SAVONIAN STRATEGIA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "SAVONIAN STRATEGIA"

Transkriptio

1 HALLINTOPALVELUT SAVONIAN STRATEGIA SUOMEN VAIKUTTAVIN AMMATTIKORKEAKOULU 2020 HYVÄKSYTTY: Savonia-ammattikorkeakoulu oy:n hallitus ( 6)

2 Savonian Strategia (11) TIIVISTELMÄ Savonia-ammattikorkeakoulu on vahva osaaja Suomen korkeakoulujärjestelmässä. Savonian toiminta edistää Pohjois-Savon ja Itä-Suomen alueen elinvoimaisuutta. Savonian toiminnassa korostuu ammatillinen korkeakouluopetus, jossa huomioidaan korkeakoulutuksen kärkihankkeet; ympärivuotinen opiskelu, digitalisaatio ja joustavat opintopolut. Lisäksi Savonialla on vahva tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta, jolla se edistää työelämää ja aluekehitystä ja uudistaa alueen elinkeinorakennetta. Uudella strategiakaudella korkeakouluilta edellytetään suurempaa vaikuttavuutta. Savonia panostaa vaikuttavuuteen ja sen arviointiin. Savonian visio vuonna 2020 on olla Suomen vaikuttavin ammattikorkeakoulu. Savonia tunnetaan osaamisesta, aktiivisuudesta ja tuloksista. Henkilöstön yhteisöllistä tiimityötä johdetaan valmentavalla ja tavoiteohjatulla johtamisella. Strategia vahvistaa Savonian roolia osana rakenteellisesti uudistuvaa korkeakoulujärjestelmää. Savonia syventää yhteistyötä ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kanssa turvatakseen laadukkaiden perustehtävien toteuttamisen. Savonian keskeisin rakenteellinen toimenpide liittyy Savilahden Kampus hankkeeseen, jossa tarkastellaan sekä tilojen että toimintojen synergiaa yhteistyötahojen kanssa. Kampusalueelle luodaan opiskelijoiden, tutkijoiden, oppilaitosten, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kansainvälisesti verkostoitunut yrittäjyys- ja innovaatioympäristö. Iisalmen ja Varkauden kampukset tiivistävät yhteistyötään korkeakoulujen, tutkimuslaitosten, paikallisten toisen asteen kouluttajien, yritysten ja yhteisöjen kanssa. Strategian painoalavalinnat vastaavat puhtaiden ratkaisujen, biotalouden ja digitalisaation haasteisiin. Painoalojamme ovat Soveltava hyvinvointiteknologia, Uudistuva kone- ja energiateollisuus, Vastuullinen ruokatuotanto ja Vesiturvallisuus. Digitaaliset ratkaisut ovat painoaloja yhdistävä teema. Nousevana painoalana on: Lisäarvoa uusista biotaloustuotteista. Painoaloja vahvistetaan valituilla valtakunnallisilla ja kansainvälisillä kumppanuuksilla. Painoalojen menestys perustuu tuotekehitykseen, luoviin kokeiluihin, yrittäjyyteen, innovaatiotoimintaan, liiketoimintaosaamiseen ja kansainvälisyyteen. Savonia on aktiivinen uusissa kokeiluissa: palvelujen, tuotteiden ja oman toiminnan kehittämisessä.

3 Savonian Strategia (11) LÄHTÖKOHDAT SAVONIAN STRATEGIALLE Strategiakausi käsittää ajanjakson , joka on myös opetus- ja kulttuuriministeriön kanssa sovittu tavoitesopimuskausi. Savonian strategia koostuu arvojen, tehtävän ja profiilin määrittelystä, strategisista tavoitteista sekä painoaloihin liittyvistä valinnoista. Lisäksi määritellään miten strategia viedään käytäntöön ja kuvataan seurannan, arvioinnin ja raportoinnin keinot. Savonia-ammattikorkeakoulu osakeyhtiö aloitti toimintansa Organisaatio muodostuu kahdesta koulutusvastuualueesta sekä korkeakoulu- ja hallintopalveluista. Sekä koulutusvastuiden että palveluiden käytännön toiminta tapahtuu tiimeissä ja työryhmissä. Laajat koulutusvastuualueet mahdollistavat monialaisen yhteistyön. Toimintaa on kolmella paikkakunnalla: Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa. Ulkoisen toimintaympäristön analyysin perusteella valittiin seuraavat perususkomukset, jotka tulevat linjaamaan koko strategiakautta: korkeakouluyhteistyö syvenee duaalimallin säilyessä digitaalisuus ja monimuotoisuus toiminnassa lisääntyvät nykyisenkaltainen rahoitusmalli säilyy mutta tehokkuuteen ja vaikuttavuuteen painottuen käytännönläheisyys opinnoissa, asiantuntijuus, kansainvälisyys ja yrittäjyys korostuvat Koulutusasteiden nivelvaiheet joustavat, opintoihin hakeutuminen monimuotoistuu ja tavoitteelliseen ympärivuotinen opiskelu tehostaa opintoaikoja. Ammattikorkeakoulun toiminta ja toimintaympäristö monimuotoistuvat. Skenaariotyöskentely johti näkemykseen, että Savonian on onnistututtava kehittämään toteutusmallit koulutukseen, tki- ja liiketoimintaan, rakenteet, kumppanuudet sekä henkilöstön osaaminen niin, että Savonian toiminta on laadukasta, tehokasta ja vaikuttavaa. Strategian kivijalkoina ovat vetovoimaiset tutkinto-ohjelmat, motivoituneet opiskelijat, henkilöstön motivaatio ja osaaminen, työelämäyhteistyö, sekä tulevaisuuden koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatioympäristöt. Toiminta kytkeytyy osaksi alueelliseen ja kansainväliseen innovaatio-ekosysteemiin. Ammattikorkeakoulu- ja yliopistolait määrittelevät erilaiset ja toisiaan voimistavat roolit korkeakouluille. Ammattikorkeakoulun tehtävässä korostuu työelämän kehittämisvaatimuksiin perustuva korkeakouluopetus sekä työelämää ja aluekehitystä edistävä ja alueen elinkeinorakennetta uudistava soveltava tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta. Savonia asemoituu osaksi Itä-Suomen, Pohjois-Savon ja Savilahden innovaatioekosysteemejä ja arvoverkkoja. Yhdessä yliopistojen, ammattikorkeakoulujen, toisen asteen oppilaitosten ja tutkimuslaitosten kanssa muodostuu toisiaan vahvistava rakenne, kuten sivulla 4 olevassa kuviossa esitetään.

4 Savonian Strategia (11) SAVONIA OSANA POHJOIS-SAVON ARVOVERKKOA Savonia seuraa toimintaympäristönsä alakohtaisia muutoksia jatkuvasti. Sosiaali- ja terveysalan uudistuminen haastaa myös Savonian uudistamaan koulutustaan ja olemaan vahvasti mukana uudistamisen kehittäisverkostossa. Pohjois-Savon viennin osalta Savonian tehtävänä on erityisesti edistää tärkeimpien toimialojen (metalli, energia, elintarvike ja puu) sekä uusien nousevien alojen (terveysteknologia, vesiteknologia) vientiä. Sivulla 5 olevassa taulukossa esitetään Pohjois-Savon suurimpien toimialojen liikevaihto ja vienti.

5 Savonian Strategia (11) Kuopioon on syntynyt myös ainutlaatuinen vesialan osaamisen keskittymä. Käynnissä on satojen miljoonien investoinnit energia, sellu-, puunjalostus, ja elintarviketeollisuudessa ja suunnitteilla on maailman suurin sellu-biojalostamo. Puu-, kone- ja energiateollisuus on ratkomassa maailmaan nousevan bioenergian, biomateriaalien ja puutuotteiden kysynnän investointitarpeita. Näiden asioiden merkitys alueen kehitykseen on huomioitava myös Savonian toiminnassa. Savonia on ketterä suuntamaan koulutustaan ja tki-toimintaa uusille nouseville tarpeille. Globaalit muutostrendit haastavat nykyisten opiskelijoiden koko tulevaa työuraa. Osana strategiatyötä määritellään Polkuja kestävään maailmaan eli koulutusalojen visiot ja polut opiskelijan tulevaa työuraa ajatellen.

6 Savonian Strategia (11) SAVONIAN ARVOT, TEHTÄVÄ, VISIO JA PROFIILI Savonian tehtävä Savonia kouluttaa ammatillisia asiantuntijoita ja yrittäjiä mahdollistaen elinikäisen oppimisen. Savonian koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta sekä liiketoiminta kehittävät ja uudistavat yritysten ja yhteisöjen liiketoimintaa ja palveluja. Savonian profiili Savonia rakentaa polkuja kestävään maailmaan. Yhdistämme työelämää, oppilaitoksia ja korkeakouluja. Verkostossa kehitämme uusia yrityksiä, kansainvälistä liiketoimintaa ja kaupallisia innovaatioita. Valitsemillamme painoaloilla toiminta on kansallisesti tunnustettua, verkostoitunutta ja kansainvälisesti aktiivista. Monialainen koulutus-, tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta sekä kulttuuritoiminta rakentavat Itä-Suomen elinvoimaa, kansainvälistymistä ja hyvinvointia. Savonian visio 2020 Savonia on Suomen vaikuttavin ammattikorkeakoulu. Savonia tunnetaan osaamisesta, aktiivisuudesta ja tuloksista.

7 Savonian Strategia (11) SAVONIAN STRATEGISET LINJAUKSET Savoniassa pedagogisena lähtökohtana on Open Innovation Space (OIS 2.0) -malli. Se yhdistää laadukkaan koulutuksen sekä työelämäläheisen tutkimus- ja kehittämistoiminnan. Työelämäläheisessä koulutuksessa korostuvat opiskelijoiden motivaatio ja opintoihin sitoutuminen. Opiskelijoiden asiantuntijuuden kehittymistä edistetään erilaisissa oppimisympäristöissä, mahdollistamalla monimuotoinen, aikaan ja paikkaan sitomaton ympärivuotinen opiskelu sekä hyödyntämällä laajasti työn opinnollistaminen. Opiskelijoiden kokonaisvaltainen ohjaus sekä aikaisemman osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen ovat osa opiskelijoiden henkilökohtaista opiskelusuunnitelmaa. Osaamisen viennissä keskeistä on löytää kumppanuusmalli koulutusten markkinointiin sekä yritysten kanssa tehtävään yhteistyöhön. Savonialla on monialaisia ja monipuolisia kansainvälisiä kumppaneita ja verkostoja, joita on edelleen syvennettävä. Savonia on aktiivisesti kehittämässä alueen elinkeinoelämän kansainvälistymistä. Savonian johtamisessa panostetaan hyvinvointiin ja tiimityöhön tuottavuuden varmistamiseksi. Tavoiteohjatulla tiimityöllä luodaan henkilöstölle edellytykset strategisten tavoitteiden saavuttamiseksi. Vaikutusmahdollisuudet omaan työhön ja yhdessä tekeminen parantavat työn mielekkyyttä ja innostusta työhön. Onnistumista arvioidaan henkilöstötilaa mittaavien indikaattoreiden avulla. Osaamista uudistetaan ennakoinnilla ja syventämällä yhteistyötä asiantuntijaverkostoissa. Savilahden osaamiskeskittymä mahdollistaa tuottavuuden lisäämisen luomalla edellytykset osaamisen vahvistamiselle ja resurssien käytön tehostamiselle. Savonia keskittää muotoilun ja tekniikan koulutukset Opistotieltä Savilahteen muiden Kuopiossa olevien koulutustensa kanssa samaan kokonaisuuteen. Savilahdessa yhteistyö tiivistyy edelleen Itä-Suomen yliopiston (UEF), Kuooion yliopistollisen sairaalan, Geologian tutkimuskeskuksen (GTK), Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL), Savon koulutuskuntayhtymän (Sakky) sekä yritysten kanssa. Savonialla on perustehtäviä tukevia oppimis- ja tki-ympäristöjä kaikissa kampuskaupungeissaan. Niitä tarkastellaan osana monipuolisia verkostoja, jossa yhteistyötä ja yhteiskäyttöisyyttä lisätään yliopistojen (erityisesti Itä-Suomen yliopisto ja Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT), ammattikorkeakoulujen (erityisesti Karelia- ja Jyväskylän ammattikorkeakoulut), toisen asteen koulutusorganisaatioiden (erityisesti Sakky, Ylä-Savon ammattiopisto YSAO ja lukiot) kuin tutkimuslaitosten kautta ja yritysten kanssa. Lisäksi Savonia rakentaa osaamispohjaisia kumppanuusverkostoja eri toimijoiden kanssa niin valtakunnallisesti kuin kansainvälisesti. Savonia on merkittävä yrittäjyys- ja innovaatiovaikuttaja Pohjois-Savossa vuonna Savilahden kampusalueelle luodaan opiskelijoiden, tutkijoiden, oppilaitosten, korkeakoulujen ja tutkimuslaitosten kansainvälisesti verkostoitunut yrittäjyys- ja innovaatioympäristö. Savonian painopisteet Savilahden yrittäjyys- ja innovaatiokeskittymässä ovat: yrittäjyyden edistäminen ja kehittäminen luovat kokeilut ja muotoilu innovaatio- ja tuotekehitys sekä tuotteistaminen lisensiointi- ja kaupallistamispalvelut. Tulevalla strategiakaudella korkeakouluilta edellytetään suurempaa vaikuttavuuden esilletuomista. Savoniassa vaikuttavuutta tarkastellaan todellisten seurausten ja tulosten hyödyntämisen kautta. Vaikuttavuusmekanismeja on esimerkinomaisesti kuvattu sivulla 8.

8 Savonian Strategia (11)

9 Savonian Strategia (11)

10 Savonian Strategia (11) PAINOALAT Savonia profiloituu valittujen painoalojensa mukaisesti. Painoala sisältää sekä perus- että ylempää ammattikorkeakoulukoulutusta, monipuolista tki-toimintaa ja vahvaa liiketoimintaa. Painoalan toiminnan aluevaikuttavuus on merkittävää ja tunnustettua, niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin. Monialaisella Savonialla on laadukasta perustehtäviensä mukaista toimintaa luonnollisesti myös painoalojen ulkopuolella. Valitut painoalat ovat Soveltava hyvinvointiteknologia, Uudistuva kone- ja energiateollisuus Vastuullinen ruokatuotanto sekä Vesiturvallisuus. Digitaaliset ratkaisut on painoaloja yhdistävä teema. Painoalojen toiminta-ajatus rakentuu tuotekehityksen, luovien kokeilujen, yrittäjyyden, innovaatiotoiminnan, liiketoimintaosaamisen ja kansainvälisyyden varaan. Painoalat kuvastavat Savonian työelämäläheisen koulutuksen ja tki-toiminnan välistä yhteyttä. Profiloitunut toiminta luo edellytyksiä laaja-alaiselle yhteistyölle. Savonia on haluttu kumppanikorkeakoulujen, sektoritutkimuslaitosten sekä yritysten ja muiden toimijoiden näkökulmasta. Painoalat kehittävät kumppanuusverkostoissaan ratkaisuja tutkimusmittakaavan ideoista ja tuloksista käytännön sovelluksiksi. Kuvassa sivulla 11 esitellään painoalat sovellusaloineen.

11 Savonian Strategia (11) Uusi nouseva kärki on Lisäarvoa uusista biotaloustuotteista, jonka sovellusalueet ovat: Puurakentaminen, uudet rakennusmateriaalit, puun uudet käyttömuodot ja tuotantotavat, Pyrolyysituotteet, Kierrätyspolttoaineet ja uusiutuvat energialähteet, teollisuuden ja maatalouden sivuvirtojen bioprosessointi. STRATEGIAN KÄYTÄNTÖÖN VIENTI, SEURANTA, ARVIOINTI JA RAPORTOINTI Savonialaisen toimintakulttuurin kantavana periaatteena on: Laatu on arjen tekoja. Jokainen savonialainen tuntee vastuunsa ja hoitaa tehtävänsä aina mahdollisimman hyvin. Jatkuvan parantamisen periaate mahdollistaa toiminnan kehittämisen strategisesti valittuun suuntaan ja tarvittaessa nopeatkin muutokset. Strategian käytäntöön viemiseksi laaditaan strategian toteutusohjelma Toteutusohjelma sisältää strategiset tavoitteet ja kriittiset menestystekijät sekä niiden tavoitteet, toimenpiteet ja mittarit. Strategiaa seurataan Balanced Scorecardin näkökulmia hyödyntävän strategisen tuloskortin avulla, joka laaditaan vuosittain toiminta- ja taloussuunnittelun yhteydessä. Tavoitteet ja mittarit jalkautuvat koulutusvastuualueille, palveluihin ja tiimeille tulos- ja tiimisopimuksilla. Lisäksi määritellään vastuutoimijat ja tarvittavat resurssit. Strategian raportointi toteutuu osana vuosikelloon kirjattuja raportointipisteitä. Strategian laatimiseen liittyy strategian riskiarviointi ja sen seurantaan riskien väliarviointi.

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Sisällys 4 LAMKin visio 2020 6 Arvomme ovat ilo, oivallus ja arvostus 8 Teot, jotka ratkaisevat LAMKin ja lamkilaisten tulevaisuuden 9 Profiloituminen 12 Strategiset

Lisätiedot

Osaaminen kilpailukyvyksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia

Osaaminen kilpailukyvyksi. Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia Osaaminen kilpailukyvyksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Toimintaympäristö JAMKiin vaikuttavat tärkeimmät tekijät toimintaympäristössä ovat oppimisen muutos, digitalisaatio, yrittäjyys,

Lisätiedot

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ

TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ TKI-TOIMINTA OSANA MAMKIN PERUSTEHTÄVÄÄ Mikkelin ammattikorkeakoulu (MAMK) tarjoaa korkeinta ammatillista koulutusta, harjoittaa soveltavaa työelämän ja julkisen sektorin kilpailukykyä edistävää tutkimus-,

Lisätiedot

Löydämme tiet huomiseen

Löydämme tiet huomiseen Saimaan amk 1(5) Saimaan ammattikorkeakoulun strategia 2016-2020 Löydämme tiet huomiseen Osakeyhtiön hallitus hyväksynyt 9.2.2016 Saimaan amk 2(5) Saimaan ammattikorkeakoulun visio 2025 Vuonna 2025 Saimaan

Lisätiedot

Savilahden kampus. Rehtori Veli-Matti Tolppi.

Savilahden kampus. Rehtori Veli-Matti Tolppi. Savilahden kampus Rehtori Veli-Matti Tolppi Savilahden kampusvisio vuodelta 2008 Savilahden kampusalue on tulevaisuudessa Euroopan johtava terveyden, ympäristötieteiden, hyvinvointiosaamisen, teknologian

Lisätiedot

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia

Tampereen korkeakouluyhteisön koulutusstrategia Tampereen n koulutusstrategia Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu muodostavat kansainvälisen ja Suomen monipuolisimman, yli 30 000 opiskelijan n. Monitieteisen mme koulutuksen ja tutkimuksen

Lisätiedot

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022

Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 Savon koulutuskuntayhtymän Strategia 2022 1 muuttuva toimintaympäristö Huomioimme toiminnassamme globalisaation, yhteiskunnalliset muutokset ja nopeasti muuttuvat lähiympäristön tarpeet. Olemme aktiivinen

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa

TAMKin strategia kohti vuotta Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa TAMKin strategia kohti vuotta 2020 Hyväksytty Tampereen ammattikorkeakoulu Oy:n hallituksessa 12.2.2016 TAMKin strategia kohti vuotta 2020 1. TAMKin strategian tausta Tampereen ammattikorkeakoulu käynnisti

Lisätiedot

Lapin korkeakoulukonserni

Lapin korkeakoulukonserni Lapin korkeakoulukonserni LAPIN YLIOPISTO Lapin yliopisto (1/2) 4 491 Opiskelijaa 5 044 Aikuisopiskelijaa 638 Työntekijää 48 Professoria 8 Tutkimusprofessoria 10 Apulaisprofessoria 171 Dosenttia Vuoden

Lisätiedot

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS

AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS AMMATTIKORKEAKOULUJEN RAHOITUSMALLIN KESKUSTELUTILAISUUS Ylijohtaja Tapio Kosunen 20.11.2014, Helsinki Seminaari ammattikorkeakoulujen rahoitusmallista vuodesta 2017 alkaen 11.00 Lounas 11.50 Seminaarin

Lisätiedot

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level

Click to edit Master title style. Click to edit Master text styles Second level Third level Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Laatua laivalla 30.8.2011. Riitta Paasivuori

Laatua laivalla 30.8.2011. Riitta Paasivuori Savonia-ammattikorkeakoulu -Yleisesittely Laatua laivalla 30.8.2011 Riitta Paasivuori Savonia-ammattikorkeakoulu Savonia-ammattikorkeakoulu toimintaa vuodesta 1992 (väliaikainen ammattikorkeakoulu) vakinainen

Lisätiedot

EduFutura Jyväskylä

EduFutura Jyväskylä EduFutura Jyväskylä Jyväskylän koulutuskuntayhtymän, Jyväskylän ammattikorkeakoulun ja Jyväskylän yliopiston muodostama oppimisen, tutkimuksen ja kehittämisen osaamiskeskittymä. Sopimus osaamiskeskittymästä

Lisätiedot

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu

XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu XAMK Kestävän hyvinvoinnin ja teknologian ammattikorkeakoulu Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun (Xamk) strategia 2022 ja visio vuoteen 2030 Tiivistelmä, hyväksytty Xamk Oy:n hallituksessa 23.9.2015 Visio

Lisätiedot

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus

Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Erikoistumiskoulutusten kehittämisen väliseminaari Tervetuloa ja Arenen ajankohtaiskatsaus Toiminnanjohtaja Riitta Rissanen, Arene ry 17.8.2016 Haaga-Helia ammattikorkeakoulu 26.8.2016 Ajankohtaista Ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta

Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulujen tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminta Ammattikorkeakoulu on kansainvälisesti arvostettu, autonominen ja vastuullinen: osaajien kouluttaja alueellisen kilpailukyvyn rakentaja

Lisätiedot

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6

Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA. Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Osekk 2020 OULUN SEUDUN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄN STRATEGIA Yhtymähallitus 19.5.2014 52 Yhtymäkokous 10.6.2014 6 Yhteistyön strategia Oulun seudun koulutuskuntayhtymän (Osekk) strategia on päivitetty vastaamaan

Lisätiedot

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020

Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 1 Sisällys Lahden ammatti korkeakoulun strategia 2020 4 Visio 5 Arvot 6 Toiminta-ajatus 8 Painoalat 10 Profiilit 12 Strategiset linjaukset 14 Strategian toteuttamissuunnitelma

Lisätiedot

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017

POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 2017 POLIISIAMMATTIKORKEAKOULUN PEDAGOGISET LINJAUKSET 07 Poliisiammattikorkeakoulun (Polamk) pedagogisten linjausten tavoitteena on varmistaa yhteinen käsitys opetuksesta ja oppimisesta, laadukas opetustoiminta

Lisätiedot

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi Osaamisen ja koulutuksen kärkihanke 5: Vahvistetaan korkeakoulujen ja elinkeinoelämän yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi 15.3.2018 Opetusneuvos Petteri Kauppinen yhteistyötä innovaatioiden kaupallistamiseksi

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola

Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu. Riitta Konkola Ammattikorkeakoulujen strateginen johtaminen case Metropolia Ammattikorkeakoulu Riitta Konkola 26.4.2016 Metropolia lyhyesti Monialainen ammattikorkeakoulu Osakeyhtiö; omistajat Helsinki, Espoo, Vantaa,

Lisätiedot

Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa

Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa Kohti maailman parasta korkeakoululaitosta ammatillinen korkeakoulutus keskeinen osa Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto ry:n strategia vuosille 2016 2020 Hyväksytty Arenen kevätvuosikokouksessa 17.3.2016

Lisätiedot

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012

Oivaltamisen iloa. Suomi vuonna 2025. Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012. Markku Lahtinen. www.tamk.fi. Tammikuu 2012 Oivaltamisen iloa Suomi vuonna 2025 Tekniikan Alojen Foorumi 27.1.2012 Markku Lahtinen Tammikuu 2012 TAMK Yksi suurimmista Suomen suurimpia ammattikorkeakouluja yli 11 000 opiskelijaa 2500 aloittavaa tutkinto-opiskelijaa

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu - Xamk aloitti , kun Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut yhdistyivät

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu - Xamk aloitti , kun Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut yhdistyivät Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu - Xamk aloitti 1.1.2017, kun Kymenlaakson ja Mikkelin ammattikorkeakoulut yhdistyivät Visio Xamk on kansainvälinen korkeakoulu, jonka kampuksena on koko maailma. Olemme

Lisätiedot

Strategia April 28, 2015

Strategia April 28, 2015 Strategia 2020 1 Lahden ammattikorkeakoulun strategia 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia on yhteinen arvopohjainen sopimus, joka sisältää vision kautta johdetut valinnat ja tavoitteet sekä asemoi

Lisätiedot

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2020

LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2020 LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2020 Hyväksytty hallituksessa 22.4.2015 1 LAHDEN AMMATTIKORKEAKOULUN STRATEGIA 2020 Lahden ammattikorkeakoulun strategia on yhteinen arvopohjainen sopimus, joka sisältää

Lisätiedot

ISAT-kumppanuus R EHTORI VELI-MATTI TOLPPI SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU

ISAT-kumppanuus R EHTORI VELI-MATTI TOLPPI SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU ISAT-kumppanuus R EHTORI VELI-MATTI TOLPPI SAVONIA-AMMATTIKORKEAKOULU 1 Kilpailukykyä ja hyvinvointia Itä-Suomeen ISAT on Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun ja Savonia-ammattikorkeakoulun muodostama

Lisätiedot

Tehtävä. Profiili. Visio. Tavoite 2022

Tehtävä. Profiili. Visio. Tavoite 2022 Tunne huominen. Tehtävä Xamk on Kaakkois-Suomea vahvasti kehittävä korkeakoulu. Xamk kouluttaa toiminta-alueensa ja yhteiskunnan tarvitsemia osaajia. Tehtävässä korostuu alueen elinkeinorakennetta ja työelämää

Lisätiedot

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi

Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet. Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Osaaminen ja koulutus hallitusohjelman kärkihankkeet Mirja Hannula EK-foorumi 9.11.2015 Rovaniemi Tavoitetila Sipilän hallitusohjelman 2025-tavoite Suomi on maa, jossa tekee mieli oppia koko ajan uutta.

Lisätiedot

LUT-konserni pähkinänkuoressa

LUT-konserni pähkinänkuoressa LUT-konserni pähkinänkuoressa -näkökulma Turo Kilpeläinen Rehtori/toimitusjohtaja L LUT-konserni lyhyt historia 2011: Saimaan muutti Skinnarilan kampukselle Yhteinen tiedekirjasto 2011 Tilojen, labrojen

Lisätiedot

ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET

ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET Yrittäjyyssuositukset Arenen verkkosivuilla Arene ry Suomen Yrittäjät Riikka Ahmaniemi (JAMK), Kari Ristimäki (SeAMK), Lauri Tuomi (HAAGA-HELIA), Mika Tuuliainen (Suomen Yrittäjät),

Lisätiedot

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto

Eturivin taitajia Strategia Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Strategia 2015-2017 Etelä-Savon Koulutus Oy Etelä-Savon ammattiopisto Eturivin taitajia Opiskelijan parhaaksi Työelämän parhaaksi Laadukasta koulutusta, joustavasti ja uudistuen Osaava,

Lisätiedot

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja

ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja ARENE RY AJANKOHTAISKATSAUS 13.2.2015 Tutkimuksen tuen ja hallinnon verkosto (TUHA) Koordinaatioryhmän kokous Riitta Rissanen, toiminnanjohtaja Ammattikorkeakoulut ovat uudistuneet Toimiluvat ja rahoitusmalli

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020

Keski-Pohjanmaan toisen asteen. yhteistyöstrategia 2015-2020 Keski-Pohjanmaan toisen asteen yhteistyöstrategia 2015-2020 Taustaa Toisen asteen koulutuksen järjestäjien välinen yhteistyö on saanut alkunsa jo 1990-luvulla toteutetun nuorisoasteen koulutuskokeilun

Lisätiedot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot

Botniastrategia. Arvostettu aikuiskoulutus. Korkea teknologia. Nuorekas. Vahva pedagoginen osaaminen. Mikro- ja pk-yrittäjyys. Tutkimus ja innovaatiot 2015 Botniastrategia Kansainvälinen Nuorekas Vahva pedagoginen osaaminen Korkea teknologia Toiminnallinen yhteistyö Mikro- ja pk-yrittäjyys Vaikuttavuus Arvostettu aikuiskoulutus Tutkimus ja innovaatiot

Lisätiedot

Tervetuloa Kareliaan!

Tervetuloa Kareliaan! Tervetuloa Kareliaan! 25 vuotta amk-koulutusta, tki-toimintaa, kansainvälisyyttä! High Tech Business Café tilaisuus MIM-metalliruiskuvalun mahdollisuudet teollisuudelle 21.3.2017 Toimialajohtaja Ulla Asikainen

Lisätiedot

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus

Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma. Elinvoimalautakunta Kaupunginhallitus Uusi Kotka 2025 osallistava kaupunkistrategiaprossi työsuunnitelma Elinvoimalautakunta 22.8.2017 Kaupunginhallitus 11.9.2017 Uusi kuntalaki: kuntastrategia johtamisen välineenä Kunnassa on oltava kuntastrategia,

Lisätiedot

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014

Tietoa Laureasta. Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014. Reijo Lähde 3/11/2014 Tietoa Laureasta Finnsecurity ry:n turvallisuusalan kouluttajien ajankohtaispäivä 12.3.2014 Reijo Lähde 3/11/2014 3/11/2014 Laurea-ammattikorkeakoulu 2 Laurean koulutusalat Fysioterapia Hoitotyö Hotelli-

Lisätiedot

Click to edit Master title style

Click to edit Master title style Click to edit Master title style Second level Click to edit Master title style Globaalit trendit ja muutostekijät Second level Työn globaali murros Osaaminen, tutkimus ja verkostoituminen keskiössä globaalien

Lisätiedot

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa

Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Kansainvälisyys muuttuvassa ammatillisessa koulutuksessa Ikaalinen 22.11.2016 Askelmerkit tulevaan - reformi Rahoituksen taso alenee 2014-2017. OPH ja CIMO yhdistyvät 2017. Lainsäädäntö uudistuu 2018.

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja , Jyväskylä Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 6.3.2017, Jyväskylä #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen läpi uran 3. Kokeilu-, kehittämis-

Lisätiedot

Suomen halutuin elämisen ympäristö

Suomen halutuin elämisen ympäristö Suomen halutuin elämisen ympäristö Mitä se tarkoittaa Pohjois-Savon maakunnan TKI- kehyksessä? Maakuntaan tarvitaan koulutuksen, tutkimuksen ja kehittämisen ja laajemmin elinvoimaisuuden kehittämisen yhteinen

Lisätiedot

Savonia yritysten toimintaedellytysten parantajana. Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Mervi Vidgrén rehtori/toimitusjohtaja

Savonia yritysten toimintaedellytysten parantajana. Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Mervi Vidgrén rehtori/toimitusjohtaja Savonia yritysten toimintaedellytysten parantajana Savonia-ammattikorkeakoulu Oy Mervi Vidgrén rehtori/toimitusjohtaja Ammattikorkeakoululain (2014) mukaiset tehtävät antaa työelämän ja sen kehittämisen

Lisätiedot

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka

Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa. MAOL OPS-koulutus Naantali Jukka Hatakka Opetussuunnitelman perusteiden yleinen osa MAOL OPS-koulutus Naantali 21.11.2015 Jukka Hatakka Opetussuunnitelman laatiminen Kaikki nuorten lukiokoulutuksen järjestäjät laativat lukion opetussuunnitelman

Lisätiedot

AMEO-strategia

AMEO-strategia AMEO-strategia 2022 9.10.2018 AMEOn missio ja visio AMEO-missio Ammatillisen erityisopetuksen tulevaisuuden rakentaja AMEO-visio Kaikille yhdenvertainen, saavutettava ja osallistava ammatillinen koulutus

Lisätiedot

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki

Innovaatioammattikorkeakoulun. lähtökohdat. Sinimaaria Ranki Innovaatioammattikorkeakoulun strategiset lähtökohdat Sinimaaria Ranki 2.9.2008 1 Taustalla vaikuttavat talouden muutosvoimat Informaatiokumous Ennuste: puolet maailmankaupasta immateriaalikauppaa Tuotanto

Lisätiedot

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN

TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN TURVALLISUUSKOULUTUKSEN ja TUTKIMUKSEN KEHITTÄMINEN Harri Koskenranta yliopettaja 1 Esityksen sisältö Laureasta Turvallisuusalan korkeakoulututkinnot Laureassa Turvan koulutuksen kehittäminen T&K&I 2 Laureasta

Lisätiedot

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen

Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa Tomi Halonen Kansainvälisyys korkeakoulujen ohjauksessa ja rahoituksessa 7.3.2012 Tomi Halonen Ohjauksen kokonaisuus ja välineet Politiikkaohjaus Hallitusohjelma Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelma Säädösohjaus

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö

Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa. Mineraaliverkosto Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö Ajankohtaista korkeakoulu- ja tiedepolitiikassa Mineraaliverkosto 16.2.2017 Ylitarkastaja Tarmo Mykkänen Opetus- ja kulttuuriministeriö 1 Korkeakoulutus- ja tutkimus 2030 - visiotyö Visiotyön tarkoituksena

Lisätiedot

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN

MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN MAAKUNTAOHJELMA MAAKUNNAN MENESTYSOHJELMA OSAAMINEN Rauli Sorvari koulutuspäällikkö Keski-Suomen liitto Maakuntasuunnitelman linjaukset Aikuiskoulutuksella tuetaan työyhteisöjen kykyä uudistua ja kehittyä.

Lisätiedot

Keski-Suomen yliopistotasoinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen osaamiskeskus. Tapani Mattila

Keski-Suomen yliopistotasoinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen osaamiskeskus. Tapani Mattila Keski-Suomen yliopistotasoinen terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen osaamiskeskus Tapani Mattila 22.9.2017 Jyväskylän yliopisto ja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri Jyväskylän yliopisto ja Keski-Suomen sairaanhoitopiiri

Lisätiedot

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta

Yliopistolakiuudistuksen arviointi. Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta Yliopistolakiuudistuksen arviointi Immo Aakkula Hallitusneuvos, OKM Sivistysvaliokunta 8.12.2017 Keskeiset kysymykset Yliopistokollegion aseman kehittäminen Nykylain mahdollisuudet Hallituksen valintaprosessi

Lisätiedot

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt?

Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Mikä on ajankohtaista kulttuurihyvinvointialan koulutuksen kehittämisessä juuri nyt? Anna-Mari Rosenlöf, projektipäällikkö Kuva: Itä-Suomen Hyvinvointivoimala, JiiPee Photography, 2016. Taiteesta ja kulttuurista

Lisätiedot

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012

Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa. Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Maailman parasta terveydenhoidon koulutuksen kampusta rakentamassa Päivi Karttunen TtT Vararehtori 26.10.2012 Elokuu 2012 Suomen toiseksi suurin ammattikorkeakoulu sijaitsee Kaupin kampuksella yli 10 000

Lisätiedot

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA

ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA ENNAKOIVAA JA VAIKUTTAVAA ARVIOINTIA 2020 KANSALLISEN KOULUTUKSEN ARVIOINTIKESKUKSEN STRATEGIA 02 04 05 06 08 09 12 Visio, tehtävä ja toiminta-ajatus Palvelulupaukset Strategiset tavoitteet Karvin tuloskortti

Lisätiedot

Kansainvälisyys oppilaitoksen kehittämisessä Ylä-Savon ammattiopisto Niina Puumalainen kehitysjohtaja

Kansainvälisyys oppilaitoksen kehittämisessä Ylä-Savon ammattiopisto Niina Puumalainen kehitysjohtaja Kansainvälisyys oppilaitoksen kehittämisessä Ylä-Savon ammattiopisto Niina Puumalainen kehitysjohtaja Ylä Savon koulutuskuntayhtymä Omistajakuntien maantieteellinen pinta ala: 9310 km2 (vrt. Uusimaa n.

Lisätiedot

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO

TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO TAMPEREEN TEKNILLINEN LUKIO 1.8.2012 1 Visio ja toiminta ajatus Tampereen teknillinen lukio on Suomessa ainutlaatuinen yleissivistävä oppilaitos, jossa painotuksena ovat matematiikka ja tekniikka sekä

Lisätiedot

TKI-työpaja & Vauhdittamo Pohjois-Savon liitto Yrittäjyys ja innovaatiot - case terveys Kaija Sääski, Savonia & Kirsimarja Metsävainio, KYS

TKI-työpaja & Vauhdittamo Pohjois-Savon liitto Yrittäjyys ja innovaatiot - case terveys Kaija Sääski, Savonia & Kirsimarja Metsävainio, KYS TKI-työpaja & Vauhdittamo Pohjois-Savon liitto 27.2.2018 Yrittäjyys ja innovaatiot - case terveys Kaija Sääski, Savonia & Kirsimarja Metsävainio, KYS Taustaa Miten Savilahden korkea osaaminen saadaan tehokkaammin

Lisätiedot

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja

Uusi peruskoulu -visiotyöpaja Uusi peruskoulu -visiotyöpaja 24.3.2017, Vaasa Projektipäällikkö Tiina Silander #uusiperuskoulu UUSI PERUSKOULU 1. Peruskoulufoorumilta visio suomalaiselle peruskoululle 2. Opettajien osaamisen kehittäminen

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

Suomen halutuin elämisen ympäristö

Suomen halutuin elämisen ympäristö Suomen halutuin elämisen ympäristö Pohjois-Savo tarjoaa laadukkaan ja turvallisen arjen kaikissa elämänvaiheissa Mitä se tarkoittaa PoSoten koulutus-, tutkimus- ja kehittäminen kehyksessä? KTK-työryhmä

Lisätiedot

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus

KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014. Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus KuntaKesusta Kehittämiskouluverkostoon 12.9.2014 Aulis Pitkälä pääjohtaja Opetushallitus Opettajuuden tulevaisuuden taitoja Sisältö- ja pedagoginen tietous: aineenhallinta, monipuoliset opetusmenetelmät

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu 4. METSÄENERGIAFOORUMI Eväitä energiseen tulevaisuuteen 23.11.2010 Katse tulevaan, Itä-Suomen ammattikorkeakoulujen ja Itä-Suomen yliopiston yhteistyö metsäbioenergiassa.

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI

POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA : MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI POHJOIS-POHJANMAAN MAAKUNTASUUNNITELMA 2040 JA MAAKUNTAOHJELMA 2014-2017: MAAKUNTAOHJELMAN KYSELYTUNTI 20.3.2014 Pohjois-Pohjanmaan visio 2040 Pohjoispohjalaiset tekevät tulevaisuutensa Pohjois-Pohjanmaa

Lisätiedot

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo

HYVINVOINTIFOORUMI. Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINTIFOORUMI Leena Liimatainen Yksikön johtaja LAMK sosiaali- ja terveysala 2.5.2016 Wanha Walimo HYVINVOINNIN JA TERVEYDEN EDISTÄMINEN KUNNISSA Hyvinvoinnin ja terveyden edistämistyö kunnissa on

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita

Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Erasmus+ -ohjelma edistää laajoja tavoitteita Työelämässä ja yhteiskunnassa tarvittava osaaminen ja ammattitaito Koulutuksen laadun parantaminen, innovointi ja kansainvälistäminen Eurooppalaisen elinikäisen

Lisätiedot

TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA. ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo Mervi Friman HAMK

TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA. ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo Mervi Friman HAMK TUTKIMUS JA YRITYSYHTEISTYÖ AMMATTIKORKEAKOULUJEN NÄKÖKULMA ETIIKAN PÄIVÄ 2017 Tieteiden talo 15.3.2017 Mervi Friman HAMK AMMATTIKORKEAKOULUJEN TEHTÄVÄ Ammattikorkeakoululain (932/2014) mukaan ammattikorkeakoulujen

Lisätiedot

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä.

SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020. Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti menestyvä. Suomen Karateliitto STRATEGIA 2013-2020 1 SUOMEN KARATELIITON STRATEGIA 2013 2020 YHTEINEN TEKEMINEN ON VOIMAVARAMME Visio Suomi on varteenotettava karatemaa v. 2020, kansallisesti yhtenäinen ja kansainvälisesti

Lisätiedot

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA

TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA TYÖN OPINNOLLISTAMINEN AMMATTIKORKEAKOULUSSA OPO-päivä 10.11.2016 Eeva-Leena Forma opetuksen kehittämispäällikkö Opiskelijalähtöinen Korkeakoululähtöinen työn opinnollistaminen Työpaikkalähtöinen OPISKELIJALÄHTÖINEN

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin

Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Ammattikorkeakoulut yhteistyötä tiivistämässä ja enemmänkin Päivi Karttunen vararehtori 16.6.2009 Päivi Karttunen 1 Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen (1) OPM 2008: Rakenteellisen kehittämisen

Lisätiedot

YAMK-KOULUTUS VAHVAKSI TKI-VAIKUTTAJAKSI. Projektipäällikkö Minttu Lampinen, KTT minttu.lampinen@hamk.fi

YAMK-KOULUTUS VAHVAKSI TKI-VAIKUTTAJAKSI. Projektipäällikkö Minttu Lampinen, KTT minttu.lampinen@hamk.fi YAMK-KOULUTUS VAHVAKSI TKI-VAIKUTTAJAKSI Projektipäällikkö Minttu Lampinen, KTT minttu.lampinen@hamk.fi Mukana Suomen kaikki ammattikorkeakoulut Hankkeen tavoitteena on: Uudistaa YAMK-toimintoja Profiloida

Lisätiedot

KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA"

KOHTI UUTTA KOULUTUSSTRATEGIAA KOHTI UUTTA "KOULUTUSSTRATEGIAA" Humanistisen tiedekunnan koulutuksen kehittämisen aamupäivä 26.8.2015 Minna-Riitta Luukka Hallitusohjelma OKM:n linjaukset Kesu Suomi osaamisen kasvu-uralle Miten kehitämme

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulu talousalueen elinvoimaisuuden edistäjänä

Ammattikorkeakoulu talousalueen elinvoimaisuuden edistäjänä Ammattikorkeakoulu talousalueen elinvoimaisuuden edistäjänä Talousalueparlamentti, Hyvinkää 18.8.2010 Johtaja Anita Lehikoinen Korkeakoululaitoksen haasteet laatu, tehokkuus, vaikuttavuus, kansainvälinen

Lisätiedot

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA!

KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! KEVÄÄLLÄ 2016 HAUSSA! SUJUVAT SIIRTYMÄT ALOITUSSEMINAARI 16.2.2016 Elise Virnes 1 Etunimi Sukunimi Opetus- ja kulttuuriministeriön hallinnonalan valtakunnalliset toimenpidekokonaisuudet 2014-2020 Erityistavoite

Lisätiedot

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus

Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten. Seutuhallitus Tulevaisuuden kaupunkiseutu -strategia Luonnos lausuntoja varten Seutuhallitus 26.10.2016 Strategian elementit STRATEGIA (hyväksytään valtuustoissa) Missio ja visio Strategian pääviestit ja tavoitteet

Lisätiedot

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI

SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI SUUPOHJAN AMMATTI-INSTITUUTTI Käsittely: YH 10.11.2016 108 YV 25.11.2016 18 Versio 1.1 Sivu 2 / 8 Sisällysluettelo 1 Johdanto... 3 2 Strategiset lähtökohdat... 4 3 Strategiset tavoitteet... 5 4 Kriittiset

Lisätiedot

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen

Painopiste 1: Huipputason koulutuksen ja osaamisen vahvistaminen 1 METROPOLI VISIO Pääkaupunkiseutu on kehittyvä tieteen, taiteen, luovuuden ja oppimiskyvyn sekä hyvien palvelujen voimaan perustuva maailmanluokan liiketoiminta- ja innovaatiokeskus, jonka menestys koituu

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu. Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu Vahvaa osaamista Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu pähkinänkuoressa Toiminta alkanut 1992 Vakinaistettu 1996 Opiskelijoita yli 4000 Henkilökuntaa yli 400 Koulutusaloja

Lisätiedot

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA

TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA TOIMINTOKOHTAISTEN TALOUSTIETOJEN KÄYTTÖ KORKEAKOULUJEN OHJAUKSESSA ULLA MÄKELÄINEN & JUKKA HAAPAMÄKI 4.6.2018 Toimintokohtainen erittely Korkeakoulujen tulee laatia toimintokohtainen erittely, joka täsmää

Lisätiedot

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017

OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 OKM Yrittäjyyslinjaukset 2017 Seija Aalto, koulutusjohtaja Yrittäjyyslinjausten tarkoituksena on suunnata, kehittää ja ohjata eri koulutusasteiden yrittäjyyden edistämisen ja yrittäjyyskasvatuksen toimenpiteitä

Lisätiedot

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke

TechnoGrowth 2020. Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Teknologia- ja energia-alan yritysten yhteistyön, uudistamisen ja kilpailukyvyn vahvistamisen kehittämishanke Iisalmen Teollisuuskylä Oy Kehitysyhtiö Savogrow Oy Taustaa Pohjois-Savon kone- ja energiateknologian

Lisätiedot

Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt

Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt Harjoittelu, opinnäytetyöt ja projektityöt Yrittäjien teemailta 25.1.2011 Riitta Rissanen vararehtori (K) Savonia-ammattikorkeakoulu Ammattikorkeakoulun tehtävä: 1. Ammattikorkeakoulun tehtävänä on työelämäsuuntautuneen

Lisätiedot

Maakuntastrategian kumppanuusfoorumi/ Kumppanuustyöpajat toukokuussa 2015 ¼: Yhdessä rajat ylittäen/ Yhteistyötaidot

Maakuntastrategian kumppanuusfoorumi/ Kumppanuustyöpajat toukokuussa 2015 ¼: Yhdessä rajat ylittäen/ Yhteistyötaidot Maakuntastrategian kumppanuusfoorumi/ Kumppanuustyöpajat toukokuussa 2015 ¼: Yhdessä rajat ylittäen/ Yhteistyötaidot Taru Penttilä 25.5.2015 Turun AMK Vetovoimainen opiskelupaikka noin 2000 aloituspaikkaa

Lisätiedot

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012

Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus. Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 Ammattikorkeakoulutuksessa tulevaisuus Johtaja Anita Lehikoinen Educa-messut, Helsinki 28.1.2012 SUOMALAINEN KORKEAKOULULAITOS 2020 Suomalainen korkeakoululaitos on vuonna 2020 laadukkaampi, vaikuttavampi,

Lisätiedot

Kone- ja energiateknologian toimenpideohjelma. EnergyVarkaus seminaari Varkaudessa 8.8.2014 Juha Valaja

Kone- ja energiateknologian toimenpideohjelma. EnergyVarkaus seminaari Varkaudessa 8.8.2014 Juha Valaja Kone- ja energiateknologian toimenpideohjelma EnergyVarkaus seminaari Varkaudessa 8.8.2014 Juha Valaja Taustaa Pohjoisen-Savon maakuntasuunnitelmassa 2030 on linjattu maakunnan taloutta sekä yritysten

Lisätiedot

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020

Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 LAUREA-AMMATTIKORKEAKOULU V I S I O 2 0 2 0 Metropolialueen hyvinvoinnin ja kilpailukyvyn kansainvälinen kehittäjä 30.1.2014 Jouni Koski www.laurea.fi Laurea-ammattikorkeakoulu vuonna 2020 Metropolialueen

Lisätiedot

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY

Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa. kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksien edistäminen Etelä-Karjalassa Päivi Ovaska Projektipäällikkö Saimaan ammattiopisto Sampo Antti Oravuo Yritysasiantuntija Imatran seudun kehitysyhtiö KEHY Yrittäjyysvalmiuksen edistämistä

Lisätiedot

LARK5-seminaari Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta

LARK5-seminaari Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta LARK5-seminaari 22.9.2016 Salpaus Ammatillisen koulutuksen rahoitus-, ohjaus sääntelyjärjestelmä perustettavan uuden oppilaitoksen näkökulmasta Perho Liiketalousopisto Oy:n tavoite Perho Liiketalousopisto

Lisätiedot

Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä

Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma. Tiivistelmä Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelma 2013-2020 Tiivistelmä JOHDANTO Tämä dokumentti on Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelman tiivistelmä ja koskee kautta 2013-2020. Kuopion lukiotoimen kehittämissuunnitelman

Lisätiedot

Savoniaammattikorkeakoulu. alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä

Savoniaammattikorkeakoulu. alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä Savoniaammattikorkeakoulu alueellisena luonnonvara-alan kehittäjänä Kati Partanen, Lehtori (Maatilatalous) Maaseutuelinkeinojen koulutusohjelman vastuuopettaja Savonia-ammattikorkeakoulu Toimintaa vuodesta

Lisätiedot

Erasmus+ -ohjelman linjaukset

Erasmus+ -ohjelman linjaukset Erasmus+ -ohjelman linjaukset CIMO, ammatillinen koulutus 2013 Mitä Erasmus+ tarjoaa ammattikoulutukselle Liikkuvuus (KA1) Opiskelijoiden liikkuvuus Vastavalmistuneiden liikkuvuus Opettajien ja muun henkilöstön

Lisätiedot

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY

PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY PEFC SUOMI SUOMEN METSÄSERTIFIOINTI RY 10.12.2018 PEFC Suomen STRATEGIA 2019-2021 Johdanto PEFC Suomen strategiaan vuosille 2019-21 PEFC on kansainvälinen metsäsertifiointijärjestelmä, joka edistää ekologisesti,

Lisätiedot

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä

Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Korkeakoulujen rooli alueellisen innovaatiotoiminnan kehittämisessä Turo Kilpeläinen Toimitusjohtaja/rehtori Kajaanin Ammattikorkeakoulu Oy turo.kilpelainen@kamk.fi 044 7101 600 1 Suomalainen korkeakoululaitos

Lisätiedot

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa

Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Korkeakoulutuksen turvaaminen Lapissa Lapin korkeakoulukonserni 22.9.2010 Markku Tarvainen LAPIN KORKEAKOULUKONSERNI MIKSI? Korkeakoulujen rakenteellinen kehittäminen vuosi 2020: enintään 15 yliopistoa

Lisätiedot

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE

HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN STRATEGINEN TOIMINTAOHJELMA JA TOIMEENPANO VUOTEEN 2019 VARSINAIS-SUOMEN ALUE HOITOTYÖN TOIMINTAMALLI VISIOMME VUOTEEN 2019 Tavoitteenamme on, että hoitotyön yhteisömme on alueellisesti vetovoimainen

Lisätiedot

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen

tiedeyliopisto Monipuoliset, joustavat opintopolut yhteiskehittämisen TAMPERE3: VISIO 2025 Visiona on synnyttää tamperelaiset korkeakoulut yhdistävä uusi kansainvälisesti vaikuttava tiedeyliopisto, joka luo uutta osaamista ja ennennäkemättömiä mahdollisuuksia monialaisiin

Lisätiedot

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N

O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N O S A A VA J A H Y V I N V O I VA I H M I N E N S T R AT E G I A 2 0 19 MISSIO Olemme vaikuttava sivistysyliopisto VISIO Olemme oppimisen, hyvinvoinnin ja luonnon perusilmiöiden aloilla yksi maailman johtavista

Lisätiedot