xx.xx.2017 OSAKASSOPIMUS PÄIJÄT-HÄMEEN ATERIAPALVELU OY

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "xx.xx.2017 OSAKASSOPIMUS PÄIJÄT-HÄMEEN ATERIAPALVELU OY"

Transkriptio

1 xx.xx.2017 OSAKASSOPIMUS PÄIJÄT-HÄMEEN ATERIAPALVELU OY

2 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1.1.Osapuolet Ateria Oy:n osakkeenomistajina Lahden kaupunki, ( ), Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä, ( ), Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy:tä koskevien sopimusmääräysten osalta Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy. 2. MÄÄRITELMÄT 2.1. Sopimuksen osapuolet Kohtien osapuolista käytetään nimitystä Osakas/Osakkaat, kohdan osapuolesta nimitystä Yhtiö ja kaikista osapuolista yhdessä Osapuolet. Kohdan osapuolesta käytetään myös nimitystä Osakas-kunta ja kohdan osapuolesta nimitystä Osakas-kuntayhtymä Enemmistöosakas Ilmaisulla Enemmistöosakas tarkoitetaan sopimuksen osapuolena olevaa osakasta, jonka omistusosuus Yhtiön osakkeista on yli 50 %. 3. SOPIMUKSEN TARKOITUS Osakassopimuksen tarkoituksena on täydentää osakeyhtiölain ja yhtiöjärjestyksen määräyksiä sopimalla yhtiön omistuksesta, hallinnoinnista ja toiminnasta sekä Osakkaita että Yhtiötä sitovasti. Sopimus koskee sekä Osakkaiden keskinäisiä että Osakkaiden ja Yhtiön välisiä suhteita. 4. YHTIÖN TOIMINNAN TARKOITUS 4.1. Toimintaperiaatteet Yhtiön toiminnan tarkoituksena on tukea Osakas-asiakkaittensa kunnallisten tehtävien hoidon kustannustehokasta ja tuottavaa järjestämistä toimittamalla Osakkaille niiden varsinaisessa toiminnassa tarvitsemia yhtiön toimialan mukaisia tukipalveluja. Yhtiön tavoitteena on kannattava liiketoiminta. Yhtiö kehittää palveluitaan ja toimintamallejaan sekä määrää hinnoittelustaan liiketaloudellisin perustein tarkoituksena alentaa Osakkaiden ao. toiminnan kustannustasoa sekä turvata Osakaskuntayhtymälle asetetun säästötavoitteen toteutuminen.

3 Siinä vaiheessa, kun Yhtiö toimii osakkaidensa sidosyksikkönä, sen tarkoituksena ei ole jakaa voittoa Osakkaille. Yhtiön toimintaperiaatteet ja liikeidea on esitetty laaditussa liiketoimintasuunnitelmassa Sidosyksikköaseman säilyttäminen Tämän osakassopimuksen määräyksin on tarkoitus taata sidosyksikköaseman säilyttäminen rajaamalla osakkeenomistus niihin oikeushenkilöihin, joihin sovelletaan hankintalain hankintayksikköjä koskevia säännöksiä (L julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 15 ), sekä varmistamalla, että Yhtiö toimii hankintayksiköiden valvonnassa ja harjoittaa pääosaa toiminnastaan niiden kanssa. Sidosyksikköasema on tarkoitus säilyttää kohdan 4.3 mukaiseen tilanteeseen saakka. Yhtiö voi harjoittaa ainoastaan vähäisessä määrin muuta kuin pääasialliseen toimintaansa kuuluvaa toimintaa hankintayksiköiden kanssa. Hankintayksiköiden kanssa harjoitetun pääasiallisen toiminnan ulkopuolelle jäävät ainakin palvelut, jotka myydään muille kuin Osakas-kunnille ja Osakas-kuntayhtymille ja niiden jäsenkunnille. Muun toiminnan osuus saa muodostaa enintään 10 % Yhtiön liikevaihdosta ( lukien enintään 5 % tai ). Mikäli tämän osakassopimuksen solmimisen jälkeen ilmenee, että yhtiöjärjestyksellä ja tällä osakassopimuksella säänneltyä Yhtiön toimintaa ei pidetä hankintayksiköiden kanssa harjoitettuna toimintana eikä sen katsota vastaavan sidosyksikköaseman säilyttämiselle asetettuja edellytyksiä, Osakkaat sopivat Yhtiön toimintaperiaatteista muuttuneissa olosuhteissa uudestaan. Sinä aikana, kun yhtiöllä on sidosyksikköasema Osakkaisiin nähden, sitoutuvat Osakkaat keskittämään kaikki seuraavassa määritellyt ostonsa yhtiölle: - Lahden kaupunki: ne toiminnat siinä laajuudessa kuin mitä ne tällä hetkellä ovat Lahden Ateria nimisessä taseyksikössä - Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä nykyisin strategia- ja tukipalvelutoimialan hallinnoimalta osalta (ulkopuolelle jää mm. yhtymän ikääntyneiden palveluiden yksikön suoraan asiakkaiden kotiin ostettavat siivousja ateriasopimukset sekä muiden yhtymän yksiköiden hallinnoimat sopimukset) Tämä kohta on voimassa enintään siihen saakka, kun yhtiöllä on sidosyksikköasema omistajiinsa nähden. 4.3 Markkinoilla toimiminen Yhtiön sidosyksikköasema tulee uuden hankintalain mukaan tarkasteltavaksi Mikäli havaitaan, että yhtiön saattaa menettää sidosyksikköasemansa niin Osakkaat aloittavat ulkopuolisen kumppanin etsimisen yhtiön kilpailukyvyn ja liiketoiminnan

4 edistämiseksi. Kumppanuuden tavoitteena on omistuksellinen yhteistyö yhtiön kehittämiseksi. Mikäli joku osakas haluaa irrottautua yhtiöstä kokonaisuudessaan pyrkivät osakkaat etsimään ratkaisun irrottautua yhtiöstä yhtäaikaisesti yhtäläisin ehdoin. 5. YHTIÖN OMISTUSSUHTEET 5.1. Omistusosuudet Yhtiön omistus ja osakkeista maksettava hinta on esitetty perustamissopimuksessa (liite 1) Osakkeiden merkintä ja maksu Osakkailla on oikeus merkitä Yhtiön osakkeita perustamissopimuksen mukaisesti. Osakkeet on maksettava Yhtiölle rahana perustamissopimuksessa esitetyllä tavalla Osakepääoma Yhtiöllä on euron suuruinen osakepääoma Yhtiön osakkeen hankkiminen ja osakkaan oikeudet Yhtiön osakkaaksi voidaan ottaa vain sellaisia oikeushenkilöitä, joihin sovelletaan hankintalain hankintayksikköjä koskevia säännöksiä. Uusille osakkaille voidaan tarjota uusia osakkeita tai luovuttaa vanhoja osakkeita Tämä sopimuksen kohta on voimassa enintään saakka tai siihen saakka kunnes yhtiön sidosyksikköasema päättyy Yhtiön osakkeiden luovuttaminen Osakkaalla on oikeus luopua osakeomistuksestaan. Osakkeita luovutettaessa on otettava huomioon tämän sopimuksen kohta 4.2, mikä tarkoittaa sitä, että osakkeita on mahdollista luovuttaa vain julkisena hankintayksikkönä toimivalle taholle niin kauan kuin yhtiö toimii sidosyksikkö asemassa. Luovutuksentekijän on huolehdittava siitä, että luovutuksensaaja hyväksyy tämän osakassopimuksen allekirjoituksin ennen omistusoikeuden siirtymistä. Mikäli Osakas myy omistustaan ulkopuoliselle omistajalle oli se sitten hankintayksikkö tai sidosyksikköaseman menettämisen jälkeen joku muu taho, on kauppa tehtävä siten, että osakkeiden ostajalla on velvollisuus ostaa myös muilta osakkeenomistajilta sama suhteellinen osuus heidän osakkeistaan samoilla ehdoilla kuin alkuperäinen kauppa tehtiin.tätä kohtaa ei sovelleta tämän sopimuksen 10. kohdan mukaisissa tilanteissa. 5.6 Osingon maksu Sinä aikana, kun yhtiöllä on sidosyksikköasema, yhtiön pääasiallisena toiminnan tavoitteena ei ole tuottaa voittoa, vaan edullisten ja kustannustehokkaiden palvelujen

5 tuottaminen osakkeenomistajille. Tämän vuoksi osakkaat sopivat, että sidosyksikköasemassa ollessaan yhtiö ei pyri jakamaan tilikausiltaan osinkoa, vaan voittovarat lisätään vapaaseen omaan pääomaan, ellei yhtiökokous poikkeuksellisesti muuta päätä. Tämä pykälä raukeaa sen tilikauden päätyttyä, jolla sidosyksikköasema menetettiin. 6. OSAKKAIDEN TOIMINTOJEN SIIRTO YHTIÖLLE 6.1. Tausta Osakkaiden tarkoituksena on siirtää Yhtiölle tällä hetkellä omana toimintanaan hoidettu yhtiöjärjestyksen mukainen toiminta vastikkeetta. Lahden kaupunki siirtää Yhtiölle Lahden Ateria taseyksikkönsä toiminnot ja Yhtymä vastaavat liiketoimintasuunnitelmassa kuvatut toimintonsa. Saadut varat sijoitetaan Yhtiön vapaaseen omaan pääomaan. Sijoitusten vastaanottamisesta päättää Yhtiön hallitus Siirtojen toteutustapa Lahden kaupunki sijoittaa Lahden Ateria taseyksikön toiminnot Yhtiöön sitä perustettaessa. Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymä siirtää ateriapalvelujen toiminnot henkilökuntineen yhtiölle viimeistään Osapuolet eivät siirrä yhtiölle omassa omistuksessaan olevia kiinteitä ja niihin verrattavat tuotantolaitteita ja tiloja, joiden käytöstä solmitaan Yhtiön kanssa vuokrasopimus. Koska Päijät-Hämeen Hyvinvointikuntayhtymän muut osakkaat siirtävät todennäköisesti sosiaali- ja terveystoimen ateria ja laitoshuollosta vastaavaa henkilöstöä erillisen sopimuksen mukaisesti kuntayhtymään, voi kuntayhtymä siirtää ko. henkilöstöä yhtiöön saakka. Tämän jälkeen henkilöstön siirroista tulee neuvotella erikseen. 7. YHTIÖN HALLINTO 7.1. Hallituksen jäsenten määrä ja nimeäminen Varsinaiset jäsenet Hallitukseen valitaan kuusi (6) jäsentä, joista Lahden kaupunki nimeää 3 kappaletta ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä 3 kappaletta ja lisäksi hallitukseen voidaan valita yksi (1) ulkopuolinen asiantuntijajäsen. Mikäli Osakkaiden lukumäärässä tapahtuu osakassopimuksen solmimisen jälkeen muutoksia, hallituksen jäsenten määrästä sovitaan uudelleen Puheenjohtaja

6 Hallituksen puheenjohtaja valitaan Lahden kaupungin nimeämien hallituksen jäsenten keskuudesta Muu asiantuntija Lahden kaupungilla on oikeus nimetä hallitukseen asiantuntija, joka ei ole hallituksen varsinainen jäsen. Asiantuntijalla on hallituksessa läsnäolo- ja puheoikeus Hallituksen jäsenten toimikausi Hallituksen jäsenet valitaan vuosittain ennen kesäkuun loppua pidettävässä varsinaisessa yhtiökokouksessa. Hallituksen jäsenen toimikausi alkaa varsinaisen yhtiökokouksen päättymisen jälkeen hallituksen tultua valituksi ja päättyy vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättymisen jälkeen yhtiökokouksen valittua uuden hallituksen. Osakkaat pyrkivät hallitustyöskentelyn jatkuvuuden ja asiantuntemuksen turvatakseen toimimaan hallituksen jäsenten valinnassa siten, että hallituksen jäsenistä vaihtuisi samanaikaisesti enintään puolet ja että hallitukseen tulisi Yhtiön toimialan edellyttämää riittävää talouden ja liiketoiminnan asiantuntemusta. Yhtiön perustamissopimuksessa nimetyn hallituksen toimikausi alkaa Yhtiön perustamissopimuksen allekirjoittamisesta ja päättyy seuraavassa varsinaisessa yhtiökokouksessa yhtiökokouksen valittua uuden hallituksen Hallituksen käsiteltävät asiat Hallituksen käsittelyyn on saatettava aina mm. seuraavat asiat: Yhtiön sitoutuminen noudattamaan tätä osakassopimusta, sitä koskevia muutoksia ja lisäyksiä, Lahden kaupungin konserniohjeet ja hyvää hallintotapaa (Corporate Governance) koskevat ohjeet sekä niissä hallituksen käsiteltäväksi määritellyt asiat, Yhtiön toiminnan suunnassa tai laajuudessa tapahtuvat merkittävät muutokset ja normaaliin toimintaan liittymättömät oikeustoimet, Liiketoimintasuunnitelma, Yhtiöjärjestyksen lunastuslausekkeen mukaisen lunastusoikeuden käyttäminen Asia, joka oleellisesti koskee Osakkaiden tai yksittäisen Osakkaan taloudellisia etuja sekä Toimitusjohtajan ja johtoryhmän palkkaa ja palkitsemisen periaatteita koskevat asiat Hallitustyöskentely Yleiset periaatteet: hallitus noudattaa työskentelyssään tätä osakassopimusta sekä Lahden kaupugin konserniohjeita ja hyvää hallintotapaa (Corporate Governance) koskevia ohjeita,

7 hallitus varmistaa Yhtiön toiminnan hankintalain mukaisena sidosyksikkönä sekä hallituksen päätökset pyritään tekemään yksimielisesti Muita ohjeita: hallituksen päättämällä toimitusjohtajan nimeämisellä ja erottamisella tulee olla Enemmistöosakkaan hyväksyntä, hallitus noudattaa toimitusjohtajan toimisuhdetta koskevissa palkkaus- ja muissa ehdoissa Enemmistöosakkaan määrittelemää linjausta sekä hallitus pyrkii varmistamaan, että toimitusjohtaja noudattaa toimisuhteessaan Lahden kaupungin konserniohjeita ja hyvää hallintotapaa (Corporate Governance) koskevia ohjeita sekä toimii osaltaan niiden velvoitteiden täyttämiseksi, joita Yhtiölle on tällä sopimuksella asetettu. 7.5 Vähemmistöomistajan suoja - Yhtiön päätöksenteossa sovelletaan seuraavia vähemmistöosakkaiden suojalausekkeita: o Päätöksentekoon tarvitaan määräenemmistö (vähintään 2/3) yhtiökokouksessa läsnä olevista osakkeista päätettäessä yhtiön asettamisesta selvitystilaan. o Kaikkien omistajien suostumus tarvitaan uusien osakkaiden ottamiseen yhtiöön kohdan 10 ensimmäisessä kappaleessa mainitun ajankohdan jälkeen o Osakkaiden on neuvoteltava tilanteesta, mikäli yhtiön taloudellinen tilanne heikkenee olennaisesti tai yhtiö ei saavuta strategiansa mukaisia tavoitteita. o Yhtiön tulee ilmoittaa todisteellisesti kaikille osakkaille, mikäli sen taloudelliseen tilanteeseen olennaisesti vaikuttava riski realisoituu (kustannusvaikutukseltaan vähintään ) 8. YHTIÖN RAHOITUS JA MUIDEN KONSERNIPALVELUJEN KÄYTTÖ 8.1. Maksukykyisyyden varmistaminen Yhtiön osakkaat sitoutuvat myöntämään yhtiölle omistusosuuttaan vastaavan pääomalainen. Pääomalaina on kokonaisuudessaan yhteensä 1 miljoonaa euroa. Mikäli Yhtiön maksukykyisyys on uhattuna, Osakkaat pyrkivät turvaamaan Yhtiön toiminnan jatkumisen lisärahoituksella osakeomistustensa suhteessa Konsernipankin käyttö Yhtiö voi käyttää Lahden kaupungin konsernipankin palveluja konsernipankissa noudatetuilla tavanomaisilla ehdoilla, Lahden kaupungin ollessa Yhtiön Enemmistöosakas. Yhtiö liittyy Lahden kaupungin konsernipankin asiakkaaksi perustamishetkellä, mikäli edellä mainittu ehto täyttyy Muut konsernipalvelut

8 Yhtiö voi käyttää muitakin Lahden kaupungin konsernipalveluja, erikseen sovittavilla hinnoilla, Lahden kaupungin ollessa yhtiön Enemmistöosakas. Muita konsernipalveluja ovat mm. lainopilliset palvelut, rahoituspalvelut, viestintäpalvelut ja hankintapalvelut. Yhtiön osakkaat edellyttävät, että yhtiö käyttää tarvitsemiaan Calpro Oy:n tarjoamia tietohallinnon ja taloushallinnon sekä henkilöstöhallinnon asiantuntijapalveluja sinä aikana, kun yhtiöllä on sidosyksikköasema 9. YHTIÖN HENKILÖSTÖ JA ELÄKEVAKUUTUS Henkilöstön siirtymiseen liittyvissä asioissa noudatetaan liikkeenluovutussopimuksessa ja liiketoimintasuunnitelmassa esitettyjä toimintatapoja. Yhtiön osakkaat edellyttävät, että yhtiön eläkevakuutukset on järjestetty KEVAssa. 10. MAHDOLLISET UUDET OSAKKAAT Muilla Päijät-Hämeen kunnilla on mahdollisuus tulla osakkaaksi yhtiöön tekemällä päätös osakkaaksi tulemisesta mennessä. Tässä tapauksessa ko. kuntien tulee siirtää ruokahuolto toimintansa henkilökuntineen yhtiöön mennessä. Uusien osakkaiden tulee hyväksyä tämä osakassopimus. Vaikka uusia osakkaita tulisi yhtiön osakkaiksi, on osapuolten tarkoitus säilyttää yhtiö Lahden kaupungin konserniyhtiönä edellä kerrotun mukaisesti, jotta yhtiöllä olisi mahdollisuus käyttää mm. Lahden kaupungin konsernipankkia. Tämän vuoksi osakkaiden omistusosuudet neuvotellaan uudelleen, mikäli uusia osakkaita tulee yhtiöön edellä kerrottuna aikana. Mikäli uuden osakkaan omistusosuus on vähintään 10 %: - Saa hän nimetä yhden hallituksen jäsenen 11. YHTIÖN TOIMINNAN LOPETTAMINEN Jos Yhtiö puretaan tai asetetaan selvitystilaan, Osakkailla on oikeus saada osakkeilleen tuleva osuus Yhtiön netto-omaisuudesta. 12. TULKINTAJÄRJESTYS Tämä sopimus ja tässä sopimuksen kohdassa mainitut, sopimuksen osaksi otetut liitteet sekä Yhtiön yhtiöjärjestys muodostavat yhden sopimuskokonaisuuden, jota Osapuolet sitoutuvat noudattamaan. Jos sopimusehdon ei voida katsoa täydentävän yhtiöjärjestyksen määräyksiä sopimusehdon ja yhtiöjärjestyksen määräyksen välillä vallitsevan ristiriidan vuoksi tai jos sopimuksen ja sen liitteiden välillä on ristiriita, noudatetaan sopimuskokonaisuuden tulkinnassa seuraavaa järjestystä: 1. Osakassopimus Osakassopimuksen liitteet: - Perustamissopimus

9 2. Liikkeenluovutussopimukset, joiden liitteenä on mm.esisopimukset sisältäen mm. yhtiön vuokraamien tilojen ja laitteiden vuokranmääräytymisperusteet 3. Liiketoimintasuunnitelma 4. Yhtiöjärjestys 13. ERIMIELISYYKSIEN RATKAISU Sopimusta koskevat erimielisyydet ratkaistaan Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa, mikäli Osapuolten väliset neuvottelut eivät johda tulokseen. 14. SOPIMUKSEN MUUTTAMINEN Sopimusta voidaan muuttaa vain kirjallisesti siten, että kaikki Osapuolet hyväksyvät muutoksen allekirjoituksellaan. 15. SOPIMUKSEN VOIMASSAOLO Sopimus tulee voimaan, kun Osapuolten sopimuksen hyväksymistä koskevat päätökset ovat tulleet lainvoimaisiksi. Lainvoimaisiksi tulleita sopimusehtoja sovelletaan takautuvasti Osakkaiden osakkuusaseman alusta alkaen. Sopimus on voimassa toistaiseksi, kuitenkin enintään siihen asti, kunnes Yhtiö katsotaan purkautuneeksi. Sopimuksen määräykset sitovat Osapuolia sopimuksen voimassaoloajan ja Osakasta edellyttäen, ettei sen osakkuus Yhtiössä ole päättynyt. Yhtiön purkautumisessa ja Osakkaan irtautumisessa sovellettaviksi tarkoitettuja määräyksiä sovelletaan kuitenkin sopimuksen voimassaoloajan päättymisen ja osakeomistuksen lakkaamisen jälkeenkin. 16. SOPIMUSKAPPALEET Tästä sopimuksesta on tehty kolme (3) saman sisältöistä kappaletta, yksi (1) kullekin Osapuolelle. 17. PÄIVÄYS JA ALLEKIRJOITUKSET Kukin Osapuoli sitoutuu tähän sopimukseen edustuskelpoisella allekirjoituksella siten, kuin sopimuksen kohdassa 15 on määrätty.

10 huhtikuuta 2017 LAHDEN KAUPUNKI huhtikuuta 2017 PÄIJÄT-HÄMEEN HYVINVOINTIKUNTAYHTYMÄ huhtikuuta 2017 Päijät-Hämeen Ateriapalvelut Oy LIITTEET 1. Perustamissopimus

xx.xx.2017 OSAKASSOPIMUS. CALPRO Oy

xx.xx.2017 OSAKASSOPIMUS. CALPRO Oy 14.11.2012 xx.xx.2017 OSAKASSOPIMUS CALPRO Oy 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1.1.Osapuolet Calpro Oy:n osakkeenomistajina 1.1.1. Asikkalan kunta, (0145208-4), 1.1.2. Hollolan kunta, (0146248-5), 1.1.3. Hämeenkosken

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY

OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY OSAKASSOPIMUS TREDU-KIINTEISTÖT OY 2 (7) Sisällys 1. Sopimuksen osapuolet... 3 2. Määritelmät... 3 3. Sopimuksen tarkoitus... 3 4. Yhtiön toiminnan tarkoitus... 3 5. Yhtiön omistussuhteet... 4 5.1. Omistusosuudet...

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Lahden ammatti korkeakoulu

OSAKASSOPIMUS. Lahden ammatti korkeakoulu 11.6.2014 OSAKASSOPIMUS Lahden ammatti korkeakoulu Oy 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1.1. Osapuolet Lahden ammattikorkeakoulu Oy:n osakkeenomistajina: 1.1.1. Lahden kaupunki, (0149669-3) 1.1.2. Heinolan kaupunki

Lisätiedot

PIRKANMAAN VOIMIA OY:N OSAKASSOPIMUS

PIRKANMAAN VOIMIA OY:N OSAKASSOPIMUS 1 PIRKANMAAN VOIMIA OY:N OSAKASSOPIMUS 1 Sopijapuolet ja osakassopimuksen tausta ja tavoitteet Tämän osakassopimuksen (jäljempänä: Sopimus ) allekirjoittaneet sopijapuolet ovat: a. Tampereen kaupunki (myöhemmin

Lisätiedot

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta

1 / 5 OSAKASSOPIMUS. 1. Lappeenrannan kaupunki Y-tunnus: Osoite: Villimiehenkatu 1 PL Lappeenranta. jäljempänä Lappeenranta 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien perustettavan Etelä-Karjalan Pesula Oy:n toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on pp.kk.2019 allekirjoitettu seuraavien osapuolten välillä: 1. Lappeenrannan

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA

OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA OSAKASSOPIMUS KOSKIEN GREATER HELSINKI PROMOTION LTD OY - NIMISEN YHTIÖN HALLINTOA Tämä osakassopimus (jäljempänä Sopimus) on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Helsingin kaupunki (Y-tunnus 0201256-6),

Lisätiedot

HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS. 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta)

HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS. 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta) HELSINGIN SEUDUN ASIOIMISTULKKIKESKUS OY:N OSAKASSOPIMUS 1. OSAPUOLET 1.1. Vantaan kaupunki (1 008 osaketta) 1.2. Helsingin kaupunki (1 osake) 1.3. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä

Lisätiedot

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki

Helsingin Uusyrityskeskus ry, y-tunnus , Ensi linja 1, Helsinki / PL 4500, Helsingin kaupunki OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen Osapuolia ovat: 2. 1. Helsingin kaupunki, y-tunnus 0215438-8 Pohjoisesplanadi 11-13, 00170 Helsinki / PL 1, 00099 Helsingin kaupunki (jäljempänä Helsinki)

Lisätiedot

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio

1. Konserttisali 2. Konserttisalin lämpiö- ja aputilat 3. Taiteilijakahvio Salassa pidettävä kohtien 5, 6, 7 ja 8 osalta, JulkL 24 1 mom. 17 ja 20 kohta OSAKASSOPIMUS 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki Y-tunnus 0201256-6 1.2 Yleisradio Oy Radiokatu

Lisätiedot

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet.

kukin edellä mainituista erikseen Osakas ja kaikki yhdessä Osakkaat, sekä kukin edellä mainituista erikseen Osapuoli ja kaikki yhdessä Osapuolet. 1 / 5 OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus ( Sopimus ) koskien [LOPULLINEN NIMI? (Nurmijärvi-Tuusulan Työterveys)] Oy:n (ytunnus 2791263-2, Yhtiö ) toimintaa, hallintoa ja rahoitusta on XX.XX.2017 allekirjoitettu

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

xx.xx.2017 OSAKASSOPIMUS. CALPRO Oy

xx.xx.2017 OSAKASSOPIMUS. CALPRO Oy 14.11.2012 xx.xx.2017 OSAKASSOPIMUS CALPRO Oy 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1.1. Osapuolet Calpro Oy:n osakkeenomistajina 1.1.1. Asikkalan kunta, (0145208-4), 1.1.2. Hollolan kunta, (0146248-5), 1.1.3. Hämeenkosken

Lisätiedot

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS

POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 0 POSIVIRE OY:N OSAKASSOPIMUS Luonnos 26.10.2011, muutokset 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen taustaa 3. Sopimuksen tarkoitus 4. Yhtiön osakepääoma, osakkeiden

Lisätiedot

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS

UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS UUDENMAAN SAIRAALAPESULA OY:N OSAKASSOPIMUS 0 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. Sopijapuolet 2. Sopimuksen tarkoitus 3. Osakekirjat 4. Osakkeiden panttauskielto 5. Osakkeiden myynti 6. Päätöksenteko yhtiökokouksissa

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Työterveys Wellamo Oy

OSAKASSOPIMUS Työterveys Wellamo Oy OSAKASSOPIMUS Työterveys Wellamo Oy 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1.1. Osapuolet Työterveys Wellamo Oy:n osakkeenomistajina 1.1.1. Artjärven kunta, y-tunnus, 0100010-9, 1.1.2. Asikkalan kunta, 0145208-4, 1.1.3.

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ

OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Luonnos 18.9.2018 OSAKASSOPIMUS TYÖTERVEYS WELLAMO OY:N OSAKKAIDEN VÄLILLÄ Sisällys 1 SOPIJAPUOLET... 3 2 SOPIMUKSEN TARKOITUS... 4 3 YHTIÖN TOIMINTA JA TALOUS... 4 3.1 Toiminta-ajatus ja Rahoitus... 4

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy

OSAKASSOPIMUS Jykes Kiinteistöt Oy LUONNOS OSAKASSOPIMUS 5.10.2016 Jykes Kiinteistöt Oy 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. Osapuolet... 3 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3. Yleisvelvoite... 3 4. Yhtiön hallinto ja omistajaohjaus... 3 5. Osakkeiden

Lisätiedot

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki.

Yhtiön kotipaikka on Keravan kaupunki. YHTIÖJÄRJESTYS 1 (5) Luonnos Keski-Uudenmaan informaatioteknologia Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Yhtiön omistajuus 5 Tilikausi 6 Osakepääoma Yhtiön toiminimi

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP )

OSAKASSOPIMUS. Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP ) 1 / 5 OSAKASSOPIMUS 1 SOPIMUKSEN OSAPUOLET Kuopion kaupunki (jäljempänä Kuopio ) Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä PSSHP ) Osapuolet yhdessä Osapuolet tai yksin Osapuoli Sansia Oy,

Lisätiedot

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS

LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS Sivu 1 / 4 LAPIN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen osapuolia ovat: 1) Lapin yliopisto, osoite PL 122, 96101 ROVANIEMI 2) Rovaniemen kaupunki, osoite PL 8216, 96101

Lisätiedot

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki),

1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Savonlinnan kaupunki, y-tunnus: (jäljempänä Kaupunki), 2) Savonlinnan Seudun Nuorisotoiminnan Tuki ry, y-tunnus: 1446495-7 (jäljempänä NT) Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan

Lisätiedot

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver

Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 1 Tampereen Seudun Keskuspuhdistamo Oy Osakassopimus ver 25.4.2016 1. Osapuolet 1. Tampereen kaupunki, joka omistaa 71,20 % osakkeista ja äänivallasta 2. Ylöjärven kaupunki, joka omistaa 8,53 % osakkeista

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET. Tämän sopimuksen osapuolia ovat. Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy

OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET. Tämän sopimuksen osapuolia ovat. Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy LIITE 5 1 (5) OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämän sopimuksen osapuolia ovat Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy Y-tunnus 2719025-4 (jäljempänä Jäteyhtiö ) YIT Rakennus Oy Y-tunnus 1565583-5 Jäteyhtiön perustajaosakkaana

Lisätiedot

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri

PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri YHTIÖJÄRJESTYS: Oy Apotti Ab 24.03.2017 10:00:52 1(5) PATENTTI- JA REKISTERIHALLITUS Kaupparekisteri Yhtiöjärjestys päivältä 24.03.2017 Toiminimi: Oy Apotti Ab Yritys- ja yhteisötunnus: 2699989-5 Voimassaoloaika,

Lisätiedot

Yhtiön hallitus pitää osakeyhtiölain mukaisesti osake- ja osakasluetteloa. Yhtiön hallitus ei anna osakkeista osakekirjoja.

Yhtiön hallitus pitää osakeyhtiölain mukaisesti osake- ja osakasluetteloa. Yhtiön hallitus ei anna osakkeista osakekirjoja. 11.5.2016 OSAKASSOPIMUS Mustankorkea Oy 1. Osapuolet Jyväskylän kaupunki Laukaan kunta Muuramen kunta Jäljempänä kaikki yhdessä ovat osapuolet tai osakkaat. Mustankorkea Oy:n osakkaaksi myöhemmin tuleva

Lisätiedot

JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY Y-tunnus [ ] / 2018

JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY Y-tunnus [ ] / 2018 OSAKKEENOMISTAJAN YKSIMIELINEN PÄÄTÖS Tämä päätös on osakeyhtiölain 5 luvun 1 :n mukainen yhtiön osakkeenomistajan tekemä yksimielinen päätös. Osakkeenomistaja: Järvenpään kaupunki (y-tunnus 0126541-4),

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Me allekirjoittaneet YH Kodit Oy:n nykyiset ja YH Kodit Oy:n tulevat osakkeenomistajat olemme tänään sopineet seuraavaa:

OSAKASSOPIMUS. Me allekirjoittaneet YH Kodit Oy:n nykyiset ja YH Kodit Oy:n tulevat osakkeenomistajat olemme tänään sopineet seuraavaa: Sivu 1/7 OSAKASSOPIMUS Me allekirjoittaneet YH Kodit Oy:n nykyiset ja YH Kodit Oy:n tulevat osakkeenomistajat olemme tänään sopineet seuraavaa: 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Tampereen kaupunki 1.2 Tampereen Vuokratalosäätiö

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA KUOPION KAUPUNKI JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 LUOVUTUSKIRJA 2 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja 1.2. Vastaanottaja 2. TAUSTATIEDOT

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Hetapalvelut Oy

OSAKASSOPIMUS. Hetapalvelut Oy OSAKASSOPIMUS Hetapalvelut Oy OSAKASSOPIMUS SOPIMUKSEN OSAPUOLET Hetapalvelut Oy:n osakassopimus on solmittu seuraavien osapuolten välillä: 1. Alavieskan kunta 2. Nivalan kaupunki 3. Sievin kunta 4. Ylivieskan

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS 1 (6) Luonnos 15.9.2015. 1 Osapuolet

OSAKASSOPIMUS 1 (6) Luonnos 15.9.2015. 1 Osapuolet OSAKASSOPIMUS 1 (6) Luonnos 1 Osapuolet Hyvinkään kaupunki - y-tunnus: 0125866-0 - osoite: Kankurinkatu 4-6, 05800 Hyvinkää Järvenpään kaupunki - y-tunnus: 0126541-4 - osoite: Hallintokatu 2, 04400 Järvenpää

Lisätiedot

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY

PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 JUNAKALUSTO OY PÄÄKAUPUNKISEUDUN ESISOPIMUS Sivu 1/7 VR:N OMISTAMAT PÄÄKAUPUNKISEUDUN JUNAKALUSTO OY:N OSAKKEET / ESISOPIMUS OSAKKEIDEN KAUPASTA 1. Sopijapuolet Sopijapuoli / Ostajat: (1) Helsingin kaupunki Osoite: Pohjoisesplanadi

Lisätiedot

[Oulun rakennusteho Oy (jäljempänä Rakennusteho ) perustettavan yhtiön lukuun] Y-tunnus: Osoite: Krouvintie 5, OULU

[Oulun rakennusteho Oy (jäljempänä Rakennusteho ) perustettavan yhtiön lukuun] Y-tunnus: Osoite: Krouvintie 5, OULU 1 (7) KIINTEISTÖ OY SUVINIITYN PYSÄKÖINTI I O S A K A S S O P I M U S Allekirjoittaneet Kiinteistö Oy Suviniityn Pysäköinti I -nimisen yhtiön (jäljempänä Yhtiö ) osakkaat (jäljempänä Osakkaat ) ovat tänään

Lisätiedot

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET

SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SYSOPEN DIGIA OYJ HALLITUKSEN EHDOTUKSET SysOpen Digia Oyj:n ( Yhtiö ) hallitus ehdottaa, että Yhtiön 28.2.2007 pidettävä varsinainen yhtiökokous päättäisi jäljempänä tarkemmin määritellyistä asioista.

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Stj/

Helsingin kaupunki Esityslista 8/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Stj/ Helsingin kaupunki Esityslista 8/2017 1 (5) 1 Oy Apotti Ab:n osakassopimuksen ja yhtiöjärjestyksen muuttaminen sekä uusien osakkaiden liittyminen asiakas- ja potilastietojärjestelmän käyttäjiksi HEL 2017-003483

Lisätiedot

KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS KPK THH OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi 2 Yhtiön kotipaikka 3 Yhtiön toimiala 4 Tilikausi Yhtiön toiminimi on KPK THH Oy. Yhtiön kotipaikka on Helsinki. 5 Osakkuus yhtiössä ja omistus 6 Osakkeiden

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab.

Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi Yhtiön toiminimi on Nurmijärven Työterveys Oy ja ruotsiksi Arbetshälsan i Nurmijärvi Ab. 2 Kotipaikka Yhtiön kotipaikka on Nurmijärven kunta. 3 Toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus Liite nro 6

Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus Liite nro 6 LUONNOS Koulutuskeskus Salpaus Yhtymähallitus 13.3.2017 Liite nro 6 8.3.2016 SOPIMUS Osapuolet 1) Lahden kaupunki (0149669-3) 2) Koulutuskeskus Salpaus kuntayhtymä (0993644-6) 3) Heinolan kaupunki (1068892-9)

Lisätiedot

VIRPINIEMI SPORT OY. nimisen osakeyhtiön OSAKASSOPIMUS. seuraavien osapuolten välillä: POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTAOPISTOSÄÄTIÖ OULUN KAUPUNKI

VIRPINIEMI SPORT OY. nimisen osakeyhtiön OSAKASSOPIMUS. seuraavien osapuolten välillä: POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTAOPISTOSÄÄTIÖ OULUN KAUPUNKI VIRPINIEMI SPORT OY nimisen osakeyhtiön OSAKASSOPIMUS seuraavien osapuolten välillä: POHJOIS-POHJANMAAN LIIKUNTAOPISTOSÄÄTIÖ ja OULUN KAUPUNKI ja HAUKIPUTAAN KUNTA 18.5.2008 2 OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET

Lisätiedot

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS

TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS TAVASE OY:N RAHOITUS- JA OSAKKEENOMISTUSJÄRJESTELYÄ KOSKEVA SOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET 1. Akaan kaupunki; 2. Kangasalan kunta; 3. Lempäälän kunta; 4. Tampereen kaupunki; 5. Valkeakosken kaupunki;

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY

OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS OULUN AMMATTIKORKEAKOULU OY OSAKASSOPIMUKSEN MUUTOS Tällä sopimuksella (jäljempänä Sopimus ) Oulun Ammattikorkeakoulu Oy:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajat yksimielisesti muuttavat [].[].2013

Lisätiedot

Osapuolet perustavat Savon Verkkoholding Oy nimisen osakeyhtiön (myöhemmin Yhtiö ),

Osapuolet perustavat Savon Verkkoholding Oy nimisen osakeyhtiön (myöhemmin Yhtiö ), 1 OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Keiteleen kunta 1.2. Kiuruveden kaupunki 1.3. Maaningan kunta 1.4. Pielaveden kunta 1.5. Siilinjärven kunta 1.6. Tervon kunta 1.7. Tuusniemen kunta 1.8. Vesannon kunta

Lisätiedot

LUONNOS 26.11.2015 TYKKIMÄEN VAPAA-AIKAKESKUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Tykkimäen vapaa-aikakeskus Oy ja kotipaikka Kouvola. 2 Yhtiön toimialana on matkailun ohjelmapalvelutoiminta, majoitus-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (6) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/ (6) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 45/2011 1 (6) 1147 Seure Henkilöstöpalvelut Oyn omistuspohjan laajentaminen HEL 2011-007823 T 00 01 05 Päätös päätti hyväksyä Seure Henkilöstöpalvelut Oy:n osakassopimuksen

Lisätiedot

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]

SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014] SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)

Lisätiedot

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY

LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY LUOVUTUSKIRJA POHJOIS-SAVON SAIRAANHOITOPIIRIN KUNTAYHTYMÄ JÄRVISEUDUN TYÖTERVEYS OY 31.12.2018 2 LUOVUTUSKIRJA 1. OSAPUOLET Tämän luovutuskirjan ( Luovutuskirja ) osapuolina ovat: 1.1. Luovuttaja Pohjois-Savon

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 62. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.02.2016 Sivu 1 / 1 158/2016 02.05.05 Kaupunginhallituksen konsernijaosto 8 25.1.2016 62 Medi-It Oy:n osakkeiden ostaminen Valmistelijat / lisätiedot: Katariina Kaukonen, puh. 040 527

Lisätiedot

Justiina Ateriapalvelut Oy:n perustamissopimus

Justiina Ateriapalvelut Oy:n perustamissopimus Sivu 1 / 5 Kunnanhallitus 8.10.2018 Liite n:o 2. Justiina Ateriapalvelut Oy:n perustamissopimus Sisällys Sivu 2 / 5 1. Osakkeiden merkitseminen... 3 2. Osakkeiden maksaminen... 3 3. Hallituksen jäsenten

Lisätiedot

HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA

HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA METSO OYJ HALLITUKSEN EHDOTUS HALLITUKSEN EHDOTUS OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMISESTA Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous päättää perustaa osakkeenomistajien nimitystoimikunnan, jonka

Lisätiedot

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi

HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SIEVI CAPITAL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS Sievi HALLITUKSEN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS 19.4.2012 Sievi SISÄLLYS: 1 TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN...3 2 HALLITUKSEN JÄSENTEN JA TILINTARKASTAJAN

Lisätiedot

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 VAPO OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön nimi on Vapo Oy ja kotipaikka Jyväskylän kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on harjoittaa turveteollisuutta, mekaanista metsäteollisuutta, energian, kasvualustojen ja turvejalosteiden

Lisätiedot

Osakas A-osakkeet B-osakkeet

Osakas A-osakkeet B-osakkeet 1 (5) LISÄSOPIMUS 28.2.2013 PÄIVÄTTYYN TAPIOLAN KESKUSPYSÄKÖINTI OY:N OSAKASSOPIMUKSEEN A-lisäosakkeet / VSS-tila 1. OSAPUOLET Osakas A-osakkeet B-osakkeet Finprop Tapiola Oy (Y-tunnus: 1749679-4) 460

Lisätiedot

Hallintorakenne ja keskeiset muutokset Savon Energiaholding Oy:n yhtiöasiakirjoihin

Hallintorakenne ja keskeiset muutokset Savon Energiaholding Oy:n yhtiöasiakirjoihin Hallintorakenne ja keskeiset muutokset Savon Energiaholding Oy:n yhtiöasiakirjoihin Hallintorakenne Omistajakunnat SAVON ENERGIAHOLDING OY HALLINTONEUVOSTO HALLITUS TOIMITUSJOHTAJA 100 % SAVON VOIMA OYJ

Lisätiedot

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti:

Yhtiössä on erilaisia osakkeita seuraavasti: Y-tunnus: 0347890- Sivu JOENSUUN PYSAKOINTI OY:N YHTIOJARJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Joensuun Pysäköinti Oy ja kotipaikka on Joensuun kaupunki. 2 Yhtiön toimialana on maankäyttö- ja rakennuslain sekä

Lisätiedot

LUONNOS Osapuolet 1 9 jäljempänä yhdessä Kunnat ja kukin yksin Kunta.

LUONNOS Osapuolet 1 9 jäljempänä yhdessä Kunnat ja kukin yksin Kunta. LUONNOS 21.9.2016 SOPIMUS Osapuolet 1) Lappeenrannan kaupunki, PL 11, 53101 Lappeenranta 2) lmatran kaupunki, Virastokatu 2, 55100 lmatra 3) Ruokolahden kunta, Virastotie 3, 56100 Ruokolahti 4) Parikkalan

Lisätiedot

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS

1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 JOUKKOLIIKENTEEN LIPPU- JA MAKSUJÄRJESTELMÄ OY:N YHTIÖJÄRJESTYS YHTIÖJÄRJESTYS Liite perustamissopimukseen 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä

Lisätiedot

Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy on Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän kuntien sekä HUS-kuntayhtymän omistama osakeyhtiö.

Kiljavanrinteen Kiinteistöt Oy on Hyvinkään, Järvenpään, Nurmijärven, Tuusulan ja Mäntsälän kuntien sekä HUS-kuntayhtymän omistama osakeyhtiö. KILJAVANRINTEEN KIINTEISTÖT OY:N OSAKASSOPIMUS 1. SOPIMUKSEN OSAPUOLET Hyvinkään kaupunki Järvenpään kaupunki Mäntsälän kunta Nurmijärven kunta Tuusulan kunta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin

Lisätiedot

1 (9) 29.10.2014 OSAKASSOPIMUS [KEHITYSYHTIÖ] OY.2014

1 (9) 29.10.2014 OSAKASSOPIMUS [KEHITYSYHTIÖ] OY.2014 1 (9) 29.10.2014 OSAKASSOPIMUS [KEHITYSYHTIÖ] OY.2014 2 (9) [KEHITYSYHTIÖ] OY:N OSAKASSOPIMUS Allekirjoittaneet sopimuspuolet ovat perustaneet [Kehitysyhtiö] Oy -nimisen osakeyhtiön (jäljempänä: yhtiö)

Lisätiedot

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017

LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 LUONNOS APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI JA JÄRVENPÄÄN ATERIA- JA SIIVOUSPALVELUT JATSI OY. 2017 APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA 1. Sopijapuolet 1.1 Järvenpään kaupunki 0126541-4 PL

Lisätiedot

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN

TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN Kaupunginhallitus 260 19.10.2016 Kaupunginvaltuusto 57 16.11.2016 TURUN SEUDUN PUHDISTAMO OY:N YHTIÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMINEN 127/14/05/01/2016 KHALL 260 Taustaa Turun seudun puhdistamo Oy:n hallitus on

Lisätiedot

CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN

CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN CAPMAN OYJ:N HALLITUKSEN EHDOTUS YHTIÖKOKOUKSELLE - OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN PERUSTAMINEN Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että perustetaan osakkeenomistajien nimitystoimikunta valmistelemaan

Lisätiedot

KUOPION VESI OY OSAKASSOPIMUS

KUOPION VESI OY OSAKASSOPIMUS KUOPION VESI OY OSAKASSOPIMUS [ ].[ ].2019 SISÄLLYSLUETTELO OSAKASSOPIMUS... 3 1 Osapuolet... 3 2 Sopimuksen tausta ja tarkoitus... 3 3 Yhtiön omistus ja osakekirjat... 4 3.1 Yhtiön omistus... 4 3.2 Osakekirjat

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi ja kotipaikka

YHTIÖJÄRJESTYS. 1 Toiminimi ja kotipaikka YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Kiinteistö Oy Helsingin Kalasataman Kymppi, ruotsiksi Fastighets Ab Fiskehamnen Tio i Helsingfors ja kotipaikka Helsinki. 2 Toimiala Yhtiön

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Luonnos 1 26.3.2014

OSAKASSOPIMUS. Luonnos 1 26.3.2014 OSAKASSOPIMUS Luonnos 1 26.3.2014 Sisällys 1. Sopijapuolet... 2 2. Osakassopimuksen tarkoitus ja omistajatahto... 2 3. Yhtiön tarkoitus ja tehtävät... 3 4. Osakkeenomistajien keskinäiset suhteet... 3 5.

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Joki ICT Oy

OSAKASSOPIMUS. Joki ICT Oy OSAKASSOPIMUS Joki ICT Oy 1.2.2017 OSAKASSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet 1. Alavieskan kunta 2. Haapajärven kaupunki 3. Haapaveden kaupunki 4. Kalajoen kaupunki 5. Kärsämäen kunta 6. Merijärven kunta 7.

Lisätiedot

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN

EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN 11.8.14 EHDOTUS MUUTOKSIKSI METROPOLIA AMMATTIKORKEAKOULU OY:n YHTIÖJÄRJESTYKSEEN Voimassa oleva yhtiöjärjestys Esitys yhtiöjärjestyksen muutoksiksi Perustelut/huomioita: Yhtiöjärjestyksen muutosesityksen

Lisätiedot

Pohjois Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös sairaanhoitopiiri tai Psshp) Osapuolet yhdessä Osapuolet ja kumpikin yksin Osapuoli

Pohjois Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös sairaanhoitopiiri tai Psshp) Osapuolet yhdessä Osapuolet ja kumpikin yksin Osapuoli Sivu 1 / 7 OSAKASSOPIMUS 1. Sopimuksen osapuolet Pohjois Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä myös sairaanhoitopiiri tai Psshp) Kuopion kaupunki, (jäljempänä myös Kuopio) Siilinjärven kunta

Lisätiedot

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE)

HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) HALLINNOINTIKOODI (CORPORATE GOVERNANCE) 20.5.2010 1 / 5 Suomen Yliopistokiinteistöt Oy Finlands Universitetsfastigheter Ab:n (jäljempänä yhtiö ) päätöksenteossa ja hallinnossa noudatetaan osakeyhtiölakia

Lisätiedot

SOPIMUS TILOJEN VUOKRAUKSESSA NOUDATETTAVISTA YLEISISTÄ PERIAATTEISTA. 1.4 Kauniaisten kaupunki Kauniaistentie 10, 02700 Kauniainen

SOPIMUS TILOJEN VUOKRAUKSESSA NOUDATETTAVISTA YLEISISTÄ PERIAATTEISTA. 1.4 Kauniaisten kaupunki Kauniaistentie 10, 02700 Kauniainen SOPIMUS TILOJEN VUOKRAUKSESSA NOUDATETTAVISTA YLEISISTÄ PERIAATTEISTA 1 Osapuolet 1.1 Helsingin kaupunki PL 1, 00099 Helsingin kaupunki 1.2 Espoon kaupunki PL 5, 02771 Espoo 1.3 Vantaan kaupunki Asematie

Lisätiedot

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä:

Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: APPORTTIOMAISUUDEN LUOVUTUSKIRJA Tämä apporttiomaisuuden luovutuskirja ( Luovutuskirja ) on tehty tänään [pvm] alla mainittujen osapuolten välillä: 1 Osapuolet 2 Tausta ja tarkoitus 3 Apporttiomaisuuden

Lisätiedot

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS

REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS Lisenssisopimus 1 (5) REVOLUTION-LISENSSISOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämä lisenssisopimus ( Sopimus ) on tehty seuraavien osapuolten välillä: 1. Trainer4You Revolution Oy, y-tunnus 2623516 6, Suomessa rekisteröity

Lisätiedot

Osapuolet 1.2 ja 1.3 ovat yhdessä myös Rahoittajat ja erikseen Rahoittaja. Osapuolet ovat yhdessä myös Osapuolet ja erikseen Osapuoli

Osapuolet 1.2 ja 1.3 ovat yhdessä myös Rahoittajat ja erikseen Rahoittaja. Osapuolet ovat yhdessä myös Osapuolet ja erikseen Osapuoli RAHOITUSSOPIMUS LUONNOS 1. Osapuolet 1.1 Visit Joroinen ry [VE1] jäljempänä myös Yhdistys 1.2 Joroisten Oma osuuskunta Y-tunnus: 0164436-9 Mutalantie 1 79600 Joroinen 1.3 Joroisten kunta Y-tunnus 0207112-8

Lisätiedot

1.2. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä KYS ) (Y-tunnus: ); sekä

1.2. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä KYS ) (Y-tunnus: ); sekä OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kuopion kaupunki (Y-tunnus: 0171450-7); 1.2. Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (jäljempänä KYS ) (Y-tunnus: 0171495-3); sekä 1.3. [Servica Oy] ( Yhtiö ). 1.1.

Lisätiedot

1(5) Affecto Oyj OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS. 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus ja tehtävät

1(5) Affecto Oyj OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS. 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus ja tehtävät 1(5) Affecto Oyj OSAKKEENOMISTAJIEN NIMITYSTOIMIKUNNAN TYÖJÄRJESTYS 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus ja tehtävät Affecto Oyj:n (jäljempänä "Yhtiö") osakkeenomistajien nimitystoimikunta (jäljempänä "Toimikunta")

Lisätiedot

Kuopio-Tahko Markkinointi Oy O S A K A S S O P I M U S

Kuopio-Tahko Markkinointi Oy O S A K A S S O P I M U S Kuopio-Tahko Markkinointi Oy O S A K A S S O P I M U S OSAKASSOPIMUS Tämä osakassopimus (jäljempänä sopimus ) on laadittu xx.xx.2013 seuraavien osapuolten välillä: I OSAPUOLET Osakkeenomistajat / Esimerkiksi

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS

YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1 YHTEISTOIMINTASOPIMUS 1. Sopijaosapuolet Tämän sopimuksen osapuolina ovat: 1. Saimaan talous ja tieto Oy (y-tunnus 2245148-6) Valto Käkelän Katu 3b, 53130 Lappeenranta jäljempänä Saita Oy 2. Etelä-Karjalan

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 17.3.2015 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

1 (3) Liitteet (1 kpl)

1 (3) Liitteet (1 kpl) 1 Sopimus yhteistyöstä sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastietojärjestelmän hankinnassa 1. Sopijapuolet 1. ky (LSHP) 2. Enontekiön kunta 3. Inarin kunta 4. Kemijärven kaupunki 5. Kittilän

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (9) Kaupunginhallitus Stj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/ (9) Kaupunginhallitus Stj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 16/2017 1 (9) 458 Oy Apotti Ab:n osakassopimuksen muuttaminen ja uusien kuntien liittyminen järjestelmän käyttäjiksi HEL 2017-003483 T 00 01 05 Päätös päätti hyväksyä osaltaan

Lisätiedot

Yhtiön perustamishetken osakepääoma on 100 000 euroa.

Yhtiön perustamishetken osakepääoma on 100 000 euroa. 1 OSAKASSOPIMUS Sopijapuolet 1) Joutsan kunta 2) A.Reponen Oy Määritelmät Tässä sopimuksessa tarkoitetaan yhtiöllä sopijapuolten tänään perustamaa Kiinteistö Oy XXX nimistä kiinteistöyhtiötä ja osakkaalla

Lisätiedot

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta.

Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. Lappeenrannan Toimitilat Oy:n yhtiöjärjestys 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Lappeenrannan Toimitilat Oy ja yhtiön kotipaikka on Lappeenranta. 2 Yhtiön toimiala Yhtiön toimialana on

Lisätiedot

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala

YHTIÖJÄRJESTYS. (ei muutosta) 2 Toimiala Nykyinen OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS Muutosehdotukset OMNIA KOULUTUS OY:N YHTIÖJÄRJESTYS 1 Toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on Omnia koulutus Oy ja kotipaikka Espoo. 1 Toiminimi ja kotipaikka

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON YHTIÖITTÄMINEN

TYÖTERVEYSHUOLLON YHTIÖITTÄMINEN CASE: TYÖTERVEYSHUOLLON YHTIÖITTÄMINEN Työterveys Wellamo Oy Sirpa Maukola-Juuso Julkisten hankintojen ajankohtaisfoorumi 13.11.2014 Työterveys Wellamo Oy Perustettu: 10.12.2009. Toiminta käynnistynyt

Lisätiedot

sekä omalta osaltaan Turun ammattikorkeakoulu Oy, Y-tunnus 2528160-3 (myöhemmin myös Yhtiö)

sekä omalta osaltaan Turun ammattikorkeakoulu Oy, Y-tunnus 2528160-3 (myöhemmin myös Yhtiö) Osakassopimus 1. Osapuolet Turun kaupunki, Y-tunnus: 0204819-8 Salon kaupunki, Y-tunnus: 0139533-1 Turun yliopisto, Y-tunnus 0245896-3 sekä omalta osaltaan Turun ammattikorkeakoulu Oy, Y-tunnus 2528160-3

Lisätiedot

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin

Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa ja merkitty kaupparekisteriin 1 Yhtiöjärjestys on hyväksytty varsinaisessa yhtiökokouksessa 9.5.2016 ja merkitty kaupparekisteriin 20.5.2016. 1 KÖYLIÖN-SÄKYLÄN SÄHKÖ OY YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi on Köyliön-Säkylän Sähkö Oy

Lisätiedot

Kaupunginvaltuusto Liite 1 65

Kaupunginvaltuusto Liite 1 65 Kaupunginvaltuusto 15.6.2015 Liite 1 65 AIESOPIMUS 1. Sopijapuolet 1.1. Mikkelin Ammattikorkeakoulu Oy (jälj. Mamk ) Yritys- ja yhteisötunnus: 2189312-7 Kotipaikka ja postiosoite: Mikkeli, PL 181, 50101

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS Luonnos 19.3.2015

OSAKASSOPIMUS Luonnos 19.3.2015 OSAKASSOPIMUS Luonnos 19.3.2015 1. Sopijapuolet Kymenlaakson sairaanhoito- ja sosiaalipalvelujen kuntayhtymä (jäljempänä Carea) Y-tunnus: 0725901-5 Osoite: Kotkantie 14, 48210 Kotka Haminan kaupunki (jäljempänä

Lisätiedot

PERUSTAMISSOPIMUS. Hetapalvelut Oy

PERUSTAMISSOPIMUS. Hetapalvelut Oy PERUSTAMISSOPIMUS Hetapalvelut Oy PERUSTAMISSOPIMUS 1. Perustamme tällä sopimuksella osakeyhtiön, jonka toiminimi on Hetapalvelut Oy. Hyväksymme toiminimen rekisteröitäväksi. Merkitsemme yhtiön osakkeet

Lisätiedot

Koha-Suomi Oy Osakassopimus

Koha-Suomi Oy Osakassopimus 1 Koha-Suomi Oy Osakassopimus 2 1. Osapuolet A kunta, Y-tunnus B kunta, Y-tunnus C kunta, Y-tunnus.. x, Koha Suomi Oy Edellä kohdissa a) y) tarkoitetut tahot jäljempänä erikseen Osakkeenomistaja ja yhdessä

Lisätiedot

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015:

Elinkeino- ja kaupunkirakennetyöryhmä 16.3.2015: Kaupunginhallitus 116 23.03.2015 Kaupungin ja Holiday Club Resorts Oy:n välisen yhteistoimintasopimuksen muuttaminen sekä Kiinteistö Oy Seniori-Saimaan yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen muuttaminen

Lisätiedot

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS

SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS SPONDA OYJ PALKKA- JA PALKKIOSELVITYS Päivitetty 3.6.2014 1 SISÄLTÖ 1. Palkitseminen... 3 1.1 Palkitsemista koskeva päätöksentekojärjestys... 3 1.2 Lyhyen aikavälin palkitseminen (vuosipalkkiojärjestelmä)...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Kj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/ (5) Kaupunginhallitus Kj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 11/2017 1 (5) 277 Helsingin Musiikkitalo Oy:n osakassopimuksen muuttaminen HEL 2017-001885 T 00 01 05 Päätös päätti hyväksyä Helsingin Musiikkitalo Oy:n osakassopimuksen muuttamisen

Lisätiedot

(jäljempänä yhdessä 'Sopijapuolet' ja erikseen myos 'Sopijapuoli')

(jäljempänä yhdessä 'Sopijapuolet' ja erikseen myos 'Sopijapuoli') SOPIMUS VUOKRASOPIMUKSEN SIIRROSTA 1. SOPIJAPUOLET 1.1. Turun Teknologiakiinteistöt Oy (Y-tunnus: 2349955-3) Tykistökatu 6 B, Biocity 20520 Turku (jäljempänä 'Teknologiakiinteistöt') 1.2. Turun Yliopisto

Lisätiedot

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ).

Toimintojen luovutuspäivä on kello 00:00:01 ( Luovutushetki ). LUOVUTUSSOPIMUS 1 LUOVUTTAJA Wirma Lappeenranta Oy (jäljempänä Yhtiö ) Y-tunnus: 1565217-5 Laserkatu 6 53850 Lappeenranta 2 LUOVUTUKSENSAAJA Lappeenrannan kaupunki (jäljempänä Kaupunki ) Y-tunnus 0162193-3

Lisätiedot

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI

HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE SCANFIL OYJ:N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI HALLITUKSEN JA NIMITYSVALIOKUNNAN ESITYKSET YHTIÖKOKOUKSELLE :N VARSINAINEN YHTIÖKOKOUS SIEVI 8.4.2014 SISÄLLYS 1. TASEEN OSOITTAMAN VOITON KÄYTTÄMINEN JA OSINGONMAKSUSTA PÄÄTTÄMINEN... 3 2. HALLITUKSEN

Lisätiedot

VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017

VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017 VINCIT GROUP OYJ KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017 I (I) SISÄLLYSLUETTELO 1 VINCIT GROUP -KONSERNIN KANNUSTINJÄRJESTELMÄ 2017... 1 2 KANNUSTINJÄRJESTELMÄN PERUSTEET JA LAAJUUS... 1 3 OSAKKEIDEN ILMOITTAMINEN KANNUSTINJÄRJESTELMÄN

Lisätiedot

OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy omistaa Yhtiön osakekannan kokonaisuudessaan.

OSAKASSOPIMUS. Pohjois-Satakunnan Seutuverkko Oy omistaa Yhtiön osakekannan kokonaisuudessaan. OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet 1.1. Kankaanpään kaupunki 1.2. Sastamalan kaupunki 1.3. Pomarkun kunta 1.4. Jämijärven kunta 1.5. Lavian kunta 2. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Pohjois-Satakunnan Seutuverkko

Lisätiedot

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN

SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN SOPIMUS KORKEASAAREN ELÄINTARHATOIMINNAN LUOVUTUKSESTA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖLLE HELSINGIN KAUPUNGIN JA KORKEASAAREN ELÄINTARHAN SÄÄTIÖN välillä [. päivänä kuuta 2017] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja

Lisätiedot

Kaupunkiseutujen yhteista joukkoliikenteen lippu- ja maksuja rjestelma a hallinnoivan OSAKEYHTIO Oy:n yhtio ja rjestys

Kaupunkiseutujen yhteista joukkoliikenteen lippu- ja maksuja rjestelma a hallinnoivan OSAKEYHTIO Oy:n yhtio ja rjestys Kaupunkiseutujen yhteista joukkoliikenteen lippu- ja maksuja rjestelma a hallinnoivan OSAKEYHTIO Oy:n yhtio ja rjestys 24.3.2013 2 YHTIÖJÄRJESTYS 1 Yhtiön toiminimi ja kotipaikka Yhtiön toiminimi on xxx

Lisätiedot

YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys

YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys 1 YIT Oyj:n osakkeenomistajien nimitystoimikunnan työjärjestys 1. Nimitystoimikunnan tarkoitus YIT Oyj:n (jäljempänä "Yhtiö") osakkeenomistajien nimitystoimikunta (jäljempänä Toimikunta ) on Yhtiön osakkeenomistajien

Lisätiedot

Saimaan ammattikorkeakoulu Oy Sopimus 1 (6)

Saimaan ammattikorkeakoulu Oy Sopimus 1 (6) Saimaan ammattikorkeakoulu Oy Sopimus 1 (6) SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULU OY:N OSAKASSOPIMUS 1. Osapuolet Tämän osakassopimuksen osapuolet (myöhemmin osakkaat) ovat: 1) Lappeenrannan kaupunki, PL 11, 53101

Lisätiedot