Kuulemispyyntö kansalaisaloitteesta KAA 4/2016 vp työeläkeindeksin muuttamiseksi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuulemispyyntö kansalaisaloitteesta KAA 4/2016 vp työeläkeindeksin muuttamiseksi"

Transkriptio

1 Lausunto 1 (5) Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kuulemispyyntö kansalaisaloitteesta KAA 4/2016 vp työeläkeindeksin muuttamiseksi Kansalaisaloite ja ETK:n lausunto Kansalaisaloitteessa KAA 4/2016 vp esitetään nykyisen työeläkeindeksin muuttamista ansiotasoindeksiksi. Aloite koskee Työntekijän eläkelain 98 (ja muita työeläkelakeja), jossa säädetään työeläkkeiden indeksitarkistuksesta. Eläketurvakeskus on julkaissut aloitteen vaikutuksista laskelmiin perustuvan arvion omilla verkkosivuillaan. ETK on arvioinut aloitetta samoin perustein ja oletuksin kuin kaikkia muitakin eduskunnassa käsiteltäviä eläketurvaan liittyviä ehdotuksia. Eläketurvakeskus on jättänyt sosiaali- ja terveysvaliokunnalle aloitteesta lausuntonsa Sosiaali- ja terveysvaliokunta on toivonut kokoukseensa lisää taustatietoa eläketurvan rahoitukseen ja rahoitusnäkymiin liittyen. Valiokunta on myös toivonut taustatietoa erilaisista indeksointitavoista ja niiden seurauksista sekä arvioita sijoitustuottojen kehityksestä ja tämän kehityksen vaikutuksista. Lyhyesti työeläkkeiden indeksointiin tehdyistä muutoksista Työeläkeindeksiä koskevassa kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että palattaisiin työeläkkeiden indeksoinnissa tapaan, joka oli käytössä yli neljäkymmentä vuotta sitten. Yksityisen sektorin työeläkelaki tuli voimaan Jo 1960-luvun loppupuolelle tultaessa kävi ilmi, että yleiseen tuottavuuden nousuun perustuva ansiotasoindeksi oli väärä tapa työeläkkeiden tarkistamiseen. Erityisesti korkeat virkamieseläkkeet kehittyivät tuolloin nopeammin kuin samaa tehtävää hoitavien palkat. Tätä eläketurvassa ei ollut tavoiteltu. Havaittuja ansiotasoindeksointiin liittyviä ongelmia korjattiin siten, että työeläkkeen indeksointi muutettiin sopimuspalkkojen kehitystä paremmin heijastavaksi. Ns. puoliväli-indeksissä ansiotason kehityksen paino oli 50 % ja kuluttajahintojen muutoksen paino 50 %. Tämän katsottiin vastaavan paremmin niitä tavoitteita, joita oli aikoinaan asetettu. Työeläkkeen indeksointia muutettiin toisen kerran vuonna Tuolloin käyttöön otettiin vanhuuseläkkeissä 20/80 painotus. Vuoden 1996 indeksimuutoksessa oli vahvasti taustalla eläkejärjestelmän heikot rahoitukselliset näkymät. Toisin sanoen katsottiin, että silloiset työeläkkeen määräytymissäännöt ja puoliväli-indeksointi eivät olleet kestävällä tavalla rahoitettavissa. Indeksimuutosta koskevassa hallituksen esityksessä viitattiin huoltosuhteen ja eläkemenojen kasvuun. Hallituksen esityksessä ja sen perusteluissa indeksimuutos esitettiin pysyväksi rahoituksen kestävyyttä auttavaksi ratkaisukeinoksi. Koska myöhempi väestökehitys ja väestöennusteet ovat systemaattisesti viitanneet heikkoon vanhushuoltosuhteeseen ja pysyvänä ratkaistavana ongelmana on ollut rahoituksen turvaaminen, on ymmärrettävää, että puoliväli- saati ansiotasoindeksiin ei ole sittemmin palattu.

2 Lausunto 2 (5) Sama indeksipainotus (20/80) säilyi vanhuuseläkkeissä mutta otettiin käyttöön muihinkin työeläkkeisiin vuoden 2005 työeläkeuudistuksessa. Tuolloin rahoituksellisen kestävyyden parantamiseksi otettiin käyttöön elinaikakerroin, joka sopeuttaa alkavien työeläkkeiden tasoa elinajan ja eläkkeellä oloajan pitenemiseen. Indeksikysymystä selvitettiin sosiaali- ja terveysministeriön asettamassa työryhmässä vuonna Indeksin muuttamista koskevien selvittelyjen jälkeen päädyttiin jatkamaan työeläkeindeksillä. Indeksit olivat myös vuoden 2014 eläkeneuvottelujen asialistalla. Hiljan uusituissa työeläkelaeissa tehtiin muutoksia muissa etuussäännöissä mutta ei tehty muutoksia työeläkkeiden indeksointiin. On hyvä tunnistaa, että kansalaisaloitteen rinnalla Suomessa esitetään eläkepolitiikasta muitakin näkemyksiä, mm. on haluttu keskustelua eläkkeiden leikkaamisesta ja työeläkemaksujen alentamisesta. Eläkepolitiikan ja indeksoinnin tavoitteista Eläketurvan ja indeksin tavoitetta mietittiin ansiotasoindeksin korvaamista käsitelleen eläkeindeksikomitean mietinnössä (1975: 44). Siihen tavoite on kirjattu näin: Maamme eläkepolitiikassa pyritään kahteen päätavoitteeseen: a) eläkkeen tulee taata vähimmäistoimeentulotaso; b) eläkkeen tulee turvata saavutettu kulutustaso eläketapahtuman sattuessa. Suomen kansallisessa eläkestrategiassa vuodelta 2002 todetaan eläketurvan tavoitteet seuraavasti: Ansioeläkejärjestelmä takaa tuloihin suhteutetut vakuutuspohjaiset aikaisemman kulutustason kohtuullisissa määrin turvaavat eläkkeet kaikille palkansaajille sekä yrittäjille ja kansaneläkejärjestelmä sitä tietyn yhteensovittamismekanismin perusteella täydentävän asumisperusteisen vähimmäiseläkkeen koko väestölle. Työeläketurva on yksilölliseen työuraan ja ansiotasoon sidoksissa olevaa turvaa. Eläkepolitiikassa on tavoiteltu kohtuullista alkavaa eläkettä ja sitä, että eläketaso säilyy eläkkeelle siirtymishetken tasolla. Nykyisen työeläkeindeksin voi arvioida vastaavan eläkepolitiikassa asetettuun tavoitteeseen. Työeläkkeen ostovoima säilyy vähintään eläkkeelle siirtymishetken tasoisena. Indeksialoite eläkepoliittisten tavoitteiden valossa Kansalaisaloitteessa kannetaan sinänsä ymmärrettävästi huolta eläkkeensaajien asemasta. Kansalaisaloitteen perustelussa verrataan ansiotasoindeksiä ja työeläkeindeksiä. Eri indeksien vertailu ei kuvaa eri väestöryhmien todellista tulokehitystä. Ensinnäkin työssäkäyvien palkkoja ei tarkisteta ansiotasoindeksillä. Toiseksi eläkkeellä olevien keskimääräinen eläke on kehittynyt suotuisammin kuin työeläkeindeksi. Keskimääräinen eläke on kehittynyt varsin samaa tahtia kuin keskimääräiset ansiot. Aloitteessa esille tuodut eläketasojen erot iän mukaan eivät johdu indeksisäännöistä vaan myös työeläketurvajärjestelmän, tuotantorakenteen ja ansioiden kehityksestä. Iäkkäämmillä on pienemmät eläkkeet erityisesti siksi, että he ovat olleet lyhyemmän ajan työeläketurvan piirissä. Kansalaisaloitteessa esitetään työeläkettä saavien ostovoiman merkittävää parantamista. Esitetyllä ansiotasoindeksoinnilla työeläkkeet nousisivat jopa työssäkäyvien sopimuspalkkoja nopeammin. Työeläkkeen nousua sopimuspalkkoja nopeammin ei voine pitää tarkoituksenmukaisena.

