Rangers ToBK,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rangers ToBK, 1.10.2006"

Transkriptio

1 Rangers ToBK, Kauden avausottelu pelattiin sunnuntaina 1.lokakuuta. Valmistautuminen kauteen oli tällä kertaa ollut hiukan erilainen, koska Porvoon jäähalli on ollut auki vasta kuukauden ja näin jääharjoituskausi on ollut erittäin lyhyt. Joukkue on käynyt jäällä vain neljä kertaa, mutta onneksi pitkä kuivaharjoituskausi on tuottanut tulosta. Kesän aikana osa pelaajista kävi voittamassa Porvoon puulaakimestaruuden jalkapallossa, kun taas toiset "harjoittelivat omatoimisesti". Oli miten oli, Hyvinkäälle lähti neljätoista nälkäistä pelaajaa, tavoitteena ottaa kauden avausvoitto. Ottelun alku oli hapuilevaa peliä ja kuten arvata saattaa, ottelun avausmaalin teki kotijoukkue Rangers. Ohjaava karvauspelimme epäonnistui pahemman kerran ottelun alussa ja näin kokeneet vastustajat pääsivät helposti alueellemme ja vaarallisiin tekopaikkoihin. Rangers onnistui vielä kertaalleen, mutta sitten oli joukkueemme avausmaalin aika. Uusi tulokkaamme Markus "Haudi" Neuvonen ampui pallon maalin eteen, jossa jäätävillä jaloilla pelannut Johnny Holmström ei ehtinyt alta pois ja pallo kimposi mailan varresta maalin perukoille. Rangers kuittasi kavennusmaalin nopeasti ja teki minuutin sisällä kaksi maalia. Joukkueemme pelaajavalmentaja pääsi analysoimaan nämä maalit lähietäisyydeltä ja otti saman tien aikalisän. Aikalisän jälkeen pelimme parani hiukan, mutta mikään ei auttanut, kun Rangers teki vielä viidennen maalin. Ensimmäisen erän lopulla Pete Kemppainen ja Johnny Holmström tekivät vielä kaksi tärkeää kavennusmaalia ja tauolle siirryttiin tilanteessa 5-3. Pukuhuoneessa keskustelu oli vilkasta ja oli päivänselvää, että puolustuksemme oli ollut aivan liian väljä. Nyt piti tiivistää pakettia ja pelata fiksummin ja mitä tärkeintä, puolustaa joukkueena. Toisen erän alussa nousimme nopeasti tasoihin. Maalivahdin avustuksella Kim ampui pallon maalin nollakulmasta ja Pete Kemppainen tasoitti ottelun vapaalyönnistä. Rangersin vauhti hiipui selvästi ottelun edetessä ja maalivahtimme Tony in mukaan kotijoukkueella oli toisen erän kahdenkymmenen ensimmäisen minuutin aikana ainoastaan yksi kunnollinen laukaus maalia kohti, mutta valitettavasti se meni maaliimme. Sitä ennen sementtijalka Holmström oli tehnyt kolmannen maalinsa, joten tilanne oli jälleen tasan. Hankintaryhmän esityksen mukaan olimme tällä kaudella siirtyneet TACmailoihin ja vaikka tietyille pelaajille oli tarjottu myös muita vaihtoehtoja, niin Jimmy Gustafson fiksuna miehenä oli heti ottanut uuden kepin käyttöön. Tämä kannatti, koska Jimmy teki ottelun komeimman maalin rannelaukauksella (!) ylänurkkaan. Rangers pääsi vielä kerran tasoihin, kunnes Haudi Neuvonen ampui pallon vastustajan verkkoon kahdeksannen kerran. Tästä Rangers ei enää noussut ja näin molemmat pisteet lähtivät Porvooseen lukemin 7-8. Nousu neljän maalin takaa voittoon on harvinaista herkkua. Viime kaudella Hyvinkäällä ottelu oli vastaavanlainen ja silloin neljän maalin takaa-ajo päättyi tasalukemiin (>>> lue raportti). Totuus on kuitenkin se, että tulevissa otteluissa tämän kaltainen katastrofaalinen alku ei tule tuottamaan kovinkaan monta pistettä, joten hereillä pitää olla heti alusta alkaen. Positiivista oli, että jaksoimme yrittää aina ottelun loppuun asti ja uskoa siihen, että voimme kääntää ottelun. Ottelun nostalgisessa jälkitilassa joku intoutui muistelemaan vanhoja ja tokaisi, että muutama vuosi sitten neljän maalin tappiolukemat olisi luultavasti johtanut noin kymmenen maalin tappioon. Onko tämä osoitus siitä, että kokemus todellakin tuo mukanaan malttia? Kokemus on tosin tuonut myös vähän muuta, joten toivottavasti ainakin jalat ja kädet liikkuisivat samalla tavalla kuin viisi tai kymmenen vuotta sitten. Kaksi pistettä, tosin ilman tyylipisteitä. Nälkä lähti tilapäisesti, mutta vasta Näsin Essossa. I Gustafson Kemppainen Lindroos jr II Lindström Holmström Neuvonen III Ansas Högström Nuolioja Pehkonen 1

2 ToBK Braggarts, Kauden ensimmäiseen kotiotteluun lähdettiin hiukan uusitulla kokoonpanolla. Kolme voittoisan Rangers-ottelun pelaajista olivat poissa ja heitä paikkaamaan saapui Calle Spring ja Jocki Järvinen. Kahdellatoista kenttäpelaajalla pelaaminen ei ole toiminut erityisen hyvin aikaisemmin. Johnny Holmström siirtyi pakiksi Joni Wirtasen pariksi ja jäljelle jäi siis kaksi sentteriä, eli Pete Kemppainen ja Kim Högström. Maalivahti Tony muistutti ennen ottelua, että joukkueemme ei ole kerännyt monta pistettä kyseisellä pelijärjestelmällä (kaksi pakkiparia, kaksi sentteri ja kolme laituriparia), mutta tähän hätään ei parempia ideoita löytynyt. Ottelun alku oli jälleen kerran suhteellisen varovaista peliä ja molemmat joukkueet keskittyivät karttamaan virheitä. Pikku hiljaa tilanteita kuitenkin syntyi ja maalivahdit astuivat vahvemmin esille. Maalivahtimme Tony, joka kauden avausottelussa paransi otteitaan ottelun edetessä, näytti jälleen kerran miten palloja torjutaan. Toisessakin päädyssä maalivahti pelasi mallikkaasti ja ottelun avausmaalia saatiin odottaa aina erän puoliväliin asti. Ottelun avausmaalin teki vierasjoukkue, jonka hyökkääjä purjehti muutaman hyökkääjän ja yhden pakin ohi ja ampui pallon tarkasti maaliimme. Peli jatkui kuitenkin tasaisena ja vaikka Braggarts teki toisen maalin, niin joukkueellamme ei näyttänyt olevan mitään hätää, vaan pelimme jatkui tasaisen rullaavana. Sinnikkyys palkittiin, kun Kim Högström ja Jimmy Gustafsson karkasivat 2-1-hyökkäykseen ja Jimmy laukoi pallon maaliin Kimin kaverisyötöstä. SaFa:n ja ToBK:n jääpallokoulu on (vihdoin) tuottanut tulosta! Nämä olivat myös taukolukemat (1-2). Toisessa erässä pelitapahtumat siirtyivät entistä enemmän Braggartsin päätyyn, mutta yhdellä kyttääjällä pelannut vierasjoukkue pystyi kuitenkin jatkuvasti luomaan vaarallisia tilanteita. Braggartsin pelaajan istuessa jäähyllä, joukkueemme ylivoimapeli oli aluksi säälittävää. Hetken kuluttua Braggartsin puolustajan hätäinen purkupallo oli vieläkin surkeampi ja yhtäkkiä Kim Högström ja Jocki Järvinen olivat nokikkain vastustajan maalivahdin kanssa. Kimi ei paljon miettinyt, vaan veti liikkuvat taakse ja ampui pallon tyylikkäästi lämärillä maaliin. Hetki tämän jälkeen Robert Lindström vei joukkueemme ensimmäisen kerran johtoon komealla rannelaukauksella, mutta valitettavasti Braggarts pääsi tasoittamaan ottelun heti seuraavassa vaihdossa huolimattomuutemme johdosta. Ottelun kääntyessä viimeiselle kympille voittajasta ei vielä ollut varmuutta. Laukauksia kyllä sateli Braggartsin päädyssä, mutta valitettavasti vain murto-osa niistä suuntautuivat maalia kohti. Braggarts siirtyi vielä kerran johtoon, kun maalivahti ja apumaalivahti polvistuivat vastustajan hyökkääjän harhautuksiin ja hänellä oli helppo työ kiertää maali ja ampua pallo verkkoon. Ottelun viimeisen maalin laukoi Make Nuolioja, joka Jimmy Gustafssonin epäonnistuneen laukauksen jälkeen seurasi tilanteen hyvin ja tasoitti ottelun. Ottelun viimeisillä minuuteilla meillä oli vielä mahdollisuus tehdä voittomaalin ylivoimalla, mutta todellisia maalintekopaikkoja ei enää nähty. Pisteet tasattiin lukemin 4-4. Muutamalla pelaajalla vahvistunut Braggarts oli hankala vastus ja vaikkakin tasatulos oli oikeudenmukainen, niin nousu tasapeliin ottelun lopussa oli tärkeä kauden jatkoa ajatellen. Puolustus ja maalivahtipelimme toimivat pääsääntöisesti hyvin, mutta valitettavasti vastustaja onnistui rankaisemaan virheistämme hyvällä prosentilla. Maalintekopaikkoja oli ihan riittävästi, mutta tehottomuus oli jälleen joukkueemme suurin ongelma. Tärkeää olisi saada miehiä vastustajan maalille, koska suurin osa maaleista tehdään lähietäisyydeltä. Oli miten oli, yksi piste on parempi kuin ei yhtään. Seuraava ottelu pelataan kahden viikon kuluttua, jolloin vieraaksi saapuu viime kauden mestari MaRaMa. I Gustafson Kemppainen Nuolioja II Lindström Högström Neuvonen III Järvinen Spring 2

3 Holmström ToBK MaRaMa, Kauden kolmanteen otteluun saimme vahvistuksen puolustuksemme, kun Joona Parri liittyi pelaavaan kokoonpanoon. Poissaoloja oli taas jonkun verran, mutta saimme kuitenkin kolme ketjua ja kaksi pakkiparia kehiin. Vastustaja MaRaMa oli käynyt kolme viikkoa aikaisemmin Porvoossa hakemassa pisteet Elolta ja oli voittanut kauden kaikki ottelunsa. Ottelun alku oli vauhdikasta peliä ja joukkueemme jaksoi yrittää molempiin suuntiin. Molemmat maalivahdit pelasivat vakuuttavasti. Jälleen kerran emme saaneet maaleja aikaiseksi hyvistäkään paikoista. Ottelun avausmaalia saatiin odottaa yli vartin ajan, mutta maali oli sitäkin komeampi. MaRaMa pelasi hienon ylivoiman, joka päättyi komean syöttörykelmän jälkeen maaliin. Joukkueemme ei lannistunut tappioasemasta, vaan jatkoi vahvaa taisteluaan. Ison työmäärän jälkeen tasoitusmaali näki päivänvalon, kun vastustajan puolustaja työnsi Robert Lindströmin maalivahdin päälle ja samalla Markus Neuvonen löi paluupallon verkon perukoille. Ensimmäinen erä päättyi kuitenkin valitettavasti hiukan mollivoittoisesti, kun vastustaja pääsi rankaisemaan vaihtovirheestämme ja siirtyi jälleen maalin johtoon. 1-2 oli myös taukotulos. Toisen erän alusta alkaen vauhtimme hiipui selvästi ja välimatka hyökkääjien ja puolustajien välillä kasvoi jatkuvasti. Tämän tilan vastustajan kokeneet pelaajat osasivat hyödyntää täydellisesti ja olimme pakotettuja käyttämään sääntöjenvastaisia otteita. Joukkueellemme vihellettiin yhteensä seitsemän kakkosta ja näistä suurin osa päättyivät ennen aikojaan, eli MaRaMa:n maaliin. Kun vierasjoukkue vielä iski hyvällä prosentilla harhasyötöistämme, niin taululle kirjattiin suhteellisen rumat lukemat. Ottelun loppulukemat eivät täysin vastanneet pelitapahtumia, mutta maalivahtipörssistä mukaan napattu maalivahti oli tänään MaRaMa:n ja koko kentän paras pelaaja. Jaksoimme taistella loppuun asti, vaikkakaan tämä yritys ei palkittu edes ottelun loppuhetkillä. Päinvastoin kova taistelu teki pelistämme hiukan liian vauhdikkaan ja temperamenttisen, mikä tietysti johti jäähyihin ja turhiin virheisiin. Ottelu päättyi lukemiin 1-8. Pelin aikana näkyi selvästi, mikä ongelmamme on hiukan taitavimpia joukkueita vastaan. Kaikki kunnia vastustajan maalivahdille, mutta maalintekotaitomme ei ole tällä hetkellä kovinkaan mairitteleva. Vetopaikkoja oli jälleen kerran aivan riittävästi, mutta vedot suuntautuivat aivan liian ylös tai sitten maalin ohi. Maalin edessä oli liian vähän trafiikkia ja tämän tason maalivahdit napsivat helposti maskittomat laukaukset. Vastaavasti ottelu osoitti, miksi MaRaMa on sarjan kärkipäässä. Kovasta alkurynnistyksestämme huolimatta vierasjoukkue piti pelinsä kasassa ja syötteli palloa rauhallisesti ja hallitusti. Hyökkäyspäädyssä pelaajat hakevat hanakasti syöttöpaikkoja ja hienot poikittaissyötöt maalin edustalla ovat avain maalintekoon. Positiivinen asia oli, että yrityksemme ei laantunut reilusta tappioasemasta huolimatta. Peliimme pitää löytyä enemmän malttia ja rauhallisuutta. I Lindström Holmström Neuvonen II Gustafson Kemppainen Lindroos jr III Järvinen Högström Nuolioja Parri Pehkonen 3

4 ToBK Elo, Kahden viikon tauon jälkeen palasimme tositoimiin. Vastassa oli tällä kertaa paikallisvastustaja Hamarin Elo, jolla oli kaksi voittoa alla. Kokoonpanossamme tapahtui muutama muutos. Uutena pelaajana mukaan tuli Jesse Johansson ja pukukopissa oli jopa tungosta peräti kuusitoista pelaajaa oli vaivautunut hallille. Näin ollen Mats Lindroos sai siirtyä pakiksi veljensä pariksi ja näin kolmen täyden kentän paketti oli kasassa. Pelimme oli ottelun alusta alkaen sekavaa. Tiukentuneista säännöistä huolimatta tuomarit sallivat suhteellisen kovaa peliä ja siksi joillakin olivat tunteet pinnassa. Maalinteon aloitti Elo, kun puolustajamme eivät kyenneet putsaamaan maalin edessä ja Elon pelaajalla oli helppo työ siirtää pallon maalin paluupallosta. Alussa Elolle tuomittiin monta jäähyä peräkkäin, mutta ylivoimapelimme oli tehotonta ja toivotonta. Jopa niin toivotonta, että Elo pystyi siirtymään kahden maalin johtoon alivoimalla. Kavennusmaalimme laukoi Mathias Lindroos, joka samalla taisi olla meidän ensimmäinen laukaus maalia kohti. Aikaa ensimmäiseen laukaukseen kului noin kaksikymmentä minuuttia! Etsikkoaikaa tarjottiin jälleen, kun Elon pelaaja teki hiukan myöhästyneen skriinin ja sai siitä viisiminuuttisen. Ylivoimapelimme oli edelleen aneemista ja Elo iski alivoimalla toistamiseen. Ennen summeria Elo lisäsi vielä johtoaan yhdellä maalilla. Erätauolla mietittiin jo kokoonpanomuutoksia, mutta päätettiin kuitenkin jatkaa hetken samoilla ketjuilla. Toisen erän alussa meillä oli tukku hyviä maalipaikkoja, mutta tehottomuus vaivasi jälleen kerran. Paras paikka oli Johnny Holmströmillä, joka Robert Lindströmin loistavasta syötöstä ainoastaan onnistui sutimaan pölyt pois pallosta. Jälkitilanteesta tuomittiin kuitenkin rangaistuslaukaus, jonka Holmström ampui maaliin. Tässä vaiheessa otimme aikalisän ja siirryimme kahteen ketjuun. Tämä muutos toi selvästi lisää potkua, mutta hienoista paikoista huolimatta maaleja ei syntynyt. Jäähyjä vihellettiin samassa tahdissa kuin ensimmäisessä erässä, mutta nyt osat olivat vaihtuneet. Joukkueestamme komennettiin pelaaja toisensa jälkeen jäähylle ja käsitys jäähyjen oikeudenmukaisuudesta tai tasapuolisuudesta pelitilanteisiin nähden eivät aina menneet yksi yhteen tuomareiden kanssa. Joni Wirtasen ottaessa tai saadessa jäähyn muutama pelaaja vaihtopenkillämme tulistui. Jälkitilanteesta Mats Lindroosille tuomittiin pelirangaistus protestoinnista. Tämän jälkeen Elo kaunisteli lukemia ja vei pisteet lukemin 2-6. Suurin syy tappioon on helppo löytää. Olemme kahden viimeisen ottelun aikana tehneet yhteensä kolme maalia ja sillä ei voiteta pelejä. Eloakin vastaan oli hyviä tekopaikkoja, mutta ei taaskaan onnistuttu tekemään tarvittavia maaleja. Kuukauden pelaaja Jimmy tiivisti tilanteen hyvin ottelun jälkeen: "Tarvitsemme onnistumisia". Totta, mutta onnistumisten eteen pitää tehdä töitä ja siinä on koko joukkueelle hyvä teema seuraavaan otteluun kovalla duunilla tulee onnistumisia. Onnistumisten ja työnteon puuttuessa joukkueemme käytti energiansa jäähyjen ottamiseen. Totuuden nimissä pitää sanoa, että kaikki jäähymme oli oikeutettuja, mutta paljon jäi myös viheltämättä sekä meiltä että vastustajalta. Ilmeisesti molemmat joukkueet tekivätkin ainoastaan törkeitä rikkeitä, rikkeitä jotka johtivat jäähyihin, koska vapaalyöntejä vapaalyöntipisteeltä ei juurikaan nähty. Ensi otteluun on luvassa muutoksia hyökkäyspäähän, koska meidän on pakko saada enemmän maaleja aikaiseksi. I Gustafson Kemppainen Spring II Lindström Holmström Neuvonen III Nuolioja Högström Johansson Parri Lindroos jr 4

5 Pehkonen ToBK City Horo, Kauden viidennen ottelun teema oli, tuttua tv-ohjelmaa lainaten: "Tänään kaikki muuttuu". Joukkueen valmennuskaksikko lähti nimittäin rajusti muuttamaan kokoonpanoja parin heikomman ottelun jälkeen. Pari pakkia siirrettiin hyökkääjäksi (Kim ja Joona Parri) ja ketjuja kasattiin niin, että kenelläkään ei ollut tuttua kaveria vierellään. Puolustukseen siirtyi Kim Högström ja paluun tehnyt arpinaama Ansaskin sai komennuksen takalinjoille. Vastustaja City Horo aloitti kauden neljällä tappiolla, mutta oli vienyt voiton kahdesta edellisestä koitoksestaan murskalukemin. Ottelu alkoi huonosti, kuten niin monta kertaa aikaisemmin. City Horo pääsi paraatimuodostelmassa kävelemään alueellemme ja aloitti maalinteon heti kättelyssä. Kalle Spring tasoitti kuitenkin ottelun kauden ensimmäisellä maalillaan, mutta City Horon maalinteko ei tästä laantunut. Kertaalleen nousimme vielä tasoihin, mutta sitten vieraat menivät menojaan. Hyökkääjämme epäonnistuivat pahasti karvauspelissä ja vierasjoukkue pääsi helposti ylivoimahyökkäyksiin, josta se rankaisi kovalla kädellä. Hetkessä taululla oli lukemat 2-5, jolloin turvauduimme jälleen aikalisään. Mikään ei tosin auttanut, vaan City Horo laukoi uudelleen lyhyessä ajassa kolme maalia ja näin tilanne oli jo 2-8. Erän lopulla kakkosketjumme laittoi itsensä penkin päähän ja kahdella ketjulla saimmekin aikaiseksi kaksi maalia ennen päätössummeria. Toisen erän alussa teimme kaksi nopeaa maalia ja näin kuuden maalin takaa-ajotilanne oli kuihtunut kahteen maaliin. Hetkellinen hyvän olon tunne vaivasi kuitenkin joukkuettamme ja City Horo pääsi kuittaamaan maalimme lähes saman tien. Näin jatkettiin koko erän ajan parhaimmillaan kävimme kahdesti maalin päässä, mutta ottelun aikana selvästi vauhtinsa menettäneet vieraat viimeistelivät paikoistaan hyvällä prosentilla. Lopussa siirryimme jälleen kahteen hyökkäysketjuun, mutta tarvittavia maaleja ei nähty. Lopulta päädyttiin kahden maalin eroon, Muuttuneet ketjukokoonpanot toivat selvästi enemmän virtaa hyökkäyspäätyyn. Kokonaismaalimäärämme lähes tuplaantui ja oli ilo nähdä kaksi uutta maalintekijää pöytäkirjassa (Spring ja Parri). Valitettavasti muuttumisleikki johti täydelliseen pannukakkuun omassa päädyssä. Karvauspelimme oli alokasmaisen huonoa. Puolustajat ja maalivahti jäivät liian monta kertaa yksin ja antamistamme paikoista rutinoituneet vieraat tekivät maaleja. Ottelussa nähtiin yhteensä kaksikymmentäneljä maalia, joten maalivahdit eivät olleet aivan parhaimmillaan. Meidän päädyssämme lukuisat merkkausvirheet ei tosin voi pistää maalivahdin piikkiin, joten kaikilla on syytä miettiä missä pitää olla kun vastustajalla on pallo. Miettimisaikaa on noin kaksi viikkoa, koska joulukuun alussa luvassa on kaksi vierasottelua Helsingissä. I Parri Kemppainen Nuolioja II Lindström Spring III Gustavson Holmström Johansson Ansas Högström 5

6 Coyotes ToBK, Kauden toinen vierasottelu oli luvassa joulukuun alussa. Paloheinään saapui kymmenen kenttäpelaajaa, joten myöhäinen alkamisajankohta ja vieraskenttä olivat jälleen verottaneet kokoonpanoamme. Kahdella kentällä pelaaminen on kuitenkin peluuttamisen kannalta helppoa, mutta puolustajista on edelleen pulaa. Lindroosin ja Wirtasen kavereiksi puolustukseen siirtyivät Ansas ja Holmström. Viime kaudella vastaava ottelu kojootteja vastaan päättyi tasapeliin. Päivän teemana oli puolustus, koska kolmessa viimeisessä pelissä omiin oli mennyt peräti kaksikymmentäseitsemän maalia. Coyotes hyökkäsi alussa vahvasti ja haimme vielä pelituntumaa kun isäntäjoukkue siirtyi johtoon. Ottelun edetessä pääsimme kuitenkin paremmin ja paremmin peliin mukaan ja herra lokakuu Jimmy Gustafson iski kauden neljännen maalinsa ja tasoitti ottelun. Puolustuksen kautta pääsimme useasti ylivoimahyökkäyksiin, koska kojootit pelasivat yhdellä tai useammalla kyttääjällä. Tilanteita syntyi ja siirryimme ensimmäisen kerran johtoon kun Petri Kemppainen teki kauden neljännen maalinsa. Kojootit tasoittivat ottelun uudestaan, mutta Antti Ansas yllätti vastustajien maalivahdin todella ansasmaisella pompulla ja näin myös hän avasi maalitilinsä. Tauolle siirtyessä tilanne oli siis 2-3. Toisen erän alussa Ansas ja yksi vastustajista miekkailivat hetken, mutta kuten liian useasti käy, tuomari näki ainoastaan viimeisen iskun. Musketööri Ansas sai viiden minuutin rangaistuksen, kun kotijoukkue selvisi jäähyttä. Alivoimamme toimi moitteettomasti ja meillä olikin kaksi todella maukasta maalintekopaikkaa. Valitettavasti Jimmyn laukaus ei mennyt tolppaa lähemmäksi. Maalivahti Tony pelasi edelleen vakuuttavasti, mutta ei voinut kojoottien tasoitusmaalille mitään hiukan jäähyn jälkeen. Kim Högström siirsi meidät taas johtoon kauden toisella maalillaan ja Jesse Johansson teki uransa ensimmäisen maalin. Kahden maalin johtoasemassa emme enää kyenneet pelaamaan omaa peliä, vaan jouduimme usein turvautumaan purkupalloihin. Coyotesin viimeinen rynnistys johti kahteen maaliin, tosin tasoitusmaali menee kyllä täysin meidän harhasyötön piikkiin. Lopussa oli vielä muutama tekopaikka, mutta lisämaaleja ei nähty. Näin ottelu päättyi tasan myös tällä kaudella. Tämä oli ehdottomasti kauden ehjin suoritus. Muutamaa virhettä lukuun ottamatta puolustus- ja maalivahtipeli toimivat hyvin ja hyökkääjät sekä auttoivat omassa päädyssä että lähtivät kärkkäästi hyökkäyksiin. Maalintekopaikkoja oli kaikilla pelaajilla ja kuka vaan olisi voinut nousta ratkaisijaksi. Tällä kertaa kävi näin ja kauden aikaisemmat ottelut huomioon ottaen yksikin sarjapiste on tyydyttävä. Otteluohjelmaan on merkattu kolme kotiottelua ennen seuraavaa vierailua Paloheinän jäähalliin. Gustafson Kemppainen Johansson Järvinen Högström Nuolioja Ansas Holmström ToBK KAPA90, Kausi jatkui joulun alusviikolla kotiottelulla sarjanousija hyryläläistä KAPA90- joukkuetta vastaan. Ennen ottelua KAPA oli kerännyt viisi pistettä ja me neljä pistettä, joten ottelua oli tärkeä kauden jatkoa ajatellen. Olemme aikaisemmin pelanneet KAPA:a vastaan kakkosdivarissa ja ottelut ovat olleet tasaisia (neljä ottelua, pisteet tasan 4-4, maalit KAPA:lle). Kokoonpanossamme oli kolmetoista kenttäpelaajaa ja maalissa tietenkin Tony. Hyökkäysketjut kasattiin pääosin edellisen pelin ketjujen mukaisesti. 6

7 Ottelun alku oli onnistunut. Heti kättelyssä pelätty ykkösnyrkki iski pallon maaliin Jimmy Gustafson syötti ja Pete Kemppainen viimeisteli. Tämä oli Jimmyn sadas syöttöpiste ToBK:n paidassa. Karvauspelimme onnistui hyvin ja meillä oli jatkuvasti ylivoima keski- ja omalla puolustusalueella. KAPA:n peli oli sekaisin ja tällä kertaa onnistuimme maalinteossa kahdentoista minuutin pelin jälkeen taululla oli jo lukemat 4-0 ja kahdenkymmenenviiden minuutin jälkeen 7-0. Maalintekijöinä kunnostautuivat Robert Lindström (3), Kim Högström, Jimmy Gustafson ja Joona Parri. Vähitellen KAPA pääsi muutamaan kontrolloituun hyökkäykseen, mutta maalivahti torjui kiitettävästi. Maalinteon onnistuessa hyökkäyspeli muuttui yhä rohkeammaksi ja vastahyökkäyksestä vierailijat avasivat maalitilinsä aivan ensimmäisen erän loppuhetkillä. Erätauolla oli selvä, että meidän piti jatkaa omaa peliämme. Tilanne oli outo, kolmen viime kauden aikana emme ole johtaneet ottelua kuudella maalilla ensimmäisen erän jälkeen. Toisesta erästä tuli kuitenkin lähinnä pelailua vaikkakin meillä oli yhtä paljon maalintekopaikkoja kuin ensimmäisessä erässä. Vastustajien viiden minuutin jäähyn aikana saamaton ylivoimapelimme ei tuottanut tulosta, mutta KAPA iski kaksi ylivoimamaalia meidän jäähyjemme aikana. Ottelun viimeisin maalin teki Markus Nuolioja vastustajamaalivahdin suosiollisella avustuksella - loppulukemat 8-3. Kun puolustuspeli onnistuu, kaikki onnistuu. Täytimme keskialueen hyvin ja onnistuimme peittämään laukauksia ja hyökkäyslinjoja. Autoimme maalivahti ia hyvin ja hän hoiti itse muutaman vaarallisen paikan. Hyökkäyspäädyssä ottelun alussa oli ketsuppiefekti, mutta tahti hiipui ottelun edetessä. Toisen erän aikana hyökkäykset menivät liian monimutkaisiksi ja yritimme yhä itsekkäämmin tehdä maaleja ja tämä näkyi heti maalisarakkeessa ainoastaan yksi tehty maali. Ottelun alku oli kuitenkin niin hyvä, että tällä kertaa löysäilyyn oli varaa. Seuraavassa ottelussa vastaavanlaiseen ei ole varaa eikä aihetta vastaan luistelee nimittäin sarjajohtaja Hooks Helsingistä. Ennen sitä on kuitenkin joulun ja välisaunaillan aika. Gustafson Kemppainen Johansson Nuolioja Högström Parri Lindström Holmström Ansas Pehkonen ToBK Hooks, Joulupyhien jälkeen paluu arkeen tapahtui kotiottelulla Hooksia vastaan. Hooks oli tällä kaudella kulkenut voitosta voittoon ja johti sarjaa puhtaalla pelillä kahdeksan ottelun jälkeen. Joukkue oli yksi kolmesta, joilta emme ole historiamme aikana saanut pistettäkään (muut MK-67 ja MaRaMa). Välisaunaillan jälkeen tunnelma joukkueessa oli jälleen toiveikas ja jalkeilla oli neljätoista pelaajaa. Maaliin luisteli kolmekymppisten kerhoon liittynyt Tony ja vakiopakki Pasin poissaolon johdosta Joona Parri sai siirtyä takaisin puolustajaksi. Ottelu alkoi Hooksin vahvalla painostuksella. Tapansa mukaan Hooks siirteli palloa näyttävästi pelaajalta toiselle, mutta onnistuimme tukkimaan maalinedustan kiitettävän hyvin. Vierailijat onnistuivat kuitenkin noin kahdeksan minuutin kohdalla siirtymään johtoon. Pikku hiljaa hyökkäyspelimme pääsi käyntiin. Hooksin maalissa pelasi liigakokemusta omaava maalivahtipörssin Henri Vesikko, joka torjuikin näyttävästi muutaman tekopaikan. Suuren työn takana oli ensimmäinen maali, mutta noin vartin jälkeen Mathias Lindroos onnistui hiukan onnekkaasti vastustajan jalan kautta tasoittamaan ottelun. Toisessa päädyssä maalivahtimme venyi yhä parempiin torjuntoihin ja koko joukkue puolusti 7

8 kiitettävällä asenteella. Pienen merkkausvirheen takia Hooksin pelaaja pääsi tuikkaamaan joukkueen toisen maalin, mutta Joona Parri tasoitti ottelun toistamiseen komealla nousulla. Tauolla ottelu oli 2-2. Ottelun toisen erän aikana otteet muuttuivat kovemmiksi ja jäähyjä vihellettiin tasaiseen tahtiin. Puolustuksemme taisteli hyvin ja näytti siltä, että suurin osa Hooksin laukauksista kilpistyivät pelaajiemme jalkoihin tai vartaloon. Hooksin kolmas maali oli erikoinen, kun pallo ajautui ohilaukauksen jälkeen takakulmalle, josta vierailijoiden hyökkääjällä oli helppo työ siirtää pallon maalin. Vaihtorytmi oli tällä kertaa selvästi parempi kuin viime kerralla, mutta parannettavaa on edelleen. Valitettavasti yksi pahemman luokan vaihtovirhe johti Hooksin neljänteen maalin. Kun joukkueemme kapteeni sai jäähyn ajassa 53.30, niin ottelu näytti ratkenneen. Alivoimamiehistö kesti kuitenkin tämänkin jäähyn ja jäähyltä päästyään Holmström onnistui kaventamaan ottelun Parrin hyvästä syötöstä. Pari minuuttia ennen ottelun loppua ykkösketjumme piti palloa hienosti ja muutaman hienon syötön jälkeen joulukuun pelaaja Pete Kemppainen tasoitti ottelun. Viimeisellä minuutilla pallo pyöri vielä vaarallisesti Hooksin maalilla, mutta lisäosumia ei nähty. Näin maalit menivät tasan 4-4 ja sitä kautta yksi tärkeä lisäpiste molemmille joukkueille. Tilastojen valossa tämä tasapeli oli yllättävä tulos. Jälleen on pakko todeta, että puolustuksen kautta tämäkin pallopeli lähtee. Koko joukkueen puolustaessa on paljon helpompaa lähteä hyökkäyksiin, koska hyökkäykset alkavat jo omalla kenttäpuoliskolla ja pelaajat ovat lähempänä toisiaan. Hooksia vastaan tämä taktiikka onnistui erittäin hyvin. Puolustuksen parannuttua myös maalivahti on vertynyt oivaan pelivireeseen. Joukkueemme suurin voima eli tasaisuus ja taistelutahto olivat ottelussa jälleen näyttävästi esillä. Onnistuneella vaihtoruletilla jaksamme pelata uhrautuvasti ottelun loppuun asti ja näin taistella voitosta myös sarjan kärkijoukkueita vastaan. Toinen tammikuun viidestä ottelusta pelataan Porvoossa ensi viikolla, kun vastaan luistelee Rangers Hyvinkäältä. Toimitsija-Janne ehti laskea laukauksemme ottelussa. Yhteensä 59 laukausta, josta 4 meni maaliin, 24 maalivahdin torjuntaa, 6 kohti vastustajan pelaajaa, 19 ohi maalin ja 6 yli maalin. Gustafson Kemppainen Johansson Nuolioja Högström Lindroos jr Lindström Holmström Neuvonen Parri ToBK Rangers, Kauden yhdeksäs ottelu oli samalla toinen ottelu Hyvinkään Rangersia vastaan. Kauden avausottelussa voitimme Hyvinkäällä yhdellä maalilla. Rangersilla on ollut vaikea kausi tähän mennessä ja ennen ottelua voittosarakkeessa ei vielä ollut merkintöjä. Rangers oli kuitenkin pelannut todella tasaisia otteluja ja ottanut muutaman tasapelipisteen jopa sarjan kärkijoukkueita vastaan. Meillä oli alla hyvä ottelu Hooksia vastaan, mutta jälleen kerran kokoonpanoon tuli pari muutosta. Ykkösketjun laituriksi siirtyi Johnny Holmström ja kolmosketjun sentteriksi tuli Jocki Järvinen. Kakkosketju oli sama kuin viime ottelussa. Pasi Pehkonen liittyi puolustuksen viidenneksi pakiksi. Heti jäälle päästyämme huomasimme, että jää oli surkeassa tilassa. Tämä kuulemma johtui Hunterslätkäjoukkueen kovista viiva-viiva-harjoituksista. Huono jää vaikutti peliin merkittävästi pallo pomppi tosi paljon ja syöttöjen vastaanotto oli vaikeaa. Ottelun alku oli aneemista ja palloa räiskittiin päädystä päätyyn. Avausmaalin teki Make Nuolioja, kun pitkä syöttöyritys lopulta päätyi maalin eteen ja siitä verkkoon. Pikku hiljaa vierasjoukkue sai tilanteita aikaiseksi ja tasoitti ottelun. Huonosta jäästä johtuen 8

9 hyvät avaussyötöt olivat tällä kertaa todella kortilla ja molemmat joukkueet keskittyivät puolustamiseen. Pete Kemppaisen syötöstä Johnny Holmström onnistui viemään kotijoukkueen taukojohtoon 2-1. Tämä oli Peten sadas tehopiste Tolkis BK:n paidassa ja siihen Pete tarvitsi 68 ottelua. Tauon jälkeen peli jatkui samaan tapaan, mutta pitkät pallot lisääntyivät ja etenkin Rangers lähti kyttäämään yhdellä pelaajalla. Tämän taktiikan johdosta Rangers sai luotua maalintekopaikkoja ja siirtyikin johtoon yhdellä pelitilanne- ja yhdellä vapaalyöntimaalilla. Joona Parrin laukauksen paluupallosta Holmström tasoitti ottelun vielä kertaalleen, mutta Rangers kuittasi kahdella nopealla maalilla. Vieraiden neljäs maali oli hiukan erikoinen, kun laitaa vasten seissyt tuomari vaikutti peliin katkaisemalla rännipallon ja jälkitilanteesta pallo löysi tiensä maaliimme. Mm. maalivahti Tony oli ihmeissään, että peliä ei vihelletty poikki. Toinen tuomareista ei tuttuun tapaansa jaksanut kuunnella eriävää mielipidettä ja antoi ille kymmenen minuutin käytösrangaistuksen. Tämä oli in uran toinen jäähy ensimmäinen tapahtui vuonna Viidennen maalin jälkeen otimme aikalisän ja teimmekin kavennusmaalin hetkeä myöhemmin. Ottelun viimeisten minuuttien aikana pääsimme pelaamaan kuudella neljää vastaan, mutta tehottomuus vaivasi jälleen ja näin Rangers otti kauden avausvoittonsa lukemin 4-5. Puolustuksemme pelasi jälleen ihan tasapainoisen ottelun ja onkin neljässä viimeisessä ottelussa päästänyt keskimäärin noin neljä maalia. Tällä puolustuksella pitäisi voittaa otteluja, mutta maalinteko on edelleen suuri ongelma. Tilastojen valossa joukkueessa on tällä hetkellä vain kuusi pelaajaa, jotka ovat keskimäärin tehneet maalin vähintään joka toisessa ottelussa - maalinteko on ollut tasaisen tuskaista. Johtaja Ansaksen epävirallisen plus-miinus-tilaston mukaan ketjut olivat tällä kertaa tasaiset, koska ykkösketjumme oli jäällä lähes kaikkien maalien aikana sekä puolustus- että hyökkäyspäädyssä. Rangers pelasi järkevästi ja puolusti tunnollisesti ja mitä tärkeintä, onnistui maalinteossa hiukan paremmin kuin me. Toimitsijamme ehti jälleen laskea laukauksia, tällä kertaa Rangersin laukauksia. Yhteensä 59 laukausta, joista torjui 22, pelaajamme esti 14, ohilaukauksia 11, ylilaukauksia 2 ja maaleja siis 5. in torjuntaprosentiksi tuli siis (22/29) 75,9 %. Gustafson Kemppainen Holmström Nuolioja Högström Lindroos jr Ansas Järvinen Johansson Parri Pehkonen MaRaMa ToBK, Kauden kymmenes ottelu pelattiin Paloheinän jäähallissa ja vastassa oli sarjan kärkijoukkueisiin kuuluva MaRaMa. Valmistautuminen sunnuntaiotteluihin on yleensä jättänyt paljon parantamisen varaa ja myös tällä kerta peliä ja elämää oli edellisinä päivinä parannettu taikajuoman avulla. Tunnelma kopissa ennen ottelua enteili jo tulevaa oli sen verran leppoisaa ja rentoa porukkaa. Flegmaattisuus näkyi heti tilanteisiin ei menty täysillä ja hyökkäyspäädyssä ei saatu mitään aikaiseksi. MaRaMa syötteli hienosti ja varttitunnin jälkeen olisimme voineet lähteä kotiin. Taululla oli lukemat 5-0 ja aikalisämme aikana hyviä ideoita ei juuri kuulunut. Ensimmäisen erän jälkimmäinen vartti oli hiukan tasaisempi, mutta luultavasti se johtui kotijoukkueen pienestä tilapäisestä notkahduksesta. Make Nuolioja onnistui maalinteossa ja tauolla tilanne oli

10 Toisenkin erän aikana tehtiin seitsemän maalia, valitettavasti kaikki meidän maaliin. Jäähyjemme aikana MaRaMa teki todella hienoja maaleja ja näytti että maltti on valttia. Kaikki kunnia voittajalle, mutta tämä oli meiltä todellinen pohjanoteeraus. Ottelu päättyi siis 13-1 ja ei antanut mitään kerrottavaa jälkipolvelle - ei yhtikäs mitään. Kiitos ja anteeksi, jälleen kerran. Gustafson Kemppainen Holmström Nuolioja Högström Lindroos jr Ansas Järvinen Johansson Pehkonen Elo ToBK, Kauden toinen ottelu Eloa vastaan pelattiin tammikuun puolivälissä Porvoossa. Lähtökohdat illan otteluun olivat täysin erilaiset. Elo on pelannut vahvasti koko kauden ja on voittanut suurimman osan otteluistaan. Meillä taas on ollut epätasainen kausi, johon on mahtunut sekä todella hyviä että erittäin surkeita otteluja. Kokoonpanossamme oli tällä kertaa kaksitoista kenttäpelaajaa, joten peluutus oli jälleen haasteellista. MaRaMa-ottelun surkeat otteet eivät näkyneet pelissämme, vaan alusta alkaen olimme hyvin pelissä mukana ja pallo liikkui hyvin mieheltä toiselle. Puolustus pelasi vakuuttavasti ja Elolla ei aluksi ollut kuin muutama maalintekopaikka. Ensimmäinen maali nähtiinkin Elon päädyssä. Mathias Lindroos iski siniviivalta viuhuvan lyöntilaukauksen, joka painui komeasti maaliin. Ensimmäinen erä jatkui vahvasti, mutta valitettavasti Elo pääsi rankaisemaan kahdesti virheistämme. Toinen maali tuli erittäin huonoon aikaan erän viimeisellä minuutilla. Toisen erän aikana tuttu ongelmamme astui taas esille. Molempien maalien edessä olimme selvästi huonompia kuin vastustajamme, mikä näkyi tehottomuutena ja tulostaululla. Virheistämme rankaistiin jälleen ankaralla kädellä ja hyvällä prosentilla. Itse saimme tehdä paljon työtä saadaksemme tilanteita ja maaleja. Elo hyödynsi virheemme ja pääsi helpolla usean maalin johtoon. Viiden maalin johtoasemassa heräsimme uudestaan ja kavensimme eron kahteen maaliin. Maalintekijöinä kunnostautuivat Mats Lindroos, Pete Kemppainen ja Kim Högström kahdesti. Ennen kahta viimeistä minuuttia tilanne oli 5-7, mutta loppu oli sitten täydellinen pannukakku useilla virheillä ja turhilla jäähyillä. Elo pääsi kaunistelemaan lukemia kolmella lisämaalilla. Taitavampi joukkue voitti ottelun. Pelimme oli kuitenkin lupaavaa ottelun alussa, mutta jälleen kerran maalinteko-ongelmat koituivat kohtaloksemme. Lisäksi yksittäiset virheet kostautuivat takaiskumaaleina. Jäähyjä vihellettiin epätasaisesti ja joukkoon mahtuivat sekä selviä että hiukan epäselviä kakkosia. Kauden puoliväli on nyt ylitetty ja pisteitä on kasassa vasta seitsemän. Lisää kaivataan ja kahden viikon ottelutauon jälkeen siihen on mahdollisuus Myllypurossa BeweBoysia vastaan. Gustafson Kemppainen Holmström Nuolioja Högström Lindroos jr Spring Johansson Pehkonen 10

11 Bewe Boys ToBK, Kausi kääntyi jälkimmäiselle puoliskolle vierasottelulla Myllypuron jääladossa. Vastaan luisteli BeweBoys, joka majaili sarjan viidentenä. BeweBoys oli pelannut jo viisitoista ottelua ja tehnyt niissä yli kahdeksan maalia per ottelu, mikä kuuluu sarjan huippulukemiin. Meillä taas oli alla muutama surkea ottelu ja tehdyt maalit oli alle viisi per ottelu. Maalintekoa lähti yrittämään kaksitoista kenttäpelaaja. Tälläkin kertaa varsinaisia pakkeja oli remmissä vain kolme, joten Johnny sai jälleen kunnian liittyä puolustukseen Fjuunen, Immen ja Jonin seuraksi. Hyökkäyksessä oli kahdeksan pelaajaa ja siksi Make ja Jimmy saivat vuorotella vasemman laiturin paikalla. Totuttuun tapaan lähdimme aivan liian varovaisesti liikkeelle ja kotijoukkue pääsikin vyöryttämään hyökkäyksiään. Maalivahtimme Tony aloitti kuitenkin ottelun erittäin vakuuttavasti. Hyökkäyksiin päästiin kunnolla oikeastaan vasta kun BeweBoys oli siirtynyt maalin johtoon. Erän puolivälissä päästiin sitten maalien makuun, kun Mats Lindroos nousi vasenta laitaa ja syötti namupassin Make Nuoliojalle maalin eteen. Otteet tasoittuivat selvästi erän edetessä, mutta BeweBoysin hyökkäykset olivat kauttaaltaan hiukan terävämpiä kuin meidän. jatkoi mahtavasti ja pelasi kuin hurmiossa, samalla kun puolustajat siivosivat maalinedustan kiitettävästi, joskin välillä hiukan huolimattomasti. Erän loppupuolella Jimmy Gustafson täytti suuria odotuksia tekemällä johtomaalin kotijoukkueen verkkoon. Nuoliojan Make käytti kotiveskarin hölmöilyn hyväkseen ja siirsi pallon BeweBoysin puolustajan hyvällä avustuksella maaliin.tauolla tilanne oli 1-3. Toisen erän alussa meillä oli etsikkoaikamme. Jostain syystä BeweBoysin ote herpaantui hetkellisesti ja meillä oli tukku hyviä maalintekopaikkoja. Johnny Holmström teki Pete Kemppaisen hyvästä syötöstä tilanteeksi 1-4, jonka jälkeen kotijoukkue otti aikalisän. Aikalisän jälkeiset minuutit olivat sysimustat. BeweBoys iski merkkausvirheidemme johdosta kolme nopeaa maalia ja meidän oli vastaavasti käytettävä aikalisämme erän puolivälissä. Tämän jälkeen peli rauhoittui ja Jimmy Gustafsonin maali viitisen minuuttia ennen ottelun loppua näytti jo ratkaisseen ottelun. Ottelun kaksi viimeistä minuuttia olivat jälleen erittäin synkkiä. BeweBoys teki lyhyessä ajassa kolme maalia, joista viimeinen tyhjiin, ja näin molemmat pisteet jäivät Helsinkiin lukemin 7-5 Kaksi huonoa kahden minuutin jaksoa riitti tällä kertaa vastustajalle. Jostain syystä pelimme sekosi täysin ja jouduimme turvautumaan pitkiin purkupalloihin ottelun viimeisen vartin aikana. Maalivahtimme pelasi loisto-ottelun, mutta sekään ei riittänyt. Suurimmat ongelmat ovat edelleen hyökkäyspäässä, nytkin toisen erän alussa olisi pitänyt tehdä enemmän maaleja, kun paikkoja kerran tarjottiin. Tilastojen valossa tämä oli oikeudenmukainen ja odotettu tulos, mutta ottelun kulku oli luonnollisesti erittäin turhauduttava. Joukkueiden päästettyjen maalien vertailu johtaa lähes samankaltaiseen tulokseen, eli noin seitsemän päästettyä maalia per ottelu. Erot näkyvät siis toisessa päädyssä. Tänään lisävastuuta saaneet Make ja Jimmy kiittivät luottamuksesta tekemällä kaksi maalia mieheen, mutta muuten tehot olivat kateissa. Pari päivää aikaa hakea tehoja torstaina Kotkanpesässä vastassa on MK-67. Gustafson Kemppainen Johansson Nuolioja Högström Lindroos jr Järvinen Spring Holmström 11

12 MK67 ToBK, Kauden ensimmäinen kohtaaminen MK-67-joukkuetta vastaan pelattiin helmikuun ensimmäisenä päivänä. Ottelun alkua oli viime tingassa aikaistettu tunnilla ja asiasta oli tiedotettu meille ainoastaan netissä. No, tekstiviestikierroksella asia saatiin kuntoon, mutta yksi pelaajistamme ei saanut tietoa ajoissa ja myöhästyi ottelusta. Kotkanpesään saapui yhteensä kaksitoista pelaajaa. Ottelun alku oli pelillisesti suhteellisen tasaväkistä, mutta kokeneiden vastustajien paremmat maalintekotaidot astuivat esille. Paikkoja oli molemmissa päädyissä ja meillä olikin monta avopaikkaa. MK-67 aloitti kuitenkin maalinteon. Jocki Järvinen kuittasi tasoitusmaalin nopeasti, mutta MK karkasi pian tämän jälkeen parin maalin johtoon. Useista läpiajoistakaan emme saaneet maalia ja vastustaja teki vielä yhden maalin, ennen kuin Jesse Johansson kavensi ottelun kauden toisella maalillaan. Tauolle mentiin siis tilanteessa 4-2. Toinen erä oli huomattavasti rikkonaisempi kuin ensimmäinen. MK-67 pääsi jälleen liian helposti tekemään maaleja ja tilanteessa 7-2 otimme aikalisän. Tämän jälkeen teimmekin kaksi kavennusmaalia, Johnny Holmströmin ja Make Nuoliojan toimesta, mutta erän loppupuolta kuvasti turhat rikkeet. Kokeneet vastustajat siirtyivät hiukan yllättävästi suhteellisen rikkovaan pelityyliin, vieläpä johtoasemassa, ja saivat meidät mukaan miekkailuun. Tuomarit olisivat aivan hyvin voineet viheltää lisää jäähyjä ja vapaalyöntejä molempiin suuntiin. Tästä johtuen pelirytmimme sekosi täysin ja vaihdot venyivät turhan pitkiksi. Lopussa MK kaunisteli lukemia yhdellä lisäosumalla. Loppulukemat kirjattiin 8-4. Mk:lta emme ole koskaan saaneet yhtäkään sarjapistettä, joten siinä mielessä lopputulos oli jopa odotettu. Tehottomuutemme on kuitenkin niin silmiinpistävä, että onnituessamme paremmin on lupa odottaa jopa runsaasti maaleja. Paikkoja on, mutta maaleja ei tule riittävästi. Ottelun lopussa oli hyvä, että ei turhia ylilyöntejä tapahtunut, koska vastustajia on syytä kunnioittaa, vaikkakin laidat välillä paukkuvat ja otteet kovenevat. Nuolioja Kemppainen Johansson Lindroos jr Holmström Ansas Järvinen Högström ToBK Bewe Boys, Kauden neljästoista ottelu pelattiin kylmänä tiistaipäivänä Porvoossa. Vastaan luisteli BeweBoys, joka viime viikolla nousi varkain voittoon Myllypurossa. Taistoon lähdettiin hiukan uusitulla kokoonpanolla, koska viime kohtaamisestamme peräti viisi pelaajaa ei nyt ollut mukana. Näkyvin muutos oli maalivahtiosastolla, kun varsinainen maalivahtimme oli poissa ensimmäisen kerran tällä kaudella ja hätiin oli kutsuttu Jani Jokinen maalivahtipörssistä. Kenttäpelaajia oli kymmenen, joten pitkästä aikaan saimme tasakentät. Vakiopakeista poissa oli peräti kolme (Mathias, Joni ja Pasi) ja siksi uusi valmentaja Antti Ansas joutui hiukan muuttamaan alkuperäistä suunnitelmaansa. Kuten edellisessä ottelussa, BeweBoys aloitti jälleen vahvemmin ja lähti hyökkäämään samaan tapaan kuin viime viikolla. Jouduimme heti puolustuskannalle, mutta maalivahtimme Jokinen aloitti varmasti ja vakuuttavasti. BeweBoysilla oli aika kapea materiaali ja lähtikin pelaamaan yhdellä kytällä. Tämä vaikeutti puolustajiemme työskentelyä, etenkin kun kyseessä oli muutama tottumaton pakki. BeweBoys pääsikin ensin maalien makuun, mutta Johnny Holmströmin ja Jesse Johanssonin maaleilla tilanne 12

13 kääntyi nopeasti kotijoukkueelle. Ensimmäisen ketjun puolustajilla oli kuitenkin jatkuvasti ongelmia avauspelin kanssa ja harhasyötöt tai muuten vaan huonot syötöt olivat sääntö eikä poikkeus. Järkyttävän harhasyötön jälkeen vastustajat tasoittivat ottelun, mutta erän loppu oli taas meidän. Kahdella nopealla maalilla pääsimme tauolle johtoasemassa, aivan kuten viikko sitten. Maaleista vastasivat Joona Parri ja Jimmy Gustafson. Toisessa erässä BeweBoysin luisteluvauhti hiipui selvästi ja onnistuimme luomaan monta maalintekopaikkaa. Liian monta paikkaa hukattiin ja jälleen näytti siltä, että vastustajat pääsisivät nousemaan tasoihin. Maaleja tehtiin kuitenkin vuorotellen, mutta ykköskentän pakkiparin harhasyöttöjen takia peliä jouduttiin välillä rauhoittamaan pitkillä palloilla, mikä tietenkin rikkoi peliämme selvästi. BeweBoys ei kuitenkaan pystynyt käyttämään etsikkoaikaa hyväkseen ja näin Make Nuolioja, Jocki Järvinen (2 maalia) ja Joona Parri veivät meidät jo turvallisen tuntuiseen johtoasemaan. Lopussa BeweBoys hyökkäsi innokkaasti, mutta maalivahtimme Jani Jokinen oli varmuus itse ja torjui kaikki yritykset. Lopun Havaiji-palloilun jälkeen taululla komeili lukemat 9-5. Historian pisin voitoton putki (kuusi ottelua) päättyi tärkeään voittoon. Tämä oli vasta kolmas täysi pistepotti tällä kaudella. Ilmassa oli ajoittain samoja piirteitä kuin masentavassa vierasottelussa samaa joukkuetta vastaan, mutta tällä kertaa teimme tarvittavat maalit, ja mitä tärkeintä, maaleja tuli tasaiseen tahtiin. Antti Ansaksen ura valmentajana sai mahdollisimman hyvän alun. Tämä kamppailu oli muuten Kim Högströmin 150 ottelu ToBK:n hallisarjajoukkueen paidassa. Ottelun jälkeen jäähallin vaksilla (a.k.a. MC Jäähalli) oli iloinen yllätys kaikille hikisille pelaajille: Putket olivat jäätyneet, joten suihkuun ei ollut asiaa. Kaikesta huolimatta tarvitsemme vielä monta lisäpistettä ja niitä lähdetään hakemaan ensi viikon kahdesta ottelusta. Erityiskiitos Jani Jokiselle! Gustafson Kemppainen Högström Nuolioja Järvinen Johansson Holmström Parri Ansas Jokinen Braggarts ToBK, Kauden viimeinen kolmannes alkoi vieraspelillä Laaksolahden jäähallissa. Vastustaja Braggarts oli ennen ottelua kaksi sarjapistettä meidän takana, joten kyseessä oli tärkeä kamppailu sarjasijoituksia ajatellen. Pelaajien pyynnöstä olimme lähteneet taistoon tasakentällisin, eli kymmenellä miehellä, joten peluutus oli helppoa. Valmentajilla oli kuitenkin jälleen puolustajaongelmia, kun muutama vakiokaluston pakki oli poissa. Tilanne ratkaistiin niin, että viiden ottelun tauon jälkeen paluun tehnyt Robert Lindström siirtyi pakiksi ja hyökkäykseen saatiin valmentajan sanojen mukaan yksi hyökkäävämpi ja yksi puolustavampi trio. Maalissa oli taas Tony. Ottelun alku oli juuri sellainen, mistä ennen ottelua oli puhetta. Braggarts hyökkäsi vauhdilla ja me otimme vastaan. Ainoastaan kolmekymmentäviisi sekuntia ehti kulua kun punalamppu syttyi maalimme takana. Braggarts tuplasi johtonsa hetken kuluttua. Alku oli siis jälleen huono. Vähitellen tilanteita alkoi syntyä myös toiseen päätyyn, mutta meidän laukaukset olivat luokattamat ja kotijoukkueen maalivahti pelasi varsin hyvin. Paikan tullen ylivoimakuviomme toimi tuloksellisesti, kun Kim kavensi ottelun maalin edestä. Lisämaaleja emme lukuisista paikoista huolimatta saaneet, mutta Braggarts lisäsi johtoaan ylivoimalla erän lopulla. Tauolla tilanne oli kotijoukkueelle 3-1. Toisen erän alussa kotijoukkueen pelitempo laski hiukan ja näin meille syntyi yhä enemmän tilanteita. Pete Kemppaisen nopean kavennusmaalin jälkeen Braggarts teki kaksi maali ja näytti siltä kuin pisteet jäisivät Espooseen. Viides maali livahti hiukan helposti Tony in selän taakse, mutta oli samalla 13

14 ottelun käännekohta. Tämän jälkeen pelasi nimittäin ilmiömäisesti ja sai joukkueen jälleen syttymään taisteluun. Maali maalilta etumatkaa kurottiin kiinni ja ykköskentän jokainen hyökkääjä pääsi kertaalleen tekemään maalin. Tilanteessa 5-5 ratkaisijaksi nousi Robert Lindström, joka laukoi pallon maaliin ylivoimahyökkäyksen jälkeen viisi minuuttia ennen ottelun loppua. Viime minuuteilla meille vihellettiin vielä kaksi jäähyä, mutta Braggarts ei hyvistä paikoistaan huolimatta enää onnistunut maalinteossa, joten loppulukemiksi kirjattiin 5-6. Valmentaja Ansaksen taktiikka toimi täydellisesti ylivoiman erikoistehtävissä ollut Kim teki maalin, ykkösketju onnistui hyökkäyspäädyssä ja kakkosketju puolustuspäädyssä. Pisteenä iin päällä oli Tony in huipputorjunnat pelin tärkeimmässä vaiheessa. Sarjapisteet olivat todella tärkeitä ja voi huoletta sanoa, että nyt kaikki on omissa käsissä. Seuraavat neljä peliä pelataan niitä joukkueita vastaan, jotka taistelevat meidän kanssa samoista sijoista, eli sijoista Makea tapa voittaa peli, mutta pitää muistaa, että olemme tälläkin kaudella saaneet kokea saman kuin Braggarts. Gustafson Kemppainen Holmström Nuolioja Järvinen Högström Lindström Ansas KAPA90 ToBK, Vierasottelujen viikko jatkui Hyrylässä KAPA90-joukkueen vieraana. Hyryläläiset kävivät joulukuussa Porvoossa ja antoivat aika vaisun kuvan taidoistaan. Tämän jälkeen joukkueelle on kuitenkin kertynyt pisteitä ihan mukavasti, joskin tilastoihin on mahtunut muutama rökäletappiokin. Meillä oli tarkoitus lähteä taistoon kolmella hyökkäysketjulla ja kahdella pakkiparilla, mutta yhden viime hetken poisjäännin ja yhden myöhästymisen johdosta ketjut menivät sekaisin heti alusta alkaen. Tappiottoman tilaston omaava valmentaja Ansas piti paketin kasassa kiitettävällä tavalla. Peli ehti vanheta vain minuutin verran, kun meille vihellettiin ensimmäinen jäähy. KAPA:n ylivoima oli kuitenkin todella tahdotonta ja siksi Johnny Holmström pääsi tekemään avausmaalimme alivoimalla Jimmy Gustafsonin hyvästä syötöstä. Kotijoukkueen peli oli suhteellisen sekavaa, jopa niin sekavaa, että maalivahti kommentoi suorituksia kovalla äänellä. Tässä vaiheessa emme kuitenkaan onnistuneet maalinteossa ja näin kutsuimme vastustajat mukaan otteluun. Kymmenen minuutin jälkeen KAPA teki kaksi maalia, mutta tunnelma vaihtopenkillämme oli edelleen luottavainen. Make Nuolioja jatkoi hienoja suorituksiaan tekemällä tasoitusmaalin ja Pete Kemppainen vei meidät uudelleen johtoon. Erän lopulla KA- PA tasoitti maalilla, joka kimposi hyökkääjäpelaajan jalasta maaliin. Tuomarin mukaan palloa ei potkaistu maaliin, joten maali hyväksyttiin. Tauolle siirryttiin lukemissa 3-3. Toisen erän alussa valmentaja Ansas alkoi jo miettiä ketjumuutoksia, mutta päätettiin kuitenkin jatkaa samalla tavalla. Jälleen oli lukuisia tekopaikkoja, mutta maaleja vaan ei syntynyt. KAPA kyttäsi yhdellä pelaajalla, mikä johti moneen vaaralliseen tilanteeseen, mutta Tony oli taas mies paikallaan. Vapauttavan johtomaalin teki jälleen Pete Kemppainen. Maali olikin ottelun komein, kun Pete nosti läheltä ylös ja sijoitti pallon komeasti ylämummoon. Ottelun loppupuolella Make Nuolioja teki toisen maalinsa, ennen kuin puolustuksessa hyvin pelannut Robert Lindström viimeisteli loppulukemat tyhjään verkkoon. KAPA ei toisessa erässä tehnyt maaleja. Tämä oli valioliigahistoriamme toinen nollaerä omassa päässä. Vastaavasti meillä on kolme nollaerää hyökkäyspäädyssä. Teimme ottelusta taas kerran aika vaikean. Peli luisti välillä aivan mainiosti, mutta toisaalta jokin puuttui otteista. Peli meni puuroiseksi ja maalintekotilanteissa emme olleet kunnolla hereillä. Valmentaja Ansas oli ajan tasalla ja teki tarvittavat muutokset herättääkseen joukkueen ja se tuotti tällä kertaa tulos- 14

15 ta. Ottelu oli tärkeä ja pisteet enemmän kuin tervetulleita. Seuraavalla viikolla on jälleen vuorossa tärkeä ottelu, kun Coyotes saapuu vieraaksi Porvooseen. Meillä on jäljellä vielä kuusi ottelua yksi per viikko kuuden viikon ajan. Gustafson Kemppainen Spring Nuolioja Järvinen Högström Ansas Holmström Lindström ToBK Coyotes, Kausi jatkui kotiottelulla Coyotesia vastaan. Kolmen voitto-ottelun jälkeen olimme nousseet kuuden pisteen päähän putoamisviivasta, mutta lisäpisteitä kaivataan vielä sarjapaikan varmistamiseksi. Kasassa oli kolmetoista kenttäpelaajaa. Valmennusjohto päätti jatkaa samalla pakkipareilla kuin viime ottelussa. Joona Parri istutettiin kolmosketjun sentteriksi, muuten ketjut olivat lähes koskemattomat. Maalissa luonnollisesti Tony. Ottelun alku oli tehokas seitsemässä minuutissa teimme kolme maalia. Maalintekijöinä kunnostautuivat muistaakseni Antti Ansas, Make Nuolioja ja Joona Parri. Maalivahti Tony näki kuitenkin merkkejä pienestä lepsuilusta ja alkoi voimakkasti herättää meidät mukaan peliin. Coyotesin hyökkäyspeli pääsi pikku hiljaa vauhtiin ja meidän viimeistely ei enää onnistunut samaan malliin kuin alussa. Erän puolivälissä vierailijat tekivät kavennusmaalin, mutta nopeasti lisäsimme taas johtoamme yhdellä osumalla. Erän loppupuolella Coyotes kavensi puoliaikatulokseksi 4-2. Toisen erän alussa Coyotes teki kaksi nopeaa maalia ja näin ottelun hyvä alku oli enää kaunis muisto. Nyt oli ryhdyttävä pelaamaan. Duo Pete Kemppainen-Jimmy Gustafson pelasi jälleen tasaisen varmasti ja Jimmyn maalilla siirryimme jälleen johtoon. Tämän jälkeen Coyotes iski jälleen kahdesti ja jouduimme käyttämään aikalisämme. Valmennusjohto siirsi itsensä ja Kim Högströmin penkin puolelle ja saimme kaksi täyttä kentällistä. Tämä herätti meidät taistoon ja Johan Järvisen ja Joona Parrin maaleilla siirryimme jälleen johtoon. Ottelun loppussa jäähyt sotkivat peliämme ja Coyotes pääsi tasoittamaan ottelun noin viisi minuuttia ennen summeria. Pisteet tasattiin siis lukemin 7-7. Coyotesia vastaan olemme pelanneet neljä ottelua, joista kolme on päättynyt tasan. Tänään oli kaikki edellytykset voittoon, mutta ottelun edetessä Coyotesillakin oli mahdollisuudet täyteen pistepottiin. Tasatulos oli mielestäni oikeutettu ja yksikin lisäpiste on hyväksi sarjataulukossa. Varovaisen laskusuorituksen jälkeen tulee tulokseen, että 2-3 lisäpistettä riittää sarjapaikan varmistamiseen. Viidessä ottelussa tämä tarkoittaa 1-2 voittoa. Ensi viikolla ohjelmassa on vierasottelu Stölliä vastaan. Gustafson Kemppainen Holmström Nuolioja Järvinen Ansas Högström Parri Lindroos jr Lindström 15

16 Stölli ToBK, Vasta kauden kahdeksannessatoista ottelussa pelasimme ensimmäisen kerran Stölliä vastaan. Olimme neljässä viimeisessä ottelussa ottaneet pisteitä ja näin noussut reilusti putoamisviivan yläpuolelle. Stölli oli tuttu joukkue, olihan juuri Stölli kaatanut meidät kaksi kevättä sitten nousukarsinnoissa. Nyt olimme kuitenkin molemmat samassa sarjassa. Stöllin kausi oli ollut suhteellisen vaikea, vaikka joukkue oli pelannut monta tasaista ottelua. Ottelu pelattiin Helsingin jäähallissa, joka tilastonikkareille tiedoksi oli kahdeskymmenesneljäs halli, jossa joukkueemme on pelannut. Kokoonpanossa oli kaksitoista kenttäpelaajaa ja siksi siirryimme jälleen kahden sentterin käyttöön. Ottelun alku oli hapuileva. Jäähallin kelloa ei saatu käyntiin, joten tarkkoja aikoja ei ole tiedossa, mutta aivan ottelun alkuminuuteilla Stölli iski avausmaalin. Kauan ei tarvinnut odottaa tasoitusta, kun Make Nuolioja jatkoi pistetehtailuaan seitsemännessä peräkkäisessä ottelussa. Peli ei tästä lähtenyt käyntiin, vaan pallo pomppi ja poltti lavassa ja helpotkin syötöt karkailivat tai jäivät syöttämättä. Stölli kiitti tästä menemällä uudelleen johtoon. Kotijoukkue ei vakuuttanut puolustusalueellaan, mutta emme pystyneet käyttämään tarjottuja paikkoja riittävän tehokkaasti. Jimmy Gustafson tasoitti ottelun kertaalleen, kunnes Stölli iski helposti kaksi maalia nopeaan tahtiin. Jostain syystä puolustusalueella emme kyenneet pitämään paikkojamme ja Stölli pääsi hyviin vetopaikkoihin jatkuvasti. Hyökkäyspelimme ei ollut mairittelevaa, mutta Johnny Holmströmin ja Johan Järvisen maaleilla peli saatiin kuin saatiinkin tasoihin juuri ennen summeria. Tauon jälkeen ottelu jatkui erittäin rikkonaisena. Tuomari vihelsi pari kertaa jäähyjä molemmille joukkueille samanaikaisesti ja näin tappelunujakoiden aloittajat selvisivät liian helpolla. Maalintekopaikkoja syntyi enemmän ja enemmän Stöllin maalille ja yhden epäonnistuneen rangaistuslaukauksen jälkeen pääsimme jälleen maalien makuun. Pete Kemppaisen, Holmströmin ja Joni Wirtasen maaleilla siirryimme kolmen maalin johtoon. Puolustuksessamme peli toimi tehokkaasti, mutta Tony sai kuitenkin venyä muutamaan hienoon torjuntaan. Paikkoja lisämaaleihin oli mm. 4-5 läpiajon verran, mutta tänäänkään ei ollut maalikarkeloiden aika. Stölli kaunisteli lukemia vielä yhdellä maalilla ja näin ottelu päättyi vierasvoittoon 5-7. Kone käynnistyi jälleen todella hitaasti ja muutamalla lisäosumalla Stölli olisi voinut ratkaista ottelun jo ensimmäisessä erässä. Rikkova pelityyli teki kotijoukkueen pelistä todella keskinkertaisen ja siksi pystyimme tekemään tarvittavat maalit. Sanomattakin on selvää, että viidestä läpiajosta ja muista hyvistä paikoista pitäisi tehdä useammankin maalin. Tämä riitti kuitenkin tällä kertaa. Sarjapisteet olivat tärkeät ja ero sarjan häntäpäähän kasvoi. Ensi viikon kotiottelussa vastaan luistelee jälleen Stölli, joten kuviot ovat tutut molemmille joukkueille. Gustafson Kemppainen Holmström Nuolioja Järvinen Lindroos jr Högström Lindström Ansas ToBK Stölli, Maaliskuun ensimmäiseen otteluun vastaan luisteli Stölli. Sarjataulukossa tilanne oli sellainen, että voitolla varmistaisimme teoriassakin paikkamme sarjassa. Edellisen viikon vierasottelun kokoonpanosta oli 16

17 vaihtunut kaksi pelaajaa ja valmentaja Ansas halusi herättää joukkueen pelaamalla kolmella pakilla. Hyökkäyksessä oli siis kolme täyttä ketjua. Pelin alku ja koko ensimmäinen erä oli hienoa katseltavaa. Pelimme sujui hyvin ja hyökkäykset vyöryivät kohti Stöllin maalia. Pääsimme helposti hyökkäysalueelle ja vaikka Stölli tällä kertaa tukki maalinedustan paremmin kuin viime viikolla, saimme aikaiseksi monta hienoa maalintekopaikkaa. Kaikesta huolimatta, Stölli teki avausmaalin. Pakkimme ampui rännisyötön maalimme takana, josta paikallaan seissyt tuomari ohjasi pallon maalin eteen ja vastustajan hyökkääjä pääsi nostamaan pallon maaliin. Tuomareista vanhempi on aikaisemmin todennut, että mikäli erotuomarista kimmonnut pallo oleellisesti vaikuttaa pelin kulkuun, peli vihelletään poikki. Tarkistin asian säännöistä ja tuomio oli aivan oikein, koska säännöissä sanotaan: "Pallon osuessa erotuomariin peli jatkuu, paitsi jos pallo menee erotuomarista suoraan maaliin" Stölli teki vielä toisenkin maalin, tällä kertaa vapaalyönnistä, ennen kuin oli meidän vuoro. Lukuisten paikkojen jälkeen kavensimme ottelun Pete Kemppaisen maalilla ja tasoitimme ottelun Markus Nuoliojan maalilla. Erän viimeinen vartti oli hyvää peliä meiltä, mutta lisämaaleja ei vaan syntynyt. Tauolla tilanne oli 2-2. Toisen erän alku oli edellisen toisinto, koska Stölli teki jälleen kaksi maalia. Make Nuolioja kavensi vielä kertaalleen, mutta tämän jälkeen peli meni erittäin rikkonaiseksi. Kovat otteet ja etenkin täysin turha jälkipeli sekä epäurheilumaiset tempaukset sotkivat peliä. Jäähyjen säväyttämässä erässä Stölli onnistui maalinteossa, samalla kuin meidän taistelumme hyytyi. Ylivoimapelimme oli tehotonta ja Stölli pääsi jopa alivoimalla lisäämään johtoaan. Vieraiden maalivahti Ron Johnsson jatkoi loistavia otteitaan ja piti joukkuetta pystyssä vaikeissa tilanteissa. Kuriositeettina voidaan todeta, että Johnsson on porvoolaisille jääpalloilijoille tuttu HIFK:n, Botnian sekä maajoukkueen ( 11 A, 2 B) maalilta. Ottelun loppu oli jäähyilyä ja lopulta loppulukemat kirjattiin 3-7. Valmentajan kaavailema tilastotappio tuli viiden tappiottoman ottelun jälkeen. Stölli oli tänään tehokkaampi maalinteossa, vaikka pelasimme ihan mukavasti ottelun alussa. Stölli tukki maalinedustan selvästi paremmin kuin edellisessä pelissä ja lisäksi maalivahti pelasi ilmeisesti kauden parhaan ottelunsa. Ottelun lopputulos tasoitti jälleen asemia sarjataulukon tyvessä. Nopean laskennan jälkeen päädyin tulokseen, että sarjapaikkamme on teoriassakin selvä. Braggarts jää varmuudella meidän taakse ja lisäksi ainakin toinen kaksikosta Rangers & Stölli, koska heillä on vielä keskinäinen ottelu pelaamatta. Käytännössä emme voi enää parantaa sarjasijoitustamme, joten taistelemme sijoista Voimme siis vapautuneesti lähteä kolmeen viimeiseen taistoon, joissa kohtaamme Hooksin, City Horon ja MK-67:n. Gustafson Kemppainen Spring Nuolioja Järvinen Lindroos jr Högström Holmström Johansson Ansas Hooks ToBK, Kauden toiseksi viimeisessä ottelussa teimme paluun Hernesaaren jäähalliin, jossa emme ole pelanneet sitten kauden Vastassa oli tällä kertaa Hooks, joka taistelee pudotuspelipaikasta. Valmentaja Ansas painotti ennen ottelua, että vaikka viimeisissä otteluissa panoksena ei ole kuin kunnia, niin hyvällä joukkuehengellä voimme lyödä kapuloita kärkijoukkueiden rattaisiin. Kasassa oli yksitoista pelaajaa ja maalissa Tony, joten peluutus oli jälleen pieni ongelma. Sikariporras päätyi hiukan ontuvaan ratkaisuun, jossa oli kolme pakkia, kaksi sentteriä ja kolme laituriparia. 17

18 Hooks aloitti vakuuttavasti ja teki ensimmäisen maalin kolmenkymmenen sekunnin jälkeen. Seuraavassa hyökkäyksessä Antti Ansas siirsi pallon kotijoukkueen verkkoon. Nopeat maalit näyttivät ottelun suunnan maaleja tulisi syntymään molemmissa päädyissä. Hooks siirtyi jälleen johtoon, mutta onnistuimme vielä kertaalleen tasoittamaan ottelun nopeasti. Valitettavasti rutinoitunut kotijoukkue pääsi muutamalla hienolla maalilla kolmen maalin karkumatkalle. Lähes jokainen Hooksin maaleista syntyivät maalin edestä, joten parannettavaa oli ainakin omassa päädyssä. Pete Kemppainen kavensi ottelun, mutta erän loppupuolen hyvä jakso ei tuottanut lisämaaleja meille ja erittäin harmittavasti Hooks iski kuudennen maalin muutama sekunti ennen summeria. Tauolla tilanne oli siis 6-3. Toisen erän aikana nähtiin vielä avoimempaa peliä kuin ottelun alussa. Tilanteita syntyi vuorotellen molemmissa päädyissä ja vaikka teimme maaleja ihan hyvässä tahdissa, emme pystyneet estämään Hooksin hyökkäyksiä toivotulla teholla. Tony torjui jälleen mainiosti, mutta ei voinut pakkien kanssa yksin hoitaa kaikki tilanteet. Hyökkääjät pelasivat liian hyökkäävästi ja puolustajat olivat usein yksin neljää vastustajaa vastaan. Viimeisen vartin aikana pelasimme kahdella kentällisellä kun Ansas siirtyi fläppitaulunhoitajaksi. Kaikesta huolimatta tämäkään ei auttanut, vaan toinen erä päättyi tasan 6-6 ja ottelu näin Hooksille Maalinteossa onnistuivat Mats Lindroos (2), Johnny Holmström (2), Pete Kemppainen ja Kim Högström Kaksikymmentäyksi maalia yhdessä ottelussa kertoo jostakin. Oman maalin puolustaminen ei onnistunut hyvin kummaltakaan joukkueella ja vaikka teimme yhdeksän maalia, mikä oli kauden toiseksi suurin määrä, meillä ei ollut kunnollista mahdollisuutta voittoon ilman koko joukkueen puolustusta. Heti ottelun jälkeen valmentajalla oli ratkaisu tähän ongelmaan, joten jäämme innokkaasti odottamaan seuraavaa ottelua. Seuraava mahdollisuus on kauden viimeisessä vierasottelussa ensi viikon keskiviikkona City Horoa vastaan. Nuolioja Järvinen Lindroos jr Gustafson Kemppainen Ansas Högström Holmström City Horo ToBK, Kauden viimeinen vierasottelu pelattiin Espoonlahdessa City Horoa vastaan. Loppukauden vierasottelut eivät yleensä kiinnosta aivan alkukauden tapaan. Niin kävi myös tällä kertaa, kun kokoonpanossa oli kauden alhaisin pelaajamäärä. Kokoonpanossa oli kaksi hyökkäysketjua ja kolme pakkia, kun kauden keskiarvo on neljätoista pelaajaa. Tälläkään kertaa ei kellotaulua voitu käyttää, koska toimitsijaa ei näkynyt lainkaan. Meillä ei ollut pelissä kuin kunnia, koska seitsemäs tila oli varmistunut pari päivää aikaisemmin. City Horo aloitti maalinteon heti ensimmäisellä minuutilla. Maalinedusta tukittiin aivan liian flegmaattisesti ja kotijoukkue pääsi marssimaan luvattoman helposti lähietäisyydelle. Parannusta ei ollut näköpiirissä ja City Horo teki maaleja liukuhihnalla. Aikalisäkään ei auttanut ja noin vartin jälkeen peli oli jo ratkennut. Tilanne oli tässä vaiheessa 6-0. Erän kuluessa saimme vähitellen hyökkäyksiä aikaiseksi ja Johnny Holmström sekä Pete Kemppainen kirjattiin pöytäkirjaan maalintekijöinä. Tämän jälkeen maalintekopaikkoja oli lähes jokaisella pelaajalla, mutta City Horon maalivahti torjui kaiken. Useaan otteeseen pallo pyöri kotijoukkueen maaliviivalla, mutta emme mitenkään saaneet sitä perille asti. Sen sijaan City Horo iski hirvittävällä teholla lähes jokaisesta vastahyökkäyksestä. Tauolla tilanne oli murskaava

19 Yhdeksällä miehellä mahdollisuudet järkeviin ketjumuutoksiin olivat rajalliset, joten jatkoimme samoilla ketjuilla. Pelin kuva ei muuttunut miksikään. Hyökkääjämme onnistui epäonnistumaan todella hyvistäkin paikoista. City Horon hyökkääjät vastasi tekemällä komeita maaleja ja vartin jälkeen kotijoukkue oli tehnyt seitsemän lisämaalia ja ottelu vihellettiin poikki kun ero oli venynyt viiteentoista maaliin. City Horo oli selkeästi parempi joukkue ja tässä vaiheessa ei ole järkevää etsiä syntipukkeja. Puolet joukkueesta oli aloittanut kesälomansa ja jäi kotiin, kun taas toinen osa tuli Espoonlahteen viettämään lomaa kaukalossa. Asenne ja yritys puuttuivat täysin ja siksi tappio oli enemmän kuin oikeutettu. Rumat lukemat ovat tässä vaiheessa sivuseikka. Seuraava "vierasottelu" on joukkueemme kymmenvuotisjuhlaottelu elokuussa. Pitää kuitenkin muistaa, että tästäkin kaudesta on jäljellä vielä yksi ottelu, joten toivottavasti kaikki jaksavat vielä kertaalleen raahautua hallille ensi viikon tiistaina viimeiseen kotiotteluun. Gustafson Kemppainen Spring Nuolioja Högström Holmström Ansas ToBK MK67, Kauden viimeiseen otteluun vastaan tuli MK-67 Helsingistä. Ennen ottelua vierailijat johtivat sarjaa ja varmistaisi runkosarjan voiton yhdelläkin sarjapisteellä. Työkiireet, flunssa ja pitkäaikaiset loukkaantumiset oli verottanut kokoonpanoamme ennätyksellisen paljon. Hallille oli nimittäin saapunut vain yhdeksän pelaajaa, mikä luonnollisesti oli kauden pohjanoteeraus. Edellisen kerran pelaajamäärä alitti kymmenen pelaajaa keväällä 2004 ja koko kymmenen vuoden aikana vastaava oli tapahtunut ainoastaan kahdeksan kertaa. Optimisesti lähdimme taistoon sarjajohtajaa vastaan, joka pudotuspelin kynnyksellä oli saapunut Porvooseen yllättävän laajalla kokoonpanolla. Luonnollisesti lähdimme puolustuksen kautta ja alussa pystyimme hyvin peittämään vastustajan laukaukset. Make Nuolioja sai luvan pelata kyttänä, eikä tullut vaihtoon pelin alkuvaiheessa ollenkaan. Tästä johtuen tilanteita syntyi myös MK-67:n päätyyn ja Pete Kemppainen sai kunnian avata maalitilin. Vähitellen neljän miehen puolustuksemme väsyi ja hyvin laukovat vastustajat pääsivät yhä syvemmälle alueellemme. Meidän väsymys yhdistettynä vastustajien taitoon oli liikaa ja vierailijat menivät menojaan. Maalit ropisivat nopeaan tahtiin ja Jari Huttusen ja Juha Kuuslan johdolla saimmekin nähdä komeita maaleja läheltä ja kaukaa. Tauolle mentäessä tilanne oli jo täysin ratkennut 1-9. Toisessa erässä vaihdoimme hiukan peluutusta, mutta muuta jännitettävää ei jäänyt, kuin katsoa jos ottelu päättyisi ennen aikojaan viidentoista maalin eroon. Toisen erän alussa MK-67:n maalintekotahti hiipui jonkun verran ja meille tarjoutui monta hyvää paikkaa. Kahden miehen ylivoimalla Kalle Spring teki kauden toisen ja mahdollisesti hallisarjauransa viimeisen maalin. Kalle on nimittäin uhannut lopettaa kymmenen vuoden uurastuksen jälkeen. Kolmannen maalimme teki Make Nuolioja, mutta lisämaaleja emme enää saaneet Mikko Joensuun selän taakse. Taistelimme kuitenkin puolustuksessa loppuun asti, mutta emme enää jaksaneet pistää kampoihin ylivoimaisille vastustajille. Ottelu päättyi ajassa 59.22, eli kolmekymmentäkahdeksan sekuntia ennen aikojaan, MK-67:n kahdeksanteentoista maaliin. Ottelu päättyi kuten pelkäsimme. MK-67 oli parempi joukkue ja kahdeksalla kenttäpelaajalle emme pystyneet pistämään kampoihin toivotulla teholla koko ottelun ajan. Kausi päättyi vielä huonommin kuin viime kaudella, mutta tarvittavat sarjapisteet oli jo plakkarissa ja siksi lopullinen sijoituksemme oli seitsemäs. Parannettavaa jäi vielä tosi paljon, mutta selvää on, että sarja loppui sopivaan aikaan. Pajatsomme oli tyhjentynyt talven aikana ja kahden viimeisen ottelun rökäletappioiden jälkeen olisi ollut vaikeaa 19

20 syttyä taistelemaan heikompia joukkueita vastaan. Onni onnettomuudessa siis, että sarjapaikka oli varmistunut suhteellisen aikaisessa vaiheessa. Kauden päätavoite, eli säilytetty sarjapaikka, täyttyi ja siihen pitää olla tyytyväinen. Jäljellä on enää saunailta ja kauan odotettu kesäloma! Nuolioja Kemppainen Spring Holmström Högström Lindström Ansas 20

ToBK Hooks, 5.10.2005

ToBK Hooks, 5.10.2005 ToBK Hooks, 5.10.2005 ToBK:n kauden ensimmäinen peli ja historian ensimmäinen peli Valiosarjassa (I-divisioona) pelattiin 5.10.2005 Porvoossa. Vastus oli heti mahdollisimman kova viime kauden mestari Hooks

Lisätiedot

Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2007-2008

Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2007-2008 Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2007-2008 8.10.2007, Coyotes ToBK, Paloheinä Joukkueemme yhdestoista pelikausi alkoi vierasottelulla Coyotesia vastaan Paloheinän jäähallissa. Joukkueessamme on

Lisätiedot

Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2008 2009

Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2008 2009 Kaukalopallon Hallisarja Otteluraportit 2008 2009 5.10.2008, ToBK Braggarts, Porvoo Kausi alkoi kotiottelulla kakkosdivarin viime kauden mestaria Braggartsia vastaan. Braggarts voitti kevään karsintaottelut

Lisätiedot

Elo II ToBK 12.10.2004

Elo II ToBK 12.10.2004 Otteluraportit 2004-2005 Matchrapporter 2004-2005 Elo II ToBK 12.10.2004 Kauden avausottelussamme vastaan luisteli Hamarin Elon kakkosjoukkue. Elo oli pelannut jo kaksi ottelua ja voittanut molemmat (Panda

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona Otteluraportit 2011-2012

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona Otteluraportit 2011-2012 Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona Otteluraportit 2011-2012 ToBK City Horo 8-10 (5-8, 3-2) Porvoo, 3.10.2011 ToBK:n viidestoista kausi Helsingin Kaukalopallon sarjoissa alkoi kotiottelulla City

Lisätiedot

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon II-divisioona 2009 2010 Otteluraportit

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon II-divisioona 2009 2010 Otteluraportit Tolkis Bollklubb Kaukalopallon II-divisioona 2009 2010 Otteluraportit HIFK ToBK 4-9 (3-4, 1-5) Helsinki 1, 30.9.2010 Joukkueen kolmastoista kausi Helsingin Kaukalopallon sarjoissa alkoi vierasottelulla

Lisätiedot

Otteluraportit 2003 2004 Matchrapporter 2003 2004

Otteluraportit 2003 2004 Matchrapporter 2003 2004 ToBK Fortuna (6.10.2003) Kauden avausottelussa vastaan luisteli Fortuna. Viime kaudella voitimme Fortunan kaksi kertaa joten odotukset olivat korkealla. Kauden avausottelu on kuitenkin joka kausi yhtä

Lisätiedot

Kaukalopallon hallisarja 2013-2014, otteluraportit

Kaukalopallon hallisarja 2013-2014, otteluraportit Kaukalopallon hallisarja 2013-2014, otteluraportit Verso ToBK 6-9 (2-3, 4-6) Mäntsälä, 29.9.2013 Joukkueen seitsemästoista kausi alkoi tutussa paikassa Mäntsälässä. Liitto on vihdoinkin ymmärtänyt joukkuekadon

Lisätiedot

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan!

D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 tytöille niukka tappio, nousu piiriliigaan! D12 päättivät piirinsarjan ykkösen kevät kierroksen niukkaan 0-2 tappioon Oriveden Tuiskulle sateisella Saharan tekonurmella. Peli on tasaista taistelua.

Lisätiedot

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2012 2013 Otteluraportit

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2012 2013 Otteluraportit Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2012 2013 Otteluraportit ToBK City Horo 4-5 (3-1) Porvoo 8.10.2012 Kauden ensimmäinen sarjaottelu on joukkueen juhlapäivä. Takana on pitkä harjoittelujakso ja

Lisätiedot

D-tytöt Särkänniemi Cupissa

D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt Särkänniemi Cupissa D-tytöt osallistuivat kolmen päivän Särkänniemi cupiin, pelit pelattiin Pirkkahallin nurmi kentillä! Ensimmäinen peli oli perjantai aamusella TPV:tä vastaan. Tytöt taistelivat

Lisätiedot

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2010 2011 Otteluraportit

Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2010 2011 Otteluraportit Tolkis Bollklubb Kaukalopallon I-divisioona 2010 2011 Otteluraportit Ottelu 1: Hernesaari 4.10.2010 6-8 (4-6, 2-2) Uusi kausi, uudet kujeet, on tapana sanoa. Tällä kertaa mukana on ripaus uuttaa, mutta

Lisätiedot

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan.

TURNAUSSÄÄNNÖT 2014. Ottelut pelataan kahden minuutin vaihdoilla. Vaihdot kuulutetaan. OTTELUIDEN PELAAMINEN Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä. Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Maalien koko on 122 cm x 183 cm. Ottelut pelataan mustilla kiekoilla. Ottelut pelataan

Lisätiedot

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä.

Taktiikan opettamisen tulee tukeutua pelaajien lajitaitoihin ja siihen, että valmentajalla on selvä kuva käyttämästään pelisysteemistä. Taktiikka yleisesti Sanalla taktiikka tarkoitetaan sitä, kuinka käytetään oman joukkueen vahvuuksia ja vastustajan heikkouksia hyväksi valmistauduttaessa otteluun sekä sen aikana valmentajan tekemiä muutoksia

Lisätiedot

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan? Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2016 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella

Lisätiedot

EROTUOMARIN ALKEISKURSSI 2015

EROTUOMARIN ALKEISKURSSI 2015 EROTUOMARIN ALKEISKURSSI 2015 RINGETTE-EROTUOMARIN ALKEISKURSSI Alkeiskurssin tarkoitus on perehdyttää aloitteleva tuomari erotuomarin tehtäviin otteluissa. Alkeiskurssin painopisteet ovat tuomarin sijoittumisessa,

Lisätiedot

Hakan hyvä vire jatkuu

Hakan hyvä vire jatkuu Hakan hyvä vire jatkuu Hakan A-pojat hakivat lauantaina SM-sarjan ensimmäiset reissupelipisteet Kontulan samettiselta nurmelta. Isäntäjoukkue KäPa joutui lähes samanlaiseen myllytykseen kuin 5 0 edellisessä

Lisätiedot

Helsingin kaukalopallo Valiosarja Elitserien

Helsingin kaukalopallo Valiosarja Elitserien Helsingin kaukalopallo Valiosarja 2006-2007 - Elitserien 2006-2007 PELATUT OTTELUT SPELADE MATCHER Su/sö 1.10.2006 20:30 Hyvinkää/Hyvinge Rangers - ToBK 7-8 (5-3) Ti 10.10.2006 20:30 Porvoo/Borgå ToBK

Lisätiedot

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja

III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja 6.3.2014 III- Divisioona playoff- ottelut Etelän loppusarjan ylempi jatkosarja ja Kymi-Saimaan loppusarja Huom. Välierät ja finaalit pelataan paras kahdesta järjestelmällä (ja 2 pisteen systeemillä) peliajan

Lisätiedot

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt

Lilliputtiturnaus 2015 Turnaussäännöt Lilliputtiturnaus 2015 OTTELUIDEN PELAAMINEN PELIALUE Ottelut pelataan puolikkaassa kaukalossa kaukalon suuntaisesti. Kotijoukkueeksi merkityn joukkueen maali on kaukalon varsinaisessa päädyssä ja vierasjoukkueen

Lisätiedot

OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki. OL = xxx VL = xxx 10 = xxx K = xxx

OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki. OL = xxx VL = xxx 10 = xxx K = xxx TERMIT: MV = Maalivahti OP = Oikea puolustaja VP = Vasen puolustaja KK = Keskikenttä OL = Oikea laita VL = Vasen laita 10 = Piilokärki K = Kärki AVAUSKOKOONPANO: MV = xxx OP = xxx VP = xxx KK = xxx Vaihtomiehet:

Lisätiedot

A-pojat vaikeuksien voittoon

A-pojat vaikeuksien voittoon A-pojat vaikeuksien voittoon kautta A-pojat kokivat kovia ja pitivät katsomon jännityksessä loppuminuuteille saakka sunnuntaina 6.3. ottelussaan Vaasan Palloseuran junioreita vastaan. Pisteet jäivät kuitenkin

Lisätiedot

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään

1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään SÄÄNNÖT PELIAIKA 1) Peliaika on 18 minuuttia. 2) Peliaika on juokseva. OSALLISTUJAT Pelaajat 1) Pelin ollessa käynnissä kummastakin joukkueesta saa olla samanaikaisesti kentällä enintään kuusi pelaajaa,

Lisätiedot

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto

Sininen Nopea Katse Vaihto Punainen Kesto Maalintekoa Sininen oma kuljetus syötä itselle ennen merkkiä. Nopea käännös yksi kosketus katse kohteeseen hae tyhjätila, maalivahdinliike. Katse palloon lauo liike perään, irtopallot maaliin. Haetaan

Lisätiedot

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET

PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET PELINOMAISET MAALINTEKOHARJOITTEET 1. Maalinteko 1v1 vastakkaisiin maaleihin Tilanne käynnistyy valmentajan merkistä molemmilta maaleilta yhtäaikaa. Puolustava pelaaja syöttää lyhyen kuljetuksen jälkeen

Lisätiedot

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto)

Peli-idea puolustuspeli. Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto) Peli-idea puolustuspeli Hyökkäysalueella puolustaminen (muoto). - Jätä hieman vapaaksi vastustajan puolustuslinjan pelaajia, houkuttele syöttämään, prässää nopeasti ja samanaikaisesti! Peli-idea puolustuspeli.

Lisätiedot

Espoosta ei mitään uutta

Espoosta ei mitään uutta Espoosta ei mitään uutta SM-sarja jatkui lauantaina Espoossa jo tutuksi tulleella tavalla: Haka poistui hyvän pelin päätteeksi pukukoppiin maalin tappio niskassaan. Joukkue ei ole onnistunut miesmuistiin

Lisätiedot

tuomari tuomitsee samalle pelaajalle toisen käytösrangaistuksen. Mitä merkitään pelaajalle #16 pöytäkirjaan ajassa 41:20?

tuomari tuomitsee samalle pelaajalle toisen käytösrangaistuksen. Mitä merkitään pelaajalle #16 pöytäkirjaan ajassa 41:20? Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 07 Nimi: Kerho: Alue: Kuinka monta kautta olet toiminut erotuomarikortillisena toimitsijana? Kuinka monta toimitsijatehtävää sinulla oli kaudella

Lisätiedot

PELAAMISEN PERIAATTEET

PELAAMISEN PERIAATTEET PELAAMISEN PERIAATTEET 1. Mielummin 5-4 voitto kuin 0-1 tappio 2. Pidämme palloa ja haastamme 1v1 tilanteissa jos olemme yli puolessa kentässä 3. 2v1 tilanteissa haastamme aina. 4. Alivoimalla syötämme

Lisätiedot

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle!

D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! D12 pojat Särkänniemi Cupissa hopealle! Haka lähti pikakomennuksella Särkänniemi Cuppiin, kun TPV tarvitsi vielä yhden joukkueen turnaukseensa. Aurinko paistoi koko turnauksen ajan ja useampikin poika

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

MAALIANALYYSI Jääkiekon SM liiga 2008 2009. Kari Savolainen

MAALIANALYYSI Jääkiekon SM liiga 2008 2009. Kari Savolainen MAALIANALYYSI Jääkiekon SM liiga 2008 2009 Kari Savolainen Tutkimusongelmat Kaudella 2008 2009 jääkiekon SM liigan runkosarjassa tehtyjen tasakentällismaalien ja erikoistilannemaalien määrät ja syntymekanismit.

Lisätiedot

Matka Mielenterveyden keskusliiton mestaruusturnaukseen

Matka Mielenterveyden keskusliiton mestaruusturnaukseen Matka Mielenterveyden keskusliiton mestaruusturnaukseen Kaikki alkoi syksyllä Nuorisotalolla perjantaina, kun joukkue kokoontui aloittaa harjoitukset. Tavoitteena oli parantaa pronssia kirkkaammaksi mitallista

Lisätiedot

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN Hakan A-poikien Toukokuun Kuukauden subway-pelaajaksi on valittu Eemi Räsänen. Eemi on joukkueen sisällä hyvin rakastettu persoona, hänen persoonallisuutensa hipoo

Lisätiedot

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT

RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT OTTELUIDEN PELAAMINEN RANTALAKEUS 2019 SÄÄNNÖT Turnauksessa noudatetaan SJL:n Leijonaliiga kauden 2018-2019 sääntöjä seuraavin poikkeuksin. Ottelut pelataan 4 vs 4 peleinä mustalla kiekolla. Maalien koko

Lisätiedot

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN

Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN Uudet säännöt ANNIKA LAAKSONEN 3.9.2016 UUDET SÄÄNNÖT 1.7.2016 1. Passiivinen peli 2. 7 ken0äpelaajaa 3. Sininen kor7 4. Viimeisen 30 sekunnin sääntö 5. Loukkaantunut pelaaja PASSIIVINEN PELI Tuomarit

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja

Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja Ohjeita seuratoimitsijoille Rangaistusaition valvojat Ajanottaja Kuuluttaja 8.9.2019 Rangaistusaition hoitajat (2) RANGAISTUSAITION HOITAJA (2kpl) Rangaistusaition hoitajien tehtävänä on huolehtia siitä,

Lisätiedot

ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki

ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki ÅIF:n maalivahdille suunnattujen harjoituksien harjoituspankki Muutama huomioitava asia maalivahtiharjoituksissa: - Harjoitukset tehdään maalivahtien ehdoilla (esim. suoraan syötöstä harjoituksissa odotetaan,

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

B-tytöt: Kauden viimeiden peli

B-tytöt: Kauden viimeiden peli B-tytöt: Kauden viimeiden peli Kauden päätös peliin B-tytöt matkasivat Janakkalaan. Ottelussa oli kova paikallislataus ja tottakai, kaikki halusivat päättää kauden hyvin mielin voittoon. Samalla ottelu

Lisätiedot

MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki

MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki MAALINTEKO- KOULUTUSPÄIVÄT 14.-15.12.2007 Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Työkaluja maalintekoon Mikko Saarinen Ilari Näckel JOHDANTO Jokainen maalintekohetki on erilainen ja ainutlaatuinen (tilanne, tila,

Lisätiedot

Kesämäki 06 Kevätturnaus

Kesämäki 06 Kevätturnaus Kesämäki 06 Kevätturnaus - 29.04.2017 - Littoisten Urheilukenttä - Sippaantie 2, Kaarina Kesämäki 06 Kevätturnaus Tervetuloa Kesämäki 2006 Kevätturnaukseen Littoisten Urheilukentälle Kaarinaan 29.04.2017.

Lisätiedot

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014

HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 Sininen Kausi 2013-2014 HJS E10 TALVI 2013-2014 2. TALVEN HARJOITUS- JA PELIVUOROT Harjoitus- ja peliohjelma pojat E10 Päivämäärä Aika Paikka Toiminta ke 6.11. klo 17.00-18.00 Pullerin Säästöpankki

Lisätiedot

TORJUNNAN VALINTA. Mitä torjuntaa kannattaa käyttää?

TORJUNNAN VALINTA. Mitä torjuntaa kannattaa käyttää? TORJUNNAN VALINTA Maalivahdin pääsääntöisesti käyttämät torjunnat antavat mahdollisuuden luokitella maalivahti joko pystytorjujaksi (stand up), V-tyylin maalivahdiksi (butterfly) tai energiamaalivahdiksi.

Lisätiedot

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle!

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Päättäjäiset ja palkitut Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! B-tytöt: syyskuun Subway pelaaja on Laura Lähdekorpi Valmentajat valitsivat B-tyttöjen syyskuun Subi-pelaajaksi

Lisätiedot

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014

JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 JOUKKUETAITOKILPAILUSÄÄNNÖT JA LAJIT 2014 C- pojat ja C-tytöt 1. Haran potkutaitotesti 2. Lyhyt ja pitkä syöttö (paritaito) + haltuunotto 3. Kuljetus, syöttö ja laukaus (paritaito) Kilpailupallo: pallo

Lisätiedot

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti

8. Iso rangaistus ja siihen liittyvä rangaistus merkitään minuuttimääräisesti Suomen Jääkiekkoliitto ry Toimitsijoiden kesäkysymykset 2015 Nimi: Kerho: Pisteet: 4. Käytösrangaistus merkitään minuuttimääräisesti 5. Pelirangaistus merkitään minuuttimääräisesti 6. Ottelurangaistus

Lisätiedot

SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008

SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008 SJL TOIMITSIJAKYSYMYKSET(50) 2008 Vastaaja: Ohjeita: Vastaa lyhyesti ja yksiselitteisesti. Merkitse vastauksesi lisäksi se/ne sääntökirjan (SK), erotuomarin ohjekirjan (CB) tai kilpailusääntöjen (KS) kohta/kohdat

Lisätiedot

Peli-idea Hyökkäyspeli

Peli-idea Hyökkäyspeli Peli-idea Hyökkäyspeli Pelijärjestelmä 1-4-4-2 Niin paljon kuin mahdollista avataan peliä puolustuslinjasta-pelirohkeus! Nopealla pallonhallintapelillä yritetään löytää hyökkäyssuuntaan kääntynyt keskikenttäpelaaja

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI

Taso 1. Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI HIHALYÖNTI Taso 1 Yhden pelaajan pallokontrollitemput SORMILYÖNTI 1. Heitä pallo, tee 1 sormilyönti ja ota koppi x 10 3. Heitä pallo, tee 2 sormilyöntiä ja ota koppi x 10 5. Heitä pallo, tee 3 sormilyöntiä ja ota

Lisätiedot

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min)

8. P97 seututaitokoulu (1h,45min) 8. P97 seututaitokoulu 26.1 2008 (1h,45min) -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.15 min -Nopeus ketteryys harjoituksen alussa, n.15 min -Rastiharjoittelu lohkoissa 1-5 max.15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle

JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle JäPS T04 Perussääntöjä pelaajalle Kentän osia Maalivahdinalue Rangaistusalue Meillä tätä ei vielä erotella Maalipotku annetaan laatikon sisäpuolelta Kulmapotkut annetaan kulmista Keskipiste Peli alkaa

Lisätiedot

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA

JOKI T97-99 FUTSAL TURNAUS 2011 SÄÄNNÖT TIIVISTETYSSÄ MUODOSSA http://www.futsal.fi/mp/db/file_library/x/img/17429/file/futsalsaannot_08.pdf Futsalin sääntömuutokset kaudelle 2010-2011 Futsalin sääntöihin on kaudelle 2010 2011 tehty melko paljon muutoksia. Tässä ohjeessa

Lisätiedot

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille.

Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Porvoon Akilles 04-joukkue järjestää 17. 18.5.2014 Porvoon pallokentän tekonurmella turnauksen 2004 syntyneiden joukkueille. Tervetuloa idylliseen Porvooseen nauttimaan hienosta jalkapallosta! Aika ja

Lisätiedot

Tuloksekas kotiinpaluu

Tuloksekas kotiinpaluu Tuloksekas kotiinpaluu Tähdet ja joukkueen maskotti Jarmo Pirttijoki olivat helatorstaina paikoillaan, kun Haka A teki paluun kotikentälleen Apialle. Kaikki sujui niin kuin taktiikkatauluun oli piirretty,

Lisätiedot

Tuloksekas kotiinpaluu

Tuloksekas kotiinpaluu Tuloksekas kotiinpaluu Tähdet ja joukkueen maskotti Jarmo Pirttijoki olivat helatorstaina paikoillaan, kun Haka A teki paluun kotikentälleen Apialle. Kaikki sujui niin kuin taktiikkatauluun oli piirretty,

Lisätiedot

Keskiviikko

Keskiviikko Maanantai 11.6.2018 Piristyspartion toinen viikko lähti käyntiin matkaamalla Rantakylään vanhusten taloille. Kävimme pyytämässä asiakkaita mukaan aamupäivän ohjelmaamme ja saimme kasaan mukavan kokoisen

Lisätiedot

C2-D2 Final Four-turnaukset

C2-D2 Final Four-turnaukset C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen

Lisätiedot

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi.

Muista että ketään ei ole kielletty toteuttamasta itseään joukkueen hyväksi. 14 Tärkeitä on joka alueella: Aluepeli Näkökenttäpeli Kakkospallot Äänenkäyttö Liikkuminen ilman palloa Periksiantamattomuus Pallo liikkeelle yhdellä ja kahdella kosketuksella. Kavereiden auttaminen Taktiikan

Lisätiedot

ACK 5v5 Pelikirja

ACK 5v5 Pelikirja 1 ACK 5v5 Pelikirja 10.10.2016 5v5 yleistä Innostaminen ja onnistuminen avainasiassa Oikeantasoista ja kannustavaa toimintaa Pelipaikkojen ja niiden tehtävien tiedostaminen Puolustussuuntaan pelipaikkojen

Lisätiedot

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi

D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi D 12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Haka j D12 tytöt aloittivat syyskierroksen Piiriliigassa pirteästi Iiittalan Palloa vastaan Roukon nurmella. Puolustus pelasi tiiviisti ja keskikenttä

Lisätiedot

Pienpelit. Peruspienpeli

Pienpelit. Peruspienpeli Pienpelit 1 Pienpelit Peruspeli on usein kaikkein toimivin ja motivoivin pelimuoto. Pienpeleillä harjoituksiin voidaan kuitenkin tuoda tervetullutta vaihtelua. Pienpelejä pelataan yleensä 2 4 hengen joukkueissa

Lisätiedot

Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry

Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry Kotkan jääkiekkoerotuomarit ry Harrastekiekko palaveri 18.9.2018 Kotka SÄÄNTÖTULKINNAT 7.10.18 1 HARRASTE- JA SENIORISÄÄNNÖT Kotka 18.9.2018 Mitä tarvitaan harrastekiekon pelaamiseen? 7.10.18 Suomen Jääkiekkoliitto

Lisätiedot

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015

Futsalin Kymiliiga. Kouvolan jalkapallo 2014-2015 20142015 Futsalin Kymiliiga Kouvolan jalkapallo 2014-2015 Juniorijalkapalloilijoille futsal on mitä parhain taidon ja peliälyn kehittämismuoto. Pienellä kentällä kaikki pääsevät osalliseksi peliin. Pelin

Lisätiedot

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT

Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Kajaanin Junnu Hokki 68 ry TOIMITSIJATEHTÄVÄT Toimitsijavuorot ilmoitettava toimitsijoille hyvissä ajoin ennen kotiotteluita. Toimitsijatehtävät (ainakin seuraavat): Kuuluttaja Kirjuri Näyttötaulun/kellon

Lisätiedot

Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen , Telfs Itävalta

Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen , Telfs Itävalta Matkapäiväkirja: Tampereen Jääkiekkotuomareiden osallistuminen kansainväliseen tuomariturnaukseen 3.-8.5.2018, Telfs Itävalta Matkaa edeltävät valmistelut: Ennen matkalle lähtöä joukkue kokoontui 24.4.2018

Lisätiedot

IBF:N TLETEELLINEN KONFERENSS,I 7, 10.9.1988 SUOMESSA HELSINKI SUOMEN JÄÄPALLOLIITTO R.Y. FINNISH BANDY FEDERATION

IBF:N TLETEELLINEN KONFERENSS,I 7, 10.9.1988 SUOMESSA HELSINKI SUOMEN JÄÄPALLOLIITTO R.Y. FINNISH BANDY FEDERATION IBF:N TLETEELLINEN KONFERENSS,I 7, 10.9.1988 SUOMESSA HELSINKI SUOMEN JÄÄPALLOLIITTO R.Y. FINNISH BANDY FEDERATION -8- Eri maiden hyökkäyspelianalyysi kansaivälisellä tasolla apulaisprofessori Pekka Luhtanen

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003

SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003 SPL Tampere Haaviharjoitukset Marraskuu 2015 Pojat D13, 2003 SPL Tampere, haavitoiminta Painopistealueet Kaikilla Havainnointi (pää pyörii, löydä tila, ennakoi seuraava tilanne) Tilanteenvaihto (pallo

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 13 Harhauttaminen I

Harjoitussuunnitelma viikko 13 Harhauttaminen I Harjoitussuunnitelma viikko 13 Harhauttaminen I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Suomalaisen. Henri Lehto, LitM Projektitutkija. Kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2012 www.kihu.fi

Suomalaisen. Henri Lehto, LitM Projektitutkija. Kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2012 www.kihu.fi Kilpa- ja huippu-urheilun tutkimuskeskus KIHU Jyväskylä Suomalaisen jalkapallon ll teknistaktinen lajianalyysi Henri Lehto, LitM Projektitutkija Kehitysprojektien raportointiseminaari 11.4.2012 www.kihu.fi

Lisätiedot

Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali. kausi D-Naiset

Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali. kausi D-Naiset Hyökkäysajanottaja koulutusmateriaali kausi 2019 2020 D-Naiset (muutokset kauteen 2018-19 punaisella) Suomen Kaukalopalloja Ringetteliitto www.skrl.fi Varmista, että hyökkäysaikakellot ovat paikoillaan

Lisätiedot

LKP/URHO D 02/03 KAUSI

LKP/URHO D 02/03 KAUSI LKP/URHO D 02/03 KAUSI 2015-16 PELIKIRJA "Tavoitteena vastuullinen toiminta, joukkueelle pelaaminen ja pelaajan kehittyminen" Oman alueen pelaaminen 1. (P) - PAINE KIEKOLLISEEN - Sijoitu oikein --> pysy

Lisätiedot

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/

Pelaajaluettelot nähtävissä osoitteessa http://www.finhockey.fi/alueet/kymi-saimaa/tulospalvelu_2011-2012/tilastoitavat_sarjat/ Kuntokiekon lisäohjeet: Pelaajaluettelot Joukkueet toimittavat aluepäällikölle joukkueensa pelaajaluettelot ennen sarjan alkua. Yhteyshenkilö ilmoittaa pelaajamuutokset välittömästi aluepäällikölle. Vain

Lisätiedot

TAITOKOULU OSA 7. Tervetuloa Taitokoulun seitsemännelle oppitunnille! Nyt lisätään laukaukseen tehoa ja viimeistellään kuin Selänne!

TAITOKOULU OSA 7. Tervetuloa Taitokoulun seitsemännelle oppitunnille! Nyt lisätään laukaukseen tehoa ja viimeistellään kuin Selänne! TAITOKOULU OSA 7 Tässä syntyy Teemu Selänteen NHL-uran maali numero 667. St. Louisin maalivahti Brian Elliott seuraa Anaheimin 42-vuotiaan hyökkääjän virheetöntä suoritusta. Tässä Teemu on mestari Lisää

Lisätiedot

Pikaopas. ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Valmistaudu taisteluun!! Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi

Pikaopas. ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Valmistaudu taisteluun!! Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi ALOITA TÄSTÄ! Pelin tavoite: Riko kaikki vastustajasi kilvet ja hyökkää vielä kerran voittaaksesi pelin! Pikaopas Valmistaudu taisteluun!! Sekoita pakkasi. Ota 5 korttia pakkasi päältä. Älä katso niitä.

Lisätiedot

PELINOPEUDEN JÄÄKIEKKOVALMENTAJAKERHO. KEHITTÄMINEN- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki

PELINOPEUDEN JÄÄKIEKKOVALMENTAJAKERHO. KEHITTÄMINEN- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki PELINOPEUDEN JÄÄKIEKKOVALMENTAJAKERHO KEHITTÄMINEN- KOULUTUSPÄIVÄT 19.-20.12.2008 Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Yksilön pelitaidot osana pelinopeutta Jussi Tapola - HPK HENKILÖKOHTAINEN PELINOPEUS PELINOPEUS

Lisätiedot

Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä.

Käytetään SEUL overwatch sääntöjen ingame asetuksia. Kotijoukkueen kapteeni on vastuussa lobbyn tekemisestä. Turnauksessa sovelletaan yleisesti SEUL:in OW sääntöjä (http://seul.fi/wpcontent/uploads/2014/01/seul_ow_v1.pdf), poislukien eettinen osuus sekä kohdat jotka eroavat alla jäljempänä mainituista (joukkue

Lisätiedot

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I

Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I Harjoitussuunnitelma viikko 15 Sisäsyrjäpotku I = Pelikenttä = Keiloilla rajattu alue = Pelaaja = Maalivahti = Valmentaja = Pallo = Liike pallon kanssa = Liike ilman palloa = Syöttö tai potku = Keila Harjoituskerran

Lisätiedot

Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016

Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016 Nokian Palloseura - Valmennuslinjaus ja pelitapa F6-E11 2016 Tausta Valmennus on pitkäjänteistä työtä. Yhdessä vuodessa ehditään vähän mutta 10-vuodessa enemmän. Emme pysty kehittämään kaikkia asioita

Lisätiedot

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton!

D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Piiriliigaa: 3 molaria kentällä. 2 teki maalin, yksi torjui voiton! D13 Valkoiset jatkoivat siitä, mihin lauantaina jäivät. FC Haka Valkoinen JanPa, 4-2. Alku ei lupaillut kovin hyvää kun olimme alussa

Lisätiedot

Pelaajien hallinta tulospalvelussa

Pelaajien hallinta tulospalvelussa Pelaajien hallinta tulospalvelussa Joukkueen tietoja (kaikki joukkueet) sekä Live Scorea (naisten ja miesten SM) hallitaan tulospalvelussa: tulospalvelu.finnhandball.net. Pääset joukkueesi tietoihin yläpalkin

Lisätiedot

Hockeyliitto -Torneopal

Hockeyliitto -Torneopal Päivitetty 26.5.2017 Hockeyliitto -Torneopal Hockeyliiton sähköinen tulospalvelujärjestelmä löytyy osoitteesta www.hockey.torneopal.fi Sivulta löydät kaikkien sarjojen sarjataulukot, otteluohjelmat ja

Lisätiedot

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme

Kesäkausi, täältätullaan. Me kehitämme - Me menestymme Kesäkausi, täältätullaan Joukkuejako, alkuehdot Poikia 50 kpl Pelaajamäärä kasvanut talvikauden lopussa huomattavasti Röllin suositus pelaajamääräksi otteluun: 10 poikaa Talvikauden kokemus: ilmoittautuneet

Lisätiedot

PE JULA NIAJ O A R IP OL P K O U LKU 1 Rami Peltomaa

PE JULA NIAJ O A R IP OL P K O U LKU 1 Rami Peltomaa JUNIORI PELAAJA POLKU 1 NUOREMPI SÄBÄKOULU TAVOITTEET KAUDEN AIKANA Pelataan/leikitään yhdessä. Opetellaan käytöstapoja, niin kentällä kuin kentän ulkopuolellakin Opetellaan ryhmässä olemista/toimimista/sääntöjä

Lisätiedot

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan?

Mitä merkitään pelaajalle pöytäkirjaan? Suomen Jääkiekkoliitto ry Tuomareiden kesäkysymykset 2016 Nimi: Kerho: Alue: Ylin sarjataso, jota vihelsit viime kaudella? Kuinka monta kautta olet toiminut tuomaritehtävissä? 6. Kotijoukkue on vajaalukuinen

Lisätiedot

P97 seututaitokoulu (1h,45min)

P97 seututaitokoulu (1h,45min) P97 seututaitokoulu 5.1 2008 (1h,45min) -Liivien jako/teemat /lohkojen teko, n.10 min -Nopeus ketteryys harjoituksen alussa, n.20 min -Rastiharjoittelu lohkoissa 1-5 15min/lohko (yht75min) 4+4pel.ryhmät/ohjaaja

Lisätiedot

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1

KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ ARVOSTA KAIKKIA SEN TOIMIJOITA - 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 1 KUNNIOITA PELIÄ MATKALLA KOHTI REILUMPAA URHEILUA 7.10.2013 Suomen Jääkiekkoliitto 2 Kunnioitamme toisiamme kaikki voittavat

Lisätiedot

CHAMPIONS CUP

CHAMPIONS CUP CHAMPIONS CUP 2 16 6.2.2016 Champions Cup 2016 Turnaus pelataan kahdessa sarjassa, kilpa ja haaste, joissa molemmissa on kolme alkulohkoa. Kotijoukkue pelaa puffetin puoleisessa päädyssä ja vierasjoukkue

Lisätiedot

Ajanottajan tehtävät TOIMITSIJAOHJE AJANOTTAJA

Ajanottajan tehtävät TOIMITSIJAOHJE AJANOTTAJA 1 Ajanottajan tehtävät Toimitsijoilla tarkoitetaan kaikkia niitä henkilöitä, jotka on sijoitettu toimitsijapöydän taakse. Virallisten pelisääntöjen mukaan toimitsijoita ovat kirjuri, ajanottaja ja 24 sekunnin

Lisätiedot

Osoite. Puhelin Sposti

Osoite. Puhelin Sposti Nimi Seura Osoite Puhelin Sposti 1) Muistathan tuomarina seuraavat asiat? a) Milloin tuomarin on saavuttava kentälle? minuuttia ennen peliä. b) Montako pelaajaa joukkueessa on vähintään oltava? pelaajaa.

Lisätiedot

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014

Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Patamäen E-tytöt maailman suurimmassa lentopallotapahtumassa POWER CUPissa Raahessa 5-8.6.2014 Pientä 'suurta' jännitystä ilmassa saapuminen majoituspaikkaan liikuntahallille. Makuupaikkojen valinta ja

Lisätiedot

YLIVOIMAPELI- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki

YLIVOIMAPELI- KOULUTUSPÄIVÄT Suomen Urheiluopisto, Vierumäki YLIVOIMAPELI- KOULUTUSPÄIVÄT 15.-16.12.2006 Suomen Urheiluopisto, Vierumäki Ylivoimapelin osa-alueiden alueiden harjoituttaminen Rauli Urama Ylivoimapelaaminen Ylivoimapelaaminen Olympialaiset 06, 8 ottelua

Lisätiedot

Jakson tarkoituksena on opetella pallon käsittelyä ja harhautusta

Jakson tarkoituksena on opetella pallon käsittelyä ja harhautusta JAKSO 3 Jakson tarkoituksena on opetella pallon käsittelyä ja harhautusta Treenit on jaettu kolmeen n. 15min moduuliin Alkuverryttely, Treeniosio, Peliosio. Jokaiseen moduuliin on 45 eri vaihtoehtoa, joita

Lisätiedot

Tilastomäärittelyt 2018

Tilastomäärittelyt 2018 Tilastomäärittelyt 2018 2 MUUTOKSET/TARKENNUKSET 2018 Syötöt Tarkennus 1-1 tilanteeseen Jos syöttö päätyy vahingossa eri pelaajalle kuin oli tarkoitus, ei syöttöä merkitä Fast break TARKENNETTU MÄÄRITELMÄ:

Lisätiedot

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen

Sarjamanuaali. Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen Sarjamanuaali Ohjeita ja määräyksiä Suomen Palloliiton Turun piirin Vitosen, Kutosen ja Naisten Kolmosen ottelun järjestämiseen PELIASUT Molemmat joukkueet huolehtivat, että peliasut ovat asiallisessa

Lisätiedot