U 37/2009 vp. Ulkoasiainministerin sijainen Pääministeri Matti Vanhanen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "U 37/2009 vp. Ulkoasiainministerin sijainen Pääministeri Matti Vanhanen"

Transkriptio

1 U 37/2009 vp Valtioneuvoston kirjelmä Eduskunnalle ehdotuksesta neuvoston päätökseksi (yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen muuttaminen) Perustuslain 96 :n 2 momentin mukaisesti lähetetään Eduskunnalle ehdotus neuvoston päätökseksi yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestyksen muuttamiseksi ratkaisujen uudelleenkäsittelyn ja palauttamisen jälkeisen menettelyn sääntelemiseksi ja henkistä omaisuutta koskevien asioiden käsittelyä koskevien sääntöjen muuttamiseksi sekä ehdotuksesta laadittu muistio. Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2009 Ulkoasiainministerin sijainen Pääministeri Matti Vanhanen Lainsäädäntöneuvos Alice Guimaraes-Purokoski

2 2 U 37/2009 vp ULKOASIAINMINISTERIÖ MUISTIO EHDOTUS EUROOPAN YHTEISÖJEN ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIO- ISTUIMEN TYÖJÄRJESTYKSEEN TEHTÄVÄSTÄ MUUTOKSESTA Ratkaisujen uudelleenkäsittelyn ja palauttamisen jälkeisen menettelyn säänteleminen ja henkistä omaisuutta koskevien asioiden käsittelyä koskevien sääntöjen muuttaminen 1 Asian tausta Euroopan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen presidentti toimitti neuvoston puheenjohtajalle vastaanotetulla kirjeellään 1 ehdotuksen yhteisöjen työjärjestyksen (jäljempänä työjärjestys) muuttamiseksi uudelleenkäsittelyn jälkeen palautetun asian oikeudenkäynnissä noudatettavan menettelyn sääntelemiseksi ja henkistä omaisuutta koskevien asioiden käsittelyä koskevien sääntöjen muuttamiseksi. Muutosten tarkoituksena on ensiksi sisällyttää työjärjestykseen uusi 4 a luku, jonka otsikkona on "Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätökset uudelleenkäsittelyn ja palauttamisen jälkeen". EY:n perustamissopimuksen 225 artiklan 2 kohdan ensimmäisen alakohdan mukaan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimella on toimivalta ratkaista EY 225 a artiklan mukaisesti perustettujen lainkäyttölautakuntien päätöksiä koskevat muutoksenhaut. Toistaiseksi ainoa tällainen lainkäyttölautakunta on vuonna 2004 perustettu Euroopan unionin virkamiestuomioistuin. EY:n perustamissopimuksen 225 artiklan 2 kohdan toisessa alakohdassa ja Euratomin perustamissopimuksen 140 a artiklan 2 kohdassa määrätään, että yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen muutoksenhakuasteena tekemät päätökset voidaan poikkeuksellisesti käsitellä uudelleen yhteisöjen tuomioistuimessa, jos asia voi vakavasti vahingoittaa yhteisön oikeuden yhtenäisyyttä ja johdonmukaisuutta. Uudelleenkäsittelymenettelyn edellytykset ja rajoitukset on /09, JUR 172, COUR 30. vahvistettu yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön b artiklassa. Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on 62 b artiklan mukaan sidottu yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisemiin oikeusseikkoihin ja lisäksi yhteisöjen tuomioistuin voi todeta, mitä yhteisöjen päätöksen vaikutuksista on pidettävä riidan asianosaisten kannalta lopullisina. Vaihtoehtoisesti yhteisöjen tuomioistuin itse "ratkaisee asian lopullisesti". Asian uudelleenkäsittelyä koskevasta menettelystä ja eräistä tämän menettelyn yksityiskohtaisista säännöistä määrätään yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 123 b 123 e artiklassa. Yhteisöjen tuomioistuin on antanut neuvoston hyväksymät määräykset ja niitä on sovellettu lähtien. Asioita ei ole käytännössä toistaiseksi käsitelty uudelleenkäsittelyä koskevassa menettelyssä. Menettelyn käyttöala onkin yleisesti arvioitu vähäiseksi. Yhteisöjen tuomioistuimen määräysten virallinen antaminen oli välttämätön ennakkoedellytys ehdotukselle uuden luvun lisäämisestä yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen työjärjestykseen. Uuden 4 a luvun paikka on työjärjestyksen erityisiä prosesseja koskevassa III osastossa 4 ja 5 luvun välissä. Näistä 4 luku koskee yhteisöjen tuomioita kumoamisen jälkeen ja 5 luvun otsikkona on "Yksipuolinen tuomio ja takaisinsaanti". Uuden 4 a luvun neljässä artiklassa täsmennetään yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle uudelleenkäsittelyn jälkeen palautetun asian oikeudenkäynnissä noudatettava menettely. Ehdotuksessa esitetään toiseksi työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan täydentämistä

3 U 37/2009 vp 3 niiden edellytysten selventämiseksi, joilla sisämarkkinoilla toimivan yhdenmukaistamisviraston valituslautakuntakäsittelyn muut asianosaiset kuin valittaja voivat olla väliintulijoina yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa. Täsmennys tapahtuu lisäämällä maininta, jossa todetaan, että väliintulijaksi pääseminen samoin menettelyllisin oikeuksin kuin pääasian asianosaisilla edellyttää kanteeseen vastaamista määrättyjen menettelytapojen mukaisesti ja määrätyssä ajassa. Työjärjestyksen 135 artiklaan ehdotettu muutos puolestaan liittyy läheisesti 134 artiklan muuttamista koskevaan ehdotukseen ja sen tarkoituksena on ainoastaan säilyttää sovellettavien sääntöjen keskinäinen johdonmukaisuus. 2 Oikeusperusta EY 224 (5) artiklan mukaan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin vahvistaa työjärjestyksensä yhteisymmärryksessä yhteisöjen tuomioistuimen kanssa. Työjärjestykselle tarvitaan neuvoston määräenemmistöllä antama hyväksyminen. 3 Ehdotuksen pääasiallinen sisältö 3.1 Työjärjestyksen määräykset uudelleenkäsittelyn jälkeen palautetun asian käsittelemisestä yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa Ehdotettujen työjärjestystä koskevien muutosten tarkoituksena on sisällyttää työjärjestykseen määräykset, joilla voidaan säännellä yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimeen uudelleenkäsittelyn jälkeen palautetun asian käsittelyä. Ehdotuksen mukaan työjärjestykseen lisätään 121 artiklan jälkeen uusi 4 a luku yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen päätöksistä uudelleenkäsittelyn ja palauttamisen jälkeen. Lukuun sisällytetään uudet määräykset 121 a 121 d artiklana. Työjärjestyksen numerointi säilyy muilta osin. Uudelleenkäsittelymenettely ei ole valitusmenettely, minkä vuoksi oikeudenkäyntiä ei yhteisöjen tuomioistuimen päättämästä uudelleenkäsittelystä huolimatta voida "aloittaa uudelleen" yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa sillä tavoin kuin tapahtuu kassaatiotuomioistuimen palautettua asian tuomion kumoamisen jälkeen. Työjärjestyksen 121 a artikla (asian vireilletulo) Ehdotetun 121 a artiklan mukaan jos yhteisöjen tuomioistuin käsittelee uudelleen yhteisöjen tuomion tai määräyksen ja päättää palauttaa asian viimeksi mainitulle, asia tulee vireille yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa palauttamista koskevalla tuomiolla. Ehdotetun artiklan sanamuodossa on vaikutteita 117 artiklan sanamuodosta. Samoin kuin yhteisöjen tuomioistuimen tekemän kumoamisratkaisun jälkeen, asia voi tulla yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vireille uudelleenkäsittelymenettelyn jälkeen ainoastaan yhteisöjen tuomioistuimen tekemällä palauttamispäätöksellä. Työjärjestyksen 121 b artikla (toimivaltainen ratkaisukokoonpano) Ehdotetun 121 b artiklan 1 kohdan mukaan jos yhteisöjen tuomioistuin palauttaa asian, joka on alun perin ratkaistu jaostolla, yhteisöjen presidentti voi antaa asian toisen jaoston ratkaistavaksi, jossa on sama lukumäärä tuomareita. Artiklan 2 kohdan mukaan jos asian alun perin ratkaissut kokoonpano oli täysistunto tai suuri jaosto, palautettu asia ratkaistaan samassa kokoonpanossa. Uudelleenkäsittelyn jälkeen palautetun asian osalta on tarpeen määrätä ratkaisukokoonpanosta, joka on toimivaltainen ratkaisemaan asian lopullisesti. Artiklan sanamuodossa on vaikutteita 118 artiklan 1, 2 ja 3 kohdasta, joissa säädetään tuomioistuimen toimivaltaisesta kokoonpanosta kumoamisen jälkeen tapahtuvan palauttamisen yhteydessä. Ehdotetun 121 b artiklan 3 kohdan mukaan eräitä työjärjestyksen yleisiä määräyksiä sovelletaan myös silloin, kun asia on palautettu uudelleenkäsittelyn jälkeen. Ensinnäkin esit-

4 4 U 37/2009 vp televän tuomarin nimeäminen palautetun asian ratkaisemiseen toimivaltaisesta kokoonpanosta kuuluu myös tässä tapauksessa yhteisöjen presidentin toimivaltaan. Toiseksi uudelleenkäsittelyn jälkeen palautetun asian siirtäminen useammasta tuomarista muodostuvan ratkaisukokoonpanon käsiteltäväksi on mahdollista työjärjestyksen 51 artiklan 1 kohdassa määrätyn menettelyn mukaisesti, jos se on perusteltua asian oikeudellisen vaikeaselkoisuuden tai asian merkityksen taikka erityisten olosuhteiden vuoksi. Työjärjestyksen 121 c artikla (asianosaisten kuuleminen) Ehdotetun 121 c artiklan 1 kohdan mukaan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käsitellyn asian asianosaiset voivat kuukauden kuluessa yhteisöjen tuomioistuimen tuomion tiedoksiantamisesta toimittaa huomautuksensa siitä, millä tavoin kyseinen tuomio olisi otettava huomioon riidan ratkaisussa. Asianosaisia yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa ovat ne, jotka ovat olleet asianosaisia tai väliintulijoita kyseistä asiaa yhteisöjen tuomioistuimessa käsiteltäessä. Kaikilla jäsenvaltioilla on yhteisöjen tuomioistuimen työjärjestyksen 123 e artiklan nojalla oikeus osallistua asian käsittelyyn yhteisöjen tuomioistuimessa. Mikäli jäsenvaltio on käyttänyt tätä oikeuttaan, on sillä esillä olevan 121 c artiklan 1 kohdan nojalla tämän asianosaisasemansa perusteella oikeus toimittaa yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle huomautuksensa siitä, millä tavoin yhteisöjen tuomioistuimen tuomio tulisi ottaa huomioon riidan ratkaisussa. Mikäli jäsenvaltio ei kuitenkaan ole osallistunut yhteisöjen tuomioistuimessa uudelleen käsitellyn ja sieltä palautetun asian käsittelyyn, ei se enää yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa voi asian käsittelyyn osallistua. Tältä osin jäsenvaltiolla ei siten ole sille tavallisesti yhteisöjen tuomioistuimissa myönnettyä privilegioitua asiavaltuutta osallistua vireillä olevan asian käsittelyyn. Asiavaltuuden puuttumista tässä vaiheessa oikeudenkäyntiä ei kuitenkaan voi pitää jäsenvaltion kannalta merkittävänä puutteena. Tämä johtuu siitä, että jäsenvaltio voi edellä esitetysti osallistua asian käsittelyyn yhteisöjen tuomioistuimessa, jossa käsittelyn kohteena on nimenomaisesti asia, joka voi vakavasti vahingoittaa yhteisön oikeuden yhtenäisyyttä ja johdonmukaisuutta. Kuukauden määräaikaa sovelletaan samanaikaisesti kaikkiin asianosaisiin, eikä sitä voida pidentää. Määräajan pituutta koskevan täsmennyksen tarkoituksena on rajoittaa oikeudenkäynnin tämän vaiheen kestoa sen joutuisuuden turvaamiseksi sekä kohdella kaikkia asianosaisia yhdenvertaisesti. Kiinteätä kuukauden määräaikaa toimittaa huomautuksia voi pitää melko lyhyenä. Asioiden käsittelyn kiireellisyys puoltaa kuitenkin tiukkojen määräaikojen noudattamista. On huomattava, että yhteisöjen tuomioistuimen perussäännön 62 a artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuin ratkaisee uudelleen käsiteltäväksi otetun asian kiireellisessä menettelyssä. Artiklan 2 kohdan mukaan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin voi prosessinjohtotoimena kehottaa siinä käsiteltävän asian asianosaisia toimittamaan kirjelmiä, ja se voi päättää kuulla asianosaisia suullisessa menettelyssä. Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle annetaan näin ollen laaja harkintavalta päättää, miten se aikoo yhteisöjen tuomioistuimen tuomion johdosta menetellä asianosaisten mahdollisesti toimitettua huomautuksensa. Määräyksen tarkoituksella yleisluontoista muotoilua on perusteltu niillä kysymyksillä, joita yhteisöjen tuomioistuimen 62 b artiklan sanamuoto sekä se, että uudelleenkäsittelyä koskevan tuomion täsmällisistä vaikutuksista ei ole ennakkotapausta, ovat herättäneet. Joustomahdollisuutta on pidetty perusteltuna myös, kun otetaan huomioon uudelleenkäsittelyn kohteeksi mahdollisesti tulevien yhteisön ratkaisujen potentiaalinen monenlaisuus. Työjärjestyksen 121 d artikla (oikeudenkäyntikulut) Ehdotetun 121 d artiklan mukaan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin päättää oikeudenkäyntikuluista, jotka ovat aiheutuneet asian käsittelystä tässä tuomioistuimessa uudelleenkäsittelyn jälkeen.

5 U 37/2009 vp Ehdotus mukauttaa henkistä omaisuutta koskevien asioiden käsittelysääntöjä väliintulijoiden osalta Ehdotettujen muutosten tarkoituksena on mukauttaa henkistä omaisuutta koskevien asioiden käsittelyä koskevia sääntöjä väliintulijoiden osalta. Työjärjestyksen 134 artikla (asianosaisasema) Ehdotuksen mukaan 134 artiklan 1 kohtaa täydennetään lisäämällä sanan "tuomioistuimessa" jälkeen sanat "vastaamalla kanteeseen määrättyjen menettelytapojen mukaisesti ja määrätyssä ajassa". Työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohdan uusi sanamuoto kuuluisi siten seuraavasti: "1. Valituslautakuntakäsittelyn muut asianosaiset kuin kantaja voivat osallistua väliintulijoina asian käsittelyyn yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa vastaamalla kanteeseen määrättyjen menettelytapojen mukaisesti ja määrätyssä ajassa." Henkistä omaisuutta koskeviin oikeuksiin liittyvien riitojen käsittelyä yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa säännellään useilla erityissäännöksillä, jotka koskevat muun muassa väliintulojärjestelmää. Erityisesti työjärjestyksen IV osastoon sisältyvissä säännöissä, jotka koskevat henkistä omaisuutta koskeviin oikeuksiin liittyviä riitoja, ei täsmennetä väliintuloon sovellettavia yksityiskohtaisia sääntöjä, eikä niissä määrätä aikarajaa vaatimusten esittämiselle. Lisäksi vaatimukset saattavat olla itsenäisiä. Vallitseva tilanne on johtanut toistuviin ongelmiin niissä asioissa, joille on ominaista kaksiasianosaissuhde (inter partes -asiat). Nämä asiat muodostavat noin 70 prosenttia henkistä omaisuutta koskevista oikeudenkäynneistä yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa. Ongelmien syynä on ensinnäkin se, että prosessitointa, jonka perusteella sisämarkkinoilla toimivan yhdenmukaistamisviraston (tavaramerkit ja mallit) valituslautakuntakäsittelyn toisen asianosaisen voidaan katsoa pääsevän väliintulijaksi yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, ei ole määritelty. Toiseksi ongelmia aiheutuu siitä, ettei toisen asianosaisen väliintulon ajankohtaa ole rajattu. Ehdotetun muutoksen tarkoituksena on selventää edellytykset, joilla viraston valituslautakuntakäsittelyn muu asianosainen kuin kantaja pääsee väliintulijaksi yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, sekä ajankohta, jonka jälkeen kyseinen asianosainen ei voi enää pyrkiä väliintulijaksi. Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin on joutunut ottamaan asiassa T- 501/04, Dodegas Franco-Españolas v. SMHV Companhia Geral da Agricultura das Vinhas do Alto Douro (ROYAL), kantaa edellytyksiin, joilla viraston valituslautakuntakäsittelyn muu asianosainen kuin kantaja pääsee väliintulijaksi yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa. Kyseisessä asiassa muu asianosainen jätti toimittamatta oikeudenkäyntikirjelmän ja yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuin katsoi, ettei tällä ollut asiassa väliintulijan asemaa. Tämä vahvistaa osaltaan muutoksen tarpeellisuutta. Oikeusvarmuuteen liittyvien näkökohtien vuoksi on suotavaa vahvistaa sääntö, jota sovelletaan työjärjestyksen IV osastossa säänneltyihin oikeudenkäynteihin. Lisäksi työjärjestyksen voimaantulleessa 135 a artiklassa annetaan yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimelle mahdollisuus siihen, ettei suullista käsittelyä enää toimiteta järjestelmällisesti kaikissa henkiseen omaisuuteen liittyviä oikeuksia koskevissa asioissa, vaan ainoastaan tuomioistuimen pitäessä sitä tarpeellisena tai yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käsiteltävän asian asianosaisen perustellusta pyynnöstä. Määräyksen vaikutukset mitätöityisivät, jos viraston valituslautakuntakäsittelyn asianosainen, joka ei ole osallistunut kirjalliseen käsittelyyn yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa, voisi pyytää tuomioistuinta toimittamaan suullisen käsittelyn siinäkin tapauksessa, etteivät kantaja ja virasto ole pyytäneet. Ehdotetun muutoksen tarkoituksena on siten muun ohella varmistaa työjärjestyksen 135 a artiklan vaikutusten täysimääräinen toteutuminen. On myös huomattava, että ehdotettu muutos vastaa varsinaisten asianosaisten tarpeeseen saada tietää ennen kirjallisen menettelyn

6 6 U 37/2009 vp päättymistä, ketkä ovat ne muut osapuolet, jotka voivat esittää vaatimuksia, sekä kaikki oikeudenkäynnin kohteena olevat vaatimukset ja niiden perusteet. Työjärjestyksen 135 artikla (vastineen esittämisen aikaraja) Ehdotuksen mukaan 135 artiklan 1 kohdasta poistetaan sanat "edellä 134 artiklan 1 kohdassa tarkoitetut väliintulijat" ja korvataan ne sanoilla "valituslautakuntakäsittelyn muut asianosaiset kuin kantaja". Työjärjestyksen 135 artiklan 1 kohta kuuluisi siten seuraavasti: "1. Virasto ja valituslautakuntakäsittelyn muut asianosaiset kuin kantaja voivat esittää vastineen valitukseen kahden kuukauden kuluessa sen tiedoksiannosta. Vastineisiin sovelletaan 46 artiklaa." Koska työjärjestyksen 134 artiklan 1 kohtaa ehdotetaan muutettavaksi täsmentämällä edellytykset, joilla viraston valituslautakuntakäsittelyn toinen asianosainen voi osallistua oikeudenkäyntiin yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa toimittamalla vastinekirjelmän, 135 artiklan 1 kohdan sanamuotoa on välttämätöntä mukauttaa vastaavasti määräämällä, että vastinekirjelmän voivat esittää "valituslautakuntakäsittelyn muut asianosaiset kuin kantaja". 4 Vaikutukset Suomen lainsäädäntöön Ehdotukset koskevat yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimessa käsiteltävissä asioissa noudatettavaa menettelyä. Ehdotuksilla ei ole vaikutuksia Suomen lainsäädäntöön. 5 Taloudelliset vaikutukset Ehdotuksilla ei ole suoraan jäsenvaltioihin kohdistuvia taloudellisia vaikutuksia. 6 Valtioneuvoston kanta Valtioneuvosto katsoo, että muutokset yhteisöjen työjärjestykseen ovat hyväksyttävissä ehdotetussa muodossa.

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta,

EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU, EURATOM) 2016/, annettu päivänä kuuta, unionin ja sen henkilöstön välisten riitojen ratkaisemista ensimmäisenä oikeusasteena koskevan toimivallan siirtämisestä

Lisätiedot

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 22/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 6. heinäkuuta 2016 (OR. en) 2015/0906 (COD) LEX 1684 PE-CONS 22/1/16 REV 1 JUR 214 INST 212 COUR 28 CODEC 644 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON

Lisätiedot

B Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot

B Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot B Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen yleinen toiminta 1. Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat

Lisätiedot

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I

Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I P7_TA-PROV(2012)0294 Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehty pöytäkirja ***I Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma 5. heinäkuuta 2012 ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriön muistio (HEL1031-2) liitteineen (3 kpl).

Ulkoasiainministeriön muistio (HEL1031-2) liitteineen (3 kpl). ULKOASIAINMINISTERIÖ Oikeudellinen osasto OIK -06 Henriikka Hämäläinen LÄHETE 13.01.2004 HEL1031-5 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EUROOPAN YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN JA ENSIMMÄISEN OIKEUSASTEEN TUOMIOISTUIMEN

Lisätiedot

C Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot

C Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot C Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen yleinen toiminta 1. Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat

Lisätiedot

HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston

HE 17/2011 vp. täytäntöönpanokelpoisiksi säädetyt yhdenmukaistamisviraston Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan unionin jäsenyyteen liittyvistä oikeudenhoitoa koskevista säännöksistä annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi Euroopan unionin jäsenyyteen

Lisätiedot

C Unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot

C Unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot C Unionin yleisen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot Unionin yleisen tuomioistuimen yleinen toiminta 1. Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat asiat (2007 2011) Vireille tulleet asiat

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastoto 1

Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastoto 1 B Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen oikeudenkäyntitilastoto Yhteisöjen ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toiminta. Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat asiat

Lisätiedot

Laki. oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta

Laki. oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta Laki oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan oikeudenkäynnistä markkinaoikeudessa annetun lain (100/2013) 1 luvun 1 ja 6 luvun 6 sekä lisätään

Lisätiedot

ULKOASIAINMINISTERIÖ LÄHETE HEL Oikeudellinen osasto OIK-06 Henriikka Hämäläinen

ULKOASIAINMINISTERIÖ LÄHETE HEL Oikeudellinen osasto OIK-06 Henriikka Hämäläinen ULKOASIAINMINISTERIÖ LÄHETE HEL1031-86 Oikeudellinen osasto OIK-06 Henriikka Hämäläinen 29.10.2003 Eduskunta Suuri valiokunta EUROOPAN YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN PERUSSÄÄNTÖÖN TEHTÄVÄT MUUTOKSET Ulkoasianministeriö

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi keskinäisestä virka-avusta verotuksen alalla Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden toimivaltaisten viranomaisten välillä annetun lain 1 ja 5 :n muuttamisesta

Lisätiedot

KONSOLIDOITU VERSIO EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN PERUSSÄÄNNÖSTÄ

KONSOLIDOITU VERSIO EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN PERUSSÄÄNNÖSTÄ KONSOLIDOITU VERSIO EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN PERUSSÄÄNNÖSTÄ Tämä teksti sisältää konsolidoidun toisinnon perussopimuksiin liitetystä Euroopan unionin tuomioistuimen perussäännöstä tehdystä pöytäkirjasta

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 5.7.2012 EP-PE_TC1-COD(2011)0902 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 5. heinäkuuta 2012 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla)

Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) Lausunto nro 1/2016 (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta

Lisätiedot

1. Ulkoasiainministeriön muistio (HEL ). 2. Asiakirja 6281/03 JUR 65 COUR 2.

1. Ulkoasiainministeriön muistio (HEL ). 2. Asiakirja 6281/03 JUR 65 COUR 2. ULKOASIAINMINISTERIÖ LÄHETE HEL1031-23 Oikeudellinen osasto OIK-06 Henriikka Hämäläinen 05.03.2003 Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EUROOPAN YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TYÖJÄRJESTYKSEEN TEHTÄVÄT MUUTOKSET

Lisätiedot

U 85/2013 vp. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson

U 85/2013 vp. Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle Euroopan komission ehdotuksesta asetukseksi (eurooppalaisesta vähäisiin vaatimuksiin sovellettavasta menettelystä annetun asetuksen sekä eurooppalaisen maksamismääräysmenettelyn

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle metsälainsäädännön eräiden viittaussäännösten tarkistamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan teknisesti muutettaviksi metsänhoitoyhdistyksistä annetun

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Eurooppa-virkamiestuomioistuimen perustamisesta. (komission esittämä)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Eurooppa-virkamiestuomioistuimen perustamisesta. (komission esittämä) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 19.11.2003 KOM(2003) 705 lopullinen 2003/0280 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eurooppa-virkamiestuomioistuimen perustamisesta (komission esittämä) PERUSTELUT 1. Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 1.4.2016 COM(2016) 172 final 2016/0090 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS julkisten hankintojen komiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta tarkistetun julkisia hankintoja

Lisätiedot

1. Virkamiestuomioistuimen toiminta Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat asiat ( )

1. Virkamiestuomioistuimen toiminta Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat asiat ( ) . Virkamiestuomioistuimen toiminta Vireille tulleet asiat, ratkaistut asiat, vireillä olevat asiat (2005 2006) 250 200 50 00 50 0 2005 () 2006 Vireille tulleet asiat Ratkaistut asiat Vireillä olevat asiat

Lisätiedot

EU-tuomioistuinasioiden johtaja

EU-tuomioistuinasioiden johtaja ULKOASIAINMINISTERIÖ UM 2005-00294 EU-tuomioistuinasiat OIK-06 Leppo Henriikka EDUSKUNTA Suuri valiokunta EHDOTUKSET EUROOPAN YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TYÖJÄRJESTYKSEN MUUTTAMISEKSI U/E-tunnus: E 76/2004

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.6.2012 COM(2012) 270 final 2012/0145 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS polkumyynnillä muista kuin Euroopan yhteisön jäsenvaltioista tapahtuvalta tuonnilta

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp. Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja EDUSKUNNAN VASTAUS 64/2005 vp Hallituksen esitys riita-asioiden sovittelua ja sovinnon vahvistamista yleisissä tuomioistuimissa koskevaksi lainsäädännöksi Asia Hallitus on vuoden 2004 valtiopäivillä antanut

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp. Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen. tunnustamisen periaatteen soveltamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 289/2006 vp Hallituksen esitys laeiksi vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen soveltamisesta taloudellisiin seuraamuksiin tehdyn puitepäätöksen lainsäädännön alaan kuuluvien määräysten

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

3. Oikeudenkäyntejä koskevat tilastot. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toiminta

3. Oikeudenkäyntejä koskevat tilastot. Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toiminta 3. Oikeudenkäyntejä koskevat tilastot Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toiminta Taulukko : Ensimmäisen oikeusasteen tuomioistuimen toiminta vuosina 999, 2000 ja 200 Taulukko a: Ensimmäisen oikeusasteen

Lisätiedot

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa,

HE 217/2008 vp. kansanedustajain eläkelakia ja valtion eläkelakia. kuitenkin valita koko edustajantoimensa keslamenttivaaleissa, HE 217/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Suomesta Euroopan parlamenttiin valitun edustajan palkkiosta ja eläkkeestä annetun lain kumoamisesta sekä eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Lisätiedot

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp

EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2009 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 08.04.2005 KOM(2005)131 lopullinen 2005/0031(CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan yhteisön sekä Islannin tasavallan ja Norjan kuningaskunnan välillä niistä perusteista

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 239/2004 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi vakuutusoikeuslain 11 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan vakuutusoikeuslain sivutoimisten jäsenten määräämistä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI. direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti Mayotten osalta EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2013 COM(2013) 577 final 2013/0280 (CNS) C7-0268/13 Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Ranskan syrjäisempien alueiden ja erityisesti

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen tekemisestä EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.6.2010 KOM(2010)264 lopullinen 2010/0142 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Perun tasavallan välisen tiettyjä lentoliikenteen näkökohtia koskevan sopimuksen

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala

Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala Laki eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tässä laissa annetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0901B (COD) 9375/1/15 REV 1 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: JUR 341 COUR 21 INST 181 CODEC 797 PARLNAT 70

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.5.2015 COM(2015) 197 final 2015/0102 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 21.12.2011 KOM(2011) 904 lopullinen 2011/0441 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden antamasta selityksestä, jonka mukaan ne hyväksyvät Euroopan unionin edun mukaisesti

Lisätiedot

Yhteisöjen tuomioistuimen kannanotto

Yhteisöjen tuomioistuimen kannanotto ETY:N PERUSTAMISSOPIMUKSEN 228 ARTIKLAN NOJALLA ANNETTU LAUSUNTO Yhteisöjen tuomioistuimen kannanotto I 1 Tässä lausunnossaan yhteisöjen tuomioistuin tyytyy komission pyynnön mukaisesti tarkastelemaan

Lisätiedot

EVALUATIIVISEN SOVITTELUN SÄÄNNÖT

EVALUATIIVISEN SOVITTELUN SÄÄNNÖT RIL Sovittelu 1 (5) EVALUATIIVISEN SOVITTELUN SÄÄNNÖT I SOVITTELUN ALOITTAMINEN 1 Hakemus Asianosaisten on toimitettava sovittelun aloittamista koskeva kirjallinen hakemus liitteineen RIL Sovittelulle.

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.2.2014 COM(2014) 51 final 2014/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS lopullisen tasoitustullin käyttöönotosta Intiasta peräisin olevan tietynlaisen polyeteenitereftalaatin

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

C Virkamiestuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot

C Virkamiestuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot Oikeudenkäyntitilastot Virkamiestuomioistuin C Virkamiestuomioistuimen oikeudenkäyntitilastot Virkamiestuomioistuimen yleinen toiminta 1. Vireille tulleet, ratkaistut ja vireillä olevat asiat (2007 2011)

Lisätiedot

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Talous- ja raha-asioiden valiokunta. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Talous- ja raha-asioiden valiokunta 12.1.2012 2011/0204(COD) TARKISTUKSET 28-38 Lausuntoluonnos Elena Băsescu (PE475.906v01-00) eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräyksestä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/48. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/48. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta 21.11.2018 A8-0356/48 48 Johdanto-osan 4 kappale (4) Kokemus on kuitenkin osoittanut, että tietyt yleiseen järjestykseen tai sisäiseen turvallisuuteen kohdistuvat vakavat uhat, jotka ovat olleet perusteena

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta

Lisätiedot

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT

OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT OHJEET SISÄMARKKINOIDEN HARMONISOINTIVIRASTOSSA (TAVARAMERKIT JA MALLIT) SUORITETTAVAAN YHTEISÖN TAVARAMERKKIEN TUTKINTAAN OSA A YLEISET SÄÄNNÖT JAKSO 7 UUDELLEENTARKASTELU Ohjeet virastossa suoritettavaan

Lisätiedot

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta:

Hallituksen esityksessä esitetään kolmea muutosta: T U R U N H O V I O I K E U D E N PRESIDENTTI Turussa, maaliskuun 6. päivänä 2018 Viite: HE 190/2017 vp LAKIVALIOKUNNALLE Pyydettynä lausuntona hallituksen esityksestä eduskunnalle laeiksi oikeudenkäymiskaaren

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 13.10.2017 COM(2017) 593 final 2017/0258 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS tavarakaupan muodollisuuksien yksinkertaistamista koskevalla 20 päivänä toukokuuta 1987 tehdyllä yleissopimuksella

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 145 final 2017/0065 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta yhteistyöstä muilla kuin neljän vapauden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 29.3.2017 COM(2017) 146 final 2017/0066 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen pöytäkirjan 31, joka

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission

Lisätiedot

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).

Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.8.2018 COM(2018) 580 final 2018/0306 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Kanadan sekä Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden välisellä laaja-alaisella talous- ja kauppasopimuksella

Lisätiedot

Kansainvälisen tuomioistuimen johtaminen Oikeushallinto Euroopan unionin tuomioistuimissa

Kansainvälisen tuomioistuimen johtaminen Oikeushallinto Euroopan unionin tuomioistuimissa Kansainvälisen tuomioistuimen johtaminen Oikeushallinto Euroopan unionin tuomioistuimissa Heikki Kanninen Varapresidentti Euroopan unionin yleinen tuomioistuin Hallintotuomioistuinpäivä 30.1.2015 Helsingin

Lisätiedot

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia.

4-16 jäsentä. Verohallitus määrää veroviraston. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. HE 204/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi verohallintolain 3 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi verohallintolakia. Verotuksen oikaisulautakunnan

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

9375/1/15 REV 1 ADD 1 team/ess/vl 1 DPG

9375/1/15 REV 1 ADD 1 team/ess/vl 1 DPG Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. kesäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2011/0901B (COD) 9375/1/15 REV 1 ADD 1 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: JUR 341 COUR 21 INST 181 CODEC 797 PARLNAT 70

Lisätiedot

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta

HE 14/2015 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi ajoneuvoliikennerekisteristä annetun lain 15 :n ja tieliikennelain 105 b :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettaviksi ajoneuvoliikennerekisteristä

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET

SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMAN SOPIMUSSARJA ULKOVALTAIN KANSSA TEHDYT SOPIMUKSET 2007 Julkaistu Helsingissä 16 päivänä huhtikuuta 2007 N:o 39 40 SISÄLLYS N:o Sivu 39 Laki Afrikan, Karibian ja Tyynenmeren valtioiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.10.2016 COM(2016) 658 final 2016/0322 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ulkorajojen ja viisumipolitiikan rahoitusvälineeseen osana sisäisen turvallisuuden rahastoa liittyviä täydentäviä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 23.2.2009 KOM(2009)81 lopullinen 2009/0023 (CNS) C6-0101/09 Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS elatusvelvoitteisiin sovellettavaa lakia koskevan pöytäkirjan tekemisestä Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 18.2.2014 COM(2014) 81 final 2014/0041 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin kannasta Euroopan unionin ja sen jäsenvaltioiden sekä Korean tasavallan väliseen vapaakauppasopimukseen

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. toukokuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0102 (NLE) 8791/15 COEST 137 WTO 108 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 11. toukokuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n

Lisätiedot

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä

toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä EBA/GL/2017/13 05/12/2017 Ohjeet toisen maksupalveludirektiivin väitettyä rikkomista koskevista valitusmenettelyistä 1. Noudattamista ja ilmoittamista koskevat velvoitteet Näiden ohjeiden asema 1. Tämä

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2016 COM(2016) 650 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.1.2017 COM(2017) 2 final 2017/0006 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Ranskalle tehdä Sveitsin kanssa sopimus, joka sisältää direktiivin 2006/112/EY

Lisätiedot

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

1991 vp - HE 38. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ 1991 vp - HE 38 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi mielenterveyslain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan, että mielenterveyslakia muutettaisiin siten, että mielenterveystyön

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/58. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/58. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta 21.11.2018 A8-0356/58 58 1 artikla 2 kohta ii alakohta 27 artikla 1 kohta e alakohta ii) Korvataan 1 kohdan e alakohta seuraavasti: e) tarvittaessa toimenpiteet, jotka muiden jäsenvaltioiden on määrä toteuttaa,

Lisätiedot

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto) 18 päivänä joulukuuta 1997 *

YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto) 18 päivänä joulukuuta 1997 * YHTEISÖJEN TUOMIOISTUIMEN TUOMIO (kolmas jaosto) 18 päivänä joulukuuta 1997 * Asiassa C-5/97, jonka Belgian Raad van State on saattanut EY:n perustamissopimuksen 177 artiklan nojalla yhteisöjen tuomioistuimen

Lisätiedot

KÄYTÄNNÖN OHJEET, jotka koskevat kanne- ja valitusasioita TEKNISTEN TIEDONSIIRTOVÄLINEIDEN KÄYTTÖ

KÄYTÄNNÖN OHJEET, jotka koskevat kanne- ja valitusasioita TEKNISTEN TIEDONSIIRTOVÄLINEIDEN KÄYTTÖ KÄYTÄNNÖN OHJEET, jotka koskevat kanne- ja valitusasioita Tässä laitoksessa on yhdistetty kanne- ja valitusasioita koskevat 15.10.2004 annetut käytännön ohjeet (EUVL L 361, 8.12.2004, s. 15) ja näitä ohjeita

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o / annettu [ ], jolla muutetaan komission asetusta (EY) N:o 2042/2003 lentokelpoisuuden ja ilmailutuotteiden, osien ja laitteiden

Lisätiedot

NEUVOSTON PERUSTELUT

NEUVOSTON PERUSTELUT EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2004 (12.11) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2003/0134 (COD) 11630/2/04 REV 2 ADD 1 CONSOM 63 MI 215 CODEC 929 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2016 COM(2016) 407 final 2016/0189 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETA-sopimuksen liitteen XIX (Kuluttajansuoja)

Lisätiedot

Ulkoasiainministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ UM Oikeudellinen osasto OIK-06 Weijola Emilia Perustuslain 97 :n 1 momentin mukainen kirje

Ulkoasiainministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ UM Oikeudellinen osasto OIK-06 Weijola Emilia Perustuslain 97 :n 1 momentin mukainen kirje Ulkoasiainministeriö EDUSKUNTAKIRJELMÄ UM2005-02200 Oikeudellinen osasto OIK-06 Weijola Emilia 22.08.2005 Perustuslain 97 :n 1 momentin mukainen kirje Eduskunta Suuri valiokunta Viite Asia EHDOTUKSET EUROOPAN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Conseil UE Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 9. lokakuuta 2016 (OR. en) Toimielinten väliset asiat: 2016/0206 (NLE) 2016/0220 (NLE) 2016/0205 (NLE) 12853/16 LIMITE PUBLIC WTO 273 SERVICES 23 FDI 19 CDN

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.6.2012 COM(2012) 329 final 2012/0159 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS liittymistä valmistelevasta tukivälineestä annetun neuvoston asetuksen (EY) N:o

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2018 COM(2018) 261 final 2018/0124 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivien 2006/112/EY ja 2008/118/EY muuttamisesta Italian kunnan Campione d Italian sekä Luganonjärven

Lisätiedot

Istuntoasiakirja. ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/ /0811(CNS))

Istuntoasiakirja. ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/ /0811(CNS)) Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0467/2018 19.12.2018 * MIETINTÖ ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Euroopan investointipankin perussäännön muuttamisesta (13166/2018 C8-0464/2018 2018/0811(CNS))

Lisätiedot

Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa.

Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen. Olen päättänyt omasta aloitteestani tutkia menettelyn kirjelmän antamisessa. PÄÄTÖS 14.06.2019 Dnro OKV/9/50/2018 Työ- ja elinkeinoministeriö 1/5 VN-jakelu ASIA Valtioneuvoston kirjelmän viivästyminen ASIAN VIREILLETULO Valtioneuvosto päätti yleisistunnossaan 31.5.2018 työ- ja

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.10.2014 COM(2014) 653 final 2014/0302 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS luvan antamisesta Romanialle ottaa käyttöön yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä annetun

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. heinäkuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0253 (COD) 10507/15 EF 134 ECON 575 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Euroopan

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT. 4. Voimaantulo Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulkomaaedustuksen korvauksista annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Ulkomaanedustuksen korvauksista annettuun lakiin ehdotetaan lisättäväksi

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 10.10.2016 COM(2016) 649 final 2016/0317 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin, Euroopan atomienergiayhteisön ja niiden jäsenvaltioiden sekä Moldovan tasavallan välisellä

Lisätiedot

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI

SN 1316/14 vpy/sl/mh 1 DG D 2A LIMITE FI EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. tammikuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0268 (COD) SN 1316/14 LIMITE ILMOITUS Asia: Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o.../20.., annettu...,

Lisätiedot

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta

Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM KVTR Yli-Vakkuri Laura Suuri valiokunta Sisäasiainministeriö E-KIRJELMÄ SM2004-00550 KVTR Yli-Vakkuri Laura 16.11.2004 Suuri valiokunta Viite Asia E-kirjelmä luonnoksesta neuvoston päätökseksi määräenemmistöpäätöksentekoon siirtymisestä rajavalvonta-,

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.12.2018 C(2018) 8376 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 11.12.2018, vaarallisten kemikaalien viennistä ja tuonnista annetun Euroopan parlamentin ja neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot