Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: , osoite: Pohjolankatu 13, Kajaani
|
|
- Aki Honkanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 TIETOLIIKENNEMASTON ALUEEN MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: , osoite: Pohjolankatu 13, Kajaani Vuokralainen: Kaisanet Oy, Y-tunnus: , Osoite: Pohjolankatu 20, Kajaani Vuokrasopimuksen liitekarttaan merkitty noin 42 m 2 :n suuruinen vuokraalue Kajaanin kaupungissa sijaitsevasta Kätönpuistot -nimisestä kiinteistöstä VUOKRA-ALUEIDEN KÄYTTÖ 2.1 Toiminnan määrittely Vuokra-alue luovutetaan käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5 luvun tarkoittamalla tavalla maston ja laiteaseman sekä tukiaseman pitopaikaksi. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että sillä on kaikki toiminnassaan tarvittavat viranomaisluvat ja että se noudattaa toimintaansa liittyviä lainsäädännön ja viranomaisten mahdollisesti asettamia vaatimuksia ja määräyksiä. Vuokralainen ei saa rakentamistoimenpiteillä eikä muillakaan toimenpiteillä aiheuttaa vuokranantajalle tai kolmansille vahinkoa tai haittaa. 2.2 Rakentamisvelvoite Vuokralainen sitoutuu rakentamaan rakennustarkastajan hyväksymän suunnitelman mukaisen maston yhden (1) vuoden kuluessa lainvoimaisen rakennusluvan saamisesta.
2 2.3 Kunnossapito ym. Jos vuokralainen laiminlyö edellä määrätyn rakentamisvelvollisuuden täyttämisen, on kaupungilla oikeus yhden (1) kuukauden kuluessa rakennusvelvollisuuden täyttämiselle määrätyn ajan päättymisestä irtisanoa sopimus. Vuokralaisen tulee vuoden kuluessa aidata vuokra-alue siistillä rakennusvalvontaviranomaisen hyväksymällä aidalla, mikäli rakennustarkastaja vaatii alueen aidattavaksi. Vuokralaisella on oikeus aidata vuokra-alue niin halutessaan. Tällöin aidan materiaalista ja ulkoasusta päättää kaupunginrakennustarkastaja. Vuokralaisen tulee suorittaa rakennushankkeen toteuttamiseen liittyvät maaperätutkimukset. Vuokralainen vastaa maston ja rakennuksen perustamistavasta. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan maston, aidan ja vuokraalueen kunnossapidosta, siisteydestä ja turvallisuudesta. Alueella kasvavia puita ei saa vahingoittaa eikä luvatta kaataa, mikäli ne eivät aiheuta vaaraa turvallisuudelle. 2.4 Maaperän saastuminen 2.5 Alivuokraus Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan siitä, että vuokra-alue ei vuokralaisen toimesta eikä muutoinkaan saastu, jos se olisi ollut hänen estettävissään. Mikäli vuokra-alue tai osa siitä on kuitenkin vuokraaikana ympäristönsuojelulain (86/2000) 75 pykälän tarkoittamalla tavalla saastunut. Vuokralainen on velvollinen huolehtimaan alueen puhdistamisesta. Mikäli vuokralainen laiminlyö tässä tarkoitetun velvollisuutensa, vuokranantajalla on oikeus toteuttaa puhdistaminen vuokralaisen lukuun ja periä toimenpiteestä aiheutuneet kustannukset vuokralaiselta. Vuokralaisella ei ole oikeutta alivuokrata tai muutoin luovuttaa vuokraaluetta tai osaa siitä kolmannelle. 2.6 Katselmukset Vuokranantajalla on oikeus toimittaa vuokra-alueella katselmuksia sen selvittämiseksi, ovatko vuokra-alue ja sillä sijaitsevat rakennukset sopimuksen mukaisessa kunnossa ja noudatetaanko tämän sopimuksen määräyksiä myös muutoin. Katselmuksesta tulee ilmoittaa ennalta vuokralaiselle.
3 2.7 Johtojen ym. sijoittaminen Vuokralainen sallii kunnan osoittamien yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevien tarpeellisten johtojen, laitteiden yms. ja niiden kiinnikkeiden sekä jalankulkutasojen ja jalankulku-ulokkeiden ja niiden katosten kannattimien sijoittamisen vuokra-alueelle ja sen yli. Kaupungilla on oikeus rakentaa ja pitää vuokra-alueen alla, kellarin lattiatason alapuolella rataa, väestönsuojaa, johtotunneleita yms. ja järjestää niihin tarvittaessa sisäänmeno vuokra-alueelta. Vuokralainen ei saa vuokra-alueella rakentaessaan vahingoittaa edellä mainittuja tiloja. Tässä tarkoitetuista toimenpiteistä vuokralaiselle aiheutuva suoranainen haitta tai vahinko korvataan erikseen tehtävän sopimuksen mukaisesti. Mikäli vuokralainen haluaa rakentaa vuokra-alueelleen tai sen ulkopuolelle maakaapeleita, on siihen pyydettävä erikseen kaupungilta sijoituslupa. Sijoitusluvassa kaupunki tulee vaatimaan, että johdot kartoitetaan avoimesta kaivannosta. 2.8 Luovutusvelvollisuus Jos kaupunki ennen vuokra-ajan päättymistä tarvitsee osaa vuokraalueesta katualueeksi tai yleisten rakennusten rakennusmaaksi tai muuksi yleiseksi alueeksi, vuokralaisen on velvollinen luovuttamaan alueen. Alueen luovuttamisesta vuokralaiselle aiheutuva haitta korvataan erikseen tehtävällä sopimuksella. 3 VUOKRASUHTEEN KESTO 3.1 Vuokra-aika 4 MAKSUT 4.1 Vuokra Vuokra-aika alkaa ja päättyy Vuokralainen maksaa vuokranantajalle vuotuista vuokraa, joka on yhdeksänsataaseitsemänkymmentäviisi (975,00) euroa (perusvuokra). Vuotuinen vuokra maksetaan etukäteen jaettuna kahteen yhtä suureen erään. Ensimmäinen erä on maksettava viimeistään huhtikuun 30.
4 päivänä ja toinen erä viimeistään lokakuun 31. päivänä vuokranantajan osoittamalle tilille. Vuoden 2017 vuokra maksetaan kokonaisuudessaan lokakuun 31. päivänä. 4.2 Indeksiehto Vuokra on sidottu elinkustannusindeksiin (1951:10 = 100) seuraavasti: Kohdan 4.1 mukaista vuosivuokraa (perusvuokra) muutetaan virallisen elinkustannusindeksin muutosta vastaavasti. Vuokran muutoksen suuruus ilmenee, kun perusindeksiä verrataan tarkistusindeksiin. Mikäli tarkistusindeksin luku on korkeampi tai alempi kuin perusindeksin luku, perusvuokraa korotetaan tai alennetaan vastaavasti. Tarkistettu vuosivuokra lasketaan seuraavasti: Perusindeksinä on vuoden 2016 keski-indeksiluku, joka on Tarkistusindeksi on kunakin vuonna edellisen vuoden keskiindeksiluku. Tarkistettu vuosivuokra saadaan, kun tarkistusindeksi jaetaan perusindeksillä ja kerrotaan perusvuokralla. 5 LUNASTAMINEN Vuokralainen on vuokrasuhteen päättyessä velvollinen viemään pois omistamansa rakennukset, laitteet ja laitokset sekä muun omaisuutensa. Vuokralainen on velvollinen siistimään alueen. Mikäli tässä tarkoitettua vuokralaisen omaisuutta ei ole poistettu alueelta 6 kuukauden kuluessa vuokrasopimuksen päättymisestä, vuokranantajalla on oikeus myydä ne vuokralaisen lukuun julkisella huutokaupalla sekä siistiä alue myynnistä saaduilla varoilla. Mikäli vuokra-alueella oleva vuokralaisen omaisuus arviolta kattaa lähinnä vain julkisen huutokaupan järjestämisestä aiheutuvat kustannukset, vuokranantajalla on oikeus menetellä omaisuuden suhteen parhaaksi katsomallaan tavalla. 5.1 Vuokralaisen osto-oikeus Vuokralaisella ei ole oikeutta ostaa vuokra-aluetta.
5 6 MUUT SOPIMUSEHDOT 6.1 Vuokraoikeuden siirto 6.2 Viivästyskorko Vuokralaisella ei ole oikeutta siirtää vuokraoikeutta vuokranantajaa kuulematta kolmannelle Mikäli vuokran tai muun tähän sopimukseen perustuvan maksun suorittaminen viivästyy, erääntyneille saataville maksetaan korkolain (633/73) 4 pykälän mukainen viivästyskorko eräpäivästä lukien. 6.3 Sopimuksen purkaminen Sopijapuolella on oikeus purkaa sopimus maanvuokralain (258/66) 21 pykälässä mainituilla perusteilla. Vuokranantajalla on myös oikeus purkaa sopimus, jos vuokralainen laiminlyö edellä kohdassa 2.2 tarkoitetun rakentamisvelvollisuuden. Sopimuksen purkaminen on toimitettava kuukauden kuluessa siitä, kun velvoitteen täyttämiselle asetettu määräaika on päättynyt. Vuokralaisen omaisuuden ja alueen siistimisen suhteen menetellään tällöin, kuten edellä kohdassa 5. on määrätty. Vuokralaisella on oikeus purkaa vuokrasopimus, mikäli se ei saa tarvittavaa rakennus- tai toimenpidelupaa. Tällöin vuokranantaja ei palauta vuokrakaudelta maksettua vuokraa. Sopimuksen purkamisen aiheuttamista kustannuksista vastaa tällöin vuokralainen 6.4. Vuokra-alueiden maastoon merkintä Vuokraaja tilaa tarpeen mukaan vuokra-alueiden maastoon merkinnän kaupungin mittauspalveluyksiköltä ja maksaa siitä vahvistetun taksan mukaisen korvauksen Sopimussakko Jos vuokraaja rikkoo tämän sopimuksen ehtoja tai sen nojalla annettuja määräyksiä, on hän velvollinen maksamaan kaupungille sopimussakkoa viisinkertaisen vuosivuokran suuruisen määrän Erimielisyyksien selvittäminen Tästä sopimuksesta aiheutuvat mahdolliset riitaisuudet ratkaistaan Kajaanin käräjäoikeudessa.
6 6.7. Sopimuksen voimaantulo Tämä sopimus tulee voimaan vuokralaisen osalta heti ja kunnan osalta sitten, kun kunnan viranomaisen sopimuksen hyväksymistä koskeva päätös on saanut lainvoiman Sopimuksen lukeminen ja hyväksyminen Vuokralainen on tarkastanut paikan päällä käyden vuokra-alueet ja lukenut vuokrasopimuksen ja sen liitteet. Vuokralainen hyväksyy vuokrasopimuksen ja sen liitteiden määräykset ja rajoitukset vuokraalueen ja sen ympäristön käytölle. Tätä sopimusta on laadittu kaksi samansisältöistä kappaletta, yksi kummallekin sopijapuolelle. Kajaanissa. päivänä toukokuuta 2017 KAJAANIN KAUPUNKI YMPÄRISTÖTEKNINEN LAUTAKUNTA Timo Soininen Tekninen johtaja Kajaanissa. päivänä kuuta 2017 KAISANET OY Todistavat: LIITTEET: 1. kartta vuokra-alueen rajoista ja sijainnista 2. ajantasa-asemakaavakarttaote 3. ote asemakaavamääräyksistä
7 uisto : Laaksokatu : Laaksokatu P : Kominnotkonpuisto Kominnotkontie :1000 Koord.järjestelmä ETRS GK27 / N2000 T:\TVMAA2\Vuokraalueet\Laaksokadun maston vuokra-alue.xy.tdw Jari Säkkinen m
Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: , osoite: Pohjolankatu 13, Kajaani.
1(6) TIETOLIIKENNEMASTON ALUEEN MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: 0214958-9, osoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani. Vuokralainen:
Lisätiedot1.2 Vuokra-alue Kajaanin kaupungissa sijaitsevasta tontista nro , noin 2500 m²:n suuruinen, sopimuksen liitekarttaan merkitty alue.
VARASTOALUEEN MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: 0214958-9, Pohjolankatu 13 87100 KAJAANI Vuokralainen Maarakennus Jan Kone Oy, Y-tunnus:1016515-9
LisätiedotVAPAA-AJAN ALUEEN MAANVUOKRASOPIMUS
VAPAA-AJAN ALUEEN MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Kajaanin kaupunki, y-tunnus: 0214958-9, Pohjolankatu 13 87100 KAJAANI Vuokralainen Kajaanin kunnalliset JHL ry., y-tunnus:
LisätiedotHIIHTOMAJAN MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos ) Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, y-tunnus: , osoite: Pohjolankatu 13, Kajaani
HIIHTOMAJAN MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos 21.10.2013) 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, y-tunnus: 0214958-9, osoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Vuokralainen: 1.2 Vuokra-alue
LisätiedotVuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä. TeliaSonera Finland Oyj Y-1475607-9 PL 320 00051 Sonera
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä Vuokralainen: TeliaSonera Finland Oyj Y-1475607-9 PL 320 00051 Sonera 1.2 Vuokra-alue
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Porin kaupunki Y-tunnus: 0137323 9 Vuokralainen: 1.2 Vuokra-alue Noin 849 m²:n suuruinen määräala Porin kaupungin Linnan eli
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki, Y-tunnus 0176975-1 Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI Vuokralainen: AgroLarja, Y-tunnus 1967929-5 Kolkanrinteentie
LisätiedotVuokranantaja: Oulaisten kaupunki (0186852-2), PL 22, 86301 Oulainen. Vuokralainen: Sonira Oy (2364672-8), Liponkuja 10, 86300 Oulainen
Maanvuokrasopimus 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1. Vuokra-alue Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (018685-), PL, 8601 Oulainen Vuokralainen: Sonira Oy (667-8), Liponkuja 10, 8600 Oulainen Sopimuksen tarkoittama
LisätiedotLaskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi PL 22
Luonnos 20.3.2017 1/4 MAANVUOKRASOPIMUS SOPIJAPUOLET Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki PL 38201 Sastamala Vuokralainen Vapo Oy, 0174817-6 PL 22 40101 Jyväskylä Laskutusosoite: Vapo Oy / Petri Tomperi
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet. Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y- 0175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä Vuokralainen: Jämsän Vesi liikelaitos Y-0175622-1-300 Teollisuuskatu 10 42100 Jämsä
Lisätiedot1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus PL 62, Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Raahen moottorikelkkailijat ry, 1.2 Vuokra-alue Noin 45 ha suuruinen karttaliitteeseen
LisätiedotRakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B Kempele
MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos) 1. Sopijapuolet Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki Vuokraaja Rakennusliike Lehto Oy / perustettava kiinteistöyhtiö Voimatie 6 B 90440
LisätiedotLAPPEENRANNAN KAUPUNKI / VUOKRASOPIMUS 1 LAPPEENRANNAN URHEILUAUTOILIJAT RY
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / VUOKRASOPIMUS 1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Lappeenrannan kaupunki Teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi Pl 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Lappeenrannan
LisätiedotVuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty erityisalueeksi (E-1).
NAANTALIN KAUPUNKI M A A N V U O K R A S O P I M U S Lisämaa Luonnos 3.7.2018 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100
Lisätiedot2. VUOKRA-ALUEEN KÄYTTÖ
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Hyrynsalmen kunta Laskutie 1, 89400 HYRYNSALMI Kiinteistö Oy Ukkohallan Palvelut CIO Til- Tekno Oulu Oy Kauppurienkatu 12 4 kerros
LisätiedotVuokrattavalla maa-alueella on voimassa asemakaava. Vuokrattava alue on merkitty venesatama/venevalkama-alueeksi (LV).
1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali, Vuokralainen: Asunto Oy Merimaskun Särkänranta, y-tunnus 0663726-4,
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 4 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: SF-Caravan Lohenpyrstö Ry Haapatie 24, 92140 Pattijoki Vuokralainen
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kokkolan kaupunki PL 43, Kokkola
KH xx.xx.2015 xx Kokkola_Torpparintie MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kokkolan kaupunki 0179377-8 PL 43, 67101 Kokkola Vuokralainen: TeliaSonera Finland Oyj 1475607-9 PL 320
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki, Y-tunnus 0176975-1 Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI Vuokralainen: AgroLarja, Y-tunnus 1967929-5 Kolkanrinteentie
LisätiedotMaanvuokrasopimus Yritystoiminnan harjoittamiseen
Parikkalan kunta Kunnanhallitus Keskushallinto Maanvuokrasopimus Yritystoiminnan harjoittamiseen 1. Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Parikkalan kunta, 1913642-6 Harjukuja 6, 59100 PARIKKALA Vuokralainen
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki (Y-tunnus 0176975-1) Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI Vuokralainen: Sergey Shumilin ( - ) Linjatie 6 54120
LisätiedotVuokralaiset Lehtikankaan Asukasyhdistys ry, Y-tunnus: , Viestitie Kajaani
TOIMITILAN MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: 0214958-9, Pohjolankatu 13 87100 KAJAANI Vuokralaiset Lehtikankaan Asukasyhdistys ry, Y-tunnus: 1463933-1,
Lisätiedot1.2 Vuokra-alue Nilsiän kaupungin Nilsiän kylässä sijaitseva tila Toiviola, RN:o 15:74.
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Nilsiän kaupunki, Y-tunnus 0172375-3 PL 32 73301 NILSIÄ Vuokralainen Savon Voima Oyj, Y-tunnus 0171351-2 PL 1024 (Kapteeninväylä 5) 70901 Toivala
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS- LUONNOS
MAANVUOKRASOPIMUS- LUONNOS 1 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Haapaveden kaupunki, Y-tunnus 0184872 4, os Pl 40 86601 Haapavesi Vuokralainen: M Laitila Oy, Y-tunnus 2038039-7,
LisätiedotLaskutie 1, HYRYNSALMI. Asunto Oy Sun&Ski Villas (y-tunnus: ) Periojantie 3, PYHANTA
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Hyrynsalmen kunta Laskutie 1, 89400 HYRYNSALMI Asunto Oy Sun&Ski Villas (y-tunnus:2714382-9) Periojantie 3, 92930 PYHANTA 1.2
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS. 1. Sopijapuolet. Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki
MAANVUOKRASOPIMUS 1. Sopijapuolet Vuokranantaja Kärsämäen kunta y-tunnus 0186511-0 Keskuskatu 14 86710 Kärsämäki Vuokraaja Servico Oy y-tunnus 0307172-8 Varastotie t 86710 Kärsämäki 2. Vuokra-alue Kärsämäen
Lisätiedotmääräala yhteensä 961 m 2. Alue on osoitettu sopimuksen liitekartassa.
Maanvuokrasopimus : Keuruun kaupunki / Keurusjumppa ry 1 / 7 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun kaupunki (Y-tunnus 0208388-2) Multiantie 5 42700 Keuruu
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
LUONNOS M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Porin kaupunki Y-tunnus: 0137323 9 Vuokralainen: Y-tunnus:.... 1.2 Vuokra-alue Porin kaupungissa sijaitseva tontti kaupunginosa
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS. VUOKRANANTAJA Lempäälän kunta (y-tunnus ) PL 36, LEMPÄÄLÄ
MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Lempäälän kunta (y-tunnus 0150783-1) PL 36, 37501 LEMPÄÄLÄ VUOKRALAINEN Liikennevirasto (y-tunnus 1010547-1) PL 33, 00521 HELSINKI 1. VUOKRA-ALUE Kunta Lempäälä Määräala
LisätiedotPL 750 (Porkkalankatu 22 A) Helsinki Y-tunnus
1/7 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kemijärven kaupunki 1091717-9 Osoite: Hallituskatu 4 98100 KEMIJÄRVI Vuokralainen: Attendo Oy PL 750 (Porkkalankatu 22
Lisätiedot1.1 Sopijapuolet 2 VUOKRA-ALUEEN KÄYTTÖ. 2.1 Käyttötarkoitus
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Heikkinen Eero Arvi Bergkullavägen 263 46166 Trollhettan Sverige Vuokralainen: Hyrynsalmen kunta (Y -tunnus 0185075-2) 1.2 Vuokra-alue Laskutie
LisätiedotOulun Seudun Ampumaurheilukeskus ry Co Timo Haataja, Haukkasuontie Kempele
MAANVUOKRASOPIMUS 1. SOPIJAPUOLET Vuokranantajat: Vuokralainen: Limingan kunta Iivarinpolku 6 91900 Liminka Oulun Seudun Ampumaurheilukeskus ry Co Timo Haataja, Haukkasuontie 23 90450 Kempele 2. VUOKRA-ALUE
Lisätiedot1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus PL 62, Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO Tämä vuokrasopimus koskee kiinteistön 678-402-1-50 noin 27 500 m2:n määräalaa. Tämä sopimuksella korvataan Raahen kaupungin ja sen Liikelaitoksen sekä Presteel Oy:n 12.5.1997
LisätiedotLempäälän kunta (Y-tunnus ) PL LEMPÄÄLÄ. Rakennus Vahala Oy (Y-tunnus ) Mynstervahe 11 B RAUMA
MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Lempäälän kunta (Y-tunnus 0150783-1) PL 36 37501 LEMPÄÄLÄ VUOKRALAINEN Rakennus Vahala Oy (Y-tunnus 2195656-2) Mynstervahe 11 B 26200 RAUMA 1 VUOKRA-ALUE Määräalat kiinteistöistä:
LisätiedotTämä vuokrasopimus korvaa osapuolten välillä 1.1.2005 Sammakkokankaan perustamisvaiheessa solmitun tilapäisen vuokrasopimuksen.
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki (Y-tunnus 0176975-1) Sivulantie 11, 43100 SAARIJÄRVI 1.2 Sopimus 1.3 Vuokra-alue Vuokralainen: Sammakkokangas Oy (Y-tunnus
Lisätiedot1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 1 1. JOHDANTO Tällä vuokrasopimuksella uudistetaan Raahen kaupungin ja Posiber Oy:n välillä tonttia 678-21-2193-23 koskeva vuokrasopimus. Laitostunnus 678-21-2193-18-L1. 1.1 Sopijapuolet
LisätiedotLUONNOS /4. Vuosivuokra on sata (100) euroa. Vuokranantaja laskuttaa vuokran kerran vuodessa kunkin vuokravuoden lokakuun loppuun mennessä.
LUONNOS..07 / VUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Sastamalan kaupunki, yt. 0-3 PL 3 0 Sastamala VUOKRALAINEN Lahdenperän Kyläyhdistys ry, rekn.nro 83.69 c/o Seija Kallio Maajärventie 0 Sastamala puh. 00 06 90
LisätiedotLempäälän kunta (Y-tunnus ) PL LEMPÄÄLÄ. YH-Antura Oy (Y-tunnus ) Aleksis Kiven katu TAMPERE
MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Lempäälän kunta (Y-tunnus 0150783-1) PL 36 37501 LEMPÄÄLÄ VUOKRALAINEN YH-Antura Oy (Y-tunnus 2354285-7) Aleksis Kiven katu 26 33200 TAMPERE 1 VUOKRA-ALUE Sopimuksen tarkoittamana
Lisätiedot1 Kaupunginhallitus 21.12.2015 liite nro 6 (1/5) Vuokranantaja: Äänekosken kaupunki 2045520-5 Hallintokatu 4, 44100 Äänekos ki
MAANVUOKRASOPIMUS 1 Kaupunginhallitus 21.12.2015 liite nro 6 (1/5) 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Äänekosken kaupunki 2045520-5 Hallintokatu 4, 44100 Äänekos ki Vuokralainen: Vihavainen Oy,
LisätiedotVuokralainen: Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalot Oy perustettavan Asunto Oy Kemijärven Kallaanvaaran lukuun
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kemijärven kaupunki Vuokralainen: Kiinteistö Oy Kemijärven Vuokratalot Oy perustettavan Asunto Oy Kemijärven Kallaanvaaran
LisätiedotY-tunnus (kaupunginhallitus xx.xx.2017 x) PL 11, LOVIISA
Sopimus nro 2017-434-481-1-77-V301 MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Loviisan kaupunki Y-tunnus 0203263-9 (kaupunginhallitus xx.xx.2017 x) PL 11, 07901 LOVIISA Vuokralainen:
LisätiedotVuokranantaja Kuhmon kaupunki 0186204-0 PL 15 Kainuuntie 82 88901 KUHMO
1(7) MAANVUOKRASOPIMUS (Luonnos) 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Kuhmon kaupunki 0186204-0 PL 15 Kainuuntie 82 88901 KUHMO Vuokralainen Kuhmon AA-Puu Oy 1955246-2 Puusepänkatu 15 88900 KUHMO
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus PL 62, Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Raahepolis Oy, Y-tunnus 0830284-7 Rantakatu 8 92100 Raahe Vuokralainen
LisätiedotSopimuksen tarkoittamana vuokra-alueena on 4365 m2:n suuruinen oheiselle liitekartälle
MAANVUOKRASOPIMUS l. JOHDANTO 1. 1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Oulaisten kaupunki (ly-tunnus 0186852-2) Pl 22 86301 Oulainen Vuokralainen: Oulaisten Jätehuolto Oy (ly-tunnus 0567460-2) Revonkatu l H 160,
LisätiedotKeuruun seurakunta / Keuruun kaupunki
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun seurakunta (Y-tunnus 02083946) Kippavuorentie 11 42700 Keuruu Yhteyshenkilö: talouspäällikkö Heikki Kangas heikki.kangas@evl.fi
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki Y-175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä 1.2 Vuokra-alue Vuokralainen: xxxxxx Oy Y-xxxxxxxx-x xxxxxx 42100 Jämsä
LisätiedotLAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 KIINTEISTÖYHTYMÄ SAMMONPUISTO VUOKRASOPIMUS LUONNOS 2.10.2013
LAPPEENRANNAN KAUPUNKI / HUOLTOASEMATONTIN 1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Lappeenrannan kaupunki Teknisen toimen kiinteistö- ja mittaustoimi Pl 38; Villimiehenkatu 1 53101 Lappeenranta Kiinteistöyhtymä
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
LUONNOS 30.6.2014 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Porin kaupunki Y-tunnus: 0137323 9 Vuokralainen: Y-tunnus: 1.2 Vuokra-alue Yyteri Top Camping leirintäalue,
LisätiedotNaantalin kaupunki Maanvuokra- ja käyttöoikeussopimus 1 Luonnos Naantalin kaupunki (y-tunnus ), PL 43, Naantali.
Naantalin kaupunki Maanvuokra- ja käyttöoikeussopimus 1 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Naantalin kaupunki (y-tunnus 0135457-2), PL 43, 21101 Naantali. Naantalin Satama Oy (y-tunnus
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus PL 62, Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Paldanius Kirsi Johanna Sepontytär Vuokralainen on velvollinen kirjauttamaan
LisätiedotNaantalin kaupunki Maanvuokrasopimus 1 Luonnos 3.12.2015
Naantalin kaupunki Maanvuokrasopimus 1 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. Vuokralainen Kahvila Ulla Maarit Oy, t-tunnus 1035982-6 Linja-autoasema 21100 Naantali.
Lisätiedot2 VUOKRA- AIKA Vuokra-aika alkaa ja päättyy
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raision kaupunki y 0204428-5 Nallinkatu 2, 21200 Raisio Vuokralainen: Raision Kivikiinteistöt Oy y 0958069-7 Tuotekatu 8b, 21200 Raisio 1.2
LisätiedotYRITYS- / TEOLLISUUSTONTIN
YRITYS- / TEOLLISUUSTONTIN VUOKRASOPIMUS 740-kaupunginosa-kortteli-tontti 2013 SAVONLINNAN KAUPUNKI 2 xx/2013 MAANVUOKRASOPIMUS teollisuustontti 1 Johdanto 1.1. Sopijapuolet Vuokranantaja: Savonlinnan
LisätiedotLempäälän kunta (Y-tunnus ) PL LEMPÄÄLÄ. YH-Antura Oy (Y-tunnus ) Aleksis Kiven katu TAMPERE
MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA Lempäälän kunta (Y-tunnus 0150783-1) PL 36 37501 LEMPÄÄLÄ VUOKRALAINEN YH-Antura Oy (Y-tunnus 2354285-7) Aleksis Kiven katu 26 33200 TAMPERE 1 VUOKRA-ALUE Sopimuksen tarkoittamana
LisätiedotOsoite: PL 20, 37601 Valkeakoski. Y-tunnus: Osoite: Vuokralainen maksaa vuokranantajalle vuotuista vuokraa, joka on 0,00 euroa (perusvuokra).
Vuokrasopimusmalli: Maanvuokrasopimus_teollisuustontti_2013.mal.dot MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Vuokralainen: Valkeakosken kaupunki Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski Y-tunnus:
LisätiedotYLEISEN RAKENNUKSEN TONTIN MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos 26.3.2015)
YLEISEN RAKENNUKSEN TONTIN MAANVUOKRASOPIMUS (luonnos 26.3.2015) 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Kajaanin kaupunki, Y-tunnus: 0214958-9, Pohjolankatu 13 87100 KAJAANI Vuokralainen 1.2 Vuokra-alue
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kankaanpään kaupunki (y-tunnus 0133596-1) Osoite: Kuninkaanlähteenkatu 12, 38700 Kankaanpää Vuokralainen: Attendo Oy (Y-tunnus:
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokralainen: Kemijärven kaupunki Pl 5 98101 Kemijärvi Y-tunnus Vuokranantaja: Lappi Timber Oy Y-tunnus PL 4 72600 KEITELE 1.2 Vuokra-alue
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS. 1 SOPIJAOSAPUOLET Vuokranantaja: Pihtiputaan kunta PL Pihtipudas Y tunnus:
MAANVUOKRASOPIMUS 1 SOPIJAOSAPUOLET Vuokranantaja: Pihtiputaan kunta PL 36 44801 Pihtipudas Y tunnus: 0243027-4 Vuokralainen: Konehuolto Pasanen Oy Sormulantie 104 44970 Korppinen Y -tunnus: 2690118-1
LisätiedotVuokra-aika on kymmenen (10) vuotta, joka alkaa xx.xx.20xx ja päättyy xx.xx.20xx.
VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Pyhäjoen kunta, Y-tunnus 0189127-1 Kuntatie 1, 86101 PYHÄJOKI 2. Vuokralainen xxxxxxxxxxxxxxx Oy, Y-tunnus xxxxxxx-x xxxxxxxxxxxxx, xxxxx xxxxxx 3. Vuokra-alue Kiinteistötunnus:
Lisätiedot1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Oriveden kaupunki, PL 7, Orivesi, Y-tunnus
MAANVUOKRASOPIMUS LUONNOS 4.7.2016 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Oriveden kaupunki, PL 7, 35301 Orivesi, Y-tunnus 0151789-6 Vuokralainen: Artun Palveluasunnot Oy (2359213-3)), osoite Pasilan
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS. Sopijapuolet. Vuokranantaja Lempäälän kunta (Y-tunnus ) PL LEMPÄÄLÄ. Vuokralainen.
1 MAANVUOKRASOPIMUS Sopijapuolet Vuokranantaja Lempäälän kunta (Y-tunnus 0150783-1) PL 36 37501 LEMPÄÄLÄ Vuokralainen 1 Vuokra-alue Kunta Lempäälä Tilan nimi / määräala tilasta Kiinteistötunnus 418- Pinta-ala
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS XX.XX.2014. Vuokranantaja Siilinjärven kunta, y-tunnus 172718-0 Pl 5 71801 Siilinjärvi
MAANVUOKRASOPIMUS XX.XX.2014 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Siilinjärven kunta, y-tunnus 172718-0 Pl 5 71801 Siilinjärvi Vuokralainen Siilinjärven Teatteri ry, Y-tunnus 0803895-1 1.2 Vuokra-alue
LisätiedotVuokra-aika on kymmenen (10) vuotta, joka alkaa 14.8.2015 ja päättyy 13.8.2025.
VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Pyhäjoen kunta, Y-tunnus 019127-1 Kuntatie 1, 6101 PYHÄJOKI 2. Vuokralainen Suomen Maastorakentajat Oy Kalajoentie 6, 5100 KALAJOKI Y-tunnus: 0655477-6 3. Vuokra-alue Pyhäjoen
LisätiedotKaupunginhallitus 23.6.2014 liite nro 3 (1/6)
MAANVUOKRASOPIMUS Kaupunginhallitus 23.6.2014 liite nro 3 (1/6) 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Äänekosken kaupunki, 2045520-5 Hal lintokatu 4, 44100 Äänekoski Vuokralainen: Kai Tolkki Tyyppäläntie
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
1 M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Jämsän kaupunki 175622-1 Seppolantie 10 42100 Jämsä 1.2 Vuokra-alue Vuokralainen: Neste Markkinointi Oy 1626490-8 PL 95 00095
Lisätiedot2 VUOKRA- AIKA Vuokra-aika alkaa ja päättyy
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raision kaupunki y 0204428-5 Nallinkatu 2, 21200 Raisio Vuokralainen: Turun Hylly- ja Trukkitalo Oy y 0696070-7 Tuijussuontie 6, 21280 Raisio
LisätiedotTontti luovutetaan Advenille käytettäväksi maanvuokralain (258/66) 5.luvun tarkoittamalla tavalla kaukolämpölaitoksen tonttina.
Luonnos 23.4.2015 MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Sastamalan kaupunki, 0144411-3 PL 23 38201 Sastamala jäljempänä kaupunki Vuokralainen: Adven Oy Äyritie 18, 01510 Vantaa jäljempänä
Lisätiedot1.2 Vuokra-alue Hangon kaupungissa sijaitseva liitekartan mukainen alue kiinteistöstä Vuokra-alueen pinta-ala on noin 8,1 ha.
Maanvuokrasopimus 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Hangon kaupunki Y-tunnus 0103166-9 Vuokramies: Hangon Satama Hangö Hamn Oy Ab Y-tunnus 2586251-2 1.2 Vuokra-alue Hangon kaupungissa sijaitseva
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kankaanpään kaupunki (y-tunnus 0133596-1) Osoite: Kuninkaanlähteenkatu 12, 38700 Kankaanpää Vuokralainen: Esperi Care Oy (y-tunnus
LisätiedotVuokranantaja: Kajaanin kaupunki, y-tunnus Pohjolankatu Kajaani
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, y-tunnus 0214958-9 Pohjolankatu 13 87100 Kajaani Vuokralainen: Arja-Leena Tolonen, Asema-Alue 7 A 87100
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus PL 62, Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Kuljetus Ranta-Eskola Ky, Y-tunnus 1922 024-9 Varikkotie 2 92100 Raahe
LisätiedotVuokra-aika on kymmenen (10) vuotta, joka alkaa 1.4.2015 ja päättyy 30.3.2025
VUOKRASOPIMUS 1. Vuokranantaja Pyhäjoen kunta, Y 0189127-1 Kuntatie 1, 86101 PYHÄJOKI 2. Vuokralainen Mano Luoto ML Auto ja Laitehuolto, Y-tunnus 2453459-2 Tiirontie 6, 86100 PYHÄJOKI 3. Vuokra-alue Pyhäjoen
Lisätiedot1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 2 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Asunto-osakeyhtiö Raahen Anna Mustosen Puisto Y-tunnus 269 7186-8
LisätiedotVuokranantaja: Raahen kaupunki (Y-tunnus 1791817-6) Osoite: PL 62, 92100 Raahe
Sivu 1 / 7 MAANVUOKRASOPIMUS Liite 2 1.1. Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki (Y-tunnus 1791817-6) Osoite: PL 62, 92100 Raahe Vuokralainen: Rakennus Miilukangas Oy (Y-tunnus 1106411-4) perustettavan
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Saarijärven kaupunki Sivulantie 11 43100 SAARIJÄRVI (Y-tunnus 0176975-1) Vuokralainen: Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä
Lisätiedot1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Tervolan kunta y-tunnus: 0193249-1 Keskustie 81, 95300 Tervolan kunta
1 MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Tervolan kunta y-tunnus: 0193249-1 Keskustie 81, 95300 Tervolan kunta Vuokralainen: xxxxxxxxxxxx 1.2 Vuokra-alue Tervolan kunnan Lapinniemen
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe.
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y- tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe. Vuokralainen: Arto Lappalainen, Sirpa Lappalainen ja Mira Lappalainen perustettavan
LisätiedotTEOLLISUUSTONTIN MAANVUOKRASOPIMUS. Vuokralainen: (nimi, henkilötunnus, tai Ly-tunnus: ja kaupparekis- terinro, osoite, yhteystiedot)
TEOLLISUUSTONTIN MAANVUOKRASOPIMUS TEOLLISUUSTONTIN MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kajaanin kaupunki, ly-tunnus: 0214958-9, osoite: Pohjolankatu 13, 87100 Kajaani Vuokralainen:
LisätiedotOsoite: PL 20, Valkeakoski. Y-tunnus: Osoite: Vuokra-aika alkaa xx.xx.200x ja päättyy xx.xx.20xx.
Vuokrasopimusmalli: Maanvuokrasopimus_teollisuustontti_Pirkanmaan Portti MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Vuokralainen: Valkeakosken kaupunki Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS. Vuokranantaja: Nurmijärven kunta Y PL Nurmijärvi
MAANVUOKRASOPIMUS LUONNOS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Nurmijärven kunta Y 9014643-2 PL 37 01901 Nurmijärvi Vuokralainen: Nurmijärven Moottorikerho ry Y 2688309-1 Elopolku 4 01800 Klaukkala
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO Sopijapuolet Vuokranantaja: Vuokralainen:
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1. Sopijapuolet Vuokranantaja: Vuokralainen: 1.2. Vuokra-alue Vantaan kaupungin 81. kaupunginosassa korttelissa 384 sijaitsevan tontti nro 4:n, hallinnanjakosopimuksen perusteella
LisätiedotOtto Mannisen tie KANGASNIEMI. Aarontie KANGASNIEMI
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Vuokralainen Kangasniemen kunta Otto Mannisen tie 2 51200 KANGASNIEMI Erkki Karjalainen Aarontie 10 51200 KANGASNIEMI 1.2 Vuokra-alue Kangasniemen
LisätiedotNAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lisäalue tonttiin
NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. Vuokralainen Naantalin ranta- ja maanrakennus Oy, y-tunnus 2614889-8, Isohaantie
LisätiedotVuokranantaja: Valkeakosken kaupunki Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Valkeakosken kaupunki Osoite: PL 20, 37601 Valkeakoski Vuokralainen: ostaja: Henk.tunnus: Osoite: 1.2 Vuokra alue Valkeakosken kaupungin kaupunginosan
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus PL 62, Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, Y-tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Asunto Oy Hanhirivi, Y-tunnus 0190 296-2 Ketuntie 6 as. 7 86400 Vihanti
LisätiedotVuokra-alue on rajattu liitteenä olevalle kartalle ja sen osoite on Luppotie 80.
Maanvuokrasopimus 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Keuruun kaupunki (Y-tunnus 0208388-2) Multiantie 5 42700 Keuruu Vuokralainen: Janne Kesseli 1.2 Vuokra-alue Keuruun kaupungissa sijaitsevasta
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS Luonnos Molempien osoite Torkkelintie 32, Raisio
1 MAANVUOKRASOPIMUS Luonnos 28.5.2012 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raision kaupunki Y-tunnus 0204428-5 Nallinkatu 2 21200 Raisio Vuokralainen: Juha Kalle Valdemar Kärkkäinen H-tunnus 151155-1995
Lisätiedot5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6. Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 kunnanhallitus xx.xx.
5.8.2014, ver 6 Sivu 1 / 6 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Levanto/ VPK) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus xx.xx.2014
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Kankaanpään kaupunki (y-tunnus 0133596-1) Osoite: Kuninkaanlähteenkatu 12, 38700 Kankaanpää Vuokralainen: WasaGroup Oy (y-tunnus
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Paraisten kaupunki, Rantatie 28, Parainen.
MAANVUOKRASOPIMUS 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Paraisten kaupunki, 0136082-5 Rantatie 28, 21600 Parainen Vuokralainen: xx 1.2 Vuokra-alue xx 2 VUOKRASUHTEEN KESTO 2.1 Vuokra-aika Vuokra-aika
Lisätiedot13.1.2015, ver 2 Sivu 1 / 7
13.1.2015, ver 2 Sivu 1 / 7 MAANVUOKRASOPIMUS VUOKRANANTAJA (Mäntsälän portin yritysalue) Mäntsälän kunta y-tunnus: 0129261-5 osoite: Heikinkuja 4, 04600 Mäntsälä puhelin: 019-264 5000 päätös: kunnanhallitus..2016,
Lisätiedot1.2 Karawatski Oy (y-tunnus 0738265-4) perustettavan yhtiön lukuun, Tuulensuunkatu 8, 21100 Naantali.
1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2. 1.2 Vuokralainen Karawatski Oy (y-tunnus 0738265-4) perustettavan yhtiön lukuun, Tuulensuunkatu 8, 21100 Naantali. 2 VUOKRA-ALUE
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet 1.2 Vuokra-alue Vuokranantaja: Kankaanpään kaupunki (y-tunnus 0133596-1) Osoite: Kuninkaanlähteenkatu 12, 38700 Kankaanpää Vuokralainen: Hoivaneliö
LisätiedotNAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 Lammasluoto. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2, PL 57, 21101 Naantali.
NAANTALIN KAUPUNKI MAANVUOKRASOPIMUS 1 1 OSAPUOLET 1.1 Vuokranantaja Naantalin kaupunki, y-tunnus 0135457-2, Käsityöläiskatu 2, 21100 Naantali. 1.2 Vuokralainen Naantalin purjehdusseura ry, y-tunnus 0638337-2,
LisätiedotM A A N V U O K R A S O P I M U S
LUONNOS M A A N V U O K R A S O P I M U S 1 JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Vuokralainen: Porin kaupunki.. 1.2 Vuokra-alue Porin kaupungissa sijaitseva tontti kaupunginosa kortteli tontti. Tontin
LisätiedotMAANVUOKRASOPIMUS Liite 3 Tokolanperän teollisuustontit. 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly tunnus PL 62, Raahe
MAANVUOKRASOPIMUS Liite 3 Tokolanperän teollisuustontit 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Raahen kaupunki, ly tunnus 1791817-6 PL 62, 92101 Raahe Vuokralainen: Vuokralainen on velvollinen kirjauttamaan
LisätiedotOMAKOTITONTIN VUOKRASOPIMUS. 740-«Kosa»-«Kort»-«Nro1» «Osoite» SAVONLINNAN KAUPUNKI
OMAKOTITONTIN VUOKRASOPIMUS 740-«Kosa»-«Kort»-«Nro1» «Osoite» 2013 SAVONLINNAN KAUPUNKI 2 Kaupungingeodeetin päätös «Mp» «Nro» MAANVUOKRASOPIMUS omakotitontti 1 Johdanto 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja:
Lisätiedot1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Loviisan kaupunki, Y-tunnus 0203263-9 (kaupunginhallitus xx.xx.2014 xxx) PL 11, 07901 LOVIISA
MAANVUOKRASOPIMUS LUONNOS 16.12.2014 VERSIO B Sopimus nro 2014-X 434-405-1-33-VXX 1 1. JOHDANTO 1.1 Sopijapuolet Vuokranantaja: Loviisan kaupunki, Y-tunnus 0203263-9 (kaupunginhallitus xx.xx.2014 xxx)
Lisätiedot