Jukka Mäkinen, Ville-Pekka Sorsa & Eero Kasanen. Poliittisen yritysvastuun normatiivinen perusta

Transkriptio

1 Jukka Mäkinen, Ville-Pekka Sorsa & Eero Kasanen Poliittisen yritysvastuun normatiivinen perusta Ingressi: Viimeaikaisessa yritysten yhteiskuntavastuuta koskevassa tutkimuksessa on tapahtunut kiinnostava poliittinen käänne. Liikeyrityksiä pidetään tässä keskustelussa entistä enemmän poliittisina toimijoina, jotka eivät enää mahdu globaalissa taloudessa perinteiseen talouden piiriin. Poliittisen filosofian peruskysymysten pohtiminen on kuitenkin mainitussa tutkimussuuntauksessa vielä alkutekijöissään. Erityisesti taloudellisen vallan muuntumista poliittiseksi vallaksi ei ole kyetty riittävässä määrin hahmottamaan ja haastamaan. Huomiotta on jäänyt tapa, jolla liikeyritysten laajeneva poliittinen yhteiskuntavastuu kaventaa tavallisten kansalaisten yhtäläisten poliittisten oikeuksien alaa. Akateemista keskustelua yritysten yhteiskunnallisesta vastuusta on hallinnut taloudellinen lähestymistapa, jossa ajatellaan että liikeyrityksille sopivien yhteiskunnallisten vastuutehtävien tulee olla taloudellisesti perusteltuja. Tämän valtavirtaisen lähestymistavan taustalla on perinteikäs klassisen liberalismin mukainen käsitys sopivasta vastuiden jaosta yhteiskunnan julkisen vallan ja liikeyritysten välillä. i Klassinen liberalismi voidaankin nähdä yhtenä poliittisena tulkintana sopivasta moraalisesta työnjaosta yhteiskunnassa. Puhuttaessa moraalisesta työnjaosta viitataan niihin tapoihin, joilla yhteiskunnassa jaetaan moraalisia vastuita esimerkiksi keskeisten poliittisten ja sosioekonomisten instituutioiden ja toimijoiden kesken. ii Klassisen liberalismin mukaisessa moraalisessa työnjaossa on suhteellisen selkeät talouden ja politiikan väliset raja-aidat. Siinä katsotaan, että liikeyritysten tulee keskittyä taloudellisiin päämääriin rajoitetun valtiovallan institutionaalisten rakenteiden ja eettisten normien puitteissa. Poliittiset tehtävät kuuluvat toimivallaltaan tiukasti rajoitetun valtiovallan instituutioille, jotka ovat demokraattisten poliittisten prosessien välityksellä kansalaisten ohjauksessa. Viime aikoina yritysvastuukeskustelussa on näkyvän roolin saanut kuitenkin lähestymistapa, joka korostaa liiketoiminnan ja yritysvastuun poliittisia ulottuvuuksia. Poliittinen yritysvastuukeskustelu onkin lähtenyt haastamaan perinteistä käsitystä yritysvastuusta. Poliittisessa yritysvastuukeskustelussa katsotaan, että perinteisen taloudellisen yritysteorian pohjalle rakentuva instrumentalistinen ja epäpoliittinen yritysvastuukeskustelu on vanhentunut. Pitkälle globalisoituneessa taloudessa se tarjoaa jälkeen jääneen kuvan liikeyritysten yhteiskunnallisesta

2 asemasta ja vastuista. Tavoitteena onkin yritysvastuukeskustelun paradigman muutos, jossa taloudellinen käsitys yritysvastuusta korvataan poliittisella yritysvastuulla. Poliittinen yritysvastuukeskustelu ei kuitenkaan ole täysin tiedostanut niitä normatiivisia vaatimuksia, joita klassisen liberalismin mukainen taloudellinen yrityskäsitys ja sen pohjalle rakentuva instrumentalistinen yritysvastuukeskustelu tuovat mukanaan. Poliittinen yritysvastuu taloudellisen yritysvastuun haastajana Yritysten yhteiskuntavastuuta koskevan akateemisen keskustelun ehkäpä näkyvin teema viime aikoina on ollut juuri yritystoiminnan politisoituminen globaalissa taloudessa. Poliittisen yritysvastuun teoriat iii pyrkivät korvaamaan perinteisen taloudellisen yritysteorian iv ja siihen linkittyvän instrumentalistisen tulkinnan liikeyritysten yhteiskuntavastuusta. v Arvostelun kohteena on ollut erityisesti valtavirtaisen yritysvastuukeskustelun