LKV YHT. 1 lk 2 lk 3 lk 4 lk 5 lk 6 lk 7 lk 8 lk 9 lk lu 1 lu 2 lu 3

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LKV YHT. 1 lk 2 lk 3 lk 4 lk 5 lk 6 lk 7 lk 8 lk 9 lk lu 1 lu 2 lu 3"

Transkriptio

1 JOHDANTO Kunnanhallitus käsitteli koulutuslautakunnan antamaa kouluverkkoselvitystä (liite). Käsittelyn yhteydessä kunnanhallitus päätti velvoittaa koulutuslautakunnan tekemään mennessä esityksen valtuustolle Asikkalan kunnan koulutuspalvelujen järjestämiseksi syyslukukaudesta 2017 alkaen niin, että uudessa toimintamallissa on huomioitu täysimääräisesti oppilasennusteesta johtuva valtionosuuksien alenema. Myös tulojen lisääminen oppilashankinnalla hyväksytään nettobudjettiajattelun mukaisesti. Oppilasmäärän muutos koko kunta: Tähän ennusteeseen on arvioitu, että Hollolan Vesikansan oppilaiden lukumäärä sekä vieraskuntalaisten lukiolaisten määrä säilyvät nykyisellä tasolla: Kaikki oppilaat 7 lk 8 lk 9 lk lu 1 lu 2 lu Kuva: Lkv Hollolan suunnalta oppilaita 7 lk:lle 40. Lkv alkaen 30 oppilasta vuosittain. Lukion opiskelijamäärä on 40 % 9 lk:n oppilaista ja vuosittain 20 opiskelijaa ilmailulinjalle. Kokonaisuutena oppilasmäärän lasku vuodesta 2016 vuoteen 2017 ei ole merkityksellinen. Tärkeämpää on katsoa oppilasmäärä koko ennustevälillä, joka on laskeva. Tarkastelussa on myös huomioitava, että lukuvuoden kohdalla on oppilasmääräpiikki. Oppilasmäärän lasku realisoituu talouteen niissä tapauksissa, joissa Anianpellon koulun 1. luokat jaetaan kahteen tai kolmeen opetusryhmään. Oppilasennusteen mukaan voidaan myös arvioida, että Vääksyn kouluissa olisi tulevaisuudessa tilaa uusille oppilaille; tulevat uudet oppilaat sitten positiivisen maassamuuton perusteella, maahanmuuttajien integroituessa kantaväestön opetusryhmiin tai kouluverkon tiivistämisen seurauksena. Tasapainottamiseen liittyvinä toimenpiteinä vuonna 2016 on tehty: - Anianpellon 1 luokat on tiivistetty kolmesta ryhmästä kahteen yli 25 oppilaan opetusryhmään syyslukukauden 2016 alusta - Pienluokkia perustetaan syksyllä 2017 yksi vähemmän kuin olisi tarve - Yläkoulun 7 luokat jaetaan neljään opetusryhmään aikaisemman viiden sijasta. Kyläkoulujen osalta lautakunta on keskustellut Vesivehmaan koulun ja Länsi-Asikkalan koulun tilanteesta sekä todennut Kalkkisten toimintakeskuksen roolin palvelukentässä.

2 VESIVEHMAA Vesivehmaan osalta on arvioitu neljää eri vaihtoehtoa: 1. Koulun toiminta jatkuu nykyisellään. 2. Urajärven oppilaat aloittavat Vesivehmaalla syksystä 2017 ja koululle ei rakenneta oppilasmäärien vaatimaa lisätilaa. 3. Urajärven oppilaat aloittavat Vesivehmaalla syksystä 2017 ja koululle ja koululle rakennetaan oppilasmäärien vaatimaa lisätilaa. 4. Urajärven oppilaat aloittavat Vesivehmaalla syksystä 2017 ja Itä-Asikkalan 5-6 luokan oppilaat tuodaan Vääksyyn siinä vaiheessa, kun kaikki oppilaat eivät mahdu Vesivehmaalle. Vaihtoehto 1) Koulun toiminta jatkuu nykyisellään tarkoittaa, että Urajärven oppilaat kulkevat edelleen Vääksyyn. Lisäksi tämä tarkoittaa, että jos tulevaisuudessa kaikki Vesivehmaan koululuunottoalueen oppilaat eivät mahdu Vesivehmaalle, niin osalle oppilaista osoitetaan lähikouluksi Vääksyn koulut. Vesivehmaan koulun oppilasennuste väestörekisteritietojen (tämä ja tässä tekstissä olevat ennusteet perustuvat kaikki väestörekisteritietoihin ). Koulun todellinen oppilasmäärä voi poiketa näistä tiedoista) mukaan syksyllä 2016 on seuraava: Vesivehmaa Tämän ennusteen mukaan lukuvuonna Vesivehmaan alueen kaikki oppilaat eivät mahdu Vesivehmaan kouluun. Tämä tarkoittaa joko osan 1. tai 6. luokan oppilaiden osoittamista Vääksyyn. Tässä arviossa ei ole huomioitu mahdollista muuttoliikettä. Jos positiivinen muuttoliike toteutuu, niin Vääksyyn tulevia oppilaita voi tulla aikaisemminkin. Vaihtoehto 2) jossa Urajärven 1. luokan oppilaat aloittavat Vesivehmaalla syksystä 2017 ja koululle ei rakenneta oppilasmäärien vaatimaa lisätilaa tarkoittaa, että kouluunottoalueen rajaa muutetaan Vääksyn ja Vesivehmaan välissä. Tämän hetkisen oppilaiden osoitetietojen mukaan kouluunottoalueen raja olisi melko

3 lähellä Vesivehmaan koulua. Saattaa jopa muodostua tilanteita, jossa kävelymatkan päässä oleva Vesivehmaan oppilas kuljetetaan Vääksyyn Oppilasennuste, jossa on huomioitu Urajärven 1. luokan oppilaiden tulo Vääksyyn, on seuraava. Huomioitavaa on, että tässä lautakunta linjasi seminaarissa ), että ne oppilaat, jotka ovat aloittaneet Vääksyssä saavat jatkaa siellä alakoulun loppuun saakka. Vesivehmaa ja Urajärvi Mikäli lautakunta päätyy suosittelemaan kunnanhallitukselle vaihtoehdon kaksi toteuttamista syksystä 2017, on huoltajille varattava mahdollisuus tulla kuulluksi hallintolain säännösten edellyttämällä tavalla Vaihtoehto 3) tarkoittaa, että Vesivehmaan osalta luotetaan kasvustrategian toteutumiseen. Vesivehmaan koulusta rakennetaan viisi- tai kuusiopettajainen koulu. Viisiopettajaisen koulun kapasiteetti on noin 125 oppilasta ja kuusiopettajaisen koulun 150 oppilasta. Viidennen opetusryhmän perustaminen realisoituu oppilasennusteen mukaan lukuvuoden alussa. Jos alueen muuttoliike on vähänkin positiivinen, niin samalla koulu kannattaa rakentaa kuusiopettajaiseksi Mikäli lautakunta päätyy suosittelemaan kunnanhallitukselle vaihtoehdon kolme toteuttamista syksystä 2017, on huoltajille varattava mahdollisuus tulla kuulluksi hallintolain säännösten edellyttämällä tavalla Vaihtoehto 4), jossa Urajärven oppilaat aloittavat Vesivehmaalla syksystä 2017 ja Itä-Asikkalan 5-6 luokan oppilaat tuodaan Vääksyyn. Yläluokkien siirto tulee tämän hetkisen ennusteen mukaan ajankohtaiseksi lukuvuoden alusta lukien. Vesivehmaan tilat riittävät palvelemaan Itä-Asikkalan 1-4 luokan oppilaita. Aurinkovuoren kouluun mahtuu vesivehmaan 5-6 luokan oppilaat. Yleissääntö on, että niinä vuosina, kun Vääksyn ikäluokat ovat jaettu kahteen, niin joudutaan Vesivehmaalaisia varten perustamaan uusi opetusryhmä. Vuosina kun Vääksyn oppilaat ovat jaettu kolmeen ryhmään, niin integroituminen voidaan tehdä olemassa oleviin ryhmiin. Tarvittaessa perustettavan opetusryhmän kustannus 5-6 luokilla on noin

4 Vesivehmaan 5-6 luokkien kuljetuskustannuksia Vääksyyn on arvioitu siten, että vuotuiset kustannukset noin oppilaan kuljettamisesta ovat euroa vuodessa. Länsi-Asikkala Länsi-Asikkalan koulun oppilasennuste on maltillisesti laskeva. Ennusteen mukaan koulu olisi säilymässä kolmeopettajaisena ennustekauden ajan. Jos oppilasmäärä laskee neljään kymmeneen tai alle, niin on perusteltua aloittaa pohdinta koulun muuttamisesta kaksiopettajaiseksi. Oppilasennuste on seuraava: Länsi- Asikkala Koulutuslautakunta käsitteli kouluverkon kokonaisselvitystä kokouksessaan Länsi-Asikkalan koulun osalta esillä oli vaihtoehdot koulun lakkauttamisesta toiminnan kehittämiseen ja laajentamiseen. Lautakunnan näkemys tuolloin oli, että kouluverkkoon ei tehdä muutoksia. Oppilasennusteen mukaan Länsi-Asikkalan oppilaat mahtuvat Vääksyyn. Huomioitavaa on, että kaikissa ikäryhmissä suora integroituminen olemassa oleviin ryhmiin ei ole mahdollista vaan edellytyksenä on opetusryhmien jakaminen. Lautakunta palasi seminaarissa Länsi-Asikkalan koulun kehittämiseen. Keskustelua ei käyty koulun lakkauttamisesta. Lautakunta esitti Varhaiskasvatuslautakunnalle, että se aloittaa toimenpiteet esiopetuksen saamiseksi koululle. Seminaarissa keskusteltiin myös iltapäivätoiminnasta ja sen puutteesta Länsi-Asikkalassa. Lautakunta totesi, että iltapäivätoiminta on tärkeä osa koulun toimintaa mutta samalla se merkitsi tiedoksi vapaa-aikalautakunnan kannanoton, että Länsi-Asikkalan koululla ei järjestetä iltapäivätoimintaa, ellei toimintaa ole osallistumassa vähintään kymmenen lasta. Varhaiskasvatuslautakunta päätti , että Länsi-Asikkalan esioppilaat kuljetetaan Vääksyyn. Lautakunta toteaa, että Länsi-Asikkalan koulu voi järjestää koulutoiminnan ulkopuolisen muun palvelurakenteensa haluamallaan tavalla, kunhan tulosyksikölle talousarviossa määrätyt resurssit riittävät.

5 Palveluja voidaan järjestää, joko koulun toimesta tai yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa. Kunta ei järjestä keskellä päivää kuljetuksia päivähoitoon. Oheiseen taulukkoon on kerätty talouslukuja, jotka maksimissaan voivat aiheutua eri palveluiden järjestämisestä ja jotka tulee huomioida mahdollisessa tulojen muodostumisessa: Yhdysluokka 0-2 lk Luokanopettajan lisähuojennus Mahdollinen koulunkäynninohjaajan palkka Materiaalit 100 /oppilas Ruokailu 500 oppilas Mahdollinen esioppilaiden kuljetus Vääksyyn hoitoon Mahdollinen ip-ohjaajan palkka Kalkkisten koulu Kalkkisten koulun osalta todetaan, että koulu toimii toimintakeskuksena, jossa on alakoulu, päivähoito ja ap-ip -toimintaa. Toimintakeskuksen lasten määrä on laskeva mutta toiminnan kannalta riittävä, eikä toimintakeskuksen lakkauttaminen tai muu muuttaminen ole ollut esillä. Lisäksi todetaan, että Kalkkisten kouluun mahtuu muita lähialueiden oppilaita. Oppilasennuste

6 Anianpelto / Aurinkovuori Anianpellon ja Aurinkovuoren koulun osalta todetaan, että oppilasennuste on laskeva. Opetusryhmien muodostamisessa noudatetaan lautakunnan laatustrategiassa hyväksyttyjä kriteereitä: 1-2 vuosiluokilla tavoitemaksimi on 25 opp/opr ja 3-6 vuosiluokilla tavoitemaksimi on 27 opp/opr. Olettaen, että ennusteisiin ei tule muutoksia, niin Anianpellon 1. vuosiluokat jaetaan tulevaisuudessa kahteen opetusryhmään. Ennusteissa on 1-2 vuotta, jolloin oppilasmäärä näyttää yli 25 oppilasta per ryhmä mutta myöhemmin selviää, kuka mahdollisesti aloittaa pienryhmässä, hakee koulunkäynnin aloituksen lykkäystä tms. jolla on vaikutusta aloittavien oppilaiden määrään. Anianpelto ja Aurinkovuori Vyk Yläkoulun osalta oppilasmäärä reagoi alakoulujen oppilasmääriin. Yläkoulun osalta laskevaa oppilasmäärää on täydennetty markkinoimalla koulua Hollolan Vesikansaan. Tässä on oletettu, että Ulkokuntalaisten oppilaiden määrä säilyy tulevaisuudessa nykyisellä tasolla. Jos aloittavien 7. luokkien määrä on alle sata, niin rinnakkaisia opetusryhmiä perustetaan neljä. jos aloittavia on yli sata, perustetaan uusia ryhmiä harkinnan mukaan viisi. Neljän ja viiden rinnakkaisluokan vaikutus talouteen on noin Mikäli Vesikansa yhteistyö loppuu, niin ensi vuosikymmenellä on mahdollista, että koulussa on kolmesarjaisia luokkia. Vääksyn yhteiskoulun lukioon tulee noin 40 % koulun omista yhdeksännen vuosiluokan oppilaista sekä noin 25 ilmailulinjan oppilasta. Johtopäätökset Koulutuslautakunta on keskustellut asiasta valmistelun pohjalta kokouksissaan ja Lautakunnan linja on, että kouluverkkoon ei esitetä muutoksia. Rakenteellinen sopeuttaminen

7 oppilasmäärän muutoksiin tehdään olemassa olevan kouluverkon sisällä ja mahdollisesti kouluunottolaueita muuttamalla. Vesivehmaan koulun osalta esitetään, että koulu aloittaa neliopettajaisena neljäsarjaisena kouluna lukuvuoden alusta. Urajärven alueen ensimmäisen vuosiluokan oppilaat aloittavat Vesivehmaan koulussa syksyllä Vääksyyn aikaisemmin osoitetut Urajärven oppilaat saavat jatkaa niin halutessaan Vääksyssä. Siinä vaiheessa, kun Itä-Asikkalan alueen oppilaat eivät enää mahdu Vesivehmaan kouluun, koulun 5-6 -luokat siirretään Vääksyyn. Tämän hetkisen ennusteen mukaan tämä toteutuu lukuvuonna Tässä on huomioitava muuttoliike, joka voi muuttaa ennustetta ja aikataulua. Länsi-Asikkalan koulun osalta todetaan, että koulu muuttuu kaksiopettajaiseksi, jos oppilasmäärä laskee alle 40 oppilaan. Lautakunta antaa koululle luvan kehittää toimintaa toimintakeskus suuntaan olemassa olevien määrärahojen puitteissa. Kalkkisten koulu jatkaa toimintaa toimintakeskuksena. Kalkkisten koulu voi halutessaan palvella laajempaa aluetta kolmen kunnan rajalla. Vääksyn koulujen ryhmäjaot heijastavat lasten määrää. Alakoulujen rinnakkaisluokkien määrä on kaksi tai kolme. Palvelurakenne ja koulun fyysinen rakenne mahdollistavat ennustetta suuremman oppilasmäärän. Tältä osin koulutuspalvelut odottavat positiivista tontti ja asuntokauppaa Vääksyn alueella. Yläkoulun osalta opetusryhmien määrä on samalla tavoin riippuvainen oppilasmääristä. Vesikansan alueen oppilasvirta ei vielä ole vakiintunut. Yläkoulun rinnakkaisia opetusryhmiä on tulevina vuosina neljästä viiteen. Jos Vesikansayhteistyö syystä tai toisesta loppuu, niin rinnakkaisia ryhmiä on 3-4. Mikäli yhtenäiskoulun tilat antavat myöden ja Vesikansan alueen kysyntä kasvaa, niin opetusryhmiä voi olla jopa kuusi. Lukio jatkaa nykyisellä rakenteella. Ilmailulinjan kysyntä on nyt tasaantunut siten, että aloittavia oppilaita otetaan sisään Ilmalulinjan oppilasmäärän kasvattamiselle ei tässä vaiheessa ole perustetta.

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto

Koulutuslautakunta Lisätalousarvio /12/2016. KOULTK 28 VYK Anianpelto Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Lisätalousarvio 2017 1072/12/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK Anianpellon koulussa oli varauduttu kahteen yleisopetuksen luokkaan sekä yhteen pienryhmään.

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1/12 Koulutuslautakunta Aika 02.05.2017 klo 17:00-18:20 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 26 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 27 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Vesivehmaan koulun osoittaminen ala-asteeksi entisen Urajärven koulualueen aloittaville oppilaille syyslukukaudesta 2016 alkaen

Vesivehmaan koulun osoittaminen ala-asteeksi entisen Urajärven koulualueen aloittaville oppilaille syyslukukaudesta 2016 alkaen Valtuustoaloite Urajärvi VALTUUSTOALOITE Asikkalan kunnanvaltuusto 16.11.2015 Vesivehmaan koulun osoittaminen ala-asteeksi entisen Urajärven koulualueen aloittaville oppilaille syyslukukaudesta 2016 aaen

Lisätiedot

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu

Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu Länkipohjan koulun ja Kuoreveden yhtenäiskoulun oppilaaksiottoalueiden rajan tarkastelu 20.2.2017 Prosessi Kaksi kuntalaisaloitetta koskien oppilaaksiottoalueen muutosta (kuntalaki 23 ); aloitteet pitävät

Lisätiedot

Ohjausryhmälle asioita valmistelemaan on nimetty työryhmä, johon ovat kuuluneet Juri Nieminen, Aapo Pispa, Juha Leppialho ja Aija Viikilä

Ohjausryhmälle asioita valmistelemaan on nimetty työryhmä, johon ovat kuuluneet Juri Nieminen, Aapo Pispa, Juha Leppialho ja Aija Viikilä Koulutuslautakunta 51 29.09.2015 Kunnanhallitus 298 02.11.2015 Kouluverkon kokonaisselvitys 709/12.00.00/2015 KOULTK 51 29.9.2015 Asikkalan kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 23.3.2015 12, että koko

Lisätiedot

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset

Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Haapaveden kaupungin kouluverkon kehittäminen Kouluverkkovaihtoehtojen oppilasvaikutukset ja toiminnalliset vaikutukset Oppilasmäärät 2019 ja ennuste 2020-2025 perusopetus esiopetus ei ole mukana luvuissa

Lisätiedot

Kuulemistilaisuudet. Nojanmaan ja Nätkin koulujen 6.-luokkalaisten siirtyminen Mertalan kouluun alkaen

Kuulemistilaisuudet. Nojanmaan ja Nätkin koulujen 6.-luokkalaisten siirtyminen Mertalan kouluun alkaen Kuulemistilaisuudet Nojanmaan ja Nätkin koulujen 6.-luokkalaisten siirtyminen Mertalan kouluun 1.8.2013 alkaen Perusopetuksen oppilasmäärän kokonaisennakointi 3500 3000 2963 2929 2860 2770 2709 2500 2634

Lisätiedot

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3.

Lukuvuosi Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit , sivistyslautakunta 27.3. Lukuvuosi 2018-2019 Esi- ja perusopetuksen opetustunnit (tuntikehys) SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT rehtorit 14.3.2018, sivistyslautakunta 27.3.2018 TA 2018 VALMISTELU Perusopetus Toimintaa ja taloutta

Lisätiedot

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.

Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016. Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00. Koulutuslautakunta 4 26.01.2016 Koulutuslautakunta 12 02.02.2016 Lisätalousarvio: Maahanmuuttajille järjestettävä valmistava opetus 882/12.00.01/2016 KOULTK 4 26.1.2016 Perusopetuslain 5 :n mukaan kunta

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Kunnanhallitus Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017

Koulutuslautakunta Kunnanhallitus Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017 Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Kunnanhallitus 139 15.05.2017 Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017 1072/12/2016, 1123/02.02.00/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto Lukuvuonna 2017-2018 VYK

Lisätiedot

Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely syntyneiden lasten vanhemmille

Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely syntyneiden lasten vanhemmille Sivistyslautakunta 52 01.10.2013 Sivistyslautakunta 66 03.12.2013 Kunnanhallitus 288 16.12.2013 Valtuusto 11 17.02.2014 Tuomo Riihilahden ym. valtuustoaloite: Kysely 2004-2010 syntyneiden lasten vanhemmille

Lisätiedot

Kouluverkon tiivistäminen alkaen

Kouluverkon tiivistäminen alkaen Kunnanhallitus 295 02.12.2013 Kunnanvaltuusto 63 10.12.2013 Kouluverkon tiivistäminen 1.8.2014 alkaen Kunnanhallitus 02.12.2013 295 303/12.00.00/2013 Kunnanhallitus antoi elokuussa 2013 asettamassaan raamissa

Lisätiedot

Sorkkisten koulun lakkauttaminen

Sorkkisten koulun lakkauttaminen Kasvatus- ja opetuslautakunta 67 26.10.2015 Kunnanhallitus 192 02.11.2015 Valtuusto 53 09.11.2015 Sorkkisten koulun lakkauttaminen 250/12.00.00/2015 Kasvope 26.10.2015 67 Euran kunnan kouluverkkosuunnitelmaa

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 6/2015 1/14

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 6/2015 1/14 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 6/2015 1/14 Koulutuslautakunta Aika 21.04.2015 klo 17:00-18:35 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 31 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 32

Lisätiedot

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille

Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille Asikkalan kunta Koulutuspalvelut Käyttäjätyytyväisyyskysely kuljetusetuuden saaneille oppilaille ja esikoululaisille 1. Kyselyn toteuttaminen Asikkalan kunnan koululaiskuljetusten käyttäjätyytyväisyyskysely

Lisätiedot

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi

Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi Koulutuslautakunta 60 13.08.2014 Koulutuslautakunta 65 08.09.2014 Koulutuslautakunta 76 23.09.2014 Varhaiskasvatuksen ja opetustoimen tilannekatsaus talousarvion 2015 pohjaksi 395/02.01.00/2014 Koulutuslautakunta

Lisätiedot

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4

Perusopetuksen palveluverkoston muutos : Säyneisen koulun lakkauttaminen ja opetuksen ja oppilaiden siirtäminen Juantehtaan kouluun - asia 4 Sivistyslautakunta 10 19.02.2014 Kaupunginhallitus 98 26.05.2014 Sivistyslautakunta 82 27.11.2014 Kaupunginhallitus 218 15.12.2014 Kaupunginvaltuusto 46 30.12.2014 Perusopetuksen palveluverkoston muutos

Lisätiedot

KHAL KVALT

KHAL KVALT KHAL 9.12.2013 310 KVALT 16.12.2013 Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 17.6.2013 50, että kunnassa tehdään palveluverkkotarkastelu, jonka yhteydessä kouluverkkoselvitys päivitetään Oppilasmäärissä ei

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 8/2016 1/14

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 8/2016 1/14 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 8/2016 1/14 Koulutuslautakunta Aika 07.06.2016 klo 17:00-19:10 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 37 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 38 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019

11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 11212 KARVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä Kasvatus- ja opetuslautakunta 28.3.2019 1 KOKOUSKUTSU KARVIAN KASVATUS- JA OPETUSLAUTAKUNTA 2/2019 KOKOUSAIKA JA -PAIKKA: Torstai 28.3. klo 18.00 Karvian kunnantalo

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou

Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Kuulemistilaisuus 14.4.2015 Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Oppilasmäärän kokonaisennakointi lkv. Esi1 Esi2 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. valm.op. yht. ero ed.v.

Lisätiedot

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT

VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT VAIHTOEHTOTARKASTELU LÄNSIALUEEN KOULUT JA PÄIVÄKODIT Tutkitut vaihtoehdot Nykyverkko, parannettuna VE 0 + Kahden koulun malli VE 1 Kolmen koulun malli VE 2 Neljän koulun malli VE 3 Huom! Molemmat eivät

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017

Koulutuslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017 Koulutuslautakunta 28 02.05.2017 Kunnanhallitus 139 15.05.2017 Valtuusto 30 22.05.2017 Koulutuspalveluiden lisätalousarvioesitys vuodelle 2017 1072/12/2016, 1123/02.02.00/2016 KOULTK 28 VYK Anianpelto

Lisätiedot

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET

päivitetty YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET päivitetty 30.11.2015 YHDEN ALAKOULUN MALLIN LÄHTÖKOHDAT JA PERUSTEET 2 1. JOHDANTO Perusopetuslain mukaan kunta on velvollinen järjestämään sen alueella asuville oppivelvollisuusikäisille perusopetusta

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2017 1/23

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2017 1/23 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 3/2017 1/23 Koulutuslautakunta Aika 11.04.2017 klo 17:00-19:25 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 16 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 4 17 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys

SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys SUOMENKIELISEN PERUSOPETUKSEN PALVELU- JA KOULUVERKKOSELVITYS 2015 / Jatkoselvitys Vaasan kaupunki Suomenkielinen koulutoimi Lokakuussa 2015 Sisällys: 1. Lautakunnan toimeksianto 2. Alueen 1 alakoulujen

Lisätiedot

EVIJÄRVEN KOULUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN. Hyväksytty: Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto

EVIJÄRVEN KOULUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN. Hyväksytty: Sivistyslautakunta Kunnanhallitus Valtuusto EVIJÄRVEN KOULUVERKON KEHITTÄMISSUUNNITELMAN 2015 PÄIVITYS 2019 Hyväksytty: Sivistyslautakunta 7.5.2019 38 Kunnanhallitus Valtuusto Sivistyslautakunta päätti 29.1.2019 5 päivittää valtuuston 14.3.2016

Lisätiedot

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella

Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Keskusta-Ounasjoen palveluverkkoselvitys Liite 1: Oppilasmäärät alueen kouluissa Liite 2: Laskentamallin perusteet ja koulujen sijainti alueella Koulutuslautakunta 17.12.2015 148 Ylikylän Vennivaaran alueen

Lisätiedot

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto

NOUSIAISTEN KUNTA. Kouluverkkoselvitys. Lausunto NOUSIAISTEN KUNTA Kouluverkkoselvitys Lausunto FCG KOULUTUS JA KONSULTOINTI OY P19874P001 Lausunto 1 (6) Oksanen Raila Sisällys 1 Johdanto... 1 1.1 Vaihtoehto 1. Valpperin koulun toiminta jatkaa korjaamattomassa

Lisätiedot

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen

KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET alkaen KITEEN KAUPUNGIN ESI- JA PERUSOPETUKSEN OPPILAIDEN KOULUKULJETUSTEN PERIAATTEET 1.8.2013 alkaen 1. Lainsäädäntöä 2. Oppilaan vakituinen asuinpaikka 3. Koulumatka 4. Tien vaarallisuus 5. Yksittäinen taksikuljetus

Lisätiedot

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/ /2014. Kunnanhallitus 298. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 298 08.12.2014 Sivistystoimen palveluverkko - kouluverkko 467/12.00.00/2014 Kunnanhallitus 298 Kunnanhallitus 20.10.2014 247 Koulutuslautakunta on kokouksissaan 8.9. ja 23.9.2014 valmistellut

Lisätiedot

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET

Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Muonion kunta/sivistystoimi KOULUTUKSEN JÄRJESTÄMISEN PERIAATTEET Sivistyslautakunta 6.8.2012 Sisällys 1. JOHDANTO...3 2. PERUSOPETUS...3 2.1 OPETUKSEN JÄRJESTÄMINEN...3 2.2 OPPILAAT...3 2.3 OPPILASKULJETUKSET...4

Lisätiedot

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN

VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN ALKAEN Sivistyslautakunta 30 03.11.2015 Sivistyslautakunta 34 22.12.2015 Sivistyslautakunta 7 09.02.2016 VUORENMAAN KOULUN LAKKAUTTAMINEN 1.8.2016 ALKAEN 257/12.00/2015, 249/12.00/2014 SIVLTK 30 (Asian valmistelija

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja

Espoon kaupunki Pöytäkirja Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina ja 23.09.2014 Sivu 1 / 1 3843/12.01.01/2014 178 Päivänkehrän koulun opetuksen järjestäminen lukuvuosina 2015-2016 ja 2016-2017 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 etunimi.sukunimi@espoo.fi

Lisätiedot

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA

PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA LOUNAIS-SUOMESSA PERUSKOULUJEN, LUKIOIDEN JA ERITYISKOULUJEN TYÖ- JA LOMA-AJAT YM. LUKUVUONNA 2017 2018 LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen aluehallintovirasto 26.5.2017 Kansikuva taiteilija Pekka Vuoren luvalla. Helsingin

Lisätiedot

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00

Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta klo 17.00 RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 2 / 2010 Sivistyslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro 15 16 17 18 19 20 21 Keskiviikko 16.2.2010 klo 17.30 Kerkonjoen koulu, lähtö kunnanvirastolta

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015 Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko kuntalaisilta 3.3.2015 Kouluverkkotyöryhmän työskentelyn lähtökohdat: Kaikissa alakouluissa investointitarve Oppilasmäärien kasvu Opetussuunnitelmauudistus Prosessi

Lisätiedot

Sivistysvirastossa valmistellaan kuulemiseen päivitetty asiakirjamateriaali. Päivitetty materiaali laitetaan nettisivulle

Sivistysvirastossa valmistellaan kuulemiseen päivitetty asiakirjamateriaali. Päivitetty materiaali laitetaan nettisivulle TÄMÄN ASIAKIRJAN LUKIJALLE TIEDOKSI, ETTÄ TÄSSÄ sivistyslautakunnan iltakoulussa 1.12.2016 esitellyssä materiaalissa on monia kohtia, jotka ovat muuttuneet asian valmistelun edetessä. Sivistysvirastossa

Lisätiedot

TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT

TA 2018 VALMISTELU OPETUSPALVELUT OPETUSPALVELUT OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2017 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 10.8.2017 0 371 383 397 403 402 412 1 351 376 380 395 389 402 2 327 355 384 382 395 393

Lisätiedot

PIHLAJAVEDEN KOULUPIIRITARKASTELUT 04/2019

PIHLAJAVEDEN KOULUPIIRITARKASTELUT 04/2019 PIHLAJAVEDEN KOULUPIIRITARKASTELUT 04/09 KYSELY Projektin yhteydessä toteutettiin kysely oppilaiden huoltajille Kyselyssä kartoitettiin huoltajien näkemyksiä siitä, mitkä asiat ovat tärkeitä lapsen koulunkäyntiin

Lisätiedot

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko

Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko Tulevaisuuden koulu Askolan kouluverkko Kouluverkkotyöryhmän työskentelyn lähtökohdat: Kaikissa alakouluissa investointitarve Oppilasmäärien kasvu Opetussuunnitelmauudistus LUONNOS Strategia ja opetussuunnitelma

Lisätiedot

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 758/12.01.03/2016 50 Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden 2017-2018 alusta Sivistysjohtaja Matti Sivonen 24.8.2016: Perusopetuksen iltapäivätoiminta

Lisätiedot

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta

Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden alusta Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Vapaa-aikalautakunta 50 30.8.2016 Asianro 758/12.01.03/2016 99 Iltapäivätoiminnan järjestäminen Raisiossa lukuvuoden 2017-2018 alusta Päätöshistoria Vapaa-aikalautakunta

Lisätiedot

KULJETUSTYÖRYHMÄ 2014-2015

KULJETUSTYÖRYHMÄ 2014-2015 KULJETUSTYÖRYHMÄ 2014-2015 1. Työryhmän perustaminen Sivistyslautakunta päätti 12.6.2014 49 perustaa kuljetustyöryhmän. Kouluja pyydettiin esittämään vanhempien keskuudesta jäseniä työryhmään. Seuraavat

Lisätiedot

Perusopetuksen seutuvertailu

Perusopetuksen seutuvertailu Perusopetuksen seutuvertailu Vuosi 205 Toimintatiedot ja kustannukset Kangasala, Lempäälä, Nokia, Orivesi, Pirkkala, Tampere, Vesilahti ja Ylöjärvi 2..206 Vertailun tarkoitus Seutuvertailun tavoitteena

Lisätiedot

Nurmela, Jaakko Hassinen, Riitta Kapanen, Paavo Pelli, Pasi Holi, Ilkka Luoma-aho, Ismo Falck

Nurmela, Jaakko Hassinen, Riitta Kapanen, Paavo Pelli, Pasi Holi, Ilkka Luoma-aho, Ismo Falck Aika: 24.6.2014 klo 13.00 15.00 Paikka: Äkkiväärä, kh:n kabinetti Läsnä: Anna-Liisa Sairanen, Marja-Liisa Brunou, Arja Petriläinen, Mervi Holopainen, Paula Kokkonen, Arja Karttunen, Mari Makkonen, Martti

Lisätiedot

Kuntaliitossopimuksen mukaan: Lakisääteiset peruspalvelut turvataan lähipalveluina kuntalaisille kuntakeskuksissa.

Kuntaliitossopimuksen mukaan: Lakisääteiset peruspalvelut turvataan lähipalveluina kuntalaisille kuntakeskuksissa. Kouluverkko Sivistyslautakunnan iltakoulu 16.1.2014 Markku Kankkunen, Tuija Kauppinen, Marja-Liisa Brunou, Aila Kosunen, Minna Rautiainen, Riitta Kitunen, Sirpa Malinen Kuntaliitossopimuksen mukaan: Lakisääteiset

Lisätiedot

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari

Koulutuslautakunta. Valtuustoseminaari Koulutuslautakunta Valtuustoseminaari 16.9.2013 VARHAISKASVATUS Kaupungin päiväkoteja 32 Ostopalvelupäiväkoteja 13 Perhepäivähoitajia 45 Kaupungin ryhmäperhepäiväkoteja 3 Avointa päiväkotitoimintaa 6 toimipisteessä

Lisätiedot

Emmi Romppainen Emmi Romppainen

Emmi Romppainen Emmi Romppainen Kokouskutsu Nro Koulutuslautakunta 9.5.2019 3 Kokousaika Tiistai 14.5.2019 klo 18.00 Kokouspaikka Miinan koulun opettajien huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 7 8 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09)

Espoon kaupunki Pöytäkirja 122. Valtuusto Sivu 1 / 1. Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) Valtuusto 09.09.2013 Sivu 1 / 1 2219/12.01.02/2013 Opetus- ja varhaiskasvatuslautakunta 151 12.6.2013 Kaupunginhallitus 236 26.8.2013 122 Valtuustokysymys koulupaikan osoittamisesta Saunalahden koululle

Lisätiedot

Haapaluoman koulun lakkauttaminen ja toiminnan siirtäminen osaksi Toivolanrannan koulua

Haapaluoman koulun lakkauttaminen ja toiminnan siirtäminen osaksi Toivolanrannan koulua Haapaluoman koulun lakkauttaminen ja toiminnan siirtäminen osaksi Toivolanrannan koulua Varhjakou 18.6.2013, 41 Varhjakou 27.3.2013, 20 Seinäjoella perusopetuksen oppilasmäärät ovat edelleen voimakkaassa

Lisätiedot

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma

Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma Suomenkielisen opetuksen tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Suomenkielisen opetuksen Tilankäyttösuunnitelma 2017-2026 Perustuu kaupungin omiin väestöennusteisiin perusopetus- ja lukioikäisten määrän kehityksestä

Lisätiedot

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a

Loimaan kaupunki. Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet. Koulutuslautakunta / Liite 3a Loimaan kaupunki Lähikoulun osoittaminen ja oppilaaksi ottamisen periaatteet 2017 Koulutuslautakunta 24.11.2016/ Liite 3a Sisältö 1. Lainsäädännölliset lähtökohdat 3 2. Ensisijainen koulupaikka eli lähikoulu

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta. 10 Asianro 1323/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 1/2013 1 (1) 10 Asianro 1323/12.01.02/2013 Oikaisuvaatimus kasvun ja oppimisen lautakunnan päätöksestä 27.11.2012/Jari Vartiainen Perusopetusjohtaja Kari Raninen Perusopetus-

Lisätiedot

ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN. Riitta Huurinainen

ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN. Riitta Huurinainen ENON JAUIMAHARJUN YLÄKOULUJEN YHDISTÄMINEN Riitta Huurinainen 18.10.2017 NYKYTILANNE Uimaharjussa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa 122 ja yläkoulussa 56. Enossa yhtenäiskoulu, oppilaita alakoulussa

Lisätiedot

KOULUINVESTOINNIT /VAIHTOEHDOT /TOIMINNALLISET VAIKUTUKSET

KOULUINVESTOINNIT /VAIHTOEHDOT /TOIMINNALLISET VAIKUTUKSET KOULUINVESTOINNIT /VAIHTOEHDOT /TOIMINNALLISET VAIKUTUKSET Marja-Leena Meriläinen 10.5.2016 Oppilasennuste kouluittain 2014-2021 Ketolanperän koululta siirtyy 4. lk oppilaat Ylikylän yhtenäiskouluun 5.

Lisätiedot

Säästötoimet ja niiden seuraukset

Säästötoimet ja niiden seuraukset Ohjelma: Osallistujien esittely Säästötoimet ja niiden seuraukset Kahvitauko Ajatustenvaihtoa Rahkoilan koulu Perustettu 1894 Oma rakennus 1902 Keittola ja sauna 1946 1950-luvulla kaksivuoro Peruskouluksi

Lisätiedot

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/ (6) Sivistyslautakunta Perusopetuksen vaiheittainen keskittäminen kuntakeskukseen

Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/ (6) Sivistyslautakunta Perusopetuksen vaiheittainen keskittäminen kuntakeskukseen Kangasniemi Ote pöytäkirjasta 5/2015 1 (6) 50 Perusopetuksen vaiheittainen keskittäminen kuntakeskukseen KNGDno-2015-622 Valmistelija / lisätiedot: Jaana Strandman jaana.strandman@kangasniemi.fi Liitteet

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/ (1) Kasvun ja oppimisen lautakunta Asianro 459/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 4/2017 1 (1) 30 Asianro 459/10.03.02.04/2017 Eteneminen Melalahden koulun tilaratkaisussa Opetusjohtaja Leena Auvinen Perusopetus ja nuorisopalvelut sekä lukiokoulutus ja toisen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) Kaupunginhallitus Sj/3 07.03.2016 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (6) 213 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätös päätti 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen

Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Sivistyspalveluiden tilaratkaisujen kehittäminen Juvan kunta 10.2.2016 12.2.2016 Page 1 Toimeksiantona määritellä toimitilojen tarve Kunnanjohtaja perusti marraskuussa työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 76. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 29.02.2016 Sivu 1 / 1 5651/2015 12.01.00.00 Kaupunginhallitus 24 18.1.2016 Valtuusto 22 15.2.2016 76 Valtuustokysymys integroidussa valmistavassa opetuksessa olevien oppilaiden tuen eheästä

Lisätiedot

Selvitys perusopetuksen resurssien jaosta ja muutoksista

Selvitys perusopetuksen resurssien jaosta ja muutoksista Selvitys perusopetuksen resurssien jaosta ja muutoksista Kasvatus- ja opetuslautakunta 20.9.2017 Tommi Tuominen Miten resurssit ovat muuttuneet? Opetushenkilökunnassa? Koulunkäynninohjaajissa? Jakotunneissa?

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Esityslista 1/2015 1/10

ASIKKALAN KUNTA Esityslista 1/2015 1/10 ASIKKALAN KUNTA Esityslista 1/2015 1/10 Sivistyslautakunta Aika 05.01.2015 klo 17:00 Paikka Kunnanvirasto Asialista Numero Asia Sivu 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 3 2 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin

Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin Lasten ja nuorten 5 22.01.2014 valmistelutoimikunta Kunnanhallitus 26 11.02.2014 Eräiden opettajien siirtäminen avoimiksi jääneisiin tai perustettaviin virkoihin LANUVTMK 5 Kunnallislaki 45 (11.4.2003/305)

Lisätiedot

Nätkin koulun koulumuoto syksystä alkaen

Nätkin koulun koulumuoto syksystä alkaen Nätkin koulun koulumuoto syksystä 1.8.2019 alkaen Kuulemistilaisuus 11.12.2018 Valmistelussa: Vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen, koulusuunnittelija Marja- Liisa Brunou, kiinteistöjohtaja Jukka

Lisätiedot

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin

Valtuustoaloite yli 3 kilometrin koulumatkan kulkevien esikoululaisten ja ekaluokkalaisten liittämisestä ympärivuotisen koulukuljetuksen piiriin Kaupunginhallitus 196 17.09.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 133 30.10.2012 Kaupunginhallitus 270 26.11.2012 Kasvatus- ja opetuslautakunta 48 29.04.2013 Kaupunginhallitus 144 20.05.2013 Kaupunginhallitus

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou

Kuulemistilaisuus Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Kuulemistilaisuus 14.4.2015 Sivistystoimenjohtaja Markku Kankkunen Koulusuunnittelija Marja-Liisa Brunou Oppilasmäärän kokonaisennakointi lkv. Esi1 Esi2 1. 2. 3. 4. 5. 6. 7. 8. 9. valm.op. yht. ero ed.v.

Lisätiedot

Kuulemistilaisuus

Kuulemistilaisuus Tervon kunta Kuulemistilaisuus 15.4.2019 Tervon kunta yläkouluselvitys 2018-2019 Petteri Ristikangas kunnanjohtaja Kunnanhallitus asetti yläkouluselvitys toimikunnan valmisteluryhmäksi toimikaudelle 7.11.2018-31.3.2019.

Lisätiedot

Urjalan kouluverkkoa koskeva kokonaissuunnitelma 2010 2016

Urjalan kouluverkkoa koskeva kokonaissuunnitelma 2010 2016 Urjalan kouluverkkoa koskeva kokonaissuunnitelma 2010 2016 Kouluverkkotyöryhmä toukokuu 2010 1 Johdanto Urjalan sivistyslautakunta asetti 6 / 18.2.2010 työryhmän laatimaan Urjalan kouluverkkoa koskevan

Lisätiedot

Lukuvuoden opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT

Lukuvuoden opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT Lukuvuoden 2017-2018 opetusresurssi SIVISTYSTOIMI, OPETUSPALVELUT TA 2017 VALMISTELU OPPILASMÄÄRÄ KOULUN ALKAESSA 2012-2016 luokka-aste 13.8.2012 13.8.2013 7.8.2014 11.8.2015 11.8.2016 0 371 383 397 403

Lisätiedot

PERUSKOULUT JA LUKIOT; oppilasmäärät ja kouluja koskevat päätökset, suunnitelmat, selvitykset Kooste 4.3.2010

PERUSKOULUT JA LUKIOT; oppilasmäärät ja kouluja koskevat päätökset, suunnitelmat, selvitykset Kooste 4.3.2010 1 UusiKunta - kuntajakoselvitystyö Sivistyspalveluiden toimikunta PERUSKOULUT JA LUKIOT; oppilasmäärät ja kouluja koskevat päätökset, suunnitelmat, Kooste 4.3.2010 ASIKKALA 2009-2010 Kalkkisten koulu 31

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016

Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) Kaupunginhallitus Sj/3 7.3.2016 Helsingin kaupunki Esityslista 9/2016 1 (5) 3 Eräiden opetusviraston virkojen perustaminen, lakkauttaminen ja nimikkeiden muuttaminen HEL 2016-000596 T 01 01 00 Päätösehdotus päättää 1 perustaa opetusvirastoon

Lisätiedot

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö

Yli-Maarian koulu. YMA ja Moision yksikkö Yli-Maarian koulu YMA ja Moision yksikkö 1.8.2018 Kaupunginvaltuuston 18.4.2011 hyväksymäyli-maarian koulun ja päiväkodin uudisrakennuksen hankesuunnitelma Alun perin Yli-Maarian koulu mitoitettiin vain

Lisätiedot

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä

Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Kasvatus- ja sivistystoimen palvelukorit - kuntalainen edellä Palveluverkkomuutosten taustalla I Toiminnan laatu Kaiken palvelutuotannon ja toiminnan lähtökohtana pitää olla kuntalainen (tuotantolähtöisyys

Lisätiedot

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2019

KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2019 KARVIAN KUNTA Kasvatus- ja opetuslautakunta 2/2019 Aika 28.3.2019 klo 18.05 21.52 Paikka Karvian kunnantalo, kahvio Läsnä Haavisto Jonna puheenjohtaja Halmela Kari jäsen Huhdanmäki Tuire jäsen Isotalo

Lisätiedot

Pidennetyn oppivelvollisuuden ryhmän paikka alkaen

Pidennetyn oppivelvollisuuden ryhmän paikka alkaen Pidennetyn oppivelvollisuuden ryhmän paikka 1.8.2018 alkaen Kuulemistilaisuus 7.11.2017 Valmistelussa: Vs. sivistystoimenjohtaja Tuija Kauppinen, muutosrehtori Tuomo Nurmela, rehtori/erityisopetuksen koordinaattori

Lisätiedot

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien

Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien Ylöjärven kaupunki Opettajien tehtäväkohtaisen palkan TVA-perusteet 1.8.2011 lukien 1. Laaja-alainen pedagoginen ja/tai muu kunnallinen kehittämistehtävä 1.1. Erityisopetuksen ja/tai oppilashuollon kunnallinen

Lisätiedot

Tiedotus- ja kuulemistilaisuus liittyen Länsimäen ja Rajakylän koulujen vuosiluokkaratkaisuihin Länsimäen koulussa

Tiedotus- ja kuulemistilaisuus liittyen Länsimäen ja Rajakylän koulujen vuosiluokkaratkaisuihin Länsimäen koulussa Tiedotus- ja kuulemistilaisuus liittyen Länsimäen ja Rajakylän koulujen vuosiluokkaratkaisuihin Länsimäen koulussa Illan ohjelma 18.00 avaus ja esittely Virpi Lehmusvaara, aluepäällikkö 18.05 suunnitelman

Lisätiedot

Lappajärven sivistystoimi Sivistyslautakunta Kunnanvaltuuston iltakoulu

Lappajärven sivistystoimi Sivistyslautakunta Kunnanvaltuuston iltakoulu Lappajärven sivistystoimi Sivistyslautakunta 18.12.2018 Kunnanvaltuuston iltakoulu 7.1.2019 LaVa-kyselyn (Lasivaikutusten arviointi) avulla arvioidaan etukäteen päätöksen tai toiminnan vaikutuksia lasten

Lisätiedot

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017

Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Ajankohtaista Suomenkielisistä koulutuspalveluista Syksy 2017 Kaikkien aikojen Porvoo Alla tiders Borgå Jari Kettunen Koulutusjohtaja Suomenkielisen koulutusjaosto TEHTÄVÄT Hallintosäännön mukaan koulutusjaostot:

Lisätiedot

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv)

Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 126 10.04.2017 Ruotsinkielisen peruskouluverkoston kehittäminen Pohjois-Kirkkonummella Oitbacka skolan lakkauttaminen (kv) Kunnanhallitus 10.04.2017 126 Ruotsinkielinen varhaiskasvatus-

Lisätiedot

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut

Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Orimattilan kaupungin opetuspalvelut Opas kouluun ilmoittautumisesta Orimattilan sivistyspalvelukeskus 15.1.2015 Tervetuloa Orimattilan perusopetuksen oppilaaksi! Suomessa vakinaisesti asuvat lapset ovat

Lisätiedot

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio

Koulutulokasinfo. Lukion auditorio Koulutulokasinfo 30.1.2017 Lukion auditorio Elina Taipalus / Järvenpään kaupunki 2017 Illan ohjelma: klo 18.00 tilaisuus alkaa, avaus Elina Taipalus, perusopetuksen johtava asiantuntija Perusopetuksesta

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35

Espoon kaupunki Pöytäkirja 35 13.03.2012 Sivu 1 / 1 1199/12.01.02/2012 35 Lukuvuoden 2012-2013 oppilaspaikoista päättäminen vuosiluokilla 7-9 Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. (09) 816 52033 Astrid Kauber, puh. (09) 816

Lisätiedot

Toissijainen oppilaaksiotto

Toissijainen oppilaaksiotto Kasvun ja oppimisen lautakunta 63 22.11.2018 Koulujen oppilaaksi ottaminen 2019-2020 971/12.00.05/2018 KASVOPPI 22.11.2018 63 Kasvun ja oppimisen lautakunnan tulee määrittää kouluihin otet ta vien oppilaiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin

Espoon kaupunki Pöytäkirja Muutokset perusopetuksen lukuvuoden oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin 25.02.2015 Sivu 1 / 1 4277/12.01.02/2014 19 Muutokset perusopetuksen lukuvuoden 2015-2016 oppilaaksiottoa koskeviin ennakoiviin päätöksiin Valmistelijat / lisätiedot: Juha Nurmi, puh. 050 372 5852 Jemina

Lisätiedot

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015

TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA LOMAKKEET SELITYKSINEEN 2015 TVA-LOMAKKEET JA NIIDEN KÄYTTÖ 2015 Tämän vuoden TVA-lomakkeissa on vain pieniä muutoksia. Lomakkeiden lisäksi niistä on kirjoitettu tarkennukset erilliselle lomakkeelle.

Lisätiedot

KOULUVERKKOSUUNNITELMA

KOULUVERKKOSUUNNITELMA KOULUVERKKOSUUNNITELMA Sisällys TAUSTAA KOULUVERKKOUUDISTUKSELLE 3 JOUTSAN KUNTA Sivistyslautakunta 27.3.2013 20, LIITE no 10 2 Kouluverkko 5 Perusopetus 5 Koulumatka 7 Valtionosuudet ja kotikuntakorvaukset

Lisätiedot

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA

PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Naantalin kaupunki, perusopetus Sivu 1 / 5 PERUSOPETUKSEN RYHMÄKOKO- JA OPPILASVALINTAKRITEERIT NAANTA- LISSA Sisällys 1. Oppilaan lähikoulun määräytyminen ja ryhmäkokosuositus... 1 1.1. Oppilaaksi ottaminen

Lisätiedot

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE

VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE VAIHTOEHTO, NYKYTILA (VE 0) Säästövaikutus käyttötalouteen 0 euroa Luohua Perhepäivähoitoa ja 0-6 luokkien koulu, sivukirjasto Oppilasmäärät: 2019: 54 Oppilasmäärät: (arvio) 2030: 44 Henkilöstömäärä nykyisellään

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2016-2017 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2016 2017 7. Painotusopetus

Lisätiedot

Talousvaikutusten arviointia. Melalahden, Vehkalammin ja Riistaveden koulut Juantehtaan, Muuruveden ja Juankosken koulut Vehmersalmen koulu

Talousvaikutusten arviointia. Melalahden, Vehkalammin ja Riistaveden koulut Juantehtaan, Muuruveden ja Juankosken koulut Vehmersalmen koulu Talousvaikutusten arviointia Melalahden, Vehkalammin ja Riistaveden koulut Juantehtaan, Muuruveden ja Juankosken koulut Vehmersalmen koulu Oppilaskohtainen kustannus /vuosi Seuraavassa diassa kuvataan

Lisätiedot

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00.

Koulutuslautakunta Koulutuslautakunta Opetuksen suunnittelu lv , perusopetuksen säästöt 680/12.00. Koulutuslautakunta 93 08.12.2016 Koulutuslautakunta 1 02.02.2017 1 Opetuksen suunnittelu lv. 2017-2018, perusopetuksen säästöt 680/12.00.01/2016 Koulutuslautakunta 08.12.2016 93 Perusopetuksen toiminnasta

Lisätiedot

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta

Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Vaihtoehtojen vaikutusten arviointia perusopetuksen laatukriteereiden näkökulmasta Viitekehyksenä perusopetuksen laatukriteerit ja varhaiskasvatuksessa viitekehyksenä on käytetty Valtakunnallisia varhaiskasvatuksen

Lisätiedot

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 6/2019 1/24

ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 6/2019 1/24 ASIKKALAN KUNTA Pöytäkirja 6/2019 1/24 Kasvatus- ja opetuslautakunta Aika 04.06.2019 klo 17:00-19:30 Paikka Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia Sivu 50 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Lisätiedot

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA

TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA TILASTOTIETOJA PERUSOPETUKSESTA 2017-2018 SISÄLLYSLUETTELO 1. Johdanto 2. Perusopetuksen oppilasmäärä 3. Opetusryhmien koot 4. Erityinen tuki 5. Maahanmuuttajaopetus 6. Kielivalinnat 2017 2018 7. Painotettu

Lisätiedot

Sari Heikkinen, jäsen. Anne Salovesi, jäsen. Ilona Taimela, jäsen. Riitta Jurvansuu, jäsen. Kirsi Myllymäki (rehtori), esittelijä, pöytäkirjanpitäjä

Sari Heikkinen, jäsen. Anne Salovesi, jäsen. Ilona Taimela, jäsen. Riitta Jurvansuu, jäsen. Kirsi Myllymäki (rehtori), esittelijä, pöytäkirjanpitäjä HELSINGIN KAUPUNKI Pöytäkirja JÄTKÄSAAREN PERUSKOULU JOHTOKUNTA 22.3.2018 Kokousaika to 22.3.2018 klo 18.15 19.15 Kokouspaikka Jätkäsaaren peruskoulu, Rionkatu 10, Ruokala Läsnä Jäsenet Reino Merilä, puh.joht.

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA 3/

PÖYTÄKIRJA 3/ Sivistystoimen suomenkielinen jaosto PÖYTÄKIRJA 3/2013 25 Aika 09.09.2013 kl. 18.30 Paikka Metsäkulman koulu Käsiteltävät asiat 22 Kokouksen avaaminen, laillisuus ja päätösvaltaisuus 27 23 Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot