uudistamistarpeet Teemu Pennanen, TKK QSA Quantitative Solvency Analysts Oy Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "uudistamistarpeet Teemu Pennanen, TKK QSA Quantitative Solvency Analysts Oy Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p."

Transkriptio

1 Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet Teemu Pennanen, TKK Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p. 1

2 Tässä esityksessä tarkastellaan yksityisen sektorin työeläkejärjestelmää rahoitusteknisestä näkökulmasta. ei oteta kantaa eläke-etuuksien tasoon tai niiden kustannusten jakoon. keskitytään etuuksien rahoitukseen ja sen riskienhallintaan pitkällä aikavälillä. tarkastellaan kuinka kahta riskienhallinnan perustekniikkaa, riskien siirto, riskien hajautus on sovellettu työeläkkeiden rahoituksessa. Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p. 2

3 Taustaa Suomen Akatemian, Sosiaali- ja terveysministeriön ja HKKK:n rahoittama kvantitatiivista riskienhallintaa käsittelevä tutkimusprojekti perustettu vuonna tutkimusraporttia, joista 13 ilmestynyt kansainvälisissä referoiduissa tutkimusjulkaisuissa. Kaksi väitöskirjaa Matti Koivu, A stochastic programming approach to financial decision making, Petri Hilli, Riskinhallinta yksityisen sektorin työeläkkeiden rahoituksessa, Useita sovellushankkeita. Sosiaali- ja terveysministeriön selvitys: Työeläkkeiden rahoitus ja sen riskienhallinta, 2008:19. Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p. 3

4 Suomen työeläkemarkkinat Suomessa on osittain rahastoiva etuusperusteinen eläkejärjestelmä. Työläkkeet riippuvat palkasta, inflaatiosta ja ansiotasoindeksistä. Osa eläkkeistä maksetaan eläkevaroista. Loput maksetaan jakojärjestelmällä (pay as you go). Eläkemaksu koostuu jakojärjestelmäosasta ja varoja kartuttavasta osasta. Valtio on ulkoistanut eläkevarojen hoidon eläkelaitoksille: valtio ostaa kunakin vuonna vakuutuksen osalle eläkemenoa (rahastoista maksettava osa). Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p. 4

5 Vakuutus Vakuutuksen kattama osa riippuu kuolleisuudesta sekä täydennyskertoimesta. Täydennyskerroin riippuu laitosten keskimääräisestä vakavaraisuusasteesta, keskimääräisestä osaketuotosta. Laitosten painotus vaihtelee yli ajan. Säännöstä voidaan poiketa. Täydennyskertoimen tulevia arvoja ja siten myös vakuutuksen kattamaa osaa (ja jakojärjestelmäosaa) eläkemenosta on vaikea ennakoida. Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p. 5

6 Vakuutuksen hinta Säätiöt ja kassat voivat asettaa vakuutusten hinnat vakavaraisuusvaatimuksen rajoissa (kannatusmaksut). TyEL-yhtiöissä hinnat ovat tiukemmin säädeltyjä (asiakashyvitykset). Perinteisillä arvopaperimarkkinoilla tuotteiden hinnat määräytyvät parhaiden tarjousten perusteella. tarjoukset riippuvat toimijoiden näkemyksistä, preferensseistä ja taseesta (riskin siirto). riskin siirtoa ajaa toimijoiden pyrkimys tehdä voittoa. kun kilpailu kovenee, voittomarginaalit pienenevät ja riskin siirto tehostuu. Kuka kilpailee voitosta työeläkemarkkinoilla? Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p. 6

7 Vakavaraisuusvaatimus Eläkelaitoksen varallisuuden tulee kattaa sen myymien vakuutusten kirjanpidollinen arvo (vastuuvelka) riittävällä varmuudella vuodeksi eteenpäin. Vastuuvelka riippuu täydennyskertoimen menneistä arvoista. TyEL:n vakavaraisuusvaatimus ei kaikilta osin tue hajautusta (ongelma jo ennen sijoitusuudistusta). Joissain tilanteissa vakavaraisuusasemaa on mahdollista parantaa muuttamalla sijoitusallokaatiota selkeästi riskillisempään suuntaan (STM:lle tehty selvitys). Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p. 7

8 Yhteenvetoa Kilpailun tehostaminen voisi laskea eläkkeiden hintoja ja edistää riskien jakautumista sijoitusmarkkinoille. Kilpailun tehostaminen edellyttäisi toimijoiden roolien selkeyttämistä. Järjestelmän yksinkertaistaminen helpottaisi riskienhallintaa ja voisi laskea eläkkeiden kustannuksia. Jakojärjestelmän keskittäminen eläkelaitoksilta yhdelle toimijalle yksinkertaistaisi järjestelmää ja pienentäisi puskurirahastojen tarvetta. Vakuutussopimusten yksinkertaistaminen helpottaisi rahoitusriskien hallintaa ja lisäisi järjestelmän läpinäkyvyyttä. Yhtenä vaihtoehtona vakuutuskantojen homogenisointi. Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p. 8

9 Vakuutuskantojen homogenisointi Hajautusperiaate: Mitä suurempi vakuutuskanta, sitä paremmin keskimääräinen vakuutuskorvaus on ennakoitavissa. Jos koko TyEL-vakuutuskanta menisi yhteisen poolin kautta, hajautusperiaate toteutuisi eläkejärjestelmässä paremmin. Maksimaalinen hajautus saavutettaisiin jakamalla koko järjestelmän yhteenlaskettu vakuutuskanta laitoksille niiden vastuuvelkojen suhteessa. Vakuutuskantojen homogenisointi pienentäisi laitosten riskejä mutta ei muuttaisi niiden vastuuvelkaa. Syntyisi standardisoitu vakuutussopimus ja riskien siirot yksinkertaistuisivat. Työeläkejärjestelmän rahoituksen uudistamistarpeet p. 9

Työeläkkeiden rahoituksesta ja sen riskien hallinnasta p.1/20

Työeläkkeiden rahoituksesta ja sen riskien hallinnasta p.1/20 Työeläkkeiden rahoituksesta ja sen riskien hallinnasta Teemu Pennanen Liikkeenjohdon systeemit, HKKK ja Matematiikka, TKK Työeläkkeiden rahoituksesta ja sen riskien hallinnasta p.1/20 Sisältö 1. Vanhuuseläkeongelma

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoituksen uudistamistarpeet

Eläkkeiden rahoituksen uudistamistarpeet Eläkkeiden rahoituksen uudistamistarpeet Petri Hilli CEO, QSA Teemu Pennanen Rahoitusmatematiikan professori King s College London Eläkkeiden rahoituksen uudistamistarpeet p. 1 Eläkkeiden rahastoinnin

Lisätiedot

Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010

Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010 Eläkerahastot Pertti Honkanen 25.4.2010 1 Työeläkerahastot 31.12.2009 Yhteensä 124,9 mrd. Yhtiöt 78,9 mrd. Kassat ja säätiöt 6,6 mrd. MEK ja MELA 0,8 mrd. Julkinen sektori 39,4 mrd. Lähde: TELA Rahastot

Lisätiedot

Luentorunko 5: Limittäisten sukupolvien malli

Luentorunko 5: Limittäisten sukupolvien malli Niku, Aalto-yliopisto ja Etla Makrotaloustiede 31C00200, Talvi 2018 Johdanto Makromalleissa kotitaloudet ajatellaan usein dynastioina, joissa jälkeläisten hyvinvoinnilla sama paino kuin omalla. Toisinaan

Lisätiedot

Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit. Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela

Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit. Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Case 1: Sukupolvien välinen oikeudenmukaisuus ja työeläkeindeksit Janne Pelkonen erityisasiantuntija Työeläkevakuuttajat Tela Twitter: @Jiipelkonen Miten eri ikäluokkien välinen oikeudenmukaisuuden tavoite

Lisätiedot

Eläkejärjestelmien erillisyysraportti

Eläkejärjestelmien erillisyysraportti Eläkejärjestelmien erillisyysraportti Kuntaliiton lausunto 25.4.2019, sosiaali- ja terveysministeriölle sekä valtiovarainministeriölle Minna Punakallio @MinnaPunakallio 24.4.2019 1 Raportin työsti eläkejärjestelmien

Lisätiedot

VF06a Työeläkevakuutusyhtiön vastuuvelka 401 VF06e Eläkekassan vastuuvelka 442 VF06f Eläkesäätiön eläkevastuu 452

VF06a Työeläkevakuutusyhtiön vastuuvelka 401 VF06e Eläkekassan vastuuvelka 442 VF06f Eläkesäätiön eläkevastuu 452 1 (6) Viimeisin muutos 31.3.2019 VF Vastuuvelka VF-tiedonkeruussa kerätään vuosineljänneksittäin tietoa työeläkelaitosten vastuuvelasta. Tietoja käytetään Finanssivalvonnan suorittamaan valvontaan. Tiedonkeruu

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla

Lisätiedot

Eläkejärjestelmien kehityshanke

Eläkejärjestelmien kehityshanke Eläkejärjestelmien kehityshanke 25.10.2018 Minna Punakallio Eläkejärjestelmien erillisyyttä selvittävä työryhmä 12.6.2017-31.10.2018 asti Lisätietoja 2 Työryhmän tehtäväksianto: tuottaa esimerkkilaskelmia

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään? 2

Lisätiedot

TELA/Laskuperustejaos TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN MUUTOKSEN PERUSTELUT

TELA/Laskuperustejaos TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN MUUTOKSEN PERUSTELUT TELA/Laskuperustejaos 17.8.2017 TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN MUUTOKSEN PERUSTELUT 1. Eläkevastuiden täydennyskerroin Eläkevastuiden täydennyskertoimen arvoksi haetaan 1.10.2017 lukien

Lisätiedot

Palveluiden järjestäminen ja kuntasektorin eläkkeiden rahoitus. Keva-päivä 23.5.2013 Allan Paldanius

Palveluiden järjestäminen ja kuntasektorin eläkkeiden rahoitus. Keva-päivä 23.5.2013 Allan Paldanius Palveluiden järjestäminen ja kuntasektorin eläkkeiden rahoitus Keva-päivä 23.5.2013 Allan Paldanius Yleistä kunnallisen eläkejärjestelmän rahoituksesta / 1 Puhdas jakojärjestelmä vuosina 1964 1987 Rahastointi

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @Seija_Lehtonen 16.5.2019 Tavoitteet Miten järjestelmä toimii? Miten eläkkeet rahoitetaan? Maksutaso Miten maksut määrätään?

