Vesienhoidon toteutusohjelman laatiminen

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vesienhoidon toteutusohjelman laatiminen"

Transkriptio

1 Muistio Lapin YTR:n kommentit Hannele Nyroos (ympäristöministeriö), yhdessä vesienhoidon toteutusohjelman valmisteluryhmän kanssa Vesienhoidon toteutusohjelman laatiminen 1. Vesienhoitosuunnitelmien hyväksyminen ja sisältö Valtioneuvosto hyväksyi vesienhoitosuunnitelmat seitsemälle vesienhoitoalueelle, jotka kattavat koko Manner-Suomen. Suunnitelmat perustuivat EU:n vesipolitiikan puitedirektiivin toimenpanoon. Suunnittelu on laajin Suomen vesiä koskeva kehittämishanke kautta aikojen. Suunnitelmat valmisteltiin laajassa yhteistyössä ja vuorovaikutuksessa eri tahojen kanssa. Suunnitteluun sisältyi kolme kuulemista, jolloin jokaisella Suomen kansalaisella oli mahdollisuus sanoa mielipiteensä suunnitelmista. Suunnitelmilla pyritään ennen kaikkia suomalaisten hyvinvoinnin parantamiseen. Puhtaat vedet turvaavat virkistyskäytön, kalastuksen, turvallisen juomaveden ja vesiluonnon säilymisen. Vesillä on merkitystä kansalaisten elinympäristön viihtyisyydelle ja turvallisuudelle, myös monille elinkeinotoiminnoille. Veden merkitys globaalia kehitystä ja köyhyyttä säätelevänä tekijänä on keskeinen. Tehtävä Suomella kilpailussa etsittiin ideoita, joilla Suomi nostetaan maailmanmaineeseen. Yli 200 aloitteen joukosta voittajaksi selviytyi Suomen vesiosaaminen. Vesienhoitosuunnitelmat tuovat erittäin merkittävän lisäyksen tähän vesiosaamiseen. Vesienhoidon tavoitteet ja tarvittavat toimet tavoitteiden saavuttamiseksi Suunnitelmien tavoitteena on saavuttaa vesien hyvä tila vuoteen 2015 mennessä, tietyin perusteluin tilatavoitteen saavuttamista voidaan myöhentää enimmillään vuoteen Pinta-alallisesti suuriosa Suomen vesistöistä on erinomaisessa tai hyvässä ekologisessa tilassa. uitenkin vajaa kolmannes suunnittelun kohteena olleista järvistä, noin 40 prosenttia joista sekä noin 60 prosenttia rannikkovesistä on tyydyttävässä, välttävässä tai huonossa kunnossa. Vain kaksi prosenttia vedenhankintaa varten tärkeistä ja siihen soveltuvista pohjavesialueista on luokiteltu huonoon tilaan, vaikkakin noin 500 pohjavesialueella ihmisen toimintojen on arvioitu aiheuttavan merkittäviä riskejä. Vesienhoitosuunnitelmissa on esitetty vesien tilaan vaikuttavilla toimialoilla tarvittavat toimet ja keinot, jotka tulee toteuttaa vesien hyvän tilan turvaamiseksi. Ympäristötavoitteiden saavuttaminen Vesienhoitosuunnitelmien mukaan hyvä tila voidaan vuoteen 2015 mennessä turvata tai saavuttaa yli 90 prosentissa tarkastellusta järvipinta-alasta ja noin 70 prosentissa jokipituuksista. Rannikkovesien tilan paraneminen on hitaampaa, mutta niidenkin tila on tarkoitus saada hyväksi viimeistään vuonna Muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta lähes kaikkien pohjavesien arvioidaan olevan hyvässä tilassa vuoteen 2015 mennessä. 1

2 Eniten määräajan pidentämisiä tarvitaan okemäenjoen-saaristomeren-selkämeren sekä ymijoen-suomenlahden vesienhoitoalueilla. Pidennyksiä tarvitaan, koska kaikilla toimialoilla ei ole riittävän tehokkaita menetelmiä tai ohjauskeinoja haittojen vähentämiseksi. Lisäksi toimenpiteiden vaikutukset näkyvät erityisesti suurissa vesistöissä ja pohjavesissä vasta pitkän ajan kuluttua. 2. Valtioneuvoston lausuma Valtioneuvosto antoi vesienhoitosuunnitelmien hyväksymispäätöksen yhteydessä seuraavan lausuman: "Vesienhoidon ympäristötavoitteiden saavuttamiseksi on tärkeää, että vesienhoitosuunnitelmien toimeenpanoon sitoudutaan. Valtioneuvosto edellyttää, että vesienhoitosuunnitelmien toteuttamiseksi laaditaan mennessä laajapohjaisena yhteistyönä vesienhoidon toteutusohjelma, jolla luodaan myös valmiuksia kauden vesienhoitosuunnitelmien valmistelulle. Toteutusohjelmassa käsitellään vesienhoitosuunnitelmien toimeenpanon edellytyksiä, kuten rahoitusjärjestelmiä, toimenpiteiden priorisointia, ohjauskeinoja ja niiden kehittämistarpeita sekä määritellään toimenpiteiden vastuutahot. Toteutusohjelman lisäksi valmistellaan mennessä vesienhoidon toimenpiteiden seurantajärjestelmä. Toteutusohjelma ja seurantajärjestelmä valmistellaan vuorovaikutuksessa keskeisten viranomaisten ja sidosryhmien kanssa. Vesienhoitosuunnitelmien edellyttämien maatalouden lisätoimenpiteiden kustannukset on otettava huomioon ympäristötuen tulevan ohjelmakauden rahoituksen mitoituksessa." 3. Toteutusohjelman valmistelu Ympäristöministeriö vastaa yhdessä vesienhoitoalueiden kanssa toteutusohjelman valmistelusta. Toteutusohjelman valmistelun keskeisiä foorumeja ovat: Toimeenpanon kannalta keskeisten ministeriöiden kansliapäälliköiden kanssa järjestettävät kokoukset Ympäristöministeriön asettama toteutusohjelmaa valmisteleva hankeryhmä Toimeenpanon kannalta keskeisten tahojen kanssa järjestettävät erilliset neuvottelut ELY -keskusten perustamat yhteistyöryhmät käsittelevät aluetasolla tarvittavaa toteutusta. Toteutusohjelmaa valmisteleva ympäristöhallinnon hankeryhmä Ympäristöministeriö asetti helmikuussa 2010 toteutusohjelman valmistelua varten ympäristöhallinnon hankeryhmän. Ryhmään kuuluu edustajia ympäristöministeriöstä, ELYkeskuksista ja SYEstä. Hankeryhmän tehtävänä on valmistella ehdotus/pohja-aineistoa vesienhoidon toteutusohjelmaksi. Toteutusohjelma ja seurantajärjestelmä valmistellaan vuorovaikutuksessa keskeisten viranomaisten ja sidosryhmien kanssa. 2

3 Toteutusohjelmassa käsitellään vesienhoitosuunnitelmien toimeenpanon edellytyksiä, kuten rahoitusjärjestelmiä, toimenpiteiden priorisointia, ohjauskeinoja ja niiden kehittämistarpeita sekä määritellään toimenpiteiden vastuutahot. Vesienhoidon toteutusohjelman luonnos valmistuu alkusyksystä Lopullinen toteutusohjelmaehdotus valmistuu alueellisten vesienhoidon yhteistyöryhmien kommentoinnin jälkeen mennessä. Toteutusohjelma hyväksytään vuoden loppuun mennessä. Toteutusohjelman alustava sisältörunko on esitetty liitteessä 1 ja toteutusohjelman valmisteluaikataulu liitteessä 2. Toteutusohjelman lisäksi kehitetään vesienhoidon toimenpiteiden seurantajärjestelmä, jonka valmistelu aloitetaan kesällä Luonnos ehdotuksesta toimenpiteiden seurantajärjestelmäksi valmistuu keväällä 2011 ja se viimeistellään mennessä. Neuvottelut keskeisten sidosryhmien kanssa Vesienhoidon valtakunnallinen koordinaatioryhmä varmistaa vesienhoitoalueiden välisen yhteistyön ja toteutusohjelman alueellisen käsittelyn. Toteutusohjelman yleisperiaatteita ja luonnosasiakirjaa sekä myöhemmin myös toimenpiteiden seurantajärjestelmää käsitellään alueellisissa yhteistyöryhmissä. Valtakunnan tasolla järjestetään neuvottelut ainakin seuraavista aiheista: YM:n sisäinen valmistelu ansliapäällikkökokoukset: YM, MMM, LVM, TEM, VM Maa- ja metsätalous, vesivarat ja kalatalous: YM ja MMM Metsätalous: YM, MMM, Tapio, METLA, Metsäkeskus, Metsähallitus Maatalous: YM, MMM, MTT, MT Pohjavedet ja vesihuolto: YM, MMM, STM, LVM Yhdyskunnat, haja- asutus ja pohjavedet: YM, MMM, untaliitto ja VVY Turvetuotanto: YM, VAPO, TEM, TASO-hanke Liikenne: YM, LVM, SYE Ympäristöministeriö on asettanut vesien kunnostusta varten erillisen työryhmän, jonka toimikausi ulottuu vuoden 2011 loppuun. Se tekee kunnostusta koskevat ehdotukset vesienhoidon toteutusohjelmaan. eskeisille sidosryhmille tiedotetaan toteutusohjelmatyöstä. Syksyllä pidetään valtakunnallinen sidosryhmätilaisuus, jossa luonnosasiakirjaa käsitellään. ELY-keskusten ja yhteistyöryhmien rooli ELYjen tulee huolehtia vesienhoitosuunnitelmien toteutuksesta toimivaltansa osalta ja yhteistyössä alueiden muiden toimijoiden kanssa. Työllä tulee myös luoda edellytykset vesienhoitosuunnitelmien ja tulvadirektiivin sekä meristrategiadirektiivin mukaisen suunnittelun yhteensovittamiselle. Ministeriöt määrittelevät valtakunnalliset resurssikehykset valtion talousarviossa asianomaisiin tarkoituksiin käytettävissä olevien määrärahojen rajoissa. Vesienhoidon suunnittelu ote- 3

4 taan huomioon ELYn toiminnan suunnittelussa. ELYn toimialueen maakunnan liittojen maakuntaohjelmien toteuttamissuunnitelmissa esitetään toimenpiteet, jotka edistävät vesienhoitosuunnitelmien toteutusta. Vuosittain laadittavissa maakuntaohjelmien toteuttamissuunnitelmissa määritellään tarkemmin eri tahojen (EU, valtio, kunta, toiminnanharjoittajat ja yksityiset) osallistuminen vesienhoidon edistämishankkeiden toteuttamiseen. ELYt huolehtivat siitä, että yhteistyöryhmät osallistuvat toteutusohjelman valmisteluun ja asiaa käsitellään yhteistyöryhmässä ainakin valmistelun alkuvaiheessa huhti-toukokuussa ja ennen valmistumista vuoden 2010 lopussa. Toimenpiteiden seurantajärjestelmän yleiset periaatteet tulevat yhteistyöryhmien käsiteltäväksi loppuvuodesta 2010 ja luonnos seurantajärjestelmästä keväällä Alustavasti priorisoidut vesienhoidon keskeiset ohjauskeinot sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan painopisteet Hankeryhmä on tehnyt alustavan analyysin keskeisistä ohjauskeinoista ja toteuttajatahoista (liite 2). Siinä on tarkasteltu toimialoittain keskeisiä vastuutahoja, yhteistyötahoja sekä tarvittavia jatkotoimia. TAULUO ON LUONNOS, JOA AIPAA TARENNUSIA erityisesti vastuutahojen ja jatkotoimien osalta. LUONNOS LÄHETETÄÄN UI- TENIN JO TÄSSÄ VAIHEESSA ARVIOITAVASI, JOTTA SAAMME MYÖS ALUEIDEN PALAUTTEEN JATOTYÖTÄ VARTEN. Erityisen tärkeää olisi kuulla, miten eri sidosryhmät voivat osaltaan osallistua vesienhoitosuunnitelmien toimeenpanoon. Taulukossa ei ole käsitelty tutkimus- ja kehittämistarpeita, joista laaditaan myöhemmin erillinen tarkastelu. Alustavan arvion mukaan lähitulevaisuuden painopisteiksi tutkimus- ja kehittämistoiminnassa on tunnistettu seuraavat asiat. Pohjavesien suojelussa on tarpeen käynnistää ministeriöiden yhteinen pohjavesien suojelun tutkimusohjelma, jolla parannetaan tietopohjaa tärkeistä pohjavesialueista, pohjavesien riskitekijöistä ja niiden vähentämisestä. Vesiensuojelutoimien hyötyjen ja kustannusten arviointimenetelmiä ja arviointeja kehitetään, jotta vesiensuojelu toimet voidaan kohdentaa mahdollisimman kustannustehokkaasti. Ilmastomuutoksen vaikutusten arviointia ja siihen sopeutumista koskevaa tietopohjaa kehitetään siten, että vesienhoidon, luonnon monimuotoisuuden ja tulvariskien hallinnan tarpeet voidaan sovittaa yhteen. Lisää tietoa tarvitaan myös pinta- ja pohjavesien tilan ja vesienhoitotoimenpiteiden vaikutusten/vaikuttavuuden seurantaa varten.vesienhoitotoimien määrän seurantaa varten. Myös tehokkaampien vesiensuojelumenetelmien kehittämisestä tarvitaan lisää tietoa vesistöjen kunnostuksessa, metsätaloudessa, turvetuotannossa, kalankasvatuksessa, turkistarhauksessa ja happamissa sulfaattimaissa. - voimakkaasti muutettujen ja keinotekoisten vesien arviointimenetelmien kehittäminen - maatalouden kuormitusarvioiden alueellisen soveltuvuuden arviointi (huuhtoumien arviointi Lapissa) - rannikkovesien luokittelun kehittäminen, luokittelukriteerien alueellinen sovittaminen Muotoiltu: Luettelomerkki + Taso: 1 + Tasaa: 0,63 cm + Sisennä: 1,27 cm 5. Vesienhoitoon liittyvien valtion rahoitusasioiden käsittely Vesienhoitosuunnitelmissa on arvioitu vesienhoidon vuosikustannukset taulukon 1 mukaisesti. Lisärahoitusta tarvitaan erityisesti seuraavissa kohteissa: - Maatalouden vesiensuojelutoimet, rahoitusjärjestelmien kehittäminen 4

5 - Siirtoviemäreiden ja seudullisten puhdistamoiden rakentaminen - Haja-asutuksen neuvonta - Pilaantuneet maa-alueet - Vesistöjen kunnostukset - Vesirakentaminen ja säännöstely (kalatiestrategian valmistelu käynnissä) - Pohjavesiä koskevat selvitykset ja suojelusuunnitelmat - Happamien sulfaattimaiden kartoitus - Turkistilojen siirrot pois pohjavesialueilta - T&- toiminta, mm. kustannustehokkaiden vesiensuojelumenetelmien kehittäminen - Pinta- ja pohjavesien seurannat Vesiensuojelun rahoitusta varten olisi tarpeen selvittää myös uusia innovatiivisia keinoja niin, että vastuuta vesien hyvästä tilasta laajennettaisiin. Esimerkkinä tästä ovat rahastojen ja päästömaksujen käyttö, säätiöiden perustaminen, vapaaehtoiset sopimukset, ympäristösertifiointi sekä vesiensuojelusta aiheutuvien kustannusten sisällyttäminen tuotteiden hintoihin ja siitä koituvien tulojen ohjaaminen vesiensuojelun kehittämiseen. Taulukko 1. Yhteenveto vesienhoitosuunnitelmissa esitettyjen nykykäytännön mukaisten ja lisätoimenpiteiden vuosikustannuksista (käyttökustannusten ja investoinnin annuiteetin summa (1 000 /vuosi)). - = ei arvioitu. NYYÄYTÄNNÖN MU- AISET SETORI TOIMENPITEET (1000 /vuosi) LISÄTOIMENPITEET (1000 /vuosi) YHTEENSÄ (1000 /vuosi) Yhdyskunnat Haja- ja loma-asutus Teollisuus alankasvatus Turvetuotanto Turkistuotanto Maatalous, julkiset kustannukset Maatalous, toiminnanharjoittajan kustannukset Metsätalous Happamuuden torjunta Liikenne Maa-ainesten otto Pilaantuneet alueet Vesistöjen kunnostus, säännöstely ja rakentaminen Pohjaveden suojelusuunnitelmat, seuranta ja tutkimus YHTEENSÄ (pyöristetty)

6 Luonnos , Vesienhoidon toteutusohjelman valmisteluryhmä Liite 1. Vesienhoidon toteutusohjelman sisältörunkoa 1. Toteutusohjelman lähtökohdat 2. Toteutusohjelman valmistelutapa Vesienhoitosuunnitelmien toteutus eri toimialoilla (toimet, keinot, toteutus, vastuut, rahoitustarve, aikataulut) 2.1. Yleistä 2.2. Yhdyskunnat sekä haja- ja loma-asutus 2.3. Maatalous 2.4. Metsätalous 2.5. Vesistöjen säännöstely, rakentaminen ja kunnostus 2.6. Pohjavedet 2.7. Teollisuus ja yritystoiminta 2.8. alankasvatus 2.9. Turvetuotanto Turkiseläintuotanto Maaperän happamuus Öljy- ja kemikaalivahinkojen torjunta 3. Rahoituksen kehittämistarpeet 4. Eri tahojen vastuu toteutuksessa - aluehallinto (ELY:t, AVI:t, maakuntien liitot, ministeriöt, tutkimuslaitokset, valtion virastot) - toiminnanharjoittajat - kunnat - neuvontajärjestöt - etujärjestöt - muut järjestöt 5. eskeiset horisontaaliset ohjauskeinot ja T& tarpeet 6. Toteutuksen seuranta 6

7 Luonnos , Vesienhoidon toteutusohjelman valmisteluryhmä Liite 2. Vesienhoidon toteutusohjelman valmisteluaikataulu vuonna Helmikuu Maaliskuu Huhtikuu Toukokuu esäkuu Heinäkuu Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu Asiakirjan valmistelu (hankeryhmä) Luonnos Valmis Alueelliset yhteistyöryhmät Alustava kannanotto Luonnoksen käsittely Valtakunnalliset neuvottelut YM:n sisäinen Neuvottelut ministeriöiden ja sidosryhmien kanssa Työryhmät Luonnoksen käsittely Sidosryhmätilaisuudet Valmistelutyö Sidosryhmätyö 7

