Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Maankäyttölautakunta Tekninen lautakunta Tekninen lautakunta Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella 446/10/2014, 398/11.04/2014 Tekninen lautakunta Sääksjärven vesiosuuskunta on laatinut ehdotuksen vesihuoltolaitoksen toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella. Ehdotuksessa on esitetty karttapohjalle väritettynä toiminta-alue vesijohto- ja jätevesiviemäriverkostolle. Ehdotuksen mukaisilla alueilla verkostoon liittäminen on teknisesti ja taloudellisesti mahdollista. Vesihuoltolain 8 :n mukaan ennen toiminta-alueen hyväksymistä on asiasta pyydettävä lausunnot keskeisimmiltä viranomaisilta sekä varattava kiinteistöjen omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluksi. (Valmistelija: suunnitteluinsinööri Matti Sulonen, puh ) Teknisen johtajan päätösesitys: Tekninen lautakunta asettaa toiminta-alue -ehdotuksen julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi sekä päättää pyytää Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alue -ehdotuksesta lausunnot Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselta, Mäntsälän kunnan maankäyttöpalveluilta, Mäntsälän Vedeltä ja Uudenmaan ELY-keskukselta. Tekninen lautakunta päätti hyväksyä esityksen. Liite 1. Hakemus Liite 2. Mäntsälän Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-aluerajaus Liite 3. Lisäliite toiminta-alueen vahvistamiseksi Maankäyttölautakunta Toiminta-alueella olevat rakennetut kiinteistöt ovat jo lähes kaikki liitetty verkostoihin. Liitekartassa näkyy toiminta-aluerajausehdotus ja alueella olevat kiinteistöt. Lisäliitteessä on perusteltu joidenkin alueiden poisjättämistä toiminta-alueesta.toiminta-alueen rajaus noudattaa ensisijaisesti kiinteistörajoja tai luonnollisia rajoja. (Valmistelija / Lisätietoja: kaavoitusjohtaja Lauri Pouru, puh ) Kaavoitusjohtajan päätösesitys: Maankäyttölautakunnalla ei ole ehdotuksen rajauksiin huomautettavaa. Lautakunta esittää, että osuuskunta pitää verkostosta ajan tasalla olevaa karttaa, missä on eroteltu myös veteen ja/tai viemäriin liittyneet kiinteistöt ja

2 että lautakunnalla on em. asioista ajantasainen tieto käytettävissä, kun harkitaan esim. alueelle haettavia suunnittelutarveratkaisuja. Maankäyttölautakunta päätti hyväksyä esityksen. Liite 1. Hakemus Liite 2. Mäntsälän Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-aluerajaus Liite 3. Lisäliite toiminta-alueen vahvistamiseksi Tekninen lautakunta Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueen ehdotus on pidetty yleisesti nähtävillä Mäntsälän kunnantalon aulassa, osoitteessa Heikinkuja 4, sekä kunnan internetsivuilla ajalla Määräaikaan mennessä ei saapunut yhtään muistutusta. Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueen ehdotuksesta pyydettiin lisäksi lausunnot Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselta, Mäntsälän kunnan maankäyttöpalveluilta, Mäntsälän Vedeltä ja Uudenmaan ELY-keskukselta. Lausunnot: Uudenmaan ELY-keskus "Mäntsälän kunta pyytää vesihuoltolain mukaisesti Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen lausuntoa Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueesta. Vesihuoltolain 7 :n mukaan vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen tulee kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai viemäriin on tarpeen asutuksen taikka vesihuollon kannalta asutukseen rinnastettavan elinkeino- ja vapaa-ajantoiminnan määrän tai laadun vuoksi. Toiminta-alueen rajaus olisi aina kun mahdollista tehtävä kiinteistön rajoja noudattaen, jolloin rajauksesta yksiselitteisesti selviää, mitkä kiinteistöt kuuluvat toiminta-alueisiin, ja mitkä jäävät niiden ulkopuolelle. Toiminta-alueeseen tulisi aina myös sisällyttää kaikki ne olemassa olevat kiinteistöt, jotka haluavat liittyä vesihuoltolaitoksen verkostoon, ja joiden liittyminen jo rakennettuun verkostoon on teknisesti ja taloudellisesti kannattavaa. Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alue rajoittuu ja pieneltä osalta jopa kuuluu oikeusvaikutteiseen Kirkonkylän osayleiskaavaan. Pääasiassa kaava-alueelle osuvat alueen luoteisosat on merkitty osayleiskaavan merkinnöillä MT ja M sekä osa-aluerajauksella pv-3. Maakuntakaavassa Sääksjärven kaakkoispuolelle on osoitettu kyläaluetta osoittava kohdemerkintä ja sen pohjoispuolella on Natura-2000 verkostoon kuuluva alue. Toiminta-alue näyttää suhteellisen laajalta ja saattaa aiheuttaa tiestön varrelle rakentamispaineita. Toiminta-alueen laajuus ei sinänsä ole huono asia, mutta edellyttäisi jatkossa kunnalta osayleiskaavan laatimista rakentamispaineen hallitsemiseksi.

3 Muilta osin Uudenmaan Ely-keskuksella ei ole huomautettavaa ehdotetusta Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueen rajauksesta. Uudenmaan Ely-keskus huomauttaa kuitenkin, että asutuksen sijoittumisen yleisperiaatteena tulisi olla hallitsemattoman haja-asutuksen syntymisen estäminen. Näiden alueiden vesihuollon rakentaminen on yleensä myös huomattavasti kalliimpaa verrattuna tiiviiseen asutukseen. Uudenmaan Ely-keskus pyytää Mäntsälän kuntaa lähettämään toiminta-alue-päätöksen tiedoksi Ely-keskukselle mikäli mahdollista myös sähköisessä muodossa." Mäntsälän Vesi "Mäntsälän kunnan tekniset palvelut on pyytänyt lausuntoa Sääksjärven Vesiosuuskunnan toiminta-alueesta mennessä. Vesihuoltolaki säätelee vesihuoltolaitosten toiminta-alueista. Sääksjärven Vesiosuuskunta täyttää kooltaan ja asuintiiveydeltään edellytykset toiminta-alueen vahvistamiselle. Vesihuollon toiminta-alueiden tulee kattaa kaikki sellaiset alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai viemäriin on tarpeen asutuksen taikka vesihuollon kannalta asutukseen rinnastuvan elinkeino- ja vapaa-ajantoiminnan määrän tai laadun vuoksi. Toiminta-alueellaan vesihuoltolaitoksella on huolehtimisvelvollisuus. Toinen keskeinen toiminta-alueen oikeusvaikutus on kiinteistöjen velvollisuus liittyä laitoksen verkostoon. Toiminta-aluerajaus tulee ensisijaisesti esittää kiinteistön rajoja pitkin. Toiminta-aluerajauksessa on myös huomioitava laitoksen taloudelliset mahdollisuudet toimintavarmaan toimintaan. Toiminta-aluetta ei saa näin ollen määrittää kohtuuttoman suureksi muistaen, että palveluita voidaan toimittaa myös toiminta-alueen ulkopuolelle. Mäntsälän Vesi Oy on omaa toiminta-aluerajausta pohtiessaan käynyt neuvotteluja kaikkien alueella toimivien vesiosuuskuntien kanssa rajauksista ja on alustavasti jo tässä yhteydessä sopinut yhteisesti laitosten välisistä rajapinnoista. Sääksjärven Vesiosuuskunnan esitys toiminta-aluerajauksesta on yhteisesti sovitun mukainen. Mäntsälän Vesi Oy on tehnyt päivätyn sopimuksen Vesiosuuskunnan kanssa talousveden myynnistä ja jäteveden vastaanottamisesta. Sekä toimitettava talousvesi että vastaanotettava jätevesi mitataan Vesiosuuskunnan omistamissa mittauskaivoissa. Virtausmittaukset on liitetty Mäntsälän Vesi Oy:n kaukovalvontaan. Mäntsälän Vesi Oy:llä ei ole huomautettavaa Sääksjärven Vesiosuuskunnan toiminta-aluerajauksesta." Mäntsälän kunnan maankäyttöpalvelut Kts. Maankäyttölautakunta Keski-Uudenmaan ympäristökeskus

4 "Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta katsoo, että vesiosuuskunnan ehdotus toiminta-alueeksi on pääosin Mäntsälän vesihuollon kehittämissuunnitelman linjausten mukainen. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen näkemyksen mukaan Sääksjärven vesiosuuskunnan esittämät rajaukset toiminta-alueeseen ovat pääosin perusteltuja. Lausuntopyyntöön liittyvä aineisto ei kuitenkaan sisällä kaikkia tarvittavia tietoja. Lausuntoasiakirjoista puuttuvat esimerkiksi tiedot toiminta-alueella olevien kiinteistöjen ja verkostoon liittyneiden määrästä. Lisäksi toiminta-alue ehdotukseen ei ole määritelty taajama-alueita. Hakemusasiakirjoissa ei ole perusteltu syitä siihen miksi Lähtelänkujan varrella olevat asuinkiinteistöt (RN:o , ja ) on jätetty toiminta-alueen ulkopuolelle. Kiinteistöt sijaitsevat Sääksjärven II-luokan vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesialueella. Lisäksi toiminta-alueen eteläpäädyssä olevan kiinteistön RN:o jättämistä toiminta-alueen ulkopuolelle ei hakemuksessa ole perusteltu. Vesihuoltoverkosto on kuitenkin rakennettu naapurikiinteistölle kiinteistön RN:o 31:12 välittömään läheisyyteen. Ympäristölautakunta katsoo, että edellä mainitut kiinteistöt tulee liittää osaksi toiminta-aluetta. Vesihuoltolain 8 :n mukaan toiminta-alueella sijaitsevat taajamat tulee esittää kartalla, joka on yleisesti saatavilla tietoverkossa. Vesihuoltolaissa taajamalla tarkoitetaan aluetta, jolla asuu vähintään 200 asukasta toisiaan lähellä olevissa rakennuksissa. Taajama-alueiden määrittäminen on olennainen vesihuoltolain 10 :n mukaisen liittymisvelvollisuuden kannalta. Jos kiinteistö sijaitsee taajama-alueen ulkopuolella, ei kiinteistöä tarvitse tietyin edellytyksin liittää vesihuoltolaitoksen vesijohtoon ja jätevesiviemäriin. Myös haja-asutusalueella olevat kiinteistöt voivat olla vesihuoltolain mukaisella taajama-alueella, jolloin kiinteistöillä on liittymisvelvollisuus vesihuoltolaitoksen verkostoihin. Kunnan tulee vesihuoltolain mukaan esittää myös muiden vesihuoltolaitosten toiminta-alueet, niillä sijaitsevat taajamat sekä vesijohto-verkoston ja jätevesiviemäriverkoston piiriin saatettavat alueet kartalla ja ne tulee olla saatavilla tietoverkosta viimeistään vuoden 2016 loppuun mennessä. Mäntsälän kunnan tulisi ennen toiminta-alueen hyväksymistä määrittää Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueella olevat taajamat. Tämä olisi tärkeä tieto toiminta-alueen asukkaiden kannalta. Tällöin asukkailla olisi heti tiedossa se sijaitseeko kiinteistö taajama-alueella, jolloin kiinteistöllä on edelleen vesihuoltolain mukainen liittymisvelvollisuus vesihuoltolaitoksen verkostoihin. Ympäristölautakunta haluaa erityisesti korostaa vesihuoltolaitoksen vastuuta verkostonsa kunnosta ja tarjoamiensa palveluiden toimivuudesta sekä jakelemansa veden laadusta. Vesijohtoverkoston kannalta on olennaista, että putkiston pitkäaikainen kunnossapito ja riittävä veden vaihtuvuus on otettu huomioon. Vaikka nämä asiat ovat lähtökohtina linjastoa suunniteltaessa ja rakentaessa, on ne myös huomioitava linjaston käytön aikana. Tämä on erityisen tärkeää haja-asutusalueiden vesihuollon järjestämisessä, koska laajat harvaan rakennetut alueet edellyttävät paikoin pitkiäkin putkilinjoja, jotka voivat vaikuttaa veden laatuun.

5 Hakemusasiakirjoista ei selvinnyt kuinka paljon toiminta-alueella on liittyjiä ja kuinka monta kiinteistöä verkostoihin on jo liittynyt. Toiminta-alueella vesihuoltolaitoksen on voitava toimia taloudellisesti kannattavasti. Asiakkailta perittävillä maksuilla tulee siten kattaa paitsi rakentamiskustannukset ja käyttökustannukset myös varautuminen tuleviin korjaus- ja kunnossapitotoimiin. Toiminta-aluetta vahvistaessaan kunnan on harkittava vesiosuuskunnan edellytyksiä huolehtia toiminta-alueensa vesihuollosta. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää lisäksi tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa." Toiminta-alueen ehdotuksesta tulee selvitä kuinka paljon toiminta-alueella on liittyjiä ja kuinka monta kiinteistöä verkostoihin on liittynyt. Ehdotuksessa tulee näkyä myös Mäntsälän kunnan taajama-alueen rajat. Lisäksi Lähtelänkujan varrella olevat asuinkiinteistöt (RN:o , ja ) tulee liittää mukaan toiminta-alueeseen, sillä ne sijaitsevat II-luokan vedenhankintaan soveltuvalla pohjavesialueella. (Valmistelija: rakennuttamispäällikkö Pekka Savolainen, puh , suunnitteluinsinööri Matti Sulonen, puh ) Teknisen johtajan päätösesitys: Tekninen lautakunta päättää palauttaa toiminta-alueen ehdotuksen takaisin valmisteltavaksi ja korjattavaksi lausuntojen mukaiseksi. Tekninen lautakunta päätti hyväksyä esityksen. Liite 1. Uudenmaan Ely-keskuksen lausunto Liite 2. Mäntsälän Veden lausunto Liite 3. Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen lausunto Tekninen lautakunta 47 Sääksjärven vesiosuuskunta on korjannut ehdotuksen toiminta-alueestaan lausuntojen mukaiseksi. (Valmistelija: rakennuttamispäällikkö Pekka Savolainen, puh suunnitteluinsinööri Matti Sulonen, puh ) Teknisen johtajan päätösesitys: Tekninen lautakunta päättää vahvistaa Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueen karttaliitteen mukaiseksi. Teknisen johtajan muutettu päätösesitys: Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle vahvistettavaksi Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueen karttaliitteen mukaisesti. Tekninen lautakunta päätti hyväksyä esityksen.

6 Liite 1. Sääksjärven vesiosuuskunta toiminta-aluekartta korjattu

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella Tekninen lautakunta 80 12.05.2014 Tekninen lautakunta 132 02.09.2014 Tekninen lautakunta 123 18.10.2016 Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella 314/11.04/2014 Tekninen

Lisätiedot

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella Tekninen lautakunta 80 12.05.2014 Tekninen lautakunta 132 02.09.2014 Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella 314/11.04/2014 Tekninen lautakunta 12.05.2014 80 Hirvihaaran

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely Ympäristö- ja tekninen lautakunta 53 31.03.2010 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 98 30.06.2010 Kunnanhallitus 168 03.08.2010 Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/ Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Tekninen lautakunta 101 30.10.2013 Kaupunginhallitus 340 04.11.2013 Järvenpäänkylän vesiosuuskunnan toiminta-alueen hyväksyminen 258/11.04.00/2013 Tekninen lautakunta 27.10.2011 92 Esittelijä: tekninen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE 20601324 SÄKYLÄN KUNTA SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIERON VALMIS 20.06.2017 FIANRY FIANRY FIERON LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Raportti 10.3.2017 Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Toiminta-alueen päivitys 2017 2030 JOKIOISTEN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen vaihde 03 41821 fax 03 438 4025 jokioisten.kunta@jokioinen.fi

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013 RAUMAN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu Jätevesiviemäröinti Työ: E23455.20 Turku 27.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017

Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017 1 / 3 Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017 LAUSUNNOT Tuusulan kunnan vesihuoltoliikelaitos pyysi lausuntoa vesihuollon toiminta-alueen päivittämisestä naapurikunnilta, Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti MARTTILAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25969.10 Turku, 22.11.2012 PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

PL Viitteet ASIA. dosta. ginvaltuuston. Valituksett. Valituskirjelmät. siosuuskunnan. toimintaann

PL Viitteet ASIA. dosta. ginvaltuuston. Valituksett. Valituskirjelmät. siosuuskunnan. toimintaann LUONNOS 3.9.20153 1 (7) Viitteet Lähete 5427/15, diaarin: o 01379/15/2299 ja Lähete 5425/15, diaarin: o 01414/15/2299 ASIA Valituksenalainen päätös Lappeenrannann kaupunginvaltuuston päätös 1.6.2015 56

Lisätiedot

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Suunnittelutarveratkaisu / Koskimäki / Ohkolan kylä, Eerola-Kortistotie / 505-410-57-5 / Omakotitalon rakentaminen määräalalle 2 /

Lisätiedot

Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen. Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että:

Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen. Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että: Tekninen lautakunta 16 10.02.2016 Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen 291/14.05/2015 Tekninen lautakunta 10.02.2016 16 Kiteen kaupungin Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen

Lisätiedot

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti AURAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25339.10 Turku 07.05.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi

Lisätiedot

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013 SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Raasepori Työ: E25781 Turku 10.09.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vesihuollon toiminta-alueiden muutokset/vihannin Vesi Oy 513/11/1104/110400/2013 TELA 111 Vesihuoltolain 8 :n mukaan "Kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) 30 Asianro 8304/14.05.00.01/2017 Pieksänkosken vesiosuuskunnan vesijohto- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuoltolaitoksen toimintaalue Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Toiminta-alueen vahvistaminen Toiminta-alueen aiheuttamat velvoitteet Toiminta-alueen rajaamisen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27372 LOHJAN KAUPUNGIN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUE LOHJAN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 17.03.2015 ARY ARY MHAN LAUSUNNOILLE 24.02.2015 ARY ARY

Lisätiedot

Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN. Nähtävillä

Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN. Nähtävillä Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN Nähtävillä 28.8.-25.9.2017 Lausunnonantaja Pohjois- Karjalan ELY-keskus 29.8.2017 Muutosesitys Karttoja pitäisi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7183/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7183/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 45 Asianro 7183/14.05.00.01/2013 Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan tarkistetun vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen hyväksyminen ja liittäminen

Lisätiedot

Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty

Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutusohjelma - lakipäivä SYKE 7.5.2018 Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty Lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio Rakennus- ja ympäristölautakunta 25 16.04.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 40 25.06.2015 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE DNRO 03208/15/5212 / ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) AMANDA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 260 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E25781 RAASEPORIN VEDEN TOIMINTA-ALUE RAASEPORIN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 10.09.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS 20.06.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) VÄINÖNTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 240 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 116 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut 1(5) LUKIONTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 249 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Siikalatvan Vesihuolto Oy SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25086 Raportti 1 (5) Sisällysluettelo

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut

MÄNTSÄLÄN KUNTA Maankäyttöpalvelut sivu 1(5) ASPELUNDIN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 257 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Kuntakehityslautakunta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Kuntakehityslautakunta OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) KARHULANMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 222 OSA JA 224 OS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 227 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta

MÄNTSÄLÄN KUNTA. sivu 1(5) Maankäyttöpalvelut VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS. Mäntsälän seurakunta sivu 1(5) VIERTOLANKULMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 258 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Tässä selvityksessä on tarkasteltu yhdyskuntakehityksen ja vesihuollon tarpeiden yhteensovittamista. Tavoitteena on selvittää maankäytön kehityksen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27744 LOIMAAN VEDEN TOIMINTA-ALUE LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Muutoslista ARY ARY MHAN LUONNOS 18.06.2015 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS 1(5) VUOTAVANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA OAS TYÖ NRO 267 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2012 Kunnanhallitus Äkäsjoen vesiosuuskunnan hakemus korkotukilainan takaamisesta

KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2012 Kunnanhallitus Äkäsjoen vesiosuuskunnan hakemus korkotukilainan takaamisesta KOLARIN KUNTA KOKOUSKUTSU 13/2012 Kunnanhallitus 15.6.2012 Aika Tiistai 19.6.2012 klo 16.00 Paikka Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat nro Liite nro Asia 219 150 Äkäsjoen vesiosuuskunnan hakemus

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.03.2015 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) LEMPELÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 250 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

RAPORTTI 16X D711C KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys

RAPORTTI 16X D711C KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys RAPORTTI KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE... 3 3 TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMISEN PERIAATTEET KOUVOLASSA... 4 4 KOUVOLAN

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) HUVITIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 235 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) KESKUSKATU PALVELUTALOT ASEMAKAAVAMUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 245 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) ISONNIITYNTIE b ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 264 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Päivämäärä Vesi- ja viemäriosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksyminen

Päivämäärä Vesi- ja viemäriosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksyminen Oulun kaupunki Kaupunginhallitus 111 Dno Päivämäärä 29.03.2016 Vesi- ja viemäriosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksyminen OUKA/1987/00.01.02/2016 Ote pöytäkirjasta 8/2016 Sivu 1 Päätöshistoria - Tiivistelmä

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS ASEMAKAAVA-ALUE 1(5) Maankäyttöpalvelut 28.4.2017 KAPULI IIe-VAIHEEN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 223e Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ASEMAKAAVA-ALUE ALOITE TAI HAKIJA

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.12.2014 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/

MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/ MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2016 213 Tekninen lautakunta 18.10.2016 Aika 18.10.2016 klo 17:02-17:44 Paikka Kunnantalo, Neuvotteluhuone 1-2 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 121 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (1) 62 Asianro 1585/14.05.00.01/2019 Kuopion Vesi Liikelaitoksen vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen laajentaminen Pajuniemen (Nilsiä) alueelle 1.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7183/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7183/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 45 1.3.2017 108 Asianro 7183/14.05.00.01/2013 Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan tarkistetun vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio Rakennus- ja ympäristölautakunta 59 25.09.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta 78 10.12.2014 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE (DNRO 06697/14/5212)/ ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3750/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3750/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 44 1.3.2017 107 Asianro 3750/14.05.00.01/2013 Pohjois-Soisalon vesisosuuskunnan tarkistetun vesijohtoverkoston toiminta-alueen hyväksyminen

Lisätiedot

Sipoon Vesi - Sibbo Vatten -liikelaitoksen johtokunta

Sipoon Vesi - Sibbo Vatten -liikelaitoksen johtokunta Sipoon Vesi - Sibbo Vatten -liikelaitoksen johtokunta 26 29.05.2017 Toiminta-alueluonnos Sipoon kunnan alueella toimiville vesihuoltolaitoksille nähtäville asettaminen / Utkast till verksamhetsområde för

Lisätiedot

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS

1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS 1(7) Mäntsälän kunta Ympäristöpalvelut ISONNIITYNTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS, OAS PROJ.NRO 174 Asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Kaavamuutosalueen rajaus on merkitty oheiseen karttaan ALOITE TAI

Lisätiedot

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN

VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN VIEMÄRÖINTIIN Vesiosuuskuntaseminaari 27.9.2008 VESIOSUUSKUNTA RATKAISUNA HAJA- ASUTUSALUEIDEN Hanna Yli-Tolppa Mäntsälän Vesi VESIHUOLLON JÄRJESTÄMINEN: - Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden laajentaminen haja-asutusalueille

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014 YLITORNION KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26364 Oulu, 9.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 Oulu Puhelin 010 2414 600 Telefax 010 2414

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE TYÖNUMERO: E26705.10 NOUSIAISTEN KUNTA KUNNAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista ARY ARY VKOL VALMIS 17.9.2014 ARY ARY VKOL LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1

Lisätiedot

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen KUULUTUS Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen Keuruun Vesi liikelaitos hakee vesihuoltolain 8 mukaista toiminta-alueen muutosta Korpelantien, Sammallahden, Asunnan ja Kalettoman alueilla.

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) MÄNTSÄLÄ LILJENDALIN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 1006 JA 1007 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 242 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Liljendalin yritysalueen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. Maankäyttöpalvelut (7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(7) KAPULI III-VAIHEEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 188B ASEMAKAAVA-ALUE Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013 NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26705.10 Turku 3.12.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA URJALAN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Tämä taksa korvaa edellisen, Urjalan kunnanvaltuuston vahvistaman taksan ja tulee voimaan 01.08.2012 alkaen. Tämän taksan on Urjalan tekninen lautakunta vahvistanut

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.04.2013 Sivu 1 / 1 1234/00.01.02/2013 35 Ympäristölautakunnan lausunto tekniselle keskukselle Espoon kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelmaluonnoksesta ja toiminta-alueluonnoksesta

Lisätiedot

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA FCG Finnish Consulting Group Oy Pieksämäen kaupunki VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue 0143-P12743 14.2.2011 FCG Finnish Consulting Group Oy Vesihuoltolaitoksen toiminta-alue

Lisätiedot

Vesihuoltolain uudet säännökset

Vesihuoltolain uudet säännökset Vesihuoltolain uudet säännökset Uudenmaan vesihuollon kehittämispäivä 17.3.2015 Eriika Melkas Lainsäädäntöneuvos, OTT Maa- ja metsätalousministeriö Vesihuoltolain muutokset 2014 voimaan 1.9.2014 muutosten

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(5) Maankäyttöpalvelut 11.12.2013 OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS 1(5) OLLILANTIE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 236 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN KOHDE Suunnittelualue Suunnittelun

Lisätiedot

Naantalin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen

Naantalin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen Tekninen lautakunta 30 16.04.2014 Kaupunginhallitus 205 12.05.2014 Tekninen lautakunta 69 20.08.2014 Kaupunginhallitus 340 01.09.2014 Naantalin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen 381/10.05.04/2014

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 237 16.12.2015 9 Asianro 5922/10.03.01.00/2015 Riistaveden kylän vesihuolto-osuuskunnan tarkistetun toiminta-alueen hyväksyminen Päätöshistoria

Lisätiedot

Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen

Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen Tekninen lautakunta 104 05.11.2014 Kaupunginhallitus 346 17.11.2014 Ympäristölautakunta 87 17.12.2014 Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014

MÄNTSÄLÄN KUNTA MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 1(5) MÄNTSÄLÄ SUVIKETO RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA, 26.8.2014, täyd. 20.11.2014 PROJ. NRO 247 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA SUUNNITTELUN

Lisätiedot

KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) KORTTELIT 304 JA 306 / LINJA-AUTOASEMA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 2.11.2011 PROJ.NRO 211 Asemakaavan muutos korttelit 304 ja 306, sekä niihin liittyvät puistoliikenne-,

Lisätiedot

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN / RINNEPELTO , TIMONEN

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN / RINNEPELTO , TIMONEN Rakennus- ja ympäristölautakunta 135 01.11.2012 Rakennus- ja ympäristölautakunta 47 22.09.2016 ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Someron kaupunki Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Päivitys 2017 Someron kaupunki 2017 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa Määritelmiä Vesihuolto. Vesihuolto on talousveden toimittamista sekä jäte-, hule-

Lisätiedot

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 AIHEET Kiinteistöä ei tarvitse liittää laitoksen jätevesiviemäriin,

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Ympäristölautakunta 172 03.12.2014 Ympäristölautakunta 5 04.02.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 280/11.01.05/2014 YMPLTK 03.12.2014 172 Asia Kiinteistön omistaja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1880/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1880/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 78 Asianro 1880/02.05.01.00/2016 Riistaveden kylän vesihuolto-osuuskunnan tarkistetun toiminta-alueen hyväksyminen Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti Asemakaavoitus

Lisätiedot

Lappeenrannan Energia Oy:n vesihuollon toiminta-alueet; Kehotus ja asianosaisen kuuleminen

Lappeenrannan Energia Oy:n vesihuollon toiminta-alueet; Kehotus ja asianosaisen kuuleminen Kaakkois-Suomi Kehotus KASELY/157/07.02/2010 21.11.2011 Lappeenrannan kaupunginhallitus PL 11 53101 LAPPEENRANTA Viite Lausuntopyyntö 6.9.2010 (144/740/2010) Lappeenrannan Energia Oy:n vesihuollon toiminta-alueet;

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(7) MÄNTSÄLÄ KIVAPIHAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 476 OSA JA 478 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA ASEMAKAAVAN MUUTOSALUE PROJ.NRO 221 Asemakaavan muutos Suunnittelualue käsittää Linnalan yritysalueen

Lisätiedot

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos

Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos 1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa

Lisätiedot

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ.

MÄNTSÄLÄN KUNTA. 1(6) Maankäyttöpalvelut KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. 1(6) KAUNISMÄKI ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA, OAS PROJ. NRO 224 Sijainti on osoitettu oheisessa karttaliitteessä. ALOITE TAI HAKIJA Maankäyttölautakunnan päätös asemakaavan

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN Kh 9.3.017 Liite 4 ( 49) Kv 30.3.017 Liite ( 14) VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 30.03.017

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy KÖYLIÖN KUNNAN VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA E23253 KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET 2010-2020 Vedenhankinta Vesijohtoverkosto Vesijohtoverkoston kunnossapito Seurataan vesijohtoverkoston kuntoa ja saneerataan saneerausohjelman

Lisätiedot

AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA

AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1(5) AMIZZA ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 304 OSA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.09.2011 Asemakaavamuuosalue Lähivaikutusalue PROJ.NRO 225 Asemakaavan muutos korttelit 304 osa, sekä siihen liittyvät

Lisätiedot

VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA

VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA H 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA Ympäristölautakunta 16.6.2016, 20 Ympäristötarkastaja Kaisa Pieniluoma: Liittämisvelvollisuus vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2016 1 (7) 650 Helsingin vesihuollon toiminta-alueen hyväksyminen vuosiksi 2016-2018 Päätös päätti hyväksyä Helsingin vesihuollon toiminta-alueen liitteenä 1 olevan kartan

Lisätiedot

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA

MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA MARTTILAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSA Laitos: Marttilan vesihuoltolaitos Hyväksytty: Marttilan kunnanvaltuuston kokouksessa 17.11.014 53 ja 54 Voimaantuloaika 1.1.015 Vesihuoltolaitos

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Akm 217: Asemakadun ja Niittykadun asemakaavan muutos 1418/10.1002.100203/2014 TELA 61 Asemakaavan muutos sisältyy Raahen kaupungin teknisen lautakunnan 20.2.2014 hyväksymään

Lisätiedot

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN 1(3) KITEEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta pvm PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA ASIA HAKIJA KIINTEISTÖ Vesihuoltolain (681/2014) 11 :n mukainen vapautushakemus Kiteen kaupungin vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNINEN SUUNNITELU / KARTTULAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN TARKISTAMINEN (LIITE 4291/2017)

KUNNALLISTEKNINEN SUUNNITELU / KARTTULAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN TARKISTAMINEN (LIITE 4291/2017) 1 27.11.2017 LIITE 2 KARTTULAN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVIEMÄRIVERKOSTON TOIMIN- TA-ALUEEN TARKISTAMINEN TOIMINTA-ALUE-ESITYKSESTÄ SAADUT LAUSUNNOT JA MIELIPITEET VASTINEI- NEEN Karttulan vesiosuuskunta

Lisätiedot