Yhdenmiehen osakeyhtiön asema sen omistajaan kohdistuvassa ulosotossa
|
|
- Armas Ranta
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Yhdenmiehen osakeyhtiön asema sen omistajaan kohdistuvassa ulosotossa Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Pro gradu -tutkielma Marisa Metsälä Ohjaaja: Matti Tolvanen
2 Tiivistelmä ITÄ-SUOMEN YLIOPISTO Tiedekunta Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Yksikkö Oikeustieteiden laitos Tekijä Marisa Metsälä Työn nimi Yhdenmiehen osakeyhtiön asema sen omistajaan kohdistuvassa ulosotossa Pääaine Rikos- ja prosessioikeus Työn laji Pro gradu -tutkielma Aika Sivuja 87 + X Tiivistelmä Tutkimuksen kohteena ovat yhdenmiehen osakeyhtiöt, jotka ovat sivullisen asemassa yhtiön omistajaan kohdistuvassa ulosotossa. Sivullisyhtiön aseman tarkastelu painottuu tilanteisiin, joissa yhdenmiehen osakeyhtiön epäillään olevan sen omistajan ulosoton välttämiseksi käyttämä keinotekoinen järjestely. Tutkimus vastaa kysymykseen siitä, voidaanko yhdenmiehen osakeyhtiö ulosottolainsäädännön nojalla samastaa omistajaosakkaaseen siten, että yhtiön omaisuutta ulosmitataan omistajaosakkaan henkilökohtaisten velkojien suorittamiseksi. Tutkimuksen taustalla vaikuttaa saman perusoikeuden problematiikka omaisuudensuojan osalta. Tutkimus on toteutettu lainopillista menetelmää käyttäen ja tutkimusongelmaa on pääasiassa lähestytty voimassa olevaa ulosottolainsäädäntöä ja osakeyhtiölainsäädäntöä tulkitsemalla ja systematisoimalla. Tarkastelussa perehdytään erityisesti ulosotto-oikeuden, yhtiöoikeuden ja rikosoikeuden välisiin suhteisiin. Tutkimuksessa konkretisoidaan lainsäädännön asettamia samastamisen edellytyksiä myös asiaa koskevan oikeuskäytännön ja aihepiiriä käsittelevän oikeuskirjallisuuden kautta. Tutkimuksessa havaittiin, että epäaidoksi todettu yhdenmiehen osakeyhtiö voidaan tiettyjen edellytysten täyttyessä samastaa sen omistajaan joko kokonaan tai sivuuttamalla sivullisen muodollinen omistusoikeus tietyn omaisuuserän osalta. Keinotekoisuusarvioinnissa keskeiseen asemaan nousevat niin velallisen kuin sivullistahon toimet ennen järjestelyä ja sen aikana. Oikeuskäytännön valossa tutkimuksessa todettiin, että jo vähäinenkin sivullisen esittämä näyttö on riittänyt estämään samastamisen osoittamalla vaaditulla tavalla todennäköiseksi sen, että ulosmittaus loukkaisi sivullisen todellista omistusoikeutta. Avainsanat Ulosotto, samastaminen, keinotekoinen järjestely, yhdenmiehen osakeyhtiö
3 II SISÄLLYS LÄHTEET... IV LYHENNELUETTELO... X 1 JOHDANTO Alkusanat Tutkimusongelma ja rajaukset Tutkimusmenetelmä ja tutkimuksen rakenne SIVULLISEN ASEMA ULOSOTOSSA Ulosoton välttely sivullistahon avulla Omistusolettamat ulosotossa Ulosotossa UK 4:14 nojalla tapahtuva samastaminen Yhtiöoikeudellinen vastuun samastaminen Ulosotto-oikeuden liittymäpinnat muihin oikeudenaloihin YHDENMIEHEN OSAKEYHTIÖN TOIMINTA Yhdenmiehen osakeyhtiön perustaminen ja toimintaperiaatteet Yhdenmiehen osakeyhtiön valvonta Velallisen rikokset Palkkatulon ulosmittauksen välttelystä UK 4:14 SOVELTAMISEDELLYTYKSET UK 4:14 luonteesta UK 4:14 soveltamisedellytykset Järjestelyn luonteen arvioinnista Keinotekoisen järjestelyn indisiot Keinotekoisen järjestelyn suhteesta valeoikeustoimiin ja takaisinsaantiin OSAKEYHTIÖ KEINOTEKOISENA JÄRJESTELYNÄ Offshore-yhtiöt keinotekoisina järjestelyinä Osakeyhtiön keinotekoisuuden arvioinnista UK 4:14 soveltaminen yhdenmiehen osakeyhtiön ja velallisen samastamiseen Yhtiön velkojien asema samastustilanteessa... 69
4 III 6 YHDENMIEHEN OSAKEYHTIÖTÄ HYÖDYNTÄVÄN JÄRJESTELYN KEINOTEKOISUUDEN OSOITTAMINEN Lähtökohdat keinotekoisuuden arvioinnille Osakeyhtiön toiminnan tarkoituksen arviointi Yhtiön hallinnon arviointi Rahoituksen selvittäminen Asiaan liittyvä muu selvitys JOHTOPÄÄTÖKSET... 82
5 IV LÄHTEET KIRJALLISUUS Aarnio, Aulis: Mitä lainoppi on? Tammi. Helsinki Oikeussäännösten systematisointi ja tulkinta: Ajatuksia teoreettisesta ja käytännöllisestä lainopista. Teoksessa: Häyhä, Juha (toim.) Minun metodini. Porvoo: Werner Söderström lakitieto Oy s Aurejärvi, Erkki: Valeoikeustoimen tunnusmerkistöstä. Lakimies 1980, s Ellilä, Tauno: Ulosotto-oikeuden yleiset opit. Porvoo Havansi, Erkki: Ulosoton lainsäädännön ja organisaation kehitys. Teoksessa Koulu, Risto Havansi, Erkki Korkea-aho, Emilia Lindfors, Heidi Niemi, Johanna: Insolvenssioikeus. Oikeuden perusteokset. 3. uudistettu painos. Juva (Havansi 2009, kirjailija päivittänyt tekstin ) [onlinepalvelu.sanomapro.fi] ( ). Helminen, Sakari: Osakeyhtiölaki pienyhtiön näkökulmasta, Defensor Legis 4/2007, s.503. Huttunen, Allan: Yhdenmiehen osakeyhtiöstä, Porvoo Omistuksen samaistuksesta. Edilex [ ( ) Immonen, Raimo Villa, Seppo: Osakeyhtiön varojen käyttö. Talentum Media Koulu, Risto Lindfors, Heidi: Ulosotto-oikeus. Helsinki Kukkonen, Reima: Keinotekoisista varallisuusjärjestelyistä ulosotossa ja velallisen rikoksissa: Poliisiammattikorkeakoulun oppikirjat 16. Poliisiammattikoulu Valeoikeustoimet, keinotekoiset järjestelyt ja takaisinsaannilla peräytyvät toimet: Erot ja oikeusvaikutukset. Defensor Legis 4/2008. Velallisen petos ulosottomenettelyssä II-osa. Defensor Legis 3/2011. Velallisen rikokset ja rikosoikeudellinen laillisuusperiaate. Edita, Helsinki 2016.
6 V Kärki, Anssi: Samastaminen osakeyhtiössä oppitunteja Yhdysvalloista, Lakimies 5/2016. Leppiniemi, Jarmo - Leppiniemi, Raili: Pieni kirjanpitovelvollinen: kirjanpito ja tilinpäätös, Talentum Media Leppänen, Tatu: Vastuun samastus osakeyhtiön konkurssissa. Teoksessa Oikeustiede. Jurisprudentia XXIV. Helsinki Lindfors, Heidi: Sivullisen asema ulosotossa. Edita, Helsinki Lilja, Jenni: Valeoikeustoimin velkojan ulottumattomiin saatetun omaisuuden takaisinsaaminen erityisesti oikeustoimien suhteessa rikosoikeuteen. Pro gradututkielma. Helsingin yliopisto. Oikeustieteen tiedekunta Julkaistu Edilexissä [ ( ) Linna, Tuula: Ulosoton oikeussuojakeinojen systematiikasta. Kirjoituksia ulosoton oikeussuojajärjestelmästä, osa 1/3. Lakimies 1/1999. s Täytäntöönpanoriita ja omistusoikeuskollisio, Lakimies 3/1999, s Oikeuden väärinkäytön kielto ja sen sovelluksia, Lakimies 4/2004. s Ulosottokaaren pääkohdat. Talentum, Helsinki Ulosotto-oikeuden yleiset opit missä ja mitä? Lakimies 1/2009, s Oikeuspoliittisia silmäyksiä insolvenssioikeuteen. Oikeus 1/2013, s Linna, Tuula Leppänen, Tatu: Ulosmittaus ja myynti. 2.,uudistettu painos. Helsinki Länsineva, Pekka: Perusoikeudet ja varallisuussuhteet. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja, A-sarja n:o 235. Suomalainen lakimiesyhdistys. Helsinki Marttila, Mikko: Keinotekoiset varallisuusjärjestelyt ja pakkotäytäntö analyyttinen suuntaus puntarissa. Lakimies 5/2006, s Myllymäki, Juha: Keinotekoiset varallisuusjärjestelyt ja velallisen rikokset. Pro gradu-tutkielma. Turun yliopisto. Oikeustieteellinen tiedekunta Julkaistu Edilexissä [ ( ) Mähönen, Jukka - Villa, Seppo:
7 VI Osakeyhtiö I, yleiset opit. Talentum Media Osakeyhtiö IV, Osakeyhtiö ja verotus. Talentum Media Osakeyhtiöoikeus käytännössä. Helsinki: Sanoma Pro Oy Mähönen, Jukka Säiläkivi, Antti Villa, Seppo: Osakeyhtiölaki pienyhtiössä. Talentum Media Nyström, Patrik: Korkein oikeus hyväksyi samastamisen. Oikeustieto 2/2015 s Oesch, Rainer: Tekijänoikeudellinen hyvitysmaksuvelvollisuus ja yhtiöoikeudellinen samastaminen. Edilex artikkeli [ ( ) Pihlajarinne, Taina - Havu, Katri - Vesala, Juha: KKO 2015:17 Osakeyhtiö - Samaistaminen, Defensor Legis 3/2015 s Oikeustapauskommentti. Ruohonen, Janne: KKO samasti yhtiön ja tytäryhtiön eli poikkesi osakeyhtiön erillisyyden pääperiaatteesta Poikkeuksellisesti osakeyhtiö velvoitettiin yhteisvastuullisesti suorittamaan omistamansa ulkomaisen rajavastuuyhtiön maksamatta jääneet lakisääteiset hyvitysmaksut. Edilex artikkeli [ ( ) Steiner, Maj-Lis - Reinikainen Mikko: Pienyritysten tilintarkastus uuden tilintarkastuslain mukaan, Defensor Legis 4/2007, s Timonen, Pekka: Johdatus lainopin metodiin ja lainopilliseen kirjoittamiseen. Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta. Helsinki Tuomisto, Jarmo: Ulosoton kiertämistä koskevan UL 4:9:n säännöksen soveltamiskäytäntöä II. Oikeustieto 3/2003, s Oikeustapauskommentti. Keinotekoisten varallisuusjärjestelyjen ulosottokaaressa ja konkurssilaissa sääntelemättömistä vaikutuksista. Teoksessa Kovia aikoja: riitoja ja maksukyvyttömyyttä, juhlakirja Risto Koulu 60 vuotta, toim. Heidi Lindfors, Emilia Korkea-aho ja Santtu Turunen. Helsinki 2009, s Töyrylä, Hannu: Järjestäytyneen erikoisperinnän synty ja kehitys ulosotossa. Teoksessa Huojuva talous. Juhlajulkaisu Markku Hirvonen 60 vuotta. Poliisiammattikorkeakoulun tiedotteita 29. Poliisiammattikorkeakoulu, Espoo 2006, s Villa, Seppo: Pääomalaina, Helsinki 1997.
8 VII Henkilöyhtiöt ja osakeyhtiö. 4., uudistettu painos. Talentum, Helsinki Samastaminen: KKO 2015:17. Lakimies 3 4/2015, s Virolainen, Jyrki Martikainen Petri: Pro & contra: tuomion perustelemisen keskeisiä kysymyksiä. Talentum Helsinki 2003.
9 VIII VIRALLISLÄHTEET Erikoisperintätyöryhmän muistio Oikeusministeriö Helsinki. HE 66/1988 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle rikoslainsäädännön kokonaisuudistuksen ensimmäisen vaiheen käsittäväksi rikoslain ja eräiden muiden lakien muutoksiksi HE 275/1998 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulosottolain muuttamisesta HE 13/2005 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulosottolain muuttamisesta ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi HE 194/2006 vp: Hallituksen esitys Eduskunnalle tilintarkastuslaiksi ja siihen liittyväksi lainsäädännöksi LaVM 29/1998 vp: Lakivaliokunnan mietintö 29/1998 vp hallituksen esityksestä laiksi ulosottolain muuttamisesta
10 IX OIKEUSTAPAUKSET Korkein oikeus KKO 2015:17 KKO 2011:49 KKO 2010:91 KKO 2007:24 KKO 2006:45 KKO 2006:41 KKO 2005:97 KKO 2005:98 KKO 2005:68 KKO 2004:96 KKO 2004:93 KKO 2004:89 KKO 2004:52 KKO 1997:161 Korkein hallinto-oikeus KHO t. 225 Hovioikeudet Kouvolan HO , Nro 692, S 00/680 Kouvolan HO , Nro 620, U 03/282 Kirjanpitolautakunta KILA 1749/2006 KILA 1762/2005
11 X LYHENNELUETTELO DL ETilintarkL HE HO KILA KHO KKO Defensor Legis Tilintarkastuslaki 936/1994 (kumottu) Hallituksen esitys Hovioikeus Kirjanpitolautakunta Korkein hallinto-oikeus Korkein oikeus KonkL Konkurssilaki 120/2004 KPL Kirjanpitolaki 1336/1997 LM Lakimies OK Oikeudenkäymiskaari 4/1737 OYL Osakeyhtiölaki 624/2006 PeL Suomen perustuslaki 731/1999 RL Rikoslaki 39/1889 TakSL Takaisinsaantilaki 758/1991 TilintarkL Tilintarkastuslaki 1141/2015 TVL Tuloverolaki 1535/1992 UK Ulosottokaari 705/2007 UL VerohallintoL Ulosottolaki 37/1895 (kumottu) Laki Verohallinnosta 1557/1995 (kumottu) VerMenL Laki verotusmenettelystä 1558/1995 VOYL Osakeyhtiölaki 734/1978 (kumottu)
12 1 1 JOHDANTO 1.1 Alkusanat Ulosotto-oikeudessa keskeisessä asemassa oleva Suomen perustuslain (PeL, 731/1999) 15 :n turvaama omaisuudensuojan periaate koskee kaikkia ulosoton osallisia eli myös velallista itseään, mutta ennen kaikkea velkojia sekä sivullisia henkilöitä 1. Ulosoton lähtökohtana on suojata velkojien intressiä mahdollistamalla saatavien periminen velalliselta, mutta vain siinä laajuudessa, kuin se on tarpeellista. Toisena vahvana pääperiaatteena on, ettei sivullisen omaisuutta voida ulosmitata velallisen velkojen suorittamiseksi. Ongelmalliseksi tilanne muodostuu silloin, kun lailla sinänsä turvattua oikeutta käytetään epärehellisin tarkoitusperin väärin toisen henkilön nauttiman yhtäläisen vahvan oikeuden kustannuksella. Aiheutuvia intressiristiriitoja on pyritty ratkaisemaan ottamalla muun muassa ulosottokaareen (UK, 705/2007) nimenomainen säännös, joka mahdollistavaa sivullisen omistusoikeuden sivuuttamisen, jos omistusoikeuden voidaan osoittaa olevan ulosoton välttelemistarkoituksessa tehty keinotekoinen järjestely 2 (UK 4:14). Erityistä problematiikkaa liittyy sellaisiin tilanteisiin, joissa vastakkain ovat kaksi keskenään yhtä vahvaa oikeusperiaatetta, eikä lainsäädäntö tarjoa selkeää ratkaisua ristiriitatilanteeseen. Usein kyseessä on tilanne, jossa kaksi oikeudenalaa joutuu oikeusperiaatteineen törmäyskurssille. Tässä tutkimuksessa tarkastellaan ulosotto-oikeuden liittymäkohtia yhtiöoikeuteen tilanteissa, joissa ulosottovelallinen käyttää hallinnassaan olevaa yhdenmiehen osakeyhtiötä 3 vältelläkseen ulosottoa esimerkiksi siirtämällä henkilökohtaista omaisuuttaan yhtiön nimiin ja siten ulosoton ulottumattomiin. 1 Kansallisen sääntelyn taustalla vaikuttavat Euroopan ihmisoikeussopimuksen (EIS) lisäpöytäkirjan 1 artikla ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 17 artikla. PeL 15 jättää omaisuudensuojan varsinaisen sisällön ja sen mahdolliset rajoitukset avoimiksi, joten sen tarkemman sisällön määritteleminen on riippuvainen perusoikeuksia koskevista yleisistä opeista ja tulkintakäytännöstä. Länsineva 2002, s. 169 ja Lindfors 2008, s Termillä keinotekoinen järjestely viitataan tässä tutkimuksessa nimenomaan UK 4:14 mukaiseen keinotekoiseen järjestelyyn, josta on oikeuskäytännössä ja oikeuskirjallisuudessa käytetty vaihtelevasti myös tarkentavaa termiä keinotekoinen varallisuusjärjestely. UK 4:14:ssä on otsikkotasolla käytetty termiä keinotekoinen järjestely, mutta samaisen säännöksen 1 momentin 1 kohdassa on tarkennettu, että kyseessä voi olla joko keinotekoinen varallisuus järjestely tai muu järjestely, jolle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta. Järjestelyn nimityksellä ei siten ole säännöksen soveltamisen lopputuloksen kannalta merkitystä. Tästä johtuen sekä tekstin sujuvoittamiseksi tutkimuksessa viitataan pääasiassa yleisemmällä tasolla kaikenlaisiin keinotekoisiin järjestelyihin ottamatta tapauskohtaisesti nimitystä tarkentamalla kantaa siihen, onko kyseessä erityisesti varallisuusjärjestely vai jokin muu vastaava järjestely. 3 Yhdenmiehen osakeyhtiöllä tarkoitetaan tässä tutkimuksessa sellaista osakeyhtiötä, jonka on perustanut vain yksi osakkeenomistaja tai jonka kaikki osakkeet on muutoin kuin perustamisvaiheessa päätynyt yhdelle osakkeenomistajalle. Tässä tutkimuksessa perehdytään nimenomaan sellaisiin yhdenmiehen osakeyhtiöihin, jonka omistajana toimii luonnollinen henkilö. Konsernimuotoinen toiminta jätetään siten tutkimuksen ulkopuolelle.
13 2 Osakeyhtiölaissa (OYL, 624/2006) keskeisenä pääperiaatteena on osakeyhtiön vastuiden ja varallisuuden erillisyys omistajistaan, jolloin omistaja ja yhtiö eivät pääsääntöisesti vastaa toistensa veloista tai muista velvollisuuksista (OYL 1:2). Toisin sanoen omistajan ja yhtiön varallisuuspiirit ovat erilliset. Täten osakeyhtiömuoto tarjoaa epärehelliselle osakeyhtiön omistajaosakkaalle 4 mahdollisuuden vältellä ulosottoa joko siirtämällä henkilökohtaista omaisuuttaan osakeyhtiön nimiin kyseisen omaisuuden hallinnan silti säilyttäen tai käyttää yhtiön varallisuutta omiin kuluihinsa ja siten elää leveästi varojen ollessa yhä ulosoton ulottumattomissa. Ulosottolainsäädäntöön on kehitetty keinotekoista järjestelyä koskevasäännös (UK 4:14), jota soveltamalla voidaan tietyin edellytyksin estää ulosoton välttelyn epäaidon sivullistahon, kuten kuvatunlaisen osakeyhtiön, sivuuttamalla sivullistahon omistusoikeuden eli samastamalla velallisen ja sivullinen samaksi intressitahoksi. Ulosmittausta ei kuitenkaan saa suorittaa, jos sivullinen saattaa todennäköiseksi sen, että ulosmittaus loukkaisi hänen todellista oikeuttaan (UK 4:14.2). On selvää, että säännöstä sovelletaan silloin, kun sivullistaholla eli tämän tutkimuksen yhteydessä osakeyhtiöllä ei ole muuta tavanomaista liiketoimintaa, vaan se on perustettu nimenomaan ulosoton välttelyä varten. Tällaisia osakeyhtiöitä ovat niin kutsutut pöytälaatikkoyhtiöt tai ulkomaiset offshore-yhtiöt, joita silmällä pitäen säännös on alun perin laadittu. Ongelmalliseksi sivullistahon aitouden arviointi muodostuu sellaisissa tilanteissa, joissa osakeyhtiöllä on muutakin osakeyhtiöille tyypillistä liiketoimintaa, eikä sitä ole perustettu pelkäksi kuoriyhtiöksi. Problematiikka kiteytyy sen arvioimiseen, tulisiko epäselvän tilanteen tulkinnassa antaa enemmän painoarvoa ulosotto-oikeuden suojaamalle velkojan oikeudelle saada saatavansa vai osakeyhtiölainsäädännön mukaiselle velallisen ja tämän omistaman osakeyhtiön velvoitteiden erillisyyden periaatteelle tai esimerkiksi PeL 18 :n mukaiselle elinkeinovapaudelle. Vielä mutkikkaammaksi tilanne muodostuu silloin, kun sivullistaholla eli osakeyhtiöllä on myös omia velkojia, jotka eivät välttämättä tiedä osakeyhtiön omistusoikeuden ja näennäisen varallisuuden olevan vain harhaa, sillä yhtiön omaisuutta saatetaan ulosmitata osakkeenomistajan velkojen suorittamiseksi. 4 Omistajaosakkaalla tarkoitetaan tässä tutkimuksessa sellaista ulosottovelallista, joka toimii yhdenmiehen osakeyhtiön ainoana osakkeenomistajana ja siten hallitsee osakeyhtiötä ja sen toimintaa. Asiayhteydestä riippuen käytetään myös yleisempää termiä osakkeenomistaja, jos ei viitata nimenomaan yhdenmiehen osakeyhtiön ainoaan osakkeenomistajaan. Tapauskohtaisesti voidaan käyttää myös pelkästään ulosotto-oikeudellista termiä ulosottovelallinen tai pelkästään velallinen, jos asiayhteydestä johtuen on selvää, että tällä tarkoitetaan omistajaosakkaan asemassa olevaa velallistahoa tai jos nimityksellä ei siinä asiayhteydessä ole merkitystä.
14 3 1.2 Tutkimusongelma ja rajaukset Tutkimuksen kohteena ovat ulosoton sivullisen asemassa olevat yhdenmiehen osakeyhtiöt, joiden avulla osakeyhtiön omistava ja siten sitä hallitseva velallinen pyrkii välttelemään ulosottoa ollessaan itse asiassa ainoa luonnollinen henkilö. Sivullistaho tai vähintäänkin sen omistusoikeus omaisuuteen todetaan kuitenkin epäaidoksi silloin, kun järjestely todetaan tutkimuksen pääasiallisen tarkastelun kohteena olevan UK 4:14 mukaisella tavalla keinotekoiseksi. Tästä johtuen tutkimuksessa ei syvällisesti perehdytä sivullisen oikeusturvaan, sillä tutkimuksen kohteena olevissa järjestelyissä ei lähtökohtaisesti voida katsoa olevan aitoa sivullistahoa. Täten myös muutoksenhaku rajataan tutkimuksen ulkopuolelle ja tutkimuksen kohde rajautuu ajalliselta ulottuvuudeltaan velallisen ja sivullistahon toimiin ennen ulosottoa sekä ulosottoprosessin aikana. Tutkimuksessa pääpaino kohdistuu sivullistahon luonteen ja sivullisen omistusoikeuden käsittelyyn tilanteissa, jossa keinotekoisen järjestelyn sivuuttamisen mahdollistavan säännöksen soveltaminen tulee arvioitavaksi. Järjestelyä eli velallisen ja osakeyhtiön omistussuhteita tarkastellaan myös osakeyhtiölainsäädännön näkökulmista. Pääasiallisina tarkastelun kohteina ovat ulosotto-oikeudellisen samastuksen mahdollistavat säännökset sekä osakeyhtiölainsäädännöstä johdettavat osakeyhtiöoikeuden perusperiaatteet. Tiivistetysti voitaneen sanoa, että ulosotto-oikeus oikeudenalana liittyy läheisesti moniin muihin oikeudenaloihin, joten tarkastelussa joudutaan perehtymään myös erityisesti ulosotto-oikeuden, yhtiöoikeuden ja rikosoikeuden välisiin suhteisiin. Tutkimuksen kohteena olevat yhtiömuotoa ulosoton välttelyssä hyväksikäyttävät keinotekoiset järjestelyt voivat täyttää myös velallisen rikoksen tunnusmerkistön, joten järjestelyn arvioinnin läpinäkyvyys ja luotettavuus edellyttää näiden päällekkäisten oikeudenalojen perusperiaatteisiin perehtymistä siltä osin, kun ne koskevat tarkasteltavaa järjestelyä. Täten huomiota annetaan myös samastussuunnaltaan vastakkaiselle yhtiöoikeudelliselle vastuun samastamiselle, joka mahdollistaa osakkaan asettamisen vastuuseen yhtiön velvoitteista poikkeamalla osakeyhtiölain mukaisista yhtiön ja sen osakkeenomistajien erillisyydestä sekä rajoitetun vastuun periaatteesta. Käytännössä tutkimuksessa perehdytään UK 4:14 mukaisten keinotekoisten järjestelyjen ohella myös velallisen rikoksiin oikeustapausten analysoinnin muodossa. Velallisen rikoksiin liittyvää lainsäädäntöä tai sitä koskevaa oikeuskirjallisuutta ei ole kuitenkaan tarkoituksenmukaista tutkia lähemmin, sillä tarkastelun on tarkoitus lähinnä antaa näkökulmaa keinotekoisten järjestelyjen tarkastelulle.
15 4 Tutkimuksen tavoitteena on analysoida ja konkretisoida UK 4:14 asettamia soveltamisedellytyksiä ja tarkastella eri intressitahojen oikeuksia koskevia ristiriitatilanteita, jotka mahdollisesti aktualisoituvat säännöstä sovellettaessa. Tutkimuksen ytimessä on pohjimmiltaan yhden ja saman perusoikeuden, eli PeL 15 :n mukaisen omaisuudensuojan, problematiikka. Tutkimusongelma koostuu asetetusta pääkysymyksestä ja sitä tukevista lisäkysymyksistä. Tutkimuksen tarkoitus on vastata seuraavaan pääkysymykseen: 1) Millä edellytyksillä yhdenmiehen osakeyhtiö voidaan samastaa omistajaosakkaaseen ja yhtiön omaisuutta voidaan ulosmitata UK 4:14 nojalla omistajaosakkaan henkilökohtaisten velkojen suorittamiseksi? Pääkysymykseen vastaaminen edellyttää vastaamista muun muassa seuraaviin alakysymyksiin: 2) Millä edellytyksillä yhdenmiehen osakeyhtiötä voidaan pitää itsenäisenä sivullistahona? 3) Milloin sivullistahon esittämän näytön on katsottu ylittävän sivullisen todellisen oikeuden loukkaamiseen liittyvän todennäköisyysasteen? 4) Annetaanko epäselvissä tilanteissa enemmän painoarvoa osakeyhtiön ja velallisen intresseille vai velkojan intressille? 5) Millä tavoin huomioidaan ulosoton välttelyssä sivullistahona käytetyn osakeyhtiön mahdollisten velkojien intressit? 1.3 Tutkimusmenetelmä ja tutkimuksen rakenne Tutkimusmetodina käytetään oikeusdogmaattista eli lainopillista metodia, jolla kotimaisessa keskustelussa vakiintuneesti tarkoitetaan oikeussäännösten tulkintaa ja systematisointia 5. Asetettuihin tutkimuskysymyksiin vastaamiseksi on tarkoituksenmukaista tarkastella ni- 5 Aarnio 1978, s ja Timonen 1998 s, 12. Aarnio erottaa toisistaan lisäksi lainopin teoreettisen ja praktisen ulottuvuuden. Teoreettinen ulottuvuus liittyy lainopin tehtävistä erityisesti systematisointiin, kun taas puolestaan praktisena eli käytännöllisenä ulottuvuutena voidaan pitää oikeusjärjestyksen sisällön selvittämistä tulkinnan keinoin. Aarnio 1997, s Tässä tutkimuksessa lainopin teoreettinen ja praktinen ulottuvuus nivoutuvat tiiviisti yhteen, joskin praktisen osuuden painotus näkyy joissakin pääluvuissa selvemmin, kun taas systematisointia suoritetaan läpi tutkimuksen.
16 5 menomaan voimassa olevaa ulosotto-oikeudellista ja yhtiöoikeudellista lainsäädäntöä perinteistä lainopillista menetelmää käyttäen 6. Tutkimusongelmaa lähestytään tarkastelemalla lainsäädäntöä, erityisesti ulosottokaaren sekä osakeyhtiölain keskinäistä suhdetta, niiden esitöitä ja asiaa koskevaa oikeuskäytäntöä sekä aihepiiriä käsittelevää oikeuskirjallisuutta. Ulosottokaaren 4:14 on hyvin yleisluontoinen ja sanamuodoltaan avoin säännös, joka asettaa useita edellytyksiä keinotekoisen järjestelyn sivuuttamiselle ja yhtiön samaistamiselle velalliseen. Tulkinnanvaraisuuden vuoksi lain esitöiden ja erityisesti korkeimman oikeuden ennakkoratkaisujen seikkaperäinen tarkasteleminen on välttämätöntä. Tarkoituksena on mainittuja oikeuslähteitä apuna käyttäen tulkita nykyistä ja aikaisemmin vallinnutta oikeustilaa. Tutkimus koostuu siten osin oikeusnormien keskinäisten suhteiden määrittelystä ja oikeudellisesta päättelystä. Tutkimuksessa arvioidaan ja ennakoidaan myös ulosoton kiertämisen ja säännöksen soveltamisen kehityssuuntaa. Tutkielmassa tullaan tarpeen mukaan esittämään tulkintasuosituksia siitä, miten vakiintunutta ratkaisukäytäntöä tulisi muuttaa nykyisestä ja tutkimuksen sisältämä argumentointi tullaan perustamaan edellä mainittuihin oikeuslähteisiin. Tutkimuksessa keskeiseen asemaan nousee sen kokonaisuuden jäsentäminen, millaisten yksittäisten seikkojen on katsottu vaikuttavan järjestelyn pitämiseen keinotekoisena ja toisaalta millaiset seikat ovat puhuneet sivullisen omistuksen aitouden puolesta. Myös kysymys perusoikeuksien ja oikeusperiaatteiden asemasta käsiteltävässä menettelyssä on aiheellinen tutkimuksen näkökulmasta. Aiempi aihepiiriä koskeva tutkimus on usein vain sivunnut keinotekoisia järjestelyjä kuten Lindforsin sivullisen asemaan ulosotossa yleisesti keskittyvä väitöskirja (2008) 7, johon tosin viitataan muun muassa sen ajantasaisuuden ja selkokielisyyden vuoksi tässäkin tutkimuksessa runsaasti. Toisaalta keinotekoisia järjestelyjä on lähestytty usein myös velallisten rikosten näkökulmasta, kuten Kukkonen velallisen rikoksiin ja rikosoikeudelliseen laillisuusperiaatteeseen pääasiassa kohdistuvassa tuoreessa väitöskirjassaan (2016) 8. Ulosottoa ovat 6 Timonen jaottelee lainopin normikeskeiseen ja ongelmakeskeiseen lainoppiin, jotka kuitenkaan eivät metodeiltaan eroa toisistaan, vaan erot ilmenevät pikemminkin kysymyksenasettelullisesta näkökulmasta sekä tiedonintressien taustoista. Tämän jaottelun mukaan perinteinen lainoppi edustaa normikeskeistä lainoppia, jossa pääpaino on oikeussäännösten systematisoinnissa ja tulkinnassa. Ongelmakeskeinen lainoppi puolestaan painottuu enemmän jotakin tiettyä oikeudellista ongelmaa koskevan sääntelyn systematisointiin. Vaikka tämän tutkimuksen taustalla vaikuttaa mielenkiintoinen oikeudellinen ongelma liittyen yhdenmiehen osakeyhtiön sivullisasemaan ulosotossa, on tämä tutkimus, kuten Timosen mukaan kaikki oikeudelliset tutkimukset, yhdistelmä sekä normi- että ongelmakeskeisiä kysymyksenasetteluja ja ongelmia. Timonen 1998, s Lindfors Kukkonen Tutkimuksessa viitataan lukijaa ajatellen väitöskirjan sijaan kuitenkin niihin Kukkosen väitöskirjan osioihin, jotka on julkaistu erillisinä, rajattua aihepiiriä koskevina kirjoituksina ennen varsinaisen väitöskirjan julkaisemista.
17 6 perusteellisesti tarkastelleet muun muassa esimerkiksi oikeuden väärinkäytön kiellon näkökulmasta Linna 9 sekä Leppänen yhdessä Linnan kanssa uudistetussa perusteoksessaan 10, jossa on esitetty myös ajankohtaista vertailua erityisesti yhtiöoikeudellisen vastuun samastamisen ja keinotekoisten järjestelyjen välillä. Vastuun samastamista on muun osakeyhtiöoikeuden ohella ja sen pohjalta tuoreesta näkökulmasta tarkastellut myös Villa 11. Tässä tutkimuksessa edellä mainittuja tutkimuksia sekä erityisesti ulosotto-oikeuteen ja osakeyhtiöoikeuteen keskittyviä perusteoksia hyödyntäen luodaan pohjaa nimenomaan ulosoton osakeyhtiömuotoiseen sivullistahoon liittyvää problematiikkaa koskevalle keskustelulle. Tutkimus etenee siten, että ensimmäisissä kahdessa johdannon jälkeisissä pääluvuissa pyritään luomaan lukijalle yleiskuva niistä ongelmista, joita ulosottolainsäädännön ja osakeyhtiölainsäädännön yhteensovittaminen saattaa aiheuttaa. Kyseisissä luvuissa esitellään samastamisen periaatteen asettuminen sekä ulosotto-oikeuteen että osakeyhtiöoikeuteen pohjustamalla sekä luonnollisen että yhtiömuotoisen sivullistahon asemaa ulosotossa. Osakeyhtiömuotoisen sivullisen problematiikan avaaminen lukijalle edellyttää myös pääluvun 3 mukaista osakeyhtiöoikeuden perusperiaatteiden esittelyä. Neljännessä pääluvussa perehdytään nimenomaisesti keinotekoisen järjestelyn sivuuttamisen mahdollistavan UK 4:14 soveltamisedellytyksiin niin lainsäädäntöä, oikeuskäytäntöä kuin oikeuskirjallisuutta analysoimalla. Pääluvuissa 5 ja 6 tarkastellaan yhtiömuotoisia keinotekoisia järjestelyjä sekä arvioidaan erityisesti UK 4:14 tarjoamaa mahdollisuutta ulosmitata yhdenmiehen osakeyhtiön omaisuutta velallisen omistajaosakkaan veloista. Tutkimus on laadittu rakenteeltaan sellaiseen muotoon, että lukijalle muodostuu kattava kuva osakeyhtiömuotoiseen toimintaan liittyvästä ulosotto-oikeudellisesta sivullisproblematiikasta sekä siihen lainsäädännön keinoin tarjolla olevista ratkaisuvaihtoehdoista. 9 Linna LM Linna Leppänen Villa LM Tuore yhtiöoikeudellista vastuun samastamista koskeva korkeimman oikeuden ratkaisu KKO 2015:17 on sen sisältämän linjanmuutoksen vuoksi herättänyt jonkin verran keskustelua ja uusia näkökulmia vastuun samastamisen opin kehittymiseen Suomessa. Näitä kannanottoja sivutaan jäljempänä tutkimuksessa.
18 7 2 SIVULLISEN ASEMA ULOSOTOSSA 2.1 Ulosoton välttely sivullistahon avulla Ulosotto ei edellytä maksukyvyttömyyttä, vaan yhä useammin myös yksinomaan maksuhaluttomat henkilöt ajautuvat ulosottoon. Maksuhaluttomuus johtaa äärimmäisissä tapauksissa siihen, että maksuvelvollisuutta pyritään välttelemään kyseenalaisin ja epärehellisin keinoin. Eräs verrattain uusi ilmiö on keinotekoinen järjestely eli esimerkiksi ulosmittauskelpoisen omaisuuden kuten kiinteistön siirtäminen sivullisen nimelliseen omistukseen ulosoton välttämiseksi. Tällöin omaisuutta ei sivullisen omaisuutta suojaavan ulosottolainsäädännön vuoksi voida ulosmitata. Tyypillinen esimerkki varhaisimmista keinotekoisesta järjestelystä ovat niin kutsutut pöytälaatikkoyhtiöt, jotka on perustettu vain velallisen omaisuuden muodollisiksi omistajiksi 12 ilman, että niillä olisi muuta yhtiöille tyypillistä toimintaa. Näille järjestelyille ominaista on yhtiön muodollinen omistajuus ja velallisen tahdon mukaan toimiminen yhtiön ollessa julkinen omistaja. 13 Keinotekoiset järjestelyt yleistyivät 1990-luvun laman myötä, jolloin ulosottolainsäädäntöä täydennettiin säännöksillä, joilla pyrittiin ennaltaehkäisemään ja estämään ulosoton kiertämistä kuvatun kaltaisten järjestelyiden avulla. Uudet säännökset, jotka mahdollistivat velallisen ja sivullistahon samastamisen toisiinsa ja siten sivullisen omaisuuden ulosmittauksen tapauksissa, joissa omistusoikeus oli vain muodollinen ja tehty nimenomaan ulosoton kiertämiseksi, tulivat voimaan Ulosottolain kokonaisuudistus on toteutettu osittaisuudistuksina alkaen ulosottolakiin (UL, 37/1987) vuonna 1996 tehtyihin muutoksiin ja päättyen vuonna 2008 voimaan tulleeseen täysin uudistettuun ulosottokaareen. Tutkimuksen edetessä viitataan erityisesti keinotekoisia järjestelyitä koskevan säännöksen osalta tapauskohtaisesti sekä vanhaan ulosottolakiin että uuteen 12 Tässä tutkimuksessa käytetään termejä muodollinen omistaja tai muodollinen omistusoikeus kuvaamaan tilannetta, jossa todellinen omistusoikeus omaisuuteen pysyy sivullisen omistusoikeudesta huolimatta velallisella, jolloin sivullisen asema omaisuuden omistajana on kulissinomainen ja siten vain muodollinen. Lisäksi saatetaan käyttää termiä nimellinen omistus viitattaessa tilanteisiin, joissa sivullisen omistus pohjautuu nimenomaan nimiperiaatteeseen eli omaisuus on muodollisesti sivullisen nimissä. Termien tarkoitus on korostaa eroa erityisesti valeoikeustoimiin liittyvään näennäisyyteen sekä takaisinsaannin kohteena oleviin todellisiin omaisuuden luovutuksiin. Vastaavaa jaottelua on käyttänyt mm. Kukkonen keinotekoisten järjestelyjen, valeoikeustoimien ja takaisinsaannilla peräytyvien toimien välisiä eroja ja oikeusvaikutuksia tarkastelevassa artikkelissaan. Kukkonen DL 2008, s Linna nimittää kuvatun kaltaisen järjestelyn ulosottovelallista osuvasti salaiseksi edunsaajaomistajaksi. Nimityksestä käy selvästi ilmi järjestelyn epärehellinen luonne sekä se, että järjestelystä hyötyy nimenomaan todellisen omistajan asemaan jäänyt velallinen. Linna 2008, s HE 275/1998 vp, s.1 ja 5-6. Tosiasiassa, kuten ratkaisun KKO 2006:45 perustelujen kohdasta 6 käy ilmi, sivullisen omaisuutta oli ulosmitattu velallisen veloista jo ennen kyseisen säännöksen säätämistä, silloin kun sivullisella ei katsottu olleen itsenäistä intressiä. Lindfors 2008, s. 299.
19 8 ulosottokaareen, joten todettakoon, ettei kyseiseen säännökseen ole tullut juurikaan asiasisällöllisiä muutoksia lakimuutosten yhteydessä, vaan tehdyt muutokset ovat olleet lähinnä teknisluontoisia. Tästä johtuen myös vanhan ulosottolain aikaiset erityisesti säännöksen soveltamisedellytyksiä koskevat oikeuskäytännön tulkintalinjat sekä oikeuskirjallisuudessa esitetyt kannanotot ovat edelleen vertailukelpoisia. Oikeuskäytäntöön perehdyttäessä käy selväksi, että pääsääntöisesti ulosottoa vältellään kahdella toisistaan monellakin tavalla poikkeavalla keinolla 15. Useimmiten ulosottoa pyritään välttelemään perhepiirissä siirtämällä omaisuutta puolison tai jopa lapsen nimiin ja siten ainakin heidän muodolliseen omistukseensa. Tällaiset omaisuusjärjestelyt ulosoton välttelemiseksi ovat jokseenkin tavanomaisia ja selväpiirteisiä muodoltaan, joten keinotekoisuuden arviointikin on verrattain yksinkertaista. Tällöin omaisuutta on sinänsä pätevän oikeustoimen avulla siirretty sivullisen tahon omistukseen, ja arvioinnin kohteena on usein jokin yksittäinen esimerkiksi kiinteistöön tai irtaimeen omaisuuteen liittyvä oikeustoimi. Tämän muotoiseen järjestelyyn liittyy kuitenkin erittäin vahvasti sivullisen omaisuudensuoja ja sille annettava painoarvo, sillä aidon järjestelyn tulkitseminen erehdyksellisesti keinotekoiseksi nostaa riskiä loukata todellisen henkilön oikeuta sivullistahon ollessa luonnollinen henkilö. Selvästi monitahoisempia järjestelyjä ulosoton välttelemiseksi ovat yritysmaailmaan sijoittuvat järjestelyt. Usein kyseessä on ollut omaisuuden kierrättäminen velallisen hallitseman tai omistaman yrityksen kautta. Tällaisiin järjestelyihin liittyy tyypillisesti laajempaa tietämystä yhtiöoikeudesta ja eri yhtiömuotojen tarjoamasta mahdollisuudesta vältellä ulosottoa. 16 Tällöin sivullisen asemassa ei ole luonnollinen henkilö, vaan velallinen on useimmiten itse toimijana myös sivullisroolissa edustaessaan hallinnassaan olevaa yritystä. Ulosoton välttely sivullisomistuksen nojalla voi siis tapahtua sekä muiden henkilöiden avustuksella tai kokonaisuudessaan velallisen itsensä toimesta. Silloin, kun sivullisena on oman intressin omaava luonnollinen henkilö tai oikeushenkilö, UK 4:9 mukaisen sivullisen suojan periaatteen merkitys korostuu. Jos velallinen itse on tarkasteltavassa järjestelyssä henkilötasolla 15 Muun muassa ratkaisuista KKO 2004:52, 2004:92, 2005:97, 2005:98, 2006:45, 2007:24 ja 2011:49 käsittelevät erityisesti samastamisen mahdollistavan UK 4:14 soveltamisedellytyksiä, jotka ovat pysyneet asiasisällöllisesti muuttumattomia lakiuudistuksista huolimatta, sillä soveltamisedellytykset ovat konkretisoituneet nimenomaan oikeuskäytännössä. Samankaltaisen todettuun tyypillisten järjestelymuotojen kahtiajakoon liittyvän havainnon on esittänyt Havansi todetessaan tyypillisimpien epäaitojen sivullistahojen löytyvän velallisen läheisistä, "biologisista, ja oveluuden lisääntyessä, juridisista". Havansi 2000, s Mm. Huttunen on esittänyt yhdenyhtiön mahdollisiksi perustamisen syiksi muun muassa erillisten oikeussubjektien synnyttämisen omaisuuden tai velkojien siirtelyä varten sekä pyrkimyksen kiinteän omaisuuden siirtymisen helpottamiseen. Huttunen huomauttaa, että syyt yhdenyhtiön perustamiseen voivat olla sekä vilpillisiä että rehellisiä. Huttunen 1963, s On kuitenkin huomattava, että teoksen kirjoittamisen aikaan osakeyhtiön perustamisen tarvittiin kolme perustajaa, joten yhdenyhtiö ei voinut syntyä suoraan perustamalla. Huttunen 1963, s. 70.
20 9 ainoa toimija, muita itsenäisiä intressitahoja ei pääsääntöisesti ole, pois lukien yhtiön mahdolliset omat velkojat, joiden asemaa sivutaan jäljempänä tutkimuksessa. 17 Oikeuskäytännöstä ilmenee, että yhdistävänä tekijänä lähes kaikissa keinotekoisia järjestelyitä koskevissa ratkaisuissa on ollut se, että velallinen on hallinnut omaisuutta, joka on sivullisen omistuksessa 18. Esimerkiksi ratkaisussa KKO 2011:49 C:n omistama kiinteistö on ollut velallisten (A ja B), jotka olivat samalla C:n vuokralaisia kyseessä olevalla kiinteistöllä, hallinnassa koko C:n omistuksen ajan. Korkein oikeus kuitenkin katsoi, että kyseinen menettely eli käytännössä vuokralaisena oleminen aiemmin omistamassaan kiinteistössä ei sellaisenaan osoita kyseessä olevan keinotekoinen järjestely. Myöskään ainakaan lyhytaikainen asuminen puolisosivullisen omistamassa kiinteistössä ei osoita järjestelyä keinotekoiseksi 19. Tästä voitaneen päätellä, että omaisuuden siirtämiselle sivullisen nimiin, vaikka se jäisikin osittain velallisen hallintaan, voi olla myös sellaisia syitä ja tavoitteita, joita ei voida pitää UK 4:14 edellyttämällä tavalla ulosoton välttelemisenä. Esimerkiksi mainittua keinotekoiselta järjestelyltä vaikuttavaa vuokralla asumista ei saada ilman perusteellista järjestelyn tarkoituksen tutkimusta ja riittävää näyttöä pitää keinotekoisena järjestelynä. Kuten jäljempänä tutkimuksessa tullaan esittämään, suurimmassa osassa korkeimpaan oikeuteen asti edenneissä tapauksissa sivullinen on osoittanut todennäköiseksi sen, että ulosmittaus loukkaisi hänen todellista oikeuttaan, jolloin järjestelyä ei voida pitää keinotekoisena, vaikka se siltä vaikuttaisikin. Osakeyhtiömuotoisen toiminnan sisällä ulosoton välttely voi tapahtua monin eri keinoin. Oikeuskäytäntöä tarkastellessa käy ilmi, että tyypilliset keinot ulosoton välttelyyn liittyvät vaihtelevasti joko suoranaisesti rahavarantojen käyttöön tai kiinteän omaisuuden tai esineiden omistussuhteisiin. Useissa tapauksissa ulosoton välttely tapahtuu niin, että ulosottovelallinen nostaa hallitsemansa osakeyhtiön tileiltä varoja ohi kirjanpidon ja käyttää nostetut rahat omiin henkilökohtaisiin menoihinsa. Toinen laajalti käytetty keino on siirtää omaisuutta kuten kiinteistö tai auto osakeyhtiön nimiin tosiasiallisen hallintaoikeuden säilyessä 17 Yhdenmiehen osakeyhtiön ja omistajaosakkaan intressien yhteneväisyys on tunnistettu kautta aikain. Mm. Huttunen on todennut yhdenyhtiön ja sen osakkaan etujen olevan säännönmukaisesti samat ja yhdenyhtiön toimivan siten periaatteessa täysin osakkaansa tahdon mukaan. Huttunen 1963, s Tuoreemman saman sisältöisen kannanoton esittänyt Helminen toteaa, että käytännössä pienyhtiöiden johto toimii osakkeenomistajien etujen mukaisesti, jolloin johdon ja omistajien etu yhdistyvät. Helminen DL 2007, s Ks. Esim. KKO 2011:49, KKO 2005:97 ja KKO 2005: Tästä esimerkkinä mainittakoon KKO 2005:97. Kyseisessä tapauksessa ulkomailla työskentelevä velallinen asui ajoittain Suomessa käydessään puolisonsa omistamalla kiinteistöllä.
21 10 silti velallisella. 20 Täten on huomattava, että kaikki ulosoton välttelyn tarkoituksessa tehdyt toimet eivät johda UK 4:14 soveltamiseen, sillä kyseinen säännös koskee vain tilanteita, joissa ulosmittauksen kohteena oleva omaisuus on siirretty vain muodollisesti ja siten keinotekoisesti sivullistahon kuten osakeyhtiön nimiin. Yhtiön varojen väärinkäyttöön puolestaan kytkeytyy pikemminkin velallisen rikoksiin, joihin sovelletaan rikoslain (RL, 38/1889) säännöksiä. Tutkimuksessa analysoidaan jäljempänä osin myös velallisen rikoksiin liittyviä oikeustapauksia, sillä keinotekoinen järjestely voi olla osa laajempaa velallisen rikosta. 2.2 Omistusolettamat ulosotossa Arvioinnin kohdistuessa pääasiassa sivullisen omistusoikeuden luonteeseen eli sen aitouteen tai epäaitouteen, on tarpeen selventää niitä periaatteita, joiden mukaan omistusoikeus ulosotossa määritellään. Omistusoikeus omaisuuteen määräytyy lähtökohtaisesti tavanomaisten siviilioikeudellisten sääntöjen mukaan myös ulosotossa 21. Siviilioikeudellisella niin sanotulla nimiperiaatteella on myös merkitystä omistuskysymyksen ratkaisemisessa. Nimiperiaatteen mukaisesti omaisuuden omistajana pidetään lähtökohtaisesti aina sitä henkilöä, jonka nimissä omaisuus on. 22 Tämä tarkoittaa sitä, että päätös voidaan perustaa sivullisen esittämiin tämän omistusoikeutta puoltaviin seikkoihin, kuten saannon päteväksi osoittaviin asiakirjoihin. Jos riittävää selvitystä omistusoikeudesta ei saada, ratkaisu tehdään siviilioikeudellisten sääntöjen sijaan ulosottokaaren mukaisten olettamien pohjalta 23. Lain esitöistä käy ilmi, että lainsäätäjän tarkoitus on ollut hyödyntää vakiintuneita omistusoletuksen periaatteita omistusoikeutta koskevan kysymyksen ratkaisemisessa 24. Omistusoikeutta koskevat olettamat eli omistuspresumptiot ovat lähtökohtana ulosmittaukselle omistusoletusta suoraan koskevissa UK 10 13:ssä, mutta niillä on merkitystä myös keinotekoisen järjestelyn eli UK 4:14 soveltamisen kannalta. Keskeisenä erona säännösten välillä on se, että keinotekoista järjestelyä koskevan säännöksen osalta ulosmittauksen estämiseksi riittää, että sivullinen osoittaa sen olevan todennäköistä, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan. Omistusoletukset ovat vahva lähtökohta UK 4:10 13:ssä, joten sivulliselta vaadittavalle vastanäytölle on asetettu puolestaan korkeammat vaatimukset 25. Lindforsin mallin mukaisesti 20 Oikeuskäytäntöön perehdytään tutkielman myöhemmässä vaiheessa. Asiaa koskevassa hallituksen esityksessä on nimenomaisesti mainittu, että usein sivullistahon omistukseen muodollisesti siirretty omaisuus on kiinteistöjä, pankkitilejä, arvo-osuuksia, asunto-osakkeita, autoja, veneitä, taide-esineitä tai jopa koti-irtaimistoa. HE 275/1998 vp, s HE 13/2005 vp, s Lindfors 2008, s Lindfors 2008, s HE 13/2005 vp, s Linna LM 1999, s. 352.
22 11 katson ulosottokaaren sisältämiksi presumptiosäännöksiksi säännökset UK 4:10, 4:11 sekä UK 4:13. Vaikka keinotekoisiin järjestelyihin liittyvä UK 4:14 sisältää osin myös presumptiivisen elementin, sitä on tarkoituksenmukaisempaa käsitellä erillisenä, yksittäisenä säännöksenä. 26 Ensinnäkin ulosottolainsäädännössä on katsottu, että hallinta luo olettaman eli presumption omistuksesta. Presumptio perustuu siihen loogiseen ajatteluun, että esineen omistaa se henkilö, joka sitä pitää hallussaan esimerkiksi kodissaan 27. Täten velallisen hallussa olevan omaisuuden saa ulosmitata, ellei sivullinen osoita, tai muuten käy ilmi, että omaisuus kuuluu sivulliselle (UK 4:10). Se, mitä voidaan pitää esineen hallintana, vaihtelee muun muassa hallittavan esineen mukaan. Esimerkiksi kiinteistöä voidaan hallita sekä omistajan että vuokralaisen roolissa, joten omistusoikeuden arviointi hallinnan perusteella ei ole täysin ongelmatonta. 28 Hallinnan määritteleminen onkin ollut haastavaa käytännössä. Esimerkiksi edellä kappaleessa 2.1 mainitussa keinotekoista järjestelyä koskevassa ratkaisussa KKO 2011:49 sivullinen C oli esittänyt väitteen, että velalliset A ja B hallitsivat vain vuokralaisen asemassa asunto-osaketta, joka oli ulosmittauksen kohteena. Ulosottomiehen mukaan A ja B olivat osakkeen tosiasiallisia omistajia ja täten hallitsivat asunto-osaketta omistajina. Korkein oikeus katsoi, että C käytti asunto-osakkeeseen tavanomaista omistajan määräysvaltaa ja kumosi alempien tuomioistuinten päätökset sekä toimitetun ulosmittauksen 29. Tapauksessa sivullinen pystyi osoittamaan hallitsevansa itse asunto-osaketta sen todellisena omistajana ja täten ulosmittaus kumottiin ulosottokaaren säännösten mukaisesti. Toisekseen omistusoletuksen luo julkiseen rekisteriin tehty rekisterimerkintä, jossa velallinen on merkitty omaisuuden omistajaksi (UK 4:10). Rekisterin ei tarvitse nauttia julkista luottamusta. Lain esitöissä tällaiseksi julkiseksi rekisteriksi mainitaan ajoneuvorekisteri 30. Täten edellä mainitun säännöksen mukaan esimerkiksi velallisen omaisuudeksi merkitty henkilöauto saadaan ulosmitata, ellei sivullinen osoita tai muutoin käy ilmi, ettei velallinen omista autoa tosiasiallisesti. Käytännössä ajoneuvo voi olla ajoneuvorekisterissä velallisen 26 Lindfors 2008, s Lindfors nimittää säännöksiä presumptiosäännöksiksi korostaakseen sitä, että kyseiset presumptiot perustuvat nimenomaiseen lain säännökseen. Nimitys on myös oman näkemykseni mukaan tarpeellinen erotus niistä presumptioista, jotka perustuvat ulosottokaaren ulkopuolisiin siviilioikeudellisiin normeihin. 27 Lindfors 2008, s Lindfors 2008, s Asian ratkaisuun vaikuttivat hallinnan ohella myös monet muut seikat, joihin perehdytään jäljempänä tutkimuksessa. Tapaus on merkittävä nimenomaan sen yhteydessä suoritetun keinotekoisuuden arviointiin liittyvän pro et contra -punninnan osalta. 30 HE 13/2005 vp, s. 46.
23 12 nimissä lyhyehkön ajanjakson, vaikka velallinen olisi myynyt ajoneuvon sivulliselle, sillä ilmoitus omistajan vaihtumisesta toimitetaan rekisterinpitäjälle usein muutamien päivien viiveellä. Esimerkiksi tällaisessa tilanteessa velallisen ja sivullisen kuuleminen ennen ulosmittauspäätöksen tekemistä voi hyvinkin estää virheellisen ulosmittauksen. Ratkaisussa KKO 1997:161 ajoneuvon ostanut autoliike oli sivullisena pystynyt yrityksen henkilökuntaa ja ulosottovelallista käräjäoikeudessa kuulemalla osoittamaan, että ajoneuvon kauppa oli tosiasiallisesti tehty useita päiviä ennen ulosmittausta, vaikka autoa ei ollut rekisteröity autoliikkeen nimiin eikä auto ollut siirtynyt ostajan hallintaan. Kauppakirja oli todistettavasti allekirjoitettu ja kauppahinta maksettu ennen ulosmittausta. Auton myyjä ei ollut liukkaan ajokelin vuoksi ajanut ajoneuvoa liikkeen pihaan, vaan se oli sitä vastoin työnnetty myyjän asunnolta läheiselle pysäköintialueelle. Kolmanneksi omistusoikeusoletus voi syntyä velallisen ja sivullisen yhteishallinnan johdosta. Olettaman mukaan omaisuuden katsotaan kuuluvan molemmille yhtäläisin osuuksin, jollei sivullinen osoita tai muutoin käy ilmi, että omaisuus kuuluu kokonaan tai suuremmalta osin sivulliselle (UK 4:11). Tyyppiesimerkkinä yhteisomistuksesta lain esitöissä mainitaan tilanne, jossa sivullinen on velallisen puoliso tai muu perheenjäsen ja yhteisomistuksen kohteena kodin irtaimistoa. Sivullinen voi kumota tämän omistusoikeusoletuksen osoittamalla esimerkiksi kauppakirjan avulla omistusoikeuden kuuluvan yksinomaan sivulliselle itselleen. 31 Neljänneksi oletus velallisen omistusoikeudesta voi syntyä silloin, kun velallisella on kiinteistöön lainhuuto. Kiinteistö saadaan oletuksen perusteella ulosmitata, ellei sivullinen osoita tai muutoin käy ilmi, että kiinteistö kuuluu sivulliselle (UK 4:13). Tämänkin olettaman sivullinen voi kumota muun muassa osoittamalla todellinen omistusoikeus vahvistetun kauppakirjan avulla. 32 Kysymys omistusoikeudesta voidaan UK 10 13:ää koskevissa tapauksissa ratkaista omistusoletuksen vastaisesti, jos sivullinen kykenee osoittamaan tai muutoin ilmenee, että omaisuus kuuluu sivulliselle. Omistusoikeusoletuksia käsittelevissä säännöksissä käytetty ilmaisu tai muutoin käy ilmi tarkoittaa käytännössä sitä, että ulosottomies 33 havaitsee itse jonkin seikan, joka puhuu velallisen omistusoikeutta vastaan tai suoraan sivullisen omistusoikeuden puolesta. Ulosottomies on velvollinen ottamaan esille nousseet seikat huomioon, 31 HE 13/2005 vp, s HE 13/2005 vp, s Termiä ulosottomies käytetään tässä tutkimuksessa UK 1:7 mukaisesti yhteisnimityksenä sekä kihlakunnanvoudista että kihlakunnanulosottomiehestä, jos kulloinkin käsiteltävän seikan kannalta ei ole tarkoituksenmukaista eritellä tarkemmin, kummasta on kyse.
24 13 mutta ilmaisusta voidaan päätellä, että ulosottomiehen velvollisuuteen ei kuitenkaan kuulu omistusoikeutta kyseenalaistavien tosiseikkojen omatoiminen etsiminen. Täten sivullisen tulee itse aktiivisesti huolehtia niin sanottua parempaa oikeutta koskevan väitteen esittämisestä sekä omistusoikeuden näyttämisestä toteen. Ongelmatilanteeksi voi muodostua se, että sivullinen ei tiedä velallisen hallinnassa olevan omaisuuden aiotusta ulosmittauksesta. Sellainen tilanne lienee mahdollinen, että velallinen ei ulosmittauksen yhteydessä mainitse omaisuuden kuulumisesta sivulliselle ja täten ulosottomies on tietämätön siitä, että asiaan liittyy mahdollisesti sivullinen henkilö. Tällöin myöskään tieto omaisuuden ulosmittauksesta ei kulje sivulliselle asti, ellei velallinen niin halua. Voitaneen kuitenkin olettaa, että jos kyseessä on nimenomaan keinotekoinen järjestely, jonka motiivina on saada velallisen ja sivullisen yhteisellä toiminnalla omaisuutta ulosoton ulottumattomiin, sivullinen on asiaan osallisena tietoinen omaisuuden mahdollisesta ulosmittauksesta ja pyrkii estämään sen esittämällä omistusoikeutta koskevan väitteen. Kun sivullinen on esittänyt väitteen paremmasta oikeudesta sitä puoltavine seikkoineen, ulosottomiehen tulee arvioida täyttääkö väitetty omistusoikeus ne ominaisuudet, joiden perusteella omistusoikeus voidaan hyväksyä ulosmittauksen esteeksi 34. Käytännössä sivullinen on voinut esittää väitteensä tueksi esimerkiksi asiakirjoja, kuitteja, rekisteröintitodistuksia sekä otteita kirjanpidosta 35. Edellä esitellyistä omistusoletusta koskevista säännöksistä poiketen keinotekoisia järjestelyjä koskeva säännös mahdollistaa sen, että jo todennäköisyysnäyttö riittää estämään sivullisen oikeutta loukkaavan ulosmittauksen (UK 4:14.2). Sivullisen ei siis tarvitse pystyä todistamaan omistusoikeuttaan täysin aukottomasti. Lain esitöistä ilmenee, että sivullisen suojaa on tarkoituksella korostettu näyttökynnystä alentamalla 36. Alennetun näyttökynnyksen ilmeinen etu on sivullisen oikeusturvan vahvistuminen. Sivulliselle voi olla mahdotonta todistaa aukottomasti, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan, joten täyden näytön vaatiminen olisi siten myös lain tarkoituksen vastaista. Näyttökynnyksen alentamisen haittapuolena voitaneen pitää ulosmittauksen estymistä tilanteissa, joissa yhä epäillään järjestelyn olevan keinotekoinen, mutta sivullisen todennäköisyysnäyttö riittää estämään ulosmittauksen. On otettava huomioon, että sivullisen ollessa esimerkiksi 34 Marttila LM 2006, s Lindfors 2008, s Alentuneen näyttökynnyksen on katsottu olevan tarpeen erityisesti siitä syystä, että UK 4:14 soveltaminen merkitsee poikkeamista nimiperiaatteesta. Tämän puolestaan on katsottu johtavan pienempään riskiin sivullisen todellisen oikeuden loukkaamisesta. HE 13/2005 vp, s. 15 ja 48.
25 14 yhtiö, sillä voi olla huomattavasti paremmat valmiudet kyetä osoittamaan oikeuden loukkauksen todennäköiseksi, kuin sivullisella, joka on luonnollinen henkilö. Toisin sanoen suuren yhtiön voi olla alaan perehtyneisyyden johdosta helpompaa käyttää hyväkseen alentunutta näyttökynnystä esittämällä väitteensä tueksi vaikkapa erinäisiä yrityksen kirjanpitoon liittyviä dokumentteja ja muita arvioinnin kannalta relevantteja seikkoja. Yrityksellä voi olla myös luonnollista henkilöä paremmat taloudelliset mahdollisuudet hyödyntää juristien palveluksia asiassa. Luonnolliset henkilöt, esimerkiksi velallisen puoliso, lienevät siten harvemmin juridisilta taidoiltaan samalla tasolla yritysten kanssa. Luonnollisten henkilöiden välisestä oikeustoimesta ei myöskään aina jää muuta näkyvää dokumentointia kuin esimerkiksi kauppakirja. Yritykset voivat puolestaan hyödyntää asiassa esimerkiksi kirjanpitoaan tai jopa tekaistuja asiakirjoja, jos järjestelyn todellista luonnetta on tarpeellista peitellä. Presumptiosäännösten nojalla päästään sellaiseen tilanteeseen, jossa ulosmittauksen ei tarvitse perustua täyteen selvitykseen velallisen omistusoikeudesta. Tähän sisältyy kuitenkin lähtökohtaisesti riski siitä, että täyden näytön puuttuessa ulosmittaus saatetaan kohdistaa tosiasiassa sittenkin sivulliselle kuuluvaan omaisuuteen. Tätä riskiä kuitenkin pienentää merkittävästi ulosottomiehen velvollisuus ottaa huomioon ne tietoonsa saamat seikat, jotka mahdollisesti kumoavat kyseessä olevan presumption. 37 Täten voidaan sanoa, että syntyneiden presumptioiden kumoamiseen liittyvästä korkeasta näyttökynnyksestä huolimatta sivullisen omaisuudensuojasta huolehditaan asianmukaisesti. 2.3 Ulosotossa UK 4:14 nojalla tapahtuva samastaminen Ulosottolainsäädäntöön on ollut tarpeellista ottaa säännös, joka mahdollistaa edellä kuvatun kaltaisen sivullisen muodollisen omistusoikeuden avulla tapahtuvan ulosoton välttelyn estämisen. UK 4:14 taustalla vaikuttaa nimenomaan ajatus siitä, että tällaiset velkojille vahingolliset järjestelyt on pystyttävä jollakin perusteella sivuuttamaan. Vaikka sivullisen omaisuudensuoja on turvattu perustuslain tasolla, ei perustuslain voida katsoa suojaavan epäaitoa 37 Lindfors 2008, s ja 184.
VELKOJAN ASEMA KEINOTEKOISESSA JÄRJESTELYSSÄ
VELKOJAN ASEMA KEINOTEKOISESSA JÄRJESTELYSSÄ Elisa Maria Lehtosaari 0365444 Pro gradu -tutkielma Esineoikeus Oikeustieteiden tiedekunta Lapin yliopisto 2016 SISÄLLYS SISÄLLYS... I Lähteet... II Lyhenteet...
Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n. Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit ja
Ympäristöperusoikeuden evoluutio kirjallisuuden ja KHO:n vuosikirjaratkaisujen valossa Prof. Kai Kokko Syksy 2010 Tentit 5.11.2010 ja 7.1.2011 Kysymykset 1) Miten PeL 20.1 :n ympäristövastuu kohdistuu?
2) Mitkä ovat velallisen yrityssaneerauslain mukaiset saneerausmenettelyn aloittamisen edellytykset ja esteet? (10 p)
TÄYTÄNTÖÖNPANO-OIKEUS Valinnainen opintojakso 28.11.2013 1) a) Ulosmittauksen varmistustoimet? (4p) b) Velalliskohtaiset helpotukset palkan ulosmittauksessa? ( 6 p) 2) Mitkä ovat velallisen yrityssaneerauslain
GAAR millaisella säännöksellä veron kiertäminen tulee estää jatkossa?
GAAR millaisella säännöksellä veron kiertäminen tulee estää jatkossa? Siru Lönnblad, KTM tohtorikoulutettava, Vaasan yliopisto 14.6.2018, Helsinki Silmäys peruutuspeiliin Yleiset ja erityiset veronkiertosäännökset
Massavelat konkurssissa erityisesti ratkaisun KKO 2015:103 valossa. Insolvenssioikeudellinen yhdistys ke
Massavelat konkurssissa erityisesti ratkaisun KKO 2015:103 valossa Insolvenssioikeudellinen yhdistys ke 6.4.2016 Tapaus KKO 2015:103 lyhyesti Konkurssipesään kuului golfosakkeita, joita konkurssipesä ei
Kirjan rakenne ja tavoitteet... 3
Sisällys Esipuhe v Sisällys vii Lyhenteet xiii Aluksi 1 Kirjan rakenne ja tavoitteet.................................. 3 I Yhteisomistajan oikeusasema 7 1. Omistusoikeuden ja -osuuden määräytyminen...................
Laki. ulosottokaaren muuttamisesta
Laki ulosottokaaren muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan ulosottokaaren (705/2007) 1 luvun 34 :n 2 momentti, muutetaan 1 luvun 31 :n 4 momentti, 3 luvun 1 :n 1 momentti, 5 :n 1 momentti,
Ulosottokaaren (705/2007) 4 luvun 38 :n mukainen määräämiskielto yhteisössä ja ulosmittaamisen problematiikka
Ulosottokaaren (705/2007) 4 luvun 38 :n mukainen määräämiskielto yhteisössä ja ulosmittaamisen problematiikka Itä-Suomen yliopisto Oikeustieteiden laitos Pro gradu -tutkielma 24.4.2016 Tekijä: Joel Hyväri
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp).
Hallitus on vuoden 2000 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä tuomarin esteellisyyttä koskevaksi lainsäädännöksi (HE 78/2000 vp). Lakivaliokunta on antanut asiasta mietinnön (LaVM 6/2001 vp).
osakeyhtiö- laki II Manne Airaksinen Pekka Pulkkinen Vesa Rasinaho
osakeyhtiö- laki II TALENTUM Helsinki 2010 2., uudistettu painos 2010 Talentum Media Oy ja tekijät Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1329-2 Kariston Kirjapaino Oy Alkusanat ensimmäiseen
Valmennuskurssi oikeustieteellisen alan valintakokeisiin 2019
Oikeusteoria Valmennuskurssi oikeustieteellisen alan valintakokeisiin 2019 Luento käsittelee valintakoekirjallisuuden Tapio Määttä & Mirjami Paso: Johdatus oikeudellisen ratkaisun teoriaan 1 lukua. Oikeudellinen
YHTEISOMISTUS. Tuulikki Mikkola. ALMA TALENT 2017 Helsinki
YHTEISOMISTUS Tuulikki Mikkola ALMA TALENT 2017 Helsinki Copyright 2017 Talentum Media Oy ja tekijä Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2846-3 ISBN 978-952-14-2848-7 (verkkokirja) Kansi:
avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 201/2010 vp Hallituksen esitys laeiksi avopuolisoiden yhteistalouden purkamisesta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä
KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA
KOKKOLANSEUDUN KEHITYS OY:N OSAKKEIDEN KAUPPAA KOSKEVA KAUPPAKIRJA 2 (5) 1 OSAPUOLET 1.1 Myyjä Kannuksen kaupunki (Y-tunnus: 0178455-6 ) 1.2 Ostaja Kokkolan kaupunki (Y-tunnus 0179377-8 ) 2 SOPIMUKSEN
KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS. Timo Räbinä Janne Myllymäki
KIINTEISTÖJEN JA HUONEISTO-OSAKKEIDEN VEROTUS Timo Räbinä Janne Myllymäki TALENTUM PRO Helsinki 2016 Copyright 2016 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN 978-952-14-2449-6
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Y-tunnus ), Kuopio. Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus )
Julkinen 1 (5) Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeiden myynti 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä n kuntayhtymä (), Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus 0172718-0) 2. KAUPAN KOHDE 2.1. Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeet
1989 vp. - HE n:o 20 ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
1989 vp. - HE n:o 20 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi leimaverolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteän omaisuuden yhteydessä luovutetun irtaimen
Oikeustapauksia verkossa
Oikeustapauksia verkossa Tietoasiantuntijat Mirja Pakarinen ja Marja Autio Eduskunnan kirjasto 10.3.2015 Koulutuksen sisältö Oikeustapaukset oikeuslähteenä Kansalliset tuomioistumet Kuinka löydän näiden
TYÖNEUVOSTO LAUSUNTO TN 1443-11 Ratakatu 3, PL 32 00023 Valtioneuvosto puh. 09-645 593 9.6.2011 7/2011
TYÖNEUVOSTO LAUSUNTO TN 1443-11 Ratakatu 3, PL 32 00023 Valtioneuvosto puh. 09-645 593 9.6.2011 7/2011 Yhteistoimintalain soveltamisedellytykseksi säädettyä henkilöstömäärää laskettaessa oli otettava huomioon
EV 37/2009 vp HE 233/2008 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 37/2009 vp Hallituksen esitys laiksi oikeudenkäynnin viivästymisen hyvittämisestä ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Asia Hallitus on vuoden 2008 valtiopäivillä antanut eduskunnalle
Kilpailuja sopimus. Antti Aine
Antti Aine Kilpailuja sopimus Yliopistollinen väitöskirja, joka Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Calonian luentosalissa 1, lauantaina
Parkkisakko vai sopimus vai?
Minä ja tiede Parkkisakko vai sopimus vai? Vesa Annola Professori 2016 2 2016 3 2016 4 Korkein oikeus 2010:23 (16.3.2010) 9. Kiinteistön omistajalla ja haltijalla on oikeus määrätä omistamansa tai hallitsemansa
5.3 Laillisuusperiaatteen osa-alueet muodolliset kriminalisointikriteerit
... Sisällys Alkusanat... Lähteet... V XV Lyhenteet... LXIV 1 Tutkimuksen kysymyksenasettelu... 1 1.1 Johdatus aiheeseen ja kysymyksenasetteluun... 1 1.2 Tutkimuksen tavoite, kohde ja tehtävä... 2 1.3
ULOSOTON VAPAAKUUKAUSIPÄÄTÖSTEN PERUSTELUT RISTIRIITAISIA 1 KANTELU
25.2.2009 Dnro 3280/4/07 Ratkaisija: Apulaisoikeusasiamies Petri Jääskeläinen Esittelijä: Oikeusasiamiehensihteeri Terhi Arjola-Sarja ULOSOTON VAPAAKUUKAUSIPÄÄTÖSTEN PERUSTELUT RISTIRIITAISIA 1 KANTELU
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 97/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen
Reinboth ja Vuortama antoivat 20.5.1996 Oikeustoimittajat ry:n puolesta vastineen lausunnon ja selvitysten johdosta.
5.9.1996 487/4/96 Oikeustoimittajat ry Journalistiliitto Hietalahdenkatu 2 B 22 00180 HELSINKI P Ä Ä T Ö S 1 KIRJOITUSOikeustoimittajat ry:n puheenjohtaja Susanna Reinboth ja sihteeri Timo Vuortama arvostelevat
VIESTINTÄVERKKOA KOSKEVA KAUPPAKIRJA
1(5) VIESTINTÄVERKKOA KOSKEVA KAUPPAKIRJA OSTAJANA Siilinjärven kunta ja MYYJÄNÄ Savon Kuituverkko Oy 2(5) 1. SOPIJAPUOLET 1.1 Siilinjärven kunta Y-tunnus: 0172718-0 PL 5, Kasurilantie 1, 71800 SIILINJÄRVI
Lausuntoesitelmä maakuntien itsehallinnosta perustuslakivaliokunnalle
Lausuntoesitelmä maakuntien itsehallinnosta perustuslakivaliokunnalle HE 15/2017 HE 47/2017 Toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen Kuntien takauskeskus Helsingissä 7.6.2017 Valiokunnan kysymys 1: Kunnan asukkaiden
PUBLIC EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO. Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229
ConseilUE EUROOPANUNIONIN NEUVOSTO Brysel,30.huhtikuuta2013(03.05) (OR.en) 9068/13 LIMITE PUBLIC PESC475 RELEX347 CONUN53 COARM76 FIN229 ILMOITUS:I/A-KOHTA Lähetäjä: Neuvostonpääsihteeristö Vastaanotaja:
asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala
asuntoosakeyhtiölaki Jyrki Jauhiainen Timo A. Järvinen Tapio Nevala TALENTUM Helsinki 2013 Kolmas, uudistettu painos Copyright 2013 Talentum Media Oy ja tekijät Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus:
Maakaari. Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen
Maakaari Marjut Jokela Leena Kartio Ilmari Ojanen TALENTUM Helsinki 2010 2010 Talentum Media Oy ja kirjoittajat 5., uudistettu painos Kannen suunnittelu: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Taitto:
KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ
KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Helsingin kaupunki (y-tunnus: 0201256-6) Osoite: PL 2213, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä Myyjän kaupparekisteriote liitteenä 1.1 1.2. OSTAJA
Lapsi, oikeus ja osallisuus
Lapsi, oikeus ja osallisuus Henna Pajulammi Yliopistollinen väitöskirja, joka Lapin yliopiston oikeustieteiden tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Lapin yliopiston luentosalissa
Laki. yrityksen saneerauksesta annetun lain muuttamisesta
Laki yrityksen saneerauksesta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan yrityksen saneerauksesta annetun lain (47/1993) 91 ja 100 a, sellaisena kuin niistä on 100 a laissa 138/2004,
Luonnos KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET. Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: PL 11, Lappeenranta. ( Ostaja )
KAUPPASOPIMUS 1 OSAPUOLET Lappeenrannan kaupunki, Y-tunnus: 0162193-3 PL 11, 53101 Lappeenranta ( Ostaja ) ja Lappeenrannan Kuntakiinteistöt Oy, Y-tunnus: 2836239-6 PL11, 53101 Lappeenranta ( Myyjä ) Myyjä
TILINTARKASTUSSYMPOSIUM
TILINTARKASTUSSYMPOSIUM Osakeyhtiölainsäädännön keskeiset muutokset tilintarkastajan näkökulma professori, Veikko Vahtera Tampereen yliopisto veikko.vahtera@tuni.fi 12.6.2019 2 Ajankohtaiset osakeyhtiölain
Vero-oikeuden graduseminaari käytännön näkökulmia gradutyöskentelyyn. Apulaisprof. Tomi Viitala
Vero-oikeuden graduseminaari 2016-2017 - käytännön näkökulmia gradutyöskentelyyn Apulaisprof. Tomi Viitala Oppimistavoitteet Tutkielma on tiedettä, mutta tutkimustulokset eivät ole tärkeintä Tärkeintä
3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö?
3 Mitä uudistus tarkoittaa keskinäisten kiinteistöosakeyhtiöiden osalta? 3.1 Mikä on keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö? Keskinäisissä kiinteistöosakeyhtiöissä on yleensä asuinhuoneistojen lisäksi paljon
Näytesivut. 4.1 Yhtiökokous. Kokoustapa. Päätöksentekoa yhtiökokouksessa koskevat säännökset vastaavat pääosin vanhan lain säännöksiä.
4 4.1 Yhtiökokous HALLINTO Päätöksentekoa yhtiökokouksessa koskevat säännökset vastaavat pääosin vanhan lain säännöksiä. Kokoustapa Osakkaat käyttävät päätösvaltaansa yhtiökokouksessa, jossa päätökset
Sisällys. Teoksen kirjoittaja Esipuhe kolmanteen uudistettuun laitokseen Keskeiset lyhenteet
Teoksen kirjoittaja Esipuhe kolmanteen uudistettuun laitokseen Keskeiset lyhenteet III V XIV Johdanto 1 1 Teoksen kohde ja tarkoitus 1 2 Keskeisiä käsitteitä 3 2.1 Mitä tarkoitetaan EU-oikeudella? 3 2.2
Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun 2015:58 vaikutukset kosteusvaurioituneen kiinteistön kaupan purkumahdollisuuksiin
Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisun 2015:58 vaikutukset kosteusvaurioituneen kiinteistön kaupan purkumahdollisuuksiin Tiina Koskinen-Tammi AA, OTT, VT Asianajotoimisto Alfa Oy Sisäilmastoseminaari 16.3.2016
Maksukyvyttömyys yritys velkojana ja velallisena
Maksukyvyttömyys yritys velkojana ja velallisena Risto Koulu Heidi Lindfors CC LAKIMIESLIITON KUSTANNUS 2010 Helsingin Kamari Oy/Helsingin seudun kauppakamari ja tekijät ISBN 978-952-246-042-4 Kannen suunnittelu:
OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET. Tämän sopimuksen osapuolia ovat. Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy
LIITE 5 1 (5) OSAKASSOPIMUS 1 OSAPUOLET Tämän sopimuksen osapuolia ovat Keski-Pasilan jätteen putkikeräys Oy Y-tunnus 2719025-4 (jäljempänä Jäteyhtiö ) YIT Rakennus Oy Y-tunnus 1565583-5 Jäteyhtiön perustajaosakkaana
Yksityisyyden suoja sosiaalihuollossa
Sirpa Posio Yksityisyyden suoja sosiaalihuollossa Yliopistollinen väitöskirja, joka Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Calonian luentosalissa
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi työsopimuslain 1 luvun :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi työsopimuslakia siten, että vapaaehtoisen lisäeläketurvan
KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ
KAUPPAKIRJA ( luonnos ) 1. OSAPUOLET 1.1. MYYJÄ Helsingin kaupunki (y-tunnus: 0201256-6) Osoite: PL 2213, 00099 HELSINGIN KAUPUNKI Jäljempänä: Myyjä Myyjän kaupparekisteriote liitteenä 1.1 1.2. OSTAJA
CURRICULUM VITAE. Henkilötiedot: Kukkonen, Reima Synt. 1961, Juuka Naimisissa, lapset 1990 ja 1998
Henkilötiedot: Kukkonen, Reima Synt. 1961, Juuka Naimisissa, lapset 1990 ja 1998 CURRICULUM VITAE Yhteystiedot: Reima Kukkonen Oikeustieteiden laitos Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
HE 198/1996 vp. Laki. liiketoimintakiellosta annetun lain muuttamisesta
EV 195/1997 vp - HE 198/1996 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen laeiksi liiketoimintakiellosta annetun lain ja eräiden muiden lakien muuttamisesta Eduskunnalle on vuoden 1996 valtiopäivillä annettu
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp
EDUSKUNNAN VASTAUS 91/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle tutkintavankeuden vaihtoehtona määrättyjä valvontatoimia koskevan puitepäätöksen kansallista täytäntöönpanoa ja soveltamista koskevaksi lainsäädännöksi
Konsernin sisäisen rahoituksen markkinaehtoisuus
Anita Isomaa-Myllymäki Konsernin sisäisen rahoituksen markkinaehtoisuus Markkinaehtoperiaatteen soveltamisen oikeudelliset rajoitukset etuyhteysluotonannossa Yliopistollinen väitöskirja, joka Tampereen
ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan säädettäväksi uusi laki Ahvenanmaan maakunnan maakunnanvoudinvirastosta
VELALLISEN VILPILLINEN MIELI JA ITSEKRIMINOINTISUOJA ULOSOTTOMENETTELYSSÄ
VELALLISEN VILPILLINEN MIELI JA ITSEKRIMINOINTISUOJA ULOSOTTOMENETTELYSSÄ Itä-Suomen yliopisto Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta Oikeustieteiden laitos Rikos- ja prosessioikeuden pro gradututkielma
Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymälle
Kaupunginhallituksen 17 20.03.2017 konsernijaosto Kaupunginhallitus 151 27.03.2017 Kaupunginhallitus 444 11.09.2017 Etelä-Karjalan Työkunto Oy:n osakkeiden myyminen Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveydenhuollon
Ulosottooikeus ULOSMITTAUS JA MYYNTI. Tuula Linna Tatu Leppänen
Ulosottooikeus II ULOSMITTAUS JA MYYNTI Tuula Linna Tatu Leppänen TALENTUM PRO Helsinki 2015 2., uudistettu painos Copyright 2015 Talentum Media Oy ja tekijät Yhteistyössä Lakimiesliiton Kustannus ISBN
OIKEUSTAPAUKSIA VERKOSSA. Tietoasiantuntijat Mirja Pakarinen ja Marja Autio
OIKEUSTAPAUKSIA VERKOSSA Tietoasiantuntijat Mirja Pakarinen ja Marja Autio 19.4.2016 1 Koulutuksen sisältö Oikeustapaukset oikeuslähteenä Kansalliset tuomioistuimet Kuinka löydän näiden oikeustapauksia
KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 8 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004
KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 8 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004 KONKURSSIVELALLISEN TOIMINNAN ERITYISTARKASTUS 8/2004 (Sisältöä muutettu 25.11.2008; muutokset lihavoitu) 1 ERITYISTARKASTUKSEN TAVOITTEET 2 ERITYISTARKASTUKSEN
Päätös. Laki. hovioikeuslain muuttamisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 28/2013 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi hovioikeuslain ja hallinto-oikeuslain 1 ja 2 :n sekä eräiden niihin liittyvien lakien muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2012 valtiopäivillä
PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 181/2002 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi aravalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan omistusaravalainan siirtoa kunnalle koskevaa aravalain säännöstä
Sisällys. Esipuhe toiseen uudistettuun laitokseen... KESKEISET LYHENTEET... xxiii
vii Esipuhe toiseen uudistettuun laitokseen... LÄHTEET... xiii xv KESKEISET LYHENTEET... xxiii I JOHDANTO... 1 1. Teoksen painopistealueista ja keskeisistä näkökulmista... 1 2. Keskeisiä käsitteitä...
TILINTARKASTAJA JA EU:N TIETOSUOJA-ASETUS KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA
1 (5) PÄIVITETTY 29.10.2018 TILINTARKASTAJA JA EU:N TIETOSUOJA-ASETUS KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA SUOMEN TILINTARKASTAJAT RY:N SUOSITUKSIA 1/2018 Suomen Tilintarkastajat ry (Finnish Association of Authorised
Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä
Eläketurvakeskuksen asema eläkelaitosten yhteistyöelimenä Eläketurvakeskus (jäljempänä ETK) on perustettu hoitamaan yksityisten eläkelaitosten yhteisiä palvelu-, ohjaus-, rekisteröinti- ja neuvonta-asioita.
UUSIEN VELKOJEN JA MASSAVELKOJEN PERUSTEET YRITYSSANEERAUKSESSA JA KONKURSSISSA Insolvenssioikeudellinen yhdistys ry:n seminaari
UUSIEN VELKOJEN JA MASSAVELKOJEN PERUSTEET YRITYSSANEERAUKSESSA JA KONKURSSISSA Insolvenssioikeudellinen yhdistys ry:n seminaari 19.11.2014 Tuomas Hupli www.helsinki.fi/yliopisto Keskustelun tausta Tämän
Takaisinsaanti. Jarmo Tuomisto
Takaisinsaanti TALENTUM Helsinki 2012 3., uudistettu painos Copyright Talentum Media Oy ja tekijä Kansi: Mika Petäjä Kannen toteutus: Outi Pallari Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-1710-8 BALTOprint
YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE YHTEISTOIMINTALAIN SOVELTAMISESTA YRITYKSEN TYÖSOPIMUSSUHTEISEEN JOHTOON
YHTEISTOIMINTA-ASIAMIEHEN OHJE YHTEISTOIMINTALAIN SOVELTAMISESTA YRITYKSEN TYÖSOPIMUSSUHTEISEEN JOHTOON XXXXXX on pyytänyt 6.6.2011 yhteistoiminta-asiamieheltä ohjetta yhteistoiminnasta yrityksissä annetun
Osakehuoneistorekisteri
Osakehuoneistorekisteri Saannon, panttauksen ja rajoituksen kirjaaminen Pankkien Infotilaisuus 27.8.2018 Seija Paavilainen Esitys sisältää tämän hetken käsityksen käyttöön tulevista toimintamalleista.
Legaatinsaajan. oikeusasemasta. Tapani Lohi
Legaatinsaajan oikeusasemasta Tapani Lohi TALENTUM Helsinki 2011 2011 Talentum Media Oy ja Tapani Lohi Kansi: Outi Pallari Taitto: NotePad ISBN 978-952-14-1500-5 Kariston Kirjapaino Oy 2011 pääpiirteittäin
KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 5 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004
KONKURSSIASIAIN SUOSITUS 5 1 (5) NEUVOTTELUKUNTA 1.9.2004 PESÄNHOITAJAN SELONTEKO- JA TIETOJENANTOVELVOLLISUUS 1 YLEISTÄ Pesänhoitajan on informoitava velkojia pesän realisointitilanteesta ja muista kussakin
LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HALLINTOLAINKÄYTTÖLAIN JA ERÄIDEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISTA TODISTELUA YM. KOSKEVASSA ASIASSA
SUOMEN OIKEUSAPULAKIMIEHET RY 1 (5) Oikeusministeriölle LAUSUNTO HALLITUKSEN ESITYSLUONNOKSESTA HALLINTOLAINKÄYTTÖLAIN JA ERÄIDEN MUIDEN LAKIEN MUUTTAMISTA TODISTELUA YM. KOSKEVASSA ASIASSA Suomen Oikeusapulakimiehet
Virhevastuu asunnon ja asuinkiinteistön kaupassa. Mia Hoffrén
Virhevastuu asunnon ja asuinkiinteistön kaupassa Mia Hoffrén TALENTUM Helsinki 2013 Copyright 2013 Talentum Media Oy ja kirjoittaja Kansi: Lauri Karmila Sivunvalmistus: NotePad ISBN 978-952-14-2115-0 ISBN
Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta
Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki asunto-osakeyhtiölain voimaanpanosta Annettu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2009 1 Asunto-osakeyhtiölain voimaantulo Asunto-osakeyhtiölaki ( / ), jäljempänä
SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA
luonnos 11.8.2014 SOPIMUS VAKKA SUOMEN SANOMAIN KUNTAYHTYMÄN PURKAMISESTA JA PERUSSOPIMUKSEN MUUTTAMISESTA 1. Sopimuksen tausta ja tarkoitus Vakka Suomen Sanomain kuntayhtymä (jäljempänä kuntayhtymä )
Eurooppalaistuva rikosoikeus OTT, VT, dosentti Sakari Melander Nuorten akatemiaklubi, ma 21.11.2011
Eurooppalaistuva rikosoikeus OTT, VT, dosentti Sakari Melander Nuorten akatemiaklubi, ma 21.11.2011 21.11.2011 1 Rikosoikeus kansallista vai jotakin muuta? 21.11.2011 2 Rikosoikeuden eurooppalaistuminen
KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA
1. OSAPUOLET MYYJÄ Y-tunnus: 2068177-1 Asunto Oy Järvenpään Ahotie 10 KIINTEISTÖN KAUPPAKIRJA OSTAJA Taaleri Tonttirahasto Ky,jonka puolesta ja lukuun toimii sen vastuunalainen Y-tunnus: 2671111-8 2. KAUPAN
Esteellisyys yhteisöjen päätöksenteossa
Esteellisyys yhteisöjen päätöksenteossa Esteellisyys, Suomalainen Lakimiesyhdistys 16.4.2018 Jukka Mähönen Esteellisyyden lähtökohta Yhteisön jäsenten kokouksessa äänestettäessä onkin kysymys siitä, mikä
HENKILÖYHTIÖT JA OSAKEYHTIÖ
Seppo Villa HENKILÖYHTIÖT JA OSAKEYHTIÖ Alma Talent 2018 Helsinki Tilaa Henkilöyhtiöt ja osakeyhtiö -kirja Alma Talent Shopista: shop.almatalent.fi 5., uudistettu painos Copyright 2018 Alma Talent Oy ja
HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO 1 KAUPUNGINKANSLIA Oikeuspalvelut Kaisa Mäkinen
HELSINGIN KAUPUNKI MUISTIO 1 Kiinteistö Oy Kaapelitalo Kiinteistö Oy Kaapelitalon hankintaoikeudellinen asema Käsiteltävä kysymys Loppupäätelmä Tässä muistiossa on käsitelty KOY Kaapelitalon edustajien
SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN [X] OY:N. välillä. [. päivänä kuuta 2014]
SOPIMUS PALMIA-LIIKELAITOKSEN TIETTYJEN LIIKETOIMINTOJEN LUOVUTUK- SESTA HELSINGIN KAUPUNGIN JA [X] OY:N välillä [. päivänä kuuta 2014] 1. OSAPUOLET 1.1 Luovuttaja Helsingin kaupunki (Palmia liikelaitos)
LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA
Virve-Maria Toivonen LAPSEN OIKEUDET JA OIKEUSTURVA Lastensuojeluasiat hallintotuomioistuimissa Yliopistollinen väitöskirja, joka Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään
Asia C-540/03. Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto
Asia C-540/03 Euroopan parlamentti vastaan Euroopan unionin neuvosto Maahanmuuttopolitiikka Kolmansien maiden kansalaisten alaikäisten lasten oikeus perheenyhdistämiseen Direktiivi 2003/86/EY Perusoikeuksien
Pellon myynti. Marica Twerin/Maatalouslinja
Pellon myynti Marica Twerin/Maatalouslinja Muotovaatimukset / kauppa Kirjallisesti Osapuolten on allekirjoitettava kauppakirja ja kaupanvahvistajan vahvistettava kauppa kaikkien allekirjoittajien ollessa
Ehdotettu laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu. HE 74/1995 vp
HE 74/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ulosottolain 3 luvun 20 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan ulosottolakia muutettavaksi muun muassa siten, että
REKISTERIOTTEEN TIEDOT
Patentti- ja rekisterihallitus Kaupparekisteri Arkadiankatu 6 A 00100 Helsinki puh. 029 509 5000 kirjaamo@prh.fi Sivu: 1 (4) Luontiajankohta: 28.07.2017 08:48:20 REKISTERIOTTEEN TIEDOT Toiminimi: Huhtanen
Tappiontasaus tuloverotuksessa
Tappiontasaus tuloverotuksessa Vesa-Pekka Nuotio Yliopistollinen väitöskirja, joka Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan suostumuksella esitetään julkisesti tarkastettavaksi Porthanian salissa
OSTAJAN VELVOLLISUUDET JA NIIDEN VAIKUTUS RISKINJAKOON... 313 1 Tämän luvun tutkimuskohde... 313 2 Ostajan ennakkotarkastusvelvollisuus...
Sisällys Alkusanat... Lähteet... V XIII Lyhenteet... XXXI I JOHDANTO... 1 1 Tutkimuskohde... 1 2 Tutkimuskohteen valinnan perustelut... 8 3 Tutkimuksen tavoitteet ja merkitys... 10 4 Tutkimusmenetelmä
YLEISTÄ TIETOA ULOSOTTOMENETTELYSTÄ
YLEISTÄ TIETOA ULOSOTTOMENETTELYSTÄ Satakunnan ulosottovirasto Johtava kihlakunnanvouti Kari Filpus Kihlakunnanulosottomies Evita Nupponen Pori 22.8.2017 (Yhteistyössä apua maatiloille koulutus) ULOSOTON
OIKEUSMINISTERIÖN VASTINE LAKIVALIOKUNNALLE ANNETTUJEN KIRJALLISTEN HUOMAUTUSTEN JOHDOSTA (HE 24/2017 vp)
VASTINE Lainvalmisteluosasto 7.4.2017 LsN Maarit Leppänen LsS Liisa Ojala OIKEUSMINISTERIÖN VASTINE LAKIVALIOKUNNALLE ANNETTUJEN KIRJALLISTEN HUOMAUTUSTEN JOHDOSTA (HE 24/2017 vp) 1. Yleistä Oikeusministeriön
Valtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus rahoitus- ja vakuutusryhmittymän vakavaraisuuden laskemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään rahoitus- ja vakuutusryhmittymien valvonnasta annetun lain (699/2004)
Y:n poliisilaitos on antanut asiasta selvityksen ja Poliisihallitus lausunnon.
ANONYMISOITU PÄÄTÖS 02.06.2016 Dnro OKV/459/1/2016 1/5 ASIA Poliisin ja syyttäjän menettely tuomarin virkarikosasiassa KANTELU Kantelija on kannellut X:n syyttäjänviraston kihlakunnansyyttäjän A:n 4.5.2015
Omat ja tytäryhtiön osakkeet yritysjärjestelyssä
Jukka Mähönen Special Counsel, OTT Kauttu & Co Asianajotoimisto Oy 8.4.2015 Omat ja tytäryhtiön osakkeet yritysjärjestelyssä Johdanto Konsernimuotoisissa yrityksissä on tyypillistä, että liiketoimintoja
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva. Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto
Tiemaksut ja maksajan oikeusturva Mirva Lohiniva-Kerkelä Dosentti, yliopistonlehtori Lapin Yliopisto Muutamia oikeusturvan kannalta olennaisia kysymyksiä Paikannus ja henkilötietojen käyttö Tietojen kerääminen
Laki. Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksesta. Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus
Laki Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskuksesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Euroopan hybridiuhkien torjunnan osaamiskeskus Tässä laissa säädetään Euroopan hybridiuhkien torjunnan
LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti 2015/0068(CNS) 1.9.2015. oikeudellisten asioiden valiokunnalta
Euroopan parlamentti 2014-2019 Oikeudellisten asioiden valiokunta 2015/0068(CNS) 1.9.2015 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten asioiden valiokunnalta talous- ja raha-asioiden valiokunnalle ehdotuksesta neuvoston
TILINTARKASTAJA JA EU:N TIETOSUOJA-ASETUS KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA
1 (5) TILINTARKASTAJA JA EU:N TIETOSUOJA-ASETUS KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA SUOMEN TILINTARKASTAJAT RY:N SUOSITUKSIA 1/2018 Suomen Tilintarkastajat ry (Finnish Association of Authorised Public Accountants)
Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä
Henkilötietojen käsittely tietosuojalain voimaantulon viivästyessä Kuntaliiton ohje 18.5.2018 Taustaa Komission ehdotukset tammikuussa 2012 Make Europe fit for the digital age» http://ec.europa.eu/justice/data-protection/reform/index_en.htm»
Asia: Hallituksen esitys (HE) 49/2018 vp eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi ja eräiksi siihen liittyviksi laeiksi
Rikosoikeuden professori Sakari Melander Helsingin yliopisto Oikeustieteellinen tiedekunta 14.5.2018 Eduskunnan lakivaliokunnalle Asia: Hallituksen esitys (HE) 49/2018 vp eduskunnalle liikesalaisuuslaiksi
Oikeussuoja hankintalakien ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa
Oikeussuoja hankintalakien ulkopuolelle jäävissä hankinnoissa Anne Nenonen OTT, esittelijäneuvos NAF 4.2.2015 Väitöskirjan sisällöstä Artikkeliväitöskirja Yhteenveto Viisi artikkelia Julkaistu FORUM IURIS
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp. Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta
EDUSKUNNAN VASTAUS 169/2010 vp Hallituksen esitys laiksi Suomen keskusviranomaisesta eräissä elatusapua koskevissa kansainvälisissä asioissa, laiksi elatusvelvoitteita koskevan neuvoston asetuksen soveltamisesta
Laki. Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi. arvopaperimarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä.
EV 295/1998 vp - HE 254/1998 vp Eduskunnan vastaus hallituksen esitykseen rikoslain täydentämiseksi arvopaperirnarkkinarikoksia koskevilla säännöksillä Eduskunnalle on annettu hallituksen esitys n:o 254/1998
Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain. Asia. Valiokuntakäsittely.
EDUSKUNNAN VASTAUS 164/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laiksi varainsiirtoverolain muuttamisesta (HE
Laki. eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä. Soveltamisala
Laki eurooppalaisesta tilivarojen turvaamismääräysmenettelystä Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Soveltamisala Tässä laissa annetaan eurooppalaisen tilivarojen turvaamismääräysmenettelyn käyttöön