Millä keinoilla kestävään liikennejärjestelmään?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Millä keinoilla kestävään liikennejärjestelmään?"

Transkriptio

1 Millä keinoilla kestävään liikennejärjestelmään? Matti Räinä tiejohtaja Oulun tiepiiri

2 Näkökulmia aluesuunnittelun ja liikenteen tavoiteasettelu LPS 2008 Liikenne Suuret haasteet, uudet linjat hallinnon tehostaminen ja yhteisötyön lisääminen valtionhallinnon kokonaisuudistus eli ALKU hanke alueellinen yhteistyö maankäytön ja liikenteen suunnittelu Oulun seudulla

3 Liikennepolitiikka ja ilmastonmuutos (LPS 2008) Tilannearvio - EU:n komission energia- ja ilmastopakettia koskevan esityksen mukaan Suomen pitää vähentää liikenteen päästöjä 16 prosenttia vuosina Tavoite on erittäin haasteellinen. - Henkilöautojen päästöt vähenevät tekniikan kehittymisen ja autokannan uudistumisen myötä, mutta asetettavat päästöjen vähentämistavoitteet edellyttävät myös muita toimia. Näistä päätettäessä on otettava huomioon henkilöautoilun välttämättömyysalueilla, joilla ei ole riittävää joukkoliikenteen tarjontaa. Kuorma-autoliikenteeseen kohdistuvia toimia harkittaessa on otettava huomioon vaikutukset elinkeinoelämän kilpailukykyyn. - Keskeinen liikennepolitiikan keino hillitä ilmastonmuutosta pitkällä aikavälillä on yhdyskuntarakenteen eheyttäminen. Sen myötä liikennemäärät vähenevät ja liikkumisen painopiste siirtyy ympäristöä vähemmän kuormittaviin kulkumuotoihin. - Yhdyskuntarakenteen eheyttäminen on tehokas mutta hidasvaikutteinen keino vähentää liikennettä ja päästöjä. Tarvittavat toimet on syytä aloittaa nopeasti, sillä vaikutukset alkavat tulla esiin vuoden viiveellä. Alueiden ja maankäytön suunnittelun lähtökohdaksi tarvitaan selkeät, kaikkia toimijoita koskevat linjaukset. - Maankäyttöä ja liikennejärjestelmää on kehitettävä yhtenä saumattomana kokonaisuutena niin, että liikenneverkon kehittämisen tarjoamat mahdollisuudet tulevat yhdyskuntarakennetta eheytettäessä mahdollisimman tarkkaan hyödynnetyiksi.

4 Liikennepolitiikka ja ilmastonmuutos (LPS 2008) Tilannearvio jatkoa - Raide- ja joukkoliikenteen edistäminen on edellytys ilmastonmuutoksen kannalta kestävän yhdyskuntarakenteen kehittämiselle. Väylähankkeita koskevassa päätöksenteossa raideliikenteen painoarvo kasvaa. - Ilmastonmuutos vaikuttaa muun muassa teiden ja ratojen talvihoidon tarpeeseen. Myös maaperän routiminen ja tulviminen saattavat muuttua, mikä on otettava huomioon suunnittelunormeissa.

5 Parempaan hallintoon ja kokonaisuuksien hallintaan Aluehallinnon uudistus lisätään paikallisen päätöksenteon roolia liikenteen ja maankäytön suunnittelussa liikennejärjestelmän kokonaisnäkemys korostuu väylävirastouudistus yhteistyö LVM/YM alueella liikennejärjestelmänäkökulma korostuu alueella liikennejärjestelmänäkökulma korostuu maakuntien ja suurien kaupunkiseutujen rooli korostuu

6 Valtion tienpidon kehityspolku TVL --> TIELAITOS Vesiväylät erilleen teistä TIELAITOS tiepiirien lukumäärä: 13 --> 9 SISÄINEN JAKO TIELAITOS AVOIMEEN KILPAILUUN Tiehallinto Tiemestaripiirit Tilaaja- tuottaja-malli; tiehallintotuotanto SIIRTYMÄ- AIKA LOPPUI Tiehallinto Ratahallinto- keskus Merenkulkulaitos VÄYLÄ- VIRASTO VÄYLÄVIRASTO ja ELYT Elinkeino-, liikenneja liikennekeskukset LVM:n tulosohjaus Tieliikelaitos DESTIA OY:ksi ALKU- hanke Välly ja ELY

7 Organisaatio-, ohjaus- ja tuottavuustyöryhmän ehdotus: Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY (15) Strateginen ohjaus Toiminnallinen ohjaus Strategisen ohjauksen yhteistyö YM LVM TEM MMM OPM SM OTO-johtaja Ympäristö ja luonnonvarat (13) Ympäristönsuojelu Alueiden käyttö Luonnonsuojelu Vesien hoito ja ympäristön tilan seuranta Kehittäminen ja lähialueyhteistyö Vesivarojen käyttö ja hoito Kootut tukitehtävät Liikenne- ja infrastruktuuri (9) Tie- ja liikenneolojen suunnittelu Tienpidon hankinnat Asiakas- ja viranomaispalvelut Julkisen liikenteen järjestäminen Muut liikennettä ja infrastruktuuria koskevat tehtävät Hallintoyksikkö Elinkeinot, työvoima, osaaminen ja kulttuuri (15) Työllisyys, yrittäjyys ja osaaminen Rakennerahastoasiat Innovaatiot ja kansainvälistyvä liiketoiminta Kirjastot, liikunta- ja nuorisotoimet Kansainväliset tehtävät ja lähialueyhteistyö Maaseutu ja energia Maahanmuutto ja etniset suhteet Metsäkeskukset Aluehallinnon tietohallintopalvelut -yksikkö (Yhteinen Alluille ja Elyille) TE-toimistot Maakunnan liitot