Lisätiedot

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia.

HE 71/2016 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa.

HE 172/2013 vp. on selkiyttää valtion eläkerahastoa koskevaa sääntelyä ja valtion eläketurvan rahoitusta koskevaa valmistelua valtioneuvostossa. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi valtion eläkelain ja valtion eläkerahastosta annetun lain 5 ja 6 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Huomioita työeläkesijoituksista 2011. Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat TELA

Huomioita työeläkesijoituksista 2011. Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat TELA Huomioita työeläkesijoituksista 2011 Suvi-Anne Siimes Toimitusjohtaja Työeläkevakuuttajat Työeläkkeiden rahoitus ja sijoitustoiminta Lähtökohta Etuussäännöksistä johdettava eläkevastuu (eläkemeno) rahoitetaan

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Tela Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla

Lisätiedot

TELA/Laskuperustejaos 16.10.2014 TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT

TELA/Laskuperustejaos 16.10.2014 TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT TYEL:N MUKAISEN ELÄKEVAKUUTUKSEN ERITYISPERUSTEIDEN PERUSTELUT 1. Vuoden 2015 vakuutusmaksu 1.1. Vuoden 2015 vakuutusmaksun rakenne Vuoden 2015 maksutasoa määrättäessä on käytetty seuraavia taloudellisia

Lisätiedot

Työeläkevarojen sijoittaminen ja tulevaisuus

Työeläkevarojen sijoittaminen ja tulevaisuus Työeläkevarojen sijoittaminen ja tulevaisuus 14.9.2005 Vesa Puttonen Helsingin kauppakorkeakoulu Työeläkesijoittamisen historia Järjestelmää jälkikäteen arvioitaessa on muistettava sen hetkinen taloudellinen

Lisätiedot

Eläkejärjestelmän luonne ja luottamus päätöksentekoon

Eläkejärjestelmän luonne ja luottamus päätöksentekoon Eläkejärjestelmän luonne ja luottamus päätöksentekoon Ville-Pekka Sorsa SoGE, University of Oxford Politiikan ja talouden tutkimuksen laitos, Helsingin yliopisto Esitelmä Työeläkepäivällä 2010 Helsingin

Lisätiedot

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Kansaneläkelaitoksesta annettua lakia. Kansaneläkelaitoksen

Lisätiedot

Kuntauudistus ja Keva

Kuntauudistus ja Keva Kuntaliitto Kuntajohtajapäivät Kuopio 30. 31.8.2012 Kuntauudistus ja Keva Pekka Alanen varatoimitusjohtaja Keva Missio Visio 2012 Keva vastaa kattavasti julkisen sektorin eläketurvan toimeenpanosta Keva

Lisätiedot

SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2015

SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2015 SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2015 Lisäetutavoitteet n tavoitteena on antaa ylijäämän jakoon oikeutettujen vakuutusten vakuutussäästöille pitkällä aikavälillä vähintään riskittömän

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (HE 71/2016)

Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttamisesta (HE 71/2016) Esikuntapalvelut Lausunto 18.5.2016 Kela 1/29/2016 Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle Kansaneläkelaitoksen lausunto hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi Kansaneläkelaitoksesta annetun

Lisätiedot

Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita

Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @seija_lehtonen 25.9.2018 Tavoitteet Miksi tarvitaan? Vakavaraisuussäädökset Muu sääntely 2 Sisältö

Lisätiedot

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4 Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista ; B-osasto Vakuutusmaksutulo/ Maksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, ¹) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle

Lisätiedot

Eläkevakuu taminen epävarmassa sijoitusympäristössä

Eläkevakuu taminen epävarmassa sijoitusympäristössä Matematikan jasysteemianalyysin laitos Eläkevakuu taminen epävarmassa sijoitusympäristössä -laskelmiatyöeläkkeiden rahastoinnin tehostamisesta PetriHili,Teemu Pennanen KAUPPA+ TALOUS RAPORTTI Aalto-yliopiston

Lisätiedot

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS

HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS HYVINVOINTIVALTION RAHOITUS Riittävätkö rahat, kuka maksaa? Sixten Korkman Jukka Lassila Niku Määttänen Tarmo Valkonen Julkaisija: Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos ETLA Kustantaja: Taloustieto Oy Kannen valokuva:

Lisätiedot

Keskeisiä havaintoja Eläkejärjestelmien erillisyys -työryhmäraportista

Keskeisiä havaintoja Eläkejärjestelmien erillisyys -työryhmäraportista Muistio Punakallio Minna 24.4.2019 Eläkejärjestelmien erillisyys. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2019:15. Keskeisiä havaintoja Eläkejärjestelmien erillisyys -työryhmäraportista

Lisätiedot

Eläkevakuuttaminen epävarmassa sijoitusympäristössä

Eläkevakuuttaminen epävarmassa sijoitusympäristössä Eläkevakuuttaminen epävarmassa sijoitusympäristössä Kassavirtaperusteinen riskienhallinta Petri Hilli Teemu Pennanen Kustantaja: Taloustieto Oy ISBN 978-951-628-552-1 ISBN 978-951-628-555-2 (PDF) Painopaikka:

Lisätiedot

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4

201X 201X-1 201X-2 201X-3 201X-4 Liite 1.1 Tiivistelmä tunnusluvuista Vakuutusmaksutulo, Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, 1) Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, Sijoitustoiminnan nettotuotto sitoutuneelle pääomalle, % Liikevaihto,

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS

OSAVUOSIKATSAUS OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2019 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELOLLA HYVÄ ALKUVUOSI Sijoitustoiminnan tuotto

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2012 28.2.2013 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2012 Sijoitustuotto: 7,5 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 29,5 miljardia euroa Toimintapääoma: 5,8 miljardia euroa Vakavaraisuusaste: 23,9

Lisätiedot

Vakavaraisuus meillä ja muualla Hallinnon koulutus, Jouni Herkama Lakimies

Vakavaraisuus meillä ja muualla Hallinnon koulutus, Jouni Herkama Lakimies Vakavaraisuus meillä ja muualla Hallinnon koulutus, 25.5.2016 Jouni Herkama Lakimies Twitter: @JouniHerkama Vakavaraisuus ja uudistukset 2017 lyhyesti Mitä vakavaraisuus on? Vakavaraisuudella tarkoitetaan

Lisätiedot

Vakavaraisuus meillä ja muualla

Vakavaraisuus meillä ja muualla Vakavaraisuus meillä ja muualla Hallinnon koulutus, 22.9.2016 Jouni Herkama Lakimies Työeläkevakuuttajat TELA ry Vakavaraisuus ja uudistukset 2017 lyhyesti Mitä vakavaraisuus on? Vakavaraisuudella tarkoitetaan

Lisätiedot

Eläketurvakeskus Muistio 1 (7)

Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Eläketurvakeskus Muistio 1 (7) Työeläkkeiden indeksointi ansiotason kasvun perusteella Tässä muistiossa esitetään Eläketurvakeskuksen päivitetty arvio kansalaisaloitteen mukaisen indeksimuutoksen kustannusvaikutuksista.

Lisätiedot

Vahinkovakuutuksen vakavaraisuusvalvonnan kehittämishaasteet: Vastuuvelan Best Estimaten laskeminen. Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 26.4.

Vahinkovakuutuksen vakavaraisuusvalvonnan kehittämishaasteet: Vastuuvelan Best Estimaten laskeminen. Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 26.4. Vahinkovakuutuksen vakavaraisuusvalvonnan kehittämishaasteet: Vastuuvelan Best Estimaten laskeminen Aktuaariyhdistyksen kuukausikokous 26.4.2007 Pasi Laaksonen Vastuuvelka Solvenssi II: kehikossa Vastuuvelka

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS

TILINPÄÄTÖS TILINPÄÄTÖS 2013 27.2.2014 1 ILMARISEN AVAINLUKUJA VUODELTA 2013 Sijoitustuotto: 9,8 prosenttia Sijoitusomaisuuden arvo: 32,3 miljardia euroa Vakavaraisuuspääoma: 7,1 miljardia euroa Vakavaraisuusaste:

Lisätiedot

TIIVISTELMÄ. Suomen eläkejärjestelmä: Instituutiorakenne ja hallinto. Keith Ambachtsheer. Suomen eläkkeiden rahoitus

TIIVISTELMÄ. Suomen eläkejärjestelmä: Instituutiorakenne ja hallinto. Keith Ambachtsheer. Suomen eläkkeiden rahoitus SUOMEN ELÄKEJÄRJESTELMÄN ARVIO / OSA 2 TIIVISTELMÄ Keith Ambachtsheer Suomen eläkejärjestelmä: Instituutiorakenne ja hallinto Suomen eläkejärjestelmä on sekä kattava että vankka. Se perustuu konsensukseen,

Lisätiedot

Katsaus eläketurvan rahoitukseen vuonna 2012

Katsaus eläketurvan rahoitukseen vuonna 2012 Katsaus eläketurvan rahoitukseen vuonna 2012 Marja Kiviniemi Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN LUKIJALLE Tässä tilastokatsauksessa esitetään työeläkkeiden rahoitukseen liittyviä tilastolukuja pääasiassa

Lisätiedot

Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4.

Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4. Miten suomalaiset työeläkevakuuttajat pärjäävät kansainvälisessä eläkesijoittajien tuottovertailussa? Hallinnon ajankohtaisseminaari 18.4.2017 Reijo Vanne johtava ekonomisti Työeläkevakuuttajat Tela Aiheita

Lisätiedot

Sijoitusrahasto, sijoitusten käyttöpolitiikka ja sijoitusten raportointi tilinpäätöksessä. Marianna Bom Aalto-yliopisto

Sijoitusrahasto, sijoitusten käyttöpolitiikka ja sijoitusten raportointi tilinpäätöksessä. Marianna Bom Aalto-yliopisto Sijoitusrahasto, sijoitusten käyttöpolitiikka ja sijoitusten raportointi tilinpäätöksessä Marianna Bom Aalto-yliopisto 4.6.2018 Sisältö Yliopistojen talouden julkisuuskuva? Miten parantaa yliopistojen

Lisätiedot

Vastuullinen työeläkevakuuttaminen

Vastuullinen työeläkevakuuttaminen Vastuullinen työeläkevakuuttaminen Pohjois-Savon kuntatalouspäivä Kimmo Mikander 16.5.2018 Kuopio Sote- ja maakuntauudistus - suunniteltu voimaantulo 1.1.2020 Työryhmän esitys siirtymämaksuksi Perustuslakivaliokunta:

Lisätiedot

EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005

EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005 EK:n elinkeinopäivä 15.9.2005 Eläkejärjestelmä uudistuu -haaste työyhteisön johtamiselle Kari Puro Eläkeuudistuksen päätavoitteet työeläkejärjestelmän taloudellisen kantokyvyn varmistaminen eliniän pidetessä

Lisätiedot

Budjetointiohje vuoden 2018 Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuonna 2019

Budjetointiohje vuoden 2018 Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuonna 2019 BUDJETOINTIOHJE 1 (5) Budjetointiohje vuoden 2018 Kevan jäsenyhteisön eläkemaksuihin ja tietoa eläkemaksujen muutoksista vuonna 2019 Yleistä arvioinnin taustaa Tässä ohjeessa esitetään arvio vuoden 2018

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2018 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO TILINPÄÄTÖSKATSAUKSESTA Tuotto -1,5 % Parhaiten tuottivat kiinteistösijoitukset 5,7 % Vakavaraisuus 126,2 % Maksutulo 540,5 milj. Asiakashyvitykset

Lisätiedot

SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2014

SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2014 SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2014 Lisäetutavoitteet n tavoitteena on antaa ylijäämän jakoon oikeutettujen vakuutusten vakuutussäästöille pitkällä aikavälillä vähintään riskittömän

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus

TILINPÄÄTÖSKATSAUS Veritas Eläkevakuutus TILINPÄÄTÖSKATSAUS 2017 Veritas Eläkevakuutus YHTEENVETO Tuotto 8,0% Parhaiten tuottivat osakesijoitukset 14,9 % Vakavaraisuus 131,6 % Maksutulo 520,9 milj. Asiakashyvitykset 8,6 milj. Sijoitukset tuottivat

Lisätiedot

tilinpäätöstiedot Työeläkelaitosten 3 2010 työeläke-lehden liite Työeläkesijoitukset yksi harvoista talouden valopilkuista s. 2

tilinpäätöstiedot Työeläkelaitosten 3 2010 työeläke-lehden liite Työeläkesijoitukset yksi harvoista talouden valopilkuista s. 2 3 2010 työeläke-lehden liite Liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat TELA Työeläkesijoitukset yksi harvoista talouden valopilkuista s. 2 Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 2009 Työeläkelaitosten

Lisätiedot

Tilinpäätös

Tilinpäätös Tilinpäätös 2013 13.2.2014 Hyvä sijoitustulos nosti vakavaraisuuden ennätyskorkeaksi Sijoitusten kokonaistuotto 3,2 miljardia euroa eli 9,0 % Sijoitusten markkina-arvo 37,7 miljardia euroa Paras tuotto

Lisätiedot

ILMARISEN YHTIÖKOHTAISET HYVITYSPERUSTEET. Jukka ja Barbara

ILMARISEN YHTIÖKOHTAISET HYVITYSPERUSTEET. Jukka ja Barbara ILMARISEN YHTIÖKOHTAISET HYVITYSPERUSTEET Jukka ja Barbara 13.3.2017 ILMARISEN VUOSI 2016 HYVÄ SIJOITUSTUOTTO EPÄVARMOISSA MARKKINAOLOSUHTEISSA SIJOITUSTEN MARKKINA-ARVO VAKAVARAISUUTEMME SÄILYI VAHVANA

Lisätiedot

Eteran tilinpäätös

Eteran tilinpäätös Eteran tilinpäätös 2010 8.3.2011 Tuloksen synty 2010 2009 2008 2007 2006 Vakuutusliikkeen tulos 19-11 -1 37 Sijoitustoiminnan tulos käyvin arvoin 151 220-1 025 8 164 + Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin

Lisätiedot

Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö Niina Bergring Sijoitusjohtaja Veritas Eläkevakuutus

Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö Niina Bergring Sijoitusjohtaja Veritas Eläkevakuutus Tuottavuus ja turvaavuus - haastava sijoitusympäristö 30.8.2018 Niina Bergring Sijoitusjohtaja Veritas Eläkevakuutus Tavoitteet Tuottavuus ja turvaavuus Sijoitustoiminnan merkitys eläkejärjestelmälle Haastava

Lisätiedot

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia 1 (6)

Vakuutusosakeyhtiö Henki-Fennia 1 (6) Vakuutusosakeyhtiö 1 (6) SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2011 Lisäetutavoitteet n tavoitteena on antaa ylijäämän jakoon oikeutettujen vakuutusten vakuutussäästöille pitkällä aikavälillä

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Minna Lehmuskero Johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä

Lisätiedot

06/2013. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2012. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

06/2013. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2012. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 06/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2012 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 06/2013 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2012

Lisätiedot

Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita

Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita Seija Lehtonen Matemaatikko Twitter: @seija_lehtonen 22.5.2018 Yksityisalojen vakavaraisuussäädökset Yksityisten ja julkisten alojen

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Tela

Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla. Seija Lehtonen Matemaatikko Tela Eläkkeiden rahoitus yksityis- ja julkisaloilla Seija Lehtonen Matemaatikko Tela Twitter: @Seija_Lehtonen Yleistä rahoituksesta Eläkkeet voidaan rahoittaa Jakojärjestelmällä Rahastoivalla järjestelmällä

Lisätiedot

Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko

Agronomiliiton Seniorit. Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Agronomiliiton Seniorit Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Tietoa eläkkeistä Eläkkeensaajien Keskusliitto EKL ry Timo Kokko Kaikki työ- ja kansaneläkkeen saajat 31.12.2011 Eläkkeensaajien kokonaiseläkejakauma

Lisätiedot

Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 2014

Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 2014 : 05 Liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat Tela Työeläkelaitosten tilinpäätöstiedot 0 Työnantajat 60 Työntekijät 50 Hoitokulut 55 Yrittäjät 0 Valtio 0 Työttömyysvakuutus- rahasto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja

Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja Sosiaali- ja terveysvaliokunnan kuuleminen (KAA 4/2016 vp) Mikko Kautto, johtaja Taustaa indeksimuutosaloitteelle Kansalaisaloitteessa ehdotetaan paluuta yli 40 vuotta sitten käytössä olleeseen indeksointitapaan.

Lisätiedot

Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa. Heikki Tikanmäki Tampere

Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa. Heikki Tikanmäki Tampere Nousevatko kunta-alan eläkemaksut pilviin? Pitkän aikavälin eläkelaskelman 2019 kertomaa Heikki Tikanmäki 16.5. Tampere Vastaus peruslaskelman mukaan: Eivät nouse 2 Maksu on kestävällä tasolla Pitkällä

Lisätiedot

Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin

Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin Muistio 1 (6) Korjaus raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat 2019 laskelmiin Johdanto Eläketurvakeskus julkaisi maaliskuussa 2019 raportin Lakisääteiset eläkkeet pitkän aikavälin laskelmat

Lisätiedot

Laki. vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta

Laki. vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta Laki vakuutusyhtiölain 8 ja 16 luvun muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan vakuutusyhtiölain (521/2008) 8 luvun 4 :n 4 momentti, 8, 10, 11, 13, 19, 20, 23 ja 25, sellaisena kuin niistä

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:31. Työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyn

Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:31. Työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyn Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:31 Työeläkelaitosten vakavaraisuussääntelyn LAAJA UUDISTAMINEN Riskinkantokyvyn vahvistamista sekä vakavaraisuussääntelyn laajaa uudistamista

Lisätiedot

200 mrd. 190 mrd. Työeläkelaitosten. tilinpäätöstiedot. 14 mrd. 21 mrd. Työeläkerahavirrat 3: 2018 TYÖELÄKE-LEHTI. Eläkevarat 2016.

200 mrd. 190 mrd. Työeläkelaitosten. tilinpäätöstiedot. 14 mrd. 21 mrd. Työeläkerahavirrat 3: 2018 TYÖELÄKE-LEHTI. Eläkevarat 2016. TYÖELÄKE-LEHTI Liitteen julkaisevat Eläketurvakeskus ja Työeläkevakuuttajat Tela 3: 2018 Työeläkelaitosten 2017 tilinpäätöstiedot Valtion osuudet 3,6 mrd. TVRmaksu 0,8 mrd. Sijoitustuotot 14 mrd. Työeläkemaksut

Lisätiedot

06/2011. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2010. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

06/2011. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2010. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 06/2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2010 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 06/2011 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2010

Lisätiedot

OSAVUOSIRAPORTTI Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.

OSAVUOSIRAPORTTI Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. OSAVUOSIRAPORTTI 1.1. 30.9.2018 Pro forma luvut ennen vuotta 2014 ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. POSITIIVISET TUOTOT ONNISTUNEELLA HAJAUTUKSELLA Raportointikaudella

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019

OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 OSAVUOSIKATSAUS 1-6/2019 Yhteenveto avainluvuista 1-6/2019 1-6/2018 1) 2018 1) Vakuutusmaksutulo, milj. 311,3 267,2 540,3 Sijoitustoiminnan nettotuotto käyvin arvoin, milj. 172,8 10,5-46,8 Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Selvitys vakuutussäästöille annetuista kokonaishyvityksistä vuodelta 2014

Selvitys vakuutussäästöille annetuista kokonaishyvityksistä vuodelta 2014 Mandatum Life Selvitys vakuutussäästöille annetuista kokonaishyvityksistä vuodelta 2014 Suomi-yhtiöstä 30.12.2014 siirtyneen ryhmäeläkevakuutuskannan asiakashyvityksen vuodelta 2014 on päättänyt Suomi-yhtiö.

Lisätiedot

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja.

PUOLIVUOSIKATSAUS Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. PUOLIVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2018 Pro forma -luvut ovat Eläke-Fennian ja LähiTapiola Eläkeyhtiön yhteenlaskettuja lukuja. ELON ALKUVUODEN KEHITYS Sijoitusmarkkinat ovat olleet alkuvuonna hermostuneita ja

Lisätiedot

SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2013

SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2013 SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2013 Lisäetutavoitteet n tavoitteena on antaa ylijäämän jakoon oikeutettujen vakuutusten vakuutussäästöille pitkällä aikavälillä vähintään riskittömän

Lisätiedot

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.

eräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta

Lisätiedot

13 VVV:lle toimitettavat tiedot

13 VVV:lle toimitettavat tiedot 153 V osa: Valvonta 13 VVV:lle toimitettavat tiedot Valtuutussäännös VYL 25 luvun 24 VakYhdL 12 luvun 5, UVYL 39, MEL 211, MYEL 131, TVYL 1 ja 30 (1) Kohdissa 13.1 13.5 tarkoitetut asiakirjat on toimitettava

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/ (6) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 15/2019 1 (6) 244 Helsingin kaupungin lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle ja valtionvarainministeriölle eläkejärjestelmien erillisyyttä selvittäneen työryhmän raportista

Lisätiedot

05/2012. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2011. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

05/2012. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2011. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 05/2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2011 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 05/2012 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2011

Lisätiedot

07/2014. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2013. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN

07/2014. Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2013. Eläketurvakeskus ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 07/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2013 Eläketurvakeskus PENSIONSSKYDDSCENTRALEN 07/2014 ELÄKETURVAKESKUKSEN TILASTORAPORTTEJA Työeläkkeiden rahoitus vuonna 2013

Lisätiedot

Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita. Minna Lehmuskero johtaja, analyysitoiminnot

Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita. Minna Lehmuskero johtaja, analyysitoiminnot Yksityisalojen vakavaraisuus ja muita sijoitustoiminnan rajoitteita Minna Lehmuskero johtaja, analyysitoiminnot Twitter: @MinnaLehmuskero Yksityisten alojen työeläkerahan kiertokulku 2016, mrd. euroa (ennakkotieto)

Lisätiedot

Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen

Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp. Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen Kansaneläkelaitoksesta annetun lain muuttaminen HE 71/2016 vp Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta 19.5.2016 Talousjohtaja Kai Ollikainen Eläkevastuurahasto Laki Kansaneläkelaitoksesta 12g Eläkevastuurahasto

Lisätiedot

ELÄKERAHASTOJA EI KANNATA PURKAA

ELÄKERAHASTOJA EI KANNATA PURKAA Eläkerahastoja ei kannata purkaa 067 perusteluja ELÄKERAHASTOJA EI KANNATA PURKAA Pertti Honkanen ehdotti Perusteessa, että eläkerahastojen tuottoja käytettäisiin eläkkeiden maksamiseen ja kestävyysvajeen

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Osavuosikatsaus 30.6.2014 Keskeiset tunnusluvut 30.6.2014 30.6.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 1 510,1 807,7 1 602,7 Eläkkeensaajille maksetut

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / ekonomisti

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / ekonomisti Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys Mauri Kotamäki / 15.5.2018 ekonomisti Twitter: @Mau_And Sisällys Miksi eläkejärjestelmän taloudellinen kestävyys on olennaista? Kaksi tapaa mitata taloudellista

Lisätiedot

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012

Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Veritas Eläkevakuutuksen tuloskatsaus v. 2012 Vakuutusliike Vakuutusliike avainluvut 2012 2011 % Makuutusmaksutulo, milj. 458,2 423,6 8,2 Maksetut eläkkeet ja muut korvaukset, milj. 1) 402,8 370,5 8,7

Lisätiedot

HE 180/2008 vp. vuoden 2008 osalta vain rahastokoron kolmen prosentin verran ja vastuuvelkaan sisältyvää

HE 180/2008 vp. vuoden 2008 osalta vain rahastokoron kolmen prosentin verran ja vastuuvelkaan sisältyvää HE 180/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle lakisääteistä eläkevakuutustoimintaa harjoittavien eläkelaitosten sijoitustoimintaa ja vakavaraisuutta koskevien säännösten muuttamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus.

Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Miksi työeläkerahoja sijoitetaan ja miten niitä käytetään? Historia, nykyhetki ja tulevaisuus. Janne Pelkonen, erityisasiantuntija https://twitter.com/jiipelkonen Eläkeläiset ry, Kuntoranta 27.4.2017 Työeläkerahojen

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös 31.12.2014 Keskeiset tunnusluvut Pro forma 31.12.2014 31.12.2013 31.12.2013 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 022,9 1 602,7 2 929,0 Eläkkeensaajille

Lisätiedot

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös

Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Tilinpäätös Keskinäinen Työeläkevakuutusyhtiö Elo Keskeiset tunnusluvut 31.12.2015 31.12.2014 Yhtiön koko Vakuutusmaksutulo, milj. e 3 157,1 3 022,9 Eläkkeensaajille maksetut eläkkeet ja korvaukset, milj. e 2 857,6

Lisätiedot

Työeläkemenoennuste vuodelle 2008

Työeläkemenoennuste vuodelle 2008 Kullervo Joentakanen Työeläkemenoennuste vuodelle 2008 Eläketurvakeskuksen katsauksia 2008:4 Kullervo Joentakanen Työeläkemenoennuste vuodelle 2008 Elokuussa 2008 Eläketurvakeskuksen katsauksia 2008:4

Lisätiedot

Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja

Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja Eläkejärjestelmä ja indeksit Työeläkekoulu 24.11.2016 Nikolas Elomaa edunvalvontajohtaja Twitter: @nikolaselomaa Sisällys Mistä lakialoitteessa on kyse? Indeksimuutoksen voittajat ja häviäjät Kuinka paljon

Lisätiedot

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma

Liite 1 TULOSLASKELMA. Vakuutustekninen laskelma 4038 N:o 1413 TULOSLASKELMA Liite 1 Vakuutustekninen laskelma Vakuutusmaksutulo Lakisääteisten eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden kannatusmaksut Muiden eläkkeiden jäsenmaksut Vastuun siirrot Sijoitustoiminnan

Lisätiedot

Osaketuotot vahvistivat eläkevaroja

Osaketuotot vahvistivat eläkevaroja Analyysi 1/5 5.12.2018 Osaketuotot vahvistivat eläkevaroja Työeläkejärjestelmän sijoitusvarat nousivat uuteen kaikkien aikojen huippuunsa vuoden 2018 kolmannen vuosineljänneksen aikana. Varat kasvoivat

Lisätiedot

SHV-harjoitustyö (suppea) Soveltuuko Solvenssi II suomalaiseen työeläkejärjestelmään? Sanna Laakso

SHV-harjoitustyö (suppea) Soveltuuko Solvenssi II suomalaiseen työeläkejärjestelmään? Sanna Laakso SHV-harjoitustyö (suppea) Soveltuuko Solvenssi II suomalaiseen työeläkejärjestelmään? Sanna Laakso 27.2.2009 Abstract The Solvency II is a new solvency regime that takes the insurance company's risk profile

Lisätiedot

SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2016

SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2016 SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2016 Lisäetutavoitteet n tavoitteena on antaa ylijäämän jakoon oikeutettujen vakuutusten vakuutussäästöille pitkällä aikavälillä vähintään tuotto, joka

Lisätiedot

Yksityisen sektorin työeläkkeiden rahoitus vuonna 2007

Yksityisen sektorin työeläkkeiden rahoitus vuonna 2007 Yksityisen sektorin työeläkkeiden rahoitus vuonna 2007 Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja 1/2009 Yksityisen sektorin työeläkkeiden rahoitus vuonna 2007 Marja Kiviniemi Eläketurvakeskuksen tilastoraportteja

Lisätiedot

SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2017

SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2017 SELVITYS KOHTUUSPERIAATTEEN TOTEUTUMISESTA VUONNA 2017 Lisäetutavoitteet n tavoitteena on antaa ylijäämän jakoon oikeutettujen vakuutusten vakuutussäästöille pitkällä aikavälillä vähintään tuotto, joka

Lisätiedot

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry

Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry Eläkesäätiöyhdistys - ESY ry ELÄKESÄÄTIÖN PERUSTAMINEN 1 1. TYÖNANTAJA TAI TYÖNANTAJAT PERUSTAJINA 1 2. RAHASTONSIIRTO JA ELÄKESÄÄTIÖN PERUSTAMINEN 1 2.1. TyEL-RAHASTONSIIRRON EDELLYTYKSET 2 2.2. SOPIMUS

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro Petri Hillin esitykseen Eläkkeiden rahoituksen uudistamistarpeet. Jukka Rantala Suomen Aktuaariyhdistys 10.12.

Kommenttipuheenvuoro Petri Hillin esitykseen Eläkkeiden rahoituksen uudistamistarpeet. Jukka Rantala Suomen Aktuaariyhdistys 10.12. Kommenttipuheenvuoro Petri Hillin esitykseen Eläkkeiden rahoituksen uudistamistarpeet Jukka Rantala Suomen Aktuaariyhdistys 10.12.2012 Yleistä Hieno juttu, että työeläkkeiden rahoituskysymyksiä tutkitaan

Lisätiedot

Vain muutos on pysyvää

Vain muutos on pysyvää 2014 Vain muutos on pysyvää Eläkekassa Verson 50-vuotisjuhlavuoden 2014 toiminnassa näkyivät vahvasti työeläkealan yhteiset hankkeet. Työmarkkinajärjestöt sopivat eläkeuudistuksesta, jonka valmistelu

Lisätiedot

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / johtava ekonomisti

Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys. Mauri Kotamäki / johtava ekonomisti Eläkkeiden rahoitus työeläkejärjestelmän kestävyys Mauri Kotamäki / 18.9.2018 johtava ekonomisti Twitter: @Mau_And Sisällys Miksi eläkejärjestelmän taloudellinen kestävyys on olennaista? Kaksi tapaa mitata

Lisätiedot