Ulkoasiainvaliokunnalle

Transkriptio

1 PuVL 1/1996 vp- VNS 2/1996 vp PUOLUSTUSVALIOKUNTA Lausunto 1/1996 vp Valtioneuvoston selonteko 2/1996 vp Ulkoasiainvaliokunnalle Eduskunta on lähettäessään 26 päivänä huhtikuuta 1996 valtioneuvoston selonteon 2/1996 vp Suomen rauhanturva- ja humanitaaristen valmiuksien kehittämisestä ulkoasiainvaliokuntaan valmistelevasti käsiteltäväksi samalla määrännyt, että puolustusvaliokunnan on annettava asiasta lausuntonsa ulkoasiainvaliokunnalle. Asian johdosta ovat valiokunnassa olleet kuultavina kenraalimajuri, osastopäällikkö Ilkka Hollo ja hallitusneuvos Pekka Pitkänen puolustusministeriöstä, ulkoasiainneuvos Markku Niinioja ja yksikön päällikkö Anna-Maija Korpi ulkoasiainministeriöstä, kenraaliluutnantti Jussi Hautamäki ja asessori Kaarina Buure-Hägglund pääesikunnasta, Porin prikaatin komentaja, eversti Kauko Taskila, YK-koulutuskeskuksen johtaja, everstiluutnantti Pekka Hannukkala, apulaisprofessori Martin Scheinin sekä tutkija Pekka Visuri. Puolustusvaliokunnalla on ollut selontekoa käsitellessään käytettävissään perustuslakivaliokunnan asiasta antama lausunto (PeVL 9/1996 vp). V aitioneuvoston selonteko Valtioneuvoston selonteossa esitetään, että Suomen rauhanturvavalmiuksia kehitetään perustamalla valmiusjoukko puolustusvoimien koulutusjärjestelmään perustuvan sodan ajan jääkäriprikaatin pohjalle. Ehdotetussa järjestelmässä YK-joukkojärjestelmä ja puolustusvoimien kriisiajan joukkojen koulutusjärjestelmä liitetään kiinteästi toisiinsa. Merkittävimmät erot nykyiseen YK-joukkojärjestelmään nähden ovat koulutuksen järjestelyissä ja rekrytoinnissa sekä joukkojen liittymisessä muuhun maanpuolustukseemme. Puolustusvoimat vastaisi uuden valmiusjoukon joukkotuotannosta ja puolustusministeriö vahvistaisi rauhanturvatehtävään lähetettävän joukon kokoonpanon sekä vastaisi henkilösijoitusten täydentämisestäja yhteistoiminnassa puolustusvoimien kanssa niiden ylläpidosta. Puolus- tusministeriö olisi edelleen toiminta-alueella olevien rauhanturvajoukkojen hallinnollinen johtoporras. Tarkoituksena on, että jo syksyyn 1998 mennessä olisi valmiusjoukon rauhanturvatehtäviin tarkoitetuista osista koulutettavissa ja varustettavissa ensimmäinen jääkäripataljoona. Joukon koulutus aloitettaisiin keväällä 1997 varusmiehille, jotka ovat astuneet palvelukseen kesällä Seuraavassa vaiheessa, vuoteen 2000 mennessä, luotaisiin puolustusvoimiin 2000-luvun alun vaatimukset täyttävä yhtymä, jolla olisi valmius ylläpitää kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä kerrallaan yhtä jääkäripataljoonaa ja/ tai erillisyksiköitä sekä kansainvälisen esikunnan osia. Varusmiehet hakeutuisivat valmiusjoukkokoulutukseen vapaaehtoisesti ja rekrytointialueena olisi koko maa. Joukkoon koulutettavien varusmiesten palvelusaika olisi kaikilla 330 vuorokautta. Sitoutuminen valmiusjoukkoon tapahtuisi selonteon mukaan erikseen vapaaehtoisesti varusmiespalveluksen päätyttyä, minkä jälkeen nämä asevelvolliset sitoutuisivat olemaan valmiudessa vähintään kahden vuoden ajan. Pääjoukolle järjestettäisiin välittömästi ennen tehtävään lähtöä noin kahden viikon tehtäväkohtainen koulutus. Selonteossa on laskettu, että noin 220 miljoonalla markalla olisi luotavissa edellytykset kriisinhallintatehtäviin pataljoonan suuruiselle rauhanturvayksikölle, eräille erillisyksiköille sekä kansainvälisen esikunnan osille. Valmiusjoukon koulutustoiminnan aloituskustannukset vuosina ovat selonteon mukaan noin 12 miljoonaa markkaa. Hallitus toteaa, että kustannukset ovat hallittavissa ja sovitettavissa hallinnonalan rahoituskehitykseen. Asetettaessa valmiusjoukko rauhanturvatehtävään päätetään rahoituksesta tapauskohtaisesti erikseen jakamalla kustannukset nykyperiaatteen mukaisesti puolustushallinnon ja ulkoasiainhallinnon kesken. Valtioneuvoston selonteossa on todettu, että valmiusjoukon perustaminen ei edellytä lainsäädäntötoimia

2 2 Valiokunnan kannanotot Puolustusvaliokunta keskittyy omassa lausunnossaan valmiusjoukkokysymykseen ja tarkastelee siihen liittyviä poliittisia, käytännönisiä ja juridisia näkökohtia. Lausunnon antavana valiokuntana se ei tässä yhteydessä ole käsitellyt humanitaaristen valmiuksien kehittämistä. Valiokunta pitää tärkeänä, että mietinnön laativa valiokunta kiinnittää huomiota myös tähän puoleen Suomen rauhanturvatoiminnassa. Puolustusvaliokunta on laajemmin selvitellyt kantojaan rauhanturvatoimintaan hallituksen ulko- ja turvallisuuspoliittisesta selonteosta antamassaan lausunnossa (PuVL 2/ 1995 vp) ja rauhanturvaamislain muuttamista koskeneessa lausunnossaan (Pu VL vp). Perustuslakivaliokunta on omassa lausunnossaan todennut, että valmiusjoukkojen kouluttamisen normiperustana on asevelvollisuuslainsäädäntö. Asevelvollisuuslakiin liittyvät asiat kuuluvat eduskunnan valiokuntien työnjaossa puolustusvaliokunnalle. Valiokunta katsoo, että asia olisikin tullut lähettää mietinnön laatimista varten puolustusvaliokuntaan. Kansainvälisen kriisinhallinnan vaatimukset Selonteon mukaan useissa perinteisissä rauhanturvamaissa on vireillä nopean toiminnan joukkojen kehittäminen. Pohjoismaista NATOmaat Tanska ja Norja ovat kehittäneet korkean valmiuden joukkoja. Hallitus katsoo selonteossaan, että myös meidän puolustusvoimiltamme edellytetään "kykyä reagoida nykyistä nopeamminja tehokkaamminyk:ntai ETYJ:n tai niiden vaituottamien toimeenpano-organisaatioiden pyyntöihin". Suomen mahdollisuuksia osallistua muiden kansainvälisten järjestöjen ja järjestelyiden toimeenpanemiin rauhanturvaoperaatioihin lisättiin oleellisesti rauhanturvalakiin viime vuoden lopulla tehdyllä muutoksella. Esityksensä perusteluissa hallitus ilmaisi Suomen kiinnostuksen osallistua WEU:n kehittyvään kriisinhallintatoimintaan. Valmiusjoukkojen perustaminen mahdollistaa tällaisen osallistumisen käytännössä. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kriisinhallinnan alueella saattavat tulevaisuudessa tulla kyseeseen myös EU:n päättämät operaatiot. Näihin on viitattu myös Suomen ja Ruotsin ulkoministerien yhteisessä ehdotuksessa EU:n ja WEU:n suhteiden järjestämisestä. Uudistetunkin rauhanturvalain mukaan Suomen on mahdollista osallistua vain sellaisiin operaatioihin, joista on päätetty joko YK:ssa tai ETYJ:ssä. Valiokunta pitää tärkeänä, että YK ja ETYJ ovat varsinaisia rauhanturvaoperaatioiden mandatoijia myös jatkossa. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan perinteiselle rauhanturvatoiminnalle on edelleen runsaasti kysyntää maailmalla. Tämä olisi valiokunnan mielestä voitu selkeästi todeta myös selonteossa. Suomella on tällä osa-alueella hyvä maine ja vahva osaaminen, joita kumpaakaan ei ole syytä vähätellä ajatellen käytännön toimintaa kriisialueella. Valiokunta pitää myönteisenä, että perinteistä rauhanturvajoukkoa aiotaan käyttää valmiusjoukon ohella myös jatkossa ja myös YK-koulutuskeskuksen tarvetta korostetaan selonteossa. Uuteen valmiusjoukkoon on tarkoitus sijoittaa aikaisemmin rauhanturvatehtävissä olleita nopeamman toimintavalmiuden ja tarkoituksenmukaisemman ikäjakauman aikaansaamiseksi. Kriisiajan tarpeet kotimaassa Puolustusvoimissa on jo nyt luotu kriisiajan tarpeisiin valmiusjärjestelmä. Varsinaista valtakunnallista valmiusjoukkoa ei ole kuitenkaan organisoitu. Nyt koulutettava joukko olisi saadun selvityksen mukaan tarkoitettu ensisijaisesti kotimaan puolustukseen, mutta se soveltuisi peruskoulutuksensa jälkeen vapaaehtoispohjalta myös kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin. Perustettavaksi aiotolla joukolla kaavaillaan torjuttavaksi mahdolliset yllätyshyökkäykset omaa maatamme kohtaan tietyillä avainalueilla, esimerkiksi pääkaupunkiseudulla. Valiokunta toteaa, että vasta prikaatin suuruinen yksikkö käytännössä mahdollistaa samanaikaiset kriisinhallintatehtävät ulkomailla ja yllätyshyökkäysten torjunnan kotimaassa. Tämä tulee mahdolliseksi, kun valmiusprikaatista saadun selvityksen mukaisesti on vain yksi joukkoyksikkö kerrallaan mahdollisessa kriisinhallintatehtävässä ulkomailla. Käytettävissä olevat rahoituskehykset aiheuttavat puolustusministeriön arvion mukaan sen, että prikaatin suuruinen joukko saadaan toimintavalmiiksi vasta 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen aikana. Valmiusjoukkoa voidaan käyttää puolustusvoimien sodan ajan joukkojen kehittämiseen. Valmiusjoukon perustamisen lähtökohtana täytyy olla, että sen on parannettava puolustusvoimien valmiutta ja kykyä kotimaan puolus-

3 3 tukseen. Puolustusvaliokunta pitää tärkeänä, että puolustusvoimien uudet tehtävät eivät kuluta kotimaan puolustuksen resursseja eivätkä muutoinkaan aiheuta vaikeuksia puolustusvoimien päätehtävän suorittamiselle. Valmiusjoukon koulutus ja muodostaminen Valmiusjoukkokoulutukseen voisi ilmoittautua koko maan alueella kutsuntojen yhteydessä. Poikkeuksena tästä olisi ainoastaan kuluvan vuoden heinäkuun saapumiserä, jolla kutsunnat ovat jo ohi. Em. koulutukseen voisivat tästä saapumiserästä ilmoittautua Läntisen maanpuolustusalueen joukko-osastoissa palvelevat varusmiehet palveluksensa alkuvaiheessa. Näistä valmiusjoukkokoulutukseen valikoitaisiin komppanian verran eli noin 100 miestä, jotka saisivat tämän koulutuksen Porin prikaatissa maalistoukokuun aikana vuonna Käynnissä olevan suunnittelun lähtökohtana on, että 330 vuorokauden koulutusajasta käytetään suurempi osa sodan ajan tehtävien kuin rauhanturvaajan perustaitojen kouluttamiseen. Koulutusajasta ainoastaan noin kaksi viikkoa olisi sellaista palvelusta, joka ei välittömästi liittyisi varusmiespalveluksen tarkoitusperiin. Ulkomailla tapahtuvan harjoituksen osuus varusmiespalvelusajasta olisi korkeintaan yksi viikko. Kertausharjoituksissa koulutusajasta on suunnitelman mukaan noin 3/4 sodan ajan tehtäviin liittyvää ja vain noin 114 rauhanturvaajan perustaitojen kouluttamista. Kaikille joukoille ei ole varaa antaa kriisinhallintakoulutusta. Rauhanturvaperusteiden kouluttamista kaikillekin varusmiehille olisi valiokunnan mielestä sen sijaan syytä harkita. Valmiusjoukon kehittäminen on nähty erityisesti taloudellisista syistä parhaaksi toteuttaa sodan ajanjääkäriprikaatin kehittämisen yhteydessä. Toiminnallisesti etuna on se, ettäjoukon materiaali on keskitetymmin varastoituja nopeammin myös käytettävissä. Keskeiseksi puolustusvaliokunnan mielestä sekä taloudelliselta että toiminnalliselta kannalta muodostuu kysymys siitä, miten realistinen vapaaehtoisuuteen perustuvassa järjestelmässä on ajatus sodan ajan jääkäriprikaatin osien käyttämisestä sellaisenaan rauhanturvatehtäviin. Kuten selonteosta ilmenee, rauhanturvatehtävistä saatua kokemusta on tarkoitus myös jälkikäteen hyödyntää joukkokokonaisuuksina. Ongelmaksi joukon koossa pysymisen kannalta saattaa käytännössä muodostua työ- ja perhesuhteiden muuttuminen matkan varrella. Nämä muutokset saattavatjopa kokonaan estää monen henkilön lähdön rauhanturvatehtävään. YK-koulutuskeskuksessa koulutettiin luvun vaihteessa vuosittain valmiusjoukko, joka koulutuksen jälkeen kotiutettiin odottamaan henkilöstön vaihtoa. Lähdön hetkellä noin puolet koulutetuista ei voinutkaan astua palvelukseen. Järjestelmästä luovuttiin epätaloudellisena. Siirtyminen juuri ennen lähtöä tapahtuvaan koulutukseen on koulutuskeskuksen arvion mukaan ollut huomattavasti käytännöllisempija taloudellisempi ratkaisu. Valiokunta pitää mahdollisena, että henkilön lähettämiseksi rauhanturvatehtäviin tarvitaan näihin tehtäviin koulutettuja varusmiehiä jopa 2-3-kertainen määrä. Tämä vähentää oleellisesti säästöjä, joita uudella järjestelmällä on suunniteltu saatavan. Huomionarvoista kuitenkin on, että myös kaikki rauhanturvakoulutuksen saaneet henkilöt olisi koulutettu pääosin sodan ajan tehtäviin kotimaassa. Ne asevelvolliset, jotka eivät olisi käytettävissä ulkomaan komennukseen, olisivat velvollisia kotimaan puolustukseen. Muita käytännön näkökohtia Henkilökunnan osuus kansainvälisissä tehtävissä yhtä aikaa käytettävässä valmiusjoukossa on saadun selvityksen mukaan noin 10%, kun osuus YK-valvontajoukossa on keskimäärin 7-8 % kokonaisvahvuudesta. Suurehkon vakinaisen henkilöstön varaaminen rauhanturvatehtäviin lisää joukon toimintaanpanon nopeutta. Ao. henkilökunta ei ole komennuksen aikana luonnollisestikaan käytettävissä koulutustarkoituksiin kotimaassa. Kantahenkilökunnan asemaa ei selonteossa käsitellä lainkaan. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan valmiusjoukossa käytetään ulkomaan tehtäviin vain vapaaehtoista henkilöstöä. Tästä on kyettävä pitämään myös käytännössä kiinni ilman, että tätä vapaaehtoisuutta ura- ym. näkökohdiiia painostamallatosiasiallisesti rajoitetaan. Puolustusvoimien on syytä varautua kantahenkilökunnan vaatimuksiin palkkauksen ja sosiaalisten olojen kehittämisestä vastaamaan normaaleja työsuhteita ulkomailla. Puolustusvaliokunta pyytää ulkoasiainva Iiokuntaa ottamaan huomioon, että selonteossa esitetyillä kustannuksilla luodaan edellytykset kriisinhallintatehtäviin korkeintaan pataljoonan suuruiselle rauhanturvayksikölle. Valmiusjoukon kehittämisessä prikaatiksi 2000-luvun alussa ollaan kustannuksissa puolustusministeriön mu-

4 4 kaan "eri suuruusluokassa". Valiokunta ei ole saanut valmiusprikaatin kokonaiskustannuksista pyytämäänsä selvitystä tai arviota. Puolustusvaliokunta katsoo, että riittävä selvitys kustannuksista tehdään ennen toiminnan käynnistystä. Materiaalihankintojen osuudeksi vuosina on selonteossa laskettu 140 miljoonaa markkaa. Kyseessä ovat hankinnat, jotka muutoinkin olisi toteutettava puolustusvalmiutemme kehittämiseksi lähivuosina. Materiaalihallinnossa syntyy hallituksen mukaan säästöä, kun hankinnat ja varastointi voidaan varsin pitkälti keskittää. Valiokunta pitää saatujen selvitysten valossa selvänä, että uudet tehtävät vaikuttavat ainakin suunniteltujen maavoimien materiaalihankintojen aikatauluun. Epävarmaa on, riittävätkö nykyiset rahoituskehykset tällä vuosikymmenellä näiden hankintojen aikaistamiseen. Ulkoasiainvaliokunta edellytti turvallisuuspoliittisesta selonteosta antamassaan mietinnössä, että hallituksen on selvitettävä valmiusjoukon, nykyisen rauhanturvakoulutuksen, kehittämisen ja laajennettuun rauhanturvaamiseen varautumisen edellyttämien vaihtoehtoisten organisaatiomallien soveltuvuus. Puolustusvaliokunta katsoo, että selonteossa esitetyt vertailut ovat varsin ylimalkaisia ja jättävät nykyjärjestelmän kehittämisen mahdollisuudet muutamien viittausten varaan. Jo pelkästään edellä todetut taloudelliset näkökohdat olisivat edellyttäneet vertailua. Ulkoasiainvaliokunnan edellyttämää selvitystä olisivat puoltaneet myös ilmeisen vähäiset - ja käytännön tilanteiden kannalta usein merkityksettömät - erot rauhanturvajoukon toimintaanpanon nopeudessa verrattaessa nykyjärjestelmää selonteossa ehdotettuun. Selonteossa olisi tullut täsmentää myös niitä tehtäviä, joihin mahdollista valmiusjoukkoa aiotaan käyttää. Lähetettäessä valmiusjoukko käytännön kriisinhallintatehtävään puolustusvaliokunta painottaa niitä menettelytapoja, joista on päätetty rauhanturvalain uudistamisen yhteydessä. Valiokunta pitää parlamentaarisen valvonnan kannalta tärkeänä, että puolustusministeriö on edelleenkin toiminta-alueella olevien joukkojen hallinnollinen johtoporras. Valmiusjoukkojen normiperusta Puolustusvaliokunta toteaa, että kysymys valmiusjoukon perustamisesta on ennen muuta poliittinen. Valiokunta viittaa perustuslakivaliokunnan lausuntoon, jonka mukaan hallituksen noudattama selontekomenettely on sovelias tapa eduskunnan poliittisluonteisen hyväksynnän selvittämiseksi asevelvollisuuslainsäädäntöön pohjautuvan valmiusjoukon perustamiselle. Kun perustuslakivaliokunta totesi, että valtiosäännön kannalta ei ole estettä toteuttaa selonteossa kaavailtua valmiusjoukkojärjestelyä, se jätti arvioimatta, missä määrin voimassa oleva asevelvollisuuslainsäädäntö tarjoaa riittävän oikeudellisen perustan esimerkiksi varusmiesaikaiselle valmiusjoukkokoulutukselle tai sen jälkeiselle valmiusjoukkoon hakeutumiselle. Perustuslakivaliokunnan mielestä myös valmiusjoukkojärjestelyn suhdetta rauhanturvaamislakiin on syytä tarkastella. Asevelvollisuuslain mukaan asevelvolliset koulutetaan puolustamaan isänmaata ja laillista yhteiskuntajärjestystä. Puolustusvaliokunnalle esitetyn tulkinnan mukaan isänmaan puolustamisen voidaan katsoa käsittävän myös sen, että osallistutaan kriisinhallintaan Suomen ulkopuolella; ehkäisemällä kriisien eskaloitumista ja niiden vaikutusten leviämistä voidaan edistää rauhantilan säilymistä kotimaassa. Valiokunta katsoo, että tällä tulkinnalla on omat rajoituksensa eikä sitä voida soveltaa kaikkiin kriiseihin. Varsinaisesti puolustusvaliokunta on pyrkinyt arvioimaan valmiusjoukkojärjestelyn suhdetta sekä asevelvollisuuslakiin että rauhanturvaamislakiin silmällä pitäen kolmea eri vaihetta: 1) varusmiespalveluksen aikaista valmiusjoukkokoulutusta, 2) ajanjaksoa varusmiespalveluksen päätyttyä sekä 3) tilannetta, jossa valmiusjoukko lähetetään rauhanturva tehtävään. Arviointia on vaikeuttanut valmiusjoukkokäsitteen hatara määrittely. Yhtäältä valmiusjoukko olisi Suomea koskevien aseellisten kriisien varalle luotu yksikkö. Toisaalta se kuitenkin näyttäisi olevan olemassa ja toiminnassa rauhanturvaamistoiminnan osana jo pelkän valmiusjoukkokoulutuksen nojalla. Valiokunta pitääkin välttämättömänä, että käsitteistöä selkiytetään riippumatta siitä, mihin oikeudellisessa arvioinnissa päädytään. Varusmiesajan koulutus. Valmiusjoukkokoulutusta merkitsevään varusmiespalvelukseen otetaan ainoastaan vapaaehtoisesti siihen hakeutuneita. Vapaaehtoisuuden on katsottu vahvistavan samalla myös normipohjan pitävyyttä. Koulutukseen valittavilta ei vaadita minkäänlaista sitoumusta.

5 5 Suunniteltaessa valmiusjoukkokoulutuksen järjestämistä on hallituksen mukaan otettu huomioon perustuslakivaliokunnan asiasta rauhanturvaamislain uudistamisen yhteydessä esittämät huomautukset. Valmiusjoukkokoulutus on tarkoitus järjestää siten, että koulutus mahdollisia lyhyehköjä harjoituksia lukuun ottamatta annetaan kotimaassa. Lisäsääntelyn tarpeettomuutta on selonteossa perusteltu myös sillä, että valmiusjoukon muodostamisessa on kysymys rauhanturvaamiskoulutuksesta ja rauhanturvaamistoiminnan valmius- ja järjestelytehtävistä, joista määräämin en rauhanturvaamislain mukaan kuuluu puolustusministeriölle. Kuten edellä on jo todettu, valmiusjoukkojen kouluttamisen normiperustana ei kuitenkaan ole rauhanturvaamislaki, vaan asevelvollisuuslainsäädäntö. Rauhanturvaamislain piiriin asia tulee vasta lähetettäessä valmiusjoukko rauhanturvatehtävään. Tämä tekee varusmiesaikaisen koulutuksen oikeudellisen arvioinnin monimutkaisemmaksi kuin selonteossa on esitetty. Ulkomailla toteutettavan koulutusjakson normiperustaksi on esitetty rauhanturvaamislain 6 :n 4 momenttia,.johon eduskunta lisäsi lain käsittelyn yhteydessä maininnan koulutuksen rajoittamisesta muun kuin palkatun henkilöstön osalta ajallisesti lyhyeen jaksoon. Kun asevelvolliset eivät edellä todetun, myös perustuslakivaliokunnan hyväksymän tulkinnan mukaan kuitenkaan vielä tässä vaiheessa ole rauhanturvaamislain alaisia, ei sanottua 6 :n 4 momenttia voida puolustusvaliokunnan mielestä pitää valmiusjoukon ulkomailla tapahtuvan koulutuksen normiperustana. Mikäli katsotaan, että kaavailtua, erittäin lyhyttä ulkomailla tapahtuvaa koulutusjaksoa ei voida toteuttaa esimerkiksi merivoimissa muotoutuneen tapaoikeuden pohjalta, selventävät säännökset asiasta voitaisiin ottaa asevelvollisuuslakiin. Puolustusvaliokunta pitää tarpeellisena, että asevelvollisuuslakiin otetaan laintasoiset perussäännökset varusmiesaikaisesta ja kertausharjoituksiin kuuluvasta valmiusjoukkokoulutuksesta sekä tähän koulutukseen hakeutumisen vapaaehtoisuudesta. Sääntelyn tarve seuraa osin siitä, että asevelvollisuus tai sitä korvaava palvelusvelvollisuus ovat lakisääteisiä velvollisuuksia, joissa vapaaehtoisuudella yleensä ei ole kovin vahvaa asemaa. Tilanne varusmiespalveluksen päätyttyä. Selonteon mukaan varusmiespalveluksen päätyttyä asevelvollinen voisi "sitoutua" vapaaehtoi- sesti valmiusjoukkoon. Edelleen on todettu, että vapaaehtoisesti valmiusjoukkoon hakeutuneet asevelvolliset "sitoutuisivat" olemaan valmiudessa vähintään kahden vuoden ajan. Käytännössä "sitoumus" tässä yhteydessä merkitsisi valiokunnan saaman selvityksen mukaan asevelvollisen antamaa lupausta olla em. ajan valmiudessa ennen muuta tavanomaista tiheämminjärjestettäviin kertausharjoituksiin. Nämä järjestetään, kuten muutkin kertausharjoitukset, asevelvollisuuslain nojalla. Perustuslakivaliokunta on todennut, että jos "sitoumukseen" liittyisi juridiselta kannalta erityisiä oikeuksia tai velvollisuuksia, niiden tulisi ilmetä laista tai sen nojalla itse sitoumusasiakirjasta. Puolustusvaliokunnan puolustusministeriöitä saaman selvityksen mukaan tällaisiajuridisia velvoitteita ei tässä tarkoitettuna ajanjaksona ole eikä järjestely siten itse asiassa edellytä myöskään sitoumusjärjestelmää. "Sitoumuksen" käsitettä on siten selonteossa tässä yhteydessä käytetty tavalla, joka on omiaan luomaan epätietoisuutta. Valmiusjoukon lähettäminen rauhanturvatehtävään. Varsinaisiin rauhanturvatehtäviin osallistuminen perustetaan jatkossakin yksinomaan rauhanturvaamislakiin. Henkilöt valitaan palvelukseen rauhanturvaamislain 6 :n mukaisen toimintavalmiussitoumuksen perusteella. Sitoumusaika on yksi vuosi ja sitä voidaan jatkaa enintään vuodeksi kerrallaan. Tähän sitoumukseen sisältyy rauhanturvaamislakiin perustuva sanktioiden mahdollisuus. Huomattava on, että myös rauhanturvaamistehtävää välittömästi edeltävä tehtäväkohtainen koulutus perustuisi rauhanturvaamislakiin. Perustuslakivaliokunta näki valmiusjoukkojärjestelyn kaipaavan selvyyttä suhteessa rauhanturvaamislakiin esimerkiksi tilanteessa, jossa selonteon mukaisesti muodostettua valmiusjoukkoa tai sen osaa konkreettisessa rauhanturvaamistilanteessa oltaisiin tekemässä osaksi suomalaista rauhanturvaamisorganisaatiota. Siltä osin kuin mahdolliset tulkintaongelmat liittyvät selonteossaavoimeksi jää vään sitoumusmenettelyyn, puolustusvaliokunta on edellä pyrkinyt poistamaan tulkinnanvaraisuuksia. Mitään ongelmaa valmiusjoukkojärjestelyn suhteessa rauhanturvaamislakiin ei muodostu ainakaan niin kauan kuin itse rauhanturvatehtävään lähetettävää valmiusjoukkoa ei ole perustettu. Sitä ennen kysymys on ainoastaan siitä, että asevelvollisuuslain mukaisella valmiusjoukkokoulutuksella on luotu osa tosiasiallisista

6 6 edellytyksistä valmiusjoukon myöhemmälle perustamiselle. Samalla on koulutettu henkilöstöä mahdollisten kriisitilanteiden varalle kotimaassa tai rauhanturvatehtäviin ulkomailla. Pulmallista oikeudelliselta kannalta saattaisi olla, jos tietty rauhanturvatoiminnan osa vain hallinnollisella päätöksellä nimettäisiin valmiusjoukoksi. Puolustusvaliokunta pitää myös itse valmiusjoukkotoimintaa koskevan lainsäädännön aikaansaamista jonkin kohtuullisen ajan kuluessa tarpeellisena. Valiokunta ei näe varsinaisia juridisia esteitä sille, että puolustusvoimat aloittaisi asevelvollisuuslakiin pohjautuvan valmiusjoukkokoulutuksenjo kuluvan vuoden heinäkuussa palvelukseen astuvalle saapumiserälle. Edellä todetuissa Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa puheenjohtaja Kalevi Lamminen /kok, varapuheenjohtaja Jaakko Laakso /vas, jäsenet Reijo Kallio /sd, Antero Kekkonen /sd, Ossi Korteniemi /kesk, Maija-Liisa Lindqvist /kesk, Raimo Mähönen /sd, Tuija Nurmi /kok, Erkki J. Partanen /sd (osittain), Risto Pentlainsäädännöllisissä puutteissa on kyse enemmänkin säädösten selventämisen tarpeesta, jota työtä voidaan ainakin osittain tehdä lakeja muussa yhteydessä tarkistettaessa. Säädösperustan kehittämisessä voitaisiin edetä sillä tavoin vaiheittain, että ensin luodaan oikeusperusta valmiusjoukkokoulutukselle ja vasta sitten harkitaan itse valmiusjoukkotoimintaa koskevan erillisen sääntelyn tarve. Edellä esitetyn perusteella puolustusvaliokunta esittää kunnioittavasti, että ulkoasiainvaliokunta mietintöä laatiessaan ottaisi huomioon tässä lausunnossa esitetyn. Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 1996 tilä /nuors, Mikko Pesälä /kesk, Kirsi Piha /kok, Tuija Pohjola /sd, Tuija Maaret Pykäläinen /vihr, Pauli Saapunki /kesk (osittain) ja Raimo Tiilikainen /r sekä varajäsenet Jouko Jääskeläinen /skl (osittain), Reijo Lindroos /sd (osittain) ja Esko Seppänen /vas (osittain). Eriäviä mielipiteitä 1 Poliittiset edellytykset valmiusjoukon muodostamiseen Eduskunnan valiokunnatjoutuivat viime vuoden lopulla käsittelemään hallituksen esitystä rauhanturvaamislain muuttamiseksi hyvin tiukalla aikataululla käsittelyn ajoittuessa eduskunnan kiireimpään aikaan. Käyttäen verukkeena Suomen pyrkimystä osallistua NA TO-johtoiseen Bosnia-operaatioon hallitus teetti pysyviä muutoksia rauhanturvaamislakiin. Katsoimme tuolloin, että tällä tavalla ei synny hyvää ja kestävää lainsäädäntöä. Uusia rauhanturvaamissäännöksiä voidaan soveltaa lukuisiin, mandaatiltaan ja toimivaltuuksiltaan erilaisiin operaatioihin, joiden lopul- lisesta luonteesta eduskunnalla ei lakia saatäessään voinut olla riittävää käsitystä. Myös muutettu rauhanturvalaki lähtee siitä, että operaatioilla on oltavayk:ntai ETYJ:n valtuutus. Sen sijaan Suomen ja Ruotsin ulkoministerien yhteisessä aloitteessa EU:n ja WEU:n suhteiden järjestämisestä on viitattu myös EU:n mandatoimiin operaatioihin. Hallitus pyrkineekin valmiusjoukkojen perustamisella todellisuudessa parantamaaan Suomen kykyä osallistua WEU:n kriisinhallintatoimintaan. Selonteossa pyrkimys on naamioitu YK:nja ETYJ:n kriisinhallintavalmiuden parantamiseen. YK ja ETYJ on mielestämme nähtävä yksiselitteisesti varsinaisina päätöksentekijöinä rauhanturvaoperaatioissa myös jatkossa.

7 7 Rauhanturvalain muuttamista koskevassa esityksessään hallitus ilmaisi luottamuksensa perinteiseen rauhanturvatoimintaan. Pidämme valitettavana sitä, että hallitus suhtautumisessaan tähän asiaan on valmiusjoukkoja koskevassa selonteossaan palannut siihen vähättelyyn, joka sille oli ominaista turvallisuuspoliittisen selonteon antamisen yhteydessä. Katsomme myös valiokunnassa kuuitujen asiantuntijalausuntojen valossa, että perinteiselle rauhanturvatoiminnalle on runsaasti kysyntää myös nykypäivän ja tulevaisuuden maailmassa. Suomella on tällä alueella kunniakkaat perinteet ja vahva osaaminen, joita kumpaakaan ei tule väheksyä. Pidämme tärkeänä sitä selonteossakin korostettua näkökohtaa, että Suomi ei osallistu rauhaan pakottamiseen. Painotamme myös muutoin niitä menettelytapoja, joista päätettiin rauhanturvalain käsittelyn yhteydessä. Vielä valmiusjoukkoja koskevassa selonteossakaan ei ole määritelty niitä tehtäviä, joihin valmiusjoukkoja aiotaan käyttää. Myös koko valmiusjoukon käsite on puutteellisesti määritelty. Ulkoasiainvaliokunta edellytti turvallisuuspoliittisesta selonteosta antamassaan mietinnössä, että valmiusjoukon ohella selvitetään vaihtoehtoisten organisaatiomallien soveltuvuus uusien kriisinhallintatehtävien hoitamiseen. Hallitus ei ole näitä selvittänyt, vaan tarjoaa eduskunnalle yhtä vaihtoehtoa, jonka senkään kokonaiskustannuksia se ei ole valiokuntakäsittelynkään yhteydessä kyennyt kertomaan. Kustannusselvitys olisi ollut välttämätön jo senkin vuoksi, että asian käsittelyn eri vaiheissa vajaan kolmen vuoden aikana kustannuksista on esitetty useita huomattavastikin toisistaan poikkeavia arvioita. Mikäli valmiusjoukolla tähdätään ennen muuta kotimaisen puolustusvalmiuden parantamiseen - kuten selonteossa on esitetty - eri puolilta maata kootun valmiusjoukon soveltuvuus alueelliseen puolustusjärjestelmäämme olisi tullut selvittää. Käsityksemme on, että myös valmiusjoukon ulkomaisiin rauhanturvatehtäviin tarvitsema kalusto varsin selvästi poikkeaa nykyisestä, kotimaan puolustukseen tarkoitetusta kalustosta: käytössä oleva kalusto on merkittäväitä osin hankittu idästä, kriisinhallintatehtävissä ulkomailla edellytetään NATO-yhteensopivuutta. Valmiusjoukkojen normiperusta Hallitus totesi rauhanturvalakia koskevan esityksensä perusteluissa, ettei lainmuutos merkitse kannanottoa valmiusjoukon muodostamiseen. Puolustusvaliokunta ei saanut hallitukselta tyydyttävää selvitystä siitä, mitä lainmuutoksia mahdollisen kriisinhallintajoukon perustaminen, kouluttaminen ja tehtävään lähettäminen tuolloin tehtyjen muutosten lisäksi edellyttäisi. Valiokunnan kuulemat asiantuntijat tosin viittasivat mahdollisiin muutostarpeisiin asevelvollisuuslaissa. Valmiusjoukkoja koskevassa selonteossa on nyt lähdetty siitä, että valmiusjoukot eivät edellytä lainsäädäntötoimia. Sekä selonteossa että hallituksen asiantuntijoiden lausunnoissa on tässä yhteydessä vedottu rauhanturvaamislakiin. Kuitenkin jo perustuslakivaliokunnan lausunnossa ulkoasiainvaliokunnalle on todettu, että valmiusjoukkojen kouluttamisen normiperustana on asevelvollisuuslainsäädäntö. Rauhanturvaamislain piiriin asia tulee vasta lähetettäessä valmiusjoukko rauhanturvatehtävään. Asevelvollisuuslakia ei voida nykymuodossaan mielestämme tulkita siten, että siinä todetun isänmaan puolustamisen katsotaan käsittävän myös sen, että osallistutaan kriisinhallintaan Suomen ulkopuolella. Jo valmiusjoukon kouluttaminen edellyttäisi muutoksia asevelvollisuuslakiin. Katsomme, että ennen kuin valmiusjoukon kouluttamisesta johtuvat muutokset asevelvollisuuslakiin tehdään, on selvitettävä perusteellisesti, mitä valmiusjoukolla itse asiassa tarkoitetaan ja mihin sitä aiotaan käyttää. Mikäli valmiusjoukon muodostamiseen päädytään, koulutus tulee suunnitella näiden tehtävien mukaiseksi. Nurinkurista sen sijaan on se, että ensin koulutetaan valmiusjoukko ja vasta sen jälkeen mietitään, mihin sitä voisi käyttää. Valiokuntakäsittelyssä on selkeästi käynyt ilmi, että valmiusjoukkojen normiperusta on puutteellinen. Asialla ei ole niin kiire, ettei lainsäädäntömuutoksia ehdittäisi toteuttaa ennen kuin valmiusjoukkojen perustamisesta sitovalla tavalla päätetään ja valmiusjoukkoja aletaan kouluttaa. Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 1996 Maija-Liisa Lindqvist /kesk Ossi Korteniemi /kesk Mikko Pesälä /kesk Pauli Saapunki /kesk Jouko Jääskeläinen /skl

8 8 II Eettisen vakaumukseni mukaisesti en voi hyväksyä asevarusteluun ja väkivallan käyttöön perustuvaa maailmanlaajuista turvallisuusjärjestelmää lähtökohtana 2000-luvulle ja vakauden ylläpitämiseksi. Sivistysvaltiona Suomella on rajattomat mahdollisuudet kehittää erilaisia konfliktien ennaltaehkäisyyn pystyviä järjestelmiä ja yhteistyömuotoja. Tässä toiminnassa voimme olla myös edelläkävijöitä maailmassa. Suomella on pitkä, vahva ja monipuolinen kokemus perinteisestä YK:n rauhanturvatoiminnasta. Sitä on hyvä kehittää edelleen. Ympäristöongelmien ennaltaehkäisyyn, demokraattisten poliittisten järjestelmien vakauttamiseen ja ihmisoikeuksien edistämiseen Suomi voi tarjota laajaa asiantuntemustaan ja yhteistyötä muiden ED-maiden ja kansainvälisten organisaatioiden kanssa. EU:ssa voimme olla aktiivisina edistämässä kehitysmaasuhteita ja -kauppapolitiikkaa oikeudenmukaisemmaksi. Pitkän kokemuksemme voimme tarjota avuksi myös KIE-maiden kehityksen tukemisessa. Kokonaisvaltaisen turvallisuuden edistämiseksi on tärkeää, että Suomi korostaa edelleen linjaansa sotilaallisesti liittoutumattomana maana,joka pystyy huolehtimaan omasta puolustuksestaan. Tästä lähtökohdasta voimme kehittää monipuolisia humanitaarisia valmiuksiamme, kouluttaa ammattitaitoisia asiantuntijoita erilaisiin ennalta ehkäiseviin operaatioihin, ihmisoikeustarkkailijoiksi ja -raportoijiksi, ympäristöspesialisteiksi ja kehitysyhteistyöhön. Edellä esitetyin perustein katson, että valiokunnan olisi tullut lausunnossaan todeta seuraavaa: "Valiokunta katsoo, ettei koulutusta valmiusjoukkojen perustamiseksi ole syytä aloittaa eikä sitä varten budjetoida määrärahoja." Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 1996 Tuija Maaret Pykäläinen /vihr 111 Katson, että puolustusvaliokunnan olisi tullut lausunnossaan todeta seuraavaa: "Jos kansainvälinen tilanne muodostuu uh- kaavaksi Suomen kannalta, valmiusjoukkoa ei lähetetä ulkomaille, vaan käytetään kokonaisuudessaan Suomessa." Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 1996 Tuija Nurmi /kok IV Ulkoasiainvaliokunta edellytti turvallisuuspoliittisesta selonteosta antamassaan mietinnössä, että hallituksen on selvitettävä valmiusjoukon, nykyisen rauhanturvakoulutuksen, kehittämisen ja ns. laajennettuun rauhanturvaamiseen varautumisen edellyttämien vaihtoehtoisten organisaatiomallien soveltuvuus. Hallitus ei ole tehnyt ulkoasiainvaliokunnan edellyttämää selvitystä, vaan on tyytynyt varsin ylimalkaisiin vertailuihin. Nykyisen rauhanturvakoulutusjärjestelmän kehittämismahdollisuudet ovat jääneet vain muutamien viittausten varaan. Eduskunnan edellyttämä selvitys on jätetty tekemättä ilmeisen tietoisesti, koska alun perinkin hallituksen tavoitteena on ollut kriisienhallintaan tarkoitetun valmiusjoukon perustaminen eikä nykyisen rauhanturvavalmiuden kehittämi-

9 9 nen. Nyt käsittelyssä olevan selonteon hyväksyminen merkitsee hyväksyntää valmiusjoukon perustamiselle. Hallitus ei ole halunnut täsmentää niitä tehtäviä, joihin taistelutehtäviin koulutettavaaja tämän mukaisesti varustettavaa valmiusjoukkoa on kriisienhallintaoperaatioissa tarkoitus käyttää. Vaikka hallitus ei tätä selonteossaan sano, kyse on ennen kaikkea ns. Petersbergin julistuksen mukaisista tehtävistä, jotka on tarkoitus toteuttaa Länsi-Euroopan unionin WEU:n puitteissa. Valmiusjoukko on tarkoitus kouluttaa ja varustaa siten, että sen käyttö on mahdollista WEU:n operaatioiden ohella myös NATO-jobtoisissa operaatioissa. Haluamme muistuttaa, että voimassa oleva rauhanturvaamislaki edellyttää kansallisen päätöksen ohella operaatioihin osallistumisessa aina myös YK:n tai ETYJ:n päätöstä. EU:ssa, WEU:ssaja NATO:ssakeskustellaan parhaillaan kuitenkin myös operaatioista, joiden toteuttaminen ilmanyk:ntai ETYJ:n mandaattia olisi mahdollista. Valmiusjoukon kaltaisia nopean toiminnan joukko-osastoja on luotu WEU :n ja N A TO:n jäsenmaissa kriisienhallinnan ohella myös rauhaan pakottamisen tarkoituksiin. Ainakin toistaiseksi rauhanturvaamislaki kieltää suomalaisten osallistumisen rauhaan pakottamiseen. Valmiusjoukon perustaminen on Suomen osalta ensimmäinen konkreettinen askel EU:n puolustusulottuvuuden kehittämisessä. Ensi vaiheessa Maastrichtin sopimuksen mukaista yhteistä puolustuspolitiikkaa ja mahdollista yhteis- tä puolustusta rakennetaan luomalla WEU:n puitteisiin kriisienhallintakyky. Samalla on tarkoitus tehostaa ns. CJTF-rakenteella myös yhteistyötä WEU:n ja NATO:n kesken sekä sopia työnjaosta. Tämä vahvistetaan NA TO:n kokouksessa kesäkuun alussa Berliinissä. Suomen ja Ruotsin huhtikuussa HVK:lle (ED-maiden hallitusten välinen konferenssi) tekemässä ehdotuksessa kehotetaan EU:n jäsenvaltioita antamaan tietoajoukoistaan,jotka ovat käytettävissä EU:n päättämiin ja WEU:n hoitamiin operaatioihin. Kyse on ns. F A WEU-listasta, jota WEU pitää "eurooppalaisen puolustuksen" käytössä olevista joukko-osastoista. Valmiusjoukko on tarkoitus nimetä F A WEU-listalle, vaikka vielä rauhanturvaamislain käsittelyn yhteydessä puolustusvaliokunnalle ilmoitettiin, ettei Suomi ole nimeämässä joukkoja WEU :n kriisienhallintaoperaatioiden käyttöön. Pidämme oikeana sitä, että puolustusvaliokunta on lausunnossaan kiinnittänyt huomiota riittämättömiin ja osin ristiriitaisiin kustannusselvityksiin, joita valmiusjoukon perustamisesta on saatu. Todennäköistä on, että valmiusjoukon perustamisesta ja ylläpidosta aiheutuvat kustannukset nousevat huomattavasti selonteossa esitettyä suuremmiksi. Edellä olevaan viitaten katsomme, että valiokunnan olisi tullut lausuntoonsa sisältyvässä ponnessa todeta seuraavaa: "Valiokunta katsoo, ettei nykyistä rauhanturvaamiskoulutusjärjestelmää ja sen tuottamaa YK-valvontajoukkoa ole syytä korvata viime kädessä taistelutehtäviin koulutettavalla ja varustettavalla valmiusjoukolla." Helsingissä 23 päivänä toukokuuta 1996 Jaakko Laakso /vas Esko Seppänen /vas

10