Sisällysluettelo ALKUSANAT LEIVONMÄEN KANSALLISPUISTO OPPAAN KÄYTTÖ MERKKIEN SELITYKSET RETKI RETKELLE VARUSTAUTUMINEN ESIMERKKIRETKET

Transkriptio

1 Lumen ja jään valtakunnassa

2 Sisällysluettelo ALKUSANAT LEIVONMÄEN KANSALLISPUISTO OPPAAN KÄYTTÖ MERKKIEN SELITYKSET RETKI RETKELLE VARUSTAUTUMINEN ESIMERKKIRETKET TALVI TALVIPÄIVÄKIRJA MILLAINEN TALVI ON? TALVINEN MAISEMA ELÄINTEN SOPEUMIA TALVEEN MITEN ELÄIMET OVAT SOPEUTUNEET TALVEEN? RUSKEA JA VALKEA LANKA KÄÄRME- JA SAMMAKKONUKKUMISTA LUMIKKO SAALISTAA LUMISESSA TUNNELISSA PÖLLÖT JA METSÄMYYRÄT ILVES JÄNISMETSÄLLÄ PAKKASHIPPA PETOLINTUHIPPA JÄNIS PENSAASSA PÖLLÖT JA VARIKSET KASVIT ELÄINTEN RAVINTONA TALVELLA TIAISPARVEN ERIKOISTUMINEN JOUKOLLA ON MUKAVAMPAA KUUSENOKSAN RAVINTOKETJU LINTULAUTA LINTULAUDAN PERUSTAMINEN LINNUNPÖNTTÖ LINNUNPÖNTÖN RAKENTAMINEN TALVENTÖRRÖTTÄJÄT TALVENTÖRRÖTTÄJIEN IDÄTTÄMINEN TALVENTÖRRÖTTÄJÄT SELKÄRANGATTOMIEN TALVEHTIMISPAIKKOINA LUMI LUMIKITEET JA -HIUTALEET LUMIKITEITÄ JA HIUTALEITA LUUPISSA LUMIHIUTALEIDEN ASKARTELU LUMIHIUTALEET LUMEN KUVAILUA LUMIVEISTOSPÄIVÄ LUMIPUNTARI

3 LUMI ERISTEENÄ LUMIKAMMI LUMEN KOVETTUMINEN ELÄMÄN MERKIT TALVISESSA LUONNOSSA JÄLKIEN JA MERKKIEN TUTKIMINEN JÄLKIEN ARVAUS LUMIJÄLKIKORTIT ÖTÖKKÄRETKI JÄLKIEN VALOKUVAUS KAMERALEIKKI VALOKUVAUS ALALUOKILLE VIHREÄT LÖÖPIT MAINOKSET MITEN LUMESSA LIIKUTAAN HYPPÄÄMISLEIKKI LINTUJEN ÄÄNET JÄÄ JÄÄN KAIRAAMINEN JA PILKKIMINEN JÄÄN KUUNTELU JÄÄN HALKAISU JÄÄN KUVAILUA JÄÄNVEISTO JÄÄLYHTY JÄÄTAULU KUURANKUKKAPURKKI JÄÄKAUSI MIKÄ SE ON? JÄÄKAUDEN MERKIT HAKEMISTO LÄHTEET

4 Koonnut: Jonna Niiniaho Kuvitus: Suvi Kaukonen Taitto: Mikael Korpela Materiaali on tuotettu Ympärisöministeriön tuella Oma kansallispuisto tutuksi hankkeessa Jyväskylä 2007 Alkusanat Ympäristökasvatus nähdään nykyisin yhä merkittävämpänä osana jokapäiväistä opetus- ja kasvatustyötä. Sen keskeisenä tavoitteena on lasten ja nuorten kasvattaminen ympäristöstään ja omista vaikutusmahdollisuuksistaan tietoisiksi yksilöiksi. Tähän tavoitteeseen päästään ottamalla huomioon yksilön omat kokemukset, havainnot sekä kasvattamalla lasten ja nuorten ympäristöherkkyyttä esimerkiksi aistiharjoitusten avulla. Ympäristökasvatuksen keskeisiin tavoitteisiin kuuluu myös se, että lapset ja nuoret oppivat tuntemaan omaa lähiseutuaan ja ympäristöään. Huolimatta ympäristökasvatuksen vahvasta asemasta nykyisessä opetusmaailmassa, aiheeseen liittyvää opetusmateriaalia on kuitenkin tarjolla varsin niukasti. Erityisesti ympäristökasvatuksen tueksi on kaivattu lähiseutua ja oman alueen erityispiirteet huomioivaa aineistoa. Vuonna 2005 perustettiin Ympäristöministeriön avustuksella Oma kansallispuisto tutuksi hanke, jossa Leivonmäen kansallispuiston lähialueiden koulut yhdessä Metsähallituksen sekä Jyväskylän yliopiston kanssa alkoivat laatia opetusmateriaalia kansallispuistossa vierailevia ja opetusryhmiä varten. Hankkeen tuloksena on syntynyt kädessäsi oleva Lumen ja jään valtakunnassa -materiaalipaketti, joka tarjoaa leikinomaisen tavan tutustua kansallispuiston talviseen luontoon. Opetusmateriaalin suunnittelussa lähtökohtana oli ympäristökasvatuksellisten tavoitteiden sitominen opetukseen. Materiaali palvelee sekä eri luokkatasoja että eri oppiaineita, ja tarvittaessa sitä voi soveltaa käytettäväksi valtakunnallisesti muissakin kohteissa. Opetusmateriaalin kokoaminen oli mukana oleville tahoille merkittävä yhteinen hanke, joka kokosi eri alojen ja osapuolten tietoja ja taitoja yhteen ja opetti mukana olevillekin paljon uutta. Suuret kiitokset hankkeessa mukana olleille tahoille; Leivonmäen kunnan projektipäällikkö Lea- Elina Nikkilälle, Metsähallituksen edustajille Raimo Itkoselle, Maija Mikkolalle ja Anna Kähköselle, Keski-Suomen ympäristökeskuksen tiedottajille Tanja Tuuliselle ja Paula Taimiselle, Kurkiauran koulun oppilaille ja opettaja Sinikka Lahdelle, Joutsan-Luhangan yläasteen mukana olleille oppilaille ja opettajille sekä erityisesti kiitokset materiaalipaketin laatijalle Jyväskylän yliopiston opiskelija Jonna Niiniaholle. Joutsassa Sami Lahti Rehtori Joutsan-Luhangan yläaste

5 Leivonmäen kansallispuisto Leivonmäen kansallispuisto (29 km²) on perustettu vuonna 2003 suojelemaan Järvi-Suomen edustavaa metsä-, harju-, suo- ja pienvesistöluontoa. Puisto sijaitsee Leivonmäellä, n. 50 km Jyväskylästä etelään, ja sinne on opastus Lahti-Jyväskylä -tieltä nro 4. Leivonmäen kansallispuisto koostuu kahdesta Rutajärven erottamasta osasta: järven pohjoispuolisesta Syysniemen metsäalueesta ja eteläpuolisesta suo-osasta. Puiston selkäranka, usean kilometrin mittainen harjujakso, kulkee puiston länsilaidalla pohjois-eteläsuuntaisena koko puiston läpi. Aluetta hoitaa Metsähallitus m Leivonmäen kansallispuisto soveltuu hyvin päiväretkikohteeksi ja opetukseen sekä ympäristökasvatukseen, sillä puistossa pääsee tutustumaan moniin erilaisiin elinympäristöihin suhteellisen pienellä alueella. Puistossa on yhteensä noin 18 km merkittyjä polkuja, 3 laavua, kaksi puolikotaa sekä yksi tulentekopaikka. Polut on merkitty risteyksissä olevilla opastekylteillä sekä puiden rungoissa olevilla maalimerkinnöillä. Kannattaa huomioida, että talviaikaan polut ja pitkospuut jäävät lumen alle, ja puissa olevat maalimerkinnät saattavat olla Kansallispuisto kuuran peittämiä. Opastus, opastustaulu Luontotupa Pysäköintialue Tulentekopaikka Telttailualue Tilausravintola Majoitus Uimapaikka Veneenlaskupaikka Laavu Kuivakäymälä Tilaussauna Liikuntaesteisille Tie Polku Polku liikuntaesteisille Puomi Rutajärvi Selänpohjan luontotupa Syysniementie Selänpohja Luhanka K i v i s u o Rutalahti Matkus 6134 Hietajärvi Soimalampi Lintuniemi Harjujärvi 6131 Iso Pirttilampi Erijärvet Rutajärvi Hämeenlampi Rimminlampi Heinälampi Mäyrälampi Harjujärvi Joutsniemi Syysjärvi Silmälammit S y y s n i e m i Harjunlahti Iso-Valkeinen H a a p a s u o Pieni-Valkeinen Luupää Liikkuminen kielletty lintujen pesimäaikana Soidensalonlampi S y y s s a a r i Haapajärvi Kirveslampi Liikuntaesteisille: tulentekopaikka, kuivakäymälä ja pysäköintialue (avain puomiin opastuspisteestä) Jyväskylä Rutajärvi 0 Niinisaari 1 km 4 E75 Leivonmäki Joutsa, Heinola, Lahti Metsähallitus 2007 Maanmittauslaitos 1/MYY/07 Talvella kansallispuistossa voi liikkua lumikengillä tai hiihtäen, ja vähän lumen aikaan myös jalkaisin. Puistossa ei tällä hetkellä ole huollettuja talvireittejä. Mahdollisia retken aloituspisteitä ovat Selänpohjan ja Kirveslammen pysäköintipaikat, jotka ovat talvikunnossapidon piirissä (v. 2007). Aurauksen piirissä olevista pysäköintialueista tiedotetaan talvisin Leivonmäen kansallispuiston internetsivujen Ajankohtaista -osiossa Tilanne kannattaa tarkistaa aina retkeä suunniteltaessa, sillä muutokset ovat mahdollisia. Luontoon.fi -sivustolta löytyy lisäksi runsaasti tietoa kansallispuiston luonnosta, historiasta sekä muista palveluista.

6 Oppaan käyttö Materiaalipaketin tehtävät on koottu useammasta eri lähteestä, jotka löytyvät materiaalin lähdeluettelosta. Tehtävät on jaettu luokkiin sen mukaan, minkä tyyppisistä harjoitteista on kyse. Ne on luokiteltu myös sillä perusteella, onko tehtävä suositeltu tehtäväksi ennen retkeä, retkellä vai retken jälkeen. Osa tehtävistä on aiheeseen johdattelevia ja yleisiä. Monet tehtävistä sopivat useaan eri oppiaineeseen, emmekä halunneetkaan nimetä niitä erityisesti minkään oppiaineen alle, jotta se ei loisi turhia rajoituksia oppaan käytölle. Jokainen opettaja voi kerätä oppaasta itselleen sopivimmat tehtävät. Materiaalin lopussa s.40 on hakemisto, jossa tehtävät on jaettu tyypin mukaan eri luokkiin. Alta löydät merkkien selitykset. Vaikka tämä materiaalipaketti onkin tehty käytettäväksi ensisijaisesti Leivonmäen kansallispuistossa, soveltuvat retkellä tehtävät harjoitteet toteutettaviksi myös muualla. Seuraavalla sivulla on yleisohje retkelle varustautumiseen sekä muutama esimerkkiretki, joihin kannattaa tutustua. Merkkien selitykset Tutkimus Leikki Puuhastelu Pohdinta Soveltava Pidempiaikainen/yleinen Ennen retkeä, aiheeseen johdatteleva Retkellä Retken jälkeen, kertaava

7 Retki Retkelle varustautuminen Lapsille tulee muistaa antaa todella hyvät ohjeet retkelle varustautumiseen. Sopivista varusteista kannattaa antaa ohjeistus myös kotiväelle. Tarkistakaa myös tarkkaan, mitä välineitä eri tehtävät vaativat, ja muistakaa ottaa kaikki tarvittava välineistö mukaan. Silloin kun varusteet ovat kunnossa, pääsee retkestä nauttimaan hyvällä mielellä koko ajaksi. Retkelle tarvitaan mukaan: Lämmin pitkä aluskerrasto tai muutoin lämpimät sisävaatteet Lämpimät, vedenpitävät ulkovaatteet Pipo, lapaset ja kaulaliina Villasukat Pitkävartiset ulkokengät Varavaatteet siltä varalta että pääsee kostumaan Eväät Reppu Tehtäviin tarvittavat välineet Lumikengät, jos aikoo edetä niillä luonnossa Pulkka tavaroiden kantamiseen, jos tavaroita on enemmän kuin repullinen Lisätietoja retkelle valmistautumisesta löydät esimerkiksi sivulta: Lumikenkiä voi tiedustella esimerkiksi Leivonmäen kansallispuiston ystäviltä. Heidät löytää osoitteesta: Esimerkkiretket Retken aiheisiin kannattaa perehtyä jo ennen retkeä. Talveen tutustumisen voi aloittaa esimerkiksi lumeen ja sen eristävyyteen tutustumisella. Tästä voidaan siirtyä talven asettamiin haasteisiin ja kasvien sekä eläinten sopeutumiseen niihin. Retkellä aiheeseen syvennytään tarkemmin harjoitteiden avulla. Jälkeenpäin voidaan työstää retkellä nähtyä, koettua ja kerättyä. Retkiehdotus 1: Pakkashippa (s.16): Aluksi voitte leikkiä jotakin aiheeseen johdattelevaa leikkiä, esimerkiksi pakkashippaa. Tämä purkaa turhaa energiaa ja johdattelee talviseen luontoon ja sen asettamiin haasteisiin. Miten lumessa liikutaan (s. 34): Tämän jälkeen voitte kokeilla, millaista lumessa liikkuminen on. Miten esimerkiksi lumikengillä kävely eroaa ilman lumikenkiä kävelystä? Jälkien ja merkkien tutkiminen (s. 28): Sitten voittekin lähteä etsimään talvisesta luonnosta oikeita lumijälkiä. Löydättekö eläinten jälkiä ja syönnösjälkiä? Jälkien etsiminen kannattaa tehdä koko porukalla retkeillen, niin ettei siitä tee retken itsetarkoitusta. Näin pettymys ei ole niin suuri, jos jälkiä ei löydykään. Jälkien valokuvaus (s. 33): Jos löydätte lumijälkiä, ottakaa toki niistä valokuva! Näin voitte ikuistaa löydöksenne, ja kuvista voi myös jälkikäteen tarkistaa määritykset sekä työstää mitä ihmeellisimpiä asioita. Voitte kuvata myös esimerkiksi jääkauden merkkejä ja muuta retkeltä löytyvää mielenkiintoista. Jälkien arvaus (s. 28): Voi olla, että ette löydä metsästä yhtään lumijälkiä. Näin voi olla erityisesti harjumaisemassa. Tällöin voitte tehdä itse jälkiä ja arvailla niitä.

8 Vihreät lööpit ja mainokset (s. 34): Retken jälkeen voitte työstää retkellä ottamistanne kuvista esimerkiksi vihreitä lööppejä ja mainoksia. Retkiehdotus 2: Kuusenoksan ravintoketju (s. 19): Leikki johdattaa talviseen luontoon, tuo retkikohdetta tutummaksi ja johdattelee pohtimaan sitä, kuinka metsä ja talvinen luonto toimivatkaan. Lumikiteitä ja hiutaleita luupissa (s. 24): Aluksi voitte tutustua lumeen ja sen rakenteeseen, tuohon elementtiin, joka on niin leimaaantava talviselle luonnolle. Miltä lumi oikein tuntuu ja miltä se näyttää? Ötökkäretki (s. 33): Tutkikaa retkellä ötököitä ja kerätkää niitä mukaan myöhempiä tutkimuksia varten. Minkä vuoksi äiti aina pienenä sanoi, ettei lunta saa syödä? Mitä kaikkea lumen seasta löytyykään? Kameraleikki valokuvaus alaluokille (s. 33): Retken lopuksi kerätkää vielä viimeiset muistot retkeltä. Leikkikää kameraleikkiä ja tallentakaa verkkokalvoille muisto lumisesta talvipäivästä kansallispuistossa. Jälkien ja merkkien tutkiminen (s. 28): Voitte miettiä, mistä eläimet voisivat löytää ruokaa. Jos olisit eläin, mistä etsisit ruokaa tässä metsässä? Tämän jälkeen voitte yrittää etsiä näitä eläinten jälkiä ja syönnösjälkiä. Lumikko saalistaa lumisessa tunnelissa (s. 14): Keksitte varmaan myös, että monet eläimet syövät toisia eläimiä. Monesti saalistaja on saalistaan suurempi, mutta aina ei tarvitse olla näin. Hyvänä pohjustuksena myyrähippaan kannattaa esitellä maamme pienin saalistaja lumikko sekä leikin tunnuseläin myyrä. Näistä voi olla esimerkiksi A4-kokoinen tuloste mukana maastossa. Pakkashippa 2 (s. 16): Myös toisia eläimiä syövät eläimet voivat kärsiä talvella nälästä ja kylmästä. Jos ensimmäisessä versiossa pakkashipasta myyrät joutuivat varomaan pakkasta, niin tässä leikissä myös lumikot joutuvat suojautumaan kylmältä. Pakkashipan toisessa tulemisessa lumikko saalistaa myyriä, pakkanen yrittää pistää kaikkia, ja aurinko pelastaa pakkasen kynsistä. Lumikon syömästä myyrästä voi tulla joko uusi lumikko tai aurinko, voitte päättää itse. Retkiehdotus 3: Pakkashippa (s. 16): Talvi asettaa monia haasteita eläimille. Yksi niistä on kylmyys, ja varsinkin pienimmille eläimille jopa itsensä lämpimänä pitäminen voi olla joskus suuri haaste. Leikkikää leikkiä kokoonpanolla aurinko, pakkanen ja myyrät. Tämän jälkeen voitte pohtia, mitä eläimet voivat syödä talvella. Kasvien osalla voitte käyttää apuna materiaalin osiota Kasvit eläinten ravintona sivu 17. * * *

9 Talvi Talvi eroaa monin tavoin muista vuodenajoista. Talvea mietittäessä usein ensimmäisenä tulee mieleen lumi. Lumi onkin oleellinen osa talveamme, ja se vaikuttaa moniin eläinten ja kasvien sopeumiin. Lumi itsessään ei kuitenkaan talvea tee, ja talvi voidaankin määritellä usealla eri tavalla. Talvi ensinnäkin johtuu maan akselin kallistumisesta, ja tähtitieteellinen talvi on talvipäivän seisauksen (22.12.) ja kevätpäivän tasauksen (21.3.) välinen aika. Meteorologinen talvi taasen kestää joulukuusta helmikuun loppuun. Lämpötilaan perustuva rajaus on kuitenkin luonnon kannalta oleellisin, ja sen mukaan talvi on se aika, jolloin vuorokauden keskilämpötila pysyttelee nollan alapuolella. Kylmimmillään talvi on yleensä tammi-helmikuussa. Päivät ovat lyhimmillään joulukuussa, sillä talvipäivänseisauksena on vuoden lyhyin päivä. Tällöin pohjoisimmassa Suomessa on kaamosaika, kun taas vastaavasti juhannuksen tienoilla eli on vuoden pisin päivä eli yötön yö. Maaliskuussa ja syyskuussa yö ja päivä ovat samanmittaiset. Talvipäiväkirja Talven edistymistä voidaan seurata pitämällä talvipäiväkirjaa. Tähän kirjaan tai tiedostoon voidaan koota päivittäin tai viikoittain tietoja esimerkiksi ilman ja veden lämpötilasta, järvien jäätymisestä, lumen tulosta ja sen paksuudesta. Päiväkirjaan voidaan halutessa merkitä myös muita talveen liittyviä asioita, kuten esimerkiksi lumen pitämää ääntä tai lintulaudan vierailijoita, ja verrata näitä esimerkiksi lämpötilaan. Tämä harjoittaa oppilaita havainnoimaan, tekemään muistiinpanoja ja hahmottamaan syy-seuraus-suhteita. Nuorimpien oppilaiden kohdalla Lumen ja jään valtakunnassa havaintojen kirjaamiseen voi luontevasti liittää myös kuvan tekemistä. Millainen talvi on? Aluksi lapsia voi pyytää kuvailemaan talvea, vaikkapa kysymällä heiltä: Millainen talvi on?, Millaista talvella on? ja Miten talvi eroaa kesästä ja muista vuodenajoista?. Oppilaita voidaan myös pyytää pohtimaan, miksi vaikkapa syksy on juuri sellainen kuin se on, miten siitä huomaa, että luonto valmistautuu talveen. Miten eri eliöt, kasvit ja eläimet, varautuvat talven varalle ja miksi? Vastaukset voi kirjata esimerkiksi taululle. Esimerkkivastauksia siihen, millainen talvi on. (Lapsia voi johdatella löytämään nämä asiat, jos he eivät tunnu keksivän niitä itse): Muumit nukkuvat talviunta. Eräänä aamuna muumipeikko kuitenkin heräsi, eikä saanut enää unta. Talveen tutustuessanne voitte käyttää johdattavana materiaalina esimerkiksi teosta: Jansson, Tove Taikatalvi. WSOY Lisätietoja talvesta ja lumesta saa esimerkiksi kattavasta teoksesta: Havas, Paavo & Sulkava, Seppo Suomen luonnon talvi. Kirjayhtymä talvella on kylmä talvella on (yleensä) lunta talvi on pitkä verrattuna muihin vuodenaikoihin talvella on lyhyt päivä/pitkä yö/vähän valoa talvella voi olla pakkasta, ja talvella voi olla suojaa

10 Talvinen maisema Tehkää valmiiksi pahvikehyksiä, joiden koko on n. 10cmx15cm. Tehkää myös pienet pahvialustat, joihin kiinnitetään maalarinteipillä piirustuspaperi. Kehyksen avulla voitte tarkastella ja rajata luonnonmaisemaa ja piirtää lyijykynällä jonkin hienon yksityiskohdan maisemasta. Tämän jälkeen voitte luokassa värittää piirtämänne kuvat esimerkiksi pastelliliiduilla. Eläinten sopeumia talveen Fysiologiset sopeumat: Rakenteelliset sopeumat: Koska talvella on kylmä, siihen sopeutuneilla eläimillä herkästi paleltuvat osat, kuten korvat ja kuono, ovat suhteessa pienempiä niiden eteläisimpiin serkkuihin verrattuna. Tästä esimerkkinä voi vertailla kettua ja naalia sekä metsäjänistä ja rusakkoa. Lumi myös hankaloittaa joidenkin eläinten kuten suden, metsäkauriin ja rusakon liikkumista. Toisille eläimille on kehittynyt erilaisia keinoja pysytellä lumen päällä. Pääsääntönä on, että mitä leveämpi pinta-ala koskettaa lunta, sitä paremmin pysyy lumen pinnalla. Tästä esimerkkeinä ovat vaikkapa metsäjäniksen lumikengät. Metsäjänis voi ottaa jopa nelimetrisiä loikkia upottavassa hangessa! Muita ns. kellujia ovat päästäiset, useimmat myyrät, lumikko, kettu ja ilves. Upottavassa hangessa nekin voivat kuitenkin kulkua helpottaakseen alkaa kulkea toistensa jälkiä pitkin, ja jänisten polut voivat olla keskitalven metsissä liikkujalle tuttu näky. Lumessa kahlaajia ovat esimerkiksi hirvet, porot ja sudet. Miten eläimet ovat sopeutuneet talveen? Voitte pohtia, miten eläimet voivat sopeutua talveen, ja miten ne voivat selviytyä talven yli. Lapsia olisi hyvä johdatella kysymysten avulla, esimerkiksi Jos talvella on kerran kylmä, niin miten eläimet voivat suojautua kylmyydeltä? Mitä karhu/siili/pikkulintu tekee talvella? Millä tavoin vaikkapa jänis voi suojautua sen saalistajilta? Onko ihminen vaihtolämpöinen? Talviturkki: Koska talvella on kylmä, eläimet tarvitsevat lämpöä. Jotkut eläimet kasvattavat itselleen talviturkin, sillä niillä ei ole toppavaatteita. Talvella on yleensä myös lunta, jolloin luonto on erivärinen kuin kesällä. Myös sen takia talviturkki on hyvä. Esimerkiksi jänis vaihtaa talveksi itselleen lämpimän, valkoisen turkin. Tällöin sille ei tule kylmä, eivätkä sen saalistajat näe sitä niin hyvin kuin jos sillä olisi samanlainen ruskea turkki kuin kesällä. Jänikset vaihtavat talviturkkiin päivän alkaessa lyhetä. Päivän pidentymisen myötä ne vaihtavat takaisin kesäturkkiin. Jos lumi tulee talvella myöhään, se voi olla kohtalokasta talviturkkiin vaihtaneille jäniksille. Jos tulevaisuudessa lumentulon ajankohta alkaa epävakaistua, sillä saattaa olla suuria vaikutuksia talviturkkiin vaihtaville eläimille. Muita talviturkkiin tai -höyhenpukuun vaihtavia eläimiä ovat mm. kärppä, orava ja riekko. Riekko ja kiiruna saavat talvella höyhenpeitteen myös jalkoihinsa. Käyttäytymissopeumat: Talviuni: Suomalaisista eläimistä karhu, mäyrä ja supikoira nukkuvat talviunta. Talviuni tarkoittaa, että eläinten nukkuessa talven yli niiden ruumiinlämpö laskee vain pari astetta. Talviunesta on eläimille monenlaista hyötyä, sillä talvipesän päälle kertyvä lumi suojaa ja ehkäisee lämmönhukkaa samalla kun nukkuessa säästyy energiaa kun ei tarvitse etsiä ruokaa. Karhu ja mäyrä vetäytyvät talviunille heti ensilumen aikoihin loka-marraskuussa. Karhun pesäksi kel- 10

11 paa esimerkiksi vanha muurahaispesä, jonka se vuoraa huolellisesti sammalilla ja kuusenoksilla ennen talvipuulle asettumista. Koska talvi on pitkä ja kylmä, talviunta viettävät eläimet joutuvat keräämään itselleen keskikesästä lähtien talven yli selviytymistä varten tarpeeksi suuret energiavarastot ahmimalla valtavat määrät ruokaa, esimerkiksi erilaisia marjoja. Juuri ennen unille hankkiutumista ne paastoavat parin päivän ajan, jolloin niiden maha ja suoli ovat tyhjät talviunen aikaan. Yleensä karhu ei poistu pesästä talven kuluessa ennen kevättä, mutta rasvaravinnon loppuminen tai lämmin sää saattavat joskus saada karhunkin liikkeelle. Lämpimänä päivänä suojasäällä karhu saattaa tilapäisesti paeta pesästään lumen sulamisvesiä, mutta sen jälkeen se palaa pesäänsä nukkumaan. Talviuneen tutustuttaessa on mielenkiintoista vierailla karhun talviunen nettiseurannassa osoitteessa Siellä nähdään, kuinka talviuni on suhteellisen levotonta. Karhu liikkuu melko paljon talven aikana, vaikkei se varsinaisesti heräisikään ulkoilemaan. Talvihorros: Siili on pienempi kuin esimerkiksi karhu, ja sen pinta-ala on huomattava verrattuna sen tilavuuteen, joten se vaipuu talvihorrokseen. Talvihorros tarkoittaa sitä, että siilin ruumiinlämpö laskee jopa 35 astetta, noin viiteen plusasteeseen. Siili tarvitsee talvesta selvitäkseen paksun rasvakerroksen, talviturkkia se ei kykene kasvattamaan. Talvella siili joutuu heräämään n. 1,5 viikon välein lämmittämään itsensä, jotta se ei kylmenisi liikaa. Horroksessa siili on toimintakyvytön, eikä se pysty reagoimaan häiriöihin, kuten pesään valuvaan lumen sulamisveteen. Lämpimällä säällä siili voi olla hereillä. Lepakoilla ruumiinlämpö voi laskea jopa pakkasen puolelle, eivätkä ne pysty herättämään itseään kesken talven. Siihen menee liian paljon energiaa, eivätkä niiden rasvavarastot riittäisi talven yli. Siilin ja lepakon lisäksi talvihorrokseen vaipuvat tammi- ja koivuhiiri. Horrostajat alkavat heräillä, kun kevät on jo pitkällä. Lepakot heräävät viimeisinä, silloin kun on jo melkein kesä. Kylmänhorros: Vaihtolämpöiset selkärankaiset eläimet, kuten matelijat (sisilisko, käärmeet) ja sammakkoeläimet (sammakot, rupikonna ja vaskitsa), vaipuvat kylmänhorrokseen. Vaihtolämpöisyys tarkoittaa, että ruumiinlämpö vaihtelee ilman lämpötilan mukaan. Kylmänhorroksessa eläinten lämpötila laskee lähelle nollaa, jopa sen alle. Kylmänhorros kestää loka-marraskuulta huhti-toukokuulle. Monesti kylmänhorroksessa eläimiä on samassa kolossa useampia toisiinsa kietoutuneina, jotta lämpöä karkaisi mahdollisimman vähän. Kyyt hakeutuvat kivikasojen tai kantojen alle, sammakot kaivautuvat järvien ja muiden vesien pohjamutaan tai suojaisiin maakoloihin. Käärmeet voivat talvella huolia samaan pesään jopa sammakoita, joita ne kesäisin syövät! Myös eri selkärangattomat voivat vaipua kylmänhorrokseen. Eri selkärangatonlajeilla on hyvinkin erilaisia talvehtimistapoja, mutta saman lajin kaikki yksilöt yleensä talvehtivat samassa kehitysvaiheessa. Toiset talvehtivat liikkumattomina muotoina ja toiset ovat liikkeellä pienessä pakkasessakin. Jotkin lajit muodostavat erilaisia kestomuotoja tai talvehtimiselimiä talven kynnyksellä. Esimerkiksi hyönteisiä talvehtii kaikkina kehitysasteina. Noin puolet perhosistamme talvehtii toukkaasteena, vain harvat lajit talvehtivat aikuisina. Kimalaisista talvehtii vain kuningatar, joka kantaa talven yli elimistössään suuret määrät hedelmöitettyjä munia. Mehiläisyhdyskunnassa sen sijaan talvehtivat sekä kuningatar että työläiset. Ne muodostavat tiheän pallon ja värisyttelevät siipiään, mehiläisyhdyskunnassa voikin pakkasella olla yli 30º C. Muurahaiset laskeutuvat talvella pesän alaosaan ja talvehtivat nyrkinkokoisina palloina, joissa keskellä on kuningatar ja työläismuurahaisista uloimmat siirtyvät jäähtyessään lämmittelemään keskemmälle. 11

12 Kevään edistymistä voidaan tarkkailla muun muassa seuraamalla lintujen kevätmuuttoa takaisin Suomeen. Leutona talvena ensimmäiset muuttolinnut saapuvat jo helmikuussa, ja muutto huipentuu huhtikuun lopulla. Tällöin takatalvi voi aiheuttaa muuttolintujen paluumuuttoa etelämmäs. Linnut muuttavat yleensä komeissa auranmuotoisissa parvissa. Koskikara on siitä mielenkiintoinen otus, että se viettää kesänsä kaukana pohjoisessa Pohjois-Ruotsissa ja Pohjois- Norjassa, ja talveksi se muuttaa etelään eli Suomeen! Täällä sen voi löytää virtaavien koskien luota. Kuu kiurusta kesään, puolikuuta peipposesta, västäräkistä vähäsen, pääskysestä ei päivääkään. Monien selkärangattomien eläinten talvehtimistapaan vaikuttaa paljolti se, millainen sää on. Selkärangattomat eivät paljoakaan kalenteria tuijottele elintavoissaan, vaan ne ovat liikkeellä silloin kun on lämmintä, ja pysyttelevät horroksessa silloin, kun on kylmempää. Lumen alla liikkuu monia selkärangattomia, mm. hyönteisiä, hämähäkkejä, punkkeja, hyppyhäntäisiä, kovakuoriaisia ja välillä jopa lieroja. Muutto etelään: Suurin osa linnuistamme käyttää siipiään selvitäkseen talvesta ne muuttavat etelään, jossa on lämmintä. Niille ei ole välttämättä kehittynyt sopeumia Suomen talveen, mutta toisaalta niillä on uskomaton kyky suunnistaa talveksi etelään ja kesäksi takaisin pohjoiseen. Jotkin lajit talvehtivat hyvinkin kaukana. Leivonmäen kansallispuiston nimikkolintu kehrääjä muuttaa talveksi Afrikkaan ja lapintiira talvehtii niinkin kaukana kuin Etelämantereella. Joillakin lajeilla osa kannasta muuttaa, ja osa jää koettamaan onneaan Suomeen. Ankarina talvina tänne jääneet linnut voivat kuitenkin tuhoutua tyystin. Toisaalta leudon talven jälkeen täällä talvehtineet linnut ovat etulyöntiasemassa keväällä pesäpaikkoja valittaessa. Ruuan varastointi: Monet eläimet ovat talvellakin aktiivisia. Sen vuoksi ne tarvitsevat paljon ruokaa myös talvella. Petoeläimet, kuten pöllöt ja ketut, saalistavat talvella pikkujyrsijöitä ja pikkulintuja. Kasvinsyöjät, ja esimerkiksi sekasyöjät kuten oravat, eivät löydä yhtä helposti ruokaa. Tämän vuoksi ravinnon varastointi onkin niille erityisen tärkeää. Myös esimerkiksi myyrät, päästäiset ja varpuspöllöt kokoavat ruokavarastoja, sillä kaikki päivät eivät ole yhtä hyviä ruoan löytymisen kannalta. Luonnossa eläimet eivät saalista turhaan, sillä se olisi tuhlailua. Oravat aloittavat ruokavaraston kokoamisen jo syksyllä kantamalla sieniä puiden oksanhaaroihin parin metrin korkeuteen, jossa ne eivät helposti mätäne. Näitä varastoja voi tarkkailla syksyisin, mutta talven mittaan sienet tummuvat ja kuivuvat oksaan kiinni. Oravat kokoavat myös siemeniä, käpyjä ja hyönteisiä erilaisiin ruokapiiloihin. Kävyt se piilottaa maahan lumen alle, missä ne eivät pääse kuivumaan ja varistamaan siemeniä. Varastonkäyttäjillä on myös riskejä. Muut saattavat käydä tyhjentämässä toisten varastot, eivätkä omat varastotkaan aina löydy kovin 12

13 helposti. Monet eläimet turvautuvat myös ihmisen tarkoituksella tai vahingossa tarjoamaan ravintoon. Osalle eläimistä ihmisten tarjoama ruoka on välttämätön turva ja toisille helppo lisäravinnon lähde. Esimerkiksi lintujen talvehtimista voi auttaa helposti lintulaudan avulla. Yöpyminen: Useimmat linnut ovat talvisin liikkeellä vain päiväsaikaan, nisäkkäät sitä vastoin ovat yöaktiivisia. Tämän säännön rikkovat oravat, jotka ovat liikkeellä päivisin ja pöllöt, jotka saalistavat etupäässä hämärässä. Yönsä linnut viettävät joko avoimesti puiden oksilla (varislinnut, petolinnut mutteivät pienimmät pöllöt, keltasirkku, käpylinnut, tilhi, taviokuurna) tai, kuten suurin osa linnuista, puiden koloissa tai pöntöissä. Puukiipijät säästävät energiaa pakkautumalla yhdessä samaan pönttöön nukkumaan. Jotkin pikkulinnut saattavat yöpyä myös lumessa olevissa koloissa ja pikkunisäkkäiden lumikäytävissä. Tiaiset voivat laskea ruumiinlämpöään yöksi. Jotkin linnut (esim. tiaiset, varpuset, naakka) saattavat ruokailla metsässä, mutta nukkua yönsä kaupunkien puistoissa, joissa on hieman lämpimämpää tiheän asutuksen vuoksi ja joissa ne ovat suojassa saalistajilta. Jotkin linnut, kuten hippiäiset ja pyrstötiaiset, nukkuvat oksalla vieri vieressä, ja yön mittaan reunimmaiset siirtyvät keskelle rivistöä lämmittelemään. Orava rakentaa itselleen oksanhankaan pesän risuista ja eristää sen heinillä ja sammalilla. Tähän pesään se synnyttää vuoden ensimmäisen poikueen loppukeväästä. Hirvet ja peurat nukkuvat hangessa matalassa lumikuopassa. Ketut käpertyvät makuukuoppaan metsän kiville tai mättäälle, mistä on hyvä näkyvyys ympäristöön. Kieppi: Urpiaiset ja metsäkanalinnut kaivavat kieppejä yöpymispaikoikseen. Silloin tällöin kieppejä tekevät myös mm. punatulkku, talitiainen, pulmunen ja keltasirkku. Kieppi on lumionkalo, johon lintu sukeltaa joko suoraan lennosta tai pikkuhiljaa käveltyään hangella. Linnut tekevät kiepin aina koskemattomalle hangelle. Lintu kaivautuu lumessa noin puolesta metristä metriin, kunnes se pysähtyy muotoilemaan kieppionkalon. Kieppi antaa suojaa sekä kylmältä että saalistajilta. Kaivautuessaan kieppiin lintu tukkii toisen pään lumella, mikä estää lämmön ja linnun hajun leviämisen. Kiepin sisässä voi olla kovallakin pakkasella lähes nolla astetta, sillä lintu lämmittää ympäröivää lunta. Linnut ovat kiepissäkin hyvin varuillaan, ja jos satut retkelläsi kiepissä olevien kanalintujen keskelle, saat täysin odottamattoman yllätyksen kun ne yhtäkkiä pomppaavat hangesta. Ruskea ja valkea lanka Ennen leikkiä ohjaaja kertoo lyhyesti esimerkiksi metsäjäniksen karvan värin muutoksesta, kuinka talvella väritys on valkea ja kesällä se on ruskea. Pohditaan yhdessä syitä karvan vaihtoon ja verrataan metsäjänistä rusakkoon, jonka karvan väri ei muutu. Ohjaaja nostaa esille kysymyksen siitä, kuinka eläimen karvan värin vaihtelu vaikuttaa sen saaliiksi joutumiseen eri vuodenaikoina. Ohjaaja on ripotellut muutamien kymmenien neliöiden alueelle luonnonsävyisiä valkeita ja ruskeita langanpätkiä esimerkiksi 200 kappaletta. Leikkijät koettavat löytää mahdollisimman monta lankaa puolen minuutin aikana. Tämän jälkeen lasketaan saalis ja todetaan, mitä värejä löytyi eniten. Ohjaaja palauttaa mieliin ennen leikkiä käydyt keskustelut suojavärin merkityksestä, jonka jälkeen etsitään lankoja vielä muutama minuutti, jotta maastoon ei jäisi langanpätkiä. Leikin jälkeen tulokset käydään vielä läpi ja pohditaan syitä löydökselle. Ohjaaja käyttää leikin tarjoamaa esimerkkiä havainnollistaakseen, kuinka luonnonvalinta karsii yksilöitä, jotka eivät ole sopeutuneet ympäristöönsä. Kesällä valkeat yksilöt jäävät saaliiksi ruskeita useammin, talvella päinvastoin. Pohditaan vaihtelun merkitystä luonnonvalinnan kannalta. Ohjaaja tuo esille periytyvien ja opittujen ominaisuuk- 13

14 sien eron sekä niiden merkityksen luonnonvalinnan kannalta. Tässä vaiheessa kannattaa myös pohtia, kuinka ilmastonmuutos, vuodenaikojen siirtyminen ja niiden epävakaistuminen voivat vaikuttaa talviturkin vaihdon ajoitukseen. Esimerkiksi metsäjäniksen talviturkin vaihdon ajoittuminen on kokeellisesti testattu olevan riippuvainen pääosin päivänpituudesta. Se on kuitenkin geenien säätelemää, millä päivänpituudella turkki vaihtuu ja kuinka voimakas vaihdos on. Luonnossa sopeutumattomat yksilöt karsiutuvat nopeasti pois. Voisiko tulevaisuudessa esimerkiksi yleistyä harmaa talviturkki, joka kävisi sekä lumisina että lumettomina talvina? Käärme- ja sammakkonukkumista Ennen leikkiä keskustellaan vaihtolämpöisten talvenviettotavoista ja paikoista. Leikin alussa valitaan joukosta pari vapaaehtoista kyytä ja sammakkoa, jotka piiloutuvat valitsemiinsa talvenviettopaikkoihin sillä välin, kun muut leikkijät laskevat vaikkapa kolmeenkymmeneen silmät peitettyinä. Tämän jälkeen leikkijöiden tehtävänä on etsiä joku piiloutuneista sammakoista tai kyistä ja näiden löytämä hyvä talvehtimispaikka, ja livahtaa tämän viereen talvea viettämään. Leikki loppuu, kun kaikki leikkijät lymyilevät piiloissaan toisiinsa kietoutuneina. Leikin aluksi voitte käydä läpi, millaiselta lumikko näyttää ja minkälainen eläin se oikeastaan on. Käykää läpi myös myyrän ulkonäkö, ja tehkää selväksi, että maamyyrä on täysin eri asia kuin muut myyrämme. Kovin moni luulee myyrän tarkoittavan maamyyrää, jota suositeltaisiin nykyään kutsuttavan nimellä k o n t i a i n e n. N i m e s t ä ä n huolimatta se kuuluu hyönteissyöjiin ja se on siilin ja päästäisten sukulainen. Ennen leikkiä muodostakaa jono, ja lähtekää kävelemään peräkkäin alueelle, jossa lumessa ei näy muita jälkiä. Tarkoituksena on tehdä myyrän kulkureittejä polkemalla lumeen kapeita käytäviä, talvisia lumitunneleita, ristiin rastiin suhteellisen suurelle alueelle. Kun reitit ovat valmiina, valitkaa joukostanne yksi nopeajalkainen lumikko. Loput leikkijät ovat myyriä, jotka hajaantuvat lumireitistöön. Tämän jälkeen lumikko päästetään jahtaamaan myyriä, ja myyrät pakenevat parhaansa mukaan lumikäytäviä pitkin. Muistakaa, että tehdyiltä reiteiltä ei saa poiketa! Lumikon koskettaessa myyrää myyrästäkin tulee lumikko, ja se alkaa ottaa myyriä kiinni. Lopulta jäljellä on vain yksi myyrä ja suuri määrä lumikoita. Viimeinen myyrä saa loppupäiväksi supermyyrä tittelin! Leikin jälkeen voitte pohtia seuraavia kysymyksiä: Onko myyrällä mahdollisuuksia päästä lumikon kynsistä tunnelissa? Mitä lumikko tekee saalistamilleen myyrille, joita se ei jaksa syödä? Lumikko saalistaa lumisessa tunnelissa 14

15 Pöllöt ja metsämyyrät Lumeen tallataan kolme sisäkkäistä ympyrää. Sisimmästä ympyrästä lähtee esimerkiksi neljä säteittäistä käytävää uloimman ympyrän kehälle. Keskimmäinen ympyrä sijaitsee sisimmän ja uloimman kehän puolivälissä. Sisimpään, pieneen ympyrään sijoitetaan kippo, jossa on jotain myyrien ravintoa kuvaavaa, esimerkiksi popcorneja jäkälätupsuina. Leikkijöiden joukosta valitaan yksi pöllö, joka menee keskimmäiselle ympyräkehälle. Tämä kuvastaa lumen pintaa. Loput leikkijät jakautuvat niin moneen samankokoiseen joukkueeseen kuin säteittäisiä käytäviä on. Joukkueet sijoittuvat ulomman ympyrän kehälle säteittäisten käytävien päähän jonoksi. Tämä kuvastaa niiden pesäkoloa. Keskellä oleva ravintokippo kuvaa myyrien ruokapaikkaa. Myyrät käyvät yksi kerrallaan hakemassa keskeltä popcorneja, ne saavat kuitenkin tuoda kerrallaan sopimuksen mukaisesti vain joko yhden tai kaksi popcornia. Keskikehällä saalistava pöllö yrittää ottaa kiinni ravinnonhakumatkalla olevia myyriä. Kun pöllö saa myyrän kiinni, myyrä joutuu pois pelistä. Tällöin se ei myöskään saa kuljetettua pesään asti hakemaansa ruokaa. Kun ruoka on keskeltä loppu tai kaikki myyrät on saatu kiinni, katsotaan, mikä myyräperhe on saanut kerättyä eniten ravintoa ja missä perheessä on eniten jäseniä jäljellä. Voidaan myös laskea, kuinka monta popcornia on yhtä jäljellä olevaa myyrää kohden. Näin voitte löytää jopa kolme eri voittajajoukkuetta keskuudestanne! 15