taustalla vaikuttava klassisen liberalismin mukainen käsitys sopivasta vastuiden jaosta julkisen vallan ja liikeyritysten välillä. vi Mistä tässä vastuiden jaossa sitten on oikein kyse? Edesmennyt taloustieteilijä ja yhteiskuntateoreetikko Milton Friedman muotoilee teoksessaan Capitalism and Freedom klassisen liberalismin moraalisen työnjaon eräät peruselementit seuraavasti: Ensinnäkin hallitusvallan alaa tulee rajoittaa. Sen keskeinen tehtävä on kansalaisten vapauden suojelu suhteessa ulkopuolisiin vihollisiin ja saman yhteiskunnan jäseniin: lain ja järjestyksen ylläpito, yksityisten sopimusten voimassa pitäminen, kilpailullisten markkinoiden edistäminen. Tämän perustehtävän yli menevä hallitusvalta voi toisinaan mahdollistaa sen, että saavutamme yhdessä niitä asioita joita meidän on vaikeampaa ja kalliimpaa saavuttaa erillisinä toimijoina. Kaikki tällaiset hallitusvallan käyttötavat ovat kuitenkin hyvin vaarallisia. Meidän ei pitäisi emmekä me voikaan välttää tämän tapaista hallitusvallan hyödyntämistä. Tällaista käyttöä pitäisi kuitenkin puoltaa selkeä ja laaja hyötyjen positiivinen tase. Luottamalla sekä taloudellisissa että muissa toiminnoissa ensisijaisesti vapaaehtoiseen yhteistoimintaan ja yksityiseen yritystoimintaan voimme taata sen, että yksityinen sektori toimii julkisen vallan kontrolloijana ja tehokkaana suojana sananvapaudelle, uskonnonvapaudelle ja ajatuksenvapaudelle. vii Friedmanin mukaan vapaassa yhteiskunnassa [...] hallitusvallalla olisi selkeästi rajatut tehtävät ja se vetäytyisi koko joukosta niitä toimintoja, joita valtiovalta Yhdysvalloissa ja muissa länsimaissa nykyisin hoitaa. Tässä yhteydessä liiketoiminnalla on vain yksi ainoa

3 yhteiskunnallinen vastuu sen tulee käyttää resursseja ja ottaa osaa toimintoihin, jotka tähtäävät sen voittojen kasvattamiseen, kunhan se pysyy pelin sääntöjen puitteissa eli osallistuu avoimeen ja vapaaseen kilpailuun ilman petosta ja huijaamista. viii Klassisen liberalismin mukaisessa moraalisen työnjaon ideaalimallissa liikeyritysten tulee siis keskittyä taloudellisiin päämääriin rajoitetun valtiovallan institutionaalisten rakenteiden ja eettisten normien puitteissa. Tämän oletuksen pohjalta toimittaessa liikeyritysten yhteiskunnallisen vastuun on oltava liiketaloudellisesti perusteltua. Yritysvastuun oikeutuksena toimii taloudellinen hyöty yritykselle ja sen sidosryhmille. Tämänkaltainen instrumentalistinen tulkinta yritysvastuusta on ollut liike-elämän etiikassa ja yritysvastuututkimuksessa hallitseva paradigma, jolle poliittinen yritysvastuukeskustelu siis pyrkii luomaan korvaavan vaihtoehdon. ix Klassisen liberalismin edellyttämän rajoitetun valtiovallan puitteisiin mahtuu luonnollisesti monia erilaisia yritysvastuun taloudellisia tulkintoja. Milton Friedmaniin x liitettyä käsitystä yritysvastuusta osakkeenomistajien arvon maksimointina voidaan laajentaa esimerkiksi yrityksen kokonaisarvon maksimointiin, kuten Michael Jensen esittää xi. Samaan poliittiseen yhteyteen sopii myös yritysvastuukeskustelun valtavirran näkemys xii, jonka mukaan yritys voi menestyä tekemällä hyvää ja integroimalla yritysvastuun osaksi kilpailustrategiaansa. xiii Poliittisen yritysvastuukeskustelun nykyarkkitehtien Andreas Schererin ja Guido Palazzon mukaan klassisen liberalismin mukainen taloudellinen ja epäpoliittinen käsitys liikeyrityksistä on kuitenkin auttamatta vanhentunut. Heidän mukaansa sellainen moraalinen työnjako, joka pohjautuu yhteiskunnan poliittisen ja taloudellisen elämänpiirin väliselle erottelulle, ei enää toimi tämän päivän globaalissa taloudessa. xiv Scherer ja Palazzo ankkuroivatkin poliittisen yritysvastuun vahvasti globalisaatioon, joka heidän mukaansa heikentää merkittävästi alueellisesti rajoittuneiden kansallisvaltioiden kykyä säädellä taloudellisia toimijoita. Tämä puolestaan johtaa politiikan ja talouden välisten raja-aitojen hämärtymiseen ja murenemiseen. Nämä globalisaatioon liittyvät muutokset johtavat Schererin ja Palazzon mukaan siihen, että perinteinen taloudellinen yritysteoria xv ja sen varaan rakentuva instrumentalistinen lähestymistapa yritysvastuuseen xvi voidaan hyvästellä matkalle kohti historiallisia tiedearkistoja. xvii Schererille ja Palazzolle globalisaatio tuottaa siis yhteiskunnallisen muutoksen, joka vaatii ylittämään klassisen liberalismin varaan rakentuneen taloudellisen ja epäpoliittisen käsityksen liikeyrityksestä. Heidän käsissään poliittinen yritysvastuu määrittyy muutosprosessiksi, jossa liikeyritykset ryhtyvät vapaaehtoisesti säätelemään omaa toimintaansa ja ottavat hoitaakseen perinteiset valtiovallan liike-elämän poliittiseen ja sosiaaliseen sääntelyyn liittyvät tehtävät.

4 Yritykset omaksuvat uuden roolin kansalaisten perusoikeuksien ja julkisten hyödykkeiden tarjoajina. xviii Tämä näkemyksen normatiiviset sitoumukset eivät kuitenkaan ole yksiselitteisiä. Normatiivisen perustan hakemista Scherer ja Palazzo kritisoivat tapaa, miten perinteiset yritysvastuuteoriat näkevät liikeyritysten ja yhteiskunnan julkisten rakenteiden väliset suhteet markkinaliberalistisessa yhteiskunnassa. Esimerkiksi Friedmanin ja Jensenin yritysvastuukäsitysten kohdalla on kyse eksplisiittisestä sitoutumisesta klassisen liberalismin mukaiseen normatiiviseen näkemykseen yritysten ja julkisten rakenteiden välisistä suhteista. Yritysvastuukeskustelun instrumentalistisen valtavirran kohdalla kyse on puolestaan implisiittisemmästä sitoutumisesta klassiseen liberalismiin. xix Joka tapauksessa nämä perinteiset teoriat pyrkivät määrittelemään yhteiskuntapolitiikan yleisen suunnan. Niissä puolustetaan normatiivisin perustein liikeyritysten keskittymistä talouteen tiettyjen poliittisten rakenteiden puitteissa sekä talouden ja politiikan välisten raja-aitojen normatiivista merkitystä. Talouden ja politiikan välisten rajojen normatiivisiksi perusteluiksi tarjotaan monia erilaisia näkökohtia. Tyypillistä on vedota tehokkaan työnjaon ajatukseen, jonka mukaan liike-elämän toimijoiden on syytä jättää poliittisten vastuiden hoitaminen näihin tehtäviin harjaantuneiden tehtäväksi ja keskittyä sellaisiin toimiin, joissa heillä on erityisosaamista. Huomion kiinnittäminen siihen, että liike-elämän toimijoita ei ole valittu demokraattisesti hoitamaan julkisia tehtäviä, on myös tavallista. Edelleen, talouden ja politiikan välisten rajojen merkitystä voidaan perustella viittaamalla normatiivisiin näkemyksiin joissa korostuu vallan eri muotojen hajautuksen tärkeys kestävän ja reilun yhteiskuntarakenteen oleellisena piirteenä. xx Normatiivisen kannan haastaminen vaatisi luonnollisesti normatiivisia argumentteja ja vaihtoehtoisen normatiivisen kannan esittämistä. Keskeinen osa Schererin ja Palazzon kritiikistä taloudellista yritysteoriaa ja instrumentalistista yritysvastuukeskustelua kohtaan on kuitenkin jotain muuta kuin normatiivista argumentaatiota. Heidän mielenkiintonsa kohteena on nimittäin globalisaation syvyyttä ja sen etenemisen astetta koskevat näkemykset. Scherer ja Palazzo hyväksyvät globalisaation niin sanotun vahvan teesin, jonka mukaan kansallisvaltiot menettävät tai ovat kiihtyvässä määrin menettämässä poliittista sääntelyvaltaa monikansallisille liikeyrityksille. Tähän näkemykseen sisältyy myös väite politiikan ja talouden välisten raja-aitojen kaatumisesta.

5 On selvää, että tämä Schererin ja Palazzon tulkinta globalisaatiosta on kiistanalainen. xxi Silti sen empiirinen pätevyyskään ei riittäisi haastamaan klassiseen liberalismiin kytkeytyvää instrumentalistista yritysvastuun paradigmaa. Empiirinen kritiikki ei ensinnäkään pureudu niihin normatiivisiin näkökohtiin, joilla klassisen liberalismin puitteissa oikeutetaan raja-aitojen pystyttäminen politiikan ja talouden välille. Kuten sanottua, perustelut talouden ja politiikan rajaaidoille liittyvät esimerkiksi taloudelliseen tehokkuuteen, sosiaalisen vallanjaon merkitykseen sekä demokratiaan. Vaikka ei olisikaan klassisen liberalismin kannattaja, on kuitenkin mahdollista ajatella, että ainakin osa näistä normatiivisista näkökohdista on juuri globaalin talouden oloissa tärkeitä ja että on ennenaikaista tuomita niitä tässä yhteydessä ajastaan jälkeen jääneiksi. Esimerkiksi tilanteessa, jossa taloudellinen valta on hyvin epätasaisesti jakautunut, politiikan ja talouden raja-aitojen häivyttäminen tuskin edistää yhteiskunnan demokratisoitumista. Lisäksi ainoa relevantti vastaus globalisaatioprosessissa mahdollisesti tapahtuvaan talouden ja politiikan välisten raja-aitojen murenemiseen ei ole ilmiön hyväksyminen ja liikeyritysten politisoitumisen tukeminen. Mainittuun ilmiöön on mahdollista vastata poliittisesti myös siten, että rakennetaan globaalilla tasolla vahvempia raja-aitoja talouden ja politiikan välille. xxii Ehkäpä Schererin ja Palazzon poliittisesti laajentuneelle yritysvastuulle on kuitenkin olemassa luonteva poliittinen kotipesä. Näyttäisi nimittäin siltä, että libertaristinen poliittinen filosofia kykenee tarjoamaan sellaisen. Libertarismin näkökulmasta yhteiskunnassa tarvitaan ainoastaan minimaaliset julkiset rakenteet, joiden tehtävänä on suojata kapitalistisia omistusoikeuksia ja sopimusvapautta. Loput vastuut voidaan jättää yhteiskunnassa vapaaehtoisen liike- ja kansalaistoiminnan piiriin. Libertarismi sopiikin mainiosti yhteen poliittisen yritysvastuun kanssa, koska siinä rajat politiikan ja talouden välillä ovat kadonneet ja järjestäytynyt yhteiskunta nähdään yksityisten sopimusten verkostona. Tästä poliittisesta näkökulmasta on myös luontevaa, että menestykselliset liikeyritykset ottavat hoitaakseen esimerkiksi sosiaaliliberalistisen hyvinvointivaltion perinteiset tehtävät ja että poliittinen kansalaisuus nähdään yksityisenä sopimussuhteena, jossa sopijoiden neuvotteluvoima ratkaisee kansalaisuuden ehdot. xxiii Scherer ja Palazzo eivät kuitenkaan halua sitoa poliittista yritysvastuuta libertarismiin. Ehkäpä syynä on se, että libertaristinen yhteiskuntafilosofia ei tarjoa juurikaan tilaa demokraattiselle yhteiskunnalliselle päätöksenteolle, jota Scherer ja Palazzo kuitenkin korostavat poliittisen yritysvastuun muotoilussaan. xxiv Libertarismin sijaan Scherer ja Palazzo suuntautuvat republikaaniseen poliittiseen filosofiaan, jonka he katsovat tarjoavan ulospääsyn klassisen liberalismin edellyttämistä politiikan ja talouden välisistä raja-aidoista. xxv Tämän takia kyseisen poliittisen filosofian suhdetta poliittiseen yritysvastuuseen on tarkasteltava lähemmin.

