Ohjeet Olohuonetenttiin. Kuntavaalit 2017

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Ohjeet Olohuonetenttiin. Kuntavaalit 2017"

Transkriptio

1 Ohjeet Olohuonetenttiin Kuntavaalit 2017

2 Osa YKSI ELÄMÄ -terveystalkoita - tavoitteena terveempi Suomi Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto ovat käynnistäneet yhteiset Yksi elämä -terveystalkoot, joissa kannustetaan ihmisiä pitämään parempaa huolta itsestään sekä porukalla tukemaan myös muita. Yhteistyön tavoitteena on tukea terveyttä läpi elämän, ehkäistä valtimosairauksia ja edistää niiden varhaista diagnosointia sekä sisällyttää kuntoutus ja vertaistuki osaksi hyvää hoitoa. Puhutaan rahasta pelataan terveydellä -pelin kautta Yksi elämä haluaa nostaa esiin kuinka ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä voidaan säästää rahaa ja edistää hyvinvointia.

3 Mistä on kyse? Olohuonetentti on näppärä tapa järjestää terveysteemainen vaalitentti omassa kotikunnassanne. Kutsukaa kiinnostuneita äänestäjiä sekä paikallisia ehdokkaita koolle tilaisuuden isännän tai emännän kotiin tai vaikkapa kerhohuoneelle. Tentin voi järjestää kuka vain! Yksi elämän olohuonetentti on yhdistelmä hauskaa peliä ja perinteistä vaalipaneelia. Kerromme tässä helpot ohjeet, joilla järjestätte olohuonetentin, hyödynnätte setelinippu-esitteitä sekä löydätte kotikuntanne ehdokkaat, jotka ovat valmiita edistämään terveyttä kunnanvaltuustossa.

4 Esivalmistelut 1. Kokoa ydinjoukko ja ehdokkaat 2. Kutsut maailmalle 3. Tilaisuuden järjestäminen Miettikää porukalla, keitä ehdokkaita haluaisitte tentata. Sopikaa milloin ja missä tentti pidetään ja kuka kutsuu ehdokkaat. Kutsukaa 3 5 teitä kiinnostavaa ehdokasta eri puolueista tentattavaksi. Hyviä terveydestä kiinnostuneita ehdokkaita löytyy mm. verkkosivulta Terveysehdokas.fi. Kutsukaa yleisöä paikalle niin paljon kuin tilaan vain mahtuu. Olohuonetenttiin kannattaa kutsua paikallislehden toimittajakin. Tilaisuutta varten tarvitsette: - vähintään 15 ihmistä vetävän tilan - Yksi elämän setelinippuja, joita käytetään pisteiden-laskussa (väh. 1 per panelisti), - A-B-C-kyltit (materiaalit löytyvät verkkopalvelusta: - pientä tarjottavaa, kuten kahvia tai teetä sekä pieni palkinto voittajalle. Palkinto voi olla vaikka kahvipaketti tai ruislimppu.

5 Olohuonetentin kulku Olohuonetentti alkaa pelillä, jossa on kaksi kierrosta. Pelin jälkeen käydään vielä perinteinen vaalipaneeli. Pelin idea: löytävätkö ehdokkaat ne terveyspäätökset, jotka säästävät eniten veronmaksajien rahaa? Pelissä panelistit valitsevat kolmesta samansuuruisesta terveysinvestoinnista omasta mielestään parhaiten tuottavan. Eri vaihtoehdoista saa 1 3 seteliä sen mukaan, kuinka kannattava päätös on. Kahden kierroksen jälkeen eniten seteleitä saanut panelisti voittaa pelin. Kierrosten jälkeen käydään lyhyt keskustelu esimerkeistä.

6 Olohuonetentin kulku 1. Tervetuloa ja esittely Tilaisuuden isäntä, emäntä tai juontaja toivottaa ehdokkaat ja yleisön tervetulleeksi. Samalla hän esittelee Yksi elämä -terveystalkoot (ks. setelinippuesitteen sivu 4). Tämän jälkeen ehdokkaat esittäytyvät lyhyillä puheenvuoroilla (korkeintaan 1 minuutti / henkilö). 2. Peli Juontaja selostaa pelin kulun: mikä on tavoitteena, miten kierroksilla edetään ja kuka voittaa. Pelataan kaksi kierrosta. Kierrosten kulku: Juontaja esittelee kolme vaihtoehtoa: A, B ja C. Panelistit kertovat valintansa A-, B-, C -kylteillä. Panelistit perustelevat valintansa (1 min / panelisti). Juontaja kertoo eri vaihtoehtojen talousvaikutukset. Panelistit saavat Yksi elämä -seteleitä valitsemansa vaihtoehdon mukaisesti. Kahden kierroksen jälkeen lasketaan, kenellä on eniten seteleitä ja palkitaan paras pienellä järjestäjän hankkimalla palkinnolla. Lisätietoja pelisäännöistä seuraavilla sivuilla.

7 Olohuonetentin kulku 3. Kysymykset Pelillisen osuuden jälkeen keskustelua voidaan jatkaa perinteisellä vaalipaneelilla. Liitteenä on kysymyksiä, joita tilaisuuden juontaja voi esittää ehdokkaille. Kysymykset toimivat keskustelun herättäjinä, jos yleisöstä ei heti nouse kysymyksiä. Ehdotuksia kysymyksiksi tilaisuuden loppuosaan: Mitä arvelet, miksei näitä edellä esiteltyjä terveysinvestointeja ole tehty jo? Mihin terveyteen liittyvään asiaan tulisi kiireimmin saada parannus kunnassamme? Sanotaan, että jokainen päätös on terveyspäätös: Missä jonkin muun kuin sosiaali- ja terveystoimen päätöksen kohdalla tämä on erityisen merkittävää? Oletko käyttänyt julkista terveydenhoitoa, miten sitä tulisi kehittää? Oletko perehtyneet alueemme tulevaan SOTE-ratkaisuun? Mitkä ovat mielestäsi uudistuksen suurimmat parannukset ja pahimmat heikkoudet? Yleisökeskustelun päätteeksi kiitetään kaikkia paneeliin osallistuneita. Antoisia vaalikeskusteluja!

8 PELISÄÄNNÖT

9 Pelisäännöt Puhutaan rahasta pelataan terveydellä on peli, jossa panelistit valitsevat kolmesta suunnilleen samansuuruisesta terveyden edistämisen investoinnista taloudellisesti parhaan. Juontaja esittelee lyhyesti vaihtoehdot ja pelaajat nostavat vastauskylttin: A, B vai C. Tämän jälkeen juontaja kysyy pelaajien kommentit. Kommenttien jälkeen kerrotaan kunkin päätöksen kustannusvaikutukset. Eri vaihtoehdoista saa 1-3 seteliä ja kahden kierroksen jälkeen eniten seteleitä saanut panelisti voittaa pelin. Kierrosten välissä käydään lyhyt keskustelu esimerkeistä. Pelin jälkeen jatketaan avoimella keskustelulla.

10 Näin esittelet pelin vaihtoehdot A, B ja C Seuraavilla sivuilla on esitetty pelillisen osuuden investointivaihtoehdot, joista panelistien tulee valita mielestään taloudellisesti paras kullakin kierroksella. Pelin esimerkit perustuvat toteutettuihin terveysinvestointeihin, jotka on esitelty setelinippu-esitteessäkin. Peliä varten erisuuruiset investoinnit on kuitenkin laskettu keskenään vertailukelpoisiksi arvioimalla laskennallisesti kuinka suuri saavutettu hyöty olisi ollut, jos investointi olisi ollut (kierros 1) tai (kierros 2). Pelin säästösummat ovat siis vain suuntaa-antavia. Kun panelistit ovat valinneet mihin investoivat, juontaja lukee pistelaskukohdasta laskennalliset säästöt ja jakaa panelisteille setelit pistelaskun mukaisesti. Tarkemmat laskelmat ja kuvaukset löytyvät osoitteesta

11 KIERROS 1: EURON PANOSTUKSET

12 A) Vanhuspalveluihin lisää lääkäreitä Palkataan uusi vastuulääkäri kunnan vanhuspalveluihin. Vastuulääkäri tekee hoivakotien asukkaille alkukartoituksen ja hoitosuunnitelman. Hoidon toteuttamisen tukena on 24/7 toimiva lääkäripäivystys, johon hoitaja saa etäyhteyden videoneuvotteluyhteyden kautta.

13 B) Perhetyö Uudistetaan äitiys- ja lastenneuvola hyvinvointineuvolaksi ja palkataan lisää työntekijöitä. Annetaan tukea siellä, missä ihminen luontaisesti kohdataan, kuten perheiden kotona, päiväkodissa ja koulussa.

14 C) Kaatumisvaaran arviointi Tehdään suurentuneessa kaatumisvaarassa oleville henkilöille (esim. vanhukset) kaatumisvaaran arviointi ja yksilöllinen suunnitelma kaatumisvaaran vähentämiseksi. Toimintaan sisältyy mm. liikunta- ja ravitsemusneuvontaa, lääkityksen ja näön tarkistamista sekä asuin- ja elinympäristön turvallisuuden kohentamista.

15 A) Vanhuspalveluihin lisää lääkäreitä B) Perhetyö: hyvinvointineuvola ja lisää perhetyöntekijöitä C) Kaatumisvaaran arviointi A), B) vai C)?

16 A) Vanhuspalveluihin lisää lääkäreitä Esimerkki perustuu Vaasan ratkaisuun palkata uusi vastuulääkäri vanhuspalveluihin ja ottaa käyttöön 24/7 etäpäivystys. Säästö syntyi mm. kalliiden vuodepaikkavuorokausien vähenemisestä. Laskennallinen säästö euron investoinnilla on noin vuodessa.

17 B) Perhetyö Vuonna 2009 Imatra investoi noin euroa kuuden neuvolaperhetyöntekijän palkkaamiseen. Vuonna 2010 lasten ja lapsiperheiden palvelukustannukset olivat 1,0 miljoonaa euroa pienemmät kuin vuonna Panostus: Säästö investoinnilla noin vuodessa

18 C) Kaatumisvaaran arviointi Yksi lonkkamurtuma maksaa keskimäärin Jos kotona asuva jää laitoshoitoon, ensimmäisen vuoden kustannus on Keskimäärin 0,8% yli 65-vuotiaista saa lonkkamurtuman vuosittain. Vähentämällä ilmaantuvuutta 0,7%:iin säästö on vuodessa ja kaksinkertainen, jos ilmaantuvuus vähenee 0,6%:iin. Esimerkiksi asukkaan kunnassa: Panostus: /vuosi Hyöty: /vuosi Säästö:

19 PISTELASKU: 1. KIERROS VAIHTOEHTO VOITETTUJEN SETELEIDEN MÄÄRÄ A B C = 2 seteliä = 3 seteliä = 2 seteliä

20 KIERROS 2: EURON PANOSTUKSET

21 A) Sydänkuntoutus Panostetaan sydäntapahtuman, esimerkiksi sydäninfarktin, saaneiden henkilöiden liikunnalliseen kuntoutukseen. Pian tapahtuman jälkeen potilas käy puolen vuoden ajan kerran viikossa kuntosalilla harjoittelemassa fysioterapeutin ohjauksessa. Muu viikoittainen liikuntaharjoittelu toteutetaan kotona. Kontrolloitu kotiharjoittelu jatkuu tämän jälkeen vielä toisen puoli vuotta.

22 B) Alkoholin mini-interventio Investoidaan alkoholin riskikäyttöön puuttumiseen. Miniinterventio tarkoittaa, että alkoholinkäyttö otetaan terveydenhuollossa puheeksi, riskikulutus tunnistetaan ja sen vähentämisestä keskustellaan. Potilaalle kerrotaan yksilöllisesti hänen alkoholinkäyttönsä haittavaikutuksista ja häntä motivoidaan sekä suullisilla että kirjallisilla ohjeilla vähentämään alkoholinkäyttöään. Käynnin kesto on yleensä minuuttia. Summalla ( euroa) saa noin 2000 mini-interventiota.

23 C) Sydänmerkki-ateriat Otetaan kunnan järjestämään joukkoruokailuun käyttöön Sydänmerkki-ateriat, jotka helpottavat ruokailijaa terveellisen aterian valitsemisessa ja ruokapalveluita ravitsemussuositusten mukaisen ruoan valmistamisessa. Kun ateria täyttää Sydänmerkki-kriteerit, siinä on suositusten mukaisesti suolaa, rasvaa ja tyydyttynyttä rasvaa.

24 A) Sydänkuntoutus B) Alkoholin mini-interventio C) Sydänmerkki-ateriat A), B) vai C)?

25 A) Sydänkuntoutus Liikunnallisen kuntoutuksen järjestäminen sydänpotilaille maksoi 375 /henkilö. Liikunnalliseen kuntoutukseen osallistuneet sydänpotilaat käyttivät terveyspalveluita keskimäärin 1000 euroa vähemmän kuin verrokkiryhmä. Kokonaissäästö vuodessa:

26 B) Alkoholin mini-interventio Alkoholin suurkuluttajille suunnatuilla mini-interventioilla on pystytty vähentämään alkoholinkulutusta jopa 10 %. Panostus: euroa (2000 mini-interventiota) Hyöty: 1,09 milj. Säästö: vähintään euroa

27 C) Sydänmerkki-joukkoruokailu Sydänmerkki-ateria sisältää 1-2 grammaa tavallista vähemmän suolaa. Jos koko Suomen väestö vähentäisi suolan saantia 1 gramman päivässä, säästö terveydenhuollon menoissa olisi THL:n laskelmien mukaan miljoonaa euroa vuodessa. HUOM! Sydänmerkki-aterioihin siirtyminen ei aina edes maksa enempää kuin nykyinen vaihtoehto. Eli rahat säästyvät muuhun terveydenedistämiseen. Tämä on tarkoituksellisesti kompakysymys, jonka juontaja voi ottaa esiin. Sydänmerkkiaterioihin ei saa investoitua euroa, kun se on kustannusneutraalia tai jopa halvempaa kuin tavalliset vaihtoehdot.

28 PISTELASKU: 2. KIERROS VAIHTOEHTO VOITETTUJEN SETELEIDEN MÄÄRÄ A B C = 3 seteliä = 2 seteliä = 3 seteliä

29 PELIN JÄLKEEN KESKUSTELU JATKUU YLEISÖN KYSYMYSTEN RYTMITTÄMÄNÄ

30 KIITOS KAIKILLE KESKUSTELUUN OSALLISTUNEILLE!

ArtsEgual Musiikkitalo Tuija Brax

ArtsEgual Musiikkitalo Tuija Brax ArtsEgual 4.10. 2016 Musiikkitalo Tuija Brax MIKÄ YKSI ELÄMÄ Ainutlaatuinen yhteistyö: Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto valtimoterveyden puolesta Valtimosairaudet koskettavat joka viidettä suomalaista

Lisätiedot

Yksi elämä Tuija Brax

Yksi elämä Tuija Brax Yksi elämä 11.2.2017 Tuija Brax Yksi elämä -viestintänyrkki Terveystalkoot työelämässä Unelmien liikuntapäivä Aktiivinen viestintä PERUSVIESTINTÄ & MAHDOLLISUUSVIESTINTÄ Vaikuttajaviestintä Elixir ja Etelä-Suomen

Lisätiedot

Mitä iäkkäiden terveyden edistämisessä säästäminen maksaa? Ikä-verkosto Eduskunta

Mitä iäkkäiden terveyden edistämisessä säästäminen maksaa? Ikä-verkosto Eduskunta Mitä iäkkäiden terveyden edistämisessä säästäminen maksaa? Ikä-verkosto Eduskunta 14.11.2018 1 Suomen Sydänliitto ry Tuija Brax, pääsihteeri Suomen Sydänliitto ry Sote- ja maku-uudistuksen vaikutuksista

Lisätiedot

Yksi elämä -terveystalkoot

Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä -terveystalkoot Yksi elämä 2012 2017 Yksi elämä -terveystalkoiden tavoitteena on terveempi Suomi! Vuonna 2012 Aivoliitto, Diabetesliitto ja Sydänliitto käynnistivät yhteiset terveystalkoot,

Lisätiedot

Taloudellisesti kannattavien investointien kooste

Taloudellisesti kannattavien investointien kooste Taloudellisesti kannattavien investointien kooste Tähän dokumenttiin on koottu Yksi elämä -terveystalkoiden terveysinvestointeja kartoittaneen työ tulokset. Dokumentissa esitellään hieman laajemmin ja

Lisätiedot

Esimerkkejä taloudellisesti kannattavista investoinneista terveyden edistämiseen

Esimerkkejä taloudellisesti kannattavista investoinneista terveyden edistämiseen Esimerkkejä taloudellisesti kannattavista investoinneista terveyden edistämiseen Tähän dokumenttiin on koottu Yksi elämä -terveystalkoiden terveysinvestointeja kartoittaneen työn tulokset. Dokumentissa

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Kaupunginhallitus Asia/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/ (5) Kaupunginhallitus Asia/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 43/2018 1 (5) 706 V 28.11.2018, Valtuutettu Leo Straniuksen aloite terveellisen ruuan ja Sydänmerkki-aterioiden edistämisestä Päätös esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Lisätiedot

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa

Pidetään kaikki mukana. Jokaista ihmistä pitää arvostaa ver Ohjelma kuntavaaleihin Pidetään kaikki mukana Jokaista ihmistä pitää arvostaa SDP:n tavoite on inhimillinen Suomi. SDP haluaa, että Suomessa kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia. Jokaista ihmistä pitää

Lisätiedot

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006.

TEAMGOLF-KUTSU. Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Veritas-Stadionin sisähallissa (Hippoksentie 6, Kupittaa, Turku) sunnuntaina 22.1.2006. Lähtöaika Ensimmäinen lähtö klo 10.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa. Keski-Uudenmaan kuntien tapaaminen Keravalla

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa. Keski-Uudenmaan kuntien tapaaminen Keravalla Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa Keski-Uudenmaan kuntien tapaaminen Keravalla 29.9.2015 1 Terveydenhuollon mahdollisuudet Terveydenhuolto tapaa uudet kansalaiset jo ennen

Lisätiedot

Oikeat palvelut oikeaan aikaan

Oikeat palvelut oikeaan aikaan Kotipalvelut kuntoon Olemme Suomessa onnistuneet yhteisessä tavoitteessamme, mahdollisuudesta nauttia terveistä ja laadukkaista elinvuosista yhä pidempään. Toisaalta olemme Euroopan nopeimmin ikääntyvä

Lisätiedot

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti

Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Sote- ja maakuntauudistus sekä valinnanvapauden lisääminen voidaan toteuttaa myös onnistuneesti Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPerin esitys sote- ja maakuntauudistusten jatkovalmisteluun SuPer 9/2017

Lisätiedot

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri

Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri Perusterveydenhuolto hyvinvointia kaikille turkulaisille Katariina Korkeila perusterveydenhuollon tulosaluejohtaja terveyskeskuksen vastaava lääkäri 2.6.2014 1 Mitä Turun PTH tekee huolehtii noin 180 000

Lisätiedot

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa. Lounais-Uudenmaan kuntien tapaaminen Hangossa

Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa. Lounais-Uudenmaan kuntien tapaaminen Hangossa Lasten, nuorten ja lapsiperheiden ehkäisevä päihdetyö kunnissa Lounais-Uudenmaan kuntien tapaaminen Hangossa 6.10.2016 Etelä-Suomen aluehallintovirasto, Mikko Valkonen, peruspalvelut, oikeudet ja luvat,

Lisätiedot

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat

Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat Terveyden edistämisen ajankohtaiset asiat 2.5.2017 Kainuun potilas-, kansanterveys- ja vammaisjärjestöjen, vanhusneuvostojen ja soten edustajien yhteiskokous Järjestöt yhteistyötoimijana Vahva arvopohja,

Lisätiedot

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen

Mika Vuori. Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen Mika Vuori Terveyden ja toimintakyvyn edistäminen KKI-päivät/ Laatua liikunnan palveluketjuun 18.3.2015 Terveyden ja toimintakyvyn edistämisen ydinprosessin palvelutilaukset (Tilinpäätösennuste 2014) ennaltaehkäisevät

Lisätiedot

PALKOn avoin seminaari

PALKOn avoin seminaari PALKOn avoin seminaari 22.11.2016 22.11.2016 1 PALKOn jäsenet ja jaostot PALKON SUOSITUSPROSESSI Potilaat Viranomaiset (Kela ym.) Terveydenhuollon palveluiden järjestäjät Terveydenhuollon palveluiden tuottajat

Lisätiedot

Muut ehdotukset ja säästöjen laskenta Arviot Lisätietoja. Lääkärintodistusten vähentäminen

Muut ehdotukset ja säästöjen laskenta Arviot Lisätietoja. Lääkärintodistusten vähentäminen Lääkärintodistusten vähentäminen Vammaispalvelut: kolmasosa kuljetuspalvelujen asiakkaista/v. * lääkärintodistuksen kustannus (terveyskeskuslääkärin tuntipalkka (63,3 euroa)*20 min.) 0,7 Kelan kuntoutuspäätökset

Lisätiedot

JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU

JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU JUSSIN KISAT 2017, TEAMGOLF-KUTSU Ajankohta Kilpailu järjestetään Impivaarassa sunnuntaina 21.5. Lähtöaika Kilpailu alkaa massalähdöllä klo 9.00. Pelitapa Kierrokset Parikilpailu parannusyrityksillä, tarkempi

Lisätiedot

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto

Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Standardien 2 ja 3 käytäntöön soveltaminen - Alkoholi mini-intervention käyttöönotto Heli Hätönen, TtM Ennaltaehkäisevän mielenterveys- ja päihdetyön koordinaattori Imatran kaupunki Perustelut Imatralla

Lisätiedot

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html

http://www.nelostuote.fi/suomi/rummikubsaan.html Sivu 1/5 Pelin sisältö 104 numeroitua laattaa (numeroitu 1-13) 2 laattaa kutakin neljää väriä (musta, oranssi, sininen ja punainen) 2 jokerilaattaa, 4 laattatelinettä, pelisäännöt Pelin tavoite Tavoitteena

Lisätiedot

SYDÄNLIITON KUULUMISET Annukka Alapappila

SYDÄNLIITON KUULUMISET Annukka Alapappila SYDÄNLIITON KUULUMISET Annukka Alapappila 28.10.2016 Sydänliiton kuntoutus Voimavarojen tukeminen -ideologia kautta linjan Vertaistuki, kokemuskouluttajat Verkkokuntoutus, pilotti 2015 SOPE 80-100 kurssia

Lisätiedot

VALINNANVAPAUS. sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi?

VALINNANVAPAUS. sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi? VALINNANVAPAUS sosiaali- ja terveyspalveluissa mitä, miten ja miksi? 1 VALINNANVAPAUS enemmän terveyttä samalla rahalla Sote-uudistuksen tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja terveyseroja, parantaa

Lisätiedot

STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia)

STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia) STOP DIABETES Tiedosta ratkaisuihin (StopDia) Suomen Akatemia, Strateginen tutkimusneuvosto Terveys, hyvinvointi ja elämäntavat ohjelma, 2016 2019 11.10.2017 1 7 työpakettia Monipuolista osaamista ja vahvaa

Lisätiedot

Kysely jälkiasennushissien rakentamisen arvioidusta vaikutuksesta ikääntyneiden ihmisten kotona asumisen mahdollistamiseen

Kysely jälkiasennushissien rakentamisen arvioidusta vaikutuksesta ikääntyneiden ihmisten kotona asumisen mahdollistamiseen Kysely jälkiasennushissien rakentamisen arvioidusta vaikutuksesta ikääntyneiden ihmisten kotona asumisen mahdollistamiseen Yhteenveto 5.2.2014 Global Research & Data Services Kyselyn tarkoitus Tämän kyselyn

Lisätiedot

Asiakasmaksulain muutosten vaikutuksia mikrosimulointimenetelma lla arvioituna

Asiakasmaksulain muutosten vaikutuksia mikrosimulointimenetelma lla arvioituna Asiakasmaksulain muutosten vaikutuksia mikrosimulointimenetelma lla arvioituna Liite THL:n lausuntoon THL/164/4.00.02/2019 asiakasmaksulaista HE 310/2018 Sisällys 1. Hallituksen esityksen kokonaisvaikutukset...

Lisätiedot

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti

Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Tommi Vasankari, Prof., LT UKK-instituutti Toiminnan painoalueet 2009 2013 Väestön liikkumisen ja fyysisen kunnon seuranta Liikkumisen turvallisuus Terveysliikunnan edistäminen Liikuntavammat Suomessa

Lisätiedot

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous)

Kehykset Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Kehykset 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 (kunnat ja kuntatalous) Hallintovaliokunta (HaV) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso

Lisätiedot

Rovaniemen lapset ja perheet

Rovaniemen lapset ja perheet Rovaniemen lapset ja perheet Koko väestö 58 825 ( 31.12.2007) Perheet yhteensä 15 810 Lapsiperheet, % perheistä 43,7 Yksinhuoltajaperheet, % lapsiperheistä 23,0 (SOTKAnet) Lapsia 0 6 vuotiaat 4495 ( 2007),

Lisätiedot

VeTe. Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen

VeTe. Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen Tervetuloa! Paino Puheeksi koulutukseen Ohjelma 13.00-13.10 Koulutustilaisuuden avaus ylilääkäri Petri Virolainen 13.10-13.25 Varsinaissuomalaisten terveys ja lihavuus projektipäällikkö TH -hanke, Minna

Lisätiedot

JOHTAMISEN HAASTEET MUUTTUVASSA SOTE- YMPÄRISTÖSSÄ KOKEMUKSIA JULKISELTA JA YKSITYISELTÄ SEKTORILTA

JOHTAMISEN HAASTEET MUUTTUVASSA SOTE- YMPÄRISTÖSSÄ KOKEMUKSIA JULKISELTA JA YKSITYISELTÄ SEKTORILTA JOHTAMISEN HAASTEET MUUTTUVASSA SOTE- YMPÄRISTÖSSÄ KOKEMUKSIA JULKISELTA JA YKSITYISELTÄ SEKTORILTA Johtava ylilääkäri Juha Tuominen, Suomen Terveystalo Oy terveystalo.com #terveystalo Olemme kaikki tärkeä

Lisätiedot

Vajaaravitsemus on kallista - vajaaravitsemuksen kustannukset. 25/26.9.2014 Soili Alanne FT, TtM, Ravitsemusterapeutti Seinäjoen keskussairaala

Vajaaravitsemus on kallista - vajaaravitsemuksen kustannukset. 25/26.9.2014 Soili Alanne FT, TtM, Ravitsemusterapeutti Seinäjoen keskussairaala Vajaaravitsemus on kallista - vajaaravitsemuksen kustannukset 25/26.9.2014 Soili Alanne FT, TtM, Ravitsemusterapeutti Seinäjoen keskussairaala Alipainoiset ( 75 % ihannepainosta): 40 % pitempään osastolla

Lisätiedot

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi

SALO TERVE KUNTA. Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen. www.salo.fi SALO TERVE KUNTA Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Taustaa Terveyden ja hyvinvoinnin edistämistyöllä on Salon seudulla pitkät perinteet. Terveyskasvatuksen yhdyshenkilö ja terveyskasvatuksen työryhmät

Lisätiedot

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme

Valinnanvapaus. Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! perusturvajohtaja Eeva Halme Valinnanvapaus Tehdään yhdessä Suomen paras ja Euroopan kiinnostavin uudistus Pirkanmaalle! 12.1.2017 perusturvajohtaja Eeva Halme Asiakas voi valita nykyistä yksilöllisemmin Suoran valinnan palveluissa

Lisätiedot

Terveydenedistämisaktiivisuus oppilaitoksissa. Vesa Saaristo Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa Helsinki

Terveydenedistämisaktiivisuus oppilaitoksissa. Vesa Saaristo Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa Helsinki Terveydenedistämisaktiivisuus oppilaitoksissa Vesa Saaristo Hyvinvoinnin edistäminen kouluissa ja oppilaitoksissa Helsinki 30.10.2013 Terveydenedistämisaktiivisuus (TEA) Tausta kansainvälisessä kirjallisuudessa

Lisätiedot

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta

Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari Vuokatti, Katinkulta Hyvinvoitityö kuntien vahvuudeksi - seminaari 28.9.2017 Vuokatti, Katinkulta Maire Ahopelto, kuntayhtymän johtaja, sairaanhoitopiirin johtaja, sote - ja maakuntauudistuksen valmisteluryhmän varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Askeleet sote-muutokseen

Askeleet sote-muutokseen Askeleet sote-muutokseen Perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula 9.9.2016 1 Perustat kuntoon Perustason palvelut vahvistuvat Rahat ja osaajat riittämään So + Te - integraatio - sujuvat palveluketjut

Lisätiedot

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.

KOTOA KOTIIN. - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen. Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6. KOTOA KOTIIN - Avoterveydenhuollon näkökulmia kotiutuksen kehittämiseen Marika Riihikoski, Projektityöntekijä, PPPR - hanke 11.6.2015 Projektin taustat ja pilotti Tarkastelun kohteena ne asiakkaat, jotka

Lisätiedot

Kaatumisvaaran arviointiprosessit

Kaatumisvaaran arviointiprosessit Kaatumisvaaran arviointiprosessit JIK ky:n mallit Hanna Leskelä / Ikääntyneiden palveluiden vastuualueen ft Kaatumisvaaran arvioinnin kehittäminen JIK:ssä Kehittämistyö aloitettu syksyllä 2015 Moniammatillinen

Lisätiedot

Ruokaa Sydänystävälle!

Ruokaa Sydänystävälle! Ruokaa Sydänystävälle! Hyvän olon ruoka? Hyvää oloa tukee ruokavalio, jossa kiinnitetään huomiota erityisesti: kasvisten, marjojen ja hedelmien käyttöön, täysjyväviljavalmisteiden käyttöön, rasvan ja hiilihydraattien

Lisätiedot

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry

Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Tasapainoilua arjessa lapsen ylipaino. Anne Kuusisto, varhaiskasvatuksen erityisopettaja, Suomen Sydänliitto ry Luennon sisältö Mistä lähteä liikkeelle, jos oman lapsen paino huolestuttaa? Miten lapsen

Lisätiedot

Tsemppaaminen intohimona

Tsemppaaminen intohimona Vetrea Tsemppi Eläköön elämä! Me Vetreassa uskomme, että jokaisella ihmisellä on oikeus ja vapaus nauttia elämästä kaikissa elämänsä vaiheissa. Vetrea Tsemppi on aktiivisen ja turvatun elämän mahdollistava

Lisätiedot

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM

Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma. Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Tulevaisuuden tärkeät asiat STM:n näkökulma Joensuu 16.-17.2.2011 Merja Söderholm, STM Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 - Sosiaali- ja terveyspolitiikan strategia 1. Hyvinvoinnille vahva perusta Terveys

Lisätiedot

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS

SISÄLTÖ UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS UUSIEN SEPELVALTIMOTAUTIPOTILAAN LIIKUNTASUOSITUSTEN KÄYTÄNTÖÖN SOVELLUS Sydänfysioterapeuttien koulutuspäivät Jyväskylä, K-S keskussairaala 27. Arto Hautala Dosentti, yliopistotutkija Oulun yliopisto

Lisätiedot

PELEILLÄ KETTERYYTTÄ TERVEYDENHUOLTOON

PELEILLÄ KETTERYYTTÄ TERVEYDENHUOLTOON PELEILLÄ KETTERYYTTÄ TERVEYDENHUOLTOON TIINA ARPOLA YRITYSKEHITYS, UUDET AVAUKSET KUOPIO INNOVATION OY 16.9.2016 Digitaaliset ratkaisut terveydenhuollossa Sairaala- ja kuluttajamaailma lähenevät toisiaan

Lisätiedot

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä

Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Ajankohtaista hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä Tallink Silja, 11.5.2017 Anne Taulu, Ylitarkastaja, FT, TtM, sh Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen Lounais-Suomen aluehallintovirasto 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Sote-uudistus on jo käynnissä! Markku Seuri Vaihtoehtoja katastrofille Nykyisen SOTE-ehdotuksen kipupisteisiin Helsinki

Sote-uudistus on jo käynnissä! Markku Seuri Vaihtoehtoja katastrofille Nykyisen SOTE-ehdotuksen kipupisteisiin Helsinki Sote-uudistus on jo käynnissä! Markku Seuri Vaihtoehtoja katastrofille Nykyisen SOTE-ehdotuksen kipupisteisiin Helsinki 24.1.2017 KIITOS KUTSUSTA! - Työterveyslääkäri - Työlääketieteen dosentti Itä-Suomen

Lisätiedot

Hallisarjan uudistaminen

Hallisarjan uudistaminen Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien

Lisätiedot

Päivän tärkein ateria -toimintamalli

Päivän tärkein ateria -toimintamalli Päivän tärkein ateria -toimintamalli Hei isä ja äiti! Tarjoan sinulle aamupalan. Ei maksa mitään, kysy vain mitä minulle kuuluu. Yhteistyössä Yllätetään yhteiskunta verkosto YMCA Finland Suomen Vanhempainliitto

Lisätiedot

Ratkaisujen Suomi Suomen kuntoon laittaminen jatkuu. Puolivälitarkastelu Pääministeri Juha Sipilä

Ratkaisujen Suomi Suomen kuntoon laittaminen jatkuu. Puolivälitarkastelu Pääministeri Juha Sipilä Ratkaisujen Suomi Suomen kuntoon laittaminen jatkuu Puolivälitarkastelu 25.4.2017 Pääministeri Juha Sipilä SÄÄSTÖT 4 mrd Identifioitu noin 4 mrd KOKONAISUUS 10 mrd TYÖLLISYYSTOIMET 2 mrd Lisätoimia tarvitaan

Lisätiedot

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE

MINI- JA MIDITENNISKIERTUE MINI- JA MIDITENNISKIERTUE Minitennis Osallistumiskelpoisuus, luokkajako, ilmoittautuminen ja osanottajamäärän rajoittaminen Minitenniskilpailuun osallistuvan pelaajan ei tarvitse maksaa kilpailulisenssiä.

Lisätiedot

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ

Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Ikäihminen toimintakykynsä ylläpitäjänä HOITO- JA VANHUSTYÖ Kotiin annettavat palvelut Kotiin annettavien palveluiden tavoitteena on tukea ikäihmisten selviytymistä omassa asuinympäristössään. Ikääntyvän

Lisätiedot

Lääkärinlausunnot ja hyvä yhteistyö Salon alueella

Lääkärinlausunnot ja hyvä yhteistyö Salon alueella Lääkärinlausunnot ja hyvä yhteistyö Salon alueella Salon nykyisen mallin tarina Idea nykyiseen toimintamalliin Muutama vuosi sitten Salon kaupungin terveyskeskuksen kuntoutusyksikössä oli fysiatrian erikoistuvan

Lisätiedot

ENNEN PELIN ALKUA. Osa A ALOITA 20 min

ENNEN PELIN ALKUA. Osa A ALOITA 20 min ENNEN PELIN ALKUA Laittakaa pelin violetit ohjekortit A E pinoon pelilaudan viereen. Laittakaa pelilaudalla siniset toimintakortit ja pinkit näkökulmakortit niille osoitettuihin paikkoihin. Osiot suoritetaan

Lisätiedot

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille

Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä. Taustaa uusille rakenteille Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen uudessa Lapin maakunnassa ja kunnissa - yhteinen tehtävä Taustaa uusille rakenteille Koonnut Tuula Kokkonen, ylitarkastaja, Lapin aluehallintovirasto 7.3.2017 1 Hyvinvoinnin

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 VaV kunta- ja terveysjaosto (KutJ) VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee 13,8 mrd.

Lisätiedot

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn

AVAUS. RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn AVAUS RUNDI 2013: Helsinki Tupakka, päihteet ja (raha)pelit -varhaisen puuttumisen työvälineitä haittojen ehkäisyyn 23.5.2013 Kirsti Riihelä Yksikön päällikkö 1 Aluehallintovirastojen toiminta-ajatus Aluehallintovirasto

Lisätiedot

Työterveyshuolto tupakoinnista vieroituksen tukena. Tarja Tuovila Työterveyshoitaja Forssan seudun Hyvinvointikuntayhtymä 9.12.

Työterveyshuolto tupakoinnista vieroituksen tukena. Tarja Tuovila Työterveyshoitaja Forssan seudun Hyvinvointikuntayhtymä 9.12. Työterveyshuolto tupakoinnista vieroituksen tukena Tarja Tuovila Työterveyshoitaja Forssan seudun Hyvinvointikuntayhtymä 9.12.2014 1 Tupakoinnin aiheuttamia kustannuksia työnantajalle Tupakoinnin vuoksi

Lisätiedot

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnassa

Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnassa Terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen tulevaisuuden kunnassa Tuula Sundman osastopäällikkö EHYT ry ELÄMÄNILOA JA HYVINVOINTIA Ilman päihdeja pelihaittoja JOKAINEN MEISTÄ RAKENTAA SUOMALAISTA PÄIHDEKULTTUURIA

Lisätiedot

TASAPAINO- POLIKLINIKKA

TASAPAINO- POLIKLINIKKA TASAPAINO- POLIKLINIKKA Maiju Torkkeli Sairaanhoitaja AMK, tasapainohoitaja Porin kaupunki/ terveys- ja sairaalapalvelut/geriatrian PKL Satasairaala 29.5.2019 TASAPAINOPOLIKLINIKKA Toiminta Porin kaupunginsairaalassa

Lisätiedot

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan!

Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Kortteliliiga 2018 Kesällä 2018 pelataan taas kortteliliigaa ilmoittaudu mukaan! Viime kesänä aloitettu Kortteliliiga sai kaikilta siihen osallistuneilta erittäin myönteisen palautteen. Ensi kesänä kesänä

Lisätiedot

Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit

Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisvaaran arviointiprosessit - JIK ky:n mallit Kaatumisten ehkäisy, alueellinen koulutusiltapäivä 17.1.2019 Hanna Leskelä / Ikääntyneiden palveluiden vastuualueen ft Kaatumisvaaran arvioinnin kehittäminen

Lisätiedot

Kansalaisen sähköinen omahoitopolku

Kansalaisen sähköinen omahoitopolku Kansalaisen sähköinen omahoitopolku - Tukea omasta terveydestä ja hyvinvoinnista huolehtimiseen Terveydenhuollon Atk-päivät 20.-21.5.2014, Jyväskylä Projektipäällikkö Anu Suurnäkki 21.5.2014 Terveydenhuollon

Lisätiedot

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma

Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma 1 Mikä Kelan asema on SOTE-uudistuksessa? Kuntoutuksen palveluntuottajien koulutus Kelan päätoimitalo 19.1.2017 Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma SOTE-uudistus tavoitteena on kaventaa ihmisten hyvinvointi- ja

Lisätiedot

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33

Kehys Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Kehys 2017-2020 Sosiaali- ja terveysministeriö, PL 33 Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta VNS 3/2016 vp Julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2017 2020 20.4.2016 Yleistä Pääluokan määrärahataso nousee

Lisätiedot

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja

Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri Perusterveydenhuollon moniosaaja Yleislääketieteen erikoislääkäri on ihmisen, perheen ja yhteisön lääkäri.

Lisätiedot

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä

Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Lastensuojelutarpeen ehkäisy peruspalveluiden yhteistyönä Auta lasta ajoissa- moniammatillisessa yhteistyössä 14.1.2016 Alkoholi, perhe- ja lähisuhdeväkivalta lapsiperheiden palvelut tunnistamisen ja puuttumisen

Lisätiedot

Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin

Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin Kuntien hyvinvointiseminaari 22.5.2018 Näkökulmia hyvinvoinnin edistämiseen Kuntalaisten terveyttä edistävän syömisen vahvistaminen kuntien hyvinvointityössä suosituksista arviointityökaluihin Arja Lyytikäinen,

Lisätiedot

Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä

Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä Terveyttä mobiilisti! Matkapuhelin terveydenhallinnan välineenä VTT Johtava tutkija Jaakko Lähteenmäki Lehdistötilaisuus 8.12.2011 2 Pitkäaikaissairauden vaiheet ja kustannukset Ennakoiva terveydenhoito

Lisätiedot

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

2. KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS HELSINGIN YLIOPISTOLLINEN GO-SEURA HALLITUKSEN KOKOUS 30.8.2015 PÖYTÄKIRJA Paikka: YliGon kerhohuone, Mannerheimintie 5 B Osallistujat: Anttoni Maula, puheenjohtaja Arto Heikkinen, sihteeri Henry Hemming

Lisätiedot

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt

Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Erityisliikunnan muuttuvat käsitteet ja käytännöt Pauli Rintala Erityisliikunnan professori Jyväskylän yliopisto Liikuntakasvatuksen laitos ERITYISLIIKUNNAN HISTORIA Ennen v. 1900: Lääketieteellinen voimistelu

Lisätiedot

Asiakkaanääni esille asiakasraadeilla

Asiakkaanääni esille asiakasraadeilla Asiakkaanääni esille asiakasraadeilla Asiakasraadin lähtökohdat Lait sosiaali- ja terveydenhuollossa korostavat asiakkaan oikeutta laadukkaaseen hoitoon Halu ja tahto parantaa asiakaslähtöisyyttä palvelutuotannossa

Lisätiedot

Hangon Bridgeviikko 2010

Hangon Bridgeviikko 2010 kilpailuselosteet: Hangon Bridgeviikko 2010 Hanko Cup (24. 25.7.) Kilpailussa pelataan neljä erillistä (kaksi lauantaina ja kaksi sunnuntaina) 22 jaon osakilpailua joiden yhteistulos ratkaisee v. 2010

Lisätiedot

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru

Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa , Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Yhdessä soteen Järjestöt sote-uudistuksessa 13.9.2016, Keski-Uudenmaan järjestöseminaari, Hyvinkää Erityisasiantuntija Ulla Kiuru Esityksen rakenne Ajankohtaista sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksesta

Lisätiedot

Laatija: Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Elokuu 2015

Laatija: Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Elokuu 2015 (Käännös) Laatija: Potilasturvallisuusvastaava Ann-Christin Elmvik Elokuu 2015 IKINÄ-TOIMINTAMALLIN KUVAUS JA TOIMINTAMALLIN TOTEUTUS PARAISTEN KAUPUNGIN SOSIAALI- JA TERVEYSOSASTOLLA 1. Tausta Terveydenhuoltoyksikössä

Lisätiedot

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja

Vanhustyö 2015. 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki. Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Vanhustyö 2015 10.2.2015 Finlandia-talo, Helsinki Tuula Haatainen varatoimitusjohtaja Lähde: Laatusuositus 2013 2 Tavoitteena ikäystävällinen Suomi Seitsemän teema-aluetta ikäystävällisen Suomen rakentamiseksi

Lisätiedot

Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset Taide ja kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Prosenttiperiaatteen laajentamisen

Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset Taide ja kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Prosenttiperiaatteen laajentamisen Taiteen ja kulttuurin hyvinvointivaikutukset Taide ja kulttuuri osana hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä Prosenttiperiaatteen laajentamisen kärkihanke / Opetus- ja kulttuuriministeriö / 1/2018/ Johanna

Lisätiedot

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu?

Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Miksi muistiohjelma on kunnalle ja kuntalaisille hyvä juttu? Juha Jolkkonen geriatrian erikoislääkäri osastopäällikkö Helsingin kaupunki sosiaali- ja terveysvirasto sairaala-, kuntoutus- ja hoivapalvelut

Lisätiedot

Sähköiseen palvelusetelijärjestelmään siirtyminen Rovaniemen kaupungissa. Markus Hemmilä, toimialajohtaja, Rovaniemen kaupunki

Sähköiseen palvelusetelijärjestelmään siirtyminen Rovaniemen kaupungissa. Markus Hemmilä, toimialajohtaja, Rovaniemen kaupunki Sähköiseen palvelusetelijärjestelmään siirtyminen Rovaniemen kaupungissa Markus Hemmilä, toimialajohtaja, Rovaniemen kaupunki Palvelusetelistä hyötyä Rovaniemelle Seteliä käytetty jo 10 v ajan vanhuspalveluissa

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveystoimen kustannusvertailut. Maria

Sosiaali- ja terveystoimen kustannusvertailut. Maria Sosiaali- ja terveystoimen kustannusvertailut Maria Pernu @PernuMaria 22.8.2019 Raporttien saatavuus Suomen Kuntaliitto ry:n kotisivuston Sosiaali- ja terveysasioiden alta löytyy Tilastot ja erillisselvitykset.

Lisätiedot

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry

Yhteiset työvälineemme. Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Yhteiset työvälineemme Esityksen toimittajat: * opetusneuvos Elise Virnes, OKM * verkostokoordinaattori Ville Virtanen, SAKU ry Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki Uusi laki kokoaa yhteen lainsäädännössä

Lisätiedot

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja

KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA. Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja KANSALLINEN OMAISHOIDON KEHITTÄMISOHJELMA KOHO JA OMAISHOITAJIEN ASEMA 21.8.2014 1 Anneli Kiljunen Omaishoitajat ja läheiset -liiton puheenjohtaja Kansanedustaja - Sosiaali- ja terveysvaliokunnan varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti

Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari Vuokatti Hyvinvointityö kuntien vahvuudeksi -seminaari 28.9.2017 Vuokatti Hyvinvoinnin ja terveyden edistäminen maakunnan ja kunnan yhteisenä tehtävänä Saara Pikkarainen, erikoissuunnittelija, TtM Kainuun sote

Lisätiedot

Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön

Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön Hyte-kerroin - taloudellinen kannustin vaikuttavaan työhön KKI-PÄIVÄT 2017, Helsinki 22-23.2017 Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos. (terveyden edistäminen) Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen

Lisätiedot

LIIKUNTANEUVONTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ

LIIKUNTANEUVONTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ LIIKUNTANEUVONTA PÄIJÄT-HÄMEESSÄ Päijät-Hämeen Liikunta ja Urheilu ry (PHLU) Liikunnan aluejärjestö Toimii 16 kunnan alueella Jäseniä ovat seurat, kunnat ja muut yhteisöt Toimisto sijaitsee Lahden Urheilukeskuksessa

Lisätiedot

MAILAN PÄIVÄ

MAILAN PÄIVÄ MAILAN PÄIVÄ 17.5.2012 Suomen Tennisliiton ja sen jäsenseurojen yhteistapahtuma ulkopelikauden alkaessa. Vinkkejä Mailan päivän viettoon. 1 Sisällysluettelo Tapahtumia Sivu - Tenniksen alkeet 3 - Tie-break

Lisätiedot

HYTE-kertoimet SOTE-uudistuksessa

HYTE-kertoimet SOTE-uudistuksessa HYTE-kertoimet SOTE-uudistuksessa STESO:n kesäkoulu 2018, 23.8.2018 Tampere Timo Ståhl, johtava asiantuntija, TtT, dos. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen yksikkö, Hyvinvointiosasto Tausta Kuntien sosiaali-

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013

KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA. Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 KUNTOUTTAVA LÄHIHOITAJA KOTIHOIDOSSA Riitta Sipola-Kellokumpu Inarin kunta Kotihoito 28.1.2013 Lähihoitajan tutkinto, suuntautuminen kuntoutukseen Kyky itsenäiseen ja aktiiviseen työskentelyyn Omaa hyvät

Lisätiedot

Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti Pohjois-Pohjanmaalla

Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti Pohjois-Pohjanmaalla Jos luet viestin mieluummin selaimella, klikkaa tästä $timestamp-j.n.y$ Vaikuttavaa elintapaohjausta sosiaali- ja terveydenhuoltoon poikkihallinnollisesti Pohjois-Pohjanmaalla Eletäänkö paremmin - seminaari

Lisätiedot

Vaalikampanjat/Valkampanjer

Vaalikampanjat/Valkampanjer Vaalikampanjat/Valkampanjer Pohdintatehtävä/Tänkandeuppgift Miettikää ongelmia, asioita jotka häiritsevät tai vaikeuttavat elämääsi. Fundera vilka problem, saker som stör er eller gör besvärlighet till

Lisätiedot

Toteutuvatko suolasuositukset joukkoruokailussa? 8.2.2011 www.sodexo.fi Sodexo - Jokaisesta päivästä parempi Sodexo edistää omalta osaltaan suomalaisten terveyttä Annamme asiakkaille mahdollisuuden syödä

Lisätiedot

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle

Mitä sote-uudistus tarkoittaa minulle Mitä soteuudistus tarkoittaa minulle Sosiaali ja terveyspalvelut vuonna 2019 hallituksen esitysluonnoksen mukaisesti 11/2016 1 18.11.2016 Tämä on soteuudistus Soteuudistuksessa koko julkinen sosiaali ja

Lisätiedot

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso

Kaupunginjohtajan talousarvioesitys Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Kaupunginjohtajan talousarvioesitys 2018-2020 Sosiaali- ja terveystoimi Juha Metso Turvallisesti kotona Arvoa asiakkaalle ja hukka pois Palvelun laatu, vaikuttavuus ja turvallisuus Espoolaisten toimintakyky,

Lisätiedot

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012

Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten DIABETEKSEN EHKÄISYTUTKIMUS. Uudet pohjoismaiset ravintosuositukset, luonnos 2012 Lääkäri ja potilaan ruokailutottumukset mitä tehdä ja miten Pertti Mustajoki 3.9. 2013 Vartiainen ym. Suom Lääkl 2008;63:1375 DIABETEKSEN (Tuomilehto ym. NEJM 2001;344:1343) Interventio Kunnon ohjaus:

Lisätiedot

Sote-tietopaketit Siun sotessa

Sote-tietopaketit Siun sotessa Sote-tietopaketit Siun sotessa 17.11. Sairaaloiden vaikuttavuus- ja tuottavuuspäivät Kirsi Kinnunen Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Sote-tietopakettien taustaa Peruspalveluministeri

Lisätiedot

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti

Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli projekti Etsivä vanhustyö, mitä se on? Anu Kuikka Suunnittelija Vanhus- ja lähimmäispalvelun liitto ry Etsivä mieli 2012-2016 -projekti Etsivä vanhustyö on Yhteisölähtöistä ja sosiaalista toimintaa, jolla tavoitetaan

Lisätiedot

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen

Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus Kannisto/Toppinen Hyvinvointikeskusten toimintakuvaus 2018 Kannisto/Toppinen HYVINVOINTIKESKUSTEN TOIMINTA- AJATUS 1.Tuotamme turkulaisille ikäihmisille joustavasti monipuolisia palveluita, jotka edistävät terveyttä ja

Lisätiedot

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara

Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut. Helena Ylävaara Kainuun lasten, nuorten ja lapsiperheiden sosiaali- ja terveyspalvelut Helena Ylävaara Kodin ulkopuolelle sijoitetut 0-17 -vuotiaat, % vastaavanikäisestä väestöstä 4 3,5 3 2,5 2 1,5 1 Kainuu Koko maa Kajaani

Lisätiedot

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli

Hopealuuppi. Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli Hopealuuppi Tornion etsivän Seniorityön toimintamalli 2016-2018 Etsivä Seniorityö Etsivää seniorityötä ei Suomessa ole määritelty, mutta sen määrittelyssä voidaan soveltaa etsivän nuorisotyön määritelmää

Lisätiedot