Rakenteista toiminnaksi Työllisyyden kuntakokeilun seminaari Kuntatalo Timo Kietäväinen Varatoimitusjohtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Rakenteista toiminnaksi Työllisyyden kuntakokeilun seminaari Kuntatalo Timo Kietäväinen Varatoimitusjohtaja"

Transkriptio

1 Rakenteista toiminnaksi Työllisyyden kuntakokeilun seminaari Kuntatalo Timo Kietäväinen Varatoimitusjohtaja

2 Suhdanne- ja työllisyystilanne on aivan erilainen kuin hallitusohjelman tavoitteita asetettaessa vuonna työllisyysaste, tavoite työllisyysaste, vuotiaat, trendi, %, Suomi Työttömyysaste, tavoite Työttömyysaste, vuotiaat, trendi, %, Suomi Lähde: Valtiovarainministeriö

3 Kunta elinvoimapolitiikan moottorina Kunnan keskeinen tehtävä on elinvoiman edistäminen. Se on palautettava kunnan strategisen johtamisen keskiöön ja siihen on varattava riittävät voimavarat. Kunta on entistä selkeämmin verkostojen johtaja ja niiden kutoja elinvoimapolitiikassa. Kaikkien keskeisten toimijoiden on toimittava samaan suuntaan. Palvelujen saavutettavuus tulee varmistaa. Tärkeässä roolissa on myös tonttitarjonta, liikenneratkaisut, sujuva kaavoitus, kunnan rooli kiinteistömarkkinoilla, kaupunkikeskustojen elävöittäminen sekä vajaakäyttöisten tilojen uusiokäyttö. Houkuttelevassa kunnassa muun muassa edistetään suvaitsevuutta, torjutaan segregaatiota, luodaan opiskelijakaupunkikonsepti, edistetään matkailua kasvualana ja vetovoiman mittarina, edistetään monipuolisesti kulttuuria ja aktivoidaan kuntalaisia. Tulee huolehtia siitä, että osaavaa työvoimaa on tarjolla (koulutus, houkuttelevuus, ulkomaalaisille suunnatut palvelut/työperäinen maahanmuutto). Yritysten innovaatio- ja uusiutumiskykyä tulee tukea esimerkiksi kehittämällä yliopistoja ja ottamalla paikkakunnan teolliset avainklusterit ja uusien kasvualojen kehitysohjelmat osaksi kasvusopimusta. Hankintojen toimivat yritystoiminnan vipuna. Kaupunkikonsernin kaikki osat edistävät elinvoimaa. Yrittäjyyttä tulee tukea ja edistää Timo Kietäväinen

4 Tällä hetkellä Kunnat panostavat merkittävästi työllisyyden edistämiseen. Työttömyys sivuaa lähes kaikkia kunnan toimialoja. Kunnat kohtaavat paikallistasolla pitkittyvän työttömyyden taloudelliset ja inhimilliset seuraukset. Työttömyys pitkittyy edelleen helpotusta ei ole näkyvissä lähivuosina. Kuntien kustannukset työttömyydestä lisääntyvät edelleen. Työllisyyspalvelut ovat työ- ja elinkeinotoimistojen vastuulla. Odotukset kuntien suuntaan ovat kasvaneet, mutta kuntien käytössä olevat keinot eivät.

5 Kehityssuuntia Rakennemuutos Globalisaatio, teknologinen kehitys, digitalisaatio Työ ei lopu, mutta muuttaa muotoaan Maamme uusiutuvat energiavarat, raaka-aineivarat ja osaaminen ovat merkittäviä voimavaroja jatkossakin Alueellinen eriytyminen Paikallinen työpaikkakehitys, liikkuvuus, maassamuutto Palvelurakenteet muutoksessa epävarmuutta ilmassa TE-hallinto, SOTE-alueet Osaaminen ja koulutus Osaamistarpeet, aikuiskoulutus, elinikäinen oppiminen Osaamisen kehittäminen edellytys rakennetyöttömyyden purkamiselle Monialainen yhteistyö Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu, Ohjaamo-palvelu nuorille

6 Tulevaisuus? Kuntasektori on suurten haasteiden edessä. Rakenne-muutokset, erityisesti sote-uudistus, joka siirtää runsaasti henkilöstöä uusien kuntatyönantajien palvelukseen sekä henkilöstön eläköityminen, eläkeuudistus, niukkenevat resurssit, väestön keskittyminen kasvukeskuksiin sekä lisääntyvä kilpailu osaavasta työvoimasta ovat asioita, jotka koskettavat kuntia laajasti nyt ja tulevaisuudessa ja joihin ilmiöinä tulee varautua. Kunta-ala on vaikeutuneen taloustilanteen ja rakenteellisten muutosten, erityisesti sote-uudistuksen vuoksi keskellä murrosta, joka asettaa haasteita kuntapalvelujen järjestämiselle, muutoksen hallinnalle, johtamiselle sekä henkilöstön työkyvyn ja työhyvinvoinnin ylläpitämiselle. Osaamisen kehittämisen, työtehtävien uudelleen järjestelyjen, töiden sisältöjen uudistamisen ja muun sellaisen kautta kunnat voivat kuitenkin turvata työntekijöidensä ammattitaitoa, hallita ja ohjata muutosta, rakentaa kilpailuetuja ja haluamaansa tulevaisuutta.

7 Muutokset vaikeuttavat kuntien puuttumista työttömyyteen! Työmarkkinatukiuudistus lisää kuntien rahoitusvastuuta työttömien perusturvasta Aikuiskoulutuksen resurssit vähenevät merkittävästi Palkkatuen muutokset lisäävät kuntien työllistämiskustannuksia Työsopimuslaki vaikeuttaa myös nuorten ja pitkäaikaistyöttömien työllistämistä Työ- ja elinkeinotoimistojen palvelut keskittyvät ja ylikuormittuvat

8 Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (ent. TYP jatkossakin TYP?) = Yhteistoimintamalli, jossa kunta, työ- ja elinkeinotoimisto ja Kela yhdessä arvioivat monialaista yhteispalvelua tarvitsevien työttömien palvelutarpeet, suunnittelevat monialaista yhteispalvelua tarvitsevien työttömien palvelut työllistymisen kannalta tarkoituksenmukaiseksi kokonaisuudeksi ja vastaavat yhdessä työttömien työllistymisprosessin etenemisestä ja seurannasta Timo Kietäväinen

9 Mitä TYPit ovat nykyisin ja mitä jatkossa? Manner-Suomen puolella on nykyisen TYP-toiminnan piirissä 124 kuntaa ja ulkopuolella 180. Toimintatavasta on annettu lakiesitys eduskunnalle lokakuun puolessa välissä ja se tulee voimaan vuoden 2015 alusta - vuoden siirtymäajalla. Perusperiaate on, että TE-toimistoa johtaa valtio ja monialaista yhteispalvelua kunta. Kunta valitsee monialaiselle yhteispalvelulle johtajan ja johtoryhmän puheenjohtajana toimii kunnan edustaja. Mikä on johdon mahdollisuus uusimuotoisen TYPin tuloksekkaaseen johtamiseen? Monialaisella yhteispalvelulla on mahdollisuus ostaa tarvittavia palveluja ja sille korvamerkitään tähän tarkoitukseen omaa rahaa. Ministeriön arvio on, että kokonaisuudessaan monialaisen yhteispalvelun tarjoamista palveluista 70 % tulisi TE-hallinnon ja 30 % kunnan puolelta. Monialaisen yhteispalvelussa asiakkaita on arvioitu olevan ja sen aktivointiasteen on arvioitu olevan 40 % Timo Kietäväinen

10 Työllisyyden hoidon rakenteista Rakenteet ovat aina ihmisen luomia ja ihmisten muutettavissa Jos/kun lakia luetaan kuin oppikirjaa, estetään joustavien käytäntöjen muodostuminen ja piiloudutaan rakenteiden taakse. Laki on tekstiä, mutta vasta käytännöt synnyttävät oikeita toimintatapoja. Rakenteista huolimatta suurin merkitys on sillä, miten ihminen kohdataan tilanteessa, jossa pitkittyneen työttömyyden myötä usko omaan työllistymiseen on koetuksella. Tavoitteena on luoda rakenteellisesti ja rahoituspohjaltaan toimiva malli Timo Kietäväinen

11 Haasteita Kasvava työttömyys aiheuttaa merkittävän taloudellisen taakan kunnille. Kunnat eivät kykene nykyisessä suhdannetilanteessa vaikuttamaan omilla toimillaan työmarkkinatuen maksuosuuteen. Aktivoinnista kunnille aiheutuvat kustannukset ovat huomattavia Kustannusvastuun lisäykset rankaisevat pahiten voimakkaan rakennemuutoksen kourissa olevia kuntia Timo Kietäväinen

12 Kuntaliiton tavoitteita Vahvistaa paikallista elinvoimaa edistämällä työllisyyttä, yritystoimintaa, osaavan työvoiman saantia ja sosiaalista eheyttä kunnissa. Turvata kuntien taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset pitkään työttömänä olleiden henkilöiden työllistymisen edistämiselle. Vahvistaa paikallisia mahdollisuuksia järjestää työmarkkinatuen saajille työllistymistä edistäviä palveluja. Selkeyttää valtion ja kuntien välinen työnjako työmarkkinatuen saajien ja ylipäätään vaikeammin työllistyvien työttömien palvelujen järjestämisessä. Purkaa rakennetyöttömyyttä ja ehkäistä valumaa pitkäaikaistyöttömyyteen, edistää osaavan työvoiman saatavuutta ja eheyttää työuria vahvistamalla aikuiskoulutusta Timo Kietäväinen

13 Asiakkaiden työllisyyspalveluiden turvaaminen koko maassa vaatii niin TE hallinnolta kuin kunniltakin innovatiivista yhteistyön asennetta, riittäviä voimavaroja sekä selkeää työnjakoa. Ongelmien pallottelu julkisen sektorin sisällä ei auta! Aidosti on mietittävä, millä resursseilla ja millaisilla toimintatavoilla turvataan se, että kaikki työnhakijat ja -antajat saavat tarvitsemansa palvelut. Vaikka monet asiat tuntuvat vaikeilta ja mahdottomilta toteuttaa, niin tulee kuitenkin muistaa, että yhdessä sopimalla, järjestelmää selkeyttämällä ja prosessin kokonaishallintaa lisäämällä voidaan selvästi parantaa asiakaslähtöisyyttä, vaikuttavuutta ja kustannustehokkuutta. Tarvitsemme uuden työllisyyskokeilun seuraavalle vaalikaudelle, johon mukaan osa nykyisistä kokeilukunnista ja jossa aidosti kokeillaan mm. joustoa voimassaolevaan lainsäädäntöön Timo Kietäväinen

14 Riittävät resurssit toimijoille Poliittinen päätös työllisyydenhoidon organisoinnista, koordinoinnista, rooleista ja vastuista Kokonaisvaltaiset ja asiakaslähtöiset toimintamallit Mahdollisuus tarvittaviin joustoihin lainsäädännössä Työllisyydenhoidon toimintaedellytysten parantaminen Työtilaisuuksia Eri toimijoille mahdollisuus osallistua, jakaa kokemuksia ja tietoa yhteistyöfoorumeilla sekä paikallisella että valtakunnan tasolla Timo Kietäväinen

15 Kiitos mielenkiinnosta! Lisäinfoa kunnista ja Kuntaliitosta: Timo Kietäväinen

Kunnalliset työllisyyspalvelut hallitusohjelman valossa Kuntamarkkinat, Työllisyysseminaari 2015

Kunnalliset työllisyyspalvelut hallitusohjelman valossa Kuntamarkkinat, Työllisyysseminaari 2015 Kunnalliset työllisyyspalvelut hallitusohjelman valossa Kuntamarkkinat, Työllisyysseminaari 2015 Timo Kietäväinen Varatoimitusjohtaja 2 3 Työllistymistä edistävien palvelujen painopiste on siirtynyt Heinäkuu

Lisätiedot

Tilannekatsaus Työllisyyden kuntakokeiluun taustatilaisuus toimituksille Kuntatalo 3.11.2014

Tilannekatsaus Työllisyyden kuntakokeiluun taustatilaisuus toimituksille Kuntatalo 3.11.2014 Tilannekatsaus Työllisyyden kuntakokeiluun taustatilaisuus toimituksille Kuntatalo 3.11.2014 Varatoimitusjohtaja Suhdanne- ja työllisyystilanne on aivan erilainen kuin hallitusohjelman tavoitteita asetettaessa

Lisätiedot

maakuntakartalla kuntatalouden

maakuntakartalla kuntatalouden Kymenlaakso Pohjoisella kasvukäytävällä seminaari Eduskunta 7.11.2013 Kymenlaakson asemointi maakuntakartalla kuntatalouden tila ja kehitysmahdollisuudet Timo Kietäväinen Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Lisätiedot

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3.

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3. Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä seminaari, Rovaniemi Nykymuutokset haastavat - Kunnan työllistämisvastuu 2015 Työmarkkinatuen rahoitusvastuun

Lisätiedot

Mitä uutta tavoitellaan työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisilla kokeiluilla?

Mitä uutta tavoitellaan työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisilla kokeiluilla? Mitä uutta tavoitellaan työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisilla kokeiluilla? Miten kuntien rooli muuttuu työllisyydenhoidossa? 18.10.2016 Kuntouttavan työtoiminnan kehittämispäivät Kuntoutussäätiö

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet

Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja 2 3 4 5 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Työllisyydenhoidon lakimuutokset 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Kuntaliitto yhteistyön tukena Kuntaliitto yhteistyön tukena Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Tehtäväjako Nykyisen lakisääteisen tehtäväjaon puitteissa TE-toimistot vastaavat

Lisätiedot

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman aluevaikutukset kommenttipuheenvuoro

Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman aluevaikutukset kommenttipuheenvuoro Alue- ja rakennepolitiikan ajankohtaispäivä 13.11.2013 Hallituksen rakennepoliittisen ohjelman aluevaikutukset kommenttipuheenvuoro Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Rakennepoliittinen ohjelma/budjettiriihi

Lisätiedot

Katsaus menneeseen ja tulevaan työllisyyskehitykseen Voimat varoiksi seminaari 27.11.2015

Katsaus menneeseen ja tulevaan työllisyyskehitykseen Voimat varoiksi seminaari 27.11.2015 Katsaus menneeseen ja tulevaan työllisyyskehitykseen Voimat varoiksi seminaari 27.11.2015 Timo Kietäväinen Varatoimitusjohtaja Lokakuu 2015 2 Lokakuu 2015 3 Ennuste: Työttömistä yhä suurempi osa on pitkäaikaistyöttömiä

Lisätiedot

Kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys. Lahti 23.4.2013

Kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys. Lahti 23.4.2013 Kuntien ja yrittäjien kohtalonyhteys Lahti 23.4.2013 Toimintaympäristö muuttuu Elinkeinorakenteen muutos kiihtyy» mm. Euroopan hitaan kasvun, globalisaation, teknologia- ja ikärakennemuutoksen sekä energia-

Lisätiedot

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä

TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Anna-Liisa Lämsä TYP-toiminta sekä alueiden kehittämisen ja kasvupalvelujen vaikutukset työllistämiseen Mikä TYP on? TYP eli työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu on toimintamalli, jossa TE-toimisto, kunta

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa

Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Verkostot ja niiden merkitys nuorisotakuussa Toimivat monialaiset verkostot 6.2.2015 Hotelli Santa Claus Tiina Keränen, yksikön päällikkö 9.2.2015 Verkostoyhteistyö on mahdollisuus Yhteistyö vaatii avoimuutta,

Lisätiedot

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut

Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö. Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut Kasvupalvelut ja monialainen yhteistyö Jari Aaltonen Vastuuvalmistelija, kasvupalvelut 18.5.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten ja TE-toimistojen yritys- ja työllisyyspalvelut

Lisätiedot

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 17.03.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

Ohjaamo osana ESR-toimintaa

Ohjaamo osana ESR-toimintaa Ohjaamo osana ESR-toimintaa Kohti ohjaamoa 23.9.2014 Merja Rossi Ohjelmakausi 2014-2020 yksi ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen rakennerahasto-ohjelma Sekä Euroopan sosiaalirahaston ESR

Lisätiedot

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään?

Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? Monialainen yhteispalvelu (TYP) ja työllisyyden kokeilut missä mennään? TEM:n ajankohtaisiltapäivä Ohjaamoille 15.3.2016 Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz, TEM TYP-lain toimeenpanon etappeja

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä

Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu. TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Pohjois-Pohjanmaan työllistymisen edistämisen monialainen yhteispalvelu TYP-verkostopäällikkö Anna-Liisa Lämsä Monialainen yhteispalvelu Monialaisella yhteispalvelulla tarkoitetaan toimintamallia, jossa

Lisätiedot

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari 20.9.2017 Työllisyys Anne Huotari Työllisyysasiantuntija/TYP-johtaja Kajaanin ja Kainuun työttömyysaste 2015-7/2017 20 18 16 18,2 17,4 14 12 13,4 10 8 6 Kajaani Kainuu

Lisätiedot

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen

Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät. Maakuntafoorumi Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Monialainen työllisyyttä edistävä yhteispalvelu (TYP) - jatkonäkymät Maakuntafoorumi 4.12.2018 Helsingissä Hallitusneuvos Tiina Korhonen Miltä työllisyystilanne näyttää? 231 100 työtöntä työnhakijaa -

Lisätiedot

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja?

Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Miten maakuntauudistus muuttaa työhakijoiden ja yritysten palveluja? Tiedotustilaisuus Elinkeinoministeri Mika Lintilä Työministeri Jari Lindström 5.4.2018 Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja

Lisätiedot

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Kuntien rooli työllisyydenhoidossa tulevissa työllisyyspalveluiden uudistuksissa Valtakunnallinen työpajayhdistys Syyskokous 23.11.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Työmarkkinatuen uudistus vuonna

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9. Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.2011 TEM:n konsernistrategia Syvenevä globalisaatio Edistämme

Lisätiedot

Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus

Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus Kuntaliiton ajankohtaiskatsaus Maahanmuuton ajankohtaisseminaari 12.3.2019 Timo Reina 12.3.2019 Monimuotoinen kunta elinvoimainen kunta Maahanmuutto vahvistaa kuntien ja alueiden elinvoimaa. Kunnilla tulee

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kunta työttömien aktivoijana Esityksen sisältö Pitkään

Lisätiedot

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa

Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työvoimapalvelut maakuntauudistuksessa Työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan avoin kuuleminen Eduskunnan Pikkuparlamentin auditorio 1.3.2017 Varatoimitusjohtaja Timo Reina Nyt näyttää vahvasti siltä, että:

Lisätiedot

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan työllisyyspalveluiden esittely Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Työttömyys Vantaalla 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 Työttömyys Vantaa 2006-2017 0 2017 2016 2015 2014

Lisätiedot

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat Kanta-Hämeen työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun

Lisätiedot

Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan

Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan Miten kunnissa valmistaudutaan tulevaan 4.12.2018 Regina Saari työllisyysjohtaja Tampereen kaupunki Maakuntafoorumi: Kasvupalvelut ja työllisyys 1 4.12.2018 Tulevaisuuden kunta Kuntaliitto, Kunnat 2021

Lisätiedot

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI

VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI VIRANOMAISYHTEISTYÖ RIKOSSEURAAMUSASIAKKAIDEN PROSESSEISSA LAPISSA SEMINAARI 29.3.2017 TE- palvelut ja TYP- prosessi rikostaustaisilla Tuija Keihtä johtava työllisyysasiantuntija Lapin liitto Lapin työllistymistä

Lisätiedot

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP)

Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) Yhteistyösopimus 1 (9) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPAL- VELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen

Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen Aktiivisen työvoimapolitiikan meneillään olevat askeleet työvoimapolitiikan maakunnallistaminen/kunnallistaminen 14.2.2017 Paasitorni Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Lähde: KEHA-keskus 2 14.2.2017 Kuntien

Lisätiedot

Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys

Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Työmarkkinoilla tukea tarvitsevien palvelutarpeet: hankinnat, laatu ja riittävyys Kasvupalveluseminaari 21.2.2018 Kehittämispäällikkö Erja

Lisätiedot

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström

Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa. Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Kasvun ja elinvoiman näkökulma maakuntauudistuksessa Elinkeinoministeri Olli Rehn Oikeus- ja työministeri Jari Lindström Elinkeinoministeri Olli Rehn Uudistuksen tuettava kasvua Tavoitteenamme on suunnata

Lisätiedot

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin

Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin Maakunta- ja kasvupalvelu-uudistuksen vaikutukset työttömien palveluihin TVY ry syysseminaari 16.11.2017 Tiina Korhonen Laki alueiden kehittämisestä ja kasvupalveluista (kasvupalvelulaki) Maakuntalaki

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 05.12.2014 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) luonnos 1.12.2015 YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (jäljempänä

Lisätiedot

Kuntien rooli TYP-toiminnassa -nyt ja tulevaisuudessa

Kuntien rooli TYP-toiminnassa -nyt ja tulevaisuudessa Onnistuva Suomi tehdään lähellä Finlands framgång skapas lokalt Kuntien rooli TYP-toiminnassa -nyt ja tulevaisuudessa Valtakunnalliset TYP-päivät Turku, 4.10.2017 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Kuntien

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu. Osela Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Osela 9.6.2016 Tampereen kaupunkiseudun TYP:n johtaja Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu (TYP) Yhteistoimintamalli, jossa

Lisätiedot

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Hämeen TE-toimiston seminaari 1.10.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö RAHOITUS

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Ajankohtaista työllisyydenhoidossa,

Ajankohtaista työllisyydenhoidossa, Ajankohtaista työllisyydenhoidossa, Kuntakokeiluhankkeiden ja työllisyyspalvelujen tapaaminen 25.9.2015 Museokeskus vapriikki, Tampere Erityisasiantuntija Tommi Eskonen, Kuntaliitto 2 3 Työllistymistä

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunginvaltuusto Kuntakentän kehitysnäkymät. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Rovaniemen kaupunginvaltuusto Kuntakentän kehitysnäkymät. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Rovaniemen kaupunginvaltuusto 15.9.2014 Kuntakentän kehitysnäkymät Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Työmarkkinoiden tila Työttömyys- ja työllisyysasteen trendi, %-muutos 10 %-muutos ed. vuodesta Hallitusohjelmatavoite:

Lisätiedot

1) saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella

1) saanut työmarkkinatukea vähintään 300 päivää työttömyyden perusteella Perusturvalautakunta 35 10.03.2015 Kaupunginhallitus 119 16.03.2015 Työllistämistä edistävä monialainen yhteispalvelu Etelä-Savossa 1/37/379/2015 PTL 35 Selostus: Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta

Lisätiedot

Palvelut monialaisessa maakunnassa

Palvelut monialaisessa maakunnassa Palvelut monialaisessa maakunnassa Tuloksia työllistämisprosessilla Yläfemma! loppuseminaari Säätytalo, 15.1.2019 Erja Lindberg Kuntien rooli työllisyyden edistämisessä Kasvupalvelu-uudistus ei riittävästi

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Työ- ja elinkeinoministeriö Hallitusneuvos Päivi Kerminen Pitkäaikaistyöttömien ja muiden heikossa

Lisätiedot

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa

MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa MYP-hanke TYP-palveluverkostojen kehittämishanke Kainuu, Lappi, Pohjois-Pohjanmaa Hankkeen virallinen nimi: Monialaisten yhteispalveluverkostojen luominen pitkäaikaistyöttömille Pohjois-Suomeen 1.12.2015-30.11.2017

Lisätiedot

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen

Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Kasvupalveluilla työllisyyttä ja hyvinvointia Päijät-Hämeeseen Hyvinvoiva maakunta seminaari Lahti 11.12.2018 Yksikön päällikkö Kari Sartamo Yritys- ja työllisyyspalveluista kasvupalveluja ELY-keskusten

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Toiminta-alue on Päijät-Häme. Sivu 1 / 6

Toiminta-alue on Päijät-Häme. Sivu 1 / 6 Yhteistyösopimus työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun järjestämisestä Päijät-Hämeessä 1 Sopimuksen tarkoitus ja sisältö Tällä sopimuksella sovitaan niistä edellytyksistä, ehdoista ja toimintatavoista,

Lisätiedot

Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018

Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018 Tilannekatsaus: Aluekehittämis- ja kasvupalvelut syksy 2018 Kasvun eväät Työ- ja elinkeinoministeriö Kasvupalvelu-uudistus on osa maakuntauudistusta Kasvupalvelu-uudistus kokoaa yhteen valtion tarjoamat

Lisätiedot

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella

ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella ESR-rahoituksen näkymiä uudella rakennerahastokaudella 2014-2020 Helavalkeat-ajankohtaisseminaari 29.5.2013 Päivi Bosquet opetus- ja kulttuuriministeriö ESR rahoitus Suomessa 2014-2020 Euroopan sosiaalirahaston

Lisätiedot

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta. Asiantuntijalausunto Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan kaupunki

Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta. Asiantuntijalausunto Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan kaupunki Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta HE 51/2017 vp Asiantuntijalausunto Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan kaupunki Kokeilun tavoitteet Kokeilun tavoitteet ovat hyviä: tavoitteena vähentää pitkäaikaistyöttömyyttä

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita maailmantalouden,

Lisätiedot

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015

Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet. Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Ohjaukseen ja nuorisotakuuseen liittyvät hankkeet Hämeen ELY-keskus Merja Rossi 16.4.2015 Suuri tarve työtä ja ohjausta Työllisyyden trendit Hämeessä Työttömiä työnhakijoita oli helmikuun lopussa 26 241,

Lisätiedot

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA

KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA KUNTOUTTAVA TYÖTOIMINTA MUUTTUVASSA TILANTEESSA Peppi Saikku Kuntouttava työtoiminta tie osallisuuteen vai pakkotyötä? 20.10.2016 SSOS Kuntien lakisääteisiä palveluita ja muita velvoitteita työllisyydenhoidossa

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa: Työ ja opiskelu -seminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Hallitusohjelma Tavoite ja sisältö pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 8.9.2017 - 2 8.9.2017 - 3 8.9.2017 - 4 8.9.2017 - 5 8.9.2017 -

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM

AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM Hallituksen työllisyystavoite Työllisyysaste 72 prosenttiin ja työttömyysaste 5 prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä. Toimiin kuuluu

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Kuuleminen 8.6.2017 Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Työllistymisen muutokset kunnissa

Työllistymisen muutokset kunnissa Työllistymisen muutokset kunnissa Mitä jäi mihin mennään? -Kuopion päätösseminaari Kylpylähotelli Kunnonpaikka 22.10.2015 Pääsihteeri Erja Lindberg Kunnat ja työllisyys Kuntien rooli on muuttunut ja muuttumassa

Lisätiedot

Kasvupalvelu-uudistus

Kasvupalvelu-uudistus Kasvupalvelu-uudistus 1 Mitä kasvupalveluilla tavoitellaan? Yhteiskunnalliset tavoitteet Kestävän taloudellisen kasvun tukeminen Politiikkatavoitteet Strategiset tavoitteet Yritysten kilpailukyvyn ja kasvun

Lisätiedot

Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos

Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos Kasvupalvelupilotit Hämeen TE-toimiston toimintamallin muutos Hyvinvoiva maakunta -seminaari Lahti 11.12.2018 Eija Mannisenmäki, johtaja Eija.mannisenmaki@te-toimisto.fi Päijät-Häme 2017 Asukkaita 201

Lisätiedot

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014

Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista. Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen kehittäminen edistää työssä jatkamista Tietoisku 10.1.2014 Osaamisen uudistaminen ja työn vaatimukset Koulutuksella ja osaamisella on työkykyä ylläpitävä ja rakentava vaikutus, joka osaltaan

Lisätiedot

TYP-toiminnan perusteet. Jenni Ketonen,TYP-päällikkö

TYP-toiminnan perusteet. Jenni Ketonen,TYP-päällikkö TYP-toiminnan perusteet Jenni Ketonen,TYP-päällikkö 29.5.2017 1 Satakunnan TYP Satakunnan TYP toimii Porin, Euran, Harjavallan, Honkajoen, Huittisten, Jämijärven, Kankaanpään, Karvian, Kokemäen, Merikarvian,

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA Kuopion seudun Sopimusluonnos 1 (5) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on stä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP)

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) Vates-päivät 5.-6.5.2015 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Lakisääteistämisen tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden ja työttömyydestä aiheutuvien julkisten

Lisätiedot

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.

Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3. Toimeenpano Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Yhteiskokous Kunnat, Kela ja Pohjois-Savon TE-toimisto 10.3.2015 Toimeenpanon aikataulu 2015-2016 Laki voimaan 1.1.2015, kaikki

Lisätiedot

Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 9/ (6) Kaupunginhallitus

Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 9/ (6) Kaupunginhallitus Rovaniemen kaupunki Ote pöytäkirjasta 9/2018 1 (6) 146 Hallituksen esitys eduskunnalle julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden väliaikaisesta järjestämisestä koskevaksi lainsäädännöksi ROIDno-2018-763

Lisätiedot

Vantaalainen työllisyyden edistämisen malli. Työllisyyden kuntakokeilu seminaari 4.11.2014 Projektipäällikkö Anne Matilainen

Vantaalainen työllisyyden edistämisen malli. Työllisyyden kuntakokeilu seminaari 4.11.2014 Projektipäällikkö Anne Matilainen Vantaalainen työllisyyden edistämisen malli Työllisyyden kuntakokeilu seminaari 4.11.2014 Projektipäällikkö Anne Matilainen VISIO 2025 Vakavarainen Vantaa on kansainvälinen kestävän kasvun keskus, jossa

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta?

Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Mitä sote- ja maakuntauudistus tarkoittaa hyvinvoinnin ja terveyden näkökulmasta? Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen aluekierros 2017 1 11.9.2017 - 2 11.9.2017 - 3 11.9.2017 - 4 11.9.2017 - 5 11.9.2017

Lisätiedot

Esitys sisältää ehdotuksen laiksi kotoutumisen edistämisestä, joka korvaisi voimassa olevan lain (1386/2010).

Esitys sisältää ehdotuksen laiksi kotoutumisen edistämisestä, joka korvaisi voimassa olevan lain (1386/2010). LAUSUNTOKYSELY: Hallituksen esitykset eduskunnalle laeiksi julkisista rekrytointi- ja osaamispalveluista, alueiden kehittämisen ja kasvupalveluiden rahoittamisesta ym. sekä laiksi kotoutumisen edistämisestä

Lisätiedot

Manner-Suomen ESR ohjelma

Manner-Suomen ESR ohjelma Manner-Suomen ESR ohjelma Toimintalinja 1: Työorganisaatioiden, työssä olevan työvoiman ja yritysten kehittäminen sekä yrittäjyyden lisääminen (ESR) Kehittää pk-yritysten valmiuksia ennakoida ja hallita

Lisätiedot

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016

Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Osaaminen muutoksessa avain tulevassa Sotessa seminaari 15.4.2016 Työelämän laatu ja johtaminen muutoksessa TOIMINTAYMPÄRISTÖN KAAOS RESURSSIEN NIUKKUUS JA KUNTALAISTEN RAJOTTOMAT TARPEET OVAT JO HAASTANEET

Lisätiedot

Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä?

Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä? Miten kunnat ja maakunnat voivat onnistua kannustamisessa ja työllistämisessä? Reijo Vuorento 14.3.2017. Nyt näyttää vahvasti siltä, että: Kasvu ja työllisyys on jatkossakin keskeisesti kuntien vastuulla:»

Lisätiedot

Kasvupalvelupilotit ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistyminen Elisabet Heinonen

Kasvupalvelupilotit ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistyminen Elisabet Heinonen Kasvupalvelupilotit ja heikossa työmarkkina-asemassa olevien henkilöiden työllistyminen 6.3.2019 Elisabet Heinonen Kasvupalvelu-uudistuksen taustoja Perustuslakivaliokunta on lausunnossaan virallisesti

Lisätiedot

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut

Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Lapin ELY-keskuksen strategiset painotukset lähivuosina sekä TE-toimistojen ydintehtävät ja palvelut Kaikkien työpanosta tarvitaan yhteistyötä ja vastuullisuutta rakennetyöttömyyden nujertamiseksi Avauspuheenvuoro

Lisätiedot

Pirjo Oksanen

Pirjo Oksanen TYÖLLISYYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN INTEGROITU TOIMINTAMALLI KUOPION ALUEEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJA KOSKEVA TYÖLLISYYSKOKEILU PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYDEN VÄHENTÄMISEKSI 14.9.2016 Pirjo Oksanen KOKEILUALUE

Lisätiedot

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Kuntajohtajafoorumi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.10.2019 2 Työvoima- ja yrityspalvelujen uudistaminen: 3 Työvoima- ja yrityspalvelujen

Lisätiedot

HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla. Hankesuunnitelma 18.12.

HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla. Hankesuunnitelma 18.12. HYVINVOIVA LÄNSIRANNIKKOLAINEN Sosiaali- ja terveydenhuollon työhyvinvoinnin kehittäminen Länsirannikolla Hankesuunnitelma 18.12.2014 KASTE-ohjelma VI Johtamisella tuetaan palvelurakenteen uudistamista

Lisätiedot

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina

Perustehtävä ja arvot. Arvot toimintatapoina Perustehtävä ja arvot Kajaani luo asukkaille, yrityksille ja yhteisöille hyvinvointia, turvallisuutta, sujuvaa arkea sekä menestymisen edellytyksiä. Arvojamme ovat oikeudenmukaisuus, suvaitsevaisuus, turvallisuus,

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA Kuopion seudun Sopimus 1 (5) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEISPALVELUSTA 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on stä monialaisesta yhteispalvelusta annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TE-PALVELU-UUDISTUKSEN JOHTAMISEN AJANKOHTAISFOORUMI 21.-22.8.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen Miten viemme TE-palvelu-uudistuksen maaliin? Tilanne nyt (1) Uudistus on kiinnostanut ja palautetta on tullut

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Talouden epävarmuus ja kasvun hidastuminen varjostavat Suomea onko taantuma tulossa

Lisätiedot

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP)

YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) YHTEISTYÖSOPIMUS TYÖLLISTYMISTÄ EDISTÄVÄSTÄ MONIALAISESTA YHTEIS- PALVELUSTA (TYP) 1 Sopimuksen tarkoitus Tämä sopimus on työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta (TYP) annetun lain (1369/2014)

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään:

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Eduskunnan päätöksen mukaisesti säädetään: 1 Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu Työllistymistä edistävällä monialaisella yhteispalvelulla

Lisätiedot

TYP Keski-Uudenmaan monialainen yhteispalvelu. - Kohti koulutusta ja työelämää -

TYP Keski-Uudenmaan monialainen yhteispalvelu. - Kohti koulutusta ja työelämää - TYP Keski-Uudenmaan monialainen yhteispalvelu - Kohti koulutusta ja työelämää - Aluksi Kroonisesti työttömiin kohdistettu työvoimapolitiikka näyttää olevan pikemmin hyvinvointivaltion tapa elää jatkuvasti

Lisätiedot

Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu

Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu Alueellinen työvoima- ja yrityspalvelukokeilu 1.8.2017 31.12.2018 Työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen kokeilun tausta Hallitusohjelmaan sisältyi kirjaus työvoima- ja yrityspalvelujen alueellisen

Lisätiedot