APOLI KAUPUNKIKÄVELYJÄ
|
|
|
- Olivia Katajakoski
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 APOLI KAUPUNKIKÄVELYJÄ Kuopion arkkitehtuuripoliittisen ohjelman (APOLI) laadintaan liittyvillä opastetuilla kaupunkikävelyillä tutustutaan arkkitehtuuriin ja kaupunkirakennustaiteeseen. Kävelyt kestävät noin puolitoista tuntia. APOLI-kaupunkikävelyjen tarkoituksena on avata pintaa syvemmältä kaikille, niin kuntalaisille, alan ammattilaisille, turisteille kuin muillekin asiasta kiinnostuneille Kuopion kaupunkirakennustaiteen ja arkkitehtuurin helmiä. Monesti kohteet avautuvat aivan uudella tavalla, kun asiantuntijat kertovat taustoista, syntyhistoriasta ja siitä, kuinka kohteet liittyvät laajempaan kaupunkikuvaan, kaupunkiympäristöön ja kaupunkirakenteeseen. Kävelyillä pyritään tuomaan esille Kuopion kaupunkiympäristön parhaita puolia ja keskeisiä tavoitteita, joilla nykytilanteeseen on päästy. Kävelyillä tutustutaan myös siihen, kuinka kohteet linkittyvät APOLI:n keskeisiin tavoitteisiin, joita ovat kaupunkikuvan ominaispiirteiden ymmärtäminen ja vahvistaminen, erityyppisten kaupunkiympäristöjen tunnistaminen, kaupunkiympäristön ja arkkitehtuurin laadun edistäminen sekä monipuolisen kaupunkiympäristön ja kaupunkirakennustaiteen edistäminen. Jo olemassa oleva APOLI on osoittautunut käyttökelpoiseksi ohjeeksi, joka on lisännyt erityyppisten kaupunkijärjestelmien tunnistamista sekä hyvän kaupunkiympäristön ja arkkitehtuurin arvostamista. APOLI:n yksi keskeisimpiä laadun edistämisen instrumentteja on esimerkiksi yleisten arkkitehtuurikilpailujen järjestäminen ja niiden kautta toteutettu laadukkaampi kaupunkiympäristö tai yksittäinen kohde. APOLI-kävelyjen lomassa on tarkoitus tuoda esille myös se, mitä kaupungin panostus laadukkaaseen arkkitehtuuriin ja kaupunkiympäristöön asukkaille merkitsee. Kauppakeskus Apajan / Salacavalan sisäänkäynti torilla, syksy Kuvaaja: Soile Nevalainen.
2 KAUPUNKIKÄVELY 1 Kuopion satama-aluetta ja Maljalahden seutua esitellään ja arvioidaan satama maljalahti kävelyllä 6.6. Oppaina ovat yliarkkitehti Leo Kosonen, asemakaavapäällikkö Martti Lätti ja kaavoitusarkkitehti Matti Asikainen. Kierros alkaa klo 18 Raninin Myllyn edestä Satamakadulta. Kuopion satamassa sijaitsevaan Oy Gust. Raninin vanhan kiinteistön korjaus- ja uudisrakentamiskohde, toukokuu Kuvaaja: Jouni Pekonen. Panoraama satamasta Kuvaaja: Vicente Serra. Sataman uusi Cafe Satama Kuvaaja: Matti Asikainen.
3 KAUPUNKIKÄVELY 2 Savilahden uudistuvan kaupunginosaan ja sen suunnitteluun pääsee tutustumaan ja osallistumaan Savilahti-kävelyllä Oppaina ovat asemakaavapäällikkö Martti Lätti ja Savilahti-projektista kaupunkisuunnittelun projektipäällikkö Mari Piipponen. Kierros alkaa klo 18 Studentian edestä, rannan puolelta (Yliopistonranta 3). Ilmakuva Savilahdesta: Ilmakuva-aineisto Lentokuva Vallas Oy 2015 Kuva Savilahti-projektin nettisivuilta:
4 KAUPUNKIKÄVELY 3 Uutta Pihlajalaakson kaupunginosaa sekä lähiöuudistusta ja joukkoliikennekaupungin suunnittelua esitellään Inkilänmäki Pihlajanlaakso kävelyllä 9.8. Oppaina ovat yliarkkitehti Leo Kosonen ja kaavoitusarkkitehti Virpi Lindell. Kierros alkaa klo 18 Itä-Puijon asukasyhdistyksen ylläpitämän Tätilä-talon edestä (Inkiläntie 7b). Näkymä Pihlajalaakson Ruutikellarinkadulle Inkilänmäen rinteeltä, toukokuu Kuvaaja: Jouni Pekonen. Näkymä Pihlajalaakson uudiskohteisiin, toukokuu Kuvaaja: Jouni Pekonen.
5 KAUPUNKIKÄVELY 4 Keskustan suojelukaavahankkeita ja niiden suunnittelua esitellään suojelukaava-kävelyllä Oppaina ovat asemakaavapäällikkö Martti Lätti ja yli-indententti Tapio Laaksonen. Kierros alkaa klo 18 Kuopion kaupunginteatterin edestä. Näkymä uudistettuun kaupunginteatteriin Kuvaaja: Jouni Pekonen. Näkymä uudistettuun kaupunginteatteriin Kuvaaja: Vicente Serra.
6 Näkymä Sairaalakadun RKY alueelle Valkeisen vastarannalta, lokakuu Kuvaaja: Jouni Pekonen.
ARKKITEHTUURIN, KAUPUNKIARKKITEHTUURIN JA KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SANASTOA
ARKKITEHTUURIN, KAUPUNKIARKKITEHTUURIN JA KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SANASTOA 8.11.2017 Tämä sanasto liittyy Kuopion Arkkitehtuuripoliittiseen ohjelmaan. Sen tarkoituksena on ohjelmaan syventymisen ja käytön helpottaminen.
Eheyttävä kaupunkirakenne Kuopiossa
Eheyttävä kaupunkirakenne Kuopiossa Asuntomessuseminaari Kuopiossa 10.8.2010 Leo Kosonen kaavoituspäällikkö Jalankulku- ja joukkoliikennekaupunki Sormimalli 1993 Sormimalli 2005 KUOPIO Leo Kosonen 12.2.2008
KAUPUNKIRAKENNESUUNNITTELUA, VÄESTÖENNUSTEITA JA ASUNTOTUOTANNON OHJELMOINTIA KUOPIOSSA / Katri Hiltunen
KAUPUNKIRAKENNESUUNNITTELUA, VÄESTÖENNUSTEITA JA ASUNTOTUOTANNON OHJELMOINTIA KUOPIOSSA 13.12.2017 / Katri Hiltunen 1 KUOPION VÄESTÖNLISÄYS Vehmersalmi 2005 Kuntaliitokset yht. + 20 000 asukasta Karttula
Yhteinen olohuone tunnusmerkkejä, puitteita ja kehittämistarpeita Mäntsälä Leo Kosonen kaupunkitutkija, yliarkkitehti
Yhteinen olohuone tunnusmerkkejä, puitteita ja kehittämistarpeita Mäntsälä 4.5.2015 Leo Kosonen kaupunkitutkija, yliarkkitehti Asukkaat Työntekijät Vierailijat asiointi oleskelu viihde Jalankulku Kävely
KUOPIO LUONNOS
KUOPIO LUONNOS 22.11.2016 A R K K I T E H T U U R I J A K A U P U N K I R A K E N N U S TA I D E SISÄLLYS Kuopion kaupunki Kirjapaino: Offsetpaino L. Tuovinen Ky Kuopio 2017 1. 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN
Kävelyä ja pyöräilyä suosiva keskustarakenne
Kävelyä ja pyöräilyä suosiva keskustarakenne Ilmastotavoitteista paikallisuuteen Vaasa 22.9.2016 Leo Kosonen tutkija, yliarkkitehti URBAN FABRICS KAUPUNKIKUDOKSET Kaupunkialue 2 km Tunnistaminen Sekoittuva
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SAIRAALAKATU 4-8 / Hatsala 6-5-5 ja 6 (Valkeisen sairaala ja Savonian kampusalue) ASEMAKAAVAN
Kaupunkikudokset keskustoissa
Kaupunkikudokset keskustoissa Jalankulkukaupungin suunnitteluperiaatteet - Kumppanusfoorumi, Turku 16.2.2017 Leo Kosonen Tutkija, yliarkkitehti Uusi ajattelutapa Kaupunki koostuu kolmesta kudoksesta Theory
Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com
TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera
Innovaatioiden ja teknologian aallot. Kaupunkien kasvun aallot. otti uuden tekniikan tuotteet käyttöönsä.
Innovaatioiden ja teknologian aallot otti uuden tekniikan tuotteet käyttöönsä. 1 Teknologia on kehittynyt vahvoina aaltoina, jotka ovat perustuneet merkittäviin innovaatiohin. Aallot ovat toistuneet noin
Turrin asemakaavan laajennus ja muutos nro 241 Maisema-analyysi
23.12.2015 Pirkkalan Maankäyttö Kuvien tekijänoikeudet Ilmakuvat: Google maps, Paitsi dia 10 Pirkkalan kunta Dia 3, viistoilmakuva: Lentokuva Vallas Oy Katunäkymät: Google streetview Dia 2, Turrin asuinalue
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT ASEMAKAAVOITUS
KAUPUNKIYMPÄRISTÖN SUUNNITTELUPALVELUT ASEMAKAAVOITUS ASEMAKAAVOITUKSEN HENKILÖSTÖ Martti Lätti asemakaavapääikkö Ua Korhonen kaavoitusarkkitehti Virpi Linde kaavoitusarkkitehti Paui Sonninen kaavoitusarkkitehti
NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA. Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS. Strateginen maankäytönsuunnittelu 3.2.2015 TK
NEULANIEMEN OSAYLEISKAAVA Rakennemallivaihtoehtojen vertailu LUONNOS Neulaniemen rakennemallien kuvaus VE1 Vuoristotie Malli pohjautuu kahteen tieyhteyteen muuhun kaupunkirakenteeseen. Savilahdesta tieyhteys
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/ (9) Kaupunginhallitus, suunnitteluasiat. Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika maanantai klo 15:00-15:45 Paikka Kaupungintalo, kaupunginhallituksen kokoushuone Saapuvilla olleet jäsenet Pekka Kantanen, puheenjohtaja
SUOMEN ARKKITEHTUURIOHJELMA
SUOMEN ARKKITEHTUURIOHJELMA Oulu, kaupunkisuunnitteluseminaari Oulun imago raikas vai tunkkainen? 7.10.2015 Leena Rossi Suomen arkkitehtiliitto SAFA, puheenjohtaja Kuka tai mikä on Oulun pahin kilpailija?
Uuden Oulun identiteettiä etsimässä. Prof. Helka-Liisa Hentilä
Uuden Oulun identiteettiä etsimässä Prof. Helka-Liisa Hentilä 28.9.2011 Runko Paikan identiteetti Paikkaidentiteetti Kaupunkitilan fyysiset ominaispiirteet Kaupunkitila, toiminnot ja tilakäyttäytyminen
Tänään klo Keskustelutilaisuus: Kumpulanmäen kaavoitus ja arkkitehtuurikilpailun ehdotukset. Tervetuloa!
Tänään klo 17-19 Keskustelutilaisuus: Kumpulanmäen kaavoitus ja arkkitehtuurikilpailun ehdotukset Tervetuloa! Illan ohjelma 17.00 Tervetuloa! Illan ohjelma ja osallistuminen Vuorovaikutussuunnittelija
GREEN SCHOOL. -periaatteet ja ekologisesti kestävä KUOPION TAIDELUKIO LUMIT (LUONNOS)
GREEN SCHOOL -periaatteet ja ekologisesti kestävä rakentaminen KUOPION TAIDELUKIO LUMIT 25.1.2016 (LUONNOS) Esipuhe ja Lumitin suhde Kuopionlahden kaupunkikehityshankkeeseen Kuopion kaupunginhallituksen
KUOPION ALATORI - KAUPPAKÄYT
KAUPALLISESSA KESKIÖSS SSÄ KUOPION ALATORI - KAUPPAKÄYT YTÄVÄ 1 KUOPION ALATORI - KAUPPAKÄYT YTÄVÄ 2 KUOPION ALATORI Kauppapaikka Tapaamispaikka Yhteyksien tekijä - TAVATAAN ALATORILLA! 3 KUOPION ALATORI
Kaupunkien keskustat 1.-2.10.2013. Maakuntamuseoiden ja Museoviraston kulttuuriympäristön neuvottelupäivät
Kaupunkien keskustat 1.-2.10.2013 Maakuntamuseoiden ja Museoviraston kulttuuriympäristön neuvottelupäivät Osa 1. Keskustojen määrittely ja kehittäminen Osa 2. Kaupunkeja Osa 3. Kaupunkiarkeologia 3.10.
kaupunkisuunnittelujohtaja Juha Romppanen Asemakaavoitus
Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue Suunnittelupalvelut Asemakaavoitus Virpi Lindell 17.8.2017 Kaupunginhallitus Asianro 5988/2014 Asemakaavan muutos / Maljalahti 3-25-7 (Kiinteistö Oy Kuopion
KUOPIO ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA
KUOPIO ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA SISÄLLYS Kuopion kaupunki Kirjapaino: Offsetpaino L. Tuovinen Ky Kuopio 2017 1. 1.1. 1.2. 1.3. 1.4. ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA... Ohjelman tarkoitus... Ohjelman
Arkkitehtuuri voimavarana. Jukka Kullberg
Arkkitehtuuri voimavarana Jukka Kullberg 24.1.2014 Arkkitehtuuri on osa koko Vantaan kehittämisstrategiaa Hyvä kaupunkiympäristö on edellytys sekä asukkaiden viihtymiselle että kaupungin kilpailukyvylle
VÄINÖLÄNNIEMI AL-39 III VI IV III III III. saa-2. p sr sr dB p saa-2. 35dB. ap (1-35-1) 35dB. sr-30. saa-2 saa-2.
990:0M50 S 4 S4 6 3 9 S0 3 4 5 7 36 5 83.4 84.3 84.3 84.8 87.9 88.5 83.5 Satamakatu Koljonniemenkatu Minna Canthin katu 50 0 0 40 30 0 500 76500 yap/50 ap/00pm rto- ap/sr- saa- (--) (--) p sr-5 4500 ap
Terveystiedon uudistuva opetussuunnitelma perusopetuksessa
Terveystiedon uudistuva opetussuunnitelma perusopetuksessa Opetushallitus Peltonen Heidi, opetusneuvos Terveystietopäivät 2014 7.-8.4.2014, Paasitorni, Helsinki 3.4.2014 OPH/YL/LU/HP/2013 1 Terveystieto
Kaupunkikudosten viherrakenteet
Kaupunkikudosten viherrakenteet Kesäluentopäivät Kuopiossa 25.8.2016 Leo Kosonen tutkija, yliarkkitehti 1. Kaupunkikudokset 2. Viherrakenteet 3. Kaupunkikudosten viherrakenteet (Esimerkkejä) Kuopion Malli
Lasten museokesä 2013
Lasten museokesä 2013 Museoiden kesä on täynnä tapahtumia, ja moni niistä on tarkoitettu erityisesti lapsille. Haluaisitko kehrätä, oppia vanhan ajan valokuvauksesta ja otattaa itsestäsi visiittikorttikuvan
Tiedotteen lopussa on jäsenmaksupankkisiirtolomake. ATENEUM KUTSUU Suomen taiteen tarina-näyttelyyn La klo 13-14, kahvitus tämän jälkeen.
JÄSENKIRJE 1/2018 Muista jäsenmaksu Hyvä Me haapavetiset ry:n jäsen Alkanut vuosi 2018 on yhdistyksen 38. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 13.3.2018 Sirkka ja Seppo Larun kotona Espoon Vallikalliossa.
Lahti kestävän kehityksen edelläkävijä?
Lahti kestävän kehityksen edelläkävijä? 101 665 asukasta (2012), kasvuvauhti 0.7 % Pinta-ala 154,6 km2 Tärkeimmät työllistäjät: palvelut, koulutus, puunjalostusteollisuus, mekatroniikka, elintarviketeollisuus
Digiväylä hankekokonaisuus
Digiväylä hankekokonaisuus Digitaalinen sisältö Outokumpulaisille ja matkailijoille pitäisi tarjota jotain mielenkiintoista ja uutta Ainutlaatuisen rakennusperinnön hyödyntäminen, joka toisi lisäarvoa
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIITE 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA UUSIKYLÄ II J ASEMAKAAVAN MUUTOS OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA (KAAVA-ALUEEN RAJAUS) JA ILMAKUVA 1 Teema: Forssa Tasot:
Kiinteistökehityshankkeista uutta vetovoimaa Kiinteistöhankkeet ja keskustan elinvoimaisuus
Kiinteistökehityshankkeista uutta vetovoimaa Kiinteistöhankkeet ja keskustan elinvoimaisuus Apulaiskaupunginjohtaja Juha Isosuo, Hämeenlinna SISÄLLYSLUETTELO 1. Hämeenlinna 3-7 2. Mitkä asiat tukevat/
Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi KIRA 6.9.2011
Kiinteistö- ja rakentamisfoorumi KIRA 6.9.2011 viheralueiden merkitys ja mahdollisuudet kaupunkisuunnittelussa Terhi Tikkanen-Lindström WSP Ympäristö & Arkkitehtuuri muutosvoimia kaupunkien tiivistyminen
Täydennysrakentaminen ja asemakaavoitus. Lokakuu 2017 Linda Wiksten Asemakaavoitus Asemakaavakoordinointi
Täydennysrakentaminen ja asemakaavoitus Lokakuu 2017 Linda Wiksten Asemakaavoitus Asemakaavakoordinointi Helsinki kasvaa ja tiivistyy Uuden strategian tavoitteet: Kaupunkiin rakennetaan vuosittain 6 000
A B C. Avoimen hallinnon ja LOGO
Kokei le!?! A B C Avoimen hallinnon ja vuoropuhelun edistäjä LOGO Otakantaa.fi on oikeusministeriön kehittämä avoimen valmistelun vuorovaikutuskanava. Ota käyttöön päätöksenteon valmistelun ja johtamisen
MINNA CANTHIN KATU 28 KONTTISEN LIIKETALO KIINTEISTÖN MYYNNIN TARJOUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA LUONNOS
MINNA CANTHIN KATU 28 KONTTISEN LIIKETALO KIINTEISTÖN MYYNNIN TARJOUSKILPAILU KILPAILUOHJELMA LUONNOS 22.9.2017 KUOPION KAUPUNKI 1. Yleistä Kuopion kaupunki järjestää tarjouskilpailun Kuopion kaupungin
Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma
TAMPERE Asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma 13.3.2014 LINNAINMAA-5609-12, KARKONMÄENKATU 8, PIENTALOTONTIN JAKAMINEN. KAAVA NRO 8530. Kaava-alue lähivaikutusalueineen Ilmakuva kaava-alueesta
TULOKSET. Sija: Nimi: Seura: Aika: Sakot: yht: Tulos:
D 3,4 km 1. Salokannel Satu Varsinais-Suomi 19:20.3 3 2 5 24:20.3 2. Koivulahti Katja Etelä-Häme 20:40.1 2 4 6 26:40.1 3. Ala-Aho Arja Etelä-Pohjanmaa 25:33.2 4 3 7 32:33.2 H 5 km 1. Pekonen Samu Keski-Suomi
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/ (9) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta. Kuntatekniikkaliikelaitoksen kokoustila 2. krs.
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 6/2017 1 (9) Julkinen Kokoustiedot Aika keskiviikko klo 15:00-15:35 Paikka Lisätietoja Kuntatekniikkaliikelaitoksen kokoustila 2. krs. (Suurmestar) HUOM! Muuttunut kokouspäivä,
Kuopio kutsuu jäämään! Kulttuuria, viihdettä ja virkistymistä Kuopiossa ja
Kuopio kutsuu jäämään! Kulttuuria, viihdettä ja virkistymistä Kuopiossa 16.9. ja 17.9. 2016 Kuva:Kuopion kaupunki/nevalainen Soile Perjantai 16.9. Kauppaneuvos Gustav Raninin jalan jäljillä Korttelimuseo
UF - Kolme kaupunkijärjestelmää ajattelutapa malli teoria
UF - Kolme kaupunkijärjestelmää ajattelutapa malli teoria Ohjausryhmä Helsingissä 24.1.2014 Suomen ympäristökeskus Leo Kosonen Arkkitehti, erikoistutkija Projektin perustiedot Neljä työvaihetta: 1. Neljän
Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen
Parikkalan kuntastrategian laadinta (Kuntalaki 37 ) Valtuustoseminaari 19.2.2018 Kunnanjohtaja Vesa Huuskonen Kuntalaki 37 (410/2015) mukaan kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan
KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI
KUOPION TYÖLLISYYSSEMINAARI 22.-23.2.2017 Pohjois-Savossa järjestetään vuonna 2017 maakunnan yhteinen työllisyysviikko viikolla 8. Työllisyysviikon tavoitteena on nostaa esille työllisyyden edistämiseen
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/ (5) Kaupunkisuunnittelulautakunta Akp/
Helsingin kaupunki Pöytäkirja 29/2013 1 (5) 353 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle asemakaavan muutoshakemuksesta, joka koskee tonttia 31038/14, Lauttasaarentie 20 Pöydälle
Korkean rakentamisen selvitys Oulussa. Jere Klami, kaavoitusarkkitehti, asemakaavoitus, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut
Korkean rakentamisen selvitys Oulussa Jere Klami, kaavoitusarkkitehti, asemakaavoitus, yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut Uuden Oulun yleiskaavan perusselvitys työryhmässä yleiskaavoitus, asemakaavoitus
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OTE AJANTASA-ASEMAKAAVASTA JA KAAVA-ALUEEN RAJAUS ALUEEN ORTOKUVA 2011 1 Kohde Kaavan lähtökohdat ja tavoitteet Vireilletulo Maakuntakaavojen yhdistelmä Asemakaavan muutos Korkeavaha I B Aloite: Kupungin
KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO
KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO 14.12.2009 Kaisatalo hanke Visio Keskustakampuksen tiedekirjasto on opiskelijoiden ja tutkijoiden arvostama tutkimus-, opiskelu- ja työskentely-ympäristö,
MITEN? Tutustu kaupunkitilaohjeeseen osoitteessa
31.5.2016 MIKÄ? Helsingin kaupunkitilaohje on julkisen tilan hankintojen, suunnittelun, rakentamisen ja ylläpidon käsikirja suunnittelijoille, viranomaisille ja päättäjille. Lisäksi ohje toimii taustatietona
ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA
ARKKITEHTUURIPOLIITTINEN OHJELMA Hyväksytty 16.2.2009 YMPÄRISTÖ- JA KAAVOITUSVIRASTO VISIO TURKU on kansallisesti ja kansainvälisesti arvostettu Itämeren kulttuurihistoriallinen kaupunki, jonka korkeatasoinen
Avoimet Lappeenrannan satama
Avoimet Lappeenrannan satama 20.9.2008 NAISET 1 Arja Villanen 3450 gr 2 Terttu Huhtiniemi 1880 gr 3 Seija Mäkirinta 1690 gr 4 Mirja Huotilainen 1555 gr 5 Martta Huuskonen 1170 gr 6 Varpu Korhonen 1055
Valkeakosken maankäytön strateginen kehityskuva
Valkeakosken maankäytön strateginen kehityskuva Työn tarkoitus Aikataulu Osallistumismahdollisuudet 28.6.2017 28.6.2017 Page 1 Mikä on maankäytön strateginen kehityskuva? Valkeakosken strateginen kehityskuva
Valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen
Valtiovarainvaliokunnan liikennejaosto 15.08.2018 Kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen Missio Kuopio kumppaneineen mahdollistaa kestävän kasvun ja hyvän elämän. Missio kertoo tiivistetysti Kuopion kaupungin
Asemakaavan seurantalomake
Asemakaavan seurantalomake Asemakaavan perustiedot ja yhteenveto Kunta 297 Kuopio Täyttämispvm 6.02.206 Kaavan nimi Kaivannonlahti Hyväksymispvm Ehdotuspvm Hyväksyjä Vireiltulosta ilm. pvm 05..202 Hyväksymispykälä
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) Kaupunkirakennelautakunta 71 10.04.2013. 71 Asianro 99/00.02.03/2013
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2013 1 (1) 71 Asianro 99/00.02.03/2013 Kymp tiedonannot 2013 71/2012 Hallinto-oikeuden päätös 13/0094/3 asemakaavan / Kurkimäki, itä- ja eteläosan hyväksymistä koskevista
Hämeenlinnan kaupunki Kaavarekisteri :43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T :
12:43:52 1 (5) A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Kuva Selitys A S E M A K A A V A M E R K I N N Ä T J A - M Ä Ä R Ä Y K S E T : Yleisten rakennusten korttelialue, jolla
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/ (1) Kaupunkirakennelautakunta Asianro 8060/ /2015
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 18/2015 1 (1) 234 Asianro 8060/10.03.00.01/2015 Poikkeaminen (LTK) / Kiinteistö Oy Kuopion Isabella / Särkiniemi 15-53-5 (Leväsentie 1) Va. suunnittelujohtaja Martti Lätti Asemakaavoitus
Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten?
Tampereen uusi strategia: miksi, milloin ja miten? Tampereen kaupungin johdon yhteinen strategiastartti: Mitä olemme, miten erotumme, mitkä ovat keskeiset muutoshaasteemme? 25.4.2017, Tampere-talo, Maestro-auditorio
PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa
Projektin työsuunnitelma PYKÄLÄ II - Pyöräilyn ja kävelyn potentiaalin hyödyntäminen Suomessa Kohti konkretiaa kaupunkiverkoston voimalla 1. Lähtökohta Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus
Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje
Hennalan kasarmialueen korjaustapaohje Asukastilaisuus 20.4.2016 Tutkija Riitta Niskanen, Lahden kaupunginmuseo Korjaustapaohjeen tarkoitus Hennalan kasarmialue on merkittävä rakennus- ja kulttuurihistoriallinen
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Kuopion kaupunki Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut Asemakaavoitus OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MÄKIKADUN TUKIKOHTA (työnumero 348, asian:o 4536/2014) ASEMAKAAVAN MUUTOS 17.6.2014 OSALLISTUMIS-
Tulevaisuuden Höyhtyä suunnittelutapahtuma II
Tulevaisuuden Höyhtyä suunnittelutapahtuma II 21.3.2012 Ohjelma: 17.30 Tilaisuuden avaus Höyhtyän suuralueen yhteistyöryhmän pj. Jouni Petäjäaho 17.35 Höyhtyän suunnittelutilanne Yhteenveto ensimmäisestä
Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014)
Risto Riskien tunnistamisesta parempaan toimintakykyyn (1.7.2013 30.10.2014) Tuula Partanen Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Vanhuspalvelulain toteuttamiseen haettu hanke Rahoitus tulee
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA
ITÄ-SUOMEN YLIOPISTON YLIOPPILASKUNTA 24.4.2015 Aika: 22.4.2015 klo 16.36-19.45 Edustajiston kokous 3 / 2015 Paikka: Itä-Suomen yliopisto Joensuu: Aurora/AU102, Kuopio: Medistudia/MS505, Savonlinna: A130
AK työohjelma KUOPION KAUPUNKI A S E M A K A A V O I T U S O H J E L M A 2019 Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut,
KUOPION KAUPUNKI A S E M A K A A V O I T U S O H J E L M A 2019 Kaupunkiympäristön suunnittelupalvelut, asemakaavoitus 10.1.2019 Liittyy karttaan: asemakaavoitusohjelma 2019. Myöhemmin laadittavaksi ennakoidut
KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MIKKELIN KAUPUNKI tekninen toimi / kaupunkisuunnittelu PL 278, 50101 Mikkeli Etunimi Sukunimi puh. 044 794 xxxx, fax. (015) 194 2613, e-mail: [email protected] 0937 KIRKKOPUISTON ASEMAKAAVAN
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN
KEVÄTMATKA SYMPAATTISEEN LJUBLJANAAN 22. 25.04.2020 Kevään ryhmämatkamme suuntautuu Slovenian pääkaupunkiin, sympaattiseen Ljubljanaan. Lähde mukaan kokemaan uusi, upea ja raikas kaupunkikohde, sen historia
NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat erillisenä tämän luettelon lopussa.
KULTTUURITAPAHTUMAT VUONNA 2015 NÄKY viettää kansallissäveltäjämme, Jean Sibeliuksen juhlavuotta. 8.12.2015 tuli hänen syntymästään kuluneeksi 150 vuotta. 1. Juhlavuoden Sibeliusta koskevat tapahtumat
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/3883/ /2018 Kaavan nro: (4)
KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT - KAAVOITUS OAS HML/3883/10.02.03.01/2018 Kaavan nro: 2561 1(4) SAIRION ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Sairion (kaupunginosa 6.) korttelit 10-17, 19-22,
