Eduskunnan puhemiehelle
|
|
- Timo Lattu
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KIRJALLINEN KYSYMYS 103/2013 vp Opiskelijoiden työharjoittelun hyväksikäyttö Eduskunnan puhemiehelle Onko hallitus tietoinen opiskelijoiden mahdollisesta hyväksikäytöstä työpaikoilla? Esimerkiksi kun työharjoittelija on tulossa yritykseen "harjoitteluun", niin on tilanteita, jolloin firmasta voidaan tätä ennen irtisanoa tai lomauttaa vakituisia työntekijöitä vedoten TUOTAN- NOLLISIIN JA TALOUDELLISIIN SYIHIN... Harjoittelijahan on ILMAISTA rahaa tai työvoimaa yrittäjälle, eikä siihen kulu palkkakustannuksia. Nykyajan trendihän on valitettavasti joillakin työnantajilla se, että käytetään ilmaista työvoimaa, jotta saadaan kuluja pienemmiksi. Miten voidaan ottaa opiskelijoita harjoitteluun ja tekemään LOMAUTETUN henkilön töitä, jolle työtä ei muka ollutkaan? Toinen asia: Henkilö on työvoimapoliittisessa koulutuksessa kurssikeskuksessa ja hänelle tarjotaan viikon työpestiä kurssin lomassa. Henkilö käy hoitamassa homman pois... MUTTA yllätys olikin kova kun hänelle lankesi KARENSSIA kurssin keskeyttämisestä... Asiaa selvitettyään ja nettiä selatessaan löytyi myös lukuisia kohtalotoverita, jotka ovat kokeneet saman. Työvoimaviranomaisen päätöksen mukaan henkilölle voidaan määrätä karenssia, jos hän keskyttää kurssin työn takia määräajaksi ja palaa takaisin kurssille myöhemmin. Samoin uhkaa käydä, kun TE-keskus tarjoaa henkilölle työtä, joka ei vastaa hänen omaa koulutustaan, Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 :ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen: Miten hallitus aikoo puuttua siihen, että opiskelijoita ei käytetä vakituisen henkilöstön sijasta työvoimana ja miten hallitus aikoo helpottaa työn vastaanottamista myös työvoimapoliittisen toimenpiteen aikana, jotta siitä ei synny henkilölle sanktioita? Helsingissä 21 päivänä helmikuuta 2013 Jari Lindström /ps Versio 2.0
2 Ministerin vastaus Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan työjärjestyksen 27 :ssä mainitussa tarkoituksessa Te, Herra puhemies, olette toimittanut asianomaisen ministerin vastattavaksi kansanedustaja Jari Lindströmin /ps näin kuuluvan kirjallisen kysymyksen KK 103/2013 vp: Miten hallitus aikoo puuttua siihen, että opiskelijoita ei käytetä vakituisen henkilöstön sijasta työvoimana ja miten hallitus aikoo helpottaa työn vastaanottamista myös työvoimapoliittisen toimenpiteen aikana, jotta siitä ei synny henkilölle sanktioita? Vastauksena kysymykseen esitän seuraavaa: Ammatti- ja ammattikorkeakouluissa opintoihin kuuluu yleisesti pakollinen harjoittelujakso. Osa perustutkinnon vaatimasta ammattitaidosta opitaan oppilaitoksen ulkopuolella. Työssäoppiminen tarkoittaa työpaikoilla, aidossa työympäristössä tapahtuvaa oppimista. Ammatilliseen perustutkintoon sisältyy vähintään 20 opintoviikkoa työssäoppimista. Oppilaitos vastaa työssäoppimisen käytännön järjestelyistä. Työssäoppiminen perustuu kirjalliseen sopimukseen oppilaitoksen ja harjoittelupaikan järjestäjän kesken. Opiskelija osallistuu myös itse työssäoppimisjaksojen suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin, mutta pääsääntöisesti opiskelija ei ole sopimussuhteessa harjoittelupaikan tarjoajaan. Jonkin verran työharjoittelua tehdään myös työsuhteessa. Työnantajan velvollisuudesta tarjota työtä palveluksessaan olevalle lomautetulle tai taloudellisilla ja tuotannollisilla syillä irtisanotulle työntekijälleen säädetään työsopimuslaissa. Työnantajan on päätettävä lomautus heti, kun lomautusperustetta ei enää ole. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että työnantajan on kutsuttava lomautettu työntekijä takaisin töihin heti, kun työntekijälle sopivaa työtä on tarjolla. Taloudellisilla tai tuotannollisilla syillä irtisanotut työntekijät ovat ns. takaisinottovelvollisuuden piirissä. Työnantajan on tarjottava työtä taloudellisilla tai tuotannollisilla perusteilla irtisanomalleen, TE-toimistosta edelleen työtä hakevalle entiselle työntekijälleen, jos hän tarvitsee työntekijöitä yhdeksän kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä samoihin tai samankaltaisiin tehtäviin, joita irtisanottu työntekijä oli tehnyt. Aika ajoin keskustellaan siitä, käytetäänkö työharjoittelussa olevia opiskelijoita työnantajan omat työntekijät korvaavana palkattomana työvoimana. Opiskeluihin liittyvässä työharjoittelussa on kuitenkin aina kyse sellaisten käytännön valmiuksien hankkimisesta, joka on välttämätöntä ammatin oppimisessa. Harjoittelupaikan järjestäjän tehtävänä onkin huolehtia siitä, että ammattiin opiskeleva saa työssäoppimisjakson aikana tarvitsemansa ohjauksen. Harjoittelupaikkojen luominen on erittäin merkittävää tulevaisuuden osaajien kouluttamisessa. Toisaalta ei voitane ajatella, että vasta ammattiin opiskelevat pystyisivät korvamaan työnantajan omia, ammattitaitoisia työntekijöitä. Julkisena työvoimapalveluna ei enää järjestetä työharjoittelua vaan työkokeiluja. Julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta annetun lain mukaan TE-toimiston henkilöasiakasta ei voida ohjata työkokeiluun sellaisiin tehtäviin, joista kokeilun järjestävä työnantaja on palvelun aloittamista edeltäneiden yhdeksän kuukauden aikana tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanonut, lomauttanut tai osa-aikaistanut työntekijöi- 2
3 Ministerin vastaus KK 103/2013 vp Jari Lindström /ps tä. Työkokeiluun ei ohjata myöskään silloin, kun työkokeilu aiheuttaisi sen järjestäjän palveluksessa olevien työntekijöiden irtisanomisia, lomautuksia tai työsuhteiden ehtojen huonontumista. Työttömyysturvalain mukaan työnhakijalla ei ole oikeutta työttömyysetuuteen 60 päivän ajalta, jos hän keskeyttää työllistymistä edistävän palvelun, esimerkiksi työvoimakoulutuksen, ilman pätevää syytä. Työ- ja elinkeinoministeriö katsoo, että työhönmeno on lähtökohtaisesti pätevä syy keskeyttää palvelu. Jos työ on lyhytkestoista, TE-toimisto kuitenkin arvioi, olisiko palvelun jatkaminen ollut tarkoituksenmukaisempaa myöhempien työllistymismahdollisuuksien kannalta. Työ- ja elinkeinoministeriö katsoo, ettei työnhakijalle lähtökohtaisesti tulisi asettaa korvauksetonta määräaikaa palvelun keskeyttämisen takia silloin, kun työnhakija sopii TE-toimiston kanssa keskeyttämisestä työhönmenon takia ja palvelua voidaan jatkaa työsuhteen päätyttyä. Helsingissä 12 päivänä maaliskuuta 2013 Työministeri Lauri Ihalainen 3
4 Ministerns svar Till riksdagens talman I det syfte som anges i 27 i riksdagens arbetsordning har Ni, Herr talman, till den minister som saken gäller översänt följande skriftliga spörsmål SS 103/2013 rd undertecknat av riksdagsledamot Jari Lindström /saf: Hur tänker regeringen ta itu med frågan att studerande inte ska användas som arbetskraft i stället för fast anställda och hur tänker regeringen göra det lätttare att ta emot arbete även under en arbetskraftspolitisk åtgärd, för att det inte ska uppstå sanktioner för personen för detta? Som svar på detta spörsmål anför jag följande: Vid yrkesskolor och yrkeshögskolor ingår i studierna i allmänhet en obligatorisk praktikperiod. En del av den yrkesskicklighet som krävs för grundexamen lär man sig utanför läroanstalten. Inlärning i arbetet innebär lärande på arbetsplats, i en äkta arbetsmiljö. I yrkesinriktade grundexamina ingår minst 20 studieveckor med inlärning i arbetet. Läroanstalten ansvarar för de praktiska arrangemangen för inlärning i arbetet. Inlärningen i arbetet baserar sig på ett skriftligt avtal mellan läroanstalten och den som ordnar praktikplatsen. Den studerande deltar också själv i planeringen, genomförandet och utvärderingen av perioderna med inlärning i arbetet, men i regel står den studerande inte i avtalsförhållande till den som tillhandahåller praktikplatsen. I viss mån utförs arbetspraktik även i anställningsförhållande. Bestämmelser om arbetsgivarens skyldighet att erbjuda arbete åt sina permitterade anställda eller arbetstagare som sagts upp av ekonomiska och produktionsorsaker finns i arbetsavtalslagen. Arbetsgivaren måste avsluta permitteringen genast, när det inte längre finns någon permitteringsgrund. I praktiken innebär detta att arbetsgivaren ska be sina permitterade anställda komma tillbaka till arbete genast, när det finns lämpligt arbete för arbetstagaren. Anställda som sagts upp av ekonomiska orsaker eller produktionsorsaker omfattas av den s.k. skyldigheten att återanställa. En arbetsgivare ska erbjuda arbete åt en tidigare arbetstagare som arbetsgivaren sagt upp av ekonomiska orsaker eller produktionsorsaker och som fortfarande är arbetssökande vid arbets- och näringsbyrån, om arbetsgivaren inom nio månader från det anställningsförhållandet upphörde behöver arbetstagare för samma eller liknande uppgifter som den uppsagda arbetstagaren hade utfört. Då och då förekommer det diskussion om huruvida studerande i arbetspraktik används som oavlönad arbetskraft som ersätter arbetsgivarens egna arbetstagare. Vid arbetspraktik i anslutning till studier är det dock alltid fråga om att skaffa sig sådana praktiska färdigheter som är nödvändiga för att man ska lära sig yrket. Den som ordnar praktikplatsen ska se till att den som studerar till ett yrke får den handledning som han eller hon behöver under perioden med inlärning i arbetet. Det är ytterst viktigt att skapa praktikplatser för att utbilda framtidens kompetenta arbetskraft. Å andra sidan torde man inte kunna tänka att de som än så länge studerar till ett yrke ska kunna ersätta arbetsgivarens egna yrkeskompetenta arbetstagare. Arbetspraktik ordnas inte längre som offentlig arbetskraftsservice, utan det ordnas arbetsprövning. Enligt lagen om offentlig arbetskrafts- 4
5 Ministerns svar KK 103/2013 vp Jari Lindström /ps och företagsservice ska enskilda kunder hos arbets- och näringsbyrån inte anvisas arbetsprövning, om det är fråga om sådana uppgifter för vilka den som ordnar prövningen under de senaste nio månaderna före servicens början har sagt upp eller permitterat arbetstagare av produktionsorsaker eller av ekonomiska orsaker eller överfört arbetstagare till anställning på deltid. Arbetsprövning anvisas inte heller, när arbetsprövningen skulle leda till att anställda hos den som ordnar prövningen sägs upp eller permitteras eller att deras anställningsvillkor försämras. Enligt lagen om utkomstskydd för arbetslösa har en arbetssökande inte rätt till arbetslöshetsförmåner under 60 dagar, om han eller hon utan giltig orsak avbryter sysselsättningsfrämjande service, till exempel arbetskraftsutbildning. Arbets- och näringsministeriet anser att det i princip är en giltig orsak att avbryta service, om personen börjar arbeta. Om arbetet är kortvarigt, bedömer arbets- och näringsbyrån emellertid om det med tanke på möjligheterna till sysselsättning i ett senare skede skulle ha varit mer ändamålsenligt att fortsätta i servicen. Arbets- och näringsministeriet anser att det för arbetssökanden i princip inte ska föreläggas en tidsperiod utan ersättning på grund av avbrytande av service, när arbetssökanden med arbets- och näringsbyrån kommer överens om att servicen avbryts därför att personen börjar arbeta och att personen kan fortsätta i servicen efter att anställningsförhållandet avslutats. Helsingfors den 12 mars 2013 Arbetsminister Lauri Ihalainen 5
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 823/2012 vp Työharjoittelun suorittaminen etätyönä Eduskunnan puhemiehelle Etätyöstä on puhuttu paljon, mutta ennakko-odotuksiin nähden se on yleistynyt uutena työnteon muotona hitaasti.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 959/2006 vp Työharjoittelussa olevan henkilön palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Työvoimapoliittisessa koulutuksessa olevalle henkilölle maksetaan 8 euroa ylläpitokorvausta päivältä.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2013 vp Rajatyöntekijöiden oikeus aikuiskoulutustukeen Eduskunnan puhemiehelle Osaamisen kehittäminen ja aikuisopiskelu ovat nykyään arkipäivää. Omaehtoisesti opiskelevat rajatyöntekijät
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1231/2010 vp Vuosilomapalkkasäännösten saattaminen vastaamaan Euroopan unionin tuomioistuimen tuomiota C-486/08 Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin tuomioistuin (EUT) on jo 22.4.2010
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 964/2010 vp Oppilaitosten työharjoittelujaksot Eduskunnan puhemiehelle Ammattikorkeakoulut järjestävät monimuotoopetusta, jossa yhdistellään eri opetuskeinoja joustavasti keskenään.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 820/2013 vp Työosuuskunnassa työskentelevän työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Työosuuskunta on liiketoimintaa harjoittava yritys ja työorganisaatio, joka on perustettu muodostamaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 946/2010 vp Adr-ajolupavaatimukset Helsinki-Vantaan lentokentällä Eduskunnan puhemiehelle Autonkuljettajilta vaaditaan adr-ajolupa, mikäli he kuljettavat vaarallisia aineita yli sallittujen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 416/2013 vp Kehitysvamma-alan ammattitutkinnon kelpoisuus sosiaali- ja terveysalalla Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvamma-alan ammattitutkintoon valmistavaa koulutusta tarjotaan useissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 345/2013 vp Osasairauspäivärahan maksaminen vuosiloman ajalta Eduskunnan puhemiehelle Sairausvakuutuslain mukaan osasairauspäivärahaa maksetaan vähintään 12 arkipäivän yhtäjaksoiselta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 857/2005 vp Vakuutusmeklaritutkinto Eduskunnan puhemiehelle 1.9.2005 tuli voimaan laki vakuutusedustuksesta (570/2005). Lain 49 :n mukaan siirtymäsäännöksistä säädetään seuraavasti:
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1278/2010 vp Osa-aikaeläkkeellä olevien sairauspäivärahaan liittyvien ongelmien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Jos henkilö sairastuu osa-aikaeläkkeelle jäätyään, putoavat hänen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 546/2010 vp Kuljettajantutkintojen kilpailuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi kilpailuttaa kuljettajantutkintojen vastaanottamisen 19 maakunnassa,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 431/2001 vp Yrittäjien asema uudessa aikuiskoulutustuessa Eduskunnan puhemiehelle Työllisyyden hoito on merkittävä osa köyhyyden torjuntaa. Pienyritteliäisyyttä on siten tuettava, jotta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 885/2013 vp Karenssi työsuhteen purkautuessa koeajalla Eduskunnan puhemiehelle Työsuhteen alkaessa on lakisääteinen koeaika. Joskus kuitenkin osoittautuu, että työsuhde ei toimi odotetusti,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 986/2009 vp Auton katsastamisen mahdollistaminen Espanjassa Eduskunnan puhemiehelle Huomattava määrä suomalaisia asuu osan vuotta Espanjassa. Monilla on siellä oma Suomessa rekisteröity
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 85/2011 vp Varhennetun eläkkeen vaikutukset takuueläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Laki takuueläkkeestä tuli voimaan 1.3.2011, ja sen tarkoituksena on ollut turvata Suomessa asuvan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 811/2004 vp Varusteiden hankinta työvoimapoliittisessa koulutuksessa Eduskunnan puhemiehelle Eräs henkilö kirjoittaa huolissaan itsensä ja perheensä tulevaisuudesta. Voidaanko työvoimapoliittiseen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 281/2011 vp Lapsettomien leskien leskeneläkkeen ikärajojen laajentaminen Eduskunnan puhemiehelle Lapsettomien leskien leskeneläkettä saavat tämänhetkisen lainsäädännön mukaan 50 65-
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 76/2006 vp Kelan järjestämän vaikeavammaisten lääkinnällisen kuntoutuksen suunnitelman laatiminen Eduskunnan puhemiehelle Kelalla on lakisääteinen velvollisuus järjestää vajaakuntoisten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 130/2008 vp Työ- ja työkyvyttömyyseläkkeiden maksupäivä Eduskunnan puhemiehelle Työeläkkeen ja työkyvyttömyyseläkkeen maksupäivä on kuukauden ensimmäinen päivä. Tapauksissa, joissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1012/2010 vp Eläkkeiden maksun myöhästymiset Eduskunnan puhemiehelle Eläkkeiden maksuissa on ollut paljon ongelmia tänä vuonna. Osa eläkeläisistä on saanut eläkkeensä tililleen myöhässä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 876/2010 vp Työnantajien Kela-maksun poiston vaikutus työpaikkojen määrään Eduskunnan puhemiehelle Työnantajien Kela-maksu on hallituksen esityksestä poistettu. Hallitus perusteli esityksessään
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1368/2010 vp Perheen yrittäjyyden vaikutus kotona asuvan aikuisen lapsen työmarkkinatukeen Eduskunnan puhemiehelle Nykyisin elämänvaiheiden muutoskohdissa nuoret aikuiset saattavat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 159/2012 vp Aikuisen ADHD-potilaan metyylifenidaattilääkityksen korvaaminen Eduskunnan puhemiehelle ADHD aiheuttaa keskittymishäiriötä, se myös hankaloittaa ja vaikeuttaa ihmiselämän
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1256/2001 vp Palkansaajan järjestäytymättömyys ammattiliittoihin Eduskunnan puhemiehelle Perustuslaki turvaa oikeuden olla järjestäytymättä ammattiliittoon. Käytännössä valinnanvapautta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 845/2006 vp Internetin hankkiminen yhteydenpitoon työvoimaviranomaisten kanssa Eduskunnan puhemiehelle Työttömän työnhakijan piti lähettää työvoimaviranomaiselle kuittaus sähköisen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1019/2013 vp Poliisin lupapalveluiden ajanvaraus Eduskunnan puhemiehelle Poliisin lupapalveluita varten pitää jatkossa varata aika Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren poliisilaitoksella.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1016/2009 vp Etuuksien leikkautuminen osa-aikaeläkkeelle siirryttäessä Eduskunnan puhemiehelle Työntekijä jäi pysyvästä työsuhteesta osa-aikaeläkkeelle 1. huhtikuuta 2009 alkaen. Myöhemmin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 412/2010 vp Linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyyskoulutus Eduskunnan puhemiehelle Laki linja-auton- ja kuorma-autonkuljettajan ammattipätevyydestä (HE 149/2006 vp)
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 110/2007 vp Alkoholin liikakäyttöön puuttuminen työpaikoilla Eduskunnan puhemiehelle Suomessa saattaa olla Työterveyslaitoksen selvityksen mukaan jopa 500 000 700 000 alkoholin suurkuluttajaa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1254/2001 vp Osa-aikalisän myöntämisen perusteet Eduskunnan puhemiehelle Kun osa-aikalisäjärjestelmä aikoinaan otettiin käyttöön, sen yhtenä perusteena oli lisätä työssä jaksamista
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 680/2009 vp Nuorten akateemisten työttömyyden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on kasvanut keväällä 2009 erityisesti 25 30-vuotiaiden
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 440/2012 vp Taksiautoilijoiden ajoluvan ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Taksiautoilijat sekä linja- ja kuorma-auton kuljettajat ovat olennainen osa tieliikennettämme, ja heidän kykynsä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2004 vp Työntekijöiden työehtojen heikentyminen ISS:ssä Eduskunnan puhemiehelle Pietarsaaressa sijaitsevassa Snellmanin lihanjalostuslaitoksessa hoidettiin tuotantorakennusten siivoustyö
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 350/2007 vp Oikeus sairauspäivärahaan tai eläkkeeseen Eduskunnan puhemiehelle Kontiolahtelainen Kauko Riikonen koki melkoisen yllätyksen, kun hän 1.6.2004 nilkkavammasta alkaneen sairausloman
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 203/2010 vp Nuorten työllistäminen työmarkkinatuella kausiluonteisesti toimiviin yrityksiin Eduskunnan puhemiehelle Nuorten työttömyyden ennakoidaan nousevan 24 % vielä tänä vuonna.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 413/2007 vp Kela-korvattavat lääkkeet ja perhekohtainen omavastuu Eduskunnan puhemiehelle Joissakin sairauksissa on se tilanne, ettei Kelan korvauksen piirissä oleva lääke anna sitä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 435/2003 vp Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoito Eduskunnan puhemiehelle Kehitysvammaisten koululaisten iltapäivähoidon osalta on ilmennyt ongelmia ympäri Suomea. Monet kunnat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 133/2009 vp Valtion eläkevastuut Eduskunnan puhemiehelle Edellisen hallituksen aikana arvioitiin, että valtionhallinnosta voitaisiin vähentää vuoteen 2011 mennessä 9 650 työpaikkaa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 759/2004 vp Liikunnanopettajien pätevöityminen terveystiedon opettajiksi Eduskunnan puhemiehelle Uuden lain myötä aikaisemmin valmistuneet liikunnanopettajat eivät ole päteviä opettamaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 168/2010 vp Työttömyysturvalain tulkinta työllistymistä edistävän palvelun aiheuttamasta poissaolosta Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain 10 luvun 3 :ssä sanotaan poissaolosta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 777/2008 vp Kelan maksamat matkakorvaukset oman auton käytöstä Eduskunnan puhemiehelle Kela korvaa sairauden ja kuntoutuksen vuoksi tehtyjen matkojen kuluja. Kelan toimistosta voi hakea
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 59/2012 vp Ulkomailla äänestämisen helpottaminen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla äänestäminen on suomalaisissa vaaleissa äänioikeutetulle yhtä tärkeä oikeus kuin kotimaassakin oleskeleville
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 264/2013 vp Eduskunnan suullinen kyselytunti radiossa Eduskunnan puhemiehelle Eduskunnan suullisella kyselytunnilla ministerit vastaavat kansanedustajien kysymyksiin. Kyselytunti mahdollistaa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 712/2013 vp Vammaisten henkilöiden avustajien palkkausjärjestelyn yhdenmukaistaminen Eduskunnan puhemiehelle Vammaisen henkilön avustajan työ on raskasta ja vaativaa, mutta matalasti
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1104/2001 vp Kunnan oikeus ilman perillisiä kuolleen henkilön kiinteistöön Eduskunnan puhemiehelle Perintökaaren mukaan ilman perillisiä kuolleen henkilön omaisuuden perii valtio. Omaisuus
Till riksdagens talman
KK 496/2009 vp Mikaela Nylander /r ym. SKRIFTLIGT SPÖRSMÅL 496/2009 rd Publicering av platsannonser också i svenska dagstidningar Till riksdagens talman Enligt språklagen är en tvåspråkig myndighet skyldig
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 987/2009 vp 72 tunnin viisumivapaus venäläisille turisteille Eduskunnan puhemiehelle Vuonna 2008 Venäjältä tehtiin 2,3 miljoonaa matkaa Suomeen. Näistä 67 % eli 1,6 miljoonaa oli päivämatkoja.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 751/2004 vp Osa-aikalisän nykyistä joustavampi käyttö hoivatyössä Eduskunnan puhemiehelle Osa-aikalisä antaa työntekijälle mahdollisuuden lyhentää työaikaansa määräaikaisesti. Työnantajan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 400/2004 vp Kurun metsäoppilaitoksen opetusmetsien riittävyys Eduskunnan puhemiehelle Kurun metsäoppilaitoksella on tällä hetkellä käyttöoikeus noin 1 200 metsähehtaariin valtion tai
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 447/2010 vp Au pair -ilmoitusten välittämisen jatkaminen työministeriön MOL-palvelussa Eduskunnan puhemiehelle Työministeriön www.mol.fi on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä verkkopalvelu,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 925/2010 vp Lyhytkestoisissa työsuhteissa työskentelevien vuosilomapankin perustaminen Eduskunnan puhemiehelle Työ- ja elinkeinoministeriö selvitti viime keväänä lyhytkestoisissa työsuhteissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 816/2006 vp Yrittäjän sosiaaliturva EU-maissa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unionin alueella työskentelevä yrittäjä (KK-Communication Ltd FI1839803-7 Lappeenranta Finland) ei kuulu
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 528/2006 vp Talous- ja velkaneuvonnan valtionosuuden kohdentaminen Enon kunnalle Eduskunnan puhemiehelle Valtion talousarviossa on määräraha talous- ja velkaneuvontaan. Lääninhallitusten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 232/2009 vp Työttömien ja lomautettujen korkeakoulujen iltaopiskelijoiden työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Monet yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen aikuisopiskelijoista ovat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 937/2009 vp Lävistyksiä koskeva valvonta ja ohjeistus Eduskunnan puhemiehelle Lävistykset ovat kasvattaneet suosiotaan koristautumisen muotona. Lävistystä tehtäessä vahingoitetaan aina
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 442/2003 vp Oikeus irtisanomisajan palkkaan konkurssitilanteissa Eduskunnan puhemiehelle Konkurssitapauksissa irtisanomisajan palkkamääräykset jäävät kuolleeksi kirjaimeksi. Useimmissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 590/2013 vp Poliisimiesten sivutyöluvat ja poliisijohdon palkkataso Eduskunnan puhemiehelle Lähes peräkkäisinä päivinä uutisoitiin ensin poliisimiesten sivutöistä ja niiden laillisuudesta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1027/2010 vp Kehäradan Ruskeasannan aseman rakentaminen Eduskunnan puhemiehelle Kehärataa ollaan rakentamassa Vantaalle siten, että radan on tarkoitus valmistua vuonna 2014. Kehärata
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 814/2010 vp Työmarkkinatuella tapahtuvan työharjoituksen ja työelämävalmennuksen enimmäisaikarajoitusten poistaminen Eduskunnan puhemiehelle Valtakunnallinen työpajayhdistys ry (TPY)
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 910/2012 vp Tarkkaavaisuushäiriöstä kärsivän lääkehoito Eduskunnan puhemiehelle Psykostimulanttien käyttö tarkkaavaisuushäiriön hoidossa on viime vuosina yleistynyt. Esimerkiksi YK:n
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 95/2006 vp Saamenkieliset ylioppilaskirjoitukset Eduskunnan puhemiehelle Saamen kielen aseman parantamiseksi Suomessa tuli vuonna 1992 voimaan kielilaki. Vuonna 2004 tuli voimaan saamen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 58/2009 vp Työttömien tai lomautettujen aikuisopiskelijoiden työttömyysturva Eduskunnan puhemiehelle Monet työntekijät opiskelevat työssäkäynnin ohella lähinnä iltaisin. Kyseessä olevat
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 605/2007 vp Joustaminen työntekijän työaikajärjestelyissä Eduskunnan puhemiehelle Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmassa todetaan, että "hallitus edistää työaikapolitiikassa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 648/2002 vp Tupakkalain tulkinta Eduskunnan puhemiehelle Ympäristön tupakansavu luokitellaan syöpävaaralliseksi aineeksi. Tämä merkitsee sitä, että erityisen riskialttiita työntekijöitä,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 824/2004 vp Ammattikorkeakouluopiskelijan työttömyysturva opintojen keskeytyessä tilapäisesti Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvaa ei Suomessa voi saada henkilö, jonka katsotaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 300/2004 vp Sovitellun ansiopäivärahan kohtuullistaminen Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain (1290/2002) 4 luvun 5 :n mukaan soviteltu ansiopäiväraha lasketaan siten, että etuus
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 220/2009 vp Perhepäivähoitajien palkkaus Eduskunnan puhemiehelle Perhepäivähoitaja on lapsia omassa kodissaan, ryhmäperhepäivähoidossa tai lapsen kotona hoitava henkilö. Perhepäivähoidossa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 874/2010 vp Poliisikoiratoiminnan keskittäminen Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella Eduskunnan puhemiehelle Itä-Uudenmaan poliisilaitoksella on valmisteilla muutos, jossa poliisikoiratoiminta
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 739/2012 vp ELY-keskusten ja TE-toimistojen toimintatavat Eduskunnan puhemiehelle Tietooni on tullut useita tapauksia Etelä-Pohjanmaan, Satakunnan ja Etelä-Suomen alueilta, joissa ELY-keskusten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 399/2007 vp Kansainvälisen adoption rajoitukset Eduskunnan puhemiehelle Lapseksiottamisesta annettua lakia (153/1985) muutettiin vuonna 1996, jotta Suomessa voitiin saattaa voimaan
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 792/2006 vp Viisipäiväinen vuosilomaviikko Eduskunnan puhemiehelle Vuosilomalaki on vanhentunut joiltakin osin. Laissa vanhaa perinnettä on se, että ansaittu vuosiloma-aika kuluu myös
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 482/2012 vp Leskeneläkkeen 50 vuoden ikäraja Eduskunnan puhemiehelle Leskeneläkettä koskevat säännökset edellyttävät leskeltä 50 vuoden ikää tietyissä tilanteissa. Kansaneläkelain mukaan
Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel av 15 år fyllda, LOHJA - LOJO
Tutkinnon suorittaneet, osuus 15 v täyttäneistä - Personer med examen, andel, 2001 2016 LOHJA - LOJO Vuoden 2017 aluerajat - Områdesindelningen år 2017 40000 35000 32,7 33,3 40,0 39,7 0,9 0,8 26,4 26,1
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1355/2001 vp Ulkomaaneläkkeiden sairausvakuutusmaksut Eduskunnan puhemiehelle EU:n tuomioistuimen päätös pakottaa Suomen muuttamaan niiden eläkeläisten verotusta, jotka saavat eläkettä
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 767/2001 vp Postinjakelu Kangasalan Kuohenmaalla Eduskunnan puhemiehelle Postin toiminta haja-asutusalueilla on heikentynyt. Postin jakaminen myöhään iltapäivällä ei ole kohtuullista.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 329/2009 vp Kasvirohdosvalmisteiden myyntikanavan määrittely lääkelaissa Eduskunnan puhemiehelle Luontaistuotealan keskusliitto ry ja Fytonomit ry ovat luovuttaneet 16.4.2009 ministeri
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 216/2009 vp Palkattoman harjoittelun käyttö valtionhallinnossa Eduskunnan puhemiehelle Valtionhallinnossa on käynnissä tuottavuusohjelma. Näin varaudutaan työvoiman vähenemiseen ja
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1094/2013 vp Eläkeläisten kireä verotus Eduskunnan puhemiehelle Kun henkilö jää eläkkeelle, hänen tulotasonsa puolittuu, kun sitä verrataan henkilön työelämästä saamaan palkkaan. Eläkeläisten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 349/2012 vp Vapaaehtoistyön vaikutukset työttömyysturvaan Eduskunnan puhemiehelle Työttömyysturvalain mukaan työttömällä on oikeus tehdä tavanomaista vapaaehtoistyötä, mutta ei sellaisissa
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 71/2004 vp Ulkomailla työskentelyn vaikutukset kansaneläkkeen viivästymiseen Eduskunnan puhemiehelle Ulkomailla työskennelleiden Suomen kansalaisten eläkepäätökset viipyvät usein kuukausikaupalla.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 62/2003 vp Pehmytkudosreuman lääkitys Kela-korvauksen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Pehmytkudosreuman (fibromyalgian) hoitoon käytettävät lääkkeet eivät kuulu Kelan erityiskorvattavien
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 906/2012 vp Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutuksen turvaaminen Eduskunnan puhemiehelle Hoitajien lääkkeenmääräämiskoulutus käynnistettiin Suomessa pari vuotta sitten. Antamalla rajoitettu
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 393/2010 vp Kansaneläkelaitoksen puhelinyhteyden ruuhkaisuuden vähentäminen Eduskunnan puhemiehelle Kansaneläkelaitoksen asiakas yritti hoitaa puhelimitse asiaansa Kansaneläkelaitoksella,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 136/2011 vp Takuueläkkeen mukaisen vähimmäiseläkkeen turvaaminen varhennettua eläkettä saaville Eduskunnan puhemiehelle Parhaillaan eduskunnan käsittelyssä oleva takuueläkelain muutos
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1138/2002 vp Työssäoppimisajan palkan siirtäminen vuositulon periaatteen piiriin Eduskunnan puhemiehelle Kaikkiin toisen asteen tutkintoihin kuuluu vähintään 20 opintoviikon laajuinen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 622/2013 vp Suomalaisen sukututkimuksen asema EU:n tietosuoja-asetuksessa Eduskunnan puhemiehelle Euroopan komissio on esittänyt uutta asetusta henkilötietojen käsittelyyn. Uudella
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 97/2009 vp Varusmiesten terveydenhuollon taso Eduskunnan puhemiehelle Keuruun varuskunnassa varusmies sairastui kuumeeseen, ja häntä pidettiin lääkityksen avulla kaksi viikkoa majoitustiloissa.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 773/2010 vp Maksuhäiriömerkintöjen vaikutus puhelin- ja nettiliittymien hankintaan Eduskunnan puhemiehelle Saunalahti ja DNA solmivat Internet-laajakaistasopimuksia melko edullisella
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 669/2012 vp Työvoimapoliittisen koulutuksen lisääminen Eduskunnan puhemiehelle Työvoimapoliittinen koulutus on tarkoitettu työttömille työnhakijoille tai nuorille, joita uhkaa työttömyys.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 619/2002 vp EU-direktiivi satamapalvelujen järjestämisestä Eduskunnan puhemiehelle Euroopan unioni on laatimassa direktiiviä satamapalvelujen järjestämisestä. Tämänkin EU-direktiivin
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYSMYS 385/2008 vp Kaivosyhtiön vaatiman työssäolositoumuksen kieltäminen Kainuun Talvivaarassa Eduskunnan puhemiehelle Sotkamon Talvivaaran kaivokselle koulutetaan työntekijöitä. Kaivosyhtiö
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 909/2006 vp Työharjoittelusta saadun palkan määräytyminen Eduskunnan puhemiehelle "Ilman ammattikoulutusta oleva 17-vuotias saa työmarkkinatukea vain työvoimakoulutuksen, työharjoittelun,
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 118/2004 vp Osa-aikaeläkkeeltä vanhuuseläkkeelle siirtyminen Eduskunnan puhemiehelle Vuoden 2005 alussa voimaan tulevan eläkeuudistuksen myötä vanhuuseläkkeelle voi siirtyä 63 68-vuotiaana.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 391/2001 vp Valtiokonttorin maksamien pienten eläkkeiden maksatuksen järkeistäminen Eduskunnan puhemiehelle Useimpien eläkkeellä olevien ihmisten kokonaiseläke koostuu monien eläkelaitosten
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 337/2008 vp Ylimääräisen opintotuen myöhästyneestä takaisinmaksusta perittävän koron alentaminen Eduskunnan puhemiehelle Opiskelijat maksavat ylimääräisiä opintotukiaan takaisin vuosi
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 1291/2001 vp Vapaaehtoisen eläkevakuutuksen eläkeikäraja Eduskunnan puhemiehelle Työmarkkinoiden keskusjärjestöt pääsivät sopimukseen yksityisten alojen työeläkkeiden kehittämisestä.
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 219/2013 vp Rakennuslain muuttaminen Eduskunnan puhemiehelle Hallituksella on suunnitteilla rakennuslain muutos, jossa mm. rakentamisen suunnittelua, rakennustyön johtoa ja rakentamisen
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 726/2010 vp Valtion virkasääntöjen noudattaminen Eduskunnan puhemiehelle Yleisradion TV 1:n A-studio-ohjelma kertoi kesäkuun alussa kuluttajariitalautakunnan puheenjohtajan, oikeustieteiden
Eduskunnan puhemiehelle
KIRJALLINEN KYSYMYS 649/2012 vp Kesätyöntekijöiden työskentelyolosuhteiden epäkohtien korjaaminen Eduskunnan puhemiehelle Kesätöitä on tarjolla nuorille usein erilaisissa myyntikojuissa ja kioskeissa.