Mahdollisuus työttömälle päästä osalliseksi työstä vai uusi eriarvoistumisen riski?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Mahdollisuus työttömälle päästä osalliseksi työstä vai uusi eriarvoistumisen riski?"

Transkriptio

1 Mahdollisuus työttömälle päästä osalliseksi työstä vai uusi eriarvoistumisen riski?

2 Välityömarkkinoiden idea on tarjota työskentelymahdollisuuksia ihmisille, joiden syystä tai toisesta on vaikea päästä avoimille työmarkkinoille. Rakennetyöttömyyden purku on pysyvää työtä. Aktiivinen sosiaalipolitiikka, jossa esimerkiksi kuntouttavan työtoiminnan avulla ja sosiaalihuoltolain mukaisella työtoiminnalla pyritään pitämään yllä ihmisen toimintakykyä ja parantamaan elämänhallintaa. Aktiivinen työvoimapolitiikka, jonka avulla työttömälle ihmiselle tarjotaan hänen osaamistaan ja työmarkkina-asemaansa parantavia toimia sekä pyritään edistämään pääsyä avoimille työmarkkinoille.

3 Haasteena on puhua työllistymistä vaikeuttavista asioista ilman, että stereotypisoi ja vaikeuttaa työllistymistä. Onko ongelmana yksilö, jota voidaan auttaa palveluilla vai onko ongelmana työelämä ja sen muutos? Pitää puhua olemassa olevasta työ kyvystä, ei vain sen puutteesta.

4 Digitaalisen lukutaidon tarve Tiedon hallita ja verkostoyhteistyö Moniosaajuuden vaade Asiakastyö ja itsensä myyminen Yksinäisyys ja itsensä johtaminen Työajan pirstaloituminen Työ feminiinistyminen Hyvän tyypin taakka

5 Hankki itse työpaikan 13% Sai työtä työnvälityksen kautta 3% Palkkatuella tai muulla 12% Työvoimapoliittisessa koulutuksessa 12% Muussa koulutuksessa 2% Eläkkeellä tai pois työyövoimasta 26% Ei tietoa 24%

6 (TEM analyyseja 28/2010 ) 4 viikkoa 38 % osoituksista, 20% työttömistä 8 viikkoa 50% osoituksista, 36% työttömistä yli vuoden 5% osoituksista, 22% työttömistä Nyt 3 milj. Työpaikkavahti-sähköpostia kuukaudessa avoimista työpaikoista

7 (aiempi tutkimus asiakkaasta) Vajaakuntoisuus 23% Päihdeongelma 16% Mielenterveysongelmat 12% Motivaation puute 10% Nyt tehdyn kyselyn mukaan 34 % on mahdollisuus työllistyä avoimille työmarkkinoille. 56 % asiakkaista ei kykene palkkatyöhön avoimilla markkinoilla Lähes viidennes ei kykene palkkatyöhön välityömarkkinoilla.

8 Yrityksiin sijoittui Kuntiin ja kuntayhtymiin Muihin yksityisen sektorin yhteisöihin Yrityksiin työllistyneistä noin 10 prosenttia on sosiaalisten yritysten rekistereihin merkityssä yrityksessä. Lisäksi suuri osa yrityksistä on syntynyt työllisyyshankkeista, jotka ovat eriyttäneet osan toiminnastaan yhtiömuotoon.

9 Vertaistukea ja kokemusasiantuntijuutta Sosiaalista yhteisyyttä ja osallistamista Arvostusta ja aikaa Välittämistä

10 Projekti- ja pisararahoitusta Työtön työllistää työtöntä Yhteys elinkeinoelämään ja yrityksiin ohutta Ei palkanmaksukykyä Tuettuja pätkiä

11 Motivaatio: yhdistyksissä on turvallisempaa kuin yrityksissä Hyödyllisyys: tukiviiveet ja yhteensovitukset, velat, palkkataso Kannustavuus: sosiaaliset ja hyvinvointihyödyt

12 Yrityksissä on paljon satunnaisen työvoiman tarvetta, johon edelleen sijoittamalla voisi löytyä työvoimaa välityömarkkinoilta Hyvinvointia lisäävää työtä on loputon määrä markkinoiden tarjonnan ulkopuolella; pienimuotoista kotiapua, kaupassakäyntiä, lehtienharavointia, lumenluontia Julkista työtä uudelleen organisoimalla välityömarkkinat voisivat hoitaa osan työstä. Lisäämällä tuetun työn volyymia.

13 Rakennetaan työssäkäyntialueittain oma välityömarkkinastrategia ja verkosto. Järjestetään tilaisuuksia, joissa työhönottajat ja työttömät kohtaavat. Koordinoidaan yritysten kanssa yhdessä mahdollisia alihankintatöitä. Vahvistetaan välityömarkkinoilla olevien työnvälitystä. Markkinoidaan yrityksille työvoimapalveluja ja -tukia. Vahvistetaan työpankkien ja työpoolien roolia. Luodaan työssäkäyntialueen mukainen sähköinen portaali, joka esittelee välityömarkkinoiden työtä, palveluja ja työvoimaa. Kerätään yhdeksi julkaisuksi välityömarkkinatoimijoiden ja yritysyhteistyön hyvät käytännöt.

14 Helpottamalla yhdistysten mahdollisuutta hankkia omarahoitusta. Lisäämällä julkisia hankintoja välityömarkkinoilta. Nopeuttamalla tukipäätöksiä. Säätämällä pysyvä palkkatuki.

15 Tarvitaan vahvempaa ohjausta ja koulutusta tukipolitiikan muuttuessa. Lisäbudjetit tekevät TE-toimistojen työn suunnittelun hankalaksi. Pitää saada näkyväksi ELY-keskusten ja TEtoimistojen omat lisäpriorisoinnit tukipäätöksille. Siirtymäpolitiikan ja muun työelämävalmiuksia edistävän toiminnan eriyttäminen.

16 Eu:ssa edistetään yhteiskunnallisten yritysten kasvua ja kehitystä. Unionin avaintoiminnot: rahoituksen parantaminen näkyvyyden lisääminen yksinkertaisemman säätely-ympäristön luominen. SGEI-reformi lisää mahdollisuuksia välityömarkkinoille. Rakennerahastoihin tukea yhteiskunnallisille yrityksille. Hankintadirektiivi uudistuu.

17 Segmentoidaan toimijat siirtymätyötä tarjoaviin ja muita työllistymispalveluita tarjoaviin. Asetetaan tulostavoitteet palvelu- tai tukipäätöksen mukaisesti. Luodaan vanhustenhoivasta tuttu RAVA -indeksi, joka mittaa työkykyä ja ohjaa asiakkaan hänelle sopivaan palveluun. Hyödynnetään indeksiä palveluja hankittaessa ja palkkatukipäätöksiä tehtäessä. Luodaan vaikuttavuuden seuranta- ja/tai arviointijärjestelmä elämänhallinnan ja yleisten työelämävalmiuksien paranemiselle.

18 Säädetään laki valtakunnallisesta työvoiman palvelukeskusverkostosta ja kunnallistetaan palvelukeskukset. Siirretään palvelukeskuksille ja kunnille kokonaisvastuu sosiaalipoliittisen työvoimapolitiikan järjestämisestä. Organisoidaan alueelliset hankkeet, jossa kartoitetaan julkiset palvelut, joita voidaan täydentää välityömarkkinoiden avulla. Ositetaan osa työstä välityömarkkinoille. Tehdään työn uudelleen organisointi järjestelmällisesti ja työntekijäjärjestöjen kanssa neuvotellen.

19 Työmarkkinatuen rahoitusuudistus Ikääntyneiden pitkäkestoinen palkkatuki Terveyspalvelut Välityömarkkinat PALVELUT TYÖMARKKINOILLE SIIRTYMIEN EDISTÄMINEN Valtakunnallisen työvoiman palvelukeskusverkoston rakentaminen Osatyökykyisten työllistymisen edistäminen Sosiaalipalvelut, ml. kuntouttava ja muut työtoiminnat Sosiaalisten yritysten/ työpankin integroitu toimintamalli Julkisten hankintojen hyödyntämine n PALVELUT JA TOIMINTAMALLIT Työllisyyspoliittinen kuntakokeilu Osallistava sosiaaliturva Voimaan 2015

20 Vahvistetaan välityömarkkinoilla olevien työnvälitystä ja luodaan tulospalkkioon perustuva järjestelmä. Ostetaan tehostetut työnhakupalvelut yksityisiltä toimijoilta tai välityömarkkinoilta. Luodaan työnantajalle palvelu, jossa saa palauttaa, jos ei pelitä, Markkinoidaan yrityksille työvoimapalveluja ja -tukia. Hyödynnetään Jyväskylän Töihin! palvelun mallia suoraan yrityksiin työllistämisessä, työnantajan tukemisessa ja työnantajalle tarjottavien palveluiden kehittämisessä. Luodaan pitkään työttömänä olleille työnhakijoille nuorten Sanssi -kortin kaltainen työllistymisseteli. Selvitetään alentaisiko pitkäaikaistyöttömän koeajan pidennys rekrytointikynnystä yrityksissä.

21 Rakennetaan pitkäkestoinen eläkkeelle saattava työllistämistuki 58- vuotiaille ja vanhemmille 500 päivää työmarkkinatukea saaneille. Lisätään suunnitelmallista pitkäkestoista palvelua, jopa viiden vuoden mittaisia työllisyyspolkuja. Perustetaan tuloloukkutyöryhmä, joka tarkastelee sosiaaliturvaa uusien työnteon muotojen näkökulmasta. Lisätään satunnaisten töiden tekemisen kannustavuutta rakentamalla työttömyyspäivärahaan ja työmarkkinatukeen 300 euron kuukausittainen suojaosuus. Jatketaan ELMA-mallia, jolla selvitetään työkyvyttömyyttä. Valmistellaan yli viisi vuotta työmarkkinatuella olleille yli 58-vuotiaille kertaluonteinen eläkeratkaisu.

22 Tehdään selvitys, joka tekee näkyväksi kasvavan pitkäaikaistyöttömyyden kokonaisvaikutukset kuntataloudessa. Raportoidaan työmarkkinatuen kuntaosuuksiin liittyvä aktivointiosuus reaaliajassa ja lisätään kuntien osaamista kustannusten arvioimisessa. Arvioidaan samalla, onko nykyinen valtio/kuntakustannusten jako enää nykytilanteessa kannustava. Siirrytään pirstaleisesta hankerahoituksesta pääsääntöisesti pysyvämpiin rahoitusmalleihin. Siirrytään lisäbudjettivetoisesta työvoimapolitiikasta kestävämpiin ja pitkäjänteisempiin rahoituskäytäntöihin, jotta tukipolitiikka ei vaihtele alkuvuodesta ja loppuvuodesta. Siirretään työllisyyshankkeiden tukipäätökset lähemmäs toimijoita ELYkeskuksista TE-toimistoihin. Huolehditaan tukipäätösten nopeasta maksatuksesta ja kehitetään sähköisiä järjestelmiä tuen hakemiseksi ja siitä raportoimiseksi.

23 - Työttömiä työnhakijoita enemmän kuin vuotta aikaisemmin - Työ- ja elinkeinotoimistoissa uusia avoimia työpaikkoja syyskuussa , mikä on vähemmän kuin vuosi sitten - Aktivointiasteeseen laskettavissa palveluissa enemmän kuin vuosi sitten

24 Avoimia työpaikkoja hieman edellisvuotta enemmän, työttömyys edelleen kasvussa. Työttömiä työnhakijoita lomautetut mukaan lukien Vuoden aikana työttömien määrä lisääntyi henkilöllä eli 21,0 %. Pitkäaikaistyöttömiä oli , mikä on henkilöä (43,2 %) enemmän kuin vuotta aiemmin. Tammikuun aikana Uudenmaalla oli uutta avointa työpaikkaa TEtoimistoissa. Eniten avoimia paikkoja kuukauden lopussa oli terveydenhuolto- ja sosiaalialalla, kaupallisessa työssä ja palvelutyössä.

25 Koko Suomi 9/ ,9 % 9/2012 9,3% Pitkäaikaistyöttömien osuus työttömistä työnhakijoista 9/ ,9 %

26 Varhaisemmassa vaiheessa ammatilliseen kuntoutukseen. Ehkäistä siirtymistä työkyvyttömyyseläkkeelle. Lisäksi osatyökykyisten jaksamista ja työhön paluuta tuetaan pidentämällä osasairauspäivärahakautta 72 päivästä 120 päivään.

27 Eläkkeen voi jättää lepäämään vähintään kolmeksi kuukaudeksi ja enintään kahdeksi vuodeksi. Tuetaan työssäkäynnin kokeilemista ilman pelkoa eläkkeen menettämisestä. Helpottaa työkyvyttömyyseläkkeellä olevien ihmisten palaaminen heille sopivaan työhön. Lepäämään jättämistä joustavoitetaan, jotta lyhytaikaisten töiden tekeminen helpottuu.

28 Porrastus: ansio-osan kesto sidotaan työhistorian pituuteen ja aktiivitoimiin osallistumiseen alle kolmen vuoden työhistorialla 400 päivää kieltäytyminen aktiivitoimista 250 ensimmäisen päivärahapäivänaika lyhentää kesto 100 päivää- Muutosturva etuutena poistuu, Eläkeputki nousee vuodella (-57 syntyneillä 61 vuotta)

29 Korkeimmalla korotetulla palkkatuella tehty työ kerryttää työssäoloehtoa. Korkeimmalla korotetulla palkkatuella tuetun työn aikana voi saa soviteltua työttömyysetuutta. Korotusosaa voitaisiin maksaa työllistymistä edistävien palvelujen ajalta työttömyyden kestosta riippumatta. Omavastuu otettaisiin vain kerran työmarkkinatukiaikana.

30 Suojaosa koskee työmarkkinatukea, peruspäivärahaa ja ansiosidonnaista työttömyysturvaa. Asumistukeen tulee 400 euron suojaosa. Omavastuuaika lyhenee 7vrk:sta % vrk:een.

31 Eläkeratkaisut Vuorotteluvapaa Kotouttaminen Työmarkkinatuki ja kunnat/palvelukeskusuudistus

32 Osallistavan sosiaaliturvan kehittämisen tavoitteena on sosiaalipoliittinen järjestelmä, jossa laajimmillaan koko työikäiselle väestölle tarjotaan mahdollisuus olla mukana yhteiskunnassa. Osallistavassa sosiaaliturvassa toimeentuloturva tukee ja kannustaa osallistumista. Osallistavan sosiaaliturvan tavoitteena on syrjäytymisen ehkäisy, sosiaaliturvan kannustavuuden lisääminen ja sosiaaliturvan legitimiteetin vahvistaminen. Työryhmän tehtävänä on: määritellä osallistavan sosiaaliturvan sisältö; tehdä ehdotukset toimeentuloturvaan tehtävistä muutoksista; tehdä ehdotukset palvelujärjestelmään tehtävistä muutoksista; määritellä osallistavan sosiaaliturvan järjestämisvastuu ja selvittää rahoitus; tehdä esitykset mahdollisesti tarvittavista lainsäädäntömuutoksista; arvioida pilotoinnin tarvetta ja tarvittaessa käynnistää pilotointi jo työryhmän toimikauden aikana.

Mahdollisuus työttömälle päästä osalliseksi työstä vai uusi eriarvoistumisen riski?

Mahdollisuus työttömälle päästä osalliseksi työstä vai uusi eriarvoistumisen riski? Mahdollisuus työttömälle päästä osalliseksi työstä vai uusi eriarvoistumisen riski? Välityömarkkinoiden idea on tarjota työskentelymahdollisuuksia ihmisille, joiden syystä tai toisesta on vaikea päästä

Lisätiedot

Mahdollisuus työttömälle päästä osalliseksi työstä vai uusi eriarvoistumisen riski?

Mahdollisuus työttömälle päästä osalliseksi työstä vai uusi eriarvoistumisen riski? Mahdollisuus työttömälle päästä osalliseksi työstä vai uusi eriarvoistumisen riski? Välityömarkkinoiden idea on tarjota työskentelymahdollisuuksia ihmisille, joiden syystä tai toisesta on vaikea päästä

Lisätiedot

VÄLITYÖMARKKINAT. Työtä ja sosiaalityötä

VÄLITYÖMARKKINAT. Työtä ja sosiaalityötä VÄLITYÖMARKKINAT Työtä ja sosiaalityötä Välityömarkkinoiden idea on tarjota työskentelymahdollisuuksia ihmisille, joiden on vaikea päästä avoimille työmarkkinoille. Rakennetyöttömyyden purku on pysyvää

Lisätiedot

TE-toimiston ja järjestöjen yhteistyö Pohjois-Karjalassa

TE-toimiston ja järjestöjen yhteistyö Pohjois-Karjalassa TE-toimiston ja järjestöjen yhteistyö Pohjois-Karjalassa Lyhyt yhteinen historia 90- luvun laman jälkeen: Yhdistelmätuki v. 1998 3. sektori paikkasi hyvinvointivaltion palvelujärjestelmän aukkoja erityisesti

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kommenttipuheenvuoro: TYÖLLISTÄMISVASTUU KUNNILLE 2015 Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Kunta työttömien aktivoijana Esityksen sisältö Pitkään

Lisätiedot

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen

KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen KAIKILLE TYÖTÄ JA TEKEMISTÄ? VÄLITYÖMARKKINAT AKTIIVISENA JA JOUSTAVANA RATKAISUNA Hallitusneuvos Päivi Kerminen RAKENNETYÖTTÖMYYTTÄ KOSKEVAT KEHITTÄMISLINJAUKSET 1. Ongelmalähtöisestä tarkastelusta vahvuuksien

Lisätiedot

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS

RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS RAKENTEELLISEN TYÖTTÖMYYDEN HAASTEET HÄMEESSÄ VISIOT TULEVAAN, YHTEISEN TOIMINNAN VAIKUTTAVUUS Hämeen TE-toimiston seminaari 1.10.2013 Hallitusneuvos Päivi Kerminen, työ- ja elinkeinoministeriö RAHOITUS

Lisätiedot

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä

Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Hallitusohjelmakirjauksia työllisyydestä Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Oulu 6.10.2011 Erja Lindberg erityisasiantuntija TYP-toimintamalli Työ- ja elinkeinotoimistojen,

Lisätiedot

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti

TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti TEOS Sosiaalihuollon työelämäosallisuutta tukevan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistamistarpeita arvioivan työryhmän loppuraportti STM:n raportteja ja muistioita 2014:32 Ajankohtaista Savon päivätoiminnassa

Lisätiedot

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014

HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 HE laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta 8.10.2014 Lainsäädännön tavoitteet Pitkäaikaistyöttömyyden vähentäminen Kuntien ja valtion työnjaon selkeyttäminen ja yhteistyön kehittäminen

Lisätiedot

Kuntaliitto yhteistyön tukena

Kuntaliitto yhteistyön tukena Kuntaliitto yhteistyön tukena Rakenteellisen työttömyyden haasteet Hämeessä yhteistyöseminaari Pääsihteeri Erja Lindberg Tehtäväjako Nykyisen lakisääteisen tehtäväjaon puitteissa TE-toimistot vastaavat

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveysministeriön toimet kuntouttavan työtoiminnan kehittämisessä Eveliina Pöyhönen Sosiaalisesti kestävä Suomi 2020 Sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia reilusti vahvistaa

Lisätiedot

Pirjo Oksanen

Pirjo Oksanen TYÖLLISYYDEN JA HYVINVOINNIN EDISTÄMISEN INTEGROITU TOIMINTAMALLI KUOPION ALUEEN TYÖVOIMA- JA YRITYSPALVELUJA KOSKEVA TYÖLLISYYSKOKEILU PITKÄAIKAISTYÖTTÖMYYDEN VÄHENTÄMISEKSI 14.9.2016 Pirjo Oksanen KOKEILUALUE

Lisätiedot

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015

Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Etelä-Savon välityömarkkinat ja työllisyyden hoidon haasteet 2015 Verkostoja hyödyntäen järjestöjen kautta aitoon työllistymiseen 15.10.2014 1 17.10.2014 Etelä-Savon TE-toimisto/ Rakennepoliittinen ohjelman

Lisätiedot

Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille

Prolainen vaihtoehto. Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Prolainen vaihtoehto Ammattiliitto Pron vaihtoehto hallituksen omatoimisen työnhaun mallille Osaamisen päivittäminen on avain työn kohtaanto-ongelman ratkaisemiseen Työttömien koulutukseen panostaminen

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ

POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSHANKKEIDEN KEHITTÄMISPÄIVÄ Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi & ajankohtaista Pohjois-Karjalassa 20.4.2011 Vaivion kurssi- ja leirikeskus Johtaja Jarmo

Lisätiedot

Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki Eduskunta 25.10.2013

Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki Eduskunta 25.10.2013 Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki Eduskunta 25.10.2013 Työttömyys yhteiskunnallisena ongelmana Työttömyys ilmiönä on pysyvä osa yhteiskuntaa, mutta yhteiskunnan yleinen suhtautuminen

Lisätiedot

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto

TE-palvelut. Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto TE-palvelut Uudenmaan ELY-keskus Jani Lehto 5.11. TE-palvelut perustuvat lakiin julkisista työvoima- ja yrityspalveluista TE-palvelut ovat julkisia työ- ja elinkeinopalveluita, joita tarjoavat Työ- ja

Lisätiedot

Työllistäminen nyt. Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori. Valtakunnallinen kumppanuusfoorumi 25.11.2014

Työllistäminen nyt. Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori. Valtakunnallinen kumppanuusfoorumi 25.11.2014 Työllistäminen nyt Valtiosihteeri Tuire Santamäki-Vuori Valtakunnallinen kumppanuusfoorumi 25.11.2014 Esityksen rakenne Työttömyyden rakenne ja vaille toisen asteen koulutusta olevat nuoret erityisen huolen

Lisätiedot

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen

Nuorisotakuu Te-hallinnossa. Anna-Kaisa Räsänen Nuorisotakuu Te-hallinnossa Anna-Kaisa Räsänen 15.11.2013 Nuorisotakuu 2013 - määritelmä Jokaiselle alle 25-vuotiaalle nuorelle ja alle 30-vuotiaalle vastavalmistuneelle tarjotaan työ-, työkokeilu-, opiskelu-,

Lisätiedot

Kommenttipuheenvuoro: Muutoksen vaikutukset aikuissosiaalityöhön. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Päivi Junnilainen

Kommenttipuheenvuoro: Muutoksen vaikutukset aikuissosiaalityöhön. Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Päivi Junnilainen Kommenttipuheenvuoro: Muutoksen vaikutukset aikuissosiaalityöhön Valtakunnalliset aikuissosiaalityön päivät 9.1.2014 Päivi Junnilainen 9.1.2014 Kommentteja NAV-malliin Uudistuksen toimeenpanon haasteet

Lisätiedot

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012

Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön. Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Kaikki mukaan vammaisten ja osatyökykyisten työpanos työelämän käyttöön Pauliina Lampinen Kuntoutuspäivät 23.3.2012 Vammaisten lasten ja nuorten tukisäätiö Säätiö tukee pitkäaikaissairaita/vammaisia lapsia

Lisätiedot

Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään

Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään Välityömarkkinat ponnahduslautana työelämään Katsaus kuntakokeilun kehittämistyöhön 10.11.2014 Maija Saarenpää, projektikoordinaattori Esityksen sisältö välityömarkkinoiden määrittelyä kehittämistyön tavoitteet

Lisätiedot

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö

Palkkatuki Uudenmaan TE-toimisto, Palkkatukiyksikkö Palkkatuki 1 Laki julkisesta työvoima- ja yrityspalvelusta 7 luku 1 - Palkkatuki Työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi tarkoitettu tuki, jonka TE-toimisto myöntää työnantajalle palkkauskustannuksiin

Lisätiedot

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti

Työllistymisen toimenpidesuunnitelma Ruokolahti Työllistymisen toimenpidesuunnitelma 2017-2018 Ruokolahti 2(7) Aluksi Työllistymisen toimenpidesuunnitelma on kunnan ja työllistymistä edistävän monialainen yhteispalvelun (TYP) välinen suunnitelma rakennetyöttömyyden

Lisätiedot

Välityömarkkinat osana toimivia työmarkkinoita ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamista. Lapin välityömarkkinoiden työkokous

Välityömarkkinat osana toimivia työmarkkinoita ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamista. Lapin välityömarkkinoiden työkokous Välityömarkkinat osana toimivia työmarkkinoita ja osaavan työvoiman saatavuuden turvaamista Lapin välityömarkkinoiden työkokous 26.-27.9.2013 Välityömarkkinoita koskettavia hankkeita, uudistuksia ja

Lisätiedot

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen

Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Verkostoja hyödyntäen järjestöje kautta aitoon työllistymiseen Mikkeli 15.10.2014 Petri Puroaho Taustani Sosiaaliohjaaja, yhteiskuntatieteiden maisteri ja opettaja/kouluttaja Työkokemusta ja yhteistyötä

Lisätiedot

Ansiosidonnaiselta takaisin töihin toimiiko työttömyysturva? Tomi Kyyrä

Ansiosidonnaiselta takaisin töihin toimiiko työttömyysturva? Tomi Kyyrä Ansiosidonnaiselta takaisin töihin toimiiko työttömyysturva? Tomi Kyyrä Ansioturva taloustieteen näkökulmasta Vakuutus työpaikan menetyksen varalle Turvaa toimeentulon työttömyysaikana Tasaa tuloja työllisyys-

Lisätiedot

Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja

Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta. Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Työllistymisen kumppanuusfoorumi 9.10.2012 Ajankohtaisia kuulumisia Kuntaliitosta Timo Kietäväinen varatoimitusjohtaja Talouden epävarmuus ja kasvun hidastuminen varjostavat Suomea onko taantuma tulossa

Lisätiedot

KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179)

KAINUULAISET VÄLITYÖMARKKINAT MURROKSESSA. KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179) KAINUULAISET VÄLITÖMARKKINAT MURROKSESSA KAIRA-hanke -Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen (S10179) KAIRA-HANKE Hallinnoija Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kesto 2008 2010, optio vuoteen

Lisätiedot

Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki SPY 12.5.2014

Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki SPY 12.5.2014 Antti Parpo Sosiaali- ja terveysjohtaja Rauman kaupunki SPY 12.5.2014 Keitä ovat yhteiskunnan osattomat? Osaton on henkilö, joka on vastoin omaa valintaa ja tahtoa irtautunut yhteiskunnallisesta osallistumisesta

Lisätiedot

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä?

Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Miten tuetaan osatyökykyisen työllistymistä? Psykologi Tanja Josefsson, Tampereen TE-toimisto Projektipäällikkö Paula Salminen, Epilepsialiitto ry 24.4.2014 Kuka on osatyökykyinen Osatyökykyisyys (ent.

Lisätiedot

Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp

Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 209/2016 vp 23.11.216/Pertti Honkanen Lausunto eduskunnan työ- ja tasa-arvoasiainvaliokunnalle Lausunnon aihe: hallituksen esitys 29/216 vp Viime vuosille on ollut ominaista työttömyyden merkittävä kasvu. Vaikka työttömyyden

Lisätiedot

KAIRA-HANKE 2008-2010 (2013) Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen

KAIRA-HANKE 2008-2010 (2013) Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen KAIRA-HANKE 2008-2010 (2013) Vaikuttavuutta Kainuun rakennetyöttömyyden purkamiseen HANKKEEN TOTEUTUS Hallinnoija Kainuun maakunta -kuntayhtymä Kesto 2008 2010, optio vuoteen 2013 Budjetti 645 040 Rahoitus

Lisätiedot

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa.

Palkansaajan jäsenyysehto täyttyy, kun henkilö on ollut kassan jäsenenä eli vakuutettuna vähintään 26 edellistä viikkoa. JATTK-työttömyyskassa tiedottaa Ansiopäiväraha 1.1.2014, keskeisimmät muutokset Ansiopäivärahan saaminen edellyttää, että henkilö on täyttänyt jäsenyys- ja työssäoloehdon sekä maksanut jäsenmaksun kassan

Lisätiedot

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja

Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja Työllisyyden hoito elinkeinopolitiikkaa vai sosiaalipolitiikkaa? 2014 Pirkko Hynynen Työikäisten palvelulinjajohtaja Käsitteistä Sosiaalinen kuntoutus Kuvaa toimintaa, joka edistää ihmisen toimintamahdollisuuksia.

Lisätiedot

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus

Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Työelämä 2020 monimuotoisen työyhteisön mahdollisuudet 11.6.2014 Ritva Sillanterä, Satakunnan ELY-keskus Palkkatuki (vamman tai sairauden perusteella) Työolosuhteiden järjestelytuki Ritva Sillanterä 11.6.2014

Lisätiedot

Työ on parasta sosiaaliturvaa. Tuetun työllistymisen markkinat Finlandia-talo 4.8.2011 Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko

Työ on parasta sosiaaliturvaa. Tuetun työllistymisen markkinat Finlandia-talo 4.8.2011 Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko Työ on parasta sosiaaliturvaa Tuetun työllistymisen markkinat Finlandia-talo 4.8.2011 Sosiaali- ja terveysministeri Avoin, oikeudenmukainen ja rohkea Suomi Jyrki Kataisen hallituksen tavoitteena on välittävä

Lisätiedot

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat

HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat HE 106/2017 vp Hallituksen esitys eduskunnalle valtion talousarvioksi vuodelle 2018; työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan toimialaa koskevat asiat Kanta-Hämeen työllistymistä edistävän monialaisen yhteispalvelun

Lisätiedot

Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi

Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi Valtakunnalliset linjaukset rakennetyöttömyyden alentamiseksi Pohjois-Karjalan työllisyyshankkeiden kehittämispäivä 20.4.2011 Raisa Lappeteläinen Pohjois-Karjalan ELY-keskus EU -rakennerahastoyksikkö Pitkäaikaistyöttömyyden

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014

Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 NÄKYMIÄ 2014 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, maaliskuu 2014 Julkistettavissa 24.4.2014 klo 9.00 Lomautukset ja pitkäaikaistyöttömyyden kasvu lisäsivät Kainuun työttömyyttä Kainuussa oli maaliskuun

Lisätiedot

Työmarkkinaseminaari 16. elokuuta VÄHEMMÄN KEPPIÄ ENEMMÄN PORKKANAA TYÖELÄMÄASIOIDEN JOHTAJA SAANA SIEKKINEN

Työmarkkinaseminaari 16. elokuuta VÄHEMMÄN KEPPIÄ ENEMMÄN PORKKANAA TYÖELÄMÄASIOIDEN JOHTAJA SAANA SIEKKINEN Työmarkkinaseminaari 16. elokuuta VÄHEMMÄN KEPPIÄ ENEMMÄN PORKKANAA TYÖELÄMÄASIOIDEN JOHTAJA SAANA SIEKKINEN HALLITUS LEIKKAA, KIRISTÄÄ JA HEIKENTÄÄ Työttömyysturvan leikkaus voimaan ensi vuoden alusta

Lisätiedot

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen

Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus. Susanna Rahkonen Sosiaalihuollon työllistymistä tukevan toiminnan ja työtoiminnan lainsäädännön ja palvelujärjestelmän uudistus Susanna Rahkonen 7.2.2018 Uudistettavat palvelut Vammaisten henkilöiden työllistymistä tukeva

Lisätiedot

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki

Työllisyydenhoidon lakimuutokset. 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Työllisyydenhoidon lakimuutokset 24.9.2014 Siuntio Työllisyyspalveluiden johtaja Anu Tirkkonen Vantaan kaupunki Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: SYYSKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 22.1.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 28 '9 '1

Lisätiedot

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille

Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille Työllisyyspoliittisten avustusten infotilaisuus toimijoille 22.9.2015 Leena Kauhanen 1 Työllisyyspoliittisen avustuksen käyttötarkoitus Työllisyyspoliittisella avustuksella edistetään työttömien työnhakijoiden

Lisätiedot

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz

Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot. II Ohjaamo-päivät , Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllistymistä edistävä monialainen yhteispalvelu (TYP) ja Ohjaamot II Ohjaamo-päivät 24.3.2015, Helsinki Ylitarkastaja Hanna Liski-Wallentowitz Työllisyydenhoidon kokonaisuus ELINKEINO- POLITIIKKA TYÖPOLITIIKKA

Lisätiedot

Työllisyydenhoito kunnassa

Työllisyydenhoito kunnassa Työllisyydenhoito kunnassa Kuntamarkkinat 14.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista Lähde: TEM/Heikki Räisänen,

Lisätiedot

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus

Sosiaalinen kuntoutuminen. 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Sosiaalinen kuntoutuminen 15.5.2012 Ilkka Peltomaa Etelä-Pirkanmaan työvoiman palvelukeskus Työ- ja elinkeinopalvelut Työ- ja elinkeinotoimiston uusi palvelumalli rakentuu kolmeen palvelulinjaan ja yrityslähtöisyyden

Lisätiedot

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen

Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Etelä-Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimisto MUUTOKSET PALKKATUKEEN Rahoituspohjan muutos - työttömyysetuuksien käyttötarkoituksen laajentaminen Välityömarkkinatoimijoille määräkiintiöt - yhdistyksille,

Lisätiedot

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.

Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa. Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9. Työllisyys- ja elinkeinopoliittiset linjaukset uudessa hallitusohjelmassa Työmarkkinaneuvos Kimmo Ruth TEM/Työllisyys- ja yrittäjyysosasto 22.9.2011 TEM:n konsernistrategia Syvenevä globalisaatio Edistämme

Lisätiedot

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia?

Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Työllisyyskokeilut myönteisiä odotuksia ja mahdollisuuksia? Kuntamarkkinat 15.9.2016 Kehittämispäällikkö Erja Lindberg Pitkäaikaistyöttömyyden vuosihinta on 8 800 000 000 Laskelma vuoden 2014 kustannuksista

Lisätiedot

KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA

KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA KAUPUNGIN JA JÄRJESTÖJEN YHTEISTYÖ TYÖLLISYYDEN HOIDOSSA 10.042015 Yhdistysten tulevaisuus työllisyystoimijoina - tilaisuus Tarja Husso Työllisyyspäällikkö TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JOENSUUSSA 2009-2015 (suluissa

Lisätiedot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot

Te-toimisto. työllistymisen tukimuodot Te-toimisto työllistymisen tukimuodot Kirsi Elg Asiantuntija, Jyväskylän työvoiman palvelukeskus Keski-Suomen TE-toimisto Tuetun työllistymisen palvelulinja 1 Asiakkaalle hänen palvelutarpeensa mukaista

Lisätiedot

Osatyökykyisten reitit työllisyyteen etuudet, palvelut, tukitoimet

Osatyökykyisten reitit työllisyyteen etuudet, palvelut, tukitoimet Osatyökykyisten reitit työllisyyteen etuudet, palvelut, tukitoimet 21.2.2019 Työttömät yhdenvertaisiksi terveyspalveluissa Kansalaisinfo Työttömyydestä on muodostunut välitila Työuralta Työn ulkopuolelta

Lisätiedot

AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM

AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA. Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM AJANKOHTAISTA JA HALLITUSOHJELMAA Hallitusneuvos Päivi Kerminen TEM Hallituksen työllisyystavoite Työllisyysaste 72 prosenttiin ja työttömyysaste 5 prosenttiin vaalikauden loppuun mennessä. Toimiin kuuluu

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: JOULUKUU 2013 puh. 029 504 8050 ja 029 504 8051 Julkistettavissa 21.1.2014 klo 9.00 www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 350 '000 300 250 200 (1)

Lisätiedot

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä.

Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Työ- ja elinkeinohallinnon uudet toimet syrjäytymisen ehkäisyssä ja työurien pidentämisessä. Ammatillisen kuntoutuksen päivät Verve, Oulu 18.9. 2014 Patrik Tötterman, FT, ylitarkastaja Työurien pidentäminen

Lisätiedot

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto

Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto Palkkatuen ja työkokeilun mahdollisuudet välityömarkkinoilla 22.5.2017 Katja Pietilä Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 1 20.9.2017 Palkkatuki Palkkatuki on työttömän työnhakijan työllistymisen edistämiseksi

Lisätiedot

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko

Työllistämisvelvoite. Eija Ahava Toimisto Otsikko Työllistämisvelvoite Eija Ahava 26.1.2017 1 Työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluminen JTYPL 11 luku 1 Kunnan työllistämisvelvoitteen piiriin kuuluu vuonna 1950 tai sen jälkeen syntynyt henkilö, joka on

Lisätiedot

Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa

Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla Salmenautio Sirpa Palkkatuki ja työkokeilu välityömarkkinoilla 1 26.9.2018 Salmenautio Sirpa Palkkatuen myöntämisen edellytykset Palvelutarpeen oikea-aikaisuus Työllistymissuunnitelmassa sovitaan palkkatuesta Perusteena

Lisätiedot

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen

Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä. LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Sosiaalihuoltolain ja kuntouttavan työtoiminnan uudet aloitteet työllistämisessä LUONNOS 15.5.2014, Eveliina Pöyhönen Luonnos uudeksi sosiaalihuoltolaiksi: Parhaillaan lausuntokierroksella 6.6.2014 asti

Lisätiedot

TEM raportteja 7/2013

TEM raportteja 7/2013 TEM raportteja 7/2013 Selvitystyö välityömarkkinoiden mahdollisuuksista tukea vaikeasti työllistyvien työelämään osallistumista ja työmarkkinoille pääsyä Selvityshenkilö Tarja Filatovin raportti työministeri

Lisätiedot

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012

Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Sosiaali- ja terveysministeriö aktiivisena kumppanina kokeilussa Johtaja Kari Ilmonen STM Kuntakokeilu pitkäaikaistyöttömyyden ehkäisemiseksi - Käynnistämisseminaari 27.8.2012 Kokeilun lähtökohdat päävastuun

Lisätiedot

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150 Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Yrjönkatu 6 (2. krs), PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 020 63 60150 etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi www.ely-keskus.fi/satakunta, www.valkky.fi

Lisätiedot

KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN

KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN Sosiaali- ja terveyslautakunta 241 21.10.2009 KUNTALISÄN MAKSAMINEN YHDISTYKSILLE, YRITYKSILLE JA SEURAKUNNILLE PITKÄAIKAISTYÖTTÖMIEN TYÖLLISTÄMISEEN JA AKTIVOIMISEEN TAKAISIN TYÖELÄMÄÄN 1847/05/400/2007

Lisätiedot

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Valtakatu 12, PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 0295 022 000

Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Valtakatu 12, PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 0295 022 000 Satakunnan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Välkky-projekti Valtakatu 12, PL 266, 28101 PORI Kutsunumero 0295 022 000 etunimi.sukunimi@ely-keskus.fi www.ely-keskus.fi/satakunta, www.valkky.fi Välkky-projekti

Lisätiedot

Välityömarkkinoiden koordinointi. Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto

Välityömarkkinoiden koordinointi. Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Välityömarkkinoiden koordinointi Eija Ahava 23.9.2014 Pirkanmaan työ- ja elinkeinotoimisto Välityömarkkinakoordinaattorin tehtävät Välityömarkkinatoimijoiden segmentointi, tietojen päivittäminen ja tietojen

Lisätiedot

15.4.2014 Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry. Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry

15.4.2014 Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry. Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry Eija Tuohimaa Jyvässeudun Työttömät ry Työmarkkinatuki On taloudellinen tuki, jolla tuetaan työttömän työnhakijan sijoittumista työmarkkinoille. On tarkoitettu työttömälle, joka: tulee ensi kertaa työmarkkinoille

Lisätiedot

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden

Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden Työraide Vantaan pitkäaikaistyöttömyyden kuntakokeiluhanke Kuntaliiton lehdistötilaisuus 4.11. Anne Matilainen, projektipäällikkö, Vantaan kaupunki Työraide työllisyyden kuntakokeiluhanke Kesto 1.9.2012-31.12.2015

Lisätiedot

Muutosturvainfo PIONR

Muutosturvainfo PIONR Muutosturvainfo PIONR 08.05.2012 Jaakko Routavaara Muutosturva-asiantuntija jaakko.routavaara@te-toimisto.fi puh. 050 396 1723 1 FINGERPORI Positiivinen ajattelu Muutosturvan piiriin kuuluvalla työnhakijalla

Lisätiedot

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri

Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi Rahoitusasiantuntija Liisa Irri Euroopan sosiaalirahaston mahdollisuudet edistää työvoiman saatavuutta Työvoiman saatavuus Lapissa Rovaniemi 5.6.2017 Rahoitusasiantuntija Liisa Irri ESR:n toimintalinjat ja erityistavoitteet TL 3 Työllisyys

Lisätiedot

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I

Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari H A U K I P U D A S, K I I M I N K I, O U L U, O U L U N S A L O, Y L I HAUKIPUDAS, KIIMINKI, OULU, OULUNSALO, YLI-II Kuusikkokuntien kuntouttavan työtoiminnan ja tuetun työllistämisen seminaari Work shop 1: Kuntien ja valtion välisen työjaon kokeilun mahdollisuudet (hallitusohjelma)

Lisätiedot

Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa

Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Ajankohtaiset muutokset TEpalveluissa Hämeen TE-toimisto 1 Muutokset TE-palveluissa Asiakasta koskevat määritelmät Asiakas JTYPL:n mukaisia palveluita, tukia tai korvauksia hakeva tai saava yksityinen

Lisätiedot

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014

Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Sosiaalitoimi työllistymisen tukena 11.11.2014 Järvenpään kaupunki Tanja Bergman 11.11.2014 - Työllistymisen palvelut Järvenpäässä & Aikuissosiaalityön rooli - Työikäisten sosiaalityö Järvenpäässä / muutossosiaalityö

Lisätiedot

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT

JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT JOENSUUN KAUPUNGIN TYÖLLISYYSYKSIKKÖ JA TYÖLLISYYSPALVELUT 15.042015 Pohjois-Karjalan työllisyystoimijoiden kehittämispäivä Tarja Husso Työllisyyspäällikkö Joensuun kaupunki MIKSI TYÖLLISYYSYKSIKKÖ PERUSTETTU

Lisätiedot

Renessanssi-hanke. - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke

Renessanssi-hanke. - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke Renessanssi-hanke - Sosiaalisen resilienssin ja yhteiskuntavastuullisen työllistämisen kehittämishanke 2015 2018 Heikki Rantala Oma Häme II Järjestöfoorumi : Renessanssi-hankkeen järjestöyhteistyö Heikki

Lisätiedot

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs.

Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille. Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Vantaan kaupunki työllistämisen tukena yrityksille Anu Tirkkonen työllisyyspalveluiden johtaja vs. Kauppakamarin Hankintainfo Vantaa 6.3.2015 Työttömyys Vantaalla tammikuussa 2015 1/2015 1/2014 Muutos

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: TAMMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.2.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013

Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 NÄKYMIÄ 2013 KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kesäkuu 2013 Julkistettavissa 23.7.2013 klo 9.00 Kainuussa työttömyys kasvoi kesäkuussa samaa tahtia kuin koko maassa Työttömyys kasvoi sekä Kainuussa

Lisätiedot

Työttömyysturva. Esko Salo

Työttömyysturva. Esko Salo Työttömyysturva Esko Salo 16.9.2015 Työttömyysetuuksien saajat 2014 Työttömyysetuuksia maksettiin yhteensä 4,8 mrd ansioturva: saajia 332 000, etuudet 2,7 miljardia peruspäiväraha: saajia 75 000, etuudet

Lisätiedot

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut)

Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Hallitusohjelman linjauksia työvoima- ja yrityspalveluihin (TE-palvelut) Kuntajohtajafoorumi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus 10.10.2019 2 Työvoima- ja yrityspalvelujen uudistaminen: 3 Työvoima- ja yrityspalvelujen

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9.

TYÖLLISYYSKATSAUS. Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 2009 puh ja Julkistettavissa klo 9. TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: HELMIKUU 29 puh. 1 64 85 ja 1 64 851 Julkistettavissa 24.3.29 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) 21 '2 '3 '4

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen

Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa. Eveliina Pöyhönen Sosiaali- ja terveyspalvelut osatyökykyisiä tukemassa Eveliina Pöyhönen Osatyökykyisyys on yksilöllistä Osatyökykyisellä on käytössään osa työkyvystään. Osatyökykyisyyttä on monenlaista, se voi olla myös

Lisätiedot

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen

Yritetään ja työllistetään. Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Yritetään ja työllistetään Kehittämispäällikkö Seija Mustonen Oulu / Syyskuu 2013 Työttömien lukumäärä 18 000 16 000 14 000 12 000 13 226 Kaikki työttömät Yli 50- vuotiaat 14,4% 27,0% Henkilöä 10 000 8

Lisätiedot

Kunnalliset työllisyyspalvelut hallitusohjelman valossa Kuntamarkkinat, Työllisyysseminaari 2015

Kunnalliset työllisyyspalvelut hallitusohjelman valossa Kuntamarkkinat, Työllisyysseminaari 2015 Kunnalliset työllisyyspalvelut hallitusohjelman valossa Kuntamarkkinat, Työllisyysseminaari 2015 Timo Kietäväinen Varatoimitusjohtaja 2 3 Työllistymistä edistävien palvelujen painopiste on siirtynyt Heinäkuu

Lisätiedot

Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät

Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät Miten pidennämme työuria? Riikka Shemeikka, Kuntoutussäätiö Työryhmä 1, Kuntoutuspäivät 17.3.2016 Esityksen tavoite Taustalla mm. käynnissä oleva hanke Työuria pidentävät yhteistoiminnalliset keinot (Typyke),

Lisätiedot

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012

Kainuun työllisyyskatsaus, lokakuu 2012 NÄKYMIÄ KAINUUN ELY-KESKUS Kainuun työllisyyskatsaus, kuu Julkistettavissa 20.11. klo 9.00 Työttömyys ylittää jo kahden vuoden takaisen tason Kainuussa työttömyys kasvaa silti hitaammin kuin muualla Suomessa

Lisätiedot

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13

TYÖLLISYYSKATSAUS 2008 '09 '10 '11 '12 '13 TYÖLLISYYSKATSAUS Lisätiedot: Ennakkotiedot: ELOKUU 213 puh. 29 54 85 ja 29 54 851 Julkistettavissa 24.9.213 klo 9. www.tem.fi/tyollisyyskatsaus ISSN 1797-3694 (pdf) 35 ' 3 25 2 (1) 15 1 5 (2) Kuvio 1.

Lisätiedot

Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä. Helsinki Kaija Ray

Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä. Helsinki Kaija Ray Järjestöjen rooli yhteistyön kehittämisen näkymiä Helsinki 1.6.2018 Kaija Ray Vates-säätiön toiminta 2 Perustettu 1993, nyt 44 taustayhteisöä, henkilöstöä 11-15, rahoittajana STEA (ent. RAY) Vates edistää

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta

Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi julkisten työvoima- ja yrityspalveluiden alueellista tarjoamista ja työelämäkokeilua koskevasta kokeilusta Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta Kuuleminen 8.6.2017 Kehittämispäällikkö

Lisätiedot

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä

RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä RAY:n avustusmahdollisuudet työllistymisen edistämisessä Muutos 26! Projektien rahoituskanavat ja välityömarkkinat 2014 28.1.2014 Pori 27.1.2014 1 Esityksen rakenne RAY kansalaisjärjestötoiminnan mahdollistajana

Lisätiedot

edellä kuntakokeilussa

edellä kuntakokeilussa edellä kuntakokeilussa Jyväskylässä 25.11.2013 Työllisyyden Kuntakokeilu www.jyvaskyla.fi/tyo/kuntakokeilu www.toihinpalvelu.fi www.facebook.com/tyo/kuntakokeilu Euroja ja ihmisiä 2000 M 2100 150 M 8,8

Lisätiedot

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto

1) Jäsenyysehto. 2) Työssäoloehto Työttömyysturvalaki 31.12.2009 asti 1) Jäsenyysehto - 10 kuukautta 2) Työssäoloehto - alkuehto 43 kalenteriviikkoa 28 kuukauden aikana Työttömyysturvalaki 1.1.2010 alkaen 1) Jäsenyysehto - 34 viikkoa 2)

Lisätiedot

ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä

ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä ROVANIEMEN MONITOIMIKESKUS-SÄÄTIÖ L A A D U K K A I D E N K U N T O U T U S - J A O H J A U S P A L V E L U J E N E D E L L Ä K Ä V I J Ä ROMOTKE Rovaniemen kaupungin konserniin kuuluva säätiö Perustettu

Lisätiedot

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos

Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta. Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Laki työllistymistä edistävästä monialaisesta yhteispalvelusta Työmarkkinatuen rahoitusvastuun muutos Pohjois-Pohjanmaan TE-toimisto 17.03.2015 Marita Rimpeläinen-Karvonen Taustalla olevat hallituksen

Lisätiedot

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma

Kuntaliiton työllisyyspoliittinen. ohjelma Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma Sisällysluettelo Kuntaliiton työllisyyspoliittinen ohjelma 3 Kuntaliiton työllisyyspoliittiset linjaukset 4 1) Työnjaon selkeyttäminen 4 2) Aktivointitoiminnan

Lisätiedot

KUVA KAINUUN RAKENNETYÖTTÖMYYDESTÄ JA VISIOITA TULEVAISUUTEEN. Päivi Ahola-Anttonen KAIRA-hanke (S10179)

KUVA KAINUUN RAKENNETYÖTTÖMYYDESTÄ JA VISIOITA TULEVAISUUTEEN. Päivi Ahola-Anttonen KAIRA-hanke (S10179) KUVA KAINUUN RAKENNETYÖTTÖMYYDESTÄ JA VISIOITA TULEVAISUUTEEN Päivi Ahola-Anttonen KAIRA-hanke (S10179) Soile 55 v. Työllistynyt tuetusti erilaisiin määräaikaisiin tehtäviin yhdistyksiin ja kuntaan useiden

Lisätiedot

TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA

TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA TERVEYSPALVELUJEN MERKITYS TYÖLLISTYMISEN KANNALTA Päivi Ahola-Anttonen KAIRA-hanke (S10179) Kajaani 8.12.2010 KAIRA-HANKE Tavoite Keinot Kainuun rakennetyöttömyyden purkaminen 1) toimijat yhteistyöhön

Lisätiedot