TECHNOPOLIS- KONSERNI 1-9/2012

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TECHNOPOLIS- KONSERNI 1-9/2012"

Transkriptio

1 TECHNOPOLIS- KONSERNI 1-9/2012

2 Technopolis-konserni Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen toiminta-ajatus on yhdistää liiketoimintaa tukevat palvelut nykyaikaisiin toimitiloihin ja tarjota asiakkaille joustavat toimintaympäristöt. Technopoliksen tiloissa toimii noin ihmistä ja lähes yritystä ja yhteisöä Suomessa, Venäjällä ja Virossa. Yhtiön liikevaihto vuonna 2011 oli 92,8 miljoonaa euroa ja käyttökate 47,5 miljoonaa euroa. Technopolis Oyj:n osake (TPS1V) on listattu NASDAQ OMX Helsinkiin.

3 Pääkohdat 1-9/2012 Taloudellinen tulos Liikevaihto ja käyttökate kasvoivat Vahva kasvu ja Tohlopin osto vaikuttivat vuoden 2012 ohjauksen nostoon Uusi ohjaus liikevaihdon ja käyttökatteen kasvulle on % EPRA:n mukainen tulos per osake oli 0,31 (0,22) euroa 41 % korkeampi kuin viime vuoden vastaavaan aikaan Yhtiön maksama keskikorko oli 2,12 % > 60 % lainoista olivat vaihtuvakorkoisia korkosidonnaisuusaika oli 1,5 vuotta Kiinteistöt Käytössä ja rakenteilla yhteensä m² Vuokrattava pinta-ala kasvoi vuodessa 7,4 % Taloudellinen vuokrausaste nousi 0,7 %-yksikköä Vuokrat kasvoivat 3,4 % Vuokrasopimuskanta oli 238,2 milj. euroa, jossa oli kasvua 59.5 % Keskimääräinen vuokrasopimusaika oli 25 kuukautta, joka oli 4 kuukautta korkeampi kuin vuonna

4 Pääkohdat 1-9/2012 Tohloppi-kauppa Kokonaisinvestointi 23,3 milj. euroa 20 vuoden vuokrasopimus Kahden ensimmäisen vuoden taloudellinen vuokrausaste 100 % ja koko periodille vähintään 81,4 % 4 Nettoalkutuotto 9,7 %

5 Pääkohdat 1-9/2012 Ympäristö Yhtiön Suomen toimistot saavuttivat WWF:n Green Office -merkin Pelkästään kaksipuoleiseen tulostamiseen siirtyminen säästää jopa euroa vuodessa Jyväskylässä Innova 2-talo sai korkeimman platinaisen LEED-sertifikaatin Saavutti B-tason energialuokan Säästää energiaa jopa 45 % Technopolis hyväksyttiin jäseneksi Green Building Council Finland -yhdistykseen Yhdistys edustaa jäseniään kansallisesti ja kansainvälisesti Energian- ja vedenkulutus sekä hiilidioksidipäästöt vähenivät 5

6 Milj. euroa Avainluvut, IFRS Liikevaihto Milj. euroa Käyttökate Milj. euroa Liikevoitto Tulos per osake (laimennettu), euroa 6

7 Avainluvut, EPRA Operatiivinen tulos Tulos per osake (laimennettu), euroa Milj. euroa Nettovarallisuus per osake, euroa Sijoituskiinteistöjen nettovuokratuotto 7

8 Taloudellinen vuokrausaste Max = 96,8 % Q4/2007 ja Q1/ v. ka = 94,6 % 100% 98% 98,4% 98,1% 100,0% 95% 93% 94,8% 94,7% 93,3% 92,0% 94,3% 93,5% 92,5% 90% 88% 85% KONSERNI SUOMI Oulu PKS Jyväskylä Kuopio Lappeenranta Tampere TALLINNA PIETARI Min = 92,8 % Q2/2010 Q Q Q Q Q PKS = Pääkaupunkiseutu 8

9 Technopoliksen kiinteistöt 3% 7% 7% 23% Oulu Pääkaupunkiseutu 11% Tampere Kuopio 11% 21% Jyväskylä Lappeenranta 17% Pietari Tallinna 1-9/2012 Sijoituskiinteistöjen käyvät arvot olivat yhteensä 963,2 milj. euroa nettotuottovaatimus oli 8,0 % Negatiiviset käyvän arvon muutokset alensivat liikevoittoa 6,0 milj. eurolla 9

10 Asiakkuudet Asiakassegmentit 20 suurinta asiakasta 9% 14% 23% 12% 3% 17% 22% Elektroniikkka Life Science Julkinen sektori Ohjelmointi IT-palvelut Muu teollisuus Palvelut Kaksikymmentä suurinta asiakasta vuokrasivat alle 33 % yhtiön vuokraamasta kokonaispinta-alasta. 10

11 Vuokrasopimusten rakenne Keskimääräinen vuokrasopimusaika, kk Vuokrasopimuskanta, milj. euroa Jakso lopussa keskimääräinen vuokrasopimusaika oli 25 (21) kuukautta Vuokrasopimuskanta oli 238,2 (149.3) milj. euroa 11

12 Noin 140 milj. euron investoinnit Esi- ja vuokrausaste, % milj. euroa Alkutuotto, % Valmistuminen Alue Nimi m2 Valmistuneet Tampere Finnmedi 99, ,9 7,1 11/2011 Kuopio Viestikatu 2 B 99, ,0 7,9 01/2012 Tampere Hermia 15 B 99, ,9 7,2 01/2012 Jyväskylä Innova 2 100, ,5 7,7 03/2012 HMA Ruoholahti 2 87, ,3 5,9 06/2012 Rakenteilla Tampere 1) Yliopistonrinne 2 55, ,5 6,2 10/2012 Kuopio Viestikatu 7B 80, , /2013 Kuopio Viestikatu 7C 50, , /2013 Tallinn Löötsa 8C 96, , /2013 Pietari Pulkovo , /2013 Tallinna Löötsa 8A&B 52, , /2013 Jyväskylä Innova 4 24, , /2013 Yhteensä ,2 1) Lokakuussa vuokrausaste 85,4 % 12

13 Oma pääoma ja lainat Koronmaksukyky, % Luototusaste Omavaraisuusaste Keskimäärinen lainakorko 13

14 Lainojen maturiteetit Milj. euroa < 1 vuosi 1-2 vuotta 2-3 vuotta 3-4 vuotta 4-5 vuotta > 5 vuotta Lainojen takaisinmaksu Luottoliimiitien erääntyminen Konsernin lainojen keskimääräinen maturiteetti oli 9,0 (8,6) vuotta Seuraavan 12 kuukauden aikana erääntyy lainoja 94,9 milj. euron edestä 14

15 Vuoden 2012 näkymät Makrotaloudellinen tilanne on yhä epävakaa, mutta Technopoliksen markkinat ja suuri osa asiakkuuksista ovat vakaita Hyviä kasvumahdollisuuksia koti- ja ulkomailla Liikevaihdon ja käyttökatteen kasvuohjeistus nostettiin %:sta %:iin 15

16 Liitetiedot 16

17 Strategiset tavoitteet Keskimäärin 15 % liikevaihdon ja käyttökatteen kasvu vuosittain Suomen ulkopuolinen liikevaihto yli 50 milj. euroa vuoteen 2016 mennessä Sijoitetun pääoman tuottotavoite vähintään 6 % vuodessa Omavaraisuustavoite vähintään 35 % yli suhdanteen Jakaa vuosittain osinkona % nettotuloksesta ilman käypien arvojen muutoksia ja niiden verovaikutuksia 17

18 Technopoliksen kiinteistöt alueittain Sijoituskiinteistöt, Käyvät arvot, milj. euroa Nettotuotto, % Pinta-ala, m 2 Suomi 784,7 7, Oulu 224,2 8, Pk-seutu 206,5 7, Tampere 134,1 7, Kuopio 93,6 8, Jyväskylä 97,1 7, Lappeenranta 29,1 8, Viro (tytäryhtiö, 51 %) Tallinna 64,4 8, Venäjä Pietari 53,5 10, Valmiit sijoituskiinteistöt, yhteensä 902,5 8, Rakenteilla olevat sijoituskiinteistöt, 8 kpl* 60,7 6,9 10, Valmiit ja rakenteilla olevat sijoituskiinteistöt, yhteensä 963, * Arvostettu käypään arvoon valmistumisasteen mukaisesti Nettotuotot ovat kahden ulkopuolisen arvioitsijan antamien keskiarvojen keskiarvoja 18

19 Technopoliksen hankintakriteerit Kiinteistökriteerit Erinomainen sijainti kasvukeskuksissa Lisärakennusoikeudet Korkea laatu, joustavat toimitilat > m2 Asiakaskriteerit Yritys- ja/tai julkisen sektorin ja/tai akateemisen alan ankkuriasiakkaat Tasapainoinen asiakaskunta Hallinnolliset ja taloudelliset kriteerit Kokeneet, osaavat ja hyvin verkoistoituneet paikalliset tiimit Positiivinen kassavirta ja osakekohtainen vaikutus 19

20 Yliopistonrinne 2, Tampere Aloitettiin 4/2011 Kokonaisinvestointi 22,5 milj. euroa Pinta-ala m 2 Esivuokrausaste lokakuussa 85,4 % Valmistunut 10/2012* * Valmistuminen jälkeen, joten se ei ole mukana valmistuneiden sijoituskiinteistöjen luvuissa 20

21 Ülemiste, Lõõtsa 8, Tallinna 8C-vaihe aloitettiin 1/2012 ja vaiheet 8A ja B 8/2012 Kokonaisinvestointi 30 milj. euroa Pinta-ala m 2 C-vaiheen esivuokrausaste on 96 %, ja A:n ja B:n yhteensä 52,6 % 8C:n arvioitu valmistuminen 1/2013. Vaiheiden 8A ja B 10/

22 Pulkovo 2, Pietari Aloitettu 1/2012 Kokonaisinvestointi 42,0 milj. euroa Kokonaispinta-ala m 2 Esivuokrausaste 0 % Arvioitu valmistuminen 10/

23 Viestikatu 7B ja 7C, Kuopio Aloitettu 1/2012 ja 7/2012 Kokonaisinvestointi 16,7 milj. euroa Pinta-ala m 2 B-vaiheen esivuokrausaste on 80 % ja C:n 50,6 % Arvioitu valmistuminen 1/

24 Innova 4, Jyväskylä Aloitettu 4/2012 Kokonaisinvestointi 23,1 milj. euroa Pinta-ala m² Esivuokrausaste 15 vuoden vuokrasopimuksella 24,6 % Arvioitu valmistuminen 10/

25 Lainojen ja kovenanttien jakauma 6% 6% 1% 87% Pankkilainat Yritystodistukset Rahoitusleasing Luottolimiitit ja muut 25

26 Lainatyypit ja koronvaihtosopimukset Vaihtuvakorkoiset lainat 67,7 % yhtiön lainoista 27 % lainoista on suojattu koronvaihtosopimuksilla 26

Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin.

Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Pörssisäätiön kiinteistöaamu 19.9.2012 1 Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ Q2/2010

TECHNOPOLIS OYJ Q2/2010 TECHNOPOLIS OYJ Q2/2010 Technopolis-konserni Kannattava kasvuyritys Kiinteistöpalvelu-hybridi Liiketoimintaympäristöjä tietointensiivisille yrityksille ja yhteisöille Ydinosaamistamme on innovatiivisten

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ 30.3.2011

TECHNOPOLIS OYJ 30.3.2011 TECHNOPOLIS OYJ Varsinainen yhtiökokous 30.3.2011 6. Hallituksen puheenjohtajan katsaus TECHNOPOLIS OYJ maaliskuu 2011 Technopolis hallitus 3/2010-3/2011 Pertti Huuskonen, puheenjohtaja Matti Pennanen,

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ Q4/2010

TECHNOPOLIS OYJ Q4/2010 TECHNOPOLIS OYJ Q4/2010 Technopolis-konserni Kannattava kasvuyritys Kiinteistöpalvelu-hybridi Liiketoimintaympäristöjä tietointensiivisille yrityksille ja yhteisöille Ydinosaamistamme on innovatiivisten

Lisätiedot

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö 1 Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö Kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen toiminta-ajatus

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ Q3/2010

TECHNOPOLIS OYJ Q3/2010 TECHNOPOLIS OYJ Q3/2010 Technopolis-konserni Kannattava kasvuyritys Kiinteistöpalvelu-hybridi Liiketoimintaympäristöjä tietointensiivisille yrityksille ja yhteisöille Ydinosaamistamme on innovatiivisten

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ Q1/2010

TECHNOPOLIS OYJ Q1/2010 TECHNOPOLIS OYJ Q1/2010 Technopolis-konserni Kannattava kasvuyritys Kiinteistöpalvelu-hybridi Liiketoimintaympäristöjä tietointensiivisille yrityksille ja yhteisöille Ydinosaamistamme on innovatiivisten

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ. 2009 katsaus

TECHNOPOLIS OYJ. 2009 katsaus TECHNOPOLIS OYJ 2009 katsaus Technopolis-konserni Kannattava kasvuyritys Kiinteistöpalvelu-hybridi Liiketoimintaympäristöjä tietointensiivisille yrityksille ja yhteisöille Ydinosaamistamme on innovatiivisten

Lisätiedot

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö

Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö 1 Technopolis Erilainen kiinteistöyhtiö Kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyhtiö. Yhtiö on keskittynyt monikäyttäjäympäristöihin. Sen keskeinen toiminta-ajatus

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ. Q3 / 2009 Katsaus

TECHNOPOLIS OYJ. Q3 / 2009 Katsaus TECHNOPOLIS OYJ Q3 / 2009 Katsaus Technopolis-konserni Kiinteistöpalveluhybridi Tarjoamme toimintaympäristöjä tietointensiivisille yrityksille ja heidän partnereille Erikoisuutemme on innovaatioekosysteemien

Lisätiedot

Technopolis kannattavaa kasvua. Talousjohtaja Reijo Tauriainen 13.11.2014

Technopolis kannattavaa kasvua. Talousjohtaja Reijo Tauriainen 13.11.2014 Technopolis kannattavaa kasvua Talousjohtaja Reijo Tauriainen 13.11.2014 Technopolis-konsepti Yhdistää joustavat toimitilat ja palvelut tehokkaaksi työympäristöksi Mahdollistaa asiakkaiden keskittymisen

Lisätiedot

Technopolis Oyj. Q2 / 2009 Katsaus

Technopolis Oyj. Q2 / 2009 Katsaus Technopolis Oyj Q2 / 2009 Katsaus Technopolis-konserni OULU JYVÄSKYLÄ TAMPERE KUOPIO LAPPEENRANTA PIETARI Erikoistunut teknologiayritysten toimintaympäristöihin Euroopan suurin alallaan Kasvuhakuinen ja

Lisätiedot

Technopolis Oyj. Q1 / 2009 Katsaus

Technopolis Oyj. Q1 / 2009 Katsaus Technopolis Oyj Q1 / 2009 Katsaus Technopolis-konserni OULU KUOPIO JYVÄSKYLÄ LAPPEENRANTA TAMPERE PIETARI PÄÄKAUPUNKISEUTU Erikoistunut teknologiayritysten toimintaympäristöihin Euroopan suurin alallaan

Lisätiedot

Yritysesittely Toukokuu 2012

Yritysesittely Toukokuu 2012 Yritysesittely Toukokuu 2012 Technopolis Oyj on kiinteistöihin, toimitilojen vuokraukseen ja palveluihin erikoistunut pörssiyritys. Sen keskeinen toiminta-ajatus on yhdistää modernit liiketoimintaa tukevat

Lisätiedot

Varsinainen yhtiökokous 2016 30.3.2016

Varsinainen yhtiökokous 2016 30.3.2016 Varsinainen yhtiökokous 2016 30.3.2016 Toimitusjohtajan katsaus Vuosi 2015 lyhyesti Liikevaihto kasvoi 5,5 %, käyttökate kasvoi 6,7 % Liikevaihto palveluista kasvoi 20,3% Taloudellinen vuokrausaste 94,6

Lisätiedot

Sponda Oyj Pörssisäätiö 5.3.2013. Kari Inkinen toimitusjohtaja

Sponda Oyj Pörssisäätiö 5.3.2013. Kari Inkinen toimitusjohtaja Sponda Oyj Pörssisäätiö 5.3.2013 Kari Inkinen toimitusjohtaja Sponda lyhyesti 2 Spondan strategia Spondan strategisena tavoitteena on hakea kasvua ja kannattavuutta asiakaslähtöisellä toimintatavalla,

Lisätiedot

Technopolis Oyj. Q3 Katsaus

Technopolis Oyj. Q3 Katsaus Technopolis Oyj Q3 Katsaus Technopolis-konserni OULU KUOPIO JYVÄSKYLÄ LAPPEENRANTA TAMPERE PIETARI PÄÄKAUPUNKISEUTU erikoistunut teknologiayritysten toimintaympäristöihin Euroopan ainoa alallaan nopea

Lisätiedot

YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 1.11.2013

YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 1.11.2013 YLIMÄÄRÄINEN YHTIÖKOKOUS 1.11.2013 1. Kokouksen avaaminen ja hallituksen puheenjohtajan puheenvuoro Hallituksen puheenjohtaja Carl-Johan Granvik 2 Strategiset taloudelliset tavoitteet Aiemmat tavoitteet

Lisätiedot

Kiinteistöyhtiöiden pörssiaamu 19.9.2012. Kari Inkinen, toimitusjohtaja

Kiinteistöyhtiöiden pörssiaamu 19.9.2012. Kari Inkinen, toimitusjohtaja Kiinteistöyhtiöiden pörssiaamu 19.9.2012 Kari Inkinen, toimitusjohtaja 1. Sponda lyhyesti 2 Spondan kiinteistösalkku Käypä arvo 1 % salkusta 2 Laskennallinen tuottovaatimus 3 Toimisto & liiketila Toimisto-

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-9/2015

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-9/2015 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-9/2015 29.10.2015 1 VVO-yhtymä Oyj:n strategia 29.10.2015 2 Strategiset avainluvut 2018 Avainluku Tavoite Asuntovarallisuus 5,0 miljardia 45 000 asuntoa Vapaan segmentin

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2012

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2012 1 SATO OYJ Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 kasvukeskuksissa vuokra-asuntojen kysyntä jatkunut hyvänä kaupungistuminen, perhekoon pienentyminen, väestön ikääntyminen ja työperäinen maahanmuutto tukevat

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2012

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2012 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/212 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 kasvukeskuksissa pienten vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, etenkin pääkaupunkiseudulla kaupungistuminen, perhekoon pienentyminen,

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus. Keith Silverang

Toimitusjohtajan katsaus. Keith Silverang Toimitusjohtajan katsaus Keith Silverang Technopoliksen verkosto Käypä arvo segmenteittäin 1 537,9 milj. euroa Vuokrattava pintaala segmenteittäin 701 900 m 2 >120 rakennusta 17 kampusta Skandinavia 21

Lisätiedot

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-3/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-3/2011 29.4.2011

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2014

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2014 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2014 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-6/2014 1 3 SATO lyhyesti SATO lyhyesti 4 2 5 Toimintaympäristö Toimintaympäristö

Lisätiedot

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011. Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-6/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-6/2011 5.8.2011

Lisätiedot

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-9/

SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS Erkka Valkila. Osavuosikatsaus 1-9/ SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.9.2011 Erkka Valkila Osavuosikatsaus 1-9/2011 25.10.2011 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATO 1-9/2011 4. Näkymät vuodelle 2011 Osavuosikatsaus 1-9/2011

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2014

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2014 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2014 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-3/2014 1 3 SATO lyhyesti SATO lyhyesti 4 2 5 Toimintaympäristö Toimintaympäristö

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-6/2015

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-6/2015 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1-6/2015 27.8.2015 1 VVO-yhtymä Oyj:n strategia 27.8.2015 2 Maanlaajuinen toiminta hyvillä sijainneilla Asuntojen jakauma Pääkaupunkiseutu 16 800 Muu Etelä-Suomi 8 500 Länsi-Suomi

Lisätiedot

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan.

Suomen johtava asuntovuokrausyritys. VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. TILINPÄÄTÖS 2013 Suomen johtava asuntovuokrausyritys VVO isännöi ja vuokraa omistamansa asunnot omalla henkilökunnallaan. Tilinpäätös 27.2.2014 Meitä on VVO:laista (keskimäärin v. 2013) Toimintaympäristö

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1 3/2015

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1 3/2015 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1 3/2015 19.5.2015 1 Sisältö VVO-konsernin strategia ja liiketoiminta Siirtyminen IFRS-standardeihin Osavuosikatsaus 1 3/2015 19.5.2015 2 VVO-yhtymä Oyj:n strategia 19.5.2015

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 31.3.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys ASUNTOTUOTANTOA KASVUKESKUKSIIN JA SUJUVAA VUOKRAUSPALVELUA. Liikevaihto 1.1. 31.3.2014 miljoonaa euroa

Lisätiedot

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 29.1.2015

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 29.1.2015 1 SATO OYJ Tilinpäätösinfo 29.1.2015 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Asuntomarkkinat 3. Strategia 4. SATOn vuosi 2014 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö arvonluonti keskittymällä

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2016 KONSERNIN KESKEISET TUNNUSLUVUT Privanet Group -konserni 1-12/2016 1-12/2015 Muutos 7-12/2016 7-12/2015 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto,

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2017 KONSERNIN KESKEISET AVAINLUVUT (tilintarkastetut) Privanet Group -konserni 1-12/2017 1-12/2016 Muutos 7-12/2017 7-12/2016 Muutos 12kk 12kk 6 kk

Lisätiedot

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 31.1.2012 Erkka Valkila. Tilinpäätösinfo 31.1.2012 1

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 31.1.2012 Erkka Valkila. Tilinpäätösinfo 31.1.2012 1 SATO Oyj TILINPÄÄTÖSINFO 31.1.2012 Erkka Valkila Tilinpäätösinfo 31.1.2012 1 Sisältö 1. Asuntomarkkinat 2. Strategia 3. SATOn vuosi 2011 4. Näkymät vuodelle 2012 Tilinpäätösinfo 31.1.2012 2 Asuntomarkkinat

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2013 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 pienien vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, varsinkin pääkaupunkiseudulla uusien vuokra-asuntojen rakentaminen ollut pitkään

Lisätiedot

!!!Investors House Oyj!!!!Toimitusjohtaja Petri Roininen!

!!!Investors House Oyj!!!!Toimitusjohtaja Petri Roininen! Osavuosikatsaus 1-3/2016 Investors House Oyj Toimitusjohtaja Petri Roininen Toimintaympäristöstä Suomen talous ja asuntojen hinnat polkivat paikallaan Matala korkotaso poikkeuksellinen + rahan kohtuullinen

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-3/2015 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-3/2015 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö arvonluonti

Lisätiedot

5 Vuokrasopimuskanta ja vuokrausaste Taloudellinen käyttöaste 31.12.2017 oli 90,1 %. Vuokrasopimuksia oli yhteensä 358 kappaletta ja asukkaita yhteensä 453 henkilöä. Kehityssuunnitelmia - ja uudistushankkeita

Lisätiedot

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014

VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 VVO-YHTYMÄ OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.6.2014 Suomen johtava asuntovuokrausyritys OSTOT KASVATTIVAT VUOKRA-ASUNTO- INVESTOINTEJA. Liikevaihto 1.1. 30.6.2014 miljoonaa euroa +9,9% (Q2 2013)

Lisätiedot

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS

6/ OSAVUOSIKATSAUS JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 6/2004 12.08.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 12.8.2004 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2004 Yhtiön seitsemästoista täysi toimintavuosi. KATSAUSKAUSI LYHYESTI

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 16.8.2012 klo 8.00. Pääkohdat kaudelta 1-6/2012 verrattuna vuoden 2011 vastaavaan jaksoon:

TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 16.8.2012 klo 8.00. Pääkohdat kaudelta 1-6/2012 verrattuna vuoden 2011 vastaavaan jaksoon: TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 16.8.2012 klo 8.00 Technopolis-konsernin osavuosikatsaus 1.1.-30.6.2012 Pääkohdat kaudelta 1-6/2012 verrattuna vuoden 2011 vastaavaan jaksoon: - liikevaihto nousi 52,1 (45,0)

Lisätiedot

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila. 30.1.2013 Tilinpäätösinfo

SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila. 30.1.2013 Tilinpäätösinfo 1 SATO OYJ Tilinpäätösinfo 30.1.2013 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Asuntomarkkinat 3. Strategia 4. SATOn vuosi 2012 5. Toimintaympäristö 3 SATO lyhyesti SATO lyhyesti 4 35 kaupunkia 750 kohdetta

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 26.10.2012 klo 8.00

TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 26.10.2012 klo 8.00 TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 26.10.2012 klo 8.00 Technopolis-konsernin osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2012 Pääkohdat kaudelta 1-9/2012 verrattuna vuoden 2011 vastaavaan jaksoon: - liikevaihto nousi 78,7

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2014

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2014 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2014 Erkka Valkila Sisältö 2 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-9/2014 1 3 SATO lyhyesti SATO 4 johtava asuntosijoitusyhtiö monipuoliset

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä

TECHNOPOLIS OYJ 9.3.2011. Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Toimivat tilat luovat energian säästöjä ja tilatyytyväisyyttä Faktoja Technopoliksen kiinteistökannasta 451 200 m2 Suomessa 24 100 m2 Pietarissa 79 200 m2 Tallinnassa >90% toimistotilaa 2011 taloudellinen

Lisätiedot

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS Erkka Valkila

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS Erkka Valkila SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-30.6.2007 Erkka Valkila 1 Strategia > toimialat: asuntosijoitus ja asuntorakennuttaminen > kannattava kasvu > asiakaslähtöinen toiminta > alueellinen keskittyminen > asuntosijoitustoiminta

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-maaliskuu 2012 26.4.2012 1 Vuoden 2012 ensimmäisen neljänneksen keskeiset tapahtumat Kokonaisuudessaan hyvä operatiivinen tulos Vahva kassavirta, 553 miljoonaa euroa, +22

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj Yhtiökokous

Orava Asuntorahasto Oyj Yhtiökokous 22.3.2017 1 Orava Asuntorahasto Oyj Yhtiökokous 22.3.2017 22.3.2017 2 Orava Asuntorahasto Oyj Hallituksen puheenjohtajan katsaus 22.3.2017 3 Sisältö Strategian taustaa Sijoitusstrategian päivitykset Keskeiset

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj

Orava Asuntorahasto Oyj 5/18/2018 1 Orava Asuntorahasto Oyj 1.1.-31.3.2018 5/18/2018 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä tätä esitystä tule

Lisätiedot

Osavuosikatsaus

Osavuosikatsaus Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2019 toimitusjohtaja Kari Sainio Sisältö Ovaro lyhyesti Toimintaympäristöstä Kirjauskäytäntöjen muutokset EPRA-tulos ja sen analyysi Tase ja keskeiset tunnusluvut Ydintoiminta

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 31.8.2015 oli 61,3 M (62,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto 3,9 v. (4,0 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 2.10.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 31.8.2015 Katsauskauden liikevaihto 10,1 M ylitti (+ 7,8 %) edellisvuoden liikevaihdon (9,4

Lisätiedot

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj Puolivuosikatsaus. tammi-kesäkuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj Puolivuosikatsaus tammi-kesäkuu 2018 29.8.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q2/18 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2013

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/2013 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-6/213 Erkka Valkila Toimintaympäristö 2 pienien vuokra-asuntojen kysyntä ylittää tarjonnan, varsinkin pääkaupunkiseudulla uusien vuokra-asuntojen rakentaminen ollut pitkään

Lisätiedot

Harvia Oyj Osavuosikatsaus

Harvia Oyj Osavuosikatsaus Harvia Oyj Osavuosikatsaus tammi maaliskuu 2019 7.5.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Ari Vesterinen, talousjohtaja Sisältö 1. Tammi maaliskuu 2019 lyhyesti 2. Harvian strategia 3. Taloudellinen kehitys

Lisätiedot

Toimitusjohtajan katsaus

Toimitusjohtajan katsaus Liite 4 Toimitusjohtajan katsaus Juha Varelius, toimitusjohtaja 12.3.2013 Lähes 1000 huippuosaajaa Kansainvälistyvä pörssiyhtiö 14 toimipistettä, seitsemässä eri maassa TUKHOLMA SUOMI (5) OSLO MOSKOVA

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 27.4.2012 klo 7.00

TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 27.4.2012 klo 7.00 TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 27.4.2012 klo 7.00 Technopolis-konsernin osavuosikatsaus 1.1-31.3.2012 Pääkohdat kaudelta 1-3/2012 verrattuna vuoden 2011 vastaavaan jaksoon - liikevaihto nousi 25,4 (22,2)

Lisätiedot

Puolivuosikatsaus 1 6/2018

Puolivuosikatsaus 1 6/2018 24.8.2018 Jani Nieminen, toimitusjohtaja Erik Hjelt, talousjohtaja Puolivuosikatsaus 1 6/2018 Kojamo Oyj Sisältö Tammi kesäkuu 2018 lyhyesti Taloudellinen kehitys Näkymät, taloudelliset tavoitteet ja osinkopolitiikka

Lisätiedot

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 1.2.2011 Erkka Valkila. Tilinpäätösinfo 1.2.2011 1

SATO Oyj. TILINPÄÄTÖSINFO 1.2.2011 Erkka Valkila. Tilinpäätösinfo 1.2.2011 1 SATO Oyj TILINPÄÄTÖSINFO 1.2.211 Erkka Valkila Tilinpäätösinfo 1.2.211 1 Sisältö 1. Toimintaympäristö 2. Strategia 3. SATOn vuosi 21 4. Näkymät vuodelle 211 Tilinpäätösinfo 1.2.211 2 Toimintaympäristö

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015

TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 TILINPÄÄTÖS 2014 27.2.2015 Suomen suurin markkinaehtoinen vuokranantaja Historiansa suurin liikevaihto. Investoinnit kasvussa. Liikevaihto 1.1. 31.12.2014 miljoonaa euroa (346,6) Tulos 1.1. 31.12.2014

Lisätiedot

Kuka pelkää yksiöitä. 2. lokakuuta 2018

Kuka pelkää yksiöitä. 2. lokakuuta 2018 Kuka pelkää yksiöitä 2. lokakuuta 2018 Kojamon historia: VVO-yhtymästä Kojamoksi Nykyaikainen asuntoportfolio, jonka painopiste on siirtynyt Lumo-asuntoihin 2021 tavoite ~ 6 mrd. 4,04ṃ0brdn. 4,3 4 ṃ 3

Lisätiedot

Toinen vahvan kehityksen vuosi

Toinen vahvan kehityksen vuosi Toinen vahvan kehityksen vuosi Tanskan konevuokrausliiketoiminnan myynti vaikutti lukuihin 2018 kohokohdat Liikevaihto ja vertailukelpoinen kannattavuus paranivat 2 LIIKEVAIHTO 711,7 (685,5) miljoonaa

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-kesäkuu 2012 19.7.2012 Toimintaympäristö jatkui haasteellisena Pohjoismaat Sähkönkulutus Pohjoismaissa viime vuoden tasolla teollisen kulutuksen laskusta huolimatta Pohjoismaiset

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-9/

Osavuosikatsaus 1-9/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-9/2010 29.10.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 94,8 miljoonaa euroa (87,1 MEUR), kasvua 8,8 % Liikevoitto

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 Julkaistu: 2003-02-13 08:06:55 CET Wulff - neljännesvuosikatsaus BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 13.02.2003 klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTE TILIKAUDELTA

Lisätiedot

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008

Atria Oyj 1.1. 30.9.2008. Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria Oyj 1.1. 30.9.2008 Toimitusjohtaja Matti Tikkakoski 24.10.2008 Atria-konserni Katsaus Milj. 2008 2007 Q1-2008 Q1-2007 2007 Liikevaihto 357,7 312,8 995,8 935,1 1.272,2 Liikevoitto 17,2 19,3 34,6 81,3

Lisätiedot

Spondan Energiatehokkuusohjelma. 22.1.2013 Tiina Huovinen

Spondan Energiatehokkuusohjelma. 22.1.2013 Tiina Huovinen Spondan Energiatehokkuusohjelma Sponda lyhyesti Sponda on kiinteistösijoitusyhtiö, joka omistaa, vuokraa ja kehittää toimisto-, liike-, kauppakeskus- ja logistiikkakiinteistöjä Suomen ja Venäjän suurimmissa

Lisätiedot

Technopolis-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013

Technopolis-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 Julkaistu: 2013-05-08 07:20:00 CEST Technopolis Osavuosikatsaus Technopolis-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2013 TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 8.5.2013 klo 8.20 Technopolis-konsernin osavuosikatsaus

Lisätiedot

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011

Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Digia Oyj Tilinpäätöstiedote 1-12/2010 4.2.2011 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat 2 2011 Digia Plc Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi 130,8 (120,3) miljoonaa euroa, kasvua 8,7 prosenttia

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1

OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 OSAVUOSIKATSAUS KATSAUSKAUSI 1.1. 30.9.2014 29.10.2014 1 Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuokra-asuntomäärä kasvoi ja Lumo laajensi asumisen palveluita Liikevaihto 1.1. 30.9.2014 miljoonaa euroa +7,5%

Lisätiedot

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015

Ahlstrom. Tammi-syyskuu 2015. Marco Levi toimitusjohtaja. Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.10.2015 Ahlstrom Tammi-syyskuu 215 Marco Levi toimitusjohtaja Sakari Ahdekivi talousjohtaja 28.1.215 Sisältö Heinä-syyskuu 215 Liiketoiminta-aluekatsaus Taloudelliset luvut Tulevaisuuden näkymät Sivu 2 Heinä-syyskuu

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Euroopassa vellova velkakriisi asettaa omat haasteensa, mutta yhtiön rahoitus on kunnossa ja katsomme vuoteen 2012 luottavaisin mielin.

Euroopassa vellova velkakriisi asettaa omat haasteensa, mutta yhtiön rahoitus on kunnossa ja katsomme vuoteen 2012 luottavaisin mielin. TECHNOPOLIS OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 1.2.2012 klo 19.00 Technopolis-konsernin tilinpäätöstiedote vuodelta 2011 Pääkohdat vuodelta 2011 verrattuna edelliseen vuoteen - liikevaihto nousi 92,8 (81,2) milj.

Lisätiedot

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00

BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006. Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 Julkaistu: 2006-05-10 08:00:03 CEST Wulff - Pörssitiedote BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 31.3.2006 Beltton-Yhtiöt Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.5.2006, klo 9.00 BELTTON-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS

Lisätiedot

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu

Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu Fortum Oyj Osavuosikatsaus Tammi-syyskuu 2011 20.10.2011 Päätapahtumia kolmannella vuosineljänneksellä Tulos viime vuoden tasolla Vesi- ja ydinvoimatuotannon volyymit kasvoivat Venäjän investointiohjelma

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1-6/

Osavuosikatsaus 1-6/ Digia Oyj Osavuosikatsaus 1-6/2010 12.8.2010 Juha Varelius Toimitusjohtaja Pääkohdat Katsauskauden pääkohdat Liikevaihto kasvoi selvästi Liikevaihto 67,8 miljoonaa euroa (61,9 MEUR), kasvua 9,7 % Liikevoitto

Lisätiedot

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2013

SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2013 1 SATO OYJ Osavuosikatsaus 1-9/2013 Erkka Valkila Sisältö 2 Osavuosikatsausinfo 1. SATO lyhyesti 2. Toimintaympäristö 3. Strategia 4. Osavuosikatsaus 1-9/2013 1. SATO lyhyesti 3 SATO 4 6 kasvukeskusta

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE

TILINPÄÄTÖSTIEDOTE Investors House Oyj tuottoa ilman välikäsiä TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 2016 13.2.2016 Toimitusjohtaja Petri Roininen Investors House Oyj tarkoitus tuottaa voittoa osakkeenomistajille Strategisena tavoitteena osakkaan

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2016 oli 69,9 M (63,9 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 4,3 v. (3,9 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 15.6.2016 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2016 Katsauskauden liikevaihto 5,35 M oli 8,0 % suurempi kuin v. 2015 vastaavan ajanjakson

Lisätiedot

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen

Osavuosikatsaus Q2/2013. Toimitusjohtaja Jani Nieminen Osavuosikatsaus Q2/2013 Toimitusjohtaja Jani Nieminen Suomen johtava asuntovuokrausyritys Vuonna 1969 perustettu VVO on Suomen johtava asuntovuokraukseen erikoistunut yritys. Liiketoiminta perustuu asuntojen

Lisätiedot

VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja

VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja VMP Oyj osavuosikatsaus tammi syyskuu 2018 21.11.2018 Juha Pesola, toimitusjohtaja Jarmo Korhonen, talousjohtaja Sisältö 1. VMP:n Q3/2018 lyhyesti 2. Taloudellinen kehitys 3. Näkymät ja taloudelliset tavoitteet

Lisätiedot

Orava Asuntorahasto Oyj

Orava Asuntorahasto Oyj 8/22/2018 1 Orava Asuntorahasto Oyj 1.1.-30.6.2018 8/22/2018 2 Tärkeitä tietoja lukijalle Orava Asuntorahasto Oyj ( Yhtiö ) on laatinut tämän esityksen Yhtiöstä vain taustatiedoksi eikä tätä esitystä tule

Lisätiedot

1-3/2018 Liiketoimintakatsaus Tervetuloa!

1-3/2018 Liiketoimintakatsaus Tervetuloa! 1-3/2018 Liiketoimintakatsaus 3.5.2018 Tervetuloa! 1 Hoivatilojen liiketoimintamalli vastaa kasvavan markkinan tarpeisiin Vuokratilaratkaisuja erilaisiin palvelutarpeisiin Hoivakodit Hoivakodit ikääntyville,

Lisätiedot

0,14 0,11 0,24 0,19 0,43 Nettovarallisuus/osake, euroa 5,52 5,38 5,67 Nettovuokratuotto, % 7,5 7,7 7,8 Taloudellinen vuokrausaste, % 92,7 94,1 95,3

0,14 0,11 0,24 0,19 0,43 Nettovarallisuus/osake, euroa 5,52 5,38 5,67 Nettovuokratuotto, % 7,5 7,7 7,8 Taloudellinen vuokrausaste, % 92,7 94,1 95,3 Technopolis-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 30.6.2013 Pääkohdat kaudelta 1-6/2013 verrattuna 1-6/2012: - liikevaihto nousi 60,9 (52,1) milj. euroon, jossa kasvua 16,8 % - käyttökate nousi 30,2 (25,9) milj.

Lisätiedot

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen

Osavuosikatsaus 1 3/2015. Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Osavuosikatsaus 1 3/215 Tase vahvistui ja kassavirta oli selvästi positiivinen Taloudellinen kehitys Tase, rahoitus ja rahavirta Näkymät ja ohjeistus Toimintaympäristö Q1/215 Suomi Käynnissä suuria infrahankkeita.

Lisätiedot

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2007 Erkka Valkila

SATO Oyj. OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2007 Erkka Valkila SATO Oyj OSAVUOSIKATSAUS 1.1.-31.3.2007 Erkka Valkila 1 Strategia > toimialat: asuntosijoitus ja asuntorakennuttaminen > kannattava kasvu > asiakaslähtöinen toiminta > alueellinen keskittyminen > asuntosijoitustoiminta

Lisätiedot

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja

Harvia Oyj Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Harvia Oyj 29.8.2019 Tapio Pajuharju, toimitusjohtaja Sauna ja spa-markkinan ennustetaan kasvavan 5 % vuoteen 2022 2 Monipuolinen tuotevalikoimamme kattaa kaikki kolme saunatyyppiä ja kaikki saunatarpeet

Lisätiedot

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018

LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 LIITE PRIVANET GROUP OYJ:N TILINPÄÄTÖSTIEDOTTEESEEN 2018 Privanet Group -konserni 1-12/2018 1-12/2017 Muutos 7-12/2018 7-12/2017 Muutos 12kk 12kk 6 kk 6 kk Liikevaihto, 1000 EUR 8 292 13 971-40,65 % 4

Lisätiedot

Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2012

Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2012 Lausunto Technopolis Oyj:n sijoituskiinteistöjen arvonmäärityksestä 31.12.2012 Jukka Uusitalo Antti Huotari Seppo Koponen 17.1.2013 An International Associate of Toimeksiannon määritys Toimeksianto Technopolis

Lisätiedot

Technopolis Pulkovo Pietarissa on avattu ja otetaan käyttöön vaiheittain. Esivuokrausaste oli katsauskauden päättyessä 65 prosenttia.

Technopolis Pulkovo Pietarissa on avattu ja otetaan käyttöön vaiheittain. Esivuokrausaste oli katsauskauden päättyessä 65 prosenttia. TECHNOPOLIS OYJ TILINPÄÄTÖSTIEDOTE 28.1.2011 klo 11.15 Technopolis Oyj: Technopolis-konsernin tilinpäätöstiedote vuodelta 2010 Pääkohdat vuodelta 2010 verrattuna edelliseen vuoteen - liikevaihto nousi

Lisätiedot

Tulosta rasitti 220 000 euron kertaluonteinen korkosuojauksen purku.

Tulosta rasitti 220 000 euron kertaluonteinen korkosuojauksen purku. 10/2005 31.10.2005 Julius Tallberg-Kiinteistöt Oyj:n osavuosikatsaus 1.1.-30.9.2005 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 31.10.2005 OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.9.2005 Yhtiön kahdeksastoista täysi

Lisätiedot

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014

SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK SUOMEN SÄÄSTÄJIEN OSAVUOSIKATSAUS 29.08.2014 klo 10 KIINTEISTÖT OYJ SUOMEN SÄÄSTÄJIEN KIINTEISTÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUS 1.1. - 30.6.2014 SSK-konsernin tulos katsauskaudella oli 130 TEUR (88 TEUR).

Lisätiedot

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja

Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Q3 2011 Osavuosikatsaus 7.11.2011 Matti Hyytiäinen, toimitusjohtaja Toimintaympäristön kehitys 1-9/2011 Suunnittelupalveluiden ja teknisen tuoteinformaation kysynnän kasvu jatkui koko katsauskauden ajan.

Lisätiedot

Sanoman yhtiökokous. Markus Holm Talous- ja operatiivinen johtaja, Sanoma Oyj

Sanoman yhtiökokous. Markus Holm Talous- ja operatiivinen johtaja, Sanoma Oyj Sanoman yhtiökokous Markus Holm Talous- ja operatiivinen johtaja, Sanoma Oyj Esityksen sisältö 1. Vuosi 2016 2. Esimerkkejä liiketoiminnastamme 3. Näkymät vuodelle 2017 ja osinko 4. Vuoden 2016 tulos 5.

Lisätiedot

Liiketoiminta. Konsernin taloudelliset vuokrausasteet:

Liiketoiminta. Konsernin taloudelliset vuokrausasteet: TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 4.5.2011 klo 11.00 Technopolis Oyj: Technopolis-konsernin osavuosikatsaus 1.1. 31.3.2011 Pääkohdat kaudelta 1-3/2011 verrattuna vuoden 2010 vastaavaan - liikevaihto nousi

Lisätiedot

TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 16.7.2010 klo 12:20 TECHNOPOLIS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010

TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 16.7.2010 klo 12:20 TECHNOPOLIS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 TECHNOPOLIS OYJ OSAVUOSIKATSAUS 16.7.2010 klo 12:20 TECHNOPOLIS-KONSERNIN OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.6.2010 Pääkohdat kaudelta 1-6/2010 verrattuna vuoden 2009 vastaavaan - liikevaihto nousi 39,2 milj. euroon

Lisätiedot

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn

Atria Oyj Osavuosikatsaus Toimitusjohtaja Juha Gröhn Atria Oyj Osavuosikatsaus 1.1. - 31.3.2013 Toimitusjohtaja Juha Gröhn 26.4.2013 Atria-konserni Katsaus /2013 Milj. 2013 2012 2012 Liikevaihto 328,4 308,6 1 343,6 Liikevoitto 3,2 0,1 30,2 Liikevoitto-%

Lisätiedot

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2015 oli 63,9 M (65,0 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 3,9 v. (4,2 v.).

Vuokrasopimuskannan arvo 30.4.2015 oli 63,9 M (65,0 M ) ja vuokrasopimusten keskimääräinen kesto oli 3,9 v. (4,2 v.). JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 4.6.2015 JULIUS TALLBERG-KIINTEISTÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 1.1. 30.4.2015 Katsauskauden liikevaihto 4,95 M oli 5,1 % suurempi kuin v. 2014 vastaavan ajanjakson

Lisätiedot

OSAVUOSIKATSAUS 1-9/2019 ESITYSMATERIAALI

OSAVUOSIKATSAUS 1-9/2019 ESITYSMATERIAALI Hyvinvoivia ihmisiä kukoistavissa kaupungeissa. Sharam Rahi, toimitusjohtaja OSAVUOSIKATSAUS 1-9/2019 ESITYSMATERIAALI 25.10.2019 25.10.2019 OSAVUOSIKATSAUS 1-9/2019 - ESITYSMATERIAALI 1 SISÄLTÖ SATO lyhyesti

Lisätiedot