Soveltavan kasvatustieteen laitoksen tutkintovaatimukset lukuvuosille , ja
|
|
- Pertti Sariola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Soveltavan kasvatustieteen laitoksen tutkintovaatimukset lukuvuosille , ja Kasvatustieteen, erityisesti ainedidaktiikan erilliset syventävät opinnot 40 op Yleistä Vastuuhenkilöinä ja kokonaismerkinnänantajina toimivat aineryhmien professorit. Suoritusmerkintöjen rekisteröinnistä vastaa aineenopettajan koulutuksen rekisteröijä. Lisäys DP B213/HLa/2008: Ainedidaktiikan erillisten syventävien opintojen kokonaisuuden rekisteröintikäytäntö muuttuu siten, että kokonaisuus rekisteröidään jatkossa itsenäisenä 40 opintopisteen kokonaisuutena. Kokonaisuuden rekisteröintikäytännössä on siirtymäaika asti. Siirtymäaika koskee ainedidaktiikan erillisten syventävien opintojen opinto-oikeuden ennen saaneita. HOPS Ennen opintojensa aloittamista opiskelijan tulee laatia vastuuhenkilön kanssa henkilökohtainen opintosuunnitelma, josta toimitetaan kopio toimistoa varten. Tavoitteet: Opiskelija perehtyy ainedidaktiseen tutkimukseen osana kasvatustieteen tutkimusta. Hän oppii tekemään ainedidaktisesti suuntautunutta, kasvatustieteellistä tutkimusta. Rakenne: Tutkimusmenetelmät 10 op Tutkielma 30 op Tutkimusmenetelmät 10 op JOKO a) Syventävät määrälliset tutkimusmenetelmät (5 op) (K 4.5b LO-koulutus, syventävät opinnot) TAI b) Syventävät laadulliset tutkimusmenetelmät (5 op) (K 4.5a LO-koulutus, syventävät opinnot) TAI c) Tutkimusmenetelmäkirjallisuus (5 op) SEKÄ Ainedidaktinen kirjallisuus (5 op) K 4.5 a) Syventävät määrälliset tutkimusmenetelmät (5 op) Fördjupade studier i kvantitativa forskningsmetoder Advanced quantitative research methods Tämän kurssin osalta syventävien opintojen opiskelijat noudattavat luokanopettajan koulutuksen tutkintovaatimuksia ja opetusohjelmaa. tai vaihtoehtoisesti 1/7
2 K 4.5 b) Syventävät laadulliset tutkimusmenetelmät (5 op) Fördjupade studier i kvalitativa forskningsmetoder Advanced qualitative research methods Tämän kurssin osalta syventävien opintojen opiskelijat noudattavat luokanopettajan koulutuksen tutkintovaatimuksia ja opetusohjelmaa. tai vaihtoehtoisesti c) Tutkimuskirjallisuus (5 op) Fördjupade studier i ämnesdidaktiska forskningsmetoder Advanced qualitative subject-didactic methods Opiskelija sopii aineryhmän vastuuhenkilön kanssa kirjat. Kirjat tentitään aineenopettajankoulutuksen yleisinä tenttipäivinä yhdellä kertaa samassa tentissä. Matematiikka, Fysiikka, Kemia ja Atk/tkt Creswell, J. W Research Design: Qualitative, Quantitative, and Mixed Methods Approaches. Second Edition. Thousand Oaks, CA: SAGE. Miles, M. & Huberman, M Qualitative data analysis: an expanded sourcebook. Second edition. London: SAGE. Patton, M Qualitative research & evaluation methods. Third edition. London: SAGE. Cresswell, J Educational research. Planning, conducting and evaluating quantitative and qualitative research. Upper Saddle Rover, N. J.: Prentice-Hall. Yin, R Case study research. Design and methods. Third edition. London: SAGE. Tilastomenetelmien Komulainen & Karma jatko-osaa Karma & Komulainen ovat osoitteessa: Käyttäytymistieteiden tilastomenetelmien jatkokurssi: Eskola, J. & Suoranta, J Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Vastapaino, Tampere Biologian ja kestävän kehityksen didaktiikka Åhlberg, M Eheyttävä opettajan työn ja sen edellytysten tutkimus. Teoksessa Enkenberg, J., Savolainen, E. ja Pertti Väisänen (toim.) Tutkiva opettajankoulutus - taitava opettaja. Joensuu : Joensuun yliopisto, Savonlinnan opettajankoulutuslaitos, Verkkoversion toimittaneet Erkki Savolainen ja Kati Ranta, Robson, C Real world research. A resource for social scientists and practitionerresearchers. Second edition. Oxford: Blackwell. (Tai uudempi painos.) Green, J., Gregory, C. & Elmore, P. (Eds.) Handbook of Complementary Methods in Education Research. London: Routledge (soveltuvin osin) Cresswell, J. D Educational Research: Planning, Conducting, and Evaluating Quantitative and Qualitative Research. 3 rd edition. Upper Saddle River, NJ: Prentice Hall. 2/7
3 Miles, M. & Huberman, M Qualitative data analysis: an expanded sourcebook. Second edition. London: SAGE. Patton, M Qualitative research & evaluation methods. Third edition. London: SAGE. Creswell, J. W Research Design: Qualitative, Quantitative, and Mixed Methods Approaches. Second Edition. Thousand Oaks, CA: SAGE Yin, R Case study research. Design and methods. Third edition. London: SAGE. Brewer, J. & Hunter, A. (2005). Foundations of Multimethod Research: Synthesizing Styles. London: SAGE. Maantiede Flowerdew, R. & Martin, D. (eds.) Methods in human geography. A guide for students doing a research project. Second edition. Harlow: Prentice Hall. Historia ja yhteiskuntaoppi Tuomi, J. & Sarajärvi, A Laadullinen tutkimus ja sisällön analyysi. Helsinki: Tammi. Lappalainen, S., Hynninen, P. Kankkunen, T., Lahelma, E. & Tolonen, T. (toim.) Etnografia metodologiana. Lähtökohtana koulutuksen tutkimus. Tampere: Vastapaino. McCulloch, G. & Richardson, W Historical Research in Educational Settings. Buckingham Philadelphia: Open University Press. TAI K. Barton (ed.), Research methods in social studies education. Contemporary issues and perspectives. Greenwich CT: IAP. Oheiskirjallisuus Research methods in education. London: Routledge. Uskonto Oheiskirjallisuus Francis, L.J, Kay, W.K and Campbell, W. S. (eds) Research in Religious Education. Cracewing: Leominster. Psykologia Research methods in education. London: Routledge. Metsämuuronen, J Laadullisen tutkimuksen käsikirja.gummerus, Jyväskylä Rosenthal, R Essentials of behavioral research: methods and data analysis. Boston:McGraw-Hill,cop. Vieraat kielet 3/7
4 Creswell, J. W Research Design: Qualitative, Quantitative, and Mixed Methods Approaches. Second Edition. Thousand Oaks, CA: SAGE. Kansanen, P. & Uusikylä, K. (toim.) Opetuksen tutkimuksen monet menetelmät. Jyväskylä. PS-kustannus. Yin, R. K Case Study Research: Design and Methods. Third Edition. Applied Social Research Methods Series 5. Thousand Oaks, CA: Sage. Äidinkieli ja kirjallisuus Eskola, J. & Suoranta, J Johdatus laadulliseen tutkimukseen. Tampere: Vastapaino. Metsämuuronen, J. (toim.) Laadullisen tutkimuksen käsikirja. Helsinki: International Methelp Ky. Arviointi: 0-5 d) Ainedidaktinen kirjallisuus (5 op) Opiskelija sopii aineryhmän vastuuhenkilön kanssa kirjat. Kirjat tentitään aineenopettajankoulutuksen yleisinä tenttipäivinä yhdellä kertaa samassa tentissä. Matematiikka, Fysiikka, Kemia ja Atk/tkt Abell, S.K., & Lederman, N.G Handbook of Research on Science Education. London: Lawrence Erlbaum Associates, Publishers. (500 sivua sopimuksen mukaan) TAI Grouws, D.A. (ed.) Handbook of Research on Mathematics Teaching and Learning. New York: Macmillan. (500 sivua sopimuksen mukaan) Bennet, J Teaching and Learning Science: A Guide to Recent Research and its Applications. London: Continuum. Grevholm, B. (red.) Matematikdidaktik ett nordiskt perspektiv. Lund: Studentliteratur. Jaworsky, B Investigating Mathematics Teaching. A Constructivist Enquiry. Studies in Mathematics Education Series 5. London: Falmer Press. Leder, G.C., Pehkonen, E. & Törner, G. (eds.) Beliefs: A Hidden Variable in Mathematics Education? Mathematics Education Library. Dordrecht: Kluwer. Monk, M. & Osborne, J. (Eds.) Good practice in science teaching: What research has to say. Buckingham: Open University Press. Sierpinska, A Understanding in Mathematics. Studies in Mathematics Education Series 2. London: Falmer Press. Biologian didaktiikka Boyden, S The biology of civilization understanding human culture as a force in nature. Sydney: UNSW Press. Mayr, E What makes biology unique. Consideration on the autonomy of a scientific discipline. Cambridge: Cambridge University Press. Wilson, E. O Consilience: The Unity of Knowledge. New York: Alfred A. Knopf, /7
5 Wilson, E. O The diversity of life. New edition. New York: W.W. Norton & Company. Young, J, Åhlberg, M., Niemelä, J., Parr, T., Pauleit, S. & Watt, A.D. (Eds.) Actions for the 2010 biodiversity target in Europe: How does research contribute to halting biodiversity loss? Report of the e-conference, October 2006, Duschl, R. & Grandy, R. (Eds.) Teaching scientific inquiry. Rotterdam: Sense Publishers Kestävän kehityksen didaktiikka Åhlberg, M Kestävää kehitystä edistävä kasvatus. Teoksessa Lavonen, J. (toim.) Tutkimusperusteinen opettajankoulutus ja kestävä kehitys. Ainedidaktinen symposiumi Helsingissä Osa 1. Helsingin yliopisto. Soveltavan kasvatustieteen laitos. Tutkimuksia 285, 1 13, Åhlberg, M Kestävää kehitystä edistävän kasvatuksen teoreettisesta perustasta Teoksessa Kaivola, T. & Rohweder, L. (toim.) Korkeakouluopetus kestäväksi. Opetusministeriön julkaisuja 2006:4, 28 36, ) Åhlberg, M. 2005a. Oppiminen kestävään kehitykseen ihmiskunnan suurin haaste: Teoriaa ja menetelmiä YK:n Kestävää kehityksestä edistävän kasvatuksen vuosikymmenelle ( ). Virkaanastujaisesitelmä Helsingin Yliopistossa Didacta Varia 10(1), Leal Filho, W. (Ed.) Handbook of Sustainability Research. Frankfurt am Main: Peter Lang. (Soveltuvin osin.) Åhlberg, M Jatkuva laadunparantaminen korkealaatuisena oppimisena. Joensuun yliopisto. Kasvatustieteiden tiedekunnan tutkimuksia N:o 68. Duschl, R. & Grandy, R. (Eds.) Teaching scientific inquiry. Rotterdam: Sense Publishers. Åhlberg, M, Lehmuskallio, E. & Lehmuskallio, J Underpinnings of Naturegate R&D and Business Program for Teaching and Learning about, in and for Natural Diversity. Network-Based Education 2007, June University of Lapland, Rovaniemi, Finland, Åhlberg, M., Lehmuskallio, E. and Lehmuskallio, J NatureGate, concept mapping and CmapTools: Creating global networks of servers for improved learning about, in and for nature, ecosystems, biodiversity, and sustainable development. In Canas, A. & Novak, J. (Eds.) Concept Maps: Theory, Methodology, Technology. Proceedings of the Second International Conference on Concept Mapping. San José, Costa Rica - September 5-8, San Jose: Universidad de Costa Rica, , Åhlberg, M. & Kaivola, T. 2006a. Käsitekartat, Vee-heuristiikka ja argumentaatioanalyysi kestävää kehitystä edistävän tutkivan opiskeluprosessin apuvälineinä. Teoksessa Kaivola, T. & Rohweder, L. (toim.) Korkeakouluopetus kestäväksi. Opetusministeriön julkaisuja 2006:4, (Publications of Ministry of Education, ) Åhlberg, M. & Kaivola, T. 2006b. Korkeakouluopettajat (opetus)työnsä tutkijoina ja kehittäjinä. Teoksessa Kaivola, T. & Rohweder, L. (toim.) Korkeakouluopetus kestäväksi. Ministry of Education. Opetusministeriön julkaisuja 2006:4, (Publications of Ministry of Education, ) Maantiede 5/7
6 Fisher, C. & Binns, T. (eds.) Issues in geography teaching. London: RoutledgeFalmer. Roberts, M Learning through enquiry. Making sense of geography in the key stage 3 classroom. Geographical Association: Sheffield. Historia ja yhteiskuntaoppi Salmi, V Varhaisnuorten normirikkomukset - ongelma vai osa nuoruutta?helsinkiläisten vuotiaiden kielletyn ja rikollisen toiminnan laajuus, piirteitä ja merkityksiä. Helsinki: Nuorisotutkimusseura. Seixas, P. (ed.) Theorizing Historical Consciousness. Toronto Buffalo London: University of Toronto Press. Torsti, P Divergent stories, convergent attitudes: a study on the presence of history, history textbooks, and the thinking of youth in postwar Bosnia and Herzegovina. Helsinki: Taifuuni. (Elektroninen julkaisu osoitteessa Uskonto Larsson, R. & Gustavsson, C. (ed.) Towards a European Perspective on Religious Education. Bibliotheca Theologiae Practicae. Skellefeå: Artos & Norma Bokförlag. Grimmit, M Pedagogies of Religious Education. Case Studies in the Research and Development of Good Practice in RE. Essex: McCrimmons. Oheiskirjallisuus Heimbrock, H-G, Scheilke, C. & Schreiner, P. (edit.) Towards Religious Competence: Diversity as a Challenge for Education in Europe. Münster: Lit Verlag. Jackson, R. (ed.) International Perspectives on Citizenship, Education and Religious Diversity. London: RoutledgeFalmer. Filosofia Pekka Elo & Rainer Korkman (eds.), Inquiries Concerning Philosophy Teaching. Baltic Sea Colloquium Papers Helsinki: The Department of Philosophy, University of Helsinki. Synthese. Volume 51, No 11, Questions in the Philosophy of Education. Dordrecht: Reidel. Edited by Tziporah Kasachkoff, Teaching Philosophy. Theoretical Reflections and Practical Suggestions. Lanham: Rowman & Littlefield Publishers. Psykologia Buskist, W. and Davis, S. F Handbook of the teaching of Psychology.Oxford:Blackwell Posner, M. L Educating the Human Brain Washington,DC:American Psychological Association,cop. Perlman, B.,.McCann, L., McFadden, S.H. (Editors) Lessons learned:practical advice for the teaching of psychology.washington,dc:american Psychological Society,cop. Vieraat kielet 6/7
7 Ellis, R Task-based Language Learning and Teaching. Oxford: Oxford University Press. Kohonen, V. (toim.) Eurooppalainen kielisalkku Suomessa: Tutkimus- ja kehittämistyön taustaa ja tuloksia. Helsinki: WSOY. Harjanne, P., & Tella, S Strong signals in foreign language education, with a view to future visions. In S. Tella (Ed.), From Brawn to Brain: Strong Signals in Foreign Language Education. Proceedings of the ViKiPeda-2007 Conference in Helsinki, May 21 22, University of Helsinki. Department of Applied Sciences of Education. Research Report 290, ( Tella, S. & Harjanne, P Vieraiden kielten didaktiikka, opetus opiskelu oppimisprosessi ja kieltenopetus. Teoksessa S. Ahonen & A. Siikaniva (toim.) Eurooppalainen ulottuvuus. Ainedidaktinen symposiumi Helsingissä Helsingin yliopiston soveltavan kasvatustieteen laitos. Tutkimuksia 252, (Myös verkossa Watson-Gegeo, K. A Mind, Language, and Epistemology: Toward a Language Socialization Paradigm for SLA. The Modern Language Journal 88(iii), (Myös verkossa Äidinkieli ja kirjallisuus Sarmavuori, K Miten opetan ja tutkin äidinkieltä ja kirjallisuutta? Helsinki: BTJ. Niemi-Pynttäri, R Verkkoproosaa, tutkimus dialogisesta kirjoittamisesta. Helsinki: ntamo (soveltuvin osin) Ranta, H Kirjoittamisprosessi teksteinä. Tekstilingvistinen näkökulma abiturienttien tekstintuottamismenettelyihin. Joensuun yliopiston humanistisia julkaisuja. Joensuu: Joensuun yliopisto (soveltuvin osin) Arviointi: 0-5 Tutkimusseminaari ja tutkielma 30 op Tavoite Opiskelija oppii tekemään ainedidaktisesti suuntautunutta, kasvatustieteellistä tutkimusta. Toteutus ja työtavat Tutkielma toteutetaan osana luokanopettajankoulutuksen projektityöskentelyä tai ainedidaktiikan jatko-opintojen tutkimusryhmän toimintaa. Opiskelija osallistuu seminaareihin ja tekee tutkielman. Vastuuhenkilön harkinnan mukaan sivulaudaturtutkielmaksi voidaan hyväksyä myös tieteellisessä lehdessä julkaistu yksi tai useampi artikkeli. Tutkielma palautetaan vastuuhenkilölle, joka arvostelee työn. Tutkielmasta tulee ottaa kolme (3) kopiota (kirjasto-, laitos- ja opiskelijan oma kappale). Kirjallisuus Hirsjärvi, S., Remes, P. & Sajavaara, P Tutki ja kirjoita. Helsinki: Tammi. Arviointi: Tutkielma arvostellaan asteikolla 0 5. Seminaarit asteikolla hylätty-hyväksytty. 7/7
Kasvatustieteen syventävät opinnot, erityisesti ainedidaktiikka (laudatur) (40 opintopistettä / 20 opintoviikkoa)
Kasvatustieteen syventävät opinnot, erityisesti ainedidaktiikka (laudatur) (40 opintopistettä / 20 opintoviikkoa) Yleistä Vastuuhenkilöinä ja kokonaismerkinnänantajina toimivat aineryhmien professorit.
Tutkintovaatimukset lukuvuosille , ja Kasvatustieteen, erityisesti ainedidaktiikan erilliset syventävät opinnot 40 op
Tutkintovaatimukset lukuvuosille 2012 2013, 2013 2014 ja 2014 2015 Yleistä Vastuuhenkilöinä ja kokonaismerkinnänantajina toimivat aineryhmien professorit. Suoritusmerkintöjen rekisteröinnistä vastaa aineenopettajan
Edeltävät opinnot: Ennen opintoihin hakemista opiskelijalla tulee olla suoritettuna cum laude- tasoiset opettajan pedagogiset opinnot.
Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Aineenopettajan koulutus TUTKINTOVAATIMUKSET 2016 2020 Kasvatustieteen, erityisesti ainedidaktiikan erilliset syventävät
Last%update:%September%19,%2015% Publications%follow%the%classification%of%the%Finnish%Ministry%of%Education%and%Culture%in%2010%
Last%update:%September%19,%2015% Publications%follow%the%classification%of%the%Finnish%Ministry%of%Education%and%Culture%in%2010% A. RefereedScientificArticles(vertaisarvioidut%tieteelliset%artikkelit)
KANNETTAVIEN TIETOKONEIDEN KÄYTTÖ LANGATTOMALLA KAMPUKSELLA VERKKO-OPETUKSESSA JA -OPISKELUSSA
KANNETTAVIEN TIETOKONEIDEN KÄYTTÖ LANGATTOMALLA KAMPUKSELLA VERKKO-OPETUKSESSA JA -OPISKELUSSA MobIT-tutkijaryhmä Miika Lehtonen, Hanna Mattila Heli Ruokamo, Hannakaisa Isomäki 14.10.2004 Kasvatustieteiden
Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg
Tehostettu kisällioppiminen tietojenkäsittelytieteen ja matematiikan opetuksessa yliopistossa Thomas Vikberg Matematiikan ja tilastotieteen laitos Tietojenkäsittelytieteen laitos Kisällioppiminen = oppipoikamestari
Tietokantapohjaisen arviointijärjestelmän kehittäminen: kohti mielekästä oppimista ja opetusta
Tietokantapohjaisen arviointijärjestelmän kehittäminen: kohti mielekästä oppimista ja opetusta Heidi Krzywacki, Jari Lavonen, Tiina Korhonen 12.2.2010 Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos
Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista
Tutkimustietoa oppimisen arvioinnista Miten arviointi suuntaa oppimista? Viivi Virtanen 28.2.2011 1/10 Millä keinoin opiskelijan saisi oppimaan sen mitä opetan? 2/10 Miten arviointi vaikuttaa siihen, miten
OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding
OPPIMINEN ja SEN TUKEMINEN Supporting learning for understanding Vetäjät: Jonna Malmberg jonna.malmberg@oulu.fi Tutkimusryhmä: Oppimisen ja Koulutusteknologian Tutkimusyksikkö (LET) LET tutkii (1) Conceptual
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain
MATKAILUALAN TIETEELLISIÄ LEHTIÄ julkaisufoorumin tasoluokittain 11042014 Julkaisufoorumin päivitysten vuoksi tasoluokka kannattaa aina tarkistaa julkaisufoorumin julkaisukanavan haku -sivulta: http://www.tsv.fi/julkaisufoorumi/haku.php?lang
Kielet. Professori Ritva Kantelinen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto
Professori Ritva Kantelinen Itä-Suomen yliopisto, Filosofinen tiedekunta, Soveltavan kasvatustieteen ja opettajankoulutuksen osasto Perusopetuksen yleiset valtakunnalliset tavoitteet ja perusopetuksen
Research in Chemistry Education
Research in Chemistry Education The Unit of Chemistry Teacher Education, Department of Chemistry, University of Helsinki Chemistry Education Centre Kemma, National LUMA Centre, University of Helsinki Prof.
Mixed Methods tutkimus arvioijan silmin. Vilma Hänninen Metodifestivaali Jyväskylä
Mixed Methods tutkimus arvioijan silmin Vilma Hänninen Metodifestivaali Jyväskylä 29.5.2009 Mixed methods metodikehityksen tarinoissa mixed methods (tutkimuskäytäntö) > Mixed Methods (menetelmäkoulukunta)
Käsityökasvatuksen (tekninen työ) perusopinnot (28 op)
RAKENNE Käsityökasvatuksen (tekninen työ) perusopinnot (28 op) KÄSITYÖN DIDAKTIIKAN PERUSOSA Teknisen työn osuus 3 op TEKNISEN TYÖN DIDAKTIIKAN SIVUAINEKOKONAISUUS 25 op 1. Teknisen työn materiaalit, työkalut,
Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa
Aalto University School of Engineering Ongelmaperusteisen oppimisen innovatiivinen soveltaminen yliopisto-opetuksessa Cleantech gaalan iltapäiväseminaari 20.11.2013 Helena Mälkki & Petri Peltonen Aalto-yliopisto,
Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa
Liite 1 1 (10) Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautuminen Tampereen yliopistossa koulutusaloittain ja nimikkeittäin tiedekunnille
Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä
Lokikirjojen käyttö arviointimenetelmänä Kaisu Rättyä Itä-Suomen yliopisto Tero Juuti Tampereen teknillinen yliopisto Teoreettinen viitekehys kognitiiviskonstruktivistinen oppimiskäsitys opettajan tiedon
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op
Kasvatustieteen kandidaatin tutkinto 180 op Tavoite Kasvatustieteen kandidaatin tutkinnon tavoitteena käsityönopettajan koulutuksessa on antaa opiskelijalle perustiedot käsityön kentästä, materiaaleista
OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015
Opettajan pedagogiset opinnot, humanistinen ja matemaattis-luonnontieteellinen ala 60 op OPETUSAIKATAULU syyslukukausi 2015 Opettajankoulutuksen intensiiviviikot Syksy 2015 vk 36-38 ma 31.8. ti 15.9. vk
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot
Kohti matematiikan opettajuutta - aineenopettajaopiskelijoille suunnatut matematiikan opintojaksot 15.8.2018 Simo Ali-Löytty, Terhi Kaarakka ja Elina Viro Sisältö TTY:n aineenopettajakoulutuksen tutkintorakenne
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland
Constructive Alignment in Specialisation Studies in Industrial Pharmacy in Finland Anne Mari Juppo, Nina Katajavuori University of Helsinki Faculty of Pharmacy 23.7.2012 1 Background Pedagogic research
APA-tyyli. Petri Nokelainen
APA-tyyli Petri Nokelainen petri.nokelainen@uta.fi American Psychology Association (APA, 2001). Yleisin sosiaalitieteiden käyttämä tyylikirjasto. Artikkelin teksti, jossa on viittaus (referointi) lähdeluettelossa
Aineiston analysointi. Edutool gradutapaaminen 5.9.2010
Aineiston analysointi Edutool gradutapaaminen 5.9.2010 Tutkimuskysymykset Tutkimusongelmien vähittäinen muotoutuminen Rajauksen tarkistaminen Ovatko ongelmat sellaisia, että niihin on vastaus löydettävissä!
Yleistä kanditutkielmista
Aineenopettajankoulutuksen opinnäytteet Leena Hiltunen 21.1.2009 Yleistä kanditutkielmista Tyypillisesti teoreettisia kirjallisuusanalyysejä, joissa luodaan taustaa ja viitekehystä tietylle aiheelle Pääsääntöisesti
Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student
Students Experiences of Workplace Learning Marja Samppala, Med, doctoral student Research is focused on Students Experiences of Workplace learning (WPL) 09/2014 2 Content Background of the research Theoretical
TSSH-HEnet : Kansainvälistyvä opetussuunnitelma. CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology
TSSH-HEnet 9.2.2006: Kansainvälistyvä opetussuunnitelma CASE4: International Master s Degree Programme in Information Technology Elina Orava Kv-asiain suunnittelija Tietotekniikan osasto Lähtökohtia Kansainvälistymisen
Opettajan pedagogiset opinnot
Opettajan pedagogiset opinnot Ainedidaktisten opintojen vertailu Opintojen rakenne (60 op) Yliopisto Kasvatustiede Ainedidaktiikka Harjoittelu 27 13 12 28 25 15 12 (+3?) 26 19 21 19 1 Ainedidaktiset kurssit
Erityispedagogiikan täydentävien aineopintojen (69807) tutkintovaatimukset 2012 2016 erillisiä erityisopettajan opintoja suorittaville
Erityispedagogiikan täydentävien aineopintojen (69807) tutkintovaatimukset 2012 2016 erillisiä erityisopettajan opintoja suorittaville 1) Erityispedagogiikan täydentävät aineopinnot (19op) erilliset erityisopettajan
Suomalaisten korkeakoulujen osallistuminen EU-Canada-ohjelmaan: Hankkeet (EU-CANADA cooperation in higher education and vocational training)
Lisätietoa ohjelmasta: http://ec.europa.eu/education/eu-canada/doc1563_en.htm 1996 Hankekuvaukset Euroopan komission verkkopalvelussa: http://ec.europa.eu/education/eu-canada/doc1832_en.htm Promoting student
Englannin kielen ja viestinnän ja ammattiaineiden integrointiyhteistyö insinöörikoulutuksessa
Englannin kielen ja viestinnän ja ammattiaineiden integrointiyhteistyö insinöörikoulutuksessa Ammattikorkeakoulujen kielten ja viestinnän opettajien neuvottelupäivät Lapin ammattikorkeakoulussa 13.-14.11.2014
Kansallinen seminaari
Kansallinen seminaari Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden aineenopettajakoulutuksen pedagogisten opintojen tutkintovaatimukset Matemaattis- luonnontieteellisten aineiden didaktiikka luokanopettajakoulutuksessa
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opintonsa 2009-2010 aloittaneet opiskelijat, opetussuunnitelma 2009-2010) 1 KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT
Kutsu Professuuriesitelmä Savonlinnan kampus
Kutsu Professuuriesitelmä 9.9.2014 Savonlinnan kampus Kutsu kuulemaan julkista esitelmää, jonka Itä-Suomen yliopiston kasvatustieteen, erityisesti kasvatuspsykologian professori Liisa Karlsson pitää syyskuun
Tieto- ja viestintätekniikkaa opetustyön tueksi
Tieto- ja viestintätekniikkaa opetustyön tueksi Opettajat arvioinnin ja koulu-koti-yhteistyön toteuttajina Heidi Krzywacki, Tiina Korhonen, Laura Koistinen, Jari Lavonen 19.8.2011 1 Tutkimus- ja kehittämishankkeessa
AINEENOPETTAJAN EHEYTTÄVÄ TIETÄMYS
AINEENOPETTAJAN EHEYTTÄVÄ TIETÄMYS YTM, tohtorikandidaatti Mikko A. Niemelä mikko.a.niemela@helsinki.fi Helsingin yliopisto, Kasvatustieteen päivät, Tampere 16.11.2018 Opettajan pedagogisen sisältötiedon
Toimintatutkimus. Anne Kanerva Kliinisen hoitotyön asiantuntija. Hoitotyön tutkimuspäivä Toimintatutkimus
Anne Kanerva Kliinisen hoitotyön asiantuntija Hoitotyön tutkimuspäivä 31.10.2016 Yleisnimitys erilaisille lähestymistavoille, joissa yhdessä osallistujien kanssa vaikutetaan heidän toimintaansa, saadaan
VALTIO-OPPI 2015-2017
VALTIO-OPPI 2015-2017 1 HUOM! Tutkintovaatimukset 2015-2017 otetaan käyttöön 1.9.2015 alkaen. Kesätentissä 8.8.2015 ovat vielä voimassa 2012-2015 vaatimukset. Vanhojen vaatimusten mukaisia esseitä voi
EDELLYTYSTEN TUTKIMUS ESIMERKKEINÄ EHEYTTÄVÄ TAPAUSTUTKIMUS JA EHEYTTÄVÄ TOIMINTATUTKIMUS
EHEYTTÄVÄ OPETTAJAN TYÖN JA SEN EDELLYTYSTEN TUTKIMUS ESIMERKKEINÄ EHEYTTÄVÄ TAPAUSTUTKIMUS JA EHEYTTÄVÄ TOIMINTATUTKIMUS MAURI ÅHLBERG TODELLISTEN ONGELMIEN TUTKIMISEN TARVE LAADULLISEN JA MÄÄRÄLLISEN
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelma 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
www.arcada.fi Camilla Wikström-Grotell, prefekt, prorektor DIAK to be Arcada s new neighbour A new sports hall is being planned
OPINTOJEN TEHOKKUUS, LAATU JA PEDAGOGISET RATKAISUT työelämä- ja opiskelijalähtöiset pedagogiset ratkaisut amk-koulutuksessa 16.9. Työpaja I: Opintojen tehokkuus ja laatu www.arcada.fi DIAK to be Arcada
OPINTONSA ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman muutokset näkyvät vahvennetulla fontilla.
1 VARHAISERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (VEO) (Opetussuunnitelma 2009-2010) OPINTONSA 2005-2008 ALOITTANEIDEN VASTAAVUUDET 2009-2010 OPETUSSUUNNITELMAAN. Opetussuunnitelman 2009-2010 muutokset näkyvät vahvennetulla
LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE
LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS (25 op) TUTKINTOVAATIMUKSET VUOSILLE 2012 2015 LIIKUNNAN DIDAKTIIKAN PERUSOPINTOKOKONAISUUS 25 OP (TUNNISTE 61640) Biämnesstudier i fysisk fostrans didaktik
Vieraiden kielten aineenopettajakoulutus/aikataulu viikoille 36 38/Minna Maijala [14.8.2015]
Vieraiden kielten aineenopettajakoulutus/aikataulu viikoille 36 38/Minna Maijala [14.8.2015] Intensiiviviikot Educariumissa syksyllä 2015: vk 36 38: ma 31.8. - ti 15.9. vk 39 40: to 24.9. - to 1.10. vk
Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien tutkintovaatimukset
Helsingin yliopisto / Käyttäytymistieteiden laitos Kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) koulutus Siirtymäsäännökset pääaineopiskelijoille Lukuvuosien 2012-2013 - 2014-2015 tutkintovaatimukset
OPINTOPOLKU lukuvuosi
OPINTOPOLKU lukuvuosi 2019 2020 Opintojen jakautuminen periodeihin Luokanopettajan opintosuunta, kasvatustiede, Vanhoilla tutkintovaatimuksilla opintoja jatkavat Opetusperiodit Syyslukukausi 2019 Intensiivijakso
Monitieteiset ympäristöopinnot, kurssitarjonta
Monitieteiset ympäristöopinnot, kurssitarjonta 2015-16 Luettelo kursseista, jotka ovat tarjolla lukuvuoden 2015-16 aikana. Tähdellä merkityt ovat pakollisia 25 op perusopintokokonaisuudessa (3120100).
Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa
23.7.2015 1/12 Koulutusvastuun sisäinen jakautuminen Tampereen yliopistossa Alla olevissa taulukoissa kuvataan koulutusvastuun jakautumista tieteenalayksiköiden ja koulutusalojen kesken. Ensimmäinen taulukko
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi?
Luokanopettajaksi, aineenopettajaksi tai opinto-ohjaajaksi? Tiina Nyyssönen, koulutussuunnittelija OKL tiina.m.nyyssonen@jyu.fi JYU. Since 1863. 12.11.2018 1 Millainen OKL on? Luokanopettajakoulutus =>
NBE-E4510 Special Assignment in Biophysics and Biomedical Engineering AND NBE-E4500 Special Assignment in Human. NBE-E4225 Cognitive Neuroscience
Neurotieteen ja lääketieteellisen tekniikan laitos Department of and Biomedical OPETUSOHJELMASTA POISTUNEET KURSSIT (Tfy-99, Becs-114, BECS, NBE)/päivitetty 16.5.2017 COURSES REMOVED FROM THE STUDY PROGRAMME
Lähellä kaupungissa. Web-based learning environment relating to urban and geography studies
Lähellä kaupungissa Web-based learning environment relating to urban and geography studies Virpi Hirvensalo, Department of Geography and Geology, University of Turku GI Norden 9.6.2011 Project in a nutshell
Varhaista kieltenopetusta kaikille kuntatason selvitys
Varhaista kieltenopetusta kaikille kuntatason selvitys Hanketapaaminen, OPH 30.1.2019 Kristiina Skinnari JYU. Since 1863. 30.1.2019 1 Julkaistu 15.7.2018 Jyväskylän yliopisto: Soveltavan kielentutkimuksen
Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa
Opiskelijaosuuskunta oppimisympäristönä fysioterapian ammattikorkeakouluopinnoissa Annamaija Id-Korhonen Lahti University of Applied Sciences Lahden tiedepäivä 12.11.2013 tulevaisuuden palvelut 2020 Sosiaali-
Kandidaatin tutkinnon rakenne
Kandidaatin tutkinnon rakenne ERITYISPEDAGOGIIKAN KOULUTUS 2016 2020 KANDIDAATIN TUTKINNON RAKENNE 180 op op Kieli-, viestintä ja orientoivat opinnot 20 Kvo Orientoituminen opintoihin (HOPS) ja opiskelutaitojen
Koulutuksen globaali kriisi Agenda UNESCO - Koulutus hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen perustana
Koulutuksen globaali kriisi Agenda 20130 UNESCO - Koulutus hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen perustana Hannele Niemi, Professor UNESCO Chair on Educational Ecosystems for Equity and Quality of Learning
LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA
LÄHI- JA VERKKO- OPETUKSEEN OSALLISTUNEIDEN KOKEMUKSIA OPETUKSESTA Tarja Tuononen, KM, tohtorikoulutettava Yliopistopedagogiikan keskus Jenni Krapu, Yliopisto-opettaja, Avoin yliopisto Risto Uro, Yliopistonlehtori,
Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen
15.6.2016 Oulun yliopiston tutkinto-ohjelmaportfolio 2017 alkaen Kandidaattiohjelmat Ohjelman nimi tummennetulla, englanninkielinen nimi alla, hakukohteet kursiivilla. Tutkinto-ohjelman nimen perässä on
Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin. Marleena Ahonen. TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari
Verkko-oppiminen: Teoriasta malleihin ja hyviin käytäntöihin Marleena Ahonen TieVie-koulutus Jyväskylän lähiseminaari Virtuaaliyliopistohankkeen taustaa: - Tavoitteena koota verkko-oppimisen alueen ajankohtaista
KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP
1 ERITYISOPETUKSEN KOULUTUS (EO) (Opetussuunnitelma 2007-2009) KASVATUSTIETEEN KANDIDAATIN TUTKINTO 180 OP I KIELI- JA VIESTINTÄOPINNOT SEKÄ ORIENTOIVAT OPINNOT (20 op) KTKO101 Johdatus yliopisto-opiskeluun
Trialoginen oppiminen: Miten edistää kohteellista, yhteisöllistä työskentelyä oppimisessa?
Trialoginen oppiminen: Miten edistää kohteellista, yhteisöllistä työskentelyä oppimisessa? Tekijä: Sami Paavola, Helsingin yliopisto 1 Muuttaako uusi teknologia oppimista? Miten oppimisen tulisi muuttua?
Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov
Kieli- ja viestintäopinnot 8 ov Y 1 Äidinkieli 4 OV Y 1.1 63054 63055 Äidinkielen puhe- ja ilmaisutaito osa 1 (63054) osa 2 (63055) Y 1.2 63056 Tieteellinen kirj. ja harjoitusaine Luennot 1 ov (63057)
ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOISMAIDEN TUTKIMUS (NORDEN)
ALUE- JA KULTTUURINTUTKIMUS / POHJOISMAIDEN TUTKIMUS (NORDEN) TUTKINTOVAATIMUKSET PERUSOPINNOT PÄÄAINE- JA SIVUAINEOPISKELIJALLE (XAK100), 25 op Pakolliset yhteiset opinnot (10 op) Suorita seuraavat opintojaksot
Matematiikka ja tilastotiede. Orientoivat opinnot / 25.8.2015
Matematiikka ja tilastotiede Orientoivat opinnot / 25.8.2015 Tutkinnot Kaksi erillistä ja peräkkäistä tutkintoa: LuK + FM Laajuudet 180 op + 120 op = 300 op Ohjeellinen suoritusaika 3 v + 2 v = 5 v Tutkinnot
Innovative teaching practices
Innovative teaching practices Juho Norrena 23 th January 2012 University of Jyväskylä, Agora Center Supervisors From Teacher Education in Computer Science: PhD Leena Hiltunen and professor Tommi Kärkkäinen
Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS
Padasjoen lukion aikuislinjan LOPS 1. Padasjoen lukion aikuislinja Padasjoen lukion aikuislinjalla voi suorittaa koko lukion oppimäärän tai opiskella yksittäisiä aineita ja saada niistä erillisen todistuksen.
Pedagogisten opintojen infotilaisuus ke 9.1. klo n salissa L5. Läsnäolo välttämätön!
KANDIDAATTIVAIHEEN PEDAGOGISET OPINNOT (30 OP), KEVÄTLUKUKAUSI 2013 Tasatunnein merkityt (8-10, 10-12 jne.) luentoajat tarkoittavat seuraavia aikoja: 8.15-9.45 10.15-11.45 12.30-14.00 14.30-16.00 Poikkeavat
Reflektiivinen ammattikäytäntö. Merja Sylgren 07.05.2007
Reflektiivinen ammattikäytäntö Arjen työn vaatimukset Työyhteisöt ja yksittäiset työntekijät vastaavat arjen työssään työelämän asettamiin vaatimuksiin. Tästä nousee tarkasteltavaksi: yhteisöjen ja yksilöiden
A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks
A new model of regional development work in habilitation of children - Good habilitation in functional networks Salla Sipari, PhD, Principal Lecturer Helena Launiainen, M.Ed, Manager Helsinki Metropolia
21 May 15 June In Rovaniemi and Pori www.ramk.fi/summerschool www.samk.fi/summerschool. Levi HL ja JH
21 May 15 June In Rovaniemi and Pori www.ramk.fi/summerschool www.samk.fi/summerschool TAUSTAA RAMKIN JA SAMKIN YHTEISTYÖLLE KESÄKOULUSSA Magellan verkosto, USA RAMK ja SAMK ainoat korkeakoulut ko. verkostossa
Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi?
Oletko aloittanut kasvatustieteiden (yleinen ja aikuiskasvatustiede) opinnot ennen 1.8.2012 ja haluat jatkaa opintojasi? Uudet tutkintovaatimukset tulevat voimaan 1.8.12. Lue, miten jatkat opintojasi.
Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola.
Saamelainen kulttuuri 20.10.2010 SYKSYN 2010 OHJELMA I periodi 23.8. 22.10. ja II periodi 1. 11. 17.12.2010 Viikolla 43 eli 25. 29.10.2010 ei ole luentoja. PERUSOPINNOT I Periodi: 683371P Johdatus saamelaiseen
FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland
FROM VISION TO CRITERIA: PLANNING SUSTAINABLE TOURISM DESTINATIONS Case Ylläs Lapland Tiina Merikoski, Landscape Architect (M.Sc) Aalto University School of Science and Technology Department of Architecture
Kasvatustieteelliset opinnot aineenopettajan koulutuksessa. HELSINGIN YLIOPISTO Laitos: Soveltavan kasvatustieteen laitos
Kasvatustieteelliset opinnot aineenopettajan koulutuksessa HELSINGIN YLIOPISTO Laitos: Soveltavan kasvatustieteen laitos Kurssin nimi: Kehitys- ja oppimispsykologia 4 op Kurssi arvostellaan asteikolla
Arviointi: Opintokokonaisuuden arvosana lasketaan siihen kuuluvien opintojaksojen opintopisteillä painotettuna keskiarvona.
Helsingin yliopisto Käyttäytymistieteellinen tiedekunta Opettajankoulutuslaitos Aineenopettajan koulutus TUTKINTOVAATIMUKSET 2016 2021 Opettajan pedagogisten opintojen täydentäminen kasvatustieteen aineopinnoiksi
General studies: Art and theory studies and language studies
General studies: Art and theory studies and language studies Centre for General Studies (YOYO) Aalto University School of Arts, Design and Architecture ARTS General Studies General Studies are offered
Metsä Opettajankoulutuksen oppimisympäristönä Petteri Vanninen
Metsä Opettajankoulutuksen oppimisympäristönä Petteri Vanninen MMT, projektikoordinaattori Miksi 1 Seudulliset vahvuudet Infra Opettajankoulutus (tutkimus + opettajien vaikuttavuus) Metsäntutkimus (tutkimus
Kuinka tulevaisuus voisi olla parempi kuin nykyisyys? Arto O. Salonen
Kuinka tulevaisuus voisi olla parempi kuin nykyisyys? Arto O. Salonen www.artosalonen.com @artoosalonen SISÄLTÖ 1. Korosta elämänlaatua elintason sijasta 2. Luo mahdollisuuksia ihmisten kohtaamiselle 3.
Opettajan pedagogisten opintojen info
Opettajan pedagogisten opintojen info Humanistisen tiedekunnan perustutkinto-opiskelijoille Torstaina klo 16-18, Porthania IV Infon aiheet Opettajan pedagogisten opintojen valintaryhmät 2016 hakutiedot
Liite opintojohtosääntöön (päivitetty vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä)
1/5 Liite opintojohtosääntöön (päivitetty 4.1.2016 vastaamaan voimassa olevaa lainsäädäntöä ja yliopiston hallituksen päätöksiä) Turun yliopistossa edustettuina olevat t, tutkinnot, pääaineet, koulutusohjelmat
Summatiivinen vai formatiivinen?
Summatiivinen vai formatiivinen? Assessment of learning (AoL): oppimisen tuloksien arviointi summatiivinen arviointi Assessment for learning (AfL): oppimista edistävä arviointi formatiivinen arviointi
Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot
OPINTO-OPAS 2007 2008 Lahden ammattikorkeakoulu Sosiaali- ja terveysalan laitos Sosiaali- ja terveysalan erikoistumisopinnot ERITYISKASVATUKSEN ERIKOISTUMISOPINNOT, TUKEA LAPSELLE KUMPPANUUTTA KASVATTAJALLE
Kuusi virheellistä käsitystä kirjoittamisesta (Boice, 1990)
Kuusi virheellistä käsitystä kirjoittamisesta (Boice, 1990) Hyvät kirjoittajat eivät näytä tekstiään muille ennen kuin se on lopullinen ja täydellinen. Hyvät kirjoittajat eivät aloita kirjoittamista ennen
Tietoa lukio-opinnoista. Syksy 2016
Tietoa lukio-opinnoista Syksy 2016 Lukion kurssimäärä Päättötodistukseen vaaditaan 75 kurssia. Pakollisia 47 (MB) tai 51 (MA) kurssia. Syventäviä kursseja tulee olla vähintään 10, loput kurssit voivat
Haastava, haastavampi, arviointi. Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012
Haastava, haastavampi, arviointi Kirsi Saarinen/Tamk Insinööri 100 vuotta 4.10.2012 Arviointi on osa oppimista, joten sitä ei pidä pitää irrallisena osana opettamisesta, oppimisesta, kehittämisestä ja
Matti Sarvimäki. July 2010. 10/2009 Senior Researcher Government Institute for Economic Research, Helsinki
Department of Economics Aalto University School of Economics P.O. Box 21240, 00076 Aalto Helsinki, Finland Tel: +358(0)40 304 5515 m.sarvimaki@lse.ac.uk http://hse-econ./sarvimaki/ Matti Sarvimäki July
IKEBB - opetus OPETUSOHJELMA
IKEBB - opetus Opetusohjelma koostuu IKEBB-laitosten yhdessä toteuttamista kursseista sekä yhteistyölaitoksilla järjestettävästä, IKEBB:iin sopivasta opetuksesta. Romanikielessä- ja kulttuurissa sekä historiaaineissa
Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus. Ritva Dammert 12.3.2014
Helsingin yliopiston tohtorikoulutusuudistus Ritva Dammert 12.3.2014 Tohtorikoulutuksen organisoinnin periaatteita Helsingin yliopistossa Uusi tohtorikoulutusjärjestelmä on mittasuhteiltaan suuri muutos
Osallistavan pedagogiikan didaktinen malli
Osallistavan pedagogiikan didaktinen malli 1. Ennakkotiedot / 4. Oppimisen ilmaiseminen narratiivin avulla 3. Opitun reflektointi ja käsitteellistäminen 2. Aktiivinen oppimistilanne Oppimiskertomukseen
päätöksellä 20.11.1989 ja tuli kansainvälisesti voimaan 2.9.1990 Maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus -193
Lapsen osallisuus varhaiskasvatuksessa Taustaa ja teoriaa Lapsella on oikeus, kasvattajalla vastuu 20.4.2010 2010 Sylvia Tast YK:n sopimus velvoittaa Hyväksyttiin YK:n yleiskokouksen yksimielisellä päätöksellä
Artikkelikansio (2 op), tentitään tiedekunnan tai I oppiaineryhmän tenttipäivänä. Tentaattori Veli-Pekka Lehtola.
Saamelainen kulttuuri SYKSYN 2011 OHJELMA I periodi 22.8. 21.10. ja II periodi 31.10. 16.12.2011 Viikolla 43 eli 24. 28.10.2011 ja 5.12.ei ole luentoja. 1 Uusien opiskelijoiden ja henkilökunnan tapaaminen
Radikaali kasvatus kääntäjän ja tulkin työelämätaitokurssin viitekehyksenä. TAO-verkoston seminaari Jyväskylä 19.3.2010. Kristiina Abdallah
Radikaali kasvatus kääntäjän ja tulkin työelämätaitokurssin viitekehyksenä TAO-verkoston seminaari Jyväskylä 19.3.2010 Kristiina Abdallah Luennon sisältö Kääntäjän ja tulkin työelämätaitokurssista Oma
Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen
Lukutaidon uudet muodot äidinkielen ja kirjallisuuden opettajan haasteena Asiantuntijanäkökulma mediakasvatukseen Olli Vesterinen Mediakasvatuskeskus HY/Sokla 2006 Media käsite kattaa laajasti ajateltuna
Lv käytettävät oppikirjat
Liedon lukio 20/5-19 / ot Lv. 2019-20 käytettävät oppikirjat Kaikki oppikirjat uuden opetussuunnitelman LOPS2016 mukaisia ÄIDINKIELI JA KIRJALLISUUS ÄI Äidinkielen oppikirjana voi käyttää joko digikirjaa
1 (5) Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. Vast. Kirj. Haken. Kok. Hyv. ott. Hakukohde. Kirj. Haken. Kok. osall. Kirj. osall. osall. ott.
Hakeneet, hyväksytyt ja opiskelupaikan vastaanottaneet tiedekunnittain ja hakukohteittain, kaikki valinnat vuosina -2014 1 (5) Haken. Kok. Hyv. Hyv. Humanistinen tiedekunta Arkeologia 168 58 12 8 8 166
Kollektiivinen etnografia - mitä IHMEttä?
Kollektiivinen etnografia - mitä IHMEttä? Kaija Collin, JY, Kasvatustieteiden laitos kaija.m.collin@jyu.fi Susanna Paloniemi, JY, Kasvatustieteiden laitos susanna.s.paloniemi@jyu.fi 1 Etnografia = kulttuurin
OP1. PreDP StudyPlan
OP1 PreDP StudyPlan PreDP The preparatory year classes are in accordance with the Finnish national curriculum, with the distinction that most of the compulsory courses are taught in English to familiarize
Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III. OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010. Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM)
Martti Raevaara 24.5.2007 Virta III OPETUSSUUNNITELMA lukuvuosille 2007-2010 Kuvataidekasvatuksen koulutusohjelma Virta@ -koulutus (TaM) Virt@ -koulutuksen opinnot johtavat taiteen maisterin tutkintoon
Hyvät käytännöt opetuksen ja TKI:n integroinnista kansainvälisestä näkökulmasta
1 Hyvät käytännöt opetuksen ja TKI:n integroinnista kansainvälisestä näkökulmasta Timo Ahonen, FUAS/Lahden ammattikorkeakoulu Martti Komulainen, Turun ammattikorkeakoulu Tero Uusitalo, Laurea-ammattikorkeakoulu
Kääntäjän ääni. Kansainvälinen kääntäjienpäivä
Kristiina Abdallah Kääntäjän ääni Kahdeksan kääntäjää pohtivat toimijuutta, laatua ja etiikkaa tuotantoverkostoissa Kansainvälinen kääntäjienpäivä Helsinki 28.9.2012 Luennon punainen lanka Käsitteiden
Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009
Sulautuva yliopisto opetus, syksy 2009 Opettaja: verkkopedagogiikan asiantuntija Taina Joutsenvirta Aika: keskiviikkoina klo 16 18 4.11., 18.11., 2.12., 16.12.2009 Paikka: Metsätalo U40, sali 27 Kurssin