3 Lausunto 3 (5) Eläkepolitiikassa tavoitteena on pitkään ollut korjata eläketurvan rahoituksellista kestävyyttä. Kansalaisaloitteen toteuttaminen lisäisi työeläkemenoja merkittävästi. Koska kasvava työeläkemeno pitäisi rahoittaa joko työeläkemaksuja nostamalla tai työeläkevaroja purkamalla, kansalaisaloitteen toteuttaminen heikentäisi merkittävästi eläketurvan rahoituksellista kestävyyttä. Suomessa on pitkään pyritty julkisen talouden kestävyyden parantamiseen. Yksityisen ja julkisen sektorin eläkemenoja kasvattava kansalaisaloite heikentäisi julkisen talouden pitkän aikavälin kestävyyttä kuvaavaa kestävyysvajemittaria välittömästi. Suomessa ikärakenteen muutos on voimakas ja voittopuolisesti jakojärjestelmään perustuva eläketurvan rahoitusmalli on tuottanut eri sukupolville erilaisen maksurasitteen. Aikaisemmin ja nyt eläkkeellä olevien maksurasite on ollut huomattavasti pienempi kuin nyt ja tulevaisuudessa töissä olevilla Vuoden 2017 työeläkeuudistuksessa tärkeä tavoite oli sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus. Kansalaisaloitteen toteuttaminen kohdentaisi kasvavan eläkemenon lisäkustannukset työssäkäyville ja nuorille sukupolville ja siten kasvattaisi sukupolvien välisiä eroja maksurasitteessa. Eläketurvan rahoituksesta Eläketurvan rahoitusnäkymät olivat 1990-luvulle tultaessa kestämättömät. Suomen eläkejärjestelmään on tehty jo muutaman vuosikymmenen ajan muutoksia, joilla tilannetta on korjattu. Viime vuonna eduskunnassa hyväksytyillä etuus- ja rahoitussäännöillä työeläkejärjestelmän rahoitus on kokonaisuutena pitkällä aikavälillä lähellä tasapainoa. Ikärakenteen muutoksen ja etuusperusteisen eläkejärjestelmän oloissa tulevien vuosien menokehitys on ennustettavissa kohtuullisen hyvin. Rahoituksen hoitaminen on puolestaan epävarmempaa. Työeläkejärjestelmän rahoitusriskit liittyvät työllisyyskehitykseen, ansioiden kehitykseen ja sijoitustuottojen kehitykseen. Työllisyys on ollut viimeiset kymmenen vuotta tavoiteltua heikolla tasolla. Ansiokehitys on kasvanut historiasta totuttua hitaammin. Näistä tekijöistä määräytyy työeläkejärjestelmän tärkein rahoituspohja eli maksutulo. Maksutaso on nyt 24,4 % suhteessa palkkasummaan. Tavoite on ollut, että maksutasoa ei tästä enää nostettaisi. Kun maksutulon kehityksen suhteen ei ole odotettavissa merkittävää parannusta, työeläkevarojen merkitys rahoituksessa on entistä oleellisempaa. Suomen työeläkejärjestelmä on osittain rahastoiva. Rahastoja kerrytetään ja puretaan vanhuuseläkkeiden rahoittamiseksi koko ajan. Yksityisen sektorin nykyisistä varoista noin 2/3 on työssäkäyvien sukupolvien eläkkeiden rahoitusta varten, 1/3 eläkkeellä olevien eläkkeitä varten. Ikärakenteen muutokseen on ruvettu varautumaan rahastoinnissa toden teolla vasta 1990-luvun lopulla. Pitenevän elinajan ja alle uusiutumistason olevan hedelmällisyyden oloissa heikko vanhushuoltosuhde on pysyvä olotila, ei suuriin ikäluokkiin liittyvä ohimenevä vaihe. Eläkeläisten määrän kasvu lisää eläkemenoja. Työikäisten lukumäärän ei ennusteta kasvavan. Rahastoilla katetaan eläkemenon ja maksutulon erosta syntyvää vajetta jo nyt, lähivuosikymmeninä vielä enemmän. Vain rahastojen tuottojen ansiosta työeläkevakuutusmaksutaso on säilytettävissä nykyisellä tasolla. Eläketurvakeskuksen peruslaskelman mukaan nykytasoisten rahastojen maksutasoa alentava vaikutus on noin neljä prosenttia palkoista. Mikäli varat olisivat pienemmät, nykyisten ja tulevien sukupolvien maksutason tulisi olla suurempi, jotta ansaitut eläkkeet voidaan maksaa.

4 Lausunto 4 (5) Jos rahastointia olisi tehty enemmän, maksutaso voisi olla nykyistä matalampi ja sukupolvien väliset erot olisivat nykyistä pienemmät. Jotta maksuprosentti voisi olla nykyisellä tasolla tilanteessa, jossa eläkemeno nousee, eläkevarojen pitää pysyä samalla tasolla suhteessa palkkasummaan ja eläkemenoon. Vaikka rahastot euromääräisesti siis kasvavatkin, niiden on ajateltu kasvavan samassa tahdissa kuin eläkemenon. Rahastojen arvon ja eläkevastuun suhde eli ns. rahastointiaste on työeläkejärjestelmässä noin 28 % tuntumassa. Tälläkään tunnusluvulla rahastoinnin osuus ei ole kasvamassa. Eläketurvan rahoitukselle indeksialoite tarkoittaisi rahastointiasteen pienentämistä ja maksujen korottamista. Vaihtoehtoisesti eläketurvaa pitäisi muilla keinoin leikata saman verran kuin mitä indeksialoite menoja kasvattaa. Suomen eläkevarat olivat vuonna 2013 noin 80 % bruttokansantuotteeseen suhteutettuna. OECD:n julkaisemien tilastojen mukaan Ruotsissa eläkevastuun hoitamiseen varatut varat olivat n. 110 %, Sveitsissä 125 %, Hollannissa 165 %, Tanskassa 175 % ja Norjassa yli 200 %. Monilla Keski- Euroopan ja Etelä-Euroopan mailla rahastointiaste on erittäin matala. Niissä on myös tunnetusti oleellisia rahoitusongelmia. Herkkyydestä erilaisille oletuksille ETK:n pitkän aikavälin laskelmassa Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016 on kuvattu eläketurvaa koskevien laskelmien lähtökohtia ja oletuksia. Raportissa on myös useita erilaisia herkkyystarkasteluja. Esitetyt herkkyyslaskelmat ovat sovellettavissa myös kansalaisaloitteen arviointiin. Olennaista on, että mikäli oletukset tai toteutuva kehitys olisivat raportin peruslaskelmaa paremmat tai heikommat, myös nykylain mukainen kehityskulku olisi toisenlainen. Kansalaisaloitteen ongelmalliset rahoitusseuraukset eivät poistu optimistisemmilla oletuksilla. Erilaisia oletuksia sovellettaessa ja kaikissa kuviteltavissa oloissa eläkemeno on siis suurempi ansiotasoindeksillä kuin nykyisellä työeläkeindeksillä. Myös maksuja täytyy periä korkeampina ja julkistalous on heikommassa tilassa. Näin myös eri sukupolvien asema on epäreilumpi ansiotasoindeksin kuin nykylainsäädännön oloissa. Lähtökohtaisesti voidaan ajatella, että todennäköisyys ETK:n peruslaskelmaa heikommalle tai paremmalle kehitykselle on yhtä suuri. Eläketurvan hoitamisen kannalta on kuitenkin paljon vakavampaa, mikäli jokin pessimistisempi skenaario toteutuu. Tällöin on maksuja nostettava tai eläkkeitä leikattava. Optimistisemman skenaarion toteutuessa päättäjillä olisi mietittävänään mukavampia vaihtoehtoja: maksuja voisi laskea tai eläkkeiden määräytymistä parantaa. Suomen eläkepolitiikassa ei ole toistaiseksi ollut sellaista tilannetta, että maksuja olisi voitu pysyvästi laskea. Kun eläketurva on nykylainsäädännön oloissa lähellä kestävää, kansalaisaloitteen toteuttaminen tarkoittaisi, että siitä tehtäisiin tietoisesti kestämättömämpi. Edes ETK:n peruslaskelman kaltainen maksu- ja rahastokehitys ei olisi riittävä eläketurvan hoitamiseksi. Maksuja olisi nostettava ennemmin tai myöhemmin.

5 Lausunto 5 (5) Sijoitusvarojen tuotoista Kuten muidenkin oletusten osalta ETK pyrkii laskelmatyössään asettamaan peruslaskelmaa koskevan sijoitustuotto-oletuksen realistiseksi. ETK:n käyttämä reaalituotto-oletus on toistaiseksi vastannut kohtuullisen hyvin pitkän aikavälin sijoitustuottojen kehitystä. Pessimistisemmät oletukset voisivat olla perusteltuja riskienhallinnan kannalta. Eläkepolitiikkaa ei voi rakentaa optimistisille oletuksille. ETK:n laskelmissa oletuksena on seuraavan kymmenen vuoden ajan 3 % reaalituotto, ja siitä eteenpäin 3,5 % reaalituotto. Tulevaa kehitystä koskeva tuotto-oletus perustuu finanssimarkkinoilla havaittuihin tuottoihin ja rahoitus- ja finanssialan arvioihin. ETK:n tuotto-oletus rakentuu keskimääräisen sijoitussalkun eri komponenteille. Rahamarkkinasijoituksista tuotto voi nyt olla jopa negatiivinen. Joukkovelkakirjojen 10 vuoden tuotto on alhaisen korkotason oloissa historiallisen matala. Osake- ja muista sijoituksista saatava tuotto sopeutuu sijoitusmarkkinoiden näkymiin. Osakesijoituksista saatavaa riskilisää ajatellaan yleisesti noin 3-4 % suuruisena. ETK:n tuotto-oletusta on pidetty perusteltuna mutta sitä on myös kritisoitu sekä pessimistiseksi että optimistiseksi. Kansalaisaloitteen kannattajien puolelta on esitetty, että tuotto-oletus on pessimistinen. Finanssialalla ETK:n tuotto-oletusta pidetään vaativana. Joidenkin arvioiden mukaan se on optimistinen. Tuoreessa eläkevaroja käsittelevässä Liberan pamfletissa argumentoidaan, että noin 2 % tuotto olisi realistinen tuotto-oletus. Tämä on ETK:n pessimistinen skenaario. Norjassa on juuri laskettu eläkerahaston reaalituotto-oletusta 2,3 prosenttiin sijoitussalkun riskipitoisuuden lisäämisestä huolimatta. Sijoitustuottoihin liittyy merkittävää vaihtelua ja riskejä. On hyvien ja huonojen sijoitustuottojen vuosia luvulla, ts. viimeisen kuudentoista vuoden aikana eläkevarojen tuotto on ollut miinusmerkkistä neljä kertaa. Pahin pudotus tapahtui vuonna 2008, jolloin reaalituotto oli miinus 19,2 %. Korkein havaittu tuotto on seuraavalta vuodelta, jolloin reaalituotto oli 15,9 %. OECD-maita koskevissa tuottovertailuissa Suomi pärjää kohtuullisesti. Viimeisen 10 vuoden ( ) nettotuotto oli Suomessa 3,0 %. Viimeisen 5 vuoden ( ) nettotuotto oli Suomessa 3,9 %. Tuottoon vaikuttaa mm. sijoitussalkun riskillisyys. Allokaation muutosten kautta sijoitussalkussa voidaan pyrkiä hakemaan parempaa tuottoa. Eläketurvan rahoituksesta vastuussa olevat tahot ovat katsoneet nykyisen sijoitusten riskin sopivaksi.

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja Taustaa indeksimuutosaloitteelle Kansalaisaloitteessa ehdotetaan paluuta yli 40 vuotta sitten käytössä olleeseen indeksointitapaan.

Lisätiedot

Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit. Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela

Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit. Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Twitter: @Jiipelkonen Miten eri ikäluokkien välinen oikeudenmukaisuuden tavoite

Lisätiedot

Eläketurvakeskus Muistio 1 (7)

Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Työeläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Tässä muistiossa esitetään Eläketurvakeskuksen päivitetty arvio kansalaisaloitteen mukaisen indeksimuutoksen kustannusvaikutuksista.

Lisätiedot

Eläketurvakeskus Muistio 1 (6)

Eläketurvakeskus Muistio 1 (6) Eläketurvakeskus Muistio 1 (6) Eläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Maksussa olevia työeläkkeitä tarkistetaan vuosittain työeläkeindeksillä, jossa ansiotason muutoksen paino on 20 prosenttia

Lisätiedot

Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa. Heikki Tikanmäki Tampere

Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa. Heikki Tikanmäki Tampere Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa Heikki Tikanmäki 16.5. Tampere Vastaus peruslaskelman mukaan: Eivät nouse 2 Maksu on kestävällä tasolla Pitkällä

Lisätiedot

Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin

Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin Muistio 1 (6) Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin Johdanto Eläketurvakeskus julkaisi maaliskuussa 2019 raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla

Lisätiedot

Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista. Syksyn 2016 laskelmiin perustuvat arviot

Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista. Syksyn 2016 laskelmiin perustuvat arviot Eläkejärjestelmän indeksit ja laskelmia niiden muuttamisen seurauksista Syksyn 2016 laskelmiin perustuvat arviot Tausta diapaketille Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi

Lisätiedot

Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä Ismo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009

Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä Ismo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009 Lakisääteiset eläkkeet pitkällä aikavälillä smo Risku Kehityspäällikkö Eläketurvakeskus Työeläkepäivä 17.11.2009 2 Esityksen sisältö* Oletukset Eläkemeno ja etuustaso TyEL:n rahoitus Yhteenveto * Esitelmä

Lisätiedot

LAUSUNTO KANSALAISALOITTEESTA TYÖELÄKEINDEKSIN PALAUTTAMISEKSI TAKAISIN PALKKATASOINDEKSIKSI

LAUSUNTO KANSALAISALOITTEESTA TYÖELÄKEINDEKSIN PALAUTTAMISEKSI TAKAISIN PALKKATASOINDEKSIKSI LAUSUNTO 1 / 4 Sosiaali- ja terveysvaliokunta Eduskunta Lausuntopyyntö 8.2.2017 LAUSUNTO KANSALAISALOITTEESTA TYÖELÄKEINDEKSIN PALAUTTAMISEKSI TAKAISIN PALKKATASOINDEKSIKSI lausuu pyydettynä kansalaisaloitteesta

Lisätiedot

Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi

Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi Kansalaisaloite työeläkeindeksin palauttamisesta palkkatasoindeksiksi Sosiaali- ja terveysvaliokunta 16.2.2017 Heli Backman Johtaja Sosiaali- ja terveysministeriö Työeläke perustuu työskentelyajan ansioihin

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Tela

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Tela Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Tela Twitter: @Seija_Lehtonen Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä

Lisätiedot

EDUSKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNALLE

EDUSKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNALLE LAUSUNTO 1 (5) EDUSKUNNAN SOSIAALI- JA TERVEYSVALIOKUNNALLE Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta on pyytänyt Työeläkevakuuttajat TELA ry:ltä asiantuntijaa 17.2.2017 kuulemiseen, jossa käsitellään

Lisätiedot

Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja

Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu 24.11.2016 Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja Twitter: @nikolaselomaa Sisällys Mistä lakialoitteessa on kyse? Indeksimuutoksen voittajat ja häviäjät Kuinka paljon

Lisätiedot

Työeläkkeiden rahoitus ja etuuksien riittävyys

Työeläkkeiden rahoitus ja etuuksien riittävyys Työeläkkeiden rahoitus ja etuuksien riittävyys Työeläkekoulu 2019 Janne Pelkonen Nikolas Elomaa Outi Aalto Elina Laavi 1. Eläkkeiden taso ja verotus? Pitäisikö suurille eläkkeille asettaa katto? 2. Miten

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2

Lisätiedot

Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus.

Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Janne Pelkonen, erityisasiantuntija https://twitter.com/jiipelkonen Eläkeläiset ry, Kuntoranta 27.4.2017 Työeläkerahojen

Lisätiedot

Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista

Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista Muistio 1 (10) Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016: Herkkyyslaskelmia syntyvyydestä ja eläkealkavuuksista Syntyvyys Eläketurvakeskus julkaisi lokakuussa 2016 raportin 1, joka sisältää

Lisätiedot

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA

SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA SUOMEN PANKIN AJANKOHTAISIA ARTIKKELEITA TALOUDESTA Sisältö Ei ne suuret menot vaan suuret tulot Suomen eläkejärjestelmä kestää menojen kasvupaineet 3 ANALYYSI Ei ne suuret menot vaan suuret tulot Suomen

Lisätiedot

Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma

Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma Muistio 1 (9) Tilastokeskuksen 2019 väestöennusteeseen pohjautuva pitkän aikavälin eläkelaskelma Väestö Tilastokeskus julkaisi 30.9.2019 väestöennusteen 1, jonka merkittävin ero aiempaan, 16.11.2018 julkaistuun

Lisätiedot

Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko

Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Agronomiliiton Seniorit Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Tietoa eläkkeistä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Kaikki työ- ja kansaneläkkeen saajat 31.12.2011 Eläkkeensaajien kokonaiseläkejakauma

Lisätiedot

Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014

Eläkeuudistus 2017. Pääkohdat. Eläketurvakeskus 12/2014 Eläkeuudistus 2017 Pääkohdat Eläketurvakeskus 12/2014 Mihin eläkeuudistuksella pyritään? Riittävät eläkkeet: eläkkeiden taso uhkaa heikentyä voimakkaan elinaikakertoimen takia, jos työurat eivät pitene

Lisätiedot

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle 1 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Osallistuin valiokunnan kutsumana asiantuntijana kuulemistilaisuuteen klo 10.00. Kuulemistilaisuuden aiheena oli työeläkeindeksin palauttaminen takaisin palkkatasoindeksiksi,

Lisätiedot

Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille

Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille Eläkeuudistus 2017 mikä muuttui ja miten nuorille käy? Telan työeläkekoulu nuorille 7.3.2017 Janne Pelkonen Erityisasiantuntija Twitter: @JiiPelkonen Peruskallio pysyy, eläkeuudistus ei ole uusi maailmanjärjestys

Lisätiedot

Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta

Työeläkejärjestelmä kuvina. Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta Työeläkejärjestelmä kuvina Kuvapaketti sisältää keskeisiä tietoja työeläkejärjestelmästä ja sen toiminnasta. 19.1.2017 Eläkejärjestelmä ja sen hallinto Sosiaalivakuutus vuonna 2015, 39 mrd. 3 Eläkevakuutuksesta

Lisätiedot

Maailma muuttuu niin myös työeläke. Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala

Maailma muuttuu niin myös työeläke. Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala Maailma muuttuu niin myös työeläke Työeläkepäivä 14.11.2012 Jukka Rantala Sisällys Historiaa Nykytilanne Tulevaisuus Eläketurvakeskus 2 Alkuvaihe Kansaneläkelaki 1938 ja sen uudistus 1956 Yksilölliset

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen 16.5.2019 Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään?

Lisätiedot

Kansalaisaloitteen otsikko

Kansalaisaloitteen otsikko Kansalaisaloitteen otsikko Työeläkeindeksin palauttaminen palkkatasoindeksiksi Aloitteen päiväys 24.9.2015 Aloitteen muoto Ehdotus lainvalmisteluun ryhtymisestä Oikeusministeriön asianumero OM 174/52/2015

Lisätiedot

Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus onko nuoren eläke-euro 70 senttiä? Nuorten työeläkekoulu

Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus onko nuoren eläke-euro 70 senttiä? Nuorten työeläkekoulu Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus onko nuoren eläke-euro 70 senttiä? Nuorten työeläkekoulu 5.6.2018 Janne Pelkonen erityisasiantuntija Twitter: @Jiipelkonen 2 Sukupolvien välinen ketju näyttää kiristyvän,

Lisätiedot

Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari

Eläkejärjestelmän rakenne. 3. Pilari Eläkejärjestelmän rakenne Yksilölliset eläkevakuuutukset 3. Pilari Lisäeläketurva (työnantajan järjestämä) 2. Pilari Lakisääteinen työeläke Kansaneläke 1. Pilari ETK/ET 08.02 Saavutetun toimeentulon tason

Lisätiedot

Huomioita työeläkesijoituksista 2011. Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat TELA

Huomioita työeläkesijoituksista 2011. Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat TELA Huomioita työeläkesijoituksista 2011 Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat Työeläkkeiden rahoitus ja sijoitustoiminta Lähtökohta Etuussäännöksistä johdettava eläkevastuu (eläkemeno) rahoitetaan

Lisätiedot

Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010

Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010 Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010 1 Työeläkerahastot 31.12.2009 Yhteensä 124,9 mrd. Yhtiöt 78,9 mrd. Kassat ja säätiöt 6,6 mrd. MEK ja MELA 0,8 mrd. Julkinen sektori 39,4 mrd. Lähde: TELA Rahastot

Lisätiedot

Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola

Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet. Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työsuhdejuridiikka kurssi Marina Sirola Sisältö Työeläkejärjestelmän keskeiset piirteet Työeläkevakuuttaminen Miksi eläkeuudistus 2017 tehtiin? Työeläkkeen laskemisen

Lisätiedot

Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4.

Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4. Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4.2017 Reijo Vanne johtava ekonomisti Työeläkevakuuttajat Tela Aiheita

Lisätiedot

Pyydetty kommenttipuheenvuoro. Aktuaaritoimen kehittämissäätiön syysseminaari 19.11.2008 Jukka Rantala

Pyydetty kommenttipuheenvuoro. Aktuaaritoimen kehittämissäätiön syysseminaari 19.11.2008 Jukka Rantala 1 Pyydetty kommenttipuheenvuoro Aktuaaritoimen kehittämissäätiön syysseminaari 19.11.2008 Jukka Rantala Pitkän aikavälin laskelmien luonteesta 2 Eivät ennusteita, eivät varsinkaan kymmenien vuosien päähän

Lisätiedot

www.tela.fi/elakejarjestelma 1 Työeläkekoulu 2017 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet

Lisätiedot

Työeläkekoulu Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat

Työeläkekoulu Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Työeläkekoulu 2018 Työeläkejärjestelmän perusperiaatteet ja ajankohtaiset asiat Illan ohjelma 17.00 Kahvi/tee/sämpylä 17.30-18.00 SAK:n Akavan ja STTK:n videoterveiset Suomen työeläkejärjestelmän perusperiaatteet

Lisätiedot

Lausunto KAA 4/2016 ( 1/ 5)

Lausunto KAA 4/2016 ( 1/ 5) 15.2.2017 Lausunto KAA 4/2016 ( 1/ 5) Jari Hanska toimittaja Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Viite: KAA 4/2016 vp sosiaali- ja terveysvaliokunnassa perjantaina 16.2.2017 klo 10.00 Lausunto

Lisätiedot

Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala

Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Mitä eläkeuudistuksesta seuraa? Työeläkepäivä 13.11.2014 Jukka Rantala Eläkeratkaisu: 65-vuotiaana eläkkeelle pääsevä mies ei halua isänsä kohtaloa, joka kuoli puoli vuotta ennen odotettua eläkeratkaisua.

Lisätiedot

Miksi pidempiä työuria?

Miksi pidempiä työuria? Miksi pidempiä työuria? Työeläkepäivä 20.10.2010 Jukka Rantala Eläketurvakeskus Eläketurvakeskus KOULUTTAA 2 Pääasiallinen sisältö Onko työurien pidentäminen tärkeää? Kuinka pitkiä työuria suomalaiset

Lisätiedot

Väestön ja eläkemenojen kehitys ilman suuria ikäluokkia

Väestön ja eläkemenojen kehitys ilman suuria ikäluokkia avaukset Väestön ja eläkemenojen kehitys ilman suuria ikäluokkia Kalle elo Seuraavien noin 20 vuoden aikana Suomessa on odotettavissa väestön nopea ikääntyminen, sillä sotien jälkeen syntyneet ikäluokat

Lisätiedot

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009

Julkisen talouden näkymät Eläketurva. Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden näkymät Eläketurva Finanssineuvos Tuulia Hakola-Uusitalo Työeläkepäivät, Eläketurvakeskus 17.11.2009 Julkisen talouden tasapaino pitkällä aikavälillä Julkinen talous ei saa pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / ekonomisti

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / ekonomisti Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys Mauri Kotamäki / 15.5.2018 ekonomisti Twitter: @Mau_And Sisällys Miksi eläkejärjestelmän taloudellinen kestävyys on olennaista? Kaksi tapaa mitata taloudellista

Lisätiedot

Eläkepolitiikka tulevaisuudessa

Eläkepolitiikka tulevaisuudessa Eläkepolitiikka tulevaisuudessa Työeläkekoulu 2019 Tuuli Glantz, SAK Sinikka Näätsaari, SAK Katri Ojala, Akava Katarina Murto, STTK Samppa Koskela, STTK Eläkeneuvottelut Suomessa Työmarkkinaosapuolten

Lisätiedot

Väestön ikääntyminen ja eläkepolitiikan muutos. Hannu Uusitalo

Väestön ikääntyminen ja eläkepolitiikan muutos. Hannu Uusitalo Väestön ikääntyminen ja eläkepolitiikan muutos Esityksen sisältö eläketurvan järjestämisen perusvalinnat yleisesti ja Suomessa Suomen eläkepolitiikan pitkä linja väestökehitys ja eläkepolitiikan suunnanmuutos

Lisätiedot

pitkän aikavälin laskelmat 2016

pitkän aikavälin laskelmat 2016 Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2016 Arviointiraportti Petri Hilli 2. joulukuuta 2016 Johdanto Eläketurvakeskuksen pyynnöstä Suomen Aktuaariyhdistys ry valitsi kaksi henkilöä arvioimaan

Lisätiedot

Eläkeuudistus 2017. Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014

Eläkeuudistus 2017. Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014 Eläkeuudistus 2017 Taustaa ja tuloksia Antti Tanskanen 11.12.2014 Miksi eläkeuudistus? Elinikä kasvaa - Arvioita nopeammin - Aktuaarin vastuu? Kestävyysvaje vaatii toimia - Uudistus pienentää kestävyysvajetta

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus Työeläkejärjestelmän kestävyys Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus

Eläkkeiden rahoitus Työeläkejärjestelmän kestävyys Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus Eläkkeiden rahoitus Työeläkejärjestelmän kestävyys Työeläkevakuuttajien hallinnon koulutus 16.5.2017 Reijo Vanne Johtava ekonomisti Tela Sisältö Työeläkehistoriaa kansantalouden tilinpidosta Kestävyys

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / johtava ekonomisti

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / johtava ekonomisti Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys Mauri Kotamäki / 18.9.2018 johtava ekonomisti Twitter: @Mau_And Sisällys Miksi eläkejärjestelmän taloudellinen kestävyys on olennaista? Kaksi tapaa mitata

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006

Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 Yksityisen sektorin työeläkeuudistus: keskeiset muutokset ja arviointia niiden vaikutuksista 2.2.2006 2 Työeläkeuudistuksen tavoitteet myöhentää keskimääräistä eläkkeelle siirtymisikää 2-3 vuodella sopeuttaa

Lisätiedot

Kuntauudistus ja Keva

Kuntauudistus ja Keva Kuntaliitto Kuntajohtajapäivät Kuopio 30. 31.8.2012 Kuntauudistus ja Keva Pekka Alanen varatoimitusjohtaja Keva Missio Visio 2012 Keva vastaa kattavasti julkisen sektorin eläketurvan toimeenpanosta Keva

Lisätiedot

Eläkejärjestelmien erillisyysraportti

Eläkejärjestelmien erillisyysraportti Eläkejärjestelmien erillisyysraportti Kuntaliiton lausunto 25.4.2019, sosiaali- ja terveysministeriölle sekä valtiovarainministeriölle Minna Punakallio @MinnaPunakallio 24.4.2019 1 Raportin työsti eläkejärjestelmien

Lisätiedot

Eläkejärjestelmien kehityshanke

Eläkejärjestelmien kehityshanke Eläkejärjestelmien kehityshanke 25.10.2018 Minna Punakallio Eläkejärjestelmien erillisyyttä selvittävä työryhmä 12.6.2017-31.10.2018 asti Lisätietoja 2 Työryhmän tehtäväksianto: tuottaa esimerkkilaskelmia

Lisätiedot

Työeläkevarat ja eläkkeiden rahoitus. Mikko Kautto (toim.)

Työeläkevarat ja eläkkeiden rahoitus. Mikko Kautto (toim.) Työeläkevarat ja eläkkeiden rahoitus Mikko Kautto (toim.) Työeläkevarat ja eläkkeiden rahoitus Mikko Kautto (toim.) Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN Eläketurvakeskus 00065 ELÄKETURVAKESKUS Puhelin

Lisätiedot

Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus Kurkistus harmaantuvan Suomen tulevaisuuteen? Nuorten työeläkekoulu

Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus Kurkistus harmaantuvan Suomen tulevaisuuteen? Nuorten työeläkekoulu Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus Kurkistus harmaantuvan Suomen tulevaisuuteen? Nuorten työeläkekoulu 6.6.2019 Janne Pelkonen erityisasiantuntija Twitter: @Jiipelkonen Mitä on sukupolvipolitiikka?

Lisätiedot

Työeläkelaitokset julkisessa taloudessa

Työeläkelaitokset julkisessa taloudessa Mauri Kotamäki, VM Versio 7.1.2016 klo 14:15 Risto Vaittinen, ETK Reijo Vanne, Tela Työeläkelaitokset julkisessa taloudessa Työeläkelaitokset sisältyvät kansantalouden tilinpidossa julkisyhteisöihin, joiden

Lisätiedot

Arviointi Eläketurvakeskuksen vuoden 2019 pitkän aikavälin ennustelaskelmaraportista

Arviointi Eläketurvakeskuksen vuoden 2019 pitkän aikavälin ennustelaskelmaraportista 1 24.5.2019 Arviointi Eläketurvakeskuksen vuoden 2019 pitkän aikavälin ennustelaskelmaraportista Tehtävänanto Aktuaariyhdistys valitsi Eläketurvakeskuksen (ETK) pyynnöstä allekirjoittaneen arvioimaan julkaistavaa

Lisätiedot

Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013. Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen

Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013. Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen Eläkekysymysten asiantuntijaryhmä 2012-2013 Info 31.10.2013 Jukka Pekkarinen Työn taustaa Toimeksiannon pohjana vuoden 2012 työurasopimus Vuoden 2005 uudistuksen arviointi Sopeutuminen elinajanodotteen

Lisätiedot

Kestävä eläketurva. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012. Kaija Kallinen

Kestävä eläketurva. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012. Kaija Kallinen Kestävä eläketurva Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Kaija Kallinen Kestävä eläketurva sosiaalinen kestävyys eläketurva on riittävä ja yli sukupolvien oikeudenmukaiseksi koettu

Lisätiedot

TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017?

TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? TIESITKÖ, ETTÄ TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017? 1 TYÖELÄKEVAKUUTTAMISEN PERUSIDEA EI MUUTU Edelleenkin työeläkettä karttuu tehdystä työstä. Jokainen ansaittu euro kasvattaa tulevan eläkkeesi määrää.

Lisätiedot

Kuolevuus Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmissa. Heikki Tikanmäki

Kuolevuus Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmissa. Heikki Tikanmäki Kuolevuus Eläketurvakeskuksen pitkän aikavälin laskelmissa Heikki Tikanmäki 23.5.2017 Johdanto Kuolevuus vaikuttaa työeläkemenoon monta kautta Eläkkeiden päättyvyys Elinaikakerroin Eläkeiät Eläketurvakeskuksen

Lisätiedot

1993 vp- HE 249 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1993 vp- HE 249 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1993 vp- HE 249 Hallituksen esitys EduskunnalJe laeiksi työntekijäin eläkelain 12 :n ja lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Laki 1482/1995: Taitettu indeksi

Laki 1482/1995: Taitettu indeksi Laki 1482/1995: Taitettu indeksi Tavoitteena on maksujen ja etujen tasapaino 1990-luvulla ja työeläkejärjestelmän pidemmänkin aikavälin turvaaminen. (HE 118/1995) Tästä syystä esitetyt eläketasoa heikentävät

Lisätiedot

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus

Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Onko eläkeköyhyys faktaa vai fiktiota? - Eläkkeiden tasot ja ostovoiman kehitys Juha Rantala Ekonomisti Eläketurvakeskus Eläkeläiset ry:n seminaari, Kuntoranta 27.4.2017 Esityksen sisältö 1) Taustaa. -

Lisätiedot

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS Riittävätkö rahat, kuka maksaa? Sixten Korkman Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Julkaisija: Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA Kustantaja: Taloustieto Oy Kannen valokuva:

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto

ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 04 2018 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2018 2018 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemenot 3 Työeläkevarat 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut

Lisätiedot

uudistamistarpeet Teemu Pennanen, TKK QSA Quantitative Solvency Analysts Oy Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p.

uudistamistarpeet Teemu Pennanen, TKK QSA Quantitative Solvency Analysts Oy Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p. Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet Teemu Pennanen, TKK Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p. 1 Tässä esityksessä tarkastellaan yksityisen sektorin työeläkejärjestelmää rahoitusteknisestä

Lisätiedot

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 2000-2010. Työeläkepäivä 15.11.2011 Mikko Kautto, Tutkimusosasto

Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 2000-2010. Työeläkepäivä 15.11.2011 Mikko Kautto, Tutkimusosasto Eläkkeet ja eläkeläisten toimeentulo 2000-2010 Työeläkepäivä 15.11.2011 Mikko Kautto, Tutkimusosasto Päätulos: eläkkeet ovat kasvaneet huomattavasti Keskimääräinen eläke on parantunut 10 vuodessa reaalisesti

Lisätiedot

Työstä työeläkettä! DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus. Opettajan tietopaketti. Sosiaalivakuutus

Työstä työeläkettä! DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus. Opettajan tietopaketti. Sosiaalivakuutus Työstä työeläkettä! Opettajan tietopaketti DIA 1. Suomalainen sosiaalivakuutus Suomalainen sosiaaliturva muodostuu sosiaalivakuutuksesta, yleisistä terveys- ja sosiaalipalveluista sekä sosiaalihuollosta.

Lisätiedot

1988 vp. - HE n:o 230

1988 vp. - HE n:o 230 1988 vp. - HE n:o 230 Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi työntekijäin eläkelain 12 :n ja lyhytaikaisissa työsuhteissa olevien työntekijäin eläkelain 9 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017

TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 TYÖELÄKKEET UUDISTUVAT VUONNA 2017 Eläkeikä nousee asteittain Työssä jatkamista palkitaan Eläkekarttumat yhtenäistyvät Työuraeläke tulee käyttöön Eläkkeen voi ottaa 1 osittaisena KEITÄ TYÖELÄKEUUDISTUS

Lisätiedot

Eläkejärjestelmän tulee kestää isältä pojalle. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Jukka Rantala

Eläkejärjestelmän tulee kestää isältä pojalle. Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Jukka Rantala Eläkejärjestelmän tulee kestää isältä pojalle Eläkkeensaajien Keskusliiton 50-vuotisjuhlaseminaari 20.9.2012 Jukka Rantala Sisällys Historiaa Nykytilanne Tulevaisuus Eläketurvakeskus 2 3 Alkuvaihe Kansaneläkelaki

Lisätiedot

Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria?

Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? Miten työeläkejärjestelmä kohtelee herraa ja duunaria? 10.2.2014 Sosioekonomiset erot elinajan odotteissa suuria erityisesti miehillä Onko eläkejärjestelmä reilu? Raportti tarjoaa tietoa eri näkökulmista

Lisätiedot

TYÖELÄKEINDIKAATTORIT

TYÖELÄKEINDIKAATTORIT 2015 TYÖELÄKEINDIKAATTORIT 1 työuran pituus eläkkeiden taso eläkemenot ja rahoitus Eläkkeellesiirtymisiän odote 5 Työvoimaan kuulumisajan ja työllisen ajan odote 9 Työllisyysaste 11 Eläkkeelle siirtyneiden

Lisätiedot

Luentorunko 5: Limittäisten sukupolvien malli

Luentorunko 5: Limittäisten sukupolvien malli Niku, Aalto-yliopisto ja Etla Makrotaloustiede 31C00200, Talvi 2018 Johdanto Makromalleissa kotitaloudet ajatellaan usein dynastioina, joissa jälkeläisten hyvinvoinnilla sama paino kuin omalla. Toisinaan

Lisätiedot

Markkinointi ja yhteiskunnalliset tavoitteet

Markkinointi ja yhteiskunnalliset tavoitteet Markkinointi ja yhteiskunnalliset tavoitteet StratMark-seminaari, Hanken Satu Huber, Eläke-Tapiola 1 Markkinointi ja yhteiskunnalliset tavoitteet 1. Eläkeyhtiöiden yhteiskunnallisia tavoitteita 2. Eläkeyhtiöiden

Lisätiedot

Keskeisiä havaintoja Eläkejärjestelmien erillisyys -työryhmäraportista

Keskeisiä havaintoja Eläkejärjestelmien erillisyys -työryhmäraportista Muistio Punakallio Minna 24.4.2019 Eläkejärjestelmien erillisyys. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:15. Keskeisiä havaintoja Eläkejärjestelmien erillisyys -työryhmäraportista

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto

ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 04 2019 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2019 2019 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemenot 3 Työeläkevarat 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut

Lisätiedot

02/2015 TIIVISTELMÄ. Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista. Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA

02/2015 TIIVISTELMÄ. Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista. Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA 02/2015 ELÄKETURVAKESKUKSEN RAPORTTEJA TIIVISTELMÄ Mikko Kautto ja Ismo Risku (toim.) Laskelmia vuoden 2017 työeläkeuudistuksen vaikutuksista Vuoden 2017 eläkeuudistusta koskevassa sopimuksessa vanhuuseläkkeen

Lisätiedot

TYÖELÄKEINDIKAATTORIT

TYÖELÄKEINDIKAATTORIT 2015 2016 TYÖELÄKEINDIKAATTORIT 1 työuran pituus eläkkeiden taso eläkemenot ja rahoitus Eläkkeellesiirtymisiän odote 5 Työvoimaan kuulumisajan ja työllisen ajan odote 9 Työllisyysaste 11 Eläkkeelle siirtyneiden

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas

ILMARISEN VUOSI Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas ILMARISEN VUOSI 2012 Ennakkotiedot / lehdistötilaisuus 23.1.2013 klo 9.30 Toimitusjohtaja Harri Sailas 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 (Ennakkotietoja) Sijoitustuotto: 7,4 prosenttia Sijoitusomaisuuden

Lisätiedot

Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen. Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala

Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen. Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala Eläkeuudistuksen vaikutusarviot herkkyysanalyyseineen Tampereen yliopisto, vakuutustiede 2.12.2015 Jukka Rantala Kaiken takana: elinikä pitenee Hyvä eläkejärjestelmä ottaa eliniän pitenemisen huomioon

Lisätiedot

Työeläkesijoittamisen kulmakivet - tuottavuus ja turvaavuus. Peter Halonen Analyytikko

Työeläkesijoittamisen kulmakivet - tuottavuus ja turvaavuus. Peter Halonen Analyytikko Työeläkesijoittamisen kulmakivet - tuottavuus ja turvaavuus Peter Halonen Analyytikko Sisältö Työeläkevarojen määrä ja kehitys Keskimäärin kasvua Varat maantieteellisesti Merkittävä kotimaan paino Sijoituskohteet

Lisätiedot

T A S K U T I L A S T O

T A S K U T I L A S T O 4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 TASKUTILASTO 2009 2009 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 7 Eläkkeensaajat

Lisätiedot

ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto

ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA. Eläketurvakeskuksen taskutilasto ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTOJA 05 2017 Eläketurvakeskuksen taskutilasto 2017 2017 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Työeläkemaksut 5 Väestö 6 Työeläkevakuutetut 9 Eläkkeensaajat

Lisätiedot

Tilinpäätöskalvot 2012

Tilinpäätöskalvot 2012 Tilinpäätöskalvot 2012 Tuloslaskelma milj. euroa 2012 2011 Maksutulo 4 825 4 545 Eläkemeno -3 827-3 524 RAHOITUSKATE 999 1 021 Sijoitusten nettotuotto 3 897-466 Lakisääteiset maksut, nettotoimintakulut

Lisätiedot

Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - Työkyvyttömyyseläke ETK 31.10.2014

Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - Työkyvyttömyyseläke ETK 31.10.2014 Esimerkkilaskelmia työeläkkeestä nykylain sekä vuoden 2017 uudistussopimuksen mukaan - ETK 31.10.2014 1. Vuonna 1995 syntynyt, työura alkanut 22-vuotiaana, työkyvyttömyyseläke 35-vuotiaana / vanhuuseläke

Lisätiedot

ELÄKEUUDISTUS 2017 26.9.2014

ELÄKEUUDISTUS 2017 26.9.2014 ELÄKEUUDISTUS 2017 Miksi työeläkeuudistus tarvitaan? Väestö ikääntyy nopeasti ja elinajanodote on kasvanut odotettua enemmän: yhä useampi on eläkkeellä yhä pitempään. Tulevaisuudessa nykyistä pienempi

Lisätiedot

Eläkejärjestelmän automaattiset vakautusmekanismit - teoriaa ja kokemuksia elinaikakertoimista ja jarruista. Sanna Tenhunen / Risto Vaittinen

Eläkejärjestelmän automaattiset vakautusmekanismit - teoriaa ja kokemuksia elinaikakertoimista ja jarruista. Sanna Tenhunen / Risto Vaittinen Eläkejärjestelmän automaattiset vakautusmekanismit - teoriaa ja kokemuksia elinaikakertoimista ja jarruista Sanna Tenhunen / Risto Vaittinen Eläketurvakeskus KOULUTTAA Työikäisen (20-64) väestön suhde

Lisätiedot

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

Työurat ja eläketurvan kestävyys

Työurat ja eläketurvan kestävyys avaukset Työurat ja eläketurvan kestävyys mikko kautto Johdanto Eläketurvaa koskevat kysymykset ovat yhteiskuntapolitiikan keskiössä. Keskustelua on käyty eläkkeelle siirtymisiän nostamistarpeesta ja -mahdollisuuksista.

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Petri Hillin esitykseen Eläkkeiden rahoituksen uudistamistarpeet. Jukka Rantala Suomen Aktuaariyhdistys 10.12.

Kommenttipuheenvuoro Petri Hillin esitykseen Eläkkeiden rahoituksen uudistamistarpeet. Jukka Rantala Suomen Aktuaariyhdistys 10.12. Kommenttipuheenvuoro Petri Hillin esitykseen Eläkkeiden rahoituksen uudistamistarpeet Jukka Rantala Suomen Aktuaariyhdistys 10.12.2012 Yleistä Hieno juttu, että työeläkkeiden rahoituskysymyksiä tutkitaan

Lisätiedot

Väestöennusteen vaikutukset alueelliseen kehitykseen

Väestöennusteen vaikutukset alueelliseen kehitykseen Väestöennusteen vaikutukset alueelliseen kehitykseen Tilastokeskuspäivä 4.11.2008 Yliaktuaari Markus Rapo, Tilastokeskus Esityksessäni! Hieman historiaa! Miksi ennusteita laaditaan! Tilastokeskuksen väestöennusteen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työttömyysetuuksien rahoituksesta annetun lain :n muuttamisesta annetun hallituksen esityksen (HE 87/2011 vp) täydentämisestä ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

T A S K U T I L A S T O

T A S K U T I L A S T O 4 7 8 1 3 0 9 10 3 52 0 4 7 6 8 6 5 2 4 1 2 0 9 7 8 1 3 4 TASKUTILASTO 2008 2008 ELÄKETURVAKESKUKSEN TASKUTILASTO SISÄLTÖ Sosiaaliturva 2 Eläkemeno 4 Väestö 5 Työeläkevakuuttaminen 6 Eläkkeensaajat 9 Työeläkkeelle

Lisätiedot