Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry
|
|
- Oskari Ahonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Päivitetty
2 Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry Arvoisa lukija, Tässä hankeluettelossa on esitelty Nivala-Haapajärven seudulla jo käynnissä olevat hankkeet sekä hankkeet, joista seutukunta on tehnyt rahoituspäätöksen tilanteen mukaisesti. Luettelossa eivät ole mukana sellaiset Leader-hankkeet, joissa Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry ei ole osarahoittajana eivätkä hankkeet, joita ei ole muusta syystä käsitelty seutuhallituksessa. Luettelo pyritään pitämään jatkuvasti ajan tasalla ja se jaetaan määräajoin sidosryhmille. Hankkeet on ryhmitelty seudun kehittämisohjelman mukaisesti toimintalinjoittain ja toimenpidekokonaisuuksittain. Yhteenveto on osa seudun vuoteen 2013 saakka ulottuvaa toimintasuunnitelmaa. Hankekuvaukset löytyvät myös internetistä NIHAKin kotisivulta osoitteesta Seudun kehittäminen -> Hankeluettelo. Nivala-Haapajärven seudun kehittämisohjelmatyö on jatkuvaa. Uusien hankkeiden ideointi ja kehittäminen on siten tarpeen kaiken aikaa. Kehittämisohjelman koordinaattori ja yhteyshenkilö on toimitusjohtaja Esa Jussila. Seudun hankerekisterin ylläpidosta vastaa Oulun Eteläisen EU-tietokeskus / toimistopäällikkö Sami Kaarto. Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry:n yhteystiedot ovat: Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry Pajatie NIVALA Puhelin: (08) Telefax: (08) seutukunta@nihak.fi esa.jussila@nihak.fi sami.kaarto@nihak.fi Kaikki tiedot sitoumuksetta. Hankekuvaukset perustuvat hallinnoijaorganisaatioiden toimittamaan informaatioon. 2
3 NIVALA-HAAPAJÄRVEN SEUTU KÄYNNISSÄ OLEVAT HANKKEET (Hanke, hallinnoija) 1. ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN ELME Center International Services (ECIS), Nivalan Teollisuuskylä Oy.3 Kivialan yritystoiminnan vahvistaminen Oulun Eteläisen alueella, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä 4 Kustannustehokas piensarja-automaatio (KoPSA), Oulun Eteläisen instituutti. 5 Liikuteltavan pienpolton kehittämisympäristön luominen, Nivalan Teollisuuskylä Oy 6 Oulun Eteläisen PALVELUX -projekti, Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry...7 Raahen seudun osaamiskeskusohjelma (ProMetal) Meriklusteri, Raahen Seudun Teknologiakeskus Oy MAASEUDUN KEHITTÄMINEN Aikuisena agrologiksi, Oulun seudun ammattikorkeakoulu LAATU - TUOTE Lähiruuan, markkinoinnin, tuotekehityksen tutkimuksen ja laadun valvonnan hanke, Jokil.kky.10 Maatilojen uusi yhteistyö Moderni Kolhoosi, Pyhäjärven kaupunki M-hanke (Milkkiä, Mjölkkiä, Maitoa), Humanpolis Oy Työn uusjako Rengin paikka auki , Pyhäjärven kaupunki VENE Verkostot nautakarjatalouden edistäjinä, Oulun seudun ammattikorkeakoulu OSAAMISEN TASON NOSTAMINEN Avoin RFMedia tutkimus (A_RFM), Oulun Eteläisen instituutti 15 Biomassasta energiaa ja kemikaaleja HighBio 2, Centria ammattikorkeakoulu CENTRIA alusta kansallisen innov.strat. toteuttaminen Oulun Eteläisen alueella, Centria ammattikorkeakoulu...17 KEko-oppimisympäristö, yrittäjyyden ekosysteemi, Reisjärven Kristillinen Kansanopistoyhdistys ry..18 Kohti Lagunaa kansainvälisen tutkimusympäristön kehittäminen Pyhäsalmen kaivoksessa, Oulun Eteläisen inst...19 Kulttuuritontut, Kärsämäen kunta LAGUNA-tutkimuskeskuksen edistäminen (LAGUNA Promo), Oulun Eteläisen instituutti.21 MikroY: Mikroyrittäjyyden tutkimus ja Oulun Eteläisen TKI-toiminnan kehittäminen, Kerttu Saalasti säätiö 22 Rak-insinöörikoulutus, Rovaniemen Koulutuskuntayhtymä...23 Räätälöidyt piensarjateräkset, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä 24 Seutujen yritysvalmennus, Haapaveden Teknologiakylä Oy...25 Tulevaisuuden tuotantoteknologiat, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Ultralujien levymateriaalien muovauksen erikoisosaaminen (ROLLE), Oulun Eteläisen instituutti.. 27 YES-yrittäjyyskasvatuskeskus, Pohjois-Pohjanmaa, Oulun seudun koulutuskuntayhtymä / Jokilaaksojen kky KUNTAPALVELUJEN KEHITTÄMINEN Muutos nyt Hyvät asiat käytäntöön monialaisilla verkostoilla -hanke, Pohjois-Pohjanmaan liitto ALUEEN VETOVOIMAISUUDEN LISÄÄMINEN Eurooppaan 2014 kehittäjien ja yritystoimijoiden yhteistyön kehittämishanke, Haapaveden Teollisuuskylä Oy...30 ICT-alan yritystoiminnan kehittäminen, Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry..31 Maahanmuuttaja-asiamiestoiminnan käynnistämishanke, Haapaveden Opisto 32 P-P Avainveturit Pohjois-Pohjanmaan suurhankkeiden yritysverkkojen kehittäminen, Ylv. seutukuntayhdistys ry.33 Yrityskummitoiminnan käynnistäminen ja omistajanvaihdosten edist. Oulun Eteläisellä alueella, NIHAK ry..34 NIVALA-HAAPAJÄRVEN SEUDUN VUODEN 2013 EU-HANKERAHOITUS Yhteenvetotaulukko (tilanne )
4 1. ELINKEINOJEN KEHITTÄMINEN ELME CENTER INTERNATIONAL SERVICES (ECIS) Oulun Eteläisen alueella on vahva ja osaava alihankintapohjainen yrityskanta. Uusien kilpailukykyisten tuotteiden kehittämiseksi tarvitaan nykyaikaisia kustannustehokkaita menetelmiä ja prosesseja. Jotta tavoitteisiin päästään, päädytään perinteisistä tuotantomenetelmistä nykyaikaisempiin ja kustannustehokkaampiin sekä samalla innovatiivisiin ratkaisuihin. Näiden kautta pyritään säilyttämään nykyinen tuotantotoiminta pitempään alueen teollisuusyrityksissä globaalia kustannuspaikkakilpailua vastaan. ECIS-hankkeen avulla tehostetaan etenkin mikro- ja pk-yritysten, unohtamatta kuitenkaan isompien teollisuusyritysten, teknologiaharppausta ja kansainvälistymistä. Hanke toimii osana maakunnallista Raahen seudun osaamiskeskuksen ProMetal-tuotantostudiokonseptia ja on sitä kautta mukana kansallisessa Meriklusteri-osaamiskeskusohjelmassa. 1) Vahvistaa uusilla, dynaamisilla, kansainvälisillä ja innovatiivisilla toimintakonsepteilla yritysten kehittämistä tukevaa innovaatioympäristöä 2) Edesauttaa osaamisrakenteiden vahvistumista sekä kansainvälisyyttä ja innovaatioita tukevan tietoyhteiskunnan vahvistumista 3) Hyödyntää Nivala-Haapajärven ja koko Oulun Eteläisen alueen metalliteollisuuden maailmanluokan osaamista ylläpitämään ja vahvistamaan taantuman jälkeistä tilauskannan kasvua Kehitetään kokonaisvaltaista innovaatiojärjestelmää osana tutkimus- ja kehittämistoimintaa sekä vahvistetaan siihen liittyvää kehittämisympäristöä tukemaan koulutus-, kehitys-, tutkimusorganisaatioiden toimintaa sekä yritysten ja niiden t&k- ja tuotannonkehittämisorganisaatioiden toimintaa Selvitetään pk-yritysten yhteisen vienti- ja projektinhallintayhtiön toimintaedellytyksiä sekä public-private -palvelun tuottamista kansainvälistymis- ja vientipalveluissa Tarjotaan yrityksille vientisihteeripalvelun avulla asiantuntemusta niiden kansainvälistymisponnistelujen tueksi sekä hautomopalvelun avulla asiantuntemusta uusien ja kasvuyritysten liiketoiminnan sekä kansainvälistymisen kehittämiseksi Nivalan Teollisuuskylä Oy palkka- ja sivukulut ostopalvelut matkakulut aineet, tarvikkeet ja toimistokulut muut kulut YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / EAKR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ) yksityisrahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta YHTEYSHENKILÖT: Jari Tirkkonen, Nivalan Teollisuuskylä Oy GSM: ; Fax: (08) ; jari.tirkkonen@nivala.fi Esa Jussila, Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry GSM: ; Fax: (08) ; esa.jussila@nihak.fi 4
5 KIVIALAN YRITYSTOIMINNAN VAHVISTAMINEN OULUN ETELÄISEN ALUEELLA Rakennuskivituotteilla on vahvan kiviviennin lisäksi myös kasvavaa kysyntää kotimaan markkinoilla. Alan teollisuus on kiinnostunut uusista tuotantoalueista, mikäli raaka-ainevarannoista on käytettävissä nykyajan vaatimukset täyttävää tutkimustietoa. Kivialalle on muodostumassa myös uutta teollisuutta. Esimerkiksi piharakentamisen kasvu luo hyvät mahdollisuudet lähimarkkinoille, tuotekehittelylle ja uudelle yritystoiminnalle. Vahvistuva rakennuskiviteollisuus tarjoaa uusia ja suojelee olemassa olevia työpaikkoja ja hidastaa omalta osaltaan poismuuttoa alueelta. Lisäksi runsas kiven käyttö alueen rakentamisessa (talot, kadut ja viherrakentaminen) parantaa alueen vetovoimaisuutta ja toimii samaan suuntaan kuin rakennuskiviteollisuuden vahvistaminenkin. Samalla hanke vahvistaa ja monipuolistaa alueen luonnonvaroja hyödyntävää yritystoimintaa. 1) Tehdä kiveä rakennusmateriaalina nykyistä tunnetummaksi ja siten lisätä sen käyttöä sekä alueellisesti että valtakunnallisesti 2) Tukea kivialan yritysten yhteistyötä ja mahdollistaa verkostomaisella toiminnalla suurtenkin tarjousten tekeminen ja hoitaminen 3) Edesauttaa aiemmin tutkittujen rakennuskiviesiintymien käyttöönottoa ja tehdä tunnetuiksi niistä saatavia kiviä Rakennetaan kivipuisto ja infopiste sekä laaditaan kivi- ja viherrakentamisopas Luodaan yhteistyöverkosto luonnonkiven yhteismarkkinointia varten Hankitaan uusia laitteita Pyhäjärven kivistudioon Valmistetaan ja levitetään näytemateriaalia tutkituista uusista esiintymistä Kehitetään uusia kivisiä pienesineitä Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä palkka- ja sivukulut ostopalvelut kone- ja laitehankinnat muut kustannukset välilliset kustannukset YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / EAKR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ) yksityisrahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Anne Konttila, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä Puh: (08) GSM: Fax: (08) anne.konttila@jedu.fi 5
6 KUSTANNUSTEHOKAS PIENSARJA-AUTOMAATIO (KoPSA) Elektroniikan komponenttien ja mm. viihde-elektroniikan hinnat ovat laskeneet jo pitkän aikaa. Tämä ei ole kuitenkaan suoraan heijastunut automaatiotekniikan hintaan. Tämä on ongelma suomalaisille yrityksille, joiden valmistussarjat ovat yleensä pieniä ja tuotannossa olevat tuotteet vaihtelevat tilauksittain suurestikin. Tuotannossa on selkeästi suhteellisen helpostikin automatisoitavia vaiheita, mutta palveluna ostettavan automaatiotekniikan kova hinta nostaa investoinnin riskin usein kohtuuttoman suureksi. Toisaalta kun automaatiota ei voida hyödyntää, tilauksia hävitään edullisemman kustannustason maihin. Mukavina poikkeuksina ovat yksittäiset yritykset, joilla on ollut omaa näkemystä ja osaamista pienimuotoisten mutta tehokkaiden tuotantoautomaattien rakentamiseen. Edullisen automaatiotekniikan potentiaalista saa hyvän käsityksen, kun tutustuu näihin poikkeuksiin ja erilaisiin harrasteena rakennettuihin numeerisesti ohjattuihin laitteisiin, joista parhaimmat eivät häviä kaupallisille laitteille kuin hinnassa. Hankkeen tuloksena yrityksille avautuu mahdollisuus lyhyen takaisinmaksuajan automaatioratkaisuiden hyödyntämiseen, mikä lisää niiden kilpailukykyä. Uudet tekniikat antavat myös mahdollisuuden askeleittain tapahtuvaan automaatiotason nostamiseen, joka voidaan toteuttaa huomattavasti pienemmällä riskillä kuin kertahankintana tapahtuva tuotannon automatisointi. Kustannustehokkaan automaation tekniikkoihin perehtyminen avaa myös mahdollisuuden uuteen yritystoimintaan tai uuden toimialan perustamiseen olemassa olevaan yritykseen. 1) Tutkia ja kehittää edullisen kustannustason automaatiotekniikkaa siten, että mahdollisimman monella Oulun Eteläisen alueen yrityksellä olisi mahdollisuus hyödyntää piensarja-automaation mahdollisuuksia omassa tuotannossaan 2) Luoda toimivia, erihintaisia esimerkkirakenteita ja näiden kautta esitellä tekniikkaa yrityksiin ja auttaa niitä projektissa testatun tekniikan käyttöönotossa 3) Parantaa Oulun Eteläisen alueen yritysten kilpailukykyä Kehitetään piensarja-automaation tekniikkaa ja siirretään kehitettyä teknologiaa yrityksiin Esitellään automaatiotekniikan mahdollisuuksia eritasoisilla ratkaisuilla, alkaen halpojen ja helposti ohjelmoitavien mikrokontrollereiden hyödyntämisestä ja päätyen suorituskykyisiin kaupallisiin NC-ohjauksiin Rakennetaan demonstraatioita yritysten tuotannossa esiintyvistä, automatisoitavaksi soveltuvista prosesseista Oulun Eteläisen instituutti palkka- ja sivukulut ostopalvelut välilliset kulut kone- ja laitehankinnat rakennukset ja maa-alueet YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / EAKR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ) muu julkinen rahoitus yksityisrahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Jarmo Mäkikangas, Oulun Eteläisen instituutti Puh: (08) ; GSM: ; Fax: (08) ; jarmo.makikangas@oulu.fi 6
7 LIIKUTELTAVAN PIENPOLTON KEHITTÄMISYMPÄRISTÖN LUOMINEN Pienyrityksillä, erityisesti aloittavilla mikroyrityksillä, ei välttämättä ole tutkimus- ja tuotekehitystä varten tiloja, jotka saattavat usein olla varsin kalliita. varsinkin pienpolton laitteiden testausympäristölle on olemassa selkeästi tunnistettu tarve, koska laitteiden CE-merkintä ja pienpolton päästörajoitukset ovat tulossa. Lisäksi muutokset laitteissa vaativat uudet testit CE-merkinnän saamiseksi. Hankkeessa pk-yrityksille tarjotaan liikuteltavaa pienverstastilaa, joka soveltuu erityisesti pienpolton mikroyrityksille. Tällöin yritykset voivat toteuttaa omia tutkimus- ja kehityshankkeitaan, mutta niiden ei kuitenkaan tarvitse hankkia lyhytaikaisia kehitysprojekteja varten omia tiloja ja laitteita. Pienverstastilaa vuokrataan yritysten käyttöön omakustannushintaan. 1) Siirtää kansallista ja kansainvälistä pienpolttoalan tietämystä paikallisille yrityksille ja muille toimijoille 2) Edistää yritysten ja tutkimuslaitosten sekä osaamiskeskusten verkostoitumista alueellisesti, kansallisesti ja kansainvälisesti 3) Kehittää Oulun Eteläisen alueen innovaatioympäristöä Tarjotaan vuokrattavissa oleva testiympäristö pk-yrityksille, erityisesti pienpolton mikroyrityksille Käynnistetään energiateknologiaan liittyvän tutkimus- ja kehittämisympäristön toiminta Suunnataan diplomi- ja insinööritöitä aihealueelle ja alueen yritysten tarpeisiin Nivalan Teollisuuskylä Oy palkka- ja sivukulut ostopalvelut kone- ja laitehankinnat muut kulut YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : RAHOITUSARVIO v. 2013: - valtio + EU / EAKR Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry Nivalan Teollisuuskylä Oy yksityisrahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Kimmo Leppäkoski, Nivalan Teollisuuskylä Oy Puh: (08) GSM: Fax: (08) kimmo.leppakoski@oulu.fi 7
8 OULUN ETELÄISEN PALVELUX -PROJEKTI Palvelusetelit ovat nykyisin yhä useammin vaihtoehto kunnan itse tuottamille tai ostamille palveluille. Palvelusetelit ovat kuntien sosiaali- ja terveystoimen asiakkailleen myöntämiä sitoumuksia maksaa hyväksyttyjen palveluntuottajien tuottamista palveluista ennalta määrätyt kustannukset. Palvelusetelillä järjestettävä palvelu vastaa sisällöltään kunnan omaa palvelua ja kunta hyväksyy palveluntuottajat, joiden palveluiden hankkimiseen palveluseteliä voi käyttää. Hyväksytyistä palveluntuottajista saa tiedon joko setelin myöntävältä viranomaiselta tai erityisestä yritysrekisteristä. Asiakkaan näkökulmasta tarkasteltuna palveluseteli on vaihtoehto, josta on myös oikeus kieltäytyä. Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry on hankkeistanut yhteistyössä Selänteen, Helmen ja Kallion peruspalvelukuntayhtymien sekä Ylivieskan ja Haapaveden-Siikalatvan seutukuntien kanssa Oulun Eteläisen PALVELUX -projektin, jossa valmistellaan ja toteutetaan palveluseteliyritysrekisteri siihen liittyvine palveluineen Oulun Eteläisen alueelle. Tärkein rekisterin palvelu on portaali eli rekisterin käyttöä varten rakennettu www-sivusto. Sen kautta asiakas löytää palvelut ja niihin löytyvät tiedot kuten hinnat ja palvelukuvaukset. Hankkeen vastuullinen toteuttaja on NIHAK ja projektin omarahoituksesta vastaavat peruspalveluyhteenliittymien lisäksi alueen kolme seutukuntaa. 1) Luoda Oulun Eteläisen alueelle toimiva palveluseteliyritysrekisteri siihen liittyvine portaaleineen sekä vastata niiden ylläpidosta 2) Kehittää alueen kuntien, peruspalvelukuntayhtymien sekä peruspalveluja tuottavien yritysten välistä yhteistyötä 3) Edesauttaa uuden palveluyrittäjyyden syntymistä alueelle Testataan palveluseteliyritysrekisteriä siten, että palvelusetelilain edellyttämä ylläpitämisvelvoite toteutuu Kehitetään, julkaistaan ja testataan palveluseteliyritysrekisterin päälle muotoiltavia, asiakkaille, palveluntuottajille ja peruspalveluyhteenliittymille suunnattuja palveluja Järjestetään palveluseteliyritysrekisteriin liittyviä koulutus- ja tiedotustilaisuuksia Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry palkka- ja sivukulut ostopalvelut välilliset kustannukset muut kulut YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : RAHOITUSSUUNNITELMA v valtio + EU / EAKR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ) peruspalvelukuntayhtymärahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Arto Junno, Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry Puh: (08) GSM: Fax: (08) arto.junno@nihak.fi 8
9 RAAHEN SEUDUN OSAAMISKESKUSOHJELMA (PROMETAL) - Meriklusteri Osaamiskeskusohjelma on valtioneuvoston erityisohjelma, jota toteutti ohjelmakaudella kaikkiaan 19 alueellista osaamiskeskusta ja 3 verkosto-osaamiskeskusta. Osaamiskeskusten toiminta-ajatus on taloudellisen kasvun aikaansaaminen hyödyntämällä oman alansa huippuosaamista. Nykyisellä ohjelmakaudella osaamiskeskusohjelmassa keskitytään sisäasiainministeriön linjausten mukaisesti kansallisesti merkittävien osaamisklustereiden ja kansainvälisesti kilpailukykyisten osaamiskeskusten kehittämiseen. ProMetal on Nivalassa, Raahessa ja Torniossa toimivien metallialan tuotantostudioiden toteuttama verkosto-osaamiskeskus, joka on edustanut osaamiskeskusohjelmassa koko Pohjois-Suomen metallialan osaamista. Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin rannikkoalueille keskittynyt alan monipuolinen yritystoiminta työllistää yhteensä noin henkilöä ja vastaa 80 %:sta Suomen terästuotannosta. Alueella on myös tiiviit yhteydet Ruotsin puolelle ja kokonaisuutena tämä Perämerenkaaren alue muodostaa Euroopankin mittakaavassa merkittävän metalliosaamisen keskittymän. ProMetalin tuotantostudiot, niiden taustayhteisöt ja keskeiset yhteistyötahot ovat valmistelleet osaamiskeskusohjelman nykyiselle ohjelmakaudelle. Ohjelman osaamisalana on materiaaliteknologiat ja se on valmisteltu osana suomalaisen meriteollisuuden ja merenkulun valmistelemaa meriosaamisklusteria yhdessä alan muiden keskeisten keskittymien Vaasan, Porin, Turun ja Lappeenrannan kanssa. 1) Luoda merkittäviä uusia mahdollisuuksia alueen metalliteollisuuden kilpailukyvyn ja elinkeinojen kehittämiselle 2) Laajentaa ja vahvistaa yhteistyötä muiden metallialan osaamiskeskusten kanssa Suomessa 3) Tehostaa teknologian siirtoa alueen metallialan yritysten hyödyksi ja edistää niiden kansainvälistymistä Kehitetään tuotantostudioiden yhtenäinen palvelukonsepti Kehitetään metallialan yritysten henkilöstön osaamista ja niiden tarvitsemia toimitila- ja rahoituspalveluja Luodaan alueellinen innovaatioverkosto ja liitetään se osaamisklusteriin Järjestetään metallialan seminaareja ja tapahtumia Raahen Seudun Teknologiakeskus Oy palkka- ja sivukulut ostopalvelut matkakulut toimisto- ja vuokrakulut muut kulut YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio / osaamiskeskusohjelma kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ) YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta YHTEYSHENKILÖT: Jari Tirkkonen, Nivalan Teollisuuskylä Oy GSM: ; Fax: (08) ; jari.tirkkonen@nivala.fi Tapio Oikarinen, Raahen Seudun Teknologiakeskus Oy GSM: ; Fax: (08) ; tapio.oikarinen@steelpolis.com Timo Kauppi, Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia GSM: ; Fax: (016) ; timo.kauppi@lappia.fi 9
10 2. MAASEUDUN KEHITTÄMINEN AIKUISENA AGROLOGIKSI Oulun Eteläisen alueella on Suomen mittakaavassa erittäin voimakasta maidon ja naudanlihan tuotantoa. Maatilat ovat keskimääräistä suurempia ja niiden kannattavuus on perinteisesti ollut hyvä. Luonnonvara- ja ympäristöalan korkeakoulutusta ei alueella kuitenkaan ole. Aikuisena agrologiksi -hanke pohjautuu Oulun Eteläisen korkeakoulustrategiaan Strategiassa on tavoitteena aloittaa luonnonvara-alan korkeakouluopetus alueella. Hanke vastaa Oulun Eteläisen alueen elinkeino- ja työelämän tarpeisiin. Esiselvityshankkeessa tehdyn kyselytutkimuksen tulosten mukaan alueella on suuresti kiinnostusta Haapajärvellä järjestettävää maaseutuelinkeinojen koulutusohjelmaa (agrologi (AMK)) kohtaan. Esiselvityksen pohjalta on tehty opetussuunnitelma sekä tila- ja henkilöstöresurssien kartoitus, jotka ovat olleet pohjana tämän aikuiskoulutushankkeen suunnittelussa. Hankkeen kohderyhmänä ovat Oulun Eteläisen maaseutuyrittäjät, alalle aikovat ja alasta kiinnostuneet. 1) Edistää maaseutuyrittäjyyttä Oulun Eteläisen alueella 2) Parantaa Oulun Eteläisen alueella toimivien maatilojen ja muiden maaseutuyritysten kilpailukykyä ja kannattavuutta 3) Lisätä Oulun Eteläisen alueen vetovoimaisuutta opiskelu-, työ- ja asuinpaikkana Toteutetaan luonnonvara-alan korkeakoulutusta tutkintoon johtavana aikuiskoulutuksena, tutkintonimikkeenä agrologi (AMK) Oulun seudun ammattikorkeakoulu palkka- ja sivukulut ostopalvelut matkakulut aine- ja tarvikekulut muut kulut YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / ESR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ***) YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Anu Hilli, OAMK / Luova Puh: GSM: Fax: anu.hilli@oamk.fi *** Nivala-Haapajärven seutukunta kattaa osan seutukuntaan kohdistuvasta kuntarahoituksesta. Pääosan kuntarahoituksesta kattavat opiskelijoiden kotikunnat osallistujien lukumäärien mukaisessa suhteessa. 10
11 LAATU - TUOTE - Lähiruuan, markkinoinnin, tuotekehityksen tutkimuksen ja laadun valvonnan hanke Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä on voimakkaasti mukana alueen elintarviketuotannon kokonaisvaltaisessa kehityksessä ajatuksella, että toiminta kattaa koko ketjun - pellolta pöytään. Yritysyhteistyön kautta pyritään lisäämään myös nuorten kiinnostusta elintarvikeyrittäjyyteen. Lähialueen ruuan ja tuotteiden saaminen kauppoihin on tunnetusti ja aikaisempien hankkeiden kokemusten perusteella vaikeaa. Niinpä alueelle onkin alkanut syntyä erilaisia lähiruuista kiinnostuneita ryhmiä, jotka hankkivat elintarvikkeensa suoraan tuottajilta. On etu, että kuluttajat hankkivat lähialueen elintarvikkeita. Tällöin raha jää omalle alueelle ja työllistää alueen viljelijöitä ja yrittäjiä. LaatuTuote-hankkeen tavoitteena on edistää elintarvikealan mikro- ja pk-yritysten tuotekehitys- ja koetoimintaa sekä edistää yritysten ja eri tutkimuslaitosten välistä yhteistyötä. Hankkeessa kehitetään yhteistyötä osaamisessa, tuotekehityksessä, palvelujen tarjonnassa, paikallisten raaka-aineiden hyödyntämisessä ja hankinnassa sekä tuotannossa, markkinoinnissa ja logistiikassa. Lisäksi kehitetään ja luodaan kuluttajien ja tuottajien välisiä verkostoja. 1) Välittää lähiruokaan liittyvää tietoa ja osaamista 2) Nostaa hankealueella tuotettavien marja- ja vihannesalan jalostusastetta 3) Lisätä hankealueen yrittäjien, kuluttajien ja tutkimuslaitosten välistä verkostoitumisista ja yhteistyötä 4) Tehostaa elintarvikealojen laadunvalvontaa ja turvallisuuden kehittämistä koko tuotanto- ja jalostusketjussa 5) Edistää Nivala-Haapajärven, Ylivieskan ja Haapaveden-Siikalatvan seutukuntien alueella tuotetun lähiruuan käyttöä Laaditaan sähköinen tietokanta, joka käsittää jo olemassa olevaa tietoa mm. elintarvikelainsäädännöstä, tuoteturvallisuudesta, hygieniasta ja oikeanlaisesta laadunvalvonnasta sekä tuotteiden esim. marjojen tutkitusta ravitsemuksellisesta koostumuksesta ja terveysvaikutteisuudesta Järjestetään yrittäjille opintomatkoja muihin alan yrityksiin sekä messuille ja markkinoille Järjestetään tuottajille ja ravintola-alan yrittäjille sekä suurkeittiöille ns. workshop -päiviä, joiden tarkoituksena on yhteinen keskustelu sekä tuotteen ja kuluttajan kohtaaminen Kehitetään yksittäisten kuluttajien mahdollisuuksia lähiruuan hankintaan muodostamalla ns. ruokapiirejä Selvitetään ja kehitetään alueellisia logistisia järjestelmiä pienyrittäjien tuotteiden saattamiseksi kuluttajille Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä palkka- ja sivukulut ostopalvelut matkakulut toimisto- ja vuokrakulut muut kulut YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / EMR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ) yksityisrahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Anna-Mari Simunaniemi, Jokilaaksojen koulutuskuntayhtymä GSM: Fax: (08) anna-mari.simunaniemi@jedu.fi 11
12 MAATILOJEN UUSI YHTEISTYÖ MODERNI KOLHOOSI Viimeisten viiden vuoden aikana on ns. Selänne-kuntien alueella valot sammutettu 70 tilalla. Maatilojen koko kasvaa tehokkuusvaatimusten mukana kaiken aikaa. Voimakkaan laajentumisen myötä työmäärä ja velkaantuminen uhkaavat nousta liian suuriksi. Seurauksena ovat terveydelliset ja taloudelliset ongelmat sekä tuotannosta poistuvien tilojen kasvava määrä, maaseudun autioituminen ja työpaikkojen vähentyminen. Maatalouden rahavirrat ovat alueen kunnissa ja koko aluetaloudessa erittäin merkittävät. Selänne-kuntien maatilatalouden tulot ovat nykyisin noin 81 miljoonaa euroa eikä maaseudulla vähentyneitä tuloja ja työpaikkoja voi muulla korvata. Yhden viljelijäperheen voimavaroihin nähden miljoonainvestoinnit alkavat olla riskirajoilla, myös rahoituksen kannalta. Nyt tarvitaan uutta yhteistyötä, mahdollisuuksien kartoittamista, myönteistä henkeä ja uskoa omaan osaamiseen. Moderni Kolhoosi -hanke edistää maatilojen välistä uutta yhteistyötä. Keskeisimpänä tavoitteena on perustaa tuotantosuuntakohtaisia yhteisyrityksiä, millä ratkaistaan maatilatalouden laajentamiseen ja rakennekehitykseen liittyviä esteitä ja riskejä. Uuden organisoitumisen uskotaan synnyttävän maaseudulle uusia työpaikkoja. Tavoitteisiin pyritään neuvonnan, tilaisuuksien järjestämisen, hyvien esimerkkien ja vertaisarvioinnin keinoin. 1) Perustaa tuotantosuuntakohtaisia yhteisyrityksiä 2) Ratkaista maatilojen laajentamiseen ja rakennekehitykseen liittyviä esteitä ja riskejä 3) Tasata maatilojen työmäärän kasvua ja jakaa taloudellista riskiä useammalle yrittäjälle 4) Edesauttaa maantiloilla työskentelevien henkilöiden henkistä hyvinvointia ja jaksamista 5) Edistää maaseutuyrittäjyyttä Oulun Eteläisen alueella sekä parantaa toimivien maatilojen ja muiden maaseutuyritysten kilpailukykyä ja kannattavuutta Muodostetaan viljelijöistä yritysryhmiä sen mukaan, mikä yhteisyritys tai verkosto palvelee heidän toimintojensa kehittämistä Laaditaan esimerkkisuunnitelma Moderni Kolhoosi -case kolmen-neljän tilan yhteisnavetalle Järjestetään tiedotusta, neuvontaa, koulutustilaisuuksia ja erityisiä Moderni Kolhoosi -team -valmennustilaisuuksia sekä opintomatkoja kohteisiin, joissa yhteisnavetta tai muu taloudellinen yhteistyö on jo toteutettu Pyhäjärven kaupunki palkka- ja sivukulut ostopalvelut matkakulut vuokrakulut muut kulut YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / EMR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ) yksityisrahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Veli-Tapio Manninen GSM: veli-tapio.manninen@pyhajarvi.fi Erkki Ryynänen GSM: erkki.ryynanen@pyhajarvi.fi 12
13 3M -hanke (MILKKIÄ, MJÖLKKIÄ, MAITOA) Aloite 3M-hankkeen toteuttamiseksi on tullut maidontuottajilta, jotka ovat perustellusti hyvin huolissaan sekä omasta hyvinvoinnistaan että maidontuotantomäärien ja alueen maitotilojen vähenemisestä: tuottajien työhyvinvointi on tutkimusten mukaan heikompaa kuin muulla työssä olevalla väestöllä ja maitotilojen vähenemisen lisäksi maidontuotantomäärä on kääntynyt laskusuuntaan. Hankkeen ensisijaiseen kohderyhmään kuuluu lähes 1600 tilaa, joilla työskentelee n maidontuottajaa. Toissijaiseen kohderyhmään kuuluvat osuuskuntien ja muiden yhteistyökumppaneiden neuvojat ja muut tuottajien kanssa työskentelevät asiakaspalvelijat sekä projektihenkilöstö. Maakunnallisessa hankkeessa on mukana kuusi seutukuntaa: Oulunkaari, Oulu, Raahe, Ylivieska, Haapavesi-Siikalatva ja Nivala-Haapajärvi. Osuuskuntia/meijereitä alueella on yhteensä kuusi. 1) Edistää maidontuottajien taloudellista, sosiaalista, fyysistä ja psyykkistä hyvinvointia 2) Luoda mahdollisuuksia tuotannon kasvulle ja toiminnan tuloksellisuudelle 3) Lisätä tuottajien ammatillista kasvua, myönteistä asennetta uusien asioiden oppimiseen 4) Syventää osaamista hyvinvoinnin esteiden omaehtoiseen ja pitkäkestoiseen ehkäisemiseen ja eliminoimiseen 5) Saada toimintoihin mukaan myös ne tuottajat, jotka eivät tiedosta oman hyvinvoinnin ylläpitämisen merkitystä 6) Edistää tuottajien ja lomittajien yhteistyötä 7) Tukea erillisen kuntoutustarveselvityksen tarpeessa olevien tuottajien mahdollisimman aikaista työkunnon ja elämäntilanteen selvitystä sekä neuvojia ja asiakaspalvelijoita tuottajien ohjaustyössä 8) Tukea maaseudun säilyttämistä elinvoimaisena ja voimakkaana maidontuotantoalueena vahvistamalla tuottajien työn arvostusta ja uskoa maidontuotantoon Toteutetaan viisi erilaista ryhmämuotoista koulutuskokonaisuutta Rokua Heath & Spa -tiloissa Rokualla /eri puolilla kohdealuetta Tuotetaan työhyvinvoinnin materiaalisalkku Kehitetään tuottajien paikallisen/alueellisen verkostoitumisen malli Järjestetään tutustumiskäyntejä ja opintomatkoja Humanpolis Oy palkka- ja sivukulut ostopalvelut matkakulut toimisto- ja vuokrakulut muut kulut YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / EMR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: 0 ) yksityisrahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Päivi Vitikka, Humanpolis Oy GSM: paivi.vitikka@humanpolis.fi 13
14 TYÖN UUSJAKO RENGIN PAIKKA AUKI Oulun Eteläisen alueella on Suomen mittakaavassa erittäin voimakasta maidon ja naudanlihan tuotantoa. Myös maatilat ovat keskimääräistä suurempia. Maatilojen koko kasvaa edelleen ja niiden työt muuttuvat yhä teknisemmiksi ja erikoisammattitaitoa vaativiksi. Maatalouden ammattitaitoisen työvoiman tarve on siten viime vuosina kasvanut samalla kun työttömyys on alueella lisääntynyt. Kustannusten nousu vie jatkuvaan ylityökierteeseen, mistä on usein seurauksena uupuminen, tuottavuuden alentuminen, turvallisuuden heikentyminen ja sairastuminen. Yksinäisten yrittäjien kohdalla tilanne kärjistyy vielä herkemmin. Usein talouden heikentyminen ja tai ylimitoitettu omantyönosuus johtaa ylityökierteeseen eikä rengin palkkaamiseen ole taloudellisia mahdollisuuksia. Renkiprojektissa paneudutaan maatilojen ammattitaitoisen työvoiman lisääntyvään tarpeeseen ja työvoiman saatavuuteen. Tavoitteena on saada näiden henkilöiden koulutukseen ja kurssitukseen uusia välineitä ja alentaa maatilojen kynnystä palkata työntekijä. Tavoitteena on ottaa käyttöön useamman tilan yhteinen renki -malli. Hankkeen tavoitteena ovat myös Renkirinki ja Renkipörssi sekä työnantaja-työnjohtaja ja palkanmaksuohjelma-osaaminen. 1) Alentaa maatilan ulkopuolisten henkilöiden palkkaamiskynnystä 2) Lisätä työpaikkojen määrää harvaanasutuilla maaseutualueilla 3) Saada maatilojen ammattitaitoisen työvoiman lisääntyvä kysyntä ja työvoiman tarjonta paremmin tasapainoon 4) Edesauttaa maantiloilla työskentelevien henkilöiden henkistä hyvinvointia ja jaksamista 5) Edistää maaseutuyrittäjyyttä Oulun Eteläisen alueella sekä parantaa toimivien maatilojen ja muiden maaseutuyritysten kilpailukykyä ja kannattavuutta Kartoitetaan työvoiman tarvetta maatiloilla 1-5 vuoden päähän ja samanaikaisesti selvitetään työvoiman saatavuutta ja ammattitaitoa sekä eri osapuolten kiinnostus ns. vuokratyöfirman palvelujen käyttämiseen Otetaan mukaan ammatinvalintaesitteisiin maaseutuammatit nykyistä monipuolisemmin Suunnitellaan renkien täsmäkoulutus yhteistyökumppaneiden kanssa tiloilla kartoitettujen tarpeiden pohjalta Otetaan käyttöön työnmenekkilaskelmat tuotantoinvestointeja suunniteltaessa Pyhäjärven kaupunki palkka- ja sivukulut ostopalvelut matkakulut vuokrakulut muut kulut YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / EMR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ) yksityisrahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta YHTEYSHENKILÖT: Veli-Tapio Manninen, Pyhäjärven kaupunki GSM: veli-tapio.manninen@pyhajarvi.fi Satu Nieminen, Pyhäjärven Kehitys Oy GSM: satu.nieminen@pyhajarvi.fi 14
15 VENE Verkostot nautakarjatalouden edistäjinä Maidontuotannon taloudelliseen kannattavuuteen vaikuttaa tuotostason lisäksi eläinten hedelmällisyys, terveys ja rakenne. Sekä jalostuksen että terveydenhuollon näkökulmasta katsottuna keskeisenä tavoitteena on nykyistä pitkäikäisempi ja omistajalleen kannattavampi lypsylehmä. Alkionsiirron avulla lypsykarjatilat voivat parantaa eläinainestaan, koska niillä on siten mahdollisuus saada parhaista eläimistään useampia jälkeläisiä. VENE-hankkeen Eläinaineksen kehittäminen -osiossa luodaan hiehonkasvatus- ja alkionsiirtotoimintaan liittyviä yhteistyö- ja asiantuntijaverkostoja. Karkearehun tuotanto ja käyttö ovat nautakarjatilan ydinprosesseja, ja niitä tehostamalla parannetaan merkittävästi alkutuotannon kannattavuutta. Rehun laadun parantuminen vähentää myös jatkojalostuksen kustannuksia. VENEhankkeen Rehuntuotannon tehostaminen -osiossa tuottajien ja sidosryhmien välisellä yhteistyöllä parannetaan yksittäisten tilojen karkearehun tuotantokustannusta, rehun laatua ja käytön tehokkuutta. Hankkeen Rakennuttaminen - osiossa kehitetään tuotantorakennusten toiminnallisuutta, taloudellisuutta ja rakennetun ympäristön laatua valmentamalla tuotantorakennusinvestointeja tekeviä tiloja parempaan suunnitteluun ja rakentamisen vaiheiden sekä kustannusten hallintaan. Samalla vahvistetaan rakentajien yhteistyötä ja yhteistyöverkostoja. Terve ja hyvinvoiva karja on tuottajan etu. Hyvinvoinnista huolehtiminen on ennaltaehkäisevää terveydenhuoltotyötä, jolla voidaan parantaa lypsylehmien kestävyyttä ja nostaa lehmien tuotantoikää, kohentaa eläimen terveydentilaa ja vähentää eläinlääkäri- ja hoitokuluja sekä pitää eläintaudit kurissa. Samalla tuotteiden laatu ja taloudellinen kokonaistulos paranevat. VENE-hankkeen Eläinten terveys ja hyvinvointi -osiossa lisätään tuottajien ja asiantuntijoiden tietämystä eläinten terveydestä ja hyvinvoinnista ja parannetaan siten tilojen tuottavuutta. 1) Tehostaa maidontuotantoa lisäävien tilojen eläinaineksen lisäämistä 2) Kehittää hiehologistiikkaa ja hiehonkasvatusta yritysmuotona sekä edistää alkionsiirtoa 3) Parantaa kotoisen rehun laatua sekä tehostaa karkearehun tuotantoa ja käyttöä maatiloilla 4) Edistää rakentamisprojektien hallintaa sekä rakentajien ja asiantuntijoiden välistä yhteistyötä 5) Parantaa tilojen nuorkarjankasvatusprosesseja sekä lypsylehmien kestävyyttä Kootaan hiehonkasvatuksen, alkionsiirron, rehuntuotannon, maatilarakentamisen sekä eläinten terveyden ja hyvinvoinnin yrittäjäverkostoja Kootaan asiantuntijoiden yhteistyöverkostoja Järjestetään rekrytointi- / luentopäiviä ja seminaareja sekä opintomatkoja kotimaassa ja ulkomaille Oulun seudun ammattikorkeakoulu palkka- ja sivukulut ostopalvelut matkakulut vuokrat muut kulut YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / ESR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: 0 ) yksityisrahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Hanna Laurell, Oulun seudun ammattikorkeakoulu Puh: ; GSM: ; Fax: ; hanna.laurell@oamk.fi 15
16 3. OSAAMISEN TASON NOSTAMINEN AVOIN RFMedia TUTKIMUS (A_RFM) Oulun Eteläisen elinkeinoelämän ja tutkimusorganisaatioiden yhteistyö on tiivistä ja saumatonta. Avoimien innovaatioiden avulla tulokset ovat mahdollisimman nopeasti elinkeinoelämän hyödynnettävissä, jotta yhteistyöyritysten kanssa kyetään nopeasti tuottamaan uusia palveluita ja entistä helppokäyttöisempiä tuotteita. Tutkimustulokset ja uudet teknologiat saadaan nopeasti siirrettyä alueen yritysten hyödynnettäviksi. RFM-laboratoriossa tehdään pääosin soveltavaa tutkimusta, jossa uusinta tutkimustietoa sovelletaan elinkeinoelämän yleisten tutkimusongelmien ratkaisemiseen. Avoin RFMedia tutkimus -hankkeessa tätä tutkimusta kehitetään tarvelähtöiseksi keskipitkän aikavälin tutkimukseksi, joka perustuu elinkeinoelämän tulevien tarpeiden ennakointiin. Välittömän teknologian siirron mahdollistavan tilaustutkimuksen ja soveltavan tutkimuksen lisäksi tarvitaan ennakoivaa, pitemmällä aikajänteellä uusia mahdollisuuksia avaavaa keskipitkän aikavälin tutkimustoimintaa sekä perustutkimusta ja strategista tutkimusta. Avoin RFMedia tutkimus -hankkeessa hyödynnetään ja syvennetään RFMedia-laboratorion omaa ja sen tutkimuskumppaneiden kansainvälistä osaamista ja verkostoja yhtenä tutkimusvetoisena keinona paikallisten yritysten kansainvälistymisessä. Tavoitteena on Oulun Eteläisen toimijoiden ja Oulun yliopiston välisen vuorovaikutuksen kehittäminen ja erityisesti yritysten ja yliopiston keskinäisen tunnettuuden lisääminen. 1) Kehittää Ylivieskassa toimivan Oulun yliopiston ja Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun yhteisen RFMedialaboratorion osaamista sekä lisätä Oulun Eteläisen alueen yritysten ja Oulun yliopiston keskinäistä tunnettuutta 2) Tehostaa teknologian ja uusimpien tutkimustulosten siirtoa avoimen innovaation menetelmän avulla 3) Edistää kansainvälisen tutkimusrahoituksen ja -verkostojen hyödyntämistä yhtenä keinona yritysten kansainvälistymisessä Tutkitaan ja kehitetään mm. ns. läsnä-älyn eri osa-alueita sekä teknologian siirrossa että sosiaalisen median keinojen hyödyntämisessä yhteistyöverkostoja muodostettaessa Aktivoidaan Oulun Eteläisen alueen yrityksiä osallistumaan kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimusohjelmiin Tehdään teknologiaselvityksiä ja demonstraatiota Verkostoidutaan kansallisten tutkimustahojen kanssa suurempien konsortioiden rakentamiseksi Oulun Eteläisen instituutti palkka- ja sivukulut ostopalvelut matkakulut toimisto- ja vuokrakulut muut kulut projektin tulot YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / EAKR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ) YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Jouni Tervonen, Oulun Eteläisen instituutti GSM: Fax: (08) jouni.tervonen@oulu.fi 16
17 BIOMASSASTA ENERGIAA JA KEMIKAALEJA HighBio 2 Uusiutuvien energiamuotojen hyödyntäminen hajautetussa energiantuotannossa lisää energiaomavaraisuutta ja tukee kestävän kehityksen periaatteita. Yhdistetyissä lämmön- ja sähköntuotanto (CHP) -laitoksissa voidaan energiaa tuottaa paikallisesti paikallisista raaka-aineista. Lisäksi biomassan kaasutuksen ja biojalostamon liittäminen CHP-yksikön yhteyteen mahdollistaa liikennepolttoaineiden tai erilaisten kemikaalien tuottamisen biomassaperäisestä synteesikaasusta katalyyttisten prosessien avulla. HighBio 2 -hankkeen tarkoituksena on tutkia metsäbiomassojen hyödyntämismahdollisuuksia energian (sähkön + lämmön) tuotannossa sekä liikennepolttoaineiden ja erilaisten kemikaalien valmistusprosessissa. Hankkeessa keskitytään hajautetun, pienimuotoisen (alle 1 MWh) lämmön- ja sähkötuotantoon kaasutusteknologian kautta. Tavoitteena on mm. kaasutusprosessin optimointi, synteesikaasun puhdistaminen, puhdistetun kaasun ja sivutuotteiden käyttäminen sekä tutkimustiedon levittäminen. Hanke tähtää uusiutuvan energian käytön lisäämiseen ja täten globaalisen ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Hankkeen toteuttajat ovat Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Centria ammattikorkeakoulu, Oulun yliopisto sekä Luulajan teknillinen korkeakoulu Ruotsista. Hankeosapuolilla on kokemusta aikaisemmasta menestyksekkäästä yhteistyöstä HighBio -hankkeen (Korkeasti jalostettuja bioenergiatuotteita kaasutuksen kautta) puitteissa vuosina ) Optimoida kaasutusprosessi ja puhdistaa synteesikaasu sekä käyttää puhdistettua kaasua ja sen sivutuotteita 2) Lisätä kansainvälistä verkostoitumista ja levittää tutkimustietoa eri toimijoille 3) Lisätä uusiutuvan energian käyttöä hajautetussa energiatuotannossa ja siten hillitä globaalia ilmastonmuutosta Tutkitaan ja kehitetään metsäbiomassojen hyödyntämismahdollisuuksia energiantuotannossa sekä liikennepolttoaineiden ja erilaisten kemikaalien valmistusprosesseissa Tuotetaan säännöllisesti info-lehtisiä tutkimustyön tuloksista ja aiheeseen liittyvistä uutuuksista Järjestetään puolivuosittain hankkeen aihepiiriin liittyvä seminaari Organisoidaan yritystapaamisia Centria ammattikorkeakoulu KUSTANNUSARVIO v (CENTRIA t&k): - palkka- ja sivukulut matkakulut aineet, tarvikkeet ja toimistokulut ulkopuoliset palvelut muut kulut YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v (CENTRIA t&k): RAHOITUSSUUNNITELMA v (CENTRIA t&k): - valtio + EU / INTERREG IVA Nord kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ) Centria ammattikorkeakoulun rahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Kari Pieniniemi, Centria ammattikorkeakoulu Puh: (08) GSM: Fax: (08) kari.pieniniemi@centria.fi 17
18 CENTRIA ALUSTA kansallisen innovaatiostrategian toteuttaminen Oulun Eteläisen alueella Kansallinen innovaatiostrategia painottaa innovaatioiden nopeaa kaupallistamista. Hankkeessa toteutetaan CENTRIA alusta uusien innovaatioiden synnyttämiseen Nivala-Haapajärven seutukunnan alueella. Innovaatioita tullaan kehittämään niin yritys- kuin julkisyhteisöjenkin tarpeisiin alustaa käyttäen aiempaa kustannustehokkaammin. Seutukuntien rahoittamana innovaatioiden kehittäminen toteutuu tasapuolisemmin verrattuna yritysrahoitteiseen hankkeeseen huomioiden myös pk-yritysten tarpeet. Innovaatiostrategian toteuttamiseen Oulun Eteläisen alueella pyritään alustan kehittämisen lisäksi hakemalla yritysten kilpailukyvyn parantamiseen rahoitusta niin kansallisesti kuin kansainvälisestikin esimerkiksi Tekes-, FP7-, Artemis- ja ICT SHOK -ohjelmista. Lisäksi hankkeessa luodaan CENTRIA:lle ja Oulun Eteläisen alueelle kansallisen innovaatiostrategian mukaista uutta ICT-alan osaamista, joka edustaa kansainvälistä huippuosaamista. 1) Toteuttaa mobiiliteknologioita ja sulautettuja järjestelmiä hyödyntävä langaton ohjelmistoalusta 2) Luoda CENTRIA:lle ja Oulun Eteläisen alueelle kansallisen innovaatiostrategian mukaista uutta ICT-alan osaamista Integroidaan mahdollisimman kattavasti CENTRIA:n tutkimusryhmien monialainen ohjelmisto- ja laiteosaaminen kehitettävään ohjelmistoalustaan Hyödynnetään aikaisempien tutkimushankkeiden aikana syntynyttä monipuolista ja laajaa teknologiakompetenssia sekä tieteellisistä kenttätesteistä saatua käytettävyyteen ja järjestelmäarkkitehtuuriin liittyvää osaamista Centria ammattikorkeakoulu palkka- ja sivukulut ostopalvelut matkakulut toimisto- ja vuokrakulut kone- ja laitehankinnat muut kulut YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / EAKR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ) Centria ammattikorkeakoulun rahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Sakari Pieskä, Centria ammattikorkeakoulu GSM: Fax: (08) sakari.pieska@centria.fi 18
19 KEKO-OPPIMISYMPÄRISTÖ, yrittäjyyden ekosysteemi Idea yrittäjyyskoulutuksen käynnistämisestä Reisjärven Kristillisessä opistossa on saatu opiston järjestämien yrittäjien lyhytkurssien osallistujilta. Opistoon on mm. perustettu yrittäjyyslinja, jonka sisältöä kehitetään opetushallituksen Valmiudet yrittäjyyteen -hankkeessa. Hankkeessa tehtiin esiselvitys yrittäjyystaidoista, joita yrittäjät toivovat oppilaitoksen opettavan. Selvityksen tulokset ovat olleet oppimisympäristön suunnittelun lähtökohta. Reisjärven Kristillinen opisto aloittaa yrittäjyyslinjan ensimmäisenä kansanopistona Suomessa. Yrittäjyyskasvatuksessa korostetaan työelämälähtöisyyttä, kestävää kehitystä ja eri tahojen yhteistyötä. KEko-hankkeen avulla luodut toimintatavat edistävät kansallisia yrittäjyyskasvatuksen tavoitteita. Hyviksi havaitut käytännöt jäävät myös elämään osaksi tavallista oppilaitoksen arkea. 1) Rakentaa KEko-oppimisympäristö, jossa opiskelijat omaksuvat kestävän kehityksen periaatteet ja osaavat toimia niiden mukaan 2) Vähentää ympäristön kuormittumista opetuksessa, oppilaitoksen arjessa ja ulkopuolisessa yhteistyössä 3) Kehittää kestävän kehityksen mukaista yrittäjyyskoulutusta 4) Lisätä alueen vetovoimaa luomalla yrittäjyyslinjan, toisen asenteen yrittäjyyttä kouluttavan oppilaitoksen, yrittäjyyslukion ja amk:n opintopolku Suunnitellaan ja toteutetaan KEko-oppimisympäristö Reisjärven Kristillisen opiston tiloihin Perehdytetään oppilaitoksen opettajia ja yhteistyökumppaneita KEko-oppimisympäristön hyödyntämiseen ja ympäristötietoisuuteen Reisjärven Kristillinen Kansanopistoyhdistys ry palkka- ja sivukulut ostopalvelut kone- ja laitehankinnat muut kulut välilliset kustannukset YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / EAKR Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry yksityisrahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Mikko Kinnunen, Reisjärven Kristillinen Kansanopistoyhdistys ry Puh: (08) GSM: Fax: (08) mikko.kinnunen@rkropisto.fi 19
20 KOHTI LAGUNAA KANSAINVÄLISEN TUTKIMUSYMPÄRISTÖN KEHITTÄMINEN PYHÄSAL- MEN KAIVOKSESSA LAGUNA-konsortion infrastruktuuritutkimus kolmen suurikokoisen koelaitevaihtoehdon sijoittamisesta seitsemään mahdolliseen Eurooppalaiseen sijoituspaikkaan päättyi Kolmivuotinen LAGUNA-LBNO alkoi ja siihen pääsivät Pyhäsalmen kaivos Pyhäjärvellä ja Frejusin maantietunneli Ranskassa. Jatkotutkimuksessa keskitytään erityisesti CERN:istä ammuttavan neutriinosuihkun tutkimuksiin. Pyhäjärvi on tässä suhteessa erityisasemassa pitkän etäisyyden vuoksi. Hankkeen tarkoituksena on taata Pyhäsalmen kaivoksen mukanaolo ja sen hyvän kilpailuaseman säilyttäminen LAGUNA-LBNO -tutkimuksessa sen loppuun saakka sekä turvata laadukkaan tieteellisen työn jatkuminen kaivoksessa. Pyhäjärvellä tehtävän tutkimuksen laatu on jo useassa kansainvälisessä tieteellisessä arvioinnissa todettu korkeaksi. Hankkeen toimenpiteisiin kuuluu kartoittaa - sekä uusiin simulaatioihin että EMMA -kokeen alustaviin tuloksiin perustuen - voidaanko syvällä maan alla olevilla LAGUNA-ilmaisimilla tutkia kosmisten säteiden fysiikkaa. Lisäksi tutkitaan ilmaisinjärjestelmiä, joilla kosmiset myonit pystytään tunnistamaan. Hankkeessa tutkitaan myös Pyhäjärven kannalta tärkeitä asioita, kuten geoneutriinot ja oskillometria, joita käsitellään vain osittain LAGUNA-LBNO -hankkeessa. Geoneutriinotutkimuksia voidaan esimerkiksi nyt tarkentaa, koska Fennovoiman uuden ydinvoimalan sijoituspaikka tiedetään. 1) Tutkia onko LAGUNA-koelaitteilla mahdollista tehdä kosmisten säteiden fysiikan tutkimusta syvällä maan alla 2) Tutkia ja kehittää LAGUNA-ilmaisimiin ns. veto-ilmaisin tunnistamaan myonien aiheuttama taustasäteily 3) Tutkia Pyhäjärven kannalta tärkeitä paikallisia asioita, joihin kuuluvat geoneutriinot ja oskillometria 4) Tiivistää EMMA-kokeen ja CERN:in ALICE-kokoeen yhteistyötä kosmisten säteiden tutkimisessa 5) Laajentaa EMMA-koetta sekä suunnitella, kehittää ja valmistaa sitä varten uusia ilmaisimia 6) Houkutella uusia pienempikokoisia koelaitteita Pyhäsalmen kaivokseen Selvitetään kuinka hyvin GLASIER- ja LENA-koelaitteilla pystytään tutkimaan kosmisten säteiden fysiikkaa Tutkitaan millainen ilmaisin myonivetoon tarvitaan Tutkitaan geoneutriinosignaaliin vaikuttavia tekijöitä Valmistetaan ilmaisimien prototyyppejä Oulun Eteläisen instituutti palkka- ja sivukulut ostopalvelut välilliset kulut (matkakulut, toimistokulut, vuokrakulut) kone- ja laitehankinnat muut kulut YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / EAKR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ) muu julkinen rahoitus (yliopistot) yksityisrahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Timo Enqvist, Oulun Eteläisen instituutti, GSM: ; timo.enqvist@oulu.fi 20
21 KULTTUURITONTUT Kärsämäen vaakunassa on vene, jossa on seitsemän liekkiä, tai niin kaikki ovat tähän asti luulleet Entä jos kuviot kuvastavatkin paikkakunnan seitsemän ensimmäisen talon tonttuja? Nämä tontut pitivät aikanaan huolta siitä, ettei Kärsämäen kehitys pysähtynyt niihin ensimmäisiin taloihin. Tonttujen ahkeruuden ansiosta Kärsämäen asutus kasvoi ja levisi laajalle alueelle. Nyt väkimäärä on laskusuunnassa, joten apuun tarvitaan taas tonttuja. Seitsemällä tontulla on suunnitelma, jolla he aikovat nujertaa paikkakunnalla vallalle päässyttä passiivisuutta ja pessimismiä. Nyt ei odoteta apua ulkopuolelta, vaan aletaan itse käsikirjoittaa paikkakunnan tarinaa positiivisemmaksi! Jos hankkeen toimenpiteet tepsivät Kärsämäellä, niin silloin ne tepsivät muuallakin. Kärsämäki toimii koekaniinina ja tulokset ovat hyödynnettävissä takapajuloissa kautta maan. Hankkeen toiminnasta etenkin ulkokärsämäkisten verkoston luominen, virtuaalisen kanssakäymisen (esim. palvelupörssi) kehittäminen ja roolihahmoihin perustuva teatteriharrastus ovat pilottitoimintaa, josta saatavia kokemuksia on mahdollista hyödyntää muuallakin. 1) Tarjota nuorille juuret ja siivet yhteisöllisyyden sekä perinne- ja kansainvälisyyskasvatuksen avulla 2) Lisätä maaseudun yhteisöllisyyttä ja elinvoimaisuutta kulttuuri- ja vapaa-ajantoiminnan, matkailuelinkeinon ja tietoyhteiskuntapalvelujen kehittämisen avulla. Opetellaan työpajoissa perinteisiä kädentaitoja, perinnemaiseman hoitoa, teatteria, musiikkia, kuvataidetta, luonnonraaka-aineiden hyödyntämistä, palstaviljelyä ym. Viritetään teatteriharrastusta henkiin käsikirjoitusten ja roolihahmojen puvustamisen avulla Kehitetään palveluja ja tuotteita Pappilan, Paanukirkon ja Tarina-teeman ympärille. (esim. roolihahmo-oppaat, leirikoulutoiminta, TYKY-toiminta ja erilaiset kurssit, pakettien kokoaminen alueen matkailukohteista kuten päivä Kärsämäellä -paketit, Pappila-Paanukirkko -kokonaisuus perhejuhlien järjestämispaikkana jne.) Opetellaan hyödyntämään tarinoita matkailussa sekä tuotteiden ja palvelujen markkinoinnissa Järjestetään kansainvälinen työleiri ja opintomatka ulkomaille Kärsämäen kunta palkka- ja sivukulut ostopalvelut matkakulut toimisto- ja vuokrakulut muut kulut vastikkeetta hankkeen hyväksi tehtävä työ YHTEENSÄ KOKONAISKUSTANNUSARVIO v : valtio + EU / EMR kuntarahoitus (Nivala-Haapajärven stk. v. 2013: ) yksityisrahoitus YHTEENSÄ Rahoituspäätös Nivala-Haapajärven seutukunnalta Jaana Salo, Kärsämäen kunta GSM: Fax: (08) jaana.salo@karsamaki.fi 21
Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry
Päivitetty 30.04.2011 1 Nivala-Haapajärven Seutu NIHAK ry 30.04.2011 Arvoisa lukija, Tässä hankeluettelossa on esitelty Nivala-Haapajärven seudulla jo käynnissä olevat hankkeet sekä hankkeet, joista seutukunta
Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta
Tutkimukseen perustuva OSKE-toiminta Metsätalouden edistämisorganisaatioiden kehittämishanke Tutkimustiedon siirto -työryhmä 10.9.2009 Uusiutuva metsäteollisuus -klusteriohjelma 2007-2013 Teija Meuronen
Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot
2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista. Sapuska
Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Tekesin ohjelma 2009 2012 Miksi Sapuska? Tekesin Sapuska Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista -ohjelma on suunnattu Suomessa toimiville
Päivitetty 30.04.2009
1 Päivitetty 30.04.2009 Nivala-Haapajärven seutukunta 30.04.2009 Arvoisa lukija, Tässä hankeluettelossa on esitelty Nivala-Haapajärven seutukunnan alueella käynnissä olevat hankkeet sekä hankkeet, joista
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus
Pohjois-Karjalan maakuntaliiton EAKR-rahoitus Ulla-Riitta Pölönen Pohjois-Karjalan maakuntaliitto 25.1.2018 Kestävää kasvua ja työtä -rakennerahaston toimintalinjat ja erityistavoitteet Kestävää kasvua
Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa
Innovaatioista kannattavaa liiketoimintaa 2 Osaamiskeskusohjelma (OSKE) luo edellytyksiä uutta luovalle, liiketaloudellisesti kannattavalle yhteistyölle, jossa korkeatasoinen tutkimus yhdistyy teknologia-,
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma luonnonvarastrategian tukena Rakennerahastoasiantuntija Jaana Tuhkalainen, ELY-keskus 11.11.2014 Vähähiilinen talous ohjelmakaudella 2014-2020
Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys
Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007-2013 Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys 2007-2013 toimintalinjat EAKR 1. Yritystoiminnan edistäminen 2. Innovaatiotoiminnan ja verkostoitumisen
Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun kehittämissuunnitelma vuosille 2014-2020 Sivu 12 1.10.2013 Puhtaiden luonnonvarojen energinen maakunta Pohjois-Karjalan maaseudun
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR)
Toimintalinja 2: Uusimman tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR) Yleistä Osaamiskeskittymien ja kaupunkien merkitys korostuu Harvaan asutun alueen kilpailukyvyn kehittämisessä hyödynnetään
Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013
Pohjois-Pohjanmaan EAKR-ohjelman katsaus Ohjelmakausi 2007 2013 Pohjois-Pohjanmaan liitto - Aluekehitys Laura Kelhä 6.6.2014 2007-2013 toimintalinjat EAKR 1. Yritystoiminnan edistäminen 2. Innovaatiotoiminnan
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaalija terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Rahoitusta muutoksentekijöille Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa -ohjelmalle on asetettu kolme päätavoitetta,
Maaseuturahaston tilastoja 2017
Maaseuturahaston tilastoja 2017 Sivu 1 28.3.2018 ELY-keskuksen yritystuet Toimenpide Kpl (%) Myönnetty tuki (EU ja valtio) (%) 4.2 Elintarvikkeiden valmistus 9 (22 %) 4 183 544 (51 %) 6.2 Yrityksen perustamistuki
MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN
MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.
Projektien rahoitus.
Projektien rahoitus Mika.Lautanala@tekes.fi Miten mukaan?? Aiheita Rakennuksen elinkaarenaikainen tiedonhallinta Organisaatioiden välinen tiedonhallinta -IFC Kansainvälisyys Yhteys ohjelmapäällikköön Arto
Kestävää kasvua ja työtä Suomen rakennerahasto-ohjelma
Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Euroopan sosiaalirahaston ajankohtaiset kuulumiset Rakennerahastoinfo 24.1.2019 Rahoituspäällikkö Riitta Ilola ESR v. 2018 Myönnetty ESR-rahoitus
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö
Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Siinä on ajatusta! Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma 2012 2015 Julkiset hankinnat uudistamisen välineeksi Haluamme edistää uutta toimintakulttuuria, jossa palveluhankinnoissa
UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa
UUSIUTUVAN ENERGIAN YRITYSKESKUS toiminnan valmistelu ja käynnistäminen Oulunkaaressa 1.3.2008 31.12.2010 Budjetti 917 000 eur Rahoitus: EAKR / Pohjois-Pohjanmaan liitto, Oulunkaaren kunnat, yritykset
TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ
TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,
Päätösluettelo PÄÄTÖSLUETTELO 09.12.2013 1/5. Päätöspvmväli 05.11.2013-05.12.2013. Päätös valmis. Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös
1/5 Hakuehto Käyttäjä pvmväli 05.11.2013-05.12.2013 Tila Tulosta Hakija/Vireillepanija Tulosta päätös Järjestys luettelo Arvo Mirja Hiltula valmis Viranhaltija/päätöstyyppi, pykälänumero Viranhaltijan
ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA. Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus
ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen ohjelmallisen kehittämisen kokonaisuus ITÄ-SUOMEN KEHITTÄMISSTRATEGIA Itä-Suomen kilpailukyky- ja työllisyystavoitteen strategia (EAKR, ESR) Itä-Suomen kilpailukyky-
Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet
Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet Frami to 9.4.2015 (tietoja päivitetty asetusmuutoksen johdosta 1.5.2015) Kehittämishankkeet - tuensaaja Kehittämishankkeet tuen saaja - julkisoikeudelliset yhteisöt -
Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina. Kestävä yhdyskunta
Toimintatapamuutokset ja verkostot mahdollistajina Kestävä yhdyskunta Tekesin ohjelma 2007 2012 Kestävä yhdyskunta Rakennus- ja kiinteistöalan kansantaloudellinen merkitys on suuri. Toimialalla on myös
Osaamiskeskusohjelma 2007-2013
Osaamiskeskusohjelma 2007-2013 Pääsihteeri Pirjo Kutinlahti Työ- ja elinkeinoministeriö TEM Innovaatioympäristöt ryhmän sidosryhmätilaisuus 11.3.2008 HELSINKI Osaamiskeskusohjelma 2007-2013 Valtioneuvoston
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020
Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Biotalous Pirkanmaalla 27.1.2015 Anne Värilä Maaseudun kehittämisen ohjelmavastaava Pirkanmaan ELY-keskus Alueelliset kehittämistoimenpiteet Koulutus
Veikko Ekman, Haapajärveltä. Mauno Ranto, Kärsämäeltä. Jukka Lehtosaari, Pyhäjärveltä. Markus Muuttola, Reisjärveltä
PÖYTÄKIRJA 4/2012 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: maanantaina 21.5.2012 klo 9.00 10.50 Paikka: Reisjärvi, kunnantalo Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen, pj Raimo Kaisto Riitta Hokkanen
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 23.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-30.6. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 28.9.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Veikko Ekman, Haapajärveltä. Satu Pinola, Kärsämäeltä. Jukka Lehtosaari, Pyhäjärveltä Jukka Tikanmäki, saapui klo 9.20. Markus Muuttola, Reisjärveltä
SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 8/2012 Aika: tiistaina 18.12.2012 klo 9.00-11.00 Paikka: Kärsämäki, kunnanhallituksen kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) varajäsenet Maija-Liisa Veteläinen Sanna
Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Click to edit Master title style
Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020
Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus
Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.
Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat
SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala. Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.
SEINÄJOEN SEUDUN OSAAMISKESKUS Elintarvikekehityksen osaamisala Ohjelmapäällikkö Salme Haapala Foodwest Oy salme.haapala@foodwest.fi 040-585 1772 JOHDANTO Etelä-Pohjanmaalla asuu 4 % Suomen väestöstä Alueella
Nivala-Haapajärven seutukunta
Päivitetty 30.04.2010 1 Nivala-Haapajärven seutukunta 30.04.2010 Arvoisa lukija, Tässä hankeluettelossa on esitelty Nivala-Haapajärven seutukunnan alueella käynnissä olevat hankkeet sekä hankkeet, joista
Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa
Enemmän irti innovaatiopolitiikasta - Ammattikorkeakoulujen osaaminen täysmittaiseen käyttöön Eduskunta 22.2.12 Tekesin rooli ammattikorkeakoulujen tkirahoituksessa Eero Silvennoinen Yksikön johtaja, TkT
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 18.1.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
AVAIMET YRITTÄJYYTEEN -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin
UUSIA YRITTÄJIÄ, YRITYSTEN KEHITTÄMISTÄ JA TÄHÄN LISÄOTSIKKO, Kuva: maaseutuverkosto; Contum O ja Jyrki Vesa -Sparrausta ja tukea yritystoiminnan alkuun ja muutostilanteisiin Hankkeen hallinnoija: ProAgria
Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi
on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2016 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 29.3.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain 2016 Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Satakunnan maakuntaohjelma
Satakunnan maakuntaohjelma 2014-2017 Satakuntaliitto 13.9.2016 Kuvitus Taru Anttila Maakuntaohjelma 2014-2017 Maakuntaohjelma kokoaa toimenpiteet Satakunnan kehittämiseksi tulevaisuudessa. Ohjelmassa yhteen
Metsäklusteri Oy:n ohjelmat. Christine Hagström-Näsi 10.9.2009
Metsäklusteri Oy:n ohjelmat Metsäklusteri Oy Perustettu maaliskuussa 2007 Toiminta käynnistynyt syyskuussa 2007 Yksi Suomen kuudesta SHOKista Metsäklusteri Oy Toteuttaa Suomen metsäklusterin tutkimusstrategiaa
Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille
Serve Palveluliiketoiminnan edelläkävijöille Serve Tekesin ohjelma 2006 2013 Serve luotsaa suomalaista palveluosaamista kansainvälisessä kärjessä Palveluliiketoiminnan kehittäminen vahvistaa yritysten
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta Keski-Suomeen 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/eulehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 28.11.2017 Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 - Suomen
Miten maakuntaohjelmaa on toteutettu Pohjois-Savossa. Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa
Miten maakuntaohjelmaa 2014-2017 on toteutettu Pohjois-Savossa Aluekehitysjohtaja Satu Vehreävesa 15.5.2017 Pohjois-Savon maakuntasuunnitelman 2030 ja maakuntaohjelman 2014-2017 toimintalinjat Aluerahoitukset
TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke
TechnoGrowth 2020 Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistumisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Hanketiedot Hankkeen nimi: TechnoGrowth 2020 teknologia- ja energia-alan
OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA. myös uudella ohjelmakaudella?
OSAAMISTA JA UUSIA MAHDOLLISUUKSIA myös uudella ohjelmakaudella? Etelä-Suomen työllisyys llisyys- ja kilpailukyky tavoite Etelä-Suomen EAKR - toimenpideohjelma 2007 2013 EK 5.3.2007 Ohjelman määrälliset
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen
ELY-keskuksen avustukset yritystoiminnan kehittämiseen Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön kehittämisavustus Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus, Jarmo Jokinen 26.11.2018 Kestävää kasvua
Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen
1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu
Sosiaali- ja terveyssektorin edunvalvonta Suomen Yrittäjissä
Sosiaali- ja terveyssektorin edunvalvonta Suomen Yrittäjissä Edunvalvonta monipuolista mm. erilaisissa neuvottelukunnissa ja lainsäädäntöhankkeiden yhteydessä Vahvaa asiantuntemusta toimialajärjestöissä
Jäsenet (alleviivatut paikalla) varajäsenet Teija Myllylä, Haapajärveltä Maritta Niska, Haapajärveltä. Riikka Manninen, Kärsämäeltä
PÖYTÄKIRJA 3/2016 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: tiistaina 24.5.2016 klo 9.00 11.40 Paikka: Pyhäjärvi, kaupunginhallituksen kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) varajäsenet Juha Uusivirta Teija Myllylä,
Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE)
Hämeen uusiutuvan energian tulevaisuus (HUE) Hämeen ammattikorkeakoulun luonnonvara- ja ympäristöalan osuus Antti Peltola 1. Kuntatiedotus uusiutuvasta energiasta ja hankkeen palveluista Kohteina 6 kuntaa
ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pkyrityksen. kansainvälistymiseen
ELY-keskuksen rahoitus ja palvelut pkyrityksen kasvuun ja kansainvälistymiseen Kansainvälisen kasvun ja rahoituksen aamu 12.3.2014 Varsinais-Suomen ELY-keskus/Timo Mäkelä 13.3.2014 1 Yrityksen kehittämisavustus
15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto
Rakennerahasto-ohjelman valtakunnalliset hankkeet 15.1.2014 Neuvotteleva virkamies Jaana Valkokallio TEM, alueosasto Rahoituksen jakautuminen (pl. alueellinen yhteistyö) Valtakunnalliset teemat EAKR ESR
Lujien terästen mahdollisuudet ja tekniikka
Lujien terästen mahdollisuudet ja tekniikka CASR-Steelpolis-verkostohanke (EAKR) Tapio Oikarinen Raahen Seudun Teknologiakeskus Oy 29.3.2011 Tapio Oikarinen CASR-Steelpolis-verkostohanke Raahen Seudun
PK- yritysten EAKR-rahoitus
PK- yritysten EAKR-rahoitus Pohjanmaalla 2014-2020 Henrik Broman 6.11.2014 1 Ajankohtaista 15.9. alkoi uusien hakemusten vastaanotto ja kirjaus Sähköinen haku KATSO- tunnisteella https://www.ely-keskus.fi/web/ely/yritystukien-sahkoinen-
Metsästä energiaa yrittämällä
Metsästä energiaa yrittämällä Energia-alan asiantuntijaseminaari Pohtossa 1.4.2009 Asiantuntija, TE-keskus Sivu 1 2.4.2009 Pohjois-Pohjanmaan työ- ja elinkeinokeskus (TE-keskus) TE-keskukset ovat työ-
BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ. Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi
BUILT ENVIRONMENT INNOVATIONS RAKENNETTU YMPÄRISTÖ Strategisen huippuosaamisen keskittymä (SHOK) www.rym.fi RAKENNETTU YMPÄRISTÖ LUO HYVINVOINTIA JA KILPAILUKYKYÄ Kuva: Vastavalo Rakennetulla ympäristöllä
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020. EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa. Mari Kuparinen
Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 EAKR-rahoitus Etelä-Suomessa Mari Kuparinen Uudenmaan liitto Ohjelmarakenne Toimintalinja Temaattinen tavoite Investointiprioriteetti Erityistavoite EAKR:n toimintalinjat
Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tavoitteista tuloksiin 1 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti, sosiaalisesti
Hippolis- Hevosalan osaamiskeskus
Hippolis- Hevosalan osaamiskeskus Kasvava hevosala Hevosalan tiedon, taidon, voimavarojen ja osaamisen kokoamisella tiiviiseen yhteistoimintaan on suuri merkitys hevosalan ja alueellisten hevoskeskittymien
Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö
Valtakunnallisen viestintäyhteistyön voima 21.8.2018 Viestinnän erityisasiantuntija Annukka Lyra maa- ja metsätalousministeriö Yli 70 % Suomen EU:lta saamasta rahamäärästä maaseudun ja maatalouden rahoituksen
SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS
PÖYTÄKIRJA 3/2011 SEUTUHALLITUKSEN KOKOUS Aika: maanantaina 16.5.2011 klo 9.00 11.00 Paikka: Haapajärvi, kaupunginhallituksen kokoushuone Jäsenet (alleviivatut paikalla) Maija-Liisa Veteläinen Raimo Kaisto
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)
KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista
Savoniaammattikorkeakoulu. alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä
Savoniaammattikorkeakoulu alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä Kati Partanen, Lehtori (Maatilatalous) Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelman vastuuopettaja Savonia-ammattikorkeakoulu Toimintaa vuodesta
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 2015 1.1.-31.12. Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 2.2.2016 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yritysten toimintaympäristön Yrityksen kehittämisavustus
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa
Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Tekesin ohjelma (2008) 2012 2015 Innovaatiot sosiaali- ja terveyspalveluissa Ohjelman tavoitteena on uudistaa sosiaali- ja terveyspalveluita innovaatiotoiminnan
OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET
OULUN ETELÄISEN KORKEAKOULUKESKUS KANSAINVÄLISEN TOIMINNAN STRATEGISET LINJAUKSET 2013 2020 Kansainvälinen Oulun Eteläinen Vuonna 2020 Alueen koulutus- ja tutkimusorganisaatiot muodostavat kansainvälisesti
Maaseudun kehittämisohjelma
Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020. Maaseuturahoituksen uudet tuulet. Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.
Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma Maaseuturahoituksen uudet tuulet Toimialojen rahoitusseminaari 2016 Helsinki 11.-12.5.2016 Ylitarkastaja Juuso Kalliokoski Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1
URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI
Kuntastrategia 2022 URJALAN TAVOITTEET LYHYESTI Vetovoima Lähipalvelut Elinvoimaisuus Asukaslähtöisyys YRITYSTOIMINTA Edistämme kasvua ja yhteistyötä PALVELUT Varmistamme lähipalvelut kuntalaisille TALOUS
Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely
Kasvua Kainuuseen - alustava hanke-esittely Kainuun Etu Oy, 5.11.2014 Kasvua Kainuuseen -hankekokonaisuus Hankekokonaisuus koostuu kahdesta eri hankkeesta: Kasvua Kainuuseen - Johdon ja henkilöstön kehittäminen
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä. 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen
Tekesin mahdollisuudet tukea kehittämistä 17.4.2012 Nuppu Rouhiainen Rahoitusperiaatteet yritysten projekteissa Rahoitus voi kohdistua tuotteiden, prosessien, palvelu- tai liiketoimintakonseptien ja työorganisaatioiden
Interreg Pohjoinen 2014-2020
Interreg Pohjoinen 2014-2020 Osa-alue Nord ja osa-alue Sápmi Toimintalinjat Ohjelmabudjetti = n. 76 MEUR! 8,6% 29,1% EU-varat n. 39 MEUR IR-varat n. 8 MEUR Vastinrahoitus n. 29 MEUR 29,1% 33,3% Tutkimus
Tervetuloa Aamukahville!
Tervetuloa Aamukahville! Yhteistyö 21.9.2015 Eija Harju Yhteistyö = Elinkeinojen kehittäminen Kyse uudesta tavasta toimia Toimenpide yhteistyö - Lisätään yrittäjien tietämystä ja valmiuksia yhteistyöhön
PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa
Projektin työsuunnitelma PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Kohti konkretiaa kaupunkiverkoston voimalla 1. Lähtökohta Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus
Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena
Team Finland yritysten kansainvälistymisen tukena Tytteli Karvonen-Juntura Team Finland-koordinaattori Lapin ELY-keskus 05.09.2018 2 Tietoa, työkaluja ja verkostoja suomalaisten yritysten ja muiden toimijoiden
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 30.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Oma Häme. Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen. Minna Takala / / versio 0.9
Oma Häme Aluekehitys ja kasvupalvelut Nykytilan kartoitus Tehtävä: Elinkeinoelämän ja innovaatioympäristöjen kehittäminen ja rahoittaminen Minna Takala / 20.2.2017 / versio 0.9 Analyysityökaluna Trello
Yleistä maaseutuohjelmasta
Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset
Markku Lindqvist D-tulostuksen seminaari
Markku Lindqvist 040 190 2554 markku.lindqvist@cursor.fi 3D-tulostuksen seminaari 13.1.2016 2 Uusi itsenäisesti toimiva ja taloudellisesti kannattava 3D-palvelujen tuotanto- ja yritysympäristö Vastaa 3D-alan
valmistellaan tavoitellaan yritysten, korkeakoulujen ja (kehittäjä)organisaatioiden yhteistä ja avointa TKI-alustaa/osaamiskeskittymää ja
Pohjanmaan liiton rahoittama hanke https://www.obotnia.fi/rahoitus/hankerekisteri/tulevaisuud en-digitaalisen-tuotannon-ja-3d-valmistuksenosaamiskeskittyman-valmistelu valmistellaan alueellista digitaalisen
Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet
Luovan alan yritysten rahoitusmahdollisuudet Keski-Suomessa Maaseudun paikalliset toimintaryhmät voivat rahoittaa mikroyritysten kehittämistoimintaa Rahoitus tulee Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista. Aki Parviainen
Ajankohtaista Tekesistä ja Business Finlandista Aki Parviainen 7.11.2017 Business Finland 1.1.2018 alkaen Finpro ja Tekes yhdistyvät uudeksi Business Finland -organisaatioksi. Saman katon alla kaikki innovaatiotoiminnan,
Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite. Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR
Alueellinen kilpailukyky ja työllisyys tavoite Pohjois-Suomen toimenpideohjelma 2007-2013 EAKR 15.2.2007 Terttu Väänänen Pohjois-Suomen ohjelma- -alue Asukasluku: 634 472 as. Pinta-ala: 133 580 km2 Maakunnat:
Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.
Elintarvikealalle strategisen huippuosaamisen keskittymä MIKSI, MITEN JA MILLAINEN? Elintarvike-ja ravitsemusohjelma ERA Anu Harkki 13.11.2006 Miksi huippuosaamisen keskittymä? Hyödyt kansalaisille Hyödyt
Kasvusopimuskäytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13. Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö
käytäntö, Pohjois-Pohjanmaan liitto 16.10.13 Timo Mäkitalo, tutkimuspäällikkö Claes Krüger, kehittämispäällikkö Kuinka Oulu turvaa elinvoiman ja kasvun muutoksessa? Nuori ikärakenne luo perustan koulutuksen
Aluekehitysrahoitus. Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala
Aluekehitysrahoitus Aluekehityspäällikkö Heikki Ojala Organisaatio Aluekehityksen strateginen asema Kriittiset menestystekijät: Rahoitusvälineiden strateginen ja tehokas hyödyntäminen Maakuntaohjelman
TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2)
TKI -toiminnan ja yhteistyön rahoittaminen Satakunnassa. Uuden tiedon ja osaamisen tuottaminen ja hyödyntäminen (EAKR TL 2) Satakunnan rahoitusinfo EU:n ohjelmakausi 2014-2020 5.6.2014 EAKR TL 2 Uuden
Maito-Kurikka. Koulutusta kurikkalaisille maitotiloille ja niiden yhteistyökumppaneille
Maito-Kurikka Koulutusta kurikkalaisille maitotiloille ja niiden yhteistyökumppaneille 2 Viralliset tiedot Hankkeen rahoittajat: Leader Suupohja ja Leader Liiveri Kurikan kaupunki osallistujat Hallinnoija
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA
LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Vipuvoimaa EU:lta 2007-2013 Koulutustilaisuudet 23.11. ja 4.12.2007 www.keskisuomi.fi/lehti Pirjo Peräaho Hilkka Laine Keski-Suomen liitto LÄNSI-SUOMEN EAKR-OHJELMA Yritysten
Rahoitus ja verkostot. Katariina Pylsy
Rahoitus ja verkostot Katariina Pylsy Mistä rahoitusta? Aluehallintovirastolta Euroopan Unionilta Kaupungeilta Maakuntien liitoilta Ministeriöiltä Opetushallitukselta Säätiöiltä ja rahastoilta Taiteen
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö
Yritysrahoitus ja yritysten kehittämispalvelut 1.1.-30.6.2017 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusyksikkö 15.8.2017 Myönnetty rahoitus maakunnittain Yrityksen kehittämisavustus Yritysten toimintaympäristön
Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma)
Tietoyhteiskuntaneuvosto Luova monimuotoinen oppiminen uudistuvassa Suomessa (LUMOUS-ohjelma) Eero Silvennoinen Koulutus, tutkimus ja tuotekehitys jaoston puheenjohtaja Teknologiajohtaja, Tekes Tavoitteena
Yrityksen kehittämisavustus
Yrityksen kehittämisavustus Laki valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 9/2014 Valtioneuvoston asetus valtionavustuksesta yritystoiminnan kehittämiseksi 716/2014 TEM/1012/03.01.04/2015 ohje
Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä. Maija Innola 17.11.2010
Testien käyttö korkeakoulujen opiskelijavalinnoissa seminaari Fulbright Centerissä Maija Innola 17.11.2010 Ulkomaisten opiskelijoiden määrä kasvanut suomalaisissa korkeakouluissa Vuonna 2009 ulkomaisia