16 Ilves jänismetsällä Valitkaa joukostanne ilves, joka asettuu leikkialueella keskeiselle paikalle, kuten kannolle tai kivelle. Loput leikkijöistä ovat ilveksen herkkua eli jäniksiä. Ilves laskee esimerkiksi kahteenkymmeneen, minkä aikana jänikset piiloutuvat sellaisiin paikkoihin, joista ne voivat nähdä koko ajan ilveksen. Jänikset seuraavat katseellaan hiljaa ilvestä. Ilves puolestaan saalistaa katseellaan jäniksiä, ja nähtyään jäniksen huutaa tämän nimen. Leikin jälkeen voitte pohtia muun muassa seuraavia asioita: Ketkä joutuivat ensimmäisinä ilveksen kynsiin? Miksi näin mahtoi käydä? Mitkä muut eläimet kuin jänikset vaihtavat talveksi väriään? Mitä haittaa eläimelle voi olla sen hangelle jättämistä lumijäljistä? Pakkashippa Valitkaa joukostanne hippa, joka on pakkanen. Valitkaa myös aurinko. Loput leikkijät ovat pikkulintuja, joita pakkanen ottaa kiinni. Kun pakkanen on saanut kiinni pikkulinnun, tämä jähmettyy paikoilleen. Aurinko kiertää pelastamassa halaamalla pakkasen jäädyttämiä pikkulintuja. Jos leikkijöitä on kovin monta, voitte valita joukostanne useamman pakkasen ja auringon. Voitte myös varioida peliä esimerkiksi niin, että kaksi pikkulintua on turvassa, kun ne muodostavat kahden henkilön parven ottamalla toisiaan käsikynkästä kiinni. Tämä kuvaa sitä, kuinka pikkulinnuilla voi olla lämpimämpää parven suojissa, eikä pakkanen pääse niihin käsiksi. Tietenkään tässä suojassa ei voi olla kauaa, esimerkiksi kolmeen tai viiteen laskeminen riittää. Petolintuhippa Valitkaa joukostanne hippa, joka on jokin petolintu. Hän saa itse päättää, mikä petolintu on. Jos tämä on liian vaikeaa, voitte sopia, että hipat ovat aina huuhkajia. Petolinnulle voidaan antaa merkiksi paperinen nokka, jotta muut muistavat kuka on hippa. Tämä tuo mukavaa lisäväriä leikkiin. Muut leikkijöistä ovat pikkulintuja. Kun petolintu saa pikkulinnun kiinni, tästä tulee uusi hippa ja nokka vaihtaa omistajaa. Pikkulinnut ovat turvassa, kun ne muodostavat kolmen henkilön piirejä eli parvia. Piirissä ei kuitenkaan saa olla kovin kauaa, kolmeen tai viiteen laskeminen riittää. Tämä kuvastaa sitä, kuinka parvi suojaa pikkulintuja saaliiksi joutumiselta. Petolintu voi vaihtoehtoisesti myös kerätä pikkulintuja pesäänsä, jolloin leikki muuttuu pikkuhiljaa haastavammaksi, kun pikkulinnuista vain nopsajalkaisimmat tai onnekkaimmat ovat enää jäljellä. Jänis pensaassa Valitkaa joukostanne hippa, joka on kettu. Valitkaa myös jänis. Muut leikkijät muodostavat pensaita seisomalla pareittain vastakkain molemmat kädet parin käsissä. Kettu yrittää ottaa 16

17 kiinni jänistä. Jänis voi mennä turvaan pensaaseen menemällä jonkin parin luo ja ottamalla toista pareista käsistä kiinni. Se, jolle jänis kääntää selkänsä, muuttuu uudeksi ketuksi ja vanhasta ketusta tulee jänis. Pöllöt ja varikset Leikkijät jaetaan kahteen yhtä suureen osaan, puolet on variksia ja puolet pöllöjä. Pelialue on nelikulmion muotoinen, ja pöllöt ja varikset asettuvat sen vastakkaisille sivuille. Pelialueen keskellä on viiva, jonka kohdalle leikinohjaaja asettuu. Leikin alkaessa molemmat joukkueet marssivat uhoten pelialueen päistä keskiviivalle. Leikkijät voivat esimerkiksi marssia suurin pomppivin askelin hokien ääneen ka-bitska-bum. Kun kaikki leikkijät ovat saavuttaneet keskiviivan, leikinohjaaja sanoo kovaan ääneen jonkin yksinkertaisen talviluontoon tai retkeen liittyvän väittämän. Jokaisen leikkijän on nopeasti mietittävä, onko tämä väittämä tosi vai epätosi. Jos se on tosi, pöllöt lähtevät jahtaamaan variksia. Jos se on puolestaan epätosi, varikset jahtaavat pöllöjä. Nämä ovat turvassa vain kotipesässään eli oman puolen viivansa takana. Kiinnisaaduista variksista tulee pöllöjä ja pöllöistä variksia. Leikkiä jatketaan tällä tavoin, kunnes jompikumpi lajeista loppuu tai leikkijät eivät enää jaksa. Pienimmille lapsille väittämät voivat olla hyvinkin yksinkertaisia. Esimerkkiväittämiä: Oravan talviturkki on valkoinen (V) Mäyrä nukkuu talviunta (O) Hirvi syö talvella käpyjä (V) Talvella voi nähdä karhun (O) Lumikko syö myyriä (O) Kasvit eläinten ravintona talvella Kaikki ravintoketjut ja verkot lähtevät yhteyttävistä kasveista, niin myös talvella. Eri kasvinsyöjät käyttävät erilaisia ravintokasveja niin talvella kuin kesälläkin. Erityisesti talvella on yleistä, ettei aina ole tarjolla sitä kaikkein suurinta herkkua, sillä monet kesäiset ravintolähteet ovat lakastuneet tai jääneet lumen alle. Tällöin täytyy tyytyä johonkin korvaavaan ravintoon. Monilla eläimillä talvinen ravinto voi olla tyystin erilaista kuin kesällä. Talvella kilpailu ravinnosta kiristyy, sekä eri lajien että saman lajin eri yksilöiden välillä. Monet lajit välttävät kilpailua sillä, että ne ovat kehityksensä kuluessa erikoistuneet eri ravintokasveihin tai niiden osiin. Kävyt: Suomessa on toistakymmentä havupuiden siemeniä syövää lintu- ja nisäkäslajia. Käpylinnut, käpytikka ja orava käyttävät näitä pääravintonaan. Muita käpyjen siemeniä syöviä eläimiä ovat keskitalvella esimerkiksi urpiainen, havumetsätiaiset sekä metsämyyrä ja metsähiiri. Kuusenkävyt kelpaavat useammin kuin männynkävyt, luultavasti sen vuoksi, että niistä saa helpommin siemenet esille. Eri eläimet käsittelevät kävyt hyvin eri tavoin. Kävyistä voikin suhteellisen helposti tunnistaa, mikä eläin on ollut paikalla nauttimassa talvipäiväistä annostaan. Lehtipuiden ja ruohokasvien siemenet ja marjat: Koivun siemeniä syövät muun muassa talitintit ja hömötiaiset. Myös urpiaiset ruokailevat usein koivuissa, joista ne tiputtavat siemenet hangelle ja käyvät syömässä ne sieltä jättäen hangelle hyppyjälkiään. Urpiaiset ruokailevat myös useilla pienisiemenisillä talventörröttäjillä. Punatulkut syövät muun muassa koivun siemeniä, pihlajanmarjoja ja ruohokasvien sieme- 17

18 niä. Viherpeipot ja tiklit syövät suurisiemenisiä ja piikikkäitä takiaisia ja ohdakkeita. Tilhet ja räkättirastaat nauttivat pihlajanmarjoista, mutta ne eivät syö siemeniä, vaan nielevät marjat kokonaisina sulattaen ravinnokseen niiden hedelmälihan. Lehtipuiden oksat, silmut ja kuori: Talvella monen lajin, kuten metsäjäniksen ja riekon, ravinto muuttuu kesän pehmeiden lehtien sijaan kokonaan tai ainakin osaksi puisevaksi. Lehtipuut muodostavatkin talvella runsaan ja monilajisen ravintoresurssin, josta eläimet suosivat erityisesti koivua, pihlajaa sekä haavan nuoria versoja. Oksat ovat suosituimpia, kuoret ovat pääsääntöisesti vain pahan päivän vararavintoa. Koivun silmuissa on niin paljon hartsia, että useimmiten ne säästyvät syömiseltä. Oksaravintoa syövät pääravintonaan metsäjänikset ja hirvet. Kuoriravintoon jäniksen kiinnostus kasvaa, jos se pääsee käsiksi latvaosiin, esimerkiksi lumen pinnan noustessa. Myös riekot syövät ohuita koivun ja pajun oksia, jotka se katkoo vajaan sentin mittaisiksi pätkiksi oksan kärjestä alkaen. Pyyt syövät harmaaleppien silmuja ja oksanpätkiä. Hirvet pitävät erityisesti kasvavien haapojen kuoresta. Hirven jäljiltä saattaa löytyä kuitenkin paljonkin kuorittua puuta myös sen vuoksi, että hirvet hankaavat sarviaan puun runkoon. Majavilla lehtipuun kuori muodostaa talvisen ravinnon pääosan, senkin suosikkipuu on haapa. Metsämyyrät syövät mm. mäntyjen ja haapojen alaosia. Havupuiden oksat, neulaset ja silmut: Kuusi kelpaa yleisesti harvemmin ravinnoksi kuin mänty ja kataja. Metsäjänis, rusakko ja hirvi syövät katajanoksia ja männyn oksia ja neulasia. Hirvi taittaa usein noin kolmimetrisiä nuoria mäntyjä päästäkseen käsiksi niiden latvaosiin. Metso syö lähes yksinomaan männynneulasia. Oravat syövät kuusen hedekukkasilmuja, joita etsiessään ne katkovat oksien viimeisiä vuosikasvaimia, joiden tyvellä silmut yleensä ovat. Myös taviokuurna ja metsämyyrä syövät havupuiden silmuja säännöllisesti talvisaikaan. Lumen alta kaivettava ravinto: Poro, rusakko ja peltopyy kaivavat pääosan ruuastaan lumen alta. Rusakot ja peltopyyt suosivat syysviljojen oraita. Ohuella hangella myös metsäjänikset kaivavat lumen alta varpuja ja vihreää heinää. Vesikelien jäädyttämä maa vaikeuttaa erityisesti rusakon ja peltopyyn ravinnonhankintaa, poro voi käyttää apunaan sarviaan. Poro haistaa jäkälän jopa 90 cm paksun hangen läpi. Tiaisparven erikoistuminen Talvisesta tiaisparvesta voi löytää useampaa kuin yhtä lajia. Tavallisesti siinä on ainakin hömö- ja töyhtötiaisia, Etelä-Suomesta joukosta voi löytää myös tali- ja kuusitiaisia ja Pohjois-Suomessa lapintiaisia. Tiaisten joukosta voi paikantaa myös hippiäisiä ja puukiipijöitä, ja pohjoisemmassa kuukkeleitakin. Syksyllä tiaisparvissa on usein lintua 5-6 lintulajista, mutta talvi karsii lintuja ja kevään lähestyessä parvet ovat yleensä enintään puolet syksyisistä. Parvet pienenevät ja yksinkertaistuvat pohjoiseen päin mentäessä. Sekaparvissa kaikki lajit ovat sopeutuneet talviseen metsään, ja ne jakavat ravintonsa niin, että ne välttävät kilpailua keskenään. Linnut jakautuvat pääosin sen mukaan, mikä laji ruokailee missäkin osassa oksistoa. Kevyet kuusitiaiset ja hippiäiset ruokailevat uloimmissa oksankärjissä, jotka eivät kantaisi painavampia lintuja. Töyhtötiainen ja talitiainen etsivät oksiston keskivaiheilla ruokaansa oksien yläpuolelta, samalla kun hömötiainen etsii hyönteisiään ja siemeniään riippumalla oksien alapuolella. Puukiipijä pysyttelee pääasiassa rungolla sahaten sitä ylös alas etsien hyönteisiä kuoren raoista. 18

19 Lajien käyttämät puunosat riippuvat osaksi muiden lajien läsnäolosta, ja erikoistuminen johtuu turhan kilpailun välttämisestä. Lajien jakautumiseen vaikuttaa myös petouhka, joka on suurinta oksien ulko-osissa. Monet talvehtivista tiaisista ovat varastojen kerääjiä. Eri tiaislajit varastoivat eri osiin puuta, esimerkiksi kuusitiainen kätkee oksien kärkiin ja töyhtötiainen oksien alapinnoille. Riittävän ravinnon löytyminen talvella olisi tuskin edes mahdollista ilman varastointia puihin ennen lumentuloa. Talitiainen ja sinitiainen eivät kerää talvivarastoja. Ne ovatkin riippuvaisempia talviruokinnasta. Joukolla on mukavampaa Pohtikaa, mitä hyötyjä sekaparvesta on. Parvi on mm. suoja petoja ja kylmyyttä vastaan, eivätkä eri lajit kilpaile ravinnosta keskenään. Näin ne saavat parven hyödyt, mutta minimoivat haitat. Kuusenoksan ravintoketju Leikkialueen koko on noin 30m x 20m, ja se edustaa kuusenoksaa. Leikkialue merkitään selvästi. Leikkijöistä valitaan noin kaksi hippiäistä ja viisi hämähäkkiä. Loput lapsista ovat hyppyhäntäisiä, joille jokaiselle jaetaan kolme esinettä, esimerkiksi pientä kuusenoksaa. Voitte käyttää esimerkiksi oravan pudottamia vuosikasvaimia, jos olette retkellä sellaisia sattuneet löytämään. Hämähäkit saalistavat hyppyhäntäisiä. Kun hämähäkki on saanut kiinni hyppyhäntäisen, eli tämä on jäänyt kiinni hämähäkinverkkoon, hyppyhäntäisen täytyy antaa hämähäkille yksi esineensä ja mennä maahan kyykkyyn. Toinen hyppyhäntäinen voi pelastaa kiinnijääneen hyppyhäntäisen hyppäämällä tämän yli pukkihypyn. Hämähäkit yrittävät kerätä mahdollisimman monta esinettä hyppyhäntäisiltä. Jos hyppyhäntäinen menettää kaikki esineensä, hän menee kyykkyyn, eikä häntä voi enää pelastaa pukkihypylläkään. Kun hämähäkit ovat jonkin aikaa saalistaneet hyppyhäntäisiä, leikkiin tulevat mukaan hippiäiset, jotka vapautuvat alueelle leikinjohtajan merkistä. Hippiäiset yrittävät saalistaa nyt hämähäkkejä. Kun hippiäinen saa kiinni hämähäkin, tämä joutuu pois leikkialueen ulkopuolelle. Hämähäkin tulee muistaa, kuka hippiäisistä hänet saalisti. Leikki loppuu, kun kaikki hämähäkit on saatu kiinni. Leikin päätteeksi lasketaan, kuinka monta esinettä kukin hämähäkki sai. Hyppyhäntäisistä parhaiten pärjäsivät ne, joilla on leikin lopussa eniten esineitä jäljellä. Hämähäkeistä voitokkaimpia olivat ne, jotka saivat kerättyä eniten esineitä, ja hippiäisistä mahtavimpia ne, jotka saalistivat eniten hämähäkkejä. Lintulauta Jos haluaa auttaa lintujen talvista ruoanhakua, ruokinta tulisi aloittaa jo loppusyksyllä, ja sen pitää jatkua läpi talven. Aloitettua ruokintaa ei saa missään tapauksessa lopettaa, sillä linnut eivät välttämättä tiedä mitään muuta ravintopaikkaa, ja laudalla käyneet parvet saattavat ruokinnan lopettamisen jälkeen kuolla kokonaan! Ruokinta on varsinkin kylmänä talvena monille linnuille elintärkeää, sillä Pohjoismaissa talvehtivista pikkulinnuista kevääseen selviää yleensä vain puolet. Lintujen kannalta turvallisinta on lopettaa ruokinta lumien jo suurimmaksi osaksi sulettua. Takatalven yllättäessä ruokintapaikat voivat kuitenkin tulla suureen tarpeeseen, ja tällöin voit saada laudalle vieraaksi tavallisten talvilintujen lisäksi myös palanneita muuttolintuja. 19

20 Lintulautaa tarkkailemalla on myös hauska ja helppo opetella Suomessa talvehtivia lajeja ulkonäöltä. Eri lajien käyttäytymistä tarkkailemalla voi myös hahmottaa lajien välisiä suhteita ja eroja, ja yksilöitä tarkkailemalla voi esimerkiksi tulkita parven nokkimisjärjestystä. Pikkulinnuista talitiaiset pitävät komentoa lintulaudalla ja pakottavat esimerkiksi viherpeipot ja varpuset maahan etsimään pudonneita jyviä. Talitiaiset myös nahistelevat keskenään. Sinitiaiset näyttävät vikkelyytensä avulla ehtivän joka paikkaan. Närhen, naakan tai variksen vierailu häätää yleensä muut vierailijat laudalta. Lintulaudan lähettyvillä olisi hyvä olla jokin tiheäkasvuinen pensaikko tai kuusi, jonne pikkulinnut voivat tarvittaessa paeta. Toisilla lajeilla on myös tapana hakea siemeniä laudalta, ja mennä syömään esimerkiksi jonkin puun oksalle. Lintulaudan perustaminen Lintulaudan voi joko tehdä itse tai ostaa kaupasta. Lintulauta on pidettävä siistinä, sillä laudalle kerääntyvät epäpuhtaudet levittävät salmonellaa. Laudan puhdistamiselta välttyy, jos ostaa ruokinta-automaatin, jossa linnut eivät pääse kakkimaan ruuan joukkoon. Tavallinen lintulauta sen sijaan tulisi pestä säännöllisesti lämpimällä vedellä ja astianpesuaineella. Lintulaudan perustaminen Voitte hyvin perustaa luokan tai koulun yhteisesti hoitaman lintulaudan. Yhdessä vastuu jakaantuu useammalle, eikä kenellekään tule liian suurta taakkaa. Kaikki pääsevät nauttimaan lintulaudan suomista eduista, ja saattaapa joku jos toinenkin innostua ja perustaa laudan myös kotiin. Muistilista 1 1. Perusta lintulauta hyvissä ajoin loppusyksyllä, esimerkiksi ensipakkasten ja ensilumen aikoihin, jolloin lintujen luontainen ravinnonhankinta vaikeutuu. 2. Mieti, kuinka usein olet valmis puhdistamaan laudan. Laiskalle sopii parhaiten ruokinta-automaatti, jota ei juuri tarvitse puhdistella. 3. Etsi laudalle sopiva paikka. Sen tulisi olla tarpeeksi lähellä, jotta sen huoltaminen olisi riittävän vaivatonta. Tällöin myös lintujen elämän tarkkailu käy kätevämmin. Paikan tulisi olla mahdollisimman rauhassa ihmishäirinnältä ja riittävän lähellä suojapuita tai pensaita Muista, ettei linnuille tule antaa pilaantunutta eikä suolaista ruokaa. 5. Ruokintaa tulee jatkaa keskeyttämättä siihen asti, kunnes talvesta on selvitty eikä takatalven vaaraa enää ole. Lisätietoa lintulaudan perustamisesta löydät esimerkiksi seuraavista teoksista: Aro, Seppo & Lähteenmäki, Reijo Talvilintujen ruokinta. Kirjayhtymä Singer, Detlef Pihapiirin lintuja talvilintujen tunnistaminen ja oikea ruokinta. Karisto 20

21 Linnuille voi syöttää muun muassa kauraa, hampunsiemeniä, auringonkukansiemeniä, maapähkinöitä ja hirssiä. Maapähkinät kannattaa pilkkoa pieniksi, jotta myös pienimmät linnut pääsevät nauttimaan niistä. Tali maistuu erityisesti tikoille ja tiaisille. Leipääkin linnuille voi tarjota, mutta se ei saa olla liian suolaista eikä varsinkaan pilaantunutta. Omenanpalaset ja esimerkiksi kuivatut tai pakastetut pihlajanmarjat ovat myös tervetulleita. Linnunpönttö Linnunpönttöjen avulla voi saada mukavia pieniä naapureita niin pihapiiriin kuin metsäänkin. Linnunpöntöt ovat tarpeellisia, sillä kolopesijöillä on pulaa luonnonkoloista, varsinkin kun vanhojen metsien, joista luonnonkoloja löytyisi, määrä ei Suomessa ole mitenkään päätähuimaava. Talvella pöntöt toimivat lintujen ja oravien yöpymis- ja suojapaikkoina sekä ruokavarastoina. Kovana pakkasyönä pönttö voi pelastaa eläimen hengen! Pöntön voi rakentaa ja ripustaa mihin aikaan vuodesta tahansa. Paras aika pesimäkautta ajatellen on varhaiskevät, helmi-huhtikuu, sillä melkein kaikki lajit valitsevat pesimäreviirinsä tuolloin. Pönttö tulee kiinnittää tukevasti, ja paikka kannattaa valita hieman varjoisesta ja niin, etteivät poikaset pesästä lähtiessään joutuisi vaaraan, kuten esimerkiksi suoraan autotielle. Pöntöt tulisi puhdistaa ja tarkastaa vuosittain talvella, etteivät ne täyty ja lahoa ennen aikojaan. Pesäloiset selviävät talven yli hengissä vanhoissa pesissä, joten pesäainekset kannattaa kerätä poltettavaksi. Kannattaa pitää myös huoli, ettei pönttö haittaa puun paksuuskasvua, eli kiinnitystä tulisi löysätä ainakin muutaman vuoden välein. Linnunpöntön rakentaminen Linnunpöntön rakennusohjeita löytää internetistä ison liudan. Hyvät ohjeet löytyy esimerkiksi BirdLife Suomen sivuilta, joilta löytyy myös muuta tietoa linnuista ja esimerkiksi siitä, millaisen pöntön kukin laji vaatii: fi/lintuharrastus/linnunponttojen_rakennusohjeet.shtml Talventörröttäjät Talventörröttäjät ovat talvellakin lumenpinnan päällä. Niiden pitkät varret puutuvat jo kukinta-aikana, ja kuivassa kuolleessa varressa siemenet säilyvät kauan. Kasvi levittää osan siemenistään talvella, sillä siementen hävikki on tällöin suhteellisen pientä, koska siemeniä syöviä eläimiä on vähemmän ja lumipeite edistää tuulen avulla tapahtuvaa levitystä. Monien talventörröttäjien siemenet kypsyvätkin vasta talven kynnyksellä. Monilla talventörröttäjillä siemen on ainoa talvehtimismuoto, ja talven aikana levinneillä siemenillä on keväällä otolliset olosuhteet itää. Talventörröttäjät auttavat myös muiden lajien selviytymistä talven yli. Monille talvehtiville linnuille talventörröttäjien siemenet ovat arvokas ravintolisä, jonka avulla ne voivat selviytyä talvesta. Useille selkärangattomille talventörröttäjät sen sijaan suovat oivan talvehtimispaikan. 21

22 Talventörröttäjien idättäminen Joidenkin lajien siemenet tarvitsevat itääkseen pitkän kylmän kauden. Toisilla lajeilla taas vain lämmön ja veden puute saattavat estää itämisen. Voitte tehdä itämiskokeita talventörröttäjillä. Kerätkää eri törröttäjien siemeniä esimerkiksi retkellä, tuokaa siemenet sisään ja istuttakaa niitä purkkeihin, vain yhtä lajia purkkiin. Muistakaa nimetä purkkeihin istutuspäivämäärä ja laji. Pitäkää havaintopäiväkirjaa kasvien itämisestä. Koe toistetaan myöhemmin talvella, jolloin siementen olisi jo pitänyt saada kylmäkäsittely. Voitte kerätä siemeniä useamman kerran talven aikana, tai aiemmin kerätyistä siemenistä osa voidaan pakastaa useaksi viikoksi, ja istuttaa myöhemmin. Tavallisimmin tarvittavan talvikokemuksen pituus on viikosta pariin kuukauteen. Idättämisen jälkeen voidaan vertailla itämisen tuloksia ja eroja mm. itämisnopeuksissa eri koekerroilla. Lopuksi voidaan pohtia, mitkä kasvit tarvitsivat kylmäkäsittelyn lähteäkseen itämään, ja mitkä kaikki seikat voivatkaan vaikuttaa siementen itämiseen. Oliko aikaisemmin ja myöhemmin istutetuissa kasveissa jotain eroja? Voitte pohtia, miten talvien mahdollinen epävakaistuminen voi vaikuttaa kasvien lisääntymiseen tulevaisuudessa, esimerkiksi jos alkutalvella on pari viikkoa kovat pakkaset, ja tämän jälkeen lauhtuu plus- tai nollakeleiksi? Talventörröttäjät selkärangattomien talvehtimispaikkoina Monet selkärangattomat talvehtivat talventörröttäjien suojissa. Voitte esimerkiksi selkärangattomien talvehtimiseen tutustuessanne lähteä etsimään, mistä niitä löytyisi. Kerätkää talventörröttäjiä, vetäkää tai kaivakaa ne mahdollisimman syvältä. Varren alaosista pitäisi löytyä ainakin hyttysentoukkia. Varren yläosat kuivuvat ilmeisesti liikaa, jotta niistä löytyisi elämää. Leutoina, lumettomina talvina toukkia pitäisi olla siis ainoastaan kasvien juurissa. Pilkkokaa varret 10cm pitkiin kappaleisiin, halkaiskaa ne ja laskekaa toukat käyttäen apunanne mikroskooppia. Verratkaa toukkien määrää varren eri osissa, eri varsissa ja kasvin eri osissa suhteessa lumen syvyyteen. * * * 22

23 Lumi Lumi suojaa ja lämmittää, mutta toisaalta myös vaikeuttaa ruuan löytymistä. Lumi hankaloittaa joidenkin eläinten kuten hirven, suden ja rusakon liikkumista, mutta toisilla eläimillä, esimerkiksi metsäjäniksillä, on sopeumia lumessa liikkumiseen. Kovalla hangella, kuten hankikannolla liikkuminen on usein helppoa suuremmillekin eläimille kuten peuroille, joilla ei ole varsinaisia sopeumia lumessa liikkumiseen. Joillakin eläimillä on talvella valkea suojaväri. Toisilla, kuten rusakolla, peltopyyllä ja teerellä, tällaista suojaväritystä ei ole. Niillä talvi asettaa suuren haasteen petoja vastaan, sillä ne eivät pysty sulautumaan maaston väriin yhtä hyvin kuin esimerkiksi väriä vaihtavat metsäjänis ja orava. Lumi on hyvä eriste, se antaa hyvän lämpösuojan. Varsinkin kovalla pakkasella tämä on tärkeää kaikille eläimille. Pienillä eläimillä, kuten pikkunisäkkäillä ja kiepeissä yöpyvillä linnuilla lumen eristävä vaikutus on monesti jopa elintärkeää. Lumi, kuten kiepit ja lumitunnelit, on loistava näkösuoja ja turvapaikka. Korkean hangen avulla monet eläimet kuten porot, jänikset, myyrät ja riekot yltävät syömään korkeammalta puista kuin matalalla hangella. Lumi myös suojaa monia kasveja pakkasella, jolloin lumen päälliset osat voivat paleltua ja kuolla. Lumen alla on hyvin pimeää. Puhdas lumi heijastaa pinnastaan takaisin jopa % auringonvalosta, ja valon määrä lumessa vähenee pinnasta alaspäin erittäin nopeasti. Lumen alla on pimeän lisäksi myös hyvin hiljaista, lumimyrskykin kuuluu siellä vain juurten natinana. Onneksi siellä on kuitenkin lämmintä. Lumen pinta sen sijaan on usein talvisen luonnon kylmin kohta, lumen pinta on tyynellä pakkassäällä yleisesti 1-2 astetta kylmempi kuin ilma 1-2 metriä ylempänä. Tämä johtuu siitä, että myös lämpö heijastuu lumen pinnasta, ja kylmä ilma laskeutuu lumen pintaa vasten. Kovalla pakkasella hangen pinnassa voi hyvinkin olla -30 C, vaikkei ilman lämpötila niin matala olisikaan. Lumenalainen ilma poikkeaa ulkoilmasta erityisesti kosteuden ja hiilidioksidipitoisuuden osalta. Suhteellinen kosteus on lumessa ja lumen alla olevassa ilmassa hyvin suuri, lähes 100 %. Tämä johtuu muun muassa siitä, että lumen alla talvehtivat kasvit ja eläimet sekä maaperä ja sen humus hengittävät. Tästä syntyvä hiilidioksidi saattaa nostaa lumen alaosissa hiilidioksidipitoisuuden hyvinkin korkeaksi. Ilmaa virtaa lumenalaisesta lämpimästä ja kosteasta maasta ylöspäin. Pakkasella voi nähdä nousevasta ilmasta tiivistynyttä kosteutta maasta lumenpintaan johtavien reikien suulle tiivistyneinä suurina jääkiteinä. 23

24 Lumikiteet ja -hiutaleet Lumi on jääkiteiden ja kostean ilman seos. Kiteet ovat jäätyneet osittain toisiinsa kiinni ja muodostavat hauraan verkkomaisen rakennelman. Pääosa lumesta on kuitenkin ilmaa. Lumikiteet syntyvät ilmakehässä vesihöyrystä, joka alkaa kylmissä olosuhteissa tiivistyä ja sen jälkeen kiteytyä, useimmiten ilmassa olevan pölyhiukkasen ympärille. Kiteet ovat symmetrisiä, eikä kahta täysin samanlaista lumikidettä ole varmaankaan olemassa. Kiteet on jaoteltu noin kymmeneen perustyyppiin, joiden muodot määrittelevät syntymishetken olosuhteet, kuten kosteus, lämpötila ja tuuli. Yleisimmät ja kauneimmat tähtikiteet syntyvät ilman ollessa kosteaa ja pakkasen ollessa kymmenen ja kahdenkymmenen asteen välillä. Kiekkomaiset levykiteet muodostuvat yleensä leudommalla säällä ja pylväskiteet kovemmilla pakkassäillä. Lumikiteitä ja hiutaleita luupissa Lumikiteiden ja -hiutaleiden erilaisia, kauniita muotoja on mielenkiintoista tutkia. Hyvä apuväline tässä on luuppi tai suurennuslasi sekä musta paperi tai kartongin pala, sillä tummalla alustalla hennot rakenteet näkyvät paremmin. Paperilla kiteet eivät myöskään sula liian nopeasti, ja niitä on aikaa tutkia rauhassa. Luupilla hiutaleet näkyvät paremmin ja niiden erilaiset muodot tulevat esiin. Vertailun vuoksi on mielenkiintoista vertailla myös vanhan lumen rakennetta vastasataneeseen lumeen. Esimerkiksi tähtikiteet ovat rakenteeltaan niin heiveröisiä, että ne rikkoutuvat nopeasti, niiden haarakkeet voivat irrota tai koko kide hajota. Lumikiteitä voi tutkia esimerkiksi kaivamalla ensin lumeen kuopan, ja tutkimalla kiteiden ja lumen rakennetta eri osissa lumipatsasta. Tämä on hedelmällisintä maaliskuulla lopputalvesta. Lumihiutaleiden askartelu Voitte askarrella erilaisia lumihiutaleita kodin tai luokkahuoneen koristukseksi ja katsoa, minkälaisia ihmeellisiä muotoja saattekaan aikaan. Lumihiutaleet - 7/13/19/25 leikkijää Leikki havainnollistaa lumihiutaleiden muodostumista ja sulamista. Lumihiutale alkaa muodostua pölyhiukkasen ympärille. Yksi lapsista valitaan pölyhiukkasen rooliin. Tämän ytimen ympärille alkaa muodostua lumihiutale, kun kuusi ilmassa leijuvaa vesimolekyyliä eli leikkijää tarttuvat pölyhiukkasen ympärille muodostaen kuusi sakaraa. Koska ilma on kosteaa, tähän kiteeseen tarttuu vielä lisää vesimolekyylejä, eli 24

25 kuusi jo olemassa olevaa sakaraa pitenevät, kun yksi leikkijä-vesimolekyyli tarttuu kuhunkin sakaraan. Näin jatkuu, kunnes jokainen leikkijä on osa lumihiutaletta. Tämän jälkeen hiutale on jo niin lähellä maata, että se alkaa pikkuhiljaa sulaa. Sulaessaan hiutale tiivistyy pienemmäksi, jolloin leikkijät menevät lähelle toisiaan pieneksi sykeröksi. Hiutaleen sulaessa siitä alkaa irrota vesimolekyylejä yksi kerrallaan, kunnes hiutaleessa ei ole jäljellä enää yhtään leikkijää. Leikkiä voi leikkiä moneen kertaan ja hiutaleita voi olla useampia. Lumen kuvailua Lunta voi kuvailla monin eri sanoin. Esimerkiksi eskimoilla, joiden elämässä lumella on suuri merkitys, lumelle on olemassa hyvin monia eri nimiä. Minkälaisia eri kuvailevia sanoja voitte keksiä lumelle? Esimerkiksi puuteri, hankikanto, tiivis, upottava, tykky. Etsikää selityksiä niille sanoille, joita ette täysin ymmärrä. Voitte kokeilla keksimiänne erilaisia liikkumistapoja lumessa. Voitte myös havainnoida lumesta syntyviä ääniä. Se vaatii useampia erilaisia kelejä, joten tämä vaatii pitempiaikaista seurantaa. Ääniä voidaan myös äänittää, ja verrata myöhemmin keskenään. Lumiveistospäivä Käsiteltyänne lumi-aihetta, voitte esimerkiksi koulun ulkoilupäivänä järjestää lumiveistoskilpailun! Tähän tarvitsette joko suojasään, tai voitte koota samanlaisia kasoja kuin myöhemmin esiteltävän lumikammin teossa, ja käyttää lumen kovettumista hyväksenne. Lumiveistoskilpailu voi olla täysin leikkimielinen, tai voitte esimerkiksi järjestää pienimuotoisen kilpailun parhaasta veistoksesta. Veistosten aihe voi olla vapaa, tai sen voi rajoittaa, aiheena voi olla esimerkiksi Suomen eläimet. Mitä tarkoittavat esimerkiksi seuraavat lumeen liittyvät termit: 1. Hankikanto 5. Loska 2. Huurre 6. Räntä 3. Härmä 7. Tykky 4. Kuura Miltä lumi kuulostaa? Lumi voi esimerkiksi narskua, kitistä, litistä. Minkälainen lumi tekee näin? Miten lumessa voi liikkua, millaisia lumeen liittyviä verbejä keksitte? Lumessa voi esimerkiksi kieriä, pyöriä, kaivautua, loikkia, upota, hiihtää. Voitte kirjoittaa runon tai pienen tarinan käyttäen keksimiänne sanoja. Voitte myös yhdistää tämän tehtävän esimerkiksi myöhemmin esiteltävään vihreät lööpit tehtävään. 25

26 Lumipuntari Lumen painoa voi tutkia lumipuntarin avulla. Lumipuntari on aivan oikea työkalu esimerkiksi tutkittaessa lumen määrää ja painoa katolla ja määritettäessä niiden suhdetta kattorakenteiden kestävyyteen, mutta lumipuntarin voi rakentaa myös ilman tällaisia hyötynäkökulmia. Lumipuntarin rakentamiseen tarvitset molemmista päistä avoimen muoviputken, lapion, muovipussin sekä puntarin. Muoviputkesta sinun täytyy selvittää sen pohjapinta-ala, sylinterin muotoisessa putkessa tämä hoituu kaavalla πr², r = ympyrän säde. Aloittaessasi mittauksen työnnä putki kohtisuorassa lumihankeen ja lapioi lumi pois putken ympäriltä maapinnan tasalle asti. Nosta putki lapiolla auttaen työntämällä lapio putken ja maanpinnan väliin ja tämän jälkeen kaada lumi putkesta muovipussiin. Punnitse pussissa oleva lumi ja laske sen paino esimerkiksi neliömetriä kohden. Lumi eristeenä Lumen lämmönjohtokyky on huono, eli se on hyvä eriste. Lumen alla lämpötila on myös hyvin tasainen. Jo cm paksuisen lumipeitteen alla lämpötila pysyy yleensä 1-2 pakkasasteessa, vaikka ilman lämpötila vaihtelisi kuinka. Lumen hyvä eristyskyky auttaa luonnossa lumen alla elävien eläinten, kuten myyrien, hiirien ja Lapissa tunturisopulien selviytymistä talven yli. Tiivistyessään lumen eristämiskyky heikkenee ja vastaavasti sen lämmönjohtokyky paranee. Lumen eristävyys estää sekä lämpimän ilman karkaamista maan pinnasta että kylmän ilman tunkeutumista lumen päältä. Sään lauhtuessa ja lumen muuttuessa nuoskaksi lumen eristämiskyky huononee ja lumen alla saattaa olla kylmempää kuin ilmassa. Lumen eristävää vaikutusta on helpoin havainnoida mittaamalla pakkaspäivänä lämpötiloja ilmasta, lumen pinnasta ja lumipatsaasta eri syvyyksiltä aina maanpintaan saakka. Lumikammi Kootkaa sopivan tasaiselle alustalle noin kaksi metriä korkea lumikasa. Tampatkaa ja muotoilkaa kasa puolipallon muotoiseksi. Työntäkää syntyneeseen lumikasaan joka puolelta tasaisin välein noin 30cm:n pituisia tikkuja ja antakaa kasan asettua ainakin pari tuntia. Jos mahdollista, kasan kannattaa antaa vetäytyä jopa yön yli. Seuraavaksi voitte kaivaa kasaa ontoksi, kunnes katosta tulevat tikut tulevat vastaan. 30cm on hyvä seinänpaksuus, ja tikut ovat merkkinä, ettette vahingossa kaiva seinää liian ohueksi. Tehkää kammin suuaukko mahdollisimman alas, ja muistakaa tehdä myös ilmareikiä. Lumikammi on mukava leikkipaikka, ja hyvällä lumitilanteella talviretkeilijät voivat rakentaa kammin yöpaikakseen. Tämän jälkeen voitte kokeilla, kuinka hyvä eriste lumi on. Laittakaa lämpömittarit sekä kammin sisälle että sen ulkopuolelle. Voitte vertailla lämpötiloja useamman päivän aikana ja eri kellonaikoina, jos teillä on mahdollisuus jättää kammi paikoilleen pidemmäksi aikaa. Tutkimustulokset kannattaa kirjata vihkoon ylös. Tutkimusten jälkeen kammi on turvallista hajottaa, jottei se aiheuta onnettomuuksia esimerkiksi sulaessaan. Jos teillä ei ole mahdollisuutta rakentaa kokonaista suurta lumikammia, esimerkiksi tilan- tai lumenpuutteen vuoksi, voitte tehdä pienempiä, lumilyhdyn kokoisia kammeja. Vertailua voi suorittaa myös kahden pahvilaatikon avulla, joista toinen on päällystetty lumella ja toinen ei. Lumen eristämiskyvyn tutkimuksella voidaan havainnollistaa lumen eristävää, lämmittävää ja suojaavaa vaikutusta eläimille. Nähdään, kuinka hyväluminen talvi voi olla eläimille suotuisampi kuin huonoluminen kylmä talvi, vaikka lumella 26

27 onkin haittapuoliaan. Lumen tiivistyessä sen eristyskyky heikkenee. Esimerkiksi tiheyden kaksinkertaistuessa lumen lämmönjohtokyky nelinkertaistuu. Tätä voitte halutessanne tutkia erikseen mittaamalla lämpötiloja erilaisten lumikerrosten alta. Tähän tarvitsette pitkän lämpömittarin. Lumen kovettuminen Lumikammia rakentaessanne voitte tutkia myös lumen siirtämisen ja sekoittumisen aiheuttamaa kovettumista. Lumikammia varten kasattu kasa tiivistyy jo muutamassa tunnissa niin paljon, että sitä voi kaivaa, ja sen katolla voisi periaatteessa kävellä. Lumen sekoittaminen on siis tiivistänyt lunta samoin kuin luonnossa tuuli, joka kuljettaa, kasaa ja tiivistää lunta. Lumen kovettuminen johtuu lumikiteiden rikkoutumisesta kuljetuksen aikana. Kuljettamisen jälkeen lumessa on tiheässä kohtia, joissa kiteet jäätyvät toisiinsa kiinni saaden aikaan kovan rakenteen. Elämän merkit talvisessa luonnossa Talvinen metsä vaikuttaa hiljaiselta, ja joskus jopa kuolleelta paikalta. Olisi helppo ajatella, ettei kylmässä ja lumisessa metsässä tapahdu juuri mitään. Mikä eläin edes viitsisi tai ylipäätään voisi edetä upottavassa kylmässä hangessa? Lumipeitettä tutkailemalla voi kuitenkin huomata, kuinka talvinen metsä on täynnä tapahtumia ja elämää. Lumen pintaan painautuneet jäljet ilmiantavat, kuka siitä on mennyt. Kunnon salapoliisi voikin selvittää, mikä eläin on jättänyt jälkensä hangelle, ja miten ihmeessä se on kyennyt etenemään lumessa! Paras aika jälkien tutkimiselle on pari päivää lumisateen jälkeen, kun jäljet ovat tuoreita ja näkyvät hyvin. Lumijälkiä tutkimalla voitte selvittää, mitä eläimiä paikalla asustaa. Jälkiä seuraamalla voitte myös löytää tietoa mm. näiden otusten elintavoista, käyttäytymisestä ja ruokailutavoista sekä ruokavaliosta. Samankin eläimen jälkikuvioita on lukuisia erilaisia, sen mukaan millaisessa tilanteessa ne ovat syntyneet. Kummalliselta vaikuttavia jälkiä kannattaakin seurata jonkin matkaa, sillä ne saattavat myöhemmin muuttua tyypillisemmiksi. Jäljistä voitte päätellä, mitä eläin on tehnyt juuri sillä paikalla ravannut, laukannut vai esimerkiksi hyppinyt. 27

28 Jälkien ja merkkien tutkiminen Ainakin pienimmillä lapsilla hyvä alustus jälkien tutkailuun on jokin lumijäljistä kertova tarina. Tällaisia ovat esimerkiksi seuraavat teokset, joista jälkimmäinen soveltuu paremmin Suomen oloihin: Henderson, Kathy. Disney. Suomentanut Toppari, Kirsti Bambi Jäljet lumessa. Sanoma Magazines Finland Oy Hutri, Kirsi & Björklund, Tom Eläinten talvi. WSOY Tutkikaa elämän merkkejä hangella ja hangen alla. Kannattaa merkitä ylös, mitä jälkiä näette retkellä. Merkitkää myös päivämäärä ja retken maasto (esimerkiksi nuori/vanha metsä, aukea/ tiheä paikka). Lisätietoa lumijäljistä löytyy esimerkiksi internetistä ja teoksista: Aronson, Åke & Eriksson, Peter Eläinten jälkiä. Otava Bang, Preben & Dahlström, Preben (alkup). Suomentaneet ja Suomen oloihin soveltaneet Heikura, Kalevi & Tolvanen, Mattias Mikä tästä meni? Eläinten jälkiä. WSOY Bang, Preben & Dahlström, Preben (alkup). Suomentanut ja Suomen oloihin soveltanut Heikura, Kalevi Jälkiä luonnossa. Otava Helle, Eero & Wikman, Marcus Lumijälkiopas nisäkkäiden lumijälkien tunnistamiseen. Gummerus oy Lumen alaista elämää voitte tarkkailla helpoiten kaivamalla lumeen kuopan siihen asti, kunnes jää tai maaperä tulee vastaan. Tällöin lumen alta löytää luultavasti ainakin erilaisia kasveja ja eläinten, kuten myyrien syömäjälkiä. Lumessa itsessään saattaa olla erilaisia epäpuhtauksia ja hyönteisiä. Niitä voi tutkia esimerkiksi sulattamalla lunta ja tutkimalla sitä luupilla tai mikroskoopilla. Lumikuoppa pitää peittää ennen lähtöä, jotta kasvit saavat takaisin suojaavan lumikinoksen päälleen. Myös lumen päällä voi nähdä joitakin hyönteisiä ja muita pieneläimiä. Vaikka suurin osa hyönteisistä talvehtii toukkana tai muuna nuoruusasteena, niin jotkin lajit kuten lumikorennot, lumivaaksiaiset ja talvisääsket sekä vesistöjen lähistöllä koskikorennot liikkuvat talviseen aikaan hangilla. Monet niistä syövät erityisesti hyppyhäntäisiä, jotka ovat pieniä hajottajaeläimiä, ja joista osa, ns. lumikirput, saattavat talvipäivinä nousta hangelle. Voitte pohtia muun muassa seuraavia asioita: Millaista ruokaa eri eläimet syövät? Löydättekö maastosta esimerkiksi oravalle, myyrälle tai jänikselle sopivaa ravintoa? Mitä haittaa eläimelle voi olla sen jättämistä lumijäljistä? Löytyikö lumen alta muitakin kuin eläinten tekemiä jälkiä? Millaisia mahtavat olla talviset ravintoverkot? Jälkien arvaus Jokaiselle leikkijälle jaetaan kuvakortti, jossa on eläimen nimi ja kuva sen lumijäljistä. Tämän jälkeen leikkijät hajautuvat piirtämään hangelle vastaavanlaiset jäljet. Kun jäljet ovat valmiit, kortit kerätään, sekoitetaan ja jaetaan uudestaan. Nyt tarkoituksena on etsiä uudessa kortissa olevat jäljet maasta. Tätä leikkiä voi soveltaa myös sisälle. Tällöin jokainen käy piirtämässä kortissaan olevat jäljet paperille, jonka jälkeen paperit kerätään samalla kuin kortit, ja paperit levitetään jollekin alueelle ennen korttien uudelleenjakoa ja jälkien etsimistä. Lumijälkikortit Kopioikaa ja leikatkaa itsellenne talteen oheiset lumijälkikortit. Kortit kannattaa laminoida tai päällystää kontaktimuovilla, jolloin ne säilyvät hyvänä kosteissakin olosuhteissa. 28

29 JÄNIS ILVES HIRVI KARHU 29

30 ILVES JÄNIS KARHU HIRVI 30