Ropeconin tanssiaisten tansseja 2008
|
|
- Arto Korpela
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Ropeconin tanssiaisten tansseja 2008 Tervetuloa Ropeconin tanssiharjoituksiin ja tanssiaisiin! Tässä monisteessa on kuvaukset useimmista Ropeconin tanssiaisten suunnitellussa osuudessa ja tanssiharjoituksissa vuonna 2008 tanssituista tansseista. Tämän ei kuitenkaan ole tarkoitus olla varsinainen tanssiopas, vaan lähinnä muistilappu niille, jotka ovat näitä tansseja jo kokeilleet tai ainakin vierestä nähneet niitä tanssittavan. Kuvausten jotkin kohdat ovat ehkä hieman ylimalkaisia, ja varsinkin askeltekniikan selitykset ovat korkeintaan viitteellisiä. Tarkemmista yksityiskohdista kiinnostuneille suositellaan lämpimästi tutustumista perusteellisempiin lähteisiin - materiaalia kyllä riittää. Tässä kuvatut tanssien versiot ovat ne, joita Ropeconissa on opetettu. Monien yksityiskohtien kohdalla saattaa törmätä eriäviin mielipiteisiin, jotka eivät välttämättä ole lainkaan sen huonommin perusteltuja kuin tässä kuvattujen versioiden taustalla olevat käsitykset. Historiallisten tanssien harrastamisessa ja tutkimisessa kun on sellainen mielenkiintoinen puoli, että fyysisten tanssien rekonstruointi puhtaasti kirjallisista alkuperäiskuvauksista kaikkine puutteineen, epämääräisyyksineen ja epätarkkuuksineen johtaa väistämättä aina jonkinasteisiin tulkintoihin. Nämä ohjeet, samoin kuin edellisvuotisetkin, löytyvät myös netistä: Tanssiaiset Lauantai-illan tanssiaisissa (klo 21-01) tanssitaan suosittuja historiallisia tansseja - ja tänä vuonna etenkin myös vähemmän historiallisia tansseja, sillä nyt tanssiaisten teemana on, koko tämänvuotisen Ropeconin yleistä tulevaisuusteemaa kunnioittaen, historiallisten tanssien tulevaisuus. Historiallisiksi tansseiksi kutsutut tanssit ovat nykyään osa elävää tanssiperinnettä, ja illan mittaan pääsee tutustumaan siihen millaisia "historiallisia tansseja" ja tanssiversioita viimeisten noin 30 vuoden aikana on luotu. Ilta alkaa kolmella ennalta suunnitellulla setillä, joiden tansseja opetetaan tanssiharjoituksissa. Niiden jälkeen tanssitaan toivottuja tansseja jonkinlaisissa seteissä aina tanssiaisten loppuun saakka. Setti 1: SCA Burgundian Branle, Path to the Well, Estampie reale 6, Officer's Branle, Return of Spring, Hole in the Wall Setti 2: Gay Gordon, Fickle Ladies, Pease Branle, Cecilia Almaine, Trotto, Celtic Spiral Setti 3: Giddy Promenade, Irish Gypsy, Shindig, Mannschaft Pavane, Saltarello, Turkish Branle Tanssiharjoitukset Tanssiasento, kädet ja jalat Normaalissa tanssiasennossa ollaan vierekkäin ja pidetään paria kädestä kiinni. Herra on rouvansa vasemmalla puolella, rouva herransa oikealla puolella. Kädet pidetään alhaalla ja luontevan rentoina. Rouvan käsi on kevyesti herran käden päällä. Vapailla käsillä rouvat pitävät huolta hameenhelmoistaan ja herrat miekastaan, viitastaan sekä hatustaan. Nämä tällaiset historialliset tanssit alkavat aina vasemmalla jalalla. Joitakin poikkeuksia on, mutta ne ovat laskettavissa melkein yhden käden sormilla (eikä niitä käsitellä tässä monisteessa). Jos toisin ei sanota, tehdään kaikki kuviot aina yhtä aikaa itsestä katsoen samalla jalalla ja samaan suuntaan, ei peilikuvana. Erittäin lyhyesti näissä tansseissa käytetyistä askelista simple = suljettu simple double = suljettu double suljettu simple = askel ja tuodaan toinen jalka ensimmäisen viereen suljettu double = 3 askelta ja tuodaan toinen jalka ensimmäisen viereen almain-simple = askel ja jalannosto almain-double = 3 askelta ja jalannosto reverence = kunnioittava tervehdys set and turn = kaksi sivuttaista simpleä ja pyörähdys doublella ympäri siding = double parin vierelle ja double takaisin arming = kierretään pari kahdella doublella käsivarresta kiinni pitäen Tanssiharjoituksissa opetetaan suurin osa tanssiaisten ennalta suunniteltujen settien tansseista. Harjoituksia on viikonlopun aikana yhteensä noin 10 tuntia, ja ne on jaksotettu kaikkiaan viiteen erilaiseen noin tunnin mittaiseen kokonaisuuteen. Kaikki nämä kokonaisuudet käydään läpi kerran perjantaina ja kerran lauantaina. Helpoimpien tanssien jaksoja on kaksi. Kummassakin aloitetaan täysin alkeista, ja niissä opeteltavat tanssit ovat osittain samoja. Muita tansseja opetellaan kolmen erilaisen kevyesti teemoitetun jakson aikana. Helppoja tansseja aloittelijoille 1 [pe / la 12-13] SCA Burgundian Branle, Turkish Branle (napsuttelubranle), Hole in the Wall (varastelutanssi), Path to the Well, Pornopolka Tervetuloa mukaan vaikket olisi koskaan kuullutkaan mitään mistään renessanssitansseista tai tanssinut mitään muutakaan - tai erityisesti juuri silloin! Nämä tanssit ovat helppoja, ja ne opetetaan aivan alkeista lähtien. Helppoja tansseja aloittelijoille 2 [pe / la 13-14] SCA Burgundian branle, Pease Branle (pupubranle), Trotto, Path to the Well, Pornopolka Bordonialaisia tansseja [pe 19-19:45 / la 14-14:45] Celtic Spiral, Giddy Promenade, Officer's Branle Reippaita ja hauskoja kansantanssinomaisia tansseja, joissa ei tarvita monimutkaisia askelkuvioita. Niiden lisäksi opetetaan myös parhaiten nimellä "leidinheitto" tunnettu versio eräästä branlesta. English Country Dance -tyylisiä tansseja [pe 19:45-21 / la 14:45-16] Return of Spring, Irish Gypsy, Shindig, Fickle Ladies Näitä ihan aavistuksen verran hankalampia tansseja opetellessa oletetaan osallistujien jo vähintään erottavan vasemman ja oikean jalkansa toisistaan sekä tietävän mitä ovat simple ja double. Piiritansseja ja kulkuetansseja [pe / la 16-17] Saltarello, Estampie reale 6, Cecilia Almaine, Mannschaft Pavane Nämä tanssit on kirjoitettu hieman varhaisempien aikojen inspiroimana, 1300-luvun ja 1500-luvun hengessä. Näissäkin olisi syytä tietää kumpi on vasen ja kumpi oikea jalka.
2 Burgundian Branle (SCA-versio) [branle luvulta] - piirissä - Double vasemmalle, double oikealle (doublen lopussa tömistys) B-osa: (kerrataan) Simple vasemmalle, simple oikealle Double eteenpäin piirin keskelle Simple oikealle, simple vasemmalle Double taaksepäin takaisin ulkopiiriin Turkish Branle ("Napsuttelubranle") [branle luvulta] - piirissä - Double vasemmalle, double oikealle (doublen lopussa jalannosto) B-osa: Kolme hidasta askelta V-O-V kylki edellä kohti piirin keskustaa, jokaisella askeleella napsautetaan sormia Kolme taputusta Käännös myötäpäivään ulospäin, kolme hidasta askelta V-O-V kylki edellä takaisin piirin kehälle, jokaisella askeleella napsautetaan sormia Käännös myötäpäivään kohti piirin keskustaa ja kolme taputusta Pease Branle ("Pupubranle") [branle Orchesographiesta 1589, sovitus 1980-luvulta] - pareittain piirissä - Double vasemmalle, double oikealle B-osa: Miehet hyppäävät tasajalkaa ilmaan Naiset hyppäävät tasajalkaa ilmaan Miehet lähestyvät vasemmalla puolellaan olevaa naista vasemmalla simplellä ja kolmella pienellä tasajalkahypyllä Naiset loikkaavat vasemmalle (lähentelevää miestä karkuun) Miehet loikkaavat vasemmalle (takaisin pakenevan naisen vierelle) Naiset kipittävät vasemmalla puolellaan olevan miehen selän takaa seuraavan naisen paikalle vasemmalle Officer's Branle ("Leidinheitto") [branle Orchesographiesta 1589, sovitus 1980-luvulta] - pareittain piirissä - Double vasemmalle, double oikealle B-osa: (kerrataan) 12 askelta piirissä vasemmalle: vasemmalla jalalla astutaan aina sivuttain piirin kehälle (rintamasuunta kohti piirin keskustaa), oikealla astutaan vuorotellen "eteen" sisemmäs ja "taakse" ulommas. Miehet astuvat ensin sisään, naiset ulos. Astuttaessa oikealla jalalla tervehditään sitä henkilöä jota kohti silloin käännytään. Naiset astuvat 2 pientä askelta lähemmäs pariaan ottaen samalla kiinni tämän hartioista, ja hyppäävät tämän ohi seuraavan naisen paikalle. Miehet auttavat hypyssä ottamalla kiinni parinsa vyötäisiltä, ohjaamalla tämän ohitseen oikealle paikalle ja tukemalla tätä alastulossa. Historiallinen Burgundin branle sisältää vain tämän tässä kuvatun tanssin A-osan. Turkkilainen branle on muunnelma tanssista nimeltä Sans Serif, joka puolestaan on 1970-luvulla syntynyt eräänlainen yksinkertaistettu versio Arbeaun historiallisesta Maltan branlesta. Turkkilaisen branlen musiikkina on italialainen renessanssin tanssimusiikkikappale nimeltä Schiarazula Marazula. Leidit hyppäsivät ilmaan herrojensa avustamana myös alkuperäisessä Kirkollisvirkailijan branlessa, joskin ilman tervehdyksiä, mutta parinvaihtoa ei löydy yhtään mistään historiallisesta branlesta. Myöskin Hajuhernebranlen koko lähentelydraama on tasajalkahyppyjä lukuunottamatta myöhempien aikojen keksintöä. Hole in the Wall ("Varastelutanssi") [englantilainen solatanssi, Playford noin 1700, pienin sovituksin] - pareittain solamuodostelmassa, vuorotellen A- ja B-parit - A-pari tekee cast-offin, kiertää B-parin ulkokautta ja palaa B-parin välistä takaisin omille paikoilleen B-pari tekee cast-offin, kiertää A-parin ulkokautta ja palaa A-parin välistä takaisin omille paikoilleen A-mies ja B-nainen vaihtavat paikkaa myötäpäivään palming-otteella B-mies ja A-nainen vaihtavat paikkaa myötäpäivään palming-otteella Kaikki pyörivät piirissä puoli kierrosta myötäpäivään A-pari eroaa ja kiertää B-parin ulkokautta päätyen B-parin paikalle, samalla kun B-pari siirtyy piiristä suoraan A-parin paikalle Tanssin lattiakuvio on historiallisen esikuvansa mukainen, mutta sopivat askeleet olisivat todennäköisesti jotain paljon monimutkaisempaa kuin pelkkää kävelemistä. Alkuteksti ei myöskään viittaa palming-otteeseen mitenkään. Tanssijoiden tanssikuviosta varasteleminen tunnettiin kyllä ajatuksena jo tuohonkin aikaan, mutta sitä tuskin oltaisiin sovellettu tällaisiin tarkan koreografian omaaviin ja varsin tiukassa ja selkeässä järjestyksessä tanssittaviin yläluokan tansseihin. English Country Dancet ja solatanssit kun ovat nimestään huolimatta nimenomaan aateliston ja ylhäisön tansseja, eivät maalaisten kansantansseja. Pornopolka / Strip the Willow [kansantanssi/solatanssisovitus 1990-luvulta] - pareittain solamuodostelmassa - Solan ensimmäinen pari aloittaa tanssin ja pyörii keskenään myötäpäivään muutaman kierroksen oikean käden kyynärotteessa Ensimmäinen pari eroaa ja lähtee tanssimaan toisen parin kanssa, 1-mies 2-naisen sekä 1-nainen 2-miehen kanssa Nämä pyörivät kummatkin keskenään vastapäivään vajaan kierroksen vasemman käden kyynärotteessa Ensimmäinen pari on taas kohdakkain ja pyörii keskenään myötäpäivään vajaan kierroksen oikean käden kyynärotteessa Ensimmäinen pari eroaa ja lähtee tanssimaan kolmannen parin kanssa edellä kuvatun kuvion mukaisesti Sitten taas oman parin kanssa, sitten neljännen parin, jne. Tällä tavoin jatketaan, kunnes pari on päässyt solan viimeiseksi Toinen pari aloittaa oman tanssivuoronsa ensimmäisenä vastaparinaan alkuperäisen solan kolmas pari, jätettyään riittävästi välimatkaa ensimmäiseen pariin Vastaavasti kolmas pari aloittaa tanssin jätettyään tilaa toiselle parille, ja niin edelleen (Hyvänä muistisääntönä: omalle oikea käsi, vieraalle vasen käsi) Strip the Willow on skottilainen kansantanssi, jossa on kolme eri kuviota. Tässä sovituksessa tanssitaan kuitenkin vain alkuperäisen tanssin kolmatta kuviota. Tarina kertoo, että tämä tanssi olisi syntynyt alunperin Kotkan keskiaikaseuran tanssijoiden parissa.
3 Return of Spring [English Country Dance, Monica Cellio 1988] - kolme paria parijonossa (A, B ja C) - Double eteenpäin, double taaksepäin (tanssisuuntaan, alkaen vasemmalla) Set and turn vasemmalle (oman parin kanssa vastakkain) Double eteenpäin, double taaksepäin (tanssisuuntaan, alkaen oikealla) Set and turn oikealle (oman parin kanssa vastakkain) 1. kertosäe A-pari: paikanvaihto oman parin kanssa doublella (oikeat kädet) A-mies ja B-nainen / A-nainen ja B-mies: paikanvaihto doublella (vasemmat kädet) Kaikki: paikanvaihto oman parin kanssa doublella (oikeat kädet) A-henkilöt: pyörähdys paikallaan ympäri myötäpäivään doublella / B-pari: paikanvaihto doublella vastapäivään (molemmat kädet) Toistetaan edelläoleva siten että (nyt keskimmäiseltä paikalta lähtevä) A-pari tanssii kuviot C-parin kanssa ja B-pari seisoo paikoillaan Siding vasemmalle oman parin kanssa Set and turn vasemmalle Siding oikealle oman parin kanssa Set and turn oikealle 2. kertosäe Toistetaan kertosäe senhetkisellä parien numeroinnilla, eli aktiivisena parina on nyt muodostelman ensimmäiseksi jäänyt alkuperäinen B-pari Arming vasemmalle oman parin kanssa Set and turn vasemmalle Arming oikealle oman parin kanssa Set and turn oikealle 3. kertosäe Toistetaan kertosäe senhetkisellä parien numeroinnilla, eli aktiivisena parina on nyt muodostelman ensimmäiseksi jäänyt alkuperäinen C-pari Fickle Ladies [ECD-tyylinen tanssi, Rosalys Ashmund 1980-luvulla] - pareittain isossa piirissä - Naiset: double eteenpäin piirin keskelle (ei pidetä käsistä kiinni) Naiset: double takaisin Miehet: double eteenpäin piirin keskelle Miehet palaavat doublella takaisin, samalla kun naiset siirtyvät 4 sivuttaislaukalla vasemmalle seuraavan naisen paikalle Toistetaan kaikki tämä senhetkisiltä paikoilta Kertosäe 8 sivuttaislaukkaa piirissä vasemmalle (käsistä kiinni) Oikeat kämmenet vastakkain senhetkisen parin kanssa ja kierros ympäri (6 askelta ja 3 nopeaa tömistystä) Pujottelu piirin kehällä selikkäin: 8 laukka-askelta, yksi ohitus 2 laukalla, 4 ohitusta, ensin ohitetaan senhetkinen pari oikealta (vasen olka edellä) Vasemmat kämmenet vastakkain viidennen vastaantulijan kanssa ja kierros ympäri (6 askelta ja 3 nopeaa tömistystä) Naiset: 4 sivuttaislaukkaa vasemmalle senhetkisen parin (eli vasemmalla puolella olevan miehen) selän takaa seuraavan naisen paikalle Naiset: 4 sivuttaislaukkaa oikealle samaisen miehen editse takaisin omalle paikalle, kasvot koko ajan kohti piirin keskustaa Miehet: 4 sivuttaislaukkaa oikealle senhetkisen parin (eli oikealla puolella olevan naisen) selän takaa seuraavan miehen paikalle Kaikki: 4 sivuttaislaukkaa vasemmalle Toistetaan kaikki tämä senhetkisiltä paikoilta Kertosäe (sama kuin edellä) Oikeasta kädestä kiinni senhetkistä paria ja kierros ympäri (8 askelta) Vasemmasta kädestä kiinni samaa henkilöä ja puolitoista kierrosta toiseen suuntaan (8 askelta) Toistetaan kaikki tämä senhetkisiltä paikoilta Kertosäe (sama kuin edellä) Tanssin musiikkina on eräs monista Branle de Champagneista. Irish Gypsy [English Country Dance, Atro Kajaste 2004] - neljä paria neliössä (kaksi A-paria ja kaksi B-paria vastakkain) - A-parit: Double neliön keskelle, double takaisin B-parit: Double neliön keskelle, double takaisin A-parit: Double neliön keskelle, double takaisin B-parit: Double neliön keskelle, double takaisin 1. kertosäe Käännös doublella ulkokautta katsomaan contrarya silmiin Käännös doublella takaisin ulkokautta katsomaan omaa paria silmiin Mustalaispyörähdys oman parin kanssa myötäpäivään (8 askeleella parin ympäri katsoen tätä silmiin), jäädään katsomaan contrarya silmiin Käännös doublella ulkokautta katsomaan omaa paria silmiin Käännös doublella takaisin ulkokautta katsomaan contrarya silmiin Mustalaispyörähdys contraryn kanssa vastapäivään (8 askeleella tämän ympäri katsoen tätä silmiin), jäädään oman parin kanssa kasvotusten A-parit: Siding vasemmalle oman parin kanssa B-parit: Siding vasemmalle oman parin kanssa A-parit: Siding oikealle oman parin kanssa B-parit: Siding oikealle oman parin kanssa 2. kertosäe A-parit kulkevat doublella neliön keskelle, päästävät irti omasta paristaan, kääntävät tälle selkänsä ja ottavat viereistä A-henkilöä kädestä kiinni Uudet parit kulkevat doublella lähimmän B-parin eteen, kaikki ottavat edessään olevaa henkilöä molemmista käsistä kiinni B-henkilöt laukkaavat eteensä tulleen A-henkilön kanssa 4 laukkaa ulospäin (sivuttain, poispäin omasta parista) ja päästävät irti käsistä Kaikki palaavat neljällä laukalla omille paikoilleen (oman alkuperäisen parinsa luo) Toistetaan sama kuvio vaihtaen A-parit B-pareiksi (ja päinvastoin) A-parit: Arming vasemmalle oman parin kanssa B-parit: Arming vasemmalle oman parin kanssa A-parit: Arming oikealle oman parin kanssa B-parit: Arming oikealle oman parin kanssa 3. kertosäe Double neliön keskelle oman parin kanssa Pujottelu piirissä kätellen: 8 askelta, puoli kierrosta, yksi ohitus 2 askeleella, ensin ohitetaan oma pari vasemmalta antaen tälle oikea käsi Double taakse oman parin kanssa (neliö on nyt pyörähtänyt 180 astetta) Toistetaan sama päätyen takaisin alkuperäisille paikoille Lopetus Set and turn vasemmalle (oman parin kanssa vastakkain) Set and turn oikealle (oman parin kanssa vastakkain) Tanssi on kirjoitettu Ronan Hardimanin kappaleeseen Gypsy, joka löytyy Lord of the Dance -irkkutanssishown soundtrack-levyltä. Rakenteensa puolesta tanssin voi tanssia myös esimerkiksi Newcastlen musiikkiin, jos jättää lopetus-osion tanssimatta.
4 Shindig [ECD-tyylinen tanssi, Sampo Niskanen 2005] - pareittain piirissä - Kaksi doublea piirissä vasemmalle Kaksi doublea piirissä oikealle Kaksi doublea piirissä oikealle Kaksi doublea piirissä vasemmalle, käännytään katsomaan omaa paria 1. kertosäe Miesten kiertelyheinä Siding vasemmalle contraryn kanssa Siding oikealle contraryn kanssa Siding vasemmalle oman parin kanssa Siding oikealle oman parin kanssa 2. kertosäe Naisten kiertelyheinä Arming vasemmalle contraryn kanssa Arming oikealle contraryn kanssa Arming vasemmalle oman parin kanssa Arming oikealle oman parin kanssa 3. kertosäe Kaikkien kiertelyheinä 4. säkeistö Sama kuin (piiri) 4. kertosäe Miesten siksak-heinä 5. säkeistö Sama kuin (siding) 5. kertosäe Naisten siksak-heinä 6. säkeistö Sama kuin (arming) 6. kertosäe Kaikkien siksak-heinä Kiertelyheinä (kertosäkeet 1, 2, 3) Pujottelu piirin kehällä (32 iskua): yksi ohitus 1 doublella, 4 ohitusta poispäin ja toiset 4 takaisin. Ensin ohitetaan aina oma pari vasemmalta, sitten seuraava oikealta, kolmas vasemmalta ja neljäs oikealta. Tämän jälkeen käännytään takaisin tulosuuntaan ja tehdään 4 ohitusta alkaen oikealta (eli neljäs henkilö kierretään). Jokaisen doublen jälkeen kaikki ovat alkuperäisen piirin kehällä. 1. kertosäkeessä naiset seisovat paikoillaan ja miehet kiertävät heitä. Miesten kiertäessä neljättä naista naiset kääntyvät samalla puoli kierrosta ympäri, seuraten katseellaan heitä kiertävää miestä ja jääden katselemaan vastaantulevia miehiä. Lopussa jäädään kasvotusten contraryn kanssa. 2. kertosäkeessä miehet seisovat paikoillaan ja naiset kiertävät heitä vastaavalla tavalla. (Naisten kääntyessä paluusuuntaan miehet kääntyvät puoli kierrosta.) Lopussa jäädään kasvotusten contraryn kanssa. 3. kertosäkeessä kaikki liikkuvat ja tekevät edelläolevat kuviot yhtä aikaa. Lopuksi muodostetaan piiri 4. säkeistöä varten. Siksak-heinä (kertosäkeet 4, 5, 6) Pujottelu piirin läpi (32 iskua): 4 doublea poispäin ja toiset 4 takaisin. Ensimmäisellä doublella päädytään aina oman parin vierelle, menosuuntaan nähden vasemmalle puolelle (piirin kehään nähden sisä- tai ulkopuolelle). Toisella doublella siirrytään kehän yli seuraavan viereen oikealle puolelle, kolmannella kolmannen vasemmalle puolelle. Neljännellä palataan takaisin piirin kehälle, kasvot tulosuuntaan. Tämän jälkeen lähdetään takaisin: ensimmäisellä doublella kolmannen viereen vasemmalle puolelle (uuteen menosuuntaan nähden, eli kolmas henkilö kierretään), toisella toisen viereen oikealle puolelle, kolmannella oman parin vasemmalle puolelle ja neljännellä taas takaisin piirin kehälle, omalle paikalle. Jokaisen doublen jälkeen liikkuvat henkilöt taputtavat käsiään. (Huom. Siksakissa "ohitetaan" vain kolme henkilöä, eli yksi vähemmän kuin kiertelyssä. Jos kehälle tullaan sisäpuolelta, jatketaan palatessa aina ulos ja päinvastoin.) 4. kertosäkeessä naiset seisovat paikoillaan ja miehet tekevät siksakia heidän ympärillään. Miesten palatessa kehälle ja kääntyessä tulosuuntaan naiset kääntyvät samalla puoli kierrosta ympäri, seuraten katseellaan heitä kiertävää miestä ja jääden katselemaan vastaantulevia miehiä. Lopussa jäädään kasvotusten contraryn kanssa. 5. kertosäkeessä miehet seisovat paikoillaan ja naiset tekevät siksakia vastaavalla tavalla. (Naisten palatessa kehälle miehet kääntyvät puoli kierrosta.) Lopussa jäädään kasvotusten contraryn kanssa. 6. kertosäkeessä kaikki liikkuvat ja tekevät edelläolevat kuviot yhtä aikaa. Tanssin lopuksi palataan piiriin. Tanssin musiikkina on Mostly Autumn -yhtyeen kappale nimeltä Shindig, levyltä Spirit of Autumn Past. Tanssin rakenne muistuttaa perinteistä ECD-kaavaa, mutta säkeistöjä on kuusi ja double-sidingarming-kuvio tehdään kahdesti. Kertosäkeiden kuvioita on kaksi erilaista, jotka molemmat tehdään vuorotellen: ensin miehet, sitten naiset, sitten kaikki yhdessä. Mannschaft Pavane [pavane-tyylinen tanssi vuodelta 1974 tai 1975] - neljä paria parijonossa, pareissa 2 ja 4 mies oikealla, nainen vasemmalla - Palming-simplet oman parin kanssa vasemmalle ja oikealle Paikanvaihto oman parin kanssa vasemmalla palming-doublella myötäpäivään Palming-simplet oman parin kanssa oikealle ja vasemmalle Paikanvaihto oman parin kanssa oikealla palming-doublella vastapäivään Naiset 1 ja 2 sekä 3 ja 4 tekevät palming-simplen vasemmalla Miehet 1 ja 2 sekä 3 ja 4 tekevät palming-simplen oikealla Naiset 1 ja 2 sekä 3 ja 4 vaihtavat paikkaa vasemmalla palming-doublella Miehet 1 ja 2 sekä 3 ja 4 tekevät palming-simplen oikealla Naiset 1 ja 2 sekä 3 ja 4 tekevät palming-simplen vasemmalla Miehet 1 ja 2 sekä 3 ja 4 vaihtavat paikkaa oikealla palming-doublella Naiset tekevät toisilleen palming-simplen vasemmalla Miehet tekevät toisilleen palming-simplen oikealla Naiset siirtyvät piirissä yhden paikan vasemmalle palming-doublella Miehet tekevät toisilleen palming-simplen oikealla Naiset tekevät toisilleen palming-simplen vasemmalla Miehet siirtyvät piirissä yhden paikan oikealle palming-doublella 4. säkeistö Sama kuin, senhetkisellä parien numeroinnilla 5. säkeistö Sama kuin 6. säkeistö Varsinaisia historiallisia pavane-koreografioita ei juurikaan tunneta. Tämän tanssin nimi, "joukkuepavane", tulee siitä, että sen koreografiaa on ollut mukana suunnittelemassa ja kirjoittamassa ainakin 12 ihmistä. Tanssin musiikki on peräisin elokuvasta "Henrik VIII:n kuusi vaimoa". Se on ilmeisesti jonkinlainen sikermä tai sekoitus kahdesta tai kolmesta englantilaisesta luvun tanssimusiikkikappaleesta.
5 Cecilia Almaine [Inns of Courtin almain 1500-luvun lopulta, moderni sovitus] - parijonokulkueessa - 2 almain-simpleä eteenpäin (alkaen vasemmalla, tavallinen tanssiote) Almain-double eteenpäin, almain-simple taaksepäin B-osa: Käännös kasvotusten ja hidas reverence Paikanvaihto parin kanssa myötäpäivään pitäen molemmista käsistä kiinni (2 almain-simpleä ja almain-double, alkaen vasemmalla) Reverence 2 askeleella parin luokse, syleily (tai käsisuudelma, suukko poskelle tai jonnekin muualle, tms.), askel taakse Paikanvaihto alkuperäisille paikoille myötäpäivään, molemmista käsistä kiinni (2 almain-simpleä ja almain-double, alkaen vasemmalla) Reverence Tässä tanssissa almain-askelet tehdään hypähtäen: kun askelikon lopussa tehdään jalannosto, hypähdetään samalla tukijalan varassa paikallaan. Madam Sosilia Almain (tai Cycyllya Allmayne) on Inns of Court -käsikirjoituksissa kuvattu historiallinen almain-tanssi. Tämä tanssi on siitä modernilla ajalla syntynyt variaatio. Se ei kovin paljon eroa alkuperäisestä, mutta se tanssitaan eri musiikkiin. Tosin musiikillisesti nämä molemmat tanssit ovat nykyajan tuotoksia, sillä Madam Sosilian alkuperäinen musiikki ei ole säilynyt. Trotto [musiikki 1300-luvulta, koreografia modernilta ajalta] - kolme paria parijonossa, pikkurilliote - A-osa (eteneminen) 3 saltarello-askelta parijonossa haluttuun suuntaan eteenpäin 3 näpäytysaskelta parijonossa haluttuun suuntaan eteenpäin B-osa (paikanvaihdot) Ensimmäinen mies ja toinen nainen vaihtavat paikkaa 4 askeleella (oikeat pikkurillit) Ensimmäinen nainen ja toinen mies vaihtavat paikkaa 4 askeleella (oikeat pikkurillit) Kolmannet vaihtavat paikkaa keskenään 4 askeleella (oikeat pikkurillit) Kaikki vaihtavat paikkaa oman parinsa kanssa (vasemmat pikkurillit) A-osa (kuten edellä) C-osa (viimeiset keskimmäisiksi) Kaksi ensimmäistä paria astuu askelen poispäin paristaan. Viimeinen pari kipittää kujan läpi, eroaa ja kiertää omilta puoliltaan ensimmäisen parin ympäri parijonon uudeksi kakkospariksi. Tanssi alkaa alusta uudessa parijonon järjestyksessä. saltarello-askel = 3 askelta ja hypähdys näpäytysaskel = 3 askelta ja kosketetaan vapaan jalan päkiällä lattiaa tukijalan edessä Tanssin kolme osaa vuorottelevat ABACABAC...A. Yleensä on tapana tanssia B- ja C-osat kolmesti siten, että tanssin lopussa ollaan takaisin alkuperäisessä muodostelmassa. Musiikkikappale "Trotto" on luvulta ja sen tiedetään olevan tanssimusiikkia, mutta minkäänlaista historiallista koreografiaa siihen ei ole säilynyt. Tämä koreografia lienee syntynyt Yhdysvalloissa joskus tai 1980-luvulla, eikä se tyyliltään sijoitu suoranaisesti minkään tunnetun historiallisten tanssien tyylilajin alle. A-osan näpäytysaskel ei myöskään sellaisenaan vastaa mitään historiallista askelikkoa. Jos haluaa tanssista "italialaishenkisemmän", niin B-osan ja C-osan kipitykset voi hyvin tanssia piva-askelikoilla. (piva = nopea avoin double = 3 askelta ja pysähdys) Estampie Reale 6 [musiikki 1300-luvulta, koreografia modernilta ajalta] - parijonossa, mies naisen oikealla puolella - Double eteenpäin (vasemmalla) Double eteenpäin (oikealla) Simple vasemmalle, simple oikealle Double eteenpäin (vasemmalla) Kukin pari kiertää kädestä kiinni pitäen pienen ympyrän myötäpäivään (askeleet double-simple-double-double-simple-double, alkaen oikealla), mies johtaa ja nainen seuraa hieman perässä. Ympyrän lopuksi päädytään alkuperäisille paikoille rinnakkain. Mies kiertää parinsa ympäri etukautta (askeleet double-simple-simple-double, alkaen oikealla) Nainen kiertää parinsa ympäri etukautta (askeleet double-simple-simple-double, alkaen vasemmalla) Kädestä kiinni, 2 simpleä (vasen ja oikea) eteenpäin tanssisuuntaan "Cast-off": päästetään kädet irti, käännös 2 doublella ulkokautta (poispäin parista), päädytään kasvotusten Käännös 2 simplellä (vasen ja oikea) alkuperäiseen tanssisuuntaan, päädytään rinnakkain ja otetaan kädestä kiinni 2 doublea eteenpäin (vasen ja oikea) Tähänkin 1300-luvun tanssimusiikkikappaleeseen on modernilla ajalla kehitelty sinänsä toimiva koreografia. Alkuperäinen ei ole meidän päiviimme säilynyt, kuten ei mikään muukaan koreografia tuolta ajalta, mutta tunnettujen pienten tiedonmurusten valossa voitaneen arvella, ettei tämä tässä esitetty tanssi luultavasti kuitenkaan muistuta kovin paljon tuota alkuperäistä. Saltarello (Kaarnemaan Saltarello) [musiikki 1300-luvulta, koreografia modernilta ajalta] - ketjussa tai piirissä - 4 ristihyppyä (vasen eteen, oikea eteen, vasen eteen, oikea eteen) 4 sivuttaishyppyä oikealle 4 ristihyppyä (vasen eteen, oikea eteen, vasen eteen, oikea eteen) 4 sivuttaishyppyä oikealle 3 näpäytystä eteen (hidas vasen, nopeat oikea ja vasen) Askel oikealle, 2 nopeaa vasenta näpäytystä oikean jalan viereen Askel vasemmalle, 2 nopeaa oikeaa näpäytystä vasemman jalan viereen Askel oikealle, 2 nopeaa vasenta näpäytystä oikean jalan viereen Askel vasemmalle, 2 nopeaa oikeaa näpäytystä vasemman jalan viereen Tanssi alkaa alusta vasemmalle: ristihypyt oikea-vasen-oikea-vasen, sivuttaishypyt tehdään vasemmalle, näpäytykset eteen alkavat oikealla, sivuaskel otetaan ensin vasemmalle. Toistetaan vielä kerran koko tanssi oikealle. ristihyppy = hypähdys päkiöillä siten että toinen jalka tulee toisen eteen sivuttaishyppy = hypähdys sivulle, menosuunnan jalka alas hieman ennen toista jalkaa näpäytys = kosketetaan vapaan jalan päkiällä lattiaa Saltarello tunnetaan tanssilajina nimeltä jo 1300-luvulta, mutta mitään saltarello-koreografioita ei ole säilynyt. Tämä saattaa olla jonkinlainen arvaus "jostakin alkuperäistä mahdollisesti muistuttavasta" tanssista. Sen on Oulun keskiaikaseuran tanssijoille opettanut Tamara Popova- Veltscheva vuonna Tämän Ropeconissa tanssittavan version musiikkina on kappale "Estampie reale 5", joka sekin on tanssimusiikkia 1300-luvulta (koreografia tuntematon). Sen melodiarakenne tosin vastaa tämän tanssin rakennetta vain tanssin ensimmäisen kertauksen ajan.
6 Path to the Well [bordonialainen tanssi 1990-luvulta] - piirissä, pareittain promenadiotteessa kasvot kohti piirin keskustaa - 8 askelta kohti piirin keskustaa 8 askelta taaksepäin 8 sivuttaislaukkaa vasemmalle, kädet levitettyinä sivuille 8 sivuttaislaukkaa oikealle, kädet levitettyinä sivuille, lopuksi vasemmat kädet päästetään irti ja nainen pyörähtää oikealle jääden miehen kanssa kasvokkain (pitäen edelleen kiinni oikeasta kädestä) Pujottelu piirin kehällä kätellen: yksi ohitus 4 askeleella, 4 ohitusta, ensin ohitetaan oma pari vasemmalta (oikeat kädet) (16 askelta) Pujottelun jälkeen seuraavan vastaantulijan kanssa otetaan ristikkäisote molemmin käsin (oikea päällä, vasen alla) ja pyöritään myötäpäivään 16 iskun ajan, lopuksi nainen pyörähtää käsien ali promenadiotteeseen samalla kun pari kääntyy kohti piirin keskustaa Tanssi alkaa alusta uuden parin kanssa. Celtic Spiral [bordonialainen tanssi 1990-luvulta] - pareittain isossa piirissä, naiset miestensä vasemmalla puolella - 8 askelta kohti piirin keskustaa, lopuksi nainen kääntyy miehensä eteen paritanssiotteeseen 8 laukkaa piirissä myötäpäivään (paritanssiote), kaartaen hieman ulospäin ja päätyen alkuperäisen ison piirin kehälle 8 laukkaa ison piirin kehällä vastapäivään (paritanssiote) Pyörimistä myötäpäivään paritanssiotteessa (8 askelta), lopuksi kahden käden tavallinen tanssiote, naisen selkä kohti piirin keskustaa 8 askelta kohti piirin keskustaa (mies eteen, nainen taakse) Miehet ottavat toisiaan kädestä ja muodostavat keskenään piirin, samoin naiset, piirit pyörivät 8 sivuttaislaukkaa itsestään katsoen vasemmalle Samoissa piireissä 8 sivuttaislaukkaa oikealle Parin molemmista käsistä kiinni, 4 askelta poispäin piirin keskustasta, mies jatkaa toiset 4 askelta taaksepäin ja pyöräyttää samalla naisen oikean kätensä ali oikealle puolelleen Tanssi alkaa alusta uuden parin kanssa. Giddy Promenade [bordonialainen tanssi 1990-luvulta] - useita neliömuodostelmia, joissa aina kaksi paria vastakkain - Do-si-do ("salmiakki") vasemmalta edessäolevan kanssa (8 askelta) Oikea tähti: miehet ottavat toistensa oikeasta kädestä kiinni, naiset samaten, pyöritään 8 askelta myötäpäivään ympäri Naiset jatkavat pyörimistä, miehet irrottavat kädestä ja kääntyvät kulkemaan pyörivien naisten ympäri vastapäivään (8 askelta) Kaikki ottavat omaa paria vasemmasta kädestä kiinni, naiset irrottavat toistensa käsistä ja kiertävät omien miestensä ympäri (8 askelta) Vasen tähti: miehet ottavat toistensa vasemmasta kädestä kiinni, naiset samaten, pyöritään 8 askelta vastapäivään ympäri Miehet jatkavat pyörimistä, naiset irrottavat kädestä ja kääntyvät kulkemaan pyörivien miesten ympäri myötäpäivään (8 askelta) Kaikki ottavat omaa paria oikeasta kädestä kiinni, miehet irrottavat toistensa käsistä ja pyöräyttävät naisensa puoliksi ympäri eteensä. Pari ottaa promenadiotteen ja etsii tanssilattialta uuden vastinparin, jonka kanssa aloittaa tanssin alusta. (16 askelta) Tanssimista Ropeconin ulkopuolella? Oliko tanssiaisissa kivaa? Toivottavasti! Vaan tanssimisen ei tokikaan tarvitse loppua tähän, tai edes odottaa ensi vuoden Coniin asti... Mikäli sinäkin haluat olla osa renessanssitanssiharrastuksen tulevaisuutta, niin kaikenlaisia lisätietoja löytyy esimerkiksi seuraavista paikoista. Paljon tietoa näistä täälläkin tanssituista historiallisista tansseista ja niiden harrastuksesta Suomessa löytyy Päivi "Clotilde" Miettusen erinomaiselta nettisivustolta "Historialliset tanssit Suomessa". Tanssikuvauksia suomeksi, tietoja ajankohtaisista tanssitapahtumista sekä vähän taustatietojakin löytyy Historiallisten tanssien TanssiWikistä. Säännöllisiä tanssiharjoituksiakin järjestetään monella paikkakunnalla. Tämän tyyppisen tanssiharrastuksen maahamme alkujaan tuoneen Suomen Keskiaikaseuran ja sen alayhdistysten toiminnassa tanssiminen on edelleen mukana, monien muiden hauskojen asioiden ohella. Keskiaikaseuraväen lisäksi historiallisten tanssien tanssimisesta on ajan myötä tullut suosittu "oheisharrastus" myös näytelmäroolipeliharrastajien (eli liveroolipelaajien, eli larppaajien...) parissa. Niinpä tanssiharjoituksia järjestävät nykyään niin keskiaikaseuran paikallisyhdistykset kuin monet roolipeli- ja näytelmäroolipeliseuratkin ympäri Suomea. Tiedot keskiaikaseuran tanssitoiminnasta Hämeenlinnassa ja Tampereella löytyvät Hämeen Keskiaikaseuran kotisivuilta sekä tanssiharjoitusten erilliseltä tiedotussivulta. Hämeenlinnan harjoituksista tietää myös kertoa tarkemmin Anni "Ariana" Viitanen, ja Tampereen harjoituksia koskeviin kysymyksiin osaa vastata Atro "Adrian" Kajaste. Anni "Ariana" Viitanen / netti.fi Atro "Adrian" Kajaste / iki.fi Turun keskiaikaseura Unikankareen harjoituksista löytyy lisätietoja heidän kotisivuiltaan sekä kyselemällä Kaarina Leppälahdelta. Kaarina Leppälahti / Pääkaupunkiseudulla toimii Lieska ry:n itsenäisenä osana tanssiryhmä Linnea, jonka viikottaisista harjoituksista löytää lisätietoja parhaiten heidän kotisivuiltaan, mutta kysellä voi myös Sampo Niskaselta. Sampo Niskanen / iki.fi Joensuussa tanssitoimintaa järjestää Mannun Vartijat, ja harjoituksista voi kysellä tarkemmin vaikkapa Maarit "Aamu" Ryynäseltä. Maarit "Aamu" Ryynänen / gmail.com Jyväskylässä säännöllisiä tanssiharjoituksia on Maahinkaisella, jonka tanssitoimintaa koskeviin kysymyksiin vastaa Mikko Tähkänen. Mikko Tähkänen / cc.jyu.fi Jossain määrin epäsäännöllisempää tai vaihtelevampaa historiallisiin tansseihin liittyvää toimintaa tapahtuu edellämainittujen paikkojen lisäksi ainakin vielä Kuopiossa, Lahdessa, Oulussa ja Vaasassa. Tarkempaa tietoa tästä sekä asian kanssa tekemisissä olevien henkilöiden yhteystiedot löytyvät edellämainittujen harrastustoimintaa esittelevien sivustojen kautta. Tapaamisiin siis tanssin merkeissä muulloinkin! Bordonia on kuvitteellinen pieni ja eristäytynyt valtio jossakin luvun Keski-Euroopassa. Sen ideoi australialainen John Garden taustaksi näille 1990-luvulla kirjoittamilleen kansantanssinomaisille tansseille, "perinteisille bordonialaisille kansantansseille". Näitä tansseja voidaan tanssia lähes mihin tahansa sopivanrytmiseen kansantanssimusiikkiin. Suomessa niiden musiikkina on käytetty enimmäkseen irlantilaista kansanmusiikkia.
Ropeconin tanssiaisten tansseja 2009
Ropeconin tanssiaisten tansseja 2009 Tervetuloa Ropeconin tanssiharjoituksiin ja tanssiaisiin! Tässä monisteessa on kuvaukset useimmista Ropeconin tanssiaisten suunnitellussa osuudessa ja tanssiharjoituksissa
Ropeconin tanssiaisten tansseja 2011
Ropeconin tanssiaisten tansseja 2011 Tervetuloa Ropeconin tanssiharjoituksiin ja tanssiaisiin! Tässä monisteessa on kuvaukset useimmista Ropeconin tanssiaisten suunnitellussa osuudessa ja tanssiharjoituksissa
Ropeconin tanssiaisten tansseja 2010
Ropeconin tanssiaisten tansseja 2010 Tervetuloa Ropeconin tanssiharjoituksiin ja tanssiaisiin! Tässä monisteessa on kuvaukset useimmista Ropeconin tanssiaisten suunnitellussa osuudessa ja tanssiharjoituksissa
Ropeconin tanssiaisten tansseja vuosilta 2005 ja 2006
Ropeconin tanssiaisten tansseja vuosilta 2005 ja 2006 Tässä vihkosessa on kuvaukset (lähes) kaikista Ropeconin tanssiaisten suunnitellussa osuudessa ja tanssiharjoituksissa vuosina 2005 ja 2006 tanssituista
Suomen Nuorison Leikkejä -kirjan ohjeet pohjalta sommitellut Petri Hoppu
RYYTIMAASSA Sommittelu: Petri Hoppu Musiikin sovitus: Antti Järvelä OSANOTTAJIA Parillinen määrä pareja. Jokaisella n. 75 cm mittainen nauha, joka on sidottuna esim. käsivarren ympärille tai piilotettuna
FolkJam Goes Wanhat. Vastuut eli tanssiin kutsut (Kuuteen menevä osa) A1 Vuorovastuu tytöt
FolkJam Goes Wanhat FolkJam -tanssi vanhoille tai muuhun koulujen juhla tai esitystoimintaan. Tanssi pohjautuu musiikin tyylin mukaisesti karjalaiseen tanssiperinteeseen. FolkJam Goes Wanhat on kevyesti
Pipsa Nieminen Vanhat tanssit Jyväskylän yliopiston promootiossa 2009
Pipsa Nieminen Vanhat tanssit Jyväskylän yliopiston promootiossa 2009 Tanssijärjestys: Poloneesi Kehruuvalssi - perhevalssi Cicapo Pompadour Pas d'espagne Wienervalssi (sommitelma) Kehruuvalssi - perhevalssi
PISPALAN SOTTIISI 2016
PISPALAN SOTTIISI 2016 Petri Hoppu ja Antti Savilampi HESSELI-HEIKKI Lappakatrilli Alkukuvio: diagonaalivastakkaisrivi 1. vuoro a) Paikanvaihto 1 8 Vastakkaisrivit vaihtavat paikkaa 8 laukalla laukkaotteessa,
Odotetaan 8 iskua, jonka jälkeen kävellään parijonossa piirin kehällä vp 24 askelta. (yht. 4x8)
Kerenskiä Alkuasento: Parijonossa käsi kädessä yleisöstä katsoen oikeassa takakulmassa. Riemu vasemmalla ja ilo oikealla puolella. Viejä= riemu, seuraaja= ilo Sisääntulo Ajot Odotetaan 8 iskua, jonka jälkeen
Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten.
1 PROMOOTIOTANSSIT 2012, LAPIN YLIOPISTO POLONEESI Tanssijat pareittain rinnakkain, tytön käsi lepää pojan ojennetun käden päällä. Pojan vapaa käsi selän takana, käden selkä selkää vasten. Poloneesiaskel:
Purkkikset ovat yleisöstä katsoen vasemmalla puolella oleva kuvio ja Hippikset oikealla puolella.
Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen Välkkä ITÄ- LÄNSI -KTRILLI Musiikin rakenne: Intro,, välike,,,,, riffi,,,,,,, riffi Tahtien numerointi ei vastaa musiikin kulkua,
Huom! Kaikissa tansseissa vapaa käsi on aina vapaana, mikäli ei toisin sanota.
Petri Hoppu Pispalan Sottiisi 2018 Isot KN POLJENTO Huom! Kaikissa tansseissa vapaa käsi on aina vapaana, mikäli ei toisin sanota. ETPÄ TIIJÄ, MINKÄ LÖYSIN Petri Hopun koreografia (PiSo 1994), hieman muokattu.
KOIVISTON POLSKA. kävely-, puolijuoksu- ja hyppyaskelia sekä kanta- ja varvashyppy askelia tanssijat seisovat piirin kehällä kädet vapaina
KOIVISTON POLSKA Tämän karjalaiseksi tanssiksi nimetyn sommitelman muistiinmerkitsi Anni Collan julkaisuun Suomalainen Kisapirtti. Kansantanssin Riemuvuoden 2016 yhteisohjelmiin tanssin on versioinut Petri
Välkkä PIHAMASURKKA. Askelsarjoja: Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen
Kalenat 2019 Taitotaso C Koreografia Jutta Wrangén Musiikki J-P Piirainen Välkkä PIHMSURKK Musiikin rakenne: Intro,,, välike,,, välike,,, outro Tahtien numerointi ei vastaa musiikin kulkua, vaan antaa
Perinteiset tanssit ovat saaneet raikasta ilmettä Antti Järvelän railakkaissa sovituksissa ja Hanna Poikelan sommitelmissa.
ILOKERÄILLEN KOULUIKÄISTEN YHTEISOHJELMA Perinteiset tanssit ovat saaneet raikasta ilmettä Antti Järvelän railakkaissa sovituksissa ja Hanna Poikelan sommitelmissa. PUNAPAULA Sisääntulotanssi suuriin sisäkkäisiin
MONIKKO=YKSIKKÖ (D-taitotaso) Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen
MONIKKO=YKSIKKÖ (D-taitotaso) Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen Silmien sulkemisen jälkeen on hyvä katsoa kunnolla itseään sekä ympärillä olevia ja löytää omat värijengit,
NOITA LAULAN, JOITA TIIJÄN - Aikuisten yhteisohjelma
PISPALAN SOTTIISI 2018 TYÖ JA ILONPITO NOITA LAULAN, JOITA TIIJÄN - Aikuisten yhteisohjelma Koreografia: Jukka Heinämäki NOITA LAULAN, JOITA TIIJÄN :,: Noita laulan, joita tiijän, joita tiijän ja tajuan
TANHUMARKKINAT C-TAITOTASO Koreografia: Susanna Kivinen Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi VILAUSVALSSI
TANHUMARKKINAT C-TAITOTASO Koreografia: Susanna Kivinen Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi Tanssit: 1. Vilausvalssi 2. Huutokauppakatrilli 3. Hupihumppa Aurinkoinen vilausvalssi johdattaa tanssijat
#SITYLLÄ D-TAITOTASO Koreografia: Susanna Kivinen Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi #MESTOILLA
#SITYLLÄ D-TAITOTASO Koreografia: Susanna Kivinen Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi Tanssit: 1. #Mestoilla 2. #Sometus 3. #Hyvämeno #Sityllä heittää tanssijat nuorten kokoontumispaikalle. Siellä
SEISAN 1(12) SEISAN. 1. Yoi
SEISAN 1(12) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) SEISAN 1. Yoi 2. Askel vasemmalla jalalla
Tanssillinen voimistelu: hopeamerkki
1 Tanssillinen voimistelu: hopeamerkki Tanssillisen voimistelun merkkijärjestelmän taustalla on kehittää voimistelun laatua sekä tarvittavia ominaisuuksia: kehon hallintavoimaa, ryhtiä, liikkuvuutta, koordinaatiota
Leskisillä. Pispalan Sottiisi 2018 Taitotaso A Kor. Jutta Wrangén
Leskisillä Alkuasento: Seisotaan paripiirissä käsi kädessä kohti vastapäivää Viejä= riemu, seuraaja= ilo Suluissa vuoron kesto iskuissa 1.Vanhoilla virsuilla Intro Ei ole leskeä Mitkäs sil on jalassa Odotetaan
1) Alkulämpö 12 min. Alkulämpö ulkona. Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos. Koordinaatiot 3 min, hölkkäpalautus.
1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 4 min, viimeinen pari uunista ulos Parijono ja 1-2 hippaa. Parijonossa ollaan kokoajan pienessä liikkeessä 1) 1 min Paikallaan juoksu 2) 30 sek Pikkuvuorohyppely 3) 30 sek
LANKAKERÄ NEULOMINEN
LANKAKERÄ NEULOMINEN LANKAKERÄLEIKKI Oppilaat seisovat luokassa ja heittelevät lankakerää ristiin rastiin. Ensimmäinen heittäjä sitoo langanpään sormeensa, heittää kerän seuraavalle. Tämä ottaa langasta
käsi kädessä, kädet käsissä, peukalo-ote, piiriote, portti, kättelyote piiri, paripiiri, jono, parijono, vapaasti tilassa, avorivistö
SUPERSEIKKAILU -TAITOTASO Koreografia: Kaisa Alatalo Musiikin sovitus ja sävellys: Joonas Ojajärvi ASKELIKOT OTTEET KUVIOT VAKIO-OSAT ROOLIT juoksu, hyppyaskel, jenkan askel eteen- ja taaksepäin, jenkan
LIIKUNTATUNNILLA! B-TAITOTASO Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen
LIIKUNTATUNNILLA! B-TAITOTASO Koreografia: Paula Kettu Musiikin sävellys ja sovitus: J-P Piirainen Tanssit: 1. Liikuntasalin lattialla tapahtuu (jenkka) 2. Kivulias polska Tervetuloa liikuntatunnille!
AMOROSO, ballo kahdelle
TANSSIAISET HUKAN SYYSMARKKINOILLA 2006 Gaucelm de Chambonnieres / samu.virokannas@iki.fi SISÄLTÖ 1. Esipuhe 9. Gresleyn tanssit (Englanti, n. 1500) 2. 1400-luvun italialaiset tanssit 10. Lebens Disinens
1. Aloitusliike...2. 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3. 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6
24 liikkeen Taiji Sisältö 1. Aloitusliike...2 2. Villihevosen harjan jakaminen molemmille puolille...3 3. Valkoinen kurki levittää siipensä...6 4. Harjaa polvea ja käännä askelta molemmille puolille...7
Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra Eija Saarinen. Opinnäytetyö: Mari Kopra ja Eija Saarinen
Opinnäytetyö Fysioterapiaopiskelijat Mari Kopra TASAPAINOHARJOITUKSIA VERTAISOHJAAJIEN KÄYTTÖÖN Tasapainoharjoitukset on suunniteltu vertaisohjaajien työkaluiksi, he voivat hyödyntää näitä kortteja omissa
3. Katse kääntyy 90 astetta oikealle, siis 45 astetta rintamasuunnasta ja vielä 90 astetta takaisin vasemmalle.
CHINTO 1(14) Kuvien lähde: Gijomonkai ry:n katavideo Tekstien lähde: Shoko-Ryu kolleegio Shoko-Ryu vyokoevaatimukset (Lokakuu 2003 Tarkistettu versio helmikuu 2004 ) CHINTO 1. Yoi 2. Katse kääntyy 45 astetta
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS
TOIMINNALLINEN LIIKKUVUUS SUOMEN URHEILUOPISTO VALMENNUSKESKUS Pia Pekonen & Annimari Savolainen ASKELKYYKKY KÄDET YLHÄÄLLÄ Polvissa noin 90 asteen kulma Keskivartalossa pito Käsien vienti yhdessä ylös
Alkulämpö salissa. 1) Alkulämpö 12 min. Lämmittely 3 min. Liikkuvuus, pikkuhyppelyt, 4 min
1) Alkulämpö 12 min Lämmittely 3 min Häntähippa: Kaksi joukkuetta, ryöstetään toiselta joukkueelta häntiä(liivin). Se joukkue voittaa joka on ensin ryöstänyt toisen joukkueen kaikki hännät. Hännät ryöstetään
Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja
Tai Chi Qigong Shibashi: Ohjekirja Tai Chi Qigong Shibashi videon liitemateriaali (Saat ilmaisen kopion videosta: www.taichi18.com) Voit vapaasti jakaa ohjekirjan niiden kanssa, jotka tarvitsevat sitä,
HARJOITUSOHJELMA, HJK C
HARJOITUSOHJELMA, HJK C No: 1/ 5 KESTO: 90 min HARJOITUKSEN TARKOITUS: Maalivahtien kesäharjoitus (taito/koordinaatio/reaktionopeus) Alkulämpö 10 min. Hyppynaru: eteen-/ taaksepäin paikallaan jalat ristiin
JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET
1 JUOKSUTEKNIIKAN HARJOITUKSET Eri lähteistä koonnut ja suunnitellut Ari Hakahuhta JäPS P96 Näitä harjoituksia kootessani olen käyttänyt mm. JäPSin valmentajakerhon antia (kiitos Mikko Eskelinen, Jaakko
Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet InnoSport
1 / 7 8.10.2009 19:29 Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet Taso 2: Haastavammat perusharjoitteet 2. taso koostuu lattiatasossa tehtävistä perusharjoitteista. Kaikki harjoitteet tehdään oman kehon painoa
3. Koordinaatioharjoittelu:
55 LIITE 2/2 3. Koordinaatioharjoittelu: Koordinaatio askelluksilla pyritään harjoittamaan juoksemisen osa-alueita. Askellukset toimivat erinomaisena harjoitteena askeltiheyden sekä askelkontaktin harjoittamiseen.
Miksi lasten vanhemmat tarvitsevat liikuntaa? Fyysisen toimintakyvyn ylläpitämiseksi Psyykkisen terveyden ylläpitämiseksi Sosiaaliset suhteet
Miksi lapset tarvitsevat liikuntaa? Selviytyäkseen jokapäiväisen elämän tarpeista ja vaatimuksista Päivittäisen hyvinvoinnin tueksi Saavuttaakseen uusien asioiden oppimiseen vaadittavia edellytyksiä Terveyden
VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman
VALMIUSASENTO SEISTEN vasen jalka hieman oikean jalan etupuolella jalkaterät hartian leveyden verran erillään sivusuunnassa jalkaterät ovat hieman sisäänpäin kääntyneenä polvet hieman koukussa, paino molemmilla
Tekijät: Kerstin Wallner ja Klaus Miltenberger ( 2010) Lisenssi Projekt Spiel:n kautta
Art. Nr. 22421 Move & Twist Iloinen toimintapeli, jossa pienet leppäkertut yrittävät kiivetä kukan vartta pitkin ylös päästäkseen kauniin kukan luo. Tehtävästä suoriutumiseen leppäkertut tarvitsevat kuitenkin
LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA
LENTOPALLON PERUSTEKNIIKOITA Sormilyönti (passi) o liike nopeasti pallon alle, lantio pallon alle o juoksuvauhdin pysäytys, tasapainoinen asento, toinen (oikea) jalka hiukan eteen: pienellä askeleella
Niskahartiajumppa. Lämmittelyliikkeet:
Niskahartiajumppa Useimmat meistä kärsivät jossain vaiheessa matkan varrella niskahartiaseudun vaivoista. Syitä vaivoihin voi olla useita, huonot tai toispuoleiset työasennot, huono tyyny, huono nukkuma-asento,
Selkä suoraksi Suomi TM. Pidetään hauskaa harjoittelemalla!
Selkä suoraksi Suomi TM Pidetään hauskaa harjoittelemalla! "Selkä suoraksi Suomi" ʺSelkä suoraksi Suomiʺ on helppo muutaman minuutin harjoitusohjelma, joka päivittäin tehtynä auttaa lapsia kehittämään
MERTEN AALLOILLA, PIENISSÄ PIRTEISSÄ JA KOTIKOIVUN JUUREEN LASTEN LEIKKIOHJELMA
MERTEN AALLOILLA, PIENISSÄ PIRTEISSÄ JA KOTIKOIVUN JUUREEN LASTEN LEIKKIOHJELMA Sakari Topeliuksen saduista ja runoista innoittunut Pienten Piiperoitten ohjelma. 1. MERTEN AALLOILLA Koostuu kolmesta meriaiheisesta
8-10 mm paksu veneköysi tai hyppynaru, päässä solmut
Starttimerkki 1. Naru 8-10 mm paksu veneköysi tai hyppynaru, päässä solmut Perusasento, kädet suorana alaviistossa, naru selän takana U- asennossa. narun solmupäät ovat käsien sisällä piilossa. Narun pyörimissuunta:
KOTIKUNTOILUOPAS. Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat
KOTIKUNTOILUOPAS Selkä, vatsa, jalat, kädet, niska ja hartiat Tämä opas on tehty opinnäytetyönä aiheena Seniorit kuntoon kotikonstein. Oppaan ovat tehneet Kouvolan seudun ammattiopiston sosiaali- ja terveysalan
Pakolliset kriteerit tulee täyttyä, jotta liikkeestä saa vähintään yhden pisteen. Muut kriteerit määrittävät pistearvon skaalalla 1-4
Valmisohjelma, onnistumisen kriteerit: Pisteytys: 0 p. jos joukkue päättää olla yrittämättä liikettä tai epäonnistuu pakollisten kriteereiden toteuttamisessa 1 p. jos joukkue yrittää, mutta taitotaso ei
Liikkeet ovat eritasoisia. Aloita A tason liikkeistä ja siirry pelaajien kehittyessä B tason liikkeisiin ja aina E tasolle asti.
POLVIKONTROLLI Ohjelman tarkoitus on ennaltaehkäistä polvivammoja parantamalla polvikontrollia, tasapainoa, keskivartalon hallintaa, alaraajojen lihasvoimaa, nivelliikkuvuutta, koordinaatiota sekä hypyn
HARJOITEPANKKI VOIMA
HARJOITEPANKKI VOIMA VOIMAHARJOITTELU / Jalkakyykky Vaihe 1. Avustettu jalkakyykky Pidä katse suoraan eteenpäin. Pidä hyvä ryhti ja selkä suorana. Seiso haara-asennossa jalat hartioiden leveydellä siten,
Lajit, ohjeet, pisteytys ja standardit.
Lajit, ohjeet, pisteytys ja standardit. Laji 2. 2.1 10 Kierrosta aikaa vastaan (12min aikaraja) 100 m soutu 15 ilmakyykky 10 laatikon yli hyppy (60cm/50cm) 2.2 7: toiston takakyykky maksimi (6min aikaraja)
Luokka 1 Trail open alueluokka 1. 3.
Luokka 1 Trail open alueluokka 7. 8. c c c c 5. 6. Jogissa puomien yli portille. Vasemman käden työntöportti Laukassa puomien yli Silta käynnissä 5. Neliössä 360 vasemmalle 6. Puomit käynnissä 7. Peruutus
D -IKÄISTEN HARJOITTELUA
D -IKÄISTEN HARJOITTELUA VERYTTELYT niveljumppa Erityisen tärkeitä kaikki käsien heilautukset, olkapäiden rentouden kehittämiseen paljon aikaa. Matkitaan rennosti iskulyönnin käsien vientiä ylös ja liikettä
C-tytöt, omatoiminen jakso 2.7. 25.7.2012
C-tytöt, omatoiminen jakso 2.7. 25.7.2012 Ma Ti Ke To Pe La Su 2.7. 3.7. 4.7. 5.7. 6.7. 7.7. 8.7. Kuntopiiri Lenkki, 1 h Loikat Lenkki, 1h 15 min 9.7. 10.7. 11.7. 12.7. 13.7. 14.7. 15.7. Naruhyppely Lenkki,
Jouluaaton kunniavartion Ohjeistus Ylöjärven Reserviupseerit ry Ylöjärven Reservinaliupseerit ry
Ilmoittautuminen: Ilmoittaudu ajoissa. Joulukuun alussa saat vielä valita itsellesi sopivimman vartiovuoron. Varustus ja vartioaika: Yhdistykset tarjoavat kunniavartiohenkilöstölle käyttöön: lumipuvun
Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI
Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI 1. Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi x 10 3. Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi x 10 5. Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota
Lepää liikkeiden välillä noin sekuntia tai kunnes syke on hieman tasaantunut ja tunnet olevasi valmis jatkamaan.
1 Liike Toistot 1. Yleisliike 10 2. Lapapunnerrus 10 3. Kyykkyhyppy 20 4. Lantiosilta marssilla 10/jalka 5. Hiihtotäppäys 20/jalka 6. Jalan ojennus lantiohypyllä 10/jalka Tässä treenissä vuorotellaan sykkeennostoa
KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT. TEKNISET TAIDOT pallotemput
92 A KESKEISIMMÄT OPPIMISTAVOITTEET KOROSTETTAVAT YDINKOHDAT TEKNISET TAIDOT pallotemput yleistä pallotaitavuutta ja -silmää kehittäviä vaikeutuvat temput motivoivat mahdollista harjoitella erilaisilla
Nuorten Liiketaitoharjoittelu
Nuorten Liiketaitoharjoittelu Käytännön harjoitus Suomen Palloliitto Koulutuskiertue 2010 1.LIIKETAITO: VALMIUSASENTO TAVOITE: Valmiusasento, josta liike tapahtuu mihin tahansa suuntaan mahdollisimman
LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET
LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET Voimassa 1.5.2013 alkaen Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 SLU 2 1. MERKKIEN SELITYKSET... 3 a) Merkit... 3 2. REINING-RADAT... 4 a) Virhepisteytys... 4
ALKUVERRYTTELY: KÄSIEN PYÖRITTELY, SELKÄRULLAUS JA POLVENNOSTOKÄVELY PAIKALLAAN
KUNTOPIIRI- OHJELMA KUNTOPIIRITYYPPINEN LIHASKUNTOHARJOITUS Treeni 1 Ikäisesi nuoren suositellaan harrastavan vähintään 3 kertaa viikossa lihaskuntoa, liikkuvuutta ja luiden terveyttä edistävää liikuntaa
Kultamerkin suoritettuaan ja sinä vuonna, jolloin voimistelija täyttää 8 vuotta, voi aloittaa suorittamaan timanttimerkin liikkeitä.
päivitetty 15.12.2018 KULTAMERKKI Merkkiliikkeiden suorittamiselle ei ole ala- eikä yläikärajaa. Merkkiliikesuoritukset voi tehdä kotisalilla oman seuran valmentajan suorittaessa arvioinnin. Arvioiva valmentaja
TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79
TYTTÖJEN TAITORYHMÄT - tytöt 7-12 vuotta Jyväskylän Voimistelijat-79 Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin. Taitoryhmissä voi
ROCK N SWING -TANSSIEN GP-KILPAILUT KOTKASSA 9.4.2011
Tanssiklubi Kotkan Hyrrät ry Kotka www.kotkanhyrrat.fi KILPAILUKUTSU ROCK N SWING -TANSSIEN GP-KILPAILUT KOTKASSA 9.4.2011 Kilpailun järjestäjä Tanssiklubi Kotkan Hyrrät ry Aika Lauantai 9.4.2011, alustavasti
Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015
Lindy Hop sääntötarkennukset Lahti 2015 Karsinnat: Karsinnoissa kaikissa luokissa ja sarjoissa tanssitaan yksi kierros. Lattialla saa olla useita pareja samaan aikaan. Musiikin kesto on intro + 1,30 min
KILPAILUSÄÄNNÖT VI. Lännenratsastus RATAPIIRROKSET. Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, SLU
KILPAILUSÄÄNNÖT VI Lännenratsastus RATAPIIRROKSET Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 SLU 1. MERKKIEN SELITYKSET... 3 a) Merkit... 3 2. REINING-RADAT... 4 a) Virhepisteytys... 4 1. Spinin
REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: cm)
1 Kevät 2017 REKKI: (1-3: rintakorkeus, 4-6: 180-210 cm) 1. KIEPPI (ponnistus korokkeella tai ilman) - liike päättyy siistiin ja tiukkaan oikonojaan (nilkat myös ojennettuina vierekkäin, ei ristikkäin)
Lajitekniikka: venyttely
Alaraajat Etureiden lihakset Seiso ryhdikkäästi. Ota yhdellä tai kahdella kädellä kiinni nilkastasi. Pidä jalat samansuuntaisena ja lantio suorassa. Työnnä lantiota hiukan eteenpäin jännittämällä pakaralihakset.
Lihashuolto. Venyttely
Lihashuolto Aina ennen harjoitusta huolellinen alkulämpö, joka sisältää lyhytkestoiset venytykset noin 5-7 sek (ei pitkäkestoisia venytyksiä, sillä muuten lihasten voimantuotto ja kimmoisuus heikentyy).
Joukkuevoimistelun merkkisuoritukset. Nimi Syntymävuosi. Seura
Joukkuevoimistelun merkkisuoritukset Nimi Syntymävuosi Seura Pronssimerkki Pakolliset liikkeet Hyväksytty Pvm Tasapaino: Sivupassé Tukijalan ojennus, tasapainossa tukijalka on hallittu ja suora. Tukijalka
F15 HIIT VOIMAA JA KUNTOA
HARJOITUKSET F15 INTERMEDIATE (SIVU. 32) F15 HIIT VOIMAA JA KUNTOA DTARVITSET: TREENIKUMINAUHAN Reverse Lunge to Front Kicks Left Jackknife Shoulder Press Reverse Lunge to Front Kicks Right Chair Tricep
Loppuverryttely salissa
1) Loppuverryttely (jäähdyttely) 10 min Jäähdyttely 3 min 3 min juoksua eli kenttä kerran ympäri reipasta vauhtia Tämän jälkeen puoleen väliin kenttään rento spurtti ja loppu matka kevyttä hölkkää toista
OHJE / PELIOHJE 1 (5) TUOTE: Tasapainokortit SISÄLTÖ KEHITTÄÄ PELAAMINEN
OHJE / PELIOHJE 1 (5) Pelityyppi: tasapainoharjoitukset Pelaajat: 1+ pelaajaa Ikäsuositus: yli 3-vuotiaille Peliaika: - SISÄLTÖ 8 tasapainokorttia, joissa yksi asento molemmilla puolilla o 2 vihreää (aloittelijataso)
ISU Frankfurt GlobalSeminar Muistiinpanot 07 2009. Anna Larmo ja Inka Bister
ISU Frankfurt GlobalSeminar Muistiinpanot 07 2009 2 Saatesanat Tämäkalvosetti kokoaaannan ja Inkan lyhyet muistiinpanot koskien muodostelmaluistelun uusinta ISU Communicationia1574 ja muodostelmaluistelun
1 5 päämyllyä 12,0 (4x2,5/2,0) 12,0
Permanto 1 Juoksuvauhti - puolivoltti eteenpäin - lentokuperkeikka 2,0 (1,0/1,0) 2 Hyppy etunojaan 0,5 3 Jalan vienti spagaatiin 2 sek - käännös sivuspagaatiin 2 sek - käännös spagaatiin 2 sek 1,5 (0,5/0,5/0,5)
2 / 12 8:59 Page 2 4 / 34 [Yhden jalan puristusluistelu] Potkaisevan jalan ojentaminen suoraksi - puristus sivulle Painon siirtäminen liukuvan jalan p
1 / 12 8:59 Page 1 1 / 34 [Eteenpäinluistelun kokonaissuoritus] Liikeketju (pakara ojentaa lantion - reisi ojentaa polven - pohje ojentaa nilkan) Luistimen palautus lähellä jäätä lantiolinjan etupuolelle
LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA
LIHASKUNTOHARJOITTELU KOTONA Tähän on kerätty liikemalleja, joita voidaan suorittaa kotona. Kaikkia liikkeitä ei tarvitse kerralla tehdä, vaan tarkoituksena on poimia itselle sopivat liikkeet omaksi kuntopiiriksi.
Liikkuminen eri tyyleillä (onnistuu yksin) Pujottelurata (onnistuu yksin) Kaverikuva (kaveri tai ryhmä) Pyykkipojat karkuteillä (kaveri ta ryhmä)
Kattikierros on toiminnallinen rata noin alakouluikäisille. Voit ottaa kaikki pisteet tai valita sopivimmat ryhmällesi. Alla on kuvattu pisteet ja niihin tarvittavat välineet. Pisteet Liikkuminen eri tyyleillä
LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET
LÄNNENRATSASTUKSEN RATAPIIRROKSET Voimassa 1.5.2016 alkaen Suomen Ratsastajainliitto ry Radiokatu 20, 00093 SLU 2 1. MERKKIEN SELITYKSET... 3 a) Merkit... 3 2. REINING-RADAT... 4 a) Virhepisteytys... 4
Harjoitussuunnitelma viikko 3 Pallonkäsittely I
Harjoitussuunnitelma viikko 3 Pallonkäsittely I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku Harjoituskerran
Lindy Hop avoin Champion ja Lindy Hop avoin seniorit kisataan voimassaolevien WRRC:n sääntöjen mukaan.
Virallisten luokkien sääntötarkennukset Lindy Hop avoin Champion ja Lindy Hop avoin seniorit kisataan voimassaolevien WRRC:n sääntöjen mukaan. Lindy Hop ja Rock n Roll tanssitaan järjestäjän valitsemaan
Yleisen sarjan C-, B- ja A-luokissa tanssitaan kaksi kierrosta: hidas 30 34 t/min ja nopea 48 58 t/min. Molemmilla kierroksilla Jam session.
Lindy hop sääntötarkennukset: Karsinnat: Karsinnoissa kaikissa luokissa ja sarjoissa tanssitaan yksi kierros. Lattialla saa olla useita pareja samaan aikaan. Musiikin kesto on intro + 1,30 min ja soiva
Liikuntaohjelma: viikot 1-6
Liikuntaohjelma: viikot 1-6 Tässä on erinomainen koko kehoa hyödyntävä liikuntaohjelma, joka tarkoitettu aloittelijoille. Se sopii täydellisesti normaaliin elämäntyyliin, sillä voit harjoitella koska sinulle
Rihtausohje. J.Puhakka
Rihtausohje Pyörän vanteen pinnoitus (rihtaus) on aikaa vievä toimenpide, joka vaatii kärsivällisyyttä tekijältään. Tässä on ohje, joka toivottavasti helpottaa osaltaan työn onnistumista. J.Puhakka 1 Pinnat
Spiraalistabilaatio. Vakaa asento - Ojennus - Liike! Spiral Stabilization, SPS
Spiraalistabilaatio Spiral Stabilization, SPS Vakaa asento - Ojennus - Liike! Löydät SPS-metodiin kouluttautuneet ohjaajat ja terapeutit Spiraalistabilaatio -sivuilta osoitteessa: www.spiraalistabilaatio.fi
KÜR-KOULUTUS. Anne-Mari Pekonen
KÜR-KOULUTUS Anne-Mari Pekonen KÜR HISTORIAA Hevosen koulutuksen eteneminen TEKNINEN SUORITUS - Pisteet määräytyvät ainoastaan suoritettujen pakollisten liikkeiden teknisten suoritusten laadusta. - Tuomari
( 24 LIIKETTÄ / 7.GUP / YLEMPI KELTAINEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D
Do-San ( 24 LIIKETTÄ / 7.GUP / YLEMPI KELTAINEN VYÖ ) Liikesarjan alussa oppilas seisoo viivalla AB ja katse on suuntaan D Oli salanimi isänmaalliselle Ahn Chang-Ho:lle (1876-1938). 24 liikettä edustavat
Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016
Keravan Kori-80 Pojat 04-05, Kontiot ja Vintiöt Kesäharjoittelu 2016 FYYSINEN HARJOITTELU & TUKITOIMET Seuraavassa on kuvattu (henkilökohtaisella tasolla) missä järjestyksessä fyysisiä harjoitteita voi
Keskitason ohjelma. Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle. 1. Alkulämmittely hiihtoliike. 2. Viivakävely eteenpäin
LIITE 3 Kotivoimisteluohjelma luustokuntoutujalle Keskitason ohjelma Tee liikkeitä päivittäin. Tee jokaista liikettä aluksi 10 liikkeen sarja. Pidä pieni tauko ja toista samat liikkeet toiset. Muista hyvä
1 C : V I N O P E N K K I P U N N E R R U S K Ä S I P A I N O I L L A 2-3 X 5
K O K O VARTALON TEHOTREENI - N. 60MIN - 2-3 X VIIKOSSA Tee tämä harjoitus kolme kertaa viikossa ja lepää vähintään yksi päivä harjoitusten välissä. Voit siis tehdä harjoituksen esimerkiksi maanantaisin,
6. kyu. 5. kyu. aihanmi katatedori ikkyo omote etujalalla liikkeelle ura takajalalla liikkeelle ei saa työntää kädellä
6. kyu aihanmi katatedori ikkyo omote etujalalla liikkeelle ura takajalalla liikkeelle ei saa työntää kädellä aihanmi katatedori iriminage molemmat kädet uken olkapäillä gyakuhanmi katatedori shihonage
Kenguru 2017 Mini-Ecolier: Ratkaisut (2. ja 3. luokka)
sivu 1 / 13 Oikeat vastaukset ovat alla. 3 pistettä TEHTÄVÄ 1 2 3 4 5 6 VASTAUS D C C B E B 4 pistettä TEHTÄVÄ 7 8 9 10 11 12 VASTAUS C E D C D A 5 pistettä TEHTÄVÄ 13 14 15 16 17 18 VASTAUS B E D D E
TALVEN TAIKAA A-TAITOTASO Koreografia ja laulun sanat: Kaisa Alatalo Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi 1. TALVIMARSSI ASKELIKOT
TLVEN TIK -TITOTSO Koreografia ja laulun sanat: Kaisa latalo Musiikin sävellys ja sovitus: Joonas Ojajärvi SKELIKOT OTTEET KUVIOT VKIO-OST ROOLIT kävely, juoksu, tasahyppy, erilaiset hyppelyt, etulaukka
TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille. Jyväskylän Voimistelijat -79
TYTTÖJEN TAITOTESTIT 6-12-vuotiaille Jyväskylän Voimistelijat -79 Yleistä taitojärjestelmästä Taitoryhmät ovat harrasteryhmien ja kilparyhmien välissä olevia ryhmiä, joissa harjoitellaan jo tavoitteellisemmin
Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: :59
Prepared by: Tiina Kukonlehto Date: 10.05.2017 07:59 OULU-KOILLISMAAN PELASTUSLAITOS, - Istuen/seisten ilman kenkiä - Pyöritä nilkkaa ja vaihda välillä suuntaa - Heilauta rennosti jalkaa suorana eteen
ASEMAOHJELMA 1. Ohjelman liikkeet Huomio, esimerkki, kuva Kuvio. 1-2 paikallaan, katse kaveriin. 3-4 jalan ojennus aukikierrossa lattiaa pitkin
ASEMAOHJELMA 1 Ohjelma on asemaohjelma, jonka tavoitteena on harjoituttaa joukkuevoimistelun avainliikkeitä. Ohjelma vapaasti muokattavissa. Voit noudattaa ohjeita ja video mallia tai sommitella musiikkiin
Sandokai Aikido Jo-katat
Sandokai Aikido Jo-katat Kirjoittaja: Virpi Jylhä Tässä ovat nuotit Jo-katoihin 6, 8, 13, 22 ja 31. Muista kuitenkin, että katoja voi tehdä myös eri tavoilla ja on tärkeää opetella ne siten, kuin oma opettaja
ISU Frankfurt Global Seminar Muistiinpanot 07 2009
ISU Frankfurt Global Seminar Muistiinpanot 07 2009 Päivitetty 06.10.2009 2 Disclaimer Tämäkalvosetti kokoaa Annan ja Inkan lyhyet muistiinpanot koskien muodostelmaluistelun uusinta communicationia (1574)
Etunoja ja käden ojennus
Ryhtijumppa Tämä jumppa sisältää tehokkaita liikkeitä, jotka kannustavat vahvaan ja ryhdikkääseen vartalon asentoon. Liikkeet kohdistuvat keski- ja ylävartalon lihaksiin. Jumpassa vuorottelevat lihaskuntoliikkeet
Oranssi vyö, 4.kyu (Yonkyu)
Oranssi vyö, 4.kyu (Yonkyu) Tasovaatimus 60 %, noin yksi vuosi peruskurssista, väh. 40 harj.kertaa 1. Ukemit Eteenpäin rullaava sama kuin valkoinen, tehtävä pystystä kiinnitä huomiota päkiään ja valmiusasentoon
Keilailutekniikka Hyvinkää
Keilailutekniikka Hyvinkää 23.1.2014 1 KOKO KEILAILUSUORITUS 2 LÄHTÖASENTO - jalkojen asento Lähtöasennossa jalat ovat rennosti vierekkäin, kuitenkin irti toisistaan niin, ettei askeleisiin lähdettäessä