Ympäristöriskien hallinnan ja ennaltavarautumissuunnitelman tarkastelu
|
|
- Asta Haavisto
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Työohje ympäristöviranomaiselle Ympäristöriskien hallinnan ja ennaltavarautumissuunnitelman tarkastelu
2 Tämä ohje on laadittu ympäristönsuojelulain (527/2014) 15 :n mukaista ennaltavarautumisvelvollisuutta tarkastelleessa hankkeessa, joka toteutettiin kesällä Ohjeistuksen laadinnassa on hyödynnetty Wessberg ym. (2006) laatimaa häiriöpäästöjen ympäristöriskianalyysiä, Vesihuoltopoolin julkaisemaa Vesihuoltolaitoksen opasta häiriötilanteisiin varautumisesta, Salminen ym. (2014) julkaisua Ennaltavarautumissuunnitelma osana ympäristönsuojelulain sääntelyä sekä Tukesin laatimia ohjeita sisäisen pelastussuunnitelman, toimintaperiaateasiakirjan ja turvallisuusselvityksen laadintaan. Lisäksi on tarkasteltu Tukes oppaita Tuotantolaitoksen sijoittaminen ja Vaarallisten kemikaalien varastointi. Ohjeen lähtökohtana toimii toiminnanharjoittajan ympäristöriskien hallinnan ja varautumisen tarkastelu. Työohjetta ja toiminnanharjoittaman esittämiä dokumentteja läpikäymällä ympäristöviranomainen voi määritellä: 1. Tuleeko toiminnanharjoittajalta edellyttää erillistä ennaltavarautumissuunnitelman laadintaa? 2. Missä laajuudessa suunnitelma tulee laatia? Kuvassa 1. on esitelty työohjeen sisältö otsikkotasolla. Mikäli laitoksen toimintaympäristö sekä toiminnan riskit ovat jo tiedossa, voi työohjetta soveltaa suoraan kohdasta 3. Toimenpiteet riskien hallitsemiseksi. Kuva 1. Työohjeen Ympäristöriskien hallinnan ja ennaltavarautumissuunnitelman tarkastelu sisältö. 1. Kohteen kuvaus 2. Riskien tunnistaminen & vaikutusten arviointi 3. Toimenpiteet riskien hallitsemiseksi Tehdasalue ympäristöineen, toiminnan rajaus Prosessikuvaus Yhteys muihin riskianalyyseihin, ympäristöasioiden hallinta Selostus riskianalyysitekniikasta Selostus selvityksen laatijoista Laitoksen ympäristöriskien kuvaus Onnettomuus- tai poikkeustilanteiden kuvaus Onnettomuus- tai poikkeutilanteiden seurausten arviointi Toiminnan muutokset Yhteenveto riskien arvioinnin johtopäätöksistä Ennaltaehkäisevät toimet Toiminta onnettomuus- tai poikkeustilanteessa Jälkihoitotoimenpiteet 1 Hankkeen rahoittajana toimi Ympäristöministeriö ja ohjaajina Hämeen sekä Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskusten ympäristö- ja luonnonvarat vastuualueet. 2
3 1. Kohteen kuvaus 1.1 Tehdasalue ympäristöineen, toiminnan rajaus Onko laitosalue sekä ympäristö, johon mahdollinen poikkeustilanne vaikuttaa kuvattu? Vesistöt, pohjavesialueet, maaperä, altistuvat luontokohteet, virkistysalueet, asutus, väestökeskittymät kuten koulut, päiväkodit ja sairaalat. Onko ympäristön mahdolliset vaaranaiheuttajat kuvattu? Alueen muut tuotantolaitokset, tiet, putkilinjat tai vesistö tulvariskinä. Onko toiminnallinen rajaus tehty? Kuvataanko tehdasalueella mahdollisesti toimivat muut yritykset tai alihankkijoiden rooli? Tehdasalueen, ympäristön ja muiden toimijoiden kuvaus on ohjeistettu laadittavaksi myös Tukesille 2 osoitettavissa suunnitelmissa 3, yksityiskohtaisimmin suuronnettomuuden vaaraa aiheuttavissa kohteissa. 1.2 Prosessikuvaus Onko laitoksen tuotantoprosessit kuvattu?. Teknisen prosessikuvauksen lisäksi huomioi myös toiminta- ja käyttömenetelmät Prosessikuvaus on ohjeistettu laadittavaksi myös Tukesille osoitettavissa suunnitelmissa Yhteys muihin riskianalyyseihin, ympäristöasioiden hallintaan Onko laitoksella muita riskiä kuvaavia suunnitelmia esim. Tukesille tai Pelastuslaitokselle osoitettavia? Onko näitä selostettu auki? Tukes: sisäinen pelastussuunnitelma, toimintaperiaateasiakirja, turvallisuusselvitys, Pelastuslaitos: kemikaali-ilmoitus, öljyvahinkojen torjuntasuunnitelma, pelastuslaitoksen laatima ulkoinen pelastussuunnitelma Onko laadittu ympäristöriskianalyysiä: päivitystarve? Onko mahdollista ympäristöhallintajärjestelmää (esim. ISO 14001) kuvattu? Mitä kehittämiskohteita hallintajärjestelmässä on kuvattu? Muita laatu- ja turvallisuusjärjestelmiä ovat esim. ISO 9001 sekä OHSAS Onko aiempia onnettomuus- tai poikkeustilanteita seurattu ja kuvattu? Häiriöpäästöraportit, läheltä piti-tilastointi, VARO-rekisteri 5. 2 Tukes = Turvallisuus- ja kemikaalivirasto VARO = Vaurio- ja onnettomuusrekisteri ( 2. Riskien tunnistaminen ja vaikutusten arviointi 2.1 Selostus riskianalyysitekniikasta Millä menettelytavalla riskit on tunnistettu? Kuvaus riskianalyysitekniikasta onnettomuus tai poikkeustilanteiden tunnistamisessa (esim. POA tai poikkeamatarkastelu HAZOP 6 ). Suuronnettomuusvaarojen osalta selostus riskianalyysitekniikasta on ohjeistettu laadittavaksi myös Tukesille osoitettavassa turvallisuusselvityksessä. 2.2 Selostus selvityksen laatijoista Ketkä ovat osallistuneet selvityksen laadintaan? Ovatko laitoksen johto, ympäristö- /laatupäällikkö, työntekijät, sidosryhmät olleet mukana? Suuronnettomuusvaarojen osalta selostus selvityksen laatijoista on ohjeistettu laadittavaksi myös Tukesille osoitettavassa turvallisuusselvityksessä. 2.3 Laitoksen ympäristöriskien kuvaus Onko laitoksen toimintoihin liittyvät ympäristöriskit tunnistettu ja kuvattu? Selostus laitoksen toiminnoista, vaaralähteistä (liittyen esim. prosessiin, käytettyihin raaka-aineisiin tai ulkopuoliseen uhkaan kuten ilkivalta tai läheiset teollisuuslaitokset) ja tuotteista, jotka voivat aiheuttaa onnettomuuden vaaraa tai joista voi poikkeustilanteessa olla haittaa terveydelle tai ympäristölle. Huomioi, että ympäristölupavelvollisten laitosten toimialakirjo on laaja. Ympäristöviranomaisen tulee poikkeus- tai onnettomuustilanteessa tarkastella tapahtumaketjuja ja niiden kerrannaisvaikutuksia myös lupaehtojen mukaisten päästöjen hallinnan ja laiterikkojen kannalta. Esimerkkinä voidaan mainita laitoksen jätevedenpuhdistusjärjestelmän häiriintyminen, ilmapäästöjen puhdistusjärjestelmän rikkoontuminen, prosessihäiriön vaikutukset jätteisiin tai jätemääriin sekä päästöt viemäriin tai hulevesijärjestelmiin. 6 POA = Potentiaalisten Ongelmien Analyysi, HAZOP = Hazard and Operability Study 3
4 2. Riskien tunnistaminen ja vaikutusten arviointi (jatkuu) Onko laadittu kemikaalikartoitus? Kartoituksen tulee sisältää: Prosessien raaka- ja apuaineiden luettelointi: aineiden kemiallinen nimi, CAS-numero 7, käyttöturvallisuustiedotteet Varastoitavien kemikaalien ja räjähteiden sijainti ja määrä Aineiden luokittelu ominaisuuksien ja käyttömäärien perusteella enemmän tai vähemmän vaaraa aiheuttaviin 7 CAS-numero = Chemical Abstracts Service-numero 8 REACH = Registration, Evaluation, Authorisation and Restriction of Chemicals, asetus EY N:o 1907/ Biosidiasetus (EU) 528/2012 Aineiden luokittelun osalta huomioi: Aineiden fysikaaliset, kemialliset ja toksikologiset vaaraominaisuudet sekä mahdolliset vaarat, joita aineet aiheuttavat ihmiselle/ympäristölle välittömästi tai viivästyneesti REACH-asetuksen 8 (14 ja 37 artikla aineiden käytön olosuhteet ja turvallisuustoimet, luvanvaraiset aineet VII osasto sekä 67 artikla ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavien toimien valvonta), biosidiasetuksen 9, POP-asetuksen 10 ja ympäristönsuojeluasetuksen 11 liitteen 1 mukaiset aineet sekä vesiympäristölle vaaralliset ja haitalliset aineet 12. Huomioi myös muut kuin vaaramerkityt kemikaalit, joita käsitellään määrällisesti niin paljon, että ne voivat aiheuttaa ympäristöhaittaa. Kemikaalikartoitus sekä prosessit liittyen kemikaaleihin tai räjähdeaineisiin on ohjeistettu laadittavaksi myös Tukesille osoitettavissa suunnitelmissa Onnettomuus- tai poikkeustilanteiden kuvaus Onko laadittu selostus eri onnettomuus- tai poikkeustilanteiden mahdollisuudesta ja tapahtumakulusta? Suuronnettomuusvaarojen osalta onnettomuus- tai poikkeustilanteiden kuvaus on ohjeistettu laadittavaksi myös Tukesille osoitettavassa turvallisuusselvityksessä. 2.5 Onnettomuus- tai poikkeustilanteen seurausten arvioiminen Onko kuvattu: - Mitä ainetta pääsee ja kuinka paljon? - Mitä päästöstä muodostuu? - Mihin päästö kulkeutuu? - Millaisia ympäristövaikutuksia päästöllä on? Huomioi aineiden käyttäytyminen onnettomuustilanteessa sekä seurausketjut (esim. reagointi keskenään/veden kanssa) Kulkeutumisreitit: viemäriin, ilmaan, vesistöön, maaperään, pohjaveteen (kartat, kuvaukset vaikutusalueista) Ympäristövaikutusten osalta huomioi ekologiset ja terveydelliset vaikutukset niin lyhyellä kuin pitkälläkin aikavälillä sekä vastaanottavan ympäristön herkkyys (vaihtelee Suomessa vuodenajan mukaan esim. vesistöjen virtaamien suhteessa). Onko ko. tilanteet luokiteltu vakavuusasteen ja tapahtumatodennäköisyyden mukaan? Perustuuko onnettomuus- ja poikkeustilanteiden luokittelu esim. kohdetiedoissa esitettyihin aiempiin häiriöpäästötietoihin tai vastaavia tilanteita käsittelevään kirjallisuuteen? Suuronnettomuusvaarojen osalta ympäristöpäästöjen kuvaus on ohjeistettu myös Tukesille osoitettavan turvallisuusselvityksen laadinnassa. 2.6 Toiminnan muutokset Onko laadittu menettelytapaohjetta toiminnan muutosten aiheuttamien riskien hallintaan? Kuvataan laitteisto- tai prosessimuutosten toteutus- ja suunnittelukäytännöt kuten vastuut, vaaran arvioinnit, ohjeistukset (esim. yhteydenotto valvontaviranomaisiin), muutoksista tiedottaminen ja koulutus. Toiminnan muutokset sekä niiden aiheuttamat riskit on ohjeistettu laadittavaksi myös Tukesille osoitettavissa toimintaperiaateasiakirjassa sekä turvallisuusselvityksessä. 2.7 Yhteenveto riskien arvioinnin johtopäätöksistä Mikä on laitoksen ympäristöriskien hallinnan taso? Organisaation ympäristöriskien hallinnasta tulisi esittää arvio häiriötilanteiden ennaltaehkäisyn ja kokonaisvaltaisen hallinnan näkökulmasta. Kuvataanko tehdyn analyysin heikkoudet, epävarmuudet ja vahvuudet? Kuinka selvityksen tuloksia hyödynnetään toiminnassa tai viedään käytäntöön? Käsitelläänkö tulokset johtoryhmässä? Tiedotetaanko tuloksista henkilöstölle (viikkokäytänteet, koulutus)? Otetaanko tulokset huomioon riskienhallintainvestoinneissa? Onko investoinnit aikataulutettu? Suuronnettomuusvaarojen osalta riskien arvioinnin johtopäätösten laadinta on ohjeistettu myös Tukesille osoitettavan turvallisuusselvityksen laadinnassa. 10 POP-asetus (Persistent Organic Pollutant) (EY) 850/ Valtioneuvoston asetus ympäristönsuojelusta 713/ Valtioneuvoston asetus vesiympäristölle vaarallisista ja haitallisista aineista 1022/
5 3. Toimenpiteet riskien hallitsemiseksi 3.1 Ennaltaehkäisevät toimet Mitä ennaltaehkäiseviä toimia tunnistettujen riskien minimoimiseksi on kuvattu? Varautumista kuvaavien dokumenttien tulisi sisältää: 1. Selvitys toimintaperiaatteista onnettomuuksien ja muiden poikkeuksellisten tilanteiden ehkäisemiseksi 2. Kuvaus teknisestä varautumisesta: laitteisto, hälytysjärjestelmät, pelastustoimia varten varattu kalusto ja tarvikkeet 3. Organisaatiokuvaus, josta selviää onnettomuus- ja poikkeustilanteiden hoitamiseen tarvittavat henkilöresurssit, vastuut ja tehtävät alihankkijat mukaan lukien 4. Suunnitelma henkilöstön kouluttamiseksi häiriö- ja onnettomuustilanteissa toimimista varten, koulutusten dokumentointi ja seuranta 5. Häiriö- ja onnettomuustilanteiden harjoittelusuunnitelma sekä sen täytäntöönpano yhteistyössä pelastus-, ympäristö- sekä mahdollisesti turvallisuus- ja kemikaaliviranomaisen kanssa 6. Näytteenottosuunnitelma onnettomuustilanteen päästöjen varalle Onnettomuuksia ja muita poikkeustilanteita varten laadituissa toimintaperiaatteissa kuvataan ne toimintatavat (esim. johdon sitoutuminen henkilöstön kehittämiseen, toiminnan seurantaan ja jatkuvan parantamisen päämääriin) joilla onnettomuuksia ehkäistään. Teknisen varautumisen osalta on syytä kiinnittää huomiota myös sammutusvesien johtamiseen ja käsittelyyn. Tunnistettujen riskien (esim. onnettomuudessa vapautuvien aineiden kulkeutuminen ympäristössä) perusteella laaditaan näytteenottosuunnitelma jolla pystytään todentamaan päästön laajuus ja merkittävyys. Suunnitelman täytäntöönpano on vastuutettu, ko. henkilöiden yhteystiedot ovat ajan tasalla ja näytteenottotaho on tiedossa. Kaiken kaikkiaan kuvaus teknisestä varautumisesta, organisaatiokuvaus sekä koulutus-, harjoittelu- ja näytteenottosuunnitelmat ovat konkreettisia ennaltavarautumisen kuvauksia, joiden avulla ympäristöviranomainen voi arvioida varautumisen tasoa. Kohdat on ohjeistettu laadittavaksi myös Tukesille osoitettavissa suunnitelmissa. 14 Ympäristöviranomaisen on hyvä arvioida ko. osioiden riittävyys ympäristövaikutusten kannalta ja pyytää täydennyksiä tarvittaessa. 3.2 Toiminta onnettomuus- tai poikkeustilanteessa Onko toiminta onnettomuus- tai poikkeustilanteessa ohjeistettu? Kuvaus vastuista ja toimintamalleista: Ilmoitusmenettelyt pelastuslaitokselle sekä valvontaviranomaisille onnettomuuden sattuessa Onnettomuus- tai poikkeustilanteen hallintatoimet, päästöjen rajoittamistoimet sekä leviämisen estäminen Näytteenoton käynnistäminen riskianalyysiin pohjaavan suunnitelman perusteella Viestintä (tiedotus väestölle, viranomaisille) Ilmoitusmenettelyissä kuvataan organisaation vastuuhenkilöt ja tavoitettavuus onnettomuus- tai poikkeustilanteessa. Ohjeisiin on kirjattu yleiset hälytysnumerot, ympäristöviranomaisen yhteystiedot sekä toiminta hälytyksen suorittamiseksi. Onnettomuus- tai poikkeustilanteet on kuvattu ja priorisoitu, tilanteiden vaatimat hallintatoimet ja vastuut on ohjeistettu, henkilöstön yhteystiedot ovat ajan tasalla ja henkilöstö on tietoinen roolistaan tilanteen hallinnassa. Organisaatiolla on kriisiviestintäsuunnitelma, jossa on kuvattu kynnys viestinnän käynnistämiselle, toimintamallit, vastuut, käytettävät viestintäkanavat ja kohderyhmät. Toiminta onnettomuus- ja poikkeustilanteissa on näytteenoton käynnistämistä lukuun ottamatta ohjeistettu laadittavaksi myös Tukesille osoitettavissa suunnitelmissa Jälkihoitotoimenpiteet Onko laadittu kuvaus toimista onnettomuuksien jälkien korjaamiseksi? Ennakoitujen onnettomuus- ja poikkeustilanteiden jälkihoito on selostettu auki: yhteydenotot viranomaisiin esim. pilaantuneiden maa-alueiden tai pilaantuneiden vesien kunnostamiseksi ja onnettomuuden jälkiseurannassa tarvittavan näytteenottotarpeen määrittelemiseksi. Tilastoidaanko onnettomuus- ja poikkeustilanteet? Kuinka varmistetaan, että vastaava tilanne ei pääse toistumaan jatkossa? Kuvaus siitä, millä tavalla tapahtuneet onnettomuus- ja poikkeustilanteet huomioidaan laitoksen toiminnanohjauksessa: johdon rooli (katselmukset), ohjeistus ja koulutus. Kuvaus siitä, kuinka riskikartoitusta ja sen perusteella laadittua ennaltavarautumissuunnitelmaa tullaan ylläpitämään jatkossa. Jälkihoitotoimenpiteiden kuvaus on ohjeistettu laadittavaksi myös Tukesille osoitettavassa sisäisessä pelastussuunnitelmassa, lukuun ottamatta näytteenottoa. Turvallisuustilanteen toteutumisen seuranta sekä arviointi (esim. katselmukset) on ohjeistettu kuvattavaksi myös Tukesille osoitettavissa toimintaperiaateasiakirjassa sekä turvallisuusselvityksessä
6 Hämeen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kirkkokatu Lahti Hämeen ELY-keskus Taitto: KEHA-keskus Kuvat: ELY-keskusten kuvapankki
Ennaltavarautumissuunnitelma
Ennaltavarautumissuunnitelma Laadintaohje toiminnanharjoittajalle Ennaltavarautumissuunnitelma ympäristöriskien haltuunottamiseksi LAADINTAOHJE TOIMINNANHARJOITTAJALLE Ympäristönsuojelulain (527/2014)
Turvallisuustiedote. Neste Oyj, Nokian varasto
Turvallisuustiedote Neste Oyj, Nokian varasto LAKIPERUSTA & TEHDYT SELVITYKSET Pelastuslaitoksen ja laajamittaista kemikaalien käsittelyä ja varastointia harjoittavien toimijoiden tulee pelastuslain mukaan
Määräys varautumisesta kemikaalionnettomuuksiin
Sivu 1/5 Sisäasiainministeriö pelastusosasto Dnro SM-1999-00636/Tu-311 Annettu 13.10.1999 Voimassa 15.9.1999 alkaen toistaiseksi Säädösperusta Pelastustoimilaki (561/1999 31 ja 88 Kumoaa Sisäasiainministeriön
Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote
Meri-Porin voimalaitoksen turvallisuustiedote MERI-PORIN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Meri-Porin voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.
Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote
Vermon lämpökeskuksen turvallisuustiedote VERMON VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Vermon lämpökeskuksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä. Tiedotteessa
Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote
Joensuun voimalaitoksen turvallisuustiedote JOENSUUN VOIMALAITOKSEN TURVALLISUUSTIEDOTE Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Joensuun voimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta aiheutuvia vaaratekijöitä.
Tarkistuslista, seurausmatriisi ja riskimatriisi ympäristöriskianalyysin
Tarkistuslista, seurausmatriisi ja riskimatriisi ympäristöriskianalyysin tekemisen avuksi YMPÄRI työryhmä (Nina Wessberg VTT, Riitta Molarius VTT, Sirkka Koskela SYKE, Jyri Seppälä SYKE) 14.5.2007 Ympäristöriskianalyysillä
Vesienhoidon TPO Teollisuus
Vesienhoidon TPO Teollisuus Sidosryhmäseminaari 5.3.2014 Juha Lahtela 5.3.2014 Nykykäytäntö Ympäristönsuojelulainsäädännön mukaisesti ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat toiminnot tarvitsevat ympäristöluvan
Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä
PÄÄTÖS 1 (4) Orion Oyj Hanna Nurmi PL 425 20101 TURKU Orion Oyj:n hakemus 10.1.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Orion Oyj:n Turun tehtaan kemikaalien käsittelyn ja varastoinnin merkittävä muutos
Turvallisuus ennen kaikkea!
Turvallisuustiedote Turvallisuus ennen kaikkea! Uudessakaupungissa sijaitseva käsittelee vaaralliseksi luokiteltuja kemikaaleja. Tämä ohje on laadittu lähiseudun asukkaiden toiminnan opastukseen mahdollisessa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2013 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2013 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Viking Grace 22.5.2014. Urho Säkkinen
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Viking Grace 22.5.2014 Urho Säkkinen Valvontahavaintoja Valvonta satunnaisotokseen perustuvaa tai kentältä saatuun palautteeseen Pienehköt asiat jääneet hoitamatta
Toimintaperiaateasiakirja
Ohje 10/2015 24.8.2015 0 (10) Tukes-ohje 10/2015 Toimintaperiaateasiakirja ja Ohje 10/2015 24.8.2015 1 (10) Sisältöalue Toimintaperiaateasiakirjaa koskevat määräykset Säännökset, joihin ohjeen antaminen
Vesihuollon häiriötilanne ja siihen varautuminen
Vesihuollon häiriötilanne ja siihen varautuminen SuoVe hanke 2017 Vesa Arvonen Esityksen sisältö Vesihuollon häiriötilanne Varautuminen vesihuollon häiriötilanteisiin Vesihuollon häiriötilanne Vesihuollon
LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta
LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta
Julkaistu Helsingissä 9 päivänä toukokuuta /2011 Sisäasiainministeriön asetus
SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 9 päivänä toukokuuta 2011 406/2011 Sisäasiainministeriön asetus erityistä vaaraa aiheuttavien kohteiden ulkoisesta pelastussuunnitelmasta Annettu Helsingissä
Yleisötiedote MASTON Oy:n toiminnasta ja tehtaalla käytettävien kemikaalien turvallisuudesta
TURVALLISUUSSELVITYS 0/6 Yleisötiedote MASTON Oy:n toiminnasta ja tehtaalla käytettävien kemikaalien turvallisuudesta MASTON Oy Teollisuustie 10 02880 Veikkola YLEISTÄ Maston Oy valmistaa ja myy aerosolimaaleja
Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi
Vesihuoltolain ja ympäristönsuojelulain päällekkäisyydet sekä varautuminen häiriötilanteisiin ja raportointi Yhdyskuntajätevedenpuhdistamoiden neuvottelupäivät 3.-4.4.2019 Kuopio Ari Kangas Ympäristöministeriö
Yleisötiedote tuotantolaitoksen toiminnasta IDO Kylpyhuone Oy, Wärtsilänkatu 1, Tammisaari
Yleisötiedote tuotantolaitoksen toiminnasta IDO Kylpyhuone Oy, Wärtsilänkatu 1, 10600 Tammisaari IDO Kylpyhuone Oy:n yleisötiedote 2016 Yrityksen yhteystiedot ja vastuuhenkilö: IDO Kylpyhuone Oy Wärtsilänkatu
9. Kemikaalionnettomuus
9. Kemikaalionnettomuus KKemikaalionnettomuuksien laajuus ja luonne vaihtelevat huomattavasti. Tilanteiden omaleimaisuus tekee eri tahojen toiminnasta onnettomuustilanteessa vaativan tehtävän. Lisäksi
Patoturvallisuuslainsäädännön ja muun lainsäädännön ohjeistus häiriötilanteiden hallintaan
Patoturvallisuuslainsäädännön ja muun lainsäädännön ohjeistus häiriötilanteiden hallintaan Suurpadot-Suomen osasto ry: Patojen häiriötilanteiden hallinta 27.3.2015 ENNAKOIVAT ONNEETOMUUDEN SATTUESSA YLEISET
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2015 sattuneista onnettomuuksista. 1.1.2011
Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut alkaen
Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntö on uudistunut 1.9.2014 alkaen Ympäristönsuojelu- ja vesihuoltolainsäädäntöjen muutokset ovat olleet vireillä tätä suojelusuunnitelmaa laadittaessa. Suojelusuunnitelmassa
PÄÄTÖS 1 (4) 30.9.2014 572/36/2014. Tikomet Oy. Iskutie 9 40320 JYVÄSKYLÄ. Päätös laitoksen perustamisesta
PÄÄTÖS 1 (4) Tikomet Oy Iskutie 9 40320 JYVÄSKYLÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Päätös laitoksen perustamisesta Tikomet Oy, Iskutie 9, 40320 JYVÄSKYLÄ. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2015 Osa 5 a Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet, muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta
Ympäristönsuojelun valvontaohjelma 2017
Ympäristönsuojelun valvontaohjelma 2017 Hyväksytty Joroisten kunnan ympäristölautakunnassa 10.11.2016 29 2 Yleistä Ympäristönsuojelulain (527/2014) 168 :ssä ja ympäristönsuojeluasetuksen (713/2014) 30
Ohje teollisuuspäästödirektiivin edellyttämää perustilaselvitystä varten
25.3.2015 Mutku-päivät Ohje teollisuuspäästödirektiivin edellyttämää perustilaselvitystä varten Ohjeen sisältö Johdanto Määritelmät Mikä on perustilaselvitys? Kenen pitää laatia perustilaselvitys? Milloin
Hankkija Oy, Säkylän rehutehdas, Maakunnantie 4, 27820 SÄKYLÄ. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (4) Hankkija Oy PL 120 27801 SÄKYLÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Päätös laitoksen perustamisesta Hankkija Oy, Säkylän rehutehdas, Maakunnantie 4, 27820 SÄKYLÄ. Kohde
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Sara Lax 28.3.2012 Tukesin valvomien kemikaalilaitosten arviointi Kemikaalilaitosten selvitysvelvoite ja tarkastustaajuus Kemikaalien määrä ja luokitus Laajamittainen
Vaarallisten kemikaalien käsittelyä ja varastointia koskeva lupa sekä johtopäätökset sisäisestä pelastussuunnitelmasta
PÄÄTÖS 1 (4) Gemalto Oy Myllynkivenkuja 4 01620 VANTAA Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätöstä koskeva toiminta Vaarallisten kemikaalien käsittelyä ja varastointia koskeva lupa sekä johtopäätökset sisäisestä
12.6.2015, KIP Ympäristöpäivä. Uuden Ympäristönsuojelulain edellyttämä maaperän ja pohjaveden perustilaselvitys
12.6.2015, KIP Ympäristöpäivä Uuden Ympäristönsuojelulain edellyttämä maaperän ja pohjaveden perustilaselvitys Sisältö Johdanto Mikä on perustilaselvityksen tarkoitus? Mikä on perustilaselvitys? Kenen
1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN
1. YMPÄRISTÖASIOIDEN SUUNNITTELU, ORGANISOINTI, ARVIOINTI JA KEHITTÄMINEN Oppilaitos: Yhteyshenkilö: Päivämäärä: 1.1 YMPÄRISTÖASIOIDEN HOIDON TILA KRITEERI 1: Oppilaitoksella on käsitys omaan toimintaansa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Johdanto
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Johdanto Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin tietoon tulleista, toimialalla vuonna 2016 sattuneista onnettomuuksista.
Vaarallisten kemikaalien käyttö ja varastointi varakattilalaitoksella
PÄÄTÖS 1 (5) Suomen Teollisuuden Energiapalvelut - STEP Oy PL 9 28101 PORI STEP Oy:n lupahakemus 18.7.2014, täydennykset 29.8.2014 ja 2.9.2014 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Vaarallisten kemikaalien
RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014
RISKIENHALLINTA OPINTOPÄIVÄT 18.-19.11.2014 RISKIENHALLINTA, JAOSTON JOHTOKUNTA Liiton puheenjohtaja, pelastusjohtaja Jari Sainio, Varsinais-Suomen pelastuslaitos Turku (2014-2017) Jaoston puheenjohtaja
Vesihuollon häiriötilannesuunnitelman laatiminen. Vesa Arvonen
Vesihuollon häiriötilannesuunnitelman laatiminen Vesa Arvonen Esityksen sisältö Vesihuollon häiriötilanne Häiriötilannesuunnitelma Mikä? Miksi? Miten? Häiriötilannesuunnitelman malli Vesihuollon häiriötilanne
Taustaa pohjavedenottamoiden pohjavesitarkkailuista
28.4.2017 Pohjavedenottamoiden riskienhallinnan tehostaminen pohjavesiyhteistarkkailuilla Kivimäki, A.-L., Lahti, K., Loikkanen, H., Pönni, J., Ahonen, J., Backman, B., Kaipainen, T. & Luoma, S. Valtakunnalliset
Tämä on Valtioneuvoston asetuksen 685/2015 mukainen naapureille annettava tiedote suuronnettomuuden
1 YLEISÖTIEDOTE Tämä on Valtioneuvoston asetuksen 685/2015 mukainen naapureille annettava tiedote suuronnettomuuden varalta. 1.1 TOIMINNANHARJOITTAJA JA YHTEYSTIEDOT Suomen Ilotulitus Oy Rakettikaari 40
Ajankohtainen tilanne haitallisten aineiden tarkkailusta
Ajankohtainen tilanne haitallisten aineiden tarkkailusta - alustus teemaan, kehityssuuntia Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liiton koulutuspäivät 22.11.2018, Ikaalinen Ari Kangas Ympäristöministeriö Vesienhoito
SISÄASIAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yli-insinööri Kristine Jousimaa 19.5.2015
SISÄASIAINMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Yli-insinööri Kristine Jousimaa 19.5.2015 SISÄMINISTERIÖN ASETUS ERITYISTÄ VAARAA AIHEUTTAVIEN KOHTEIDEN ULKOISESTA PELASTUSSUUNNITELMASTA Johdanto Pelastuslain 48
LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUVAN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta
Kaavoitus ja erityistä vaaraa aiheuttavat laitokset - säädöstausta, Tukesin ohje
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Leena Ahonen Kaavoitus ja erityistä vaaraa aiheuttavat laitokset - säädöstausta, Tukesin ohje Onnettomuuksien ehkäisy 2013 Espoo, Dipoli 13-14.2.2013 Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos,
Kaivosten valvonta ja ympäristötarkkailu
Kaivosten valvonta ja ympäristötarkkailu Lapin 15. kalatalouspäivät Rovaniemellä 20.-21.11.2018 16.11.2018 Kaivoksia valvovat viranomaiset ELY-keskus Ympäristölupapäätösten valvonta Yleisen edun valvonta
Kemikaalit sähkölaitteissa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) 3.-4.5.2017 Tiia Salamäki Kemikaalit sähkölaitteissa Tietoiskuiltapäivä: Sähkölaitteiden markkinoille saattaminen 1 Mikä on kemikaali? Alkuaine ja sen yhdisteet
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Vaaralliset kemikaalit
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 2016 Vaaralliset kemikaalit Tukesin valvontakohteet / muut kohteet Vaarallisten kemikaalien ja räjähteiden käsittelyn turvallisuudesta
Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu. Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus
Pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten valmistelu Hanna Lönngren Suomen ympäristökeskus hanna.lonngren@ymparisto.fi Pk-mallilupahanke Opas pienten ja keskisuurten toimintojen ympäristölupapäätösten
Vedettömän ammoniakin varastoinnin aloittaminen ja toiminnan laajuuden muutos
PÄÄTÖS 1 (4) Algol Chemicals Oy PL 13 02611 ESPOO Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Vedettömän ammoniakin varastoinnin aloittaminen ja toiminnan laajuuden muutos Algol Chemicals Oy, Turun Satama, Länsilaituri
PÄÄTÖS 1 (4) /36/2013. Omya Oy PL KEMI. Lupahakemus Lupa kalsiumkarbonaatin valmistukselle
PÄÄTÖS 1 (4) Omya Oy PL 168 94101 KEMI Lupahakemus 27.2.2013 Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Lupa kalsiumkarbonaatin valmistukselle Tuotantolaitos sijaitsee Kemin kaupungin Veitsiluodon tehdasalueella.
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS
^s^ss^^1 '""-'"KfcUfSTFiAn O 5. 6)5\ 20U Dnro/Dnr ^-_o2^^/^ Tehtäväluokka // Uppgiftsklass" '-' YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS Nobina Finland South Oy Herttoniemen linja-autovarikko 5.5.2014 y Nobina (Viranomainen
Märkälujahartsin ja selkeytyksen apuaineen tuotannon aloittaminen. Kemira Chemicals Oy, Äetsä, Harmajantie 3, 32740 SASTAMALA.
PÄÄTÖS 1 (4) Kemira Chemicals Oy PL 7 32741 SASTAMALA Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Märkälujahartsin ja selkeytyksen apuaineen tuotannon aloittaminen Kemira Chemicals Oy, Äetsä, Harmajantie 3, 32740
KemiDigi VPD-päästölähdekysely: kohti ympäristöhallinnon yhteistä e-tietojärjestelmää
KemiDigi VPD-päästölähdekysely: kohti ympäristöhallinnon yhteistä e-tietojärjestelmää Tilannekatsaus Kaakkois-Suomen ELYkeskuksen OHKE-hankkeista 12.3.2019 Kemikaalivalvonnan kehittäminen -erikoistuminen
Sisällysluettelo LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (7) 31.10.2011 Dnro 4258/005/2011
LIIKENNEVIRASTO OHJE 2 (7) Sisällysluettelo 1 VARAUTUMISSUUNNITTELU... 3 1.1 Säädösperusta... 3 1.2 Varautumistoiminnan tavoite... 3 2 VARAUTUMISSUUNNITELMIEN LAADINTA... 4 2.1 Varautumistoiminnan hierarkia...
PÄÄTÖS 1 (4) /36/2013. Envor Biotech Oy. Voimalankatu FORSSA. Kemikaalilupa biokaasulaitokselle
PÄÄTÖS 1 (4) Envor Biotech Oy Voimalankatu 56 30420 FORSSA Asia Kemikaalilupa biokaasulaitokselle Kohde ja sen sijainti Envor Biotech Oy:n biokaasulaitos sijaitsee osoitteessa Voimalankatu 56, 30420 Forssa
Turvallisuuskulttuuri koostuu...
Turvallisuuskulttuuri koostuu... Oikeat arvot, asenne Riittävästi tietoa ja taitoa Käytännön teot ja toimet motivaatio X osaaminen X mahdollisuudet= tulos Professori Veikko Teikari / Aalto- yliopisto 1
KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Ryhmäkoko Hinta (alv 24 %) Koulutuskuvaukset Tavoite Kesto. Kokonaisvaltainen riskienhallinta
KOULUTUSTARJOTIN 1 (11) Kokonaisvaltainen riskienhallinta Osallistuja tiedostaa kokonaisvaltaisen riskienhallinnan periaatteet. Osallistuja ymmärtää eri tahojen laatimien riskianalyysien ja uhkamallien
Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) Johanna Kiiski 6.5.2015. Mistä lisää tietoa kemikaaleista?
Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) Johanna Kiiski 6.5.2015 Mistä lisää tietoa kemikaaleista? Sisältö Tukes? Käyttöturvallisuustiedote Kemikaalien rajoitukset Erityistä huolta aiheuttavat aineet 6.5.2015
Suojelupäällikön tekemä ensimmäisen vaiheen auditointi
Sivu 1(7) Suojelupäällikön tekemä ensimmäisen vaiheen auditointi Tässä esitetyt kysymykset on tarkoitettu ensimmäisen vaiheen auditointiin (SUP 1), joka on hyvä tehdä aina yrityksen turvallisuusjohtamisjärjestelmää
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet Onnettomuudet ja vaaratilanteet
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Toimialan onnettomuudet 016 Onnettomuudet ja vaaratilanteet VARO-rekisteriin kirjattavien onnettomuuksien toimialat vaarallisten kemikaalien teollinen käsittely
Inex Partners Oy, Sipoo PT, Keuksuontie 3, 04220 Kerava. Kohde ei sijaitse pohjavesialueella.
PÄÄTÖS 1 (4) Inex Partners Oy PL 33 00088 S-RYHMÄ Asia Kohde ja sen sijainti Päätös Päätös logistiikkakeskuksen sijoituksesta Inex Partners Oy, Sipoo PT, Keuksuontie 3, 04220 Kerava. Kohde ei sijaitse
Puhdistamo-ohitusten ja viemäriverkoston ylivuotojen seuranta
Puhdistamo-ohitusten ja viemäriverkoston ylivuotojen seuranta Varsinais-Suomen ELY -keskus Lounais-Suomen vesihuoltopäivä 2015 Laitila 11.11.2015 Nina Leino prosessi-insinööri Esityksen sisältö Ohituksen
Loviisan voimalaitoksen turvallisuustiedote. Kemialliset vaaratekijät
Loviisan voimalaitoksen turvallisuustiedote Kemialliset vaaratekijät Loviisan voimalaitoksen turvallisuustiedote Tässä turvallisuustiedotteessa kuvataan Loviisan ydinvoimalaitoksen toimintaa ja toiminnasta
KEMIKAALIT. valvonta ja säädökset tunnistaminen käsittelyn vaatimukset. 28.2.2008 Yritysneuvojat Kemikaalit
KEMIKAALIT valvonta ja säädökset tunnistaminen käsittelyn vaatimukset KEMIKAALILAINSÄÄDÄNNÖN VALVONTA Teollinen käsittely ja varastointi Ympäristön suojelu Terveyden suojelu ja työsuojelu Kauppa- ja teollisuusministeriö
ULKOINEN PELASTUSSUUNNITELMA BOLIDEN KEVITSA MINING OY ORICA FINLAND OY
19.9.2017 ULKOINEN PELASTUSSUUNNITELMA BOLIDEN KEVITSA MINING OY ORICA FINLAND OY SISÄLTÖ OSA A KOHTEEN YLEISET TIEDOT... 3 1 SUUNNITELMAN SÄÄDÖSTAUSTA, PÄIVITYS JA JAKELU... 3 1.1 Suunnitelmatiedot ja
Riskienhallintapäällikkö Tomi Honkakunnas Dia 1
Dia 1 KEMIKAALIRISKIT Kohteet ja reitit Kohteet TS 8 + 2 TPA 7 Lupa 20 Reitit VT4, VT22, (VT20) Päärata, Kainuun rata Laivaväylä Dia 2 OKPela YHTEENSÄ 10 KOHDETTA, 5 SUUNNITELMAA Vihreäsaari NEOT Oy Teboil
Tulosyksikköohje
Vahvistus pvm 16.01.2014 Sivu 1(6) Tämä ohje kumoaa aikaisemmat sammutusjätevesien talteenotosta annetut ohjeet ja astuu voimaan välittömästi. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen toimialue: Vantaa, Nurmijärvi,
KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS
KATTILALAITOSTEN YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen täyttää) Diaarimerkintä Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Kyseessä on uusi toiminta olemassa oleva
YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö
YM:n valvontaohje Valvontaviranomaisten toimivalta ja yhteistyö Kuntien ympäristönsuojelun neuvottelupäivät 19.-20.3.2013 Rovaniemi 21.3.2013 1 YM:n valvontaohje Annettu 7.11.2012, korvaa aiemmin 2005
Satakunnan pelastuslaitos
Satakunnan pelastuslaitos Satakunnan pelastuslaitos on yksi maamme 22 alueellisesta pelastuslaitoksesta. Apuamme tarvitaan erilaisissa palo-, pelastus-, vahingontorjunta- ja sairaankuljetustehtävissä keskimäärin
Ohjeistusta kivi- ja maa-ainesten kestävään käyttöön luontaisesti korkeiden arseenipitoisuuksien alueilla
Ohjeistusta kivi- ja maa-ainesten kestävään käyttöön luontaisesti korkeiden arseenipitoisuuksien alueilla ASROCKS-hanke: ASROCKS on kolmivuotinen EU:n Life+ ympäristöpolitiikka ja hallintoohjelman osittain
Ewapower Ab Oy sijaitsee Pirilön teollisuusalueen kiinteistöllä , jossa toimii myös Ab Ekorosk Oy:n jätekeskus.
Päätös 10.06.2019 PÄÄTÖS Poikkeuksellisesta tilanteesta tehdystä ilmoituksesta (YsL 123 ) Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2019 ILMOITTAJA Ewapower Ab Oy Launisaarentie 90 68600 PIETARSAARI TOIMINNAN SIJAINTI
Yhteistyö pelastusviranomaisten kanssa. Tuulivoima seminaari Hankekehityksestä tuotantoon
Yhteistyö pelastusviranomaisten kanssa Tuulivoima seminaari Hankekehityksestä tuotantoon Pelastuslaitoksen näkökohta Tuulivoima on yleisesti hyväksytty tapa tuottaa sähköenergiaa ja tuulivoiman lisäämiseen
PÄÄTÖS Dnro 0100Y Helsinki No YS 1547
PÄÄTÖS Dnro 0100Y0309 11 Helsinki 23.12.2004 No YS 1547 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain (86/2000) 62 :n mukaisen poikkeuksellisia tilanteita koskevan ilmoituksen johdosta. ILMOITUKSEN TEKIJÄN NIMI JA
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Lempääläntie 10
HAKIJA VR-Yhtymä Oy Länsi-Suomen kiinteistöalue Rautatienkatu 25 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-122-648-1 osoitteessa Lempääläntie 10 VIREILLETULOPERUSTE Ympäristönsuojelulaki
PÄÄTÖS Vaarallisten kemikaalien vähäinen käsittely ja varastointi myymälässä
sivu 1 / 5 Vastaanottaja Kimmo Tuominen Kärsämäentie 3 23 TURKU Tarkastuskohde Talouspörssi Paimio Jokipellontie 2 2153 PAIMIO Viite Ilmoituksenne 22.1.215 Asia Vaarallisten kemikaalien vähäinen käsittely
VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE
VALTAKUNNALLINEN TAPATURMAPÄIVÄ 13/08/2010 Arja Puska KUUDEN KOON MALLI PÄIVÄ HOIDOLLE JA KOULUILLE Kuuden koon malli Tapaturmien ehkäisyn toimintamalli päiväkotiin ja kouluun LAPSEN TURVAKSI HANKE 2007
YLS III -vaiheen projekti: yhden luukun periaate öljyvarastot
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Leena Ahonen 28.9.2016 Öljy- ja biopolttoaineala ry Ympäristö- ja turvallisuuspäivät 28.-29.9.2016 YLS III -vaiheen projekti: yhden luukun periaate öljyvarastot Kemikaalivarastot
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Inkinen Johanna 20.1.2014 Kemikaaliturvallisuuteen liittyviä kysymyksiä toiminnan lopettamistilanteissa Sisältö TUKES VALVOO TOIMINNAN ERI VAIHEISIIN LIITTYVIÄ
VIRANOMAISEN PUUHEENVUORO STANDARDI SFS 3358 Hannu Kononen, Turvallisuusinsinööri, Tukes 15.5.2008 STAHA ATEX työryhmän 6.
VIRANOMAISEN PUUHEENVUORO STANDARDI SFS 3358 Turvallisuusinsinööri, Tukes työryhmän 6. kokoontuminen PL 123 (LÖNNROTINKATU 37) 00181 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI
Eläinsuojien ilmoitusmenettely - soveltamisen haasteet. Lakimies Marko Nurmikolu, Kuntaliitto
Eläinsuojien ilmoitusmenettely - soveltamisen haasteet Lakimies Marko Nurmikolu, Kuntaliitto Ilmoituksenvaraisen toiminnan luvanvaraisuus YSL LIITE 4 YSL 89 :n muutos UUSI HANKE Olennainen muutos TOIMINTAKOKONAISUUS
Kemikaalilaki muuttuu
Kemikaalilaki muuttuu nvm Marilla Lahtinen, STM Tukes koulutustilaisuus, 10.4.2013 Tukes auditorio, Pasila Aiheita kemikaalilainsäädäntökehikko uuden kemikaalilain vaikutukset biosideihin uuden lain mukaiset
Vesihuoltolaitoksen häiriötilanteisiin varautuminen
Vesihuolto 2015-2040 Haasteet Pirkanmaalla 22.10.2015, Pirkanmaan ELY-keskuksen auditorio Vesihuoltolaitoksen häiriötilanteisiin varautuminen Riina Liikanen Vesihuoltopoolin valmiuspäällikkö, TkT Vesihuoltolaki
Kalsiumoksidin varaston perustaminen Haminan satamaan
PÄÄTÖS 1 (5) Baltic Bulk Oy Ulkosatamantie 15 64260 KASKINEN Baltic Bulk Oy:n Haminan varaston perustamislupahakemus Asia Päätös Kalsiumoksidin varaston perustaminen Haminan satamaan Turvallisuus- ja kemikaalivirasto
Sara Lax Onnettomuusskenaariot turvallisuusselvityksessä ja ulkoisessa pelastussuunnitelmassa
Sara Lax 31.1.2017 Onnettomuusskenaariot turvallisuusselvityksessä ja ulkoisessa pelastussuunnitelmassa Tukesin organisaatio 31.1.2017 SM:n UPS-seminaari, Sara Lax 2 Tukesin valvontakohteet Turvallisuusselvityslaitokset
Toiminnan jatkuvuus - käytännön näkökulma
Toiminnan jatkuvuus - käytännön näkökulma Juha Pietarinen Tilaisuus, Esittäjä Jatkuvuudenhallinnan syvin olemus Se on sitä, että asiat harkitaan etukäteen ja kuvitellaan tapaus sikseenkin elävästi, että
RISKIENHALLINTA KUNTOON
KÄYTÄNNÖSSÄ PARAS. RISKIENHALLINTA KUNTOON Miten Vamia teki sen vaiheittain? Kehittämispäällikkö Hillevi Kivelä Vaasa Turvallisuus ja riskienhallinnan toimintasuunnitelman 2017 laadinta > työ käynnistyi
Maastoreittien turvallisuus kuluttajaturvallisuuslain kannalta
Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Mervi Murtonen Maastoreittien turvallisuus kuluttajaturvallisuuslain kannalta REILA-hankkeen loppuseminaari 14.8.2018, Rovaniemi Valokuvat: Joona Kotilainen, Pixabay
Toimialan onnettomuudet 2009
Toimialan onnettomuudet 2009 Osa 1 Johdanto PL 66 (Opastinsilta 12 B) 00521 HELSINKI WWW.TUKES.FI PUHELIN 010 6052 000 ETUNIMI.SUKUNIMI@TUKES.FI Kalvosarja Tämä kalvosarja on yhteenveto Tukesin (Turvatekniikan
D toiminnan olennainen muuttaminen (YSL 29 ) D luvan muuttaminen (YSL 89 ) D direktiivilaitoksen luvan tarkistaminen (YSL 81 ) D muu syy, mikä?
YMPÄRISTÖLUPAHAKEMUS (Viranomainen Diaarimerkintä täyttää) Viranomaisen yhteystiedot Hakemus on tullut vireille LUV AN HAKIJAN JA LAITOKSEN TIEDOT 1. TOIMINTA, JOLLE LUPAA HAETAAN Lyhyt kuvaus toiminnasta
Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Killonvainiontie
HAKIJA Asianajotoimisto Krogerus Rautatienkatu 21 A 33100 TAMPERE KIINTEISTÖ Pirkkalan kunnassa kiinteistörekisteritunnus 604-402-1-634 osoitteessa Killonvainiontie 1 33960 PIRKKALA VIREILLETULOPERUSTE
VELVOITETTAVA. Tuittulan Pekoni Oy Juha Karkkula (yhteyshenkilö) Tuittulantie Hauho.
PÄÄTÖS HAMELY/233/2016 Häme Ympäristö ja luonnonvarat Ympäristöyksikkö 31.10.2017 ASIA Arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT-päätelmien voimaantulon vuoksi sekä määräys ympäristöluvan
Juvan kunta Jukajärven yleiskaavan muuttaminen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JUVAN KUNTA JUKAJÄRVEN YLEISKAAVAN MUUTTAMINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että kaavatyön yhteydessä
Turvallisuuskulttuuria meille! Mitä, miten, miksi, kenelle? Turvallisuusjohtaminen, -suunnitelmat ja -viestintä
Turvallisuuskulttuuria meille! Mitä, miten, miksi, kenelle? Turvallisuusjohtaminen, -suunnitelmat ja -viestintä Koulujen turvallisuuden kehittäminen Tuomo Myllö 2017 Lähde: Matti Waitinen, Turvallinen
Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt. Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö
Rekisteröinti ja ilmoitusmenettelyt Ympäristönsuojelulaki uudistuu Syksyn 2014 koulutukset Hallitussihteeri Jaana Junnila Ympäristöministeriö Viitekehys YSL Ympäristön tilatavoitteet ja - vaatimukset Asetukset
Tehtaanjohtajan tekemä ensimmäisen vaiheen auditointi
Sivu 1(6) Tehtaanjohtajan tekemä ensimmäisen vaiheen auditointi Tässä esitetyt kysymykset on tarkoitettu ensimmäisen vaiheen auditointiin (TEJ 1), joka on hyvä tehdä aina yrityksen turvallisuusjohtamisjärjestelmää
Nordkalk Oy Ab, Vimpelin Ryytimaan ja Vesterbackan kaivokset, Ryytimaan kaivos.
PÄÄTÖS 1 (4) Nordkalk Oy Ab Kalkkitehtaantie 474 62800 VIMPELI Asia Kohde ja sen sijainti Päätös nestekaasun käyttölaitoksesta Nordkalk Oy Ab, Vimpelin Ryytimaan ja Vesterbackan kaivokset, Ryytimaan kaivos.
Yritysten turvallisuusjohtaminen ja sen merkitys viranomaisvalvonnalle. Mikko Parikka
Yritysten turvallisuusjohtaminen ja sen merkitys viranomaisvalvonnalle Mikko Parikka Tuotantolaitoksen turvallisuuden johtaminen Turvallisuusjohtamisen arjen tavoitteet Henkilöstön ja ympäristön turvallisuuden
Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella. Janne Rautasuo 30.1.2015
Palontutkinnan tulosten hyödyntäminen pelastuslaitoksella Janne Rautasuo 30.1.2015 Pelastuslaki 379/2011 41 Palontutkinta Pelastuslaitoksen on suoritettava palontutkinta Tavoitteena on vastaavien onnettomuuksien
Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus osoitteessa Kuninkaankatu 25-27
HAKIJA Pirkanmaan Osuuskauppa / Kari Mäkelä Åkerlundinkatu 11A 33101 TAMPERE KIINTEISTÖ Tampereen kaupungissa kiinteistörekisteritunnus 837-103-9901-0 osoitteessa Kuninkaankatu 25-27 VIREILLETULOPERUSTE
Häiriötilanteisiin varautuminen vesilaitoksilla
STM:N VALMIUSSEMINAARI 27.5.2016 Häiriötilanteisiin varautuminen vesilaitoksilla Riina Liikanen Vesihuoltopoolin valmiuspäällikkö, TkT 26.5.2016 2 Vesihuoltolaitoksen jatkuvuudenhallinta Valmius toimia