Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen. Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että:

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen. Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että:"

Transkriptio

1 Tekninen lautakunta Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen 291/14.05/2015 Tekninen lautakunta Kiteen kaupungin Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueen laajuutta koskevat kartat on tarkistettu vastaamaan nykyistä verkoston laajuutta. Vesihuoltolain ( /119) 7 :n (muutettu /681) mukaan kunnan alueella vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden tulee kattaa alueet, joilla kiinteistöjen liittäminen vesihuoltolaitoksen vesijohtoon tai jätevesiviemäriin on tarpeen toteutuneen tai suunnitellun yhdyskuntakehityksen vuoksi. Vesihuoltolain ( /119) 8 :n (muutettu /681) mukaan kunta hyväksyy vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen ja tarvittaessa muuttaa hyväksyttyä toiminta-aluetta vesihuollosta huolehtimiseen soveltuvan laitoksen esityksestä tai, jos laitos ei tällaista esitystä ole tehnyt, laitosta kuultuaan. Ennen toiminta-alueen hyväksymistä tai muuttamista asiasta on tiedotettava riittävässä laajuudessa sekä varattava valvontaviranomaisille mahdollisuus antaa lausunto ja alueen kiinteistöjen omistajille ja haltijoille tilaisuus tulla kuulluiksi. Toiminta-alueen tulee olla sellainen, että: 1) vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta vesihuollosta taloudellisesti ja asianmukaisesti; ja 2) vesihuollon kustannusten kattamiseksi perittävät vesihuollon maksut muodostuvat kohtuullisiksi ja tasapuolisiksi. Hyväksyessään toiminta-alueen kunnan tulee toiminta-alueen eri osien vesihuollon tarpeet huomioon ottaen määrittää alueet, jotka on saatettava vesihuoltolaitoksen vesijohtoverkoston piiriin, sekä alueet, jotka on saatettava laitoksen jätevesiviemäriverkoston piiriin. Hyväksymispäätöksen yhteydessä on myös asetettava tavoitteellinen yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaava aikataulu toiminta-alueen eri osien saattamiselle verkostojen piiriin. Toiminta-alue, sillä sijaitsevat taajamat sekä vesijohtoverkoston ja jätevesiviemäriverkoston piiriin saatettavat alueet esitetään kartalla, jonka on oltava yleisesti saatavilla tietoverkossa. Toiminta-alueen hyväksymisestä on tiedotettava riittävässä laajuudessa.

2 VHL 7 :n perusteella vesihuoltoverkosto on tarkoitus ulottaa kaikille alueille, joilla sitä pidetään tarpeellisena toteutuneen tai suunnitellun yhdyskuntakehityksen vuoksi. Lähtökohtana on, että kaikki asemakaava-alueet täyttävät nämä kriteerit. Muita säännöksessä tarkoitettuja alueita ovat esimerkiksi yhdyskuntajätevesiasetuksen (888/2006) 2 :ssä ja yhdyskuntajätevesidirektiivissä (91/271/ETY) tarkoitetut yli 2000 asukasvastineluvun taajamat, jotka on asetuksen 3 :n mukaan sisällytettävä vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen jätevesiviemäriverkoston piiriin saatettaviin alueisiin. Tämänkaltaiset alueluokittelut antavat suuntaviivoja toiminta-alueiden rajaamiseen, mutta viime kädessä toiminta-alueiden kattavuus ratkaistaan vesihuollon palvelun järjestämistarpeiden perusteella. Kiteen kaupungin hallintosäännön mukaan tekninen lautakunta toimii vesihuoltolain tarkoittamana viranomaisena ja kaupunginhallitus päättää vesihuoltolain 8 :n tarkoittaman vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen hyväksymisestä. Kiteen kaupungin tekninen lautakunta on pyytänyt toiminta-alueesta lausunnot päivätyllä kirjeellä Pohjois-Karjalan ely-keskukselta, Kiteen ympäristölautakunnalta, Joensuun kaupungin Joensuun seudun ympäristöterveydenhuollolta, Parikkalan kunnalta ja Keski-Karjalan Läntiseltä vesiosuuskunnalta. Niin ikään tekninen lautakunta on varannut kiinteistöjen omistajille ja haltijoille tilaisuuden tulla kuulluksi kuuluttamalla asiasta Kiteen kaupungin julkisten kuulutusten ilmoitustaululla sekä julkaissut kuulutuksen Koti-Karjala-lehdessä ja Puruvesi-lehdessä sekä Kiteen kaupungin internet-sivuilla. Toiminta-alueen määrittämistä koskevat asiakirjat on pidetty kuulutusajan nähtävillä teknisen keskuksen ilmoitustaululla. Huomautusten jättöaika päättyi Kiteen ympäristölautakunta on antamassaan lausunnossa todennut seuraavaa: Esittely: Kesälahden vesihuoltolaitoksen toiminta-alue-ehdotus on esitetty neljällä eri karttalehdellä kattaen seuraavat alueet: 1. Kesälahden kirkonkylä - Totkunniemi (vesijohto ja viemäri) 2. Alakylä-Marjoniemi, Purujärvi-Suurikylä (vesijohto ja viemäri) 3. Ruokkee-Mehonmäki (vesijohto ja viemäri) ja 4. Mäntylahti-Kylänkangas (viemäri). Kesälahden kirkonkylän toiminta-aluekartasta puuttuvat vesi- ja

3 viemärijohdot Savilahteen ulottuvalta alueelta sekä osa johdosta Kesälahden taajaman ja Kylänkankaan väliseltä alueelta. Saadun tiedon mukaan ko. vesi- ja viemärijohtojen sijainnit puuttuvat kartalta, koska niiden sijaintia ei ole vielä digitoitu. Kesälahden taajamasta Totkunniemeen ja aina Marjoniemeen johtavalla alueella sekä Purujärveltä aina Mehonmäkeen johtavalla alueella toiminta-alueeseen on otettu mukaan myös joitakin melko laajoja kyläalueita ulottuen enimmillään noin 700 metrin etäisyydelle runkojohdosta. Nämä alueet on saadun tiedon mukaan sisällytetty toiminta-alueeseen tällä hetkellä toteutuneen tilanteen mukaisesti. Kylänkankaasta Mäntylahteen ulottuvalla toiminta-alueella viemäriverkon toiminta-alue Väärämäentien ja Puruveden välisellä alueella ulottuu Aittolahden ja Mäntyrannan kohdalla Puruveden rantaan asti, mutta näiden alueiden välissä ja Rantala-tilan alueella vain noin 100 metrin etäisyydelle runkojohdosta. Saadun tiedon mukaan nämä alueet on jätetty toiminta-alueen ulkopuolelle verkoston rakentamisen kalleuden vuoksi. Lausunto: Ennen toiminta-alueen vahvistamista tulee toiminta-aluekarttaan 1 lisätä kartasta puuttuvat vesi- ja viemärijohdot sekä merkitä toiminta-aluekarttoihin vesihuoltolain 3 :n mukaiset taajama-aluerajaukset vesihuoltolain 8.4 :n mukaisesti. Lisäksi ympäristölautakunta esittää selvitettäväksi mahdollisuudet laajentaa toiminta-alue Kylänkankaan ja Mäntylahden välisellä alueella siten, että toiminta-alue ulottuu Puruveden rantaan asti myös karttaan merkityillä Suuriruoko- ja Rantala- alueilla. Siinä vaiheessa kun toiminta-alueet on vahvistettu, on liittymisvelvollisuuden valvontaa varten toimitettava vahvistetuista toiminta-alueista Kiteen ympäristölautakunnalle riittävän selkeät ja tarkat kartat, joissa näkyvät sekä johtolinjaukset, taajama-alueet että toiminta-aluerajaukset. Mittakaava kartassa ei saa olla suurempi kuin 1: haja-asutusalueella ja 1:5 000 taajama-alueella. Pohjois-Karjalan ely-keskus esittää antamassaan lausunnossa, että esitys toiminta-alueeksi on tehty yhtenäisin ja selvin perustein, joten esitykseen ei siten ole juurikaan huomautettavaa. Kuitenkin jätevedenpuhdistamon läheinen teollisuusalue tulisi liittää vesi- ja viemäriverkoston toiminta-alueeksi jo tässä vaiheessa, koska alueen kiinteistöt ovat ainakin osin liittyneet viemäriverkostoon ja alue on lisäksi I-luokan pohjavesialuetta. Ely-keskuksen lausunnossa todetaan lisäksi, että toiminta-alueen

4 hyväksymisen jälkeen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen tulee ryhtyä tarvittaviin toimiin vesihuoltolain 10 :n ja 11 :n mukaisesti. Pohjois-Karjalan ympäristöterveys esittää antamassaan lausunnossa, että liitteenä olevasta kartasta 1 puuttuvat mm. Savilahteen ja Hellaniemeen menevät vesi- ja viemärilinjat. Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-aluetta esitetään laajennettavaksi siten, että koko Väärämäentien ja Puruveden välinen alue Myllyrannasta Valkeakiveen tulisi kuulumaan toiminta-alueeseen samoin kuin Valkeakiventien molemmin puolin olevat rakennuspaikat. Vesa Asikainen esittää antamassaan muistutuksessa, että toiminta-aluetta ei tulisi laajentaa tilalle Veneniemi 17:49 osoitteessa Ruokkeentie 52 B, Suurkylä, kuten se ei ole Kesälahden kunnanhallituksen tekemän päätöksen 96 mukaisesti ennestäänkään kuulunut toiminta-alueeseen. Perusteluina Asikainen esittää, että vesi- ja viemäriliittymien rakentaminen aiheuttaisi suuria kustannuksia pitkän matkan ja kivisen maaston takia. Naapuritilalle on rakennettu liittymät omistajan kustannuksella, mutta naapuri ei suostu liittymien haaroittamista omista tonttijohdoistaan ilman korvausta. Edelleen Asikainen perustelee toiminta-alueen rajauksen supistamista lomarakennuksen hyvin vähäisellä käytöllä nykyisen elämäntilanteen vuoksi, ja että jätevedet johdetaan umpisäiliöön. Ritva Viitikko vastustaa antamassaan muistutuksessa toiminta-alueen laajentamista tilalle Pekankangas 18:28 osoitteessa Pekankankaantie 4, Suurikylä, sekä esittää toiminta-alueen palauttamista ja rajausta nykyiseen toteutettuun toiminta-alueeseen. Perusteluina Viitikko esittää, että kiinteistön vesikaivo ehtyi vuonna 1999 ja vuonna 2000 tilalle on rakennettu uusi vesikaivo ja 150 m vesijohtoa, sekä kiinteistön jätevesijärjestelmä on uusittu kokonaan. Tuolloin ei ollut tiedossa Kesälahden kunnan vesihuoltohanketta. Asuinrakennuksessa asuu ainoastaan yksi eläkeläinen. Vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-aluekartat ovat nähtävillä luottamushenkilöintrassa. Valmistelija: kuntatekniikan päällikkö Kauko Hirvonen, puh , kauko.hirvonen@kitee.fi Esittelijä: tekninen johtaja Antti Asikainen, puh , antti.asikainen@kitee.fi

5 Päätösehdotus Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Kesälahden vesi- ja viemärilaitoksen ehdotus toiminta-alueeksi hyväksytään siten tarkennettuna, että Palokankaantien varressa oleva teollisuusalue II sisällytetään vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueeseen, sekä Mäntylahden alueella Valkeakiventien varressa olevat lomarakennustontit sisällytetään viemärilaitoksen toiminta-alueeseen. Hyväksyttävän toiminta-alueen rajausta on tulkittava siten, että kiinteistön kuuluminen toiminta-alueeseen ratkaistaan toiminta-aluekarttoihin piirretyn rajauksen perusteella. Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle saatujen lausuntojen ja muistutusten johdosta seuraavaa: Kiteen ympäristölautakunnan lausunnossa esitettyä Suuriruoko- ja Rantala-aluetta sekä Pohjois-Karjalan ympäristöterveyden lausunnossa esitettyä viemärilaitoksen toiminta-alueen laajentamista koko Väärämäentien ja Puruveden välisen alueen Myllyrannasta Valkeakiveen ei esitetä lisättäväksi viemärilaitoksen toiminta-alueeseen. Vesa Asikaisen muistutuksessa esitettyä Veneniemi-tilan RN:o 17:49 jättämistä vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueen ulkopuolelle ei esitetä hyväksyttäväksi pääosin loma-asutusta käsittävän alueen yhtenäisyyden ja tasapuolisen kohtelun perusteella. Ritva Viitikon muistutuksessa esitettyä Pekankangas-tilan RN:o 18:28 jättämistä vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueen ulkopuolelle ei esitetä hyväksyttäväksi, koska tilan sijainti runkolinjaan nähden ei ole syrjäinen ja viereiset naapuritalot kuuluvat esitettyyn toiminta-alueeseen. Toiminta-aluekarttoihin lisätään vesihuoltolain 3 :n mukaiset taajama-aluerajaukset vesihuoltolain 8 :n mukaisesti vuoden 2016 loppuun mennessä. Hyväksyttävät toiminta-aluekartat viedään julkaistavaksi Kiteen kaupungin internetsivulla, jossa niiden tulee olla yleisesti saatavilla. Toiminta-alueen hyväksymisestä tiedotetaan kuulutuksella Kiteen kaupungin virallisella ilmoitustaululla sekä Koti-Karjala- ja Puruvesi-lehdissä. Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle tavoitteellisen yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaavan, suuntaa antavan aikataulun asettamista toiminta-alueen eri osien saattamiselle verkostojen piiriin vuoteen 2026 mennessä niin, että

6 kaupunki varautuu jakeluhaarojen täydennysrakentamiseen toiminta-alueella tarpeen mukaan. Tekninen lautakunta päättää esittää lisäksi, että Kiteen kaupungin ympäristölautakunta ryhtyy tarvittaviin toimiin vesihuoltolain 10 :n ja 11 :n mukaisesti vuosien 2016 ja 2017 aikana. Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/ Pöytäkirja 2/2019 14 Tekninen lautakunta Aika Paikka 02.05.2019 klo 18:00-19:30 Kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Lisätiedot

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS

ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS Tekninen lautakunta 106 10.12.2014 Ympäristölautakunta 7 03.02.2015 ORIVEDEN KAUPUNGIN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEIDEN PÄIVITYS 188/59/2014 Tekninen lautakunta 10.12.2014 106 Vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU

TYÖNUMERO: PORIN VESI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU TYÖNUMERO: 20600971 PORIN VESI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIMKIT VALMIS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1 JOHDANTO... 1 2 LAINSÄÄDÄNTÖ... 1 3 MÄÄRITTELYPERUSTEET...

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE 20601324 SÄKYLÄN KUNTA SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista FIANRY FIANRY FIERON VALMIS 20.06.2017 FIANRY FIANRY FIERON LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) 22 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1

RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 RAAHEN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vesihuollon toiminta-alueiden muutokset/vihannin Vesi Oy 513/11/1104/110400/2013 TELA 111 Vesihuoltolain 8 :n mukaan "Kunta hyväksyy alueellaan toimivalle vesihuoltolaitokselle

Lisätiedot

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN

SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A Siikalatvan Vesihuolto Oy SIIKALATVAN VESIHUOLTO OY:N TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN Raportti FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P25086 Raportti 1 (5) Sisällysluettelo

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27744 LOIMAAN VEDEN TOIMINTA-ALUE LOIMAAN VESI -LIIKELAITOS Muutoslista ARY ARY MHAN LUONNOS 18.06.2015 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E27372 LOHJAN KAUPUNGIN VESI- JA VIEMÄRILAITOKSEN TOIMINTA-ALUE LOHJAN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 17.03.2015 ARY ARY MHAN LAUSUNNOILLE 24.02.2015 ARY ARY

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE E25781 RAASEPORIN VEDEN TOIMINTA-ALUE RAASEPORIN KAUPUNKI Muutoslista ARY ARY MHAN VALMIS 10.09.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS 20.06.2013 ARY ARY MHAN LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT

Lisätiedot

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta

Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston osalta Kaupunginhallitus 115 27.04.2015 Ympäristölautakunta 37 13.05.2015 Hakemus Paatelantien varressa olevien kiinteistöjen liittämiseksi Äänekosken Energia Oy:n toiminta-alueeksi vesi- ja viemäriverkoston

Lisätiedot

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos

Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Raportti 10.3.2017 Jokioisten kunnan vesihuoltolaitos Toiminta-alueen päivitys 2017 2030 JOKIOISTEN KUNTA, VESIHUOLTOLAITOS Keskuskatu 29 A 31600 Jokioinen vaihde 03 41821 fax 03 438 4025 jokioisten.kunta@jokioinen.fi

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8304/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) 30 Asianro 8304/14.05.00.01/2017 Pieksänkosken vesiosuuskunnan vesijohto- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET

MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET MASKUN KUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET E27555.10 MASKUN KUNTA VEDENJAKELU JA JÄTEVESIVIEMÄRÖINTI SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista VER. PÄIVÄYS MUUTOS KOSKEE TARKASTETTU HYVÄKSYTTY /ARY /ARY

Lisätiedot

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma

Luhangan kunta. Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma Luhangan kunta Luhangan kunnan ja Tammijärven vesiosuuskunnan vesihuoltolaitosten toiminta-aluesuunnitelma 07.01.2013 Sisällysluettelo 1 Johdanto...5 2 Vesihuoltolaki (119/2001)...5 3 Vesihuoltolaitosten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1585/ /2019 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 (1) 62 Asianro 1585/14.05.00.01/2019 Kuopion Vesi Liikelaitoksen vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen laajentaminen Pajuniemen (Nilsiä) alueelle 1.

Lisätiedot

Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN. Nähtävillä

Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN. Nähtävillä Pyhäselän vesiosuuskunnan toiminta-alueet MUUTOSESITYKSET LAUSUNNOISSA JA VASTINEET NIIHIN Nähtävillä 28.8.-25.9.2017 Lausunnonantaja Pohjois- Karjalan ELY-keskus 29.8.2017 Muutosesitys Karttoja pitäisi

Lisätiedot

Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella Tekninen lautakunta 196 02.12.2014 Maankäyttölautakunta 11 21.01.2015 Tekninen lautakunta 20 24.02.2015 Tekninen lautakunta 47 21.04.2015 Ehdotus Sääksjärven vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7183/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 7183/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2017 1 (1) 45 Asianro 7183/14.05.00.01/2013 Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan tarkistetun vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen hyväksyminen ja liittäminen

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE

VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE TYÖNUMERO: E26705.10 NOUSIAISTEN KUNTA KUNNAN SWECO YMPÄRISTÖ OY TURKU Muutoslista ARY ARY VKOL VALMIS 17.9.2014 ARY ARY VKOL LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT TARKASTANUT LAATINUT HUOMAUTUS Sisältö 1

Lisätiedot

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti "etunimi.sukunimi@karkkila.

Valmistelija / lisätietojen antaja: yhdyskuntatekniikan päällikkö Esko Vuolukka, puh. 09 4258 3757 tai sähköposti etunimi.sukunimi@karkkila. Tekninen lautakunta 101 30.10.2013 Kaupunginhallitus 340 04.11.2013 Järvenpäänkylän vesiosuuskunnan toiminta-alueen hyväksyminen 258/11.04.00/2013 Tekninen lautakunta 27.10.2011 92 Esittelijä: tekninen

Lisätiedot

PL Viitteet ASIA. dosta. ginvaltuuston. Valituksett. Valituskirjelmät. siosuuskunnan. toimintaann

PL Viitteet ASIA. dosta. ginvaltuuston. Valituksett. Valituskirjelmät. siosuuskunnan. toimintaann LUONNOS 3.9.20153 1 (7) Viitteet Lähete 5427/15, diaarin: o 01379/15/2299 ja Lähete 5425/15, diaarin: o 01414/15/2299 ASIA Valituksenalainen päätös Lappeenrannann kaupunginvaltuuston päätös 1.6.2015 56

Lisätiedot

Vesihuoltolain uudet säännökset

Vesihuoltolain uudet säännökset Vesihuoltolain uudet säännökset Uudenmaan vesihuollon kehittämispäivä 17.3.2015 Eriika Melkas Lainsäädäntöneuvos, OTT Maa- ja metsätalousministeriö Vesihuoltolain muutokset 2014 voimaan 1.9.2014 muutosten

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 15/2017 1 (1) 116 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesi- ja jätevesiverkoston toiminta-alueen tarkistaminen Kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3750/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 3750/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 44 1.3.2017 107 Asianro 3750/14.05.00.01/2013 Pohjois-Soisalon vesisosuuskunnan tarkistetun vesijohtoverkoston toiminta-alueen hyväksyminen

Lisätiedot

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Kunnan tehtävät ja vastuu vesihuollossa Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Vesihuoltolain velvoitteet Vesihuollon kehittäminen Vesihuollon järjestäminen Toiminta-alueen

Lisätiedot

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013

RAUMAN KAUPUNKI. Vedenjakelu. Jätevesiviemäröinti. Työ: E23455.20. Turku 27.05.2013 RAUMAN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu Jätevesiviemäröinti Työ: E23455.20 Turku 27.05.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU

Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Hollolan vesihuoltolaitos VESIHUOLLON TARVETARKASTELU Tässä selvityksessä on tarkasteltu yhdyskuntakehityksen ja vesihuollon tarpeiden yhteensovittamista. Tavoitteena on selvittää maankäytön kehityksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7183/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 7183/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2017 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 45 1.3.2017 108 Asianro 7183/14.05.00.01/2013 Entisen Itä-Kallaveden vesiosuuskunnan tarkistetun vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston

Lisätiedot

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku

PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti. Työ: E Turku PORIN KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu, jätevesiviemäröinti ja hulevesiviemäröinti Työ: E23868.10 Turku 28.01.2011 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax

Lisätiedot

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely Ympäristö- ja tekninen lautakunta 53 31.03.2010 Ympäristö- ja tekninen lautakunta 98 30.06.2010 Kunnanhallitus 168 03.08.2010 Sotkamon kunnassa sijaitsevien eräiden vesiosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksymismenettely

Lisätiedot

Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty

Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty Haja-asutuksen jätevesineuvojien koulutusohjelma - lakipäivä SYKE 7.5.2018 Liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin - Vesihuoltolaki: minkälaisista tapauksista on kysytty Lainsäädäntöneuvos Pekka Kemppainen

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.12.2014 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2015

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5922/ /2015 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 237 16.12.2015 9 Asianro 5922/10.03.01.00/2015 Riistaveden kylän vesihuolto-osuuskunnan tarkistetun toiminta-alueen hyväksyminen Päätöshistoria

Lisätiedot

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013

SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Raasepori. Työ: E25781. Turku 10.09.2013 SKÅLDÖN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Raasepori Työ: E25781 Turku 10.09.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot: Tampere,

Lisätiedot

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

AURAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti AURAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25339.10 Turku 07.05.2012 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi

Lisätiedot

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014

YLITORNION KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26364. Oulu, 9.1.2014 YLITORNION KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26364 Oulu, 9.1.2014 AIRIX Ympäristö Oy Mäkelininkatu 17 A 90100 Oulu Puhelin 010 2414 600 Telefax 010 2414

Lisätiedot

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti.

Liittyjältä peritään asemakaava-alueella liittymismaksua vesimittarin koon ja liittyjän arvioidun vedenkulutuksen mukaan seuraavasti. HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty tekla 15.11.2016 Voimaantulo 16.11.2016 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi- ja viemäri- ja liittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

MARTTILAN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti MARTTILAN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E25969.10 Turku, 22.11.2012 PL 669 20701 TURKU Puhelin 010 2414 400 Telefax 010 2414 401 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010

MYNÄMÄEN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Työ: 21984YV. Turku 29.01.2010 MYNÄMÄEN KUNTA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vedenjakelun ja viemäröinnin verkostoalueet Työ: 21984YV Turku 29.01.2010 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 Telefax 010 241 4401

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET

VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET VESIHUOLTOLAIN MUUTOKSET KAAVOITUKSEN AJANKOHTAISPÄIVÄ 5.6.2014 YLEISTÄ Valmistelu alkanut jo 2008 Lakiesitys annettu eduskunnan hyväksyttäväksi 16.1.2014 Voimaantulo esityksen mukaan 1.9.2014 Tavoitteena

Lisätiedot

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti

SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET. Vedenjakelu. Viemäröinti SALON KAUPUNKI VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu Viemäröinti Salo 16.03.2015 VESIHUOLTOLAITOKSIA KOSKEVA YHTEINEN OSA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen

Lisätiedot

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely

Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Vesiosuuskunnat ja julkinen sääntely Ulvila 8.5.2014 Kari Nykänen 1 Vesiosuuskuntatoimintaa määrittävät keskeiset lait laki Osuuskuntalaki 1.1.2014 Vesihuolto- 1.9.2014 Vesiosuuskunnat OSUUSKUNTALAKI MÄÄRITTELEE

Lisätiedot

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas

Vesihuoltolaitoksen toimintaalue. Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Vesihuoltolaitoksen toimintaalue Vesiosuuskunnat, kuntien vesihuoltolaitokset ja kunnat -opas Esityksen sisältö Toiminta-alueen vahvistaminen Toiminta-alueen aiheuttamat velvoitteet Toiminta-alueen rajaamisen

Lisätiedot

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014

HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 HUITTISTEN KAUPUNGIN VESIJOHTO- JA VIEMÄRIVERKOSTON LIITTYMISPERUSTEET Hyväksytty kv 11.11.2014 Voimaantulo 1.12.2014 1 Liittymiskohta Vesihuoltolaitos määrittää vesi-, viemäri- ja hulevesiliittymien liittämiskohdat.

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013

NOUSIAISTEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E26705.10. Turku 3.12.2013 NOUSIAISTEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEET Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E26705.10 Turku 3.12.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010 241 4400 www.airix.fi Toimistot:

Lisätiedot

RAPORTTI 16X D711C KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys

RAPORTTI 16X D711C KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys RAPORTTI KOUVOLAN VESI OY Vesihuollon toiminta-alueen päivitys 1 Sisältö 1 JOHDANTO... 2 2 VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE... 3 3 TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMISEN PERIAATTEET KOUVOLASSA... 4 4 KOUVOLAN

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio Rakennus- ja ympäristölautakunta 25 16.04.2015 Rakennus- ja ympäristölautakunta 40 25.06.2015 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE DNRO 03208/15/5212 / ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN

Lisätiedot

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN 1(3) KITEEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta Pvm PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA ASIA HAKIJA KIINTEISTÖ Vesihuoltolain (681/2014) 11 :n mukainen vapautushakemus Kiteen kaupungin vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1880/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 1880/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 78 Asianro 1880/02.05.01.00/2016 Riistaveden kylän vesihuolto-osuuskunnan tarkistetun toiminta-alueen hyväksyminen Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti Asemakaavoitus

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEETJA HULEVESIVIEMÄRÖINNIN ALUEET

VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEETJA HULEVESIVIEMÄRÖINNIN ALUEET VESIHUOLTOLAITOSTEN TOIMINTA-ALUEETJA TYÖNUMERO: E26101 PARKANON KAUPUNKI PARKANON VESILAITOS POHJOIS-PARKANON VESIOSUUSKUNTA VEDENHANKINNAN, JÄTEVESIENKÄSITTELYN JA HULEVESIEN VIEMÄRÖINNIN VER- KOSTOALUEET

Lisätiedot

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019

Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin. Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 Vesihuolto taajaman ulkopuolella - liittämisvelvollisuus jätevesiviemäriin Pekka Kemppainen Maa- ja metsätalousministeriö toukokuu 2019 AIHEET Kiinteistöä ei tarvitse liittää laitoksen jätevesiviemäriin,

Lisätiedot

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella Tekninen lautakunta 80 12.05.2014 Tekninen lautakunta 132 02.09.2014 Tekninen lautakunta 123 18.10.2016 Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella 314/11.04/2014 Tekninen

Lisätiedot

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN 1(3) KITEEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta pvm PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA ASIA HAKIJA KIINTEISTÖ Vesihuoltolain (681/2014) 11 :n mukainen vapautushakemus Kiteen kaupungin vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA

KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA KOLARIN KUNTA VESIHUOLLON KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2.5.2016, Kolarin kunnanhallitus Ins. (AMK) Teemu Heikkinen, Projektipäällikkö SUUNNITELMAN TAUSTA Perustuu vesihuoltolakiin Kunnan tulee kehittää vesihuoltoaan

Lisätiedot

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN

PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN 1(3) KITEEN KAUPUNKI Ympäristölautakunta pvm PÄÄTÖS VESI- JA/TAI VIEMÄRILIITTYMÄN VAPAUTUSHAKEMUKSESTA ASIA HAKIJA KIINTEISTÖ Vesihuoltolain (681/2014) 11 :n mukainen vapautushakemus Kiteen kaupungin vesihuoltolaitoksen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4291/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 4291/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2018 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 31 7.2.2018 61 Asianro 4291/14.05.00.01/2017 Karttulan vesiosuuskunnan vesijohto- ja jätevesiviemäriverkoston toiminta-alueen tarkistaminen

Lisätiedot

Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen

Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen Tekninen lautakunta 104 05.11.2014 Kaupunginhallitus 346 17.11.2014 Ympäristölautakunta 87 17.12.2014 Hakemus Suolahden-Sumiaisten vesiosuuskunnan toteutussuunnitelman vaihe 2:n ottamisesta toiminta-alueeseen

Lisätiedot

Päivämäärä Vesi- ja viemäriosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksyminen

Päivämäärä Vesi- ja viemäriosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksyminen Oulun kaupunki Kaupunginhallitus 111 Dno Päivämäärä 29.03.2016 Vesi- ja viemäriosuuskuntien toiminta-alueiden hyväksyminen OUKA/1987/00.01.02/2016 Ote pöytäkirjasta 8/2016 Sivu 1 Päätöshistoria - Tiivistelmä

Lisätiedot

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA

KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu 30 4/2011 Kokousaika Torstai 07.04.2011 klo 18.30 20.30 Kokouspaikka Kunnanviraston valtuustosali Saapuvilla olleet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana) Jäsenet

Lisätiedot

Suunnitteluinsinööri 10.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaava 9.11.2010 Velkuanmaan osayleiskaavassa on osoitettu mm. uusia asuinaluevarauksia rantavyöhykkeelle 37 omakotitontin verran sekä matkailua palvelevia

Lisätiedot

Naantalin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen

Naantalin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen Tekninen lautakunta 30 16.04.2014 Kaupunginhallitus 205 12.05.2014 Tekninen lautakunta 69 20.08.2014 Kaupunginhallitus 340 01.09.2014 Naantalin vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen vahvistaminen 381/10.05.04/2014

Lisätiedot

Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142.

Valmistelija: johtaja Jouko Grön, puh * Ote ympäristölautakunnan pöytäkirjasta / 142. Loimaan Vesi -liikelaitoksen 13 12.03.2014 Kaupunginhallitus 111 31.03.2014 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 39 04.11.2015 Loimaan Vesi -liikelaitoksen 51 26.10.2016 Vesihuoltolaitoksen toiminta-alueiden tarkistaminen

Lisätiedot

Muonion kunta Esityslista/ 9/ Läsnä Brännare Mika puheenjohtaja. Rauhala Pirkko M. Särkijärvi Juha

Muonion kunta Esityslista/ 9/ Läsnä Brännare Mika puheenjohtaja. Rauhala Pirkko M. Särkijärvi Juha Muonion kunta Esityslista/ 9/2019 93 Teknisen lautakunnan kokous Aika 8.10.2019 klo 18:00 - Paikka Valtuustosali Läsnä Brännare Mika puheenjohtaja Veisto Pekka Muotka Hekla varapuheenjohtaja Jauhojärvi

Lisätiedot

VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA

VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA H 75 VAPAUTUKSEN MYÖNTÄMISEN PERIAATTEET VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISVELVOLLISUUDESTA Ympäristölautakunta 16.6.2016, 20 Ympäristötarkastaja Kaisa Pieniluoma: Liittämisvelvollisuus vesihuoltolain mukaan

Lisätiedot

Heinolan kaupunki Sivu 1 / 7. Eino Väänänen, Petri Mussalo ja Matti Seppä

Heinolan kaupunki Sivu 1 / 7. Eino Väänänen, Petri Mussalo ja Matti Seppä Sivu 1 / 7 Korkein hallinto-oikeus PL 180, 00131 Helsinki korkein.hallinto-oikeus(a)oikeus.fi Asia Selitys asiassa diaarinumero 0921/1/15 Lausunnonantaja Prosessiosoite Valittaja Heinolan tekninen lautakunta

Lisätiedot

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio

Valmistelija: ympäristönsuojelusihteeri Minna Isokallio Rakennus- ja ympäristölautakunta 59 25.09.2014 Rakennus- ja ympäristölautakunta 78 10.12.2014 LAUSUNTO HELSINGIN HALLINTO-OIKEUDELLE (DNRO 06697/14/5212)/ ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/ (7) Kaupunginhallitus Kaj/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 25/2016 1 (7) 650 Helsingin vesihuollon toiminta-alueen hyväksyminen vuosiksi 2016-2018 Päätös päätti hyväksyä Helsingin vesihuollon toiminta-alueen liitteenä 1 olevan kartan

Lisätiedot

Päätösehdotus (tekninen johtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus

Päätösehdotus (tekninen johtaja): Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. Täytäntöönpano: kunnanhallitus Tekninen lautakunta 15 08.03.2016 Tekninen lautakunta 43 21.06.2016 Tekninen lautakunta 61 27.09.2016 Tekninen lautakunta 83 30.11.2016 Kunnanhallitus 280 14.12.2016 VESIHUOLLON TOIMINTA-ALUEIDEN LAAJENTAMINEN

Lisätiedot

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN

VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN / VESIHUOLTOLAITOKSEN TAKSAN TARKISTAMINEN Tekninen lautakunta 28 21.04.2015 Tekninen lautakunta 37 26.05.2015 Tekninen lautakunta 63 27.11.2015 Kunnanhallitus 188 30.11.2015 Valtuusto 69 07.12.2015 VESIHUOLTOLAITOKSEN TALOUDEN TASAPAINOTTAMINEN

Lisätiedot

Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017

Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017 1 / 3 Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen toiminta-alueen päivittäminen 2017 LAUSUNNOT Tuusulan kunnan vesihuoltoliikelaitos pyysi lausuntoa vesihuollon toiminta-alueen päivittämisestä naapurikunnilta, Keski-Uudenmaan

Lisätiedot

Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus

Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus Lapin vesihuollon ajankohtaiskatsaus Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät Kemi 16.11.2016 Arto Seppälä Aiheita Lapin vesihuollon tila Vesihuollon rahoitus Ajankohtaista vesihuoltolain siirtymäsäännöksissä Maakuntauudistus

Lisätiedot

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella

Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella Tekninen lautakunta 80 12.05.2014 Tekninen lautakunta 132 02.09.2014 Ehdotus Hirvihaaran Vesiosuuskunnan toiminta-alueeksi Mäntsälän kunnan alueella 314/11.04/2014 Tekninen lautakunta 12.05.2014 80 Hirvihaaran

Lisätiedot

KUNNALLISTEKNINEN SUUNNITELU / KARTTULAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN TARKISTAMINEN (LIITE 4291/2017)

KUNNALLISTEKNINEN SUUNNITELU / KARTTULAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN TARKISTAMINEN (LIITE 4291/2017) 1 27.11.2017 LIITE 2 KARTTULAN VESIOSUUSKUNNAN VESI- JA JÄTEVESIVIEMÄRIVERKOSTON TOIMIN- TA-ALUEEN TARKISTAMINEN TOIMINTA-ALUE-ESITYKSESTÄ SAADUT LAUSUNNOT JA MIELIPITEET VASTINEI- NEEN Karttulan vesiosuuskunta

Lisätiedot

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ)

TEKNLTK:156/2011 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK:156/2011 KV 58 JÄRVIMAAN RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS (NIEMENKYLÄ) TEKNLTK 5.4.2011 27 Oheismateriaali Liite 4 Kaj Strandberg hakee muutosta voimassa olevaan Järvimaan rantaasemakaavaan 15.03.2011

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1 Ympäristölautakunta 18.04.2013 Sivu 1 / 1 1234/00.01.02/2013 35 Ympäristölautakunnan lausunto tekniselle keskukselle Espoon kaupungin vesihuollon kehittämissuunnitelmaluonnoksesta ja toiminta-alueluonnoksesta

Lisätiedot

TAMMELAN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Vedenjakelu ja viemäröinti

TAMMELAN KUNTA. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet. Vedenjakelu ja viemäröinti TAMMELAN KUNTA Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Vedenjakelu ja viemäröinti Tammelan kunta tekninen osasto 23.5.2011 Sisällysluettelo: 1. Johdanto 2. Vesihuoltolaki 3. Vesihuoltolaitosten toiminta-alueiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 18. Tekninen lautakunta Sivu 1 / 1 Tekninen lautakunta 17.02.2016 Sivu 1 / 1 5223/2015 14.05.00 18 Espoon vesihuollon toiminta-alueen 2016 hyväksyminen (KH-asia) Valmistelijat / lisätiedot: Petri Vainio, puh. 050 590 8678 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät

Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Vesiosuuskuntien rakentaminen ja kehittäminen vesihuoltolain näkökulmasta Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät Siilinjärvi Kunnonpaikka 24 25.10.2014 Jarmo Siekkinen

Lisätiedot

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015

Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Maankäyttölautakunta 140 03.12.2014 Maankäyttölautakunta 10 21.01.2015 Suunnittelutarveratkaisu / Koskimäki / Ohkolan kylä, Eerola-Kortistotie / 505-410-57-5 / Omakotitalon rakentaminen määräalalle 2 /

Lisätiedot

1) vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta ve sihuol los ta taloudellisesti ja asianmukaisesti; ja

1) vesihuoltolaitos kykenee huolehtimaan vastuullaan olevasta ve sihuol los ta taloudellisesti ja asianmukaisesti; ja TEKNINEN LAUTAKUNTA 3 19.01.2017 TEKNINEN LAUTAKUNTA 67 18.05.2017 Vesihuollon toiminta-alueen hyväksyminen/raahen Vesi Oy 18/10.1003.100301/2017 TELA 3 Laki vesihuoltolain muuttamisesta (681/2014) tuli

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 5403/ /2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 19/2016 1 (1) 221 Asianro 5403/10.03.00.01/2016 Poikkeaminen (KH) / Kuopio 297-419-3-104-M606 Va. yleiskaavajohtaja Matti Asikainen Strateginen maankäytön suunnittelu Selostus

Lisätiedot

Sipoon Vesi - Sibbo Vatten -liikelaitoksen johtokunta

Sipoon Vesi - Sibbo Vatten -liikelaitoksen johtokunta Sipoon Vesi - Sibbo Vatten -liikelaitoksen johtokunta 26 29.05.2017 Toiminta-alueluonnos Sipoon kunnan alueella toimiville vesihuoltolaitoksille nähtäville asettaminen / Utkast till verksamhetsområde för

Lisätiedot

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus

Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Hulevesiasiat kunnassa Vesihuollon kehittämispäivä Seinäjoki 14.03.2016 VesitalousasiantuntijaJenny Skuthälla, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 14.3.2016 Yleistä lakimuutoksista Sekä Vesihuoltolaki (119/2001)

Lisätiedot

SÄÄDÖSKOKOELMA. 681/2014 Laki. vesihuoltolain muuttamisesta

SÄÄDÖSKOKOELMA. 681/2014 Laki. vesihuoltolain muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 27 päivänä elokuuta 2014 681/2014 Laki vesihuoltolain muuttamisesta Annettu Helsingissä 22 päivänä elokuuta 2014 Eduskunnan päätöksen mukaisesti muutetaan vesihuoltolain

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 18.05.2016. 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 79 18.05.2016. 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 7/2016 1 (1) 79 Asianro 3472/02.05.01.00/2016 Vesiosuuskuntien avustaminen vuonna 2016 Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti Asemakaavoitus Tiivistelmä Kuopion kaupunki on varannut

Lisätiedot

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen

KUULUTUS. Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen KUULUTUS Keuruun Vesi liikelaitoksen toiminta-alueiden muuttaminen Keuruun Vesi liikelaitos hakee vesihuoltolain 8 mukaista toiminta-alueen muutosta Korpelantien, Sammallahden, Asunnan ja Kalettoman alueilla.

Lisätiedot

HSY:n vesihuollon toiminta-alueen sanallinen määrittely

HSY:n vesihuollon toiminta-alueen sanallinen määrittely HSY:n vesihuollon toiminta-alueen sanallinen määrittely 12.3.2018 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä Samkommunen Helsingforsregionens miljötjänster Helsinki Region Environmental Services Authority

Lisätiedot

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta

Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta Ympäristölautakunta 172 03.12.2014 Ympäristölautakunta 5 04.02.2015 Vapautushakemus vesijohto- ja viemäriverkostoon liittämisvelvollisuudesta 280/11.01.05/2014 YMPLTK 03.12.2014 172 Asia Kiinteistön omistaja

Lisätiedot

Kiinteistö ei ole liittynyt vesiosuuskuntaan.

Kiinteistö ei ole liittynyt vesiosuuskuntaan. Rakennus- ja ympäristölautakunta 8 07.02.2013 Rakennus- ja ympäristölautakunta 45 18.06.2014 ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN/

Lisätiedot

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki

Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja rakennuslaki Vesihuoltolain tarkistaminen Alueellinen vesihuoltopäivä Kouvola 19.3.2015 Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön uudistaminen > vesihuoltolaki ja maankäyttö- ja

Lisätiedot

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti:

Valmistelija: Ari Pöllänen, tekninen johtaja/toimialajohtaja, p , s-posti: Tekninen lautakunta 15 17.02.2016 Vesihuoltoliikelaitoksen 17 15.03.2016 johtokunta Tekninen lautakunta 36 20.04.2016 Tekninen lautakunta 58 22.06.2016 Kunnanhallitus 127 08.08.2016 Kunnanvaltuusto 29

Lisätiedot

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN / RINNEPELTO , TIMONEN

ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN / RINNEPELTO , TIMONEN Rakennus- ja ympäristölautakunta 135 01.11.2012 Rakennus- ja ympäristölautakunta 47 22.09.2016 ETELÄ-PORNAISTEN VESIOSUUSKUNNAN VESIHUOLTOLAITOKSEN VESI- JA VIEMÄRIVERKOSTOON LIITTÄMISESTÄ VAPAUTTAMINEN

Lisätiedot

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet

Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Someron kaupunki Vesihuoltolaitosten toiminta-alueet Päivitys 2017 Someron kaupunki 2017 Hyväksytty kaupunginvaltuustossa Määritelmiä Vesihuolto. Vesihuolto on talousveden toimittamista sekä jäte-, hule-

Lisätiedot

EURAJOEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E Turku

EURAJOEN KUNTA. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti. Työ: E Turku EURAJOEN KUNTA VESIHUOLTOLAITOKSEN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti Työ: E24957 Turku 04.11.2013 Kunnanvaltuuston hyväksymä 04.11.2013 AIRIX Ympäristö Oy PL 669 20701 Turku Puhelin 010

Lisätiedot

Rakennusjärjestyksen uusiminen

Rakennusjärjestyksen uusiminen Rakennusjärjestyksen uusiminen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Yleistä tietoa rakennusjärjestyksestä Maankäyttö- ja rakennuslain mukaan jokaisessa kunnassa tulee olla rakennusjärjestys, mutta sen

Lisätiedot

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti

HIRVIHAARAN VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE. Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUE Vedenjakelu ja jätevesiviemäröinti 2(5) 1. LÄHTÖKOHDAT Hirvihaaran kylässä todettiin kiinteistökohtaiset vedenhankintaratkaisut ongelmaisiksi huonojen pohjavesivarojen johdosta.

Lisätiedot

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset

Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Uudistetun vesihuoltolain vaikutukset vesiosuuskunnille - keskeiset muutokset Valtakunnalliset vesiosuuskuntapäivät 24. 25.10.2014 Siilinjärvi Anneli Tiainen Lakiasiain päällikkö Vesilaitosyhdistys Vesihuoltolainsäädännön

Lisätiedot

JÄÄSKEN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN JA VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN

JÄÄSKEN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN JA VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN JÄÄSKEN JÄTEVESIOSUUSKUNNAN JA VESIOSUUSKUNNAN TOIMINTA-ALUEEN MÄÄRITTÄMINEN Aika: 10.9.2014 klo 10.00 11.45 Paikka: Lappeenrannan seudun ympäristötoimi, Pohjolankatu 14 Kokoushuone Kuutti, 2 krs Läsnä:

Lisätiedot

AIRIX Ympäristö Oy Mynämäen vesihuollon kehittämissuunnitelma 21984YV Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6)

AIRIX Ympäristö Oy Mynämäen vesihuollon kehittämissuunnitelma 21984YV Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6) Kehittämistoimenpiteet Liite I (1/6) KEHITTÄMISTOIMENPITEET Vedenhankinta Kehittämiskohde Tarve Toimenpiteet Toteuttaja Vesijohtoverkosto Mietoisten uusi syöttöjohto Kalelan ottamo Vesijohtoverkoston kunnossapito

Lisätiedot