Kasvu ja kulttuuri -ydinprosessi
|
|
- Hilkka Leppänen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Sisäisen valvonnan raportti vuodelta Kasvu ja kulttuuri -ydinprosessi Yleistä Kasvu ja kulttuuri -ydinprosessin tehtävänä on tarjota laadukasta hoitoa, kasvatusta ja opetusta päivähoitoikäisille lapsille, perusopetuslain mukaista esiopetusta esiopetusikäisille lapsille yhteistoiminnassa lasten vanhempien kanssa sekä antaa kouluikäisille lapsille ja nuorille mahdollisuus monipuoliseen kasvuun, oppimiseen ja terveen itsetunnon kehittymiseen, jotta nuori voi hankkia elämässä tarvittavia tietoja ja taitoja, saada valmiudet jatko-opintoihin ja osallistuvana kansalaisena kehittää demokraattista yhteiskuntaa. Elämänlaatuprosessin perustehtävänä on tarjota kaikille mahdollisuus henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin ja kasvuun sekä vahvistaa Sastamalan kaupungin yhteisöllisyyttä, identiteettiä ja imagoa. Prosessin tehtävänä on myös tarjota päivä- ja aikuislukiokoulutusta lähilukioissa sekä lukiolaisille että ammatillisessa koulutuksessa oleville kahden tai kolmen tutkinnon suorittajille. Sen tehtävänä on nuorten syrjäytymisen ja ongelmien ennaltaehkäisy yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa, nuorten osallistaminen ja vaikutusmahdollisuuksien edistäminen. 1. Säännösten ja määräysten ja päätösten noudattaminen Prosessin ohjaus ja valvonta pohjautuu Sastamalan kaupungin sääntöihin ja määräyksiin. Kasvatus- ja opetuslautakunta ja Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta antavat omia sääntöjään, määräyksiään ja ohjeitaan tarvittaessa. Seurantaa toteutetaan jatkuvasti prosessien esimiesten ja lautakunnan toimesta. Toteutuminen: Tehtävänkuvat ja niihin sisältyvät vastuut on päivitetty tarvittaessa. Vuosittain käytävät kehityskeskustelut ovat osa sisäistä valvontaa. Jatkuva seuranta on toteutunut. Esimiehet ovat osallistuneet henkilöstöhallinnon esimieskoulutuksiin, joissa on perehdytty ohjeisiin ja sääntöihin. 2. Tavoitteiden toteutuminen Prosessitiimi, kasvatus- ja opetuslautakunta sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta seuraavat kuukausittain valtuuston hyväksymien kasvu ja kulttuuri -ydinprosessin ja osaprosessien niin määrällisten kuin laadullistenkin tavoitteiden toteutumista. Osaprosessien toimintaohjelmat ja tavoitteet ovat linjassa
2 kaupunkistrategian kanssa. Toteutuminen: Kasvatus- ja opetuslautakunta sekä kulttuuri- ja vapaaaikalautakunta sekä esimiehet ovat seuranneet määrällisten tavoitteiden toteutumista. Osaprosessien vastuuhenkilöt ovat yhdessä kasvatusjohtajan kanssa osallistuneet säännöllisesti kaupunginjohtajan ja talousjohtajan kanssa talouden seurantapalavereihin. Laadulliset tavoitteet on raportoitu osavuosikatsausten yhteydessä. Toteumatiedot saatetaan myös kuukausittain lautakunnille tiedoksi. 3. Varojen käytön valvonta Kasvatusjohtaja, osaprosessien johtajat, varhaiskasvatuksen aluejohtajat, päiväkotien johtajat, aluerehtorit ja koulujen vastuuhenkilöt, aliprosessien päälliköt, prosessitiimi ja kasvatus- ja opetuslautakunta sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta seuraavat talousarvion toteutumista jatkuvalla seurannalla vähintään kuukausittain. Perusopetuksen johtava rehtori valvoo myyntilaskutusta perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen päällikkö varhaiskasvatuksen osalta. Elämänlaatuprosessissa valvoo hallintosuunnittelija ja lukiossa verkostolukion rehtori. Ostolaskujen kierrosta ja oikeellisuudesta vastaavat kaikki tilivelvolliset. Heidän tehtävänään on valvoa ja tarvittaessa muistuttaa epäkohdista sekä prosessin sisällä että ulkoisille laskuttajille. Laskujen hyväksyntäohjelman käyttäjäoikeudet ja sijaisuudet tarkistetaan vuosittain, jotta mm. kesälomakaudella laskujen käsittelyssä ei tapahdu viivästymisiä. Sastamalan Tukipalvelu Oy huolehtii erääntyneiden maksujen perinnästä ulosoton kautta. Osaprosessien nimeämät vastuuhenkilöt vastaavat maksusuunnitelmien laatimisesta sekä perinnän valmistelusta ja tiedottavat em. asioista Satu Oy:lle. Kassojen, keräilytilien ja lahjoitusrahastotilien vastuuhenkilöt on nimetty. Vastuuhenkilöt seuraavat tilien käyttöä vuoden aikana. Kassojen hoito ja tarkastus tapahtuu kaupungin kassaohjeiden mukaisesti. Kassojen tarkastus suoritetaan vähintään kerran vuodessa sekä ydinprosessin nimeämien että kaupunginhallituksen nimeämien kassantarkastajien toimesta. Toteutuminen: Prosessin tilivelvolliset ovat seuranneet talousarvion toteutumista ja varojen käyttöä ja tehneet tarvittavat oikaisut. Määrärahojen riittävyyteen on kiinnitetty erityistä huomiota. Prosessin sisäisin siirroin on pyritty kattamaan osapro-
