YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja Markus Tarasti
|
|
- Marika Honkanen
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja Markus Tarasti VALTIONEUVOSTON ASETUS ERÄIDEN MAA- JA PUUTARHATALOUDESTA PE- RÄISIN OLEVIEN PÄÄSTÖJEN RAJOITTAMISESTA ANNETUN ASETUKSEN MUUT- TAMISESTA 1 Johdanto Asetusehdotuksella muutettaisiin kuiva-ainepitoisuudeltaan vähintään 30 prosenttisen lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden aumavarastointia koskevia säännöksiä, lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden kuormaamiseen tarkoitetun alustan rakenteellisia vaatimuksia ja orgaanisten lannoitevalmisteiden määritelmää. Lisäksi asetukseen ehdotetaan lisättäväksi poikkeamismahdollisuus lannan levityksen kieltoajasta poikkeuksellisesta sääolosuhteesta johtuvasta syystä ja asetuksen liitteen 1 lantavarastojen vähimmäistilavuustaulukkoon alkuperäisnautarodut. 2 Esityksen vaikutukset 2.1 Taloudelliset vaikutukset Kuormausalustan kovapohjaisuusvaatimusta voidaan pitää tiivispohjaisuutta kustannustehokkaampana vaihtoehtona tiloille, joilta sellaista ympäristöluvassa ei ole erikseen edellytetty. Aumavarastointiajan pidentämisellä ei arvioida olevan merkittäviä kustannusvaikutuksia. Alkuperäisnautaroduille esitettävät uudet lantalatilavuusvaatimukset vähentävät niitä pitävien toiminnanharjoittajien investointikustannuksia. 2.2 Ympäristövaikutukset Asetusmuutoksen ympäristövaikutuksia ei ole arvioitu erillisessä selvityksessä. Muutokset pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden ja lantojen varastointiin pellolla talven yli, kuitenkin enintään vuoden ajan, vaikutukset ympäristöön riippuvat paljolti varastoitavista määristä, varastointipaikasta ja vallitsevista sääoloista. Edellyttäen, että aumavarastointimahdollisuutta talven yli käytetään vain työteknisistä syistä, aumavarastot perutetaan huolellisesti ja niiden ravinteet hyödynnetään mahdollisimman nopeasti ja lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden pääasiallinen varastointi tapahtuu asetuksen edellyttämissä lantavarastoissa, voitaneen arvioida, että muutokset eivät tule merkittävästi lisäämään ympäristövaikutuksia tai vaikutukset jäisivät paikallisiksi. Esitetty lannan levityskieltoajasta poikkeaminen koskee vain poikkeuksellisia sääolosuhteita, jonka kaltaisia nitraattidirektiivin kansallisen täytäntöönpanon aikana vuoden 2000 jälkeen on ollut toistaiseksi vain kaksi kertaa (vuosina 2006 ja 2012) ja tuolloinkin poikkeukselliset sääolosuhteet koskivat vain joitakin mannersuomen alueita. Jos poikkeukselliset sääolosuhteet eivät tule lisääntymään nykyisestä ja poikkeukselliseen lannan levitykseen on tarvetta vain harvoin ja vain tietyillä alueilla, voitaneen arvioida, että ympäristövaikutukset jäävät paikallisiksi.
2 2 3 Asetusehdotuksen pykäläkohtainen sisältö 3 :n kohta 16 Orgaanisen lannoitevalmisteen määritelmää muutettaisiin siten, että orgaanisella lannoitevalmisteella ei enää tarkoitettaisi sellaisia valmisteita, joiden teho perustuu pääosin muihin vaikutuksiin kuin kasvinravinteisiin, kuten fosforiin ja typpeen. Lisäksi kuituliete sekä käytetyt sienimö- ja turvekasvualustat (Eviran tyyppinimiluettelon kohdissa 3A5/5 ja 3A5/5), joista ravinteet on jo hyödynnetty, rajattaisiin pois tässä asetuksessa tarkoitetuista maanparannusaineena sellaisenaan käytettävistä sivutuotteista, koska ne sisältävät vain vähäisiä määriä ravinteita. Muutos ei koskisi ns. sekalietteitä, eli lantaa sisältäviä kuitulietteitä. Muutoksilla helpotettaisiin ja edistettäisiin kyseisten valmisteiden käyttöä, kun esimerkiksi asetuksen varastointivaatimukset eivät enää koskisi niitä. 6 Pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastointi Pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastointivaatimuksia muutettaisiin poistamalla pykälästä aumavarastoinnin kielto marraskuun alusta tammikuun loppuun. Orgaanisen lannoitevalmisteen aumavarastointi vaatimuksia muutettaisiin lisäksi siten, että yhteen aumaan olisi sijoitettavasta joko vähintään yhden hehtaarin alalle tai enintään koko lohkolle ja siihen rajautuville lohkoille levitettävä määrä orgaanista lannoitevalmistetta. Muutos mahdollistaisi aumavarastojen sijoittamisen myös pienemmille peltolohkoille ja olisi erityisen tarpeellinen puutarhataloudessa. Peltolohkolla tarkoitettaisiin peruslohkoa. Aumavaraston kokoa rajoittaisi edelleen peruslohkon ja siihen rajautuvien lohkojen enimmäiskoko siten, että aumaan voisi sijoittaa vain näille alueille hyödynnettäväksi sallitun typen enimmäismäärän. Velvoitetta levittää aumaan varastoitu orgaaninen lannoitevalmiste vielä sen perustamisvuonna muutettaisiin siten, että auma olisi mahdollista levittää myös seuraavan kasvukauden aikana, kuitenkin viimeistään vuoden kuluttua auman perustamisesta. Lisäksi aumaan varastoidun orgaanisen lannoitevalmisteen levittämistä koskeva viittaus noudattaa 10 :n 2 ja 3 momentissa säädettyä ehdotetaan poistettavaksi tarpeettomana. Viittaus on informatiivinen ja lannoitteiden käyttöä koskevia 10 :ssä säädettyjä määräyksiä on aina noudatettava riippumatta siitä viitataanko niihin 6 :ssä. Tilan vastaanottamaa kuiva-ainepitoisuudeltaan vähintään 30 prosenttista kuivalantaa ja kuivalannan aumavarastointia 8 :ssä tarkoitetuissa poikkeustilanteissa koskisivat samat 6 :ssä säädetyt pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastointivaatimukset. Varastoitaessa kuivalantaa aumassa 8 :ssä tarkoitetussa poikkeustilanteessa eläintaudista johtuvasta hygieenisestä syystä ei kuitenkaan sovellettaisi 5 ja 6 momentissa säädettyjä auman sijoittamista ja levittämistä koskevia edellytyksiä.
3 3 7 Rakenteelliset vaatimukset 3 momentti Kompostin jälkikypsytyksen rakenteellisia vaatimuksia koskevat viittaukset muutettaisiin vastaamaan 6 :ään esitettyjä muutoksia. 5 momentti Kuormausalustan tiivispohjaisuusvaatimus muutettaisiin kovapohjaisuutta koskevaksi vaatimukseksi. Kovapohjaisella tarkoitettaisiin aluetta, joka on perustettu siten, että se kantaisi työkoneiden painon ja liikkumisen ja jolta voitaisiin tarvittaessa kerätä sille varissutta ja imeytynyttä lantaa talteen kuorimalla esimerkiksi pintaosat pois. Kuormausalustan pohja voisi olla esimerkiksi sepeliä tai soraa. Kuormausalustan ei tarvitsisi olla tiivispohjainen eikä kuormausalustan valumavesiä tarvitsisi kerätä talteen. Kovapohjaisuusvaatimus olisi tiivispohjaista kustannustehokkaampi velvoite. Tuettavassa rakentamisessa on kuitenkin aina otettava huomioon Maa- ja metsätalousministeriön asetuksen (100/01) liitteen 12 sisältämät rakentamismääräykset ja ohjeet (MMM-RMO C 4). 6 momentti Pysyvien ruokinta- ja juottopaikkojen kattamisvaatimus esitettäisiin muutettavaksi koskemaan vain pysyviä ruokintapaikkoja. 8 Kuivalannan varastointi poikkeustilanteessa Kuivalannan varastointia poikkeustilanteissa koskevat viittaukset pykälässä muutettaisiin vastaamaan 6 :ään esitettyjä muutoksia. Lisäksi momenttiin lisättäisiin viittaukset 6 :n uusiin siirtyneisiin 5 ja momentteihin, koska eläintaudista johtuvasta hygieenisestä syystä lantaa ei aina voida varastoida ja hyödyntää niissä säädetyllä tavalla. 9 Ilmoitusvelvollisuus 1 momentti Asetuksen 10 :ään esitettävästä lannan levityksen poikkeamismahdollisuudesta tulisi tehdä valvontaa varten ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, joka tarvittaessa tarkistaisi toteutuuko poikkeuksellisen sääolosuhteen kriteeri. Kunta voisi poikkeuksellisten sääolosuhteiden täyttymiskriteereiden arvioinnissa pyytää tukea ja ohjausta alueellisesta ELY-keskuksesta. Ilmoitus olisi tehtävä lokakuun loppuun mennessä ja siitä ei tehtäisi erillistä päätöstä. Menettely olisi vastaavankaltainen kuin aumavarastointi ilmoituksen (entinen patterointi-ilmoitus) käsittely kunnassa. Lisäksi esitetään, että asetuksessa tarkoitetun kompostin jälkikypsytyksestä aumassa tulisi tehdä muuta aumavarastointia vastaavasti ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ilmoituksen laatisi toiminnanharjoittaja.
4 4 Samoin kuin muista 9 :ssä tarkoitetuista ilmoituksista, tulisi kunnan ympäristönsuojeluviranomaisen vuosittain raportoida lannan poikkeuksellista levitystä ja kompostin aumassa tehtävää jälkikypsytystä koskevat ilmoitukset alueelliselle ELYkeskukselle. Toiminnanharjoittajan olisi lisäksi raportoitava poikkeuksellisesta lannan levityksestä asetuksen 13 :ssä tarkoitetussa vuosittaisessa kirjanpidossa. 10 Lannoitteiden käyttö 2 momentti Asetukseen esitetään lisättäväksi poikkeamismahdollisuus lannan levityskiellosta poikkeuksellisen sääolosuhteen aiheuttamasta syystä. Poikkeaminen ei olisi mahdollista maatilan kaupallisille valmisteille eikä muille orgaanisille lannoitevalmisteille. Takaraja lannan levitykselle poikkeustilanteessa olisi marraskuun viimeinen päivä. Lannan levityspoikkeus koskisi ainoastaan poikkeamista tämän pykälän 2 momentissa säädetystä lannan levityksen kieltoajasta eikä mahdollistaisi poikkeamista muista asetuksen lannoitteiden levittämistä koskevista säännöksistä. Lannan levityksen kieltoajasta poikkeaminen olisi mahdollista, jos termisen kasvukauden aikana alueella olisi satanut merkittävästi enemmän kuin normaalivuosina ja haihdunta olisi ollut niin vähäistä, että pellot eivät märkyyden vuoksi kantaisi koneita. Esimerkkeinä tällaisista poikkeuksellisista vuosista voidaan pitää vuosia 2006 ja 2012, jotka olivat erittäin sateisia joissain osissa Suomea ja lannan levitys niillä kasvukautena oli paikoin mahdotonta. Myös haihdunta oli vähäistä ja maan kosteus suurta. Poikkeuksellisen suuri valunta tarkoitti tuolloin ilmatieteenlaitoksen 1 kk:n standardisoituna indeksinä 2,5 3 ja sadantaindeksinä 2,5. Poikkeamismenettely olisi siis tarkoitettu ainoastaan tämän tyyppisille tilanteille ja vain erityisten poikkeavien olosuhteiden vallitessa. Poikkeamisesta tulisi aina tehdä ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle asetuksen 9 :ssä säädetyssä menettelyssä. 7 momentti Lannoitus- ja pintalevityskieltoa vesistön läheisyydessä koskevaan momenttiin esitetään informatiivista lisäystä, jossa todettaisiin että kyseiset kiellot eivät estä kotieläinten laiduntamista momentissa tarkoitetuilla alueilla. 15 Voimaantulo Kuormausalustan tiivispohjaisuusvaatimus 7 :ssä korvattaisiin kovapohjaisuusvaatimuksella ja voimaantulopykälään tehtäisiin tätä vastaava muutos.
5 5 Liite 1 Lantaloiden vähimmäistilavuudet sisältävään asetuksen liitteeseen 1 lisättäisiin nautojen alkuperäisrotuja (Itä-, Länsi- ja Pohjois-Suomen karjaa) koskevat uudet lantalatilavuudet. Alkuperäisrotujen erittämä lantamäärä on muita nautaeläinrotuja vähäisempi ja muutos olisi tarpeen, jotta velvoite uusien lantaloiden rakentamisessa vastaisi alkuperäisrotujen tuottamaa lantamäärää. 4 Asian valmistelu Asetus on valmisteltu yhteistyössä maa- ja metsätalousministeriön sekä keskeisten sidosryhmien kanssa. Ehdotuksesta annettiin yhteensä 41 lausuntoa. Asetukseen tehtiin lausuntojen perusteella eräitä muutoksia. Orgaanisten lannoitevalmisteiden määritelmästä rajattiin kuitulietteen lisäksi vielä pois sienimö- ja turvekasvualustat, joiden ravinteet on jo hyödynnetty, lannoitus- ja pintalevityskieltoa vesistön läheisyydessä koskevaan momenttiin tehtiin informatiivinen lisäys, jossa todetaan että kyseiset kiellot eivät estä kotieläinten laiduntamista momentissa tarkoitetuilla alueilla, kompostin jälkikypsytys aumassa lisättiin muun aumavarastoinnin tavoin ilmoitusvelvollisuuden piiriin ja kuormausalustan kovapohjaisuusvaatimuksen voimaantulolle säädettiin vastaava siirtymäaika kuin aiemmin oli säädetty kuormausalustan tiivispohjaisuuden vaatimukselle.
Nitraattiasetus (1250/2014)
Lannan varastointi, uutta: Lantalan ohjetilavuudet ovat muuttuneet, prosessoiduille lannoille on omat ohjetilavuudet. Myös nautojen alkuperäisroduille on omat lantalatilavuudet. Lantalan vähimmäistilavuuden
LisätiedotNitraattiasetus. * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus. Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin
Nitraattiasetus * Lannan varastointi * Lannoitteiden käyttö * Kirjanpitovaatimus 1 Materiaali perustuu julkaisuhetken tietoihin Lannan varastointi: Lantalan ohjetilavuudet muuttuivat vuodeksi 2015, prosessoiduille
LisätiedotMiten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg
Miten aumaan hevosenlannan oikeaoppisesti? Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / ylitarkastaja Johan Sundberg 13.12.2018 Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien
LisätiedotValtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 2.12.2016 Valtioneuvosto hyväksyi uuden
LisätiedotTÄYDENTÄVÄT EHDOT. Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin
TÄYDENTÄVÄT EHDOT Muutokset vuodelle 2016 & kertaus vuoden 2015 lopulla tulleisiin muutoksiin 25.2. videoneuvottelukoulutus 15.3. Tampere 22.3. Helsinki Nitraattiasetus 1250/2014 - muutos 1261/2015 - Täydentäviä
LisätiedotLannan käsittely ja varastointi. Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto
Lannan käsittely ja varastointi Hannu Miettinen, Kokkolan kaupunki EU-tukikoulutus, Kälviän opisto 19.4.2017 Säädökset Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen
LisätiedotValtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 23.9.15 Valtioneuvoston asetus eräiden
LisätiedotNitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki
Nitraattiasetuksen ja ympäristöluvituksen muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014)
LisätiedotUUSI NITRAATTIASETUS. Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12.
UUSI NITRAATTIASETUS Valtioneuvoston asetus eräiden maaja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta. 1250 / 2015 ( 18.12.2014 ) YTA / MARKKU LAITINEN 1 Asetuksen sisältö Pykäliä 16
LisätiedotValtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta
1261/2015 Helsingissä 15 päivänä lokakuuta 2015 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston
LisätiedotNITRAATTIASETUS. Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä Anne Polso EPOELY
NITRAATTIASETUS Maatalouden ympäristönsuojelupäivä Jyväskylä 3.5.2017 Anne Polso EPOELY Nitraattiasetuksen soveltaminen Kaikkeen maa- ja puutarhatalouden harjoittamiseen. Lannan sekä lannoitevalmistelain
LisätiedotNitraattiasetus 1261 / Lannan varastointi Lannoitteiden käyttö Kirjanpitovaatimus
Nitraattiasetus 1261 / 2015 Lannan varastointi Lannoitteiden käyttö Kirjanpitovaatimus Nitraattiasetus 1261/ 2015 Lannan varastointi: Lantalan ohjetilavuudet löytyvät asetuksesta Lantalan vähimmäistilavuuden
LisätiedotUusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos)
Uusi nitraattiasetus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (luonnos) Jaana Rintala, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus RAKI-hankkeen päätösseminaari
LisätiedotYmpäristöön liittyvät lakisääteiset hoitovaatimukset
Täydentävät ehdot Ympäristöön liittyvät lakisääteiset hoitovaatimukset Perustuvat Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 artiklaan 93 ja liitteessä II esitettyihin asetuksiin ja
LisätiedotRavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui. Vuokko Mähönen POSELY
RavinneRenki Kaltevat pellot viljelyssä Nitraattiasetus uudistui 5.10.2016 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Asetus astui voimaan voimaan
LisätiedotValtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Valtioneuvoston asetus 1250/14 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Uudenmaan ELY-keskus / Y-vastuualue / Johan Sundberg 16.3.15 Valtioneuvoston asetus eräiden
LisätiedotValtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014 Kotieläintukikoulutukset 29.1.2015, 6.2.2015 ja 10.2.2015 Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen
LisätiedotUusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Uusi nitraattiasetus -luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa-ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Anne Polso / Elina Venetjoki Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 7.5.2014 Kokkola
LisätiedotNitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot. MTK Pohjois-Savo Tilanne 13.2.2014
Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot MTK Pohjois-Savo Tilanne 13.2.2014 Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013
LisätiedotValtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA)
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA) Hevosyrittäjäpäivät, Nokia 13.11.2015 Maarit Hollmén/MTK
LisätiedotNitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot
Nitraattiasetus (VNa 1250/2014) ja täydentävät ehdot Airi Kulmala/MTK Tilanne 13.2.2015 Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013
LisätiedotViljelijä tulotukikoulutus Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
Viljelijä tulotukikoulutus 2015 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 9.4.2015 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin
LisätiedotNitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen
Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän
LisätiedotNitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen. Mikko J. Jaakkola
Nitraattiasetus (931/2000) ja sen uudistaminen Mikko J. Jaakkola mikko.j.jaakkola@ely-keskus.fi Asetuksen uudistaminen Ympäristöministeriö asetti nitraattiasetuksen uudistamistyöryhmän 28.10.2011. Työryhmän
LisätiedotTäydentävät ehdot. MTK-Pirkanmaan tukikoulutus kevät Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin.
Täydentävät ehdot MTK-Pirkanmaan tukikoulutus kevät 2016 Materiaali perustuu julkaisuhetkellä käytettävissä oleviin tietoihin. 1 Tausta ja tavoite Voimaan vaiheittain v. 2005-2007 Tavoitteena saada tuensaajat
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 25. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 19.03.2015 Sivu 1 / 1 142/11.01.03/2014 25 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2014 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. 043 826 5218 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
LisätiedotTäydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset
Täydentävät ehdot: lakisääteiset hoitovaatimukset Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1306/2013 liitteessä II säädettyjen täydentävien ehtojen lakisääteinen hoitovaatimus 1 Vain osa NiA:sta
LisätiedotYmpäristölupien valvonta ja lainsäädännön muutokset. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki
Ympäristölupien valvonta ja lainsäädännön muutokset Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Elina Venetjoki Turkistarhojen ja maatilojen valvonta Valvojat Etelä-Pohjanmaan maatilat Pirita Rousu ja Toni Etholén (Seinäjoki)
LisätiedotHevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus
Hevosenlannan säilytys, luovutus ja vastaanotto sekä talleja koskeva luvitus HELMET Pirtti Biobisnestä Pirkanmaalle hevosenlannasta 3.10.2017 Sari Sassi, ympäristötarkastaja, Lempäälän kunta Hevostalleja
LisätiedotViranomaisvaatimukset kierrätyslannoitteiden varastoinnille ja levitykselle
Viranomaisvaatimukset kierrätyslannoitteiden varastoinnille ja levitykselle Pyhäjärvi-instituutti 26.3.2018 Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELY-keskus Taustaa Biokaasulaitosten ympäristöluvissa määritellään
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 29. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 09.03.2017 Sivu 1 / 1 193/2016 11.01.03 29 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2016 Valmistelijat / lisätiedot: Katja Ohtonen, puh. 043 826 5216 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
LisätiedotTäydentävät ehdot. MYSP / Arto Valkonen
Täydentävät ehdot MYSP 3.5.2017 / Arto Valkonen 1 29.5.2017 Mitä ovat täydentävät ehdot? Täydentävät ehdot ovat perusvaatimuksia, joiden noudattaminen on useimpien viljelijätukien ehtona 1.Viljelyyn liittyvät
LisätiedotTäydentävät ehdot. Neuvo 2020 alkukoulutus
Täydentävät ehdot Neuvo 2020 alkukoulutus Järvenpää 10.12.2014 Mitä ovat täydentävät ehdot? Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimuksia (GAEC) sekä Lakisääteisiä hoitovaatimuksia (SMR) Lakisääteiset hoitovaatimukset
LisätiedotTäydentävät ehdot - muutokset vuonna 2015. Sonja Pyykkönen Uudenmaan ELY-keskus
Täydentävät ehdot - muutokset vuonna 2015 Sonja Pyykkönen Uudenmaan ELY-keskus 23.3.2015 Täydentävien ehtojen opas Opas sisältää sekä Maaseutuviraston että Eviran osuudet täydentävistä ehdoista Muutokset
LisätiedotMitä ovat mauste- ja yrttikasvit nitraattiasetuksessa? Sovelletaanko asetusta myös niihin?
päivitetty 15.10.2015 2 soveltaminen Mitä ovat mauste- ja yrttikasvit nitraattiasetuksessa? Sovelletaanko asetusta myös niihin? Sovelletaan. Mauste- ja yrttikasveihin luetaan muun muassa korianteri, kumina
LisätiedotTäydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus
Täydentävät ehdot Eija Mutila, Satakunnan Ely-keskus 1. Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimus Valtaojien ja vesistöjen varsilla muokkaamaton 1 m leveä piennar, jolle ei ole levitetty lannoitteita
LisätiedotValtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA)
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA) Airi Kulmala/MTK Tilanne 9.2.2015 Asetuksen tarkoitus
LisätiedotValtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA)
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (VNa 1250/2014) eli ns. nitraattiasetus (NiA) Airi Kulmala/MTK Tilanne 26.1.2014 Asetuksen tarkoitus
LisätiedotYmpäristöministeriö 1(5) LAUSUNTO 2.9.2013
1(5) Ympäristöministeriö Viite: Lausuntopyyntö luonnoksesta valtioneuvoston asetukseksi eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (ns. nitraattiasetus), YM028:00/2011
LisätiedotMerijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. lannan varastoinnista lantapatterissa. lannan luovuttamisesta toiselle viljelijälle
ILMOITUS Merijärven kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle lannan varastoinnista lantapatterissa lannan luovuttamisesta toiselle viljelijälle lannan luovuttamisesta ympäristöluvan saaneelle hyödyntäjälle
LisätiedotMaa- ja metsätalousministeriön asetus
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS nro 12/07 Päivämäärä Dnro 13.2.2007 656/01/2007 Voimaantulo- ja voimassaoloaika 15.3.2007 toistaiseksi Kumoaa / Muuttaa MMMp lannoitteista (45/1994) MMMp eräistä lannoitevalmisteista
LisätiedotYmpäristölupa. lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset
Ympäristölupa lupa perustuu ympäristönsuojelulakiin ja - asetukseen lupaviranomaiset suuret yksiköt: AVI:lta luvat, ELY valvoo pienet yksiköt: kunta antaa luvan ja valvoo Ympäristönsuojelulaki uudistuu
LisätiedotYmpäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut
Ympäristönsuojelumääräykset 19 / lannoitteiden levittäminen ja perustelut 190/32.320/2015 Ympäristölautakunta 14.04.2015 46 Ympäristönsuojelumääräykset 19, ehdotus Kuopion hallinto-oikeus on päätöksellään
LisätiedotVALVONTAILMOITUS Nitraattiasetuksen 3 :n ja liitteen 1 mukainen lannan varastointi patterissa
VALVONTAILMOITUS Nitraattiasetuksen 3 :n ja liitteen 1 mukainen lannan varastointi patterissa kunnalliselle ympäristönsuojeluviranomaiselle lannan kaukovarastoinnista patterissa (kohta D) myös, jos patteri
LisätiedotValtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus luonnos 29.4.2014 eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 201_ 1 Tarkoitus Tällä asetuksella pannaan täytäntöön
LisätiedotLANNAN LEVITYS. Lannan levityksestä muodostetaan aineistoa seuraavien kriteerien perusteella: Kuivalanta
LANNAN LEVITYS Tämän analyysiesite esittelee paikkatietoanalyysin, jonka tarkoitus on määritellä ne pellon peltolohkot, joille lannan levitystä voidaan kohdentaa. Lannanlevitystä rajoittaa nitraattiasetus,
Lisätiedot1993 vp - HE Esityksen mukaan ympäristölle
1993 vp - HE 74 Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kemikaalilain muuttamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan Euroopan talousalueesta tehdyn sopimuksen
LisätiedotNitraattiasetuksen päivitys - Miten selvitä määräysten kanssa?
Nitraattiasetuksen päivitys - Miten selvitä määräysten kanssa? Tapio Salo Kiuruvesi 27.11.2013 3.12.2013 1 Esityksen pääkohdat Taustaa Nitraattidirektiivi (EU 1991) Nitraattiasetus (Suomessa vuonna 2000)
LisätiedotMaanviljelijänä pohjavesialueella. 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK
Maanviljelijänä pohjavesialueella 6.10.2015 Maankäyttö ja pohjavesi -teemailtapäivä, GTK, Espoo Airi Kulmala, MTK Esityksen sisältö 1. Pohjavesialueen sijainti 2. Nitraattiasetus 3. Kasvinsuojeluaineet
Lisätiedotluonnos Valtioneuvoston asetus
luonnos Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 201_ 1 Tarkoitus Tällä asetuksella pannaan täytäntöön 12 päivänä
Lisätiedot1250/2014 (ajantasainen lokakuu 2015)
1250/2014 (ajantasainen lokakuu 2015) Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään ympäristönsuojelulain
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 28. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 21.03.2013 Sivu 1 / 1 272/11.01.03/2012 28 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2012 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. (09) 816 24853 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus
Lisätiedot1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)
VALVONTAILMOITUS Isonkyrön kunnan ympäristölautakunnalle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)
Lisätiedot1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen ilmoitus)
VALVONTAILMOITUS Porin kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselle 1) poikkeamisesta karjanlannan varastoinnille edellytetystä varastointitilavuudesta (Nitraattiasetuksen (931/2000) 4 :n 2 mom. mukainen
LisätiedotRavinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen
Ravinteita viljelyyn ja viherrakentamiseen Hevosenlannan, kompostin ja mädätysjäännöksen ravinteiden hyödyntäminen ja siinä huomioitavat asiat. Helmet Pirtti, Jyväskylä 24.1.2017 Pentti Seuri Tutkija,
LisätiedotTäydentävien ehtojen kokonaisuus
Täydentävät ehdot Täydentävien ehtojen kokonaisuus Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset Pientareet, suojakaistat ja maaperän kunto Hukkakauran ja jättiputkien torjunta Viljely hyvän maatalouskäytännön
LisätiedotN:o 931/ 2000. Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000
N:o 931/ 2000 Annettu Helsingissä 9 päivänä marraskuuta 2000 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on
LisätiedotHE 112/1996 vp. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 112/1996 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kiinteistörekisterilain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi kiinteistörekisterilakia siten, että kiinteistötunnuksen
LisätiedotUusi ympäristönsuojelulaki (527/2014) tuli voimaan syyskuun 1 päivänä Se korvaa samannimisen vanhan lain (86/2000).
1 Ympäristöministeriö Muistio Klaus Pfister 2.2.2015 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSIKSI JÄTTEEN POLTTAMISESTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN MUUTTAMISESTA, KAIVANNAISJÄTTEISTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON
LisätiedotHE 193/1996 vp ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
HE 193/1996 vp esitys Eduskunnalle laiksi kirldcolain muutta Hallituksen misesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Kirkkolain hallintolainkäyttöä koskevia säännöksiä ehdotetaan tarkistettaviksi sen johdosta,
LisätiedotPeltovalvonnan havaintoja 2015
Peltovalvonnan havaintoja 2015 Juha Nummila, Antti Kärpijoki, Tero Vuorenpää, V-S ELY-keskus, Maaseutupalvelut, valvontayksikkö Tilat valitaan Mavissa Valvontaotannat 2015 peltovalvonnassa 307 tilaa (
LisätiedotTukihaku 2016. Täydentävät ehdot
Tukihaku 2016 Täydentävät ehdot Hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimukset Pientareet, suojakaistat ja maaperän kunto Hukkakauran ja jättiputken torjunta Viljely hyvän maatalouskäytännön mukaisesti Kesantojen
LisätiedotLannan ja pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastointi
Tukihakukoulutus 2015 1 Tiivistelmä valtioneuvoston asetuksesta eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014 (ns. nitraattiasetus) (Varmista voimassa olevat tiedot
LisätiedotHE 23/2007 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä
HE 23/2007 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen sähköisestä käsittelystä annetun lain 25 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan
LisätiedotTukioikeuksilla saa: perustuen viherryttämistuen nuorten viljelijöiden tuen. (aikaisempi tilatuki)
Tukioikeuksilla saa: perustuen viherryttämistuen nuorten viljelijöiden tuen (aikaisempi tilatuki) Uudet tukialueet: AB C Tukioikeuksien omistajuus- ja hallintasuhteet säilyy Tarkista 103A! 2 Tukioikeuksien
LisätiedotTeknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015
Teknisten palveluiden lautakunta 2.12.2015 liite nro 1 1 (7) YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS 121 Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2015 HAKIJA Haaja-Maito Oy Niemeläntie 338 69100 Kannus KIINTEISTÖ Alavainio 217-403-3-25
LisätiedotEspoon kaupunki Pöytäkirja 30. Ympäristölautakunta Sivu 1 / 1
Ympäristölautakunta 13.03.2014 Sivu 1 / 1 62/11.01.03/2013 30 Nitraattiasetuksen valvonta vuonna 2013 Valmistelijat / lisätiedot: Armi Tukia, puh. 043 826 5218 etunimi.sukunimi@espoo.fi Päätösehdotus Va.
LisätiedotValtioneuvoston asetus
Valtioneuvoston asetus eräiden maa ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta Annettu Helsingissä 18 päivänä joulukuuta 2014 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään ympäristönsuojelulain
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kirkkolain muuttamisesta Kirkkolakia ehdotetaan muutettavaksi siten, että kirkkoneuvoston, seurakuntaneuvoston ja yhteisen kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan oikeudesta
LisätiedotYMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja 18.12.2014 Markus Tarasti
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Ylitarkastaja 18.12.2014 Markus Tarasti VALTIONEUVOSTON ASETUS ERÄIDEN MAA- JA PUUTARHATALOUDESTA PE- RÄISIN OLEVIEN PÄÄSTÖJEN RAJOITTAMISESTA 1 Johdanto Asetusehdotuksella
LisätiedotTäydentävät ehdot ja valvonnat MTK:n tukikoulutus 2015
Täydentävät ehdot ja valvonnat 2015 MTK:n tukikoulutus 2015 Täydentävät ehdot Täydentävien ehtojen hyvän maatalouden ja ympäristön vaatimusten ja lakisääteisten hoitovaatimusten noudattaminen kuuluu olennaisena
LisätiedotHE 125/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain 120 :n muuttamisesta
Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi tupakkalain :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi tupakkalakia niin, että yksityishenkilöt saisivat hankkia ja vastaanottaa
LisätiedotMUISTILISTA YMPÄRISTÖKORVAUKSEEN SITOUTUNEELLE
1 (5) MUISTILISTA YMPÄRISTÖKORVAUKSEEN SITOUTUNEELLE Maa-analyysi ja ojastokartta kuntaan viimeistään 30.9.2015 Jos olet sitoutunut valumavesien hallinta- tai monivuotiset ympäristönurmet -toimenpiteeseen,
LisätiedotHE 51/2002 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia,
Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi ympäristönsuojelulain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi ympäristönsuojelulakia, jotta se vastaisi sanamuodoltaan voimassa olevaa lakia tarkemmin
LisätiedotViherryttäminen, luonnonhaittakorvaus, täydentävät ehdot ja nitraattiasetus
Viherryttäminen, luonnonhaittakorvaus, täydentävät ehdot ja nitraattiasetus Viherryttämistuki Uusi suora EU-tuki Vuosittain noin 157 milj. Kaksi tukialuetta ja tukitasoa: AB ja C Tukitaso C-alueella n.
LisätiedotYmpäristöministeriö: Yleisiä kysymyksiä nitraattiasetukseen liittyen (päivitetty )
Ympäristöministeriö: Yleisiä kysymyksiä nitraattiasetukseen liittyen (päivitetty 30.6.2017) 2 soveltaminen Mitä ovat mauste- ja yrttikasvit nitraattiasetuksessa? Sovelletaanko asetusta myös niihin? Sovelletaan.
LisätiedotYMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ
YMPÄRISTÖMINISTERIÖ Muistio Luonnos 7.3.2017 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI YMPÄRISTÖVAIKUTUSTEN ARVI- OINTIMENETTELYSTÄ PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Tiettyjen julkisten ja yksityisten hankkeiden ympäristövaikutusten
LisätiedotRAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS
RAVINTEIDEN TEHOKAS KIERRÄTYS Jenna M. Lampinen LUVA 12.4.2012 TÄRKEIMMÄT RAVINTEET PELTOVILJELYSSÄ JA NIIDEN VAIKUTUKSET Typpi: sadon ja valkuaisen määrä Fosfori: kasvin kasvun alkuvaihe (juuret, jyvien
LisätiedotPäätös / Ympäristölupa / Maitofarmi Mamis Ay - Eläinsuoja / Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto
Rakennus- ja ympäristölautakunta 319 17.10.2012 Päätös / Ympäristölupa / Maitofarmi Mamis Ay - Eläinsuoja / Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 575/11/01/00/2010 RYL 319 Asiakirjat Asiakirjat ovat
LisätiedotNollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun
Nollakuidulla typen huuhtoutumisen kimppuun Ravinteet kiertoon - vesistöt kuntoon, kärkihankekiertue 28. marraskuuta 2018 Sibeliustalo, puusepän verstas, Ankkurikatu 7, Lahti Petri Kapuinen Luonnonvarakeskus
LisätiedotTuottajanäkökulma, Mistä tukea lannan käyttöön ja käsittelyyn?
Tuottajanäkökulma, Mistä tukea lannan käyttöön ja käsittelyyn? Heikki Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi Lannan ravinteet kiertoon Vesiviisas kiertotalous seminaari Säkylä 11.3.2016 Sisältö Muutokset maaseudulla
LisätiedotMAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS 78/03
MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS 78/03 Pvm 11.12.2003 Dnro 5575/01/2003 Voimassaoloaika 17.12.2003 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta
LisätiedotYmpäristökorvauksen lannoitus
Ympäristökorvauksen lannoitus Typen ja fosforin käyttörajoitukset (sitoumusehtojen lannoitustaulukot) Typpilannoitus multavuuden perusteella, fosforilannoitus viljavuusluokan perusteella Kotieläinten lannan
LisätiedotLanta ja kierrätysravinteet viljelyn suunnittelussa
Lanta ja kierrätysravinteet viljelyn suunnittelussa Lanta ja kierrätysravinteet viljelijäryhmä 22.11.2018 Tuorla Heikki Ajosenpää, ProAgria Länsi-Suomi Mitä viljelysuunnittelu on Pakollinen kasa lappuja
Lisätiedot15.5.2014 Dnro 83/2014
Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry PL 510 00101 Helsinki Ympäristöministeriö kirjaamo.ym@ymparisto.fi 15.5.2014 Dnro 83/2014 1/6 LAUSUNTO LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI ERÄIDEN
LisätiedotKarjanlannan käyttö nurmelle
Karjanlannan käyttö nurmelle Lantalaji Naudan kuivekelanta Naudan lietelanta Naudan virtsa Lampaan kuivikelanta Hevosen kuivikelanta Kanan kuivikelanta Broilerin kuivikelanta Sian kuivikelanta Sian lietelanta
LisätiedotLannoitelainsäädäntö
Lannoitelainsäädäntö Jari Määttä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjois-Suomen vesihuoltopäivät, Oulu 20.11.2014 Kansallisia tavoitteita Kohti kierrätysyhteiskuntaa: Valtakunnallinen jätesuunnitelma vuoteen
Lisätiedotviljelysuunnittelu, lohkokohtainen kirjanpito ProAgria Keskusten ja ProAgria Keskusten Liiton johtamisjärjestelmälle on myönnetty ryhmäsertifikaatti
viljelysuunnittelu, lohkokohtainen kirjanpito Ympäristötuen sitoumusehdot: : Ympäristökorvauksen vähimmäisvaatimukset koostuvat lannoitteiden ja kasvinsuojeluaineiden käyttöön liittyvistä vaatimuksista.
LisätiedotEnnen tilintarkastuslain säätämisen yhteydessä. mukaan avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön. on aina velvollinen valitsemaan. yhden tilintarkastajan.
HE 220/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä annetun lain 10 luvun 1 :n ja säätiölain 10 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä
LisätiedotTallin imago ja hyvinvoiva hevonen ympäristötekojen taustalla OSA II. 21.1.2012 Heini Iinatti
Tallin imago ja hyvinvoiva hevonen ympäristötekojen taustalla OSA II 21.1.2012 Heini Iinatti Lantahuolto Lanta varastoitava tiivispohjaisessa (betoni, K30-2, asfalttibetoni tai valuasfaltti) lantalassa,
LisätiedotMetsäteollisuuden sivutuotteita nonfood-tuotannon maanparannukseen
Metsäteollisuuden sivutuotteita nonfood-tuotannon maanparannukseen 7.2.2018 Matti Kuokkanen SusChem/CEE Teollisuuden sivutuotteiden käyttömahdollisuudet turvetuotannosta poistuneiden suopohjien maanparannukseen
LisätiedotPuhdistamolietepohjaisten lannoitevalmisteiden käytöstä. Ravinnerenki-hankkeen tuparit,
Puhdistamolietepohjaisten lannoitevalmisteiden käytöstä Ravinnerenki-hankkeen tuparit, 20.1.2016 Ossi Tukiainen, Pohjois-Savon ELY-keskus 21.01.2016 1 Lainsäädäntö puhdistamolietteen maatalouskäytöstä
LisätiedotMitä ovat mauste- ja yrttikasvit nitraattiasetuksessa? Sovelletaanko asetusta myös niihin?
2 soveltaminen Mitä ovat mauste- ja yrttikasvit nitraattiasetuksessa? Sovelletaanko asetusta myös niihin? Sovelletaan. Mauste- ja yrttikasveihin luetaan muun muassa korianteri, kumina ja sinapit. Mauste-
LisätiedotMUISTIOLUONNOS 29.4.2014. Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
1 MUISTIOLUONNOS 29.4.2014 Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1. Johdanto Asetusehdotuksella pantaisiin täytäntöön 12 päivänä joulukuuta
LisätiedotMitä ovat mauste- ja yrttikasvit nitraattiasetuksessa? Sovelletaanko asetusta myös niihin?
3.7.2015 2 soveltaminen Mitä ovat mauste- ja yrttikasvit nitraattiasetuksessa? Sovelletaanko asetusta myös niihin? Sovelletaan. Mauste- ja yrttikasveihin luetaan muun muassa korianteri, kumina ja sinapit.
LisätiedotValtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 18.12.2014/1250
Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 8.2.204/250 Tämä säädös on tulostettu Edilex-lakitietopalvelusta osoitteesta www.edilex.fi/saadokset/lainsaadanto/204250.
LisätiedotValtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta
MUISTIOLUONNOS Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1. Johdanto Asetusehdotuksella pantaisiin täytäntöön 12 päivänä joulukuuta 1991 annettu
Lisätiedoteräitä teknisiä muutoksia. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan mahdollisimman pian sen jälkeen, kun se on hyväksytty ja vahvistettu.
HE 82/2000 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi valtion eläkerahastosta annetun lain 2 ja 4 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi valtion eläkerahastosta
LisätiedotVarainhoito-osasto Tukien maksatusyksikkö 918/ /2016
Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 918/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Sianlihantuottajille ja maidontuottajille vuonna 2015
LisätiedotESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ PERUSTELUT
HE 89/1995 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi sähkölain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sähkölain markkinavalvontaa koskevia säännöksiä. Esityksen
Lisätiedot