Koski Tl Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kaarina. Kuntaraportti

Kaarina. Kuntaraportti Kaarina Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Kustavi. Kuntaraportti

Kustavi. Kuntaraportti Kustavi Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Naantali. Kuntaraportti

Naantali. Kuntaraportti Naantali Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Turku. Kuntaraportti

Turku. Kuntaraportti Turku Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2

Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Salo Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Somero. Kuntaraportti

Somero. Kuntaraportti Somero Kuntaraportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/2 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien yhteistyön

Lisätiedot

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa

Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa MYNÄMÄEN KUNTA OTE PÖYTÄKIRJASTA Kunnanhallitus 275 29.09.2014 Kunnanvaltuusto 57 20.10.2014 Raision kaupunginvaltuuston esitys kuntajakoselvityksen tekemisestä Turun seudun läntisissä kunnissa 648/00.04.00/2014

Lisätiedot

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Valtakunnalliset sosiaali- ja terveyspolitiikan päivät 24.4.2013 Säätytalo Ylijohtaja Päivi Laajala Saadut lausunnot kuntarakennelakiluonnoksesta Lausuntoaika päättyi

Lisätiedot

Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely

Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely Erityisen vaikeassa taloudellisessa asemassa olevan kunnan arviointimenettely Arviointimenettely vuosina 2007-2016 Kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain 63 a :n (alussa Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta

Lisätiedot

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti

20 Varsinais-Suomi Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Kulttuuria kartalla 20 Varsinais-Suomi 20.1 Kuntatyypit ja kulttuuripalvelujen sijainti Taulukko 20.1. VARSINAIS-SUOMI Kuntien lukumäärä Kaupunkimaiset: 4 kpl Taajaan asutut: 9 kpl Maaseutumaiset: 15 kpl

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos.

Turun väestökatsaus. Joulukuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna Väestönmuutos. Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa vuonna 2016 Väestönmuutos 2016 Ennakkoväkiluku 2016 Kaupunki Helsinki 7 383 635 591 Vantaa 4 720 219 196 Espoo 4 591 274 522 Tampere 3 055 228 173

Lisätiedot

Työvaliokunnan kokous

Työvaliokunnan kokous Merikarvia Siikainen PORIN SEUDUN YHDISTYMISSELVITYS Työvaliokunnan kokous 15.9.2014 Luvia Pori Nakkila Pomarkku Ulvila Harjavalta Lavia Kokemäki Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen FCG Konsultointi MML, 2012

Lisätiedot

ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta

ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta 8.10.2014 ICT-selvitykset kuntajakoselvittäjän näkökulmasta Aija Tuimala FCG Konsultointi 14.10.2014 Page 1 14.10.2014 Page 2 Selvitys Etelä-Karjalan kuntarakenteesta Valtuustojen yhteisseminaari Kuntien

Lisätiedot

Kunta joka naisen paras ystävä. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Naisjärjestöjen Keskusliiton seminaari,

Kunta joka naisen paras ystävä. Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Naisjärjestöjen Keskusliiton seminaari, Kunta joka naisen paras ystävä Hallinto- ja kuntaministeri Henna Virkkunen Naisjärjestöjen Keskusliiton seminaari, 21.4.212 indeksi 8 Muutosten aikailematon toteuttaminen indeksi 8 7 7 lasta ja vanhusta

Lisätiedot

Kannanotto kuntajakoselvityksen jatkovalmisteluun

Kannanotto kuntajakoselvityksen jatkovalmisteluun Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 63 Kannanotto kuntajakoselvityksen jatkovalmisteluun Päätöshistoria Kaupunginhallitus 2.6.2014 199: "Kaupunginjohtaja Ari Korhonen: Kuntajakoselvittäjät

Lisätiedot

KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA

KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA Kunnanhallitus 228 28.10.2013 KUNNAN ILMOITUS VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE KUNTARAKENNEUUDISTUKSEEN LIITTYVÄSTÄ SELVITYSALUEESTA KHALL 228 Valmistelija: kunnanjohtaja Riitta A. Tilus, Kermanrannantie 7, 79700

Lisätiedot

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Matti Muukkonen HTL, YTM, kunnanjohtaja 14.12.2012 Kuntajaon oikeudellinen perusta Suomen perustuslaki (731/1999) 121.1 : Suomi jakautuu kuntiin, joiden

Lisätiedot

Turun kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Turun kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Turun kaupungin lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Lakiluonnokseen on lisätty säännökset kuntien selvitysvelvollisuudesta, selvitysperusteista, niistä poikkeamisesta ja muutoksista yhdistymisen taloudellista

Lisätiedot

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE

KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE KomPAssi VARSINAIS-SUOMEN KESKITETTY ASIAKAS- JA PALVELUOHJAUSHANKE Osana Kehitetään ikäihmisten kotihoitoa ja vahvistetaan kaikenikäisten omaishoitoa (I&O)- kärkihanketta 1 Helmikuu 2017 Kärkihanke Kehitetään

Lisätiedot

Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 29.10.2013 Lahti

Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat. Henna Virkkunen Hallinto- ja kuntaministeri 29.10.2013 Lahti Kuntauudistuksen ajankohtaiset asiat Henna Virkkunen Hallinto ja kuntaministeri 29.10.2013 Lahti Julkisyhteisöjen menot, % BKT:sta 2007 2008 2009 2010 2011 2012 2008 arvio 47,3 47,0 48,2 48,6 48,4 48,5

Lisätiedot

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta

Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Kuntarakennelaki osana kuntauudistusta Eurajoen kunnan, Harjavallan kaupungin, Kokemäen kaupungin, Luvian kunnan ja Nakkilan kunnan kuntajakoselvitys 29.10.2013 Jarno Moisala Sisältö Kuntarakennelaki osana

Lisätiedot

Tampereen kaupunkiseutu Seutufoorumi 2010. Aika 15.1.2010

Tampereen kaupunkiseutu Seutufoorumi 2010. Aika 15.1.2010 Tampereen kaupunkiseutu Seutufoorumi 2010 Aika 15.1.2010 Paikka: Tampere-talo 1 2 Tehdä selvitys keskuskaupunkien ja kehyskuntien taloudellisista vuorovaikutus- ja kehitystekijöistä ja selvitykseen perustuvat

Lisätiedot

Varsinais-Suomen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti

Varsinais-Suomen Yrittäjät. Aluejärjestöraportti Varsinais-Suomen Yrittäjät raportti Tutkimuksen taustat ja toteutus 1/4 Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää Suomen Yrittäjien jäsenkunnan käsityksiä kuntien elinkeinopolitiikasta sekä kuntien ja yrittäjien

Lisätiedot

Mikä kehyskuntia yhdistää ja millaisin kriteerein kehyskuntaverkostoon voidaan ottaa mukaan uusia jäseniä

Mikä kehyskuntia yhdistää ja millaisin kriteerein kehyskuntaverkostoon voidaan ottaa mukaan uusia jäseniä Mikä kehyskuntia yhdistää ja millaisin kriteerein kehyskuntaverkostoon voidaan ottaa mukaan uusia jäseniä Työvaliokunnan pohdintaa Tapahtuma, kirjoita päivämäärä Etunimi Sukunimi Mikä on kehyskunta? Millainen

Lisätiedot

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus

Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Kuntarakenneuudistuksen tavoitteet ja tilannekatsaus Seutufoorumi 8.10.213 Aija Tuimala Johtaja FCG Konsultointi 8.10.2013 Page 1 8.10.2013 Page 2 Tavoitteena vahvat peruskunnat Paras -hankkeen alusta

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2014 2015 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 16.5.2014 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA. 1. Sopijapuolet. Ehdotus 22.4.2015. Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat Ehdotus 22.4.2015 Salon kaupunki Saapunut 11.5.2015 1043/00.04.01/2015 1044/00.00.01.01/2015 1 SOPIMUS YHTEISESTÄ JÄTEHUOLTOLAUTAKUNNASTA 1. Sopijapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat seuraavat kunnat

Lisätiedot