Vuoden 2013 investointimäärärahojen ylitykset Edustajan nimeäminen Kunnan Taitoa Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
|
|
- Marja Kinnunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 nro 3/2014 SISÄLLYSLUETTELO KH 37 KH 38 KH 39 KH 40 KH 41 KH 42 KH 43 KH 44 KH 45 KH 46 KH 47 KH 48 KH 49 KH 50 KH 51 Kokouksen järjestäytyminen Talouden seuranta Perusturvalautakunnan vuoden 2013 talousarvion ylittäminen Vuoden 2013 tilinpäätös Vuoden 2013 henkilöstöraportti Sopimus n jätevesien johtamisesta Kirkkonummen kunnan viemäriverkkoon Tarjouksen jättäminen kiinteistöosakeyhtiö Pikkalanlahti II:sta ja kiinteistöosakeyhtiö Pikkalanlaiturista Kiinteistön (Åvalla) myyminen Kiinteistön (Botåker) myyminen Etevan perussopimuksen muutos Nuorten kesätyötuki Lausunto selvitysmiehen luonnoksesta hallituksen esitykseksi valtionosuusjärjestelmän uudistamisesta Äänestysaluejaon muuttaminen Elinkeino- ja maapoliittisen toimikunnan jäsenen eronpyyntö ja täydennysvaali Osallistujien nimeäminen Suomen Yrittäjien kunnallisjohdon seminaariin KH 52 Kunnanjohtajan säästövapaat lomanmääräytymiskaudelta KH 53 KH 54 KH 55 KH 56 KH 57 Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten laillisuusvalvonta Saapuneet kirjeet, ilmoitukset ja päätökset Muut asiat Vuoden 2013 investointimäärärahojen ylitykset Edustajan nimeäminen Kunnan Taitoa Oy:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
2 Sivu 2 Nro 3/2014 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo klo Läsnä olevat jäsenet Muut läsnä olevat Laaksonen Merja, puheenjohtaja Kaisla Heikki, jäsen Karell Anders, jäsen Koroma-Hintikka Maria, jäsen Louekoski Vesa-Matti, jäsen Martin Kirsi, jäsen Nygård Johanna, varajäsen Parviainen Kristian, jäsen Sneck Minna, jäsen Svanfeldt Stefan, jäsen Tanskanen Veikko, jäsen Alho Arja, KV:n puheenjohtaja Penttinen Arto, KV:n II varapuheenjohtaja Isotupa Juha-Pekka, kunnanjohtaja, poistui 52 käsittelyn ajaksi Löfbacka Mikko, hallintojohtaja Nordman Tina, sivistysjohtaja, poistui 55 käsittelyn jälkeen klo Skyttä Jorma, tekninen johtaja, poistui 42 käsittelyn jälkeen klo Öberg Benita, perusturvajohtaja, poistui 41 käsittelyn jälkeen Eerola Erkki, taloussuunnittelija, poistui 48 käsittelyn jälkeen klo Kiili Sari, henkilöstöpäällikkö, poistui 41 käsittelyn jälkeen klo Kiljunen Taneli, maankäyttöinsinööri, poistui 45 käsittelyn jälkeen klo Asiat Allekirjoitukset Merja Laaksonen puheenjohtaja Mikko Löfbacka pöytäkirjanpitäjä Vesa-Matti Louekoski pöytäkirjantarkastaja Heikki Kaisla pöytäkirjantarkastaja Pöytäkirja on ollut yleisesti nähtävänä, aika ja paikka Kunnantalo Todistaa, allekirjoitus Virka-asema Mikko Löfbacka hallintojohtaja
3 Sivu 3 KH 37 KOKOUKSEN JÄRJESTÄYTYMINEN päättää 1. todeta kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 2. valita kaksi pöytäkirjan tarkastajaa päätti 1. todeta kokouksen laillisesti kokoon kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi 2. valitsi pöytäkirjantarkastajiksi Vesa-Matti Louekosken ja Heikki Kaislan päätti ottaa käsiteltäväkseen kokoukseen pöydille jaetut asiat 56 ja 57. päätti, että asia 41 käsitellään :n 37 jälkeen seuraavana ja asia 56 käsitellään :n 39 jälkeen seuraavana. = = = Lautakunta Kunnanvaltuusto
4 Sivu 4 KH 38 TALOUDEN SEURANTA on hyväksynyt kunnanvaltuuston hyväksymän talousarvion täytäntöönpano-ohjeet. Täytäntöönpano-ohjeiden mukaan talousarvion toteutumista seurataan kuukausittaisella raportoinnilla, joka toteutetaan kunnanhallituksessa kuntatasolla ja lautakunnissa toimielintasolla. Helmikuussa 2014 n kunnan tilikauden tulos on talousarvioennusteen mukaan euroa ja lainakanta/asukas 28.2 on ollut euroa. Talousarviosta on toteutunut toimintakatteeseen nähden 17,9 prosenttia, verotuloihin nähden 18,3 % ja valtionosuuksiin nähden 16,8 %. Tammikuun laskennallinen talousarvion toteumaprosentti on 16,66 %. Oheismateriaali ja liitteet - Oheismateriaalina talouden seuranta Ehdotus: merkitsee tiedoksi talousseurannan. merkitsi tiedoksi talousseurannan. = = = Lautakunta Kunnanvaltuusto
5 Sivu 5 KH:521 /2012 KH 39 PTLTK PERUSTURVALAUTAKUNNAN VUODEN 2013 TALOUSARVION YLITTÄMINEN Kunnanvaltuusto hyväksyi kokouksessaan vuoden 2013 talousarvion. Kokouksessaan kunnanvaltuusto päätti muuttaa perusturvalautakunnan vuoden 2013 talousarviota siten, että perusturvalautakunnan toimintakate oli euroa aikaisemmin budjetoidun toimintakatteen euron sijaan. Perusturvaosaston talousarvion laadinta oli haastavaa, koska palvelun järjestämisestä ei ollut tietoa ja aikaisempaa taloudellista tietoa talousarvion toteutumisesta ei ollut saatavana. Tämä osaltaan johti siihen, että talousarvio oli normaalia epätarkempi. Talousarvioon ei myöskään ollut sisällytetty n euron suuruisia eläkemenoperusteisiä maksuja eikä jaksotettuja palkkoja euron määrästä. Kuntalain 65 :n mukaan valtuuston hyväksymät toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet ja niiden edellyttävät määrärahat ja tuloarviot ovat sitovia. Valtuuston hyväksymän vuoden 2013 talousarvion mukaan kunnanhallituksen ja lautakuntien käyttötalouden toimintakatteista voidaan poiketa vain valtuuston päätöksin. Tämä tarkoittaa sitä, että määrärahojen korottamista tai tuloarvion alentamista koskeva talousarviomuutos, joka muuttaa toimintakatetta on käsiteltävä valtuustossa riippumatta siitä, johtuuko poikkeama arvioitujen bruttomenojen ylittymisestä vai bruttotulojen alittumisesta. Kuntalain 73 :n mukaan tilintarkastajan tehtävänä on tarkistaa, onko kunnan hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti. Jos tilinpäätöksessä esiintyy olennaisia toimintakatteen ylityksiä, joita ei ole käsitelty talousarviovuoden aikana valtuustossa, ei voida todeta, että kunnan hallintoa on hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti. Jotta tilintarkastaja voisi puoltaa vastuuvapauden myöntämistä tilinpäätöksen osalta, tulisi talousarviota koskevat ylitykset viedä valtuustoon ja hyväksyä talousarvioylityksenä. Talousarviomuutoksia ei voida pitää hyvän hallintotavan mukaisina talousarviovuoden jälkeen. Valtuuston hyväksymää vuoden 2013 muutettua talousarviota ylitettiin Erikoissairaanhoidon kustannuksia on seurattu koko vuoden aikana, mutta HUSin lopputilitykseen tammikuussa 2014 sisältyi sellaisia kustannuksia, joista ei talousarviovuonna ollut ilmoitettu kunnalle ja näin ollen näitä ei voitu huomioida seurantaa tehtäessä. Kokonaisuudessaan erikoissairaanhoidon kustannukset ovat kuitenkin n arviota pienemmät. Lautakunta Kunnanvaltuusto
6 Sivu 6 Doctagon Oy:n kanssa solmitussa sopimuksessa on sovittu korvauksesta erikoissairaanhoidon kustannusten pienentämiseksi sekä euron kuukausittaisesta korvauksesta mikäli sopimus päättyy ennen Nämä kustannukset on huomioitu kokonaisylityksessä Henkilöstökustannusten ylitys on , josta suorat palkkakustannukset ovat n ja muut henkilöstökustannukset n Muiden henkilöstökustannusten ylitys muodostuu eläkemenoperusteisista maksuista. Suorien palkkakustannusten ylitys selittynee omaan toimintaan panostamisella ja tältä osin ostopalveluja on voitu vähentää. Ostopalvelujen osalta alitus on Aineet, tarvikkeet ja tavarat ylittyivät vuoden 2013 muutettuun talousarvioon verrattuna. Tästä summasta kalusto, ATK-laitteisto ja ohjelmistot olivat n , lääkkeet ja hoitotarvikkeet n sekä muu materiaali n Perusturvalautakunnan toiminnan muut kustannukset ylittyivät Nämä kustannukset syntyivät toiminnan käynnistämisen seurauksena. Maksetut avustukset ylitettiin n Tästä summasta omaishoidontuki on n Suositusten mukaan kuntien tulisi panostaa omaishoidontukeen, koska tämä vähentää hoitopaikkojen määrää ja ostopalvelua. Toimeentulotuen osalta ylitys oli n Muut ylitykset ovat mm. vammaispalvelulain edellyttämät tuet ja työmarkkinatuki, yhteensä n Tulot olivat arviota suuremmat. Toimintakate kokonaisuudessaan vuodelta 2013 on euro. Valmistelu: perusturvajohtaja Benita Öberg, puh , s-posti: benita.oberg@siuntio.fi Ehdotus: Perusturvalautakunta 1. Toteaa, että saadut selvitykset vuoden 2013 perusturvalautakunnan talousarvioylityksistä ovat riittävät. 2. Ehdottaa kunnanhallitukselle, että saatujen selvitysten perusteella kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se hyväksyy vuoden 2013 talousarvion toimintakatteeksi perusturvaosastolle euroa. Ehdotuksen mukaan. KH 39 Perusturvalautakunnan toimintakate vuodelle 2013 muutetussa talousarviossa oli euroa. Tilinpäätöksen toimintakate on perusturvalautakunnalla euroa. Tilinpäätöksen toimintakate ylittää talousarvion toimintakatteen eurolla. Lautakunta Kunnanvaltuusto
7 Sivu 7 Ehdotus: päättää 1. merkitä perusturvalautakunnan selvitykset vuoden 2013 määrärahojen ylityksistä tiedoksi ja 2. esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy perusturvalautakunnan vuoden 2013 toimintakatteeksi euroa. Ehdotus hyväksyttiin. = = = Lautakunta Kunnanvaltuusto
8 Sivu 8 KH:53 /2014 KH 40 VUODEN 2013 TILINPÄÄTÖS Liite 1 Kuntalain 68 mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kunnan toiminnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta ja rahoituksesta. Tätä varten tarpeelliset lisätiedot on ilmoitettava liitetiedoissa. n kunnan tilikauden tulos vuodelta 2013 on ,35 euroa ylijäämäinen. Tulos on ,35 euroa alkuperäistä talousarviota parempi ja ,35 euroa muutettua talousarviota parempi. Tilinpäätöksen ylijäämä ja edellisen tilikauden kumulatiivinen alijäämä muodostavat yhteensä 0,61 miljoonan alijäämän. n kunnan toimintatuotot olivat yhteensä 9,5 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen nähden oli 18,6 prosenttia. Toimintatuottojen merkittävin ulkoinen erä oli maksutuotot. Toimintakulut olivat vuonna ,4 miljoonaa euroa. Kasvua edelliseen vuoteen oli 3,6 prosenttia. Merkittävimpiä toimintakulueriä n kunnassa olivat palvelujen ostot -17,3 miljoonaa euroa ja henkilöstökulut -14,8 miljoonaa euroa. Toimintakatteeksi muodostui -29,9 miljoonaa euroa ja se parani edellisestä vuodesta 0,1 miljoonaa euroa. n verotulot vuonna 2013 olivat 27,5 miljoonaa euroa ja kasvua edellisvuoteen oli 11,2 prosenttia. Kunnallisveron osuus verotuloista oli 25,3 miljoonaa euroa, yhteisöverotulot olivat 0,46 miljoonaa euroa ja kiinteistöverotulot olivat 1,7 miljoonaa euroa. Valtionosuuksien toteuma oli 5,18 miljoonaa euroa, laskua edelliseen vuoteen oli 1,1 prosenttia. Rahoitustuotot ja -kulut olivat -0,35 miljoonaa euroa. Kasvua edellisvuoteen nähden oli noin 2 prosenttia. Tilikauden vuosikatteeksi muodostui 2,4 miljoonaa euroa. Vuosikate oli 2,8 miljoonaa vuotta 2012 parempi. Vuonna 2013 poistot olivat 1,91 miljoonaa euroa. Poistot kasvoivat 55 prosentilla vuoteen Syynä poistojen kasvamiseen oli vuosien 2012 ja 2013 korkea investointitaso sekä voimaantullut uusi yleisohje kunnan ja kuntayhtymän suunnitelman mukaisista poistoista. Vuonna 2013 nettoinvestoinnit olivat 4,3 miljoonaa euroa. Rahoitusosuuksia investointeihin ei Lautakunta Kunnanvaltuusto
9 Sivu 9 saatu vuonna Pysyvien vastaavien luovutusvoitot olivat ,38 euroa. Lainakanta kasvoi vuonna 2013 kokonaisuudessaan 1,65 miljoonalla eurolla. Lainaa/asukas oli vuoden 2013 lopussa euroa eli 264 euroa enemmän kuin edellisenä vuonna. Tilintarkastuskertomustaan varten PwC Julkistarkastus Oy tarvitsee kunnanhallituksen vahvistusilmoituskirjeen noudattaakseen hyvää tilintarkastustapaa. Tilinpäätöksen ja vahvistusilmoituksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja. n kunnan tilinpäätös vuodelta 2013 on oheisena erillisenä liitteenä. Liitteet ja oheismateriaali: - liitteenä tilinpäätös vahvistuskirje Ehdotus: päättää allekirjoittaa vuoden 2013 tilinpäätöksen ja vahvistusilmoituskirjeen tilintarkastajalle ja jättää tilinpäätöksen tilintarkastajan tarkastettavaksi sekä oikeuttaa kunnanjohtajan tekemään vuoden 2013 tilinpäätökseen teknisiä korjauksia. ehdottaa valtuustolle, että tilikauden tulos ,35 euroa siirretään kokonaisuudessaan ylijäämänä taseen omaan pääomaan edellisiltä tilikausilta kertyneisiin yli-/alijäämiin. päättää lähettää tilinpäätöksen tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen edelleen valtuuston käsiteltäväksi. Ehdotus hyväksyttiin. = = = Lautakunta Kunnanvaltuusto
10 Sivu 10 KH:176 /2014 KH 41 VUODEN 2013 HENKILÖSTÖRAPORTTI Liite 2 Henkilöstöraportti on tärkeä suunnittelun ja johtamisen väline, joka on tarkoitettu sekä työyhteisöjen, johdon että poliittisten päätöksentekijöiden käyttöön. Raportin perusteella voidaan arvioida miten kunnan henkilöstöstrategia on toteutunut. Henkilöstöraportti on henkilöstövoimavaroista saadun tilastotiedon pohjalta tehty raportti, joka sisältää n kunnan henkilöstöön liittyviä määrällisiä ja laadullisia tunnuslukuja, kehittämistoimenpiteitä ja niiden vaikutusta henkilöstöön, toimintaan ja talouteen. Henkilöstöraportoinnissa esitellään sellaisia henkilöstöä kuvaavia tietoja, joita kunnan normaalissa toiminnassa syntyy henkilöstöhallinnon, palkanlaskennan sekä työterveydenhuollon tietojärjestelmistä. Henkilöstöraportissa on koottu tietoa henkilöstövahvuudesta- ja rakenteesta, rekrytoinnista, henkilöstökustannuksista, työajasta ja työpanoksesta, työhyvinvoinnista, henkilöstökoulutuksesta sekä yhteistoiminnasta ja paikallisesta sopimisesta. n kunnan henkilöstöpoliittiset linjaukset perustuvat henkilöstöstrategiaan sekä kunnan visioon, arvoihin ja strategiaan. Strategiset tavoitteet ja periaatteet n kunnan henkilöstöasioiden hoitamiselle tulevat n kunnan henkilöstöstrategiasta, joka on hyväksytty Vuoden 2013 talousarvion laadinnan yhteydessä on määritelty kyseisen vuoden toiminnalliset tavoitteet. n kunnan yhtenä neljästä strategisesta päämäärästä on vastuullisena työantajana edistää henkilöstön työhyvinvointia sekä henkilökunnan osaamisen kokonaisvaltaista huomioimista ja kehittämistä. Tämän strategisen päämäärän saavuttamiseksi asetettiin henkilöstöhallinnolle vuodelle 2013 yksi toiminnallinen tavoite: paikallisen palkkausjärjestelmän kehittäminen aloittamalla tehtävien vaativuuden arviointityö. Henkilötyövuosien kokonaismäärä n kunnassa vuonna 2013 oli yhteensä 323,44 (259,95 vuonna 2012). n kunta työllisti yhteensä 373 työntekijää, joista 284 oli vakinaisia ja 89 määräaikaisia. Kunnan henkilöstöstä 59 % työskenteli sivistysosaston alaisuudessa. Vakinaisesta henkilöstöstä naisia oli 67 % ja miehiä 9 %. Määräaikaisesta henkilöstöstä 21 % oli naisia ja 3 % miehiä. Koko henkilöstön keski-ikä vuonna 2013 oli 42 vuotta (44 v. 2012). Vakituisen henkilöstön keski-ikä oli 46 vuotta (46 vuotta) ja määräaikaisen henkilöstön keski-ikä 39 vuotta (39 vuotta). Vuoteen 2012 verrattuna henkilöstökulut nousivat n kunnassa 10,7 % (10,3 %). Menojen kasvuun on vaikuttanut henkilöstömäärän kasvu. Työvoimakustannuksia on nostanut myös kunnallisen virka- ja työehtosopimuksen mukainen palkkojen yleiskorotus sekä kertakorvaukset. Teknisellä osastolla kasvu selittyy määräaikaisten sijaisten palkkakulujen kasvusta ja hallintoosastolla sekä sivistysosastolla henkilöstötyövuosien määrän kasvusta. Pe- Lautakunta Kunnanvaltuusto
11 Sivu 11 rusturvaosaston henkilöstökustannusten nousua selittää varhaiseläkemenoperustaisen maksun budjetoinnin ongelmat ja osaltaan myös uusien vakanssien perustaminen ja täyttäminen sekä tiettyjen tehtävänimikkeiden tehtävän vaativuuden uudelleenmäärittelystä aiheutunut tehtäväkohtaisen palkan palkkaluokan yhtenäistäminen. Työterveyshuollon kokonaiskustannukset nousivat 25 % ( e) vuoden 2012 kustannuksiin verrattuna. Sairauspoissaoloprosentti oli 3,94 %, kun se vuonna 2012 oli 2,64 %. Sairauspoissaolojen määrä lisääntyi vuoteen 2012 verrattuna merkittävästi. Vuonna 2013 keskimääräinen työkyvyttömyyspäivien määrä työntekijää kohden oli 14,4 päivää, vastaavan luvun ollessa vuonna ,63 päivää. Kuntatyönantajien keskiarvo työkyvyttömyyspäiville työntekijää kohti vuonna 2012 oli 17,2 päivää. Edellisestä vuodesta lyhyet sairaslomat (1-3 pv) ovat vähentyneet (-11 %) ja pitkät sairaslomat ovat lisääntyneet (11-16 pv ja pv) Kunnan henkilöstö on vuoden 2013 aikana ollut sairauden takia poissa työstä yhteensä 5361 päivää. Liitteet ja oheismateriaali: Liitteenä henkilöstöraportti 2013 Ehdotus: päättää 1. hyväksyä liitteen mukaisen n kunnan henkilöstöraportin vuodelta 2013, 2. ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se merkitsee henkilöstöraportin vuodelta 2013 tiedoksi ja 3. lähettää henkilöstöraportin vuodelta 2013 tarkastuslautakunnalle tiedoksi sekä 4. oikeuttaa kunnanjohtajan tekemään henkilöstöraporttiin 2013 teknisiä korjauksia. Ehdotus hyväksyttiin. = = = Lautakunta Kunnanvaltuusto
12 Sivu 12 TEKNLTK:608 /2011 KH 42 SOPIMUS SIUNTION JÄTEVESIEN JOHTAMISESTA KIRKKONUMMEN KUNNAN VIEMÄRIVERKKOON TEKNLTK Liite 2 Oheismateriaali Teknisen lautakunnan ja ympäristö- ja rakennuslautakunnan sekä teknisen osaston voimaan tulleen johtosäännön 9 15.kohdan mukaan tekninen lautakunta päättää sopimusten ja muiden sitoumusten solmimisesta ellei muualla johtosäännössä toisin määrätä. Kunnanvaltuusto on hyväksynyt , 54 esisopimuksen Kirkkonummen kunnan ja n kunnan välillä, jossa on sovittu periaatteet n jätevesien johtamisesta Kirkkonummen ja Espoon viemäriverkostoon ja Espoon puhdistamolle. Esisopimus on allekirjoitettu ja on voimassa saakka. Kirkkonummen vesihuoltolaitoksen johtajan kanssa on pidetty palaveri , jossa sovittiin että esitetään esisopimusta korvattavaksi uudella sopimuksella. n kunta rakentaa siirtoviemärin ja johtaa jätevetensä Kirkkonummen siirtoviemäriin mennessä. Kirkkonummella on sopimus HSY:n kanssa (Helsinki, Espoo, Vantaa ja Kauniainen). Sopimusta tulee päivittää niin että, siinä on huomioitu myös n jätevedet. n keskivirtaama on m3/vuorokausi. Tarkoitus on, että n kunta maksaa Kirkkonummelle kapasiteettivarauksena mukaisen osuuden Kirkkonummen kunnan rakentamasta ja n kunnan palvelevasta siirtoviemäristä pumppaamoineen sekä Kirkkonummen Espoon kaupungille ja HSY:lle maksamista investointiosuuksista vuosilta n kunnan korvaus Kirkkonummelle on yhteensä ,99 euroa. Tämä korvaus maksetaan Kirkkonummen kunnalle, kun n kunta on liittynyt Strömsbyn kokoojaviemäriin , maksueräpäivä Virtaamaosuuksia seurataan. Mikäli n kunnan keskivirtaamaosuus huomattavasti nousee tulee ostaa lisää kapasiteettia. n kunnalla ei tällä hetkellä ole merkittävää teollisuutta mikä aiheuttaisi paineita jätevesimääriin. Käyttökustannusten laskutus perustuu todellisiin jätevesimääriin. Laskutus tapahtuu kuukausittain. Käyttökustannuksista on sovittu etukäteen. Lautakunta Kunnanvaltuusto
13 Sivu 13 Sopimuksen seurantaa varten perustetaan seurantaryhmä, johon kuuluu molemmista kunnista 1-2 henkilöä. Tapaamisia n. 2 kertaa vuodessa. n kunta osallistuu siirtoviemärin ja pumppaamoiden saneerauskuluihin sekä osallistuu vuotuisiin kunnossapito- ja käyttökustannuksiin. n kunnan osuudet selviävät uudesta sopimuksesta, Kirkkonummen vesihuoltolaitoksen johtaja on laatinut sopimusluonnoksen jota käsitellään molempien kuntien päätöselimissä. Kirkkonummen kunnan vesijohtolaitoksen johtokunta kokoontuu Sopimusta ei voida irtisanoa ilman molempien osapuolten hyväksyntää ja uutta korvaavaa sopimusta. Oheismateriaali ja liitteet - Liitteenä sopimusluonnos ja sopimusluonnoksen liitteet - Oheismateriaalina allekirjoitettu esisopimus - Oheismateriaalina kustannustaulukot Esittelijä: Tekninen johtaja Catharina Lindström p , s-posti catharina.lindstrom@siuntio.fi Ehdotus: Lautakunta päättää - korvata päivätyn esisopimuksen uudella sopimuksella ja - esittää sopimusluonnosta edelleen kunnanhallitukselle vahvistettavaksi. Lautakunta päätti - korvata päivätyn esisopimuksen uudella sopimuksella ja - esittää sopimusluonnosta edelleen kunnanhallitukselle vahvistettavaksi. ==== KH Liite 2 Ehdotus: päättää hyväksyä sopimuksen n jätevesien johtamisesta Kirkkonummen kunnan viemäriverkkoon liitteen mukaisesti. Ehdotus hyväksyttiin. === Lautakunta Kunnanvaltuusto
14 Sivu 14 TEKNLTK Liite 3 Kirkkonummen kunta ja n kunta ovat allekirjoittaneet sopimuksen n jätevesien johtamisesta Kirkkonummen jätevesiviemäriverkostoon n kunnanhallitus hyväksyi sopimuksen ( 228). Sopimusta on tämän jälkeen päivitetty veloitusten ja korvausten osalta sekä teknisten yksityiskohtien osalta. Uudessa sopimuksessa veloitusperusteet ovat muuttuneet siten, että Kirkkonummen kunta veloittaa lta yksikköhintaa, joka koostuu Kirkkonummen HSY:lle maksamasta jäteveden yksikköhinnasta sekä Kirkkonummen siirtoviemärin ja -pumppaamoiden käytön ja tulevat saneeraukset kattavasta yksikköhinnasta. Vuonna 2014 yksikköhinta on 1,062 /m 3. Yksikköhintaa tarkistetaan vuosittain. Tarkemmin yksikköhinnan muodostumisesta on kerrottu liitteenä olevassa sopimusehdotuksessa. maksaa liittymisestään välittömästi aiheutuvat investointikustannukset kuten pumppaamojen tai linjojen muutokset muutostarvetta aiheuttavien varauksiensa suhteessa. Välittömästi aiheutuvia kustannuksia on ,80 (alv 0 %). Välittömiä toimenpiteitä Kirkkonummen puolella ovat olleet Strömsbyn ja Pikkalanlahden jätevesipumppaamoiden kapasiteettien nosto. n varaukset Kirkkonummen siirtoviemäristä ja jätevedenpumppaamoista sekä korvaus Kirkkonummen Espoon kaupungille ja HSY:lle maksetuista osuuksista vuosilta laskutetaan lta sopimuksen liitteen 1 mukaisesti maksettavaksi mennessä. Veloitettava summa on ,18 (alv 0 %). Uuden sopimuksen mukaisesti n rakentaa siirtoviemärin ja johtaa jätevetensä Kirkkonummen siirtoviemäriin mennessä. Samalla on tarkennettu n jätevesimääriä siten, että siirtoviemäristä saa maksimissaan johtaa 33 l/s jätevettä Strömsbyn jätevesipumppaamoon, joka on Kirkkonummen vesihuoltolaitoksen omistuksessa. Oheismateriaali ja liitteet: Liite sisältää seuraavat asiakirjat: - sopimusehdotus n jätevesien johtamisesta Kirkkonummen kunnan viemäriverkkoon - n Kirkkonummelle maksettavat osuudet Kirkkonummen kustannuksista vuosilta (sopimuksen liite 1) - n varauksen osuudet Kirkkonummen kokoojaviemärin ja pumppaamoiden kapasiteeteista (sopimuksen liite 2) Esittelijä: tekninen johtaja Jorma Skyttä, puh , s-posti: Lautakunta Kunnanvaltuusto
15 Sivu 15 Ehdotus: jorma.skytta(at)siuntio.fi Lautakunta ehdottaa kunnanhallitukselle - hyväksyttäväksi sopimusehdotuksen n jätevesien johtamisesta Kirkkonummen kunnan viemäriverkostoon liitteineen. KH 42 Liite 3 Ehdotuksen mukaan. ==== Esisopimuksessa korvaus Kirkkonummen kunnalle on ollut ,99 euroa. Uuden sopimuksen mukainen korvaus on ,18 euroa ( ,19 euroa). Tämän lisäksi n kunnan maksettavaksi tulee ,80 euroa investointikustannuksia. Oheismateriaali ja liitteet: Liitteenä on - sopimusehdotus n jätevesien johtamisesta Kirkkonummen kunnan viemäriverkkoon - n Kirkkonummelle maksettavat osuudet Kirkkonummen kustannuksista vuosilta (sopimuksen liite 1) - n varauksen osuudet Kirkkonummen kokoojaviemärin ja pumppaamoiden kapasiteeteista (sopimuksen liite 2) Ehdotus: päättää hyväksyä päivitetyn sopimuksen n jätevesien johtamisesta Kirkkonummen kunnan viemäriverkkoon liitteen mukaisesti. Ehdotus hyväksyttiin. = = = Lautakunta Kunnanvaltuusto
16 Sivu 16 KH:665 /2012 KH 43 Liite 4 TARJOUKSEN JÄTTÄMINEN KIINTEISTÖOSAKEYHTIÖ PIKKALANLAHTI II:STA JA KIINTEISTÖOSAKEYHTIÖ PIKKALANLAITURISTA on edellisen kerran käsitellyt tarjouksen jättämistä kiinteistöistä Bölen kylässä Tuolloin kunnanhallitus on päättänyt ilmoittaa kihlakunnanvoudille, että kunta tulee myöhemmin jättämään tarjouksen kaikista myytävänä olevista kiinteistöistä (Adolsberg II, Pikkalanlahti ja Pikkalanranta). Kihlakunnanvoudin kanssa on käyty jatkoneuvotteluja tarjouksen jättämisestä kiinteistöjen osalta. Vouti on ilmoittanut, että yksinomaan kiinteistöjä koskevia tarjouksia ei tulla hyväksymään. Tarjous on siis tehtävä kiinteistöosakeyhtiöistä. Kiinteistöosakeyhtiö Pikkalanlahti II (Y-tunnus ) Yhtiön koko osakekanta on 1000 kpl. Osakekirjoja ei ole painettu, vaan niistä on annettu väliaikaistodistus. Yhtiö on merkitty kaupparekisteriin Yhtiö omistaa ja hallitsee kiinteistöjä Adolfsberg II ( ) sekä Pikkalanlahti ( ). Adolfsbergin maapinta-ala on 0,8832 ha ja Pikkanlahden 28,7178 ha. Kiinteistöihin on vahvistettu yhteensä euron suuruiset kiinnitykset. Yhtiön omistamat kiinteistöt koostuvat neljästä palstasta. Kiinteistöillä ei ole rakennuksia, joilla olisi rakennusteknistä arvoa. Lähimmät tiet ovat Kaapelitie, Solvikinkuja ja Solvikintie. Kiinteistöosakeyhtiö Pikkalanlaituri (Y-tunnus ) Yhtiön koko osakekanta on 500 kpl (huom! ei 1000 kpl, kuten ulosottoviraston esitteessä on mainittu). Osakekirjoja ei ole painettu, vaan niistä on annettu väliaikaistodistus. Yhtiö on merkitty kaupparekisteriin Yhtiö omistaa ja hallitsee kiinteistöä Pikkalanranta ( ), jonka maapinta-ala on 1,0000 ha. Kiinteistöön ei ole kiinnitetty panttikirjoja. Kiinteistöllä ei ole rakennuksia. Kaapelitie kulkee osittain kiinteistön halki. Kiinteistöosakeyhtiöiden taustat on pyritty selvittämään analysoimalla saatavilla olevat yhtiöihin liittyvät asiakirjat. PricewaterhouseCoopers Oy on n kunnan toimeksiannosta laatinut yhtiöistä taloudellisen ja oikeu- Lautakunta Kunnanvaltuusto
17 Sivu 17 dellisen selvitystyön. Raportti on päivätty ja sen taustatietoina on käytetty Helsingin ulosottovirastolta saatuja asiakirjoja sekä Maanmittauslaitoksen kiinteistötietoja (kiinteistörekisteriote, rasitustodistus). Selvitystyön keskeisimmät havainnot ovat: 1. Yhtiöiden taseet eivät välttämättä anna oikeata ja riittävää kuvaa yhtiön velvoitteista, sillä yhtiö ei ole kirjannut kuluja lainkaan tuloslaskelmaansa tarkastelujaksolla. Viimeisimmässä tilinpäätöksessä esitetty tieto ei myöskään ole ajantasaista, koska vuoden 2012 tilinpäätöstä ei ole rekisteröity. 2. Yhtiöiden maksamatta jääneet kiinteistöverot vuosilta 2011 ja 2012 sekä laiminlyöntimaksu vuodelta 2013 yhteismäärältään n tulee huomioida taseen ulkopuolisina vastuina, jotka kaupan toteutuessa siirtyvät ostajan maksettaviksi. 3. Yhtiöiden osakkeista on annettu väliaikaistodistukset, jotka tulee kaupan yhteydessä luovuttaa ostajalle siirtomerkinnöin varustettuna ja rasitteettomina. Kaupan yhteydessä tulee myös nyt rekisteröidyt hallituksen jäsenet ja toimitusjohtaja muuttaa sekä huolehtia tilinpäätösten rekisteröinneistä ja laatimisesta samoin kuin toimialan päivittämisestä. 4. Kiinteistöihin Pikkalanlahti ( ) ja Adolfsberg II ( ) on vahvistettu kiinnitykset, joihin liittyvät panttikirjat tulee luovuttaa ostajalle kaupan yhteydessä. 5. Saatavilla olleiden asiakirjojen perusteella kiinteistöyhtiöt tai niiden omistamat kiinteistöt eivät ole osallisina riidoissa, oikeudenkäynneissä, välimiesmenettelyissä eivätkä julkisoikeudellisissa tai hallinnollisissa menettelyissä lukuun ottamatta kiinteistöyhtiöt omistavan Helsingin Neliömyynti Oy:n velkoihin liittyvää ulosmittausmenettelyä. Ottaen huomioon, että yhtiöiden taustalla ei ole varsinaista liiketoimintaa ja että yhtiöiden osakkeet ja omistamat tilat on ulosmitattu (KOy Pikkalanlahti II) ja (KOy Pikkalanlaituri), ei yllä mainitun kohdan 1. mukaista epävarmuustekijää ole syytä pitää kohtuuttomana. Kohdat 3. ja 4. tulee huomioida kauppaehdoissa. Kohdan 2. mukaiset taseen ulkopuoliset vastuut ovat kaupan kohteeseen suhteutettuna vähäiset. Käyvän hinnan määrittelyä varten pohjana toimii voimassa oleva osayleiskaava. Omistajayhtiö on laatinut alueelle kaavoittamisesta ja rakentamisesta suunnitelmaluonnoksen, jossa alueelle on osoitettu rakennusoikeutta n k-m2. Tätä ei kuitenkaan voida pitää hinnan määrityksen perusteena edes osittain, sillä luonnoksen valmistelua ei ole tehty maankäyttö- ja rakennuslain edellyttämällä tavalla. Luonnoksessa osoitettua rakennusoikeutta on myös pidettävä alueen erityispiirteet ja todennäköiset suojelutarpeet huomioiden varsin optimistisena näkemyksenä. Vertailukauppoina tässä tapauksessa toimivat parhaiten kuntakeskuksen tuntumasta vuonna 2009 hankitut raakamaa-alueet, joilla oli voimassa saman sisältöinen osayleiskaava, kuin nyt kyseessä olevilla alueilla. Edellä mainituissa kaupoissa kunta Lautakunta Kunnanvaltuusto
18 Sivu 18 hankki omistukseensa yhteensä noin 14 ha raakamaata kahdelta eri alueelta keskimääräisen hinnan ollessa 1,54 /m2. Yllä mainituin perustein ja alueen erinomaisen sijainnin huomioiden käyväksi hinnaksi voidaan arvioida noin 1,80 /m2. Kokonaishinnaksi kahdesta kiinteistöosakeyhtiöstä muodostuisi siis Kokonaishinta jakautuisi yhtiöiden välillä seuraavasti: 1. Kiinteistöosakeyhtiö Pikkalanlahti II, ,00 euroa (532,00 euroa / osake) 2. Kiinteistöosakeyhtiö Pikkalanlaituri, ,00 euroa (36,00 euroa / osake) Talousarviossa 2014 on varattu euroa kiinteistöjen ja raakamaan hankintaan. Investointien perusteluissa on tarkennettu, että summa varataan kiinteistöjen tai maan hankintaan tai kiinteistöyhtiöiden hankintaan. Kunnan on perusteltua hankkia kyseessä olevat kiinteistöyhtiöt niiden omistuksessa olevien maa-alueiden vuoksi käyvällä hinnalla tulevaisuuden tarpeita varten. Liitteet ja oheismateriaali Liitteenä: - Kiinteistöjen , ja kiinteistörekisteriotteet, karttaotteet, lainhuutotodistukset sekä rasitustodistukset. Oheismateriaalina: - Kiinteistöyhtiöistä laadittu taloudellinen ja oikeudellinen selvitystyö - Helsingin ulosottoviraston laatimat myyntiesitteet. Ehdotus: päättää tehdä Helsingin ulosottovirastolle Kiinteistöosakeyhtiö Pikkalanlahti II:n koko osakekannasta (1000 kpl) ja Kiinteistöosakeyhtiö Pikkalanlaiturin koko osakekannasta (500 kpl) yhteistarjouksen ,00 euroa. Kaupan ehtona on, että: 1. kaupan kohteena olevista osakkeista annetut väliaikaistodistukset luovutetaan ostajalle asianmukaisin siirtomerkinnöin varustettuna ja rasitteettomina kauppahinnan maksamista vastaan; 2. kaupan kohteeseen kuuluviin Kiinteistö Oy Pikkalanlahti II:n omistamiin Pikkalanlahti ja Adolfsberg II nimisiin kiinteistöihin vahvistetut yhteensä euron suuruiset kiinnitykset, jotka on pantattu Helsingin Neliömyynti Oy:n veloista ja vastuista ja joihin liittyvät Ålandsbanken Abp:lle pantatut panttikirjat luovutetaan kunnalle rasitteettomina kauppahinnan maksamista vastaan. Käsittely: Tanskanen Louekosken kannattamana ehdotti, että tarjousta kiinteistöosakeyhtiöiden Pikkalanlahti II ja Pikkalanlaituri osakekannasta ei tehdä. Lautakunta Kunnanvaltuusto
19 Sivu 19 Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, suoritettiin äänestys. Äänestystavaksi päätettiin nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Tanskasen ehdotusta äänestävät ei. Suoritetussa äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti äänin 9 (Kaisla, Karell, Koroma-Hintikka, Martin, Parviainen, Nygård, Sneck, Svanfeldt, Laaksonen) 2 (Louekoski, Tanskanen). Esittelijän ehdotus hyväksyttiin. = = = Lautakunta Kunnanvaltuusto
20 Sivu 20 TEKNLTK:423 /2012 KH 44 KIINTEISTÖN (ÅVALLA) MYYMINEN TEKNLTK Oheismateriaali Teknisen lautakunnan johtosäännön 9 kohta 21 mukaan tekninen lautakunta huolehtii kunnan kiinteistöjen ja alueiden rakentamisesta, kunnossapidosta ja käytöstä. Svartbäck: Svartbäckin kiinteistö koostuu lainhuutotodistuksien mukaan kahdesta alueesta: kiinteistötunnus , maapinta-ala 0,3232 hehtaaria sekä , maapinta-ala 0,7700 hehtaaria. Rekisteriyksikön alueella on yleiskaava. Alue on osayleiskaavamerkinnän ja määräyksen mukaan P-aluetta. (Alueella voidaan rakentaa rakennusjärjestyksen mukaisesti palvelujen ja hallinnon rakennuksia.) Kohde on SRmerkitty, joka tarkoittaa, että se on rakennuslain nojalla suojeltu tai suojeltavaksi tarkoitettu kohde tai alueen osa. Kauppakirjojen mukaan alueet on myyty n kunnalle Myyjinä ovat olleet Ragnar Karell ja Karl ja Anna Salovius. Kauppakirjaehtojen mukaan n kunta sitoutuu käyttämään aluetta kansakoulurakennuksien pystyttämiselle. Kauppakirjoissa ei ole mainintaa, että tila siirtyy takaisin myyjälle, mikäli käyttötarkoitus muuttuu. Koulurakennus rakennettiin Rakennus toimi alussa kouluna, mutta se on myöhemmin otettu käyttöön päiväkodiksi. Rakennuksen kylmä ullakkotila on vaurioitunut salamaniskusta aiheutuneessa tulipalossa vuonna Rakennuksen ollessa päiväkotitoiminnassa lähinnä henkilökunta on oireillut huonon sisäilman takia. Rakennus poistettiin päiväkotikäytöstä tämän takia joulukuussa Talossa tehtiin talvella mittavia tutkimuksia, joissa voitiin todeta sieni- ja sädesieni-itiöiden kohonneita pitoisuuksia, jotka ovat tyypillisiä tämän ikäisissä rakennuksissa käytetyn rakennustekniikan osalta. Myös tulipalossa käytetyllä sammutusvedellä on ollut mahdollista vaikutusta alapuolella ensimmäisen kerroksen alapohjarakenteen purueristeessä todettuihin mikrobeihin. Lautakunta Kunnanvaltuusto
21 Sivu 21 Rakennus on seissyt tyhjillään vuodesta 2008 lähtien lukuun ottamatta muutamaa kuukautta vuoden 2012 alusta, jolloin liikuntasalitila on toiminut taiteilijan ateljeena. Tällaisen talon pitäminen tyhjillään ei ole asianmukaista. Talo ränsistyy entisestään. Mikäli kunta ottaa sen omaan käyttöönsä, vaatii se laajaa kunnostamista, mitä ei tällä hetkellä ole huomioitu kunnan talousarviossa ja -suunnitelmassa. Ulkopuolista kiinnostusta on ollut talon ostamiselle. Talo soveltuu asuinkäyttöön. Tämän salliminen vaatii kuitenkin kaavamuutoksen. Talo sijaitsee kauniilla paikalla. Åvalla: Åvallan kiinteistötunnus Rekisteriyksikön alueella on yleiskaava. Alue on osayleiskaavamerkinnän ja määräyksen mukaan A-aluetta. (Alueelle voidaan rakentaa rakennusjärjestyksen mukaisesti erillispientalo talousrakennuksineen ja / tai sellaisia työtiloja, jotka eivät aiheuta asumiselle haittaa.) Kohde on SR-merkitty, joka tarkoittaa, että se on rakennuslain tai rakennussuojelulain nojalla suojeltu tai suojeltavaksi tarkoitettu kohde. Maapinta-ala on lainhuutotodistuksen mukaan 0,3232 hehtaaria. Yrkeshögskolan Sydvästin rakennusinsinööriopiskelijat ovat tehneet oppilastyönä kuntokartoituksen. Talo on tällä hetkellä lähinnä yhdistyksien ja seurojen käytössä. n partiolaisilla on talossa aktiivista toimintaa. Yhdistys- ja seuratoiminnalle tulee löytää korvaavia tiloja. Kunnan omistamiin ja hallinnoimiin kiinteistöihin tehtyjen kuntoluokitusten mukaan Åvallan kiinteistö on kuntoluokkaa yksi ja Svartbäckin kiinteistö luokkaa kaksi. Molempia on ehdotettu heti myytäviksi. Kuntoluokka yksi tarkoittaa, että talot ovat huonossa kunnossa ja vaativat mittavia korjaustoimenpiteitä, jotta niistä saadaan käyttökelpoisia. Talon tekniikka on olematon ja vanha sekä käyttöaste pieni. Jotta rakennuksen elinikä jatkuisi, vaatii se heti korjaustoimenpiteitä. Kuntoluokka kaksi tarkoittaa, että rakennukset vaativat korjaustoimenpiteitä. Rakennusmateriaalit ovat vanhoja, kuluneita ja epäkäytännöllisiä. Talotekniikka on puutteellinen. Oheismateriaali ja liitteet - oheismateriaalina Suomen Sisäilmaston Mittauspalvelu Oy:n tekemä Sisäilmasto- ja kosteustekninen kuntotutkimus, Lautakunta Kunnanvaltuusto
22 Sivu 22 - oheismateriaalina päiväkodin sisäilman laatuun liittyvät jatkotoimenpiteet oheismateriaalina päivätty rakennuksen korjaamiseen liittyvät jatkotoimenpiteet. - oheismateriaalina kiinteistörekisterin karttatulosteet - oheismateriaalina Länsi-n osayleiskaavamerkinnät ja määräykset alueella. - oheismateriaalina ote katsauksesta Kunnan omistamat ja hallinnoimat kiinteistöt ja asunto-osakkeet Esittelijä: vt. tekninen johtaja Magnus Malmberg puh: , s- posti: magnus.malmberg@siuntio.fi Ehdotus: Käsittely: Muutettu ehdotus: Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että - Svartbäckin ja Åvallan kiinteistöt myydään eniten tarjoavalle. - mahdollisille ostajille tulee selkeästi tuoda esille kaikki taloissa havaitut ongelmat ja todetut vauriot. Kiinteistönvälittäjälle annetaan toimeksianto kiinteistöjen myymiseksi. - sivistyslautakunta ja tekninen lautakunta selvittävät Åvallan seura- ja yhdistystoiminalle korvaavia tiloja. Käsittelyn aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: Tekninen lautakunta esittää kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että - Svartbäckin ja Åvallan kiinteistöt myydään, Svartbäckin myyntiehtoihin lisätään, että etuosto-oikeus perinneyhdistyksille, yleishyödyllisille säätiöille tai vastaavalle - mahdollisille ostajille tulee selkeästi tuoda esille kaikki taloissa havaitut ongelmat ja todetut vauriot. Kiinteistönvälittäjälle annetaan toimeksianto kiinteistöjen myymiseksi. - kunta velvollinen osoittamaan ensin korvaavia tiloja ennen myyntiä Åvallan seura- ja yhdistystoiminnalle. Muutetun ehdotuksen mukaan. === KH Ehdotus: ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se päättää 1. asettaa Svartbäckin ja Åvallan kiinteistöt myyntiin ja 2. valtuuttaa teknisen lautakunnan huolehtimaan kiinteistöjen myynnistä ja tarkempien myyntiehtojen laatimisesta sekä 3. kehottaa teknistä lautakuntaa osoittamaan korvaavia tiloja Åvallan seura- ja yhdistystoiminnalle ennen kiinteistön myyntiä. Lautakunta Kunnanvaltuusto
23 Sivu 23 Käsittely: Malmgren poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kaisla ehdotti, että kohta 3 muutetaan muotoon: 3. kehottaa teknistä lautakuntaa osoittamaan korvaavia tiloja Åvallan seura- ja yhdistystoiminnalle. Koska tehtyä ehdotusta ei kannatettu, puheenjohtaja totesi sen raukeavan kannattamattomana. Martin Laaksosen kannattamana ehdotti, että Svartbäckiä ei myydä, vaan Åvalla myydään ja Åvallan käyttäjät saavat käyttää Svartbäckiä. Koska oli tehty esittelijän ehdotuksesta poikkeava kannatettu ehdotus, suoritettiin äänestys. Äänestystavaksi päätettiin nimenhuutoäänestys. Ne, jotka kannattavat esittelijän ehdotusta äänestävät jaa ja ne, jotka kannattavat Martinin ehdotusta äänestävät ei. Äänestyksessä esittelijän ehdotus voitti äänin 8 (Janhunen, Kaisla, Sneck, Penttinen, Huittinen, Ryynänen, Sarviaho, Svanfeldt) 2 (Martin, Laaksonen). Ehdotus hyväksyttiin. === KV Käsittely: Oinonen von Essenin kannattamana ehdotti, että asia palautetaan tekniselle lautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi. Koska tehtyä ehdotusta ei vastustettu, puheenjohtaja totesi kunnanvaltuuston yksimielisesti hyväksyneen sen. Kunnanvaltuusto palautti asian tekniselle lautakunnalle uudelleen valmisteltavaksi. === TEKNLTK Oheismateriaali Teknisen lautakunnan johtosäännön 9 kohta 21 mukaan tekninen lautakunta huolehtii kunnan kiinteistöjen ja alueiden rakentamisesta, kunnossapidosta ja käytöstä. Åvalla: Åvallan kiinteistötunnus Rekisteriyksikön alueella on yleiskaava. Alue on osayleiskaavamerkinnän ja määräyksen mukaan A-aluetta. Lautakunta Kunnanvaltuusto
24 Sivu 24 (Alueelle voidaan rakentaa rakennusjärjestyksen mukaisesti erillispientalo talousrakennuksineen ja / tai sellaisia työtiloja, jotka eivät aiheuta asumiselle haittaa.) Kohde on SR-merkitty, joka tarkoittaa, että se on rakennuslain tai rakennussuojelulain nojalla suojeltu tai suojeltavaksi tarkoitettu kohde. Maapinta-ala on lainhuutotodistuksen mukaan 0,3232 hehtaaria. Yrkeshögskolan Sydvästin rakennusinsinööriopiskelijat ovat tehneet oppilastyönä kuntokartoituksen. Talo on tällä hetkellä lähinnä yhdistyksien ja seurojen käytössä. n partiolaisilla on talossa aktiivista toimintaa. Yhdistys- ja seuratoiminnalle on tarkoitus osoittaa korvaavia tiloja. Kunnan omistamiin ja hallinnoimiin kiinteistöihin tehtyjen kuntoluokitusten mukaan Åvallan kiinteistö on kuntoluokkaa yksi. Kuntoluokka yksi tarkoittaa, että talot ovat huonossa kunnossa ja vaativat mittavia korjaustoimenpiteitä, jotta niistä saadaan käyttökelpoisia. Talon tekniikka on olematon ja vanha sekä käyttöaste pieni. Talossa on selvästi todettavissa voimakasta homeen hajua. Jotta rakennuksen elinikä jatkuisi, vaatii se heti korjaustoimenpiteitä. Edellä mainituista syistä on tarpeen osoittaa nykyisille käyttäjille korvaavia tiloja Åvallan kiinteistön tilalle. Kunnanvaltuusto on palauttanut asian uudelleen valmisteltavaksi tekniselle lautakunnalle. Nyt Åvallan ja Svartbäckin myymiset on erotettu toisistaan erillisiksi pykäliksi ja Åvallan tapauksessa on tarkoituksenmukaista kartoittaa mahdollisia korvaavia tiloja Åvallan tämänhetkisille käyttäjille ennen varsinaista myyntiin laittamista. Oheismateriaali ja liitteet: - oheismateriaalina ote katsauksesta Kunnan omistamat ja hallinnoimat kiinteistöt ja asunto-osakkeet - oheismateriaalina kiinteistörekisterin karttatuloste. Esittelijä: rakennusmestari Magnus Malmberg puh: , s-posti: magnus.malmberg@siuntio.fi Ehdotus: Lautakunta päättää - käydä yleiskeskustelun mahdollisista Åvallan kiinteistön korvaavista tiloista sen nykyisille käyttäjille - pyytää lausuntoa n kunnan sivistyslautakunnalta koskien korvaavien tilojen löytämistä Åvallan kiinteistön nykyisille käyttäjille toivoen, että sivistyslautakunta kuulee Åvallan käyttäjiä lausuntoa antaessaan. Lautakunta Kunnanvaltuusto
25 Sivu 25 Käsittely: Jäsen Malmgren poistui esteellisenä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Käytiin yleiskeskustelu mahdollisista Åvallan kiinteistön korvaavista tiloista. Ehdotettiin, että otetaan yhteyttä nuorisoseuroihin ja seurakuntaan esim. Västanlid ja Edvardsberg voisivat olla vaihtoehtoja. Käsittelyn aikana esittelijä muutti päätösehdotustaan seuraavasti: Muutettu ehdotus: Lautakunta päättää - että, yhteyttä otetaan nuorisoseuroihin ja seurakuntaan esim. Västanlid ja Edvardsberg voisivat olla vaihtoehtoja. - pyytää lausuntoa n kunnan sivistyslautakunnalta koskien korvaavien tilojen löytämistä Åvallan kiinteistön nykyisille käyttäjille toivoen, että sivistyslautakunta kuulee Åvallan käyttäjiä lausuntoa antaessaan. - Muutetun ehdotuksen mukaan. SIVLTK Oheismateriaalia ====== Tekninen lautakunta on kokouksessaan käsitellyt Åvallan kiinteistön myymistä ja korvaavien tilojen löytämisestä kiinteistössä toimiville seurojen, yhdistysten ja ryhmien toiminnalle. Teknisen lautakunnan johtosäännön 9 kohta 21 mukaan tekninen lautakunta huolehtii kunnan kiinteistöjen ja alueiden rakentamisesta, kunnossapidosta ja käytöstä. n kunnanvaltuusto on siirtänyt sivistyslautakunnan ja sivistysosaston johtosäännön 5 :n nojalla päätösvallan tehtäväalueensa taksoista, maksuista, tulorajoista, vuokrista ja muista korvausperusteista sivistyslautakunnan tehtäväksi alkaen. Åvallan kiinteistö kuuluu sivistyslautakunnan hallinnoimiin tiloihin ja sivistysosasto myöntää vakiovuorot ja tilapäisvuorot yhdistyksille, järjestöille ja yksityisille henkilöille kaikkiin sivistyslautakunnan hallinnoimiin tiloihin sivistyslautakunnan n kunnan sivistyslautakunnan hallinnoimien tilojen käytön ja myöntämisen periaatteiden asiakirjan mukaisesti. Åvallassa toimii tällä hetkellä pääsääntöisesti n Koskikarat ry. Sivistystoimen johtaja on päättänyt, että n Koskikarat Lautakunta Kunnanvaltuusto
26 Sivu 26 ry:llä on toistaiseksi lupa käyttää kokoontumistiloinaan Åvallan alakerrassa sijaitsevaa kahta isompaa huonetta ja yhtä pienempää huonetta. Lisäksi sillä on käytössään varastotila. Kiinteistössä sijaitseva keittiö on yhteiskäytössä muiden kiinteistöä käyttävien kanssa. Tilan käytöstä ei peritä vuokraa. Partiotoiminnan lisäksi Åvallan tiloja vuokrataan satunnaisesti mm. Kirkkonummen kansalaisopistolle. Partiolaisten tilatarpeet poikkeavat muiden yhdistysten ja järjestöjen tarpeista. Sivistystoimenjohtaja on pyytänyt n Koskikarat ry:n lippukunnanjohtaja Johanna Kanervalta tilankäyttöselvitystä ja saanut sen sähköpostitse Lippukunnanjohtaja on lausunnossaan todennut että jotta lippukunta voisi tarjota laadukasta toimintaa jäsenilleen, on erittäin tärkeää että kokoustila soveltuu partiotoimintaan. Partiokolon tulee olla luonteeltaan partiotoimintaa tukeva ja sijainnin puolesta erilaisia ulkoaktiviteetteja mahdollistava. Ryhmäkokojen sekä ohjelman toiminnallisuuden vuoksi kokoustilan tulee olla myös toimiva ja riittävän tilava. toiminnalle on myös tärkeää, että partiolaisten kalusto on samassa paikassa kokoustilojen kanssa koska kalustoa käytetään säännöllisesti niin kokouksissa kuin retkeilläkin. Lippukunnanjohtajan lausunnot ovat oheismateriaalina. Sivistysosastolla ei ole osoittaa partiotoiminnalle sopivia tiloja sivistyslautakunnan hallinnoimista tiloista. Lippukonnanjohtaja Kanerva on keskustellut n seurakunnan kirkkoherran kanssa mahdollisten tilojen löytämisestä. Seurakunnan omistuksessa oleva Friden - kiinteistö vapautuu toukokuussa 2013 ja seurakunta on ilmoittanut että haluaa vuokrata tiloja n Koskikarat ry:lle asialliseen hintaan kesäkuusta 2013 alkaen. Sivistystoimen johtaja on keskustellut asiasta kirkkoherran kanssa Sivistystoimi ei voi vuokrata tiloja yksittäisten yhdistysten tai yhteisöjen käyttöön vaan kaikkia tulee kohdella tasa-arvoisesti (koirakerho, motocrossrata). n Koskikarat ry voi jatkossakin hakea toiminta-avustusta sivistyslautakunnalta. Liitteet ja oheismateriaali: - oheismateriaalina lippukunnanjohtajan lausunnot Valmistelu: sivistystoimen johtaja Tina Nordman, puh , tina.nordman@siuntio.fi Ehdotus Lautakunta päättää lausua tekniselle lautakunnalle, että - Åvallan kiinteistön myymisestä aiheutuu suurinta haittaa n Koskikarat ry:lle. Sivistyslautakunnalla ei ole osoittaa n Koskikarat ry:lle heidän toimintaansa soveltuvia tiloja Lautakunta Kunnanvaltuusto
27 Sivu 27 - n seurakunta on ilmoittanut, että heillä on partiotoiminnalle sopivat tilat ja että seurakunta mielellään tekee yhteistyötä partiolaisten kanssa. Lippukunnanjohtaja Kanerva on ilmoittanut että kyseinen tilaratkaisu olisi heidän toimintaansa soveltuva - Sivistyslautakunta toivoo, että Åvallan myynti ajoitetaan syksylle 2013 niin, että n Koskikarat ry ehtivät muuttaa uusiin tiloihin Päätös Ehdotuksen mukaan = = = TEKNLTK Oheismateriaali Rakennuksessa on teetetty kuntotarkastus Tarkastuksen suoritti Raksystems Anticimex. Raportin perusteella rakennus on varsin huonokuntoinen ja vaatii mittavia korjaustoimenpiteitä. Kunnan ei ole tarkoituksenmukaista harkita rakennuksen kunnostamista tai miettiä sille uusia käyttötarkoituksia tulevaisuudenkaan tarpeita varten. Sivistyslautakunnan lausunnossa mainittu n Koskikarat ry on muuttanut uusiin tiloihin ja rakennuksella ei ole enää käyttäjiä. Kunnalle tarpeettomana kiinteistö tulisi asettaa myyntiin. Huonosta kunnosta huolimatta rakennus on korjauskelpoinen ja tämän kaltaisille vanhoille puurakennuksille on oma ostajakuntansa. Oheismateriaali ja liitteet: - oheismateriaalina kiinteistörekisterin karttaote sekä ote kuntotarkastusraportista (yhteenveto ja oleellisimmat havainnot) Esittelijä: maankäyttöinsinööri Taneli Kiljunen, puh , s-posti: taneli.kiljunen(at)siuntio.fi Ehdotus: Tekninen lautakunta päättää - ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se asettaa kiinteistön myyntiin; - sekä ehdottaa kunnanhallituksella ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se valtuuttaa teknisen lautakunnan huolehtimaan kiinteistön myynnistä ja tarkempien myyntiehtojen laatimisesta sekä päättämään kiinteistövälittäjälle annettavasta toimeksiannosta. Ehdotuksen mukaan. ==== Lautakunta Kunnanvaltuusto
28 Sivu 28 KH 44 Ehdotus: Oheismateriaali ja liitteet: - oheismateriaalina kiinteistörekisterin karttaote sekä ote kuntotarkastusraportista (yhteenveto ja oleellisimmat havainnot) päättää ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se 1. asettaa kiinteistön myyntiin sekä 2. valtuuttaa teknisen lautakunnan huolehtimaan kiinteistön myynnistä ja tarkempien myyntiehtojen laatimisesta sekä päättämään kiinteistönvälittäjälle annettavasta toimeksiannosta. Ehdotus hyväksyttiin. = = = Lautakunta Kunnanvaltuusto
29 Sivu 29 TEKNLTK:95 /2014 KH 45 KIINTEISTÖN (BOTÅKER) MYYMINEN TEKNLTK Oheismateriaali Teknisen osaston muutettua joulukuussa 2013 Suitiaan, on Krouvintie 1:ssä sijaitseva nk. Botåkerin talo jäänyt tyhjilleen. Rakennus on kooltaan noin 380 m2 ja kiinteistön pinta-ala on 3273 m2. Rakennus on huonokuntoinen ja sekä pohja- että teknisiltä ratkaisuiltaan sellainen, ettei kunnan ole tarkoituksenmukaista harkita sen kunnostamista tai suunnitella sille uusia käyttötarkoituksia kunnan tulevaisuuden tarpeita varten. Kiinteistö olisi siis järkevää asettaa myyntiin. Kiinteistö on voimassa olevassa asemakaavassa merkitty Yleisten rakennusten korttelialueeksi (Y). Kaavamerkintä mahdollistaa rakennuksen käyttämisen ainoastaan julkiseen hallintoon tai julkisiin palveluihin. Rakennuksen kohdalla on sr-merkintä (Rakennustaiteellisesti arvokas tai kyläkuvan säilyttämisen kannalta tärkeä rakennus. Rakennusta ei saa purkaa, eikä siinä saa suorittaa sellaisia korjaus- tai muutostöitä, jotka turmelevat julkisivujen tai vesikattojen taiteellista arvoa tai muuttavat rakennuksen kyläkuvan kannalta merkittävää luonnetta.). Osa kiinteistöstä ulottuu Y-korttelin ulkopuolisille katualueille. Näiden osien lohkomisesta on toimitettu hakemus Maanmittauslaitokselle. Lohkomisen jälkeen kiinteistön pinta-alaksi jää noin 2300 m2. Oheismateriaali: - kiinteistörekisterin karttaote - asemakaavaote - ote kuntotarkastusraportista (oleellisimmat havainnot) Esittelijä: maankäyttöinsinööri Taneli Kiljunen, puh , s-posti: taneli.kiljunen(at)siuntio.fi Ehdotus: Tekninen lautakunta päättää - ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se asettaa kiinteistön myyntiin; - sekä ehdottaa kunnanhallituksella ja edelleen kunnanvaltuustolle, että se valtuuttaa teknisen lautakunnan huolehtimaan kiinteistön myynnistä ja tarkempien myyntiehtojen laatimisesta sekä päättämään kiinteistövälittäjälle annettavasta toimeksiannosta. Ehdotuksen mukaan. ==== Lautakunta Kunnanvaltuusto
Kunnanhallitus nro 6/2012 7.5.2012 SISÄLLYSLUETTELO
nro 6/2012 SISÄLLYSLUETTELO KH 87 KH 88 KH 89 KH 90 KH 91 KH 92 KH 93 KH 94 Kokouksen järjestäytyminen Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten laillisuusvalvonta Saapuneet kirjeet, ilmoitukset ja päätökset
Kunnanhallitus nro 4/ SISÄLLYSLUETTELO. Kokouksen järjestäytyminen Vuoden 2014 tilinpäätös
nro 4/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 71 KH 72 Kokouksen järjestäytyminen Vuoden 2014 tilinpäätös Sivu 2 Nro 4/2015 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo klo 16.30-17.33 Läsnä olevat jäsenet Laaksonen Merja, puheenjohtaja
Tekninen lautakunta nro 7/2012 4.9.2012 SISÄLLYSLUETTELO
nro 7/2012 SISÄLLYSLUETTELO TEKNLTK 68 Kokouksen järjestäytyminen TEKNLTK 69 Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta TEKNLTK 70 Svartbäckin entisen päiväkodin myyminen TEKNLTK 71 Åvallan entisen kunnantalon
Tekninen lautakunta nro 7/2012 4.9.2012 SISÄLLYSLUETTELO
nro 7/2012 SISÄLLYSLUETTELO TEKNLTK 68 Kokouksen järjestäytyminen TEKNLTK 69 Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta TEKNLTK 70 Svartbäckin entisen päiväkodin myyminen TEKNLTK 71 Åvallan entisen kunnantalon
Tekninen lautakunta nro 8/2015 23.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO
nro 8/2015 SISÄLLYSLUETTELO TEKNLTK 55 Kokouksen järjestäytyminen TEKNLTK 56 Teknisen lautakunnan talouden seuranta 5/2015 TEKNLTK 57 n Virkkula asemakaavahanke TEKNLTK 58 Åvallan myynti TEKNLTK 59 Vormön
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet sekä kunnanjohtaja tai pormestari.
Kunnanhallitus 47 30.03.2015 Kunnanvaltuusto 20 15.06.2015 Vuoden 2014 tilinpäätöksen hyväksyminen Khall 30.03.2015 47 30.3.2015 Kuntalain 68 :n mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös
Tilikauden alijäämä oli - 1,38 milj. euroa (TA -1,35 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 92 31.03.2016 Kunnanvaltuusto 55 20.06.2016 Vuoden 2015 tilinpäätöksen hyväksyminen 2/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 31.03.2016 92 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
Tekninen lautakunta nro 2/2014 26.2.2014 SISÄLLYSLUETTELO
nro 2/2014 SISÄLLYSLUETTELO TEKNLTK 15 Kokouksen järjestäytyminen TEKNLTK 16 Teknisen lautakunnan talouden seuranta 2/2014 TEKNLTK 17 Teknisen lautakunnan vuoden 2013 toimintakertomuksen hyväksyminen TEKNLTK
Tilikauden ylijäämä oli 4,22 milj. euroa (TA -5,67 milj. euroa). Investointien toteutuminen. Ehdotus tuloksen käsittelystä
Kunnanhallitus 112 27.03.2017 Kunnanvaltuusto 51 29.05.2017 Vuoden 2016 tilinpäätöksen hyväksyminen 972/02.02.01/2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 112 Kuntalain mukaan kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015
Kunnanhallitus 44 21.03.2016 Tarkastuslautakunta 36 02.06.2016 Valtuusto 15 20.06.2016 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2015 38/02.06.01/2016 Kunnanhallitus 21.03.2016 44 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
Kunnanhallitus nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 6/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 91 Kokouksen järjestäytyminen KH 92 Vuoden 2016 talousarviokehys ja talousarvion laadintaohje KH 93 Edustajan nimeäminen Novago Yrityskehitys Oy:n yhtiökokoukseen KH 94 Edustajan
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016
Kunnanhallitus 67 27.03.2017 Tarkastuslautakunta 31 12.05.2017 Valtuusto 14 22.05.2017 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2016 Kunnanhallitus 27.03.2017 67 40/02.02.02/2017 Valmistelija: kunnansihteeri Tilinpäätös
Sivistyslautakunta nro 10/2012 29.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO
nro 10/2012 SISÄLLYSLUETTELO SIVLTK 95 SIVLTK 96 SIVLTK 97 SIVLTK 98 SIVLTK 99 Kokouksen järjestäytyminen Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta Pro Fanjunkars - säätiön ja n kunnan välisen yhteistyösopimuksen
Kunnanhallitus nro 15/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 15/2013 SISÄLLYSLUETTELO KH 221 KH 222 KH 223 Kokouksen järjestäytyminen Kunnan tonttien myyntihintojen alentaminen Vuoden 2013 talousarvion muuttaminen Sivu 2 Nro 15/2013 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo
Kunnanvaltuusto nro 2/2014 31.3.2014 SISÄLLYSLUETTELO
nro 2/2014 SISÄLLYSLUETTELO KV 10 KV 11 KV 12 KV 13 KV 14 KV 15 KV 16 KV 17 KV 18 KV 19 KV 20 KV 21 KV 22 KV 23 KV 24 KV 25 Kokouksen järjestäytyminen Perusturvalautakunnan vuoden 2013 talousarvion ylittäminen
Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen
Tarkastuslautakunta 22 14.05.2012 Kunnanvaltuusto 23 04.06.2012 Sonkajärven kunnan tilinpäätös 2011 ja vastuuvapauden myöntäminen Tarkastuslautakunta Kunnanhallitus 2.4.2012 68 Kunnan tilinpäätöksen tulee
Tilinpäätöksen allekirjoittavat kunnanhallituksen jäsenet ja kunnanjohtaja.
Kaupunginhallitus 78 08.03.2016 Kaupunginhallitus 97 22.03.2016 Tarkastuslautakunta 60 23.05.2016 Valtuusto 31 21.06.2016 Tilinpäätös ja vastuuvapaus vuodelta 2015 960/02.55/2016 KH 08.03.2016 78 Kuntalain
keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 6/2013 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA keskiviikkona 29.05.2013 klo 15.00 15.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 3/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 23.05.2016 klo 9.00 14.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Tekninen lautakunta nro 10/2013 5.11.2013 SISÄLLYSLUETTELO
nro 10/2013 SISÄLLYSLUETTELO TEKNLTK 85 Kokouksen järjestäytyminen TEKNLTK 86 Vuoden 2013 talousarvion investointimäärärahan muuttaminen TEKNLTK 87 Teknisen lautakunnan talouden seuranta 10/2013 TEKNLTK
Kunnanhallitus nro 6/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 6/2012 SISÄLLYSLUETTELO KH 87 KH 88 KH 89 KH 90 KH 91 KH 92 KH 93 KH 94 Kokouksen järjestäytyminen Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten laillisuusvalvonta Saapuneet kirjeet, ilmoitukset ja päätökset
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SIUNTIO ASEMAKAAVA BOTÅKER OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Päiväys 12.6.2014 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen alkaessa osana
KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 40 13.04.2004 VUODEN 2003 TILINPÄÄTÖS 28/04/047/2004 KH 40 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone. Venla Tuomainen, puheenjohtaja Räsänen Heimo, varapuheenjohtaja Annukka Mustonen, jäsen
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 4/2016 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2013-2016 KOKOUSAIKA Maanantai 30.05.2016 klo 16:00 16:40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 4/2016 1 Aika 10.5.2016 klo 14:03 17:19 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 58 59 60 Arviointikertomuksen käsittely Tilinpäätöksen 2015
Torstai klo
Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA 5/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Tarkastuslautakunta 2009-2012 KOKOUSAIKA Torstai 19.05.2011 klo 15.00 18.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu on sopeutettu kirjanpitolain
Kokouksen järjestäytyminen Vuoden 2015 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma
nro 11/2014 SISÄLLYSLUETTELO KH 155 KH 156 KH 157 Kokouksen järjestäytyminen Vuoden 2015 talousarvio ja vuosien 2016-2018 taloussuunnitelma Muut asiat Sivu 2 Nro 11/2014 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo
Tekninen lautakunta nro 8/2015 23.6.2015 SISÄLLYSLUETTELO
nro 8/2015 SISÄLLYSLUETTELO TEKNLTK 55 Kokouksen järjestäytyminen TEKNLTK 56 Teknisen lautakunnan talouden seuranta 5/2015 TEKNLTK 57 n Virkkula asemakaavahanke TEKNLTK 58 Åvallan myynti TEKNLTK 59 Vormön
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Tarkastuslautakunta 14.04.2015. Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04. Kunnantalo, kokoushuone Kalla.
Mäntyharju Pöytäkirja 1/2015 1 (9) Aika 14.04.2015, klo 14:00-17:04 Paikka Kunnantalo, kokoushuone Kalla Käsitellyt asiat 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastus 3 Arviointikertomus
REISJÄRVEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017. Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone
1 KOKOUSAIKA 31.5.2017 klo 9:00 14.00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Vedenpää Antti, puheenjohtaja Pauli Niemi, varajäsen Puurula Merja, jäsen Potila Raija, kunnanjohtaja, kohta 23 Hirvinen
REISJÄRVEN KUNTA ESITYSLISTA 3/2019
1 KOKOUSAIKA 17.5.2019 klo 9:00 15:00 PAIKKA Reisjärven Kunnantalo, Kokoushuone LÄSNÄ Hirvinen Esa, puheenjohtaja Niemi Pauli, varapuheenjohtaja Puurula Merja, jäsen Paasovaara Marko, sihteeri, tilintarkastaja
Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014
Maakuntahallitus 17 10.03.2014 Maakuntahallitus 46 05.05.2014 Maakuntavaltuusto 10 10.06.2014 Uudenmaan liiton tilinpäätös 2013; tilinpäätöksen hyväksyminen 69/00.00.03.00/2014 MHS 10.03.2014 17 Kuntalain
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2017 Kokousaika: 19.4.2017 klo 12.00 15.45 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Minna Yli-Kujala, varajäsen
PÖYTÄKIRJA. Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30. Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO. Perjantai 23.05.2014
Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA Nro/vuosi 3/2014 Sivu 1 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OL- LEET JÄSENET Perjantai 23.05.2014 klo 13.00-15.30 Kunnanviraston kokoushuone, os. Tervontie 4 72210 TERVO Jäsen
Kunnanhallitus salainen 31 11.06.2013 Kunnanhallitus 195 18.06.2013. Tilintarkastuskertomus 2012
salainen 31 11.06.2013 195 18.06.2013 Tilintarkastuskertomus 2012 Khsal 31 Tarkastuslautakunta 42 5.6.2013 ja kunnanjohtaja ovat laatineet vuoden 2012 tilinpäätöksen, joka sisältää toimintakertomuksen,
Kunnanhallitus nro 12/2013 7.10.2013 SISÄLLYSLUETTELO. Kokouksen järjestäytyminen Etuosto-oikeuden käyttäminen
nro 12/2013 SISÄLLYSLUETTELO KH 183 KH 184 Kokouksen järjestäytyminen Etuosto-oikeuden käyttäminen Sivu 2 Nro 12/2013 Kokouspaikka- ja aika Kunnantalo klo 18.00-18.10 Läsnä olevat jäsenet Laaksonen Merja,
Muonion kunta Esityslista / 3/
Muonion kunta Esityslista / 3/2016 Kokouskutsu 12.5.2016 Tarkastuslautakunnan kokous Aika to klo 16.30 Paikka Valtuustosali Kutsutut Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Juha Särkijärvi varapuheenjohtaja
Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2015 Kokousaika: 20.4.2015 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja
Ritva Lill-Smeds, jäsen
Tarkastuslautakunta 2009-2012 18.05.2010 1 KOKOUSAIKA Tiistaina 18.05.2010 klo 15.00 19.35 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET Kunnanvirasto Yhteispalvelupisteen kokoustila Lapinjärvi Mats Antas, puheenjohtaja
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 16.5.2017 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Muut osallistujat: Mikko Luoma, tilintarkastaja
Kunnanhallitus nro 11/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 11/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 165 Kokouksen järjestäytyminen KH 166 Lähetekeskustelun käyminen vuoden 2016 talousarviosta ja vuosien 2017-2019 taloussuunnitelmasta KH 167 KH 168 KH 169 KH 170 Kunnanvaltuuston
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 4/2016 Kokousaika: 5.9.2016 klo 13.00 15.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
Kirkkovaltuusto N:o 2/2016 Sivu 4
N:o 2/2016 Sivu 4 _ TILINPÄÄTÖKSEN 2015 HYVÄKSYMINEN 6.4.2016 10 Seurakunnan tilinpäätöksen laatimista ja käsittelyä koskevat säännökset ovat kirkkojärjestyksen15 luvun 9 :ssä. Seurakunnan on laadittava
Tarkastuslautakunta Pöytäkirja 3/2013
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2009-2012 Pöytäkirja 3/2013 Kokousaika: 15.5.2013 klo 13.00-14.50 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Risto Björn, puheenjohtaja Erkki Ojala, varapuheenjohtaja
Tekninen lautakunta nro 10/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 10/2013 SISÄLLYSLUETTELO TEKNLTK 85 Kokouksen järjestäytyminen TEKNLTK 86 Vuoden 2013 talousarvion investointimäärärahan muuttaminen TEKNLTK 87 Teknisen lautakunnan talouden seuranta 10/2013 TEKNLTK
Tekninen lautakunta nro 9/2011 15.11.2011 SISÄLLYSLUETTELO
nro 9/2011 SISÄLLYSLUETTELO TEKNLTK 97 Kokouksen järjestäytyminen TEKNLTK 98 Viranhaltijapäätösten laillisuusvalvonta TEKNLTK 99 Marsuddenin yksityistien peruskorjaus TEKNLTK 100 Sopimus n jätevesien johtamisesta
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Esityslista 4/2015 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 18 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 19 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 20 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 21 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
Kuntalain mukaan lautakunta on päätösvaltainen, kun enemmän kuin puolet jäsenistä on läsnä.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2016 Kokousaika: 13.4.2016 klo 13.00 16.30 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
Kunnanhallitus nro 13/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 13/2015 SISÄLLYSLUETTELO KH 188 KH 189 Kokouksen järjestäytyminen Esisopimuksen hyväksyminen Helsingin seudun liikenne-kuntayhtymän kanssa koskien lähijunaliikenteen järjestämistä välillä -Helsinki
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Kunnanhallitus Nro Kokousaika klo
KINNULAN KUNTA ESITYSLISTA/KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 7 27.3.2017 180 + Kokousaika 27.3.2017 klo 17.00 19.17+ Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet: jäsenet (merkintä, kuka
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 3/2016 Kokousaika: 17.5.2016 klo 13.00 16.10 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
1 Tarkastuslautakunta PÖYTÄKIRJA 2/2018
1 TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS KOKOUSAIKA Torstai 17.5.2018 klo 09.00 10.45 KOKOUSPAIKKA Kunnantalo, Virastotie 5 A, Kivijärvi LÄSNÄ Teuvo Rekonen puheenjohtaja Airi Sorsamäki jäsen Aira Hakkarainen jäsen
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 3/2016 1 Aika 26.4.2016 klo 14:08 17:59 Paikka Kokoustila K1-K2, kaupungintalo Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 53 54 55 56 57 Tilintarkastusyhteisön raportin esittely tilinpäätöksen
Kunnanhallitus nro 9/2011 8.8.2011 SISÄLLYSLUETTELO
nro 9/2011 SISÄLLYSLUETTELO KH 155 KH 156 KH 157 KH 158 KH 159 Kokouksen järjestäytyminen Lautakuntien ja viranhaltijoiden päätösten laillisuusvalvonta Saapuneet kirjeet, ilmoitukset ja päätökset n kunnan
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta 26.4.2017 1 Kokousaika Pe 28.4.2017 klo 16.00 19.10 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS 18
VESILAHDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 15 Hyvinvointilautakunta 12.04.2016 AIKA 12.4.2016 klo 18:09 20:35 PAIKKA Peiponpellon päiväkodin ruokasali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/ (6) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kj/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 7/2013 1 (6) 95 Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymän (HSY) yhtymäkokous 31.5.2013 HEL 2013-006136 T 00 01 06 Päätös Konsernijaosto päätti kehottaa kaupunginjohtajaa
Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus
Kunnanhallitus 64 22.03.2005 Kunnanvaltuusto 46 27.06.2005 VUODEN 2004 TILINPÄÄTÖS 64/04/047/2005 KH 64 Tilinpäätöstä ohjaava lainsäädäntö ja muu ohjeistus Kuntalaissa tilinpäätöksen laatimis- ja käsittelyaikataulu
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 5/2014 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 3 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 2/2013 Kokousaika: 31.10.2013 klo 13.00-16.25 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 3/2015 Kokousaika: 18.5.2015 klo 13.00-16.00 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2015 Sivu 38 (45) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 16.6.2015 kello 18.00 20.00 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET valtuutettua LIITE A
Maija Räsänen. Puheenjohtaja. Jorma Voutilainen. Tarkastusaika. Tuusniemi klo 14:00 alkaen. Allekirjoitus. Paikka ja pvm
Kokouskutsu / Esityslista Nro 6/2018 1 (6) KOKOUSAIKA 9.4.2018 Klo 15:00- KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Tuusniemen kunta, kunnanhallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kuntayhtymän omaisuus sekä vastuut ja velvoitteet
Kunnanhallitus 332 25.08.2014 Kunnanvaltuusto 79 01.09.2014 EVTEK-kuntayhtymän purkaminen 379/00.04.02/2013 Kunnanhallitus 25.08.2014 332 Selostus EVTEK-kuntayhtymä Kuntayhtymän jäsenkunnat sekä osuudet
Konneveden kunta Kokouspäivämäärä Sivu Valtuusto 17.6.2014 27
Valtuusto 17.6.2014 27 1. VUODEN 2013 ARVIOINTIKERTOMUS Tark.ltk. 13.5.2014 16 Liite 1 Laadittiin vuoden 2013 arviointikertomus. Puheenjohtajan ehdotus: Tarkastuslautakunta jättää arviointikertomuksen
Lemin kunnanhallitus Toukkalantie 2 54710 LEMr leminkunta@lemi.fi 16.5.2019 OIKAISUVAATIMUS Vaadin oikaisua Lemin kunnanhallituksen päätökseen 24.4.2019 48. Kunnanhallitus on päättänyt, että "Hankinta
Kunnanvaltuusto nro 2/2012 27.2.2012 SISÄLLYSLUETTELO
nro 2/2012 SISÄLLYSLUETTELO KV 10 KV 11 KV 12 Kokouksen järjestäytyminen Talouden tasapainotusohjelman seuranta n työjärjestyksen mukainen luettelo valmistelussa olevista valtuutettujen tekemistä aloitteista
Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018
Kaupunginhallitus 101 28.03.2019 Kemijärven kaupungin tilinpäätös ja toimintakertomus vuodelta 2018 151/04.047/2019 KH 28.03.2019 101 Kuntalain (410/2015) 113 :n mukaan kunnan tilikausi on kalenterivuosi.
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/ SISÄLLYSLUETTELO
LAPINJÄRVEN KUNTA Pöytäkirja 4/2017 1 ASIAT SISÄLLYSLUETTELO 17 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 18 TEKNISEN TOIMEN KATSAUS 3 19 KUNNANJOHTAJAN KATSAUS 3 20 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN
SISÄLLYSLUETTELO. Pöytäkirja 5/ LAPINJÄRVEN KUNTA TARKASTUSLAUTAKUNTA KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3
5/2011 1 SISÄLLYSLUETTELO ASIAT SIVU 24 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 25 EDELLISEN KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJAN TARKASTAMINEN 3 26 TILINTARKASTAJAN RAPORTOINTI 4 27 ARVIOINTIKERTOMUKSEN VALMISTELU
Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013 2016 Pöytäkirja 5/2016 Kokousaika: 16.11.2016 klo 13.15 16.20 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen
Kunnanhallitus 104 26.03.2012 Työyhteisötoimikunta 13 02.05.2012 Valtuusto 30 30.05.2012 Siikajoen kunnan vuoden 2011 toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen hyväksyminen 2722/04/041/2012 KHALL 104 Kuntalain
Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.
KINNULAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Sivu Nro 11 / 2009 201 Kokousaika 30.03.2009 klo 17.00 19.20 Kokouspaikka Kunnanvirasto, valtuustosali Saapuvilla olleet Jäsenet jäsenet (merkintä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kuntayhtymän hallitus Tarkastuslautakunta
Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 1 1 (1) Kuntayhtymän hallitus 31 25.3.2019 Tarkastuslautakunta 41 23.4.2019 4 1360/02.06.01.06/2018 Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin tilinpäätös ja toimintakertomus
VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA
Yhtymäkokous 3 24.05.2016 VUODEN 2015 TILINTARKASTUKERTOMUS, TILINPÄÄTÖKSEN HYVÄKSYMINEN JA VASTUUVAPAUDESTA PÄÄTTÄMINEN TILIKAUDELLA 1.1. - 31.12.2015 106/02.020.201/2013 Yhtymäkokous 3 Hallitus 37 29.3.2016
PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Kirkkovaltuusto
PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2019 1 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.58 Paikka: Seurakuntatalo Läsnä: Valtuutetut: läsnä poissa Auvinen Marketta Huhtinen Kaija Immonen Paavo Keijonen
Kaupungin talouden ohjaus. Luottamushenkilökoulutus
Kaupungin talouden ohjaus Luottamushenkilökoulutus 9.8.2017 Talousarvio ja suunnitelma Kuntalaki 110 Valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio
19 Tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen vuodelta 2017
Kangasniemi Pöytäkirja 3/2018 1 (14) Aika 18.05.2018, klo 12:30-15:00 Paikka Kangasniemen kunnantalo, kunnanhallituksen huone Käsitellyt asiat 15 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 16 Pöytäkirjan
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2016 Sivu 45 (51) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 16.5.2016 kello 18.00-19.30 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden
Hallintosäännön mukaan kokouskutsun antaa puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 1/2014 Kokousaika: 22.1.2014 klo 13.00-16.35 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
Kokouskutsu on lähetetty sähköpostina kunnanvirastoon, mistä se on toimitettu edelleen tarkastuslautakunnan jäsenille.
Kihniön kunta Tarkastuslautakunta 2013-2016 Pöytäkirja 5/2015 Kokousaika: 16.11.2015 klo 13.00 15.40 Kokouspaikka: Kihniön kunnanvirasto Läsnä: Jouko Yli-Knuuttila, puheenjohtaja Tiina Jokioja, varapuheenjohtaja,
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2018. Kunnanhallituksen kokoushuone, Kunnanvirasto, Rautalampi. Kokouksen työjärjestyksen hyväksyminen
RAUTALAMMIN KUNTA KOKOUSKUTSU 17/2018 Kunnanhallitus KOKOUSTIEDOT Aika Maanantai 26.11.2018 klo 10.00 16.50 Paikka KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia nro Kunnanhallituksen kokoushuone, Kunnanvirasto, Rautalampi Pöytäkirjan
PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 Kirkkoneuvosto 24.04.2013
PUUMALAN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 1 KIRKKONEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikko klo 18.00 18.55 Paikka: Seurakuntatalo Läsnäolo: Jäsenet: Läsnä Poissa Hämäläinen Sari Kantola Pentti Karjalainen Esa Markkanen
Y h t y m ä v a l t u u s t o
LIITE 2 Y h t y m ä v a l t u u s t o KOKOUSKUTSU/ESITYSLISTA 1/2016 Kokousaika Tiistai 24.5.2016 klo 16.30 Kokouspaikka Ammattiopisto Tavastian auditorio, Hattelmalantie 8 KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 Yhtymävaltuuston
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 Sivu 26 (36) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 6 varavaltuutettua
KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2014 Sivu 26 (36) Valtuusto KOKOUSAIKA Tiistai 17.6.2014 kello 18.00 18.50 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 15 valtuutettua LIITE
Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 130 25.3.2013 Asianro 313/02.02.01/2013 93 Vuoden 2012 tilintarkastuskertomus, tilinpäätöksen hyväksyminen ja vastuuvapauden myöntäminen Päätöshistoria
ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/ Kokousaika kello
ORIPÄÄN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro Sivu Kunnanvaltuusto 4/2018 20 Kokousaika 17.9.2018 kello 18.00 18.13 Kokouspaikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Kaarto, Anne-Mari Kalsi, Esa Kankare, Tarmo Kiertonen,
Tarkastuslautakunnan kokous Pöytäkirja 2/2019
Tarkastuslautakunnan kokous 3.4.2019 Pöytäkirja 2/2019 PÖYTÄKIRJA 2 (7) TARKASTUSLAUTAKUNNAN KOKOUS Aika 3.4.2019 klo 9.00 11.00 Paikka ISLABin hallinnon kokoushuone, c/o KYS, rak 1A, 3. krs Asiat 9-18
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET
VUODEN 2019 TALOSARVION JA VUOSIEN 2020-2021 TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET 1. Yleiset laadintaperusteet SAVUKOSKEN KUNTA Kunnan talousarvio ja taloussuunnitelma laaditaan suunnittelukaudelle 2019-2021.
Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018
Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Kaupunginhallitus 290 27.8.2018 111 Talousarvion toteutuminen kesäkuu 2018 Päätöshistoria Kaupunginhallitus 27.8.2018 290 Asianro 55/02.02.02/2018 Talousjohtaja Anna-Kristiina
Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/ ( 6) Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta
Tuusulan kunta Pöytäkirja 2/2019 1 ( 6) Aika 28.02.2019, klo 16:45-17:30 Paikka Tuusulan Seurakuntakeskus, Rykmentintie 34 Käsitellyt asiat 6 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 7 Pöytäkirjan tarkastus
Utsjoen kunta Esityslista 6/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Esityslista 6/2018 1 Kunnanhallitus Aika 07.05.2018 klo 10:00 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsiteltävät asiat Asia Otsikko Sivu 59 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA /2018
1 Kokousaika: Kokouspaikka: Keskiviikkona 30.5.2018 klo18.00-20.48 Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1. Tarkastuslautakunta 2005 2008 19.5.2009. AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA
MÄNTSÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2009 1 AIKA 19.5.2009 klo 17.00 19.00 PAIKKA Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone, 3. kerros KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
TERVEYDENHUOLON KY. Tarkastuslautakunta
TERVEYDENHUOLON KY. 1 Kokousaika Ti 31.5.2016 klo 15.00 18.30 Paikka Muonion kunnanvirasto, valtuustosali Jäsenet: Läsnä Varsinaiset jäsenet Varajäsenet Birgitta Eira. puheenjohtaja Anne-Mari Keimiöniemi,
Muonion kunta Esityslista/ 2/ (8) Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja. Pentti Reponiemi Tarja Salo Teuvo Tolvanen
Muonion kunta Esityslista/ 2/2014 1 (8) Tarkastuslautakunnan kokous Aika ti klo 16.00 Paikka kunnantalo, valtuustosali Läsnä Anne-Mari Keimiöniemi puheenjohtaja Timo Liikavainio varajäsen Pentti Reponiemi
Espoon kaupunki Pöytäkirja 275. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1
Kaupunginhallitus 14.09.2015 Sivu 1 / 1 1294/02.07.00/2015 275 Kuhmoisten Hahmajärven leirikeskuksen myynti tarjousten perusteella Valmistelijat / lisätiedot: Juha Pulkkinen, puh. 046 877 1881 etunimi.sukunimi@espoo.fi
KIRKKOVALTUUSTO 2/2014
KEMIN SEURAKUNTA ESITYSLISTA-PÖYTÄKIRJA KIRKKOVALTUUSTO 2/2014 KIRKKOVALTUUSTON KOKOUS 7.5.2014 6. Tulos- ja rahoituslaskelma sekä talousarvion toteutumisvertailu 1.1. 31.3.2014... 2 7. Toimintakertomus
Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin kuntayhtymä (Y-tunnus ), Kuopio. Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus )
Julkinen 1 (5) Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeiden myynti 1. KAUPAN OSAPUOLET Myyjä n kuntayhtymä (), Ostaja Siilinjärven kunta (Y-tunnus 0172718-0) 2. KAUPAN KOHDE 2.1. Kiinteistö Oy Isoharjan osakkeet