Uuden yrittäjän veroinfo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Uuden yrittäjän veroinfo"

Transkriptio

1 Tervetuloa verkkoseminaariin: Uuden yrittäjän veroinfo

2 Tilaisuuden ohjelma Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit Verojen ilmoittaminen ja maksaminen Perustietoa arvonlisäverotuksesta ja tuloverotuksesta Työnantajana toimiminen Usein kysyttyä

3 Yrityksen perustaminen Tukea yritystoiminnan aloittamiseen tarjoavat mm. paikalliset uusyrityskeskukset ja Yritys- Suomi Starttirahan hakeminen ennen perustamisilmoitusta Muista: pankkitili, kirjanpito ja vakuutukset Suosittelemme, että hankit yrityksellesi kirjanpitäjän / tilitoimiston

4 Yrityksen perustaminen - yritysmuodon valinta Yksityinen elinkeinonharjoittaja Toimii itsenäisesti, omaan lukuunsa. Vastaa sitoumuksistaan taloudellisesti itse kaikella omaisuudellaan. Avoin yhtiö (ay) Kommandiittiyhtiö (ky) Perustajina vähintään kaksi henkilöä tai yritystä Ay: kaikki yhtiömiehet vastaavat yhtiön sitoumuksista koko henkilökohtaisella omaisuudellaan. Ky: vastuunalaiset yhtiömiehet vastaavat yhtiön sitoumuksista koko henkilökohtaisella omaisuudellaan ja äänettömät yhtiömiehet pääomapanoksellaan. Osakeyhtiö (oy) Osuuskunta Itsenäinen verovelvollinen Perustajana vähintään yksi henkilö tai yritys

5 Yrityksen perustaminen - perustamisilmoitus Perustamisilmoitus Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään: ytj.fi Yritys saa Y-tunnuksen, löytyy ytj-palvelusta noin 2 pv:n kuluttua Rekistereihin hakeutuminen, käsittelyaika noin 3 vkoa Patentti- ja rekisterihallituksen (PRH) ylläpitämään kaupparekisteriin Verohallinnon rekistereihin: ennakkoperintärekisteri, arvonlisäverovelvollisten rekisteri ja työnantajarekisteri Perustamisen yhteydessä: anna arvio ensimmäisen tilikauden tuloksesta ennakkoveroja varten

6

7 Verohallinnon rekisterit lyhyesti Ennakkoperintärekisteri Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen tarkoittaa, että yritys huolehtii ennakkoverojen maksamisesta itse. Arvonlisäverovelvollisten rekisteri Rekisteriin tulee kuulua, jos yrityksen liikevaihto ylittää euroa. Työnantajarekisteri Työantajarekisteriin tulee kuulua, jos yrityksesi on säännöllinen työnantaja.

8 Ennakkoperintärekisteri Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen tarkoittaa, että yrityksesi huolehtii ennakkoveroista, ts. suorituksen maksajan ei tarvitse toimittaa ennakonpidätystä (vrt. palkanmaksu) Asiakkaasi voi saada kotitalousvähennyksen vain, jos yrityksesi kuuluu ennakkoperintärekisteriin Yritys voidaan poistaa ennakkoperintärekisteristä verotukseen liittyvien laiminlyöntien vuoksi Ennakkoperintärekisteriin kuuluminen kertoo siis myös siitä, että yritys on hoitanut verovelvoitteensa.

9 Arvonlisäverovelvollisten rekisteri Rekisteriin tulee ilmoittautua, jos on arvonlisäverovelvollinen. Arvonlisäverovelvollisia ovat kaikki, jotka harjoittavat liiketoiminnan muodossa tavaroiden tai palveluiden myyntiä, vuokrausta tai niihin rinnastettavaa toimintaa. Arvonlisäverot ilmoitetaan ja maksetaan säännöllisesti yrityksen verokauden mukaan kuukausittain, neljännesvuosittain tai kerran vuodessa.

10 Alv-rekisteriin vai ei? Jos liikevaihto jää tilikauden (12 kuukautta) aikana alle euron, ei tarvitse ilmoittautua arvonlisäverovelvolliseksi. Liikevaihtoa kannattaa arvioida realistisesti, koska arvonlisäveroa voi joutua maksamaan myös takautuvasti. Alv-rekisteriin voi hakeutua, vaikka liikevaihto jäisikin alle euron Jos yritys on arvonlisäverorekisterissä: arvonlisäveroilmoituksella saa vähentää arvonlisäveron niistä ostoista, jotka on tehty arvonlisäverollista toimintaa varten sekä myyjän että sinun ostajana tulee olla alv-rekisterissä

11 Arvonlisäverotuksen ulkopuolelle jäävä toiminta Arvonlisäverotuksen ulkopuolelle on jätetty joitakin arvonlisäverolaissa erikseen mainittuja toimintoja. Jos yritys myy ainoastaan näitä laissa mainittua tavaroita tai palveluja, se ei voi rekisteröityä arvonlisäverovelvolliseksi, eikä se voi tehdä verottomaan toimintaan kohdistuvista hankinnoista myöskään arvonlisäverovähennystä. Tällaista toimintaa ovat esimerkiksi: kiinteistöjen ja osakehuoneistojen myynti ja vuokraus terveyden- ja sairaanhoito sekä sosiaalihuolto arvonlisäverolaissa erikseen määritellyt koulutuspalvelut rahoitus- ja vakuutuspalvelut

12 Työnantajarekisteri Työnantajaa pidetään verotuksessa joko satunnaisena tai säännöllisenä työnantajana. Säännöllisen työnantajan on ilmoittauduttava Verohallinnon työnantajarekisteriin. Yritys on säännöllinen työnantaja, jos se maksaa vakituisesti palkkaa vähintään 2 tai useammalle palkansaajalle tai jos se maksaa palkkaa samanaikaisesti vähintään 6 palkansaajalle, vaikka heidän työsuhteensa ovat tilapäisiä ja tarkoitettu lyhytaikaisiksi. Työnantajarekisteriin kuuluva ilmoittaa ja maksaa työnantajasuoritukset yrityksen verokauden mukaan - kuukausittain tai neljännesvuosittain. Satunnaisella työnantajalla verokausi on kalenterikuukausi.

13 Kun yrityksesi on rekisteröity Tutustu huolella lähettämäämme kirjeeseen, jossa on tiedot yrityksesi rekisteröinnistä sekä ohjeita verojen ilmoittamiseen ja maksamiseen. Kirjeessä on myös Verohallinnon tilinumerot ja yrityskohtainen viitenumero omaaloitteisten verojen maksamiseen. Viitenumeron löydät tarvittaessa myös yrityksesi OmaVero-palvelusta. Jos olet rekisteröitynyt alv- tai työnantajarekisteriin, merkitse kalenteriisi ilmoitusten ja maksujen eräpäivät. tarjolla myös mobiilisovellus Tärkeät päivämäärät Ilmoitukset sähköisesti: hae Katso-tunniste tai valtuuta kirjanpitäjäsi antamaan ilmoitukset sähköisesti.

14 Sähköinen ilmoittaminen Sähköiseen ilmoittamiseen yritys tarvitsee yleensä Katso-tunnisteen. liikkeen- ja ammatinharjoittajat voivat joissakin palveluissa käyttää verkkopankkitunnuksia Katso-tunnisteen voit hakea osoitteessa yritys.tunnistus.fi Voit valtuuttaa tilitoimiston tai muun asianhoitajan sähköiseen asiointiin joko Katso-tunnisteen avulla tai sähköisen asioinnin valtakirjalla.

15 Sähköinen ilmoittaminen Lisätietoja tunnistautumisesta ja valtuuttamisesta Vero.fi-sivuilla, osiossa Asioi verkossa > Näin tunnistaudut

16 Sähköinen ilmoittaminen Ilmoitukset voit antaa Verohallinnon omissa palveluissa tai esimerkiksi suoraan joidenkin kirjanpito-ohjelmien avulla. Suosittelemme, että otat käyttöön yrityksesi OmaVero-palvelun.

17 Oma-aloitteisten verojen ilmoittaminen ja maksaminen

18 Oma-aloitteiset verot Oma-aloitteisia veroja ovat esimerkiksi arvonlisävero ja työnantajasuoritukset. Oma-aloitteiset verot ilmoitetaan Verohallinnolle veroilmoituksella, esim. veroilmoitus työnantajasuorituksista. Ilmoitukset annetaan ja suoritukset maksetaan yrityksen verokauden mukaisesti. Ilmoitus on annettava jokaiselta verokaudelta - myös silloin, jos ei ole toimintaa tai suorituksia Oma-aloitteiset verot tulee ilmoittaa sähköisesti. Ilmoitukset voi antaa ja suoritukset maksaa esimerkiksi OmaVeropalvelussamme.

19 Oma-aloitteiset verot Verokausi Oma-aloitteisten verojen verokausi on kaikilla lähtökohtaisesti kalenterikuukausi. Tämä tarkoittaa, että ilmoitukset tulee antaa ja suoritukset maksaa kuukausittain. Edellytysten täyttyessä yritys voi hakeutua pidennettyyn verokauteen, joita ovat neljänneskalenterivuosi ja arvonlisäverotuksessa myös kalenterivuosi neljänneskalenterivuosi: liikevaihtoraja euroa kalenterivuosi (alv): liikevaihtoraja euroa

20 Oma-aloitteiset verot Milloin verot ilmoitetaan ja maksetaan? Oma-aloitteisten verojen ilmoitusten ja maksujen yleinen eräpäivä on 12. päivä HUOM! Ilmoituksen on oltava perillä Verohallinnossa eräpäivänä

21 Oma-aloitteiset verot Milloin verot ilmoitetaan ja maksetaan? Arvonlisävero ilmoitetaan ja maksetaan verokautta toisena seuraavassa kuussa Työnantajasuoritukset ilmoitetaan ja maksetaan heti verokautta seuraavassa kuussa Esimerkki maaliskuussa annettavasta ilmoituksesta: tammikuu helmikuu maaliskuu 12.pv

22 Ilmoitukset voit antaa OmaVero-palvelussa oma-aloitteisista veroista, kuten alv:sta näet yrityksesi tilanteen: saldon, kuukausittain yhteenvedon saat palvelussa muistutuksia määräpäivistä voit ilmoittaa tilinumeron OmaVero kokoaa veroasiat yhteen Palvelu laajenee jo loppuvuodesta 2017: yhteisöjen tuloveroilmoitukset ja ennakkoverot Henkilöasiakkaiden tuloverotus vuoden 2018 lopulla;; myös esim. toiminimet voivat antaa tuloveroilmoituksen palvelussa

23 Oma-aloitteiset verot Kuukausittainen yhteenveto Yhteenveto muodostetaan kerran kuukaudessa. Yhteenveto löytyy OmaVerosta. Yhteenvedon voi tilata myös lähetettäväksi postitse. Yhteenvedon tarkistaminen on tärkeää myös mahdolliset huomautukset

24 Oma-aloitteiset verot Ilmoitusten korjaaminen Ups, väärin meni Nou hätä! Jos huomaat ilmoittaneesi väärin, korjaa virhe antamalla samalle verokaudelle uusi, aiemmat tiedot korvaava ilmoitus Korvaavalla ilmoituksella ilmoitetaan myös virheen syy Vaihtoehtona vähäisten virheiden kohdalla kevennetty korjausmenettely: kun virhe enintään 500 euroa, korjauksen voi tehdä eli huomioida seuraavilla ilmoituksilla. Virheet on korjattava ilman aiheetonta viivytystä.

25 Oma-aloitteiset verot Ilmoituksen myöhästyminen Jos ilmoitus saapuu myöhässä, määrätään siitä myöhästymismaksu. Myöhästymismaksua lasketaan ilmoituksen määräpäivää seuraavasta päivästä alkaen ja ilmoituksen saapumispäivään saakka. Jos veroilmoitusta ei anneta määräajassa, Verohallinto arvioi veron määrän. Ilmoittamisvelvollisuuden laiminlyönnin vuoksi määrätään myös veronkorotus. Ilmoitusvelvollisuuden laiminlyöntien johdosta Verohallinto voi poistaa ennakkoperintärekisteristä.

26 Oma-aloitteiset verot Ilmoituksen myöhästymismaksu Verokauden ensimmäinen veroilmoitus 3 / pv, enintään % myöhässä ilmoitetun veron määrästä Ilmoitus myöhässä 1-45 päivää yli 45 päivää Enintään verokaudelta / verolaji Korvaava ilmoitus Myöhästymismaksua ei määrätä + 2 % myöhässä ilmoitetun veron määrästä

27 Ilmoita yrityksesi tilinumero Tarvitsemme yrityksesi pankkitilinumeron veronpalautuksien maksamista varten (esim. alv:n palautukset). Uusi tai muuttunut tilinumero ilmoitetaan OmaVero-palvelussa. Voit määrittää palvelussa oma-aloitteisille veroille palautusrajan sekä ajankohdan. Aiheettoman maksun palautusta voi pyytää OmaVero-palvelun kautta (Hae palautusta).

28 Perustietoa arvonlisäverosta Alviksi mua yleensä kutsutaan.

29 Mikä on alv? 1. Arvonlisävero on kulutusvero, jonka myyjä perii ostajalta lisäämällä sen tavaran tai palvelun myyntihintaan. 2. Arvonlisävero ei jää yritykselle, vaan se tilitetään valtiolle. 3. Kyseessä oma-aloitteinen vero, joka ilmoitetaan ja maksetaan yrityksen verokauden mukaan. Arvonlisäverovelvollisia ovat kaikki, jotka harjoittavat liiketoiminnan muodossa tavaroiden tai palveluiden myyntiä, vuokrausta tai niihin rinnastettavaa toimintaa. poikkeukset: alle euron liikevaihto ja esim. yleishyödylliset rakennus- ja romualalla sovelletaan käännettyä arvonlisäverovelvollisuutta

30 Alv-prosentit eli verokannat 24 % yleinen verokanta: useimmat tavarat ja palvelut 14 % 10 % elintarvikkeet, rehu, ravintola- ja ateriapalvelut kirjat, lääkkeet, liikuntapalvelut, elokuvanäytökset, kulttuurija viihdetilaisuuksien sisäänpääsy, henkilökuljetus, majoituspalvelut ja televisio- ja yleisradiotoiminnasta saadut korvaukset

31 Näin lasket ja ilmoitat alv:n Esimerkki: Myymäsi tuotteen veroton hinta on euroa ja siihen sovelletaan normaalia 24 %:n verokantaa. Arvonlisäveroa lisätään tuotteen hintaan 24 % eli x 24/100 = 240 euroa. Verolliseksi hinnaksi saadaan euroa.

32 Näin lasket ja ilmoitat alv:n

33 Perustietoa tuloverotuksesta

34 Huolehdi yrityksesi ennakkoverosta Yritykset maksavat ennakkoveroa, joka perustuu arvioon tilikauden tuloksesta. Arvion teet sinä yrittäjänä itse Tarkista ennakkoverojen määrä, jotta vältyt yllätyksiltä Hae tarvittaessa ennakon muutosta. Näin voit välttyä esimerkiksi suurilta jälkiveroilta.

35 Kirjanpitovelvollisuus koskee kaikkia yrityksiä Ajantasainen ja luotettava kirjanpito on yritykselle tärkeää. Tärkeimmät kirjanpitoa koskevat säännökset ovat kirjanpitolaissa. Päätarkoitus on laskea toiminnan tulos, pitää yrityksen ja sen omistajien rahavirrat erillään sekä antaa tietoa yrityksen tilasta. Kirjanpidosta huolehtiminen on usein hyvä jättää osaavan kirjanpitäjän tehtäväksi.

36 Kirjanpitovelvollisuus koskee kaikkia yrityksiä Kahdenkertainen, suoriteperusteinen kirjanpito ü Jokaisesta liiketapahtumasta merkitään sekä rahan lähde että rahan käyttö. Kirjaukset kertovat sekä syyn rahan liikkeeseen että käytetyn kirjanpidon tilin. ü Kaikki kirjaukset tehdään ainakin kahdelle kirjanpidon tilille. Poikkeus: ammatinharjoittajalla on mahdollisuus pitää yhdenkertaista, maksuperusteista kirjanpitoa. Tilikauden on silloin oltava kalenterivuosi.

37 Verotus perustuu kirjanpitoon Liiketapahtumat kirjataan kirjanpitoon aika- ja asiajärjestyksessä, käteismaksut viipymättä. Kirjaukset tehdään siten, että tarvittavat vero- ja muut ilmoitukset voidaan laatia ajantasaisesta kirjanpidosta. Yrityksen tilikauden tulovero lasketaan kirjanpidon osoittamasta tuloksesta, johon on tehty verolainsäädännön edellyttämät oikaisut. >> Lue lisää: Kirjanpidon ABC (Taloushallintoliitto)

38 Verotus perustuu kirjanpitoon Liiketapahtumat kirjataan tilikauden aikana tositteiden perusteella kirjanpidon tileille. Tilikauden päätyttyä laaditaan tilinpäätös. Elinkeinotoiminnan veroilmoitus

39 Yrityksen tuloveroilmoitus Eri yritysmuodoille on omat veroilmoitukset ja määräajat liikkeen- ja ammatinharjoittajat (5) henkilöyhtiöt (6A) yhteisöt (6B) yhdistykset ja säätiöt (6C) Ilmoitus tulee antaa määräaikana, ks. Tärkeät päivämäärät Tutustu huolellisesti omalle yritysmuodollesi tarkoitettuihin veroilmoituksen täyttöohjeisiin täyttöohjeet (vero.fi) Veroilmoituksen voi antaa myös sähköisesti esimerkiksi osakeyhtiöt Yhteisöjen veroilmoituspalvelussa, jatkossa OmaVerossa verkkolomakkeet henkilöyhtiöille sekä liikkeen- ja ammatinharjoittajille löytyvät vero.fi-sivuilta

40 Yksityinen elinkeinonharjoittaja Henkilöyhtiö Osakeyhtiö Osuuskunta Verotuksen erillisyys Ei Ei Kyllä Tuloverotus Jako ansio- ja pääomatuloon ansiotulo: progressiivinen verotus pääomatulo: 30 % ( ylittävältä osalta 34 %) Yhtiömiesten tulona - jako ansio- ja pääomatuloon Yhtiön tulona (20 %) Pääomatulon laskentapohja Nettovarallisuus plus 30 % palkoista Nettovarallisuus plus 30 % palkoista Nettovarallisuus (osakkeen matemaattinen arvo) Nettovarallisuudenlaskenta Vain elinkeinotoimintaan kuuluvat varat ja velat Erikseen tulolähteittäin;; yhtiömieskohtaiset oikaisut Kaikki varat ja velat;; osakaskohtaiset oikaisut Tappion vähentäminen Voidaan siirtää yrittäjälle Vain yrityksessä Vain yrityksessä Rahanyksityisotto On mahdollista On mahdollista Ei ole mahdollista Palkanmaksu yrittäjälle Ei Kyllä Kyllä Oikeustoimet yrityksen ja omistajan välillä Ei Kyllä Kyllä, käyvin hinnoin VML 29

41 Elinkeinotoiminnan tuloksen ja jaettavan yritystulon laskenta Tulot suuremmat kuin menot: Menot suuremmat kuin tulot: Tuotot > Kulut Tuotot < Kulut = Elinkeinotoiminnan tulos = Elinkeinotoiminnan tappio - aikaisempien verovuosien tappiot = Verovuoden jaettava yritystulo - pääomatuloista vähennettävä elinkeinotoiminnan tappio = Verovuodelle vahvistettava elinkeinotoiminnan tappio

42 Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Elinkeinotoiminnan tulolähde Verotettava tulo lasketaan elinkeinotulon verottamisesta annetun lain mukaan (EVL) Maatalouden tulolähde Verotettava tulo lasketaan maatilatalouden tuloverolain mukaan (MVL) Henkilökohtainen tulolähde (muun toiminnan tulolähde) Verotettava tulo lasketaan tuloverolain mukaan (TVL)

43 Esimerkki: Yritystulon verotus liikkeen- ja ammatinharjoittajalla ELINKEINOTOIMINNAN TULOS - AIKAISEMPIEN VUOSIEN TAPPIOT = JAETTAVA YRITYSTULO jaetaan edellisen vuoden nettovarallisuuden perusteella PÄÄOMATULO-OSUUTEEN (20 % nettovarallisuudesta tai verovelvollisen vaatimuksesta 10 %) ANSIOTULO-OSUUTEEN (loput tai verovelvollisen vaatimuksesta koko yritystulo)

44 Yritysmuoto ja verotus Perehdy tarkemmin tuloverotuksen yritysmuotokohtaisiin eroihin ja yksityiskohtiin vero.fi-sivuilla. Perehtyä kannattaa jo ennen yrityksen perustamista.

45

46 Yritys työnantajana

47 Työnantajana toimiminen Työnantajalla on palkanmaksuun liittyviä velvollisuuksia. Palkasta tulee tehdä ennakonpidätys ja palkan perusteella maksaa työnantajan sairausvakuutusmaksu. Työnantajasuoritukset kuuluvat oma-aloitteisiin veroihin, jotka ilmoitetaan ja maksetaan Verohallinnolle palkanmaksukuukautta seuraavan kuukauden 12. päivään mennessä, ellei yritys ole hakeutunut pidennettyyn verokauteen. Ilmoitukset tulee antaa sähköisesti, esimerkiksi OmaVero-palvelussamme tai Palkka.fi-palvelun kautta. Tutustu ohjeisiimme: Yritys työnantajana Katso video: Näin ilmoitat työnantajasuoritukset

48 Työnantajana toimiminen Työnantajaa pidetään verotuksessa joko satunnaisena tai säännöllisenä työnantajana. Yritys on säännöllinen työnantaja, jos se maksaa vakituisesti palkkaa vähintään 2 tai useammalle palkansaajalle tai jos se maksaa palkkaa samanaikaisesti vähintään 6 palkansaajalle, vaikka heidän työsuhteensa ovat tilapäisiä ja tarkoitettu lyhytaikaisiksi. Säännöllisen työnantajan tulee rekisteröityä Verohallinnon työnantajarekisteriin ja antaa ilmoitukset verokauden mukaisesti kuukausittain / neljännesvuosittain. Satunnainen työnantaja antaa ilmoitukset ja maksaa työnantajasuoritukset kuukausittain, silloin kun palkkaa tai työkorvauksia on maksettu. Niiltä kuukausilta, jolloin suorituksia ei ole, ilmoituksia ei tarvitse antaa.

49 Vuosi-ilmoitus Työnantajan on annettava vuosi-ilmoitus, jossa on palkansaajakohtainen erittely maksetuista palkoista, palkanmaksuvuotta seuraavan vuoden tammikuun loppuun mennessä. Esimerkiksi maksettu palkka merkitään vuoden 2017 vuosi-ilmoitukseen, vaikka työ olisikin tehty vuonna Sähköisesti, jos koskee viittä tai useampaa tulonsaajaa Palkansaajien esitäytetyn veroilmoituksen palkkatiedot perustuvat työnantajien vuosi-ilmoituksen tietoihin. Vuosi-ilmoituksen voi antaa esim. Palkka.fi:n avulla, Ilmoitin.fi-palvelun kautta tai verkkolomakkeella.

50 Ota avuksesi Palkka.fi Palkka.fi on maksuton palkanlaskentaohjelma pienyrityksille. Palvelussa voit laskea palkat työntekijöille sivukuluineen. Palkka.fi hoitaa puolestasi ilmoitukset ja muodostaa maksut työeläkeyhtiöihin, Työttömyysvakuutusrahastolle ja Verohallintoon. Palvelu tuottaa palkkalaskelmat sekä muut kirjanpidon tositteet ja arkistoi ne. Palvelussa voit valita, että ohjelma lähettää automaattisesti tiedot työnantajasuorituksista Verohallintoon. Samoin vuosi-ilmoitus palkoista hoituu Palkka.fi-palvelun avulla. Tutustu palveluun Palkka.fi»

51 Muuta tärkeää

52 Pelaa reilusti muista kuitti! Kun yritys myy tavaroita tai palveluja, tulee ostajalle antaa kuitti tai lasku, jossa arvonlisävero on eritelty. Ostaja voi tarvita tositteen esimerkiksi arvonlisäveron vähentämistä varten. Lisätietoa vero.fi:ssä Kampanjasivu: Muista kuitti! Tietoa kuittia koskevista vaatimuksista Tietoa laskua koskevista vaatimuksista

53 Verovelkatodistus? Kun teet sopimuksia yrityksesi nimissä, saatat tarvita todistusta verojen maksamisesta / verovelkatodistusta. kertoo, onko ilmoitus- ja maksuvelvoitteet hoidettu Todistuksen voit tilata helposti vero.fi:stä tai puhelimitse Voit tehdä myös kestotilauksen vuodeksi, todistus joka kk Muista, että rekisterimerkinnät voi tarkistaa myös Yritys- ja yhteisötietojärjestelmästä (

54 Jos maksuvaikeudet yllättävät Jos yrityksellä tulee maksuvaikeuksia verojen kanssa, voi hakeutua edellytysten täyttyessä maksujärjestelyyn. Lisätietoa vero.fi-sivuilla. Maksujärjestelyyn tulee hakeutua ennen kuin verovelka menee ulosottoon. Maksujärjestelypyynnön voi tehdä verkossa: Vero.fi/maksujarjestely

55 Lyhyt kertaus

56 Lyhyt kertaus: Yritystoiminnan aloittaminen Perustamisilmoitus Verohallinnon rekisterit Verojen ilmoittaminen ja maksaminen Perustamisilmoitus Yritys- ja yhteisötietojärjestelmään (ytj.fi) Ø Ø Ø yritys merkitään kaupparekisteriin (Patentti- ja rekisterihallitus) yritys voi hakeutua Verohallinnon rekistereihin Yritys saa Y-tunnuksen Ennakkoperintärekisteri Arvonlisäverovelvollisten rekisteri Työnantajarekisteri Jos toiminnassa muutoksia, tee muutosilmoitus ytj.fi:ssä Yrityksen tuloverotus Ennakkovero arvioidun tuloksen perusteella Tuloveroilmoitus aina tilikauden päätyttyä à ennakkoveron palautus tai jäännösvero Oma-aloitteiset verot esim. alv ja työnantaja-suoritukset yrityksen verokauden mukaisesti, yleensä kuukausi yleinen eräpäivä 12. pv tarvittaessa vuosi-ilmoitus esim. palkoista

57 Ota käyttöön yrityksesi OmaVero Palvelussa voi ilmoittaa ja maksaa oma-aloitteiset verot sekä nähdä yrityksen tilanteen. Saat myös muistutuksia mm. eräpäivistä. Katso-tunniste on avain OmaVero-palveluun Hanki tunniste ajoissa ja/tai valtuuta kirjanpitäjäsi antamaan ilmoitukset sähköisesti

58 Lopuksi

59 Vero.fi: ohjeet ja neuvontapalvelut Tietoa verotuksesta aihealueittain, esimerkiksi osiosta Arvonlisäverotus. Yritysasiakkaiden etusivulta löydät oman osion uusille yrittäjille. Vero.fi:stä löytyy myös chat-neuvonta, palvelemme arkisin klo Palvelunumeromme löytyvät Yhteystiedoista.

60 Tilaa: Uuden yrittäjän uutiskirjepaketti Tilaa maksuton kolmen uutiskirjeen pakettimme uudelle yrittäjälle - saat sen suoraan sähköpostiisi. Sisältää perustietoa uudelle yrittäjälle ja hyödyllisiä linkkejä vero.fi-sivuille.

61 Ota rohkeasti yhteyttä! Kun sinulla tulee kysyttävää, ota yhteyttä asiakaspalveluumme. Tavoitat meidät vero.fi-sivuilta chat-palvelusta sekä puhelmitse palvelunumeroistamme. Chat-neuvojan löydät esimerkiksi Katso-sivujen yhteydestä, jos tarvitset apua tunnisteiden hakemisessa. Uusin palvelumme on Vastauspankki, josta löydät vastauksia yleisimpiin kysymyksiin. Voit myös jättää oman kysymyksen.

62

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut

Veroasiat oikein heti alusta lähtien. Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut Veroasiat oikein heti alusta lähtien Infopaketti uudelle yrittäjälle Yritys2017-messut 5.-6.9.2017 Esityksen sisältö Yrityksen perustaminen Verohallinnon rekisterit Verojen ilmoittaminen ja maksaminen

Lisätiedot

Uuden yrittäjän veroinfo

Uuden yrittäjän veroinfo Tervetuloa verkkoseminaariin: Uuden yrittäjän veroinfo 18.10.2017 Tilaisuuden ohjelma Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit Verojen ilmoittaminen ja maksaminen Perustietoa arvonlisäverotuksesta

Lisätiedot

Tilaisuuden ohjelma. Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit. Kirjanpito. Perustietoa arvonlisäverosta. Perustietoa tuloverotuksesta

Tilaisuuden ohjelma. Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit. Kirjanpito. Perustietoa arvonlisäverosta. Perustietoa tuloverotuksesta Tilaisuuden ohjelma Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit Kirjanpito Perustietoa arvonlisäverosta Perustietoa tuloverotuksesta Autamme sinua! Työnantajana toimiminen Yrityksen perustaminen

Lisätiedot

Tilaisuuden ohjelma. Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit. Kirjanpito. Perustietoa arvonlisäverosta. Perustietoa tuloverotuksesta

Tilaisuuden ohjelma. Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit. Kirjanpito. Perustietoa arvonlisäverosta. Perustietoa tuloverotuksesta Tilaisuuden ohjelma Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit Kirjanpito Perustietoa arvonlisäverosta Perustietoa tuloverotuksesta Autamme sinua! Työnantajana toimiminen Yrityksen perustaminen

Lisätiedot

Uuden yrittäjän veroinfo. Prizztech yrityspalvelut / Enter Lounais-Suomen verotoimisto Pori

Uuden yrittäjän veroinfo. Prizztech yrityspalvelut / Enter Lounais-Suomen verotoimisto Pori Uuden yrittäjän veroinfo Prizztech yrityspalvelut / Enter Lounais-Suomen verotoimisto Pori 8.5.2018 Tilaisuuden ohjelma Yrityksen perustaminen ja Verohallinnon rekisterit Verojen ilmoittaminen ja maksaminen

Lisätiedot

Uuden yrittäjän veroinfo

Uuden yrittäjän veroinfo Uuden yrittäjän veroinfo Yritystoiminnan aloittaminen Verohallinnolle Patentti- ja rekisterihallitukselle (kaupparekisteri) Y-tunnus Perustamisilmoitus Y1, osakeyhtiö, osuuskunta ja muu yhteisö Y2, avoin

Lisätiedot

ilmoittautuminen rekistereihin

ilmoittautuminen rekistereihin Yrityksen perustaminen ja ilmoittautuminen rekistereihin Verohallinto Sisältö Perustamisilmoitus Mikä on Y-tunnus? Yksityinen elinkeinonharjoittaja perustaminen Avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön perustaminen

Lisätiedot

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto

Yksityisen elinkeinonharjoittajan. tuloverotus. Verohallinto Yksityisen elinkeinonharjoittajan tuloverotus Verohallinto Sisältö Verotettava tulo lasketaan tulolähteittäin Tulolähteen merkitys verotuksessa Verotus perustuu kirjanpitoon Elinkeinotoiminnan tuloksen

Lisätiedot

Tietoa arvonlisäverotuksesta uudelle yrittäjälle

Tietoa arvonlisäverotuksesta uudelle yrittäjälle Tietoa arvonlisäverotuksesta uudelle yrittäjälle 5.12.2017 Tervetuloa! Mikä on arvonlisävero? Arvonlisävero on kulutusvero, jonka myyjä sisällyttää tavaran tai palvelun hintaan. Arvonlisävero on kulutusvero

Lisätiedot

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta

YRITYS JA VEROT. Yritystoiminta Pia Niuta YRITYS JA VEROT Verohallinto Yritystoimintaan liittyvät rekisteröintitoimenpiteet (verohallinto) Toiminnan aloittaminen Muutokset toiminnassa Toiminnan lopettaminen Ennakkoperintärekisteri Ennakkoverotus

Lisätiedot

Vinkkejä vuodenvaihteeseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016

Vinkkejä vuodenvaihteeseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Vinkkejä vuodenvaihteeseen 2017 Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Verokaudet Yhä useampi yritys voi jatkossa hakeutua pidennettyihin verokausiin liikevaihtorajojen noston ansiosta. Satunnaisilla

Lisätiedot

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen

Uusi yritys Perustamisilmoitus ja rekisteröityminen Uusi yritys ja rekisteröityminen Sanna Koivisto Pirkanmaan verotoimisto Mikä on YTJ? Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä Verohallituksen ja Patentti- ja rekisterihallituksen yhdessä ylläpitämä tietojärjestelmä

Lisätiedot

Muutoksia varainsiirtoverotukseen

Muutoksia varainsiirtoverotukseen Muutoksia varainsiirtoverotukseen 1.11.2019 Muutokset lyhyesti Varainsiirtoveron ilmoittaminen ja maksaminen muuttuu 1.11.2019 alkaen Varainsiirtoveron prosentit ja veron laskeminen säilyvät ennallaan

Lisätiedot

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA

TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA TULOREKISTERIN VAIKUTUKSET VEROTUKSEEN - VERKKOSEMINAARIN 4.12.2018 CHAT-KYSYMYKSIÄ JA VASTAUKSIA Miten ja milloin ilmoitetaan tulorekisteriin? Jos joulukuun palkat maksetaan tammikuun alussa, ilmoitetaanko

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / Y2 PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voi ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin,

Lisätiedot

Personal trainerin verotus

Personal trainerin verotus Personal trainerin verotus Personal Trainerin verotus Tässä esityksessä: Tärkeitä asioita palkansaajan verotuksesta Hyödyllistä tietoa yrittäjille Käytännönneuvoja vähennyksistä Tutustumisen arvoisia linkkejä

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus

Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus Tervetuloa verkkoseminaariin: Yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoitus 21.3.2018 Ohjelma Yleistä yhdistyksen, säätiön, kunnan ja seurakunnan veroilmoituksista 6C-veroilmoituksen täyttäminen

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia 2017

Verotuksen muutoksia 2017 Verotuksen muutoksia 2017 Verohallinnon verkkoseminaari 4.11.2016 Tervetuloa! Ohjelma 1. Mikä muuttuu verotuksessa 2017? 2. OmaVero korvaa Verotili-palvelun 3. Kysymysklinikka Esityksien aikana voit lähettää

Lisätiedot

Suomen verotus selkeästi

Suomen verotus selkeästi Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Osakeyhtiön veroilmoitus

Tervetuloa verkkoseminaariin: Osakeyhtiön veroilmoitus Tervetuloa verkkoseminaariin: Osakeyhtiön veroilmoitus 21.3.2018 Ohjelma Yleistä osakeyhtiöiden veroilmoituksista 6B-veroilmoituksen täyttäminen OmaVerossa Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme Esityksen

Lisätiedot

KAUSIVEROILMOITUKSEN

KAUSIVEROILMOITUKSEN KAUSIVEROILMOITUKSEN täyttöopas verovuosi 2016 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet vero.fi/lomakkeet/kausiveroilmoitus SISÄLTÖ KAUSIVEROILMOITUS JA VEROTILI 3 KAUSIVEROILMOITUKSEN ANTAMINEN

Lisätiedot

Sinulle - Verohallinnon verkkopalvelut

Sinulle - Verohallinnon verkkopalvelut Sinulle - Verohallinnon verkkopalvelut Miksi käyttäisin verkkopalveluja? Verkkopalveluiden käyttö ei ole sidoksissa virka-aikaan. Palvelut ovat avoinna siihen aikaan, kun sinulle on parasta hoitaa veroasiasi.

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / Y5 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten

Lisätiedot

Ajankohtaista kirjanpitäjälle

Ajankohtaista kirjanpitäjälle Ajankohtaista kirjanpitäjälle Marjo Salin kirjanpidon asiantuntija, KTM Veronmaksajat Tilinpäätöksen antama oikea ja riittävä kuva Kirjanpitolain oikean ja riittävän kuvan vaatimusta koskevasta säännöksestä

Lisätiedot

Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen

Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen Calculare Oy Aamiaisseminaari 26.10.2009 Nina Heikkinen otetaan käyttöön 1.1.2010 verohallinnon ylläpitämä veronmaksajakohtainen tili ensi vaiheessa koskee oma-aloitteisia veroja, joista yleisimmät ovat

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia 2017

Verotuksen muutoksia 2017 Verotuksen muutoksia 2017 Verohallinnon verkkoseminaari 10.1.2017 Tervetuloa! Ohjelma 1. Mikä muuttuu verotuksessa 2017? 2. OmaVero korvaa Verotili-palvelun 3. Kysymysklinikka Esityksien aikana voit lähettää

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja

PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja Viranomaisen merkintöjä / PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja Lomakkeella voit ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten

Lisätiedot

Y-TUNNUKSEN HAKEMINEN OSASTOLLE

Y-TUNNUKSEN HAKEMINEN OSASTOLLE Y-TUNNUKSEN HAKEMINEN OSASTOLLE Yritys- ja yhteisötunnus eli Y-tunnus on Patentti- ja rekisterihallituksen tai Verohallinnon yritykselle ja yhteisölle antama tunnus. Y-tunnus yksilöi yrityksen. Jos osastolla

Lisätiedot

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Johanna Puikkonen verosihteeri, Palkka.fi neuvoja Verohallinto Henkilöverotus

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Johanna Puikkonen verosihteeri, Palkka.fi neuvoja Verohallinto Henkilöverotus Maksuton palkanlaskentaohjelma Johanna Puikkonen johanna.puikkonen@vero.fi verosihteeri, Palkka.fi neuvoja Verohallinto Henkilöverotus Palkkoja lasketaan kuukausittain noin 55 000 kpl 88 milj. eurolla

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / Y5 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / Y2 PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voi ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin,

Lisätiedot

Liikkeen- ja ammatinharjoittaja

Liikkeen- ja ammatinharjoittaja Liikkeen- ja ammatinharjoittaja Mikä muuttuu 2018? Petri Lindroos Veroilmoittaminen Liikkeen- tai ammatinharjoittaja antaa veroilmoituksella 5 elinkeinotoiminnan tuotot, kulut, varat ja velat. Mahdolliset

Lisätiedot

OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain OmaVeroa kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa

OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain OmaVeroa kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa OmaVero 13.10.2017 OmaVero OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain OmaVeroa kehitetään yhteistyössä asiakkaiden kanssa Kaikki toiminnallisuudet testataan

Lisätiedot

OmaVero. Verohallinnon nykyiset sähköiset asiointipalvelut siirtyvät OmaVeroon (vero.fi/omavero) vaiheittain.

OmaVero. Verohallinnon nykyiset sähköiset asiointipalvelut siirtyvät OmaVeroon (vero.fi/omavero) vaiheittain. OmaVero OmaVero Verohallinnon nykyiset sähköiset asiointipalvelut siirtyvät OmaVeroon (vero.fi/omavero) vaiheittain. OmaVerossa voit tällä hetkellä antaa yhteisöjen ja yhteisetuuksien tuloveroilmoituksen

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Viranomaisen merkintöjä / Y4 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin,

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja

PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja Viranomaisen merkintöjä / PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja Lomakkeella voit ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin,

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja Viranomaisen merkintöjä / Y6 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen, lopettamisen tai hakeutua kaupparekisteriin,

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: elinkeinonharjoittaja, yhtymä Apulaisprofessori Tomi Viitala Eri yritysmuodot Yritysmuodot voidaan verotuksen näkökulmasta jakaa kolmeen ryhmään Yksityiset

Lisätiedot

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö

Yhteisöjen tuloverotus. Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Yhteisöjen tuloverotus Ohjelmistotalojen ja Verohallinnon yhteistyöpäivä 23.11.2017 Lauri Tuomarla Yritysverotuksen ohjaus- ja kehittämisyksikkö Esityksen sisältö Menettelyn ja määräaikojen muutokset Yhteisön

Lisätiedot

Yritys ulkomailla, toimintaa Suomessa. Ulkomaisen yrityksen verotukseen liittyvät velvoitteet

Yritys ulkomailla, toimintaa Suomessa. Ulkomaisen yrityksen verotukseen liittyvät velvoitteet Yritys ulkomailla, toimintaa Suomessa Ulkomaisen yrityksen verotukseen liittyvät velvoitteet 1 Veroilmoitus Ulkomainen yritys, jolla on kiinteä toimipaikka Suomessa on verovelvollinen Suomeen kiinteän

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voi ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin,

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia Verohallinnon ja Ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä

Verotuksen muutoksia Verohallinnon ja Ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä Verotuksen muutoksia 2017 Verohallinnon ja Ohjelmistotalojen yhteistyöpäivä 17.11.2016 Verotusmenettelyn ja veronkannon uudistaminen Taustalla lakiuudistukset HE (29/2016), vahvistettu 9.9.2016 Uusi: Laki

Lisätiedot

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä

Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015. Eteran palkkahallintopäivä Ajankohtaista ennakkoperinnässä vuodelle 2015 Eteran palkkahallintopäivä Sisältö: Verolait keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2015 verokorttien voimaantulo ja ulkoasu suorasiirrot Vuosi-ilmoitukset

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia 2017

Verotuksen muutoksia 2017 Verotuksen muutoksia 2017 Verohallinnon verkkoseminaari 9.12.2016 Tervetuloa! Ohjelma 1. Mikä muuttuu verotuksessa 2017? 2. OmaVero korvaa Verotili-palvelun 3. Kysymysklinikka Esityksien aikana voit lähettää

Lisätiedot

Ajankohtaista Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016

Ajankohtaista Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Ajankohtaista Verohallinnosta Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Auto- ja valmisteverotus sekä maahantuonnin arvonlisäverotus Laki avoimesta yhtiöstä ja kommandiittiyhtiöstä muuttui 1.1.2016

Lisätiedot

YHTEISÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA

YHTEISÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA YHTEISÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA Palveluntarjoaja hoitaa yhteisön verotukseen liittyvät asiat rajapintojen kautta. Yhteisö voi keskittyä liiketoimintaansa.

Lisätiedot

YRITYKSEN PERUSTAMINEN JA YHTIÖMUODOT. Yritystoiminta Pia Niuta

YRITYKSEN PERUSTAMINEN JA YHTIÖMUODOT. Yritystoiminta Pia Niuta YRITYKSEN PERUSTAMINEN JA YHTIÖMUODOT Yrityksen perustaminen Yrityksen perustamisen vaiheet Oma tahto ja halu Liiketoimintasuunnitelman laatiminen Yritysmuodon valinta Yritystoiminnan luvanvaraisuuden

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja

PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja Viranomaisen merkintöjä / Y3 PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja Lomakkeella voit ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten

Lisätiedot

Aloittavan yrityksen startti-info

Aloittavan yrityksen startti-info Aloittavan yrityksen startti-info 30.3.2017 Sisältö Yritysesittely Rantalainen & Wahlsten Oy Yritysmuodot Verotus ja arvonlisäverotus Taloushallinnon järjestäminen Tilitoimisto- ja tilintarkastuspalvelut

Lisätiedot

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto

Maksuton palkanlaskentaohjelma. Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto Maksuton palkanlaskentaohjelma Anna-Maija Lahti, ylitarkastaja, Verohallinto Palkka.fi on maksuton palvelu yrityksille ja kotitalouksille, jotka maksavat palkkaa. Palvelu laskee palkan sivukuluineen, muodostaa

Lisätiedot

Asunto- ja kiinteistöyhteisön veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa

Asunto- ja kiinteistöyhteisön veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Ohjelma Asunto- ja kiinteistöyhteisön veroilmoitus 1.5.2018 voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme Esityksen aikana voit lähettää kysymyksiä chatin

Lisätiedot

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto

Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida. Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Remontti kotona, mitä veroasioita pitää huomioida Harri Rajala Lakimies Veronmaksajain keskusliitto Kotitalousvähennys remonttityöstä Vakituisen ja vapaa-ajan asunnon kunnossapito- ja perusparannustöiden

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / Y2 PERUSTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voi ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin, ennakkoperintärekisteriin,

Lisätiedot

YRITYSASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA

YRITYSASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA YRITYSASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROASIAT AUTOMATISOIDUN TALOUSHALLINNON OSANA Yrittäjän veroasiat 2022: Veroasiat pienyrittäjän alustapalvelun kautta Yritys Oy:n pilvipalvelu SUURIN OSA VEROTUKSEN LIITTYVISTÄ

Lisätiedot

OmaVero. Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron

OmaVero. Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron OmaVero Näin ilmoitat ja maksat arvonlisäveron Kirjaudu OmaVeropalveluun osoitteessa www.vero.fi/omavero. Klikkaa sinistä Kirjaudu sisään -painiketta. Kirjautumisen jälkeen näytölle avautuu OmaVero-palvelun

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja

PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja Viranomaisen merkintöjä / Y3 PERUSTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja Lomakkeella voit ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten

Lisätiedot

Yhdistyksen veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset

Yhdistyksen veroilmoitus voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset Ohjelma Yhdistyksen veroilmoitus 1.5.2018 voimaan tulleet muutokset yhteisöjen tuloverotuksessa Tulevat muutokset Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme Esityksen aikana voit lähettää kysymyksiä chatin

Lisätiedot

Viitteet lyhyesti. Oikean viitenumeron valinta on tärkeää. Yleisimmät verolajin viitteet ovat: Näiden lisäksi eri tilanteisiin on mm.

Viitteet lyhyesti. Oikean viitenumeron valinta on tärkeää. Yleisimmät verolajin viitteet ovat: Näiden lisäksi eri tilanteisiin on mm. Maksujen käyttö Viitteet lyhyesti Oikean viitenumeron valinta on tärkeää Viitteellä maksu kohdistetaan oikean asiakkaan ja veron hyväksi. Yleisimmät verolajin viitteet ovat: oma-aloitteisten verojen viite

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / Y5 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voi ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten

Lisätiedot

Freelancer verottajan silmin

Freelancer verottajan silmin Sopimus olennainen: Työsopimus -> työsuhde -> palkka ja työlainsäädäntö Ei työsuhdetta -> työkorvaus (poikkeuksena tietyt henkilökohtaiset palkkiot) Työsuhteessa lait ja TES määrittelevät tarkkaan useita

Lisätiedot

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015

Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Uusien ohjeiden vaikutus ja vinkit veroilmoitusten 2, 5 ja 6A:n täyttämiseen Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2015 Sisältö Yhtenäistämisohje vs. Vero.fi > Syventävät ohjeet Tulossa uusia ohjeita,

Lisätiedot

Luento 7. Arvonlisävero: Ulkomaan rahanmääräiset erät: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä.

Luento 7. Arvonlisävero: Ulkomaan rahanmääräiset erät: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä. Luento 7 Arvonlisävero: Veron yleispiirteet Alv kirjanpidossa. Ulkomaan rahanmääräiset erät: Kirjanpidossa Tilinpäätöksessä. 1 KIRJANPITO 22C00100 Luento 7a: Arvonlisävero VEROTUKSEN RAKENNE Verotuksen

Lisätiedot

NÄIN HOIDAT TYÖELÄKEVAKUUTUSTASI TULOREKISTERIAIKANA

NÄIN HOIDAT TYÖELÄKEVAKUUTUSTASI TULOREKISTERIAIKANA NÄIN HOIDAT TYÖELÄKEVAKUUTUSTASI TULOREKISTERIAIKANA TYÖELÄKEYHTIÖ ELO TULOREKISTERIAIKANA 01 ANSIOIDEN ILMOITTAMINEN VUODENVAIHTEESSA 2018 2019 2018 2019 Työntekijöiden ansio- ja työsuhdeilmoitukset sekä

Lisätiedot

KAUSIVEROILMOITUKSEN

KAUSIVEROILMOITUKSEN KAUSIVEROILMOITUKSEN täyttöopas verovuosi 2013 Veroilmoituksen yksityiskohtaiset täyttöohjeet www.vero.fi/lomakkeet/kausiveroilmoitus SISÄLTÖ KAUSIVEROILMOITUS JA VEROTILI 3 KAUSIVEROILMOITUKSEN ANTAMINEN

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja Viranomaisen merkintöjä / MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja Y6 Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin,

Lisätiedot

Verotuksen muutoksia Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016

Verotuksen muutoksia Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Verotuksen muutoksia 2017 Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille 2016 Verotusmenettelyn ja veronkannon uudistaminen Taustalla lakiuudistukset HE 29/2016 vp, vahvistettu 9.9.2016 Uusi: Laki oma-aloitteisten

Lisätiedot

LAATUA ELINTARVIKKEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke POROTALOUDEN VEROTUS. Mika Kavakka

LAATUA ELINTARVIKKEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke POROTALOUDEN VEROTUS. Mika Kavakka LAATUA ELINTARVIKKEIDEN JALOSTAMISEEN Elintarvike- ja poroalan koulutushanke POROTALOUDEN VEROTUS Mika Kavakka Porotalouden verotus Paliskunta laskentayksikkönä (poikkeus Kiiminki-Kollaja) Porotalouden

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja Viranomaisen merkintöjä / MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten rekisteriin,

Lisätiedot

Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero

Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito. siirtyy OmaVeroon vero.fi/omavero Henkilöasiakkaiden veroasioiden hoito siirtyy OmaVeroon 2018-2019 vero.fi/omavero Palvelumme siirtyy vahvasti digitaalisiin kanaviin PAPERIPOSTI PAPERIPOSTI KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA KÄYNNIT VEROTOIMISTOSSA

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Viranomaisen merkintöjä / Y4 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin,

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia 2017 23.11.2017 Ohjelma Mikä muuttui verotuksessa marraskuussa 2017 tai vuodenvaihteessa? OmaVero-palvelun muutoksia Kysy meiltä ja hyödynnä aineistojamme

Lisätiedot

Tuloverotus klo 9.50

Tuloverotus klo 9.50 Tuloverotus klo 9.50 Tuloverotus Yksityinen elinkeinonharjoittaja Avoin- ja kommandiittiyhtiö Osakeyhtiö Verohallinto vero.fi EROT YRITYSMUOTOJEN VÄLILLÄ Yksityinen elinkeinonharjoittaja Henkilöyhtiö Osakeyhtiö

Lisätiedot

Sinulle - Verohallinnon verkkopalvelut

Sinulle - Verohallinnon verkkopalvelut Sinulle - Verohallinnon verkkopalvelut Miksi käyttäisin verkkopalveluja? Verkkopalveluiden käyttö ei ole sidoksissa virka-aikaan. Palvelut ovat avoinna siihen aikaan, kun sinulle on parasta hoitaa veroasiasi.

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Huom! VML:ään tullut ja tulossa merkittäviä muutoksia v. 2017-2019 Verovuosi

Lisätiedot

HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE

HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE HENKILÖASIAKKAAN VEROASIAT 2022: VEROTUS TEHDÄÄN SINULLE Asiakas saa Verohallinnolta: veroprosentin esitäytetyn veroilmoituksen TARKASTA TIEDOT Tiedot ovat ok Asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään Asiakas

Lisätiedot

Ajankohtaista työmarkkinoilla. - Tulorekisteri 2019

Ajankohtaista työmarkkinoilla. - Tulorekisteri 2019 Ajankohtaista työmarkkinoilla - TES 2018 2020 - Tulorekisteri 2019 Suonenjoki 4.12.2018 Toimitusjohtaja Veli-Matti Rekola Maaseudun Työnantajaliitto MTA Maaseutuelinkeinojen TES 2018-2020 Liittokohtaiset

Lisätiedot

Katso-tunnisteen perustaminen ja muutokset sähköisissä palveluissa Tytti Räisänen

Katso-tunnisteen perustaminen ja muutokset sähköisissä palveluissa Tytti Räisänen Katso-tunnisteen perustaminen ja muutokset sähköisissä palveluissa 2017 Tytti Räisänen Sähköisen asioinnin edut Asiakkaalle: kuittausilmoitus lähetetystä ilmoituksesta palvelut käytössä ympäri vuorokauden

Lisätiedot

-palvelun pikaopas oma-aloitteiset verot

-palvelun pikaopas oma-aloitteiset verot -palvelun pikaopas oma-aloitteiset verot SISÄLTÖ 1 Kirjautuminen OmaVeroon... 2 2 Ilmoituksen antaminen... 2 3 Verolajin tietojen tarkastelu... 2 4 Maksaminen... 3 5 Viitenumero... 4 6 Saldoerittely ja

Lisätiedot

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia klo 10:00 11:30

Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia klo 10:00 11:30 Tervetuloa verkkoseminaariin: Verotuksen muutoksia 2017 4.10.2017 klo 10:00 11:30 Ohjelma Mikä muuttuu verotuksessa marraskuussa 2017 tai vuodenvaihteessa? OmaVero-palvelun muutoksia Kysy meiltä ja hyödynnä

Lisätiedot

Yritysmuodot. T:mi OY AY OSK. Anna Airaksinen

Yritysmuodot. T:mi OY AY OSK. Anna Airaksinen Yritysmuodot T:mi OY KY AY OSK Yritysmuoto, eli yhtiömuoto on oikeudellinen muoto, jolla harjoitetaan yritystoimintaa. Suomessa yhtiön pitää rekisteröityä Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämään

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen

Yrittäjäkoulutus. Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 1 Yrittäjäkoulutus Yritysmuodon merkitys ja yrityksen perustaminen 2 YRITYSMUODOT Ammatti- tai elinkeinotoimintaa voi harjoittaa: yksityisenä elinkeinonharjoittajana (= toiminimi, Tmi) - liikkeenharjoittaja

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö

PERUSTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Viranomaisen merkintöjä / Y1 Yrityksen tai yhteisön nimi Toiminimi (varmistuu vasta, kun nimi on hyväksytty kaupparekisterissä) PERUSTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys

Lisätiedot

Suomen verotus selkeästi

Suomen verotus selkeästi Suomen verotus selkeästi Avainsanat Vero: pakollinen maksu, jonka valtio kerää yhteiskunnan palveluita varten Veroprosentti: osuus, jonka työnantaja ottaa palkasta ja välittää Verohallinnolle Verohallinto:

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja Viranomaisen merkintöjä / Y6 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Yksityinen elinkeinonharjoittaja, maa- ja metsätalouden harjoittaja Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen, lopettamisen tai hakeutua kaupparekisteriin,

Lisätiedot

Uuden yrittäjän veroinfo

Uuden yrittäjän veroinfo Uuden yrittäjän veroinfo 2 Pankkitili - Kirjanpito - Vakuutukset Yritysmuodon valinta: toimivalta, vastuut Yksityinen elinkeinonharjoittaja Toimii itsenäisesti, omaan lukuunsa. Vastaa sitoumuksistaan taloudellisesti

Lisätiedot

PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010

PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010 PALVELUKAUPAN ALV JA VEROTILI 2010 Leena Juusela Palvelujen arvonlisäverotuksen muutokset Elinkeinonharjoittajille myytävien palvelujen yleissääntö päinvastainen nykyiseen verrattuna: Palvelut l verotetaan

Lisätiedot

Ajankohtaisia terveisiä Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013

Ajankohtaisia terveisiä Verohallinnosta. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Ajankohtaisia terveisiä Verohallinnosta Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Vero.fi/tilitoimistot 2 Palvelunumero tilitoimistoille 020 697 072 / suomeksi 020 697 073 / ruotsiksi Yksi

Lisätiedot

PERUSTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö

PERUSTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Viranomaisen merkintöjä / Y1 PERUSTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Lomakkeella voi ilmoittautua tai hakeutua kaupparekisteriin, säätiörekisteriin, arvonlisäverovelvollisten

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Viranomaisen merkintöjä / Y4 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Osakeyhtiö, osuuskunta, säästöpankki, säätiö, yhdistys ja muu yhteisö Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin,

Lisätiedot

OmaVero. Kaikki toiminnallisuudet testataan käyttäjien kanssa useita kertoja ennen niiden julkaisua

OmaVero. Kaikki toiminnallisuudet testataan käyttäjien kanssa useita kertoja ennen niiden julkaisua OmaVero 12.2.2018 OmaVero OmaVero (vero.fi/omavero) korvaa Verohallinnon nykyiset sähköiset palvelut vaiheittain. Henkilöasiakkaiden veroilmoitukseen ja verokorttiin liittyvät asiat siirtyvät OmaVeroon

Lisätiedot

Kiinteistöyhtymä Lehtinen Antti Päivi ja Turkia Veijo

Kiinteistöyhtymä Lehtinen Antti Päivi ja Turkia Veijo Lomake palautetaan osoitteeseen: Verohallinto Oma-aloitteisten verojen optinen lukupalvelu PL 5000 00053 VERO VEROILMOITUS OMA-ALOITTEISISTA VEROISTA Jos korjaat aiemmin ilmoitettuja tietoja, ilmoita korjattavan

Lisätiedot

Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointi 11/2018. Juha Kartano

Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointi 11/2018. Juha Kartano Suomi.fi-valtuudet ja veroasiointi 11/2018 Juha Kartano 04.09.2018 Suomi.fi-valtuudet - mitä ja milloin? Suomi.fi Valtuudet -palvelu korvaa Katso-roolit vuoden 2019 loppuun mennessä Suomi.fi-tunnistautuminen

Lisätiedot

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013

Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä. Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Uutta ja ajankohtaista yritysverotuksessa Tuloverotus ja ennakkoperintä Veroinfot taloushallinnon ammattilaisille Joulukuu 2013 Sisältö Vuoden 2013 veroilmoituksesta Lakimuutokset vuodelle 2014 esim. osinkojen

Lisätiedot

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä

MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Viranomaisen merkintöjä / Y5 MUUTOS- JA LOPETTAMISILMOITUS Avoin yhtiö, kommandiittiyhtiö ja verotusyhtymä Lomakkeella voit ilmoittaa muutoksen tai lopettamisen kaupparekisteriin, arvonlisäverovelvollisten

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Verotusmenettelyn perusteet Apulaisprofessori Tomi Viitala Keskeisiä käsitteitä VML = Verotusmenettelylaki Verovuosi Tuloverotuksessa kalenterivuosi, jolta veroilmoitus on annettava

Lisätiedot

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014

Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Verotuksen ajankohtaista vuodelle 2014 Eteran palkkahallintopäivä Verohallinto Sisältö: Verolait - keskeisimmät lainsäädäntömuutokset Verokortit 2014 - muutokset verokorteissa ja työnantajamenettelyssä

Lisätiedot

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille

Pidätyksen alaisen palkan määrä (sis. luontoisedut) Perusprosentti Lisäprosentti Palkkakauden tuloraja perusprosentille TULOVEROTUS 1 Ongelma Ennakonpidätys Kesällä 2012 Satu on kesätöissä. Hän on työnantajansa kanssa sopinut kuukausipalkakseen 1600 euroa. Palkanmaksupäivänä hänen tililleen on maksettu 1159,00 euroa. Satu

Lisätiedot