EUROOPAN PARLAMENTTI

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "EUROOPAN PARLAMENTTI"

Transkriptio

1 EUROOPAN PARLAMENTTI Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 7. tammikuuta 2004 TYÖASIAKIRJA ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi ympäristöalan rahoitusvälineen perustamisesta (LIFE) annetun asetuksen N:o 1655/2000 muuttamisesta Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta Esittelijä: Caroline F. Jackson DT\ doc PE

2 Asiakirjan tarkoitus Valiokunnalla on nyt mahdollisuus verrata LIFE-ohjelmaan kahdeksi seuraavaksi vuodeksi ehdotettuja muutoksia tilintarkastustuomioistuimen äskettäisessä kertomuksessa esitettyyn ohjelman kritiikkiin. Esittelijä katsoo, että tuomioistuimen esittämiä huomautuksia oli niin paljon ja ne olivat niin tärkeitä, että valiokunta tekisi virheen, jos se hyväksyisi ehdotuksen asetuksen muuttamisesta ilman että se yrittää parantaa sitä. Komission ehdottamat vähäiset muutokset voivat merkitä, että hyvin suuria ongelmia esiintyy vuoteen 2006 saakka. Komission arviointi ja tilintarkastustuomioistuimen kertomus LIFE III -asetuksen 12 artiklan mukaan komissio tarkastelee viimeistään vuoden 2003 syyskuun aikana LIFE III -ohjelman toteutusta ja tuloksia ja julkaisee kertomuksen, johon liitetään tarvittaessa LIFE-tuen seuraavaa vaihetta koskevat ehdotukset. Komission arviointi perustuu LIFE-hankkeita koskeviin tietoihin, sen omaan kokemukseen ja ulkopuolisen konsultin arvioon nykyisen ohjelman vahvuuksista ja heikkouksista sekä suosituksiin siitä, miten ohjelmaa voidaan parantaa jatkossa. Arvioinnissa oli määrä tarkastella ensisijaisesti ohjelman soveltamisalaa, tehokkuutta, vaikutuksia, hyödyllisyyttä ja jatkuvuutta. Pian tämän jälkeen tilintarkastustuomioistuin antoi tarkastuskertomuksen, jossa painotettiin erityisesti LIFE-ohjelman toista vaihetta ( ). Molemmissa kertomuksissa tultiin siihen tulokseen, että LIFE-ohjelman hallintoa ja erityisesti hyvin työlästä valintamenettelyä olisi yksinkertaistettava. Myös hankkeiden seuranta muodostaa raskaan hallinnollisen taakan. Komission näihin tehtäviin käyttämiä henkilöstöresursseja voitaisiin hyödyntää paremmin, jos aikaa käytettäisiin enemmän tulosten levitykseen ja hyödyntämiseen Euroopan unionin ympäristön laadun parantamiseksi. Tarkemmin sanottuna tilintarkastustuomioistuin painotti seuraavaa: LIFE-ohjelman yleinen tavoite on laaja ja liian epätarkka. Täydentävyyteen muiden yhteisön rahoitusvälineiden (rakennerahastot, tutkimus) kanssa ei kiinnitetä riittävästi huomiota, ja yksiköiden välinen kuulemismenettely ei poista kokonaan kaksinkertaisen rahoituksen riskiä. Tilintarkastustuomioistuin havaitsi lukuisia vaikeuksia LIFE-tuen toisen vaiheen täytäntöönpanossa: - hankkeiden kuluihin on sisällytetty henkilöstökuluja, jotka eivät perustu luotettavan ajankäytön seurantaan, ja mukana oli virkamiesten palkkoja, jotka yleensä katetaan kyseisen valtion julkisista varoista - suuri määrä komission maksuja on viivästynyt huomattavasti PE /13 DT\ doc

3 - hankkeiden rahoitussuunnittelussa oli puutteita, ja edunsaajat eivät pitäneet kirjaa riittävän avoimesti ja yksityiskohtaisesti, jotta rahavirtojen kulkua olisi jälkikäteen ollut mahdollista seurata - LIFE-tuen luontoa koskevan osa-alueen toimia varten suoritetut maa-alueiden hankinnat aiheuttivat suuria menoja, eikä riittäviä takeita ollut siitä, että näitä maa-alueita käytetään suojelutarkoituksiin myös toimien päättymisen jälkeen Teknisen avun toimistojen tehtäviä ei ollut määritelty selkeästi, minkä vuoksi toimien seuranta ei aina ollut tehokasta. Päätelmässään tilintarkastustuomioistuin tunnusti, että vuodesta 2001 on pyritty tehokkaasti vähentämään LIFE-ohjelman hallinnon puutteita. Se painotti, että ponnisteluja on jatkettava, erityisesti seuraavien osalta: LIFE-tuen tavoitteita olisi tarkennettava (ympäristöä koskevaan LIFE-tukeen tulisi sisällyttää selkeä määritelmä siitä, miten tuen avulla on tarkoitus edistää ympäristöohjelmien strategisissa suuntaviivoissa asetettuja tavoitteita) ja mikäli mahdollista ilmaistava tavoitteet määrinä (selkeiden ja mitattavissa olevien tavoitteiden määrittäminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta tämän yhteisön ohjelman täytäntöönpanon täysipainoinen arviointi voidaan taata). Täydentävyyttä muiden yhteisön tukitoimien kanssa ei ole taattu riittävästi, ja kaksinkertaisen rahoituksen riski on edelleen olemassa. Olisi tutkittava, olisiko vastaisuudessa suotavaa erottaa luontoa ja ympäristöä koskevien osa-alueiden hallinnointi toisistaan, koska kummallakin on omat erillispiirteensä. Julkisen ehdotuspyynnön perusteella valittujen ulkopuolisten asiantuntijoiden tulisi suorittaa hanke-ehdotusten arviointi kaikkien ohjelman osa-alueiden osalta. Hallinnollisia säännöksiä olisi tarkistettava tukikelpoisten menojen määrittämiseksi tarkemmin, jotta tulkintaerot voitaisiin välttää. Komission paikan päällä suorittamaa tarkastustoimintaa tulisi lisätä ja tehostaa (sen laadun parantamiseksi). Hankkeista saatuja tuloksia tulisi levittää. Sellaisten luonnonsuojeluhankkeiden osalta, joissa edunsaaja on julkishallinnon yksikkö, jäsenvaltioiden olisi vastattava virkamiesten palkoista, niin kuin useiden muiden rahastojen tapauksessa edellytetään, ja ainoastaan lisäkustannukset olisi laskettava erityisiin, hankkeiden kannalta tukikelpoisiin menoihin. Komission olisi rajattava maa-alueiden hankinnasta johtuvien kulujen tukeminen ainoastaan julkisiin elimiin ja julkisoikeuden piiriin kuuluviin elimiin. DT\ doc 3/13 PE

4 Tilintarkastustuomioistuin kehottaa ottamaan käyttöön järjestelmän, jonka avulla voidaan analysoida hankkeiden yleistä vaikuttavuutta ja erityisiä vaikutuksia, jolloin voidaan perustaa järjestelmä tulosten levittämiseksi. Päätelmissä, jotka perustuvat komission tekemään arviointiin ja analyysiin sekä ulkopuolisen arvioinnin suosituksiin, tuetaan osittain tilintarkastustuomioistuimen päätelmiä ja korostetaan seuraavaa: LIFE III -vaiheen myötä käynnistettyjä organisaatioon ja hallintoon liittyviä toimia olisi jatkettava. LIFE Ympäristö -ohjelman mahdollisuuksia olisi hyödynnettävä kaikilta osin kuudennen ympäristöä koskevan toimintaohjelman yhteydessä. Innovatiivisten hankkeiden määrää tulisi rajoittaa (jolloin suosittaisiin ohjelmia, jotka yhdistävät useita kansallisia tai monikansallisia hankkeita ja joissa näin varmistetaan verkkojen luominen jo suunnitteluvaiheessa). Tässä vaihtoehdossa voitaisiin yhdistää hajautetun hallinnon edut sekä tulosten parempi levitys ja käyttö. LIFE Ympäristö -ohjelman potentiaalia ei ole toistaiseksi hyödynnetty täysmääräisesti. Nykyistä asetusta voitaisiin käyttää paremmin edistämään ohjelmia, joilla valmistellaan uusia yhteisön toimia ja välineitä kuudennessa ympäristöä koskevassa toimintaohjelmassa asetettujen painopisteiden mukaisesti. Nykyiset demonstraatiohankkeet koskevat liian monia kysymyksiä, mikä monimutkaistaa valintatehtävää ja vaikeuttaa tulosten arviointia tai järkevää käyttöä. Tämän seurauksena: - On tärkeää rajoittaa tukikelpoisten hankkeiden kenttä sellaisiin kysymyksiin, joissa tarve on suurin. Tähän päästään käynnistämällä ehdotuspyyntöjä, jotka kohdennetaan paremmin tämänhetkisten poliittisten painopisteiden mukaan. Ohjelman suuntaviivat mahdollistavat jo tämän, mutta mahdollisuutta ei ole toistaiseksi hyödynnetty. - Innovaatioperuste pitäisi määritellä tarkemmin, ja sen pitäisi koskea vain innovatiivisia tekniikoita eikä jo käytössä olevan teknologian siirtoa, johon pitäisi soveltaa muita, soveltuvampia rahoitusvälineitä. LIFE Ympäristö -ohjelmassa valmistelutoimien käynnistäminen voisi tehostaa ohjelman lähestymistapaa ja yksinkertaistaa keskushallintoa. LIFE Luonto -ohjelma on toistaiseksi kattanut ainoastaan pienen osan Natura verkostoa tuoden Natura hallinnointitavan tähän osaan. Ohjelman myönteinen arviointi viittaa siihen, että LIFE Luonto -tukea pitäisi jatkaa samaan tapaan. Asetusta ei ole tarpeen muuttaa lyhyenä siirtymäkautena. Hankkeiden valintaperusteita olisi kuitenkin mukautettava tarkistamatta LIFE-asetuksen 2 artiklaa, jotta voitaisiin edistää hankkeita, joilla on: - suurimmat kerrannaisvaikutukset ja laajin maantieteellinen kattavuus (alueellisten tai kansainvälisten hoitosuunnitelmien käynnistäminen) PE /13 DT\ doc

5 - suurempi koulutusvalmius, jotta voidaan taata hankkeiden seuranta - verkottavaa vaikutusta (Co-op-hankkeiden lujittaminen). LIFE-ohjelman kaikissa kolmessa temaattisessa ohjelmassa olisi hyödynnettävä enemmän tuloksia erityisesti lisäämällä tiedotusta ja verkottamista. Ohjelman varoja olisi lisättävä, ja siinä olisi tarkasteltava ulkopuolisten asiantuntijoiden käyttöä. Tulosten levittämistä ja käyttöä pitäisi parantaa. Vuoden 2006 jälkeistä ajanjaksoa varten on otettava huomioon yhteisön uudet tavoitteet ja niitä varten osoitetut resurssit sekä se, mikä on ympäristötavoitteiden osuus yhteisön muissa varoissa. Tuloksia olisi käytettävä suuremmassa määrin kestävän kehityksen edistämiseksi. Myös LIFE Kolmannet maat -ohjelmaa voidaan jatkaa nykymuodossa, kunhan hankkeiden valmistelutoimia tehostetaan. DT\ doc 5/13 PE

6 Vuoden 2000 LIFE-asetuksen ja nykyisen ehdotuksen vertaileva taulukko Taulukon avulla pyritään vertaamaan pikaisesti asetusta (EY) N:o 1655/2000 (eli LIFEasetus) ja kyseistä asetusta muuttavaa komission ehdotusta 2003/667. Uudet johdanto-osan kappaleet on lisätty ainoastaan, jos niillä on vastaavat kappaleet alkuperäisessä tekstissä. Kaikkia muita johdanto-osan kappaleita voidaan pitää uusina. 17 päivänä heinäkuuta 2000 annettu asetus (EY) N:o 1655/2000 (3) Ympäristön rahoitusväline (LIFE) toteutetaan vaiheittain, ja sen toinen vaihe päättyi 31 päivänä joulukuuta (4) Koska LIFE-tuella on ollut myönteinen vaikutus yhteisön ympäristöpolitiikan tavoitteiden toteutumiseen, olisi toteutettava kolmas, viiden vuoden mittainen vaihe, joka päättyy 31 päivänä joulukuuta 2004 asetuksen (ETY) N:o 1973/92 14 artiklan mukaisesti. (5) LIFE-tuki olisi vahvistettava uudelleen muita yhteisön välineitä täydentävänä erityisrahoitusvälineenä, ilman että LIFE-tuen toimia kuitenkaan rajoitetaan alueille, joita muut yhteisön rahoitusvälineet eivät kata. (20) Tämän asetuksen täytäntöönpanemiseksi tarpeellisista toimenpiteistä olisi päätettävä menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY mukaisesti. KOM(2003) 667 (1) Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksella (EY) N:o 1655/ perustettu ympäristöalan rahoitusväline LIFE toteutetaan vaiheina, joista kolmas päättyy 31 päivänä joulukuuta (2) Koska LIFE-tuki on edistänyt ympäristöpolitiikan tavoitteiden saavuttamista ja jotta voitaisiin jatkossakin edistää ympäristöpolitiikan ja -lainsäädännön täytäntöönpanoa, päivittämistä ja kehittämistä, erityisesti ympäristöasioiden sisällyttämistä muihin politiikan osa-alueisiin, ja kestävää kehitystä, kolmannen vaiheen kestoa olisi jatkettava 31 päivään joulukuuta (5) LIFE-tukea olisi tehostettava erityisenä rahoitusvälineenä, joka täydentää yhteisön tutkimusohjelmia, rakennerahastojen ohjelmia ja maaseudun kehittämiseen liittyviä ohjelmia. (12) Toimenpiteet, jotka komissiolla on valtuudet toteuttaa sille tämän asetuksen mukaisesti siirretyn täytäntöönpanovallan mukaisesti, ovat menettelystä komissiolle siirrettyä täytäntöönpanovaltaa käytettäessä 28 päivänä kesäkuuta 1999 tehdyn neuvoston päätöksen 1999/468/EY 2 2 artiklan a alakohdassa tarkoitettuja budjettivaikutuksiltaan huomattavien ohjelmien toteuttamiseen liittyviä hallintotoimenpiteitä. Kyseiset 1 EYVL L 192, , s EYVL L 184, , s. 23. PE /13 DT\ doc

7 (21) Tässä asetuksessa vahvistetaan kolmannen vaiheen koko keston ajaksi rahoituspuitteet, joita budjettivallan käyttäjän olisi pidettävä Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen 6 päivänä toukokuuta tehdyn toimielinten välisen sopimuksen 33 kohdan mukaisena ensisijaisena ohjeena vuosittaisessa talousarviomenettelyssä. 1 artiklan 1 kohdan a alakohta 3 artiklan 3 kohdan a alakohta (asetus (EY) N:o 1655/2000) 50 prosenttia luonnonsuojeluhankkeille ja 100 prosenttia liitännäistoimille; 1 ARTIKLAN 1 kohdan b alakohta 3 artiklan 7 kohdan toinen alakohta Komissio tekee jäsenvaltioille osoitetun hyväksyttyjä hankkeita koskevan puitepäätöksen, ja edunsaajille lähetetään yksittäiset päätökset, joissa vahvistetaan rahoitustuen määrä, rahoitusta koskevat menettelyt ja valvonta sekä hyväksyttyä hanketta koskevat erityiset tekniset ehdot. 1 ARTIKLAN 1 kohdan c alakohta 3 artiklan 8 kohta (asetus (EY) N:o 1655/2000) 8. Komission aloitteesta: toimenpiteet olisi siksi vahvistettava mainitun päätöksen 4 artiklan mukaisen hallintomenettelyn mukaisesti. (13) Tässä säädöksessä vahvistetaan koko ohjelman ajaksi rahoituskehys, jota on pidettävä talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta ja talousarviomenettelyn parantamisesta 6 päivän toukokuuta 1999 tehdyn Euroopan parlamentin, neuvoston ja komission välisen toimielinten sopimuksen 33 kohdan mukaisena ensisijaisena ohjeena budjettivallan käyttäjälle. c) Korvataan 3 kohdan a alakohta seuraavasti: a) 50 prosenttia luonnonsuojeluhankkeille, 100 prosenttia 2 kohdan b alakohdan i ja ii alakohdan mukaisten liitännäistoimenpiteiden tukikelpoisista kustannuksista lukuun ottamatta yleiskustannuksia ja kestohyödykkeitä ja 100 prosenttia 2 kohdan b alakohdan iii alakohdan mukaisten liitännäistoimenpiteiden kustannuksista; b) Korvataan 7 kohdan toinen alakohta seuraavasti: Neuvoston asetuksen 1605/2002 artiklan 116 mukaan komissio tekee hyväksyttyjä hankkeita koskevan päätöksen, ja edunsaajien kanssa tehdään avustussopimukset, joissa vahvistetaan rahoitustuen määrä, rahoitusta koskevat menettelyt ja valvonta sekä hyväksyttyä hanketta koskevat erityiset tekniset ehdot. c) Korvataan 8 kohta seuraavasti: 8. Komission aloitteesta: a) 2 kohdan b alakohdan i ja ii alakohdan nojalla rahoitettavista liitännäistoimenpiteistä a) 2 kohdan b alakohdan i ja ii alakohdan nojalla rahoitettavista DT\ doc 7/13 PE

8 julkaistaan kiinnostuksenilmaisupyyntö sen jälkeen kun direktiivin 92/43/ETY 21 artiklassa mainittua komiteaa on kuultu. Jäsenvaltiot voivat tehdä ehdotuksia liitännäistoimenpiteistä komissiolle. liitännäistoimenpiteistä julkaistaan ehdotuspyyntö sen jälkeen kun direktiivin 92/43/ETY 21 artiklassa mainittua komiteaa on kuultu. Jäsenvaltiot voivat tehdä ehdotuksia liitännäistoimenpiteistä komissiolle. b) 2 kohdan b alakohdan iii alakohdan nojalla rahoitettavista liitännäistoimenpiteistä julkaistaan kiinnostuksenilmaisupyyntö. Kaikki kiinnostuksenilmaisupyynnöt julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä, jossa vahvistetaan erityiset edellytykset, jotka toimien on täytettävä. 1 ARTIKLAN 2 kohdan a alakohta 4 artiklan 3 kohdan viimeinen alakohta (asetus (EY) N:o 1655/2000) Liitännäistoimenpiteille yhteisön rahoitustuki on enintään 100 prosenttia näiden toimien kustannuksista. 1 ARTIKLAN 2 kohdan b alakohta 4 artiklan 4 kohta (asetus (EY) N:o 1655/2000) 4. Komissio laatii 11 artiklassa säädetyn menettelyn jälkeen esittelyhankkeille suuntaviivat, jotka julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä. Suuntaviivoilla edistetään esittelytoimien ja yhteisön ympäristöpolitiikan perusperiaatteiden yhteisvaikutusta kestävän kehityksen toteuttamiseksi. b) 2 kohdan b alakohdan iii alakohdan nojalla rahoitettavista liitännäistoimenpiteistä julkaistaan tarjouspyyntö. Kaikki tarjouspyynnöt julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, jossa vahvistetaan erityiset edellytykset, jotka toimien on täytettävä. a) Kohdan 3 viimeinen alakohta korvataan seuraavasti: Kohdan 2 (c) (i) mukaan yhteisön rahoitustuen osuus tulee olla 100 % tukikelpoisista kustannuksista lukuun ottamatta liitännäistoimenpiteiden yleiskustannuksia ja kestohyödykkeitä ja kohdan 2 (c) (ii) mukaan 100 % liitännäistoimenpiteiden kustannuksista. b) Kohta 4 korvataan seuraavasti: 4. Komissio laatii 2 kohdan a alakohdassa tarkoitetuille esittelyhankkeille 11 artiklan 2 kohdassa tarkoitetun menettelyn mukaisesti suuntaviivat, jotka julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä. Suuntaviivoissa mainitaan esittelyhankkeiden ensisijaiset alat ja tavoitteet viittaamalla nimenomaisesti päätöksessä N:o 1600/2002/EY asetettuihin painopisteisiin. Suuntaviivoilla varmistetaan, että LIFE Ympäristö -ohjelma täydentää yhteisön tutkimusohjelmia, rakennerahastojen ohjelmia ja maaseudun kehittämiseen liittyviä ohjelmia. PE /13 DT\ doc

9 1 ARTIKLAN 2 kohdan c alakohta 4 artiklan 8 kohta (asetus (EY) N:o 1655/2000) 8. Komission aloitteesta: a) 2 kohdan b alakohdan ja 2 kohdan c alakohdan i alakohdan nojalla rahoitettavista hankkeista julkaistaan kiinnostuksenilmaisupyyntö sen jälkeen kun 11 artiklassa mainittua komiteaa on kuultu. Jäsenvaltiot voivat tehdä komissiolle ehdotuksia 2 kohdan b alakohdan nojalla rahoitettavista hankkeista; b) 2 kohdan c alakohdan ii alakohdan nojalla rahoitettavista liitännäistoimenpiteistä julkaistaan kiinnostuksenilmaisupyyntö. Kaikki kiinnostuksenilmaisupyynnöt julkaistaan Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä, jossa vahvistetaan erityiset edellytykset, jotka toimien on täytettävä. 1 ARTIKLAN 2 kohdan d alakohta 4 artiklan 11 kohta (asetus (EY) N:o 1655/2000) 11. Komissio tekee jäsenvaltioille osoitetun hyväksyttyjä hankkeita koskevan puitepäätöksen, ja edunsaajille lähetetään yksittäiset päätökset, joissa vahvistetaan rahoitustuen määrä, rahoitusta koskevat menettelyt ja valvonta sekä hyväksyttyä hanketta koskevat erityiset tekniset ehdot. 1 ARTIKLAN 3 kohta 5 artiklan 9 kohta (asetus (EY) N:o 1655/2000) 9. Komission aloitteesta 2 kohdan b alakohdan nojalla rahoitettavista liitännäistoimenpiteistä Euroopan yhteisöjen virallisessa lehdessä julkaistaan kiinnostuksenilmaisupyyntö, jossa vahvistetaan erityiset edellytykset, jotka toimien on täytettävä. c) Korvataan 8 kohta seuraavasti: 8. Komission aloitteesta: a) 2 kohdan b alakohdan nojalla rahoitettavista hankkeista ja 2 kohdan c alakohdan i alakohdan nojalla rahoitettavista liitännäistoimenpiteistä julkaistaan ehdotuspyynnöt sen jälkeen kun 11 artiklan 1 kohdassa mainittua komiteaa on kuultu. Jäsenvaltiot voivat tehdä komissiolle ehdotuksia 2 kohdan b alakohdan nojalla rahoitettavista hankkeista; b) 2 kohdan c alakohdan ii alakohdan nojalla rahoitettavista liitännäistoimenpiteistä julkaistaan tarjouspyynnöt. Kaikki tarjouspyynnöt julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä, jossa vahvistetaan erityiset edellytykset, jotka toimien on täytettävä. d) Korvataan 11 kohta seuraavasti: 11. Neuvoston asetuksen 1605/2002 artiklan 116 mukaan komissio tekee hyväksyttyjä hankkeita koskevan päätöksen, ja edunsaajien kanssa tehdään avustussopimukset, joissa vahvistetaan rahoitustuen määrä, rahoitusta koskevat menettelyt ja valvonta sekä hyväksyttyä hanketta koskevat erityiset tekniset ehdot. 3) Korvataan 5 artiklan 9 kohta seuraavasti: Komission aloitteesta 2 kohdan b alakohdan nojalla rahoitettavista liitännäistoimenpiteistä julkaistaan Euroopan unionin virallisessa lehdessä tarjouspyynnöt, joissa vahvistetaan erityiset edellytykset, jotka toimien on täytettävä. DT\ doc 9/13 PE

10 1 ARTIKLAN 4 kohdan a alakohta 8 artiklan 1 kohdan alakohta (uusi) 1 ARTIKLAN 4 kohdan b alakohta 8 artiklan 3 kohdan toinen alakohta (asetus (EY) N:o 1655/2000) Liitännäistoimenpiteisiin voidaan käyttää enintään 5 prosenttia käytettävissä olevista määrärahoista. 1 ARTIKLAN 5 kohta 11 artiklan 2 kohta (asetus (EY) N:o 1655/2000) 2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 5 ja 7 artiklassa säädettyä menettelyä ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset. Päätöksen 1999/468/EY 5 artiklan 6 kohdassa tarkoitettu määräaika vahvistetaan kolmeksi kuukaudeksi. Kolmatta vaihetta jatketaan kahdella vuodella 31 päivään joulukuuta Kolmannen vaiheen jatkon täytäntöönpanoon tarkoitetut rahoituspuitteet kaudelle vahvistetaan 317,2 miljoonaksi euroksi. Jos LIFE-ohjelma lopetetaan tämän vaiheen jälkeen, hankkeiden ja liitännäistoimenpiteiden määrärahoja jatketaan 31 päivään joulukuuta 2010, jotta varmistetaan vuoden 2006 lopussa edelleen käynnissä olevien hankkeiden seuranta ja tarkastukset. b) Korvataan 3 kohdan toinen alakohta seuraavasti: Liitännäistoimenpiteisiin voidaan 1 päivän tammikuuta 2005 ja 31 päivän joulukuuta 2006 välisenä aikana käyttää enintään 6 prosenttia käytettävissä olevista määrärahoista. Korvataan 11 artiklan 2 kohta seuraavasti: 2. Jos tähän kohtaan viitataan, sovelletaan päätöksen 1999/468/EY 4 ja 7 artiklassa säädettyä menettelyä ottaen huomioon mainitun päätöksen 8 artiklan säännökset. Päätöksen 1999/468/EY 4 artiklan 3 kohdassa tarkoitettu määräaika vahvistetaan kolmeksi kuukaudeksi. PE /13 DT\ doc

11 1 ARTIKLAN 6 kohta 12 artikla (asetus (EY) N:o 1655/2000) LIFE-rahoitusvälineen kolmannen vaiheen arviointi sekä toiminnan jatkaminen 1. Komissio antaa viimeistään 30 päivänä syyskuuta 2003 Euroopan parlamentille ja neuvostolle: a) kertomuksen tämän asetuksen täytäntöönpanosta, sen vaikutuksesta yhteisön ympäristöpolitiikan kehittämiseen ja määrärahojen käytöstä sekä tarvittaessa ehdotukset mahdollisista muutoksista toiminnan jatkamiseksi kolmannen vaiheen jälkeen; b) tarvittaessa ehdotuksen LIFE-tuen neljännestä vaiheesta. 2. Euroopan parlamentti ja neuvosto päättävät viimeistään 1 päivänä heinäkuuta 2004 perustamissopimuksen mukaisesti neljännen vaiheen täytäntöönpanosta 1 päivästä tammikuuta 2005 alkaen. c) Korvataan 12 artikla seuraavasti: Komissio antaa viimeistään 30 päivänä syyskuuta 2006 Euroopan parlamentille ja neuvostolle kertomuksen tämän asetuksen täytäntöönpanosta, sen vaikutuksesta yhteisön ympäristöpolitiikan kehittämiseen ja määrärahojen käytöstä. DT\ doc 11/13 PE

12 Alustavat päätelmät Koska tämän ehdotuksen tarkoituksena on ainoastaan jatkaa nykyistä ohjelmaa kahdella vuodella, se sisältää ainoastaan pieniä muutoksia LIFE-asetuksen perussäännöksiin. Joitakin muutoksia voidaan kuitenkin pitää yrityksenä ratkaista tiettyjä ohjelman arvioinnissa korostettuja heikkouksia. Näitä muutoksia ovat muun muassa seuraavat: Johdanto-osan kappale 5 on täsmällisempi LIFE-tuen täydentävyyden osalta muiden yhteisön välineiden kanssa. LIFE Luonto - ja LIFE Ympäristö -ohjelman osalta: - avustusopimusta koskevan käsitteen käyttöönotto voi parantaa ja selkeyttää komission ja eri hankkeiden toteuttajien välistä suhdetta - viittaus ehdotukseen kiinnostuksenilmaisun sijasta edellyttää tarkempia tietoja toteuttajasta. Lisäksi viittaus tarjoukseen avaa menettelyn avoimempaan kilpailuun. 4 artiklan 4 kohdassa annetaan yksityiskohtaisemmat suuntaviivat, joista painopistealueiden ja esittelyhankkeiden tavoitteiden täytyy käydä yksiselitteisesti ilmi. Tällaisissa suuntaviivoissa on myös varmistettava, että ne täydentävät yhteisön muita ohjelmia (myös tutkimusohjelmia). Komitologiasäännöksiä muutetaan, jotta voidaan ottaa käyttöön hallintokomiteamenettely. Tilintarkastustuomioistuimen kertomuksessa on kuitenkin esitetty joitakin tärkeitä näkökohtia LIFE-järjestelmän tähänastisesta riittämättömyydestä, ja näyttää siltä, ettei niitä käsitellä komission ehdotuksessa. Tilintarkastustuomioistuin tuo erityisesti esille seuraavaa: LIFE-hankkeiden tulosten levittämistä koskevien mekanismien puute, jolloin hankkeiden on oltava jossain määrin eristyksessä, eikä niillä ole käytetyn rahan lisäksi lisäarvoa koko EU:n laajuisesti. Tarve kohdentaa tukikelpoisten hankkeiden kenttä sellaisiin kysymyksiin, joissa tarve on suurin ja jotka ovat poliittisten painopisteiden mukaisia. Tätä on painotettava erityisesti laajentumisen yhteydessä. Takeiden puuttuminen siitä, että luonnon LIFE-tuen osa-alueen toimia varten suoritettuja maa-alueiden hankintoja käytetään suojelutarkoituksiin myös toimien päättymisen jälkeen. Henkilöstömenot, joita ei voida jälkikäteen seurata. Viivästykset ja vaikeudet, joista hakijat kärsivät. Esittelijä katsoo, että ehdotusta voitaisiin tässä vaiheessa muuttaa siten, että siihen sisällytetään seuraavat seikat: PE /13 DT\ doc

13 Selkeät viittaukset maksuaikatauluihin osana avustussopimusta. LIFE-ohjelman tavoitteiden selkeyttäminen, ja niiden yhdistäminen, mikäli mahdollista, erityisten EU:n ympäristötoimen toteuttamiseen. Muutos, joka koskee hallintokustannusten hyväksyttävyyttä LIFE-ohjelman menojen painopisteenä. Maa-alueiden ostoihin myönnettävän LIFE-tuen rajaaminen maa-alueisiin, joissa ostajana on julkinen elin tai julkisoikeuden piiriin kuuluva elin. Esittelijä ottaa kiinnostuneena vastaan muita ehdotuksia kollegoilta. Jos LIFE-ohjelmaa, jota mieluiten kuitenkin kutsuttaisiin selkeämmällä nimellä (EU:n ympäristörahasto?), aiotaan jatkaa, sen tarkoitus ja menetelmät on määriteltävä tarkemmin ja täysin selkeästi. DT\ doc 13/13 PE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 910 lopullinen 2006/0305 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI rahoitusvälineiden markkinoista annetun direktiivin 2004/39/EY

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 916 lopullinen 2006/0300 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI finanssiryhmittymään kuuluvien luottolaitosten, vakuutusyritysten

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.12.2006 KOM(2006) 909 lopullinen 2006/0282 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI säännellyillä markkinoilla kaupankäynnin kohteeksi otettavien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 7.11.2001 KOM(2001) 634 lopullinen 2001/0267 (COD) 2001/0268 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS yhteisön metsien suojelusta ilmansaasteilta annetun

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 25. helmikuuta 2008 (OR. en) 2006/0291 (COD) PE-CONS 3651/11/07 REV 11 ENER 215 ENV 450 MI 198 CODEC 902 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel, 22.12.2006 KOM(2006) 913 lopullinen 2006/0301 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI sisäpiirikaupoista ja markkinoiden manipuloinnista (markkinoiden

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.7.2010 KOM(2010)381 lopullinen 2010/0205 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI yksityiskohtaisista säännöistä direktiivissä 2006/112/EY säädetyn arvonlisäveron palauttamiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI FIN 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 22. heinäkuuta 2003 (OR. fr) 2002/0179 (COD) LEX 457 PE-CONS 3647/03 N 299 INST 145 AG 37 INF 134 CODEC 952 EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0263(COD) 9.9.2016 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rakenneuudistusten

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Budjettivaliokunta 2004 2001/0277(COD) 22. toukokuuta 2002 LAUSUNTO budjettivaliokunnalta ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunnalle Ehdotus Euroopan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 ««««««««««««2009 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2005/0072(COD) 2005/0081(COD) 2005/0082(COD) 2005/0083(COD) 25.8.2005 LAUSUNTOLUONNOS

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0464/62. Tarkistus. Anneleen Van Bossuyt sisämarkkina- ja kuluttajansuojavaliokunnan puolesta 10.4.2019 A8-0464/62 62 Johdanto-osan 14 kappale (14) Tämä asetus olisi pantava täytäntöön työohjelmilla. Koska työohjelmien tavoitteet ovat keskipitkän tai pitkän aikavälin tavoitteita ja koska niissä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.3.2012 COM(2012) 90 final 2012/0040 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI neuvoston direktiivin 92/65/ETY muuttamisesta koirien, kissojen ja frettien kauppaan

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 8.4.2009 KOM(2009) 169 lopullinen 2009/0053 (CNS) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS järjestelystä keskipitkän ajan rahoitustuen myöntämiseksi jäsenvaltioiden maksutaseille

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Ympäristöasioiden, kansanterveyden ja kuluttajapolitiikan valiokunta 4. helmikuuta 2002 VÄLIAIKAINEN 2000/0159(COD) ***II LUONNOS SUOSITUKSEKSI TOISEEN KÄSITTELYYN Neuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS. Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.9.2014 COM(2014) 586 final 2014/0272 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Turkista peräisin olevien maataloustuotteiden tuonnista unioniin (kodifikaatio)

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.5.2008 KOM(2008) 336 lopullinen 2008/0108 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS maatalouden yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1234/2007 muuttamisesta

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 16. kesäkuuta 2003 (26.06) (OR. en) 8642/1/03 REV 1 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2002/0303 (COD)

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 16. kesäkuuta 2003 (26.06) (OR. en) 8642/1/03 REV 1 ADD 1. Toimielinten välinen asia: 2002/0303 (COD) EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 16. kesäkuuta 2003 (26.06) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2002/0303 (COD) 8642/1/03 REV 1 ADD 1 EDUC 79 CODEC 518 OC 348 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston 16.

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2016 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. elokuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2013/0297 (COD) 11702/16 STATIS 57 TRANS 322 CODEC 1162 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. elokuuta 2016 Vastaanottaja:

Lisätiedot

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE

KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.12.2016 COM(2016) 793 final KOMISSION TIEDONANTO NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN PARLAMENTILLE Tiettyjen neuvoston direktiivin 91/692/EY mukaisesti annettujen unionin ympäristöalan

Lisätiedot

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 9.8.2010 KOM(2010) 426 lopullinen 2010/0231 (NLE) Ehdotus: NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin ja Sveitsin valaliiton välisen sopimuksen tekemisestä Sveitsin valaliiton osallistumista

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Aluekehitysvaliokunta. Esittelijä: Iskra Mihaylova A8-0021/2019

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Aluekehitysvaliokunta. Esittelijä: Iskra Mihaylova A8-0021/2019 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 6.3.2019 A8-0021/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi, jolla luodaan edellytykset alueellisten yhteistyöohjelmien

Lisätiedot

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI

10292/17 pmm/msu/vb 1 DRI Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. kesäkuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0384 (COD) 10292/17 CODEC 1051 FSTR 47 FC 55 REGIO 71 SOC 481 EMPL 369 BUDGET 20 AGRISTR 48 PECHE 249 CADREFIN

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS. ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.7.2016 COM(2016) 456 final 2016/0213 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS ehdotuksesta energiayhteisön luettelon vahvistamiseksi energiainfrastruktuurihankkeista FI FI PERUSTELUT

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.3.2015 COM(2015) 138 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE ihmisille tarkoitettuja lääkkeitä koskevista yhteisön säännöistä 6 päivänä marraskuuta 2001

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2013 COM(2013) 639 final 2013/0313 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS unionin yleiseen talousarvioon sovellettavista varainhoitosäännöistä ja neuvoston

Lisätiedot

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.3.2017 2016/0322(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi ulkorajojen ja viisumipolitiikan

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 2009 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2004/0150(COD) 11.11.2004 LAUSUNTOLUONNOS kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunnalta

Lisätiedot

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C

12225/16 joh/kr/jk 1 DG B 1C Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 23. syyskuuta 2016 (OR. en) 12225/16 ILMOITUS Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea / Neuvosto N 559 SOC 526 EMPL 347 ANTIDISCRIM

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 28.6.2006 KOM(2006) 320 lopullinen 2006/0109 (CNS) 2006/0110 (CNB) KOMISSION TIEDONANTOEUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE euroon ja Sloveniaan

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION LAUSUNTO EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 22.04.2003 KOM(2003) 193 lopullinen 2001/0265 (COD) KOMISSION LAUSUNTO EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan kolmannen alakohdan c alakohdan nojalla Euroopan

Lisätiedot

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset,

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset, 9.5.2017 L 119/7 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/788, annettu 8 päivänä toukokuuta 2017, meri- ja kalatalousrahastosta annetun asetuksen (EU) N:o 508/2014 nojalla annettavista säännöistä, jotka

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.10.2016 COM(2016) 650 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE biosidivalmisteiden asettamisesta saataville markkinoilla ja niiden käytöstä 22 päivänä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja COM(2016) 681 final. Liite: COM(2016) 681 final /16 akv DG G 2A Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 20. lokakuuta 2016 (OR. en) 13415/16 N 680 EHDOTUS Lähettäjä: Saapunut: 19. lokakuuta 2016 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission pääsihteerin puolesta

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0274(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2014/0274(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2014-2019 Kalatalousvaliokunta 9.12.2014 2014/0274(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi Välimeren yleisen kalastuskomission perustamista koskevan muutetun sopimuksen

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 30. heinäkuuta 2012 (30.07) (OR. en) 12991/12 ENV 654 ENT 191 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Euroopan unionin neuvoston

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle

LAUSUNTOLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2010/0059(COD) budjettivaliokunnalta. kehitysyhteistyövaliokunnalle EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Budjettivaliokunta 2010/0059(COD) 2.7.2010 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kehitysyhteistyövaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2012 (20.09) (OR. en) 13963/12 FIN 675 EHDOTUS

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 19. syyskuuta 2012 (20.09) (OR. en) 13963/12 FIN 675 EHDOTUS EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 19. syyskuuta 2012 (20.09) (OR. en) 13963/12 N 675 EHDOTUS Lähettäjä: Komissio Päivä: 19. syyskuuta 2012 Kom:n asiak. nro: COM(2012) 538 final Asia: Ehdotus Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.5.2019 C(2019) 3557 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 16.5.2019, Euroopan unionin rautatiejärjestelmän osajärjestelmää käyttötoiminta ja liikenteen hallinta

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 257 lopullinen 2007/0091 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Kyproksen toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 10. maaliskuuta 2015 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0259 (NLE) 6732/15 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: SOC 150 EMPL 77 MIGR 13 JAI 149 NEUVOSTON PÄÄTÖS jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta 19. marraskuuta 2002 PE 319.720/34-42 TARKISTUKSET 34-42 Mietintöluonnos (PE 319.720) Marianne L.P. Thyssen Ehdotus Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU)

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 21.6.2018 L 158/5 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/886, annettu 20 päivänä kesäkuuta 2018, Amerikan yhdysvalloista peräisin olevia tiettyjä tuotteita koskevista tietyistä kauppapoliittisista toimenpiteistä

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.4.2015 COM(2015) 156 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2015/000 TA 2015 komission aloitteesta

Lisätiedot

***I MIETINTÖLUONNOS

***I MIETINTÖLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Työllisyyden ja sosiaaliasioiden valiokunta 2.10.2012 2011/0440(COD) ***I MIETINTÖLUONNOS ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi Euroopan väestön demografisia

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 8. huhtikuuta 2011 (OR. en) 2010/0255 (COD) PE-CONS 9/11 PECHE 63 CODEC 338 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS. asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 16.5.2007 KOM(2007) 260 lopullinen 2007/0093 (CNB) Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS asetuksen (EY) N:o 974/98 muuttamisesta Maltan toteuttaman euron käyttöönoton vuoksi (komission

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Bryssel, 21. marraskuuta 2017 (OR. en) 2017/0060 (COD) PE-CONS 52/17 TRANS 415 DELACT 189 CODEC 1608 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 19.1.2017 COM(2017) 23 final 2017/0010 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 2008/98/EY liitteen III muuttamisesta vaarallisuusominaisuuden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 30.5.2000 KOM(2000) 346 lopullinen 2000/0137 (CNS) 2000/0134 (CNS) 2000/0138 (CNB) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE, NEUVOSTOLLE JA EUROOPAN KESKUSPANKILLE

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. kesäkuuta 2017 (OR. en) 10052/17 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 8200/17, 8203/17 Asia: FIN 355 FSTR 45 FC 50

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.8.2017 COM(2017) 416 final 2017/0187 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS kansainvälisessä sokerineuvostossa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta vuoden 1992 kansainvälisen

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 23.6.2011 KOM(2011) 377 lopullinen 2011/0164 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI kosmeettisia valmisteita koskevan direktiivin 76/768/ETY muuttamisesta sen liitteen III mukauttamiseksi

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Talousarvion valvontavaliokunta 2009 2008/2265(DEC) 29.1.2009 MIETINTÖLUONNOS vastuuvapauden myöntämisestä Euroopan meriturvallisuusviraston talousarvion toteuttamisesta varainhoitovuonna

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 Istuntoasiakirja 2004 C5-0269/2000 03/07/2000 ***II YHTEINEN KANTA Asia: Neuvoston 29. toukokuuta 2000 vahvistama yhteinen kanta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätöksen tekemiseksi

Lisätiedot

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE

Lisätiedot

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE)

*** SUOSITUSLUONNOS. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI 2013/0127(NLE) EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Ympäristön, kansanterveyden ja elintarvikkeiden turvallisuuden valiokunta 26.9.2013 2013/0127(NLE) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston päätökseksi maasta toiseen ulottuvien

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 13.12.2006 KOM(2006) 796 lopullinen Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS päätöksen 2000/91/EY soveltamisalan laajentamisesta luvan antamiseksi Tanskan kuningaskunnalle ja Ruotsin

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 23.5.2013 EP-PE_TC1-COD(2013)0104 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 23. toukokuuta 2013 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 15.2.2019 C(2019) 1090 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 15.2.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1303/2013 täydentämisestä sellaisen rahoitusmuodon

Lisätiedot

ottaa huomioon komission ehdotuksen (KOM(2003) 560) 1,

ottaa huomioon komission ehdotuksen (KOM(2003) 560) 1, P5_TA(2004)0004 Uudet synteettiset ja muut huumausaineet * Euroopan parlamentin lainsäädäntöpäätöslauselma ehdotuksesta neuvoston päätökseksi uusia synteettisiä ja muita huumausaineita koskevasta tietojenvaihdosta,

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2012 (27.07) (OR. en) 12945/12 ENV 645 ENT 185 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2012 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08. Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. toukokuuta 2008 (22.05) (OR. en) 9192/08 Toimielinten välinen asia: 2008/0096 (CNB) UEM 110 ECOFIN 166 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi

Lisätiedot

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos

EUROOPAN KOMISSIO. Bryssel SEC(2011) 1507 lopullinen. Luonnos EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 7.12.2011 SEC(2011) 1507 lopullinen Luonnos EUROOPAN PARLAMENTIN, NEUVOSTON, KOMISSION, EUROOPAN UNIONIN TUOMIOISTUIMEN, TILINTARKASTUSTUOMIOISTUIMEN, EUROOPAN TALOUS- JA SOSIAALIKOMITEAN

Lisätiedot

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2015 COM(2015) 661 final ANNEX 1 LIITE ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta asiakirjaan Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 12. syyskuuta 2017 (OR. en) 11929/1/17 REV 1 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Ed. asiak. nro: 9775/17, 9776/17 Asia: N 520 FSTR

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.2.2017 COM(2017) 101 final Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta (EGF/2017/000 TA 2017 komission aloitteesta

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta. (komission esittämä)

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS. Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta. (komission esittämä) EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 25.3.2011 KOM(2011) 155 lopullinen Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan unionin solidaarisuusrahaston varojen käyttöönotosta (komission esittämä) PERUSTELUT

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2001/0164(CNS) 13. joulukuuta 2001 LAUSUNTOLUONNOS oikeudellisten ja sisämarkkina-asioiden valiokunnalta talous-

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Luke Ming Flanagan GUE/NGL-ryhmän puolesta 24.4.2017 A8-0160/21 21 33 kohta 33. toteaa, että erityiskertomusta koskevaa työasiakirjaa laadittaessa komissio oli jo antanut ehdotuksensa rakenneuudistusten tukiohjelman perustamiseksi; panee tyytyväisenä

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS

EUROOPAN PARLAMENTTI Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta *** SUOSITUSLUONNOS EUROOPAN PARLAMENTTI 2009-2014 Kansalaisvapauksien sekä oikeus- ja sisäasioiden valiokunta 14.1.2014 2011/0446(APP) *** SUOSITUSLUONNOS ehdotuksesta neuvoston asetukseksi tietojenvaihtoa, avunantoa ja

Lisätiedot

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG

17033/1/09 REV 1 eho,krl/ess,ajr/tia 1 DQPG EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 4. joulukuuta 2009 (04.12) (OR. en) 17033/1/09 REV 1 POLGEN 230 CO EUR-PREP 4 ILMOITUS Lähettäjä: Puheenjohtajavaltio Vastaanottaja: Neuvosto / Eurooppa-neuvosto Asia:

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE. EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 10.1.2008 KOM(2007) 871 lopullinen 2006/0129 (COD) KOMISSION TIEDONANTO EUROOPAN PARLAMENTILLE EY:n perustamissopimuksen 251 artiklan 2 kohdan toisen alakohdan mukaisesti

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 12. kesäkuuta 2013 (OR. en) 2013/0104 (COD) LEX 1356 PE-CONS 23/1/13 REV 1 UD 94 ENFOCUSTOM 77 MI 334 COMER 102 TRANS 185 CODEC 923 EUROOPAN PARLAMENTIN

Lisätiedot

NEUVOSTON PERUSTELUT

NEUVOSTON PERUSTELUT EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 15. marraskuuta 2004 (12.11) (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2003/0134 (COD) 11630/2/04 REV 2 ADD 1 CONSOM 63 MI 215 CODEC 929 NEUVOSTON PERUSTELUT Asia: Neuvoston

Lisätiedot

2010/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja

2010/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja 200/06 Euroopan unionin virallisen lehden jäsentely Lissabonin sopimuksen voimaantulosta johtuvat mukautukset Virallisen lehden L-sarja L I Lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset a) Asetukset

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ],

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Luonnos. KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Luonnos Bryssel... C KOMISSION ASETUS (EU) N:o.../... annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], muuhun kuin kaupalliseen lentotoimintaan liittyvistä teknisistä vaatimuksista ja hallinnollisista

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 1999 2004 Naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunta VÄLIAIKAINEN 2003/2001(BUD) 12. elokuuta 2003 LAUSUNTOLUONNOS naisten oikeuksien ja tasa-arvoasioiden valiokunnalta budjettivaliokunnalle

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 18. kesäkuuta 2015 (OR. en) 10044/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 10. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: FSTR 34 FC 36 REGIO 48 SOC 419 EMPL 273 RECH 198 ERAC

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.5.2017 COM(2017) 214 final 2017/0091 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖS Eteläisen Intian valtameren kalastussopimuksen (SIOFA) osapuolten kokouksessa Euroopan unionin puolesta esitettävästä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto)

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI. raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta. (kodifioitu toisinto) EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 26.05.2003 KOM(2003) 298 lopullinen 2003/0103 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON PÄÄTÖKSEKSI raha-, rahoitus- ja maksutasetilastokomitean perustamisesta (kodifioitu toisinto)

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.6.2013 COM(2013) 452 final 2013/0220 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS eräiden oikeusalan säädösten, joissa säädetään valvonnan käsittävän sääntelymenettelyn

Lisätiedot

EUROOPAN PARLAMENTTI

EUROOPAN PARLAMENTTI EUROOPAN PARLAMENTTI 2004 Budjettivaliokunta 2009 2007/0145(COD) 22.4.2008 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta kulttuuri- ja koulutusvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston päätökseksi

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. lokakuuta 2014 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2014/0242 (NLE) 12739/14 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: EEE 64 CONSOM 159 MI 608 NEUVOSTON PÄÄTÖS ETA:n sekakomiteassa

Lisätiedot

Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla)

Lausunto nro 1/2016. (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) Lausunto nro 1/2016 (annettu Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 325 artiklan nojalla) ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetuksen (EU, Euratom) N:o 883/2013 muuttamisesta

Lisätiedot

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus. Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Strasbourg 12.3.2013 COM(2013) 145 final 2011/0268 (COD) Ehdotus Muutos komission ehdotukseen KOM(2011) 607 lopullinen/2: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS Euroopan sosiaalirahastosta

Lisätiedot

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/

***I MIETINTÖ. FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Euroopan parlamentti A8-0000/ Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja A8-0000/2018 9.2.2018 ***I MIETINTÖ ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiiviksi direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. joulukuuta 2017 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2017/0282 (NLE) 14045/17 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AELE 80 EEE 54 N 52 ISL 47 FL 37 MI 786 ECO 66 INST

Lisätiedot