ELINVOIMAINEN MAASEUTU - yhteinen vastuumme

Transkriptio

1 1 ELINVOIMAINEN MAASEUTU - yhteinen vastuumme Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma

2

3 ELINVOIMAINEN MAASEUTU - yhteinen vastuumme Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma

4 Julkaisija Taitto Kirjapaino Kannen kuva Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä Keltainen toukokuu / Ben Rydman Suomen Printman Oy Hyvinkää 2004 Keltainen toukokuu / Ben Rydman

5 1 JULKAISIJA Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, YTR SARJA / N:O JULKAISUN NIMI ELINVOIMAINEN MAASEUTU yhteinen vastuumme. Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma ILMESTYMISAJANKOHTA 10/2004 Joulukuu 2004 ISSN ISBN (nid.) ISBN (pdf) (nid.) (pdf) TEKIJÄT Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä JULKAISUN KUVAUS AVAINSANAT KOKONAIS- SIVUMÄÄRÄ Maaseutupolitiikka, kokonaisohjelma, maaseutu, YTR, teemaryhmä, toimintaryhmätyö, kylätoiminta, maaseututyyppi, maakuntaohjelma Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma on Suomessa käyttöön otettu menettely kiinnittää huomiota keskushallinnon päätösten maaseutuvaikutuksiin. Useiden sektoripolitiikan alojen päätökset ovat vaikuttavinta alue- ja maaseutupolitiikkaa, eikä niiden yhteydessä aina pystytä toimimaan alueiden kannalta myönteisesti. Siksi kokonaisohjelma etsii kielteisiä vaikutuksia vähentäviä keinoja ja toisaalta se rakentaa ja vahvistaa aitoa poikkihallinnollista toimintaa. Monissa kysymyksissä kokonaisohjelma tukee ja täydentää hallinnonalojen ratkaisuja, mutta ohjelma tarjoaa päättäjille myös sektorihallintojen korostuksiin nähden vaihtoehtoja. Edelliset kokonaisohjelmat ovat vuosilta 1991, 1996 ja Niiden valmistelun ja toteuttamisen yhteydessä hankitut kokemukset on hyödynnetty neljännen ohjelman valmistelussa. Tällä kertaa liikkeelle lähdettiin maakuntaseminaareista ja -neuvotteluista. Maaseutupolitiikan käytännöissä verkostomainen työ on hyvin olennaista. Myös kokonaisohjelman laadinta perustui pääosin alueellisten ja valtakunnallisten verkostojen työhön. Samat tahot muuttuvat vuosien aikana ohjelman 133 ehdotuksen toteuttajiksi. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä on kokonaisohjelman laatija. Se toimii maan hallituksen apuna myös kokonaisohjelman esitysten toteuttamisessa. Ohjelman poliittisen prosessin olennainen osa on samanniminen erityisohjelma, jonka valtioneuvosto hyväksynee vuoden 2004 aikana. Sen linjaukset kantavat etenkin vuosille 2005 ja Monilta osin ne tukevat kehitystyötä, jota laajan kokonaisohjelman verrattain yksityiskohtaiset esitykset edellyttävät. Laaja versio on Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän toimintaohjelma.

6 2

7 3 ESIPUHE 7 OSA I MAASEUTUPOLITIIKAN STRATEGISET LÄHTÖKOHDAT 9 OHJELMAN TARKOITUS JA ELINVOIMAISEN MAASEUDUN VISIO SUUREN MAASEUDUN MAA Maaseudun aluerakenteen muutos Suomen aluerakenteen maaseutupolii inen tulkinta Maaseutujen moninaisuus Maaseutupolitiikan maaseudut Maaseutujen kehitysprosesseja LAAJAN MAASEUTUPOLITIIKAN MAA Maaseutupolitiikan lähtökohdat Suomen maaseutupolitiikan ensimmäiset 15 vuo a Suomalainen maaseutupolitiikka kansainvälisessä toimintaympäristössä IHMISTEN JA YHTEISÖJEN MAASEUTU Toimivat yhteisöt Maaseutu asuin- ja elinympäristönä Maaseudulle oma kul uuriohjelma Maaseutututkimus syvenee Koulutus ja neuvonta aluekehi äjinä Maaseudun työ monipuolistuu Teollisuu a paljon, palveluita vähän Tietoverkot ka aviksi Vastuuta koko liikennejärjestelmästä Liikkuminen ja logistiikka Maatalous osana toimivaa maaseutua 102

8 4 OSA II MAASEUTUPOLITIIKKAA TEEMOITTAIN MAASEUDUN TOIMINTARAKENTEIDEN 108 VAHVISTAMINEN Naisten voima käy öön yri äjyydessä Nuorille juuret maaseutuun Kylät palvelemaan asukkaita Toimintaryhmätyö laajenee ja voimistuu Kuntayhteistyön muodot kehi yvät, talous pysyy kireänä Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus - käy ämätön voimavara ELINKEINOJEN JA TYÖN UUDISTAMINEN Elinkeinopolitiikan maaseututoimet Yri äjyyden menestystekijät maaseudulla Maatalouden muu uva rooli maaseudulla Metsät maaseudun vihreä oksa Kulu ajalähtöinen pk-elintarvikejalostus Matkailu kasvava elinkeino Luonnontuoteala on mahdollisuuksien kirjo Kala-, riista- ja porotalous maaseudun elinkeinoina Uusiutuvien energiamuotojen ja turpeen hyödyntäminen Etätyö joustava tapa alueellistaa työtä Pienet mu a runsaat työmahdollisuudet käy öön PERUSPALVELUJEN KUNNOSSAPITO JA RAKENTAMINEN Laajakaistat maaseudulle Maaseudun tiestö Toimiva taksiverkko Hyvinvointi mi aa elinvoiman Puhdas vesi ja kierrätys Kyläkauppojen tuesta monitoimipalvelujen tukijärjestelmäksi OSAAMISEN TASON NOSTAMINEN Maaseutututkimukselle ohjelma opetukselle koulutusohjelma Valtakunnalliset tutkimus- ja kehi ämishankkeet Koulutusasteiden maaseututoimet Teknologia käy öön Kul uurista työtä ja elämänlaatua Kaksikielisten alueiden erityiskysymykset 226

9 5 OSA III SUOMEN MAASEUTUPOLITIIKKA TOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄÄN KOKONAISOHJELMAN ROOLI KEHITTÄMISOHJELMIEN KOKONAISUUDESSA Aluekehityslaki ja erityisohjelmat Maaseutupolitiikka ja maakuntaohjelmat Maaseutupolitiikka ja EU-osarahoi einen ohjelmatyö Maaseutupolitiikka ja politiikkaohjelmat MAASEUTUPOLITIIKKA, MAATALOUSPOLITIIKKA JA ALUEPOLITIIKKA Maatalouspolitiikan ja maaseutupolitiikan suhde Suomessa ja Euroopan unionissa Maaseutupolitiikan vuorovaikutus alue- ja kaupunkipolitiikan kanssa Ohjelman ehdotukset maaseututyypei äin EU-OHJELMAKAUDEN MAASEUTUPOLITIIKKA Komission ehdotuksen vaikutukset maaseutupolitiikkaan EU:n maaseutuohjelma KOKONAISOHJELMAN TOTEUTUS JA TARVITTAVAT VARAT Maaseutupolii isten strategioiden ja kehi ämistoimenpiteiden yhteys Valtioneuvosto pää ää, ministeriryhmä seuraa, YTR avustaa toteutuksessa Alue- ja keskushallinnon yhteiset toimintalinjat Uusia varoja tarvitsevat toimenpiteet 264 LÄHDELUETTELO 268 LIITTEET 281 LIITE 1. Kokonaisohjelman valmisteluprosessi 282 LIITE 2. Kokonaisohjelman ympäristö- ja sukupuolivaikutukset 286 LIITE 3. Kokonaisohjelman ehdotukset maaseututyypei äin 289 LIITE 4. Ehdotusten vaiku avuuden mi aaminen 310

10 6

11 7 ESIPUHE "ELINVOIMAINEN MAASEUTU yhteinen vastuumme" on järjestyksessä neljäs integroivaan o eeseen ja valmisteluun perustuva, koko maata koskeva ja sektorialojen myönteisiin maaseutuvaikutuksiin pyrkivä maaseutupolii inen kokonaisohjelma. Ohjelma on sisällöllisesti monipuolinen ja tähtää useiden toimijoiden yhdensuuntaisiin tavoi eisiin ja työhön yhteiskunnan eri foorumeilla. Valmistelussa oli olennaista tietojen ja esitysten tulo alhaalta ylöspäin ja niiden käsi ely sekä sektorei ain e ä yhdessä poikkihallinnollisesti. Maaseutupolitiikka ei ole eri elinkeinoalojen ja hallinnonalojen tavoi eiden ja keinojen summa, vaan näiden täydentäjä ja joissakin tapauksissa vaihtoehto. Maaseudun kehitystyö on olennaisesti vaikeutunut tilanteessa, jossa elinkeinoalat ja organisaatiot kehi ävät toimintaansa vähentämällä työpaikkoja, suurentamalla yksiköitään tai siirtämällä toimintojaan keskuksiin. Vastalääke näihin usein väistämä ömiin ratkaisuihin on eri alojen, organisaatioiden ja ryhmien yhteisten tavoi eiden vahvistaminen. Paikallisesti ja alueellisesti voimia kokoavat työmuodot ovat maaseutupolitiikan ydintä. Ohjelman valmistelu alkoi toukokuussa 2003 seminaari- ja neuvo elusarjalla maakuntien aluetoimijoiden kanssa. Prosessi (ks. liite 1) jatkui neuvo eluilla keskushallinnon, järjestöjen ja puolueiden kanssa. Syksyllä valmisteluun tuli mukaan maaseutuprofessoreista koo u strategiaryhmä. Aivan joulun alla 2003 työnsä aloi i YTR:n nimi ämä koordinaatioryhmä, jonka tehtävänä oli koota eri suunnilta tulevat esitykset, niiden perustelut ja muu informaatio kokonaisohjelmaksi. Olennainen osa valmistelua oli YTR:n teema- ja työryhmien ja vastaavien panos oman alansa esitysten ja niiden perustelujen tekemisessä. Talvella 2004 prosessin johtoon astui ministerityöryhmä, joka pää i soveltaa uu a aluekehityslakia siten, e ä laaditaan aiempien käytäntöjen mukainen laaja ja verraten yksityiskohtainen kokonaisohjelma, jonka perustalta kirjoitetaan aluekehityslain edelly ämä maaseutupolii inen erityisohjelma maaseutupolitiikan polii iseksi linjaukseksi. Siten kokonaisohjelmasta laaditaan kaksi versiota, laajempi ja suppeampi, jotka olennaisilta ja yhteisiltä osiltaan ja asioiltaan ovat yhteneväiset. Strategiaryhmän anti näkyy lähinnä ohjelman osassa I, teemaryhmien osassa II ja YTR:n sihteeristön osassa III. Neuvo eluosapuolilta ja koordinaatioryhmän jäseniltä tuli tärkeää täydennystä moniin kohtiin. Kaikkiaan kokonaisohjelman valmistelu on ollut laajapohjainen ja avoin prosessi. On perusteltua luo aa myös esitysten toteutumiseen. Tämä maaseutupolii isen kokonaisohjelman laaja versio on toisaalta maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän toimintaohjelma vuosille , toisaalta se on perusta valtioneuvoston hyväksymälle maaseutupolii iselle erityisohjelmalle, mikä osoi aa tulevien vuosien kehitystyön päälinjat. Myös erityisohjelma valmistuu syksyllä Helsingissä 25 päivänä elokuuta 2004 MAASEUTUPOLITIIKAN YHTEISTYÖRYHMÄ Ilkka Ruska ylijohtaja, osastopäällikkö puheenjohtaja Eero Uusitalo maaseutuneuvos, pääsihteeri

12 8

13 9 OSA I MAASEUTUPOLITIIKAN STRATEGISET LÄHTÖKOHDAT

14 10 OHJELMAN TARKOITUS JA ELINVOIMAISEN MAASEUDUN VISIO Maaseudun lukuisten määritelmien mukaisesti myös elinvoiman ainekset ovat kirjavat ja vaihtelevat. Visio Suomen maaseudun elinvoimasta sisältää sekä ajassa omalakisesti toteutuvia asioita e ä polii isesti ohja avia tekijöitä. Maaseutu on pysyvä, mu a maaseutupolitiikka vielä nuori politiikan ala. Maaseutu on pitkien etäisyyksien kyliä, metsiä ja peltoa, määritelmästä riippuen joka toisen tai joka viidennen suomalaisen asuinpaikka. Suomi on suurine, harvaanasu uine maaseutuineen ja pohjoisine sijainteineen hyvin poikkeuksellinen maa Euroopassa. Ehkä siksi Euroopan unionista ei tule rii ävää ymmärrystä maataloudellemme, eikä myöskään maaseutumme peruspiirteille. Suomessa on erityinen tarve kehi ää maaseudun olosuhteisiin purevaa politiikkaa, joka samalla o aa huomioon maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen antamat mahdollisuudet. Vaikka elinvoimaisen maaseudun ehdot ovat kovat, kaikkiin elinvoimaisen maaseudun osatekijöihin voidaan vaiku aa useiden politiikanalojen keinoilla ja maaseutupolitiikalla. Maaseutupolitiikan strategisena tavoi eena on maaseudun pitäminen nykyistä vahvemmin mukana kansallisessa kehi ämisessä. Aluekehi ämisen lähtökohtana tulee olla vahva maaseutu- ja kaupunkipolitiikka sekä niitä yhdistävä vuorovaikutuspolitiikka. Tällainen aluepolitiikan asetelma takaa myös parhaat aluerakenteelliset edellytykset Suomen menestyksen välineille etenevän globalisaation maailmassa. Suuret väestön, amma ien ja teknologian muutokset vaiku avat rajusti maaseutuun. Rakennemuutos ei sinänsä edellytä, e ä maaseutu on aina ja kaikkialla mene äjä. Uusilla tavoi eilla, ratkaisuilla, järjestelyillä ja organisoitumisilla saadaan aikaan sekä vastaiskua e ä uusia toimintamahdollisuuksia. Miten se kussakin tapauksessa tehdään, on maaseutupolitiikan ydinkysymyksiä. Yksi väl ämätön, vaikkakaan ei rii ävä, ehto on maaseudun asukkaiden lisääntyvä vastuuno o alueensa kehi ymisestä, mihin sisältyy suuri vaiku amismahdollisuus. Kun olosuhteet ovat ratkaisevasti muu uneet, eivät myöskään entiset organisaatiot ja toimintatavat enää päde. Uusien, voimia kokoavien mekanismien aikaan saaminen on maaseudun kehi ymisen ehto. Tällä hetkellä valtion ja kuntien tukivarat hajaantuvat monille vanhoille mu a osin rii ämä ö- Elinvoimainen maaseutu on väestö-, elinkeino- ja ammattirakenteeltaan monipuolinen tahtovien ja vastuuta kantavien asukkaiden alue osaamiseltaan ja teknologialtaan kilpailukykyinen alue asuinympäristönä houkutteleva ja yrittäjyyttä suosiva kulttuuriympäristöä vaaliva alue verkostoituva ja vuorovaikutteinen kaupunkien kanssa useita erityyppisiä alueita voimakkaiden paikallisyhteisöjen alue alue, joka tuottaa useita välttämättömyyshyödykkeitä: ruokaa, puuta ja teollisuustuotteita kulkukelpoisten teiden ja kilpailukykyisten tietoliikenneyhteyksien alue hyvinvointipalveluiltaan toimiva alue kaikille kansalaisille luontoyhteyden, elämyspalveluja ja rauhaa tarjoava alue.

15 11 mästi toimiville organisaatioille. Myös toimintatilojen omistus- ja kunnostusvastuissa on muutospaineita olosuhteiden muu uessa. Maaseudun toiminnallisten ja organisatoristen rakenteiden uusiminen on väl ämätöntä. Pääministeri Ma i Vanhasen hallitus sitoutui ohjelmassaan päivi ämään maaseutupolii isen kokonaisohjelman. Edellinen eli 3. kokonaisohjelma on toteutuksensa loppusuoralla. Lähes kaikki sen esitykset on toteute u. Tarvitaan uusi ohjelma suuntaamaan maaseudun kehi ämistoimia. Tässä tilanteessa päivitys tarkoi aa sitä, e ä pääosa edellisen ohjelman linjauksista säilyy, mu a ehdotukset lähivuosien käytännön toimenpiteistä uudistuvat. Myös hallituksen päätös valtakunnallisista alueiden kehi ämisen tavoi eista antaa selustatukea useille kokonaisohjelman linjauksille ja ehdotuksille. Kun toisen kokonaisohjelman yhteydessä vuonna 1995 ote iin käy öön sana kokonaisohjelma, siihen oli useita syitä. Halu iin osoi aa, e ä tasapainoinen aluekehitys vaatii ehdo omasti monia muitakin toimenpiteitä kuin vain EU:n ohjelma- ja rakennepolitiikan keinojen käy öä. Toinen syy oli maaseutuohjelman rakentaminen niin, e ä siihen sisältyy linjauksia ja ehdotuksia niin valtiolle, kunnille, yliopistoille, järjestöille kuin yrityksillekin. Kokonaisohjelma on siten pyrkimys löytää yhdensuuntaisia tavoi eita ja vahvistaa niitä. "Kokonais" -sanaan lii yy vielä tavoite käsitellä lähivuosien väl ämättömiä kehi ämistoimia kaikilla toiminnan tasoilla. Maaseutupolitiikkaa on tehtävä niin EU:ssa, OECD:ssä kuin maakunnissa, seutukunnissa, kunnissa ja kylissä. Kokonaisohjelma ja sen pohjalta laadi u erityisohjelma keski yvät laajan maaseutupolitiikan kysymyksiin ja maaseutupolitiikan järjestelmän kehi ämiseen. Uudistetun aluekehityslain mukaan valtioneuvosto hyväksyy nk. erityisohjelmat, joista yksi on maaseutupolii inen kokonaisohjelma. Kokonaisohjelma sisältää kuitenkin luonteensa mukaisesti paljon linjauksia ja ehdotuksia myös muille kuin valtionhallinnolle. Näistä valtioneuvosto ei voi tehdä päätöstä. Siksi laaditaan kokonaisohjelmaan perustuva maaseutupolii inen erityisohjelma, joka sisältää valtionhallinnon linjaukset ja päätökset maaseudun kehitystyössä. Ohjelmien yhteisten asioiden linjaukset ovat yhteneväiset. Selvyyden vuoksi puhutaan maaseutupolii isesta kokonaisohjelmasta, joka on käytännössä maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän toimintaohjelma. Maaseutupolii inen erityisohjelma on kokonaisohjelman polii inen osa eli valtioneuvoston maaseutupolitiikan lähivuosien linjaus. Maaseutu ei ole takamaa tai vain keskusten myönteisten veturivaikutusten tai kielteisten imurivaikutusten kohde. Se on kaupunkimaisuudelle vaihtoehtoinen alue, jonka olemassaolo ja saavute avuus ovat yhteiskunnallinen arvo sinänsä - useista syistä. Se on myös alue, jolla on oma tahto ja visio kehi yäkseen, mu a se tarvitsee aivan samoin kuin keskuksetkin julkisen vallan aktiivisia kehi ämistoimenpiteitä. Maaseutupolitiikan tavoi eena on taata elinvoimainen ja toimiva maaseutu. Suomen maaseutu koostuu yhteiskunnallisesti ja ympäristöllisesti hyvin erilaisista alueista. Väestö- ja amma irakenteen monipuolistuminen on jatkunut jo pitkän aikaa ja jatkuu edelleen. Myös maaseutu muu uu monikul uuriseksi. Kaikki muut vision kohdat sen sijaan ovat pääosin polii isen tahdon ja ymmärryksen kysymyksiä. Maaseudulla on edellytykset olla fyysisesti ja sosiaalisesti vetovoimainen asuin-, kulutus- ja yri ämisympäristö, mu a myönteisiä olosuhteita ei saavuteta itsestään. Kaikki vision osat edelly ävät tahtoa ja uskoa tulevaisuuteen.

16 12 Olennaista on määri ää elinvoimainen maaseutu ihmisten kau a. Maaseudun ongelmien suuruusluokka estää rii ävien myönteisten tulosten saavu amisen pelkästään hallinnon toimenpiteiden avulla. Kunnan ja valtion on maaseudun olosuhteissa luote ava asukkaisiin entistä enemmän ja yhdessä heidän kanssaan rakenne ava edellytykset yritystoiminnalle ja asumiselle. Elinvoimaansa lisäävä maaseutu ei ole mahdo omuus. Silti maaseudun monipuolisuuteen kuuluu myös prosessi, jossa toiset alueet mene ävät, toiset kehi yvät. Vahva maaseutupolitiikka luo aa paikallisiin, alueella toimiviin ihmisiin sekä viranomaisten alueherkkään toimeenpanon koordinointiin. Se yli ää hallinnonalojen rajoja ja rakentaa aitoa yhteistyötä sekä osallistuu kansainväliseen yhteistyöhön vaiku aakseen ja saadakseen oppia. Maaseutu on ongelmien ja mahdollisuuksien kirjo. Maaseutupolitiikka on mahdollisuuksien taide a ja useiden asioiden liike ä. Kokonaisohjelma on strategialtaan tiivis ja tavoi eellinen. Ehdotukset on mitoite u niin, e ä ne ovat toteute avissa tai saate avissa ratkaisevasti liikkeelle lähimmän neljän vuoden aikana.

17 Koulutus, osaaminen ja kulttuuri Työllisyyspolitiikka Liikenne- ja viestintäpolitiikka Ympäristö, yhdyskuntasuunnittelu ja asuntopolitiikka Maakunta-, seutukunta- ja kuntapolitiikka Veropolitiikka ja talousarvio Elinkeino- ja energiapolitiikka Sosiaali- ja terveyspolitiikka Maatalous-, metsä ja luonnonvarapolitiikka EU, OECD, WTO 13 Valtioneuvosto, valtioneuvoston kanslia ja ministeriryhmät Valtio MMM STM KTM VM SM YM LVM TM OPM Alue- ja maaseutupolitiikka Aluehallinto ja asiantuntijaorganisaatiot Laaja Suppea Toimintaryhmät ja seutukunnat Kunnat Kylät ja yhdistykset Yritykset, maatilat ja asukkaat Kylätoiminta Toimintaryhmätyö Politiikkaohjelmat ml. YTR:n työmuodot Erityisohjelmat ml.maaseutupoliittinen kokonaisohjelma Maakuntaohjelmat EU-ohjelmavälineet Maaseututyypit Harvaan asuttu maaseutu - Ydinmaaseutu - Kaupunginläheinen maaseutu - Kaupungit Kuva 1. Suomen maaseutupoliittinen järjestelmä

18 14 1. SUUREN MAASEUDUN MAA 1.1 Maaseudun aluerakenteen muutos Vuoden 2002 lopussa maaseudulla asui noin 42 prosen ia suomalaisista. Työpaikoista vain 32 prosen ia sijaitsi maaseudulla vuoden 2001 tilanteen mukaan. Väestö- ja työpaikkaosuuksien iso ero kuvaa keskuksissa työssäkäynnin voimakkuu a. Tarkastelu perustuu kuntien nelijakoon: kolme maaseututyyppiä tai kaupunki (lähemmin luvussa 1.4). Taulukko 1. Väestö ja työpaikat aluetyypeittäin Väestö 2002 Koko maa Kaupunkien läheinen maaseutu Kaupungit ,9 % Ydinmaaseutu Maaseutu ,1 % Harvaan asuttu maaseutu Työpaikat 2001 Koko maa Kaupunkien läheinen maaseutu Kaupungit ,9 % Ydinmaaseutu Maaseutu ,1 % Harvaan asuttu maaseutu Väestön muutos ja Maaseutualueita ja niiden kehitystä tarkastellaan usein liian yleisellä tasolla. Autioituminen koskee vain pientä osaa maaseutua. Väestö vähenee maaseutualueilla, mu ei läheskään kaikilla alueilla, suuressa osassa ei tapahdu mitään muutosta. Osassa maaseutua väestömäärä kasvaa ja syntyy uu a asutusta uusille alueille. Maaseudun aluerakenteen muutoksen mosaiikkimaisuus tulee esille, kun sitä tarkastellaan tarpeeksi pienin yksiköin. Maaseudun aluerakenteen muutosta neliökilometriruutuaineiston avulla arvioiva tutkimus luoki elee maaseutualueiden neliökilometriruudut väestön muutoksen suhteen viiteen eri tyyppiin: 1. Uusasutus 2. Väestö kasvanut 3. Väestö ennallaan 4. Autioitunut 5. Väestö vähentynyt Ben Rydman Maaseutualueiden määri elyn lähtökohtana työssä käyte iin maaseudun määri elyä, jossa maaseutua ovat kaikki tilastollisen taajaman ulkopuoliset alueet sekä alle 500 asukkaan taajamat. (Keränen 2004.)

19 15 Taulukko 2. Väestön muutos muutostyypeittäin Väestö kasvanut Väestö ennallaan Muutostyyppi Uusasutus Autioitunut Ruutuja Väestö 1990 Väestö 1996 Muutos Väestön kasvualueet keski yivät 1990-luvun alkupuoliskolla maakuntakeskuksia ympäröivien kuntien lisäksi myös laajemmin maakuntien maaseutualueille, kuten Keski- Pohjanmaalle, Pohjois-Pohjanmaan eteläosiin, Lappiin, Keski-Suomeen, Pirkanmaalle, Kanta-Hämeeseen, Varsinais-Suomeen ja Uudellemaalle. Vuosina väestön kas- Väestönkasvu suhteessa koko maan väestöön kpl % hlöä hlöä hlöä % % Väestö vähentynyt Yhteensä Lähde: Keränen Uusasutus-ruutuja eli sellaisia ruutuja, joissa ei ollut asukkaita vuonna 1990 mu a oli 1996, oli kaikkiaan yli kpl. Ne muodostivat 4,8 prosen ia kaikista asutuista ruuduista. Näissä väestö lisääntyi yli henkilöllä. Väestön kasvu-ruutuja oli noin kappale a; yli neljännes asutuista ruuduista. Näillä alueilla väestö kasvoi henkilöllä, mikä koko maan maaseutuväestöön suhteute una oli 9,5 prosen ia. Väestö säilyi ennallaan hieman yli viidesosassa asu uja ruutuja. Autioituneiden ruutujen osuus oli samansuuruinen kuin uusasutus-ruutujen (4,8 %). Väestö vähentyi lähes ruudussa, mikä oli 42 prosen ia asutuista ruuduista ja koko maan maaseutuväestöön suhteute una -10,4 prosen ia. Vuosina maaseutualueiden väestö vähentyi henkilöllä, mikä koko maaseutuväestöön suhteute una tarkoi i -1,7 prosen ia. Uu a asutusta syntyi 3,9 prosentilla ruuduista ja vastaavasti 4,7 prosen ia ruuduista autioitui. Väestö kasvoi neljänneksellä maaseutualueista, ennallaan väestö pysyi lähes samansuuruisella alueella ja 43: ssa ruudussa sadasta väestö väheni. Verra aessa aikajaksojen välisiä eroja muutostyypei äin vuosina väestön kasvualueet olivat pienempiä ja vastaavasti väestön vähentyminen koske i laajempia maaseutualueita kuin 1990-luvun alkupuoliskolla.

20 16 Taulukko 3. Väestön muutos muutostyypeittäin Väestö kasvanut Väestö ennallaan Muutostyyppi Uusasutus Autioitunut Väestö vähentynyt Ruutuja Väestö 1996 Väestö 2002 Muutos Väestönkasvu suhteessa koko maan väestöön kpl % hlöä hlöä hlöä % % Yhteensä Lähde: Keränen vualueet ovat supistuneet maakuntakeskuksien ympärillä pienemmiksi ja maakuntien kasvualueet ovat lähes hävinneet lukuun o ama a Etelä-Suomea. Väestön kasvualueet ovat keski yneet Tampereen ja Turun ympäristöön sekä koko Uudenmaan alueelle. Väestön muutostyyppien tarkastelu maaseututyypei äin nostaa esille muutamia mielenkiintoisia tuloksia: Suhteellisesti laajimmat uusasutusalueet (vuosina ) olivat harvaan asutulla maaseudulla ja väestön kasvu näillä alueilla oli suhteellisesti suurinta. Toisaalta harvaan asu ua maaseutua koske ivat eniten autioituminen ja väestön vähentyminen. Väestön vähentyminen koske i kaikilla maaseututyypeillä suunnilleen yhtä laajoja alueita (40 % pinta-alasta), mu a väestön väheneminen näillä alueilla oli erisuuruista: eniten väki väheni harvaan asutulla maaseudulla ja ydinmaaseudulla Työpaikkojen muutos ja Vuosina uusia työpaikkoja syntyi noin 8 prosentissa maaseutualueita, työpaikkamäärä kasvoi 14 prosentissa, säilyi ennallaan 28 prosentissa, työpaikat hävisivät 18 prosentissa ja vähentyivät 32 prosentissa maaseutualueita. Tarkasteluaikavälin voimakkaasta taloudellisesta lamasta huolima a työpaikkamäärä lisääntyi uustyöpaikka- ja työpaikkakasvualueilla yli työpaikalla. Työpaikkojen vähentymisalueiden

21 17 Kuva 2. Väestön muutos maaseutualueilla kunnittain ja , % Lähde: Keränen menetykset painoivat kuitenkin kokonaiskehityksen selvästi negatiiviseksi: maaseutualueiden työpaikat vähentyivät yhteensä noin (-16 %). Vuosien selvästi suotuisampi yleinen talouskehitys näkyy työpaikkojen kasvualueiden selvänä laajentumisena ja työpaikkojen vähentymisalueiden pienentymisenä 1990-luvun alkupuoliskoon nähden. Maaseutualueiden kokonaistyöpaikkamäärä säilyikin lähes ennallaan. Työpaikkakehityksen toimialoi ainen tarkastelu osoi aa 1990-luvun alkupuolella työpaikkojen vähentyneen muutamaa toimialaa lukuun o ama a lähes kaikilla toimialoilla. Eniten työpaikat vähenivät maa- ja metsätaloudessa ja seuraavaksi eniten teollisuudessa. Työpaikkakato oli suurin näillä samoilla toimialoilla myös 1990-luvun loppupuolella, mu a maa- ja metsätaloudessa vähennys oli yli kaksi kertaa pienempi kuin aikaisemmin. Sen sijaan monien palvelualojen ja rakentamisen työpaikat lisääntyivät, mikä tasapaino i työpaikkojen muutoksen lähelle nollakasvua (-728 kpl). Palvelualoista eniten kasvoivat kauppa, terveydenhuolto- ja sosiaalipalvelut, kiinteistö- ja liike-elämän palvelut sekä muut palvelut. Työpaikkojen muutoksen alueellinen tarkastelu osoi aa tarkastelujaksojen kehityksen erilaisuuden (Kuva 4). Kun 1990-luvun alkupuoliskolla työpaikat lisääntyivät vain noin 40 kunnan maaseutualueilla, laajentuivat kasvualueet 1990-luvun jälkipuoliskolla ka amaan 216 kuntaa. Työpaikkakasvun kuntia oli tällöin kaikissa maakunnissa.

22 18 Taulukko 4. Työpaikkojen määrän muutos muutostyypeittäin Ruutuja Työpaikat Muutos Työpaikkamäärän muutos suhteutettuna koko maaseutuun Muutostyyppi Uusia työpaikkoja Työpaikkamäärä kasvanut Työpaikkamäärä ennallaan Työpaikat hävinneet Työpaikat vähentyneet kpl % kpl % % Yhteensä Lähde: Keränen Huomioita työpaikkamuutoksista maaseututyypei äin: kaikkien maaseututyyppien alueilla työpaikkakehitys on ollut suotuisampaa vuosina kuin : työpaikkojen kasvualueet ovat laajentuneet ja vähentymisalueet pienentyneet. Uusia työpaikkoja on syntynyt alueellisesti laajimmin kaupunkeihin ja kaupunkien läheiselle maaseudulle, mu a harvaan asutun maaseudun työpaikkakasvu oli suhteellisesti suurinta. Työpaikkojen vähentymisalueet olivat laajimpia ydinmaaseudulla (alkutuotannon työpaikat) ja pienimpiä harvaan asutulla maaseudulla. Useimpien maakuntien maaseutualueilla työpaikkakehitys on ollut suotuisampaa vuosina kuin : työpaikkojen kasvualueet ovat laajentuneet ja vähentymisalueet pienentyneet. Uusia työpaikkoja on syntynyt laajimmin Ahvenanmaan, Lapin ja Uudenmaan maaseutualueille ja vastaavasti uusien työpaikka -alueiden laajuus oli pienin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla; maaseudun työpaikkakasvu oli kuitenkin suhteellisesti suurinta Etelä-Pohjanmaalla (vuodet ). Työpaikkojen kasvualueilla työpaikkamäärän suhteellinen kasvu on ollut useimmissa maakunnissa 2 3 kertaa suurempi 1990-luvun jälkipuoliskolla verra una 1990-luvun alkupuoliskoon.

23 19 Taulukko 5. Työpaikkojen määrän muutos muutostyypeittäin Työpaikkamäärän muutos suhteutettuna koko maaseutuun Muutostyyppi Uusia työpaikkoja Työpaikkamäärä kasvanut Työpaikkamäärä ennallaan Työpaikat hävinneet Työpaikat vähentyneet Ruutuja Työpaikat Muutos kpl % kpl % % Yhteensä Lähde: Keränen "Työpaikat hävinneet" -aluetyypin osuus vaihtelee suhteellisen paljon maakunnittain 9,4 27,8 prosen ia ja työpaikkojen suhteellinen muutos on eräissä maakunnissa (Lappi ja Satakunta) poikkeuksellisen suuri, -20 prosen ia. Työpaikkojen vähentyminen on koske anut laajimpia alueita Keski- ja Etelä-Pohjanmaalla ja pienimpiä alueita Kainuussa ja Lapissa, mu a työpaikkojen vähentyminen on ollut suhteellisesti suurinta pääosin muilla alueilla (Pohjois-Pohjanmaa, Itä-Uusimaa, Kanta-Häme ja Lappi) Aluerakenteen muutos väliarviointien valossa Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelma-alueella kokonaistyöpaikkojen määrä väheni noin 0,7 prosen ia vuonna 2001 edellisestä vuodesta ja oli noin Alueen työ ömyysaste oli 19,1 prosen ia vuonna Pohjois-Suomessa on jatkuvasti menete y alueen omaa työvoimaa muille seuduille. Pohjois-Suomen tavoi eena olevaa väkiluvun pienenemistä ei ole saavute u, mu a poismuu o on saatu hidastumaan myös kaikkein syrjäisimmillä alueilla. Alueen kaupungeissa asuu edelleen enemmän naisia kuin miehiä. Ydinmaaseudulta sekä harvaan asutulta maaseudulta naisten poismuu o jatkuu edelleen.

24 20 Kuva 3. Työpaikkojen lukumäärän muutos maaseutualueilla ja , kpl Lähde: Keränen Kuva 4. Työpaikkojen muutos maaseutualueilla kunnittain ja Lähde: Keränen 2004.

25 21 Tavoiteohjelmaalueen myönteinen poikkeavuus on se, e ä lasten osuus väestöstä on edelleen keskimääräistä korkeampi, korkeimmillaan harvaan asutulla maaseudulla. Kaupunkien läheisellä maaseudulla lasten osuus on kuitenkin keskimääräistä pienempi. Työikäisen väestön osuus koko väestöstä on Pohjois-Suomessa selvästi koko maata alempi ja erityisen heikko tilanne on ydinmaaseudulla ja harvaan asutulla maaseudulla. Eläkeikäisten osuus väestöstä on kasvanut ohjelmakaudella kaikilla maaseutualueilla, hitaimmin kuitenkin kaupunkien läheisellä maaseudulla. Ohjelma-alueella kuilu korkea-asteen tutkintojen suori amisessa koko maahan verrattuna syvenee koko ajan. Miesten ja naisten suori amien ylempien korkeakoulututkintojen osuuden ero koko maahan on suuri ja tämä ero on kasvanut tasaisesti vuosina Naiset ovat miehiä suhteellisesti korkeakoulutetumpia. Miehissä Keski-Suomi, Keski- ja Pohjois-Pohjanmaa olivat vuonna 2001 yli nelinkertaisesti alieduste uja ylemmän korkeakoulututkinnon suori amisessa verra una koko maan tasoon. Pohjois-Suomen tavoite 1-alue on pääosin syrjäistä maaseutua. Positiivista on ollut harvaan asutun maaseudun työpaikkojen lisääntyminen vuosina 1999 ja Alkutuotannon työpaikat ovat vähentyneet koko ohjelmakauden ajan kaikilla alueilla. Tavoite 1 -alueen harvaan asutulla maaseudulla alkutuotannon työpaikkojen vähentyminen on kiihtynyt vuosina Jalostuksen työpaikat ovat tarkasteltavalla alueella ensiksi lisääntyneet kaikilla maaseutualueilla vuosina , ja sen jälkeen alkaneet vähentyä samalla kun alueen kaupungeissa niiden määrä on hieman kasvanut. Palvelualojen työpaikat ovat lisääntyneet kaikilla alueilla. Merkille pantavaa on palvelujen lisääntyminen kaupunkien läheisellä maaseudulla ja ydinmaaseudulla samalla, kun alueen kaupungeissa niiden kasvu on vähentynyt. Itä-Suomen tavoite 1-ohjelma-alueella väestökehityksen negatiivinen trendi on jatkunut edelleen. Itä-Suomen sukupuolirakenne ei ole maini avasti muu unut ohjelmakauden alkuvuosina. Kaupungeissa ja kaupunkien läheisellä maaseudulla on naisia enemmän kuin miehiä, ja muilla alueilla taas päinvastoin. Lasten osuus väestöstä ei Itä-Suomessa poikkea ratkaisevasti muun maan vastaavasta osuudesta. Huoma avaa on kuitenkin, e ä päinvastoin kuin Pohjois-Suomessa kuntatyypeistä eniten lapsia on kaupunkien läheisellä maaseudulla ja vähiten harvaan asutulla maaseudulla. Työikäisen väestön osuus on Itä-Suomen kaupungeissa korkeampi kuin koko maan keskiarvo, mu a ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun tilanne on todella huolestu ava. Alueen maakuntien huoltosuhteet ovat koko maan keskiarvoon (1,31) nähden heikot: Etelä-Savossa huoltosuhde on 1,63, Kainuussa 1,87, Pohjois-Karjalassa 1,75 ja Pohjois-Savossa 1,61 (vuonna 2001). Huoltosuhteella tarkoitetaan työ ömien ja työvoiman ulkopuolella olevien summaa jae una työllisten määrällä (Tilastokeskus 2004a). Eläkeikäisten osuus väestöstä on Itä-Suomen alueella suurempi kuin koko maassa keskimäärin. Eläkeikäisten suhteellinen osuus on korkein harvaan asutulla maaseudulla ja hyvin korkea myös ydinmaaseudulla. Tämä vii aa palveluiden tarpeen kasvuun näillä alueilla. Kokonaistyö ömyysaste oli 18,3 prosen ia vuonna Työ ömyys on alentunut tavoiteohjelma-alueen kaikissa kuntatyypeissä ohjelmakaudella. Kaupunkien läheisen maaseudun työ ömyysaste on kehi ynyt hieman muita maaseutualueita edullisemmin. Koko maan keskiarvoon verra una Itä-Suomen harvaan asu u maaseutu kärsii edelleen pahimmasta työ ömyydestä. Alkutuotannon työpaikat ovat vähentyneet

26 22 kuluvalla ohjelmakaudella Itä-Suomessa samaa tahtia kuin muussa Suomessa. Erityisen painavana tällä alueella vaiku aa alkutuotannon työpaikkojen väheneminen harvaan asutulla maaseudulla. Jalostuksen työpaikat ovat lisääntyneet ohjelmakaudella tavoitealueella ja koko maassa lukuun o ama a Itä-Suomen kaupunkeja. Panostukset tähän suuntaan ovat olleet oikeita, ja niitä tulee vahvistaa edelleen. Palveluiden työpaikat ovat lisääntyneet koko maassa, myös Itä-Suomen alueella. Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelmaalueella väestön koulutustaso on koko maan tasoa alhaisempi. Miesten ero koko maan tasoon on naisia merki ävämpi. ALMA-alueella, joka ka aa maantieteellisesti Tavoite 1-ohjelman ulkopuolisen maaseudun, väestötappiot ovat yleisiä varsinkin jo ennestään eri äin harvaanasutuilla alueilla. Paitsi, e ä väkeä muu aa maaseudulta suuriin väestökeskuksiin, muu oliike ä tapahtuu myös paikallisesti maaseudulta kirkonkyliin ja muihin taajamiin. Maaseudun väestökehitystä leimaavat samat piirteet kuin kaupunkialueita: työelämästä pois siirtyvien lukumäärä kasvaa ja nuorten ikäluokkien koko pienenee. Varsinkin harvaan asutulla maaseudulla ikärakenne on muu umassa lähivuosikymmeninä yhä epätasaisemmaksi suuren vanhusväestön ja vähäisen lasten määrän vuoksi. Taajamiin ja suuriin väestökeskuksiin suuntautuva muu oliike osaltaan voimistaa tätä maaseudun autioitumista lisäävää kehitystä. Väestöstä 1,4 miljoonaa asuu ydinmaaseudulla tai harvaan asutulla maaseudulla. Tästä maaseutuväestöstä viljelijäväestön osuus oli noin 9 prosen ia vuonna Syrjäisille harvaan asutuille maaseutualueille on tyypillistä elinkeinopohjan kapea-alaisuus, pitkät välimatkat ja taajama-alueita suurempi työ ömyys. 1.2 Suomen aluerakenteen maaseutupoliittinen tulkinta Suomi on pohjoinen maa, jonka yhdyskunta- ja aluerakenne eroaa merki ävästi Euroopan unionin keskiarvosta. Tämä on ote ava huomioon sovelle aessa Suomessa yleiseurooppalaisia aluekehityksen ajatusmalleja. Maaseutupolitiikan näkökulmasta ajankohtaisia ja haasteellisia käsi eitä ovat erityisesti ESDP (European Spatial Development Perspective) ja alueellinen kiinteys (territorial cohesion). Euroopan unionin piirissä on kehitelty jo useita vuosia ESDP-prosessia, jonka tavoi eet vahviste iin vuonna 1999 Potsdamissa järjestetyssä aluesuunni elusta ja -politiikasta vastaavien ministerien kokouksessa. Taustalla on yhteenkuuluvuuden vahvistaminen koko unionin alueella. Tärkeä osa tätä pyrkimystä on alueellisesti tasapainoinen kehitys. ESDP:n tavoi eena on määritellä sellaiset aluekehi ämisen periaa eet, jotka palvelevat komissiota, jäsenvaltioita, maakuntia ja paikallisyhteisöjä. ESDP perustuu kolmeen tavoitekokonaisuuteen: 1. Monikeskuksisen (polysentrisen) ja tasapainoisen kaupunkijärjestelmän kehi äminen sekä kaupunkien ja maaseudun välisen vuorovaikutuksen vahvistaminen. Kaupunkien ja maaseudun vastakkainase elusta on päästävä eroon. 2. Monikeskuksista kehitystä tukevien liikenne- ja viestintäjärjestelmien edistäminen. 3. Luonto- ja kul uuriperinnöstä huolehtiminen niiden harkitulla käytöllä ja hoidolla. Suomen aluepolitiikassa vuonna 2001 aloite u aluekeskusohjelma on ESDP:n sovellutus. Ohjelmaan on vali u 34 kaupunkiseutua. Ne nähdään aluekehityksen moo oreina,

27 23 joiden kau a myös maaseutualueet kytkeytyvät talouden ja muiden yhteiskunnallisten toimintojen verkostoihin. Aluekeskusohjelmaan lii yy maaseutupolitiikan näkökulmasta kolme ongelmaa. Ensinnäkin aluekeskusohjelma ote iin käy öön käymä ä rii ävää keskustelua sen seurauksista aluekehityksen tavoi eiden kannalta. Tällöin jäi pohtima a, miten turvataan maaseudun asema alue- ja yhdyskuntajärjestelmän osana. Toiseksi ESDP:n mukainen maaseutupolitiikan väline, kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen vahvistaminen, on jäänyt toteutukseltaan vajaaksi ja sen toimintamuotoja vasta haetaan. Kolmanneksi harvaanasutussa Suomessa jää, vaikka toiminnallisia kaupunkiseutuja kuinka venytettäisiin, laajoja asu uja alueita niiden ulkopuolelle. Tässä asetelmassa on vaarana, e ä maaseutupolitiikka marginalisoituu aluekehi ämisen kokonaisuudessa. Sen tehtäväksi uhkaa jäädä niiden alueiden asioista huolehtiminen, joista muut eivät ole kiinnostuneita. Tällainen asetelma ei tee oikeu a Suomen aluerakenteelle, jota luonnehtii kaupunkiytimien ja laajojen maaseutualueiden monivivahteinen vaihtelu ja jossa tulisi toteu aa hyvin integroitua kehi ämispolitiikkaa. Alueellinen kiinteys (territorial cohesion) on saamassa yhä keskeisemmän merkityksen EU:n aluekehityskeskustelussa. Sen sisältöä ei ole toistaiseksi määritelty täsmällisesti EU:n aluepolitiikan yhteydessä. Yleisesti se vii aa jäsenvaltioiden tasapuoliseen kohteluun alueellisessa kehi ämisessä. Lisäksi korostuu alueyhteisöjen omien kehitysedellytysten vahvistaminen. Alueellisen kiinteyden tärkey ä on perusteltu seuraavasti: 1. Markkinaliberalismin vaikutusten torjuminen sekä palvelujen tarjonta myös syrjäisillä ja hätää kärsivillä alueilla. 2. EU-politiikan alueellisen ulo uvuuden vahvistaminen o amalla huomioon politiikkasektorien koordinaation tarve eri aluetasoilla tasapainoisen ja kestävän kehityksen saavu amiseksi. 3. EU:n aluepolitiikan ohjaaminen vuoden 2006 jälkeen siten, e ä hätää kärsivien ja syrjäisten alueiden tukemisen ohella kiinnitetään huomiota kaupunkien tehtävään aluekehityksen tärkeinä toimijoina. Näitä katsantoja voidaan tulkita maaseutupolitiikan näkökulmasta seuraavaan tapaan: Ensimmäinen ase aa tiukkenevia vaatimuksia palvelujen yhtäläiselle tarjonnalle. Tämä on periaa eellisesti tärkeä maaseudun kehi ämisen kannalta vaikkapa pääte äessä tiedonsiirtoverkkojen rakentamisesta. Alueellisen kiinteyden tavoi een mukaisena voidaan pitää esimerkiksi sitä, e ä laajakaistayhteyksiä rakentavien operaa oreiden edellyte äisiin ka avan toimilupaalueensa, esimerkiksi tietyn valtion, kokonaisuudessaan. Ellei tämä ole mahdollista, on keskus- ja aluehallinon sekä kuntien yhteistyöllä taa ava laajakaistayhteydet myös markkinoiden ulo uma omiin jäävillä asutuilla maaseutualueilla. Toinen alueellisen kiinteyden ulo uvuus tuo lisäpainoa vaatimukselle sektoripolitiikkojen alueellisten vaikutusten yhteensovi amisesta. Tämä vastaa maaseutupolitiikan pyrkimyksiä. Se on tähdellinen ylikansalliselta paikalliselle tasolle asti. Kolmas alueellisen kiinteyden näkökulma koskee aluepolitiikkamallin uudistamista monikeskuksisuuden perustalta. Mikä on tämän mallin sanoma maaseutupolitiikalle?

28 24 Millä tavoin alue- ja yhdyskuntarakenne a ja niihin perustuvaa toimintamallia koskevat tavoi eet olisi asete ava? ESDP:n mukaan lähtökohta on monikeskuksinen kaupunkirakenne ja siihen kytkeytyvä kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus/kumppanuus. Mu a miten menetellään, jos politiikan kohdealueella ei ole ka avaa kaupunkiverkkoa? Tällainen tilanne on suuressa osassa Suomea. Globalisoituvan talouden kilpailu- ja tehokkuuspaineet koskevat tasapuolisesti Suomen erikokoisia kaupunkeja ja erilaisia maaseutuja. Aluekehi ämisen ken ää ei voida jakaa siten, e ä kaupungit vastaavat kilpailukyvystä ja maaseutu hoidetaan, jos siihen on varaa, aluepolitiikkaan perinteisesti kuuluvan tasaisuustavoi een nimissä. Tässä tilanteessa on aluekehityksen tasapainon kannalta perusteltua määritellä kaupunkiverkko siten, e ä siihen kuuluvia keskuksia on kaikissa maakunnissa. Toisaalta toiminnalliset kaupunkiseudut eivät kata likimainkaan koko maata. Erilaiset maaseudut on tunnuste ava niille ominaisista lähtökohdista kehi ämiskohteeksi, omana aluetyyppinään. Tällainen aluepolii inen asetelma tunnustaisi sen, e ä Suomen eurooppalaisi ain pienillä kaupungeilla on oikeus kehi ymiseen omilla ehdoillaan. Toisaalta tunnuste aisiin, e ä Suomen aluerakenne a ei pystytä muu amaan, vaikka aluekeskuksia maantieteellisesti kuinka laajenne aisiin. Suomi kanna aisi tulkita pienten kaupunkien ja suuren maaseudun maaksi. Maaseudut ja kaupungit tulee tunnustaa omista lähtökohdistaan vahvistumista ansaitseviksi tasaveroisiksi aluetyypeiksi. Usein käyte y vertaus kaupunkien roolista vetureina" ja maaseutualueiden roolista vaunuina" ei vastaa todellisen elämän tilanne a. Menestys perustuu tasaveroiseen yhteistyöhön, kumppanuuteen. Aidossa kumppanuudessa ei aluekehitystä voi määritellä tapahtuvaksi keskusten kau a, vaan menestys perustuu ihmisten ja organisaatioiden välisiin tietovirtoihin. Tietovirtojen monipuolisuus edelly ää monenlaisia asuin- ja työskentely-ympäristöjä. Vuoden 2004 alussa julkaistussa EU:n komission kolmannessa koheesioraportissa korostetaan kilpailukyvyn merkitystä. Raportissa todetaan, e ä jatkossa koheesiopolitiikka kytketään entistä läheisemmin Lissabonin strategiaan, jolla pyritään tekemään Euroopan unionista maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin talous vuoteen 2010 mennessä. Suomen alueellisessa kehi ämisessä Lissabonin strategia tarkoi aa sellaisen asetelman synny ämistä, jossa maaseudut ja kaupungit saavat mahdollisuuden kehi yä omista lähtökohdistaan. Tällä tavoin Suomi tukee parhaiten Lissabonin strategian päämääriä osana EU:n kokonaisuu a. Valtioneuvosto teki päätöksen alueiden kehi ämislain mukaisista valtakunnallisista alueiden kehi ämisen tavoi eista. Tavoi eissa korostetaan alueiden kilpailukyvyn vahvistamista. Laajan maaseutupolitiikan näkökulmasta tämän tavoi een saavu aminen edelly ää kaupunki- ja maaseutupolitiikan samanaikaista edistämistä sekä erityisen huomion kiinni ämistä maaseutujen ja kaupunkien vuorovaikutusta tukeviin toimiin. Kansalaisten hyvää elämää edistää maaseuduilla ja kaupungeissa läheisyyden ekonomia. Käsite ei ole peräsin EU:lta vaan se on paikallisten toimintaryhmien työssä syntynyt innovaatio. Läheisyyden ekonomia on paikallisyhteisöjen kansalaislähtöistä suunni elua palveleva käsite. Se korostaa arkielämän sujuvuuden huomioon o amista tärkeänä yhteiskunnallisen päätöksenteon lähtökohtana. Läheisyyden ekonomian luonnehtimissa yhdyskunnissa asunnot, työpaikat ja palvelut ovat mahdollisimman joustavasti saavu-

29 25 te avissa. Käsite läheisyys" ei vii aa pelkästään maantieteelliseen läheisyyteen, vaan esimerkiksi lyhyisiin jonotusaikoihin palveluja hanki aessa, pysäköinnin helppouteen ostoksilla käytäessä, palvelujen saamiseen yhdeltä luukulta" tai sosiaalisten verkostojen monipuolisuuteen. Läheisyyden ekonomiaa tulee pohtia eri tavoin kaupunki- ja maaseutuyhteisöissä. Maaseutuyhteisöissä läheisyyden ekonomian toteutuminen edelly ää erityisen huomion kiinni ämistä palvelujen organisointiin, uusien työpaikkojen synny ämisen välineisiin, tietoverkkoyhteyksien kehi ämiseen, maankäytön suunni eluun sekä liikkumisen joustavuuteen. Maaseutupolitiikan linjana on sellainen kansallinen, maakunnallinen ja paikallinen päätöksentekojärjestelmä, jossa maaseutua koskevia päätöksiä arvioidaan läheisyyden ekonomian heikkenemisen tai vahvistumisen näkökulmasta. 1.3 Maaseutujen moninaisuus Luonnonolosuhteiden merkitys maaseudun alueellisessa erilaistumisessa on vähentynyt. Maaseudulle on tullut uusia toimintoja: monenlaista teollista ja muuta yri äjyy ä sekä yhteiskunnallisia palveluja. Lisäksi maaseudulla on yli vapaa-ajan asuntoa. Maaseudun suurin yksi äinen väestöryhmä on taajamissa työssäkäyvät. Maaseutu ei ole yhtenäinen alue, vaan sen kul uuriset, maisemalliset ja elinkeinolliset piirteet vaihtelevat suuresti jopa maantieteellisesti melko suppealla alueella. Mitä lähempää maaseutua katselee, sen vaihtelevampana sen näkee. Maaseutua on määritelty amma ien, kul uurin, organisaatioiden ja elämäntavan kau a. Näiden määreiden perusteella on kuitenkin vaikea tehdä enää eroja maaseutujen ja kaupunkien välillä: maaseudulla asuu monien amma ien harjoi ajia, kul uuriset vaiku eet leviävät maaseudulle ja kaupunkeihin samojen periaa eiden mukaisesti. Perinteinen yhteisöllisyys on muu unut ja loiventunut yhtä hyvin maaseuduilla kuin kaupungeissa. Yhtenäisten ja erityisesti maaseutuun tai erityisesti kaupunkiin lii yvien elämäntapojen, kul uuri-ilmiöiden ja amma ien aika on ohi. Nykyistä yhteiskuntaa leimaa sirpaloituminen ja se ilmenee yhtä hyvin maaseuduilla kuin kaupungeissa. Ihmisiä ero avat tai yhdistävät kul uuriset, elämäntapaan tai amma iin lii yvät piirteet eivät määräydy läheskään entisenlaisesti asuinpaikan perusteella, vaan taustalla on yhä enemmän koulutukseen, tulotasoon ja sukupolviidentitee iin lii yviä tekijöitä. Toisaalta maaseutujen ja kaupunkien välillä on edelleen myös eroja. Tärkeä ero tulee asutusmuotojen ja fyysisen ympäristön perusteella. Maaseutua leimaavat kaupunkeja avoimemmat maisemat sekä väljemmät asutusmuodot. Toisaalta rajapinnoilla on vaikea päätellä, mihin kaupunki pää yy ja mistä maaseutu alkaa. Maaseudut eroavat kaupungeista myös alueellisen työnjaon asetelmassa. Maaseutujen roolina on ollut ja on vieläkin raaka-aineiden, energian ja elintarvikkeiden tuo aminen sekä virkistysmahdollisuuksien tarjoaminen. Suomelle tyypillinen maaseudun tehtävä alueellisessa työnjaossa on ollut raaka-aineen tuo aminen metsäteollisuudelle. Sitä se on edelleen, mu a paljon nykyistä enemmän on saatava irti jalostamalla. Metsien siirtyminen yhä laajemmin kaupungeissa asuvien omistukseen tuo uuden ulo uvuuden

30 26 maaseutujen ja kaupunkien vuorovaikutukseen. Luultavasti metsien käy öön lii yvät intressit myös tämän kau a monipuolistuvat. Maaseutua tarkastellaan myös tie ynä maantieteellisenä alueena ja maaseutuväestöksi määritellään ihmiset, jotka tuolla alueella asuvat. Ongelmana on maaseutualueiden määri ely. Eri maissa maaseutualueet käsitetään hyvin eri tavalla. Esimerkiksi USA:ssa maaseudun kehi ämisohjelmat suunnataan sellaisiin yhdyskuntiin, joiden asukasluku on alle asukasta. Käsite maaseutu vii aa eri maissa aivan erityyppisiin alueisiin. Tämän vuoksi maaseutuun lii yvät kansainväliset vertailut ovat vaikeita. Maaseutu on suhteellinen käsite, ja vahvasti kul uurisesti määräytynyt. Suomen sisäisessä tarkastelussa maaseutu rajataan toisinaan taajama -käsi een avulla. Tällöin maaseutu on taajamien takainen alue. Taajama on vähintään 200 asukkaan yhteisö, jossa rakennusten välinen etäisyys on korkeintaan 200 metriä. Taajamien ulkopuolisen haja-asutusalueen käy ö maaseudun määri elyperustana ei ole vailla ongelmia, sillä taajaman ja haja-asutusalueen välinen raja ei ole pysyvä: yleinen suunta on taajamien laajeneminen ja haja-asutusalueiden pienentyminen. Haja-asutusalueiden rajat ovat myös riippuvaisia kuntien kaavoituspolitiikasta. Maaseutu määritellään joskus myös kuntamuodon perusteella. Maaseuduksi nimetään tässä tapauksessa sellaiset kunnat, jotka eivät ole kaupunkeja. Aikoinaan näitä kuntia kutsu iinkin maalaiskunniksi. Kuntamuotoon perustuvat maaseutu- ja kaupunkikäsitteet ovat kuitenkin toimima omia, sillä Suomen 113 kaupungin joukossa on kuntia, jotka pienehkön keskustaajamansa ulkopuolisilta osin ovat asutukseltaan ja maisemiltaan maaseutua. Kaupungin käsite on Suomessa vesi ynyt. Tästä kärsivät oikeat kaupungit ja oikeat maaseudut. Eikä käsi eellä ole enää myöskään juridista tai hallinnollista sisältöä. Vauhdi uva kuntaliitostoiminta lisää käsi eiden sekavuu a. Yleisen ja yhteisen edun vuoksi Suomessa kanna aisi käy ää kunnista yksinomaan kuntakäsite ä. Maaseutu on vuorovaikutuksessa ympäristönsä kanssa; maaseutu heijastaa ulkopuolisen yhteiskunnan kehityskulkuja, mu a toisaalta myös vaiku aa niihin. Maaseutu on monimuotoinen; Suomi on monien maaseutujen maa. Maaseudulla korostuu ihmisten ja luonnon välinen suhde. Maaseutu on areaalisten elinkeinojen alue, mu a samalla se lähestyy koko maan elinkeinollista keskiarvoa. Maaseudun elinvoima määri yy ihmisten ja heidän hyvinvointinsa määrän ja muutosten kau a. Maaseutu on kaupunkien kanssa vuorovaikutuksessa oleva, kansallisiin ja kansainvälisiin kehityskulkuihin kytkeytyvä, monimuotoinen, osaavien ja tahtovien ihmisten sekä luonnon muodostama haja-, kylä- ja pikkukaupunkiasumisen ja yhä useampien ammattien yhteisö.

31 Maaseutupolitiikan maaseudut Aikoinaan käytiin kiivastakin keskustelua siitä, millä tavoin maaseutu tulisi suomalaisessa maaseutupolitiikassa hahmo aa. Esite iin näkemyksiä siitä, e ä kuntapohjainen tyypi ely jä ää huomioon o ama a monia suomalaisen maaseudun vivahteita, siksi tyypi ely tulisi tehdä kuntaa pienempien alueyksiköiden avulla. Samoin arvioitiin, e ä Suomessa omaksutussa tyypi elyssä maaseutu ryhmi yy liiaksi keskus-periferia -ulottuvuudelle, jolloin maaseudun mosaiikkimaisuus ei rii ävästi välity. Lopulta kuitenkin päädy iin kuntatyypi elyyn, jota seuraavassa luonnehditaan myös alueiden kehitysnäkymien kannalta: (i) Kaupunkien läheinen maaseutu. Tällä alueella on parhaat kehi ymisedellytykset. Asukkailla on mahdollisuus käydä työssä lähikaupungeissa. Maatalous- ja muilla yri äjillä on monipuoliset lähimarkkinat. Kaupunkien läheinen maaseutu sijoi uu Etelä- ja Länsi-Suomeen. Näissä osissa maata ovat parhaat edellytykset maataloudelle ja maaseudun elinkeinorakenteen monipuolistamiselle. Monet tämän alueen kunnista saavat muu ovoi oa. Etenkin lapsiperheet suosivat tätä alue a. Muuttovoiton ansiosta monet kaupunkien läheisen maaseudun kunnat, joukossa myös pieniä kaupunkeja, pystyvät monipuolistamaan palvelujaan ja tekemään investointeja, mu a säily ävät silti taloudellisen liikkumavaransa. Hyvinvointi on maan parasta tasoa. (ii) Ydinmaaseutu. Alue on vahvaa alkutuotantoalue a. Paikka paikoin on myös maaseudulla sijaitsevia teollisuuden toimialakeski ymiä. Alkutuotantoon lii yy ydinmaaseudulla myös erikoistuneen alkutuotannon keski ymiä. Ne lii yvät esimerkiksi sikatalouteen, turkistarhaukseen, lasinalaisviljelyyn ja siipikarjatalouteen. Ydinmaaseudun läheisyydessä on useita keskisuuria keskuksia. Alueen kuntakeskukset ovat toiminnoiltaan monipuolisia ja useimmat kylät ovat elinvoimaisia. Ydinmaaseudun kunnat sijoi uvat Etelä- ja Länsi-Suomeen. (iii) Harvaan asu u maaseutu. Tämän alueen uhkana on huonon kehityksen kierre: nuoret muu avat pois, palvelut kaikkoavat, maatalous ohenee, uudet työpaikat eivät riitä korvaamaan perinteisten työpaikkojen poistumaa, vanhusväestön määrä lisääntyy ja kuntien taloudellinen kantokyky on kovilla. Kasvukauden lyhyys ja luonnon ase amat muut reunaehdot salpaavat alkutuotannon kehi ymisedellytyksiä. Valtaosa harvaan asutun maaseudun kunnista sijaitsee Itä- ja Pohjois-Suomessa. Harvaan asutun maaseudun pääosa on koko Suomen EU-jäsenyyden ajan ollut joko tavoite 6:n tai tavoite 1:n piirissä. Kaupunkeja ei ole tässä tyypitelty kaupungeiksi kuntamuodon mukaan, vaan asutusmuotojen, elinkeinorakenteen ja asukastiheyden perusteella. Suomen 44 kaupunkia ovat joko kaupunkisseutujen keskuksia (pääosa) tai paikallisia keskuksia. Kuvassa 5 on omana aluetyyppinään kaupunkien ja maaseutujen vuorovaikutusalue. Vuorovaikutusalue korvaa tällöin kaupunkien läheisen maaseudun, mu a siinä on mukana myös muutamia kymmeniä ydinmaaseudun kuntia. Vuorovaikutusalueen määri elyn kau a on halu u korostaa maaseutujen ja kaupunkien kumppanuu a sekä siitä viriäviä yhteistyöhankkeita. Erityisesti vuorovaikutusalue on maaseutupolitiikan ja kaupunkipolitiikan yhteistyön ken ä.

32 28 Kuva 5. Suomen kunnat maaseutu keskus -ulottuvuudella * Maaseutupolitiikan ja kaupunkipolitiikan yhteisessä vuorovaikutusalueessa on 37 ydinmaaseutuun ja 14 harvaan asu uun maaseutuun kuuluvaa kuntaa. Jämsä ja Uusikaupunki kuuluvat kaupunkiverkkoon ja ydinmaaseutuun. Kartassa ne ovat vain yhteisessä vuorovaikutusalueessa.

33 29 (1) Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä ja kaupunkipolitiikan toimijat kehi ävät yhteistyössä vuorovaikutuspolitiikkaa soveltaen toimenpiteissä nykyistä enemmän aluejakoa: kaupungit, kaupunkien läheinen maaseutu/vuorovaikutusalue, ydinmaaseutu ja harvaan asu u maaseutu. (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kaupunkipolitiikan toimijat ja näiden yhteinen vuorovaikutusryhmä, tutkimuslaitokset) Maakunta ja seutukunta ovat keskeisiä aluekehitystoimenpiteiden valmistelussa, mu a ne eivät riitä ainoiksi sovelle aviksi alueiksi. Tasapainoinen aluekehitys edelly ää erityishuomion kiinni ämistä heikoimpien olosuhteiden alueisiin. (2) Maakuntaohjelmien ja EU-ohjelmien laadinnassa, toteutuksessa ja arvioinnissa otetaan nykyistä enemmän huomioon ja käy öön alueiden nelijako. (Maakuntien liitot, TE-keskukset, SM) Valtioneuvoston tekemässä päätöksessä valtakunnallisista alueiden kehi ämisen tavoi eista todetaan, e ä suuriin kaupunkiseutuihin katsotaan kuuluvan Helsingin seudun ohella Tampereen, Turun, Oulun, Jyväskylän, Kuopion, Lahden, Lappeenrannan, Imatran ja Vaasan kaupunkiseudut. Näille valmistellaan aluekeskus- ja osaamiskeskusohjelmien pohjalta erityinen suurten kaupunkiseutujen politiikkakokonaisuus. Maaseutupolii isesti tällainen politiikkakokonaisuus on perusteltu, mikäli suurten kaupunkiseutujen politiikkakokonaisuudessa korostetaan ao. alueiden yhteistyön ja työnjaon lisäksi keskuskaupunkien ja niiden ympäristöalueiden vuorovaikutusta ja siihen perustuvia kehi ämistoimia. 1.5 Maaseutujen kehitysprosesseja Monenlaisten ihmisten maaseutu Millään maaseutualueella maatalous ei ole enää vallitseva, vaan maaseutu on monenlaisten ihmisten ja amma ien maailma. Suhteellisesti eniten viljelijöitä on ydinmaaseudulla ja harvaan asutulla maaseudulla, mu a myös näillä alueilla enemmistönä ovat muut ryhmät: pienyri äjät, muualla työssä käyvät, kuntien ja valtion palveluksessa olevat sekä vapaiden amma ien harjoi ajat. Varsin monille maaseutu on tärkeä harrastustoiminnan, vapaa-ajan vieton ja muun virkistäytymisen tai elämän sisällön saamisen ympäristö, vaikka ei virallisesti maaseudulla asuisikaan. Vielä 1960-luvulla tehtiin tutkimuksia "maalaisten ja kaupunkilaisten" asenteista toisiaan kohtaan ole aen, e ä kysymyksessä on kaksi selkeästi ero uvaa, eturistiriitojen vuoksi toisiaan kyräilevää ihmisryhmää (ks. Eskola 1963). Vuosituhannen vaihteessa kolmannes suomalaisista identifioi itsensä samanaikaisesti maalaiseksi ja kaupunkilaiseksi (Rouhiainen 2002). Maaseutu on lisääntyvässä määrin yhteiskunnan elemen i, joka ei niinkään rakennu selkeärajaisten sosiaalisten kategorioiden kuin moninaisten käy ötarkoitusten ja kollektiivisesti neuvoteltavien kul uuristen merkityksenantojen kau a. Maaseutu on yhä useampien ja useammanlaisten ihmisten intresseissä, olkoonkin e ä maaseuduilla asuvien määrä on vähentynyt. Monien amma ien ja monien identitee ien maaseutu edelly ää moniäänistä maaseutupolitiikkaa. Ammatillinen ja väestöllinen monipuolistuminen on myönteinen asia. Sen rinnalla on kuitenkin kaksi kovaa ja vaikeasti poiste avaa ongelmaa: naisten osuuden ja määrän

34 30 väheneminen sekä maaseutualueiden alhainen työllisyysaste. Kuva 6 kertoo kuntapohjaisesti vakavan tilanteen. Näitä ongelmia ei helpoteta aluekeskus- tai osaamiskeskusohjelmilla - päinvastoin. On kehite ävä ja vahviste ava laajat maaseutualueet tavoi avia alue- ja maaseutupolitiikan keinoja: peruste ava naisten resurssikeskuksia, osaamiskeski ymiä, voimiste ava paikallisyhteisöjä ja kylätalou a, lisä ävä sopimusperusteista toimintaa, jo a maaseudun pienet työaihiot saadaan yritystoiminnan tai palkkatyön piiriin jne. Ei ole oikeudenmukaista eikä viisasta, e ä puolet Suomesta jää voimakkaiden aluepolii isten toimenpiteiden ulkopuolelle, vaikka aluepolitiikan ykköstavoi eena pidetäänkin kilpailukyvyn parantamista Maaseutujen ja kaupunkien tiivistyvä vuorovaikutus Kaupungit ja maaseudut lii yvät toisiinsa monin tavoin. Keskukset ovat maaseudun asukkaiden asiointipaikkoja. Yhä edelleen Suomessakin toimii perinteinen keskus- ja vaikutusaluejärjestelmä, jossa jokapäiväisen elämän tavarat ja palvelut haetaan lähikeskuksista. Harvinaisempia tavaroita ja palveluksia haetaan suuremmista ja kauempana olevista keskuksista. Joissakin tutkimuksissa ja kehi ämishankkeissa on toisaalta saatu myös vii eitä siitä, e ä kaupungeissa oltaisiin valmiita ostamaan nykyistä enemmän lähimaaseudun tuo eita ja palveluksia. Lähellä tuote u koetaan turvalliseksi. Tämän perusteella olisi mahdollista kehi ää kaupallisen vuorovaikutuksen muotoja. Kaupan keskusliikkeet perustavat kuitenkin toimintansa valtakunnallisiin markkinoihin ja tehokkuuden lisäämiseen. Perinteinen vuorovaikutuksen muoto on päivi äinen työmatkaliikenne maaseudulta kaupunkeihin ja päinvastoin. Kaupungeissa asuvilla on paljon yhteyksiä maaseudulle, sillä heillä on siellä vapaa-ajan asuntonsa. Kaupunkien ja maaseutujen vuorovaikutuksen synny ämät rahavirrat ovat eri äin merki äviä, useita miljardeja euroja vuosi ain. Maaseutujen ja kaupunkien vuorovaikutuksen suurin lupaus lii yy kansalaisyhteiskunnan monipuolistumiseen. Globalisoituvassa maailmassa tarvitaan vahvoja paikallisidentitee ejä. Sellaiset alueet menestyvät, joissa ajatellaan: "Menestymme yhdessä tai emme menesty ollenkaan". Kylä- ja kaupunginosayhdistysten vuoropuhelu voi johtaa käytännön hankkeisiin, joiden tuloksena kansalaiset alkavat tuo aa aineksia palvelujen organisoinnin tapoihin, kaupunkien ja ympäristökuntien yhteistyön sisältöihin sekä paikallisen elintarviketalouden kehi ymisen suuntiin. Mu a suuri pulma vuorovaikutuksesta hyötymisessä on: Suomessa ei ole vuorovaikutukseen soveltuvaa kaupunkipolitiikkaa. Keskusasemaan ja -logiikkaan perustuva kaupunkipolitiikka ei ota huomioon yhteisen edun mahdollisuuksia eikä se myöskään suosita kaupunkia ja kaupunkilaisia vuorovaikutukseen. Suomeen tarvitaan kaupunkipolitiikkaa, joka eurooppalaisen kaupunkipolitiikan ja suomalaisen maaseutupolitiikan tapaan etsii ratkaisuja paikallisiin eli kylien ja kaupunginosien ongelmiin, luo aa kansalaisvaiku amiseen ja vahvistaa paikallisyhteisöjä ja erilaisten yhteisöjen vuorovaikutusta. "Suurkaupunkipolitiikka" on perusteltua kansainvälisen kaupan näkökulmasta, mu a se ei riitä kaupunkipolitiikaksi pienten keskusten maassa. Keskusvaikutuksia korostava kaupunkipolitiikka vinou aa aluepolitiikkaa: Suomen aluepolitiikka ei ole vuosiin o anut huomioon laajan maaseudun kehi ämisen ehtoja.

35 31 Kuva 6. Naisten osuus väestöstä ja työllisyysaste kunnittain Lähde: Tilastokeskus 2004a. Janne Antikainen SM/AHO/AKO

36 32 Maaseutupolitiikan linjana on vahvistaa niin julkisten kuin yksityistenkin toimijoiden kaupunkien ja maaseudun vuorovaikutusta hyödyntävää työtä Keskittyvä aluekehitys Kaupunkiseutujen väkiluku on lisääntynyt sadoilla tuhansilla henkilöillä vuodesta 1975 vuoteen Huoma ava osa uudesta väestä on ase unut keskusten läheiselle maaseudulle. Ydinmaaseutu ja harvaanasu u maaseutu ovat mene äneet vuodesta 1975 vuoteen 2000 yhteensä asukasta. Koko maan väkiluku on kasvanut samaan aikaan ihmisellä. Jonkin verran maaseutu keski yy myös sisäisesti: kaikkialla on sekä asukkaidensa määrää kasva avia kyliä e ä väkeään mene äviä kyliä. Aluerakenteen keski ymiskehitys on ollut varsin nopeaa. Ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun kannalta tilanteen tekee entistä vakavammaksi se, e ä muu ajat ovat nuoria. Jäljelle jää vanheneva väestö. Tämä näkyy kuntien tulopohjassa. Ydinmaaseudulla ja harvaan asutulla maaseudulla verotulojen osuus kuntien tulorahoituksesta on enää 40 prosen ia, kun maan keskiarvo on 60 prosen ia. Ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun kuntien rahoituspohja on lähivuosina edelleen heikkenemässä. Laman jälkeisestä noususta tehdyt eri elyt osoi avat, e ä työpaikkojen lisääntyminen oli 1990-luvun lopulla ydinmaaseudulla ja harvaan asutulla maaseudulla selkeästi vaimeampaa kuin kaupungeissa ja kaupunkien läheisellä maaseudulla. Uudet työpaikat syntyivät pääsääntöisesti keskuksiin ja niiden väli ömään ympäristöön. EU:n rakennerahastoillakaan ei ole ollut rii ävää merkitystä ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun työllisyyskehitykseen, vaan näiden alueiden suhteellinen ja absoluu inen asema alueellisessa työnjaossa on heikentynyt 1990-luvun jälkimmäisellä puoliskolla samassa tahdissa kuin ennen EU -jäsenyy ä. Maaseutupolii isesti tästä voi tehdä seuraavan johtopäätöksen: jä äytyminen EU:n rakennepolitiikan varaan ja kansallisen alueiden kehi ämispolitiikan jääminen marginaaliin näkyy ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun kehityskuvassa, jossa ei ole näköpiirissä myönteisiä merkkejä. Ilman kansallisia toimenpiteitä ydinmaaseudun ja harvaan asutun maaseudun väestö- ja työpaikkakato jatkuvat Nuoret muuttavat pois - suuret ikäluokat palaavat Ydin- ja harvaan asutun maaseudun viimeaikainen muu otappio aiheutuu pitkälti vuotiaiden nuorten eri äin voimakkaasta poismuu amisesta. Nuorten voimakas poismuu o maaseudulta lisää syntyvyy ä muu ovoi oalueilla ja pienentää sitä muuttotappioalueilla. Osin juuri näistä tekijöistä johtuen keskusten ja erityisesti korkeakoulupaikkakuntien väestörakenne on suotuisa. Samanaikaisesti nuoret muu ajat vievät taantuvilta maaseutualueilta mukanaan seuraavan sukupolven asukkaat, mikä johtaa jatkuvaan negatiiviseen kierteeseen. Jo tällä hetkellä suuressa osassa maaseutukuntia kuolleisuus yli ää syntyvyyden synnytysikäisten vähenemisen seurauksena. (Nivalainen & Haapanen 2002: ) Pitkään jatkuneen väestön poismuuton seurauksena ikärakenne on vinoutunut ydinja harvaan asutuilla maaseutualueilla. Näillä alueilla väestön ikärakenne on selkeästi

37 33 vanhusvoi oisempi kuin kaupungeissa ja kaupunkien läheisellä maaseudulla. Lisäksi vuotiaiden eli työikäisten osuus väestöstä on ydin- ja harvaan asutulla maaseudulla huoma avasti muun maan vastaavaa osuu a pienempi. Nuoren väestön määrä on pienentynyt todella radikaalisti harvaan asutulla ja ydinmaaseudulla. Lähivuosikymmenten suunta jatkunee samankaltaisena. Asiaa synkentää vielä se, e ä ydin- ja harvaan asutuilla maaseutualueilla miesten osuus väestöstä on suurempi kuin naisten, ja sukupuolirakenne vinoutuu edelleen. Sen sijaan kaupunkien läheisellä maaseudulla tilanne on väestökehityksen ja -rakenteen suhteen huoma avasti valoisampi, vaikka sielläkin väestö ikääntyy. Paitsi suhteellisesti, nuoren väestön määrä on myös absoluu isesti hyvin pieni ydin- ja harvaan asutuilla maaseutualueilla jo nyt. Nuorten naisten tilanne on vielä heikompi kuin nuorten miesten (Kuva 7). Ydin- ja harvaan asu ujen nuorten koulutustaso on selkeästi muuta maata alhaisempi. Nuorten lähtiessä muualle opiskelemaan ja jäädessä uudelle paikkakunnalle asumaan, syrjäiset maaseutualueet eivät saa korkeasti koulute ua työvoimaa. Tämäkin kehitys on selkeästi polarisoitunut: suuret keskukset ovat väestön korkean koulutustason suhteen voi ajia, kun taas ydin- ja vielä enemmän harvaan asu u maaseutu ovat häviäjiä. Tilanne a kärjistää edelleen se, e ä maalle muu avat, korkeasti koulutetut nuoret lapsiperheet muu avat useimmiten suurten keskusten läheiselle maaseudulle. Nuorten (15 24-vuotiaat) työ ömyysaste on yleisesti koko väestön työ ömyysaste a suurempi. Nuortenkin työ ömyysaste on selkeästi korkein harvaan asutulla maaseudulla, kun taas ydin- ja kaupunkien läheisellä maaseudulla työ ömyysaste on keskimäärin lähellä kaupunkien tasoa (Kuva 8). Harvaan asutun maaseudun huoma avan korkea nuorten työ ömyysaste johtaa edellä maini uun kumuloituvaan, vinoutuvaan väestörakennekehitykseen. Viime vuosina on käyty vilkasta keskustelua suurten ikäluokkien muu okäy ämisestä eläkkeelle siirtymisen jälkeen, mikä tapahtuu seuraavien kymmenen vuoden aikana. Heistä monet ovat syntyneet maaseudulla. Tutkimuksissa onkin saatu selville, e ä tällä hetkellä suurten ikäluokkien edustajaa on harkitsemassa pysyvää maallemuuttoa eläkkeelle siirtymisen jälkeen. Yli on tämän lisäksi suunni elemassa kesämökkinsä muuntamista talviasu avaksi ja mielessä väikkyy uudenlainen elämäntapa, jossa kaupunkiasunnossa ja maaseutuasunnossa vietetään aikaa yhtä paljon. Vakituisen asunnon ja vapaa-ajan asunnon raja hämärtyy. Suurten ikäluokkien maallemuu o ja vapaa-ajan asuntojen muuntaminen talviasu aviksi on maaseudulle mahdollisuus, mu a myös uhka. Vireät seniorikansalaiset voivat antaa elämänkokemuksensa ja osaamisensa maaseutukuntien käy öön. He ovat synny ämässä markkinoita yrityksille, jotka voivat lii yä esimerkiksi hoivaan, remon eihin, puutarhanhoitoon, maisemanhoitoon, kul uuriin ja matkailuun. Tutkimuksissa on myös tode u, e ä maallemuu oa tai maaseudulla oleskelun lisäämistä harkitsevat ovat hyvässä taloudellisessa asemassa. Uhkaksi on nähty seniorikansalaisten vääjäämätön vanheneminen. Tähän lii yy pelko siitä, e ä uudet kotikunnat ja kakkosasuntokunnat joutuvat liian lujille vanhuuden palvelujen järjestämisessä. Ydinmaaseudun ja harvaanasutun maaseudun yksi toivonkipinä on runsas vapaa-ajan asutus. Suomen yli :sta vapaa-ajan asunnosta valtaosa sijoi uu ydin- ja harvaan asutulle maaseudulle. Etenkin lomien aikana vapaa-ajan asukkaita on monissa harvaan

38 34 Kuva 7. Alueellinen väestörakenne vuosina 1975, 2000 ja 2030

39 35 asutun maaseudun kunnissa yhtä paljon kuin vakituisia asukkaita. Vapaa-ajan asukkailla on paljon ostovoimaa. Toistaiseksi vain pieni osa siitä kohdistuu kesäasuntopaikkakunnille. Toisaalta tarjonta luo kysyntää; maaseudun vakituiset asukkaat eivät ole täysimääräisesti hyödyntäneet yritysideoita, jotka perustuvat vapaa-ajan asukkaiden ostovoimaan. Maaseutupolitiikan linja: Maaseudulle muu avat vapaa-ajan- ja kakkosasukkaat otetaan aiempaa enemmän ja monipuolisemmin huomioon maaseudun kehitystyössä. Kuva 8. Nuorten (15 24-vuotiaat) työttömyysaste vuosina 1997 ja 2001 kuntatyypeittäin, % Lähde: Tilastokeskus 2004b, maaseutuindikaattorit.

40 36 2. LAAJAN MAASEUTUPOLITIIKAN MAA 2.1 Maaseutupolitiikan lähtökohdat Maaseutupolitiikka kohdistuu haja-asutusalueiden ja alle asukkaan taajamien kehi ämiseen. Politiikan lähtökohtana on maaseudun moninaisuuden ja alueellisten ominaispiirteiden mukaisten tarpeiden, vahvuuksien ja mahdollisuuksien vaihtelun tunnistaminen ja tunnustaminen. Maaseutupolitiikka on laaja kokonaisuus. Keskeinen jäsennys on ero aa laaja ja suppea maaseutupolitiikka. Laajalla maaseutupolitiikalla tarkoitetaan kaikkiin, myös maaseutua koskeviin toimiin, vaiku amista, joita toteutetaan eri hallinnonalojen sisällä ja toimesta osana koko yhteiskunnan kehi ämistä. Toimenpiteiden ensisijainen tarkoitus on esimerkiksi kohentaa liikenneoloja, parantaa yritystoiminnan ja elinkeinojen harjoi amisen edellytyksiä tai muu aa verotusta kansainvälistyvään talouteen sopivaksi. Suppea maaseutupolitiikka puolestaan sisältää nimenomaan maaseudun kehi ämiseen määritellyt toimenpiteet ja kehi ämisen välineet. Tätä tarkoitusta varten järjestetään lainsäädäntöä, taloudellisia voimavaroja, erityisosaamista ja virkahenkilöstöä. Se edelly ää omaa organisoitumista, ohjelmia, lakeja ja asetuksia, valtion ja aluehallinnon budjetin momen eja sekä tutkimusta. Käsi eillä laaja ja suppea ei siis viitata ratkaisujen tai toimenpiteiden laajuuteen tai merkitykseen sinänsä. Esimerkiksi yhden hallinnonalan sisäinen normi kuuluu tässä aja elussa laajan maaseutupolitiikan piiriin, kun taas jokin EU:n maaseutuohjelma, joka prosessina ja varoiltaan on suuri, on suppean maaseutupolitiikan väline. Toimiva maaseutupolitiikka edelly ää sekä suppean e ä laajan politiikan keinojen käy ämistä. Erityisesti laajaan maaseutupolitiikkaan tarvitaan lisäkeinoja eri hallinnonalojen toimien vaikutusten yhteensovi amiseksi ja myönteisten vaikutusten lisäämiseksi. Kokonaisohjelma keski yykin laajan maaseutupolitiikan kysymyksiin. Maaseutupolitiikkaan kuuluu sekä sektorikohtaisia e ä alueellisia toimia ja strategioita. Sektoritoiminnot keski yvät omiin, valtakunnallisesti hahmote uihin, mu a tietyille yhteiskuntaelämän alueille (työ, terveys, koulutus jne.) raja uihin tehtäviinsä. Hallinnonaloi ain kehkeytyneet sektoripolitiikat ylläpitävät yhteiskunnan perusrakenteita, mu a tunnistavat huonosti alueellisia erityispiirteitä. Usein niiden strategioiden oletetaan toimivan alueiden ja kohderyhmien erilaisuudesta riippuma a. Aluesokeuden lisäksi sektoripolitiikan ongelmana on maaseudun kehi ämisen kokonaisperspektiivin unohtuminen. Sektoripohjaisen työn lisäksi tarvitaan nykyistä enemmän poikkihallinnollista ja sektorirajat yli ävää suunni elua ja toimintaa. Yksi tärkeä strateginen lähtökohta toimivalle maaseutupolitiikalle on pyrkimys, jossa maaseutupolitiikan järjestelmässä kukin taso keski yy oman tasonsa mukaisiin tehtäviin, oli si en kysymys valtionhallinnosta, maakunnista, kunnista tai paikallisista yhteisöistä. Liian tiukka ylhäältä alas johde u politiikka johtaa umpioihin. Poikkihallinnollisten, alueellisten, kumppanuuteen perustuvien ja paikallisia toimijoita valtaistavien kehi ämiskeinojen käy öä maaseudun kehi ämisessä on tutkimuskirjallisuudessa koroste u jo usean vuosikymmenen ajan, ja suppeassa maaseutupolitiikassa sitä on viime aikoina myös sovelle u. Tätä linjaa jatketaan entistä laaja-alaisemmin.

41 37 Alueellisuu a ja paikallisuu a korostavissa lähestymistavoissa puolestaan korostetaan täsmällisempää kehi ämistä kunkin alueen ja seudun erityispiirteiden mukaan. Niissä myös painotetaan vahvemmin omaehtoisuu a sekä alue- e ä paikallistasolla. Viime vuosina kehitetyt toimintaryhmät ja kylätoiminta ovat esimerkkejä tästä. Edellisen maaseutupolii isen kokonaisohjelman nimenä oli "Ihmisten maaseutu". Tämä kuvaa edelleen osuvasti maaseutupolitiikan perustavinta lähtökohtaa: maaseutua kehitetään ihmisten kilpailukykyisenä asuinalueena ja toimintaympäristönä. Maaseutupolitiikka ei voi nojautua yksinomaan globaalia kilpailukykyä ja talouskasvua korostaviin argumen eihin. Kilpailukyky ja talouskasvu ovat vain välineitä yhteiskunnan perimmäisten arvojen, kuten hyvinvoinnin edistämisessä. Esimerkiksi kansantalouden kilpailukyvyn parantumisesta ei automaa isesti seuraa toivo uja hyvinvointivaikutuksia yhtäläisesti kaikille alueille ja väestöryhmille. Siksi maaseutua on kehite ävä kilpailukykyisenä asuinympäristönä ja yritysten sijoituspaikkana. Maaseudun kilpailukykyä on sekä julkisen sektorin e ä markkinoiden tuo amien palvelujen ja infrastruktuurin toimiminen niin, e ä siellä on mahdollista asua ja työskennellä ja e ä maaseutu on aidosti kaikkien kansalaisten ulo uvilla. On pysty ävä o amaan vakavasti ja hyväksymään se, e ä maaseutua kehitetään ihmisiä varten, maaseudulla elämisen, toimimisen ja hyvinvoinnin mahdollistamiseksi. Ihmisten näkökulma on pätevä peruste maaseutupolitiikassa. Kun ihmiset vaiku avat asioihin, heidän aktiivisuutensa, sinnikkyytensä ja optimisminsa lisääntyy ja he sitoutuvat eli kokevat itsensä osallisiksi niihin prosesseihin, jotka vaiku avat heidän elämäänsä. Ihmisten mahdollisuus vaiku aa kukin omaan elämäänsä mu a myös yhteisiin asioihin on hyvinvoinnin kannalta arvo sinänsä, mu a se on myös maaseutupolii inen väline, keino edistää sosiaalisesti kestävää kehitystä maaseudulla. Kansalaisten vaikutusmahdollisuuksien ja autonomian hyväksyminen ei suinkaan tarkoita sitä, e ä yhteiskunta voisi jä ää maaseudulla toimivat kansalaiset vastaamaan yksin omasta hyvinvoinnistaan. Autonomian ja aktiivisuuden hintana ei saa olla se, e ä julkinen valta vetäytyy vastuustaan, joka sillä perustuslain mukaan on kansalaisten yhdenvertaisen ja oikeudenmukaisen kohtelun takaajana. Asuinpaikan valinta on oikeus, jota yhteiskunnan on suojeltava ja vahviste ava varmistamalla, e ä myös maaseutu on aidosti mahdollinen vaihtoehto. Oikeudenmukaisuuden edistäminen ja takaaminen on vähintään yhtä perustavaa kuin kansalaisten omaehtoisuuden ja vaikutusmahdollisuuksien tukeminen. Oikeudenmukaisuus pelkistyy kysymykseksi kansalaisten yhdenvertaisuusperiaa een nouda amisesta. Tietoyhteiskunnan olennaisten peruspalvelujen saatavuudessa ei esimerkiksi ole oikeudenmukaista, jos osa väestöstä jää vaille laajakaistayhteyksiä sen vuoksi, e ä asuu tai toimii jollain tietyllä alueella. Toisissa yhteyksissä oikeudenmukaisuus voi näy äytyä monimutkaisina, panosten ja tuotosten jakautumisiin tai mene elytapoihin lii yvinä kiistakysymyksinä, joissa yksioikoiset kannanmuodostukset eivät ole mielekkäitä. Kokemus epäoikeudenmukaisesta kohtelusta ei edistä kenenkään hyvinvointia. Myöskään yri äjien hyvinvointia ei edistä, jos yritystukien jakoperiaa eet koetaan epäoikeudenmukaisiksi tai kilpailua vääristäviksi. Mene elytapojen perusteita koskevan tiedon avoimuus ja eri osapuolten tulkintatapoja selvi ävän tutkimustiedon tuo aminen ovat väl ämä ömiä oikeudenmukaisuuden toteutumisen edesau amiseksi.

42 38 Maaseutupolitiikan linjana on rakentaa kansalaisille oikeudenmukaisuu a ja alueille tasa-arvoisuu a tuovia keinoja. Tasapainoista alueellista kehitystyötä ei saavuteta pelkästään keskusten kau a, vaan varoja on suunna ava suoraan keskusten ulkopuolisten alueiden kehi ämiseen. Maaseudun taloudellista kilpailukykyä edistetään sen omista vahvuuksista lähtien. 2.2 Suomen maaseutupolitiikan ensimmäiset 15 vuotta Maaseudun teollistamista ale iin pohtia 1950-luvun alussa. Maaseudun elinkeinokomitean (1951:17) esityksestä ote iin valtion budje iin vuodesta 1951 määräraha pienteollisuuslainan myöntämiseksi Suomen maalaiskunnissa. Maatalouden tukipolitiikka alueellistui merki ävästi 1950-luvun lopulla. Voimakas maaltamuu o 1960-luvulla johti hallinnon etsimään erityisiä syrjäseutuihin kohdistuvia toimenpiteitä muillekin tahoille kuin maa- ja metsätalouteen. Niinpä suuret palvelu- uudistukset, peruskoulu- ja terveyskeskusjärjestelmät aloite iin syrjäseuduilta. Silloisen terminologian mukaan haja-asutuspolii isina toimenpiteinä luotiin maaseudun sähköistämistuki, haja-asutusalueiden vähi äiskaupan tuet, joukkoliikenteen tuki ja peruskoulujen oppilasminimit. Haja-asutuspolii isia toimenpiteitä ryhdy iin valmistelemaan 1970-luvun puolivälissä, jolloin kehitysalueiden neuvo elukunnassa toimi kasvukeskusjaoston rinnalla hajaasutusjaosto. Sen esityksiä toteute iin osana vuonna 1975 anne ua alueellista kehitystä koskevaa lakiuudistusta. Tämän työn jatkona oli mm. vähi äiskaupan tukijärjestelmä. Näiden juridishallinnollisten toimien rinnalla on ote ava huomioon kylätoiminnan nopea laajeneminen 1970-luvun lopulta lähtien, työvoimapolii inen koulutus, yliopistojen mukaantulo yri äjä- ja kehi äjäkoulutukseen, kuntien elinkeinohankkeet ja maaseutuelinkeinojen uudet rahoitustuet 1970-luvun lopulta ja 1980-luvulta. Vuonna 1972 peruste u haja-asutusalueiden suunni eluseura, joka muu ui vuonna 1982 maaseudun suunni eluseuraksi (MSS), yhdisti eri koulutus- ja amma ialat pohtimaan maaseudun tulevaisuu a. MSS kokosikin useat eri näkökulmat maaseudun kehi ämiseen. Se toimi 20 vuoden ajan muokaten yhtenä tekijänä tulevaan maaseutupolitiikkaan verkosto- ja yhteistyövalmiuksia. Monet varsinaisen maaseutupolitiikan perustaa luoneet ratkaisut kuuluivat laajan maaseutupolitiikan piiriin. Suomalaisessa maatalouspolitiikassa oli pitkään piirteitä, joita perusteltiin maaseudun toimivuudella. Myös aluepolitiikka luvuilla oli pääosin maaseudulle kohdistuvaa. Sodanjälkeinen rakentamisvaihe merkitsi samalla sitä, e ä useat hallinnonalat perustelivat ratkaisujaan maaseudun kehi ämisperustein Maaseutupolitiikka etsinnässä 1980-luvulla Monien alojen kehitystyö alkoi kuitenkin toimia maaseutua vastaan. Jalostus ja kauppa siirtyivät suurempiin yksikköihin ja asutustaajamiin, samoin kävi julkisille palveluille. Maatalouden rakennemuutos vähensi maatilojen määrää tuhansilla joka vuosi ja metsätyö motorisoitui hyvin nopeasti poistaen kymmeniätuhansia osa- ja kokoaikaisia työpaikko-

43 39 ja. Tämä yhteiskunnallinen muutos vähensi tosiasiallisesti maaseudun elinvoimaa. Myöhemmin Euroopan unioniin lii yminen vielä lisäsi kielteisen muutoksen vauhtia. Julkisessa keskustelussa saatetaan edelleen pitää kaikkea maaseudulle kohdistuvaa kehi ämistyötä myös maaseudun elinvoiman turvaamisena. Euroopan unioni vielä kasva i tätä asiallista ja asenteellista sekasotkua lii ämällä maaseudun kehi ämiskäsi eeseen paljon sellaisia ainesosia, joilla maaseudun kehitystä ei saada aikaan. Voimakkaasti 1990-luvulla koetun kielteisen muutoksen vastapainoksi tarvi iin suppeaa maaseutupolitiikkaa. Euroopan unioni antoi siihen aluekehitysohjelmillaan mahdollisuuden. Elinkeinoalat ja hallinnot kehi ivät ja suojelivat edelleen itseään, eivät kokonaisuu a eli maaseutua. Siten kehi yny ä maaseutupolitiikkaa ei vielä ollut, vain sen osia. Hallinnossa ale iin 1980-luvun alussa pohtia maaseutuun kohdistuvien toimenpiteiden koordinointia. Keskusteluja aiheesta käytiin kahdessa erityisessä ryhmässä: valtioneuvoston kanslian maaseudun suunni eluryhmässä ja aluepolii isen neuvo elukunnan maaseutujaostossa. Vuonna 1981 työ jatkui valtioneuvoston kanslian ase amassa maaseudun kehi ämistoimikunnassa, jonka tehtävänä oli koota yhteen eri hallinnonalojen maaseutua koskevat hankkeet ja laatia ehdotus maaseudun kehi ämistä koskevaksi tavoiteasiakirjaksi. Maaseudun kehi ämistoimikunnalla tähdä iin maaseutukysymysten hoitamiseen sektoripolitiikkojen kau a. Sen osamietinnön perusteella valtioneuvosto teki vuonna 1981 periaatepäätöksen eräistä maaseudun kehityksen turvaamiseksi tarvi avista toimenpiteistä. Sen 13 varsinaista esitystä toteutuivat lähes sellaisenaan yhtä (kuitupuun kuljetustuki) lukuun o ama a. Kehi ämistoimikunta korosti maaseutualueiden erilaisuu a, ja näki keskeiseksi kysymykseksi rii ävän asutuksen säily ämisen kylissä. Kehi ämistoimikunnan loppumietintöön lii yi "Tavoiteasiakirja maaseudun kehi ämisestä", jonka pohjalta ja ajan tasalle saate una valtioneuvosto teki periaatepäätöksen maaseudun kehi ämisen tavoi eista helmikuussa Päätöksen mukaan tavoi eet olivat tuotantorakenteen monipuolistaminen, ihmisten omatoimisuus ja paikallisten voimavarojen käy ö sekä aloi eellisuus. Periaatepäätöksessä puhu iin maaseutupolitiikasta, vaikka maaseudun kehi ämistä käsiteltiin edelleen aluepolitiikan osana. Tämä oli ensimmäinen valtioneuvoston periaatepäätös, johon lii yi vuosi ainen seurantavelvoite. Usean ministeriön yhteistyönä valmisteltiin vuonna 1988 seurantarapor i, jonka viimeistely jäi kuitenkin käynnistyneen maaseutukampanjan ja maaseudun kehi ämisprojektin jalkoihin, eikä sitä julkaistu. Vuoden 1987 periaatepäätöksessä määriteltiin ensimmäisen kerran maaseutu: tilastolliset haja-asutusalueet ja alle 500 asukkaan taajamat. Päätöksen perusteella laadi iin mm. ensimmäinen maaseututilasto ja käynniste iin maaseudun työpaikkatukikokeilu, jonka peruja on nykyinen maaseutuelinkeinotuen yritysosa. Virkamiehistä ja eräistä muista tahoista koostuneen toimikunnan rinnalla toimi polii isena elimenä aluepolii isen neuvo elukunnan maaseutujaosto. Alunperin oli tarkoituksena, e ä jaosto antaa työlle polii iset suuntaviivat. Ne raportoivat kuitenkin erikseen toisistaan riippuma omina. Silloin ilmeni, e ä polii inen elin halusi käsitellä hyvin konkree isia asioita, kun taas virkamieskomitea pyrki pysymään enemmän yleispiirteisessä asioiden käsi elyssä. Vielä 1980-luvulla maaseutupolitiikkaa käsiteltiin yksinomaan aluepolitiikan osana. Maaseudun kehi ämistoimikunta ja laajapohjainen aluepolitiikkatoimikunta korosti-

44 40 vat maaseudun yhteydessä turvaamista. Jälkeenpäin arvioituna turvaamisella perustelu osoi autui rii ämä ömäksi. Turvaamista korostava linja ei tuonut enää tulosta. Toimikunnat korostivat myös laajaa hallinnollista yhteistoimintaa, mu a ne eivät tehneet sen edelly ämiä konkree isia toimintaehdotuksia. Niin kauan kuin jokin politiikanala on muiden politiikanalojen linjausten varassa, sen perusta on epävarma ja ymmärtäminen käytännön ratkaisuissa rii ämätöntä. Väi een todistaa laajan maaseutupolitiikan sektorikeinojen myönteisten aluevaikutusten ehtyminen ja etenkin 1990-luvuilla. Tietoinen suppean maaseutupolitiikan rakentaminen alkoi 1980-luvulla, vaikka joitakin sen elemen ejä oli jo 1970-luvun aluepolitiikassa. Maaseutupolitiikka-sana alkoi vilahdella politiikkaa rakentavissa mietinnöissä ja ajan tavan mukaan peräänkuulute iin "kokonaisvaltaista maaseutupolitiikan kehi ämistä". Monin tavoin 1980-luku jäi maaseutupolitiikan etsintävaiheeksi. Tavoi eita tapailtiin, mu a välineitä maaseutupolitiikan toteu amiseen oli vähän Maaseutukampanja aloitti maaseutupolitiikan Vuonna 1988 Euroopan Neuvoston aloi eesta käynniste y maaseutukampanja avasi polii isten pää äjien silmiä. Vaikka julkinen keskustelu ja median tiedonvälitys oli pääosin kampanjaa väheksyvää, kampanja onnistui. Kampanjatoimikunnan kymmenen periaate a maaseudun kehi ämiselle toteutuivat huoma avan hyvin muutaman vuoden aikana. Jo talvella 1988 aluekehitysministerinä toiminut valtiovarainministeri Erkki Liikanen ja maa- ja metsätalousministeri Toivo T. Pohjala perustivat maaseudun kehi ämisprojektin, joka aloi i aikaisempaa systemaa isemman ja pitkäjänteisemmän maaseudun kehi ämisen. Siten suppea maaseutupolitiikka ja myöhemmin myös laaja maaseutupolitiikka oli saanut vastuullisen toimielimen. Asiaa ajaneiden toivomusten mukaisesti se rakentui aluekehityksestä vastaavan sisäasiainministeriön ja maatalous- ja metsäpolitiikasta vastaavan maa- ja metsätalousministeriön varaan. Perusrakennelma osoi autui kestäväksi monien vuosien päähän EU-aikaan. Maaseudun kehi ämisprojektin työtapa ja keskeisimmän virkamies- ja etujärjestöjohdon käsi änyt koostumus kertoivat valmiudesta uusien toimintamuotojen käy ööno oon. Puheenjohtajana toimi MMM:n kansliapäällikkö Reino Uronen, varapuheenjohtajana SM: n kansliapäällikkö Juhani Per unen ja jäseninä mm. MTK:n puheenjohtaja Heikki Haavisto ja Maatilahallituksen pääjohtaja Kalevi Hemilä. Kahden ministeriön lisäksi Suomen kunnallislii o ja MTK vaativat käytännön kehi ämistyöhön ryhtymistä. Maaseutukampanjan hieman takkuileva eteneminen toimi lopulta yllykkeenä varsinaisen maaseutupolitiikan aloi amiselle. Yksi kampanjan kokemuksista oli, e ä maaseutuasiat olivat alkaneet jäädä muiden näkökulmien alle. Maaseutupolitiikan vastuunkantajan tarve oli selvä Ensimmäinen kokonaisohjelma ja maaseutupoliittinen selonteko Maaseudun kehi ämisprojektin suurin tulos oli ensimmäisen kokonaisohjelman laatiminen, tosin ao. nimeä ei vielä käyte y. Ohjelma valmistui elokuussa Projekti aloi i myös vuonna 1989 valtakunnallisten kehi ämishankkeiden rahoituksen. Vaikka määräraha oli vaatimaton, aluksi vain 5 miljoonaa markkaa ( euroa), se vaiku i

45 41 myönteisesti Euroopan unionin ohjelma- ja hankepolitiikkaan valmistautumiseen. Hankeryhmän puheenjohtajana toimi noin neljä vuo a pääjohtaja Kalevi Hemilä. Työtä on jatkanut silloinen SM:n neuvo eleva virkamies ja nykyinen MMM:n maaseutuneuvos Eero Uusitalo, joka aloi i maaseutupolitiikan pääsihteerinä kesällä 1989 jatkaen edelleen. Maaseutuprojektin valmistamassa kokonaisohjelmassa maaseutupolitiikka määriteltiin seuraavasti: "Maaseutupolitiikkaa ovat kaikki ne tavoi eet ja toimenpiteet, joilla pyritään parantamaan maaseudun asemaa yhteiskunnassa ja aluerakenteessa. Se on maaseudun ominaislaadusta lähtevää politiikkaa. Maaseutupolitiikan tavoi eena on maaseudun elinvoimaistaminen, rakenneongelmien lievi äminen, asukkaiden toimeentulon, palvelujen ja yhdyskuntien toimivuuden parantaminen sekä maaseudun kilpailukyvyn ja vetovoiman vahvistaminen asumisen ja yri ämisen sijaintipaikkana." Määritelmä on osoi autunut laajuudessaan ja tarkkuudessaan toimivaksi. Toisaalta se korostaa maaseudun ominaislaadusta lähtevää politiikkaa ja toisaalta tunnustaa, e ä maaseutu tarvitsee väl ämä ä uusia asukkaita. Maaseutupolitiikaksi ei riitä maaseudun nykyisten asukkaiden ja elinkeinojen ongelmien ratkaiseminen. Kokonaisohjelmassa sovite iin ensimmäisen kerran yhteen maaseutuun ja sen elinvoimaisuuteen vaiku avien eri hallinnonalojen tavoi eet. Aikaisempiin toimikuntarapor eihin ja valtioneuvoston periaatepäätökseen verra una ensimmäinen maaseutupolii inen kokonaisohjelma oli selvästi laaja-alaisempi, mu a laajan ja suppean maaseutupolitiikan keinot olivat jäsentymä ömiä. Tarvi ava synergisyys puu ui, sillä ohjelma kunnioi i kunkin politiikanalan painotuksia: kokonaisohjelman näennäinen laajuus syntyi sektorialojen esitysten peräkkäin ase amisesta. Ohjelman 79 ehdotuksesta toteutui vain 40, joista 26 osi ain, mikä oli vaatimaton tulos. Yhtenä syynä saa oi olla ohjelman laadinnan liikkeelle lähtö ilman hallituksen toimeksiantoa. Toinen syy oli kyvy ömyys arvioida tulevan taloudellisen laman syvyy ä. Jälkeenpäin ajatellen tragikoomista oli sekin, e ei ohjelman valmistelun aikana keväästä 1989 kevääseen 1991 saanut vielä orientoitua EU-aikaan. Ohjelman toteutusaika oli kuitenkin julkisen hallinnon nopeatempoista Euroopan unioniin lii ymisen valmistelua. Merki ävin syy osi aiseen epäonnistumiseen oli si enkin ohjelman melko vanhakantainen asenne kehi ämistyöhön. Maaseudulle etsi iin erityiskohtelua, mikä ei enää siihen aikaan ollut polii isesti ja taloudellisesti mahdollista. Räikeimmin tämä ilmeni verotusehdotuksissa, jotka kaikki seitsemän toteutuivat tasan päinvastoin kuin oli ehdote u. Käynnistyny ä verouudistusprosessia ei ehdotuksissa ote u huomioon. Ohjelman perusteella laadi iin kahden vuoden päästä valtioneuvoston selonteko eduskunnalle maaseutupolitiikasta (1993). Siitä ja eduskunnan selontekoon antamasta vastauksesta muodostui maaseudun kehi ämiselle hyvä polii inen pohja useaksi vuodeksi. Selonteko määri i maaseutupolitiikalle neljä toimintalinjaa: Maaseudun elinkeinojen uudistaminen Olemassa olevan palveluverkon toimivuuden vahvistaminen Maaseudun asuinympäristön laadun ja yhdyskuntarakenteen kehi äminen Uusiutuvien luonnonvarojen kestävä hyödyntäminen Näihin maaseutupolitiikan selvitysmies Raija Volk lisäsi vuonna 1999 osaamisjärjestelmän ja henkilöresurssien kehi ämisen. Näin määritellyt toimintalinjat ovat osoi autuneet pitkä-

46 42 aikaisiksi. On ilmeistä, e ä ne kestävät edelleen, mu a tarvitsevat terävöi ämistä neljännessä maaseutupolii isessa kokonaisohjelmassa Maaseutuprojektista neuvottelukunta Maaseudun kehi ämisprojektia seurasi maaseutupolitiikan neuvo elukunta, joka toimi vuoden 1992 alusta vappuun Neuvo elukunnan kokoonpanossa oli niitä hallinnonaloja, joiden ratkaisuilla on suuri merkitys maaseudun kehitykseen. Maaseutuprojekti oli koo u yksi äisistä aktiiveista henkilöistä. Polii isen ja yhteiskunnallisen vaiku amisen kannalta tällainen kokoonpano koe iin rii ämä ömäksi. Neuvo elukunnan koostumuksella tähdä iin nimenomaan suorempaan vaiku amiseen. Ilmeni kuitenkin, e ä neuvo elukunnassa oli kahdenlaista ilmaa: toisille toimielin oli suoran vaiku amisen paikka, toisille taas rii i oman hallinnonalan maaseutupolii isesti yleensä merkityksettömien näkökantojen edustajan rooli. Etenkin vuodet 1993 ja 1994 olivat vaikeita. Esiintyi epätietoisuu a ja suoranaista maaseutupolitiikan rakentamisen vastustusta jopa neuvo elukunnan sisällä. Pulmien takana oli vanhoista rakenteista ja työtavoista kummunnut polii inen epäily. Näissä oloissa maaseutupolitiikka ei kyennyt politisoitumaan rii ävästi. Esimerkiksi maaseutupolii isesta selonteosta käytiin keskustelua enemmän muiden politiikanalojen kuin maaseutupolitiikan näkökulmasta. Myös Euroopan unioniin lii yminen aiheu i ristivetoa: toiset pitivät neuvo elukunnan työtä ja ryhmiä päällekkäisinä EU-valmisteluryhmien kanssa, toiset taas täydentävinä ja EU-ryhmiä yksinään rii ämä öminä. Lähihistoria on osoi anut jälkimmäisen kannan oikeaksi. Neuvo elukunnan aikana maaseutupolii inen valmistelutyö kuitenkin jäsentyi ja järjestelmä kehi yi. Peruste iin teemaryhmät työmuodoksi, hanketoiminta laajeni merkittävästi ja tutkimusrahoitus tuli kehitystyön osaksi vuonna Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmät ja toinen kokonaisohjelma Neuvo elukuntaa toukokuussa 1995 seurannut maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR oli virkamiestyöryhmä. Se oli entisiä kokoonpanoja laajempi, useiden hallinnonalojen välinen työtapa, jolla yhteistyössä ratkaistaan kysymyksiä, jotka uhkaavat jäädä vaille rii ävää huomiota julkisten ja yksityisten organisaatioiden paino aessa ydintoimintojaan. Neuvottelukunnan "lausunnonantajan" roolista halu iin päästä suorempaan toimintaan. Kesäkuussa 1995 pääministeri Lipposen ensimmäinen hallitus ase i maaseutu- ja kaupunkipolii iset ohjelmaryhmät. Kaupunkipolii inen ohjelmaryhmä ehdo i yhteistyöryhmän perustamista myös kaupunkipolitiikkaan. Se aloi ikin työnsä vuoden 1997 alusta, mikä oli maaseutupolitiikan näkökulmasta myönteinen tapahtuma kahdesta syystä: Kaupunkipolitiikan puu uminen vaikeu i vuosien ajan maaseutupolii ista valmistelua polii isessa päätöksenteossa ja vuorovaikutuksen kehi ämiselle saatiin näin väl ämätön toinen osapuoli. Si emmin selkeän kaupunkipolitiikan tilalle tuli aluekeskusohjelma, jonka kanssa yhteistyö ei ole sujunut. Logiikat eivät kohtaa.

47 43 Maaseutupolii inen ohjelmaryhmä oli sekä yhteistyöryhmästä erillään työskentelevä pieni asiantuntijaryhmä, e ä yhteistyöryhmän valmistelutyötä huomioono ava ryhmä. Jälkimmäinen tavoite varmistui silläkin, e ä ohjelmaryhmän puheenjohtajana toimi YTR:n pääsihteeri ja sihteereinä oli YTR:n sihteereitä. Ohjelmaryhmä tuo i toisen maaseutupolii isen kokonaisohjelman "Toimiva maaseutu" (1996). Kokonaisohjelman ehdotukset olivat ensimmäistä ohjelmaa konkree isempia ja saa oivat olla myös jonkin perinteisemmän politiikanalan linjausten vastaisia. "Toimiva maaseutu" -ohjelma korosti aikaisempia dokumen eja voimakkaammin paikallista ja seudullista kehi ämistä ja verkostoitumista. Ohjelman 96 ehdotuksesta toteutui 84, mikä on eri äin hyvä tulos. Tulos seli yy sekä ensimmäistä kierrosta kehi yneemmillä ja tarkentuneilla ehdotuksilla e ä maaseutupolii isen koneiston vahvistumisella. Sen sijaan ohjelman polii iseksi käsi elyksi jäi hallituksen iltakoulu, jossa ohjelman nostamiin rahatarpeisiin "luva iin o aa kantaa normaalin talousarviokäsi elyn yhteydessä". Se tarkoi i, e ä uusia varoja ei toteutukseen osoite u. Iltakoulussa hallitus kuitenkin o i YTR:n työkalukseen ohjelman toteutukseen, mikä osaltaan varmensi hyvän tuloksen. Ensimmäisen maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän toimikausi oli pää ymässä huhtikuussa 1998, kun pääministeri Lipponen ilmoi i helmikuussa, e ä uu a yhteistyöryhmää ei enää aseteta. Sen sijaan pääministeri nimi i maaseutupolitiikan selvityshenkilön laatimaan uu a maaseutuohjelmaa. Yhteistyöryhmän nimi änyt sisäasiainministeriö kuitenkin antoi ryhmälle vuoden jatkoajan, jolla mentiin yli eduskuntavaalien ja uuden YTR:n ase aminen tuli valtioneuvostoon vasta keväällä Maaseutupolitiikan lope aminen tilanteessa, jossa kaupunkipolitiikkaa oltiin aloi amassa, ei olisi vaalien alla ollut viisasta. Selvityshenkilö teki yhteistyöryhmän toimintaa tukevan selvityksen. Ohjelma se ei ollut. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän ja sen työtä toukokuussa 1999 ja 2002 jatkaneiden uusien yhteistyöryhmien aikana tutkimus- ja kehi ämishanketoiminta on laajentunut ja teema- ja työryhmiä työskentelee jatkuvasti Kummankaan YTR-kokoonpanon asettamiseen ei enää lii ynyt polii isia vaikeuksia. Teemaryhmät ovat oman alansa valtakunnallisten tehtävien tekijöitä ja alueellisen kehi ämistyön palvelijoita. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä on järjestelmä, jossa valtakunnallisissa hankkeissa työskentelee noin 200 henkilöä, pääosin kokoaikaisesti, teemaryhmissä työtä tekee noin 300 ihmistä, joista osa päätoimisesti, ja yhteistyöryhmässä ja sen sihteeristössä toimii noin 80 eri hallinnonalojen ja järjestöjen virka- ja toimihenkilöä, jotka kaikki ovat osa-aikaisia. Ohjelmakauden alussa teema- ja työohjelmat laajenivat kaikkiin maakuntiin. Niiden lukumäärä vaihtelee 4 12 maakuntaa kohti. YTR on horisontaalisesti toimiva verkosto, vuorovaikutusjärjestelmä ja oppiva organisaatio Kolmas kokonaisohjelma ja valtioneuvoston maaseutupoliittinen periaatepäätös Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä ase i vuoden 1999 lopulla koordinaatioryhmän valmistelemaan kolma a maaseutupolii ista kokonaisohjelmaa. Mene ely oli sama kuin ensimmäistä kokonaisohjelmaa laadi aessa. Uu a sen sijaan oli teemaryhmien tärkeä rooli ehdotusten tekijöinä ja perustelutekstien laatijoina sekä ohjelmaan lii yvät neuvo elut, joita käytiin maaseutupolii isesti keskeisimpien ministeriöiden, keskushal-

48 44 litusten ja järjestöjen kanssa. Noin 30 neuvo elutilaisuu a järjeste iin sekä ohjelman valmistelun aikaan e ä toteutusta edistämään ohjelman valmistu ua. Valmisteluprosessiin lii yi myös ministeriöiden tavoiteasiakirjojen, puolueohjelmien sekä edellisen kauden EU-ohjelmien maaseutupolii ista arviointia. Samoin ohjelman kirjoitusta tuettiin muutamalla varta vasten tilatulla tutkimuksella. Monivaiheinen prosessi tuo i marraskuussa 2000 "Ihmisten maaseutu tahdon maaseutupolitiikka" -kokonaisohjelman. Se sai poikkeuksellisen hyvän vastaanoton. Lievää paheksuntaa tuli vain niistä ministeriöistä, joiden omia linjauksia kokonaisohjelma oli pitänyt rii ämä öminä tai suorastaan kielteisinä maaseudun elinvoimalle. Sellaisina ne olisivat maaseudun kehi ämiseen tähtäävässä ohjelmassa vaiku aneet absurdeilta. Kiistanalaisia asioita ei ole paljon ja osa niistäkin on neuvoteltavissa useita yhteiskunnallisia päämääriä palveleviksi. Myöhemmin kritiikki vaimeni, mitä osaltaan osoi aa ohjelman ehdotusten hyvä toteutuminen. Huhtikuun lopussa 2004 kokonaisohjelman 108 ehdotuksesta oli toteutunut 84 ja toteutumassa oli 11. Vielä 1990-luvulla kokonaisohjelmiin annetuissa lausunnoissa esiintyi lähinnä kahteen asiaan perustuvaa kritiikkiä: joillekin näy i olevan mahdotonta ymmärtää, e ä maaseutuohjelma ei ole maatalousohjelma ja muutamat järjestöt odo ivat, e ä niiden työ olisi maaseutuohjelmassa seloste u takavuosien tapaan. Kolmannen kokonaisohjelman lausunnoissa maini uja painotuksia ei enää ollut. "Ihmisten maaseutu" -ohjelma o i käy öön laajan ja suppean maaseutupolitiikan käsi eet. Aivan viime vuosikymmenen lopussa ale iin nähdä EU-ohjelmien rii ämä ömyys. Toisaalta ministeriöiden tavoiteasiakirjat osoi ivat, e ei vielä silloin ollut valmiu a tunnustaa kunkin hallinnonalan päätösten alueellisia vaikutuksia. Talouden kasvua koroste iin enemmän kuin alueellista tasapainoa. Merki ävää kolmannessa ohjelmassa oli myös sen käy ööno ama maaseudun elinvoiman määri ely. Ohjelma sanoi yksinkertaisen selkeästi, e ä maaseudun elinvoima määritellään asukkaiden ja hyvinvoinnin määrän ja muutosten avulla. Aiemmin määri elyyn oli sisällyte y elinkeinoja sekä ympäristön ja kunnallistalouden kuntoa, jolloin kuva maaseudun elinvoiman tilasta ja muutoksista jäi epämääräiseksi ja keinovalikoimaa luonnehti perinteisyys ja rii ämä ömyys. Kolmas kokonaisohjelma paino i maaseutuasumista aiempia enemmän, samoin osaamisjärjestelmää osaamiskeski ymistä maaseutututkimuksen kehi ämiseen. Näistä ohjelma sisälsi useita esityksiä, jotka pääosin ovat toteutuneet. Tällä vuosikymmenellä Suomen maaseutupolitiikka on alkanut herä ää kansainvälistä kiinnostusta. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän työtä pidetään arvokkaana asiana, mu a ihmetellään polii isen johdon puu umista. Laajan ja suppean maaseutupolitiikan käsi eitä pidetään käy ökelpoisina ja Suomen paikallisen kehi ämisen järjestelmää arvostetaan, sillä kylätoiminta vahvistuu ja toimintatyöryhmätyö ka aa koko maan. Suomen kokemuksille maaseudun kehitystyössä on alkanut tulla kansainvälistä kysyntää. Valtioneuvoston maaseutupolii ista periaatepäätöstä ale iin laatia heti kokonaisohjelman valmistu ua. Työ eteni ripeästi, joskin "Ihmisten maaseutu" -ohjelman suorasanaisten ilmaisujen modifiointi aiheu i keskustelua. Periaatepäätös perustui kokonaisohjelmaan ja ensimmäinen luonnos sisälsi noin 35 kokonaisohjelman ehdotusta. Lopulta niitä tuli

49 45 periaatepäätökseen 23 sellaisenaan tai lievästi muute uina. Lisäksi valtioneuvoston linjauspaperi sisälsi kolme päätöstä, joista merki ävin oli valtion toimintojen alueellistamista koskeva linjaus. Periaatepäätöksen 26 kohdasta on huhtikuun loppuun mennessä 2004 toteutunut 23, toteutumassa on 1. Kaikki valtioneuvostonkaan tekemät päätökset eivät toteudu, jos vastuuministeriö vastustaa tai ei toimi. Toisaalta toisinkin päin voi käydä, esimerkkinä kokonaisohjelman esitys osaamis-keski ymistä. Se ei mahtunut periaatepäätökseen, koska "se olisi heikentänyt varsinaisten osaamiskeskusten varojen saantia". Maakunnat ovat kuitenkin ehdotuksen käytännössä toteu aneet ja lisää on tulossa. Tavoite ja käytäntö näkyvät selvästi maakuntaohjelmissa. Nyt ovat jo ylimmän polii isen johdonkin näkemykset asiassa muu uneet. Periaatepäätöstä ja kokonaisohjelmaa toteutetaan rinnakkain. Periaatepäätös määri i tavoi eet ja kannan asioissa, joita se käsi eli. Muita asioita edistetään kokonaisohjelman ehdotusten mukaisesti. Yli puolet kokonaisohjelman ehdotuksista ei kuulu valtioneuvoston tai minkään ministeriön toimivaltaan, vaan vastuunkantajina ja vallankäy äjinä ovat kunnat, yliopistot, järjestöt tai yritykset Vähitellen paranevia tuloksia Uuden politiikanalan sanotaan tarvitsevan kehi ymiseensä 30 vuo a. Maaseutupolitiikka on nyt rakentumisensa puolivälissä. Monia työmuotoja on ote u käy öön, politiikanala institutionalisoituu, mu a se kärsii edelleen hankemaailman väliaikaisuuden leimasta. YTR edeltäjineen ehti toimia 12 vuo a, ennen kuin se tunnuste iin lainsäädännössä ja sai työjärjestyksen. Uusiin työmuotoihin on ollut eri äin vaikeaa saada valtion rahoitusta. Silti on ede y. Keskushallinnon maaseutupolitiikan tehtävä on luoda välineitä kehi ämistyölle, sovittaa yhteen eri hallinnonalojen ja muiden toimijoiden ristiriitaisia tavoi eita ja pyrkiä etsimään vastalääkkeitä elinkeinoelämän ja hallinnon maaseudulle kielteisille ratkaisuille. Maaseutupolii isia tavoi eita ja itse työtä on pide ävä esillä. Niitä ei vieläkään rii ävästi tunneta. Tulosten arvioimiseksi on kiinnite ävä huomiota kahteen ryhmään: toisaalta itse aikaansaannoksiin ja toisaalta väl ämä ömiin maaseutupolitiikan välineisiin. Maaseutupolitiikan järjestelmä kehi yy edelleen ja siihen on luotu useita aktiivisia osia. Suppeassa maaseutupolitiikassa on ede y pidemmälle kuin laajassa. Jälkimmäisessä tulosten saavu amista on haitannut EMU-kuntoisuu a korostanut talouspolitiikka ja kasvukeskuksia paino ava aluepolitiikka. Suppean maaseutupolitiikan osina voidaan nähdä EU-osarahoi eiset aluekehitysohjelmat sekä maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän ympärille kietoutunut kansallinen maaseutupolitiikka. Lukuisat arvioinnit osoi avat, e ä näissä on onnistu u kohtuullisesti. Sen sijaan laajassa maaseutupolitiikassa on löyde ävä lisäkeinoja, jo a eri hallinnonalojen alueellisiin vaikutuksiin saadaan nykyistä enemmän myönteisyy ä. Kokonaisohjelma ja sen valmisteluprosessi pyrkivät vahvistamaan laajaa maaseutupolitiikkaa. Kesän 2004 aikana valmistuneet ministeriöiden aluekehitysstrategiat vähentävät pulmaa ja antavat välineitä TE-keskuksille ja maakuntien liitoille.

50 46 On eri äin vaikea arvioida, mitä 15 vuoden aikana harjoitetulla maaseutupolitiikalla, EU-osarahoi eisella ja kansallisella, on saatu aikaan. Ajanjaksoon sisältyy suuria taloudellisten rakenteiden muutoksia, lamavuodet ja Euroopan unionin monissa kohdin hyvin erilaisiin käytäntöihin lii yminen. Ohjelma- ja hankemaailma oli uu a ja se toi rahaa maaseudulle. Toisaalta samaan aikaan valtiontalou a kiriste iin ja maaseudulle suuntautuneet rahavarat vähenivät selvästi. Arviointiperustana eivät voi olla ennen EU-aikaa sovelletut käytännöt ja varojen kohdentaminen, koska ne olisivat muu uneet ilman EU: takin maaseudulle kielteisempään suuntaan. Siksi on tyydy ävä tekemään johtopäätöksiä maaseutupolitiikan eri välineisiin kohdistetuista arvioinneista. Yrityksinä, työpaikkoina, koulutuksena ja yhteistyötä lisäävinä verkostoina suppealla maaseutupolitiikalla on pääosin saavute u se, mikä on ollut mahdollista saavu aa. Maaseutu on mobilisoitu kehi ämistyöhön poikkeuksellisen laajasti. Tämän takia suoraan asianosaisiin kohdistuvia myönteisiä tuloksia on saavute u olennaisesti enemmän kuin tilanteessa, jossa maaseutupolii isia toimijoita ja toimintaa ei olisi ollut. Sen sijaan laajan maaseutupolitiikan tehtäväkentällä eli sektoripolitiikoiden aluevaikutuksissa saavutukset ovat vaatima omia. Kolmas kokonaisohjelma ärsy i paikoin kielteisiin reaktioihin mu a myönteiseen toimintaan. EU-sidonnaisia kehi ämisvälineitä vaivaa väliaikaisuus, mikä aihee omasti siirtyi myös välineitä käy ävään maaseutupolitiikkaan. Maaseutupolitiikan välineistön näkökulmasta tuloksia voidaan arvioida seuraavasti: Maaseudun kehi ämistyötä päätyönään tekevien organisaatioiden ja henkilöiden määrä on lisääntynyt. Maaseutututkimuksen yksikköjä on alueellisesti ja osin alakohtaisestikin ka avasti. Maaseutuprofessuurien verkosto on syntynyt. Tietotuotanto on viime vuosina lisääntynyt ja syventynyt, mu a se ei ole vielä rii ävää. Monentyyppinen maaseudun kehi äjien koulutus on laajentunut ja parhaimmillaan kehi äjät muodostavat ohjelma- ja hanketyössä väl ämä ömän yhteistyöverkoston. Suppean maaseutupolitiikan välineet ovat kehi yneet: EU- osarahoi eiset tavoiteohjelmat, toimintaryhmätyö, teemaohjelmat ja -ryhmät, valtakunnalliset tutkimusja kehi ämishankkeet sekä kehi ämistyöstä vastuuta o ava kylätoiminta. Laajaan maaseutupolitiikkaan vaiku avaa maaseutupolii ista kokonaisohjelmaa on metodisesti ja sisällöllisesti kehite y. Polii isten pää äjien kiinnostus maaseutupolitiikkaa kohtaan on vähitellen lisääntynyt. Välineistön ja järjestelmän keskeneräisyy ä ja kielteisyy ä on edelleen jäljellä: Maaseutupolitiikka ei ole vieläkään pysyvästi polii isesti johde ua, vaikka eduskunnan maaseutuverkoston syntyminen vuonna 2001 ja puolueiden maaseutuohjelmien ajantasaistuminen ja sisällöllinen kohentuminen ovat myönteisiä asioita. Neljännen kokonaisohjelman valmisteluun kuuluva polii inen johtoryhmä on askel oikeaan suuntaan, mu a maaseutupolitiikka politiikkaohjelmana ansaitsee pysyvän poikkihallinnollisen polii isen johdon. Maaseudun kehi ämiseen tarkoitetut varat ovat vähentyneet. Vaikka EU:n myötä maaseutupolii isen kehi ämistyön varat lisääntyivät, ne eivät kuitenkaan ka aneet samaan aikaan tapahtunu a muiden maaseudulle kohdistuneiden yksityisten ja julkisten varojen vähenemistä.

51 47 Rii ämä ömiä tai suorastaan vahingollisia polii ishallinnollisia linjauksia on mm. maaseuturakentamisessa, tietoliikenteessä ja maatalouspolitiikassa. Maatalouspolitiikka ja aluepolitiikka o avat liian vähän huomioon maaseudun elinvoiman ehtoja. Silti maaseutupolitiikan oikeu a toimia itsenäisesti ei tunnusteta selkeästi. (3) Hallitus järjestää maaseutupolitiikan polii isen johdon pysyvästi johonkin ministerivaliokuntaan tai politiikkaohjelman omaan ministeriryhmään ja YTR:n seuraavaan kokoonpanoon nimitetään mukaan myös eduskuntaryhmien edustusta. (Valtioneuvosto, VNK, MMM, SM, YTR) (4) Hallitus ase aa selvityshenkilön tekemään ehdotuksia aluepolitiikan, maaseutupolitiikan ja maatalouspolitiikan parhaista ja toisiaan täydentävistä käytännöistä ohjelmakauden suunni elua varten. (Valtioneuvosto, SM) Tällä hetkellä yhä useammat pitävät maaseutupolitiikkaa väl ämä ömänä ja pysyvänä valtionhallinnon tehtävänä. Syitä on monia: maaseudun muutoksen edelleen suuret haasteet, EU-ohjelmien merkityksen todennäköinen keveneminen kaudella , kokonaisohjelmien konkree isuus ja määrätietoinen toteu aminen sekä vastuuta o avan maaseudun kehi äjäjoukon syntyminen toiminnan jokaiselle tasolle. Maaseutupolitiikan rakentumisen välitilinpäätöstä voi perustellusti pitää kohtuullisena. 2.3 Suomalainen maaseutupolitiikka kansainvälisessä toimintaympäristössä Maaseutu poliittisessa ajattelussa Maaseutupolitiikka on kansainvälisesti o aen uusi politiikan ala, ja sillä on eri maissa ja ylikansallisissa elimissä erilaisia lähtökohtia. Lähtökohtavalintoihin vaiku aa kansallisten painotusten lisäksi se, mitä missäkin asiayhteydessä pidetään kehi ämisen, kilpailukyvyn tai talouden kasvun tärkeimpänä vaiku avana voimana. Maaseutupolitiikan lähtökohdat voidaan jakaa karkeasti maaseudun ymmärtämiseen joko tilana tai alueena. Uutena maaseutupolitiikan lähtökohtana tekee tuloaan maaseudun näkeminen yhtenä yhteiskunnan jäsentämisen ulo uvuutena, jolla voi olla yhtä aikaa monenlaisia sisältöjä ja merkityksiä, riippuen siitä kuka ja missä roolissa niitä esi ää. Olennaista on, e ei kaikilla ole samoja edellytyksiä saada ääntään kuuluville politiikan areenoilla, tuloksellisen toimijan rooliin pääsemiseksi on tehtävä töitä. Kun politiikan lähtökohtana on maaseutu tilana, ajatellaan maaseutua leimaavan nimenomaan laajaperäinen maankäy ö ja se, e ä ihmisiä ja taloudellista toimintaa on harvakseltaan, kun taas kaupunkeihin sijoi uu sellainen toiminta, jossa keskitytään tehokkaasti pienelle alueelle. Erojen katsotaan syntyvän toiminnallisesta erikoistumisesta ja työnjaosta. Kehi yneessä taloudellisessa työnjaossa maaseutu edustaa keskustasta yhä etäämmälle vetäytyviä perinteisiä elinkeinoja ja yhteisöjä, ja sitä leimaa riippuvuus keskuksista. Politiikka muotoillaan tällöin mielessä tila, jota kuvaavat maankäy ö maatalouteen, metsäta-

52 48 louteen ja kalastukseen, maatalouden osuus työllisistä, väestötiheys tai rakennetun alueen osuus. Kun maaseutu ymmärretään maataloutena, myös sen polii inen ohjaus ja siihen lii yvä vallankäy ö tapahtuu maatalouden kau a. Maatalouden tukeminen elinkeinona on kuitenkin ristiriidassa maailmankaupan vapau amisen kanssa. Maaseudun ymmärtäminen maatalouden hallitsemaksi tilaksi on tarjonnut loogisen lähtökohdan sille, e ä voidaan jatkaa maatalouden tukea maaseudun tukemisen nimissä. EU:n maatalouslähtöinen maaseudun kehi äminen edustaa lähinnä tätä maaseutupolii ista aja elua. Kun maaseutupolitiikan lähtökohdaksi otetaan tilan sijasta alue, korostuu maatalouskytkennän ja keskus-periferia -vastakkainase elun sijasta aluekokonaisuuksien taloudellinen erilaistuminen. Politiikka-aja elussa korostuu paikallistalous, ja sen erilaisuus riippuen siitä, onko alueella iso keskus ja vähän avointa tilaa, tai yksi tai monta pienempää kaupunkikeskusta ja paljon avointa tilaa. Politiikka kohdistetaan alueellisiin yksiköihin (esim. NUTS-alueet), joilla ajatellaan toimivan sekä alkutuotannosta, teollisuudesta e ä palveluista koostuva alue- tai paikallistalous. Maaseutumaisuus on yksi ulo uvuus, jolla näitä alueellisia yksiköitä voidaan tarkastella. Ero maaseutuun tilana on, e ä tässä politiikassa alueita ei nähdä alistussuhteessa toisiinsa, vaan globaalissa markkinataloudessa keskenään kilpailevina paikallis-/aluetalouksina. Tämä lähestymistapa vaiku aa sinänsä neutraalilta eri aluetyyppeihin nähden. Käytännön politiikassa tähän lähtökohtaan on kuitenkin usein liite y ajatus siitä, e ä taloudellinen kasvu on keskusvetoista, ja e ä se läikkyy tietyn mekanismin varassa ympäröivälle maaseudulle. Valtanäkökulmasta aluekeskeisessä politiikka-aja elussa maaseutu näy äytyy helposti altavastaajana, heikkona toimijana, joka ennemminkin vastaano aa globaalin toimintaympäristön vaikutuksia aluetalouteen kuin itse aktiivisesti muokkaisi niitä. EU:n rakennerahastopolitiikassa maaseututoimet on rakenne u pitkälti näille lähtökohdille. Kun politiikka rakentuu sille, e ä maaseutu on yksi relevan i yhteiskunnan jäsentämisen ulo uvuus, ollaan tekemisissä monien samanaikaisesti mahdollisten maaseutujen kanssa. Erilaisia maaseutumerkityksiä ja käsityksiä esi ävät maaseudun tilan pysyvät tai satunnaiset käy äjät, eri toimialojen yri äjät, eri amma iryhmiä edustavat maaseudun asukkaat, maaseudulla virkistäytyvät matkailijat, luonnonsuojelijat tai kaupunkilaiset maanomistajat, mu a myös toimijat muilla yhteiskunnan ja politiikan aloilla. Maaseutu inhimillisen toiminnan mielessä koostuu näiden tahojen keskinäisistä suhteista ja maaseutupolitiikka tunnistaa lukuisat toimijat. Olennaista on se, e ä on olemassa yhtä aikaa monia keskenään kiistanalaisia, mu a perusteltavissa olevia maaseutukäsityksiä. Erotuksena tila- ja aluelähtökohdalle tässä maaseutupolii isessa aja elussa maaseutu itse on noste u politiikan kysymykseksi, ei maaseutu maatalouden kau a tai aluetalouden osana. Se on polii isena kysymyksenä avoimempi kenelle tahansa yhteiskunnan toimijalle, mu a samalla siihen latautunut polii inen merkitys on tunnuste u. Maaseutukysymyksen itsenäinen politisoiminen sekoi aa sekä maatalous- e ä aluepolitiikan totu uja valta-asetelmia. Suomalaista maaseutupolitiikkaa on jo vuosia rakenne u näistä lähtökohdista. Euroopan unionin maissa vallalla olevia maaseutuaja elun suuntauksia taas voidaan eritellä seuraavalla tavalla. Maataloustraditiossa maaseutu on siinä, missä on maatalou a. Näissä maissa perheviljelmä on olennainen osa kansallista omakuvaa ja se on kansakuntaa koossapitävä voima. Maatalouskysymyksillä on perinteisesti painoarvoa kansallisessa politiikassa. Tämä aja elu on vallalla Ranskassa. Vahvana tämä aja elu on Tanskassa, Irlannissa, Alankomaissa, Belgiassa ja Saksassa.

53 49 Naturalistisessa maaseutusuhteessa maaseutu on ensisijaisesti maiseman ja luonnon kuluttamisen paikka. Tämä maaseutukäsitys on vahvasti kaupunkilähtöinen, ja siinä korostuu roman inen maaseutukäsitys, oletetun perinteisen maalaisen elämäntavan paremmuus ja puhtaus kaupunkielämään verra una. Maaseutuun kohdistuu voimakas suojelu- ja säily ämisvaatimus, jota ajamaan perustetaan erilaisia yhdistyksiä ja seuroja. Erityisen voimakas tämä aja elu on varhain teollistuneessa ja kaupungistuneessa Britanniassa, mu a sen edustajia on paljon myös Alankomaissa, Saksassa, Belgiassa ja Ranskassa. Välimeren alueella maaseudulla on vain vähän sellaista kul uurista ja ideologista arvoa, joka antaisi sille painoa kansallisessa politiikassa. Näiden maiden alueaja elussa hallitsevat suuret, vanhat kaupungit, satamat ja pienemmät kaupungit niillä kapeilla asutukseen sopivilla kaistaleilla, jotka jäävät laajojen, mu a lähes asumiskelvo omien vuoristoalueiden väliin. Maaseutu ja siihen lii yvät rakenteet yhdistetään laajaan ja takapajuiseen, suunna oman suurista ja hyvin pienistä maatiloista koostuvaan maatalouteen. Maatalous ja sen mukana maaseutu edustavat sitä menny ä, josta halutaan päästä eroon. Maaseudun koetaan olevan este modernin kansantalouden rakentamiselle. Tätä maaseutukäsitystä tapaa erityisesti Espanjassa, Portugalissa, Italiassa ja Kreikassa. Syrjäseututraditiossa maaseutu liitetään rakenteellisesti epäsuotuisaan luonnonympäristöön, jonka erämaaluonne a tai vuoristoisuu a pidetään arvossa, vaikka se ase aa huoma avia rajoituksia ihmisen aktiviteeteille. Olennaista kuitenkin on, e ä näitä alueita asutaan, ja niillä pyritään perinteisesti yhdistämään erilaisia toimintoja. Politiikassa se tarkoi aa pyrkimystä yhdistää ympäristönsuojelu maatalouden, metsätalouden ja kalastuksen käytäntöihin. Esimerkkimaita ovat Itävalta ja Ruotsi, EU:n ulkopuolella Norja ja Sveitsi. Myös Suomi nähdään usein tämän aja elun edustajana. EU:n komission maaseutuaja elussa on ollut erilaisia vaiheita ja siinä ovat ohjelmatasolla eläneet rinnan maatalouskeskeinen tila-aja elu ja aluetalouksiin perustuva alueaja elu. Suurin osa konkree isista maaseutuun kohdistetuista politiikkatoimista on peräisin yhteisen maatalouspolitiikan uudelleenmuotoiluista, ja sitä myöten maatalouskeskeisyys on ollut vahvaa. Maaseutu-sanaa käytetään EU:ssa yhä useammin, mu a kriteerit, politiikan perusteet ja rahavirrat kietoutuvat maatalouteen. OECD:ssä puolestaan maaseutumaisuuden mi areina on käyte y integroituneisuu a kansalliseen ja maailmantalouteen sekä väestötihey ä. Integroitumisen mi ana ei ole ollut pelkästään fyysinen etäisyys, vaan huomioon on ote u myös rii ämä ömistä liikenneyhteyksistä, telekommunikaatioyhteyksien puu eesta tai kul uurisista rasi eista kuten harvinaisesta kielestä johtuva etäisyys. Suomelle on olennaista, e ä nimenomaan alhainen väestötiheys, epäedulliset ilmasto- ja sijaintitekijät, työ ömyysaste ja perifeerisyysindeksi painavat maaseutumaisuuden mi areina Politiikkatoimien kehitys Euroopan unionissa maaseutua koskevia politiikkatoimia on sekä rakennerahastopolitiikassa, joka tähtää alueellisten kehityserojen tasoi amiseen, e ä yhteisessä maatalouspolitiikassa. Näissä tapahtuneita painotusten muutoksia voidaan luonnehtia tiivistetysti neljällä tasolla. Kyse on toistaiseksi lähinnä polii isten linjausten uusista suunnanavauksista, politiikkatoimien sisällölliset muutokset ovat hitaampia ja eräin kohdin vielä vahvasti epävarmoja.

54 50 Yleisissä alueita koskevissa kehi ämistoimissa on siirry y maaseudun ulkopuolelta tehtävien investointien rohkaisemisesta (ulkosyntyisestä kehi ämismallista) lisäämään paikallista kehi ämispotentiaalia (sisäsyntyiseen kehi ämismalliin). Maatalouden rakennepolitiikassa on tuo avuuden kasvun lisäämisen ohella ale u paino aa maatalouden monivaiku eisuu a, vaikka sille on toistaiseksi löyde y vain vähän konkree ista sisältöä. Sektoripolitiikan elinkeinokohtaisista välineistä on siirry y alueelliseen ohjelmaperusteiseen politiikkaan, ja samalla on löysä y ylhäältä alas suuntautuvaa politiikkaohjausta ja pyri y vahvistamaan omaehtoista asianosaisten osallisuu a. EU:n maaseudun kehi ämistoimet tulivat Suomessa käy öön vaiheessa, jolloin kansallinen maaseutupolitiikkamme oli jo muotoutumassa omista lähtökohdistamme. Merkittävimmät erot ovat suomalaisen maaseutupolitiikan suhteellisen suuri itsenäisyys aluepolitiikkaan ja maatalouspolitiikkaan nähden, laajan maaseutupolitiikan määrätietoinen tekeminen, poikkihallinnollisuuteen ja -toiminnallisuuteen perustuva maaseutupoliittinen järjestelmä, jolla on omia toimielimiä ja verkostoja, sekä koko maahan juurtunut, omaehtoiseen kehi ämiseen organisoitunut toimintaryhmien ja kyläyhdistysten verkko. Suomessa on politiikkaa ja pysyvyyden tavoi elua siinä, missä EU pyrkii kehi ämään maaseutua tilapäisvälinein. EU:n politiikkatoimet ovat rajallisuudessaankin olennainen osa suomalaista maaseutupolitiikkaa. Parhaimmaksi EU:n tarjoamista politiikkavälineistä on osoi autunut maaseutuyhteisöaloite LEADER. Työtavan säily äminen tulevalla rakennerahastokaudella on erittäin tärkeää. Paikallisiin toimintaryhmiin tukeutuva LEADER-toimintamalli on oleellinen ruohonjuuritason kehi ämisen väline sekä paikallisen tason toimintatavan legitimoijana e ä rahoituslähteenä. Paikalliset toimintaryhmät täydentävät suurempien ohjelmien toimintaa sekä hallinnollisesti e ä sisällöllisesti. Suomessa tähän mennessä toteutetut LEA- DER-ohjelmat ovat olleet tehokkuudeltaan ja vaiku avuudeltaan niin vakuu avia, e ä tätä politiikkaväline ä tulee jatkaa ja kehi ää edelleen olennaisena osana maaseutupolitiikkaa. Sen rahoitus tulee mahdollisessa hallinnon yksinkertaistamisessa turvata osoi amalla siihen tarkoitetut varat selkeästi maaseudun alueellisen kehi ämisen toimenpiteelle, josta ei tule rahoi aa maatalouden liitännäistoimenpiteitä tai markkinatukea. Ohjelmaperusteinen alueiden kehi äminen on EU-jäsenyydessä ollut merki ävä osa unionipolitiikkaa. Kuluneiden liki kymmenen vuoden aikana on käynyt ilmi, e ä ohjelmaperusteinen kehi äminen ei ole yksinkertaista, eikä se ole vastaus kaikkiin alueiden ongelmiin. Hallinto- ja päätöksentekomene elyjen monimutkaisuus vaikeu aa toimijoiden osallistumista, eikä sektoriministeriöi äin jae u rahastojen hallinnointi ole sujuva tapa toteu aa alueellista ohjelmaa. Toimeenpaneville virkamiehille ei ole läheskään aina valaistunut, e ä yksi äisten toimien ensisijainen tarkoitus on toteu aa alueellisen ohjelman tavoi eita tietyllä aikajaksolla, ei sektoriministeriön omia intressejä, ja yksi äinen toimenpide on vain osa yleensä pitkää ketjua. Ohjelmapolitiikka ei myöskään ole peruspalvelujen turvaamisen väline, vaan ne kuuluvat laajan maaseutupolitiikan hoide aviksi. Maaseudun kehi ämistoimet ovat kuluvalla ohjelmakaudella jääneet liian pitkälle yhden rahaston, Euroopan maatalouden ohjaus- ja tukirahaston varaan. Maaseudun kokonaisuudessa tuloksia voidaan saada vain, jos on käyte ävissä laajempi välineistö hyödyntäen täysimi aisesti ne ulo uvuudet, joita varten on olemassa Euroopan sosiaalirahaston ja Euroopan aluekehitysrahaston erityistoimenpiteet. On tärkeää, e ä myös nämä rahastot osallistuvat ja täydentävät maaseudun kehi ämistä. EMOTR:n toimet eivät riitä, eivätkä edes sovi kaikkien toimenpiteiden rahoi amiseen, joita maaseutualueet edelly ävät.

55 51 EU:ssa valmistellaan kaikkien maaseututoimenpiteiden keski ämistä yhteen rahastoon. Tässä valmistelussa Suomen on varmiste ava, e ä kaikissa maaseudun alueellisissa ohjelmissa, kehi ämistoimissa ja yritystuissa noudatetaan EMOTR-O -tyyppisiä joustavia mene elyjä ja niille tulee olla maatalouselinkeinon kehi ämisestä erote u momen insa EU-varoja ja kansallisia varoja varten. Euroopan unionissa Suomen maaseutupolii isessa linjassa korostuu vaatimus monipuolisesta kehi ämisvalikoimasta, joka tähtää maaseudun elinkeinorakenteen monipuolistamiseen ja maaseudun palvelujen ja tietoyhteiskunnan kehi ämiseen sekä maaseutuympäristön säily ämiseen. Keskeistä on maaseudun monialayri äjyyden edistäminen, ja uusien työpaikkojen luominen maaseudulle muuhun kuin alkutuotantoon, uudentyyppisten palvelujen ja palvelujen tuotantotapojen kehi äminen, pienimuotoisen jalostustoiminnan kehi äminen ja paikallisaloi eiden edistäminen. Rahoituksen tulee kohdistua suhteellisesti aikaisempia ohjelmakausia selvästi voimakkaammin inhimilliseen ja sosiaaliseen pääomaan tuotantopääoman sijasta. Maaseutupolitiikan linjana on pitää esillä vaativan ilmaston, harvan asutuksen ja pitkien etäisyyksien oloissa toimivaa, hyvinvoivaa ja kilpailukykyistä maaseutua, joka osaa ase aa itse tavoi eensa ja pystyy osallistumaan tasavertaisena osapuolena niiden toteu amiseen, koska käytössä on monitasoinen kehi yvä järjestelmä maaseudun kehitystyöhön. 2.4 Maaseutupoliittinen järjestelmä Työn, elinkeinojen ja teknologian muutokset aiheu avat muutospaineita myös politiikan tekemisen tapoihin. Yhä useammassa asiassa ratkaisujen löytäminen edelly ää poikkihallinnollista valmistelua. Maaseutupolitiikan ydin on verkostomaisessa raja-aitojen yli ämisessä, vaikka valtaosa henkilö- ja rahavaroista kanavoituu huomennakin sektorihallintojen ja -elinkeinojen kau a. Poikkihallinnolliset valmisteluelimet merkitsevät käytännössä vastuunkantoa omista ja yhteistyötä korostavista tehtävistä. Niillä rakennetaan maaseudulle myönteisiä toimenpiteitä, jotka toteutetaan eri hallinnonalojen kau a Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä Valtioneuvoston ase ama maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä YTR toimii valtakunnallisena maaseutupolitiikan valmistelijana ja järjestelmän kehi äjänä. Se tukee työllään niin alueellista kuin paikallista maaseudun kehitystyötä ja lisää valmiuksia EU-osarahoi eisten ohjelmien ja muiden maaseudun kehi ämisvälineiden hyödyntämiseen. Maaseutupolitiikan toimenpiteet kohdistuvat valtion, kuntien, yritysten, ja yhdistysten kanssa yhteistyössä kaikkiin asukkaisiin riippuma a ammatista, iästä tai sukupuolesta. YTR työskentelee poikkihallinnollisena politiikkaohjelmana laajaan verkostoitumiseen tukeutuen. Ryhmässä on edustajia yhdeksästä ministeriöstä sekä useasta organisaatiosta, jotka työskentelevät maaseudun asioiden hyväksi. Valtioneuvosto ase i nykyisen YTR:n ajalle YTR edeltäjineen on toiminut vuodesta 1988 lähtien. Viime vuosina tehtävät ovat lisääntyneet, muun muassa kansainvälinen yhteistyö ja tietojen vaihto on tullut olennaiseksi osaksi toimintaa.

56 52 Tehtävät Edistää yhteistyötä maaseutupolitiikassa Laatii ja toteu aa maaseutupolii isen kokonaisohjelman ja hallituksen apuna kokonaisohjelman pohjalta maaseutupolii isen erityisohjelman Valmistelee maaseutupolitiikan ohjelma- ja hanketoiminnan edistämiskeinoja Valmistelee maaseudun yri äjyy ä ja työllisyy ä parantavia toimia Edistää teemakohtaisten ja aluerajoja yli ävien verkostohankkeiden luomista erityisesti puutuotealalla, pk-elintarvikeyri äjyydessä, maaseutumatkailussa, etätyössä ja kylätoiminnassa EU-tavoiteohjelmien ja -yhteisöaloi eiden varoja hyödyntäen Vahvistaa maaseudun toiminnallista perusrakenne a, maaseutututkimusta ja -osaamista Valmistelee useita hallinnonaloja koskevia maaseutupolii isia kannano oja ja antaa lausuntoja maaseutupolitiikkaa koskevista ratkaisuista Kehi ää maaseudun yhdistelmäpalveluja ja palvelujen uudelleenjärjestämisen muotoja Käynnistää yhteistyössä kaupunkipolitiikan toimijoiden kanssa maaseudun ja kaupungin vuorovaikutusta lisäävää ja muu oliike ä hillitsevää ohjelma- ja hanketoimintaa. Kehi ämisalat ja käytännön työmuodot Maaseudun kehi äminen ka aa maaseutualueet ja pääosan Suomen kaupungeista, jotka ovat pieniä. Työssä hyödynnetään kansallista ja EU:n ohjelmapolitiikkaa. Toiminta koostuu tutkimus- ja kehi ämishankkeista, maaseudun kehi ämisyhdistysten (toimintaryhmät), kyläyhdistysten ja useiden erityisyhdistysten työstä, monenlaisten verkostojen rakentamisesta ja teemaryhmien toiminnasta. Kehi ämisaloja ovat: etätyö, elintarvikkeiden valmistus, hyvinvointipalvelut, kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus, kul uuri, kylien kehi äminen, luonnontuoteala, maaseutumatkailu, maaseutuneuvonta, maaseutututkimus, maaseudun naiset, nuoriso, osaaminen, puutuoteala, syrjäinen maaseutu, sopimuksellisuuden vahvistaminen maaseudulla, toimintaryhmätyö sekä työn ja yri äjyyden eri muodot. Maaseutupolii inen kokonaisohjelma - Kokonaisohjelma keski yy laajan maaseutupolitiikan kysymyksiin eli eri sektorihallintojen toimien alueellisiin vaikutuksiin sekä keinoihin lieventää toimien hai avaikutuksia ja vahvistaa myönteisiä seuraamuksia. Kokonaisohjelma vahvistaa maaseutupolii ista järjestelmää ehdotuksillaan. Noin joka neljäs vuosi uudiste avassa ohjelmassa on tiivis strateginen ote ja lukuisia konkree isia kehi ämisehdotuksia. YTR vie tämän toimintaohjelmansa ehdotuksia eteenpäin neuvo eluin, hankkein, teemaryhmätyöllä ja monin tavoin vaiku amalla. Kokonaisohjelma lähentää ja yhdenmukaistaa maaseudun toimijoiden tehtäviä voimien kokoamiseksi ja vaiku avuuden lisäämiseksi. - Kokonaisohjelman valmisteluun kuuluu myös ohjelman sisältämien ehdotusten ympäristö- ja sukupuolivaikutusten (YVA, SUVA) arviointi. Tässä ohjelmassa ehdotusten tekijät itsearvioivat toimenpiteidensä vaikutukset ja perustelivat ehdotustensa valinnan. Lii eessä 2 esitetään kootusti keskeiset arvioinnin tulokset.

57 53 Maaseutupolii inen erityisohjelma - Maaseutupolii isen kokonaisohjelman valmistelu on samalla polii isten linjausten eli valtioneuvoston hyväksymän maaseutupolii isen erityisohjelman valmistelua. Erityisohjelma sisältää valtioneuvoston linjaukset ja päätökset maaseutupolitiikassa vuosille 2005 ja Yhteisissä asioissa kokonaisohjelma ja erityisohjelma ovat yhteneväiset. YTR valmistelee kokonaisohjelman ja avustaa hallitusta erityisohjelman laatimisessa ja toteu amisessa. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä ja sen sihteeristö - YTR:ssä on 21 jäsentä eri organisaatioista ja heillä varajäsenet. Jäsenorganisaatioista yli 50 virka- ja toimihenkilöä työskentelee YTR:n osa-aikaisina sihteereinä. Aidon yhteistyön ja verkostomaisen toiminnan saavu aminen edelly ävät poikkihallinnollisuu a myös toimielinten organisoitumiselta ja työtavalta. Sektorihallinnon syviä uurteita kuvaa tosiasia, e ä yhteistyö ja joustava työnjako sujuvat vasta nyt kohtuullisesti hallinnonalojen vastustuksen ja vuosien harjoi elun jälkeen. Pääsihteerin ja apulaispääsihteerin työssä kansainväliset tehtävät lisääntyvät jatkuvasti. Teema- ja työryhmät sekä teemaohjelmat - Teema- ja työryhmistä osa on määräaikaisia, osa pitkäaikaisia. Jälkimmäisessä tapauksessa ryhmän kokoonpanoa ja tehtäviä tarkistetaan vähintään joka kolmas vuosi. - YTR:ssä työskentelee joka hetki teemaryhmää edellä mainituilla aloilla, jotka linjaavat oman teemansa valtakunnallista kehi ämistyötä ja ovat alansa verkostossa valtakunnallinen osapuoli. Useilla teemoilla on jo omia kehi ämisohjelmiaan ja teemaryhmien työ alueilla tiivistyy. - Alueellinen teemaryhmätyö käynnistyi useimmilla alueilla nykyisen ohjelmakauden alussa. Vaikka kokemukset valtakunnallisesta ja alueellisesta teemakohtaisesta kehi ämistyöstä ovat kohtuullisen hyvät, vaatii työmuoto niin paljon kokonaisvastuuta ja yhteistyötä, e ä eteneminen on ollut hidasta. Ohjelmatyön tuloksellisuuden edelly ämään pitkäjänteisyyteen ja määrätietoisuuteen on kuitenkin ale u oppia. - Teema- ja työryhmä on joskus laboratorio, joka kypsy elee idean vaiheeseen, jolloin siitä alkavat olla kiinnostuneita asianosaisetkin. On hyvä, e ä Suomessa saaristoasioista vastaa parlamentaarinen saaristoasiain neuvo elukunta ja kylien kehitystyö on jatkuvasti vahvistuvan ja itsenäisen kyläverkoston Suomen Kylätoimintayhdistyksen, SYTY:n vastuulla ja etätyötä edistää työministeriön kokoama e-työn yhteistyöryhmä. Voimakkaita oman alansa vaiku ajia ovat YTR:n teemaryhmistä mm. toimintaryhmätyöryhmä, maaseutumatkailun teemaryhmä ja hyvinvointipalvelujen teemaryhmä. Valtakunnalliset tutkimus- ja kehi ämishankkeet - YTR käy ää 3,3 miljoonaa euroa vuosi ain tutkimus- ja kehi ämishankkeisiin. Noin 70 hankkeella tuetaan maaseutupolitiikan esitysten toteutumista. Maaseutututkimuksen tukijana YTR:n rooli on merki ävä. - Maaseutupolitiikan käytössä ollut pienehkö kehi ämismääräraha on rii änyt maaseutututkimuksen vahvistamiseen professuureilla ja lukuisilla väitöskir-

58 54 joilla. Edellä mainitut seikat näkyvät tutkimuksen tason kohoamisena. Sen sijaan vaiku aviin valtakunnallisiin verkostohankkeisiin nykytasoinen määräraha ei riitä. YTR:n julkaisusarja - YTR julkaisee vuodessa noin 10 alakohtaista ohjelmaa tai muuta uu a luovaa rapor ia, joiden perusjakelussa ovat YTR:n lisäksi TE-keskukset, maakuntien liitot, paikalliset toimintaryhmät, maaseutututkimusta harjoi avat laitokset ja maakunnalliset kylien yhteenlii ymät. Teemakohtainen kohdejakelu on myös tavanomaista. Polii inen ohjaus vahvistuu Kuva 9. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä (tilanne ) MAASEUTUPOLITIIKAN YHTEISTYÖRYHMÄ, YTR MMM, SM, VM, OpM, LVM, KTM, STM, TM, YM, OpH, STAKES, KUNTALIITTO, MTK, SLC, SAK, SUOMEN YRITTÄJÄT, SNK, MAASEUTUTUTKIMUS, TE-KESKUKSET, MAAKUNTIEN LIITOT, PRO AGRIA Teema- ja työryhmät Pääsihteeri Hankeryhmä Hyvinvointipalvelujen teemaryhmä Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutustyöryhmä Kulttuuriteemaryhmä Luonnontuotealan teemaryhmä Maaseutumatkailun teemaryhmä Naisteemaryhmä Puu-Suomi teemaryhmä Ruoka-Suomi teemaryhmä Syrjäisen maaseudun teemaryhmä Toimintaryhmätyöryhmä Viestintätyöryhmä Sihteeristö Apulaispääsihteeri ja sihteereitä eri organisaatioista Valtakunnalliset tutkimus- ja kehittämishankkeet Suomalaisen maaseutupolii isen järjestelmän heikko kohta on vuosia ollut polii isen johdon puu uminen. YTR on virkamies- ja asiantuntijaorganisaatio. Polii inen ohjaus on kanavoitunut lähinnä EU-ohjelmien kau a maaseudun kehi ämisen työvälineisiin. EU-ohjelmiakin luonnehtii virkamiestyön hyvin suuri osuus ja kukin ohjelma on vain osatekijä maaseutupolitiikan kokonaisuudessa. Uuden aluekehityslain myötä maaseutupolitiikan johtoon on saatu ministeriryhmä, jonka ohjauksessa valmistellaan neljäs maaseutupolii inen kokonaisohjelma. Mene ely muistu aa pääministeri Vanhasen hallituksen käy ööno amia poikkihallinnollisia politiikkaohjelmia, joita toteutetaan neljässä yhteiskunnallisessa teemassa. Lisäksi jo runsaan kahden vuoden ajan kansan- Maaseutupoliittinen kokonaisohjelma Läheiset yhteistyökumppanit Saaristoasiain neuvottelukunta (SM) Suomen Kylätoimintayhdistys, SYTY ry E-työn yhteistyöryhmä (TM)

59 55 edustajat ovat o aneet yhdeksi vapaaehtoiseksi keskustelufoorumikseen eduskunnan maaseutuverkoston, johon kuuluu 78 kansanedustajaa. Polii inen ohjaus vaatii kuitenkin edelleen kehi ämistä. Aidosti poikkihallinnollinen työ on vaikeaa. Sen intitutionalisoitumista vastustetaan sektoreihin jakautuneessa hallinnossa eli pysyviä virkamiehiä tai omaa budje ia ei hyvilläkään perusteilla järjestetä. Koska poikkihallinnollisen valmistelun ja päätöksenteon tarve maaseutualueilla kasvaa päivä päivältä, toimivia ratkaisuja on syytä jatkuvasti kehi ää. Kokemukset YTR:stä ovat myönteisiä: alun rii ämä ömyydestä askel askeleelta voimakkaampaan ja vaiku avampaan toimintaan. (5) Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän valtakunnallinen, alueellinen ja paikallinen työ kytketään kiinteäksi osaksi Suomen aluekehitysjärjestelmää ja maaseutupolitiikan kehitystyötä jatketaan. (Valtioneuvosto, SM, MMM, maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä) (6) Valtioneuvoston kanslia ja valtiovarainministeriö kehi ävät poikkihallinnollisten politiikkaohjelmien, mukaan lukien maaseutupolitiikka, mene elyjä ja rahoitusta saatujen kokemusten perusteella. (VNK, VM) EU-ohjelmat maaseutupolitiikan välineinä Euroopan unionin maaseudulle kohdistuvat toimet seuraavat rakennerahastokausia. Suomen ensimmäinen EU-ohjelmakausi osoi autui alkuvaikeuksien ja viiveiden jälkeen melko menestykselliseksi. Maaseutua kehite iin tuolloin seitsemällä eri ohjelmalla. Ohjelmaperusteinen kehi äminen oli uusi asia sekä hallinnolle e ä alueiden toimijoille. Soveltamiseen toi oman hankaluutensa ohjelma-alueiden pirstaleisuus, josta uudella kaudella on päästy eroon. Sen sijaan ohjelman toimeenpano siten, e ä kullakin rakennerahastolla on oma vastuuministeriönsä, on vakiintunut Suomessa käytännöksi. EU-varojen ohjaaminen sektoriministeriöi äin hämärtää niiden ohjelmallista luonne a ja hankaloi aa niiden käy ämistä joustavasti alueiden kehi ämiseen. Maaseudun kehi äminen kaudella Kaudella erityisiä maaseutupolii isia välineitä ovat EU-osarahoi eiset tavoiteohjelmat 1 (kehityksestä jälkeen jääneiden alueiden kehi äminen ja rakenteellisten uudistuksen edistäminen) ja 2 (rakennemuutoksesta kärsivien kaupunki- ja maaseutualueiden kehi äminen) ja alueellinen maaseudun kehi ämisohjelma ALMA sekä maaseutuyhteisöaloite LEADER+. Lisäksi koko maassa toteutetaan EU-osarahoi eisena horisontaalista maaseudun kehi ämisohjelmaa, josta pääosa on maatalouden ympäristötukea ja luonnonhai akorvausta, eikä se siis kohdistu muihin maaseudun elinkeinoihin. Suomessa on kaksi erillistä tavoite 1 -ohjelma-alue a, Pohjois-Suomi ja Itä-Suomi. Niiden yhteenlaske u julkinen kokonaisrahoitus on miljoonaa euroa, joista EU:n rakennerahastojen osuus on puolet. Maaseudun kehi ämiseen ohjataan kuluvalla ohjelmakaudella julkisesta rahoituksesta noin 477 miljoonaa euroa. Tavoite 1-ohjelmia rahoitetaan Euroopan maatalouden tuki- ja ohjausrahaston lisäksi myös aluekehitysrahastosta (EAKR), sosiaalirahastosta (ESR) ja Kalatalouden ohjauksen rahoitusvälineestä (KOR).

60 56 Tavoite 1 -ohjelmissa maaseudun kehi ämistoimien painopisteinä ovat maatalouden rakennemuutoksen edistäminen investointitukien ja nuorten viljelijöiden tuen avulla, maaseudun elinkeino- ja palvelurakenteen monipuolistaminen, yritystoiminnan edistäminen, metsätalouden, puun mekaanisen jalostuksen ja kotimaisen energian käytön edistäminen, sekä maaseudun omaehtoinen kehi äminen. Aluekehitysrahaston (EAKR) tuki kohdistuu eritoten maaseudun ympäristön, palveluiden, infrastruktuurin, yritystoiminnan ja kul uurin kehi ämiseen. Sosiaalirahasto (ESR) taas tukee maaseudun väestön osaamista parantavia hankkeita. Kalatalouden ohjauksen rahoitusväline (KOR) rahoi aa amma ikalastuksen, kalan jalostuksen ja vesiviljelyn kehi ämistä. Rahoitusta on kohdenne u koko ohjelman tasolla erityisesti yritysten toimintaympäristön kehi ämiseen ja innovaatiorakenteiden vahvistamiseen, jolloin kehi ämiskohteina ovat olleet sekä perinteiset tuotannonalat e ä uudet osaamispohjaiset kasvualat. Painopisteet vaihtelevat kuitenkin maakunni ain. Itä-Suomen alueella Etelä-Savossa painotuksia ovat matkailu ja elintarviketalous, myös Kainuussa on panoste u elintarvikealaan. Maaseudun kehi ämishankkeista toiminnallisesti merki ävin on ollut Kainuun maaseutuelinkeino -työohjelman käynnistäminen. Työohjelmalla koordinoidaan maatilatalouteen lii yvää hanketoimintaa. Pohjois-Karjalan maaseudun kehi äminen tavoite 1-ohjelman keinoin on kohdenne u erityisesti laatuelintarvike- ja luomutuotantoon sekä puun käytön lisäämiseen energiantuotannossa ja jatkojalostuksessa. Pohjois-Savossa ohjelman toteutuksen puolivälissä ero uvat metsäalan kehi ämishankkeet ja pyrkimys monipuolistaa maaseutuelinkeinoja marjaosaamiskeskushankkeella. Pohjois-Savossa on myös rahoite u kalasatama- ja kalankäsi elytoimintaa. Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelmassa Lapin kehi ämistoiminnan painoaloja ovat elämystuotanto, pohjoiset olosuhteet, luonnonvarat ja hyvinvointi. Pohjois-Pohjanmaalla taas monipuolistetaan maatilatalou a ja maaseutuyritystoimintaa. Keski-Pohjanmaalla tuetaan puunjalostusteollisuuden yrityksiä, kehi äminen kohdistuu eritoten puutuotealaan. Keski-Suomen kehi ämisstrategia perustuu alueen luonnonvarojen ja yritysverkkojen hyödyntämiseen. Tavoite 2 -alueeseen sisältyy rakennemuutosalueita, niin kaupunkeja kuin maaseutuakin. Yhteistä alueille on rakennemuutoksen lisäksi korkea työ ömyys ja väestön väheneminen. Ohjelman päämääränä on elinkeinoelämän monipuolistaminen alueilla, jotka ovat riippuvaisia pääasiassa yhdestä taantuvasta elinkeinosta. Tällä ohjelmakaudella on kaksi tavoite 2 -ohjelma-alue a, Etelä-Suomi ja Länsi-Suomi. Länsi-Suomen tavoitealueella parannetaan maatilatalouden kilpailukykyä osaamisen tasoa nostamalla. Etelä-Suomessa tavoite 2 -ohjelmalla keskitytään hankkeisiin, joilla monipuolistetaan maaseudun elinkeinorakenne a ja osaamista sekä lisätään keskusten ja maaseudun vuorovaikutusta. Lisäksi toimilla parannetaan maaseudun viihtyisyy ä ja toimivuu a asuin- ja toimintaympäristönä. Tavoite 1 -ohjelman ulkopuolisilla alueilla Etelä- ja Länsi-Suomessa toteutetaan alueellista maaseudun kehi ämisohjelmaa (ALMA). Alueellisessa maaseudun kehi ämisohjelmassa ja tavoite 1-ohjelmissa on käytössä pitkälti samat maaseudun kehi ämisen välineet. ALMA sisältää EU-osarahoi eiset yritystoiminnan monipuolistamiseen tarkoitetut investointi-, aloi amis- ja kehi ämistuet sekä maaseudun kehi ämishankkeiden rahoituksen.

61 57 ALMA:n avulla pyritään pysäy ämään maaseutualueiden väkiluvun väheneminen sekä väestörakenteen vinoutuminen. Yritystoiminnan mahdollisuuksia ja maatilojen taloudellisia edellytyksiä parannetaan ohjelman avulla. Kylät pyritään säily ämään toimivina asuin-, työ- ja yri ämisympäristöinä. ALMA:ssa korostetaan ennen kaikkea syrjäisen ja ydinmaaseudun kokonaisvaltaista kehi ämistä. Koko ohjelmakauden julkinen kokonaisrahoitus on noin 388 miljoonaa euroa, josta EUosarahoitus on noin 116 miljoonaa euroa ja kansallinen osuus noin 272 miljoonaa euroa. Yksityisen rahoituksen osuudeksi on arvioitu 40 prosen ia noin 650 miljoonan euron kokonaisrahoituksesta. Alueeseen kuuluvat Uudenmaan, Varsinais-Suomen, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnat kokonaisuudessaan, ja osia Keski-Suomen, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnista. Harvaan asutun ja ydinmaaseudun kokonaisvaltainen kehi äminen tarkoi aa maa- ja metsätaloudessa viljelijöiden kannustamista yhä tiiviimpään yhteistoimintaan tuotantokustannusten alentamiseksi ja laadun parantamiseksi. Maaseudun elinkeinojen monipuolistaminen keski yy yritysten toimintaedellytysten parantamiseen sekä maaseudun yritystoiminnan kehi ämiseen ja monipuolistamiseen. Myös itse maaseutuyhteisöjä kehitetään kannustamalla paikallisiin tarpeisiin ja aloi eisiin perustuvaa kehi ämistoimintaa, jo a maaseudusta saataisiin yhä houku elevampi asuin- ja toimintaympäristö. Maaseutuun kohdistuvista rakennerahasto-ohjelmista tavoite 1 ja 2 -ohjelmat sekä alueellinen maaseudun kehi ämisohjelma ovat määritellyille alueille kohdistuvia ohjelmia. Tämän lisäksi rakennerahastoista toimeenpannaan monivuotisia horisontaalisia ohjelmia, jotka kohdistuvat tie yyn ilmiöön, ihmisryhmään tai elinkeinoon. Maaseutuvaikutuksia on tavoite 3 -ohjelmalla, elinkeinokalatalouden rakenneohjelmalla ja horisontaalisella maaseudun kehi ämisohjelmalla. Tavoite 3 -ohjelmaa toteutetaan koko maassa lukuun o ama a tavoite 1 -alue a. Tavoite 3 -ohjelmalla parannetaan työvoima-, elinkeino- ja koulutuspolitiikkaa. Ohjelma keski yy uusien näkökulmien ja hyvien käytäntöjen hyödyntämiseen. Elinkeinokalatalouden rakenneohjelma edistää EU:n osarahoituksen turvin kalavarojen ja niiden hyödyntämisen välistä kestävää tasapainoa, uudistaa kalatalouden rakenteita alan tulevaisuuden turvaamiseksi, edistää alan säilymistä dynaamisena ja kilpailukykyisenä, elvy ää kalastuksesta riippuvaisia alueita sekä parantaa kalastustuo eiden tarjontaa ja niiden arvostusta. Horisontaalinen maaseudun kehi ämisohjelma sisältää maatalouden epäsuotuisten alueiden luonnonhai akorvauksen ja ympäristötuen. Horisontaalinen ohjelma ka aa koko Manner-Suomen, ja täydentää täten tavoite 1 -ohjelman maaseudun kehi ämistoimia ja muualla maassa toteute avaa alueellista maaseudun kehi ämisohjelmaa (ALMA). Toisin kuin ALMA, horisontaalinen maaseudun kehi ämisohjelma kohdistuu siis vain maatilatalouteen, ei maaseudun muihin elinkeinoihin tai maaseutuyhteisöihin. Horisontaalisen maaseudun kehi ämisohjelman EU-osarahoituksen osuus on 2 061,44 miljoonaa euroa, julkinen kokonaisrahoitus on 5 008,3 miljoonaa euroa. EU:n rakennerahastopolitiikassa tavoiteohjelmia täydentävät yhteisöaloi eet, joiden erityispiirre on kansalliset eli valtion ja alueiden rajat yli ävä yhteistyö. LEADER+ -yh-

62 58 teisöaloiteohjelma korostaa paikallisten toimintaryhmien roolia kotiseutunsa kehi ämisessä, ja se rahoi aa nimenomaan paikallisia kehi ämishankkeita. Paikalliset toimintaryhmät vastaavat sekä toimien suunni elusta e ä niiden täytäntöönpanosta. LEADER+ luotiin jo vuonna 1991 tukemaan innovatiivista maaseudun kehi ämistä silloisen Euroopan yhteisön epäsuotuisilla alueilla. LEADER+ -ohjelman periaa eena on, e ä maaseudun asukkaat pää ävät itse kotiseutunsa kehi ämisestä. Suomen LEA- DER+ -ohjelman kokonaisbudje i on noin 168 miljoonaa euroa, josta EU-rahoituksen osuus on noin 55,4 miljoonaa euroa. Rahoitusta saavat kehi ämishankkeet lii yvät uuden tietotaidon ja teknologian hyväksikäy öön, maaseudun asukkaiden elämänlaadun kohentamiseen, paikallisten tuo eiden jatkojalostukseen tai toiminta-alueen luonnon ja kul uuristen voimavarojen hyödyntämiseen, maaseudulta kaupunkeihin suuntautuvan muu oliikkeen hidastamiseen tai maaseudun ja kaupunkien vuorovaikutukseen. Tällöin rahoite avia toimia ovat esimerkiksi yrityksen perustaminen ja kehi äminen, kurssien järjestäminen, kylien kehi äminen, pienimuotoinen tuotekehi ely, yritysten tuo eiden yhteismarkkinointi tai maatiloilla tapahtuva yritys- tai muu toiminta. Kehi äminen liiaksi yhden rahaston varassa Kaikkiin EU-osarahoi eisiin ohjelmiin lii yy arviointi. Kuluvan rakennerahastokauden toteutetuista väliarvioinneista kävi ilmi, e ä maaseudun kehi ämistoimet olivat jääneet pitkälle vain yhden rahaston, EMOTR:n harteille. Pyrkimys edistää maaseudun kehitystä myös ESR:n ja EAKR:n ei ole toteutunut suunnitellulla tavalla. Tämä on tarkoi anut käytännössä sitä, e ä tavoite 1 -ohjelmien ulkopuolisilla alueilla, joilla on käyte ävissä alueellinen maaseudun kehi ämisohjelma (ALMA) sekä Etelä- ja Länsi-Suomen tavoite 2-ohjelmat, maaseudun kehi äminen on jäänyt ALMA:n EMOTR-rahoituksen varaan. Tavoite 1-alueilla maaseudun kehi ämiseen on ohja u jonkin verran panoksia myös muista rahastoista, mu a alueiden tahtotila voimavarojen tuntuvaan suuntaamiseen maaseudun kehi ämiseen on ollut heikko. LEADER+ -ohjelmalle on muotoutunut selvä oma rooli maaseudun kehi ämisessä ja ohjelman panos on koe u monella tavoin kohdealueita hyödy äväksi. Hankkeet ovat lähteneet paikallisista tarpeista ja vahvistaneet alueidensa kehi ämisen edellytyksiä, lisäksi niillä on saatu mukaan uusia ihmisiä ja uusia ideoita kehi ämiseen. Vaikeinta EU-ohjelmatyössä on edelleen peruspalvelujen turvaaminen ja kehi äminen. Tämä on selvä osoitus siitä, e ä ohjelmatoiminnalla ei pystytä korvaamaan sektorihallinnon tehtäviä. Pysyvillä järjestelmillä taas on vaikea saada syntymään paljonkaan uu a ja poikkeavaa. Ohjelmapolii iset toimet voivat vain täydentää sektorihallinnon toimia. Ne ovat kuitenkin osoi autuneet siinä määrin tuloksellisiksi, e ä ohjelma- ja hanketyötä tarvitaan jatkossakin riippuma a siitä, minkä verran varoja siihen saadaan Euroopan unionilta. Painotuksia seuraavalle ohjelmakaudelle Vuodesta 2007 alkavalla kaudella rakennerahasto-ohjelmia sovelletaan merki ävästi laajenneessa unionissa, jossa politiikan painopiste siirtyy etelästä itään ja alueelliset erot lisääntyvät. Laajeneminen ei sinänsä lisää eikä vähennä nykyisten jäsenmaiden alueellisia ongelmia, mu a näiden alueiden suhteellinen asema unionin kokonaisuudessa muu uu. Suomen tapauksessa tämä koskee erityisesti maan itä- ja pohjoisosia.

63 59 Maaseudun alueellisten kehi ämistoimien tavoi eena on erityisesti uudentyyppisten palvelujen ja palvelujen tuotantotapojen kehi äminen, pienimuotoisen jatkojalostuksen kehi äminen ja paikallisaloi eiden edistäminen. Maaseudun uudet työpaikat ovat maaseutupolitiikan rahoitusvälineistön keskeinen tavoite seuraavalla rakennerahastokaudella. Kaikkien maaseutualueiden tulee voida kuulua EMOTR-osarahoi eisen alueellisen ohjelmatyön piiriin, kuten meneillään olevalla ohjelmakaudella. On kuitenkin väl ämätöntä, e ä muutkin rahastot osallistuvat ja täydentävät maaseudun kehi ämistä. Yksin EMOTR:n toimin ei voida vastata kaikkiin maaseudun kehi ämistarpeisiin, eivätkä EMOTR:n säännöt sovi läheskään kaikkien tarpeellisten toimenpiteiden rahoi amiseen. Euroopan unionin kehi ämistoimia kohdennetaan vastakin erityisesti syrjäisille maaseutualueille, joiden kilpailukyky on heikoin, kuten Itä- ja Pohjois-Suomeen. Maaseututoimien vahvistaminen edelly ää, e ä käyte ävissä on monipuolinen keinovalikoima, sillä maaseutualueet eroavat huoma avasti toisistaan. LEADER-toimintamalli on oleellinen ruohonjuuritason kehi ämisen väline sekä paikallisen tason toimintatavan legitimoijana e ä olosuhteisiin taipuvana rahoitusmuotona koko maassa. Kaikissa maaseudun alueellisiin ohjelmiin, kehi ämistukiin ja yritystukiin lii yvissä toimenpiteissä tulisi nouda aa nykyistä EMOTR-O-mene elyä. Myös rahastojen välistä työnjakoa tulee selkiy ää. Mikäli kaikki maaseudun alueelliset toimenpiteet rahoitetaan samalla välineellä, tulee rahoitus jaotella erikseen suoriin tukiin ja markkinatoimenpiteisiin, maaseudun kehi ämisen liitännäistoimenpiteisiin (ympäristötuki, luonnonhaittakorvaus, elintarvikkeiden laatu, standardien saavu aminen ja eläinten hyvinvointi), sekä maaseudun kehi ämisen alueellisiin toimenpiteisiin (kuten kehi ämishankkeet ja yritystuet sekä LEADER-toimintatavan kau a rahoite avat toimenpiteet). Maatalousrahaston maaseutuvarojen määräytymiskriteereihin pitäisi kuulua varojen aikaisempi käy ö sekä alhainen väestötiheys, epäedulliset ilmasto- ja sijaintitekijät, työttömyysaste ja perifeerisyysindeksi, jotka kuvaavat maaseudun ongelmien syvyy ä. Amma ilaisia tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa Euroopan unionin mahdollinen myöhästyminen uuden ohjelmakauden linjausten ja säädösten teossa kumuloituu jäsenmaihin ja hankkeiden toteu ajiin pitkänä tyhjänä kautena. Samaan ajankohtaan osuu myös useiden kansallisten ohjelmien pää yminen. Tähän on varaudu ava valtion varoin, jo a ei menetetä kokeneita ja päteviä kehi ämistyön tekijöitä. Vuosien aikana rakenne ua verkostoa ja sen työntekijöitä tarvitaan myös tulevina vuosina. Välivaihe a voitaisiin käy ää koulu autumiseen ja uusien ohjelmien valmisteluun. Muun muassa liiketaloudellista koulutusta tarvitaan lisää verkostorakentajille. ALMA -ohjelma pää yy maatalousrahaston tukiosaston pelisääntöjen vuoksi kaksi vuo a ennen kuin tavoiteohjelmat. Syntyy kestämätön ja epätasa-arvoinen tilanne, jota on helpote ava kansallisin varoin. Maaseudun kehitystyötä tekevien satojen ihmisten verkosto on koulutus- ja kokemuspohjaltaan monipuolinen. Joukossa on jo arviolta parisataa kokenu a maaseututyön amma ilaista. Toisaalta ala mene ää jatkuvasti pätevöityneitä henkilöitä pysyvämpiin töihin muille aloille. Tähän ei ole varaa EU:n selvästi maaseutumaisimmassa maassa.

64 60 Maaseudun kehi äjien työn vakinaistaminen on tärkeä tehtävä niin yhdistyksissä, järjestöissä, kunnissa kuin valtionhallinnossa. Muun muassa TE-keskusten maaseutuosastoilla tarvitaan toimialavastaavia yritysosastojen tapaan. Tehtävät lisääntyvät ja osaamista on syvenne ävä. Työnjaon kehi äminen pelkästään byrokratiatehtävissä ei riitä. (7) Alueellista maaseutuohjelmaa (ALMA) jatketaan vastaavalla kansallisella ohjelmalla (ELMA), jonka toteu amiseen varataan maa- ja metsätalousministerin pääluokkaan vuosille 2006 ja 2007 valtion varoja yhteensä 35 miljoonaa euroa. (VN, VM, MMM) (8) Tulevan EU-ohjelmakauden mahdollisen viivästymisen hai avaikutuksia maaseudun kehitystyölle torjutaan koulutuksella sekä uuden kauden EU-ohjelmien huolellisella valmistelulla. Toimintaan varataan kansallisia varoja yksi miljoonaa euroa. (VM, MMM, TM, KTM, OPM) Maakunnat ja maaseutu YTR toteu i kesän 2003 aikana maakunnissa seminaarien ja neuvo elujen sarjan. Sen anti on raportoitu julkaisussa "Maaseutupolitiikan ja maakuntaohjelmatyön yhteensovi aminen. Maakuntaohjelmien maaseutupolii inen analyysi ja neuvo elukierroksen anti." (YTR 10/2003). Siihen sisältyivät myös maakuntaohjelmien maaseutupolii iset arviot. Näillä perusteilla voidaan maakuntien maaseutupolitiikkaa luonnehtia kehi yväksi tai julkaisun sanoin "ainekset ovat koossa, mu a nykyinen asioiden valmistelu ei riitä tarvi avaan aloi eelliseen strategiseen o eeseen ja uusien käytäntöjen rakentamiseen". Maaseutupolii inen valmistelutyö ei maakunnissa ole samanlaista. Sitä osoi avat ohjelmien suuret erot olennaisissa asioissa. Toiset maaseutuohjelmat integroivat maaseudun kokonaistarkasteluun, jolloin on suuri vaara, e ä maaseutu jää pimentoon (Uusimaa, Kymenlaakso). Tosin onnistuneita, o eiltaan integroivia maakuntaohjelmia on (Satakunta, Päijät-Häme, Kainuu). Toisen ratkaisun mukaan maaseutua tarkastellaan omana kysymyksenään. Tälläkin metodilla voi onnistua (Itä-Uusimaa, Pohjois-Karjala, Pohjanmaa) tai epäonnistua (Keski-Suomi, Lappi) riippuen tarkastelun syvällisyydestä, laajaalaisuudesta ja rohkeudesta etsiä uusia ratkaisuja. Strategisesti pitävä maaseutupolii inen ote ratkaisee enemmän kuin ohjelman rakenne. Maakuntaohjelma ei luonteensa vuoksi voi olla yksityiskohtainen, mu a jos ohjelman suurten linjojen tavoi eellisuudesta ei voi päätellä, mitä käytännössä aiotaan tehdä, viritys jää liian yleiselle tasolle. Esiintyy myös varovaista ote a (Keski-Pohjanmaa) ja keskuslogiikkaan perustuvaa rakenne a (Pohjois-Pohjanmaa). Näistäkin näkökulmista maakuntaohjelmien vaihteluväli on suuri. Mielenkiintoinen ja paljon ohjelmaan vaiku ava seikka on se, keille se on kirjoite u. Siellä missä maakuntaohjelma on nähty oman maakunnan kehi ämistyötä kokoavana välineenä ja teksti on osoite u omille toimijoille, on yleensä onnistu u paremmin (Pirkanmaa) kuin siellä, missä maakuntaohjelmalla etsitään ensisijaisesti varoja valtiolta (Etelä-Savo).

65 61 Ketkä maaseutua kehi ävät? Maaseutupolitiikan keskeneräisyys alueilla näkyy erityisen selvästi ristiriitaisina näkemyksinä ja käytäntöinä siinä, ketkä maaseudun kehi ämiseen osallistuvat ja etenkin siinä, ketkä siihen vaiku avat. Maaseudun väestö- ja elinkeinorakenteen monipuolistuminen on luonnollisesti tuonut maaseudun kehitystyöntekijöiden piiriin uusia voimia. Näiden aseman ja roolin tunnustaminen vaihtelee paljon maakunni ain. Edelleen on maakuntia, joissa aluekehitysohjelmien maaseutuosuuksia on yhdessä virkamiesten kanssa valmistelemassa kaksi tai kolme perinteistä maaseutuorganisaatiota. Lausuntokierros näissäkin tapauksissa on jo laajempi. Toisaalta on maakuntia, joissa valmisteluprosessiin pyritään saamaan mukaan kaikki maaseutuasiantuntijat ja maaseudun kehitystyötä tekevät toimintamuodon tai organisaation iästä riippuma a. Avaran valmistelun palkintona on yleensä parempi ohjelma. Edellistä asiaa vakavampi ongelma näy ää muodostuneen siitä, e ä maaseutupoliittisen tahdon muodostumista ei ole määrite y selkeästi. Näin ei myöskään saada syntymään alueellista maaseutupolitiikkaa. Puu uu mekanismi, joka rii ävällä tavalla varmistaisi maaseutupolitiikan valmistelun ja huolenpidon toteutuksesta. Asia on kaikkialla keskustelussa ja näy ää johtavan aiempaa määrätietoisempiin mene elytapoihin. Maakunnan yhteistyöryhmän maaseutujaostosta voidaan aivan hyvin muodostaa merki ävä maakunnallisen tahdon ja linjausten valmistelija, jos näin tahdotaan. Muitakin ratkaisuja on. Sen sijaan maakuntahallitusten suuret linjat hei ävät helposti yli maaseudun. Maaseudun kehi ämistoimet näy ävät pieniltä, vaikka ne omissa oloissaan ovat merki äviä ja oikean kokoisia. Kunnollinen valmistelu oikaisee mi asuhteet. Käytännön ohjelma- ja hanketyössä maakuntaliitot ja TE -keskukset ja muutamat muut organisaatiot toimivat jo varsin hyvin yhteen, töiden jako ja yhteistyö sujuu. Tältä pohjalta on hyvä sopia myös strategioiden ja maakuntaohjelmiin kuuluvan maaseutupolitiikan valmistelu jollekin laajapohjaiselle, viranomaisista, maaseudun toimijoista ja asiantuntijoista kootulle toimielimelle. (9) Maakuntien liitot järjestävät ja vastuu avat alueensa maaseutupolitiikan strategian ja toimenpiteiden valmistelun maaseudun oloja tunteville laajapohjaisille yhteistyöryhmille. (Maakuntien liitot, SM) Uusissa työmuodoissa ja teemoissa vielä epävarmuu a Maaseutupolii isen suunni elun ja toteutuksen kaikilla tasoilla tarvitaan sekä sektoripohjaista työtä e ä yhä enemmän aitoa poikkihallinnollista ja -toiminnallista valmistelua. Maaseutu- ja aluepolitiikassa onkin viime vuosina kehite y horisontaalisia työtapoja. Näitä ovat mm. teemaryhmät osi ain, toimintaryhmät, kylätoiminta eri tasoilla ja osaamiskeski ymät sekä aluekeskusohjelmat parhaimmassa muodossaan. Maakuntaohjelmat ovat hyvin kirjavia näiden suhteen. Toisissa uudet työtavat tai osa niistä tuodaan esille, toisissa niitä ei edes mainita. Maaseudun elinvoiman vahvistaminen edelly ää ehdo omasti poikkitoiminnallisten työmuotojen voimistamista. Ne eivät korvaa sektoriorganisaatioita, mu a sektoriorganisaatiot eivät riitä tulosten tekemiseen. Uusien työmuotojen ohella laajenevat teemat näy ävät aiheu avan epävarmuu a maakuntien tavoi eissa ja toimenpiteissä. Esimerkiksi kul uuri ja asuminen jakavat

66 62 näkemyksiä, vaikka molemmat ovat kaikkialla maaseudun mahdollisuuksia. Etenkin maaseudulla asumisesta ja sinne rakentamisesta näy ää muodostuneen vaikea asia, määrätietoiset puoltavat linjaukset puu uvat. Aluekehityksessä on tu u ilmiö keinojen yhtäläisyys, vaikka lähtökohdat eroavat selvästi. Omien vahvuuksien vahvistaminen ymmärretään teoriassa, mu a käytännössä mennään yleisten ajankohtaispainotusten mukaan. Viime vuosina muun muassa IT-ala on nostanut päätään kaikkialla ja siihen on sido u varoja sielläkin, missä se ei suureksi alaksi pysty kehi ymään. Yleisten trendien perässä liikkumisen pulmaa pahentaa asioiden tarkastelu maakuntakohtaisesti tai korkeintaan seutukuntakohtaisesti. Joka maakunnasta kaivetaan esille keskuksia, vaikka niitä ei oikeastaan olisikaan, osaamista, vaikka se on vasta aluillaan ja muotialoja, vaikka ollaan peruu ama omasti myöhässä. Vakavasti alueellista epätasapaino omuu a poistamaan pyrkivä politiikka o aa käy öön nelijaon: keskukset/kaupungit, keskusten/kaupunkien läheisen maaseudun, ydinmaaseudun ja harvaanasutun maaseudun. Myös viimeksi mainitulla on kehi ämiskohteita, joskin niitä on vähemmän kuin muilla alueilla, mu a suhteellisesti ne ovat hyvin tärkeitä. Erilaistamiseen tähtäävät ja keski ymistä aiheu avat toimenpiteet lii yvät toisiinsa. Jos erilaistamista ei nähdä tärkeänä tai se koetaan vaikeaksi, valitaan keinot, jotka käytännössä merkitsevät keski yvää kehitystä. Maakunnat ja kokonaisohjelman sisältö Muutamat maaseutupolii iset kysymykset maini iin kaikkialla kehi ämiskohteiksi. Kokonaisohjelman onkin ote ava nämä huomioon. Maakunnat korostavat sekä yleisiä polii isia linjauksia e ä asioita, joita ei muissa ohjelmissa käsitellä. Aiempaa enemmän maakunnat keskustelevat myös maaseutupolii isen järjestelmän kehi ämisestä. Maaseudun työn ja yritystoiminnan muutokset koetaan suurina, osin uhkaavina, mu a myös mahdollisuuksia antavina. "Maaseutuelinkeino"-sana halutaan vaihtaa yleisempään "maaseudun elinkeinot"-termiin. Elinkeinollinen monipuolistuminen jatkuu ja etätyöhön asetetaan toiveita. Maaseutu on jo nyt väestö- ja amma irakenteeltaan monipuolisempi kuin yleinen mielipide ole aa. Kaikissa maakunnissa on havahdu u työmarkkinoiden tulevaan epäsuhtaan: töistä poistuvia on enemmän kuin työelämään tulijoita. Maaseudulla on paljon väestöä, joka saa toimeentulonsa useasta eri lähteestä, toistuvaistyö ömyys ja vajaatyöllisyys sekä pätkätyöt ovat yleisiä. Eläkeikä nousee. Lainsäädäntö ja niiden tulkinta eivät ole pysyneet elinkeinojen muutoksen perässä. Hyvin yleisesti koetaan, e ä julkinen valta ei kohtele yritystoimintaa tasapuolisesti, varsinkaan pienet palveluyritykset eivät saa ymmärrystä miltään elinkeinohallinnolta. Asiakkaat kokevat tilanteen epäoikeudenmukaiseksi ja viranomaiset turhau avaksi. Sopimustoiminnan kehi äminen nähdään yhä laajemmin väl ämä ömänä. Maaseudulla on paljon sellaista työtä, jolle ei näytä yritystoiminnan ja julkisen vallan toimien kau a löytyvän tekijöitä eikä tee äjiä. Välimaastoon päästään kiinni sopimuksilla. Alkanu a valmistelutyötä toivotaan jatke avan. Yritystoiminnan, palkkatyön ja sosiaalisten tukien väliin mahtuu sopimuksin ratkaistavaa työtä. Jo pitkään asuminen on hajaantunut ja työpaikat keski yneet. Maaseutu on yhä enemmän asumisen paikka. Siten maaseudun elinvoima kytkeytyy siihen, miten rakentamis-

67 63 ta ja asumista säädellään ja yhteen sovitetaan. Maankäytön perusteet eivät pysy muu uma omina pitkiä aikoja. Kun asuin- ja tuotantorakennusten viemäröintisäädökset ovat olennaisesti kiristyneet, perusteet rajoi aa rakentamista ovat samalla vähentyneet. Yksi äinen rakentaminen ei myöskään aiheuta palvelurakentamista siellä, missä palvelut fyysisinä toimipisteinä ovat jo poistuneet. Maaseudun peruspalvelujen saatavuus on heikentynyt ja kustannuksia on siirre y asiakkaalle, sillä niin yksityiselle kuin julkiselle vastuuorganisaatiolle näy ää olevan helpompaa tehdä keskityspäätöksiä kuin rakentaa yhteistyötä muiden palvelualojen kanssa. Maakuntakierroksella koroste iin voimakkaasti, e ä palvelut voidaan säily ää ja niitä kehi ää lisäämällä sektorirajat yli ävää yhteistyötä. Valtion on tue ava yhdistelmäpalvelujen tuo amista lainsäädännöllä ja selvällä rahalla. Palveluorganisaatiot eivät pysty huolehtimaan palveluista kaikilla alueilla. Tietoliikenneverkko on peruspalvelu, jossa on tavoiteltava mahdollisimman suurta alueellista ja väestöryhmi äistä tasa-arvoa riippuma a asuinpaikasta. Niinpä tavoi eena onkin ominaisuuksiltaan tasa-arvoisten tietoliikenneyhteyksien ulo aminen joka kylään. Maatalouden rakennemuutos jatkuu ja maatalous teollistuu. Siten maatalouden muutos on entistä ongelmallisempi maaseudun elinvoimalle. Niinpä asia nousi esille kaikkialla. Maatalouden ja maaseudun suhteen polii isia linjauksia onkin selkiyte ävä. Suomen oloihin Euroopan unionin pyrkimys kytkeä maaseudun kehi ämiskeinot maatalouteen soveltuu päivä päivältä heikommin. Myös suuret investointituet vievät maatalouden muutosta Suomen oloissa väärään suuntaan. Maatalouden kanna aisi suuren maaseudun maassa o aa tuotannon rinnalle muita ja nimenomaan maaseudun elinvoimaa lisääviä tehtäviä. Maaseudun ja kaupungin vuorovaikutuksen käytäntöjä perään kuulutetaan maakunnissa. Teema on myös maakuntaohjelmissa, mu a väljästi. Odotuksia asetetaan niin aluekeskusohjelmille, paikallisille toimintaryhmille kuin kylä- ja kaupunginosayhdistyksille. Kunnollinen vuorovaikutus edelly ää toimivat osapuolet niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin. Siten on toivo avaa, e ä kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmä perustetaan uudelleen. Kuntien seutuyhteistyö on heikko ja yksinään rii ämätön keino nostaa vuorovaikutushyödyt käy öön. Maaseutu- ja kaupunkipolitiikalla on tärkeä yhteinen intressi vahvistaa kansalaisyhteiskuntaa. Siihen kytkeytyy myös merki ävä osa vuorovaikutuksen käytännöistä. Suurimpien kaupunkien kansainvälisestä kilpailukyvystä huolehtiminen on vain yksi kaupunkipolitiikan tehtävistä. Viime vuosien suomalaisen maaseutupolitiikan yksi painotus eli paikallisen ja seudullisen kehitystyön (kylätoiminta, toimintaryhmätyö) vahvistaminen, on saanut laajan hyväksynnän, joskin maakuntaohjelmien ote tässä asiassa on vielä keskeneräinen. Myönteisten kokemusten ja osin rii ämä ömän maakunnallisen tunnustamisen johdosta maaseutupoliittisen kokonaisohjelman odotetaan osoi avan keinot paikallisen kehitystyön edelleen vahvistamiseksi. Hankebyrokratian keventäminen on kaikkialla tavoi eena. Sekä tutkimustulokset, useiden ohjelmien väliarvioinnit e ä toiminnassa mukana olevien yhteiset kokemukset osoi avat, e ä toiselle EU:n ohjelmakaudelle rakenne iin huoma avasti ensimmäistä byrokraa isemmat ja hallinnollisesti raskaammat mene elytavat. Hankkeiden käsi elyajat ja maksatukset ovat viivästyneet. Osa potentiaalisista toteu ajista on luovu anut. Vir-

68 64 kamiehet turhautuvat. Vaarana on myös, e ä hanketoimintaan osallistuvat vain organisaatiot, joilla on rii ävä vakavaraisuus odo aa hankerahoituksen saamista pitkiäkin aikoja kustannusten muodostumisen jälkeen. Asia vaatii sinänsä väl ämä ömien byrokraa isten mene elyjen määrätietoista yksinkertaistamista ja kehi ämistyötä. Maaseutupolitiikan järjestelmän kehi äminen on ensimmäistä kertaa alueellisten toimijoiden asialistalla. Noin 15 vuoden aikana toteute u vaihei ainen kehitystyö on alkanut näkyä. Järjestelmään kuuluvat työtavat ka avat kaikki toiminnan tasot. Maaseutupolitiikassa ei suinkaan ole kysymys vain keskushallinnon tehtävistä. Maakunnissa nähdään ohjelmallisen kehi ämisen ryöpsähtäneen liian moninaiseksi. Ohjelmat limi yvät toisiinsa. Maakuntaohjelmissa on myös nähtävissä tietoinen kansallisten toimien korostus. EU-ohjelmat ovat jäämässä välineiksi, jollaisiksi ne ovat alun alkaen olleet tarkoite uja, mu a saivat 1990-luvulla merkitystään suuremman roolin. Nyt alkaa olla myös edellytyksiä vertailla suomalaista maaseutupolitiikkaa muiden maiden käytäntöihin. Tiedot ja yhteydet ovat lisääntyneet ja monet ongelmat ovat yhteisiä. Suomalainen maaseutupolitiikka kanna aa sijoi aa kansainväliseen toimintaympäristöön, koska kansainvälisyys on yhä enemmän yksi politiikan tekijöiden kentistä ja toisten kokemuksista ja käytännöistä on paljon oppimista Paikalliset toimijat maaseutupolitiikassa Seutukunnat vahvistuvat ja moninaistuvat Seudullisuus nähdään tärkeänä maaseutukunnan kehi ämisessä. Toisaalta kuntien vahvan seutuorientaation taustalla voi nähdä vaihtoehdo omuuden. Pieni maaseutukunta on usein keskuksen vaikutuspiirissä ikään kuin pan ivankina, vailla omaa kehittämispolii ista päätösvaltaa. Suuri kunta tekee yhteistyötä asiasta riippuen erilaisissa kokoonpanoissa. Maaseudun näkökulmasta merkillepantavaa seudullisuudessa on se, e ä seudun kasvusykäykset kohdentuvat kuntiin yleensä epätasaisesti. Muu ovoi oisissa kunnissa asutus keski yy yleisesti muutamaan kylään. Seudullinen kehitysdynamiikka onkin pääasiallisesti kunnan maaseutualueita eriy ävää. Seudun imussa kehi äminen synny ää tyhjentyviä katvealueita, jotka syrjäytyvät kunnan kehi ämisestä. Toisaalta kunnan sisälle syntyy osakeskuksia, jotka edelly ävät kunnalta palveluverkoston uudelleenjärjestelyä. Joissakin kunnissa seutuaja elu nähdään kunnan ehdo omana kehi ämisen lähtökohtana ja kunnan kehi ämispolitiikan suuntaajana. Samalla kunnan maaseutualueiden polarisoitumista tarkastellaan usein väistämä ömänä kehityskulkuna. Kehi ymispotentiaalia seutudynamiikan ulkopuolelle jäävissä alueissa ei juurikaan havaita; kunnan omat kehi ämistoimenpiteet halutaan kohdentaa seudun imussa kasvaviin alueisiin, yleensä taajamiin. Kunnan haja-asutusalueet nähdään perinteisesti alkutuotannon alueina. Jotkut kunnat suhtautuvat seutuaja eluun krii isemmin. Tällöin myös kunnan omalla kehi ämispolitiikalla nähdään enemmän liikkumavaraa: asumiskunta-aja elua ja seudun imussa kasvamista pidetään liian kapeana kunnan kehi ämisstrategiana. Maaseutukunnan kehi ymismahdollisuuksia ei myöskään haluta määritellä pelkästään seutunäkökulmasta. Esimerkiksi kaavoi amiseen ollaan valmiita kokeilevammalla, kehi ämisorientoituneella o eella: kaavoi aminen nähdään järkevänä myös muulta kuin

69 65 kuntaan kohdistuneen ton ikysynnän pohjalta. Sitä paitsi paikallisella edustuksellisella demokratialla on merkityksensä. Seutuyhteistyöstä vastaavat johtavat viranhaltijat. He istuvat erilaisissa seudullisissa yhteistyöryhmissä ja hankkeiden ohjausryhmissä. Kuntien polii isen päätöksentekojärjestelmän kytkös seutuyhteistyöhön on usein heikko. Seutuyhteistyön politisoitumisen puu uminen on vakava ongelma, koska kunnanvaltuustot kuitenkin tekevät seutuyhteistyötä koskevat strategiset päätökset. Seutuyhteistyön haurau a ja politisoitumisen puute a osoi aa, e ä yksikin seudun poikkipuolinen kunta ja jopa yksi henkilö voi halutessaan estää seutuyhteistyön syvenemisen mahdollisuuden. Politisoitumisen puute käy ilmi myös aluekeskusohjelman ja seutuhankkeen yhteydessä. Niihin lii yvät linjaukset ovat virkamiesten ja kehi ämiskonsul ien käsissä. Seudulliseen asetelmaan tuovat oman lisänsä myös paikalliset toimintaryhmät. Koko maa on nyt kate u toimintaryhmillä. Toimintaryhmän alue on 3 15 kunnan muodostama kokonaisuus. Toimintaryhmien alueet eivät kuitenkaan aina ole yhteneväiset seutukuntien rajojen kanssa. Toimintaryhmien hallitukset muodostetaan kuntien, yritysten ja yhdistysten sekä alueen asukkaiden edustajista. Toimintaryhmät ilmentävät EU:n yhteisöaluepolitiikan kumppanuusperiaate a, jossa osallistumisella ja aktiivisuudella on suuri merkitys. Kuntiin, paikallisiin toimintaryhmiin ja seutukuntiin lii yvien yhteistyökäytäntöjen kau a rakentuu maaseutupolitiikan seudullinen asetelma. Seudullisissa elinkeinojen kehi ämisyhtiöissä maaseudun kehi ämistä ei koeta ensisijaiseksi tehtäväksi. Toisaalta jos aluetason (TE-keskusten) koetaan olevan haluton rahoi amaan pieniä maaseudun yrityshankkeita, maaseutua ei väl ämä ä uskalleta pilkkoa kehi ämismielessä. Ajatellaan, e ä maaseutua on käsiteltävä kehi ämiskohteena yhtenä blokkina, jo a se nähtäisiin aluetasolla panostuksen arvoisena. Seudullisessa kehi ämisyhtiössä seutu mielletään yhdeksi kokonaisuudeksi, jossa maaseudun erityisluonteeseen ei tarvitse kiinni ää huomiota. Maaseudun yrityksiä kehitetään muun yritystoiminnan kehi ämisen osana. Lähestymistapa on ensisijassa yritystoiminnan kehi äminen, ei yritystoiminnan kehi äminen maaseudulla. Maaseutu sanana ikään kuin liimataan yhtiön toteu aman kehi ämistyön päälle. Ei ole yllä ävää, e ä kehi ämisyhtiön ulkopuolelta katso una tilanne näy äytyy niin, e ä maaseutukunnat jäävät kehi ämisen marginaaliin. Samalla seudulliset kehi ämisyhtiöt hahmo uivat "kovien kehi ämisasioiden tahoina". Kun linja on yrityspaino einen, unohtuu maaseudun kehityksen edelly ämä monipuolisuus; kiinnostusta pitäisi olla myös "pehmeitä kehi ämistavoi eita" ja kyliä kohtaan. Asenne maaseudun kehi ämistä kohtaan ei ole seudullisissa kehi ämisyhtiöissä kielteinen. Maaseutua ei vain mielletä niissä ensisijaiseksi tai edes kovin merki äväksi vaan lähinnä satunnaiseksi kehi ämiskohteeksi. Maaseudun yritystoiminta tulee kehi ämisen piiriin useimmiten silloin, kun kehi ämisyhtiön toteu ama kehi ämishanke osoittautuu sille sopivaksi. Joihinkin seudullisiin kehi ämisyhtiöihin on palka u maaseudun yritystoimintaan erikoistuneita asiantuntijoita. Maaseutuyritysneuvojien työ on havai u hyödylliseksi: se on näkynyt mm. TE-keskuksessa tukihakemuksien lisääntymisenä. Seutukuntien välille on syntynyt tätä kau a eroja kehi ämisaktiivisuudessa. Maaseudun kehi ämiseen erikoistuneiden neuvojien työpanos näy äisi siten jossain määrin muokkaavan seudullisten yhtiöiden alueneutraalia toimintapolitiikkaa.

70 66 Seutu näy äytyy aluetasolla kokonaisuutena, jonka kanssa maakuntatason toimijoiden on mielekästä neuvotella. Kuntia lähestytään seudui ain esimerkiksi aluekeskusohjelmaalueita koskevan jäsennyksen perusteella. Joillakin alueilla seutu on osoi autumassa maakuntatason konsultiksi. Seudun arvioitavaksi toimitetaan mm. seutujen hankehakemukset alueen TE-keskuksesta. Hankkeiden rahoituksessa seutua halutaan pitää legitiiminä neuvonantajana: on maakuntia, joissa seudun hankkeita pyritään rahoi amaan seudun ase aman prioritee ijärjestyksen mukaisesti. Yksi äisen kunnan kehi ämishankkeen rahoi amista pidetään aluetasolla mahdollisena, mu a hankkeet tulevat rahoitetuksi vain poikkeuksellisen innovatiivisissa tapauksissa. Kitey äen, kunta näy äytyy aluetasolla kehi ämisen etäispää eenä, johon yhteys aluetasolta syntyy seudun kau a. Maaseutupolitiikan seudullisen järjestelmän kehi äminen on tärkeä strateginen päämäärä. Tämän päämäärän toteutumisessa kuntien omalla strategisella suunni elulla ja polii isella päätöksenteolla on keskeinen rooli. Yhteistyön organisoimisen taito vaikuttaa seutukunnan menestykseen. (10) Sisäasiainministeriö ja maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä tuo avat yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa vuoden 2005 alussa aloi avien uusien kunnanvaltuute ujen perehdy ämiseksi aineiston, jossa kerrotaan aluekehi ämisen asetelmista. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti seutukunnallinen palvelujen organisointi, aluekeskusohjelma, paikallisten toimintaryhmien rooli ja tehtävät sekä maaseutupolitiikan ja vuorovaikutuspolitiikan sisältö. (Suomen Kuntalii o, SM, YTR) Toimintaryhmätyö maaseutupolitiikassa Yhtä kuntaa laajemmilla alueilla toimivien paikallisten toimintaryhmien työn kehi äminen on Toimiva maaseutu -ohjelmasta (1996) lähtien ollut yksi maaseutupolitiikan keskeisiä työmuotoja. Toimintaryhmätyön idea ja toimintatapa tuli Suomeen Euroopan unionista LEADER II -yhteisaloi een myötä. Suomessa (toisin kuin Saksassa ja Itävallassa) ote iin työtavan perusta eli paikallisten toimijoiden kumppanuus todesta: kunnat, yhdistykset ja kansalaiset asete iin säädöksissä ja ohjeissa samalle tasolle rinnakkain. Tämä osoi autui toimivaksi, voimia kokoavaksi ja aloi eellisuu a lisääväksi ratkaisuksi. Toimintaryhmätyön kehi ämistä on syytä määrätietoisesti jatkaa sekä kansallisin e ä Euroopan unionin varoin. Toimintaryhmätyö on Suomessa laajenne u (valtavirtaiste u) eurooppalaisi ain vertaillen tehokkaasti. Toimintaryhmiä on Suomessa kaikkiaan 58 ka aen käytännössä koko Suomen lukuun o ama a suurimpien kaupunkien keskusta-alueita ja Ahvenanmaata. Toimintaryhmätyön rahoitus tulee kaudella eri ohjelmista: LEADER+ -ohjelma (25 ryhmää), POMO+ (7), ALMA (20) sekä Pohjois- ja Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelmat (6 ryhmää). Toimintaryhmätyö on oleellinen osa maaseutupolitiikassa tärkeää hallinnan ja kumppanuuden toimintakul uuria. Kansallisten ja kansainvälisten arviointitutkimusten mukaan toimintaryhmätyö on tuonut lisäarvoa maaseudun kehi ämiseen lisäämällä osallistumista ja yhteistyötä sekä synny ämällä uusia yrityksiä ja työpaikkoja. Lisäksi uusi toimintakul uuri on tukenut myönteisesti ihmisten uskoa maaseudun tulevaisuuteen sekä omiin mahdollisuuksiin vaiku aa. Suomessa toimintaryhmätyö on aktivoinut erityisesti kansalaisyhteiskunnan toimijoita ja tuonut ohjelmien toteu amiseen uusia tekijöitä ja organisaatioita.

71 67 Toimintaryhmätyön periaa eet ovat kaikille toimintaryhmille samanlaiset rahoi avasta ohjelmasta riippuma a. Suomen toimintaryhmien tunnuspiirteitä ja keskeisiä toimintaperiaa eita ovat: Kaikkien toimintaryhmien hallitukset nouda avat kolmikantaperiaate a. Tällöin hallituksen jäsenistä kolmannes on kuntien edustajia ja kolmannes on yhteisöjen edustajia (yri äjäjärjestöt, kyläyhdistykset ja muut järjestöt ja yhdistykset) sekä kolmannes alueen yksi äisiä asukkaita. Lisäksi yhdistyksen sääntöihin on kirja u säännöllinen hallituksen jäsenten vaihtuvuusvelvollisuus. Tämä varmistaa sen, e ä hallituksessa tulevat erilaiset näkemykset edustetuiksi ja uudet ihmiset pääsevät mukaan toimintaan. Kaikki toimintaryhmät ovat laatineet omalle toiminta-alueelleen kehi ämissuunnitelman yhdessä alueensa asukkaiden ja yhteisöjen kanssa. Suunnitelmaa toteutetaan pääasiassa kehi ämis- ja yrityshankkeilla. Alueen kunnat ovat sitoutuneet toimintaryhmien toimintaan. Kunnat rahoi avat toimintaryhmätyön julkisista kustannuksista 20 prosen ia. Toimivimmaksi ja suositeltavimmaksi mene elyksi on osoi anut kuntien rahoituksen kohdentaminen yhtenä kokonaisuutena suoraan paikalliselle toimintaryhmälle. Hankkeiden päätöksenteko on jae u toimintaryhmille ja työvoima- ja elinkeinokeskuksille (TE-keskukset). Toimintaryhmät harkitsevat tarkoituksenmukaisuuden ja TE-keskukset laillisuuden. Kaikkien toimintaryhmien on mahdollista osallistua kansainvälisiin hankkeisiin ja rahoi aa niitä. Kaikkia toimintaryhmiä palvelee verkostoyksikkö, Suomen Kylätoiminta ry. Maaseudun kehi ämisyhdistykset ovat palkanneet henkilöstöä hoitamaan toimintaryhmätyön käytännön asioita kuten koulu amista, tiedo amista, ohjausta ja aktivointia. Toimintaryhmä au aa avustusten hakijoita ja hankkeiden toteu ajia hankkeiden valmistelussa, toteu amisessa ja asioinnissa viranomaisten kanssa. Keskimääräinen työpanos on 1,8 henkilötyövuo a. Toimintaryhmätyötä toteu avilla maaseudun kehi ämisyhdistyksillä voisi luontevasti olla hanketoiminnan lisäksi muitakin seudullisia tehtäviä. Kolmikantayhteistyö on joka tapauksessa jatkossa käy ökelpoinen mene ely paikallisen kehi ämistyön aktivoijana ja tulosten lisääjänä. Toimintaryhmätyö ei jää EU:n yhteisöaloi een määräaikaiseksi toteuttamisen tavaksi, vaan sitä on jo jonkin aikaa kehite y yhtenä maaseutupolitiikan linjana ja pysyvänä välineenä. Kunnan rooli maaseutupolii isessa järjestelmässä Suomessa alueellisen hallinnan perinne on vahvasti valtiollinen. Kuntien roolia kuitenkin voimiste iin 1990-luvulla perustamalla maakuntien liitot aluekehi ämisviranomaisiksi. Tämän lisäksi Suomen aluetasolle on ominaista monitoimijjaisuus ja siihen kytkeytyvä hajanaisuus. Suomen kunnat ovat muodollisesti hyvin vahvoja. Niillä on laaja itsehallinto omalla alueellaan ja oikeus kantaa veroa. Alun perin kunnat olivat nimenomaan paikallisyhteisöjä. Vasta 1990-luvun kuluessa kunnat kasvoivat merki äväksi osaksi julkista sektoria; ensiksi "viranomaiskuntina" oikeusvaltion aikana, si emmin "palvelukuntina" hyvinvointi-

72 68 valtion aikana. "Viranomaiskunta" ja "palvelukunta" ovat melkoisessa määrin "valtiollisen politiikan jatkeita". Vain hyvin vakavaraisissa kunnissa on lakisääteisten tehtävien jälkeen voimavaroja omaan paikalliseen kehi ämispolitiikkaan. Kunnallispolitiikassa korostuvat keskeisiä palvelusektoreita, sosiaali- ja terveydenhuoltoa sekä koulutoimea koskevat ratkaisut. Kuntapolitiikan kul uuri ei ole täten ollut erityisen otollinen maaseutukysymyksen nostamiselle tärkeäksi kysymykseksi. Paikallisen itsehallinnon voimistumisen ja valtiollisten tukien niukentumisen jälkeisessä tilanteessa kunnat saa avat olla kulkemassa kohti uu a yhteisöllisyyden vaihe a. Tällöin kunta toimii entistä enemmän sopimusten ja neuvo elujen pohjalta, entistä vähemmän säännöspohjaisesti. Kunnan roolia muu aa myös kansalaistoiminnan vahvistaminen, jota maaseutupolitiikan toimeenpanon tarpeet edelly ävät. Tasavertaisuuteen ja vuorovaikutukseen perustuvassa paikallisessa hallinnassa kunnan hallinnon on lähenny ävä tavallista kuntalaista. Maaseudun kehitystyö vaatii onnistuakseen uusia toimijoita ja uu a yhteistoimintaa, josta kaikki osapuolet voivat saada hyötyä ja joka usein on keino ratkaista koordinaation ongelmia. Ohjelmapolitiikka, jota suppea maaseutupolitiikka suurelta osalta on, on antanut politiikan kentälle uu a pelitilaa. Tämä tarkoi aa mm. toiminnallisten innovaatioiden ja uusien toimintatapojen lisäämistä. Kuntien heikko taloustilanne vaikeu aa jonkin verran uusia maaseutupolitiikan avauksia, vaikka ne eivät aina vaadi isoja rahoja. Keskeisintä on kunnan hallinnossa ja luo amustehtävissä olevien ihmisten ymmärrys ja myötämielisyys. Kuntien alkuperäinen paikallishallinnollinen rooli on laajentunut seudullisen ja alueellisen toimijan suuntaan. Se koskee sekä palvelu- e ä kehi ämistehtäviä. Myös ihmisten arkikokemus paikallisuudesta on muu unut työssäkäyntialueiden, asuntomarkkinaalueiden ja eri palvelujen toiminta-alueiden laajentuessa. Maaseutupolitiikassa se tarkoi aa etenkin kylien kehi ämistä ja yhteistoimintaa yli kuntarajojen. Yhteisöllistyvä ja kumppanoiva paikallinen taso tarvitsee tukirungokseen legitiimin instituution, jollainen kunta polii isena ja hallinnollisena organisaationa on. Kunnan instituutiota edustavilla viranhaltijoilla tulee kuitenkin olla valmiudet tällaiseen yhteistoimintaan. Paikallisen hallinnon ja kuntalaisten tai heidän järjestöjensä välisten suhteiden kaksi pääkanavaa ovat konsultaatio ja kumppanuudet. Kunnat voivat pyytää järjestöjä tulemaan mukaan tie yihin toimintoihin tai kunnat voivat toimia järjestöjen linkkinä rahoituslähteisiin (kuten EU) tai verkostoihin. Näissä tapauksissa on kyse toiminnallisesta yhteistyöstä, järjestöjen osallisuudesta julkisten ja niiden kaltaisten tehtävien hoitoon. Toisenlaisia kunnan ja järjestöjen suhteita voidaan kehi ää demokratian näkökulmasta. Tällöin tavoi eena on kansalaisyhteiskunnan kapasiteetin kehi äminen ja entistä suoremman demokraa isen paikalliskul uurin edistäminen, johon avautuu mahdollisuuksia tieto- ja viestintätekniikan kehityksen myötä. Suomessa on laajalti nähty, e ä elinkeinopolitiikka ratkaisee kunnan tulevaisuuden. Kehi yvät keskukset lepäävät elinkeinoelämän, julkisen sektorin sekä oppilaitosten ja tuotekehi elykeskusten yhteistyön varassa. Suomessa onkin perinteisesti ollut eniten julkisen ja yksityisen sektorin välistä yhteistoimintaa juuri elinkeinopolitiikan alueella. Asiantuntijat näkevät seudulliset kehi ämisyhtiöt tulevaisuuden "avainpelaajina" elinkeinopolitiikassa. Voidaan kuitenkin kysyä, sopiiko samanlainen "avainpelaaja" kaikenlaisiin "peleihin"; onko esimerkiksi eroavuuksia kaupunkikeskusten ja maaseudun vä-

73 69 lillä? Maaseutupolitiikan kannalta olennaista sekä paikallistasolla e ä alueilla on se, e ä virkamiehet, tutkijat ja elinkeinoelämä "näkevät" maaseudun ja e ä paikalliset toimijat saavat toimintaedellytyksiä. Nykyisellään maaseudun kehi ämiseen ja sen toimintatapoihin suhtaudutaan kunnissa passiivisen myötämielisesti. Toimintaryhmät ja niihin kytkeytyvä omaehtoinen toimintatapa alkaa vähitellen tulla kunnissa tutuksi, mu a toistaiseksi sitä ei ole nähty omana työvälineenä. Esimerkiksi uusia hyvinvointipalvelujen järjestämistapoja saatetaan o aa käy öön vain, jos joku tarjoaa valmiin paketin. Raskaan sarjan kunnalliset päätökset koskevat juuri palvelujen järjestämistä, ja tässä päätöksenteossa maaseutunäkökulmaa tulee vahvistaa. Toimintaryhmätyö on vaikeaa ilman maaseutuaktiivisia kunnan edustajia. Kylien ja kunnan välisen yhteistyön lisäämiseksi tarvitaan sekä kuntien e ä kylien samansuuntaista toimintaa, jo a maaseutu todella näkyisi kunnan kehi ämispolitiikassa. Kylien kehi ämistä kunnissa arvostetaan, mu a sen toivotaan tapahtuvan nimenomaan kylävetoisesti. Maaseutualueiden kehi äminen jätetään mielellään omaehtoisen hanketoiminnan ja kylien vastuulle. Toisaalta tämä voidaan nähdä kuntien vähitellen lisääntyneenä luo amuksena maaseutupolitiikan käytäntöjä kohtaan: omaehtoisen kehi ämisen edistämistä, kuten kön äsummapolitiikkaan siirtymistä eli rahoituksen myöntämistä ilman hankekohtaisuu a, on kunnilta odote u viime vuosina. Muutamaa poikkeusta lukuun o ama a käytäntö myös jo sujuu. Muu uneessa maaseudun kehityksen hallinnassa kunta kylä(t)-suhde hakee muotoaan ja sisältöään. Maaseudun kehi ämisen keinojen haarukointiin sopivat kunnan ja kylien väliset suunni elukokoukset, eräänlaiset "paikalliset YTR:t". Kunnissa on myös kasvavaa kiinnostusta kyläkohtaisten kehi ämissuunnitelmia kohtaan: niukkuus voi suunnata huomion tapoihin tehdä toisin. Kysymys ei siis aina ole pelkästään rahasta, vaan uusien käytäntöjen ja niiden kuntakohtaisen kehi elyn vaateesta, mu a samalla myös kehi ämisen vapausasteiden kokeilusta. Kylätason omaehtoisuu a voidaan kunnissa vahvistaa seudullisen kehi ämisen rinnalla vaihtoehtoja ne eivät ole. Tällöin toiminnallista vastuuta siirretään kuntatasolta sekä seutu- e ä kylätasolle. Kylät puolestaan tekevät suunnitelmansa sekä itselleen e ä muille toimijoille, etenkin kunnille. Maaseutupolii isessa järjestelmässä iso haaste kunnille on toimivan kehi ämiskoalition löytäminen. Joillekin kunnille aluekeskusohjelma on tuonut selvyy ä seudulliseen kumppanuuteen. Toimivassa ja demokraa isesti tunnustetussa kehi ämiskoalitiossa voi olla kyse sekä toimivasta seudusta, e ä joissakin tapauksissa myös kuntaliitoksista. Erilaisissa kehi ämiskysymyksissä toimivin koalitio ei väl ämä ä ole aina sama. Kunnan tulisi kyetä lii ymään erilaisiin, usein kysymyskohtaisesti hahmo uviin yhteistyökokoonpanoihin, eräänlaisiin ohuisiin aluerakennelmiin ja silti kehi ämään alue aan pitkäjänteisesti. (Westholm 2003). Maaseudun kehi ämisnäkökulmaa ei kunnassa ole, jos kunnan ja kylien välille ei osata rakentaa vuoropuhelua. Kuntien osallisuu a tarvitaan senkin jälkeen, kun toimintaryhmien kuntarahoitus on hoide u. Kylien aktivoituminen toimintaryhmätyön myötä ei etenkään kuntien keskustaajamissa ole ollenkaan itsestään selvä asia. Kuntien keskustaajamatkin ovat yleensä maaseudun kehi ämisrahoituksen piirissä. Kyliä ei tule jä ää yksin vastuuseen aktivoitumisestaan ja kunnan maaseudun kehi ämisestä.

74 70 Tällä hetkellä kunnat integroituvat huoma avasti enemmän seututasoon kuin kylien kehi ämiseen. Paikallinen kehi äminen kiinnitetään usein esimerkiksi aluekeskusohjelmassa tehtävään yhteistyöhön. Jos kunnissa maaseudun potentiaalia tarkastellaan ensisijaisesti seututasolta, määräytyy kovin vinosti se, mitä kyliä kunnan kanna aa kehi ää, kuten kaavoi aa, mitä taas ei. Seututasoinen tai kuntatasoinen asioiden tarkastelu ei riitä yksinään vastuullisen maaseutupolitiikan aikaansaamiseen. Maaseudun kylätasoista kehi ämisnäkökulmaa tulee vahvistaa seututason kehi ämistyössä. Alueellisen kehi ämisen päälinja on nykyisellään se, e ä seututasolla kuntien on esiinny ävä yhtenäisenä toimijana maakuntatasoon päin, koska maakuntatasolla seutu koetaan mielekkäämmäksi kehi ämiskumppaniksi kuin kunta. Kun seudun on esiinnyttävä yhtenäisenä toimijana, vaarana on, e ä seudun hankesalkku rakentuu pitkälti seutukeskuksen hankkeista - varsinkin, jos kunnassa ei pienalueita tunnisteta muuten kuin seututason kehitysdynamiikan ase amin ehdoin, kuten seutukeskuksen nukkumalähiöinä. Nykyisessä tilanteessa kokonaisnäkemyksen saaminen kunnan kehi ämiseen vaatii kunnissa työtä. Jokaisessa kunnassa olisi oltava henkilö, esimerkiksi maaseutu- tai elinkeinosihteeri, joka tuntisi kunnan kumppanuuskentän ja alueet kokonaisuudessaan. Kuntalaisten suora osallisuus omiin asioihinsa on monelle kunnan virkamiehelle ja kunnallishallinnolle kokonaisuudessaan vieras ajatus. Virkamiehen vaihtuminen voi johtaa spontaanisti uusiin toimintatapoihin. Lähivuosina kuntien toimintatavat muuttuvat uuden virkamiessukupolven myötä. Maaseutupolii isena linjana vahvistetaan kansalaisvaiku amisen työmuotoja kuntatasolla, koska tarvitaan lisää toimijoita eikä edustuksellinen demokratia ole paikallisesti aina rii ävän tehokasta. Kylätoiminta maaseutupolitiikan perusverkko Kylät olivat aikanaan keskeinen asukkaidensa tekemisen ja yhteisistä asioista pää ämisen elämänpiiri. Kuntien vahvistunut rooli hyvinvointivaltion paikallisessa rakentamisessa ja maatalouden suhteellinen heikentyminen yleisessä yhteiskuntataloudessa sysäsivät kuitenkin kylät syrjään väliaikaisesti. Myöhemmin maaseudun tyhjeneminen asukkaista ja palveluista herä i ihmiset toimimaan kylien hyväksi. Samaan aikaan perinteinen seuratoiminta kävi aallonpohjassa. Yhdyskuntasuunni elun puolella keskitetyn suunni elun valtavirta alkoi saada omaehtoisia vastavirtauksia. Kylätoiminnan nykymuotoinen organisoituminen käynnistyi 1970-luvulla toimintatutkimuksena toteutetusta kylätutkimuksesta. Peruste iin kylätoimikuntia, joiden tehtävänä oli luoda viihtyisyy ä ja edustaa kylää kuntaan päin. Kylätoiminta aktivoitui nopeimmin syrjäisellä maaseudulla ja eteni Pohjois- ja Itä-Suomesta kohti etelää. Seuraavalla vuosikymmenellä kylät alkoivat tehdä yhteistyötä keskenään ja toimikunnat muu ua yhdistyksiksi. Tähän päivään tultaessa kylien yhdessäolo- ja edunvalvonta on selkeästi vaihtunut oman edun tekemiseksi. Muutosta ovat tukeneet omaehtoisuu a ja paikallista kehi ämistä korostanut maaseutupolitiikka ja EU-ohjelmien kau a saadut varat. Kylätoiminnan rakenteita on vahviste u niin kylä-, maakunta- kuin valtakuntatasolla.

75 71 Nyt kylätoimintaa harjoi avia yhdistyksiä ja toimikuntia on hieman yli Näissä toimii useita tuhansia aktiivisia kylien kehi äjiä. Kylätoiminta on yhä enemmän elinkeinojen ja palvelujen järjestämiseen tähtäävää toimintaa, mihin sisältyy vastuuno oa ja taloudellisia riskejä. Kylätoiminta on kylien kehitystyötä, joka on suunnitelmallista, pitkäjänteistä ja jossa toimintaan koulu audutaan. Suomen Kylätoiminta ry (SYTY) peruste iin vuonna1997 aiemman, 1982 perustetun vapaamuotoisen kyläasiain neuvo elukunnan pohjalle. SYTY on monin valtakunnallisin hankkein vahvistanut kylien valmiuksia o aa vastuuta omasta alueestaan. Ruotsinkielinen kylätoimintaliike on pääpirteiltään seurannut samaa kehitystä. Sen toiminta on järjestäytynyt Svenska Byaservicen kau a, joka peruste iin 1990 yhteistyössä Svenska Studiecentralenin, Svenska Österbo en Förbundetin ja Sydkusten Landskap Förbundetin kanssa. SYTY:n ja Svensk Byaservicen yhteistyö on kiinteää ja jatkuvaa. Ensimmäisinä vuosina vahviste iin kylätoiminnan rakenteita ja toiminnallista pohjaa. Kylätoiminta on integroitunut monin tavoin ohjelmalliseen aluekehi ämiseen. Ensimmäiselle valtakunnalliselle kylätoimintaohjelmalle "Kylätoiminnan suuntaviivat " asete iin useita vaativia tavoi eita. Vuoden 2001 alkuun mennessä täy yi ensimmäinen merki ävä tavoite, kun kylien maakunnalliset yhteenlii ymät oli peruste u jokaiseen Manner-Suomen 19 maakuntaan. Toisena tavoi eena oli maakunnallisen kyläohjelman laadinta jokaisen yhteenlii ymän alueelle, joka sekin on lähes saavute u. Maakunnallisia kyläohjelmia on valmistunut ja julkiste u vuoden 2004 kesään mennessä yhteensä 17 kpl. Ne sisältävät maakunnallisen kylätoiminnan tavoi eet, toimenpiteet ja strategian eli sen alueellisen tahdonmuodostuksen, jonka pohjalta maakunnan kylätoimintaa kehitetään eteenpäin. Kehi yneimmät kyläohjelmat sisältävät ison osan niistä asioista, joita maakuntaohjelman maaseutuosiossa tulee olla. Kolmas iso tavoite oli rekrytoida kyläasiamies jokaiseen maakuntaan. Palkatun työvoiman puute maakuntatasolla on ollut suuri este kylätoiminnan pitkäjänteiselle ja tavoi eelliselle kehi ämiselle. Suomen Kylätoiminta ry:n (SYTY) EQUAL -rahoi einen Kylätaloushanke on mahdollistanut kyläasiamiesten palkkaamisen jokaiseen maakuntaan vuoden 2002 puolivälistä vuoden 2004 loppuun. Osa kylien maakunnallisista yhteenlii ymistä on lisäksi rakentanut omaa alueellista hanketoimintaansa, minkä ansiosta maakunnissa on palka u vähintään yksi päätoiminen työntekijä, neljässä jopa kaksi kyläasiamiestä. Lisäksi on jo useita seutukunnallisia kyläasiamiehiä. Kaikkiaan alueilla toimivia kyläasiamiehiä on tällä hetkellä 35. Neljäntenä tavoi eena oli laajami ainen kylätoimikuntien rekisteröityminen yhdistyksiksi, mikä on mahdollistanut niiden osallistumisen ohjelmaperusteiseen kehi ämistyöhön ja hanketoimintaan. Vielä 1990-luvun alussa rekisteröityneitä kyläyhdistyksiä oli noin 400. Syksyllä 2003 kylätoimintaa harjoi avia yhdistyksiä oli kaikkiaan 2 188, joista rekisteröityneitä kyläyhdistyksiä ja 645 vastaavan kaltaista kylätoimintaa harjoi avia yhdistyksiä. Vuo a myöhemmin yhdistyksiä on jo noin Rekisteröitymisen kau a kylien on ollut mahdollista o aa taloudellisia vastuita hankkeiden toteu amisessa ja työnantajana toimimisessa. Monet sadat kylät kantavatkin tällä hetkellä vastuuta oman alueensa kehi ämisestä hankkeiden kau a. Yhdistysten ja osuuskuntien määrä kasvaa edelleen.

76 72 Viidentenä tavoi eena oli kolmen lehden (Kylätoimintalehti, Liiteri Magazin ja Kyläverkkoviesti) yhdistäminen ja uuden Maaseutu Plus -lehden perustaminen palvelemaan yhteisesti sekä kylätoimijoita e ä toimintaryhmätyötä. Lehti aloi i vuoden 2001 alussa ilmestymällä kuusi kertaa vuodessa. Samoin lehden verkkosivut ( ovat vakiintuneet palvelemaan paikalliskehi äjiä niin kylissä kuin toimintaryhmissä. Kuudes tavoite oli saada kylätoiminnalle rii ävä valtionapu. Tämä tavoite on toteutunut osi ain, sillä eduskunta myönsi vuodelle 2003 kylätoiminnan tukemiseen euron ja tälle vuodelle euron valtionavun. Valtionapu on tasoltaan rii ämätön, mu a se on aiemmin kokonaisuudessaan hankerahoituksen varassa tapahtuneelle toiminnalle kuitenkin selvä edistysaskel. Toteutunut tavoite oli myös kylätoimijoiden ruotsinkielisen palvelun vakiintuminen osaksi toimintaa. Kaksikielisten alueiden kylätoimintaverkosto toimii matriisinomaisesti kunnissa ja maakunnissa. Eri äin tärkeä asia oli maaseudun kehi ämisyhdistysten eli paikallisten toimintaryhmien (58 kpl) verkostoyksikköpalveluiden keski yminen SYTY:lle MMM:n järjestämän tarjouskilpailun perusteella. Verkostoyksikkö on osaltaan lisännyt kylätoiminnan ja toimintaryhmätyön keskinäistä yhteistyötä ja verkostoitumista maaseudun kehi ämisessä. Näin paikalliselle kehi ämistyölle on saatu rii ävän tiheä verkko. Myös kansainvälisen yhteistyön syventäminen on toteutunut "Hela Norden ska Leva" -yhteistyöverkoston sekä erityisesti Ruotsin ja Viron kylätoimintaliikkeen ja Italian ja Itävallan maaseutukehi äjien kanssa. Toimintaryhmien verkostoyksikön tehtäviin kuuluva kansainvälinen toiminta on osaltaan lisäämässä paikalliskehi äjien kansainvälisiä yhteyksiä. Tavoi eiden toteutumisen myötä kylätoiminta on saanut alueellisessa kehi ämistyössä uu a vauhtia ja painoarvoa, mikä on innostanut kylien asukkaita entistä aktiivisempaan toimintaan oman kylänsä hyväksi. Kylätoiminnan saamat lisäresurssit ovat selvästi nostaneet yhteistyötahojen ja yksityisten ihmisten kiinnostusta ja arvostusta kylätoimintaa kohtaan. Samalla asukkaiden tulevaisuudenusko ja omanarvontunto kohentuvat. Nämä ovat paikallisen kehitystyön onnistumisen väl ämä ömiä ehtoja. Kansalaisaktiivisuuden lisääntymisen myötä tietoisuus maaseudun ohjelmallisesta kehi ämistyöstä on saavu anut uusia asukasryhmiä ja kyläyhdistysten ja kaupunginosayhdistysten vuorovaikutus on lisääntynyt. Toiminnassa ovat aktiivisesti mukana monien eri amma iryhmien ihmiset. Kylätoiminta tarjoaa uusille ja vakiintuneille asukkaille mahdollisuuden oman asuinalueensa kehi ämiseen ja tasapuoliseen yhteistyöhön riippuma a maanomistuksesta, elinkeinosta tai muista vastaavista tekijöistä. Maaseutupolitiikan linjana on jatkaa voimavaroja kokoavien, osaamista lisäävien ja yhteistyöhön perustuvien työmuotojen (kylätoiminta, kuntayhteistyö, seudulliset yrityspalvelut, toimintaryhmätyö ja osaamiskeski ymät) vahvistamista.

77 73 3. IHMISTEN JA YHTEISÖJEN MAASEUTU 3.1 Toimivat yhteisöt Yhteiskuntaa ja kul uuria käsi elevissä teorioissa yhteisöllisyy ä on tarkasteltu viime aikoina hämmentävin tavoin. Puhutaan yhteisöllisten turvallisuusvarastojen hupenemisesta, ihmisten välisten siteiden haurastumisesta ja lyhytikäisyydestä sekä siitä, e ä nyky-yhteisöt ovat enemmänkin kuvi eellisia kuin konkree isen juurevia. Yhteisöt olisivat kevyitä, epävarmoja ja väliaikaisia sekä yhteiskuntarakenteista tyystin vapautuneita. Yhteisöjen houku elevuuden ratkaisisivat enemmänkin asiantuntevat ja kaunopuheiset "varmuuden myyjät" kuin itse yhteisöjen historialliset ja rakenteelliset piirteet. Näkökulma lii yy myös identitee i-kysymykseen; tulisi luopua yhtenäisen identiteetin määri elyistä ja myönny ävä ajatukseen, e ä identitee i on hauras, epävarma ja alati muu uva. Maaseudun yhteisöllisyys rakentuu lukuisista tekijöistä ja kokonaisuuden hahmo aminen edelly ää monitieteistä ja syvällistä tutkimuksellista paneutumista. Chydeniusinstituutin tekemän tutkimuksen mukaan henkistä ja sosiaalista hyvinvointia voidaan edistää seuraavasti: työpaikoilla luodaan perusturva avoimuuden, suvaitsevaisuuden ja yhteistyön kehi ämisellä (myös uusien toimijoiden ja toimintamallien hyväksyminen sekä poikkialainen yhteistyö esim. kul uurin, nuorison, vapaa-ajan ja liikunnan ihmisten kesken) harrastus- ja vapaa-ajan mahdollisuuksista huolehtimisella järjestötoimintaa tukemalla Vastauksissa työpaikkojen ohella korostui kolmannen sektorin henkinen ja sosiaalinen merkitys sekä yhteistyö julkisen sektorin kanssa. Yleisesti kolmanteen sektoriin liitetään yleishyödylliset järjestöt, yhdistykset ja säätiöt, kansalaisliikkeet, perheet ja yksilöt. Kolmannesta sektorista on käyte y myös nimityksiä vapaaehtoissektori, aa eellinen sektori ja epävirallinen sektori. Suomessa kuten muissakin pohjoismaissa yksinomaan järjestöihin kuuluu 16 vuo a täy äneistä kansalaisista reilusti yli puolet. Osuus on muihin EU-maihin verra una huoma ava. Yhdistyksiä Suomessa on ja niihin kuuluu yli neljä viidesosaa kaikista suomalaisista. Kolmannella sektorilla toimiminen merkitsee mielekästä yhteiskunnallista toimintaa, kansalaisaloi eellisuu a ja -vapau a, uskoa yhteisöjen palvelemiseen ja sosiaalisen pääoman luomiseen sekä poikkialaiseen yhteistyöhön. Yksilölle kyse on elämänmyönteisen identiteetin muodostumisesta ja hyväksy yjen sosiaalisten roolien omaksumisesta, mikä merkitsee valmiu a ja pätevyy ä väl ää yhteiskunnasta syrjäytyminen ja vieraantuminen. Kolmannen sektorin käsi eistöön kuuluvalla sosiaalitaloudella puolestaan tarkoitetaan uudenlaista yri äjyy ä huolenpito- ja ympäristövastuineen. Sosiaalitalous sisältää yritykset ja organisaatiot, joissa etusijalla on ihminen. Niitä ovat mm. osuuskunnat, yhdistykset ja pienet yritykset. Sosiaalitalouden rinnalla puhutaan myös yhteisötaloudesta. Juuri yhteisötalou a tulee kehi ää yri äjyyden rinnalla yhä tärkeämmäksi toiminta-

78 74 kentäksi maaseudulla; henkisten ja sosiaalisten vaikutusten lisäksi yhteisötaloudella on myös työllistävää vaikutusta. Pohjalaisten maaseututoimijoiden vastauksissa maini iin myös suvaitsevaisuus ja avoimuus sekä uudet toimijat. Alueisiin liite ävät heimoaja elua korostavat myytit antavat usein vaikutelman, e ä maakuntien mielenmaisemat olisivat sulkeutuneita ja konservatiivisia. Kuitenkin alueita koskevat myytit ovat sosiaalisesti ja historiallisesti rakentuneita usein sivistyneistön tai "kansankyn ilöiden" ajat si en muotoilemia teksti- ja puhetapoja, jotka ovat siirtyneet teksteistä ja sukupolvesta toiseen hämmästy ävän samanlaisina, ilman sen syvällisempää pohdintaa ja päivi ämistä. Todellisuudessa tämän päivän maakunnissa ja maaseudulla sosiaaliset ympäristöt ovat huomattavasti moniarvoisempia ja kul uurisesti mosaiikkimaisempia kuin oletetut myy iset luutumat antavat ymmärtää. Maaseudun ihmisiltä kysy äessä heidän omakohtainen suhtautumisensa esimerkiksi maahanmuu ajiin on ratkaisevasti myönteisempää kuin mitä he arvelevat tyypillisen maaseutuasukkaan aja elevan. Maaseudulla on henkistä ja sosiaalista valmiu a o aa vastaan myös maahanmuu ajia, mikä onkin väestörakenteen tasapainon, työvoiman saatavuuden ja monikul uurisuuden ihanteiden kannalta väl ämätöntä. Maaseutupolitiikan toimintalinjana on edistää maaseudun myönteistä asenneilmastoa maahanmuu ajia kohtaan. Kul uurista monipuolistumista ja yhteisöllistä rikastumista vahvistetaan asennekasvatuksella kouluissa, kyläyhdistyksissä, toimintaryhmissä ja seurakunnissa. Myös seurakunnilta maaseudun perinteisinä ja vakaina yhteisöinä on lupa odo aa voimakasta sitoutumista maaseudun kehi ämiseen. Suomen evankelisluterilaisella kirkolla on 576 seurakuntaa, niistä lähes 350 sijaitsee maaseudulla. Monissa kunnissa seurakunnat ovat merki äviä työllistäjiä. Seurakunnat ovat myös palvelujen tarjoajia sekä osaltaan sosiaalisen ja henkisen hyvinvoinnin edesau ajia, sosiaalisen pääoman ja yhteisöllisyyden vahvistajia. Seurakunnissa on toteute u useita maaseudun kehi ämishankkeita ja niillä on käytännöllistä yhteistyötä kuntien kanssa. Lisäksi yhteistyötä tehdään esimerkiksi urheiluseurojen, Suomen Punaisen Ristin, vammaisjärjestöjen sekä kylätoiminnan kanssa. Keväällä 2001 YTR pyysi Suomen evankelisluterilaista kirkkoa osallistumaan prosessiin, jossa toteutetaan "Ihmisten maaseutu"-ohjelmaa ja Valtioneuvoston periaatepäätöstä maaseutupolii isiksi linjauksiksi vuosille Pyynnön tuloksena peruste iin Kirkon maaseututyöryhmä, jonka tehtäväksi katso iin tuoda kirkko pysyvästi mukaan maaseutupolii iseen keskusteluun. Samalla pääte iin käynnistää maaseutupolii inen prosessi", jossa tutkitaan tyhjenevän maaseudun ongelmia kirkon sisältä käsin. Helsingin Kirkkopäivillä vuonna 2003 julkaistiin maaseututyöryhmän puheenvuoro "Kirkko ja maaseutu", jossa muun muassa hahmote iin Kirkon maaseutuohjelma". Julkaisun tavoi eena oli esi ää maaseutuseurakuntia koskevia toimenpide-ehdotuksia kirkon sisäiseen tarpeeseen" ja kuvata, millä tavoin ja minkälaisen yhteiskunnallisen muutoksen keskellä kirkko tukee maaseudun ja sen ihmisten hyvinvointia". Kirkolla ei kuitenkaan ole selkeää yhteisesti hyväksy yä maaseutupolii ista ohjelmaa. Esimerkiksi Kirkko ja maaseutu"-julkaisussa esite yjen toimenpide-ehdotusten tavoitteena on lähinnä antaa suuntaviivoja ja virikkeitä seurakunnille maaseudun ihmisten hyväksi tehtävässä työssä. Seurakunnat toteu avatkin yhteistyötä pitkälle itsenäisesti

79 75 lähtien liikkeelle sekä oman alueen erityisolosuhteiden ase amista vaatimuksista e ä omista sisäisistä reunaehdoistaan. Seurakunnat ovat potentiaalisia yhteistyökumppaneita kuntien lisäksi laaja-alaisemmin paikallisille ja alueellisille toimijoille. Viimeaikaiset seurakuntien käytännön toimet ja kirkon hallinnon kiinnostuksen herääminen aihepiiriä kohtaan osoi avat, e ä kirkon taholta on valmiuksia yhteistyön tehostamiseen. Tähän luovat lisäpaineita maaseutuseurakuntien taloudelliset ongelmat ja seurakuntien yhdistämishankkeet. (11) Seurakunnat osallistuvat nykyistä aktiivisemmin maaseudun kehi ämiseen yhdessä kuntien, maaseudun kehi ämisyhdistysten ja kyläyhdistysten kanssa. (Kirkkohallitus, seurakunnat, kunnat, maaseudun kehi ämisyhdistykset, kyläyhdistykset, YTR) 3.2 Maaseutu asuin- ja elinympäristönä Muu oliike kaupunkeihin on ollut vallitseva tilanne, mu a viime vuosina on kaupungistumisen oheen syntynyt myös kasvava muu oliike kaupungeista maaseudulle. Tutkimusten mukaan maaseutu onkin hyvin halu u ympäristö asumiselle. Entistä useampi olisi valmis muu amaan maalle asumaan, mikäli siihen olisi mahdollisuus. Monet myös tekevät näin. Kyse ei ole ainoastaan paluumuu ajista, vaan uusista maaseudun asukkaista, joilla on aito halu asua ja toimia maaseudulla. Tämä ilmiö näy ää lisäksi olevan voimistumassa. Ilmiö ulo uu tosin, ainakin toistaiseksi, suurelta osin kasvukeskusten ympäristökuntiin, joissa nopea väestönkasvu aiheu aa myös ongelmia. Siksi muu ajien suuntautuminen laajemmin maaseudulle on toivo avaa Useita syitä muuttaa maaseudulle Maalle muuton perusteet vaihtelevat. Yksi selkeä peruste on asumisen kallistuminen kasvukeskuksissa, mistä johtuen ihmiset joutuvat asumaan ahtaasti kerrostaloasunnoissa. Suurimmalla osalla suomalaisista ensisijainen toive hyvästä asumismuodosta on kuitenkin erillispientalo omalla tontilla. Selvitysten mukaan rivitaloasumistakaan ei kaikissa tapauksissa pidetä houku elevimpana asumisvaihtoehtona. Tontin hankkiminen ja omakotitalon rakentaminen kasvukeskuksissa on kuitenkin kallista. Maaseudulta on mahdollisuus hankkia kohtuullisin kustannuksin oma ton i ja rakentaa sille mieleinen omakotitalo. Asumisen väljyys, koskien sekä asuntoa e ä pihapiiriä, on siten yksi suuri houkutin maalle muutossa ja maalla asumisessa. Oma ton i ja oma talo antavat lisäksi mahdollisuuden sellaiseen monipuoliseen itsenäiseen tekemiseen, mikä ei rivi- tai kerrostaloasunnossa ole mahdollista. Toinen merki ävä maalla asumisen peruste on puhdas, pölytön ja meluton ympäristö sekä luonnon läheisyys yleensä. Maaseudulla voi kohtalaisen vapaasti liikkua ja nau ia luonnosta ja siihen lii yvistä harrastuksista. Monia houku elee etenkin veden läheisyys. Rantatontit ovat erityisen halu uja asuinpaikkoja. Kunnat kaavoi avatkin rantaton eja maalle muu avia omakotirakentajia varten. Pikkukaupungeissa ja lukuisissa maaseutukunnissa, niiden kirkonkylissä ja useimmissa kylissä julkisten ja yksityisten peruspalvelujen saatavuus on hyvä. Läheisyyden ekonomia

80 76 toimii sujuvasti, joskin oma auto on yleensä väl ämätön. Varsinkin lapsiperheille asioiden hoidon käytännöllisyys on tärkeä maaseutuyhteisöjen vetovoimatekijä. Maaseudulla asuminen koetaan yleensä turvallisemmaksi kuin kaupungissa. Tähän vaiku aa se, e ä ympäristö asukkaineen tulee helpommin tutuksi. Maaseudulla asukkaiden väliset sosiaaliset suhteet ovat yleensä kiinteämmät kuin kaupungissa, mitä monet maalle muu aneet ja siellä asuvat pitävät arvossa. Turvallisuu a arvostavat etenkin lapsiperheet. Maalle muu aneet lasten vanhemmat arvostavat myös maaseudun oppilasmääriltään pieniä kouluja. Koulumatkat koetaan maalla yleensä turvallisemmaksi kuin kaupungeissa, vaikka matkat saa avatkin olla pitempiä. Paitsi houku elevaksi asuinympäristöksi, maaseutu koetaan myös viihtyisäksi vapaa-ajan ympäristöksi. Tähän lii yy suomalaisten innostus rakentaa kesämökkejä. Kesämökkien asemasta voidaan puhua vapaa-ajan asunnoista tai kakkosasunnoista, sillä vapaa-ajan asuntojen koko on kasvamassa ja varustelutaso paranemassa koko ajan. Uusimpien vapaa-ajan asuntojen taso vastaa monesti jo hyvätasoista omakotitaloa. Rajaa vapaa-ajan asumisen eli kakkosasumisen ja pysyvän asumisen välille onkin entistä vaikeampi vetää. Kesämökeillä harjoitetaan myös entistä enemmän etätyötä tai ainakin osa työstä voidaan tehdä vapaaajan asunnossa. Myös työssä käyminen vapaa-ajan asunnolta käsin on mahdollista. Vapaa-ajan asunnoilla vietetään aikaa yhä enemmän. Monet haluaisivat muu aa vapaa-ajan asunnolleen vakituisesti asumaan, mikäli elämäntilanne antaisi siihen mahdollisuuden. Vapaa-ajan asuntojen muu aminen pysyvään asumiseen ei kuitenkaan ole kaikissa tapauksissa aivan helppoa, koska rakennuslupa on aikanaan myönne y vapaaajan asunnolle. Asuinrakennukselle asetetut vähimmäisvaatimukset eivät aina toteudu vapaa-ajan asunnossa ilman mi avia muutostöitä. Vapaa-ajan asuntojen muu amista vakituiseksi asunnoksi helpo avat jatkossa osaltaan uudet tiukentuneet jätehuoltosäädökset. Ne varmistavat sen, e ä lisääntyvä vakituinen asuminen ei aiheuta ympäristölle ylimääräistä kuormitusta. Luonnonympäristön lisäksi maaseudun kul uurimaisema houku elee maalla asumiseen. Kul uurimaisemaan kuuluvat ihmisen työn ja toiminnan jäljet maisemassa. Näitä ovat pellot, niityt, hakamaat ja laitumet niihin lii yvine luontotyyppeineen ja rakennelmineen. Myös kylät, pihapiirit, yksi äiset merkkirakennukset ja muu rakenne u ympäristö toimivat houku imina uusille asukkaille. Rakennemuutos on jä änyt maaseudulle lukuisia tyhjilleen jääneitä rakennuksia, jotka rapistuvina huonontavat maaseudun maisemakuvaa. Toisaalta tyhjilleen jääneet vanhat asunnot ovat erityisen halu uja joko vakituiseen tai vapaa-ajan asumiseen. Näin maalle muu aminen ja siellä asuminen pitävät yllä paitsi maaseudun elinvoimaisuu a myös hyvää elinympäristöä. Etenkin kul uurihistoriallisesti merki äville alueille, rannoille ja viljelysmaisemaan sijoi uville rakennuspaikoille rakentamisen ohjauksessa kiinnitetään huomiota siihen, e ä uudisrakentaminen pohjautuu alueen omaan perinteeseen. Tätäkin tavoite a silmälläpitäen laajeneva aluearkkitehtitoiminta on hyvä asia. Rakennusten maisemallisen sijainnin ohella merki äviä tekijöitä ovat rakennusten mi asuhteet, materiaalit ja värit sekä pihajärjestelyt ja eri toimintojen sijoi aminen. Tärkeää on myös muun elinympäristön kuten maaseudun avoimien maisemien laadun säily äminen sekä ympäristön terveellisyydestä, turvallisuudesta ja luonnosta huolehtiminen.

81 77 Maaseutupolitiikan linjana on vähentää asumisen esteitä ja lisätä asumista maaseudulla huolehtimalla siitä, e ä maaseutu säily ää kilpailukykyisyytensä terveellisenä, turvallisena ja luonnon kanssa sopusointuisena sekä yhteiskunnallisilta kustannuksiltaan kohtuullisena elinympäristönä. (12) Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä perustaa maaseutuasumisen teemaryhmän arvioimaan ja tekemään esityksiä pysyvän ja määräaikaisen maaseutuasumisen edellytysten kohentamiseksi. (YTR) Saaristo asuinympäristönä Saaristoisuus ja vesistöisyys on Suomelle tyypillinen laaja ilmiö. Suomessa on kilometriä rantaviivaa, km² merta, saarta (koko yli puoli hehtaaria), järveä (koko yli hehtaarin) ja 647 jokea. Noin 70 kuntaa sijaitsee meren rannikolla. Monet asutuskeskukset sijaitsevat saarilla, joihin on kiinteä tieyhteys. Ilman kiinteää tieyhteyttä olevia pysyvästi asu uja saaria on Ahvenanmaan ulkopuolella 431. Ne sijaitsevat 102 kunnassa. Osa-aikaisesti asu uja saaria on tuhansia. Suomessa on vapaa-ajan asuntoa, joilla on 1,9 miljoonaa säännöllistä käy äjää. Vapaa-ajan asunnot sijaitsevat lähes kokonaan haja-asutusalueilla ja 85 prosen isesti rannoilla. Haja-asutusalueilla asuu asukasta pysyvästi, joten vapaa-ajan asutuksen merkitys maaseudun kehitykselle on suuri. Vuodesta 1981 voimassa ollut saaristolaki velvoi aa valtiota ja kuntia toimimaan saariston elinkeinojen, liikenneyhteyksien, palvelujen ja ympäristön turvaamisen puolesta. Saaristolain mukainen saaristokäsite sisältää paitsi ilman kiinteää tieyhtey ä olevat saaret myös kiinteän tieyhteyden saaria ja muita saaristomaisia vesistöjen rikkomia alueita. Saaristolaki ei koske Ahvenanmaata. Lähtökohta saariston määri elylle ja julkisten tukitoimien kohdentumiselle on se, e ä saaristo koostuu erityyppisistä alueista erilaisine ongelmineen ja mahdollisuuksineen. Näitä ovat ns. lau a- ja yhteysvenesaaristot sekä saaristo, jossa asukkaat ovat riippuvaisia itse järjestämistään liikenneyhteyksistä. Saaristolain pohjalta valtioneuvosto on nimennyt valtioneuvoston asetuksella saaristokunnista ja kuntien saaristo-osista 58 saaristokuntaa ja saaristo-osakuntaa. Saaristopolitiikalla on sähköiste y suurimmat saaristoalueet, järjeste y saaristoliikenne suurimmille saaristoalueille, anne u saaristolle korote u aluetukiasema elinkeinoelämän kehityksen tukemiseksi sekä saaristolisiä kuntien valtionosuuksissa peruspalvelujen tuotannon turvaamiseksi ja peruste u saaristo- ja vesistöalueille kansallispuistoja ja suojelualueita saaristoluonnon ja -maiseman suojelemiseksi. Saaristopolitiikan kehi ämistyötä tekee saaristolaissa sääde y valtioneuvoston vaalikaudeksi kerrallaan ase ama saaristoasiain neuvo elukunta (SANK). Euroopan unionin Amsterdamin huippukokous hyväksyi vuonna 1997 saarilausuman, jossa se tunnusti saarten kaipaavan erityishuomiota rakennepolitiikassa saaristoisuuden aiheu aman pysyvän haitan vuoksi. Tämä kirja iin myös EU:n perustamissopimukseen. Saaristoisuus ei ole ollut tavoitealueisiin nimeämisen muodollinen kriteeri, mu a saaristoalueita on nime y Suomessa ja muissa Euroopan maissa EU:n korkeampaan tavoitealueeseen, kuin mitä sosioekonomiset mi arit väl ämä ä olisivat suoraan edelly äneet.

82 78 Saaristoasiain neuvo elukunnan ja sisäasiainministeriön yhdessä muiden ministeriöiden, maakuntien lii ojen ja muiden toimijoiden kanssa valmistelema saaristo-ohjelma valmistui vuoden 2003 alussa. Saaristo-ohjelma on yksi alueiden kehi ämislaissa sääde y erityisohjelma maaseutuohjelman tapaan. Saaristo-ohjelmalla etsi iin keinoja hyödyntää järviä, merta, saaria ja rantaviivaa aluekehityksen tukemiseksi saaristossa sekä rannikon ja vesistöalueiden saaristomaisilla alueilla. Valtioneuvosto teki keväällä 2004 saaristo-ohjelman pohjalta periaatepäätöksen saariston kehi ämisestä. Rannat ovat maaseudun vetovoimatekijä uusien kokoaikaisten ja osa-aikaisten asukkaiden hankkimiseksi. Rantojen kaavoitus on käynnissä puolessa maan kunnista. Nyt rannoista on kaavoite u 15 prosen ia ja kymmenen vuoden kulu ua ehkä 30 prosenttia. Niukat voimavarat kaavoitukseen ase avat rajat kaavoitusvauhdin nostamiselle. Poikkeamispolitiikkaa tarvitaankin pitkälle tulevaisuuteen edellä mainituista syistä erityisesti harvaan asutulla maaseudulla ja saaristossa. Nyt rantarakentamisesta puolet tapahtuu poikkeamisluvilla. Tästä huolima a vapaa-ajan asuntojen uudisrakentamisen määrä on pudonnut puoleen huippuvuosista. Kohtuullinen rakentaminen väliaikoina, jolloin kaavoja ei vielä ole, voidaan turvata joustavilla poikkeamiskäytännöillä. Niiden on turva ava rii ävän laajojen vapaiden rantojen säilyminen. Vapaa-ajan asumisen ja vakituisen asumisen välinen raja on hälvenemässä mökkien koon kasvaessa ja varustetason noustessa vakituisten asuntojen tasolle sekä mökillä asumisen muu uessa intensiivisemmäksi ja osin ykkösasumiseksi. Muutos vahvistaa maaseudun elinvoimaa. Siksi kaavoituksessa ja poikkeamismene elyissä olevia esteitä, jotka vaikeu avat mökkien tehokkaampaa käy öä ja niiden muu umista ykkösasunnoiksi, tulee poistaa. Sijaintipaikan kelpoisuuden arviointi vakinaisen asumisen paikaksi o aen huomioon kuntien palveluvelvoi eet kuuluu kuntien tehtäviin. Maaseutupolitiikan linja: Vapaa-ajan asuntojen uudisrakentaminen turvataan joustavalla poikkeamispolitiikalla väliaikana, jona kaavojen laatiminen on kesken. Rakentamisen valvontaa ja ohjausta kehitetään siten, e ä se mahdollistaa vapaa-ajan asuntojen muu amista ympärivuotiseen käy öön. Vapaa-ajan asukkaiden mahdollisuuksia saada kunnallisia peruspalveluja mökkinsä sijaintikunnasta ja mökkikuntien taloudellisia mahdollisuuksia tuo aa näitä palveluja tulee parantaa. Tärkeimpänä asiaryhmänä on mökkiläisten tarvitsemien terveyskeskuspalvelujen laajentaminen kiireellistä hoitoa edelly ävistä palveluista sellaisiin terveyspalveluihin, joiden noutoa kotikunnasta ei voida pitää kohtuullisena eikä tarkoituksenmukaisena. Vapaa-ajan asumiseen käytetään vuodessa saaristoasiain neuvo elukunnan ja tilastokeskuksen tee ämän ja YTR:n rahoi aman mökkibarometrin mukaan 2,9 miljardia euroa. Mökkeily on taloudellisesti maaseudun suurimpia asioita. Mökkikuntien kauppiaiden ja yri äjien koulutuksella ja mökkiläisiin suunna avalla markkinoilla voidaan lisätä olennaisesti mökkikuntiin jäävän rahan määrää. Kyläkauppoihin voidaan luoda etukäteistilausjärjestelmä tietoliikenneverkkoja hyväksi käy äen ja mahdolliset kuljetuspalvelut mukaan lii äen. Mökkien uudisrakentamista lisätään edistämällä kaavoitusta, ton itarjontaa ja ton ien markkinointia. Tätä edesau aisi myös verolainsäädännön muutos, jonka mukaan yhden kaavoitetun tontin myyminen ei enää aiheu aisi muiden myymä ömien ton ien joutumista kiinteistöverotuksen kohteeksi.

83 79 Korjausta ja laajentamista voidaan helpo aa joustavalla suhtautumisella rakennusoikeuksien nostoon sekä aktivointikampanjoilla. Sähköistystä edistetään kannustamalla sähköyhtiöitä tekemään sellaisia tarjouksia mökkiläisille, joissa lii ymän hinnoi elussa otetaan huomioon myös tuleva todennäköinen kysyntä. Etätyötä mökillä voidaan edistää tukemalla laajakaistayhteyksien rakentamista mökkialueille ja aktivoimalla mökkiläisiä lii ämään etätyöpäivä mökkiviikonlopun yhteyteen ja etätyöviikko mökkiviikonloppujen väliin. Mökkien muu umista pysyviksi asunnoiksi voidaan edistää kuntien ja ympäristökeskusten myönteisellä asenteella käy ötarkoituksen muutoshakemuksiin sekä kuntien mahdollisilla kannustusluonteisilla avustuksilla esim. kiinteistökohtaisten jätevesijärjestelmien rakentamiseen. Suurien ikäluokkien maaseutuasumista arvostaviin ihmisiin suunnataan aktivointikampanjoita. (13) Ympäristöministeriö kehi ää maankäytön lainsäädäntöä niin, e ä se luo nykyistä paremmat mahdollisuudet pitkäaikaiselle asumiselle vapaa-ajan asunnoilla tai vapaa-ajan asuntojen muu amiselle vakituiseen käy öön perustuen kuntien päätöksentekoon. (YM) 3.3 Maaseudulle oma kulttuuriohjelma Euroopan unionin alueella työntekijöiden määrä kul uurisektorilla on kasvanut ja kasvaa jatkuvasti. Kul uuriin investoimalla synnytetään väli ömästi ja välillisesti työpaikkoja sekä vahvistetaan alueiden elinvoimaisuu a. Myös kul uurityöntekijöiden koulutusta pidetään yhä tärkeämpänä. Eurooppalaisessa kul uuripolitiikassa on puhu u kul uurista jopa työllistämispolitiikan "viisastenkivenä". Työllisyysvaikutusten lisäksi Euroopan unionin alue- ja koheesiopolitiikan kul uurinen ulo uvuus korostaa kul uuria alueen mielikuva- ja vetovoimatekijänä sekä sosiaalisen yhteenkuuluvuuden edistäjänä. Avaran kul uuriala-määritelmän ja laajennetun arvoketju-käsi een perusteella Suomessa on toiminut viime vuosina lähes henkilöä kul uurin toimialoilla. Vuoden 1998 kul uurin toimialojen työllisestä työvoimasta lähes 60 prosen ia asui Etelä-Suomen läänissä; vastaava Uudenmaan osuus oli peräti 45 prosen ia. Työllistyminen kul uuriammateissa edelly ää sosiaalisia verkostoja, instituutioita, tapahtumia ja markkinoita, jotka rakentuvat etupäässä suuriin kaupunkeihin. Kul uurin työllistävyys ja sosioekonominen merkitys maaseutualueella on si enkin suhteellisesti paljon suurempi, kuten Kainuu osoi aa. Kajaanin kehi ämiskeskuksessa vuonna 2001 tehdyn tutkimuksen työllistävyy ä koskevien arvioiden mukaan kul uuri/kul uuriteollisuus työllisti Kainuussa vuonna 2000 yhteensä 4091 henkilötyövuo a, mikä on 12,3 prosen ia Kainuun työllisestä työvoimasta ( henkilöä). Vuonna 2000 Suomen liikeyrityksistä yli kuusi prosen ia (lähes ) toimi kul uurisektorilla, joka ka oi taiteilijatoiminnan lisäksi mm. lehtien ja kirjojen tuotannon ja jakelun. Kul uurisektorin yritykset olivat henkilömäärältään ja liikevaihdoltaan keskimääräistä pienempiä. Lukumääräisesti eniten (yli 3 000) kul uurialan yrityksistä oli ryhmässä "arkkitehti- ja taideteollinen suunni elu sekä taide". Kul uurin osuus liikeyritysten kokonaisliikevaihdosta oli 11,4 miljardia euroa (4,3 %). Luonnollisesti kul uuriyri äjyyskin keski yi kaupunkeihin.

84 Valtion määrärahat kulttuurilaitoksille Kun kul uurin käsi eellä viitataan yhteisöjen arvoihin ja elämäntapoihin, väli ömät politiikkakeinot eivät yleensä ole perusteltuja, sillä elämismaailmojen tulee olla luonteeltaan autonomisia. Suppeammassa merkityksessä kul uuri ymmärretään palveluina, teoksina ja hyödykkeinä, joiden valmistusprosessit edelly ävät julkista tukea säädöksineen ja rakenteineen. Opetusministeriön kul uuri-, liikunta- ja nuorisopolitiikan osaston hallinnoimat kul uurimäärärahat, joista osapuilleen puolet katetaan veikkausvoittovaroista, ovat vuosi ain runsaat 300 miljoonaa euroa. Kuntien osuus kul uuritoimen julkisena rahoi ajana nousi 1990-luvulla valtion osuu a suuremmaksi. Valtion kul uuripolitiikka priorisoi ammatillisen kul uuripolitiikan tukemista. Valtion määrärahoista runsaat 80 prosen ia myönnetään ammatillisesti hoide ujen taide- ja kul uurilaitosten ylläpitämiseen. Taiteilijoiden saamien apurahojen ja avustusten osuus on noin viisi prosen ia. Kuntien tehtävänä on edistää, tukea ja järjestää kul uuritoimintaa kunnissa. Suomalaisen samoin kuin eurooppalaisen kul uuripolitiikan keskeisenä lähtökohtana on kul uuripalvelujen käy ö- ja osallistumismahdollisuuksien takaaminen kaikille kansalaisille asuinpaikasta ja varallisuudesta riippuma a. Eurooppalaiset vertailut osoi avat, e ä Suomessa on kohdiste u voimavaroja poikkeuksellisen voimakkaasti kul uurin ammatilliseen osaamiseen. Kaikissa maakunnissamme (poikkeuksena Itä- Uusimaa ja Kainuusta puu uva amma iorkesteri) ovat seuraavat ammatillisesti hoidetut, valtionosuu a saavat, usein kuntien ylläpitämät, alueelliset taide- ja kul uurilaitokset: alueorkesteri, aluetea eri, aluetaidemuseo, maakuntamuseo ja maakuntakirjasto. Myös käsityö on osin valtion tuella organisoitunut kaikkiin maakuntiin. Kul uuripalvelut paino uvat kasvukeskuksiin, koska kansallinen kul uuripolitiikka tukee ammatillisesti hoide uja taide- ja kul uurilaitoksia kuten sävel- ja näy ämötaiteen laitoksia, jotka sijaitsevat kaupungeissa tai kasvukeskuksissa suurimmat ja kalleimmat niistä Helsingissä. Alue- ja maakuntatoimintaa varten myönne ävät valtionosuudet tarkoi avat kuitenkin sitä, e ä maaseutu kuuluu näiden laitosten vastuualueeseen. Suomalaisen kul uuripolitiikan lippulaivana on koko maan ka ava kirjastolaitos. Yli puolet valtion kul uurimenoista osoitetaan valtionosuuksina elinvoimaisen kul uurin edellytysten luomiseksi kaikille alueille. Tällä panostuksella pyritään myös vastaamaan toiseen suomalaisen ja eurooppalaisen kul uuripolitiikan keskeiseen haasteeseen: kul uurin monimuotoisuuden edistämiseen. Kansallisen kul uuripolitiikan keskeisinä haasteina pidetään niin ikään kul uuri-identiteetin luji amista sekä luovuuden edistämistä, jota varten maassamme toimii alueellisesti hajaute u taidetoimikuntalaitos. Vahva kul uurinen identitee i on myös maakuntiemme samoin kuin monien kuntiemme erityispiirre ja rikkaus, joka luo pohjaa erilaiselle kul uuriyri äjyydelle. Keskeistä on, e ä koko maakunnan alue o aa vastuuta alueellisten kul uurilaitosten toiminnasta, koska niillä on merkitystä alueen imagolle. Valtiollinen kul uuripolitiikka näy ää suosivan kaupunkeja myös festivaalituen muodossa, sillä vuonna 2000 opetusministeriön myöntämästä noin kolmen miljoonan euron suuruisesta tuesta lähes kolme neljäsosaa meni kaupunkimaisiin, loput taajaan asu uihin tai maaseutumaisiin kuntiin. Suuriin, lippulaivoiksi merki yihin juhliin rahaa virtaa kuitenkin myös muualta kuin valtion kirstusta: kaupungit tukevat, sponsorit tekevät

85 81 mielellään itseänsä tykö, yleisön kysyntä kasvaa tai ainakin pysyy sekä oma varainhankinta laajenee. Kun taas paikalliset tai alueelliset maaseudun kul uuritapahtumat, joilla ei ole toivoa opetusministeriön festivaalituesta, kamppailevat usein henkihieverissä. Maaseudun juhlan elämänkaaren ratkaisevatkin paikallisyhteisön ja taidelajin harrastajien usko, toivo ja yhteispelin sujuvuus, sillä juhlista on helppo halu aessa päästä eroon. Festivaalien järjestämiselle usein elintärkeä, vaikkakin pieni kunnan rahoitusosuus, saatetaan säästötoimien yhteydessä leikata, mikä pahimmassa tapauksessa määrää tapahtuman kohtalon. Kuitenkin on kiistatonta, e ä myös maaseudun pienillä festivaaleilla on taloudellisia, henkisiä ja yhteisöllisiä vaikutuksia. Ne tarjoavat alueen ihmisille itsetunnon ja identiteetin aineksia ehkäpä enemmänkin kuin paikallisyhteisöstä etääntyneet mammuttifestivaalit. Pienetkin juhlat voivat olla taiteellisesti korkeatasoisia ja matkailullisesti vetovoimaisia. Maaseutupolitiikan linjana on, e ä maaseudun kul uuritapahtumia ja taiteen eri alojen harrastustoimintaa ei jätetä yksinomaan markkinavoimien tai satunnaisten paikallisten rahoitusmuotojen varaan, vaan niistä otetaan kansallisesti pitkäjänteinen maaseutu- ja kul uuripolii inen vastuu. EU:n rakennerahastoista on tullut valtion ja kunnallisen kul uuripolitiikan rinnalle merki ävä kul uuripolii inen instrumen i. Puhutaan kul uuripolitiikan restrukturaatiosta, jonka myötä on syntynyt uudenlaista kul uuritoimijuu a. Tavoiteohjelmien, yhteisöaloitteiden ja innovatiivisten toimien myötä rahastot ovat olleet edistämässä kul uurielämää ja kul uurimatkailua myös maaseudulla. On syntynyt monirahoi eisia alueellisia ja paikallisia hankkeita, jotka ovat luoneet uudenlaista kumppanuu a julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoiden välille. Parhaimmillaan hanketoiminnassa voidaan löytää ja sitou aa uusia rahoi ajia, etsiä uusia markkinoita ja tuo eistaa osaamista. Taide- ja taiteilijapolii inen toimikuntakin (TAO) paino aa yhteistyön merkitystä toteamalla, e ä "taiteen mahdollisuudet laajentavat yhteiskunnan innovaatioperustaa kun taiteen, yhteiskunnan, elinkeinoelämän ja kansainvälisen kul uurielämän kohtaamista lisätään". Toimikunta ehdo aakin, e ä valtiovallan tulisi edistää näitä yhteyksiä. Rakennerahastojen täydentävyysperiaa een vastaisesti ongelmaksi varsinkin hankelähtöisessä kul uuritoiminnassa on muodostunut, e ä niistä on tullut jossain määrin korvike kansalliselle kulttuurirahoitukselle. Toinen ongelma on, millä keinoin ja rakentein onnistuneet ja juurevat kul uurihankkeet saadaan jatkumaan projektirahoituksen pääty yä. Lisäksi on tärkeätä aloi aa laajalti keskustelut siitä, minkälaisiksi muodostuvat EU:n rakennerahastojen kulttuuripolii iset uhkat ja mahdollisuudet seuraavalla ohjelmakaudella Kulttuurista elinkeinotoimintaa Kul uurin toimintaedellytyksien yhteydessä yhä suositummaksi puhetavaksi on noussut kul uuriyri äjyys. Kaupallisia tavoi eita sekä taiteen ja kul uurin tavoi eita ei yleensä nähdä vastakkaisina, joskin taiteen kentällä autonomia ja auten isuus ovat edelleen tinkimä ömiä ihanteita. Avaintermiksi on noste u kul uuriteollisuus. Kul uuriteollisuuden käsi eeseen lii yi alun perin krii inen merkityksenanto, jolla pyri iin ero amaan kaupallinen massakul uuri "aidosta taiteesta". Nykyisin kul uuriteollisuus nähdään yhtenä tärkeänä kul uurikehityksen kokonaisuutena taiteen ja kul uuripalve-

86 82 lujen rinnalla. Kul uuriteollisuuden sukulaissanastoa ovat "luova teollisuus" (creative industries), "viihdeteollisuus" (entertainment industries) tai "sisältötuotanto" (content industries). Kul uuriteollisella näkökulmalla tarkoitetaan eräänlaista perusasenne a: se on näkökulma kul uuriyri äjyyteen. Kul uuriteollinen näkökulma merkitsee ennen kaikkea kul uurin ja liike-elämän yhteistyötä ja liike-elämän tuo eistamis- ja markkinointimallien soveltamista. Tarkoituksena on löytää kul uuria asiakkaille sekä rahoi ajia ja asiakkaita kul uurille. Kul uuriteollisen näkökulman avulla pyritään lähentämään taideja kul uurisektoria yritysmaailmaan ja löytämään keinoja taloudellisesti kanna avalle luovalle työlle. Mo ona on: kun alan yri äjä menestyy taloudellisesti, hänen mahdollisuutensa myös taiteen ja kul uurin kehi ämiseen parantuvat. Huoma avaa osaa varsinkin maaseudun kul uuritoiminnasta eri muodoissaan on synnyte y ja pyörite y kolmannella sektorilla, yhdistyspohjaisesti. Monet toiminnot ovat perustuneet vahvaan talkoohenkeen, pyytee ömyyteen, luovuuteen, rohkeuteen ja idearikkauteen. Yhdistystoiminta on synny änyt myös uusia elinvoimaisia instituutioita. Maaseudun yhdistystoiminnan elinkelpoisuuden kannalta on problemaa ista, e ä jo 1990-luvulla valtionavustusten osuus kul uuri- ja taideyhdistysten tuloista on selvästi kaventunut; yhdistysten työllistämismahdollisuudet ovat jääneet heikoiksi. Toisaalta asiantila on rohkaissut yhdistyksiä palvelujen tuo eistamiseen ja markkinointiin yritysmaailman käytäntöjä soveltaen. Toimintaa on jaloste u amma imaisemmaksi ja tehokkaammaksi. Lisäksi yhdistysten rinnalle on peruste u yrityksiä hoitamaan kaupallisimpia palvelutuotannon osa-alueita. EU-jäsenyyden myötä yhdistykset ovat olleet aktiivisia LEADER -hankkeiden toteu ajina. Osa maaseutukul uurin toiminnoista perustuu pitkälle hioutuneeseen liiketaloudelliseen aja elutapaan ja käytäntöön, mistä esimerkkinä on maatilamatkailu erilaisine kulttuurituo eineen. Musiikkitapahtumista on maini ava erityisesti Kaustinen Folk Music Festival, jota opetusministeriö ja sponsoritkin tukevat vuosi ain. Maaseudulla kansankul uuri on elänyt voimakasta nousukau a kansanmusiikin lisäksi myös kansantanssin, käsityön ja ITE-taiteen sekä kansanparannusperinteen aloilla. Suomeen tarvitaankin kansankul uurin strategia, jolla voidaan vahvistaa kansantaiteen ja -taitojen uusien tuo eiden ja palvelujen rakentamista, tutkimista ja kaupallistamista sekä kansantaiteista kiinnostuneiden ihmisten koulu amista ja perinteen siirtämistä. Pohjoismaisen (ja eurooppalaisen) kul uuripolitiikan hengessä ja realismissa on välttämätöntä, e ä julkinen sektori, kolmas sektori ja rakennerahastot toimivat maaseutukul uurin taustavoimina edelleenkin. Maaseutukul uurin eri muotoja ediste äessä on mielekästä käy ää erilaisia, kuhunkin tilanteeseen parhaiten sopivia toimintamalleja ja -periaa eita tai luovasti kaikkia näitä rinnakkain: yhtä hyvin kolmannen sektorin ja yhteisötalouden humaanisuu a ja ihmiskasvoisuu a kuin tarvi aessa myös strategista liiketaloudellista aja elua ja yri äjyy ä. Näin luodaan elinvoimaista maaseutua henkisesti, sosiaalisesti, ekologisesti ja taloudellisesti. (14) Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän kul uuriteemaryhmä laatii maaseudun kul uuriohjelman, jossa kul uurin toimintaedellytyksiä ja vaiku avuu a tarkastellaan ja edistetään maaseudun intressien ja erityislaadun lähtökohdista. (Kul uuriteemaryhmä, OPM)

87 Maaseutututkimus syvenee Maaseutututkimuksen kohteena on maaseutu ja sen taloudelliset, sosiaaliset ja kul uuriset rakenteet, maaseudulla asuvat ihmiset ja heidän elinolosuhteensa ja toimintansa sekä maaseudun kul uuri ja historia. Maaseutututkimuksen keskiössä on maaseudun ihminen ja ihmisen toiminta maaseudulla. Maaseutututkimus on monitieteistä. Eniten maaseutututkimusta on tehty maantieteessä, aluetieteessä, sosiologiassa, historiassa ja etnologiassa. Kolmannen maaseutupolii isen kokonaisohjelman maaseutututkimusta koskevana näkökulmana oli erityisesti tutkimuksen ja politiikan suhde ja siitä syntyvä kehitys. Vuoden 2000 tilanteessa pääpainopisteiksi noste iin seuraavat asiat: perustutkimuksen ja -opetuksen rakenteellisten edellytysten kehi äminen pitkäjänteisen (kehi ämishankkeista vapaan) perustutkimuksen kehi äminen maaseutu- ja maataloustutkimuksen suhteen kehi äminen tutkijoiden verkostoitumisen kehi äminen maaseutututkimuksen monitieteistäminen maaseudun täydennyskoulutuksen kehi äminen (erityisesti maaseutu PD). Painopisteiden ase elu perustui arvioon, e ä maaseutututkimus on 1990-luvulla kehi ynyt myönteisesti, mu a se ei voi vahvistua ja kehi yä laadullisesti, ellei vahvisteta tutkimuksen perusrakenteita ja samalla luoda edellytyksiä kehi ämishankkeista autonomisemmalle perustutkimukselle. Tämän logiikan tuloksena täsmentyivät seuraavat toimenpide-ehdotukset: arvioitava tutkimuksen suuntautuneisuus ja rahoituksen jakautuminen peruste ava viisi maaseutututkimuksen professuuria ja käynniste ävä Rural Studies -koulutusohjelma vahviste ava tutkijoiden ja organisaatioiden yhteistyöverkostoja valmisteltava Suomen Akatemialle maaseutualan tutkimusohjelma paranne ava tilastoaineistojen saantia Tilastokeskukselta. Edellisen kokonaisohjelman tutkimusta edistävät toimenpiteet ovat toteutuneet hyvin, osin erinomaisesti. On peruste u kahdeksan uu a maaseutututkimuksen professuuria. Monitieteiset maaseutuopinnot Rural Studies (RS)-opintokokonaisuus on toiminut vuodesta 2002 lähtien. Siinä on tällä hetkellä kaikkiaan 55 opiskelijaa yhdeksästä yliopistosta. Rural Studies-verkostolla on opetusministeriön perusrahoitus vuosille Maaseutuprofessorien verkosto on kehi ymässä ja yhteistyötä viritellään professorien välillä. Osa professoreista on jo integroitunut RS-verkoston opetukseen. Parhaillaan suunnitellaan uusia opetussisältöjä RS-maisteriohjelmaan, joka aloi aa toimintansa syksyllä Maisteriohjelman sisällön suunni elun myötä maaseutuprofessorien suhde alan perusopetukseen ja Rural Studies-verkostoon täsmentyy. Hankkeella arvioitiin maaseutututkimuksen kokonaisken ää. Sen perusteella tehtiin ehdotuksia tutkimuksen temaa isesta suuntautumisesta. Hankkeessa ei kuitenkaan käsitelty rahoitusta eikä maaseutututkimuksen suhde a luonnontieteelliseen tai teknologiseen tutkimukseen. Tähän arviointitutkimukseen perustuen valmisteltiin myös Suomen Akatemialle esitys tutkimusohjelmaksi. Esitys on ollut Akatemian käsi elyssä

88 84 (syksyllä 2003), mu a se ei edennyt valmisteluun asti. Tutkimusohjelman käynnistämiseen tähtäävää työtä kuitenkin jatketaan niin, e ä monitieteinen maaseutututkimusohjelma voisi alkaa vuoden 2006 alusta. Tutkimusohjelman valmistelun yhteydessä koo iin lisäksi ehdotuksia maaseutututkimuksen kehi ämiseksi akateemisena tutkimusalana. Tutkijoiden verkostoitumista on ediste y maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän/maa- ja metsätalousministeriön varoista. Käytännössä tämä on tarkoi anut Maaseutututkimuksen ja -politiikan aikakauslehden taloudellista tukea. Maaseudun uusi aika -yhdistys on järjestänyt vuotuisen tutkijatapaamisen sekä ylläpitänyt verkkosivuja. Maaseutututkimusta palveleva tilastoaineisto on parantunut, mu a aineiston hankinta Tilastokeskukselta on edelleen kallista. Täydennyskoulutuksen alalla on ollut ongelmia koko valtakunnassa opiskelijamäärien laskun myötä. Myös Maaseutu PD -tutkintoon ei ole viime vuosina ote u uusia opiskelijoita toisaalta kysynnän heikkouden toisaalta taloudellisten edellytysten puu umisen vuoksi. Keskeisimpänä painopisteenä ollut perusrakenteiden vahvistaminen on edistynyt merki ävästi. Tämän taustalla on ollut laaja toimijoiden yhteistyö ja sitoutuminen. YTR:n tuki on ollut hyvin tärkeä, mu a merki ävää sitoutumista ovat osoi aneet myös yliopistot ja tutkimuslaitokset sekä alueet, jotka ovat pääosin EU-varoin rahoi aneet sekä professuureja e ä Rural Studies -opintokokonaisuuden suunni elua ja toteutusta. Maaseutututkimusta vahvistava päätös on myös kuuden yliopistokeskuksen verkoston (Kajaani, Kokkola, Lahti, Mikkeli, Pori ja Seinäjoki) perustaminen. Maaseutututkimuksen monitieteistymisen arviointiin tarkasteltavana oleva aika ( ) on liian lyhyt. Nyt voidaan vain sanoa se, e ä sekä professuurien e ä Rural Sudies -opintojen toteu amisen kau a mukaan on saatu uusia laitoksia ja oppiaineita, jotka eivät aiemmin ole olleet näin aktiivisia. Rural Studies -opiskelijoiden taustalaitokset ja useat tieteenalat osoi avat selkeästi alan monitieteistymisen myönteisen suunnan. Myös maaseutu- ja maataloustutkimuksen lähentymisen arviointi on vaikeata. Yksi perustetuista professuureista on kuitenkin sijoite u Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskukseen (MTT) ja yksi Helsingin yliopiston taloustieteen laitokselle maatalous- metsätieteellisessä tiedekunnassa. Maataloustutkimuksen ja maaseutututkimuksen vuorovaikutuksen syvenemisestä on siten myös myönteisiä merkkejä. Kokonaisarvio on, e ä 3. maaseutupolii isessa ohjelmassa esitetyt tutkimusta edistävät toimenpiteet ovat hyvin konkree isesti ja oleellisesti edistäneet maaseutututkimusta Suomessa, mu a työ on vielä kesken. 3.5 Koulutus ja neuvonta aluekehittäjinä Suomalaista koulutusta on kehite y alueellisen tasa-arvon, kansainvälisesti korkean laadun ja elinikäisen oppimisen periaa een pohjalta. Koulutuspolitiikan keskeinen tavoite on tarjota asuinpaikasta riippuma a kaikille mahdollisimman tasavertaiset opiskelumahdollisuudet, minkä vuoksi maan sisäiset erot väestön koulutustasolla mita una eivät ole muodostuneet kohtuu oman suuriksi. Koulutuksen eri tasoilla on voimassa tutkintoon johtavan koulutuksen maksu omuuden periaate ja koulutuksen perusturva korostaa kansalaisten oikeuksien ja mahdollisuuksien huomioon o amista kaikessa koulutuksessa. Suomalainen koulutusjärjestelmä tarjoaa jokaiselle peruskoulun pää ävälle jatko-opintopaikan lukiossa tai ammatillisessa koulutuksessa sekä toisen asteen jälkeen yli

89 85 puolelle nuorisoikäluokasta korkeakoulutuksen. Alueellisesti hajaute u koulutusverkosto on alueiden osaamisen perusta, jonka varaan voidaan rakentaa korkeampaa osaamista. Alueellisen koulutusverkoston tavoi eena on saada maan lahjakkuusreservit tehokkaasti käy öön niin, e ä asuinpaikka, varallisuus tai muut seikat eivät muodostuisi koulutuksen esteeksi. Alueellisella koulutusverkostolla pyritään myös turvaamaan, e ä maan eri alueille jäisi rii ävästi osaavaa työvoimaa. Peruskoulun, lukion ja ammatillisen koulutuksen alueellisuuden taustalla on koulutuksen järjestäminen pääsääntöisesti kuntien vastuulla ja toimintaa tuetaan valtionosuusrahoituksella. Vuodesta 2000 lähtien on kehite y myös koko maan ka avaa esiopetusjärjestelmää. Vaikka 1990-luvun alun taloudellisen taantuman myötä peruskoulujen kokonaismäärä on vähentynyt, peruskouluverkko on edelleen alueellisesti ka ava, ja toiminnassa on kehite y erityisesti laatua. Koulutuksen sisällöissä voidaan enenevästi o aa huomioon myös alueiden tarpeita. Laajan ja monipuolisen aikuiskoulutusverkoston toimintaa voidaan tehostaa tietoverkkojen monipuolisella hyödyntämisellä opiskelussa ja opetuksessa. Kuntarajoja yli ävää erilaista ja -syvyistä kuntayhteistyötä tarvitaan turvaamaan perusopetuksen saatavuus. On myös tarpeen suunnitella etukäteen millainen kouluverkko alueella vastaa parhaiten väestö- ja muita olosuhteita. Keskeistä on oppimiseen, opetukseen ja sen laatuun sekä sisältöön lii yvä tarkastelu, eivät rakennukset. Alueiden ammatillinen perusosaaminen perustuu alueellisesti ka avaan ja monipuoliseen toisen asteen oppilaitosverkostoon ja alueellisesti hajaute uun korkeakoululaitokseen, joka muodostuu yliopistoista ja amma ikorkeakouluista. Keskeisenä kehi ämiskohteena on koulutuksen ja työelämän vuorovaikutuksen vahvistaminen, joka koulutuksessa näkyy muun muassa työelämän harjoi elun kehi ämisenä, työelämälähtöisinä lopputöinä jne. Yliopistojen tutkimustoiminnan ja amma ikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyön yhteydet alueen eri toimijoihin toteutuvat projektitoiminnan kau a. Alueellisessa innovaatiotyössä korostetaan enenevästi yhteistyön ja verkostoitumisen merkitystä. Korkeakoulujen rooli osaamisverkostoissa on korostunut niin uuden tiedon tuo ajana kuin sen levi äjänä. Osaamiskeskusten rinnalla yhteistyötä palvelee korkeakoulujen laajenemassa oleva tiedepuisto- ja teknologiakylätyyppinen toiminta. Alueellisesti hajaute u korkeakouluverkko tukee yhteistyön edellytyksiä. Suomen 20 yliopistoa toimivat 11 pääpaikkakunnalla, mu a kun sivutoimipisteet otetaan huomioon, niin pelkästään tutkintoon johtavaa yliopistokoulutusta annetaan 23 paikkakunnalla. Vastaavasti maan 29 amma ikorkeakoulua toimivat 82 paikkakunnalla. Alueellista kehitystä vahvistetaan tukemalla yliopistojen, amma ikorkeakoulujen, ammatillisten oppilaitosten ja lukioiden innovaatiotoimintaa. Yliopisto- ja amma ikorkeakouluopetuksen ohella toisen asteen koulutusta tarkastellaan yhtä kuntaa laajempana asiana, jossa alueen eri koulumuotojen ja oppilaitosten tuo ama osaaminen nähdään yksilöiden ja alueen kehi ämisen kannalta tärkeänä. Koulutuksen järjestäjiä kannustetaan kaikki koulumuodot ja koulutusasteet ka avaan yhteistoimintaan. Tavoi eena on koulutuksen alueellinen tasa-arvo ja monipuolinen opetustarjonta sekä se, e ä alueen koulutus tukee aluekehitystä. Yliopistojen rooli alueellisessa kehi ämisessä on nähty amma ikorkeakouluja valtakunnallisempana. Yliopistot tuo avat korkeatasoista, tutkijavalmiuksia hankkinu a työvoimaa sekä laadukasta perustutkimusta innovaatioiden pohjaksi. Ne osallistuvat myös alueelliseen kehi ämistoimintaan ja muodostavat merki ävän alueellisen vetovoimatekijän. Amma ikorkeakoulujen tehtävänä on tuo aa

90 86 alueille ammatillisesti suuntautunu a asiantuntijatyövoimaa ja suunnata tutkimus- ja kehitystyötään työelämän ja erityisesti pk-yrityssektorin sekä hyvinvointipalvelujen kehi ämiseen. Amma ikorkeakoulujen tutkimus- ja kehitystyötä edistetään alueellisesti. Alueellisessa kehi ämisessä korkeakoulujen peruskoulutuksen rinnalla korostuukin yhä enemmän aikuiskoulutuksen sekä tutkimus- ja kehitystyön merkitys. Osaamisen alueellista saavute avuu a parantavat virtuaalitoiminnan tarjoamat mahdollisuudet opetustarjonnan lisäämisessä sekä tiedonsiirtoverkot (mm. korkeakoulujen FUNET -verkko) ja niiden sisältämät opetusta, tutkimusta ja tukipalveluja koskevat tietoaineistot (mm. korkeakoulujen Voyager-kirjastotietojärjestelmä). Alueiden osaamisen infrastruktuuria vahvistavat osaltaan myös korkeakoulukirjastot. (Opetusministeriön aluekehi ämisstrategia ) Koulutuspolitiikan tavoi eena on, e ä kaikkien ikäluokkien koulutustaso ja osaaminen vastaavat yhteiskunnan ja työelämän vaatimuksia. Koulutustarjonnan tulee mahdollistaa rii ävän yleissivistävän ja ammatillisesti suuntautuneen koulutuksen hankkimisen kaikissa väestöryhmissä. Tavoi eena on koko väestön osaamistason nostaminen sekä jatkuva kehi äminen. Ikääntymisestä johtuvat poistumat työelämästä vaiku avat koulutustarpeisiin. Nuorten ikäluokkien pienentyessä niiden suhteellinen merkitys korostuu tulevaisuuden voimavarana. Suomen eri alueiden tasa-arvoisen koulutuspalvelujen tarjonnan ylläpito on lähitulevaisuuden haaste. Edistetään työvoimatarpeen ja koulutusmahdollisuuksien kohtaamista. Syrjäseutujen ja kasvukeskusten ongelmat vaativat omat ratkaisunsa. Tietoteknologiat ovat keskeisellä sijalla tasapainoisen alueellisen kehityksen edistämisessä. Toimivat koulutus- ja tutkimuspalvelut ovat tärkeä alueellinen vetovoimatekijä. Alueellista menestymistä tukee yritysten ja oppilaitosten yhteistyö sekä tieto- ja viestintäteknologioiden hyödyntäminen. Oppilaitosten ja korkeakoulujen myönteisiä vaikutuksia alueiden vetovoiman kehi ämisessä edistetään. Lainsäädäntö turvaa tasa-arvoisuuden periaa eet, mu a kuntien ja valtion taloudet ase avat reunaehtoja. Taloussyistä tasa-arvoisuuden periaa eet ovat vakavasti koetuksella. Haasteena on tarjo avien peruspalveluiden taso, mitkä palvelut kansalaisilla on oikeus saada ja mitä niiden lisäksi tavoitellaan. Maaseutuneuvonta on osa aikuiskoulutusjärjestelmää. Neuvontajärjestöjen tarjoama täydennyskoulutus on lyhytkestoista. Sen etuna on nopea reagointi. Tavoi eena on, e ä koulutus järjestetään mahdollisimman lähellä koulute avia ja heille sopivina ajankohtina Täten se luontevasti täydentää tutkintomuotoista koulutusta. Vuosi ain neuvontajärjestöjen koulutukseen osallistuu kymmeniätuhansia ihmisiä. Neuvontajärjestöt verkottuvat muiden maakunnallisten toimijoiden ja oppilaitosverkostojen kanssa. Neuvontajärjestöt ovat aktiivisesti mukana alueellisessa kehi ämistyössä yksi äisten neuvontapalveluiden tarjoajina sekä valtakunnallisten e ä alueellisten kehi ämishankkeiden toteu ajina. Järjestöjen pääomaksi on kertynyt uu a osaamista, joka on hankkeiden pää ymisen jälkeen siirtynyt neuvontajärjestöjen pysyvään toimintaan. Järjestöt tavoi avat vuosi ain tuhansia maaseutuyri äjiä sekä yksilöllisen konsultoinnin e ä koulutuksen kau a. Järjestöjen vahvuutena on toiminta lähellä asiakasta, suuri asiakaskunta ja laajat valtakunnalliset verkostot.

91 87 Keskeistä on neuvontatoiminnan pitkäjänteisyys ja asiantuntijoiden kyky tukea uudistusten ja muutosten läpivientiä sekä uudistua itse. Maaseutuneuvonnan kehityshaaste on asiantuntijaverkostojen muodostuminen ProAgria -neuvontayhtymän ympärille sekä kestävien kumppanuussuhteiden muodostaminen asiakas-asiantuntijatiimien välille. ProAgria 1500 asiantuntijan ja laajan jäsenkunnan verkostona on merki ävä maatalouden ja siihen kytkeytyvän yritystoiminnan kehi äjä. Käsityöalalla muodostavat käsityöyhdistykset ka avan ja kansainvälisesti huoma avan toimivan, noin 400 asiantuntijan verkoston koko maassa. Maaseutuneuvonta toimii osana elintarvikeketjua. Sen asiantuntijat tavoi avat vuosittain yrityskohtaisesti 60 prosen ia maatiloista ja muuta maaseudun yritystä. Neuvonta on mukana maaseudun elinvoimaisuuden kannalta merki ävissä sukupolvenvaihdostapahtumissa siten, e ä 3/4 käy ää neuvonnan palveluita. Maa- ja kotitalousnaisten neuvonta on osa maaseutuneuvontaa ja sen kohderyhmänä on erityisesti maaseudulla toimivat naiset. Kehi ämistyössä paino uvat sekä yri äjyys e ä maisemanhoito. Elintarvikkeiden jatkojalostusta, pito- kahvi- ja ateriapalvelua, laatua ja omavalvontaa sekä maiseman ja luonnonhoitoa koskeva neuvonta ja koulutus avaavat mahdollisuuksia uudenlaiseen yritystoimintaan. Kul uurilla on kasvava elinkeinollinen merkitys yrityksille, erityisesti luonnonhoidon, matkailun ja ruokapalveluiden aloilla. Niille on tarjolla kul uurin hyödyntämiseen sopivia neuvontapalveluita. Yritysneuvonnan lisäksi tarvitaan vahvaa toimialaosaamista. Maaseutupolitiikan linjana on huolehtia koulutuksen ja neuvonnan uudistumisesta, monipuolisesta tarjonnasta ja saatavuudesta. Käytännön maaseudun kehi ämistyötä tekevät henkilöt, yritykset ja järjestöt, neuvontajärjestöt kuin myös maaseudun kehi ämisyhdistykset ja kyläyhdistykset pitävät toiselle EU:n ohjelmakaudelle rakenne ua byrokraa ista ja hallinnollisesti raskasta mene elyä ohjelmapolitiikassa hyvin valite avana. Osa yhdistyksistä ja yksi äisistä henkilöistä on jo kieltäytynyt hanketoiminnasta. Toiset yri ävät selviytyä todistusten hankinnasta ja hankkeiden käsi elyaikojen ja maksatusten viiveistä. Vaatimus hankebyrokratian keventämisestä on yksiseli einen neuvo elujen ja maakuntakierroksen palaute. Osa byrokratiasta pohjautuu Euroopan unionin sääntöihin, pääosa kuitenkin kansallisiin sovelluksiin. Vaarana on, e ä hanketoimintaan osallistuvat vain organisaatiot, joilla on rii ävä vakavaraisuus odo aa hankerahoituksen saamista pitkiäkin aikoja. Myös yri äjien poisjääminen ohjelmien toteu amisesta on todellinen uhka. Tulevan ohjelmakauden hankemene elyt on suunniteltava olennaisesti nykyistä yksinkertaisemmiksi. Näiden tulisi kannustaa talkootyöhön ja omien varojen käy öön sekä rohkaista hankkeiden perusteelliseen valmisteluun yhteistyön ja samalla tuloksellisuuden lisäämiseksi. (15) Vastuuministeriöt kehi ävät ohjelma- ja hanketoiminnan rahoitusjärjestelmiä kannustaviksi ja joustaviksi niin, e ä hankerahan maksatusviiveet ja omarahoitusriskit eivät estä yrityksiä, organisaatioita tai vähävaraisia yhdistyksiä osallistumasta asiantuntijuudellaan, työ- ja rahoituspanoksellaan maaseudun kehitystyöhön. (Elinkeinoministeriöt, OPM, TEkeskukset)

92 Maaseudun työ monipuolistuu Maaseudun työn muutosta leimaa monipuolistuminen. Tämä tarkoi aa toimialojen, amma ien sekä työn ja tuotannon organisoitumisen muu umista aikaisempaa monisyisemmäksi. Sekä kaupungeissa e ä maaseudulla käynnissä olevat työn ja tuotannon murrokset lii yvät erityisesti uusiin teknologioihin, yhä enemmän verko uvaan toimintatapaan ja kansainvälistymiseen. Myös erilaisten rajojen, kuten yksityisen ja julkisen tai yri äjyyden ja palkkatyön hämärtyminen leimaa tulevaisuuden työtä. Vaikka maaseudun työn ja tuotannon muutoksia ohjaavat samat lainalaisuudet kuin kaupungeissakin, paino uvat kehitysilmiöt maaseudulla ja kaupungeissa eri tavoin Ammatit ja toimialat monipuolistuvat Monien ihmisten mielikuvissa maaseutua hallitsee maa- ja metsätalous. Mielikuva ei kuitenkaan vastaa todellisuu a. Näiden toimialojen suhteellinen osuus maaseudun työpaikoista tai rahavirroista on jo kauan ollut vähäisempi kuin muiden alojen. Vaikka maa- ja metsätalous on tulevaisuudessakin tärkeä maaseudun toimiala, kasvaa muiden toimialojen suhteellinen osuus nykyisestään selvästi. Työministeriön (2003: 94) tutkimuksen mukaan koko maassa alkutuotannon ja teollisuuden työpaikat vähenevät merki ävästi jo kuluvalla vuosikymmenellä. Jalostuksessa työpaikkojen väheneminen kiihtyy ensi vuosikymmenellä. Tutkimuksessa arvioidaan, e ä vuoteen 2020 mennessä työllisten määrä jalostuksessa vähenee yli hengellä. Maatalouden työllisten määrän ennakoidaan vähenevän lähes hengellä. Palvelualojen työllisten määrä kasvaa tulevaisuudessa nopeasti, työministeriön tutkimuksen mukaan vuoteen 2020 mennessä yli hengellä. Palvelualojen sisällä nopeaa kasvua ennakoidaan kaupan, liike-elämää palvelevien toimintojen sekä henkilöpalvelujen aloille. Yksi äisistä amma iryhmistä eniten lisääntyy hoitotyö sekä tuotannon, talouden ja hallinnon johto- ja asiantuntijatyö. Kasvavan työllisyyden amma iryhmiä ovat myös opetus- ja kul uurityö, liikennetyö ja suojelualan työ. Uusina tulevaisuuden maaseudun tuotannollisina kasvualoina mainitaan useimmiten puutuoteala, pienimuotoinen elintarvikejalostus, matkailu, uusiutuvien energiamuotojen hyödyntäminen sekä ICT-teknologian hyödyntämisen laajentumisesta syntyvät toiminnot. Monilla palvelualoilla suhteelliset toimialojen ja amma ien muutokset ovat maaseudulla kaupunkeja voimakkaampia. Yksinomaan väestön ikääntymisen myötä hoivatyön uskotaan olevan merki ävin yksi äinen toimiala Suomessa, jossa uuden työn tarve lisääntyy. Maaseudulla väestörakenne paino uu kaupunkeja enemmän ikääntyviin ikäluokkiin, joten hoiva- ja monien muiden henkilöpalvelujen kysyntä tulee olemaan maaseudulla suhteellisesti kaupunkeja suurempi. Myös uusiin teknologioihin, erityisesti bio- ja nanoteknologioihin kytkeytyvät toiminnot voivat tulevaisuudessa synny ää maaseudulla, samoin kuin kaupungeissakin, uusia työtilaisuuksia tai jopa kokonaan uusia kasvualoja. Ihmisten elämänpiirien ja kulutusto umusten muutokset vaiku avat maaseudun työhön. Elämäntapojen ja kulutuskäy äytymisen yksilöllistyminen heijastuu muun muassa yksilöllisten elämyspalvelujen ja tuo eiden sekä niihin lii yvän yri äjyyden kasvuna.

93 89 Suurten ikäluokkien siirtyminen eläkkeelle lähivuosina vaiku aa maaseudun työhön. Tutkimusten mukaan jopa kymmenet tuhannet ihmiset tulevat eläkkeelle siirry yään muu amaan pysyvästi maaseudulle. Tätäkin merki ävämpää on vapaa-aikana maaseudulla vietetyn ajan ja niin sanotun kakkosasumisen lisääntyminen. Aikaisempiin eläkeläispolviin verra una keskimäärin terveempien, varakkaampien ja kulu amaan to uneiden tulevien eläkeläisten odotetaan lisäävän kysyntää erilaisille terveydenhoidon-, virkistys-, hemmo elu- ynnä muille yksityisille palveluille. Maaseudun vapaaajanasukkaiden kysynnän potentiaalia ei ole vielä täysimääräisesti hyödynne y. (16) Elinkeinoministeriöt ja TE-keskukset paino avat yritysten julkisissa neuvonta- ja rahoituspalveluissa palveluyri äjyyden lisäämistä ja maaseudun uusien palvelujen ja tuotannon organisoitumismuotojen kuten yhdistelmäpalvelujen levi ämistä. (KTM, TM, MMM, TEkeskukset) Palkkatyön ja yrittäjyyden välinen raja hämärtyy Verko uva työ hämärtää palkkatyön ja yritysmuotoisen toiminnan välisiä rajoja. Yhä useammat työskentelevät perinteisen palkkatyön ja yri äjyyden välimaastossa. Monet työllistävät itsensä ammatinharjoi ajina ja tarjoavat työpanostaan samanaikaisesti usealle työnantajalle. On todennäköistä, e ä erityyppinen itsensä työllistäminen työn organisoitumismuotona yleistyy vastaisuudessa, ja perinteisen palkkatyön ja yri äjyyden väliselle harmaalle vyöhykkeelle syntyy uusia työtilaisuuksia. Uudet työn organisoitumismuodot koskevat sekä perinteisiä työtehtäviä e ä uusia toimialoja. Keski yessään ydinosaamiseensa yritykset hajau avat yhä useampia työvaiheita toimi ajilleen tai palveluorganisaatioille. Nämä puolestaan levi ävät työvaiheitaan omille toimi ajilleen. Lopullinen tuote tai palvelu syntyy yhä useammin laajassa organisaatioverkostossa tai toimi ajaketjussa, jossa yksi äisten yritysten rajoja on vaikea nähdä. Maaseudun yrityksillä voi tulevaisuudessa olla yhä merki ävämpi rooli laajenevissa verkostoissa. On entistä enemmän kysyntää sellaiselle työlle, jota yksi äisten yritysten tai julkisorganisaatioiden näkökulmasta ei ole järkevää organisoida kokopäiväiseksi palkkatyöksi. Erilaisen lyhytaikaisen, osa-aikaisen tai urakkaluonteisen työn kysyntä on kasvamassa. Tällaiseen työhön vastaaminen edelly ää nyt monilta aloilta puu uvia, joustavia pienyritysverkostoja, jossa yritykset hankkivat toimeentulonsa usealle asiakkaalle tehtävistä toimeksiannoista. Työn ja tuotannon organisoituminen verkostoiksi sekä pienyri äjyyden ja ammatinharjoi amisen kau a organisoidun työn kysynnän todennäköinen kasvu synny ää uusia mahdollisuuksia maaseudun yrityksille. Maaseudulla voi ole aa olevan etua kaupunkiseutuihin verra una. Onhan pienyri äjyys, verkostomainen toimintatapa ja toimeentulon hankkiminen monesta lähteestä ollut aina leimallisempaa maaseudun kuin kaupunkien yritystoiminnalle. Työministeriö toteu aa aloi avaa yri äjyy ä ja ammatinharjoi amista tukevan ESR-tuotekehitysohjelman.

94 Hajautuva työ voi yleistyä Verkostoyhteiskuntaan siirtyminen muu aa työn ja tuotannon organisoitumista ja samalla yritysten sijaintikäy äytymistä sekä kaupungeissa e ä maaseudulla. Alueellisesta näkökulmasta verko uvan toimintatavan yleistyminen merkitsee ensinnäkin sitä, e ä aikaisemmin kaupungeissa tehtyä työtä voidaan entistä vapaammin tehdä maaseudulla. Maaseudun näkökulmasta ehkä tätäkin merki ävämpää on maaseutuyritysten pääsy tietoverkkojen välityksellä monien sellaisten lisäarvopalvelujen äärelle, joiden saaminen aikaisemmin ei ollut mahdollista. Tällaisia ovat esimerkiksi tekniseen suunni eluun, designiin tai markkinointiin lii yvät palvelut. Sähköiset pörssit, rekisterit ja kauppapaikat au avat tuo eiden ja palvelujen myynnissä sekä yhteistyökumppaneiden löytämisessä. Tietoverkkojen sovellusalueiden laajeneminen lii yy monin tavoin työn ja tuotannon organisointiin. On paljon työtehtäviä ja -vaiheita, jotka voidaan tietoverkkojen avulla tehdä maantieteellisesti missä tahansa. Nämä tosin ovat usein varsin rutiiniluonteisia tehtäviä, jotka päähankkija ulkoistaa alihankkijoilleen. Tietoverkkojen välityksellä maaseudun yritykset pääsevät monien sellaisten palvelujen äärelle, joiden saaminen aikaisemmin ei ollut mahdollista. Voidaan vain arvailla, miten verkkoyhteyksien hyödyntämisen laajeneminen vaiku aa maaseudun työhön. Jo nyt Internet on merki ävä yritysten ja muiden organisaatioiden markkinapaikka. Se tarjoaa mahdollisuuksia myös uusien työpaikkojen syntyyn esimerkiksi neuvontapalveluihin, tutkimukseen, viihdepalveluihin tai taiteeseen. Myös ohjelmien ja ohjelmistojen valmistuksessa on tilaa uusille työtilaisuuksille. Etätyöstä tai hajautuvasta työstä on puhu u pitkään maaseudun mahdollisuutena. Vaikka tekniset valmiudet etätyöskentelyyn ovat olleet olemassa jo pitkään, uusi työskentelymuoto ei ole yleistynyt siinä laajuudessa kuin on odote u. Yksi etätyön ongelma Suomessa on ollut se, e ä etätyötä on yrite y levi ää vanhojen organisaatioiden työmuotoja muu amalla. Muutamia poikkeuksia, muun muassa vakuutusalaa lukuun o ama a, etätyö ei ole yleistynyt perinteisesti toimivissa hierarkkisissa organisaatioissa. Näyttääkin siltä, e ä uusia etätyötilaisuuksia olisi mahdollista synny ää kysyntälähtöisesti aivan uusiin toimintoihin ja kokonaan verkostomaista organisaatiomallia hyödyntäviin yrityksiin. Hitaasta kehityksestä huolima a viime aikoina on ollut orastavia merkkejä siitä, e ä hajautuva toimintatapa vihdoinkin yleistyisi Suomessa sekä yksilöiden e ä organisaatioiden työn uudelleenjärjestämisessä. Tietoverkkojen kau a organisoidun työn levi äytymisestä on hyvänä esimerkkinä niin sano ujen palvelupisteiden eli contact centereiden yleistyminen maaseudulla. Asiakaspalvelutoimintojen ulkoistaminen on yrityksissä kiihtymässä, joten alan kasvunäkymät maaseudulla myös tulevaisuudessa ovat korkeat. Vaikka uuden yritystoiminnan syntyminen keski yy kasvukeskuksiin, monet yritykset voivat entistä vapaammin sijoi ua myös keskusseutujen ulkopuolelle. Oleellista ei ole fyysinen paikka, vaan alueiden taloudelliset ja sosiaaliset verkostot. Uusien tuo eiden ja uuden yritystoiminnan syntyminen edelly ää usein myös organisatoristen innovaatioiden luomista. Institutionaalisen toimintaympäristön kehi äminen vaatii erityisesti maaseutualueilla paljon vuorovaikutusta paikallisten toimijoiden kesken sekä vuorovaikutusta alueen ulkopuolelle. Pelkkä tietoverkkojen varaan hei äytyminen ei tuota käy-

95 91 tännön tuloksia, vaan innovaatiot ja uudet yritysideat syntyvät pitkäjänteisten vuorovaikutussuhteiden kau a Julkisen ja yksityisen välinen raja hälvenee Julkisorganisaatioiden, erityisesti kuntien muu uminen palvelujen tuo ajasta niiden järjestäjäksi muu aa maaseudulla tehtävää työtä suhteellisesti enemmän kuin kaupungeissa. Yhä enemmän palveluja ostetaan tai toteutetaan yhteistyössä yksityisten yritysten tai kolmannen sektorin organisaatioiden kanssa. Palvelujen uudelleenorganisointi on tähän saakka koskenut pääasiassa kuntien teknisen toimialan ja sosiaali- ja terveystoimen palveluja. On todennäköistä, e ä tulevaisuudessa yleistyy myös muiden toimintojen, kuten vapaa-ajan ja kul uuripalvelujen ulkoistaminen. Tämä tarjoaa mahdollisuuksia sekä olemassa oleville e ä uusille yrityksille. Palvelujen ulkoistaminen ei yleensä synnytä suoraan uu a työtä, koska siinä useimmiten vain organisoidaan olemassa olevaa työtä uudestaan. Uu a työtä ja yritystoimintaa voi kuitenkin syntyä sellaisissa tapauksissa, joissa esimerkiksi uusi yritys ryhtyy hoitamaan useammalle asiakkaalle sellaisia tehtäviä, joita näiden ei omissa organisaatioissaan yksin kannata tuo aa. Maaseudulla toimivia valtiohallinnon viranomaisia velvoitetaan kaikissa toimissaan ja päätöksenteossa o amaan huomioon paikallistason tarpeet ja edut, jolloin hyödynnetään paremmin paikallisia yrityksiä ja palveluja. Valtionlaitosten organisaatioiden ja tehtävien muutoksissa on vapautuvat maa-alueet ja toimitilat nähtävä voimavarana, jonka käy öön on anne ava mahdollisuus ensisijaisesti paikallistason toimijoille ja maaseudulla vakituisesti asuville. 3.7 Teollisuutta paljon, palveluita vähän Elinkeinorakenne aluetyypeittäin Maaseudun ja kaupunkien työllisyyden jakautuminen päätoimialoi ain kuvaa Suomen alueita ja elinkeinorakenne a 2000-luvun alkaessa. Taulukossa 6 on työllisyys jae u teollisuuteen, yksityiseen palvelusektoriin, julkiseen sektoriin ja alkutuotantoon. Voimakkaimmin kaupunkeihin ja siten keskuksiin ovat keski yneet yksityisen palvelusektorin työpaikat. Kaupungeissa niistä on lähes 80 prosen ia ja maaseudulla siis vain 20 prosen ia. Julkiset työpaikat ovat jakaantuneet tasaisemmin, mu a vain 30 prosen ia niistä on maaseudulla, kun maaseudun väestöosuus on 42 prosen ia. Alkutuotannon työpaikat luonnollisesti keski yvät maaseutualueille. Ydinmaaseudulla alkutuotannon työpaikkojen osuus kaikista työpaikoista on 16 prosen ia, harvaan asutulla maaseudulla 17 prosen ia, mu a kaupunkien läheisellä maaseudulla vain 6 prosen ia. Melkein puolet alkutuotannon työpaikoista sijaitsee ydinmaaseudulla. Teollisuuden työpaikoista (ilman rakentamista ym.) maaseudun osuus oli 37,4 prosenttia vuonna Teollisuus toimii siten alueellisesti selvästi tasaisemmin kuin yksityinen palvelusektori ja myös tasaisemmin kuin julkinen sektori. Maaseudun kaikista työpaikoista teollisia työpaikkoja on melkein yhtä paljon kuin julkisia työpaikkoja ja yksityisiä

96 92 Taulukko 6. Päätoimialojen työpaikat aluetyypeittäin vuonna 2001 Teollisuus Koko maa Kaupunkien läheinen maaseutu Kaupungit ,6 % Ydinmaaseutu Maaseutu ,4 % Harvaan asuttu maaseutu Yksityiset ja julkiset palvelualat Koko maa Kaupunkien läheinen maaseutu Kaupungit ,3 % Ydinmaaseutu Maaseutu ,6 % Harvaan asuttu maaseutu Yksityinen palvelusektori Koko maa Kaupunkien läheinen maaseutu Kaupungit ,3 % Ydinmaaseutu Maaseutu ,7 % Harvaan asuttu maaseutu Julkinen sektori Koko maa Kaupunkien läheinen maaseutu Kaupungit ,8 % Ydinmaaseutu Maaseutu ,2 % Harvaan asuttu maaseutu Alkutuotanto Koko maa Kaupunkien läheinen maaseutu Kaupungit ,9 % Ydinmaaseutu Maaseutu ,1 % Harvaan asuttu maaseutu Lähde: Tilastokeskus 2004b, maaseutuindikaattorit

97 93 palvelutyöpaikkoja. Alkutuotantoon verra una teollisuustyöpaikkoja on lähes kaksinkertainen määrä. Yksityisen palvelusektorin paino uminen kaupunkeihin ja vastaavasti teollisuuden hajautetumpi alueellinen rakenne ei ole suomalainen ilmiö, vaan se on nähtävissä muissakin kehi yneissä maissa. Maaseudulle yksityisen palvelusektorin heikkous on ongelma ja kehi ämishaaste. Teollisuuden merki ävä osuus elinkeinorakenteessa on vahvuus, joka saa aa kuitenkin kääntyä myös heikkoudeksi, mikäli maaseudun teollisuus ei säilytä kilpailukykyään ja siten työpaikkojaan. Maaseudulla toimivaan teollisuuteen kohdistuu voimakas, globalisaatioon lii yvä kansainvälisen työnjaon muutos. Maaseudun kolmijaossa elinkeinorakenne vaihtelee varsin vähän. Yksityinen palvelusektori ja julkiset työpaikat ovat eduste uina suunnilleen samassa suhteessa kaikissa kolmessa maaseututyypissä. Kaupunkien läheisellä maaseudulla teollisuu a on enemmän kuin muulla maaseudulla. Alkutuotanto vastaavasti paino uu ydinmaaseutuun ja harvaan maaseutuun. Maaseutupolitiikan linja: Maaseudun elinkeinorakenteessa edistetään yksityisen palvelusektorin kehitystä. Muun muassa hyvinvointisektori, matkailu, kul uuri ja etätyö voivat tarjota siihen mahdollisuuksia. Maaseudun vahvan teollisuuden kilpailukyvystä huolehditaan myös globalisaation oloissa Pienyrittäjyyden merkitys Vuonna 2000 maaseudulla toimi 1800 keskisuurta tai suurta yritystä, jotka työllistivät yhteensä noin henkeä 1. Lukumääräisesti valtaosa maaseudun yrityksistä on kuitenkin pienyrityksiä. Maaseudun pienyritysken ä voidaan jäsentää perusmaatiloihin, monialaisiin maatiloihin, joilla harjoitetaan tavanomaisen maatalouden lisäksi muuta yritystoimintaa, ja muihin maaseudun pienyrityksiin. Vuonna 2000 perusmaatiloja oli noin , monialaisia maatiloja noin ja muita maaseudun pienyrityksiä noin Perusmaatilojen vähentynyt lukumäärä ja monialaisten suhteellisen osuuden kasvu perustelevat osaltaan sitä, e ä maaseudun yritystoiminnallista ken ää kokonaisuutena tarkastellaan yri äjyyden näkökulmasta, eikä ensisijaisesti maataloustuotannon kau a. Yri äjyyteen kohdistuu suuria odotuksia. Yritysten toimintaedellytysten kohentamista, uusien yritysten perustamista ja yri äjyyteen kannustamista koulutuksen, neuvonnan, tukijärjestelmien ja toimintaedellytysten parantamisen avulla painotetaan niin hallitusohjelmassa, ministeriöiden aluestrategioissa kuin maakuntaohjelmissa. Yri äjyyden odotetaan luovan työpaikkoja, tuovan verotuloja ja synny ävän taloudellista kasvua. Yri äjyyskeskustelussa korostetaan kilpailukyvyn lisäämisen, yritystoiminnan laajentamisen ja kasvualoihin panostamisen tapaisia iskulauseita. Maaseudun kehi ämisen yhteydessä ne edustavat kuitenkin yksipuolista näkemystä siitä roolista, mikä kymmenillä tuhansilla maaseudun pienyrityksillä on. Maaseudun yri äjyy ä onkin kye ävä katsomaan, ei vain taloudellisesti, vaan myös sosiaalisesti kestävän kehityksen kannalta. 1 Maaseudulla tarkoitetaan tässä postinumeroaluei ain määriteltyjä alueita, joiden väestötiheys on alle 50 henkilöä/km 2. Pienyritykseksi on luokiteltu alle 20 henkilöä työllistävä, yksitoimipaikkainen yritys, jonka liikevaihto yli ää euroa.

98 94 Kuva 10. Päätoimialojen osuudet eri maaseututyypeissä vuonna 2001, % Lähde: Tilastokeskus 2004b, maaseutuindikaattorit Maaseudun pienyritykset palvelevat Yri äjyys edistää ja ylläpitää maaseudun toimivuu a asumisen ja elämisen ympäristönä. Tämä ei perustu vain työpaikkojen ja verotulojen syntyyn, vaan myös siihen, e ä yri äjät ja yri äjäperheet ovat tärkeä osa paikallisyhteisöjen sosiaalisia vuorovaikutusverkkoja. Niin taloudellisesti kuin sosiaalisestikin hyvin olennaista on se, e ä yri äjät muodostavat laajasti ymmärre ynä palvelujen tarjoajien verkoston, jota tarvitaan siinä missä tieverkostoa, viranomaisia tai infrastruktuuria. Esimerkiksi elintarvikkeiden vähi äismyynti, maatilatuo eiden suoramyynti, koneurakointi, maa-ainesten myynti ja jalostus, kuljetuspalvelut, koneiden ja lai eiden huolto ja korjaus, jalostetun puutavaran myynti, matkailun, vapaa-ajan kul uuri- ja virkistystuo eet ovat kaikki palveluja, joita tarvitsevat ja haluavat niin yksityiset kansalaiset kuin toiset yrityksetkin.

99 95 Kuva 11. Maaseudun pienyritystoiminnan rakenne vuonna 2000 Maaseudulla sijaitsevat pienyritykset yhteensä yritystä. 29 % kaikista alle 20 hengen yrityksistä Maatilojen yhteydessä toimivat pienyritykset (muu liiketoiminta on eriytetty omaksi yritykseksi EVL:n puolelle) Aktiivimaatilat yhteensä tilaa tilaa (27 %) harjoittaa maatalouden rinnalla muuta yritystoimintaa Lähde: Maaseudun pienyritysrekisteri 2004 (Lähde: tiedot koottu MTT taloustutkimuksen, MMM:n TIKE:n ja Tilastokeskuksen yhteistyönä) Tällaisten palvelujen saatavuus ja monipuolisuus tekevät kunnan tai muun maaseutualueen houku elevaksi asuin- ja toimintaympäristönä, niin vakituisille kuin osa-aikaisille asukkaille. Ratkaisevaa ei ole se, miten monta työpaikkaa yrityksessä on tai kuinka voimakas on kasvupyrkimys. Avainkysymys asukkaiden viihtyvyyden ja yritysten sijoi umisen kannalta on palvelujen saatavuus ja niiden monipuolisuus. Niitä odo avat myös keskisuuret ja suuret kasvuyritykset työntekijöineen arvioidessaan ase umista toimimaan maaseutuympäristöön. Talousjärjestelmän kannalta yri äjyy ä on luontevaa katsoa reaktiona kasvukilpailuun, tavallisen ihmisen näkökulmasta taas tärkeänä paikallisen asuinympäristön elemen inä. Maaseutuyrityksiä on markkinastrategialtaan kahdentyyppisiä: toiset myyvät tuotteitaan ja palvelujaan paikallisesti, lähialueen ihmisten ja yritysten tarpeisiin; toisten toiminta perustuu laajempien markkinoiden tavoi elulle joko itsenäisesti tai tuotantoketjun osana. Maaseudulla - varsinkaan harvaan asutulla - ei ole laajoja markkinoita. Paikallisille markkinoille suuntautuvat yritykset ovat useimmiten pieniä eivätkä tavallisesti pyri jatkuvaan kasvuun. Silti niiden rooli palvelujen tarjoajana ja elinkeinotoiminnan monipuolistajana on korvaamaton. Maaseutu voi tarjota mielekkään toimintaympäristön valtakunnallisille tai kansainvälisille markkinoille suuntautuville yrityksille, esimerkiksi tuotannollisten resurssien saatavuuden vuoksi tai toimialan luonteesta johtuen maaseutusijainnista ei ole yritystoiminnalle hai aa. Työpaikkojen luomiseksi on tällaisten yritysten synnyn edesau aminen ja toimintaedellytysten rakentaminen perusteltua etenkin silloin, kun investoinnit ovat realistisia suhteessa odote avissa oleviin taloudellisiin ja sosiaalisiin vaikutuksiin. Maaseutupolitiikan linja: Maaseudun pienyritysten toimintaedellytyksiä vahvistetaan paikallisten yri äjäpalveluiden monipuolisuudella ja luo amalla yri äjien itseohjautuvuuteen.

100 Monialainen maatila yrittäjyyttä maaseudun ehdoin Monialaisuus maatiloilla toteu aa yri äjyyteen sisältyviä lupauksia. Valtakunnallisen kyselytutkimuksen mukaan yri äjäidentitee i on monialaisilla maatiloilla selkeästi vahvempi kuin pelkästään perusmaatalou a harjoi avilla tiloilla. Tämä näkyy muun muassa uskona omiin vaikutusmahdollisuuksiin ja menestymiseen sekä oman toimintaorientaation ja minäkuvan yri äjämäisyytenä. Monialaisuus on sen strategiakseen valinneilla maatiloilla tutkimusten mukaan halu u ja pääosin myös pysyvä olotila. Kysymys on monialaisista yrityksistä, jotka muodostavat toimivia ja kokonaiskanna avuudeltaan kestäviä yksikköjä. Monialaisten tilojen yri äjät eivät juuri poikkea yri äjäidentiteetiltään muista maaseutuyri äjistä. Heitä on syytä kannustaa yri äjinä yri äjien joukossa. Monialaisilla tiloilla harjoite ava yritystoiminta kuten matkailu, koneurakointi, elintarvikkeiden jalostus ja myynti, kuljetuspalvelut, energiantuotanto, puunjalostus, metallituo eiden valmistus ja hoivapalvelut sisältää runsaasti paikallisille markkinoille, niin yksityisille kuin yrityksillekin suuntautuvaa toimintaa. Lisäksi mukana on laajemmille markkinoille suuntautuvaa, runsastakin kasvupotentiaalia sisältävää toimintaa kuten matkailua ja metallituo eiden valmistusta. Koko maaseudun kehi ymiseksi on tärkeää monialaisen maatilayri äjyyden synny ämä maaseutu- ja kaupunkiväestön vuorovaikutuksen lisääntyminen. Maatilojen monialaisen yritystoiminnan edistämisen ainoa peruste ei siis ole synny ää uusia työpaikkoja tilojen vähentymisen myötä menete yjen sijaan. Yhtä olennainen peruste on se, e ä maatilat edustavat yhtä mahdollisuu a ylläpitää ja monipuolistaa palvelujen verkkoa maaseudulla. Maatilataustaisten lisäksi myös kaikki muut mahdollisuudet on ote ava yhtäläisesti huomioon. Yri äjyyden kehi äminen maaseudulla ei saa olla valikoivaa sen mukaan, onko yritystoimintaa suunni eleva tai sen kehi ämiseen tukea tarvitseva maatilataustainen vai ei. Myöskään pienimuotoisen, edes osa-aikaisen yritystoiminnan lähtökohtainen ohi aminen vähäpätöisenä ei ole perusteltua silloin, kun toiminnalla on arvoa paikallisen palvelutarjonnan monipuolistajana ja osana laajempaa yri äjän toimeentuloperustaa. Kun 1960-luvulla ote iin käy öön termi "maaseutuyri äjyys", halu iin korostaa, e ä maaseudulla on maatilojen ja niiden "liitännäisten" lisäksi pk-yrityksiä, joiden määrä muutamilla toimialoilla oli kasvamassa. Maaseutuyrityksiin lue iin myös maatilat. Nyt laajenevien alojen "unohtaminen" ei ole mahdollista, joten erilliskäsite ä ei enää tarvita, varsinkin kun käsi een käy öön on lii ynyt myös kielteisiä piirteitä. Käsi eet "maaseudun yritykset" tai "yri äminen maaseudulla", jotka sisältävät maatilatalouden, ovat käy ökelpoisia. Maaseudun olosuhteisiin lii yy edelleen piirteitä, jotka yritystoiminnassa ja yritystukia myönne äessä on ote ava huomioon joko rajoi eina tai val eina. 3.8 Tietoverkot kattaviksi Nopeat ja alueellisesti ka avat tietoliikenneyhteydet ovat väl ämätön edellytys hallituksen tavoi eiden saavu amiseksi. Korkealaatuinen ja tehokas viestintäinfrastruktuuri parantaa tuo avuu a ja edistää talouden kasvua kaikilla sektoreilla. Se edistää myös

101 97 uusien työ- ja liiketoimintamuotojen kehitystä ja siten yritysten kilpailukykyä. Hyvä tietoliikenneinfrastruktuuri tekee mahdolliseksi parantaa julkisten palveluiden laatua ja saatavuu a. Sitä voidaan käy ää hyväksi julkisten palvelujen parantamisessa erityisesti haja-asutusalueilla. Nopeiden tietoliikenneyhteyksien ka ava tarjonta on väl ämätöntä alueellisen tasa-arvon toteutumiseksi. Laajakaistamarkkinat ovat vasta kehityksensä alkuvaiheessa. Markkinoita hallitsevat kiinteän puhelinverkon ja kaapelitelevisioverkkojen kau a tarjotut laajakaistapalvelut. Uusia laajakaistatekniikoita on alkanut tulla markkinoille. Siirtokapasitee ia koskevat vaatimukset kasvavat nopeasti siten, e ä tällä hetkellä yleisesti tarjolla olevat, tyypillisesti kb/s siirtonopeuden yhteydet näy äytyvät entistä enemmän siirtymisvaiheena kohti varsinaisia, uusien palvelujen edelly ämiä laajakaistayhteyksiä. Laajakaistapalveluita tarjotaan myös sähköverkossa ja langa omissa lähiverkoissa. Satellii iväli eisten laajakaistapalvelujen tarjonta on alkanut Suomessa vuonna Kolmannen sukupolven laajakaistaisia matkaviestinpalveluja tarjotaan jo muutamissa Euroopan maissa, ja ne tulevat pian Suomenkin markkinoille. Tilaajayhteyksiä on ale u toteu aa myös valokaapelilla. Suomessa on erikoisosaamista langa omien viestintäpalvelujen kehi ämisessä. Matkaviestimistä ja muista langa omista järjestelmistä on kehi ymässä laajakaistaisia tietoyhteiskuntapalveluita hyödyntämään kykeneviä välineitä. Hallituksen toimin edistetään tätä kehitystä. Myös digitaaliset televisioverkot tulevat tarjoamaan vuorovaiku eisten palvelujen kehi yessä kilpailevan ja alueellisesti varsin ka avan laajakaistaratkaisun. Hallitus pyrkii luomaan hyvän toimintaympäristön digitaaliselle televisiotoiminnalle, mikä osaltaan edistää laajakaistapalvelujen tarjontaa. Vaihtoehtojen lisääntyessäkin kiinteiden verkkojen merkitys tiedonsiirrossa on keskeinen. Hallitus varmistaa, e ä kilpailu kiinteissä verkoissa toimii tehokkaasti. Kiinteät ja langa omat vaihtoehdot sekä kilpailevat toistensa kanssa e ä täydentävät toisiaan. Käy äjät hyötyvät uusista vaihtoehdoista, koska niillä voidaan toteu aa erilaisia palveluita monikanavaympäristössä. Laajakaistayhteyksien leviämiseen vaiku avat ratkaisevasti niiden hinnat, verkoissa tarjottavat palvelut ja sisällöt sekä tarjotut yhteysnopeudet. Tällä hetkellä laajakaistayhteyksien hinnat ovat Suomessa kansainvälisessä vertailussa korkeita. Ilman edullisia ja kiinnostavia palveluita ei ole kysyntääkään. Kilpailu eri verkoissa ja niiden välillä kiristyy. Se parantaa palvelutasoa, alentaa hintoja ja lisää kysyntää. Kehitystä vauhdi aa myös vuonna 2003 voimaan tullut viestintämarkkinalaki. Se antaa Viestintävirastolle aikaisempaa paremmat mahdollisuudet puu ua verkkojen hinnoi eluun. Sama kilpailua edistävä vaikutus on Kilpailuviraston toimilla, jotka kohdistuvat laajakaistatarjontaan. Näitä viranomaistoimia ja viranomaisten yhteistyötä tehostetaan laajakaistakehityksen edistämiseksi. Hallituksen toimenpitein huolehditaan myös siitä, e ä lainsäädäntö tai hallinnolliset syyt eivät rajoita laajakaistatarjontaa eivätkä aiheuta viestintäyrityksille palvelujen hintaan vaiku avia perustee omia ja ylimääräisiä kustannuksia. Maaseutupolii isesti on tärkeää, e ä laajakaistayhteyksien nopeus, laatu ja hinta ovat tasavertaisia koko maassa. Kasvava julkisten palvelujen tarjonta viestintäverkoissa edistää laajakaistapalvelujen leviämistä. Hallitus kehi ää tietoyhteiskuntaohjelman mukaisesti julkisten palvelujen tarjontaa tavoi eenaan, e ä Suomi on verkkoasioinnin johtavia maita vuoteen 2007 mennessä.

102 98 Kansalaisten ja yritysten kiinnostus ja osaaminen uusien palvelujen käytössä vaihtelevat. Verkoissa tarjo avien palvelujen lisääntyminen ja tiedon leviäminen niistä parantavat motivaatiota ja kiihdy ävät kysyntää. Se puolestaan parantaa mahdollisuuksia laajakaistapalvelujen tarjontaan alueellisesti nykyistä ka avammin. Kansalaisten ja yritysten tietoyhteiskuntavalmiuksia parannetaan. Kysyntään vaiku avat palvelujen turvallisuus ja se, e ä käy äjät voivat luo aa yksityisyytensä säilymiseen palveluita käy äessään. Palveluiden turvaamisessa hyödynnetään olemassa olevaa kansallista tietoturvainfrastruktuuria, Väestörekisterikeskuksen varmennejärjestelmää ja kansalaisvarmenteita. Hallitus kehi ää tietosuojalainsäädäntöä sekä toteu aa aktiivisesti kansallista tietoturvastrategiaa kysynnän edistämiseksi. Myös toimiva ja tehokas tekijänoikeusjärjestelmä on sisältöjen tuo amisen, levi ämisen ja käy ämisen perusedellytys. Laajakaistatarjonta perustuu Suomessa kaupalliseen toimintaan avoimilla markkinoilla, joilla eri palvelut kilpailevat keskenään. Julkisen vallan on huolehdi ava siitä, e ä yrityksillä on halu investoida laajakaistayhteyksien kehi ämiseen. Haja-asutusalueella laajakaistayhteyksien kaupallista tarjontaa rajoi avat kuitenkin erityiset teknistaloudelliset tekijät. Levinneimmät laajakaistateknologiat edelly ävät myös nykyistä suurempaa kysyntää. Siksi niiden tarjonta ei ole taloudellisesti kanna avaa maan kaikissa osissa käy äjälle kohtuullisella hinnalla. Yhteiskunnan erityistoimenpiteitä jatketaan ja kehitetään alueilla, joilla ei synny laajakaistapalveluiden kaupallisen tarjonnan edelly ämää rii ävää kysyntää. Maakunnat ja kunnat edistävät laajakaistatarjonnan leviämistä maan kaikkiin osiin suunnitelmallisella ja hyvin koordinoidulla kehi ämistyöllä. Suuntaamalla paremmin jo käytössä olevia yhteiskunnan voimavaroja voidaan edistää laajakaistatarjonnan leviämistä kaikkialle, myös haja-asutusalueille. Alueiden kehi ämisessä otetaan huomioon Euroopan unionin tarjoamat uudet mahdollisuudet yhteisön rakennerahastovarojen käy öön. Julkisen tuen käytölle luodaan ehdot, jotka takaavat, e ei tuki ehkäise tai hidasta kaupallisen laajakaistatarjonnan laajentumista tai vääristä kilpailua ja markkinaolosuhteita. Kansalaisten käytössä olevien palvelupisteiden varustaminen laajakaistaisin internet-yhteyksin edistää omalta osaltaan tietoyhteiskunnan palveluiden saatavuu a. Hallitus tukee ja nopeu aa nopeiden tietoliikenneyhteyksien käy öä yrityksissä ja kotitalouksissa. Hallituksen laajakaistastrategia on teknologianeutraali. Julkisen vallan toimenpitein ei suosita mitään erityistä teknologiaa, vaan edistetään niiden keskinäistä kilpailua ja toisiaan täydentävää käy öä. Maaseutupolitiikan linjana on saada koko maan ka avat ja joka kylään ulo uvat nopeat ja kohtuuhintaiset tietoliikenneyhteydet viimeistään vuonna Tavoi een saavu amiseksi laaditaan ka avat ja nykyistä tehokkaammin koordinoidut alueelliset suunnitelmat laajakaistaverkkojen tarjonnan laajentamiseksi. Julkista rahoitusta kohdennetaan alueille, joilla laajakaistan tarjontaa ei muuten synny. Toimenpiteisiin sisältyy myös valtionosuuksien ja avustusten suuntaamista siten, e ä laajakaistapalveluita voidaan hankkia mm. kouluihin ja kirjastoihin sielläkin, missä niitä ei kaupallisesti tarjota kohtuullisin hinnoin.

103 99 Maaseudun näkökulmasta on rohkaisevaa se, e ä monet toimijat ovat ryhtyneet aktiivisesti toteu amaan laajakaistaratkaisuja. Eräissä näistä kyetään tarjoamaan suurempia siirtonopeuksia kuin kuparikaapeleita hyödyntävien operaa oreiden markkinoimissa laajakaistaratkaisuissa. Näiden ratkaisujen soveltamisala ja edelly ämät yhteiskunnan toimenpiteet selvitetään maakuntien ja kuntien laatimissa suunnitelmissa. Niiden toteutumisessa käytetään hyväksi EU:n rakennerahastoja. 3.9 Vastuuta koko liikennejärjestelmästä Toimiva liikenneverkko ja hyvät liikenneyhteydet ovat maaseudun tasapainoisen kehityksen väl ämätön edellytys. Maaseutu kytkeytyy liikenneverkon ja liikennepalvelujen avulla läheisiin kaupunkiseutuihin, maakuntakeskuksiin, pääkaupunkiseudulle ja maailmalle. Keskusten väliset yhteydet korostuvat verkostoituneessa yhteiskunnassa. Lento- ja rautatieyhteydet sekä päätieverkko väli ävät keskusten välisiä ja kansainvälisiä yhteyksiä. Siten koko liikennejärjestelmän sujuva yhteistoiminta mm. yhteensopivine aikatauluineen on eri äin tärkeää. Liikennejärjestelmän on tarjo ava peruspalvelut tasapuolisesti kaikkialla maassa. Maaseudulla on olennaista liityntäliikenneyhteyksien kehi äminen lentoasemille ja nopeiden junien asemille. Kuntien yhteistoiminta palvelujen tarjoamisessa, kaupallisten palvelujen keski yminen sekä työssäkäyntialueiden laajentuminen lisäävät kaikki paikallisten liikenneyhteyksien merkitystä maaseudun hyvinvoinnille. Hallitusohjelman mukaisesti vähäliikenteisten lentorei ien toimivuus turvataan erityisesti elinkeinoelämän ja kansainvälisen vientiteollisuuden tarvitsemien yhteyksien vuoksi. Rataverkon kehi äminen siten, e ä nopeat yhteydet keskusten välillä mahdollistuvat tasapuolisesti maan eri osissa sekä siten, e ä raskaat kuljetukset ovat mahdollisia tasapuolisesti rataverkon eri osilla, luo edellytyksiä maaseudun yritysten ja asukkaiden toiminnalle. Henkilöjunaliikenteen ostoilla turvataan tarvi avilta osin junaliikenteen laajuu a rataverkolla ja siten kansalaisten liikkumismahdollisuuksia. Suomen päätieverkko eli valta- ja kantatiet ovat pääosin hyvässä kunnossa, joskaan nykyisen liikenteen vaatimukset eivät kaikilta osin täyty. Maaseudun kehitykselle tärkeät yhteydet kuntakeskuksiin ja kuntakeskusten välillä seututieverkko on päässyt vuosien saatossa rappeutumaan ja kaipaa kohentamista sekä rakenteen parantamista e ä osin päällystämistä. Maaseudun sisäiset yhteydet, yhdystiet ovat pääosin vähäliikenteisiä ja osa niistä on eri äin huonokuntoisia, jopa niin e ä huonokuntoisimpia päällysteitä joudutaan purkamaan ja teitä muu amaan sorateiksi. Erityisesti nämä tiet ovat elintärkeitä maaseudun kehi ymiselle. Maaseudun yritykset tarvitsevat menestyäkseen ympärivuotisen ja -vuorokautisen hyvän liikenneyhteyden. Työssäkäyntiliikenne, koulu- ja asiointimatkat sekä vapaa-ajan asuminen ja maaseudun virkistyskäy ö ovat mahdollisia vain hyvän tiestön tuella. Hallitusohjelmassa kuva u sosiaali- ja terveyspolii inen pyrkimys laitoshoidon vähentämiseen ja ihmisten kotona selviytymisen tukemiseen onnistuu haja-asutusalueella vain hyvän tieverkon tukemana. Kodinhoito- ja kotisairaanhoito- sekä muut turva- ja asiointipalvelut on voitava tuoda ihmisten luo.

104 100 Suuri osa ihmisistä asuu yleisen tieverkon ulkopuolella yksityisten teiden varrella. Heidän on ensin päästävä yleiselle tielle. Myös maa- ja metsätalouden kuljetukset alkavat tai pää yvät pääosin yksityiselle tielle. Näiltä osin tulee kaikille tarjota tasa-arvoinen, kustannuksiltaan kohtuullinen kulkuyhteys. Tämä edelly ää yhteiskunnan, valtiovallan ja kuntien, tukea yksityisteiden ylläpitoon. Hallitus pyrkiikin ylläpitämään olemassa olevien liikenneverkkojen kuntoa ja pääoma-arvoa ja turvaamaan tiestön, rataverkon sekä yksityisteiden peruspalvelutason vähintäänkin nykytasoisena. Myös saariston liikenneyhteyksiä ja lau ojen kapasitee ia parannetaan. Vuonna 2004 perustienpidon määräraha on 585 miljoonaa euroa. (17) Hallitusohjelman mukainen koko tieverkon rii ävän kunnon turvaaminen edelly ää perustienpidon määrärahan lisäämistä väyläministerityöryhmän esityksen mukaisesti 630 miljoonaan euroon vuodessa. (VM, LVM) 3.10 Liikkuminen ja logistiikka Julkisen liikenteen palvelujen turvaamiseen ja joukkoliikenteen kehi ämiseen lii yvät toimenpiteet nähdään merki ävinä keinoina edesau aa alueellisen ja sosiaalisen tasaarvon saavu amisen tavoi eita ja siten edistää tasapainoista ja kestävää alueellista kehitystä. Palvelujen turvaamiseen lii yviä toimenpiteitä ovat muun muassa itsekanna avaa joukkoliikenne ä täydentävän valtakunnallisen ja alueellisen liikenteen palvelujen osto, kunnille myönne ävät harkinnanvaraiset avustukset paikallisliikenteen ylläpitämiseen ja säännöllistä matkustusta tukevien matkalippujen hinnanalennuksiin. Myös erilaisten kehi ämishankkeiden kau a pystytään vaiku amaan maaseudun liikennepalvelujen turvaamiseen, esimerkiksi uusien joustavampien liikenteenhoitomallien ja lippujärjestelmien kehi äminen. Seudullisten liikennejärjestelmäsuunnitelmien kau a edistetään myös tasapainoista ja kestävää aluekehitystä parantamalla joukkoliikenteen sekä kevyen liikenteen toimintaedellytyksiä. Seutulippujärjestelmien kehi äminen ja säännöllistä matkustusta tukevien sekä kaupunki- e ä seutulippujen hinnanalennusten rahoi aminen valtion ja kuntien yhteistyöllä luo edellytyksiä joukkoliikenteen käytön lisääntymiselle ja siten joukkoliikenteen toimintaedellytysten parantumisen kau a myös joukkoliikennetarjonnan lisääntymiselle. Seutulippujen hintojen alentamisella voidaan o aa huomioon myös työssäkäyntialueiden tarpeita ja turvata työssäkäyntimahdollisuuksia eritasoisissa keskuksissa. Työmatkaliikenteen turvaamista voidaan edesau aa lääninhallitusten rahoi amaa runkoliikenne ä kehi ämällä. Kunnilla ja valtiolla ei ole lakisääteistä velvollisuu a järjestää liikennepalveluja poikkeuksena koulutoimen ja sosiaali- ja terveystoimen kuljetukset. Koska joukkoliikenteen yhteiskunnalliset hyödyt ovat huoma avat, valtio rahoi aa yhdessä kuntien kanssa joukkoliikennepalvelujen ylläpitoa. Jo a joukkoliikennepalveluja voidaan säily ää ja ylläpitää maaseudulla, on eri äin tärkeää, e ä joukkoliikennepalveluihin ja niiden kehi ämiseen varataan myös rii ävästi voimavaroja. Joukkoliikennepalvelujen ylläpitäminen maaseudulla tehokkaasti ja taloudellisesti edelly ää eri tahojen laaja-alaista yhteistyötä ja alueellisten/seudullisten palvelutasotavoit-

105 101 teiden määri elyä. Näin pystytään parhaiten hyödyntämään erilaiset synergiaedut liikennepalvelujen ylläpitämisessä ja turvaamisessa. Yhteiskunnan korvaamien matkojen yhdistely ja palveluliikennekonseptin kehi äminen on yksi keino säily ää maaseudun joukkoliikennepalvelut eri tahojen (kunnat, Kansaneläkelaitos, lääninhallitukset) välisellä yhteistyöllä. Palveluliikenteen ja kutsujoukkoliikenteen kehi ämisen avulla pystytään hillitsemään yhteiskunnan maksamien kuljetuskustannusten nousua, parantamaan joukkoliikenteen palvelutasoa ja taloudellisuu a sekä turvaamaan erityisesti haja-asutusalueilla joukkoliikenteen palvelujen säilyminen. Tällä edesautetaan merki ävästi ihmisten liikkumismahdollisuuksia ja peruspalvelujen saavute avuu a. Pohjoisen Suomen yritystoiminnalle, muun muassa matkailukeskuksille on elintärkeää, e ä säännölliset juna- ja lentovuorot Etelä-Suomen suuriin kaupunkeihin jatkuvat kaikkina vuoden aikoina. Näin on myös toisinpäin. Liikenne- ja viestintäministeriön tavoi eena on löytää nykyistä taloudellisimpia tapoja, joilla luodaan edellytyksiä joukkoliikenteen palvelujen säilymiselle ja joukkoliikenteen palvelutason sekä laadun parantamiselle. Liikennepalvelujen säilymisen ja kehi ymisen kannalta on olennaista, e ä palvelut pystytään tuo amaan laadukkaasti sekä mahdollisimman järkevästi ja taloudellisesti. Joukkoliikenteelle laaditun strategian mukaan perusliikkumisedellytykset turvataan joka paikassa. Kansainvälisen arvioinnin mukaan suomalainen joukkoliikennejärjestelmä on tehokas ja sen saama julkinen tuki suhteellisen vähäinen. LVM:n tee ämässä selvityksessä todetaan kuitenkin, e ä ellei joukkoliikennerahoitusta lisätä, edessä on voimakas rakennemuutos erityisesti maaseutualueilla eikä tarpeellisia palveluja pystytä säily ämään. (18) Valtion joukkoliikenteen rahoitusta lisätään ja matkojen yhdistelyä, kutsujoukkoliikenteen ja palveluliikenteen kehi ämistä ja laajentamista jatketaan, jo a maaseudun joukkoliikennepalvelut voidaan turvata. (LVM, VM) (19) Yhteiskunnan korvaamien matkojen yhdistely vakinaistetaan ja järjestelmä laajennetaan koko maahan yhtenäisen hallinnointi- ja rahoitusmallin pohjalta. (LVM, SM, STM, OPM, Kansaneläkelaitos ja Suomen Kuntalii o) Kuntien kuljetusten ja palvelujen saatavuuden näkökulmasta on tärkeää kehi ää eri tahojen yhteistyötä (esimerkiksi kuorma-autoilijat, taksit ja kunnat) ja näin lähilogistiikan avulla aikaan saada yhä edullisempia kuljetuksia. Lähilogistiikan kehi ämisellä on erityisen tärkeä merkitys juuri maaseutualueilla niin kunta- kuin seutukuntatasollakin. Logistiikkaa ei ole vielä tarpeeksi kehite y. Kuljetuksiin voidaan kytkeä niin palveluja kuin tavaroitakin huoma avasti nykyistä enemmän. (20) Lähikuljetuksia edistetään, pilotoidaan sekä saatuja kokemuksia levitetään palvelujen tuottamisessa ja tavaroiden kulje amisessa. (Kunnat, seutukunnat, kuljetusalan yritykset, LVM) Useilla maaseutupaikkakunnilla ei ole lainkaan joukkoliikennepalveluja. Pitkien etäisyyksien ja sopima omien aikataulujen johdosta oman auton käy ö on väl ämätöntä, ei ainoastaan työssäkäyntiin vaan myös liikkumiseen yleensä. Harvaan asutulla alueella ja vähäisillä matkustajamäärillä yksityisesti hoide u asiointiliikenne on joukkoliiken-

106 102 teeseen verra una selvästi kokonaistaloudellisesti parempi ratkaisu. Etäisyyksistä johtuvia matkakustannuksia tulee voida tasoi aa valtion toimesta eri tavoin joko suoralla tuella taikka verotuksellisin keinoin. (21) Työmatkakulut katsotaan omakustannusosuu a lukuun o ama a työkuluvähennyksiksi valtion verotuksessa, jolloin työmatkavähennykseen ei tarvita omaa järjestelmää. Lisäksi pitkistä matkoista ja palvelujen keski ämisestä harvoihin taajamiin aiheutuvia hai oja lievennetään harvaan asutun maaseudun kuntien haja-asutusalueilla asuville pol oaineverotukseen lii yvillä huojennuksilla. (VM) Ympäristövaikutusten arvioinnissa (liite 2) todetaan, e ä joukkoliikenteen rahoitukseen sekä lähikuljetusten edistämiseen lii yvät ehdotukset vaiku avat myönteisesti joukkoliikenteen asemaan maaseudulla. Työmatkoihin ja liikkumiseen pitkien etäisyyksien alueella lii yvillä veroehdotuksilla mahdollistetaan ihmisten asuminen alueilla, jonne ka avan joukkoliikenteen järjestäminen olisi kohtuu oman kallista. Yksityisautoilun ympäristöhaitat verra una joukkoliikenteen järjestämiseen tällaisilla seuduilla eivät käytännössä ole merki äviä Maatalous osana toimivaa maaseutua Suomessa kaupungistumista tue iin ja 1800-luvuilla rajoi amalla maaseutujen elinkeinotoimintaa. Kauppa, teollisuus ja monet palveluelinkeinot salli iin ainoastaan kaupungeissa. Maaseutujen tehtäviksi jäivät elintarvikkeiden tuo aminen ja metsistä huolehtiminen. Nämä perustehtävät edelly ivät Suomessa runsasta maaseutuväestöä aina 1960-luvulle asti. Sen jälkeen maatalouden ja metsätalouden nopea koneellistuminen käynnisti suuren muuton kaupunkeihin. Hyvinvointivaltion rakentaminen hidasti aluerakenteen muutosta, mu a 1990-luvulla maaseudun tyhjeneminen jälleen kiihtyi. Vuoden 2000 jälkeen tilanne on hieman tasaantunut. Maatilojen määrä on laskenut Suomessa keskimäärin neljän prosentin vuosivauhtia. EU-aikana jo kolmannes tiloista eli yli maatilaa on lope anut toimintansa. Muutoksen alueelliset erot ovat suuria: vähiten tilamäärä on supistunut Etelä- ja Länsi-Suomessa, eniten Itä-Suomessa. Maatalouden strategiaa pohtineen Maatalouden rakennetyöryhmän loppuraportin ennuste vuodelle 2010 on noin tilaa. Tutkimusten mukaan varovaisestikin arvioiden 10 prosen ia maatalousmaasta on jäämässä pois viljelyksestä ja 7 prosen ia maatiloista on syrjäytymässä maataloustuotannosta (Peltola 2003, Pyykkönen 2001). Tilojen lukumäärän vähenemisen myötä keskimääräinen tilakoko on kasvanut vuoden 1990 noin 17 hehtaarista tämän hetken noin 32 hehtaariin. Kasvaneilla tiloilla on tehty viime vuosina suuria investointeja. EU:n maataloustuen maksamisen periaa eisiin Suomessa lii yvät epävarmuudet aiheu avat maatiloilla huolta. Tämä näkyy myös sukupolvenvaihdosten vähenemisenä ja nuorten kiinnostuksen hiipumisena maatalousamma eihin. Lähivuosina maataloudessa onkin kehi ymässä ristiriitainen tilanne: vaikka maatilojen lukumäärä on vähentynyt, niin rii ävän työvoiman saaminen alkaa tuo aa vaikeuksia. Maaseudun perinteisinä pidetyt ammatit ovat myös saaneet uusia muotoja. Maatilat tuottavat elintarvikkeiden raaka-aineiden ohella tai kokonaan niiden sijasta maaseudun ai-

107 103 nee omia hyödykkeitä, kuten maisemaa ja luontoa. Yhä useamman maatilayri äjän työ lii yy virkistyspalvelujen tarjoamiseen. Itse elintarvikkeiden raaka-aineiden tuotanto on automatisoitunut ja tehostunut entisestään, palkkatyövoiman ja urakoitsijoiden käy ö lisääntyy, ja päätoiminen viljelijän amma i muistu aa yhä enemmän minkä tahansa pienyrityksen johtamista. Kasvinviljelijät hoitavat usein laajoja vuokrapeltoaloja. Työnteon yhdistelmiä edustavilla viljelijöillä on monenlaisia ammatillisia asemia ja maaseutusuhteita. Vuonna 2000 maaseudulla oli yhteensä pienyritystä, joista 43 prosen ia oli perustuotantotiloja, 16 prosen ia monialaisia tiloja ja 41 prosen ia muita pienyrityksiä. Maaseudun yrityskanta rakentuu tulevaisuudessa enemmän muiden pienyritysten kuin perustuotantotilojen varaan. Maatalouden osuus maaseudun elinvoimaisuudessa riippuu siitä, miten paljon maataloustuotannossa syntyvästä työstä ja lisäarvosta jää maaseutualueille. Maaseutunäkökulmasta onnistunut maatalouspolitiikka kannustaa perustuotantotilojen ohella myös monitoimisuu a ja työpaikkojen säilymistä Maatalouden alueellinen keskittyminen Vaikka tilakoko on kasvanut, vieläpä eri äin nopeasti, tietyillä tuotannonaloilla kuten sikataloudessa, se ei ole läheskään samalla tasolla kuin EU:n suurimmissa tuo ajamaissa. Sekä maatalouden investoinnit, tuotanto, tulot e ä velat keski yvät yhä harvemmille tiloille ja yhä harvemmille alueille. Erityisen silmiinpistävää on pienten, alle 20 hehtaaria viljelevien tilojen osuuden lasku 14 prosentilla samalla kun isojen, yli 50 peltohehtaarin tilojen osuus on lähes kolminkertaistunut. Tilamäärän väheneminen on voimakkaampaa syrjäisillä alueilla. Maidontuotanto on keski ynyt Väli-Suomeen, Keski-Pohjanmaalle ja Pohjois-Savoon, sikatalous taas Etelä- Pohjanmaalle ja Varsinais-Suomeen. Kasvinviljely keski yy Etelä- ja Lounais-Suomeen. Peltoa jää pois tuotannosta eniten Itä- ja Pohjois-Suomessa (Pyykkönen 2001). Investointiaktiivisuus on ollut EU-jäsenyyden aikana Etelä- ja Länsi-Suomessa selvästi muuta maata vilkkaampaa. Maatalouden rakennemuutoksen välilliset vaikutukset maaseutuun ovat suuret. Yksipuolisesti rakennekehitystä vauhdi avilla toimilla on suuria alueellisia vaikutuksia. Tähänastinen politiikkatoimien painotus on tulosta ennen kaikkea EU:n linjauksista mu a myös kansallisista valinnoista. Jäsenyysneuvo eluissa Suomi joutui o amaan alun perin muihin tarkoituksiin muokatun ympäristötuen yhdeksi yhteisen maatalouspolitiikan sallimaksi tulotuen välineeksi hakiessaan ratkaisuja, joilla maataloustuotannon jatkaminen on ylipäätään voitu turvata. Vastaava osuvuusongelma lii yy myös korote uihin investointitukiin. Komissio on sille esitetyistä perusteluista huolima a pitänyt kiinni tulkinnasta, jonka mukaan Suomen maatalouden kanna avuusongelmat johtuvat nimenomaan huonosta tilarakenteesta. Rajusta investointitahdista huolima a Suomen ja muiden EU-maiden tuo avuuserot eivät ole kaventuneet, eivätkä jo luonnonolojen vuoksi tule koskaan kokonaan häviämäänkään. Investointituet ovat kiihdy äneet rakennemuutosta ja johtaneet hyvän tuotantokapasiteetin alasajoon. Koska investointituki on yhteiskunnan tukea maataloudelle, sen tulisi

108 104 ohjata elinkeinoa yhteiskunnan toivomaan suuntaan. Tilojen monipuolistamista onkin tue ava. Sen tulee kuitenkin perustua siihen, e ä syntyville palveluksille ja tuo eille on olemassa markkinoita ja kysyntää, missä onkin paljon saavute avaa Maatalouspolitiikan uudistus: tukien irrottaminen tuotannosta Maatalouspolitiikka on ollut julkisen vallan keino huolehtia yhtä aikaa siitä, e ä kansalaisille on rii ävästi ravintoa tarjolla ja e ä maatalousväestöllä on ollut rii ävä tulotaso. Jo vuosikymmenien ajan politiikkamuotoilujen pääpaino on ollut maatalousväestön tulopolitiikassa, sillä elintarvikkeita on tuote u markkinoiden voimalla runsaasti yli tarpeen. Maatalousväestön tulotasosta on huolehdi u ensisijaisesti maatalousmarkkinoita säätelemällä. Maatalouspolitiikkaan on viime vuosikymmeninä liite y uusia tavoi eita, aluksi erityisesti ympäristöön, myöhemmin myös ruokaturvallisuuteen ja eläinten hyvinvointiin kohdistuen. Olennainen muutos on maatalouspolii isen ohjauksen siirtyminen tuo eiden hintatason säätelystä markkinatoimenpiteiden kau a entistä enemmän suoraan alkutuo ajaan ja hänen toimintaansa. Tuen luonteen muu uminen on tiukentanut maatalouselinkeinon valvontaa. Politiikan toimivuu a parantaisi kannustinjärjestelmän käy äminen rajoitusten valvomisen sijasta, ja sellaisten politiikkatoimien muotoileminen, joihin viljelijöillä olisi omaa osallisuutta ja jotka tehtäisiin tasa-arvoisista lähtökohdista osapuolten kesken. Olennaista uusissa politiikkatoimissa ja tukimalleissa on toiminnan pitäminen houku elevana niin tuotantoaan aloi elevalle viljelijälle kuin muulle pienyri äjälle. Käytössä olevat politiikkatoimenpiteet ovat etääntyneet entistä kauemmaksi tuotemarkkinoista ja tuotannosta. Maailmanmarkkinoiden vapau amispaineissa EU on muu anut maataloustuen perusteita ja irro anut tukea tuotannosta. Suomessa merki ävä osa maataloustuesta kuluu tuotantokustannusten ka amiseen. Vaarana on, e ä kotieläintuotannosta siirrytään entistä enemmän kasvinviljelyyn, sillä tuotannosta irrotetut tuet määräytyvät jatkossa pellon hallinnan ja hoidon perusteella, ja aiempaa vähemmän tuotannon ja erityisesti naudanlihan ja maidontuotannon perusteella. CAP-tuen irro aminen tuotannosta ja samanaikainen tuo een hinnan alentaminen todennäköisesti vähentää investointeja pienillä kotieläintiloilla. Investoiminen kanna aa vain eri äin suurilla tiloilla, ellei tuo eelle saada lisäarvoa erilaistamalla sitä bulkkituotannosta. Suomen kustannustasolla on vaikea kilpailla alennetuilla tuo ajahinnoilla. Mikäli kehitykseen ei puututa, EU:n nykyinen maatalouspolitiikka vähentää kotieläintuotantoa, sitä kau a myös rehuviljan kysyntää ja johtaa pitkällä aikavälillä maatalouden vähi äiseen alasajoon suurimmassa osassa Suomea (Lehtonen 2003). Jäljelle jäisi vain tehokkain osa Suomen maatalou a, joka myös olisi entistä enemmän alueellisesti keski ynyt ja erikoistunut. Tämä ei ole maaseudun eikä maatalouden kannalta toivo ava suunta. Siksi perustuotannon tuen ohella maatalou a ja koko elintarvikeketjua tulee tietoisesti ohjata korkean lisäarvon tuo eisiin, monipuolistaa tilojen tuotantoa ja suosia maatilojen monitoimisuu a. Edellä maini u on maatalous- ja maaseutupolitiikan yhteinen linja.

109 Elinkeinon lisääntyvä politiikkariippuvuus Vuonna 2002 maa- ja puutarhatalouden kokonaistuotosta 44 prosen ia oli yhteiskunnalta saatua tukea. Samaan aikaan Yrjölän ja Kolan (2003) kyselytutkimuksen mukaan kansalaiset pitivät yhtenä maatalouden tärkeimpänä tehtävänä maaseudun säily ämistä asu una ja elinvoimaisena. Maatalouspolitiikan legitiimisyys kansalaisten silmissä käy kyseenalaiseksi, mikäli verovaroista maksetuilla tuilla edistetään päinvastaista kehitystä. Maatalous on hyvin tukiriippuvainen elinkeino, ja tämä riippuvuus on tuotehintojen alentumisen vuoksi yhä lisääntymässä. Tuista päätetään polii isin perustein. EU:ssa aloite u varojen siirto maatalouden tulotuesta tuotannosta riippuma omiin tukiin viittaa siihen, e ä varoja siirretään jatkossa muihin tarkoituksiin maaseudulle. Maatalouden kannalta on ratkaisevaa, missä määrin sen yhteydessä tuotetaan niitä asioita, joihin maaseudun tuki tulevaisuudessa perustuu. On polii isen keskustelun tehtävä selvi ää se, onko kulu aja-kansalaisilla ja tuo ajilla tahoillaan epärealistisia odotuksia siitä, mitkä halutut asiat ovat makse avissa ja millä välineillä ne toteutetaan. Suomen maatalous ei missään tilanteessa selviä ilman tukea. Maatalouden itsensä kannalta ja maaseudun monimuotoisuuden vuoksi on olennaista, e ä maatalouspolitiikan horison ia laajennetaan suppeasta alkutuotannollisesta elinkeinosektorista ja siihen tuodaan aidosti useampia yhteiskunnallisia tehtäviä. Supistuvaa perustuotantoelemen iä kanna aisi yhä useammassa tapauksessa yhdistää muihin töihin ja yri ämiseen. Maatalouden tuet ovat muu umassa maaseutuperustaisiksi: maataloudelle maksetaan siitä, e ä se ylläpitää maaseudun elinvoimaisuu a, hoide ua maaseutumaisemaa ja luonnon monimuotoisuu a. Tämän tulisi näkyä maatalouspolii isissa valinnoissa. Suurten yksiköiden tukeminen luo maaseudulle tehdasmaista tuotantoa, joka on yhä kiinteämmässä yhteydessä keskuksista johde uun jalostuksen ja kaupan ketjuun, ja yhä vähemmän kiinni ynyt paikallisen talouden verkkoon. Maataloudella on potentiaalista maaseutuvaikutusta, mu a automaa isesti sillä ei sitä ole. Maatalouspolitiikan on tarjo ava tasapuolisesti kehi ämisvälineitä koko maatalouden tarpeisiin, myös niille tiloille, jotka ovat luopumassa tuotannostaan, niille jotka monipuolistavat yritystoimintaansa, kuin niillekin, jotka laajentavat tuotantoaan perusmaatalouden sisällä. Alueellisen näkökulman tulee korostua politiikkatoimia kohdenne aessa. EU:n maatalouspolitiikassa olisi ote ava aikaisempaa paremmin huomioon ympäristöstä nau iva ja luontosuhde a korostava kansalainen. Maatalous ei ole yhteydessä ympäröivään maailmaan vain tuotemarkkinoiden kau a. Maatalouden monet eri tehtävät yhteiskunnassa ovat tärkeitä ja niiden maaseutupolii inen hyödyntäminen edelly ää sitä, e ä maatalouden monivaiku eisuu a rakennetaan entistä vahvemmin osana maatalouspolitiikkaa ja sitä edistämään kehitetään politiikkakeinoja, jotka perustuvat positiiviseen kannustinjärjestelmään. Toimenpiteet on kuitenkin suunniteltava niin, e ä viljelijän motivaatio säilyy ja maataloustuotanto Suomessa voi jatkua. On kysy ävä, mihin nykyinen tilakoon suurentamiseen perustuva tehokkuusmalli johtaa, ketä se viime kädessä hyödy ää ja miten kestävällä pohjalla se on? Nykyinen kehitys voi johtaa tilamäärän vähentymiseen siinä määrin, e ä maatalouden merkitys

110 106 maaseudun elinvoimalle katoaa lähes tyystin. Tällöin vaikutukset alueisiin ovat negatiivisia. Elintarviketeollisuuden näkökulmasta tällainen kehitys voi silti olla toivo ava alenevien raaka-ainekustannusten vuoksi. Modernissa hallinta-aja elussa korostetaan järjeste ävään tehtävään sopivien keinojen ja välineiden moninaisuu a sekä hallinnan luonne a yhteistoimintana ja verkostomaisena toimintana. Hallinta paino aa toimijoiden keskinäistä vuorovaikutusta ja riippuvuu a, sekä tuon prosessin kau a tapahtuvaa toiminnan pelisääntöjen yhteistä määri elyä. Uudenlaisessa hallintamallissa markkinatoimijoilla ja kansalaisilla on aiempaa suurempi itsenäisyys. (Tiihonen 2003.) Maaseutupolitiikka paino aa maatalouspolitiikkaa enemmän kansalaisten osallistumista ja vaiku amista. Maatalouspolitiikan politiikkakul uurin lähentäminen maaseutupolitiikan toimeenpanokul uuriin helpo aisi alueellista ja paikallista hallintaa. Kun maatalouden tuotantotaloudellinen merkitys vähenee, korostuvat Suomen kaltaisessa maassa sen vaikutukset aluetalouden verkon osana ja maaseudun maiseman ja sosiaalisen yhteisön yhtenä ylläpitäjänä ja kantajana. Näitä kytkentöjä on vahviste ava osana alueiden ja kuntien yleistä kehi ämistä. Samalla ne tukevat maataloustuotantoa. Maatilojen keskinäistä yhteistyötä ja verko umista muiden maaseutuyritysten, paikallisten toimintaryhmien ja kuntien kanssa on lisä ävä. Kyseeseen tulevat esimerkiksi lähiruoan käy ö kunnan laitoksissa, kuten kouluissa, päiväkodeissa, vanhustenpalveluissa ja sairaaloissa. Viljelijät ovat yksi ryhmä, joka voi tarjota esimerkiksi maisemanhoitopalveluja sopimuksellisin perustein. Maatalouden roolia maaseudulla on ava ava selkeämmin alueellisesta kokonaisuudesta käsin. (22) Maa- ja metsätalousministeriö nimi ää työryhmän selvi ämään viljelijäväestölle mahdollisia muita kuin perustuotantotehtäviä sekä maaseudun elinvoiman, viljelijöiden tulotason e ä uusien työpaikkojen näkökulmista. (MMM, MTK, MTT)

111 107 OSA II MAASEUTUPOLITIIKKAA TEEMOITTAIN

112 MAASEUDUN TOIMINTARAKENTEIDEN VAHVISTAMINEN 4.1 Naisten voima käyttöön yrittäjyydessä Koko maan naisyri äjien (pl. maatalous) määrä ( hlö) ja osuus yri äjistä (33,3 %) oli vuonna 2003 korkeampi kuin koskaan aikaisemmin. Naisten osuus kaikista yri äjistä on Suomessa EU-maiden korkein, jos maatalou a ei oteta huomioon. Sijoitus on Portugalin jälkeen toinen, kun maatalous otetaan lukuun. Keski-Pohjanmaalla, Kymenlaaksossa ja Varsinais-Suomessa naisten osuus yri äjistä (pl. maatalous) on selvästi korkeampi kuin muissa maakunnissa. (Hyrsky & Lipponen 2004.) Maaseudulla naisyri äjiä oli vuonna 1992 kaikista työllisistä naisista 10 prosen ia, mutta vuonna 2002 naisyri äjien osuus oli enää 8 prosen ia. Näissä luvuissa saa aa näkyä maataloudesta lopete ujen yritysten määrä. Kun tarkastellaan yri äjyy ä, josta on jäte y pois maatalousyri äjyys, tulokseksi saadaan hienoista kasvua: naisyri äjien osuus kaikista työllisistä naisista oli koko maassa vuonna prosen ia, mu a vuonna 2002 naisyri äjiä oli jo 6 prosen ia. Kasvu saa aa seli yä sillä, e ä naisten kooltaan pienet ja usein paikalliset mikroyritykset ovat kestäneet muita yrityksiä paremmin laman kourissa. Mikroyrityksillä ja pk-yrityksillä onkin merki ävä asema paikallistalouden kestävyydessä. Alkutuotannon osuus toimialoista on vähentynyt ja palveluala on voimistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. (Asikainen & Komulainen 2004.) Maaseudun yri äjistä vuonna 2000 naisia oli 35 prosen ia. Alkutuotannon osuus toimialoista on vähentynyt ja palveluala on voimistunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Maaseudun kaikista naisyri äjistä 60 prosen ia toimi alkutuotannossa, 30 prosen ia palvelualalla ja 5 prosen ia jalostuksessa. Suomessa naisyri äjät ovat suhteellisen ikääntyneitä. Alle 50-vuotiaita naisyri äjiä on vähemmän kuin EU-maissa keskimäärin. Tulevina vuosikymmeninä tarvitaankin runsaasti uusia yri äjiä. Pienet, naisten omistamat palvelualan yritykset ovat avainasemassa paikallisessa palvelutarjonnassa. Näiden yritysten lope aminen jatkajan puu eessa hai aa yhteisöjen hyvinvointia vakavasti. Hyvinvointipalvelujen tuo aminen muuna kuin julkisena toimintana on ollut mahdollista vuodesta 1993 lähtien valtionosuuslainsäädännön muutu ua. Maaseudun toimintaympäristö ase aa kuitenkin omat haasteensa palvelujen tuo amiselle. Tämän vuoksi yritystoiminnan star irahoituksen ja investointitukien kehi ämisessä tulisikin o aa huomioon haja-asutusalueiden hyvinvointipalveluyri äjien erityistarpeet ja hyvinvointipalveluiden tuo ajien verkostoitumisen vahvistaminen, jolloin pienetkin tuo ajat ja itsenäiset ammatinharjoi ajat voivat lisätä toimintaansa. Kaikkiaan hyvinvointipalvelut ovat kasvava naisten yritystoiminnan muoto Lisää naisten resurssikeskuksia Euroopan eri maissa edistetään naisyri äjyy ä sekä naisten osallistumista rakennepolii iseen kehi ämiseen perustamalla alueellisia resurssikeskuksia ja näiden välisiä

113 109 verkostoja. Naisresurssikeskukset ovat pienimuotoisia ja tehokkaita osaamiskeskuksia, jotka tähtäävät nimenomaan naisten erityislaadun huomioon o amiseen ja tukemiseen yri äjyydessä ja alueellisessa kehi ämisessä. Alueelliset resurssikeskukset kehi ävät ennen kaikkea naisten rohkeu a o aa ratkaiseva askel yri äjäksi lähtemiseen. Keskukset täydentävät viranomaisneuvontaa ja uusyrityskeskusten toimintaa ja luovat samalla uudentyyppisiä innovatiivisia ympäristöjä, joissa pystytään käsi elemään naisyri äjyyden erityisiä ongelmia. Tällä hetkellä viranomaisneuvonta koskee pääsääntöisesti rahoitusmalleja, rahoituskelpoisuu a ja yrityksen liikeidean arviointia. Uusyrityskeskus keski yy yri äjyyden kehi ämiseen eli siihen, miten yritysideasta tuotetaan yritys ja miten yri äjä valmentautuu tulevaan elämäänsä yri äjänä. Tämä ei kuitenkaan riitä. Naisten yri äjyys on niin voimakkaasti nivoutunut heidän arkielämän rooliinsa, e ä pelkkä yri äjyyden lähtökohta on rii ämätön. Naiset tarvitsevat tukea, jota parhaiten antavat samassa tilanteessa olevista naisista muodostetut tukiverkostot. Resurssikeskuksista on jo saatu hyviä kokemuksia niin Suomessa kuin muissa maissa. Ruotsissa on 150 keskuksen muodostama resurssikeskusverkosto. Pohjois-Italiassa, Ranskassa ja Espanjassa resurssikeskuksia perustetaan maakuntien tukemina. Englannissa on kauppa- ja teollisuusministeriö tukenut äske äin huoma avalla rahasummalla resurssikeskusten perustamista. Suomi on, muutamista hyvistä esimerkeistä huolima a kokonaisuutena jäljessä muista maista, vaikka tarpeet keskusten palveluille ovat Suomessakin suuret. Naisten resurssikeskukset ovat syntyneet EU-ohjelmatyön tuoman projektirahoituksen myötä. Tyypillisesti resurssikeskusten henkilöstö koostuu erilaisten naisprojektien vetäjistä. Toimintamuotoja ovat koulutus, neuvonta ja tiedo aminen. Alueellisesti toiminta rakentuu kulloistenkin tarpeiden mukaan. Resurssikeskuksissa hoidetaan työnvuokrausta ja yri äjien sijaisuustoimintaa. Olennaista resurssikeskusten toiminnassa on Naisten talo -ajatus. Tarvitaan fyysinen paikka, jossa naiset voivat kohdata toisensa, jakaa kokemuksensa ja suunnitella tulevaisuu a. Naisten talo tarjoaa myös myyntipaikan yri äjien tuo eille. Vuosien aikana naisten resurssikeskuksia on toiminut Suomessa kymmenkunta. Näitä voidaan pitää naisyri äjyyden osaamiskeskusohjelman ituina. Resurssikeskusten toiminnan juurtumista ja kehi ymistä vaikeu aa niiden riippuvuus alueellisesta projektirahoituksesta. Toimivia keskuksia ovat Osuuskunta Naisten Talo Kokkolassa, Projekti Naistentalo Iisalmessa (taustalla amma ikorkeakoulu), Pohjois-Karjalan Karellikeskus naisten voimavarakeskus Oy Joensuussa ja Naisyri äjyyskeskus ry Helsingissä (taustalla Jobs and Society). Karellikeskuksella on toimipisteet (Pikku-Karellit) myös Ilomantsissa ja Lieksassa. Varkaudessa resurssikeskusprojekti on aloi amassa. Suunnitelmia resurssikeskushankkeesta on ainakin Oulussa. Resurssikeskukset kokoavat alueellisia toimijoita yhteisen teeman ympärillä. Esimerkiksi Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskusten, Mar a-piirilii ojen sekä Käsi- ja taideteollisuusyhdistysten toiminnanjohtajat ja neuvojat ovat mukana luomassa alueen resurssikeskusta. Yhteistyötä tehdään myös hankkeiden valmistelussa. Resurssikeskusten toiminnan vahvistamiseksi ja uusien resurssikeskusten perustamiseksi laaditaan kehi ämissuunnitelma, jonka yhteydessä resurssikeskuskonseptia

114 110 markkinoidaan maakuntiin. Suunni elun ja kehi ämistyön tuloksena ensivaiheessa 3-5 maakuntaa, joilla on valmiudet ja yhteinen tahtotila, toteu aa resurssikeskusohjelmaa, perustaa alueelliset resurssikeskukset ja vahvistaa olemassa olevien resurssikeskusten tukemista nykyisten alueellisten rahoitusvälineiden kau a. YTR:n naisteemaryhmä toimii syntyvän verkoston tiedon ja kokemuksen väli äjänä. (23) Selvitys resurssikeskusten kehi ämisestä toteutetaan osana hallituksen yri äjyysohjelmaa ja tasa-arvo-ohjelmaa. Naisteemaryhmä ja naisjärjestöt käynnistävät resurssikeskustoiminnan vaihei ain kymmenessä maakunnassa. (YTR:n naisteemaryhmä, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Mar alii o, Käsi- ja taideteollisuuslii o Taito, SM, KTM, TM, maakuntien liitot, TE -keskukset) Kehi ämissuunnitelma laaditaan mennessä ja alueelliset tilaisuudet pidetään pääosin talven aikana. Sisäasiainministeriö on myöntänyt maakunnan kehittämisrahasta rahoituksen selvityksen tekemiseen. Tavoi eena on, e ä ensi vuonna toimii viisi resurssikeskusta ja vuonna 2007 toiminnassa on 10 resurssikeskusta. Prosessia toteu avat Yri äjänaisten Keskuslii o, Maaseudun naisteemaryhmä, resurssikeskukset ja Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskukset ja muut alueelliset toimijat Alueellisia naisteemaryhmiä ja naisten verkostoja vahvistetaan Olemassa olevien verkostojen yhteistyöllä voidaan tehostaa kehi ämistyötä ja lisätä voimavaroja. Naisten näkökulmaa alueellisen kehi ämisen prosesseihin saadaan maakunnissa vain tietoisen yhteistyön tuloksena. Käytännön toimintamuodot vaihtelevat aluei ain ja tilantei ain, esimerkiksi Pohjanmaan lii o on nimennyt naisteemaryhmän. Aluehallinnossa on sekä virkatehtävissä e ä luo amushenkilöinä paljon naisia, joiden osaamista tarvitaan maaseudun kehi ämiseen. Jo a osaaminen vahvistuisi ja näkyisi alueellisessa kehi ämisessä, tarvitaan voimavaroja ja yhteistyötä toimijoiden välillä. Käytännössä tarvitaan myös maakunnallisia yhdyshenkilöitä tai koordinaa oreita (vrt. TE-keskusten naisyritysneuvojat), joiden toimenkuvaan on sisällyte y naisnäkökulman esille tuominen oman hallinnonalan tehtävissä. Alueellisten naisteemaryhmien tavoi eena on tuoda lisää voimavaroja alueelliseen kehittämiseen sekä vahvistaa ja jäntevöi ää tasa-arvon edistämiseen tähtäävää toimintaa maakunnissa. Alueellisten naisteemaryhmien toiminta on polii ishallinnollista yhteistyötä. Keskeisenä toiminta-ajatuksena on vaiku aa aluekehi ämiseen. Maakunnallisen tason tasa-arvoresurssien vahvistaminen on tavoi eena myös hallituksen tasa-arvo-ohjelmassa. (24) Naisteemaryhmä perustaa yhteistyössä alueiden naisjärjestöjen kanssa jokaiseen maakuntaan alueellisen naisteemaryhmän kokoamaan yhteen naistoimijoita. Jokaisessa maakuntaliitossa, TE -keskuksessa, lääninhallituksessa ja ympäristökeskuksessa on nime y yhdyshenkilö. Näiden yhdyshenkilöiden verkosto toimii sihteeristönä alueellisen teemaryhmän yhteydessä. (SM, nais- ja neuvontajärjestöt, resurssikeskukset, YTR:n naisteemaryhmä) Tavoi eena on, e ä hallinnonalojen tasa-arvoyhteyshenkilöt nimetään syksyllä 2004 keväällä 2005 joko osana tulosneuvo eluprosessia tai muutoin. Vuonna 2005 alueellinen

115 111 naisteemaryhmä tai vastaava toimii tai toiminta on käynnistymässä 10 maakunnassa ja vuonna 2007 alueellinen naisteemaryhmä toimii jokaisessa maakunnassa. Kokonaisohjelman toimenpide-ehdotuksien sukupuolivaikutukset on arvioitu (liite 2) ja ne ovat pääosin myönteisiä eli tasa-arvoa edistäviä. Resurssikeskukset ja alueelliset naisteemaryhmät ovat kanava naisten yhteiskunnalliselle osallistumiselle ja ne toimivat osaamisen ja hankkeiden hautomoina. Tämä puolestaan lisää tasa-arvoa yhteiskunnassa, koska se tuo esiin naisten ideoita ja innovaatioita, jotka usein jäävät marginaaliin virallisissa kehi ämisstrategioissa. Useat naisten toiminnassa hankitut hyvät käytännöt muun muassa yri äjyyden tukemisessa ovat valtavirtaiste avissa yleiseen kehi ämistyöhön Maaseudun tutkimusta sukupuolinäkökulmasta Naisteemaryhmä on selvi änyt 1980-luvulta lähtien Suomessa tehdyn tutkimuksen, jossa sukupuolinäkökulma yhdistyy alueelliseen näkökulmaan. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti maaseudun naiset, mu a myös maaseudun miehiin lii yvät tutkimukset ovat mukana. Selvityksen yhtenä tärkeänä tehtävänä on antaa käsitys siitä, millaista tutkimusta Suomen maaseudun naisista on viimeisten vuosikymmenten aikana tehty ja mitkä näy äisivät olevan ne katvealueet, joista tutkimusta ei löydy. Kaiken kaikkiaan bibliografia sisältää 307 viite ä, joista 156 on monografioita, 113 artikkelia ja 38 pro gradu -tutkielmaa. Päätelmänä bibliografiasta voidaan sanoa, e ä Suomen maaseudun nainen on kasvava ja ajankohtainen tutkimusaihe. Naisten määrä maaseudulla vähenee, naisyri äjyyden koko potentiaalia ei hyödynnetä ja yritysten sukupolvenvaihdos aikaansaa muutoksia myös maaseudun naisen elämään. Naiset ovat kuitenkin monilla seuduilla kehi ämistyön kantava voima. Selkeitä katvealueita näy äisivät olevan maaseudun naisen työroolien moninaisuuden tutkimus ja koulutus. Millaisia koulutusmahdollisuuksia maaseutu tarjoaa naiselle, miten koulutuksen saatavuus vaiku aa naisten maalta muu oon ja millaista aikuiskoulutusta tarvi aisiin, jo a naiset voisivat palata maaseudulle? Myöskään arkeen lii yvä maaseudun naisen rooli äitinä, perheen jäsenenä tai yksilönä ei nouse esiin juuri lainkaan. Naiskuva maaseutututkimuksissa on usein hyvin konservatiivinen, perinteinen ja työelämään lii yvä: nainen nähdään maatilan emäntänä eikä tieteellisissä lähtökohdissa näy naiskuvan moninaisuuden kirjo. Monitieteisessä naistutkimuksessakin maaseudun nainen on jäänyt hiukan varjoon. Muita tutkimusaiheita, joita on yhdessä tutkijoiden kanssa mieti y, ovat muun muassa Uusi maatalous uudet emännät; Maallemuu ajat: miehet/naiset, työ, sopeutuminen, viihtyvyys; Naisten luontosuhde ja kul uuri; Työmarkkinoiden kahtiajako; Kumppanuus; Vaikutusvalta/päätäntävalta; Maaseudun naisten fyysinen ja henkinen hyvinvointi sekä Naishankkeiden tuloksellisuus. YTR:n naisteemaryhmä ja alueelliset naisteemaryhmät huolehtivat, e ä maaseututeema vahvistuu naistutkimuksessa. Vastaavasti maaseutututkimuksessa lisätään naisteemoja.

116 Nuorille juuret maaseutuun Maaseudun nuorilla on erilaisia elämäntilanteita Maaseudulla asuvat nuoret voidaan elämäntilanteensa puolesta jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat ne nuoret, jotka ovat peruskoulu- ja lukioikäisiä ja asuvat edelleen maaseudulla, yleensä vanhempiensa luona. Toiseen ryhmään kuuluvat opiskeluikäiset nuoret, jolloin osa maaseudun nuorista lähtee kaupunkeihin opiskelemaan. Toisaalta myös kaupungeista tulee nuoria opiskelemaan maaseutukuntiin ja maakuntien keskuksiin. Kolmas ryhmä ovat opiskelujaan lope avat ja työelämään astuvat nuoret. Maaseutupolii isesti näille erilaisille nuorisoryhmille tulee kohdentaa erilaisia toimia. Maaseudulla asuville nuorille on tärkeää, e ä hyvinvointivaltion perusrakenteet ovat kunnossa kuten koulut, nuorisotyö ja liikenneyhteydet. On tärkeää, e ä nuorille jää myönteinen kuva omasta kotiseudustaan. Se tapahtuu parhaiten mahdollistamalla heille mielekästä vapaa-ajan tekemistä sekä antamalla heidän osallistua itseään koskevaan päätöksentekoon. Opiskeluvaiheessa on tärkeää mahdollisuus luoda verkostoja maaseudulle sekä saada työ- ja yri ämiskokemuksia. Ne edesau avat nuorta sitoutumaan omaan kotiseutuunsa, jolloin myös paluu maaseudulle opiskelujen jälkeen on helpompaa Kokemuksia yrittämisestä ja työnteosta maaseudulla Peruskoulujen merkitys kotiseutua ja maakuntaa koskevan tietämyksen ja tuntemuksen väli äjänä nuorille tulisi olla nykyistä vahvempi. Kuntien, jotka ylläpitävät kouluja, toiveena luonnollisesti on, e ä mahdollisimman monet nuoret pysyisivät kunnan asukkaina tai palaisivat opintojen jälkeen oman alueensa osaajiksi ja veronmaksajiksi. Maaseutukunnan ja sen ylläpitämän koulun tavoi eena ei ole ensisijaisesti koulu aa nuoriaan muu amaan pois kunnasta esimerkiksi pääkaupunkiseudun veronmaksajiksi, koska tällöin kasva ajakunta ei saa nuorisotyöhön ja koulutukseen sijoi amiaan taloudellisia panostuksia takaisin. Valite ava tosiasia on, e ä nuorison muu o pois kotipaikkakunnalta pienentää kunnan asukaslukua, heikentää väestön ikärakenne a, alentaa veropohjaa sekä lapsiluvun vähenemisen kau a myös heikentää edellytyksiä pienten koulujen säilymiseen kunnassa. Maaseudun kunnille ja kouluille on tärkeää, e ä peruskoulujen opetusohjelmiin sisällytetään jonkin verran kotiseutua ja sen kehi ämistä koskevaa opetusaineistoa. Tämä lisää kotikunnan ja -maakunnan asioiden tuntemusta, mikä osaltaan sitou aa nuoria omiin juuriinsa. Nuorten sitoutumista kotiseutuunsa parantaa alueen yritysten ja niiden tarjoamien työmahdollisuuksien tuntemus. Tämän vuoksi kesätöiden, opinnäytetöiden ja harjoi elujaksojen suunnitelmallista yhdistämistä sekä yhteistyötä alueen yritysten ja oppilaitosten sekä kuntien kesken tulee lisätä tavoi een saavu amiseksi. Näin nuori juurtuu jo varhaisessa vaiheessa kuntaan ja yritykset saavat mahdollisuuden rekrytoida tulevaisuuden työvoimaa.

117 113 Koulujen työelämään tutustumisjaksojen (TET) yhteydessä sekä ammatillisen ja korkeaasteen koulutusten osana nuorille tulee tarjota harjoi elupaikkoja ja opinnäytetyön aiheita omalla kotiseudulla toimivista yrityksistä ja yhdistyksistä tai opiskelupaikkakuntaa ympäröivältä maaseudulta. Tämä kokemus ja oman alueen työnantajien tuntemus edesau aa nuorten sijoi umista työelämään opintojen jälkeen tai tarjoaa kaupunkien nuorille opiskelijoille entistä laajempia mahdollisuuksia tutustua maaseudun yri äjyyteen sekä maaseutuun asuinympäristönä. Maakuntien ja seutukuntien keskuksissa sijaitsevien koulujen tutkimus- ja kehi ämistoiminnan tulee näkyä ympäröivällä maaseudulla. (25) Nuorille tarjotaan opinnäytetöitä ja harjoi elupaikkoja oman alueen yrityksistä ja yhdistyksistä sekä opiskelijoille opiskelupaikkakuntaa ympäröivällä maaseudulla. TET-harjoittelujaksojen avulla myös kaupunkien nuorille tarjotaan entistä laajempia mahdollisuuksia tutustua maaseudun yri äjyyteen sekä maaseutuun asuinympäristönä. (OPM, korkeakoulut, lukiot, ammatilliset oppilaitokset, peruskoulut, kunnat, Suomen 4H-lii o, kyläyhdistykset) Työpajatoimintaa on kehite ävä yhteistyössä yritysten kanssa siten, e ä nuoret saavat luontevan jatkon työelämään suoraan työpajasta. Pajojen taustalle kootaan yri äjien verkosto, joka voi tee ää töitään nuorten työpajoissa. Peruskoulun tulee kannustaa käytännön työhön suuntautuvia nuoria valitsemaan ammatillisen koulutuksen väylä. Myös ammatillisissa oppilaitoksissa tulee voida helposti opiskella eri alojen perustaitoja, sillä monissa ammateissa on hyötyä siitä, e ä on kokemusta myös muilta aloilta. Tulevaisuudessa yhä useammat ihmiset ovatkin koulu autuneet useammalle kuin vain yhteen amma iin. On vain hyvä, jos esimerkiksi nuorisoohjaaja osaa korjailla mopoja tai opastaa ruoan valmistuksen saloihin. Nuorille yksi este ryhtyä yri äjiksi on vähäinen tieto yri äjyydestä. Yleissivistävässä koulutuksessa pääpainon tulee olla nuoren kasvu yri äjämäiseen toimintatapaan. Tämä toteutuu parhaiten erilaisten toiminnallisten opetusmenetelmien avulla. Tärkeää on antaa nuorille myönteinen kuva yri äjyydestä. Yri äjät voivat kertoa oman yri äjätarinansa. Ammatillisessa koulutuksessa nuoren tulee saada tietoa erilaisista mahdollisuuksista perustaa yritys sekä tahoista, jotka pystyvät au amaan alkuun sekä taloudellisesti e ä muissa käytännön asioissa. Nuorelle kanna aa antaa myönteinen kuva yri äjyydestä. Koulun ohella yri äjyyskasvatukseen saadaan mukaan harrastustoiminnan näkökulma järjestöjen, esimerkiksi 4H:n avulla. Kun yri äjyys nähdään laajana käsi eenä eikä pelkästään yritystoimintaan kuuluvana sanana, on helppo perustella yri äjyyskasvatuksen tarve osana koulun tehtävää. Uusissa valtakunnallisissa opetussuunnitelmissa yri äjyydellä on vahva asema. Opetussuunnitelmien perusteella jokainen kunta tekee oman kunta- tai koulukohtaisen suunnitelmansa. Peruskoulun uusi opetussuunnitelma otetaan käy öön vuosien aikana. Lukiot o avat uudet suunnitelmat käy öön yhtä aikaa Uusiin opetussuunnitelman perusteisiin sisältyy myös yri äjyyskasvatus omana alueenaan. Kun yri äjyysopintoja on lisä y koulujen opetussuunnitelmiin, tulisi nyt opetuksen lisäksi tarjota nuorille käytännön kokemuksia yri äjyydestä.

118 114 (26) Oppilaitokset tukevat yri äjyyskasvatuksessa nuoria kokeilemaan yri äjyy ä jo opiskeluaikana muun muassa osuuskunta- ja kokeiluyritysten avulla. (OPM, KTM, koulut, yrittäjäjärjestöt, tiimi Akatemia) Yhtenä käytännön toimintamallina nuorten yri äjyyskasvatuksessa ovat niin sanotut yri äjyystalot, joissa keskeisenä toimintaosa-alueena ovat nuorten omalla paikkakunnallaan toteu amat projektit ja yri äjyysasenteen vahvistaminen. Keskukset voivat toimia myös nuorten sekä yri äjien kohtaamispaikkoina, joista esimerkkinä Intotalo -toimintamalli Kajaanissa. Tulevaisuudessa tulee lisätä sukupolvenvaihdoksiin lii yvää nuorten yri äjien yritystoiminnan neuvonnallista tukemista sekä yritysten suunnitelmallisuuden e ä ennakoivan kehi ämisen tukemista yhdessä jatkajien kanssa. Tällöin ei voi unohtaa myöskään yri äjyyspohjaisen sekä henkisen kasvamisen tukemisen tärkey ä. Nuorille yri äjille rakennetaan turvaverkko, jossa on mukana muun muassa alueen toimijoita, yri äjiä ja oppilaitoksia Hyvä olla ja mielekästä tekemistä Maaseudun imago nuorten silmissä muodostuu positiiviseksi, jos nuorilla on mielekästä tekemistä ja heidän mielipiteitään kuunnellaan. Monissa kunnissa ja kylissä on jo nyt nuorille suunna uja vapaa-ajan aktivitee ejä. Jo a ne kohdentuisivat entistä paremmin nuorille, tulisi nuorten voida osallistua niiden suunni eluun ja valintaan. Usein nuoriin lii yvät asiat ovat aikuisten suunni elemia ja pää ämiä, joten ne eivät väl ämä ä vastaa nuorten toiveita. Nuorten osallistuminen ja osallisuus omassa kotikunnassa ovat tekijöitä mahdollisen tulevaisuuden muu opäätöksen taustalla. Tutkimusten mukaan nuoret kokevat, e ei heidän mielipiteillään ole kotikunnassa merkitystä ja siitä syystä moni nuori jää palaama a. "Nuorten kuntakuva"-selvityksen mukaan vain 10 prosen ia nuorista pitää omia vaikutusmahdollisuuksiaan kunnallisissa kysymyksissä hyvänä. Nuorista 57 prosen ia pitää vaikutusmahdollisuuksiaan huonoina. Toisaalta kunnallisten asioiden hoitamista piti mielenkiintoisena vain 13 prosen ia nuorista. Tarvitaan siis aktivointia ja motivointia sekä todellista vaikutusmahdollisuuksien antamista nuorille. Nuoret voisivat osallistua omaan elinympäristöönsä lii yvään suunni eluun ja päätöksentekoon. Lisäksi nuoriin lii yvien tavoi eiden ja toimintatapojen tulisi näkyä selkeämmin erilaisissa strategioissa ja ohjelmissa. Siten muun muassa kaikki maakuntaohjelmat sisältäisivät selkeät tavoi eet ja osion nuorten elinolojen, osallisuuden ja työllisyysmahdollisuuksien parantamiseksi. Samoin kylätoiminnalle nuoret ovat suuri haaste. (27) Kansalaisvaiku amisen politiikkaohjelma levi ää hyviä kokemuksia nuorten kunnallisista ja seutukunnallisista osallisuusryhmistä. (Kansalaisvaiku amisen politiikkaohjelma, Suomen Kuntalii o, OPM, SM, OPH) Lähes kaikissa alueellisissa ja maaseudun kehi ämisohjelmissa on nuoriin lii yviä tavoi eita. Vuoden 2003 lopulla valmistuneiden väliarviointien mukaan nuoria koske avat tavoi eet eivät ole toteutuneet suunnitellusti. Kehi ämisohjelmien kau a olisi mah-

119 115 dollisuus rahoi aa nuorten elinoloihin, vapaa-aikaan ja yri äjyyteen lii yviä hankkeita. Tuen hakumene elyt ovat kuitenkin byrokraa isia ja hankkeiden toteu aminen vaatii usein väliaikaisrahoitusta. Myös projektisykli hankkeen suunni elusta, hankehausta, maksatuksista ja raportoinneista aina valmiiseen hankkeeseen saakka kestää usein liian pitkään, jo a se soveltuisi nuorten toimintatapoihin. Hankerahoitus on helpommin muoka avissa lähemmäksi nuorten toimintatapoja, jos luodaan rahoi ajien ja nuorten välille väli äjäorganisaatioita tai sateenvarjohankkeita. Sateenvarjohankkeet ja väli äjäorganisaatiot hakevat isomman hankkeen esimerkiksi seutu- tai maakunnallisesti. Ne voivat tiedo aa rahoitusmahdollisuuksista nuorille ja nuoria lähellä oleville aikuisille sopivalla tavalla ja o aa nuoret mukaan hankkeen toimintaan ja suunni eluun. Väli äjäorganisaatio tai sateenvarjohanke jakaa si en saamastaan rahasta pienempiä summia nuorten omiin hankkeisiin. (28) EU-ohjelmien vastuuministeriöt huolehtivat, e ä uuden ohjelmakauden maaseudun kehi ämisohjelmiin laaditaan selkeät tavoi eet ja välineet nuorten toteu amia hankkeita varten. (MMM, SM, KTM, OPM, TM, lääninhallitukset, TE- keskukset, maakuntien liitot, toimintaryhmät) Nuorten arjessa kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus on usein luontevaa kanssakäymistä niin koulussa kuin vapaa-aikanakin. Nuorimpien kaupunkilaissukupolvien yhteys maaseudulle on selvästi heikompi kuin heidän vanhemmillaan. Monelle kaupunkilaislapselle maaseutua edustavat kesämökkilomat, jolloin tutuksi tulevat sekä luonto e ä paikallinen kul uuri. Erilaiset kaupunki-maaseutuverkostot amma imaista palvelutoimintaa varten on yksi keino lisätä vuorovaikutusta maaseudun ja kaupungin asukkaiden kesken. Tällaista toimintaa ovat esimerkiksi leirikoulut ja 4H-kerhotoiminta. Toimintaa tai hankkeita, joilla tähdätään maaseudun ja kaupungin nuorison väliseen vuorovaikutukseen tulee lisätä, jo a sekä taajamien e ä maaseudun nuoret kykenevät tarkastelemaan maaseudun ja kaupunkien välisiä suhteita ja eroja. Hyvä esimerkki tällaisesta toiminnasta on Suomen 4H-liiton organisoima peruskoulun TET-harjoi elu, jossa tutustutetaan nuoria maaseutuun ja sen elinkeinoihin Valtakunnallinen maaseudun nuorten verkosto Kaikkiin maakuntiin tulee luoda maaseutunuorten verkosto. Verkostoon kutsutaan maaseudun nuoria ja nuorten kanssa työskenteleviä tahoja muun muassa lääninhallitukset, opiskelijajärjestöt, nuorten osallisuusryhmät, järjestöt kuten 4H, nuorisotyöntekijät, toimintaryhmät, kyläyhdistykset, koulut ja nuorten hankkeet. (29) Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä rahoi aa hankkeen, joka aktivoi ja tukee maakunnallisten nuorisoverkostojen syntymistä. (YTR, OPM, maakunnat, toimintaryhmät, lääninhallitukset) Maaseudun nuorten maakunnallisen verkoston tueksi tarvitaan valtakunnallinen maaseudun nuorten verkosto. Verkosto koostuu maakunnallisten nuorisoverkostojen jäsenistä. Tällä verkostolla on palka uja henkilöitä työssään. Verkoston tehtävä on väli ää hyviä käytäntöjä, tiedo aa hanke- ja rahoitusmahdollisuuksista, koota maakunnallisia toimijoita yhteen, ylläpitää maaseudun nuorten hankkeiden hankerekisteriä, au aa

120 116 hankerahoituksessa, aktivoida, koulu aa ja väli ää maaseudun nuorten ajatuksia valtakunnantasolle. Verkosto pystytetään yhteistyössä valtakunnallisten nuoriso-organisaatioiden kanssa. (30) YTR perustaa valtakunnallisen nuorisoverkoston, joka toimii bo om up -periaa een mukaisesti ja koostuu pääasiassa maakunnallisten nuorisoverkostojen jäsenistä. (YTR, Nuora, MMM, OPM ja maaseudulla toimivat järjestöt kuten Suomen Kylätoiminta ry ja Suomen 4H-lii o) Nuorisoverkosto toimii YTR:n teemaryhmänä. Ainakin verkoston sihteeri osallistuu myös YTR:n sihteeristön työskentelyyn. 4.3 Kylät palvelemaan asukkaita Kylätoimintaa luonnehti aluksi kylien etujen valvominen ja talkoohenkinen yhdessäolo. Vähitellen toiminta muu ui maaseudun elinkeinojen ja palvelujen kehi ämisen suuntaan. Viime vuosina kylätoiminnan kehi ämisen pääpaino on ollut toiminnan kannalta väl ämä ömien rakenteiden vahvistamisessa. Tämä on edelleen tärkeää, mu a asteittain työ paino uu yhä syvemmin kylätoiminnan sisällön ja työtapojen kehi ämiseen. Kylätoiminta o aa nykyistä vastuullisemman yhteiskunnallisen roolin ja taloudellista vastuuta kylien asukkaiden palvelijana ja yhteistyöelimenä. Oheiset tunnusluvut kertovat toiminnan nykyisestä laajuudesta ja samalla kohtuullisista lähtökohdista tar ua vielä haastavampiin tehtäviin: Taulukko 7. Kylätoiminnan tunnuslukuja vuonna 2004 Kyläyhdistyksiä, -toimikuntia tai vastaavia yhteistyöelimiä Kyläyhdistysten luottamushenkilöitä Kyläasiamiehiä 35 Aatteellisia työtuntia vuodessa 1,6 milj. Talkootyön arvo vuodessa 16,0 milj. Omarahoitusta vuodessa 3,2 milj. Julkista hankerahaa vuodessa 31,0 milj. Kehittämistoimenpiteitä vuodessa Kylätaloja tai muita yhteisiä kokoontumispaikkoja Kylälehtiä tai -tiedotteita vuodessa Voimassa olevat kyläsuunnitelmat Kehittämisverkostoja Suomalaisia kylien kehittämistoiminnan piirissä yli 2,5 milj. Lähde: perustuu pääosin Voimaa kuin pienessä kylässä. Valtakunnallinen kylätoimintaohjelma

121 117 Viimeisten vuosikymmenien aikana maaseudun palvelut ovat vähentyneet samalla kun palvelujen tarjonta on keski ynyt yhä suurempiin taajamiin. Kyläkouluja ja -kauppoja on lakkaute u, pankki- ja postipalveluita lopete u. Maaseudulla on kuitenkin edelleen palvelujen tarvitsijoita. Erityisesti vanhusväestölle ja lapsiperheille tärkeiden palveluiden on oltava saatavilla rii ävän lähellä. Perinteinen yritystoiminta ja kunnan palvelutuotanto eivät nykyisellään kykene tuo amaan rii ävästi toimintoja, jotka ylläpitäisivät ja edistäisivät kylien ihmisten palvelutasoa, toimeentuloa ja viihtymistä. Kylien palvelutarjontaa voidaan ylläpitää ja jopa lisätä sektorirajat yli ävällä yhteistyöllä sekä kehi ämällä palveluiden tuo amiseksi uusia toimintatapoja ja -muotoja, kuten monipalvelupisteitä ja yhdistelmäpalveluja Kylätoiminnan tavoitetila vuonna 2008 Monipuolistuneiden, yhä paremmin asukkaiden ja yhteiskunnan ajankohtaisiin tarpeisiin vastaavien toimintamuotojen myötä kylien yhteiskunnallinen tehtäväken ä, rooli ja arvostus kasvavat, mikä näkyy myös rahoituspohjan luji umisena. Tämän seurauksena kylätoiminnan rakenteet ovat aiempaa vahvempia ja pysyvämpiä. Kylätoiminta palvelee kylien asukkaita monissa käytännön asioissa. Lähiympäristön kehi ämistä ja asukkaiden hyvinvointia koskevan kasvaneen vastuunoton rinnalla kylätoiminta tuottaa sosiaalista pääomaa, osaamista ja virkistystä. Vahvistunut talous ja rahoitusasema Kylätoiminnan omatoiminen varainhankinta on hyvällä alulla. Toiminnan tueksi on peruste u Kylätoiminnan kehi ämissäätiö maakuntarahastoineen. Säätiö on kerännyt alkupääoman ohella lahjoituksia ja säätiölle on palka u asiamies sekä vali u varainhankintaa tukeva luo amushenkilöstö myös maakuntiin. Kertyneitä varoja käytetään muun muassa suurten kehi ämishankkeiden väliaikaisrahoitukseen, minkä lisäksi varoista myönnetään kylätoiminnan stipendejä. Kyläyhdistyksillä on omatoimista varainhankintaa monenlaisten tapahtumien avulla. Kyläyhdistykset solmivat kuntien kanssa ostopalvelu- ja yhteistyösopimuksia, joiden avulla kylät tuo avat asukkaille tarpeellisia palveluja täydentäen kuntien omaa palvelutarjontaa. Toiminta koskee etupäässä yleishyödyllisiä tehtäviä, eikä aiheuta kilpailun vääristymiä. Kyläyhdistykset saavat tätä kau a varoja omaan toimintaansa sekä asukkaidensa työllistämiseen ja kyläyri äjyyden edistämiseen. Suomen Kylätoiminta ry:n (SYTY) kau a on saatavissa lainopillista neuvontaa kyläyhdistysten ja -osuuskuntien työllistämiseen, arvonlisä- ja muuhun verotukseen, sopimusteknisiin ja elinkeinonharjoi amiseen lii yvissä kysymyksissä. Yhä useammat kunnat myöntävät kyläyhdistyksille vuotuisia niin sano uja omatoimirahoja, joilla kylät voivat toteu aa pienehköjä paikallisia toimenpiteitä ilman raskasta hankebyrokratiaa. Hankerahoituksen hyödyntäminen tehostaa kylätoimintaa kaikilla tasoilla omatoimisen varainhankinnan antaman pelivaran sekä hankeosaamisen lisääntymisen myötä. Kylätoiminnan valtionapu nousee kohti vastaavien järjestöjen tasoa. Näin valtio kohtelee oikeudenmukaisesti kylätoimintaa, joka vastaa jo noin 50 miljoonan euron kehitystyöstä vuosi ain ja on monissa kylissä ainoa tarvi avaan laajapohjaiseen kehitystyöhön ky-

122 118 kenevä taho. Vaihei ain nouseva valtionavustus antaa lähes yksinomaan hankevaroin tehtävälle työlle väl ämätöntä vakau a ja oikeu a vastuunkantajille. Vuonna 2004 kylätoiminnan valtionapu on euroa. (31) Vuonna 2003 ensimmäisen kerran myönne yä kylätoiminnan valtionapua nostetaan verrannolliseksi muiden valtionapua saavien järjestöjen kanssa koro amalla sitä vuosi ain eurolla. (VN, MMM, VM, SYTY) Monipuoliset toiminta- ja palvelumuodot Maakunnallinen kyläasiamiesjärjestelmä vakiinnu aa toimintansa siten, e ä jokaisessa maakunnassa on 1 3 vakituisesti toimivaa työntekijää ja lisäksi useilla seutukunnilla on oma kyläasiamies. Maakunnallisten kylien yhteenlii ymien ja kylien välinen yhteistyö sekä vuorovaikutus ovat vahvistuneet. Kylien keskinäisen yhteistyön tiivistämiseksi toimii kunta- tai seutukuntakohtaisia kylien yhteistyöfoorumeita joko vapaamuotoisesti, yhdistyspohjalta tai maaseudun kehi ämisyhdistysten yhteydessä. Monimuotoista palvelua tarjoavat kyläpalvelupisteet yleistyvät. Kylätoiminta työllistää kyläyhdistyksissä ja maakunnallisissa kylien yhteenlii ymissä jatkossa selvästi nykyistä enemmän työntekijöitä. Tätä edesau aa paitsi rahoitusaseman vahvistuminen, myös kolma a sektoria koskevien työvoimapolii isten välineiden tehostunut käy ö ja sopimustoiminnan lisääntyminen sekä kyläyhdistysten lukumäärän kasvu. Kylätoimintaa arvostetaan haja-asutusalueiden palvelutuotannon aloi eellisena edistäjänä. Aiempien toimintamuotojen rinnalle kehitetään uusia kuntien, asukkaiden ja yhteiskunnan muu uneista tarpeista johde uja, vastikkeellisia ja kylätoiminnan taloudellisia voimavaroja vahvistavia toimintamuotoja. Vanhusten ja muiden tukea tarvitsevien ryhmien kotona asumista tukevat ja kunnallista sekä ammatillista vanhuspalvelua täydentävät hoivapalvelut ovat vakiinnu amassa paikkaansa kylätoiminnan eräänä tärkeänä tehtävänä. Kylätoiminta o aa vastuuta myös kylien infrastruktuurin kehi ämisestä yhteistyössä kuntien ja muiden ko. asioista vastaavien organisaatioiden kanssa. Vesihuoltoa, jätevesien käsi elyä, paikallista energiantuotantoa ja nopeita tietoliikenneyhteyksiä koskevan aloi eellisuuden lisäksi kylätoiminta vahvistaa ote a toteu ajana ja varsinkin väli äjäorganisaationa myös pientiestön isännöintiin, kylä- ja mökkitalonmiespalveluihin sekä maiseman- ja ympäristönhoitoon lii yviin tehtäviin. SYTY:n ja kylien maakunnallisten yhteenlii ymien neuvonta- ja koulutuspalvelut tuottavat uusia, kyläasioista perillä olevia henkilöitä, jotka kykenevät antamaan neuvontaa kyläyhdistyksille. Vähintään puolella kylistä on kyläsuunnitelma. Maakunnalliset kylien yhteenlii ymät uusivat kyläohjelmansa joka neljäs vuosi ja niiden keskeinen sisältö on myös maakuntaohjelmissa. Niin kyläsuunnitelmat kuin maakunnalliset kyläohjelmat sisältävät tiedotussuunnitelman. Kylätoiminta on verko unu a ja yhteiskunnallisesti vaiku avaa Kylätoiminnan yhteiskuntasuhteet syventyvät kaikilla tasoilla parantuneen vuoropuhelun, toiminnan tunne uuden sekä yhteiskunnallisen arvostuksen myötä. Kylätoi-

123 119 minnan kyky laaja-alaisena kansanliikkeenä tuo aa sosiaalista pääomaa, yhteisöllisyyttä ja yritystoiminnan edellytyksiä tunnustetaan kansainvälisesti, valtakunnallisesti ja maakunnallisesti. Kylien maakunnallisten yhteenlii ymien ja aluehallinnon yhteistyö syvenee, minkä seurauksena maakunnallisten kyläohjelmien tärkeimmät toimenpiteet on sisällyte y maakunnallisiin ohjelma-asiakirjoihin. Vastaavasti paikallisten kyläsuunnitelmien keskeisiä elemen ejä sisällytetään kuntatason suunnitelmiin. Kyläyhdistykset ovat kuntien kanssa entistä kiinteämmässä taloudellis-toiminnallisessa yhteistyössä. Kylätoiminnan järjestöllinen yhteistyö lisääntyy valtakunnan, maakuntien, seutukuntien, kuntien ja kylien tasoilla sekä kaikkien näiden välillä. Kylien maakunnallisten yhteenlii ymien yhteisöjäsenten määrä kasvaa. Yhteistyö suhteessa maaseudun kehi ämisyhdistyksiin selkeytyy työnjaosta sopimisen myötä, mikä luji aa kummankin tahon toiminnallista paikkaa maaseudun kehi ämisessä. Järjestöyhteistyö muiden maaseudulla toimivien yhdistysten ja järjestöjen kanssa muotoutuu nykyistä paremmin maaseudun kehi ämistä palvelevaksi. Myös kaupunginosayhdistyksiä ja asukasyhdistyksiä on yhä enemmän mukana kylätoimijaverkostossa. (32) Kylätoimintaa harjoi avien yhdistysten lukumäärä nostetaan nykyisestä 2 300:sta 2 700:aan vuoden 2008 loppuun mennessä. Kyläsuunnitelmat ja maakunnalliset kyläohjelmat sisällytetään osaksi alue- ja kuntasuunni elua sekä maakuntaohjelmia. (Kyläyhdistykset, kunnat, maakuntien liitot, maakunnalliset kylien yhteenlii ymät, seudulliset toimielimet) Vastuuta uusista tehtävistä Kylien olosuhteet edelly ävät, e ä kylätoiminta kykenee jatkossa löytämään ja tarjoamaan ratkaisuja ongelmiin, joiden ratkaisemiselle on laajaa yhteiskunnallista ja yksilöllistä tarve a. Samalla kylätoiminnan painoarvo kasvaa. Tarvitaan uusia toimintamuotoja, jotka vastaavat kylien ajankohtaisiin haasteisiin. Tällaisia haasteita ovat kylän väestön ikääntyminen, muu oliike, kylämaiseman rapistuminen, infrastruktuurin vanheneminen, toimeentulomahdollisuuksien väheneminen, työ ömyys sekä paikoin myös maankäy ö- ja kaavoitusasiat. Lisäksi tarvitaan toimintaa nuorisolle ja lapsille päivähoitoja iltapäiväkerhopalveluja, kaikille kul uuripalveluja, tie- ja kiinteistönhoitopalveluja ja tilaisuuksia sosiaaliseen kanssakäymiseen ja vanhusten hyvinvoinnin edistämiseen. Nämä kaikki ovat tehtäviä, jotka voivat kuulua kylätoiminnan piiriin. Kyläyhdistys eri yhdistyksiä ja järjestöjä yhdistävänä voimana tarjoaa toimintamuodon, joka koetaan myös puoluee omaksi. Asioiden toteu amiseksi kylien asukkailla on käyte ävissään paljon tehokkaampia keinoja kuin vain odo aminen, e ä jokin ulkopuolinen taho kunta tai valtio tulisi ratkomaan ongelmat. Tarvitaan asukkaiden omatoimisuu a, jolloin ulkopuolisten on helpompi sitoutua kylän etua palveleviin toimenpiteisiin. Kylätoimintaliikkeen päätavoi eita on palvella tehokkaasti kylätoimijoita ja kylien asukkaita sekä näin välillisesti edistää kylien elinvoimaisuu a ja asukkaiden viihtymistä. Kyläyhdistykset ovat o amassa aiempaa aktiivisempaa ja aloi eellisempaa roolia kylien kokonaisvaltaisessa kehi ämisessä, mihin keskeisenä asiana sisältyy palvelutuotan-

124 120 non turvaaminen. Samalla kylätoiminta paino uu jatkossa entistä enemmän elinkeinojen kehi ämiseen, työllistämiseen ja paikalliseen suunni eluun. Kylä voi au aa kuntaa löytämään kylälle sopivan yhdistelmäpalveluratkaisun. Kyläyhdistyksellä on uusia toimintamuotoja kehi äessään pääsääntöisesti väli äjän ja uuden asian alulle saa ajan rooli, joskus myös toteu ajan rooli. Tarkoituksena ei kuitenkaan ole kilpailun vääristäminen tai jo toimivien yri äjien kanssa kilpaileminen, vaan pitkällä aikavälillä kylien palveluiden turvaaminen ja yri äjyyden edellytysten luominen. (33) Kylien infrastruktuurin rapistumisen ehkäisemiseksi ja asumisen tason turvaamiseksi kylätoiminta etsii ja luo käytäntöjä, joilla kylien asukkaat osallistuvat kylänsä infrastruktuurin suunni eluun ja käytännön kehi ämistyöhön yhdessä viranomaisten ja muiden asioista vastaavien tahojen kanssa. (SYTY, maakunnalliset kylien yhteenlii ymät, kyläyhdistykset, TE-keskukset, ympäristökeskukset, maaseudun kehi ämisyhdistykset, kunnat) (34) Kylät tukevat väli äjäorganisaatioina vanhenevien ihmisten kotona asumista organisoimalla ja kehi ämällä kuntien amma imaista vanhustyötä täydentäviä hoivapalveluja. Asiaa viedään eteenpäin yhteistyössä kuntien, yri äjien, järjestöjen, amma imaisten vanhustyöntekijöiden ja kirkon diakoniatyön kanssa. (SYTY, maakunnalliset kylien yhteenlii ymät, TE-keskukset, maaseudun kehi ämisyhdistykset, kyläyhdistykset, kunnat, seurakunnat, järjestöt) 4.4 Toimintaryhmätyö laajenee ja voimistuu Paikallisten toimintaryhmien rakentuminen Suomessa Suomen ensimmäisellä EU-ohjelmakaudella paikalliseen omaehtoisuuteen perustuva LEADER II -ohjelma käynniste iin 22 toimintaryhmän voimin keväällä Vähän aiemmin ilmestyneessä hallituksen "Toimiva maaseutu"-kokonaisohjelmassa oli esite y, e ä maa- ja metsätalousministeriö, sisäasiainministeriö ja maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä vastaavat toimintaryhmätyön laajentamisesta koko maahan. Valtioneuvoston periaatepäätöksessä katso iin huhtikuussa 1996, e ä maaseudun kehi ämisessä tuetaan paikallista aloi eellisuu a laajentamalla LEADER-toimintatapa koko maaseudulle. Maa-seutupolitiikan yhteistyöryhmä organisoi laajan aktivointikierroksen keväällä ja kesällä Uusi paikalliskehi äjien ohjelma nime iin Paikallisen Omaehtoisuuden Maaseutuohjelmaksi (POMO). Syyskuussa 1997 vali iin 26 kansallisesti rahoite ua POMO -ryhmää kaudelle Tällöin toimintaryhmät ka oivat kaksi kolmasosaa Suomen maaseudusta. Uusi tilanne syntyi, kun siirry iin ohjelmakaudelle Suomi sai vain hieman aikaisempaa laajemman eli 25 toimintaryhmän LEADER+-ohjelman. Ennen LEADER+ -ryhmien lopullista valintaa maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän pääsihteeri neuvo eli maakunnissa aluehallinnon kanssa mahdollisuudesta ohjata varoja toimintaryhmätyöhön ALMA -ohjelmasta ja tavoite 1 -ohjelmista. Näin löytyi rahoitus 26 ryhmälle. Loput seitsemän ryhmää saivat eduskunnan avustuksella ja hallituksen maaseutupolii isella periaatepäätöksellä varat työhönsä maatalouden kehi ämisrahastosta. Siten toimin-

125 121 taryhmätyö laajeni koko maahan ja sen käytössä on suunnilleen 340 miljoonaa euroa. LEADER-tyyppinen toiminta kaksinkertaistui. Kaikkiaan 58 ryhmän toiminta-alueisiin kuuluu 419 kuntaa. Toimintaryhmien työn ulkopuolella ovat vain Suomen suurimpien kaupunkien keskusta-alueet, muutama pienen maaseutualueen kaupunki tai suuren kaupungin naapurina sijaitseva pienehkö kasvukunta sekä Ahvenanmaan maakunta. Toimintaryhmien julkinen rahoitus vuosille on noin 220 miljoonaa euroa. Tästä EU:n rahoitusta on 85 miljoonaa euroa ja valtion rahoitusta 90 miljoonaa euroa. Kaikki ryhmät hankkivat lisäksi yksityistä rahoitusta. Keskimäärin yhden toimintaryhmän rahoitus kuudeksi vuodeksi on 3,9 miljoonaa euroa. Toimintaryhmien alueiden koko vaihtelee neliökilometristä neliökilometriin. Asukasmäärien vaihteluväli on henkilöstä henkilöön. Keskiarvo on noin asukasta Toimintaryhmätyön tavoitteet vuonna 2007 Tavoi eena on, e ä vuonna 2007, EU:n uuden ohjelmakauden alussa, koko Suomi on kate u toimintaryhmillä, mukaan lukien Ahvenanmaa. Työtavan luonteen vuoksi ulkopuolelle jäisivät vain suurimpien kaupunkien keskusta-alueet ja pinta-alaltaan pienet keskikokoiset kaupungit. Toimintaryhmien työllä kasvatetaan maaseudun sosiaalista pääomaa, aloi eellisuu a, omaehtoista työllistymistä ja kehitetään elinkeinoja. Työ on itsenäistä ja laajapohjaista ja toimintaryhmillä on autonominen asema. Toimintaryhmät ovat hyväksy yjä ja arvoste uja maaseudun kehi äjiä. Ne ovat kansallisesti ja kansainvälisesti laajalti tunne uja. Toimintaryhmien työssä on monen alan toimijoita mukana (aktiivisia kansalaisia, yri äjiä, yhdistyksiä, oppilaitoksia). Kunnat ovat sitoutuneita toimintaryhmätyön toimintatapaan ja rahoi amiseen. Työnjako kylätoimintaliikkeen ja muiden maaseudun kehi äjien kanssa on selkeää ja yhteistyö toimii tuloksellisesti maaseudun hyväksi. Toimintaryhmät ovat kansainvälisiä paikallisia toimijoita. Ne kannustavat sellaisten uusien ideoiden kehi elyyn ja toimijoiden mukaan saamiseen, jotka ilman toimintaryhmiä eivät olisi aktivoituneet. Toimintaryhmät ovatkin valtavirran täydentäjiä, "aukkojen paikkaajia" ja uuden avaajia. Toimintaryhmien työ sisältyy maaseutuohjelman lisäksi puolueohjelmiin, hallitusohjelmaan ja kansalaisvaiku amisen politiikkaohjelmaan. Ryhmille on turva u julkinen perusrahoitus, jolla toimintaryhmien rii ävän kokoinen toimisto ja hallitus pystyvät toimimaan tehokkaasti. Toimintaryhmätyön valtakunnalliset tavoi eet vuodelle 2007: 1. Koko Suomi, ml. Ahvenanmaa, on kate u toimintaryhmien työllä. 2. Toimintaryhmät ovat aluekehi äjiä. Maa- ja metsätalousministeriön ohella myös muut hallinnonalat osallistuvat toimintaryhmien työn rahoitukseen. 3. Toimintatapa on EU-ohjelmien ja kansallisten ohjelmien yhdistelmä ja se on hallinnollisesti nykyistä kevyempi. 4. Kaikki toimintaryhmät voivat rahoi aa koko hankeketjua esiselvityksistä kehi ämishankkeiden kau a yrityshankkeiksi kullekin ryhmälle ja alueelle sopivassa tasapainossa ilman maatilakytkentää. 5. Toimintaryhmät verkostoituvat sekä kansallisesti e ä kansainvälisesti ja tekevät yhteistyötä.

126 122 Kun halutaan laajapohjaisuu a ja pysyvyy ä, tarvitaan vakiintuneita mene elytapoja. Toisaalta toimintaryhmä-instituutio on joustava, seuraa aikaansa ja uudistaa työtään. Yhteiskunta muu uu suuntaan, jossa väli äjäorganisaatioita tarvitaan niin maaseudulla kuin kaupungeissa. Toimintaryhmät voisivat toimia monenlaisten sopimustöiden väli äjinä Rahoituslähteiden monipuolistaminen Maaseudun kehi ämistä rahoitetaan vuosina todennäköisesti yhdestä ohjelmasta, joka sisältää muun muassa maatalouden liitännäistoimenpiteet. On tärkeää, e ä paikalliset toimintaryhmät ovat oma erillinen osio tässä ohjelmassa, koska ne ovat maaseudun kehi ämisen merki ävä toimija. Parhaimmillaan ryhmien hankkeiden synny ämien työpaikkojen hinta on ollut huoma avasti alhaisempi kuin muiden tukien synny ämien työpaikkojen keskimääräinen hinta. Toimintaryhmien merkitys sosiaalisen pääoman synny ämisessä on kiistaton. Ryhmät ovat onnistuneet saamaan mukaan laajasti maaseudun asukkaita ja uusia toimijoita kehi ämistoimintaan. Jo a paikallisiin toimintaryhmiin perustuva maaseudun kehi äminen voidaan jatkossa säily ää koko maassa, se edelly ää sekä EU:n e ä kansallista rahoitusta. Samoin on tärkeää, e ä paikalliset toimintaryhmät voivat hyödyntää myös muiden hallinnonalojen kuin MMM:n EU-osarahoi eisia ohjelmia. Tähän voidaan antaa rakennerahasto-ohjelmissa selkeästi mahdollisuus rahastojen säädösten pui eissa. Rahoituksen hakeminen on jokaisen paikallisen toimintaryhmän omalla vastuulla. Myös paikallisen toimintaryhmän sijainti ja kehi ämisen painopisteet vaiku avat siihen, mitä rahoitusta ne hyödyntävät. Sosiaalisen pääoman synny ämiseen suuntautuneet ryhmät hyödyntävät enemmän ESR -rahoitusta, elinkeinotoimintaan suuntautuneet ryhmät EAKR-rahoitusta ja raja-alueilla toimivat ryhmät tulevan ohjelmakauden 3. aluekehitysohjelman rahoitusta. Yksi mahdollisuus on rahoi aa toimintaryhmätyötä yksinomaan kansallisista valtion rahoista kuten POMO+ -ohjelmassa. Jos EU varojen pienten hankkeiden hallintomenettelyt eivät oleellisesti yksinkertaistu ja EU:lta saatavat varat jäävät pieniksi, soveltuu toimintaryhmätyyppiseen toimintaan paremmin kansallinen rahoitus, jolla olisi oma lainsäädäntönsä. Samoin esimerkiksi opetusministeriö voisi rahoi aa maaseudun nuorten tai kul uurihankkeita ja ympäristöministeriö ympäristöhankkeita. Kuntien sitoutuminen toimintaan ja sen rahoitukseen on tulevaisuudessa entistä tärkeämpää. Mikäli kunnallisia palveluja ulkoistetaan, toimintaryhmä voisi olla mukana yhtenä toimijana. Tällaisia kunnallisia tehtäviä voisivat olla elinkeinotoimintaan ja kulttuuriin lii yvät, kotipalvelu, liikunta ja vapaa-aika, matkailu jne. Tässä on yhtymäkohtia suunni eilla olevaan suomalaiseen maaseutusopimusmene elyyn, jossa toimintaryhmille on ajateltu väli äjäorganisaation roolia. Maaseudun kehi ämisyhdistysten omarahoitus on merki ävä osa toiminnan rahoitusta. Tällöin tulevat kysymykseen ryhmien uudet tehtävät, joiden kau a ryhmät saavat muuta kuin ohjelmarahoitusta. Kysymykseen voisi tulla myös palvelumaksujen periminen annetuista palveluista eli oman osaamisen myynti ja muun yksityisrahoituksen kerääminen. Palvelujen myyminen edelly ää kuitenkin muita parempaa osaamista niiltä aloilta, joissa osaamista on tarkoitus myydä. Myös henkilöresurssit ase avat rajat

127 123 kehi ämisyhdistysten mahdollisuuksiin o aa vastaan uusia tehtäviä. Joka tapauksessa maaseudun kehi ämisyhdistykset kehi elevät mahdollisia rahoituslähteitä omilla alueillaan yhteistyössä yhdistysten, kuntien ja yritysten kanssa. Toimintaryhmätyön toiminnan reunaehto on jatkossakin hankerahoituksen jatkuminen. Toimintaryhmien pitäisi voida rahoi aa monen eri hallinnonalan hankkeita itsenäisesti päätökseen saakka nykyistä kevyemmällä mene elyllä. (35) Ministeriöt o avat ohjelmakaudella kehi ämisohjelmiinsa ja rakennerahastoohjelmiin mukaan toimintaryhmätyön rahoituksen ja sen rahoitusosuu a lisätään ohjelmarahoituksessa. Koko maan ka avan toimintaryhmätyön julkisen (EU, valtio, kunnat) rahoituksen toiminnallisesti perusteltu tarve on 50 miljoonaa euroa vuodessa. (MMM, SM, KTM, TM, YTR) Toimintaryhmille aktivointi- ja hallintorahaa Kaikille toimintaryhmäkriteerit täy äville yhdistyksille (tai yhteisöille) taataan pysyvä hallinto- ja aktivointiraha sekä mahdollisuus pienimuotoisten selvityshankkeiden rahoitukseen useammaksi vuodeksi kerrallaan. Näin vapautuisi hankerahoituksen etsimiseen ja alueen asukkaiden aktivointiin aikaa ja henkilövoimavaroja. Vastaavanlaista rahoitusta ovat jo nyt neuvontajärjestöjen valtionavut. Hallintoraha olisi seuraavaksi ohjelmakaudeksi sekä sen välivuosiksi eli kuudesta kahdeksaan vuoteen. Rahoituksen tulee olla hallinnoltaan ja raportoinniltaan mahdollisimman selkeä ja yksinkertainen. Toimintaryhmiä voidaan kannustaa siten, e ä vuosi aisen perusrahoituksen lisäksi hyvin toimivilla ryhmillä on mahdollisuus saada lisärahoitusta. Kolmen ensimmäisen vuoden julkinen rahoitus makse aisiin ensimmäisenä vuonna ja väliarvioinnin jälkeen loput. Rahoitusta koordinoitaisiin nykyisenkaltaisessa horisontaalisessa toimintaryhmätyöryhmässä maa- ja metsätalousministeriöstä. Aktivointiraha sisältyy em. ehdotuksen 50 miljoonan euron vuosi aiseen mitoitukseen. Kansallinen rahoitus on toimiva tapa aktivointi- ja hallintorahan lähteenä. Tällöin ei tarvitsisi o aa käy öön EU-varojen monimutkaisia käytäntöjä. Kuluvalla ohjelmakaudella Irlannissa on rahoite u LEADER+-ryhmien aktivointia kansallisella lisärahoituksella. Ne toimintaryhmät, joille ei rii änyt LEADER+-rahoitusta, on rahoite u kokonaan kansallisin varoin. Irlanti on kohdentanut varoja kansallisesti LEADER-toimintamalliin, koska se on onnistunut hyvin maaseudun kehi ämistyössä, samaan tapaan kuin Suomessa. EU-komissio on pitänyt nimenomaan Irlantia ja Suomea paikallisen toimintaryhmätyön onnistumisen malliesimerkkeinä. Toimivia hallintomallivaihtoehtoja testataan vuonna 2005 aloite avalla POMO+-ryhmien pilo ihankkeen sekä jo käynnistyneen Pohjois- ja Etelä-Karjalan toimintaryhmien yhteisen kokeiluhankkeen avulla. Pilo ihankkeen tavoi eena on muu aa POMO-toimintaryhmien toimintatapaa seuraavan ohjelmakauden mene elytavan suuntaan ja nämä ryhmät toimivat kokeiluna. Tarkoituksena on, e ä hankkeen avulla olisi jo ensi ohjelmakauden suunni eluvaiheessa kokemuksia käytännön toiminnasta. Näin kokemukset voidaan o aa käy öön jo ohjelman tai ohjelmien kirjoitusvaiheessa ja todennäköisellä siirtymäkaudella vuonna Samoin lainsäädännön ohjeistuksen ja tietojärjestelmien suunni elussa pystytään aikaisempaa varhaisemmassa vaiheessa hyödyntämään käytännön kokemuksia.

128 124 Jos toimintaryhmien päätöksenteko -mallissa siirrytään seuraavalla ohjelmakaudella osi aiseen niin sano uun Global Grant-mene elytapaan ja TE-keskukset tekevät toimintaryhmälle vain kaksi koordinointihankepäätöstä (koordinointihanke 1 = kehi äminen, koordinointihanke 2 = investointihanke), joudutaan mie imään tarkemmin toimintaryhmien ja TE-keskusten roolia ja asemaa päätöksenteossa, ohjeistusta, valvontaa ja ryhmien sisäistä toimintaa sekä koordinointihakkeisiin lii yvien ns. alahankkeiden valintaa ja mene elytapaa. POMO-pilo ihankkeessa testataan tätä Global Grant -mene elytapaa. Samalla POMO-ryhmät voivat testata suunni eilla olevan maaseutusopimuksen väli äjäorganisaation toimintaa. Eri ohjelmissa tehtyjen arviointien mukaan toimintaryhmät ovat onnistuneet erityisesti sosiaalisen pääoman luomisessa alueillaan sekä osallistumisen, omatoimisuuden ja yhteistyön lisäämisessä. Toisaalta LEADER II -ohjelman jälkiarvioinnissa ja LEADER+ -ohjelman vuoden 2003 väliarvioinnissa enemmistö sekä ryhmistä e ä niiden sidosryhmistä on ollut sitä mieltä, e ä tulevaisuudessa ryhmän tärkein rahoituskohde on elinkeinojen kehi äminen ja sitä kau a työpaikkojen luominen. ALMA-ryhmien toiminnanjohtajat olivat ALMA:n väliarvioinnin mukaan myös huolissaan elinkeinotoiminnan kehi ämiseen lii yvien hankkeiden vähäisyydestä. On kuitenkin todennäköistä, e ä yrityshankkeita tulee suhteessa enemmän sitä mukaa, kun ohjelman toimeenpano etenee. Kehi ämistoimille on luotu ensin perusta yhteisöllisillä hankkeilla, joilla luodaan tarvi avat yhteistyörakenteet. Tälle perustalle pohjautuvat elinkeinolliset toimet, joilla lisätään työpaikkojen ja yritysten määrää. Yhtenä piirteenä on se, e ä tähän mennessä toimintaryhmien rahoi amat yrityshankkeet ovat olleet enimmäkseen jo toimivien yritysten investointeja eivätkä uusien yritysten perustamista. Kun paikallisten toimintaryhmien toimilla jatketaan sosiaalisen pääoman luomista, jää elinkeinollinen toiminta helposti muiden, suurempien ohjelmien rahoite avaksi. Ongelmana mene elyssä on saada lisää uusia ihmisiä mukaan toimintaan. Nykyisillä toimilla tavoitetaan aktiiviset ja uusia keinoja pitäisi kehi ää myös vähemmän aktiivisten mukaan saamiseksi. Suurissa ohjelmissa puolestaan on yhä enemmän suuntaus rahoi aa vain suuria hankkeita ja niitäkin keskuksissa. Tällöin maaseudun paikallistason yri äjät jäävät väliinputoajiksi. Toisaalta kansalaistoimintaan perustuvan toimintamallin perusajatus katoaa, jos rahoituskohteena ovat ainoastaan yksi äiset yritykset. Sosiaalinen pääoma ja yritystoiminta ovat molemmat toimintaryhmien tehtäväken ää. (36) Maaseudun kehi ämisyhdistyksille myönnetään rahoitusta valtion talousarviossa omalta momentilta, mikä olisi paikallisten toimintaryhmien perushallintoraha. Rahoituksen jatkumisesta pääte äisiin väliarvioinnin yhteydessä. Hyvin toimineille ryhmille anne aisiin perusrahoituksen lisäksi bonusrahoitus. (MMM) (37) POMO+ -toimintaryhmät käynnistävät vuonna 2005 maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän hankerahoituksella kaksivuotisen pilo ihankkeen, jolla valmistetaan kaikkia ryhmiä uuteen ohjelmakauteen ja testataan vuosina käytännön mene elyjä. Samalla varaudutaan jatkamaan pilo iryhmien rahoitusta 2,5 miljoonalla eurolla vuonna 2007 mahdollisen siirtymäkauden ajan. (VM, MMM, YTR, POMO+ -ryhmät)

129 Kuntayhteistyön muodot kehittyvät, talous pysyy kireänä Kuntien välinen yhteistyö ei ole suinkaan uusi ilmiö. Päinvastoin, yhteistyöllä on takanaan pitkä historia, kun kuntien välistä yhteistoimintaa koskevat ensimmäiset säännökset sisältyivät jo 1800-luvun loppupuolella anne uihin asetuksiin. Kuntien yhteistoiminta ajankohtaistui 1920-luvulla, kun ne alkoivat vastata muun muassa mielisairaaloista ja tuberkuloosiparantoloista. Kuntien välistä yhteistyötä seli ävät ennen kaikkea maamme pienkuntavaltaisuus sekä taloudelliset tekijät. Yhteistyössä on yhtä kaikki kyse myös palvelujen rationaalisesta tuo amisesta, elinkeinojen edistämisestä sekä seutukunnan vetovoiman lisäämisestä. Tyypillisimpiä kuntalakiin kirja uja kuntayhteistyön muotoja palvelutuotannossa ovat olleet ja ovat edelleenkin sopimusyhteistyö sekä kuntayhtymät (ent. kuntainliitot). Näiden lisäksi kunnat voivat harjoi aa yhteistyötä kunnallisen yhtiön, osuuskunnan, säätiön tai yhdistyksen, kuntien yhteisen viran tai yhteisen lautakunnan avulla tai ostamalla palveluja toiselta kunnalta tai yksityiseltä taholta. Kuntayhtymät, sopimusyhteistyö, yhteiset toimielimet ja virat edustavat julkisoikeudellista yhteistyötä, kun taas kunnalliset yhtiöt, osuuskunnat, säätiöt ja yhdistykset ovat esimerkkejä yksityisoikeudellisesta yhteistyöstä Kuntayhtymät vähentyneet, sopimusyhteistyö runsasta Kuntayhtymät, jotka ovat vähintään kahden kunnan välisiä, yhteiseen sopimukseen perustuvia ja tie yjä tehtäviä toteu avia kuntien yhteenlii ymiä, elivät kukoistusaikaansa 1970-luvulla. Tuolloin niitä oli noin 400. Tämän jälkeen kuntayhtymien määrä alkoi tasaisesti vähentyä niin, e ä niitä oli ja 1990-luvun vaihteessa noin 350 ja 1990-luvun puolivälissä enää runsaat 250. Kuntayhtymien määrä on edelleen vähentynyt, kun etenkin kansanterveyskuntayhtymiä, mu a myös muita sosiaali- ja terveydenhuollon hallinnonalaa edustavia kuntayhtymiä on lakkaute u tasaiseen tahtiin. Nykyisin kuntayhtymiä on kaikkiaan noin 230. Vuonna 2000 tehdyn tutkimuksen mukaan kuntien kuntayhtymäjäsenyydet ovat vähentyneet hieman, ja niitä on nykyisin keskimäärin kuusi jäsenyy ä kuntaa kohti. Jäsenyysmäärät ovat muita hieman suurempia suurissa, yli asukkaan kunnissa. Jäsenyysmäärät ovat pudonneet pääasiassa pienimmissä ja suurimmissa kunnissa. Kaksikielisyys nostaa kunnan kuntayhtymäjäsenyyksien määrää. Vapaaehtoisista kuntayhtymäjäsenyyksistä ammatillinen koulutus on tyypillisin jäsenyysryhmä. Vaikka kuntayhtymäyhteistyötä saatetaan paikoin pitää "menneen talven lumena", toimii se kuitenkin yhtenä malliesimerkkinä pohjoismaisissa yhteyksissä. Ruotsissa on Suomen tapaan ollut käytössä kuntayhtymä (kommunalförbund), vaikkakin Suomea selvästi vähäisemmässä määrin. Norjassa ei kuntayhtymien tapaisia kuntien yhteenliittymiä ole ollut, mu a yhteistyöstä käydyn vilkkaan, julkisenkin keskustelun tuloksena Norjassa on tänä vuonna peruste u maan ensimmäinen kuntayhtymä (Kommunal Rapport 2003: 1-9). Sopimusyhteistyön laajuu a kunnissa ei juurikaan ole tutki u, eikä etenkään koko kuntaorganisaation laajuudelta. Kuitenkin esimerkiksi sosiaalitoimen sopimusyhteistyöstä on suhteellisen tuore akin tietoa, tosin ei siitäkään erityisen tarkkaa volyymitietoa.

130 126 KuntaSuomi-tutkimusohjelman pui eissa 1990-luvun puolivälissä kerätyn aineiston perusteella kunnissa oli keskimäärin 13 sopimusta kuntaa kohti. Tämä ei ole kuitenkaan täydellinen eikä luote ava tieto, joskin suuntaa-antava. Yhtenä merki ävänä syynä tietovajeeseen on se, e ä kunnilta itseltäänkin usein puu uu keskite y, rekisteröity tieto sopimusyhteistyöstä Seutuyhteistyö nopeimmin kasvava kuntien yhteistyön muoto Nopeat muutokset kuntien toimintaympäristössä ja niiden heijastamat paineet ovat saaneet kunnat yhä useammin paino amaan seutuyhteistyön tarpeellisuu a ja omaa pyrkimystään hakeutua seudulliseen yhteistyöhön. Seutuyhteistyö lieneekin nopeimmin kasvava kuntien yhteistyömuoto. Seutuistumiskehitykseen vaiku i erityisen voimakkaasti aluelainsäädännön muutos vuonna 1994, jolloin aluekehitysvastuu siirtyi lääninhallituksilta maakuntien liitoille. Tämä uudistus vahvisti kuntien, seutukuntien ja maakuntien asemaa edunvalvonnassa ja alueellisessa kehi ämisessä. Kuntien seudullinen yhteistyö on noussut yhdeksi kuntien keskeisimmistä haasteista. Taustalla ovat monet kuntien toimintaympäristön muutokset, kuten työssäkäyntialueisiin perustuva seutuistumiskehitys ja kuntien tarve koota voimavaroja tehtäviensä hoitamiseen. Seudullinen yhteistyö on 1990-luvulta lähtien edennyt nopeasti erityisesti aluekehityksen ja elinkeinopolitiikan alueilla. Tällä hetkellä yhteistyössä otetaan merki äviä askeleita myös kuntapalvelujen ydinalueilla eli sosiaali- ja terveyspalveluissa sekä opetuspalveluissa. Seutuyhteistyöllä pyritään vahvistamaan seudun kuntien: elinvoimaisuu a vetovoimaisuu a, elinkeinoelämää ja työllisyy ä peruspalveluita ja erityisosaamista. Realistisena lähtökohtana yhteistyölle voidaan pitää itsenäisten organisaatioiden omien etujen tunnustamista ja yhteistyön sovi amista kunkin osallistujan strategioihin ja tavoi eisiin. Yhteistyötä voidaan parhaiten harjoi aa niissä asioissa, joissa löydetään yhteinen etu ja joista kaikki yhteistyöosapuolet voivat jollakin tavalla hyötyä. Yhteistyön onnistumiseksi tarvitaan myös yhteisen tahtotilan vahvistamista ja yhteisiä visioita kuntien tulevaisuudesta. Seutuyhteistyö on saanut usein alkunsa erilaisiin alueellisiin hankkeisiin ja alue- ja tukipolii isiin toimenpiteisiin lii yvästä edunvalvonnasta. Toimintaympäristön muutokset vaiku avat myös edunvalvonnan luonteeseen ja sisältöön. Seuduille laadi avat yhteiset ohjelmat strategisine linjauksineen saa avatkin tulevaisuudessa olla entistä kokonaisvaltaisempia seudullisen edunvalvonnan välineitä. Seutukunnilla ei ole lakisääteisiä päätöksentekoelimiä, ja siksi seutuyhteistyötä voidaan ja sitä on järjeste y verkostomallin mukaisesti hyvin monimuotoisesti. Koska seutuyhteistyö perustuu itsehallinnollisten kuntien sopimuksenvaraiseen yhteistyöhön, periaatteessa seudulla pää ävät kunnat. Mu a monilla seuduilla kunnat ovat siirtäneet valtuustojen hyväksymillä sopimuksilla päätösvaltaansa tietyiltä osin seudullisille toimielimille.

131 127 Näitä seudullisia toimielimiä voivat olla esimerkiksi kuntayhtymä (Kouvolan seudun kuntayhtymä), kuntalain mukainen kuntien yhteinen lautakunta (Seinänaapurilautakunta) ja seutukokeilulain mukainen seutuvaltuusto (Oulun seudun seutuvaltuusto). Myös osakeyhtiö ja yhdistys ovat mahdollisia seutuyhteistyön organisoinnin muotoja. Vuonna 2000 kerätyn tiedon mukaan seutuyhteistyö organisoituu tyypillisimmin osakeyhtiön tai kuntayhtymän kau a. Toimivan seutuyhteistyön ei voida ole aa rakentuvan hetkessä, vaan se vaatii määrätietoista työtä kaikilta osapuolilta. Yhteistyön onnistumisen voidaan katsoa perustuvan keskinäiseen avoimuuteen, kunnioitukseen, tasa-arvoisuuteen, yhteisiin päämääriin ja sitoutumiseen. Näiden avulla saadaan luoduksi pohjaa sille, e ä seudullisessa yhteistyössä kyetään etenemään yhteisistä hankkeista pitkän tähtäimen strategisen yhteistyön rakentamiseen. Seutuyhteistyön tiimoilta on käynnissä useita hankkeita, muun muassa seutukuntien tukihanke SEUTU, jota Sisäasiainministeriö ja Suomen Kuntalii o toteu avat yhdessä vuosina SEUTU-hankkeen tavoi eena on luoda ja toteu aa normaalia seutuyhteistyötä pidemmälle menevää ja kestävämpää seudullista yhteistyötä. Kokeiluseutuja on kahdeksan. SEUTU-hankkeen osana Kuntalii o on toteu anut kahdeksalla seudulla seutuyhteistyötä konsultoivaa AKSESTRA-hanke a. Hankkeelle on ollut leimallista konsultoiva työote, jolla on pyri y kirkastamaan seutuyhteistyöstä saatavia etuja ja toisaalta tunnistamaan ja raivaamaan kuntien seudullisen yhteistyön esteitä ja siihen kohdistuvia pelkoja. Näiden lisäksi erityisen voimakasta seudullista yhteistyötä edistävää ohjelmaa edustaa Aluekeskusohjelma (AKO), jonka voimavarat ja ohjelmaan sisältyvä yhteistyön kannustin näy ävät vetoavan kuntiin. Lisäksi valtiovallalla on käynnissä kansalliset terveys- ja sosiaalihankkeet, joissa korostetaan muun muassa lähipalvelujen järjestämistä seudullisena yhteistyönä. SEUTU-hankkeen arviointitutkimuksen mukaan kunnilta puu uu rohkeus peruspalveluiden seudullisiin ratkaisuihin (SM:n tiedote ). Arvioinnin mukaan kuntien pää äjät ovat tiedostaneet seutuyhteistyön tarpeen ja suurelta osin myös sen tavoi eet. Kuitenkaan ei ole uskalle u tehdä aidosti kuntien tehtäväkokonaisuuksiin ja päätösvaltaan vaiku avia ratkaisuja, eikä yhteistyö ole laajentunut peruspalveluihin odotetun mukaisesti. Arviointitutkimuksen mukaan yhteistyö on edennyt voimakkaasti elinkeinopolitiikassa, yhdyskuntasuunni elussa ja tukipalveluissa. Arvioinnin mukaan yhteistyöprosessin ja muutoksen johtaminen ei toimi hyvin kokeiluseudulla, ja muutokset näy äytyvät hallitsema omina. Palvelujen seudullisten ratkaisujen aikaansaaminen riippuu siitä, nouseeko seutukunnista merki äviä seutuvaiku ajia, jotka näkevät yhteistyön tärkeyden ja o avat tehtäväkseen muutoksen johtamisen omalla alueellaan. Seudullista yhteistyötä voidaan pitää näkyvänä esimerkkinä kunnallishallinnon murroksesta, jonka seurauksena kuntien toimintatavat erilaistuvat eri puolilla maata. Vaikka seutuyhteistyö saa aa olla pisimmälle vietyä, järjestäytyny ä ja lailla sääde yä kuntien yhteistyötä alueellisesti, se on vain yksi tapa ja muoto tehdä kuntien välistä yhteistyötä. Yhteistyötapoja ja -muotoja on muitakin ja ne kunnat ratkaisevat paikallisista olosuhteista ja toimintatavoista riippuen kuntaparei ain tai kuntien välillä yli kuntarajojen, seutukuntien ja jopa maakuntien rajat yli äen. Luontaiset muodot ratkaisevat, eikä seutukuntatasosta tule luoda mitään pysyvää uu a hallinnollista rakenne a.

132 128 Valtio kannustaa kuntia paitsi seudulliseen yhteistyöhön myös yhdistymään. Kannustimena tähän käytetään yhä voimallisemmin porkkanarahoitusta. Porkkanarahat ja kuntien haasteellisempi toimintaympäristötilanne ovat lisänneet paineita kuntien yhdistämiseen monilla seuduilla. Kuntien voimavarojen kokoaminen on väl ämätöntä ja keinoina on käyte ävissä kuntien seudullinen yhteistyö, muunlainen yhteistyö ja kuntien yhdistyminen. Laaja-alainen seudullinen yhteistyö kuntien kesken on vielä kehi ymätöntä, ja esimerkiksi terveydenhuollon palveluita on jopa uudelleen hajaute u peruskuntiin kansanterveystyön kuntayhtymien lakkau amisen myötä. Palvelutuotannon henkilöstön inhimillisten resurssien kehi yminen ja erikoistuminen uusia palvelutarpeita vastaavaksi vaatii nykyistä laajempialaista seudullista ja muuta yhteistyötä. Kuntien yhdistyminen palvelujen turvaamiseksi voi olla olosuhteista riippuen yksi ratkaisu, ja siitä pää ävät paikallisesti kunnat itse. Kuntaliitokset on esite y usein liian kategorisesti ainoaksi vaihtoehdoksi palvelutuotannossa, vaikka yhteistyöllä voidaan nopeammin ja tehokkaamminkin saada aikaan sama lopputulos kuin liitoksella. Sisäasiainministeriön julkaisun mukaan kuntaliitoksista ei ole saatu kokonaissäästöjä aikaan, vaan kustannukset liitoskunnissa ovat sitä vastoin lisääntyneet verrakkokuntiin nähden (Moisio & Uusitalo 2003). Kuntien ja erityisesti maaseutukuntien tulee kuitenkin peruspalvelujen turvaamiseksi lisätä ja syventää selvästi käytännön tasolla nykyistä erimuotoista ja -tasoista yhteistyötä sekä tehdä niin sano u palvelustrategia tavoi eena palvelujen uudelleenorganisointi kuntarajoista riippuma a. Väestön ikääntyminen ja nuorten ikäluokkien pieneneminen muu avat merki ävästi palvelujen tuotantotapoja. Uuden teknologian antamia mahdollisuuksia muun maussa terveydenhuollossa on hyödynne ävä, avopalveluja kehite ävä, etäopetusta lisä ävä sekä talous- ja henkilöstöhallintoa on kehite ävä ja niin edelleen. Palvelustrategian tavoi eena on, e ä kunnat mieluusti kuntayhteistyössä selvi äisivät muun muassa ikääntymisestä johtuvan palvelutarpeen muutokset vuoden aikana ja linjaisivat, miten palvelut jatkossa aiotaan tuo aa. Koska kuntien välisellä yhteistyöllä on usein saatavissa samat hyödyt kuin kuntaliitoksistakin nopeammin ja mahdolliset kuntaliitoshaitat väl äen, tulee valtion kannustaa ja tukea kuntayhteistyötä yhteistyöporkkanoin sekä käytännön toimin muun muassa selvitys- ja tutkimustyöllä. Pitkien etäisyyksien vuoksi erityisesti Itä- Ja Pohjois-Suomessa kuntaliitoksista ei yleisesti o aen ole edes mahdollista saada suuruuden ekonomian hyötyjä samalla tavalla kuin lyhyiden etäisyyksien alueilla kuntakeskuksesta toiseen. Kuntayhteistyön tukeminen ja lisääminen on siten erityisen tärkeää näillä alueilla. (38) Kuntien yhteistyössä korostetaan tehtäväkokonaisuuksien hoitamista ja erilaisten kuntien mahdollisuuksien huomioon o amista. Valtio edistää merki ävät kokonaisuudet huomioon o avaa kuntayhteistyötä. (SM, VM, Suomen Kuntalii o) Kuntatalous tiukkaa, vaikka valtionosuudet kasvavat Kunnallistalouden rahoitustilanne pysyy kireänä vielä ainakin vuonna 2004 verotulojen heikon kehityksen johdosta. Kunnallisverokehitystä heikentävät tarkastelujakson

133 alussa ansiotulovähennyksen korostukset, jotka kuitenkin kompensoidaan täysimääräisesti sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksia kasva amalla vuosina Kunnallisveron tuoton arvioidaan kuitenkin lisääntyvän vuoden 2008 loppuun mennessä 2 miljardilla eurolla vuoteen 2004 verra una. Yhteisöveron määrän arvioidaan pysyvän tarkastelujaksolla noin 1,1 miljardin euron tasolla. Kiinteistöverotulojen arvioidaan kasvavan 4 prosen ia vuodessa vuodesta 2005 lähtien. Kuntien valtionosuudet kasvavat lähivuosina. Merki ävin lisäys aiheutuu valtion ja kuntien välisestä kustannusjaon tarkistuksesta, joka lisää valtionosuuksia astei ain yhteensä 295 miljoonaa euroa vuosina Toisaalta tämäkään ei vielä ole varsinaisesti uu a rahaa tehtävien hoitamiseen, vaan normaali kustannustarkistus. Lisäksi valtionosuuksia kasva avat indeksitarkistukset ja erityisesti sosiaali- ja terveydenhuollon valtionosuuksien lisäykset. Sosiaali- ja terveysministeriön hallinnonalan valtionosuudet kasvavat kansallisen terveydenhuollon hankkeen sekä sosiaalialan kehi ämishankkeen toteu amisen johdosta. Kokonaisuutena kuntatalous on kireä koko vaalikauden ja kuntien mahdollisuudet jo nykyisten tehtävien hoitamiseen ovat tiukalla. Kuntien uusille tehtäville osoitetut valtionosuudet on käytännössä tehty liian alhaisin kustannusarvioin. Erityisesti valtionosuusriippuvaisten maaseutukuntien suoriutuminen tehtävistä on erityisen vaikeaa. Vaikka kuntien yhteenlasketun vuosika een arvioidaan nousevan vuoden ,2 miljardista eurosta 2,1 miljardiin euroon, ei se koko maan tasolla kuitenkaan tarkastelukauden alkuvaiheessa vielä riitä noin 2,15 miljardin euron ne oinvestointien rahoi amiseen. Vuoteen 2008 mennessä kuntatalouden laskelman mukainen kehitys johtaa siihen, e ä peruspalvelujen turvaaminen eri osissa maata on vaikeaa, kunnat ja kuntayhtymät joutuvat väl ämä ä tekemään ratkaisuja menojen kasvun hillitsemisestä, investoinneista, veroprosenteista, palvelurakenteesta ja kuntien välisestä yhteistyöstä. Myös valtion toimenpiteet ovat väl ämä ömiä, jo a perustuslain mukaiset oikeudet toteutuvat koko maassa. Kansalaisten oikeus perusturvaan on taa u perustuslaissa. Muun maussa lasten päivähoito, eräät vammaispalvelut sekä oikeus kiireelliseen hoitoon on subjektiivisina oikeuksina turva ava koko maassa asuinpaikasta riippuma a. Näihin palveluihin kunnalla on velvollisuus varata rii ävät määrärahat. Suuri osa sosiaali- ja terveyspalveluista on kuitenkin määrärahasidonnaista, jolloin yksilöllä on oikeus palveluun kunnan varaaman määrärahan pui eissa. Kuntien valtionosuusjärjestelmää ollaan uudistamassa vuoden 2006 alusta. Mitä siinä tulisi o aa huomioon maaseudun näkökulmasta? Valtionosuusjärjestelmää tulisi uudistaa niin, e ä erilaisilla ja erikokoisilla kunnilla on ensiksi reaaliset mahdollisuudet tuo aa ja järjestää ne palvelut, joita kunnille on sääde y. Nykyistä paremmin tulee ottaa huomioon niin muu oliike kuin väestörakenteen muutokset. Lisäksi järjestelmän tulee nykyistä paremmin o aa huomioon tulopohja-, olosuhde- ja palvelutarvetekijät vastaamaan kuntien erilaisia toimintaolosuhteita. Erityisesti nykyjärjestelmässä olevat sairastavuus- ja työssäkäyntikertoimet on väl ämätöntä uudistaa ja muu aa, koska ne ovat epäoikeudenmukaisia erityisesti maaseudulle. Verotulojen tasauksen piirissä olevien kuntien asemaan tulee uudistuksessa kiinni ää erityistä huomiota. Tulisi selvi ää mahdollisuudet nostaa kuntien valtionosuusjärjestelmään sisältyvän verotulotasauksen tasausrajaa nykyisestä 90 prosentista.

134 130 Kuntien tasatut verotulot tulee olla tasolla, joka mahdollistaa palvelujen tuo amisen kaikissa kunnissa. Ainakin peruskoulun ja kirjaston perustamishankkeiden valtionosuus tulisi säily ää opetustoimessa, jo a peruspalveluihin tarvi avat väl ämä ömät investoinnit voidaan toteu aa. Lisäksi ajallisesti ylipitkien koulumatkojen ehkäisemiseksi on pysty ävä säily ämään rii ävä kouluverkko, mikä edelly ää haja-asutuskertoimen käy öön o oa. Kuntien harkinnanvaraiset avustukset ovat tarpeellisia jatkossakin. (39) Kuntien valtionosuuksien indeksitarkistus toteutetaan täysimääräisenä, investointien valtionosuuksien rahoitus turvataan sosiaali- ja terveydenhuollossa ja se säilytetään opetustoimessa ainakin perusopetuksessa ja kirjastoissa sekä kuntien valtionosuusjärjestelmän tasausrajan tarkistamismahdollisuus selvitetään. Järjestelmään otetaan mukaan voimakas väestön väheneminen erillisenä tekijänä ja koulumatkojen inhimillistämiseksi haja-asutuskerroin. (SM, VM, STM, OPM, Suomen Kuntalii o) 4.6 Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus käyttämätön voimavara Vuorovaikutuksen korostamiselle alueellisessa kehi ämistyössä on selvä peruste: vuorovaikutuksella saadaan tulosta ja lisäarvoa alueiden kehi ämiseen o amalla käy öön se potentiaali, joka kahden erilaisen alueen ja politiikan kohtaamisesta voidaan saada aikaan. Vuorovaikutuksen syvenemisellä saavutetaan alueellista tasapainoa, toimijoiden tasapuolisuu a ja kasvatetaan sosiaalista pääomaa. Alueiden vastakkainase elun sijaan näkyväksi tulevat vuorovaikutuksen dynamiikka, vastakkaiset asenteet lientyvät ja tilalle saadaan kokemuksia yhteisestä päämäärästä ja alueellisesta identiteetistä. Toisaalta vuorovaikutus ei sovellu kaikkeen. Se on vain yksi menetelmä muiden joukossa. Ohjelmatyössä on joitakin vuosia tavoiteltu erityyppisten alueiden vuorovaikutusta ja siitä hyötymistä. Tulokset ovat kuitenkin vielä vähäisiä. Tähän on monia syitä: 1. Jokapäiväinen arkinen vuorovaikutus ymmärretään, mu a suunnitelmaan perustuva, tietoinen ja molempia osapuolia hyödy ävä vuorovaikutus koetaan teoriaksi ja osin vieraaksi. 2. Monille maaseudun ja kaupungin eri ely tarkoi aa vastakkainase elua, vaikka ne tässä yhteydessä tarkoi avat vuorovaikutuksen edelly ämiä osapuolia ja yhteistyötä. Etua etsitään molemmille. 3. Kun ideaa ei oivalleta, kysytään epäilevästi, mitä on maaseutu tai kaupunki tässä yhteydessä ja mitä on vuorovaikutus. 4. Aluekehitystyötä pyritään tekemään entisillä sektorikohtaisilla hallintoyksiköillä, vaikka metodiikan on uusiudu ava ja on synnyte ävä uusia toimintamuotoja tulosten aikaansaamiseksi. Hallintorajat yli äville toimille ja niiden edelly ämälle organisoitumiselle olisi saatava oikeutus. 5. Vuorovaikutusta ja kumppanuu a pidetään niin itsestään selvinä ja tu uina ilmiöinä, e ei niihin kätkeytyviä mahdollisuuksia tunnisteta. 6. Organisaatioiden ja rahoitusmahdollisuuksien raja-aidat ovat korkeita. Vuorovaikutus ei mahdu niiden sisälle. 7. Turhaa asenteellista vastakkainase elua kaupungin ja maaseudun välillä esiintyy edelleen.

135 131 Edellä mainituilla perusteilla voitaisiin puhe vuorovaikutuksesta politiikan välineenä unohtaa. Pessimististä johtopäätöstä tukevat myös niukat havainnot tilanteista, joissa vuorovaikutuksen olisi uskonut olevan vahvasti mukana. Analyysit seutuyhteistyöstä, aluekeskustoiminnasta tai toimintaryhmätyöstä sekä kylä- ja asukastoiminnasta antavat vielä ohuen tuloksen vuorovaikutuksen edistymisestä. Hidasta edistymistä on kuitenkin nähtävissä. Esimerkiksi vuorovaikutuksen sisältökysymyksiä ymmärretään jo paremmin. Entistä laajemmin myös oivalletaan, e ä vuorovaikutuksen vahvistaminen vaatii sekä hallinnon järjestelmiä e ä aitoa kansalaisaktiivisuu a. Vuorovaikutukseen lii yvät keskustelu ja lähestymistavat voidaan jakaa kolmeen ryhmään (Schmidt-Thomé 2004). Vuorovaikutus voi olla: seutuyhteistyötä edellytysten parantamista arkiselle kanssakäymiselle kaupunki- ja maaseutuosapuolten suoria yhteyksiä Kun lähtökohdat vuorovaikutuksen ymmärtämiselle ja sen hyödyntämiselle eroavat näin paljon, ei ole ihme, e ä vuorovaikutuspolitiikan metodologia kehi yy hitaasti. Yhteiset edut ovat kuitenkin niin mi avat, e ä toiminnan ehtoja ja käytäntöjä on syytä kehi ää Selvät ehdot On hyvin ilmeistä, e ä määrätietoinen vuorovaikutuspolitiikka edelly ää seuraavien ehtojen täy ymistä: 1. Vuorovaikutus kohdennetaan teemoihin, joista on sekä kaupunkien e ä maaseudun toimijoille hyötyä ja jotka eivät toteudu ilman erityistä huolenpitoa. 2. Kansallisella tasolla kohdennetaan voimavaroja kaupunki- ja maaseutupolitiikan yhteisiin teemoihin, kuten osaamisen rakenteiden vahvistamiseen. 3. Tehokasta ja tasapuolista vuorovaikutusta ei saada aikaan ilman kahta tasa-arvoista osapuolta niillä toiminnan alueilla, joilla vuorovaikutusta rakennetaan. Valtakunnallisen vuorovaikutuspolitiikan kumppaniksi maaseutupolitiikan yhteistyöryhmälle tarvitaan kumppani kaupunkipolitiikan puolelta. 4. Aito alhaalta ylöspäin -asetelma edistää vuorovaikutuksen syntyä. Liikkeelle voidaan lähteä hyvinkin pienistä asioista. 5. Monissa tapauksissa neutraali avustaja tai projektipäällikkö pystyy sovi elemaan esiin nousevia ongelmia ja viemään käytännön vuorovaikutusta eteenpäin. Tutkimukset ovat osoi aneet, e ä mitä suuremmasta keskuksesta on kysymys, sitä vähemmän sillä on kiinnostusta aitoon vuorovaikutukseen maaseudun kanssa. Saatavia hyötyjä ei nähdä tai niitä ei arvosteta. Vuorovaikutuksen tilalle asetetaan kernaasti keskuksen kehi ämisen kau a maaseudulle heijastuvat myönteiset vaikutukset. Veturivaikutuksista puhutaan, imurivaikutuksista vaietaan. Maaseutu puolestaan on aktiivisempi ja pyrkii vuorovaikutukseen. Molemminpuoliset edut nähdään selvemmin. Sitä paitsi maaseutu on järjestäytynyt kaupunkeja paremmin vuorovaikutuksen käytäntöihin kyläyhdistyksillään ja maaseudun kehi ämisyhdistyksillä. Toisaalta käytäntöjen aikaansaamisessa maaseutu tarvitsee lisää osaamista ja rohkeu a.

136 Vuorovaikutuksen teemat Kaupunki- ja maaseutupolitiikan yhteistyöryhmien yhteinen vuorovaikutusryhmä jäsensi ensimmäisessä raportissaan vuonna 2000 vuorovaikutuksen monet alat väl ämä ömiksi ja lisäarvoa tuoviksi teemoiksi. Kirjallisuudessa on puhu u myös laajasta ja suppeasta vuorovaikutuspolitiikasta. Määritelmät eivät ole olennaisia. Sen sijaan vuorovaikutuksen sisällön täsmentäminen ja mene elytavoista sopiminen on tarpeellista. Selväpiirteisintä on puhua julkishallinnollisista tehtävistä sekä kansalaisjärjestöjen ja kolmannen sektorin tehtävistä. Muutamissa teemoissa on tehtävää molemmilla osapuolilla. Toiset vuorovaikutuksen muodot ovat väistämä ömiä eivätkä erityisiä kehi ämisen välineitä, ehkä paremminkin kehi ämiskohteita. Tällainen on muun muassa satojentuhansien suomalaisten jokapäiväinen työssäkäynti toisella paikkakunnalla. Ilmiö on iso ja laaja-alaisesti vaiku ava. Teemat kuten osaamisjärjestelmän kehi äminen, elinkeinotoimen palvelut, pitkäjänteinen yhdyskuntarakenteen kehi äminen, etätyö, seudullinen asuntorakentaminen, kul uurivaihto, nuorten kokemuspiirin avartaminen ja palvelujen järjestäminen ovat keskeisiä ja väl ämä ömiä vuorovaikutuspolitiikan osia. Kansalaisjärjestöjen vuorovaikutustoimintaa on erityisesti kyläyhdistysten sekä kaupunginosaja asukasyhdistysten välinen lisääntyvä yhteistyö. Vastaavaa toimintaa on monilla yhdistyksillä kul uuritapahtumien yhteydessä. Myös seurakunnilla on laajalti kaupunki-maaseutuyhteyksiä kurssi- ja leirikeskusten kau a. Koirat ja hevoset lähentävät kaupungin ja maaseudun asukkaita toisiinsa. Kesä- ja kakkosasujien ja maaseudun pysyvien asukkaiden välinen kanssakäyminen lisääntyy. Se on saamassa yhä systemaa isempia, molemminpuolista hyötyä tuovia muotoja muun muassa rakentamisessa ja kiinteistöjen huollossa. Sujuvaa vuorovaikutusta edelly äviä asioita ovat myös kaupunkilaismetsänomistus ja vesistöjen virkistyskäy ö. Kiinnostus lähiruokaan on lisääntynyt tuntuvasti, ja huolima a kaupan lähiruoalle ongelmallisista logistisista ratkaisuista sen merkitys kasvaa. Tämä on esimerkki vuorovaikutuksesta, joka asiana on ikivanha mu a jonka on saatava nykyisissä oloissa aivan uusia muotoja. Torit ja kauppahallit eivät riitä ratkaisuiksi mammu imaisten marke ien tavaratarjonnan rinnalla. Etenkin suurkei iöiden ja lähiseudun tuo ajien lisääntyvät yhteydet ovat tärkeitä Mitä pitäisi tehdä? Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen hyödyntäminen polii isena välineenä vaatii toimintaa, jolla vastataan avautuviin mahdollisuuksiin ja havai uihin pulmiin. Silti politiikan piiriin ei ole aihe a o aa kuin osa laajasta vuorovaikutusilmiöstä. Vuorovaikutusta edistävä teemaryhmä jatkaa vuorovaikutuspolitiikan käytännöllistämistä yhdessä aluekeskusohjelmien, toimintaryhmien sekä kaupunginosa-, asukas- ja kyläyhdistysten kanssa määri ämällä keskeiset vuorovaikutuspolitiikan alat ja niiden edistämiseen tarvi avat toimenpiteet. (40) Erityisesti julkiseen hallintoon luodaan uusia vuorovaikutuksen hyödyntämiseen soveltuvia työmuotoja, jotka perustuvat kahteen tasa-arvoiseen osapuoleen. Julkisen rahoituksen ja EU-ohjelmien pelisääntöjä väljennetään niin, e ei niistä tule aluemääritysten tai harvojen teemojen vuoksi esteitä vuorovaikutushankkeiden rahoitukselle. (Kunnat, SM, KTM, MMM, TM)

137 133 Vuorovaikutuspolitiikka vaatii toisenlaiset toimijat kuin seutuyhteistyö. Prosessina se on osallistuvaa suunni elua sekä omaehtoista toimintaa. Vuorovaikutusta edistetään maaseudun osaamiskeski ymien vahvistamisella. Eniten edellä mainituissa tekemisen kohteissa uusia elemen ejä ovat kaupunginosaja asukasyhdistysten sekä aluefoorumien rooli. Niitä on ja monen toiminta on hyvin aktiivista. Kaupunkien yhdistysten toiminta ei kuitenkaan ole vielä saanut muotoja, joiden kau a kumppanuusjärjestelyjen luominen maaseudun yhdistysten kanssa olisi luontevaa. Vuorovaikutuskäytäntöjä ei juurikaan kehitetä, vaan ajankohtaiset oman kaupunginosan asiat ajavat edelle. Merkitystä on myös sillä, e ä maaseudun kehi ämisyhdistyksissä kunnat ja yhdistykset ovat rinnakkain, jolloin lähtökohdat vuorovaikutuspolitiikan harjoi amiseen ovat paremmat. Vastaavaa organisoitumista kaupunkipuolella ei vielä ole. Joskin kaupungissa toimivien yhdistysten merkitys kasvaa, jolloin pulma voi poistua. Merkitystä on myös EU-rahoitusjärjestelmillä, jotka maaseudulla näy ävät taipuvan kaupunkeja helpommin vuorovaikutushankkeiden tukemiseen. Julkisessa hallinnossa on hyvin tavanomaista, e ä asiaan kuin asiaan yritetään käy ää olemassa olevia organisoitumisen muotoja. Ei ole byrokratian lisäämistä, jos työtapoja hiotaan asioiden edelly ämään kuntoon. Kokemukset vuorovaikutuksen käytännöistä kertovat yksiseli eisesti, e ä hyviä tuloksia ei saada ilman kahta tasa-arvoista osapuolta. Maaseudun ja kaupungin vuorovaikutusta kanna aa monin tavoin jatkaa, mu a molemminpuolisen hyödyn saaminen vaatii osapuolten järjestäytymistä ja määrätietoista yhteistyötä. Kunnallishallinnon on löyde ävä toimivia, kahteen osapuoleen perustuvia ratkaisuja. Jos kunnat ovat seutuyhteistyössä, aluekeskusohjelmassa tai vastaavissa muissa laajemman alueen kysymyksissä jatkuvasti yhdessä, kanavoituu yhteisiksi asioiksi hankkeita, jotka keski ävät toimintoja edelleen. Niistä voidaan olla jopa yksimielisiä, mu a hinta niistä maksetaan hiipivän epätasapaino umisen seurauksena myöhemmin. Vuorovaikutuspolitiikka ei sovellu seutukuntien ainoaksi politiikan tekovälineeksi, mu a ilman sitä seutukunnan tasapainoista kehitystä ei saada aikaan. Aluekeskusohjelmat ja toimintaryhmätyö ovat foorumeita, joissa maaseudun ja kaupungin vuorovaikutus on olennainen osatekijä ja joissa toimijoiden organisoituminen antaa mahdollisuuden vuorovaikutuksen hyödyntämiseen. Mikään ei estä esimerkiksi sitä, e ä paikallinen toimintaryhmä toimii maaseudun osapuolena ja vastaava ryhmä rakennetaan keskuskaupungin viranomaisista ja kaupunginosayhdistyksistä. (41) Tulevaan 2-ohjelmaan otetaan mukaan toimintaryhmätyön mene elytapaa vastaava rahoitus kohdentaen se kaupungeissa toimivien paikallisten kehi ämisyhdistysten käy öön. (SM, KTM) (42) Kansalaisvaiku amisen politiikkaohjelmaan otetaan mukaan maaseudun ja kaupunkien vuorovaikutusteema laaja-alaisesti. (OM, VN:n kanslia, YTR) (43) Kaupunkien aluefoorumeista ja kaupunginosayhdistyksistä muodostetaan kehi ämisyhdistyksiä, joissa on mukana kunnan lisäksi paikallisia yhdistyksiä, yrityksiä ja yksi äisiä kansalaisia kolmikantaperiaa een mukaisesti. (Kaupunginosayhdistykset, HELKA, Suomen Kotiseutulii o, kunnat)

138 ELINKEINOJEN JA TYÖN UUDISTAMINEN 5.1 Elinkeinopolitiikan maaseututoimet Maaseudun yritystoiminta on pienyritysvaltaista Vuoden 2001 lopussa maaseudulla oli noin yritystoimipaikkaa 1. Noin 40 prosen ia kaikista yritystoimipaikoista sijaitsi maaseudulla. Maaseudulla on siten yritysten toimipaikkoja suunnilleen väestöosuutensa verran. Maaseudun yritystoiminnan rakenne poikkeaa kuitenkin koko maan ja kaupunkien yritysrakenteesta. Mikroyritysten (alle 10 työntekijää) osuus maaseudulla on suurempi kuin kaupungeissa. Se tarkoi aa, e ä maaseudun yritystoiminta on kaupunkeihin verra una pienimuotoisempaa. Kun siirrytään kaupunkien läheiseltä maaseudulta harvalle maaseudulle, mikroyritysvaltaisuus kasvaa hieman. Yrityskanta on lukumääräisesti kuitenkin suhteellisen tasainen maaseututyyppien kesken. Mikroyrityksiä suurempia yrityksiä maaseudulla oli vuonna 2001 noin Niiden merkitys maaseudun työllisyydessä on kuitenkin huoma ava ja niillä eli EU-luokituksessa pienillä, keskisuurilla ja suurilla yrityksillä on maaseudulle suuri merkitys paitsi työllisyydessä myös siksi, e ä ne toimivat usein veturiyrityksinä horisontaalisen tai vertikaalisen yritysverkoston keskeisinä toimijoina. Kilpailutalouden yritystoiminnassa arvoketjut ovat pidentyneet ja pidentyvät edelleen. Markkinoilla näkyvät tuo eet syntyvät pitkässä tuotannon arvoketjussa. Arvoketju muodostuu tyypillisesti lopputuotevalmistajasta eli päähankkijasta, järjestelmätoimittajista sekä komponen itoimi ajista eli alihankkijoista. Yhä kasvava osa yrityksistä joutuu kilpailukykynsä säily ääkseen hakemaan paikkansa jossakin yritystoiminnan Taulukko 8. Erikokoiset yritykset aluetyypeittäin vuonna 2001, kpl Yrityksen henkilöstö Koko maa Kaupunkien läheinen maaseutu Kaupungit Ydinmaaseutu Harvaan asuttu maaseutu 0-4 työntekijää työntekijää MIKROYRITYKSET YHT työntekijää työntekijää MIKROYRITYKSIÄ SUU- REMMAT YHT YRITYSTOIMIPAIKAT YHT Mikroyritysten osuus 91,3 % 89,5 % 93,2 % 94,1 % 94,5 % Lähde: Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteri Yritys- ja toimipaikkarekisterin mukainen toimipaikkakäsite, ks. Tilastokeskus 2002

139 135 arvoketjussa; toisin sanoen verkostoitumaan horisontaalisesti tai vertikaalisesti. Kasvuun ja kansainvälistymiseen tähtäävien maaseudun pien- ja mikroyritysten tulee löytää paikkansa itselleen soveltuvassa arvoketjussa. Usein se ulo uu keskuksiin saakka; maaseudun yritysten tulee siten verkostoitua kaupunkien suunnassa. Paikallisilla markkinoilla toimiville yrityksille toimintatavaksi soveltuu myös toimiminen itsenäisenä yrityksenä. Kuitenkin paikallisillakin markkinoilla kilpailu kiristyy. Yritysten julkinen rahoi aminen ja kehi ämispalvelut onkin rakenne ava ja mitoite ava niin, e ä ne ulo uvat myös maaseudun pieniin yrityksiin riippuma a siitä toimivatko ne paikallisilla markkinoilla vai tähtäävätkö ne kasvuun osana laajempia tuotannon arvoketjuja. Maaseutupolitiikan toimintalinja: Maaseudun yritystoiminnan rakenne otetaan huomioon yleisessä elinkeinopolitiikassa. Yritystoimintaa palvelevat julkiset järjestelmät ja palvelut rakennetaan niin, e ä mikroyritysten tarpeet ovat rakenteellisten ratkaisujen perustana Teollisuus on maaseudulla vahvaa, mutta rakennemuutos on ongelma Maaseudun elinkeinorakenteessa teollisuuden osuus on huoma ava ja suhteessa selvästi suurempi kuin kaupunkien elinkeinorakenteessa. Taulukossa 9 on esite y maaseudulla sijaitsevien teollisuuden (jalostussektori kokonaisuudessaan) toimipaikkojen työllisyys keskeisten toimialojen mukaan jaoteltuna. Erityyppiset maaseutualueet ovat toimintaympäristö hyvin monipuoliselle kirjolle suomalaista teollista yritystoimintaa. Maaseudulla on käytännössä kaikkien teollisuudenalojen toimintaa ydinvoiman tuotannosta pienimuotoiseen elintarvikkeiden jalostamiseen asti. Maaseudun toimivan teollisuuden suhteellisesti vahvimmat toimialat ovat Kuva 12. Maaseutuyritysten lukumääräjakauma ja osuus työpaikoista vuonna 2001, % Lähde: Tilastokeskuksen yritys- ja toimipaikkarekisteri 2002.

140 136 puu- ja huonekaluteollisuus, TeVaNaKe-teollisuus, kemianteollisuus, elintarviketeollisuus sekä metalli- ja koneteollisuus. Näillä toimialoilla maaseudun osuus toimialan työpaikoista on korkeimmillaan. Vahvat teollisuustoimialat muodostavat maaseudun elinkeinorakenteen rungon merki ävällä tavalla. Ne ovat varsin pitkälle vientisuuntautuneita eivätkä siten ole riippuvaisia paikallisesta tai alueellisesta kysynnästä. Elintarviketeollisuus on vielä pääosin kotimarkkinateollisuu a. Teollisuus ylläpitää myös yksityisten ja julkisten palveluiden rakenteita. Teollisuudella on siten maaseudun elinkeinorakenteessa strateginen merkitys. Maaseutualueille tyypilliset teolliset toimialat ovat kuitenkin samalla niitä toimialoja, joita teollisen työn globaali uudelleenjakautuminen koskee. Pisimmällä tämä kehitys on tekstiiliteollisuudessa, jonka työllisyys Suomessa on supistunut pieneksi. Myös huonekaluteollisuus on samalla kehitysuralla, eivätkä 1990-alkupuolella aloitetut ponnistukset (Puu-Suomi ja sen seurannaiset) puutuotealan kehi ämiseksi ole tuo aneet rii äviä tuloksia. Seuraavaksi arvioidaan globaalin rakennemuutoksen iskevän perusmetalliin eli konepajateollisuuteen. Elektroniikka- ja sähköteollisuus keski yy pääosin kaupunkeihin, mu a myös maaseudulla on merki ävää, joskin supistunu a tuotantoa. Kemiallinen metsäteollisuus eli paperi-, kartonki- ja selluloosateollisuus toimii pääosin pienillä ja keskisuurilla teollisuuspaikkakunnilla. Sen kilpailukyvyllä on kuitenkin maaseudulle suuri merkitys, koska maaseutu tuo aa sen tarvitseman raaka-aineen. Elintarviketeolli- Taulukko 9. Teollisuuden toimialat maaseudulla ja koko maassa 2001 Toimiala (TOL 2002) Työpaikat koko maassa Työpaikat maaseudulla Metalli-, kone-, kulkuneuvoteollisuus ,4 % Elektroniikka ja sähköteollisuus ,7 % Kemia, mineraali, kumi, muovi ym ,3 % Metsäteollisuus ,7 % Puu- ja huonekaluteollisuus ,3 % Elintarviketeollisuus ,9 % TeVaNaKe ,7 % Rakentaminen ,9 % Sähkö- vesi ym. huolto ,5 % Jalostus yhteensä ,9 % Lähde: Tilastokeskuksen 2004b, maaseutuindikaattorit.

141 137 suus on merki ävä ja luonnollinen teollinen toimiala maaseudulla. Sen asemaan jatkossa vaiku aa perusmaatalouden kehitys sekä teollisuuden oma kyky kehi ää kilpailukykyään ja tuo eitansa kotimaassa ja potentiaalisilla vientimarkkinoilla. Maaseudun elinkeinokehitys riippuu hyvin merki ävästi siitä, miten Suomi vastaa ja kykenee vastaamaan globaalin työnjaon muutospaineisiin. Maaseudulle on suuri merkitys sillä, mikä on Suomelle mahdollinen ja tavoiteltu elinkeinorakenne. Ratkaisevia talous- ja elinkeinopolitiikan valintoja tehdään, kun linjataan (1) tavoitellaanko teollisuudelle merki ävää roolia Suomen elinkeinorakenteessa myös tulevaisuudessa (2) vai lähdetäänkö visiosta, jossa Suomi keski yy korkeampaan osaamiseen ja palveluihin teollisen työn vähitellen siirtyessä muihin maihin. Osaamisen ja teknologian tason jatkuva nostaminen on Suomen tapaiselle maalle välttämätöntä. Korkean osaamisen työpaikat eivät kuitenkaan voi muodostua työllisyyden rungoksi. On myös epävarmaa, voitaisiinko Suomessa kehi ää laajaa vientiorientoitunu a palvelusektoria korvaamaan muualle siirtyvät teolliset työpaikat. Johtopäätös edellä sanotusta on: Maaseutupolitiikan linja: Suomen hyvinvoinnille, työllisyydelle sekä aluerakenteelle varma globalisaatiopolii inen valinta on säily ää teollisuuden kyky ylläpitää teollisia työpaikkoja Suomessa. Tämä edelly ää teollisuudelta dynaamista uudistumista, jota elinkeinopolitiikalla vahvasti tuetaan Yksityiset palvelualat maaseudulla Maaseudulla oli vuonna 2001 noin yksityistä palvelutyöpaikkaa. Kun maaseudun väestöosuus oli 42 prosen ia, oli maaseudun osuus yksityisistä palvelutyöpaikoista vain 22 prosen ia. Yksityiset palvelut ovat siten keski yneet kaupunkeihin (taulukko 10). Eniten ovat keski yneet liike-elämän palvelut ja rahoitustoiminta, vähiten majoitus- ja ravitsemustoiminta. Yksityisten palvelualojen keski yminen kaupunkeihin on maaseudun elinkeino- ja työllisyyspolii inen ongelma. Palvelualojen sisällä on kuitenkin laajentuvia mahdollisuuksia maaseudulle. Sellaisia aloja ovat erityisesti maaseutu- ja luontomatkailu, yksityisten hyvinvointi- ja hoivapalvelujen kehi yminen sekä yrityspalvelut muun muassa etätyön laajentumisen kau a. Maaseutupolitiikan linja: Yksityisiä palvelualoja kehitetään maaseudulla luontaisten ja uusien potentiaalien mukaisesti. Yritystoiminnan tuessa ja julkisessa edistämistoiminnassa palvelualat saatetaan tasavertaiseen asemaan teollisuuden kanssa.

142 138 Taulukko 10. Yksityisten palvelualojen työpaikat 2001 aluetyypeittäin, kpl Harvaan asuttu maaseutu Ydinmaaseutu Kaupunkien läh. maaseutu Yksityiset palvelut yhteensä Kauppa Majoitusja ravitsemis- toiminta Kuljetus, varastointi ja tietoliikenne Rahoitustoiminta Kiinteistö-, vuokraus-, tuki- ja liike-elämän palvelut Kaupungit Lähde: Tilastokeskuksen 2004b, maaseutuindikaattorit. 5.2 Yrittäjyyden menestystekijät maaseudulla Maaseudun elinvoimaisuuden varmistaminen edelly ää yri äjyyden kasvua. Yri äjyyden avulla voidaan tasapaino aa maaseutualueiden kehitystä ja parantaa heikossa työmarkkina-asemassa olevien ihmisten työllistymistä ja ehkäistä maaltamuu oa. Yrittäjyyden keskeiset menestystekijät ovat osaavat yri äjät ja yri äjyydelle suotuisa toimintaympäristö, mille maaseutu antaa omat piirteensä. Maaseutualueiden ihmisillä on myönteinen perusasenne yri äjyyteen ja itselliseen työntekoon. Ihmisten välinen vuorovaikutus on luontevaa ja maaseutuyhteisöissä arvostetaan yri äjyy ä. Kuitenkin uskallus yri äjyyteen on alhainen ja epäonnistumisen pelko ilmeinen etenkin nuorten ja naisten keskuudessa. Suotuisa toimintaympäristö vahvistaa yri äjähenkeä ja edistää yri äjähalukkuuden kasvua. Yri äjyyskasvatus on olennainen osa julkista opetusta maaseutualueiden oppilaitoksissa ja yri äjyyskasva aminen on osa kaikkien maaseudun järjestöjen ja toimijoiden toimintaa. Yri äjyyskasvatuksella tuodaan esille erilaisia tapoja toimia yri äjänä ja lievennetään epäonnistumiseen lii yviä pelkoja. Yri äjyy ä suosivassa toimintaympäristössä on ka ava koulutusjärjestelmä, jolla varmistetaan laadukas yleissivistävä ja ammatillinen perus- ja jatkokoulutus yri äjiksi aikoville ja yri äjille sekä yritysten tarvitsemalle työvoimalle. Eri maaseutualueilla ja aloilla toimivien toisen asteen oppilaitosten, amma ikorkeakoulujen ja yliopistojen verkostoituminen tukee tuotantoteknologia-, liiketoiminta- ja markkinaosaamisen, hyvien käytänteiden ja liikeideoiden sekä innovaatioiden väli ymistä alueiden ja yritysten välillä. Toimivat ja nopeat tietoverkkoyhteydet mahdollistavat verkko-opetukseen ja -oppimiseen osallistumisen myös osana maaseutuyritysten päivi äistä liiketoimintaa. Menestyvät yritykset hyödyntävät tietoverkkojen mahdollisuudet osana liiketoimintansa kehittämistä.

143 Terveellä kilpailulla paikallisille markkinoille Kunnalliset, seutukunnalliset ja maakunnalliset julkisen sektorin ja elinkeinoelämän toimijat määri elevät yri ämiselle suotuisan tahtotilan ja toteu avat alueellisen yri ämisen strategiaa, jossa yri äminen maaseudulla mukaan lukien maa- ja metsätalousyri äjyys nähdään tulevaisuuden mahdollisuutena. Julkinen sektori tukeutuu omassa palvelutoiminnassaan lähialueensa raaka-aineiden ja tuo eiden käy öön sekä luo edellytyksiä lähiyritysten tuo amien ostopalveluiden käy ämiselle. Maaseudun yritykset markkinoivat tuo eitaan kunnille ja kuntayhtymille. Julkinen valta ja yritykset huolehtivat yhdessä, e ä terve kilpailu tavaroiden ja palvelujen tuo amisessa säilyy, mu a hankintapäätöksillä saadaan aikaan myönteisiä aluetaloudellisia vaikutuksia. Neuvonta- ja tukipalveluissa on maaseudun yri äjyyden osaamista ja palveluiden käytön byrokratia on alhainen. Julkisen hallinnon toimijat huolehtivat siitä, e ä maaseutualueiden infrastruktuuri ja palvelutarjonta tukevat olemassa olevia yrityksiä ja houkuttelevat uusia yrityksiä alueelle. Toimivat liikenne- ja tietoverkkoyhteydet helpo avat liiketoimintojen hoitamista, vähentävät maantieteellisistä etäisyyksistä johtuvia esteitä ja edistävät yritysten monitasoista verkostoitumista. Tärkeä julkisen hallinnon tehtävä on varmistaa, e ä maaseutualueilla on käyte ävissä ka ava valikoima yritystoiminnan käynnistys-, kehi ämis-, rahoitus- ja investointitukia ml. alueellinen teknologia- ja riskirahoitus innovaatioita edistämään. Menestyvät yritykset käy ävät aktiivisesti rahoituspalveluita. (44) Tekesin rahoitusta suunnataan monitasoiseen tuotantoketjujen verkostoitumiseen ja maaseudun taitoteknologisten innovaatioiden synny ämiseen ja rahoi amiseen. (KTM, Tekes, TE-keskukset) Maaseudun yritykset menestyvät aloilla, jotka eivät ole erityisen suhdanneherkkiä, ja ne ovat kilpailukykyisiä tuo eilla, joiden markkinat tunnetaan. Kuitenkin yri äjän rohkea asenne tuotekehityksen ja kilpailukyvyn edelly ämään riskino oon on yksi tärkeä maaseudulla toimivien yritysten menestystekijä Vanhentuneet rahoitusehdot uusiksi Maaseutuelinkeinojen rahoituslain (329/99) ja sen perusteella maaseudun kehi ämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (609/2000) mukaisesti voidaan rahoi aa maaseutuyrityksiä, joilla on maatila ja jotka työllistävät perheenjäsenten lisäksi enintään kolmen henkilötyövuoden verran. Samoin voidaan rahoi aa ns. ketjuyrityksiä, joilla on yhteistyösopimus maatilojen kanssa tuotannosta, jakelusta tai markkinoinnista. Nämä yritykset voivat työllistää enintään vii ä henkilötyövuo a vastaavasti. LEADER+ -yhteisöaloiteohjelmasta rahoitetaan myös muita enintään viisi henkilötyövuo a työllistäviä yrityksiä. Rahoituspäätökset hankkeista tekee TE-keskuksen maaseutuosasto. Muiden maaseudun mikroyritysten rahoi aminen kuuluu pääosin yritystukilain (1068/2000) piiriin ja rahoituspäätökset tekee TE-keskuksen yritysosasto. Myös Tekesin ja Finveran hankerahoitusta voidaan myöntää maaseudun yrityksille. Käytännössä on kuitenkin ilmennyt ongelmia maatilaa omistama omien yri äjien pienyritystoiminnan rahoi amisessa erityisesti eräillä toimialoilla, kuten palvelusektorilla sekä tapauksissa,

144 140 joissa yri äjän ei ole katso u laajentavan toimintaansa rii ävästi. Myös eri rahoi ajien mene elytavat rahoitusprosessin eri vaiheissa poikkeavat toisistaan. Maa- ja metsätalousministeriö ja kauppa- ja teollisuusministeriö ovat osin tiedostaneet nämä ongelmat. Hallituksen yri äjyyden politiikkaohjelman yhtenä painopisteenä on alueiden yri äjyys. Eri hallinnonalojen yhteistyön tehostaminen on yksi tämän painopistealueen keskeisimmistä tavoi eista. Edellä maini u hanke tuo aa ratkaisuehdotuksia politiikkaohjelman piirissä käsiteltäväksi. Myös selvityshenkilöiden Esko Riepula (2004) ja Eino Siuruaisen (2004) hankkeet sisältävät ehdotuksia yritysrahoituksen toimivuuden edistämisestä. Samoin TE-keskusten evaluointi valmistuu vuonna Toiminnan lähtökohtana tulee olla varojen optimaalinen käy ö maaseudun yri äjyyden lisäämiseksi ja asiakaslähtöinen rahoituspalveluiden organisointi. Tällöin on tarkasteltava yritysten sijainti- ja työllistävyysrajauksia sekä yritysten maatilakytkentää. Myös EU:n maaseutu- ja rakennepolii isen rahoituksen mahdollisuudet seuraavalla rahoituskaudella tulee o aa tarkastelussa huomioon. Maatilakytkentäisille tai niin sanotuille ketjuyrityksille on saatavissa yrityskohtaista kehi ämisrahoitusta, mu a edelleen on välinputoajina maaseudun pieniä yrityksiä, jotka eivät tuo o-odotuksiltaan tai kasvunäkymiltään täytä KTM-yritystuen vaatimuksia. Ketjuyritysten määritelmä on keinotekoinen ja se sisältää yri äjän omasta näkökulmasta ongelmallisen sopimussuhteen vaatimuksen. Tämän sopimussuhteen osapuolia velvoi avat ehdot ovat yri äjille myös vaarallisia ja mahdollisesti tulevaisuuden toimintaa rajoi avia. Väliinputoajien asemaan on pyri ävä pikaisesti löytämään ratkaisuja erityisesti yritysrahoituksessa. Samoin tarvitaan kehi ämisinstrumen eja kasvukykyisille eimaatilakytkentäisille yrityksille. Näiden yritysten kau a luodaan maaseudun pienyrittäjyydelle positiivista mielikuvaa. Maatilakytkentäinen tukipolitiikka on aiheu anut ongelmia tapauksissa, joissa tukemisen tavoi eena olleet kasvutavoi eet ovat toteutuneet tukipäätösten kannalta liian hyvin. Tällöin vaadi avaan maatilakytkentään lii yvä perusmaataloudesta suoraan saatavan tulo-osuuden määrä on jäänyt vaatimusten valossa liian pieneksi. Samoin maatalousyri äjien eläkelain vaatimusten näkökulmasta edellä maini u tulo-osuus on saa anut muodostua rii ämä ömäksi. Niinpä sanktiona on uhannut jo myönne yjen varhaiseläkkeiden pääoma-arvon takaisin periminen tilanpidonjatkajalta. Lisäksi monialaisten maatilojen sukupolvenvaihdoksissa ongelmaksi muodostuu vaatimus maatalouden harjoi amisesta siten, e ä sillä on olennaista merkitystä hakijan kokonaistoimeentulolle. Esimerkiksi tiloilla, joille on myönne y yritystoiminnan aloittamiseen ja kehi ämiseen rahoitusta tämän saman lainsäädännön mukaisesti, saa aa sukupolvenvaihdos estyä siitä syystä, e ä yritystoiminnasta saatava tulo-osuus on liian suuri suhteessa perusmaatalouden tulo-osuuteen. Tämä on maaseudun kehi ämisen näkökulmasta ristiriitaista, sillä näissä tapauksissa yri äjä on onnistunut tavoi eissaan kehi ää merki ävää lisäansiota hallinnonkin hyväksymien yleisten tavoi eiden mukaisesti. Lisäksi yritystoiminnan tukemisen yhtenä oikeutuksena on pide y juuri perusmaatalouden rahavirtojen vähentymistä yri äjän omasta tahdosta riippuma omista syistä. Maaseutupolitiikan linjana on kaikkien elinkeinoalojen tasa-arvoinen asema toimeentulon lähteinä.

145 141 (45) MMM ja KTM selvi ävät keinot, joiden avulla maaseudulla toimivien eri toimialojen yritysten investointien ja kehi ämistoimenpiteiden rahoitus voidaan hoitaa joustavasti hallinnollisista rajoista huolima a. Maaseudun yritystoiminnan tukemisen ehtona oleva maatilakytkentä sekä pinta-alaraja (MMM:n hallinnon alalla) poistetaan ja tuetaan maaseudun yritystoimintaa toimialasta riippuma a. Tukemisen tarkoituksenmukaisuu a harkitaan maaseutupolii isin näkökulmin, siksi yritystukilain (KTM:n hallinnonala) uudistamisen yhteydessä arvioidaan nykyiseen lakiin sisältyvää kasvuvaatimuksen sovelle avuu a maaseudun pieniin yrityksiin. Mikroyritysten (alle 10 htv) tukeminen mahdollistetaan lainsäädännöllisesti myös maa- ja metsätalousministeriön hallinnon alalla. (MMM, KTM) 5.3 Maatalouden muuttuva rooli maaseudulla Maa- ja puutarhatalouden yhteenlaske u kokonaisarvo on kansantalouden tilinpidon mukaan noin 4 miljardia euroa. Sen osuus bru okansantuo eesta on vuosien mi aan pienentynyt noin 1,2 prosentin tasolle. Maatalouden työllisten määrä oli vuonna 2003 lähes henkeä eli 4,2 prosen ia työllisestä työvoimasta. Elintarvikeketjun työllistävä vaikutus vaihtelee merki ävästi aluei ain, ja se on huoma avin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla sekä Savossa. Maidontuotanto on edelleen merki ävin tuotantosuunta. Siinä on tapahtunut selkeää alueellista keski ymistä Väli-Suomeen. Aiemmin laajasti koko Sisä-Suomen idästä länteen ka anut tuotantoalue on keski ynyt ennestäänkin vahvoille alueille Pohjanmaalle ja Savoon. Neljän maakunnan alueelta tulee puolet Suomen maidosta. Keski-Pohjanmaan maidontuotanto kasvoi vuosien välillä peräti 20 prosen ia. Sianlihan tuotanto on jo aiemmin keski ynyt Varsinais-Suomeen ja Etelä-Pohjanmaalle, jonne myös tuotannon kasvu on kohdistunut. Sikatalouden investoinnit ovat olleet erityisen suuria. Siipikarjanlihan tuotanto on jo pitkään ollut hyvin keski yny ä, puolet tuotannosta tulee 10 eniten tuo avan kunnan alueelta. Viljelty pelto ei ole koko maan tasolla merki ävästi vähentynyt, mu a alueilla, joilla tuotanto on kasvussa, pelto säilyy käytössä. Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asutulla maaseudulla neljäsosa pelloista on viljelemä ä, mu a esimerkiksi Lapissa viljelemä ömiä peltoja on ote u uudelleen käy öön. Puutarhasektorin päätuotantosuunnat ovat avomaan vihannestuotanto, kasvihuonetuotanto, marjatuotanto, hedelmätuotanto sekä taimitarhatuotanto. Kasvihuonetuotanto vastaa noin 60 prosen ia koko alan tuotannosta ja avomaantuotannon osuus on noin 40 prosen ia. Puutarhasektorin markkinahintainen tuo o on nykyisin suunnilleen samaa luokkaa kuin koko muun kasvinviljelysektorin yhteenlaske u tuotannon arvo. Puutarha-alaan kuuluu tuotantosektorin lisäksi myös vihersektori (viheralueiden suunni elu, rakentaminen ja hoito), jonka merkitys on jatkuvasti kasvussa. Avomaan vihannestuotanto on sijoi unut pääosin maan lounaisosiin, jossa sitä usein harjoitetaan perusmaatalouden yhteydessä. Marjojen tuotanto paino uu Itä-Suomeen ja omenoiden Ahvenanmaalle ja lounaiseen Suomeen. Kasvihuonevihannesten viljelyalasta puolet sijaitsee ruotsinkielisellä Pohjanmaalla. Sen sijaan koristekasvituotanto on sijoi unut tasaisemmin koko maahan.

146 142 Kuva 13. Maatalouden ja elintarviketeollisuuden työpaikat maakunnittain vuonna 2001, % Lähde: Tilastokeskuksen alueellinen työssäkäyntitilasto Puutarhasektorin alkutuotanto avomaalla ja kasvihuoneissa työllistää osa- tai kokoaikaisesti henkilöä, joihin on laske u vakinaisesti palka ujen työntekijöiden lisäksi pää- tai sivutoimiset puutarhayri äjät sekä heidän yrityksissään työskentelevät perheenjäsenet. Kausityöntekijöitä työllistyy vuosi ain noin Heistä puolet on ulkomaalaisia Puutarhayritykset tarjoavat muita maatalousyrityksiä selvästi enemmän työpaikkoja yri äjäperheen ulkopuoliselle työvoimalle, ja ne ovatkin monella paikkakunnalla merki äviä työllistäjiä. Viherala työllistää arvioilta henkilöä. Pieniä, usein erikoistuo eisiin keski yneitä yrityksiä sekä lähimarkkinoihin ja suoramyyntiin erikoistuneita puutarhatiloja on kaikkialla maassa. Myös puutarhatuotanto yhdiste ynä maatilamatkailuun ja/tai jatkojalostukseen on eräs maaseudun elinvoimaisuu a lisäävä yritysmuoto. Esimerkkinä tästä yritystyypistä ovat mm. viinitilat ja yr ituotantoa harjoi avat tilat. Noin seitsemän prosen ia kaikista maatiloista ja pellosta on luomutuotannossa. Kiinnostusta luomutuotantoon siirtymiseen on eniten Itä- ja Pohjois-Suomessa, erikoistuneilla maito- ja naudanlihatiloilla sekä pienimmillä sika- ja kananmunatiloilla. Merkille pantavaa on, e ä noin 40 prosen ia luomutiloista on monialaisia, eli niillä harjoitetaan myös muuta yritystoimintaa, kun vastaava luku kaikilla maatiloilla keskimäärin on 27 prosen ia. Maataloustuotanto on keski ymässä harvoille alueille ja harvoille tiloille suotuisilla alueilla. Maaseudun työllisyyden kannalta ongelmallista on, e ä maatilat ja maatalouden työpaikat supistuvat eniten juuri harvaan asutulla maaseudulla, missä työ ömyys on korkeinta ja vaihtoehtoisten työpaikkojen ja tulonlähteiden löytäminen vaikeinta.

147 Monitoimisuus huomioon tukijärjestelmissä Maatalouden monivaiku eisuuden merkitys maaseudun elinvoimaisuudelle ja hyvinvoinnille on maatalouden elinkeinopolii isen merkityksen ohella hyvin tärkeä. Laajemmasta näkökulmasta tarkasteltuna korostuu maatalouden työllisyyden ja aluetaloudellisen merkityksen lisäksi maatalouden merkitys maiseman tuo ajana ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitäjänä. Maatalouden monivaiku eisen roolin vahvistaminen merkitsee esimerkiksi sitä, e ä viljelijä erikoistuu tuo amaan ympäristöpalveluja. Maatalouden monivaiku eisuu a edistämään on kehite ävä politiikkakeinoja, jotka perustuvat positiiviseen kannustinjärjestelmään ja joissa maksu on korvausta konkree isesta, viljelijälle mielekkäästä työstä. Monitoimisuuden ja maatilojen monialaistumisen edistämisellä lisätään työpaikkoja ja taloudellista aktivitee ia maaseudulla. Maatalouspolii isia tukia toimeenpantaessa otetaan huomioon aluevaikutukset. Investointeja ohjataan kiinteän pääoman ohella yhä enemmän inhimilliseen ja sosiaaliseen pääomaan ja kohteisiin, joissa lisäarvo syntyy tilalla ja jää alueelle. Myös maataloudessa tulee tukea sellaisia toimintatapoja, joissa toimijoiden omat vaikutusmahdollisuudet lisääntyvät. Maatalouspolii isia toimia perustellaan yhä vahvemmin maaseudun kehi ämisellä. Aluehallinnossa maaseudun kehi ämisohjelmia ja hankehallintoa toimeenpanevia virkamiehiä on liian vähän. TE-keskuksissa on maaseudun kehi ämisohjelmia ja hankehallintoa toimeenpanevien työntekijöiden vaihtuvuus suurta. Tämä johtuu siitä, e ä suuri osa maaseudun kehi ämistehtävissä olevista on määräaikaisissa työsuhteissa. Työntekijöiden hakeutuminen ennen ohjelmakauden pää ymistä varmempaan työpaikkaan aiheu aa sen, e ä ohjelmien toimeenpano hidastuu ja saavute u osaaminen katoaa. Tämä heikentää myös tulevan ohjelmakauden valmistelua ja maaseudun kehi ämisasioiden esiin nostamista myös muihin kuin vain maaseudun kehi ämisohjelmiin. (46) TE-keskusministeriöt huolehtivat TE-keskuksille rii ävät voimavarat maaseudun kehi ämistyössä toimivien henkilöiden vakinaistamiseksi. Ministeriön ja aluehallinnon vastuuhenkilöille järjestetään tehokasta työnohjausta maaseudun kehi ämistehtävien edelly ämän tietotaidon, mene elytapojen ja tarvi avan kehi ämiso een saavu amiseksi. (KTM, MMM, TM, VM, TE-keskukset) Markkinat eivät pysty kanavoimaan kaikkia maatalouden myönteisiä vaikutuksia ja toimivien järjestelyjen puu eessa ne uhkaavat jäädä toteutuma a. Maatalouden ympäristötukea kehitetään sopimusperusteiseksi siten, e ä siitä syntyy rii ävän suuria tehtäväkokonaisuuksia, joista maksetaan käypä korvaus. Maatalouspolitiikan kehi ämistoimia kohdistetaan lupaavien erikoistuotantosuuntien ja jalostus- tai palvelutuo eiden rahoi amiseen, vaikka ne eivät liity tilakoon kasva amiseen. (47) Rahoitustyökaluja kehitetään ja käytetään siten, e ä ne soveltuvat eri alueiden ja kehitysvaiheessa olevien yritysten tarpeisiin ja etsitään uusia ratkaisuja eri omistusmuotoisten yritysten tukemiseen. Osakeyhtiömuotoisten ja monialaisten maatilojen sukupolvenvaihdosten edistämisen keinot etsitään ja toteutetaan. Tukijärjestelmiä kehite äessä otetaan huomioon sekä tuotantomahdollisuuksien alueelliset erot, maatalouden merkitys aluetalouteen, työllisyyteen ja maatalousyri äjien mahdollisuudet vaihtoehtoisten tulojen hankkimiseen. (KTM, MMM, TE-keskukset)

148 144 Verotusta ei ole harmonisoitu EU:ssa. Maatalouspolitiikassa on ote ava rohkeammin käy öön veropolitiikka ja kilpailulainsäädännön kokonaistaloudellisuu a korostava tulkitseminen. (48) Maatalouden ja maaseudun muun yritystoiminnan toimintaedellytyksiin vaikutetaan monien EU-maiden tavoin kansallisella veropolitiikalla. (VM, MMM) Aktiivinen maisemanhoito entistä tarpeellisempaa Monivaiku eisen maatalouden käsi eellä korostetaan sitä, e ä maatalous ei ole pelkkää elintarvikkeiden tuo amista vaan maatalouteen lii yy oleellisesti ympäristö-, kul uurija maaseutuhyödykkeiden ja -palvelujen tuotantoa. Maataloustuo eiden ohessa syntyy julkishyödykkeitä kuten maisemaa tai maaseudun elinvoimaisuu a. Viime vuosien kehitys osoi aa, e ä julkishyödykkeiden tarjonta laskee entisestään tilojen määrän vähentyessä. Samaan aikaan julkishyödykkeiden kysyntä on vahvistunut arvojen muutoksen ja talouskasvun myötä. Lisäksi maaseutu vastaa kansalaisten yhä voimakkaammin kokemaan tarpeeseen kulu aa tilaa, luontoa ja rauhaa, mu a nykyjärjestelyin myöskään näiden hyödykkeiden tarjolla olo ei ole taa u. Maaseutumaiseman ja luonnon monimuotoisuuden ylläpitäminen ja hoitaminen on yksi tärkeä maatalouden tuo ama hyödyke. Tällä hetkellä maisemien umpeutuminen on kasvava ongelma. Maaseutumaiseman vetovoimaisuuden säilymiseksi on tärkeää pitää pellot, laitumet ja niityt edelleen viljelyssä tai muuten hoide uina sekä rantamaisemat teiden ja rautateiden varsilla rii ävän avoimina. Pelto- ja vesistönäkymien säily ämistä ja avaamista pitäisi paino aa tilakohtaisessa ja alueellisessa maisemanhoidossa ja niiden rahoi amisessa. Luonnon monimuotoisuuden säilyminen ja kehi yminen vaatii myös jatkuvaa huolenpitoa ja erityisiä ympäristönhoitotöitä. Maaseutumaiseman ja maatalousalueiden luonnon monimuotoisuuden säily äminen ja hoitaminen on merkityksellinen ja laaja kokonaisuus. (49) Ympäristö- ja maatalousviranomaiset laativat yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa valtakunnallisen maisemanhoidon tavoite- ja toimenpideohjelman, joka paino uu pahimpien maisemavaurioiden ja näkemäesteiden poistamiseen. (MMM, YM, Suomen Ympäristökeskus, Suomen Kuntalii o, ProAgria, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus) Asiaa edistetään kehi ämällä edelleen maatalouden ympäristötukea ja muita maaseudun kehi ämisohjelmia. Toimijoiden, mukaan lukien viljelijät, kannustaminen maiseman- ja luonnonhoitoon tila- ja kyläkohtaisen suunni elun, koulutuksen ja neuvonnan avulla on tärkeää. Jo a toimenpiteet voitaisiin ohjata maisema- ja luontokohteisiin sekä niiden hoidon edistämiseen, on syytä laatia aluei aisia maisemaa ja luonnon monimuotoisuu a koskevia yleissuunnitelmia, josta tieto voidaan koota maakuntaohjelmiin. 5.4 Metsät maaseudun vihreä oksa Suurin osa Suomen maaseudusta on metsää. Maaseudulla asuvien ihmisten elämälle metsät merkitsevät työtä, taloudellista turvallisuu a, hyvää asuin- ja virkistystäytymisympäristöä, mu a myös koskematonta luontoa ja kansallismaisemaa.

149 145 Melkein millä tahansa tunnuksilla, kuten esimerkiksi bru okansantuo eella tai työllistävyydellä, mita una metsäklusterin merkitys sekä koko maan kansantaloudelle e ä maaseudun asukkaille on Euroopan ja maailman huippuluokkaa. Alueellisessa ja paikallisessa tarkastelussa metsäsektorin taloudellinen merkitys ja sen vaihtelut tulevat selvimmin esiin. Suomessa on seutukuntia, missä jopa puolet kansantulosta syntyy metsäsektorilla, ja jopa neljäsosa pelkästään metsätaloudessa. Metsäsektorin tuotanto on kasvanut Suomessa tasaisesti ja vahvasti vuosikymmeniä joitakin taloudellisen taantuman tuomia poikkeusvuosia lukuun o ama a. Alan välittömät työpaikat ovat kuitenkin trendinomaisessa laskussa puun jatkojalostusta lukuun o ama a. Tosin tässäkin on alueiden välistä vaihtelua. Metsäsektorin työllistävyyden kasvu ei voine jatkossa perustua perinteisten tuo eiden tuotantomäärien lisääntymiseen vaan jatkojalostukseen ja uusiin innovatiivisiin tuo eisiin, sekä matkailuun ja energiatuotantoon. Uu a, teknologiaan tukeutuvaa ja maaseudun ihmisiä työllistävää elinkeinotoimintaa on versonut myös metsäklusterin ja teknologiaklusterin rajapinnoilla, esimerkkeinä metsäkonevalmistus ja puutavaran mi auksessa käyte ävät lai eet. Metsäsektorin osuus bru okansantuo eesta on hienoisessa laskussa, sillä etenkin teknologiasektori on kasvanut metsäsektoria vauhdikkaammin. On myönteistä, e ä kansantalouden rakenne monipuolistuu ja kehi yy, sillä vahva riippuvuus yhdestä toimialasta on riski. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä, e äkö uusien toimialojen kasvaessa vanhemmat supistuisivat, vaan vanha ja uusi voivat kasvaa yhdessä ja parhaimmillaan luoda synergioita. EU:n laajentuminen ja monet muut kansanvälisen toimintaympäristön muutokset tuovat haasteita ja mahdollisuuksia metsäsektorin kehitykselle. Asia on tärkeä maaseudun näkökulmasta, sillä vaikutukset ovat selkeimmät alue- ja paikallistalouksissa. Metsäsektoria kanna aa kehi ää Suomessa: Ala on niitä harvoja elinkeinoja, missä Suomi on eurooppalaisi ain merki ävä tekijä ja Suomella on alalla suhteellista etua. Metsäsektorimme on kansainvälisesti kilpailukykyinen. Jo a metsien merkitys maaseudun voimavarana voi jatkua, on puun tuotannosta ja maaseudun infrastruktuurista huolehdi ava: erityisesti metsänhoitotöiden suorittaminen ajallaan ja tiestön kunnossapito mukaan lue una metsäautotiet. Suomella on metsäsektorin kehi ämisessä ja osaamisessa johtava asema, mikä antaa hyvän pohjan kehi ää osaamista ja kilpailukykyä edelleen. Markkinoiden ja teknologian kehitystyötä tulee tehdä laaja-alaisesti; paperin, puutuo eiden ja energian ohella metsäsektori voi tarjota matkailu- ja elämystuo eita, ravintotuo eita tai niiden aineosia. Rakennemuutos metsien omistuksessa luo kysyntää muun muassa metsäpalveluille. Tämä edelly ää toimivien ja kustannustehokkaiden konseptien kehi ämistä. Puun laaja energiakäy ö Euroopassa saa aa avata uudenlaisia mahdollisuuksia mu a myös haasteita metsäsektorin kehi ämiselle. Tämä vaatii kehitystyön kohdentamista ennen kaikkea energiapuun korjuu- ja puuenergiatuo eiden tuotantoteknologiaan ja markkinaosaamiseen. Maaseudulle on saatavissa lisätyöpaikkoja puutuoteteollisuuden osuuden kasvattamisesta, tuo eiden jatkojalostuksesta, teknologian tuotannosta, neuvonnasta ja metsäpalveluista sekä puuenergiatuotannosta.

150 146 Muu uvan, kaupungistuvan metsänomistajakunnan neuvonta tuo uu a työtä ja vaatii paikkatietoon tukeutuvan verkkopalvelun kehi ämistä. Työllisyysnäkökulmasta on tarpeen kehi ää keinoja, joilla metsien suojelualueita voitaisiin hyödyntää matkailu- ja virkistyspalveluissa. Metsätaloudessa tarvi avan työvoiman saatavuus vaatii toimenpiteitä, joilla alan houku elevuu a lisätään. Keskeistä siinä on ympärivuotisen työllisyyden turvaaminen. Erityisesti metsänhoitotöissä tarvitaan lisätyövoimaa Metsäsektori on Suomessa edelleen lähes yhtä tärkeä kuin 1980-luvulla Suomen talous nojaa edelleen vahvasti metsäsektoriin eli massa- ja paperiteollisuuteen, puuteollisuuteen sekä metsätalouteen. Suurehkon osan 1900-lukua jopa suurin osa maamme vientituloista tuli puun ja metsäteollisuustuo eiden viennistä. Nykyään metsäviennin osuus on noin neljännes. Vienti perustuu metsäteollisuustuo eiden, etenkin paperin ja kartongin sekä sahatavaran ja vanerin vientiin. Metsäsektorin osuus on edelleen lähes sama kuin 1980-luvun loppupuoliskolla (tällöin noin 8 %) eikä osuus 1980-luvun alussakaan ollut kovin paljon suurempi (8 9 %). Metsäteollisuus on sähköteknisten ja optisten lai eiden valmistuksen jälkeen Suomen toiseksi suurin teollisuudenala BKT:n arvolla mitaten. Useimmissa maakunnissa metsäteollisuus on kuitenkin edelleen suurin teollinen toimiala. Yhdessä metsätalous ja metsäteollisuus eli metsäsektori ovat sähköteknistä alaa hieman suurempi arvonlisän tuo aja useimmissa maakunnissa. Metsäsektorin tuo amasta BKT:sta syntyy yli puolet massa- ja paperiteollisuudessa (noin 4 % Suomen BKT:sta). Puuteollisuuden osuus on alle neljännes metsäsektorin BKTmäärästä (noin 1 %) ja metsätalouden osuus on runsas neljännes (noin 2 %). Työllistävyydessä toimialojen välillä on vähemmän eroa. Työllisten määrää on kuitenkin vaikea täsmällisesti arvioida. Erilaisista lähteistä ja määritelmistä johtuen eri tilastot voivat antaa jonkin verran poikkeavan käsityksen metsäsektorin työllisten määrästä. Väli ömästi metsäsektorilla työllistyy noin henkilöä, kun lukumäärä vuosikymmen si en oli henkilön suuruusluokkaa. Puutuoteteollisuudessa on viime vuosina syntynyt lisää työllisyy ä, kun taas massa- ja paperiteollisuudessa työpaikat ovat jatkaneet vähenemistään tuo avuuden kasvun pysyessä alalla vahvana. Uudet työpaikat ovat syntyneet lähinnä puun jatkojalostuksen piirissä. Metsätalouden työpaikkojen määrä on niin ikään eräiden tilastojen valossa jonkin verran supistunut edelleen, eräiden toisten lähteiden mukaan arvioituna taas pysynyt ennallaan. Hakkuut ovat kuitenkin kasvaneet eli työn tuo avuus myös metsätaloudessa on jatkanut kasvuaan Etelä-Savo tuottaa puuta, Kaakkois-Suomi paperia Metsäsektorin suhteellinen merkitys aluetalouksissa on selkeästi suurinta perinteisesti vahvoilla metsäseuduilla Kaakkois-, Keski-, Itä- ja Pohjois-Suomessa (Kuva 14), missä myös metsäsektorin työllistävä merkitys on suhteellisesti suurinta. Metsäsektorin merkitys maakunnan taloudessa on kuitenkin suurempaa kuin Suomessa keskimäärin myös maatalousvaltaisessa Satakunnassa, Pirkanmaalla, Päijät-Hämeessä ja Pohjanmaalla.

151 Metsätalouden merkitys taloudellisen toimeliaisuuden ja työpaikkojen lähteenä on e huomattava suuressa osassa Suomen maakuntia. Vuonna 2000 yli kaksi prosenttia (2,7 m euroa) Suomen kokonaisarvonlisäyksestä syntyi metsätaloudessa. Ne maakunnat, 147 Huonekalujen valmistuksen mukaan o aminen nostaisi joillakin alueilla metsäsektorin merkitystä selvästi. Suhteellisesti pienin osuus metsäsektorilla on Uudenmaan ja Varsinais-Suomen maakuntien talouksissa, missä elinkeinorakenne on monipuolinen ja talouksien koko on suuri. Metsän ja metsäsektorin absoluu inen määrä ja koko ovat silti näissäkin maakunnissa eurooppalaista hyvää keskitasoa. Metsäsektorin tuotanto ja arvonlisäys ovat kasvaneet lähes koko Suomessa 1990-loppupuoliskon kuluessa. Massa- ja paperiteollisuuden kasvu on ollut viimeisen kymmenen vuoden aikana suhteellisesti nopeinta Satakunnassa ja Pohjois-Pohjanmaalla, mu a myös Pohjois-Karjalassa. Puuteollisuus on kasvanut suhteellisesti eniten Pohjanmaan maakunnissa, mu a myös Uudellamaalla, Savossa, Keski-Suomessa ja Varsinais-Suomessa kasvu on ollut nopeaa. Metsätalouden merkitys taloudellisen toimeliaisuuden ja työpaikkojen lähteenä on edelleen huoma ava suuressa osassa Suomen maakuntia. Vuonna 2000 yli kaksi prosen ia (2,7 miljardia euroa) Suomen kokonaisarvonlisäyksestä syntyi metsätaloudessa. Ne maakunnat, joissa metsätalouden arvonlisäyksellä ja työllistävyydellä on erityisen suuri merkitys, ovat hyvin runsasmetsäisiä. Metsätalouden merkitys on suuri ylipäätään maaseudulla. Metsätalous työllistää runsaan prosentin maan kaikista työllisistä ( henkilöä). Maakunnista metsätalous on ylivoimaisesti tärkeintä Etelä- Savossa, mikä on Suomen suurin puuntuo ajamaakunta. Etelä-Savon BKT:sta yli kymmenesosa syntyy metsätaloudessa. Seutukuntatasolla metsätalouden merkitys ilmenee selvemmin. Monissa itäisen ja pohjoisen Suomen seutukunnissa metsätalouden osuus alueen arvonlisäyksestä nousee Kuva 14. Metsäsektorin (metsätalous, puuteollisuus, massa- ja paperiteollisuus sekä kustant ja Kuva painaminen) 14. Metsäsektorin arvonlisäyksen (metsätalous, osuus maakunnan puuteollisuus, koko massa- arvonlisäyksestä ja paperiteollisuus 2000, % sekä kustantaminen ja painaminen) arvonlisäyksen osuus maakunnan koko arvonlisäyksestä M e tsäsektorin vuonna arvonlisäyksen 2000, % osuus maakunnan koko arvonlisäyksestä (%) 2000 Etelä-Karjala Kymenlaakso Keski-Suomi Pohjois-Karjala Etelä-Savo Lappi Kainuu Pohjois-Savo Pohjanmaa Satakunta Päijät-Häme Koko maa Pirkanmaa Kanta-Häme Pohjois-Pohjanmaa Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Itä-Uusimaa Uusimaa Varsinais-Suomi Ahvenanmaa 3,4 3 2,5 Lähde: Tilastokeskus Lähde: Tilastokeskus ,6 9,6 9,5 8,4 8,3 8,1 7,2 6 12,9 17,5 17,1 15,2 14,3 19,3 18, % Metsätalous Puutuoteteollisuus Massa- ja paperiteollisuus 21,9 28,6 34,2

152 ja painaminen) arvonlisäyksen osuus maakunnan koko arvonlisäyksestä 2000, % 148 M e tsäsektorin arvonlisäyksen osuus maakunnan koko arvonlisäyksestä (%) 2000 Etelä-Karjala 34,2 kymmeneen prosen iin tai suuremmaksi, Ilomantsin ja Juvan seutukunnissa yli 25 prosen iin. Keski-Suomi Kymenlaakso 28,6 21,9 Pohjois-Karjala Etelä-Savo Lappi Metsätalouden nimellinen arvonlisäys kasvoi kaikissa 17,5 maakunnissa Lappia ja Kainuuta Kainuu 17,1 lukuun Pohjois-Savo o ama a ajanjaksona Kasvu 15,2 yhteiskunnan kokonaistaloudessa oli kuitenkin Pohjanmaa selvästi nopeampaa (koko Suomen 14,3 arvonlisäys kasvoi 38 prosen ia, metsätaloudessa 22 Satakunta 12,9 prosen ia). Päijät-Häme Koko maa Pirkanmaa Kanta-Häme Pohjois-Pohjanmaa 9,6 9,5 8,4 8, Metsätalous ja muut maaseudun elinkeinot Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Itä-Uusimaa 8,1 7,2 6 10,6 19,3 18,4 Maa- ja Uusimaa metsätalous ovat 3,4 alkutuotannon tärkeimmät toimialat. Toimialojen kehityksessä ja rakenteessa on kuitenkin Varsinais-Suomi 3 selkeitä eroja, kuten maatalouden huoma avasti suurempi työllistävyys. Maataloudessa työskentelee edelleen ( työllistä vuonna 2000) Ahvenanmaa 2,5 moninkertainen määrä metsätalouteen verra una ( työllistä). Tämän lisäksi puun % kaukokuljetuksen piirissä Metsätalous työskentelee Puutuoteteollisuus muutamia tuhansia Massa- ja henkilöitä. paperiteollisuus Lähde: Yhteistä Tilastokeskus on koneellistuminen 2002 ja tuotannon tehokkuuden kasvusta johtuva työllisyyden laskeva trendi. Vuodesta 1975 vuoteen 2001 työn tuo avuus metsätaloudessa kasvoi Metsätalouden keskimäärin 4,6 prosen ia merkitys vuosi ain. taloudellisen Metsätaloudessa toimeliaisuuden työn tuo avuuden ja työpaikkojen kehitys lähteenä on on e huomattava ollut lähes yhtä suuressa nopeaa osassa kuin metsäteollisuudessa, Suomen maakuntia. missä Vuonna kasvu oli 2000 keskimäärin yli kaksi 5 6 prosenttia prosen ia vuodessa. Suomen Metsätalouden kokonaisarvonlisäyksestä ja metsäteollisuuden syntyi tuo avuus metsätaloudessa. on kehi ynyt Ne nope-maakunnatammin kuin maan kaikkien toimialojen tuo avuus keskimäärin (2,9 %) (Metsätilastol- (2,7 m euroa) metsätalouden arvonlisäyksellä ja työllistävyydellä on erityisen suuri merkitys, ovat linen vuosikirja 2002). runsasmetsäisiä. Metsätalouden merkitys on suuri ylipäätään maaseudulla. Metsätalous ty runsaan Koneellistumisen prosentin ohella maan maataloudessa kaikista työllisistä työllisten (24 määrää on 000 vähentänyt henkilöä). myös Maakunnista kehitys metsäta ylivoimaisesti kohti suurempia tärkeintä ja harvalukuisempia Etelä-Savossa, tiloja. mikä Metsätaloudessa on Suomen kehitys suurin puuntuottajamaakunta. on päinvastainen, Etelä BKT:sta yli kymmenesosa syntyy metsätaloudessa. Kuva 15. Metsätalouden osuus työllisistä ja arvonlisäyksestä maakunnittain osuus ja 2000, % vuonna 2000, % 12 % 11,3 Metsätalouden osuus arvonlisäyksestä ja työllisistä ,9 Etelä-Savo 3,1 Pohjois- Karjala 7,2 7,1 3,4 Kainuu 2,5 6,2 Pohjois-Savo 2,2 5,2 Keski-Suomi 4,9 4,8 3,6 3,5 3,5 2,9 2,8 2,6 2,5 2,1 2,3 2,1 2,1 1,9 2,0 1,8 1,7 1,4 1,1 1,1 1,1 1,0 1,1 1,3 1,0 0,9 1,1 0,7 0,6 0,5 0,10,2 Keski- Pohjanmaa Etelä- Pohjanmaa Etelä- Karjala Lappi Kanta-Häme Päijät-Häme Pohjois- Pohjanmaa Satakunta Pohjanmaa koko maa Kymenlaakso työlliset Pirkanmaa Itä-Uusimaa arvonlisäys Varsinais- Suomi Ahvenanmaa Uusimaa Lähde: Tilastokeskus Lähde: Tilastokeskus 2002

153 149 eli metsätilojen määrä lienee hienoisessa kasvussa, kun tiloja jaetaan perillisten kesken. Tämä ase aa neuvonnalle eli metsänhoitoyhdistyksille ja metsäkeskuksille haasteen. Useimmissa Suomen maakunnissa metsätalous on arvonlisäykseltään maatalou a merki ävämpi elinkeino. Koko maassa metsätalouden arvonlisäys (2,7 miljardia euroa) oli vuonna 2000 selvästi maatalouden arvonlisäystä (1,5 miljardia euroa) korkeampi. Viidessä maakunnassa kahdestakymmenestä maatalouden arvonlisäys yli i metsätalouden arvonlisäyksen määrän vuonna Etelä-Savossa metsätalouden arvonlisäys on lähes viisinkertainen maatalouteen verra una. Pohjanmaalla maatalouden arvonlisäys on metsätalouteen verra una kaksinkertainen. Maa- ja metsätalouden harjoi amiset lii yvät Suomessa elinkeinoina toisiinsa: 22 prosen ia metsänomistajista oli maatalousyri äjiä. Heidän omistuksessaan oli 34 prosen ia metsäpinta-alasta vuonna Osuus on ollut laskeva, sillä 31 prosen ia metsänomistajista oli maatalousyri äjiä vuonna 1990 (Karppinen et al. 2002). Samaan aikaan maatilojen keskimääräinen metsäpinta-ala on noussut 36,2 hehtaarista noin 45 hehtaariin. Koko maassa metsälön keskikoko on 37 hehtaaria, eli viljelijämetsänomistajat omistavat suurempia metsälöitä kuin muut yksityisomistajat. Viljelijämetsänomistajien tuloista arviolta viidennes tulee metsästä. Suomessa metsät ovat pääosin yksityisten ihmisten omistuksessa. Suurin osa vuotuisista puunmyyntituloista päätyykin yksityisomistajille. Vuonna 2000 yksityisomistajien osuus bru okantorahatuloista oli noin 88 prosen ia ja vuonna 2001 noin 82 prosen ia. Yksityisomistajien bru okantorahatulot olivat vuonna 2003 yhteensä yli 1,5 miljardia euroa. Alueellisesti bru okantorahatulojen merkitys on suuri, sillä noin neljä viidesosaa tuloista jää metsien sijaintikuntaan (Järveläinen et al. 1998) Euroopan kehitys viitoittaa metsäsektorin tulevaisuutta Suomessa Metsäsektorin elinvoimaisuudella on edelleen merkitystä alue- ja paikallistalouksille mu a etenkin koko Suomelle. Metsäsektorin kehi ymiseen jatkossa vaiku avat huoma avasti tapahtumat erityisesti tärkeimmillä markkinoilla Euroopassa. Yksi oleellinen meneillään oleva muutos on EU:n laajeneminen ja sen taustalla oleva Keski- ja Itä-Euroopan valtioiden polii inen ja taloudellinen murros. Tällä prosessilla on seurausvaikutuksia, jotka tavalla tai toisella ulo uvat myös Suomen metsäsektorille ja sieltä alue- ja paikallistalouksiin. Eräs seuraus ovat jo vauhdikkaasti lisääntyneet metsäteollisuuden investoinnit ja tuotannon kasvu Keski- ja Itä-Euroopassa (KIE-alue). Ainakin väliaikaisesti tämä on kiristänyt kilpailua puutuotemarkkinoilla. Eri suuntaan vetävä kehityspiirre on hiljalleen viriävä kulutuksen kasvu KIE-alueella. Edullisen kustannustason ja kulutuksen kasvuodotusten yhteisvaikutuksena melko runsaasti teollisuuden investointeja suuntautunee jatkossakin KIE-alueelle ja Venäjälle. Kulutuksen kasvu ei kuitenkaan toistaiseksi yllä läheskään samaan laajuuteen tuotannon kasvun kanssa, joten kilpailu kiristyy edelleen ainakin jonkin aikaa. Venäjän potentiaalinen merkitys on Suomen näkökulmasta jopa selvästi suurempi kuin EU:n uusien jäsenmaiden yhteismerkitys.

154 150 Maaseudun näkökulmasta metsäsektorin kehityksen ennakointi on tärkeää. Jos metsistä voimakkaasti riippuvaisilla alueilla sektorin toiminta nopeasti supistuu, aiheutuu tästä talous- ja työllisyysongelmia. Sektorin supistuminen voi ainakin väliaikaisesti kutistaa myös muita toimialoja. Vastaavasti metsäsektorin kasvu vahvistaa niitä. Maaseutupolitiikan linja metsäklusteriin tähdentää puun hyvän laadun, runsaan määrän ja korkean jalostusasteen hyödyntämistä maaseudun ihmisten työksi ja toimeentuloksi. Keskeisiä näkökohtia ovat silloin paikallisten ihmisten metsäomistus ja kantorahatulot, laajeneva puutuoteala, puun ja hakkuutähteiden käy ö energianlähteenä sekä metsät hoide una ja luonnonympäristönä. Kansallisvarannolle olisi saatava tuntuvasti nykyistä parempi hinta jalostamalla ja siten maaseudulle lisää tuloja ja työtä. Metsän aluetaloudellisen merkityksen pitkään jatkunut lasku on saatava kääntymään kasvuksi. (50) Hallitus uudistaa valtakunnallisen metsäsektoriohjelman maaseutu- ja aluepolii isista tavoi eista lähteväksi. Samassa yhteydessä selvitetään maaseutusopimusmene elyn soveltuvuus metsään lii yvissä tehtävissä. (VN, MMM) (51) Alueelliset metsäohjelmat nivotaan entistä tehokkaammin yhteen maakuntaohjelman ja TE-keskusten elinkeinopolii isen suunni elun kanssa. Alueellisista metsäneuvostoista kehitetään metsä- ja puualan aluekehitystoimien asiantuntijaelin. (Metsäkeskukset, maakuntien liitot, TE-keskukset) (52) Maaseudulla asuvien nuorten kiinnostusta metsätalouden töistä lisätään metsätaloudessa ja puunjalostuksessa toimivien tahojen yhteistoiminnalla. Näin saadaan aikaan metsätyöntekijöiden ympärivuotinen työllisyys. (Alan työmarkkinajärjestöt, MMM, OPM) (53) Vuoden 2004 loppupuolella valmistuvat puutuoteteollisuuden elinkeinopolii inen ohjelma ja puurakentamisen edistämisohjelma, jotka konkretisoivat ne toimenpiteet, millä turvataan kotimaisen puun hyödyntäminen ja puutuoteteollisuuden osuuden lisääminen sekä vahva rahoitus jatkojalostukseen, toteutetaan täysimääräisesti. (KTM, MMM, Tekes) 5.5 Kuluttajalähtöinen pk-elintarvikejalostus Kolmas maaseutupolii inen kokonaisohjelma perustui elintarvikealan pienyritysten hyviin tulevaisuuden näkymiin ja markkinoihin sopeutumiseen. "Elintarvikealan pkyritysten toimintaympäristö 2000"-tutkimuksen mukaan yritykset uskovat tulevaisuuteen ja haluavat laajentaa toimintaansa (Gallup Elintarviketieto Oy 2000). Ny emmin kilpailun kiristyminen on selvästi havai avissa. Etenkin keskikokoisilla yrityksillä on vaikeaa. Kaupan yksiviivainen logistiikka tuo monelle ongelmia. Ruoka-Suomi -teemaryhmä seuraa vuosi ain pienyritysten määrän kehi ymistä ja viime vuosien aikana yritysten kokonaismäärä on noussut hitaasti. Syksyllä 2000 kolmannen maaseutupolii isen ohjelman laadinnassa tode iin pienyrityksiä olevan kpl. Nyt niitä on noin kpl, joista noin 80 prosen ia on alle 5 henkilöä työllistäviä. Tosin yritysten lukumäärä on vain yksi toimialan tilaa kuvaava mi ari. Elintarvikkeiden jalostuksen merkitys maaseudun toimialana korostuu kun huomioidaan sen perustumi-

155 151 nen pääosin maaseudun raaka-aineiden jatkojalostamiseen. Yritysten sijoi umisessa ei ole havai avissa eroja eri maaseututyyppien välillä. Elintarvikesektorilla tapahtuu muutoksia sekä horisontaalisesti e ä vertikaalisesti. Alkutuotannossa on näkyvissä voimakkaita muutoksia lii yen yhteisen maatalouspolitiikan muutokseen ja EU:n laajentumiseen. Nämä vaiku avat koko elintarvikeketjun toimintaan. Elintarvikeketjun kulu ajaympäristössä on nähtävissä ostokäy äytymiseen lii yviä pieniä muutoksia muun muassa terveellisissä ja terveysvaiku eisissa eli funktionaalisissa elintarvikkeissa. Koko ketjuun vaiku avia tekijöitä ovat myös biotekniikan sovellusten mahdollinen käy ö. Teollisuudessa on nähtävissä keski ymistä suuriin yksiköihin, omistuksen globalisoitumista ja muuta kansainvälistymistä, mu a myös pienille yrityksille on uusia mahdollisuuksia. Kaupan ja teollisuuden keskinäinen toiminta on muutoksessa toisaalta ketjuuntumisen ja kansainvälisen kilpailun lisääntyessä ja toisaalta kaupan omien tuo eiden osuuden kasvaessa. Kolmannen maaseutupolii isen ohjelman linjausten mukaan vuosina alueellisessa kehi ämistoiminnassa lisä iin elintarvikealan yri äjien osaamista. Valtakunnallisin ja ylimaakunnallisin toimin on tue u aluetason työtä monin keinoin. Kehi ämistyön laatua pyri iin parantamaan julkaisemalla "Elintarvikeyrityksen kehi ämistarvekartoitus" (Ruoka-Suomi-tiedote 3/2002) ja "Yrityksen liiketaloudellisen toimintakyvyn perusteet" (Ruoka-Suomi-tiedote 4/2002). Alueellista ja paikallista työtä tuetaan myös teemaseminaarein, vahvistamalla kehi äjien yhteistyötä ja tiedotuksella. Imago- ja tiedotustoiminnalla alueellisesti, ylimaakunnallisesti ja valtakunnallisesti on pyri y muokkaamaan elintarvikealan pienyritysten toimintaympäristöä myönteisemmäksi. Toiminta ja kehi ämistoimenpiteet koskevat niin tavanomaista kuin luomutuotantoakin. Ruoka-Suomi -teemaryhmän alueellinen toiminta on vahvistunut kolmannen maaseutupolii isen kokonaisohjelman toteutusaikana ka aen koko maan. Teemaryhmään kuuluvat 15 alueellista edustajaa vastaavat kukin oman alueensa elintarvikealan kehi ämisja tiedotustyöstä toimien oman alueensa yritysverkoston kanssa palvellen, neuvoen ja koulu aen. Teemaryhmän muodostaman verkoston kau a tavoitetaan kaikki noin elintarvikeyri äjää Elintarvikejalostuksen imago, tiedotus ja menekinedistäminen Pienyrityspohjainen elintarvikejalostus on pieni toimiala, jonka yritysten ongelmana on "näkymä ömyys" ei ainoastaan asiakkaille vaan myös viranomaisten suuntaan. Pienyrityspohjainen elintarvikejalostus tarvitsee esillä oloa, mu a tätä rajoi avat mainonnan ja menekinedistämisen valtiontukisäännöt. Tällä hetkellä ei alueilla ole tarkkaa selvyy ä julkisen rahoituksen sallituista toimenpiteistä tuo eiden markkinoinnissa. Tämä koskee erityisesti lähiruoan markkinointia. Joka tapauksessa lähiruokaa saa tuoda esiin. Julkisen rahoituksen kohdentamiselle kaivataan pikaista selvennystä. PK-elintarvikealalle on tärkeää kehi ää uudentyyppistä lähellä kulu ajaa olevaa lähiruoan suoramyyntiä ja kokeilla sen eri toimintamuotoja. Tämä edelly ää kulu ajien ja maaseudun tuo ajien sekä muiden pienyritysten vuorovaikutuksen lisäämistä. Konkree isena toimintana Ruoka-Suomi-teemaryhmä on aktivoinut pääkaupunkiseudulle

156 152 Taulukko 11. Elintarvikeyritykset (alle 20 hlö) toimialoittain Teurastus ja lihanjalostus Kalanjalostus Vihannesten sekä marjojen ja hedelmien jalostus Maidon jatkojalostus Myllytuotteiden valmistus Leipomotoiminta Juomien valmistus Muiden elintarvikkeiden jalostus Yhteensä Uusimaa Varsinais-Suomi Satakunta Kanta-Häme Pirkanmaa Päijät-Häme Kymenlaakso Etelä-Karjala Etelä-Savo Pohjois-Savo Pohjois-Karjala Keski-Suomi Etelä-Pohjanmaa Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjois-Pohjanmaa Kainuu Lappi Ahvenanmaa Yhteensä % Lähde: Ruoka-Suomi-tiedote 2/2002

157 153 "Talonpojan markkinat"-tapahtuman. Maaseutupolii isena tavoi eena on kulu ajalähtöisen maa- ja elintarviketalouden kehi äminen. Maaseutuun lii yvään viestintään kuuluvat paitsi konkree iset tuo eet myös maaseudun tarjoamat palvelut ja ympäristö. Maaseudun yleistä kansalaisnäkyvyy ä tulee parantaa. Maaseutu on koko yhteiskuntaa varten. Tarvitaan nykyistä parempaa kokonaisnäkemystä sekä linjakasta tiedotusta ja uutisointia sekä maaseudun eri toimijoiden yhteistyötä. Tiedo aminen ja menekinedistäminen on tällä hetkellä tapauskohtaista, yksi äistä ja valtakunnallisesti koordinoimatonta. Toisistaan tietämä ä luodaan uusia projektikohtaisia ja heikosti löyde äviä www-portaaleja. Toimijoiden ja rahoi ajaviranomaisten tulee tarkastella projektirahoituksen suuntaamista uusien www-portaalien yms. luomiseen krii isesti. Sen sijaan tarvitaan yhteensovi avaa ja tehokasta viestintää. (54) YTR ja Ruoka-Suomi -teemaryhmä laativat vuonna 2005 keskeisten tahojen yhteistyönä valtakunnallisen pk-elintarvikealan imago- ja menekinedistämisstrategian vuosille (YTR, Ruoka-Suomi -teemaryhmä) Pienyritysten toimintaedellytysten kehittäminen Pienyritysten elintarvikejalostus tarvitsee edunvalvontaa sillä pääsääntöisesti lainsäädännössä ja määräyksissä näkökulmana on suurten yritysten toimintatapa ja volyymit. Ruoka-Suomi -teemaryhmä jatkaa aloi eiden ja lausuntojen antamista sekä muita vastaavia toimintoja pyrkien ennakoimaan asioita. Työn tueksi YTR:n ministeriöistä on tärkeää saada keskeisiltä henkilöiltä ennakoivaa tietoa mahdollisista säännösten muutoksista. Elintarvikelain uudistuksen ( alkaen) myötä sen soveltamisalan piiriin tulevat myös alkutuotantoyritykset. Lakiluonnoksessa ehdotetaan maksuperusteiden muu amista yhä enemmän todellisiin kustannuksiin perustuvaksi ja maksuvastuun siirtämistä toiminnanharjoi ajalle. Pienten yritysten tuotantomäärällä tämä merkitsee suhteellisesti suuria kustannuksia tuote ua yksikköä kohden ja jopa ratkaisevaa kanna avuuden alenemista. Lakiluonnoksen mukaan maksuperusteet määräytyisivät edelleen kuntakohtaisesti. Yritysten tasa-arvon kannalta on tärkeää, e ä niitä kohdellaan samalla tavalla eri puolilla Suomea, siten kunnissa tulee olla yhtenäiset käytännöt yritysten kohtelusta sekä tarkastusten yhtenäiset toimitavat. EU-tasoiset vuoden 2006 alussa voimaan tulevat uudet asetukset mahdollistavat kansalliset poikkeukset elintarvikehygieniasta, eläinperäisiä elintarvikkeita koskevista erityisistä hygieniasäännöistä sekä ihmisravinnoksi tarkoite ujen eläinperäisten tuo eiden virallisen valvonnan järjestämistä koskevista erityissäännöistä koskien esimerkiksi perinteisiä valmistusmenetelmiä, paikallista myyntiä ja maantieteellisesti syrjäistä sijaintia. Niin sanotun "riekkoja ravintolaan"-toiminnan edellytykset turvataan. Valmisteluvastuu on MMM:n elintarvike- ja terveysosastolla, mu a Ruoka-Suomi -teemaryhmä on aktiivinen ja tuo esiin konkree iset kohteet, joihin poikkeuksia tarvitaan.

158 154 (55) Maa- ja metsätalousministeriö huolehtii siitä, e ä elintarvikelain ja asetusten valmistelussa otetaan huomioon pienten yritysten toimintaedellytysten säilyminen ja yhdenmukaiset mene elyt eri puolilla Suomea. (MMM/ELO, Ruoka-Suomi -teemaryhmä) Tiedon soveltaminen Elintarvikkeiden markkinoinnissa korostuu globalisoitumisen ohella kulu ajalähtöisyys ja koko elintarvikeketju. Toimintaympäristön muutos pitää pystyä o amaan huomioon jo raaka-aineen tuotannosta lähtien. Vain siten taataan kilpailukykyinen yritystoiminta. Tutkimuslaitoksissa ja ministeriöissä on olemassa ennakkokäsitys tilanteesta ja kehityksen suunnasta. Tämä tieto tulee saada tehokkaammin valumaan alaspäin esimerkiksi neuvonnan ja yritysrahoituspäätöksiä tekevien käy öön. Tulee myös varmistaa ne mekanismit, joilla tieto kulkeutuu pieniin yrityksiin. Tähän lii yy yritystason tekijöitä, jotka edelly ävät valtakunnallista tutkimusta tai kehi ämistä. Esimerkiksi pieniä yrityksiä hyödy ävän teknologian siirtoon lii yvälle tutkimukselle olisi saatava parempia rahoitusmahdollisuuksia muun muassa MAKERA:ssa. Elintarvikeketjun toimintaympäristön analyysia ja ennakointia sekä pienten elintarvikeyritysten tulevaisuuden arviointia on kehite ävä ja saatua tietoa on valute ava sekä hallinnossa, neuvonnassa e ä kehi ämistyössä toimijoiden tasolle kuten TE-keskuksiin, neuvontaan ja kehi ämistyöhön. Samalla tietoa sekä toimintaympäristön muutoksesta e ä tutkimuksesta on saate ava yhä tehokkaammin myös yri äjien käy öön. Yritystasolla kulu ajakäy äytymisen tuntemus sekä kyky soveltaa kulu ajainformaatiota ja tutkimustietoa omassa yritystoiminnassa on heikko. Ruoka-Suomi -teemaryhmä julkaisee Ruoka-Suomi-tiedote a neljä kertaa vuodessa. Tiedote palvelee elintarvikealan toimijoita ja yrityksiä kertomalla valtakunnan tason asioita ja yhteistyömahdollisuuksista. Toisaalta tavoi eena on väli ää tietoa alueellisesta toiminnasta, kokemuksista ja aikomuksistakin muille hyödynne äväksi. Tiedote a kehitetään palvelemaan kehi äjiä ja yri äjiä myös tutkimustiedon levi ämisen kanavana Elintarvikealan pienyritysten yhteistyö Yri äjien liiketoiminta-aja elun vahvistamista erityisesti yhteistoiminnasta saatavien hyötyjen kau a pidetään tärkeänä. Kehi ämistoimista huolima a tulokset ovat toistaiseksi vaatima omia. Pääsääntöisesti yri äjien on helpointa ja houku elevinta aloittaa yhteistyötä ja verkostoitumista markkinointiin lii yvissä toimissa. Samanaikaisesti amma ikei iöt kaipaavat pienyrityksiltä tapahtuvan ostotoiminnan helpo umista. Vuosina kohdennetaan voimavaroja lähiruoka-logistiikka-tuo ajayhteistyö -toimintaan. Suomella on paljon oppimista monista Euroopan maista, joilla on pitkät perinteet elintarvikealan yritysten jalostus- ja markkinointiyhteistyöstä. Uutena mahdollisuutena on yhteistoiminnan edistäminen tarjoamalla kannusteita. EU: n yhteisen maatalouspolitiikan uudistus tuo mahdollisuuden laatutuo eita tuo avien markkinointiorganisaatioiden tukemiselle. Tämä mahdollisuus tulee Suomessa o aa käy öön siten, e ä siitä olisi mahdollisimman suuri hyöty pienille yrityksille ja se houku aisi yhteistoimintaan. Järjestelmän tulee olla byrokratialtaan selkeä ja asiakaslähtöinen. Kyseeseen tulisivat tuo ajaorganisaatioiden yhteiset toiminnot, tilausjärjestelmät

159 155 yms. ja niiden kehi äminen. Rahoitusvälineitä kehi ämällä tulisi herä ää yri äjien yhteistyöhalu. Myös tarkastus- ym. maksuja voitaisiin yhteistyömuodoissa jakaa yri äjille ja maksurasitus yritystä kohden pienisi. (56) Suomessa otetaan käy öön tuo ajayhteistyötä ja sen organisoitumista tukeva EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen mahdollistama rahoitusväline. (MMM/MAO, MTK, Ruoka-Suomi -teemaryhmä) Yri äjien yhteistyön ja verkoston rakentaminen vaatii kehi äjiltä erikoisosaamista, jota edelleen puu uu kehi äjiltä ja hankevetäjiltä. Verkostoaihioita on nähtävä ja myös toteutuneita onnistuneita malleja on tuotava esiin. Osaamisen puute ei koske yksin elintarvikealan kehi ämistyötä vaan maaseudun kehi ämistä muillakin aloilla. Tämän helpo amiseksi Jyväskylän amma ikorkeakoulu yhteistyössä ELO-verkoston kanssa suunni elee toteute avaksi maaseutuelinkeinojen verkostorakentajien koulutusta. Aluekehitysohjelmat ja niihin lii yvät toteu amissuunnitelmat ovat entistä tärkeämpiä kehi ämisasiakirjoja myös maaseutuyrityksille ja muille pienyrityksille, sillä niihin linjataan aluei aiset kehi ämisen strategiset painopisteet, tehdään kehi ämistyö si en EU-rahalla tai kansallisesti resursoituna. Tavoi eena on aikaansaada alueellisia vahvoja järjestelmiä, joiden avulla voidaan pienemmilläkin panostuksilla turvata kehi ämispalvelujen tarjonta elintarvikealan pienyrityksille. On tärkeää, e ä aluestrategioissa linjataan elintarvikealan pienyritysten kehi ämistä ja otetaan kantaa myös infrastruktuuriasioihin esimerkiksi riista-alalla teurastustilojen rakentamiseen. (57) Elintarvikealan, mukaan lukien alan pienyritystoiminta, kehi ämislinjaukset sisällytetään maakunnallisiin ohjelmiin. (Maakuntien liitot, Ruoka-Suomi -teemaryhmä) 5.6 Matkailu kasvava elinkeino Matkailu on yksi maailman nopeimmin kasvavia elinkeinoja. Luonto, omaleimainen kul uuri ja puhdas ympäristö ovat globalisoituvassa ja teknistyvässä maailmassa yhä merki ävämpiä matkailun vetovoimatekijöitä. Euroopan laajuisesti ajateltuna näitä vetovoimatekijöitä on nimenomaan Suomessa ja muissa pohjoismaissa. Suomi on Euroopan unionin maaseutumaisin maa. Meillä nämä vetovoimatekijät ovat vahvimmillaan harvaan asutun maaseudun alueilla, siinä osassa Suomea, joihin maaseutupolitiikan toimenpiteitä eniten suunnataan. Matkailu on siten maaseutupolii isesti merki ävä elinkeino ja kehi ämisala. Matkailu elinkeinona näy ää suuntaa maaseudun uudelle elinkeinolliselle roolille, palvelujen maaseudulle. Maaseutupolii isesti perusteltua on parantaa maaseudun luontaisiin edellytyksiin ja voimavaroihin luonto, maisema, kul uuri ja ihminen sekä perhe- ja pienyri äjyyteen perustuvan matkailuyritystoiminnan edellytyksiä. Vahvaan osaamiseen ja verko uvaan yhteistyöhön nojaava, perhe- ja pienyri äjyyteen perustuva, paikallislähtöinen maaseutu-, kylä- ja luontomatkailu pyrkii nouda amaan kaikkia kestävän kehityksen kolmea periaate a. Sosiaalinen kestävyys syntyy paikallisuudesta ja paikallisen kul uurin ja elämäntavan kanssa sopusoinnussa harjoite avasta yritystoiminnasta. Luonnon kanssa sopusoinnussa eläminen ja sitä kau a syntyvä ympäristövastuullisuus sisältyy jo sekä maaseutumatkailun e ä luontomatkailun määritel-

160 156 miin. Taloudellista kestävyy ä parannetaan, kun tuotetaan matkailutuo eita sellaisilla tuotantotavoilla, e ä mahdollisimman suuri osa liikevaihdosta jää hyödy ämään ja työllistämään alueen asukkaita. Matkailu tuo toimeentuloa ja lisäansioita paitsi matkailuyri äjille myös kyläkauppiaalle, huoltoasemayri äjälle, käsityöläisille, herkkupajalle, jätkänkyn ilöiden tekijälle ja syty äjälle, metsurille, sienioppaalle, marjanviljelijälle, piirakanpaistajalle siis koko kylälle. Maaseudun elinkeinojen kehi ämisessä matkailuyritykset ovat horisontaalisten verkostojen luontevia solmukohtia. Matkailulla on tulevaisuudessa kasvava tehtävä myös maaseudun imagon muodostajana. Itse nähty, kuultu, koe u, tunne u, maiste u ja haiste u maaseutu on todempi ja mieleenpainuvampi kuin pelkillä mainoksilla ja tiedo eilla rakenne u kuvansa. Matkailu antaa kaupunkilaisille ja kauempaa tuleville mahdollisuuden ymmärtää ja oppia arvostamaan maaseudun ihmisiä, heidän kul uuriaan ja ympäristöään. Matkailu on konkree inen tapa lisätä kaupungin ja maaseudun ihmisten välistä vuorovaikutusta. Maaseudun asukkaiden oma kul uuri ja identitee i vahvistuvat, kun myös muut arvostavat ja ovat kiinnostuneita siitä Visio ja menestymisen avaimet Maaseudun matkailuelinkeino on kymmenen vuoden päähän ulo uvan visionsa mukaan tuolloin toimiva ja merki ävä osa matkailuelinkeinoa ja maaseudun monipuolista yritystoimintaa, mu a nojaa edelleen maaseudun ja kestävyyden vankkoihin arvoihin. Se menestyy kehi ämällä ja myymällä kilpailukykyisiä, turvallisiksi ja luote aviksi koe uja matkailu- ja virkistyspalveluita, joiden sisältö ja vahvuudet kumpuavat monimuotoisesta kul uuriperinnöstä, vuodenaikojen kierrosta, hyvästä laadusta, turvallisuudesta, maaseutuympäristön puhtaudesta ja nämä kaikki yhteen lii ävästä yri äjien osaamisesta. Palveluiden myynti ja markkinointi on organisoitu paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten toimijoiden tehokkaaksi ja sauma omaksi yhteistyöksi. Palveluja tarjotaan asiakkaille oste avaksi teemoi ain ja uusinta teknologiaa hyödyntäen. Maaseutumatkailun tuotantoketju tunnetaan jatkuvasta osaamisensa parantamisesta. Maaseudun matkailuelinkeinon menestyksen perusteet, arvot, joita on erityisesti vaali ava, ovat ee isyys, ympäristövastuullisuus, kul uuriperinnön vaaliminen, terveys ja hyvinvointi, luote avuus, tekemisen rehtiys, tuo eiston aitous, myönteinen palveluasenne sekä suomalaisen maaseudun arvostus ja maiseman kauneus. Vision toteutuminen edelly ää onnistumista krii isissä menestystekijöissä. Näitä ovat kaikkien toimijoiden sitoutuminen yhteisiin tavoi eisiin, yri äjien jatkuva oman osaamisensa ja yritystoiminnan kehi äminen, laadunhallinnan auko omuus, asiakaslähtöinen tuotekehitystyö yhteistyössä markkinoijien ja myyjien kanssa, alueellisesti ja valtakunnallisesti koordinoitu yhteismarkkinointi ja myynti sekä verko uminen muiden maaseudun toimijoiden ja elinkeinojen kanssa unohtama a verko umista muun matkailuelinkeinon kanssa. Myynnissä ja markkinoinnissa on oleellista, e ei tulevaisuudessa enää myydä pelkkää maaseutumatkailua, vaan myydään monenlaisia ja erilaiste uja maaseudulla tuote uja matkailu- ja virkistyspalveluja. Luontoon ja kul uuriin perustuvat aktiviteetit ja tapahtumat, ruoka- ja

161 157 majoituspalvelut, erä-, maatila-, mökki-, lomakylä- ja leirintäaluelomat tai vaikkapa leirikoulut voivat kaikki olla maaseudulla tuote uja matkailupalveluja, maaseutumatkailua. Myynti- ja markkinointitermit ja tuo eiden nimet eivät väl ämä ä vii aa suoraan maaseutuun vaan esimerkiksi tekemiseen. Tärkeää on, e ä asiakas löytää tuo een ja e ä tuote vetoaa asiakkaaseen. Jos asiakas ei halua matkustaa maaseudulle vaan erämaahan tai metsään tai luontoon, myytäköön hänelle erämatka, metsämatka tai luontomatka. Samoin jos halutaan kehi ää erä- ja luontomatkailua tai kalastusmatkailua tai hiljaisuusmatkailua, niin tämä ei vähennä kehi ämistyön arvoa. Maaseutumatkailu on ka okäsite, jota käytetään keskusteltaessa matkailun merkityksestä maaseudun elinkeinorakenteessa ja perusteltaessa matkailuelinkeinon maaseutupolii ista merkitystä. Suunnitelmallinen kehi ämistyö tarvitsee ajantasaista tietoa sekä työn suuntaamiseen e ä tehdyn työn arvioimiseen. Valtakunnallisen maaseutumatkailun seurantajärjestelmän rakentaminen ja käy ööno o on lähivuosina väl ämätöntä. Näin mahdollistuu tutkijoiden, kehi äjien, suunni elijoiden, pää äjien, yri äjien ja muiden alan toimijoiden tiedonsaanti toimialan tuo eista, kapasiteeteista, käy öasteista, matkailutulosta, työllistävyydestä ja muista krii isistä tunnusluvuista paikallisesti, alueellisesti ja valtakunnallisesti. Osaamisketjun vahvistaminen edelly ää eri toimijoiden välisen tiedonvälityksen parantamista. Vuosina maaseutumatkailun kehi ämistyöhön ei tarvita kokonaan uusia toimenpiteitä tai kehi ämisvälineitä. Sen sijaan meneillään olevia, pitkäjänteisiä kehi ämisprosesseja on vietävä määrätietoisesti eteenpäin ja uudiste ava. Kehi ämistyön painopisteitä ovat edelleen tuotekehitystyö, myynti ja markkinointi, osaamisen kehi äminen ja jaksaminen sekä laadunhallinta ja ympäristö. Toimenpiteet keski yvät meneillään olevien kehi ämisprosessien vahvistamiseen Tuotekehitystyötä yhdessä myyjien ja markkinoijien kanssa Suurin osa maaseutumatkailuyritysten asiakkaista on kotimaisia perheitä ja yritysasiakkaita. Näiden asiakasryhmien merkitys säilyy. Uusia potentiaalisia asiakkaita ovat kotimaiset seniorimatkailijat ja teemamatkailijat sekä ulkomaalaiset. Maaseutumatkailun asiakkaista, kuten koko Suomen matkailun, noin viidennes on ulkomaalaisia. Myös maaseudun matkailuelinkeinon on hae ava kasvua ennen kaikkea ulkomailta. Venäläiset ja eurooppalaiset asiakkaat ovat jo jossain määrin löytäneet Suomen, mu a tulevaisuuden suurin kasvu on tulossa Aasiasta. Baltian maiden lii yminen Euroopan unioniin ase aa suomalaiset matkailuyritykset uuteen kilpailutilanteeseen, mu a antaa myös aivan uuden mahdollisuuden Itämeren laajuiseen yhteistyöhön. Kaiken tuotekehitystyön, koskeepa se si en kotimaisille tai ulkomaisille asiakkaille tarkoite uja tuo eita, on oltava asiakaslähtöistä, mikä edelly ää segmentointia ja tutki ua tietoa asiakaskohderyhmistä. Tuotekehitystyötä on tehtävä aina yhteistyössä tuo eiden myyjien kanssa parhaan mahdollisen kilpailukyvyn saavu amiseksi. Tuotekehityksessä on oleellista vahvistaa yri äjien, koulu ajien ja kehi äjien tuo eistamisosaamista siten, e ä asiakaslähtöinen tuotekehitys omaksutaan yritysten jatkuvaksi toiminnaksi, jota tehdään laajasti verkostoituneena eri toimijoiden ja asiantuntijoiden kanssa. Etenkin myyjät otetaan tuo eistamisessa aidoiksi yhteistyökumppaneiksi. Luonnossa tapahtuvien aktivitee ituo eiden kehi ämisessä tarvitaan yhteistyötä maanomistajien ja muiden luontopohjaisia elinkeinoja harjoi avien kanssa. Esimerkik-

162 158 si vaellusrei ejä peruste aessa voidaan metsänomistajien kanssa hyvässä yhteistyössä parantaa reitin maisemallista vetovoimaa maiseman huomioon o avalla metsän käsittelyllä. Tässä tullaan lähivuosina kokeilemaan muun muassa virkistysarvokauppaa, joka on metsien suojelussa käyte ävän luonnonarvokaupan kaltainen menetelmä sopia metsänomistajan kanssa maisemamyönteisestä metsän käsi elytavasta. Kalastusmatkailussa puolestaan on ote ava huomioon kalavesien käy öön ja hoitoon lii yvät erityiskysymykset. Kalastusmatkailun kehi ämisen ohjenuorana pidetään maa- ja metsätalousministeriön laatimaa vapaa-ajan kalatalouden kehi ämisstrategiaa. Luonnossa tapahtuvien aktivitee ituo eiden kehi ämisessä ja toteutuksessa on ympäristövaikutuksiin kiinnite ävä erityistä huomiota ja varmiste ava, e eivät alueellisesti tai paikallisesti merki äviä luonto- tai ympäristöarvoja vahingoitu. Lisäksi on ote ava huomioon maanomistajien oikeudet ja paikallisten asukkaiden toivomukset alueiden käytölle. Luontoaktiviteeteilla voi paikallisesti olla huoma avia melu- tai kulumishaittoja, jotka on ote ava huomioon palveluja suunniteltaessa. Esimerkiksi moo orikelkkailun harrastajien määrä kasvaa, joten se vaatii huolellisen rei ien suunni elun. Toisaalta erä- ja luontomatkailun kehi äminen voi ohjata luonnon käy öä valmiille reiteille, pois herkimmin vioi uvista luontokohteista, jolloin ympäristövaikutukset ovat myönteisiä. Kotimaan markkinoinnissa ja myynnissä on oleellista unohtaa maantieteelliset rajat ja keski yä teemoihin. Kotimaista kysyntää pyritään lisäämään parantamalla tuo eiden tunne avuu a ja saatavuu a paikallisten, alueellisten ja valtakunnallisten jakelukanavien sauma omalla myynti- ja markkinointiyhteistyöllä. Kunta- ja maakuntarajat yli ävällä yhteistyöllä voimavarat voidaan yhdistää laajempiin kampanjoihin ja väl ää päällekkäistä tekemistä. ALMA-alueella tämän yhteistyöverkoston rakentaminen on Aavan meren tällä puolen -hankkeessa ja sen yhteydessä toimivassa Lomalaidun-neuvo elukunnassa saatu hyvään alkuun, mu a koko Suomen ka ava yhteistyö edelly ää myös tavoite 1 -alueiden mukaan saamista. Ulkomaan myynnissä yhteistyötä tiivistetään tuotepohjaisesti erikoistuneiden matkatoimistojen kanssa. Markkinointiponnistelut ulkomaille kanavoidaan Matkailun edistämiskeskuksen (MEK) koordinoimien toimenpiteiden kau a. Kesätuo eiden markkinointiin antaa lähivuosina luontevan mahdollisuuden vuoteen 2006 jatkuva MEK:n kesäkampanja, josta maaseutumatkailun tuo eiden näkyminen on paljolti kiinni tuotekehityksen ja tuo eistamisen aktiivisuudesta. "Aavan meren tällä puolen"-tuotekehitys- ja markkinointihanke jatkaa työtään vuoden 2007 loppuun saakka. Se kokoaa alueellisia tuotekehitystyön tuloksia yhteen ja väli ää aluehankkeille tietoa kysytyistä tuotekokonaisuuksista, teemoista ja laadunhallinnasta. Myyjät kytketään tiiviisti mukaan tuotekehitysprosesseihin. (58) Maaseutumatkailun kehitystyötä jatketaan alueiden ja valtakunnallisten toimenpiteiden sauma omana yhteistyönä. Koska "Aavan meren tällä puolen"-hankkeen valtakunnallisesti näkyvä osio on rahoite u ALMA-varoista vuosina , vastaavat hankkeen osiot rahoitetaan vuosina vuorostaan tavoite 1 -ohjelmasta. (Maaseutumatkailun teemaryhmä, Lomalaidun ry, tavoite 1- alueen maakuntaliitot ja TE-keskukset)

163 159 (59) Maaseutumatkailun teemaryhmä huolehtii aktivitee ituo eiden esimerkiksi polkupyöräily, patikointi, murtomaahiihto, melonta, soutu, kalastus, ratsastus ja lintuharrastus kehi ämisen, väylien suunni elun, kokoamisen ja markkinoinnin organisoinnin valtakunnallisesti. Tuo eet erilaistetaan yhdessä myyjien kanssa eri asiakasryhmille ja tuo eita tarjoavat yritysverkostot o avat käy öön kokonaisvaltaisen laadunhallinnan. (Maaseutumatkailun teemaryhmä, MEK) (60) Erä- ja luontomatkailutuo eiden tuotekehityksessä, myynnissä ja markkinointityössä otetaan käy öön koko Suomessa "Villin Pohjolan" -kumppanuusmalli. Laatukriteereitä yhdenmukaistetaan muiden maaseutumatkailussa käyte yjen kriteerien kanssa. (Villi Pohjola, aluehankkeet, Maaseutumatkailun teemaryhmä) Huomiota osaamiseen ja yrittäjävaihdoksiin Kilpailukykyisyys saavutetaan vain yhdistämällä suotuisia yri ämisen lähtökohtia ylivoimaiseen osaamiseen. Jatkuvan oppimisen ja osaamisen lisäämisen tavoite on, e ä yri äjät ja alan toimijat tekevät työnsä entistä amma imaisemmin ja amma itaitoisemmin. Kestävyyden edelly ämää osaamista on myös, e ä yri äjät, mu a myös alan toimijat, tiedostavat asiat, jotka vaiku avat elämänhallintaan ja omaan jaksamiseen ja osaavat ohjata toimintaansa myös tästä näkökulmasta. Elämänhallinnan ja jaksamisen lisäämiseen ei ole selkeitä keinoja. Nämä kysymykset on kuitenkin syytä lii ää olennaiseksi osaksi yri äjien koulutus- ja valmennusohjelmia ja keskustelukysymyksiksi yri äjien tapaamisiin. Samaan aikaan koko uuden yri ämisen kentässä on etsi ävä keinoja helpo aa tilapäisten työntekijöiden saamista sekä lomien e ä työhuippujen ajaksi. Yksi tapa on kannustaa työosuuskuntien tai muiden työnvuokrausyrityksien perustamiseen. Jaksamiseen lii yvät omalla tavallaan myös lukuisina eteen tulevat sukupolvenvaihdokset. Molempiin kysymyksiin on ratkaisuja etsi ävä nuorten rekrytoitumisesta alalla: Miten nuorista amma ilaisista kasvatetaan yri äjiä? Miten yri äjän hiljainen tieto saadaan siirtymään oman perheen ulkopuolelta tulevalle yrityksen jatkajalle? Tässä keinona voisivat olla oppilaitosten ja maaseutumatkailuyritysten yhteistyön tiivistäminen, yritysten ja opiskelijoiden kontaktien vahvistaminen, mentorointi tai jopa "oppipoika-kisälli-mestari"-mallin uusi tuleminen. Maaseutumatkailuyrityksen yri äjävaihdos on sekä taloudellisesti e ä henkisesti hyvin moniulo einen ja vaativa prosessi. Usein siinä kietoutuvat samaan kokonaisuuteen sekä maatilan sukupolvenvaihdos johon jo sisältyy vahvoja taloudellisia ja tunnearvoja e ä pääomaltaan laajan yritystoiminnan siirtäminen uudelle yri äjälle. Tämän lisäksi matkailuyritys on ehkä muuta yritystoimintaa leimallisemmin yri äjäperheen hyvin henkilökohtainen luomus. Lähivuosina onkin lisä ävä asiantuntemuksen tarjoamista sukupolven- ja yri äjävaihdosten neuvonnassa. Hyvä tapa olisi muun muassa levi ää tietoa onnistuneista käytännöistä ympäri maan. Osaamista kohennetaan koulu ajien ja valmentajien oppimisella, hyvien käytänteiden jakamisella niin alueellisesti, valtakunnallisesti kuin teemoi ainkin ja tutkimustiedon muokkaamisella ja väli ämisellä läpi koko osaamisketjun. Keinoina käytetään yhä enemmän vuorovaiku eisia, osaamista kehi äviä ja muita koordinoidun yhteistyön avulla kehite yjä ja kehite äviä uusia menetelmiä. Esimerkkeinä tästä ovat maaseutu-

164 160 matkailun teemaryhmän tuo ama yrityspeli, jota jo tarjotaan oppilaitosten, neuvojien ja valmentajien käy öön sekä "Palvelua Sydämellä"-yri äjäkoulutuksessa kokeilun ja suuren suosion saavu aneen roolipelin käy äminen kul uurien erojen ymmärtämiseen valmenne aessa. Yhä enemmän keskitytään suoraan osaajien, ihmisten, tietojen ja taitojen parantamiseen. Tällä tavalla kasvava osaamispääoma on käyte ävissä yritysten ja yri äjien valmentamiseen organisaatiorajoista ja rahoitusvälineistä riippuma a. Teemaryhmän kokoama "Palvelua Sydämellä"-valmentajaverkosto on esimerkki tästä toimintatavasta. Verkoston ideahan on, e ä auktorisoidut valmentajat tarjoavat itsenäisinä toimijoina palveluitaan aluehankkeiden ja oppilaitosten käy öön. "Palvelua Sydämellä"-toimintamalli on osoi autunut toimivaksi. Tämän takia lähivuosina valmentajia kannustetaan leventämään ja syventämään osaamistaan asiakaspalvelusta myös uusilla, maaseutumatkailuyri äjien tarpeista lähtevillä osaamisalueilla. Tällä tavalla parannetaan ja varmennetaan koulutuksen ja neuvonnan laatua. Valmentajat muodostavat pysyvästi toimivan verkoston Kokonaisvaltaiseen laadunhallintaan Tavoi eena on, e ä suomalainen maaseudun matkailuyritys ja maaseutumatkailun koko muu toimijaverkosto tunnetaan korkeasta laadustaan ja e ä toimijat ovat tietoisia laadunhallinnan tärkeydestä. Kokonaisvaltaiseen laadunhallintaan päästään vasta laatupalkintokriteeristöjen läpikäymisellä. Laatu on ymmärre ävä koko yrityksen toimintaa ja sen ympäristöä koskevana asiana. Kokonaislaadun varmistamiseen voidaan käy ää paljolti jo olemassa olevia laatutyökaluja ja -järjestelmiä. Lähivuosina on huomiota kiinnite ävä laadun osa-alueista erityisesti turvallisuuteen, joka ohjelmapalveluiden lisääntymisen myötä on entistä keskeisempi laatutekijä, tekijä, jossa ei saa epäonnistua. Alun perin majoitus- ja ravitsemisyrityksille kehitetyt laatujärjestelmät eivät nykyisellään rii ävästi ota huomioon turvallisuuden edelly ämiä toimenpiteitä. Kehi ämistyön ja hankkeiden laatuun tulee kiinni ää kasvavaa huomiota. Esi- ja jälkiarvioinnit, itsearviointi sekä seuranta ovat kaikissa hankkeissa osa toimintaa, jo a kehi ämisen panokset saataisiin mahdollisimman tehokkaaseen käy öön. Kehi ämistyö edelly ää myös hankkeiden kytkeytymistä laajempiin ja pitkäaikaisiin kehi ämisohjelmiin, muuten ei matkailun kehi ämisessä vaadi avaa pitkäjänteisyy ä saavuteta. Hankkeiden hyviä käytänteitä tulee levi ää laajan tiedo amisen avulla mahdollisimman monen toimijan käy öön. Toimintaympäristön puhtauden ja terveellisyyden vaaliminen kestävällä ja vastuullisella tavalla on keskeistä, koska vain tällä tavalla puhdasta ympäristöä voidaan usko avasti pitää kilpailutekijänä. Ympäristöllinen, kul uurinen ja sosiaalinen vastuullisuus ja kestävyys on kirja ava ka avasti laatujärjestelmiin.

165 161 (61) "Palvelua Sydämellä"-asiakaspalvelukoulutus liitetään valtakunnallisten laadunhallintajärjestelmien (Maakuntien Parhaat, Laatu1000 jne.) osaksi ja nämä sekä muita valmiita työkaluja kootaan osaksi koko maaseutumatkailun toimijaketjun kokonaislaadunhallintaan tähtäävää järjestelmää. (ProAgria Maaseutukeskusten Lii o, Palvelua Sydämellä - valmentajaverkosto, Haaga Research Center, Maaseutumatkailun teemaryhmä) 5.7 Luonnontuoteala on mahdollisuuksien kirjo Nykytila ja merkitys Luonnontuo eisiin kuuluvat metsämarjojen, -sienten ja -yr ien lisäksi erikoisluonnontuo eet. Näitä ovat puiden sivutuo eet (puuhiili, terva, mahla, pe u, tuohi, kävyt, havut, tuhka ja oksat), käsityö- ja koristetuo eet (pajut, sammal, kaislat, kivet, jäkälät), hoitotuo eet (turve, savi ym.) ja kuitukasvit (tupasvilla, nokkonen). Luonnontuoteala käsi ää luonnonmarjoihin, - sieniin ja -yr eihin sekä muihin luonnonkeruutuo eisiin lii yvän toiminnan: raaka-aineen talteenoton, jalostuksen, yritystoiminnan, koulutuksen, neuvonnan ja tutkimuksen. Luontoalan yri äjyys keski yy harvaan asutulle maaseudulle. Monipuolisesti hyödynne ävät luonnontuo eet sisältyvät myös monien muiden alojen kuten elintarvikealan, hoito- ja farmasia-alan, käsityö- ja taidealan, maatalous- ja puutarha-alan, matkailualan, metsäalan sekä ympäristöalan tuotantoketjuihin ja toimintaan. Erityisesti matkailutoiminnassa luonnontuo eet tarjoavat mahdollisuuksia elämysten tuo amiseen ja palvelujen aitouteen perustuvaan erilaistamiseen. Metsämarjoja poimitaan Suomessa vuosi ain noin 50 miljoonaa kiloa, josta kolmasosa tulee myyntiin. Tärkeimmät metsämarjat ovat mustikka, puolukka ja lakka, joiden osuus kaupallisesti poimituista marjoista on 98 prosen ia. Marjoista saatava poimintatulo on ollut 1990-luvulla keskimäärin 9,8 miljoonaa euroa vuodessa. Metsäsieniä poimitaan vuodessa noin 6 miljoonaa kiloa, josta noin kuudesosa tulee myyntiin. Tärkeimmät metsäsienet ovat tatit, rouskut, kantarelli ja korvasieni. Sienistä saatava poimintatulo on ollut noin 1,2 miljoonaa euroa vuodessa. Metsämarja- ja sieniala on kansantaloudellisesti merki ävä Suomen pohjois- ja itäosissa. Metsämarja- ja sienialalla toimii noin 570 yritystä. Kaupalliseen metsämarjapoimintaan osallistuu ihmistä. Metsämarjojen kaupallisen poiminnan työllistävyyden arvioidaan olevan henkilötyövuo a. Elintarviketeollisuus työllistää metsämarjojen ja -sienten jalostuksessa yhteensä noin 850 henkilöä ympärivuotisesti. Lisäksi marjojen ja sienten kuljetus työllistää kuljetusalaa. Yr ien ja erikoisluonnontuo eiden kansantaloudellisesta arvosta on olemassa vain arvioita, sillä niiden keruuta ja kauppaa ei ole tilastoitu marjoja ja sieniä vastaavalla tavalla. Erikoisluonnontuo eiden käy ö ja jalostaminen ovat lisääntyneet viimeisten vuosien aikana huoma avasti, ja alalle on syntynyt uusia yrityksiä. Yr ejä käytetään yhä enemmän rohdos- ja kosmetiikkavalmisteisiin, turve a hoitoturpeena, mahlasta kehitetään terveysjuomia, petusta todellista luomuleipää ja pajunpunontakurssit ovat suosi uja.

166 162 Luonnontuotealan tulevaisuuden haasteita ovat uusien EU-maiden myötä alan kilpailun koveneminen, marjojen ja sienien poiminnan väheneminen, raaka-aineen korkea hinta, alhainen jalostusaste, pieni yrityskoko, väestörakenteen muutos, satovaihtelut sekä korkeat investointi-, varastointi- ja kuljetuskustannukset. Luonnontuotealan kehi ämisessä painopisteet ovat luonnontuo eiden tuntemuksen sekä kestävän ja monipuolisen käytön lisääminen, yri äjyys sekä alan tutkimuksen, koulutuksen ja yhteistyön edistäminen. Luonnontuo eiden tuntemuksen sekä monipuolisen ja kestävän käytön lisäämiseksi luonnontuotetietouden lii äminen koulujen ja oppilaitosten opetussuunnitelmaan on ratkaisevaa. Peruskoulussa keskity äisiin lajintuntemukseen ja luonnontuo eiden käy öön kun taas ammatillisessa koulutuksessa olisi alaan soveltuvia konkree isia esimerkkejä luonnontuo eiden käytöstä. Lisäksi aktiivinen menekinedistämistoiminta on väl ämätöntä kulu ajien tietoisuuden ja luonnontuo eiden monipuolisen käytön lisäämiseksi. Erikoisluonnontuo eet ja luonnonvarojen uudet käy ömuodot (muun muassa funktionaaliset elintarvikkeet, bioteknologia) sisältävät paljon käy ämä ömiä mahdollisuuksia, joiden hyödyntäminen laajentaa alan taloudellista merkitystä tulevaisuudessa. Luonnontuotealan yrityskannan säilymiseksi ja lisäämiseksi olisi helpote ava sukupolvenvaihdoksia ja uusyri äjyy ä. Yrityskoon kasvu ja kilpailukyvyn (luomu, imago, markkinatieto, asiakaslähtöisyys, osaaminen, vastuullisuus, yrityspalvelut, vero- ja tukipolitiikka) parantaminen sekä yritysten tuo eiden saaminen kansainvälisille markkinoille ovat alan menestystekijöitä tulevaisuudessa. Yri äjyyden ja koko alan yhteistyön edistämisessä tärkeimmät roolit ovat tutkimuksella ja kehi ämistyöllä, koulutuksella sekä yhteisillä verkostoilla. Alan yritys- ja tietopalvelujen sekä seurantajärjestelmien kehi äminen vahvistaa toimialaa ja sen usko avuu a Kriittisiä menestystekijöitä Luonnontuoteala on keski ynyt harvaan asutulle ja ydinmaaseudulle. Alalla on paljon pieniä yri äjiä ja toimijoita, joiden painoarvoa lisää yhteistyö ja verkostoituminen. Alueelliset teemaryhmät ovat luonnollinen tapa yhdistää luontoalan toimijoita alueellisen profiilin ja tarpeen mukaan. Ne ovat kiinteässä yhteydessä luonnontuotealan teemaryhmään ja kansalliseen kehi ämistyöhön järjestäen alueellaan alan toimintaa, työpajoja ja teemapäiviä, olemalla mukana rakentamassa alueohjelmia ja alan hankkeita sekä jakamalla tietoa. Ryhmät koostuvat paikallisista yri äjistä sekä koulutuksen, neuvonnan ja tutkimuksen edustajista. Myös muilta alueilta tai toimialoilta voidaan osallistua ryhmän toimintaan eli alueet voisivat hakea omia vahvuuksia ja tarjota näitä alan yhteiseksi hyödyksi. Alueellinen teemaryhmä lii yy maakuntien klusteriaja eluun sekä alan alueelliseen verko umiseen. Luonnontuotealan taloudellisen arvon määri eleminen on vaikeaa, koska useista luonnontuo eista saatava tulo on verovapaata ja luonnontuo eiden keruu ja myynti usein harrastelijapohjaista. Erityisesti erikoisluonnontuoteala on monipuolistunut ja sen kaupallinen arvo on kasvanut viime vuosien aikana huoma avasti. Erikoisluonnontuo eiden tuotannon arvosta ei ole tilastotietoja vaan arvioita, jotka nekin ovat vanhentuneet alan laajetessa. Alan tuotannon arvon määri ely on tärkeää arvioitaessa Suomen koko

167 163 luonnontuotealan kansantaloudellista arvoa ja erikoisluonnontuotealan mahdollisuuksia. Toimialan kehi ymisen seuraamiseksi on oleellista, e ä tarkastelu on vertailukelpoista ja se on mahdollista toteu aa samalla tavoin tietyin väliajoin. Luonnontuo eita hyödynne äessä on ote ava huomioon lajikohtaiset kestävän keruun rajat. Keruumäärissä ja -paikoissa on varmiste ava kasvien uusiutumiskyky, kasvien yleisyys ja herkät luontoalueet kielteisten ympäristövaikutusten väl ämiseksi. Keruun teknisissä apuvälineissä on kiinnite ävä huomiota ympäristöystävällisyyteen. Metsäalueiden luomusertifioinnin ja tuotantotapakriteeristön luominen edistävät luonnon monimuotoisuu a, luonnonvarojen kestävää hyödyntämistä sekä parantavat välillisesti kulutushyödykkeiden ominaisuuksia. (62) Luonnontuotealan teemaryhmä koordinoi erikoisluonnontuo eiden kansantaloudellisen arvon arviointia ja määri elee mi arit tiedonkeruumenetelmineen sen kehi ymisen seuraamiseen. (Luonnontuotealan teemaryhmä, MMM, Suomen luontoyri äjyysverkosto ry, tukkukaupat ja myymälät, Arktiset Aromit, tutkimuslaitokset ja neuvontajärjestöt) Kansainväliset markkinat tarjoavat luontoalan yrityksille merki ävän mahdollisuuden lisämarkkinoiden löytämiseen, uusien tuo eiden kehi elyyn ja yritystoiminnan kasva amiseen. Vientitoiminnan vahvistuminen lisää myös koko toimialan usko avuu a ja vetovoimaisuu a. Pienyritysten vientitoiminnan käynnistämiseen on olemassa runsaasti erilaisia palveluita. Näiden palveluiden tehokkaan hyödyntämisen tueksi luontoalalla tarvitaan räätälöityä valmennusta, joka lisäksi selkey ää ja täydentää yrityksen ja sen tuo eiden vaihei aista kehi ymistä. Yhdessä läpikäyty prosessi tuo samalla esille alan uusia palvelutarpeita. Palvelujen saavute avuuden kannalta tärkeitä ovat yri äjää lähellä olevat alueelliset palvelut. Kuitenkin myös sähköisten palvelujen merkitys on suuri yritysten toimiessa eri puolilla Suomea. Vientitoiminnan valmennusohjelma voidaan kehi ää pilo iryhmien avulla. Ryhmät kootaan lähellä samaa tasoa olevista luontoalan yrityksistä, joilla on jo selvä kiinnostus vientitoimintaan. Ryhmän tutor selvi ää toimien räätälöintiä varten yritysten lähtötason (mm. yri äjän taidot, tuo een laatu, kapasitee i, asiakkaan tuntemus, logistiikka), jolta voidaan vaihei ain valmiuksia ja yhteyksiä kehi äen edetä kohti asiakaslähtöistä vientitoimintaa. (63) Kauppa- ja teollisuusministeriö yhteistyössä alan yritysverkoston ja vienninedistämisorganisaatioiden kanssa kokoaa luonnontuotealan yri äjille tuo eiden kansainvälisille markkinoille pääsyn tueksi valmennusohjelmakokonaisuuden. (KTM, OPM, alan yritykset ja yritysverkostot, koulutus- ja kehi ämisyksiköt sekä vienninedistämisorganisaatiot) Luomusertifioinnin nykyistä tehokkaampi hyödyntäminen imagomarkkinoinnissa on potentiaalinen mahdollisuus monille yrityksille. Suomen eksotiikka yhdiste ynä sertifioituun luomualueeseen voisi tarjota lisäarvoa marjan ja sienien keruun lisäksi myös luontomatkailuun. Luomusertifiointia on maakunnissa toteute u osin alueellisten kehi ämishankkeiden kau a, mu a työn ylläpitoon ja päivitykseen ei kaikilla alueilla ole mahdollisuuksia saada enää hankerahoitusta. Nykyinen järjestelmä on koe u varsinkin pienten ken ätyötä tekevien toimijoiden ja yritysten piirissä liian kalliiksi "markkinahintaan" oste una, sillä kartat maksavat kaikille yrityksille koosta riippuma a saman verran. On olemassa vaara, e ä juuri rakenne u valtakunnallinen luomusertifiointitoiminta hiipuu ja sirpaloituu tulevaisuudessa vain tie yjen ydinalueiden ympärille.

168 164 Luomusertifioinnin tulevaisuus ja edelleen kehi äminen tulisi turvata ja koordinoida valtakunnallisesti ensisijaisesti jo toiminnassa olevien tahojen kau a päällekkäisten organisaatioiden väl ämiseksi. Tukea tarvitsevat erityisesti pienet jalostavat yritykset ja toisaalta ydinalueen ulkopuolella olevat luomualueet/yritykset, jo a järjestelmää voitaisiin jatkaa ja kehi ää paikallisiin olosuhteisiin soveltuviksi. Samalla tulisi lisätä panostuksia luomukeruutuo eiden menekinedistämiseen. (64) Luonnontuotealan teemaryhmä yhdessä alan yritysten kanssa laatii luomusertifiointitoiminnan valtakunnalliseen koordinointiin ja kehi ämiseen toimenpideohjelman. (Luonnontuotealan teemaryhmä, alan yritykset, Arktiset Aromit) Luonnontuo eiden tuotantotapa eroaa sekä tavanomaisesti e ä luonnonmukaisesti viljeltyjen tuo eiden tuotantovaatimuksista. Viljellyille tuo eille laadi uja tuotantotapakriteeristöjä ei sellaisenaan voida soveltaa luonnontuo eisiin. Luonnontuo eiden erikoislaatuisuus perustuu juuri siihen, e ä luonnosta kerä ävien tuo eiden kasvua ei voida hallita eikä luonnossa elävän riistan, järvikalojen, mehiläisten ym. vapaata liikkuvuu a voida rajata viljellyille tuo eille laadi ujen säädösten mukaiseksi. Luonnosta saataville elintarvikeraaka-aineille olisi luotava oma, koko arvoketjun kattava tuotantotapakriteeristö. Luonnontuo eiden tuotantotavassa luodaan säännökset, joiden avulla määritellään niiden talteeno oa, jatkojalostusta ja markkinointia koskevat kriteerit koko arvoketjulle. Tuotantotapakriteeristön tavoi eena on korostaa luonnontuo eiden erikoispiirteitä verra una viljeltyihin tuo eisiin ja siten tuo aa lisäarvoa lopputuo eelle. "Luonnontuo eet tuotantotapana"-kriteeristön synny äminen toteutetaan vastaavalla tavalla kuin luonnonmukaisen tuotannon yhteydessä on tehty. Kehi ämistyössä selvitetään pohjoismaiset yhteistyömahdollisuudet. (65) Maa- ja metsätalousministeriö laatii yhteistyössä alan toimijoiden kanssa luonnontuo eille oman tuotantotapakriteeristön. (MMM, Arktiset Aromit, Luonnontuotealan teemaryhmä ja yritykset) 5.8 Kala-, riista- ja porotalous maaseudun elinkeinoina Kala-, riista- ja porotalouden kansantaloudellinen merkitys on Suomessa suhteellisen pieni, mu a niillä on suuri paikallinen ja aluetaloudellinen merkitys. Paikallinen alkutuotantoon sekä palveluihin lii yvä toiminta tapahtuu pääasiassa rannikko- ja saaristoalueilla sekä harvaan asutuilla maaseudulla, missä ne tarjoavat varteenote avia vaihtoehtoja yritystoiminnan monipuolistajina Elinkeino- ja vapaa-ajankalastus Elinkeinokalatalous on pääosin kotimaisiin kalavaroihin perustuva elintarvikehuollon tärkeä osa. Vuodesta 1980 vuoteen 2000 amma ikalastuksen kokonaissaaliin määrä on kasvanut lähes puolitoistakertaiseksi, mu a siitä saatu kalastustulo on alentunut puoleen, kuten amma ikalastajien lukumääräkin. Viimeaikaisessa muutoksessa on kalastusyritysten määrä vähentynyt, yritysten yksikkökoko kasvanut ja amma ikalastajien keski-ikä noussut. Näiden suuntausten oletetaan jatkuvan myös tulevaisuudessa.

169 165 Yhteisen kalastuspolitiikan uusimisen jälkeen jäsenmaille on määrä y laivastojen suurin salli u koko. Julkisen tuen myöntäminen merialueen alusten uudistamiseen on kokonaan kielle y vuoden 2004 jälkeen. Kalastuslaivaston arvioidaan kuitenkin pystyvän pääosin tyydy ämään sekä ihmisravinnon e ä rehun raaka-aineen kysyntää. Jalostusyritysten käy ämän kotimaisen raaka-aineen määrä on viimeisen kymmenen vuoden aikana kasvanut selvästi. Kotimaisten kalansaaliiden ja niistä valmiste ujen tuo eiden markkinoinnissa ei ole yleensä ollut ongelmia ja kysynnän arvioidaan pysyvän hyvänä. Kalan käy ö ihmisravinnoksi on pitkällä aikavälillä kasvanut jonkin verran, mu a pääosa kasvusta aiheutuu ulkomailta tuodun kalan osuuden suurenemisesta. Myös kalakaupan volyymi on noussut merki ävästi. Pääosa kalan ja kalatalousjalosteiden myynnin kasvusta on seurausta ulkomaisten tuo eiden lisääntyneestä tarjonnasta. Suomen pienimuotoisen kalatalouden sopeutuminen EU:n yhteiseen kalatalouspolitiikkaan ei ole sujunut ongelmi a. EU:n kalatalouspolitiikkaa, jota määri ää suurimi ainen valtamerikalastus, olisi syytä kehi ää enemmän maantieteelliset erot huomioon o avaan suuntaan läheisyysperiaa een mukaisesti. Maaseutupolitiikan linjana on kalatalouden kehi äminen monipuolisemmaksi ja alueiden erityispiirteisiin ja -osaamiseen perustuvaksi elinkeinoksi. Elinkeinokalatalouden alueellisesti tasapainoisen kehityksen edistämiseksi TE-keskusten kalatalousosastot kiinnittävät erityistä huomiota elinkeinokalatalouden rakenteen, erityisosaamisen sekä innovaatioiden hyödyntämiseen. Vesiviljelyelinkeino on Suomen EU:n lii ymisen jälkeen lähes koko ajan ollut suurissa vaikeuksissa. Viljellyn kalan tuo ajahintataso aleni vuonna Sen jälkeen Norjan lohen ylituotanto on aiheu anut markkinoille epävakau a ja hintatason aleneman. Viljellyn kalatuotannon pitäminen toimintakykyisenä edelly änee yritysfuusioiden jatkumista, sillä merki ävää tuo ajahintojen nousua ei ole lähivuosina odote avissa. Tuotantomääriä ei myöskään pystytä nostamaan merki ävästi, sillä laajemmalle tuotannolle on vaikea saada tarvi avia ympäristölupia. Vapaa-ajan kalastuksen luonne on muu unut kotitarvekalastuksesta virkistyskalastukseksi. Vapaa-ajankalastuksen kokonaissaaliin arvo on vähentynyt viime vuosina laske una amma ikalastajien saamien kalastajahintojen mukaan. Vapaa-ajankalastuksen pääasiallinen taloudellinen merkitys muodostuukin kalastukseen lii yvien palvelujen ja oheistoiminnan kysynnästä. Vapaa-ajan kalastajien määrä laskee myös jatkossa suurten ikäluokkien vanhetessa. Nuorten kalastusharrastuksen säily äminen korkealla tasolla edelly ää asian esille nostamista nuorisotoiminnassa. Erityisen tärkeää tämä on kaupungistuneilla alueilla, joilla luonnossa liikkuminen on vähäisempää kuin maaseudulla. Osakaskuntien ja kalastusalueiden päätöksenteko vaikeutunee "ukkoutumisen" myötä. Kalastuslain mukaan on kuitenkin mahdollista siirtää osakaskuntien tehtäviä kalastusalueiden hoide aviksi ja näin vähentää harvoihin toimijoihin kohdistuvia paineita ja lisätä paikallista yhteistyötä kalastuksen järjestämisessä ja kalavesien hoidossa. Vesien rehevöityminen ja luonnonarvojen merkityksen korostuminen lisäävät tarve a kunnostaa elinympäristöjä tai muu aa kalakannan rakenne a hoitokalastuksilla siten, e ä luontaisesti lisääntyvät ja alueelle sopeutuneet kalalajit ja -kannat saavat paremmat

170 166 elinmahdollisuudet. Myös suuriin petokaloihin keski yvä kalastus ase aa lisävaatimuksia sekä kalastuksen järjestämiselle ja hoidolle e ä kunnostustoiminnalle. Kalastusmatkailua on kehite y Suomessa lukuisilla hankkeilla. Usealla alueella kalastusmatkailutuo eiden myynti ja markkinointi on saatu hyvin liikkeelle. Kalastusmatkailuun lii yvä koulutus on kuitenkin ollut sekä laadultaan e ä sisällöltään melko kirjavaa. Kalastusoppaiden koulutus on tapahtunut pääasiassa työllisyysmäärärahojen avulla kursseilla, joiden sisältö on kullakin kurssilla ollut erilainen. Koulutusta olisi yhdenmukaiste ava niin, e ä kalastusopaskoulutuksella olisi selkeästi määritelty sisältö. Lisäksi koulutukseen olisi saatava jatkuvuu a. Opaskoulutuksen kehi äminen on tärkeää, sillä osa majoitus- ja ravitsemusalan yri äjistä haluaa erikoistua kalastusasiakkaisiin ja he kaipaavat koulutusta. Lisäksi alalla jo toimivat kalastusoppaat tarvitsevat jatkokoulutusta (66) Opetushallinto määri elee kalastusoppaiden koulutukselle sisällön ja oppaiden amma itaidon osoi amiseksi otetaan käy öön oma näy ötutkinto. (Kalatalousoppilaitokset, Opetushallitus) (67) Kalastusmatkailua kehitetään alueellisten kalastusmatkailun kehi ämisohjelmien mukaisesti osana maaseutumatkailua painopisteenä kalastusmatkailun tuo eistaminen sekä matkailuyri äjien ja amma ikalastajien ansiomahdollisuuksien monipuolistaminen. (Kalatalouden Keskuslii o, Suomen Amma ikalastajalii o ry, Suomen Kalamiesten Keskuslii o, Maaseutumatkailun teemaryhmä) Riistatalous Riistatalou a ja metsästystä voidaan harjoi aa vain taajama-asutuksen ulkopuolella. Väkilukuun suhteute una on Suomessa enemmän metsästäjiä, kuin missään muussa Euroopan maassa. Metsästäjämäärä on vakiintunut noin :een. Riistasaaliista saatavan lihan laskennallinen arvo oli 72,6 miljoonaa euroa vuonna Metsästäjiä on kaikista ikä- ja sosiaaliryhmistä ja metsästäjistä on yli naisia. Metsästys oheistoimintoineen on luonnossa tapahtuva harrastus, joka saa aa edelleen laajeta. Monet metsästäjät harrastavat kenneltoimintaa ja kalastusta. Suomalainen metsästys on perinteisesti tapahtunut yksin tai pienessä ryhmässä metsästysseuran alueella. Yhteiskunnallinen kehitys näy ää johtavan siihen, e ä erilaisille metsästykseen lii yville palveluille on tulevaisuudessa kysyntää. Tämän kysynnän tyydy äminen voi antaa maaseudulle uusia mahdollisuuksia. Tärkeä edellytys tietenkin on, e ä riistakannat ovat riittävän vahvat. Toisaalta tulevaisuuden haasteena on säily ää yhteys suomalaisiin metsästystapoihin, kun metsästyspalveluiden tarjoajat uusiutuvat. Oikein hoide una ja paikallisia tahoja huomioon o aen metsästysmatkailu elävöi ää maaseutua. Samalla metsästysmatkailun oheistoiminnoista voi tulla merki ävä tulonlisä maaseudun yri äjille. Suunnitelmallisella riistanhoidolla ja kokonaisvaltaisella luonnonhoidolla pyritään elinympäristöjen ja eläinkantojen tilan turvaamiseen ja tarvi aessa parantamiseen. Tehokkaalla ja suunnitelmallisella pienpetopyynnillä vaikutetaan positiivisesti erityisesti lintujen pesintämenestykseen. Suurpetolajeille laaditaan entistä tarkempi valtakunnallinen hoitosuunnitelma kasvavien kantojen ja kantojen levi äytymisen hallitsemiseksi.

171 167 Hirvikantoja säädellään metsästyksellä suunnitelmallisesti ja kehitetään lupajärjestelmää ja kantojen seurantaa. (68) Metsästäjäjärjestöt tukevat koulutus-, neuvonta- ja kehi ämistyötä niin, e ä metsästysmahdollisuudet turvaamalla kyetään huolehtimaan metsästäjien omaehtoiseen toimintaan perustuvan järjestelmän säilyminen ja kehi yminen tulevaisuuden haasteiden mukaisesti. (MMM/KRO, Metsästäjäin Keskusjärjestö, Suomen Metsästäjälii o) Porotalous Porotalous on alueellisesti merki ävä elinkeino poronhoitoalueella. Suomessa on hieman yli 5000 poronomistajaa, joista noin 700:lle poronhoito antaa pääasiallisen toimeentulon. Päätoimisia porotalouden harjoi ajia on lähinnä poronhoitoalueen pohjoisimmissa osissa, joissa mahdollisuudet harjoi aa muuta elinkeinotoimintaa ovat vähäiset. Muualla porotalous on paljolti osa muuta maaseudun monimuotoista elinkeinotoimintaa, jossa tilat saavat tuloja poronhoidon lisäksi maa- ja metsätaloudesta, maaseutumatkailusta, pienjalostuksesta ja koneyri ämisestä. Poronlihaa tuotetaan vuosi ain noin kaksi miljoonaa kiloa. Jalostukseen päätyy tästä noin 70 prosen ia. Loppuosan poronomistajat käy ävät itse tai myyvät suoraan kuluttajille. Lihaa jalostetaan noin 40 yrityksessä, joista valtaosa on poronhoitoalueella sijaitsevia pieniä perheyrityksiä ja osuuskuntia. Lihantuotannon lisäksi poroa hyödynnetään matkailussa. Pohjois-Suomessa toimii noin 70 poroon tukeutuvaa ohjelmapalveluyritystä, jotka esi elevät poroa ja poronhoitoa sekä tarjoavat pororuokia. Poronhoitoalueella on lisäksi yrityksiä, jotka valmistavat koriste- ja käy öesineitä poron nahoista, sarvista ja luista. Poro onkin kiinteä osa pohjoista imagoa ja sitä käytetään yleisesti matkailun markkinoinnissa. Porotaloudessa on tapahtunut oleellinen rakenteellinen muutos viimeisen kymmenen vuoden aikana. Eloporojen määrää on vähenne y laidunten tilan turvaamiseksi ja poronomistajien määrä on vähentynyt ja porokarjojen keskikoko kasvanut siten, e ä porotalouteen keski yvät yri äjät voivat saada toimeentulonsa porotaloudesta. Poronlihan tuo ajahinnan viimeaikainen voimakas alentuminen on kuitenkin heikentänyt porotalouselinkeinon yleistä taloudellista tilanne a. Päätoimisia elinkeinonharjoi ajia tukeva eläinkohtainen tukijärjestelmä samoin kuin sivuelinkeinojen kehi yminen ovat kuitenkin tähän saakka edesau aneet porotalousyri äjien kanna avuuden säilymistä kohtuullisena. Harjoitetun porotalouspolitiikan tavoi eena on ollut kehi ää elinkeinon rakenne a siten, e ä elinkeinonharjoi ajien joukossa oli yhä suurempi osa päätoimisia porotalouden harjoi ajia, jotka voisivat saada pääosan tuloistaan porotaloudesta. Tämän lisäksi elinkeinon piirissä on oltava myös niitä, joille porotalous on merki ävä lisätulon lähde muiden elinkeinojen lisäksi. Porotalous voidaankin nähdä etenkin Lapissa maaseutuelinkeinona, jonka ympärille on luotavissa erilaisilla hankkeilla koko maaseudun elinvoimasuu a tukevia toimintoja. Etenkin pienjalostuksen ja maatila- ja poromatkailun kehi äminen voisivat olla kehi ämistoimien kohteena.

172 168 Porotalouden kehi ämisedellytysten turvaamiseksi: (69) Porotalouden eläinkohtaista tukea kohdistetaan edelleen päätoimisille elinkeinon harjoi ajille, jo a näiden tilojen kanna avuus voitaisiin turvata. (MMM) (70) Porotalous nähdään poronhoitoalueella keskeisenä elinkeinona, jonka nykyistä rakenne a ylläpidetään kehi ämällä porotalouteen kytkeytyvää tuo eiden jalostusta ja matkailua maaseutupolii isten ohjelmien ja hankkeiden avulla. (Paliskuntien yhdistys, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan TE-keskukset) Suurpetokantojen säätely Euroopan unionin luontodirektiivi ohjaa varsin keskeisellä tavalla suurpetokantojen hoitoa Suomessa. Luontodirektiivin mukaan susi poronhoitoalueen ulkopuolella, karhu ja ilves ovat direktiivin järjestelmässä ns. tiukasti suojeltuja lajeja, joiden kaikenlainen tappaminen tai häiritseminen on kansallisesti kielle ävä. Tästä tiukasta suojelujärjestelmästä voidaan tietyin tarkoin poikkeusperustein poiketa. Nämä luontodirektiivin velvoi eet on saate u osaksi kansallista metsästyslakia. Suomen suurpetokantojen hoidon kannalta nämä luontodirektiivin tiukat säännökset ovat olleet ongelmallisia, sillä Suomessa suurpetokantojen koko ja kannan kehitystrendit ovat aivan toiset kuin Keski-Euroopassa. Kaikilta osin luontodirektiivin tiukan suojelun edellytys ei ole Suomen tilanteen kannalta sopiva. Suomessa on tarve metsästyksen keinon ohjata suurpetokantojen kehitystä ja alueellista jakautumista, mu a tämä on ollut vaikeasti mahdute avissa luontodirektiivin vaatimuksiin. Euroopan unionin komissio onkin valvontamene elyn kau a rajoi anut kansallisten viranomaisten toimintamahdollisuuksia. Maaseudulla asuvien ihmisten ja elinkeinon harjoi ajien kannalta luontodirektiivin mukainen suurpetojen suojelu onkin aiheu anut huolta ja hämmennystä. Kaikilta osin ei ole vielä ymmärre y ja toisaalta hyväksy y näitä EU-jäsenyyden tuomia velvoi eita. Eräissä muissa maissa tämänkaltaisia ristiriitatilanteita on pyri y ratkaisemaan laatimalla lajikohtaisia hoitosuunnitelmia, joiden laadinnassa on pyri y o amaan huomioon niin pitkälle kuin mahdollista eri alueiden ja paikallisten ihmisten ja toimijoiden näkemykset. Myös Suomessa on aloite u suurpetoja koskevien lajikohtaisten hoitosuunnitelmien laadinta. Tämänkaltaisten hoitosuunnitelmien laadinnalle on asete u kansainvälisiä standardeja (kuten Bernin sopimuksen Guidelines for Action Plans for Large Carnivores). Onkin ensiarvoisen tärkeätä, e ä Suomessa tehtävät hoitosuunnitelmat laaditaan mahdollisimman huolellisesti seuraten yllä maini uja kansainvälisiä standardeja, joissa mm. edellytetään yhtäältä eri alueiden tilanteiden ja paikallisten asukkaiden näkemysten rii ävä huomioon o aminen ja kuuleminen ja toisaalta kantojen säily ämistä ja elinkelpoisuu a koskevat vaatimukset. (71) Suomen suurpetokantojen hoitoa koskevissa lajikohtaisissa suunnitelmissa annetaan väestöä ja elinkeinotoimintaa edustaville näkemyksille rii ävä paino, kuitenkaan vaarantama a näiden lajien kantojen suotuisaa suojelutasoa. (MMM, RKTL, Metsästäjäin keskusjärjestö)

173 169 Osoi amalla suunnitelmallisuu a suurpetokantojen hoidossa luote avalla tavalla, on mahdollista saada nykyistä enemmän liikkumavaraa yksi äistapauksissa luontodirektiivin ase amissa pui eissa. 5.9 Uusiutuvien energiamuotojen ja turpeen hyödyntäminen KTM:n (2002) laatimassa Uusiutuvan energian edistämisohjelmassa (UEO) vuosiksi esitetään toimenpiteitä erityisesti metsäpol oaineiden käytön kehi ämiseksi. Myös peltobiomassat ja nestemäiset biopol oaineet on ote u huomioon aikaisempaa vuodelta 1999 olevaa ohjelmaa paremmin. Uusiutuvan energian edistämisohjelman mukainen jä eiden energiakäytön edistäminen kohdistuu jätehierarkia huomioon o aen eloperäisen ja biohajoavan jä een energiasisällön hyödyntämiseen. Ohjelman mukaisia edistämistoimenpiteitä kohdennetaan vain pienvesivoiman uusinvestointeihin. Ohjelmaehdotuksessa esitetään lisäksi toimenpiteitä tuulivoimaan, aurinkoenergiaan sekä maan, ilman ja vesistöjen lämpöä hyödyntäviin lämpöpumppuihin. Ohjelman toteu amiseksi ja seurantaa varten on peruste u työryhmä, joka on ase anut KTM:n johdolla toimivan puuenergiajaoston sekä MMM:n johdolla toimivan peltoenergian käy öä kehi ävän jaoston Nykytila Uusiutuvista energiamuodoista on viime vuosina saatu noin neljännes koko Suomen energian kulutuksesta ja sähköntuotannosta niiden osuus on ollut lähes 30 prosen ia. Suomessa käyte ävistä uusiutuvista energiamuodoista tärkeimpiä ovat bioenergia, varsinkin puu ja puupohjaiset pol oaineet sekä vesivoima. Vähemmän käyte yjä, mu a voimakkaasti lisääntyviä uusiutuvan energian muotoja ovat maalämpö, tuulivoima ja aurinkoenergia. Peltobiomassalla tarkoitetaan sellaista pellolla tuote avaa kasvimassaa, jota hyödynnetään energian tuotannossa joko pol oaineena tai pol oaineiden tuotannon raaka-aineena. Lämmön tai sähkön tuotannossa polte avista peltokasviperäisistä raaka-aineista yleisimpiä ovat ruokohelpi sekä viljantuotannon oheistuo eena saatavat viljakasvien oljet, mu a mahdollisia polte avia energialähteitä ovat öljy- tai kuitukasvien oljet sekä aikanaan melko laajastikin kokeiltu energiapaju. Pellolla tuote avaa kasvimassaa kuten apilaa tai heinäkasveja voi lisäksi käy ää myös biokaasun tuotannossa. Liikenteen biopol onesteet ovat kasviperäisiä pol onesteitä, joita voidaan käy ää ajoneuvojen pol oaineena joko sellaisenaan tai seoksena muiden pol onesteiden kanssa. Yleisimmin käytössä olevat biopol onesteet ovat rypsistä tai jostakin muusta öljykasvista valmiste u biodiesel sekä bensiinin kanssa seoksena käyte ävä etyylialkoholi, jonka raaka-aineeksi sopivat esimerkiksi vilja, sokerijuurikas muut tärkkelys- ja sokeripitoiset kasvimateriaalit. Etyylialkoholia voidaan valmistaa myös syntee isesti. Biokaasua tuotetaan ja kerätään mädätysprosessiin perustuvissa biokaasureaktoreissa käy äen raaka-aineena lantaa, kasvimassoja tai eläin- ja kasvijä eitä. Prosessissa syntyvää biokaasua voi käy ää esimerkiksi ajoneuvojen pol oaineena sekä lämmön ja sähkön tuotannossa. Biokaasun tuotantolaitosten koko vaihtelee yhden tai muutaman maatilan eläinjä eitä ja kasvimassoja käy ävistä laitoksista aina suuriin, kaatopaikkojen

174 170 yhteydessä toimiviin laitoksiin. Oljen käy ö energian tuo oon on Suomessa noin tonnia (2 400 ha) vuodessa eli MWh. Paitsi viljojen oljet, myös öljykasvien korret ja hampun varsi soveltuvat pol oon. Ruokohelpeä on viljelty lähinnä suopohjilla noin MWh vastaava määrä. Turvetuotannosta vapautuneen, ruokohelven viljelyyn soveltuvan alan arvioidaan olevan hehtaaria Uusiutuvan energian edistämisohjelman tavoitteet Tavoitelukuihin (Taulukko 12) on sisällyte y kaikki uusiutuvat energialähteet, joiden oletetaan olevan kaupallisessa käytössä tällä vuosikymmenellä, vaikka ohjelmassa ei kohdistetakaan toimenpiteitä kaikkiin näistä. Metsäteollisuuden jäteliemien ja puupol oaineiden määrän kehitys ei suoranaisesti ole edistämisohjelman kohteena, koska nämä riippuvat metsäteollisuuden tuotannosta ja tuotantorakenteesta. Tämän vuoksi niiden käy ömäärien kehitysarviot nojautuvat kauppa- ja teollisuusministeriön arvion mukaiseen kehitykseen. Myöskään suurvesivoiman (>10 MW) uusinvestointeihin ei tässä ohjelmassa kohdisteta toimenpiteitä. Edistämisohjelman kohteena olevan bioenergian tuotannon ja käytön tavoi eet on asete u erikseen puun pienkäytölle (kiinteistöjen puulämmitys), metsähakkeelle, kierrätyspol oaineille, biokaasulle ja peltobiomassalle. Uusiutuvan energian kokonaistavoi eeksi vuoteen 2010 asetetaan lähes 100 PJ:n lisäys vuoteen 2001 verra una, mikä tarkoi aa käytön lisäystä 30 prosentilla. Vuodelle 2025 visiona on lisätä uusiutuvan energian käy öä noin 2/3 nykyisestään. Suhteellisesti suurimmat tavoi eet nykyisin jo käytössä oleville pol oaineille on asete u metsähakkeen, kierrätyspol oaineiden ja biokaasun käytölle. Niiden käytön tulisi moninkertaistua nykytasosta. Tavoi een mukainen metsähakkeen käy ö olisi vuonna 2010 noin 5 miljoonaa m3, jota voidaan pitää varsin haasteellisena lukuna. Metsähakkeen saatavuus voisi VTT:n arvioiden mukaan olla lähes kaksinkertainen tavoi eeseen nähden, mu a asete ua tavoite a suuremman potentiaalin hyödyntäminen edelly äisi hakkeesta makse avan hinnan olennaista nousua sekä huoma avasti nykyistä suurempaa tukea ensiharvennuksista ja taimikonhoidosta saatavalle hakkeelle. Peltobiomassojen tilanne on samankaltainen. Peltoenergian ja liikenteen biopol onesteiden osuus olisi vuonna 2010 yhteensä noin prosen i koko bioenergian käytöstä. Biopol onesteiden osalta alustavaksi tavoi eeksi vuodelle 2010 on asete u 2 prosentin biopol oaineosuus tieliikenteen pol oaineiden kokonaiskulutuksesta. EU:n biopol onestedirektiivin mukaan vuonna 2005 liikennepol onesteistä 2 prosen ia pitäisi olla biopol onesteitä ja vuonna 2010 vastaavasti 5,75 prosen ia. Määrät eivät ole ehdo omia, vaan osoite u runsas biomassan käy ö lämmön ja sähkön tuotantoon vastaa saman tavoi een toteutumista. Suomessa mahdollisesti käyte ävät biopol onesteet ovat hintakilpailukyvyn takia tuontitavaraa muualta EU:sta tai kolmansista maista. Suomen maaseudun kannalta on hyödyllisempää lisätä bioenergian käy öä sähkön ja lämmön tuotannossa. (72) Elinkeinoministeriöt edistävät uusiutuvien energiamuotojen (peltobioenergia, puuhake, biopol onesteet ja biokaasu) käy öä, keruuta ja jalostusta maaseudulla luomalla mahdollisuuksia niitä hyödyntävien ja niiden käyte ävyy ä kehi ävien pienyritysten toiminnalle ja synnylle. (MMM, KTM,VM)

175 171 Taulukko 12. Uusiutuvien energialähteiden käytön tavoitteet 2005 ja 2010 sekä visio vuodelle 2025, PJ (primäärienergia)

176 172 (73) Ruokohelvellä tuotetulle sähkölle myönnetään sähköveron palautus samoin kuin puulla ja biokaasulla tuotetulle sähkölle. (VM, KTM) Lämpöyrittäjyys Lämpöyri äjyys tarkoi aa palvelua, jossa myyjä vastaa pol oaineentoimituksen lisäksi myös lämpökeskuksen tai -laitoksen toiminnasta. Ensimmäiset lämpöyri äjyyskohteet syntyivät vuonna 1992 ja vuoden 2003 lopussa toiminnassa oli 210 kohde a; yksi äisiä kiinteistöjä 110 ja aluelämpölaitoksia 60. Ensimmäiset kohteet olivat tyypillisesti kyläkouluja ja vanhainkoteja, joiden lämmi ämisestä kunta teki sopimuksen paikallisen maatalousyri äjän kanssa. Toiminta on muu unut enemmän itsenäisen yritystoiminnan suuntaan ja lämpöliiketoimintaan on peruste u omia osuuskuntia ja osakeyhtiöitä, jotka yhä useammin vastaavat myös uuden lämpölaitoksen investoinnista. Lämpöyri äjyyden pioneereja ovat olleet metsänomistajat ja metsänhoitoyhdistykset. Metsähoitoyhdistysten tulee edelleenkin olla aktiivisia, kun kunnassa tehdään lämpölaitosinvestointeja. Puuenergianeuvojien toiminta on monessa yrityksessä ollut ratkaisevan tärkeää käytännön asioiden juoksutuksessa. Heidän toimintansa perustuu usein väliaikaisen hankerahoitukseen. Toiminnan jatkuvuus tulee turvata. Lämpöyritystoiminnan liikevaihto oli vuonna 2003 yli 6 miljoonaa euroa. Lämmityksessä käytetään pääasiassa ensiharvennuksista saatavaa hake a. Hakkeenkäy ö on noin i-m3 vuodessa ja metsien ensiharvennuksia tulee vajaat 3000 ha. Suora työpanos puunhankinnassa ja lämmityksessä on 170 htv ja lisäksi välillisesti 200 htv. Oman kunnan alueelta hanki u hake, lähilämpö, piristää kunnan talou a, sillä rahavirrat kiertävät 4 6 kertaa kunnan alueella. Lämpöyritystoiminnan laajentamismahdollisuudet ovat hyvät. Lämpöyri ämisen toimintamalli on osoi autunut toimivaksi ja siihen ollaan tyytyväisiä. Tavoi eena on saada vuoteen 2010 mennessä tuhat lämpöyrityskohde a kuntiin. Työllisyysvaikutus on 2000 htv. Yksityiselle sektorille ei ole asete u määrätavoi eita, mu a MOTIVA on arvioinut siellä olevan sopivaa lämmityskohde a. Toimintamalli on kuitenkin edelleen uusi. Tietoa lämpöyri ämisestä on vähän ja lämpöyri äminen herä ää asenteellistakin vastustusta. Kuntien tiukka ja varovainen tulkinta laista julkisista hankinnoista on osin esteenä paikalliseen hakkeeseen perustuvan lähilämpölaitoksen investointeihin. Lain mukaan hankinnan pitää olla kokonaistaloudellisesti edullisin tai hinnaltaan halvin. Valite avan usein katsotaan vain toissijaista kohtaa; hinnaltaan halvin. Myös osaamista, kokemusten ja tiedon vaihtoa tulee lisätä, jo a asetetut tavoi eet voidaan saavu aa. Lämpöyri äjyyteen soveltuviin kohteisiin tuleekin olla tarjous myös lämpöyri äjiltä. (74) Maa- ja metsätalousministeriö vakinaistaa puuenergianeuvojien toimet metsäkeskuksissa. (MMM) (75) Lämpöyri äjyyden toimintaedellytyksiä kehitetään ja alan yrityksiä ja osuuskuntia lisätään. (KTM, MMM, MOTIVA, TE-keskukset, metsäkeskukset ja metsänhoitoyhdistykset)

177 Turve Turve voidaan luokitella hitaasti uusiutuvaksi biomassapol oaineeksi. Kansallisessa ilmastostrategiassa määriteltiin hallituksen turve a koskevat periaa eet ja toimenpiteet, joilla hallitus tähtää siihen, e ä turpeen käy ö säilyy määrällisesti suunnilleen nykyisellä tasolla yhdistetyssä sähkön ja lämmön sekä pelkän lämmön tuotannossa. Turpeen käy ö pelkässä sähkön tuotannossa määräytyy nyt avoimilla sähkömarkkinoilla. Turpeen energiakäy ö ka aa 5 7 prosen ia maamme kokonaisenergian tarpeesta, mikä on tulosta 1970-luvulta lähtien tehdystä järjestelmällisestä kehitystyöstä. Nykyisin turve on luontaisilla alueillaan kilpailukykyinen pol oaine. Suomen olosuhteissa puun käytön lisääminen edelly ää suurehkoissa laitoksissa myös turpeen käy öä. Turve on oivallinen pol oaine yhdessä puun kanssa, joka yksinään käyte ynä saa aa aiheu aa teknologisia ongelmia ja joka on saatavuuden suhteen epävakaisempi kuin turve. Turve a käytetään Suomessa sähkön ja lämmön tuotannon pol oaineena usein yhdessä puupol oaineiden kanssa. Vuotuinen energiaturvetuotanto on noin miljoonaa kuutiometriä. Suomessa tuotetaan pääasiassa jyrsinturve a ja jonkin verran palaturve a energiakäy öön. Myös kasvuturve a tuotetaan 1 2 miljoonaa kuutiota vuodessa sekä vientiin e ä kotimaan käy öön. Turvetuotannossa on vuosi ain noin hehtaaria suota. Samalla alueella voidaan tuo aa turve a vuo a. Geologian tutkimuskeskuksen (GTK) yhtenä tehtävänä on kartoi aa soiden turve-esiintymiä ja niiden laatua. GTK:n arvion mukaan Suomen tuotantokelpoiset turvevarat ovat noin hehtaaria. Kotimaisuus ja siihen lii yvä energian saannin varmuus sekä työllisyys erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomessa ovat olleet turpeen energiakäytön tukemisen tärkeimmät perusteet. Vuonna 2005 alkava päästökauppa alentaa ilman vero- ja tukipolitiikan muutoksia turpeen käy öä merki ävästi. (76) Turpeen käytön edellytykset päästökauppatilanteessa turvataan vero- ja tukipolii isin muutoksin. (VM, KTM) 5.10 Etätyö joustava tapa alueellistaa työtä Uudet työn organisointimuodot vaativat edistyäkseen teknologisen kehi ämistyön lisäksi organisatorisia muutoksia ja työkul uurin kehi ymistä luo amusta tukevia työskentelytapoja suosivaksi. Etätyö perustuu tieto- ja viestintäteknologian käy öön ja on usein käytännössä työskentelyä kotoa käsin tai paikkaan sitomatonta työskentelyä siirre ävän tekniikan avulla. Eurooppalaisessa etätyön puitesopimuksessa etätyö määritellään työksi, joka voitaisiin tehdä työnantajan toimitiloissa, mu a joka kuitenkin tehdään muualla. Vaikka tieto- ja viestintätekniikan hyödyntäminen on etätyön edellytys, se ei yksinään riitä. Käytännössä etätyön tekniset edellytykset ovatkin toteutuneet paremmin kuin organisatoriset edellytykset. Vallitseva johtamiskul uuri määri elee, onko organisaatiossa tilaa etätyön soveltamiselle. Eurooppalaisten SURVEY-tutkimusten mukaan liikkuva työ ja täydentävä kotona tapahtuva e-työ (vähemmän kuin päivä viikossa) ovat lisääntyneet kun taas vakituisen kotona tehtävän etätyön (vähintään päivä viikossa) määrä on jopa laskenut niin Suomessa kuin

178 174 yleensä Euroopassa. Verra aessa Euroopan maita e-työn yleisyyden mukaan havaitaan Alankomaiden sijoi uvan kärkeen (26,4 %), sitä seuraavat Suomi (21,8 %) sekä Tanska (21,5 %) ja Ruotsi (18,7 %). Edellä mainitut prosen iluvut koostuvat e-työn kolmesta osa-alueesta: kotona tapahtuva työskentely, liikkuva työskentely ja yri äjäperustainen kotitoimistotyöskentely. Etätyön tai e-työn osuudet ovat täysin riippuvaisia kulloinkin käytetystä määri elystä. Suomi on joka tapauksessa etätyön kärkimaita ja työn irtautuminen työnantajan toimitiloista jatkuu Etätyössä enemmän hyötyjä kuin haittoja Tutkimukset kertovat yhdenmukaisesti, e ä etätyöstä on enemmän hyötyä kuin hai aa niin työorganisaatiolle kuin työntekijällekin. Etätyön hyötyjä organisaatiolle ovat muun muassa: säästöt tilakustannuksissa lisääntynyt työntekijöiden työtyytyväisyys vähentynyt henkilöstön vaihtuvuus työntekijöiden tehostunut työskentely rekrytointimahdollisuus laajemmalta alueelta osaajien pitäminen yrityksissä tilanteessa, jossa kilpailu työntekijöistä lisääntyy etätyö yhtenä välineenä henkilöjohtamisessa. Työntekijälle etätyön hyötyjä ovat seuraavat: työn ja perhe-elämän joustavampi yhdistäminen asuinpaikan valinta myös muiden kuin työn sijaintiin lii yvien kriteerien perusteella ajan ja rahan säästö työmatkojen vähetessä lisääntynyt työrauha ja sen myötä työtehon paraneminen työn rytmi äminen omien tarpeiden mukaan vajaakuntoisten paremmat mahdollisuudet osallistua työelämään mahdollisuus työn ja elämän kokonaistilanteen hallintaan. Etätyöhön luonnollisesti lii yy myös ongelmia. Nämä ovat yleensä halli avissa, jos etätyötä sovelletaan tehtäviin, joihin se työmuotona soveltuu, ja etätyö perustuu vapaaehtoisuuteen sekä työnantajan ja työntekijän sopimukseen. Etätyö harvoin on pysyvä ratkaisu. Sitä sovelletaan määräajan ja käytännössä etätyöntekijän rooli on ajoi ainen tai osa-aikainen, esimerkiksi 1 2 työpäivää viikossa etätyötä. Alueellisen kehityksen näkökulmasta etätyö lii yy seuraaviin asioihin: alueiden elinvoimaisuuden säily äminen työpaikkojen hajautuneempi sijoi uminen uuden yri äjyyden luominen maaseudulle työmatkaliikenteen vähentäminen, ruuhkahuippujen tasaaminen

179 Etätyö on vajaakäytetty mahdollisuus Kun etätyötä tarkastellaan tiukan määritelmän avulla rajaten se perinteiseen kotona tapahtuvaan etätyöskentelyyn näy äytyy etätyö vielä marginaalisena ilmiönä työelämässä. Jos taas tarkastellaan etätyötä laajemman e-työn näkökulmasta, jolloin viitataan työn- ja liiketoiminnan organisointiin tieto- ja viestintäteknologian avulla ja erityisesti tietoverkkojen välityksellä tehtävään työhön, on kyse laajemmasta ilmiöstä, joka linki yy toimintaympäristön muutokseen ja sen tarjoamien mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Työolobarometrin 2002 mukaan työntekijät ovat melko paljon yhteydessä työnantajaan varsinaisen työajan ulkopuolella matkapuhelimen ja tietoverkon välityksellä eli työ on jo osi ain siirtynyt varsinaisen työpaikan ulkopuolella tehtäväksi (Ylöstalo 2003). Etätyö on pääasiassa osa-aikaista ja yksilöllistä sekä epäsäännöllistä työpaikan ja työajan joustoa. Suurin osa etätyöstä on epävirallista eli asiasta ei ole sovi u työntekijän ja työnantajan välillä, vaan toiminta perustuu työtekijän aloi eellisuuteen ja autonomiaan. Useimmat etätyöntekijät eivät miellä itseään etätyöntekijöiksi, vaan ymmärtävät tekevänsä joustavaa työaikaa ja hyödyntävänsä teknologiaa työn suori amiseksi tarkoituksenmukaisissa paikoissa. Suomen ympäristökeskuksen mukaan pääkaupunkiseudulla työskentelevien etätyöntekijöiden osuus koko maan etätyöntekijöistä on 40 prosen ia. Helsingissä sijaitsee suhteellisesti ja absoluu isesti eniten etätyöhön soveltuvien amma ien työpaikkoja Suomessa. Suomen Ympäristöhallinnon julkaisussa "Etätyö ja työmatkat Suomessa" todetaan yhteenvetona, e ä etätyötä tekevät suhteellisesti eniten Tampereen ja Helsingin keskustassa ja lähialueilla asuvat (Helminen et al 2003). Helsingin työssäkäyntialueella etätyöntekijöiden prosentuaalinen osuus on korkea (6 8,4 %) Helsingin, Espoon ja Kauniaisten lisäksi tietyissä radanvarren kunnissa kuten Järvenpäässä ja Riihimäellä. Myös suomalaista etätyöpotentiaalia tarkastelleen tutkimuksen mukaan suomalaisen etätyöpotentiaalin tode iin olevan hyvin keskustahakuista ja sijoi uvan suurimpiin kaupunkeihin, Helsinkiin, Turkuun, Tampereelle, Jyväskylään ja Ouluun (Heinonen 1998). Toisaalta tuore saaristobarometri kertoo, e ä vapaa-ajan asukasta on tehnyt ansiotyötä mökillä ja on käynyt mökiltä töissä. Osa-aikaista etätyötä mökillä pitää kohdallaan mahdollisena mökin omistajaa Henkilöiden etätyötä, organisaatioiden alueellistamista Maaseudun kehi ymisen yksi pahimmista esteistä on jo pitkään jatkunut työn keski yminen. Ilmiö on monisyinen, eikä sitä voi estää. Sen sijaan sille on löyde ävissä vastalääkkeitä: etätyön lisääminen henkilötasolla ja tehtäväkokonaisuuksien siirtäminen toiselle paikkakunnalle organisaatiotasolla. Jälkimmäisestä esimerkkejä ovat niin kutsutut call centerit sekä valtionhallinnon pyrkimykset alueellistaa osa tehtävistä. Tieto- ja viestintätekniikalla on keskeinen rooli sekä globaalien työprosessien organisoinnissa e ä paikallisessa ja alueellisessa työn tekemisessä. Sen avulla työprosesseja on mahdollisuus hajau aa eri paikkakunnille ja jopa eri mantereille. Yksi äisten ihmisten tekemän etätyön rinnalla työ jäsentyy palvelualoilla uudenlaisina organisaatioina, esimerkiksi call centereinä. Ne voivat olla puhelinpalveluyrityksiä, joissa palvellaan monen yrityksen asiakkaita tai ison organisaation keskite yjä asiakaspalveluyksiköitä.

180 176 Indata Oy:n vuonna 1999 tekemän selvityksen mukaan Suomessa oli tuolloin noin 250 call centeriä, kun laskuissa huomioitiin kaikki vähintään 10 työpiste ä käsi ävät call centerit. Tämän lisäksi oli vielä noin 60 puhelinpalveluna toimivaa help deskiä. Call centereissä työskentelevän henkilöstön määrän arviointiin olevan henkilön suuruusluokkaa, mikä oli noin 0,4 prosen ia työllisestä työvoimasta. Alat, joilla call centereitä käyte iin eniten, olivat pankkisektori, juomateollisuus, rahoitusala, informaatioteknologia, vakuutusala, postimyynti, julkaisutoiminta, telekommunikaatio/operaattorit, energia-ala ja matkatoimistot. Suomen call center -tilanteesta 2000-luvulla ei ole olemassa ajantasaista tietoa. Todennäköisesti määrä on kasvanut. Suurten ikäluokkien siirtyessä eläkkeelle ja työvoimaan tulevien ikäluokkien pienentyessä syntyy Helsingin seudulla eri äin vaikea rekrytointitilanne jo muutaman vuoden päästä. Tämä on keskeisin syy valtionhallinnon pyrkimykseen alueellistaa tehtäviään. Tietotekniikan suomat mahdollisuudet ja halu tasapaino aa alueellista kehitystä puoltavat myös tehtävien alueellistamista. Toisin kuin ennen ollaan nyt siirtämässä tehtäviä Helsingin seudulta muualle. Muutamat suoritetut siirrot osoi avat, mitä tämä käytännössä merkitsee. Vain harva työntekijä muu aa uudelle paikkakunnalle. Silti siirretyt tehtävät saavat tekijänsä uuden sijaintipaikan lähistöltä. Useiden tuhansien työpaikkojen siirtymissuunnitelmia valmistellaan. Prosessi on aiempiin vastaaviin nähden mi avampi, mu a samalla se sisältää vapaaehtoisuu a ja siirron valmisteluun käytetään useita vuosia. Maaseutupolii isesti call centerit ja valtionhallinnon alueellistaminen ovat myönteisiä yhteiskunnallisia ratkaisuja, sillä ne pieneltä osin tasapaino avat työvoiman liikkuvuu a, mikä maaseudulle yleensä merkitsee jatkuvaa menetystä. Koulutusta hankkineilla on taipumus jäädä opiskelupaikkakunnalleen. (77) Valtionhallinto jatkaa siirtokelpoisten tehtävien määritystä ja aloi aa alueellistamissuunnitelmien toteu amisen. (VN, ministeriöt) Alueellistamisen rinnalla on perusteltua nostaa julkisen hallinnon valmiuksia lisätä etätyömahdollisuuksia perustuen vapaaehtoisuuteen ja työnantajan ja työntekijän sopimukseen. E-työn yhteistoimintaryhmä selvi i e-työn tilanne a Suomessa vuonna 2003 muun muassa ministeriöi äin (Hanhike 2004). Selvitys osoi i, e ä siellä täällä oli käytäntöjä luotu ja yksi äiset toimihenkilöt sovelsivat e-työtä. Pääsääntö kuitenkin on edelleen, e ä valmiudet ovat rii ämä ömät. Sen sijaan asenteissa näy ää tapahtuvan myönteistä kehi ymistä. Kun työmarkkinajärjestöt ilmeisesti tänä vuonna pääsevät sopimukseen Euroopan unionin etätyön puitesopimuksen soveltamisesta Suomeen, tarvittava yhteinen pohja on saavute u. Sekä työtulosten parantamiseksi e ä työolosuhteiden inhimillistämiseksi, kunnissa ja valtionhallinnossa kuin alueilla tulee selvi ää tehtävät ja henkilöt, joille etätyö tai etäsijoite u työ soveltuu. Saadut kokemukset osoi avat, e ä huolellisesti valmistellut etätyösuhteet hyödy ävät niin työnantajaa kuin työntekijää. Vaikka etätyötä soveltavien työntekijöiden määrä on vielä vähäinen, lisäykset vaiku avat myönteisesti maaseudun elinvoimaan. Myös usean etätyönantajan ja -tekijän yhteisiä toimipisteitä, työkievareita, kanna aa selvi ää ja suunnitella kylissä ja kirkonkylissä. Näin säästetään useiden osapuolien kustannuksia ja luodaan sosiaalisia työyhteisöjä.

181 177 (78) Kunnallis- ja valtionhallinto selvi ävät etätyöstä kiinnostuneet, sopivat työpaikkakohtaisista pelisäännöistä ja o avat etätyön yhdeksi vaihtoehtoiseksi työmuodoksi. (Kunnat, ministeriöt ja niiden alainen hallinto) Monissa organisaatioissa kanna aa etätyön yleistymistä vauhdi aa kehi ämishankkein. Työn uudelleen organisointi vaatii myös jatkuvaa tutkimustyötä. Hyvät käytännöt kanna aa väli ää laajaan tietoisuuteen. Jonkin verran alan tutkimustyötä tehdäänkin Pienet mutta runsaat työmahdollisuudet käyttöön Suomalaisella maaseudulla työ ja tekijät, hyödykkeet ja niiden käy äjät eivät aina kohtaa. Tekemätöntä työtä on muun muassa vanhusten hoidossa, asuntojen ja mökkien talonmiehentöissä, maisemanhoidossa, puuyri äjyydessä, jätehuollossa ja niin edelleen. Ongelmana on: miten näitä piileviä työ- ja toimeentulomahdollisuuksia voitaisiin koota yhteen niin, e ä syntyisi pohjaa toteutumiskelpoiselle yri äjyydelle tai palkkatyölle? Työhallinnon keinoista ongelmaa osaltaan ratkaisevat työosuuskunnat ja star iyri äjyyden laajentaminen. Sen sijaan täysin uusia vasta kehi ymässä olevia keinoja ovat sopimusperusteinen toiminta ja esiyri äjyys Työhallinnon keinoja maaseudun työllisyyden ja yrittäjyyden hoidossa Julkisella työvoimapalvelulla pidetään yllä ja edistetään työvoiman kysynnän ja tarjonnan tasapainoa työmarkkinoilla, turvataan työvoiman saatavuu a, torjutaan työttömyy ä sekä järjestetään työtä hakeville mahdollisuus tehdä työtä (Laki julkisesta työvoimapalvelusta 1295/2002). Seuraavassa on kuva u työosuuskunta -aja elua ja star irahatyöryhmän star irahan laajentamispyrkimystä. Ne ovat keinoja, joilla voidaan edistää työpaikkojen syntymistä maaseudulle ja joiden toimintatavasta on löyde ävissä aineksia uusien yhteistyömallien ja uusien työnväli ämistapojen organisoimiseksi siten, e ä tekemätön työ ja työntekijät maaseudulla kohtaisivat. Työosuuskunnat organisoimaan pirstoutuvaa työtä Työosuuskunnat ovat usein tehokkaita yritysmuotoja organisoimaan sellaista työtä, jota ei kannata tee ää palkkatyösuhteessa tai esimerkiksi osakeyhtiömuotoisessa yrityksessä. Yhä syvemmin verko uvassa taloudessa on entistä enemmän kysyntää sellaiselle työlle, jota yksi äisten yritysten tai julkisorganisaatioiden näkökulmasta ei ole järkevää organisoida kokopäiväiseksi palkkatyöksi. Erilaisen lyhytaikaisen, osa-aikaisen tai urakkaluonteisen työn kysyntä on kasvamassa. Tällaiseen työhön vastaamisessa työosuuskunnat voivat olla järkevä työn organisointimuoto. Työosuuskuntia on tällä hetkellä Suomessa noin 500. Työn luonteen muu umisen myötä niissä on tulevaisuudessa huoma avaa kasvupotentiaalia. Työosuuskunta myy jäsentensä palveluja ulkopuolisille, ja palvelujen ostaja maksaa vain yhden laskun. Jäsenet ovat työsuhteessa osuuskuntaansa, joka huolehtii palkanmaksusta tehdyn työn pe-rusteella, lakisääteisistä työnantajavelvoi eista ja laskutuksesta. Työosuuskunta tarjoaa mielekkään keinon pätkä- ja sirpaletöiden kokoamiseen.

182 178 Useimmiten työosuuskuntia ovat perustaneet työ ömät. Työosuuskunta on työ ömälle toimiva vaihtoehto, koska siinä oikeus työ ömyysturvaan säilyy niiltä ajoilta, kun töitä ei osuuskunnan kau a rii ävästi ole. Oikeus sovite uun päivärahaan voi säilyä, kun osuuskunnassa on vähintään seitsemän jäsentä. Työosuuskunnat ovat mahdollistaneet toimeksiannoista saadun palkkatulon ja työ ömyysturvan osi aisen yhdistämisen. Useimmat työosuuskunnat Suomessa ovat nuoria, ja niihin suhtaudutaan usein ennakkoluuloisesti. Toimintaa pidetään epämääräisenä "puuhasteluna". Osuuskuntia onkin joskus peruste u liian hatarin perustein ilman loppuun saakka mieti yä liikeideaa tai oman osaamisen myynnin edelly ämää rii ävää amma itaitoa. Tyypillisiä osuuskuntien ongelmia ovat sitoutumisen puute, johtajuuden ongelmat, taloushallinnon osaamattomuus ja markkinointitaitojen puute. Koska osuuskunnan voi perustaa pienellä pääomalla, kohtaavat osuuskunnat aloi aville yrityksille tyypillisiä rahoitusongelmia. Osuuskunta on yritysmuotona vaativa, koska se edelly ää jäseniltään yhteistyökykyä ja yhteisesti hyväksy yjen pelisääntöjen nouda amista. Ryhmässä toimimisen vaikeus on osoi autunut monen osuuskunnan kompastuskiveksi. Koska osuuskunnan menestyminen edelly ää sitoutunu a jäsenistöä, ei ajatus työosuuskunnasta väliaikaisena ratkaisuna johda osuuskunnan kannalta menestyksekkääseen tulokseen. Ongelmistaan huolima a työosuuskunnissa on merki ävää potentiaalia pirstaloituvan, perinteisenä palkkatyönä tai yri äjyysmuotoisena tehtynä kanna ama oman työn organisointimuotona. Työ-osuuskuntien leviämisen merki ävimmät esteet koskevat asenteita ja osuuskuntamuotoista yritys-toimintaa koskevan tiedon ohuu a neuvontapalveluissa. Kokemukset osoi avat, e ä uusosuuskuntia on peruste u eniten siellä, missä alan neuvonta- ja asiantuntijapalveluja on ollut rii ävästi saatavilla. (79) Julkisiin yritysten neuvontapalveluihin koulutetaan alueellisesti ka ava osuuskuntamuotoisen yritystoiminnan käynnistämistä palveleva asiantuntijaverkosto. (TE-keskukset, Pellervo-Seura, HY/Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus) Työhallinnon toimenpiteistä star irahajärjestelmä on ollut tehokas, ja vaiku avuudeltaan yksi parhaista palvelumuodoista. Viime vuosina star iyrityksiä on peruste u vuosi ain noin Kaikista perustetuista yrityksistä noin 20 prosen ia on käynnistysvaiheessa saanut star irahaa. Viimeisimpien seurantatietojen mukaan star irahaa saaneista yrityksistä toimii viiden vuoden kulu ua yrityksen perustamisesta 80 prosen ia. Vastaava luku kaikilla yrityksillä on 50 prosen ia. Hyvä vaiku avuus perustuu star irahoitukseen kytkeytyvään yri äjäkoulutukseen ja konsultatiiviseen työskentelyyn, jossa ulkopuolinen asiantuntija yhdessä yrityksen perustamista suunni elevan kanssa arvioi yritysidean menestymisen mahdollisuuksia. Suurin osa yrityksen perustamista suunni elevista luopuu yrityshankkeesta asiantuntijan kanssa käydyn keskustelun perusteella, koska yritystoiminnan elinkelpoisuus todetaan huonoksi. Asiantuntijapalvelulla voidaan tehokkaasti vähentää sellaisten yritysten perustamista, joiden elinkelpoisuus arvioidaan heikoksi. On perusteltua, e ä tähän asti työ ömille suunna ua, tehokkaaksi osoi autunu a palvelumuotoa laajennetaan muihin asiakasryhmiin. Star irahajärjestelmän kehi ämistä valmistellut työryhmä ehdo aa star irahoitusjärjestelmän laajentamista työ ömien li-

183 179 säksi palkka- tai kotitaloustyöstä yri äjäksi siirtyviin sekä opintonsa pää äneisiin. Kohdejoukon laajentamisen myötä star iyritysten määrän arvioidaan nousevan nykyisestä yrityksestä yritykseen vuosi ain. Star irahoituksen enimmäiskestoa ehdotetaan pidenne äväksi nykyisestä 10 kuukaudesta 12 kuukauteen. Ensimmäisen kuuden kuukauden ajalta star irahoituksen taso on 650 euroa kuukaudessa ja toisen kuuden kuukauden ajalta 500 euroa kuukaudessa. Lisäksi työryhmä ehdo aa, e ä star irahoitukseen lii yvää neuvonnallista tukea laajennetaan yrityksen käynnistysvaiheen lisäksi perustamisen jälkeiselle star irahakaudelle. (80) Star irahajärjestelmää laajennetaan työ ömien lisäksi palkka- ja kotitaloustyöstä sekä opintojen jälkeen yri äjiksi ryhtyviin. Star irahoituksen kestoa pidennetään 12 kuukauteen. Star irahaan lii yvää neuvonnallista tukea laajennetaan yrityksen käynnistysvaiheen lisäksi perustamisen jälkeiseen star irahakauteen. (VN, TM) Esiyri äjyydellä aktiiviseen toimintaan Työhallinnon toimenpiteillä kuten työvoimapolii isella koulutuksella ja tukityöllistämisellä tuetaan työllisyy ä ja edistetään työ ömien työllistymismahdollisuuksia myös maaseudulla. Työhallinnon toimenpiteiden lähtökohtana on palvelujen tasa-arvoinen suuntaaminen ihmisille riippuma a näiden alueellisesta sijainnista. Työvoimapolii isten toimenpiteiden vaiku avuu a voidaan parantaa mukau amalla toimenpiteitä alueellisiin erityistarpeisiin. Maaseudulla on työvoimapolitiikan välineillä toteute u monia menestyksellisiä paikallisia hankkeita, joilla on synnyte y uusia työpaikkoja ja alenne u työ ömyy ä. Yhteistä hyville hankkeille on ollut se, e ä ne on sovite u paikallisiin oloihin ja toteute u kiinteässä yhteistyössä alueiden muiden toimijoiden kanssa. Valite avasti hyvät kokeilut ovat jääneet paikallisiksi, eikä niitä ole levite y valtakunnalliseksi politiikaksi. Työpolitiikan alueellinen kohdentaminen ja yhteistyö paikallisen toimijaverkoston kanssa ovat tärkeitä sekä maaseudun kehi ämisen e ä työpolitiikan vaiku avuuden parantamisen näkökulmasta. On perusteltua kehi ää maaseutupolitiikan ja työpolitiikan keinoja rinnakkain ja toinen toisiaan tukien. Kohdentamalla työvoimapolitiikan välineitä alueellisiin erityistarpeisiin ja toimimalla kiinteässä yhteistyössä muiden toimijoiden kanssa voidaan työvoimapolitiikan vaikuttavuu a lisätä. Aluekehityksen eriytyessä entistä mosaiikkimaisemmaksi myös työpolitiikan eriy äminen mahdollisimman pitkälle paikallisiin lähtökohtiin soveltuvaksi on väl ämätöntä. Maaseudulla on paljon tekemätöntä työtä ja hyödyntämä ä jääneitä hyödykkeitä, joihin voidaan työvoimapolitiikkaa kehi ämällä vastata. Tekemä ömän työn ja työntekijöiden kohtaamista voidaan edistää työ ömien aktivoinnilla, joka muuntaa passiivisen työ ömyyden aktiiviseksi toiminnaksi. Esiyri äjyys laajentaa nykyistä työhallinnon aktiivisen työnhaun käsite ä houku elemalla työ ömät itse o amaan vastuun aktivoitumisestaan ja osa-aikaisesta työllistymisestään avoimilla markkinoilla välivaiheena pysyvämpään työllistymiseen palkkatyöhön tai yri äjyyteen. Esiyri äjyyden taloudellinen houkuttelevuus perustuu esiyri äjälle tarjo avaan työ ömyysturvan suoja-osaan, joka on samansuuntainen kuin työ ömyyseläkkeellä olevilla.

184 180 Esiyri äjyyden aktivointimalli perustuu siihen, e ä työ ömällä on mahdollisuus aktivointitoimenpiteisiin heti työ ömyysjakson alussa. Aktivointikeinona oleva työvoimapolii inen koulutus koostuu tiimiopetukseen perustuvista lähiopetusjaksoista ja vertaistukea hyödyntävästä harjoi elujaksosta. Lähiopetuksen tavoi eena on valmentaa työnhakijat yri äjämäiseen työnhakuun. Harjoi elu tapahtuu sosiaalisissa yrityksissä. Jo harjoi eluaikana osallistujat etsivät avoimia koko- ja osa-aikatyöpaikkoja. Aktivointimallin toteu aminen edistää osaltaan pääministeri Ma i Vanhasen hallitusohjelman tavoite a nostaa työvoimapolitiikan aktivointiaste hallituskauden aikana nykyisestä 23 prosentista 30 prosen iin. Tarkemmin esiyri äjyyden menetelmää on kuva u julkaisussa "Esiyri äjyys aloite uudesta aktiivisen työvoimapolitiikan menetelmästä" (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä 3/2003). (81) Työvoimahallinto toteu aa oma-aloi eeseen yri äjyyteen kannustavan esiyri äjyyden aktivointimallin työvoimapolii isena koulutuksena Kainuun hallintokokeilun yhteydessä. (TM, Kainuun TE-keskus) Sopimusperusteinen toiminta maaseudun mahdollisuutena Maaseudulla on paljon sellaisia työ- ja toimeentulomahdollisuuksia, joista ei yksinään synny yritystoimintaa eikä pysyviä, kokoaikaisia työpaikkoja. Samaan aikaan julkinen valta säästötoimiensa seurauksena poistaa osan sellaisista tehtävistään, jotka on maaseudulla koe u tärkeiksi. Maaseudun säily ämiseksi elävänä ja palveluiden turvaamiseksi siellä tarvitaan järjestelmää, jonka avulla tekemätön työ ja työntekijät saataisiin kohtaamaan toisensa. Eri yhteyksissä on tuotu esiin, e ä maaseutusopimus tai yhteisöllinen töiden välitys voisivat olla käy ökelpoisia ratkaisuja edellä maini ujen maaseudun ongelmien poistamisessa. Maaseutusopimusjärjestelmän mahdollisuuksia selviteltiin jo kolmannen maaseutupolii isen kokonaisohjelman valmisteluvaiheessa. Siinä ja valtioneuvoston maaseutupolii isessa periaatepäätöksessä ehdote iin Suomeen soveltuvan maaseutusopimuksen valmistelun käynnistämistä. Osana periaatepäätöksen toteu amista maa- ja metsätalousministeriöstä koo iin vuonna 2001 epävirallinen ryhmä, joka kävi lävitse maaseutusopimuksen piiriin soveltuvia teemoja. Syksyllä 2002 maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä (YTR) perusti tätä työtä jatkamaan maaseutusopimustyöryhmän, jonka työn tuloksena ilmestyi rapor i "Maaseudun uudet työt Suomalainen maaseutusopimus keskusteluun (YTR 7/2003). Valmistelulla tähdä iin vuoteen 2007 ja sen jälkeiseen aikaan. Valmistelua vietiin eteenpäin niin paljon, e ä polii isella päätöksenteolla on edellytyksiä arvioida "maaseutusopimus"-työnimellä kulkevan mallin jatkotyöstämistä. Jo aiemmin suomalaiset asiantuntijat olivat tutustuneet muun muassa Ranskan ja Alankomaiden maaseutusopimusjärjestelmiin. Niitä arvioitaessa tultiin yksimielisesti siihen johtopäätökseen, e ä ne eivät ole sellaisenaan siirre ävissä meille. Suomen maaseudun tarpeet edelly ävät laaja-alaisempaa, keveämpää ja joustavampaa järjestelmää, jonka kehi ämisessä toki voidaan hyödyntää muiden maiden menetelmistä saatuja kokemuksia. Laaja-alaisuu a tähdennetään siksi, e eivät maatilat useimmilla maaseutualueilla enää riitä määränsä ja valmiuksiensa vuoksi kuin osaan niistä tehtävistä, joita maaseutusopimuksen piiriin suomalaisissa maaseutuoloissa nousee. Toisaalta laaja-alaisuudella tarkoitetaan myös tehtävien moninaisuu a.

185 181 Sopimusmallia työstänyt työryhmä kitey i maaseutusopimuksen idean seuraavasti: Maaseutusopimus on joustavasti toimiva työn ja hyödykkeiden välitysmekanismi, jonka avulla kehitetään maaseudun toimintoja. Se nostaa työn ja toimeentulon lähteitä käytännössä toteutettaviksi ja tuo hyödykkeitä kansalaisten käy öön edistäen siten elinvoimaisen ja toimivan maaseudun kehi ymistä. Lisäksi se kohentaa maaseutuympäristön laatua ja lisää maaseudun vetovoimaisuu a asumis- ja työympäristönä. Maaseutusopimuksella täydennetään myös tavanomaista yritystoimintaa ja julkisen vallan käytössä olevia kehi ämisjärjestelmiä. Sopimusmene ely soveltuu monille aloille ja sen edunsaajia ovat sekä maaseudulla asuvat e ä maaseudulla vierailevat eli kaikki suomalaiset. Useita teemoja Työryhmä tarkasteli maaseudun toimintaa monesta eri näkökulmasta. Tarkoituksena oli arvioida niitä tehtäviä ja toimintoja, joita maaseutusopimusjärjestelmällä voidaan toteu aa. Niitä teemoja, joissa sopimusmene ely on yksi vaihtoehto työn ja tekijän yhdistämiseksi ovat esimerkiksi maaseudun kul uuri- ja luonnonympäristön hoito, metsänhoito ja teiden kunnostus. Listalla ovat myös tietoliikenneverkkoihin lii yvät tehtävät, vesistöjen hoito, vesihuolto, kul uuri-, hoiva- ja yhdyskuntapalvelut sekä osi ain myös jätehuolto. Lista on pitkä ja osoi aa sopimuspohjaisen työn tärkeyden. Mene ely myös yhdistää muita samaan lopputulokseen tähtääviä mene elytapoja. Alustavasti on suunniteltu tehtäväalueita aihepiiriin soveltuville pilo ihankkeille. Lisäksi on käynnissä useita tähän aihepiiriin lii yviä hankkeita, jotka ovat saaneet rahoituksensa valtakunnallisista tutkimushankevaroista ja kehi ämishankevaroista kuten "Sopimuksellisuus maaseutupolitiikassa"-yhteistutkimushanke ja kehi ämishankkeiden vaiheistusmalli. EQUAL-yhteisöaloiteohjelmasta rahoituksen on saanut "Kylätalous"-hanke. Kyrönmaan kolmessa kunnassa eli Laihialla, Isossakyrössä ja Vähässäkyrössä on käynniste y ALMA-rahoi einen hanke, jossa kehitetään mallisopimuksia ja tutkitaan paikallisen toimintaryhmän mahdollisuuksia toimia sopimuksellisuuden käytäntöjä edistävänä väli äjäorganisaatioina. Tavoi eena on löytää toimintatapoja, jotka voidaan siirtää kaikkien toimintaryhmien käytännöiksi vuoden 2006 aikana. Kyrönmaan hankkeen pyrkimyksenä on tunnistaa erityisesti sellaisia sopimusperusteisuuden mahdollisuuksia, jotka pystytään toteu amaan kansallisella rahoituksella. Parhaassa tapauksessa sopimusperusteinen toiminta on keino yhdistää maaseudun piilevät työ- ja toimeentulomahdollisuudet ansiolähteeksi ja turvata siten maaseudun palveluita. Näin vahvistetaan paikallisyhteisöjä, saadaan tuloja maaseutuyri äjille ja lisätään maaseudun vetovoimaa. Mitä harvemmin asu ua maaseutu on, sitä suurempi on työtä kokoavan sopimusmene elyn merkitys. Sopimusperusteisuudessa on yleisemmällä tasolla kyse siitä, e ä politiikan ja maaseudun rakenteita uudistetaan vastaamaan toimintaympäristössä tapahtuneita muutoksia. Nykyisten rakenteiden ja käytäntöjen varassa monet maaseudun palvelut ovat vaarassa jäädä hoitama a. Maaseutusopimuksen on tarkoitus antaa välineitä maaseudun hyvinvoinnin turvaamiseen nykyistä tehokkaammin. Toteutuessaan maaseutusopimusjärjestelmä tuo jatkuvuu a monille tällä hetkellä hankkeina hoide aville tehtäville. Hankkeet ovat olleet alueille tärkeitä, sillä niillä on pysty y järjestämään esimerkiksi maaseudun vanhusten hoivapalveluita ja huolehtimaan kul uuriympäristön säilymisestä. Ongelmana on kuitenkin se, e ä hankerahoituksen

186 182 pää yessä syntyneet uudet toimintamallit ja osaaminen jäävät vajaakäytölle. Tällä tavoin resurssit ovat teho omassa käytössä. Sopimusperusteisen toiminnan avulla, toimintoja ja rahoitusta uudelleen järjestämällä toiminnasta saadaan jatkuvaa ja voimavarat ovat tällöin aktiivisessa ja tehokkaassa käytössä. Uusia amma iryhmiä Maaseutusopimuksen potentiaalisten toteu ajien joukkoon kuuluu erilaisia toimijaryhmiä, joilla sopimuksen taloudellinen merkitys vaihtelee verra ain paljon. Yhtäältä voidaan ero aa ne, joille sopimusperusteinen toiminta tarjoaa mahdollisuuden lisäansioiden hankkimiseen tai avaa tien uuteen yhdistelmäamma iin. Toisaalta sopimusperusteinen toiminta voi harvaan asutulla maaseudulla täydentää julkisen sektorin tarjoamia palveluja tai paikata yksityisen sektorin markkinoiden toiminnallisia aukkoja. Näissä tapauksissa sopimuksen piiriin sisältyy toimintaa, jonka yhteiskunnallinen hyöty on suurempi kuin sopimuksen taloudellinen merkitys työn toteu ajalle. Työryhmän työn edetessä huoma iin, e ä arvioitu tekemä ömän työn määrä ei pienentynytkään pelkästään eri alojen sopimuksilla, vaan tarkastelu nosti esiin myös paljon uusia amma iryhmiä kuten kylämaisemanhoitajat, mökkitalonmiehet, korjausrakentajat, kyläavustajat, kotityöntekijät sekä teiden, reitistöjen ja luonnonsuojelualueiden hoitajat. Monissa tapauksissa yri äjä tai työntekijä on monitoiminen ja amma ina on kahden tai kolmen työn yhdistelmä. Kun työaihiot pienenevät, monitoimisuus ja monialaisuus lisääntyvät ja samalla tarve sopimukselliseen käytäntöön lisääntyy. Sopimusmene elyllä olisi mahdollista koota toimeentulon turvaavat tehtävät yri äjälle. Yri äjällä olisi myös mahdollisuus toimia väli äjäorganisaation, kuten metsäalan ja sosiaalialan yhdistyksen, maatalouden neuvontajärjestön, toimintaryhmän tai kyläyhdistyksen amma ityöntekijänä. Suomessa onkin hyvät edellytykset vahvistaa väli äjäorganisaatioiden toimintaa sopimusmene elyn laajentamiseksi, koska kokemuksia sopimusperusteisesta ja omaehtoisesta toiminnasta on. Väli äjäorganisaatiot kokoavat monenlaisia toimijoita yhteen ja toimivat siten viranomaisia ja asukkaita yhdistävänä tekijänä. Sopimuksen sisältö vaiku aa siihen, mikä kulloinkin on sopivin taho väli äjäorganisaatioksi. Toiminnan kehi ämiseksi on myönteistä, e ä jatkuvaan välitystyöhön pystyvät organisaatiot ovat pääosin jo olemassa, mu a ongelmana on se, e ä organisaatiot ja työmahdollisuudet eivät aina kohtaa. Tätä ongelmaa ratkaisemaan tuleekin valmistella toimintamalleja ja organisaatioiden valmiuksia toimia väli äjinä tulee selvi ää. Mahdollista on edelleenkin yri äjän toimiminen ilman väli äjäorganisaation tai sopimuksen turvaa. Sopimuksellisuus on joissakin tapauksissa muita menetelmiä soveltuvampi ja joustavampi ratkaisu työn ja tekijän yhdistämiseen sekä hyödykkeiden käy öön saamiseen. Se ei ole uuden rahan kanavoimisen muoto, sillä maaseutusopimus tukeutuu pääosin olemassa oleviin rahoitusjärjestelmiin ja lisääntyvään yksityiseen rahoitukseen. Selvitystyö kuitenkin osoi i, e ä täysin ilman uu a rahaa maaseudulla piileviä työ- ja toimeentulomahdollisuuksia ei saada käy öön. Työryhmä katsoo, e ä mahdolliset uudet varat olisi kohdiste ava sellaisiin tehtäviin, joissa ei aikaisemmin ole ollut minkäänlaista rahoitusjärjestelmää.

187 183 Uuden rahan vuosi aiseksi tarpeeksi työryhmä on arvioinut noin 30 miljoonaa euroa. Onnistuessaan järjestelmä kuitenkaan tuskin lisää kustannuksia nykyisestä, sillä yhteisöllisyyteen sekä oma- ja vapaaehtoisuuteen perustuva sopimusmene ely säästää etenkin sosiaali- ja työllisyysvaroja vähentäessään taloudellisesti raskaampien keinojen käy öä. Usealla hallinnonalalla etsitään samoihin pienten mu a kasvavien tehtävien järjestämiseen ratkaisuja. (82) Valtioneuvosto ase aa maaseutusopimustyöryhmän työtä jatkamaan poikkihallinnollisen valmisteluryhmän edellisen ryhmän esi ämän tehtävänannon pohjalta. Uusi järjestelmä otetaan käy öön vuonna (MMM, TM, STM, YM, VM, OPM, YTR, tutkimuslaitokset) Maaseutusopimustyöryhmä jä i sopimusperusteisuu a käsi elevän perustyön polii iseen keskusteluun, jossa pääte äisiin millä aloilla ja alueilla tehtyä työtä viedään eteenpäin. Ryhmä suosi i, e ä valtioneuvosto ase aisi ja maa- ja metsätalousministeriö nimi äisi työtä jatkamaan valmisteluryhmän, jossa olisi edustus niiltä hallinnonaloilta, joita asia koske aa, lisäksi sopimustoiminnan ja käytännön asiantuntijoita. Useita pilottihankkeita on käynnissä ja Itä- ja Pohjois-Lappi ovat ehtineet ilmoi autua varsinaisen sopimusmene elyn koealueiksi. Valmisteluryhmän tehtävänä olisi: koota kokemukset käynnissä olevista ja alkavista piloteista käydä yksityiskohtaisia keskusteluja asiaan lii yvien hallinnonalojen kanssa rahoituksesta ja lainsäädännöstä selvi ää tulonsiirtojärjestelmien ja maaseutusopimuksen toteu ajan suhde selvi ää maaseutusopimuksen oikeusvaikutukset tilaajaan, toteu ajaan ja mahdolliseen väli äjään täsmentää olemassa olevien järjestelmien ja sopimustoiminnan niveltämistä vaiku aa lainsäädännön valmisteluihin, jo a niissä tehtävien muutosten yhteydessä ote aisiin huomioon maaseutusopimuksen aiheu amat vaatimukset selvi ää väli äjätoiminnan valmiudet alakohtaisesti tehdä eri toimialoille soveltuvia sopimusluonnoksia ja suunnitella sopimustekniikoita.

188 PERUSPALVELUJEN KUNNOSSAPITO JA RAKENTAMINEN 6.1 Laajakaistat maaseudulle Laajakaistainen tiedonsiirtoverkko edellytys alueiden tasa-arvolle Kokonaisohjelman valmisteluun lii yvän alueellisen neuvo elukierroksen aikana nousi selvästi esille, e ä tietoliikenneverkon tulee ka aa koko maa ja e ä se on mielle ävä samanlaiseksi infrastruktuuriksi kuin tieverkosto. Toisaalta se on verra avissa myös kunnallistekniikkaan. Tietoliikenneyhteyksien parantaminen (ADSL- ja laajakaistayhteyksien saaminen) on nykyään ja viimeistään lähitulevaisuudessa lähes jokaisen maaseudun pienyri äjän toiminnan ehto. Yri äjällä täytyy olla käytössään sellaiset välineet, jotka mahdollistavat niin saapuvan kuin lähtevän aineiston tehokkaan kulun tasa-arvoisesti keskuksissa oleviin yri äjiin nähden. Laajakaista on tärkeä myös matkailun kehi ämiselle. Lomakylässä asiakkaat tai omalla mökillään elävät kesäasukkaat tarvitsevat ja vaativat jo nyt ja yhä enemmän tulevaisuudessa yhteyksiä sähköpostiin ja Internetiin. Lähtökohtana on se, e ä joka kylään on rakenne ava kohtuullisen hintaiset, laadukkaat ja nopeat tiedonsiirtoyhteydet. Valtioneuvosto on tehnyt periaatepäätöksen kansallisesta laajakaistastrategiasta Periaatepäätökseen sisältyy 50 toimenpide ä, joiden toteutuessa nopeat tiedonsiirtoyhteydet saadaan kaikkien halukkaiden ulo uville. Maaseudulle on tärkeää, e ä erityisesti strategiaan sisältyvät erityistoimenpiteet hajaasutusalueiden kehi ämiseksi toteutetaan täysimääräisesti ja tehokkaasti. On todennäköistä, e ä tietoverkkojen rakentamiseen ei ole vain yhtä ratkaisua tai teknologiaa, vaan vaihtoehtoisia ratkaisuja on useita. Sen sijaan mahdollisuus laajakaistaan kylän julkisessa tilassa ei riitä ainoaksi ratkaisuksi. Sisäasiainministeriön työryhmä on laatinut maakuntalii ojen ja kuntien käy öön kansalliset ohjeet julkisten varojen käytöstä tietoliikenneinfrastruktuurin rakennusprojekteihin, milloin yhteystarjontaa ei synny kaupalliselta pohjalta. (83) Kyläyhdistykset ja vastaavat tiedo avat kylien asukkaille ja yrityksille tietoliikenneyhteyksien käy ömahdollisuuksista pienyritystoiminnassa ja kotitalouksien arkiasioinnissa sekä selvi ävät verkkoon lii yjät. (MMM, LVM, SYTY) Kokemuksia kuntien organisoimista tietoliikenneverkkojen rakennushankkeista Kuntien ja maakuntien lii ojen viime vuosina toteu amien alueellisten tiedonsiirtoyhteyksien rakennusprojektit ovat olleet luonteeltaan vaihtelevia. Ajallisesti projektit ovat kestäneet keskimäärin kolme vuo a. Vaihteluväli on ollut vajaasta vuodesta aina kuu-

189 185 teen vuoteen. Tyypillisesti projekteissa on ensiksi rakenne u tiheämmin asutut taajamat ja sen jälkeen kaukaisemmat alueet. Tietoliikenneinfrastruktuurin rakentamiseksi on yleensä muodoste u projektiorganisaatio, joka on koostunut joko erikseen muodostetusta verkko-osuuskunnasta tai muusta vastaavasta yhdistyksestä ja teleoperaa orista tai kunnallisista viranomaisista, muiden rahoi ajien edustajista sekä verkon rakentamisesta vastaavan yrityksen edustajista muodostetusta ryhmästä. Muutamissa tapauksissa on muodoste u erillisiä kyläyhdistyksissä ja muissa paikallisissa tehtävissä toimivista kuntalaisista muodoste uja ohjausryhmiä ja niiden alle projektipäällikön johdolla toimivia verkonrakennusorganisaatioita. Hankkeiden työnjaollinen organisointi ja vastuutus on kussakin hankkeessa ollut omintakeinen. Hankkeiden kokonaiskustannukset kunnille ovat vaihdelleet huoma avasti jo pelkästään maantieteellisten tekijöiden vuoksi. Edullisimpiin verkon perusparannusprojekteihin on yhtäällä käyte y noin euroa, kun taas toisaalla on suurin piirtein vastaavanlaisiin lopputuloksiin pääseminen maksanut moninkertaisesti. Kotitalouksille verkkoon lii ämisen ja toisaalta Internetpalvelun kustannukset vaihtelevat ratkaisevasti projektiorganisaation kokoonpanosta ja työnjaon vastuutuksien toteu amistavoista sekä syntyneen verkon omistussuhteista riippuen. Mikäli projekti on toteute u yhteistyöhankkeena jonkin operaa orin kanssa, on kotitalouksien maksettavaksi koituneiden Internet-liityntäpalveluiden kustannusten vaihteluväli ollut euroa, kun taas kyläyhdistysten toteu amissa projekteissa kustannusten vaihteluväli on ollut euroa/kotitalous. Tämän lisäksi varsinaisen infrastruktuurin rakennuskustannus vaihtelee projektei ain. Operaa oreiden kanssa toteutetuissa yhteisprojekteissa on kunnan/kuntayhtymän tms. ja operaa orin yhteisprojektina kotitalouteen rakennetun yhteyden kustannus perustunut siihen, e ä operaa ori on osana oman liiketoiminnan kehi ämistä kalustanut tai muuten parantanut olemassa olevaa infrastruktuuria laajakaistaiseksi, sekä täydentänyt verkkoa siellä, missä sitä ei ole ollut. Näissä tapauksissa kunnallisen rahoituksen osuus on jäänyt varsin pieneksi, sillä se on ollut pikemminkin luonteeltaan investointituen tyyppistä, jonka saamisen ehtona on ollut tie y kotitalouksille tarjo u laajakaistayhteyksien määrä. Operaa oreiden ja kuntien yhteistyöprojekteissa syntynyt verkko on jäänyt operaa orin omistukseen. Operaa orin velvollisuudeksi on jäänyt huolehtia verkon ylläpidosta, asiakaspalvelusta, laskutuksesta jne. Paikallisten verkko-osuuskuntien rakentamat omat tiedonsiirtoyhteydet ovat kustannuksiltaan miljoonien eurojen suuruusluokkaa. Yhteydenrakentamiskustannus per kotitalous vaihtelee välillä euroa. Alueelliset ja kuntien sisäisetkin vaihtelut ovat suuria. Paikallisten verkko-osuuskuntien tai muiden rekisteröityjen yhdistysten omien projektien tuloksena syntynyt verkko on jäänyt kyseisen yhdistyksen omistukseen. Verkon operointi ja asiakaspalvelu-tehtävät on jossakin oste u palveluoperaa orilta ja toisaalla kyseinen yhdistys on pyrkinyt huolehtimaan niistä itse. Viimeksi mainituissa tapauksissa ongelmaksi ovat muodostuneet työnjako ja vastuukysymykset, kun esimerkiksi runkoverkko on ollut seutukunnan omistuksessa, kyläverkko kyläyhdistyksen omis-

190 186 tuksessa, rakenne avat liityntäverkot kunnan omistuksessa, lii ymien myynnistä on huolehtinut seutukunta ja verkkoon toteute avat palvelut tuo anut paikallinen peruste u tietotekniikkayhdistys Suunniteltua rakentamista Pitkällä tähtäimellä on rakenne ava sellainen laajakaistainfrastruktuuri, joka pystyy hoitamaan kaikki nykyiset palvelut, joista internet on yksi ja erityisesti kaikki uudet palvelut, joita ovat puhepalvelut, videopuhelinpalvelut, erilaiset TV-palvelut (Video on Demand), tavanomaiset TV-kanavat, paikalliset TV-kanavat (esimerkiksi paikallinen koulukanava), paikalliset radiokanavat (jopa kyläradio), valvontapalvelut, e-opiskelupalvelut, kotihoitopalvelut jne. Verkolta edellytetään avoimuu a: kaikkien on voitava olla sekä palveluntuo aja e ä kulu aja samassa verkossa. Tämä on elintärkeä ominaisuus juuri maaseudulle, koska palvelutuotanto tietää työpaikkoja. Jos verkko on ainoastaan lähetysverkko (broadcasting) niin kuin Internet ja nykyinen TV-verkko, se ei synnytä uusia palveluntuo ajia eli yrityksiä maaseudulle. Rakentamisen lähtökohdaksi otetaan toimeenpano maakunni ain niin, e ä maakunnan lii o yhdessä kuntien kanssa tekee yksityiskohtaisen suunnitelman kansallisen laajakaistastrategian mukaisesti, mu a niin, e ä myös yksityiskohtaisempi verkkosuunnitelma on laadi ava maakunni ain, missä verkon rakenne, investoinnin suuruus ja verkon operointitapa ja -kustannuslaskelma käyvät ilmi. Kansallinen strategia ase aa tarkat kriteerit uuden infrastruktuurin ominaisuuksille. Perusedellytys on pitkäikäinen ratkaisu siten, e ä koko verkkokokonaisuus on avoin ja riippumaton. Strategiaa toteutetaan usean vuoden aikana o aen huomioon alueelle tarpeelliset muut rakennushankkeet. Tuloksena on maaseudun ja kylät huomioon o avien tietoliikenneyhteyksien valmistuminen viimeistään vuoden 2007 aikana. Laajakaistayhteyksien saaminen maaseudulle nousee esille monen kylän kyläsuunnitelmassa. Tällä hetkellä tietoliikenneyhteydet maaseudulla ovat joko modeemin, ISDN:n tai GPRS:n varassa. Nämä vaihtoehdot ovat kaikki hitaita ja niiden käy ö tulee huomattavasti kalliimmaksi kuin taajamien laajakaistayhteydet. Tietoliikenneyhteydet merkitsevät osaltaan väestön tasa-arvoa asuinpaikasta ja iästä riippuma a. Ne ovat myös jatkossa edellytyksenä etätyölle, yritystoiminnalle, viranomaisten sähköiselle palvelulle ja muulle kehi ämiselle maaseudulla ja erityisesti harvaan asutuilla alueilla. Maakuntien liitot laativat mennessä yhdessä kuntien kanssa oman alueensa laajakaistastrategian. Strategia perustuu kuntakohtaisiin arvioihin kysynnän ja markkinatilanteen kehityksestä. Strategiat toimivat välineenä pääte äessä julkisesta rahoituksesta ja muista julkisen hallinnon toimenpiteitä edelly ävistä asioista. Lisäksi strategioissa kartoitetaan palvelujen tarjonnan kannalta oleellisia käy äjäsegmen ejä. On todennäköistä, e ä maakunnalliset strategiat antavat aineksia kansallisen laajakaistastrategian tarkistamiseen. Sisäasiainministeriö (2004) on laatinut maakuntalii ojen ja kuntien käy öön kansalliset ohjeet julkisten varojen osoi amisesta tietoliikenneinfrastruktuurin rakennusprojektei-

191 187 hin sellaisissa tapauksissa, joissa tarvi avia yhteyksiä ei synny markkinaehtoisesti. Sisäasiainministeriön työryhmän muistiossa todetaan, e ä kaupallisen tarjonnan puu uminen arvioidaan alueellisessa strategiassa. Tuen tavoi eena on laajakaistaisten tietoliikenneyhteyksien tarjonnan parantaminen. Ensisijaisena hyötyjinä ovat pienet ja keskisuuret yritykset, kotitaloudet, kirjastot ja koulut. Tuki kohdistetaan verkkoinvestointeihin. Tuella rakenne ua verkkokapasitee ia tulee tarjota kohtuullisin ja tasapuolisin ehdoin kaikkien verkko- ja palveluoperaa oreiden käy öön. Näin verkon rakentaneelle operaa orille ei synny yksinoikeu a verkon hyödyntämiseen. Tämän vuoksi tukea ei voi myöskään kohdentaa laajakaistapalvelujen hintoihin. Maakuntien liitot ja kunnat voivat olla hankkeessa mukana joko ainoana julkisena rahoi ajana tai yhtenä osapuolena valtion ja/tai EU:n rakennerahastojen kanssa. (84) Liikenne- ja viestintäministeriö laatii paikallisten ja alueellisten toimijoiden käy öön oppaan tietoliikenneyhteyksien hankintaprosessin toteu amiseksi. (LVM) (85) Liikenne- ja viestintäministeriö tarkentaa ja tarkistaa kansallista laajakaistastrategiaa maakuntien laajakaistastrategioiden sekä alueellisista ja paikallisista rakentamishankkeista saatujen tulosten ja kokemusten perusteella. (LVM) 6.2 Maaseudun tiestö Toimiva tieverkko on maaseudun elinvoimaisuuden perusedellytys. Tiestön kulkukelpoisuus kaikkina vuoden- ja vuorokaudenaikoina on väl ämätöntä sekä tuotantotoiminnalle, erityisesti maa- ja metsätaloudelle, e ä asutuksen tarvitsemille palveluille. Maaseudun näkökulmasta katsoen seutu- ja yhdystiet sekä yksityistiet ovat erityisen tärkeitä eri alueiden tasapainoisen kehityksen kannalta. Valtio vastaa seutu- ja yhdysteiden tienpidosta. Niiden vaatimukset voidaan kitey ää kahteen: maito- tai puutavara-auto määri elee tien rakenteen, peruspalvelujen tuo aminen ja kotona asumisen mahdollistaminen määri elee kunnossapidon tason. Yksityisteitä on km, lähes nelinkertainen määrä yleisiin teihin verra una. Nykyisen vuodelta 1963 olevan yksityistielain mukaan tieosakkaat vastaavat yksityistieverkon kunnossapidosta, mu a myös yhteiskunta osallistuu merki ävällä määrällä sen ylläpitoon. Valtion ja kuntien yksityistieavustuksilla tasataan yleisen tien ja yksityisen tien varrella asuvan tienpito-, asumis- ja liikkumiskustannuksia. Valtion yksityistieavustukset ovat nykyisin vain neljäsosa yksityistielain tarkoi amasta ja myös tarvi avasta määrästä. Vuoden 2003 talousarviossa yksityistieavustuksiin osoite iin 11,1 Meuroa. Samaan aikaan kuntien harkinnanvaraiset avustukset olivat moninkertaiset, noin 35 Meuroa vuodessa, vaikka yksityistielain tarkoituksena oli, e ä kunnanavustukset täydentävät valtionavustuksia valtion ollessa pääavustustaho. Kunnille kuuluvat lisäksi lakisääteisinä tehtävinä tielautakuntien toimitustehtävät. Valtionavustusten kokonaisvähenemä vuosina on varovaisestikin arvioiden yhteensä 200 Meuroa. Tämä on merkinnyt tieosakkaiden tierasituksen merki ävää lisääntymistä ja yksityistieverkon kuntotason heikkenemistä. Vielä viime vuosikymmenen alussa hyväkuntoisia teitä oli 72 prosen ia mu a vuosikymmenen lopulla enää 23

192 188 prosen ia. Syrjäisen maaseudun näkökulmasta kehitys on ollut huono ja siellä asuvien yhdenvertaisuus asumiseen ja liikkumiseen on vaarantunut. Yksityistieverkon lisäksi on kartoite u niin sanotut vähämerkityksiset (vähäliikenteiset) yleiset tiet, joita on kaikkiaan noin km. Ne sijaitsevat pääosin syrjäseuduilla ja on kaavailtu, e ä jos ne muute aisiin yksityisteiksi, voitaisiin vastaavasti vilkasliikenteisiä yksityisteitä muu aa yleisiksi teiksi. Kaavailu ei ole kannate ava siihen lii yvien riskien vuoksi. Ensiksi valtion yksityistieavustukset ovat liian pienet eikä avustusta riitä tässä vaiheessa edes päätarkoitukseensa, kunnossapitoon. Toiseksi yksityisteiden siirtäminen yleisiksi teiksi on vähintäänkin epävarmaa, ellei siitä tehdä sitovaa päätöstä tai sopimusta. Kolmanneksi vähäliikenteisten yleisten teiden ja vilkasliikenteisten yksityisteiden alueellinen kohtaanto eroavat toisistaan; vilkasliikenteiset yksityistiet sijaitsevat pääasiassa taajamissa ja rintamailla kun taas vähämerkityksiset yleiset tiet syrjäseuduilla. Kaavailtu muutos on maaseudun ja erityisesti syrjäisten alueiden kannalta epäedullista. Muutoksesta ei selvityksen mukaan saataisi yhteiskuntataloudellista säästöä. Syrjäiselle maaseudulle on tärkeää, e ä koko yleisen tieverkon, myös vähäliikenteisten teiden rakenteellinen kunto ja päivi äinen liikennöitävyys turvataan. Kun valtionavustukset ovat vain osa tarvi avasta, ei ns. vähämerkityksisiä yleisiä teitä pidä siirtää yksityisteiksi, koska se entisestään lisäisi syrjäisellä maaseudulla asuvien tienpitokustannuksia. (86) Valtion yksityistieavustukset nostetaan väyläministerityöryhmän ehdotuksen mukaisesti 16 miljoonan euroon vuodessa ja vaihei ain aiemmalle tasolle. Tiehallinnon toimintaedellytykset ja voimavarat yksityistieverkon kunnossapitoon lii yvässä neuvonnassa ja palvelussa turvataan. (LVM, VM) (87) Tiekuntien toimintaedellytyksiä parannetaan tieisännöitsijäkoulutusta järjestämällä. (LVM, YTR, Suomen Tieyhdistys) EU-jäsenyyden vuoksi Suomessa ote iin käy öön arvonlisäverojärjestelmä viime vuosikymmenen puolivälissä. Myös tiekunnat joutuvat näin maksamaan yksityistiehen lii yvistä hankinnoista 22 prosen ia verokannan mukaista arvonlisäveroa. Uusi järjestelmä on lisännyt tiekuntien tienpitokustannuksia merki ävästi, keskimäärin 17 prosen ia. On arvioitu, e ä tiekunnat maksavat jopa 17 Meuroa vuodessa pelkästään arvonlisäveroa valtiolle. Tämä ei voi olla oikein. Koska tiekunnat eivät voi hakeutua arvonlisäverovelvollisiksi, ne eivät myöskään voi tehdä vähennyksiä tienpitoon lii yviin hankintoihin sisältyvistä arvonlisäveroista. Arvonlisäverot jäävät lopullisesti tiekuntien makse aviksi. Tienpitäjinä tiekunnat voidaan kuitenkin rinnastaa kuntiin, jotka eivät lopullisesti joudu maksamaan muun muassa kadunpitoon lii yviä arvonlisäveroja. Kunnat voivat arvonlisäverolain 130 :n mukaan saada palautuksena muun muassa kadunpitoon lii yviin hankintoihin sisältyvät arvonlisäverot. Mene elyä tulisi soveltaa myös tiekuntiin. (88) Valtiovarainministeriö selvi ää arvonlisälain 130 :n muu amista niin, e ä kuntien tapaan myös tiekunnat voisivat saada palautuksena yksityistien tienpitohankintoihin sisältyvän veron. (VM)

193 Toimiva taksiverkko Harvaan asutulla maaseudulla yhä suurempi osa julkisesta liikenteestä on taksien hoidossa, joten palvelujen saatavuus edelly ää jatkossa taksiverkon säilymistä. Tähän lopputulokseen päätyi raportissaan Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän taksipalvelupalvelutyöryhmä (YTR 1/2004). Erikoistumalla, verko umalla ja hyödyntämällä moniammatillisuu a, voidaan työryhmän mukaan taksipalveluverkko säily ää syvälläkin maaseudulla. Tämä edelly ää taksiyri äjiltä omatoimisuu a, koulu autumista, keskinäistä yhteistyötä sekä ennakkoluulotonta suhtautumista työhön. Kunnan tulee puolestaan suunnitella oma henkilö- ja tavaraliikenteensä kokonaisuutena. Linja-auto on rei i- ja aikataulusidonnainen ja edelly ää tietyn suuruisen kysyntäpohjan ollakseen taloudellista. Näistä syistä hyvin ohuen kysyntäpohjan alueilla ei juuri linja-autoliikenne ä esiinny. Poikkeuksen muodostaa lähinnä alkamis- ja pää ymisajankohtiin sidoksissa oleva koulu- ja työmatkaliikenne. Linja-auton ominta alue a ovat seudut, joilla matkustajamäärät ovat rei i- ja aikataulusidonnaisuuden huomioon o aen rii ävän suuria. Tällaisia ovat varsinkin keskusseudut lievealueineen sekä keskusten väliset yhteydet. Taksi muistu aa vahvuuksiltaan henkilöautoa, koska se on myös vapaa rei i- ja aikataulusidonnaisuuksista, mu a edelly ää aina ulkopuolista kulje ajaa. Se on vahvimmillaan ohuen kysyntäpohjan alueilla, joilla ei ole kysyntäedellytyksiä kanna avalle linja-autoliikenteelle. Toinen vahva alue on rei i- ja aikataulusidonnaisuuksista vapaa reaaliaikainen liikenne taajaan asutuilla alueilla. Viime vuosina on enenevässä määrin syntynyt linja-autoliikenteen ja taksitoiminnan välimaastoon sijoi uvaa palveluliikenne ä, joka pyrkii hyödyntämään sekä linja-auton e ä taksin vahvuuksia. Tällainen palveluliikenne tulee toimeen vähemmällä väestöpohjalla kuin perinteinen linja-auto, eikä se ole linja-auton tapaan tiukasti rei iin ja aikatauluun sido u. Erityyppiset palveluliikenteet vaativat toimiakseen myös tietyn minimiväestöpohjan, joka on suurempi kuin pelkällä taksilla. Näin varsinkin silloin, jos palveluliikenteen hoitamisen tukena toimii myös matkojenyhdistelykeskus. Maaseudun henkilöliikennetarpeiden tyydy ämiseksi tarvitaan yksityisautojen lisäksi sekä linjaliikennelupiin, joukkoliikennelupiin e ä taksilupiin perustuvaa autokalustoa. Kuljetustarpeet ja paikalliset olosuhteet ratkaisevat millaisilla kulkumuotojen yhdistelmillä kuljetustarpeet tyydytetään. Ensisijaisesti kuljetuksen tilaajan ja maksajan vastuulla on huolehtia ostoliikenteessä siitä, e ä kuljetusten logistinen tehokkuus, periaa eena oikea kalusto, oikeaan tarpeeseen, toteutuu. Koulutus ja kokonaissuunni elu käy öön Taksipalvelua on edelleen tarjolla maamme kaikilla alueilla kaikkina vuorokauden aikoina ympäri vuoden. Viimeisen ka avan palveluverkon säily äminen edelly ää kuitenkin taksiyri äjien toimeentulon mahdollistavia kuljetuskokonaisuuksia ja uusien yri äjien rekrytoimista alalle. Maaseututaksien ympärivuorokautisen päivystyksen ongelmaa tulee työryhmän mukaan ratkoa alan sisäisen yhteistyön ja telemaa isten mahdollisuuksien avulla. Näin varmistetaan tehokas kuljetuslogistiikka sekä kysynnän ja tarjonnan kohtaaminen.

194 190 Taksilupaan lii yvä ympärivuorokautinen päivystysvelvoite ja yri äjäkurssin suori aminen on koe u pienissä kunnissa kynnykseksi alalle hakeutumiselle. Työryhmä toteaa kuitenkin yksimielisesti, e ä taksiyri äjäkurssi on alalla selviämisen kannalta väl ämätön. Mikäli sopivien uusien yri äjien puute uhkaa muodostua alueellisesti rii ävän palvelutarjonnan esteeksi, tulee lisätaksilupia työryhmän mielestä myöntää tietoisemmin nykyisille luvanhaltijoille. Maaseututaksin työ paino uu suurimmaksi osaksi arkipäiviin. Työpäivä koostuu paljolti koulu- ja sairausvakuutuslain mukaisista kuljetuksista. Nämä julkiset kuljetustehtävät varmistavat haja-asutusalueilla taksien perustyöllisyyden ja taksipalveluiden säilymisen alueella. Päivässä on kuitenkin runsaasti aukkoja, joihin mahtuisi uusia työtehtäviä. Rii ävän toimeentulon varmistava perustyöllisyys on myös edellytys uusien nuorien yri äjien saamiseksi alalle ja taksitoiminnan jatkuvuuden varmistamiseksi. Terveyspalveluiden kuten lääkäri- ja sairaanhoitopalvelujen saatavuus edelly ää ympärivuorokautisen taksipalvelun ylläpitämistä kunnissa. (89) Kunnat suunni elevat henkilökuljetustensa liikennöinnin kokonaisuutena. Ensin voidaan hyödyntää linjaliikenne ja mahdollinen ostoliikenne ja saadaan sen jälkeen hankintaa varten tarjo avaksi logistisesti tehokkaita kokonaisuuksia, joihin voi sisältyä sopivassa määrin tavarakuljetuksia. Myös postin kanssa on mahdollista löytää lisää yhteistoiminta-alueita. (Kunnat, kuntayhtymät, Suomen Posti Oyj, taksiyri äjät) Kelan kuljetuksiin toivotaan palvelumallia, jossa pohjana on alueellisten matkojenyhdistelykeskusten tekemä kuljetusten yhdistely. Palvelujen vähentyessä yhteiskunnan tarjoamat terveyspalvelut keski yvät yhä harvempiin toimipisteisiin, joten Kelalle maaseututaksiverkon säilyminen on tärkeää. Näin voidaan taata kuntalaisten terveyspalvelujen alueellinen tasavertaisuus. Palvelujen saatavuuden varmistamiseksi maaseudulla tarvitaan toimiva, ympäri vuorokauden päivystävä ja rii ävän tiheä kuljetuspalveluverkko. Sitä edelly ää myös yhä harveneva kouluverkko maaseutukunnissa. Työryhmä korostaa taksiyri äjien vastuuta oman toimintansa kehi ämisestä. Yri äjien sekä heitä edustavien yhdistyksien tulisi lisätä amma ikunnan yhteistoimintaa, tuotteistaa uusia palveluja, markkinoida niitä sekä huolehtia tarvi avasta koulutuksesta, jo a valmiudet uusiin tehtäviin saadaan hiotuksi parhaaksi mahdolliseksi. Koska toiminnan kanna avuuden edelly ämä liikevaihto syntyy maaseudulla monesti useiden asiakkuusryhmien kau a, tulee maaseudun taksiyri äjille järjestää täydentävää yri äjäkoulutusta. Se antaisi heille valmiudet uusien potentiaalisten asiakassuhteiden tunnistamiseen ja hyödyntämiseen. Myös keskinäistä verko umista tulee lisätä. (90) Liikenne- ja viestintäministeriö selvi ää yhdessä alan järjestöjen kanssa, miten eri liikennöintimuodot saadaan kilpailuedellytyksiltään tasavertaisiksi. Taksien tavarakuljetusten painorajaa (100 kg) joustavoitetaan, varsinkin postinjakelussa ja kuntien lyhytkestoisissa tavarakuljetuksissa. (LVM, Suomen Taksilii o, Linja-autolii o, Suomen Kuorma-autolii o) Taksi on yhä enenevässä määrin harvaanasutun maaseudun joukkoliikenneväline. Silti joukkoliikenneluvilla toimivia autoja ja takseja kohdellaan eri tavalla muun muassa välillisessä verotuksessa. Maaseudulla, missä tavara- ja henkilövirrat ovat ohuita, tavaraliikenne tulee mahdollisuuksien mukaan yhdistää henkilöliikenteeseen.

195 Hyvinvointi mittaa elinvoiman Hyvinvointipalvelut maaseudulla Viimeistä vuosikymmentä on luonnehtinut väestön voimakas keski yminen erityisesti pääkaupunkiseudulle, mu a myös muualle aluekeskuksiin. Väestön ikärakenne on myös olennaisesti muu unut Suomessa. Lasten osuus on vähentynyt ja yli 65-vuotiaita on väestöstä jo yli 15 prosen ia. Alhaisen syntyvyyden ja muu oliikkeen seurauksena maaseudun väestörakenne on entisestään yksipuolistunut. Pienten maaseutukuntien ikärakenne on vanhusvoi oisempi kuin kaupungeissa. Muu oliikkeen ja väestörakenteen muutosten tuloksena muu ovoi oalueille on joudu u rakentamaan uu a infrastruktuuria hyvinvointipalveluihin, erityisesti on investoitu uusiin päiväkoteihin ja kouluihin. Muu otappioalueilla hyvinvointipalveluja on joudu u supistamaan tai kokonaan lakkau amaan. Maaseutukunnissa on supiste u esimerkiksi päivähoitopalveluja ja lakkaute u useita kyläkouluja. Palvelujen supistamisen kohteena maaseudulla eivät kuitenkaan ole olleet vain lasten ja nuorten palvelut. Myös ikääntyvien palveluja on joudu u karsimaan. Väestön ikääntymisellä ja muu oliikkeellä on moninaisia seurauksia myös maaseudun hyvinvointi-palvelujen järjestämiselle. Vanhempien ikäluokkien koon kasvun ja työikäisten määrän vähentymisen seurauksena huolle avien määrä suhteessa työikäisiin kasvaa. Tämä merkitsee hyvinvointipalvelujen voimakasta kysyntää. Muu oliike ei ainoastaan siirrä yksilöitä paikasta toiseen, vaan sen erilaiset vaikutukset kertautuvat vuosien mi aan. Taloudellinen toiminta kunnissa taantuu ja kunnista tulee asukasmääriltään pieniä. Tämän kehityskulun valossa kuntien mahdollisuudet järjestää asukkailleen hyvinvointipalveluja ovat heikentyneet. Kuntien taloudellisen kantokyvyn ja korkeatasoisen osaamisen turvaamisessa laaja väestöpohja nähdään elintärkeänä. Sosiaali-, terveys- ja koulutuspalveluissa laadukas ja kustannustehokas palvelujen järjestäminen edelly ää nykyistä huoma avasti suurempaa väestöpohjaa. Asukasmäärä on monessa kunnassa pieni, kun sitä verrataan niiden tehtäväken ään. Lähes puolessa Suomen kunnista on alle asukasta. Eri selvitysten mukaan vähintään asukkaan väestöpohja olisi suositeltava hyvinvointipalvelujen järjestämiseen. Perusterveydenhuollossa suositellaan asukkaan väestöpohjaa. Hyvinvointipalvelujen toimintaympäristö on kokenut melkoisen muutoksen viime vuosien aikana. Väestö- ja aluerakennemuutokset sekä kuntien taloudellinen tilanne pakottavat kunnat mie imään, miten ne selviävät palvelujen järjestämisestä ja tuo amisesta. Kaavamaista ratkaisua tähän ei ole olemassa, koska paikalliset olosuhteet maan eri osissa vaihtelevat. Haasteena on toteu aa sellaisia uudistuksia, jotka turvaavat hyvinvointipalvelujen tulevaisuuden. Hyvinvointipalvelujen järjestäminen on kuntien vastuulla Hyvinvointipalvelujen järjestäminen on kuntien vastuulla. Kunnilla on vastuu lakisääteisten sosiaali- ja terveyspalvelujen ja niiden tukipalvelujen järjestämisestä, koordinoi-

196 192 misesta sekä palveluketjujen toimivuuden takaamisesta. Samoin perusopetuksen palvelujen järjestäminen on kuntien vastuulla. Hyvinvointipalvelujen tuo aminen on kuitenkin mahdollista myös muuna kuin julkisena toimintana. Kunnat voivat itsenäisesti pää ää tuo avatko ne palvelut itse, yhdessä toisen kunnan tai toisten kuntien kanssa. Kunnat voivat myös ostaa palveluja yksityisiltä palvelujen tuo ajilta. Näitä yksityisiä palvelujen tuo ajia voivat olla esimerkiksi hyvinvointipalveluja tuo avat yritykset ja erilaiset yhdistykset. Useat kunnat pitäytyvät perinteisissä tavoissa tuo aa hyvinvointipalveluja uusista mahdollisuuksista huolimatta. Kunnat eivät ole aktiivisesti lähteneet mie imään uudenlaisen palvelutuotannon organisoimista, vaan tuo avat lähes kaikki palvelut itse. Kuntien välistä yhteistyötä on perinteisesti ollut erikoissairaanhoidossa ja kehitysvammahuollossa, koska laki velvoi aa kunnan kuulumaan johonkin kuntayhtymään näiden palvelujen järjestämiseksi. Myös perusterveydenhuollon monet maaseutukunnat järjestävät yhdessä lähikunnan tai -kuntien kanssa kuntayhtymänä. Erityisesti viime vuosien ongelma onkin ollut terveyskeskusten lääkäripula. Vaikka ongelma on valtakunnallinen, koske aa se erityisesti pienten maaseutukuntien terveyskeskuksia. Myös sosiaalija terveydenhuollon erityisamma ilaisista, kuten koulukuraa oreita, psykologeja, puheterapeu eja ja sosiaalityöntekijöitä on vaikea saada maaseutukuntiin. Ongelma ei ole niinkään siinä, e ei maaseutu houku ele asuinpaikkana. Taustalla ovat enemmän sosiaali- ja terveysalan palkkaukseen sekä työn organisointiin lii yvät rakenteelliset seikat. Perusopetuksen järjestää jokainen kunta itse, mu a kuntien välistä yhteistyötä tarvitaan myös siinä. Lähinnä toisen asteen koulutusta tuo avien koulutuskuntayhtymien muodossa kunnat ovat tehneet yhteistyötä jo pitkään. Tulevaisuudessa ka ava ja tehokas palveluverkko on mahdollista ylläpitää soveltamalla kullekin alueelle sopivia toimintamalleja. Näissä ratkaisuissa yhdistyvät kuntaliitokset, kuntien välinen yhteistyö, seutuyhteistyö, julkisen, kolmannen ja yksityisen sektorin sekä vapaaehtoistyön voimavarat. Pelko palvelujen heikkenemisestä ja keski ymisestä koetaan kuntaliitosten ja seudullisen palvelu-tuotannon esteenä. Suurinta hyötyä yhdistymisestä katsotaan olevan kunnille, joiden pinta-ala on pieni, etäisyydet lyhyitä ja eri palvelut muodostavat kiinteän kokonaisuuden. Yritysten ja yhdistysten tuo amia palveluja syntyy sitä mukaa, kun kunnissa asenteet muu uvat ja muut palvelujen tuo ajat hyväksytään osaksi palvelurakenne a. Maaseudulla on virinnyt uusimuotoista palvelutuotantoa hyvinvointipalveluihin Maaseutukuntiin ja -kyliin on virinnyt uusimuotoista tai uudella tavalla tuote ua palvelutuotantoa lähinnä sosiaalipalveluihin: vanhusten asumispalveluihin, kotipalveluihin, lasten päivähoitoon, lasten aamu- ja iltapäivätoimintaan sekä lasten ja nuorten perhekotitoimintaan. Siellä täällä kunnat ovat ryhtyneet kehi ämään myös kyläkoulujen toimintaa tavoi eenaan turvata koulun säilyminen. Julkiselle sektorille vaihtoehtoisen palvelutuotannon aloi eentekijöinä ovat useissa tapauksissa olleet palvelualan yri äjät ja erilaisten yhdistysten, lisääntyvässä määrin myös kyläyhdistysten aktiiviset henkilöt. Uusimuotoisen palvelun organisoimisessa tärkeitä kysymyksiä ovat olleet työllistyminen/työllistäminen ja palvelujen tarjoaminen

197 193 lähellä tarvitsijoita. Palvelualan työpaikat ovat erityisen tärkeitä maaseudun naisten työmahdollisuuksille ja työllisyydelle. Huoli palvelujen saatavuudesta maaseudulla on aiheellinen useimpien palvelujen siirtyessä joko kuntakeskuksiin tai jopa isompiin keskuksiin. Omasta kylästä tai omalta lähialueelta saatavat palvelut vaiku avat ihmisten viihtyvyyteen ja elinoloihin. Läheltä saatavat palvelut tai kotiin tuotavat palvelut vähentävät myös kuljetus- ja liikkumistarpeita. Erityisenä huolena maaseudun ikääntyneet Varsinkin ikääntyneiden kuntalaisten palvelujen saatavuudesta on kanne u huolta. Ikäihmisten palvelujen kehi ämisen tärkeimpänä tavoi eena on mahdollistaa kotona asuminen. Kotona asumisen mahdollistaa vain se, e ä ikäihmiset saavat kotiinsa tarvitsemiaan palveluja ja e ä he pääsevät palvelujen äärelle. Sosiaali- ja terveysministeriön tavoi eena on lisätä kotipalvelujen määrää siten, e ä palvelujen ka avuus olisi valtakunnallisella tasolla 25 prosen ia 75 vuo a täy äneistä henkilöistä. (TATO ) Vuoden 2004 alusta on ote u käy öön palveluseteli vanhusten kotipalveluissa. Palvelusetelin toimintaperiaa eena on, e ä kunta antaa asiakkaalle kotipalvelun ostoon tarkoitetun setelin. Asiakas voi itse valita keneltä palvelun tuo ajalta hän ostaa tarvitsemansa palvelun. Asiakkaan valitsema palvelun tuo aja lasku aa kuntaa setelin arvosta. Palveluseteli on uusi avaus, jolla pyritään turvaamaan ikääntyvien kotona asumista, lisäämään asiakkaan valinnanvapau a sekä edistämään naisten yri äjyy ä palvelualalla. Nykymuodossaan palveluseteli on rajoite u vain kotipalveluihin, mitä voidaan pitää puu eellisena. Palvelusetelin piiriin tulee lii ää myös palveluja, jotka mahdollistavat laajan palvelukokonaisuuden muodostumisen ikääntyneille. Kotitalousvähennys on ollut nykymuodossa käytössä vuodesta 2001 ja sen tavoi eena on kannustaa asiakkaita ostamaan koti- ja hoivapalvelua itselleen. Asiasta tiedo amista on syytä tehostaa. Vähennyksen tavoi eena on myös lisätä palvelualan yri äjyy ä koti- ja hoivapalveluissa. Asiakas saa vähentää 100 euron omavastuuosuuden jälkeen verotuksessaan 60 prosen ia yrityksen lasku amasta työkorvauksesta. Kaikki ikääntyvät eivät voi hyödyntää kotitalousvähennystä, koska heidän tulonsa ovat alhaiset eivätkä siten saa verotuksessa palvelun alennusta. Palvelun alennus juuri näille pienituloisille palvelujen tarvitsijoille olisi kuitenkin tarpeen. Selkeä parannus kotitalousvähennykseen olisi se, e ä kun omaiset ostavat palvelua esimerkiksi kaukana asuville läheisilleen, omaiset voisivat hyödyntää kotitalousvähennyksen omassa verotuksessaan. Tämä turvaisi myös naisten työllisyy ä maaseutualueilla. Maaseutusopimustyöryhmä esi ää raportissaan "Maaseudun uudet työt" sopimuksellisuu a hoivapalveluihin maaseudulla (YTR 7/2003). Maaseutusopimusmene elyn piiriin kaavaillaan tehtäviä, joilla vanhuksia ja lapsia voidaan palvella paremmin. Esimerkkinä mainitaan vanhusten kotona tehtävät tavanomaiset kotityöt, vanhusten kyläpienkodit sekä lasten palveluista päivähoitopalvelut sekä ilta-päivätoiminta. Sopimuksellisuus sisältää myös sellaisia tehtäviä, joita palveluseteli- ja kotitalousvähennysjärjestelmään kuuluu. Maaseudun hyvinvointipalvelujen kehi ämiseksi on tarpeen, e ä palveluseteliä, kotita-

198 194 lousvähennystä ja sopimusperusteista palvelutoimintaa tarkastellaan kokonaisuutena ja selvitetään miten ne kaikki yhdessä tukevat maaseudun hyvinvointipalvelujen kehi ymistä. Perusopetus ja nuorten palvelut Vaikka suurin huoli on maaseudun ikääntyneistä ja heidän palvelutarpeidensa tyydyttämisestä, myös lapsiperheiden palveluista kannetaan huolta, erityisesti perusopetuksesta. Elleivät kunnat pysty tarjoamaan lapsille ja nuorille palveluja, ei maaseutu ole houku eleva asuinpaikkana. Perusopetuksen palvelut ovat osa kunnan hyvinvointipolitiikkaa ja niillä on merkitystä kunnan veto-voimalle asuinpaikkana ja yritysten sijaintipaikkana. Perusopetuksen kouluverkkoa on karsi u voimakkaasti. Kyläkouluja on lakkaute u ja niiden määrän oletetaan vähenevän entisestään, kun lasten lukumäärä maaseudulla pienenee. Useat kyläkoulut ovat ryhtyneet kehi ämään opetustaan ja opetusmenetelmiään turvatakseen kyläkoulun säilymisen. Opetuksessa käytetään hyväksi tieto- ja viestintätekniikkaa ja sen avulla voidaan hyödyntää etäopetuksen mahdollisuuksia. Pienet kyläkoulut voivat hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa esimerkiksi kieltenopetuksessa tai erityisopetuksessa. Tämä turvaa opetuksen tasoa ja laatua pienissä kouluissa sekä mahdollistaa alueellisesti tasavertaisen palvelujen saannin. Yhteistoiminta- ja verkostoitumismallien kehi äminen opetustoimessa ja kuntien välillä on väl ämätöntä. Perusopetuksen säily ämiseksi kylässä, muutamat kyläkoulut ovat lähteneet kehi ämään toimintaansa monialaisen palvelukeskuksen suuntaan. Kyläkoulun yhteydessä voi olla muun muassa päivähoitopalveluja sekä koululaisten aamu- ja iltapäivätoimintaa. Koulun tiloihin soveltuu ne ikioski ja kyläläiset käy ävät koulun tiloja harrastustoimintaan. Pienikin kyläkoulu voi puolustaa paikkaansa mahdollisesti kylän viimeisenä palveluna Strategiset linjaukset hyvinvointipalvelujen turvaamiseksi Valtion on turva ava kuntien hyvinvointipalvelujen edellytykset Kunnat ovat vastuussa hyvinvointipalvelujen, sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä perusopetuksen järjestämisestä. Kunnilla on laaja itsehallinto tehtäviinsä nähden valtion antamien raamien rajoissa. Hyvinvointipalvelujen, sosiaali- ja terveydenhuollon sekä perusopetuksen järjestämiseen kuluu yli 60 prosen ia kunnan budjetista. Jo a kunnat voivat toteu aa velvoi eensa hyvinvointipalvelujen järjestämiseksi, tulee rahoitusjärjestelmän olla vakaa ja kannustava ja kunnilla tulee olla rii ävät taloudelliset voimavarat asete uihin velvoi eisiin nähden. Verotulot ovat kuntien tärkein tulomuoto. Keskimäärin 60 prosen i kuntien tulorahoituksesta koostuu verotuloista, 15 prosen ia valtionosuuksista, 15 prosen ia myyntituloista ja loput 10 prosen ia erilaisista maksu- ja rahoitustuloista. Kun tulorahoitusta tarkastellaan eri kuntaluokissa, ne vaihtelevat melkoisesti. Ydinmaaseudulla ja harvaan asutulla maaseudulla verotulojen osuus on vain 40 prosen ia. Siellä valtionosuuksien merkitys tulorahoituksena on merki ävä.

199 195 Valtionosuusjärjestelmällä valtio korvaa kunnille osan niistä kustannuksista, joita kunnille aiheutuu sääde yjen tehtävien hoidosta. Järjestelmän tarkoituksena on myös tasata tulo- ja menotasoltaan erilaisten kuntien mahdollisuuksia julkisten palvelujen järjestämiseen. Nykyisen valtionosuusjärjestelmän mukaan valtionosuudet kohdistuvat oikeudenmukaisesti ja alueellisia eroja tasoi avasti. Ikääntymisestä ja muu otappiosta kärsivät sekä muutoinkin heikosti toimeentulevat alueet saavat valtionosuuksia enemmän kuin rikkaat, muu ovoi oiset ja nuorista koostuvat kaupunkialueet. Valtionosuusjärjestelmän lisäksi valtio vaiku aa merki ävästi kuntien tuloihin verolainsäädännön ja valtion vuosi aisen budjetin kau a. Eniten keskustelua on herä änyt yhteisövero, jonka merkitys kuntien tulolähteenä on suuri, mu a sen suhdanneherkkyys ja ennakoima omuus heikentävät sen sopivuu a peruspalvelujen rahoi amiseen. Maaseutupolitiikan linja: Kuntien rahoitusjärjestelmää kehitetään siten, e ä se turvaa peruspalvelujen järjestämisen ja kannustaa kuntia tehokkaaseen palvelutuotantoon. Kuntien on uudiste ava palvelurakenne aan Hyvinvointipalvelujen kysynnän tyydy äminen nykyisten palvelurakenteiden avulla on kunnille entistä vaikeampaa. Kyetäkseen täy ämään palvelujen järjestämisvelvollisuutensa, jokaisen kunnan olisi laadi ava hyvinvointistrategia palvelujen järjestämisestä ja tuo amisesta. Kuntien tulee hyvinvointistrategioissaan o aa kantaa, miten kunta hoitaa lakisääteiset sosiaali- ja terveydenhuollon palvelut, perusopetuksen palvelut ja muut sille kuuluvat tehtävät sekä mitkä ovat tavoitellut pää-määrät. Kunnan hyvinvointistrategian laadinta koskee kunnan kaikkia hallinnonaloja, se ei ole ainoastaan sosiaali- ja terveystoimen tai opetustoimen hallinnonaloja koskeva. Se koskee yhtä hyvin kunnan taloushallintoa, teknistä tointa sekä liikunta- ja vapaa-ajan tointa. Hyvinvointistrategian laatiminen edelly ää kunnan viranhaltijoilta sekä luo amushenkilöiltä näkemystä toimintaympäristössä tapahtuneista muutoksista. Kunnan tulee tunnistaa väestö- ja aluerakenteessa tapahtuneet muutokset, muutokset elinkeinorakenteessa, koulutus- ja osaamistasossa sekä yleiset taloudelliset haasteet. Hyvinvointistrategiassaan kunnan on määriteltävä mitä palveluja se tuo aa itse ja mitkä palvelut tuotetaan yhteistyössä toisen kunnan tai toisten kuntien kanssa tai mitkä palvelut tuotetaan seutuyhteistyönä. Strategiassa määritellään myös se, mitkä tehtävistä annetaan hyvinvointialan yritysten tai yhteisöjen hoide aviksi. Myös kuntaliitokset nähdään yhtenä vaihtoehtona tehostaa palvelutuotantoa ja turvata korkeatasoinen palvelualan osaaminen. Tärkeintä on kuitenkin huomata, e ei kuntien hallinnollinen yhdistäminen tai seutuyhteistyö sinällään paranna palvelutasoa, ellei samanaikaisesti kyetä uudistamaan palvelurakenteita tai palvelujen ohjaus- ja toimintamalleja. Hyvinvointipalvelujen uudistamisessa asiakaslähtöisyys on palvelujen parantamisen ydin. Tuo aja- ja hallintolähtöisestä aja elutavasta olisi siirry ävä asiakaslähtöiseen palvelujen tarjontaan ja palvelujen organisointiin. Ka ava palveluverkko on mahdollista ylläpitää soveltamalla uusia toimintamalleja.

200 196 Rakenteelliset uudistukset ovat kuitenkin vaativia ja osaamista on kunnissa yleensä liian vähän. Monimuotoistuva palvelurakenne vaatii järjestäjiltä osaamista kilpailu amisessa, ostamisessa, palvelun laadun arvioinnissa, valvonnassa ja ohjauksessa. Hyvinvointistrategian taustalle tarvitaankin hyvinvointipalvelujen tutkimus- ja kehi ämistyötä sekä hyvien palvelukäytäntöjen valtakunnallista tiedo amista. Tällä hetkellä ei ole rii ävästi maaseutuympäristöön suunniteltuja julkisen sektorin hyvinvointipalveluja. Toisaalta tarve a tällaisten palvelujen kehi ämiseen on. Hoivan ja huolenpidon sektorit ovat suunniteltu kaupunkimaisia oloja varten, jossa väestöpohja ja hoivan ja huolenpidon tarve sallii sektoroitumisen ilman e ä etäisyydet muodostuvat kohtuu omaksi ongelmaksi. Lähinnä kaupunkeihin suunnitellut järjestelyt on sellaisenaan siirre y maaseudulle, jolloin ne eivät ota rii ävästi maaseudun erityispiirteitä huomioon, vaan hoivan ja huolenpidon alue on pirstoutunut lukuisiin hallinnon, amma ien ja pätevyysvaatimusten määri elemiin sektoreihin. Tällaisia sektoreita ovat esimerkiksi lasten päivähoito, lasten suojelu, lasten neuvolat, esikoulut, vammaisten palvelut, kehitysvammaisten palvelut, vanhusten kotipalvelut ja työllistämispalvelut Herkkyyttä ja ulottuvuutta toimenpiteisiin (91) Opetushallinto luo yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa pienten koulujen tukijärjestelmän. (OPM, OPH, Suomen Kuntalii o) Perustetaan pienten koulujen tueksi alueellinen resurssikeskus. Alueellisesti verkostoituneen resurssikeskuksen tavoi eena on turvata opetuksen laatu ja opetuksen tasaveroinen tarjonta pienille kouluille esimerkiksi kieltenopetuksessa ja erityisopetuksessa. Alueellinen resurssikeskus tukee pienten koulujen toimintaa ja säilymistä ja se voi tarjota pienille kouluille verkko- ja video-opetusta, jakaa materiaalia, koneita ja lai eita ja jopa ope ajia. Tukijärjestelmän luominen edelly ää, e ä kyläkouluilla on hyvät tietoliikenneyhteydet ja valmiudet käy ää tieto- ja viestintätekniikkaa opetuksessa. Opetushallitus ja Suomen Kuntalii o valmistelevat kokeiluhankkeen alueellisesta resurssikeskuksesta. Kokeilu toteutetaan vuoden 2008 loppuun mennessä. (92) Valtiovarainministeriö kehi ää kotitalousvähennystä niin, e ä omaisilla on mahdollisuus tehdä verovähennys, kun he ostavat palvelua läheisilleen. (VM) Pienituloiset eläkeläiset eivät hyödy kotitalousvähennyksestä, koska heidän verote avat tulonsa vähennyksen saamiseksi ovat alhaiset. Useat omaiset olisivat valmiita ostamaan palvelua esimerkiksi kaukana asuville läheisilleen, jos heillä olisi mahdollisuus saada tästä verovähennys. Verovähennysoikeus ei koske omaisia, kun he ostavat palvelua läheiselleen. Valtiovarainministeriö valmistelee lakimuutoksen kotitalousvähennyksen kehi ämisestä. (93) Sosiaali- ja terveysministeriö laajentaa palvelusetelin käy öalaa. (STM) Nykymuodossaan palveluseteli on raja u koskemaan sosiaalihuollon kotipalveluja. Palveluseteli tulee laajentaa koskemaan myös muita sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja, jotka mahdollistavat laaja-alaisen kotihoidon mm. ikääntyville. Palveluseteliä käy ävälle asiakkaalle muodostuu ehjä ja laaja palvelukokonaisuus. Sosiaali- ja terveys-

201 197 ministeriö valmistelee lakimuutoksen palvelusetelin laajentamisesta muihin sosiaali- ja terveydenhuollon palveluihin. (94) Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijäpulaa poistetaan järjestämällä hyvinvointipalvelut seudullisina kokonaisuuksina. (Suomen Kuntalii o, STM, sosiaalialan osaamiskeskukset) Terveyskeskusten lääkäripula on valtakunnallinen ongelma, mu a erityisesti pienillä maaseutukunnilla on suuria vaikeuksia saada lääkärinvirkoja täytetyksi. Maaseutukunnissa on pulaa myös sosiaali- ja terveydenhuollon erikoisalojen amma ilaisista kuten puheterapeuteista, psykologeista ja sosiaalityöntekijöistä. Ratkaisuna sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijöiden rekrytointiongelmiin ehdotetaan, e ä hyvinvointipalveluja ryhdytään järjestämään seudullisina kokonaisuuksina. Seudullisesti järjestetyt palvelut takaavat sen, e ä palveluja tuo ava organisaatio on kyllin iso houku elemaan osaajia toisin kuin pieni kunta. Henkilöstön toimenkuvia ja työtapoja on uudiste ava, jotka myös parantaisivat kuntatyönantajan kilpailukykyä työnantajana. Seudullisuus myös takaa, e ä työntekijöillä on saman alan kollegoja ja e ä heillä on mahdollisuus kehi ää amma itaitoaan. Suomen Kuntalii o, sosiaali- ja terveysministeriö sekä sosiaalialan osaamiskeskukset edistävät kuntien välisen ja seutuyhteistyön kehi ämistä ja kannustavuu a sosiaali- ja terveydenhuollossa. (95) Sosiaali- ja terveydenhuollon ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhtey ä tiivistetään kampanjalla, jonka järjestävät Opetushallitus ja Suomen Kuntalii o yhdessä ammatillisten oppilaitosten ja amma ikorkeakoulujen kanssa. (Suomen Kuntalii o, OPH, oppilaitokset) Sosiaali- ja terveysala on toistaiseksi suosi u ja halu u koulutusala nuorten parissa. Nuoria sosiaali- ja terveydenhuollon amma ilaisia on kuitenkin maaseutualueilla vähän. Pelkona on, e ei maaseudulle saada tulevaisuudessa sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstöä eläköityneiden tilalle. Sosiaali- ja terveydenhuollon koulutuksen (sekä toisen asteen ammatillisen koulutuksen e ä amma ikorkeakoulutuksen) ja työelämän yhteistyötä tulee parantaa ja tiivistää. Nuorille tulee tarjota harjoi elupaikkoja maaseutukunnista niin julkiselta kuin yksityiseltäkin sektorilta. Maaseutukunnat huolehtivat vetovoimaisuudestaan, ei ainoastaan asuinalueena vaan myös työpaikkana. Opetushallitus suunni elee yhteistyössä Suomen Kuntaliiton sekä toisen asteen ammatillisten oppilaitosten ja amma ikorkeakoulujen kanssa ohjelman/kampanjan, jolla nuoria houkutellaan suori amaan opintoihin kuuluvia työharjoi elujaksoja maaseutukunnissa. (96) Valtiovarainministeriö tarkistaa palvelualojen arvonlisäverokantaa. (VM) Yksityisen sosiaalihuollon palvelun tuo ajan ei tarvitse maksaa arvonlisäveroa, kun kunnan sosiaaliviranomainen valvoo sen harjoi amaa toimintaa. Sosiaalihuollon tarkoituksena on huolehtia lasten ja nuorten huollosta, lasten päivähoidosta, vanhustenhuollosta, kehitysvammaisten huollosta, muista vammaisten palveluista ja tukitoimista, päidenhuollosta ja muusta tällaisesta toiminnasta. Vero omuus koskee sekä avohuoltoa e ä laitoshuoltoa.

202 198 Esimerkiksi kotipalveluyri äjien muusta kuin sosiaalihuolloksi katso avasta työstä on makse ava 22 prosentin arvonlisävero. Se rajoi aa kotipalveluyri äjiä laajentamasta palveluihin, jotka eivät edellytä sosiaaliviranomaisen valvontaa. (97) Hyvinvointialan palveluyri äjyyden investointi- ja käynnistystukia parannetaan. (KTM, TM, Finnvera) Julkisia rahoituspalveluja tulee suunnata entistä enemmän yritystoimintaa aloi aville sosiaali- ja terveysalan yri äjille. Ehdotus star irahajärjestelmän laajentamisesta koskemaan myös muita kuin työ ömiä tukee tätä tavoite a. Samoin ehdotukset Finnveran yrityslainakiintiöiden kuten "naislainan" koro amisesta tukevat toteutuessaan tavoite a. Muita sosiaali- ja terveydenhuollon yritystoimintaa koskevia investointi- ja käynnistämistukien määräyksiä ja säädöksiä tulee muu aa. Niiden tulee mahdollistaa tuet sosiaali- ja terveysalan yrityksille ilman, e ä niiltä vaaditaan maatilakytkentää. Maaseutuväestön väheneminen on luonut tarpeita uudistaa maaseudun palveluja. Toisaalta on tarpeellista laajentaa kuntien keskeistä yhteistyötä seudullisiksi palveluiksi ja toisaalta yhdistää palveluja kyläkohtaisiksi monihoivan palveluiksi. Monihoivan palvelujen kehi äminen edelly ää muutoksia pätevyyksiä määri eleviin säädöksiin ja hoiva-alan ammatillisessa koulutuksessa. Monihoivan kehi ämishanke on syytä toteu aa raja uina kokeiluina. Kokeilun luomista poikkeuksista pätevyy ä koskeviin säädöksiin on tarkoitus säätää joko kokeilulailla tai lisäyksinä asianomaisiin lakeihin. Ennen lainmuutoksia on sovi ava monihoivan pätevyysvaatimuksista ja tarvi avan täydennyskoulutuksen järjestämistä koulutukseen osallistuville. Tavoi eena on luoda monihoivan amma itutkinto, joka soveltuu paitsi kylien yhteyteen myös joissakin muissa tapauksissa myös asutuskeskuksissa. Kehi ämishankkeen tavoi eena on monipuolistaa kylien amma irakenne a ja luoda uusia mahdollisuuksia hoivayri äjyydelle. (98) Kehitetään kyläkokonaisuuksiin sopivia monihoivapalveluja. Määritellään monihoivan työntekijöiden pätevyysvaatimukset ja järjestetään tarvi ava täydennyskoulutus. Kokeilulain suomin poikkeusjärjestelyin kokeillaan ja edelleen kehitetään kyläkohtaisia monihoivapalveluja sekä testaan niiden soveltuvuu a osaksi kylien peruspalveluja. (STM, OPM, YTR:n hyvinvointipalvelujen teemaryhmä, SYTY) 6.5 Puhdas vesi ja kierrätys Vesihuoltolaitosten vesijohtoverkostojen piirissä on noin 90 prosen ia ja viemäriverkostojen piirissä noin 80 prosen ia suomalaisista. Maaseudulla on kuitenkin vielä runsaasti sellaista pysyvää asutusta, joka olisi niin puhtaan veden saannin turvaamiseksi kuin jätevesien käsi elyn varmistamiseksi tarkoituksenmukaista saa aa vesihuoltolaitosten verkostojen piiriin. Vuosien kuivuudesta kärsi maaseudun asukasta ja maatilaa. Ve ä kuljete iin säiliöautoilla kotitaloudelle ja yli tuhannelle maatilalle. Kuivuus lisäsi kiinnostusta verkostojen laajentamiseen haja-asutusalueille. Karjatilojen puhtaan veden saannin turvaaminen on korostunut tilojen yksikkökoon ja vedenkulutuksen voimakkaan kasvun myötä. Verkostojen laajentaminen maaseudulle ja haja-asutusalueille nähdään yhä enemmän myös alueen elämisen laadun ja elinkeinotoiminnan kehi ymisedellytysten kannalta kilpailukykyä parantavana tekijänä.

203 199 Haja-asutuksen vesihuollon kehi ämistä on vauhdi anut alueellisten ympäristökeskusten yhdessä kuntien ja asukkaiden kanssa toteu ama projektimuotoinen ns. Haave-toiminta, jossa kartoitetaan vesihuollon järjestämistarve a ja etsitään ratkaisuja vesihuolto-ongelmien poistamiseksi haja-asutusalueilla. Tämä on osaltaan edesau anut verkostojen laajentamista ja uusien vesiosuuskuntien perustamista. Vaikka vesihuoltoverkostojen tarpeet ja toteu amisaikataulu määritetäänkin kunnan vesihuollon kehittämissuunnitelmassa, voidaan vesihuolto-osuuskunnan avulla nopeu aa haja-asutusalueiden saa amista verkostojen piiriin. Vesiosuuskunnat ostavat yhä useammin veden kunnan verkostosta oman vedeno amon rakentamisen sijaan. Suomessa on yli vesilaitosta ja yli 600 viemärilaitosta, jotka palvelevat yli 50 asukasta. Suurin osa näistä on joko kuntien omistamia vesihuoltolaitoksia tai pieniä, asukkaiden itsensä perustamia vesiosuuskuntia. Oman vedeno amon varassa olevilta pieniltä vesihuoltolaitoksilta puu uu usein sekä rii ävä tietotaito e ä lai eisto veden laadun ja määrän varmistamiseksi kaikissa tilanteissa. Entistä ankarammat vaatimukset talousveden laadulle ja jätevesien käsi elylle edelly ävät aikaisempaa amma imaisempaa ote a vesihuollosta vastaavilta. Asukkaiden ikääntyminen ja muu o kasvukeskuksiin ovat uhka pienille vesiosuuskunnille aktiivisuuden ja osaamisen vähentyessä. Myös kiinteistökohtaiselle vesihuollolle asetetaan kaivojen veden laadun ja jätevedenpuhdistusjärjestelmien toimivuuden suhteen entistä ankarampia vaatimuksia. Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsi elystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (542/2003) ase aa uudet vaatimukset sekä vakituisten e ä lomaasuntojen jätevedenpuhdistusjärjestelmille. On arvioitu, e ä kiinteistöä joutuu tehostamaan jätevesiensä puhdistusta kymmenen vuoden siirtymäajan aikana. Vesihuoltolain (119/2001) mukaisesti kunnan tulee ryhtyä toimenpiteisiin tarve a vastaavan vesihuoltolaitoksen perustamiseksi, vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen laajentamiseksi tai muun tarpeellisen vesihuollon palvelun saatavuuden turvaamiseksi siellä, missä suurehkon asukasjoukon tarve taikka terveydelliset tai ympäristönsuojelulliset syyt sitä vaativat. Kunta määri elee vesihuollon kehi ämissuunnitelmassaan alueet, jotka tulee saada järjestetyn vesihuoltopalvelujen piiriin. Kunta on usein myös alkuun panija vesihuolto-osuuskuntahankkeissa. Veden ostaminen kunnan verkostosta, vesihuolto-osuuskunnan käytännön toiminnassa vaadi ava asiantuntemus sekä hallinnoinnin vaatima päällekkäinen työ puoltavat sitä, e ä vesihuolto-osuuskuntia tulisikin perustaa vain väliaikaisena ratkaisuna siirry äessä alueella toimivan kunnan tai muun suuren vesihuoltolaitoksen osaksi. Pyrkimyksillä kohti suurempia laitosyksiköitä sekä laitosten verkostojen yhdistämisellä ja yhteistyön lisäämisellä voidaan parantaa sekä normaaliolojen vesihuollon järjestämistä e ä varautumista erityistilanteisiin kuten poikkeukselliseen kuivuuteen. Verkostojen yhdistäminen tarjoaa mahdollisuuden yhdyslinjojen vaikutuspiirissä olevien kylien ja asutuksen lii ämiselle laitosten verkostojen piiriin samoin kuin elinkeino- ja vapaa-ajan toimintojen tarpeiden huomioon o amiseen. Kaivojen kunnostusta ja jätevedenpuhdistusjärjestelmien huoltoa ja ylläpitoa tulee tehostaa. Kiinteistönomistajien asiantuntemus ei aina riitä monimutkaisten puhdistusjärjestelmien huoltoon ja ylläpitoon, mikä voi aiheu aa talousveden laadun heikentymistä ja ympäristöpäästöjen lisääntymistä. Palvelujen kysynnän arvioidaan kasvavan ja tuovan uusia työtilaisuuksia paikallisille toimijoille.

204 200 (99) Vesihuollon tukitoimenpitein lisätään maaseudulla hyvälaatuisen ja rii ävän talousveden sekä asianmukaisen viemäröinnin ja jätevesien käsi elyn piiriin vuositasolla taloutta. Selvitetään kiinteistökohtaisten kaivojen ja jätevedenpuhdistusjärjestelmien huolto- ja kunnossapitopalveluiden tuo amisen sisälly ämistä osaksi maaseutusopimusta. (MMM/ MALO, YM, alueelliset ympäristökeskukset, kunnat, kyläyhdistykset, SYTY, YTR) Jä eiden aluekeräysjärjestelmät ovat viime vuosina kehi yneet. Kuitenkin maaseudulla on vielä monia katvealueita Kunnallisia, alueellisia ja paikallisia keräyspisteitä tuleekin lisätä erityisesti harvaan asutulla maaseudulla. Kehi ämisestä ovat vastuussa kunnat ja kuntien jätelaitokset. Tuo ajavastuuseen perustuvat keräysjärjestelmät ovat myös viimeaikoina laajentuneet ja näidenkin keräilypisteitä tulisi saada lisää maaseudulle. (100) Tehostetaan kierrätystä perustamalla lisää jä eiden paikallisia keräyspisteitä. (Kunnat, jätehuoltoyritykset, kylät) 6.6 Kyläkauppojen tuesta monitoimipalvelujen tukijärjestelmäksi Syrjäisten alueiden palvelujen ylläpidon perusteena ei voi paino aa muissa yhteyksissä perusteluina käyte ävää kustannustehokkuu a, koska näin tehtäessä palvelut ja muut toiminnalliset rakenteet menetetään. Väestökehitys johtaa monin paikoin rajuun muutokseen, eikä asiakaspohja riitä kustannustehokkaaseen toimintaan. Näiltäkään alueilta väestö ei kuitenkaan kokonaan häviä, eikä näin ollen tarve palveluihin poistu. Syrjäisen maaseudun palvelujen säilyminen voitaisiin turvata esimerkiksi kylätason monitoimipalveluja tukemalla. Valtioneuvosto antoi joulukuussa 2003 asetuksen (1062/2003) haja-asutusalueiden kyläkauppojen tukemisesta. Tämän investointituen rahoi amiseksi on valtion budjetissa vuodelle 2004 vara u 2 miljoonan euron suuruinen siirtomääräraha kolmelle vuodelle ( ). Asetuksessa määritellään kyläkaupaksi haja-asutusalueella sijaitseva kauppa, jonka päivi äistavaroiden vuosimyynti on alle kaksi miljoonaa euroa ja jonka päivi äistavaroiden myymälän myyntipinta-ala on vähemmän kuin 400 m², sekä myymäläauto ja myymälävene. Investointihankkeisiin myönne ävän harkinnanvaraisen valtionavustuksen avulla on tarkoitus parantaa haja-asutusalueiden kyläkauppojen toimintaedellytyksiä ja tukea haja-asutusalueiden palvelurakenteen säilymistä. Tuen saamisen edellytyksenä on se, e ä investointihankkeella parannetaan tai monipuolistetaan kyläkaupan palveluja kilpailua vääristämä ä. Myönne ävän investointituen osuus hankkeen hyväksy ävistä käy öomaisuuden ne omenoista voi olla enintään 40 prosen ia ja suurin myönne ävä tuki euroa. Toimintatukea voidaan myöntää ei-kaupalliseen toimintaan koko maassa. Kaupallisiin palveluihin tukea voidaan myöntää 1-tukialueella. Investointitukea puolestaan voidaan myöntää julkiselle puolelle, yrityksille ja yhteisöille. Vuoden 2004 alusta käy öön ote u haja-asutusalueiden kyläkauppojen tukijärjestelmä on hyvä pohja, jota tulee laajentaa.

205 201 (101) Kauppa- ja teollisuusministeriö varaa valtion talousarvioon 4 miljoonaa euroa haja-asutusalueiden kyläkauppojen tukijärjestelmää varten. Järjestelmää kehitetään edelleen minitoimipalveluiden tukijärjestelmäksi. (KTM, MMM, SM, LVM) Kylien monipalvelujen tuki olisi muodoltaan investointitukea, jota voi antaa myös uusintainvestointeihin. Tuki myönne äisiin de minimis -sääntöjen pui eissa, kuten tälläkin hetkellä. Tuen saamisen edellytyksenä ei olisi uusien työntekijöiden palkkaaminen: tue avassa toiminnassa olisi kuitenkin nähtävä edellytykset toiminnan jatkumiselle (5 vuo a). Osa tuesta myönne äisiin toimintatukena. Sen yhtenä myöntämisperusteena olisi yhteistyön lisääminen ja toimijoiden verkostoituminen. Tuensaajien suhteen ei tulisi tehdä tiukkoja rajauksia. Ne olisivat ehkä pääsääntöisesti päivi äistavarakauppoja, mu a kysymykseen voisi tulla muukin toiminta, kuten matkailupalvelut, kierrätys, postipalvelut, kahvilatoiminta, siivous- ja lumityöpalvelut jne. Yksityisen ja julkisen palvelutoiminnan raja on maaseudulla häilyvä ja tapauskohtaisesti toiminnot voivatkin olla yhdiste ävissä, jolloin yhteisötkin tulisivat tuen piiriin. Tarkoituksena on juuri joustaviin toimintatapoihin kannustaminen ja toiminnan kanna avuuden parantaminen investoinnin myötä. Ehdotus puree erityisen hyvin harvaan asutulla maaseudulla.

206 OSAAMISEN TASON NOSTAMINEN 7.1 Maaseutututkimukselle ohjelma opetukselle koulutusohjelma Suomalaiselle maaseutututkimukselle on ollut luonteenomaista, e ä se on perustunut vain yksi äisten tutkijoiden tai tutkimusyksiköiden kiinnostukseen tutkimuskohde aan kohtaan. Ennen yliopistollisten Rural Studies -opintojen organisoitumista vuonna 2001 ja ennen maaseutututkimuksen professuurien perustamista vuonna 2003 ei Suomessa ole voitu puhua ohjelmallisesta yliopistollisesta maaseutututkimuksesta tai -opetuksesta. Kolmannen maaseutupolii isen kokonaisohjelman tutkimusta ja yliopisto-opetusta koskevien toimenpiteiden toteu amisen ansiosta seuraavalla ohjelmakaudella on perusedellytykset suunnitelmallisen ja ohjelmallisen maaseutututkimuksen käynnistämiseen. Tehdyt maaseutututkimista koskevat politiikkalinjaukset ovat osoi autuneet toimiviksi. Ne ovat saaneet vastakaikua laajasti muiden toimijoiden keskuudessa. Toimenpiteet ajoi uivat hyvin ja esimerkiksi yliopistojen "kolmannen" eli yhteiskunnallisen ja alueellisen vaiku amisen ja vuorovaikutuksen tehtävän paino uminen on tukenut maaseutualan kehitystä. Tutkimukselle on tärkeää vali ujen linjausten pitäminen ja toteu aminen pitkäjänteisesti. Kolmessa vuodessa tutkimuksen ja opetuksen perusrakenteiden vahvistuminen on saatu hyvään alkuun, mu a valmiita ne eivät vielä ole. Maaseutututkimuksen perusrakenteiden myönteistä kehitystä pitää edelleen vahvistaa. Sekä professuuriverkosto e ä Rural Studies -verkosto (RS) ovat vuoden 2004 tilanteessa krii isessä muotoutumisen vaiheessa ja niihin on syytä edelleen panostaa vahvasti. Tämä tarkoi aa käytännössä maaseutuprofessorien yhteistyön lisäämistä ja aktivitee eja perustutkimuksessa. Toisaalta monitieteisiä maaseutuopintoja kehitetään niin, e ä syksyllä 2005 voidaan aloittaa Rural Studies -maisteriohjelma osana yliopistojen uudistunu a tutkintojärjestelmää. Maaseutututkimuksen monitieteellisyy ä vahvistetaan edelleen ja se on keskeinen osa RS-opintojen rakentamista. Myös maaseutu- ja maataloustutkimuksen vuorovaikutus on osa tätä monitieteisyy ä. Tärkeä osa suomalaisen maaseutututkimuksen kehi ämistä on maaseutualan tutkijakoulutuksen määrätietoinen edistäminen. Tutkijakoulutuksella turvataan uusien maaseutuasiantuntijoiden valmiudet sekä kotimaisiin e ä kansainvälisiin asiantuntijatehtäviin ja samalla varmistetaan, e ä myös tulevaisuudessa maaseudun kehi ämiseen lii yvillä kysymyksillä on rii ävästi akateemista kaikupohjaa. Rural Studies-maisteriohjelman ympärille muodostunut yliopistojen yhteistyöverkosto tarjoaa hyvän lähtökohdan tutkijakoulutuksen kehi ämiselle. Ohjelmasta valmistuvat opiskelijat ovat puolestaan tärkeä rekrytointipohja tutkijakoulutukseen. Tavoi eena on maaseutututkimukseen suunnatun tutkijakoulun käynnistäminen ja sille rahoituksen hankkiminen Suomen Akatemian ja opetusministeriön tutkijakoulujen toimintaan suunnatuista varoista. Akateemisen täydennyskoulutuksen, käytännössä maaseutu PD:n, kehi ämistä on väl ämätöntä pohtia osana laajempaa kokonaisuu a. Nykyinen maaseutualan perusja täydennyskoulutuksen ken ä on hajallaan. Pienenä maana Suomen on löyde ävä

207 203 maaseutualan opetuksen ja koulutuksen kehi ämiseksi uusia synergioita. Niukat voimavarat on käyte ävä entistä tehokkaammin. Tästä nousee uusi tavoite valtakunnallisen koulutusjärjestelmän kehi ämisestä. Tämän järjestelmän (tai verkoston) myötä voidaan maaseutualan koulutus/opetusvoimavarat koota paremmin toisiaan tukevaksi kokonaistaloudelliseksi kokonaisuudeksi. Koulutusjärjestelmässä olisivat mukana niin yliopiston perusopinnot kuin jatko-opinnot (Rural Studies) mu a myös ammatillinen täydennyskoulutus sekä amma ikorkeakoulujen tarjoama opetus maaseutualalla. Edellä esitetyn perusteella maaseutututkimuksen tavoi eiksi nousevat: monitieteisen tutkimuksen ja perusopetuksen edelleen kehi äminen Suomen Akatemian maaseutututkimusohjelman valmistelu ja toteutus maaseutualan tutkijakoulun perustoiminnan ja rahoituksen organisointi kokonaisvaltaisen, integroidun koulutusjärjestelmän luominen maaseutualalle ja esityksiksi muotoiltuna: (102) Monitieteinen Rural Studies -maisteriohjelma aloitetaan syksyllä (Rural Studies -verkostossa mukana olevat 9 yliopistoa) (103) Suomen Akatemian viisivuotinen maaseutututkimusohjelma käynnistetään keväällä (Suomen Akatemia, ministeriöt, yliopistot ja tutkimuslaitokset) (104) Rural Studies -verkosto valmistelee tutkijakouluesityksen seuraavaan tutkijakouluhakuun vuonna 2005 ja Suomen Akatemian arvioinnin perusteella opetusministeriö pää ää maaseutualan tutkijakoulun aloi amisesta vuonna (Rural Studies -verkosto, Suomen Akatemia ja OPM) (105) Maaseutualan opetus integroidaan koulutusjärjestelmäksi vuoden 2005 aikana. (Rural Studies -verkosto) Tähänastinen suomalainen maaseutututkimus on toisaalta keski ynyt tie yihin harvalukuisiin tutkimusteemoihin ja ollut toisaalta hyvinkin fragmentoitunu a. Olisi hyödyllistä, e ä tutkituista teemoista (maatalous- ja viljelijäväestö, kylätutkimus sekä maaseutuyri äjyy ä ja maaseudun palvelujen järjestämistä koskenut tutkimus) tehtäisiin erilliset kokoavat analyysit näitä aihealoja koskevan jatkotutkimuksen pohjaksi. Toisaalta tutkimuksen valokeila tulisi suunnata niihin aukkoihin, jotka ovat toistaiseksi jääneet erillisiin teemoihin hajautuneen maaseutututkimuksen huomio a. Tällaisia tutkimista odottavia ja maaseudun tulevan kehityksen ennakointia au avia tutkimuksen aihealoja ovat mm. maaseudun omistusolot ja -suhteet ja niissä tapahtuneet ja ennuste avissa olevat muutokset (pelto-, metsä-, asuinton i- ja vapaa-ajan käy öalueet), maaseudun muiden asukkaiden kuin viljelijäväestön (palkansaajat, yri äjät, eläkeläiset, työ ömät, osa-aika-asujat) ja kaupunkilaisten maaseutusuhde. Mainitut teemat voidaan o aa huomioon seuraavien vuosien maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän tutkimushankerahoituksissa. Viime aikoina suomalainen kansallinen maaseutupolitiikka on ollut kasvavan kansainvälisen kiinnostuksen kohteena. Vastaavasti on merkkejä siitä, e ä myös Suomen vahvasti maaseutumaisen maan maaseutututkimukseen kohdistuu kansainvälistä kiinnostusta. Etenkin laajentuvan Euroopan unionin uusista jäsenmaista suuntautuu kysyntää niin suomalaisen maaseutupolitiikan sovellutuksiin kuin meillä tehtävään maaseutututkimukseenkin.

208 Valtakunnalliset tutkimus- ja kehittämishankkeet Maaseutupolitiikka tarvitsee valtakunnallisesti toteute avia tutkimus- ja kehi ämishankkeita, vaikka pääosa hankkeista toteutetaankin alueellisesti ja paikallisesti. Toisilla tehdään pitkäjänteistä kehitystyötä, toisilla hankkeilla reagoidaan uusiin tutkimus- ja kehi ämistarpeisiin. YTR:n rooli keskeisenä maaseutupolii isena toimijana edelly ää, e ä sen käyte ävissä on hankerahaa verkostohankkeisiin ja maaseutututkimusten rahoi amiseen. YTR:n kau a rahoitetaan laajoja hankkeita, joilla on valtakunnallista maaseutupolii ista merkitystä, ja joiden tulokset ovat sovelle avissa maaseudun kehi ämistyöhön ja maaseutupolii iseen päätöksentekoon. Valtakunnallisilla hankkeilla täydennetään alueilla tapahtuvaa kehi ämistyötä, edistetään kehi ämis- ja tutkimustyön verkostoitumista sekä kulloinkin voimassa olevan Valtioneuvoston maaseutupolii isen periaatepäätöksen, selonteon tai maaseutupolii isen erityisohjelman ehdotusten toteu amista. Hankkeiden kau a tuetaan maaseutuelinkeinojen rahoituslain tavoite a maaseudun kehi ämisestä ja maaseudun elinkeinotoiminnan edistämisestä ja monipuolistamisesta. YTR vahvistaa vuosi ain rahoituksen painopistealueet. Vuonna 2004 ja 2005 ne olivat maaseutuyri äjyys ja maaseudun työllisyys sekä maaseudun toimintojen, palvelujen ja asiantuntijajärjestelmien uudelleenjärjestäminen, maaseutuasumisen edistäminen, maaseudun kehi ämisvälineet ja työmuodot, maaseudun alue- ja yhteiskuntataloudellisen merkityksen sekä maaseudun rakenteiden tutkimus. Vuonna 2004 määräraha oli 3,3 Meuroa, millä tasolla se on pysytellyt useita vuosia. Vuosi ain määräraha mahdollistaa erikokoisen hankeen rahoituksen. Valtakunnallisille hankkeille on selkeä tarve, mu a esimerkiksi uusia tutkimushankkeita voidaan määrärahan niukkuuden vuoksi hyväksyä vain alle puolet jätetyistä hakemuksista. Varoja vaille jää monta rahoituskelpoista suunnitelmaa. YTR:n kau a kanavoituva MMM:n hankeraha on maaseutututkimuksen suurin yksi äinen rahoituslähde. Alan kehi äminen vaatii tutkimustoiminnan lisäämistä, mitä tarkoi avat niin kahdeksan maaseutuprofessuurin perustaminen (vaatii yhteensä hieman yli 1 Meuroa kuuden vuoden aikana) kuin useiden väitöskirjojen rahoitus. Kaikkiaan tutkimukseen tulisi kohdentaa vuosi ain 2 3 Meuroa, jo a eri alueilla sijaitsevat maaseutututkimus- ja koulutusyksiköt pystyisivät vastaamaan tietotarpeeseen ja maaseutuprofessorien johdolla tapahtuva tutkimustyö, kuten väitöskirjatasoinen tutkimus, vahvistuisi. Valtakunnalliset maaseudun kehi ämishankkeet ovat määrärahan toinen keskeinen käy öalue. Näissä tavoi eena ovat laajat verkostohankkeet, mikä käytännössä merkitsee usean vuoden ja usean sadan tuhannen euron hankkeita. Näihin nykyisellä määrärahalla ei ole mahdollisuuksia, vaikka itse hankkeet ja alat ovat kypsyneet laajempiin, polii isten pää äjien vaatimiin yhteistyöhankkeisiin. Ainekset osaamiskeski ymien rakentamiselle ovat olemassa. Tähän mennessä laajoina verkostohankkeina on pysty y rahoi amaan lähinnä YTR:n teemaryhmien työtä, kuten Maaseutumatkailun, Ruoka-Suomen, Luonnontuotealan ja Naisteemaryhmän kehi ämistyötä sekä vahviste u kylätoimintaa ja järjeste y toimintaryhmätyön edelly ämät verkostoyksikköpalvelut. Myös Saaristoasiain neuvo elukunnan verkostohankkeita on tue u. Tyydy ämä ömiä tarpeita ja valmiuksia on muun muassa maaseudun yri äjyyden alkuneuvonnassa, puutuotealalla, metallialalla, kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen muotojen vahvistamisessa ja palvelualojen yhteistyön ja työnjaon kehi ämisessä. Varojen niukkuus rajoi aa kypsyneiden valmiuksien hyödyntämistä.

209 Esimerkki osaamiskeskittymästä: huonekaluteollisuus Suomessa toimii noin huonekaluja valmistavaa yritystä. Ala työllistää lähes ihmistä. Yritysten yhteinen liikevaihto on yli Meuroa. Joka viides tuote menee vientiin. Huonekaluteollisuus on työvoimavaltainen, pääosin taajamien ulkopuolella sijaitseva ala. Osaamiskeski ymä -käsite on ote u kehi ämistyön käy öön kuvaamaan alueellisesti merki ävää osaamista. Arkikielessä sillä tarkoitetaan maaseudun tai pienen kaupungin olemassa olevaa osaamisen tiivistymää. Tiivistymän ytimen muodostaa jollekin toimialalle erikoistunut yritys tai yritysryhmä. Osaamiskeski ymä -käsi eeseen voi liittyä toimialaa, maantieteellistä alue a tai tutkimus- ja koulutusalaa koskeva lisämääre. Osaamiskeski ymään voi kuulua siten myös oppilaitos, yrityspuisto ja -hautomo. Osaamiskeski ymän yhteinen tahto, tavoi eet ja visio syntyvät osallistavana prosessina. Prosessi on lähes vastakkainen keskusjohtoiselle, ylhäältä johdetulle kehi ämisprosessille, jossa tavoi eenase elu, visiotyö ja strategiatyö tehdään yleisimmin konsul ipohjaisten selvitysten ja tutkimuksen pohjalta virkamiestyönä. Keskusjohtoiseen valmisteluun lii yy kansallinen tai alueellinen tavoi eenase aminen. Tämä luo raamit kehi ämistoiminnalle. Hankkeistaminen tehdään ohjelmapohjaisesti ja vaikutukset valutetaan yritysken ään ohjelmaa toteu avien hankkeiden, lainsäätämisen tai verotuskäytäntöjen avulla. Osaamiskeski ymien voimavarat ovat osaamiskeskuksia pienemmät ja kapeammat. Verkostoitumalla osaamiskeskusten kanssa ne voivat kuitenkin hyödyntää osaamiskeskusten voimavaroja ja täydentää niiden toimintaa. Tavoiteasetannan tekevät huonekaluteollisuuden pk-sektorin yritykset itse osallistavassa prosessissa. Osaamiskeski ymä on tulos yhteisesti asetetuista tavoi eista sekä toiminnasta niiden saavu amiseksi. Osaamiskeski ymän synty on vaihei ainen prosessi, jossa osaaminen lisääntyy jopa eksponentiaalisesti. Se puolestaan voi saada aikaan teollisuuden toimialan kehityshyppäyksen ja alueen hyvinvoinnin merki ävän lisääntymisen. Osaamiskeski ymien verkosto syntyy, kun teollisuuden vaatimuksesta yksi äiset osaamiskeski ymät alkavat ase aa yhteisiä tavoi eita, visioita ja sopivat toimenpiteistä niiden tavoi amiseksi. Ennen pitkää osaamiskeski ymä kypsyy -keskukseksi. Huonekaluteollisuuden vahvoja maakuntia ovat Etelä-Pohjanmaa, Päijät-Häme, Uusimaa sekä Varsinais-Suomi. Hyvin suuri osa alan yrityksistä on pieniä tai enintään keskisuuria. Huonekaluteollisuuden osaamiskeski ymiä on Etelä-Pohjanmaalla, esimerkiksi Teuvalla, Jurvassa, Kurikassa ja Kauhajoella sekä Päijät-Hämeessä, esimerkiksi Padasjoella, Hollolassa, Nastolassa sekä Lahdessa. Varsinais-Suomen keski ymä on muun muassa Salon seutu. Maaseudulla ja pienissä kaupungeissa osaamiskeski ymät ovat katalysaa oreina alueelliselle kehitykselle, joka ilmenee taloudellisena kasvuna, elinkeinorakenteen monipuolistumisena ja alueen sisäisen sekä ulkopuolisen vuorovaikutuksen vahvistumisena. Toinen tärkeä rooli osaamiskeski ymillä on innovaatiopolitiikassa eli uuden tiedon tuo amisessa, levi ämisessä ja hyödyntämisessä. Innovaatiopolitiikkaa on paitsi valtakunnallista ja alueellista, myös paikallista. Osaamiskeski ymillä voi olla ratkaiseva

210 206 tehtävä paikallisen innovaatiopolitiikan kehi ämisessä ja yhteysväylänä alueellisiin, valtakunnallisiin ja kansainvälisiin innovaatiojärjestelmiin Verkostohankkeet ja maaseutututkimus kuuden miljoonan euron tasolle Huonekaluala on yksi esimerkki alasta, jossa valtakunnallisella hanketoiminnalla, vailla aluerajoja, on tärkeä rooli kehitystyön tukena yhdessä teknologiarahoituksen kanssa. Valtakunnallisten verkostohankkeiden ja maaseutututkimuksen lisäämisen tarve sekä 15 vuoden kokemus valtakunnallisten hankkeiden rahoi amisesta ja muiden rahoituslähteiden kokemukset antavat perustan arvioida rahoitustarve a ja -rakenne a. Vuosien maaseutututkimuksen arvioinnissa tode iin, e ä maaseudun tutkimus- ja kehi ämisorganisaatioiden tutkimus ei tähän asti ole ollut aidosti monitieteistä. Monitieteiset tutkijaryhmät ovat olleet harvinaisia ja erillisten yksiköiden kesken on harvoin tehty yhteishankkeita. Opinnäytetöissä yhteistyötä on tehty sekä emoyliopiston e ä muiden kanssa. Maaseutututkimuksessa opinnäytetutkimus on kokonaisuutena ollut vähäistä ja pääosin tasoltaan pro graduja. Julkaisut tuotetaan lähes yksinomaan suomen kielellä, mu a kirjoi aminen kansainvälisiin tieteellisiin kausijulkaisuihin on kuitenkin lisääntymässä. YTR:n tutkimusrahoitus väitöskirjavaroineen on vastaus näihin maaseutututkimuksen ongelmiin Suomessa. (106) Valtakunnallisten maaseudun tutkimus- ja kehi ämishankkeiden rahoitus nostetaan kuuteen miljoonaan euroon siten, e ä MMM:n hankerahan osuus säilyy nykyisellä 3,3 Meuron tasolla ja muu osuus kootaan sopimuksin ja yhteisin suunnitelmin niistä ministeriöistä, joiden kanssa tälläkin hetkellä jo hankkeita rahoitetaan yhdessä. (KTM, OPM, MMM, SM, STM, TM, YM) 7.3 Koulutusasteiden maaseututoimet Esi- ja perusaste Kansalaisten yhdenvertaisuuden periaa een toteu aminen ase aa vaatimuksia koulutusjärjestelmälle. Erityisesti esi- ja perusopetuksen saavute avuus on yhdenvertaisuuden toteutumiseksi keskeisen tärkeää. Paikallisesti ja alueellisesti ka ava ja korkeatasoinen esi- ja perusopetus mahdollistaa oppivelvollisuuden suori amisen asuinpaikasta riippuma a ja turvaa kaikkien oppivelvollisuuden suori aneiden pääsyn jatko-opintoihin. Koulutuksen järjestäjien alueelliset yhteistyöverkot luovat mahdollisuuden turvata paikalliset esi- ja peruskoulun koulutuspalvelut, tosin paikoin koulumatkat ovat pidentyneet hyvin pitkiksi. Uudet opetusmenetelmät ja virtuaaliset oppimisympäristöt au avat turvaamaan korkeatasoisen perusopetuksen koko Suomessa. Ikäluokkien pieneneminen ja kasvukeskuksiin suuntautuva muu oliike muodostaa uhkan harvaan asutun maaseudun esi- ja perusopetuspalvelujen järjestämiselle. Päätös peruskoulun lakkau amisesta kuuluu kunnan toimivaltaan. Kuntatalouden kehityk-

211 207 sessä ei ole näköpiirissä mitään sellaista, joka nostaisi kunnan kynnystä tehdä koulun lakkau amispäätös. Kyläkoulut ovat kaupan ohella niitä peruspalveluja, joilla on vaikutusta asumispaikan valintaan ja sitä kau a vaikutusta myös harvaan asu uja alueita koskeviin muu opäätöksiin sekä työpaikkakehitykseen. Maaseudun asu una pitämiseksi tulee o aa käy öön erilaisia opetustoimen ulkopuolisia toimenpiteitä, jotka vaiku avat niin, e ä pienelläkin oppilaspohjalla kunta pitää tarkoituksenmukaisena jatkaa koulun ylläpitoa. (107) Opetushallinto ja kunnat kehi ävät mahdollisimman monesta kyläkoulusta palvelukeskuksia, jotka palvelevat lähialueen asukkaita monipuolisesti koulun loma-ajoista riippuma a. (OPH, OPM, kunnat) Perinteisesti on totu u hyödyntämään koulun liikuntatiloja, mu a myös tietotekniikkaan lii yvät palvelut voidaan ulo aa kansalaisten käy öön silloin kun niitä ei varsinaisesti koulun opetustoiminnassa tarvita. Koulutilat voivat hyvin palvella kansalais- ja työväenopistotoimintaa, kirjastotoimintaa sekä muuta kul uuri- ja kansalaistoimintaa Toisen asteen koulutus Toisen asteen koulutus käsi ää sekä lukiokoulutuksen e ä ammatillisen koulutuksen, jotka molemmat tuo avat yleisen jatko-opintokelpoisuuden. Lukioverkko on maassamme kansainvälisestikin vertailtuna varsin tiheä ja se on sivistyspolii isesti arvokas asia. Lukiot ovat pääsääntöisesti yhden kunnan ylläpitämiä ja siten maaseutukunnissa suurimmaksi osaksi pieniä. Ikäluokkien vielä pienentyessä ja maaltamuuton seurauksena pieniä lukioita uhkaa kuihtuminen. Mitä vähemmän opiskelijoita on, sitä heikommat mahdollisuudet lukioilla on järjestää laadukasta ja monipuolista koulutustarjontaa. Pääosin tästä syystä suurempien keskusten suuremmat ja monipuolisemmat lukiot vetävät opiskelijoita myös harvaan asutuilta seuduilta ohi paikallisten pienten lukioiden. Harvaan asutun maaseudun kannalta laadukkaan lukiokoulutuksen saavute avuus on eri äin tärkeä asia. Etälukiotoiminta on vakiintumassa kaikkiin lukioihin, jolloin alueen aikuisväestöllä on mahdollisuus opiskella virtuaalisesti - etäopiskellen koko lukion opinnot tai yhden aineen opinnot kotoa tai työpaikalta käsin. Aikuisopiskelijat lisäävät lukioiden opiskelijamääriä ja vahvistavat sitä kau a ope ajien virkojen säilymisen pienissäkin lukioissa. Etäopiskelijat tuovat myös lukion ylläpitäjälle valtionosuudet, mikä vahvistaa lukioiden talou a. Etälukiotoiminnan käy ööno oa tulee nopeu aa maaseudun lukioissa. Harvaan asutun maaseudun elinkeinoelämä tarvitsee nopeasti muu uvaa koulutustarjontaa alueellaan. Mikäli vuodesta toiseen pienen väestöpohjan alueella tarjotaan vain samaa ammatillista koulutusta, joutuvat koulutuksen pää äneet muu amaan kotiseudultaan pois saadakseen koulutustaan vastaavaa työtä. Näin ei saa olla, ammatillisen koulutuksen ei pidä edistää muu oa pois kotiseudulta. Pienempi mu a merkityksellinen seikka maaseutuoloissa ovat perus- ja toisen asteen koulujen lukuvuosien alkamis- ja pää ymisajat. Kesälomien siirto kahdella viikolla

212 208 eteenpäin parantaisi oppilaiden edellytyksiä työskennellä etenkin puutarhayrityksissä, maatiloilla ja matkailuyrityksissä. Ratkaisu samalla pidentäisi maaseutumatkailun sesonkikau a. Voimassa oleva ammatillista koulutusta sääntelevä lainsäädäntö on tarkoite u toimimaan mahdollisimman joustavasti työ- ja elinkeinoelämän tarpeita huomioon o avasti. Tästä syystä koulutuksen järjestäjän päätäntävaltaan kuuluu nykyisin myös koulutustarjonnan mitoi amisesta pää äminen opetusministeriön koulutuksen järjestämisluvassa määrä yjen koulutusalojen ja kokonaisopiskelijamäärän pui eissa. Pieni koulutuksen järjestäjä, jolla on koulutuksen järjestämisluvassaan vain yksi taikka kaksi koulutusalaa, ei käytännössä voi hyödyntää voimassa olevan lainsäädännön mahdollisuuksia reagoida nopeasti ja joustavasti alueen muu uviin koulutustarpeisiin. Erityisesti maaseudulle on tärkeää, e ä ammatillisen koulutuksen järjestäjistä muodostetaan rii ävän suuria ja monipuolisia koulutuksen järjestäjiä, joilla on edellytykset kehi ää työelämää ja vastata sen osaamistarpeisiin. Opetusministeriön tulee edistää eri keinoin seudulliselta pohjalta koo ujen yhtenäisten koulutusorganisaatioiden, seudullisten tai maakunnallisten amma iopistojen muodostumista molempien kieliryhmien tarpeet huomioon o aen. Tällä tavoin parannetaan koulutuksen järjestäjien kykyä palvella alueen elinkeino- ja muun työelämän tarpeita. Ison koulutuksen järjestäjän voimin on mahdollista erilaisen palvelutoiminnan ohessa toteu aa vaikkapa yrityshautomotoimintaa. Seudullisen tai maakunnallisen koulutuksen järjestäjän on mahdollista kehi ää ammatillisen koulutuksen ja elinkeinoelämän välisiä suhteita ja yhteistyötä sellaiseksi, e ä se mahdollistaa entistä paremman tulevien koulutustarpeiden ennakoinnin ja helpo aa siten koulutuksen suunni elua. Lukiokoulutuksen laadun varmistamiseksi ja pienten yksiköiden koulutustarjonnan monipuolistamiseksi tulee tehdä entistä tiiviimpää yhteistyötä ammatillisen koulutuksen kanssa. Yhteiset ope ajat ovat tärkeä keino. Näin mahdollistuu olemassa olevien voimavarojen taloudellinen ja entistä tehokkaampi käy ö. Lukiokoulutusta kehite äisiin tällöin edelleen yleissivistävänä oppilaitoksena kuin nykyisinkin, mu a järjestely turvaisi lukiokoulutuksen saatavuuden myös harvaan asutulla maaseudulla. Mikäli uusia järjestelyjä ei tehdä, lakkaa moni pieni lukio opiskelijoiden vähäisyyden ja monipuolisempaan tarjontaan pystyvien suurempien lukioiden paremman vetovoiman vuoksi. (108) Opetusministeriö uudistaa toisen asteen koulutuksen rahoitusjärjestelmää siten, e ä se kehi ää lukioiden ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen yhteistyötä yhteisen koulutuksen järjestäjän alaisuudessa. Toiminnan tuloksellisuuteen perustuvan rahoituksen ohella valtion talousarviossa luovutaan lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten erillisestä investointirahasta ja korotetaan vastaavasti valtion rahoituksen perustana olevaa yksikköhintaa. Opetusministeriö tehostaa toimia, joilla etälukiotoiminta vakiinnutetaan lukioiden perustoiminnaksi. (OPH, OPM, koulutuksen järjestäjät, kunnat) Peruskoulu- ja toisen asteen koulutuspalvelujen turvaamiseksi on syntymässä uusia seutukunnallisia ja maakunnallisia yhteistoimintamalleja ja -verkostoja. Pienissä kunnissa ei peruskoulun ja lukion lehtoraa eihin enää riitä kaikissa tapauksissa opetustunteja, joten yhdistämällä ammatillisen koulutuksen yleissivistävien aineiden opetustunnit turvataan laadukas opetus kaikilla asteilla. Suurissa kaupungeissa ollaan perustamassa aluerehtoreiden virkoja koulutoimiston ja rehtorikunnan välisiin koordinaatio- ja kehit-

213 209 tämistehtäviin. Samantyyppistä aluekoordinaa oritoimintaa tarvitaan myös seutukunta- ja maakuntaverkostoissa. Näköpiirissä ovat myös maakunnalliset opetuspalvelukeskukset, jotka tarjoavat ostopalveluina tukea eri oppiaineiden verkko-opetukseen. Uusien yhteistyömallien kau a syntyy uusia alueellisesti toimivia virkoja ja toimia. (109) Kunnat turvaavat peruskouluissa anne avan opetuksen laatua laajentamalla yhteistyötään perusopetuksen toteu amisessa mm. seutukunnallisia virkoja perustamalla. Opetushallinto tukee tätä tarkoi avaa toimintaa ja palkkaukseen lii yvät seikat selvitetään. (OPH, OPM, kunnat, työmarkkinaosapuolet) Korkeakoululaitos Amma ikorkeakoulut ja yliopistot muodostavat Suomen korkeakoululaitoksen. Amma ikorkeakoululaitos peruste iin yliopistolaitoksen rinnalle, joten korkeakoululaitoksemme ei ole kaksiportainen vaan rinnakkainen. Amma ikorkeakouluista ja yliopistoista muodostuva korkeakoululaitos on kansallisen innovaatiojärjestelmän perusta. Perustamisesta lähtien amma ikorkeakoulut ovat eräitä poikkeuksia lukuun o ama a nimenomaan alueellisia korkeakouluja oman toiminta-ajatuksensakin mukaisesti. Koko korkeakoululaitoksen aluevaikutusta tulee edelleen kehi ää. Alueellisesti hajautetun korkeakoululaitoksen toimintaa kehitetään siten, e ä yliopistojen tehtäviin kuuluu myös alueiden, mukaan lukien maaseudun, kehi äminen. Amma ikorkeakoulujen ja yliopistojen osaamista alueiden kehi ämisessä lisätään molempien korkeakoululaitosten yhteistyönä o aen huomioon kulloisenkin vaikutusalueen luontaiset vahvuudet. Muodostetaan amma ikorkeakoulujen ja yliopistojen maakuntakorkeakouluverkosto. Amma ikorkeakouluverkostoa pystytetään suuriin yksiköihin perustuvan runkoverkkorakenteen pohjalta, jota täydentää alueellinen palveluverkkorakenne. Yliopistojen toimintaa osana maakuntakorkeakouluverkostoa vahvistetaan nykyistä toimintaverkostoa tehostamalla ja olemassa olevia alueellisia yliopistokeskuksia kehi ämällä. Erityisesti amma ikorkeakoulujen rakenne a ja koulutustarjontaa kohennetaan sellaiseksi, e ä amma ikorkeakoulu alueellisen innovaatiojärjestelmän keskeisenä toimijana kykenee aikuiskoulutuksella ja palvelutoiminnallaan tukemaan toiminta-alueensa kuntien, niiden alueella toimivien yritysten ja yhteisöjen sekä kansalaisten omia kehitystavoi eita. (110) Maaseudun kehi äminen sisällytetään osaksi yliopistojen alueiden kehi ämistehtävää ja yliopistokeskuksille määritellään myös maaseudun kehi ämistehtävä. (OPM, yliopistot) (111) Amma ikorkeakoulut ja yliopistot vahvistavat vaikutusalueellaan yrityshautomotoimintaa myös maaseudun kehi ämistarpeet huomioon o aen ja edistävät yri äjien sukupolvenvaihdoksia. Opetushallinto tukee tätä toimintaa. (OPM, amma ikorkeakoulujen ylläpitäjät, amma ikorkeakoulut, yliopistot)

214 Aikuiskoulutus Sekä opetusministeriön (2002) parlamentaarisessa "Aikuiskoulutustyöryhmän muistiossa" e ä valtioneuvoston hyväksymässä "Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelmassa vuosille " on esite y aikuiskoulutuksen alueellisen tehtävän vahvistamista koskevia linjauksia. Sekä yksilölle e ä yhteiskunnalle on tärkeää joustava ja helposti saavute ava ammatillinen kuin yleissivistäväkin aikuiskoulutus. Opetusministeriö onkin käynnistämässä yhteistyössä lääninhallitusten kanssa erityisiä aikuiskoulutuksen alueellisen vaiku avuuden toimenpideohjelmia. Tässä tarkoituksessa opetusministeriön ja lääninhallitusten välisissä tulossopimuksissa on sovi u seuraavasta tavoi eesta: Lääninhallitukset laativat yhteistyössä alueen TE-keskusten ja julkisesti rahoitetun aikuiskoulutuksen järjestäjien (ammatillinen aikuiskoulutus, yliopistot ja amma ikorkeakoulut, vapaan sivistystyön oppilaitokset) kanssa aikuiskoulutuksen vaiku avuu a koskevat alueelliset toimenpideohjelmat, joihin sisältyy arvio alueen elinkeinoelämän ja aikuisväestön koulutustarpeista, koulutustarjonnasta ja sen kehi ämistarpeista. Valmistelutyössä hankitaan ensisijaisesti alueellisen kehi ämistyön tueksi aluetason tietoa opetusministeriön toimialan aikuiskoulutustarjonnan ja -järjestelmän sekä soveltuvin osin työvoimapolii isen aikuiskoulutuksen tilasta ja kehi ämistarpeista. Näin parannetaan aikuiskoulutuksen roolia ja vaiku avuu a työelämän ja aikuisväestön osaamis- ja sivistystarpeiden hoidossa sekä turvataan aikuiskoulutuksen saatavuus ja tasa-arvo maan eri osissa. Toimenpideohjelman valmistelun tulee tapahtua vuorovaikutuksessa maakuntien lii ojen kanssa. Valmistelutyön on suunniteltu ajoi uvan väliselle ajalle. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä arvioi osaltaan tuloksia ja etsii yhdessä opetushallinnon ja Suomen Kuntaliiton kanssa maaseudun olosuhteisiin soveltuvia ratkaisuja. Maaseudulla toimivista koulutuspalveluista merki äviä ovat vapaan sivistystyön oppilaitosten tarjoamat palvelut. Laajin verkosto on kunnallisilla kansalais- ja työväenopistoilla, koska kansalaisopisto toimii kaikissa kunnissa. Käytännössä juuri kansalaisopistot ovat kirjastojen ohella monissa kunnissa ainoita koulutus- ja sivistyspalveluiden tarjoajia. Opistoja on 254 ja ne tarjoavat yhteensä runsaat 2 miljoonaa opetustuntia vuodessa ja niissä opiskelee lähes opiskelijaa. Alueellisten ja seutukunnallisten opistojen syntyminen vähentää lähivuosina opistojen määrää, mu a palveluja tarjotaan edelleen kaikilla paikkakunnilla. Hajautetusti toimivana oppilaitoksena kansalaisopistot kouluttavat myös kylissä. Ne voivat toimia alueensa kehi äjäorganisaationa. Kansalaisopistot on jo lainsäädännön mukaan määritelty paikallisiksi oppilaitoksiksi. Näin niiden koulutustarjonta rakennetaan paikallisten tarpeiden mukaan kuntalaisten toiveiden mukaan. Opistot voivat koulutustarjonnassaan nopeasti ja joustavasti o aa huomioon myös uudet aihealueet ja teemat. Suosituimpia aineita opistojen toiminnassa ovat käden taidot, taideaineet, kielet ja tietotekniikka. Kansalaisopistot ovat etenkin pienissä kunnissa tärkein lasten ja nuorten taiteen perusopetuksen järjestäjä. Kansalaisopistoille on myös ominaista se, e ä ne toimivat yhteistyössä paikallisten järjestöjen kanssa. Käytännössä etenkin pienten paikkakuntien näy ämö-, musiikki- ja muu taideharrastus tapahtuu opistoissa tai yhteistyössä opistojen ja yhdistysten kanssa.

215 211 Kaikki kansalaisopistoissa järjeste ävä koulutus ja harrastustoiminta koituu alueen hyödyksi. Maaseudulla kansalaisopisto voi olla ainoa aikuisille opetusta ja ohjausta tarjoava oppilaitos. Kansalais- ja työväenopistojen koulutustarjonta kylissä on vähentynyt huolestu avasti. Eri oppilaitosten laaja-alaisella yhteistyöllä voidaan parantaa opiskelun edellytyksiä myös maaseudulla. Koulutuspalvelut voidaan esimerkiksi tuo aa yhteistyössä ja kanavoida kansalais- ja työväenopistojen kau a käy äen hyväksi niiden pitkäaikaista kokemusta opetuksen järjestämisestä maaseudulla. Tietoliikenteen kehittymisen myötä uusien oppimismenetelmien avulla voidaan tuoda maaseudulla mahdollisuudet jopa yliopistotason koulutukseen. Varsinkin täydennyskoulutuksessa etäopiskelun mahdollisuudet ovat jo nyt lisääntyneet huoma avasti. Opintokeskukset ovat taas valtakunnallisia järjestöllisen sivistystyön oppilaitoksia, jotka toimivat hajautetusti koko maassa yhteistyössä jäsenjärjestöjensä sekä niiden alue- ja paikallisverkoston kanssa e ä myös muiden paikallisten järjestöjen kanssa. Opintokeskuksia on 11 ja niiden opintotoiminnan opetustuntimäärä on noin Toinen suosi u toimintamuoto myös maaseudulla ovat opintokerhot, joiden perustamiseen tarvitaan viisi samasta aiheesta kiinnostunu a aikuista. Monet maaseudulla toimivat järjestöt ovat jäsenjärjestöinä opintokeskuksissa ja jäsenistön koulutustoiminta tapahtuu tätä kau a. Koulutustarjonta paino uu yhteiskunnallisiin aineisiin, muun muassa edunvalvontaan lii yvään koulutukseen sekä ajankohtaisiin teemoihin. Kolmas maaseudulla aktiivisesti toimiva ja myös opetushallinnon rahoitusta toimintaansa saava toimija ovat neuvontajärjestöt eli Mar alii o, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus sekä Käsi- ja taideteollisuuslii o Taito jäsenjärjestöineen. Neuvontajärjestöillä on monipuolista ja tämän hetken tarpeisiin lii yvää koulutus- ja neuvontatoimintaa ympäri maata ja perinteidensä mukaisesti ne toimivat laajimmin juuri maaseudulla. Vapaan sivistystyön oppilaitoksista kansanopistot, urheiluopistot ja kesäyliopistot toimivat enemmän valta-kunnallisina tai alueellisina oppilaitoksina, mu a myös niiden koulutustarjonta voi palvella maaseudun kehi ämisessä. Vapaan sivistystyön oppilaitokset ovat laajin verkosto, joka on tuonut maaseudulle avoimen yliopisto-opetuksen palvelut etenkin kansalaisopistojen välityksellä. Käytössä on erilaisia verkko-opetuksen mahdollisuuksia, jotka voivat helpo aa opintoihin pääsyä. Myös aikuislukioiden toimesta käynnistetyt ja toimivat etälukiot tarjoavat etä- ja monimuoto-opetuksen keinoin lukioopintojen suori amismahdollisuuksia henkilöille, joilla opintoihin pääsy välimatkojen tai työesteiden takia olisi muuten vaikeaa. Vapaan sivistystyön opiskelijoista ja neuvontajärjestöjen asiakkaista suurin osa, noin kolme neljäsosaa, on naisia. Maaseudun suuri haaste on ikääntyvä väestö, joka odo aa kuntien tarjoavan myös koulutus- ja kul uuripalveluja. Vapaan sivistystyön kehi ämistoimia suunnataan kasvavan vanhusväestön koulutustarjontaan aiempaa enemmän, vaikka eläkeläisväestö nyt jo opiskelee aktiivisesti. Yhteistyö koulutussektorin, kirjastojen sekä kuntien kul uuri- ja liikuntatoimen sekä sosiaalisektorin välillä tarjoaa monia mahdollisuuksia palvelujen monipuolistamiseen ja uusiin innovaatioihin. Tällä yhteistyöllä voidaan lisätä muun muassa tietoyhteiskuntavalmiuksia, joita meneillään olevassa opintosetelikokeilussa on jo kokeiltu. Ammatillinen lisäkoulutus on merki ävää myös maaseudun väestön ammatillisen osaamisen ylläpitäjänä ja koho ajana osaamistarpeiden muu uessa ja noustessa. Keskeistä on tällöin kymmenen vuo a voimassa ollut näy ötutkintojärjestelmä. Näy ötutkintoina

216 212 voidaan suori aa ammatillisia perustutkintoja, amma itutkintoja sekä erikoisamma itutkintoja. Näy ötutkinnossa amma itaitonsa voi osoi aa sen hankkimistavasta riippuma a, mu a suurin osa tutkintojen ja osatutkintojen suori ajista osallistuu kuitenkin tutkintoon valmistavaan koulutukseen. Sitä tarjoaa noin 200 ammatillisen koulutuksen järjestäjää kaikilla koulutusaloilla. Amma itutkinnot ja erikoisamma itutkinnot syventävät ammatillista osaamista. Ammatillisten näy ötutkintojen tutkintorakenteessa on nyt kaiken kaikkiaan 359 tutkintoa, joista runsas 40 lii yy maaseudun elinkeinoihin. Vuonna 2003 näy ötutkintoihin osallistui jo yli aikuista. Heistä noin osallistui maaseudun elinkeinoihin lii yviin tutkintoihin. Näy ötutkintorakenne a kehitetään koko ajan. Opetushallitus toivoo, e ä oppilaitokset jäsentävät entistä enemmän koulutustarjontansa tutkintojen ja niiden osien pohjalta. Näy ötutkintojärjestelmälle on ominaista se, e ä mukana tutkintojen suunni elussa ja niiden toteu amisessa ovat työelämän osapuolet eri alojen tutkintotoimikuntien kautta. Tutkintotoimikunnissa on mukana runsaat tuhat työelämän osapuolten ja ope ajien edustajaa. Näin työelämän vaatimukset voidaan kaikilta osin o aa huomioon tutkintojen järjestämisessä. Ammatillisena lisäkoulutuksena voidaan järjestää myös lyhytkestoisempaa, tutkintoon johtamatonta koulutusta. Lisäkoulutus ja tutkinnot rahoitetaan lisäkoulutuksen valtionosuusjärjestelmällä. Maaseutupolitiikan linja: Aikuiskoulutuksen alueellista tehtävää vahvistetaan lisäämällä monimuotoiseen koulutustarjontaan maaseudun kehi ämisvalmiuksia kohentavia osia. (112) Opetushallinto kehi ää edelleen ammatillisen aikuiskoulutuksen näy ötutkintoja ja jatkaa tutkintojen toimeenpanoa o aen maaseudulla asuvat erityiseksi kohderyhmäksi. (OPH, kunnat, koulut) (113) Aikuiskoulutuksen alueellisen vaiku avuuden toimenpideohjelmissa kiinnitetään erityinen huomio koulutustarjonnan maaseutusisältöihin ja -vaikutuksiin sekä kysyntää lisääviin toimenpiteisiin. (OPM, lääninhallitukset) 7.4 Teknologia käyttöön Merki ävänä tekijänä kasvukeskusten ulkopuolisten alueiden menestymiselle on alueiden monipuolinen elinkeinorakenne sekä niiden kilpailukyky. Alueet joutuvat strategioissaan määri ämään omista sijainti-, luonnonvara-, logistiikka ja osaamistarpeistaan, millä toimialoilla ne voivat tulevaisuudessa kilpailla omasta menestyksestään, muiden kiinnostuksesta alue a kohtaan ja yhteistyöstä erilaisissa osaamisen verkostoissa. Oleellista on saada alueista houku elevia, jo a sinne saadaan rii ävästi työpaikkoja ja saadaan muu oliike pysähtymään. Uusien yritysten käynnistäminen ja olemassa olevien säily äminen on turva ava. Osaamisen ja uuden tiedon hyödyntäminen myös vähemmän kehi yneillä alueilla on nykyisen hallitusohjelman merki ävimpiä tavoi eita. Selvitysmies, maaherra Eino Siuruainen (2004) on selvityksessään "Valtion teknologiarahoituksen alueellinen hyödyn-

217 213 täminen" korostanut erityisesti amma ikorkeakoulujen roolia teknologian siirtäjänä tutkimuslaitoksista alueiden yrityksille. Siuruaisen mukaan innovaatiotoiminnan ensimmäisessä aallossa Suomessa voimiste iin tutkimustoimintaa ja eri alueet profiloituivat osaamisalueiden mukaan. Suomeen syntyi 22 osaamiskeskusta, joissa toteutetaan 45 osaamisen alaa. Toisessa aallossa pyritään hyödyntämään saatua osaamista. Alueelliset amma ikorkeakoulut ovat avainasemassa sekä talouselämän yhteistyön edistämisessä eri tahojen välillä e ä uuden yri äjäsukupolven kasva amisessa. Suurten ikäpolvien jäädessä eläkkeelle yritysten omistajien sukupolvenvaihdosten määrä on eri äin suuri ongelma, jota on pyri ävä ratkaisemaan myös neuvontapalveluja lisäämällä. Alueellisella elinkeinopolitiikalla on keskeinen rooli alueiden elinvoimaisuudelle ja kehi ymiselle. Alueellisen kilpailukyvyn parantaminen tarkoi aa käytännössä yritystoiminnan edellytysten kehi ämistä alueellisia vahvuuksia hyödyntäen. Tässä on keskeistä osaamisen ja teknologian hyödyntämiskyvyn parantaminen sekä yri äjyyden vahvistaminen. Yritysten toimintaympäristöä voidaan parantaa vahvistamalla alueilla olevaa osaamista ja voimavaroja. Samalla alueista pyritään tekemään houku elevia sijoi umiskohteita yrityksille ja viihtyisiä elinympäristöjä asukkaille. Yritysten liiketoimintaosaamisen vahvistaminen ja yritysten aktivointi verko umaan muiden yritysten, tutkimuslaitosten, yliopistojen ja amma ikorkeakoulujen kanssa antaa yrityksille edellytyksiä menestyä myös kasvukeskusten ulkopuolella. Alueiden kilpailukyvyn vahvistaminen ja elinkeinorakenteen uudistaminen edelly ää sekä yritysten e ä alueen toimijoiden verko umista ja tiivistä yhteistyötä. (114) TE-keskukset, Tekes, Finnvera ja Finpro tiivistävät yhteistyötään ja toteu avat käytännössä ns. Kvarte i -yhteistyötä, jo a yritysten saama palvelu olisi mahdollisimman saumatonta eri palveluita tuo avien organisaatioiden välillä. (TE-keskukset, Tekes, Finnvera, Finpro) TE-keskusten kautta saatavat palvelut Työvoima- ja elinkeinokeskusten perustamisen tavoi eena oli yritystoiminnan edistäminen ja työllisyyden parantaminen ja aikaisempaa monipuolisempien palvelujen tarjoaminen maatalousyri äjille. Uudistuksella pyri iin myös parantamaan valtionhallinnon kykyä joustavaan ja tehokkaaseen asiakaspalveluun. Uudistuksella tavoiteltiin toiminnan laadullista kehi ämistä. TE-keskusten toiminta käynnistyi Tämä merkitsi 77 erillisen yksikön kokoamista 15 TE-keskukseksi. TE-keskuksiin yhdiste iin kauppa- ja teollisuusministeriön yrityspalvelun piiritoimistot, teknologian kehi ämiskeskuksen alueyksiköt, Suomen Ulkomaankauppaliiton alueyksiköt sekä Valtiontakuukeskuksen alueyksiköt. Samoin yhdiste iin työministeriön hallinnonalalta työvoimapiirit sekä maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalta maaseutuelinkeinopiirit. Myöhemmin yhdiste äessä Kera Oyj ja Valtiontakuukeskus Finnvera Oyj:ksi siirre iin TE-keskusten takuuyksiköt Finnvera Oyj:hin. Asiakkaat saavat nyt aikaisemmin useissa eri paikoissa toimineiden organisaatioiden palvelut kootusti. Näin on asiakkaille pysty y luomaan palvelukonsepteja, joiden avulla yhdistyy erilaisia palveluita, kuten neuvontapalvelut, tuotekehitysrahoitus, inves-

218 214 tointirahoitus, henkilöresurssit ja koulutus sekä markkinointi ja kansainvälistyminen. Yrityksen perustamista suunni eleville, yritys-toiminnasta kiinnostuneille tai jo käynnistymisvaiheessa oleville yrityksille tarkoitetut neuvontapalvelut on koo u TE-keskusten yrityspalvelupisteisiin, joka on ensikäden neuvontapiste yritystoimintaa aloi avien tarpeisiin. Yrityspalvelupisteissä toimivat yritysneuvojat au avat alkavia yri äjiä yritysidean jäsentämisessä ja kehi ämisessä, eri rahoitusvaihtoehtojen selvi ämisessä sekä perustamismahdollisuuksien hoitamisessa. Palvelupisteestä on saatavilla oppaita ja työkirjoja sekä kaikki perustamisessa tarvi avat lomakkeet. Piste tarjoaa myös Paten i- ja rekisterihallituksen yritysten perustamiseen lii yvät palvelut sekä keksintöasiamiesten palvelut. Vuodesta 2003 alkaen TE-keskuksista tuli PRH:n ja Verohallituksen yhteiseen yritys- ja yhteisötietojärjestelmään (YTJ) kirjaavia viranomaisia, jotka voivat täten antaa yrityksille myös Y-tunnuksia. Yritysasiakkaat haluavat erikoistuneita palveluita yhden kosketuspinnan periaa eella, maatilayri äjät tarvitsevat usein myös muita kuin maatalouteen lii yviä palveluja. Näitä palveluja on koo u yhteen. TE-keskusten palveluiden seutukunnallista ja paikallista saatavuu a kehitetään edelleen. Tarkoituksena on valmistella palveluyksiköiden laatujärjestelmän sekä seutukunnallisten kokeiluprojektien avulla erilaisten yhteistyömallien rakentamista ja arviointia seutukuntien, työvoimatoimistojen, koulutusorganisaatioiden, teknologiakeskusten ja maaseutukeskusten kanssa. Samoin yri äjille suunna ua rahoitus- ja kehi ämispalveluja koskevaa alueellista tiedotustoimintaa yhtenäistetään. Seudullinen yrityspalvelupistehanke (seutu-ypp) rakentaa ja vahvistaa yrityspalveluverkostoa pienissä ja keskisuurissa seutukunnissa edistämällä erityisesti alkaville ja pienille yrityksille tarkoite ujen monipuolisten kehi ämispalveluiden tarjontaa ja käy öä Seudulliset yrityspalvelupisteet asiantuntija-apua maaseudun yrityksille Hallituksen ohjelmaan on kirja u tavoite noin 50 seudullisen yrityspalvelupisteen muodostamisesta. Kyse on pääosin jo olemassa olevien tahojen voimavarojen kokoamisesta. Tarkoituksena on selkey ää aloi aville ja pienille yrityksille suunna ujen yritysneuvontapalveluiden tarjontaa ja luoda edellytykset erikoistumisen kau a palvelujen laadun parantamiselle. Seudullisten yrityspalvelupisteiden toiminta rakentuu kuntien, TE-keskusten, työvoimatoimistojen, uusyrityskeskusten, Pro Agrian ja muiden neuvontaorganisaatioiden, oppilaitosten ja yksityisten yrityspalveluyritysten palvelutarjonnan ja yhteistyön varaan. Juuri maaseudulla seudullinen yhteistyö on usein ainut keino turvata ja kehi ää yritysneuvonnan peruspalveluja asiakkaiden toivomaan suuntaan. Palveluiden tavoite avuus ja osaamisen syventäminen Pienyritystoiminnan kehi ämiseen maaseudulla lii yvien liikkeenjohdollisten neuvontapalveluiden tarjoajia on runsaasti, mu a niin palvelutarjonta kuin neuvonnan rahoituskin on rakentunut suurelta osin lyhytkestoisten hankkeiden varaan. Toimintatapa on asiakkaan näkökulmasta sekava. Hänen on vaikea tietää, mikä tarjolla olevista tahoista olisi asiantuntevin kulloinkin esillä olevassa ongelmassa. Vaasan yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan maaseudun yri äjät toivovat yhtä palvelupistet-

219 215 tä, jonka kau a voisi tavoi aa kaikki kehi ämispalvelut. Tällaisen yrityspalvelupisteen tulisi pystyä palvelemaan asiakasta hallintorajat yli äen, jolloin vastuu oikean luukun löytämisestä siirtyisi asiakkaalta yritysneuvojaverkostolle. Seudullisten yrityspalvelupisteiden avulla yritetään vastata juuri edellä esite yihin toiveisiin. Seudulliset yrityspalvelupisteet muodostavat asiakkaille yhden selkeän väylän, jonka kau a tavoi aa useiden eri asiantuntijoiden palveluja ja saa tietoa alueella toimivista yritystoiminnan kehi ämishankkeista niiden taustatahoista riippuma a. Neuvontapalveluiden tavoite avuuden paraneminen ei kuitenkaan ole seudullisten yrityspalvelupisteiden suurin hyöty asiakkaalle, vaan se saavutetaan eri alojen asiantuntijoiden keskinäisen vuorovaikutuksen kau a osaamisen kehi ymisenä. Toinen toisensa entistä parempi tunteminen edistää yhteistyökumppanin osaamisen hyödyntämistä kunkin neuvojan omien asiakkaiden palvelussa sekä tuo virikkeitä, jotka johtavat neuvojien työtapojen jatkuvaan kehi ymiseen. Maaseutuyritysten toiminta muodostuu monesti useista eri toiminnoista, minkä takia myös toiminnan kehi äminen vaatii monenlaisen osaamisen ja tiedon yhdistämistä. Seudullisiin yrityspalvelupisteisiin kootaan osaamista paikallisen yritystoiminnan kehi ämistarpeista ja seudullisesti asetetuista tavoi eista lähtien. Maaseutualueilla paino uu maaseudun yritystoiminnalle olennaisten toimialojen osaaminen. Kaupunkiseuduilla seudulliset yrityspalvelupisteet ovat yritysverkostojen rakentajina kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksen konkree isia edistäjiä. Seudulliset yrityspalvelupisteet tuovat TE-keskusten yritysneuvontapalvelut lähemmäksi maaseudun yri äjiä. Paikalliset olosuhteet hyvin tuntevien elinkeinoasiamiesten, maaseutusihteereiden ja maaseutukeskusten neuvojien nykyistä tiiviimpi yhteistyö TE-keskuksen kanssa parantaa seutujen omaleimaisuuden huomioon o amista maakunnallisessa päätöksenteossa. TE-keskusten kau a tiivistetään seudullisten yritysneuvojien yhteyksiä Tekesin, Finpron, Sitran, Finnveran ja Teollisuussijoituksen palveluihin ja vahvistetaan niiden hyödyntämistä myös maaseudun yritysten innovaatioiden kaupallistamisessa. Rahoitus on yhteinen asia Yhteistyötä ei voida ulkoapäin käynnistää, mu a sille voidaan luoda hyvät edellytykset toteutua. Hallitusohjelmaan sisältynyt lause osoi aa hallituksella olevan omalta osaltaan tahtoa osallistua yhteisen, yri äjien ja yri äjiksi aikovien tarpeista lähtevän, yrityspalvelukokonaisuuden kokoamiseen lähelle asiakasta. Yritysneuvontapalveluiden tarjonta on useilla sektoreilla rakentunut lyhytkestoisen projektirahoituksen varaan. Työssä onnistumiseen tarvitaan kuitenkin pitkäjänteisyy ä ja pysyviä luo amuksellisia asiakassuhteita. Jatkuvuushaaste korostuu ede äessä kohti ohjelmakauden loppua. Valtion, kuntien ja yksityisen rahoituksen tehokas yhteensovittaminen takaa pitkäjänteisesti yritysneuvojien amma itaidon kehi ymisen. On toivottavaa, e ä hallitusohjelman tavoite seudullisista yrityspalvelupisteistä saa jatkokseen euromääräisen kirjauksen valtion tulo- ja menoarvioon. Tämä olisi selkeä viesti yhteistyökumppaneille, e ä valtio on omalta osaltaan valmis turvaamaan myös seudullisten yrityspalvelupisteiden pitkäjänteisen rahoituksen ja odo aa muilta yhteistyötahoilta vastaavaa sitoutumista.

220 216 Seudullista yhteistyön organisointia tukemaan ovat KTM, MMM, TM, Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä ja Kuntalii o yhdessä käynnistäneet "Seudulliset yrityspalvelut" -projektin ( ), jonka apu on kaikkien seudullisten yrityspalveluiden kehi ämisestä kiinnostuneiden seutujen käytössä. Projektin tavoi eisiin on ilmoi autumalla sitoutunut jo noin 50 seutua. Vuoden 2004 alussa minimitavoi eeksi asete ujen toiminnallisten kriteerien mukaan toimi iin noin 20 seudulla. Organisaatiorajat yli ävä asiakaslähtöinen toimintamalli seudullisessa yritysneuvonnassa etenee jatkuvasti. Käytännön osoituksia etenemisestä ovat kuntien seudullisen yhteistyön tiivistyminen yritysneuvonnassa eli uusia seudullisia kehitysyhtiöitä perustetaan, eri organisaatioiden yritysneuvojien hakeutuminen seudullisiin yhteistoimistoihin sekä TE-keskusten ja seudullisten kehi ämisorganisaatioiden yhteiset kehi ämishankkeet ja yhteistyösopimukset seudullisten yrityspalveluiden järjestämiseksi. Seudulliset yrityspalvelut on nähty tervetulleena yhteistyömuotona yritysneuvonnassa, mitä osoi aa, e ä sille ollaan osoi amassa lukuisia tehtäviä. Star irahajärjestelmän uudistamista pohtinut työryhmä esi i neuvonnan roolin vahvistamista osana star irahajärjestelmää ja katsoo, e ä seudulliset yrityspalvelut -verkosto useiden toimijoiden yhteistyöelimenä olisi oikea taho star ineuvonnan toteu ajaksi. Seudullisten yrityspalveluiden kau a toteute una star ineuvontaa ei ole tarpeen sitoa minkään yksi äisen organisaation tehtäväksi, vaan kukin konsultaatio voidaan ohjata juuri sille neuvojalle, jonka osaaminen on tehtävään paras. Siuruainen (2004) on selvityksessään nähnyt seudulliset yrityspalvelut mahdollisuutena kehi ää teknologiarahoituksen alueellista hyödyntämistä. (115) Seudullisten yrityspalveluiden perustamisella ja toiminnalla vahvistetaan paikallisen ja alueellisen yritystoiminnan kehi ymistä maaseutumaisissa seutukunnissa. Turvataan maaseudun yritysten neuvontapalveluiden jatkuva saatavuus tärkeänä osana Seudullisten Yrityspalveluiden toimintaa. (MMM, KTM, TM, TE-keskukset, ProAgria, uusyrityskeskukset, seudulliset kehi ämisyhtiöt, kunnat) Innovaatioympäristö ja osaaminen Vuosille tehtyjen teknologia- ja innovaatiopolitiikan linjauksien mukaan teknologia- ja innovaatiopolitiikan yleisenä tavoi eena on edistää taloudellista kasvua ja elinkeinoelämän kilpailukykyä ja niiden avulla työllisyy ä ja hyvinvointia. Erityisesti maaseudulle soveltuvia tavoi eita ovat teknologian entistä tehokkaampi hyödyntäminen alueellisessa kehi ämisessä sekä sosiaalisten innovaatioiden edellytysten edistäminen. Innovaatiotoiminnalla voidaan varmistaa alueiden elinvoimaisuu a. Alueiden menestystä tukevat osaamisen kartu aminen, erikoistuminen ja verko uminen. Alueiden pitää tunnistaa oman maaseudun vahvuudet ja sen mukaisesti määri ää strategiset alat, joita ruvetaan vahvasti kehi ämään. Alueellisia toimenpiteitä suunnataan alueellisten teknologiastrategioiden perusteella. Alueiden kykyä hyödyntää t&k-osaamista parannetaan käy ämällä hyväksi teknologia-alan laitosten asiantuntemusta, vahvistamalla TE-keskusten teknologiayksiköiden voimavaroja ja edistämällä uuden teknologian käy öön o oon ja soveltamiseen tähtääviä toimenpiteitä.

221 217 Maaseudun vahvat elinkeinot, elintarviketuotanto ja jalostaminen, puutuoteala, luonnontuotealat sekä matkailu pitävät sisällään vahvan osaamisen lisäksi eri äin paljon kehi ämispotentiaalia. Sen hyödyntäminen edelly ää laajaa verkostoitumista paikallisista aina kansainvälisiin verkostoihin saakka. TE-keskukset toimivat osana tätä laajaa verkostoa. Alueellisen innovaatioympäristön ja osaamisen kehi ämisessä on erityisesti amma ikorkeakouluilla suuri merkitys. Niiden tehtäväksi on määritelty opetuksen ja tutkimustoiminnan lisäksi myös alueellinen kehi äminen. Se edelly ää amma ikorkeakoulujen aktiivista verko umista niin maaseudun yri äjien kuin TE-keskustenkin kanssa. Innovaatioympäristön ja osaamisen kehi ämisessä Tekesin rooli on huoma ava. Sillä on menossa ja suunni eilla teknologiaohjelmia, jotka soveltuvat hyvin maaseudun elinkeinojen kehi ämiseen. Meneillään olevista Tekesin teknologiaohjelmista voidaan mainita "Elintarvikkeet ja terveys". Valmisteilla on elämysteollisuuden teknologiaohjelma, joka soveltuu hyvin maaseutumatkailun kehi ämiseen. Uusia innovaatioita käy äviä ja kehi äviä esimerkkejä ovat huonekaluala Pohjanmaalla ja tilaviinikeskus Muuruvedellä. Maaseudun hyvinvointipalvelujen kehi ämiseen tarvitaan pikaisesti uudenlaisia ratkaisuja ja kokeiluja. Terveysteknologian alalla kehite ävissä sovellutuksissa on paljon uusia mahdollisuuksia hyödynne äviksi maaseudulla. Teknologisten sovellutusten ja sosiaalisten innovaatioiden kehi äminen ja yhdistely on väl ämätöntä. Kehitystyössä voivat muun muassa kyläyhteisöt toimia aktiivisina osapuolina. EU:n maaseudun kehi ämiseen suunnatut yhteisöaloiteohjelmat tai niiden mukainen toiminta ovat hyviä välineitä innovatiivisille toimille maaseudulla. Maaseudulla on suunna omasti mahdollisuuksia uusille innovaatioille. Maaseutupolitiikan linja: Innovaatioiden synny ämiseksi ja edelleen kehi ämiseksi tuetaan laajaa verkostoitumista kaikkien toimijoiden kesken Koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntaohjelma vuosille Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategia vuosille on saanut jatkokseen Koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntaohjelman vuosille Ohjelma täydentää Opetusministeriön strategiaa 2015 ja Koulutuksen ja tutkimuksen kehi ämissuunnitelmaa vuosille OPM:n ja OPH:n vuonna 2000 käynnistämä virtuaalikouluhanke on toteu anut yhdessä koulutuksen järjestäjien kanssa tieto- ja viestintätekniikan kehi ämistä laajasti koko maassa. Jatkossa varmistetaan, e ä tieto- ja viestintätekniikan tarkoituksenmukainen käy ö oppimisessa ja opetuksessa on osa oppilaitosten arkea. Perusopetuksessa oppilaat saavat tieto- ja viestintätekniikan perustaidot, toisella asteella taitoja syvennetään ja korkea-asteella tuotetaan alan amma ilaisia ja tutkijoita. Toiminnalla taataan se, e ä ohjelmakauden aikana kaikilla opintonsa pää ävillä on ollut mahdollisuus omaksua tietoyhteiskunnassa toimimisen edelly ämät perustiedot ja taidot. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön valtakunnallisten verkostojen toiminta saatetaan pysyväksi osaksi perustoimintaa. Verkostomainen toimintatapa edelly ää vastui-

222 218 den määri elyä uudelleen, hallinnon järjestämistä, rahoitusmallien kehi ämistä sekä toiminnan organisoinnin uudistamista. Virtuaalikouluhankkeille laaditaan kehi ämissuunnitelmat vuoden 2004 loppuun mennessä (perusopetuksen virtuaalikoululle, ammatillisen koulutuksen virtuaalikoululle, ammatillisen aikuiskoulutuksen valtakunnalliselle virtuaalikoululle ja vapaan sivistystyön virtuaalikoulun hankkeille). Vuonna 1997 käynniste y etälukiohanke on edennyt hyvin. Toiminta ka aa jo nyt 1/3 maamme lukioista, verkostot ovat avoimia. Jatkossa vakiinnutetaan valtakunnallinen etälukiotoiminta osaksi lukioiden perustoimintaa. Oppilai en, opiskelijoiden ja ope ajien käytössä olevien tietokoneiden ja oheislai eiden määrää on edellisellä strategiakaudella lisä y ja tietoverkkoyhteyksiä on paranne u. Oppilaitoksissa oli vuoden 2002 lopulla keskimäärin 11 opiskelijaa yhtä opetuskäytössä olevaa työasemaa kohti. Tietoverkkoyhteys on käytännössä kaikilla oppilaitoksilla, mu a osa on hitaita modeemiyhteyksiä. Jatkossa oppilaitosten työasemia uusitaan vuosi ain rii ävästi ja työasemien määrää lisätään erityisesti yleissivistävissä oppilaitoksissa. Nopeat tietoliikenneyhteydet ulotetaan kaikkiin oppilaitoksiin, erityisesti haja-asutusalueilla sijaitsevien oppilaitosten verkkoyhteyksiä parannetaan. Opetushenkilöstön tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön taitoja on vahviste u perus- ja täydennyskoulutuksella. Useimmat oppilaitokset ovat laatineet tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön strategian siten, e ä oppilaitoksista noin 80 prosentilla on tietostrategia laadi una vuoden 2003 lopussa. Peruskoulun ja lukion uusissa valtakunnallisissa opetussuunnitelmien perusteissa edellytetään paikalliseen opetussuunnitelmaan liite ävän koulukohtainen tietostrategia. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön koulutusta jatketaan uudella ohjelmakaudella. Tavoi eena on, e ä vuoteen 2007 mennessä vähintään 75 prosen ia ope ajista on saavu anut tieto- ja viestintätekniikan opetuskäytön taidot. (116) Opetushallinto tukee kansallisen tietoyhteiskuntaohjelman toimeenpanossa peruskoulujen ja lukioiden alueellista yhteistyötä, yhteisten oppiainetarjo imien rakentamista sekä tietoja viestintätekniikkaa hyödyntävien vaihtoehtoisen opetuksen järjestämistapojen käy ööno oa. Erityisesti huomiota kiinnitetään haja-asutusalueen koulujen osallistumiseen tietoyhteiskuntakehitykseen. Laajakaistayhteydet ulotetaan kaikkiin kouluihin. (OPH, kunnat, koulut) (117) WWW-sivuille tuotetun multimediaoppimateriaalin tekijänoikeuksia ja sivujen ylläpitovastuita koskevaa lainsäädäntöä helpotetaan ja yksinkertaistetaan. (OPM, OM, OPH) Virtuaalisia yri äjyysopintoja (1 5 kurssia) tarjotaan toiselle asteelle koko maahan sekä nuorten e ä aikuisopiskelijoiden opintoihin kuuluvina valinnaisina aihekokonaisuuksina tai historian ja yhteiskuntaopin opintojen osana. Yri äjyysopintojen virtuaalista opiskelumallia sovelletaan eri puolilla maata etälukioiden ja ammatillisen toisen asteen kaupan ja hallinnon alan yhteistyönä, jolloin yri äjyysopinnot voidaan alueellistaa ja muokata elinkeinoelämälähtöisiksi. Opetushallitus on vuonna 2002 ja 2003 rahoi anut ope ajien täydennyskoulutusmäärärahoista yri äjyysteemaan kuuluvaa koulutusta yhteensä 120 opetustoimen henkilölle,

223 219 perus- ja toisen asteen sekä aikuiskoulutuksen ope ajalle. Yri äjyyskasvatus on ope ajien täydennyskoulutuksen yhtenä teemana myös vuoden 2004 budjetissa. (118) Opetushallinto edistää yri äjyy ä kuntien ja oppilaitosten opetussuunnitelmissa kehi ämällä monipuolisia opetusmenetelmiä ja vilkastu amalla oppilaitosten yhteyksiä paikalliseen elinkeinoelämään. Huomiota kiinnitetään erityisesti haja-asutusalueilla itsensä työllistämisen tarjoamaan mahdollisuuteen. (OPM, OPH, kunnat, koulut) 7.5 Kulttuurista työtä ja elämänlaatua Suomalainen kul uuripolitiikka nojautuu moniarvoisuuden ja alueellisen erilaisuuden kunnioi amiseen. Moniarvoisuuden vahvistamiseksi Euroopassa on viime vuosina koroste u yhä enemmän kul uurinäkökulman roolia alueellisen kehityksen osa-alueena. Euroopan neuvoston mukaan kul uurisen, sosiaalisen, taloudellisen ja alueellisen kehityksen välillä vallitsee monitasoinen vuorovaikutussuhde. Kul uurin vaikutukset heijastuvat asukkaiden hyvinvointiin, elämän laatuun, alueelliseen yhteenkuuluvuuteen sekä taloudelliseen kehitykseen. Aluekehitystyössä onkin viime vuosina kiinnite y yhä enemmän huomiota kul uurin taloudellisiin vaikutuksiin. Tutkimukset ovat osoi aneet, e ä kul uurilla on edistävä vaikutus niin kansainväliseen kuin alueen kilpailukykyyn, tuo avuuden lisäämiseen, työllistämiseen ja matkailuelinkeinoon. Kul uuri- ja liikuntapalvelut sekä omaleimainen kul uuriperintö ovat myös vetovoimatekijöitä asukkaiden ja yritystoiminnan houku elemiseksi alueille. Kul uuri- ja liikuntapalveluiden sekä omakohtaisen kul uurisen osallistumisen merkitys korostuu väestön ikääntyessä ja koulutustason kohotessa. Alueen virkeä kul uurityö antaa myös lapsille ja nuorille aktivitee eja sitou aen heitä kotiseutuunsa. Tavoi eena on, e ä maakuntakeskuksissa sijaitsevien taidelaitosten palveluista voidaan nykyistä paremmin nau ia myös niitä ympäröivillä alueilla. Tämä edelly ää palvelujen tehostuvaa alueellistamista osana taidelaitosten kehi ämistä, palvelujen viemistä ympäröiville alueille sekä tukitoimia kaukana asuvien liikkumiselle palvelujen ääreen. Yksi tärkeä ammatillisten taidelaitosten tehtävä on lisäksi tasa-arvoisuuden lisääminen harrastajatoiminnan tukemisessa. Opetusministeriön "Kul uurisen tietoyhteiskuntastrategian 2010" lähtökohtana on, e ä kul uuripalvelujen tulee olla kaikkien kansalaisten saatavilla alueesta riippuma a. Kul uuriteemaryhmä tekee vuoden 2004 aikana maaseudun kul uuriohjelman, jolla edistetään muun muassa kirjastojen toimintaa, osallistuvaa kul uuritoimintaa, kul uuriyri äjyy ä ja kul uuriympäristön hoitoa maaseudulla Kirjasto kulttuuri- tieto- ja toimintakeskuksena Kirjastolain (904/1998) mukaan kunnan tehtävänä on kirjasto- ja tietopalvelujen järjestäminen. Rahoituksesta vastaavat kunta ja valtio yhdessä opetus- ja kul uuritoimen rahoituslain (635/1998) mukaisesti. Kirjastopalvelut ka avat koko maan, sillä jokaisessa kunnassa on kirjasto. Kiinteitä kirjastoyksiköitä on 987, jonka lisäksi on 197 kirjastoautoa, joilla on yli pysäkkiä. Lisäksi muita palvelupisteitä on 755.

224 220 Kirjastojen käy öaste on suurin kunnan muihin palveluihin verra una. Se on noin 66 miljoonaa eli 12,8 käyntiä/asukas vuodessa. Fyysiset käynnit lisääntyvät, vaikka rinnalle ovat tulleet kirjastojen www-käynnit (noin 44 miljoonaa www-käyntiä tilastoituna). Henkilöstön määrä on koko maassa noin Kirjastoaineiston lainaus on noin 104 miljoonaa kappale a, josta kirjalainoja 78,4 miljoonaa kappale a. Tilojen ja materiaalin lisäksi kirjastot tarjoavat verkkoyhteydet ja opastuksen verkkojen käy öön. Yli 90 prosentilla kirjastoista on internet-yhteydet. Kuntien hallinnoima kirjastojärjestelmä tukipalveluineen ja vapaaehtoisine yhteistyömuotoineen on toiminut tuloksellisesti ja tarjonnut suhteellisen tasa-arvoiset kirjastopalvelut maan eri alueilla. Kirjastojen korkeakoulutetun henkilöstön väheneminen, palvelujen saavute avuuden huononeminen toimipaikkojen ja kirjastoautotoiminnan lakkau amisen tähden sekä aineistomäärärahojen leikkaukset kertovat kuitenkin kirjastopalvelujen tason eriytymisestä kunnissa. Kirjastopalvelujen tarjonnassa pyritään mahdollisimman suureen alueelliseen tasa-arvoon. Alueellisia, tiedollisia ja kirjastojen välisiä eroja tasoitetaan luomalla keskitetysti ja alueellisesti täsmäpalveluita verkon kau a yhteiseen käy öön ja tukemalla alueellisia kirjastopalveluja. Kirjastoverkossa eri kirjastot tuo avat etätietopalveluita koko maan tarpeisiin. Alueellisissa verkkopalveluissa kirjastot ovat merki äviä tiedontuo ajia ja osin vetovastuuorganisaatioita. Kansalliskirjasto toteu aa kansallista, yhteiskunnallista ja kul uurista erityistehtäväänsä kehi ämällä verkkopalveluja kansallisesti kirjastotyypistä riippuma a. Ka avan kirjastoverkon säilymiseen lii yviä ongelmia ovat muun muassa: Rajusti heikentynyt rahoitustilanne, joka on jäänyt "kirjakirjaston" tasolle. Kirjastolain (904/1998) uudet velvoi eet verkkopalvelujen edistämisestä ja hallitusohjelmassa esitetyt tavoi eet yhdessä jatkuvasti kasvavan käy äjämäärän kanssa eivät ole vaiku aneet budje eihin. Korkeakoulute u henkilöstö on huolestu avasti vähentynyt, vaikka asukkaiden koulutustaso on noussut ja tiedonhallinta tullut entistä vaativammaksi. Kirja-aineisto vanhenee, koska uuteen aineistoon tarkoite ua määrärahaa on käyte y väl ämä ömiin tietokonehankintoihin. Etenkin maaseutukuntien kirjastojen asiakastietokoneet ja tietojärjestelmät ovat vanhentuneita. Kirjaston merkitys maaseudulle on suuri. Kirjasto, jossa on ajantasaista aineistoa saatavilla eri muodoissa, ajantasaiset työasemat ja amma imaista opastusta, on houkutin muu oa suunni eleville nuorille perheille ja väl ämätön kaiken ikäisille oppijoille, vanhuksille, yri äjille, syrjäytyneille, maahanmuu ajille jne. Kirjastorakennuksen eli tilan merkitys korostuu verkkopalvelujen lisääntyessä. Kirjastoilla on paljon yhteistyötä muiden kuntien, hallintokuntien ja yhteisöjen kanssa. Yli 80 prosen ia kuntien kirjastoista on mukana alueellisessa kirjastokimpassa, jonka tarkoituksena on parantaa asiakaspalvelua. Tavallisimmin kimpan kirjastoilla on yhteinen tietojärjestelmä, jolloin pienikin kunta pääsee mukaan alueellisiin ja valtakunnallisiin palveluihin, joihin se ei muuten pääsisi. Kirjasto on jo sinällään luonteva yhteistyökumppani lähes kaikille muille hallinnonaloille. Kansalaisten tarpeet, jopa perustarpeet, eivät ole sektori- tai toimialakohtaisia.

225 221 Tukemalla paikallisia kirjastopalveluja edistetään kansallisen kirjastoverkon toimivuutta ja luodaan uusia keskitetysti ja hajautetusti tuote uja palveluita kaikkien käy öön. Kirjastojen palveluiden kehi ämiseksi on käynniste y mm. asiakaspäätehanke, jossa turvataan etenkin maaseutualueiden ja pienten kuntien asukkaiden sosiaalinen ja tiedollinen yhdenvertaisuus ja mahdollisuus toimia tietoyhteiskunnassa. Etusija on kirjastokimppojen hankinnoilla. Muita hankkeita ovat kansalaisen tietoportaalihanke "Ne i-nysse" (internet-bussi ja kotiseutuhanke). Lisäksi tuetaan museoiden, arkistojen ja kirjastojen aineistojen saa amista digitaaliseen muotoon. Tiedonhallinnan verkko-opetuksen kasvavaan tarpeeseen tarvitaan yhteinen työntekijä: koulutusinformaatikko/pedagoginen informaatikko. (119) Maaseudun kirjastoja kehitetään kul uuri-, tieto- ja toimintakeskuksiksi. Toiminnan vahvistamiseksi ja uusien keskuksien perustamiseksi opetusministeriö ja Suomen Kuntalii o laativat kehi ämisohjelman. (OPM, Suomen Kuntalii o, lääninhallitukset, kunnat, maakuntakirjastot, kirjastokimpat, kyläyhdistykset) Osallistava kulttuuritoiminta Nykyisillä kuntarakenteilla/toimintamalleilla peruspalveluja ja muita hyvinvointipalveluja ei pystytä turvaamaan. Peruspalvelut tuleekin pääsääntöisesti tarjota kuntien seudullisella yhteistyöllä. Tämä edelly ää uusia organisaatioratkaisuja. Erikoispalvelujen järjestämisessä tarvitaan nykyistä laajempaa alueellista yhteistyötä ja suurempia kokonaisuuksia. Kaupunkien ja maaseudun verko umisen kau a kaupunkiseutujen hyvinvointipalveluja voidaan tarjota harvaanasutuille seuduille. Samalla vältetään päällekkäistä työtä. Kuntien kul uurityön edistämisen keskeinen painopiste tulisi olla kuntien välisen kulttuuriyhteistyön tukeminen sekä seudullisten kul uuristrategioiden edistäminen. Valtakunnallisen verkon kehi äminen on merki ävä askel maaseudun elinvoimaisuuden tukemiseksi. Erityisen tärkeää on saada toimivat kul uuripankit maaseudulle katvealueisiin, jotka sijaitsevat suhteellisen kaukana kul uurin tukirakenteista (esimerkiksi läänien taidetoimikunnat). Näiden perusajatuksena on maaseudun alueellisten kul uurikeski ymien synny äminen ja tukeminen. Niissä voivat toimia yhteistyössä alueellisista vahvuuksista riippuen esimerkiksi esi ävän taiteen, kul uuriympäristöjen, museoiden ja kirjastojen toimijat. Kul uurikeski ymien ajatus tukee kul uurin yhteismarkkinoinnin, monialaisen verkostoitumisen ja poikkitaiteellisten projektien toteu amista sekä paikallista kul uurista profiloitumista esimerkiksi osana maaseutukuntien imagojen rakennusta. Seudullisen yhteistyön kau a paikalliset kul uurikeski ymät muodostavat maakunnallisia verkostoja, joiden koordinoinnista vastaa maakunnallinen kehi ämiskeskus. Maaseudun yhdistykset ja järjestöt tukevat maaseudun kylien kul uurityötä. Kyläkulttuurin kehi ämisessä painoaloja voivat olla eri kul uurialojen harrastusmahdollisuuksien edistäminen, kyläympäristön hoito, kylätalojen kehi äminen monialaisina kul uurikeskuksina sekä kyläkul uurin markkinointi. Kylät ovat kul uurin perusyksikköjä. Kuntia kannustetaan residenssitoimintaan, mikä on tärkeää sekä taiteilijoille e ä toimintaan osallistuville paikkakunnille ja niiden kansainvälistymiselle. Vahvistetaan alu-

226 222 eellisia taidetoimikuntia alueensa amma itaiteen asiantuntijaorganisaatioina, joilla on tärkeä rooli alueellisen kehi ämistyön verkostojen luojana ja kehitetään toimikuntien yhteistyötä oman alueensa muiden kul uuritoimijoiden, kuten maakunnan lii ojen, taide- ja kul uurilaitosten sekä maakuntarahastojen kanssa. Kehitetään alueellisia ja paikallisia kul uurin verkkouutispalveluita siten, e ä tietojen saatavuus taide- ja kulttuuripolitiikasta ja tapahtumista sekä kul uurialan toiminnoista ja toimijoista on monipuolista ja helppoa. Osallistavaa kul uuritoimintaa edistäviä hankkeita on jonkin verran käynnistynyt. Kansalaisopistojen toimintaa edistävän Järviseudun opiston vetämän "Virtuaalikunta Väkitukkola" -hankkeen tavoi eena on tuoda taiteen keinoin maaseutukuntien kehittämisasiat (seutuyhteistyö, kuntaliitokset) lähelle kuntalaisia alueella esite ävän jatkonäytelmän kau a. Pyrkimyksenä on kehi ää valtakunnallisesti kansalaisopistoihin levite ävä malli, jossa kul uurin keinoin edistetään aktiivista kansalaisuu a ja tietoyhteiskuntakehitystä. (120) Kul uuriteemaryhmä luo osallistavan kul uuritoiminnan alueellisen verkoston, jossa kuntia kannustetaan alueellisen yhteistyön tehostamiseen kul uuripalvelujen tarjonnan ja osallistumismahdollisuuksien lisäämiseksi. (OPM, Kul uuriteemaryhmä, kunnat, kuntien kul uurilaitokset, maaseudun järjestöt) Kulttuuriyrittäjyys Kul uuriteollisuus on toimialana monimuotoinen ja se nähdään yhä useammin osana alueellisia ja paikallisia kehi ämisstrategioita. Kul uuriteollisuuden tavoi eena on kulttuuri-, taide- ja elämystuotannon kehi ämishankkeiden ja toimenpiteiden käynnistäminen. Näiden toteu ajina ovat joko yritykset tai julkisen sektorin toimijat ja toiminnassa keskitytään markkinaehtoiseen ja amma imaiseen yritystoimintaan. Hanketoiminnan käynnistämisen edellytyksenä on yleensä sellaisen kul uuritoimialan dynaamisen kehi ämisohjelman luominen, jossa kul uurista tulee kanna avaa työtä osana alueen elinkeinoelämää. Kul uuriteollisuus tarkoi aa sellaista yri äjyy ä, jossa kauppaa käydään kul uurisilla sisällöillä ja jossa painotetaan kul uuriyri äjyy ä taloudellisena toimintana ja kul uuria alueen elinvoimaisuu a lisäävänä tekijänä. Kul uuriyri äjyyden aloja ovat muun muassa käsi- ja taideteollinen toimiala, tapahtumatuotanto, graafisen alan toiminta, elokuva- ja tv-tuotannot, useimmat mainostoimistotehtävät, sana- ja säveltaide sekä uusmediapohjainen sisältötuotanto. Sisällöntuotannolla tarkoitetaan sekä perinteisille jakelukanaville e ä sähköisille viestimille laaditun dokumen i-, kul uuri-, opetusviihde- tai markkinointiviestinnällisen ohjelmasisällön tuo amista sekä siihen lii yvää liiketoimintaa. Kul uuriyri äjyyden kehi yminen perustuu paikalliseen aloi eellisuuteen ja verkottumiseen alueen sisällä ja/tai alueen ulkopuolisiin osaamiskeskuksiin tai -keski ymiin sekä aktiivisiin toimijoihin. Aloi eellisuus on asukkaiden, yhteisöjen ja instituutioiden omista lähtökohdista kasvavaa innovatiivisuu a ja yri äjyy ä. Sitä täydentävät kiinteät yhteydet osaamiskeskuksiin, joiden kau a muodostuu tuntuma uusimpaan tutkimus- ja kehitystoimintaan. Toiminnassa on pitkäjänteisyy ä vaativia haasteita, joista

227 223 maini akoon kul uuri- ja sisältöliiketoiminnan ymmärtäminen vahvaksi ja kasvavaksi yri äjyyden alaksi, rahoi ajien ja neuvontaa antavien organisaatioiden ymmärtämys kul uurisisältöä kohtaan sekä tietoliikenneverkkojen hyödyntäminen toiminnan laajentamiseksi. Maakuntien kul uurialan ja yri äjyyden kehi ämiseksi edistetään maakuntatasoisen kul uurin tietopankkiverkoston kehi ymistä. Tietopankki neuvoo alan toimijoita hanketoiminnassa, rakentaa yhteistyötä sidosryhmien kanssa, tekee aloi eita alan kehi ämistoimiin sekä jakaa tietoa kul uurin ja kul uuriteollisuuden rahoitusmahdollisuuksista. Osana kokonaisuu a käynnistetään kul uurialan hautomotoiminta ja kulttuurialan yrityskiihdy ämötoiminta, jolloin jatkojalostetaan liiketoimintasuunnitelmia ja tehdään tuotekehi elyä. Tietopankeista muodostetaan kul uuritietopankkien verkosto koko Suomeen. Sisältötuotannon ja kul uuriteollisuuden edistämisen painopisteinä ovat digitaalisten sisältöjen tuotannon ja levityksen vahvistaminen sekä pienten ja keskisuurten sisältötuotantoyritysten tukipalvelujärjestelmän kehi äminen o aen huomioon kaikki kulttuurin osa-alueet. Lisäksi painopisteinä ovat sisällön tuotannon erityissektoreiden, kuten kul uuriperinnön digitointihankkeiden digitaalisen tietohuollon sekä kul uuri- ja luontomatkailun tieto- ja palvelujärjestelmien kehi äminen. Perinteinen käsityö työllistää Suomessa arvioiden mukaan noin henkilöä. Tämän osaamispotentiaalin hyödyntämiseksi Sitra tee i selvitystyön "Näkökulmia käsityöyrittäjyyteen", joka johtaa alan kehi ämisohjelmaan (Luutonen & Äyväri 2002). Käsityön merkitys perustuu sen työllistävään vaikutukseen, alueiden tasapainoista kehitystä edistävään sekä matkailuelinkeinoja vahvistavaan rooliin. Kestävän kehityksen periaatteella toteute ava kul uurimatkailu on merki ävä keino alueiden työllisyyden turvaamisessa, taloudellisen kehityksen edistämisessä sekä kul uurikohteiden säily ämisessä ja elävöi ämisessä. Taiteen, taidekäsityön, muotoilun ja arkkitehtuurin mahdollisuudet maakuntien ohjelmissa on liite ävissä laadukkaan, estee isesti korkeatasoisen ympäristön rakentamiseen. Osapuolet ideoivat uusia tapoja taiteen tekijöiden käy ämiseksi yritystoiminnassa, sillä taide ja kul uuri ovat yritysten toimintaympäristöön lii yviä voimavaroja. Samoin ne tukevat kul uurisidonnaisen yritys- ja palvelutoiminnan kehi ymistä. Voimavarat valjastetaan tehostamaan aluevaiku avuu a hyvinvoinnin, liikuntamatkailun ja luonnon virkistyskäytön tulosalueilla. Maakunnissa on menossa kul uuriyri äjyy ä edistäviä hankkeita kuten Kainuun Etu Oy:n hanke Kainuun kul uuripankki ja kul uuripankkien verkko. Hankkeen tavoi eena on, e ä maaseutualueille syntyy nykyaikainen, kul uurisidonnainen yritys- ja palvelutoiminnan yhteistyöverkkopalvelu, joka tukee kul uurialan amma imaistumista, edistää yri äjyy ä ja aktivoi alan toimijoita hyödyntämään rahoitusmahdollisuuksia. Verkko tekee tiivistä yhteistyötä elinkeino- ja kul uurialan viranomaisten kanssa. Muun muassa Kainuun liiton linjausten mukaisesti maaseutua ja kaupunkia ei segmentoida, vaan toimintaa on yhtälailla kaikissa maakunnan kymmenessä kunnassa. Hanke on yhteistyössä etenkin kul uuri- ja matkailualan hankkeiden kanssa niin Kainuussa kuin tapauskohtaisesti myös valtakunnallisesti. Tärkeitä ovat digitaaliseen si-

228 224 sältötuotantoon, tapahtumatuotantoon sekä erilaisia teknisiä ratkaisuja sisältötuotantoon tekevät ja kul uurialan neuvontapalveluja tarjoavat hankkeet. Yhteistyötä tehdään muun muassa kul uurialan yliopistoyksiköiden, alan yritysten, museoiden, taideteollisen korkeakoulun, kuntien ja kaupunkien kul uuritoimen, kolmannen sektorin toimijoiden, taidetoimikuntien, Culminatumin, Virtuosin ja muiden kul uurihankkeiden kanssa. "Taito-kul uurihanke/taito -toimintaa -maaseudun käsityökeskuksen kehi äminen" -hankkeen avulla luodaan kehi ämisohjelma maaseudun käsityökeskuksen tarpeisiin lähtökohtana käsityön harrastajat ja käsityöyri äjät, päämääränä elävä ja toimiva maaseutu. Käsityökeskuksilla on mahdollisuus toimia kul uurisena ja sosiaalisena kohtaamispaikkana sekä asiakaslähtöisten palvelujen tarjoajina edistäen osaltaan maaseudulla viihtyvyy ä sekä asukkaiden ja toimijoiden verkostoitumista. Hankkeen toteu avat yhteistyössä Kymenlaakson käsi- ja taideteollisuus ry ja Uudenmaan käsi- ja taideteollisuus ry. (121) Opetusministeriö ja kauppa- ja teollisuusministeriö sekä muut toimijat luovat yhteistyössä osaamisen tuo eistamiseen ja kaupallistamiseen keski yvän kul uurialan yrityshautomoverkoston. (OPM, KTM, YTR, TE-keskukset, Käsi- ja taideteollisuuslii o, Teollisuustaiteen Lii o Ornamo, Kainuun Etu Oy) Kulttuuriympäristö Kul uuriympäristön ja rakennusperinnön hyvä hoito toimii vetovoimatekijänä maaseudun kehi ämisessä ja on elinkeinoelämän hyödynne ävissä monin eri tavoin. Rakenne u ympäristömme muodostaa noin kaksi kolmasosaa kansallisvarallisuudestamme. Rakennetun ympäristön ajallinen kerrostuneisuus au aa ymmärtämään yhteiskunnan muutosilmiöitä ja sopeutumaan nopeasti muu uviin olosuhteisiin. Rakennusten hyvä hoito pidentää niiden käy öikää ja lisää elinympäristön viihtyisyy ä. Kunnat ja paikalliset toimijat vastaavat kul uuriympäristön vaalimisesta. Kul uuriympäristö ja rakennusperintö nähdään nykyisin yhä useammassa kunnassa voimavarana. Sen vaalimisella ylläpidetään ja kehitetään elinympäristön laatua, tarjotaan suoraan tai matkailun kau a työpaikkoja sekä kehitetään kotipaikan identitee iä. Luontoympäristö vaiku aa myös suuresti kul uurimaisemaan. Alueelliset ympäristökeskukset vastaavat valtionhallinnossa kul uuriympäristön ja rakennusperinnön vaalimisesta. Ne toteu avat vastuutaan alueellisilla kul uuriympäristöohjelmilla ja kul uuriympäristön yhteistoimintaryhmillä, suojelulainsäädäntöön lii yvällä ohjauksella ja päätöksenteolla, ohjaamalla kuntien kaavoitusta kehi ämis- ja viranomaisneuvo eluin, tee ämällä inventointeja ja selvityksiä sekä jakamalla ympäristöhallinnon avustuksia. Kul uuriympäristön suojelu edelly ää toimivaa yhteistyötä kaikkien alueellisten intressitahojen kesken. Näitä ovat etenkin maakuntamuseot, ympäristökeskukset, kunnat, maakuntien liitot, Metsähallitus ja Tielaitos. Kul uurimaiseman hoitoon ympäristöhallinnon kau a ohjautuva rahoitus jakautuu nykyisin pääpiirteissään seuraavasti: Työministeriön myöntämät työllistämisvarat 30 prosen ia, EU-ohjelmiin sido u rahoitus yhteensä 40 prosen ia, rakennusperinnön hoitoavustukset 15 prosen ia, toimintamenot

229 225 ja muut pienemmät rahoituslähteet 15 prosen ia. Huoma avaa on EU-sidonnaisen rahoituksen suuri osuus. EU:n laajeneminen ja uusi ohjelmakausi tuovat suuria haasteita kul uurimaiseman hoidon rahoitukselle. Kunnan kul uuriympäristöohjelma - miksi ja miten? -hankkeen tavoi eita ovat kul uuriympäristön huomioiminen maankäytön suunni elussa, kul uurimaiseman hyödyntäminen elinkeinotoiminnassa ja kansalaisten kotiseututietoisuuden lisääminen. Erityisinä tavoi eina on edistää kunnallisten kul uuriympäristöohjelmien laatimista ja suunnata niiden sisältöä jatkohankkeistusta ja kaavoitusta tukevaksi sekä koota kul uuriympäristöohjelmien pilo ihankkeiden kokemukset tehtävien ohjelmien tueksi ja käy öön. Myös kul uuriympäristön hoidon alueellisten yhteistyöryhmien toimintaa tehostetaan. (122) Ympäristöhallinto tehostaa kul uuriympäristön suojelun ja hoidon aluetason tehtäviä. Käynnistetään Museoviraston alueellisten toimipisteiden perustaminen. Tavoi eena on 13 toimipisteen verkosto, jonka toimialueet vastaavat ympäristökeskusten alueita. (YM, OPM, Suomen Kuntalii o, Museovirasto, alueelliset ympäristökeskukset, TE- keskukset, maakuntamuseot) Kul uuriympäristöohjelmat, kylämaisemasuunnitelmat ja inventoinnit ovat tulevaisuudessakin erinomaisia käytännön keinoja tuoda esille alueellisia ja paikallisia arvoja. Kul uuriympäristön hoidolla on siten mahdollisuus synny ää uudenlaista yritystoimintaa, joka pohjautuu paikallisuuteen. Maaseutumaisemaa koskeviin inventointeihin ja suunnitelmiin on tällä hetkellä saatavana jonkin verran rahoitusta, mu a ongelmana on, e ä itse alueiden hoito jää rahoitusta vaille. Maisemanhoidon merkitys korostuu tulevaisuudessa etenkin taajaman läheisillä alueilla. Maaseudun maiseman- ja luonnonhoidosta muodostuu yksi paikallisesti työllistävä ansiomahdollisuus pienille tiloille. Myös perinteinen luonnonsuojelu luo työllisyy ä, mikäli rahoitus yksityisten suojelualueiden hoitoon ja kosteikko- ja linnustonsuojelualueiden kunnossapitoon turvataan. Ympäristönhoidon työllistävä vaikutus onkin ote ava huomioon alueellisissa hankkeissa ja uusien rahoitusmahdollisuuksien kehi ämisessä. Maisemanhoito on yleensä mukana myös kyläsuunnitelmissa. Julkisrahoi eisten kylämaisemahankkeiden vaikutukset kyläyhteisöön ovat olleet hyvin myönteisiä. Niillä on välillistä, vaikeasti laske avissa olevaa hyötyä muun muassa matkailulle. Maaseudun ympäristönhoitotyöt voidaan hoitaa tehokkaammin, jos kunnat lisäisivät seudullista yhteistyötä ja yhdistäisivät tarvi avia töitä. Seutukuntien kehitysohjelmiin olisi liite ävä maaseudun kul uuriympäristön ja luonnon hoidon keskeiset tavoi eet ja niiden rahoitusmahdollisuudet. Tiemaiseman hoito vaatii toistuvaa työtä. Lisäksi tiemaisema on kylän julkisivu. Tiemaiseman hoidossa tarvitaankin laajaa organisoitua seudullista yhteistyötä eri toimijoiden kanssa. (123) Hallinnonalojen ja asukkaiden yhteistyönä valmistellaan ja toteutetaan kul uuriympäristöohjelmia, kyläsuunnitelmia ja maisemanhoitosuunnitelmia. Kylien maisemanhoitosuunnitelmia ja vastaavia hyödynnetään nykyistä enemmän kuntien yhdyskuntasuunnittelussa. (YM, MMM, maakuntien liitot, kunnat, kyläyhdistykset, ProAgria, Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskukset)

230 226 (124) Kylät o avat vastuuta maaseudun maisemanhoidollisista toimenpiteistä, ennen kaikkea kylä- ja kul uurimaiseman ja tienvierusten umpeen kasvamisen torjunnasta yhteistyössä kuntien ja Tiehallinnon kanssa hanketyöllä, ostopalvelusopimuksilla ja yhdistelmätukea hyödyntävillä työllistämistoimilla. Kylien maisemanhoitotyöt ja kul uuriympäristön ylläpitäminen sisällytetään osaksi maaseutusopimusmene elyä. (Kyläyhdistykset, kunnat, ProAgria, Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskukset, Tiehallinto, työvoimatoimistot, TE-keskukset) 7.6 Kaksikielisten alueiden erityiskysymykset Suomen kaksikieliset kunnat sijaitsevat maantieteellisesti pääosin rannikko- ja saaristoalueilla. Tästä syystä rannikkoon sekä saaristoon ja laajemminkin maaseutuun lii yvät kysymykset ovat erityisen tärkeitä suomenruotsalaisille. Tämä maaseutu- ja rannikkoluonteesta johtuva maantieteellinen erityisasema luo perustan toiminnallisten ja hallinnollisten erityisratkaisujen kehi ämiselle kaksikielisille alueille Voimavarojen kokoaminen ja rakenteiden hyödyntäminen Hallituksen kansalaisvaiku amisen ohjelma nostaa esille ja käsi elee lähidemokratiaa ja sen toteu amista. Kansalaisvaiku amisen strategiaa on hyödynne ävä myös kaksikielisillä alueilla. Paikallistason aloi eita kanna aa tukea laajemmin, koska näiden kysymysten tieto, taito ja osaaminen ovat parasta juuri "ruohonjuuritasolla". Kyläsuunni elun ja paikallisen omaehtoisuuden mahdollisuudet kansalaisvaiku amisen lisäämiseksi tulee o aa erityisesti huomioon samoin kuin kaksikielisten alueiden mahdollisuudet lisätä pohjoismaista paikallistason yhteistyötä. EU-ohjelmien toteu amiseen sisältyy monia hyviä esimerkkejä siitä, miten kansalaisjärjestöt pystyvät toteu amaan EU-ohjelmia tai niiden osia. Kaksikielisille alueille on luonteenomaista hyvin kehi ynyt ja toimiva järjestöken ä sekä kokemus vähemmistönä olemisesta. Kaksikielisten alueiden jo olemassa olevien rakenteiden tarjoamia mahdollisuuksia sekä voimavarojen käy öä olisi tehoste ava toteute aessa EU-ohjelmia ja niiden kehi ämishankkeita. Suomenruotsalaiset järjestöt tuntevat toimialueensa ja sen tarpeet paremmin kuin vastaavat valtakunnalliset tahot ja viranomaiset. Kaksikieliset maakuntien liitot, Ahvenanmaan maakuntahallitus, Svenska Studiecentralen (SSC) ja vastaavat kansalliset viranomaiset sekä Länsi-Suomen Allianssi WFA kartoi avat ne EU- tai muut ohjelmat, joita suomenruotsalaiset järjestöt tai kehi äjätahot pystyvät hallinnoimaan. Eri tasoilla tapahtuvassa ohjelmatyössä otetaan huomioon laadi ava selvitys ja sen suositukset, jo a kaksikielisille alueille luotaisiin muuta maata vastaavat vaiku amis- ja osallistumismahdollisuudet. Järjestöjen ja vastaavien valmiudet o aa vastaan tämäntyyppisiä kehi ämistehtäviä yksin tai yhteistyössä kartoitetaan ja tämän perusteella järjestöt tekevät omat ohjelmiin lii yvät aloi eensa. Kaksikielisten alueiden yhtenä ongelmana projektityössä on monien EU-ohjelmien alueellisuus, jolloin kaksikielinen toiminta hajautuu useampaan maakuntaan. Tämä on kasva anut byrokratiaa suomenruotsalaisten hankkeiden toteu amisessa ja johtanut raskaaseen hallinnointiin. Erityisen hankalaa tämä on ollut Ahvenanmaalle.

231 227 Uuden tiedotus- ja viestintätekniikan hyödyntäminen ei ole aluesidonnaista. Käy öä rajoi ava tekijä on enemmänkin kieli. Suomen ruotsinkieliselle maaseudulle IT-tekniikan hyödyntäminen on mahdollisuus maaseudun elinvoimaisuuden säily ämiseen. Tavoi eena on "Digitaalisen ruotsinkielisen yhteisön" luominen laajakaistaverkon avulla. Keinoina voisivat olla olemassa olevien verkostojen yhdistäminen ja uusien rakentaminen siltä pohjalta, e ä kaksikieliset kunnat muodostavat digitaalisen yksikön tavoi eena kaikkien saatavilla oleva valokuituverkko. Toteu aminen vaatii tiivistä yhteistyötä maakunnan liittojen, Ahvenanmaan maakuntahallituksen ja liikenne- ja viestintäministeriön kanssa. Saaristo- ja rannikkoyhteistyön vahvistamiseksi on jo nyt olemassa organisaatioita, jotka tekevät työtä saaristo- ja rannikkokysymysten parissa. Näitä ovat ennen kaikkea saaristoasian neuvo elukunta ja osin maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kaksikieliset maakuntien liitot ja Svenska Studiecentralen/Svensk Byaservice. Hallinnonkin piirissä on erikoistyökaluja, joita voidaan käy ää rannikkoyhteistyön edistämiseksi. Merki ävä on Euroopan parlamentin ja neuvoston suositus vuodelta 2002 Euroopan rannikkoalueiden integroidun hallinnon toteu amiseksi (EU:n "Coastal management"). Myös yleisten rakenteiden pui eissa rannikkoyhteistyötä voidaan lisätä. Rannikkoseutujen erityisoloihin perustuvia yhteisiä intressejä on paljon. (125) Svenska Studiecentralen, Kommunförbundet, Bildningsforum, Sydkustens landskapsförbund, Svenska Österbo ens Förbund för utbildning och kultur ja Region Åboland sekä kylä- ja paikallisjärjestöt laativat kaksikielisten alueiden strategian kansalaisvaiku amisen mahdollisuuksien lisäämiseksi. (VNK, OM, em. järjestöt) (126) Ministeriöt, TE-keskukset, Ahvenanmaan maakuntahallitus ja kaksikieliset maakuntien liitot etsivät yhdessä keinoja suomenruotsalaisten kehi ämishankkeiden hallinnoimiseksi joustavammin, jo a hankeyhteistyö tehostuisi. (SM, Kommunförbundet) (127) Maaseudun ja saariston kehi ämispolitiikassa otetaan käy öön EU:n "Coastal management" -järjestelmä, jolla luodaan yhteinen suomenruotsalainen maaseudun ja saariston kehi ämisprojekti. (Kaksikieliset maakuntien liitot, Ahvenanmaan maakuntahallitus, saaristoasian neuvo elukunta, YM) Osaamistason nostaminen tiedonvaihdon lisääminen Suomenkielisillä on hyvät mahdollisuudet lisätä omaa osaamistaan ja koulutustasoa maaseudun kehi ämisasioissa maisteriohjelman avulla. Suomenruotsalaisella taholla tarvitaan laajempaa yhteistyötä korkeakoulujen ja amma ikorkeakoulujen välillä, jo a saadaan luoduksi vastaavanlainen koulutusohjelma. Ohjelman tulee olla mahdollisimman laaja ja poikkitieteellinen, jo a se houku elisi tarpeeksi monia opiskelijoita. Koulutusohjelman opintokokonaisuuksia voitaisiin suori aa eri yksiköissä, ja opinnot toteute aisiin suurelta osin etäopiskeluna. Myös etäopetusta koskeva lainsäädäntö ja sitä koskevat säännöt tulee tarkistaa mahdollisimman pian. Vuoden 2004 alussa voimaan tullut kielilaki ase aa uusia vaatimuksia hallinnon kyvylle palvella asiakkaita myös ruotsin kielellä. Jo a tämä toteutuisi asiakkaiden ehdoilla, tulisi kuhunkin ministeriöön ase aa oma ruotsinkielinen kehi ämisryhmä. Tällainen ryhmä toimii jo nyt työministeriössä. Ryhmää on johtanut kansliapäällikkö, ja ryhmä on

232 228 käsitellyt laaja-alaisesti ruotsinkielistä väestöä koskevia kysymyksiä, esim. työ ömyyttä, ministeriön ruotsinkielistä tiedotusta jne. Vastaavanlainen ryhmä on myös opetusministeriössä. (128) Perustetaan rannikon ja saariston kehi ämiskysymyksiin suuntautuva kaksikielinen maaseutuprofessuuri Åbo Akademiin maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän ja vastuutahojen yhteisrahoituksella. (MMM, YTR, Åbo Akademi, Svenska social- och kommunalhögskolan, Högskolan på Åland)

233 229 OSA III SUOMEN MAASEUTUPOLITIIKKA TOIMINTAYMPÄRISTÖSSÄÄN

234 230 Kokonaisohjelman osassa III tarkastellaan ohjelmaa ja Suomen maaseutupolitiikkaa toimintaympäristössään. Maaseutupolii inen kokonaisohjelma sijoitetaan aluekehitysohjelmien ja muiden politiikkaohjelmien joukkoon. Samoin tarkastellaan maaseutupolitiikan suhde a maatalouspolitiikkaan ja aluepolitiikkaan. Näiden kolmen politiikanalan suhteet ovat nousseet keskusteluun valmistelun aikana useassa yhteydessä, koska yleisesti toivotaan näiden alojen lähentymistä. Useimmat kuitenkin arvioivat, e ä viimeaikaiset ratkaisut pikemminkin erkaannu avat aloja toisistaan. Luku sisältää myös kokonaisohjelman aluepolii isen arvion. Ohjelman ehdotusten vaikutukset arvioidaan maaseututyypei äin. Osa III hahmo aa EU:n tulevaa ohjelmakau a ja esi ää toteutussuunnitelman sekä arvioita tarvi avista varoista. Luonteensa mukaisesti kokonaisohjelma sisältää laajan maaseutupolitiikan ehdotuksia ja se yhdensuuntaistaa paikallista, alueellista sekä valtakunnallista kehi ämistyötä.

235 KOKONAISOHJELMAN ROOLI KEHITTÄMISOHJELMIEN KOKONAISUUDESSA 8.1 Aluekehityslaki ja erityisohjelmat Alueiden kehi ämislaki (602/2002) määri elee aluekehi ämisen tavoi eeksi edellytysten luomisen taloudelliselle kasvulle, elinkeinotoiminnan kehitykselle ja työllisyyden parantamiselle. Näin taataan alueiden kilpailukyky ja hyvinvointi, mitkä perustuvat osaamiseen ja kestävään kehitykseen. Lisäksi tavoi eena on vähentää alueiden kehi yneisyyseroja ja parantaa väestön elinoloja sekä edistää alueiden tasapainoista kehi ämistä. Tavoi eita toteute aessa on ote ava huomioon alueiden erilaiset väestö-, elinkeino- ja aluerakenteet, kehi ämismahdollisuudet ja -tarpeet sekä EU:n alue- ja rakennepolitiikan tavoi eet. Huomionarvoista on, e ä alueiden kehi ämislaki korostaa taloudellista kasvua tavoitteena taata alueiden kilpailukyky. Alueiden kehi yneisyyserojen vähentäminen ei enää ole yleistavoite. Maaseutualueille tavoite on ongelma, sillä kilpailukyvyllä on taipumus parantua enemmän ja vähemmällä siellä, jossa se on jo hyvä. Siten lain ykköstavoite "syö" muita tavoi eita. Maakuntaohjelmat ovat aluekehi ämisen keskeinen väline. Valtakunnallisten alueiden kehi ämisen tavoi eiden toteu amiseksi voidaan laatia määräaikaisia erityisohjelmia, jotka sovitetaan yhteen maakuntaohjelmien kanssa. Valtioneuvosto hyväksyy erityisohjelmat. Erityisohjelmia ovat aluekeskusohjelma, maaseutupolii inen kokonaisohjelma, osaamiskeskusohjelma ja saaristo-ohjelma Aluekeskusohjelmat Aluekeskusohjelman lähtökohtana on erikokoisten kaupunkiseutujen omiin vahvuuksiin, osaamiseen ja yhteistyöhön perustuvan, nykyistä tasapainoisemman aluerakenteen vahvistaminen. Lähtökohtana ovat toiminnallisesti luontevat, työssäkäyntiin, asumiseen, palvelujen tuo amiseen ja kysyntään perustuvat alueet. Tavoi eena on aluekeskusten verkosto. Sen toteutuminen edelly ää kansallisesti ja eri alueilla toimijoiden yhteistyötä ja keskinäistä verko umista. Aluekeskusohjelman käytännön tehtävä on koota osapuolet yhteistyöhön, rakentaa ja vahvistaa yhteistyöverkostoja sekä konkretisoida omalle alueelle ominaisiin vahvuuksiin perustuvat elinkeinojen, palvelujen, ympäristön ja toimintatapojen kehi ämistavoi eet. Yhteistyöprosessin tavoi eena on tukea alueiden ja niillä toimivien tahojen edellytyksiä tunnistaa ne kuhunkin tilanteeseen ja yhteistoimintaperinteeseen parhaiten soveltuvat tavat, joilla seudullisesti vaiku avaa yhteistyötä toteutetaan, oli si en kysymys elinkeinojen kehi ämisestä, kuntien yhteisestä palvelutuotannosta tai kansalaisten osallistumismahdollisuuksien lisäämisestä kunnallisessa ja seudullisessa päätöksenteossa.

236 232 Ohjelmaa toteutetaan ministeriöiden yhteistyönä ja sen koordinoinnista vastaa sisäasiainministeriö. Aluekeskusohjelmatyö on käynnissä 34 ohjelma-alueella. Lisäksi tuetaan Kauhajoen seudun verko umista Seinäjoen ja Vaasan aluekeskusohjelmiin (verkostopilo i). Ohjelmatyöstä vastaa joko alueen keskuskaupunki kuntien kesken tehdyn sopimuksen perusteella tai seudullinen elinkeino- tai kehi ämisyhteisö, kuntayhtymä, yhtiö tai yhdistys. Maaseudun kehi ämisen näkökulmasta aluekeskusohjelmat ovat keskuskaupungin johdolla tehtyä laajojen asioiden edistämistä, mikä voi väärin toteute una johtaa keski ämiseen. Ohjelmat voivat sisällöllisesti ja organisoidusti oikein toteute uina tarjota kanavat ja mahdollisuudet pienille maaseutumaisille kaupungeille tai aluekeskuksia ympäröiville maaseutukunnille osallistua ohjelmien laadintaan ja toteu amiseen. Kehi yvät keskukset imevät voimavaroja ympäristöstään, jonka vuoksi ongelmaan on etsi ävä vastatoimia niin aluekeskusohjelman kuin maaseutupolitiikan avulla. Vain noin puoleen aluekeskusohjelmista sisältyy maaseutua käsi elevä osio. Aluekeskusohjelmien toteu amisessa voi olla vaarana, e ä vain suuret asiat katsotaan tärkeiksi, jolloin pääosa toimenpiteistä ja varoista kohdistuu aluekeskuksiin. Siksi ohjelmissa olisi tietoisesti noste ava esiin sellaisia asioita, jotka ovat tärkeitä aluekeskuksiin kuuluville maaseutualueille ja pienille kaupungeille. Pienistä kaupungeista puu uvat niin asukas- kuin kyläyhdistyksetkin tai niitä on vähän. Myös tarvi ava kehi ämisvälineistö on puu eellista tai sitä ei ole ollenkaan. Tässä toimintaryhmätyö työtapana voisi tarjota tarvi avan työvälineen. Arviot aluekeskusten vaikutuksista ovat pääosin myönteisiä. Kuitenkin arviot osoi avat myös sen, e ä aluekeskusalueiden reuna-alueet ovat jääneet kehi ämisessä vähälle huomiolle. Niiden ja aluekeskusalueiden ulkopuolelle jäte yjen alueiden (noin 14 % väestöstä, kun pääkaupunkiseutu ja aluekeskusten väestö lasketaan yhteen, pinta-alaltaan puolet Suomesta) tulevaisuus riippuu enemmän maaseutupolitiikan toimenpiteistä kuin aluekeskusten heijastusvaikutuksista. Aluekeskusalueet ja maaseutupolitiikassa käyte y alueiden nelijako eivät luontevasti kytkeydy toisiinsa. Tätä tosiasiaa vali avat myös aluekeskusohjelmien väliarvioitsijat, jotka haluavat "herä ää kysymyksiä rajausten tarkoituksenmukaisuudesta" etenkin aluekeskusalueilla, joihin on liite y "kaupunkiseudun väli ömään läheisyyteen kuuluma omia maaseutuvaltaisia kuntia" Osaamiskeskusohjelmat Osaamiskeskusohjelma on sisäasianministeriön koordinoima ohjelma, jonka yhtenä tavoi eena on paikallisten, alueellisten ja kansallisten voimavarojen kohdistaminen valittujen kansainvälisesti kilpailukykyisten osaamisalojen kehi ämiseen. Uudeksi ohjelmakaudeksi nime iin 14 alueellista osaamiskeskusta ja kaksi valtakunnallista verkosto-osaamiskeskusta. Vuonna 2002 ohjelman toteu aminen sai lisävaroja ja ohjelmaan vali iin kuusi uu a ohjelmaa, lisäksi muutamien osaamiskeskusten osaamisaloja laajenne iin. Vuosina ohjelmaa toteu aa yhteensä 19 alueellista osaamiskeskusta sekä puutuotealan, elintarvikealan ja matkailun verkosto-osaamiskeskukset. Osaamisalojen määrä on laajennuksen jälkeen 45. Ohjelman yleistavoi eena on tunnistaa alueellisia vahvuuksia ja saada aikaan taloudellista kasvua, lisätä huippuosaamiseen perustuvia kilpailukykyisiä tuo eita, palveluita, yrityk-

237 233 siä ja työpaikkoja, lisätä alueiden vetovoimaa erityisesti kansainvälisten investointien ja huippuosaajien saamiseksi alueelle sekä vahvistaa ja uudistaa alueilla olevaa osaamista. Valtion "star irahan" luonteisen perusrahoituksen saaminen edelly ää alueen omaa rahoitusta ohjelman toteu amiseen. Osaamiskeskuksissa ohjelmia toteutetaan alueen elinkeinoelämän, kaupunkien, teknologiakeskusten, yliopistojen, amma ikorkeakoulujen, tutkimuslaitosten, julkisen hallinnon sekä muiden toimijoiden yhteistyönä. Oleellista on, e ä mukana olevat tahot sitoutuvat omilla toimenpiteillään yhteisten tavoi eiden saavu amiseen. Maaseutupolii isesti osaamiskeskukset ovat tärkeä aluekehitysväline. Osaamisalojen määrän lisääntyminen on myönteistä. Kun lisäksi Suomeen on peruste u paljon osaamistihentymiä, -keski ymiä ja -poliksia, joko yhteistyössä suurten keskusten kanssa tai toimimaan itsenäisesti, on maaseudulle saatu väl ämä ömiä osaamispisteitä, jotka vetävät koulute ua väkeä paikkakunnalle. Osaamiskeskusohjelma ja maaseutupolii inen kokonaisohjelma täydentävät hyvin toisiaan Saaristo-ohjelma ja VN:n periaatepäätös saariston kehittämisestä Valtioneuvosto teki periaatepäätöksen saariston kehi ämisestä vuosiksi keväällä Periaatepäätöksen laadinnan pohjana olivat laki saariston kehityksestä (494/1981, 1138/1993), pääministeri Ma i Vanhasen hallituksen hallitusohjelma, valtioneuvoston päätös alueiden kehi ämislain mukaisista tavoi eista, vuonna 2003 valmistunut saaristo-ohjelma ja valtakunnalliset alueidenkäy ötavoi eet. Se määri elee hallituksen saariston kehi ämistoimenpiteet lähivuosina ja vahvistaa eri tasoilla tehtävän kehi ämistyön johdonmukaisuu a. Periaatepäätöksessä tuetaan saariston kehitystä toimenpiteillä, jotka lii yvät elinkeinoihin ja työllisyyteen, asumiseen, liikenne ja tietoliikenneyhteyksiin, peruspalveluihin, luonnonsuojeluun, ympäristönsuojeluun, virkistykseen ja maisemaan sekä saariston kehi ämisen voimavaroihin Saaristoasiain neuvo elukunta ja sen ase ama laaja saaristo-ohjelman ohjausryhmä valmistelivat valtakunnallisen saaristo-ohjelman vuosille Ohjelma koskee koko maata. Ohjelmassa etsitään uusia keinoja hyödyntää saaristoa, vesistöjä ja merta aluekehityksen edistämiseksi ja tukemiseksi lähinnä maaseutumaisilla saaristo-, vesistö- ja rannikkoalueilla. Saariston kehi ämistä linjataan ehdo amalla EU:n rakennepolitiikan ja kansallisen aluepolitiikan jatkamista myös vuoden 2006 jälkeen. Pääosin Suomen omaleimainen saaristopolitiikka, joka käsi ää myös saaristomaisia kiinteän tieyhteyden saaria ja vesistöjen pirstomia alueita, on jatkossakin kansallista aluepolitiikkaa. Ohjelman painopisteitä ovat: vapaa-ajan asuminen ja vakituinen asuminen, matkailu ja virkistystoiminnat, etätyön, sukkuloinnin, vesiliikenteen sekä kalatalouden edellytysten parantaminen ympäristö-, maisema- ja kul uuriarvojen hoito edellä mainitut sektorit osana alueiden kehityksen edellytysten vahvistamista.

238 234 Valtioneuvoston periaatepäätös saariston kehi ämiseksi, saaristo-ohjelma ja maaseutuohjelma limi yvät osi ain sisällöltään. Päälinjaukset ovat yhteisiä. Varsinkin asumiseen ja maankäy öön lii yvien polii isten linjauksien tulee olla yhtäläisiä Kainuun hallintokokeilu Kainuun hallintokokeilua sovelletaan Kajaanin ja Kuhmon kaupunkien, Hyrynsalmen, Paltamon, Puolangan, Ristijärven, Sotkamon, Suomussalmen ja Vuolijoen kuntien alueella. Kokeilun tarkoituksena on saada kokemusta maakunnallisen itsehallinnon vahvistamisen vaikutuksista maakunnan kehi ämiseen, peruspalveluiden järjestämiseen, kansalaisten osallistumiseen, maakunnan ja valtion keskushallinnon suhteeseen sekä kuntien ja valtion aluehallinnon toimintaan. Kainuun hallintokokeilusta sääde iin lailla (343/2003), joka on voimassa saakka. Maakuntavaltuusto valitaan vuoden 2004 kunnallisvaalien yhteydessä. Hallintokokeilussa maakunta huolehtii pääosasta nykyisin kuntien vastuulla olevista sosiaali- ja terveydenhuollon sekä opetustoimen tehtävistä. Maakunta vastaa myös maakunnan yleisestä elinkeinopolitiikasta sekä maakunnan suunni elusta ja aluekehittämisestä. Hallintokokeilussa selvitetään valtionhallinnon päätösvallan delegoimista aluetasolle, hallinnon kokoamismahdollisuu a aluetasolla, valtion ja kuntahallinnon yhteistoimintamahdollisuuksia sekä uusia palvelujen järjestämisvastuita kunta-seutukunta-maakuntatasoilla. Valtakunnallisesti pilo ihankkeen tehtävänä on selkey ää aluehallinnon uudistamisen yleiset periaa eet ja samalla tunnistaa Kainuun erityistavoi eet, osatoimijat ja uudistamisprosessin eteneminen. Kokeilun operatiivisena tavoi eena on aluekehityksen vaiku avuuden ja tuloksellisuuden lisääminen, julkisen palvelutuotannon tehokkuuden kasva aminen, valtion aluehallinnon ja kunnallishallinnon taloudellisuuden tehostaminen byrokratiaa purkamalla sekä kuntatalouden tervehdy ämisedellytysten parantaminen. Kokeilun tavoi eiden ase aminen ja jälkiarviointi tehdään asiakasnäkökulmasta käsin. Kainuun hallintokokeilua ei juuri ole perusteltu maaseutupolii isesta näkökulmasta, mu a kokeilu on merki ävä myös maaseudun kehitysedellytysten laboratoriona: tuleeko maakunnan kehitystyöhön tehoa, löytävätkö kunnat uuden roolin vai yhdistyvät suuremmaksi, vahvistuuko vai heikkeneekö eri tasojen elinkeinopolitiikka, miten kehittyvät kylät? Kysymyksiä on paljon ja moniin niistä saadaan vastaus, sillä hallintorakenteiden muutos on poikkeuksellisen suuri Seutu-hanke Laki seutuyhteistyökokeilusta (560/2002) tuli voimaan ja on voimassa saakka. Seutukuntien tukihanke (Seutukokeilu) tähtää kuntien vapaaehtoisen seutuyhteistyön laajenemiseen ja syvenemiseen. Tarvi aessa voidaan päätösvaltaa siirtää valtiolta tukihankkeen seutukuntiin ja antaa lisää liikkumavaraa ja harkintavaltaa palvelujen sekä hallinnon järjestämisessä. Tavoi eena on lisätä kuntien mahdollisuuksia

239 235 menestyksellisen elinkeinopolitiikan harjoi amiseen ja palvelujen yhteiseen järjestämiseen. Kuntien yhteistyön ja kuntarakenteen kehi äminen ovat maaseudulle olennaisia kysymyksiä. Kokeiluseutuja on kahdeksan ja niissä on yhteensä 59 kuntaa. Kokeiluseudut ovat: Hämeenlinnan seutu, Lahden kaupunkiseutu, Loimaan seutu, Nivala-Haapajärven seutu, Oulun seutu, Pieksämäen seutu, Pohjois-Lapin seutu ja Turunmaan seutu. 8.2 Maaseutupolitiikka ja maakuntaohjelmat Vastuu alueiden kehi ämisestä on kunnilla ja valtiolla. Kussakin maakunnassa alueiden kehi ämiseen lii yviä tehtäviä hoitaa maakunnan lii o aluekehi ämisviranomaisena, joka toimii yhteistyössä valtion viranomaisten kanssa. Lii o vastaa maakunnan suunni eluun kuuluvan maakuntaohjelman laatimisesta ja hyväksyy sen. Samoin se valmistelee vuosi ain maakuntaohjelman toteu amissuunnitelman yhteistyössä valtion viranomaisten, kuntien ja muiden maakuntaohjelman rahoi amiseen osallistuvien kanssa. Lii o valmistelee rakennerahasto-ohjelmien ohjelmaehdotukset maakuntaa varten sekä edistää seutukunta- ja muuta yhteistyötä. Maakunnan tavoitellun, pitkän aikavälin alueellisen kehityksen osoi amiseksi maakunnan liitossa laaditaan maakuntasuunnitelma. Maakuntasuunnitelmat tarkistetaan kunnallisvaalien jälkeen. Maakuntaohjelmassa esitetään maakunnan kehi ämisen tavoi eet perustuen kunkin maakunnan erityispiirteisiin ja tarpeisiin. Ohjelma laaditaan valtuustokausi ain neljäksi vuodeksi. Sen hyväksyy maakuntavaltuusto. Maakuntaohjelma sisältää suunnitelman valtion, kuntien ja muiden osapuolten rahoituksesta, jota tarkennetaan vuosi aisella toteu amissuunnitelmalla. Maakuntaohjelmalla nivotaan yhteen maakunnassa toteute avat erityisohjelmat, EU- ja mahdolliset muut ohjelmat. Maakuntaohjelman toteu amissuunnitelma sisältää ehdotuksen maakuntaohjelman ja muiden ohjelmien toteu amisen kannalta keskeisiksi hankkeiksi ja toimenpiteiksi sekä arvion niiden rahoi amisesta. Suunnitelma valmistellaan yhteistyössä valtion viranomaisten, kuntien ja muiden maakuntaohjelman rahoi amiseen osallistuvien tahojen kanssa. Toteu amissuunnitelmaa käsitellään maakunnan yhteistyöryhmässä, mu a sen hyväksyvät maakunnan lii o ja asianomaiset valtion viranomaiset. Alueiden kehi ämislain mukaan maakuntaohjelmissa tulisi olla mukana myös maaseutuun lii yviä toimenpiteitä. Maakuntaohjelmien maaseutupolii ista arviota on jossain määrin vaikea tehdä, koska joidenkin maakuntaohjelmien kirjoitus jäi suurten linjojen tavoitetasolle, jolloin itse ohjelmasta oli mahdotonta päätellä, mitä toteu amissuunnitelmat sisältävät. Tavoi eet, päämäärät ja toimenpiteet oli kirjoite u hyvin samansisältöisesti. Jos maakuntaohjelmista tulee pysyvästi keskeisin aluekehi ämisen väline, metodiikan syventämiseen ja kehi ämiseen on paneudu ava. Harjoituskierroksen ohjelmiksi nykyiset ovat kohtuullisia.

240 Maaseutupolitiikka ja EU-osarahoitteinen ohjelmatyö Tavoite 1 -ohjelma-alue ka aa puolet Suomen pinta-alasta ja koko maan väestöstä 20,3 prosen ia. Pohjois- ja Itä-Suomen 1 -ohjelmien kokonaisbudjetit kohoavat yhteensä 3,75 miljardiin euroon vuosina Erityisesti kehitysalueilla näkyy tarve vahvistaa paikallista, kuntakohtaista ja seudullista kehi ämistyötä. Maakuntakeskuksiin suunnattujen investointien ja asiantuntijapalvelujen myönteiset vaikutukset eivät ulotu läheskään koko maaseutuun. EU:n maaseudun kehi ämisohjelma jakaantuu horisontaaliseen ja alueelliseen osaan. Varat on yli 90-prosen isesti sijoite u horisontaaliseen osaan, joista suurimmat ovat maatalouden luonnonhai akorvaus LFA ja maatalouden ympäristötuki. Vuotuinen käyte ävissä oleva määräraha on noin 720 miljoonaa euroa. Alueellista maaseudun kehi ämisohjelmaa (ALMA) toteutetaan tavoite 1 -alueen ulkopuolella. Ohjelma ka aa 2,3 miljoonaa asukasta. Alueellisesta maaseutuohjelmasta muodostuu koko seitsemälle vuodelle noin 660 miljoonan euron ohjelma. ALMA:n toimintalinjoissa painotetaan elinkeinojen monipuolistamista. ALMA-ohjelmalla rahoitetaan alueellisten teemaryhmien avustamaa toimialakohtaista kehi ämistyötä ja 20 paikallisen toimintaryhmän hankkeita. Ohjelma pyrkii kohdentamaan määrärahoja etenkin harvaan asutulle ja ydinmaaseudulle. Toimintaryhmätyö on laajenne u koko Suomeen. LEADER+ -yhteisöaloi eessa toimii 25 ryhmää, kansallisia POMO+ -ryhmiä on 7 ja alueohjelmissa ALMA ja tavoite-1 toimii 26 ryhmää. Maaseudun kehi ämistoimenpiteiden tavoi eena on maaseutualueiden tasapainoinen kehitys suhteessa koko maan kehitykseen. Kehitysskenaarioiden valossa tavoite on eri äin vaativa varsinkin harvaan asutulle ja ydinmaaseudulle. Suomen maaseutupolii inen järjestelmä yhdistää eri hallinnonalojen EU-ohjelmatyön ja monimuotoisen kansallisen kehi ämistyön toisiinsa poikkihallinnolliseksi politiikkaohjelmaksi. Tätä toteutetaan maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän, maa- ja metsätalousministeriön ja monien muiden ministeriöiden omilla toimenpiteillä. Maaseudun kehi ämistoimenpiteiden toimeenpanoa on voimakkaasti alueelliste u ja erilaiste u eri maaseutualueille mm. antamalla harvaan asutun maaseudun hankkeille etusija tavoite 1 -alueella, jakamalla alueellisen maaseudun kehi ämisohjelman (ALMA) varat TE-keskuksille harvaanasutun ja ydinmaaseudun väestön suhteessa sekä porrastamalla yritysinvestointien tukitasot maaseututyyppien mukaan. Toimintaryhmien ja kylien toiminnan tehostuminen on tuonut lisää toimijoita niillekin alueille, joilla toimijoiden määrä oli jo vähenemässä. Tavoite 2 -ohjelma tähtää rakennemuutoksesta kärsivien maaseutu- ja kaupunkialueiden kehi ämiseen. Suomessa toteutetaan ohjelmakaudella kahta tavoite 2 -ohjelmaa: Etelä-Suomen ja Länsi-Suomen tavoite 2 -ohjelmat. Etelä-Suomen tavoite 2 -ohjelman kokonaisrahoitus on noin miljardi euroa, jolla alueella on noin asukasta. Länsi-Suomen tavoite 2-ohjelman kokonaisrahoitus on noin 1,3 miljardia euroa ja ohjelma-alueella elää noin asukasta. Kummankin ohjelman rahoitus paino uu vahvasti yritystoimintaan ja sitä tukevan osaamisen kehi ämiseen.

241 237 Länsi- ja Etelä-Suomen tavoite 2 -ohjelmat on lähtökohtaisesti tarkoite u myös maaseutualueiden kehi ämiseen, sillä ohjelma-alueen valinnassa ote iin huomioon myös maaseutukriteerit. EAKR-rahoituksella tuetaan mm. pk-sektorin yritysten investointeja ja kehi ämistä sekä parannetaan aluerakenne a ja ympäristöä liikenneyhteyksien, tietoverkkojen ja energiahuollon avulla sekä tuetaan ympäristönhoito- ja vesihuoltohankkeita. EAKR- ja ESR-rahoituksella tuetaan osaamiskeskusten ja muiden koulutus-, tutkimus- ja kehitysorganisaatioiden kehi ymistä koko ohjelma-alueen ka aviksi. ESRhankkeilla järjestetään muun muassa yritystoiminnan monipuolistamiseen tähtäävää koulutusta. Kaudella tavoite 2 tai 5b -alueisiin kuuluneet alueet, jotka eivät uudella ohjelmakaudella kuulu enää tavoite 2 -alueeseen, saavat Euroopan aluekehitysrahastosta (EAKR) siirtymäkauden tukea. Tavoite 2-ohjelmassa on vii eitä myös maaseudun kehi ämiseen, mu a käytännössä siihen lii yvä hanketoiminta on vähäistä. Etelä Suomen tavoite 2 -ohjelma-alueella vain joka kymmenes hanke kohdistuu maaseudulle. Myös Länsi-Suomen tavoite 2 -alueella maaseutumaiset kunnat näy ävät olevan EU-tuen suuntautumisessa jonkin verran alieduste uina verra una niiden väestöosuuteen, vaikkakin maaseudun kehi ämishankkeet ovat kaikissa toimenpiteissä mahdollisia. Kummankin ohjelman väliarvioinnissa todetaan, e ä käytännössä suuri vastuu maaseudun kehi ämisestä on alueellisella maaseudun kehi ämisohjelmalla (ALMA) ja toisaalta myös toimintaryhmätyöllä, jotka suuntautuvat pääasiassa maaseutumaisiin kuntiin. Etelä-Suomen väliarvioinnissa todetaan, e ä joillakin alueilla ongelmana on kuitenkin se, e ä ALMA on jäänyt lähes täysin yksin maaseudun kehi ämiskysymysten kanssa. Tavoite 2 -ohjelman yhtenä horisontaalisena tavoi eena on lisäksi maaseudun ja kaupungin vuorovaikutus, mu a se ei väliarviointien mukaan kuitenkaan näy ohjelmissa läpäisyperiaa eena. Tavoite 3 -ohjelmaa toteutetaan koko maassa tavoite 1 -alue a (Itä- ja Pohjois-Suomi) ja Ahvenanmaata lukuun o ama a ja sen toteu amisalueella on noin 80 prosen ia Suomen väestöstä. Ohjelman kokonaisbudje i vuosille on 1,3 miljardia euroa. Ohjelman tavoi eena on tuoda työtä ja koulutusta noin henkilölle. Tavoite 3 -ohjelmassa painotetaan ikääntyvän työvoiman jaksamista ja työssä pysymisen edistämistä, työyhteisöjen kehi ämistä paremmin vastaamaan teknologisen kehityksen tasoa, sukupuoleen perustuvan työnjaon murtamista työ- ja koulutusmarkkinoilla, työttömyyden ja syrjäytymisen torjumista, työvoimakapeikkojen ehkäisemistä, elinikäiseen oppimiseen perustuvien ja innovatiivisten toimintatapojen käy öönoton lisäämistä työpaikoilla ja työelämälähtöisten koulutusmallien kehi ämistä. Maaseutualueilla on ohjelman rahoituksella ediste y yri äjyy ä ja paranne u uusien yri äjien yri äjävalmiuksia. Erityisenä kohderyhmänä ovat olleet mikro- ja pienyritysten henkilöstö. Yritysten toimintaedellytyksiä on paranne u valmentamalla maaseutualueiden pk-yritysten henkilöstön liikkeenjohtotaitoja, markkinointi- ja kansainvälistymistaitoja sekä kykyä yritysyhteistyöhön ja verkostoitumiseen. Tavoite 3 -ohjelmassa toteutetaan myös tutkimustulosten ja teknologian hyödyntämiseen sekä maaseutuväestön syrjäytymisen ehkäisemiseen lii yviä koulutustoimenpiteitä. Lisäksi pyritään koulutuksen ja työelämän yhteyksien lisäämiseen. EQUAL -yhteisöaloi een tavoi eena on löytää uusia keinoja ja ratkaisumalleja syrjäytymisen sekä kaikenlaisen syrjinnän ja epätasa-arvon ehkäisemiseksi ja poistamiseksi työ-

242 238 markkinoilla. Ohjelmassa toteutetaan sukupuolten tasa-arvoa, sosiaalista yri äjyy ä, sopeutumiskykyä ja etätyömahdollisuuksia edistäviä hankkeita. Ohjelman kokonaisrahoitus ohjelmakaudella on 161,89 miljoonaa euroa. Sopeutumiskykytoimintalinjan hankkeiden kohteena voivat olla maakuntien yritykset, joiden henkilöstöä autetaan sopeutumaan talouden rakennemuutokseen ja informaatioteknologian sekä muiden uusien teknologioiden käy ööno oon ja verko umaan keskenään. Sosiaalisen yri äjyyden hankkeilla kehitetään maaseudulle muun muassa uu a hoivapalvelujen tuo amisen järjestelmää, joka yhdistää julkisen, yritys- ja kolmannen sektorin hoivapalvelutuotannot yhdeksi asiakaslähtöiseksi järjestelmäksi. Käynnissä on Suomen kylätoimintayhdistyksen hanke, jossa pyritään parantamaan maaseudun asukkaiden toimeentulomahdollisuuksia kehi ämällä yhteisötalouden työmuotoja, lisäämällä niiden avulla kylien taloudellista toimintaa, työllisyy ä ja yri äjyy ä ja luomalla uusia työmahdollisuuksia ja ansiolähteitä yri äjyyden, palkkatyön ja vapaaehtoistyön asemaa selkiinny äen. Käynnissä olevilla hankkeilla tuetaan ja kehitetään sosiaalisen yri äjyyden toimintamalleja maaseutualueilla sekä tuetaan yritysten henkilöstön sopeutumista talouden rakennemuutokseen ja etsitään uusia yritysverkostojen toimintamuotoja markkinoinnin tehostamiseksi. Interreg III yhteisöaloiteohjelma tukee rajat yli ävää, valtioiden ja alueiden välistä yhteistyötä. Aloite a toteutetaan kolmen ohjelmalohkon kau a: A. Raja-alueyhteistyö (Cross-border co-operation), B. Valtioiden välinen yhteistyö (Transnational co-operation), C. Alueiden välinen yhteistyö (Inter-regional co-operation). Ohjelmiin hyväksy ävinä maaseudun kehi ämistoimenpiteinä voivat tulla kysymykseen esimerkiksi luonnonvarojen hyödyntämiseen, elintarvikkeiden tuotantoon ja maatilamatkailuun lii yvät hankkeet. Ohjelmien luonteesta johtuu, e ä hankkeilla on oltava rajantakainen yhteistyöosapuoli. Maaseutupolii inen rahoitus EU-ohjelmissa on kaudella kohtuullisen hyvä, suunnilleen samantasoinen kuin kaudella Kokonaisohjelma on lähes "rahaton" ts. se ei ole aluekehitysohjelma, joka hankevarojen kohdentamisella pyrkii tuloksiin erikokoisilla alueilla, vaan kokonaisohjelma vaiku aa laajan maaseutupolitiikan voimavarojen käy öön ja samalla vaiku aa jossain määrin EU-osarahoi eisten ohjelmien käytäntöihin. Kokonaisohjelma keski yy lähes yksinomaan valtakunnallisiin linjauksiin ja ratkaisuihin. Maaseutu on erityisen riippuvainen sektorihallinnonalojen koko maata koskevien päätösten alueellisista vaikutuksista. 8.4 Maaseutupolitiikka ja politiikkaohjelmat Hallituksen strategia-asiakirja sisältää hallitusohjelmassa sovitut politiikkaohjelmat, jotka ovat työllisyysohjelma, yri äjyyden politiikkaohjelma, tietoyhteiskuntaohjelma ja kansalaisvaiku amisen politiikkaohjelma. Hallituksen politiikkaohjelmat ovat väline, jolla hallitus varmistaa, e ä eri hallinnonaloilla käyte ävissä olevat resurssit käytetään tehokkaasti, e ä toteute avat toimenpiteet ovat mahdollisimman yhdensuuntaisia ja e ä eri hallinnonalojen yhteistyöstä saatavissa olevat edut käytetään täysimääräisesti hyödyksi hallitusohjelman keskeisten päämäärien edistämiseksi.

243 239 Maaseutupolii inen valmistelu on jo pitkään toiminut poikkihallinnollisena politiikkaohjelmana. YTR:n toimintatapa on nimenomaan poikkihallinnolliseen politiikkaohjelmaan kuuluva laaja verkostoituminen. Ryhmässä on edustajia yhdeksästä ministeriöstä sekä useista organisaatioista, joiden työ lii yy väli ömästi maaseudun ihmisten hyvinvointiin ja kehi ämiseen. Toiminta koostuu tutkimus- ja kehi ämishankkeista, paikallisesta toimintaryhmätyöstä sekä yhteistyöryhmän teemaryhmien toiminnasta. Kun neljännen kokonaisohjelman valmistelun johtoon tuli ministeriryhmä, maaseutupolitiikka sai myös muiden politiikkaohjelmien muodon. Kokonaisohjelman valmistelun yhtenä osana oli o aa selvää muiden politiikkaohjelmien toimista. Siten ohjelman ehdotukset ovat samansuuntaisia muissa politiikkaohjelmissa tehtävän työn kanssa. Työllisyysohjelman painopiste on rakenteellisen työ ömyyden alentamisessa ja työvoiman tarjonnan edistämisessä. Ohjelman keskeinen osa on työllisyyden hoidosta vastaavien viranomaisten alueellisen yhteistyön kehi äminen. Työvoiman kehi ämiskeskuksiin kootaan vaikeimmin työlliste äville tarkoitetut nykyiset ja uudet palvelut sekä niiden resurssit. Peruste aviin kehi ämiskeskuksiin tulevat mukaan työvoimatoimisto, kunnat, niiden sosiaali- ja terveystoimi, nuorisotoimi, KELA, muut asiantuntijat sekä monet palvelutuo ajat yhteispalvelupistekokeilussa toteutetun kustannusten jaon tavalla. Selvitetään kuntien ja valtion välisiä rahoitusmalleja joilla voidaan kannustaa kuntia tehokkaaseen työ ömyyden hoitoon. Mahdolliset uudistukset toteutetaan kunnille neutraalilla tavalla. Yri äjyyden politiikkaohjelman tavoi eena on varmistaa yritysten toimintaympäristön vakaa ja ennuste avissa oleva kehitys sekä huolehtia siitä, e ä eri hallinnonaloilla yrittäjyyden edistämiseen käyte ävissä olevat voimavarat hyödynnetään tehokkaasti. Yrittäjyyden politiikkaohjelman pääpaino on yri äjyy ä tukevissa käytännön hankkeissa. Ohjelma koostuu viidestä osa-alueesta, joita ovat: yri äjyyskasvatus ja yritysneuvonta yritysten perustaminen, kasvu ja kansainvälistyminen yritystoimintaan vaiku avat verot ja maksut alueiden yri äjyys yrityksiä koskevat säädökset ja markkinoiden toiminta. Tietoyhteiskuntaohjelman pääpaino on julkisen vallan tietotekniikan hyödyntämisessä ja kansalaisten tietotekniikkaa hyödyntävien palveluiden kehi ämisessä. Ohjelman tarkoitus on lisätä kilpailukykyä ja tuo avuu a sekä sosiaalista ja alueellista tasa-arvoa hyödyntämällä tieto- ja viestintäteknologiaa koko yhteiskunnassa. Tietoyhteiskunnan politiikkaohjelma kohdistuu tietoyhteiskunnan mahdollisuuksien hyödyntämiseen. Ohjelmalla pyritään säily ämään Suomen asema tieto- ja viestintäteknologian johtavana tuo ajana ja hyödyntäjänä. Näin varmistetaan tieto- ja viestintäteknologiasta saatavien hyötyjen kerrannaisvaikutukset koko kansantaloudessa. Kansalaisvaiku amisen politiikkaohjelman pääpaino on kansalaisten osallistumismahdollisuuksien parantamisessa. Käynnistetään kansallinen demokratiahanke kansalaisten osallisuuden vahvistamiseksi ja demokratian toimivuuden parantamiseksi. Tavoi eena

244 240 on parantaa kansalaisten osallistumismahdollisuuksia ja äänestysaktiivisuu a, lisätä demokratiakasvatusta sekä muutoinkin vahvistaa edustuksellista demokratiaa. Politiikkaohjelman tulee koordinoida demokratian kehi ämiseen tähtäävät toimenpiteet. Hankkeessa tarkastellaan kunnallisen ja paikallishallinnon demokratian toimivuu a ja etsitään keinoja sen vetovoimaisuuden lisäämiseksi. Käynnissä olevien kunnallisten demokratiahankkeiden ja seutuhankkeiden kokemukset selvitetään. Tarkastellaan kunnallisdemokratian toimivuu a toimintojen ulkoistamiseen ja markkinaehtoistumiseen lii yvissä kysymyksissä. Pyritään vahvistamaan myös kansalaisjärjestöjen asemaa kansalaisvaiku amisen ja yhteiskunnallisen vuorovaikutuksen kanavana sekä demokratian ylläpitäjänä. Maaseutupolitiikalla on useita yhtymäkohtia kaikkiin politiikkaohjelmiin. Kokonaisohjelma tukee osaltaan muiden politiikkaohjelmien edistymistä, toisaalta ne vahvistavat muutamia maaseutupolii isesti tärkeitä tavoi eita: uusien palvelumuotojen esimerkiksi sähköisten palvelujen lisääntymistä, alkavan yri äjyyden pulmien vähentämistä sekä kansalaisvaiku amisen voimistamista.

245 MAASEUTUPOLITIIKKA, MAATALOUS- POLITIIKKA JA ALUEPOLITIIKKA Suomen maaseutupolitiikka käsi elee maaseudulla esiintyviä yhteiskunnallisia ilmiöitä ja ongelmia, jotka jäävät sektoripolitiikkojen katvealueisiin ja vaille rii ävää huomiota. Maaseutupolitiikka paino aa maaseudun ja sen eri osa-alueiden kokonaisvaltaista kehi ämistä, poikkihallinnollista yhteistyötä ja verkostonomaista työskentelytapaa niin kylä-, kunta- ja seutukunta- kuin maakunta- ja valtakunnan tasolla. Maaseutupolitiikka edistää sellaisia maaseutua vahvistavia uusia avauksia ja kokeiluja, elinkeinoja ja toimintoja, joilla ei ole vakiintuneita toimintamuotoja tai eduntekijöitä. Maaseutupolitiikka laajana käsi eenä sisältää usean eri hallinnonalan maaseutuun väli ömästi tai välillisesti vaiku avia toimenpiteitä. Suppeasti määritelty maaseutupolitiikka sisältää muita politiikanaloja tukevat ja täydentävät maaseutuun kohdistuvat suorat toimenpiteet. Maaseutupolitiikka nähdään usein maatalous- tai aluepolitiikan ja monen muun politiikanalan jatkeena. Maaseutupolitiikka on sektoripolitiikkoille rinnakkainen ja yhdenvertainen muille politiikanaloille sekä politiikkaohjelmille. Se ei ole sektoripolitiikkaa, vaan luonteeltaan verkostopohjaista, eri politiikan alueita, asiantuntijajärjestelmän osia ja maaseudun toimijoita yhteenlii ävää ja koordinoivaa politiikkaa. Maaseudun kehi äminen hoide una eri sektoripoliitikoiden ja ministeriöiden aluestrategioiden avulla ei riitä. Maaseutupolitiikalla on omia tehtäviä ja se tarvitsee vastuulliset toimijat kaikilla toimintatasoilla. 9.1 Maatalouspolitiikan ja maaseutupolitiikan suhde Suomessa ja Euroopan unionissa Maaseutupolitiikkaa on hoide u osi ain maatalouspolitiikan avulla ja osana sitä. Maatalouspolitiikan tavoi eissa onkin ollut aikaisemmin paljon maaseutupolii ista latausta, mu a tavoi eista on puu unut maaseutupolii inen sisältö ja strategia sekä alueellinen näkökulma. Maatalouspolitiikalla on sekä ediste y e ä hidaste u maaseutupolii isten päämäärien toteutumista ja vaikute u osin myös maaseudun autioitumiseen, erityisesti Itä- ja Pohjois-Suomen harvaan asutuilla alueilla. On nähtävissä, e ä maaseudun työllisyysongelmat kärjistyvät, mikäli niitä hoidetaan vain maatalouspolitiikan keinoin. On tunnuste ava maaseudun alueellisesti erilaistuneet kehi ämispiirteet ja tarpeet, jo a maatalouspolitiikan tavoi eet pystytään yhteen sovi amaan maaseudun kokonaiskehittämiseen. Tämä ei merkitse maaseutupolitiikan ja maatalouspolitiikan vastakkainasettelua, vaan suhteiden syventämistä ja työnjaosta sopimista. On tunniste ava, millainen maatalous lisää maaseudun elinvoimaa ja millainen taas vähentää sitä. Maataloudella ei ole automaa isesti myönteistä maaseutuvaikutusta. Maaseutupolitiikan ja maaseudun elinkeinopolitiikan kehi ymistä on hidastanut maatalouden ja maaseudun jatkuva tietoinen ja tiedostamaton samaistaminen, jolloin maaseudun kehi äminen paino uu liikaa maatalouden ongelmien ratkaisemiseen ja virheiden paikkaamiseen. Maaseutu on kuitenkin enemmän kuin pelkkä maatalous. Vinoutuminen aiheu aa muun muassa rii ämä ömän kuvan maaseudun nykytilanteesta. Myös maaseu-

246 242 tupolitiikan varojen vähäisyys ja maatalouden määrärahojen supistaminen on kiristänyt näiden politiikkalohkojen välistä vuoropuhelua. Maatilataloudessa tapahtunu a ja vielä edessä olevaa rakennemuutosta ja sen vaikutuksia ei ole ymmärre y oikein. Maaseudun elinkeinojen kehi ämisessä on pitäydy y entisessä ja maaseudun uusiin elinkeinoihin on suhtaudu u vähätellen tai käsitysten tuotantopaino eisuuden vuoksi epäillen. Maatilojen ja maaseudun monitoimisuu a ei ole osa u nähdä elinvoimaisuuden edellytyksenä. Suomen EU-jäsenyyden aikana maatilat ovat jakaantuneet hieman pelkistäen kolmeen ryhmään. Kolmannes maatiloista on tar unut EU:n tuomiin mahdollisuuksiin ja pystynyt myös niitä hyödyntämään. Toinen kolmannes on lähtenyt rohkeasti monipuolistamaan työtään. Viimeinen kolmannes on luopunut tuotannosta. Maatilojen määrä on vähentynyt nopeasti. Maatalous- ja maaseutupolitiikan suhde ja yhteinen kosketuspinta ovat jatkuvassa muutostilassa. Jatkossa maatilat saavat varansa maatalouspolitiikan kau a ja maaseudun muut elinkeinot maaseudun kehi ämispolitiikan kau a riippuma a siitä, lii yykö niiden toiminta maatilaan tai ei. Linjauksen seuraukset ovat merki äviä; maatalouden uusinvestoinnit kohdistuvat rationaalisiin, tuotantoa laajentaviin tiloihin. Maatilat, joilla ei ole halua tai mahdollisuu a laajentaa tuotantoa monipuolistavat työtään tai erikoistuvat. Tilojen lukumäärä vähenee ja työmäärä maataloudessa supistuu edelleenkin, varsinkin harvaan asutulla maaseudulla. Maaseudun elinkeinojen rahoitus ja toimintaedellytysten turvaaminen tapahtuu muiden kuin maatalouden rahoituskanavien kau a. Maaseudun kannalta on ratkaisevaa, minkälaiseksi muodostuu maaseutupolitiikan ja maatalouspolitiikan välinen suhde ja työnjako jatkossa. Uusimmat EU-ratkaisut näy ävät entisestään vähentävän maatalouden ja maaseudun yhtey ä. Euroopan unioni kytkee useimmat maaseudun kehi ämiskeinot edelleen maatalouteen, mikä päivä päivältä on yhä vähemmän Suomen maaseudun etujen mukaista. Keski-Euroopan maaseudulla ratkaisu on ymmärre ävä, sen sijaan pohjoismaisessa hajaasutusrakenteessa kytkentä ei toimi. Ratkaisevaa on, miten EU o aa erilaiset alueelliset olosuhteet huomioon maaseutupolii isessa keinovalikoimassaan. Viimeaikaiset tutkimukset osoi avat maatalouden rakennekehityksen kiihtyneen. Rakennekehityksessä on selkeitä alueellisia eroja ja tuotannon alueellinen keski yminen ja erilaistuminen ovat yhä selvempää. Erilaisuus ja alueelliset erot on ote ava kehi ämistoiminnan lähtökohdaksi, sillä EU-sidonnainen maatalouspolitiikka ei näytä pystyvän alueelliseen maatalouspolitiikkaan ja alue-erojen tasaamiseen, vaan tosiasiassa vain pahentaa niitä. Maatalouden aluetaloudellista merkitystä ei saa unohtaa, sillä maatalouden työpaikat ovat maaseudun pysyviä työpaikkoja ja maataloustukiin lii yvät rahavirrat tulevat kiertoon maaseudulle. Myös maatalouden harjoi amisen näkökulmasta on tärkeää, e ä maaseudun infrastruktuuri ja palvelut ovat kunnossa. Maatalous on mukana kokonaisohjelmassa erityisesti aluetalouteen ja rakennepolitiikkaan lii yvissä asioissa, kuten työllisyyden hoidossa, maatalouden monitoimisuudessa ja monivaiku eisuudessa, kul uurimaiseman vaalimisessa, investoinneissa, sukupolvenvaihdoksissa, neuvonnassa ja koulutuksessa sekä tutkimuksessa.

247 243 Maaseutupolii isesti on eri äin tärkeää: (129) Maatalouden harjoi amiselle luodaan jatkossakin edellytykset koko maassa. Samalla rahoitusta suunnataan maaseudun yritystoiminnan monipuolistamiseen ja maaseutuyhteisöjen toimivuuden vahvistamiseen, mikä näkyy EU-keinojen valinnassa. (MMM) (130) Muutosten alueellisten vaikutusten ennakoimiseksi taloustutkimus laatii maakunnallisia mallilaskelmia siitä, mitä maatalouspolitiikan vaihtoehdot merkitsevät aluetaloudelle. (MMM, MTT, yliopistot, TE-keskukset) EU:n maatalouden ja maaseudun välinen asetelma on vaikea suomalaiselle maaseutu- ja aluepolitiikalle. Se tuo ongelmia muun muassa horisontaaliselle maaseudun kehi ämisohjelmalle, sillä se jää niin maatalouden kuin maaseudun väliin. Horisontaaliohjelmalla on paika u tulotukia, mu a maatalouspolitiikka on paljon muutakin kuin se, mitä tulee EU:sta. Maatalouden merkitys julkishyödykkeiden tuo ajana kuten kul uurimaiseman vaalijana kasvaa. Maatalouden ympäristönhoidolla on merkitystä maaseudulle, vaikka sen vaikutukset ovat usein välillisiä. Ympäristötuki vastaa osaan ympäristönhoitoon lii yvästä työstä. Aluetalouden näkökulmasta CAP-uudistus vie maatalou a samaan suuntaan muiden maaseudun elinkeinojen kanssa. Keskeinen ongelma maaseutu- ja maatalouspolitiikan yhteensovi amisessa koskee harvaan asutun maaseudun kehi ämismahdollisuuksia ja keinoja. Maatilat ja maatalouden työpaikat vähenevät eniten juuri harvaan asutulla maaseudulla, missä työ ömyys on korkein ja vaihtoehtoisten työpaikkojen ja tulonlähteiden löytäminen vaikeinta. Pienilläkin tiloilla sinnitellään pitkään, mu a tilojen koon kasva aminen on useista syistä vaikeaa. Asetetut maatalouspolii iset tavoi eet vaativat erityistoimia varsinkin harvaan asutulla maaseudulla ja ydinmaaseudulla. (131) Maatalouspolitiikan suunni elussa otetaan huomioon maan eri osien tasapainoinen kehitys ja aluekehitysvarojen jaossa alueelliset erot ja tarpeet. Sama koskee tukitasojen porrastusta. (MMM) Hallitus antaa eduskunnalle todennäköisesti vuoden 2005 alkupuolella maatalouspolii isen selonteon. Maatalou a koskevassa polii isessa keskustelussa ja alueellisessa tarkastelussa sekä maatalousministeriön aluestrategiassa on jatkossa syytä käsitellä aikaisempaa ka avammin muun muassa seuraavia alueelliseen kehitykseen vaiku avia maatalouspolii isia linjakysymyksiä: 1. maatalouden alueellinen erikoistuminen ja keski yminen 2. alueellisesti erilaistetun maatalouspolitiikan tarve ja sisältö 3. nopean rakennekehityksen vaihtoehdot ja harvaan asu ujen alueiden maatilojen tukipolitiikka 4. monitoiminen maatalous 5. viljelijäperheet uusien yhteiskunnallisten tehtävien tekijöinä 6. pellonkäytön vaihtoehdot ja non-food -tuotanto 7. luonnonmukainen tuotanto ja sen tulevaisuus 8. maatalouden vaikutukset vesistöihin, kul uurimaisemaan ja luonnon monimuotoisuuteen.

248 Maaseutupolitiikan vuorovaikutus alue- ja kaupunkipolitiikan kanssa Vuoden 2003 alusta voimaan tullut uusi aluekehityslaki selkey i aluekehi ämisen suunni elujärjestelmää. Aluepolitiikkaa ohjataan ohjelmallisella kehi ämistyöllä ja valtakunnan tasolla aluepolii iset linjaukset ja toimenpiteet sovitetaan yhteen hallituksen valtakunnallisessa alueiden kehi ämistä koskevassa tavoitepäätöksessä, erityisohjelmissa ja hallinnonalojen alueiden kehi ämisstrategioissa. Lain tarkoi amia erityisohjelmia ovat aluekeskusohjelma, maaseutupolii inen kokonaisohjelma, osaamisohjelma ja saaristo-ohjelma. Maakuntien alueellisen kehi ämisen pitkän aikavälin linjaukset tehdään maakuntasuunnitelmissa. Lähivuosien tavoi eet nivotaan yhteen maakuntaohjelmassa. Lisäksi laaditaan vuosi ain konkree isia toimenpiteitä ja rahoitusta käsi elevä maakuntaohjelman toteu amissuunnitelma. Toimenpiteitä rahoitetaan joko EU-osarahoi eisista ohjelmista tai kokonaan kansallisella rahoituksella. Maaseutu- ja kaupunkipolitiikat ovat poikkihallinnollisia politiikan muotoja. Ne ovat rinnasteisia ja vuorovaikutussuhteessa, jo a niiden avulla saadaan aikaan tuloksia. Sisällöllisesti ne ovat kuitenkin erilaisia. Maaseutupolitiikkaa luonnehtii toimenpiteiden alueellisuus, tärkeimpinä politiikan lohkoina maa- ja metsätalous-, yri äjyys- ja työllisyys-, ympäristö- sekä koulutuspolitiikka. Kaupunkipolitiikkaa luonnehtii tiheän asumisen ja elinkeinotoiminnan keski ymien edelly ämä suunni elu. Yhdistäviä tekijöitä ovat vuorovaikutuksen kumpaakin hyödy ävät muodot, alueiden ja seutujen kehi äminen, toiminnan suunta alhaalta ylöspäin, yhteisöllisyys sekä työllisyys-, sosiaali- ja ympäristökysymysten ratkaiseminen. Vaikka maaseudulla ja kaupungeissa kehi ämisen painopisteet ovat erilaisia, vuorovaikutuksen lisääminen on yhteinen etu. Keskusten kehi ämisessä nousevat esille innovatiiviset koulutus- ja tutkimusinvestoinnit sekä valtakunnalliset ja kansainväliset liikenneyhteydet. Maaseutualueilla vastaavasti paino uvat olemassa olevan yritystoiminnan uudistaminen yri äjäkoulutuksen, maaseutuneuvonnan ja tutkimuksen avulla sekä asuminen, joka perustuu luontoyhteyteen ja kansalaisten arvostuksiin. Yhteistyöstä hyötyvät molemmat. Maaseutu tarvitsee kaupunkien tiedollista ja koulutuksellista vetoapua sekä työpaikkoja. Kaupungit puolestaan hyötyvät vaikutusalueensa maaseudun väestöstä kulu ajina, raaka-aineista, työnjaosta erikoispalvelujen järjestämisessä sekä maaseudusta vapaa-ajan ja kakkosasumisen paikkana. Kaupunkien kehi ämisohjelmatyössä etsitään kaupunkien verkostoitumisesta ja seudullisesta yhteistyöstä edellytyksiä kansainvälisesti kilpailukykyisten aluekokonaisuuksien luomiselle. Aluepolii isen työn ja suunni elujärjestelmän tulee tunnistaa alueiden ongelmat sekä keskusten e ä ympäröivän maaseudun kannalta, määritellä ne ja pyrkiä löytämään keinoja tilanteen korjaamiseen. Keinot voivat olla sosiaali-, työvoima-, elinkeino- ja talouspolitiikan alalta ja ratkaisuja voidaan hakea yhteistyössä valtion ja kuntien viranomaisten, oppilaitosten, kansalaisjärjestöjen, asukkaiden sekä yrityssektorin kanssa. Maaseudun ja kaupunkien kehi ämistavoitteet eivät ole ristiriidassa keskenään. Keskeistä on työ ömyyden vähentäminen luomalla uusia työpaikkoja ja yhteisverkostoja molemmille alueille.

249 245 Maaseudun ja kaupungin erot ovat muu umassa monivivahteisemmiksi. Työ ömyys, alhainen tulotaso ja syrjäytyneisyys eivät ole vain syrjäalueiden ominaisuuksia, vaan lii yvät myös keskusseutuihin. Sosiaalista pahoinvointia esiintyy sekä kaupungeissa e ä maaseutumaisilla alueilla. Yhdentymiskehityksestä ja nopeasta tiedonkulusta huolima a alueiden väliset erot kasvavat. Toisaalta syrjäisimmilläkin alueilla tarjoutuu uusia toiminta- ja työmahdollisuuksia, joita aikaisemmin pysty iin toteu amaan vain keskuksissa. Aluepolitiikassa pyritään aiempaa tasapainoisempaan kehitykseen vahvistamalla maakunnallisia kasvukeskuksia, jolloin osan keskusten kasvusta oletetaan valuvan myös ympäröivälle maaseudulle. Maaseudun ja aluekeskusten välisen vuorovaikutuksen lisääminen vahvistaa tätä kehitystä itse asiassa se on tasapaino umisen edellytys. Alueellisten kasvukeskusten verkosto ei kuitenkaan riitä maaseudun, varsinkaan sen syrjäisimpien alueiden, ongelmien ratkaisuun. Tarvitaan vahvasti maaseudun omiin lähtökohtiin tukeutuvaa ja paikallisten voimavarojen käytön edistämiseen pohjautuvaa, horisontaalista maaseutupolitiikkaa. Nimetyt aluekeskukset ovat hyvin erilaisia ominaisuuksiltaan ja osa niistä on jo muutoinkin kehi yviä paikkakuntia. Maaseutupolii isesti arvioituna aluekeskusohjelmat ovat muutaman koko keskusalue a koskevan asian edistämistä, mikä voi väärin toteute una johtaa keski ämiseen. Joillakin alueilla on onnistu u edistämään myös julkisen ja yksityisen sektorin välistä yhteistyötä. Kuitenkin keskusten maaseutukuntien tarpeiden samanaikainen huomioon o aminen voi olla ongelmallista. Mikäli aluekeskusohjelmaan ei osoiteta lisäresursseja, joilla siihen kytketään myös maaseudun kehi äminen, ympäröivän maaseudun taantuminen kiihtyy. Toinen vaihtoehto on ryhtyä tekemään aitoa vuorovaikutuspolitiikkaa: keskuskaupungin ja maaseutukuntien edustajat muodostavat kaksi osapuolta, jotka sopivat molempia osapuolia hyödy ävistä asioista. Metodisesti viisas ratkaisu tuo tasapainoisia tuloksia ilman lisärahoitusta. Aluekeskusohjelmissa on tietoisesti noste ava esiin sellaisia asioita, jotka ovat tärkeitä myös aluekeskuksiin kuuluville maaseutualueille ja pienille kaupungeille. Pienimmistä kaupungeista puu uvat niin asukas- kuin kyläyhdistykset tai niitä on vähän. Tarvi ava kehi ämisvälineistö on puu eellista tai sitä ei ole ollenkaan. Tässä toimintaryhmätyö työtapana voisi tarjota työvälineen. Aluekeskusohjelmat eivät nykymuodossaan tarjoa rii äviä kehi ämistyökaluja aluekeskusalueisiin kuuluville maaseutukunnille. Aluekeskusohjelma on työkalu seudullisen yhteistyön kokoamiseksi. Ne ovat jalostumassa "keskusohjelmista" seutuohjelmiksi. Tässä vaiheessa tulisi levi ää osaaminen myös maaseudulle yhteistyössä maaseudun paikallisten toimintaryhmien kanssa. Mikä on valtakunnan 34 aluekeskusohjelman rooli maaseudun kehi ämisessä? Kysymys on tärkeä, sillä aluekeskukset ovat pääosin maaseutua. Olisi tärkeää vahvistaa toimintaryhmien roolia aluekeskusohjelmissa ja innostaa toimintaryhmiä osallistumaan niihin. Aluekeskusprosessissa olisi vahviste ava enemmän maaseudun kehi ämisessä esiin nousevien asioiden valmistelua. Aluekeskusohjelmien keskustoimenpiteiden heijastusvaikutukset eivät riitä turvaamaan maaseudun kehi ämisedellytyksiä. Suomessa on selvä tarve sekä kaupunki- e ä maaseutupolitiikalle ja näiden toisiaan tukevalle vuorovaikutukselle. Maaseutupolitiikassa laajassa merkityksessä hallinnollinen vastuu on monella ministeriöllä, joiden aluestrategioilla ja rahoituksella on suuri vaikutus maaseudun kokonaiskehitykseen. Suppean maaseutupolitiikan hallinnollinen vastuu on ollut yhteisesti

250 246 sisäasiainministeriöllä ja maa- ja metsä- talousministeriöllä, paino uen kuitenkin viimevuosina viime maini uun. Yhteisvastuun tulee edelleen jatkua, sillä kylien ja kuntien rooli, paikalliskehi ämisen uudet toimintatavat ja luonnonvarojen hoito ja hyödyntäminen ovat maaseutupolitiikan peruskysymyksiä Eri politiikkalohkojen ja erityisesti maaseutu- ja maatalouspolitiikan sekä aluepolitiikan vuorovaikutuksen ja käytännön yhteyksien vahvistamiseksi on tärkeää, e ä poikkihallinnollista yhteistyötä jatketaan valtioneuvoston ase amassa maaseutupolitiikan yhteistyöryhmässä. Tähän työhön osallistuvat kaikki maaseudulle merki ävät hallinnonalat ja sidosryhmät. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän muodostavat yhdeksän ministeriötä ja kahdeksan asiantuntijaorganisaatiota sekä maakunnan lii ojen, TE-keskusten ja maaseutututkimuksen edustajat. Samojen organisaatioiden toimihenkilöitä työskentelee säännöllisesti kokoontuvassa maaseutupolitiikan sihteeristössä, jossa valmistellaan yhteistyöryhmän pääte äväksi vietävät asiat. (132) Valtioneuvosto jatkaa maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän työtä ase amalla se uudelle toimikaudelle (Valtioneuvosto, MMM) (133) Aluekehi ämisen kokonaisuu a koordinoi hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä, joka edistää ja seuraa valtioneuvoston valtakunnallisia alueiden kehi ämisen tavoi eita koskevan päätöksen toteutumista. Aluepolii isten toimenpiteiden seurantaryhmässä kaupunki- ja maaseutupolitiikan kokonaisuus on vahvasti esillä. (SM) 9.3 Ohjelman ehdotukset maaseututyypeittäin Suomalainen kuntapohjainen maaseututyypi ely on osoi autunut toimivaksi ja kolmijako antaa hyvät edellytykset ja lähtökohdat niin politiikan suunni elulle kuin toimenpiteiden eriy ämiseen alueellisesti. Erityyppiset maaseutualueet tarvitsevat erillistoimia ja toimia, jotka ovat suhteellisesti vaiku avampia. Maaseutupolii isessa valmistelussa tarvitaan maakunnan ja seutukunnan lisäksi homogeenista alueyksikköä toimenpiteiden kohdentamiseksi. Tasapuolinen ja -arvoinen maaseudun kehi äminen ja aluekehitys edelly ävät erityishuomion kiinni ämistä harvaan asutun maaseudun olosuhteiden parantamiseen. Ilman kehi ämistoimien nykyistä selvempää eriy ämistä ja vaikeimmille alueille tehoavien keinojen paino amista maaseudun autioituminen jatkuu ja kaupunkien ja niiden läheisen maaseudun sekä harvaan asutun maaseudun väliset erot kasvavat. Maaseutupolii inen kokonaisohjelma on luonteeltaan valtakunnallinen ohjelma. Se ei ole alueohjelma, vaan se keski yy laajan maaseutupolitiikan kysymyksiin, eli sektorihallintojen toimenpiteiden alueellisiin vaikutuksiin. Valtaosa ohjelman kehi ämistoimenpiteistä koskeekin koko maata. Osa ehdotuksista paino uu tai vaiku aa kuitenkin erilailla erityyppisillä maaseutualueilla. Asian yhteiskuntapolii isen tärkeyden ja maaseutupolitiikan alueellisen eriy ämisen vuoksi on syytä tarkastella kokonaisohjelman ehdotusten kohdistumista eri maaseutualueille. Strategiaosan ja osa III maaseutupolitiikan toimintaympäristöä käsi elevät ehdotukset koskevat pääsääntöisesti koko maata ja kaikkia maaseututyyppejä. Luvun II teemaosan päälinjojen (Maaseudun toimintarakenteen vahvistaminen, elinkeinojen ja työn uudis-

251 247 taminen, peruspalvelujen kunnossapito ja rakentaminen sekä osaamisen tason nostaminen) ehdotukset paino uvat ydin- ja harvaan asutulle maaseudulle lii een 3 mukaisesti. Monet ehdotukset ka avat koko maan, mu a niiden suhteellinen vaikutus on tuntuvasti suurempi harvaan asutun tai ydinmaaseudun kunnille. Tappiollisen väestökehityksen, muu oliikkeen ja työ ömyyden sekä palvelutarjonnan vähäisyyden tuomien ongelmien ratkaisut ovat harvaan asutun maaseudun tulevaisuuden peruskysymyksiä. Tarvitaan polii ista tahtoa ja sosiaalisia investointeja, jo a saadaan aikaan viime vuosia myönteisempi kehityssuunta. Tämä heijastuu myös ohjelman strategiaosan toimenpidelinjauksiin, joista vajaalla kymmenellä arvioidaan olevan toteutuessaan laajakantoisia ja myönteisiä vaikutuksia erityisesti syrjäisille alueille. Nämä toimenpiteet liittyvät maaseutupolii isen järjestelmän ja ohjelmapolitiikan eteenpäin viemiseen ja tehostamiseen (liite 3). Ohjelman teemaosan neljästä painopistealueesta harvaan asu uun maaseutuun kohdistuvat vahvasti maaseudun toimintarakenteiden vahvistamiseen (luku 4) lii yvät ehdotukset. Näitä ovat maaseudun nuoria ja naisia koskevat ehdotukset, kylätoiminnan valtionapua ja kylien infrastruktuuria edistävät toimet sekä toimet, joilla tähdätään toimintaryhmätyön jatkuvuuteen koko maassa myös vuoden 2006 jälkeisenä aikana. Toimintaryhmätyön avulla tehtävään maaseudun kehitystyöhön arvioidaan tarvi avan noin 50 miljoonaa euroa vuosi ain. Kylätoiminnan valtionavun koro amistarve on euroa vuosi ain. Harvaan asu uun maaseutuun lii yvistä teemaosan ehdotuksista valtaosa kytkeytyy elinkeinojen ja työn uudistamiseen (luku 5) sekä peruspalvelujen kunnossapitoon ja rakentamiseen (luku 6), joita on ohjelmassa vajaat 30. Ensiksi maini ua painopiste ä toteu avat harvaan asutulla maaseudulla varsinkin rahoitusjärjestelmien uudistaminen, metsäalan ja puutuotealan edistäminen, yri äjien yhteistyö, luontaiselinkeinot, uusiutuvat energiamuodot, star irahajärjestelmä, esiyri äjyys sekä maaseutusopimusjärjestelmän käy ööno o. Maaseudun palveluissa harvaan asutulle maaseudulle erityisen tärkeitä ovat toimiva tietoliikenne tavoi eena laajakaistayhteyksien ulo aminen joka kylään sekä tieverkoston ylläpitoon, liikkumiseen ja kuljetuksiin lii yvät ehdotukset. Syrjäinen maaseutu tarvitsee toimivan kyläkoulu-, kauppa- ja postipalveluverkoston. Näitä palveluja tai niiden uudelleen järjestämistä edistetäänkin usealla ehdotuksella. Myös osa osaamisen tason nostamisen (luku 7) ehdotuksista kohdistuu vahvasti syrjäiseen maaseutuun. Näitä ovat tutkimuksen, koulutuksen ja neuvonnan kolmikantaisen yhteistyön eteenpäin vieminen, samoin kuin opetuksen ja kirjastopalveluiden turvaaminen myös harvaan asutulla maaseudulla. Kokonaisohjelman 133 ehdotuksesta runsaat kolmannes paino uu ja vaiku aa joko merki ävästi tai eri äin merki ävästi juuri harvaan asutun maaseudun asukkaiden elinoloihin ja päivi äiseen asumiseen. Harvaan asu uun maaseutuun nimenomaisesti kohdistuvat ehdotukset lisäävät valtiontalouden menoja vuositasolla arviolta yhteensä 18 miljoonaa euroa (vrt. luvun taulukko). Kokonaisohjelman luonteen mukaisesti ehdotusten rahoituksessa on kyse pääsääntöisesti olemassa olevien varojen uudelleen suuntaamisesta ja siten vaikutus valtiontalouden menojen lisääntymiseen tai tulojen vähentymiseen on vähäinen.

252 EU-OHJELMAKAUDEN MAASEUTUPOLITIIKKA 10.1 Komission ehdotuksen vaikutukset maaseutupolitiikkaan EU-ohjelmakauden arviointi maaseutupolitiikan kannalta perustuu komission antamiin ehdotuksiin, joista lopulliset ratkaisut tehdään mahdollisesti vasta vuoden 2006 aikana. Suomen maaseudun kehi ämisen kannalta ehdotusten vaikutus riippuu olennaisesti siitä, mikä tulee olemaan alue- ja rakennepolitiikkaan käyte ävän rahoituksen määrä EU:ssa ja paljonko siitä kohdistuu Suomeen. Mikäli rahoituksen kokonaismäärä olennaisesti laskee komission ehdotuksesta, vaarantuu rahoitus etenkin nykyisen tavoite 1 -alueen ulkopuolella. Maaseudun kehi ämisen kannalta olennaista on myös se, minkälaisia välineitä tulevan alue- ja rakennepolitiikan ohjelmatyössä on käyte ävissä. Komission ehdotuksen mukainen ns. konvergenssitavoite (vastaa nykyistä 1-tavoite a) on selvästi laaja-alaisempi kuin ns. kilpailukyky- ja työllisyystavoite (vastaa osi ain nykyisiä 2 ja 3 tavoi eita). Keinovalikoimaltaan konvergenssitavoite sopii selvästi paremmin suomalaisen harvaanasutun maaseudun ongelmien hoitamiseen kuin kilpailukykytavoite. Komission ehdotuksen mukaan koko Suomi tulisi saman tavoi een (kilpailukyky- ja työllisyystavoite) piiriin. Nykyiselle 1 -ohjelma-alueelle määriteltäisiin erityisasema, joka mahdollistaisi muita alueita korkeamman tukitason. Saman tavoi een ka aessa koko Suomen alueen olennainen kysymys on mihin rahoitus alueellisesti kohdistetaan. Maaseudun kehi ämisen kannalta sekä suunniteltu keinovalikoima e ä tuen alueellinen keski äminen kansallisin päätöksin voivat merkitä heikennyksiä nykyiseen ohjelmakauteen verra una. Maaseudun kehi ämisen kannalta olennaista on rii ävä keinovalikoima ja rahoitus sekä EU:n maaseutuasetuksen ja -ohjelman kau a e ä alue- ja rakennepolitiikan kau a. Aluekehitysrahaston (EAKR) ja sosiaalirahaston (ESR) toimenpiteitä tulee käy ää myös maaseudun ihmisten, elinkeinojen, ympäristön ja palvelujen kehi ämiseen Komission ehdotus alue- ja rakennepolitiikasta Euroopan komissio julkaisi 18. päivä helmikuuta 2004 kolmannen koheesioraportin, jossa komissio esi ää vision eriarvoisuuden vähentämisestä ja taloudellisen, sosiaalisen ja alueellisen koheesion edistämiseen tähtäävän EU-politiikan tulevaisuudesta. Tähän lii yen komissio antoi heinäkuun 14. päivä 2004 neuvostolle Euroopan unionin tulevan alue- ja rakennepolitiikan uudistusta koskevat asetusehdotukset. Asetusehdotus sisältää uudet rakennerahastojen toimintaa koskevat säännökset: politiikan sisällön, varojen jaon ja hallinnointimene elyt.

253 249 Asetusehdotuksen mukaan yhteisön alue- ja rakennepolitiikka tulee keski ää nykyistä tarkemmin raja uihin tavoi eisiin, joita ovat lähentyminen; alueellinen kilpailukyky ja työllisyys sekä alueellinen yhteistyö. Lähentymistavoi een tarkoituksena on tukea unionin heikoimmin kehi yneiden jäsenmaiden ja alueiden talouskasvua ja työllisyy ä ja siten alueellisten erojen vähentämistä. Lähentymis- eli konvergenssitavoi een rahoitukseen osallistuvat aluekehitys- ja sosiaalirahastot. Nykyiset maatalousrahaston ohjausosasto ja kalastuksen rahoitusväline eivät tulevalla kaudella enää ole rakennerahastoja, joten rahastojen määrä vähenee neljästä kahteen verra una nykyiseen tavoite 1 -ohjelmaan. Maaseudun kehi ämis- ja kalastuselinkeinon varoista tie y osuus, vähintään 12 prosen ia nykyisten tavoite 1 -ohjelmien rahoituksesta, on kuitenkin pysy ävä konvergenssialueilla. Alueellisen kilpailukyky- ja työllisyystavoi een tavoi eena on rakennemuutostarpeiden ennakointi ja rakennekehityksen edistäminen. Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys - tavoite ka aa nykyiset 2 ja 3 -tavoi eet. Uudessa kilpailukyky- ja työllisyystavoi eessa on kaksi ohjelmaosiota: alueellinen EAKR -rahoi einen ja horisontaalinen ESR -rahoitteinen eli ohjelmista tulee käytännössä yhden rahaston rahoi amia. EAKR ja ESR osallistuvat tasavertaisilla osuuksilla rahoitukseen. Verra una kuluvan kauden tavoite 2 -ohjelmaan tulevaa alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoite a ei keskitetä komission puolelta maantieteellisesti eikä sille tule väestöka oa vaan koko konvergenssialueen ulkopuolinen alue kuuluu siihen. Alueellisen yhteistyön tavoite on uusi, ja perustuu nykyisestä Interreg -yhteisöaloi eesta saatuihin kokemuksiin. Euroopan alueellisen yhteistyön tavoi een rahoituksesta 35,61 prosen ia osoitetaan raja-alueyhteistyöhön, 12,12 prosen ia naapuruusinstrumentille, 47,73 prosen ia aluei en väliseen yhteistyöhön ja 4,54 prosen ia yhteistyöverkostoille ja kokemusten vaihtoon. Rahoitusresurssit ovat ohjelmakohtaiset. Eurooppalaisessa alueyhteistyötavoi eessa sallitaan 10 prosentin liikkumavara raja-alue- ja alueyhteistyön välillä. Muutoin ei joustoa ohjelmien välillä sallita. Raja-alueohjelmat ovat ainoat yhteisöaloiteohjelmat, jotka jatkavat itsenäisinä. Lisäksi esitetään uu a jo 2004 liikkeelle lähtevää naapuruusintrumen ia EU:n ulkorajoille Rahoitusta koko unionin alueella Rakennerahastojen vuosien kokonaisrahoituskehys on 336,1 miljardia euroa. Verra una kuluvaan kauteen ( ) komissio esi ää suurin piirtein samaa rakennerahastojen prosen iosuu a EU:n yhteenlasketusta kansantulosta eli noin 0,41 prosen ia. Tällä resurssoinnilla EU -tason alue- ja rakennepolitiikkaa voidaan komission mukaan toteu aa koko unionin alueella, myös kaikkein köyhimpien alueiden ulkopuolella. Asetusehdotuksen mukaan resurssit kohdennetaan kolmen tavoi een välillä seuraavasti: 78,54 prosen ia (EUR 264,0 miljardia) konvergenssitavoi eeseen (koheesiomaat, eniten jälkeen jääneet alueet, tilastovaikutusalueet) 17,22 prosen ia (EUR 57,9 miljardia) työllisyys- ja alueellinen kilpailukykytavoitteeseen (konvergenssialueen ulkopuoliset alueet) 3,94 prosen ia (EUR 13,2 miljardia) eurooppalaiseen alueelliseen yhteistyötavoitteeseen (rajat yli ävä ja alueiden välinen yhteistyöohjelma)

254 Koko Suomi saman tavoitteen piiriin Komission esi ämien kriteerien mukaan koko Suomen alue kuuluisi alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoi eeseen. Tavoi een sisällä Itä- ja Pohjois-Suomi saisivat erityiskohtelun, jossa tuki-intensitee i suhteute aisiin maantieteellisten hai ojen vakavuusasteen mukaan. Pohjois- ja Itä-Suomi saisivat korkeampaa tukea kuin muut alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoitealueet. Erityiskohtelun taustalla on Suomen lii ymissopimukseen sisältyvä unionin pohjoisten harvaan asu ujen alueiden politiikka. Perusteet erityiskohtelulle lii yvät eri äin harvaan asutukseen, pitkiin etäisyyksiin markkina-alueille, huonoon saavute avuuteen sekä korkeaan julkisten investointien kustannustasoon. Erityiskohtelu säily äisi komission arvion mukaan Itä- ja Pohjois- Suomen tukitason lähes nykyisellään. Konvergenssialueesta putoaminen merkitsisi kuitenkin heikennystä ko. alueiden valtiontukikohteluun ja maaseuturahoitukseen. Nykyiset maaseutupolii iset välineet kootaan yhteen maatalous/maaseutupolitiikan alle. Maaseudun kehi ämistoimien rahoitus tapahtuisi uudesta maaseudun kehi ämisrahastosta. Nykyiset maatalousrahaston ohjausosasto ja kalastuksen rahoitusväline eivät tulevalla kaudella enää ole rakennerahastoja, vaan toteutus tapahtuu erillisillä ohjelmilla. Maaseudun kehi ämis- ja kalastuselinkeinon varoista tietyn osuuden pysyminen konvergenssialueilla on taa ava. Vastaavaa korvamerkintää ei ole alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoi eessa. Komission esitys merkitsisi käytännössä sitä, e ä Suomessa toteute aisiin jatkossa kahta alue- ja rakennepolii ista tavoite a: alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden tavoite a ja alueellisen yhteistyön tavoite a. Näistä alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoite jakautuisi kahteen osioon: alueellisen kilpailukyvyn ja työllisyyden osioihin. Nykymuotoinen tavoite 2 -tukialuejako, jonka määri elyssä on komissiolla merki ävä rooli, tulee poistumaan. Konvergenssialueiden ulkopuolisilla alueilla tuen suuntaamisesta maantieteellisesti ja temaa isesti voitaisiin pää ää kansallisesti. Periaa eessa kaikki alueet olisivat tukikelpoisia, mu a tuki tulee keski ää pääasiassa rakennemuutoksesta eniten kärsiville alueille ja temaa isesti tärkeimpiin painopisteisiin: innovaatioiden ja tieto- ja osaamistalouden edistämiseen, ympäristönsuojelun edistämiseen, teknologiariskien ja luonnonkatastrofien ehkäisyyn, saavute avuuden parantamiseen ja tie yjen yleishyödyllisten taloudellisten palveluiden kehi ämiseen sekä työllisyyden edistämiseen ja sosiaaliseen koheesioon. Tuen keski äminen muutamaan painopistealueeseen merkitsee käytännössä sitä, e ä politiikan sisältö olisi kilpailukyky- ja työllisyys -tavoi eessa suppeampi kuin konvergenssitavoi eessa. Esimerkiksi tuotannollisia investointeja voisi rahoi aa ainoastaan konvergenssitavoi eessa ja toisaalta maaseuturahoituksen turvaaminen on epävarmempaa kilpailukyky ja työllisyystavoi eessa kuin konvergenssitavoi eessa. Tämä keski ämistavoite olisi epäedullinen erityisesti Pohjois- ja Itä-Suomelle, joiden toimenpidevalikoimaa muutos kaventuisi suhteellisesti eniten. Alueelliset kilpailukykyohjelmat laadi aisiin Suomessa suuraluetasolla (NUTS II), jolloin ohjelma-alueen määri ämisessä jatke aisiin nykyistä käytäntöä. Euroopan työllisyysstrategian toteu amiseen tähtäävät toimenpiteet koo aisiin kansallisen tason ohjelmiin.

255 251 Kaupunkien rakennemuutostoimenpiteet sisällyte äisiin jatkossa tavoiteohjelmiin ns. Urban + -konseptina. Kaupunkialueet tulee o aa huomioon jo kansallisessa kokonaisstrategiassa. Komission esityksen mukaan tulevalla kaudella tavoiteohjelmien tulee ka aa useampia kaupunkeja kuin nykyinen Urban -ohjelma. Nykyisellä kaudella Suomessa toteutetaan yhtä Urban -ohjelmaa (Helsinki-Vantaa). Lisäksi nykyisiin tavoite 2 -ohjelmiin sisältyy kaupunkipolii isia toimenpiteitä (Tampere, Turku, Oulu). Nykyiset yhteisöaloi eet sisällytetään uusiin tavoi eisiin. Interreg -yhteisöaloite (nykyiset III A ja III B -ohjelmat) sisällytetään alueellisen yhteistyön tavoi eeseen, johon kaikki Suomen vesi- ja maaraja-alueet ovat periaa eessa tukikelpoisia. Komissio esi ää tälle painopisteelle merki ävää rahoituksen lisäämistä nykykauteen verra una Uusi ohjelmamalli käyttöön Esityksen ohjelmatyömalli on uusi. Käytännön ohjelmatyö muodostuu jäsenmaan kansalliseen strategian pui eissa laadituista toimenpideohjelmista, jotka laaditaan ajalle Komissio tarkastaa ohjelmien yhteensopivuuden yhteisön tavoitteisiin ja hyväksyy ohjelmat erillisillä päätöksillä. Toimenpideohjelmia on mahdollisuus tarkistaa tie yjen edellytysten täy yessä. Uu a nykyiseen kauteen verra una on, e ä toimenpideohjelmia voidaan rahoi aa vain yhdestä rahastosta. Yksi rahasto ohjelmaa kohti -periaate johtaa integroidun kehi ämisnäkökulman heikkenemiseen, mu a yksinkertaistaa toteu amista. Joustavuuden lisäämiseksi EAKR ja ESR voivat rahoi aa toisen toimivaltaan kuuluvia hankkeita 5 prosentin rajaan saakka. EAKR-rahoi eiset toimenpideohjelmat laaditaan NUTS I tai NUTS II -tasolla ja ESR-rahoi eiset toimenpideohjelmat laaditaan tarkoituksenmukaisella alueellisella tasolla alueellinen kilpailukyky ja työllisyys -tavoi eessa. Lähentymistavoi eessa toimenpideohjelmat tehdään NUTS II -tasolla. Jäsenmaat laativat kansallisen strategia-asiakirjan, joka varmistaa yhteisön rakennetuen ja yhdenmukaisuuden yhteisön strategian kanssa. Kansallinen strategia sisältäisi kuvauksen jäsenmaan strategiasta ja käytännön ohjelmatyöstä. Strategiassa kuvataan valitut teemat ja alueelliset tavoi eet kaupunkipolitiikan uudistaminen, maaseututalouden monipuolistaminen ja kalastuksesta riippuvat alueet mukaan lukien sekä listataan toimenpideohjelmat ja niiden vuosi ainen rahoitus rahastoi ain. EU-tasolla laaditaan strateginen ohjeistus rahastojen käytöstä. Neuvoston hyväksymä strategia keski yy erityisesti yhteisön tavoi eiden vahvistamiseen, kuten tasapainoisen, yhtenäisen ja kestävän kehityksen edistämiseen. Maaseutupolitiikan linja ja lähtökohta on, e ä maaseudun rahoitukseen varataan vähintään nykykau a vastaava rahoitusosuus EU:n maaseutuohjelma Runsaan yhdeksän vuoden aikana EU:n maaseutuohjelmien (tavoi eiden 6 ja 1 maaseutuosat, 5 b ja ALMA sekä LEADER II ja +) toteutuminen on Suomessa ollut tuloksellista. Euroopan unionin valmistelun viivästyminen on aiheu anut ohjelmakausien väliin

256 252 tyhjäkäyntiä ja varsinkin ALMA-ohjelmassa on esiintynyt hidasta toteutumista, mu a nekään eivät aiheudu tarpeiden ja hankkeiden puu eesta. EU järjestää maaseudun kehitystyön yhteen ohjelmaan kaudella Se sisältää siten sekä horisontaalisia e ä alueellisia toimia mukaan lukien LEADER-tyyppiset toimenpiteet. Aluekehitysohjelmien ja maaseutuohjelmien maaseutuvarojen suhteutuminen keskenään on määriteltävä viimeistään ohjelma-asiakirjoissa. Yksi ohjelma voi merkitä yksinkertaistumista ja toisaalta EU:n lupaukset valvonnan "kansallistamisesta" saa avat merkitä myös byrokratian vähenemistä. Kaksi suurta epävarmuustekijää on edelleen: EU:n budjetin kokonaismäärä sekä maaseutuohjelmassa sovelle avien säädösten lopullinen muoto. Jos komission suunnitelma 1,24 prosen ia jäsenmaiden BKTL:stä toteutuu, on arvioitu, e ä Suomi saa aisi saada aluekehitysvaroja suunnilleen nykyisen tason mukaisesti eli noin 320 miljoonaa euroa vuodessa. Jos EU: n budje ika o jää muutamien jäsenmaiden ajamaan 1,0 prosentin osuuteen, Suomen saama rahamäärä jää noin 100 miljoonaan euroon. Siinä tilanteessa maaseutupolitiikka vaarantuu olennaisesti. Jos EU:n tulevan maaseutuohjelman säädökset ovat yksinomaan maatalousrahaston tukiosaston mukaisia, edellytykset tehdä kunnon maaseutupolii ista työtä ovat heikot. Säädökset ovat jäykät ja rahasto mahdollistaa lähinnä maatalouteen lii yvän kehi ämistoiminnan. LEADER+ -yhteisöaloite on tällä kaudella hyvä laboratorio osoi amaan maaseudun kehi ämistarpeita, koska sen avulla on voinut rahoi aa hyvin monenlaista toimintaa. Uudessa pk-yritystoiminnassa on maatilakytkentäisen ja muun yritystoiminnan suhde suunnilleen yhden suhde viiteen. LEADER+ -ohjelmaa rahoitetaankin maatalousrahaston ohjausosastosta Asetusesitys annettu Komissio antoi 14. heinäkuuta 2004 esityksensä ohjelmakauden maaseutuohjelma-asetukseksi eli suunnitelmansa Euroopan maatalousrahaston käytöstä maaseudun kehi ämiseen (EAFRD). Asetuksen sisältö on selvä pyrkimys laaja-alaistaa komission maatalousosaston tähänastisia toimenpiteitä. Maatalouspolitiikan toinen pilari saa aikaisempaa enemmän maaseutusisältöä. Silti komission esitys on Suomen näkökulmasta edelleen kovin maatalouspaino einen. Se kytkee lähes kaikki toimenpiteet ja etenkin varat maatiloihin ja samalla rajaten niidenkin mahdollisuuksia suuntautua uusien tehtävien hoitoon. Euroopan unionin maaseutumaisimmassa maassa, Suomessa, ei maaseudun kehi ämistoimia ole viisasta rajata maatiloihin. Rajaus on jopa maatilojen edun vastainen. Komission uusimmassakin maaseutuasetuksessa heijastuu edelleen keskieurooppalaisen maaseudun tuntuvasti Suomea suurempi kytkeytyminen maatalouteen. Siten Suomessa joudutaan maaseutuohjelma rakentamaan olosuhteidemme mukaisesti. Siihen toisaalta komissio asetusesityksellään myös pyrkii. Asetuksen perusteluissa komissio kiinni ää huomiota maaseudun ongelmiin ja haasteisiin, jotka se jakaa kolmeen ryhmään: taloudellisiin, sosiaalisiin ja ympäristötekijöihin. Maatalouspolitiikan ensimmäinen pilari keski yy maanviljelijöiden tulotukiin. Toinen pilari käsi elee maatalou a julkishyödykkeiden huolenpitäjänä ja sisältää maatalouteen kuuluma omia toimenpiteitä.

257 Kolme linjaa ja LEADER työtapana Salzburgin laajan EU-konferenssin johtopäätöksiin viitaten komissio esi ää kolmea maaseutupolitiikan päälinjaa seuraavalle ohjelmakaudelle: Maa- ja metsätalouden kilpailukyvyn lisääminen rakenne a kehi ämällä nuorten viljelijöiden tuet, varhaiseläkejärjestelmä, koulutus- ja neuvontapalvelujen järjestäminen maatalous- ja metsätaloustuo ajille, investointituet, tuet elintarvikkeiden laatujärjestelmille ja menekinedistämiseen sekä metsänparannustoimenpiteet. Ympäristöön ja maankäy öön lii yvät maaseudun kestävän kehityksen toimenpiteet muun muassa epäsuotuisten alueiden tuet, NATURA alueille makse avat tuet, ympäristötuki ja eläinten hyvinvoinnin tuki sekä metsätalousmaalle osoite avat tuet. Maaseudun elinkeinojen monipuolistaminen ja elämänlaadun parantaminen. Näillä painopisteillä ja tavoi eilla komissio katsoo voitavan täydentää CAP-reformia ja EU:n aluepolitiikan käytössä olevia välineitä. Neljänneksi linjaksi ja tärkeäksi työtavaksi komissio nostaa LEADER-toimintaperiaa eiden mukaisen toiminnan Neljännen tavoi een, linjan (Axis) rooli komission asetusluonnoksessa on mielenkiintoinen. LEADER-toimintatapaa voidaan soveltaa kaikissa kolmessa edellä mainitussa linjassa ja se on ilmiselvästi perustelutekstien nojalla myös komission tavoite. Salzburgissa paljon puhu u "Meanstreaming" eli valtavirtaistamien on asetusluonnoksessa o anut ison askeleen eteenpäin. Tämä on Suomelle eri äin tärkeää, koska komission ulkopuolisilla asiantuntijoilla tee ämän arvioinnin mukaan Suomi on jo nyt kaikkein parhaiten valtavirtaistanut toimintaryhmätyötä, jonka merkityksen komissio näkee jatkuvasti kasvavan maaseudun kehi ämisen kokonaisuudessa. Komission ennuste ja tahto näkyy muun muassa siinä, e ä se esi ää vuosille 2012 ja prosen iyksikön reserviä jae avaksi nimenomaan LEADER-tyyppiseen toimintaan. Asetusluonnosta luonnehtii pyrkimys strategisen o een vahvistamiseen. Sitä varten komissio lupaa laatia eurooppalaiset maaseutupolitiikan linjat ja edelly ää jäsenmaiden laativan sen pohjalta ja näitä linjoja tukevat omat maaseutustrategiansa. Näitäkin uusia välineitä merki ävämpi seikka on se, e ä komissio määri ää neljälle toimintalinjalle minimivarat. Se merkitsee sitä, e ä kaikkialla on aikaisempaa paremmin ote ava maaseudun kehi ämisen kokonaisuus haltuun. Linjojen minimirahoitus asetuksen perusteella on edellä mainitussa järjestyksessä 15 prosen ia, 25 prosen ia, 15 prosen ia ja 7 prosen ia kunkin maan maaseutuohjelman kokonaisrahoituksesta. Jokaisessa maaseutuohjelmassa on siten oltava kaikki neljä sisältö- ja mene elytapakokonaisuu a. Kukin jäsenvaltio laatii vaihtoehtoisesti joko yhden koko maan ka avan maaseutuohjelman tai alueelliset ohjelmat. Suomessa ilmeisesti laaditaan Manner-Suomen maaseutuohjelma ja Ahvenanmaata koskeva ohjelma.

258 254 Asetusluonnos pyrkii yksinkertaistamaan hallintoa. Maaseutuohjelmalla sisällöllisestä laaja-alaisuudestaan huolima a on vain yksi yhteinen hallintoviranomainen, yhteinen seurantakomitea, yhteinen seuranta- ja arviointijärjestelmä sekä yhteinen valvontajärjestelmä. Jäsenmaan liikkumavara toimintojen järjestämisessä lisääntynee nykyiseen verra una. Yhteisen eurooppalaisen strategian ja maakohtaisen maaseutustrategian lisäksi komissio pyrkii vahvistamaan maaseudun strategista kehi ämistä korostamalla asiantuntijoiden käy öä, maaseutuohjelman täydentävyy ä, johdonmukaisuu a, kumppanuu a ja subsidiaritee ia eli toteu amisessa paikallista ja alueellista tasoa sekä palkitsemalla hyvin strategiaansa toteu avia reservivaroilla kauden loppupuolella. Maakohtaisen strategian tulee koordinoida yhteen yhteisön, kansallisen ja alueellisen maaseudun kehi ämisen tavoi eet. Maakohtaiset strategiat laaditaan väli ömästi EU:n strategisten linjojen tultua hyväksytyksi. Jäsenmaat velvoitetaan laatimaan myös vuosi aiset yhteenvetoraportit, ensimmäisen kerran vuonna 2008 ja si en 1. päivänä lokakuuta joka vuonna. Näillä seurataan sekä maakohtaisten strategioiden e ä komission linjausten toteutumista. Komissio laatii ensimmäisen vuosirapor insa vuonna Maaseutuohjelman kausi alkaa 1. tammikuuta 2007 ja pää yy 31. joulukuuta Asetusluonnos sisältää artiklassa 15 melko tarkan sisällyslue elon ohjelmalle. Ohjelman täytyy sisältää muun muassa LEADER-toimintatavan yksityiskohdat ja selvi ää ohjelmaa toteu avien partnereiden roolit. Komissio arvioi ohjelmia omia strategisia linjauksiaan, kansallista strategiaa ja säädöksiä vasten. Euroopan unionin maaseutuohjelman neljästä toimintalinjasta kaksi ovat varsinaiseen maaseutupolitiikkaan lii yviä eli linjat kolme ja neljä Kolmas linja Toimintalinja kolme sisältää neljä toimenpidekokonaisuu a ja useita toimenpiteitä seuraavasti: a) maaseudun elinkeinotoiminnan monipuolistaminen ei-maataloudelliset toiminnot mikroyritysten luominen ja kehi äminen edistämällä yri äjyy ä ja taloudellista rakenne a matkailun kehi äminen kestävän talouden kehi äminen suojelemalla ja edistämällä luonnonympäristöä b) maaseudun elinolojen ja elämänlaadun parantaminen yritystoiminnan ja maaseutuväestön olennaiset palvelut kylien uudistaminen ja kehi äminen ja maaseutuperinteen vaaliminen eli suomalaisi ain kylätoiminnan vahvistaminen c) 3. linjan toimijoiden ammatillisten valmiuksien parantaminen d) paikallisten kehi ämisstrategioiden valmistelussa ja toteu amisessa vaadi avien taitojen kehi äminen

259 255 Yksityiskohtaisemmissa artikloissa näkyy jälleen komission suunnitelmallisuuden korostus: korostetaan kyläohjelmia, toiminta-alue a koskevia tutkimuksia, paikallista kehi ämisstrategiaa ja perehtymistä maaseutustrategioihin sekä hankkeiden vetäjien koulu amista. Artiklassa 58 komissio suosi aa suoraan maaseutuohjelman kolmannen tavoi een toimenpiteiden toteu amista paikallisstrategioiden avulla LEADER-toimintatapa Neljäs toimintalinja eli LEADER on komission asetustekstissä toisaalta valtavirtaiste u kaikkiin linjoihin ja määri elyllä painotetaankin hyvin olennaisia piirteitä toimintaryhmätyön käytännön ehdoista. Toisaalta asetus ei sisällä rii äviä edellytyksiä toimintakykyisen kansalaistoiminnan aikaansaamiseksi (uudet jäsenmaat) tai jo syntyneiden yhdistysten ja ryhmien toiminnan varmistamiseksi. Teknisessä tuessa tulisi olla tähän tavoi eeseen lii yviä määrityksiä. Suomen olosuhteissa kaikki kolmannen linjan toimenpidekokonaisuudet sopivat LEA- DER-toimintaan, myös muutamia toimintalinjojen yksi ja kaksi toimenpiteitä voidaan sovi aa LEADER-toimintaan. Artiklassa 60 komissio määri ää LEADER-lähestymistavan ominaispiirteiksi: paikallisten maaseudun kehi ämisstrategioiden toteu aminen seututasoisten ohjelmien toteu aminen alhaalta-ylös -lähtöinen kehi äminen eli päätöksenteko paikallisilla toimintaryhmillä julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyö paikallistasolla toimijoiden ja hankkeiden vuorovaikutukseen perustuva monialainen yhteistyö innovatiivisuus toimeenpanossa alueellisten tai kansainvälisten yhteishankkeiden toimeenpano paikallisten kumppaneiden verkostoituminen. Lisää piirteitä tulee artiklassa 61, joka käsi elee toimintaryhmiä. Siinä komissio korostaa ryhmien tehtävää yhdentävän paikallisen kehi ämisstrategian toteu amisessa. LEADER II- ja LEADER+ -ohjelmien ryhmät luonnollisesti ovat kelvollisia jatkamaan tai sellainen uusi ryhmä, jossa on mukana useita paikallisia toimijoita eli sektoreita. Muiden kuin viranomaisten osuuden on päätöksenteossa eli hallituksen kokoonpanossa oltava vähintään 50 prosen ia. Suomessa on sovelle u tätäkin selkeämpää tulkintaa edelly ämällä kolmikantaa hallituksessa. Toimintaryhmältä edellytetään kykyä määritellä ja toteu aa alueen kehi ämisstrategiaa. Komissio tähdentää myös ryhmän kykyä selvitä julkisten varojen hallinnosta. Toiminta-alueen tulee olla kiinteä ja rii ävän pystyvä elävän kehi ämisstrategian toteu amiseen. Nykyisten Suomen toimintaryhmien keskimääräinen koko eli 4 7 kuntaa ja noin asukasta täy ää ehdot hyvin. Toimintaryhmä valitsee rahoite avat hankkeet ja hankkeissa hyväksy ävät kustannukset määri elee pääasiassa jäsenmaa. Edellisellä ohjelmakaudella oli kohtalaisen hyvin toimiva eurooppalainen verkostoyksikkö palvelemassa toimintaryhmiä. Tällä kaudella komissio on perustanut verkostoyksikön vastikään ja tehtävät ovat rajalliset. Artikla 68 puhuu maaseudun kehi ämisen

260 256 eurooppalaisesta verkostoyksiköstä, joka on esityksen mukaan komission apuväline strategisen kehi ämistyön aikaansaamisessa. Aiemmin kansalliset verkostoyksiköt olivat vapaaehtoisia, joskin lähes kaikki jäsenmaat sellaisen ovat perustaneet. Nyt artiklassa 69 edellytetään kansallista verkostoyksikköä. Maaseutuohjelman rahoitus nousee astei ain vuoden ,8 miljardista eurosta vuoden ,2 miljardiin euroon vuoden 2004 rahan arvon mukaisesti. Määrärahoihin tehdään 2 prosentin vuotuinen indeksitarkistus. Kokonaissumma on siten 88,75 miljardia euroa, josta 31,3 miljardia suunnataan tulevan Tavoite 1 -ohjelman mukaisille konvergenssialueille. Reserviin varataan 3 prosen ia määrärahoista eli 2,66 miljardia euroa vuoden 2004 rahan arvon mukaisesti. Komissio varaa tarvitsemansa tekniseen tukeen 0,30 prosen ia varoista. Jäsenmaan tekninen tuki ohjelman valmisteluun, toteutukseen, arviointiin, tiedotukseen, valvontaan ja kansallisen verkostoyksikön toimintaan saa nousta enintään 4,0 prosentin osuuteen ohjelman kokonaisvaroista. Lisäksi jäsenmaan tulee o aa huomioon modulaatiosta saatavat määrärahat. Edellä mainituista luvuista ei vielä voi johtaa arviota Suomessa maaseutupolii iseen käy öön tulevista varoista. Pitkän neuvo eluprosessin läpikäyvä komission maaseutuohjelma-asetusluonnos ja Suomen maaseutupolii isen kokonaisohjelman esitykset eivät kuitenkaan ole ristiriidassa. Varsinkin LEADER-toiminta voitanee seuraavalla kaudella toteu aa kokonaisohjelman linjaamalla tavalla.

261 KOKONAISOHJELMAN TOTEUTUS JA TARVITTAVAT VARAT 11.1 Maaseutupoliittisten strategioiden ja kehittämistoimenpiteiden yhteys Strategiat, tärkeäksi arvioidut painotukset ja linjat määri ävät toimenpiteitä. Maaseutupolitiikan toimintalinjat ovat muotoutuneet 15 vuoden aikana. Silti esiintyy arvioita, e ei maaseutupolitiikalla ole strategiaa. Enemmän on ehkä kysymys maaseutupolitiikan strategioiden vastustamisesta kuin aidoista strategioiden puute-epäilyistä. Strategioiden tasolla eniten kiistaa aiheu aa maaseutupolitiikan pyrkimys paino aa tavoi eita ja toimenpiteitä niin, e ä maaseudulla asuvien ihmisten määrä ja heidän hyvinvointinsa kasvaisivat. Tämä linjaus on olennaisesti toinen kuin perinteinen näkemys maaseutupolitiikan tehtävistä, joiksi luetaan monet maaseudulla tapahtuvat toimet, vaikka ne vähentäisivät maaseudulla asuvien lukumäärää, hyvinvointia ja rahavirtoja. Maaseutupolitiikka ei ole väylä, jonka kau a elinkeinot tai hallinnonalat voivat etsiä tukea ja ymmärrystä omille sektoriperusteisille painotuksilleen. Tavoi eet ja toimenpiteet saa avat kuitenkin yhdistyä, jos maaseutupolitiikan pääkriteeri täy yy, jolloin maaseutupolitiikkakin on osaltaan niin vanhan kuin uuden elinkeinoalan tai hallinnon tuki Välillisesti vaikuttavia linjauksia Muutaman tärkeän strategian merkitys ei ilmene aivan suoraan. Ne vaiku avat välillisesti moneen asiaan. Näitä ovat ainakin seuraavat: yhteisöllisiä kehi ämiskeinoja ja yritystukia pidetään rinnakkaisina ja samanarvoisina kehi ämisvälineinä pyrkimys voimavarojen kokoamiseen rahoitus samalta tasolta kuin missä hanke toteutetaan luo amus kansalaistoiminnan merkitykseen ja alhaalta ylöspäin vaiku amisen vahvistaminen pyrkimys rakentaa maaseudun ja kaupungin välille vuorovaikutuksen muotoja maaseutu, sen toimivuus ja elinvoima, on kansalaisten yhteisen vastuun asia. Suomalainen maaseutupolitiikka joutuu o amaan vakavasti sen tosiasian, e ä Suomen maaseutu on lähes kokonaan haja-asutusalue a. Kylät ovat enemmän haja-asutusalue a kuin taajamia ja pienet keskukset eli kirkonkylät ja pienet kaupungit eurooppalaista maaseutua. Vaikka alueellisessa kehi ämistyössä on monia perusteita tukeutua keskuksiin, koska niissä on osaamista, asiakaspohjaa ja ostovoimaa, työpaikkoja ja monipuolisia palveluja, Suomessa ei maaseudun kehitystyötä voida nojata kuin pieneltä osin keskusten veturivaikutukseen. Suomen pienten keskusten myönteinen vaikutus ei tavoita laajoja vähäväkisiä maaseutualueita. On käyte ävä toisia keinoja. Näitä ovat yritysten yhteistyö ja pitkälle menevä verkostoituminen, yhdistysten työnjako ja voimien kokoaminen, osaamiskeski ymät osaamiskeskusten rinnalla ja luo amus kansalaisten omaehtoisuuteen, sillä julkinen valta ei palvele samantasoisesti syrjässä ja keskuksessa

262 258 asuvaa ja yri ävää. Koko maata ajatellen tasapainoinen alueellinen kehi äminen edelly ää keskusvetoisen aluepolitiikan rinnalle voimakasta paikallisyhteisöihin tukeutuvaa maaseutupolitiikkaa Välittömästi toimenpiteisiin johtavat strategiat Kun maaseutupolitiikan strategioiden kehi elyssä korostetaan maaseutualueiden erilaisuu a ja tähdennetään maaseudun kolmijaon käy öä, tarkoituksena on löytää kullekin aluetyypille omat kehi ämistoimenpiteensä. Tavoite ei kuitenkaan ole helppo, sillä useimpia toimia tarvitaan kaikentyyppisillä maaseutualueilla eivätkä alueet itse hevin tunnustaudu esimerkiksi syrjäiseksi, harvaan asutuksi maaseuduksi ja korosta vain tälle aluetyypille leimallisia toimenpiteitä, vaikka ilmiselvästi ao. aluetyyppiä olisivatkin. Silti keinojen eriy ämiseen on pyri y ja siinä on päästy vaihei ain eteenpäin, joskaan ei vielä rii ävästi. Kunnan asemaa ja roolia koetellaan monelta suunnalta. Tehtävien käytännön toteu aminen on siirtymässä yhä enemmän seututasolle, osa myös kylätasolle. Muutokset vaiku avat kunnan tehtävien järjestämiseen. Sen sijaan kunnan merkitystä ne eivät vähennä, jos kunta yhdessä muiden toimijoiden kanssa löytää ajantasaisen roolinsa. Suomessa on jo jonkin aikaa kehite y maaseutupolii ista järjestelmää. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän työ on vahvistunut, samoin kylä- ja seututasolla on toimivia työmuotoja, sen sijaan maakuntatasolla maaseutupolitiikan valmistelua ja käytännön toimenpiteitä tulee lisätä. Kaikki elinkeinot ovat samanarvoisia. Kun maaseutupolitiikan strategia tähdentää elinkeinoperustan monipuolistamista, tarkoi aa se nimenomaan huomion kiinni ämistä laajeneviin elinkeinoaloihin. Siksi maaseutupolitiikassa korostetaan esimerkiksi hyvinvointipalvelujen uusia muotoja, kul uuriin syntyviä työpaikkoja, matkailun kehi ämistä ja etätyön määrätietoista lisäämistä. Olennaisempaa kuin elinkeinoalan nykyinen suuruus, on sen anti tulevaisuudessa. Muutaman maaseudulle tyypillisen elinkeinon maaseudusta on siirry y useiden ja jatkuvasti lisääntyvien elinkeinojen maaseutuun ja asumisen maaseutuun. On ilmeistä, e ä maaseudun elinvoiman näkökulmasta saavutetaan enemmän uusien asukkaiden kau a kuin vahvallakaan elinkeinopolitiikalla. Siksi maaseutupolitiikka korostaa rakentamisen rajoi eiden vähentämistä ja vastuullista rakentamista myös ilman kaavoitusta, joka on hidas ja joskus tarpee omasti rajoi ava menetelmä. Maaseutupolitiikassa on jo jonkin aikaan tähdenne y asiakasohjautuvuuden lisäämistä yritysneuvonnassa ja -rahoituksessa. Tärkeänä pidetään myös yhteiskunnan tasapuolista suhtautumista yrityksiin riippuma a maatalouskytkennästä, asiakkaan työ ömyydestä tai yritystoiminnan kasvuhakuisuudesta. Kun eri hallinnonaloilla sovelletaan edellä maini uja kriteereitä, on päässyt syntymään paljon väliin jäävää yritystoimintaa: uudelle palvelualalle ponnisteleva, maatilansa toimintoja monipuolistava henkilö saa aa saada julkista tukea uudelle yritystoiminnalleen, ilman maatilaa samalle alalle yri ävä naapuri ei tukea saa, vaikka maatila ei uuden alan menestymistä takaa. Hallinto on luonut erilaisia palvelupake eja. Ne vain eivät pysy jatkuvan muutoksen tahdissa.

263 259 Metsät ovat maaseutupolitiikassa tuotannontekijä ja toimentulon lähde maaseudulla asuville. Siten maaseudun elinvoiman kannalta tärkeitä kehi ämisaloja ovat puutuoteala ja puuenergian hyödyntäminen. Metsät ovat maaseutupolii isesti suuri mu a edelleen vähän käyte y mahdollisuus. Laadukkaan puun tulisi jalostua enemmän ja pidemmälle alueellisesti ja paikallisesti. Ohjelma- ja hanketyö jatkuu EU-kaudella Suomen suuret alue-erot edelly ävät, e ä aluekehitysvarat säilyvät nykyisellä tasolla. Jos EU-rahoitus vähenee, on vastaavasti korote ava kansallista rahoitusta. Suomi on tällä hetkellä laajentuneessa Euroopan unionissa suhteellisen rikas maa. Samaan aikaan se on entistä selvemmin perifeerinen ja kaukana eurooppalaisista keskuksista sijaitseva maa. Siksi Suomen on menestyäkseen kiinnite ävä vakavaa huomiota alueellisesti tasapainoiseen kehitykseen. Helsingin seutu on monessa mielessä por i kansainväliseen kauppaan ja yhteistyöhön, mu a se on sitä vahvempi, mitä tasapainoisempi keskusverkko ja elinvoimaisempi maaseutu sitä ympäröivät. Edellä on kuva u pääosa maaseutupolitiikan keskeisistä strategioista. Ne ovat vaiku aneet huoma avasti 4. maaseutupolii isen kokonaisohjelman ehdotuksiin. Kokonaisohjelman sisältö ja rakenne nouda avat strategioita. Sen sijaan aina on pohdi ava, ovatko linjaukset rii äviä ja oikeisiin asioihin kohdistuvia. Kun strategioita muutetaan tai lisätään, on pohdi ava, miten ne toteutetaan. Eri äin aiheellista on arvioida, viekö strategia maaseutua eteenpäin, vai onko kysymys vain yhden organisaation tai elinkeinon tai harrastuspiirin edusta, jossa maaseutu jälleen kerran on pelkkä puite tai jopa häviäjä. Sektorien vuoksi sellaisia strategioita tarvitaan huomennakin, mu a maaseutupolitiikan keskiöön ne eivät kuulu Valtioneuvosto päättää, ministeriryhmä seuraa, YTR avustaa toteutuksessa Maaseutupolii inen kokonaisohjelma on hyvin monenlaisten asioiden kooste. Siksi myös ohjelman toteutus on useiden osien prosessi: valtioneuvosto hyväksyy maaseutupolii isen erityisohjelman erityisohjelman ja kokonaisohjelman edistymistä käsitellään aika ajoin hallinnon ja aluekehityksen ministerivaliokunnassa tai maaseutupolitiikan ministeriryhmässä ja eduskunnan maaseutuverkostossa YTR määri ää jokaiselle esitykselle vastuutahon, organisaation, teemaryhmän tai henkilön YTR o aa kantaa ohjelmien toteutumiseen kaksi kertaa vuodessa tehtävällä toteumamuistiolla teemaryhmät ja YTR:n yhteistyöverkostot vastaavat alansa esitysten eteenpäin menosta valtioneuvoston kanslia ja YTR seuraavat ohjelman vaiku avuu a valituin indikaa orein (liite 4) maaseutupolii isen järjestelmän toiminta, ml. kokonaisohjelma, arvioidaan kerran hallituskaudessa neuvo eluilla vauhditetaan esitysten toteutumista

264 260 hankerahoitusta suunnataan tutkimuksiin ja verkostohankkeisiin, joilla kokonaisohjelmaa toteutetaan MMM ja YTR:n tiedotustyöryhmä järjestävät erityisohjelmaa/kokonaisohjelmaa esi eleviä alueellisia tiedotus- ja koulutustilaisuuksia ja seminaareja YTR:n sihteeristö tuo aa ohjelmista artikkelisarjan kokonaisohjelmaa tarjotaan oppikirjaksi kokonaisohjelmasta laaditaan suomen, ruotsin, englannin ja ranskan kieliset tiivistelmät sekä saksan ja venäjän kieliset ne iversiot. Poikkihallinnollisen ohjelman toteu aminen on sektoriohjelmia vaikeampaa. Hallinnonalojen ja vastuuorganisaatioiden sitoutumisessa on toivomisen varaa. Siksi ne onkin saatava mukaan prosessiin. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä on rakenteellisesti sopiva elin avustamaan valtioneuvostoa ohjelman toteu amisessa. Toimintatavat ovat vähitellen täsmentyneet. Politiikkaohjelmien onnistumisen edellytys on, e ä myös asioiden valmisteluun saadaan aitoa poikkihallinnollisuu a. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän jäsenillä ja sihteeristöön kuuluvilla on tehtäviä ja vastuuta omassa linjahallinnossaan ja samalla YTR:ssä maaseutupolitiikan esiin nostamissa kysymyksissä. Jäsenet ja sihteerit on koo u eri organisaatioista, mu a YTR:n tehtävissä he eivät ole organisaationsa edustajia vaan maaseutupolii isten asioiden valmistelijoita samalla tavalla kuin oman organisaationsa tehtävissä. Valtioneuvoston päätös antaa maaseutupolitiikalle väl ämä ömän polii isen tuen. Sitä vankistaa hallinnon ja aluekehi ämisen ministerityöryhmässä tapahtuva ohjelman toteutuksen seuranta. Käytännön toimenpiteet ohjelman toteu amiseksi ovat maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän vastuulla. Siinä keskeinen toimenpide on vastuu aa YTR: n jäsenorganisaatiot, teema- ja työryhmät sekä yksi äiset YTR:n jäsenet ja sihteerit toteutustyöhön. Näin on tehty tähänkin asti, mu a ilman päätöksiä eikä aivan ka avasti. Kaikki kokonaisohjelman ehdotukset vastuutetaan ja arvioidaan kustannusvaikutukset. Tämä toimenpide selkey ää YTR:n oman verkoston tehtäviä, mu a samalla se nostaa esille maaseutupolitiikan laajan verkoston, joka on jo syntynyt. Kokonaisohjelman ehdotuksissa vastuutus- ja arviointityö on aloite u. Maaseutupolitiikan valmistelussa on tähän mennessä tehty kolme täysimi aista neuvottelukierrosta: kaksi kokonaisohjelmien valmistelun aikana ja yksi jälkeen. Nyt tiedetään "oikeat osapuolet", eri politiikanalojen ja maaseutupolitiikan lähestymistapojen erot ja yhteiset pinnat sekä yhteiskuntapolitiikan keinovalikoiman liikkuvat osat. Maaseutupolitiikka luonnollisesti muiden politiikanalojen tapaan pitää kiinni keskeisistä strategisista linjauksistaan. Politiikan käytännön toteutuksessa sovitellaan ja tartutaan esiin nouseviin mahdollisuuksiin. Näin toimien saavutetaan tuloksia ja niitä kokonaisohjelman laaja-alaisuus ja maaseutupolitiikan moneen suuntaan ulo uva verkosto tukevat. Teema- ja työryhmien työ sekä valtakunnallisten hankkeiden rahoitus ovat olleet olennainen osa kokonaisohjelmien toteutusta. Näin on jatkossakin. Teemaryhmien tulee toisaalta olla yhteistyössä ja vahvistaa alueellista oman teemansa toimintaa ja toisaalta aiempaa rohkeammin käydä neuvo eluja ja tuo aa tietoa niin YTR:n kau a kuin suoraan oman alan ongelmakysymyksistä. Verkostojen rakentamisessa ja alan toimijoiden yhteistyössä on viime vuosina edisty y merki ävästi. Seuraavana vaiheena on tästä edistysaskeleesta hyödyn o aminen.

265 261 Valtakunnallisten hankkeiden kynnyskysymys on laajojen verkostohankkeiden rahoitusmahdollisuuksien parantaminen. Muutama vuosi si en näitä hankkeita ei vielä syntynyt. Nyt väl ämä ömät perustyöt, muun muassa teemaryhmien rakentaminen,on tehty ja valmiuksia on, mu a varat ovat rii ämä ömät. Kokonaisohjelma on maaseutupolitiikan keskeinen väline. Ohjelman mahdollisimman hyvälle toteutumiselle on kaksi ehtoa yli muiden: polii isen tuen lisääntyminen ja YTR: n työtapojen jämäköityminen. Kummastakin on ollut vii eitä 4. kokonaisohjelman valmistelun yhteydessä ja molemmat ehdot on saatujen kokemusten ja jo toteute ujen käytäntöjen perusteella mahdollista täy ää. Maaseutupolitiikkaa käsitellään muiden aluekehitystoimien tapaan hallinnon ja aluekehi ämisen ministerivaliokunnassa tai si en erillisessä ministeriryhmässä, missä ohjelman valmistelu tapahtui. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän toiminnassa keskeinen ehto tarkoi aa käy öön ote ujen toimenpiteiden virallistamista ja jäsenten ja sihteereiden asenteiden kypsymistä näkemään YTR: n työ yhtenä omiin tehtäviin kuuluvana, ja e ä YTR:ssä valmistellaan nimenomaan maaseutupolitiikkaa. Toisen ja kolmannen kokonaisohjelman hyvä toteutuminen antaa pon a myös neljännen ohjelman läpiviemiselle Alue- ja keskushallinnon yhteiset toimintalinjat Maaseutupolii inen kokonaisohjelma keski yy keskushallinnon päätösten alueellisiin vaikutuksiin. Maakuntaohjelma puolestaan nostaa esiin maakunnan kehi ämisen tärkeimmät linjat ja toimenpiteet. Kokonaisohjelma on tulituki maakuntien kehitystyölle. Paras tulos saavutetaan, kun kokonaisohjelman ja maakuntaohjelmien strategiat ja käytännöt kohtaavat alueellisesti varioiden. Monia tärkeitä yhteisiä linjauksia ja toimenpidekokonaisuuksia ovat: yhteinen näkemys maakuntaohjelman ja kokonaisohjelman suhteesta Maakuntaohjelmissa selviteltiin niiden ja muiden ohjelmien suhde a. Ilmeni, e ä maakuntaohjelman ja maaseutupolii isen kokonaisohjelman suhde a oli vaikea nähdä. Vaikeuteen ovat ymmärre ävät syyt: kokonaisohjelma ei ole alueohjelma. Pikemminkin se on tulitukiohjelma aluekehitysjärjestelmän keskeiselle osalle eli maakuntaohjelmille. Jo a maakuntaohjelmat saisivat hyötyä maaseutupolii isesta kokonaisohjelmasta ja toisaalta kokonaisohjelman muutamat keskeiset strategiat ja toimenpiteet toteutuisivat alueilla, tarvitaan yhteisiä linjauksia. Olennaista on nähdä maakuntaohjelmat maakuntapolitiikan perusvälineinä ja maaseutupolii inen kokonaisohjelma niitä tukevana välineenä kysymyksissä, joiden kau a kaikkein eniten maaseudun kehitykseen tosiasiassa vaikutetaan. maaseudun tulee näkyä maakuntaohjelmissa Maakuntaohjelmien harjoituskierroksen arviointi kertoi selvästi, e ä maaseutu ei ollut millään lailla maakunnallisten toimenpiteiden keskiössä. Päinvastoin maakuntaohjelmien suhde maaseutuun vaihteli keskiarvon ollessa vaatimaton. Kun kokonaisohjelman ja maakuntaohjelmien suhde toimii, molemmat pystyvät o amaan aineksia toisiltaan. Asioissa, joissa tarvitaan sekä valtakunnallista e ä maakunnallista toimintaa, molem-

266 262 man tason toimenpiteet suunnitellaan toisistaan tietoisesti ja yhteistyössä. On tärkeää oivaltaa, e ä maaseudun erityiskysymysten esille o aminen ja ratkaiseminen ei millään tavalla vähennä keskusten kehitysedellytyksiä - päin vastoin. maakunnat tarvitsevat maaseutupolitiikasta vastuuta kantavan ja etenkin asioita valmistelevan elimen Valmisteluelimen voi nähdä vaikkapa valtakunnallisen maaseutupolii isen yhteistyöryhmän vastinparina alueella. Olennaista on moniaineksisen ryhmän olemassa olo ja asioiden valmistelusta vastuun kanto. On paljon kehi ämiskysymyksiä, joissa valtakunnallinen yhteistyöryhmä ja sen teemaryhmät sekä vastinparit alueilla voivat yhteistyössä saada paljon aikaan. On ilahdu avaa, e ä esimerkiksi maakunnan yhteistyöryhmän maaseutujaostoja on ale u kehi ää maakunnallisen maaseutupolitiikan valmisteluelimiksi. Kokoonpanoltaan monipuolinen toimielin todella tarvitaan. alueiden nelijaon ja maaseudun kolmijaon käy ö Tuloksiin pääsemiseksi on tunnuste ava maaseutualueiden erilaisuus ja niiden kehi ämiseen tarvi avat erilaiset toimenpiteet. Kaikissa maakunnissa aluejaon hyödyntäminen terävöi ää tarkastelua ja lisää tietoa tosiasiallisista olosuhteista. Toisaalta esimerkiksi Lapissa verra una Varsinais-Suomeen aluejako ei ole yhtä ero eleva. Toisaalta nelijako ei ole ainoa tärkeä alueellinen jako. Monia tarkasteluja kanna aa tehdä maakunni ain ja seutukunni ain, mu a yksinään ne eivät alueiden olosuhteiden tajuamiseen ja toimenpiteiden kohdentamiseen riitä. yhteinen näkemys kylä- ja kehi ämisyhdistysten roolista Maaseudun vastuullinen ja tuloksekas kehitystyö edelly ää maaseudun organisoitumisen melko suurta muutosta. Olennaista siinä on voimavaroja yhdistävien työtapojen lisääminen. Kyläyhdistykset ja maaseudun kehi ämisyhdistykset (toimintaryhmät) ovat nimenomaan voimia kokoavia työtapoja. Vähäväkisillä alueilla näiden aseman suhteellinen vahvistuminen merkitsee kehi ämisedellytysten paranemista. Valtakunnallisen ja alueellisen maaseutupolitiikan kanna aa tukeutua näihin monialaisiin yhdistyksiin ja edelly ää niiden kehi ymistä. Lähivuosina tarvitaan sekä yhteen asiaan tai väestöryhmään keski yviä yhdistyksiä e ä voimavaroja kokoavia yhdistyksiä rinta rinnan. osaamiskeskusten ja -keski ymien tiheä verkosto Ihmisten työ uudistuu nopeassa tahdissa, mikä vaatii joustavaa osaamista. Osaamiskeskusten ja niihin lii yvien omaehtoisten osaamiskeski ymien verkosto on tärkeä ehto rii ävän osaamistason saavu amiselle. Asiassa on viime vuosina edisty y, mu a tarpeet muu uvat, toisin sanoen osaamiskeskusten ja -keski ymien verkosto ei voi pysyä muu uma omana, vaan vaatii jatkuvaa kehitystyötä. aitoa valtakunnallista ja maakunnallista kaupunki- ja maaseutupolitiikkaa Maaseutu- ja kaupunkipolitiikalla on olennaisia yhtymäkohtia, jotka takaavat ongelmien ratkaisuja ja tasapainoista alueellista kehitystä. Molemmat politiikan alat ovat poik-

267 263 kihallinnollisia, korostavat yhteisöllisyy ä, alhaalta ylöspäin suuntautuvaa kansalaisvaiku amista ja paikallisia ongelmaratkaisuja. Kaupunki- ja maaseutupolitiikka eivät ole vastakkaisia politiikan aloja vaan rinnakkaisia, jotka voivat tukea toisiaan. Niitä on tulosten saamiseksi viisasta kehi ää tasatahtisesti niin valtakunnallisesti kuin alueilla. valtakunnalliset ja alueelliset teemaryhmät tai vastaavat yhteistyöhön Teemaryhmätyön keskeinen idea on yhdistää samoihin päämääriin tähtääviä yrityksiä tai muita toimijoita tehokkaisiin toimiin. Teemaryhmätyö on 3 4 vuoden aikana edennyt, mu a ei ole vielä saavu anut läheskään täy ä määräänsä ja osaamistaan. Olisi hyvä, e ä valtakunnallinen teema- tai työryhmä ja sen alueelliset vastineet tapaavat silloin tällöin. Teemaryhmät tuovat kehi ämistyöhön tavoi eellisuu a ja yhteistyöosapuolia. Valtakunnallisen ja alueellisen teemaryhmän työnjako on saatavissa selväksi ja toisiaan tukevaksi. maaseutu asumisen ja elämisen toimintaympäristönä Maaseutu kokonaisuudessaan sisältää asumisen ääripäät: suurimmat kasvualueet keskusten lähialueilla ja vähitellen autioituvia alueita pitkien etäisyyksien takana. Asumiseen lii yvät muutokset ovatkin olleet pitkään melko pysyvät. Työt ovat vetäneet keskusten lähistölle ja luonnonläheisyys, asuntojen halvemmat hinnat ja lapsiperheiden arvostama kasvuympäristö ovat hajau aneet asumista yhä laajemmille alueille. Ilmiö on koitunut kymmenien maaseutukuntien hyödyksi. Vaikka muu oliikkeen pääsuunta onkin ollut maalta kaupunkeihin, aina on esiintynyt myös vastakkaista liike ä. Se on viime vuosina hieman voimistunut ja suurten ikäluokkien eläköityessä voimistuu edelleen. Vaikka sitäkin ilmentää paino uminen keskusten lähialueille, siihen lii yy mahdollisuuksia kohdentua laajemmin maaseudulle. Kuntien ja maakuntien kanna aa kiinni ää asiaan huomiota. Maakuntaohjelmat olivat yllä ävän kirjavia suhteessa maaseutuasumiseen. Toisaalla se on määrätietoisen politiikan tarkoitus, toisaalla korostetaan keskusten kaavoituskysymyksiä. Maalle rakentaminen ja siellä asuminen on kuitenkin suuri mahdollisuus, kunhan toimitaan tiukentuneiden ympäristösäädösten mukaan. Se on perusteltu ehto. Muita rajoi eita maaseudun asuinrakentamiselle on turha ase aa. Hyvän juomaveden saaminen ja jätevesien pois ohjaaminen aiheu avat paikoin tarpeita tiiviiseen yhdyskuntarakentamiseen kustannus- tai maaperäsyistä. Toisaalla taas tämä ei ole väl ämätöntä. Muutamat yksi äistalot eivät aiheuta kunnille palveluun lii yviä yllä äviä ylläpitotarpeita, koska palvelut pääsääntöisesti ovat jo haja-asutusalueilta poistuneet. laajenevat alat yhdenmukainen näkemys mahdollisuuksista Maaseutu ei ole tuomi u väistämä ömään työpaikkojen vähenemiseen. Vaikka maaja metsätaloudessa ja teollisuudessa työpaikkojen väheneminen jatkuu, se ei ole enää suurta ja yhä useampia laajenevia aloja tulee tilalle. Maaseutupolitiikan on niin valtakunnallisesti kuin alueellisesti suhtaudu ava tasapuolisesti eri elinkeinoaloihin ja työmahdollisuuksiin, supistuviin ja laajeneviin, suuriin ja pieniin. Tulosten saamiseksi on väl ämätöntä, e ä kehi ämistoimia toteutetaan niin keskushallinnossa kuin alueilla ja e ä näkemys tulevaisuudesta ja kehi ämisen suunnista on suunnilleen yhteneväinen.

268 264 Alueellisia eroja luonnollisesti on. Maakunnallisen ja valtakunnallisen elinkeinopolitiikan yhteisiä linjauksia ovat muun muassa seuraavat: huolenpito maatalouden toimintaedellytyksistä sekä elintarvikkeiden tuo ajana e ä lähiympäristön hoitotoimien tekijänä väl ämä ömien metsänhoitotoimien aikaansaaminen kasvavan kylämetsuri-amma iryhmän avulla lisääntyvien hoivapalvelujen toteu amiseksi ja ennenaikaisen laitoshoidon väl ämiseksi järjestetään hoivapalvelut kyli äin tai kunni ain kul uurin työpaikkoja lisätään ja varmistetaan tapahtumin, näy elyin ja ohjaustehtävin etätyötä lisätään vapaaehtoisuuden perusteella niin julkisissa kuin yksityisissä työyksiköissä. Monenlaiset toimistotehtävät tai toisaalta asiantuntijatehtävät hoituvat tuo avammin etätyönä. Etätyömahdollisuus nostetaan työpaikoilla kunnolliseen keskusteluun ja käsi elyyn. Edellä mainitut tehtävät ovat tärkeitä kaikkialla, vaikkakaan eivät samanpainoisesti. Toisaalta niissä eteneminen vaatii alueellisen näkökulman lisäksi entistä voimakkaampaa paikallista kehi ämistyötä. Tämä seikka on ote ava huomioon niin valtakunnallisessa kuin alueellisessa kehi ämistyössä ja varojen kohdentamisessa. Kun asioissa edistytään, maakuntien maaseutupolitiikka vahvistuu ja tulokset paranevat. Maaseutupolitiikassa paikallisuus, alueellisuus, valtakunnallisuus ja kansainvälisyys lyövät kä ä toisilleen. Mikään taso ei pysty paikkaamaan toista. Siksi on huolehdittava kaikkien tasojen toimintakyvystä ja mitä enemmän on yhteisiä linjauksia ja tietoista samaan suuntaan tähtäävää kehi ämistyötä, sitä paremmat ovat tulokset Uusia varoja tarvitsevat toimenpiteet Maaseutupolii inen kokonaisohjelma on sisällöltään ja toteutusvastuultaan hyvin laaja ja sitä toteutetaan valtiontalouden kehysten ja talousarvioiden pui eissa sekä olemassa olevia varoja uudelleen kohdentamalla. Muutamissa ehdotuksissa ohjelma keho aa harkitsemaan mahdollisuu a varojen lisäämiseen. Joissakin tapauksissa ratkaisu voi olla varojen siirtäminen ehdote uun kohteeseen vähemmän tärkeästä kohteesta. Vain muutama ehdotus kokonaisohjelman kaikkiaan 133 ehdotuksesta esi ää selkeän rahoituslisäyksen, koska ao. ehdotuksia pidetään väl ämä öminä. Silloin kysymys on toimintarakenteen rapautumisen estämisestä, väl ämä ömästä muutoksesta tai uudesta työtavasta. Seuraavassa esitetään kaikki ne ohjelman ehdotukset, joilla on jonkinlainen menoja lisäävä tai tuloja vähentävä vaikutus valtiontalouteen. Ohjelman painopiste on toimintarakenteiden muu amisessa. Siihen tarvitaan hieman valtion rahoitusta, mu a varat saadaan takaisin toimintojen vireytymisenä. Rahoitusasetelmassa on kahdenlaisia esityksiä. Toiset ovat maaseutupolii iseen kehi ämiseen tarkoite ujen julkisten varojen ja samalla yksityisten varojen lisäämiseen tähtääviä esityksiä. Toiset taas vuosikausia politiikanteossa esiintyneitä maaseudun olosuhteiden kohentamisen peruskysymyksiä, jotka luonnollisesti esiintyvät maaseu-

269 265 tuohjelmassa, mu a mahdolliset lisävarat ovat valtiontalouden tilan ja polii isten päättäjien harkinnan varassa. Edellisen kategorian määrärahatoiveet ovat pienempiä, jälkimmäisten suurempia. Toisaalta edellisten strateginen ja välillinen vaikutus on suurin. Maaseudun kehitystyön jatkaminen, todennäköisten viivästymisaikojen yli äminen ja mekanismin kehi äminen tarkoi aa ehdotuksissa ELMA-rahaa, viivästymisongelman ratkaisuehdotuksia, kylätoiminnan valtionavun koro amista, toimintaryhmätyön rahoitusta, TE-keskusten henkilöstön vakinaistamista, sopimusperusteisen toiminnan käynnistämistä, monitoimipalvelujen tuen aikaansaamista sekä valtakunnallisen hankerahoituksen lisäämistä verkosto- ja osaamiskeski ymähankkeiden aikaansaamiseksi. Kokonaisohjelma esi ää näihin uu a rahaa vuodelle 2005 yhteensä 2,2 miljoonaa euroa sekä vuoden 2008 loppuun mennessä yhteensä 46 miljoonaa euroa (suurimpana ELMArahoitus). Toisen kategorian ehdotusten tarkkoja taloudellisia vaikutuksia on mahdoton esi ää. Ne ovat kuitenkin selvästi suuremmat kuin ensimmäisen kategorian ehdotusten valtiontaloudelliset vaikutukset. Monet ehdotukset ja taloudellisesti suurimmat vaikutukset lii yvät tiestöön ja liikkumiseen. Jos toisen kategorian ehdotuksiin saadaan vuosien aikana lisää varoja yhteensä 60 miljoonaa euroa tai vähemmän, tulos on huono. Jos sen sijaan summa nousee yli 60 miljoonaan tulos on kohtuullinen. Tämän kategorian päätökset ovat selkeästi polii isia. Ehdotukset eivät ole uusia, mu a ne ovat jatkuvasti tärkeitä.

270 266 Taulukko 13. Varoja tarvitsevat toimenpiteet Ehdotus ALMA-ohjelman jatkaminen kansallisella ELMA-ohjelmalla Tulevan EU-ohjelmakauden viivästymisen haittojen vähentäminen Perustienpidon määrärahojen lisääminen Esim. esitykseen sisältyy yksityistieavustusten nostaminen Valtion joukkoliikenteen rahoituksen lisääminen Työmatkakulut katsotaan omakustannusosuutta lukuun ottamatta työkuluvähennyksiksi valtion verotuksessa Polttoaineverotukseen liittyvät huojennukset harvaan asutun maaseudun kuntien haja-asutusalueilla asuville Kylätoiminnan valtionavun nostaminen eurolla vuosittain Toimintaryhmätyön rahoitukseksi (EU, valtio, kunnat) toimintakaudella yhteensä 50 miljoonaa euroa vuodessa Varautuminen POMO+ -toimintaryhmien siirtymäkauden rahoitukseen Kuntien valtionosuus- ja rahoitusjärjestelmän uudistaminen Maaseudun kehittämistyötä tekevien henkilöiden vakinaistaminen ja työn ohjauksen järjestäminen TE-keskuksissa Kauden vaikutus valtiontalouteen, menot lisääntyvät tai tulot vähenevät 35 miljoonaa euroa vuosien 2006 ja 2007 aikana Koulutukseen varataan 1 miljoona euroa Väyläministerityöryhmän esityksen mukaisesti 45 miljoonaa euroa, mihin sisältyy yksityistieavustusten nostaminen 11,1 miljoonasta eurosta 16 miljoonaan euroon ja myöhemmin vaiheittain 30 miljoonaan euroon Vähäinenkin lisäys matkojen yhdistelyn kanssa parantaa tilannetta Jonkin verran Jonkin verran Ehdotuksen valtiontaloudellinen vaikutus on vähäinen ja merkitsee vuosina euron lisäystä vuoden 2004 tasoon Ehdotus merkitsee hieman nykyistä korkeampaa rahoitustasoa, mutta ei uutta rahaa, sillä ehdotus voidaan sisällyttää tulevan kauden EU:n maaseutuohjelman alueellisen osan kehyksiin. 2,5 miljoonaa euroa vuodelle 2007 Jonkin verran Varojen tarve ei lisäänny, mutta niiden lähde vaihtuu EU-ohjelmien teknisestä tuesta talousarviorahaksi, mikä on monesta näkökulmasta nykyistä tilannetta parempi ratkaisu

271 267 Ehdotus Maatalouden toimintaedellytysten kehittäminen kansallisella veropolitiikalla Ruokohelvellä tuotetulle sähkölle sähköveron palautus Turpeen käytön tukeminen veropoliittisin keinoin Sopimusperusteisen toiminnan käynnistäminen Tiekuntien arvonlisäveron palautus Kotitalousvähennyksen laajentaminen Palvelualojen arvonlisäkannan tarkistaminen Kyläkauppojen tuesta monitoimipalvelujen tueksi Valtakunnallisiin hankkeisiin käytettävän määrärahan lisääminen Kauden vaikutus valtiontalouteen, menot lisääntyvät tai tulot vähenevät Jonkin verran Vähäinen Asiaa selvitellään parastaikaa, vaikutuksia jonkin verran Valmistelua vuoden 2006 loppuun; toiminta voidaan käynnistää olemassa olevin varoin, mutta kokonaan uusiin tehtäviin tarvitaan uusia varoja, jotka kyllä myöhemmin säästävät valtion varoja muissa kohdin. Arvio vuodelle 2007 on 5 miljoonaa euroa (toiminta ei vielä täydessä laajuudessaan). Valtion tulot vähenevät 17 miljoonalla eurolla Vähäinen Jonkin verran Nykyiseen 2 miljoonaan euroon lisäystä 2 miljoonaa eli vuosittain 4 miljoonaa euroa eli kaudella lisäystä yhteensä 6 miljoonaa euroa 3,3 miljoonasta eurosta 6,0 miljoonaan euroon siten, että tehdään useiden hallinnonalojen kanssa sopimuksia yhteisistä laajoista hankkeista. Ei tarkoita kehysten korottamista, eikä lisärahaa.

272 268 LÄHDELUETTELO Ahlstedt, Jaana & Niemi, Jyrki (toim.) (2002). Suomen maatalous ja maaseutuelinkeinot Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen julkaisuja 101. Alapuro, Risto (2000). Kuinka neuvoteltavia sosiaaliset suhteet ovat? Teoksessa luvun elämä. Sosiologisia teorioita vuosituhannen vaihteesta. (toim.) Hoikka, Tommi & Roos, J-P. Gaudeamus. Tampere. S Alueiden kehi ämislaki (602/2002). Alueiden vahvuudeksi. Kul uuri-, liikunta ja nuorisopolitiikan aluekehi ämisen toimenpideohjelma - linjauksia ja painopisteitä vuosille Opetusministeriön julkaisuja 22/2003. An ila, Leena Hakkarainen, Seija Häme, Liisa Uusitalo, Eero (toim.) (1999). Paikalliset toimintaryhmät laajaan käy öön. Mainstreaming - valtavirtaistaminen, esimerkkejä Euroopasta. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 8/1999. Asikainen, Annamari & Komulainen, Minna (toim.) (2004). Yhdessä vahvat - Naisyri äjyy ä Suomessa, Italiassa ja Virossa. Kainuun maa- ja kotitalousnaisten piirikeskus/ma- TERRA-hanke. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 2/2004. Bauman, Zygmunt (1996). Postmodernin lumo. (toim.) Ahponen, Pirkko & Cantell, Timo. Vastapaino. Tampere. Bauman, Zygmunt (2002). Notkea moderni. Vastapaino. Tampere. Elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristö 2000 (2000). Gallup Elintarviketieto Oy. Helsinki. Elintarvikeyrityksen kehi ämistarvekartoitus (2002). Ruoka-Suomi -tiedote 3/2002. Esiyri äjyys - aloite uudesta aktiivisen työvoimapolitiikan menetelmästä (2003). Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 3/2003. Eskola, An i (1963). Kirjayhtymä. Helsinki. Etelä-Suomen tavoite 2 -ohjelma. Väliarviointi Loppurapor i. (2003). LTT- Tutkimus Oy. Helsinki. Euroopan komission valkoinen kirja. EU:n nuorisopolitiikan uudet tuulet (2001). Euroopan komissio. Internet: h p://europa.eu.int/eur-lex/fi/com/wpr/2001/com2001_0681fi01. pdf Euroopan komissio (2004). Third Report on Economic and Social Cohesion.

273 269 Ex-post Evaluation of the Community Initiative LEADER II. Final Report. (2003). Volume 1: main report. Österreichisches Institut fur Raumplanung (ÖIR). Commissioned by European Commission DG Agriculture, Unit A.4. Vienna. Hall, Stuart (1999). Identitee i. Vastapaino. Tampere. Hanhike, Tiina (toim.) (2004). E-työ Suomessa ETR:n selvitys ja toimenpidesuositukset e-työn kehi ämismahdollisuuksista. Työministeriö. E-työn yhteistoimintaryhmän julkaisu. Harmanen, Eija (2003). Lapuan hiippakunnan LÄHI-hanke ja Lapro-projektirahasto. Teoksessa Kirkko ja maaseutu. Kirkon maaseututyöryhmän puheenvuoro. Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto. Sarja C 2003:3. S Haveri, Arto (2004). Seutujohtaminen osana paikallista hallintaa. Teoksessa Seutujohtamisen vaihtoehdot. (toim.) Majoinen, Kaija - Mäki, Janne - Tammi, Terhi. Sisäasiainministeriö. Suomen Kuntalii o. Acta / Suomen Kuntalii o 163. Haveri, Arto Laamanen, Elina Majoinen, Kaija (2003). Kuntarakenne muutoksessa? Tutkimus kuntajaon muutostarpeista tulevaisuudessa. Suomen Kuntalii o. Acta / Suomen Kuntalii o 155. Heinonen, Sirkka (1998). Suomalaisen etätyöpotentiaalin analyysi: toteutumisen edellytyksiä ja vaikutuksia. Työministeriö. ESR-julkaisut 34. Heinonen, Sirkka (2000). Etäläsnäolon liikenteelliset ja ympäristölliset vaikutukset. Liikenneministeriön Lyyli-sarja 21. Heiskanen, Ilkka (2002). Kul uuriteollisuus. Teoksessa Taiteen ja kul uurin kentät. Perusrakenteet, hallinta, lainsäädäntö ja uudet haasteet. (toim.) Heiskanen, Ilkka - Kangas, Anita - Mitchell, Ritva. Tietosanoma. Jyväskylä. S Helminen, Ville Ristimäki, Mika Oinonen, Kari (2003). Etätyö ja työmatkat Suomessa. Ympäristöministeriö. Tietoyhteiskunta ja kestävä kehitys (KESTY)-ohjelma. Ympäristöministeriön Suomen ympäristö -sarja 611. Hirvonen, Johanna (2002). Kolmas sektori Euroopan unionin kul uurihankkeissa. Opetusministeriön EU-rakennerahastot -julkaisuja 13/2002. Hirvonen, Johanna (2003). Kul uurihanketoiminta osallistumisen muotona. Teoksessa Mitä yhdistykset väli ävät? Tutkimuskohteena kolmas sektori. (toim.) Hänninen, Sakari - Kangas, Anita - Siisiäinen, Ma i. Atena. Jyväskylä. S Hviid Nielsen, Thorben (1984). Stat, civil samfund og marked som organisationsformer. Samfunds Økononen 3, Hyrsky, Kimmo & Lipponen, Hannu (2004). Yri äjyyskatsaus Kauppa- ja teollisuusministeriön julkaisuja 18/2004.

274 270 Hyvinvointipalvelujen hyvät käytännöt maaseudulla (2004). Hyvinvointipalvelujen teemaryhmä. (toim.) Lemponen, Virpi. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 3/2004. Hyvinvointipalvelujen tulevaisuus maaseudulla. Hyvinvointipalvelujen teemaryhmän rapor i (2003). Hyvinvointipalvelujen teemaryhmä. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 1/2003. Hyyryläinen, Torsti & Pylkkänen Päivi (2003). Monograph on Finland: Monograph on POMO and POMO+ Programmes. Liite julkaisussa Methods for and Success of Mainstreaming Leader Innovations and Approach into Rural. Development Programmes. Commissioned by European Commission DG Agriculture, Unit A4. Vienna: Österreichisches Institut fur Raumplanung. Hyyryläinen, Torsti & Pylkkänen Päivi (2003). Methods for and Success of Mainstreaming Leader Innovations and Approach into Rural Development Programmes - Overall Survey for Finland. Julkaisematon työpaperi komission laaditu amaan valtavirtaistamistutkimukseen Methods for and Success of Mainstreaming Leader Innovations and Approach into Rural Development Programmes. Commissioned by European Commission DG Agriculture, Unit A4. Vienna: Österreichisches Institut fur Raumplanung. Häkkinen, Seppo (2003). Seurakunnat maaseudun tukena. Teoksessa Kirkko ja maaseutu. Kirkon maaseututyöryhmän puheenvuoro. Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto. Sarja C 2003:3. S Hänninen, Sakari (toim.) (1998). Missä on tässä? Jyväskylän yliopisto. SoPhi 18. Ihmisten maaseutu - tahdon maaseutupolitiikka (2000). Kolmas maaseutupolii inen kokonaisohjelma vuosille Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 8/2000. Ilmonen, Kari Kaipainen, Jouni Tohmo, Timo (1995). Kunta ja musiikkijuhlat. Kunnallisalan kehi ämissäätiön tutkimusjulkaisuja 6. Ilmonen, Kari & Kaipainen, Jouni (1995). Rahako musiikkijuhlien pyhä henki? Yleisökirjoitus Helsingin Sanomissa Ilmonen, Kari (1997). Kul uuripolitiikan provinsiaaliset kamppailut. Teoksessa Pieni kul uurikirja. Juhlateos suomalaiselle kul uurille ja luovuudelle. (toim.) Terho, Henri. Otava. Keuruu. S Ilmonen, Kari (1998a). Kulturens ny odimensioner och verksamhetsförutsä ningar i dominerande och marginella diskurser. Nordisk Kulturpolitisk Tidskri 1, Ilmonen, Kari (1998b). Kul uuri alueen käy övarana. Kul uuripolitiikan hallitsevat ja marginaaliset diskurssit Keski-Pohjanmaalla. Joensuun yliopiston yhteiskuntatieteellisiä julkaisuja 32.

275 271 Ilmonen, Kari (2001). Rahat tai henki! Kul uuria koskevat ristiriitaiset hyötydiskurssit 1990-luvulla. Teoksessa Perinne ä vai bisnestä? Kul uurin paikalliset ulo uvuudet. (toim.) Riukulehto, Sulevi. Atena. Jyväskylä. S Ilmonen, Kari (2003). Soi ajille soppaa. Koulutuksen haasteet rytmimusiikissa. Chydenius-instituutin tutkimuksia 3/2003. Indata Oy (1999). Internet: sekä img/fini.pdf Ingberg, Leena (2002). Politikointia vai uusi toimintatapa? YTR maaseutupolitiikan koordinoijana sektorihallinnossa. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 3/2002. Isaksson, Per-Erik (1997). Den tredje sektorn. En samhällsmodell för framtiden. Schildts Förlag Ab. Espoo. Itä-Suomen tavoite 1 -ohjelman väliarviointirapor i (2003). Net Effect Oy. Helsinki. Jallinoja, Rii a (1995). Sosiologiaa postmodernisuudesta: Zygmunt Bauman. Teoksessa Sosiologisen teorian uusimmat virtaukset. (toim.) Rahkonen, Keijo. Gaudeamus. Tampere. S Järjestöjen jäsenyys EU:n jäsenmaissa vuonna 2000 (2004). Tilastokeskuksen julkaisuja 21/2004. Järveläinen, Veli-Pekka Karppinen, Heimo Ripa i, Pekka (1998). Yksityismetsien puunmyyntitulot omistajaryhmi äin ja aluei ain. Metsätieteen aikakauskirja 4/1998. S Kajanoja, Jouko (1998). Sosiaalinen pääoma. Yhteiskuntapolitiikka 1, Kangas, Anita (1999). Kul uuripolitiikan uudet vaa eet. Teoksessa Kul uuripolitiikan uudet vaa eet. (toim.) Kangas, Anita & Virkki, Juha. Jyväskylän yliopisto. SoPhi 23. S Kangas, Anita & Hirvonen, Johanna (2000). Euroopan unionin rakennerahastot kulttuuripolitiikan välineenä. Selvitys opetusministeriön rahoi amista kul uurihankkeista. Opetusministeriön EU-rakennerahastot -julkaisu 3/2000. Kangas, Anita (2003). Kolmas sektori ja kul uuripolitiikka. Teoksessa Mitä yhdistykset väli ävät? Tutkimuskohteena kolmas sektori. (toim.) Hänninen, Sakari - Kangas, Anita - Siisiäinen, Ma i. Atena. Jyväskylä. S Kansallinen metsäohjelma 2010 (1999). Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 2/1999. Karhunen, Paula & Rensujeff, Kaija (2002) Preliminary Findings from Survey on the Economic and Labour Market Situation of Finnish Artists. Arts Council of Finland. Research Unit. Working Papers 39.

276 272 Karppinen, Heimo Hänninen, Harri Ripa i, Pekka (2002). Suomalainen metsänomistaja. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 852. Kar unen, Sari (2001a). Kul uurityövoima Suomessa Kul uurin ammatit ja toimialat väestölaskennan ja työssäkäyntitilaston valossa. Tilastokeskus. Kul uuri ja viestintä 2/2001. Kar unen, Sari (2001b). Työvoima kasvaa kul uurisektorilla. Kuntapuntari 3, 3-7. Kauppa- ja teollisuusministeriö (2003). Uusiutuvan energian edistämisohjelma vuosiksi Kauppa- ja teollisuusministeriön työryhmä- ja toimikuntarapor eja 5/2003. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus. Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutustyöryhmän rapor i (2000). Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja syksy Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutustyöryhmä (2002). Kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus politiikaksi. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 4/2002. Keränen, Heikki (2004). Maaseudun aluerakenteen muutos. Oulun yliopisto. Kajaanin kehi ämiskeskus. Aikuiskoulutus- ja aluekehitysyksikkö. REDEC Kajaani, Working Papers 48. Keränen, Heikki Malinen, Pen i Aulaskari, Olli (2000). Suomen maaseututyypit. Tutkimusrapor i. Suomen Aluetutkimus FAR 20. Keränen, Heimo Kataja, Jukka-Pekka Aulaskari, Olli - Keränen, Heikki Nevalainen, Susanna Malinen, Pen i - Ponnikas, Jouni (2004). Alueellisen maaseudun kehi ämisohjelman (ALMA) väliarviointi. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 3/2004. Khakee, Abdul (1999). Kollaboratiivisen valtion haasteet. Näkökulma kul uurin taloustieteen tutkimukseen. Teoksessa Kul uuripolitiikan uudet vaa eet. (toim.) Kangas, Anita & Virkki, Juha. SoPhi. Jyväskylän yliopisto. S Kinnunen, Petri (1998). Kolmannen sektorin mahdollisuus. Teoksessa Näkymätön kolmas sektori. (toim.) Kinnunen, Petri & Laitinen, Raimo. Sosiaali- ja terveysturvan keskuslii o. S Kirjastolaki (904/1998). Kirkko ja maaseutu (2003). Kirkon maaseututyöryhmän puheenvuoro. Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto. Sarja C 2003:3. Kommunal Rapport 2/2003, 1-9. Kotro, Tanja (1997). Kansainväliset kul uuriteollisuuden suuntaviivat. Selvitys kul uuriteollisuuden näkymistä kul uuripolitiikassa. Kohteet: Pohjoismaat, EU sekä vertailumaat. Opetusministeriön työryhmien muistioita 23/1997.

277 273 Kotro, Tanja (1999). Kul uuria paketissa. Teoksessa Kul uuriteollisuus. (toim.) Koivunen, Hannele & Kotro, Tanja. Edita. Helsinki. S Koulutuksen ja tutkimuksen kehi ämissuunnitelma (2004). Opetusministeriön julkaisuja 6/2004. Koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategia (1999). Opetusministeriön julkaisuja Koulutuksen ja tutkimuksen tietoyhteiskuntaohjelma (2004). Opetusministeriön julkaisuja 12/2004. Koulutus- ja tiedepolitiikan aluestrategia vuoteen 2013 (2003). Opetusministeriön julkaisuja 40/2003. Kukkonen, Tiina (2000). Festivaalit Taiteen keskustoimikunta. Tutkimusyksikön työpapereita 36. Kul uuriteollisuuden kehi äminen Suomessa. Kul uuriteollisuustyöryhmän loppurapor i (1999). Opetusministeriö. Kul uuripolitiikan osaston julkaisusarja 1/1999. Kul uuritilasto 2001 (2002). Tilastokeskus. Kul uuri ja viestintä 1/2002. Kunta ja seurakunta yhteistyössä yhteisön hyväksi. (2002). Suomen Kuntalii o. Praksis tiedosta toimeen 8. Kuntainlii okomitean mietintö Moniste. Kuusimäki, Kalle (2003). Ar eli-projekti maaseutua elävöi ämässä. Teoksessa Kirkko ja maaseutu. Kirkon maaseututyöryhmän puheenvuoro. Suomen ev.lut. kirkon keskushallinto. Sarja C 2003:3. S: Köppä, Tapani (1995). Kolmas sektori, sosiaalitalous ja uusosuuskunnat. Teoksessa Sosiaalitalous ja paikallinen kehitys. Seminaarirapor i. Osuuspankkiopisto (toim.) Pä iniemi, Pekka. Helsingin yliopiston osuustoimintainstituutin julkaisuja 11. S Laamanen, Elina (toim.) (2001). Seutuyhteistyön suunta. Suomen Kuntalii o. Praksis - tiedosta toimeen 1. Laki julkisista työvoimapalveluista (1295/2002). Laki Kainuun hallintokokeilusta (343/2003). Laki opetus- ja kul uuritoimen rahoituksesta (635/1998). Laki saariston kehityksen edistämisestä (494/1981) Laki saariston kehityksen edistämisestä annetun lain muu amisesta (1138/1993)

278 274 Laki seutuyhteistyökokeilusta (560/2002). Laki ympäristövaikutusten arviointimene elystä (468/1994). LEADER II -yhteisöaloiteohjelmien jälkiarviointi (2002). Kahila, Petri Lemetyinen, Telle Kuhmonen, Hanna-Mari Hyyryläinen, Torsti Nissinen, Seija Isosuo, Tuula Vainio, Ar u Rissanen, Eija Lähteenmäki, Tomi Viljamaa, Kimmo. Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen rapor eja ja artikkeleita 82. Lehtonen, Heikki (2003). Tuki irti tuotannosta - vaikutukset Suomessa. PTT-katsaus 4/2003. Lemetyinen, Telle & Kurki, Sami (2003). Näkemyksiä maaseutututkimuksesta - tutkimusohjelma esityksen valmistelun loppurapor i. Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen rapor eja ja artikkeleita 84. Liikenne- ja viestintäministeriö (2003). Kansallinen laajakaistastrategia. Ehdotus. Liikenne- ja viestintäministeriön julkaisuja 50/2003. Luonnontuotealan nykytilan kuvaus ja kehi ämisohjelma vuosille (2000). Luonnontuotealan teemaryhmä. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 3/2000. Luutonen, Marke a & Äyväri, Anne (2002). Näkökulmia käsityöyri äjyyteen. Sitran rapor eja 24. Lyhyt liiketoimintaopas maaseudun kul uurialan yri äjille (2003). Kul uuriteemaryhmän rapor i. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 5/2003. Länsi-Suomen tavoite 2-ohjelma. Väliarviointi Loppurapor i (2003). Jyväskylän yliopisto ja Kaupunkitutkimus TA Oy. Maa- ja metsätalousministeriön aluekehitysstrategia ja siihen lii yvä taustamuistio (2004). Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 3/2004. Maaseudun kehi ämisprojekti. Maaseudun kehi ämisohjelma. Suomen maaseutupolitiikan tavoi eet, strategiat ja keinot 1990-luvulla (1991). Sisäasiainministeriö. Kunta- ja aluekehitysosasto. Moniste 10. Maaseudun pienyritysrekisteri (2004). Internet: Maaseudun taksipalvelutyöryhmän rapor i (2004). Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 1/2004. Maaseudun uudet työt - Suomalainen maaseutusopimus keskusteluun. Maaseutusopimustyöryhmä. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 7/2003.

279 275 Maaseutupolitiikan ja maakuntaohjelmatyön yhteensovi aminen. Maakuntaohjelmien maaseutupolii inen analyysi ja neuvo elukierroksen anti Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 10/2003. Majoinen, Kaija - Sahala, Heli - Tammi, Terhi (2004). Sosiaalipalveluja seutuyhteistyöllä - ideasta sopimukseen. Sosiaali- ja terveysministeriö. Suomen Kuntalii o. Malin, Aila (2003). Marjojen ja sienten kauppaantulomäärät vuonna MARSI Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskus. Suomen Gallup Elintarviketieto Oy. Metsämarja ja sienialan erityistoimet -työryhmän muistio (2002). Maa- ja metsätalousministeriön työryhmämuistiot 6/2002. Metsätilastollinen vuosikirja 2002 (2002). Metsäntutkimuslaitos. Maa-, metsä- ja kalatalous 45/2002. Mitchell, Ritva (1998). Kul uuristako Euroopan työllistämispolitiikan viisasten kivi? Arsis 3, 5-8. Moisio, Simo (2003). Luonnontuo eisiin lii yvän opetuksen nykytila ja kehi äminen. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 8/2003. Moisio, An i & Uusitalo, Roope (2003). Kuntien yhdistymisen vaikutukset kuntien menoihin. Sisäasiainministeriö. Kuntaosasto. Sisäasiainministeriön julkaisuja 4/2003. Mustakangas, Ella Kiviniemi, Markku Vihinen, Hilkka (2003). Kumppanuus kuntatasolla maaseutupolitiikan toimeenpanossa. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Maa- ja elintarviketalous 29. Myytit tarua vai to a? Tutkimus keskipohjalaisesta mielenmaisemasta (2001). Chydenius-instituutin tutkimusosasto, EvaCo-tiimi. Julkaisematon asiakasrapor i Yleisradio Oy:lle. Mäkelä, Pirkko (2003). Luonnontuotealan tutkimusohjelma Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 6/2003. Mäki-Hakola, Marko & Toivonen, Ritva (2002). Metsäsektorin merkitys aluetalouksissa maakunnan vertailussa. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen työpapereita 60. Niemi, Risto Ma i (2002). Maaseutupolitiikan verkostoituminen. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 6/2002. Niskanen, Mirkka Pirinen, Mari Kotro, Tanja (1998). Luotaus kul uuriteollisuuteen. Opetusministeriön työryhmien muistioita 16. Nivalainen, Satu & Haapanen, Mika (2002). Ikääntyvä ja keski yvä Suomi - kaupunkien, maaseudun ja vuorovaikutusalueiden väestökehitys Sisäasiainministeriö. Aluekeskus- ja kaupunkipolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 1/2002.

280 276 Nousiainen, Sanna Keränen, Heikki Korhonen, Sirpa Malinen, Pen i (2002). Puutuotetoimialan aluetaloudelliset vaikutukset ja maaseudun kehi äminen. Oulun yliopisto. Kajaanin kehi ämiskeskus. REDEC Kajaani, Working papers 43. Näkymätön kolmas sektori (1998). (toim.) Kinnunen, Petri & Laitinen, Raimo. Sosiaalija terveysturvan keskuslii o. Oesch, Pekka (2000). Kul uuri- ja taideyhdistysten rakennemuutos. Taiteen keskustoimikunta. Tilastotietoa taiteesta 24. Ohjeet suunnitelmien ja ohjelmien ympäristövaikutusten arvioinnista (1998). Ympäristöministeriö. Erillisjulkaisut Olsson, Jan (1994). Den sociala ekonomin. Carlssons Bokförlag. Stockholm. Opetusministeriön strategia 2015 (2003). Opetusministeriön julkaisuja 11/2003. Opetusministeriön toiminta- ja taloussuunnitelma (2004). Opetusministeriön julkaisuja 2/2004. Opetusministeriön tulossuunnitelma 2004 (2004). Opetusministeriön julkaisuja 1/2004. Osaamisen ja täystyöllisyyden Suomi. Työvoima Loppurapor i (2003). Työministeriö. Työpolii inen tutkimus 245. Parlamentaarisen aikuiskoulutustyöryhmän mietintö (2002). Opetusministeriön työryhmien muistioita 3/2002. Paunikallio, Merja (2003). Esiselvitys nuorten vaiku amismahdollisuuksista Etelä-Pohjanmaalla. Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Seinäjoki. Paunikallio, Merja (2000). Maaseudun voimavara - Nuorten halu osallistua heti kuntansa kehi ämiseen. Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus, Seinäjoki. Sarja B 19. Pekola-Sjöblom, Marianne (2000a). Kuntaliitoista kuntayhtymiin. Suomen Kuntalii o. Acta/Suomen Kuntalii o 119. Pekola-Sjöblom, Marianne (2000b). KuntaSuomi - kuntien kuntayhtymäyhteistyö. Teoksessa Organisaatioiden moninaisuus. (toim.) Valanta, Jose & Pekola-Sjöblom, Marianne. Suomen Kuntalii o. Acta/Suomen Kuntalii o 130. KuntaSuomi -tutkimuksia 25. Peltola, Asko (2003). Syrjäytymisvaara ja hanketoiminnan mahdollisuudet maatiloilla. Esimerkkeinä Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Keski-Suomen maakunnat. Maaja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen selvityksiä 45. Pohjois-Karjalan lii o (2003). Nopeat tietoliikenneyhteydet kylille ja haja-asutusalueille. Esiselvityksen rapor iluonnos Internet: h p://

281 277 Pohjois-Suomen tavoite 1 -ohjelma Väliarviointi (2003). Net Effect Oy. Pyykkönen, Per u (2001). Maatalouden rakennemuutos eri alueilla. Pellervon taloudellisen tutkimuslaitoksen rapor eja 180. Rantamäki-Lahtinen, Leena (2004). Maatilojen monialaistaminen. Empiirinen analyysi monialaisuuteen vaiku avista tekijöistä. Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus. Maa- ja elintarviketalous 50. Riepula, Esko (2004). Kootuin voimin vaiku avampaan aluehallintoon. Selvityshenkilö Esko Riepulan ehdotukset aluehallinnon vahvistamiseksi. Sisäasiainministeriön julkaisuja 12/2004. Ristimäki, Eija (1998). EU:n työllistämispolitiikka ja kul uuri suomalaisesimerkkien valossa. Arsis 3, Ristimäki, Eija (2002). Euroopan unioni ja kansallinen kul uuripolitiikka. Teoksessa Taiteen ja kul uurin kentät. Perusrakenteet, hallinta, lainsäädäntö ja uudet haasteet. (toim.) Heiskanen, Ilkka - Kangas, Anita - Mitchell, Ritva. Tietosanoma. Jyväskylä. S Rouhiainen, Vesa (2002). Suomalaiset maaseutumielikuvat. Teoksessa Muutoksen maaseutu. Artikkelikokoelma. (toim.) Hyyryläinen, Torsti & Katajamäki, Hannu. Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus. Mikkeli. Internet: h p:// eet/kokoelma. Pdf. Rönnberg, Leif (1998). Hyvinvointi ja kolmas sektori. Teoksessa Näkymätön kolmas sektori. (toim.) Kinnunen, Petri & Laitinen, Raimo. Sosiaali- ja terveysturvan keskuslii o. S Schmidt-Thome, Kaisa (2002). ESDP ja kaupungin ja maaseudun vuorovaikutus - suomalainen näkökulma. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 5/2002. Schmidt-Thome, Kaisa (2004). Keskustelu kaupungin ja maaseudun vuorovaikutuksesta. Eurooppalaisen ja suomalaisen kehi ämispolitiikan kehkeytyminen. Suunni elumaantieteen lisensiaa itutkimus. Helsingin yliopisto. Seppälä, Kristiina (1994). Nykymaakunta kuntien yhteistoiminnan ja alueellisen muutoksenhallinnan näkökulmasta. Tampereen yliopisto. Aluetieteen laitos. Tutkimuksia. Sarja B 65. Siiskonen, Pirjo (2003). Suomalainen maaseutututkimus Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 9/2003. Siisiäinen, Mar i (2003). Muu uvat yhdistykset. Teoksessa Yhteiskunnallinen muutos. (toim.) Melin, Harri & Nikula, Jouko. Vastapaino. Tampere. S Sisäasiainministeriö (2004). Laajakaistainvestointien rahoitusperiaa eet. Työryhmämuistio

282 278 Sisäasiainministeriön tiedote ( ). Seutu-hankkeen arviointitutkimus: Kunnilta puu uu rohkeus peruspalveluiden seudullisiin ratkaisuihin. Siuruainen Eino (2004). Valtion teknologiarahoituksen alueellinen hyödyntäminen. Selvitysmiehen loppurapor i. Kauppa- ja teollisuusministeriö. Sosiaalitalous ja paikallinen kehitys (1995). (toim.) Pä iniemi, Pekka. Helsingin yliopiston osuustoimintainstituutin julkaisuja 11. Star iyri äjyyden laajentaminen. Työryhmän rapor i (2004). Työministeriön ase ama Star ityöryhmä. Työministeriö. Internet: h p:// Suikkanen, Asko (1998). Unohdetusta sektorista epäonnistumisen ajan pelastajaksi? Teoksessa Näkymätön kolmas sektori. (toim.) Kinnunen, Petri & Laitinen, Raimo. Sosiaali- ja terveysturvan keskuslii o. S Suomen aluekehi ämisstrategia Aluekehi ämisstrategia-työryhmän mietintö (2003). Sisäasiainministeriön julkaisuja 10/2003. Suomen LEADER+ -ohjelman väliarviointi 2003 (2004). (toim.) Pylkkänen, Päivi. Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 2/2004. Taide on mahdollisuuksia. Ehdotus valtioneuvoston taide- ja taiteilijapolii iseksi ohjelmaksi (2002). Taide- ja taiteilijapolii inen toimikunta TAO. Opetusministeriö. TATO Sosiaali- ja terveydenhuollon tavoite- ja toimintaohjelma (2003). Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 20/2003. Tiihonen, Seppo (2003). Kohti 2000-luvun hallintaa. Teoksessa Askelmerkit tulevaisuuteen. Suomi ohjelman loppurapor i. (toim.) Allén, Tuovi. Sitran rapor eja 34. Tilastokeskus (2001). StatFin tietopalvelu. Internet: h p://statfin.stat.fi Tilastokeskus (2002a). Aluetilinpito. Julkaisematon. Tilastokeskus (2002b). StatFin tietopalvelu. Internet: h p://statfin.stat.fi. Tilastokeskus (2003). StatFin tietopalvelu. Internet: h p:// Tilastokeskus (2004a). StatFin tietopalvelu. Internet: h p://statfin.stat.fi. Tilastokeskus (2004b). Maaseutuindikaa orit. Internet: h p://tilastokeskus.fi/maaseutuindikaa orit. To Rasmussen, E. & Koch-Nielsen, I. (red. 1996). Den tredje sektor under forandring. Antologi. Socialforskningsinstitu et 15. København. Toimiva maaseutu - kokonaisohjelma. Maa- ja metsätalousministeriön ase aman työryhmän ehdotukset ja perustelut (1996). Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän julkaisuja 1/1996.

283 279 Työolobarometri 2002 (2003) (toim.) Ylöstalo, Pekka. Työministeriö. Työpolii inen tutkimus 250. Uusitalo, Eero (2003). Maaseutu kansan vai hallinnon käsissä? Kunnallisalan kehi ämissäätiö. Polemia-sarja 49. Uusitalo, Eero (2003). Trust in local people. New relationship between NGOs and GOs. A presentation in the European Conference on Rural Development. Salzburg Austria Uusitalo, Liisa (1999). Kul uurin markkinat. Teoksessa Kul uuriteollisuus. (toim.) Koivunen, Hannele & Kotro, Tanja. Edita. Helsinki. S Valovirta, Ville & Virtanen Petri (2004). Kohti elinvoimaisia kaupunkiseutuja. Aluekehitysohjelman väliarviointi. Sisäasiainministeriö. Sisäasiainministeriön julkaisuja 9/2004. Valtioneuvoston asetus haja-asutusalueiden kyläkauppojen tukemisesta (1062/2003). Valtioneuvoston asetus talousjätevesien käsi elystä vesihuoltolaitosten viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (542/2003). Valtioneuvoston asetus maaseudun kehi ämisestä (609/2000). Valtioneuvoston päätös valtakunnallisista alueidenkäy ötavoi eista (2000). Helsinki Ympäristöministeriö. Maankäy ö- ja rakennuslaki 2000-sarja. Opas 5. Internet: h p:// Valtioneuvoston päätös alueiden kehi ämislain mukaisista valtakunnallisista alueiden kehi ämisen tavoi eista. Helsinki Internet: Valtioneuvoston periaatepäätös maaseutupolii isiksi linjauksiksi vuosille Helsinki Internet: Valtioneuvoston periaatepäätös kansallisesta laajakaistastrategiasta (2004). Helsinki Internet: Valtioneuvoston periaatepäätös saariston kehi ämisestä vuosiksi (2004). Sisäasiainministeriö. Alueiden ja hallinnon kehi ämisosasto. Päätösehdotus Vatanen, Eero (2001). Puunkorjuun ja puunkuljetuksen paikallistaloudelliset vaikutukset Juvan, Keuruun ja Pielisen Karjalan seutukunnissa. Metsäntutkimuslaitoksen tiedonantoja 825. Vesala, Kari & Peura, Juuso (2002). Yri äjäidentitee i minialaisilla maatiloilla. Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskuksen julkaisuja 78. Mikkeli. Voimaa kuin pienessä kylässä. Valtakunnallinen kylätoimintaohjelma (2003). (toim.) Perheentupa, Tuomas. Suomen Kylätoiminta ry:n julkaisuja 2/2003.

284 280 Westholm, Erik (2001). På väg mot rumsligt flexibla kommuner. Framtider 1, Yrityksen liiketaloudellisen toimintakyvyn perusteet (2002). Ruoka-Suomi -tiedote 4/2002. Yrjölä, Tapani & Kola, Jukka (2003). Consumers a itudes towards multifunctional agriculture. Nordic Agriculture in Global Perspective, Proceedings.

285 281 LIITTEET

286 282 LIITE 1. Kokonaisohjelman valmisteluprosessi Alueneuvottelut Pääministeri Ma i Vanhasen hallituksen ohjelmaan sisältyy maaseutupolii isen kokonaisohjelman päivi äminen. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä aloi i toimeksiantonsa mukaisesti järjestyksessä neljännen kokonaisohjelman valmistelun keväällä Kaikille maakunnille pide iin uuden aluekehi ämislain hengen mukaisesti maaseutupolii inen seminaari- ja neuvo elupäivä. Sen tarkoituksena oli lisätä sekä maakuntaohjelmatyön e ä maaseutupolii isen kokonaisohjelman valmisteluprosessin tietoisuu a toisistaan sekä edistää niiden keskinäistä vuoropuhelua ja sopia tarvi avista verkostotoimenpiteistä. Neuvo elukierros oli kummallekin osapuolelle hyödyllinen ja vuorovaikutusta edistävä riippuma a siitä, missä vaiheessa maakuntaohjelma- tai kokonaisohjelmaprosessia se tehtiin. Aluekierros aloite iin Varsinais-Suomesta ja se pää yi Kymenlaaksoon. Yhteensä pide iin 16 tilaisuu a. Näistä neuvo eluista laadi iin yhdessä maakuntien kanssa muistiot, jotka toimite iin laajaan alueelliseen jakoon. Muistiot analysoitiin ja niistä valmisteltiin rapor i Maaseutupolitiikan ja maakuntaohjelmatyön yhteensovittaminen (YTR10/2003). Tehtyjen neuvo elumuistioiden antia laajenne iin analysoimalla maakuntaohjelmat maaseutupolii isesta näkökulmasta. Lisäksi käsiteltiin teemoja, joita maakunnat tarjosivat maaseutupolii iseen kokonaisohjelmaan ja samalla noste iin esiin kehi ämistä ja jatkokäsi elyä vaativia asioita. Vielä ennen kokonaisohjelman valmistumista, toukokuussa 2004, pide iin alueelliset seminaarit Kemissä, Pieksänmaalla ja Tampereella, jolloin alueilla oli mahdollisuus tutustua kokonaisohjelmaluonnokseen ja kommentoida sitä. Nämä kommentit ote iin huomioon ohjelman viimeistelyssä. Strategiaryhmä Syyskuussa 2003 YTR nimesi strategiaryhmän kehi elemään kokonaisohjelman strategiaa. Ryhmään nime iin sillä hetkellä tointaan hoitavat maaseutuprofessorit Hilkka Vihisen johdolla. Ryhmään kuuluivat professorit Hannu Katajamäki, Kari Ilmonen, Kari Vesala sekä professori Heikki Eskelinen ja dosen i Eero Uusitalo. Strategiaryhmä kirjoi i pohjaesityksen ohjelman strategiaosuudeksi. He kokoontuivat kuusi kertaa. Koordinaatioryhmä Syksyllä 2003 kokonaisohjelmaa valmistelemaan nimite iin koordinaatioryhmä, jonka puheenjohtajaksi määrä iin pääsihteeri, maaseutuneuvos Eero Uusitalo. Ryhmän työ paino ui vuoden 2004 kevääseen ja se kokoontui kuusi kertaa. Jäseniksi YTR kutsui seuraavat henkilöt: Lii osihteeri Lauri Ainasto, Puu- ja erityisalojen lii o Pienkunta-asiain päällikkö Markku Fagerlund, Suomen Kuntalii o

287 283 Kehityspäällikkö Hannu Heikkilä, Maaseutukeskusten lii o Ylijohtaja Ma i Heikkilä, STAKES Erityisavustaja Jari Heiniluoma, maa- ja metsätalousministeriö Ylitarkastaja Rainer Lahti, ympäristöministeriö Aluekehitysjohtaja Kaisa-Leena Lintilä, sisäasiainministeriö Jaostopäällikkö Ilpo Ma ila, Maataloustuo ajain keskuslii o Opetusneuvos Seppo Niinivaara, opetusministeriö Maatalousylitarkastaja Jarmo Salonen, maa- ja metsätalousministeriö Professori Pirjo Siiskonen, Helsingin yliopiston maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus Tutkimuspäällikkö Ritva Toivonen, Pellervon taloudellinen tutkimuslaitos Tiejohtaja Ma i Tuiremo, Savo-Karjalan tiepiiri Erikoistutkija Tatu Tuominen, liikenne- ja viestintäministeriö Yliarkkitehti Aulis Tynkkynen, ympäristöministeriö Johtaja Eila Valtanen, Kainuun metsäkeskus Professori Hilkka Vihinen, Maatalouden taloudellinen tutkimuskeskus Neuvo eleva virkamies Rii a Viren, liikenne- ja viestintäministeriö Ylitarkastaja Jussi Yli-Lahti, kauppa- ja teollisuusministeriö Kokonaisohjelman monivaiheisen valmistelun sihteereinä toimivat suunni elija Marja a Koskinen (MMM), suunni elupäällikkö Jukka Mäkitalo (KTM), ylitarkastaja Risto Ma i Niemi (MMM), neuvo eleva virkamies Jarmo Palm (TM) ja suunni elija Laura Perheentupa (SM). Koordinaatioryhmän tehtävät: Kokosi ja tiivisti strategiaryhmän, teemaryhmien ja niitä vastaavien tuo amat aineistot. Analysoi ja o i huomioon maakuntaohjelmat sekä ministeriöiden aluekehitysstrategiat. Hyödynsi maakuntakierroksesta laadi ua yhteenvetoa sekä yli 30 osapuolen kanssa käytyjen neuvo elujen antia. Laati tekstejä teemoista, joita ei muilta saatu. Ministeriryhmä johtoon Polii inen johtoryhmä peruste iin talvella 2004 ohjaamaan maaseutuohjelman valmistelua, sillä ohjelman polii iset linjaukset ovat yksi VN:n hyväksy äväksi tulevista erityisohjelmista. Polii inen johtoryhmä oli ns. väyläryhmä, johon kuuluivat liikenne- ja viestintäministeri Leena Luhtanen (LVM), alue- ja kuntaministeri Hannes Manninen (SM), maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (MMM), ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (YM) ja sisäasiainministeri Kari Rajamäki (SM). Kun ryhmä käsi eli maaseutupolii ista kokonais- tai erityisohjelmaa tai maatalousselontekoa toimi puheenjohtajana maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaoja (MMM). Teemaryhmien ehdotukset omista teemoistaan YTR:n teemaryhmiä, Maaseudun Uusi Aika -yhdistystä, saaristoasiain neuvo elukuntaa, Suomen Kylätoimintayhdistystä SYTY:ä ja työministeriön nimeämää e-työn yhteis-

288 284 työryhmää pyyde iin syyskuussa v laatimaan asiantuntijatekstejä oman alansa tilanteesta sekä konkree isia ehdotuksia alan eteenpäin viemiseksi. Niitä käsiteltiin alustavasti koordinaatioryhmän kokouksessa Saadun palau een perusteella teemaryhmät vielä täsmensivät tekstejään. Samassa yhteydessä teemaryhmät arvioivat edellisen kokonaisohjelman "omien ehdotustensa" toteutumisen tilanteen mukaisesti. Neuvottelut ministeriöiden, etujärjestöjen ja asiantuntijaorganisaatioiden kanssa Neuvo elukutsut eri hallinnonaloille, puolueille, etujärjestöille ja asiantuntijaorganisaatioille lähete iin joulukuussa vuonna Kutsun o ivat vastaan SM:n alueiden ja hallinnon kehi ämisosasto, SM:n kuntaosasto, OPM, MMM:n maatalousosasto, maaseutuja luonnonvaraosasto, elintarvike ja terveysosasto, kala- ja riistaosasto sekä metsäosasto, KTM, STM, TM, YM, OPH, Stakes, Suomen Kuntalii o, Kirkkohallitus, MTK ja SLC, Suomen Yri äjät, Sitra, SAK, STTK, Maaseutukeskusten lii o ja Svenska Lantbrukssällskapens Förbund, Maa- ja Kotitalousnaisten Keskus, Metsätalouden kehi ämiskeskus Tapio, Suomen 4H-lii o ja Finlands Svenska 4H, Kansallinen Kokoomus, Ruotsalainen Kansanpuolue, Suomen Keskusta ja Vihreä Lii o. Kutsun yhteydessä lähete iin Ihmisten maaseutu tahdon maaseutupolitiikka tiivistelmä (YTR 9/2000), VN:n maaseutupolii inen periaatepäätös ja Ihmisten maaseutu kokonaisohjelman toteumamuistio (tilanne ) ja YTR:n esite. Lisäksi neuvo eluissa jae iin Maaseutupolitiikan ja maakuntaohjelmatyön yhteensovi aminen (YTR 10/2003), Maaseudun uudet työt suomalainen maaseutusopimus keskusteluun (YTR 7/2003) ja joitakin muita YTR:n julkaisuja kohteesta riippuen. Neuvo elun esityslista valmisteltiin etukäteen yhteistyössä kohdetahon kanssa. Esityslistaan oli myös vali u Ihmisten maaseutu-kokonaisohjelman toteumamuistiosta kullekin taholle ehdotuksia, joissa he olivat vastuutahoina. Näiden toimenpiteiden nykyvaihe ilmeni toteumamuistiosta, jota keskusteluissa päivite iin. Neuvo elukutsun saaja, yleensä kansliapäällikkö, pääjohtaja, osastopäällikkö, puoluesihteeri tai vastaava määri eli esityslistan mukaan henkilöt, jotka hän pyysi mukaan neuvotteluun. Kutsu lähete iin myös kunkin tahon niille henkilöille, jotka olivat YTR:n jäseniä tai sihteereitä. YTR:n sihteeristön kokouksissa ilmoite iin neuvo eluajoista, jolloin sovi iin, ketkä sihteeristön jäsenet o ivat osaa kuhunkin neuvo eluun. Neuvo eluissa keskusteltiin asioista, jotka olivat kohdetahon mielestä tärkeitä maaseudun kehi ämiseksi, mu a joiden eteen ei vielä oltu tehty rii ävästi työtä. Lisäksi selvite iin, mitä eri työmuotoja tai hankkeita oli käynnissä alueellisten eroavaisuuksien huomioon o amiseksi tai poistamiseksi. Myös heidän asiantuntijuu aan omalla alallaan käyte iin kokonaisohjelman laadinnassa hyödyksi. Osa neuvo elukumppaneista laati ohjelmaan esityksiä ja niiden perusteluja. Neuvo eluista tehdyistä ja osapuolien tarkistamista muistioista noste iin asioita maaseutupolii iseen kokonaisohjelmaan. Neuvo elut toimivat informaatiolähteenä kumpaankin suuntaan ja niistä saatiin hyvää palaute a. Samassa yhteydessä sovi iin joidenkin neuvo elukumppanien kanssa jatkotoimenpiteistä. Kun kokonaisohjelman molemmat versiot valmistuvat, ne lähetetään lausunnolle ja käydään uusi neuvo elukierros ao. tahoja koske avista ehdotuksista ja niihin otetuista kannoista.

289 285 YVA, SUVA ja AVA Maaseutupolii isesta kokonaisohjelmasta tehtiin ympäristövaikutusten (YVA) ja sukupuolivaikutusten arvioinnit (SUVA), jotka on esite y lii eessä 2. Teemaryhmät ja muut esitysten laatijat arvioivat jokaisen esi ämänsä toimenpiteen yhteydessä onko niillä em. vaikutuksia. Sen sijaan erillistä alueellisten vaikutusten arviointia (AVA) ei tehty, sillä se oli sisäänrakennetusti mukana koko prosessin ajan ja erityisesti punni aessa ehdotuksia aluetyypei äin. Suunni eluvaiheessa pide iin pienimuotoinen keskustelu YM:ssä ympäristövaikutusten arvioinnin asiantuntijoiden ja kokonaisohjelman valmistelijoiden välillä. YVA-prosessin ajan yhteyshenkilöinä toimivat em. ryhmän jäsenet, jotka seurasivat ja ohjasivat kokonaisohjelman YVAn ja SUVAn edistymistä. Yhteyshenkilöinä teemaryhmiin, strategia- ja koordinaatioryhmään päin toimivat ylitarkastaja Sanna-Liisa Taivalmaa, MMM (YVA) ja projektipäällikkö Annamari Asikainen SM (SUVA). Koordinaatioryhmässä yhteyshenkilöinä toimivat ylitarkastaja Rainer Lahti ja yliarkkitehti Aulis Tynkkynen YM (YVA) sekä suunni elija Laura Perheentupa, SM (SUVA).

290 286 LIITE 2. Kokonaisohjelman ympäristö- ja sukupuolivaikutukset Laki ympäristövaikutusten arviointimene elystä (468/1994) edelly ää viranomaisten valmistelemien ohjelmien ja suunnitelmien ympäristövaikutusten arviointia, jos niiden toteu amisella saa aa olla merki äviä ympäristövaikutuksia. Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä katsoi tärkeäksi o aa huomioon ympäristö- ja sukupuolinäkökohdat jo kokonaisohjelman valmisteluvaiheessa. Ympäristö- ja sukupuolivaikutuksia (YVA, SUVA) arvioitiin itsearvioinnin periaa eiden mukaisesti, jossa ehdotusten tekijät ehdotuskohtaisesti tarkastelivat niiden mahdollisia vaikutuksia ja perustelivat ehdotustensa valinnan. Laajaa, ulkopuolista ehdotusten arviointia ei katso u tarpeelliseksi tehdä, koska ehdotusten vaikutusten ei arvioitu olevan suuressa ristiriidassa kestävän kehityksen tavoi eiden kanssa. Kokonaisohjelman tavoi eena on vaiku aa erityisesti ihmisten viihtyvyyteen ja elinoloihin, joten ehdotuksien huoma avimmat vaikutukset kohdistuvat nimenomaan niihin. Yleisesti voidaan sanoa, e ä kokonaisohjelman ehdotuksilla ei ole vakavia kielteisiä suoria, välillisiä tai yhteisvaiku eisia ympäristö- tai sukupuolivaikutuksia. Ehdotusten toteutustavalla voi kuitenkin olla merkitystä siihen, miten ympäristö- ja sukupuolivaikutukset toteutuvat. Ympäristö- ja sukupuolivaikutuksia on seura ava ja arvioitava myös toteutusvaiheessa. Tässä yhteenvedossa esitellään teemoi ain esimerkkejä, joilla on selvästi myönteisiä tai kielteisiä ympäristö- tai sukupuolivaikutuksia. Kaikkia ehdotuksia tai niiden vaihtoehtoja ei esitellä yksityiskohtaisesti. Ympäristövaikutukset Maaseutupolii isen kokonaisohjelman ehdotusten ympäristövaikutukset arvioidaan pääosin positiivisiksi. Ehdotusten myönteiset vaikutukset kohdistuvat erityisesti ihmisiin, yhteisöihin sekä alueiden käy öön ja liikenteeseen. Useissa ehdotuksissa ympäristövaikutuksia ei ole suoraan nähtävissä, tällaisia ovat muun muassa eri toimijoiden yhteistyön kehi äminen, tutkimukset tai selvitykset. Tällaisissakin ehdotuksissa voi olla pidemmällä aikavälillä tapahtuvia tai välillisiä vaikutuksia, joita on seura ava ohjelman toteutuksen edetessä. Ihmisten viihtyvyy ä ja elinoloja parantavat ehdotukset, joissa kul uuritarjonta, palvelut ja joukkoliikenne sijaitsevat lähellä ihmisten kotia. Myönteisiä vaikutuksia ihmisten elinoloihin ja viihtyvyyteen saavat aikaan esimerkiksi kylätoiminnan ja maaseudun kehi ämisyhdistysten tukeminen, kyläkoulujen ja kirjastojen kehi äminen palvelu- ja toimintakeskuksiksi, kotitalousvähennyksen kehi äminen, maaseudun yri äjyyteen kannustava työvoimakoulutus, resurssikeskusten perustaminen sekä nuorten työllisyyteen omalla alueellaan ja nuorisoverkostoon kohdistuvat ehdotukset. Lisäksi useilla ehdotuksilla on myönteisiä vaikutuksia vastuusuhteisiin, kun kansalaisten osallistuminen päätöksentekoon paranee, ja sukupuolten väliseen tasa-arvoon, kun naisten mahdollisuudet työllistyä, verkostoitua ja vaiku aa asuinalueensa kehi ämiseen lisääntyvät. Kielteisiä vaikutuksia ihmisten viihtyvyyteen, elinoloihin tai vastuusuhteisiin ehdotuksilla ei ollut. Liikenne- ja kuljetustarpeen vähenemiseen vaiku avat ehdotukset, joissa asuin- ja työpaikka tai ruoan tuotanto- ja kulutuspaikka sijaitsevat lähellä toisiaan. Tällaisia ehdotuk-

291 287 sia ovat pienten koulujen tukijärjestelmä, lasten aamu- ja iltapäivätoiminnan järjestäminen kylissä ja elintarvikealan pk-yritysten imago- ja menekinedistämisstrategia. Lisäksi joukkoliikenteen rahoituksen lisääminen ja sen kehi äminen maaseudulla sekä lähilogististen kuljetusten edistäminen vaiku avat myönteisesti joukkoliikenteen asemaan. Sen sijaan ehdotukset työmatkakulujen katsomisesta verotuksessa työkuluvähennyksiksi sekä harvaan asutulla maaseudulla asuvien vapau aminen autonkäy ömaksusta voivat lisätä yksityisautoilua. Näiden ehdotusten tavoi eena on kuitenkin mahdollistaa ihmisten asuminen maaseudulla alueilla, jonne ka avan joukkoliikenteen järjestäminen olisi kohtuu oman kallista. Yksityisautoilun ympäristöhaitat verra una joukkoliikenteen järjestämiseen tällaisilla seuduilla eivät käytännössä ole merki äviä. Ympäristöön ja luonnonsuojeluun positiivisesti vaiku avat ehdotukset maaseudun jätevesien käsi elyn parantamisesta, kul uuriympäristön suojelun ja hoidon tehostamisesta, metsäalueiden luomusertifioinnin ja tuotantotapakriteeristön luomisesta sekä kylien maisemanhoidosta huolehtimisesta. Sen sijaan kielteisiä vaikutuksia voi olla ehdotuksilla vapaa-ajan asuntojen kaavoituksesta ja poikkeamismene elystä sekä erä- ja luontomatkailun kehi ämisestä. Näiden ehdotusten toteutuksessa on varmiste ava, e eivät ne vahingoita alueellisesti tai paikallisesti merki äviä luonto- tai ympäristöarvoja. Toisaalta erä- ja luontomatkailun kehi äminen voi ohjata luonnon käy öä valmiille reiteille, pois herkimmin vioi uvista luontokohteista, jolloin ympäristövaikutukset ovat positiivisia. Myönteisiä ympäristövaikutuksia tuotantoon ja kulutukseen on uusiutuvien energiamuotojen käy öä ja keruuta eri tavoin edistävillä ehdotuksilla, joita ohjelmassa on useita. Sukupuolivaikutukset Maaseutupolii isen kokonaisohjelman toimenpide-ehdotuksilla on sukupuolivaikutuksia. Suurin osa toimenpide-ehdotuksista on kuitenkin muotoiltu sukupuolineutraaleiksi, eikä niissä ole osoite u miehiin ja naisiin erilaisia vaikutuksia. Sukupuolinäkökulmasta ei ole arvioitu merki äviä, esimerkiksi verotukseen lii yvä muutosehdotuksia eikä ohjelmatyön prosessia. Naisten ja miesten erilaiset arvostukset, kiinnostuksen kohteet, työhön osallistuminen ja roolit yhteisöissä yms. eivät kuitenkaan itsestään nouse relevanteiksi tekijöiksi tämänkaltaisessa polii is-hallinnollisessa toimintaohjelmassa. Tarvitaan tutkimusta, tietoa ja resursseja, jo a arviointi ei jää arvaamiseksi. Nyt arvioiduissa toimenpide-ehdotuksissa sukupuolivaikutukset ovat pääosin myönteisiä eli tasa-arvoa edistäviä (Syrjäisen maaseudun, Hyvinvointipalvelujen, Kul uuri- ja Naisteemaryhmien toimenpide-ehdotukset). Tasa-arvoisuu a edistetään lähinnä huonommassa asemassa olevan sukupuolen tilanne a korjaamalla. Koska naisten muuttoliike maaseudulta on niin voimakasta, e ä se uhkaa maaseudun yhteisöjen elinvoimaa, on erityishuomiota kohdiste u lähinnä naisiin. Voidaan kuitenkin kysyä, miksi yleisessä puheessa ongelmaksi koe uun asiaan, maaseudun syrjäytyneisiin miehiin, ei ole kohdiste u erityisiä toimenpiteitä. Työskentely-, yri äjyys- ja liikkumismahdollisuuksien edistäminen parantaa kaikkien kylissä asuvien elinoloja. Erityisen merki ävää tämä on naisille, koska naisten sosiaalinen rooli edelly ää hoiva- ja palkkatyön yhteensovi amista kokonaisvaltaisemmin

292 288 kuin miesten. Työelämän segregaatiosta johtuen toimialoilla on erilaiset merkitykset miehille/naisille (vrt. puunjalostus/hoiva-ala/elintarvikkeiden jatkojalostus). Erityisesti elintarvikkeiden jatkojalostus, hoiva- ja palvelutoimialat ovat maaseudulla asuville naisille mahdollinen tapa työllistää itsensä ja siten jäädä kotiseudulleen tai muu aa maaseudulle. Sekä yri äjyyden e ä palkkatyömahdollisuuksien tukeminen näillä aloilla edistää naisten mahdollisuuksia maaseudulla elämiseen. Toimiva joukkoliikenne tukee naisten työssäkäyntiä yhden auton perheissä. Kyläpalveluiden järjestäminen edistää koko paikallisyhteisön hyvinvointia, erityisesti kotona työskentelevien ja iäkkäiden naisten. Resurssikeskukset ja alueelliset naisteemaryhmät ovat kanava naisten yhteiskunnalliselle osallistumiselle ja ne toimivat osaamisen ja hankkeiden hautomoina. Tämä puolestaan lisää tasa-arvoa yhteiskunnassa, koska hautomotoiminta vahvistaa naisten ideoita ja innovaatioita, jotka usein jäävät marginaaliin virallisissa kehi ämisstrategioissa. Useat naisten toiminnassa hankitut hyvät käytännöt yri äjyyden tukemisessa ovat valtavirtaiste avissa yleiseen kehi ämistyöhön. Kul uuri- ja liikuntapalveluiden ja omakohtaisen kul uurisen osallistumisen merkitys korostuu väestön ikääntyessä, koulutustason kohotessa ja erityisesti naisilla. Vaikka toimintaohjelmassa esitetyt ehdotukset kohdistuvat tasapuolisesti naisiin ja miehiin, on kul uuripalveluilla havai u olevan erityisen suuri merkitys naisten viihtyvyyteen.

293 289 LIITE 3. Kokonaisohjelman ehdotukset maaseututyypeittäin Maaseututyypi ely: Kohdentumisen alueellinen merkitys: 1 = keskusten läheinen maaseutu 2 = ydinmaaseutu 3 = harvaan asu u maaseutu + = merki ävä ++ = eri äin merki ävä KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä ja kaupunkipolitiikan toimijat kehittävät yhteistyössä vuorovaikutuspolitiikkaa soveltaen toimenpiteissä nykyistä enemmän aluejakoa: kaupungit, kaupunkien läheinen maaseutu/vuorovaikutusalue, ydinmaaseutu ja harvaan asuttu maaseutu. (Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä, kaupunkipolitiikan toimijat ja näiden yhteinen vuorovaikutusryhmä, tutkimuslaitokset) Maakuntaohjelmien ja EU-ohjelmien laadinnassa, toteutuksessa ja arvioinnissa otetaan nykyistä enemmän huomioon ja käyttöön alueiden nelijako. (Maakuntien liitot, TE-keskukset, SM) Hallitus järjestää maaseutupolitiikan poliittisen johdon pysyvästi johonkin ministerivaliokuntaan tai politiikkaohjelman omaan ministeriryhmään ja YTR:n seuraavaan kokoonpanoon nimitetään mukaan myös eduskuntaryhmien edustusta. (Valtioneuvosto, VNK, MMM, SM, YTR) Hallitus asettaa selvityshenkilön tekemään ehdotuksia aluepolitiikan, maaseutupolitiikan ja maatalouspolitiikan parhaista ja toisiaan täydentävistä käytännöistä ohjelmakauden suunnittelua varten. (Valtioneuvosto, SM) Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän valtakunnallinen, alueellinen ja paikallinen työ kytketään kiinteäksi osaksi Suomen aluekehitysjärjestelmää ja maaseutupolitiikan kehitystyötä jatketaan. (Valtioneuvosto, SM, MMM, maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa Erityisesti vuorovaikutusalueet 2 ja etenkin 3 alueet Tämä kohdentaa kehittämistoimia Koko maa Vahvistaa maaseutupolitiikan yhteyttä puolueisiin Koko maa Maaseutupolitiikan keinot vahvistuvat 2 ja 3 alueilla Koko maa Vahvistaa 2 ja 3 alueita, maakunnallista maaseutupolitiikkaa sekä työ- ja teemaohjelmien toteuttamista MERKITYS

294 290 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Valtioneuvoston kanslia ja valtiovarainministeriö kehittävät poikkihallinnollisten politiikkaohjelmien, mukaan lukien maaseutupolitiikka, menettelyjä ja rahoitusta saatujen kokemusten perusteella. (VNK, VM) Alueellista maaseutuohjelmaa (ALMA) jatketaan vastaavalla kansallisella ohjelmalla (ELMA), jonka toteuttamiseen varataan maaja metsätalousministerin pääluokkaan vuosille 2006 ja 2007 valtion varoja yhteensä 35 miljoonaa euroa. (VN, VM, MMM) Tulevan EU-ohjelmakauden mahdollisen viivästymisen haittavaikutuksia maaseudun kehitystyölle torjutaan koulutuksella sekä uuden kauden EU-ohjelmien huolellisella valmistelulla. Toimintaan varataan kansallisia varoja yksi miljoona euroa. (VM, MMM, TM, KTM, OPM) Maakuntien liitot järjestävät ja vastuuttavat alueensa maaseutupolitiikan strategian ja toimenpiteiden valmistelun maaseudun oloja tunteville laajapohjaisille yhteistyöryhmille. (Maakuntien liitot, SM) Sisäasiainministeriö ja maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä tuottavat yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa vuoden 2005 alussa aloittavien uusien kunnanvaltuutettujen perehdyttämiseksi aineiston, jossa kerrotaan aluekehittämisen asetelmista. Tarkastelun kohteena ovat erityisesti seutukunnallinen palvelujen organisointi, aluekeskusohjelma, paikallisten toimintaryhmien rooli ja tehtävät sekä maaseutupolitiikan ja vuorovaikutuspolitiikan sisältö. (Suomen Kuntaliitto, SM, YTR) Seurakunnat osallistuvat nykyistä aktiivisemmin maaseudun kehittämiseen yhdessä kuntien, maaseudun kehittämisyhdistysten ja kyläyhdistysten kanssa. (Kirkkohallitus, seurakunnat, kunnat, maaseudun kehittämisyhdistykset, kyläyhdistykset, YTR) Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä perustaa maaseutuasumisen teemaryhmän arvioimaan ja tekemään esityksiä pysyvän ja määräaikaisen maaseutuasumisen edellytysten kohentamiseksi. (YTR) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa Pääpaino 2 alueella Mahdollistaa hanketoiminnan sekä toimintaryhmätyön jatkumisen siirtymäkaudella Koko maa Erityisesti 2 ja 3 alueet Koko maa Maaseutupolitiikan järjestelmä täsmentyy Alueiden ja valtakunnan politiikan vuoropuhelu tiivistyy Koko maa Koko maa, mutta painottuu 2 ja 3 alueille Koko maa, mutta erityisesti 2 ja 3 alueet MERKITYS

295 291 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Ympäristöministeriö kehittää maankäytön lainsäädäntöä niin, että se luo nykyistä paremmat mahdollisuudet pitkäaikaiselle asumiselle vapaa-ajan asunnoilla tai vapaa-ajan asuntojen muuttamiselle vakituiseen käyttöön perustuen kuntien päätöksentekoon. (YM) Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän kulttuuriteemaryhmä laatii maaseudun kulttuuriohjelman, jossa kulttuurin toimintaedellytyksiä ja vaikuttavuutta tarkastellaan ja edistetään maaseudun intressien ja erityislaadun lähtökohdista. (Kulttuuriteemaryhmä, OPM) Vastuuministeriöt kehittävät ohjelma- ja hanketoiminnan rahoitusjärjestelmiä kannustaviksi ja joustaviksi niin, että hankerahan maksatusviiveet ja omarahoitusriskit eivät estä yrityksiä, organisaatioita tai vähävaraisia yhdistyksiä osallistumasta asiantuntijuudellaan, työ- ja rahoituspanoksellaan maaseudun kehitystyöhön. (Elinkeinoministeriöt, OPM, TE-keskukset) Elinkeinoministeriöt ja TE-keskukset painottavat yritysten julkisissa neuvonta- ja rahoituspalveluissa palveluyrittäjyyden lisäämistä ja maaseudun uusien palvelujen ja tuotannon organisoitumismuotojen kuten yhdistelmäpalvelujen levittämistä. (KTM, TM, MMM, TE-keskukset) Hallitusohjelman mukainen koko tieverkon riittävän kunnon turvaaminen edellyttää perustienpidon määrärahan lisäämistä väyläministerityöryhmän esityksen mukaisesti 630 miljoonaan euroon vuodessa. (VM, LVM) Valtion joukkoliikenteen rahoitusta lisätään ja matkojen yhdistelyä, kutsujoukkoliikenteen ja palveluliikenteen kehittämistä ja laajentamista jatketaan, jotta maaseudun joukkoliikennepalvelut voidaan turvata. (LVM, VM) Yhteiskunnan korvaamien matkojen yhdistely vakinaistetaan ja järjestelmä laajennetaan koko maahan yhtenäisen hallinnointi- ja rahoitusmallin pohjalta. (LVM, SM, STM, OPM, Kansaneläkelaitos ja Suomen Kuntaliitto) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa Erityisesti saaristo- ja rannikkoalueet sekä 2 ja 3 alueet Koko maa Koko maa + Etenkin alueet 2 ja 3 + Erityisesti 3 alue ja saaristo, joille aivan välttämätöntä Koko maa, etenkin 3 alue Koko maa, etenkin 3 alue ja saaristo MERKITYS

296 292 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Lähikuljetuksia edistetään, pilotoidaan sekä saatuja kokemuksia levitetään palvelujen tuottamisessa ja tavaroiden kuljettamisessa. (Kunnat, seutukunnat, kuljetusalan yritykset, LVM) Työmatkakulut katsotaan omakustannusosuutta lukuun ottamatta työkuluvähennyksiksi valtion verotuksessa, jolloin työmatkavähennykseen ei tarvita omaa järjestelmää. Lisäksi pitkistä matkoista ja palvelujen keskittämisestä harvoihin taajamiin aiheutuvia haittoja lievennetään harvaan asutun maaseudun kuntien haja-asutusalueilla asuville polttoaineverotukseen liittyvillä huojennuksilla. (VM) Maa- ja metsätalousministeriö nimittää työryhmän selvittämään viljelijäväestölle mahdollisia muita kuin perustuotantotehtäviä sekä maaseudun elinvoiman, viljelijöiden tulotason että uusien työpaikkojen näkökulmista. (MMM, MTK, MTT) Selvitys resurssikeskusten kehittämisestä toteutetaan osana hallituksen yrittäjyysohjelmaa ja tasa-arvo-ohjelmaa. Naisteemaryhmä ja naisjärjestöt käynnistävät resurssikeskustoiminnan vaiheittain kymmenessä maakunnassa. (YTR:n naisteemaryhmä, Maa- ja kotitalousnaisten Keskus, Marttaliitto, Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito, SM, KTM, TM, maakuntien liitot, TE -keskukset) Naisteemaryhmä perustaa yhteistyössä alueiden naisjärjestöjen kanssa jokaiseen maakuntaan alueellisen naisteemaryhmän kokoamaan yhteen naistoimijoita. Jokaisessa maakuntaliitossa, TE -keskuksessa, lääninhallituksessa ja ympäristökeskuksessa on nimetty yhdyshenkilö. Näiden yhdyshenkilöiden verkosto toimii sihteeristönä alueellisen teemaryhmän yhteydessä. (SM, nais- ja neuvontajärjestöt, resurssikeskukset, YTR:n naisteemaryhmä) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa Erityisesti harvaan asuttu maaseutu, mutta myös muut maaseutualueet Koko maa, mutta etenkin 3 alue Koko maa Koko maa, vahvistaa maaseutupoliittista järjestelmää ja maakuntaohjelmia MERKITYS ++ ++

297 293 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Nuorille tarjotaan opinnäytetöitä ja harjoittelupaikkoja oman alueen yrityksistä ja yhdistyksistä sekä opiskelijoille opiskelupaikkakuntaa ympäröivällä maaseudulla. TET-harjoittelujaksojen avulla myös kaupunkien nuorille tarjotaan entistä laajempia mahdollisuuksia tutustua maaseudun yrittäjyyteen sekä maaseutuun asuinympäristönä. (OPM, korkeakoulut, lukiot, ammatilliset oppilaitokset, peruskoulut, kunnat, Suomen 4H-liitto, kyläyhdistykset) Oppilaitokset tukevat yrittäjyyskasvatuksessa nuoria kokeilemaan yrittäjyyttä jo opiskeluaikana muun muassa osuuskunta- ja kokeiluyritysten avulla. (OPM, KTM, koulut, yrittäjäjärjestöt, tiimi Akatemia) Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma levittää hyviä kokemuksia nuorten kunnallisista ja seutukunnallisista osallisuusryhmistä. (Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelma, Suomen Kuntaliitto, OPM, SM, OPH) EU-ohjelmien vastuuministeriöt huolehtivat, että uuden ohjelmakauden maaseudun kehittämisohjelmiin laaditaan selkeät tavoitteet ja välineet nuorten toteuttamia hankkeita varten. (MMM, SM, KTM, OPM, TM, lääninhallitukset, TE- keskukset, maakuntien liitot, toimintaryhmät) Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä rahoittaa hankkeen, joka aktivoi ja tukee maakunnallisten nuorisoverkostojen syntymistä. (YTR, OPM, maakunnat, toimintaryhmät, lääninhallitukset) YTR perustaa valtakunnallisen nuorisoverkoston, joka toimii bottom up -periaatteen mukaisesti ja koostuu pääasiassa maakunnallisten nuorisoverkostojen jäsenistä. (YTR, Nuora, MMM, OPM ja maaseudulla toimivat järjestöt kuten Suomen Kylätoiminta ry ja Suomen 4Hliitto) Vuonna 2003 ensimmäisen kerran myönnettyä kylätoiminnan valtionapua nostetaan verrannolliseksi muiden valtionapua saavien järjestöjen kanssa korottamalla sitä vuosittain eurolla. (VN, MMM, VM, SYTY) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa Koko maa Koko maa, edistää osallistumista ja omaehtoista kehittämistä 2 ja 3 alueet + 2 ja 3 alueet Koko maa, vahvistaa maaseutupoliittista järjestelmää Erityisesti 2 ja 3 alueet Toteuttaa paikallista kehittämistä ja omaehtoisuutta etenkin kylätasolla MERKITYS + ++

298 294 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Kylätoimintaa harjoittavien yhdistysten lukumäärä nostetaan nykyisestä 2 300:sta 2 700: aan vuoden 2008 loppuun mennessä. Kyläsuunnitelmat ja maakunnalliset kyläohjelmat sisällytetään osaksi alue- ja kuntasuunnittelua sekä maakuntaohjelmia. (Kyläyhdistykset, kunnat, maakuntien liitot, maakunnalliset kylien yhteenliittymät, seudulliset toimielimet) Kylien infrastruktuurin rapistumisen ehkäisemiseksi ja asumisen tason turvaamiseksi kylätoiminta etsii ja luo käytäntöjä, joilla kylien asukkaat osallistuvat kylänsä infrastruktuurin suunnitteluun ja käytännön kehittämistyöhön yhdessä viranomaisten ja muiden asioista vastaavien tahojen kanssa. (SYTY, maakunnalliset kylien yhteenliittymät, kyläyhdistykset, TE-keskukset, ympäristökeskukset, maaseudun kehittämisyhdistykset, kunnat) Kylät tukevat välittäjäorganisaatioina vanhenevien ihmisten kotona asumista organisoimalla ja kehittämällä kuntien ammattimaista vanhustyötä täydentäviä hoivapalveluja. Asiaa viedään eteenpäin yhteistyössä kuntien, yrittäjien, järjestöjen, ammattimaisten vanhustyöntekijöiden ja kirkon diakoniatyön kanssa. (SYTY, maakunnalliset kylien yhteenliittymät, TE-keskukset, maaseudun kehittämisyhdistykset, kyläyhdistykset, kunnat, seurakunnat, järjestöt) Ministeriöt ottavat ohjelmakaudella kehittämisohjelmiinsa ja rakennerahasto-ohjelmiin mukaan toimintaryhmätyön rahoituksen ja sen rahoitusosuutta lisätään ohjelmarahoituksessa. Koko maan kattavan toimintaryhmätyön julkisen (EU, valtio, kunnat) rahoituksen toiminnallisesti perusteltu tarve on 50 miljoonaa euroa vuodessa. (MMM, SM, KTM, TM, YTR) Maaseudun kehittämisyhdistyksille myönnetään rahoitusta valtion talousarviossa omalta momentilta, mikä olisi paikallisten toimintaryhmien perushallintoraha. Rahoituksen jatkumisesta päätettäisiin väliarvioinnin yhteydessä. Hyvin toimineille ryhmille annettaisiin perusrahoituksen lisäksi bonusrahoitus. (MMM) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa, mahdollistaa ohjelmien hyödyntämisen kylätasolla Koko maa, mutta etenkin 2 ja 3 alueet 2 ja 3 alueet, vahvistaa kolmatta sektoria ja sosiaalisen pääoman kasvattamista Koko maa, etenkin 2 ja 3 alueet Vahvistaa maaseutupoliittista järjestelmää ja paikallista kehittämistä Koko maa, etenkin 2 ja 3 alueet MERKITYS

299 295 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS POMO+ -toimintaryhmät käynnistävät vuonna 2005 maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän hankerahoituksella kaksivuotisen pilottihankkeen, jolla valmistetaan kaikkia ryhmiä uuteen ohjelmakauteen ja testataan vuosina käytännön menettelyjä. Samalla varaudutaan jatkamaan pilottiryhmien rahoitusta 2,5 miljoonalla eurolla vuonna 2007 mahdollisen siirtymäkauden ajan. (VM, MMM, YTR, POMO+ -ryhmät) Kuntien yhteistyössä korostetaan tehtäväkokonaisuuksien hoitamista ja erilaisten kuntien mahdollisuuksien huomioon ottamista. Valtio edistää merkittävät kokonaisuudet huomioon ottavaa kuntayhteistyötä. (SM, VM, Suomen Kuntaliitto) Kuntien valtionosuuksien indeksitarkistus toteutetaan täysimääräisenä, investointien valtionosuuksien rahoitus turvataan sosiaali- ja terveydenhuollossa ja se säilytetään opetustoimessa ainakin perusopetuksessa ja kirjastoissa sekä kuntien valtionosuusjärjestelmän tasausrajan tarkistamismahdollisuus selvitetään. Järjestelmään otetaan mukaan voimakas väestön väheneminen erillisenä tekijänä ja koulumatkojen inhimillistämiseksi haja-asutuskerroin. (SM, VM, STM, OPM, Suomen Kuntaliitto) Erityisesti julkiseen hallintoon luodaan uusia vuorovaikutuksen hyödyntämiseen soveltuvia työmuotoja, jotka perustuvat kahteen tasa-arvoiseen osapuoleen. Julkisen rahoituksen ja EU-ohjelmien pelisääntöjä väljennetään niin, ettei niistä tule aluemääritysten tai harvojen teemojen vuoksi esteitä vuorovaikutushankkeiden rahoitukselle. (Kunnat, SM, KTM, MMM, TM) Tulevaan 2-ohjelmaan otetaan mukaan toimintaryhmätyön menettelytapaa vastaava rahoitus kohdentaen se kaupungeissa toimivien paikallisten kehittämisyhdistysten käyttöön. (SM, KTM) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa Luo edellytyksiä tulevalle rahastokaudelle Koko maa Koko maa 1 alue ja vuorovaikutusalueet 1 alue ja vuorovaikutusalueet Vahvistaa kaupunginosayhdistystoimintaa MERKITYS

300 296 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Kansalaisvaikuttamisen politiikkaohjelmaan otetaan mukaan maaseudun ja kaupunkien vuorovaikutusteema laaja-alaisesti. (OM, VN:n kanslia, YTR) Kaupunkien aluefoorumeista ja kaupunginosayhdistyksistä muodostetaan kehittämisyhdistyksiä, joissa on mukana kunnan lisäksi paikallisia yhdistyksiä, yrityksiä ja yksittäisiä kansalaisia kolmikantaperiaatteen mukaisesti. (Kaupunginosayhdistykset, HELKA, Suomen Kotiseutuliitto, kunnat) Tekesin rahoitusta suunnataan monitasoiseen tuotantoketjujen verkostoitumiseen ja maaseudun taitoteknologisten innovaatioiden synnyttämiseen ja rahoittamiseen. (KTM, Tekes, TE-keskukset) MMM ja KTM selvittävät keinot, joiden avulla maaseudulla toimivien eri toimialojen yritysten investointien ja kehittämistoimenpiteiden rahoitus voidaan hoitaa joustavasti hallinnollisista rajoista huolimatta. Maaseudun yritystoiminnan tukemisen ehtona oleva maatilakytkentä sekä pinta-alaraja (MMM:n hallinnon alalla) poistetaan ja tuetaan maaseudun yritystoimintaa toimialasta riippumatta. Tukemisen tarkoituksenmukaisuutta harkitaan maaseutupoliittisin näkökulmin, siksi yritystukilain (KTM:n hallinnonala) uudistamisen yhteydessä arvioidaan nykyiseen lakiin sisältyvää kasvuvaatimuksen sovellettavuutta maaseudun pieniin yrityksiin. Mikroyritysten (alle 10 htv) tukeminen mahdollistetaan lainsäädännöllisesti myös maa- ja metsätalousministeriön hallinnon alalla. (MMM, KTM) TE-keskusministeriöt huolehtivat TE-keskuksille riittävät voimavarat maaseudun kehittämistyössä toimivien henkilöiden vakinaistamiseksi. Ministeriön ja aluehallinnon vastuuhenkilöille järjestetään tehokasta työnohjausta maaseudun kehittämistehtävien edellyttämän tietotaidon, menettelytapojen ja tarvittavan kehittämisotteen saavuttamiseksi. (KTM, MMM, TM, VM, TE-keskukset) ARVIO KOHDENTUMISESTA 1 alue ja vuorovaikutusalueet 1 alue ja vuorovaikutusalueet Koko maa, etenkin 1- ja 3- alueet Koko maa, erityisesti alueet 2 ja 3 Uudistaa yritysten rahoitusmekanismeja ja yhtenäistää menettelytapoja Koko maa Vahvistaa TE-keskusten toimivuutta ja asiakaspalvelua MERKITYS

301 297 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Rahoitustyökaluja kehitetään ja käytetään siten, että ne soveltuvat eri alueiden ja kehitysvaiheessa olevien yritysten tarpeisiin ja etsitään uusia ratkaisuja eri omistusmuotoisten yritysten tukemiseen. Osakeyhtiömuotoisten ja monialaisten maatilojen sukupolvenvaihdosten edistämisen keinot etsitään ja toteutetaan. Tukijärjestelmiä kehitettäessä otetaan huomioon sekä tuotantomahdollisuuksien alueelliset erot, maatalouden merkitys aluetalouteen, työllisyyteen ja maatalousyrittäjien mahdollisuudet vaihtoehtoisten tulojen hankkimiseen. (KTM, MMM, TE-keskukset) Maatalouden ja maaseudun muun yritystoiminnan toimintaedellytyksiin vaikutetaan monien EU-maiden tavoin kansallisella veropolitiikalla. (VM, MMM) Ympäristö- ja maatalousviranomaiset laativat yhteistyössä muiden asiantuntijoiden kanssa valtakunnallisen maisemanhoidon tavoite- ja toimenpideohjelman, joka painottuu pahimpien maisemavaurioiden ja näkemäesteiden poistamiseen. (MMM, YM, Suomen Ympäristökeskus, Suomen Kuntaliitto, ProAgria, Maaja kotitalousnaisten Keskus) Hallitus uudistaa valtakunnallisen metsäsektoriohjelman maaseutu- ja aluepoliittisista tavoitteista lähteväksi. Samassa yhteydessä selvitetään maaseutusopimusmenettelyn soveltuvuus metsään liittyvissä tehtävissä. (VN, MMM) Alueelliset metsäohjelmat nivotaan entistä tehokkaammin yhteen maakuntaohjelman ja TE-keskusten elinkeinopoliittisen suunnittelun kanssa. Alueellisista metsäneuvostoista kehitetään metsä- ja puualan aluekehitystoimien asiantuntijaelin. (Metsäkeskukset, maakuntien liitot, TE-keskukset) Maaseudulla asuvien nuorten kiinnostusta metsätalouden töistä lisätään metsätaloudessa ja puunjalostuksessa toimivien tahojen yhteistoiminnalla. Näin saadaan aikaan metsätyöntekijöiden ympärivuotinen työllisyys. (Alan työmarkkinajärjestöt, MMM, OPM) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa, etenkin 2 ja 3 alueet Koko maa Koko maa, 2 alue Koko maa, erityisesti 3 alue Koko maa Tehostaa ja laajentaa maaseutupoliittista järjestelmää uusiin sektoreihin Koko maa, erityisesti 3 alue, jossa tarjoaa uusia työtilaisuuksia MERKITYS

302 298 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Vuoden 2004 loppupuolella valmistuvat puutuoteteollisuuden elinkeinopoliittinen ohjelma ja puurakentamisen edistämisohjelma, jotka konkretisoivat ne toimenpiteet, millä turvataan kotimaisen puun hyödyntäminen ja puutuoteteollisuuden osuuden lisääminen sekä vahva rahoitus jatkojalostukseen, toteutetaan täysimääräisesti. (KTM, MMM, Tekes) YTR ja Ruoka-Suomi -teemaryhmä laativat vuonna 2005 keskeisten tahojen yhteistyönä valtakunnallisen pk-elintarvikealan imago- ja menekinedistämisstrategian vuosille (YTR, Ruoka-Suomi -teemaryhmä) Maa- ja metsätalousministeriö huolehtii siitä, että elintarvikelain ja asetusten valmistelussa otetaan huomioon pienten yritysten toimintaedellytysten säilyminen ja yhdenmukaiset menettelyt eri puolilla Suomea. (MMM/ELO, Ruoka-Suomi -teemaryhmä) Suomessa otetaan käyttöön tuottajayhteistyötä ja sen organisoitumista tukeva EU:n yhteisen maatalouspolitiikan uudistuksen mahdollistama rahoitusväline. (MMM/MAO, MTK, Ruoka- Suomi -teemaryhmä) Elintarvikealan, mukaan lukien alan pienyritystoiminta, kehittämislinjaukset sisällytetään maakunnallisiin ohjelmiin. (Maakuntien liitot, Ruoka-Suomi -teemaryhmä) Maaseutumatkailun kehitystyötä jatketaan alueiden ja valtakunnallisten toimenpiteiden saumattomana yhteistyönä. Koska Aavan meren tällä puolen -hankkeen valtakunnallisesti näkyvä osio on rahoitettu ALMA-varoista vuosina , vastaavat hankkeen osiot rahoitetaan vuosina vuorostaan tavoite 1-ohjelmasta. (Maaseutumatkailun teemaryhmä, Lomalaidun ry, tavoite 1- alueen maakuntaliitot ja TE-keskukset) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa, erityisesti 3 alue Painottuu ydin- ja kaupunkien läheinen maaseutu Koko maa Koko maa, etenkin 2 ja 3 alueet Etenkin 2 ja 3 alueet + Koko maa ja saaristoja rannikkoalueet MERKITYS

303 299 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Maaseutumatkailun teemaryhmä huolehtii aktiviteettituotteiden esimerkiksi polkupyöräily, patikointi, murtomaahiihto, melonta, soutu, kalastus, ratsastus ja lintuharrastus - kehittämisen, väylien suunnittelun, kokoamisen ja markkinoinnin organisoinnin valtakunnallisesti. Tuotteet erilaistetaan yhdessä myyjien kanssa eri asiakasryhmille ja tuotteita tarjoavat yritysverkostot ottavat käyttöön kokonaisvaltaisen laadunhallinnan. (Maaseutumatkailun teemaryhmä, MEK) Erä- ja luontomatkailutuotteiden tuotekehityksessä, myynnissä ja markkinointityössä otetaan käyttöön koko Suomessa Villin Pohjolan -kumppanuusmalli. Laatukriteereitä yhdenmukaistetaan muiden maaseutumatkailussa käytettyjen kriteerien kanssa. (Villi Pohjola, aluehankkeet, maaseutumatkailun teemaryhmä) Palvelua Sydämellä -asiakaspalvelukoulutus liitetään valtakunnallisten laadunhallintajärjestelmien (Maakuntien Parhaat, Laatu1000 jne.) osaksi ja nämä sekä muita valmiita työkaluja kootaan osaksi koko maaseutumatkailun toimijaketjun kokonaislaadunhallintaan tähtäävää järjestelmää. (ProAgria Maaseutukeskusten Liitto, Palvelua Sydämellä -valmentajaverkosto, Haaga Research Center, Maaseutumatkailun teemaryhmä) Luonnontuotealan teemaryhmä koordinoi erikoisluonnontuotteiden kansantaloudellisen arvon arviointia ja määrittelee mittarit tiedonkeruumenetelmineen sen kehittymisen seuraamiseen. (Luonnontuotealan teemaryhmä, MMM, Suomen luontoyrittäjyysverkosto ry, tukkukaupat ja myymälät, Arktiset Aromit, tutkimuslaitokset ja neuvontajärjestöt) Kauppa- ja teollisuusministeriö yhteistyössä alan yritysverkoston ja vienninedistämisorganisaatioiden kanssa kokoaa luonnontuotealan yrittäjille tuotteiden kansainvälisille markkinoille pääsyn tueksi valmennusohjelmakokonaisuuden. (KTM, OPM, alan yritykset ja yritysverkostot, koulutus- ja kehittämisyksiköt sekä vienninedistämisorganisaatiot) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa Erityisesti 3 alue + Koko maa Koko maa, etenkin 3 alue Koko maa + MERKITYS +

304 300 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Luonnontuotealan teemaryhmä yhdessä alan yritysten kanssa laatii luomusertifiointitoiminnan valtakunnalliseen koordinointiin ja kehittämiseen toimenpideohjelman. (Luonnontuotealan teemaryhmä, alan yritykset, Arktiset Aromit) Maa- ja metsätalousministeriö laatii yhteistyössä alan toimijoiden kanssa luonnontuotteille oman tuotantotapakriteeristön. (MMM, Arktiset Aromit, Luonnontuotealan teemaryhmä ja yritykset) Opetushallinto määrittelee kalastusoppaiden koulutukselle sisällön ja oppaiden ammattitaidon osoittamiseksi otetaan käyttöön oma näyttötutkinto. (Kalatalousoppilaitokset, Opetushallitus) Kalastusmatkailua kehitetään alueellisten kalastusmatkailun kehittämisohjelmien mukaisesti osana maaseutumatkailua painopisteenä kalastusmatkailun tuotteistaminen sekä matkailuyrittäjien ja ammattikalastajien ansiomahdollisuuksien monipuolistaminen. (Kalatalouden Keskusliitto, Suomen Ammattikalastajaliitto ry, Suomen Kalamiesten Keskusliitto, Maaseutumatkailun teemaryhmä) Metsästäjäjärjestöt tukevat koulutus-, neuvonta- ja kehittämistyötä niin, että metsästysmahdollisuudet turvaamalla kyetään huolehtimaan metsästäjien omaehtoiseen toimintaan perustuvan järjestelmän säilyminen ja kehittyminen tulevaisuuden haasteiden mukaisesti. (MMM/ KRO, Metsästäjäin Keskusjärjestö, Suomen Metsästäjäliitto) Porotalouden eläinkohtaista tukea kohdistetaan edelleen päätoimisille elinkeinon harjoittajille, jotta näiden tilojen kannattavuus voitaisiin turvata. (MMM) Porotalous nähdään poronhoitoalueella keskeisenä elinkeinona, jonka nykyistä rakennetta ylläpidetään kehittämällä porotalouteen kytkeytyvää jalostusta ja matkailua maaseutupoliittisten ohjelmien ja hankkeiden avulla. (Paliskuntien yhdistys, Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan TE-keskukset) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa + Koko maa Koko maa ja saaristoja rannikkoalueet Koko maa ja erityisesti saaristo- ja rannikkoalueet Koko maa Poronhoitoalue, erityisesti 3 alue Poronhoitoalue, erityisesti 3 alue MERKITYS + ++

305 301 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Suomen suurpetokantojen hoitoa koskevissa lajikohtaisissa suunnitelmissa annetaan väestöä ja elinkeinotoimintaa edustaville näkemyksille riittävä paino, kuitenkaan vaarantamatta näiden lajien kantojen suotuisaa suojelutasoa. (MMM, RKTL, Metsästäjäin keskusjärjestö) Elinkeinoministeriöt edistävät uusiutuvien energiamuotojen (peltobioenergia, puuhake, biopolttonesteet ja biokaasu) käyttöä, keruuta ja jalostusta maaseudulla luomalla mahdollisuuksia niitä hyödyntävien ja niiden käytettävyyttä kehittävien pienyritysten toiminnalle ja synnylle. (MMM, KTM,VM) Ruokohelvellä tuotetulle sähkölle myönnetään sähköveron palautus samoin kuin puulla ja biokaasulla tuotetulle sähkölle. (VM, KTM) Maa- ja metsätalousministeriö vakinaistaa puuenergianeuvojien toimet metsäkeskuksissa. (MMM) Lämpöyrittäjyyden toimintaedellytyksiä kehitetään ja alan yrityksiä ja osuuskuntia lisätään. (KTM, MMM, MOTIVA, TE-keskukset, metsäkeskukset ja metsänhoitoyhdistykset) Turpeen käytön edellytykset päästökauppatilanteessa turvataan vero- ja tukipoliittisin muutoksin. (VM, KTM) Valtionhallinto jatkaa siirtokelpoisten tehtävien määritystä ja aloittaa alueellistamissuunnitelmien toteuttamisen. (VN, ministeriöt) Kunnallis- ja valtionhallinto selvittävät etätyöstä kiinnostuneet, sopivat työpaikkakohtaisista pelisäännöistä ja ottavat etätyön yhdeksi vaihtoehtoiseksi työmuodoksi. (Kunnat, ministeriöt ja niiden alainen hallinto) Julkisiin yritysten neuvontapalveluihin koulutetaan alueellisesti kattava osuuskuntamuotoisen yritystoiminnan käynnistämistä palveleva asiantuntijaverkosto. (TE-keskukset, Pellervo- Seura, HY/Maaseudun tutkimus- ja koulutuskeskus) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa ja erityisesti 3 alue Etenkin alueet 2 ja 3 Vahvistaa non-food tuotantoa Koko maa, edistää non-food tuotantoa Koko maa, etenkin alueet 2 ja 3, vahvistaa uusiutuvien luonnonvarojen käyttöä kestävällä tavalla Koko maa Voimakas vaikutus alue- ja paikallistalouteen Koko maa, 2 alue Kohdistuu vuorovaikutusalueisiin Koko maa Koko maa MERKITYS

306 302 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Starttirahajärjestelmää laajennetaan työttömien lisäksi palkka- ja kotitaloustyöstä sekä opintojen jälkeen yrittäjiksi ryhtyviin. Starttirahoituksen kestoa pidennetään 12 kuukauteen. Starttirahaan liittyvää neuvonnallista tukea laajennetaan yrityksen käynnistysvaiheen lisäksi perustamisen jälkeiseen starttirahakauteen. (VN, TM) Työvoimahallinto toteuttaa oma-aloitteeseen yrittäjyyteen kannustavan esiyrittäjyyden aktivointimallin työvoimapoliittisena koulutuksena Kainuun hallintokokeilun yhteydessä. (TM, Kainuun TE-keskus) Valtioneuvosto asettaa maaseutusopimustyöryhmän työtä jatkamaan poikkihallinnollisen valmisteluryhmän edellisen ryhmän esittämän tehtävänannon pohjalta. Uusi järjestelmä otetaan käyttöön vuonna (MMM, TM, STM, YM, VM, OPM, YTR, tutkimuslaitokset) Kyläyhdistykset ja vastaavat tiedottavat kylien asukkaille ja yrityksille tietoliikenneyhteyksien käyttömahdollisuuksista pienyritystoiminnassa ja kotitalouksien arkiasioinnissa sekä selvittävät verkkoon liittyjät. (MMM, LVM, SYTY) Liikenne- ja viestintäministeriö laatii paikallisten ja alueellisten toimijoiden käyttöön oppaan tietoliikenneyhteyksien hankintaprosessin toteuttamiseksi. (LVM) Liikenne- ja viestintäministeriö tarkentaa ja tarkistaa kansallista laajakaistastrategiaa maakuntien laajakaistastrategioiden sekä alueellisista ja paikallisista rakentamishankkeista saatujen tulosten ja kokemusten perusteella. (LVM) Valtion yksityistieavustukset nostetaan väyläministerityöryhmän ehdotuksen mukaisesti 16 miljoonan euroon vuodessa ja vaiheittain aiemmalle tasolle. Tiehallinnon toimintaedellytykset ja voimavarat yksityistieverkon kunnossapitoon liittyvässä neuvonnassa ja palvelussa turvataan. (LVM, VM) Tiekuntien toimintaedellytyksiä parannetaan tieisännöitsijäkoulutusta järjestämällä. (LVM, YTR, Suomen Tieyhdistys) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa, erityisesti 3 alue Uudistaa ja laajentaa vallitsevia käytäntöä Koko maa, 3 alue + Koko maa, erityisesti 3 alue Vahvistaa horisontaalista yhteistyötä ja uudistaa rahoitusjärjestelmiä Vaikuttaa etenkin 3 alueella Koko maa + MERKITYS Koko maa ++ Painottuu 3 alueelle ++ Koko maa +

307 303 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Valtiovarainministeriö selvittää arvonlisälain 130 :n muuttamista niin, että kuntien tapaan myös tiekunnat voisivat saada palautuksena yksityistien tienpitohankintoihin sisältyvän veron. (VM) Kunnat suunnittelevat henkilökuljetustensa liikennöinnin kokonaisuutena. Ensin voidaan hyödyntää linjaliikenne ja mahdollinen ostoliikenne ja saadaan sen jälkeen hankintaa varten tarjottavaksi logistisesti tehokkaita kokonaisuuksia, joihin voi sisältyä sopivassa määrin tavarakuljetuksia. Myös postin kanssa on mahdollista löytää lisää yhteistoiminta-alueita. (Kunnat, kuntayhtymät, Suomen Posti Oyj, taksiyrittäjät) Liikenne- ja viestintäministeriö selvittää yhdessä alan järjestöjen kanssa, miten eri liikennöintimuodot saadaan kilpailuedellytyksiltään tasavertaisiksi. Taksien tavarakuljetusten painorajaa (100 kg) joustavoitetaan, varsinkin postinjakelussa ja kuntien lyhytkestoisissa tavarakuljetuksissa. (LVM, Suomen Taksiliitto, Linja-autoliitto, Suomen Kuorma-autoliitto) Opetushallinto luo yhdessä Suomen Kuntaliiton kanssa pienten koulujen tukijärjestelmän. (OPM, OPH, Suomen Kuntaliitto) Valtiovarainministeriö kehittää kotitalousvähennystä niin, että omaisilla on mahdollisuus tehdä verovähennys, kun he ostavat palvelua läheisilleen. (VM) Sosiaali- ja terveysministeriö laajentaa palvelusetelin käyttöalaa. (STM) Sosiaali- ja terveydenhuollon työntekijäpulaa poistetaan järjestämällä hyvinvointipalvelut seudullisina kokonaisuuksina. (Suomen Kuntaliitto, STM, sosiaalialan osaamiskeskukset) Sosiaali- ja terveydenhuollon ammatillisen koulutuksen ja työelämän yhteyttä tiivistetään kampanjalla, jonka järjestävät Opetushallitus ja Suomen Kuntaliitto yhdessä ammatillisten oppilaitosten ja ammattikorkeakoulujen kanssa. (Suomen Kuntaliitto, OPH, oppilaitokset) Valtiovarainministeriö tarkistaa palvelualojen arvonlisäverokantaa. (VM) ARVIO KOHDENTUMISESTA Painottuu 3 alueelle ++ Koko maa, etenkin alue 3 Koko maa, etenkin alue 3 Koko maa ja 2 ja 3 alueet Koko maa Koko maa, mutta etenkin 3 alue Koko maa Koko maa Koko maa MERKITYS

308 304 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Hyvinvointialan palveluyrittäjyyden investointi- ja käynnistystukia parannetaan. (KTM, TM, Finnvera) Kehitetään kyläkokonaisuuksiin sopivia monihoivapalveluja. Määritellään monihoivan työntekijöiden pätevyysvaatimukset ja järjestetään tarvittava täydennyskoulutus. Kokeilulain suomin poikkeusjärjestelyin kokeillaan ja edelleen kehitetään kyläkohtaisia monihoivapalveluja sekä testaan niiden soveltuvuutta osaksi kylien peruspalveluja. (STM, OPM, YTR:n hyvinvointipalvelujen teemaryhmä, SYTY) Vesihuollon tukitoimenpitein lisätään maaseudulla hyvälaatuisen ja riittävän talousveden sekä asianmukaisen viemäröinnin ja jätevesien käsittelyn piiriin vuositasolla taloutta. Selvitetään kiinteistökohtaisten kaivojen ja jätevedenpuhdistusjärjestelmien huolto- ja kunnossapitopalveluiden tuottamisen sisällyttämistä osaksi maaseutusopimusta. (MMM/ MALO, YM, alueelliset ympäristökeskukset, kunnat, kyläyhdistykset, SYTY, YTR) Tehostetaan kierrätystä perustamalla lisää jätteiden paikallisia keräyspisteitä. (Kunnat, jätehuoltoyritykset, kylät) Kauppa- ja teollisuusministeriö varaa valtion talousarvioon 4 miljoonaa euroa haja-asutusalueiden kyläkauppojen tukijärjestelmää varten. Järjestelmää kehitetään edelleen monitoimipalveluiden tukijärjestelmäksi. (KTM, MMM, SM, LVM) Monitieteinen Rural Studies -maisteriohjelma aloitetaan syksyllä (Rural Studies -verkostossa mukana olevat 9 yliopistoa) Suomen Akatemian viisivuotinen maaseutututkimusohjelma käynnistetään keväällä (Suomen Akatemia, ministeriöt, yliopistot ja tutkimuslaitokset) Rural Studies -verkosto valmistelee tutkijakouluesityksen seuraavaan tutkijakouluhakuun vuonna 2005 ja Suomen Akatemian arvioinnin perusteella opetusministeriö päättää maaseutualan tutkijakoulun aloittamisesta vuonna (Rural Studies -verkosto, Suomen Akatemia ja OPM) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa Koko maa Koko maa + Koko maa Koko maa painottuen 3 alueelle Koko maa + Koko maa, erityisesti 2 ja 3 alueille MERKITYS ++ Koko maa + +

309 305 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Maaseutualan opetus integroidaan koulutusjärjestelmäksi vuoden 2005 aikana. (Rural Studies -verkosto) Valtakunnallisten maaseudun tutkimus- ja kehittämishankkeiden rahoitus nostetaan kuuteen miljoonaan euroon siten, että MMM:n hankerahan osuus säilyy nykyisellä 3,3 Meuron tasolla ja muu osuus kootaan sopimuksin ja yhteisin suunnitelmin niistä ministeriöistä, joiden kanssa tälläkin hetkellä jo hankkeita rahoitetaan yhdessä. (KTM, OPM, MMM, SM, STM, TM, YM) Opetushallinto ja kunnat kehittävät mahdollisimman monesta kyläkoulusta palvelukeskuksia, jotka palvelevat lähialueen asukkaita monipuolisesti koulun loma-ajoista riippumatta. (OPH, OPM, kunnat) Opetusministeriö uudistaa toisen asteen koulutuksen rahoitusjärjestelmää siten, että se kehittää lukioiden ja toisen asteen ammatillisen koulutuksen yhteistyötä yhteisen koulutuksen järjestäjän alaisuudessa. Toiminnan tuloksellisuuteen perustuvan rahoituksen ohella valtion talousarviossa luovutaan lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten erillisestä investointirahasta ja korotetaan vastaavasti valtion rahoituksen perustana olevaa yksikköhintaa. Opetusministeriö tehostaa toimia, joilla etälukiotoiminta vakiinnutetaan lukioiden perustoiminnaksi. (OPH, OPM, koulutuksen järjestäjät, kunnat) Kunnat turvaavat peruskouluissa annettavan opetuksen laatua laajentamalla yhteistyötään perusopetuksen toteuttamisessa mm. seutukunnallisia virkoja perustamalla. Opetushallinto tukee tätä tarkoittavaa toimintaa ja palkkaukseen liittyvät seikat selvitetään. (OPH, OPM, kunnat, työmarkkinaosapuolet) Maaseudun kehittäminen sisällytetään osaksi yliopistojen alueiden kehittämistehtävää ja yliopistokeskuksille määritellään myös maaseudun kehittämistehtävä. (OPM, yliopistot) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa + Koko maa, on olennainen osa maaseutupoliittista järjestelmää ja sen kehittämistä Kohdistuu 2 ja 3 alueille Koko maa Koko maa Yliopistokeskusalueet ja erityisesti syrjäinen maaseutu MERKITYS +

310 306 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Ammattikorkeakoulut ja yliopistot vahvistavat vaikutusalueellaan yrityshautomotoimintaa myös maaseudun kehittämistarpeet huomioon ottaen ja edistävät yrittäjien sukupolvenvaihdoksia. Opetushallinto tukee tätä toimintaa. (OPM, ammattikorkeakoulujen ylläpitäjät, ammattikorkeakoulut, yliopistot) Opetushallinto kehittää edelleen ammatillisen aikuiskoulutuksen näyttötutkintoja ja jatkaa tutkintojen toimeenpanoa ottaen maaseudulla asuvat erityiseksi kohderyhmäksi. (OPH, kunnat, koulut) Aikuiskoulutuksen alueellisen vaikuttavuuden toimenpideohjelmissa kiinnitetään erityinen huomio koulutustarjonnan maaseutusisältöihin ja -vaikutuksiin sekä kysyntää lisääviin toimenpiteisiin. (OPM, lääninhallitukset) TE-keskukset, Tekes, Finnvera ja Finpro tiivistävät yhteistyötään ja toteuttavat käytännössä ns. Kvartetti -yhteistyötä, jotta yritysten saama palvelu olisi mahdollisimman saumatonta eri palveluita tuottavien organisaatioiden välillä. (TE-keskukset, Tekes, Finnvera, Finpro) Seudullisten yrityspalveluiden perustamisella ja toiminnalla vahvistetaan paikallisen ja alueellisen yritystoiminnan kehittymistä maaseutumaisissa seutukunnissa. Turvataan maaseudun yritysten neuvontapalveluiden jatkuva saatavuus tärkeänä osana Seudullisten Yrityspalveluiden toimintaa. (MMM, KTM, TM, TE-keskukset, ProAgria, uusyrityskeskukset, seudulliset kehittämisyhtiöt, kunnat) Opetushallinto tukee kansallisen tietoyhteiskuntaohjelman toimeenpanossa peruskoulujen ja lukioiden alueellista yhteistyötä, yhteisten oppiainetarjottimien rakentamista sekä tieto- ja viestintätekniikkaa hyödyntävien vaihtoehtoisen opetuksen järjestämistapojen käyttöönottoa. Erityisesti huomiota kiinnitetään haja-asutusalueen koulujen osallistumiseen tietoyhteiskuntakehitykseen. Laajakaistayhteydet ulotetaan kaikkiin kouluihin. (OPH, kunnat, koulut) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa Koko maa Koko maa Koko maa Koko maa Vaikutukset paikallisia, mutta toiminta osa koko maan kattavaa verkostoa Koko maa MERKITYS +

311 307 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS WWW-sivuille tuotetun multimediaoppimateriaalin tekijänoikeuksia ja sivujen ylläpitovastuita koskevaa lainsäädäntöä helpotetaan ja yksinkertaistetaan. (OPM, OM, OPH) Opetushallinto edistää yrittäjyyttä kuntien ja oppilaitosten opetussuunnitelmissa kehittämällä monipuolisia opetusmenetelmiä ja vilkastuttamalla oppilaitosten yhteyksiä paikalliseen elinkeinoelämään. Huomiota kiinnitetään erityisesti haja-asutusalueilla itsensä työllistämisen tarjoamaan mahdollisuuteen. (OPM, OPH, kunnat, koulut) Maaseudun kirjastoja kehitetään kulttuuri-, tieto- ja toimintakeskuksiksi. Toiminnan vahvistamiseksi ja uusien keskuksien perustamiseksi opetusministeriö ja Suomen Kuntaliitto laativat kehittämisohjelman. (OPM, Suomen Kuntaliitto, lääninhallitukset, kunnat, maakuntakirjastot, kirjastokimpat, kyläyhdistykset) Kulttuuriteemaryhmä luo osallistavan kulttuuritoiminnan alueellisen verkoston, jossa kuntia kannustetaan alueellisen yhteistyön tehostamiseen kulttuuripalvelujen tarjonnan ja osallistumismahdollisuuksien lisäämiseksi. (OPM, Kulttuuriteemaryhmä, kunnat, kuntien kulttuurilaitokset, maaseudun järjestöt) Opetusministeriö ja kauppa- ja teollisuusministeriö sekä muut toimijat luovat yhteistyössä osaamisen tuotteistamiseen ja kaupallistamiseen keskittyvän kulttuurialan yrityshautomoverkoston. (OPM, KTM, YTR, TE-keskukset, Käsi- ja taideteollisuusliitto, Teollisuustaiteen Liitto Ornamo, Kainuun Etu Oy) Ympäristöhallinto tehostaa kulttuuriympäristön suojelun ja hoidon aluetason tehtäviä. Käynnistetään Museoviraston alueellisten toimipisteiden perustaminen. Tavoitteena on 13 toimipisteen verkosto, jonka toimialueet vastaavat ympäristökeskusten alueita. (YM, OPM, Suomen Kuntaliitto, Museovirasto, alueelliset ympäristökeskukset, TE- keskukset, maakuntamuseot) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa Koko maa Koko maa, mutta vaikutukset painottuvat 3 alueella Koko maa, edistää maaseutupolitiikan verkostoa Kohdistuu maakunta-tasoon Koko maa Koko maa MERKITYS + +

312 308 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Hallinnonalojen ja asukkaiden yhteistyönä valmistellaan ja toteutetaan kulttuuriympäristöohjelmia, kyläsuunnitelmia ja maisemanhoitosuunnitelmia. Kylien maisemanhoitosuunnitelmia ja vastaavia hyödynnetään nykyistä enemmän kuntien yhdyskuntasuunnittelussa. (YM, MMM, maakuntien liitot, kunnat, kyläyhdistykset, ProAgria, Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskukset) Kylät ottavat vastuuta maaseudun maisemanhoidollisista toimenpiteistä, ennen kaikkea kylä- ja kulttuurimaiseman ja tienvierusten umpeen kasvamisen torjunnasta yhteistyössä kuntien ja Tiehallinnon kanssa hanketyöllä, ostopalvelusopimuksilla ja yhdistelmätukea hyödyntävillä työllistämistoimilla. Kylien maisemanhoitotyöt ja kulttuuriympäristön ylläpitäminen sisällytetään osaksi maaseutusopimusmenettelyä. (Kyläyhdistykset, kunnat, ProAgria, Maa- ja kotitalousnaisten piirikeskukset, Tiehallinto, työvoimatoimistot, TE-keskukset) Svenska Studiecentralen, Kommunförbundet, Bildningsforum, Sydkustens landskapsförbund, Svenska Österbottens Förbund för utbildning och kultur ja Region Åboland sekä kylä- ja paikallisjärjestöt laativat kaksikielisten alueiden strategian kansalaisvaikuttamisen mahdollisuuksien lisäämiseksi. (VNK, OM, em. järjestöt) Ministeriöt, TE-keskukset, Ahvenanmaan maakuntahallitus ja kaksikieliset maakuntien liitot etsivät yhdessä keinoja suomenruotsalaisten kehittämishankkeiden hallinnoimiseksi joustavammin, jotta hankeyhteistyö tehostuisi. (SM, Kommunförbundet) Maaseudun ja saariston kehittämispolitiikassa otetaan käyttöön EU:n Coastal management -järjestelmä, jolla luodaan yhteinen suomenruotsalainen maaseudun ja saariston kehittämisprojekti. (Kaksikieliset maakuntien liitot, Ahvenanmaan maakuntahallitus, saaristoasian neuvottelukunta, YM) ARVIO KOHDENTUMISESTA Koko maa Koko maa Vahvistaa uusia työmuotoja ja paikallisuutta. Suuri alueellinen merkitys Kohdistuu saaristo- ja rannikkoalueille Kohdistuu saaristo- ja rannikkoalueille Kohdistuu saaristo- ja rannikkoalueille MERKITYS

313 309 KOKONAISOHJELMAN EHDOTUS Perustetaan rannikon ja saariston kehittämiskysymyksiin suuntautuva kaksikielinen maaseutuprofessuuri Åbo Akademiin maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän ja vastuutahojen yhteisrahoituksella. (MMM, YTR, Åbo Akademi, Svenska social- och kommunalhögskolan, Högskolan på Åland) Maatalouden harjoittamiselle luodaan jatkossakin edellytykset koko maassa. Samalla rahoitusta suunnataan maaseudun yritystoiminnan monipuolistamiseen ja maaseutuyhteisöjen toimivuuden vahvistamiseen, mikä näkyy EU-keinojen valinnassa. (MMM) Muutosten alueellisten vaikutusten ennakoimiseksi taloustutkimus laatii maakunnallisia mallilaskelmia siitä, mitä maatalouspolitiikan vaihtoehdot merkitsevät aluetaloudelle. (MMM, MTT, yliopistot, TE-keskukset) Maatalouspolitiikan suunnittelussa otetaan huomioon maan eri osien tasapainoinen kehitys ja aluekehitysvarojen jaossa alueelliset erot ja tarpeet. Sama koskee tukitasojen porrastusta. (MMM) Valtioneuvosto jatkaa maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän työtä asettamalla se uudelle toimikaudelle (Valtioneuvosto, MMM) Aluekehittämisen kokonaisuutta koordinoi hallinnon ja aluekehityksen ministerityöryhmä, joka edistää ja seuraa valtioneuvoston valtakunnallisia alueiden kehittämisen tavoitteita koskevan päätöksen toteutumista. Aluepoliittisten toimenpiteiden seurantaryhmässä kaupunki- ja maaseutupolitiikan kokonaisuus on vahvasti esillä. (SM) ARVIO KOHDENTUMISESTA Kohdistuu saaristo- ja rannikkoalueille Koko maa Erityisesti 2 ja 3 alueille Koko maa Edistää alueellista suunnittelua ja maatalouspolitiikkaa kaikilla maaseutualueilla Kaikki maaseutualueet Kohdentaa politiikkaa alueellisesti Koko maa, vahvistaa maaseutupoliittista järjestelmää Koko maa Vahvistaa maaseutupoliittista järjestelmää ja yhteistyötä kaupunkipolitiikan kanssa Edistää vuorovaikutuspolitiikkaa MERKITYS

314 310 LIITE 4. Ehdotusten vaikuttavuuden mittaaminen 1. Maaseutupoliittisen kokonaisohjelman luonne Maaseutupolii isen kokonaisohjelman ja valtioneuvoston erityisohjelman laadinnan yhteydessä maaseutupolitiikan toimintalinjoja on uudiste u. Päivitetyt tavoi eet ovat: 1. Maaseudun toimintarakenteiden vahvistaminen 2. Elinkeinojen ja työn uudistaminen 3. Peruspalvelujen kunnossapito ja rakentaminen 4. Osaamisen tason nostaminen Kokonaisohjelma korostaa poikkihallinnollista yhteistyötä eri sektoriviranomaisten välillä politiikkaohjelma- tyyppisesti. Erityisohjelmalla lisätään hallinnonalojen ja eri sidosryhmien toimien myönteistä vaikutusta maaseudun elinvoimaan. Maaseutupolii isella kokonaisohjelmalla tuetaan osaltaan hallitusohjelman tavoi eita alueiden välisten kehi ämisedellytysten erojen kaventamisesta, muu oliikkeen ja väestörakenteen tasapaino amisesta sekä palvelurakenteen turvaamisesta koko maassa. Hanke lisää myös kaupunki- ja maaseutupolitiikan toisiaan tukevaa yhteistyötä. 2. Vaikuttavuustavoitteiden määritykset hallituksen strategiaasiakirjassa (HSA) Maaseutua koskevien vaiku avuustavoi eiden relevanssi, ka avuus ja mita avuus Maaseutupolii inen kokonaisohjelma on sisällöltään ja toteutusvastuultaan laaja, kokonaisvaltainen ja koko maata koskeva ohjelma, ei alueohjelma. Käyte ävien keinojen näkökulmasta se pääosin pyrkii vaiku amaan olemassa olevien rakenteiden uudistamiseen ja varojen uudelleen suuntaamiseen. Kyse on maaseudun toimintarakenteen rapautumisen estämisestä, väl ämä ömästä muutoksesta tai uudesta työtavasta, joihin päästään jos ohjelman toimenpide-ehdotukset toteutuvat. Jossain määrin ohjelma edelly ää varojen lisäämistä. Kansan- ja aluetaloudellisten tavoi eiden toteutuma on vaikeasti mita avissa, koska erityisesti aluetalou a koskevat tiedot ovat hankalasti saatavilla. Pääpaino on kuitenkin valtakunnallisen vaiku avuuden mi aamisessa. Tavoiteasennan puu eellisuudet Hallituksen strategia-asiakirjassa (HSA) ei ole yksityiskohtaisesti määritelty niitä maaseutupolitiikan tavoi eita, joita myönteisen kehityssuunnan aikaansaaminen maaseudulla edelly ää. Tavoiteasetannassa ei ole kuitenkaan puu eellisuuksia. Nämä tavoitteet on yksilöity "Elinvoimainen maaseutu yhteinen vastuumme -maaseutupolii iseen kokonaisohjelmaan ja sitä koskevaan valtioneuvoston päätökseen, maaseutupolii iseen erityisohjelmaan.

315 Vaikuttavuusarvioinnin tekeminen Määrälliset ja laadulliset tiedot Vaiku avuusarvioinnissa käytetään sekä määrällisiä e ä laadullisia tietoja paino uen kuitenkin enemmän määrällisiin mi areihin. Tiedon tuo aminen Seurantatiedot hankitaan maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän (YTR) maaseutuverkostojen ja teemaryhmien kau a eri hallinnonaloilta, Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksesta ja maaseutututkimuslaitoksilta. Kansantaloudelliset tiedot hankitaan VM:stä, Tilastokeskuksesta ja MTT:stä (ks. taulukko 1). Mi areiden kehi äminen Seurantami areiden määri ely on vielä kesken, ja ne valmistellaan syksyllä Maaseutupolii isista mi areista on olemassa aikasarjatietoja pitemmältä ajalta (Tilastokeskuksen ja MMM:n maaseutubarometri, MMM:n tietopalvelukeskuksen eri rekisterit) ja tiedot saadaan 3-12 kuukauden aikaviiveellä riippuen tuo ajatahojen työtilanteesta. 4. Vaikuttavuusarvioinnin järjestäminen Vaiku avuustiedon tuo amisprosessi Maa- ja metsätalousministeriön tietopalvelukeskuksella, Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksella sekä Metsäntutkimuslaitoksella ovat vakiintuneet vaiku avuustiedon tuo amisprosessit. Kansan- ja aluetaloudellisten mi areiden tuo amisprosessia uusitaan laajentamalla olemassa olevaa MMM:n ja Tilastokeskuksen maaseutubarometria. Päävastuu vaiku avuusarvioinnissa ja maa- ja metsätalousministeriön alaisten laitosten rooli Maa- ja metsätalousministeriöllä ja valtioneuvoston ase amalla maaseutupolitiikan yhteistyöryhmällä on päävastuu tietojen keräämisessä ja arvioimisessa. Kokonaisohjelman ja erityisohjelman tavoi eiden toteutumista seurataan ja tuloksia analysoidaan maaseutupolitiikan yhteistyöryhmässä ja sen alakohtaisissa teemaryhmissä, TE-keskusten tulosneuvo eluissa sekä valtion talousarvioesityksessä. Ministeriön tietopalvelukeskus ja Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus tuo avat maatalouden seurantatiedon. Maaseudun tavoi eissa käytetään hyväksi Tilastokeskuksen maaseutubarometria, mökkibarometria sekä YTR:n maaseutupolii isia verkostoja ja teemaryhmiä.

316 312 Vaiku avuusarvioinnin koordinointi Koko seurantaprosessia koordinoi poikkihallinnollisesti maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä yhteistyössä ministeriöiden kanssa. Lii yminen politiikkaohjelmiin Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmän toiminta mukaan lukien maseutupolii isen kokonaisohjelman molemmat versiot lii yy muihin politiikkaohjelmiin monin osin ja päinvastoin. Siten politiikkaohjelmat tukevat toisiaan. 5. Kokonaisohjelman arvioinnin suhde muihin ohjausprosesseihin Toiminta- ja taloussuunnitelma (TTS) Maaseutupolii isen kokonaisohjelman arviointi lii yy myös MMM:n toiminta- ja taloussuunnitelman valmisteluun. Tavoi eena on, e ä laadi aessa ensi syksynä vuosien TTS:ää, siihen sisällytetään maaseudun yhteiskuntapolii isia vaiku avuustavoi eita, niiden toteutumatietoja, arvio kehityksestä suunni elukaudella sekä tämän edelly ämät toimenpiteet ja määrärahat. Valtion talousarvioon (TA) tuote ava tieto Maaseutupolii isen kokonaisohjelman arviointi lii yy oleellisesti valtion talousarvioesityksen valmistelun yhteydessä tehtävään maaseudun yhteiskunnallisen vaiku avuuden arviointiin. Keväällä 2004 vuoden 2005 valtion talousarvioesitystä valmisteltaessa pääluokan 30 selvitysosaan kirja iin maaseutupolitiikan lähivuosien yhteiskunnallisen vaiku avuuden tavoi eet sekä niitä kuvaavat avainmi arit ja tunnusluvut. Alaisen hallinnon tulosohjausasiakirjat Maaseutupolii isen kokonaisohjelman arviointi lii yy myös TE-keskusten tulosohjausasiakirjojen valmisteluun. Asiakirjoissa kuvataan toiminnan lähivuosien tärkeimmät strategiset tavoi eet. Myös ministeriön alaisten tutkimuslaitosten ja valtionapulaitosten tulosohjausasiakirjoissa otetaan huomioon maaseutupolii inen kokonaisohjelma.

317 313 Taulukko 1. Maaseutupoliittisen kokonaisohjelman vaikuttavuusarviointi Vaikuttavuustavoite Tunnusluvut Tietoja tunnusluvuista Tiedon tuottaja/kerääjä 1. Maaseudun toimintarakenteiden vahvistaminen Naiset ja nuoret Kylät palvelemaan asukkaita Toimintaryhmätyön kehittäminen ja syventäminen Kuntayhteistyön muodot kehittyvät - Naisverkostojen lkm - Naisyrittäjälainojen lkm - Nuorisoverkostojen lkm - Nuoret maakuntaohjelmissa ja vastaavissa - Kyläyhdistysten lkm - Kylätoimijoiden lkm - Toiminnan volyymi - Asukkaiden lkm kehitys - Toiminnan alueellinen kattavuus - Toimijoiden lkm - Hankkeiden lkm - Koulutus- ja tiedotustilaisuuksien lkm - Kehittämisyhdistysten uudet tehtävät - Seudullisten yritys palvelupisteiden lkm - Kuvaileva - YTR/Naisteemaryhmä - KTM/Kera, YTR/ naisteemaryhmä - YTR/nuorisoteemaryhmä - YTR/nuorisoteemaryhmä - Lähtötasona kylät - Kehittämisja yrityshankkeet - SYTY - SYTY - Tilastokeskus ja SYTY - Tilastokeskus ja SYTY - Toimintaryhmä työryhmä, verkostoyksikkö/syty - Verkostoyksikkö/ SYTY - MMM/TIKE - MMM/TIKE - Verkostoyksikkö/ SYTY - KTM, Suomen Kuntaliitto, Seutu- YPP- hanke 2. Elinkeinojen ja työn uudistaminen Elinkeinot monipuolistuneet - TM/e-työn yhteistyöryhmä Maaseutusopimus liikkeelle - Maaseudun yritysten lkm - Maaseudun työpaikkojen lkm ja suhde maatalouden työpaikkoihin - Maaseudulta tehtävän etätyön muutos - Pilottihankkeiden lkm - Kuvaileva - MMM - Tilastokeskus, TIKE - Tilastokeskus, TIKE

318 314 Vaikuttavuustavoite Tunnusluvut Tietoja tunnusluvuista Tiedon tuottaja/kerääjä 3. Peruspalvelujen kunnossapito ja rakentaminen Laajakaistaverkko joka kylään Pientiestö kuntoon Hyvinvointi mittaa elinvoiman Kyläkauppojen tuki Maaseutu asuinympäristönä - Yhteyksien kattavuuden lisääntyminen - Lähtötaso määriteltävä - LVM - LVM kuntoluokitus - LVM - Uusien yhdistelmäpal velujen volyymi - Kyläkoulujen lkm - Postipalvelupisteiden lkm - Kyläkauppojen lkm ja sen muutos - Pysyvien ja vapaa-asuntojen lkm ja suhde - STM, hyvinvointipalvelujen teemaryhmä - OPM ja OPH - Posti Oyj - KTM, Suomen Vähittäis kauppayhdistys - Tilastokeskus, Saaristoasian neuvottelukunta 4. Osaamisen tason nostaminen - Lähtötaso määriteltävä Maaseutututkimuksen edistäminen - MMM, YTR/hankeryhmä - MMM, YTR/hankeryhmä Osaamiskeskittymien yleistyminen Yritysneuvonta monipuoliseksi Kirjastoista toimintakeskuksia - Rahoitetut tutkimus- ja kehittämishankkeet lkm - Väitöskirjojen lkm - Keskittymien lkm - Maakuntien liitot - Neuvonnan määrä pl. maatalous - Kirjastoverkoston saatavuus ja monipuolistuminen - Suomen Kuntaliitto, KTM - Kuvaileva - OPM, kulttuuriteema ryhmä

319 315

320 316

321 317

322 318

323 319

324 320 Tilaukset ja lisätiedot Sisäasiainministeriö Maaseutupolitiikan yhteistyöryhmä Puhelin (09) , fax (09) Internet: