Erityisavustus 1215/625/2014, 1247/625/2014, 1248/625/2014 ja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Erityisavustus 1215/625/2014, 1247/625/2014, 1248/625/2014 ja"

Transkriptio

1 78 (85) Erityisavustus 1215/625/2014, 1247/625/2014, 1248/625/2014 ja 1249/625/2014 Veikkauksen edunsaaja käynnistämän EUvalvontahankkeen henkilöstö ja toimistokulut Avustus euroa, käyttöaika Avustushakemuksella on esitetty hankkeen kokonaiskuluiksi euroa, joka on ollut tarkoitus rahoittaa hakemuksen mukaan OKM:ltä haettavalla euron avustuksella sekä edunsaajajärjestön euron omarahoituksella. Esitetyn kustannukset on arvioitu muodostuvan seuraavasti: o henkilöstökulut sivukuluineen euroa o ostopalvelut euroa o matkakulut euroa o kokouskulut euroa o toimistokulut (mm. tilavuokra) euroa o muut kulut euroa Hakemuksen mukaan Veikkauksen edunsaajat käynnistivät EU-edunvalvontahankkeen, jolla seurataan eurooppalaista rahapelipolitiikkaaja valvotaan edunsaajien etuja muuttuvassa toimintaympäristössä. Hankejohtajana toimi alkaen ^^^^^^^B sijoituspaikkana Bryssel. Työsopimus laadittiin määräaikaiseksi vuoden 2014 loppuun. OKM myönsi hankkeeseen euroa käytettäväksi vuonna 2012 ja euroa käytettäväksi maaliskuun 2014 asti. Avustuspäätöksellä on todettu, että myönnetyn avustuksen perusteena pidetään hakemuksen liitteenä olevassa erittelyssä mainituista kustannuksista vuositasolla hyväksyttävinä kokonaiskustannuksina euroa. Avustuspäätöksellä on mainittu lisäehtona, että ajalla avustusta voidaan käyttää yhden päätoimisen Brysselissä työskentelevän henkilön (projektipäällikkö) palkkakustannuksiin mukaan lukien pakolliset eläke-ja sosiaaliturvamaksut. Palkkausmenot eläke-ja sosiaaliturvamaksuineen voivat olla vuositasolla enintään euroa. Avustusta ei voida käyttää rahapalkan lisäksi maksettavan työsuhdeauton kuluihin. Lisäksi avustuspäätöksellä on todettu, että avustuksella voidaan kattaa myös avustettavan henkilön koulutus-, kokous-ja neuvottelukustannuksia, it-ja puhelinkuluja sekä hankkeesta syntyviä muita vastaavia kustannuksia. Avustusta voidaan käyttää myös projektipäällikön matkakustannuksiin kuitenkin niin, että matkustuksessa noudatetaan valtion matkustusohjesääntöä. Valon selvityksen yhteydessä on toimitettu hankepääkirja ajalta Tarkastuksen yhteydessä on Valon kirjanpitojärjestelmästä kuitenkin tehty uusi pääkirja-ajo avustuksen käyttöajalta Alla olevassa taulukossa on esitetty tämän pohjalta hankkeen kuluista oikea toteutuma. Alkuperäisen hankepääkirjan mukaan kuluja olisi syntynyt yhteensä ,87 euroa, kun avustuksen käyttöajalta kuluja on syntynyt ,05 euroa. Taulukon alla olevin perustein kulukertymään on tehty oikaisuja.

2 OSITTAIN SALASSA PIDETTÄVÄ O KM 4/203/ (85) Hakemukselle Toteutuma Ei hyväksytä Palautus Henkilöstökulut sivukuluineen ,OC , ,07 ostopalvelut ,OC 3 383, ,97 matkakulut ,OC ,81 l 400,00 kokouskulut ,OC 7 343,66 100,00 toimistokulut (mm.tilavuokra) ,OC 7 637,29 150,00 muut kulut 7 500,OG 165,00 165,00 Saadut tuotot , ,44 YHTEENSÄ , , ,04 OKM Avustus /jäämä , , ,43 Yllä olevaan taulukkoon on tehty seuraavat oikaisut: o Avustuspäätöksen mukaan ^^^^^^^B palkkakuluja "hyväksytään eläke- ja sosiaaliturvamaksuineen vuositasolla enintään euroa." Tämä tarkoittaa näin ollen 9 kuukauden osalta yhteensä ,50 euroa. Palkka/henkilöstökustannuksista on näin ollen oikaistu ,07 euroa. Tässä yhteydessä on syytä selventää, että Valolle myönnettiin erikseen samaan tarkoitukseen edeltävä avustus ajalle eli alkuvuoden palkkakustannukset on voitu kattaa sillä avustusehtojen puitteissa. Valo on kommentoinut toimittamassaan vastineessa seuraavasti: " Kyseisen hankkeen aikaisemmissa avustuspäätöksissä OKM on määrittänyt, että henkilöstökulut sivukuluineen voivat olla vuositasolla Hankehakemus tehtiin tämän päätöksen pojalta ja hankkeen henkilöstökulut sivukuluiksi yhdeksän kuukauden ajalle esitettiin Tämä oli siis sama taso, millä hankkeessa oli toimittu aikaisemmin. Vuoden 2014 päätöksessä kustannukset oli otettu vuositasolle. Kattamaan puuttuvaa rahoitusta henkilöstökustannuksiin edunsaajat sopivat omarahoitusosuudesta. Tarkastusraportissa on vähennetty nyt sekä "ei hyväksytyt" henkilöstökulut että omarahoitusosuus. Omarahoitusosuutta ,44 ei tulisi vähentää hyväksytyistä kuluista." Kuten todettu päätöksessä lukee "projektipäällikön palkkausmenot eläke-ja sosiaaliturvamaksuineen voivat vuositasolla olla enintään euroa." Avustuksen käyttöaika on ollut 9 kuukautta. Oikaisu on täten perusteltu. Avustus on myönnetty erityisavustuksena. Ehtojen ja rajoitusten (6/091/2011) mukaisesti hankkeen hyväksyttäviä kuluja laskettaessa huomioon otetaan hankkeesta saadut muut tuotot. Valo on kirjannut hankkeelle tuottoa ,44 euroa. Erityisavustuksella toisin sanoen katetaan hankkeesta syntynyttä hyväksyttävien kulujen alijäämää. o Muut ostetut palvelut-tilille on kirjattu Valon "hallinnon kulut edunsaajahankkeelle"- kirjaus yht ,97 euroa. Tositteesta ei ilmene mihin kulu perustuu. Samalla tositteella on kirjattu samalla nimikkeellä kuluja myös hankkeen matkakuluihin euroa, materiaalikuluihin 100 euroa, kokous-ja neuvottelukuluihin 100 euroa, puhelinkuluihin 150 euroa sekä pankkipalvelumaksuihin 25 euroa. Kuluja ei voida katsoa tarpeellisiksi ja hankkeesta aiheutuneiksi ilman perustetta ja seurantaa. Nämä hallinnon kulut yhteensä 8.026,89 euroa voidaan katsoa hyväksyttäväksi yleisavustukselle. Kirjaus on vastaavanlainen kuin raportin sivulla on esitetty. Valo on kommentoinut vastineessaan ainoastaan, että " Hallinnon kulut 8.026,89 ovat Valolle edunvalvontahankkeesta aiheutuneita kustannuksia."

3 80 (85) Valo ei ole toimittanut kulujen aiheutumisesta minkäänlaista dokumentaatiota, joka todentaisi kulujen kuulumisen hankkeelle. o Matkakorvaukset- ja päivärahat -tilille on kirjattu euron kirjaus (tosite 654), jossa lukee selitteenä "Palkkayhteenveto ". Valon on kuitenkin vastineessaan selventänyt, että kyseessä on ^^^^^^^^B joulukuun 2014 matkakulut, jotka kuitenkin voitiin maksaa vasta tammikuussa Kulu on näin ollen hyväksytty hankkeelle. o Hyväksyttäviä kuluja on täten muodostunut yhteensä ,57 euroa. o Valo on vastineellaan esittänyt, että perustuen heidän edellä esitettyihin kommentteihin, palautettava summa olisi ,10 euroa. Tarkastustoimi on kuitenkin vähentänyt hankkeen tuotot erityisavustuksen ehtojen ja rajoitusten mukaisesti hyväksyttävistä kuluista. Lisäksi "hallinnon kulukirjausta" hankkeelle ei voida hyväksyä kuluksi edellä esitetyn mukaisesti. -^ OKM avustuksesta tulee edellä esitetyn perusteella palauttaa käyttämättömänä ( ,57 euroa) yhteensä ,43 euroa. Tämän lisäksi avustuksen saajan on valtionavustuslain 24 :n mukaisesti maksettava palautettavalle tai takaisinperittävälle määrälle korkoa. Korko on esitetty takaisinperintäpäätöksellä. Ei-hyväksyttävät kulut tulevat huomioiduksi yleisavustuksella. Yleisavustus 1971/625/2013, Vuoden 2014 kuluihin Avustus euroa, käyttöaika vuosi Avustuspäätökselle kirjatun mukaisesti valtionapu on myönnetty liitteessä drno 5/091/2011 mainituin ehdoin ja rajoituksin. Avustuksesta annettava selvitys on saapunut ministeriöön määräajassa. Kuten edellä raportissa on käsitelty, päivätyssä liikuntajärjestöjen ohjeistuksessa valtionavustuksen hakemiseen vuodelle 2014 on kirjattu erikseen kohdassa 6, että "järjestöt päättävät oman henkilöstönsä määrästä, toiminimikkeestä ja palkkauksesta talousarvionsa puitteissa kuitenkin niin, että valtionavustuksella voidaan kattaa työntekijän palkkauskustannuksia enintään euroa/työntekijä. Ylimenevät kustannukset järjestö voi kattaa omalla varainhankinnallaan." Lisäksi hakuohjeen kohdassa 4 on esitetty luettelo valtionavun ulkopuolelle jäävistä menoista (raportin sivu 4-5). Valon toimittaman selvityksen mukaan 17 henkilön palkka sivukuluineen on ylittänyt euron rajan. Rajan ylittäviä palkkakustannuksia on muodostunut selvityksen mukaan yhteensä euroa ja tältä osin kuluja ei hyväksytä yleisavustuksella katettavaksi. Työpaikkaruokailukustannuksia on Valon tuloslaskelman mukaan muodostunut yhteensä ,82 euroa. Hyväksyttävinä menoina ei liikuntajärjestöjen yleisavustuksen osalta pidetä järjestön työntekijälle rahapalkan lisäksi antamista työsuhde-eduista (auto-, ravinto-, asunto-ja polttoainekustannukset) aiheutuvia menoja. Työpaikkaruokailun kustannukset on oikaistu kokonaisuudessaan. Työsuhdeautojen leasingvuokrat ovat olleet yhteensä ,14 euroa. Lisäksi autokulut työsuhdeautoista ovat olleet yhteensä ,26 euroa. Tilavuokriin on kirjattu euron osalta autopaikkavuokria.

4 81(85) Hyväksyttävinä menoina ei liikuntajärjestöjen yleisavustuksen osalta pidetä järjestön työntekijälle rahapalkan lisäksi antamista työsuhde-eduista (auto-, ravinto-, asunto-ja polttoainekustannukset) aiheutuvia menoja. Yleisavustukselle hyväksyttävinä kuluina ei ole hyväksytty hankkeille kirjattuja kuluja, joista ei ole kilpailutusdokumentaatiota. Yleisavustuksen hakuohjeen mukaan hyväksyttäviä kuluja eivät ole " valtionapua saavan järjestön muille yhteisöille myöntämät keskinäiset avustuksetta! vastaava tuki". Valo on kirjannut "avustukset alue-ja piirijärjestöi]le"-nimiselle tilille yhteensä ,47 euroa kuluja. VARSINAISEN TOIMINNAN KULUT (tilinp.) Erityisavustusten hyväksyttävät kulut 2014, Jotka jo katettu Kulut erityisavustuksilta, joita ei voida kattaa myöskään yl eisa vastuksella 2014 Avustus 481/625/2012 ja 1831/625/2013, ei kilpailutettu Avustus 1839/625/2013, ei kilpailutettu Avustukset alue-ja piirijärjestöille Autopaikkavuokrat (tililtä 3300) Työsuhdeautojen leasingvuokrat Työsuhdeautojen kulut Työpaikkaruokailu Yli 70K palkat Poistot Yhteensä hyväksyttäviä kuluja OKM Yleisavustus ,33 l , , , , , , , , , , , ,00 ^ Yleisavustuksesta ei synny palautettavaa. Johtopäätökset Valtionavustuslain ( /688) 15 :n mukaan valtionapuviranomaisen on huolehdittava valtionavustuksen asianmukaisesta ja riittävästä valvonnasta hankkimalla valtionavustuksen käyttö-ja seurantatietoja sekä muita tietoja samoin kuin tekemällä tarvittaessa tarkastuksia. Vuodesta 2016 lukien opetus- ja kulttuuriministeriö on noudattanut tarkastustoimessa menettelytapaa, jossa vuosittain laaditun tarkastussuunnitelmanperusteella avustuksen saajan kaikki avustusselvitykset tarkastetaan keskitetysti yhtenä kokonaisuutena. Menettelyllä varmistetaan tarkastustoiminnan laatu ja yhdenmukaisuus. Laadunvarmistusta edistää myös avustuksen saajan talouden ja valtionavustuksilla rahoitettavan toiminnan kokonaisuuden hahmottaminen, sillä avustuksensaajat voivat saada saman vuoden aikana useita valtionavustuspäätöksiä. Tarkastustoimen tehtävänä on varmistaa, että avustus on käytetty avustuspäätöksen sekä ehtojen ja rajoitusten mukaisesti ja ettei myönnettyjä avustuksia ole käytetty päällekkäisiin kuluihin. Ministeriön tarkastustoiminta on jaettu taloustarkastukseen ja asiatarkastukseen. Tämä tarkastuskertomus ja tässä todettavat johtopäätökset perustuvat kokonaisuudessaan taloustarkastukseen.

5 82 (85) Valo ry (nyk. Suomen Olympiakomitea ry) on yksi suurimmista avustuksensaajista, joille myönnetään valtion avustusta liikuntaan ja urheiluun. Valtaosa sen toiminnasta katetaan valtionavustuksilla. Tarkastus kohdentui pääosin vuoden 2014 valtionavustuksiin. Opetus- ja kulttuuriministeriä on vuonna 2014 avustanut Valo ry:tä 3,36 miljoonan euron yleisavustuksella sekä myöntänyt sille erityisavustuksia yhteensä noin 4,56 miljoonaa euroa. Valo ry:n saamien erityisavustusten määrä on siis ollut järjestön saamaa yleisavustusta suurempi. Osassa erityisavustuksia avustuksen käyttöaika on kohdistunut myös vuodelle 2013 ja 2015, mutta yleisavustuksen käsittelyssä on näiden hankkeiden osalta huomioitu vain vuonna 2014 syntyneet kulut. Tarkastuskertomusta varten on tarkastettu 24 erityisavustusta, jotka ovat muodostaneet yhteensä yli 4,5 miljoonan euron kokonaisuuden. Valo on ministeriölle toimittamassaan tarkastuskertomuksen vastineessaan todennut, että se on vuonna 2013 ehdottanut ministeriölle siirtymistä pois erityisavustuksista ja painotuksen siirtämistä yleisavustukseen. Valon mukaan menettelytavalla vältettäisiin kysymys siitä, tuetaanko erityisavustuksilla järjestön perustoimintaa. Tähän ratkaisuun on Valon vastineen mukaan siirrytty vuoden 2016 yleisavustuksessa. Valo ry perustettiin kesällä Valo on tarkastuskertomusluonnosta koskevassa vastineessaan ministeriölle todennut toimintatapojensa uudistamisesta: "SLU, Nuori Suomi ja Kuntoliikuntaliitto siirsivät operatiivisen toimintansa uuteen järjestöön vuoden 2013 alusta alkaen ja lakkauttivat toimintansa vuoden 2013 aikana. Kun toiminnat siirrettiin Valoon, hyväksyttiin järjestölle myös uusi strategia. Strategian keskeisin valinta oli toimintatapojen muuttaminen omasta tekemisestä kumppanuuksien rakentamisen suuntaan. Tämä edellytti, että Valossa on riittävän joustavasti käytettävissä olevia resursseja valintojen toteuttamiseen. Tämä edellytti uudelleen organisoitumista ja työntekijämäärän voimakasta vähentämistä. Uudelleen organisoitumisen tavoitteena oli, että Valon kiinteät henkilöstökulut olisivat pienemmät ja toiminnan organisoinnin jälkeen olemassa olevat resurssit käytettäisiin enemmän yhteisön yhteisiin valintoihin ja hankkeisiin kohdennettaviin toimintaresursseihin. Edellä kuvatuista syistä johtuen Valon hankkeita on toteutettu aikaisempaa enemmän hyödyntäen ostopalvelulta ja kustannustenjakosopimuksia. Niiden avulla on pystytty hyödyntämään koko liikuntayhteisön parasta osaamista eri asioiden toteuttamiseen." Tarkastuksessa on selvitetty opetus-ja kulttuuriministeriölle raportoitujen kulujen oikeellisuutta avustushakemuksiin ja avustuspäätöksiin nähden sekä avustusehtojen ja rajoitusten mukaista kulujen tarpeellisuutta ja kohtuullisuutta. Tässä tarkastuskertomuksessa hankkeiden hallinnoinnin ja niiden raportoinnin osalta havaitut puutteet on jäsennettävissä seuraaviin kokonaisuuksiin: Projektien vetovastuu: Tarkastustoimen näkemyksen mukaan usealla Valon hankkeella ei ole ollut selkeästi projektista vastaavaa projektinvetäjääjoka olisi vastannut hankeen raportoinnista ja erityisesti hankkeelle - kuuluvien kulujen asianmukaisesta kohdentamisesta. Hankkeiden seuranta: Opetus-ja kulttuuriministeriön sekä yleis- että erityisavustuksen ehdoissa on määritelty, että hyväksyttäviä kustannuksia ovat hankkeelle tarpeelliset ja kohtuulliset kulut. Lisäksi kulujen täytyy aiheutua hankkeesta. Avustuksen saajan tulee pystyä identifioimaan ne perusteet, jolla kuluja on kirjattu hankkeille. Kulujen täytyy luonnollisesti olla myös todennettavissa hankkeen kuluiksi. Tarkastuksen yhteydessä tehtyjen havaintojen mukaan hankkeiden taloudellinen seuranta on ollut Valo ry:ssä heikkoa. Hankkeille on muodostunut kuluja, jotka eivät ole olleet hankehakemusten mukaisia tai niitä ei ole pystytty identifioimaan hankkeen kuluksi. Valolla on ollut työajanseurantajärjestelmä, jota he eivät ole hyödyntäneet. Näin ollen hankkeille on kirjattu kuluja ainoastaan arvioon perustuen. Kuten tarkastusraportissa on esitetty (sivut 14-16), Valo on muun muassa vuoden 2014 lopussa kirjannut ilman todennettavaa perustetta "hallinnon kustannuksia" hankkeille yhdellä tositteella ,13 euroa. Kirjauksen seurauksena monet hankkeet ovat näin ollen osoittaneet erityisavustuksen tulleen käytetyksi. Valon omien hallintokulujen kirjaaminen hankkeille on ollut myös kyseenalaista siltä osin, kun hanke on joko

6 OSIFTAIN SALASSA PIDETTÄVÄ OKM 4/203/ (85) osittain tai kokonaan toteutettu ostopalveluina. Vuoden 2016 alusta ministeriön avustusvalvonnan suunnitelmallisuuden ja menetelmien kehittämisestä on seurannut avustusten valvonnan laadun parantuminen. Tällä on ollut suora yhteys ministeriön tässäkin raportissa esitettyihin johtopäätöksiin. Se, että ministeriön valvonta ei ole havainnut virheellistä menettelyä aiemmin, ei tee siitä hyväksyttävää. Tarkastushavaintojen perusteella Valo ry:llä on ollut merkittäviä puutteita sisäisessä laskennassa ja avustusten raportoinnissa luotettavalla tavalla. Uuden Olympiakomitean tulee jatkossa laatia avustusselvitykset siten, että kaikkien hankkeiden tuloksista toimitetaan raportit, ja että kuluraporteille kirjataan vain kyseiseen hankkeeseen liittyvät kulut ja hankkeelle kuuluvat tuotot. Avustuspäätösten noudattaminen: Opetus-ja kulttuuriministeriön erityisavustuksia tulee seurata avustuspäätöksen ehtojen ja rajoitusten mukaisesti omalla kustannuspaikalla. Tarkastustoimen havaintojen mukaan Valo Ry on tältä osin rikkonut ehtoja ja rajoituksia muun muassa avustusten 482/625/2012 ja 1209/625/2014 osalta. Tämän lisäksi kyseisten avustuksien osalta Valo ry on toiminut valtionavustuslain 7 :n vastaisesti siirtämällä avustusta eteenpäin, ilman että avustusten delegointiin olisi annettu lupa myöntöpäätöksellä. Valtionavustuslain 7 :ssä todetaan: "Valtionavustus voidaan myöntää saajalle sen omaan toimintaan tai hankkeeseen taikka käytettäväksi valtionavustuspäätöksen mukaista käyttötarkoitusta toteuttavan muun kuin saajan toiminnan tai hankkeen avustamiseen. Jos valtionavustus myönnetään käytettäväksi valtionavustuspäätöksen mukaista käyttötarkoitusta toteuttavan muun kuin saajan toiminnan tai hankkeen avustamiseen, valtionavustuksen saajan on tehtävä sopimus valtionavustuksen käytöstä, käytön valvonnasta ja niiden ehdoista toimintaa tai hanketta toteuttavan kanssa." Avustuksen käytön tarkastamista varten tulee ministeriöllä olla tiedossa faktiset toteutuneet kustannukset ja saadut tulot, ja tästä syystä myös valtionavustuslakiin on kirjattu edellytys sopimuksen laatimisesta hanketta toteuttavan muun toimijan kanssa, mikäli delegointiin on annettu lupa. Avustushakemukset: Avustushakemukset ovat olleet osittain hyvin yleisluontoisia ja karkeita, muodostuen muutamasta asiasisällöstä ja siihen linkitetystä euromääräisestä avustustarpeesta. Avustushakemuksilla esitetyt budjetit ovat myös isojen, vuosittain jatkuneiden hankkeiden osalta säilyneet lähes identtisinä. Ministeriön avustuspäätöksillä on esitetty avustuspäätöksen perusteena olevat kustannukset, joilla hakemus linkitetään avustuspäätökseen. Näin ollen esittelijä on myöntänyt avustuksen perustuen hakemukseen. Tarkastustoimi on hyödyntänyt täten avustushakemuksia tarkastellessaan toteutuneiden kulujen kuulumista hankkeelle. Tarkastustoimi suosittelee, että Valo ry (nyk. Suomen Olympiakomitea ry) kiinnittäisi vakavasti huomiota valtionavustushakemusten täsmällisyyteen niin talousarvion kuin asiasisällön osalta. Omarahoitus: Suurimmassa osassa hankkeita, Valon opetus-ja kulttuuriministeriöstä hakema avustus on muodostanut 100 prosenttia avustettavan toiminnan kustannuksista. Tarkastuksessa on myös käynyt ilmi, että mikäli hanketta on esitetty katettavan osittain omarahoituksella, niin toteutuma on ollut merkittävästi pienempi tai hanke on päädytty toteuttamaan pienemmällä budjetilla linjassa saadun avustuksen kanssa. Avustuksen hakuvaiheessa on siis mahdollisesti joko haettu enemmän avustusta kuin todellinen tarve on ollut tai mahdollisesti odotus omarahoituksen toteutumisesta on ollut epärealistinen. Tarkastustoimen näkökulmasta Valon varainhankinnalla saadut nettotulot (vuonna 2014 yhteensä ,79 euroa) ovat vähäiset suhteessa varsinaisen toiminnan kuluihin, jotka ovat olleet yhteensä ,33 euroa. Varsinaista toimintaa on katettu toki myös varsinaisen toiminnan tuotoilla yhteensä ,47 euroa, joka on pääosin muodostunut osanottomaksujen veloituksesta sekä käyttökorvauksista. Vuodelle 2014 avustuksia on kirjattu käytetyksi yhteensä ,45 euroa.

7 84(85) Perustoiminnan ja hanketoiminnan välinen suhde: Valo ry on liikuntaa edistävä järjestö, jonka toiminnan keskeisiä osa-alueita ovat hakemusasiakirjojen mukaan mm. liikunnan kansalais-ja seuratoiminnan kehittäminen ja lasten ja nuorten liikunta. Nämä ovat myös osa-alueita, joita OKM huomioi avustaessaan yleisavustuksilla liikuntaa edistävien järjestöjen toimintaa. Ottaen huomioon Valo ry:lle kohdennettujen erityisavustusten määrän erityisesti lasten ja nuorten liikunnan alueella, on aiheellista kysyä, mitä on ollut Valo ry:n yleisavustuksella toteutetun lasten ja nuorten liikunnan kokonaisuus. Jatkossa tulisi selvittää, mikä on järjestön perustoimintaa, jota varten järjestö on perustettu. Sen jälkeen tulisi arvioida järjestön toimintaavustuksen tarve ottaen huomioon järjestön perustoiminta. Sellaiset tilaisuudet/tapahtumat/toiminta, jotka kuuluvat luonteeltaan järjestön toiminta-ajatukseen ja perustoimintaan, ovat toiminta-avustuksella eli yleisavustuksella katettavaa toimintaa. Erityisavustus on tarkoitettu sellaiseen erityiseen toimintaan, jota järjestö ei muutoin tee. Mittava ostopalveluiden määrä: Kun verrataan esimerkiksi hakemuksella 481/625/2012 esitettyjen henkilöstöresurssien sekä ostopalveluiden määrää ja vastaavasti selvityksellä raportoituihin toteutuneisiin henkilöstökuluihinja asiantuntijapalveluihin, ovat kulut ylittyneet näiden kohdalla huomattavasti. Valon vastineen mukaan: "Johtuen henkilöresurssien isosta vähennyksestä, on ostopalveluita paljon ja tämä toimintatapa noudatti myös OKM:n kanssa sovittua linjaa." Valolta on tiedusteltu missä ja kenen välillä tällaisesta linjasta on sovittu. Valon talousjohtaja on toimittanut tarkastustoimelle Pekka Nikulaisen vastauksen: "Omasta puolestani en löydä kirjeenvaihtoa vaan tämä on liittynyt OKM:n kanssa käytyihin strategisiin neuvotteluihin, jossa on korostettu hallinnon keventämistä eli henkilötyövuosien vähentämistä ja kohdennettujen palveluiden tehokasta käyttöä. Tämä noudattaa myös ympäröivän yhteiskunnan kehityskulkua, jossa ydintoimintojen ulkopuolisia asioita ulkoistetaan." Tarkastustoimi ei ole saanut vahvistusta, että ministeriö olisi sopinut vastineessa kuvatusta linjasta Valon kanssa. Tarkastustoimen käsityksen mukaan, tarkoituksenmukaista ei varmastikaan ole ollut, että Valon omien henkilöstökustannusten vähentyessä sama toiminta ostetaan ostopalveluna. Ydintoiminnan ulkopuoliset palvelut on luonnollista ulkoistaa. Ministeriön virkamiehen mukaan, "ministeriö on edustanut näkemystä, jonka mukaisesti tehtäviä tulee yhdistää ja Valon työntekijöiden toimenkuvia laajentaa". Tarkastustoimi haluaa korostaa ostopalveluiden osalta myös kilpailutuksen tärkeyttä, jotta voidaan varmentaa kulujen kohtuullisuudesta. Tuloksellisuus: Valo ry:n saamien valtionavustusten suuri määrä huomioiden, tarkastustoimi pitää huolestuttavana sitä, että suurelta osin Valo ry:n toimittamista selvitysaineistoista on vaikea hahmottaa sitä, mitä avustuksilla on konkreettisesti tehtyjä mitä tuotoksia toiminnassa on syntynyt. Tarkastustoimen tehtävänä on kuitenkin taloudellinen seuranta, joten tässä tarkastuksessa ei oteta kantaa järjestön toiminnan tuloksellisuuteen. Raportissa esitetyn perustein opetus- ja kulttuuriministeriä esittää Valo ry:lle maksettuja valtionavustuksia takaisinperittäväksi alla esitettyjen hankkeiden osalta seuraavasti. OKM 1838/625/2013 yhteensä 2.095,03 euroa OKM 95/626/2013 yhteensä 6.181,30 euroa OKM 197/626/2012, OKM 53/626/2013 ja OKM 105/626/2013 yhteensä ,01 euroa OKM 455/625/2012 yhteensä ,85 euroa OKM 1833/625/2013 yhteensä ,85 euroa OKM 1687/625/2013 yhteensä 4.986,77 euroa OKM 1836/625/2013 yhteensä ,18 euroa OKM 1837/625/2013 yhteensä ,33 euroa OKM 1842/625/2013 yhteensä ,74 euroa OKM 482/625/2012 ja OKM 1209/625/2014 yhteensä ,30 euroa

8 85 (85) OKM 481/625/2012 ja OKM 1831/625/2013 yhteensä ,61 euroa OKM 1215,1247,1248, 1249 / 2014 yhteensä ,43 euroa. Yhteensä ,40 euroa Palautettava summa koskee maksetuista avustuksista takaisinperittävää määrää. Tämän lisäksi avustuksen saajan on valtionavustuslain 24 :n mukaisesti maksettava palautettavalle tai takaisinperittävälle määrälle korkoa. Korko on esitetty takaisinperintäpäätöksellä jokaisen avustuksen osalta erikseen. Ministeriö toteaa, että vuoden 2017 alussa muodostuneen, yhdistetyn Suomen Olympiakomitea ry:n tulisi pystyä jatkossa esittämään opetus-ja kulttuuriministeriölle parempaa yhdistyksen johtamisen, hallinnon, sisäisen valvonnan ja taloushallinnon osaamista sekä hankkeiden toteuttamisen ja tuloksellisuuden osaamista. Helsingissä Viivi Lajunen Tarkastuspäällikkö Opetus-ja kulttuuriministeriä

Avustuspäätöksestä, selvitysvaiheesta sekä avustusten valvonnasta. Viivi Lajunen, OKM

Avustuspäätöksestä, selvitysvaiheesta sekä avustusten valvonnasta. Viivi Lajunen, OKM Avustuspäätöksestä, selvitysvaiheesta sekä avustusten valvonnasta Viivi Lajunen, OKM Agenda Valtionavustusten valvonnasta Valtionavustuksen saaminen Ajankohtaista huomioitavaa Mitä selvitys sisältää? Kysymyksiä

Lisätiedot

Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi. Marleena Luopa, OKM

Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi. Marleena Luopa, OKM Valtionavustusten talousseuranta ja raportointi Marleena Luopa, OKM Agenda Valtionavustuksen saaminen Avustusmuodot ja niihin liittyvät erityispiirteet Mitä selvitys sisältää? Tarkastustoimen havainnot

Lisätiedot

Ajankohtaista valtionavustusten tarkastuksista. Viivi Lajunen, OKM

Ajankohtaista valtionavustusten tarkastuksista. Viivi Lajunen, OKM Ajankohtaista valtionavustusten tarkastuksista Viivi Lajunen, OKM Agenda OKM tarkastustoimi pähkinänkuoressa Valtionavustuksen saaminen Avustusmuodot ja niihin liittyvät erityispiirteet Mitä selvitys sisältää?

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa

Espoon kaupunki Pöytäkirja Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa 17.05.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 100 Lausunto hallinto-oikeudelle iltapäivätoiminnan erityisavustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 17.1.2012 2 Sisällysluettelo 1. Valtionavustuksen hakeminen.3 2. Valtionavustuksen asianmukaiseen käyttöön liittyviä ohjeita. 3 3.

Lisätiedot

Avustuspäätökset liitteineen

Avustuspäätökset liitteineen Avustuspäätökset liitteineen Maa- ja metsätalousministeri myöntää tällä päätöksellä vuoden 2019 talousarvion momentilta 30.10.63 yhteensä 1 200 000 euron yleisavustuksen (kohdennettu yleisavustus) Suomen

Lisätiedot

o Hankehakemuksella ei myöskään ole esitetty kokoustilakuluja, joita on kirjattu -115,08 euroa, eikä

o Hankehakemuksella ei myöskään ole esitetty kokoustilakuluja, joita on kirjattu -115,08 euroa, eikä 12 (85) o Tämän lisäksi asiantuntijapalveluihin on kuitenkin kirjattu myös läheisyhtiö Suomen Kuntoja Virkistys Oy:n lasku 18.600 euroa Jan Norran asiantuntijatyöstä kesä-elokuulta 2014. Tällaista kulua

Lisätiedot

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012

OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012 OPETUSHALLITUKSEN YLEISOHJE Valtionavustuksen hakijoille ja käyttäjille 14.6.2012 Sisällys 1. Valtionavustuksen hakeminen... 1 2. Valtionavustuksen asianmukaiseen käyttöön liittyviä ohjeita... 1 3. Avustuksen

Lisätiedot

Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja

Hyvä hakemus. -erityisavustukset. OKM Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja Hyvä hakemus -erityisavustukset OKM 6.11.2017 Kari Niemi-Nikkola ylitarkastaja Erityisavustusten säädöspohja Valtionavustuslaki 688/2001, 5 Erityisavustus voidaan myöntää: 1) investointiavustuksena aineellisen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63

Espoon kaupunki Pöytäkirja 63 19.04.2017 Sivu 1 / 1 3385/2016 05.10.00 63 Oikaisuvaatimus avustuksen palauttamista koskevassa asiassa Valmistelijat / lisätiedot: Miia Loisa-Turunen, puh. 050 325 3252 Virpi Leino, puh. 046 877 1846

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen

Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen Hyvä hankehallinto Kieltenopetuksen varhentaminen, kehittäminen ja lisääminen Aloitustapaaminen 15.5.2017 Eeva-Kaisa Linna Opetushallitus valtionapuviranomaisena Prosessivastuu Päätöksenteko Valvontavastuu

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off , Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Kick off 12.5.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta

Valtionavustushankkeiden talouden hallinta Valtionavustushankkeiden talouden hallinta 7.11.2016 Hankeryhmät: Osaamisperusteisuuden ja asiakaslähtöisyyden edistäminen ja Ammatillisen koulutuksen kansainvälistyminen Marja Savilepo taloustarkastaja

Lisätiedot

Erityisavustuksen ehdot ja rajoitukset

Erityisavustuksen ehdot ja rajoitukset 13.6.2019 OKM/1/091/2019 Erityisavustuksen ehdot ja rajoitukset Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää valtionavustuksia valtion talousarvion määrärahoista. Ministeriö valmistelee avustuspäätökset,

Lisätiedot

Erityisavustukseen liittyvät ehdot ja rajoitukset

Erityisavustukseen liittyvät ehdot ja rajoitukset TEM/2013/09.01.01/2018 Erityisavustukseen liittyvät ehdot ja rajoitukset Avustuksen käyttö Erityisavustusta saa käyttää ainoastaan valtionavustuspäätöksen mukaiseen tarkoitukseen. Avustettavan hankkeen

Lisätiedot

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset. Emma Kuusi 23.5.2013

Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset. Emma Kuusi 23.5.2013 Nuorten tieto- ja neuvontapalveluiden sekä verkkomedioiden avustukset Emma Kuusi 23.5.2013 Perusteet Nuorisolaki Valtionavustuslaki Hallituksen lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015 Kehyskauden

Lisätiedot

KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet

KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet TUEN KÄYTTÖAIKA KKI-hanketuki tulee käyttää, sekä selvittää päätöskirjeessä esitettyyn päivämäärään mennessä. Mikäli hanke ei toteudu, tulee tuki palauttaa takaisin LIKESin

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 10.11.2014, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne

Erityisavustushankkeet. Erityisasiantuntija Artsi Alanne Erityisavustushankkeet Erityisasiantuntija Artsi Alanne 1 Myönnetään: Erityisavustukset tutkimus- ja kehittämishankkeisiin oppimateriaalin tuotantoon ja hankintaan tietojenkäsittelyn kehittämiseen ja laitteiden

Lisätiedot

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi

LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi LIIKKUVA KOULU -OHJELMAN KEHITTÄMISAVUSTUKSET LUKUVUODELLE 2016-2017 Liikutaan tunti päivässä laajentamalla Liikkuva Koulu -hanke valtakunnalliseksi 1 Liikkuvan koulun tavoitteena on aktiivisempi ja viihtyisämpi

Lisätiedot

Yleisavustuksen ehdot ja rajoitukset

Yleisavustuksen ehdot ja rajoitukset 13.6.2019 OKM/2/091/2019 Yleisavustuksen ehdot ja rajoitukset Yleistä Opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää valtionavustuksia valtion talousarvion määrärahoista. Ministeriö valmistelee avustuspäätökset,

Lisätiedot

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna

Hyvä hankehallinto. Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off Eeva-Kaisa Linna Hyvä hankehallinto Varhaiskasvatuksen kehittäminen Kick-off 20.9.2016 Eeva-Kaisa Linna Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä perusteista ja menettelyistä,

Lisätiedot

Valtionavustushankkeiden talousasioita Taloustarkastaja Marja Savilepo puh

Valtionavustushankkeiden talousasioita Taloustarkastaja Marja Savilepo puh Valtionavustushankkeiden talousasioita 1.9.2017 Taloustarkastaja Marja Savilepo marja.savilepo@oph.fi puh. 029 533 1567 Yleistä 1/3 Harkinnanvaraisten valtionavustusten myöntämiseen sovelletaan valtionavustuslakia

Lisätiedot

Valtionavustusten yleisohje hakijoille ja käyttäjille 1/2015

Valtionavustusten yleisohje hakijoille ja käyttäjille 1/2015 Valtionavustusten yleisohje hakijoille ja käyttäjille 1/2015 Sisällys 1. Valtionavustukset... 1 2. Valtionavustuksen käyttöön liittyviä ohjeita... 1 2.1. Avustuksen käyttöön liittyviä yleisiä ohjeita...

Lisätiedot

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta

Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Valtionavustushankkeen taloushallinto - ohjaus ja seuranta Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät kokonaismenot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika

Lisätiedot

KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet

KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet KKI-hankkeiden tiliselvitysohjeet TUEN KÄYTTÖAIKA KKI-hanketuki tulee käyttää, sekä selvittää päätöskirjeessä esitettyyn päivämäärään mennessä. Mikäli hanke ei toteudu, tulee tuki palauttaa takaisin LIKESin

Lisätiedot

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018

Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018 Opetus- ja kulttuuriministeriön valtionavustukset valtakunnallisten ja kansainvälisten taide- ja kulttuurifestivaalien toimintaan vuonna 2018 Hakuaika: 29.9.2017-2.11.2017 klo 16:15 http://minedu.fi/avustukset/avustus/-/asset_publisher/valtakunnallisten-taide-ja-kulttuurifestivaalientoiminta

Lisätiedot

Valtionavustusten käytön valvonta

Valtionavustusten käytön valvonta Valtionavustusten käytön valvonta Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät menot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika Avustuksen käytön valvonta/tarkastus

Lisätiedot

Oheismateriaali Kult

Oheismateriaali Kult KANGASALAN KUNTA Avustustoiminnan yleiset periaatteet 1. Johdanto Tähän Kangasalan kunnan avustustoiminnan yleiset periaatteetasiakirjaan on koottu Kangasalan kunnan avustusten myöntämiseen liittyviä ohjeita,

Lisätiedot

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d...

https://valtionavustukset.oph.fi/paatos/avustushaku/68/hakemus/6cfb301a9d c5d... Sivu 1/5 PÄÄTÖS 6.3.2017 35/588/2016 Helsingin kaupunki, Opetusvirasto ASIA VALTIONAVUSTUSHAKEMUSTA KOSKEVA PÄÄTÖS Valtionavustukset kielten opiskelun varhentamiseen, kehittämiseen ja lisäämiseen perusopetuksessa

Lisätiedot

Valtionavustusten taloudenhoito

Valtionavustusten taloudenhoito Valtionavustusten taloudenhoito Yleistä avustusten myönnöstä Valtionavustuspäätös Avustuksen käyttötarkoitus/hyväksyttävät menot/ valtionavustus Avustuksen maksu, käyttöaika Avustuksen käytön valvonta/tarkastus

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö. Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutuksen Tiedotustilaisuus 7.5.2015, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki on yleislaki, jossa säädetään niistä

Lisätiedot

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö

Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Jaana Airaksinen, asiantuntija Valtionavustuksen asianmukainen käyttö Opetustoimen henkilöstökoulutus vuonna 2014 tiedotustilaisuus 1.11.2013, Opetushallitus Valtionavustuslaki (688/2001) Valtionavustuslaki

Lisätiedot

YLEISOHJE VALTIONAVUSTUSTEN HAKIJOILLE JA KÄYTTÄJILLE

YLEISOHJE VALTIONAVUSTUSTEN HAKIJOILLE JA KÄYTTÄJILLE 2/500/2016/OPH YLEISOHJE VALTIONAVUSTUSTEN HAKIJOILLE JA KÄYTTÄJILLE Opetushallituksen yleisohje harkinnanvaraisten valtionavustusten hakemisesta, käytöstä ja käytön valvonnasta Sisällysluettelo 1.Yleistä...

Lisätiedot

OKM/4/203/ (6) PÄÄTÖS

OKM/4/203/ (6) PÄÄTÖS OKM/4/203/2017 1 (6) PÄÄTÖS Opetus- ja kulttuuriministeriö Valo, Valtakunnallinen liikunta-ja urheiluorganisaatio Ry Radiokatu 20 00240 Helsinki Asia Valtionavustusten drno 1838/625/2013, drno 95/626/2013,

Lisätiedot

Erityisavustus - Kansallinen vastinraha EU:n Luova Eurooppa -ohjelmassa (Kulttuurin alaohjelma) menestyneille suomalaistoimijoille 2018

Erityisavustus - Kansallinen vastinraha EU:n Luova Eurooppa -ohjelmassa (Kulttuurin alaohjelma) menestyneille suomalaistoimijoille 2018 10.9.2018 1 (6) Valtionavustuksen käyttöehdot Erityisavustus - Kansallinen vastinraha EU:n Luova Eurooppa -ohjelmassa (Kulttuurin alaohjelma) menestyneille suomalaistoimijoille 2018 1. Yleiset ohjeet 1.1

Lisätiedot

Yleisavustusta saavat järjestöt eivät voi kohdistaa edellisessä kappaleessa mainittuja yleiskuluja Ak- ja C-avustusten kuluiksi.

Yleisavustusta saavat järjestöt eivät voi kohdistaa edellisessä kappaleessa mainittuja yleiskuluja Ak- ja C-avustusten kuluiksi. 1 (6) Yleiskulujen Avustuksen saajilla, jotka eivät saa yleisavustusta, Ak- ja C-avustusten kuluiksi voidaan hyväksyä tämän ohjeen mukaisesti yleiskuluja. Kulujen on oltava selkeästi ja perustellusti kohdennettuja,

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/ (5) Liikuntalautakunta HALL/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (5) 76 Liikuntalautakunnan myöntämät muiden liikuntaa edistävien yhdistysten toiminta-avustukset 2017 HEL 2017-003005 T 02 05 01 00 Päätös päätti myöntää muiden liikuntaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Annettu Helsingissä x päivänä joulukuuta 2016 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille

Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille Tiedotustilaisuus Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille valtionavustuksista 19.3.2010 klo12-15 15 Avustusten hakeminen Annikki Häkkilä Ammatillisen peruskoulutuksen järjestäjille myönnettävät avustukset

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 700,00 yhteensä 0,00 0,00 700,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut 0,00-1500,00-2014,00 Yhteensä 0,00-1500,00-2014,00

Lisätiedot

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ

NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kaupunginhallituksen toimiala NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Nastolan aluejohtokunta 23.02.2016 12 1 NASTOLAN ALUEJOHTOKUNNAN AVUSTUSSÄÄNTÖ Sisällysluettelo Sivu 1. Avustuksen saajat... 2 2. Avustuksen

Lisätiedot

Yleiskulujen kohdentamisen periaatteet ja soveltamisohje

Yleiskulujen kohdentamisen periaatteet ja soveltamisohje Tätä ohjetta sovelletaan 1. päivänä tammikuuta 2017 tai sen jälkeen myönnettäviin STEAn avustuksiin. Ennen vuotta 2017 myönnettyihin raha-automaattiavustuksiin sovelletaan avustuksen myöntämisajankohtana

Lisätiedot

Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia ohjeita:

Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia ohjeita: SAAMELAISESTA KULTTUURIMÄÄRÄRAHASTA MYÖNNETTÄVIEN KULTTUURIAVUSTUSTEN TEKNISET OHJEET Saamelaiskäräjien kulttuurilautakunta on päättänyt, että sen myöntämiin kulttuuriavustuksiin sovelletaan seuraavia

Lisätiedot

Valtionavustuksen saajan on noudatettava avustettavassa toiminnassa valtionavustuspäätöksessä mainittuja ehtoja ja rajoituksia

Valtionavustuksen saajan on noudatettava avustettavassa toiminnassa valtionavustuspäätöksessä mainittuja ehtoja ja rajoituksia ERITYISAVUSTUKSEN EHDOT JA RAJOITUKSET Yleistä Opetushallitus myöntää valtionavustuksia sekä kansallisen että kansainvälisen rahoituksen puitteissa. Opetushallitus käsittelee valtionavustushakemukset,

Lisätiedot

Päätös 19.12.2013 ... Maksetaan pankkitilille F16180001001261602 DABAFIHH ._...

Päätös 19.12.2013 ... Maksetaan pankkitilille F16180001001261602 DABAFIHH ._... Päätös OKM/359/522/2013 19.12.2013 Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Sibeliuksenväylä 55 A 04400 Järvenpää Viite Hakemuksenne 28.11.2013 Asia Erityisavustuksen myöntäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot

VALO RY:n opetus- ja kulttuuriministeriöltä. saamien avustusten käytöstä annettujen selvitysten tarkastus

VALO RY:n opetus- ja kulttuuriministeriöltä. saamien avustusten käytöstä annettujen selvitysten tarkastus 1(85) Opetus-ja kulttuuriministeriä VALO RY:n opetus- ja kulttuuriministeriöltä saamien avustusten käytöstä annettujen selvitysten tarkastus 26.5.2017 Diaari 4/203/2017 Raportti sisältää osittain sellaista

Lisätiedot

LIITELOMAKE LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN LAATUAVUSTUKSEN HAKEMISTA VARTEN

LIITELOMAKE LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN LAATUAVUSTUKSEN HAKEMISTA VARTEN LIITELOMAKE LIIKUNNAN KOULUTUSKESKUSTEN LAATUAVUSTUKSEN HAKEMISTA VARTEN 1) Laatuavustuksen perustelut vapaamuotoisesti 2) Yhteenvetotaulukko laatuhankkeen kustannusarviosta. HUOM! Hankkeen varsinainen

Lisätiedot

9.11.2011 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS

9.11.2011 TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS TALOUSARVIOESITYS VUODELLE 2012 TILINPÄÄTÖS TALOUSARVIO TALOUSARVIO VUOSI 2010 VUOSI 2011 VUOSI 2012 VARSINAINEN TOIMINTA ESITYS TUOTOT 166 922 200 000 354 000 08-3000 Osanottomaksut 80 620,00 100 000

Lisätiedot

Kulttuurilautakunnan päätös

Kulttuurilautakunnan päätös IISALMEN KAUPUNGIN KULTTUURITOIMEN AVUSTUSSÄÄNTÖ Kulttuurilautakunnan päätös 20.1.2011 7 1. YLEISPERIAATTEET Kulttuurilautakunta esittää vuosittain kaupungin talousarvioon määrärahan käytettäväksi paikallisten

Lisätiedot

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014

Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta. Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Valtionavustusten käyttö ja käytön valvonta Oppimisympäristöjen kehittämishankkeiden seminaari 6.11.2014 Opetushallituksen vastuut valtionapuviranomaisena Päätöksenteko Prosessivastuu Valvontavastuu Vaikuttavuuden

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 27.9.2016 1 LIIKUNNALLISEN ELÄMÄNTAVAN PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN AVUSTUKSET VUONNA 2017 2 AVUSTUKSEN TARKOITUS JA PERIAATTEET Liikunnallisen elämäntavan o Liikunnallisen

Lisätiedot

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7

4. YLEISAVUSTUKSEN ENNAKKO 6 4A. Miten ennakkoa haetaan 7 0 SISÄLTÖ: 1. YLEISTÄ 1 1A. Avustusmuodot 1 2. KAIKKIA AVUSTUSMUOTOJA KOSKEVAT EHDOT 1 2A. Myöntämisen edellytykset 1 2B. Myöntämisessä otetaan huomioon 2 2C. Avustettavien yhteisöjen määritelmät 2 2D.

Lisätiedot

Päätös. Korjaamo - Nuoret kiinni elämään -pilottikokeilu Helsingissä 80,00 %

Päätös. Korjaamo - Nuoret kiinni elämään -pilottikokeilu Helsingissä 80,00 % Sivu 1 / 9 Päätös 30.8.2017 OKM/73/627/2017 Samaria rf Asentajantie 12 06150 Porvoo Viite Hakemuksenne 13.4.2017 Asia Erityisavustuksen myöntäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt seuraavan

Lisätiedot

Valtionavustuksen käyttöehdot

Valtionavustuksen käyttöehdot 6.7.2018 Valtionavustuksen käyttöehdot Erityisavustus, kansallinen Aasia-ohjelma 1. Yleiset ohjeet 1.1 Valtionavustustoiminnan tarkoitus, tavoitteet ja lainsäädäntöperusta Valtionavustus voidaan myöntää

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta 3290 Muut ostetut palvelut 0,00 0,00-1778,00 Yhteensä 0,00 0,00-1778,00 3300 Päivärahat, hlökunta 0,00-660,00 0,00 Yhteensä 0,00-660,00 0,00 3340 Päivärahat, os. 0,00 0,00-520,00

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet

Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunnan projektiavustusten toimintaperiaatteet ja hakuohjeet Nastolan aluejohtokunta 11.12.2018 62 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 12.12.2018 48 toimintaperiaatteet ja hakuohjeet 2

Lisätiedot

Talousarvio Suomen Krikettiliitto ry.

Talousarvio Suomen Krikettiliitto ry. Talousarvio 2018 Suomen Krikettiliitto ry www.cricketfinland.com TALOUSARVIO 2018 SUOMEN KRIKETTILIITTO RY Taloudelliset tavoitteet Tavoitteena on pitää Krikettiliiton talous edelleen vakaalla pohjalla.

Lisätiedot

16.4.2015. Jyväskylän kaupunki. hakemuksessa mainitut. Maksetaan pankkitilille FI6252900220009516 OKOYFIHH. kaksi kertaa vuodessa

16.4.2015. Jyväskylän kaupunki. hakemuksessa mainitut. Maksetaan pankkitilille FI6252900220009516 OKOYFIHH. kaksi kertaa vuodessa Sivu 1 / 6 Päätös OKM/104/620/2015 16.4.2015 Jyväskylän kaupunki PL 193 40101 Jyväskylä Viite Hakemuksenne 15.1.2015 Asia Erityisavustuksen myöntäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt seuraavan

Lisätiedot

Mitä tääl tapahtuu?! / 21 poikkitaiteellista työpajaa 14 alakouluun sekä 7 esikouluun lukuvuonna Salossa.

Mitä tääl tapahtuu?! / 21 poikkitaiteellista työpajaa 14 alakouluun sekä 7 esikouluun lukuvuonna Salossa. Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Salon kaupunki PL 77 24101 SALO Asiakirjan nimi: Mitä tääl tapahtuu?! / 21 poikkitaiteellista työpajaa 14 alakouluun sekä 7 esikouluun lukuvuonna

Lisätiedot

Päätös. Helsingin kaupunki. Maksetaan pankkitilille FI NDEAFIHH

Päätös. Helsingin kaupunki. Maksetaan pankkitilille FI NDEAFIHH Sivu 1 / 6 Päätös 20.12.2013 OKM/261/520/2013 Helsingin kaupunki PL 10 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Asia Erityisavustuksen myöntäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt opetus- ja kulttuuritoimen

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13

TULOSLASKELMA Jakso 12/14-12/14. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/15-12/15 01/14-12/14 01/13-12/13 Sivu 1 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA Biljardi 3089 Muut tuotot 1000,00 1000,00 0,00 yhteensä 1000,00 1000,00 0,00 Ulkopuoliset palvelut 3290 Muut ostetut palvelut -1500,00-1500,00-2604,88 Yhteensä

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16

TULOSLASKELMA Jakso 12/17-12/17. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/18-12/18 01/17-12/17 01/16-12/16 Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 1000,00 0,00 10,00 3089 Muut tuotot 0,00 5000,00 18713,70 3090 Erityisavustukset 0,00 10000,00 4452,20 yhteensä 1000,00 15000,00 23175,90 Henkilöstökulut Palkat

Lisätiedot

Tilintarkastajan raportti tehdyistä havainnoista

Tilintarkastajan raportti tehdyistä havainnoista 1 (6) [Päiväys] Versio 12.11.2018. Lopullinen versio tästä asiakirjasta tullaan julkaisemaan ministeriön verkkosivulla. Tuensaajien tulee käyttää ministeriön verkkosivulla julkaistuja lopullisia versioita

Lisätiedot

Kirjastojen hankepäivä

Kirjastojen hankepäivä Kirjastojen hankepäivä Kirjastotoimen ylitarkastaja Merja Kummala-Mustonen 13.9.2017 Oulu 14.9.2017 Kajaani PS AVI, Merja Kummala-Mustonen, Opetus- ja kulttuuritoimen vastuualue 27.9.2017 1 Valtionavustukset

Lisätiedot

Harkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli

Harkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli Harkinnanvaraisten avustusten uusi toimintamalli Luonnos järjestöille kommentoitavaksi Palautus 2.6.2019 mennessä paivi.joenmaki@hameenlinna.fi tai janne.nieminen@hameenlinna.fi Nykyinen malli Sivistys-

Lisätiedot

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh

Lapuan kaupunki. Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille. Säännöt ja ohjeet nro 368. Hyväksytty: Kh Säännöt ja ohjeet nro 368 Lapuan kaupungin avustusperiaatteet yhteisöille Hyväksytty: Kh 3.12.2018 11 Voimaantulo: 1.1.2019 1 Sisällys 1 Yleiset periaatteet... 2 2 Avustusmuodot ja hakeminen... 2 3 Avustettava

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

Asiakirjan allekirjoittajat: Neuvotteleva virkamies, Iina Berden, Esittelijä, :11:41,

Asiakirjan allekirjoittajat: Neuvotteleva virkamies, Iina Berden, Esittelijä, :11:41, Opetus- ja kulttuuriministeriö PL 29 00023 Valtioneuvosto Joensuun kaupunki PL 59 80101 Joensuu Asiakirjan nimi: Pohjois-Karjalan lastenkulttuuriverkoston toimintaan 2018 Asiakirjan päivämäärä: 22.5.2018

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/ (5) Sosiaali- ja terveyslautakunta Sotep/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (5) 74 Pääkaupunkiseudun Helsingin Selkäyhdistys ry:n oikaisuvaatimus sosiaali- ja terveyslautakunnan avustuspäätöksestä HEL 2015-000578 T 02 05 01 00 Päätös päätti

Lisätiedot

Kohdennettuun toiminta-avustukseen liittyvät yleisehdot ja rajoitukset

Kohdennettuun toiminta-avustukseen liittyvät yleisehdot ja rajoitukset Kohdennettuun toiminta-avustukseen liittyvät Yleistä Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus (STEA) on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen, joka vastaa

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen

Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Valtioneuvoston asetus valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen Annettu Helsingissä x päivänä joulukuuta 2016 Valtioneuvoston

Lisätiedot

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö

Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunnan avustussääntö Nastolan aluejohtokunta 22.8.2017 41 Osallisuuden ja hyvinvoinnin jaosto 24.8.2017 11 Kaupunginhallitus 4.9.2017 280 avustussääntö 2 (6) Sisällys 1. Avustuksen saajat...

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/ (5) Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristöja lupajaosto Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 3/2019 1 (5) 33 Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja n avustukset vuodelle 2019 HEL 2019-000706 T 02 05 01 00 Päätös Kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja päätti

Lisätiedot

Valtionavustuksen käyttö ja käytön valvonta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden aloitusseminaari

Valtionavustuksen käyttö ja käytön valvonta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden aloitusseminaari Valtionavustuksen käyttö ja käytön valvonta Ammatillisen koulutuksen valtionavustushankkeiden aloitusseminaari 2018 23.1.2018 Taloustarkastaja Marja Savilepo marja.savilepo@oph.fi puh. 029 533 1567 Valtionavustuspäätökset

Lisätiedot

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä.

Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi. Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös, avustuksen käyttö ja raportointi Ohjeistus on suuntaa-antava. Tarkista tulkinta ollessasi epävarma valtiovarainministeriöstä. Valtionavustuspäätös Valtiovarainministeriö tekee kirjallisen

Lisätiedot

YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE

YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE OHJE 1 (7) YLEISAVUSTUKSEN TOIMINTASELOSTELOMAKKEEN (RAY3706) TÄYTTÖOHJE Yleistä... 1 1 Tiedot hakijasta ja haettavasta avustuksesta... 1 2 Haettava avustus... 2 3 Avustusstrategia... 2 4 Toiminnan tarkoitus,

Lisätiedot

Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ]

Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ] Avustuspäätös, MALLI Päätös harkinnanvaraisen valtionavustuksen myöntämiseksi [hallituksen kärkihankkeeseen ] Päähakija Yhteistyökumppanit Avustushakemus Päätös (liite 1.) Ympäristöministeriö on valtionavustuslain

Lisätiedot

Yleisavustuksen ehdot ja rajaukset

Yleisavustuksen ehdot ja rajaukset OHJE 1 (5) Yleisavustuksen ehdot ja rajaukset Yleistä Valtionavustus voidaan myöntää yleisavustuksena tai erityisavustuksena. Yleisavustus voidaan myöntää valtionavustuksen saajan koko toimintaan yleisesti

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15

TULOSLASKELMA Jakso 12/16-12/16. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/17-12/17 01/16-12/16 01/15-12/15 Sivu 1 10 Keskushallinto 3089 Muut tuotot 5000,00 14400,00 19025,68 3090 Erityisavustukset 10000,00 0,00 2365,00 yhteensä 15000,00 14400,00 21390,68 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat, vakituiset

Lisätiedot

Suomen Krikettiliitto Talousarvio 2019

Suomen Krikettiliitto Talousarvio 2019 Suomen Krikettiliitto Talousarvio 2019 Suomen Krikettiliitto ry - www.cricketfinland.com TALOUSARVIO 2019 SUOMEN KRIKETTILIITTO RY Taloudelliset tavoitteet Tavoitteena on pitää Krikettiliiton talous edelleen

Lisätiedot

Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere

Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere Kirjastojen kehittämishankkeet Tampere 25.9.2014 Pirkanmaan hankekuva, hankerekisterin visualisointi Valtionavustukset (hakumenettely yms.) Pirkanmaan hankekuva hankerekisterin visualisoimana http://visualisointi.kirjastot.fi/hankkeet/

Lisätiedot

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018

Tuen tarkoitus. ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 ULKOMINISTERIÖ Viestintäosasto VIE-20/Eurooppatiedotus Marraskuu 2018 VALTIONAVUSTUKSET KANSALAISJÄRJESTÖJEN EUROOPPA- TIEDOTTAMISEEN VUONNA 2019 HAKUOHJEET Valtion vuoden 2019 talousarvioesitykseen on

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12

TULOSLASKELMA Jakso 12/13-12/13. Vuosibudjetti Vuosibudjetti Edellinen vuosi Rahayksikkö EURO 01/14-12/14 01/13-12/13 01/12-12/12 Sivu 1 10 Keskushallinto 3080 Myyntituotot 0,00 0,00 40,00 3089 Muut tuotot 0,00 0,00 1468,64 yhteensä 0,00 0,00 1508,64 Henkilöstökulut Palkat ja palkkiot 3100 Palkat, vakituiset -40000,00-39000,00-38215,88

Lisätiedot

12 ja toisena päivänä 2 puhujaa. Ensimmäisenä päivänä ohjelman mukaan järjestäjien alkusanat ovat esittäneet 5 henkilöä.

12 ja toisena päivänä 2 puhujaa. Ensimmäisenä päivänä ohjelman mukaan järjestäjien alkusanat ovat esittäneet 5 henkilöä. 52 (85) 12 ja toisena päivänä 2 puhujaa. Ensimmäisenä päivänä ohjelman mukaan järjestäjien alkusanat ovat esittäneet 5 henkilöä. Järjestöpäivä Järjestöpäivän selvitykseltä ei käy ilmi kuinka monta osallistujaa

Lisätiedot

TULOSLASKELMA Jakso 12/18-12/18. Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO

TULOSLASKELMA Jakso 12/18-12/18. Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO Sivu 1 Budjetoitu Budjetoitu Toteutunut Rahayksikkö EURO 31.12.2019 31.12.2018-31.12.2017 1 Nuorisoliikunta VARSINAINEN TOIMINTA 3089 Muut tuotot 1 000 0 0 Yhteensä 1 000 0 0 yhteensä 1 000 0 0 Toiminnanalan

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen

YLEISAVUSTUS yhdistyksen sääntömääräisen toiminnan tukemiseen ASIKKALAN KUNNAN AVUSTUKSET Asikkalan vapaa-aikalautakunta hyväksytty 4.3.2009 4 1 Kunnan vapaa-aikalautakunnan tehtävänä mm. on huolehtia nuoriso-, liikunta- ja kulttuuritoiminnan tukemisesta ja kehittämisestä.

Lisätiedot

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet

Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksikköseminaari 14.12.2011 Sisäinen tarkastaja Seija Henttinen Sisäinen valvonta tarkoittaa TOIMINTAPROSESSEIHIN SISÄÄN VIETYJÄ RAKENTEITA,

Lisätiedot

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille

Näitä avustuksia myönnetään kylä- tai asukasyhdistyksille ja muille yleishyödyllistä vapaaehtoistyötä tekeville yhdistyksille 10.11.2015 1 Karstulan kunnanvaltuusto varaa vuotuiseen talousarvioon määrärahan harkinnanvaraisia avustuksia varten, joilla tuetaan ja luodaan edellytyksiä paikalliselle kansalais-, liikunta-, nuoriso-,

Lisätiedot

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset

TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö. Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset TUUSULAN SOSIAALI- JA TERVEYSLAUTAKUNTA Yhdistyksen vuosiavustushakemus 2017 ja avustussääntö Sosiaali- ja terveysalan järjestöt ja yhdistykset Tuusulan sosiaali- ja terveyslautakunta PL 60 04301 Tuusula

Lisätiedot

Lapin aluehallintovirasto

Lapin aluehallintovirasto Lapin aluehallintovirasto 18.9.2015 1 PAIKALLISTEN KEHITTÄMISHANKKEIDEN VALTIONAVUSTUS VUONNA 2015 LAPIN ALUEHALLINTOVIRASTO 2 Lasten ja nuorten liikunnan kehittämisavustus Valtio tukee lasten ja nuorten

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

Tilintarkastajan raportti raha-automaattiavustusten käytöstä

Tilintarkastajan raportti raha-automaattiavustusten käytöstä Tilintarkastajan raportti raha-automaattiavustusten käytöstä Olemme suorittaneet alla luetellut toimenpiteet, jotka koskevat (järjestön nimi) myönnettyjä ja selvitysvuonna suoriteperusteisesti käytettyjä

Lisätiedot

Valtionavustus saadaan käyttää ainoastaan valtionavustuspäätöksen mukaiseen tarkoitukseen (valtionavustuslain 13.1 ).

Valtionavustus saadaan käyttää ainoastaan valtionavustuspäätöksen mukaiseen tarkoitukseen (valtionavustuslain 13.1 ). Valtionavustuksen myöntämisessä, käytössä ja valvonnassa noudatetaan valtionavustuslakia (688/2001). Tarkempia säännöksiä valtionavustuslain soveltamisesta kohdennetun toiminta-avustuksen käyttöön on annettu

Lisätiedot

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola

Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola Liikkumisen ohjauksen valtionavustukset Jenni Eskola 21.5.2014 Avustuksen tausta: lainsäädäntö Avustuksen taustaa Avustuksella on tarkoitus tukea kestävien liikkumisen muotojen edistämiseen tähtääviä hankkeita

Lisätiedot

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma

Investointiohjelman infotilaisuus Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Investointiohjelman infotilaisuus 9.11 Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelma Liikenne- ja viestintäministeriö esitti Kävelyn ja pyöräilyn edistämisohjelmassa kuntien ja valtion yhteistä investointiohjelmaa.

Lisätiedot

YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY

YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY PÄÄTÖS 19.3.2009 YLEISAVUSTUS ULKOMAANKAUPPAA JA YRITYSTEN KANSAINVÄLISTYMISTÄ EDISTÄVILLE JÄRJESTÖILLE JA YHTEISÖILLE: FINLAND CONVENTION BUREAU RY OHJEET YLEISAVUSTUKSEN HAKEMISESTA, KÄYTTÄMISESTÄ JA

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto

Työllisyyspoliittinen avustus Lapin TE-toimisto Työllisyyspoliittinen avustus 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen tarkoitus Työttömien työnhakijoiden työllistymisen edistäminen * parannetaan yleisiä työmarkkinavalmiuksia ja ammatillista osaamista Erityisesti

Lisätiedot

20.12.2013 OKM/259/520/2013

20.12.2013 OKM/259/520/2013 Päätös 20.12.2013 OKM/259/520/2013 HEINOLAN KAUPUNKI Kirjaamo 27-12- 2013 Asianumero lehtäv uokitus Heinolan kaupunki Rauhankatu 3 18100 Heinola Asia Erityisavustuksen myöntäminen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot