Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet"

Transkriptio

1 Koulutus- ja tiedonvälityshankkeet Frami to (tietoja päivitetty asetusmuutoksen johdosta )

2 Kehittämishankkeet - tuensaaja Kehittämishankkeet tuen saaja - julkisoikeudelliset yhteisöt - yksityisoikeudelliset yhteisöt, joiden - pääasiallinen tarkoitus on muu kuin taloudellinen toiminta tai - jonka ensisijainen päämäärä ei ole voiton tavoittelu Hakijalla oltava riittävät taloudelliset ja toiminnalliset edellytykset Ero hakijan tavanomaiseen toimintaan

3 Koulutus ja tiedonvälitys Tuttu toimenpide, mutta aiempaa rajatumpi kaudella Ammatillinen koulutus, maa- ja metsätalousala sekä pkyrittäjät kohderyhmänä Kouluttajalta edellytetään vahvaa asiantuntemusta Voi sisältää rajatusti yrityksille räätälöityjä osia, tila- ja yritysvierailua Monimuotokoulutus Tiedonvälityshankkeissa demonstraatiot mahdollisia, ns. esittelyhankkeisiin voi sisältyä myös investointeja Leader-toimenpiteenä voi olla laajempi sisältö, mm. maaseudun asukkaiden koulutukset

4 M01 Tietämyksen siirtoa ja tiedotusta koskevat toimet Sisältää alatoimenpiteet 1.1 tuki ammatilliseen koulutukseen ja pätevyyden hankkimiseen 1.2 tuki esittely- ja tiedotustoimintaan Toimenpiteellä parannetaan maaseudun elinkeinoelämän kestävyyttä ja maaseudun yritysten kilpailukykyä Toteutetaan hankkeita, jotka parantavat maaseutuyrittämiseen ja sen uudistamiseen liittyvää ammattitaitoa ja osaamista. Lisätään yrittäjien ja toimijoiden tietämystä ja valmiutta yhteistyöhön

5 Tavoitteita Lisätä mm. yritysten johtamiseen ja kehittämiseen, markkinointiin, ympäristöön, vesienhoitoon ja energiatehokkuuteen liittyvää osaamista ja omaehtoista ammattiosaamisen ajan tasalla pitämistä sekä tietopohjan vahvistamista. Leader-toimintatapa: tietoisuus ja osaaminen mm. energiatehokkuuteen, tietotekniikan ja etäyhteyksien hyödyntämiseen, paikallisvaikuttamisen mahdollisuuksiin ja yrittämiseen liittyen Uusimman tutkimustiedon välittäminen -> innovaatiot Osaamisen lisääminen -> uudet ratkaisut ja toimintamallit

6 Koulutus ja tiedonvälitys - kohderyhmä Yrittäjien ammatillinen koulutus - maa- ja metsätalousyrittäjät - elintarvikealan yrittäjät - muut maaseudun mikro ja pk-yrittäjät Leader-ryhmien kautta myös maaseudun asukkaiden koulutus - osaamisen ja toimintavalmiuksien kehittäminen ja yhteistyövalmiuksien lisääminen - hyöty paikallisille yrittäjille, asukkaille ja muille toimijoille (yhdistykset, kolmannen sektorin toimijat)

7 Koulutus Koulutuksen laajuus säilynyt entisellään: - vähintään 20 x 45 min. - enintään 45 opintopistettä Pääsääntöisesti ryhmille suunnattavaa monimuotokoulutusta (perinteiset kurssit, verkkokoulutus, työpajat, valmennus) Enintään puolet koulutuksesta voidaan toteuttaa vierailuna tiloilla, kiinteistöillä, yrityksissä tai muissa vastaavissa tiloissa. Esim. uudet menetelmät tai teknologiat, tilojen monialaisuus, lyhyet jakeluketjut -> mahdollisuus oppia toisilta! Kesto voi olla säädettyä lyhyempi, jos koulutustoimenpide toteutetaan osana muuta kehittämishanketta

8 Tiedonvälitys Välitetään tietoa uusista tuotanto-, markkinointi- tai palvelumenetelmistä tai muista liiketoiminnan olennaista parantamista koskevista menetelmistä Välitetään tietoa esim. energia- tai ympäristöasioista tai maaseudun kannalta olennaisista kysymyksistä yrityksille tai muille maaseudun toimijoille ja asukkaille Voi sisältää mm. verkkotiedotusta, näyttelyitä, demonstraatioita, tilaisuuksia, esitteitä ja esittelyitä. Esittelytoimessa hyväksytään kohtuulliset investointikustannukset Esittelytoimi: uuden innovaation, taidon tai toimintamallin esittely, jonka tarkoituksena on niiden käytön leviäminen ja toiminnan kehittyminen

9 Koulutus- ja tiedonvälityshankkeen tukemisen edellytykset Täydennys- ja lisäkoulutusta Tukea ei myönnetä tutkintoon johtavan ammatillisen koulutuksen järjestämiseen (ei saa kuulua osaksi perustai jatkokoulutustutkintoa) laatuun ja laajuuteen nähden ammattitaitoinen kouluttaja Henkilöstölle on tarjottava säännöllistä koulutusta tehtävien hoitamiseen Tuensaajien on tarvittaessa voitava osoittaa, että hankkeessa työskentelevillä on hankkeen toteuttamisen kannalta tarvittava koulutus tai osaaminen

10 Koulutus ja tiedonvälitystoimenpiteen tukitasot Hankeasetus 1174/2014, 10 a -> HUOM! asetusmuutos alkaen Koulutustoimenpide, joka ei kohdistu tietylle toimialalle tai toimijajoukolle 90 % (ei katsota valtion tueksi) Maatalouden alkutuotanto tai maataloustuotteiden jalostus tai kaupan pitäminen 90 % (ryhmäpoikkeusasetus) Metsätalousala 90 % (ryhmäpoikkeusasetus) Muut mikro- ja pienyritykset 70 % (ryhmäpoikkeusasetus) Rajattu joukko muita yrityksiä kuin maa- ja metsätalousyrityksiä -> tuki yritysryhmälle vähämerkityksisenä tukena osallistujayrityksille 75 % Tiedonvälityshankkeet 100 % Tiedonvälityshankkeiden esittelytoimiin liittyvät investoinnit 60 %

11 Huomioita Leader-ryhmän puoltamaan hankkeeseen tukea voidaan myöntää enintään euroa Tuki voidaan myöntää kertakorvauksena ja välillisten kustannusten osalta prosenttimääräisenä korvauksena Valintakriteerit: Koulutushanke: Missä määrin hanke kykenee lisäämään osaamista? Tiedonvälityshanke: Missä määrin hanke lisää tietoa ja tiedon ja osaamisen tehokasta hyödyntämistä? Tilaneuvontaa tuetaan maaseutuohjelman neuvontatoimenpiteessä Yrityskohtainen neuvonta ja valmennus toteutetaan tila- ja yritystoiminnan kehittämistoimenpiteen kautta

Koulutus- ja tiedonvälitys

Koulutus- ja tiedonvälitys Koulutus- ja tiedonvälitys Savonlinna 25.5.2015 Mikkeli 27.5.2015 Kehityspäällikkö Ossi Tuuliainen Etelä-Savon ELY-keskus Maaseutupalvelut yksikkö M01 Tietämyksen siirtoa ja tiedotusta koskevat toimet

Lisätiedot

Tietämyksen siirtoa ja tiedotusta koskevat toimet (M01) Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info

Tietämyksen siirtoa ja tiedotusta koskevat toimet (M01) Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info Tietämyksen siirtoa ja tiedotusta koskevat toimet (M01) Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Tuki ammatillista koulutusta ja taitojen hankkimista koskeville

Lisätiedot

Elinkeinojen kehittämisen rahoitusmahdollisuudet; maaseudun hanketuet

Elinkeinojen kehittämisen rahoitusmahdollisuudet; maaseudun hanketuet Elinkeinojen kehittämisen rahoitusmahdollisuudet; maaseudun hanketuet Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Ajankohtaispäivä yritysneuvojille 11.6.2015 Sivu 1 11.6.2015 YRITYSTEN KEHITTÄMINEN -investointituet

Lisätiedot

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020

Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Pirkanmaan maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Biotalous Pirkanmaalla 27.1.2015 Anne Värilä Maaseudun kehittämisen ohjelmavastaava Pirkanmaan ELY-keskus Alueelliset kehittämistoimenpiteet Koulutus

Lisätiedot

Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit

Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit Hanketukien tukimuodot ja tasot sekä hakukriteerit Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Timo Pukkila 11.2.2015 1 Kehittämishankkeet tuen saaja - julkisoikeudelliset

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus 30.3.2015 LUONNOS Valtioneuvoston asetus maaseudun hanketoiminnan tukemisesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu Helsingissä päivänä huhtikuuta 2015 Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti

Lisätiedot

Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015

Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015 Maaseudun hanketukien rahoitusmahdollisuudet Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Rahoitusinfo 12.6.2015 Sivu 1 12.6.2015 Keski-Suomen alueellinen maaseudun kehittämissuunnitelma 2014-2020 Rahoitus (EU+valtio)

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus maaseudun hanketoiminnan tukemisesta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti kumotaan maaseudun hanketoiminnan tukemisesta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Maaseutuohjelma. vesistökunnostusten rahoituslähteenä. Vesistökunnostusverkoston seminaari Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Maaseutuohjelma vesistökunnostusten rahoituslähteenä Vesistökunnostusverkoston seminaari 7.6.2016 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus Pisara, Retkisatamat Geopark kuntoon, Kivijärven venereitti, Rauhan

Lisätiedot

Maaseuturahaston rahoitusinfo Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija

Maaseuturahaston rahoitusinfo Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija Maaseuturahaston rahoitusinfo 30.9.2015 Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija Sivu 1 1.10.2015 Yritystukihankkeiden tilannekatsaus ELY-keskukseen saapunut noin 30 yritystukihankemusta

Lisätiedot

Yritysryhmien kehittämishankkeet työkaluna

Yritysryhmien kehittämishankkeet työkaluna Yritysryhmien kehittämishankkeet työkaluna Maaseudun kehittäjien tapaaminen Helsinki 1.12.2016 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto EI TUETA YRITYSTOIMINTAA TUETAAN MUUTOSTA TUETAAN YRITYSTOIMINNAN KEHITTYMISTÄ,

Lisätiedot

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom Heli Tommiska, SILMU ry

Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom Heli Tommiska, SILMU ry Ihmisten kokoisille ideoille! För dina idéer! Kuggom 28.2.2017 Heli Tommiska, SILMU ry Leader - SILMU Hallitus valittu kolmikantaperiaatteen mukaisesti puheenjohtaja Marja Teppinen, Mäntsälä 9 jäsentä

Lisätiedot

Kehittämisen työkaluja elintarvikeyrityksille

Kehittämisen työkaluja elintarvikeyrityksille Kehittämisen työkaluja elintarvikeyrityksille Webbiseminaari 20.3.2017 Reijo Martikainen Maaseutuvirasto reijo.martikainen@mavi.fi Koulutushankkeet (toimenpide 1) Muun yritystoiminnan koulutus, 70 % Yritysryhmän

Lisätiedot

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty

Lisätiedot

Yhteistyöhankkeet. Frami Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Hanna Mäkimantila

Yhteistyöhankkeet. Frami Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Hanna Mäkimantila Yhteistyöhankkeet Frami 9.4.2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus, Hanna Mäkimantila 8.4.2015 Yhteistyö Vastaa sisällöltään elinkeinojen kehittämishanketta Koskee maaseudun kaikkia toimialoja Hankkeessa edellytetään

Lisätiedot

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti

Leaderistä rahoitusta. Karkkila Lohja Salo Vihti Leaderistä rahoitusta Karkkila Lohja Salo Vihti Rahoituskausi 2014-2020 Leader-toiminta Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Maaseudun kehittäminen Mieslahti 10.02.2015 Sisältö Alueellinen ja paikallinen kehittäminen Uudistuksia Koulutus ja tiedonvälitys Palvelut ja kylien

Lisätiedot

Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo

Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla. Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo Yritystoiminnan kehittäminen hanketuilla Veli Koski, Keski-Suomen ELY-keskus Yritysrahoitusinfo 19.1.2016 Sivu 1 19.1.2016 YRITYSTEN KEHITTÄMINEN -investointituet - toteutettavuustutkimukset - perustamistuki

Lisätiedot

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali

Kehittämishankkeet. Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kymmenen virran sali Kehittämishankkeet Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 5.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 6.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus

Lisätiedot

Kehittämishankkeet. Juha Määttä, Kehittämispäällikkö Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kajaani

Kehittämishankkeet. Juha Määttä, Kehittämispäällikkö Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo Kajaani Kehittämishankkeet Juha Määttä, Kehittämispäällikkö Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 13.5.2015 Kajaani Sivu 1 13.5.2015 Hakujen alkaminen ja valintajaksot ELY-keskus Ensimmäinen osa hausta alkoi 11.5

Lisätiedot

Yleistä maaseutuohjelmasta

Yleistä maaseutuohjelmasta Yleistä maaseutuohjelmasta -Hankehallinnointikoulutus 15.1.2018 Maria Konsin-Palva Uudenmaan maaseutuohjelmavastaava Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Hankehallinnointikoulutus 15.1. Leader-ryhmät ja ELY-keskukset

Lisätiedot

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maakunnan yhteistyöryhmä 8.12.2014 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö

Kyläverkkokoulutus 1.9.2011. Noora Hakola Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Kyläverkkokoulutus 1.9.2011 Maaseutuelinkeino-osasto Maaseutu- ja rakenneyksikkö Sivu 1 16.9.2011 Kyläverkkohankkeet ja lisävaroilla rahoitettavat laajat laajakaista hankkeet HankeVNA 22 : - Yleishyödyllisen

Lisätiedot

Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013

Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus myöntänyt noin 36 milj. julkista tukea (EU+valtio), josta Yritystukiin 52 % Keskeisimmät toimialat metalli, elintarvikkeiden jatkojalostus,

Lisätiedot

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020

Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet 2014-2020 Satakunnan rahoitusinfo Pori 5.6.2014 Satakunnan ELY-keskus, Aluekehitysyksikkö, Timo Pukkila 6.6.2014 1 Maaseuturahasto Satakunnassa 2007-2013 Satakunnan ELY-keskus

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankekoulutus ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille

Maaseuturahaston hankekoulutus ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille Maaseuturahaston hankekoulutus ELY-keskuksesta suoraan haettujen kehittämishankkeiden toteuttajille 26.2.2016 Juha Määttä Kainuun ELY-keskus Sivu 1 25.2.2016 Kainuun ELY-keskus Yleistä tästä koulutusmateriaalista

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Asiantuntija Kalevi Hiivala Sivu 1 19.2.2015 Esityksen sisältö Yleistä maaseudun yritystuesta Investointituki Perustamistuki Valintakriteerit Hakeminen

Lisätiedot

YRITYSRYHMÄT KEHITTÄMISVÄLINEENÄ

YRITYSRYHMÄT KEHITTÄMISVÄLINEENÄ Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 YRITYSRYHMÄT KEHITTÄMISVÄLINEENÄ Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Yritysryhmähanketilaisuudet 9.10.2017 Hattula, Lepaan kartano 10.10.2017 Hollola, Hollolan

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet Maaseuturahaston toimenpiteet ja Satakunnan alueelliset painopisteet 2014-2020 Rahoitusinfo Noormarkun klubi 12.2.2015 Satakunnan ELY-keskus, Maaseutuyksikkö, Timo Pukkila 11.2.2015 1 Esityksen sisältö

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukainen yritysrahoitus ohjelmakaudella

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukainen yritysrahoitus ohjelmakaudella Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman mukainen yritysrahoitus ohjelmakaudella 2014-2020 Älykäs ja osallistava kasvu maaseutualueilla: Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Sivu 1 16.5.2014

Lisätiedot

Elinkeinojen kehittäminen. Maaseuturahasto Paimio 9.6.2015. Varsinais-Suomen ELY-keskus Seppo Jaakonmäki

Elinkeinojen kehittäminen. Maaseuturahasto Paimio 9.6.2015. Varsinais-Suomen ELY-keskus Seppo Jaakonmäki Elinkeinojen kehittäminen Maaseuturahasto Paimio 9.6.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus Seppo Jaakonmäki Sivu 1 9.6.2015 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus. Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin

Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus. Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin Maaseudun kehittämisohjelma Ajankohtaiskatsaus Pohjanmaan ELY-keskus Sirkku Wacklin 12.6.2015 Sivu 1 18.6.2015 Ajankohtaista Vuonna 2015 ei erityisiä painopisteitä, vaan ohjelma otetaan käyttöön koko laajuudessaan

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus syyskuu 2014 Sivu 1 Kokemukset ohjelmakaudesta 2007-2013 Pohjois-Karjalan elintarvikeala Maaseuturahasto ylivoimaisesti suurin toimialan julkinen rahoittaja

Lisätiedot

MAASEUTURAHASTOSTA. Etelä-Savon kalastusaluepäivä Kaija Siikavirta. Sivu

MAASEUTURAHASTOSTA. Etelä-Savon kalastusaluepäivä Kaija Siikavirta. Sivu MAASEUTURAHASTOSTA Etelä-Savon kalastusaluepäivä 3.12.2015 Kaija Siikavirta Sivu 1 7.12.2015 MAASEUTUOHJELMAN 2014-2020 STRATEGISET PAINOPISTEET OVAT: 1. Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta

Lisätiedot

HANKETUKIKOULUTUS. Hämeenlinna 18.3.2015 Lahti 19.3.2015. Antti Pitkänen Hämeen ELY-keskus

HANKETUKIKOULUTUS. Hämeenlinna 18.3.2015 Lahti 19.3.2015. Antti Pitkänen Hämeen ELY-keskus HANKETUKIKOULUTUS Hämeenlinna 18.3.2015 Lahti 19.3.2015 Antti Pitkänen Hämeen ELY-keskus 24.3.2015 Tuen myöntämisen yleiset edellytykset Edistää ohjelman tavoitteita, toteutetaan ja hyöty kohdistuu ohjelman

Lisätiedot

Bioenergia-alan kehittäminen maaseuturahastossa 2014-2020 Kukka Kukkonen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Sivu 1 18.2.2015

Bioenergia-alan kehittäminen maaseuturahastossa 2014-2020 Kukka Kukkonen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Sivu 1 18.2.2015 Bioenergia-alan kehittäminen maaseuturahastossa 2014-2020 Kukka Kukkonen, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Sivu 1 18.2.2015 Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava

Lisätiedot

Tervetuloa Aamukahville!

Tervetuloa Aamukahville! Tervetuloa Aamukahville! Yhteistyö 21.9.2015 Eija Harju Yhteistyö = Elinkeinojen kehittäminen Kyse uudesta tavasta toimia Toimenpide yhteistyö - Lisätään yrittäjien tietämystä ja valmiuksia yhteistyöhön

Lisätiedot

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen

Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Kestävää kasvua ja työtä 2014-2020 Suomen rakennerahasto-ohjelma Lapin liiton myöntämä tuki 2018 Olli Pohjonen Pk-yritysten energiatehokkuuden edistäminen 1 Tuettava toiminta: tuetaan uusien vähähiilisyyttä

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma , maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma , maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla Hyväksytty Maakunnan yhteistyöryhmässä 18.12.2015 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020, maaseuturahaston hanketuet Etelä-Pohjanmaalla Yleistä Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset Marianne Selkäinaho MMM, maaseudun kehittämisyksikkö Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet

Maaseudun kehittämisohjelma Yritystuet Maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Yritystuet Paltamo 10.2.2015 Yleistä maaseudun yritystuesta Monipuolisempaa ja vahvempaa yrittäjyyttä maaseudun yritystuilla. Yritysten perustamista ja investointeja

Lisätiedot

Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella

Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella 1.1.2017 Kuvaus maaseutuohjelman yritystuen suuntaamisesta 2014-2020 Pohjanmaan ELY-keskuksen toimialueella Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 mahdollistaa yritysten tukemista maaseudulla.

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Uusiutuva energia NYT! tilaisuus 24.2.2016 Timitran Linna, LIEKSA ELY-keskus Haetut yritystuet tukimuodoittain vuonna 2015. -

Lisätiedot

Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015

Leader-rahoitus. Yritysten ja yhdistysten info 2015 Leader-rahoitus Yritysten ja yhdistysten info 2015 Mitä Leader on? Paikallisten toimijoiden kannustaminen omaehtoiseen kehittämistyöhön Opastetaan tekemään ideoista hankkeita Myönnetään Leader-rahoitusta

Lisätiedot

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013. Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus Maaseutu ja mikroyritysten rahoitus 2007-2013 Yritysten verkostoituminen Varjola 01.11.2011 Risto Piesala Keski-Suomen ELY-keskus 1 Kehittämismahdollisuuksia yrityksille Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset

Lisätiedot

ODINE Open data Incubator for Europe

ODINE Open data Incubator for Europe ODINE Open data Incubator for Europe Rahoitus tarkoitettu eurooppalaisille pk-yrityksille, tavoitteena luoda avoimesta datasta liiketoimintaa jopa 100 000 rahoitustuki / yritys asiantuntija-apua bisnesmentoreilta

Lisätiedot

Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020

Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Mahdollisuuksien maaseutu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Ohjelman varat toimenpiteittäin Luonnonhaittakorvaukset*** Ympäristökorvaukset

Lisätiedot

Kehittämishankkeiden valintakriteerit ohjelmakaudella

Kehittämishankkeiden valintakriteerit ohjelmakaudella 21.5.2015 Kehittämishankkeiden valintakriteerit ohjelmakaudella 2014-2020 Maa- ja metsätalousministeriö on 4.3.2015 vahvistanut Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 toteutuksessa käytettävät

Lisätiedot

Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi

Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä ja valmistelussa hankkeiksi on Rahoitusta Paikalliset päättävät alueensa yhteisöjen ja yritysten ideoiden rahoittamisesta. Leader-tuki muodostuu EU:n, valtion ja kuntien rahoituksesta Neuvontaa Leader-ryhmät neuvovat ideoiden kehittelyssä

Lisätiedot

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseutuohjelman mahdollisuuksia Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Valtakunnalliset museopäivät Lappeenranta 19.5.2015 Leena Hyrylä Kaakkois-Suomen ELY-keskus .Salpapolku, Parikkalan

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 YRITYSRAHOITUS Kevät 2015 Heikki Moilanen Lapin Ely-keskus Maaseutu- ja energia yksikkö 17.2.2015 OHJELMAKAUDEN RAHOITUS LAPIN ELY:LLÄ KÄYTÖSSÄ YRITYSTUKIIN

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisaamu. Yritysrahoituksen tietoisku. Keski-Suomen ELY-keskus

Maaseudun kehittämisaamu. Yritysrahoituksen tietoisku. Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun kehittämisaamu Yritysrahoituksen tietoisku Keski-Suomen ELY-keskus 28.9.2016 Maaseutuohjelman rahoitus yrityksille Rahoitusta vuosille 2014-2020 käytettävissä yhteensä n. 24 milj. Tukea myönnetään

Lisätiedot

Yleishyödylliset investointihankkeet

Yleishyödylliset investointihankkeet Yleishyödylliset investointihankkeet Tiina Suutari, ryhmäpäällikkö Kukka Kukkonen, asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Maaseudun kehittämisen rahoitusinfo 28.5.2015 Kymmenen virran sali Sivu 1 28.5.2015

Lisätiedot

Tieto itää - hanketyön mahdollisuudet maatilojen kehittämisessä

Tieto itää - hanketyön mahdollisuudet maatilojen kehittämisessä Tieto itää - hanketyön mahdollisuudet maatilojen kehittämisessä Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö 1 Osaaminen, tiedonvälitys, innovaatiot ja yhteistyö maaseudulla lisääntyvät Maaseutuohjelman

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Maaseuturahaston mahdollisuudet rahoittaa luontomatkailua Etelä-Savossa 27.1.2015 Juva Jukka Kotro Etelä-Savon ELY-keskus Rakennerahastoyksikkö Eurooppa

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen alueelliset ja paikalliset toimenpiteet

Maaseudun kehittämisen alueelliset ja paikalliset toimenpiteet Maaseudun kehittämisen alueelliset ja paikalliset toimenpiteet Yhteistyöllä menestystä maaseudulle - vuoropuhelua uuden ohjelmakauden alussa Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Maa- ja metsätalousministeriö

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman kehittämishankkeet :

Maaseudun kehittämisohjelman kehittämishankkeet : Maaseudun kehittämisohjelman kehittämishankkeet 2014-2020: innovaatiot ja elinkeinojen kehittämien Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Ruokaosasto / maaseudun kehittämisyksikkö Ohjelman varat

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020

Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 Maaseudun kehittämisen yritysrahoitustoimenpiteet ohjelmakaudella 2014-2020 ELY-keskus Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 Aluekehittämisen ajankohtaiskiertue Huhtikuu 2015 Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 13.4.2015 MANNER-SUOMEN MAASEUDUN KEHITTÄMISOHJELMA 2014-2020 * varojen

Lisätiedot

Leaderrahoituksen. yritystuet

Leaderrahoituksen. yritystuet Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava

Lisätiedot

Maaseuturahaston hankemuodot ohjelmakausi Maaseuturahaston rahoitusinfo

Maaseuturahaston hankemuodot ohjelmakausi Maaseuturahaston rahoitusinfo Maaseuturahaston hankemuodot ohjelmakausi 2014-2020 Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Kukka Kukkonen, asiantuntija maaseuturahasto.pohjois-pohjanmaa@ely-keskus.fi puh. 0295 038 232 Maaseuturahaston rahoitusinfo

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen

Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Maaseudun kehittämisohjelman mahdollisuudet maahanmuuttajien kotouttamiseen Vastaanottava maaseutu Helsinki 22.1.2016 Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Mahdollisuuksien maaseutu Maaseutuohjelmalla

Lisätiedot

Kokemuksia yritysryhmähankkeista Pirkanmaan ELY-keskus

Kokemuksia yritysryhmähankkeista Pirkanmaan ELY-keskus Kokemuksia yritysryhmähankkeista Anne Värilä 1 Rahoitettuja yritysryhmähankkeita Ellivuori tunnetuksi Sastamalan kaupunki, kokonaisrahoitus 166 992 Seitsemisen ja Helvetinjärven luontomatkailun kehittäminen

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR)

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ , PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020, PK- YRITYSTOIMINNAN KILPAILUKYKY (EAKR) Tavoitteena luoda yritystoiminnalle paras mahdollinen toimintaympäristö Tuetaan yritysten kasvua, kilpailukykyä ja uusiutumista

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Maatilojen investointi- ja aloitustuet uudella ohjelmakaudella Sanna Koivumäki Maa- ja metsätalousministeriö, Maaseudun kehittämisyksikkö Neuvoston ja parlamentin

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 - Mahdollisuuksien maaseutu - Pohjanmaan ELY-keskus / Sirkku Wacklin Maaseutuohjelman rahoitus Keski-Pohjanmaalla 2007-2013 Kehittämishankkeet 5,8 milj.

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma AJANKOHTAISTA TOIMEENPANOSTA Elinkeinojen kehittäminen

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma AJANKOHTAISTA TOIMEENPANOSTA Elinkeinojen kehittäminen Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014-2020 AJANKOHTAISTA TOIMEENPANOSTA Elinkeinojen kehittäminen Rahoitusinfo 5.5.2015 Kalevi Hiivala Asiantuntija Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus 6.5.2015 YRITYSTEN

Lisätiedot

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä

Pirkanmaan liiton EAKR haku mennessä Pirkanmaan liiton EAKR haku 16.2.2015 mennessä EU-rahoitteisen hanketoiminnan hakuinfo Tiina Harala Yleistä Pirkanmaan liiton EAKR-hausta Haku päättyy 16.2.2015 Auki molemmat toimintalinjat ja periaatteessa

Lisätiedot

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat

Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Maaseuturahasto syksyn hakuteemat Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Rahoitusinfo 13.9.2019 Maaseuturahaston hankerahoitus Yritysten rahoitus Tässä rahoitusinfossa ei käydä läpi yksittäisen yrityksen kehittämiseen

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Yritysrahoitusstrategia Kalevi Pölönen Yksikön päällikkö Innovaatiot ja yritysrahoitus

Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Yritysrahoitusstrategia Kalevi Pölönen Yksikön päällikkö Innovaatiot ja yritysrahoitus Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen Yritysrahoitusstrategia 12.3.2013 Kalevi Pölönen Yksikön päällikkö Innovaatiot ja yritysrahoitus Kalevi Pölönen www.ely-keskus.fi/pohjois-karjala 12.3.2013 1 Taustaa Rahoitusstrategialla

Lisätiedot

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Varsinais-Suomen alueelliset painopisteet

Maaseuturahaston toimenpiteet ja Varsinais-Suomen alueelliset painopisteet Maaseuturahaston toimenpiteet ja Varsinais-Suomen alueelliset painopisteet 2014-2020 Rahoitusinfo / Varsinais-Suomi 10.3.2015 Varsinais-Suomen ELY-keskus, Maaseutupalvelut, Seppo Jaakonmäki 9.3.2015 1

Lisätiedot

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020

Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa 2014-2020 Kehittäjät ja maaseudun yrittäjät Kalvopaketti 2/3 Sisältö Alueellinen ja paikallinen kehittäminen Uudistuksia Koulutus ja tiedonvälitys Palvelut

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liiton EAKR-rahoitus - Pirkanmaan liitolla on vuosittain myönnettävissä noin 2 miljoonaa euroa Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) rahoitusta Suomen

Lisätiedot

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö

Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa. Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Kansainvälinen yhteistyö Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmassa Leena Anttila Maa- ja metsätalousministeriö Sivu 1 17.11.2015 Kansainvälinen Leader-yhteistyö ohjelmakaudella 2007-2013 Missä onnistuttiin?

Lisätiedot

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne

Maaseudun alueelliset kehittämistoimet , valmistelun tilanne Maaseudun alueelliset kehittämistoimet 2014-2020, valmistelun tilanne 22.8.2013 Itä-Suomen maaseudun kehittäjät Valamossa Marianne Selkäinaho Maa- ja metsätalousministeriö Alueellinen maaseudun kehittämisen

Lisätiedot

Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020

Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maaseudun kehittäminen Uudellamaalla 2014 2020 Maria Konsin-Palva Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Mikä maaseutuohjelma? Osaksi EU:n rahoittama kehittämisohjelma, EU osuus tulee maaseuturahastosta - On toteutettu

Lisätiedot

Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM

Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM Tilannekatsaus uuden ohjelmakauden valmistelusta Sanna Koivumäki MMM Sivu 1 Kolme strategista painopistettä Maaseutuohjelmalla edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti,

Lisätiedot

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto

Maaseutuohjelma vartissa. Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Maaseutuohjelma vartissa Leader-ryhmien puheenjohtajat 7.4.2015 Taina Vesanto Eurooppa 2020 -strategian tavoitteet EU:n yhteisen maatalouspolitiikan on vastattava uusiin haasteisiin ruoan, luonnonvarojen

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin

Maaseudun kehittämisohjelma Tavoitteista tuloksiin Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tavoitteista tuloksiin 1 Maaseutuohjelman kolme strategista painopistettä Edistetään biotaloutta ja sen osana maataloutta harjoitetaan taloudellisesti, sosiaalisesti

Lisätiedot

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus

Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus Pirkanmaan liitolta haettava EAKR-rahoitus 9.5.2018 Rakennerahasto-ohjelma Kestävää kasvua ja työtä 2014 2020 (EAKR, ESR) Euroopan aluekehitysrahasto (EAKR) - Tavoitteena: - Parantaa työllisyyttä, lisätä

Lisätiedot

Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille

Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007 2013 ja sitä tarkentava Etelä-Savon maaseudun kehittämissuunnitelma 2007-2013 Rahoitusmahdollisuudet elintarvikealan mikro- ja pk-yrittäjille Elintarvikealan

Lisätiedot

KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN

KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN KANSAINVÄLISYYTTÄ ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUUN Mistä apua ja rahoitusta kansainvälisyyteen Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Yritysrahoitusryhmä Jarmo Kallio 13.12.2010 1 ELY-keskuksen

Lisätiedot

Maaseutuohjelman hanketuet 2014 2020

Maaseutuohjelman hanketuet 2014 2020 Maaseutuohjelman hanketuet 2014 2020 Uudenmaan ELY-keskus Sivu 1 Yleistä 2014-2020 Tukea myönnetään tiedonvälitys-, koulutus-, yhteistyö-, kehittämis-, ja investointihankkeisiin Hankkeet voivat olla paikallisia,

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

Tukea yrityksille Maaseuturahastosta

Tukea yrityksille Maaseuturahastosta Tukea yrityksille 2014-2020 Maaseuturahastosta Ykkösakseli ry lyhyesti Leader-ryhmä alueella Karkkila, Lohja, Salo, Vihti Alueella maaseutualueen asukasmäärä vajaa 140 000 Hallitus käsittelee hankkeet

Lisätiedot

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria

Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria Koulutuspäivä Hippos/ProAgria ProAgria 9.4.2008 Vesa Niskanen Yksikönpäällikkö Uudenmaan TE-keskus/maaseutuosasto Sivu 1 Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2007-2013 (MAKE) Unohtakaa kaikki se mitä

Lisätiedot

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen

Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Mitä tuleva maaseudun ohjelmakausi tuo mukanaan? Yhdistysten erityistuki-info 21.5.2013 Ulla Mehto-Hämäläinen Ohjelmakausi 2014-2020 EU:n kaikkia rahastoja koskevat strategiset tavoitteet: älykäs, kestävä

Lisätiedot

Biokaasuliiketoimintaa Viitasaarelle? Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen,

Biokaasuliiketoimintaa Viitasaarelle? Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen, Biokaasuliiketoimintaa Viitasaarelle? 27.3.2018 Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen, 1.3.2016 30.4.2018 4.4.2018 Biokaasuliiketoimintaa ja -verkostoja Keski-Suomeen, 1.3.2016 30.4.2018

Lisätiedot

ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUPARLAMENTTI

ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUPARLAMENTTI ETELÄ-POHJANMAAN MATKAILUPARLAMENTTI Rahoitusmahdollisuudet mikroyrityksen sähköisen liiketoiminnan kehittämisessä Kuortanen 1.9.2009 Jarmo Kallio MIKROYRITYS Yritys joka työllistää alle 10 työntekijää

Lisätiedot

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.

Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5. Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07) Risto Janhunen, Keski-Suomen ELY-keskus Maaseudun hanketuki-info 27.5.2015 Sivu 1 27.5.2015 Peruspalvelut ja kylien kunnostus maaseutualueilla (M07)

Lisätiedot

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta

Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Tukirahoitusinfo- ja keskusteluilta Kehittämisyhdistys Kalakukko ry Jaana Paananen, toiminnanjohtaja Siilinjärven kyläparlamentti 11.1.2018 Yrityskeskus Innocum SIILINJÄRVI Rahoituksen 4,6 M jakautuminen

Lisätiedot

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry

KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi Kaisa Vihinen/PoKo ry KYLÄTOIMIJAKOULUTUS Ruovesi 24.5.2016 Kaisa Vihinen/PoKo ry PoKo ry:n Navigaattorikehittämisstrategia Paikalliseen kehittämistyöhön paikallisella harkinnalla Yhteisöjen hankkeet Yritysten tukeminen Työnjakoa

Lisätiedot

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen

Viljelijätilaisuudet Savonia Iso-Valkeinen Viljelijätilaisuudet Savonia 17.2.2015 Iso-Valkeinen 20.2.2015 Pauli Lehtonen, Pohjois-Savon ELY-keskus, 18.2.2015 1 Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Ohjelman yleisesittely ja keskeiset uudistukset

Lisätiedot

Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015

Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Yritysrahoituksen iltapäivä, Leppävirta 21.1.2015 Faktaa Mansikasta Yhdistyksen johtavana ajatuksena toimia maaseutualueiden elinvoimaisuuden puolesta Yhdistyksen toimialue Sisä-Savo, Leppävirta, Varkauden

Lisätiedot

Yhdessä enemmän. Maaseutuohjelman kertauskurssi Rakuunanmäellä

Yhdessä enemmän. Maaseutuohjelman kertauskurssi Rakuunanmäellä Yhdessä enemmän Maaseutuohjelman kertauskurssi Rakuunanmäellä 11.3.2016 Yhteistyöllä Kilpailukykyä -hanke Toteuttaa Kaakkois-Suomen alueellisen maaseudun kehittämissuunnitelmaa 2014-2020. Tavoitteet: Maaseudun

Lisätiedot

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ YRITYSRAHOITUKSELLA

KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ YRITYSRAHOITUKSELLA KESTÄVÄÄ KASVUA JA TYÖTÄ 2014-2020 YRITYSRAHOITUKSELLA Eija Pihlaja Pohjois-Savon ELY-Keskus Haasteita ohjelman ratkaistavaksi Yksipuolinen elinkeinorakenne, yritysten heikentynyt kansainvälinen kilpailukyky

Lisätiedot

PK- yritysten EAKR-rahoitus

PK- yritysten EAKR-rahoitus PK- yritysten EAKR-rahoitus Pohjanmaalla 2014-2020 Henrik Broman 6.11.2014 1 Ajankohtaista 15.9. alkoi uusien hakemusten vastaanotto ja kirjaus Sähköinen haku KATSO- tunnisteella https://www.ely-keskus.fi/web/ely/yritystukien-sahkoinen-

Lisätiedot

Innovointi osana maatilojen neuvontaa. Seinäjoki 2.12

Innovointi osana maatilojen neuvontaa. Seinäjoki 2.12 Innovointi osana maatilojen neuvontaa Seinäjoki 2.12 Innovaatio Innovaatio = keksintö + liiketoiminta Innovaatio on yrityksen markkinoille tuoma uusi tai olennaisesti parannettu tuote (tavara tai palvelu),

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus

Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus Maaseudun kehittämisohjelman tilannekatsaus MYR 13.3.2015 Ulla Mehto-Hämäläinen Keski-Suomen ELY-keskus Sivu 1 16.3.2015 Työryhmät MYR asettanut kaksi työryhmää maaseudun kehittämisohjelman tueksi: biotalouden

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot