Kuopion kaupunki poisti kesäsiirtola-tienviitan ja uusi Virranniementie-kyltin.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kuopion kaupunki poisti kesäsiirtola-tienviitan ja uusi Virranniementie-kyltin."

Transkriptio

1 Virranniemen Ryhmäpuutarhayhdistys ry 1(6) TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Toiminnan yleistavoite Toimintasuunnitelmassa vuodelle 2009 keskeisiksi tavoitteiksi oli asetettu saunan, majan ja matonpesupaikan jätevesijärjestelmän rakentamiseen liittyvien taustatietojen täydentäminen ja suunnitelmien laatiminen. Lisäksi tavoitteena oli yhdistyksen sisäisen tiedotustoiminnan tehostaminen ja jäsenistön aktiivinen osallistuminen kauden aikana tarjolla oleviin talkootöihin. Yhdistyksen toimintaympäristön kehittyminen Saunan jätevesien käsittelyjärjestelmän rakentamiseen liittyviä taustatietoja täydennettiin sekä pyydettiin urakkatarjouksia. Vuoden aikana selvitettiin myös mitä uusi laki edellyttää majan ja mattojen pesupaikan jätevesien puhdistamiselta. Kuopion kaupunki poisti kesäsiirtola-tienviitan ja uusi Virranniementie-kyltin. Alueen viihtyvyyteen ja ulkonäköön kiinnitettiin huomiota. Uusia puun taimia istutettiin viheralueille kaadettujen tilalle. Pääväylien asfalttimurskepäällystettä paranneltiin paikoitellen ja ajohidasteita korotettiin turvallisuutta parantamaan. Katsaus yhdistyksen jäsenmäärään, toimintaan ja taloudelliseen tilanteeseen Yhdistyksen jäsenmäärä pysyi samana. Kauden aikana yhdistykseen liittyi yksi uusi jäsen mökkikauppojen myötä. Muutamia jäseniä tai heidän läheisiään kutsuttiin ajasta ikuisuuteen. Edellisen v tappiolliseen tilinpäätökseen (1241,06 ) vaikutti ko. vuoden tuloksi budjetoitu avustus 1250, jota ei kuitenkaan saatu. Vuonna 2009 yhdistyksen tilinpäätös osoittaa 3820,08 voittoa. Budjetin loppusumma oli lähes nollatuloksella, joten toteutunut tulos on noin 3616 ennakoitua parempi. Vuonna 2009 lähetettiin avustushakemuksia, mutta Kuopion kaupunki ei myöntänyt siirtolapuutarhaalueille mitään avustuksia. Kulukorvaukset poistuivat v alusta alkaen. Kulut toimihenkilöille korvataan aiheutuneiden kulujen mukaan, ajetuista kilometreistä maksetaan verottajan hyväksymä km-korvaus. Muutamille toimihenkilöille on ostettu Pre paid puhelinliittymä, johon ladataan kohtuullinen määrä ko. tehtävässä tarvittava puheaikaa. Korjausvastiketta perittiin 30 /mökki saunaremontin kulujen kattamiseen ja akuutteihin korjausmenoihin. Tilitoimisto on hoitanut yhdistyksen kirjanpidon v alusta alkaen, rahastonhoitaja on tehnyt tiliöinnit ja järjestänyt kuitit sekä suorittanut muut tilien hoitoon liittyvät esivalmistelut. Kauden aikana jäseniä pyydettiin kiinnittämään huomiota jätteiden lajitteluun ja avokompostien siisteyteen. Keväällä hyväksyttiin sakkomaksu 50, jos avokomposteihin vie sinne kuulumattomia jätteitä kuten ruoka-aineita, juureksia yms.. 2. Toimintasuunnitelmassa esitetyt tavoitteet ja niiden toteutuminen Kauden aikana järjestetyt juhlat ja tapahtumat olivat erittäin onnistuneita. Elojuhlan perinteinen rosvopaisti vaihtui viime hetkellä pihveiksi, mutta asia hoitui tehokkaasti talkoohenkisellä nais-energialla ja ruokatarjoilu sai juhlavierailta erityistä kiitosta. Kaikissa juhlissa saatiin nauttia monipuolisesta ohjelmasta ja maistuvista herkuista.

2 2 Ohjelmatoimikunta oli onnistunut tehtävässään erittäin hyvin. Myös ahkera talkooväki antoi tärkeän panoksensa juhlien onnistumiseksi. Kevät- ja syystalkoiden lisäksi yhdistyksen alueen ja rakennusten kunnossapitämiseksi järjestettiin kauden aikana talkoopäiviä, joista tiedotettiin ilmoitustaululla. Talkootöihin osallistuminen oli edellisiin vuosiin verrattuna aktiivisempaa ja suunnitellut työt saatiin alueella tehtyä. Jäsenistön edut Agrimarket jatkoi edelleen alennussopimusta, jonka mukaan yhdistyksen jäsenet saivat puutarhamyymälän ostoista alennusta 10 % ja S-bonukset. Carlsson tarjosi keväällä maksuttoman kuljetuksen etukäteen tilatuille tuotteille. RTV-Yhtymä; Puijon Väri Oy:n Viherpiha antoi alennusta % tuotteista riippuen. Kuopion Taimelasta jäsenet saivat kasveja 10 % alennuksella. K-Rauta Naumanen antoi runsaasti erilaisia tuotteita arpajaispalkinnoiksi yhdistyksen tilaisuuksiin. Yhdistyksen toiminta kauden aikana Tiedotus Yhdistyksen asioista ja ajankohtaisista tapahtumista tiedotettiin ilmoitustaululla ja keväällä ilmestyneessä Virranniemeläinen-jäsentiedotteessa. Jäsentiedotteen liitteenä oli myös koko kauden tapahtumakalenteri. Uusille jäsenille jaettiin Tervetuloa Virranniemeen -tiedote. Sisäistä tiedotusta tehostettiin kokoamalla infokansio, joka oli esillä kerhotalon alakerrassa. Kansioon koottiin tietoja ajankohtaisista asioista. Yhdistyksen kokouksissa jokainen halukas sai asiakirjat luettavakseen, mm. talousarvion, toimintakertomuksen ja toimintasuunnitelman. Kopiointikulujen vuoksi niitä ei monistettu jokaiselle erikseen. Alueen suuri kartta toimii vieraiden ja hälytysajoneuvojen opastajana. Ilmoitustaululla oli esillä myös pienempi kartta, mökkien osoiteluettelo ja yhdistyksen toimihenkilöluettelo yhteystietoineen. Vierailut Perinteiset pilkkikilpailut järjestettiin Virranniemessä ja rannalta onkimiskilpailut olivat Päivärannassa , molemmat kilpailut voitti Virranniemi. Päivärannan siirtolapuutarhayhdistys järjesti matkan Varkauteen, johon myös Virranniemeläisillä oli mahdollisuus osallistua. Vierailukohteena oli siirtolapuutarha-alue. Samalla tutustuttiin myös Mekaanisen musiikin museoon ja Taipaleen kanavaan. Anneli Hiltunen ja Eeva Sinisalo edustivat Virranniemen Ryhmäpuutarha ry:tä Kolmisopen Ryhmäpuutarha ry:n 30-v. juhlassa Talkoot Kevättalkoissa 9.5. siistittiin yhdistyksen viheralueet, siivottiin sauna, maja sekä muut yhteiskäytössä olevat rakennukset. Syystalkoissa lakaistiin syksyn lehdet ja saatettiin alue talvikuntoon. Kesän aikana hoidettiin talkootöinä viheralueet, nurmikoiden leikkuu, saunan tehosiivous, juhlien järjestelyt sekä muita yhteisiä tehtäviä. Tehdyt talkootunnit merkittiin talkookorttiin. Perinteisten talkootöiden lisäksi rakennettiin lisäparkkipaikka, siivottiin ranta, kaadettiin lahoja puita ja kunnostettiin itäpuolen avokomposti. Saunaremontin lisäksi tehtiin esivalmistelutöitä jätevesijärjestelmän rakentamista varten.

3 3 Virkistys Ohjelmatoimikunta järjesti monipuolista viihdettä kaikkiin kauden tapahtumiin. Äitienpäivänä yhdistys tarjosi jäsenille ja heidän perheilleen kakkukahvit. Äidit saivat rintaansa ohjelmatoimikunnan taidokkaasti valmistaman ruusun. Hyvästä tunnelmasta nautittiin herkän puheen ja yhdistyksen mieskuoron laulun siivittämänä. Juhannusjuhla vietettiin nauttien emäntien kanttiinin herkuista, viihteestä ja juhannuskokosta. Ohjelma oli monipuolista, mm. kilpailuja, näytelmiä ja arpajaiset. Virranniemen Kesätyttö valittiin ensimmäistä kertaa. Kesätytöksi 2009 seppelöitiin Eeva- Liisa Kettunen. Kesäinen hartaustilaisuus oli kerhomajalla heinäkuussa. Tilaisuudessa puhui pastori Tuomiorovasti Ilpo Rannankari. Rantakalaa nautittiin Elojuhlaa vietettiin 8.8. nautiskelle emäntien puhvetin antimista ja herkullisista pihveistä ohjelman ohella. Menestyksekäs kädentaitojen näyttely järjestettiin elojuhlan yhteydessä. Omia töitään toi esille 23 henkilöä, heistä monilla oli useita töitä esillä. Lauluiltaa laavulla vietettiin torstai-iltaisin viisi kertaa kesän aikana. säesti hanurilla, vaihtelevan kokoinen porukka osallistui yhteislauluun nauttien kesästä ja yhdessä olosta. Pikkujoulujuhlat vietettiin yhdistyksen majalla leppoisassa joulutunnelmassa. Tupa oli täynnä vieraita, viihteeksi ohjelmatoimikunta oli järjestänyt mukavaa ohjelmaa. Joulupukki oli poikennut paikalle ja jakoi juhlijoille ekologisia kierrätyslahjoja. Merkkipäivät Virranniemen ryhmäpuutarhayhdistys ry:n pyöreitä vuosikymmeniä täyttäneitä jäseniä muistettiin henkilökohtaisilla korteilla, heitä oli yhteensä 11 henkilöä; 50 vuodesta 90- vuotiaaseen. Yhdistyksen hyväksi tehdystä työstä luovutettiin 2 kpl yhdistyksen viirejä. Pitkään sihteerinä toimineelle Raili Kuuselalle viiri ojennettiin yhdessä 70 v. onnittelujen kanssa. Toinen viiri luovutettiin alueen alkuperäiselle asukkaalle ja entiselle emännälle Maija Partaselle 75-v syntymäpäivien yhteydessä. Yhdistyksen alueella suoritetut toimenpiteet ja kehittämiskohteet Touko-kesäkuussa toteutettiin talkoilla Sauna 1:n remontti, jossa uusittiin lattiat ja löylyhuoneen seinäpaneelit. Kesäsiirtolasta saunaan saatiin ilmaiseksi rosteripenkit. Saunojien lukumäärä laskettiin jätevesijärjestelmän mitoituksen tarkistamiseksi. Touko-elokuun aikana saunojia oli 2345 henkilöä. Tämän perusteella koko kauden saunojien määrä on noin 2500 henkilöä. Vanha liiteri purettiin saunarannasta pois jätevesijärjestelmän tieltä. Ranta-alueet siistittiin ja alueelta kaadettiin lahot puut. Puita tarjottiin jäsenille ostettavaksi, Luonnon ystävien hyväksi lahjoitettiin 3 pölliä linnun pöntöiksi. Saunan jätevesijärjestelmän rakentamisesta pyydettiin tarjoukset ja tutkittiin maastoa. Urakoitsijaksi valittiin Maarakennus Mikko Lyytinen. Urakoitsija toteutti jätevesijärjestelmän rakentamisen vuoden 2009 lopulla. Laskutus oli sovittu vuodelle 2010.

4 4 Venepaikat numeroitiin ja merkittiin, lisävenepaikasta veloitettiin 20. Uimarannan lähellä olevalle lokakaivolle vievä tie korjattiin jätekustannusten säästämiseksi. Nyt loka-auto pääsee perille asti myös sateisena kautena. Majan yläkerta ja kirjasto järjesteltiin, huonokuntoiset kalusteet hävitettiin ja kirjastoon laitettiin lisää hyllyjä. Lisäksi kirjaston kirjojen luettelointi saatettiin ajan tasalle. Lisäparkkipaikka rakennettiin päätien varteen ja samalla viereiselle alueelle tehtiin salaojat. Myös muut tarpeelliset salaojat tehtiin kesän aikana ja alueen salaojitus saatiin päätökseen. Alueen ja tonttien siisteyteen sekä pensasaitojen hoitamiseen vuokrasopimuksen edellyttämällä tavalla kiinnitettiin huomiota. Leikkaamattomista pensasaidoista ja hoitamattomista tonteista annettiin muutamia huomautuksia. Em. asioita valvotaan myös tulevana kautena, pensasaidat tulee leikata mennessä. 3. Toiminnan kehittäminen Yhdistyksen sisäistä tiedotusta tehostettiin. Uudessa tiedotekansiossa informoitiin jäseniä tehdyistä päätöksistä ja ajankohtaisista asioista. Vuonna 2008 hyväksytyn toimenkuvan mukaan ohjelmatoimikunnan vetäjä-tiedottaja vastaa tiedotekansiosta. Saunakassanhoitajan toimenkuva oli laajennettu käsittämään kaikkien ilmoitustaulujen hoitaminen ja ajan tasalla pitäminen. V tehtiin päätös yhdistyksen www-sivujen toteutuksesta, sivut suunnitellaan ja julkaistaan v alkupuolella. Vuodelle 2010 vaikuttavia päätöksiä: vuosikohtaisten talkootuntien määrä nostettiin 12 tunnista 15 tuntiin, maksuihin tehtiin pieniä korotuksia ja korjausvastiketta päätettiin periä 100 /mökki v WC:n siivousvuoroja voi tehdä talkootunteina aikaisin keväällä ja loppusyksyllä veden katkaisuun asti. Pitkän aikavälin suunnittelu päätettiin käynnistää investointi-, korjaus- ym. kulujen budjetoinnin helpottamiseksi. Organisaation ja toimenkuvien muutokset Ohjesääntöjen muutokset Vuoden 2009 alusta alkaen kulukorvaukset poistettiin toimihenkilöiltä. Yhdistys on ostanut puhelinkortteja toimihenkilöille yhdistyksen asioiden hoitamista varten. Muut kulut maksetaan toteutuneiden kulujen mukaisesti kuittia vastaan. Oman auton käytöstä yhdistyksen asioiden hoitamiseen maksetaan verottajan hyväksymä km-korvaus. 4. Yhdistyksen päätöksenteko Yhdistyksen sääntömääräiset kokoukset ja tärkeimmät päätökset Yhdistyksen varsinaisia kokouksia oli kaksi: vuosikokous, 39 osallistujaa vaalikokous, 33 osallistujaa Vaalikokous valitsi hallituksen ja toimihenkilöt sekä Anneli Hiltusen jatkamaan yhdistyksen puheenjohtajana. Sääntömääräisten asioiden lisäksi kokouksissa käsiteltiin yhdistyksen toimintaan liittyviä hallituksen valmistelemia asioita. Yhdistyksen ylimääräiset kokoukset ja tärkeimmät päätökset Ylimääräisiä yhdistyksen kokouksia ei ollut kuluneella kaudella.

5 5 5. Sisäinen hallinto Puheenjohtaja, hallituksen jäsenet ja varajäsenet 2009 Puheenjohtaja: Anneli Hiltunen Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Tilintarkastajat 2009 Tilintarkastajat: Varatilintarkastajat: Seppo Nissinen Arvo Väätäinen Merja Huikuri Pekka Kyllönen Eeva Sinisalo Timo Leppänen Marjatta Lipponen Mirja Paukkunen Ritva Karjalainen-Huusko Marlis Patja Irja Lilja Raija Alatalo Muut toimihenkilöt, työryhmät ja toimikunnat 2009 Varapuheenjohtaja: Rahastonhoitaja: Maija Kontkanen Pääemäntä: Raili Korhonen Apuemäntä: Anna-Liisa Niskanen Talkoopäällikkö: Urho Miettinen, Talkoovetäjät: Eeva Sinisalo Koneiden hoitaja: Yrjö Rossinen Saunakassanhoitaja: Sirkka Hirvonen Ohjelmatoimikunta: Jaana Räisänen (ohjelmatoimikunnan vetäjä) Sirkka Hirvonen Irja Ruotsalainen Urho Miettinen Sihteeri: Liisa Turtiainen Hallituksen kokoukset Hallitus kokoontui vuoden aikana yhteensä kuusi kertaa. Kokouksissa käsiteltiin mm: talkookohteet, juhlien järjestelyihin sekä kesäkauden tapahtumiin ja yhdistyksen asioiden kehittämiseen, hoitamiseen ja muuhun toimintaan liittyviä asioita. Lisäksi kokouksissa käsiteltiin ja valmisteltiin saunan jätevesien käsittelyjärjestelmän rakentamiseen liittyviä asioita. Edellisen vuoden tapaan vuoden viimeiseen hallituksen kokoukseen kutsuttiin sekä vuoden 2009 että vuoden 2010 hallitusten jäsenet. Kokouksessa valittiin v varapuheenjohtaja, rahastonhoitaja ja sihteeri. Vuoden 2010 puheenjohtaja, hallituksen jäsenet ja varajäsenet: Puheenjohtaja Anneli Hiltunen Hallituksen varsinaiset jäsenet : Merja Huikuri Pekka Kyllönen Eeva Sinisalo : Seppo Nissinen Pertti Kolari

6 6 Hallituksen varajäsenet 2010: Timo Leppänen Aimo Ahonen Aila Kosunen Tilintarkastajat 2010 Tilintarkastajat: Varatilintarkastajat: Marlis Patja Irja Lilja Raija Alatalo Arja Parkkali Muut toimihenkilöt, työryhmät ja toimikunnat 2010 Varapuheenjohtaja: Rahastonhoitaja: Merja Huikuri Pääemäntä: Anna-Liisa Niskanen Apuemäntä: Eeva-Liisa Kettunen Talkoovetäjät: Urho Miettinen Eeva Sinisalo Koneiden hoitaja: Yrjö Rossinen Jätehuollosta vastaava: Ilmari Sinisalo Lietekaivojen tyhjennyksestä vastaava: Seppo Nissinen Saunakassanhoitaja: Sirkka Hirvonen Ohjelmatoimikunta: Jaana Räisänen (ohjelmatoimikunnan vetäjä-tiedottaja) Sirkka Hirvonen Irja Ruotsalainen Urho Miettinen Maija Hartikainen Sihteeri: Liisa Turtiainen Yhdistyksen palkatut toimihenkilöt ja heidän tehtävänsä Yhdistyksessä ei ole palkattuja toimihenkilöitä. Tilitoimisto Ky Kuosmanen hoiti yhdistyksen kirjanpidon ja tilinpäätöksen 2009 ja jatkaa edelleen v Lopuksi Yleisarvio kuluneesta toimikaudesta Puheenjohtajan toisella kaudella yhdistyksen toimintatapoja kehitettiin ja toimintaa selkiytettiin. Tehdyt päätökset kirjattiin ja päätetyt toimenpiteet käynnistettiin. Toimintatapojen muutoksiin ja asioihin tarttumiseen suhtauduttiin pääsääntöisesti myönteisesti muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta. Kaiken kaikkiaan monet asiat työllistivät toimihenkilöitä ja talkooväkeä kauden aikana erittäin runsaasti. Tulevaisuuden näkymiä Kuopion kaupungin avustusten saanti lähivuosina on epätodennäköistä yleisen taloudellisen tilanteen johdosta. Rahan riittäminen korjauksiin ja hankintoihin pyritään tulevaisuudessa varmistamaan tekemällä suunnitelmat 5-vuodeksi eteenpäin. Alueen kunto, viihtyisyys ja jäsenistön hyvinvointi ovat kaikkien vastuulla. Tämä vaatii koko jäsenistön yhteistyötä, toimihenkilöiltä aktiivisuutta sekä idearikkautta ja hallitukselta rakentavia esityksiä yhdistyksen kokouksille. Selkeiden päätösten lisäksi kaikkien sitoutuminen yhteisten asioiden kehittämisen hyväksi ovat avainasemassa. Yhdistyksen perustajajäsenten ja alueella kauan asuneiden jäsenten rakentamalta perustalta on hyvä jatkaa uurastusta ja ottaa vastaan tulevat haasteet. Näin varmistamme, että mökille on mukava tulla viettämään lomaa ja rentoutumaan työn lomassa. Hallitus

1. YHDISTYS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ

1. YHDISTYS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Virranniemen Ryhmäpuutarhayhdistys ry 1(6) TOIMINTAKERTOMUS 2010 1. YHDISTYS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Toiminnan yleistavoite Toimintasuunnitelmassa keskeiseksi tavoitteeksi oli asetettu saunan ja matonpesupaikan

Lisätiedot

YHDISTYS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ

YHDISTYS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Virranniemen Ryhmäpuutarhayhdistys ry 1(6) TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. YHDISTYS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Toiminnan yleistavoite Toimintasuunnitelmassa keskeiseksi tavoitteeksi oli asetettu saunan imeytyskentän

Lisätiedot

Vuonna 2011 yhdistyksen tilinpäätös osoittaa 1206,44 voittoa. Yhdistyksen rahatilanne on vakaa ja tavoitetilillä on rahaa akuutteihin hankintoihin.

Vuonna 2011 yhdistyksen tilinpäätös osoittaa 1206,44 voittoa. Yhdistyksen rahatilanne on vakaa ja tavoitetilillä on rahaa akuutteihin hankintoihin. Virranniemen Ryhmäpuutarhayhdistys ry 1(6) TOIMINTAKERTOMUS 2011 1. YHDISTYS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Toiminnan yleistavoite Toimintasuunnitelmassa keskeiseksi tavoitteeksi oli asetettu ranta-alueiden

Lisätiedot

YHDISTYS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ

YHDISTYS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Virranniemen Ryhmäpuutarhayhdistys ry 1(5) TOIMINTAKERTOMUS 2014 1. YHDISTYS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Toiminnan yleistavoite Toimintasuunnitelmassa keskeiseksi tavoitteeksi oli asetettu rakennusten korjaus-

Lisätiedot

TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Puhelin Mökki

TOIMIHENKILÖT Tehtävä Nimi Puhelin  Mökki TOIMIHENKILÖT 2017 2017 Tehtävä Nimi Puhelin E-mail Mökki puheenjohtaja@virranniemi.fi 2017 Puheenjohtaja Timo Leppänen 0440-434108 timo.jynkka5@suomi24.fi Kuovi 3 2016-2017 Hallituksen jäsen, varapj Petri

Lisätiedot

1. YHDISTYS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ

1. YHDISTYS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Virranniemen Ryhmäpuutarhayhdistys ry 1(6) TOIMINTAKERTOMUS 2015 1. YHDISTYS JA SEN TOIMINTAYMPÄRISTÖ Toiminnan yleistavoite Toimintasuunnitelmassa keskeiseksi tavoitteeksi oli asetettu rakennusten korjaus-

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 Virranniemen Ryhmäpuutarhayhdistys ry 1(6) TOIMINTAKERTOMUS 2016 1. YLEISTÄ Toiminnan yleistavoite Toimintasuunnitelmassa keskeiseksi tavoitteeksi oli asetettu uimarannan, saunarannan, venevalkaman ja

Lisätiedot

Virranniemeläinen. Jäsentiedote 1/2010

Virranniemeläinen. Jäsentiedote 1/2010 Virranniemeläinen Jäsentiedote 1/2010 Kevät keikkuen tulevi... ja kesä seuraa sitä vääjäämättä, innolla jo odotamme alkukesän valoisia öitä elokuun lempeitä, tummenevia iltoja ja nautinnollisia hetkiä

Lisätiedot

Tervetuloa Virranniemeen

Tervetuloa Virranniemeen Tervetuloa Virranniemeen Virranniemen Ryhmäpuutarhayhdistys ry, Kuopio Tervetuloa Virranniemeen Toivotamme Sinut ja perheesi tervetulleiksi alueellemme sekä jäseneksi yhteiseen suurperheeseemme. Onnittelemme

Lisätiedot

2014 Tehtävä Nimi. Niskanen

2014 Tehtävä Nimi. Niskanen 2014 Tehtävä Nimi 2008-2014 Puheenjohtaja Anneli Hiltunen 2013-2014 Hallituksen jäsen Alpo Föhr 2013-2014 Hallituksen jäsen Kari Mönkkönen 2014 Hallituksen jäsen Timo Leppänen 2014-2015 Hallituksen jäsen

Lisätiedot

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1.

Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry. Yhdistyksen vuosikokous. Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 13.10.2012 klo 12.00 12.25 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 14 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen.

Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden nimiluettelo on pöytäkirjan liitteenä 1. Yhdistyksen puheenjohtaja Ville Savoranta avasi kokouksen. 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry Pöytäkirja Yhdistyksen vuosikokous Aika 12.10.2013 klo 12.00 12.30 Paikka Järvenpään lukio, Lukionkatu 1, Järvenpää Läsnä 15 yhdistyksen jäsentä, joiden

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli

Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli Hei, korjaukset tehty vuoden 2010 toimintasuunnitelmaan. Ainoastaan maaliskuun ylimääräinen hallituksen kokouspöytäkirjaa ei ole (silloin oli tilinpäätöksen tarkastus ja alllekirjoitus), Roby oli sihteerinä

Lisätiedot

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry

Johtosääntö. Suomen Akvaarioliitto ry Johtosääntö Suomen Akvaarioliitto ry Päivitetty: 18.2.2008 Edellinen päivitys: 9.2.2008 Suomen Akvaarioliitto ry 2(6) Johdanto Suomen Akvaarioliitto ry:n (SAL) johtosääntö on suunniteltu helpottamaan liiton

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry

Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Helsingin terveyskeskuksen henkilökunta JHL 015 ry Toimintakertomus vuodelta 2013 Nykytila: Yhdistyksemme jäsenmäärä kasvoi 14.11.1013 lähes kaksinkertaiseksi, kun Helsingin sosiaaliviraston henkilöstö

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä

Lisätiedot

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa

PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa ja syyskokouksessa PUIJON LATU RY:N SÄÄNNÖT Hyväksytty Puijon Latu ry:n ylimääräisessä kokouksessa 28.10.1998 ja syyskokouksessa 11.11.1998 1. Yhdistyksen nimi on Puijon Latu ry ja sen kotipaikka on Kuopio. 1 2. Yhdistyksen

Lisätiedot

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry

Salon Seudun Suomi-Viro Seura ry TOIMINTAKERTOMUS 01.01-31.12.2007 JÄSENET Yhdistyksellä oli vuonna 2007 jäsenmaksun maksaneita jäseniä 165. Uusia jäseniä siis saatu seuralle 34 henkilöä. Jäsenmäärän suuri kasvu on seurausta monipuolisesta

Lisätiedot

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 3/2017 Suokatu 22, KUOPIO PÖYTÄKIRJA 3/2017 p SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 28.3.2017 klo 17, kahvit ennen kokousta. Paikka Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, Suokatu 22 C. Kokoonpano ja läsnäolo Ilpo Rannankari puheenjohtaja läsnä Liisa Karjalainen varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2014 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 181 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 215). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015

Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistys ry Toimintakertomus vuodelta 2015 Viuruniemen kyläyhdistyksessä oli 200 jäsentä (v.2014 jäseniä oli 181). Viuruniemen kyläyhdistyksen hallitukseen kuuluivat Saila Keronen puheenjohtaja,

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

Virranniemeläinen Jäsentiedote 1/2013

Virranniemeläinen Jäsentiedote 1/2013 Virranniemeläinen Jäsentiedote 1/2013 Sisällys Toimihenkilöt 2013 3 Yhdistyksen 50-v juhlat 4 Ostetaan & myydään 4 Mökkikauppoihin liittyviä asioita 4 Mökin omistajan kotipaikkakunta 4 Yhdistyksen uudet

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B

Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(5) VUOSIKOKOUS 31.3.2015 Aika Tiistai 31.3.2015 klo 18: Paikka Toimitupa Murtsikka, Murtomäentie 1003 B Osallistujat Fordell Pertti Juntunen Raija Kauppinen Esko Kallio

Lisätiedot

Virranniemeläinen. Jäsentiedote 1/2012

Virranniemeläinen. Jäsentiedote 1/2012 Virranniemeläinen Jäsentiedote 1/2012 Sisällys Puheenjohtajan palsta 2 Ajankohtaisia asioita Toimihenkilöt 2012 3 Ostetaan & myydään 4 Mökkikauppoihin liittyviä asioita 4 Mökin omistajan kotipaikkakunta

Lisätiedot

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS

OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS 1 OAJ:N PIRKKALAN PAIKALLISYHDISTYS ry:n VUOSIKOKOUS Aika: Keskiviikko 24.3.2010 kello 18.00 Paikka: Osallistujat: Pataravintola Mylly, Pirkkala OAJ:n Pirkkalan paikallisyhdistyksen jäsenet. Paikalla oli

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2018

TOIMINTASUUNNITELMA 2018 TOIMINTASUUNNITELMA 2018 EKL:n Pohjois-Karjalan piiri ry 2 YLEISTÄ: Piirin 46. toimintavuotena keskitymme jäsenyhdistysten toimintamahdollisuuksiin. Piirin tarkoituksena on tukea ja ohjata liiton hallituksen

Lisätiedot

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät

Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014. Yleistä. Hallitus. Jäsenistö. Toimikunnat ja työryhmät Fiskarsin kyläseura ry - Fiskars byförening rf TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Yleistä Fiskars kyläseuran toiminta tukeutuu yhdistyksen sääntöihin ja vuosittain vahvistettavaan toimintasuunnitelmaan. Toimintasuunnitelma

Lisätiedot

Toimintakertomus 2015

Toimintakertomus 2015 Toimintakertomus 2015 Yleistä Kulunut vuosi oli Saviniemen Asukasyhdistys ry:n 23. toimintavuosi. "Yhdistyksen tarkoituksena on edistää saviniemeläisten yhteisiä asumiseen liittyviä etuja, alueen viihtyvyyttä,

Lisätiedot

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016

Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 Suomenpienhevosyhdistyksen toimintakertomus 2016 1. Yleistä Yhdistyksen tarkoituksena on lisätä suomenpienhevosten arvostusta ja sen käyttömuotoja, sekä turvata maahamme kehittyneen alkuperäisrodun sukujen

Lisätiedot

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus

Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry. Toimintakertomus Kymenlaakson Rakennusperinneyhdistys Iisakki ry Toimintakertomus 2015 Sisällys 1. Yhdistyksen tarkoitus 1 2. Hallitus 1 3. Yhdistyksen kokoukset 1 4. Toiminta 2 5. Tiedottaminen 2 6. Talous 3 1 1. YHDISTYKSEN

Lisätiedot

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET

OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET I O L U K I OKKY:N TOIMINNAN PERIAATTEET Jarmo Koskimaa 29.09.2011 OLARIN KOULU JA KOTI -YHDITY R I N K U J A 2 Olarin koulu ja koti yhdistyksen 21. toimintavuosi käynnistyy Tervetuloa vuosikokoukseen!

Lisätiedot

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta

1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta 1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta 30.11.2012 OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta 2012 Kuva Sirpa Heikkinen 2012 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2012 Oikaristen 12-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena.

Lisätiedot

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13

Varapuheenjohtaja Anneli Heikkilä avasi kokouksen klo 17: 13 Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous torstaina 28.2.2013 klo 17-19:30. Paikka: Uudenmaan Marttojen 6.krs Sali, Lapinlahdenkatu 3, Helsinki. VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA

Lisätiedot

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A

1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013. Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A ETELÄ KAJAANIN KYLÄT RY PÖYTÄKIRJA 1(4) VUOSIKOKOUS 3.3.2013 Aika Sunnuntai 3.3.2013 klo 14.20 16.05 Paikka Lehtovaaran erätalo, Piiralantie 145A Osallistujat Käsitellyt asiat: Laatikainen Sinikka Fordell

Lisätiedot

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013

Oikaristen Sukuseura Ry:n. toimintakertomus 2013 Oikaristen Sukuseura Ry:n toimintakertomus 2013 Kuva: Sirpa Heikkinen 2013 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2013 Oikaristen 13-vuotiaan sukuseuran toiminta jatkui edelleen aktiivisena. Seuran

Lisätiedot

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018

POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 POHJOIS-HEINÄVEDEN KYLÄT RY SYYSKOKOUS 2018 AIKA: 18.11.2018, alkaen klo. 14:00 PAIKKA: Karvion Kievari Pöytäkirja: 1. Kokouksen avaus Pj. Eija Pesonen avasi kok. klo.14:05 2. Todetaan läsnäolijat Eija

Lisätiedot

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010

ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 Ala-Ounasjoen Erästäjät PÖYTÄKIRJA Johtokunta Rovaniemi 17.2.2010 ALA OUNASJOEN ERÄSTÄJIEN VUOSIKOKOUS 2010 AIKA 17.2.2010 klo 18.00 PAIKKA Toimitalo, Erästäjänpolku OSALLISTUJAT Seuran jäseniä 25 liitteenä

Lisätiedot

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/

Työsuojeluvalvojat ry:n jäsentiedote 2/ 1 Kutsu Työsuojeluvalvojat ry:n vuosikokoukseen 2014 Kevät etenee varmoin askelin, ja Työsuojeluvalvojat ry:n hallitus kutsuu yhdistyksen jäseniä vuosikokoukseen. Vuosikokous pidetään Tampereella lauantaina

Lisätiedot

Klubisihteerin koulutus

Klubisihteerin koulutus Klubisihteerin koulutus 10.5.2017 Sihteerin koulutus 2017 1 Koulutuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus

Lisätiedot

Pyhäselän Avantouimarit ry

Pyhäselän Avantouimarit ry Pyhäselän Avantouimarit ry Toimintakertomus kaudelta 2017 2018 SISÄLLYS 1. JÄSENET JA TALOUS... 2 2. SAUNAN TOIMINTA... 2 3. LEADER-HANKE... 3 4. HALLINTO... 3 5. MUU TOIMINTA... 4 6. TIEDOTUS JA MARKKINOINTI...

Lisätiedot

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY

KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY KUOPION STEINERPEDAGOGIIKAN KANNATUSYHDISTYS RY SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kuopion steinerpedagogiikan kannatusyhdistys ry. Yhdistyksen kotipaikka on Kuopion kaupunki.

Lisätiedot

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS

HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2014 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoituksena on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina

Lisätiedot

2016 TOIMINTAKERTOMUS

2016 TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAKERTOMUS 2016 TOIMINTAKERTOMUS 2016 Ylimattilantie 86110 PARHALAHTI http://www.parha.net Toimintakertomus 1.1. 31.12.2016 YLEISTÄ Yhdistys perustettiin 16.10.2010. Yhdistyksen virallinen rekisteröintipäivämäärä

Lisätiedot

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/20 17 Kirkkoneuvosto

MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/20 17 Kirkkoneuvosto MÄNTYHARJUN SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/20 17 Kirkkoneuvosto 2.5.2017 KIRKKONEUVOSTO Kokous 5/20 17 Aika Tiistai2.5.2017k1o 17.30 i~! ~ Paikka Mäntyharjun seurakuntakeskuksessa Läsnä Jäsenet Ann-Maarit Joenperä,

Lisätiedot

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus

Korson koulun vanhempainyhdistys ry. Toimintakertomus Korson koulun vanhempainyhdistys ry Toimintakertomus kaudelta 1.8.2013-31.7.2014 2 Sisällys 1. Korson koulun vanhempainyhdistys ry... 3 2. Jäsenyys... 3 3. Hallitustyö... 4 4. Toiminta... 5 5. Talous...

Lisätiedot

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014

Keski-Suomen. Toimintasuunnitelma 2014 Keski-Suomen ry Toimintasuunnitelma 2014 Missio edistää naisyrittäjyyttä sekä parantaa naisyrittäjien kannattavan toiminnan yleisiä edellytyksiä omalla toiminta-alueellaan, edistää yrittäjyyttä, tervettä

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Virranniemeläinen. Jäsentiedote 1/2011

Virranniemeläinen. Jäsentiedote 1/2011 Virranniemeläinen Jäsentiedote 1/2011 Elämän kalleinta aarretta ei voi ostaa eikä myydä, se on arvokkaampaa kuin puhdas hopea ja rakkaampaa kuin kulta. Sen voi löytää ystävällisistä teoista, kauniista

Lisätiedot

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa.

Vuosikokous pidettiin 16.4.2015 Metsäkansan Ainolassa. TOIMINTAKERTOMUS 2015 YLEISTÄ Metsäkansan kyläyhdistyksen toiminta vuonna 2015 oli aktiivista. Vuotta värittivät erityisesti hyvin onnistuneet tapahtumat ja kyläyhdistyksen saama positiivinen huomio. Yhdistys

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 10.4.2015 Sihteerin

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv

JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv JOENSUUN LATU ry:n syyskokousten pöytäkirjat vv. 2003-2007 Joensuun Latu ry:n sääntömääräinen syyskokous PÖYTÄKIRJA Aika: keskiviikko 14.11.2007 kello 18.05-19.20 Paikka: Koivupihan palvelukeskus, Ravintola

Lisätiedot

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT

LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT LEPPÄLAMMI- TAIPALEEN KOTISEUTUYHDISTYS ry. SÄÄNNÖT 1 NIMI, KOTIPAIKKA JA TOIMINTA-ALUE Yhdistyksen nimi on Leppälammi - Taipaleen Kotiseutuyhdistys

Lisätiedot

Toimintakertomus. vuodelta 2015

Toimintakertomus. vuodelta 2015 Toimintakertomus vuodelta 2015 31.12.2015 Kanta-Hämeen TOIMINTAKERTOMUS 1/8 JOHDANTO Kanta-Hämeen AVH-yhdistys ry. on valtakunnallisen kansanterveys-, vammais- ja potilasjärjestö Aivoliitto ry:n jäsenyhdistys

Lisätiedot

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962

Oulun Numismaattinen Kerho r.y. Perustettu 1962 1 Kokouksen avaus VUOSIKOKOUS 12.2.2007 ESITYSLISTA 2 Kokouksen laillisuuden toteaminen 3 Kokouksen puheenjohtajan ja sihteerin valinta 4 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskijoiden valinta 5 Vuoden 2006

Lisätiedot

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT LIIKKALAN-RUOTILAN KYLÄYHDISTYS RY 1 (5) 1 Yhdistyksen nimi on Liikkalan-Ruotilan kyläyhdistys ry ja sen kotipaikka on Anjalankoski. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää Liikkalan ja Ruotilan alueiden

Lisätiedot

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto.

Purolan kyläyhdistys ry. PÖYTÄKIRJA 1/2010 Bobäck byaförening rf. Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 15.2.2010 1(7) HALLITUKSEN KOKOUS 8.2.2009 Läsnä: Asiat: Peter Remahl, Kalevi Ala-Karjanmaa, Esko Niemi-Hukkala, Heikki Niemi, Erkki Kasto. 1. Avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo. 18.00. 2. Laillisuus

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus.

1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen sekä kokouksen avaus. JOENSUUN JÄÄKARHUT RY Mäntyniementie 1, 80220 Joensuu SEURAN SYYSKOKOUS 2007 PÖYTÄKIRJA AIKA Keskiviikko 21.11.2007 klo 18.30 PAIKKA Mäntyniementie 1, Karhu-Sali 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden

Lisätiedot

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.

Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17. Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun

Lisätiedot

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ

HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ TOIMINTAKERTOMUS 2017 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2017... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Sääntömuutos... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset...

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018

PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä

Lisätiedot

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006

Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006 Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta

Lisätiedot

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta.

LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT. 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 1(6) LOPEN TEATTERIYHDISTYS R.Y.:N SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi on Lopen Teatteriyhdistys ry. ja sen kotipaikka on Lopen kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on toimia teatterista kiinnostuneiden henkilöiden

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen

Espoon kaupunki Pöytäkirja Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen 27.02.2017 Sivu 1 / 1 843/2017 00.04.02.00 12 Edustajan nimeäminen ja toimiohjeen antaminen Espoon Asunnot Oy:n vuoden 2017 varsinaiseen yhtiökokoukseen Valmistelijat / lisätiedot: Eva Elston-Hämäläinen,

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO

ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KIRKKOVALTUUSTO ILOMANTSIN EV.LUT.SEURAKUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2017 1/6 KOKOUSAIKA 10.1.2017 klo 17-17.35 KOKOUSPAIKKA Seurakuntatalo, alasali Lipsanen Eila puheenjohtaja Sorjonen Liisa varapuheenjohtaja LÄSNÄ Haapsaari Tuula

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus PÄÄTÖS: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi Pöytäkirja 1 HALLITUKSEN KOKOUS 1/2013 AIKA Torstai klo 18.30 PAIKKA LÄSNÄ Mäntyniementie 1, Karhu-sali Hallitus Linnolahti Jarno, puheenjohtaja Asikainen Lauri Loisa Kirsi Mikkonen Pasi Nevalainen Pirjo

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 Oulun-seudun Lämpö-,Vesi-ja Ilmastointitekninen Yhdistys ry, OuLVI TOIMINTAKERTOMUS 2012 Perustietoja yhdistyksestä: Rekisteri no 110.106 Asiakirja no 69195649 Y-10161609 Merkitty rekisteriin 13.6.1972

Lisätiedot

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1

KLUBISIHTEERIN KOULUTUS Sihteerin koulutus /GLT Marko Uusitalo 1 KLUBISIHTEERIN KOULUTUS 1 Valmennuksen sisältö Sihteerin toimenkuva Sihteerin avaintehtävät Vuosikello Tehtävät kokouksessa Pöytäkirja & tiedottaminen Toimintakertomus Jäsenrekisteri 2 Klubin sihteeri,

Lisätiedot

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 Suokatu 22, 70100 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2016 p. 040-484 8248 SEURAKUNTANEUVOSTO

KUOPION TUOMIOKIRKKOSEURAKUNTA ESITYSLISTA 2/2016 Suokatu 22, 70100 KUOPIO PÖYTÄKIRJA 2/2016 p. 040-484 8248 SEURAKUNTANEUVOSTO Aika Tiistai 23.2.2016 klo 17.00 18.30 Paikka Kokoonpano ja läsnäolo Keskusseurakuntatalo, kerhohuone Samuli, C-rappu 2.kerros Ilpo Rannankari puheenjohtaja läsnä Liisa Karjalainen varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08

Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 Suomen APL-yhdistyksen syyskokous 19.11.2014 Eläketurvakeskus, Kirjurinkatu 3, Itä-Pasila 1. Kokouksen avaus Yhdistyksen puheenjohtaja Göran Koreneff avasi kokouksen klo 16.08 2. Kokouksen toimihenkilöiden

Lisätiedot

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220.

Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. 1 2 3 4 1 Järvenpään Yhteiskoulun ja Lukion Seniorit ry TOIMINTAKERTOMUS 1.7.2013 30.6.2014 YLEISTÄ Toimintavuosi oli yhdistyksen kuudes. Jäseniä yhdistyksessä on tällä hetkellä yhteensä 220. Toimintaa

Lisätiedot

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1

TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 TOIVALAN URHEILIJAT RY 1 I NIMI, KOTIPAIKKA JA TARKOITUS 1 Yhdistyksen nimi on Toivalan Urheilijat ry. Yhdistyksen kotipaikka on Siilinjärven kunta. 2 Yhdistyksen tarkoituksena on edistää liikuntakasvatusta

Lisätiedot

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013

Temmeksen kyläyhdistys ry. Toimintakertomus 2013 Temmeksen kyläyhdistys ry Toimintakertomus 2013 Toimintakertomus 2013 Sivu 2(8) Yleistä Temmeksen kyläyhdistyksen tarkoituksena on toiminta-alueensa asukkaiden asumisolosuhteisiin, - ympäristöön, -viihtyvyyteen

Lisätiedot

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset)

SÄÄNNÖT. Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) SÄÄNNÖT Hyväksytty syyskokouksessa 23.11.1994 (sisältää muutokset) 1 1 Nimi ja kotipaikka 2 Tarkoitus 3 Toimintamuodot Yhdistyksen nimi on Lahden Seudun Insinöörit ry. Yhdistys on Insinööriliitto IL ry:n

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi

TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS Siilinjärvi TOIMINTAKERTOMUS 1 TOIMINTAKERTOMUS 2016 71800 Siilinjärvi siilinjarvenyrittajat@gmail.com 2 TOIMINTAKERTOMUS SISÄLLYS TOIMINTAKERTOMUS... 3 1. PERINTEISTÄ JA LIIKUNNALLISTA TOIMINTAA VUONNA 2016... 3

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671

Suomen Internet-yhdistys - SIY ry. Yhdistysrekisteritunnus 169.671 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry Yhdistysrekisteritunnus 169.671 TASEKIRJA 1.1. - 31.12.2009 Suomen Internet-yhdistys - SIY ry SISÄLLYSLUETTELO Tilinpäätös 1.1. - 31.12.2009 Sivut TOIMINTAKERTOMUS 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot:

Sukuseura Kanko ry. www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com. Muut yhteystiedot: Jäsenlehti 1/2009 Sukuseura Kanko ry www-sivut: koti.welho.com/rkarppin/kanko/ Sähköposti: sskanko@welho.com Muut yhteystiedot: Puheenjohtaja: Sirpa Karppinen Venemestarintie 29 A, 00980 Helsinki puh.

Lisätiedot

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA...

Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... TOIMINTAKERTOMUS 2018 Sisällys YLEISTÄ... 2 HALLITUS, KOKOUKSET JA JÄSENISTÖ... 2 Hallinto 2018... 2 Kokoukset... 2 Jäsenistö... 2 TALOUS... 3 TOIMINTA... 3 Jäsenyydet ja osallistumiset... 3 SOTUNET Sosiaali-

Lisätiedot

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous

Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous Muhoksen Raviseura ry Vuosikokous 19.4.2013 Paikka: Muhoksen Päiväkeskus Läsnä: Heikki Klemetti, Sanna Karhula, Heikki Risto, Pertti Nieminen, Milla Hedén, Johanna Pulliainen, Anne Pohjola, Pasi Pohjola,

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä

OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU. Yhdistyksen kotipaikka on Oulun kaupunki. Yhdistyksen tarkoituksena on jäsenistönsä OULUN INSINÖÖRIOPISKELIJAT OIO ry Kotkantie 1 90250 OULU SÄÄNNÖT 1 Yhdistyksen nimi ja kotipaikka 2 Yhdistyksen tarkoitus 3 Tarkoituksen toteuttaminen 4 Toiminnan tukeminen Yhdistyksen nimi on Oulun Insinööriopiskelijat

Lisätiedot

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT

HYY seniorit ry, HUS seniorer rf. Rek. no 192.654 SÄÄNNÖT HYY seniorit ry, HUS seniorer rf SÄÄNNÖT Yhdistysrekisteri vahvistanut 27.10.2005 HYY-seniorit, HUS-seniorer rf SÄÄNNÖT 2 (5) 1 Nimi, kotipaikka ja kielet Yhdistyksen nimi on HYY-seniorit ry, HUS-seniorer

Lisätiedot

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY

SUOMEN GOLFKENTÄNHOITAJIEN YHDISTYS FINNISH GREENKEEPERS ASSOCIATION RY Hallituksen sääntömuutosehdotus kevätkokoukseen 2012 7 Jäsenmaksut Yhdistyksen syyskokous päättää jäsenmaksuista hallituksen esityksen perusteella. A-, B- ja C-jäsenillä sekä kannatusjäsenillä voi olla

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016. Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 Rajamäen Kehitys Ry Toimintasuunnitelma 2016 1 1. Rajamäen Kehitys Ry:n toiminnan tarkoitus ja visio tulevasta Rajamäen Kehitys Ry eli RaKe on perustettu 1924 ja on yksi suurimmista ja vanhimmista Nurmijärvellä

Lisätiedot

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY

EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY 1 EMPON OMAKOTIYHDISTYS RY Hyväksytty yhdistyksen syyskokouksessa 25.11.2004 ja kevätkokouksessa 10.2.2005. Merkitty Patentti- ja rekisterihallituksen yhdistysrekisteriin 5.5.2006. 1 Nimi, kotipaikka ja

Lisätiedot

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT

Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT Kapernaumin Kyläyhdistys Ry YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1. Nimi ja kotipaikka Yhdistyksen nimi on Kapernaumin Kyläyhdistys Ry. Se on kaupunginosayhdistys, jonka kotipaikka on Seinäjoen kaupunki. 2. Tarkoitus ja

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007

PÖYTÄKIRJA. Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 PÖYTÄKIRJA Teknillisen korkeakoulun Sähköinsinöörikilta ry:n vuosikokous SIKV 2/2007 Aika: Keskiviikko 21.2.2007 klo 17.00 Paikka: Sähkö- ja tietoliikennetekniikan osaston sali S4 Paikalla: Valtuusto:

Lisätiedot

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016

Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 KUOPION SELKÄYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 2 Kuopion Selkäyhdistys ry Toimintakertomus 2016 Jäsenistö Vuoden 2016 lopussa jäsenmäärä oli 386 henkilöä. Vapaaehtoistyöntekijöiden määrä 30 henkilöä ja

Lisätiedot

Vars.jäsenet Malla Dunder Varajäsenet Ulla Eerola

Vars.jäsenet Malla Dunder Varajäsenet Ulla Eerola Akaan Seudun Ruskat ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 YLEISTÄ Vuosi 2010 oli yhdistyksessä 32. toimintavuosi. Toiminta jatkui aikaisempien vuosien periaatteita noudattaen. Jäsenistölle järjestettiin vuoden

Lisätiedot

5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.

5 JÄSENMAKSUT Yhdistyksen vuosikokous vahvistaa vuotuisen jäsenmaksun varsinaisille jäsenille. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta. YHDISTYKSEN SÄÄNNÖT 1 NIMI JA KOTIPAIKKA Yhdistyksen nimi on Kymenlaakson Ekonomit ry ja sen kotipaikka on Kotkan kaupunki. Yhdistyksen virallinen kieli on suomi. Yhdistys on Suomen Ekonomit - Finlands

Lisätiedot

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu.

4 Yhdistyksen jäsenen on suoritettava vuosittain yhdistyksen syyskokouksen määräämä jäsenmaksu. Ehdotus sääntömuutoksiksi Suomen Internet-yhdistyksen kevätkokoukselle 2006. Alla on ehdotus uusiksi säännöiksi, jotka toimitetaan yhdistysrekisteriin hyväksyttäviksi, mikäli yhdistyksen kevätkokous päättää

Lisätiedot