8 Uusien virastojen muodostuminen Liikenne- ja viestintäministeriö VÄYLÄVIRASTO Merenkulkulaitos Meriturvallisuustoiminto Ratahallintokeskus Tiehallinnon keskushallinto Tiepiirit LIIKENTEEN TURVALLISUUS- VIRASTO Ajoneuvohallintokeskus Ilmailuhallinto Rautatievirasto ELYT Lääninhall. liik.osastot MKL, TUOTANTO LIIKENNEHALLINNNON VIRASTOUUDISTUS

9 Oululaisen liikennesuunnittelun virstanpylväät: Vuoden 1951 Yleiskaava Oulun liikenteen yleissuunnitelma (1969) Oulun julkisen liikenteen kehittämissuunnitelma (1970) Oulun kaupunkiseudun tie- ja katuverkonkehittämissuunnitelma (1972) Oulun jalka- ja pyöräliikenteen kehittämissuunnitelma (1972) Päätie- ja pääkatuverkon kehittämissuunnitelma (1980) Oulun seudun liikenne 2010 (1992) Oulun seutuyleiskaava ja Oulun seudun liikenne 2020 (2003)

10 Liikennejärjestelmäsuunnittelu osana yleiskaavan laatimista KUNTAKOHTAISET YLEISKAAVAT OULUN KESKUSTAN MAANKÄYTÖN JA LIIKENTEEN TAVOITE- SUUNNITELMA MALI OULUN SEUDUN YLEISKAAVA 2020 OULUN SEUDUN LIIKENNE- JÄRJESTELMÄ

11 Yleiskaavan ja liikennejärjestelmä-suunnittelun päävaiheet Tavoiteasettelu Rakennemallivaihe Kaavaluonnosvaihe Kaavaehdotusvaihe I Yleiskaavan liikennesuunnittelu päätie- ja pääkatuverkko joukkoliikenteen laatukäytävät kevyen liikenteen pääverkko tavoitteiden toteutuminen vaikutusten täsmentäminen palaute ja vastineet - esittelyt ja muu osallistuminen - raportointi II Liikennejärjestelmäsuunnittelu tie- ja katuverkko kevyen liikenteen järjestelmä joukkoliikennejärjestelmä liikenteen telematiikka logistinen järjestelmä radat, vesiväylät ja lentoasema kehittämisohjelma kärkitehtävät ja toimenpiteet rahoitus seurantamalli - raportointi 2002 Kaavaehdotuksen liikenneosio Oulun seudun liikenne Oulun seudun liikenteen aiesopimus 2003 Toteutus ja seuranta

Aluehallinnon uudistaminen

Aluehallinnon uudistaminen Aluehallinnon uudistaminen ALKU-hanke 1092009 10.9.2009 Aluehallinnon uudistaminen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan. Lääninhallitusten, työvoima- ja

Lisätiedot

Lääninhallituksen kuulumisia

Lääninhallituksen kuulumisia Lääninhallituksen kuulumisia Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin yhteistyöseminaari 8.10.2009 Heli Kajava Ylitarkastaja Aluehallintouudistus (Alku-hanke)

Lisätiedot

MMM:n hallinnonalan energiapäivä

MMM:n hallinnonalan energiapäivä MMM:n hallinnonalan energiapäivä Energia-asioiden sijoittuminen TEK-/ELY-organisaatioon ja yhteistyö metsäkeskusten kanssa 5.6.2009 Osastopäällikkö Heimo Hanhilahti MMM Energia-asioiden hoito TE-keskuksissa

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Esittely 21.10.2010 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 12.12.2010 1 Pohjois-Pohjanmaan ELYn toiminta-alue Päätoiminta-alue

Lisätiedot

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto

Aluehallinto uudistuu 2010. Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Aluehallinto uudistuu 2010 Tavoitteena kansalais- ja asiakaslähtöisesti ja tuloksellisesti toimiva aluehallinto Uudistuksen tavoitteet: Selkeämpi viranomaisten työnjako ilman päällekkäisyyksiä Asiakaslähtöisyys

Lisätiedot

SIVISTYSTOIMEN ASIAT UUDESSA ALUEHALLINNOSSA. Ylijohtaja Håkan Mattlin 14.10.2009

SIVISTYSTOIMEN ASIAT UUDESSA ALUEHALLINNOSSA. Ylijohtaja Håkan Mattlin 14.10.2009 SIVISTYSTOIMEN ASIAT UUDESSA ALUEHALLINNOSSA Ylijohtaja Håkan Mattlin 14.10.2009 Luonnoksia ELYjen rakenteesta ELY -kansliapäälliköt 7.10.2009 2 Poimintoja HE:stä: Keskuksen sisäiset toimintoprosessit

Lisätiedot

ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia

ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia ELY-keskukset haasteita - mahdollisuuksia Sisältö: Erilaisia ELY-keskuksia Alue- ja liikennehallinto uudistuvat Liikenne Satakunnassa tärkeä kokonaisuus Miten tavoitat liikenteestä vastaavat Pekka Jokela

Lisätiedot

ALUEHALLINTO UUDISTUU. Invalidiliiton järjestöpäivät 31.1-1.2.2009 Kehittämisjohtaja Marko Puttonen

ALUEHALLINTO UUDISTUU. Invalidiliiton järjestöpäivät 31.1-1.2.2009 Kehittämisjohtaja Marko Puttonen ALUEHALLINTO UUDISTUU Invalidiliiton järjestöpäivät 31.1-1.2.2009 Kehittämisjohtaja Marko Puttonen Aluehallinnon uudistamishanke Tavoitteena on kansalais- ja asiakaslähtöisesti, tehokkaasti ja tuloksellisesti

Lisätiedot

Energia-asiat TE-keskusten ja ELYkeskusten. Marja-Riitta Pihlman TEM/KOY

Energia-asiat TE-keskusten ja ELYkeskusten. Marja-Riitta Pihlman TEM/KOY Energia-asiat TE-keskusten ja ELYkeskusten organisaatiossa Marja-Riitta Pihlman TEM/KOY STRATEGIAT, ENNAKOINTI JA PALVELUVERKOSTON OHJAUS ASIAKKUUDET EU- JA KANSALLISEN RAHOITUKSEN MAKSATUS- JA TARKASTUSYKSIKKÖ

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Aamuankkuri

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Aamuankkuri Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Aamuankkuri 26.11.2018 Hallinnonala vuonna 2009 Virastot ja laitokset Ajoneuvohallintokeskus Ilmailuhallinto Ilmatieteen laitos Merenkulkulaitos

Lisätiedot

Aluehallintouudistus arkistonmuodostuksen katkaisu asianhallintajärjestelmissä

Aluehallintouudistus arkistonmuodostuksen katkaisu asianhallintajärjestelmissä Aluehallintouudistus arkistonmuodostuksen katkaisu asianhallintajärjestelmissä Suomen VIII Arkistopäivät 18.- 19.5.2010 Jyväskylä Aluehallintovirastojen tietohallintoyksikkö, Lauri Päivärinta 10.5.2010

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ELY nuorten maakunnassa; miten maakuntaohjelma näkyy ELY-keskuksen toiminnassa Ylijohtaja Matti Räinä 26.2.2013 Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

Valtionhallinnon muutokset koskien liikennevastuualuetta 1.1.2010

Valtionhallinnon muutokset koskien liikennevastuualuetta 1.1.2010 Pohjoisten alueiden kilpailukyky edellyttää toimivaa infrastruktuuria Oulu 23.2.2015 Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Ajankohtaisia Lapin ELY- keskuksen asioita

Ajankohtaisia Lapin ELY- keskuksen asioita Ajankohtaisia Lapin ELY- keskuksen asioita Inarijärven seurantaryhmä Kari Porsanger 1 Aiheet Aluehallinto-uudistus 2010 ELY- organisaatio, tulosohjaus Inarijärven velvoitetehtävät ELY- keskuksessa Säännöstelyluvan

Lisätiedot

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Maakuntauudistus Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 22.2.2016 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus edistää Yrittäjyyttä, työmarkkinoiden toimintaa, osaamista ja kulttuuria Liikennejärjestelmän toimivuutta ja liikenteen

Lisätiedot

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa

Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Valtion tehtävät maakuntauudistuksessa Pohjois-Karjalan ELY-keskus Lokakuu 2016 PERUSTUU HALLITUKSEN LINJAUKSIIN 5.4.2016 JA KÄSITYKSEEN TILANTEESTA LOKAKUUSSA 2016 Valtion aluehallinnon tehtävien siirtoja

Lisätiedot

Itä-Suomen liikennejärjestelmän kehittäminen

Itä-Suomen liikennejärjestelmän kehittäminen Itä-Suomen liikennejärjestelmän kehittäminen Itä-Suomen huippuseminaari 30.8.2010 Johtaja Petri Keränen, Pohjois-Savon ELY-keskus 31.8.2010 1 Aluehallinnon ja liikennehallinnon virastouudistus 31.8.2010

Lisätiedot

Maakuntaohjelmatyön kehittäminen osana aluehallinnon uudistamista

Maakuntaohjelmatyön kehittäminen osana aluehallinnon uudistamista Maakuntaohjelmatyön kehittäminen osana aluehallinnon uudistamista Jussi Lehtinen Kehittämisjohtaja Kymenlaakson Liitto 17.9.2009 / 2.2. Maakuntaohjelmatyön kehittäminen osana aluehallinnon uudistamista

Lisätiedot

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue

Kestävää liikkumista Pirkanmaalla. Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue Kestävää liikkumista Pirkanmaalla Harri Vitikka, Pirkanmaan ELY-keskus, L-vastuualue PIRKANMAAN ELY-KESKUKSEN STRATEGISET PAINOTUKSET 2012 2015 1. Hyvän yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehitys

Lisätiedot

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely

Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. Yleisesittely Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Yleisesittely Pohjois-Savon ELY-keskus, viestintä 20.4.2010 1 Tausta Aloitti toimintansa 1.1.2010 osana valtion aluehallinnon uudistusta Tehtävät

Lisätiedot

METSO Pohjois-Pohjanmaalla ja tapaus Kraaseli. Eero Melantie Luonnonsuojeluyksikön päällikkö

METSO Pohjois-Pohjanmaalla ja tapaus Kraaseli. Eero Melantie Luonnonsuojeluyksikön päällikkö METSO Pohjois-Pohjanmaalla ja tapaus Kraaseli Eero Melantie Luonnonsuojeluyksikön päällikkö Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, 1.6.2012 1 Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Valtion tehtävät osana uudistusta

Valtion tehtävät osana uudistusta Valtion tehtävät osana uudistusta Kohti Meijän Maakuntaa- Maakuntauudistus Pohjois-Karjalassa 13.10.2016 Ylijohtaja Ari Niiranen Pohjois-Karjalan ELY-keskus PERUSTUU HALLITUKSEN LINJAUKSIIN 5.4.2016 JA

Lisätiedot

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu

Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen strategisen tulossuunnitelman valmistelu Johtaja Juha S. Niemelä, Keski-Suomen TE-keskus MYR-seminaari seminaari, 10.9.2009 1 Toimintaympäristön

Lisätiedot

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla

Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Vanhojen rakennusten uusiokäyttö maaseudulla Juhlatalo Majakoski 30.1.2014 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto Elinkeinot, työvoima, osaaminen, kulttuuri Liikenne ja infrastruktuuri

Lisätiedot

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka

ELY-keskuksen aluekehitystehtävät. Kauranen Sinikka ELY-keskuksen aluekehitystehtävät Lainsäädännöllinen pohja Laki alueiden kehittämisestä (1651/2009) Valtioneuvoston asetus alueiden kehittämisestä (1837/2009) Laki elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksista

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus. Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus uudistus Maaseuturakentamisen ajankohtaispäivä 16.2.2010 1 Aluehallinto uudistui 1.1.2010 Valtion aluehallinnon viranomaisten rooleja, tehtäviä,

Lisätiedot

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus

Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus Alueidenkäyttö ja maakuntauudistus ELY-keskusten roolista uusien maakuntien rooliin Jyrki Palomäki, yksikönpäällikkö 1.12.2016 Maakuntauudistus (sekä maankäyttö- ja rakennuslain (MRL) muutokset) Alueidenkäytön

Lisätiedot

Urakoitsijaseminaarin avaus

Urakoitsijaseminaarin avaus Urakoitsijaseminaarin avaus LVM:n hallinnonalan virastouudistus ja maakuntauudistus 22.8.2017 LVM:n hallinnonalan virastouudistus 31.5.2017 2 3 Maakuntauudistus ja maantielain uudistus (luonnos 5.7.2017)

Lisätiedot

Uudenmaan ELY:ssä nyt

Uudenmaan ELY:ssä nyt Uudenmaan ELY:ssä nyt Maakuntakirjastopalaveri, Hämeenlinna 25.3.2011 Kristiina Kontiainen Lisää viraston nimi, tekijän nimi ja osasto 31.3.2011 1 Uudenmaan ELY-keskus Muodostettiin yhdistämällä TE-keskuksen,

Lisätiedot

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus

Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari. 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Rakennetaan hyvinvointia navetassa - seminaari 19.1.2011 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Valtion aluehallinto uudistui 1.1.2010 Kuudesta aluehallinnon virastosta kaksi uutta Ympäristölupavirasto

Lisätiedot

Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010

Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010 Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi 1.1.2010 Liikenne- ja viestintäministeriön virastouudistus ja sen tavoitteet Kokonaisvaltaista otetta ja tehokkuutta liikennepolitiikan valmisteluun ja toteutukseen

Lisätiedot

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle

BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014. Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle BOTNIA ARC LIIKENNESEMINAARI 19.2.2014 Liikenneväylien merkitys Suomen elinkeinoelämälle Ylijohtaja Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Valtionhallinnon muutokset koskien

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen esittely

Lapin ELY-keskuksen esittely Lapin sairaanhoitopiirin alueen kuntoutuksen asiakasyhteistyötoimikunta Lapin ELY-keskuksen esittely Työllisyys, yrittäjyys, osaaminen, kulttuuri ja maahamuuttoasiat - yksikkö Yksikönpäällikkö Terho Liikamaa

Lisätiedot

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto

Pohjois-Suomen aluehallintovirasto 23.8.2016 Ylijohtaja Terttu Savolainen Pohjois-Suomen aluehallintovirasto Ylijohtaja Terttu Savolainen 13.10.2016 Uusi julkisen hallinnon työnjako maakuntauudistuksen myötä 2 Mikä muuttuu julkisen hallinnon

Lisätiedot

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla

Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Maankäytön ja liikenteen suunnittelun integrointi Oulun seudulla Haukipudas Kiiminki Hailuoto Oulunsalo Oulu seutusuunnittelija Anne Leskinen, 8.12.2010 Kempele Lumijoki Muhos Liminka Tyrnävä Uusi Oulu

Lisätiedot

ympäristökeskus Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

ympäristökeskus Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Toiminta-ajatus Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset edistävät ät alueellista lli kehittämistä i tä

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma Ilmastopolitiikan toimikunnan ehdotus 1 Ilmasto ja liikenne 13,7 milj. tonnia kasvihuonekaasuja kotimaan liikenteestä v. 2007

Lisätiedot

Liikennehallinnon virastouudistus

Liikennehallinnon virastouudistus Menetelmäpäivä 28.1.2010 Liikennehallinnon virastouudistus - Katri Eskola, Liikennevirasto Liikennehallinnon virastouudistus 1.1.2010 toimintansa aloitti Liikennevirasto, johon yhdistyivät kaikki kuljetusmuodot:

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenneja ympäristökeskus Ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualue Varsinais-Suomen ELY-keskus / Olli Madekivi 13.4.2010 1 Organisaatio 13.4.2010 2 Ympäristökeskuksesta ELYn

Lisätiedot

Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy

Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy Pirkanmaan ilmastostrategiatyö käynnistyy Ilmastostrategiatyön käynnistämisseminaari 14.11.2012, Tampere, Vapriikki Tom Frisk Pirkanmaan ELY-keskus 1. ILMASTOSTRATEGIATYÖN LÄHTÖKOHDAT Valtioneuvoston pitkän

Lisätiedot

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)

Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) www.ely-keskus.fi/varsinais-suomi 18.5.2016 Toiminta-ajatus Varsinais-Suomen ELY-keskus tukee ja kehittää alueensa asukkaiden, yritysten,

Lisätiedot

Aluehallintouudistus ja aikuiskoulutus

Aluehallintouudistus ja aikuiskoulutus Aluehallintouudistus ja aikuiskoulutus 2.12.2008 Hämeen ammatillisen koulutuksen yhteistyöryhmän kokous 2.12.2008 Pirjo Virtanen 1 Aluehallintouudistus Tausta: pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen

Lisätiedot

Kansallinen tiemerkintäpäivä Pohjoismainen tiemerkintäseminaari

Kansallinen tiemerkintäpäivä Pohjoismainen tiemerkintäseminaari Kansallinen tiemerkintäpäivä 7.2.2011 Pohjoismainen tiemerkintäseminaari 8.-9.2.2011 Rovaniemi Arktikum Lapin ELY-keskus, Jukka Jääskö 1 ARCTIC AREA Lapin ELY-keskus, Jukka Jääskö 2 Pohjois Suomen kansainväliset

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. laatiminen. Hanna Perälä Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman laatiminen Hanna Perälä 13.3.2019 1 Taustalla parlamentaarisen työryhmän työ Parlamentaarisen työryhmän loppuraportti 13.12.2018 ja valtioneuvoston selonteko

Lisätiedot

Hankintojen yhteinen kehittäminen

Hankintojen yhteinen kehittäminen Hankintojen yhteinen kehittäminen Hankinnan ohjeistuspalvelu 26.3.2015 Liikennevirasto ja ELY keskusten L- vastuualue Liikennevirasto perustettiin vuoden 2010 alussa. Virastoon yhdistettiin Tiehallinnon

Lisätiedot

ELY-keskusten näkemyksiä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta

ELY-keskusten näkemyksiä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta ELY-keskusten näkemyksiä aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta Kuulemistilaisuus 13.1.2016. Valtiovarainministeriö. ELY-keskusten ylijohtajat Elinkeinot, työllisyys ja osaaminen -tehtävät 1/2

Lisätiedot

Seminaari , Laitila. Janne Virtanen

Seminaari , Laitila. Janne Virtanen Seminaari 8.2.2006, Laitila Ohjelma 14.00 seminaarin avaus liikennestrategian ja aiesopimuksen esittely 15.10 Turku-Uusikaupunki -radan henkilöliikenne 15.30 kahvitauko 15.50 Lääninhallituksen kommentit

Lisätiedot

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä

Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Ilmastovastuu ja kestävä liikennejärjestelmä Pohjois-Pohjanmaan liikennejärjestelmätyön sidosryhmätyöpaja 13.2.2018 Anna Saarlo GLOBAALI VELVOITE VÄHENNYKSIIN PARIISIN ILMASTOSOPIMUKSELLA 2015 PYRITÄÄN

Lisätiedot

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Maakuntauudistus KAS ELY L näkökulmasta

KAS ELY L Seutukuntakierrokset Maakuntauudistus KAS ELY L näkökulmasta KAS ELY L Seutukuntakierrokset 2016 Maakuntauudistus KAS ELY L näkökulmasta Jyrki Karhula 20.10.2016 Johto Vastuualueen johtaja Johdon assistenttipalvelut Viestintä Kansainväliset asiat Kaakkois-Suomen

Lisätiedot

ELY -tiekartta 2009 TEM ALKU/ELY -HANKE ELY -tiekarttaetunimi Sukunimi 1

ELY -tiekartta 2009 TEM ALKU/ELY -HANKE ELY -tiekarttaetunimi Sukunimi 1 ELY -tiekartta 2009 TEM ALKU/ELY -HANKE 4.9.2009 ELY -tiekarttaetunimi Sukunimi 1 Aluehallinnon uudistaminen Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa Hallintoa uudistetaan ja kansanvaltaistetaan. Lääninhallitusten,

Lisätiedot

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.

HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5. HE 61/2018 vp: Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan virastouudistus Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta 9.5.2018 Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio

Lisätiedot

YLEISKAAVOITUKSEN LIIKENNESUUNNIT- TELUN LÄHTÖKOHDAT JA HAASTE

YLEISKAAVOITUKSEN LIIKENNESUUNNIT- TELUN LÄHTÖKOHDAT JA HAASTE YLEISKAAVOITUKSEN LIIKENNESUUNNIT- TELUN LÄHTÖKOHDAT JA HAASTE Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen liikennepoliittiset linjaukset + VAT (ks. OAS) LÄHTÖKOHTA CO 2 80% kasvihuonekaasupäästöistä Liikenteen

Lisätiedot

Maa-ainesten käyttö ja hankinta ELY-keskuksissa

Maa-ainesten käyttö ja hankinta ELY-keskuksissa Maa-ainesten käyttö ja hankinta ELY-keskuksissa Tilaajan näkökulma 6.5.2010 1 Sisältö Mikä ELY? -Taustaa aluehallintouudistuksesta Hankintaprosessi Suunnittelu Uusiomateriaalit ja sivukiven käyttö Toteuttaminen

Lisätiedot

Oulun liikenneinvestointien vaikutus henkilöautoilun määrään

Oulun liikenneinvestointien vaikutus henkilöautoilun määrään Oulun liikenneinvestointien vaikutus henkilöautoilun määrään Oulun luonnonsuojeluyhdistys Liikenne ja ympäristö Liikenne on Oulun seudun pahin ympäristöongelma! terveysvaikutukset, pöly viihtyisyyden väheneminen,

Lisätiedot

Lapin ELY-keskus - asiantuntevaa palvelua ja aluekehittämistä

Lapin ELY-keskus - asiantuntevaa palvelua ja aluekehittämistä Lapin ELY-keskus - asiantuntevaa palvelua ja aluekehittämistä 8.7.2013 Sisältö Visio ja arvot Ohjaus Organisaatio ja henkilöstö Tehtävät ja palvelut Strategia Rahoitus 2 Visio ELY-keskus vuonna 2015 Asiakas-

Lisätiedot

Autojen yhteiskäyttö liikenne- ja viestintäministeriön näkökulmasta

Autojen yhteiskäyttö liikenne- ja viestintäministeriön näkökulmasta Autojen yhteiskäyttö liikenne- ja viestintäministeriön näkökulmasta Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Autojen yhteiskäyttö Turkuun työpaja 9.2.2010 Liikennesektorille kohdistuvia haasteita

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO)

Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO) Liikenne- ja viestintäministeriön hallinnonalan ilmastopoliittinen ohjelma (ILPO) Harri Pursiainen, liikenne- ja viestintäministeriö TransEco tutkimusohjelman aloitusseminaari Liikenteen kasvihuonekaasupäästöt

Lisätiedot

Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen

Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen. Ylijohtaja Ari Niiranen Tilannekatsaus aluehallintouudistuksesta ELYkeskuksen kannalta Ylijohtaja ELY-keskusten tehtävät pääosin itsehallintoalueille ELY-keskukset kannattavat ELY-keskusten, maakunnan liittojen ja TE-toimistojen

Lisätiedot

Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus

Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus Liikennetehtävät maakunnissa (ELYn näkemys) Raimo Järvinen Varsinais-Suomen ELY-keskus 14.6.2017 VALTAKUNNALLISEN VALMISTELUN TILANNE Liikenteen ja tienpidon tehtävät Maakuntahallinnon liikennetehtävien

Lisätiedot

Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin selvitys valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta - lukuun ottamatta sosiaali-

Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin selvitys valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta - lukuun ottamatta sosiaali- Selvityshenkilö, ministeri Lauri Tarastin selvitys 26.1.2016 valtion aluehallinnon ja maakuntahallinnon uudistamisesta - lukuun ottamatta sosiaali- ja terveydenhuollon uudistusta Selvityksen lähtökohdat

Lisätiedot

Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen

Vaikutukset yhdyskuntarakenteeseen Maakuntahallitus 34 07.04.2014 Maakuntahallitus 49 05.05.2014 Lausunto oikeudenmukaista ja älykästä liikennettä selvittäneen työryhmän raportista MHS 07.04.2014 34 Esittelijän ehdotus lausunnoksi: Liikenne-

Lisätiedot

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä

Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä Turun kaupunkiseudun liikennejärjestelmätyö työryhmä 6.11.2012 Liikennejärjestelmäsuunnitelman käynnistäminen 1. Aiempi LJ-suunnitteluhistoria 2. Perusteet/tarve suunnittelun käynnistämiselle MAL-aiesopimus

Lisätiedot

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM

Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen. Palkeet foorumi Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Ohjauksen uudet tuulet valtiovarainministeriön näkökulma hallinnon uudistumiseen Palkeet foorumi 13.9.2018 Alivaltiosihteeri Päivi Nerg ltanen, VM Sisältö Ohjauksen ajattelukehikot Ohjauksen näkökulma

Lisätiedot

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä

Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Hyvinvointia ja kilpailukykyä hyvillä yhteyksillä Miten Suomi säilyttää kilpailukykynsä muuttuvassa maailmassa? Digitalisaatio Kaupungistuminen ja älykäs maaseutu Teknologinen kehitys Ilmastonmuutos Suomesta

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. osallistuminen. Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9. Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma ja kuntien osallistuminen Hanna Perälä, liikenne- ja viestintäministeriö Kuntamarkkinat 12.9.2019 1 Uusi strateginen suunnittelutaso pitkäjänteiseen kehittämiseen

Lisätiedot

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013

Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Mitä liikenneasioita seurataan MAL-sopimuksissa 25.3.2013 Tähänastisia seurantakohteita: Tampereella seurattiin indikaattoreita ja pari hanketta Kaupunkiseudun aiesopimus 2011-2012 Kulkutapajakauman kehitys

Lisätiedot

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen

Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen Aluehallintovirastot ja kuntien varautuminen SPEK Varautumisseminaari 1.12.2010 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto 1 Uudet viranomaiset Lääninhallitukset (6) TE-keskukset (15) Alueelliset

Lisätiedot

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9.

Maakuntakaava Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Maakuntakaava 2040 Luonnoksesta ehdotukseksi MH 18.9. Seuraavat askeleet: Ehdotus MH: 11+12/2017 Viranomaislausunnot 2-3/2018 Viranomaisneuvottelu Kaavaehdotus nähtäville Hämeen parasta kehittämistä! Heikki

Lisätiedot

Väitöskirja netissä:

Väitöskirja netissä: Väitöskirja netissä: www.uta.fi/ajankohtaista/vaitokset/ www.yy-optima.fi 1 Jatkopohdintaa väitöskirjaan Liikennesuunnittelun käytännöt ja (kaupunkiseutujen) liikennepolitiikka Onko valtiolla kaupunkiseutujen

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan

Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan Tuloskortti Liikenne- ja viestintäministeriön kosketuspinta liikuntaan TAVOITTEET Liikenteen päästöjen vähentäminen Liikenteen sujuvuus ja turvallisuus Parempi ilmanlaatu Kansanterveyden edistäminen TOIMENPITEET

Lisätiedot

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017

Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Linja-autoliiton ajankohtaiskatsaus Kesäkuu 2017 Laki liikenteen palveluista (Liikennekaari) Poliittinen ratkaisu 20.9.2016 Eduskunnalle 22.9.2016 (HE 161/2016 vp) Eduskunnan käsittely alkoi lähetekeskustelulla

Lisätiedot

UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit. Kristiina Laakso 10.9.2015

UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit. Kristiina Laakso 10.9.2015 UUMA 2 Vuosiseminaari: UUMA - suunnittelu ja hankintaprosessit Kristiina Laakso 10.9.2015 Vastaamme osaltamme Suomen liikennejärjestelmästä Mahdollistamme toimivat, tehokkaat ja turvalliset matkat ja kuljetukset.

Lisätiedot

Kansallinen älyliikenteen strategia

Kansallinen älyliikenteen strategia Kansallinen älyliikenteen strategia Ehdotus 18.11.2009 Harri Pursiainen Työn kulku Professori Kulmalan raportti 2008 LVM:n toimeksianto 19.3.2009 I asiantuntijaseminaari huhtikuussa Liikenteen ja viestinnän

Lisätiedot

Avaus Maanteiden hoidon urakoitsijaseminaari

Avaus Maanteiden hoidon urakoitsijaseminaari Avaus Maanteiden hoidon urakoitsijaseminaari Yksikön päällikkö Tuomas Toivonen 21.8.2018 Oikeus ja hankinta Oikeusyksikkö Hankinnan ohjausyksikkö Pääjohtaja Viestintä ja sidosryhmäsuhteet Viestintäyksikkö

Lisätiedot

LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS

LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS LIIKENNEMINISTERI VEHVILÄISEN TIEDOTUSTILAISUUS 13.10.2010 Esillä tiedotustilaisuudessa Liikennepolitiikan toimintaympäristö 2010-luvulla: Kiristyvä julkinen talous Talous- ja elinkeinorakenteen muutos

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 1.9.2011 Yli Matti Räinä Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 6.9.2011 1 Yli (oto) Matti Räinä Strategiayksikkö Yksikön

Lisätiedot

Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia

Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia Bitumista bitteihin älyliikenteen strategia Kansainvälinen telepäivä 17.5.2010 Kansliapäällikkö Harri Pursiainen Liikenne 2010-luvulla Ilmastotyö on iso urakka Suomen talouden rakenne muuttuu Tuottavuusvaatimukset

Lisätiedot

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström

Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman. valmistelu. Sabina Lindström Valtakunnallisen liikennejärjestelmäsuunnitelman valmistelu Sabina Lindström 21.8.2019 1 Hallitusohjelman sisältöä liikennejärjestelmän näkökulmasta (1/3) Väyläverkoston kokonaiskehittäminen linjataan

Lisätiedot

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö

UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE. Helsingin seudun yhteistyökokous Pekka Normo, kaavoituspäällikkö UUDENMAAN MAAKUNTAKAAVAN VALMISTELUTILANNE Helsingin seudun yhteistyökokous 5.11.2009 Pekka Normo, kaavoituspäällikkö Maakuntakaava Yleispiirteinen suunnitelma maakunnan yhdyskuntarakenteesta ja alueiden

Lisätiedot

HÄMEEN ELY-KESKUKSEN. Paketti -projektin johtoryhmä

HÄMEEN ELY-KESKUKSEN. Paketti -projektin johtoryhmä HÄMEEN ELY-KESKUKSEN ESITTELY Paketti -projektin johtoryhmä Pekka Savolainen Ylijohtaja Pekka Savolainen 1 ALKU-hankkeen lopputulema Perustettiin uudet viranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Lisätiedot

Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö. Hankesuunnittelupäivä Mervi Karhula

Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö. Hankesuunnittelupäivä Mervi Karhula Laki liikennejärjestelmästä ja maanteistä eri toimijoiden roolit ja yhteistyö Hankesuunnittelupäivä 1.2.2018 Mervi Karhula Ajankohtaista viestintä- ja liikennepolitiikassa Digitalisaatio ja viestintäverkot

Lisätiedot

Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa

Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa Hankeyhtiöiden rooli ja raideliikenteen kehitysnäkymät valtakunnallisessa liikennejärjestelmäsuunnittelussa Tampere 24.4.2019 Kaisa Kuukasjärvi Ratkaisujamme ohjaavat megatrendit Ilmastonmuutos Digitalisaatio

Lisätiedot

TURUN KAUPUNKISEUDUN JATKUVA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ

TURUN KAUPUNKISEUDUN JATKUVA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ TURUN KAUPUNKISEUDUN JATKUVA LIIKENNEJÄRJESTELMÄTYÖ työryhmä 14.10.2015 1. Kokouksen avaus, läsnäolijat ja järjestäytyminen 2. Edellisen kokouksen muistio 31.8.2015 ja ajankohtaiset asiat 3. MAL (aie)sopimusvalmistelu

Lisätiedot

Vireillä oleva maantielain uudistus. Siltatekniikan päivät, Marita Luntinen, Liikennevirasto

Vireillä oleva maantielain uudistus. Siltatekniikan päivät, Marita Luntinen, Liikennevirasto Vireillä oleva maantielain uudistus Siltatekniikan päivät, 31.1.2018 Marita Luntinen, Liikennevirasto Taustalla olevat uudistukset Maakuntauudistuksen toimeenpano tienpidon osalta Liikennettä ja tienpitoa

Lisätiedot

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Kokemuksia nykyisestä valtion aluehallinnosta 24.11.2011 Anneli Taina, ylijohtaja Etelä-Suomen aluehallintovirasto Uudistuksen lähtökohdat Perustui Matti Vanhasen II hallitusohjelmaan Hallinto- ja kuntaministeri

Lisätiedot

Liikennejärjestelmäsuunnittelu

Liikennejärjestelmäsuunnittelu Liikennejärjestelmäsuunnittelu uudistuu Timo Kievari Kehittämisyksikön johtaja Liikennejärjestelmäpäivät 13. 14.3.2019 1 Toimintaympäristön muutokset tulevaisuuden mahdollisuudet Ilmastonmuutos Kasvihuonekaasupäästöjen

Lisätiedot

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista

Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suunittelujärjestelmän tulevaisuus kommenttipuheenvuoro kaupunkiseutujen roolista Suomi kaupungistuu kaupungistuuko Suomi Kalasataman Kellohalli, Helsinki Anne Jarva Tulevaisuuden kuntaan kohdistuu monia

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 19.11.2013 Liikkumisen ohjausta on monilla seuduilla Valtionavustus 2013 - uudet 19.11.2013 Jenni Eskola 2 Valtionavustuspäätökset 2013 Hakija Päätös

Lisätiedot

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät

Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät www.omahäme.fi Oma Häme: Maakuntauudistuksen sisältöryhmät Oma Häme valmistelu Lapset, nuoret, perheet Ikäihmiset Soteintegraatio Ohjausryhmä - päätökset ja linjaukset Aluekehitys ja kasvupalvelut Päihde-

Lisätiedot

Hallitusohjelman liikennetavoitteet

Hallitusohjelman liikennetavoitteet Hallitusohjelman liikennetavoitteet Logistiikkayritysten liitto ry, 60-v juhlaseminaari 20.5.2011 Liikenneneuvos, yksikön päällikkö Risto Murto Tilanne, pe 20.5. klo 14:15 Hallitusneuvottelut käynnistyneet

Lisätiedot

Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa. Timo Mäkikyrö

Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa. Timo Mäkikyrö Tienpito- ja liikenneasiat maakuntauudistuksessa Timo Mäkikyrö 29.11.2018 Maakunnan tehtäväalat (HE 15/2017) Maakunta hoitaa liikennejärjestelmän toimivuus, liikenneturvallisuus, tie- ja liikenneolot,

Lisätiedot

LVM:n hallinnonalan uudistukset. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät Eeva Ovaska

LVM:n hallinnonalan uudistukset. Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät Eeva Ovaska LVM:n hallinnonalan uudistukset Itä-Suomen liikennejärjestelmäpäivät 1.11.2017 Eeva Ovaska 1 Ajankohtaista liikennepolitiikassa Digitalisaatio Päästövähennystavoitteet Korjausvelka Uudistukset Maakuntauudistus

Lisätiedot

Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi

Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi Varsinais-Suomen ELY-keskus 2015 Organisaatiorakenne (ELY, TE-toimisto) Henkilöstö Rahoituksen vuosivolyymi Lisätietoja: Kimmo Puolitaival, ylijohtaja Timo Metsä-Tokila, strategia- ja asiakkuuspäällikkö

Lisätiedot

Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat. Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Energia- ja ilmastostrategia ja liikenteen vaihtoehtoiset käyttövoimat Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 EU:n päästövähennystavoitteet EU:n komissio antoi heinäkuussa 2016 ehdotuksensa

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi

Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Liikenne- ja viestintäministeriön toimet kestävän liikenteen edistämiseksi Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö Kestävän liikkumisen korttelit ja kiinteistöt työpaja 6.11.2009 Miksi toimia

Lisätiedot

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto

Saavutettava Pirkanmaa Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettava Pirkanmaa 16.1.2018 Maakuntakaavoitusjohtaja Karoliina Laakkonen-Pöntys Pirkanmaan liitto Saavutettavuus Saavutettavuus = kohteen mahdollisimman helppo lähestyttävyys Saavutettavuus palveluissa

Lisätiedot

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti

Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma. Parl. työryhmän raportti Valtakunnallinen liikennejärjestelmäsuunnitelma Parl. työryhmän raportti 13.12.2018 Lainsäädäntö Laatiminen perustuu elokuussa 2018 voimaan tulleeseen lakiin liikennejärjestelmästä ja maanteistä Laki säätää

Lisätiedot

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö

Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö Liikenteen päästövähennystavoitteet ja keinot vuoteen 2030 Saara Jääskeläinen Liikenne- ja viestintäministeriö 1 Kotimaan liikenteen ennakoitu päästökehitys ja tavoite vuoteen 2030 2 Liikenteen tavoitteet/keinot

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin

Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Liikkumisen ohjauksen integrointi liikenne- ja ilmastostrategioihin Saara Jääskeläinen, liikenne- ja viestintäministeriö LIVE-tilaisuus 19.11.2013 LVM:n ilmastopoliittinen ohjelma ILPO (2009) Liikenne-

Lisätiedot