Yhteistoiminta-alueen luominen sosiaali- ja terveydenhuoltoon puitelain edellyttämällä tavalla

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Yhteistoiminta-alueen luominen sosiaali- ja terveydenhuoltoon puitelain edellyttämällä tavalla"

Transkriptio

1 Yhteistoiminta-alueen luominen sosiaali- ja terveydenhuoltoon puitelain edellyttämällä tavalla SOSTERV Eduskunnalle annettiin hallituksen esitys laeiksi kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetun lain (169/2007, jäljempänä puitelaki) ja sosiaalihuoltolain muuttamisesta (HE 286/2010 vp.) Lakimuutoksen tavoitteena on varmistaa sosiaali- ja terveydenhuollolle säädetyn asukkaan väestöpohjan toteutuminen kunnissa, jotka eivät omilla päätöksillään saa vaatimusta täytetyksi. Käytännössä lakimuutoksella muutetaan vuodesta 2007 voimassa ollutta puitelakia, joka velvoitti yhteistoimintaan perusterveydenhuollossa ja siihen kiinteästi liittyvissä sosiaalitoimen tehtävissä. Nyt yhteistoiminta laajennetaan koskemaan koko sosiaali- ja terveystoimea (lukuun ottamatta tehtäviä, joista säädetään lasten päivähoidosta annetussa laissa sekä lasten kotihoidon ja yksityisen hoidon tuesta annetussa laissa.) Yhteistoiminta-alueiden tulisi aloittaa toimintansa vuoden 2013 alusta. Sosiaalitoimen tehtävät tulisi siirtää perusterveydenhuollon kanssa samoille yhteistoiminta-alueille viimeistään vuoden 2015 alkuun mennessä mennessä kuntien tulisi tehdä sitovat päätökset puitelain täyttämisestä ja sen toteuttamisen aikataulutuksesta. Keväällä 2011 kuntien tulee jo vastata sosiaali- ja terveysministeriön lähettämässä kirjeessä kuvatusti sähköiseen kyselyyn yhteistoiminnan muodostamisesta. Perusterveydenhuollossa ja siihen kiinteästi liittyvissä sosiaalitoimen tehtävissä Jyväskylä, Hankasalmi, Muurame ja Uurainen ovat muodostaneet yhteistoiminta-alueen, jossa Jyväskylä toimii isäntäkuntana. JYTE, Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus, on aloittanut toimintansa 2011 alusta. Tuo yhteistoiminta tulisi nyt ulottaa koskemaan koko sosiaali- ja terveydenhuoltoa kyseisten kuntien viranhaltijaneuvottelussa sovittiin, että kaikki JYTEn toiminnassa mukana olevat kunnat vastaavat samansisältöisesti valtioneuvostolta tulevaan kyselyyn keväällä 2011 ja tekevät asiaan liittyvät päätökset kunnissaan. Vastauksena kyselyyn annetaan, että Hankasalmi, Muurame ja Uurainen tulevat täyttämään hengen väestöpohjavaatimuksen muodostamalla yhteistoiminta-alueen Jyväskylän kanssa, kuten on jo tehty perusterveydenhuollon ja siihen kiinteästi liittyvien sosiaalitoimen tehtävien osalta. Jyväskylä toimii tuon yhteistoiminta-alueen isäntäkuntana. Elokuun 2011 loppuun mennessä kunnat valmistelevat yhteistyössä aikataulutuksen sosiaalitoimen tehtävien siirrosta yhteistoiminta-alueelle ja asiasta tehdään kunnan-/kaupunginvaltuustoissa samansisältöinen päätös kunnittain. Valmistelussa otetaan huomioon Keski-Suomen sosiaalialan osaamiskeskuksen (KOSKE) toimesta tehdyn maakunnallisen valmistelun tulokset. Samoin huomioidaan Jyväskylässä valmisteilla olevan uuden sukupolven organisaation luominen kaupungin uudeksi organisaatio- ja toimintarakenteeksi. Jyväskylä puolestaan tulee ottamaan huomioon uuden sukupolven organisaation luomisessa kaupungille ne vaatimukset, joita sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta muiden kuntien kanssa uudelle organisaatiolle asettaa. Yhteistoiminta-alueiden valmistelussa sitoudutaan seuraaviin keskeisiin periaatteisiin. Uuden yhteistoiminta-alueen valmistelussa tulee erityisesti huomi-

2 Sosiaalijohtajan ehdotus: oida keskeisten sosiaalipalvelujen säilyminen kuntalaisille aidosti lähipalveluina. Ja kuten JYTEn kohdalla on jo toimittu on hyvät vallitsevat käytännöt voitava säilyttää kunnittain ja kustannusten jakoperusteena tulee olla lähtökohtaisesti kuntakohtaisuus, joka turvaa kunnille mahdollisuuden päättää omista palveluresursseistaan. Osassa palvelukokonaisuuksia voidaan toimia myös monituottajamallilla, eli kunta voi olla palvelukokonaisuuden tuottaja Jyväskylälle. Liitteenä sosiaali- ja terveysministeriöstä saapunut kirje, liite 22/1 muistio neuvottelusta , 22/2 Jyväskylän kaupungille JYTE:n terveydenhuollon jaoston kokoukseen, että sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue, jonka muutetun puitelain mukaisesti tulee olla toiminnassa viimeistään 2015, muodostettaisiin Jyväskylän toimiessa isäntäkuntana Hankasalmen, Muuramen ja Uuraisten kesken valmistelutekstistä ilmenevillä periaatteilla. Puheenjohtajan avattua keskustelun Toivo Korhonen esitti asian jättämistä pöydälle lisäselvityksiä varten. Kaikki lautakunnan jäsenet kannattivat Toivo Korhosen tekemää esitystä. Lautakunta päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle. Lisäksi lisäselvitystä pyydettiin erityisesti siitä, mitä palvelut tulevat maksamaan uudessa organisaatiossa ja miten laajasti paikallisia palveluja tullaan tarjoamaan. Lautakunta toivoi myös konkreettisia ja realistisia tietoja muista toiminnan järjestämisvaihtoehdoista. SOSTERV Valtiovarainministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat lähettäneet kaikkiin kuntiin yhteisen kyselyn, jolla selvitetään, kuinka kunnat täyttävät kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta (PARAS) annetun lain velvoitteet. Kyselyssä kuntien tulee mm. selvittää: millä tavoin kunta täyttää perusterveydenhuollon ja sosiaalihuollon järjestämiseltä edellytetyn vähintään noin asukkaan väestöpohjavaatimuksen (kuntaliitos ja/tai yhteistoiminta-alue) onko kunta siirtänyt sosiaali- ja terveydenhuollon tehtävät järjestettäväksi yhteistoiminta-alueella siinä laajuudessa, kuin lain 5 :ssä edellytetään (perusterveydenhuolto ja sosiaalihuolto pois lukien lasten päivähoito) Kuntien tulee vastata kyselyyn mennessä. Vastausten saamisen jälkeen ministeriöt käynnistävät syksyllä 2011 neuvottelut sellaisten kuntien kanssa, jotka eivät täytä puitelain velvoitteita. Valtioneuvosto tekee tämän jäl-

3 Sosiaalijohtajan ehdotus: keen tarvittavat päätökset kuntien velvoittamisesta yhteistoimintaan mennessä. Hankasalmi on valinnut yhteistyösuunnakseen Jyväskylän toisin kuin naapurikunnat Konnevesi, Toivakka ja Laukaa. Hankasalmella kunnanvaltuusto on kokouksessaan päättänyt muodostaa yhteistoiminta-alueen Jyväskylän, Muuramen ja Uuraisten kanssa. Yhteistoiminta-alueen muodostavat kunnat kuuluvat selkeästi samaan työssäkäynti- ja asioimisalueeseen. Hankasalmi, Muurame ja Uurainen tulevat täyttämään hengen väestöpohjavaatimuksen muodostamalla yhteistoiminta-alueen Jyväskylän kanssa, kuten on jo tehty perusterveydenhuollon ja siihen kiinteästi liittyvien sosiaalipalvelujen osalta. Kaikkien kuntien valtuustot ovat hyväksyneet isäntäkuntamallin ja Jyväskylän yhteistoiminta-alueen terveyskeskus JYTE aloitti toimintansa Jyväskylän kaupunki toimii yhteistoimintasopimuksen mukaisena isäntäkuntana, jonka perusturvalautakunnan alaiseen sosiaali- ja terveyspalveluiden organisaatioon on integroitu yhteistoimintasopimuksen mukainen palvelutuotanto. Kuntien välisessä sopimuksessa on sovittu suoritteiden hinnoittelusta ja laskutuksesta siten, että Jyväskylä laskuttaa kuntia niiden käyttämistä palveluista aiheuttamisperiaatteen mukaisesti yhdenmukaisin perustein. Kunkin kuukauden ennakkolaskutus perustuu kaksi kuukautta aiemmin toteutuneisiin suoritetietoihin. Tilinpäätöslaskelmassa vahvistetaan sopimuskuntien lopulliset maksuosuudet toteutuneiden kustannusten ja suoritteiden mukaisiksi. Näin ollen kunnilla on mahdollisuus päättää omista palveluresursseistaan. Uuden yhteistoiminta-alueen sosiaalipalvelujen tuotannon järjestämistä valmisteltaessa on huomioitava perus/lähipalveluiden hyvän toimivuuden varmistaminen. Hyvät käytännöt on voitava säilyttää kunnittain ja kustannusten jakoperusteena tulee olla lähtökohtaisesti kuntakohtaisuus, kuten JYTEn kohdalla on toimittu. Liitteenä 34 KVALT Jyväskylän kaupungille JYTE:n terveydenhuollon jaoston kokoukseen ja vastauksena valtioneuvostolle, että sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue, jonka muutetun puitelain mukaisesti tulee olla toiminnassa viimeistään 2015, muodostettaisiin Jyväskylän toimiessa isäntäkuntana Hankasalmen, Muuramen ja Uuraisten kesken valmistelutekstistä ilmenevin perustein. -- Toivo Korhonen esitti asian jättämistä pöydälle asiaan liittyvän lainsäädännön keskeneräisyyden vuoksi. Ei kannatettu. Sauli Aitto-Oja esitti lisättäväksi tekstiin sanan aiesopimus. Terttu Honkonen, Leena Jäntti, Vesa Valkonen ja Pekka Häkkinen kannattivat esitystä. Anne Ylönen kannatti sosiaalijohtajan tekemää ehdotusta. Puheenjohtaja esitti, että

4 ne, jotka kannattavat sosiaalijohtajan ehdotusta, äänestävät JAA ja ne jotka kannattavat Sauli Aitto-Ojan tekemää ehdotusta, äänestävät EI. Hyväksyttiin. Suoritetussa äänestyksessä annettiin yksi (1) JAA-ääni (Anne Ylönen), seitsemän (7) EI-ääntä (Pekka Häkkinen, Terttu Honkonen, Leena Jäntti, Lasse Nortunen, Vesa Valkonen, Virve Hakkarainen, Sauli Aitto-Oja) ja yksi (1) tyhjä (Toivo Korhonen). Jyväskylän kaupungille JYTE:n terveydenhuollon jaoston kokoukseen ja vastauksena valtioneuvostolle, että sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue, jonka muutetun puutelain mukaisesti tulee olla toiminnassa viimeistään 2015, muodostettaisiin aiesopimuksena Jyväskylän toimiessa isäntäkuntana Hankasalmen, Muuramen ja Uuraisten kesken valmistelutekstistä ilmenevin perustein. Matti Mäkinen oli läsnä tämän pykälän käsittelyssä, poistui klo Toivo Korhonen jätti eriävän mielipiteen asiaan liittyvän lainsäädännön keskeneräisyyden vuoksi. KH Kunnanjohtajan ehdotus: Esitys tehdään kokouksessa. Täytäntöönpano: Sosiaali- ja terveyslautakunta, Jyväskylän kaupunki, valtioneuvosto Kunnanjohtajan kokouksessa tekemä ehdotus: Kunnanhallitus esittää vastauksena valtioneuvostolle, että sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alue, jonka muutetun puitelain mukaisesti tulee olla toiminnassa viimeistään 2015, muodostettaisiin Jyväskylän toimiessa isäntäkuntana Hankasalmen, Muuramen ja Uuraisten kesken valmistelutekstistä ilmenevin perustein. Kunnanhallitus esittää samaa asiaa kunnanvaltuustolle, jonka päätös on aiesopimusluonteinen. Kunnanjohtajan ehdotus hyväksyttiin. KV Kunnanvaltuusto hyväksyi kunnanhallituksen esityksen.

5 Merkitään, että varsinainen kokous päättyi klo Tämän jälkeen käsiteltiin iltakouluasiat.

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO Kunnanhallitus 61 21.02.2011 Valtuusto 23 28.03.2011 Kunnanhallitus 167 06.06.2011 Valtuusto 42 20.06.2011 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO KHALL 61 Valmistelija:

Lisätiedot

Sosiaalijohtaja Tuomas Aikkila esittelijänä ja. Pöytäkirjanpitäjä. 15-21 (Pykälät 19-21 salassa pidettäviä)

Sosiaalijohtaja Tuomas Aikkila esittelijänä ja. Pöytäkirjanpitäjä. 15-21 (Pykälät 19-21 salassa pidettäviä) Viranomainen PÖYTÄKIRJA Nro 3/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Sosiaalilautakunta KOKOUSAIKA Maanantai 9.5.2011 klo 10.00 11.45 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

STM Eeva Kyrönviita Kunnanjohtaja

STM Eeva Kyrönviita Kunnanjohtaja STM 24.8.2018 Eeva Kyrönviita Kunnanjohtaja Ruoveden kunnanvaltuuston päätökset Ruoveden kunnanvaltuuston 2.7.2018 päätöksen 20 esittelytekstissä todetaan,että yhteistoimintasopimuksen irtisanomisaika

Lisätiedot

Kunta- ja palvelurakenneuudistukseen perustuvien yhteistoimintavelvoitteiden jatkaminen

Kunta- ja palvelurakenneuudistukseen perustuvien yhteistoimintavelvoitteiden jatkaminen Luonnos 13.2.2014 Kunta- ja palvelurakenneuudistukseen perustuvien yhteistoimintavelvoitteiden jatkaminen Sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislakia koskevaa esitysluonnosta ehdotetaan täydennettäväksi

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014

Kunnanvaltuusto Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 Kunnanvaltuusto 101 11.11.2013 Kiinteistöveroprosentin määräminen vuodelle 2014 KVALT 101 KHALL 273 Kunnanjohtaja Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n mukaan kunnanvaltuusto määrää kunnan kiinteistöveroprosenttien

Lisätiedot

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut

Härkätien sosiaali- ja terveyspalvelut YHTEISTOIMINTASOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN JÄRJESTÄMISESTÄ HÄRKÄTIEN SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON YHTEISTOIMINTA-ALUEELLA 1.1.2015 31.12.2016 1. Sopimuksen osapuolet Tämän yhteistoimintasopimuksen

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eräiden kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta annetun lain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

Lisätiedot

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013

Kunnanhallitus 55 05.02.2013 Keskusvaalilautakunta 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Kunnanhallitus 55 05.02.2013 4 04.03.2013 Kunnanhallitus 101 12.03.2013 Kunnanvaltuusto 27 25.03.2013 Äänestysaluejaon muuttaminen // KHALL 55 KESKV 54 sihteeri Seuraavat vaalit ovat Euroopan parlamentin

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Pekka Järvinen

SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos Pekka Järvinen SOSIAALI- JA TERVEYSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Hallitusneuvos 8.8.2018 Pekka Järvinen VALTIONEUVOSTON PÄÄTÖS PYHÄJÄRVEN KAUPUNGIN VELVOITTAMISESTA JATKAMAAN PERUSPALVELUKUNTAYHTYMÄ SELÄNTEEN JÄSENENÄ Asia

Lisätiedot

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kaupunginhallitus 373 06.10.2014 Kaupunginvaltuusto 92 13.10.2014 Lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 518/00.01.00/2013 KHALL 06.10.2014 373 Seutukaupunkiverkoston

Lisätiedot

Terveydenhuolto Etelä-Kymenlaaksossa

Terveydenhuolto Etelä-Kymenlaaksossa Terveydenhuolto Etelä-Kymenlaaksossa l Maakuntatilaisuus 22.4.2010 Kouvola Tauno Telaranta Palvelujohtaja Kotkan kaupunki 0400 659925 tauno.telaranta@kotka.fi Etelä-Kymenlaakso 87 371 asukasta 2 279 2,6%

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 51 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 51 (61) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 3 varavaltuutettua KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Sivu 51 (61) Valtuusto KOKOUSAIKA Maanantai 27.5.2013 kello 18.00-18.50 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 18 valtuutettua LIITE

Lisätiedot

Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012

Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012 Jyväskylän kaupungin lähtökohdat sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämiseen ja vastaukseen VM:lle syksyllä 2012 Keski-Suomen liiton tilaisuus 27.9.2012 Jyväskylän kaupunki Kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto. Konneveden kunnantalo, Konnevesisali. 1 varavaltuutettu KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Sivu 36 (42) Valtuusto KOKOUSAIKA Keskiviikko 23.4.2012 kello 18.00-18.40 KOKOUSPAIKKA Konneveden kunnantalo, Konnevesisali SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET 20 valtuutettua

Lisätiedot

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi

Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi Perusturvalautakunta 17 02.03.2017 Kunnanhallitus 84 06.03.2017 Kunnanvaltuusto 19 13.03.2017 Kirkkonummen kunnan lausunto luonnoksesta sosiaali- ja terveydenhuollon valinnanvapauslainsäädännöksi 129/03.00/2017

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 33 28.11.2013 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 2 03.02.2014 Kunnanhallitus 67 10.02.2014 Valtuusto 19 24.02.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä

Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kunnanhallitus 139 01.06.2015 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen, Valtiovarainministeriön päätös maakunnanvaihtoesityksen hylkäämisestä 270/00.01.00/2013

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ HE 61/2014 vp Hallituksen esitys eduskunnalle laeiksi eräiden kuntaja palvelurakenneuudistuksesta annetussa laissa säädettyjen velvoitteiden soveltamisesta ja sosiaalihuoltolain 2 a :n kumoamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA

LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA LAUSUNTOPYYNTÖ PARAS-LAIN VELVOITTEIDEN JATKAMISESTA Sosiaali- ja terveysministeriö on valmistellut esityksen laiksi Paras-lain velvoitteiden jatkamisesta. Kunta- ja palvelurakenneuudistuksesta annetussa

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Valtuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus 315 26.05.2008 Kunnanhallitus 334 03.06.2008 Valtuusto 72 12.06.2008 Kunnanhallitus 481 15.09.2008 Valtuusto 103 24.09.2008 PERUSSOPIMUKSEN MUUTOKSET / SEUTUKUNNALLISEN SOSIAALI- JA TERVEYS-

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Sivu 93 (97) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Torstai 2.5.2013 kello 20.00-21.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Konneveden

Lisätiedot

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa

Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa Kunnanvaltuusto 21 24.03.2014 Tilapäisen valiokunnan esitys kunnanvaltuustolle kunnanjohtajan irtisanomista koskevassa asiassa KVALT 21 KHALL 14.01.2014 21 Av. hallintojohtaja Tilapäisen valiokunnan asettaminen

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2.

LASTEN KOTIHOIDONTUEN KUNTALISÄ / ALOITTEET 75/08.050/2010 142/08.050/2009. Ptltk 40 Liitteet 1-2. Perusturvalautakunta 40 07.04.2010 Kunnanhallitus 79 12.04.2010 Perusturvalautakunta 48 21.04.2010 Kunnanhallitus 93 26.04.2010 Perusturvalautakunta 56 19.05.2010 Kunnanhallitus 127 07.06.2010 Kunnanvaltuusto

Lisätiedot

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ

SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ 1 (5) SOSIAALI- JA TERVEYSPALVELUIDEN PALVELUALUEEN JOHTOSÄÄNTÖ Sisällys 1 Palvelualueen tehtävät 2 Palvelualueen rakenne 3 Liikelaitokset 4 Perusturvalautakunta ja sen jaostot 5 Lautakunnan ja jaostojen

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto

Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/ (6) Kunnanvaltuusto Kirkkonummen kunta Ote pöytäkirjasta 2/2017 1 (6) Kunnanhallitus, 51, 26.06.2017 Kunnanhallitus, 87, 28.08.2017 Kunnanvaltuusto, 35, 04.09.2017 35 Kuntalaisaloite: kuntarajan siirto Siikajärven kylässä,

Lisätiedot

Kunnanhallitus varautuu pitämään tätä varten ylimääräisen kokouksen ennen olevaa valtuuston kokousta.

Kunnanhallitus varautuu pitämään tätä varten ylimääräisen kokouksen ennen olevaa valtuuston kokousta. Kunnanhallitus 315 26.05.2008 Kunnanhallitus 334 03.06.2008 Valtuusto 72 12.06.2008 Perusturvalautakunta 30 19.02.2009 Kunnanhallitus 133 02.03.2009 Valtuusto 54 11.03.2009 Seutukunnallisen sosiaali- ja

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/ (1) Kaupunginvaltuusto Asianro 8809/ /2017 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 2/2018 1 (1) Perusturva- ja terveyslautakunta 10 23.1.2018 Kaupunginhallitus 53 12.2.2018 23 Asianro 8809/02.05.00.00/2017 Valtuustoaloite terveyskeskusmaksun poistamiseksi

Lisätiedot

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI

LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI LAUSUNNON ANTAMINEN HALLITUKSEN LINJAUKSISTA ITSEHALLINTOALUEJAON PERUSTEIKSI JA SOTE-UUDISTUKSEN ASKELMERKEIKSI Kh 14 18.1.2016 Pääministeri Juha Sipilän hallitus on linjannut 20.10. ja 7.11.2015 tekemillään

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA

LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA LOVIISAN KAUPUNGIN JA LAPINJÄRVEN KUNNAN SOPIMUS SOSIAALI- JA TERVEYDENHUOLLON PALVELUIDEN YHTEISTOIMINTA-ALUEESTA Loviisan kaupunginvaltuusto xx.xx.2014 xx Lapinjärven kunnanvaltuusto xx.xx.2014 xx 2

Lisätiedot

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille

Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille Kunnanvaltuusto 65 25.06.2013 Vastuuvapauden myöntäminen vuosien 2011-2012 aikana toimineelle kunnanhallitukselle ja kunnanjohtajalle sekä muille tilivelvollisille KVALT 65 Khsal 31 Tarkastuslautakunta

Lisätiedot

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall

KH 196 Kunnanhallitus Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter Stenvall Valtuusto 114 13.06.2016 Hakemus Sipoon kunnan osan liittämiseksi Vantaan kaupunkiin 1293/10.00.02/2015 KH 196 Kunnanhallitus 12.4.2016 Valmistelija: kunnanjohtaja Mikael Grannas ja kunnansihteeri Peter

Lisätiedot

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta

Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta Kunnanhallitus 84 18.02.2013 Kunnanvaltuusto 29 28.02.2013 Sonkajärven kunnan lausunto kuntarakennelakiluonnoksesta 100/00.04.01/2013 Kunnanhallitus 18.02.2013 84 Valmistelija: kunnanjohtaja Simo Mäkinen

Lisätiedot

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista

Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista Kunnanhallitus 69 26.03.2012 Kunnanvaltuusto 14 11.04.2012 Lausuntopyyntö Kunnallishallinnon rakennetyöryhmän selvityksestä sekä kuntauudistukseen liittyvistä muista uudistuksista 17/10/101/2012 KH 69

Lisätiedot

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen YHDISTYMISHALLITUS 110 28.11.2012 YHDISTYVÄN RAAHEN 23 10.12.2012 KAUPUNGINVALTUUSTO Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän perussopimuksen muuttaminen 1667/06/0600/2012 YHALL 110 Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymän

Lisätiedot

YHTEISTOIMINTASOPIMUS JA PARAS-PUITELAKI ASIANAJOTOIMISTO HEIKKI PENTTILÄ OY

YHTEISTOIMINTASOPIMUS JA PARAS-PUITELAKI ASIANAJOTOIMISTO HEIKKI PENTTILÄ OY YHTEISTOIMINTASOPIMUS JA PARAS-PUITELAKI ASIANAJOTOIMISTO HEIKKI PENTTILÄ OY YHTEISTOIMINTASOPIMUKSEN PÄÄTTÄMINEN Ruoveden kunnan ja Virtain kunnan yhteistoimintasopimuksen 18.6.2012 purkamis- ja irtisanomisehdon

Lisätiedot

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta

Päätös. Laki. sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta EDUSKUNNAN VASTAUS 222/2004 vp Hallituksen esitys laeiksi sosiaalihuoltolain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta Asia Hallitus on antanut eduskunnalle esityksensä laeiksi sosiaalihuoltolain

Lisätiedot

JOUTSA - KANGASNIEMI -KUNTAPARITYÖSKENTELYN VALMISTELUN ALOITTAMINEN

JOUTSA - KANGASNIEMI -KUNTAPARITYÖSKENTELYN VALMISTELUN ALOITTAMINEN Kunnanhallitus 199 02.10.2006 Kunnanvaltuusto 34 09.10.2006 JOUTSA - KANGASNIEMI -KUNTAPARITYÖSKENTELYN VALMISTELUN ALOITTAMINEN 182/01/016/2006 Khall 199 Kuntien toimintaympäristö on voimakkaassa muutoksessa.

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kemijärven kaupungin organisaatio- ja

Lisätiedot

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist,

Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma. Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, Valtuusto 102 01.11.2010 Vuoden 2011 talousarvio ja vuosien 2011-2013 taloussuunnitelma 1191/02.01.00/2010 KH 293 Kunnanhallitus 4.10.2010 Valmistelija: kunnankamreeri Sture Lindqvist, sture.lindqvist@sipoo.fi

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE. Khall Kunnanhallitus 311 13.11.2017 Kunnanvaltuusto 97 15.11.2017 PÄIVÄKODIN ETÄYKSIKÖN PERUSTAMINEN PYHÄTUNTURILLE Khall 13.11.2017 311 Kunnanvaltuusto on 9.10.2017 84 päättänyt selvittää mahdollisuutta kunnan

Lisätiedot

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset. 176 07.08.2012 186 21.08.2012 254 06.11.2012 Tehdastuotantotilojen jatkokäyttö/incap Oy // KHALL 176 Incap Oyj:n ja Sotkamon kunnan välillä on voimassa Lastaajantien tuotantotiloja koskevat lunastussopimukset.

Lisätiedot

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN

TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN Kunnanhallitus 97 08.05.2006 Kunnanhallitus 99 28.03.2007 Kunnanhallitus 118 16.04.2007 TEKSTIILITYÖN OPETTAJAN NIMITTÄMINEN MÄÄRÄAIKAISESTI PUULAN SEUTUOPISTOON / VAKINAISESTI NIMITTÄMINEN 86//2006 Opistolautakunta

Lisätiedot

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen

Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset alkaen Kaupunginhallitus 506 07.12.2016 Kaupunginvaltuusto 116 12.12.2016 Perusturvan toimialan siirrosta johtuvat hallintosääntömuutokset 1.1.2017 alkaen 40/01/010/2015 KH 506 Selostus: Savonlinnan kaupunginvaltuuston

Lisätiedot

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015

LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kunnanhallitus 25.5.2015 LUVIAN KUNTA Kokouspäivämäärä 233 Kokousaika 25.5.2015 klo 17.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Käsiteltävät asiat 141 142 143 144 145 146 147 148 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO Kunnanhallitus 61 21.02.2011 Valtuusto 23 28.03.2011 Kunnanhallitus 167 06.06.2011 Valtuusto 42 20.06.2011 Kunnanhallitus 213 15.08.2011 Valtuusto 49 22.08.2011 KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu:8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu: 12.3.2012

Lisätiedot

Kaurila Matti Rahkala Jarko Lindgren Hilkka Pöllänen Eero Kaukinen Irma Tanner-Penttilä Hannele, poistui 35 aikana

Kaurila Matti Rahkala Jarko Lindgren Hilkka Pöllänen Eero Kaukinen Irma Tanner-Penttilä Hannele, poistui 35 aikana Yhtymähallitus 22.3.2017 33 Kokousaika 22.3.2017 klo 17.00 18.32 Kokouspaikka Riihikosken terveysasema, taloustoimisto Osallistujat Päätöksentekijät Autio Markku Kaurila Matti Rahkala Jarko Lindgren Hilkka

Lisätiedot

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 )

Kunnanvaltuusto määrää (KiintVL 11, 12 ja 12 b ): Kunnanvaltuusto voi määrätä (KiintVL 12 a, 13, 13a ja 14 ) Kunnanhallitus 456 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 148 11.11.2013 Kunnan kiinteistöveroprosenttien vahvistaminen vuodeksi 2014 1644/02.03.01/2011 Kunnanhallitus 28.10.2013 456 Kiinteistön sijaintikunnalle suoritetaan

Lisätiedot

LAUSUNTO SEUTUTERVEYSKESKUSHANKKEEN HALLINTO- JA RAHOITUSMALLISTA

LAUSUNTO SEUTUTERVEYSKESKUSHANKKEEN HALLINTO- JA RAHOITUSMALLISTA Kunnanhallitus 8 08.01.2007 Kunnanhallitus 71 19.02.2007 Kunnanhallitus 109 16.04.2007 LAUSUNTO SEUTUTERVEYSKESKUSHANKKEEN HALLINTO- JA RAHOITUSMALLISTA 138/01/016/2005 Khall 8 Jyväskylän seututerveyskeskus

Lisätiedot

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Asianro 134/ / Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 127 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä.

Palvelualueiden tarkemmat talousarviomuutokset ovat eriteltyinä oheisissa liitteissä. Kunnanhallitus 144 23.06.2014 Vuoden 2014 talousarvion muutokset KHALL 144 Hallintojohtaja Kunnanvaltuusto on hyväksynyt 23.12.2013 130 talousarvion vuodelle 2014. Talousarvion hyväksymisen jälkeen kunnassa

Lisätiedot

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen

Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen Kunnanhallitus 57 09.03.2015 Valtuusto 8 30.03.2015 Laukaan kunnan hallintosäännön päivittäminen ja konserniohjeen tarkistaminen 477/00.01.01/2012 Kunnanhallitus 09.03.2015 57 Valmistelija: vs. hallintojohtaja

Lisätiedot

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta

Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta Sosiaali- ja terveyslautakunta 14 27.02.2014 Kaupunginhallitus 107 10.03.2014 Kaupunginhallitus 364 12.10.2015 Lausunnon antaminen Paras-puitelain velvoitteiden jatkamisesta 720/00.01.00.00/2013 Sosiaali-

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 148 Kunnanhallitus 20.05.2013

Lisätiedot

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen

LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET. Valmistelija: Varhaiskasvatusjohtaja Jonna Soininen Sivistyslautakunta 103 27.11.2012 Kunnanhallitus 319 12.12.2012 Kunnanvaltuusto 74 20.12.2012 Sivistyslautakunta 14 18.03.2014 LASTEN KOTIHOIDON TUEN KUNTALISÄN MAKSATUSOHJEISIIN TEHTÄVÄT TARKISTUKSET

Lisätiedot

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus

Sopimus kuntaan osoittamisesta ja kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki ja Varsinais-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Kaupunginhallitus 175 16.05.2016 Kaupunginhallitus 195 23.05.2016 Kaupunginvaltuusto 43 13.06.2016 Sopimus kuntaan osoittamisesta kotoutumisen edistämisestä/ Uudenkaupugin kaupunki Varsinais-Suomen elinkeino-,

Lisätiedot

HE 304/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaalihuoltolain. annetun lain ja kansanterveyslain väliaikaisesta

HE 304/2010 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi sosiaalihuoltolain. annetun lain ja kansanterveyslain väliaikaisesta Hallituksen esitys Eduskunnalle laeiksi sosiaalihuoltolain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain ja kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännösten muuttamisesta ESITYKSEN

Lisätiedot

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen.

Päätös: Kunnanhallitus päätti siirtää asian käsittelyn seuraavaan kokoukseen. Joutsan kunnanhallitus 167 09.06.2008 Kunnanvaltuusto 52 30.06.2008 Joutsan kunnanhallitus 202 07.07.2008 Joutsan kunnanhallitus 233 25.08.2008 Joutsan kunnanhallitus 92 16.03.2009 Kunnanvaltuusto 33 30.03.2009

Lisätiedot

Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012

Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012 Sivistystoimen lautakunta 21 16.02.2012 Kunnanhallitus 66 13.03.2012 Kunnanvaltuusto 16 27.03.2012 Kotihoidon ja yksityisen hoidon tuen kuntalisä 1.8.2012 alkaen SIVLTK 21 vs. varhaiskasvatuksen päällikkö

Lisätiedot

Lausuntopyyntö kuntajakolain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen selvityksen asettamisesta KH

Lausuntopyyntö kuntajakolain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen selvityksen asettamisesta KH Lausuntopyyntö kuntajakolain (1698/2009) 4 luvun mukaisen erityisen selvityksen asettamisesta KH 13.5.2013 103 Jyväskylän kaupunki on tehnyt valtiovarainministeriölle esityksen erityisen kuntajakoselvityksen

Lisätiedot

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi

Valmistelija: lupa-arkkitehti Arja Sihvola, p , arja.k.sihvola(at)kirkkonummi.fi Rakennus- ja 111 09.06.015 ympäristölautakunta Kunnanhallitus 346 0.11.015 Rakennusjärjestys 5 ja 6 uusiminen ja muuttaminen (kv) 605/00.01.01/01 Rakennus- ja ympäristölautakunta 09.06.015 111 Rakennusjärjestyksen

Lisätiedot

HE 174/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

HE 174/2018 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2011 Sivu 219 (230) Kunnanhallitus. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2011 Sivu 219 (230) Kunnanhallitus. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone KONNEVEDEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 14/2011 Sivu 219 (230) Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 19.12.2011 kello 18.00-19.00 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18.

Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: Kokoustiedot Aika Maanantaina kello 18. Jämijärven kunta PÖYTÄKIRJA 19/2015 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 8.12.2015 Kokoustiedot Aika Maanantaina 14.12.2015 kello 18.00 Käsiteltävät asiat Paikka Lomahotelli Jämin kokoustila 301 KOKOUKSEN

Lisätiedot

Maanantai klo Maija-Leena Räsänen

Maanantai klo Maija-Leena Räsänen Viranomainen KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 8/2011 TUUSNIEMEN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Maanantai 6.6.2011 klo 17.00 19.15 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Sosiaali- ja terveyspalvelujen lautakunta 104 13.6.2018 Kaupunginhallitus 236 25.6.2018 Asianro 471/05.11.00/2018 104 Raision ja seudullisen kotouttamisohjelman hyväksyminen

Lisätiedot

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,

VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/ Kaupunginhallitus Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, VIRTAIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 21/2018 590 Aika 17.09.2018 klo 16:00-17:20 Paikka Marttinen, Paunu- sali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 258 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus, 592 pöytäkirjantarkastajien

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 32 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta Kunnanhallitus 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh)

Espoon kaupunki Pöytäkirja Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) 24.09.2014 Sivu 1 / 1 3447/03.00.00/2014 73 Espoon kaupungin lausunto sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämistä koskevasta lainsäädännöstä (Kh) Valmistelijat / lisätiedot: Katri Makkonen, puh. 043 825

Lisätiedot

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello

Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina alkaen kello JÄMIJÄRVEN KUNNANVALTUUSTON KOKOUS Pidetään valtuuston kokoushuoneessa maanantaina 23.3.2015 alkaen kello 19.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 22

Lisätiedot

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä

Kuntauudistus ja Kittilä. Kuntalaisinfo Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kuntauudistus ja Kittilä Kuntalaisinfo 22.10.2013 Kunnanjohtaja Anna Mäkelä Kaikki mitä olet halunnut kysyä! Mikä on kuntauudistus ja mihin sitä tarvitaan? Miksi Kittilän kunta on mukana kuntauudistuksessa?

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään

Kiinteistöveroprosentit vuodelle 2018 on ilmoitettava verohallinnolle viimeistään Kaupunginhallitus 519 30.10.2017 Kaupunginhallitus 524 31.10.2017 Kaupunginvaltuusto 157 13.11.2017 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen vuodelle 2018 KH 519 Kiinteistöverolain (654/1992) 11 :n (1266/2001)

Lisätiedot

Tarkastuslautakunta Heidi Tanhua

Tarkastuslautakunta Heidi Tanhua Tarkastuslautakunta 19.12.2018 Heidi Tanhua Esityksen sisältö Katsaus talouteen Keskeistä Ruoveden sosiaali- ja terveyspalvelujen toiminnasta Toimenpiteet ja päätökset Ruoveden kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen

Lisätiedot

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN

TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA ALKAEN Konsernijaosto 18 28.09.2017 Konsernijaosto 24 18.10.2017 Kunnanhallitus 376 30.10.2017 Valtuusto 88 06.11.2017 TYÖTERVEYSHUOLLON JÄRJESTÄMINEN MUHOKSEN KUNNASSA 1.1.2018 ALKAEN 587/2.23.232/2014, 192/3.32.336/2015

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 5 Kunnanvaltuusto Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet Maanantai 17.11.2014 kello 18.00 19.20 Puumilan Taitotalo Wiinamäki Petteri, pj. Markkola Juha-Matti

Lisätiedot

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA

KOSKEN TL TARKASTUSLAUTAKUNTA 1 Kokousaika Keskiviikko 27.02.2018 klo 9.00-11.30 Kokouspaikka Kosken Tl kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone Saapuvilla olleet jäsenet Läsnä Poissa Puheenjohtaja Marja Jalli Varapuheenjohtaja Pertti

Lisätiedot

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta

Pöytäkirjanote Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 1 122 Lausuntopyyntö sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämislain hallituksen esityksen luonnoksesta 22.9.2014 Sosiaali- ja terveysministeriön asettama sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen parlamentaarinen

Lisätiedot

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen

Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen Kunnanhallitus 255 28.10.2013 Kunnanvaltuusto 69 11.11.2013 Vuoden 2014 kiinteistöveroprosenttien määrääminen 349/02.03.02/2013 Kunnanhallitus 28.10.2013 255 Valmistelija: kunnansihteeri Eeva Suomalainen

Lisätiedot

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus

Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 148 10.06.2013 Kunnanvaltuusto 41 25.06.2013 Esitys valtiovarainministeriölle erityisen kuntajakoselvityksen tekemiseksi ja esiselvityksen käynnistäminen 31/00.01.00/2013 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy

Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy Valtuusto 65 18.06.2012 Kiinteän omaisuuden myynti/määräala kiinteistöstä Gröndal 753-421-12-1 sekä kiinteistö 753-421-878-4/Louhintahiekka Oy 299/10.00.02/2012 KAAVJAOS 39 Kaavoitusjaosto 28.03.2012 Valmistelija:

Lisätiedot

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan

5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan Valtuusto 119 13.11.2017 Kunnanhallitus/Kommunstyrel 5 28.11.2017 sen 5 Vuoden 2018 talousarvio ja vuosien 2018-2020 taloussuunnitelma / Budget 2018 och ekonomiplan 2018-2020 322/02.02.00/2017 KH 267 Kunnanhallitus

Lisätiedot

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen

Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen alkaen Perusturvalautakunta 9 0.03.07 Vammaisneuvosto 3 5.04.07 Kunnanhallitus 79 5.05.07 Kirkkonummen vammaisneuvoston toimintasäännön muuttaminen.6.07 alkaen 786/00.0.0/06 Perusturvalautakunta 0.03.07 9 Perusturvan

Lisätiedot

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006):

YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET. Kehittämispäällikkö Kyösti Honkala (puhelin 08 55 870 006): Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 9 18.03.2014 Tulevaisuus- ja elinkeinojaosto 14 24.04.2014 Kunnanhallitus 216 12.05.2014 Valtuusto 36 26.05.2014 YRITYSTILOJEN HANKKIMISEN JA LUOVUTTAMISEN PERIAATTEET 417/0/09/092/2014

Lisätiedot

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti Yhdyskuntatekniikan lautakunta 17 16.02.2017 Kunnanhallitus 61 27.02.2017 Kunnanvaltuusto 12 13.03.2017 Kuntakeskuksen 2. vaiheen osayleiskaava-alueen rakennuskiellon jatkaminen MRL 38 :n ja 128 :n mukaisesti

Lisätiedot

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ

KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ KERAVAN KAUPUNKI SÄÄDÖSKOKOELMA SOSIAALI- JA TERVEYSTOIMEN JOHTOSÄÄNTÖ Hyväksytty: 13.12.2004 Voimaantulo: 1.1.2005 Muutettu: 22.1.2007 Muutettu: 8.12.2008 (jäsenmäärä), voimaantulo 1.1.2009 Muutettu:

Lisätiedot

HE 198/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta

HE 198/2016 vp. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi kansanterveyslain väliaikaisesta muuttamisesta annetun lain voimaantulosäännöksen muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi

Lisätiedot

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne

Kemijärven kaupungin organisaatio- ja päätöksentekorakenne Kaupunginhallitus 195 08.06.2015 Kaupunginvaltuusto 59 15.06.2015 Kaupunginhallitus 278 07.09.2015 Kaupunginvaltuusto 81 21.09.2015 Kaupunginhallitus 232 06.06.2016 Kaupunginvaltuusto 63 13.06.2016 Kemijärven

Lisätiedot

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 234 19.10.2015 Kunnanvaltuusto 83 27.10.2015 Esitys valtioneuvostolle Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 19.10.2015

Lisätiedot

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla

Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Raision kaupunki Pöytäkirja 1 (1) Asianro 134/00.04.00/2012 360 Kuntarakennelain mukaisen erityisen kuntajakoselvityksen tekeminen Turun seudulla Tiivistelmä 1.7.2013 voimaan tullut kuntarakennelaki edellyttää

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO

KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO NEUVOTTELUPÖYTÄKIRJA KESKI-SUOMEN VÄLIAIKAISEN VALMISTELUTOIMIELIMEN KOKOONPANO 1. Neuvottelun osapuolet Hankasalmen kunta Joutsan kunta Kannonkosken kunta Karstulan kunta Kinnulan kunta Kivijärven kunta

Lisätiedot

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan

Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan Kunnanhallitus 151 15.06.2015 Aloite neuvoa-antavan kansanäänestyksen järjestämisestä Iitin kunnan siirtämisestä Kymenlaakson maakunnasta Päijät-Hämeen maakuntaan 579/00.00.00/2015 Kunnanhallitus 151 Iitin

Lisätiedot

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma

Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma Kunnanhallitus 228 16.09.2013 Kunnanvaltuusto 47 24.09.2013 Päijät-Hämeen sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymän alueen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämissuunnitelma 2014-2017 143/00.01.02/2013

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/ /2013. Kunnanhallitus Kunnanhallitus 244 13.10.2014 Kunnanvaltuusto 40 20.10.2014 Kannanotto maakunnanvaihtoesitykseen 270/00.01.00/2013 Kunnanhallitus 13.10.2014 244 Kunnanvaltuusto päätti 15.11.2011 valtuustoaloitteen pohjalta

Lisätiedot

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014

Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 Kunnanhallitus 263 11.11.2013 Valtuusto 89 18.11.2013 Kiinteistöveroprosenttien määrääminen ja kunnan tuloveroprosentin vahvistaminen vuodeksi 2014 267/02.03.01/2013 KHALL 263 11.11.2013 Kuntalain 66 :n

Lisätiedot

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto

Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanvaltuusto Kunnanhallitus 238 10.10.2016 Kunnanhallitus 269 07.11.2016 Kunnanvaltuusto 46 14.11.2016 Rautavaaran kunnan Lausunto hallituksen esitysluonnoksesta eduskunnalle maakuntauudistukseksi ja sosiaali- ja terveydenhuollon

Lisätiedot

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4. Kunnanhallitus. maanantai klo 17:00-19:40

KIHNIÖN KUNTA ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4. Kunnanhallitus. maanantai klo 17:00-19:40 ESITYSLISTA / KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 4 Kunnanhallitus Kokousaika Kokouspaikka Saapuvilla olleet jäsenet maanantai 9.3.2009 klo 17:00-19:40 Kunnanviraston kokoushuone Törmä Tapani Keskinen Irja Aho Pirjo

Lisätiedot

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen

Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi alkaen Kaupunginhallitus 333 03.10.2016 Kaupunginhallitus 365 24.10.2016 Kaupunginvaltuusto 78 31.10.2016 Uudenkaupungin kaupungin toiminnan organisointi 1.6.2017 alkaen 2371/00.01.01/2016 KHALL 03.10.2016 333

Lisätiedot

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa

Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa Kaupunginhallitus 133 08.05.2017 Kaupunginvaltuusto 74 17.05.2017 Luksian Nummentien kiinteistön ja Harjun koulun vaihtokauppa 509/10.03.02/2017 KH 08.05.2017 133 Kaupunginhallituksen asettama kouluverkkoryhmä

Lisätiedot

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124).

Nimien määrä täyttää käsittelyvelvoitteen, kun kunnan äänioikeutetuista asukkaista vähintään 2 % on allekirjoittanut aloitteen (387/4124). Kunnanhallitus 73 10.03.2014 Valtuusto 18 19.03.2014 Kuntalaisaloite tuulivoimaloiden minimietäisyydestä asutukseen 3385/01.016/2014 KHALL 73 Kunnanjohtajalle jätettiin 3.3.2014 nimilistoilla kerätty kuntalaisaloite

Lisätiedot

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO

KUNTA- JA PALVELURAKENNEMUUTOKSESTA ANNETUN LAIN MUUTOKSET JA KUNTIEN PÄÄTÖKSENTEKO Kunnanhallitus 61 21.02.2011 Valtuusto 23 28.03.2011 Kunnanhallitus 167 06.06.2011 Valtuusto 42 20.06.2011 Kunnanhallitus 213 15.08.2011 Valtuusto 49 22.08.2011 Kunnanhallitus 218 29.08.2011 KUNTA- JA

Lisätiedot