Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona Otteluraportit
|
|
- Ella Myllymäki
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona Otteluraportit ToBK City Horo 4-5 (3-1) Porvoo Kauden ensimmäinen sarjaottelu on joukkueen juhlapäivä. Takana on pitkä harjoittelujakso ja päiväkirjaan on kirjattu yhteensä 27 harjoitusta kesäkuusta alkaen. Kauden näkyvimmät muutokset ovat uusi valmentaja Kari Pirinen, kolme uutta pelaajaa ja vastavalittu uusi kapteeni Johan Järvinen. Myös sarja on kokenut muutoksia poissa ovat mm. pitkäaikaiset sarjajyrät Hooks ja MaRaMa. Yleisvaikutelma on, että joukkueilla on vuosi vuodelta vaikeampaa löytää pelaajia ja vetäjiä. Liitto on reagoinut tähän peluuttamalla ykkösdivarin joukkueet kolme kertaa vastakkain, koska kakkosesta ei taaskaan löytynyt tulijoita. Sääli, näin sarjajärjestelmäpyramidin huippu kapenee entisestään ja potentiaalisia liigajoukkueita ei kehity nykymenolla, poikkeuksena villillä kortilla mukaan tulleet. Kauden avausotteluun Porvooseen saapui vanha tuttu City Horo, jonka olemme vuosien saatossa kohdanneet jo 14 kertaa ja voittaneet ainoastaan kahdesti. Meidän kokoonpanossa oli 14 kenttäpelaajaa ja maalissa Tony. Pääpointti valmentajamme taktiikassa oli ohjauspeli omalla puolustusalueella, oma pallonhallinta ja kontrolloidut hyökkäysten lähdöt. Ottelun alku oli varovaista hakemista, eikä City Horo päästetty ottelun herraksi. Jälleen kerran puolustus oli joukkueemme valttikortti ja hassua kyllä, samalla myös avain tehokkaaseen hyökkäyspeliin. Muutaman hukatun maalintekopaikan jälkeen vastaiskumme toivat tulosta. Ensin kokenut tulokas Kimmo Saukko avasi joukkueen ja oman maalitilinsä Petri Kemppaisen komeasta poikkisyötöstä. Antti Ansaksen syötöstä Johnny Holmström tuplasi johdon rannelaukauksella puolustajien jaloista. Kun vielä Kenneth Ek teki maalin puolittaisesta läpiajosta, niin tilanne vaikutti lupaavalta. Kaiken lisäksi pallo kävi neljännenkin kerran vierailijoiden maalissa, mutta lähietäisyydellä seissyt tuomari ei jostain syystä hyväksynyt osumaa. Puolustuspäädyssä keskusta tukittiin hyvin. Tosin myös laidoilta tulleet vedot olivat vaarallisia. Nollamme pysyi aina erän viime minuuteille asti kun vastustaja lopulta karkasi laidalta sisään ja iski pallon maalin kattoon. Tauolla kotijohto oli 3-1. Toisen erän alussa meille siunaantui muutama hyvä tekopaikka kiitos hyvän syöttöpelin. Tärkein jäi kuitenkin puuttumaan. Hermostunut Holmström otti turhan keskialuejäähyn, jonka City Horo kuittasi ylivoimamaalilla ja ottelun momentum oli käsillä. Vajaassa kymmenessä minuutissa vieraat käänsivät kahden maalin tappioaseman edukseen tekemällä vielä kaksi lisämaalia. Tämä johtui osaltaan siitä, että City Horo toimitti sekä pallon että maskimiehiä maalille ja sai siten sumppumme auki. Maalin tappioasemassa tuomarit kuittasivat aikaisemmat virheensä viheltämällä vastustajille heppoisen jäähyn ja rauhallisen pallonsiirtelyn jälkeen Kim iski ylivoimakonttoristaan (maalinedusta) pallon pussiin. Taistelu alkoi vaatia veronsa ja puolustuspelimme ei ollut enää balanssissa. Pitkittyneet hyökkäykset johtivat vastaiskuihin, josta City Horo siirtyi jälleen maalin johtoon vajaa kymppi ennen loppua. Lopussa paras puhtimme oli poissa, mutta puolittaisia tilanteita syntyi kyllä riittävästi tasoitusmaalia silmällä pitäen. Aikalisä ja maalivahdin poisottaminen ei riittänyt ja niin City Horo vei molemmat sarjapisteet masentavasti yhden maalin erolla. Alku oli hyvä, mutta voimien vähentyessä puolustuksemme avautui juuri sen verran, että vastustajat pääsivät jyräämään vastustamattomasti voittoon. Taktiikkamme oli juuri oikea tässä tilanteessa ja maalivahti in suoritus kiitettävä. Maalintekopaikoissa tehokkuus ei ollut paras mahdollinen ja neljällä tehdyllä maalilla ei otteluita tulla voittamaan. Maalimäärän korottaminen vaatii lisää määrätietoisuutta, lisää laukauksia ja lisää yhteistyötä hyökkäyspäädyssä. Pääsääntöisesti ilmeemme oli kaikesta huolimatta positiivinen ja etenkin taktisesti hyvä, siitä suurin kiitos valmentajalle. Tärkein, eli lopputulos, oli kuitenkin valitettavan tuttu. Björkskog Holmström Ek Kemppainen Saukko Tyrsky Järvinen Lindroos Daniel athias
2 ToBK Rangers 1-6 (0-3) Porvoo Alkukauden otteluohjelma etenee tasaisella vauhdilla yhdellä ottelulla viikossa. Tällä kertaa Porvooseen saapui Rangers, joka on hyödyntänyt pääkaupunkiseudun joukkuekatoa houkuttelemalla kaksi Hooksin profiilipelaajaa Hyvinkäälle. Edellisotteluun verrattuna meidän kokoonpanossa oli tapahtunut merkittävää liikehdintää. Mikael Jaakkola palasi tolppien väliin puolentoista vuoden ottelutauon jälkeen ja Antti Niemelälle kirjattiin kauden avausmatsi. Poissaololista oli pitkä ja niin kenttäpelaajien määrä jäi peluutuksen kannalta kaikkeen vaikeampaan lukuun, eli yhteentoista. Otteet olivat aluksi tunnustelevia ja pakettimme pysyi kohtalaisen hyvin kasassa. Rangers piti palloa vahvasti ja loi tilanteita, mutta meidän lihamuurimme torjui valtaosan paikoista. Rangersilla oli kuitenkin enemmän mielikuvitusta kuin edellisviikon vastustajamme ja käytti tarpeen tullen sekä pitkiä syöttöjä että kaukolaukauksia. Näistä syntyikin ne tarvittavat paikat, joilla vieraat karkasivat maalin, kahden ja erä loppupuolella vieläpä kolmen maalin johtoon. Hyökkäyspäädyssä olimme saamattomia ja pelirohkeutta ei esiintynyt kuin yksittäisissä tilanteissa. Näissä spesiaalitapauksissa kentän paras pelaaja, Rangersin maalivahti Henri Vesikko, torjui eleettömän varmasti kaikki tekopaikkamme täydellisellä torjuntaprosentilla. Meidän nolon nollaerän jälkeen Rangers johti 0-3. Toiseen erään lähdimme nostamaan ohjauspeliämme ja kaikki kolme keskushyökkääjää saivat luistella hullun lailla pallon perässä. Yhdistettynä jään huonoon kuntoon tämä toi hiukan parannusta peliimme ja saimme riistettyä pallon tehokkaammin. Hyökkäyspään ongelmat eivät valitettavasti kadonneet mihinkään ja yrityksemme torjuttiin suhteellisen helposti. Muutamasta maalinedustahässäkästä olisi voitu saada pallo reppuun, mutta vierailijoiden maalivahti jatkoi komeaa työskentelyään. Ylivoimalla maalin eteen istutettu Kim puhkaisi lopulta nollan Joni Wirtasen hyvästä esityöstä. Ottelu kulminoitui sekavaan vapaalyöntitilanteeseen, jossa uusien sääntöjen vastaisesti peli vihellettiin käyntiin vaikka meillä ei ollut riittävän monta pelaajaa kentällä. Näin Rangersin neljäs maali syntyi ikään kuin ylivoimalla ja katkaisi lopullisesti kavennus- ja tasoitushaaveemme. Lopussa otteet kovenivat ja vuorotelleen jaettiin kovia kontakteja vastapuolen pelaajille. Meidän hyökkäyspelimme oli edelleen aivan jäässä ja palloa ei saatu millään toimitettua verkkoon. Rangers kaunisteli lukemia vielä kahdella lisäosumalla ja voitti ansaitusti tennislukemin 1-6. Rangers tunnetaan tasaisena joukkueena, mutta tällä kertaa ryhmä oli epätasainen. Maalivahti Henri Vesikko oli selvästi mies ylitse muiden ja takasi torjunnoillaan työrauhan vieraiden muille pelaajille. Puolustuksemme oli ihan mukiinmenevä ja maalivahti Jaakkola pelasi hyvän ja tasaisen ottelun. Keskushyökkääjien pelirytmi kärsi kolmen pelaajan rotaatiosta ja senttereiden parhaimmat mehut sulivat karvauspelissä, jota he ajoittain suorittivat lähes yksin. Pelirohkeus etenkin hyökkäysalueella on varmasti lähiviikkojen tärkein teema. Björkskog Holmström Niemelä Kemppainen Saukko Lindroos D Jaakkola ToBK Coyotes 7-4 (1-3) Porvoo Kolmanteen peräkkäiseen maanantai-illan kotiotteluun vastustajaksi saapui helsinkiläinen Coyotes. Kojootteja vastaan olemme vuosien saatossa pelanneet useita tiukkoja, tasaisia ja kovaotteisia kamppailuja. Meidän kannalta olisi tärkeää avata pistetili, koska majailimme ainoana joukkueena nollakerhossa. Kokoonpanossa oli normaali määrä kenttäpelaajia ja maalissa Tony. Ottelun alku oli muuttuneen karvauskuvion vuoksi sekava. Vieraat pääsivät varsin helposti murtautumaan meidän puolustusalueella, mutta uhrautuvasti pelanneet puolustajat ja vahvasti aloittanut Tony piti pelimme jälleen kerran kasassa. Maalihanat avattiinkin toisessa päädyssä. Ikämiesketjumme juoni ensimmäisen maalin kun Saukko tarjoili ja Kemppainen viimeisteli. Kemppainen kunnostautui myös syöttäjänä, tosin harhasyötön kohteena oli meidän maalin takatolpalle unohtunut kojoottihyökkääjä, joka kiitti tarjoilusta. Vartin jälkeen otteemme herpaantui ja siihen vaikutti niin oma haluttomuutemme kuin tuomareiden toiminta. Ote ottelutapahtumista karkasi täysin kokeneen tuomarikaksikon lapasista ja kaukalossa nähtiin epäurheilumaisia koiruuksia. Maalivahti in päälle ajettiin useaan otteeseen ja jälkipeliä harrastettiin puoleen ja toiseen. Coyotes siirtyi johtoon ylivoimalla ja lisäsi johtonsa kahteen maaliin vielä ennen taukoa. Toinen erä alkoi kahden miehen alivoimalla, jonka vieraat hyödynsivät tehokkaasti. Kolmen maalin johtoasemassa kojoottien romuluiselle hyökkääjälle tarjottiin kaksi hyvää paikkaa lopettaa pyristelymme, mutta sekä läpiajo että rangaistuslaukaus epäonnistui. Saimme uuden mahdollisuuden ja käytimme sen tehokkaasti hyväksemme. Kahden minuutin sisällä kaikki ketjut onnistuivat kertaalleen. Ensin Joni laukoi pallon voimalla pömpeliin, Kemppainen kuittasi aikaisemman virheenä tekemällä ottelun toisen maalinsa ja lopulta Stefan
3 Björkskog iski pelivälineen ylivoimahyökkäyksestä komeasti ylänurkkaan. Tasatilanteessa otteet kovenivat entisestään ja tuomarilinja oli hapuileva. Oman maalimme takana Holmström joutui polvitaklauksen uhriksi eikä palannut enää kaukaloon. Kovan taistelun jälkeen ikämiestrio juonivat johtomaalin kun duo Saukko-Kemppainen iski jälleen. Aaltoilevien loppuminuuttien aikana molemmilla joukkueilla oli tukku paikkoja, mutta puolustuksemme ja etenkin kovia kokenut maalivahti torjui kaiken mahdollisen. Vieraat vetivät maalivahtinsa pois ja viimeisellä minuutilla sekä Eric että Stefan Björkskog pääsivät kaunistelemaan loppulukemia tyhjään maalin. Kauden ensimmäiset sarjapisteet jäivät Porvooseen lukemin 7-4. Ennakkoasetelmat piti paikkansa. Ottelu oli tasainen ja kovaotteinen ja jatkuva jälkipeli rikkoi molempien joukkueen peliä. Ottelussa vihellettiin yhteensä 6 jäähyä ja rehellisyyden nimissä olisi voitu viheltää monta lisäjäähyä sekä meille että vieraille. Kaikki kaukalossa olleet osapuolet olivat syyllisiä siihen, että tyylipisteitä ei tässä ottelussa jaettu. Toisen erän komea nousu toi tietysti balsamia haavoille, koska vielä ottelun puolivälissä täysin päinvastainen tulos näytti jopa todennäköiseltä. Hieno taisteluvoitto koko joukkueelta! Björkskog Holmström Lindroos D Högström Saukko Kemppainen Ek Rangers ToBK 6-2 (2-1) Hyvinää Polvivaivainen nettireportteri kotona, ei raporttia. Ek Järvinen Niemelä Björkskog Lindroos D Högström ToBK City Horo 6-4 (2-3) Porvoo Polvivaivainen nettireportteri ei mahtunut kokoonpanoon, ei raporttia. Högström Björkskog Tyrsky Järvinen Lindroos D Elo ToBK 5-3 (1-3) Porvoo Raportti-gurumme ollessa sairaslomalla pääsette nauttimaan vierailevan kirjailijan koosteesta. Vuorossa kauden kuudes ottelu joka tarjosi jännittävän paikalliskamppailun Hamarin Eloa vastaan. Sairaslistamme ollessa pidempi kuin vuosiin lähdimme hieman jännittyneenä mutta latautuneina kohtamaan vastustajamme kahdella kentällisellä. Ei kuitenkaan ollut meille mikään yllätys että Elon riveissä oli peräti kolme pelaajaa jotka eivät kirjojen mukaan tänä vuonna pelaa SM-liigassa. Tuntien vastustajamme lähdimme otteluun tutulla sumppupuolustus taktiikalla. Tämä osoittautui läpi ottelun toimivan äärimmäisen hyvin vastustajamme lukuisista vyörytyksistä huolimatta. Viimeisenä muurina ja suurella torjuntojen määrällä loisti tänä iltana myös maalivahtimme Tony.
4 Pelasimme kurinalaisesti ja tämä tuotti alussa hyvää tulosta kun siirryimme Mikko in, Kimmo Saukon ja Daniel Lindroosin hienojen osumien jälkeen jo 0-3 johtoon. Tätä tuskin Elon tähti-pelaajat osasivat odottaa eikä myöskään ottelun erotuomarit. Ennen erätaukoa syntyi kyseenalainen tilanne jossa tuskin kukaan näki oliko pallo meidän maalissa vai ei. Tuomarit kuitenkin säälivät alakynteen ajautuneita Suomen Mestareita ja tuomitsivat tilanteesta Hamarin Elolle 1-3 kavennuksen. Oli pallo maalissa tai ei olisi syytä korjauttaa maalit niin että pallon osuessa takarautoihin ei epäselviä tilanteita syntyisi. Toisessa erässä Elon pelaajat laittoivat hieman takin nappeja kiinni ja meidän joukkueen kovan työnteon myötä jalka rupesi ikävästi painamaan. Tämän osasi hyödyntää vanha ToBK:n kasvatti Alexander Turunen laukoessaan kovan rannelaukauksen siniviivalta meidän häkkiimme. Vain hetkeä myöhemmin ylivoimahyökkäyksen päätteeksi syntyi kolmas takaiskumme jossa siirryimme tilanteeseen 3-3. Pelin ollessa siistiä ja rehtiä oli ilmeisesti taas Porvoon erotuomareiden aika osallistua pelaamiseen. Kun ensimmäisestä maalista annettiin Söderbergin nuoremmalle maalipiste niin, Hamarin Elon johtomaalista syöttöpiste jaetaan kiistatta Söderbergin vanhemmalle. Puolustajamme purkaessa pallo kimpoaa kulmassa seisovan erotuomarin luistimesta suoraan vastustajan lapaan joka osasi hyödyntää ilmaisen maalintekotilanteen. Tämä nakersi hyvin pelannutta joukkuettamme henkisesti. Aikalisäkään ei auttanut meitä tällä kertaa ja Hamarin Elon onnistuessa tekemään vielä lopussa alivoimamaalin olimme karvaisesti lyötyjä lukemin 5-3. Paikallisottelu oli kaikkien pelaajien osalta hienoa kaukalopalloa ja varmasti myös pienelle yleisölle viihdyttävää katseltavaa. Valmentaja Pirisen ohjeet alkavat saamaan kuulevia korvia ja se myös näkyi selvästi pelissämme. Mikäli olisimme paremmin hyödyntäneet useat maalintekotilanteemme, lopputulos olisi ollut aivan toinen. Seuraavat kaksi ottelua pelataan samaa joukkuetta vastaan joten aiemmasta oppineena kenties nyt tiedämme miten nämä Suomen parhaimmat kaukalopalloilijat kaadetaan. Tyrsky Järvinen Lindroos D ToBK Elo 5-1 (0-1) Porvoo Kauden toinen paikallisottelu oli vuorossa vajaa viikko edellisen jälkeen. Kokoonpanossamme oli tapahtunut liikehdintää. Joni oli liittynyt pitkäaikaissairaiden listalle, mutta samalla oli saatu kolmas hyökkäystrio jalkeille. Vastustajan leivissä vilisi hallitsevia ja entisiä Suomen mestareita, joten valmentajamme Kari Pirisen valitsema taktiikka ei varmasti tullut yllätyksenä kenellekään: oman kenttäpuoliskon tiukka varjeleminen, pallonhallintaa riistojen jälkeen ja pyrkimys pelata kontrolloituja hyökkäyksiä. Ottelun tapahtumat vastasivat täysin ennakko-odotuksia. Elo sai pitää pelivälineen omalla puolella ja rauhassa lähteä hyökkäyksiin. Vastaanottokomiteamme oli parkkeerattu omalle siniviivalle, jossa vastustajan hyökkääjät lähes poikkeuksetta joutuivat valitsemaan uuden luistelulinjan lähempänä laitaa. Sieltä lähtevät laukaukset eivät yllätä maalivahtiamme Tony ia. Rohkeimmat vastustajat tunkeutuivat keskeltä läpi, mutta puolustajamme pelasi läpi ottelun uhrautuvaisesti ja blokkasi useita kovia vetoja. Avausmaali syntyi ajassa 8.30 kun ToBK:ssa jääkiekkokasvatuksensa saanut Petteri Heiman vei vieraat johtoon. Hyökkäyspäädyssä pelimme oli aluksi liian varovaista ja virkamiesmäistä. Nopeissa vastahyökkäyksissä kadotimme pallon turhankin helposti ja Elon maalivahti pääsi alkuvartin aikana todella helpolla. Vähitellen pelirohkeutemme kohosi ja lähdimme haastamaan puolustajia hanakammin. Lisämaaleja ei kuitenkaan kummassakaan päädyssä nähty ja näin puoliaikatulos oli jalkapallomaisesti 0-1. Toinen erä alkoi komeasti. Tuore isä Mathias Lindroos ampui pallon hyvän maskin takaa ohi hölmistyneen Elo-maalivahdin ajassa Tasan kahdeksan minuuttia myöhemmin (39.50) sama mies oli jälleen asialla kun kauden avausottelunsa pelannut Markus Nuolioja antoi syötön Lindroosille, joka hyvällä luistelullaan ohitti vastustajan ja ampui pallon verkkoon. Ottelu sai uutta virtaa ja eloa. Tuomarit vihelsivät hiukan kyseenalaisesti jäähyjä puoleen ja toiseen. Kestimme alivoimat mallikkaasti ja ajassa nähtiin komea ylivoimamaali kun Stefan Björkskog tarjoili ja Johan Järvinen viimeisteli. Tappioasemassa Elo alkoi laukoa entistä hanakammin, mutta vedot suuntautuivat pääosin ohi maalin. Kaiken lisäksi maalivahtimme oli huomattavasti varmaotteisempi kuin virkaveljensä toisessa päädyssä. Viisikkopuolustuksemme oli tiivis ottelun loppuun asti ja näin takaiskumaaleilta vältyttiin. Daniel Lindroosin hyvä työmoraali palkittiin maalilla (53.35). Anders Tyrsky avasi kauden maalitilinsä viimeistelemällä loppulukemat 5-1 ajassa Loppu oli rikkonaista jäähyilyä. Kauden kolmas voitto tuli hienolla joukkuepelillä. Omalla kenttäpuoliskolla olimme latautuneita ja maalivahti- ja puolustuspelimme oli kiitettävää. Maalintekoyrityksemme olivat riittävän monipuolisia ja mitä tärkeintä, yhteistyötä harrastettiin myös hyökkäyspelissä. Mathias Lindroos sivusi ottelukohtaista piste-ennätystään ykkösdivarissa (2+1). Laukaustilastot osoittavat, että meillä oli yhteensä 41 laukausta, josta 25 suuntautui maalia kohti. Elolla vastaavat luvut oli 55 laukausta, josta ainoastaan 23 maalia kohti. Näin Tony in torjuntapro-
5 sentiksi kirjattiin mahtavat 95,7 % (22/23), Elon Tomi Turusen vastaava luku oli 80 % (20/25). Mainittakoon, että kenttäpelaajamme blokkasi yhteensä peräti 15 Elon laukauksista. Seuraava vastustajamme on kolmannen kerran peräkkäin Elo. Nähtäväksi jää, saako kolmos- ja nelosketjun pelurit sekä harvat varsinaiset divaripelaajat jatkaa vai kutsutaanko suuremmat tykit apuun? Liittotoimiston väki ei siis ole panostanut kovin paljon tasaisen otteluohjelman laatimiseen. Liiton parhaimmat paukut on nähtävästi käytetty yhdistymiseen ringetteliiton kanssa(!). Pitääkö siis sahata lapa irti ja heittää ringetterengas kaukaloon? Ehkä saisimme sillä tavoin houkuteltua uusia harrastajia kaukalourheilun pariin, näyttää nimittäin pelaaja- ja joukkuekato olevan sen verran kova. Högström Lindroos D Nuolioja Tyrsky Järvinen Björkskog Elo ToBK 9-2 (4-1) Porvoo Kauden kolmas ja samalla viimeinen paikalliskamppailu pelattiin vajaa kolme viikkoa ensimmäisen jälkeen. Edellisottelun voittoisasta kokoonpanosta poissa oli Kim Högström ja tilalle tuli Mikael. Kuten jo edellisessä raportissa ennakoitiin, Elo tuli kamppailuun uudella ilmeellä: kentällisen verran miehiä oli päivitetty uudempaan malliin ja joukkueeseen nostettu mm. koko liigan pistepörssin tämän hetkinen kolmonen ja nelonen sekä liigajoukkueen ykköspakki. Lisämausteensa otteluun toi kameramies, jonka tuotosta saamme ihailla ja analysoida tulevassa välisaunaillassa. Alkusummerista alkaen Elo painoi päälle ja meidän osaksi jäi (taas) oman pään varjeleminen mahdollisimman hyvin. Tosin tällä kertaa selkeänä vedenjakajana toimi Olli Pelkonen, joka hyvällä liikkeellään ja taidokkailla syötöillään avasi sumppumme ja loi tekopaikkoja kanssapelaajilleen. Maaleja syntyi tasaiseen tahtiin ja emme missään vaiheessa päässeet mukaan peliin. Myös Elon ylhäältä alkanut prässipeli aiheutti jatkuvasti vaikeuksia. Kun muutaman kerran saimme avaukset kohdilleen, kadotimme pallon omien virheiden seurauksena. Tony torjui monta pahaa tilannetta ja myös puolustajamme pelasi jälleen suurta uhrautuvaisuutta esittäen. Taitoero oli kuitenkin selvä ja totuuden nimissä tilanne tulostaululla olisi voinut olla huomattavasti suurempi. Suunnilleen ensimmäisestä kontrolloidusta hyökkäyksestä Antti kavensi kauden avausmaalillaan taukotilanteeksi 4-1. Toinen erä ei valitettavasti muuttanut suurta kuvaa. Elon puolustaminen ja prässi eivät olleet yhtä tehokkaita kuin alussa ja saimme useita tekopaikkoja. Elon maalivahti esitti muutaman hienon kopin ja nopeilla hyökkäyksillä Elo karkasi lopullisesti entistäkin turvallisempaan johtoasemaan. Petri Kemppainen teki toisen maalimme. Kuten moneen kertaan on todettu, avoin ja hyökkäävä peli kentän molemmissa päädyssä on suorastaan myrkkyä meille. Paradoksaalista kyllä kenttätapahtumiin nähden tasaisempi toinen erä johti vieläkin rumempaan lopputulokseen ja Elo maalasi lopulta peräti viisi kertaa. Hyvä asia oli, että omassa kenttäpäädyssä nähtiin hyvää taistelutahtoa aivan loppuun asti ja toivottamassakin tilanteessa jaksettiin vielä puolustaa omaa maalia. Selvää pässinlihaa, pisteet Elolle murskalukemin 9-2. Ei kahta sanaa: ero liigan ja divarin välillä on juuri näin suuri. Kolmen ottelun maaliero Eloa vastaan oli 15 10, mikä muistuttaa yhden liigaottelun tulosta. Esityksemme ei siis maaleissa mitattuna ollut huono, tosin kolmas ottelu oli meidän selvästi heikoin suoritus ja toi esille haavoittuvaisuutemme. Tästä varmasti lisää välisaunaillassa. Päivänselvää on, että jotain olisi tehtävä sekä sarjajärjestelmälle että sarjaohjelmalle. Kuten varmasti kaikki osapuolet ovat huomanneet (ainakin lähes kaikkia), sarjataso toisensa jälkeen on näivettymässä, jos tervettä kilpailutilannetta ei synny. Kolme peräkkäistä ottelua samaa vastustajaa vastaan on kyllä todellinen pohjanoteeraus ja vastoin kaikkia tasaisen otteluohjelman prinsiippejä. Kaiken kukkuraksi ehdimme vielä pelata kohdata sekä City Horon että Rangersin kolmesti, ennen kuin kohtaamme sarjan suvereenin ensimmäisen kerran tammikuun lopussa ottelussa numero 14! Seuraavassa ottelussa vastaan luistelee uusi tuttavuus Bewe Stars. Lindroos D Järvinen Nuolioja
6 Bewe Stars ToBK 4-9 (3-4) Hernesaari Linnan juhlat saivat jäädä, itsenäisyyspäivän viimeiset tunnit oli pyhitetty vierasottelulle Hernesaaren entistä kauheammassa jääladossa. Vastassa oli uusi sarjatulokas Bewe Stars, joka koostuu pääosin 80-luvun loppupuolella ja 90-alkupuolella syntyneistä nuorista pelimiehistä. Bewe Stars on pelannut erittäin maalirikkaita otteluja, kun taas meidän pelityyli harvoin tarjoaa maalijuhlia. Kokoonpanossamme oli 12 kenttäpelaajaa, joten kolmella pakilla lähdettiin hakemaan kahta tärkeää sarjapistettä. Pienellä kokoonpanolla otteluun lähtenyt kotijoukkue oli pelityyliltään täysi arvoitus. Lähdimme karvaamaan rohkealla mies-miestävastaan-taktiikalla, joka ottelun alussa jäi hiukan keskeneräiseksi. Kotijoukkue teki ensimmäisen maalin jo reilun minuutin jälkeen ja pääsi muutenkin kävelemään suhteellisen helposti meidän puolustusalueelle. Bewen hyökkäävä pelityyli loi meille vastaiskupaikkoja ja ylivoimahyökkäyksistä pääsimme ampumasektorille sekä lähellä että kaukaa. Johan Järvinen avasi maalitilimme ja Johnny Holmström tuplasi maalimäärän noin vartin jälkeen. Tämän jälkeen havaiji-kaukalopallo valtasi kaukalon ja maaleja nähtiin tiuhaan tahtiin molemmissa päädyissä. Daniel Lindroos ja Petri Kemppainen vastasi maaleistamme, mutta omassa päädyssä peli oli välillä enemmän tai vähemmän sekaisin. Bewen yksinäiset hyökkääjät pääsi aivan liian helposti murtautumaan tekopaikkoihin ja puolustajamme ja maalivahtimme joutuivat töihin. Hyökkäyspäädyssä meillä oli kaikki avaimet ratkaista kamppailu heti ensimmäisessä erässä, mutta tehottomuutta esiintyi kaikissa hyökkäysketjuissa. Kauden maalirikkain ensimmäinen erä päättyi 3-4 meille. Toisen erän alussa Bewe tasoitti ottelun nopeasti ja puolusti hetkellisesti myös tunnollisesti neljällä miehellä. Pallonhallinta siirtyi vähitellen meille ja kun kotijoukkueen jalka alkoi painaa, peli pyöri enimmäkseen Bewen päädyssä. Maaleja syntyi kun Petri Kemppainen, Daniel Lindroos ja Johan Järvinen onnistuivat. Huono jää ja ihmeelliset laitapomput aiheuttivat vaikeuksia puolustajillemme, mutta lähes epätoivoisissakin tilanteissa puolustajamme avittivat Tony ia niin, että takaiskumaaleja ei enää syntynyt. Laukauksia viuhui edelleen kohti kotijoukkueen maalia. Lukuisista tekopaikoistamme maalinteossa onnistuivat vielä Stefan Björkskog ja Antti. 13 maalin ottelu on meille harvinaisuus, kuten myös 9 tehtyä maalia. Tärkein, eli 2 sarjapistettä, lämmitti kuitenkin eniten. Vaikea ottelu päättyi lopulta selvään voittoon. Pääsimme harjoittelemaan maalintekoa ja kauden ennätysmaalimäärästä huolimatta tehottomuus vaivasi. Puolustamisen alkukankeus muuttui lopulta normaalisuoritukseen ja 4 päästettyä maalia on osoitus hyvästä työmoraalista. Kaksi sarjapistettä, ilman suurempia tyylipisteitä. Lindroos D Järvinen Nuolioja Saukko Kemppainen Holmström ToBK LoPeTo 4-13 (1-6) Porvoo Syyskauden viimeinen ottelu oli samalla kauden ensimmäinen kotiottelu LoPeTo:a vastaan. Lohjalaiset aloittivat kautensa yllättävän vaisusti, mutta ovat viime aikoina parantaneet peliään ja ovat olleet meille ylitse pääsemätön este kahden viime kauden aikana. Meillä oli alla sekava mutta voittoisa ottelu Bewe Starsia vastaan. Voittavaa kokoonpanoa ei lähdetty muuttamaan, ainoastaan Mikael liittyi neljänneksi puolustajaksi. Olimme vastaantulijoita heti alusta alkaen. Lohjalaisten tähtihyökkääjä käveli puolustuksemme läpi ottelun ensimmäisellä minuutilla ja vei vieraat johtoon. Ottelun tempo oli korkea ja vieraat karvasivat vahvasti kahdella tai välillä jopa kolmella pelaajalla. Avauspelimme ei käynnistynyt missään vaiheessa ja pääsimme ainoastaan satunnaisesti leveän rintaman hyökkäyksiin. Tiukan prässin alla syntyi harhasyöttöjä, josta LoPeTo rankaisi kovalla kädellä. Anders Tyrsky vapautti Johnny Holmströmin maalintekoon. Kavennusmaali ei lämmittänyt kauan, kun lohjalaiset kerta toisensa jälkeen käytti tekopaikkansa hyväksi. Yksi pieni virhe ja pallo oli taas verkossamme. Hyökkäyksistämme puuttui vauhti, tahto ja mielikuvitus. Tauolla tilanne oli musertavasti peräti 1-6. Vieraiden luisteluvoima ei laantunut toisessakaan erässä. Kun tähän lisättiin vielä Porvoon jäähallin jäämurskaksi muuttunut pelialusta, niin avauspelimme ei avautunut missään vaiheessa. Liian usein täysin yksin jätetyt puolustajamme antoivat poikkeuksellisen monta harhasyöttöä. Vieraat kiittivät ja iskivät rumat lukemat taululle. Petri Kemppaisen syötöistä Holmström teki kaksi maalia ja Kemppainen itse vapaalyönnistä joukkueemme neljännen maalin. Puolustuspelistämme oli jo aikoja sitten hävinnyt järki ja lopulta takavasemmalle häippäsi vielä tunne. Ilman aivoja ja sydäntä pelimme oli surkeaa, josta lopputulos 4-13 kertoo kaiken. Kauden paras vastustaja yhdistettynä kauden surkeimpaan suoritukseemme oli paha kombinaatio. Lohjalaiset olivat parempia kaikessa, ei kahta sanaa siitä. Omasta pelistämme puuttui kaikki. Edessämme on reilun kolmen viikon ottelutauko, johon mahtuu muutama jäähar-
7 joitus, joulukinkkua ja välisaunailta. Tauko tekee toivottavasti terää. Lindroos D Järvinen Nuolioja Saukko Kemppainen Holmström City Horo ToBK 16-2 (7-1) Espoonlahti Vakituinen nettireportteri on kauden toisella sairaslomalla, joka tällä kertaa kestää vähintään kahdeksan viikkoa. Niemelä Järvinen Nuolioja Tyrsky Lindroos D Björkskog Jaakkola Coyotes ToBK 9-2 (4-2) Helsinki 2, Nettireportteri on loukkaantuneiden listalla. Lindroos D Nuolioja ToBK Rangers 1-3 (0-0) Porvoo Nettireportteri on yhä loukkaantuneiden listalla, mutta oli raahannut itsensä jäähallille. Yksi syy tähän oli se tosiasia, että tänään seuran historiankirjat laitettiin taas uuteen uskoon. Seurauskollisuuden perikuva Kim puki ylleen ToBK:n paidan 300.kerran divisioonatason ottelussa. Aikaa tämän merkkipaalun saavuttamiseen kului viisitoista ja puoli vuotta. Kun tämä oli joukkueen 342.ottelu kautta aikojen, niin in osallistumisprosentti on huimat 88 %. Mahtava saavutus kaikin puolin! Kokoonpanossamme oli normimäärä pelaajia, eli 13 kenttäpelaajaa ja maalivahti Tony. Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja molemmat joukkueet keskittyivät puolustamaan usealla miehellä hyvässä muodostelmassa. Yksi taktisista teemoistamme oli laukausmäärän lisääminen, joka varsinkin ottelun alussa onnistui hyvin. Laukausmäärä lisääntyi, mutta maalimäärä ei. Siitä pitivät huolen molemmat maalivahdit, jotka varmoilla otteillaan pitävät ottelun maalittomana. Rangersin maalia vartioi sama pelaaja, joka reilu viikko sitten seisoi Coyotesin maalilla meitä vastaan Helsingissä. Liiton käsittämättömien edustussääntöjen vuoksi tämä on mahdollista, tosin se on kyllä vastoin kaikkia kilpailullisia perussääntöjä ja hyvän urheiluhengen kirjoittamattomia sopimuksia. Juuri mainitusta seurauskollisuudesta puhumattakaan. Näillä kuitenkin mennään. Tiukan väännön jälkeen tilanne oli puoliajalla jalkapallomaisesti 0-0. Vilkaisu historiankirjoihin osoitti, että olemme jääneet nyt 11 kertaa ja vastustaja 13 kertaa ilman maalia ensimmäisessä erässä. Mutta tämä oli ensimmäinen kerta kun erä (ensimmäinen tai toinen) päättyy 0-0. Toisessa erässä alkoi tapahtua. Mahtavasti toiminut oman puolustusalueen merkkauspelissämme sattui muutama ratkaiseva virhe ja näin Rangers pääsi paraatipaikalta laukomaan tarkkoja laukauksia riman alle. Kuudessa minuutissa (36., 38. ja 42.) vieraat siirtyivät kol-
8 men maalin johtoon ja valmentaja Pirinen pyysi aikalisää. Tämä auttoi. Karvausta nostettiin ja painetta lisättiin. Pallo pyöri useasti vaarallisesti vieraiden maalilla ja Rangers joutui turvautumaan välillä pitkiin purkupalloihin. Laukauksemme olivat kuitenkin liian voimattomia ja vastustajamaalivahti selvitti tilanteen toisensa jälkeen. Luultavasti toiselle maalivahdille olisi uponnut tähän mennessä muutama laukaus. Etsikkoaikamme päättyi meidän turhautumisjäähyyn reilu kymmenen minuuttia ennen loppua ja samalla uupuneet hyvinkääläiset ottivat rauhoittavan aikalisän. Loppuajan Rangers yritti jäädyttää peliä ja pelikello pyöri nopeasti. Jaksoimme yrittää loppuun asti ja ajassa Antti karvasi pallon pois ja sai pelivälineen vihdoin vastustajan maaliin. Tämä jäi ottelun viimeiseksi pöytäkirjamerkinnäksi ja pisteet matkasivat Hyvinkäälle lukemin 1-3. Ottelun maalimäärä (4) sivuaa ennätystämme. Lokakuussa 2005 voitimme Bewe Boysin samoin luvuin. Hyökkäyspäädyssä olimme liian aseettomia ja mahdollisesti myös hiukan yksipuolisia. Laukausten määrä oli sinänsä riittävä, mutta laatu ei niinkään ja maalinedustahäirintää ei ollut riittävästi. Ratkaisijaksi nousi Rangersin maalivahti, joka eleettömästi torjui parhaimmat yrityksemme. Omalla kenttäpuoliskolla taktiikkamme oli hyvä ja toimiva. Puolustus- ja maalivahtipelimme oli jälleen rautaa. Tällä kaudella Rangers oli ennen tätä jäänyt ainoastaan kerran kolmeen tehtyyn maaliin, FlexoLahden vieraana. Juuri sinne mekin matkaamme seuraavaksi eli tappiottoman Flexon vieraaksi Hollolaan. Niemelä Lindroos D Nuolioja Saukko Kemppainen Ek FlexoLahti ToBK 5-2 (2-2) Hollola Nettireportteri on yhä loukkaantuneiden listalla, joten ei raporttia ToBK:n ensimmäisestä vierailusta Hollolassa. Högström Lindroos D Nuolioja Saukko Ek Niemelä ToBK Coyotes 6-4 (4-2) Porvoo Eletään helmikuuta ja kausi on kääntymässä loppusuoralle. Kotiottelu Coyotesia vastaan oli ns. neljän pisteen ottelu, jonka lopputuloksella olisi suuri merkitys taistelussa sarjasijoituksista. Loukkaantumiset ja sairastumiset sekoittivat hiukan ennakkosuunnitelmia, mutta plussapuolella oli vammoista kärsineen Janne Pekkalan debyytti ToBK:n paidassa. Ennen ottelun alkua siipirikkoinen nettireportteri keskusteli kokeneen katsojan kanssa joukkueemme pelityylistä. Katsoja peräänkuulutti lisäpanostuksia hyökkäyspeliin ja aktiivisempaa pelityyliä. Kohteliaasti vastasin, että taktiikkamme perustuu vahvuuksiimme (maalivahti- ja puolustuspeli) ja myös yleensä kovatasoisten vastustajien hyökkäysvoittoiseen taitopeliin, johon emme voi vastata muulla kuin kärsivällisellä puolustamisella. Lopetin sanomalla, että tänään iskemme kyllä vastaiskuista tarvittavan määrän maaleja ja pidämme vastustajat alle viiden maalin. Kenneth Ek avasi maalihanat jo kolmen minuutin pelin jälkeen. Coyotes tasoitti ottelun seuraavassa vaihdossa. Vieraiden parhaiden pelaajien huonoimmat puolet tulivat nopeasti esille, kun jälkipelistä vihellettiin tosin varsin köykäisin perustein peräti neljä jäähyä. Hyödynsimme Coyotesin sekavan jakson todella tehokkaasti ja teimme kolmessa minuutissa kolme maalia, joista kolme ylivoimalla. Maalintekijöinä kunnostautuivat puolustajat Mathias Lindroos ja Kim sekä hyökkääjistä Kimmo Saukko. Viidellä viittä vastaan peli oli tasaista ja myös Coyotes puolusti hyvin ja tunnollisesti. Oma puolustuspelimme oli rautaa ja muodostelmamme pysyi hienosti kasassa. Vähäisistä tekopaikoistaan vieraat onnistuivat ainoastaan kerran. Maalintekijä oli muuten salibandyn entinen maajoukkuemies Markus Neimo. Taukotulos 4-2. Pelin taso laski selvästi toisen erän aikana. Pelistä tuli rikkonaista ja nyt meille vihellettiin muutama helppo jäähy. Puolustuksemme valui turhan alas ja maalivahtimme Tony joutui kunnolla töihin. Tilanteiden aaltoillessa Mathias Lindroos ja Antti kasvattivat
9 johtoamme, mutta vieraat palasivat pistejahtiin kahdella ylivoimamaalilla. Tärkeimmällä hetkellä Coyotesin hyökkäykset tyrehtyivät puolustajiimme tai viimeistään iin. Loppuajan puolustimme järkevästi ja kulutimme aikaa. Tällä kertaa oli varaa jopa tuhlata muutama maukas mahdollisuus lisämaaleihin. Molemmat pisteet jäivät Porvooseen lukemin 6-4. Aktiivinen hyökkäyspelimme kesti noin vartin ja tuotti meille neljä maalia. Tämä oli ihan mukava työnäyte kokeneelle katsojalle. Totuus on kuitenkin se, että puolustuksemme ja puolustusvoittoinen taktiikkamme toi meille kaksi sarjapistettä. Hyökkäyspainotteisia hurlumhei-otteluja olemme lähes poikkeuksetta hävinneet. Tätä hypoteesia lähdemme testaamaan kauden kuudessa viimeisessä ottelussa. Kohtaamme kahdesti Flexon, Lopeton ja Bewe Starsin Ek () (YV) () (YV) (Pekkala) Saukko (Kemppainen) (Nuolioja) (-) (YV) (YV) Björkskog Ek Pekkala Lindroos D Nuolioja ToBK FlexoLahti 4-7 (0-2) Porvoo Raajarikkoista reportteria ei näkynyt kentän laidalla. Ottelu oli tiukka ja tasainen ottelu alusta loppuun. Kolmen vartin jälkeen tilanne oli vielä 4-4, mutta tappioton kärkijoukkue vei lopulta molemmat pisteet Lahteen lukemin 4-7. Björkskog Tyrsky Högström Pekkala Lindroos D Nuolioja Saukko Kemppainen Ek LoPeTo ToBK 16-2 (8-1) Lohja Raajarikkoista reportteria ei näkynyt kentän laidalla. Lohja vei ja ToBK vikisi.
10 Björkskog Högström Lindroos D Nuolioja Saukko Ek Jaakkola ToBK LoPeTo 4-8 (2-5) Porvoo Raajarikkoista reportteria ei näkynyt kentän laidalla. Huomattavasti tasaisempi ottelu kuin muutama päivä sitten Lohjalla. Yhdeksällä kenttäpelaajalla ei parempaan pystynyt. Björkskog Lindroos D Högström Niemelä Kemppainen Nuolioja Bewe Stars ToBK 0-15 (0-14) Hernesaari Bewen kerran niin uljaasta kaukalopallo-organisaatiosta oli Hernesaaren iltaan vaivautunut neljä kenttäpelaajaa ja yksi maalivahti. Meillä mukana kaksi täyttä ketjua ja maalivahti Tony. Jopa raajarikkoinen Holmström oli kaivettu naftaliinista. Tyrsky teki maalin ottelun ensimmäisessä vaihdossa ja toisen heti seuraavassa vaihdossaan. Näin ottelu eteni. Maaleja syntyi liukuhihnalla ja etenkin ykkösketju leipoi kauniita maaleja. Bewe Stars pääsi muutaman kerran hyökkäämään, mutta puolustajamme ja maalivahtimme hoitivat tilanteet tyylikkäästi. Ensimmäinen erä päättyi Toinen erä oli huomattavasti tasaisempi ja päättyi 0-1. Kellot pysähtyivät ajassa Tony pelasi uransa ensimmäisen nollapelin divisioonatasolla. Säälittävää. Ei muuta. Nuolioja Ek Tyrsky Saukko Kemppainen Holmström Flexolahti ToBK 12-3 (9-2) Hollola Holkkipolvi-Holmström ei mahtunut kokoonpanoon, joten ei raporttia tällä kertaa. Flexolahti on kova porukka. Nuolioja Ek Tyrsky Björkskog Järvinen
11 ToBK Bewe Stars 6-5 (2-4) Porvoo Kauden viimeisessä ottelussa panoksena oli kuudes sija ja tietysti kunnia. Lähtökohdat olivat haasteelliset. Edellinen Bewe Stars - kamppailu oli päättynyt viidentoista maalin eroon, joten takki oli ainakin puoleksi auki. Kokoonpanoon oli pestattu kaikki kisakuntoiset ja näin rosterissa oli epäkäytännölliset 12 kenttäpelaajaa. Kolmella pakilla ja kolmella hyökkäysketjulla lähdimme taistoon. Tolppien välissä tietysti Tony. Bewe Stars oli tuplannut pelaajamääränsä ja nyt vaihtopenkillekin riitti porukkaa. Ottelukuvasta tuli täysin päinvastainen edellisviikon kohtaamiseen verrattuna. Nyt Bewe taisteli ja pelasi fiksusti, kun taas meillä oli paras terä kateissa. Vieraat siirtyivät johtoon jo kolmen minuutin kohdalla, mutta Holmström tasoitti hetkeä myöhemmin. Bewe oli kuitenkin pelipäällä ja etenkin maalivahti ja isokokoinen hyökkääjä pitivät meidät pilkkanaan. Nähtiin näyttäviä jalkakikkoja ja komeita torjuntoja. Maalejakin syntyi, mutta valitettavasti pääosin meidän päädyssä. Kemppainen teki toisen maalimme. Epätyypillisiä harhasyöttöjä nähtiin myös, josta vieraat kiittivät ja iskivät taululle kahden maalin johdon ennen summeria. Toinen erän alku ei vielä tuonut muutosta. Olimme saamattomia hyökkäyspäädyssä, mutta vähitellen puolustuspäässä tapahtui ryhtiliikettä ja pääsimme mukaan otteluun. Bewe teki viidennen maalinsa, mutta Lindroos kavensi nopeasti. Bewen pelaajat väsyivät selvästi ja tämä tarjosi meille entistä enemmän tekopaikkoja. Hyvistäkään paikoista ei saatu maaleja. Valmentaja Pirinen turvautui aikalisään ajassa ja siirryimme kahteen hyökkäysketjuun. Heti seuraavassa vaihdossa Lindroos teki toisen maalinsa ja takaa-ajo oli alkanut. Nyt pelissä oli intensiteettiä ja lähes kaikki pallot kääntyivät meidän eduksi. Kenties kauden komeimmalla vedolla Tyrsky tasoitti ottelun ja kun vielä Kemppainen iski pallon kuudennen kerran vastustajan verkkoon, niin tilanne vaikutti hyvältä. Holmström sortui jäähyyn puolitoista minuuttia ennen summeria ja Bewe pääsi kokeilemaan tasoitusta kuudella neljää vastaan. Puolustuksemme kesti ja näin molemmat sarjapisteet jäivät Porvooseen lukemin 6-5. Viisikymmentä minuuttia pelailua ja kymmenen minuuttia peliä tällä kertaa näinkin epätasainen suoritus riitti täyteen pistepottiin. Iso kiitos Bewe Starsille, joka murskatappion jälkeen kokosi rivinsä ja lähti haastamaan meitä oikein kunnolla. Loppuhetkien tapahtumat oli hyvä päätös tälle kaudelle, joka loppujen lopuksi toi seitsemän voittoa 21 ottelusta. Voittoprosentti oli siis 33,3 %, mikä on meidän kaikkien aikojen toiseksi korkein lukema ykkösdivarissa. Suurin ongelmamme läpi kauden oli maalinteko reilut neljä tehtyä maalia per ottelu on surkea lukema. Toisaalta päästimme ainoastaan 6,7 maalia ottelua kohti, mikä on huippulukema. Ei muuta kuin vanerilevy esille ja 150 laukausta päivässä, niin eiköhän maaliverkot heilu ensi kaudella. Hyvää kesälomaa kiitos ja anteeksi! Holmström Järvinen Lindroos D
Kaukalopallon hallisarja 2013-2014, otteluraportit
Kaukalopallon hallisarja 2013-2014, otteluraportit Verso ToBK 6-9 (2-3, 4-6) Mäntsälä, 29.9.2013 Joukkueen seitsemästoista kausi alkoi tutussa paikassa Mäntsälässä. Liitto on vihdoinkin ymmärtänyt joukkuekadon
ToBK Hooks, 5.10.2005
ToBK Hooks, 5.10.2005 ToBK:n kauden ensimmäinen peli ja historian ensimmäinen peli Valiosarjassa (I-divisioona) pelattiin 5.10.2005 Porvoossa. Vastus oli heti mahdollisimman kova viime kauden mestari Hooks
C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.
28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä
Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2008 2009
Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2008 2009 5.10.2008, ToBK Braggarts, Porvoo Kausi alkoi kotiottelulla kakkosdivarin viime kauden mestaria Braggartsia vastaan. Braggarts voitti kevään karsintaottelut
Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2010 2011 Otteluraportit
Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2010 2011 Otteluraportit Ottelu 1: Hernesaari 4.10.2010 6-8 (4-6, 2-2) Uusi kausi, uudet kujeet, on tapana sanoa. Tällä kertaa mukana on ripaus uuttaa, mutta
D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!
D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.
Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.
Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia
Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona Otteluraportit 2011-2012
Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona Otteluraportit 2011-2012 ToBK City Horo 8-10 (5-8, 3-2) Porvoo, 3.10.2011 ToBK:n viidestoista kausi Helsingin Kaukalopallon sarjoissa alkoi kotiottelulla City
Otteluraportit 2003 2004 Matchrapporter 2003 2004
ToBK Fortuna (6.10.2003) Kauden avausottelussa vastaan luisteli Fortuna. Viime kaudella voitimme Fortunan kaksi kertaa joten odotukset olivat korkealla. Kauden avausottelu on kuitenkin joka kausi yhtä
Rangers ToBK, 1.10.2006
Rangers ToBK, 1.10.2006 Kauden avausottelu pelattiin sunnuntaina 1.lokakuuta. Valmistautuminen kauteen oli tällä kertaa ollut hiukan erilainen, koska Porvoon jäähalli on ollut auki vasta kuukauden ja näin
Elo II ToBK 12.10.2004
Otteluraportit 2004-2005 Matchrapporter 2004-2005 Elo II ToBK 12.10.2004 Kauden avausottelussamme vastaan luisteli Hamarin Elon kakkosjoukkue. Elo oli pelannut jo kaksi ottelua ja voittanut molemmat (Panda
D-tytöt Särkänniemi Cupissa
D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat
Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2007-2008
Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2007-2008 8.10.2007, Coyotes ToBK, Paloheinä Joukkueemme yhdestoista pelikausi alkoi vierasottelulla Coyotesia vastaan Paloheinän jäähallissa. Joukkueessamme on
Tolkis Bollklubb Kaukalopallon II-divisioona 2009 2010 Otteluraportit
Tolkis Bollklubb Kaukalopallon II-divisioona 2009 2010 Otteluraportit HIFK ToBK 4-9 (3-4, 1-5) Helsinki 1, 30.9.2010 Joukkueen kolmastoista kausi Helsingin Kaukalopallon sarjoissa alkoi vierasottelulla
PELAAJA-ARVIOINTI MAAJOUKKUE. 22.3.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1
PELAAJA-ARVIOINTI MAAJOUKKUE 22.3.2016 Suomen Jääkiekkoliitto 1 MEIDÄN PELIN PRIORITEETIT = TAVOITTEET ERI PELITILANTEISSA HYÖKKÄYSTILANTEET PUOLUSTUSTILANTEET 1. Maalinteko 1. Maalinesto 2. Tilan voittaminen
Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä ja sivusta 6 lähtien toimitaan ottelukohtaisessa pöytäkirjassa. TOIMET ENNEN OTTELUA
OTTELUPÖYTÄKIRJA OHJE TASO SPL Vaasa- LIVE otteluseuranta Tämän ohjeen mukaisesti toimitaan Vaasan piirin niissä sarjoissa, joissa tehdään live otteluseurantaa. Sivut 1-5 voi tehdä jo etukäteen järjestelmässä
OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki. OL = xxx VL = xxx 10 = xxx K = xxx
TERMIT: MV = Maalivahti OP = Oikea puolustaja VP = Vasen puolustaja KK = Keskikenttä OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki AVAUSKOKOONPANO: MV = xxx OP = xxx VP = xxx KK = xxx Vaihtomiehet:
Peli-idea Hyökkäyspeli
Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja
Espoosta ei mitään uutta
Espoosta ei mitään uutta SM-sarja jatkui lauantaina Espoossa jo tutuksi tulleella tavalla: Haka poistui hyvän pelin päätteeksi pukukoppiin maalin tappio niskassaan. Joukkue ei ole onnistunut miesmuistiin
D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle!
D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! Haka lähti pikakomennuksella Särkänniemi Cuppiin, kun TPV tarvitsi vielä yhden joukkueen turnaukseensa. Aurinko paistoi koko turnauksen ajan ja useampikin poika
B-tytöt: Kauden viimeiden peli
B-tytöt: Kauden viimeiden peli Kauden päätös peliin B-tytöt matkasivat Janakkalaan. Ottelussa oli kova paikallislataus ja tottakai, kaikki halusivat päättää kauden hyvin mielin voittoon. Samalla ottelu
PELAAMISEN PERIAATTEET
PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme
A-pojat vaikeuksien voittoon
A-pojat vaikeuksien voittoon kautta A-pojat kokivat kovia ja pitivät katsomon jännityksessä loppuminuuteille saakka sunnuntaina 6.3. ottelussaan Vaasan Palloseuran junioreita vastaan. Pisteet jäivät kuitenkin
JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle
JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle Kentän osia Maalivahdinalue Rangaistusalue Meillä tätä ei vielä erotella Maalipotku annetaan laatikon sisäpuolelta Kulmapotkut annetaan kulmista Keskipiste Peli alkaa
Hakan hyvä vire jatkuu
Hakan hyvä vire jatkuu Hakan A-pojat hakivat lauantaina SM-sarjan ensimmäiset reissupelipisteet Kontulan samettiselta nurmelta. Isäntäjoukkue KäPa joutui lähes samanlaiseen myllytykseen kuin 5 0 edellisessä
MAALIANALYYSI Jääkiekon SM liiga 2008 2009. Kari Savolainen
MAALIANALYYSI Jääkiekon SM liiga 2008 2009 Kari Savolainen Tutkimusongelmat Kaudella 2008 2009 jääkiekon SM liigan runkosarjassa tehtyjen tasakentällismaalien ja erikoistilannemaalien määrät ja syntymekanismit.
Harjoitus 1. TEEMA KULJETTAMINEN JA 1v1
Harjoitus 1 TEEMA KULJETTAMINEN JA 1v1 Alkulämmittely. 20min Huuhkaja hippa ilman palloa 5min -Tarkoituksena ohittaa puolustaja ja lukea tila milloin mahdollisuus päästä läpi. Kannusta rohkeaan murtautumiseen.
Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.
KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.
Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016
Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016 Tausta Valmennus on pitkäjänteistä työtä. Yhdessä vuodessa ehditään vähän mutta 10-vuodessa enemmän. Emme pysty kehittämään kaikkia asioita
KÄSIPALLO. Olympialaji vuodesta 1972
KÄSIPALLO Olympialaji vuodesta 1972 Tiesitkö, että Käsipallo on maailman 3. suurin sisäpallopeli (koris, lentis, käsis) Maailmassa on 20 miljoonaa käsipalloilijaa lähes 200 maassa Käsipalloa luonnehditaan
PELIMAAILMAN OHJEITA / KS
fax. 09-4542 1420 Sivu 1/10 PELIMAAILMAN OHJEITA / KS F-juniorit: tuomarien / pelinohjaajien tulee sisäistää PeliMaailman henki. Peliä myös ohjataan: kerrotaan minkä virheen pelaaja teki, miten peliä jatketaan
Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi.
14 Tärkeitä on joka alueella: Aluepeli Näkökenttäpeli Kakkospallot Äänenkäyttö Liikkuminen ilman palloa Periksiantamattomuus Pallo liikkeelle yhdellä ja kahdella kosketuksella. Kavereiden auttaminen Taktiikan
8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti
Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2015 Nimi: Kerho: Pisteet: 4. Käytösrangaistus merkitään minuuttimääräisesti 5. Pelirangaistus merkitään minuuttimääräisesti 6. Ottelurangaistus
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan
D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton!
D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Valkoiset jatkoivat siitä, mihin lauantaina jäivät. FC Haka Valkoinen JanPa, 4-2. Alku ei lupaillut kovin hyvää kun olimme alussa
PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA
PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA 30.6.2011 KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN TILAAMINEN LÖYTYY SIVUN ALAREUNASTA TUNNUSTEN TILAAMINEN: JOTTA PÄÄSEE KIRJAUTUMAAN JÄRJESTELMÄÄN TULOSPALVELUVASTAAVANA, PITÄÄ OLLA TUNNUKSET
Pienpelit. Peruspienpeli
Pienpelit 1 Pienpelit Peruspeli on usein kaikkein toimivin ja motivoivin pelimuoto. Pienpeleillä harjoituksiin voidaan kuitenkin tuoda tervetullutta vaihtelua. Pienpelejä pelataan yleensä 2 4 hengen joukkueissa
SÄÄNTÖKYSYMYKSIÄ 2010
1) Joukkueen A maalivahti on aikeissa vapauttaa pallon peliin käsistään pompauttaen palloa kerran kentän kautta potkaistakseen pallon kohti vastustajan maalia. Vastustajan B pelaaja yrittää ja onnistuu
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja
BC NOKIA/VANHEMMAT C-TYTÖT ALOITTIVAT TAIPALEENSA KOHTI IKÄLUOKAN SM-SARJAA VOITOKKAASTI
BC NOKIA/VANHEMMAT C-TYTÖT ALOITTIVAT TAIPALEENSA KOHTI IKÄLUOKAN SM-SARJAA VOITOKKAASTI BC Nokia/C-tytöt (1997 syntyneet) aloittivat lauantaina läntisen aluesarjan voitolla Raholan Pyrkivästä lukemin
JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA -
JUNNUBandy syksyn 2015 jäätreenit (halli) - PAINOPISTE LUISTELUMOTORIIKASSA - Yleistä: Aloitetaan harjoittelu heti Tarvikkeet valmentajien toimesta jäällä valmiina Päävalmentaja kokoaa pelaajat yhteen
Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT
Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Toimitsijavuorot ilmoitettava toimitsijoille hyvissä ajoin ennen kotiotteluita. Toimitsijatehtävät (ainakin seuraavat): Kuuluttaja Kirjuri Näyttötaulun/kellon
PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET
PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen
OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT
OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan
KANSAINVÄLINEN JÄÄKIEKON KEHITYSKESKUS. HYÖKKÄYSPELAAMINEN KOULUTUSPÄIVÄT 10.-11.2.2006 Suomen Urheiluopisto, Vierumäki
KANSAINVÄLINEN JÄÄKIEKON KEHITYSKESKUS HYÖKKÄYSPELAAMINEN KOULUTUSPÄIVÄT 10.-11.2.2006 Suomen Urheiluopisto, Vierumäki HYÖKKÄYSPELIN TULEVAISUUDEN HAASTEET Mika Saarinen HYÖKKÄYSPELIN TULEVAISUUDEN HAASTEET
Matka Mielenterveyden keskusliiton mestaruusturnaukseen
Matka Mielenterveyden keskusliiton mestaruusturnaukseen Kaikki alkoi syksyllä Nuorisotalolla perjantaina, kun joukkue kokoontui aloittaa harjoitukset. Tavoitteena oli parantaa pronssia kirkkaammaksi mitallista
Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.
Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja
PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA
PALLOVERKKO SÄHKÖINEN OTTELUPÖYTÄKIRJA 12.12.2012 KÄYTTÄJÄTUNNUKSEN TILAAMINEN TILAA TUNNUKSET SEURASI PÄÄKÄYTTÄJÄLTÄ. KIRJAUTUMINEN PALLOVERKKOON POLKU KIRJAUTUMISEEEN PALLOLIITON ETUSIVULTA : SEURAPALVELUT-
http://www.iihce.fi/desktopmodules/iihcemodules/print.aspx?listid=626
1 / 9 2.10.2010 15:37 Kirjainten tekeminen [ref# 1379] Harjoitteen tavoite: Kiekonkäsittelyn alkeiden harjoittelu Osallistujien määrä ja ryhmäjako: Kaikki mukana (halutessa pienryhmät) Tarvittavat välineet
Säännöt. Pelivalmistelut
Haasteet Haasteet 1. Lusikka kuppiin 2. Posse Pong 3. Räkäpallo 4. Syömäpuikkohaaste 5. hamsteriposket 6. Lattian kautta kuppiin 7. Korttipalapeli 8. Lajitteluhaaste 9. Pingis ristinolla 10. Lusikkaflipperi
Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt
Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen
III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja
6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan
TAITOKOULU OSA 7. Tervetuloa Taitokoulun seitsemännelle oppitunnille! Nyt lisätään laukaukseen tehoa ja viimeistellään kuin Selänne!
TAITOKOULU OSA 7 Tässä syntyy Teemu Selänteen NHL-uran maali numero 667. St. Louisin maalivahti Brian Elliott seuraa Anaheimin 42-vuotiaan hyökkääjän virheetöntä suoritusta. Tässä Teemu on mestari Lisää
RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT
OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko
ALOITUSSYÖTTÖANALYYSIT LENTOPALLOSSA
Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä ALOITUSSYÖTTÖANALYYSIT LENTOPALLOSSA Mikko Häyrinen Joukkueurheilun kehittäjä, KIHU Pertti Honkanen Valmentaja, Suomen Lentopalloliitto www.kihu.fi
Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto)
Peli-idea puolustuspeli Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto). - Jätä hieman vapaaksi vastustajan puolustuslinjan pelaajia, houkuttele syöttämään, prässää nopeasti ja samanaikaisesti! Peli-idea puolustuspeli.
1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään
SÄÄNNÖT PELIAIKA 1) Peliaika on 18 minuuttia. 2) Peliaika on juokseva. OSALLISTUJAT Pelaajat 1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään kuusi pelaajaa,
RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016. 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY
RANTALENTISSÄÄNNÖT 2016 Rantalentisturnaus 9.7.2016 15.6.2016 Paukarlahden kyläyhdistys RY Sisällys 1. TURNAUKSEN TARKOITUS... 2 2. OTTELUJÄRJESTELMÄ... 2 3. JOUKKUEEN KOKOONPANO JA VAIHTOPELAAJIEN KÄYTTÖ...
TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.
OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan
D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi
D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Haka j D12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Iiittalan Palloa vastaan Roukon nurmella. Puolustus pelasi tiiviisti ja keskikenttä
MAALIVAHTISEMINAARI 3-4.1-16
KARI TAKKO Dallasin Euroopan kykyjen etsinnän päällikkö Peliura Pelasin ensimmäisen liigaotteluni 16-vuotiaana Ässissä 12/78 Lukkoa vastaan ja sain NHL-varauksen Quebec Nordiquesiin 1980, mutta en tehnyt
IF Sibbo-Vargarna r.f.
IF Sibbo-Vargarna r.f. Valmennuksen tavoitteet eri ikäluokissa IKÄ TAVOITE SISÄLTÖ ± 7 4 v 4 5 v 5 PALLON HALLITSEMINEN: minä ja pallo pallokosketus pallon hallinta potkut PIENPELIT, TAITOPELIT: suunta
Osoite. Puhelin Sposti
Nimi Seura Osoite Puhelin Sposti 1) Muistathan tuomarina seuraavat asiat? a) Milloin tuomarin on saavuttava kentälle? minuuttia ennen peliä. b) Montako pelaajaa joukkueessa on vähintään oltava? pelaajaa.
Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta. Mika Lehkosuo
Pelirohkeus jalkapallossa yksilön ja joukkueen näkökulmasta Mika Lehkosuo KIRJE PELAAJILLE Moi Pelaajat, Pelirohkeus on sana joka usein esiintyy, kun kuvataan meidän pelitapaamme ja ajatteluamme jalkapallon
Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan.
TERVETULOA! Tämä on alustava otteluohjelma, mahdolliset muutokset tehdään käsiohjemaan. 31. -turnaus 31.3.- 12.4.2014 Pelipaikka on Laajasalon Palloiluhalli, Sarvastonkaari 23, 00840 Helsinki, puh. 6987654.
HYÖKKÄYSPELAAMINEN KOULUTUSPÄIVÄT 10.-11.2.2006 Suomen Urheiluopisto, Vierumäki
KOULUTUSPÄIVÄT 10.-11.2.2006 Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Timo Tuomi I. Yksilö => henk.koht. taktiikka LITURGIA Hyökkäys lähtee puolustuksen kautta! Miten pelaaja tämän ymmärtää??? Yksilö harjoituksissa
VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ
VIISIPALLO PELI JOKA KEHITTÄÄ YHTENÄISYYTTÄ YHTEISTYÖTÄ YHTEISÖÄ LYHYESTI VIISIPALLOSTA Viisipallo muistuttaa pohjimmiltaan paljon polttopalloa: Siinä on sisäjoukkue ja ulkojoukkue. Sisäjoukkue lyö pallon
Goalkeeper Game Statistics (v12) käyttöohjeet
1 Goalkeeper Game Statistics (v12) käyttöohjeet Oikeudet Goalkeeper game statistics v12 ohjelman tekijänoikeudet ovat pysyvästi tekijällä (Markku Aalto, Vantaa, markku.aalto@finhockey.fi), ellei niitä
P04 21.-22.5.2016 TIEDOTE JA OHJEET OSALLISTUJILLE
Ajankohta: La 21.5. su 22.5.2016 klo 9-18. Sijainti ja parkkitilat Tapahtumapaikan osoite on Pakilantie 86. Autoille parkkitilaa löytyy kentän viereltä sekä lähialueiden katujen varsilta. Alepan parkkipaikalle
Pelaajien hallinta tulospalvelussa
Pelaajien hallinta tulospalvelussa Joukkueen tietoja (kaikki joukkueet) sekä Live Scorea (naisten ja miesten SM) hallitaan tulospalvelussa: tulospalvelu.finnhandball.net. Pääset joukkueesi tietoihin yläpalkin
Kokoonpanon luominen ja ylläpito Palvelusivustolla
Kokoonpanon luominen ja ylläpito Palvelusivustolla Internet Explorerin vanhojen versioiden kanssa on todettu ongelmia, joten suosittelemme käyttämään Firefoxia viimeisimmillä päivityksillä. 1. Kirjaudu
MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta
MIESTEN KOLMONEN SARJAMANUAALI 2015 Tampere-Satakunta PELIASUT Kaikilla joukkueen kenttäpelaajilla tulee olla samanlainen pelipaita. Pelihousut ja sukat on oltava kaikilla joukkueen pelaajilla samanväriset.
HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014
HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki
Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?
Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2016 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella
Kesämäki 06 Kevätturnaus
Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.
Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 (lukion 1. vuosi)
Kenguru 2012 Junior sivu 1 / 8 Nimi Ryhmä Pisteet: Kenguruloikan pituus: Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Väärästä vastauksesta
SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003
SPL Tampere haavikatsastukset syys-lokakuu 2014 tytöt ja pojat 2002, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto
Rikkeen edellytykset
Sääntö 12 Kielletty peli ja epäurheilijamainen käytös Erotuomarin peruskurssi Rikkeen edellytykset 2 Seuraavien perusedellytysten tulee täyttyä, jotta rikkomusta voidaan pitää rikkeenä: pelaajan on tehtävä
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta
YLIVOIMAPELI- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki
YLIVOIMAPELI- KOULUTUSPÄIVÄT 15.-16.12.2006 Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Ylivoimapelin osa-alueiden alueiden harjoituttaminen Rauli Urama Ylivoimapelaaminen Ylivoimapelaaminen Olympialaiset 06, 8 ottelua
4) Seuraatteko aktiivisesti Oulun kaupungin liikuntaviraston päätöksiä?
17.01.2011 1) Seuran nimi? 2) Laji ja suorituspaikat? 3) Harjoitusolosuhteet ja mahdollisuudet? 4) Seuraatteko aktiivisesti Oulun kaupungin liikuntaviraston päätöksiä? 5) Minkälaisia toiveita seurallanne
Hockeyliitto - Torneopal
Hockeyliitto - Torneopal 2018_2019 Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi tai sisäkaudella www.indoorhockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen
Alkuverryttelyt, leikit ja pelit. 1.Kiinan keisari. 2.Käpyjahti
Harjoituksia 2009-2010 Alkuverryttelyt, leikit ja pelit 1.Kiinan keisari Haetaan neliöstä palloja (jalalla) ja kartioita (kädellä) jaetaan pelaajat 3-4 hengen joukkueisiin valitaan 2 pelaajaa lohikäärmeiksi
JÄÄPALLOILUN LAJIANALYYSI. Pekka Liikanen 8.4.2005
JÄÄPALLOILUN LAJIANALYYSI Pekka Liikanen 8.4.2005 Jääpalloilu on peli, joka koostuu rajattomasta määrästä jatkuvasti vaihtuvia tilanteita. Pelitilanteet vaihtuvat joukkueen pelaajien, vastustajien ja pallon
RUHA WOLLEY ry seurana.
KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti
LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU 2010-11
LESPORT REAALIAIKAINEN TULOSPALVELU 2010-11 2009-2010 Suomen Salibandyliitto & SSBL Salibandy Oy 2 KIRJAUTUMINEN JÄRJESTELMÄÄN JA ESIVALMISTELUT Kirjautuminen järjestelmään suoritetaan SSBL:n seurapalvelusivuston
VIRKIÄLÄINEN PELAAJA. Osaamisen tavoitteet kauden päätteeksi KIEKKOKOULU
VIRKIÄLÄINEN PELAAJA Luisteleva ja Aktiivinen Luistelu ja Pelit keskiöön Asenne Voittamiseen & Treenaamiseen & Pelaamiseen Iloisuus Hyväkäytöksinen Joukkuepelaaja Osaamisen tavoitteet kauden päätteeksi
PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET
PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen
KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika
PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE
PELIAIKASEURANTAOHJELMAN KÄYTTÖOHJE SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 3 2. ENNEN OTTELUN ALKUA Kirjautuminen 3 3. TILASTOINTI Aloitusnäkymä ja kokoonpanot 4 Pelaajien vaihtaminen 6 Maali 7 Rangaistukset 8 Poista
KANSAINVÄLINEN JÄÄKIEKON KEHITYSKESKUS. HYÖKKÄYSPELAAMINEN KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki
KANSAINVÄLINEN JÄÄKIEKON KEHITYSKESKUS HYÖKKÄYSPELAAMINEN KOULUTUSPÄIVÄT 10.-11.2.2006 Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Jukka Jalonen JÄÄKIEKKO ON PELI, JOSSA ON TARKOITUS VUOROTELLEN HYÖKÄTÄ ROHKEASTI
Tolkis Bollklubb 55 vuotta juhlajääkiekkoturnaus Porvoon jäähallissa 9.-10.9.2011
Tolkis Bollklubb 55 vuotta juhlajääkiekkoturnaus Porvoon jäähallissa 9.-10.9.2011 Tolkis Bollklubbin 55-vuotista historiaa juhlistettiin juhlajääkiekkoturnauksella Porvoon jäähallissa 9.- 10.9.2011. Turnaukseen
E2-D2. 7.2.2013 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1
E2-D2 7.2.2013 Suomen Jääkiekkoliitto / Etunimi Sukunimi 1 MIKÄ E2-D2 OHJELMAN TARKOITUS? Valtakunnallisten painopisteiden vientiä arkeen. Mitä E-D vaiheessa tulisi tehdä, jotta haasteet kansainvälisissä
Tsekin pelimatka 2007
Tsekin pelimatka 2007 Populan harrastejoukkue pelasi pronssia Tsekissä 5.-9.9.2007 Ylivieskalaisen Popula Team-90:n harrastejääkiekkojoukkue teki menestyksekkään maihinnousun Tsekin Klášterecissa 8.-9.9.2007
CHAMPIONS CUP
CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue
LKP/URHO D 02/03 KAUSI
LKP/URHO D 02/03 KAUSI 2015-16 PELIKIRJA "Tavoitteena vastuullinen toiminta, joukkueelle pelaaminen ja pelaajan kehittyminen" Oman alueen pelaaminen 1. (P) - PAINE KIEKOLLISEEN - Sijoitu oikein --> pysy
Hockeyliitto -Torneopal
Päivitetty 26.5.2017 Hockeyliitto -Torneopal Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen sarjataulukot, otteluohjelmat ja
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005
Hallituksen esitys liittokokoukselle sääntömuutoksiksi Käsitelty hallituksen kokouksessa 13.4.2005 3.3.3.7 Kilpailujen arvontaa vastaan tehtävä vastalause voidaan esittää suullisesti ylituomarille, jonka
Mitä peli kertoo? Marko Viitanen, SPL
Mitä peli kertoo? Marko Viitanen, SPL - Henkinen ja sosiaalinen Miten lapsi? heittäytyy peliin, säilyttää keskittymisensä ymmärtää jo rooliaan kokonaisuudessa / pelipaikalla reagoi esim. tappioasemaan
Reaaliaikaisen laukaisukartan ohje
1 Reaaliaikaisen laukaisukartan ohje Laukauksia tilastoidaan M-liigassa & erikseen ilmoitettavissa otteluissa. KIRJAUTUMINEN Kirjautuminen laukaisukartan tekoon tapahtuu osoitteessa: www.salibandy.net/seurapalvelusivusto