HaiPro Vaaratapahtumien raportointi
|
|
- Lotta Tuominen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 (6) HaiPro:n kehittämisen ohjausryhmän kokous 4/2009 pidettiin tiistaina klo Nordic Healthcare Groupin tiloissa Lauttasaaressa, Helsingissä. Kokouksessa olivat paikalla ohjausryhmän jäsenet Timo Keistinen VSHP, asiat 1-6 Marina Kinnunen, VSHP Titta Koski, SATSHP Lasse Koste, KYMSHP Marita Maukonen, PKSSK Karoliina Peltomaa, VSSHP Petri Pommelin, PSHP, toimi kokouksen puheenjohtajana Kaarin Ruuhilehto, VTT, toimi kokouksen sihteerinä Jarkko Wallenius, Awanic Oy Lauri Vuorenkoski, THL, kutsuttuna asiantuntijana. Esteen oli ilmoittanut Kimmo Mattila, HUS Erna Snellman, STM, kutsuttuna asiantuntijana. 1. Asialistan hyväksyminen Hyväksyttiin kokouskutsussa esitetty asialista käsiteltäviksi asioiksi. Käsittelyjärjestys muutettiin kokousosanottajien aikatauluihin sopivaksi. 2. 3/2009 kokouksen muistio Muistioon ei ollut huomauttamista. Todettiin, että muistio löytyy osoitteesta 3. HaiPron levinneisyys ja käyttö kesäkuun 2009 alussa Käytön kehittyminen on kuvattu seuraavassa taulukossa.
2 (6) Roolit Määrä huhtikuun alussa 2009 Määrä 10. kesäkuuta 2009 Määrä 27. syyskuuta 2009 Tehtyjä ilmoituksia Nimettyjä käsittelijöitä Potilasturvallisuusvastaavia Ilmoitusten lukuoikeuksia Tilastojen seurantaoikeuksia Sopimusten piirissä olevat henkilöt Alueelliset toimintamallit lisääntyvät edelleen. Esimerkiksi Pirkanmaan shp on päättänyt alueellisesta toimintamallista niin, että alueen terveyskeskukset tulevat mukaan samaan organisaatioon. Samanlaisesta kehityksestä alueellaan kertoivat myös jotkut muut ohjausryhmän jäsenet. 4. HaiPron ohjelmakehitys: mitä valmiina, mitä työn alla, mitä tulossa JW kertoi HaiPron ohjelmakehityksestä. Edellisen kokouksen jälkeen on valmistunut uutta seuraavasti: Potilaan ilmoitus lomakkeen pilotointi Vaasan sairaanhoitopiirissä on aloitettu syyskuussa. Jo alkuvaiheen kokemusten perusteella on erittäin tärkeää, että organisaatio suunnittelee etukäteen, miten saatua palautetta käsitellään ja mitä palautetta ilmoittajalle annetaan. Potilaan ilmoitus -lomake on saatavilla muiden halukkaiden käyttöön JW:n eli Awanic Oy:n kautta. Vaasan shp:stä on saatavissa ohje- ja tiedotusmateriaalit vapaasti malliksi muille (Timo Keistisen sanoin: Copy right eli kopioi oikein = ota malliksi ja tee paremmaksi! ). Sähköpostiosoitteen antaminen ilmoituslomakkeella (järjestelmän sisäinen, ei näy käsittelijöille, mutta lisätietopyynnöt voidaan ohjata oikeaan osoitteeseen). Sijaisten hallinta -> Käsittelijä voi itse määritellä sijaisensa ja ilmoittaa poissaoloaikansa järjestelmän kautta -> ilmoitukset sijaiselle ilmoitettuna aikana. Valmisteilla ja suunnitteilla olevia tehtäviä ovat seuraavat: Henkilöstöön kohdistuneiden tapahtumien ilmoittaminen samaan järjestelmään: Henkilökuntaan kohdistuneiden läheltä piti -tapahtumien ilmoittamislomake on valmis. Sen pilotointi tapahtuu suunnitellusti Kymenlaaksossa, Vaasassa ja Pohjois-Karjalassa heti, kun testiympäristö on valmis. Toteutuneiden tapaturmien ilmoittaminen vaatii vielä sekä koodausta että vakuutusyhtiöyhteyksien selvittämistä.
3 (6) Lomaketyyppi myös turvallisuuteen liittyvien havaintojen (epäkohdat, vaarat ilman että kohdistuu yksittäiseen potilaaseen) ja kehitysehdotusten tekemiseen. Liittyy laatutoimintaan ja asiakaspalautteen kokoamiseenkin. Tilastojen kehittäminen: yhteenvetosivulle tieto esimerkiksi siitä, paljonko ilmoituksia/osasto, mahdollisuus verrata historiatietoon (vuosittain, kuukausittain). Riskin arvioinnin lisäys käsittelijän lomakkeelle. Potilaalle asti menneistä tapahtumista kirjataan tapahtuman esiintymistaajuus sekä toteutuneet seuraukset. Myös läheltä piti tapahtumista kirjataan mahdolliset seuraukset potilaalle ja tapahtuman esiintymistaajuus. Tapahtuman vakavuutta kuvaava riskiluokka saadaan 3x3-matriisin avulla esiintymistaajuudesta ja seurauksista. Ns. sisäiset sivut käyttäjille HaiPron kotisivuille. Mahdollisuus tiedottaa mm. ohjelmaan tehdyistä/tulevista muutoksista HaiPro-käyttäjille. Mahdollisuus hyvien käytäntöjen kokoamiseen ja levittämiseen. Linkitysmahdollisuudet lääkerekisteriin ja lääkelaitoksen laitteen vahinkolomakkeeseen. Seuraavassa kokouksessa käsiteltäväksi sovittiin versioidenhallinta: miten varmistetaan, että kaikilla halukkailla käyttäjillä on käytössään uusin versio eli uudet valmistuneet ominaisuudet. Selvitetään myös historiatietojen tallentumista (käsittelyajat, muutokset, toimenpiteiden toteutusajat). JW valmistelee molemmat asiat. 5. HaiPro-aineiston tutkimus Timo Keistinen ja työryhmä (Minna Kaila ja Lauri Vuorenkoski, THL, Marina Kinnunen, VSHP, Kaarin Ruuhilehto, VTT ja Jarkko Wallenius, Awanic Oy) oli valmistellut kokoukseen tutkimussuunnitelman, jonka mukaan näiden mainittujen henkilöiden muodostama tutkimusryhmä tekisi HaiPro-tietokantaan mennessä kertyneestä kaikkien järjestelmän käyttäjäorganisaatioiden yhdistetystä aineistosta tutkimuksen. Ote suunnitelmasta: Tietokantaan on jo kertynyt lähes vaaratapahtumailmoitusta ja vuoden loppuun mennessä kertymä tulee olemaan ilmoitusta. Yhteinen tietokanta ja sen tietosisältö antavat hyvän mahdollisuuden selvittää, millaisia vaaratapahtumia sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioissa raportoidaan, millaiset vaaramekanismit niihin liittyvät ja miten niitä pyritään ehkäisemään. Tiedot siitä, millaisia potilasturvallisuuden kehittämisen kohteita ja keinoja aineistosta nousee ja mihin voimavaroja olisi tarkoituksenmukaista suunnata, ovat hyödyllisiä valtakunnallisen potilasturvallisuusstrategian toteuttamisessa. Tutkimuksessa kuvataan vaaratapahtumien raportointijärjestelmään tehtyjä ilmoituksia määrällisin ja laadullisin tutkimusmenetelmin. Tavoitteena on o tunnistaa potilasturvallisuuden kehittämisen kohteita ja keinoja, joihin voimavaroja tulisi suunnata o tuottaa empiiristä tietoa kansallisen säädöspohjan ja mahdollisesti kansallisten indikaattorien kehittämiseen sekä potilasturvallisuustoiminnan valtakunnalliseen organisointiin
4 (6) o koota tietoa HaiPro Vaaratapahtumien raportointijärjestelmän jatkokehittämiseen huomioiden kansainväliset luokitukset, potilasturvallisuuden kehitystrendit sekä tietoteknisten sovellusten uudet mahdollisuudet. HaiPro:n kehittämisen ohjausryhmä piti tutkimusta tärkeänä ja tarpeellisena. Lauri Vuorenkoski, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen edustajana ja asiantuntijana kokouksessa, toi esille, että THL voi hyödyntää tutkimustuloksia vuosiraportoinnissaan kansallisen potilasturvallisuuden tilasta. Jotta tutkimus voidaan toteuttaa, tarvitaan jokaiselta käyttäjäorganisaatiolta kirjallinen lupa oman aineistonsa käyttöön ko. tarkoitukseen. Käsiteltiin myös tutkimusryhmän laatima lupapyyntöluonnos. Tutkimusryhmän tehtäväksi annettiin lupapyynnön ja tutkimussuunnitelman viimeistely ja lähettäminen kaikille asianosaisille. Tutkimusryhmän tieteellisenä johtajana toimii Timo Keistinen (dosenttina Oulun yliopiston lääketieteellisessä tiedekunnassa). Tutkimussuunnitelma käsitellään Vaasan sairaanhoitopiirin eettisessä toimikunnassa Todettiin, että HaiPron kehittämisen ohjausryhmä ei voi myöntää eikä kieltää yhdistetyn aineiston käyttöä tutkimustarkoituksiin. Aineiston käytön edellytyksenä on, että oman aineistonsa omistavat organisaatiot antavat siihen luvan ja että Awanic Oy yhdistää eri organisaatioiden taulut tietokannassa yhdeksi aineistoksi. Kehittämisen ohjausryhmä voi koordinoida tutkimuksentekoa ja on mielellään tietoinen suunnitelmista. Ohjausryhmä keskusteli tutkimuksenteosta yleensä ja suosittelee perustason tutkintoihin liittyvien pro gradujen, lopputöiden yms. tekemistä organisaatiokohtaisista aineistoista ja yhdistetyn aineiston käyttämistä jatkotutkintoihin. 6. Verkostoseminaari ma Tampereella Seminaarin esitykset ja työpajojen tuotokset ovat saatavilla HaiPro:n kotisivulla. Osallistuneita oli yhteensä lähes 140. Osanottajille lähetettyyn palautekyselyyn vastasi noin 50 henkilöä. Palautteen mukaan on haasteellista tuottaa osuva sisältö raportointikulttuurinsa kehittämisessä hyvinkin eri vaiheissa oleville osanottajille. Verkostotapaamisia halutaan jatkaa. Yhteenveto palautteesta on seuraavan vuoden seminaarin suunnittelijoiden käytössä. Vuoden 2010 tapaaminen on Lahdessa, päivämäärä vielä avoin. 7. Oppimisverkoston toiminnan kehittäminen VTT:n hankkeessa, jota STM rahoittaa tuke-rahalla, keskitytään tällä hetkellä kahteen kokonaisuuteen: 1. Kehitystyöryhmätoiminnan käyntiin saattaminen: Raportoivien organisaatioiden keskuudesta on esitetty toiveita raportoitavien tapahtumien luokitusten ja muun sisältötiedon kehittämiseen kolmella osa-alueella: 1) laboratoriot, 2) terveyskeskukset, 3) avohoito, sos.palvelut/kotihoito.
5 (6) Laboratorioista on olemassa eri puolilta Suomea jo kehittämiseen halukkaiden henkilöiden nimiä, samoin joitain terveyskeskusten edustajia on tiedossa. Sovittiin, että työpari J. Wallenius ja K. Ruuhilehto kokoavat mainitut kolme työryhmää ja suunnittelevat niiden kanssa toimivat työskentelytavat HaiPro-työkalun ja -menettelyiden kehittämiseksi. Ohjausryhmän jäsenet voivat mieluusti tehdä ehdotuksia tiedossaan olevista aktiivisista kehittäjistä. 2. Suunnitelmat nettifoorumista ja hyvien käytäntöjen levittämisestä: Keskusteltiin HaiProkanavien käyttämisestä hyvien käytäntöjen levittämisessä. Nyt levittäminen on tapahtunut lähinnä niin, että eri tahoja edustavat ihmiset ovat käyneet erilaisissa tilaisuuksissa kertomassa kokemuksistaan ja saavutuksistaan. Toinen kanava ovat olleet eri tahojen (esim. VSHP, STM potilasturvallisuus) nettisivut, joilta on mahdollista kopioida tiedotteita, esitteitä, oppaita, työkaluja jne. omaan käyttöön sovellettaviksi. Kentällä kaivataan systemaattista tapaa välittää HaiPro:n avulla kehitettyjä hyviä käytäntöjä kaikille raportoijille. Kokous keskusteli muun muassa määrämuotoisen tiedotteen laatimisesta määräajoin ja hyvän käytännön kirjaamismallin laatimisesta. Yhtenä esimerkkinä tuli esille EuNetPas -hyvien käytäntöjen esittelymallin käyttäminen. KR selvittää asiaa eteenpäin. 8. VTT:n TYPO-RH-hankkeen tilanne Potilasturvallisuuden ja työturvallisuuden integrointi ja ennakoiva riskien hallinta -hanke on edennyt niin, että henkilöstöön kohdistuneiden läheltä piti -tapahtumien ilmoittamislomake on valmis. Sen pilotointi tapahtuu suunnitellusti Kymenlaaksossa, Vaasassa ja Pohjois- Karjalassa heti, kun testiympäristö on valmis. Toteutuneiden tapaturmien ilmoittaminen vaatii vielä sekä koodausta että vakuutusyhtiöyhteyksien selvittämistä. Integroitu lomake, jolla on mahdollista ilmoittaa sekä työ- että potilasturvallisuustapahtumia, on kaikkien halukkaiden käytössä syksyn kuluessa. Vaaratapahtumista oppiminen opas sosiaali- ja terveydenhuollon organisaatioille -julkaisu on valmistunut kokeilukäyttöön. Ensimmäinen käyttäjätyöpaja pidetään Tampereella ja siihen osallistuu henkilöitä Vaasan ja Kymenlaakson sairaanhoitopiireistä. Jo alustavissa keskusteluissa on käynyt selväksi, että sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstölle tulee järjestää oppaan käyttöä tukevaa koulutusta. Opas pyritään saamaan laajempaan kokeilukäyttöön tämän vuoden kuluessa. 9. Vaaratapahtumien raportoinnin valtakunnallinen kehitystyö Valtakunnallisesta tilanteesta ei ollut muuta uutta tietoa kuin, että STM nimittänee vuodeksi 2010 potilasturvallisuusstrategian toimeenpanotyöryhmän. Nykyinen potilasturvallisuuden kehittämisen ohjausryhmä päättää työnsä aikataulun mukaisesti lokakuun 2009 lopussa.
6 (6) 10. Muut asiat Asiantuntijan kutsuminen ohjausryhmään Kutsuttiin lääketieteen tohtori, erikoistutkija Lauri Vuorenkoski Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta ohjausryhmän pysyväksi asiantuntijaksi. 11. Seuraava kokous HaiPron kehittämisen ohjausryhmän seuraava kokous (4/2009) pidetään tiistaina klo Kokouspaikkana on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL), Lintulahden toimipiste, Lintulahdenkuja 4, kokoushuone Nauris&Lanttu, 1. krs. Jakelu: Ohjausryhmän jäsenet Lauri Vuorenkoski, THL Erna Snellman, STM HaiPro-käyttäjien potilasturvallisuuskoordinaattorit HaiPron kotisivu
HaiPro Vaaratapahtumien raportointi
30.01.2010 1 (5) HaiPro:n kehittämisen ohjausryhmän 5. kokous 1/2010 pidettiin tiistaina 26.1.2010 klo 10-13 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa, Lintulahdenkuja 4, Helsinki. Kokouksessa olivat paikalla
HaiPro Vaaratapahtumien raportointi
17.10.2010 1 (5) HaiPro:n kehittämisen ohjausryhmän 7. kokous 3/2010 pidettiin maanantaina 11.10.2010 klo 10-12.30 Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa, Lintulahdenkuja 4, Helsinki. Kokouksessa olivat
HaiPro Vaaratapahtumien raportointi
15.6.2009 1 (6) HaiPro:n kehittämisen ohjausryhmän kokous 3/2009 pidettiin torstaina 11.6.2009 klo 10.30 14.30 Tecnopolis-talossa Start up Centerissä, Hiilikatu 3, Helsinki. Kokouksessa olivat paikalla
HaiPro Vaaratapahtumien raportointi
07.04.2009 1 (5) HaiPro:n kehittämisen ohjausryhmän kokous 2/2009 pidettiin perjantaina 3.4.2009 klo 10.30 14.30 Labquality Oy:ssa, Ratamestarinkatu 11, 00520 Helsinki (Pasila). Kokouksessa olivat paikalla
HaiPro Vaaratapahtumien raportointi
19.2.2009 1 (5) HaiPro:n kehittämisen ohjausryhmän kokous 1/2009 pidettiin perjantaina 6.2.2009 klo 12.00 14.30 HUS Hallintokeskuksen isossa kabinetissa Helsingissä. Kokouksessa olivat paikalla Marina
ilmoitukselle työkalut Vaaratapahtumien raportointiverkoston tapaaminen 7.9.2009 Tampere Peltomaa Karolina,, Koski Titta
Mitähän n tälle t ilmoitukselle pitäisi isi tehdä? Käsittelijän työkalut Vaaratapahtumien raportointiverkoston tapaaminen 7.9.2009 Tampere Peltomaa Karolina,, Koski Titta Raportointiprosessi PROSESSIN
Lasse Lehtonen Vaaratapahtumien raportointiverkosto
Lasse Lehtonen Vaaratapahtumien raportointiverkosto 3.10.2013 Kansallinen potilasturvallisuusstrategia, STM 29.1.2009 Visio - tavoitetila vuoteen 2013 mennessä Potilasturvallisuus on ankkuroitu toiminnan
POTILASTURVA. POTILASTURVALLISUUS LAATU- JA KILPAILUVALTIKSI - tutkimus- ja kehitysprojekti
POTILASTURVA POTILASTURVALLISUUS LAATU- JA KILPAILUVALTIKSI - tutkimus- ja kehitysprojekti 1.8.2010-31.12.2012 Yhteistyössä: VTT, Työterveyslaitos, Vaasan sairaanhoitopiiri, Awanic Oy, Huperman Oy, NHG
Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018
Yhteistyöalueen kokous Muistio 2/2018 Aika: Keskiviikko 2.5. 2018 klo 9.05-11.15 Paikka Satakunnan keskussairaalan yhtymähallituksen neuvotteluhuone N-rakennus, II-kerros Sairaalatie 3, Pori Jakelu: (x)
POTILASTURVALLISUUS JA LAATU KOUVOLAN KAUPUNGIN PERUSTURVASSA 14.9.2011
POTILASTURVALLISUUS JA LAATU KOUVOLAN KAUPUNGIN PERUSTURVASSA 14.9.2011 TAUSTA STM: potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmä: Potilasturvallisuusstrategia vuosille 2009-2013 Tavoitteet: Potilas osallistuu
Riitta Voutila Virpi Piispanen Rauni Kauppinen Manu Pasanen Jorma Teini. (-) (-) () (x) (x) Kokous on laillinen ja päätösvaltainen.
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 8/2012 1 Kokousaika Ke 21.11.2012 klo 17.00-18.36. Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
Sairaalahoidossa olevat influenssa A(H1N1)v-tapaukset Suomessa
Sairaalahoidossa olevat influenssa -tapaukset Suomessa Sairaanhoitopiirit (shp) ilmoittavat joka arkipäivä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen verkkopohjaiseen järjestelmään sairaalahoidossa olevien influenssa
HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (14) SAIRAANHOITOPIIRI 1 21.04.2015
HELSINGIN JA UUDENMAAN PÖYTÄKIRJA 2/2015 1 (14) 1 21.04.2015 14 AIKA 21.04.2015 klo 16:00-17:20 PAIKKA Hyks Psykiatriakeskus, Punatiili talo Ahlfors-sali KÄSITELLYT ASIAT Asia Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN
Ajankohtaista potilasturvallisuudesta
Ajankohtaista potilasturvallisuudesta 3.11.2011 yhteistyöseminaari Leena Lang Missä mennään? 18.3.2010 yhteistyöseminaari : Turvallisuus on tunne, joka sinulla on, ennen kuin olet tajunnut tilanteen. >
Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Tilannekatsaus 4. 3 Tietojohtaminen 6. 4 Terveydenhuollon ekosysteemit alustat ekosysteemien mahdollistajana
MUISTIO 3/2019 1 AIKA 08.04.2019 klo 08:30-11:20 PAIKKA Kallion virastotalo, nh 7, 3 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Tilannekatsaus 4 3 Tietojohtaminen 6 4 Terveydenhuollon ekosysteemit
terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki Jukka Mattila, Timo Keistinen, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM
Kansallinen valinnanvapaus terveydenhuollossa Terveydenhuoltolaki 19.9.20139 Jukka Mattila, Timo Keistinen, Anne Nordblad, Riitta-Maija Jouttimäki, Pirjo Pennanen, Maire Kolimaa, STM Terveydenhuoltolain
Asiakkaan valinnanvapaus kasvaa Palveluvaaka.fi avuksi
Asiakkaan valinnanvapaus kasvaa Palveluvaaka.fi avuksi 1 Lyhyesti seuraavista aiheista Terveydenhuoltolaki lisää asiakkaiden ja potilaiden valinnanvapautta Palveluvaaka.fi ja sen ideologinen perusta 2
Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä. RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety
Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymä RECEPS Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety Itä-Suomen yliopisto Terveystieteiden tiedekunta sekä Yhteiskuntatieteiden
Terveydenhuollon laitteet - vaaratilanteiden ilmoittaminen
Terveydenhuollon laitteet - vaaratilanteiden ilmoittaminen Valviran määräys 4/2010: Ammattimaisen käyttäjän vaaratilanneilmoitus Laki terveydenhuollon laitteista ja tarvikkeista (629/2010), luku 5 ylitarkastaja,
Potilasturvallisuuskatsaus
Potilasturvallisuuskatsaus Kuntayhtymähallitus 21.1.2014 Maijaterttu Tiainen Ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Miksi potilasturvallisuuteen täytyy kiinnittää huomiota? joka vuosi kuolee tieliikenteessä
Puheenjohtajan yhteenvetona keskeiset teemat: potilas nousee keskiöön, johtaminen, kehittäminen ja muutoshallinta; tuottavuus ja tuotteet
PÖYTÄKIRJA 1 (3) Projektin nimi: Monimutkaisten palvelukokonaisuuksien hallinta simuloinnin ja pelien avulla Projektin lyhenne: MOSAIC Projektin numero: TEKES rahoituspäätös 40272/13; Vertti-numero 83890
A 3/ Tiedekunnan edustajan nimeäminen yliopiston tasa-arvotoimikuntaan. A 4/ Tiedekunnan lausunto CISDE-tutkimuskeskuksen perustamisesta
OULUN YLIOPISTO YHDISTELMÄ A1 / 2007 Tiedekuntaneuvosto Kokous 16.1.2007 HALLINTOPÄÄLLIKÖN ESITTELYLISTAT A 1 A 4 A 1/2007 1 Kokouksen päätösvaltaisuus A 2/2007 2 Ilmoitusasiat A 3/2007 3 Tiedekunnan edustajan
Määräys 3/ (5) Dnro 2028/03.00/
Määräys 3/2011 1 (5) In vitro diagnostiikkaan tarkoitettujen terveydenhuollon laitteiden suorituskyvyn arviointitutkimukset ja niistä ilmoittaminen Valtuutussäännökset Laki terveydenhuollon laitteista
Parhaat käytännöt potilasturvallisuuden edistämiseksi. Marina Kinnunen, johtajaylihoitaja, VSHP Ermo Haavisto, johtajaylilääkäri, SatSHP
Parhaat käytännöt potilasturvallisuuden edistämiseksi Marina Kinnunen, johtajaylihoitaja, VSHP Ermo Haavisto, johtajaylilääkäri, SatSHP Suomen Potilasturvallisuusyhdistys Suomen Potilasturvallisuusyhdistys
Omavalvonnan työpaja Oulu Elina Uusitalo ylitarkastaja Valvira
Omavalvonnan työpaja Oulu 15.11.2017 Elina Uusitalo ylitarkastaja Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon palveluyksiköt (SHL 47, SosPaL 6 ja VPL 23 ) Valviran määräys 1/2014 Sosiaalityössä
Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. kappalainen, sihteeri Samuel Mäkinen pj. kohdat 1-6
Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2015 Aika: tiistai 17.2.2015 klo 17.30-19.06 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät:
Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt
LIITE 8. VIRTA RAAHEN SEUDUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt Koordinaatiohankkeen ja alahankkeiden työntekijät
Potilasturvallisuus ja vaaratapahtumien ilmoitusjärjestelmä HaiPro Lapin sairaanhoitopiirissä. Luennoitsija / tilaisuus / päiväys
Potilasturvallisuus ja vaaratapahtumien ilmoitusjärjestelmä HaiPro Lapin sairaanhoitopiirissä Miten organisaation turvallisuuden tilaa tulisi arvioida ja edistää? Tarkastellaan näkyvää, Pyritään saamaan
Omavalvonnan työpaja. Riitta Husso Valvira
Omavalvonnan työpaja Riitta Husso 22.11.2017 Valvira 1 Säädöspohja Yksityiset ja julkiset sosiaalihuollon palveluyksiköt (SHL 47, SosPaL 6 ja VPL 23 ) Valviran määräys 1/2014 Sosiaalityössä käytössä Valviran
OULUN YLIOPISTO HUTK, historiatieteet PÖYTÄKIRJA
Aika Ma 14.9.2009, klo 10 Paikka HU 110 yliopistonlehtori Reija Satokangas yliopistonlehtori Kari Väyrynen Puheenjohtaja avasi kokouksen klo 10.15. 2 Edellisen kokouksen muistio Edellisen kokouksen pöytäkirja
Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet
Hoidon vaikuttavuuden ja potilasturvallisuuden tutkimuskeskittymän toiminta ja tavoitteet Research Centre for Comparative Effectiveness and Patient Safety (RECEPS) Anna-Maija Tolppanen 26.9.2013 III sosiaali-
Sastamalan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone
PÖYTÄKIRJA 1/2016 1 Elämänhallintatyöryhmä Aika 19.01.2016 klo 09:00-11:25 Paikka Sastamalan kaupungintalo, hallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO
Suurkäyttäjien hoito- ja palveluketjujen rakentaminen Oulunkaarella HUCCO Heavy Users Care Chains in OuluArc Tiedotussuunnitelma OULUNKAAREN SEUTUKUNTA Ii Pudasjärvi Utajärvi Vaala Yli-Ii Piisilta 1, 91100
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI. Laatukriteerityö. Juha Korpelainen, hallintoylilääkäri
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Laatukriteerityö Juha Korpelainen, hallintoylilääkäri 2 Esityksen sisältö Laatu terveydenhuollossa Esh-benchmarking Laatuindikaattorihanke Jatkotoimenpiteet 3 Palvelun
JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) FIMM SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ
JOHTOSÄÄNTÖ 1(5) SUOMEN MOLEKYYLILÄÄKETIETEEN INSTITUUTIN JOHTOSÄÄNTÖ Tämän johtosäännön on hyväksynyt Helsingin yliopisto 9.6.2010, Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (HUS) 23.8.2010,
Potilasturvallisuuskatsaus PTH jaosto 6.3.2014. Maijaterttu Tiainen ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori
Potilasturvallisuuskatsaus PTH jaosto 6.3.2014 Maijaterttu Tiainen ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Potilasturvallisuuden kehittäminen Sosterissa S o s t e r i n a r v o t Säädöstausta Turvallisuuskulttuuri
Hoitovirheistä ja läheltä piti tilanteista oppiminen!
1 Hoitovirheistä ja läheltä piti tilanteista oppiminen! Erna Snellman, lääkintöneuvos, dosentti, STM 2 Primum est non nocere - Do not harm Hippocrates Hoito ei saa olla vaarallisempaa kuin sen antamatta
Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Hankeseuranta, tilannekuva Väliaikaishallinnon käynnistymisen valmistelu 5
MUISTIO 6/2018 1 Aika 27.04.2018 klo 13:00-15:00 Paikka Kallion virastotalo, nh 7 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Hankeseuranta, tilannekuva 25.4.2018 4 3 Väliaikaishallinnon käynnistymisen
Nurmeksen kaupunki Valtimon kunta Muistio 1. Kuntaliitosselvitystoimikunta
Valtimon kunta Muistio 1 Muistio 1. Kokouksen avaus Nurmeksen kaupunginhallituksen puheenjohtaja Matti Kämäräinen toivotti osanottajat tervetulleiksi ja avasi kokouksen. 2. Todetaan kuntien nimeämispäätökset
Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi
1 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Pirjo Berg, Anna Maksimainen & Olli Tolkki 16.11.2010 Potilasturvallisuuden johtaminen ja auditointi Taustaa STM velvoittaa sairaanhoitopiirit laatimaan
Neulamäen paloasema, lautakunnan huone, Volttikatu 1a, Kuopio
Pöytäkirja Numero 1 (5) PÖYTÄKIRJA AIKA Ma 4.12.2017 klo 9.00 11.00 PAIKKA Neulamäen paloasema, lautakunnan huone, Volttikatu 1a, Kuopio KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Otsikko 1 Kokouksen avaus ja läsnäolijoiden
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/ Maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 2/2016 1 Kokousaika kello 10:00-11:57 Kokouspaikka Maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, kokoushuone Piällysmies Asialista: Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen
TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI
TALTIONI BIOPANKKITALLETTAJAN VERKKOPANKKI Biopankkitoiminnan tavoitteet ja periaatteet Edistää lääketieteellistä tutkimusta ja tuotekehitystä sekä toimia henkilökohtaisen lääketieteen veturina Turvata
Veli-Pekka Laukkanen Leena Koski. sivu 1. Kokouksen avaus Läsnäolijoiden toteaminen Kokouksen työjärjestys 2
Asialista 1 / 2013 1 (5) LAMPPU2015-hankkeen ohjausryhmän kokous Aika 16.5.2013 klo 13:00 Paikka Lync Ohjausryhmän jäsenet Hankkeen koordinaattori Teeman 5 koordinaattori Pertti Heikkilä Hankkeen koordinaattori
Aika: keskiviikko klo Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Petri Puukki Timo Räsänen
Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: keskiviikko 11.11.2015 klo 17.58-19.03 Paikka: neuvostojen kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät
kunnanviraston kokoushuone 67 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA
Jämijärven kunta Sivistyslautakunta KOKOUSKUTSU Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika to 16.11.2017 klo 18.00 Paikka kunnanviraston kokoushuone Käsiteltävät asiat 66 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Ville Hurmalainen avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi.
1 SYYSKOKOUS 15.11.2015 Aika: Paikka: 15.11.2015, klo 11:30 alkaen Hämeenkylän kirkon seurakuntasali 1. Syyskokouksen avaus. Ville Hurmalainen avasi kokouksen ja toivotti osanottajat tervetulleiksi. 2.
Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä
Tiedolla johtaminen ja palvelujen seuranta -työryhmä Muistio 29.3.2018 kello 9 11 Päijät-Hämeen liitto, kokoustila Diabaasi Työryhmän jäsenet Läsnä Ismo Rautiainen Hankejohtaja, sote-vastuuvalmistelija,
TIETOVARASTOT CASE HAIPRO HUS Yhtymähallinto Sari Palojoki 1
TIETOVARASTOT CASE HAIPRO 9.10.2014 HUS Yhtymähallinto Sari Palojoki 1 22 SAIRAALAA HUS Yhtymähallinto Sari Palojoki 21 481 HUSLAISTA 12 062 hoitohenkilökuntaa 2 791 lääkäriä 1 057 erityistyöntekijöitä
Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa
Ajankohtaista tutkimusten viranomaisarvioinnissa Horisontissa 2020 strategiapäivä 26.4.2012 Vs. hallintojohtaja, VT Jari-Pekka Tuominen Varsinais-Suomen sairaanhoitopiiri Lääketieteellistä tutkimusta koskevat
TAUSTA JA TARVE. VALOA-hankkeen keskiössä Suomessa korkeakoulututkinnon opiskelevien ulkomaalaisten työllistyminen Suomeen
VALOA Ulkomaalaiset korkeakouluopiskelijat suomalaisille työmarkkinoille Milja Tuomaala ja Tiina Hämäläinen - VALOA-hankkeen esittely Oulun yliopiston kasvatustieteiden tiedekunnan Edutool- maisteriohjelmalle,
seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone jäsenet: pj Petri Puukki Eila Polojärvi Minna Bergström Matti Järvinen Esko Kulmala
Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 5 / 2014 Aika: keskiviikko 1.10.2014 klo 18.30-19.58 Paikka: seurakuntakeskus, neuvostojen kokoushuone OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Petri
Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2009
Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ PÖYTÄKIRJA 2/2009 Lapin toimintayksikkö 2.6.2008 Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI Nuorten hyvinvoinnin ankkurit Lapissa Aika
Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien valvonta
Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmien valvonta Ammattimainen käyttäjä laiteturvallisuuden varmistajana 6.5.2015 Yli-insinööri Antti Härkönen, Valvira Asiakastietolaki Laki 159/2007 (ja muutokset
Kohderyhmä Rooli Viestinnän tavoite Viestinnän väline/vastuuhenkilöt
LIITE 6. VIRTA OULUN VIESTINTÄSUUNNITELMA Virta Oulu alahankkeessa noudatetaan Oulun kaupungin viestintäohjetta: http://www.ouka.fi/viestinta/pdf/viestintaohje.pdf Taulukko 1. Sisäinen viestintä. Kohderyhmä
24.9.2015 24.9.2015 1 Potilasturvallisuusstrategiasta käytännön toiminnaksi Edistämme potilasturvallisuutta yhdessä 2009-2013 Asetus 341/2011 Laadunhallinnasta ja potilasturvallisuuden täytäntöönpanosta
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 9:30-11.38 Kokouspaikka Etelä-Savon ELY-keskus, Jääkärinkatu 10, Mikkeli, nh TUPA Asialista: 1 Kokouksen avaus 3 2 Edellisen kokouksen muistion
Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY
Suomen Potilasturvallisuusyhdistys SPTY Suomen Potilasturvallisuusyhdistys on vuonna 2010 perustettu potilaiden, ammattilaisten ja asiantuntijoiden yhteinen foorumi Yhdistyksen päämäärä on omalla toiminnallaan
Otsikko Sivu. 1 Kokouksen avaus 3. 2 Muutosjohtajien tilannekatsaus 4. 3 Henkilöstön, sopimusten ja omaisuuden siirtosuunnitelmien katselmointi
MUISTIO 9/2018 1 Aika 08.06.2018 klo 13:00-14:45 Paikka Kallion virastotalo, nh 6 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen avaus 3 2 Muutosjohtajien tilannekatsaus 4 3 Henkilöstön, sopimusten ja omaisuuden
Henkilöstön potilasturvallisuuskoulutus - Potilasturvallisuutta taidolla -verkkokoulutus
POHJOIS-POHJANMAAN SAIRAANHOITOPIIRI Henkilöstön potilasturvallisuuskoulutus - Potilasturvallisuutta taidolla -verkkokoulutus Terveyskeskusten johtavien viranhaltijoiden ja PPSHP:n yhteistyöseminaari 18.10.2012
LIITE 5. Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset
67 (75). Vaaratapahtumajoukon tarkastelua ohjaavat kysymykset A. Kysymykset ilmoittavan yksikön (osaston) tasolla tapahtuvaan tarkasteluun YKSIKÖN VAARATAPAHTUMAT Mitä ilmoitetut vaaratapahtumat meille
Katse tulevaisuuteen. ASPA-pilotit puolenvälin krouvissa -seminaari Ylitarkastaja Jaana Salmi
Katse tulevaisuuteen ASPA-pilotit puolenvälin krouvissa -seminaari 14.1. Ylitarkastaja Jaana Salmi Uusia toimijoita pilottipisteisiin Keskusteluja käyty tähän mennessä Tullin, Maanmittauslaitoksen, oikeusministeriön
Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6. Hermanni Eskoli Petri Puukki Maj-Britt Varpe. Poissa Tytti Hyytiä Timo Räsänen
Sivu 1 / 6 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 2/2016 Aika: perjantai 13.5.2016 klo 17.00 18.40 Paikka: kokoushuone, seurakuntakeskus 2. krs, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet:
Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa
Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008 1 Hoitotakuun toteutuminen yleisterveydenhuollossa terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille, lokakuu 2008 Tiedosta hyvinvointia Lokakuu 2008
EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ. Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013
EDISTÄMME POTILASTURVALLISUUTTA YHDESSÄ Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 Suomalainen potilasturvallisuusstrategia 2009 2013 STM asetti Potilasturvallisuuden edistämisen ohjausryhmän vuosille
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) Viestitie 2 87700 KAJAANI Tarkastuslautakunta 2.3.2010 nro 1/2010
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(7) KOKOUSAIKA Tiistai 2.3.2010 kello 9.00 13.00 KOKOUSPAIKKA Kuhmon kaupungintalo Kaupunginhallituksen kokoushuone, Joki 88900 KUHMO SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä
Uuden terveydenhuoltolain toteutumisen edistäminen. ereseptin käyttöönoton suunnittelu ja valmistelu
Uuden terveydenhuoltolain toteutumisen edistäminen ereseptin käyttöönoton suunnittelu ja valmistelu Tietoturva- ja tietosuojatason selvittäminen, huomioiden valtakunnallisen sähköisen tietojärjestelmäpalvelun
Laiteosaamisen merkitys potilasturvallisuudelle
Laiteosaamisen merkitys potilasturvallisuudelle Tuula Saarikoski Potilasturvallisuuskoordinaattori, Sh, TtM, tohtorikoulutettava tuula.saarikoski@ksshp.fi 17.11.2017 Osastonhoitajien koulutusiltapäivä
TAMPEREEN KAUPUNKISEUTU ILMASTOVERKOSTON KUNTAEDUSTAJAT ASIALISTA 5/
Aika: Keskiviikko 10.8.2016 klo 13:00-14:35 Paikka: Tampereen kaupunkiseudun kuntayhtymän kokoushuone Satakunnankatu 18 A, 2. krs. Osallistujat: Anttonen Kaisu ympäristöjohtaja Tampere, pj. Olkanen Emilia
LAMPPU2015-hanke Ohjauryhmän 1. kokous klo 13:00 Lync verkkokokous TERVETULOA!
LAMPPU2015-hanke Ohjauryhmän 1. kokous 16.5.2013 klo 13:00 Lync verkkokokous TERVETULOA! 1. Kokouksen avaus Tervetuloa LAMPPU2015-hankkeen ohjausryhmän 1. kokoukseen! 2. Läsnäolijoiden toteaminen Ohjausryhmän
Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa
Hoitoonpääsy terveyskeskuksissa Kysely terveyskeskusten johtaville lääkäreille Lokakuu 2012 1 Sidonnaisuudet Minerva Krohn Perusterveydenhuollon kehittäjäylilääkäri THL Luennoitsijana lääkeyrityksen tilaisuudessa
Suomen potilasturvallisuusyhdistyksen jäsenkirje
1/2013 Suomen potilasturvallisuusyhdistyksen jäsenkirje Vuosi 2013 on alkanut potilasturvallisuuden suhteen dynaamisesti. Suomen suurimman lääkäreiden ammatillisen tapahtuman eli Helsingin Lääkäripäivien
VSHP ENNEN JA JÄLKEEN HANKKEEN
VSHP ENNEN JA JÄLKEEN HANKKEEN Turvallisuus- ja työsuojelupäällikkö Timo Toivonen Hallintoylihoitaja Marina Kinnunen VSHP ennen hanketta Mitä tehtiin ja mitä näyttöä Elämää hankkeen jälkeen HANKKEEN TAVOITTEET
Vuosikokouspöytäkirja
Vuosikokouspöytäkirja RKL Naisten klubin vuosikokous 2012 Paikka: Aika: Läsnä: Hanasaaren kurssikeskus kokoustila Stig (2 krs.) lauantaina 17. marraskuuta 2012 klo 16.00 alkaen, Helena Railama, Marja Aaltonen,
REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS
lista kokous 1/2016 Seurakuntaneuvosto 14.1.2016 sivu 1 (6) REKOLAN SEURAKUNNAN SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika torstai 14.1.2016 klo 18.00 Paikka Rekolan Pyhän Andreaan kirkko, srksali 2 Kustaantie 22,
Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli Tarja Mankkinen Sisäministeriö
9.9.2013 Sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin sisällöstä ja valmistelusta Mikkeli 5.9.2013 Tarja Mankkinen Sisäministeriö Mistä puhun Valtakunnallisen sisäisen turvallisuuden ohjelman vuosiraportin
PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali
PÄTEVÄ on kätevä - terveyden edistämisen johtamisen ja suunnittelun oma portaali 6.9.2011 -päätösseminaari Tamperetalo Marita Päivärinne projektisuunnittelija, TtM Minna Pohjola projektipäällikkö, th ylempi
Turvallisuuskulttuurikysely
Turvallisuuskulttuurikysely Kuntayhtymähallitus 21.1.2014 Maijaterttu Tiainen Ylihoitaja, potilasturvallisuuskoordinaattori Turvallisuuskulttuuri On organisaation kykyä ja tahtoa ymmärtää: Millaista turvallinen
Laihia Pöytäkirja 5/ (10) Tekninen lautakunta Oikaisuvaatimusohjeet, valitusosoitus ja kokouksen päättäminen
Laihia Pöytäkirja 5/2017 1 (10) Aika 10.05.2017, klo 18:00-19:59 Paikka Teknisen osaston kokoushuone Käsitellyt asiat 40 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 41 Kokouksen pöytäkirjan tarkastajien
Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016
Muistio 1 (10) Sote-Satakunnan ohjausryhmän kokous nro 5/2016 Aika 9.5.2016 kello 09:00-10:53 Paikka Kauttuan Klubi, Sepäntie 3, 27500 Eura Muistion vakuudeksi Rainer Lehti puheenjohtaja Aino-Maija Luukkonen
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin omistajaneuvottelut / omistajaohjauskannanotto
Kaupunginhallitus 360 05.10.2015 Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin omistajaneuvottelut / omistajaohjauskannanotto 381/00.01.00/2015 Kaupunginhallitus 05.10.2015 360 Valmistelu: Seutuhallitus on kokouksessaan
Muistio. Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä)
Muistio 1(5) Asiakasraati Aika Keskiviikko 25.2.2016 kello 16.00 18.00 Paikka Osallistujat Päivystyksen johto-huone (Sisäänkäynti päivystyksestä) Seppo Ranta, asiakasraadin puheenjohtaja, johtajaylilääkäri
Potilasturvallisuutta taidolla- ohjelma
Potilasturvallisuutta taidolla- ohjelma Laatu- ja potilasturvallisuus suunnitelma Olli Väisänen, LT Ylilääkäri THL POTILASTURVALLISUUS Terveydenhuollossa toimivien yksilöiden ja organisaation periaatteet
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/ Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies
Etelä-Savon maakuntaliitto MUISTIO No 3/2017 1 Kokousaika kello 12:00 14.10 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, Mikonkatu 5, Mikkeli, Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen
KUUTOSKAUPUNGIT Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa
6AIKA - AVOIMET JA ÄLYKKÄÄT PALVELUT-STRATEGIA KUUTOSKAUPUNGIT Espoo, Helsinki, Oulu, Tampere, Turku, Vantaa Muistio Ohjausryhmän kokous 6/2014 Aika: 17.10.2014, 10.00-13.00 Paikka: Tampereen kaupungintalo,
ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 3/2019 Sivu
ÄHTÄRIN SEURAKUNTA KIRKKONEUVOSTO 3/2019 Sivu 1 PÖYTÄKIRJA Aika: Torstai klo 17.15-18.40 Paikka: Kirkkoherranviraston kokoushuone Läsnä: Kalle Peltokangas, pj Pirkko Ahola Ulla Akonniemi Hannu Hautoniemi
UNA-hanke. Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden vaatimusmäärittely 24.5.2016
UNA-hanke Sosiaali- ja terveydenhuollon tietojärjestelmäkokonaisuuden vaatimusmäärittely 24.5.2016 UNA-hankkeen tavoite ja aikataulu Tuottaa organisaatio- ja toimittajariippumaton vaatimusmäärittely asiakaslähtöisten
Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet
Perusterveydenhuollon yksikkö - Terveydenhuoltolain velvoitteet Juha Korpelainen Hallintoylilääkäri 2 Perusterveydenhuollon yksikkö Sairaanhoitopiirin kuntayhtymässä on oltava perusterveydenhuollon yksikkö,
JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/ PAIKKA Joroisten kunnanvirasto, 2. krs kokoushuone, Lentoasemantie 130, JOROINEN.
JOROISTEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Vanhusneuvosto 14.02.2018 AIKA 14.02.2018 09:00-10:15 PAIKKA Joroisten kunnanvirasto, 2. krs kokoushuone, Lentoasemantie 130, 79600 JOROINEN KÄSITELLYT ASIAT Otsikko
Yrjövuori Matti. Muut osallistujat Ehrlund Kirsi JHT, HT, vastuullinen tilintarkastaja
Peimarin koulutuskuntayhtymä PÖYTÄKIRJA Tarkastuslautakunta 9 / 2018 Aika keskiviikko klo 16.35 17.55 Paikka Ammattiopisto Livia / Tuorla Tuorlantie 1, 21500 Piikkiö Kartanorakennus Tähkä, kokoustila Jyvänen,
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1
Etelä-Savon maakuntaliitto ASIALISTA No 2/2017 1 Kokousaika kello 12:30 Kokouspaikka Etelä-Savon maakuntaliitto, nh Piällysmies Asialista: 1 Kokouksen avaus ja edellisen kokouksen muistion hyväksyminen
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) Viestitie KAJAANI Tarkastuslautakunta nro 3/2011
Kainuun jätehuollon kuntayhtymä 1(5) KOKOUSAIKA Keskiviikko 13.4.2011 kello 9.00 10.50 KOKOUSPAIKKA Kainuun jätehuollon kuntayhtymä, ruokalan vieressä 87700 KAJAANI SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä
Paikka: takkahuone, seurakuntakeskus, Koulukatu 6
Sivu 1 / 7 UUDENKAUPUNGIN KAPPELINEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2016 Aika: torstai 1.9.2016 klo 17.38-19.06 Paikka: takkahuone, seurakuntakeskus, Koulukatu 6 OSALLISTUJAT: Päätöksentekijät: jäsenet: pj Minna Bergström
Valtioneuvoston periaatepäätös. asumisen ohjelmasta 2010-2015
Valtioneuvoston periaatepäätös kehitysvammaisten asumisen ohjelmasta 2010-2015 Raija Hynynen Ympäristöministeriö Rakennetun ympäristön osasto Raija.Hynynen@ymparisto.fi Tarvitaanko kehitysvammalaitoksia?
Aika: Perjantai klo Kollegion kokoushuone, Rehtoraatti, yliopiston päärakennus
TIETOTURVALLISUUDEN OHJAUSRYHMÄ Aika: Perjantai 25.8.2017 klo 12.00-14.00 Paikka: Kollegion kokoushuone, Rehtoraatti, yliopiston päärakennus Ohjausryhmän jäsenet: hallintojohtaja Kirsi Moisander (puheenjohtaja)
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto
Hankinnat ja logistiikka sekä siivous ja ruokahuolto MUISTIO: Järjestäytymiskokous 28.10.2016 klo 12.30-14.23 Tampereen kaupungin virastotalo, ryhmähuone 4, 5.krs (Aleksis Kiven katu 14-16, Tampere) 1.11.2016
Terveyskeskusten lääkäritilanne Julkaisuvapaa klo Lisätietoja
Terveyskeskusten lääkäritilanne 4.10.2017 Julkaisuvapaa 11.1.2018 klo 10.00 Lisätietoja www.laakariliitto.fi/tutkimus/laakarityovoima/ Terveyskeskusten lääkäritilanne 2017 Kyselytutkimus terveyskeskusten