Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2017
|
|
- Pirkko Lahti
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Matleena Kosonen ohjausalan maisteriohjelma, Jyväskylän yliopisto Mirja Määttä Tutkija, VTT, Kohtaamo-hanke Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 207 Keväällä 207 Ohjaamojen yhteinen palautteenkeruu toteutettiin kymmenessä Ohjaamossa. Palautetta antoi 208 iältään 2 36-vuotiasta asiakasta. Tulokset pähkinänkuoressa Ohjaamot saivat ohjauksestaan arvosanaksi keskimäärin 9,7 kouluasteikolla (4 0). Väitteiden luottamus työ- tai koulutuspaikan löytymiseen lisääntyi sekä tulevaisuuden suunnitelmani selkiytyivät kohdalla yli 75 prosenttia vastaajista on täysin tai jokseenkin samaa mieltä. Väitteen sain tarvitsemaani tietoa tai tukea kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä on 94,2 prosenttia kaikista vastaajista. (Katso tarkemmat tulokset sivulta 6.) Näin positiiviset kokemukset tiedon ja tuen saamisen sekä tulevaisuuden selkiytymisen ja luottamuksen parantumisen suhteen antavat vahvan viitteen siitä, että Ohjaamot ovat menestyneet ydintarkoituksensa toteuttamisessa. Ohjaamojen keskeisenä tavoitteena on myös nuorten osallistaminen palveluun monipuolisesti, ja kyselyn perusteella voi sanoa myös tämän onnistuneen. Kuudesta osallisuutta koskevasta väitteestä kaksi ensimmäistä liittyy omaan ohjaustilanteeseen: ohjaaja kuunteli ajatuksiani ja toiveitani sekä sain osallistua ohjauksessa itseäni koskevien päätösten tekemiseen. Ensin mainitun kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä on 94,8 prosenttia ja jälkimmäisen 93,3 prosenttia kaikista vastaajista. (Katso tarkemmat tulokset sivulta 7.) Erityisesti osallisuutta koetaan siis omassa ohjausprosessissa, mutta mahdollisuuksia osallisuuteen koetaan olevan palvelun muillakin tasoilla, myös Ohjaamon linjoista päättämisessä.
2 2 Palautteenkeruun toteutus ja aineiston jatkokäsittely Palautetta kerättiin nyt kolmatta kertaa. Aiemmin palautetta on kerätty pääosin paperilomakkeilla, tällä kertaa kysely toteutettiin sähköisenä Webropol-kyselynä, josta oli suomen-, ruotsin- ja englanninkieliset versiot. Kysely sisälsi samat kysymykset kuin aiemmat kyselyt; niitä oli pieneltä osin muokattu nuorilta ja ammattilaisilta saatujen ehdotusten mukaisesti. Lisäksi mukana oli viisi uutta kysymystä liittyen osallisuuden kokemukseen Ohjaamon asiakkaana. Kysymykset löytyvät liitteestä. Palautteenkeruu toteutettiin niissä Ohjaamoissa, joissa se sopi aikatauluun ja jotka olivat valmiita sitoutumaan kyselyn aiempaa tarkempaan toteutukseen. Kysely toteutettiin kunkin Ohjaamon ennalta valitsemina viitenä päivänä. Ohjaamojen työntekijöille järjestettiin kolme koulutusta palautteenkeruusta ja osaan Ohjaamoista oli mahdollista järjestää myös keruutukea esimerkiksi Kohtaamosta ja opiskelijoiden joukosta. Palautteenkeruussa kiinnitettiin erityistä huomiota siihen, että kaikille kyseisinä päivinä Ohjaamoissa asioiville annettaisiin palautemahdollisuus, jotta perusjoukosta eli näiden eri puolilla Suomea toimivien Ohjaamojen asiakkaista saataisiin mahdollisimman edustava otos. Työntekijöitä pyydettiin merkitsemään omille keruulomakkeilleen kaikki ohjausta näinä päivinä saaneet ja antoivatko he palautetta. Näin saatiin selville, kuinka suuri osa ohjausta saaneista nuorista antoi palautetta eli miten kattava ja luotettava aineisto on. Ohjaamojen keruulomakkeiden mukaan ohjausta sai keruupäivinä 289 nuorta tai nuorta aikuista. Heistä 60 ei antanut palautetta kertaakaan käydessään pieni osa kävi keruupäivinä useamman kerran ja antoi palautetta kerran. Suurin osa niistä, jotka eivät antaneet palautetta, ei saanut mahdollisuutta antaa palautetta, koska työntekijä unohti pyytää sitä, nuorella oli kiire jonnekin tai nuori tavattiin muualla kuin Ohjaamossa. Vain pieni osa asiakkaista ei halunnut antaa palautetta. Palautetta saatiin 208 asiakkaalta, Ohjaamojen kirjausten mukaan 98:lta. Mikäli työntekijöiden keruulomakkeiden tiedot ohjausta saaneista 289 asiakkaasta ovat luotettavia, palautetta saatiin 72 prosentilta, mikä on melko kattava osuus kaikista keruupäivinä asioineista nuorista. Tämän tarkempaa palautteenkeruuta on vaikea järjestää Ohjaamoissa, joissa vain osa työntekijöistä työskentelee kokoaikaisena ja toiminta on monialaista ja vaihtelevaa; nuoria ohjataan muun muassa ryhmätilaisuuksissa, välillä Ohjaamon ulkopuolella, usein vaihtuvissa tilanteissa. On esimerkiksi vaikea kouluttaa 60 työntekijää yhtenevään palautteenkeruuseen, kun osa heistä työskentelee Ohjaamossa vaikkapa kerran viikossa.
3 3 Missä Ohjaamossa kävit? Vastaajien määrä Espoo 46 Hyvinkää 5 Järvenpää 3 Kerava 3 Porvoo 6 Vantaa 27 Kokkola 5 Lahti 27 Mikkeli 26 Rovaniemi 22 Ei vastausta 8 Yhteensä 208 Kuva. Vastaajien määrä eri Ohjaamoissa Kerätyn kyselyaineiston analyysi on tehty SPSS-ohjelmalla ja sen tulokset esitetään tiivistetysti tässä raportissa. Kyselyn tuloksia tullaan käyttämään myös Ohjaamon asiakkaiden osallisuutta käsittelevässä ohjausalan pro gradu tutkielmassa, jonka kirjoittavat Matleena Kosonen ja Heidi Romppanen Jyväskylän yliopistosta (Opettajankoulutuslaitos, ohjausala) vuoden 207 aikana. Vastaajien taustatiedot Palautetta antoi 208 asiakasta. Heidän keski-ikänsä oli 22 vuotta (vaihteluväli 2 36) ja vastaajien ikä painottui erityisesti ikävuosiin 7 25 (kuva 2). Naisia vastaajista oli 54,3 prosenttia, miehiä 43,3 prosenttia ja kategoriassa muu tai en halua sanoa,9 prosenttia , Vastaajien ikäjakauma 38, ,8 Kuva 2. Vastaajien ikäjakauma 6,3,4 3, Ei vastausta Prosenttia
4 4 Valtaosa äidinkieltä koskevaan kysymykseen vastanneista (83,6 %) ilmoitti äidinkielekseen suomen. 6,4 prosentilla vastanneista äidinkieli oli jokin muu. Muita kuin kotimaisia kieliä mainittiin 6 ja näistä yleisin oli somali. Kyselyssä tiedusteltiin arviota tyytyväisyydestä omaan elämään kouluarvosana-asteikolla 4 0. Yleisin vastaus, noin neljäsosa vastauksista, oli arvosana 8. Kaikkien vastausten keskiarvo oli 7,66. Vastaajista 63 prosenttia oli käynyt Ohjaamossa aiemmin (kuva 3). kevät Kyllä, olen käynyt Ohjaamossa aiemmin syksy Ei, en ole käynyt Ohjaamossa aiemmin Ei vastausta kevät ,5 0,5 0 % 20 % 40 % 60 % 80 % 00 % Kuva 3. Oletko käynyt Ohjaamossa aiemmin? Suurin osa vastaajista oli kuullut Ohjaamosta ammattilaiselta. Verrattuna aikaisempiin kyselyihin tämä osuus oli hieman laskenut. Tällä kertaa osuus oli 56,3 prosenttia ja aiemmin yli 60 prosenttia. Läheisten aikuisten, kavereiden ja sisarusten sekä mainosten osuus sitä vastoin hieman nousi aikaisempaan verrattuna. Kaverilta tai sisarukselta oli Ohjaamosta kuullut 8,8 prosenttia, netin tai mainoksen kautta tai läheiseltä aikuiselta oli kuullut 2 prosenttia. (Kuva 4.)
5 5 Useampi 3 2,9 Ei vastausta Ammattilainen Läheinen aikuinen Kaveri/sisarus 9 0, ,9 8, ,2 56,3 Mistä kuulit Ohjaamosta? % kevät 206 Mistä kuulit Ohjaamosta? % syksy 206 Mistä kuulit Ohjaamosta? % kevät 207 Netti/mainos 5, 2 Kuva 4. Mistä kuulit Ohjaamosta? Arviot Ohjaamon toiminnasta Ohjaamoista saatu ohjaus sai keskimäärin kouluarvosanan 9,7 (kun asteikkona on 4 0). Väitteiden luottamus työ- tai koulutuspaikan löytymiseen lisääntyi sekä tulevaisuuden suunnitelmani selkiytyivät kohdalla yli 75 prosenttia vastaajista on täysin tai jokseenkin samaa mieltä. Väitteen sain tarvitsemaani tietoa tai tukea kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä on 94,2 prosenttia kaikista vastaajista. (Kuva 5.) Tyytyväisyydessä palveluun ja koetussa hyödyssä ei ole huomattavia eroja sukupuolten tai ikäryhmien välillä. Annettu arvosana, kokemus suunnitelmien selkiytymisestä ja luottamus työ- tai opiskelupaikan löytymiseen ovat yhteydessä omassa elämässä koettuun tyytyväisyyteen.
6 6 0,5 Sain tarvitsemaani tietoa tai tukea 6 33,2 Luottamus työ- tai koulutuspaikan löytymiseen lisääntyi 33,7 42,3 9,7,4,9 Tulevaisuuden suunnitelmani selkiytyivät 30,7 46,7 7,3 0 % 0 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 % 70 % 80 % 90 %00 % Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Ei vastausta Kuva 5. Vastaajien kokemukset palvelusta koituneesta hyödystä (%) Asiakkaiden kokema osallisuus Ohjaamossa Osallisuutta koskevat väitteet on muotoiltu Helen Plantin asiakkaan osallisuutta kuvaavan viisiportaisen mallin pohjalta. Kaksi ensimmäistä tasoa viittaavat erityisesti yksilölliseen kohtaamiseen ohjauskontekstissa sekä ohjattavan omaan ohjauskokemukseen. Kolmas taso koskee palveluiden toteuttamista ja siitä käytävään keskusteluun osallistumista, kaksi ylintä laajemmin palveluiden strategista suunnittelua, kehittämistä ja päätöksentekoa. 2 Kyselyn osallisuutta koskevien tulosten valossa voi sanoa, että vastaajat kokevat selvästi osallisuutta palvelun eri tasoilla. Kuudesta osallisuutta koskevasta väitteestä kaksi ensimmäistä liittyy omaan ohjaustilanteeseen: ohjaaja kuunteli ajatuksiani ja toiveitani sekä sain osallistua ohjauksessa itseäni koskevien päätösten tekemiseen. Ensin mainitun kohdalla täysin tai jokseenkin samaa mieltä on 94,8 prosenttia ja jälkimmäisen 93,3 prosenttia kaikista vastaajista. Osallisuuden tasoilla ylemmäs siirryttäessä edelleen jokseenkin tai täysin samaa mieltä vastausten osuudet ovat korkeita, mutta eivät yhtä korkeita kuin osallisuuden alemmilla tasoilla. Toisin sanoen mitä laajemmasta Vaakapylväiden yläpuolelle on selkeyden vuoksi nostettu jokseenkin eri mieltä sekä täysin eri mieltä vastausten prosentit. Vastaamatta jättäneiden prosenttilukuja ei ole merkitty. 2 Plant, Helen (2006). Involving the users of guidance services in policy development. Leicester: The Guidance council, 3.
7 7 vaikuttamisesta ja asiakkaiden osallisuudesta Ohjaamo palvelun sisällä on kyse, sitä vähemmän asiakkaat kokevat osallisuutta. Väitteen pääsen halutessani keskustelemaan siitä, miten Ohjaamoa voisi kehittää kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä on 68,3 prosenttia vastaajista ja voin osallistua monin tavoin Ohjaamon kehittämiseen puolestaan 55,9 prosenttia vastaajista. Väitteen voin halutessani osallistua Ohjaamon toiminnan linjoista päättämiseen kohdalla vaihtoehdon täysin samaa mieltä tai jokseenkin samaa mieltä valitsi 46,7 prosenttia vastaajista. (Kuva 6.) Tyytyväisyydellä omaan elämään ja osallisuuden kokemuksella ei ole merkittävää yhteyttä. Vain osallisuuden kahdella ylimmällä tasolla, eli väitteiden voin osallistua monin tavoin Ohjaamon kehittämiseen ja voin halutessani osallistua Ohjaamon toiminnan linjoista päättämiseen kohdalla, on havaittavissa lähes merkitsevä positiivinen yhteys koetun tyytyväisyyden ja vahvemman osallisuuden välillä. Ohjaaja kuunteli ajatuksiani ja toiveitani 76,5 0,5 0 8,3,9 Sain osallistua ohjauksessa itseäni koskevien päätösten tekemiseen 64,9 28,4 0,5 0 4,3 0 0 Ohjaamo ottaa mielellään vastaan palautetta 64,9 26,4 4,3 Pääsen halutessani keskustelemaan siitä, miten Ohjaamoa voisi kehittää (esimerkiksi keskustelutilaisuuksissa) Voin osallistua monin tavoin Ohjaamon kehittämiseen 6,9 3, , ,9 0 0 Voin halutessani osallistua Ohjaamon toiminnan linjoista päättämiseen 4,9 3,8 45,7,9 0, Täysin samaa mieltä Jokseenkin samaa mieltä Ei samaa eikä eri mieltä Jokseenkin eri mieltä Täysin eri mieltä Ei vastausta Kuva 6. Vastaajien kokemukset osallisuudesta Ohjaamossa (%) 3 3 Osa vastaajista valitsi useamman kuin yhden vastausvaihtoehdon. Jos niistä saatu keskiarvo asettui kahden vastausvaihtoehdon väliin, ne on tässä kuvaajassa selkeyden vuoksi pyöristetty ylöspäin.
8 8 Sanalliset vastaukset kysymykseen miten kehittäisit palveluamme? Kyselylomake sisälsi yhden avokysymyksen, joka antoi mahdollisuuden sanalliseen vastaukseen. Tähän kysymykseen miten kehittäisit palveluamme? tuli kaikkiaan 40 vastausta, joista kolmessa vastaaja ilmaisi vain, ettei hän tiedä. Palaute oli pääosin positiivista. Myönteistä asiakaskokemusta sen kummemmin avaamattomia mainintoja oli noin parikymmentä, ja suurimmassa osassa näistä vastaaja joko mainitsi vain positiivisia asioita tai erikseen sanoi, ettei huomautettavaa ole tai kaikki toimi loistavasti. Vastausten sävy vaihteli neutraalista hyvin vahvasti positiiviseen: ei ole tällä hetkellä mitään huomautettavaa En millään tavalla. Toiminta on aivan mahtavaa ja auttaa nuoria ymmärtämään työelämään hakeutumista sekä helpottaa sinne pääsemistä. Kaikki toimii ihan loistavasti! Toivon mukaan jatkuisi samalla lailla. Tätä ohjaamotoimintaa ei saa missään nimessä lopettaa. Palvelu yleisesti tai tietyt työntekijät saivat kiitosta kuudessa vastauksessa. kaikki on täydellistä. mulla on paras työvalmentaja Service from here is wonderful. they do care about different people who coming here so they have to keep this good service, the help from here to different matters is very good. Näiden lisäksi yksi vastaaja neuvoi työntekijöitä ohjeistamaan nuoria samalla tavalla kuin ohjeistaisitte lapsianne, ja toinen vastaaja mainitsi osakseen saamastaan koppavasta kohtelusta. Tulin tänne kerran ja kysyin että voisiko ohjaamon kautta löytää töitä. Sain koppavan vastauksen "se edellyttää sitä että sinä haet töitä". Ihan niinku olisin tyhmä. En saisi edes työttömyystukea jos en hakisi töitä. Olikohan ohjaajalla huono päivä vai mikä vaikutti siihen, ettei asiakas kokenut saavansa arvostavaa kohtelua. Toisaalta vastauksesta voi päätellä, että vastaaja on tullut Ohjaamoon kokemuksen jälkeenkin. Kehitysideat Asiakkailta tuli myös parannusehdotuksia. Tilat mainittiin kolmessa vastauksessa. Yksi toivoi yksityisyyttä ja toinen suljetumpaa ympäristöä. Eräs vastaaja toivoi enemmän kokoustilaa. Lisäksi vaikea löydettävyys sai kaksi mainintaa.
9 9 Mainostus siis hyvää mutta paikat on aina ollut vaikea löytää. Ohjaamoa koskeva tiedotus ja markkinointi nousivat esiin kahdessa vastauksessa. Yksi mainitsi mainostuksen olevan hyvää, toinen huomautti Ohjaamon toiminnan epäselvyydestä ja toivoi viestin selkeyttämistä: Otin itse yhteyttä ohjaamoon soittamalla, eikä se ollut helppoa koska en tiennyt/ymmärtänyt ohjaamon toiminnasta ja ketä/minkä alan ammattilaista tapaisin eli vaikutti epäselkeältä aluksi. Siitä syystä meinasin jättää tulematta vaikka lopulta kävinkin muutaman kerran ja se oli hyödyksi. Eli vähän selkeämmät kuvaukset vaikka nettiin ohjaamon toiminnasta. Kolme vastausta liittyi yhden luukun palvelun kehittämiseen. Kelan mainitsi kaksi vastaajaa; toinen toivoi lisää tietoa Kelan asioista ja toinen Kelan palveluita pysyvästi Ohjaamoon. kela pysyväksi tänne!!!!! Lisäksi yksi vastaaja toivoi korjausta tilanteeseen, jossa työnohjaukseen liittyvä palvelu olikin tarjolla vain 7 25-vuotiaille eikä myös tätä vanhemmille kuten muut Ohjaamon palvelut. Konkreettisia keinoja työnantajakontaktien ja työpaikan saamiseksi toivoi kolme vastaajaa. Esimerkiksi teemaan liittyvät päivät ja alaikäisten työnhakijoiden huomiointi mainittiin. Olen ollut tietoinen, että ohjaamo on järjestänyt jonkinlaisia päiviä, joissa työttömät ja epätoivoiset pääsevät tapaamaan työnantajia, mutta olisi kiva, jos Ohjaamo tekisi lisää tällaisia tai esim. auttaisi löytämään hyvät puolet henkilöstä, jotta tämä osaa kuvailla realistisesti itseään työhaastatteluissa. Jotain tällaista. Yksi vastaaja toivoi, että nuoret pääsisivät enemmän ääneen. Lopuksi Palautekyselyn tulokset ovat kauttaaltaan erittäin hyvät Ohjaamojen kannalta. Hieman yli yhdeksän keskiarvo ohjauksen yleisarvosanaa kysyttäessä sekä positiiviset kokemukset tulevaisuuden selkiytymisen, luottamuksen parantumisen ja tuen saamisen suhteen antavat vahvan viitteen siitä, että Ohjaamot ovat menestyneet ydintarkoituksensa toteuttamisessa. Myös tavoite nuorten osallistamisesta monipuolisesti Ohjaamon toiminnassa näyttää palautekyselyyn vastanneiden kohdalla onnistuneen. Erityisesti näin on ohjaustilanteessa, mutta osallisuutta koetaan myös muilla tavoin. Tarkemmin erityisesti osallisuuteen liittyviä tuloksia analysoidaan vuoden 207 aikana tehtävässä ohjausalan pro gradu tutkielmassa. Palautekyselyaineiston lisäksi pro gradu - tutkielmassa hyödynnetään ja analysoidaan Ohjaamon asiakkaille tehtyjä haastatteluja.
10 0 Liite. Palautekyselyn kysymykset ja väittämät Arvioi tämän kertaista käyntiäsi Ohjaamossa.. Minkä arvosanan antaisit saamastasi ohjauksesta asteikolla 4-0? Mitä mieltä olet seuraavista väittämistä? ( = täysin eri mieltä... 5 = täysin samaa mieltä) 2. Sain tarvitsemaani tietoa tai tukea 3. Ohjaaja kuunteli ajatuksiani ja toiveitani 4. Sain osallistua ohjauksessa itseäni koskevien päätösten tekemiseen 5. Tulevaisuuden suunnitelmani selkiytyivät 6. Luottamus työ- tai koulutuspaikan löytymiseen lisääntyi 7. Miten kehittäisit Ohjaamon toimintaa? (avokysymys) Tarvitsemme muutamia taustatietoja sinusta 8. Sukupuoli 9. Äidinkieli 0. Ikä. Kuinka tyytyväinen olet elämääsi tällä hetkellä asteikolla 4-0? 2. Keneltä kuulit Ohjaamosta 3. Oletko käynyt Ohjaamossa aiemmin? 4. Missä Ohjaamossa kävit? Arvioi vielä seuraavat väittämät ( = täysin eri mieltä... 5 = täysin samaa mieltä) 5. Ohjaamo ottaa mielellään vastaan palautetta 6. Pääsen halutessani keskustelemaan siitä, miten Ohjaamoa voisi kehittää (esimerkiksi keskustelutilaisuuksissa) 7. Voin osallistua monin tavoin Ohjaamon kehittämiseen 8. Voin halutessani osallistua Ohjaamon toiminnan linjoista päättämiseen Touko-kesäkuussa haastattelemme asiakkaita hieman tarkemmin heidän ohjauskokemuksistaan Ohjaamossa. Jos Sinua saa pyytää haastateltavaksi, anna alla yhteystietosi. Niitä käytetään ainoastaan Sinun kanssasi sopivan haastatteluajankohdan sopimiseksi eli niitä ei anneta eteenpäin eikä arkistoida tämän kyselyn vastausten yhteyteen. Kiitos vastauksistasi!
Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2018
1 Mirja Määttä Tutkija, VTT, Kohtaamo-hanke Marja Riikonen Assistentti, Keski-Suomen ELY-keskus 5.6.2018 Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2018 Keväällä 2018 Ohjaamojen yhteinen palautteenkeruu toteutettiin
Ohjaamojen asiakaspalaute syksy 2018
1 Marja Riikonen Assistentti, Keski-Suomen ELY-keskus Mirja Määttä Tutkija, VTT, Kohtaamo-hanke 13.11.2018 Ohjaamojen asiakaspalaute syksy 2018 Syksyllä 2018 Ohjaamojen yhteinen palautteenkeruu toteutettiin
Alle 30-vuotiaiden palaute uudesta Ohjaamo-palvelusta
Tutkija, VTT Mirja Määttä 10.8.2016 mirja.maatta@ely-keskus.fi Alle 30-vuotiaiden palaute uudesta Ohjaamo-palvelusta Tiivistelmä Ohjaamon palvelusta antoi palautetta 283 vastaajaa, jotka olivat iältään
Ohjaamojen käyntimääristä ja asiakasprofiileista vuonna 2016 Ohjaamosta saatavista palveluista, sekä asiakaspalautteesta.
Tutkija, VTT Mirja Määttä 13.1.2017 Perustietoa Ohjaamoista Vuoden 2016 lopulla Ohjaamoja oli 39. Näistä valtaosa saa rahoitusta Euroopan sosiaalirahastosta, joko valtakunnallisesta tai alueellisesta osiosta.
Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2019
Ohjaamojen asiakaspalaute kevät 2019 Kohtaamo on koordinoinut Ohjaamojen yhteistä asiakaspalautteen keruuta kahdesti vuodessa. Kevään 2019 asiakaspalautteen keruuta hyödynnetään lisäkysymyksin osana valtioneuvoston
Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa
Ohjaamot tukea koulutuksen ja työn poluilla Ohjaamot nuorisotakuuta toteuttamassa Pasi Savonmäki, projektipäällikkö Kohtaamo-hanke Kymenlaakson ELO-ryhmä 18.10.2016 Ohjaamojen ja verkkopalvelujen kehittämisen
Ohjaamo-kyselyn tuloksia
Ohjaamo-kyselyn tuloksia 18.6.2019 0 Ohjaamo-kysely Kyselyt toteutettiin maalis-huhtikuun aikana sähköisesti. Vastauksia saatiin yhteensä 285. Nuorten kyselyyn saatiin 196 vastausta, joista 54% asioi Fredrikinkadun
Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 32 alaikäisyksikössä vuoden 2016 aikana. Vastaajia oli noin 610.
YHTEENVETO 10.10.2016 Maahanmuuttovirasto/ Vastaanottoyksikkö ALAIKÄISYKSIKÖIDEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO 2016 Taustaa Yksintulleiden alaikäisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin
2 (8) Taulukko 1 Leirien väittämät ja tulokset ESPOON KAUPUNKI 02070 ESPOON KAUPUNKI WWW.ESPOO.FI ESBO STAD 02070 ESBO STAD WWW.ESBO.
Nuorisopalvelut 1 (8) Loma-ajan toiminnan asiakaspalauteraportti 2012 Tässä raportissa selvitetään kesän 2012 loma-ajan toiminnasta kerättyjen asiakaspalautteiden keskeiset tulokset. Loma-ajan toimintojen
Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin. Asiakaspalvelukysely 2012. Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli
Ystävällistä, selkeää ja ihmisläheistä asiakaspalvelua kehiin Asiakaspalvelukysely 2012 Jyväskylän kaupunki Uusi asiakaspalvelumalli Osallistu kyselyyn ja vaikuta Jyväskylän kaupungin asiakaspalvelun kehittämiseen!
Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja?
Nuorisotyöttömyyden vähentämiseen uusia työkaluja? 25.9.2017 Alle 25 v. työttömät koulutuksen mukaan (TEM/työnvälitystilasto 1207) Elokuu 2016 Elokuu 2017 Muutos (%) Koulutus yhteensä 46 161 36 587 20,7
Lisäksi vastaajat saivat antaa vapaamuotoisesti muutos- ja kehitysehdotuksia ja muuta palautetta SOS-lapsikylille ja SOS-Lapsikylän nuorisokodille.
27.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA SOS-Lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen läheiset 1. Kyselyn taustaa Kirjallinen palautekysely SOS-lapsikyliin ja SOS-Lapsikylän nuorisokotiin sijoitettujen
TUKENA-hanke Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018
Kysely perheryhmäkotien työntekijöille 9/2018 Kysely perheryhmäkodeissa ja tukiasunnoissa oleville nuorille Nuorten kysely lähetettiin yksiköiden esimiesten kautta anonyyminä Surveypal-nettilinkkinä välitettäväksi
AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE
AVOPALVELUJEN ASIAKASPALAUTE ORIVEDEN TULOKSET 1 YLEISKATSAUS Asiakaspalautetta kerättiin 24.10. 6.11.2016 2 Yhteensä Orivedeltä noin 450 vastaajaa Suurin osuus vastaanottotoiminnasta Ahkerimpia vastaajia
Sukupuoli ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET
ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Aurinkoisen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syyskuussa 2016. Kysely oli suunnattu kaikille Aurinkoisen asiakkaille; yhteisökodissa ja tukiasunnossa asuville sekä päiväasiakkaille.
Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018
Kysely seksuaalirikosten uhrien läheisille 2018 Vastanneita yhteensä 27 Ikäsi Kyselyn osallistuneita oli kaikissa ikäluokissa. 35% 30% 30,00% 25% 22,00% 20% 15% 10% 15,00% 11,00% 11,00% 11,00% 5% 0% -20
Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/läheinen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta.
Vammaispalvelun asiakastyytyväisyyskysely Vammaispalvelun ensimmäinen asiakastyytyväisyyskysely tehtiin syksyllä 2015. Tyytyväisyyskysely lähetettiin kaikille asiakkaille, joille oli tehty palvelupäätös
Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke
Ohjaamo-toiminnan arviointi miten mitataan moninaisuutta? Mirja Määttä tutkija, Kohtaamo-hanke Ohjaamot nyt Ohjaamoja tällä hetkellä n. 35. Tulossa lisää. Suurin osa saa rahoitusta myös Euroopan sosiaalirahastosta.
Ohjaamojen asiakaspalaute lokakuu 2016
Tutkija, VTT Mirja Määttä 12.12.2016 mirja.maatta@ely-keskus.fi Ohjaamojen asiakaspalaute lokakuu 2016 Lokakuussa 2016 Ohjaamon palvelusta antoi palautetta 442 iältään 13 34 vuotiasta vastaajaa 17 eri
MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi
MITÄ OHJAAMOT OVAT YHTEISKUNNALLISESTI - TULKINTOJA Erilaisia yrityksiä määrittää ja vaikuttaa 1. nuorten palvelujen integraatio yksi ovi, yksi luukku, monialainen tieto ja tuki 2. nuorten työmahdollisuuksien
OVOn harrasteryhmien asi s aka k sty s ytyvä v isy s ys y tutki s mus 2013
OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2013 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2013 (sama tutkimus toteutettu myös keväisin vuonna 2007-2012) Tutkimukseen oli mahdollista vastata
Vakuutusalan asiakastyytyväisyys korkealla tasolla Yrityspuoli nousussa
EPSI Rating Vakuutus 2016 Päivämäärä: 14-11-2016 Lisätietojen saamiseksi, vieraile kotisivuillamme (www.epsi-finland.org) tai ota yhteyttä Tarja Ilvonen, CEO EPSI Rating Suomi Puhelin: +358 569 1921 Sähköposti:
Nuorten palvelukokemukset Uudenmaan ELY-keskuksen alueen TE-toimistoissa
Työpoliittinen Aikakauskirja 4/2010 Artikkeleita Nuorten palvelukokemukset Uudenmaan ELY-keskuksen alueen TE-toimistoissa Tuunia Keränen 1 Artikkelin tausta ja tarkoitus Vuoden 2008 lopussa alkaneen taloudellisen
Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset Emma Salmi
Työllistymisen seuranta selvityksen tulokset 2013 23.1.2014 Emma Salmi Vastaajien taustatiedot 1/2 Yhteensä 48 vastaajaa Vastaajista miehiä 46% ja naisia 54% Vastanneet valmistuneet seuraavista oppilaitoksista:
Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011
Pääkaupunkiseudun kuntien päivähoidon asiakaskysely 2011 Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa päivähoidosta pääkaupunkiseudun neljässä
JUPINAVIIKOT SYKSY 2014
JUPINAVIIKOT SYKSY 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Janne Parri Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS 10TUJohdantoU10T... 3 10TUPalautteiden tiivistelmäu10t... 4 10TU5. Mitä
Kyselytutkimus Tajua Mut! toimintamallista 2017
Kyselytutkimus Tajua Mut! toimintamallista 2017 Tajua Mut! -kyselytutkimus Tutkimuskysymys: Miten Tajua Mut! -toimintamalliin koulutetut kokevat toimintamallin tarpeellisuuden ja käytön? Kysely lähetettiin
VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO: ALAIKÄISYKSIKÖT 2018
YHTEENVETO Kevät 2018 Maahanmuuttovirasto/Vastaanottoyksikkö VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO: ALAIKÄISYKSIKÖT 2018 Taustaa Mitä kysyttiin? Ilman huoltajaa maassa olevien alaikäisten turvapaikanhakijoiden
LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ. Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä Turku
LAPSET MUKANA SOS- LAPSIKYLÄN SIJAISHUOLTOA KEHITTÄMÄSSÄ Sari Carlsson Yhteiskehittämispäivä 1.9.2017 Turku SOS- LAPSIKYLÄ VAHVISTAA LASTEN OSALLISUUTTA SOS- Lapsikylässä on vahvistettu lasten osallisuutta
Kyselyn perusteella voidaan todeta Aurinkoisen asiakkaiden oleva pääosin tyytyväisiä saamaansa palveluun ja kohteluun Aurinkoisessa.
ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Vuoden 2017 asiakastyytyväisyyskysely tehtiin lokakuussa ja siihen vastasi yhteensä 51 asiakasta. Aurinkoisen asiakkaista suurin osa on mielenterveyskuntoutujia, itsenäistymisvaiheessa
Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista
Kyselytutkimus sosiaalialan työntekijöiden parissa Yhteenveto selvityksen tuloksista Aula Research Oy toteutti Pelastakaa Lapset ry:n toimeksiannosta kyselytutkimuksen lasten ja nuorten kanssa työskenteleville
Päättökysely 2018 tulokset
Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä huhti-toukokuussa 2018 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun
TYÖLLISYYSFOORUMI
TYÖLLISYYSFOORUMI 16.9.216 PALAUTERAPORTTI Kirjoittajat: Anu Järvinen, Laura Kallio ja Jemina Niemi, Osuuskunta Motive Työllisyysfoorumi järjestettiin Tampereella Scandic Rosendahlissa 16.9.216. Järjestelyistä
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Janne Parri Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 5 Palautteiden tiivistelmä... 6 5. Mitä mieltä olet saamastasi
Asiakkaiden työpajat. 2. työpaja Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja elämässä? Mitä toivon tulevaisuudelta?
Asiakkaiden työpajat 1. työpaja 11.9.2018 Minun elämäni nyt Miksi oman äänen kuuluminen on tärkeää? Miten elämäni sujuu nyt? 2. työpaja 18.9.2108 Minä päätöksentekijänä Miten teen päätöksiä arjessa ja
Päättökysely 2017 tulokset
Perustutkintokoulutus VALMA-koulutus TELMA-koulutus Päättökysely opintonsa päättäville opiskelijoille Päättökysely toteutettiin Webropol-kyselynä keväällä 2017 Kyselyssä oli kolme teemaa: elämänlaadun
KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ
KYSELYN TULOKSIA OSITTAISESTA VANHUUSELÄKKEESTÄ 18.5.217 SELVITIMME SYITÄ, MIKSI OSITTAINEN VANHUUSELÄKE ON SUOSITTU Osittainen vanhuuseläke on ollut suosittu eläkelaji ja saimme neljännesvuodessa enemmän
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja. Terttu Salonen
JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja Terttu Salonen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO 10TUSISÄLLYSLUETTELOU10T... 2 10TUJohdantoU10T...
Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta.
Nuoria Somettaa Kyselyyn vastasi 55, iältään 8-20-vuotiasta, nuorta. Vastaajien ikävuosien keskiarvo on 14 vuotta. Vastaajien ikäjakauma 16 16 16 16 16 17 17 17 17 17 17 17 18 18 19 20 20 10 10 10 11 11
asiakastyytyväisyystutkimus
OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2010 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2010 (sama tutkimus toteutettu myös keväällä 2007, 2008 ja 2009) Tutkimus toteutettiin ensimmäistä kertaa
- Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta
Setlementtien sosiaaliset tulokset teemoittain 2011, 20 Lapset ja nuorisotyö - Nuorten aamu- ja iltapäivätoiminta Puijolan nuorisotyö 2 Päätavoite PUIJOLA EDISTÄÄ SOSIAALISTA NUORISOTYÖTÄ jakautuu 4 osatavoitteeseen
Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016
Lääketieteen opiskelijoiden kesätyöt 2016 Yhteenveto Lääkäriliiton ja SML:n opiskelijakyselyn tuloksista Tiedot on kerätty syksyllä 2016 Tutkimuksen toteutus ja aineisto Aineisto on kerätty sähköisellä
Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä
Sovari-vaikuttavuusmittarin hyödyntäminen etsivässä nuorisotyössä Riitta Kinnunen, asiantuntija Valtakunnallinen työpajayhdistys ry Pohjois-Suomen etsivän nuorisotyön päivät, Joutenlampi 10.11.2016 Sovari
1. Johdanto. Kuvio 1: Ikäjakauma Rohkene Työnhakupalvelussa ja asiakastyytyväisyyskyselyssä
1. Johdanto Rohkene työnhakupalvelun asiakkailta haluttiin saada tietoa tyytyväisyydestä palveluun ja muihin asioihin, jotta palvelua voitaisiin kehittää paremmaksi. Rohkene Työnhakupalvelussa on rekisteröityjä
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Matkailu- ja ravitsemisala Julkinen Niina Lampi Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet
TUTKIMUSRAPORTTI. Ikäsyrjintä työelämässä
TUTKIMUSRAPORTTI Kyselyn toteutus Tämän kyselyn toteutti EK:n toimeksiannosta Taloustutkimus Oy. Kysely kohdistettiin työikäiseen väestöön (18 vuotiaat), ja siihen vastasi 2128 henkilöä 11. 1. tammikuuta
RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET
1 RAISION TERVEYSKESKUKSEN ASIAKASTYYTYVÄISYYSKYSELYN TULOKSET Asiakastyytyväisyyden keskeiset osatekijät ovat palvelun laatua koskevat odotukset, mielikuvat organisaatiosta ja henkilökohtaiset palvelukokemukset.
Kysely kandien kesätöistä 2013. Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013
Kysely kandien kesätöistä 2013 Yhteenveto lääketieteen kandien kyselystä Tiedot kerätty syyskuussa 2013 Kyselytutkimus lääketieteen opiskelijoille Tiedot kerättiin sähköisellä kyselyllä syyskuussa 2013.
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Lauri Sinisalo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet
JUPINAVIIKOT 2015. Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja.
JUPINAVIIKOT 2015 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimitietoja Jenni Sanisalo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä...
Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012
Attitude 2012- kysely Rauman Kauppakamari 10.5.2012 Kyselyn taustatiedot Kysely lähetettiin kaikkiaan neljään lukioon ja yhteen ammattioppilaitokseen Rauman Kauppakamarin alueella Kysely kohdistettiin
KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki. Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller
KAUPUNKIKUVATUTKIMUS 2017 Hämeenlinnan kaupunki Etta Partanen Meiju Ahomäki Tiina Müller Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset
PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS
PIDETÄÄN YHTÄ TUTKIMUS YLEISTÄ TUTKI- MUKSESTA Tiedon keruu toteutettiin heinäkuussa 2017 CINT AB:n hallinnoimassa internetpaneelissa. Tutkimukseen vastasi yhteensä 990 henkilöä, joista 282 on 15-17-vuotiaita
Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset
Raision varhaiskasvatuksessa keväällä 2018 huoltajille tehdyn laatukyselyn tulokset Kysely toteutettiin sähköisenä kyselynä toukokuussa 2018. Vastaajia oli kyselyyn 189. Raision varhaiskasvatuksen asiakkaan
Sovari-mittari 217-218 työpajatoiminta Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti
Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen
Sovari työkalu työpajatoiminnan vaikuttavuuden mittaamiseen Riitta Kinnunen Valtakunnalliset työpajapäivät 18.-19.4.2018, Jyväskylä Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari Työpajatoiminnan ja etsivän
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Musiikin ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Ville Laitinen Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2
KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN
KOTIHOIDON ASIAKKAIDEN KOKEMUKSIA ARJEN SUJUVUUDESTA, SAAMISTAAN PALVELUISTA SEKÄ OSALLISUUDESTAAN NIIDEN SUUNNITTELUUN JA TOTEUTUKSEEN Kehittämiskoordinaattori Tuula Ekholm Liittyminen KKE -hankekokonaisuuteen
Avopalvelujen asiakaspalautekysely 2012
Avopalvelujen asiakaspalautekysely 2012 Tulokset Aidosti asiakaslähtöiset avopalvelut Katriina Piironen Avopalvelujen hallinto 4.12.2012 Avopalvelujen asiakaskysely 29.10.-11.11.2012 Tampereen sosiaali-
YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät
10.3.2014 YHTEENVETO ASIAKASPALAUTTEESTA Lasten asioista vastaavat sosiaalityöntekijät SOS-lapsikylän toimintakäsikirjan mukaisesti lapsikyliin ja nuorisokotiin sijoitettujen lasten asioista vastaaville
Kuntakysely kohdistettiin kaikkien Manner-Suomen kuntien (295 kpl) johtaville viranhaltijoille, valtuutetuille ja hallitusten jäsenille.
2018 MDI toteutti marras-joulukuussa 2018 neljännen kerran valtakunnallisen kuntakyselyn, jolla kerättiin kuntien päättäjien ja ylimpien viranhaltijoiden näkemyksiä tulevaisuuden kunnasta. Kuntakysely
Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla. Laura Halonen & Elina Nurmikari
Välittämistä ja konkretiaa Nuorten ja ammattilaisten kohtaamisia koulutuksen ja työelämän rajapinnoilla Laura Halonen & Elina Nurmikari Nuorisotakuun hankekokonaisuus Millaiseen tarpeeseen hanke syntyi
Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK
Minkälaiseksi lastensuojelun perhehoitajat kokevat hyvinvointinsa? Hyvinvointi-kyselyn tuloksia Nina Rauhala, sosionomiopiskelija, TAMK Kyselyn taustatietoja Kyselyyn vastasi yhteensä 168 henkilöä. Heistä
Lajiliittojen aikuisliikunnan itsearviointikysely - Yhteenveto. Ulla Nykänen, Matleena Livson, Satu Ålgars
Lajiliittojen aikuisliikunnan itsearviointikysely - Yhteenveto 2018 Ulla Nykänen, Matleena Livson, Satu Ålgars Seuratoiminnan kasvumahdollisuudet Koko väestö Drop out Harrastajat liikunta- ja urheiluseurassa
OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2012
OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2012 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2012 (sama tutkimus toteutettu myös keväisin vuonna 2007-2011) Tutkimukseen oli mahdollista vastata
VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO
YHTEENVETO 5.9.2013 VASTAANOTTOKESKUSTEN ASIAKASPALAUTTEEN YHTEENVETO Taustaa Aikuisten turvapaikanhakijoiden asiakaspalautekysely järjestettiin 17 vastaanottokeskuksessa loppukeväällä 2013. Vastaajia
SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura
SEKASIN-CHAT VUOSIRAPORTTI 2018 Satu Sutelainen Verkkokriisityön päällikkö Suomen Mielenterveusseura 18% ENEMMÄN YHTEYDENOTON YRITYKSIÄ EDELLISVUOTEEN VERRATTUNA, 22% ENEMMÄN KÄYTYJÄ KESKUSTELUJA Sekasin-chat
Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille
Yhteenveto Oppituki-hankkeen kyselystä sidosryhmille Sidosryhmätyöpaja 4.9.2013 Koulutuspäällikkö Matti Tuusa 10.9.2013 1 Kyselyn tuloksia 10.9.2013 2 Taustatiedot Kysely lähetettiin 18 henkilölle, joista
#tulevaisuudenpeloton. Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018
#tulevaisuudenpeloton Opiskelijakyselyn tulokset Huhtikuu 2018 Opiskelijakyselyn tulokset Taustatiedot Kysely toteutettiin ajalla 20.3.-8.4.2018 Vastaajia 2055 Lähes 70 % kyselyyn vastanneista oli naisia
#lupakertoa - asennekysely
#lupakertoa - asennekysely Tajua Mut! -toimintamallin #lupakertoa -kampanja rohkaisi nuoria pyytämään apua ilman häpeää tai pelkoa. Kampanjan yhteydessä toteutettiin avoin asennekysely. Kysely selvitti
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014
JUPINAVIIKOT KEVÄT 2014 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Paavo Nisula Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYS Johdanto... 3 Palautteiden tiivistelmä... 4 5. Mitä mieltä olet
Avo- ja asumispalvelut
Avo- ja asumispalvelut 23.10. 5.11.2017 29.11.2017 1 Asiakaspalautekysely 2017 Kyselyn ajankohta oli 23.10. 5.11.2017 Mukana avopalvelujen kolme palvelulinjaa Tampereelta ja Orivedeltä Lasten, nuorten
Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin
Erilaisille oppijoille selkeyttä jatkosuunnitelmiin Tiina Myllymäki Projektivastaava / Työhönvalmentaja 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti 3kk Ohjaava työhönvalmennuspalvelu projekti (2015 2017)
Tulokset kyselystä Käypä hoito -potilasversioiden kehittämiseksi
Tulokset kyselystä -potilasversioiden kehittämiseksi Tiina Tala, Mari Honkanen, Kirsi Tarnanen, Raija Sipilä 30.9.2015 Suomalainen Lääkäriseura Duodecim Sisältö 1 Kyselyn tavoite... 3 2 Kyselyn vastaajat...
Rinnakkaislääketutkimus 2009
Rinnakkaislääketutkimus 2009 Rinnakkaislääketeollisuus ry Helmikuu 2009 TNS Gallup Oy Pyry Airaksinen Projektinumero 76303 Tämän tutkimuksen tulokset on tarkoitettu vain tilaajan omaan käyttöön. Niitä
Ohjaamojen käynti- ja siirtymätilastot 2017
1 12.2.2018 Mirja Määttä, Kohtaamo-hanke mirja.maatta@ely-keskus.fi Ohjaamojen käynti- ja siirtymätilastot 2017 Ohjaamo-palvelupisteitä oli vuonna 2017 noin 40. Tässä tiivistelmässä kerrotaan niiden palvelujen
Sovari sosiaalisen vahvistumisen mittari on työpajatoiminnan ja etsivän nuorisotyön vaikuttavuusmittari, jolla tuodaan esille palveluiden laatua ja sosiaalisesti vahvistavia vaikutuksia. Sovari-mittaria
KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI
Koulutus- ja kehittämiskeskus Palmenia Arja Haapakorpi.5.009 KOULUTUKSESTA TYÖELÄMÄÄN YHTÄLÄISET MAHDOLLISUUDET MAAHANMUUTTAJILLE PROJEKTI OPPIMISVERKOSTOTAPAAMISTEN ARVIOINTIRAPORTTI - Monikulttuurinen
Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut
Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys Ikäihmisten palvelut kotihoidon palvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Tutkimuskokonaisuus muodostui mm. seuraavista aihealueista:
OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2011
OVOn harrasteryhmien asiakastyytyväisyystutkimus 2011 Tutkimuksen toteutus Tutkimus tehtiin keväällä 2011 (sama tutkimus toteutettu myös keväisin vuonna 2007-2010) Tutkimukseen oli mahdollista vastata
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV
AAMU- JA ILTAPÄIVÄTOIMINTA HUOLTAJIEN KYSELYN TULOKSET LV. 2015-2016 Yleistä kyselystä Arviointikyselyn saivat 36 huoltajaa, joista palautui 32 Vastausprosentti 89 % Arviointikyselyn ajankohta oli 2.5
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Sosiaali- ja terveysala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Jani Tervo Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...
JUPINAVIIKOT Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja.
JUPINAVIIKOT 2018 Ohjausta ja opetusta koskeva raportti Luonnonvara-ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Eveliina Rautava Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO...
TAUSTATIEDOT. 1. Minä olen asiakas omainen/läheinen
Sivu 1 / 9 TAUSTATIEDOT 1. Minä olen asiakas omainen/lähnen Seuraavat kysymykset koskevat itse asiakasta. Mikäli olet omainen/lähnen, vastaa kysymyksiin asiakkaan näkökulmasta. 2. Ikä 0-17 vuotta 18 64
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Bio- ja ympäristötieteellisessä tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 2012. Materiaalin tuottanut
Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014
Pääkaupunkiseudun päivähoidon asiakaskysely 2014 Helsinki 12.12.2014 Aki Miettinen Kehitysjohtaja Kyselyn tavoite ja toteutus Kyselyssä selvitettiin päivähoidossa olevien lasten vanhempien arvioita lapsensa
KUNTOUTUSPALVELUJEN TEHOSTETTU ASIAKASPALAUTEKYSELY
KUNTOUTUSPALVELUJEN TEHOSTETTU ASIAKASPALAUTEKYSELY 1.-14.10.2018 TOTEUTUS Palvelupalautetta kerättiin kuntoutuspalveluissa kahden viikon ajan 1.-14.10.2018 Paperinen palautelomake annettiin jokaiselle
Nuoret aikuiset, päihteet ja ehkäisevä päihdetyö -tutkimus
Nuoret aikuiset, päihteet ja ehkäisevä päihdetyö -tutkimus Mistä tutkimuksessa on kyse? Tutkimus kartoittaa nuorten aikuisten ajatuksia päihteistä ja ehkäisevästä päihdetyöstä. Tutkimustulokset antavat
Työelämään sijoittuminen
Työelämään sijoittuminen Humanistisessa tiedekunnassa vuonna 2009 ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden uraseurantakysely 2014 ja vertailu vuonna 2007 valmistuneiden kyselyyn 2012. Materiaalin tuottanut
JUPINAVIIKOT Palauteraportti Liiketalouden ala. Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja. Alex Vinter. Opiskelijakunta JAMKO
JUPINAVIIKOT 2019 Palauteraportti Liiketalouden ala Julkinen Raportti ei sisällä nimi- eikä tunnistetietoja Alex Vinter Opiskelijakunta JAMKO SISÄLLYSLUETTELO SISÄLLYSLUETTELO... 2 Johdanto... 4 Palautteiden
Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 2014
Kaupunki- ja kuntapalvelut Espoossa 0 Valtuustoseminaari..0 Kaupunkikehitysyksikkö Tuula Miettinen/Teuvo Savikko Lähde: FCG Kaupunkilaisten tyytyväisyys palveluihin kasvussa Espoolaisten tyytyväisyys kaupungin
Aseta kaupunginosanne identiteetin kannalta annetut vaihtoehdot tärkeysjärjestykseen 26 % 0 % 10 % 20 % 30 % 40 % 50 % 60 %
Kaupunginosakyselyn vastaukset: Kyselyjä lähetettiin 74 kpl ja vastauksia saatiin 44 kpl. Kyselyn vastausprosentiksi muodostui 59%. Kyselyt lähetettiin Tampereen asukas- ja omakotiyhdistysten puheenjohtajille.
Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut
Hämeenlinnan kaupunki Asiakastyytyväisyys 2014 Ikäihmisten palvelut asumispalvelut 9.2.2015 Mikko Kesä Meiju Ahomäki Jari Holttinen YLEISTÄ TUTKIMUKSESTA Palveluiden käyttäjien profiili Palveluiden käyttö
Hyvinvointikysely oppilaille
Hyvinvointikysely oppilaille Haluaisimme kuulla, mitä sinä ajattelet kouluhyvinvointiin liittyvistä asioista. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaukset käsitellään luottamuksellisesti. Jos et osaa
Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä
Aikuisten kokemuksia mopoilun riskeistä Kysely vuonna 2010 Leena Pöysti Sisältö Johdanto... 3 Kokemuksia mopoilusta osana muuta liikennettä... 3 Mikä olisi mopolle sopiva huippunopeus liikenteessä... 3
Valtaosa 67% viljelijöistä on jatkamassa ennallaan. Toiminnan laajentamista suunnittelee 16% viljelijöistä.
MTK TERVO-VESANTO JÄSENKYSELY 2009 Yleistä kyselyn toteutuksesta MTK Tervo-Vesanto ry:n jäsenkysely toteutettiin 12.4.-5.5.2009 välisenä aikana. Kysely oli internet-kysely. Kyselystä tiedotettiin jäseniä
Asiakaskysely 2011. Olemme toimineet FINASin kanssa yhteistyössä. KAIKKI VASTAAJAT Vastaajia yhteensä: 182 (61%) Sähköpostikutsujen määrä: 298
Asiakaskysely 2011 FINAS-akkreditointipalvelun asiakastyytyväisyyskysely toteutettiin marras-joulukuussa 2011. Kysely lähetettiin sähköisenä kaikille FINASin asiakkaille. Kyselyyn saatiin yhteensä 182
Selkoesite. Kiinni työelämään. te-palvelut.fi
Selkoesite Kiinni työelämään te-palvelut.fi Kiinni työelämään Etsitkö työpaikkaa? Haluatko vaihtaa työpaikkaa? Mietitkö, mitä taitoja sinun pitää opetella, jotta saat kiinnostavan työpaikan? Haluatko perustaa
17.3.2014 RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2013
Suomen Parkinson-liitto ry Liikuntatoiminta Taina Piittisjärvi Raportti 17.3.2014 1(4) RAPORTTI LIIKUNNAN VAPAAEHTOISTOIMIJOIDEN ITE-ARVIOINNISTA 2013 TULOKSIA Tämä on raportti Suomen Parkinson-liiton
Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa
Opiskelijan siirtymät ja opintopolun sujuvuus koulutuksen nivelvaiheissa Alustavia tuloksia Ohjauksen päivät 8.5.2019 Jani Goman, Johanna Kiesi, Niina Rumpu etunimi.sukunimi@karvi.fi www.karvi.fi 2 Arviointiaineisto