3 sessien ylitykset. Laskujen käsittelynopeuteen lomakaudella on kiinnitetty erityistä huomiota viivästyskorkojen välttämiseksi. Kassojen, keräilytilien ja lahjoitusrahastotilien vastuuhenkilöt on nimetty. Prosessin nimeämä kassantarkastaja (hallintosuunnittelija) on tarkastanut kaikki elämänlaadun kassat tarkastettu yhtä lukuun ottamatta (toteutetaan tammikuun 2017 aikana). 4. Tuloksellisuuden arvioinnin pätevyys ja luotettavuus Kasvu ja kulttuuri -ydinprosessin toiminnan tuloksellisuutta arvioidaan kaupunginvaltuuston vahvistamien tuloskorttien avulla. Tavoitteet, päämäärät ja mittarit on määritelty osaprosesseittain asiakkaiden, talouden, prosessien ja henkilöstön näkökulmasta. Tuloksellisuuden arvioinnissa erityisesti talouteen liittyvät mittarit painottuvat. Nämä mittaritiedot perustuvat säännöllisesti saatavaan tilastotietoon. Tuloksellisuuden arvioinnissa on apuna laadittavat prosessikuvaukset, jotka yksilöivät todettuun tulokseen johtavan toiminnan osaprosessien sisällä. Toteutuminen: Toiminnan tuloksellisuutta on arvioitu osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä. Tuottavuuden osalta on noudatettu koko kaupunkia koskevia ohjeita ja määräyksiä. Tuloksellisuutta on arvioitu myös asiakas- ja henkilöstökyselyillä. Kyselyiden vastausten perusteella on valittu osaprosesseille ja yksiköille omat kehittämiskohteensa. Vuosittain käydyt kehityskeskustelut ovat osa tuloksellisuuden arviointia. 5. Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta Omaisuuden hankinnan, luovutuksen ja hoidon valvonta tapahtuu kaupungin omistajapoliittisten linjausten sekä omaisuuden hankintaa ja luovutusta koskevien ohjeiden mukaisesti. Omaisuusrekisterien päivitys suoritetaan sen jälkeen, kun kaupungin yleiset ohjeet esim. irtaimiston luetteloinnista on saatu. Toteutuminen: Prosessi on osallistunut kaupungin irtaimistoluettelointiohjeiden laadintaan. Omaisuusrekisterien päivitys on edelleen kesken. 6. Sopimustoiminta Sopimusluettelot päivitetään vuosittain. Sopimusten, myös sisäisten toimittajien kanssa tehtyjen sopimusten, kustannus- ja laatukriteerien toteutumista seurataan
4 säännöllisesti. Ostopalvelusopimuksissa kiinnitetään erityistä huomiota palvelun laatuun, turvallisuuteen ja taloudellisuuteen. Toteutuminen: Sopimusluetteloa dynastyssä päivitetään ja se on ajan tasalla. Tarkistusluettelo päivitetään toukokuun 2017 loppuun mennessä. Sisäiset sopimukset laaditaan vuosittain. Ostopalvelusopimuksissa noudatetaan kaupungin hankintaohjetta ja määräyksiä hankinnoista. 7. Sisäisen tarkastuksen järjestäminen Sastamalan kaupungin ohjeistuksen mukaisesti. Ks. kohta 3. Toteutuminen: Prosessissa on toimittu kaupungin ohjeistuksen mukaisesti. 8. Riskien hallinnan järjestäminen Kasvu ja kulttuuri -ydinprosessissa järjestetään säännöllisesti riskikartoituksia. Kartoitusten pohjalta tehdään tarvittavat korjaukset ja muutokset. a. Tapaturmariskit Osaprosesseilla on turvallisuussuunnitelmat ja ohjeet tapaturmien ennaltaehkäisemiseksi. Eniten riskejä aiheuttavat koulutapaturmat. Syitä, mistä ne johtuvat, kartoitetaan ja epäkohtiin puututaan, jos se on mahdollista. Oppilaille kerrotaan vaarallisista tilanteista ja heitä opetetaan varomaan. Tapaturmat kirjataan ja niistä raportoidaan. Jos kouluissa tai muissa toimipisteissä tapahtuu katastrofeja, toimii yhtenä osapuolena Sastamalan kaupungin sosiaali- ja terveyspalvelut, Sotesi ja Pirkanmaan Aluepelastuslaitos. Yhdessä heidän kanssaan päivitetään jatkuvasti mm. yksikkökohtaiset pelastussuunnitelmat. Tilakeskukselta edellytetään ydinprosessin vuokraamien tilojen vuosittaisia tarkastuksia. Kiinteistöissä olevien epäkohtien havaitsemisen ja niistä ilmoittaminen on jokaisen työntekijän vastuulla. Toteutuminen: Jokaisessa yksikössä on päivitetyt turvallisuus- ja pelastautumissuunnitelmat. Suunnitelmat päivitetään säännöllisesti. Palotarkastukset toimintayksiköissä on toteutettu suunnitelman mukaisesti. RiskArvi on käytössä varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, verkostolukion ja
5 elämänlaadun osalta. Kriisitilanteissa on toimittu hyväksyttyjen turvallisuussuunnitelmien mukaisesti. Henkilöstölle on järjestetty ensiapukoulutusta. b. Henkilöstöriskit: Henkilöstöön liittyvät keskeiset riskit liittyvät seuraaviin asiakokonaisuuksiin: tiedon siirtäminen henkilöstön vaihtuessa osaaminen jakaminen työyhteisöissä pätevien työntekijöiden saaminen riittävien työvoimareservien turvaaminen varahenkilöjärjestelmän toteuttaminen Henkilöstölle tehdään kerran vuodessa työtyytyväisyyskysely, jonka avulla mm. kartoitetaan erilaisia riskitekijöitä. Kyselyn tulosten perusteella toimintaa on mahdollista parantaa. Toteutuma: Kaikilla yksiköllä on päivitetyt perehdyttämisoppaat, jotka varmistavat tiedon siirtämisen uusille työntekijöille ja sijaisille. Avoimiin vakinaisiin toimiin ja virkoihin on saatu pätevät työntekijät. c. Rahoitus-ja talousriskit Keskeisiä rahoitus- ja talousriskejä ovat esimerkiksi riskit hankkeissa, joihin on saatu valtionavustusta. Hankkeille on nimettävä vastuuhenkilöt sekä määriteltävä muut selkeät talouteen liittyvät vastuut. Erityisesti on huomioitava sijaisuudet (Ks. kohdat 2-7) sekä aikataulujen tiukka noudattaminen (Ks. kohdat 2-7). Toteutuma: Jokaiselle hankkeelle on nimetty vastuuhenkilöt. Hankkeiden seuranta ja raportointi on suoritettu asianmukaisesti. d. Tietoturvariskit Tietoturvariskit kartoitetaan yhdessä Sastamalan Tukipalvelu Oy:n kanssa. Esim. jos työntekijä siirtyy pois Sastamalan kaupungin palveluksesta joko kokonaan tai virka/työvapaalle, esimiesten tulee varmistaa, että hänen oikeutensa eri ohjelmiin katkaistaan. Kasvu ja kulttuuri -ydinprosessi toimii koko kaupunkia koskevia tietoturvaohjeita noudattaen. Toteutuma: Kasvu ja kulttuuri -ydinprosessi toimii koko kaupunkia koskevia tietoturvaohjeita noudattaen.
6 e. Vahinkoriskit Kaupungilla on toiminnan vastuuvakuutus ja hallinnon vastuuvakuutus. Vahinkotapahtumat ja läheltä piti tilanteet kirjataan ja niistä raportoidaan tilinpäätöksen yhteydessä. Ohjeistusta tarkennetaan ja tiukennetaan tarvittaessa. Tehokkaalla sisäisellä valvonnalla ehkäistään niin aineellisten kuin immateriaalisten vahinkoriskien syntymistä. Ks. kohdat 1-7 Toteutuma: Riskien arviointia on suoritettu kaupungin riskienhallinnan ohjeen mukaisesti. 9. Palvelujen laadun seuranta Palvelujen laatua seurataan sekä ulospäin että prosessin sisällä tapahtuvilla vuosittaisilla asiakaskyselyillä sekä palvelusopimusneuvotteluissa. Palveluita kehitetään kyselyiden vastausten perusteella. Esim. sopimuksissa tulee olla määrällisten kriteerien lisäksi myös laadulliset kriteerit. Kasvun ja kulttuurin yhtenä painopisteenä on laatutyö. Toteutuma: Prosessin palveluiden laatua on arvioitu säännönmukaisen laatuarvioinnin mukaan. Keskeiset asiakaskyselyiden tulokset on raportoitu lautakunnille. 10. Päätöksenteko, johtaminen sekä johdon tietoisuus ympäristön toimivuudesta Kasvu ja kulttuuri -ydinprosessin sisäiset vastuut on määritelty delegointipäätöksillä ja tehtäväkuvauksilla. Pääsääntöisesti osaprosessien johtajat vastaavat oman prosessinsa toimivuudesta. Prosessitiimi ja osaprosessitiimit valmistelevat asioita Kasvatus- ja opetus- sekä Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalle. Valmisteluvastuu lautakuntaan nähden on osaprosessien johtajilla, hallintosuunnittelijalla ja logistiikka-asiantuntija (koululaiskuljetukset) yhdessä kasvatusjohtajan kanssa. Esittelijän vastuu on kasvatusjohtajalla Kasvatus- ja opetuslautakunnassa ja kulttuurijohtajalla Kulttuuri- ja vapaa- aikalautakunnassa. Palvelujen toimivuutta seurataan asiakaskyselyillä sekä ulospäin että prosessin sisällä sekä vuosittain palvelusopimusneuvotteluissa. Samoin kerran kuussa/viikoittain kokoontuvissa prosessitiimin ja osaprosessitiimien kokouksissa. Toteutuma: Sisäisen valvonnan ja asioiden valmistelun osalta on toimittu säännösten mukaan.
Kasvu ja kulttuuri -ydinprosessi
Sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2015 Kasvu ja kulttuuri -ydinprosessi Yleistä Kasvu ja kulttuuri -ydinprosessin tehtävänä on tarjota laadukasta hoitoa, kasvatusta ja opetusta päivähoitoikäisille
Sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle Säännösten ja määräysten ja päätösten noudattaminen
Sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2018 16.1.2018 Sivistystoimi Yleistä Sivistystoimen tehtävänä on tarjota laadukasta hoitoa, kasvatusta ja opetusta päivähoitoikäisille lapsille, perusopetuslain
Sisäisen valvonnan raportti vuodelta Säännösten ja määräysten ja päätösten noudattaminen
Sisäisen valvonnan raportti vuodelta 2017 16.1.2018 Sivistystoimi Yleistä Sivistystoimen tehtävänä on tarjota laadukasta hoitoa, kasvatusta ja opetusta päivähoitoikäisille lapsille, perusopetuslain mukaista
Yhtymähallitus Yhtymävaltuusto Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Yhtymähallitus 23.11.2017 Yhtymävaltuusto 1.12.2017 Siun sote - kuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 2(5) Sisällysluettelo Sisällysluettelo... 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...
SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET
P A I M I O N K A U P U N K I SISÄISEN VALVONNAN PERUSTEET Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 12.2.2015 11 Voimaan 1.3.2015 alkaen 1 Sisällysluettelo Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 3 Sisäisen valvonnan
Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Valtuustoseminaari
Sisäinen tarkastus, sisäinen valvonta ja riskienhallinta Valtuustoseminaari 23.5.2017 Miksi? Asetettujen tavoitteiden saavuttaminen Toiminnan kehittäminen ja parantaminen Toiminnan taloudellisuus ja tuloksellisuus
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KEMIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuusto 4.3.2014 16 Voimaantulo 1.4.2014 2 1. LAINSÄÄDÄNTÖPERUSTA JA SOVELTAMISALA Kuntalain 13 :n
Sisäisen valvonnan ohje
Sisäisen valvonnan ohje Kuntayhtymähallitus 15.6.2009 SISÄLLYSLUETTELO 1 JOHTAMIS- JA HALLINTOJÄRJESTELMÄ SEKÄ KUNTAYHTYMÄN VALVONNAN RAKENNE 3 1.2 Johtamis- ja hallintojärjestelmä 3 1.2 Kuntayhtymän valvonnan
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet
Uudenkaupungin kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan perusteet Kh 12.8.2019 1 Sisällys 1. LAINSÄÄDÄNTÖ... 2 2. SOVELTAMISALA... 2 3. KÄSITEMÄÄRITTELYÄ... 3 4. SISÄISEN VALVONNAN TAVOITTEET...
Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet
Sisäisen valvonnan ja Riskienhallinnan perusteet 9.5.2018 Sisällys 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 2 3. Sisäisen valvonnan
SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2016
1 SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2016 Kohde/Prosessi Valvoja Päivämäärä Raportin jakelu VALVONTAKOHDE RISKIEN ARVIOINTI SISÄINEN VALVONTA 1. SÄÄNNÖSTEN, MÄÄRÄYSTEN JA PÄÄTÖSTEN
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA
POHJOIS-KARJALAN SAIRAANHOITO- JA SOSIAALIPALVELUJEN KUNTAYHTYMÄ Johtoryhmä 7.4.2015 Yhtymähallitus 27.4.2015 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET PKSSK:SSA Sisällys 1. Lainsäädäntö 3 2. Soveltamisala
SÄÄD Ö SK O K O E L M A
1 (5) Kotkan kaupungin SÄÄD Ö SK O K O E L M A 2019 Nro 11 VARHAISKASVATUKSEN VASTUUALUEEN TOIMINTASÄÄNTÖ (Hyväksytty hyvinvointilautakunnassa 5.3.2019) YLEISTÄ 1 Soveltamisala 2 Toiminta-ajatus Hyvinvointilautakunnan
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
KOKKOLAN KAUPUNKI Syyskuu 2014 Keskushallinto SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ 2. SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN TAVOITE JA TARKOITUS; KÄSITTEET 3. SISÄISEN
Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen (pohjaehdotus)
Vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointi ja järjestäminen 2012 2014 (pohjaehdotus) Arviointilomakkeiden tarkoitus Kunkin vastuualueen ja tulosyksikön sisäisen valvonnan
Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia. Koulutuslautakunta 5.2.2015 11
Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Koulutuslautakunta 5.2.2015 11 Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen strategia Tehtävä Akaan varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tehtävänä on tarjota
Dnro:375/ /2013 Ehdotus kunanhallitukselle
Dnro:375/02.02.01/2013 Ehdotus kunanhallitukselle 27.6.2016 Perusturvan sisäisen valvonnan suunnitelma vuodelle 2016 Sisällys 1. JOHDANTO 2 1.1. Sisäisen valvonnan, ulkoisen valvonnan ja riskienhallinnan
Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa?
Laadunhallinta ja tuloksellisuus lukiokoulutuksessa Lukioseminaari 11.4.2012, Kuntatalo Juha Karvonen, kehittämispäällikkö Mitä laadulla tarkoitetaan lukiokoulutuksessa? Lukioseminaari 11.4.2012 Lukion
Oulun kaupunki. Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö. Voimaantulo
Oulun kaupunki Ulkoisen tarkastuksen johtosääntö Voimaantulo 1.1.2013 päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 110 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 10
Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
1 Vieremän kunnan Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Valtuusto 23.3.2015 16 2 Vieremän kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain
Oulun kaupunki. Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö
Oulun kaupunki Sivistys- ja kulttuuripalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 117 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 14 1.1.2013
SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2015
1 SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2015 Kohde/Prosessi Valvoja Päivämäärä Raportin jakelu VALVONTAKOHDE RISKIEN ARVIOINTI SISÄINEN VALVONTA 1. SÄÄNNÖSTEN, MÄÄRÄYSTEN JA PÄÄTÖSTEN
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo:
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 14.4.2014 Voimaantulo: 1.6.2014 2 SISÄLLYSLUETTELO 1. LUKU, LAUTAKUNTA... 3 1 Toimiala... 3 2 Lautakunnan kokoonpano ja
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014
1 Parikkalan kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 1.1.2014 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:
SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2017
1 SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2017 Kohde/Prosessi Valvoja Päivämäärä Raportin jakelu VALVONTAKOHDE RISKIEN ARVIOINTI SISÄINEN VALVONTA 1. SÄÄNNÖSTEN, MÄÄRÄYSTEN JA PÄÄTÖSTEN
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA
SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET SIIKAJO- EN KUNNASSA JA KUNTAKONSERNISSA Kunnanvaltuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista (13
Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet. Luonnos 0 (6) 12.3.2014
Luonnos 0 (6) 12.3.2014 Kaarinan kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteet Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 8.12.2014 123. Voimaantulo 8.12.2014. 1 (6) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta
Jaoston esittelijästä ja tämän sijaisesta päättää lautakunta.
Hyvinvoinnin toimiala kahden lautakunnan malli (muutokset luonnoksen pykäliin 12 16 ja 40). 5 Luku. Hyvinvoinnin toimiala 12 Kasvatus- ja opetuslautakunta ja sen jaosto Kasvatus- ja opetuslautakunnassa
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma
Kaupunkistrategian toteuttamisohjelma 4: Talousohjelma 2010-2013 16.11.2009 123 Kaupunginvaltuusto Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA 1 Talousohjelman tausta ja lähtökohdat Järvenpään kaupunki TALOUSOHJELMA
Liite/Kvalt , 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Isonkyrön kunta
Öo Liite/Kvalt 13.10.2014, 29 ISONKYRÖN KUNNAN JA KUNTAKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Isonkyrön kunta Isonkyrön kunnan ja kuntakonsernin 1 (5) Sisällys 1 Lainsäädäntöperusta
Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
0 Inarin kunta SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Valtuusto / /2017 1 Sisällysluettelo 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala...2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus;
SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2018
1 SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA- JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2018 Kohde/Prosessi Valvoja Päivämäärä Raportin jakelu VALVONTAKOHDE RISKIEN ARVIOINTI SISÄINEN VALVONTA 1. SÄÄNNÖSTEN, MÄÄRÄYSTEN JA PÄÄTÖSTEN
VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.
VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymät 16.12.2013 153 VAASAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN
Sisäinen valvonta ja riskienhallinta. Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus 4.4.2013
Sisäinen valvonta ja riskienhallinta Luottamushenkilöiden perehdytystilaisuus Sisällys 1. Johdanto 2. Nykytilanne 3. Sisäinen valvonta 4. Riskienhallinta 5. Kuntalain muutos 1.7.2012 1. Johdanto Sisäinen
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Hyväksytty: kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx 2 1. Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala Kuntalain 13 :n mukaan valtuuston tulee päättää kunnan ja kuntakonsernin
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA
TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTISUUNNITELMA Valtuustokausi 2013 2016 Työohjelma 2016 TARKASTUSLAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA TOIMIVALTUUDET Valtuusto asettaa tarkastuslautakunnan toimikauttaan vastaavien vuosien
RISKIENHALLINTA KUNTOON
KÄYTÄNNÖSSÄ PARAS. RISKIENHALLINTA KUNTOON Miten Vamia teki sen vaiheittain? Kehittämispäällikkö Hillevi Kivelä Vaasa Turvallisuus ja riskienhallinnan toimintasuunnitelman 2017 laadinta > työ käynnistyi
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty:
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo: johtosääntö muilta osin tulee voimaan 1.4.2012, mutta luottamushenkilöorganisaatiota koskevat muutokset
Kestävä kehitys osana koulutuksen järjestäjän laadunhallintaa - Johdantopuheenvuoro, itsearvioinnin tulokset Opetusneuvos Leena Koski.
Ammatillisen koulutuksen laatuverkoston tapaaminen 1-2015, 4.11. Saimaan ammattiopisto Sampo Kestävä kehitys osana koulutuksen järjestäjän laadunhallintaa - Johdantopuheenvuoro, itsearvioinnin tulokset
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus sivistystoimialan ammatillisen koulutuksen koulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2016 2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia
JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
JOENSUUN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Kaupunginhallitus 14.8.2017 / käsitellyt Kaupunginvaltuusto 28.8.2017 / hyväksynyt Sisäisen tarkastuksen toimikunta
Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ. 1 Toiminta-ajatus
1 Muutokset punaisella LAPPEENRANNAN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Kasvatus- ja opetustoimen tehtävänä on kasvatus- ja opetuslautakunnan alaisena järjestää varhaiskasvatuspalveluita,
SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2014
1 SISÄISEN VALVONNAN SEURANTA JA ARVIOINTILOMAKE VUODELLE 2014 Kohde/Prosessi Valvoja Päivämäärä Raportin jakelu VALVONTAKOHDE RISKI SISÄINEN VALVONTA 1. SÄÄNNÖSTEN, MÄÄRÄYSTEN JA PÄÄTÖSTEN NOUDATTAMINEN
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma Hyväksytty Yhteistyöryhmä Kunnanhallitus Valtuusto 3.4.
Janakkalan kunnan työhyvinvoinnin kehittämissuunnitelma 2017-2020 Hyväksytty Yhteistyöryhmä 6.3.2017 Kunnanhallitus 13.3.2017 Valtuusto 3.4.2017 4.4.2017 1 TYÖHYVINVOINNIN VISIO Työhyvinvointi on MEIDÄN
VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN
VARHAISKASVATUKSEN JA PERUSOPETUKSEN TUOTANTOALUEEN TOIMINTA SÄÄNTÖ 1.9.2013 ALKAEN 1 Toiminta alue Tuotantoalueen laadukas varhaiskasvatus ja perusopetus rakentavat lapsen ja nuoren tulevaisuutta. Toimintaperiaatteina
ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJAN PALVELUALUEEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017
ROVANIEMEN KAUPUNKI VAPAA-AJAN PALVELUALUEEN RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017 Antti Lassila 10.3.2017 2 RISKIENHALLINTASUUNNITELMA 2017 1. Riskien arviointi toiminnan ja talouden suunnittelussa sekä päätöksenteossa
HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007
0 02 01.1 HELSINGIN KAUPUNGIN HALLINNON JA TALOUDEN TARKASTUSSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuuston hyväksymä maaliskuun 28 p:nä 2007 Tarkastustoimi 1 Tarkastusjärjestelmä 2 Toimiala Helsingin kaupungin ulkoisessa
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Porin kaupungin ja kaupunkikonsernin Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet KH 27.1.2014, KV 10.2.2014 Työryhmädokumentti 23.1.2014 Sisällysluettelo 1. Johdanto 2 2. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
YHDYSKUNTA JA YMPÄRISTÖ YDINPROSESSI ( alkaen tekninen toimiala) (Sastamalan Vesi liikelaitos antaa erillisen raportin)
YHDYSKUNTA JA YMPÄRISTÖ YDINPROSESSI (1.6.2017 alkaen tekninen toimiala) (Sastamalan Vesi liikelaitos antaa erillisen raportin) Sisäisen valvonnan raportti vuodelta 2017 1. Säännösten, määräysten ja päätösten
Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015
1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2015 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden
Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
Koulutuslautakunnan johtosääntö 1(5) KEMIN KAUPUNGIN KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 8.10.2012 102 x.xx.2013 xx ja tulee voimaan 1.1.2013 1.1.2014 Muutos KV 10.12.2012 134
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
SALON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hall. 01.04.2014 Valt. 29.04.2014 1 Voimaantulo 01.07.2014 1 Lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala Kuntalain 13
Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
Kankaanpään kaupunki SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET 2 Sisällys SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET... 3 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan tavoite ja tarkoitus... 3 Vastuut
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Keski-Pohjanmaan erikoissairaanhoito- ja peruspalvelukuntayhtymän sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Sisäinen valvonta ja riskienhallinta käsitteinä Kuntalain säännökset kuntayhtymän sisäisestä
Oulun kaupunki. Hyvinvointipalvelujen johtosääntö
Oulun kaupunki Hyvinvointipalvelujen johtosääntö päätöspäivä voimaantulo Johtamisjärjestelmätoimikunta 5.10.2012 22 Yhdistymishallitus 7.11.2012 116 Kaupunginvaltuusto 12.11.2012 13 1.1.2013 Kaupunginvaltuusto
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Sipoon kunta Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo xx.xx.2017 Kunnanvaltuusto xx.x.2017 Sisällysluettelo 1 Lainsäädäntöperusta ja soveltamisala... 2 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ
TUUSULAN KUNNAN SÄÄDÖSKOKOELMA TEKNISEN LAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Valtuusto 20.12.1999 190 Voimaan 1.1.2000 Valtuusto 21.3.2011 26 Voimaan 25.3.2011 Valtuusto 3.9.2012 81 Voimaan 7.9.2012 Valtuusto 7.12.2015
Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta
Yhteenveto tilinpäätöksen 31.12.2014 tilintarkastuksesta Raportin sivumäärä 6 2015 KPMG Oy Ab, 8 Finnish Iimited Iiability company and 8 member firm of the KPMG network of independent member firma affiliated
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Voimaantulo: Muutettu ,voimaantulo 1.1.
KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA VAPAA-AIKAPALVELUIDEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 12.3.2012 Voimaantulo:1.1.2013 Muutettu 10.12.2012,voimaantulo 1.1.2013 2 Sisällysluettelo 1. LUKU VAPAA-AIKALAUTAKUNTA...
Mikkelin kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet
Kaupunginhallitus 4.12.2017 Liite 1 208 Mikkelin kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet 1. Lainsäädäntö Kuntalain (410/2015) 14 :n 2.momentin 7. kohdan mukaan valtuuston tehtävänä
Todennäköisyys. Vaikutus 1-6 1-6
Laatit: raportointi TOIMINTAYMPÄRISTÖ (sisäinen ulkoinen) JA TOIMIN- NAN ORGANISOINTI Ulkopuoliset vaikutukset (ympäristö, elinkeinoelämä, rakenteelliset muutokset) Lainsäädännön muutokset (uudistusten
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella toimialajohtaja ja palvelualuejohtaja sopivat kasvatus-
ELINVOIMAPALVELUT. 1. Valvontaympäristö l. johtamisen ja hallinnon järjestäminen ARVIOINTIHUOMIOT 2018
ELINVOIMAPALVELUT 1. Valvontaympäristö l. johtamisen ja hallinnon järjestäminen Toimintakulttuuri Organisaatiota johdetaan tehokkaasti, organisaation toiminta on tuloksellista ja toiminnan kehittäminen
VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET
VUODEN 2017 TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAT OHJEET ESPOON SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ OMNIA Hallituksen vahvistamana voimaan 1.1.2017, päivitetty 16.3.2017 Sisällys 1. TALOUSARVION NOUDATTAMISTA KOSKEVAN
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä Tarkastuslautakunnan, tilintarkastuksen ja sisäisen tarkastuksen tehtävät Valtuuston perehdytystilaisuus 18.9.2017 Konsernihallinto Kaupunkikonsernin valvontajärjestelmä
Kivijärven kunta Khall Liite nro 1. TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET
TALOUSARVIO 2018 TÄYTÄNTÖÖNPANO-OHJEET 1 SISÄLLYS 1. TALOUTTA OHJAAVAT SÄÄNNÖKSET... 3 1.1. Kuntalaki... 3 1.2. Hallintosääntö ja konserniohjeet... 3 1.3. Täytäntöönpano-ohjeet... 3 2. TALOUSARVION NOUDATTAMINEN...
HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE
1 Kv 3.3.2008 Sääntö tulee voimaan heti Kumottu 20.12.2000 hyväksymä konserniohje HYVINKÄÄN KAUPUNGIN KONSERNIOHJE Tarkoitus ja tavoite Soveltamisala Sitovuus Hyvinkään kaupungin konserniohjeella tuetaan
Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle
kultt 28.2.2017 6 liite 1 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan arviointilomake lautakunnalle Kunnanhallitus on 28.11.2016 olleessa kokouksessaan päättänyt, että se hyväksyy kunnanhallituksessa esitetyn
SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET
1 SAARIJÄRVEN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN SISÄISEN VAL- VONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Sisällys Johdanto... 2 Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan lainsäädännöllinen perusta ja soveltamisala...
(Kaupunginvaltuuston hyväksymä , voimassa alkaen.)
PORIN KAUPUNGIN KOULUTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuuston hyväksymä 31.1.2011, voimassa 1.2.2011 alkaen.) I LUKU SOVELTAMISALA 1 Toimiala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä
Painopistealueet ja kehittämiskohteet sekä toimintaympäristössä tapahtuvat muutokset 2014:
Oheismateriaali / koultk 10.9.2013 72 Sivistyspalvelujen talousarvio 2014 Sanalliset kuvaukset ja tunnusluvut Vastuualue / tehtäväalue: Yhteispalvelut: Matti Hursti Yhteispalvelut-vastuualue tuottaa sivistysosaston
Varman sisäinen tarkastus. Sisäiset tarkastajat ry:n kk-kokous Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Jukka Ruuth, tarkastusjohtaja
Varman sisäinen tarkastus Sisäiset tarkastajat ry:n kk-kokous 19.5.2014 Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma Jukka Ruuth, tarkastusjohtaja Toiminnan säännösperusta Finanssivalvonnan ohje: Mikäli valvottavan
OMAVALVONTASUUNNITELMA Honkalampi-säätiö HLS-Avustajapalvelut Oy SPESIO
1 / 6 Honkalampi-säätiö 2 / 6 PERUSTIEDOT 1. Palvelun tuottaja Organisaation nimi: (), Y-tunnus 2588684-8 Osoite: Salpakatu 2 A, 80100 Joensuu Liiketoiminnasta vastaava henkilö: toimitusjohtaja Jouko Liukkonen,
Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium
Kuntakonsernin riskienhallinnan arviointi - kommenttipuheenvuoro Tampere Talo, Tilintarkastuksen ja arvioinnin symposium 22.5.2015 Revisioneuvos Keijo Lappalainen sisältöä käsitteistöä taustaa vastuita
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja ja palvelutuotantoa
Luumäen kunta Loppuraportti 2013
Luumäen kunta Loppuraportti 2013 Tarkastuslautakunta 10.4.2014 BDO Audiator Oy JHTT, KHT Ulla-Maija Tuomela Hallinnon tarkastus Valtuuston ja hallituksen pöytäkirjat 2013 Tarkastuksessa on käyty läpi pöytäkirjat
Espoon kaupunkikonsernin
Kirje 0 (4) Espoon kaupunkikonsernin 6.8.2013 sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet Voimaantulo 1.1.2014 Päätöspäivä: 18.11.2013 Kaupunginhallitus 28.10.2013 Valtuusto 18.11.2013 1 (4) 1. Lainsäädäntö
KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ
KAINUUN TOISEN ASTEEN KOULUTUSLIIKELAITOKSEN (KAIKU -LIIKELAITOKSEN) JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty kaupunginvaltuustossa 24.9.2012 57. Voimassa 1.1.2013 alkaen. 1. Yleistä 1 Soveltamisala Tätä johtosääntöä sovelletaan
Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä
Esimerkki sitoviin tavoitteisiin kohdistuvasta riskienarvioinnista ja niitä koskevista toimenpiteistä Riskit /tavoitteet: - mitkä ovat tavoitteet, joiden ainakin pitää toteutua? (näkökulma kunnan asukkaiden
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa
Tarkastusta koskevat säännökset uudessa kuntalaissa Kuntamarkkinat 9.-10.9.2015 Sari Korento kehittämispäällikkö Uusi kuntalaki (410/2015) Voimaan 1.5.2015» Taloussäännöksiä sovelletaan vuodesta 2015»
Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet
Huippuyksiköiden taloudelliset vastuut ja velvollisuudet Huippuyksikköseminaari 14.12.2011 Sisäinen tarkastaja Seija Henttinen Sisäinen valvonta tarkoittaa TOIMINTAPROSESSEIHIN SISÄÄN VIETYJÄ RAKENTEITA,
10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi
10. Toiminnan jatkuva kehittäminen ja arviointi 10.1 Kuntakohtainen arviointi Uudistuneen perusopetuslain (628/1998) mukaan opetuksen järjestäjän tulee arvioida antamaansa koulutusta ja sen vaikuttavuutta.
Talousarviokirja on toimitettu osastopäälliköille paperiversiona. Talousarviokirja löytyy Dynastystä asianumerolla 647/2014.
MYNÄMÄEN KUNTA Kh 19.1.2015 1 Vuoden 2015 talousarvion täytäntöönpano-ohjeet Talousarvio Talousarvion käsittelyä, hyväksymistä, velvoittavuutta, sisältöä ja rakennetta sekä talousarvioperiaatteita koskevat
SUONENJOEN KAUPUNKI KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ. Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27. Voimaantulo: 1.8.2014.
SUONENJOEN KAUPUNKI 1 KOULUTUSLAUTAKUNNAN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: Kaupunginvaltuusto 16.6.2014 27 Voimaantulo: 1.8.2014 1 Soveltamisala Koulutuslautakunnan alaisen toiminnan järjestämisessä noudatetaan
VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO
TEHTÄVÄ VALTIONTALOUDEN VISIO TARKASTUSVIRASTO ARVOT 2 VALTIONTALOUDEN TARKASTUSVIRASTO TEHTÄVÄ VISIO ARVOT 3 VALTIONTALOUDEN 4 Valtiontalouden tarkastusvirasto on riippumaton ja puolueeton taloudenhoidon
Toimintaohjelman kehittämisalueita on yhdeksän:
Sivistyslautakunta 55 18.05.2016 Joensuun seudun kasvatuksen ja koulutuksen toimintaohjelma 2016-2020 155/20.201/2016 Sivistyslautakunta 18.05.2016 55 Joensuun seudun seitsemän kuntaa, Ilomantsi, Joensuu,
Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä
Selonteko sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä Sisäiset tarkastajat ry:n kuukausikokous 16.05.2011 Erityisasiantuntija Minna Huuskonen, Audiapro Oy Hallituksen selonteot Kuntalain muutoksen
Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:
MUUTOKSET HALLINTOSÄÄNTÖÖN KH 30.062016 vs. 13.06.2016 6 Kaupunginhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta Kaupunginhallituksen tehtävänä on sen lisäksi, mitä on säädetty sen toimialaan kuuluvista tehtävistä:
Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2016
1 (6) Porvoon kaupungin sisäisen tarkastuksen toiminta- ja arviointisuunnitelma vuodelle 2016 1. Toimintasuunnitelman tausta Kaupunkikonsernin sisäisen valvonnan tavoitteena on varmistaa strategisten tavoitteiden
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014
Sopimus lukiokoulutuspalvelujen tuottamisesta vuonna 2015 ja taloussuunnitelmakaudella 2015-2017 luonnos 27.8.2014 Sopimuksen tarkoitus Tällä operatiivisella sopimuksella pääprosessia edustava palvelujohtaja
VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA. Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymä
VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA Vaasan kaupunginvaltuuston hyväksymä 7.5.2012 60 VAASAN KAUPUNGIN RISKIENHALLINTAPOLITIIKKA 1. Riskienhallinnan tavoitteet ja periaatteet... 2 2. Riskienhallinnan
1. Nuorisotyö, nuorisotoiminta ja nuorisopolitiikkaan liittyvät yhteydenpitotehtävät.
SIVISTYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 Toiminta-ajatus Sivistystoimen tehtävänä on luoda edellytykset tietojen, taitojen ja myönteisten asenteiden avulla kuntalaisten henkiseen ja fyysiseen aktiivisuuteen ja kasvuun.
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA
HARJAVALLAN KAUPUNGIN KUNNALLINEN SÄÄDÖSKOKOELMA 0 YLEISHALLINTO 04 TALOUSASIAT HARJAVALLAN KAUPUNGIN JA KAUPUNKIKONSERNIN 2018 SISÄISEN VALVONNAN JA RISKIENHALLINNAN PERUSTEET Hyväksytty valtuusto 11.6.2018
Loviisan kaupungin keskusten ja vastuualueiden riskienhallinnan ja valvonnan arviointikehikko (luonnos)
Loviisan kaupungin keskusten ja vastuualueiden riskienhallinnan ja valvonnan arviointikehikko (luonnos) Keskukset ja vastuualueet arvioivat riskejä oman perustehtävänsä erityispiirteiden ja taloutensa
PIRKKALAN KUNTA. TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma
PIRKKALAN KUNTA TOIMINTAMALLIEN JA PALVELUJÄRJESTELMIEN UUDISTAMINEN Strategiahanke-suunnitelma VALTUUSTON HYVÄKSYMÄ 20.2.2011 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto... 3 2. Kuntastrategiaa toteuttava hanke... 4
Tilaliikelaitos TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA
TILALIIKELAITOKSEN VIESTINTÄSUUNNITELMA 22.11.2017 1 Sisällys 1. Johdanto... 2 2. Tilaliikelaitoksen strategia... 2 3. Viestinnän pääpainopisteet... 2 4. Viestinnän tavoitteet... 2 5. Kriisiviestintä...
(Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 3.12.2012 tulevaksi voimaan 1.1.2013. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.
PORIN KAUPUNGIN KASVATUS- JA OPETUSTOIMEN J O H T O S Ä Ä N T Ö (Kaupunginvaltuusto hyväksynyt 3.12.2012 tulevaksi voimaan 1.1.2013. Myöhemmin tehdyt muutokset ja lisäykset on mainittu tekstin yhteydessä.)
I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA
SISÄLTÖ Sivu I VARHAISKASVATUS- JA KOULUTUS- 1 LAUTAKUNTA 1 Tehtävä 1 2 Toimiala 1 3 Toimivalta 1 4 Toimivallan siirtäminen 3 5 Lautakunnan kokoonpano 3 6 Esittely lautakunnassa 3 II PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN