Tolkis Bollklubb Kaukalopallon II-divisioona Otteluraportit

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tolkis Bollklubb Kaukalopallon II-divisioona 2009 2010 Otteluraportit"

Transkriptio

1 Tolkis Bollklubb Kaukalopallon II-divisioona Otteluraportit HIFK ToBK 4-9 (3-4, 1-5) Helsinki 1, Joukkueen kolmastoista kausi Helsingin Kaukalopallon sarjoissa alkoi vierasottelulla Nordenskiöldinkadun ykköshallissa. Viime kaudella vastaava ottelu oli täydellistä HIFK:n näytöstä, joten nyt oli todellinen revanssin paikka. Joukkueemme runko on pysynyt kasassa ja näkyvin muutos löytyykin valmennuksesta tällä kaudella Kenneth Ek ja Tony johtavat peliä. Rotaatiojärjestelmä on käytössä heti kauden alusta, mikä tarkoittaa, että neljä kenttäpelaajaa on huilivuorossa joka ottelussa. Avauspisteiden metsästykseen lähti siis kolme hyökkäyskentällistä, kaksi pakkiparia ja maalivahti. HIFK pelaa tutulla tyylillään ja joukkueen peli perustuu kovaan luisteluun ja myös yksinyrittämiseen. Laskimme suosiolla karvausta, koska luistelukilpailu olisi täysin tuhoon tuomittu taktiikka. Ottelu alkoi täysin ennakkoasetelmien mukaisesti ja kotijoukkueen punapaitaiset pelaajat yrittivät yksitellen murtaa puolustuksemme. Jo kahden minuutin jälkeen yksi hifkiläinen onnistuikin, mutta kolme minuuttia tämän jälkeen tilanne oli jo 1-2. Maalintekijöinä toimi Johnny Holmström ja Antti Niemelä. HIFK piti itsepäisesti kiinni taktiikastaan ja keskialueen puolustuksemme piti erinomaisesti. Monesti kotijoukkue joutuikin aloittamaan hyökkäyksensä uudestaan alimmasta pelaajastaan lähtien. Välillä syntyi kuitenkin tiukkoja tilanteita Tony in vartioimalle maalille, mutta näytti olevansa oivassa vireessä heti kauden alussa. Ensimmäisen erän jälkipuoliskolla molemmat joukkueet onnistuivat vielä kahdesti (meiltä Holmström ja Björkman), joten erätauolla tilanne oli 3-4. Toisen erän aikana otteet kovenivat ja pelistä tuli selvästi rikkonaisempaa. Osa HIFK:n pelaajista jäivät nyt roikkumaan meidän kenttäpuoliskollemme, mikä tarjosi meille entistä enemmän tekopaikkoja. Antti Niemelä teki illan toisen maalinsa ja lopullisesti kotijoukkueen selkäranka murtui kun HIFK:n parin minuutin ylivoimapyöritys ei tuottanut tulosta ja jäähyltä päässyt Johan Järvinen karkasi läpiajoon ja ujutti pallon komeasti maalivahdin haarojen välistä. Vaihteleva tuomarilinja sotki peliä ja välillä annettiin rikotulle joukkueelle hyöty ja välillä ei. Etenkin yksi kotijoukkueen pelaajista ei sulattanut tätä ja keskittyikin loppuajan valittamaan jokaisesta tuomiosta ja myös kritisoimaan sekä meidän että kanssapelaajien tekemisiä. Maalivahti in hienon iltapuhteen siivittämänä pääsimme vielä kaunistelemaan lukuja. Kotijoukkue teki vielä yhden maalin, mutta kun Robert Lindström osui kahdesti ja Markus Nuolioja kertaalleen niin loppulukemiksi kirjattiin 4-9. Taktiikkamme onnistui täydellisesti ja lähes kaikki HIFK:n yritykset kilpistyivät joko keskikentän sumppumme tai viimeistään maalivahtiimme. Hyökkäyspäädyssä pelimme ei ollut häikäisevää, mutta kaikki kolme hyökkäysketjua loivat paikkoja tasaiseen tahtiin ja mitä tärkeintä, kaikki onnistuivat myös maalinteossa. Joukkueena olimme hyviä etenkin omalla kenttäpuoliskolla pidimme paikkamme hyvin ja autoimme toisiamme. Näin saimme revanssin viime kaudesta ja samalla tämä oli ensimmäinen kerta kun voitimme HIFK:n Helsingissä ja vieläpä Nordenskiöldinkadun perinteikkäässä jäähallissa. Kausi sai hyvän alun ja jo ensi viikolla on mahdollisuus uuteen revanssiin, kun MyPS saapuu vierailulle Porvooseen. Vuosien saatossa MyPS on ollut meille paha vastustaja kymmenestä ottelusta heitä vastaan olemme voittaneet ainoastaan kolme. Nuolioja Järvinen Lindström Niemelä Kemppainen Gustafson Tukiainen Holmström Ansas Patrik Ek - Lindroos Björkman - Wirtanen

2 ToBK MyPS 8-1 (2-0, 6-1) Porvoo, Kauden ensimmäinen kotiottelu pelattiin yömyöhään lokakuun alussa, jolloin vastaan asettui MyPS Helsingistä. MyPS on vuosien saatossa ollut tiukka vastus meille, mutta on nyt ilmeisesti kärsinyt pelaajakadosta, koska on netin välityksellä hakenut vahvistuksia joukkoonsa. Tämä operaatio on ilmeisesti onnistunut, koska Porvooseen saapui yhdeksän kenttäpelaajaa. Meillä oli taas kolmetoista kenttäpelaajaa kokoonpanossa ja armottoman rotaatiojärjestelmän vuoksi edellisen voitto-ottelun kaksi tähtipelaajaa oli tänään huilivuorossa. Tästä huolimatta HIFKvoiton ketjuja ja pakkipareja pysyi kasassa, joten tiettyä struktuuria kokoonpanossa on jo havaittavissa. Edellisen ottelun pelaaja Tony jatkoi maalipuiden välissä. Ottelun alku lupaili hyvätasoista kamppailua, koska molemmat ryhmät pelasivat kurinalaista joukkuepeliä. Peli aaltoili nopeasti päädystä päätyyn ja nopeat vastahyökkäykset ja pelin kääntäminen oli alkuottelun avainsanat. Keskikaistan puolustaminen onnistui hyvin molemmilta joukkueilta ja maalintekopaikkoja parhaalta sektorilta ei alkuun nähty. Maalivahdit saivat nopeasti lämmön päälle ja laidoilta tulleet vedot päätyivät yleensä suoraan häkkipäiden syliin tai räpylään. Sadannen ottelunsa pelannut Make Nuolioja aloitti maalinteon kymmenen minuutin jälkeen, mutta tämän jälkeen osumia ei nähty pitkään aikaan. Joukkuepuolustuksemme oli rautaa ja siniviivamme ylitys tuotti vaikeuksia MyPS:ille. Maalivahti Tony hoiti loput tilanteet varmasti ja luotettavasti. Vastaavasti hyökkäyspäädyssä pääsimme vähitellen parempiin tekopaikkoihin, mutta ruuti ei ollut kovinkaan kuivaa. Aikaa kului ja toinen maalimme tuli tärkeään aikaan puolitoista minuuttia ennen summeria. Maalin teki avausottelun huilannut Kristian Ek. Puolen tunnin pelin jälkeen taululla komeili jalkapallolukemat 2-0. Myös toisessa erässä MyPS pysyi taktiikassaan, mutta väsymys alkoi selvästi painaa etenkin puolustajia. Vieraiden puolustajat valuivat nimittäin alemmas ja alemmas, jonka vuoksi saimme yhä parempia tekopaikkoja. MyPS:in maalivahti oli kuitenkin huikealla pelipäällä ja torjui suurimman osan yrityksistämme. Tämä tosin johtui myös tehottomuudestamme ja hukattuja paikkoja oli yllin kyllin kaikilla ketjuilla. Tärkein pointti oli kuitenkin, että pysyimme taktiikassamme ja haimme maltilla lisämaaleja - koska kyllähän niitä lisämaaleja lopulta syntyi. Vaikka täydellistä romahtamista ei nähty, MyPS joutui lopulta nöyrtymään toisen erän aikana kuudesti. Antti Ansas ja Kenneth Ek tekivät kauden avausmaalinsa. Viimeisten neljän maalin takana olivat jo avausottelussa onnistuneet Robert Lindström, Markus Nuolioja, Johnny Holmström ja Johan Järvinen. Ottelun ainoa häpeäpilkku sattui ottelun viimeisellä sekunnilla kun MyPS riisti maalivahti Tony ilta uran ensimmäisen nollapelin. Viime kaudella nollapeli oli jo todella lähellä Tapanilan Erää vastaan ja tämän lähemmäksi ei enää pääse. Ehkä näemme nollapelin vielä tällä kaudella? Tästä huolimatta lopputulos oli hieno 8-1-voitto. Tässä ottelussa korostuivat koko joukkueen puolustuspelin ja kärsivällisen hyökkäyspelin merkitys. Kun puolustuspaketti pysyy kasassa, tekopaikkoja kyllä syntyy ennemmin tai myöhemmin. Paremmalla viimeistelyllä olisimme helposti voineet tuplata maalimäärämme, mutta totuuden nimissä pitää sanoa, että myös MyPS olisi ansainnut muutaman lisämaalin. HIFK-voiton salaisuus oli myös tämän voiton takana ja pikku hiljaa pelaajamme ovat löytämässä paikkansa puolustuskuvioissamme. Puolustajamme ja maalivahti tekivät pyyteetöntä työtä omassa päädyssä, mutta myös hyökkääjät tukkivat siniviivamme hyvällä prosentilla. Seuraavassa ottelussa lähdemme Tapanilan Erän vieraaksi Helsinkiin. Viime kaudella Erä jäi jalkoihimme, mutta aloitti tämän kauden hyvin pelaamalla tasan Valiosarjasta tippunutta KAPA90-joukkuetta vastaan. Nuolioja Järvinen Lindström Ansas Kemppainen Gustafson Brunberg Holmström Kenneth Ek Ekholm - Kristian Ek Björkman - Wirtanen

3 Erä ToBK 7-6 (2-3, 5-3) Paloheinä, Kauden toiseen vierasotteluun lähdimme hienon kotivoiton siivittämänä. Ottelutahtikin on nyt huomattavasti inhimillisempi kuin viime kaudella, koska härkäviikkoja ei nähdä ja matsit tippuvat tasaiseen tahtiin kalenteriin. Rotaatiokaavio pyörii edelleen täydellä höyryllä ja tällä kertaa poissa olivat kaksi puolustajaa ja kaksi sentteriä, mikä hieman muutti tuttuja ketjukoostumuksia. Lisäksi maalivahti Mikael Jaakkola vartioi maaliamme ensimmäistä kertaa tällä kaudella. Tiistai-illan vastustajanamme oli perinteikäs Tapanilan Erä, joka sijoittui viime kaudella turvallisesti kahdeksanneksi, mutta joutui nöyrtymään meille kahdesti rumin yhteislukemin Tämän kauden avauksessa Erä antoi kuitenkin heti myrskyvaroituksen pelaamalla tasan Valiosarjasta tippunutta KAPA90- joukkuetta vastaan, joten kaikki edellytykset hankalaan vierasotteluun oli olemassa. Ottelun käsikirjoitus oli heti alusta alkaen selvä: Erä puolustaa kolmen miehen lihamuurilla ja isokokoinen maalivahti hoitaa loput. Paloheinän pieni kaukalo, ihmeelliset rännipomput ja etenkin erittäin huonokuntoinen jää sallii tämänkaltaisen sumputuksen. Jo toisella minuutilla Johnny Holmström avasi maalitilin ja hetkeä myöhemmin Robert Lindström lisäsi johtoa. Kentän työllistetyin oli Erän maalivahti, joka kerta toisensa jälkeen esitti hienoja torjuntoja ja ensimmäisen vartin aikana piti kotijoukkueen totaalisesti pystyssä. Alkurynnistyksemme ei tuottanut lisämaaleja ja pikku hiljaa Erän kyttäävät hyökkääjät pääsivät kokeilemaan Jaakkolan torjuntakapasiteettia. Parin puolustussekoilun jälkeen ottelu olikin jo tasalukemissa. Ennen taukoa Markus Nuolioja ehti vielä tehdä tärkeän johtomaalin. Tauolla johdimme siis 2-3. Toinen erä alkoi mainiosti kun Kim Ekholm täräytti komean kudin riman alle. Kahden maalin johtoasemassa kotijoukkue Erä alkoi entistä enemmän tyytyä pitkiin avaussyöttöihin ja pystyivät hyödyntämään Paloheinän kaukalon erityispiirteitä. Tämä kotikenttäetu johti lopulta tulokseen ja maali maalilta Erä lisäsi meidän tuskaa. Luokattoman maalinedusta- ja merkkauspelimme johdosta kotijoukkue teki reilussa vartissa peräti viisi maalia ja ottelu näytti jo ratkenneen. Viimeisen kymmenen minuutin aikana valmentaja Kenneth Ek muutti karvauspeliämme ja muokkasi hieman kenttiä ja viimeisten minuuttien aikana peli pyöri lähes täysin Erän päädyssä. Kavennusmaalejakin nähtiin. Ensin Antti Ansas tuplasi kauden maalimääränsä ja sen jälkeen Kenneth Ek teki maalinedustahässäkästä kuudennen maalimme ajassa Viimeinen minuutti oli taistelua aikaa vastaan ja muutama vetopaikka saatiinkin aikaisin, mutta Erän maalivahti oli kentän paras pelaaja loppuun saakka. Molemmat sarjapisteet jäivät Helsinkiin loppulukemin 7-6. Erän sumppu oli kova ja heikko viimeistelytehokkuutemme oli tappion ensisijainen syy. Erä pelasi välillä kahdella kyttäävällä hyökkääjällä ja siksi koko kentän puolustuskuviomme ei toiminut toivotulla tavalla. Ottelu oli hankala maalivahdille ja puolustajille, koska Erä ylitti keskialueen nopeasti pitkällä syötöllä. Puolustuspäässä olimme kuitenkin riittävän hyviä, koska seitsemän päästettyä maalia olisi pitänyt riittää voittoon asti. Kotijoukkueen hyvän maalivahdin johdosta tämä ei tällä kertaa riittänyt. Alkukauden voittoputki jäi kahteen otteluun ja joukkueen historiassa kausi on alkanut kolmella voitolla ainoastaan kerran ( ). Yleensä avaustappio on tullut vastaan jo kauden ensimmäisessä tai toisessa ottelussa. Ensi maanantain kotiotteluun vastaan luistelee uusi ja kiinnostava tuttavuus Pallas, joka yli viiden nelosdivari- ja kahden kolmosdivarivuoden jälkeen viime keväänä nousi kakkoseen. Nuolioja Tukiainen Lindström Niemelä Ansas Gustafson Brunberg Holmström Kenneth Ek Ekholm - Kristian Ek Patrik Ek - Lindroos Jaakkola

4 ToBK Pallas 9-2 (4-0, 5-2) Porvoo, Masentavan vierastappion jälkeen meillä oli aikomus palata voittojen tielle kotiottelussa sarjanousija Pallasta vastaan. Vastustajasta emme tienneet paljon muuta kuin että Pallas on pelannut Helsingin Kaukalopallon sarjoissa jo 1990-luvun loppupuolelta lähtien ja voitti kolmosdivarin finaalin viime keväänä. Meillä rotaatiokuvio oli laitettu hiukan uusiksi ja sen seurauksena Kim Ekholm nostettiin hyökkääjäksi. GM:n valitettavan sekoilun vuoksi illan peliin saapui vain 12 pelaajaa, mikä hiukan sotki suunnitelmia. Maalissa pelasi jälleen Mikael Jaakkola ja pakkiparit olivat tutut, mutta keskushyökkääjinä pelasivat nyt Kenneth Ek ja Johnny Holmström. Muut paikallaolijat sijoitettiin laituripareihin. Kokoonpanosta puuttuivat siis maalivahti/valmentaja, synttärisankari Kitu sekä koko ykkösketjumme, joka on vastannut lähes joka toisesta maalistamme alkukauden otteluissa. Otteluun lähdettiin varovaisella karvauspelillä ja vastustajan merkkausvirheestä Antti Ansas siirsi pallon verkkoon jo ottelun toisella minuutilla. Näin Ansas teki maalin kolmannessa ottelussaan peräkkäin, mikä tapahtui edellisen kerran vuonna Pallaksen hyökkäykset kulkivat lähes poikkeuksetta kahden pelaajan kautta ja mikä tärkeintä, yksityisen kuljetusliikkeen muodossa. Kerta toisensa jälkeen härkämäisesti liikkuvat vierailijat puskivat siniviivamuuriimme ja hiukan vaarallisemmat tilanteet maalivahti Jaakkola hoiti tyylikkäästi puolustajiemme avustuksella. Pallaksen maalivahti oli ihan oivassa vedossa, joten saimme taas kärsivällisesti harjoitella maalintekoa. Maaleja nähtiin kuitenkin tasaisen harvoin. Ensin kapteeni Jimmy Gustafson avasi kauden maalitilinsä komealla laukauksella riman alle. Mikael Björkman nousi hienosti mukaan hyökkäyksen tueksi ja laukoi paluupallon pömpeliin. Erän viime hetkillä nähtiin hieno kuvio, jonka päätteeksi Antti Niemelä teki kauden kolmannen maalinsa. Niemelä on siis jo lokakuussa tehnyt yhtä monta maalia kuin koko viime kaudella yhteensä. Hienon ensimmäinen erän jälkeen taululla näkyi kotijohto 4-0. Pallaksen yksiraiteiset yritykset jatkuivat myös toisen erän alussa, mutta yksipuolinen taktiikka ei johtanut merkittäviin tuloksiin. Jouduimme kuitenkin välillä rikkomaan, mutta vapaalyönnit eivät tuottaneet minkäänlaista tulosta. Hyökkäyspäädyssä kaikki hyökkääjät pääsivät hyvin tilanteisiin ja maalejakin nähtiin. Tomas Brunberg teki kauden avausmaalinsa ja myös Johnny Holmström teki maalin. Todellinen harvinaisuus, eli ylivoimamaali, nähtiin kun Kim Ekholm pääsi maalinedustakonttoriinsa hämmentämään maalivahdin ja puolustajien työskentelyä ja teki siitä komean maalin. Seitsemän maalin johtoasemassa otteemme höllentyi hiukan ja Pallas pääsi lopulta kaunistelemaan lukemia toisen erän puolivälissä ensin ylivoimalla ja sitten tasavajaalla. Loppu oli pelailua ja sekä Holmström että kauden avausmaalinsa tehnyt Joni Wirtanen saivat vielä maalimerkinnän pöytäkirjaan. Ottelu päättyi musertavasti kotivoittoon lukemin 9-2. Pallakselta puuttui ilmeisesti muutama avainpelaaja, mikä osaltaan selittää aika vaisun esityksen. Taktisesti olimme tänään vahvempia kuin vastustajamme ja kauden aikana pariin otteeseen nähty koko kentällisen puolustusyhteistyö oli tänään rautaa. Kaikki osallistuivat omalla kenttäpuoliskolla puolustustalkoisiin, mikä omalta osaltaan avasi meille tekopaikkoja. Tekopaikoista olisi tietysti voinut syntyä lisämaaleja, mutta tällä kertaa tämä riitti. Kolme pelaajaa avasi kauden maalinhanansa, mikä on hyvä asia jatkoa ajatellen. Nyt seuraa kahden viikon ottelutauko, jonka aikana meillä on peräti neljä jääharjoitusta. Seuraava ottelu pelataan Hernesaaren jääladossa kahden viikon kuluttua, jolloin vastassa on kakkosdivarin toinen nousija Bewe Hä. Niemelä Kenneth Ek Gustafson Brunberg Holmström Ansas Ekholm Tukiainen Wirtanen - Björkman Patrik Ek - Lindroos Jaakkola

5 Bewe Hä ToBK 7-10 (1-7, 6-3) Hernesaari Keskiviikkoiltana suuntasimme kohti vanhaa tuttua jäähallia Helsingin Hernesaaressa. Vaikka halli oli tuttu, vastustaja oli sitäkin tuntemattomampi. Bewen mittavasta joukkuekokoelmasta vastaan luisteli nimittäin Bewe Hä, joka viime kaudella oli kolmosdivarin runkosarjan ykkönen ja viihtyi siten kolmosessa vain kaksi kautta. Tämän vuoden sarjassa Bewe Hä oli pelannut jo viisi ottelua, mutta oli yhtä ottelua lukuun ottamatta hävinnyt kaikki suhteellisen niukasti. Kahdella sarjapisteellään Bewe Hä majaili sarjan jumbopaikalla. Ottelun alla meidän rotaatiokuvio meni pahasti sekaisin ja siksi pukukoppiin asteli 12 kenttäpelaajaa, mikä ei missään tapauksessa ole optimaalinen määrä. Kotiin jäivät myös molemmat valmentajat. Maalissamme oli jälleen Mikael Jaakkola. Tarkoituksena oli aluksi tunnustella vastustajien pelityyliä ja pitää oma puolustuspakka kasassa. Tilastojen valossa tässä myös onnistuttiin, koska ensimmäinen erä sujui erittäin hyvin. Jo minuutin jälkeen Johnny Holmström siirsi pallon tolpan kautta verkkoon ja seuraavaksi olikin yhden illan kokokohdan aika. Patrik Ek katkaisi vastustajien syötön keskialueella ja lähetti pallon kohti Bewen maalia, josta pallo löysi tiensä suoraan kotijoukkueen verkkoon. Tämä oli tämän vahvasti puolustavan puolustajan ensimmäinen maali tällä kaudella ja samalla ensimmäinen maali koko 18 ottelun mittaisen ToBK-uransa aikana. Keskialueen karvauspelimme ei onnistunut toivotulla tavalla, mutta puolustajamme pelasi uhrautuvasti samalla kun maalivahti Mikael Jaakkola pelasi todella vakuuttavasti. Kotijoukkueelle sattui myös monta pallonmenetystä, josta saimme mahdollisuuden hyökätä nopeasti. Vaikka hukkasimme monta tekopaikkaa, tulostaululle kirjattiin myös kelpo määrä täysosumia. Robert Lindström teki kolmannen maalimme vapaalyönnistä ja maaliputkensa pidensivät niin Tomas Brunberg, Antti Ansas kuin Jimmy Gustafsonkin. Kun Lindström onnistui vielä kertaalleen ja kotijoukkue erän loppupuolella ainoastaan kerran, tilanne erätauolla oli musertava 1-7. Turvallisen tuntuisessa johtoasemassa askeleemme alkoi painaa ja aivan liian korkealle ulottuva näennäinen karvauspelimme toi pelille aivan uuden luonteen. Bewe Hä pääsi luvattoman monta kertaa ylivoimahyökkäyksiin ja nyt kotijoukkueelle tuli myös onnistumisia. Maali maalilta tilanne kaventui ja ensimmäisen erän vapautunut hyökkäyspelimme oli muisto vain. Neljän takaiskumaalin jälkeen otimme aikalisän ja pelasimme hetken kahdella hyökkäysketjulla. Tämä tuottikin tulosta, koska sentteriksi siirretty Kim Ekholm teki maalin suhteellisen nopeasti aikalisän jälkeen. Koko ketjun puolustuspeliä ei kuitenkaan saatu kuntoon kun hetkittäin. Palasimme kolmeen laituripariin ja ottelun loppuaika oli varsin epäkontrolloitua peliä. Suuri syy tähän oli Hernesaaren järkyttävän huono ja pehmeä jää, joka oli huonommassa kunnossa kuin Tolkkisten kaukalon luonnonjää nollakelissä. Umpisurkea ja luminen jää vaikeutti molempien joukkueiden peliä, mutta johtoasemassa tämä oli meidän etu. Molemmat joukkueet tekivät vielä kaksi maalia, meidän maaleista vastasivat Markus Nuolioja ja hattutempun viimeistellyt Robert Lindström. Erittäin kaksijakoinen ottelu päättyi lopulta Tuntematon vastustaja hankaloittaa aina pelitavan suunnittelua, mutta tämän ottelun teimme hankalaksi ihan eri syistä. Raskas jää oli varmasti osasyy todella tahmeaan peliimme, mutta kyllä taistelutahtomme ja virkeytemme oli alentunut esimerkiksi viime otteluun verrattuna. Liiankin helppo ottelun alku toi uudenlaisen lisämausteen otteluun ja hyvän olon tunne hiipi varmasti monen puseroon. Ottelu päättyi kuitenkin onnellisesti ja kahteen sarjapisteeseen pitää aina olla tyytyväinen. Onkin varmasti hyväksi, että ohjelmassa on nyt puolentoista viikon ottelutauko. Tänä aikana ei myöskään yöharjoituksia ole luvassa, joten on hyvä aika ladata akkuja kauden ensimmäiseen paikalliskamppailuun. Nuolioja Kemppainen Lindström Gustafson Holmström Brunberg Ekholm Ansas Wirtanen - Kristian Ek Patrik Ek - Lindroos Jaakkola

6 ToBK FC Atlant 5-5 (4-2, 1-3) Porvoo, Kauden ensimmäinen paikalliskamppailu Atlantia vastaan oli ohjelmassa marraskuun puolivälissä. Tällä kaudella luvassa onkin ainoastaan kaksi paikalliskamppailua, koska porvoolaiset joukkueiden määrä on vähentynyt viime vuosien aikana. Esimerkiksi viisi vuotta sitten kakkosdivarissa pelasi neljä joukkuetta, joista Panda ja ToBK toissa kauden farmisopimuksen jälkeen yhdistyivät viime kaudella sekä Atlant ja Elo, jotka jatkavat viime kauden sponsorisopimustaan. Tilanne mutkistuu edelleen kun kaukalopalloliitto hyväksyy myös henkilökohtaisia farmisopimuksia. Nämä sopimusmahdollisuudet näkyvät Atlantin kokoonpanossa, jossa maalivahti ja joukkueen pistepörssin neljä kärkimiestä pelaavat myös säännöllisesti Valiosarjassa. Meidän joukkueessa tilanne oli varsin hyvä, ainoastaan kapteeni Jimmy Gustafson joutui jäämään pois alkuperäisestä kokoonpanosta ja häntä tuuraamaan tuli Kim Ekholm. Kolmen huiliottelun jälkeen maaliin palasi Tony. Sponsorien avulla hankitut uudet siniset pelipaidat otettiin käyttöön. Ottelun alku oli sähäkkä ja peli fyysistä heti alusta alkaen. Ensimmäisten vaihtojen aikana kontrolloitua peliä ei nähty ja tarkoituksemme olikin pitää Atlantin lainamiehet poissa parhaalta maalintekosektorilta. Lukuisien Atlantpelien kokemuksella valmentajamme Kenneth Ek oli ennen ottelu kertonut miten parhaiten pääsee tekopaikkoihin ja osoitti esimerkkiä purjehtimalla oikean laidan kautta maalintekoon reilun viiden minuutin pelin jälkeen. Myös Mikko Björkman oli ennen ottelua kertonut omista havainnoistaan ja tällä täsmätiedolla pystimme pitämään siniviivan suhteellisen hyvin tukittuna samalla kun maalivahti Tony ja puolustajat hoitivat muutamat tilanteet pääosin hyvin. Atlantin avausmaali syntyi vapaalyönnistä ja meni täysin huonon muurimme piikkiin. Atlant siirtyi ensimmäisen kerran johtoon erän puolivälissä, mutta erän jälkimmäinen vartti oli meidän näytöstä. Koviakaan otteita ei kaihdettu ja Atlantille vihellettiin muutama jäähy. Hyvän painostusjakson jälkeen Johan Järvinen teki maalin ja Johnny Holmström siirsi rystyltä meidät jälleen johtoon. Atlantin maalinedusta oli välillä melkoinen painitatami ja tämän sai kokea myös Holmström illan toisen maalinsa jälkeen. Tärkeitä lisämaalejakin olisi voinut syntyä erän loppuminuuteilla ja -sekunneilla, mutta jouduimme tyytymään kahden maalin taukojohtoon. Toisen erän alkupuolella tasoittuivat niin jäähyt kuin maalitkin. Ensimmäisen vartin aikana meille vihellettiin nimittäin peräti kuusi (!) perättäistä jäähyä ja kaksi kertaa Atlant pääsi kokeilemaan jopa viidellä kolmella vastaan. Alivoimamiehistömme rehki vahvasti ja mm. Kim Ekholm oli mainio kärkikarvaajan roolissaan peittäen useita siniviivavetoja ja myös maalinedustalla häärineet puolustajamme avustivat varmasti pelannutta ia hyvin. Hienosta av-pelistä huolimatta Atlant kipusi väkisin rinnalle. Jatkuva alivoimapeli vei energiaa ja ketjut olivat pahasti sekaisin pitkän aikaa. Lisäksi kätemme jäätyivät harvoissa tekopaikoissamme ja reilun parinkymmenen pelatun minuutin jälkeen valmentaja Kena Ek tiivisti kokoonpanoa kahteen ketjuun, jonka jälkeen pelitilanteet tasoittuivat selvästi. Viitisen minuuttia ennen ottelun loppua Atlant siirtyi ottelussa toistamiseen johtoon. Atlantin maalinedustalla sattui ja tapahtui edelleen ja kunnon kahakan jälkeen vierasjoukkueen maalivahti kyllästyi ja hankki kahden minuutin jäähyn lyömällä räpylänsä hyökkääjämme naamaan. Ylivoimapeli oli jo valumassa hukkaan kun ensimmäisen kerran kapteenina toiminut Mathias Lindroos teki kauden avausmaalin todella herkulliseen aikaan ja vieläpä erikoisella tavalla, eli rannelaukauksella punaviivalta. Viimeiset kaksi minuuttia olivat todella rikkonaisia ja meille tarjottiin vielä muutama vapaalyönti, mutta lisäosumia ei nähty. Erittäin fyysisen, rikkonaisen ja tiukan väännön jälkeen pisteet tasattiin lukemin 5-5. Tämä oli joukkueemme kolmastoista Atlant-kohtaaminen, mikä tarkoittaa, että Atlant nousi tässä tilastossa yksinäiseksi ykköseksi ohi Bewe Boysin (12 ottelua). Atlant-ottelut ovat aina olleet todella tasaisia (tämän ottelun jälkeen meillä 5 voittoa, 2 tasapeliä, 6 tappiota; maalit meille 75 74) ja tämä oli selvästi kauden fyysisin ja kovaotteisin ottelu. Maaleja nähtiin kymmenen ja jäähyjä yksitoista, joten ottelu oli kunnon paikallisvääntö, jossa molemmilla oli avaimet voittoon ja tasapeli oli suhteellisen oikeutettu. Kokonaisuudessaan pelimme oli ihan mukiinmenevää, joskin tekopaikoista olisi pitänyt tehdä lisämaaleja etenkin ensimmäisessä erässä. Toisen erän jäähyt sekoittivat pelirytmiämme pahasti ja tästä johtuen meillä oli ottelun loppupuolella sekä ns. kylmiä että kuumia pelaajia, johon valmentajamme reagoi nopeasti. Lindström Järvinen Nuolioja Brunberg Holmström Kenneth Ek Ekholm Kemppainen Niemelä

7 Wirtanen - Björkman Lindroos - Kristian Ek KAPA90 ToBK 3-4 (2-3, 1-1) Hyrylä, Torstai-illan vierasmatsiin lähdimme voitto tavoitteena, koska kahdella sarjapisteellä siirtyisimme sarjan jaetulle piikkipaikalle. Vastaan luisteli vanha tuttu KAPA90, joka vielä viime kaudella pelasi Valiosarjassa, mutta voitti siellä ainoastaan kaksi ottelua ja tippui sarjaporrasta alemmaksi. Samainen KAPA90 sysäsi meidät aikoinaan Valiosta kakkoseen, voittamalla meidät ratkaisuottelussa helmikuussa 2008 Porvoossa lukemin 4-5. Nyt oli siis velanmaksun aika. KAPA90 ei ole aloittanut sarjan kovinkaan vakuuttavasti ja majailee viiden ottelun jälkeen vasta sijalla 10, mutta on totuttuun tapaan päästänyt vähän maaleja (toiseksi vähiten meidän jälkeen). KAPA:n maalinteko on kuitenkin tökkinyt pahasti ja lisäksi heillä oli alla peräti neljän viikon ottelutauko. Keskinäiset ottelumme ovat aina olleet tiukkoja ja vähämaalisia (3 voittoa, 2 tasuria, 2 tappiota, maaliero 42 36), joten luvassa oli varmasti kova taistelu tärkeistä pisteistä. Rotaatiolistamme oli enemmän tai vähemmän sekaisin, mutta saimme lopulta jalkeille kolmetoista kenttäpelaajaa ja maalihäkin eteen luisteli jälleen Tony. Ottelun alku oli lupaava. Tarkoituksenamme oli pelata tiivistä puolustuspeliä ja sitä kautta saada aikaiseksi kontrolloituja hyökkäyksiä. Ottelu ei ehtinyt vanheta kuin reilun minuutin kun Robert Lindström siirsi meidät ensimmäisen kerran johtoon ottelussa. Pakettimme pysyi aluksi suhteellisen hyvin kasassa ja valtaosa KAPA:n hyökkäykset kilpistyivät siniviivallemme tai viimeistään maalivahtimme suojuksiin. Noin kymmenen minuutin pelin jälkeen kotijoukkue tasoitti ottelun, mutta itsepäisesti pysyimme taktiikassamme ja saimme sitä kautta hienoisen yliotteen. Kim Ekholmin hienon pallonriiston ja pystysyötön jälkeen Robert Lindström tuplasi maalimääränsä ja hienon kuvion jälkeen Petri Kemppainen teki kauden avausmaalinsa hyvään saumaan. Ottelun edetessä kotijoukkueen maalivahti vertyi kovaan kuntoon ja muutaman hukatun maalintekopaikan jälkeen energiavarastomme ehtyi hiukan ja kotijoukkue pääsi mukaan peliin yhä paremmin ja paremmin. Mutta myös toisessa päädyssä maalivahti oli liekeissä ja tilanteiden lisäännyttyä Tony saikin näyttää parasta osaamistaan. Ensimmäisen erän loppupuolella KAPA90 sai aikaiseksi yhden kavennusmaalin, mutta johtoasema pysyi meillä. Taukotilanne oli siis 2-3. Toinen erä alkoi tahmeasti ja nyt pelitilanteet siirtyivät meidän päätyyn. Jostain syystä luistelumme oli raskasta, mikä johti turhiin pallonmenetyksiin ja muihin vaikeuksiin. Kotijoukkue tasoitti ottelun nopeasti ja pystyi varjelemaan maaliaan ja maalinedustaan tehokkaasti. Meillä ei enää ollut yhtä monta tekopaikkaa kuin ottelun alussa ja muutamasta hyvälaatuisesta paikasta vain yksi onnistui, kun pelaajavalmentaja Kenneth Ek pääsi nokikkain maalivahdin kanssa ja siirsi pallon verkkoon. Viimeisen vartin aikana pelimme muuttui todella passiiviseksi ja kotijoukkue pääsi varsin helposti meidän kenttäpuoliskollemme. Monesti KAPA löi pallon ränniä pitkin päätyyn ja yritti kulmista saada tilanteita aikaiseksi, mutta puolustajamme oli hereillä ja lisäksi oli kylmän viileä torjunnoissaan. Maalinedustalla oli välillä miekkailun tapaista huiskimista, mutta onneksemme lyönnit osuivat polvisuojiin eikä palloon ja näin johtomme piti edelleen. Lopuksi KAPA veti vielä maalivahtinsa pois ja otti aikalisän ja sai viimeisen minuutin aikana vapaalyöntejä, mutta pehmeän jään takia pallo pomppi ja lisäosumia ei nähty. Ottelu oli juuri niin tasainen kuin tilastot osoittivat ja päättyi onnellisesti 3-4-voittoon. KAPA:n alhaiset maalimäärät molemmissa päädyissä ei ole mikään yllätys. Puolustuspäädyssä riuhtoo hyvätasoinen maalivahti ja määrätietoinen puolustusrintama, kun taas hyökkäyspäädyssä ei nähdä riittävää suoraviivaisuutta. Toisaalta KAPA:n sarjasijoitus ei vastaa heidän tasoaan ja onkin varmasti vain ajankysymys ennen kuin voittoja alkaa näkyä taulukossa. Pelimme ei missään vaiheessa noussut toivotulle tasolle, mutta koko joukkueen puolustuspelimme oli jälleen paras valttimme ja lisäksi Tony oli hiukan mutta riittävästi virkaveljeään parempi. Tämän tahmeuden syytä emme tiedä, mutta välillä suoritus muistutti tappiollisen Erä-ottelun saamatonta taapertamista. Oli miten oli, tärkeintä oli kaksi sarjapistettä. Tällä kertaa ottelutauko on lyhyt, koska jo sunnuntaina pelaamme jälleen vierasottelun. Silloin Myllypurossa vastaan luistelee Farmi. Ansas Kemppainen Gustafson Lindström Järvinen Ekholm Brunberg Holmström Kenneth Ek

8 Kristian Ek - Björkman Lindroos - Patrik Ek Farmi ToBK 5-5 (2-4, 3-1) Myllypuro, Nopea vilkaisu sarjataulukkoon saattaa hätiköidysti antaa sellaisen kuvan, että kauden viidennestä vierasottelusta tulee yksi kauden helpommista. Illan joukkueet ovat nimittäin juuttuneet sarjataulukon eri päihin kotijoukkue Farmi viimeiseksi ja vierailija ToBK kärkipaikalle. Lisäksi viime kauden vastaava ottelu ja lopulliset sarjasijoitukset puhuvat selvää kieltä: me saavuimme Myllypuron jäälatoon selvähkönä suosikkina. Onneksi urheilu ei koskaan ole näin päivänselvää. Yksi merkittävä tekijä on kotietu ja Farmin tapauksessa voidaan kyllä puhua todellisesta edusta. Tällä kaudella Farmin kolme kotiottelua on tuottanut kolme sarjapistettä, kun taas vieraissa joukkue on saanut kolmesti selkäänsä rumin yhteislukemin Meidänkään vierassaldo Farmia vastaan ei ole häävi kolme ottelua ja ainoastaan yksi voitto. Tämä mielessä lähdimme taistoon kolmentoista kenttäpelaajan voimin. Maalivahti Mikael Jaakkola pelasi kauden neljännen ottelunsa ja tähän mennessä torjuntavastuu on siis jaettu tasapuolisesti kahden maalivahtimme kesken. Ensimmäinen huomio oli, että Myllypuron jää oli loistavassa pelikunnossa, ainakin verrattuna sekä Hernesaareen että Hyrylään jääsohjoon. Olisikohan liukas jää ollut syynä katastrofaalisen sekavaan avausvaihtoon, jossa puurot ja vellit menivät pahasti sekaisin ainakin ykköskentän keskushyökkääjälle: kauhean harhasyötön jälkeen Holmström kruunasi vaihtonsa ohjaamalla pallon jalalla omaan maaliin. Tämä meni vielä alkukankeuden piikkiin ja vaikka avauspelimme oli hukassa avausminuuttien aikana, pallo pysyi pääosin meillä ja tilanteita alkoi syntyä. Noin kymmenen minuutin jälkeen kahdettasadatta otteluaan pelannut Jimmy Gustafson teki avausmaalimme hienolla vedolla B-pisteen tuntumasta. Vastaavanlaisesta tilanteesta Kenneth Ek vei meidät johtoon ja tässä vaiheessa peli näytti hyvältä. Kun vielä sekä Gustafson että Markus Nuolioja hyödynsivät maalin takaa kimmonneet pallot, niin tilanne oli hetkessä jo 1-4 ja pienellä pelaajaringillä pelannut Farmi näytti jo lyödyltä. Ensimmäinen erä oli maalivahti Jaakkolalle vaikea, koska tilanteita oli harvakseltaan ja niinhän siinä kävi, että myös Farmin toisen maalin takana oli meidän karmaiseva harhasyöttömme. Kaikki muut maalintekopaikkamme valuivat hukkaan ja Farmin maalivahdin todellinen huippupuolituntinen piti tuloksen siedettävänä, eli 2-4. Toinen erä muutti kaiken. Jäähyt sekoittivat pelirytmimme täysin ja samalla Farmi sai useita tilanteita. Maalivahti Jaakkola pääsi nyt torjuntojen makuun ja otti muutaman komean kopin. Jotkut tuomiot olivat varsin yllättäviä. Esim. läpiajossa ollut hyökkääjämme kaadettiin mahdollisesti rangaistuslaukauksen arvoisesti, mutta hän sai kuitenkin ujutettua pallon maalin (jonka kotijoukkueen maalivahti myös myönsi kahteen otteeseen). Tästä vihellettiin jäähy ja vapaalyönti kulmasta! Toinen keskustelua herättänyt tilanne oli kun vastustajan maalivahdilla oli pallo ja hän sähläsi ulosheitossa niin, että pallo putosi omalle maaliviivalle. Kulmaan jäänyt Kenneth Ek luisteli maalin takaa koskematta maalivahtiin ja siirsi pallon tyhjään maaliin. Tämänkin maalin tuomari hylkäsi ja viittasi maalivahdin häirintään! Käsittämättömästi vielä vapaalyöntikin tuomittiin kotijoukkueella ja siitä lähti pitkä syöttö, josta Farmi kavensi alivoimalla tilanteeksi 3-4. No, pysyimme kuitenkin rauhallisina, koska meillä oli edelleen kaikki omissa käsissämme ja tekopaikkoja oli jatkuvasti. KAPA-matsin ottelun pelaaja Mikael Björkman jatkoi hyviä otteitaan ja teki siniviivalta tilanteeksi 3-5. Markus Nuoliojalle sattui ikävä vahinko kun rannelaukauksen jälkeen hänen mailansa kulki vastustajan mailan kautta suoraan puolustajan naamaan. Tästä Nuoliojalle 5 minuutin jäähy (ennen tätä Make on 103 matsissa ottanut ainoastaan 6 jäähyminuuttia). Alivoima sujui kuitenkin varsin mallikkaasti ja Farmilla ei ollut pahoja tekopaikkoja, mutta heti jäähyn päätyttyä Farmi teki pari maalia ja tasoitti ottelun viisi minuuttia ennen loppua. Loppuhetkillä Farmi oli lähempänä voittoa, mutta tolpat ja Jaakkola pelastivat edes yhden sarjapisteen meille. Värikäs ottelu päättyi lopulta 5-5. Lopputulokseen pitää olla todella tyytymätön, koska ottelu olisi pitänyt ratketa jo ensimmäisessä erässä. Toisaalta loppuvihellyksen jälkeen (summeria ei kuultu koska jälleen kerran Helsingistä ei löytynyt ottelusihteeriä) näkyi myös helpottuneita ilmeitä, niin lähellä loppuhetkien tappio oli. Jostain syystä maalit ovat olleet kortilla kolmessa viimeisessä ottelussa (yht ), joten voi todeta, että luotettavan puolustus- ja maalivahtipelin johdosta olemme saaneet tulosta sarjapisteiden muodossa. Yhteinen nimittäjä on edelleen se, että olemme olleet vaikeuk-

9 sissa niitä joukkueita vastaan, jotka pelaavat passiivista karvaus- ja puolustuspeliä ja hyvää maalivahtipeliä. Hyökkäyspään lukko pitää pikku hiljaa avautua, koska kohta jo puolet kaudesta on pelattuna. Vaikka etukäteisodotukset lupasivat vaikeaa ottelua, tämä ottelu olisi ehdottomasti pitänyt voittaa mutta kaikki kunnia hyvin taistelleelle kotijoukkueelle. Nyt on kahden viikon ottelutauko, jonka jälkeen ohjelmassa on kolme kotiottelua. Nyt on siis oiva aika palata piirustuspöydän ääreen ja hioa kuvioita lähiviikkojen aikana. Brunberg Holmström Kenneth Ek Niemelä Kemppainen Gustafson Nuolioja Ekholm Ansas Kristian Ek - Björkman Wirtanen - Patrik Ek Jaakkola ToBK Häjyt 10-7 (4-5, 6-2) Porvoo, Kahden viikon ottelutauko päättyi, kun Häjyt-joukkue saapui hyisessä säässä vieraaksi Porvoon jäähalliin. Viime kauden kokemuksista tiesimme, että vastustajalla on muutama taitava pelaaja ja, että he käyttävät selkeästi yhden tai jopa useamman pelaajaan kyttäystaktiikkaa. Myös joukkueen pistepörssi antaa viitteitä tästä ja vaikka joukkueella ei ole kuin kolme voittoa, niin maaleja on syntynyt runsaasti molempiin päätyihin. Rotaatiojärjestelmä ei ole vielä kertaakaan onnistunut täysin suunnitellulla tavalla, eikä tälläkään kertaa vältytty viime hetken muutoksista. Valmentajien tarkoituksena on kuitenkin pelata 13 kenttäpelaajalla ja juuri niin monta pelaajaa kuului illan kokoonpanoon. Maalissa pelasi Tony. Ennakko-odotukset täyttivät heti ottelun alusta alkaen, koska Häjyt pelasivat kyttäämällä rohkeasti ja muutama hyökkääjä puski päälle kuin yleinen syyttäjä konsanaan. Laukauksia viuhui maaliamme kohti vähän sieltä täältä ja reilun viiden minuutin jälkeen pallo oli ensimmäisen kerran maalissamme. Vastassamme oli periaatteessa kaksi joukkuetta, josta toinen hyökkää ja toinen puolustaa. Monesti 2-3 vastustajapelaajaa sekä -maalivahti saivat yrittää katkaista hyökkäyksemme, samalla kun loput vierailijat kärkkyivät jo seuraavaa vastahyökkäystä. Tällä tavoin molemmilla joukkueilla oli tukku tekopaikkoja ja maaleja syntyi veljellisesti lähes vuorotellen. Meidän hyökkäyspäässä maalinteossa onnistuivat Markus Nuolioja, Robert Lindström, Johnny Holmström ja Kim Ekholm. Valitettavasti myös Häjyt onnistuivat vielä neljästi ja useimmat näistä nopeista vastahyökkäyksistä. Tämänkaltainen pelityyli on todellista myrkkyä meidän puolustajillemme ja sitä kautta myös maalivahdille - ja mitä tärkeintä, usein emme ehtineet ryhmittäytyä kunnolla karvauspeliin. Kaikissa kauden aikaisemmissa otteluissa olimme voittaneet ensimmäisen erän, mutta nyt siihen tilastoon tuli tahra: Häjyt veivät avauserän lukemin 4-5. Häjyt pysyivät edelleen taktiikassaan, mutta hyökkääjäpelaajien liikkeet eivät enää olleet yhtä teräviä ja saimme yhä helpommin pallon itsellemme. Nyt oli meidän vuoro lähteä nopeisiin hyökkäyksiin ja sitä kautta lukuisiin ylivoimahyökkäyksiin. Hyökkäyspäädyssä onnistuivat toistamiseen sekä Holmström että Lindström, mutta Häjyt onnistuivat vielä kerran tasoittamaan ottelun. Tuomarit alkoivat viheltää jäähyjä ja kenties ottelun ratkaisu nähtiin kun Häjyt eivät onnistuneet ylivoimalla Mikko Björkmanin jäähyn aikana. Björkman kiitti päästyään pois jäähyltä, karvasi pois pallon keskialueella ja teki maalin läpiajosta. Vierailijoiden puolustushalu oli lähes poistaiottu ja Holmström viimeisteli illan kolmannen maalinsa maalinedustalta. Häjyjen uhkarohkea taktiikka tuotti vielä yhden maalin, mutta kuitti tuli heti keskialoituksesta. Illan komeimmasta maalista vastasi Kim Ekholm, joka Mathias Lindroosin ja Kena Ekin hienojen syöttöjen jälkeen tuplasi ottelun maalimääränsä. Kahden maalin johtoasemassa Antti Ansakselle vihellettiin 2 minuutin jäähyn ja vierasjoukkue otti maalivahtinsa pois. Kahden miehen ylivoima ei tuottanut minkäänlaista tulosta ja useampi pelaajistamme yritti laittaa pallon tyhjään maaliin. Tässä onnistui lopulta Robert Lindström, joka viimeisteli hattutempullaan loppulukemiksi Hiukan paremmalla joukkuepuolustuksella Häjyt olisivat voineet saada pisteitä tältä reissulta, mutta liika yksinyrittäminen hyökkäyspäädyssä ehdytti voimat viimeistään toisessa erässä. Häjyt ovat kakkosena tehtyjen maalien

10 tilastossa (Atlantin jälkeen), ja joukkue on nyt hävinnyt kuusi ottelua tällä kaudella ja kaikki 1-3 maalin erolla, joten pienestä on ollut kiinni. Runkosarjan viimeinen ottelu on vierasottelu Häjyjä vastaan ja siitä tulee varmasti tiukka ja hankala vääntö. Meidän oma pelimme oli aluksi hiukan hakusessa, mutta tällä kertaa onnistuimme hyvin hyökkäyspäädyssä ja omassa päädyssä olimme, jos ei hyviä, niin ainakin parempia kuin vastustajat ja se riittää. Toisen erän ryhdistysliikkeemme toi kaksi sarjapistettä ja ehkä kolmen ketjun jatkuva kierto oli tässä ottelussa yksi tärkeä osasyy voittoon. Joulupyhä pakkaa päälle ja torstain jäätreenien jälkeen luvassa on puolentoista viikon lepo. Heti juhlien jälkeen Tapanilan Erä vierailee Porvoossa ja silloin olisi korkea aika kuitata kauden ainut tappio isännän ottein. Brunberg Lindström Nuolioja Niemelä Kemppainen Ansas Ekholm Holmström Kenneth Ek Wirtanen - Björkman Lindroos - Patrik Ek ToBK Erä 5-7 (1-4, 4-3) Porvoo Syyskauden viimeisessä ottelussa oli vahvaa revanssilatausta, olihan niin, että juuri vierailija Tapanilan Erä oli aiheuttanut meille kauden ainoan tappion. Silloin kentän hidalgo oli Erän maalivahti Paananen, joka piti joukkuetta totaalisesti pystyssä. Paananen on tällä kaudella myös pukenut kuuteen Bewen liigaotteluun ja pelannut kolmesti, viimeksi voittoisassa kärkikamppailussa Porissa. Erän pelityyli perustuu siis täysin hyvään maalivahtipeliin, joten tiedossa oli jälleen hankala peli vastaushyökkäyksiä kyttäävää joukkuetta vastaan. Meillä oli alla suhteellisen pitkä harjoitus- ja ottelutauko, eli puolentoista viikon täystauko. Joulupyhät oli aiheuttanut pienen loven pelaajistoon, joten paikalle ei yrityksistä huolimatta saatu täyttä miehistöä. Täysi miehistö on meidän tapauksessa kolmetoista kenttäpelaajaa ja halliin saapui kaksitoista, mikä tarkoitti, että senttereitä oli ainoastaan kaksi. Maaliin palasi Mikael Jaakkola. Ottelun kuva oli täysin odotetun kaltainen. Erän maalivahti oli oivalla pelipäällä ja edellisestä kohtaamisesta tuttu kyttäystaktiikka oli muuttunut hiukan rohkeampaan ja pelaavaan suuntaan. Meidän jalat olivat raskaat ja pallokontrolli ja syöttöpeli olivat surkeita. Erä pääsi hyökkäämään vaarallisesti heti alusta alkaen ja käytti paikkansa hyvin. Saamattoman vartin jälkeen taululla komeili lukemat 0-3 ja katastrofin elkeet olivat ilmassa. Vieraiden maalivahdin ensimmäinen pieni herpaantuminen tapahtui vajaan kahdenkymmenen minuutin jälkeen, jolloin Mikael Björkmanin kova veto suuntautui maalivahdin suojuksista yläilmoihin ja Johnny Holmströmillä oli helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin. Kohta meidän päädyssä nähtiin vastaavanlainen tilanne, jolloin pallo oli maalivahti Jaakkolan yläpuolella ja, tuomareiden näkemyksen mukaan, Kim Ekholm pelasti maalin pelaamalla palloa kädellä. Tästä tuomittiin rangaistuslaukaus, jonka Jaakkola torjui komeasti. Erän maalivahti jatkoi ilmiömäisiä pelastuksiaan, mutta tehottomuutemme vuoksi maaleja ei nähty hallin pohjoispäädyssä. Erä teki vielä yhden maalin vastahyökkäyksestä, ja näin taukotilanne oli masentavasti 1-4. Toisen erän alku ei tuonut paljoakaan lohtua tilanteeseen ja hyvien tekopaikkojemme jälkeen Erä teki kaksi nopeaa vastaiskumaalia. Lyhyeltä tauolta palannut kapteeni Jimmy Gustafson toi hiukan toivoa tekemällä komean maalin Kenneth Ekin poikkisyötöstä. Antti Niemelän jäähyn aikana ottelu sai täysin uuden luonteen. Ensin Robert Lindström karkasi alivoimalla kahden vastustajan välistä läpiajoon ja teki erittäin komean maalin ylänurkkaan. Jäähyn juuri päätyttyä Kim Ekholm ja Johnny Holmström tukkivat oman siniviivan ja Holmström pääsi läpiajosta kaventamaan tilanteeksi jo 5-6. Jäähyt nousivat kuitenkin puheenaikeeksi ja meille vihellettiin kaksi samanaikaista jäähyä tilanteista, jotka hetkeä ennen ei johtaneet edes vapaalyöntiin toisessa päädyssä. Kahden minuutin ja kahden miehen alivoima hoidettiin erittäin tyylikkäästi ja maalivahti Jaakkola näytti, että kyllä täälläkin osataan torjua. Tuomarit kuittasivat mahdollisen virheensä antamalla Erälle jäähyn hetkeä myöhemmin. Ylivoimalla pallo pyöri mallikkaasti Erän maalin tuntumassa, mutta vedot epäonnistuivat kriittisessä vaiheessa. Etsikkoaikamme

11 päättyi tylysti, kun Erän teki vielä yhden vastaiskuosuman. Lopussa vedimme maalivahdin pois ja pelasimme reilun minuutin kuudella viittä vastaan mutta täysin tuloksettomasti. Pisteet matkasivat Helsinkiin lukemin 5-7. Erä oli liian hankala vastustaja meille jo toistamiseen tällä kaudella ja kentän valtias oli tälläkin kertaa Erän maalivahti. Kaikki kunnia loistavalle maalivahdille, mutta kyllä suuri syy lopputulokseen löytyi myös meidän puseron alta. Takki oli niin sanotusti tyhjä, ja jotain täytyisi nyt tehdä hyökkäyspelillemme. Laajasta materiaalistamme luulisi löytyvän useita onnistujia jokaisessa ottelussa ja välisaunaillan kautta on syytä löytää hakea variaatiota hyökkäyksiin. Puolustus- ja maalivahtipelimme oli jälleen luotettavaa, joskaan ei loistavaa, mutta sieltä ei tappion syitä voida löytää. Ottelun kohokohtiin voidaan lukea Jimmy Gustafsonin kaksi maalia toisessa ottelussaan peräkkäin (vaikkakin toinen maali merkittiin Holmströmille) ja moitteeton alivoimapelimme. Kaikesta huolimatta syyskausi oli tilastojen valossa himpun verran parempi kuin viime kaudella ja ensi viikon välisaunailta tuo luultavasti taas uusia ideoita ja kuvioita peliimme. Brunberg Lindström Nuolioja Niemelä Holmström Gustafson Ekholm Kenneth Ek Wirtanen - Björkman Kristian Ek - Patrik Ek ToBK RBT Spotpa 10-3 (4-1, 6-2) Porvoo, Jaakkola Kevätkausi alkoi kotiottelulla RBT Spotpa joukkuetta vastaan. Meillä oli takana saunailta, jossa videoiden, tilastojen ja verbaalisen keskustelun kautta puitiin pelimme ongelmakohtia. Tämän analyysin tuloksia soisi näkyvän nopeasti, koska seuraavan kahdeksan päivän aikana meillä on kolme ottelua, mikä tekee siitä kauden kiireisimmän viikon. Tarkoitus oli pelata kolmellatoista kenttäpelaajalla, mutta viime minuuttien poisjäänti pudotti määrän yhdellä. Valmennuskaksikko muutti nopeasti peluutusta ja taululle rustattiin ainoastaan kolmen pakin nimet. Maaliin palasi Tony. Tarkoitus oli hakea revanssia, koska pari kautta sitten RBT Spotpa hakkasi meidät kahdesti Valiosarjassa. Vierailijoilla on kaksijakoinen kausi takanaan alkukaudesta tuli viisi voittoa kuudesta ottelusta, kun taas viimeiset viisi ottelua on tuottanut vaivaiset kaksi sarjapistettä. Viimekautisena valiosarjajoukkueena Spotpa on kuitenkin varteenotettava kandidaatti nousukarsintoihin ja varmasti tiukka vastustaja kaikille joukkueelle. Huomionarvoista on myös, että Spotpalla on farmisopimus kolmosdivarin PoPo:n kanssa. Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja oli selvää, että vierailijat olivat tulleet hakemaan voittoa. Jo kolmannessa vaihdossa yksi Spotpan hyökkääjistä suorastaan käveli keskuspuolustuksemme läpi ja laukoi pallon komeasti maalin kattoon. Liikkeemme oli tällä kertaa hyvää ja lähdimme hyökkäyksiin vaihtelevasti eri tyylillä. Tällä tavoin saimme aikaiseksi useita paikkoja, mutta aluksi vieraiden maalivahti ja puolustajat kestivät. Meidän puolustuspäädyssä kaikki kolme pakkia pääsivät hyvin mukaan otteluun ja maalivahti Tony otti tässä vaiheessa muutaman todella tärkeän kopin. Ensimmäisen osumamme teki Antti Ansas ja toisen Petri Kemppainen. Molemmat maalit syötti virkeästi pelannut Robert Lindström. Patte Ekille vihellettiin viisiminuuttinen laitatilanteesta, mutta sekä taidolla että tuurilla selvitimme tämän tukalan tilanteen, joskin siihen tarvittiin myös maalitolppien apua. Kolmosketju on pysynyt kasassa muutaman ottelun ajan, mikä vähitellen näkyy myös syöttötyöskentelyssä. Ketju loi paikkoja lähes jokaisessa vaihdossa ja lopulta Johnny Holmström osui Kenneth Ekin syötöstä. Velipoika Kristian Ek teki neljännen maalimme noustuaan hienosti maalin eteen parhaimpaan maalintekosektoriin. Spotpan yritykset olivat aivan liian yksipuolisia ja hyökkääjien yksinyrittäminen ei johtanut mihinkään. Puolustuksemme piti erän loppuun asti ja näin taukotilanne oli komeasti 4-1. Spotpan luistelu hiipui selvästi toisessa erässä ja meille tarjottiin tekopaikkoja. Perisyntimme, eli tehottomuus maalintekopaikoissa, näyttäytyi toisinaan ja etenkin Holmström oli tuhlaajapoika, joka epäonnistui niin rankkarista kuin muista avoimista tekopaikoista. Omassa päädyssä homma kuitenkin toimi ja sitä kautta pelissä ei ollut suurempaa hätää. Ansas jatkoi maalitehtailuaan ja hänestä tuli ensimmäisen kerran tällä kaudella kahden maalin

12 mies. Spotpa teki kavennusmaalin ylivoimalla, mutta kuitti tuli nopeasti kun kapteenina toiminut Pete Kemppainen teki illan toisensa. Myös hänelle ottelu oli ensimmäinen kahden maalin ottelu. Tempo laski selvästi loppua kohden, vaikka vierailijoiden peliotteet kohentuivat samalla kuin heidän syöttöpeli parani. Kolmosketjumme teki vielä kolme lähes identtistä maalia, jossa Kenneth Ek, Kim Ekholm ja Holmström vuorotellen toimivat maalintekijöinä ja syöttelijöinä. Spotpa teki vielä yhden maalin ennen kuin juhlaotteluaan (150. ottelu) pelannut Johan Järvinen iski joukkueemme kymmenennen maalin. Mahdollisesti tämäkin maali merkittiin jollekin toiselle pelaajalle (Kuka istui saunaillassa samassa pöydässä kirjuri-jannen kanssa?). Vakuuttavan esityksen jälkeen molemmat sarjapisteet jäivät Porvooseen lukemin Tekikö välisaunailta terää vai mistä virkeä ja tasapainoinen suoritus johtui? Joukkueen kivijalka, eli maalivahti sekä puolustajat Ek, Ek ja Björkman, antoivat jälleen kerran avaimet voittoon. Illan hyökkäysvitjat hyödynsivät tämän tilanteen hyvin (myös viime hetkellä kotiin jäänyt pelaaja olisi tarvinnut juuri avainta tai lukkoseppää). Hyökkäyspäädyssä nähtiinkin todella hienoja sommitelmia ja voisi jopa puhua epätyypillisistä maaleista. Valmentajat peräänkuuluttivat lisää syöttöjä ja heti kun vastuuta jaettiin paremmin, myös tulokset näkyivät maalintekijätilastossa. Nyt haluamme nähdä lisää! Seuraava ottelu on jo tulevana perjantaina vieraissa MyPS:iä vastaan. Lindström Kemppainen Ansas Brunberg Järvinen Nuolioja Ekholm Holmström Kenneth Ek Björkman Kristian Ek - Patrik Ek MyPS ToBK 5-3 (3-0, 2-3) Paloheinä Kauden kahdestoista ottelu pelattiin mini-härkäviikkomme keskimmäisenä matsina. Paloheinän jäähallissa vastaan luisteli MyPS, joka kauden alussa sai nöyrtyä selvin lukemin Porvoossa. MyPS:in kausi on ollut hankala ja joukkue tarvitsee ehdottomasti lisäpisteitä välttääkseen jumbopaikan. Poissaololistamme oli jälleen suunniteltua pitempi, mutta edellinen ottelu osoitti, että myös kolmella pakilla voi pärjätä. Maalivahtien vuorottelu jatkui ja siksi maalissa oli tällä kertaa Mikael Jaakkola. Pakit sekä ykkös- ja kakkosketjut olivat muuttumattomia edellisestä ottelusta, joten vain kolmosketjussa oli tapahtunut muutoksia mutta sitäkin reilummin. Tarkoituksena oli kuitata viimevuotinen vierastappio MyPS:ille. Raporttien kirjoittaja kuului siihen joukkoon, joka vietti perjantai-iltaa muualla kuin kaukalossa. Tästä johtuen tavanomaista raportti ei ole saatavilla. Ottelu oli tasainen ja vähämaalinen, mutta lopputulos yhtä masentava kuin viime kauden vastaavassa ottelussa: MyPS voitti nimittäin lukemin 5-3. Tämä tarkoittaa sitä, että seuraava kamppailu on entistä tärkeämpi. HIFK taistelee samoista sijoituksista, joten voidaan puhua neljän pisteen ottelusta. Lindström Kemppainen Ansas Brunberg Järvinen Nuolioja Tukiainen Ekholm Niemelä Björkman Kristian Ek - Patrik Ek Jaakkola

13 ToBK HIFK 9-2 (3-2, 6-0) Porvoo, Kolmas ottelumme viikon sisällä oli kotiottelu HIFK:iä vastaan. Vierasjoukkue on jälleen pelannut mukavan alkukauden ja meidän ohella ainoastaan Pallas on (kahdesti) kaatanut HIFK:n. Vieraiden vahvuus on ilman muuta hyökkäyspeli, onhan HIFK tehnyt eniten maaleja koko sarjassa. Keskimäärin joukkue on tehnyt yli kymmenen maalia ottelussa ja edellisessä ottelussaan joukkue iski peräti 22 maalia. Meidän paras valttimme on puolustuspeli ja olemme päästäneet keskimäärin alle viisi maalia per matsi. Tiukan sarjatilanteen vuoksi ottelua voitaneen pitää ns. neljän pisteen otteluna ja tällä kertaa saimme kasaan kolmetoista kenttäpelaajaa. Maaliin palasi jälleen Tony, joka ehdottomasti halusi jatkaa kauden tappiotonta saldoaan. Kahden tai useamman ottelun tauon jälkeen kokoonpanoon palasi Wirtanen sekä molemmat kapteenit, eli Lindroos ja Gustafson. Ottelun alku noudatti täydellisesti käsikirjoitusta. HIFK luisteli hyvin, piti palloa, mutta ajautui kerta toisensa jälkeen meidän puolustussumppuun. Tarkoituksenamme oli pitää vierailijat poissa parhaalta maalintekosektorilta ja onnistuimme siinä todella hyvin. HIFK:n hyökkääjät ajautuivat tai ajettiin kulmiin ja huonoille sektoreille ja sieltä on vaikeaa kuskata pallo maaliin. Lisäksi vierasjoukkueen vedot suuntautuivat yli maalin tai jäivät maalivahti Tony in suojuksiin. Hyökkäyksiin lähdimme maltillisesti ja ensimmäisen vartin aikana punapukeinen maalivahti ei vielä joutunut kovinkaan koville. Ottelun avausmaali nähtiin vasta reilun vartin jälkeen, jolloin HIFK:n hyökkääjä purjehti keskeltä läpi ja ampui pallon pömpeliin. Kuitti tuli kuitenkin nopeasti, kun Joni Wirtanen teki kauden toisen maalinsa siniviivalaukauksella ohi täysin maskissa olleen maalivahdin. Toinen juniorimme, Markus Nuolioja, teki maalin heti seuraavassa vaihdossa, mutta HIFK:n tasoitus syntyi niin ikään nopeasti. HIFK:n vahvuudet löytyvät ilman muuta pallollisessa pelissä ja muuten niin pallovarmat punapaitojen puolustajat töpeksivät pahasti meidän siniviivallamme, josta Antti Ansas lähetti rauhallisesti Johnny Holmströmin läpiajoon. Tällä kertaa Holmström onnistui ja kiitos hienon puolustuspelin tauolle mentiin johtolukemissa 3-2. Toisessa erässä nähtiin jotain aivan muuta. Vierasjoukkueen voimat ehtyivät selvästi ja meidän koko ketjun puolustuspeli minimoi HIFK:n paikat. Samalla hyökkäyspäädyssä nähtiin iso liuta huippupaikkoja ja mitä tärkeintä, nähtiin myös maltillista tilanteenrakentelua. Tärkeän 4-2-maalin teki Antti Niemelä, joka on tällä kaudella tehnyt 75 % maaleistaan juuri HIFK:iä vastaan. Loppuillan kasvo olikin sitten voimalaituri Kim Ekholm, joka lähestulkoon teki ns. Gordie Howe-triplan muutaman minuutin sisällä. Tähän triplaan kuuluu maali, syöttö ja tappelu. Tappelua ei nähty, mutta kyllä maalinedustakahina, josta Ekholmille vihellettiin pieni kakkonen. Ekholm kunnostautui myös syöttäjänä ja aloitti tehopiikkinsä antamalla namupassin Antti Ansakselle ja alusti myös Holmströmin kaksi lisämaalia. Ekholmin illan kruunasi tehty maali Kenneth Ekin syötöstä ja juuri samainen Ek ehti myös viimeistellä loppulukemat. HIFK:n peli oli erittäin raskasta toisessa erässä ja jäähypenkin ovi kävi tiuhaan. Lopulta turhautunut vierailija otti vielä typerän viiden minuutin jäähyn keskialueella ja väsyi koko touhuun niin, että lähti jäähyn kärsittyään suoraan pukukoppiin. Puolustajamme ja maalivahtimme olivat loppuun asti täyttä rautaa ja siksi toisessa erässä ei takaiskumaaleja nähty. Molemmat sarjapisteet jäivät Porvooseen murskaluvuin 9-2. Valmentajan preppaus ennen ottelun alkua ei kaikunut kuuroille korville. Pelaajien asenne ja taistelutahto olivat tänään kohdillaan, ja silloin tulos on yleensä myönteinen. Erityisen hieno voitto oli siksi, että pysyimme maltillisesti taktiikassamme vaikka tulosta ei heti syntynyt ja sitä kautta murensimme vastustajien parhaan valtin, eli hyökkäys- ja pallollisen pelin. Hyökkäyspäädyssä olisi tietysti voitu tehdä enemmän maaleja, mutta pitää muistaa, että yhdeksän tehtyä maalia on meille kova luku. Kim Ekholmin neljän pisteen ottelu oli komea tilastomerkintä. Helmikuussa ohjelmassa on otteluja kahden viikon välein ja sitä kautta meillä on enemmän aikaa treenata. Mahtavan talvisään johdosta palaamme juurillemme ja vedämme muutaman ekstraharjoituksen Tolkkisten kaukalossa. Ekholm Holmström Kena Ek Gustafson Kemppainen Niemelä Nuolioja Järvinen Ansas Kristian Ek - Lindroos Björkman - Wirtanen

14 ToBK Bewe Hä 16-1 (8-1, 8-0) Porvoo, Kalenterisivua on käännetty jälleen ja kausi on jo varsin pitkällä. Sarjatilanne on tasainen ja muutamalla tärkeällä voitolla tai turhauttavalla häviöllä tilanne muuttuisi radikaalisti. Illan vastustajamme Bewe Hä on juuttunut taulukon tyvipäähän ja tarvitsee luultavasti lisäpisteitä varmistaakseen sarjapaikkansa. Kuntopuntarikaan ei anna lohtua vierailijoille, jotka ovat hävinneet kolme edellistä otteluaan ja päästänyt niissä järkyttävät 54 maalia. Kaikesta huolimatta Bewe Hä on tehnyt enemmän maaleja kuin me, joten aivan aseettomia he eivät ole. Edellisen ottelun jälkeen meillä on ollut neljä harjoitusta, joista kaksi ulkona Tolkkisten kaukalossa. Rotaation myötä poissa oli mm. tehokkain pakkimme Björkman sekä sisäisen pistepörssin kolmonen Ekholm ja nelonen Kena Ek, joten muutoksia oli luvassa ketjukoostumuksiin. Vaivaiset kahdeksan pelaajaa oli taivaltanut läpi tuulen ja tuiskun Helsingistä Porvooseen ja siksi vierailijoiden lähtökohdat illan peliin eivät olleet parhaat mahdolliset. Ennen peliä valmentaja painotti ottelun alun tärkeyttä ja ilmeisesti tämä puhe meni perille, koska ottelun alkuminuutit olivat ennen näkemätöntä näytöstä meiltä. Kahdeksan minuutin jälkeen ottelu oli jo ratkennut, koska taululla komeili silloin lukemat 6-0. Ottelun voittomaali, eli meidän toinen maali, syntyi jo puolentoista minuutin jälkeen. Avausminuuttien maalikarkeloiden onnistujia oli mm. Ansas, Nuolioja ja Lindström. Tämän jälkeen peli tasaantui hiukan, mutta vieraiden peli-ilo ja taktiikka olivat kuitenkin niin hukassa, että he eivät pystyneet käyttämään hyväksi meidän hetkellistä hyvänolontunnetta. Yksi ilkeä pomppu löysi kuitenkin tiensä maalivahti in selän taakse, mutta erän loppupuolella lisäsimme johtoamme vielä kahdella lisämaalilla. Tässä vaiheessa raporttireportteri meni sekaisin laskussa ja oikeat maalintekijät ei enää tahtonut jäädä mieleen. Tauolla tilanne oli musertava 8-1. Toisessa erässä Bewe Hä yritti muutaman kerran nostaa tempoaan ja hyökätä hiukan ärhäkkäämmin, mutta maalivahtimme ja puolustajamme pelasivat varmasti, joskin pallo muutamaan otteeseen kävi ylärimassa. Toisessa päädyssä maalitehtailu jatkui tasaiseen tahtiin ja mm. Brunberg osui kahdesti ja Lindroos kerran. Loppu oli taistelua kelloa vastaan, koska viidentoista maalin ero lähestyi uhkaavasti. Vaikka muutama vierailija innostui pitämään palloa ja jopa leikittelemään meidän kustannuksella, niin säälittävä spektaakkeli päättyi lopulta kun Lindström pysäytti kellon ajassa 23.59, eli kuusi minuuttia ennen aikojaan. Tällöin tilanne oli Lindström iski komeat tehot 5+2 ja sekä Ansas että Nuolioja napsi neljä tehopistettä. Suuret erot kuuluvat valitettavasti lähes sarjaan kuin sarjaan, mutta tämä oli kyllä ehkäpä koko historiamme surkein vastustaja. Täytyy ihmetellä miksi helsinkiläisjoukkueet eivät saa kunnon porukkaa kasaan vierasotteluihin, vaikka esim. Bewe Hä-joukkueella on peräti 27 pelaajaa listallaan. Tämä teki tietysti hyvää maalierollemme, mutta muuten tämä oli kuin kusi housuissa lämmittää hetken, mutta harmittaa ja löyhkää jälkikäteen. Tämä oli ensimmäinen kerta kun päätimme ottelun ennen aikojaan, mutta tämä sääntö on ollut voimassa vasta muutaman vuoden. Suurinumeroisin voitto on 2-25 kaudelta ja vähintään viidentoista maalin eron olemme saavuttaneet nyt yksitoista kertaa. Pitää myös muistaa, että olemme kaksi kertaa joutuneet poistumaan kaukalosta viidentoista maalin tappio niskassa. Ei tästä enempää, tasaisempia matseja on varmasti tulossa vastaisuudessa, koska seuraavaksi vastaan luistelevat keskikastin KAPA90 ja Pallas. Nuolioja Holmström Ansas Lindström Järvinen Brunberg Gustafson Kemppainen Niemelä Kristian Ek - Lindroos Patte Ek - Wirtanen

15 ToBK KAPA (2-3, 8-2) Porvoo, Takana on taas kahden viikon ottelutauko, joten nykyinen ottelutahti ei päätä huimaa. Edellinen kotiottelu on jo unohdettu ja tällä kertaa luvassa oli huomattavasti tiukempi vastus, kun Porvooseen saapui KAPA90. Marraskuussa kävimme Hyrylässä hakemassa molemmat sarjapisteet, mutta ottelun nettianalyysi on sen jälkeen käynyt toteen: KAPA90 on nostanut tasoaan ja voittanut edellisen kohtaamisemme jälkeen kaikki kuusi otteluaan. Illan vierasjoukkue on tehnyt toiseksi vähiten maaleja koko sarjassa, mutta on päästettyjen maalien keskiarviossa selvä kolmonen porvoolaisjoukkueiden jälkeen. Ennakkoasetelmat ennakoivat siis tasaista koitosta. Kokoonpanossamme oli kolmetoista kenttäpelaajaa ja maalissa tappiottoman kauden pelannut Tony. Ottelu alkoi tarkkaavaisesti ja pelasimme täysin puolustuksen kautta. Vierailijat olivat liikkeellä täysin samalla taktiikalla ja pelasivat todella passiivisesti. Pallo siirrettiin rauhallisesti pakilta toiselle ja yökkäyspäädyssä ei riskejä otettu. Usein KAPA toimitti pallon puolustajiemme takana odottaneelle hyökkääjälle, mutta kaukalon kulmasta on erittäin hankala nousta maalintekotilanteisiin, etenkin kun kaikilla puolustajillamme oli hyvä taistelutahto päällä. Seitsemän minuutin jälkeen Markus Nuolioja siirsi meidät johtoon, mutta KAPA90 kuittasi johdon seuraavalla minuutilla. Matalatempoinen peli sopi aivan mainiosti KAPA:lle ja meillä oli jatkuvasti aivan liian pitkä hyökkäysmatka koska vetäydyimme todella alas. Näin nopeaan vastahyökkäyspeliin ei ollut mahdollisuuksia ja kaiken lisäksi vieraiden maalivahti oli totuttuun tapaan joukkueensa paras pelaaja. KAPA siirtyi johtoon reilun vartin jälkeen ja kun vielä yksi pallo lipsahti maalivahti in jalan ja tolpan välistä maaliin, niin tilanne alkoi näyttää huolestuvalta. Ennen erän loppua Petri Kemppainen teki todella tärkeän ja näyttävän maalin ja osoitti, että vain ampumalla voi tehdä maaleja. Tauolla tilanne oli vierasjohto 2-3. Toiseen erään valmentaja Kenneth Ek muutti karvaustamme täysin ja rohkeammalla painostuksella tarkoituksenamme oli pakottaa vieraiden pakit virheisiin. KAPA ehti vielä tehdä yhden maalin, joka oli kolmannen maalin toisinto, mutta sitten alkoi tapahtua. Aktivoitunut karvauspelimme loi tilanteita ja yhtäkkiä hyvin pelanneet KA- PA:n puolustajat näyttivät väsyneiltä ja huolimattomilta. Kaikille ketjuillemme tuli onnistumisia ja leveällä rintamalla teimme peräti kahdeksan maalia putkeen. Tämän ilotulituksen aikana pöytäkirjaan rustattiin kahdeksan eri nimeä ja ainoastaan avauserässä onnistuneet Nuolioja ja Kemppainen onnistuivat ottelussa kahdesti. Muut maalintekijät olivat kaikki kakkos- ja kolmoskentän hyökkääjät sekä puolustajat Lindroos ja Björkman. Viimeksi mainittu maali tuli kahden miehen ylivoimalla, jolloin pallo liikkui hienosti pelaajalta toiselle ja huipentui Björkmanin viuhuvaan vetoon. Vierasjoukkue teki ottelun viimeisen maalin, mutta lukemin 10-5 KAPA:n pitkä voittoputki päättyi ja samalla tämä oli ensimmäisen kerran tällä kaudella kun KAPA:n verkkoon iskettiin kaksinumeroinen maalimäärä. Ottelun jälkeen kopissa kehuttiin taktiikkavaihdosta ja syystäkin. Tuskin koskaan olemme ottelun aikana rukanneet pelityyliämme näin menestyksekkäästi. Myös tappioasemassa kaikkien kasvoilta paistoi usko yhteiseen tekemiseen. Kahdeksan tehtyä maalia noin 20 minuutissa oli loistava suoritus ja etenkin vastuunjako usean pelaajan kesken oli myönteinen asia. Ainoastaan maalivahti oli hiukan pettynyt, koska hänelle oli sattunut kaksi hänelle epätyypillistä lipsahdusta samassa ottelussa. Kaikesta huolimatta hän päästi puolet vähemmän maaleja kuin virkaveljensä ja oli taas tärkeä osa puolustuspeliämme. Runkosarjasta on pelaamatta enää viisi ottelua, josta vain kaksi pelataan Porvoossa. Seuraava koitoksemme on vajaan kahden viikon kuluttua Pallaksen vieraana Myllypurossa. Myös Pallas taistelee paikasta neljän parhaan joukossa ja on tällä kaudella kaatanut mm. HIFK:n kahdesti ja Erän kertaalleen. Gustafson Kemppainen Niemelä Ekholm Holmström Kena Ek Lindström Ansas Nuolioja Patte Ek - Lindroos Björkman - Wirtanen

16 Pallas ToBK 3-8 (2-3, 1-5) Myllypuro Helmikuun viimeinen päivä tarjosi jo hieman kevätsäätä ja oli vaikea uskoa, että seuran kaukalopalloilijat ainoastaan viikkoa aikaisemmin oli pelannut ulkojäällä kirpeässä seitsemäntoista asteen pakkasessa. Nyt ohjelmassa oli vierasottelu Pallasta vastaan Myllypurossa. Sarjanousija Pallas antoi itsestään aika vaisun kuvan lokakuussa Porvoossa, mutta oli sen jälkeen voittanut ja hävinnyt lähes vuorotellen. Sarjasijoitus oli tukevasti kahdeksas ja tasaisessa keskikastissa yksikin voitto muuttaisi asetelmia merkittävästi. Pallaksella oli nimittäin tilillään viisi tappiota, eli yhtä monta kuin sarjakolmosella HIFK:lla. Meidän joukkueesta puuttui peräti seitsemän miestä oli loukkaantumisia, työesteitä, hiihtolomaa ja muita viikonloppurientoja. Tästä syystä valmennusjohto lähti suosiolla kymmenellä kenttäpelaajalla vierasotteluun, mistä onkin ollut puhetta kauden aikana. Kolmen ottelun tauon jälkeen maaliin palasi Mikael Jaakkola. Raporttireportteri makasi kotisohvalla kolmiolääkkeiden uuvuttamana, joten teksti on tällä kertaa tavallista lyhyempi. Oma puolustuspeli pysyi hyvin kasassa ja maalivahti Jaakkolalla oli hyvä päivä. Joka paikan höylä Kim Ekholm pelasi puolustajana, koska vakiopuolustajista sekä Kitu Ek että Joni Wirtanen olivat poissa. Pallas roikkui vielä mukana tilanteeseen 3-3, mutta sai lopulta antautua. Hyökkäyspäässä komeaan vauhtiin päässyt Robert Lindström iski peräti viisi maalia ja on siten kolmessa viimeisessä pelissä tehnyt huikeat tehot Markus Nuolioja säesti hyvin tehoilla 2+2. Kaksi sarjapistettä vei meidät yhden pisteen turvin sarjan piikkipaikalle, tosin yhden ottelun enemmän pelanneena kuin kakkonen Atlant. Tiistain kärkikamppailun voittaja varmistanee paikkansa neljän parhaan joukossa ja on myös vahvoilla runkosarjan voittoa ajatellen. Kaikki peliin all in! Brunberg Kemppainen Kena Ek Lindström Järvinen Nuolioja Patte Ek - Lindroos Björkman - Ekholm FC Atlant ToBK 8-4 (4-3, 4-1) Porvoo, Jaakkola Porvoolaissilmin katsottuna Helsingin kaukalopallon sarjat ovat sujuneet todella mallikkaasti. Sarjan viimeistä edellisen kuukauden alussa porvoolaisjoukkueilla on sekä valiosarjassa että II-divisioonassa kaksoisjohto. Lopullisten sijoitusten kannalta keskinäisillä otteluilla on suuri merkitys ja molemmissa sarjoissa pelataan kauden jälkimmäinen paikallistaisto juuri maaliskuussa. Porvoolaisjoukkueilla on muutakin yhteistä kuin kotipaikkakunta, onhan pelaajaliikenne ollut vilkasta Atlantin, Viren ja Elon välillä henkilö- ja joukkuekohtaisten farmisopimusten nojalla. Meidän neljänneksi viimeinen runkosarjaottelu oli vierasottelu Atlantia vastaan. Edellinen kohtaamisemme marraskuussa päättyi tasan 5-5 ja taulukossa joukkueiden pistemäärä ja maaliero olivat lähes identtiset. Luvassa oli siis klassinen neljän pisteen ottelu, jonka voittajalle oli tiedossa varma paikka neljän parhaan joukossa ja hyvä asetelma koko runkosarjan voittoa ajatellen. Toissailtaiseen voittoisaan kokoonpanoon oli tapahtunut muutama muutos ja kenttäpelaajien määrä oli tarkoitus nostaa normaaliin, mutta viime hetken vatsatauti tiputti määrän kahteentoista. Maalivahti vaihtui niin ikään, torjuntavuorossa oli taas Tony. Ottelun alku oli totuttuun tapaan aika passiivista tarkkailua ja pallon alla oli yleensä vähintään neljä pelaajaa. Kun joukkueet vetäytyvät alas, mahdolliset maalit ovat yleensä ihmeellisten pomppujen tai selkeiden virheiden seurausta. Atlant avasi maalitilinsä maalin takaa tulleesta kimmokkeesta, mutta sortui heti harhasyöttöön omalla alueellaan, josta Holmström kuitenkin nosti pallon avopaikasta yli maalin. Nopeasti tämän jälkeen Kim Ekholm tasoitti ottelun ja kun vielä Robert Lindström teki meille harvinaisen maalin vapaalyönnistä, niin siirryimme ensimmäisen ja viimeisen kerran johtoon ottelussa. Tämän jälkeen keskikaistan tukkiminen ei enää onnistunut toivotulla tavalla ja Atlant pääsi tilanteisiin aivan liian helposti. Tony pelasi hyvin, mutta ei kyennyt torjumaan kaikkia palloja. Kotijoukkue Atlant teki kolme maalia ja yhtäkkiä tilanne oli 4-2. Erän loppupuolella saimme hiukan ryhtiä peliimme ja muutaman kontrolloidun hyökkäyksen jälkeen Holmström onnistui maalinteossa Lindströmin syötöstä. Tauolla tilanne oli 4-3 Atlantin hyväksi.

17 Toisen erän alku oli raskas ja paremmin luistellut Atlant jatkoi kelpo otteitaan. Tässä vaiheessa myös otteet kovenivat, mutta tuomarit eivät puuttuneet mailaan lyönteihin. Sitä vastoin vartaloon kohdistuneet nojaamiset vihellettiin pois ja Atlant onnistui kahdesti ylivoimalla erän alkupuolella. Kolmen maalin tappioasemassa otimme aikalisän ja siirryimme hiukan rohkeampaan karvauspeliin. Tässä onnistuimme aluksi hyvin, mutta Atlantin lainamaalivahti torjui hyvin ja piti voiton avaimet visusti Atlantin taskussa. Vähitellen luistelumme hyytyi, varma merkki siitä oli että vaihdot venyivät ja takakarvaus puuttui täysin. Tällä tavoin puolustajamme eivät saaneet riittävää apua hyökkääjiltä, Atlant pääsi toisen aallon hyökkäyksiin ja lisäsi helposti johtoaan. Maalilla jatkoi kuitenkin hyviä otteitaan ja torjui mm. yhden rankkarin, mutta hänen tililleen kirjattiin kuitenkin kauden ensimmäinen tappio kauden kymmenennessä ottelussaan. Viimeinen vajaa vartti oli pelailua ja lopussa Johan Järvinen kaunisteli lukemia tekemällä illan toisen maalimme vapaalyönnistä. Ottelu päättyi 8-4 Atlantin voittoon. Ensimmäinen erä oli numerollisesti tasainen, mutta kyllä Atlantin pelityyli ja paketti pysyi paremmin kasassa ottelun alusta loppuun asti. Emme missään vaiheessa saaneet luistelupeliämme käyntiin ja osasyy tähän oli tietysti Atlantin parempi vauhti. Muita tekosyitä saamattomaan peliesitykseen kauden tähän mennessä tärkeimmässä ottelussa voi varmasti keksiä, mutta suurin syy näkyy peilistä. Lindström oli osallisena kaikissa maaleissamme ja on kolmessa viimeisessä ottelussa tehnyt tai syöttänyt noin 60 % joukkueemme maaleistamme. On sanomattakin selvää, että loppukaudesta myös muiden pelaajien tulee, puolustuspeliä unohtamatta, kantaa maalintekovastuuta haastamalla vastustajia hanakammin, hakeutumalla maalinedustalle ja käyttämällä mielikuvituksellista syöttöpeliä. Runkosarjaa on pelaamatta enää kolme ottelua ja luultavasti tarvitsemme 2-4 pistettä varmistaaksemme paikan huhtikuun pudotuspeleissä. Kaikki on vielä siis omissa käsissä. Ehkä saamme vielä kohdata Atlantin myöhemmin keväällä koko sarjan finaalissa? Olettaen, ettei kumpikaan joukkueista sorru yllätyksellisiin tappioihin ratkaisuhetkillä. Lindström Järvinen Holmström Ekholm Kemppainen Kena Ek Ansas Gustafson Patte Ek - Lindroos Björkman - Wirtanen RBT Spotpa ToBK 10-9 (6-6, 4-3) Paloheinä, Runkosarjan ottelut käyvät vähiin ja kauden kahdeksastoista ottelu oli vierasottelu RBT Spotpa- joukkuetta vastaan. Maanantai-illan kunniaksi suuntasimme siis autokolonnassa kohti Konalan jäähallia. Vastustajamme majaili edelleen sarjataulukon huonommalla puoliskolla ja oli edellisen kohtaamisemme jälkeen ( ) pelannut ainoastaan kaksi nihkeää sarjaottelua. Ottelutuntuma oli varmasti hiukan hukassa, mutta toisaalta joukkueen potentiaali tunnettiin. Meidän puolustuksemme on viime aikoina kokenut kovia ja sekä Joni Wirtanen että Kristian Ek ovat pitkäaikaistoipilaiden listalla. Tästä syystä Antti Ansas liittyi pakkikalustoon ja hyökkäyskenttiä sekoitettiin hiukan. Jalkeille saatiin normaali kolmetoista kenttäpelaajaa ja maaliin palasi Mikael Jaakkola. HJK:n jääkiekkojuniorit olivat hetkeä ennen jäänajoa vetäneet viiva-viivaa ja Konalan peltistadionin jää oli järkyttävässä kunnossa. Uria oli joka puolella ja luistinterät tärisivät jalkojen alla. Huono jää sekoitti peliä selvästi ja pallo ei millään pysynyt pelaajien hallussa. Tämä taas johti tekopaikkoihin molemmissa päädyissä ja ensimmäisestä erästä tulikin kauden maalirikkain puolituntinen. Molemmissa päädyissä sattui ja tapahtui ja ottelu oli erittäin hankala niin puolustajille kuin maalivahdeille. Antti Niemelä avasi maalitilimme ja myös Kim Ekholm ja Johnny Holmström osuivat ensimmäisen vartin aikana. Valitettavasti myös kotijoukkue Spotpa onnistui ja emme taaskaan kyenneet tukkimaan maalinedustan ja pitämään takamiehet kurissa. Kotijoukkue nousi johtoon, mutta tässä vaiheessa näytimme taistelutahtomme ja hyökkäsimme suoraviivaisesti. Kolmella nopealla maalilla nousimme kahden maalin johtoon, maalintekijöinä kunnostautuivat (muistaakseni) Lindström sekä toisen maalinsa nakuttaneet Niemelä ja Ekholm. Tilanteessa 4-6 otteemme herpaantui hiukan ja jälleen Spotpa nousi mukaan otteluun. Maalivahti Jaakkola haparoi hiukan kotijoukkueen viidennessä maalissa ja aivan erän loppusekunneilla Spotpa tasoitti

18 ottelun. Tarkkaa peliaikaa ei taaskaan voinut seurata, koska sekä kirjuri että kellokalle olivat eksyneet Taka- Helsingin yössä. Vaiherikkaan ensimmäisen erän jälkeen tilanne oli 6-6. Toisessa erässä peli oli hiukan tarkempaa ja maaleja ei syntynyt aivan samassa tahdissa kuin aikaisemmin. Lindström sivalsi meidät johtoon ensimmäisessä vaihdossa. Viisikkopuolustuksemme oli edelleen hakusessa ja tässä vaiheessa Jaakkolalle tuli muutama tärkeä koppi. Pallo pomppi kuitenkin kotijoukkueen kannalta suotuisasti ja Spotpan maalintekoa ei saatu loppumaan. Jopa maalin ohi suuntautunut laukaus löysi tiensä verkon perukoille puolustajamme vartalon/jalan kautta. Vielä kerran nousimme johtoasemaan, kun Nuolioja ja Lindström tekivät maalin mieheen ja lisäksi pallo kävi kertaalleen sekä rimassa että tolpassa. Mathias Lindroos sai pienen kakkosen pelin viivyttämisestä, jonka kestimme hyvin. Mutta heti jäähyn päätyttyä omalla puolustusalueellamme sattui jälleen karmaiseva merkkausvirhe ja näin tilanne oli taas tasan. Spotpa alkoi puolustaa yhä syvemmällä alueellaan ja rikkoi vapaalyönnin arvoisesti useaan otteeseen. Vapareista emme saaneet mitään aikaiseksi ja niinhän siinä kävi että Spotpa teki seuraavan maalin ohi maskissa olleen Jaakkolan. Tässä vaiheessa peliä oli jäljellä reilut kolme minuuttia ja otimme aikalisän ja siirryimme kahteen ketjuun. Viimeisten minuuttien aikana pallo pyöri Spotpan alueella, mutta ei löytänyt tiensä maalin asti. Näin Spotpa voitti varsin sekavan ottelun lukemin Taas olisi helppo löytää tappion tekosyitä ns. ulkoisista tekijöistä, kuten umpisurkeasta jäästä, pelikellon toimimattomuudesta tai tuomarikaksikon epämääräisestä linjasta. Nämä tekijät kyllä vaikuttivat peliin, mutta ei sen lopputulokseen. Spotpa halusi voittoa hiukan enemmän ja otti ansaitun voiton. Meidän viisikkopelimme oli levällään kuin Jokisen eväät, mikä näkyi parhaiten lukuisten merkkausvirheiden muodossa. Hyökkääjien luistelua ja takakarvausta pitää tehostaa, muuten pakit ja maalivahti jäävät täysin yksin. Hyökkäyspäädyssä onnistuimme vähintään tyydyttävästi. Viikko sitten meillä oli neljä ottelupalloa varmistaa jatkopaikka. Näistä ottelupalloista olemme nyt hukanneet kaksi, mutta edelleen kaikki on omissa käsissä. Kahden ottelun tappioputki on aika harvinainen näky meidän viimevuosien tilastoissa. Edellisen kerran hävisimme kaksi ottelua peräkkäin maaliskuussa 2008 (valiosarjassa), joten tahkosimme lähes kaksi täyttä kautta kakkosdivarissa ilman vastaavaa putkea. Tämä putki päättyi tähän. Lindström Järvinen Niemelä Brunberg Ekholm Holmström Gustafson Kena Ek Nuolioja Patte Ek - Lindroos Björkman - Ansas ToBK Farmi 11-3 (7-2, 4-1) Porvoo, Jaakkola Runkosarjan viimeisessä kotiottelussa tavoitteena oli välieräpaikan varmistaminen. Lisäksi meillä oli revanssin paikka, olihan Farmi vienyt meiltä yhden pisteen marraskuussa Myllypurossa. Tämän jälkeen Farmi on voittanut vain yhden kahdestatoista ottelustaan ja tappio Porvoossa tietäisi lähes varmasti jumbotilaa ja putoamista kolmoseen. Kaiken kukkuraksi Farmi oli ollut tulessa myös edellisenä iltana, joten lähtökohdat eivät olleet kaikkein parhaimmat. Meidän kokoonpanostamme puuttui useita pelaajia, mm. sairauden ja loukkaantumisten takia. Hallille saapui kuitenkin kymmenen kenttäpelaajaa, heidän joukossa pitkään poissa ollut Kristian Ek. Poissaolot sekoittivat luonnollisesti hiukan ketjuja. Maaliin palasi Tony. Ketjumuutosten ohella vaihdoimme myös taktiikkaa ja lähdimme karvaamaan hiukan rohkeammin ja sitä kautta viemään tilan pois vastustajien puolustajilta. Tämä puri heti ja jo avausminuutilla Robert Lindström vei meidät johtoon ja Jimmy Gustafson tuplasi maalimäärän hetkeä myöhemmin. Farmi, tai oikeasti Mathias Lindroos, kavensi ottelun viiden pelatun minuutin jälkeen. Farmin kaukolaukaus osui nimittäin Lindroosin, muutti hiukan suuntaa ja lipui vastustamattomasti in ohi. Farmi yritti sumputtaa oman maalinedustan, mutta ei kyennyt pitämään meidät poissa maalintekopaikoista. Kim Ekholm iski kolmannen maalimme paluupallosta ja Petri Kemppainen täräytti komean osuman puolittaisesta läpiajosta. Karvauksemme puri hyvin ja Farmin avaukset olivat hätäisiä. Tästä syystä vierasjoukkueen johtava pelaaja yritti kuskata pallon alueellemme, mutta sai kerta toisensa

19 jälkeen luopua pelivälineestä viimeistään puolustajiemme käsittelyssä. Myös kakkosketjumme pääsi maalien makuun kun jälleen samaan ketjuun istutetut Kena Ek ja Johnny Holmström löysivät toisensa. Ek syötti ja Holmström viimeisteli kaksi maalia samassa vaihdossa ja muutaman minuutin jälkeen vielä kolmannenkin. Farmin hyökkääjä purjehti kerran läpi keskeltä ja ampui pallon maaliin. Näin ensimmäinen erä päättyi 7-2. Toisessa erässä Farmi lähti ennakkoluulottomasti nostamaan karvaustaan ja onnistuikin heti erän alussa tekemään kavennusmaalin. Luistelumme hiipui jonkin verran, vaihdot venyivät ja hyökkäyksissä nähtiin liiallista yksinyrittämistä. Farmin etsikkoaika oli siis alkanut ja lisämahdollisuuksia tarjottiin kun meille vihellettiin kaksi samanaikaista jäähyä. Kahden miehen ylivoimalla Farmi pääsi ampumaan muutaman vihaisen laukauksen, mutta ylärimaa lähemmäksi Farmi ei päässyt. torjui taas mainiosti ja pääsi myös pisteiden makuun peräti kahteen kertaan heitettyään avaussyötön sekä Kena Ekin että Holmströmin maaleihin. Viimeisen vartin aikana maalintekopaikkoja oli yllin kyllin, mutta lopulta tietty tehottomuus tarttui myös meihin. Maalinteossa onnistuivat vielä Kemppainen ja Holmström, mutta hukatuilla paikoilla ei ollut suurempaa merkitystä koska omaa pää pysyi koskemattomana loppuun asti. Lopputulos oli selvä 11-3-voitto. Farmilla on selvä kotietu, koska joukkueen kaikki kuusi sarjapistettä on otettu kotikaukalossa Myllypurossa. Isomassa kaukalossa Farmin liike ei riitä ja syksyllä hyvin torjunut maalivahti oli tällä kertaa tavallinen kuolevainen. Vaikka meidän suoritus ei ollut optimaalinen, tulos oli odotettu sarjan kärki- ja häntäpään joukkueiden välillä. Tämä tulos varmisti käytännössä sekä Farmin tippumisen kolmosdivariin että meidän paikkamme välierässä perjantaina 23. huhtikuuta. Luvassa on vielä yksi ottelu runkosarjassa, mutta ennen sitä on peräti neljän viikon ottelutauko. Ennen jäähallien sulkemista Porvoossa ohjelmassa on vielä neljät jääharjoitukset. Välierävastustaja on luultavasti HIFK, mutta voi myös olla Pallas, KAPA90 tai Spotpa. Pitää myös muistaa, että loppukauden ottelut ovat monesti olleet yllätyksellisiä. Lindström Kemppainen Gustafson Ansas Holmström Kena Ek Kitu Ek - Lindroos Ekholm - Björkman Häjyt ToBK 8-13 (2-9, 6-4) Salmisaari, Pitkä runkosarja sai vihdoin päätöksensä kun matkustimme Salmisaaren uuteen jäähalliin. Sarjakausi kestää nykyään peräti kahdeksan kuukautta ja tälläkin kaudella runkosarjaa on venytetty aivan liian pitkälle. Kotijoukkue Häjyt on pelannut aika vaisun kauden ja tulee Hooks -farmisopimuksesta huolimatta sijoittumaan taulukon huonommalle puoliskolle. Hooksin valiovälierä treenikumppaniamme ES-Vireä vastaan oli ohjelmassa heti seuraavana päivänä samaisessa hallissa, joten Hooksin kokoonpanosuunnitelmista ja peluutuskuvioista ei etukäteen ollut mitään tietoa. Meille ottelu oli sarjasijoituksen kannalta täysin merkityksetön ja sijoittuisimme runkosarjassa toiseksi, kävi ottelussa miten tahansa. Muutamasta matkalaisesta ja muista poissaoloista huolimatta saimme kasaan kymmenen kenttäpelaajaa. Häjyt saapuivat kaukaloon erittäin lepsulla asenteella ja punalamppu syttyi jo kahdentoista sekunnin jälkeen. Asialla oli ykkösketjumme, joka osui myös seuraavassa vaihdossaan. Siinä välissä myös kakkosketju teki maalin, kun Mathias Lindroos teki vapaalyönnistä kauden neljännen maalinsa. Häjyt tiedettiin erittäin kyttääväksi joukkueeksi, mutta ensimmäisessä erässä tämä kyttäily sai surkuhupaisia piirteitä. Kotijoukkueen puolustajat ja maalivahti saivat yksin torjua hyökkäyksiämme ja ainoastaan epätarkkuutemme johdosta tämä merkityksetön pelleily ei loppunut ennen aikojaan. Tehottomuudesta huolimatta maaleja syntyi ja molemmat ketjut tekivät maaleja lähes vuorotellen. Puolustuspäädyssä kotijoukkueen hyökkääjät yrittivät yksin puhkaista puolustuksemme, mutta puolustajamme selvisi hienosti epämiellyttävästä tehtävästään ja maalivahti oli jälleen hyvässä vedossa. Vajaan vartin jälkeen Häjyt saivat ensimmäisen maalinsa ylivoimalla, mutta sama lepsu ote jatkui. Ensimmäinen erä päättyi lopulta 2-9.

20 Tyypillisesti tämänkaltaisissa otteluissa pelitempo laskee ottelun edetessä ja vähitellen myös Häjyt pääsivät kunnolla mukaan maalitehtailuun. Kolmella nopealla maalilla tilanne oli jo huomattavasti tiukempi. Kotijoukkueen puolustusinto ei kuitenkaan päätä huimannut ja Antti Niemelän maali katkaisi lopullisesti takaa-ajon. Tämän jälkeen maaleja tehtiin vuorotellen. Lopussa otteet hiukan kovenivat ja myös tuomari- ja toimitsijasekoilu sekoitti peliä. Toimitsija ilmoitti, että ottelu päättyy ennen aikojaan koska kotijoukkueen jäävuoro oli päättymässä. Häjyt veti maalivahtinsa pois ja Kim Ekholm viimeisteli neljännen maalinsa heittämällä pallon omalta maalilta aina kotijoukkueen maaliverkkoon. Tämän jälkeen kerrottiin, että ottelu pelataankin loppuun asti, mutta lopulta matsi päättyi kaksi minuuttia ennen täyttä aikaa. Farssi päättyi lopulta lukemin Kausi on todellakin liian pitkä, koska nähtävästi joukkueiden kiinnostus ei kestä kauden loppuun asti. Neljäs perättäinen Häjyt-voitto ei paljon hienouksia tarjonnut. Runkosarja on nyt pelattu ja tuloksena oli mainio kakkostila. Sanomattakin selvää on, että puolustus- ja maalivahtipelimme oli sarjan eliittiä ja päästettyjen maalien tilastossa tämä oli kaikkien aikojen kausi kaikki alasarjat mukaan lukien! Maalieromme jäi 68 maalia plussan puolelle ja siinä vertailussa sarjan porvoolaisjoukkueet olivat omaa luokkaansa. Runkosarjan tehdyt maalit jäivät 34 maalia edelliskauden lukemasta, joten parannettavaa myös jäi. Armottoman pelijärjestelmän takia nämä hienot lukemat ovat kuitenkin täysin merkityksettömiä, koska koko kauden kohtalo ratkeaa seuraavassa ottelussamme. Perjantaina 23.huhtikuuta palaamme Salmisaaren jäähalliin ja silloin panoksena on nousu valiosarjaan. Vastaan luistelee luultavasti sarjakolmonen HIFK. Pallas voi vielä nousta kolmoseksi, mutta sen on voitettava sekä Erän että RBT Spotpan yhteensä vähintään 16 maalin erolla. Niemelä Lindström Nuolioja Ekholm Holmström Brunberg Patte Ek - Lindroos Kitu Ek - Björkman ToBK HIFK 8-1 (3-1, 5-0) Salmisaari, Pitkän runkosarjan jälkeen oli vihdoin luvassa kauden kutkuttava kokokohta, eli kaiken ratkaiseva karsintaottelu. Vastaan asettui perinteikäs HIFK, jonka vahvuudet ja heikkoudet olivat meille hyvinkin tuttuja. HIFK teki eniten maaleja koko sarjassa, mutta oli päästettyjen maalien tilastossa huonompaa keskitasoa. Meidän puolustuksemme taas oli sarjan eliittiä, joten voitiin kai pelkistetysti puhua ottelusta HIFK:n hyökkäyksestä meidän puolustusta vastaan. Muistissa oli myös viime kevät, jolloin tilanne oli varsin samanlainen. Silloin Braggarts kuitenkin iski musertavat 14 palloa verkkoomme kauden viimeisessä ottelussa. Nyt tarkoituksena oli palata voittojen tielle myös nousukarsinnassa, koska edellisestä pudotuspelivoitostamme oli vierähtänyt peräti kymmenen vuotta. HIFK:n nousuhalukkuudesta meillä ei ollut mitään tietoa, mutta toiveemme oli, että yksi pelleilyvälierä riittäisi tältä kaudelta ja ottelusta tulisi rehti ja urheiluhenkinen. Kokoonpanossamme oli kolmetoista kenttäpelaajaa ja maalissa Tony. HIFK pelaa aina kapealla materiaalilla ja tänään kuusi kenttäpelaajaa oli vaivautunut paikalle. Helsinkiläisten tuttu pelityyli alkoi pyöriä heti alusta, mutta vaarallisia paikkoja ei nähty, vaan lähes joka kerta HIFK kääntyi ympäri ja palautti pallon omalle kenttäpuoliskolle. Pallon saatuamme lähdimme nopeasti hyökkäyksiin ja siirryimme johtoon heti alkuminuuteilla. Robert Lindström, Kristian Ek ja Antti Ansas iskivät pallon verkkoon, mikä nähtävästi oli liikaa HIFK:n kuumakallelle. Suu kävi tiuhaan tahtiin ja osansa sai tuomarit, vastustajat kuin omatkin. Lopputuloksena oli ottelurangaistus ja suihkukomennus. Viiden minuutin jäähyn aikana HIFK teki yhden alivoimamaalin ja meidän pelimme oli aivan liian passiivista. Pelin tempo oli erittäin rauhallinen ja emme missään vaiheessa lähteneet karvaamaan hanakasti. Toisaalta HIFK pelirohkeus oli huvittavan huonoa ja pienen pieni karvasliike käänsi HIFK:n luistimet omaa maalia kohti. Tilanne oli pitkään 3-1 ja vastustajat olivat näennäisesti mukana pelissä. Vaarallisia paikkoja ei kuitenkaan nähty ja vähämaalisesta ensimmäisestä erästä huolimatta olimme vahvoilla. Toisessa erässä tuomarit tasoittivat otteita viheltämällä vaparin jokaisesta pienestä hipaisusta. HIFK motiivi pelata ylipassiivista peliä jäi mysteeriksi, mutta pysyimme taktiikassamme ja emme lähteneet juoksemaan pallon perään.

Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2008 2009

Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2008 2009 Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2008 2009 5.10.2008, ToBK Braggarts, Porvoo Kausi alkoi kotiottelulla kakkosdivarin viime kauden mestaria Braggartsia vastaan. Braggarts voitti kevään karsintaottelut

Lisätiedot

Elo II ToBK 12.10.2004

Elo II ToBK 12.10.2004 Otteluraportit 2004-2005 Matchrapporter 2004-2005 Elo II ToBK 12.10.2004 Kauden avausottelussamme vastaan luisteli Hamarin Elon kakkosjoukkue. Elo oli pelannut jo kaksi ottelua ja voittanut molemmat (Panda

Lisätiedot

ToBK Hooks, 5.10.2005

ToBK Hooks, 5.10.2005 ToBK Hooks, 5.10.2005 ToBK:n kauden ensimmäinen peli ja historian ensimmäinen peli Valiosarjassa (I-divisioona) pelattiin 5.10.2005 Porvoossa. Vastus oli heti mahdollisimman kova viime kauden mestari Hooks

Lisätiedot

Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2007-2008

Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2007-2008 Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2007-2008 8.10.2007, Coyotes ToBK, Paloheinä Joukkueemme yhdestoista pelikausi alkoi vierasottelulla Coyotesia vastaan Paloheinän jäähallissa. Joukkueessamme on

Lisätiedot

Rangers ToBK, 1.10.2006

Rangers ToBK, 1.10.2006 Rangers ToBK, 1.10.2006 Kauden avausottelu pelattiin sunnuntaina 1.lokakuuta. Valmistautuminen kauteen oli tällä kertaa ollut hiukan erilainen, koska Porvoon jäähalli on ollut auki vasta kuukauden ja näin

Lisätiedot

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä. Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia

Lisätiedot

Kaukalopallon hallisarja 2013-2014, otteluraportit

Kaukalopallon hallisarja 2013-2014, otteluraportit Kaukalopallon hallisarja 2013-2014, otteluraportit Verso ToBK 6-9 (2-3, 4-6) Mäntsälä, 29.9.2013 Joukkueen seitsemästoista kausi alkoi tutussa paikassa Mäntsälässä. Liitto on vihdoinkin ymmärtänyt joukkuekadon

Lisätiedot

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona Otteluraportit 2011-2012

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona Otteluraportit 2011-2012 Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona Otteluraportit 2011-2012 ToBK City Horo 8-10 (5-8, 3-2) Porvoo, 3.10.2011 ToBK:n viidestoista kausi Helsingin Kaukalopallon sarjoissa alkoi kotiottelulla City

Lisätiedot

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2010 2011 Otteluraportit

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2010 2011 Otteluraportit Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2010 2011 Otteluraportit Ottelu 1: Hernesaari 4.10.2010 6-8 (4-6, 2-2) Uusi kausi, uudet kujeet, on tapana sanoa. Tällä kertaa mukana on ripaus uuttaa, mutta

Lisätiedot

Otteluraportit 2003 2004 Matchrapporter 2003 2004

Otteluraportit 2003 2004 Matchrapporter 2003 2004 ToBK Fortuna (6.10.2003) Kauden avausottelussa vastaan luisteli Fortuna. Viime kaudella voitimme Fortunan kaksi kertaa joten odotukset olivat korkealla. Kauden avausottelu on kuitenkin joka kausi yhtä

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

MAALIANALYYSI Jääkiekon SM liiga 2008 2009. Kari Savolainen

MAALIANALYYSI Jääkiekon SM liiga 2008 2009. Kari Savolainen MAALIANALYYSI Jääkiekon SM liiga 2008 2009 Kari Savolainen Tutkimusongelmat Kaudella 2008 2009 jääkiekon SM liigan runkosarjassa tehtyjen tasakentällismaalien ja erikoistilannemaalien määrät ja syntymekanismit.

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

EROTUOMARIN ALKEISKURSSI 2015

EROTUOMARIN ALKEISKURSSI 2015 EROTUOMARIN ALKEISKURSSI 2015 RINGETTE-EROTUOMARIN ALKEISKURSSI Alkeiskurssin tarkoitus on perehdyttää aloitteleva tuomari erotuomarin tehtäviin otteluissa. Alkeiskurssin painopisteet ovat tuomarin sijoittumisessa,

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

A-pojat vaikeuksien voittoon

A-pojat vaikeuksien voittoon A-pojat vaikeuksien voittoon kautta A-pojat kokivat kovia ja pitivät katsomon jännityksessä loppuminuuteille saakka sunnuntaina 6.3. ottelussaan Vaasan Palloseuran junioreita vastaan. Pisteet jäivät kuitenkin

Lisätiedot

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään SÄÄNNÖT PELIAIKA 1) Peliaika on 18 minuuttia. 2) Peliaika on juokseva. OSALLISTUJAT Pelaajat 1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään kuusi pelaajaa,

Lisätiedot

OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki. OL = xxx VL = xxx 10 = xxx K = xxx

OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki. OL = xxx VL = xxx 10 = xxx K = xxx TERMIT: MV = Maalivahti OP = Oikea puolustaja VP = Vasen puolustaja KK = Keskikenttä OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki AVAUSKOKOONPANO: MV = xxx OP = xxx VP = xxx KK = xxx Vaihtomiehet:

Lisätiedot

PELAAMISEN PERIAATTEET

PELAAMISEN PERIAATTEET PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme

Lisätiedot

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto)

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto) Peli-idea puolustuspeli Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto). - Jätä hieman vapaaksi vastustajan puolustuslinjan pelaajia, houkuttele syöttämään, prässää nopeasti ja samanaikaisesti! Peli-idea puolustuspeli.

Lisätiedot

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2012 2013 Otteluraportit

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2012 2013 Otteluraportit Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2012 2013 Otteluraportit ToBK City Horo 4-5 (3-1) Porvoo 8.10.2012 Kauden ensimmäinen sarjaottelu on joukkueen juhlapäivä. Takana on pitkä harjoittelujakso ja

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

Hakan hyvä vire jatkuu

Hakan hyvä vire jatkuu Hakan hyvä vire jatkuu Hakan A-pojat hakivat lauantaina SM-sarjan ensimmäiset reissupelipisteet Kontulan samettiselta nurmelta. Isäntäjoukkue KäPa joutui lähes samanlaiseen myllytykseen kuin 5 0 edellisessä

Lisätiedot

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan? Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2016 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella

Lisätiedot

Pienpelit. Peruspienpeli

Pienpelit. Peruspienpeli Pienpelit 1 Pienpelit Peruspeli on usein kaikkein toimivin ja motivoivin pelimuoto. Pienpeleillä harjoituksiin voidaan kuitenkin tuoda tervetullutta vaihtelua. Pienpelejä pelataan yleensä 2 4 hengen joukkueissa

Lisätiedot

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto Maalintekoa Sininen oma kuljetus syötä itselle ennen merkkiä. Nopea käännös yksi kosketus katse kohteeseen hae tyhjätila, maalivahdinliike. Katse palloon lauo liike perään, irtopallot maaliin. Haetaan

Lisätiedot

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN 3.9.2016 UUDET SÄÄNNÖT 1.7.2016 1. Passiivinen peli 2. 7 ken0äpelaajaa 3. Sininen kor7 4. Viimeisen 30 sekunnin sääntö 5. Loukkaantunut pelaaja PASSIIVINEN PELI Tuomarit

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

PE JULA NIAJ O A R IP OL P K O U LKU 1 Rami Peltomaa

PE JULA NIAJ O A R IP OL P K O U LKU 1 Rami Peltomaa JUNIORI PELAAJA POLKU 1 NUOREMPI SÄBÄKOULU TAVOITTEET KAUDEN AIKANA Pelataan/leikitään yhdessä. Opetellaan käytöstapoja, niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin Opetellaan ryhmässä olemista/toimimista/sääntöjä

Lisätiedot

Matka Mielenterveyden keskusliiton mestaruusturnaukseen

Matka Mielenterveyden keskusliiton mestaruusturnaukseen Matka Mielenterveyden keskusliiton mestaruusturnaukseen Kaikki alkoi syksyllä Nuorisotalolla perjantaina, kun joukkue kokoontui aloittaa harjoitukset. Tavoitteena oli parantaa pronssia kirkkaammaksi mitallista

Lisätiedot

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle!

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! Haka lähti pikakomennuksella Särkänniemi Cuppiin, kun TPV tarvitsi vielä yhden joukkueen turnaukseensa. Aurinko paistoi koko turnauksen ajan ja useampikin poika

Lisätiedot

Wartin kausi jatkuu Keuruun turnauksella 3.3. Panoksena siellä on pistejahti, joka toisi paikan sarjan lopputurnaukseen Saarijärvelle 17.3.

Wartin kausi jatkuu Keuruun turnauksella 3.3. Panoksena siellä on pistejahti, joka toisi paikan sarjan lopputurnaukseen Saarijärvelle 17.3. 3.3. Sarjakauden päätösturnaus Keuruulla Wartti kohtasi kevään runkosarjan viimeisessä turnauksessaan isäntäjoukkue Keuruun Toverit sekä HuKi:n Black yhdistelmän. Tavoitteena oli kaunistella sijoitusta

Lisätiedot

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen

Lisätiedot

Matinkylä 24.11.2013 klo 17:30 Blues Jr Blue vs. Kiekko-Vantaa

Matinkylä 24.11.2013 klo 17:30 Blues Jr Blue vs. Kiekko-Vantaa Matinkylä 24.11.2013 klo 17:30 Blues Jr Blue vs. Kiekko-Vantaa Tervetuloa seuraamaan C-junioreiden Mestiksen alkusarjan ottelua. Tänään kotijoukkue Blues Jr Blue saa vastaansa Kiekko-Vantaan. 1.erä Ja

Lisätiedot

Helsingin kaukalopallo Valiosarja Elitserien

Helsingin kaukalopallo Valiosarja Elitserien Helsingin kaukalopallo Valiosarja 2006-2007 - Elitserien 2006-2007 PELATUT OTTELUT SPELADE MATCHER Su/sö 1.10.2006 20:30 Hyvinkää/Hyvinge Rangers - ToBK 7-8 (5-3) Ti 10.10.2006 20:30 Porvoo/Borgå ToBK

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton!

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Valkoiset jatkoivat siitä, mihin lauantaina jäivät. FC Haka Valkoinen JanPa, 4-2. Alku ei lupaillut kovin hyvää kun olimme alussa

Lisätiedot

RYHMITYS FJK B PELITAPA, RYHMITYS 4 4 2

RYHMITYS FJK B PELITAPA, RYHMITYS 4 4 2 RYHMITYS 4 4-2 FJK B PELITAPA, RYHMITYS 4 4 2 KÄYNNISTÄMINEN (tarkoitetaan vaihetta, jossa peli käynnistetään maalivahdilta) Pyritään avaamaan peliä lyhyellä -> toppareille / AKK:lle, jos mahdollista (vastustajia

Lisätiedot

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle!

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Päättäjäiset ja palkitut Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! B-tytöt: syyskuun Subway pelaaja on Laura Lähdekorpi Valmentajat valitsivat B-tyttöjen syyskuun Subi-pelaajaksi

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki

ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki Muutama huomioitava asia maalivahtiharjoituksissa: - Harjoitukset tehdään maalivahtien ehdoilla (esim. suoraan syötöstä harjoituksissa odotetaan,

Lisätiedot

Alkuverryttelyt, leikit ja pelit. 1.Kiinan keisari. 2.Käpyjahti

Alkuverryttelyt, leikit ja pelit. 1.Kiinan keisari. 2.Käpyjahti Harjoituksia 2009-2010 Alkuverryttelyt, leikit ja pelit 1.Kiinan keisari Haetaan neliöstä palloja (jalalla) ja kartioita (kädellä) jaetaan pelaajat 3-4 hengen joukkueisiin valitaan 2 pelaajaa lohikäärmeiksi

Lisätiedot

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972

KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972 KÄSIPALLO Olympialaji vuodesta 1972 Tiesitkö, että Käsipallo on maailman 3. suurin sisäpallopeli (koris, lentis, käsis) Maailmassa on 20 miljoonaa käsipalloilijaa lähes 200 maassa Käsipalloa luonnehditaan

Lisätiedot

Tuloksekas kotiinpaluu

Tuloksekas kotiinpaluu Tuloksekas kotiinpaluu Tähdet ja joukkueen maskotti Jarmo Pirttijoki olivat helatorstaina paikoillaan, kun Haka A teki paluun kotikentälleen Apialle. Kaikki sujui niin kuin taktiikkatauluun oli piirretty,

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

Tuloksekas kotiinpaluu

Tuloksekas kotiinpaluu Tuloksekas kotiinpaluu Tähdet ja joukkueen maskotti Jarmo Pirttijoki olivat helatorstaina paikoillaan, kun Haka A teki paluun kotikentälleen Apialle. Kaikki sujui niin kuin taktiikkatauluun oli piirretty,

Lisätiedot

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle Kentän osia Maalivahdinalue Rangaistusalue Meillä tätä ei vielä erotella Maalipotku annetaan laatikon sisäpuolelta Kulmapotkut annetaan kulmista Keskipiste Peli alkaa

Lisätiedot

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN Hakan A-poikien Toukokuun Kuukauden subway-pelaajaksi on valittu Eemi Räsänen. Eemi on joukkueen sisällä hyvin rakastettu persoona, hänen persoonallisuutensa hipoo

Lisätiedot

LKP/URHO D 02/03 KAUSI

LKP/URHO D 02/03 KAUSI LKP/URHO D 02/03 KAUSI 2015-16 PELIKIRJA "Tavoitteena vastuullinen toiminta, joukkueelle pelaaminen ja pelaajan kehittyminen" Oman alueen pelaaminen 1. (P) - PAINE KIEKOLLISEEN - Sijoitu oikein --> pysy

Lisätiedot

Pelaajien hallinta tulospalvelussa

Pelaajien hallinta tulospalvelussa Pelaajien hallinta tulospalvelussa Joukkueen tietoja (kaikki joukkueet) sekä Live Scorea (naisten ja miesten SM) hallitaan tulospalvelussa: tulospalvelu.finnhandball.net. Pääset joukkueesi tietoihin yläpalkin

Lisätiedot

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6

C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6 C15 Pojat Harkkamatsi: PaRi FC HAKA 1-6 Palokan Riento, PaRi, Jyväskylästä, haki kovaa vastusta nousukarsintoihinsa Puolen Suomen liigaa varten. Netistä bongasivat FC Hakan ja kutsuivat Palokan kuplahallin

Lisätiedot

SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003

SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003 SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto (pallo

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

tuomari tuomitsee samalle pelaajalle toisen käytösrangaistuksen. Mitä merkitään pelaajalle #16 pöytäkirjaan ajassa 41:20?

tuomari tuomitsee samalle pelaajalle toisen käytösrangaistuksen. Mitä merkitään pelaajalle #16 pöytäkirjaan ajassa 41:20? Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 07 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella

Lisätiedot

2.2. Muoviset maalikupit on poistettava pelilaudoista ennen käyttöönottoa.

2.2. Muoviset maalikupit on poistettava pelilaudoista ennen käyttöönottoa. 1. Pelaajien tulee noudattaa seuraavia järjestyssääntöjä. Kaikkien pelaajien tulee pitää yllä reilua peliä ja hyvää urheiluhenkeä. Pöytäjääkiekko on aina ollut ja tulee aina olemaan herrasmieslaji. 2.

Lisätiedot

MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki

MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT 14.-15.12.2007 Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Työkaluja maalintekoon Mikko Saarinen Ilari Näckel JOHDANTO Jokainen maalintekohetki on erilainen ja ainutlaatuinen (tilanne, tila,

Lisätiedot

ACK 5v5 Pelikirja

ACK 5v5 Pelikirja 1 ACK 5v5 Pelikirja 10.10.2016 5v5 yleistä Innostaminen ja onnistuminen avainasiassa Oikeantasoista ja kannustavaa toimintaa Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Puolustussuuntaan pelipaikkojen

Lisätiedot

Espoosta ei mitään uutta

Espoosta ei mitään uutta Espoosta ei mitään uutta SM-sarja jatkui lauantaina Espoossa jo tutuksi tulleella tavalla: Haka poistui hyvän pelin päätteeksi pukukoppiin maalin tappio niskassaan. Joukkue ei ole onnistunut miesmuistiin

Lisätiedot

http://www.iihce.fi/desktopmodules/iihcemodules/print.aspx?listid=626

http://www.iihce.fi/desktopmodules/iihcemodules/print.aspx?listid=626 1 / 9 2.10.2010 15:37 Kirjainten tekeminen [ref# 1379] Harjoitteen tavoite: Kiekonkäsittelyn alkeiden harjoittelu Osallistujien määrä ja ryhmäjako: Kaikki mukana (halutessa pienryhmät) Tarvittavat välineet

Lisätiedot

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Haka j D12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Iiittalan Palloa vastaan Roukon nurmella. Puolustus pelasi tiiviisti ja keskikenttä

Lisätiedot

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Toimitsijavuorot ilmoitettava toimitsijoille hyvissä ajoin ennen kotiotteluita. Toimitsijatehtävät (ainakin seuraavat): Kuuluttaja Kirjuri Näyttötaulun/kellon

Lisätiedot

Suomalaisen. Henri Lehto, LitM Projektitutkija. Kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2012 www.kihu.fi

Suomalaisen. Henri Lehto, LitM Projektitutkija. Kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2012 www.kihu.fi Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Suomalaisen jalkapallon ll teknistaktinen lajianalyysi Henri Lehto, LitM Projektitutkija Kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2012 www.kihu.fi

Lisätiedot

SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003

SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003 SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto

Lisätiedot

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2015 Nimi: Kerho: Pisteet: 4. Käytösrangaistus merkitään minuuttimääräisesti 5. Pelirangaistus merkitään minuuttimääräisesti 6. Ottelurangaistus

Lisätiedot

Tsekin pelimatka 2007

Tsekin pelimatka 2007 Tsekin pelimatka 2007 Populan harrastejoukkue pelasi pronssia Tsekissä 5.-9.9.2007 Ylivieskalaisen Popula Team-90:n harrastejääkiekkojoukkue teki menestyksekkään maihinnousun Tsekin Klášterecissa 8.-9.9.2007

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Loimaan Korikonkarit Valmentajakerho Petri Kajander 13.4.2010

Loimaan Korikonkarit Valmentajakerho Petri Kajander 13.4.2010 Loimaan Korikonkarit Valmentajakerho Petri Kajander 13.4.2010 Aihe: Puolustus / joukkuepuolustus (pelaajavartiointi) Mikään puolustusmuoto ei toimi, jollei pelaaja osaa puolustuksen perustaitoja. Joukkuepuolustus

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008

SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008 SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008 Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se/ne sääntökirjan (SK), erotuomarin ohjekirjan (CB) tai kilpailusääntöjen (KS) kohta/kohdat

Lisätiedot

PPV:n valmentajatilaisuus 29.5

PPV:n valmentajatilaisuus 29.5 PPV:n valmentajatilaisuus 29.5 PPV:n valmennustoiminnan yleiset periaatteet Sytytä futiskipinä! Reilu oppimisympäristö Turvallinen oppimisympäristö Hauska oppimisympäristö Positiivisuus, suvaitsevaisuus,

Lisätiedot

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min)

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min) 8. P97 seututaitokoulu 26.1 2008 (1h,45min) -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.15 min -Nopeus ketteryys harjoituksen alussa, n.15 min -Rastiharjoittelu lohkoissa 1-5 max.15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA http://www.futsal.fi/mp/db/file_library/x/img/17429/file/futsalsaannot_08.pdf Futsalin sääntömuutokset kaudelle 2010-2011 Futsalin sääntöihin on kaudelle 2010 2011 tehty melko paljon muutoksia. Tässä ohjeessa

Lisätiedot

PELIMAAILMAN OHJEITA / KS

PELIMAAILMAN OHJEITA / KS fax. 09-4542 1420 Sivu 1/10 PELIMAAILMAN OHJEITA / KS F-juniorit: tuomarien / pelinohjaajien tulee sisäistää PeliMaailman henki. Peliä myös ohjataan: kerrotaan minkä virheen pelaaja teki, miten peliä jatketaan

Lisätiedot

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi.

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi. 14 Tärkeitä on joka alueella: Aluepeli Näkökenttäpeli Kakkospallot Äänenkäyttö Liikkuminen ilman palloa Periksiantamattomuus Pallo liikkeelle yhdellä ja kahdella kosketuksella. Kavereiden auttaminen Taktiikan

Lisätiedot

Säännöt pähkinänkuoressa

Säännöt pähkinänkuoressa Säännöt pähkinänkuoressa Lentopallossa pyritään "tappamaan" pallo vastustajan kenttään ja toisaalta pitämään sitä elossa omalla kenttäpuolella. Pisteen voi hankkia myös lyömällä pallo vastustajan torjunnan

Lisätiedot

KOULUTUSKIERTUE 2005. Äänekoski, Jyväskylä, Tampere, Turku, Salo ja Järvenpää MALLIHARJOITUS

KOULUTUSKIERTUE 2005. Äänekoski, Jyväskylä, Tampere, Turku, Salo ja Järvenpää MALLIHARJOITUS KOULUTUSKIERTUE 2005 Äänekoski, Jyväskylä, Tampere, Turku, Salo ja Järvenpää MALLIHARJOITUS Harjoitus 1: Alkulämpö (kuva 1) (noin 20min) Pallonkäsittelyharjoitus kahdella pallolla. Pareittain puolessa

Lisätiedot

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen

Sangen maltillisesti aloitti Veljmiesten viisimiehinen joukkue kauden 2016/17 seuraottelusarjan Varkauden Keilahallissa paikallisen 7.12.2016 Käytiin Rauhalahdessa perinteeksi muodostunut seuraottelu Varkauden WBT kanssa. Tällä kertaa Veljmiehet oli tyly isäntä ja korjasi reilun n 600 pisteen voiton lukemin 9594-8914.Samalla WPT:n

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993

Lisätiedot

PELAAJA-ARVIOINTI MAAJOUKKUE. 22.3.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1

PELAAJA-ARVIOINTI MAAJOUKKUE. 22.3.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 PELAAJA-ARVIOINTI MAAJOUKKUE 22.3.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 MEIDÄN PELIN PRIORITEETIT = TAVOITTEET ERI PELITILANTEISSA HYÖKKÄYSTILANTEET PUOLUSTUSTILANTEET 1. Maalinteko 1. Maalinesto 2. Tilan voittaminen

Lisätiedot

EROTUOMARIKOULUTUS/toimitsijat

EROTUOMARIKOULUTUS/toimitsijat EROTUOMARIKOULUTUS/toimitsijat Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se sääntökirjan (SK) tai erotuomarin ohjekirjan (CB) kohta johon perustat vastauksesi.

Lisätiedot

SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO

SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO 1.6.2017 Sisällys Noudatettavat säännöt... 3 1 Joukkueet... 3 2 Tuomarit... 3 3 Pelaajavaihdot... 3 4 Puolten arvonta... 4 5 Peliaika... 4 6 Hyökkäysaika... 4 7 Aikalisä... 4 8 Maalivahdin

Lisätiedot

Osoite. Puhelin Sposti

Osoite. Puhelin Sposti Nimi Seura Osoite Puhelin Sposti 1) Muistathan tuomarina seuraavat asiat? a) Milloin tuomarin on saavuttava kentälle? minuuttia ennen peliä. b) Montako pelaajaa joukkueessa on vähintään oltava? pelaajaa.

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0

FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 FC HAKA j C14 YJ1 PalloIirot 1-0 It is better to win ten times 1-0 than to win once 10-0. Vahid Vaha Halilhodžic (*1952: former Bosnian football player and current manager of the Algerian national football

Lisätiedot

SPL Tampere Haavikatsastukset Marraskuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003

SPL Tampere Haavikatsastukset Marraskuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003 SPL Tampere Haavikatsastukset Marraskuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne)

Lisätiedot

E2-D2. 7.2.2013 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1

E2-D2. 7.2.2013 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 E2-D2 7.2.2013 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 MIKÄ E2-D2 OHJELMAN TARKOITUS? Valtakunnallisten painopisteiden vientiä arkeen. Mitä E-D vaiheessa tulisi tehdä, jotta haasteet kansainvälisissä

Lisätiedot

ACK 8v8 Pelikirja

ACK 8v8 Pelikirja 1 ACK 8v8 Pelikirja 10.10.2016 8v8 yleistä Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Pelipaikkojen täyttäminen Ylivoiman luominen Tyhjän tilan käyttö Kenttätasapaino Pääajatuksena minä, sinä ja pallo

Lisätiedot

Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja

Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja 8.9.2019 Rangaistusaition hoitajat (2) RANGAISTUSAITION HOITAJA (2kpl) Rangaistusaition hoitajien tehtävänä on huolehtia siitä,

Lisätiedot

Kuvassa ( a) A2 näyttää tukevan oikeassa. A) Väärin. kulmassa, mutta hänen näkökenttänsä on rajoitetunut 90 asteeseen. D1. Tämä on väärin. A1.

Kuvassa ( a) A2 näyttää tukevan oikeassa. A) Väärin. kulmassa, mutta hänen näkökenttänsä on rajoitetunut 90 asteeseen. D1. Tämä on väärin. A1. 23 Syötöt ja Tukeminen Mahdollisimman laaja näkökenttä eteenpäin on hyvin tärkeää, sillä tukemassa oleva pelaaja todennäköisesti tulee muuttamaan hyökkäyksen suuntaa. Hänen tulee harkita ristisyöttöä eteenpäin.

Lisätiedot

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT

SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT SARJAINFOT 2017 SPL TAMPEREEN JALKAPALLON NUORTEN PIIRINSARJAT Palloliiton kilpailumääräysten (6 ) mukaisesti kilpailun järjestäjällä (Tampereen piirillä) on oikeus päättää sarjapaikoista kilpailuissa,

Lisätiedot

SPL Tampere Haavikatsastukset Lokakuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003

SPL Tampere Haavikatsastukset Lokakuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003 SPL Tampere Haavikatsastukset Lokakuu 2015 Pojat D12, 2004 Tytöt D12/13, 2004/2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY YHTEENVETO PELISÄÄNTÖMUUTOKSISTA

SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY YHTEENVETO PELISÄÄNTÖMUUTOKSISTA SUOMEN KAUKALOPALLO- JA RINGETTELIITTO RY YHTEENVETO PELISÄÄNTÖMUUTOKSISTA 2 PELIAIKA 2.1 Aloitus Aloituksessa erotuomari pudottaa pallon keskipisteessä jäähän. Aloittajat, rintamasuunta vastajoukkueen

Lisätiedot