Kauden sopimusvalmistelua koskevat ohjeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kauden sopimusvalmistelua koskevat ohjeet"

Transkriptio

1 LIITE 1 Kauden sopimusvalmistelua koskevat ohjeet 1. Sopimusvalmistelu Ohjauksessa on tavoitteena tehostaa ja syventää ministeriön ja korkeakoulujen välistä strategista vuoropuhelua sekä korostaa toisaalta korkeakoulujen autonomiaa ja toisaalta korkeakoulujen tilivelvollisuutta toiminnastaan ja voimavarojen tavoitteiden mukaista käyttöä. Seuraava sopimus neuvotellaan opetus ja kulttuuriministeriön ja korkeakoulujen välillä vuosille Opetus ja kulttuuriministeriö tekee välivuosina rahoituspäätökset kauden sopimuksen pohjalta. Pohjalaskelma päivitetään uusimmilla tilastotiedoilla ja rahoitus kirjataan tarvittavin erittelyin ministeriössä vuosittain joulukuussa tehtävään rahoituspäätökseen. Sopimuksen välivuosina neuvottelut järjestetään vain tarvittaessa. Neuvotteluissa käsitellään sopimukseen sisällytettävien asioiden lisäksi korkeakoulujen strategisia linjauksia, kuten rakenteiden ja toimintatapojen uudistamista sekä kauden toiminnan tuloksellisuutta ja tähän liittyvää palautetta. Neuvotteluissa keskitytään kunkin korkeakoulun omaan analyysiin siitä, minkä koulutus ja tieteenalojen merkityksen korkeakoulu arvioi korostuvan, vähenevän tai poistuvan alkavalla kaudella sekä mihin toimiin nämä muutokset antavat aihetta. Korkeakoulujen koulutus ja tki toiminta on suhteutettava koko Suomen vastaavaan tarjontaan niin, että liiallisen päällekkäisen tarjonnan poistaminen ja työnjaon selkeyttäminen yhteistyössä muiden korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kanssa toteutuu. Yliopistolta edellytetään neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa näkemystä, millä aloilla se katsoo olevansa tutkimuksessa kansainvälisessä kärjessä ja millä aloilla sen harjoittama tutkimus on laadultaan ja laajuudeltaan kansallisesti merkittävää. Ministeriö edellyttää tähän näkemykseen perustuvia esityksiä työnjaon ja profiloitumisen vahvistamisesta. Vastaavasti ammattikorkeakoulun tulee osoittaa, millä aloilla sen toiminnan laatu ja vaikuttavuus parhaiten tukevat työelämää ja aluekehitystä sekä elinkeinorakenteen uudistumista. Ministeriö edellyttää tähän näkemykseen perustuvia esityksiä työnjaon ja profiloitumisen vahvistamisesta. Sopimusvalmisteluprosessin rinnalla ministeriö valmistelee tiiviissä yhteistyössä eri tahojen kanssa erityisesti hallitusohjelman osaaminen ja koulutus kokonaisuuden kärkihankkeiden edellyttämiä toimenpiteitä. Keskeiset toimenpiteet ja näihin liittyvä valmistelu ovat vahvasti esillä korkeakoulun strategisen ja operatiivisen johdon kokouksissa, alakohtaisissa kokouksissa ja teemakohtaisissa seminaareissa. Opetus ja kulttuuriministeriö käy vuosina ohjaukseen liittyvällä vierailulla jokaisessa korkeakoulussa. Vuosina järjestetään kuudella korkeakoulualueella (Suurmetropolialue, Lounaisrannikko, Väli Suomi, Itä Suomi, Pohjanmaa, Pohjois Suomi) alueseminaarit, joiden pääasiallisena tavoitteena on edistää korkeakoulujen ja niiden sidosryhmien sekä tutkimuslaitosten vaikuttavuus, yhteistyö ja työnjako sekä kansainvälistymiskeskustelua osaamiskeskittymien vahvistamiseksi. Korkeakouluvierailujen ja alueseminaarien aikataulu sovitaan syksyllä 2016.

2 2. Sopimusrakenne Sopimus sisältää korkeakoululaitoksen yhteisten tavoitteiden lisäksi yliopiston tehtävän, profiilin, vahvuusalat ja uudet nousevat alat, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden ja toiminnallisen tuloksellisuuden tavoitteet, rahoituksen ja raportoinnin. Sopimuksessa keskitytään vain muutamiin keskeisiin asiakokonaisuuksiin. Sopimusrakenne mahdollistaa korkeakoulujen erilaisten lähtö ja tavoitetilanteiden sekä profiloitumisen vahvemman huomioon ottamisen. Samalla on mahdollista sopia konkreettisimmista korkeakoulukohtaisista toimenpiteistä ja näiden ajoituksesta, mikä lisää strategiarahoituksen tietoperustaa ja avoimuutta. Tavoitteisiin sisällytetään korkeakoulukohtaisten toimien lisäksi mahdollisesti toimia, joihin ministeriö sitoutuu sopimuskauden aikana. Sopimusrakenne ja luonnos yhteisiksi tavoitteiksi on kuvattu liitteessä kolme. Yhteisten tavoitteiden tavoitetilassa tarkasteluaika on vuosi 2025 kuten hallitusohjelman strategisessa osuudessa. Lähtökohtaisesti korkeakoulukohtaiset tavoitteet, toimet ja tehtävä ulottuvat vuoteen 2020, mutta korkeakoulu voi esittää myös pidemmän aikavälin vision. 3. Korkeakoulun tehtävä, profiili, vahvuusalat ja uudet nousevat alat Korkeakoulut tekevät strategiansa pohjalta ehdotuksen tehtävästään, profiilistaan, vahvuusaloistaan ja uusista nousevista aloistaan. Tavoitteena on, että korkeakoulujen profiilit muodostavat valtakunnallisen kokonaisuuden, joka kattaa yhteiskunnan sivistys, koulutus ja tutkimustarpeet. Profiloitumisen tavoitteena on myös vahvistaa suomalaisten korkeakoulujen roolia eurooppalaisen korkeakoulu ja tutkimusalueen toimijoina. Tehtävä ja profiili ilmentävät, kuinka korkeakoulu erottuu ja asemoituu osana kansallista korkeakoulu ja tutkimusjärjestelmää. Kansainvälisesti profiili määrittää, millaisena toimijana korkeakoulu haluaa näkyä ja viestiä itsestään potentiaalisille strategisille kumppaneille, rahoittajatahoille ja alumneille. Korkeakoulun tehtävässä ja profiilissa voivat painottua eri tavoin tutkimus, kehittämis ja innovaatiotoiminta, tutkintoon johtava koulutus, taiteellinen toiminta, elinikäinen oppiminen tai osaamisen hyödyntämisen muodot ja aluetoiminta. Profiloituminen edellyttää korkeakoulun toiminnan suuntaamista sekä valintoja ja poisvalintoja, korkeakoulujen aktiivista keskinäistä yhteistyötä, työnjakoa ja kansallista ja kansainvälistä vuorovaikutusta muiden toimijoiden kanssa. Vahvuusalat ja uudet, nousevat alat konkretisoivat korkeakoulun valitsemaa profiilia. Näitä ei voi olla monta, eivätkä ne voi kattaa korkeakoulun koko toimintaa. Kyse voi olla myös monialaisista, ilmiöpohjaisista ja verkottuneista kokonaisuuksista. Profiiliensa mukaisesti korkeakoulut suuntaavat resurssejaan osaamiskeskittymiin ja yritysyhteistyöhön. 4. Rahoituksen tasosta sopiminen Rahoitusmallin tarkistamista valmistelevan työryhmän ehdotus valmistuu marraskuun 2015 lopussa. Työryhmän työ otetaan huomioon rahoitusmallia uudistettaessa. Tavoitteena on, että lausuntokierros ja

3 asetusmuutokset saadaan tehdyksi kevään 2016 aikana. Rahoitusmallin uudistamisessa otetaan huomioon hallitusohjelman tavoitteet laadun, tehokkuuden ja vaikuttavuuden vahvistamiseksi sekä kärkihankkeiden edistäminen. Rahoitus kohdennetaan uudistettujen säädösten mukaisesti vuodelle Sopimukseen kirjataan valtion rahoitus ao. korkeakoululle tarvittavin erittelyin. Lisäksi toimitetaan yksityiskohtaisempi erittely perusrahoituksen muodostumisesta. Perusrahoitus lasketaan opetus ja kulttuuriministeriössä säädösmuutosten valmistuttua. Yliopistojen valtion rahoituksessa otetaan jatkossakin huomioon valtakunnallisia tehtäviä. Tavoitteena on näiden määrän vähentäminen nykyisestä ottaen huomioon vuosien aikana käyttöön otetut uudet rahoitusinstrumentit ja rakenneuudistukset. Opetus ja kulttuuriministeriö päättää sopimuskauden alussa yliopistoja kuultuaan valtakunnallisista tehtävistä ja niihin osoitettavasta valtion rahoitusosuudesta. Valtion rahoitus sisältää jatkossakin strategiarahoitusosuuden. Strategiarahoitus sovitaan ministeriön ja yliopiston välisessä neuvottelussa ottaen huomioon ministeriölle toimitetut tiedot ja konkreettiset toimet keskeisistä strategisista päätöksistä toimintatapojen ja rakenteiden uudistamiseksi. Strategiarahoitus sovitaan neuvotteluissa koko sopimuskaudelle siten, että merkittävimmät uudistukset (ml. mahdolliset fuusiot ja toiminnan yhteensovittamiset) saadaan nopeasti toteutukseen. Lisäksi strategiarahoituksella tuetaan hallituksen kärkihankkeita ja otetaan huomioon korkeakoulujen toiminnan yhteiskunnallinen vaikuttavuus, erityisenä painopisteenä tutkimustulosten kaupallistaminen. Ministeriö päättää sopimuskauden aikana strategiarahoituksen mahdollisen liikkumavaran kohdentamisesta. Tavoitteena on, että Suomen Akatemian myöntämä yliopistojen profiloitumisrahoitus ja tutkimusinfrastruktuurirahoitus tukevat entistä vahvemmin yliopistojen uudistumista ja strategiatyötä. 5. Rahoitusnäkymät Hallitusohjelman mukaisesti kustannustason nousua ei oteta huomioon määrärahan mitoituksessa vuosina Lisäksi yliopistojen valtion rahoitukseen kohdennetaan yhteensä 50 miljoonan euron vähennys vuonna 2016 hallinnon ja korkeakouluverkon kehittämisen perusteella sekä vuodesta 2017 alkaen luovutaan Helsingin yliopiston ja Itä Suomen yliopiston korvamerkitystä rahoituksesta, joka on vastannut niiden apteekkiliikkeen harjoittamisesta saadun tulon perusteella maksettua yhteisöveroa ja apteekkimaksua. Yliopistojen vuoden 2016 rahoitusta vähentää 1,4 miljoonaa eurolla omakustannusperiaatteen toteuttaminen Senaatti kiinteistöjen vuokrissa. Vuokranalennukset tulevat voimaan ja merkitsevät vähennystä vastaavaa vuokrien alennusta valtion omistamissa tiloissa vuokralla oleville yliopistoille. Määrärahavähennys otetaan huomioon ao. yliopistojen vuoden 2016 strategiarahoituksessa. Vuoden 2016 rahoituksesta poistuu vuonna 2015 kertaluonteisesti tehty 11,1 miljoonan euron määrärahalisäys. Lisäksi valtion rahoitusta vähentää 8,6 miljoonalla eurolla vuoden 2014 toteutuneen ja arvioidun yliopistoindeksin mukaisen tarkistuksen huomioon ottaminen. Osana hallituksen pysyviä menosäästöjä Suomen Akatemian myöntövaltuuteen kohdistuu 10 miljoonaa euroa ja Tekesin myöntämiin t&k avustuksiin 95 miljoonaa euroa menosäästöjä vuodesta 2016 lukien. Myös terveydenhuoltolain mukaan yliopistotasoiseen terveyden tutkimukseen kohdennettavan valtion tutkimusrahoituksen menosäästöt vuodesta 2016 heijastuvat yliopistojen tutkimustoimintaan.

4 Edellisten kehyspäätösten mukaisesti yliopistojen perusrahoituksesta siirretään 50 M asteittain vuosien aikana Suomen Akatemian kautta kilpailtuihin tutkimusmäärärahoihin kohdennettavaksi yliopistojen profiloitumisen vahvistamiseen. Vuoden 2016 perusrahoitustasoon nähden siirto näkyy vuonna M, vuonna M ja vuonna M vähennyksenä. Aalto yliopiston lisärahoitusta siirretään tasaerissä (11,7 M / v) kaikkien yliopistojen kilpailtuun laskennalliseen perusrahoitukseen vuosien aikana. Hallitus on päättänyt julkisen talouden suunnitelmassa kertaluonteisista kasvupanostuksista. Vuosien aikana kohdennetaan lisärahoitusta opettajien osaamisloikkaan opettajankoulutuksella yhteensä 50 miljoonaa euroa. Lisäksi Suomen Akatemian valtuutta lisätään kertaluonteisesti 30 miljoonaa euroa vuonna 2016 ja yliopistoja pääomitetaan aiemmin päätetyn yliopistojen vastinrahoituksen lisäksi yhteensä 46 miljoonalla eurolla ja ammattikorkeakouluja yhteensä 24 miljoonalla eurolla vuonna Pääomittamisen yksityiskohdat päätetään vuoden 2015 aikana. Lisäksi Tekesin myöntämiä avustuksia lisätään yhteensä 59 miljoonaa euroa. Korkeakoulujen varainhankintaa tukee yksityishenkilöiden korkeakouluille annettavien lahjoitusten verovähennysoikeus euroon asti. Lahjoituksen alaraja on 850 euroa. 6. Raportointi ja ministeriöön toimitettava aineisto Ministeriö seuraa vuosittain yliopistojen toimintaa, maksuvalmiutta ja vakavaraisuutta tilinpäätösten ja tilastotiedonkeruun kautta. Korkeakoulu raportoi toiminnastaan tilinpäätöksessä ja siihen kuuluvassa toimintakertomuksessa sekä vuosittaisessa erillisraportissa sopimuksen tavoitteiden ja korkeakoulun strategian toteuttamisen keskeisten toimenpiteiden toteutumisesta. Korkeakoulu myös perustelee mahdolliset poikkeamat sovittujen tavoitteiden toteutumisessa tai toimenpiteiden ajoituksessa. Rahoituksen käytöstä raportoidaan taloushallinnon koodiston mukaisesti. Ministeriö varmistaa sopimuskauden aikana vuosittain, että korkeakoulu on käynnistänyt tai edennyt sopimuksen mukaisissa toimenpiteissä. Mahdollisissa ongelmatilanteissa ministeriö käy vuosittain alkusyksystä tarkentavan keskustelun korkeakoulun kanssa aiemmin päätetyn strategiarahoituksen tason tarkistamiseksi. Korkeakoulu informoi ennakoivasti, vuosiraportoinnin ulkopuolella, ministeriötä rakenteellisista uudistuksista, joilla on merkittäviä henkilöstövaikutuksia. Rakenneuudistusten yhteydessä on noudatettava hyvää henkilöstöpolitiikkaa ja huolehdittava opiskelijoiden oikeusturvasta. Ministeriö arvioi sopimuksen toteutumista kirjallisessa palautteessa, ohjaukseen liittyvien korkeakouluvierailujen yhteydessä ja osana vuotuista tilastoseurantaa. Yliopistojen sopimusneuvottelut käydään Neuvotteluaikataulu on liitteessä kaksi. Korkeakouluja pyydetään vahvistamaan ehdotettu neuvotteluaikataulu tai tekemään ehdotus uudeksi ajankohdaksi hallinnollinen avustaja Anu Savolaiselle (anu.savolainen@minedu.fi) mennessä. Opetus ja kulttuuriministeriö lähettää vahvistuksen sovituista neuvotteluajankohdista marraskuun 2015 aikana.

5 Korkeakoululaitoksen yhteisten tavoitteiden, tutkintotavoitteiden ja valtakunnallisten tehtävien valmistelu Korkeakoululaitoksen yhteisiä tavoitteita käsiteltiin kesäkuussa 2015 korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa. Tähän kytkeytyy myös liitteen seitsemän mukainen kansainvälistymisen linjausten valmistelu. Opetus ja kulttuuriministeriön luonnosta käsitellään seuraavan kerran korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon kanssa joulukuun 2015 seminaarissa. Lisäksi korkeakoulujen, tiedelaitosten ja keskeisten sidosryhmien näkemyksiä korkeakoululaitoksen yhteisiin tavoitteisiin kartoitetaan kyselyllä tammikuussa Saadun palautteen pohjalta yhteisiä tavoitteita muokataan siten, että niistä voidaan sopia huhtikuussa 2016 pidettävässä korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaarissa. Yliopisto antaa ensimmäisen ehdotuksensa tutkintotavoitteikseen (liite neljä) ja ilmoittaa pyydetyt perustiedot kauden valtakunnallisista tehtävistä (liite viisi) mennessä. Ministeriö antaa vastatarjouksensa näihin tavoitteisiin ja ehdotuksensa valtakunnallisiksi tehtäviksi mennessä ja yliopisto vastineensa näihin mennessä. Määrälliset tavoitteet ja valtakunnalliset tehtävät yhteen sovitetaan ministeriön ja yliopiston välillä huhtikuun aikana. Ministeriöön mennessä toimitettava aineisto Yliopisto tekee strategiansa pohjalta KOTA:n sopimuspohjaa hyödyntäen ehdotuksen sopimukseen sisällytettävistä: o korkeakoulukohtaisista toimenpiteistä vahvat korkeakouluyksiköt osaamisen uudistajina, laadukkaasta koulutuksesta nopeammin työelämään, tutkimuksella ja innovaatiotoiminnalla vaikuttavuutta, kilpailukykyä ja hyvinvointia sekä korkeakouluyhteisö voimavarana osioihin o korkeakoulun tehtävästä ja profiilista, o korkeakoulun vahvuusaloista ja uusista, nousevista aloista Korkeakoulu toimittaa vähintään vuoden 2020 loppuun ulottuvan hallituksen hyväksymän strategian, tiedot keskeisistä strategisista päätöksistä ja valmistelussa olevista toimista rakenteiden ja toimintatapojen uudistamiseksi sekä konkreettiset aikataulut (ml. mahdolliset sopimukset tai tieto eri tahojen sitoutumisesta toimenpiteisiin) koskien a) profilointia, b) hallitusohjelmassa edellytettyä esitystä korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten työnjaosta mukaan lukien, tutkimuksen ja osaamisen hyödyntämistä tukevien palvelurakenteiden ja prosessien uudistaminen, kuten teknologiansiirto ja kaupallistamistoimintojen kokoaminen ja vahvistaminen c) alakohtaista työnjakoa ja koulutustarjonnan muutoksia sekä muuta korkeakouluverkon kehittämistä, d) korkeakoulun sisäistä rakenteellista kehittämistä sekä e) hallinto ja tukipalveluiden uudistamista hallitusohjelman mukaisten säästötavoitteiden toteuttamiseksi. Korkeakoulujen profiloitumisen, kahden tai monenväliseen yhteistyön syventämisen ja rakenteellisten uudistusten valmistelussa korkeakoulun on ilmaistava, miltä osin se on sitoutunut UNIFIn alakohtaisten rakenteellisen kehittämisen hankkeiden keskeisempiin ehdotuksiin sekä kenttäasemaselvityksen (OKM 17:2015) ehdotuksiin kilpailukykyisen verkoston kehittämiseksi. Korkeakoulut voivat esittää myös sopimuskautta pidemmän aikavälin merkittävimmät rakenteellisen kehittämisen tavoitteensa.

6 Korkeakoulua pyydetään raportoimaan hallitusohjelman osaaminen ja koulutus kokonaisuuden kärkihanketta kolme edistävistä toimenpiteistä liitteen kuusi mukaisesti. Lisäksi korkeakoulua pyydetään toimittamaan kauden sopimuksessa edellytetty raportointi keskeisten kehittämistoimenpiteiden etenemisestä sekä muu strategian toimeenpanon seurannan ja arvioinnin kannalta tarkoituksenmukainen aineisto. Korkeakoulua pyydetään tilinpäätöksessään kertomaan opetuksen ja tutkimuksen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden keskeisistä tuloksista sekä toimittamaan ministeriölle indikaattorit, joilla se arvioi tilinpäätöstensä yhteydessä oman toimintansa vaikuttavuutta. Näitä voivat olla esimerkiksi tutkinnon suorittaneiden työllistyminen (määrällinen ja laadullinen työllistyminen), osallistuminen yhteiskunnalliseen keskusteluun,, korkeakoululähtöisen yritystoiminnan volyymi tai opetus ja tutkimushenkilöstön erityisen merkittävät kansalliset tai kansainväliset asiantuntijatehtävät. Luonnollisesti käytettävät indikaattorit voivat vaihdella korkeakoulun strategisten valintojen mukaisesti. Korkeakouluja pyydetään sisällyttämään ministeriölle toimitettavaan korkeakoulun strategian toimeenpanosuunnitelmaan tai muuhun tausta aineistoon yksityiskohtainen erittely rakenneuudistusten sekä vahvuus ja nousevien alojen vahvistamisen toimenpiteistä (esimerkiksi investointisuunnitelmansa, ulkoisen rahoituksen lisäämistavoitteet, strategiset kumppanuudet/ keskeiset yhteistyötahot) ja niiden ajoituksesta sekä näiden henkilöstövaikutuksista ja resurssikohdennuksista. Tässä yhteydessä korkeakoulun on perusteltava vahvuusalojen ja nousevien alojen valintaansa. Tavoitteena on mahdollistaa strategian toteutumisen ja tavoitellun vaikuttavuuden seuraaminen. Opetus ja kulttuuriministeriön edellyttämät tilastotiedot vuodelta 2015 toimitetaan ministeriölle tätä koskevien ohjeiden mukaisesti. Tiedonkeruun tarkemmat ohjeet toimitetaan korkeakouluille erillisellä kirjeellä. Opetus ja kulttuuriministeriön sopimustarjous toimitetaan korkeakouluille viimeistään kahta viikkoa ennen neuvottelua. Kaikki aineisto toimitetaan ministeriöön sähköisesti käyttäen KOTA tietojärjestelmää. Korkeakouluja pyydetään toimittamaan tilinpäätösasiakirjansa opetus ja kulttuuriministeriöön välittömästi niiden vahvistamisen jälkeen. Yhteyshenkilöinä ministeriössä ovat: opetusneuvos Jorma Karhu, puh (jorma.karhu@minedu.fi) ylitarkastaja Jukka Haapamäki, puh (jukka.haapamaki@minedu.fi), KOTAtietojärjestelmän ja XDW tietovaraston tekniset kysymykset.

Kauden 2017 2020 sopimusvalmistelua koskevat ohjeet

Kauden 2017 2020 sopimusvalmistelua koskevat ohjeet LIITE 1 Kauden 2017 2020 sopimusvalmistelua koskevat ohjeet 1. Sopimusvalmistelu Ohjauksessa on tavoitteena tehostaa ja syventää ministeriön ja korkeakoulujen välistä strategista vuoropuhelua sekä korostaa

Lisätiedot

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toiminnan raportointi vuonna 2017

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toiminnan raportointi vuonna 2017 Kirje OKM/3/210/2017 06.02.2017 Jakelussa mainituille Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden 2017 2020 aikana ja toiminnan raportointi vuonna 2017 Ohjaus- ja palautemenettely

Lisätiedot

Ohje 12.02.2015. Ohjauskäytänteiden uudistaminen sopimuskaudelle 2017 2020, rahoituslaskelmat ja vuoden 2014 toimintaa koskeva raportointi

Ohje 12.02.2015. Ohjauskäytänteiden uudistaminen sopimuskaudelle 2017 2020, rahoituslaskelmat ja vuoden 2014 toimintaa koskeva raportointi Ohje OKM/7/210/2015 12.02.2015 Yliopistot Viite Asia Ohjauskäytänteiden uudistaminen sopimuskaudelle 2017 2020, rahoituslaskelmat ja vuoden 2014 toimintaa koskeva raportointi Ohjaus- ja palautemenettelyn

Lisätiedot

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola

Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Ammatillisten opettajakorkeakoulujen ja opetusja kulttuuriministeriön yhteistyöpäivä 6.4.2016 OKM, Helsinki, Jukola Johanna Moisio, HT, opetusneuvos, ryhmäpäällikkö Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto

Lisätiedot

Johtoryhmä Johtoryhmä Sopimuksen valmistelun tilanne 68/00.01/2015. Johtoryhmä

Johtoryhmä Johtoryhmä Sopimuksen valmistelun tilanne 68/00.01/2015. Johtoryhmä Johtoryhmä 82 11.11.2015 Johtoryhmä 5 14.01.2016 Sopimuksen 2017 2020 valmistelun tilanne 68/00.01/2015 Johtoryhmä 11.11.2015 82 Valmistelu ja esittely vararehtori, varatoimitusjohtaja Mirja Toikka Dokumentit:

Lisätiedot

Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari Hannu Sirén

Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari Hannu Sirén Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari 19.2.2016 Hannu Sirén Kuntoutusalan koulutuksen uudistaminen korkea asteella seminaari 19.2.2016 Ohjelma 10.00 Seminaarin avaus johtaja

Lisätiedot

Ohje OKM/8/210/2015 12.02.2015. Ammattikorkeakoulut. Viite

Ohje OKM/8/210/2015 12.02.2015. Ammattikorkeakoulut. Viite Ohje OKM/8/210/2015 12.02.2015 Ammattikorkeakoulut Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskaudella 2017 2020, rahoituslaskelmat ja vuoden 2014 toimintaa koskeva raportointi

Lisätiedot

Sopimusrakenne kaudelle 2017 2020 ja luonnos korkeakoululaitoksen yhteisiksi tavoitteiksi

Sopimusrakenne kaudelle 2017 2020 ja luonnos korkeakoululaitoksen yhteisiksi tavoitteiksi LIITE 3 Sopimusrakenne kaudelle 2017 2020 ja luonnos korkeakoululaitoksen yhteisiksi tavoitteiksi OPETUS JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA XXX AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS VUOSILLE 2017 2020 (tavoitteet

Lisätiedot

Päätös OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden neuvotteluja

Päätös OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden neuvotteluja Päätös OKM/24/210/2012 30.03.2012 Ammattikorkeakoulut Viite Asia OKM ohjeet koskien syksyllä 2012 käytäviä ministeriön ja ammattikorkeakoulujen välisiä sopimuskauden 2013-2016 neuvotteluja Ammattikorkeakoulut,

Lisätiedot

Johtoryhmä Johtoryhmä Johtoryhmä Sopimuksen valmistelun tilanne 68/00.01/2015

Johtoryhmä Johtoryhmä Johtoryhmä Sopimuksen valmistelun tilanne 68/00.01/2015 Johtoryhmä 82 11.11.2015 Johtoryhmä 5 14.01.2016 Johtoryhmä 16 11.02.2016 Sopimuksen 2017 2020 valmistelun tilanne 68/00.01/2015 Johtoryhmä 11.11.2015 82 Valmistelu ja esittely vararehtori, varatoimitusjohtaja

Lisätiedot

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén

Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Työnjako, vahvat osaamiskeskittymät, uudistuvat toimintatavat missä olemme? Johtaja Hannu Sirén Rakenteellisen kehittämisen tarve Yliopistolta edellytettiin neuvotteluaineistossa tutkittuun tietoon perustuvaa

Lisätiedot

Miten tästä eteenpäin? Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen

Miten tästä eteenpäin? Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen Miten tästä eteenpäin? Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku 8.-9.12.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen OKM:n ja korkeakoulujen välisen ohjauksen kehittäminen Jatketaan avointa vuoropuhelua

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

5 1 kpl SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N VUODEN 2015 TILINPÄÄTÖS

5 1 kpl SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU OY:N VUODEN 2015 TILINPÄÄTÖS Aika Maanantai 15.2.2016 klo 9.00 12.45 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 29.4.2016 Immo Aakkula VALTIONEUVOSTON ASETUS YLIOPISTOISTA ANNETUN VALTIONEUVOSTON ASETUKSEN 5 JA 7 :N MUUTTAMISESTA 1 Esityksen tausta 2

Lisätiedot

Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen

Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen Laadukas, kansainvälinen, profiloitunut ja vaikuttava yliopisto ehdotus yliopistojen rahoitusmalliksi vuodesta 2013 alkaen 21.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen, rahoitusmallityöryhmän pj. Yliopistojen rahoitusmallin

Lisätiedot

Ohje 29.10.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön tarkentavat ohjeet sopimuskauden 2017 2020 valmisteluun ja vuonna 2016 käytäviin neuvotteluihin

Ohje 29.10.2015. Opetus- ja kulttuuriministeriön tarkentavat ohjeet sopimuskauden 2017 2020 valmisteluun ja vuonna 2016 käytäviin neuvotteluihin Ohje OKM/38/210/2015 29.10.2015 Jakelussa mainituille Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön tarkentavat ohjeet sopimuskauden 2017 2020 valmisteluun ja vuonna 2016 käytäviin neuvotteluihin Tässä ohjeessa

Lisätiedot

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen

SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN. Opetusneuvos Ari Saarinen SOPIMUSNEUVOTTELUIHIN VALMISTAUTUMINEN Opetusneuvos Ari Saarinen 20.11.2008 KORKEAKOULUJEN OHJAUS JA RAHOITUS 2010 Sopimuskausi rytmitetään eduskunta/hallituskausiin siten, että tavoitteet sovitaan nelivuotiskaudelle

Lisätiedot

Meneillään opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepuolella

Meneillään opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepuolella Opetus- ja kulttuuriministeriön Kirjastopäivät 2016 23.-24.11.2016, Säätytalo, Helsinki Meneillään opetus- ja kulttuuriministeriön korkeakoulu- ja tiedepuolella Anne Luoto-Halvari Esityksen aiheet Hallitusohjelmasta

Lisätiedot

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa

Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Kestävä kehitys korkeakoulujen ohjauksessa Suomen korkeakoulujen kestävän kehityksen foorumi: kestävän kehityksen edistäminen korkeakoulujen toiminnassa Tampere 6.4.2016 Riina Vuorento Ohjauksen muodot

Lisätiedot

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/ Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU300

Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/ Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU300 Itä-Suomen yliopisto Pöytäkirja 2/2016 1 09.02.2016 Itä-Suomen yliopiston hallitus Aika 09.02.2016, 09:30-11:45 Paikka Itä-Suomen yliopisto, Joensuun kampus, Aurora-rakennus, kokoushuone AU300 Osallistujat

Lisätiedot

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015

LAUSUNTO 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 LAUSUNTO Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry Pohjoinen Makasiinikatu 7 A 2 00130 HELSINKI www.arene.fi 20.1.2016 VIITE; LAUSUNTOPYYNTÖ OKM 077:00/2014 11.12.2015 ASIA: LAUSUNTOPYYNTÖ OPETUS-

Lisätiedot

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta.

Opiskelijapalaute on myönteistä erityisesti työelämäyhteyksien ja harjoittelun järjestämisen osalta. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HUMANISTINEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT HUMAK ja sen ylläpitäjät

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022

PROFESSORILIITON STRATEGIA VUOTEEN 2022 HYVÄKSYTTY VALTUUSTOSSA 25.11.2016 TIEDOSSA TULEVAISUUS www.professoriliitto.fi Professoriliiton tehtävät Professoriliiton sääntöjen mukaan liitto toimii yliopistolain tarkoittamien yliopistojen, Maanpuolustuskorkeakoulun

Lisätiedot

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari

KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari KUKA JOHTAA KORKEAKOULUOPETUKSEN KEHITTÄMISTÄ? Johtaja Hannu Sirén Yliopisto-opetuksen johtamisen seminaari 17.3.2009 KORKEAKOULUJEN STRATEGIATYÖ Korkeakoulut uudistavat strategiansa vuonna 2010 käytäviin

Lisätiedot

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen

Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku Ylijohtaja Tapio Kosunen Rakenteellinen uudistaminen etenee Korkeakoulujen ja tiedelaitosten johdon seminaari 2016 Turku 8.-9.12.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Evolution of the earth s economic center of gravity 2 Lähde: OECD,

Lisätiedot

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA

AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA AMMATILLISEN KOULUTUKSEN JÄRJESTÄJIEN ALUEELLINEN KEHITTÄMISSUUNNITELMA 2013-2016 Koulutus ja tutkimus kehittämissuunnitelma 2012 2016 linjaa valtakunnalliset painopistealueet, jotka koulutuspoliittisesti

Lisätiedot

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen

Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari Ylijohtaja Tapio Kosunen Seuraavat askeleet Yliopistolakiuudistuksen vaikutusarvioinnin tulokset julkistusseminaari 15.9.2016 Ylijohtaja Tapio Kosunen Mitä arvioinnin jälkeen? Opetus- ja kulttuuriministeriö antaa tämän vuoden

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011

Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011. Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 Ammattikorkeakoululaitoksen uudistaminen Hallituksen iltakoulu 16.11.2011 Johtaja Anita Lehikoinen 21.11.2011 AMMATTIKORKEAKOULUT OSAKEYHTIÖIKSI Ammattikorkeakoulut ovat jatkossa osakeyhtiöitä ja siten

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011

Ammattikorkeakoulujen rahoitus. Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Ammattikorkeakoulujen rahoitus Ammattikorkeakoulujen talous- ja hallintopäivät, Rovaniemi Johtaja Hannu Sirén 13.10.2011 Hallitusohjelma Korkeakoulutuksen laatua, tehokkuutta, vaikuttavuutta ja kansainvälistymistä

Lisätiedot

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus

Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen yhteiskunnallinen vuorovaikutus Korkeakoulujen KOTA -seminaari 20.8.2013 Erikoissuunnittelija, KT Hannele Seppälä, Korkeakoulujen arviointineuvosto Korkeakoulujen yhteiskunnallisen ja alueellisen

Lisätiedot

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen

Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015. Tapio Kosunen Koulutuksen ja tutkimuksen profilointihankkeiden tulosten julkistamistilaisuus 25.3.2015 Tapio Kosunen Korkeakoulu- ja tutkimusjärjestelmän uudistamisen tuoretta tietopohjaa Kansainvälisten korkeakoulutuksen

Lisätiedot

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010

Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä. Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä Valtiosihteeri Heljä Misukka Opetus- ja kulttuuriministeriö 9.12.2010 Tavoitteita OKM:n tulevaisuuskatsauksesta Työvoiman saatavuuden turvaaminen Koulutustason

Lisätiedot

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta

TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien ( ) pohjalta TKI-toiminnan laadunhallinta auditointiraporttien (2012-2018) pohjalta Mira Huusko mira.huusko@karvi.fi 31.10.2018 Korkeakoulujen laatujärjestelmien seuranta- ja kehittämisseminaari Esityksen sisältö Tutkimuksen

Lisätiedot

Työpajojen koonti. Ylijohtaja Tapio Kosunen

Työpajojen koonti. Ylijohtaja Tapio Kosunen Työpajojen koonti Ylijohtaja Tapio Kosunen Korkeakoulujen ohjauksen ja rahoituksen näkökulmia sopimuskausi 2021-2024 OKM:n tulevaisuuskatsaus Hallitusohjelma Hallituksen toimintasuunnitelma Kehyspäätös

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA KARELIA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014)

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 4/ ASIALISTA

PÖYTÄKIRJA LAPIN YLIOPISTON HALLITUKSEN KOKOUS 4/ ASIALISTA N HALLITUKSEN KOKOUS 4/2019 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Rehtorin valinta ja johtamisjärjestelmäanalyysi 3. Hallituksen itsearviointi 4. Sopimusvalmistelu Lapin yliopisto OKM

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on toteuttanut

Lisätiedot

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA ULLA MÄKELÄINEN & JUKKA HAAPAMÄKI 4.6.2018 Toimintokohtainen erittely Korkeakoulujen tulee laatia toimintokohtainen erittely, joka täsmää

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA KAAKKOIS-SUOMEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014)

Lisätiedot

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen

Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Taidot työhön hankkeen käynnistysseminaari 18.8.2016 Kommenttipuheenvuoro Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen 1 Opetushallituksen ennakoinnista Osaamistarpeiden valtakunnallinen ennakointi Työvoima- ja koulutustarpeiden

Lisätiedot

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti.

Ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden tavoite on saavutettu. Myös opiskelija- ja henkilökunnan kansainvälinen liikkuvuus kehittyi myönteisesti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SATAKUNNAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Turun

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014)

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014) 42

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa Mineraaliverkosto 16.2.2017 Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Korkeakoulutus- ja tutkimus 2030 - visiotyö Visiotyön tarkoituksena

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014)

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE VAASAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin.

Opiskelijapalautteen perusteella ammattikorkeakoulun neuvonta- ja ohjauspalvelut tukevat opiskelua hyvin. Myös työelämäyhteyksien tuki toimii hyvin. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KAJAANIN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu on laatinut

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Savonia-ammattikorkeakoulu ja

Lisätiedot

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta Yliopistolakiuudistuksen arviointi Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 8.12.2017 Keskeiset kysymykset Yliopistokollegion aseman kehittäminen Nykylain mahdollisuudet Hallituksen valintaprosessi

Lisätiedot

Julkisen sektorin panostus korkeakoulutukseen merkittävä

Julkisen sektorin panostus korkeakoulutukseen merkittävä Julkisen sektorin panostus korkeakoulutukseen merkittävä Yliopistolaitos 1,7 Mrd./ v. Ammattikorkeakoulut 0,9 Mrd./ v Julkinen tutkimusrahoitus (SA+Tekes) 0,3 Mrd./v Suurena haasteena julkisen talouden

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE HÄMEEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE SAIMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa.

Myönteistä on, että ammattikorkeakoulu on vahvistanut opiskelijoiden tukemiseen tähtäävää toimintaa. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA HUMANISTISEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014)

Lisätiedot

Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys. Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo,

Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys. Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo, Tutkimuseettisen ohjeen tiedepoliittinen merkitys Ylijohtaja Tapio Kosunen Tieteiden talo, 4.5.2017 The European Code of Conduct for Research Integrity Komissaari Moedas 24.3.2017: The Commission s recent

Lisätiedot

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan

VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE Selitteet i. Suunnitelmaa täydennetään toimikauden ajan VUOSISUUNNITELMA TOIMIKAUDELLE 2017 2021 Selitteet i KOKO TOIMIKAUDEN JATKUVAT TOIMENPITEET 1. Toimitaan kumppanina relevanteissa avointa hallintoa sekä osallistumista ja vaikuttamista edistävissä hankkeissa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Koulutustarjonnan vähentyessä

Lisätiedot

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003

LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 OPETUSMINISTERIÖ 6.9.2000 LAPPEENRANNAN TEKNILLISEN KORKEAKOULUN JA OPETUSMINISTERIÖN VÄLINEN TULOSSOPIMUS KAUDELLE 2001-2003 TAVOITTEET Yliopistojen yhteiset tavoitteet Yliopistojen tehtävät on asetettu

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista.

Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut merkittävistä strategisista muutoksista. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE JYVÄSKYLÄN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole

Lisätiedot

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala

Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti. 22.05.2012 Jukka Nivala Energiatehokkuuden koulutuksen ja osaamisen haasteet RIL / RET - ryhmä, Talotekniikan Instituutti 22.05.2012 Jukka Nivala Ammattikorkeakoulut - tulevat haasteet Mikä muuttuu Rahoituslakiuudistus 2014 Aloituspaikkapäätökset

Lisätiedot

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM

Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen ja OKM Erityisavustus korkeakouluille korkeakoulutuksen kehittämiseen 2017-2019 ja 2018-2020 OKM 22.8.2017 Erityisavustukset korkeakoulutuksen kehittämishankkeisiin 2017-2019 Opetus- ja kulttuuriministeriö järjesti

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA HAAGA-HELIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014)

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VAASAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VAASAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA VAASAN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014) 42

Lisätiedot

Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset

Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset Yhteistyössä maailman parasta Korkeakoulutuksen ja tutkimuksen kansainvälisyyden edistämisen linjaukset 2017-2025 Opetus- ja kulttuuriministeriö 10.5.2017 Tulevaisuudenkestävän Suomen visio http://minedu.fi/korkeakoulutuksen-ja-tutkimuksen-visio-2030

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE ROVANIEMEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri tarve

Lisätiedot

Läsnäolo- ja/tai puheoikeutetut Päivi Diov, hallinto- ja henkilöstöjohtaja/pöytäkirjanpitäjä Mervi Vidgrén, toimitusjohtaja/rehtori

Läsnäolo- ja/tai puheoikeutetut Päivi Diov, hallinto- ja henkilöstöjohtaja/pöytäkirjanpitäjä Mervi Vidgrén, toimitusjohtaja/rehtori Aika Maanantai 19.9.2016 klo 13.00 14.28 Paikka Microkadun kampuksen B-osan 5. kerroksen neuvotteluhuone B5016 (käyntiosoite: Technopolis, Microkatu 1, 70210 Kuopio) Läsnä olleet päätösvaltaiset jäsenet

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TAIDEYLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS VUOSILLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TAIDEYLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS VUOSILLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA TAIDEYLIOPISTON VÄLINEN SOPIMUS VUOSILLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja yliopisto ovat yliopistolain (558/2009) 48 :n 1 momentin nojalla sopineet

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TURUN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Strategiayhteistyö Satakunnan

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Arene ry 17.8.2016 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 26.8.2016 Ajankohtaista Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017

Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Tutkimuksen rahoitus valtion talousarviossa 2017 Heikki Mannila 12.10.2016 1 Jäsentely Rahoituksen kokonaisuudesta Akatemian rahoitus Kilpaillun tutkimusrahoituksen ominaisuuksia 2 Julkisen rahoituksen

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 29.1.2003 OPETUSMINISTERIÖN JA TAMPEREEN YLIOPISTON TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2003 VOIMAVAROISTA TAMPEREEN YLIOPISTON VOIMAVARAT VUONNA 2003 Tavoitteet

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Kotka rehtorin työhuone B1014 - Kouvola 150 - Mikkeli H208

Kotka rehtorin työhuone B1014 - Kouvola 150 - Mikkeli H208 Pöytäkirja 2/2016 1 (21) Johtoryhmä 11.02.2016 Aika 11.02.2016 klo 12:04-14:30 Paikka Kotka rehtorin työhuone B1014 - Kouvola 150 - Mikkeli H208 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 13 Kokouksen avaus ja esityslistan

Lisätiedot

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN

SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN LIITE 3 29.9.2011 SIVISTYSPOLIITTISEN MINISTERIRYHMÄN LINJAUKSET KOSKIEN AMMATTIKORKEAKOULUJEN KOULUTUSTARJONNAN VÄHENTÄMISTÄ VUODESTA 2013 ALKAEN Taustaa Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KEMI-TORNION AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Lapin alueella on suuri

Lisätiedot

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA

YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA 2.12.2014 1 (7) YLIOPISTOJEN PROFILOITUMISEN VAHVISTAMINEN KILPAILLULLA RAHOITUKSELLA TAMMIKUUN 2015 HAUN HAKUILMOITUS Tavoite Yliopistojen profiloituminen vahvuusalueilleen ja yliopistojen välinen työnjako

Lisätiedot

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA

OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA OPETUSMINISTERIÖ 4.9.2001 OPETUSMINISTERIÖN JA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN TULOSSOPIMUKSEEN KAUDELLE 2001-2003 LIITTYVÄ SOPIMUS VUODEN 2002 VOIMAVAROISTA TURUN KAUPPAKORKEAKOULUN VOIMAVARAT VUONNA 2002 Tavoitteet

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA SEINÄJOEN AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014)

Lisätiedot

Matkailun osaamisala Tulossopimus 2014

Matkailun osaamisala Tulossopimus 2014 Liite 5. Matkailun osaamisala Tulossopimus 2014 I Tarkoitus Tällä sopimuksella Lapin ammattikorkeakoulun vararehtori ja matkailupalveluiden osaamisala sopivat toiminnan tavoitteista, kehittämistoimenpiteistä

Lisätiedot

Työnjaon kehittäminen Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen kanssa on edennyt heikosti.

Työnjaon kehittäminen Vaasan ja Seinäjoen ammattikorkeakoulujen kanssa on edennyt heikosti. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE KESKI-POHJANMAAN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun

Lisätiedot

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin

https://www.webropolsurveys.com/answer/surveyparticipation.aspx?sdid=fin Sivu 1/6 Lausuntopyyntölomake: Ehdotus ammattikorkeakoulujen rahoitusmallin tarkistamiseksi vuodesta 2017 alkaen Opetus- ja kulttuuriministeriö asetti 1.9.2014 työryhmän, jonka tavoitteeksi asetettiin

Lisätiedot

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toimintaa koskeva raportointi

Kirje Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden aikana ja toimintaa koskeva raportointi Kirje OKM/12/210/2013 04.02.2013 Ammattikorkeakoulut Viite Asia Opetus- ja kulttuuriministeriön ohjauskäytänteet sopimuskauden 2013 2016 aikana ja toimintaa koskeva raportointi Ammattikorkeakoulu-uudistus

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE TAMPEREEN AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Uusi Tampereen ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin

Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin Sakari Karjalainen Korkeakoulujen kehittäminen OECDarvioinnin suositusten pohjalta KOHTI UUTTA KORKEAKOULULAITOSTA Korkeakoulujen rakenteellisen kehittämisen seminaari 28.2.2007 OECD:n arviointi kolmannen

Lisätiedot

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA CENTRIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE

OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA CENTRIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN JA CENTRIA AMMATTIKORKEAKOULUN VÄLINEN SOPIMUS KAUDELLE 2017-2020 1. YLEISTÄ Opetus- ja kulttuuriministeriö ja ammattikorkeakoulu ovat ammattikorkeakoululain (932/2014)

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia.

Ammattikorkeakoulun panostaminen kansainvälisessä yhteistyössä erityisesti kehittyvien maiden suuntaan tukee korkeakoulun profiilia. OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖ 05.10.2011 OPETUS- JA KULTTUURIMINISTERIÖN PALAUTE DIAKONIA AMMATTIKORKEAKOULULLE SYKSYLLÄ 2011 1. KORKEAKOULUN TEHTÄVÄ, PROFIILI JA PAINOALAT Ammattikorkeakoulu ei ole raportoinut

Lisätiedot

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta

Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta 1 (2) 18.9.2013 9356-2013 (033, 50) Opetus- ja kulttuuriministeriö OKM/25/010/2013 Turun kaupungin lausunto opetus- ja kulttuuritoimen rahoituksesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Turun

Lisätiedot

Korkeakoulutus kuuluu kaikille!

Korkeakoulutus kuuluu kaikille! Korkeakoulutus kuuluu kaikille! Siltoja saavutettavuuteen -seminaari 4.4.2017, Verkatehdas, Hämeenlinna Birgitta Vuorinen opetusneuvos, yksikön päällikkö KORKEAKOULUTUS KUULUU KAIKILLE 2 Korkeakoulutukseen

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto

VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN. Ylijohtaja Mika Tammilehto VAIKUTTAVUUTTA AMMATILLISEEN KOULUTUKSEEN Ylijohtaja Mika Tammilehto 7.5.2019 TYÖN MURROS ON JO TODELLISUTTA Teknologinen kehitys muuttaa talouden toimintalogiikoita ja rakenteita, ammatti- ja tehtävärakenteita,

Lisätiedot

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu

3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille Lapin yliopiston toimintasuunnitelma ja talousarvio vuodelle 2013, keskustelu LAPIN YLIOPISTON HALLITUS Kokous 10/12 ASIALISTA 1. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2. Kärkihankkeiden esittely 3. Lapin yliopiston kansainvälisyysohjelma vuosille 2013 2016 4. Lapin yliopiston

Lisätiedot

Kuluttajatutkimuskeskuksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon

Kuluttajatutkimuskeskuksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon Kuluttajatutkimuskeskuksen yhdistäminen Helsingin yliopistoon - informaatiotilaisuus henkilöstölle 7.5.2014 Johtaja Riitta Maijala Korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osasto Opetus- ja kulttuuriministeriö

Lisätiedot