Katsaus menneeseen ja tulevaan työllisyyskehitykseen Voimat varoiksi seminaari

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Katsaus menneeseen ja tulevaan työllisyyskehitykseen Voimat varoiksi seminaari 27.11.2015"

Transkriptio

1 Katsaus menneeseen ja tulevaan työllisyyskehitykseen Voimat varoiksi seminaari Timo Kietäväinen Varatoimitusjohtaja

2 Lokakuu

3 Lokakuu

4 Ennuste: Työttömistä yhä suurempi osa on pitkäaikaistyöttömiä Työllisyysaste laskee vuoden 2015 aikana 68,1 prosenttiin Työttömyysaste kohoaa vuoden 2015 aikana 9,5 prosenttiin Työttömien työnhakijoiden määrä kasvaa vuosituhannen ennätystasolle Talouskasvu ei riitä kasvattamaan työllisyyttä vielä vuonna 2016 Vuonna 2015 pitkäaikaistyöttömiä on noin ja vuonna 2016 jo noin Pitkäaikaistyöttömyys ei ole vain ikääntyneiden ja vähemmän koulutettujen ongelma, vaan se on laajentunut muihinkin väestöryhmiin Samaan aikaan kun työttömien työnhakijoiden määrä on kasvanut, myös avoimien paikkojen määrä on kasvanut. Avoimien paikkojen täyttyminen on kuitenkin hidastunut, joka puolestaan viittaa työmarkkinoiden kohtaanto-ongelmien vaikeutumiseen tämä kohtaanto-ongelma uhkaa syventyä! Lähde: Lyhyen aikavälin työmarkkinaennuste, TEM

5 Työllistymistä edistävien palvelujen painopiste on siirtynyt Muutokset 10/2014 vs. 10/2015 Palkkatuettu työ ja starttiraha Työvoimakoulutus Omaehtoinen koulutus Kuntouttava työtoiminta Aktivointi kaikkiaan Työttömien lisäys Alle 25-v. työttömien lisäys Pitkäaikaistyöttömien lisäys

6 Aktivointi hiipumassa loppuvuonna Lopullinen työmarkkinatukilasku kunnille riippuu aktivoinnista ja aktiivitoimien kohdentumisesta Valtion työllistymistä edistäviin palveluihin osoittamat määrärahat määrittävät viimekädessä aktivointiasteen Palkkatuki- ja koulutusrahojen loppuminen tulee kalliiksi kunnille ja lisää passiivitukilaisten määrää, kuntien sakkomaksuja sekä edistää syrjäytymistä 6

7 Työttömyyden kustannuksista Vuonna 2014 Suomessa käytettiin noin miljoonaa euroa työttömyydestä koituviin passiivimenoihin (työttömyysturva sekä työttömyyden perusteella maksettu asumistuki ja toimeentulotuki) TEM:n pääluokan aktivointitoimiin käytettiin noin 550 miljoonaa euroa eli kymmenesosa passiivituesta 1-6/2015 työttömyysvirtojen tasolla yhden päivän työttömyyden keston muutos = henkeä = 22,5 miljoonan euron rajakustannus valtiontalouden työttömyysturvamenoissa Viite: Tutkimusjohtaja Heikki Räisänen, TEM

8 Kuntien rahoitusvastuu työttömien perusturvasta kasvussa Työmarkkinatuki Heinäkuu 100 milj. 121 milj. 141 milj. 235 milj. Koko vuosi 177 milj. 215 milj. 248 milj. *420 milj.? Lähde: Kela/Kelasto 8

9 Tällä hetkellä Kunnat panostavat merkittävästi työllisyyden edistämiseen ja kohtaavat paikallistasolla pitkittyvän työttömyyden taloudelliset ja inhimilliset seuraukset Työttömyys pitkittyy edelleen helpotusta ei ole näkyvissä lähivuosina Kuntien kustannukset työttömyydestä ovat nopeassa kasvussa, etenkin suurimmissa kaupungeissa ja kaupunkiseuduilla Työllisyyspalvelut ovat työ- ja elinkeinotoimistojen vastuulla toiminnan vaikuttavuus heikkenemässä Kuntien vastuut ovat lisääntyneet, mutta eivät kuntien käytössä olevat voimavarat ja toimivalta! Suuri pakolaisten määrä ja heidän kotouttamisensa on myös työllisyyspoliittinen erityshaaste => kotouttamisjärjestelmä uudistettava! 9

10 Muutokset vaikeuttavat työttömyyden pitkittymiseen puuttumista kunnissa Työmarkkinatukiuudistus lisäsi kuntien rahoitusvastuuta työttömien perusturvasta, mutta ei antanut keinoja huolehtia vastuista Aikuiskoulutuksen resurssit vähenevät merkittävästi Palkkatuen ehtojen muutokset lisäävät kuntien työllistämiskustannuksia, palkkatukimäärärahojen loppuminen lisää passiivitukilaisia Työsopimuslain reunaehdot rajoittavat nuorten ja pitkäaikaistyöttömien tuettua työllistämistä Työ- ja elinkeinotoimistojen palvelut keskittyvät ja ylikuormittuvat 10

11 Työllisyyden kuntakokeilu käynnistyi Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelma: Pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi käynnistetään hallituskauden kestävä määräaikainen kokeilu, jossa viimeistään 12 kuukauden työttömyyden jälkeen työllisyyden hoidon päävastuu siirretään kunnalle tai kunnille yhteisvastuullisesti. Jokaisen työttömän työllistymismahdollisuudet kartoitetaan ja edistymistä seurataan aktiivisesti. Kokeilu toteutetaan erilaisissa kunnissa. Kokeilun tulokset arvioidaan ja sen pohjalta tehdään päätökset kuntien ja valtion välisestä työnjaosta työllisyyden edistämisessä. Selvitetään erikseen, millä tavalla pääkaupunkiseudun kunnat voivat osallistua tällaiseen toimintamalliin. Kokeiluun tuli 61 hakemusta, joissa oli mukana 127 kuntaa. Kokeiluun valittiin 26 hanketta eri puolita Suomea, joissa on mukana 61 kuntaa Valintakriteerit olivat: 1) alueen työttömyystilanne sekä vaikeasti työllistyvien ja muiden pitkäaikaistyöttömien määrä 2) kokeilun sisältö ja tavoitteet 3) yhteistyö ja sitoutuminen 11

12 Kuntakokeiluun hyväksytyt hankkeet 1) Hamina, Kotka 2) Hämeenlinna, Hattula, Janakkala 3) Imatra, Ruokolahti, Rautjärvi, Parikkala, Lappeenranta, Lemi, Savitaipale, Luumäki ja Taipalsaari 4) Joensuu, Outokumpu 5) Jyväskylä, Jämsä, Muurame 6) Kajaani, Kuhmo 7) Kemi 8) Keuruu 9) Kokkola 10) Kuopio, Maaninka, Rautalampi, Siilinjärvi, Suonenjoki, Tuusniemi 11) Lahti, Hollola, Nastola, Heinola, Hartola, Sysmä, Orimattila 12) Lieksa 13) Mikkeli 14) Oulu 15) Pori, Merikarvia, Pomarkku, Ulvila 16) Raahe, Pyhäjoki, Siikajoki 17) Rovaniemi, Ranua 18) Savonlinna 19) Seinäjoki 20) Tampere 21) Turku 22) Valkeakoski, Akaa, Urjala 23) Varkaus, Leppävirta 24) Espoo, 25) Helsinki 26) Vantaa Kuntarajat MML, 2012 Karttakuva Kuntaliitto/JH

13 13

14 Työttömyysprosentin suhteellinen ja keskimääräinen kehitys kunnissa Kehitys kokeilukunnissa ja kärki-kunnissa YLEISEN TRENDIN VASTAINEN -> selittääkö tätä työllisyydenhoidon muutos? 14

15 Seurantatutkimuksen suosituksia 1. Integroitu työvoima- ja hyvinvointipolitiikka, jolla edistetään työmarkkinoiden tasapainoista kehitystä 2. Valtakunnallisten ja alueelliskunnallisten kehittämisalustojen ja vertaisoppimisen kehittäminen 3. Työllisyyttä ja työllistyvyyttä edistävien kokonaisvoimavarojen ja palvelujen koostaminen kunnissa ja alueilla sekä tuloksiin ja välituloksiin liittyvän seurannan ja mittaamisen kehittäminen 4. Asiakaspalvelun dialogisen laadun ja verkostotyön kehittäminen ja niihin liittyvän osaamisen vahvistaminen, asiakas- ja tarvelähtöisyyden sekä vaikuttavuuden varmistaminen Syvennetty kuntakokeilu, jossa työllisyyden kumppanuudella on uusia valtuuksia ja rajojen ylityksiä ja kokeilu on vuoropuhelussa kuntakentän ja kumppanuuden kanssa 15

16 Pääministeri Juha Sipilän hallituksen strateginen ohjelma Selvitetään työvoimapalveluiden siirto resursseineen vaikeimmin työllistyvien osalta kuntien vastuulle työssäkäyntialueittain, Tanskan mallin mukaisesti. Voimavarat ja työllistämisvastuu yhdistetään, mikä tekee nopean työllistämisen kunnille taloudellisesti houkuttelevaksi. 16

17 Työllisyyspalvelujen siirtoa kunnille on tarpeen pilotoida Kunnilla tulee olla paremmat mahdollisuudet ennakoida rahoitusvastuun piiriin tulevien työttömien määrää ja ehkäistä työttömyyden pitkittymistä tiedonkulkua kuntien ja Kelan kesken parannettava On tärkeää hyödyntää kuntakokeilussa saatuja hyviä kokemuksia työllisyysasian nostamisesta kunnan elinvoimastrategiaan, työllisyyden edistämiseen liittyvien palvelujen kokoamisesta, palvelutarpeiden arvioinnista, palveluketjujen yhteensovittamisesta sekä palvelujen räätälöinnistä Hyvien käytäntöjen levittämistä tulee jatkaa ja vertaisoppimista vahvistaa Dynaamisen jatkokehityksen varmistamiseksi tulee panostaa verkostoja kumppanuuskonseptien ja toimintamallien kehittämiseen, tulostarkastelujen ja esittämisen kehittämiseen, aktivoinnin ja työllisyyden merkityksen ja tulosten kytkemiseen paremmin kunnan ja alueiden talouteen ja elinvoimapolitiikkaan ATK-järjestelmien yhteensopivuus ja muu tiedonkulku on varmistettava Pilotoinnille tutkimuksellista tukea alusta lukien 17

18 Kuntaliiton tavoitteita Vahvistaa paikallista elinvoimaa edistämällä työllisyyttä, yritystoimintaa, osaavan työvoiman saantia ja sosiaalista eheyttä kunnissa Turvata kuntien taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset pitkään työttömänä olleiden henkilöiden työllistymisen edistämiselle Selkeyttää valtion ja kuntien välinen työnjako työmarkkinatuen saajien ja ylipäätään vaikeammin työllistyvien työttömien palvelujen järjestämisessä Purkaa rakennetyöttömyyttä ja ehkäistä valumaa pitkäaikaistyöttömyyteen, edistää osaavan työvoiman saatavuutta ja eheyttää työuria vahvistamalla aikuiskoulutusta Käynnistetään työllisyyden kuntapilotti vuoden 2016 alkupuolella, valitaan kunnat pilottiin heti vuoden alussa ja säädetään poikkeamia voimassaolevaan lainsäädäntöön sallivat kokeilulaki! Tavoitteena onnistuneen kokeilun jälkeen työllisyyden hoidon muutosta koskeva lainsäädäntö eduskunnan käsittelyyn vielä tällä vaalikaudella. 18

19 Kiitos mielenkiinnosta! Lisätietoa kunnista ja Kuntaliitosta: Timo Kietäväinen

Kunnalliset työllisyyspalvelut hallitusohjelman valossa Kuntamarkkinat, Työllisyysseminaari 2015

Kunnalliset työllisyyspalvelut hallitusohjelman valossa Kuntamarkkinat, Työllisyysseminaari 2015 Kunnalliset työllisyyspalvelut hallitusohjelman valossa Kuntamarkkinat, Työllisyysseminaari 2015 Timo Kietäväinen Varatoimitusjohtaja 2 3 Työllistymistä edistävien palvelujen painopiste on siirtynyt Heinäkuu

Lisätiedot

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu

Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Rikosseuraamusasiakkaat yhteiskunnassa: Työ ja opiskelu -seminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Hallitusohjelma Tavoite ja sisältö pitkäaikaistyöttömyyden vähentämiseksi

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Kuuleminen 8.6.2017 Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

Hallituksen talouspolitiikka ja kunnat. Kuntamarkkinat 9.9.2015. Talouden näkymät uuden hallituskauden alussa -seminaari

Hallituksen talouspolitiikka ja kunnat. Kuntamarkkinat 9.9.2015. Talouden näkymät uuden hallituskauden alussa -seminaari Talouden näkymät uuden hallituskauden alussa -seminaari Hallituksen talouspolitiikka ja kunnat Kuntamarkkinat 9.9.2015 Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Juha Sipilän hallitus 8.9.2015: 9.9.2015 Minna

Lisätiedot

Tilannekatsaus Työllisyyden kuntakokeiluun taustatilaisuus toimituksille Kuntatalo 3.11.2014

Tilannekatsaus Työllisyyden kuntakokeiluun taustatilaisuus toimituksille Kuntatalo 3.11.2014 Tilannekatsaus Työllisyyden kuntakokeiluun taustatilaisuus toimituksille Kuntatalo 3.11.2014 Varatoimitusjohtaja Suhdanne- ja työllisyystilanne on aivan erilainen kuin hallitusohjelman tavoitteita asetettaessa

Lisätiedot

Uusia tuulia pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa kuntakentällä

Uusia tuulia pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa kuntakentällä Uusia tuulia pitkäaikaistyöttömyyden hoidossa kuntakentällä Työllistymisen kumppanuusfoorumi Helsinki 9.10.2012 Erja Lindberg pääsihteeri Työllisyysasteen yleinen kehitys Lähde: Eurostat Erja Lindberg

Lisätiedot

Ajankohtaista työllisyydenhoidossa,

Ajankohtaista työllisyydenhoidossa, Ajankohtaista työllisyydenhoidossa, Kuntakokeiluhankkeiden ja työllisyyspalvelujen tapaaminen 25.9.2015 Museokeskus vapriikki, Tampere Erityisasiantuntija Tommi Eskonen, Kuntaliitto 2 3 Työllistymistä

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 148/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 148/2012 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 148/2012 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi työttömyysturvalain muuttamisesta ja väliaikaisesta muuttamisesta, toimeentulotuesta annetun lain 11 :n muuttamisesta sekä asumistukilain

Lisätiedot

Hallitusohjelman kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden alentamisessa

Hallitusohjelman kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden alentamisessa Hallitusohjelman kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden alentamisessa Työministeri Lauri Ihalainen Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Työ & työllisyys lukuja

Lisätiedot

Suurimpien kaupunkien kuntakokeilu & työllisyyspalvelut - seminaari Tampereella

Suurimpien kaupunkien kuntakokeilu & työllisyyspalvelut - seminaari Tampereella Suurimpien kaupunkien kuntakokeilu & työllisyyspalvelut - seminaari Tampereella 24.-25.9.2015 Avaussanat, Palveluyksikön johtaja Mika Itänen 1 Työllisyyttä edistävät palvelut/ työllisyydenhoidon toimijat,

Lisätiedot

Rakenteista toiminnaksi Työllisyyden kuntakokeilun seminaari Kuntatalo Timo Kietäväinen Varatoimitusjohtaja

Rakenteista toiminnaksi Työllisyyden kuntakokeilun seminaari Kuntatalo Timo Kietäväinen Varatoimitusjohtaja Rakenteista toiminnaksi Työllisyyden kuntakokeilun seminaari Kuntatalo 4.11.2014 Timo Kietäväinen Varatoimitusjohtaja Suhdanne- ja työllisyystilanne on aivan erilainen kuin hallitusohjelman tavoitteita

Lisätiedot

Työllistymisen muutokset kunnissa

Työllistymisen muutokset kunnissa Työllistymisen muutokset kunnissa Mitä jäi mihin mennään? -Kuopion päätösseminaari Kylpylähotelli Kunnonpaikka 22.10.2015 Pääsihteeri Erja Lindberg Kunnat ja työllisyys Kuntien rooli on muuttunut ja muuttumassa

Lisätiedot

Kehitysharppauksia työllisyyden kuntakokeilusta

Kehitysharppauksia työllisyyden kuntakokeilusta Kehitysharppauksia työllisyyden kuntakokeilusta Työllisyysseminaari 9.9.2015 Kuntamarkkinat Pääsihteeri Erja Lindberg 2 10.9.2015 Erja Lindberg ARVIOINTI ULOTTUVUUS ARVIO ARVIO 1. Kokonaisvoimavarat työllisyyden

Lisätiedot

Mitä uutta tavoitellaan työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisilla kokeiluilla?

Mitä uutta tavoitellaan työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisilla kokeiluilla? Mitä uutta tavoitellaan työvoima- ja yrityspalveluiden alueellisilla kokeiluilla? Miten kuntien rooli muuttuu työllisyydenhoidossa? 18.10.2016 Kuntouttavan työtoiminnan kehittämispäivät Kuntoutussäätiö

Lisätiedot

Alkava ARA-tuotanto kunnittain

Alkava ARA-tuotanto kunnittain 5 Alajärvi 0 31 16 Asikkala 0 28 18 Askola 16 0 0 18 20 Akaa 0 33 0 7 49 Espoo 297 190 202 198 42 92 108 191 157 283 185 220 500 241 369 50 Eura 0 8 0 26 31 8 51 Eurajoki 0 15 61 Forssa 0 62 75 Hamina

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Erityisasiantuntija Tommi Eskonen

Työllisyyden kuntakokeilu. Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllisyyden kuntakokeilu Eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta 13.10.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen 2 13.10.2015 ARVIOINTI-ULOTTUVUUS ARVIO ARVIO 1. Kokonaisvoimavarat työllisyyden edistämisessä

Lisätiedot

Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet

Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet Työllisyyspalveluiden kehittäminen Pohjois- Karjalassa hankkeen päätösseminaari 1.12.2014 Työllisyys ja Kuntaliiton hallitusohjelmatavoitteet Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja 2 3 4 5 Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9. Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.2011 TEM:n konsernistrategia Syvenevä globalisaatio Edistämme

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Missä mennään ja mitä on tullut tehtyä?

Missä mennään ja mitä on tullut tehtyä? Missä mennään ja mitä on tullut tehtyä? Kuntakokeiluhankkeiden ja työllisyyspalveluiden tapaaminen 24. - 25.9.2015 Tampere Pääsihteeri Erja Lindberg Alku aina hankalaa, eikä lopputuloskaan ollut reseptiä

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3.

Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä. Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä tekijöille? seminaari, Rovaniemi 2.3. Kunnan rooli työllisyydenhoidon kentällä Tommi Eskonen, erityisasiantuntija, Kuntaliitto Työtä seminaari, Rovaniemi Nykymuutokset haastavat - Kunnan työllistämisvastuu 2015 Työmarkkinatuen rahoitusvastuun

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Kuntajohtajapäivät 26.8.2015 Hallitusohjelman uudistukset ja kunnat Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Kuntajohtajapäivät 26.8.2015 Hallitusohjelman uudistukset ja kunnat Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Kuntajohtajapäivät 26.8.2015 Hallitusohjelman uudistukset ja kunnat Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja 2 BKT:n määrä, 2007=100 Lähde: Nordea Markets, Macrobond Valtion ja paikallishallinnon nettoluotonanto

Lisätiedot

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Työllisyydenhoidon lakimuutokset 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset

Itsenäisyyspäivän korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset Itsenäisyyspäivän 6.12.2018 korvaavat ajopäivät Kotihappitoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. MIKKELI Perjantai 7.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. MUSTASAARI Maanantai 3.12. EVIJÄRVI Maanantai 3.12. MÄNTYHARJU

Lisätiedot

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi työllisyyttä edistämässä erityisasiantuntija Maarit Kallio-Savela

Toisen asteen ammatillisen koulutuksen reformi työllisyyttä edistämässä erityisasiantuntija Maarit Kallio-Savela Työllisyysseminaari Aika: Keskiviikko 9.9.2015 klo 12.15-13.45 Paikka: Huone B 3.6 Kunnalliset työllisyyspalvelut hallitusohjelman valossa varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen Työllistymistä edistävä monialainen

Lisätiedot

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset

Itsenäisyyspäivä korvaavat ajopäivät Sairaalatoimitukset Itsenäisyyspäivä 6.12.2018 korvaavat t Sairaalatoimitukset ALAJÄRVI Maanantai 3.12. RANTASALMI Maanantai 3.12. ENONKOSKI Perjantai 7.12. RANUA Perjantai 7.12. ENONKOSKI Maanantai 3.12. ROVANIEMI Perjantai

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP?

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu - Missä mennään TYP? Työllisyysseminaari, Kuntamarkkinat 9.9.2015 Erityisasiantuntija Tommi Eskonen Työllistymistä edistävällä monialainen yhteispalvelu

Lisätiedot

Tilannekatsaus kuntakokeiluhankkeissa toteutettavista toimintatavoista ja -malleista 11.7.2013. Pääsihteeri Erja Lindberg

Tilannekatsaus kuntakokeiluhankkeissa toteutettavista toimintatavoista ja -malleista 11.7.2013. Pääsihteeri Erja Lindberg Tilannekatsaus kuntakokeiluhankkeissa toteutettavista toimintatavoista ja -malleista 11.7.2013 Pääsihteeri Erja Lindberg 2 Kokeilun tavoitteet Kuntakokeilun tarkoituksena on luoda ja kehittää paikalliseen

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kunta työttömien aktivoijana Esityksen sisältö Pitkään

Lisätiedot

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen

Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset. Ville Nieminen Käynnissä olevat kuntajakoselvitykset Ville Nieminen Käynnistyneet kuntajakoselvitykset 33 selvitystä, joissa yhteensä 169 kuntaa mukana» n. 5 kuntaa selvitystä kohden 136 eri kuntaa 8 erityisselvitystä»

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

edellä kuntakokeilussa

edellä kuntakokeilussa edellä kuntakokeilussa Jyväskylässä 25.11.2013 Työllisyyden Kuntakokeilu www.jyvaskyla.fi/tyo/kuntakokeilu www.toihinpalvelu.fi www.facebook.com/tyo/kuntakokeilu Euroja ja ihmisiä 2000 M 2100 150 M 8,8

Lisätiedot

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Kuntaliitto yhteistyön tukena Kuntaliitto yhteistyön tukena Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Tehtäväjako Nykyisen lakisääteisen tehtäväjaon puitteissa TE-toimistot vastaavat

Lisätiedot

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina

Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina Asemakaavalla suojeltujen rakennusten määrä ja kerrosala sekä niiden muutokset ELY-keskuksittain vuosina 2006 2011 Liite 1 Lähde: Ympäristötiedon hallintajärjestelmä Hertta, Asemakaavojen seurantalomakkeet,

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM

AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM Hallituksen työllisyystavoite Työllisyysaste 72 prosenttiin ja työttömyysaste 5 prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä. Toimiin kuuluu

Lisätiedot

Tilannekatsaus kuntakokeiluhankkeissa toteutettavista toimintatavoista ja -malleista 11.7.2013

Tilannekatsaus kuntakokeiluhankkeissa toteutettavista toimintatavoista ja -malleista 11.7.2013 Tilannekatsaus kuntakokeiluhankkeissa toteutettavista toimintatavoista ja -malleista 11.7.2013 2 Kokeilun tavoitteet Kuntakokeilun tarkoituksena on luoda ja kehittää paikalliseen kumppanuuteen perustuvia

Lisätiedot

Työllisyys ja kuntatalous

Työllisyys ja kuntatalous Työllisyys ja kuntatalous Kuntamarkkinat 14.-15.9.2016 Reijo Vuorento Apulaisjohtaja, kuntatalous Suomen Kuntaliitto Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

Pohjatietoa työllisyysohjelmaa varten

Pohjatietoa työllisyysohjelmaa varten Pohjatietoa työllisyysohjelmaa varten Työllisyyskoordinaattori Mervi Anttila 25.9.2018 Työllisyystoimikunta 15.10.2018 1 Kesäkuu 2018 15.10.2018 2 Janakkalassa kesäkuu 2018 ELY, TEM: Häme työllisyyskatsaus

Lisätiedot

Pirjo Oksanen

Pirjo Oksanen TYÖLLISYYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN INTEGROITU TOIMINTAMALLI KUOPION ALUEEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJA KOSKEVA TYÖLLISYYSKOKEILU PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYDEN VÄHENTÄMISEKSI 14.9.2016 Pirjo Oksanen KOKEILUALUE

Lisätiedot

Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Talouden epävarmuus ja kasvun hidastuminen varjostavat Suomea onko taantuma tulossa

Lisätiedot

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja

Vantaan työllisyyspalveluiden esittely. Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Vantaan työllisyyspalveluiden esittely Timo Saari Työllisyyspalveluiden johtaja Työttömyys Vantaalla 16 000 14 000 12 000 10 000 8 000 6 000 4 000 2 000 Työttömyys Vantaa 2006-2017 0 2017 2016 2015 2014

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta /2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 3 päivänä heinäkuuta 2014 517/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Liikenne- ja viestintäministeriön asetus Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä kuuta 2012 Liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet

Radio 2020-toimilupakierros. Taajuuskokonaisuudet Radio 2020-toimilupakierros Taajuuskokonaisuudet Taajuuskokonaisuudet 2020 (M74) Seuraavilla kalvoilla on kuvattu määräysluonnoksen M74 taajuuskokonaisuudet (paikkakunta, taajuus) Kokonaisuuksiin tehdyt

Lisätiedot

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Hämeen TE-toimiston seminaari 1.10.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö RAHOITUS

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Elokuu 2015

Työttömyyskatsaus Elokuu 2015 Työttömyyskatsaus Elokuu 2015 Turun työttömyysaste oli elokuun lopussa 16,8 %, lisäystä edellisvuodesta 0,7 prosenttiyksikköä. Kasvu oli hieman pienempi kuin koko maan 0,9 prosenttiyksikköä. 10 suurimman

Lisätiedot

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari

Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari Kajaanin kaupunginvaltuuston seminaari 20.9.2017 Työllisyys Anne Huotari Työllisyysasiantuntija/TYP-johtaja Kajaanin ja Kainuun työttömyysaste 2015-7/2017 20 18 16 18,2 17,4 14 12 13,4 10 8 6 Kajaani Kainuu

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 12 päivänä lokakuuta 2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Työ on parasta sosiaaliturvaa. Tuetun työllistymisen markkinat Finlandia-talo 4.8.2011 Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

Työ on parasta sosiaaliturvaa. Tuetun työllistymisen markkinat Finlandia-talo 4.8.2011 Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko Työ on parasta sosiaaliturvaa Tuetun työllistymisen markkinat Finlandia-talo 4.8.2011 Sosiaali- ja terveysministeri Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena on välittävä

Lisätiedot

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta

Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta 1 (21) Toimeentulotuen käsittelyaikojen seuranta Uusimaa (01) Kaupunkimaiset kunnat (1) Espoo (049) 6 516 6 407 7 342 Hanko (078) 252 277 234 Helsinki (091) 23

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta /2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 31 päivänä joulukuuta 2012 1072/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa. 30.11.2010 Kitee Erityisasiantuntija Erja Lindberg

Kuntien rooli työllisyydenhoidossa. 30.11.2010 Kitee Erityisasiantuntija Erja Lindberg Kuntien rooli työllisyydenhoidossa 30.11.2010 Kitee Erityisasiantuntija Erja Lindberg Työttömien osuus työvoimasta kunnittain keskimäärin vuonna 2009 Kunnat 2009 Koko maa 9,8 % % 20- (3) 15-19,99 (37)

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Vaikeasti työllistyvät ja STM:n toimenpiteet. Eveliina Pöyhönen 30.11.2011

Vaikeasti työllistyvät ja STM:n toimenpiteet. Eveliina Pöyhönen 30.11.2011 Vaikeasti työllistyvät ja STM:n toimenpiteet Eveliina Pöyhönen 30.11.2011 Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Hyvinvoinnille vahva perusta terveys ja hyvinvointi osaksi kaikkea päätöksentekoa pidempiä uria

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015

Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015 Työttömyyskatsaus Lokakuu 2015 Turussa oli työttömiä työnhakijoita lokakuun lopussa 14576, joista miehiä 8272 ja naisia 6304. Turun työttömyysaste oli 16,0 %, lisäystä edellisvuodesta 0,4 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Lokakuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Lokakuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9

Espoo IKÄVAKIOIDUT. Yhteensä 0,0. Ikäluokittain. IKÄVAKIOIMATTOMAT Yhteensä -100-50 0 50 100 1,8 0,6 8,3 2,9 Espoo % -00-0 0 0 00 0 -, -,, 0,,,,0, -, -, -0, -, -, -,, - v. -, -0,,,, -, Espoo -00-0 -0-0 - 0 Miljoonaa euroa 0 -, -, -, -,0 -, -,0 -, -,, 0,, 0,,, 0, - v. -, -0,,, 0, -, Helsinki % -00-0 0 0 00 0,

Lisätiedot

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019

Jakelun mukaan. Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna 2019 Kirje SM1811001 1 (1) 00.00.01.00.01 SMDno-2018-784 23.04.2018 Jakelun mukaan Sisäministeriön asetus pysäköintivirhemaksusta; 1.5.2018 voimaan tuleva asetus ja pysäköintivirhemaksun korottaminen vuonna

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus heinäkuu 2015 NÄKYMIÄ HEINÄKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 25.8.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut

Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut Työllisyyden kuntakokeilu Ohjaus- ja kuntoutuspalvelut -prosessikuvauksia 18.2.2015 Anna-Leena Pusa Työllisyyden kuntakokeilu Työ- ja elinkeinoministeriön sekä Kuntaliiton käynnistämä hanke Toteutetaan

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä

Lisätiedot

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen

Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen Päätös 1 (5) Saaristonkatu 22 90100 Oulu ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Saaristonkatu 22 90100 Oulu Y-tunnus: 1824918-9 HAKEMUS

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015

Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015 Työttömyyskatsaus Heinäkuu 2015 Turun työttömyysaste oli heinäkuun lopussa 18,7 %, lisäystä edellisvuodesta 0,9 prosenttiyksikköä. Kasvu oli hieman pienempi kuin koko maan 1,1 prosenttiyksikköä. 10 suurimman

Lisätiedot

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta

Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta & sosiaalihuoltoa koskevan lainsäädännön uudistuksesta Palvelurakenneuudistuksesta Päivi Voutilainen STM/STO Uudistuksen keskeinen sisältö Integroidaan sosiaali- ja terveydenhuolto

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2014. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Syyskuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Syyskuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Elokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Elokuu 2015. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Toukokuu Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Toukokuu. Lähde: TEM, työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Maaliskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Maaliskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Marraskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto.

Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa. Marraskuu Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Nuorisotakuun seuranta Kaakkois-Suomessa Marraskuu. Lähde: TEM, Työnvälitystilasto. Terminologiaa Alle 25-vuotiaiden virta yli 3kk työttömyyteen, % Alle 25-vuotiaiden kolmen kuukauden työttömyyden ylittävien

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus toukokuu 2015 NÄKYMIÄ TOUKOKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa keskiviikkona 24.6.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2015

Työttömyyskatsaus Syyskuu 2015 Työttömyyskatsaus Syyskuu 2015 Turussa oli työttömiä työnhakijoita syyskuun lopussa 14884, joista miehiä 8349 ja naisia 6535. Turun työttömyysaste oli %, lisäystä edellisvuodesta 0,9 prosenttiyksikköä.

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa

Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa Kuntauudistustilanne Porin seudulla ja valtakunnassa Porin kaupunkiseudun erityinen kuntajakoselvitys Työvaliokunta ja ohjausryhmä 14.3.2014 Nakkila Kehitysjohtaja Jarmo Asikainen 19.3.2014 Page 1 Porin

Lisätiedot

Ajankohtaista TE- palveluista

Ajankohtaista TE- palveluista Ajankohtaista TE- palveluista Marita Rimpeläinen-Karvonen, palvelujohtaja Pohjois-Pohjanmaan TE- toimisto 1 15.12.2015 Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Pohjois-Pohjanmaan TE-palvelut Kuusamo Asiointipaikat,

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015

Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen työllisyyskatsaus syyskuu 2015 Julkaisuvapaa 20.10.2015 kello 9.00 Työttömyys kasvoi Hämeessä, mutta maltillisemmin kuin maassa keskimäärin Kanta-

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta /2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä toukokuuta 2011 433/2011 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Turun työttömyysaste kuukausittain 1/2016-11/2018 20 18 16 % 2016 14 2017 12 10,9 10 2018 8 tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu Työttömyyskatsaus Marraskuu 2018 Konsernihallinto/Strategia

Lisätiedot

"Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä

Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömien työllistämisessä Kaupunginhallitus 116 27.03.2012 Kaupunginvaltuusto 24 17.04.2012 SDP:N VALTUUSTORYHMÄN ALOITE KUNTAKOKEILUUN HAKEUTUMISESTA 183/1/113/2011 KHALL 116 Hallintojohtaja 20.3.2012 SDP:n valtuustoryhmä on jättänyt

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015

Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus lokakuu 2015 NÄKYMIÄ LOKAKUU 2015 KAAKKOIS-SUOMEN ELY-KESKUS Kaakkois-Suomen työllikatsaus kuu 2015 Julkaisuvapaa tiistaina 24.11.2015 klo 9.00 Parikkala Ruokolahti Rautjärvi Savitaipale Taipalsaari Imatra Lemi Iitti

Lisätiedot

MIKKELIN KAUPUNGIN KESKEISET TYÖTTÖMYYSPROSENTIT 15 KUUKAUDEN AIKAJANALLA

MIKKELIN KAUPUNGIN KESKEISET TYÖTTÖMYYSPROSENTIT 15 KUUKAUDEN AIKAJANALLA Kaupunginhallitus 18.1.2016 Liite 1 10 MIKKELIN KAUPUNGIN KESKEISET TYÖTTÖMYYSPROSENTIT 15 KUUKAUDEN AIKAJANALLA Kaupungin työttömyysprosentit kuvataan tässä esityksessä suhteessa koko maahan ja Etelä-Savoon.

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Jyväskylän seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntakokeiluista opittua 25.11.2015. Sonja Manssila, VM

Kuntakokeiluista opittua 25.11.2015. Sonja Manssila, VM Kuntakokeiluista opittua 25.11.2015 Sonja Manssila, VM Kuntakokeilulain mukaiset kokeilut 2015-2016 Laki kuntien velvoitteiden ja ohjauksen vähentämistä ja monialaisten toimintamallien tukemista koskevista

Lisätiedot

KUNTASEMINAARI palvelujohtaja Jaana Hokkanen

KUNTASEMINAARI palvelujohtaja Jaana Hokkanen KUNTASEMINAARI 1.10.2013 palvelujohtaja Jaana Hokkanen 1 TYÖTTÖMYYSLUKUJA KUNNITTAIN 8/2013 2 Rakennetyöttömien ikäjakauma 2. neljännes 2013 Nuoret alle 25 25-49v Yli 50v Yli 55v 016 ASIKKALA 12 69 103

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Vaasan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2015. Strategia ja kehittämisyksikkö/kimmo Lemmetyinen

Työttömyyskatsaus Marraskuu 2015. Strategia ja kehittämisyksikkö/kimmo Lemmetyinen Työttömyyskatsaus Marraskuu 2015 Strategia ja kehittämisyksikkö/kimmo Lemmetyinen Turussa oli työttömiä työnhakijoita marraskuun lopussa 14696, joista miehiä 8412 ja naisia 6284. Turun työttömyysaste oli

Lisätiedot

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014

Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 NÄKYMIÄ ELOKUU 2014 Elokuun työllisyyskatsaus 8/2014 Julkaisuvapaa tiistaina 23.9.2014 klo 9.00 Kaakkois-Suomen työllisyyskatsaus elokuu 2014 Työttömien työnhakijoiden määrä kasvoi elokuussa edelleen,

Lisätiedot

Hallituksen esitys laiksi työllistymistä edistävästä moniammatillisesta yhteispalvelusta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta

Hallituksen esitys laiksi työllistymistä edistävästä moniammatillisesta yhteispalvelusta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta Hallituksen esitys laiksi työllistymistä edistävästä moniammatillisesta yhteispalvelusta ja eräiden siihen liittyvien lakien muuttamisesta 13.6.2014 Rovaniemi Pääsihteeri Erja Lindberg, Työllisyyspoliittinen

Lisätiedot