SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008"

Transkriptio

1 SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008 Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se/ne sääntökirjan (SK), erotuomarin ohjekirjan (CB) tai kilpailusääntöjen (KS) kohta/kohdat johon perustat vastauksesi. Esimerkki: Pelialuetta reunustavassa laidassa olevissa ovissa on maksimiovenraoksi määritetty 0,8 senttimetriä. väärin, 0,5cm sk Pelaaja A 8 saa 2+10 minuutin rangaistuksen jatkoajalla ajassa Koska A 8 ei voi enää palata peliin käytettävissä olevan peliajan puitteissa, hänet poistetaan pukusuojaan ja pientä rangaistusta kärsimään asetetaan sijainen. 2. Joukkue voi säännön mukaan aloittaa pelin vaikka sillä onkin kapteenin lisäksi nimetty vain yksi varakapteeni. 3. Voiko kysymyksessä nro 1 asetettu sijainen osallistua rangaistuslaukauskilpailuun ottelun ollessa tasan jatkoajan päättyessä? 4. Jos loukkaantunut rangaistu pelaaja palaa peliin ennen kuin hänen rangaistusaikansa on päättynyt, tuomitaan kyseiselle pelaajalle lisää pieni rangaistus. 5. Jos tunnistettava joukkueen toimihenkilö heittää mailan tai muun esineen pelaajapenkiltä jäälle, tuomitaan hänelle pelirangaistus käytöksestä ja hänen joukkueelleen joukkuerangaistus. 6. Pelaajalle joka lähtee rangaistusaitiosta ennen rangaistuksensa päättymistä tarkoituksenaan vastustaa tuomariston tekemää päätöstä, tuomitaan 2 + PRK. 7. Tapahtumat kentällä: Ajassa 3.00 pelaajille A 16 ja B 3 tuomitaan molemmille pieni rangaistus väkivaltaisuudesta. Ajassa 3.30 pelaajalle A 9 tuomitaan pieni rangaistus koukkaamisesta. B-joukkue tekee maalin ajassa Kuka pääsee pois rangaistusaitiosta? 8. Toisen erän jälkeisen erätauon päättyessä joukkue B pyytää joukkueen A maalivahdin polvisuojusten leveyden mittaamista. Toimintasi. 9. Jos rangaistu pelaaja on joukkueensa kapteeni tai varakapteeni, on hänellä oikeus keskustella tuomarin kanssa rangaistuksensa perusteista. 10. Tapahtumat kentällä: Ajassa 3.00 A 16 saa pienen rangaistuksen ja B 3 saa pienen rangaistuksen väkivaltaisuudesta. Ajassa 3.30 A 9 saa pienen rangaistuksen koukkaamisesta. B tekee maalin rangaistuslaukauksesta ajassa Kuka pääsee pois rangaistusaitiosta. 11. Rangaistulle pelaajalle, joka tulee rangaistusaitiosta jäälle ja protestoi päätuomarin antamaa rangaistusta, tuomitaan pieni rangaistus (2 ) ja käytösrangaistus (10 ).

2 12. Pelataan II-divisioonaa. Pelaajalle A7 tuomitaan pieni rangaistus ajassa ja pelaajalle B11 pieni rangaistus ajassa Muita rangaistuksia ei ole voimassa. Ottelun varsinainen peliaika päättyy tulokseen 2-2. Monellako pelaajalla joukkueet aloittavat jatkoajan? 13. Tuomitaanko rangaistus ja jos niin millainen, mikäli joukkue ei aseta erätauon jälkeen sääntöjen mukaista lukumäärää pelaajia aloittamaan erää? 14. A-joukkue pelaa vajaalukuisena pelaajan A 10 pienen rangaistuksen vuoksi. Saman joukkueen pelaajalle A8 on tulossa siirretty rangaistus, mutta ennen kuin peli katkaistaan rangaistuksen määräämiseksi, syyllistyy pelaaja A6 rikkeeseen, josta tuomitaan rangaistuslaukaus B-joukkueen hyväksi. Rangaistuslaukauksesta syntyy maali. Ratkaisu? 15. Mikä rangaistus tuomitaan pelaajalle joka lähtee ensimmäisenä pelaajana kiistaan rangaistusaitiosta ja lyö kiistassa useita kertoja vastustajaansa nyrkillä kasvoihin? 16. Mikä rangaistus tuomitaan pelaajalle joka lähtee ensimmäisenä pelaajana kiistaan pelaajapenkiltä ja työntää poikittaisella mailalla vastustajansa kumoon kiistassa? 17. Minkä säännön mukaan rangaistaan pelaajaa joka lähtee kiistaan pelaajapenkiltä kuudentena pelaajana ja työntää vastustajansa nurin poikittaisella mailalla? 18. Pelaaja lyö mailallaan plexiin tuohtuneena maalituomarin ratkaisuun maalin hyväksymisestä. Hänelle tuomitaan käytösrangaistus. Rangaistusaitioon mennessään hän soittaa poskeaan tuomarille saamaansa rangaistukseen tyytymättömänä, jolloin hänelle tuomitaan käytösrangaistus. Mitä tilanteessa merkitään pöytäkirjan rangaistussarakkeeseen? 19. Maalivahdin saama rangaistus on ns. kumoutuva rangaistus. Asetetaanko sijainen kentältä kärsimään kyseistä rangaistusta? 20. Joukkueelle B tuomitaan samalla katkolla kaksi joukkuerangaistusta. Voiko yksi pelaaja kärsiä molemmat rangaistukset? 21. Pelaajalle on tuomittu 2+10 rangaistus selästä taklaamisesta. Rangaistusaitioon mennessään hän protestoi saamaansa rangaistusta, jolloin hänelle tuomitaan käytösrangaistus. Mitä merkitään pöytäkirjan rangaistussarakkeeseen? 22. Pelaajalle tuomitaan PRK otteluajan päätyttyä. Pöytäkirjaan rangaistuksen alkamisajaksi merkitään 60.00? 23. Jos samalla katkolla tuomitaan samalle joukkueelle useita pieniä rangaistuksia, saa joukkueen kapteeni valita missä järjestyksessä rangaistukset kärsitään.