6 Republikaaninen yritysvastuuteoria? Selvästikään ei ole olemassa yhtä republikaanista poliittista teoriaa. xxvi Sen sijaan poliittisen filosofian keskusteluissa esiintyy erilaisia poliittista moraalia koskevia näkemyksiä ja argumentteja, jotka linkitetään republikaaniseen ajatteluun. Tyypillisiä teemoja tai painotuksia ovat kansalaishyveiden korostaminen, kansalaisten poliittinen vapaus ja poliittisen osallistumisen painottaminen, poliittisen korruption kritiikki sekä huolestuneisuus kansalaisten vetäytymisestä julkisesta elämästä yksityisyyden piiriin. Republikaaninen poliittinen filosofia linkittyy usein joskaan ei aina myös deliberatiivisiin demokratiakäsityksiin, joissa korostuu kansalaisten aktiivinen ja vastuullinen poliittinen toiminta sekä argumentaatio pelkän äänestämisen lisäksi. xxvii Ehkäpä näkyvin republikaaninen keskustelu on liikkunut viime aikoina poliittisen vapauden ympärillä. Tässä filosofien Quentin Skinnerin ja Philip Pettitin hallitsemassa tutkimussuunnassa poliittisen vapauden republikaaniseksi tulkinnaksi on ehdotettu poliittista tilaa, jota leimaa mielivallan tai ylivallan kaikkinainen poissaolo. Kyse on tilasta, jossa kansalaisten poliittiseksi vapaudeksi ei riitä pelkästään se, että kukaan ei aktuaalisesti rajoita heitä. Tämän lisäksi poliittiseen vapauteen kuuluu suhteellisen vahva turva potentiaalista ylivaltaa tai mielivaltaa vastaan. xxviii Miten tämä vapausihanne sopii yhteen sellaisten yhteiskunnallisten järjestelyjen kanssa, joita poliittinen yritysvastuukeskustelu ehdottaa klassisen liberalismin yritys valtio - suhteiden tilalle? On vaikea nähdä, kuinka ajatus poliittisesta vapaudesta mielivallan ja ylivallan kaikkinaisena poissaolona voisi toteutua poliittisen yritysvastuukeskustelun ennakoimassa yrityskeskeisessä poliittisessa järjestelmässä. Tällaisessa järjestelmässä vastuu kansalaisten perusoikeuksista siirtyy yhteiskunnan julkisilta rakenteilta liikeyrityksille, kansalaisjärjestöille, yhdistyksille ynnä muille yksityisille toimijoille. Poliittisen toiminnan painopiste siirtyy siis valtioilta kansalaisyhteiskunnan yksityisten toimijoiden piiriin. (vrt. Matten & Crane 2005; Crane, Matten & Moon 2008). Eikö liikeyritysten ja muiden yksityisten toimijoiden vapaaehtoisen itsesäätelyn varaan rakentuva poliittinen järjestelmä toimi nimenomaan republikaanisen vapausidean vastaisesti? Onhan ilmeistä, että turva, jonka esimerkiksi perustuslaillinen liberaalidemokratia tarjoaa kansalaisille perusoikeuksien myötä, on jotain aivan muuta kuin mitä vastuullistakin itsesäätelyä harjoittava liikeyritys kykenee yhteiskunnan jäsenille tarjoamaan. Republikaanisen teorian sijaan (negatiivista vapautta korostava) libertarismi näyttäisikin tarjoavan luontevamman taustateorian sellaiselle yksityisten sopimussuhteiden verkostona hahmottuvalle yhteiskunnalle, jota poliittinen yritysvastuukeskustelu ennakoi (Mäkinen & Kourula tulossa; Mäkinen & Räsänen 2011).

7 Ainakaan republikaaninen vapausihanne ei siis tarjoa normatiivista tukea poliittiselle yritysvastuukeskustelulle ja sen pyrkimykselle korvata klassisen liberalismin moraalisen työnjaon malli ja siihen linkittyvä yritysvastuun teoria. Lisäksi eräät republikaanisen teorian tulkinnat näyttäisivät vastustavan poliittisen roolin antamista taloudellista valtaa edustaville liikeyrityksille. Esimerkiksi Cass Sunstein esittelee Beyond the Republican Revival -artikkelissaan vaikutusvaltaisen republikaanisen ajatteluperinteen tulkinnan, jonka puitteissa pyritään pikemminkin etsimään sellaisia institutionaalisia mekanismeja, joilla taloudellisen vallan roolia poliittisissa prosesseissa voitaisiin heikentää. xxix Sen sijaan, että pyrkimyksenä olisi poliittisen ja taloudellisen vallan ja vastuun toisiinsa kietoutuminen, republikaanisen teorian keskeinen tavoite on Sunsteinin mukaan taata, että lainsäätäjät ja poliittiset puolueet ovat mahdollisimman riippumattomia yksityisistä taloudellisen ja sosiaalisen vallan keskittymistä. xxx Republikaaniselle traditiolle, joka on huolissaan kansalaisten poliittisesta osallistumisesta, poliittisesta korruptiosta ja kansalaisten vetäytymisestä yksityisen sfääriin, politiikka ei voi olla toimintaa, jossa korostuu epätasa-arvoisesti jakautunut taloudellinen valta. Politiikan vapauttaminen talouden ylivallasta ei kuitenkaan ole helppo tehtävä vaan vaatii erilaisia rakenteellisia ratkaisuja. Ensinnäkin vaaditaan merkittävää institutionaalista puuttumista taloudellisiin epätasa-arvoisuuksiin ja pääoman keskittymiin. Jos pieni vähemmistö yhteiskunnasta omistaa merkittävän osan tuottavasta pääomasta, on luonnollista, että suurin osa kansalaisista ei kykene aidosti oman (työ)elämänsä poliittiseen kontrolliin (Rawls 2001). Muita institutionaalisia reformeja ovat esimerkiksi poliittisten puolueiden julkinen rahoittaminen, poliittisten kampanjoiden taloudellisen tukemisen rajoittaminen sekä pyrkimykset tasa-arvoon medianäkyvyydessä. Kiinnostava ja republikaanisen poliittisen teorian tavoitteisiin sopiva kapitalismin versio voisikin olla Louis Kelson ja Mortimer Adlerin teoksessa The Capitalist Manifesto xxxi sekä James Meaden teoksessa Equality, Efficiency, and the Ownership of Property xxxii hahmottelema omistusdemokratian teoria. Pyrkimyksenä tässä taloudellisessa järjestelmässä olisi yhteiskuntaelämän demokratisoiminen sellaisilla institutionaalisilla järjestelmillä, jotka tähtäävät pääoman omistuksen laajaan ja tasa-arvoiseen jakautumiseen yhteiskunnassa (Rawls 2001). Omistusdemokratian teorian näkökulmasta demokraattiseen yhteiskuntaan ei päästä pelkästään kapitalistisen hyvinvointivaltion tuloja uudelleen jakavien ja yleisen hyvinvoinnin tason nostamiseen pyrkivien menetelmien avulla. Näiden lisäksi tarvitaan vahvoja tasa-arvoon tähtääviä perintöveroja, progressiivisia lahjaveroja ja vahvoja julkisen vallan politiikkaohjelmia, jotka tähtäävät heikompiosaisten säästämisen tukemiseen. Lisäksi tarvitaan vahvoja julkisen vallan ohjelmia, jotka tähtäävät koulutukselliseen ja terveydelliseen tasa-arvoon sekä kehittyneitä institutionaalisia mekanismeja, jotka estävät taloudellisen vallan muuntumisen poliittiseksi vallaksi.

8 Omistusdemokratian teoriassa keskeisenä pyrkimyksenä onkin laajentaa demokraattisen tasa-arvon idea talouden alalle ja estää siten epätasa-arvoisen taloudellisen vallan laajentuminen politiikkaan. Schererin ja Palazzon hahmottamassa poliittisessa yritysvastuussa, jossa ei puututa epätasa-arvoa ylläpitäviin talouden taustarakenteisiin, näyttäisi käyvän päinvastoin. Lopuksi Poliittisen yritysvastuukeskustelun pyrkimys haastaa perinteinen yritysvastuukeskustelu on kunnianhimoinen ja tärkeä tehtävä. Olisi kiinnostavaa nähdä organisaatiotutkimuksen ja liike-elämän etiikan puolelta nouseva varteenotettava vaihtoehto taloudelliselle yritysteorialle ja instrumentalistiselle yritysvastuukeskustelulle. Poliittinen yritysvastuukeskustelu on kuitenkin lähtenyt liikkeelle pääosin väärillä välineillä. On selvää, että klassisen liberalismin varaan rakentuva taloudellinen yritysvastuuparadigma ei kaadu empiirisellä (ja varsin kiistanalaisella) globalisaatiota ja sen syvyyttä koskevalla tulkinnalla. Poliittisen yritysvastuun kamppailuissa tarvitaan järeämpiä poliittisia argumentteja. Keskustelun suuntaaminen republikaanisen teorian pariin on kiinnostava avaus, mutta se tarvitsisi huolellista poliittisen filosofian ja teorian jatkokehittelyä. Kirjallisuus Barnett, M., & Salomon, R Beyond dichotomy: The curvilinear relationship between social responsibility and financial performance. Strategic Management Journal, 27: Crane, A., Matten, D., & Moon, J Corporations and citizenship. Cambridge, Cambridge University Press. Freeman, S Rawls. London and New York, NY: Routledge. Friedman, M Capitalism and freedom. Chicago, IL: University of Chicago Press. Friedman, M The social responsibility of business is to increase its profits. New York Times Magazine, September 13: 32-33, Ghemawat, P Redefining global strategy: Crossing borders in a world where differences still matter. Boston, MA: Harvard Business School Press. Ghemawat, P World 3.0: Global Prosperity and How to Achieve It. Harvard Business Review Press. Hirst, P., Thompson, G., & Bromley, S Globalization in question (3 rd ed.). Cambridge: Polity Press.

9 Husted, B., & Salazar, J. D. J Taking Friedman seriously: Maximizing profits and social performance. Journal of Management Studies, 43(1): Jensen, M. C. & Meckling, W. H Theory of the Firm: Managerial Behavior, Agency Costs and Ownership Structure. Journal of Financial Economics, 3: Jensen, M. C Value maximization, stakeholder theory, and the corporate objective function. Business Ethics Quarterly, 12: Jensen, M. C From conflict to cooperation for promotion of the common good. In Dialogue: Towards superior stakeholder theory. Business Ethics Quarterly, 18(2): Kelso, L., & Adler, M The capitalist manifesto. New York: Random House. Kollmeyer, C. J Globalization, class compromise, and American exceptionalism: Political change in 16 advanced capitalist countries. Critical Sociology, 29: Kymlicka, W Contemporary Political Philosophy: Second Edition. Oxford: Oxford University Press. Matten, D., & Crane, A Corporate citizenship: Toward an extended theoretical conceptualization. Academy of Management Review, 30: McWilliams, A., Siegel, D., & Wright, P. M Corporate social responsibility: strategic implications. Journal of Management Studies, 43: Meade, J Equality, efficiency, and the ownership of property. London: Allen and Unwin. Mäkinen, J & Kasanen E. In Defence of Regulated Market Economy. Käsikirjoitus. Mäkinen, J. & Kourula, A. (tulossa) Pluralism in Political Corporate Social Responsibility. Business Ethics Quarterly, October 2012, 22 (4). Mäkinen, J. & Räsänen, P Extended Corporate Citizenship: A Libertarian Interpretation. Electronic Journal of Business Ethics and Organization Studies, 16: Orlitzky, M., Schmidt, F. L., & Rynes, S. L Corporate social and financial performance: A meta-analysis. Organization Studies, 24(3): Porter, M. E., & Kramer, M. R Strategy & society. Link between competitive advantage and corporate social responsibility. Harvard Business Review: Rawls, J Justice as fairness: A restatement, E. Kelly (ed.) Cambridge, MA: Harvard University Press. Scherer, A. G., & Palazzo, G Toward a political conception of corporate responsibility: Business and society seen from a Habermasian perspective. Academy of Management Review, 32:

10 Scherer, A. G., & Palazzo, G Introduction: Corporate citizenship in a globalized world. In A. G., Scherer & G. Palazzo (eds.) Handbook of Research on Global Corporate Citizenship. Cheltenham, Edward Elgar. Scherer, A. G., & Palazzo, G The new political role of business in a globalized world: A review of a new perspective on CSR and its implications for the firm, governance and democracy. Journal of Management Studies, 48(4), Scherer, A. G., Palazzo, G., & Baumann, D Global rules and private actors: Toward a new role of the transnational corporation in global governance. Business Ethics Quarterly, 16(4): Scherer, A. G., Palazzo, G., & Matten, D Introduction to the special issue: Globalization as a challenge for business responsibilities. Business Ethics Quarterly, 19(3): Sundaram, A. K. & Inkpen, A. C The Corporate Objective Revisited. Organization Science, 15: Sunstein, C. R Beyond the Republican Revival. The Yale Law Journal, 97: Syrjämäki, S & Räsänen, P. Poliittinen vapaus. LOGOS ensyklopedia. Haettu Tainio, R., Meriläinen, S., Mäkinen, J., & Laihonen, M. (Eds.): The Limits of Globalization: National Borders Still Matter. Copenhagen Business School Press. (Tulossa) Viitteet i Termillä klassinen liberalismi viitataan tässä artikkelissa esimerkiksi David Humen ja Adam Smithin kaltaisten filosofien kehittämään ja edustamaan poliittiseen oppiin, joka suosii yhteiskunnassa vapaaehtoista yhteistoimintaa, yksityistä yrittäjyyttä ja markkinavaihtoa. Klassisessa liberalismissa nähdään tarve rajoitetulle valtiovallalle ja selkeille talouselämän ja politiikan välisille raja-aidoille. Klassinen liberalismi hyväksyy valtion kollektiivisen vallankäytön, jos tämän käyttöä tukevat selkeät taloudelliseen tehokkuuteen ja yksilönvapauteen liittyvät syyt. ks. esim. Freeman ii Mäkinen & Kourula iii ks. Scherer & Palazzo 2007; 2008; 2011; Scherer, Palazzo & Baumann 2006; Scherer, Palazzo & Matten, 2009; Matten & Crane 2005, Crane, Matten & Moon iv ks. Friedman 1962; 1970; Jensen & Mecklin 1976; Jensen 2002; 2008; Sundaram & Inkpen v ks. esim. Orlitzky et al vi ks. Mäkinen & Kourula, tulossa; Scherer & Palazzo 2007; 2011, Scherer, Palazzo & Baumann vii ks. Friedman 1962, 2-3. Otteen suomennos Mäkinen et al. viii ks. Friedman 1962, 34-35, 133. Otteiden suomennos Mäkinen et al. ix ks. Scherer & Palazzo 2008; x Friedman 1970 xi Jensen 2002; xii ks. Barnett & Salomon 2006; Husted & Salazar 2006; Porter & Kramer 2006; MacWilliams, Siegel & Wright, xiii ks. Mäkinen & Kourula, tulossa.

11 xiv ks. Scherer & Palazzo 2007, 2011 ks. myös Scherer, Palazzo & Baumann xv ks. Friedman 1962; 1970; Jensen & Mecklin 1976; Jensen 2002; 2008; Sundaram & Inkpen xvi ks. esim. Orlitzky et al xvii ks. Scherer & Palazzo 2007; xviii ks. Scherer & Palazzo 2011, 3; Matten & Crane 2005; Scherer, Palazzo & Matten, xix ks. Mäkinen & Kourula, tulossa. xx ks. esim. Friedman 1962; 1970; Jensen 2002; 2008; Sundaram & Inkpen xxi Globalisaation vahvan teesin puutteista ks. esim. Tainio, et. al. tulossa; Gemawatt 2010; 2007; Hirst, Thompson & Bromley 2009; Kollmeyer xxii ks. Mäkinen & Kasanen, käsikirjoitus xxiii Libertarismin ja poliittisen yritysvastuun ja yrityskansalaisuuden suhteista tarkemmin ks. Mäkinen & Kourula tulossa; Mäkinen & Räsänen xxiv ks. Mäkinen & Kourula, tulossa. xxv ks. Scherer & Palazzo 2007; Scherer, Palazzo & Baumann ks. myös Crane, Matten & Moon xxvi Termillä republikaaninen ei näissä keskusteluissa viitata Yhdysvaltain toiseen nykypuolueeseen vaan mielikuviin aktiivisesta poliittisesta elämästä klassisissa Ateenan, Rooman ja Firenzen tasavaltaisissa kaupunkivaltioissa. xxvii ks. Kymlicka xxviii ks. tarkemmin aiheesta Syrjämäki & Räsänen. xxix ks. Sunstein 1988, xxx ks. Sunstein 1988, xxxi ks. Kelso & Adler xxxii ks. Meade 1964.