8 Luonnos , Vesienhoidon toteutusohjelman valmisteluryhmä Liite 3. Alustavasti priorisoidut vesienhoidon keskeiset ohjauskeinot ja toteuttamisen vastuutahot Tutkimus- ja kehittämistarpeet käsitellään erillisessä taulukossa (valmistellaan myöhemmin) selite, mitä ja U tarkoittavat Yhdyskunnat ja haja-asutus Päivitetään kuntien vesihuollon kehittämissuunnitelmia. Turvataan julkinen rahoitus vesihuollon kehittämisessä ja siirtoviemärihankkeiden edistämisessä. Parannetaan hulevesien hallintaa ja käsittelyä. ehitetään vesihuollon häiriötilanteisiin ja poikkeuksellisiin luonnonoloihin varautumista. Tehdään haja-asutuksen jätevesihuoltoon liittyvää neuvontaa sekä kehitetään tietopohjaa ja ohjausta. Turvataan valtion rahoitus hajaasutuksen vesihuollon edistämisessä. Yhteystyötahot Tilanne Jatkotoimet unnat ELYt ELY:n ja kuntien välinen yhteistyö. ELYjen kirjeet kunnille, jossa kehotetaan suunnitelmien päivittämiseen. MMM, YM, Maakuntien liitot unnat, vesihuoltolaitokset unnat, vesihuoltolaitokset YM, ELYkeskukset unnat, ELYt Rahoituksen varmistaminen untien MRL:n mukaisten kehittämiskeskustelujen yhteydessä esille otettava asia. ustannustiedot yleissuunnitelmiin. Vesihuoltolain uudistaminen (MMM:n ohjaus) ELYt Hulevesiopas valmisteilla. Asia tarkentuu vesihuoltolain tarkistuksessa, suhde MR:ään ELYt ELY:n ja kuntien välinen yhteistyö. Alueelliset vesiensuojeluyhdistykset, kunnat, alan järjestöt (Huussi ry), YM, SY- E ja oppilaitokset Rahoitus varmistettava. Aluekehitys-rahojen käytön tehostaminen MMM, YM ELYt Rahoituksen varmistaminen Vesihuoltolain tarkistukseen on tulossa määräyksiä varautumisesta häiriötilanteisiin. Hajajätevesiasetuksen toimeenpanoasetus valmisteilla. 8

9 Maatalous Tehostetaan maatalouden ympäristötuen toimenpiteitä sekä kohdennetaan niitä maantieteellisesti ja tilatasolla kaikkein kuormittavimmille alueille ja lohkoille. MMM, YM Yhteystyötahot SYE, MTT, ELYt, tuottaja- ja neuvontajärjestöt Tilanne (MMM:n ympäristö-tuen valmistelu-ryhmä) Jatkotoimet Asiaa voitaneen käsitellä MMM:n ympäristötuen valmisteluryhmässä. eskustellaan, kuinka nykyisellä ohjelmakaudella voidaan tehostaa maatalouden ympäristötuen toimenpiteitä. Miten varmistetaan, että tulevalla ohjelmakaudella maatalouden ympäristötuen vesiensuojelutoimien rahoitus on riittävällä tasolla ja maatalouden ympäristötuen vesiensuojelutoimenpiteitä tehostetaan ja kohdennetaan vesiensuojelullisesti kriittisimmille alueille? Ympäristötuen kohdistamista tulee tarkastella vesienhoitoaluetasolla, ei pelkästään valtakunnallisesti. Vaarana on että alueellisesti/ paikallisesti merkittävät kuormittavimmat alueet jäävät tuen ulkopuolelle. Edistetään tilakohtaista neuvontaa ja koulutusta MMM Tuottaja- ja neuvontajärjestöt, oppilaitokset Asiaa voitaneen käsitellä MMM:n ympäristötuen valmisteluryhmässä. eskustellaan, miten tilakohtainen neuvonta voitaisiin rahoittaa ja järjestää osana maaseudun kehittämisohjelmaa. oulutus kaikille tiloille maksaisi n. 20 milj. /vuodessa Maatalouden investointitukien suunnittelussa otetaan huomioon myös vesiensuojelun tavoitteet ja ohjataan investointitukia uusiin kotieläintalou- MMM YM MMM:n investointitukiryhmä Asiaa voitaneen käsitellä MMM:n investointitukiryhmässä 9

10 den vesiensuojelua edistäviin sekä maan rakenteen parantamiseen tähtääviin toimiin. Otetaan happamat sulfaattimaat huomioon tukijärjestelmissä erityiskohteina. Uudistetaan ja selkeytetään nykyistä nitraattiasetusta. Toteutetaan pohjavesialueiden hydrogeologisia lisätutkimuksia ja rakenneselvityksiä. Metsätalous Laaditaan ja otetaan käyttöön yhtenäistetty ja päivitetty vesiensuojeluohje metsätalouden ympäristön- ja vesiensuojelussa. Ohjeistus sisältää myös turvemaiden metsänuudistamista koskevan vesiensuojeluohjeistuksen. Päivitetään sertifiointikriteerit sellaisiksi, että niihin sisällytetään käytössä olevat metsätalouden vesiensuojeluohjeen mukaiset toimet. MMM YM, ELYt (Hapsutyöryhmä) Valtakunnallinen hs-maiden strategia valmisteilla. YM, MMM U YM asettaa työryhmän Lapissa P minimiravinne ja viljavuusanalyysien mukaiset lannoitukset keino vähentää ravinnekuormitusta, Tarkoittaako tämä nitraattidirektiiviä tiukempaa tulkintaa? YM, MMM ELYt, GT, U Pohjavesialueiden rajausten ja käyttörajoitusten tarkistaminen MMM Suomen Metsäsertifiointi Oy Yhteystyötahot YM, ehittämiskeskus Tapio, Metsähallitus, Metsäntutkimuslaitos ELYt, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset, metsäkeskus, metsänhoitoyhdistykset, metsäyhtiöt, metsätalousalan muut suunnittelijat MMM, ehittämiskeskus Tapio Tilanne U Jatkotoimet eskustellaan MMM:n kanssa yhteisen ohjeen valmistelusta ja soveltamisesta. Järjestetään koulutusta. Edellyttää työryhmän perustamista Syksyn koulutuspäivien ohjelmaan. Tämä on tarpeen, koska eri toimijoilla on erilainen osaamisen taso ja käytäntö. U Päivitetään sertifiointikriteerit. Sertifioinnin kriteereihin tulee saada pakolliseksi toimeksi kunnos- 10 Muotoiltu: Fontti: 11 pt Muotoiltu: Ei luettelomerkkejä tai numerointia Muotoiltu: Fontti: 11 pt Muotoiltu: Fontti: 11 pt Muotoiltu: Fontti: 11 pt Muotoiltu: Fontti: 11 pt Muotoiltu: Fontti: 11 pt Muotoiltu: Fontti: 11 pt Muotoiltu: Fontti: 11 pt

11 Laaditaan ohjeistus / toimintamalli valuma-aluetason suunnittelulle mukaan lukien pintavalutuskenttien ja kosteikkojen yleissuunnittelun ohjeistuksen laatiminen. Huolehditaan luonnonhoitohankkeiden riittävästä EMERA- rahoituksesta. eski- Suomen ELY, SYE YM, MMM, metsäkeskukset, metsähallitus, ehittämiskeskus Tapio U, TASOhanke (WA- TER- PRAXIShanke Varmistetaan TASO hankkeen rahoitus. tusojituksessa vähintäänkin laskeutusaltaat ja lisäksi olosuhteiden salliessa pintavalutus. Uudet kriteerit on juuri hyväksytty viideksi vuodeksi, joten tällä vesienhoitokaudella muutoksia sertifiointikriteereihin ei voida tehdä. Maanomistajien toiminta esim. eroosion osalta on vapaaehtoista. Vaikea saada toimia aikaiseksi. MMM Metsäkeskukset Paras ja tehokkain keino on emera rahoituksen kytkeminen suoraan vesiensuojelutoimiin kunnostusojituksissa. Eli tukea ei myönnettäisi mikäli hanke ei sisällä riittäviä vesiensuojelutoimia ja tukea voi saada selvästi lisää jos toteutetaan minimiä laajempia vesiensuojelutoimia (esim pin- 11 Muotoiltu... Muotoiltu... Muotoiltu... Muotoiltu: Ei luettelomerkkejä tai numerointia Muotoiltu...

12 Lisätään metsätalouden vesiensuojelun koulutusta ja neuvontaa (tilakohtainen neuvonta, urakoitsijoiden ja suunnittelijoiden koulutus, koulutustilaisuuksien järjestäminen). MMM, ehittämiskeskus Tapio ELYt, Metsäkeskukset Metsänhoitoyhdistykset, Metsähallitus oulutuksen organisointi ja rahoitus on avoin. U, TASOhanke tavalutuskentät) - oulutus on yhä tärkeää. Erityisen tärkeää on metsäorganisaatioiden sisäinen koulutus. unnostusojitusten suunnittelijoiden tulee sisäistää asia ja toteuttaa sitä myös käytännössä. Esim. metsäkeskusten tulisi omassa toiminnassaan kiinnittää yhä enemmän huomiota työnsä laatuun. Muotoiltu: Luettelokappale, Luettelomerkki + Taso: 1 + Tasaa: 0,63 cm + Sisennä: 1,27 cm, Sarkainkohdat: Ei ole kohdassa 7,25 cm Muotoiltu: Ei luettelomerkkejä tai numerointia Toteutetaan maan kattava metsätalouden vesistökuormituksen seurantaverkko. Vesistöjen rakentaminen, kunnostus ja säännöstely Laaditaan ja käynnistetään kansallinen kalatiestrategia. Laaditaan ja käynnistetään kansallinen vesistöjen kunnostusstrategia. Laaditaan ja käynnistetään pienvesien ennallistamisohjelma. MMM MMM YM YM Metsäkeskukset, ehittämiskeskus Tapio, Metsähallitus, METLA Yhteystyötahot YM, yliopistot, energiateollisuus, SYE, RTL, ELYt MMM, ELYt, SYE, vesiensuojeluyhdistykset, RTL MMM, SYE, ELYt, yliopistot, vesiensuojeluyhdistykset, Metsäkeskukset, Metsähallitus, RTL Selvitetään osana LYNET - verkkoa Tilanne U Jatkotoimet Miten strategian toteutus varmistetaan? YM asettanut työryhmän valmistelemaan kunnostusstrategiaa. Edistetään osana kunnostusstrategian valmistelua. Myöhemmin erillinen toimintaohjelma. Turvataan vesistöjen kunnostuksen ja YM MMM, SYE, ELYt,, U unnostusstrategian valmiste- 12

13 vesistösäännöstelyjen kehittämisen edellyttämä rahoitus. vesiensuojeluyhdistykset, järvien hoitoyhdistykset, säätiöt ehitetään vesistösäännöstelyjä. MMM ELYt, SYE, YM, energiateollisuus, vesialueen omistajat, kunnat. lussa kehitetään uusia rahoitusinstrumentteja ja toimintamalleja. Sovitetaan yhteen vesienhoidon tavoitteet, ilmastonmuutos ja tulvariskien hallinnan tarpeet. Selkeytetään pienruoppausten ohjeistusta ja yhtenäistetään lupakäytäntöjä. YM, ELYkeskukset, kunnat MMM, AVIt, Suomen Maanrakennusliitto U Vesilain uudistus vaikuttaa ohjeistuksen sisältöön Pohjavedet Päivitetään pohjavesien suojelusuunnitelmia. Toteutetaan pohjavesialueiden hydrogeologisia tutkimuksia. Edistetään pilaantuneiden alueiden ja pohjaveden kunnostustarpeen arviointia ja kunnostamista. Tarkistetaan vedenottamoiden suojaalueita ja suoja-aluemääräyksiä. ELYt, kunnat, YM YM, MMM, ELYt YM AVIt, ELYt, vesihuoltolaitokset, kunnat Yhteystyötahot MMM, kuntaliitto VVY, maakuntien liitot, vesihuoltolaitokset unnat, vesihuoltolaitokset, GT, SYE SYE, ELYt, toiminnanharjoittajat YM, MMM ja SYE Tilanne Jatkotoimet, U Jatkoneuvottelu YM, MMM, VVY. Selvitetään tarve täsmentää suojelusuunnitelmien roolia lainsäädännössä. /U Neuvottelu rahoituksen lisäämisestä /U Tarvitaan ministeriöiden yhteinen pohjavesien suojelun T& ohjelma. ehitetään uusia rahoitusinstrumentteja isännättömien kohteiden kunnostamiseksi. Tarvitaan ministeriöiden yhteinen pohjavesien suojelun T& ohjelma. Selvitetään muiden rahoituslähteiden käyttömahdollisuuksia (LIFE+, aluekehitysrahastot) 13

14 artoitetaan ja vähennetään liikenteen aiheuttamia pohjavesiriskejä. Edistetään vanhojen maaainestenottoalueiden kunnostamista sekä kalliokiviaineksen ja korvaavien maa-ainesten käyttöä. Edistetään pohjaveden suojelua maankäytön suunnittelulla sekä neuvonnan ja koulutuksen avulla. LVM YM YM YM, Liikennevirasto, SYE, ELYt ELYt, kunnat, GT, SYE Maakuntien liitot, ELYt, kunnat, SYE Neuvottelu YM-LVM Turvataan riittävät resurssit vanhojen maaainestenottoalueiden kunnostamiseen ja kehitetään taloudellisia kannustimia kalliokiviaineksen ja korvaavien materiaalien käytön lisäämiseen. Ohjetta on valmisteltu YM:n asettamassa työryhmässä. Valmistellaan pohjavesiesite (SYE). 14

15 Teollisuus Laaditaan riskienhallintasuunnitelmia onnettomuus- ja häiriötilanteiden varalle. ehitetään ympäristöriskikartoituksia erityisesti pienille ja keskisuurille teollisuusyrityksille. Tunnistetaan vesiympäristölle haitallisten aineiden päästöt ja vähennetään niitä ympäristölupamenettelyn avulla. alankasvatus Laaditaan kalankasvatuksen sijainninohjaussuunnitelmat. Edistetään matalafosforisen kuivarehun ja Itämeren kalasta tehdyn kuivarehun käyttöä. alankasvatuksen ympäristösuojeluohjeen päivittäminen. Toiminnanharjoittajat Toiminnanharjoittajat E, SYE, ELYt, AVIt, toiminnanharjoittajat Yhteystyötahot MMM, ELYt AVIt, ELYt, YM Yhteystyötahot E, ELYt, AVIt, STU E, ELYt, AVIt, SYE, toiminnanharjoittajat YM, RTL, kalankasvattajat maakuntien liitot, kunnat, metsähallitus, alankasvattajat, Suomen kalankasvattajaliitto ry, RTL MMM, AVIt, ELYt, Suomen kalankasvattajaliitto ry, RTL Tilanne /U Tilanne U Jatkotoimet Jatkotoimet ELY-keskukset organisoivat suunnitelmien laadinnan niillä alueilla, missä kalankasvatuksella on olennaista merkitystä vesistökuormituksen kannalta. Otetaan huomioon lupakäsittelyssä ja neuvonnassa STU ydinvoimaasioissa Teollisuudessa on tehty riskikartoituksia ja häiriöpäästöjä on vähennetty. Luvitusprosessia nämä asiat käydään läpi yksityiskohtaisesti. Tavoitteena valmistella karttapohjaiset esitykset v.2010 loppuun mennessä 15

16 Turvetuotanto Ohjataan uusi turvetuotanto jo ojitetuille tai muuten luonnontilaltaan merkittävästi muuttuneille alueille. Turveteollisuuden ehdotus: "Pyritään ohjaataan ohjaamaan uusi turvetuotanto... " YM, Poh- jois- Pohjanmaan ELY, AVIt, maakuntien liitot, kunnat Yhteystyötahot TEM, muut ELYt, yliopistot ja muut tutkimuslaitokset, turvetuottajat MTT, GT, RTL Tilanne Jatkotoimet Otetaan huomioon lupakäsittelyssä ja neuvonnassa. eski-suomessa käynnistetty TURVA-hanke selvityksiä varten olemassa Turveteollisuuden komm.: Turvetuotantoon tullaan jatkossakin hakemaan alueita, jotka ovat ojittamattomia. Pelkkä luonnontila tai ojittamattomuus ei ole este luvan saannille. Tästä on ihan tuore VHO:n päätöskin nro 10/0242/3 ja HO:sta on aikaisempi päätös ( tai useampi). Lapissa tähän törmää varmasti. Turvetuotannon maanhankinta on hidas ketju. Muotoiltu: Fontti: 10 pt, Lihavoitu Muotoiltu: Fontti: 10 pt Muotoiltu: Fontti: 10 pt, suomi Vähennetään turvetuotannon vesistövaikutuksia valuma-aluekohtaisella suunnittelulla. Otetaan huomioon kansallisen suo- ja turvemaiden strategian linjaukset. Turvetuottajat, maakuntien liitot, YM, AVIt, ELYt, Maakuntien liitot ELYt, SYE, tutkimuslaitokset AVI:t-, GT, TEM, YM U (TASOhanke) Varmistetaan rahoitus. Otetaan huomioon lupakäsittelyssä ja neuvonnassa. Strategia valmisteilla Turkiseläintuotanto Yhteystyötahot Tilanne Jatkotoimet 16

17 Ohjataan uusien turkistilojen sijoittumista niin, ettei toiminnasta aiheudu vesistöjen ja pohjavesien pilaantumisvaaraa. Pyritään tukemaan turkistilojen vesiensuojeluinvestointeja. Lisätään turkistuotannon vesiensuojeluun liittyvää neuvontaa. Maakuntien liitot, kunnat, YM, AVIt MMM ja YM MMM, tuottaja- ja neuvontajärjestöt ELYt, MMM, toiminnanharjoittajat ELYt, kunnat YM, ELYt, kunnat Miten neuvonta rahoitetaan? 17

18 Maaperän happamuus Lisätään happamiin sulfaattimaihin liittyvää tiedotusta ja neuvontaa kaikilla sektoreilla. artoitetaan happamat sulfaattimaat ja näiden maiden aiheuttamat kuormitusriskit yhtenäisin menetelmin vuoteen 2015 mennessä. MMM, tuottaja- ja neuvontajärjestöt, oppilaitokset TEM, GT Yhteystyötahot YM, SYE, ELYt, GT, MTT, TAPIO, yliopistot, vesiensuojeluyhdistykset, tuottaja- ja neuvontajärjestöt Yliopistot, ELYt, SY- E, RTL, MTT, MMM,toiminnanharjoi ttajat, maakuntien liitot, kunnat Tilanne (HAPSUtyöryhmä) (Lifehanke) Jatkotoimet LIFE hanke kartoittaa osan alueista. GTn komm: GT jatkaa tänä kesänä v aloittamaansa happamien sulfaattimaiden kartoitusta Länsi- Suomessa Siikajoki- Pyhäjoki-alueella. Tänä kesänä tutkitaan myös Larsmo-Öjasjön aluetta (ruunupyyn-, Ähtävän-, Purmon- ja ovjoki) ja yrönjoen ja Sirppujoen aluetta (Laitila-Uusikaupunki). Happamien sulfaattimaiden kartoitusta tehdään pääosin 2 eri hankkeen piirissä: EAR-hankkeessa, jota johtaa MTT. Hankkeen rahoittajina ovat EU, Suomen valtio, alueen kunnat ja kalastuskunnat. oko rannikkoaluetta kartoitetaan isommassa, SYE:n johtamassa CATERMASShankkeessa, jonka rahoittajia ovat EU:n LIFE+-ohjelma, YM, MMM, alueen maakunnat, Oiva uusiston säätiö sekä partnerit (SYE, GT, Etelä-Pohjanmaan ELY, RTL, MTT, Åbo Akademi ja Helsingin yliopisto). Otetaan happamat sulfaattimaat huomioon maankäytön suunnittelussa. Maakuntien liitot, kunnat, YM, MMM ELYt MMM:n ja YM:n yhteinen strategia valmisteilla. 18

19 Varmistetaan lainsäädännön muutoksilla tai nykyistä lainsäädäntöä täydentävällä ohjeistuksella, että happamat sulfaattimaat otetaan huomioon jo hankkeiden suunnittelussa. MMM, AVIt ELYt, MMM, YM, kunnat U 19

Vesienhoidon toteutusohjelma. Ympäristöministeriö LAP ELY

Vesienhoidon toteutusohjelma. Ympäristöministeriö LAP ELY Vesienhoidon toteutusohjelma Ympäristöministeriö LAP ELY Vesienhoidon toteutusohjelma Vesienhoitosuunnitelmat hyväksyttiin valtioneuvostossa vuonna 2009. Vesienhoidon tavoitteiden konkretisoimiseksi valtioneuvosto

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous

Pohjois-Pohjanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous PÖYTÄIRJA Nro 1/2010 31.5.2010 Pohjois-Pohjanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous Aika: 31.5.2009, alkaen kello 13.00 Paikka: Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus/Ympäristötalo Läsnä: Nimi Yhteistyötaho Aronpää

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus, vesienhoito ja valuma-aluesuunnittelu

Tilaisuuden avaus, vesienhoito ja valuma-aluesuunnittelu Tilaisuuden avaus, vesienhoito ja valuma-aluesuunnittelu Valuma-aluetason suunnittelun koulutus 14.11.2012 Ansa Selänne ja Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus TASO-hanke Turvetuotannon

Lisätiedot

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Uudenmaan ELY-keskus / Antti Mäntykoski Toteutustilanne Valtakunnallinen toteutusohjelma SY 8/2011 (VNpp 17.2.2011)

Lisätiedot

Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle. Marjaana Eerola

Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle. Marjaana Eerola Vesienhoidon asettamat tavoitteet turvetuotannon vesiensuojelulle Marjaana Eerola Vesienhoidon suunnittelusta Tavoitteena, ettei vesien tila heikkene ja että vedet olisivat vähintään hyvässä tilassa vuonna

Lisätiedot

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013

Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Vesienhoidon 1. kauden toimenpiteiden toteutustilanne Vesienhoidon aluetilaisuudet 2013 Uudenmaan ELY-keskus / Antti Mäntykoski Toteutusohjelma Valtakunnallinen toteutusohjelma SY 8/2011 (VNpp 17.2.2011)

Lisätiedot

Happamien sulfaattimaiden ympäristöriskien vähentäminen Maanviljelijöiden/ ÖSP:n näkökulmasta. Mats Nylund

Happamien sulfaattimaiden ympäristöriskien vähentäminen Maanviljelijöiden/ ÖSP:n näkökulmasta. Mats Nylund Happamien sulfaattimaiden ympäristöriskien vähentäminen Maanviljelijöiden/ ÖSP:n näkökulmasta Mats Nylund Maanviljelyn vesiensuojelun tulevaisuudennäkymät Suomalaiseen maanviljelyyn kohdistuu sekä kansallisia

Lisätiedot

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere

Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere Yleiskatsaus vesistöjen tilaan ja kunnostustarpeisiin Pirkanmaalla Kunnosta lähivetesi koulutus, Tampere14.5.2016 Sami Moilanen/Pirkanmaan ELY-keskus Vesientilan kartoitus, vesienhoito ja kunnostustarpeet

Lisätiedot

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen

Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Ovatko vesistöjen kunnostushankkeet ja hajakuormitusta vähentävät toimenpiteet lisääntyneet vesienhoitosuunnitelmien valmistumisen jälkeen Johtava asiantuntija Antton Keto Suomen ympäristökeskus Limnologipäivät

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteiden toteutus, toteutusvastuu sekä yhteisten tavoitteiden saavuttaminen

Vesienhoidon toimenpiteiden toteutus, toteutusvastuu sekä yhteisten tavoitteiden saavuttaminen Vesienhoidon toimenpiteiden toteutus, toteutusvastuu sekä yhteisten tavoitteiden saavuttaminen Förverkligandet av vattenvårdsåtgärderna, ansvarsfördelning samt uppnåendet av våra gemensamma mål 29.1.2015

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi

Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Lappeenranta. Taina Ihaksi Vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 21.10.2014 Lappeenranta Taina Ihaksi Yleistä vesienhoidosta VPD (2000/60/EY) ja laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (1299/2004) Suunnittelu tehdään vesienhoitoalueittain

Lisätiedot

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012

Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa. Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Vesistöjen tila Pohjois-Karjalassa Viljelijän eurot vihertyy -seminaari Joensuu 14.2.2012 Pohjois-Karjalan ELY-keskus 14.2.2012 1 Vesienhoidon tavoitteet Vesienhoidon tavoitteena on suojella, parantaa

Lisätiedot

Maa-ainesten ottaminen ja vesienhoidon suunnittelu

Maa-ainesten ottaminen ja vesienhoidon suunnittelu Maa-ainesten ottaminen ja vesienhoidon suunnittelu Satakunnan maa-ainesseminaari 9.2.2010 Maria Mäkinen pohjavesiasiantuntija maria.k.makinen@ely-keskus.fi Varsinais-Suomen ELY, ympäristö- ja luonnonvarat

Lisätiedot

Vesienhoidon tulevaisuus haasteita ja mahdollisuuksia

Vesienhoidon tulevaisuus haasteita ja mahdollisuuksia Vesienhoidon tulevaisuus haasteita ja mahdollisuuksia Varsinais-Suomen ELY-keskus Sanna Kipinä-Salokannel Varsinais-Suomen ELY-keskus / Ympäristö ja luonnonvarat, Sanna Kipinä-Salokannel 26.1.2010 1 Vesienhoidon

Lisätiedot

Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle

Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle Pohjavesien toimenpide-ehdotukset toiselle vesienhoitokaudelle Mari Leminen 2014 Etelä-Pohjanmaan ELY 469 pohjavesialuetta Luokka I: 377 kpl Luokka II: 92 kpl Luokittelu Riskitekijöiden arviot Hyvä tila/huono

Lisätiedot

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Täydennykset LAPELY Vesienhoidon kuuleminen 8.1. 9.7.2018 Lausunnot

Lisätiedot

Vesienhoito ja maatalous

Vesienhoito ja maatalous Vesienhoito ja maatalous Ympäristöosaaminen maatilan toiminnan vahvuutena 9.6.2014, Pori Sanna Kipinä-Salokannel Varsinais-Suomen ELY-keskus, Vesien tilan yksikkö Vesienhoidon suunnittelu Vesistöaluekohtainen

Lisätiedot

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus)

Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Karvianjoen pintavesien toimenpideohjelma vuosille 2016-2021 (ehdotus) Isojärvi Seura ry:n vuosikokous 25.3.2015 Pori Sanna Kipinä-Salokannel, Varsinais-Suomen ELY-keskus Vesienhoidon suunnittelu Vesistöaluekohtainen

Lisätiedot

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus

Yleistä vesienhoidon suunnittelusta. Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Yleistä vesienhoidon suunnittelusta Pertti Manninen Etelä-Savon elinkeino- liikenne ja ympäristökeskus Vesienhoidon järjestäminen yleisaikataulu Vesipuitedirektiivin kansallinen toimeenpano Kansalliset

Lisätiedot

Tarvitseekö metsätalouden ja turvetuotannon vesiensuojelua tehostaa? Ympäristöneuvos Hannele Nyroos Ministry of the Environment, Jyväskylä 9.5.

Tarvitseekö metsätalouden ja turvetuotannon vesiensuojelua tehostaa? Ympäristöneuvos Hannele Nyroos Ministry of the Environment, Jyväskylä 9.5. Tarvitseekö metsätalouden ja turvetuotannon vesiensuojelua tehostaa? Ympäristöneuvos Hannele Nyroos Ministry of the Environment, Jyväskylä 9.5.2012 Komeetta School is an international primary school in

Lisätiedot

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla

Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Ravinteiden ja haitallisten aineiden kuormituksen vähentäminen vesienhoidon suunnittelulla Hannele Nyroos Tuumasta toimeen Itämeren tilan parantamiseksi - merenhoidon sidosryhmätilaisuus 2.3.2015 Rake-sali,

Lisätiedot

Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue

Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue Vesienhoidon keskeiset kysymykset työohjelma ja aikataulu Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue KOOSTE KUULEMISPALAUTTEEN VERKKAVASTAUKSISTA LOKAKUU 2018 KOOSTE VERKKOKYSELYN VASTAUKSISTA

Lisätiedot

Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous

Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous Pirkanmaan vesienhoidon yhteistyöryhmän kokous 20.9.2017 21.9.2017 Esityslista 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Vesienhoidon 3. kauden aikataulu 4. Pohjavesien keskeiset kysymykset ja

Lisätiedot

Vesienhoidon TPO Teollisuus

Vesienhoidon TPO Teollisuus Vesienhoidon TPO Teollisuus Sidosryhmäseminaari 5.3.2014 Juha Lahtela 5.3.2014 Nykykäytäntö Ympäristönsuojelulainsäädännön mukaisesti ympäristön pilaantumisen vaaraa aiheuttavat toiminnot tarvitsevat ympäristöluvan

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostusstrategian esittely

Vesistöjen kunnostusstrategian esittely Vesistöjen kunnostusstrategian esittely Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaariin 26.1.2012 klo 10.00-16.30 SYKE Hannele Nyroos Ympäristöministeriö Vesien ekologinen tila ja tavoitetilat

Lisätiedot

Lausunnon antajat: ( ) Tulvariskien hallintasuunnitelman kuuleminen. Remiss om planen för hantering av översvämningsrisker 2.9.

Lausunnon antajat: ( ) Tulvariskien hallintasuunnitelman kuuleminen. Remiss om planen för hantering av översvämningsrisker 2.9. Tulvariskien hallintasuunnitelman kuuleminen Remiss om planen för hantering av översvämningsrisker yhteenveto / sammanfattning Lausunnon antajat: (9.4.-9.7.2018) Lausuntoja oli 19 10 kuntaa: Alavus, Kristiinankaupunki,

Lisätiedot

Yhteistyöryhmän toiminta vesienhoidon suunnittelussa

Yhteistyöryhmän toiminta vesienhoidon suunnittelussa Yhteistyöryhmän toiminta vesienhoidon suunnittelussa Jari Pasanen 10.6.2010 1 Yhteistyöryhmä (laki vesienhoidon järjestämisestä 14 ) Vesienhoidosta annetun lain mukaan yhteistyöryhmä osallistuu vesienhoitosuunnitelman

Lisätiedot

Toimenpiteiden suunnittelu Sektorikohtaisten toimenpiteiden päivityksen tilannekatsaus. Sini Olin, Suomen ympäristökeskus

Toimenpiteiden suunnittelu Sektorikohtaisten toimenpiteiden päivityksen tilannekatsaus. Sini Olin, Suomen ympäristökeskus Toimenpiteiden suunnittelu Sektorikohtaisten toimenpiteiden päivityksen tilannekatsaus Sini Olin, Suomen ympäristökeskus Vesienhoidon suunnittelun vaiheet Toimenpiteiden suunnittelun aikataulu Vesienhoidon

Lisätiedot

Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosille 2016-21

Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosille 2016-21 Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelma vuosille 2016-21 Tornionjoen vesiparlamentti 3.- 4.11.2015 Pekka Räinä/ Lapin ELY-keskus Vesienhoidon yhteistyökuviot Pohjois-Kalotilla Finnmarkin maakuntaliitto

Lisätiedot

Vaaralliset aineet kenen vastuulla?

Vaaralliset aineet kenen vastuulla? Vaaralliset aineet kenen vastuulla? Jaakko Mannio, Ville Junttila /KTK VH-MH toimenpiteiden suunnittelun neuvottelupäivä YM 14.5.2019 Työn yksityiskohtaiset tavoitteet Varmistetaan vesienhoidon toisella

Lisätiedot

Ajankohtaista vesienhoidosta

Ajankohtaista vesienhoidosta Ajankohtaista vesienhoidosta Olli Madekivi Pirkanmaan ELY-keskus Maatalouden vesiensuojelun neuvottelupäivät 19. -20.1.2016 21.1.2016 Esityksen sisältö vesienhoitosuunnitelmat päivitetty ja hyväksytty

Lisätiedot

HS-maiden ympäristöpoliittiset vaikutukset ja happamoitumisen torjunta

HS-maiden ympäristöpoliittiset vaikutukset ja happamoitumisen torjunta HS-maiden ympäristöpoliittiset vaikutukset ja happamoitumisen torjunta Hannele Nyroos Vaasa 10.9.2008 1 Ympäristöpoliittiset tavoitteet Vesiensuojelun suuntaviivat vuoteen 2015, valtioneuvoston periaatepäätös

Lisätiedot

Metsätalouden vesiensuojelupäivät Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö

Metsätalouden vesiensuojelupäivät Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Metsätalouden vesiensuojelupäivät 22.-23.9.2015 Kolilla Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Kemera-laki Uusi kemera-laki on määräaikainen ja voimassa 1.6.2015-31.12.2020 Tukijärjestelmän

Lisätiedot

Sisältö YM018:00/2009

Sisältö YM018:00/2009 Liite 1. Valtioneuvoston päätös Vuoksen, Kymijoen-Suomenlahden, Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren, Oulujoen-Iijoen, Kemijoen, Tornionjoen sekä Tenojoen-Näätämöjoen-Paatsjoen vesienhoitoalueiden vesienhoitosuunnitelmista

Lisätiedot

Katsaus vesienhoidon toimenpiteiden seurantaan

Katsaus vesienhoidon toimenpiteiden seurantaan Katsaus vesienhoidon toimenpiteiden seurantaan Ähtävänjokirahasto 20v 29.8.2013 Vincent Westberg Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Närings-, trafik- och miljöcentralen i Södra Österbotten

Lisätiedot

Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015

Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015 Sisävesi LIFE IP -diat 16.2.2015 SISÄVESI LIFE IP SISÄVESI LIFE IP Metsähallituksen koordinoima valtakunnallinen EUrahoitteinen hanke, jonka tavoitteena on parantaa Suomen sisävesien tilaa ja sovittaa

Lisätiedot

Vesiensuojelu hallitusohjelmassa ja Etelä-Savossa. Jouni Backman Kerimäki 6.8.2011

Vesiensuojelu hallitusohjelmassa ja Etelä-Savossa. Jouni Backman Kerimäki 6.8.2011 Vesiensuojelu hallitusohjelmassa ja Etelä-Savossa Jouni Backman Kerimäki 6.8.2011 Vesistöjen tila Suomessa Hyvää heikommassa tilassa Kolmannes luokitelluista järvistä Puolet jokivesistä Yli puolet rannikkovesien

Lisätiedot

Turvetuotannon ja metsätalouden vesiensuojelun kehittäminen, TASO-hanke

Turvetuotannon ja metsätalouden vesiensuojelun kehittäminen, TASO-hanke Turvetuotannon ja metsätalouden vesiensuojelun, TASO-hanke Loppuseminaari 11.11.2013 Jyväskylä Maarit Loiskekoski TASO-hanke Kolmevuotinen valtakunnallinen kehittämishanke Rahoittajina ympäristöministeriö,

Lisätiedot

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä. Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä. Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Vesienhoidon kuuleminen 8.1. 9.7.2018 Lausuntopalvelu, kirjaamo, Webropol

Lisätiedot

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta

Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta. Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta Maakuntauudistus ELY-keskuksen kannalta Pohjois-Karjalan ELY-keskus Neuvottelukunta 1.3.2017 Palvelukyky säilytetään muutoksen aikana sekä uusien maakuntien ja valtion viraston toiminnan alkuvaiheessa.

Lisätiedot

Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen

Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen Tulvadirektiivin toimeenpanon ja vesienhoidon yhteensovittaminen 1 Lainsäädäntö Tulvadirektiivi (2007/60/EY) Laki tulvariskien hallinnasta (620/2010) Valtioneuvoston asetus tulvariskien hallinnasta (659/2010)

Lisätiedot

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus

Vesienhoito hallinnonuudistuksessa. Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus Vesienhoito hallinnonuudistuksessa Hämeen vesienhoidon yhteistyöryhmä 23.5.2018 Harri Mäkelä Hämeen ELY-keskus 1 2 14 000 htv Kanta-Hämeen ja Päijät- Hämeen vuosibudjetit yhteensä noin 1 200 000 000 euroa

Lisätiedot

Vesienhoitosuunnittelu vesiensuojelutyön kruununa - ulottuvuudet ympäristökasvatustyöhön

Vesienhoitosuunnittelu vesiensuojelutyön kruununa - ulottuvuudet ympäristökasvatustyöhön Vesienhoitosuunnittelu vesiensuojelutyön kruununa - ulottuvuudet ympäristökasvatustyöhön Ympäristötietoinen Uusimaa -päivä 5.11.2012 Marketta Virta, Uudenmaan ELY-keskus Mitä vesienhoitosuunnittelu on?

Lisätiedot

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä. Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus

Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä. Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Kuulemispalaute vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Antti Mäntykoski, Uudenmaan ELY-keskus Vesienhoidon kuuleminen 8.1. 9.7.2018 Lausuntopalvelu, kirjaamo, Webropol

Lisätiedot

Happamien sulfaattimaiden hallintakeinot. CATERMASS -seminaari 10.2.2010, Seinäjoki Ville Keskisarja Maa- ja metsätalousministeriö

Happamien sulfaattimaiden hallintakeinot. CATERMASS -seminaari 10.2.2010, Seinäjoki Ville Keskisarja Maa- ja metsätalousministeriö Happamien sulfaattimaiden hallintakeinot CATERMASS -seminaari 10.2.2010, Seinäjoki Ville Keskisarja Maa- ja metsätalousministeriö Happamien sulfaattimaiden aiheuttamat haitat Euroopan suurimmat sulfaattimaaesiintymät

Lisätiedot

Toimenpiteiden toteutumisen edistyminen, poimintoja Pohjois-Pohjanmaalta. Maatalous, metsätalous, kunnostukset

Toimenpiteiden toteutumisen edistyminen, poimintoja Pohjois-Pohjanmaalta. Maatalous, metsätalous, kunnostukset Toimenpiteiden toteutumisen edistyminen, poimintoja Pohjois-Pohjanmaalta Maatalous, metsätalous, kunnostukset 1 Maatalouden toimenpiteet Ympäristösitoumuksia 89 % peltoalasta hieman laskua edellisestä

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon valtakunnallinen sidosryhmätilaisuus , Rake-sali, Helsinki Hannele Nyroos, Ympäristöministeriö

Vesien- ja merenhoidon valtakunnallinen sidosryhmätilaisuus , Rake-sali, Helsinki Hannele Nyroos, Ympäristöministeriö Vesienhoitosuunnitelmia koskevien ehdotusten keskeiset valtakunnalliset päätelmät Vesien- ja merenhoidon valtakunnallinen sidosryhmätilaisuus 12.11.2014, Rake-sali, Helsinki Hannele Nyroos, Ympäristöministeriö

Lisätiedot

Vesienhoidon kuulemispalaute

Vesienhoidon kuulemispalaute Vesienhoidon kuulemispalaute Kokemäenjoen-Saaristomeren-Selkämeren vesienhoitoalue Anna Bonde Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 26.5.2015 Kuulemispalaute, yhteenveto Vesienhoidon

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/ (8) Kaupunkisuunnittelulautakunta Ykp/ Helsingin kaupunki Pöytäkirja 31/2012 1 (8) 389 Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto vesienhoidon suunnittelun työohjelmasta, aikataulusta, ympäristövaikutusten arvioimisesta sekä Kymijoen-Suomenlahden

Lisätiedot

MMM:n rooli Happamien Sulfaattimaiden haittojen vähentämisessä

MMM:n rooli Happamien Sulfaattimaiden haittojen vähentämisessä MMM:n rooli Happamien Sulfaattimaiden haittojen vähentämisessä Happamat sulfaattimaat seminaari, Vaasa 10.9.2008 Tiina Pääsky Maa- ja metsätalousministeriö MMM Turvataan maa- ja metsätalouden harjoittamisen

Lisätiedot

Mihin pyritään, mitkä ovat tavoitteet maatalouden vesiensuojelussa? Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELY-keskus

Mihin pyritään, mitkä ovat tavoitteet maatalouden vesiensuojelussa? Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELY-keskus Mihin pyritään, mitkä ovat tavoitteet maatalouden vesiensuojelussa? Mikko Jaakkola Varsinais-Suomen ELY-keskus 1 Tavoitteet ja toimenpiteet on tunnistettu Maatalouden ravinnekuormituksen vähentäminen kolmanneksella

Lisätiedot

Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4. Timo Yrjänä

Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4. Timo Yrjänä Vesi- ja luonnonvaratalouden tehtävät Pohjois-Pohjanmaan maakunnan suunnittelu/tr4 Timo Yrjänä 16.11.2016 Organisointi ja ohjaus Vesitalous, vesihuolto ja pohjavesitehtäviä, vesien- ja merenhoitoa, ympäristötiedon

Lisätiedot

Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021

Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021 Vesienhoidon suunnittelu 2016-2021 Maaseutuverkoston tiedotuskierros Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 7.8.2014 Sisältö Vesienhoidon tavoitteet ja aikataulu Vesien tila Länsi-Suomessa

Lisätiedot

Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21

Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21 Ehdotus Tornionjoen vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmaksi vuosille 2016-21 Tornionjoen lohi- ja vesiparlamentti 11.-12-11.2014 Pekka Räinä/ Lapin ELY-keskus Kuuleminen meneillään Kuuleminen VHS-

Lisätiedot

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA

UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN ASIANTUNTIJAVERKOSTO EHDOTUS UUDENMAAN VESISTÖKUNNOSTUSVERKOSTA Maakuntauudistusta Uudellamaalla valmisteleville tahoille Viite: Suomen Vesiensuojeluyhdistysten Liitto ry:n kirje 15.1.2018 (liitteenä) ESITYS 18.1.2018 UUDENMAAN VESIENSUOJELUN, - HOIDON JA -KUNNOSTUKSEN

Lisätiedot

Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet

Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet Maa- ja metsätalouden vesiensuojelun tehokkuus ja kehittämistarpeet Samuli Joensuu 1) Kaisa Heikkinen 2) ja Markku Puustinen 2) 1) Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2) Suomen ympäristökeskus, SYKE Maatalous

Lisätiedot

Ilmastonmuutos ja vesienhoito

Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutos ja vesienhoito Tornionjoen vesiparlamentti 6.11.2013 Pekka Räinä Lapin ELY-keskus Ilmastonmuutos ja vesienhoito Ilmastonmuutoksen vaikutukset veden laatuun/ekologiseen tilaan Kuormitusskenaariot

Lisätiedot

LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus

LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus LIITE 1. Vesien- ja merenhoidon tilannekatsaus Aikataulu 2012 2013 2014 2015 1 2 3 4 1 2 3 4 1 2 3 4 1 2 3 4 Työohjelman ja keskeisten kysymysten suunnittelu Kuuleminen keskeisistä kysymyksistä ja työohjelmasta

Lisätiedot

Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua

Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua Kuinka vesipuitedirektiivi ja muu ympäristölainsäädäntö ohjaa metsätalouden vesiensuojelua Paula Mononen Pohjois-Karjalan ympäristökeskus Metsätalous ja vesistöt -seminaari, Koli 26.9.2006 Vesipolitiikan

Lisätiedot

Yhteinen savotta, yhteinen strategia

Yhteinen savotta, yhteinen strategia Yhteinen savotta, yhteinen strategia AVIen ja ELY-keskusten yhteisen strategia-asiakirjan 2016-2019 valmistelu Aluetilaisuudet Rovaniemi, Helsinki, Seinäjoki ja Mikkeli Anu Nousiainen ja Marja-Riitta Pihlman

Lisätiedot

Vesiensuojeluun kohdistuvat odotukset. Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta

Vesiensuojeluun kohdistuvat odotukset. Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta Vesiensuojeluun kohdistuvat odotukset Sari Janhunen Ympäristöpäällikkö Vihdin kunta Vihdin vesistöpäivä 10.11.2018 Vesiensuojelu & odotukset Valtakunnallinen ohjaus Kunnan rooli Strategia ja visio vesienhoitoon

Lisätiedot

Vesipuitedirektiivin toimenpano Esimerkkinä Kyrönjoen toimenpideohjelma

Vesipuitedirektiivin toimenpano Esimerkkinä Kyrönjoen toimenpideohjelma Vesipuitedirektiivin toimenpano Esimerkkinä Kyrönjoen toimenpideohjelma Karl-Erik Storberg, Lotta Hadin ja Liisa Maria Rautio Ympäristönsuojelupäivät 3.-4.10.2007 Lammi 1 Vesienhoidon suunnittelu 2006-2009

Lisätiedot

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus

Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Virtavesien kunnostus Valtakunnallisen vesistökunnostusverkoston avajaisseminaari 26.1.2012 Helsinki Timo Yrjänä Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Nykytilaa Suomessa tehty paljon entiset uittoväylät pääkohde

Lisätiedot

Metsätalouden vesiensuojelu

Metsätalouden vesiensuojelu Metsätalouden vesiensuojelu Maa- ja metsätalouden sekä turvetuotannon retkeily Karstulassa, 28.8.2012 Päivi Saari Keski-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus Sisältö Mistä metsätalouden vesistökuormitus

Lisätiedot

Ympäristölautakunta antoi nyt käsittelyssä olevaan vesienhoitosuunnitelmaan liittyvästä valmistelutyöstä (työohjelmasta) seuraavanlaisen lausunnon:

Ympäristölautakunta antoi nyt käsittelyssä olevaan vesienhoitosuunnitelmaan liittyvästä valmistelutyöstä (työohjelmasta) seuraavanlaisen lausunnon: Ympäristölautakunta 16 18.03.2015 Lausunto vesienhoitosuunnitelmista vuosille 2016-2021 873/11.01.01.02/2014 YMPL 16 Laki vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä edellyttää vesienhoitosuunnitelmien

Lisätiedot

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö

Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia. Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Kansallinen suo- ja turvemaiden strategia Suoseuran 60-vuotisjuhlaseminaari Säätytalo 23.10.2009 Veikko Marttila, Maa- ja metsätalousministeriö Strategiatyön taustaa Pohjois-Pohjanmaan maakuntakaava: turvetuotantovarausten

Lisätiedot

Vesienhoidon toteutusohjelma 2010 2015. Programmet för genomförande av vattenvård 2010 2015

Vesienhoidon toteutusohjelma 2010 2015. Programmet för genomförande av vattenvård 2010 2015 suomen ympäristö 8 2011 Vesienhoidon toteutusohjelma 2010 2015 ympäristönsuojelu Valtioneuvoston periaatepäätös Programmet för genomförande av vattenvård 2010 2015 Statsrådets principbeslut YMPÄRISTÖMINISTERIÖ

Lisätiedot

Kansalaisjärjestön näkemyksiä vesienhoidosta

Kansalaisjärjestön näkemyksiä vesienhoidosta Kansalaisjärjestön näkemyksiä vesienhoidosta Suojelukoordinaattori Hannele Ahponen Kuulemis- ja neuvottelutilaisuus vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Tuusula, 12.10.2012 Alkavalla vesienhoitokaudella

Lisätiedot

Vesienhoidon toimenpiteet Aurajoen-Paimionjoen osaalueella

Vesienhoidon toimenpiteet Aurajoen-Paimionjoen osaalueella Vesienhoidon toimenpiteet Aurajoen-Paimionjoen osaalueella 10.4.2014 Ravinnekuormitus ja kuormituksen vähennystavoitteet (Aurajoki-Paimionjoki) Kokonaisfosfori (168 t/a) Kokonaistyppi (2 149 t/a) Maatalous

Lisätiedot

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet

Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesistökunnostusten nykytilanne ja toimenpidetarpeet Vesien kunnostusstrategian (YM 2013) visio Vesienhoitosuunnitelmissa mainittuja kunnostuksia toteutetaan monitavoitteisesti niin, että joissa, järvissä

Lisätiedot

Toimeenpanon toteutus ja toteutustarpeet

Toimeenpanon toteutus ja toteutustarpeet Toimeenpanon toteutus ja toteutustarpeet Pohjavesi 28.11.2018 Sisältö: Toimenpiteet sektoreittain Toimenpiteiden toteutuminen 2016-2018 Toteutustarpeet 2019-2021 Ongelmakohtia ja kehitysideoita 2 Toimenpiteet

Lisätiedot

LIITE 2. VESIENHOIDON TOTEUTUSOHJELMA 2010 2015

LIITE 2. VESIENHOIDON TOTEUTUSOHJELMA 2010 2015 LIITE 2. VESIENHOIDON TOTEUTUSOHJELMA 2010 2015 1 Sisältö 1. TOTEUTUSOHJELMAN LÄHTÖKOHDAT JA VALMISTELU... 5 2. VESIENHOITOSUUNNITELMIEN TOTEUTUS... 6 2.1. YLEISTÄ... 6 2.2. YHDYSKUNNAT SEKÄ HAJA- JA LOMA-ASUTUS...

Lisätiedot

Vesienhoito ja metsätalous. Vesiensuojelu metsätaloudessa - koulutus & keskustelutilaisuus Ansa Selänne KESELY

Vesienhoito ja metsätalous. Vesiensuojelu metsätaloudessa - koulutus & keskustelutilaisuus Ansa Selänne KESELY Vesienhoito ja metsätalous Vesiensuojelu metsätaloudessa - koulutus & keskustelutilaisuus 15.3.2013 Ansa Selänne KESELY Alustuksen sisältö Yleistä vesienhoidosta Keski-Suomen ravinnekuormitus ja pintavesien

Lisätiedot

Hannele Nyroos Hannele Nyroos, Ympäristöministeriö

Hannele Nyroos Hannele Nyroos, Ympäristöministeriö Ympäristöministeriön ajankohtaiset asiat Hannele Nyroos Hannele Nyroos, Ympäristöministeriö Bio- ja kiertotalous hallitusohjelmassa Uusia työpaikkoja on syntynyt cleantech-yritysten kasvun, kestävän luonnonvarojen

Lisätiedot

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen

Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen Vesistökunnostusten ohjaus ja hankkeistaminen VYYHTI-hankkeen seminaari 19.11.2014 Lappajärvi Liisa Maria Rautio Vesistöpäällikkö Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Vesitalousstrategian (2011) päämäärät Valuma-alueilla

Lisätiedot

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM,

Nosta rahat pintaan. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM, Nosta rahat pintaan Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden tukeminen kärkihankerahoituksella Jenni Jäänheimo, YM, 2.2.2017 Suomesta kestävän bio- ja kiertotalouden edelläkävijä Cleantech Biotalous Kiertotalous

Lisätiedot

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö

Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Merialuesuunnittelun lainsäädäntö Ajankohtaista merialuesuunnittelussa Ympäristöministeriön Pankkisali 11.11.2016 Neuvotteleva virkamies Tiina Tihlman Merialuesuunnitteludirektiivi 2014/89/EU Edistää merialueiden

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY KESKUKSEN VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS

KESKI-SUOMEN ELY KESKUKSEN VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS Muistio 1 (6) Keski-Suomi 21.6.2010 KESELY/17/07.04/2010 KESKI-SUOMEN ELY KESKUKSEN VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS Aika 1.6.2010 klo 13.00 15.30 Paikka Läsnä Keski-Suomen ELY -keskus, Cygnaeuksenkatu

Lisätiedot

Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021

Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021 Etelä-Savoa koskevat vesienhoidon suunnitelmaehdotukset 2016-2021 Kuuleminen 1.10.2014-31.3.2015 Juho Kotanen, ESAELY 7.11.2014 Yleistä vesienhoidosta Taustalla vesipuitedirektiivi (VPD, 2000/60/EY) ja

Lisätiedot

HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA

HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA HIRVIJOEN SUOJAVYÖHYKKEIDEN JA KOSTEIKKOJEN YLEISSUUNNITELMA Ympäristö ja luonnonvarat, Vesien tila, Anni Karhunen 25.4.2012 1 YLEISSUUNNITTELU MMM rahoittaa, suunniteltu vuodesta 1999 joka vuosi yksi

Lisätiedot

PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA

PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA PUHTAIDEN VESIEN PUOLESTA Clean Watersin tarina alkaa Vapo Oy:n turvetuotannosta, jonka myötä on suunniteltu ja toteutettu suuri määrä vesienkäsittelyratkaisuja: noin 1000 laskeutusallasta

Lisätiedot

Vesivarojen hallinta ja vesihuolto

Vesivarojen hallinta ja vesihuolto Vesivarojen hallinta ja vesihuolto Vs. johtaja, yli-insinööri Hannu Wirola Pirkanmaan ELY-keskus Pirkanmaan vesihuollon kehittämissuunnitelman seuranta seminaari, 31.1.2013 5.2.2013 Tavoitteena vesivarojen

Lisätiedot

Vesien- ja merenhoidon tehtävät vuonna Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Visa Niittyniemi

Vesien- ja merenhoidon tehtävät vuonna Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä Visa Niittyniemi Vesien- ja merenhoidon tehtävät vuonna 2018 Kaakkois-Suomen vesien- ja merenhoidon yhteistyöryhmä 9.5.2018 Visa Niittyniemi Vesienhoidon suunnittelun aikataulu 2016-2021, 3. suunnittelukierros vuosille

Lisätiedot

Vesienhoitosuunnitelmien toimenpiteistä

Vesienhoitosuunnitelmien toimenpiteistä Vesienhoitosuunnitelmien toimenpiteistä Yhdyskunnat ja haja-asutus 14.4.2011 Lapin elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus, Arto Seppälä Siirtoviemärit, Torniojoen vha Särkijärvi-Olos Valmistuu 2011 Särkijärven

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ELY KESKUKSEN VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS

KESKI-SUOMEN ELY KESKUKSEN VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS Muistio 1 (5) Keski-Suomi 22.7..2011 KESKI-SUOMEN ELY KESKUKSEN VESIENHOIDON YHTEISTYÖRYHMÄN KOKOUS Aika 14.4.2011 klo 12.00 15.10 Paikka Läsnä Keski-Suomen ELY -keskus, Cygnaeuksenkatu 1, Metso-kabinetti

Lisätiedot

Kunnostusojitusten vesiensuojelupäivä Jyväskylässä. Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö

Kunnostusojitusten vesiensuojelupäivä Jyväskylässä. Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Kunnostusojitusten vesiensuojelupäivä 16.4.2013 Jyväskylässä Metsäneuvos Marja Hilska-Aaltonen Maa- ja metsätalousministeriö Kemera-tukijärjestelmä Voimassaoleva kemeralaki (1094/1996) Kunnostusojituksen

Lisätiedot

Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma

Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma Pohjavedet Närpiön ja Jurvan alueella & pohjavesien toimenpideohjelma Närpiönjoki-kokous 23.10.2014 Mari Leminen Suunnittelija Vesihuoltoryhmä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus Pohjavesialueet Pohjavesimuodostuma

Lisätiedot

Vesienhoidon ensimmäisen kauden toimenpiteiden toteutus

Vesienhoidon ensimmäisen kauden toimenpiteiden toteutus Vesienhoidon ensimmäisen kauden toimenpiteiden toteutus Kuulemis- ja neuvottelutilaisuus vesienhoidon keskeisistä kysymyksistä Tuusula, Gustavelund 12.10.2012 12.10.2012 Komission palaute 1.kierrokselta

Lisätiedot

Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus

Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus Vesistöjen kunnostushankkeiden rahoitus harkinnanvaraiset valtionavustukset ja muut rahoituslähteet 25.4.2018 Kunnostusrahojen myöntöperusteet VN asetuksesta Valtioneuvoston asetus 714/2015 Asetuksessa

Lisätiedot

Ryhmätyöt. Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu

Ryhmätyöt. Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu Ryhmätyöt Vesienhoidon toimenpiteiden edistäminen ja vesienhoidon suunnittelu 1 Suunnittelussa ELYn apuna oli alatyöryhmiä Toimenpiteiden toteutus yhteinen asia, useita vastuutahoja miten yhteistyöryhmä

Lisätiedot

Maaseudun kehittämisohjelma

Maaseudun kehittämisohjelma Maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 Tilannekatsaus joulukuu 2014 Sivu 1 5.12.2014 Jyrki Pitkänen Aikataulu (1) Valtioneuvosto hyväksyi Manner-Suomen maaseutuohjelman huhtikuussa EU:n komission käsittely:

Lisätiedot

Tilaisuuden avaus. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden suunnittelun neuvottelupäivä Antton Keto

Tilaisuuden avaus. Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden suunnittelun neuvottelupäivä Antton Keto Tilaisuuden avaus Vesien- ja merenhoidon toimenpiteiden suunnittelun neuvottelupäivä 14.5.2019 Antton Keto Vesien- ja merenhoidon vaiheet Laki vesien- ja merenhoidon järjestämisestä (12 ) Toimenpideohjelma

Lisätiedot

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija

Metsätalouden luonnonhoitohankkeet. Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Metsätalouden luonnonhoitohankkeet Vesistöt kuntoon yhteistyöllä - seminaari 25.-26.11.2014 Irmeli Ruokanen Luonnonhoidon asiantuntija Oikeudellinen tausta Kestävän metsätalouden rahoituslailla (KEMERA)

Lisätiedot

Järvikunnostushankkeen läpivienti

Järvikunnostushankkeen läpivienti Järvikunnostushankkeen läpivienti Vesistökunnostushankkeen vaiheet Lähtökohtana tarve kunnostukseen ja eri osapuolten intressit Hankkeen vetäjätahon löytäminen Suunnittelun lähtötietojen kokoaminen ja

Lisätiedot

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012

Ohjelmakausi TEM Maaliskuu 2012 Ohjelmakausi 2014-2020 TEM Maaliskuu 2012 Hallituksen linjaukset Rakennerahastouudistuksesta 2014+ (1) Hallitusohjelma Alueiden suunnittelu- ja päätöksentekojärjestelmää kehitetään siten, että kansallinen

Lisätiedot

Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus. Hämeen ELY-keskus

Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus. Hämeen ELY-keskus Vesienhoidon suunnittelun tilannekatsaus Hämeen ELY-keskus Vesienhoitosuunnitelmat 2016-2021 Hyväksytty valtioneuvostossa 3.12.2015 Astuivat voimaan 2016 ja ohjaavat vesienhoidon toteutusta Löytyvät osoitteesta

Lisätiedot

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset

Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Uudenmaan vedet kuntoon ELY-keskuksen myöntämät avustukset Pasi Lempinen, Uudenmaan ELY-keskus, 7.2.2017 Vesien tilan parantamiseen liittyvät avustukset ELY-keskus voi myöntää ympäristöministeriön hallinnonalan

Lisätiedot

Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia

Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia Vesistökunnostusten toimintaympäristön muutoksia Kunnostusten kohdentumista ja rahoituksen järjestämistä ohjaavia lakeja ja strategioita Laki vesienhoidon järjestämisestä (2004 VPD toimeenpano) Vesien

Lisätiedot

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus

Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet. Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Vesistökunnostusverkoston seminaari 2016 Vesistökunnostuksen kansalliset rahoituslähteet Vesistöpäällikkö Visa Niittyniemi Kaakkois-Suomen ELY-keskus Kaakkois-Suomen ELY-keskus/Visa Niittyniemi 1 Kunnostustoiminnan

Lisätiedot

VESIENHOITOSUUNNITELMA JA TOIMENPIDEOHJELMA VUOSIKSI 2016-2021

VESIENHOITOSUUNNITELMA JA TOIMENPIDEOHJELMA VUOSIKSI 2016-2021 VESIENHOITOSUUNNITELMA JA TOIMENPIDEOHJELMA VUOSIKSI 2016-2021 Anne Laine, Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 29.10.2014 1 Pintavesien ekologinen tila Yksityiskohtaista tietoa

Lisätiedot