3 24. Aloituksen aikana tuomitaan yhdelle pelaajista käytösrangaistus. Toimintaohje on, että kyseisen pelaajan tilalle otetaan jäälle uusi pelaaja, mutta muita vaihtoja ei tilanteessa sallita kummallekaan joukkueelle. 25. Missä järjestyksessä merkitään pöytäkirjaan seuraavat saman pelaajan samaan aikaan saamat rangaistukset: 2, 10, 20(PRK) ja 25(OR), ja montako pelaajaa istuu näitä rangaistuksia rangaistusaitiossa, kun tilanteessa ei tuomita muita rangaistuksia, eikä aiempia rangaistuksia myöskään ole? 26. Mikä rangaistuksista ei kumoudu ja millä perusteella? A min 3.00 B min 3.00 A 4 2 min 3.00 B min 3.00 A min Mikä rangaistuksista päättyy ensimmäisenä? A PRK 4.00 B min 3.00 A 4 2 min 8.00 B min 3.00 maali Kuinka monella pelaajalla jatketaan maalin jälkeen ajassa 4.00? A 3 5+PRK 3.00 A 4 2 min 3.30 B 13 5+PRK 3.30 maali Kuinka monella pelaajalla joukkue A pelaa ajassa 4.00? A 1 (mv) 2 min 3.00 A 1 (mv) 10 min 3.30 A 1 (mv) 2 min 4.00 maali Missä ajassa B 9 pääsee jäälle? A 6 5+PRK 3.00 A 7 2 min 3.30 B min maali Maalin jälkeen ajassa 4.30 palaa jäälle pelaaja A8. A 8 2 min 3.00 B 6 2 min 3.00 A 10 2 min 3.50 maali 4.30

4 32. Mikä rangaistus päättyy ajassa 4.00? A 6 2 min 3.00 B 11 2 min 3.00 A 9 5+PRK 3.30 maali Vierasjoukkue saa valita ensimmäisessä erässä pelaajapenkin. 34. Ottelun viime hetkillä tehdään rike, josta on tuomittava rangaistuslaukaus. Varsinainen otteluaika loppuu ennen kuin pelikatko syntyy. Jos pelin jälkeen suoritettavasta rangaistuslaukauksesta tehdään maali, niin mikä merkitään maalintekoajaksi? 35. Pelaajalle A6 tuomitaan ottelurangaistus ajassa Pöytäkirjassa rangaistuksen päättymisajaksi merkitään ottelun päättymisaika 36. Mikä rangaistus päättyy maalista ajassa 4.50 A joukkue B joukkue A 7 2 min 3.30 B 11 2 min 3.30 B 14 5+PRK 3.40 B 19 2 min 3.50 MAALI 4.00 MAALI Kuka pääsee kentälle maalista ajassa 5.30? A min 3.00 A 9 2 min 4.00 MAALI 4.30 MAALI Ottelun jälkeisessä kättelyssä pelaaja A7 aloittaa nyrkkitappelun. Tuomitset hänelle ottelurangaistuksen (OR). 39. Maalin syntyessä ajassa 4.00 jatketaan kolmella pelaajalla kolmea pelaajaa vastaan. A 7 5+PRK 3.30 B 11 2 min 3.30 A 8 2 min 3.40 B 12 2 min 3.40 MAALI Maalivahdille tuomitaan II-divisioonan pelissä käytösrangaistus ja sijainen istuu jo rangaistuspenkillä. Maalivahdille tuomitaan nyt toinen käytösrangaistus (PRK). Ratkaisusi?

5 41. Erotuomarin mennessä ilmoittamaan syntynyttä maalia hänelle ilmoitetaan, ettei kello käynyt maalin syntyessä. Maali hylätään. 42. Jatkoajalla tuomitaan joukkueelle A kaksi rangaistusta ajassa Monellako pelaajalla jatketaan? 43. A joukkueen pelaaja nro 7 on ylittänyt selvästi oman puolustusalueen. Hänellä on kiekko hallussaan. Häntä iskee takaapäin B 8 mailan lappeen kärjellä selkään. Maila on vain toisessa kädessä. A 7:n ja B joukkueen maalin välissä ei ole muita pelaajia vaan he ovat kaikki vielä A:n puolustusalueella. A 7 loukkaantuu tilanteessa ja hänet kannetaan pois kentältä. Ratkaisusi? 44. Kenttäpelaajan maila voidaan mitata vastustajan pyynnöstä jatkoajan ja rangaistuslaukauskilpailun välissä 45. Kiekon mennessä maaliin, maali on normaalilla paikalla, mutta toinen kiekko on maalikehikon alla niin, että maalikehikko ei ole täydellisesti kiinni jäässä. Ratkaisu? 46. Ottelun päättymisen jälkeen A joukkueen valmentaja tulee pukukoppiin kutsumatta. Hän ei käyttäydy törkeästi, mutta olisi halunnut kommentoida tuomaritoimintaa. Ratkaisu? 47. Vierasjoukkueen valmentaja ilmoittaa ottelun jälkeen, että hänen joukkueensa kolmannen maalin tekijä on merkitty väärin erotuomareiden jo allekirjoittamassa pöytäkirjassa. Kirjurina voit tehdä valmentajan pyytämän korjauksen vaikka pöytäkirja onkin jo allekirjoitettu. 48. Pelaaja A 3 saa toisen käytösrangaistuksen ajassa Ensimmäinen toimenpiteesi kirjurina? 49. Jatkoajalla ajassa kuuluttajan on kuulutettava otteluaikaa olevan jäljellä kaksi minuuttia. 50. Kaikki voittomaalikilpailussa syntyneet maalit lasketaan mukaan ottelun lopputulokseen

EROTUOMARIKOULUTUS/toimitsijat

EROTUOMARIKOULUTUS/toimitsijat EROTUOMARIKOULUTUS/toimitsijat Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se sääntökirjan (SK) tai erotuomarin ohjekirjan (CB) kohta johon perustat vastauksesi.

Lisätiedot

SJL EROTUOMARIKOULUTUS 2008

SJL EROTUOMARIKOULUTUS 2008 SJL EROTUOMARIKOULUTUS 2008 Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se/ne sääntökirjan (SK), erotuomarin ohjekirjan (CB) tai kilpailusääntöjen (KS) kohta/kohdat

Lisätiedot

TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011

TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011 TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011 Vastaaja: Kerho: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Väitteen tai toteamuksen muotoisiin tehtäviin vastataan ilmoittamalla onko väite oikein vai väärin. Kirjaa vastaukseesi

Lisätiedot

EROTUOMARIKOULUTUS Vastaaja:

EROTUOMARIKOULUTUS Vastaaja: EROTUOMARIKOULUTUS Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se sääntökirjan (SK) tai erotuomarin ohjekirjan (CB) kohta johon perustat vastauksesi. Esimerkki:

Lisätiedot

TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2010 Vastaaja:

TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2010 Vastaaja: TOIMITSIJOIDEN KESÄKYSYMYKSET 2010 Vastaaja: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Väitteen tai toteamuksen muotoisiin tehtäviin vastataan ilmoittamalla onko väite oikein vai väärin. Kirjaa vastaukseesi

Lisätiedot

tuomari tuomitsee samalle pelaajalle toisen käytösrangaistuksen. Mitä merkitään pelaajalle #16 pöytäkirjaan ajassa 41:20?

tuomari tuomitsee samalle pelaajalle toisen käytösrangaistuksen. Mitä merkitään pelaajalle #16 pöytäkirjaan ajassa 41:20? Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 07 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella

Lisätiedot

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan? Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2016 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella

Lisätiedot

2. Pelikatkon syynä on hyökkäävän pelaajan tekemä pieneen rangaistukseen johtava rike omalla hyökkäysalueellaan. Mistä suoritetaan seuraava aloitus?

2. Pelikatkon syynä on hyökkäävän pelaajan tekemä pieneen rangaistukseen johtava rike omalla hyökkäysalueellaan. Mistä suoritetaan seuraava aloitus? ,EROTUOMARIKOULUTUS Kesäkysymykset 2009 vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se/ne sääntökirjan (SK), erotuomarin ohjekirjan (CB), kilpailusääntöjen (KS)

Lisätiedot

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2015 Nimi: Kerho: Pisteet: 4. Käytösrangaistus merkitään minuuttimääräisesti 5. Pelirangaistus merkitään minuuttimääräisesti 6. Ottelurangaistus

Lisätiedot

EROTUOMAREIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011

EROTUOMAREIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011 Vastaaja: EROTUOMAREIDEN KESÄKYSYMYKSET 2011 Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Väitteen tai toteamuksen muotoisiin tehtäviin vastataan ilmoittamalla onko väite oikein vai väärin. Kirjaa vastaukseesi

Lisätiedot

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan? Suomen Jääkiekkoliitto ry Tuomareiden kesäkysymykset 2016 Nimi: Kerho: Alue: Ylin sarjataso, jota vihelsit viime kaudella? Kuinka monta kautta olet toiminut tuomaritehtävissä? 6. Kotijoukkue on vajaalukuinen

Lisätiedot

KESÄKYSYMYKSET 2015. 5. Kotijoukkue voi aloittaa ottelun kuudella ( 6 ) kenttäpelaajalla. Oikein vai väärin?

KESÄKYSYMYKSET 2015. 5. Kotijoukkue voi aloittaa ottelun kuudella ( 6 ) kenttäpelaajalla. Oikein vai väärin? KESÄKYSYMYKSET 2015 Kaikki kysymykset vaativat avoimen vastauksen. Kaikkiin vastauksiin tulee myös merkitä sääntökohta esim. SK 111 ii. (Lyhenteet: SK=Sääntökirja, CB=Case book, KS=Kilpailusäännöt ja JS=

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJAKOULUTUS

SEURATOIMITSIJAKOULUTUS SEURATOIMITSIJAKOULUTUS 14.9.2015 Ottelutapahtuma Ole ajoissa paikalla Valmistaudu olemaan puolueeton Ennen ottelua kertaa tehtäväsi ja siihen liittyvät säännöt Yhteistyö Toimitsija Tuomari - Toimitsija

Lisätiedot

TUOMARIEN KÄSIMERKIT RANGAISTUSESIMERKKEJÄ

TUOMARIEN KÄSIMERKIT RANGAISTUSESIMERKKEJÄ TUOMARIEN KÄSIMERKIT RANGAISTUSESIMERKKEJÄ 1 - Ottelurangaistus (OR) Syykoodi määräytyy rikkeen mukaan esim. huitomisesta annettu OR merk. syykoodi 18 Mahdolliset rangaistukset Aina 5 min vajaalla Merkitään

Lisätiedot

TOIMITSIJAOPAS (muokattu E-junnukiekolle sopivaksi)

TOIMITSIJAOPAS (muokattu E-junnukiekolle sopivaksi) TOIMITSIJAOPAS (muokattu E-junnukiekolle sopivaksi) Viimeksi muokattu: 1.09.2014 / Taru Nieminen, HaKi03 SISÄLLYSLUETTELO 1. Tuomarikortillisen toimitsijaesimiehen rooli 2 2. Kirjurin toimenkuva 2 3. Kuuluttajan

Lisätiedot

SÄÄNTÖKYSYMYKSET KESÄ 2012

SÄÄNTÖKYSYMYKSET KESÄ 2012 SÄÄNTÖKYSYMYKSET KESÄ 2012 Vastaa kysymyksiin valitsemalla Oikein/Väärin, sen mukaisesti onko esitetty väittämä oikein vai väärin. Lisää valitsemasi vastausvaihtoehdon jälkeen se sääntökohta johon vastauksesi

Lisätiedot

Etunimi Sukunimi Postitoimipaikka Syntymäaika

Etunimi Sukunimi Postitoimipaikka Syntymäaika KESÄKYSYMYKSET 2017 - TUOMARIT Kaikki kysymykset ovat vaihtoehtokysymyksiä. Valitse joukosta oikea vastaus. Näet kyselyn lopuksi oman pistemääräsi. Suosittelemme ensin vastaamaan kaikkiin kysymyksiin tulostettuun

Lisätiedot

Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry

Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry Harrastekiekko palaveri 18.9.2018 Kotka SÄÄNTÖTULKINNAT 7.10.18 1 HARRASTE- JA SENIORISÄÄNNÖT Kotka 18.9.2018 Mitä tarvitaan harrastekiekon pelaamiseen? 7.10.18 Suomen Jääkiekkoliitto

Lisätiedot

EROTUOMARIN OHJEKIRJA 2014 2015 - Sääntötulkinnat

EROTUOMARIN OHJEKIRJA 2014 2015 - Sääntötulkinnat SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO EROTUOMARIN OHJEKIRJA 2014 2015 - Sääntötulkinnat KANSAINVÄLINEN JÄÄKIEKKOLIITTO 18.12.2014 SISÄLLYS SISÄLLYS KÄÄNNÖKSESTÄ... 4 SÄÄNTÖ 34 - KYPÄRÄ... 5 SÄÄNTÖ 41 - KENTTÄPELAAJAN

Lisätiedot

EROTUOMARIN OHJEKIRJA Sääntötulkinnat

EROTUOMARIN OHJEKIRJA Sääntötulkinnat SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO EROTUOMARIN OHJEKIRJA 2017 2018 - Sääntötulkinnat KANSAINVÄLINEN JÄÄKIEKKOLIITTO IIHF-päivitys 26.6.2017 SISÄLLYS SISÄLLYS KÄÄNNÖKSESTÄ... 4 SÄÄNTÖ 34 - KYPÄRÄ... 5 SÄÄNTÖ 41 - KENTTÄPELAAJAN

Lisätiedot

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään SÄÄNNÖT PELIAIKA 1) Peliaika on 18 minuuttia. 2) Peliaika on juokseva. OSALLISTUJAT Pelaajat 1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään kuusi pelaajaa,

Lisätiedot

Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja

Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja 8.9.2019 Rangaistusaition hoitajat (2) RANGAISTUSAITION HOITAJA (2kpl) Rangaistusaition hoitajien tehtävänä on huolehtia siitä,

Lisätiedot

Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan D-G -ikäluokissa aina virallisia kilpailu- ja pelisääntöjä.

Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan D-G -ikäluokissa aina virallisia kilpailu- ja pelisääntöjä. JUNIORISÄÄNNÖT JA OHJEISTUKSET 1. YLEISTÄ Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan D-G -ikäluokissa aina virallisia kilpailu- ja pelisääntöjä. 2. D JUNIORIT 2.1. Taklaaminen D -ikäluokat

Lisätiedot

EROTUOMARIN OHJEKIRJA

EROTUOMARIN OHJEKIRJA SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO EROTUOMARIN OHJEKIRJA 2006 2010 - Toimintaohjeet ja sääntötulkinnat KANSAINVÄLINEN JÄÄKIEKKOLIITTO 31.7.2007 Päivitetty kaudelle 2007-2008 SISÄLLYS SISÄLLYS JOHDANTO...7 KÄÄNNÖKSESTÄ...7

Lisätiedot

TOIMITSIJAKURSSI 2013. 11.11.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Erotuomarikoulutus 1

TOIMITSIJAKURSSI 2013. 11.11.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Erotuomarikoulutus 1 TOIMITSIJAKURSSI 2013 11.11.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Erotuomarikoulutus 1 PALVELUSIVUSTO TOIMITSIJAOHJEISTUS JA TULOSPALVELU TUOMARIN NÄKÖKULMASTA 11.11.2015 Suomen Jääkiekkoliitto / Pirkka Antila

Lisätiedot

TiTu / KIRJURI

TiTu / KIRJURI TiTu / KIRJURI 19.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Kouluttajana tänään Hämeen alueen toimitsijakouluttaja Raimo Komu 0400 490 276 raimo.komu@kolumbus.fi Suomen Jääkiekkoliitto 2 Lue SJL:n tulospalveluohjeet,

Lisätiedot

Tampereen Jääkiekkotuomarit

Tampereen Jääkiekkotuomarit Tampereen Jääkiekkotuomarit Harrastesarjojen sääntö- ja peli-info Tampere, Varala 12.9.2018 Tilaisuuden tarkoitus Keskustellaan harrastesarjojen tuomaritoiminnasta ja mitä tulee huomioida tuomarijoukkueena.

Lisätiedot

Blues Juniors. Ohjekirja vanhemmille KUULUTTAJA TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT

Blues Juniors. Ohjekirja vanhemmille KUULUTTAJA TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT Blues Juniors Ohjekirja vanhemmille KUULUTTAJA TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT OTTELUN TOIMITSIJAT JA TEHTÄVÄT OTTELUUN NIMETYT TOIMITSIJAT (ei seuravaatteissa) TOIMITSIJAVASTAAVA (1) varmistaa ennen ottelua,

Lisätiedot

Blues C toimitsijan opas

Blues C toimitsijan opas Blues C 2016 2017 toimitsijan opas Yleistä toimitsijatehtävistä Jokaisessa jääkiekko-ottelussa täytyy olla toimitsijoina vähintään kirjuri, ajanottaja, kuuluttaja ja kaksi rangaistusaition valvojaa, jotta

Lisätiedot

Alueet järjestävät mahdollisuuksien mukaan tässä ikäluokassa myös sellaisia sarjoja, joissa taklaamisen rajoittamissääntö on voimassa.

Alueet järjestävät mahdollisuuksien mukaan tässä ikäluokassa myös sellaisia sarjoja, joissa taklaamisen rajoittamissääntö on voimassa. JUNIORISÄÄNNÖT JA OHJEISTUKSET KAUDELLA 2012-2013 1. YLEISTÄ Jollei näissä säännöissä ole muuta mainittu, noudatetaan näissä ikäluokissa (= 1999 ja myöhemmin syntyneet pelaajat) aina virallisia kilpailu-

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

TOIMITSIJAN OHJEKIRJANEN

TOIMITSIJAN OHJEKIRJANEN TOIMITSIJAN OHJEKIRJANEN Kirjurin tehtävät s. 2 Kuuluttajan tehtävät s. 2 Kuulutusohjeet s. 3 Rangaistusaition valvojan tehtävät s. 4 Kellottajan tehtävät s. 4 Pöytäkirjan täyttömalli s. 5 Kirjurin apupaperi

Lisätiedot

KUULUTUSOHJEET - KOTIMAISET OTTELUT

KUULUTUSOHJEET - KOTIMAISET OTTELUT KUULUTUSOHJEET - KOTIMAISET OTTELUT (9.6.2017) Suomen Jääkiekkoliitto - Finlands Ishockeyförbund - Finnish Ice Hockey Association Veturitie 13 H - FI-00240 Helsinki - Tel. +358 (0)10 227 0200 - www.leijonat.fi

Lisätiedot

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Toimitsijavuorot ilmoitettava toimitsijoille hyvissä ajoin ennen kotiotteluita. Toimitsijatehtävät (ainakin seuraavat): Kuuluttaja Kirjuri Näyttötaulun/kellon

Lisätiedot

Seuratoimitsijakoulutus Suomen Jääkiekkoliitto 1

Seuratoimitsijakoulutus Suomen Jääkiekkoliitto 1 Seuratoimitsijakoulutus 10.10.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Kouluttajana tänään HJT ry Heli Rissanen 050 400 4572 heli.rissanen@hjt.fi Suomen Jääkiekkoliitto 2 YLEISTÄ Suomen Jääkiekkoliitto 3 TOIMITSIJAN

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJOIDEN JATKOKURSSI Suomen Jääkiekkoliitto 1

SEURATOIMITSIJOIDEN JATKOKURSSI Suomen Jääkiekkoliitto 1 SEURATOIMITSIJOIDEN JATKOKURSSI 2018 13.9.2018 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Oulun Jääkiekkotuomarit ry Toiminnanjohtaja Johanna Tauriainen 050 505 5625 nimeaja@oulunjaakiekkotuomarit.fi Puheenjohtaja Hannele

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJAT Hannele Lamusuo, Sanna Tikkanen, Johanna Tauriainen OJT ry Suomen Jääkiekkoliitto 1

SEURATOIMITSIJAT Hannele Lamusuo, Sanna Tikkanen, Johanna Tauriainen OJT ry Suomen Jääkiekkoliitto 1 SEURATOIMITSIJAT 11.9.2018 Hannele Lamusuo, Sanna Tikkanen, Johanna Tauriainen OJT ry 14.9.2018 Suomen Jääkiekkoliitto 1 YLEISTÄ Suomen Jääkiekkoliitto 2 Seuratoimitsijakoulutuksen tavoite Koulutus antaa

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( ) 1 KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET (2015-2016) Joukkueet ovat velvollisia pitämään käyttäytymisrangaistusten kertymää eli ns. kymppitiliä. Mitä sillä tarkoitetaan ja miten sitä seurataan

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

Ohje vaakamallisen (vanhan) pöytäkirjan täyttämiseen (junnut/iso kenttä) Harjun Kiekko 03

Ohje vaakamallisen (vanhan) pöytäkirjan täyttämiseen (junnut/iso kenttä) Harjun Kiekko 03 Ohje vaakamallisen (vanhan) pöytäkirjan täyttämiseen (junnut/iso kenttä) Harjun Kiekko 03 Viimeksi muokattu: 21.9.2015 1 Ohjeen sisältö SIVU 3: 1. ENNEN pelin alkua SIVU 4: 2. Joukkueen B pelaaja nro 9

Lisätiedot

Toimitsijakoulutusmateriaali. kaudet G-E

Toimitsijakoulutusmateriaali. kaudet G-E Toimitsijakoulutusmateriaali kaudet 2018 2019 G-E (päivitetty 1.9.2018) Suomen Kaukalopalloja Ringetteliitto www.skrl.fi Toimitsijatehtävät Toimitsija-aitiossa Pöytäkirjanpitäjä kuuluttaja Ajanottajat

Lisätiedot

PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE

PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 2. ENNEN OTTELUN ALKUA Kirjautuminen 3 3. TILASTOINTI Aloitusnäkymä ja kokoonpanot 4 Pelaajien vaihtaminen 6 Maali 7 Rangaistukset 8 Poista

Lisätiedot

Kuuluttajan ohjeet Kainuun Jääkiekkoseuroille

Kuuluttajan ohjeet Kainuun Jääkiekkoseuroille Kuuluttajan ohjeet Kainuun Jääkiekkoseuroille Kainuun Jääkiekkotuomarit r.y. www.kaijt.net 15.12.2011 Jari Parkkila Sisältö 1 OTTELUKUULUTTAJA - MÄÄRITELMÄ JA TEHTÄVÄT... 3 2 MÄÄRÄAIKA, MÄÄRÄMUOTO... 3

Lisätiedot

TOIMITSIJAVASTAAVAN ON KÄYTÄVÄ ENNEN OTTELUA EROTUOMARIKOPISSA OHJEITA VARTEN

TOIMITSIJAVASTAAVAN ON KÄYTÄVÄ ENNEN OTTELUA EROTUOMARIKOPISSA OHJEITA VARTEN Toimitsijaohjeet 1.9.2013 Suomen Kaukalopalloliitto SKPL ry TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT TOIMITSIJAVASTAAVAN ON KÄYTÄVÄ ENNEN OTTELUA EROTUOMARIKOPISSA OHJEITA VARTEN KIRJURI Kirjurin tehtävänä on laatia ottelupöytäkirja

Lisätiedot

PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE

PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. ENNEN OTTELUN ALKUA Kirjautuminen 3. TILASTOINTI Näkymän muokkaus Kokoonpanot Pelaajien vaihtaminen Maali Rangaistukset Poista -toiminto

Lisätiedot

KUULUTUSOHJEET - KOTIMAISET OTTELUT

KUULUTUSOHJEET - KOTIMAISET OTTELUT KUULUTUSOHJEET - KOTIMAISET OTTELUT (20.9.2016) Suomen Jääkiekkoliitto - Finlands Ishockeyförbund - Finnish Ice Hockey Association Veturitie 13 H - FI-00240 Helsinki - Tel. +358 (0)10 227 0200 - www.leijonat.fi

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI Suomen Jääkiekkoliitto 1

SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI Suomen Jääkiekkoliitto 1 SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI 13.9.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Kouluttajina tänään SJL:n Pohjoisen alueen toimitsijakouluttaja Eija Mämmelä 040-8413791 eija.mammela@gmail.com OJT:n toimitsijakouluttaja

Lisätiedot

Kun pelaajat ovat siirtyneet vaihtoaitioon kuulutetaan aloituskokoonpanot sellaisella nopeudella, että pelaajat ehtivät omille pelipaikoilleen.

Kun pelaajat ovat siirtyneet vaihtoaitioon kuulutetaan aloituskokoonpanot sellaisella nopeudella, että pelaajat ehtivät omille pelipaikoilleen. Toimitsijaohjeet 1.8.2004 Suomen Kaukalopalloliitto SKPL ry OTTELUSIHTEERISTÖN LUKUMÄÄRÄ KANSAINVÄLISET OTTELUT * A-maaottelut (miehet ja naiset): 3 kortillista + 2 muuta * B-maaottelut (miehet ja naiset):

Lisätiedot

EROTUOMARIN OHJEKIRJA

EROTUOMARIN OHJEKIRJA SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO EROTUOMARIN OHJEKIRJA 2006 2010 - Toimintaohjeet ja sääntötulkinnat KANSAINVÄLINEN JÄÄKIEKKOLIITTO 13.7.2009 Päivitetty kaudelle 2009-2010 TÄHÄN PAINOKSEEN UUSITUT KOHDAT ON KOROSTETTU

Lisätiedot

Suomen Salibandyliiton hyväksymä käännös kansainvälisistä pelisäännöistä (voimassa 1.7.2010 lähtien).

Suomen Salibandyliiton hyväksymä käännös kansainvälisistä pelisäännöistä (voimassa 1.7.2010 lähtien). SALIBANDYN PELISÄÄNNÖT Suomen Salibandyliiton hyväksymä käännös kansainvälisistä pelisäännöistä (voimassa 1.7.2010 lähtien). SISÄLLYS 1 Pelialue 101 Pelikentän mitat 102 Pelikentän merkinnät 103 Maalit

Lisätiedot

SUOMEN RINGETTELIITON SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET 2006-2008

SUOMEN RINGETTELIITON SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET 2006-2008 SUOMEN RINGETTELIITON SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET 2006-2008 3 Sisällysluettelo: Pelisäännöt Kenttä 5 Varusteet 6 Joukkueet 9 Pelin säännöt 12 Hyökkäysaika 16 Rangaistuslajit ja rangaistusten määrääminen 17 Rangaistukset

Lisätiedot

KAUSI KOULUTUKSELLISET TEEMAT

KAUSI KOULUTUKSELLISET TEEMAT KAUSI 2017-2018 KOULUTUKSELLISET TEEMAT Info joukkueille - Korkean mailan tuomitseminen - Rikkeen merkityksen ymmärtäminen - Playbook käyttöön Suomessa Korkean WWW.FLOORBALL.FI mailan tuomitseminen Sivu

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

EROTUOMARIVALIOKUNNAN ANTAMAT TULKINNAT NÄITÄ TULKINTOJA NOUDATETAAN SÄÄNTÖKIRJAN TÄYDENNYKSENÄ SUOMESSA

EROTUOMARIVALIOKUNNAN ANTAMAT TULKINNAT NÄITÄ TULKINTOJA NOUDATETAAN SÄÄNTÖKIRJAN TÄYDENNYKSENÄ SUOMESSA EROTUOMARIVALIOKUNNAN ANTAMAT TULKINNAT NÄITÄ TULKINTOJA NOUDATETAAN SÄÄNTÖKIRJAN TÄYDENNYKSENÄ SUOMESSA 201 Varsinainen peliaika 1)... Erätauko kestää 10 minuuttia, ja sen aikana joukkueet vaihtavat pelipuolia.

Lisätiedot

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO EROTUOMARIN OHJEKIRJA 2010 2014 - Toimintaohjeet ja säänt tötulkinnat KANSAINVÄLINEN JÄÄKIEKKOLIITTO 1.8.2011 TÄHÄN PAINOK KSEEN UUSITUT KOHDAT T ON ALLEVIIVAUKSELLA SISÄLLYS SISÄLLYS

Lisätiedot

EROTUOMARIVALIOKUNNAN ANTAMAT TULKINNAT NÄITÄ TULKINTOJA NOUDATETAAN SÄÄNTÖKIRJAN TÄYDENNYKSENÄ SUOMESSA

EROTUOMARIVALIOKUNNAN ANTAMAT TULKINNAT NÄITÄ TULKINTOJA NOUDATETAAN SÄÄNTÖKIRJAN TÄYDENNYKSENÄ SUOMESSA EROTUOMARIVALIOKUNNAN ANTAMAT TULKINNAT NÄITÄ TULKINTOJA NOUDATETAAN SÄÄNTÖKIRJAN TÄYDENNYKSENÄ SUOMESSA 201 Varsinainen peliaika 1)... Erätauko kestää 10 minuuttia, ja sen aikana joukkueet vaihtavat pelipuolia.

Lisätiedot

RANGAISTUSAITION VALVOJA

RANGAISTUSAITION VALVOJA Blues Juniors Ohjekirja vanhemmille RANGAISTUSAITION VALVOJA TOIMITSIJOIDEN TEHTÄVÄT OTTELUN TOIMITSIJAT JA TEHTÄVÄT OTTELUUN NIMETYT TOIMITSIJAT (ei seuravaatteissa) TOIMITSIJAVASTAAVA (1) varmistaa ennen

Lisätiedot

JOUKKUETOIMITSIJAT. Pekka Artukka

JOUKKUETOIMITSIJAT. Pekka Artukka JOUKKUETOIMITSIJAT Pekka Artukka JOUKKUEENJOHTAJAN TEHTÄVIÄ Sarjoissa, joissa on käytössä SaTu Kirjaudu nettiin www.finhockey.fi/palvelut/palvelusivusto Kirjaudu palvelun joukkue- osioon omilla tunnuksillaan

Lisätiedot

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( )

KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET ( ) 1 KÄYTTÄYTYMISRANGAISTUSTEN SEURANTA JA SEURAAMUKSET (2017-2018) - TARKISTETTU SJL:N KILPAILUSÄÄNNÖISTÄ 2017-2018/30.10.17 Joukkueet ovat velvollisia pitämään käyttäytymisrangaistusten kertymää eli ns.

Lisätiedot

Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali. kausi D-Naiset

Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali. kausi D-Naiset Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali kausi 2019 2020 D-Naiset (muutokset kauteen 2018-19 punaisella) Suomen Kaukalopalloja Ringetteliitto www.skrl.fi Varmista, että hyökkäysaikakellot ovat paikoillaan

Lisätiedot

LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU.

LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU. LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU. Versio 2.x SA-TU 1. Kirjautuminen järjestelmään Kirjautuminen järjestelmään suoritetaan SJL:n seurapalvelusivuston kautta osoitteessa www.finhockey.fi/seurapalvelusivusto

Lisätiedot

Toimitsijakoulutusmateriaali. kausi C-Naiset

Toimitsijakoulutusmateriaali. kausi C-Naiset Toimitsijakoulutusmateriaali kausi 2019 2020 C-Naiset (muutokset kauteen 2018-19 punaisella) Suomen Kaukalopalloja Ringetteliitto www.skrl.fi Toimitsijatehtävät pöytäkirjanpitäjä on-line tulospalvelun

Lisätiedot

Toimitsijatehtävät ottelussa

Toimitsijatehtävät ottelussa Toimitsijatehtävät ottelussa Toimitsijat ovat ottelussa samaa joukkuetta tuomareiden kanssa Jokaisessa ottelussa tehdään sääntöjen mukaan vähintään seuraavat toimitsijatehtävät Pöytäkirjan täyttö Ajanotto

Lisätiedot

Ajanottajan tehtävät TOIMITSIJAOHJE AJANOTTAJA

Ajanottajan tehtävät TOIMITSIJAOHJE AJANOTTAJA 1 Ajanottajan tehtävät Toimitsijoilla tarkoitetaan kaikkia niitä henkilöitä, jotka on sijoitettu toimitsijapöydän taakse. Virallisten pelisääntöjen mukaan toimitsijoita ovat kirjuri, ajanottaja ja 24 sekunnin

Lisätiedot

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN 3.9.2016 UUDET SÄÄNNÖT 1.7.2016 1. Passiivinen peli 2. 7 ken0äpelaajaa 3. Sininen kor7 4. Viimeisen 30 sekunnin sääntö 5. Loukkaantunut pelaaja PASSIIVINEN PELI Tuomarit

Lisätiedot

Toimitsijakoulutusmateriaali. kausi G-D

Toimitsijakoulutusmateriaali. kausi G-D Toimitsijakoulutusmateriaali kausi 2019 2020 G-D (muutokset kauteen 2018-19 punaisella) Suomen Kaukalopalloja Ringetteliitto www.skrl.fi Toimitsijatehtävät Toimitsija-aitiossa pöytäkirjanpitäjä kuuluttaja

Lisätiedot

TOIMITSIJAKOULUTUS Pöytäkirjan täyttäminen

TOIMITSIJAKOULUTUS Pöytäkirjan täyttäminen TOIMITSIJAKOULUTUS Pöytäkirjan täyttäminen Päivitetty 1.9.006 1 Yleistä toimitsijatehtävistä Seuran nimeämiä toimitsijoita koskevat kaikki samat säännöt ja ohjeet kuin erotuomarikortillisia toimitsijoita.

Lisätiedot

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA http://www.futsal.fi/mp/db/file_library/x/img/17429/file/futsalsaannot_08.pdf Futsalin sääntömuutokset kaudelle 2010-2011 Futsalin sääntöihin on kaudelle 2010 2011 tehty melko paljon muutoksia. Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Lopullinen sarjajako sekä sarjasysteemi selviää ilmoittautumisen päätyttyä.

Lopullinen sarjajako sekä sarjasysteemi selviää ilmoittautumisen päätyttyä. Käsikirja kaudelle 2017-2018 Etelä-Karjalan alueen sarjat kaudelle 2017-2018 2-divisioona 3-divisioona 6-10 joukkuetta 6-10 joukkuetta Lopullinen sarjajako sekä sarjasysteemi selviää ilmoittautumisen päätyttyä.

Lisätiedot

LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU.

LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU. LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU. Versio 2.x SA-TU 1. Kirjautuminen järjestelmään Kirjautuminen järjestelmään suoritetaan SJL:n seurapalvelusivuston kautta osoitteessa www.finhockey.fi/seurapalvelusivusto

Lisätiedot

ENNEN OTTELUN ALKUA/ALKULÄMMITTELYN AIKANA KUULUTETAAN

ENNEN OTTELUN ALKUA/ALKULÄMMITTELYN AIKANA KUULUTETAAN KUULUTTAJAN APUPOIKA ENNEN OTTELUN ALKUA/ALKULÄMMITTELYN AIKANA KUULUTETAAN Hyvää huomenta / päivää / iltapäivää / iltaa arvoisa yleisö ja tervetuloa seuraamaan _ sarjaottelua / harjoitusottelua (esim.

Lisätiedot

TOIMITSIJAKOULUTUS Pöytäkirjan täyttäminen

TOIMITSIJAKOULUTUS Pöytäkirjan täyttäminen TOIMITSIJAKOULUTUS Pöytäkirjan täyttäminen Suomen Jääkiekkoliitto ry / Erotuomarikoulutus 1 Yleistä toimitsijatehtävistä Seuran nimeämiä toimitsijoita koskevat kaikki samat säännöt ja ohjeet kuin erotuomarikortillisia

Lisätiedot

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 20100 Turku www.turunringette.fi

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 20100 Turku www.turunringette.fi 1(12) TOIMITSIJAT - pöytäkirjanpitäjä - kuuluttaja - ajanottaja - rangaistusaitioiden valvojat - vaihtokellonkäyttäjä - 30 sekunnin kellonkäyttäjä VÄLINEET - kellot - pilli - renkaita - sääntökirja - sarjakirja

Lisätiedot

Suomen Salibandyliitto ry SÄÄNTÖKIRJA

Suomen Salibandyliitto ry SÄÄNTÖKIRJA Suomen Salibandyliitto ry SÄÄNTÖKIRJA Salibandyn pelisäännöt Suomen Salibandyliiton hyväksymä käännös kansainvälisistä pelisäännöistä (voimassa 1.7.2010 lähtien) 1 PELIALUE 101 Pelikentän mitat...3 102

Lisätiedot

SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA

SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA SEURATOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA Kouluttajana tänään Länsirannikon alueen toimitsijakouluttaja Pekka Artukka 0400 823307 pekka@artukka.net www.artukka.net/lataa 2 OHJELMA Yleistä

Lisätiedot

TOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI TURNAUKSIIN JA HARJOITUSOTTELUIHIN KÄSIPÖYTÄKIRJA LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA

TOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI TURNAUKSIIN JA HARJOITUSOTTELUIHIN KÄSIPÖYTÄKIRJA LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA TOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI TURNAUKSIIN JA HARJOITUSOTTELUIHIN KÄSIPÖYTÄKIRJA LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA Kouluttajana tänään Länsirannikon alueen toimitsijakouluttaja Pekka Artukka 0400 823307 pekka@artukka.net

Lisätiedot

Erotuomarivaliokunnan salibandyn pelisääntöjen tulkinnat ja toimintaohjeet kaudelle

Erotuomarivaliokunnan salibandyn pelisääntöjen tulkinnat ja toimintaohjeet kaudelle Erotuomarivaliokunnan salibandyn pelisääntöjen tulkinnat ja toimintaohjeet kaudelle 2018 19 11.9.2018 Johdanto Tähän dokumenttiin on yhdistetty kaksi erillistä dokumenttia: ETV:n antamat tulkinnat ja Koulutusohjeita

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

Suomen Salibandyliitto ry SÄÄNTÖKIRJA

Suomen Salibandyliitto ry SÄÄNTÖKIRJA Suomen Salibandyliitto ry SÄÄNTÖKIRJA Salibandyn pelisäännöt Suomen Salibandyliiton hyväksymä käännös kansainvälisistä pelisäännöistä (voimassa 1.7.2010 lähtien) 1 PELIALUE 101 Pelikentän mitat...3 102

Lisätiedot

HELSINGIN KAUKALOPALLO RY:n PELISÄÄNNÖT KAUDELLE 2015-2016

HELSINGIN KAUKALOPALLO RY:n PELISÄÄNNÖT KAUDELLE 2015-2016 1 HELSINGIN KAUKALOPALLO RY:n PELISÄÄNNÖT KAUDELLE 2015-2016 Helsingin Kaukalopallo ry:n virallisia pelisääntöjä noudatetaan yhdistyksen järjestämissä kaukalopallosarjoissa. Nämä pelisäännöt ovat voimassa

Lisätiedot

Huomautus! Sääntöihin tehdyt tarkennukset kaudelle 2008 2009 on merkitty sääntöpykälän eteen liitetyllä Uusi merkillä!

Huomautus! Sääntöihin tehdyt tarkennukset kaudelle 2008 2009 on merkitty sääntöpykälän eteen liitetyllä Uusi merkillä! SISÄLLYSLUETTELO: FOHA SÄÄNTÖUUDISTUS 2007... 1 1. YLEISTÄ... 1 I. KILPAILUSÄÄNNÖT... 1 1. TURNAUKSEN JÄRJESTÄMINEN... 1 2. TURNAUKSIIN ILMOITTAUTUMINEN... 2 3. IKÄRAJAT JA IKÄLUOKAT... 2 4. EDUSTUSKELPOISUUS...

Lisätiedot

Sääntö 7 Ottelun kesto. Erotuomarin peruskurssi

Sääntö 7 Ottelun kesto. Erotuomarin peruskurssi Sääntö 7 Ottelun kesto Erotuomarin peruskurssi Sääntö 7 Ottelun kesto Puoliajat Ottelu kestää (tavallisesti) kaksi 45 minuutin puoliaikaa. Näiden välissä pidetään tauko, joka ei saa ylittää 15 minuuttia.

Lisätiedot

EROTUOMARIN ALKEISKURSSI 2015

EROTUOMARIN ALKEISKURSSI 2015 EROTUOMARIN ALKEISKURSSI 2015 RINGETTE-EROTUOMARIN ALKEISKURSSI Alkeiskurssin tarkoitus on perehdyttää aloitteleva tuomari erotuomarin tehtäviin otteluissa. Alkeiskurssin painopisteet ovat tuomarin sijoittumisessa,

Lisätiedot

Ohjeistus pöytäkirjan käyttöön. Suomen Lentopalloliitto ry

Ohjeistus pöytäkirjan käyttöön. Suomen Lentopalloliitto ry Ohjeistus pöytäkirjan käyttöön Suomen Lentopalloliitto ry 26.9.2018 Demovaiheesta tuotantovaiheeseen 26.9. päivitys: Ensimmäisessä sovelluksen näkymässä Aloita erä-painike muutettu kokoonpanot painikkeeksi

Lisätiedot

1. PIENI KÄYTÖSRANGAISTUS 2. HENKILÖKOHTAINEN KÄYTÖSRANGAISTUS 3. PELIRANGAISTUS KÄYTÖKSESTÄ

1. PIENI KÄYTÖSRANGAISTUS 2. HENKILÖKOHTAINEN KÄYTÖSRANGAISTUS 3. PELIRANGAISTUS KÄYTÖKSESTÄ 1. PIENI KÄYTÖSRANGAISTUS 2. HENKILÖKOHTAINEN KÄYTÖSRANGAISTUS 3. PELIRANGAISTUS KÄYTÖKSESTÄ Yhtä aikainen käsillä lyönti lantioille. Käsimerkki on sama kaikissa kolmessa rangaistuksessa. Kun on kyseessä

Lisätiedot

SÄÄNTÖJEN TULKINNAT/TARKENNUKSET JA SÄÄNTÖJEN KÄYTTÖ ERI PELITILANTEISSA KAUDELLA 2006 2007

SÄÄNTÖJEN TULKINNAT/TARKENNUKSET JA SÄÄNTÖJEN KÄYTTÖ ERI PELITILANTEISSA KAUDELLA 2006 2007 SÄÄNTÖJEN TULKINNAT/TARKENNUKSET JA SÄÄNTÖJEN KÄYTTÖ ERI PELITILANTEISSA KAUDELLA 2006 2007 2 JOHDANTO On hyvin vaikeaa tehdä kaiken kattavaa sääntökirjaa, josta löytyisi vastaus jokaiseen mahdolliseen

Lisätiedot

TOIMITSIJAKOULUTUS 2009-2012

TOIMITSIJAKOULUTUS 2009-2012 TOIMITSIJAKOULUTUS 2009-2012 Suomen Ringetteliitto www.ringette.fi 2 TOIMITSIJOIDEN YLEISESTI HUOMIOITAVIA ASIOITA TOIMITSIJAT VÄLINEET pöytäkirjanpitäjä kuuluttaja ajanottaja rangaistusaitioiden valvojat

Lisätiedot

Ottelukuuluttajan ohje

Ottelukuuluttajan ohje Ottelukuuluttajan ohje Jääkobrat 2014 Sisältö 1. OTTELUKUULUTTAJA - MÄÄRITELMÄ JA TEHTÄVÄT 2. MÄÄRÄAIKA 2.1Ole ajoissa paikalla, jotta ehdit 2.2 Opettele oikeat termit ja viralliset 2.3 Pelaajien 2.4 Käytännön

Lisätiedot

EROTUOMARIN KÄSIMERKIT

EROTUOMARIN KÄSIMERKIT Suomen Jääkiekkoliitto ry ja IIHF EROTUOMARIN KÄSIMERKIT LAITATAKLAUS - SÄÄNTÖ 520 Lyödään nyrkillä toisen käden avoimeen kämmeneen kerran rinnan korkeudella. MAILAN PÄÄLLÄ LYÖMINEN - SÄÄNTÖ 521 Kyynärvarren

Lisätiedot

SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO

SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO SÄÄNNÖT RANTAVESIPALLO 1.6.2017 Sisällys Noudatettavat säännöt... 3 1 Joukkueet... 3 2 Tuomarit... 3 3 Pelaajavaihdot... 3 4 Puolten arvonta... 4 5 Peliaika... 4 6 Hyökkäysaika... 4 7 Aikalisä... 4 8 Maalivahdin

Lisätiedot

Tilastointi- ja tulospalveluohjelma

Tilastointi- ja tulospalveluohjelma Tilastointi- ja tulospalveluohjelma Koulutus seuratoimitsijoille 15.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto / Raimo Komu 1 Kouluttajana tänään Hämeen alueen toimitsijakouluttaja Raimo Komu 0400 490 276 raimo.komu@kolumbus.fi

Lisätiedot

SUOMEN KAUKALOPALLOLIITON KAUKALOPALLOSÄÄNNÖT

SUOMEN KAUKALOPALLOLIITON KAUKALOPALLOSÄÄNNÖT SUOMEN KAUKALOPALLOLIITON KAUKALOPALLOSÄÄNNÖT 1 PELIKENTÄN MITAT JA MERKINNÄT 1.1 Pelikenttä Kaukalopalloa pelataan jääkaukalossa. Pelikentän pituus ei saa alittaa 45m eikä ylittää 61m. Kaukalon leveys

Lisätiedot

TOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI TURNAUKSIIN JA HARJOITUSOTTELUIHIN LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA

TOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI TURNAUKSIIN JA HARJOITUSOTTELUIHIN LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA TOIMITSIJOIDEN PERUSKURSSI TURNAUKSIIN JA HARJOITUSOTTELUIHIN LÄNSIRANNIKKO / PEKKA ARTUKKA Kouluttajana tänään Länsirannikon alueen toimitsijakouluttaja Pekka Artukka 0400 823307 pekka@artukka.net www.artukka.net/lataa

Lisätiedot

JÄÄKIEKON VIRALLINEN SÄÄNTÖKIRJA 2014-2018

JÄÄKIEKON VIRALLINEN SÄÄNTÖKIRJA 2014-2018 SÄÄNTÖKIRJA 2014-2018 1 JÄÄKIEKON VIRALLINEN SÄÄNTÖKIRJA 2014-2018 IIHF-päivitys 27.3.2015 2 SÄÄNTÖKIRJA 2014-2018 Alkuperäisteos: Official Rule Book 2014-2018 International Ice Hockey Federation Syyskuu

Lisätiedot

PELIMAAILMAN OHJEITA / KS

PELIMAAILMAN OHJEITA / KS fax. 09-4542 1420 Sivu 1/10 PELIMAAILMAN OHJEITA / KS F-juniorit: tuomarien / pelinohjaajien tulee sisäistää PeliMaailman henki. Peliä myös ohjataan: kerrotaan minkä virheen pelaaja teki, miten peliä jatketaan

Lisätiedot

Ohjeistus pöytäkirjan käyttöön. Suomen Lentopalloliitto ry

Ohjeistus pöytäkirjan käyttöön. Suomen Lentopalloliitto ry Ohjeistus pöytäkirjan käyttöön Suomen Lentopalloliitto ry 11.9.2018 Pöytäkirjasovelluksen testaus https://lentopallo.torneopal.fi/taso/laskuridev.php Ylläoleva osoite avaa näkymän, johon syötetään ottelunumero

Lisätiedot

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO RY

SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO RY SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITTO RY JÄÄKIEKON VIRALLINEN SÄÄNTÖKIRJA 2006-2010 Heinäkuu 2006 Suomen Jääkiekkoliitto ry ja IIHF Alkuperäisteos: Official Rule Book 2006-2010 International Ice Hockey Federation International

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

Asia Happeen pelaajan nro 61 Peter Kotilaisen ja Classicin pelaajan nro 20 Nico Salon välinen kontaktitilanne.

Asia Happeen pelaajan nro 61 Peter Kotilaisen ja Classicin pelaajan nro 20 Nico Salon välinen kontaktitilanne. SSBL SALIBANDY OY PÄÄSARJOJEN KURINPITÄJÄN PÄÄTÖS 17/2016-2017 Päätöspäivä 1.4.2017 Asia Happeen pelaajan nro 61 Peter Kotilaisen ja Classicin pelaajan nro 20 Nico Salon välinen kontaktitilanne. Ottelu

Lisätiedot