KYSYMYKSET JA VASTAUKSET

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KYSYMYKSET JA VASTAUKSET"

Transkriptio

1 1 Ulkoisvaikutus = yrityksen tietyn toiminnon ulkoistamisen vaikutus yrityksen markkina-arvoon. 2 Arvo-osuus = arvo-osakkeiden prosentuaalinen osuus sijoittajan salkun markkina-arvosta. 3 Julkisyhteisöllä tarkoitetaan julkista osakeyhtiötä eli osakeyhtiötä, jonka nimessä on yj. 4 EKP:n tavoitteena on matala ja vakaa inflaatio, noin kaksi prosenttia vuodessa. V Taloudellista pääomaa s. 26. V Taloudellista pääomaa s. 43. V Taloudellista pääomaa s. 61. Taloudellista pääomaa s Keskuspankin päätös ohjauskorosta on osa keskuspankin rahapoliittisista keinovalikoimaa. 6 Suoriteperuste tarkoittaa sitä, että tulo kirjataan tuloslaskelmassa tuotoksi silloin kun suorite on luovutettu ostajalle eikä silloin kun ostaja on sen maksanut. 7 Taseessa velka jaetaan lyhytaikaiseen ja pitkäaikaiseen sen perusteella onko kyseessä olevat lainat maksettava 12 kuukauden sisällä tilinpäätöspäivästä. Taloudellista pääomaa s Mitä tilinpäätös kertoo, s. 28. Mitä tilinpäätös kertoo, s Sidottu oma pääoma on jaettavissa omistajille. V Mitä tilinpäätös kertoo, s Korkean osinkotuoton osake on hyvin usein myös niin sanottu tuotto-osake. 10 Jos M/B-suhde on korkea, on yhtiön oman pääoman markkina-arvo korkea suhteessa kirja-arvoon. 11 Yritys on määritellyt pääoman tuottovaatimuksensa keskimäärin suhdannekierron aikana. Väite: Tällä tarkoitetaan sitä, että tämä tuottotavoite voidaan alittaa laskusuhdanteen aikana kunhan se korkeasuhdanteen aikana ylitetään. 12 Asiakkaallasi on kuuden kuukauden kuluttua erääntyviä ostooptioita 100 kappaletta. Yhdellä optiolla saa ostaa Nokian osakkeen hintaan 5 euroa. Väite: Jos Nokian nykyinen pörssikurssi on myös 5 euroa, ovat optiot arvottomia. 13 Asiakkaasi lukee päivittäistä markkinakommenttia, jossa yhtenä aamuna todetaan, että "sakefutuurit alas, ennakoiden laskuavausta MX Helsinkiin.". Väite: sakefutuurien hintojen lasku tarkoittaa sitä, että sijoittajat ovat valmiita maksamaan aikaisempaa vähemmän osakkeista, joiden itse kauppa tapahtuu vasta myöhemmin ennalta sovittuna hetkenä. 14 Asiakkaasi on ostanut pörssistä warrantteja. Väite: warranttien arvo ei voi niiden erääntyessä olla alle ostohinnan eli asiakkaasi saa huonoimmassakin tapauksessa sijoittamansa varat takaisin. pi osakkeet, s. 82. pi osakkeet, s. 85. Mitä tilinpäätös kertoo, s V pi optiot, s pi optiot, s. 9. V pi optiot, s. 22. AALT UNIVERSITY EXECUTIVE EDUCATIN, /5

2 15 sakemarkkinarahastoon sijoitettaessa varat tulee hajautettua moneen osakkeeseen. Väite: Tämä tarkoittaa, että näin sijoituksen volatiliteetti poistuu kokonaan. V Moderni rahoitus, s Kauppalehti.fi:n mukaan Nokian beta on tentin kirjoitushetkellä 1,09. Väite: Nokian osakkeella on siten markkinoita enemmän systemaattista riskiä. 17 Tutkijat ovat löytäneet osakemarkkinoilta ns. Halloweenanomalian. Tulosten perusteella osakkeet tuottavat paremmin periodilla marraskuu huhtikuu kuin toukokuu lokakuu 36:ssa tutkituista 37:stä maasta. Tarkasteluperiodi oli yli 20 vuotta. Kyseessä on siis hyvin pysyvä ilmiö. Väite: jos em. anomalia pätisi myös Suomessa, voisit hyödyntää sitä sijoituksia tehdessäsi. 18 Tehokkailla markkinoilla kaikki sijoittajat toimivat rationaalisesti. 19 Herkkyysanalyysi liittyy sijoitusportolion systemaattisen riskin laskemiseen. 20 Asiakas kysyy miksi rahastolle maksetaan hallinnointipalkkio ja mihin sitä käytetään. Väite: Rahaston hallinnointipalkkiolla katetaan muun muassa rahaston salkunhoitajan työ. 21 Tiettyjen joukkolainojen kuponkimaksu voi olla myös muuttuva vuodesta toiseen. 22 sakkeen tuottovaatimus voidaan laskea CAPM-mallin avulla lisäämällä riskittömään korkoon yrityksen osakkeen volatiliteetti. Moderni rahoitus, s Moderni rahoitus, s V Moderni rahoitus, s V Moderni rahoitus, s Miten sijoitan rahastoihin, s Moderni rahoitus, s. 87. V Moderni rahoitus, s Laskuperustekorkoisessa kapitalisaatiosopimuksessa vakuutusyhtiö päättää, miten asiakkaiden maksuista kertyneet varat sijoitetaan eri sijoituskohteisiin. Finanssivalvonnan www-sivu. 24 Momentum-ilmiö = menneisyydessä (viimeisten 12 kk aikana) hyvin menestyneet osakkeet päihittävät tulevaisuudessa osakkeet, jotka menestyivät huonosti menneisyydessä. 25 Asiakas väittää ostaneensa markkinoilta jo aiemmin liikkeeseenlasketun joukkolainan hinnalla, joka oli vähemmän kuin lainan nimellisarvo. Syyksi edulliselle hinnalle hän kertoi tämän lainan tuottovaatimuksen nousun. Väite: Asiakas oli ymmärtänyt asian väärin, joukkolainoja ei voi ostaa halvemmalla kuin niiden nimellisarvo. Moderni rahoitus, s V Sijoittajan korko-opas, s Hybridilainalla ei voi olla ennalta määrättyä kuponkikorkoa. V Sijoittajan korko-opas, s Valtion velkasitoumusten hintojen perusteella lasketaan euriborkorot. V Sijoittajan korko-opas, s. 18. AALT UNIVERSITY EXECUTIVE EDUCATIN, /5

3 28 Mitä pidempi juoksuaika lainalla on, sitä korkeampi on sen duraatio. Sijoittajan korko-opas, s Pääomaturvattujen sijoitustuotteiden tuottopotentiaalia voidaan lisätä luottoriskikomponentin avulla. Väite: Tällöin kyseessä oleva sijoitus ei ole enää täysin pääomaturvattu. 30 Pääomaturvatuissa indeksilainoissa käytetään usein keskiarvotusta. Väite: Keskiarvotus tarkoittaa sitä, että lainan tuotto on puolet kohde-etuusindeksin arvonkehityksestä. V Pääomaturvattu sijoittaminen, s Pääomaturvattu sijoittaminen, s Sijoitusrahastot eivät saa käyttää omistamiensa osakkeiden äänioikeutta kyseisten yritysten yhtiökokouksissa. 32 Yrityslainojen osuus optimaalisessa sijoitussalkussa suhteessa luottoriskittömiin valtionlainoihin tulisi vaihdella eri taloussuhdannetilanteissa. V Miten sijoitan rahastoihin, s. 62. Miten sijoitan rahastoihin, s Yksityishenkilöt merkitsevät usein rahastojen tuotto-osuuksia. V Sijoitusrahasto-opas, s Yhdistelmärahasto = rahasto, joka sijoittaa varansa toisiin rahastoihin eli yhdistää ne yhdeksi rahastojen rahastoksi. 35 Sijoittajan vaihtaessa sijoituksensa rahastosta saman rahastoyhtiön toiseen rahastoon, joutuu hän maksamaan veron mahdollisesta myyntivoitosta. 36 Asiakas AA on sijoittanut sijoitussidonnaiseen vapaaehtoiseen eläkevakuutukseen. Rahasto, johon AA on sitonut vakuutuksensa tuoton, on menestynyt erittäin hyvin. AA haluaa nyt vaihtaa rahastoa, johon vakuutus on sidottu. Väite: AA:n ei kannata vaihtaa rahastoa, koska rahastoosuuksien arvonnousu tuloutuisi verotuksessa. 37 Suunnatulla osakeannilla tarkoitetaan antia, jossa nykyisillä osakkeenomistajilla on merkintäetuoikeus. 38 sakeyhtiön puolesta sitovia sopimuksia voi allekirjoittaa hallitus, toimitusjohtaja, tai yli 50% yhtiön äänivallasta omistava enemmistöomistaja. 39 BB valtuuttaa CC:n toimimaan puolestaan asiakirjalla, jossa lukee vain "avoin valtakirja", päiväys ja allekirjoitus. Väite: Tällainen avoin valtakirja on riittävä kaikkiin oikeustoimiin. V Sijoitusrahasto-opas, s Sijoitusrahasto-opas, s. 13. V Eläkesäästäminen 2014, s. 17 V Hoppu-Hoppu s. 304 V Hoppu-Hoppu s. 295 V Hoppu-Hoppu s Kiinan muureilla (Chinese walls) tarkoitetaan sijoituspalvelutoiminnassa arvopaperitoimintojen erottamista esimerkiksi henkilöiden tai toimintojen tiedonkulkua rajoittamalla tai toimintojen fyysisellä erottamisella. Nousiainen-Sundberg s. 217 AALT UNIVERSITY EXECUTIVE EDUCATIN, /5

4 41 Sijoituspalveluyhtiö X:n asiakas DD on toisen valtion poliittisesti vaikutusvaltainen henkilö. Hän antaa X:lle varallisuutta hoidettavaksi. Väite: X:n tulee hankkia DD:ltä selvitys kyseisen varallisuuden alkuperästä. 42 Sijoituspalvelutuotetta X markkinoidaan materiaalilla, jonka kaikki tiedot ovat totuudenmukaisia, mutta jonka esittämistapa on harhaanjohtava. Väite: Materiaali on sijoituspalvelulain mukainen. 43 AA saa sukulaiseltaan lahjaksi euron arvosta pörssiosakkeita. Aiemmin hän ei ole kyseiseltä sukulaiselta lahjoja saanut. AA miettii täytyykö hänen tehdä lahjasta lahjaveroilmoitus. Väite: Lahjaveroilmoitusta ei tarvitse antaa, jos lahja jää verovapaaksi. 44 Sijoittaja BB on ostanut indeksilainan kurssiin 105 % nimellisarvosta. Hän pitää lainan eräpäivään saakka. Lainan kurssi on tuolloin 115 % nimellisarvosta. Väite: Indeksilainan lähdeveron alainen tuotto on tässä tapauksessa 10 % nimellisarvosta. Nousiainen-Sundberg s. 32 V Nousiainen-Sundberg s. 126 Sijoittajan vero-opas 2016, s. 39 V Sijoittajan vero-opas 2016, s Vuokranantaja voi verotuksessa vähentää kiinteistöveron saamastaan kiinteistön vuokratulosta. 46 Sijoitusvakuutuksen vakuutusmaksuja ei voi vähentää verotuksessa. 47 Asiakkaasi CC on saanut verovuonna 2016 pörssiyhtiö X yj:stä osinkoa euroa ennen veroja. Hänellä ei ole tänä vuonna muita pääomatuloja. Väite: CC maksaa osingosta veroa euroa. 48 Piensijoittaja DD on tallettanut säästöjään lähdeveron alaiselle korolliselle talletustilille. Hän on maksanut tiliin liittyen pankille palvelumaksuja. Väite: Verotuksessa hän voi vähentää tililtä saamistaan koroista pankin palvelumaksut tulonhankkimiskuluina. Sijoittajan vero-opas 2016, s. 9 Sijoittajan vero-opas 2016, s. 15 Sijoittajan vero-opas 2016, s. 7 V Sijoittajan vero-opas 2016, s AA kuolee. Hänellä ei ole lapsia eikä testamenttia. Myös AA:n aviopuoliso, vanhemmat, ja ainoa sisarus BB ovat kuolleet. BB:llä on yksi lapsi, CC. CC on hengissä. Väite: CC perii AA:n koko omaisuuden. Perhe- ja perintöoikeutta pääpiirteissään 2015, s DD ja EE ovat aviopuolisoita. DD:llä on uhkapeliongelma ja hän ottaa velkaa pelaamiseen. Väite: Jos avioehtoa ei ole, EE vastaa DD:n peliveloista kuten omistaan. V Hoppu-Hoppu s. 394 Lisäpistekysymykset: 15 Hajauttamalla ei saada volatiliteettiä täysin poistettua. Hajautuksen kasvaessa epäsystemaattinen riski pienenee. AALT UNIVERSITY EXECUTIVE EDUCATIN, /5

5 30 Keskiarvotus tarkoittaa sitä, että tuottoa laskettaessa huomioidaan useamman ajankohdan indeksiarvot ja otetaan niistä keskiarvo. 44 Koko indeksihyvitys eli 15 % nimellisarvosta on korkotulon lähdeveron alaista. AALT UNIVERSITY EXECUTIVE EDUCATIN, /5

SIJOITUSPALVELUTUTKINTO, APV1 20.11.2015

SIJOITUSPALVELUTUTKINTO, APV1 20.11.2015 SIJOITUSPALVELUTUTKINTO, APV1 20.11.2015 1 Komplementeilla tarkoitetaan toisiaan korvaavia hyödykkeitä. V Taloudellista pääomaa s. 21 & 23. 2 Hyödykemarkkinoilla vallitsee tasapaino, kun kysyntä- ja tarjontakäyrä

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 29.4.2016

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET 29.4.2016 1 Suhdannevaihteluilla tarkoitetaan arvo- ja kasvuosakkeiden paremmuuden vaihtelua sijoittajien näkökulmasta. V Taloudellista pääomaa s. 88. 2 Inflaation vastakohta on devalvaatio. V Taloudellista pääomaa

Lisätiedot

2 Kiinan valuutta devalvoitiin vähän aikaa sitten. Väite: Devalvaatiossa valuutan arvo ulkomaan valuutassa nousee.

2 Kiinan valuutta devalvoitiin vähän aikaa sitten. Väite: Devalvaatiossa valuutan arvo ulkomaan valuutassa nousee. Sijoituspalvelututkinto (APV1) 25.9.2015 50 oikein tai väärin -kysymyksiä: 1 Tulevaisuuden näkymät vaikuttavat kulutuspäätöksiin. Väite: Jos kotitalous odottaa tulojensa laskevan tulevaisuudessa, se lisää

Lisätiedot

V Taloudellista pääomaa s. 61. V Taloudellista pääomaa s. 54. V Taloudellista pääomaa s. 53. V Taloudellista pääomaa s. 43.

V Taloudellista pääomaa s. 61. V Taloudellista pääomaa s. 54. V Taloudellista pääomaa s. 53. V Taloudellista pääomaa s. 43. 50 oikein tai väärin -kysymyksiä: 1 Valtionyhtiön osake ei voi olla julkisen kaupankäynnin kohteena pörssissä. 2 Oletetaan, että euron valuuttakurssi oli 1 euro = 1,3 USD ja se muuttuu siten, että se on

Lisätiedot

Sijoituspalvelututkinnon tentti / APV1 12.2.2016 O=oikein/kyllä, V=väärin/ei. vastaus: O Taloudellista pääomaa s. 101.

Sijoituspalvelututkinnon tentti / APV1 12.2.2016 O=oikein/kyllä, V=väärin/ei. vastaus: O Taloudellista pääomaa s. 101. Sijoituspalvelututkinnon tentti / AP1 12.2.2016 =oikein/kyllä, =väärin/ei Kysymys: 1 hjauskorkoa nostamalla ja laskemalla EKP voi vaikuttaa lyhyiden korkojen tasoon euroalueella. 2 Keskuspankki voi pyrkiä

Lisätiedot

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET

KYSYMYKSET JA VASTAUKSET AP-SIJOITUSTUTKINNOT OY SIJOITUSPALELUTUTKINTO (AP1) KYSYMYKSET JA ASTAUKSET 1 Kysyntäinflaatio johtuu siitä, että tuotteilla on enemmän kysyntää kuin niitä ehditään tuottamaan ja silloin hintoja pystytään

Lisätiedot

SIJOITUSNEUVOJAN TUTKINTO

SIJOITUSNEUVOJAN TUTKINTO OSIO I 10 monivalintakysymystä, joihin kuhunkin liittyy neljä väittämää. 1 Mikä seuraavista ei kuvaa strukturoituja sijoitustuotteita oikein? Pääomaturvattu sijoittaminen, s. 67, 97-99, 101, 107. a) Strukturoituihin

Lisätiedot

1. Mikä seuraavista väitteistä pitää paikkansa portfolioteorian perusteella? Ammattimainen sijoittaminen,

1. Mikä seuraavista väitteistä pitää paikkansa portfolioteorian perusteella? Ammattimainen sijoittaminen, AALT UNIERSITY EXECUTIE EDUCATIN Y AP-SIJITUSTUTKINNT Y SIJITUSNEUJAN TUTKINT (AP2) KYSYMYKSET JA ASTAUKSET SI I 10 monivalintakysymystä, joihin kuhunkin liittyy neljä väittämää. 1. Mikä seuraavista väitteistä

Lisätiedot

Sijoitusneuvojan tentti APV2 8.5.2015

Sijoitusneuvojan tentti APV2 8.5.2015 Sijoitusneuvojan tentti APV2 8.5.2015 SI I Tehtä vän #: ikea vasta us: Selitys: 1 Mikä seuraavista ei kuvaa arvostrategioita? Ammattimainen sijoittaminen, s. 201-205, 221. a) Valitse sijoituskohteet esimerkiksi

Lisätiedot

Pankkitalletukset ja rahamarkkinasijoitukset. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Pankkitalletukset ja rahamarkkinasijoitukset. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Pankkitalletukset ja rahamarkkinasijoitukset Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Korkosijoitukset Korkosijoituksiin luokitellaan mm. pankkitalletukset, rahamarkkinasijoitukset,

Lisätiedot

SIJOITUSNEUVOJAN TUTKINTO, APV 2 20.11.2015 KYSYMYKSET JA OIKEAT VASTAUKSET OSIO I

SIJOITUSNEUVOJAN TUTKINTO, APV 2 20.11.2015 KYSYMYKSET JA OIKEAT VASTAUKSET OSIO I SIJOITUSNEUOJAN TUTKINTO, AP 2 20.11.2015 KYSYMYKSET JA OIKEAT ASTAUKSET OSIO I 1 Mikä seuraavista ei ole esimerkki sijoittajien irrationaalisesta käyttäytymisestä? Sattuman kauppaa Wall Streetillä, s.

Lisätiedot

Maksimipistemäärä on 100. Tentin läpipääsyyn vaaditaan 50 pistettä. Kysymyksiin voi sisältyä laskutehtäviä ja laskimen käyttö tentissä on sallittua.

Maksimipistemäärä on 100. Tentin läpipääsyyn vaaditaan 50 pistettä. Kysymyksiin voi sisältyä laskutehtäviä ja laskimen käyttö tentissä on sallittua. KIRJOITA NIMESI SELVÄSTI TEKSTATEN KAIKKI ETUNIMET: SUKUNIMI: Syntymäaika (ppkkvvvv): OHJEET VASTAAMISEEN: Tentissä on kolme osiota. Tentin ensimmäisessä osiossa on 10 monivalintakysymystä, joihin liittyy

Lisätiedot

Säästäjän vaihtoehdot. Sijoitus-Invest 14. 15.11.2012

Säästäjän vaihtoehdot. Sijoitus-Invest 14. 15.11.2012 Säästäjän vaihtoehdot Sijoitus-Invest 14. 15.11.2012 Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority 14.11.2012 Terhi Lambert-Karjalainen Finanssivalvonta Suomen rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen

Lisätiedot

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi

Hanken Svenska handelshögskolan / Hanken School of Economics www.hanken.fi Sijoittajan sanastoa Pörssisäätiön sijoituskoulu VERO 2014 Prof. Minna Martikainen Hanken School of Economics, Finland Sijoitusmaailman termistö ja logiikka, omat toimet ja näin luen. SIJOITUSMAAILMAN

Lisätiedot

SIJOITUSPALVELUTUTKINNON (APV1) VAATIMUKSET

SIJOITUSPALVELUTUTKINNON (APV1) VAATIMUKSET SIJOITUSPALVELUTUTKINNON (APV1) VAATIMUKSET Tutkinnon perusteet, rakenne ja vaatimukset VOIMASSA 1.1.2015 LÄHTIEN 1 SIJOITUSPALVELUTUTKINNON (APV1) VAATIMUKSET Sisällysluettelo Finanssialan Keskusliiton

Lisätiedot

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT Sijoituspalvelua UB-konsernissa tarjoavan yhtiön (jäljempänä UB ) on sijoituspalvelulain ja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen

Lisätiedot

a) Lyhyt muisti ja häntäriskin mahdollisuuden unohtaminen. V b) Tekninen harha ja yksittäisen tekijän korostuminen sijoitusta tehdessä.

a) Lyhyt muisti ja häntäriskin mahdollisuuden unohtaminen. V b) Tekninen harha ja yksittäisen tekijän korostuminen sijoitusta tehdessä. AALT UNIERSITY EXECUTIE EDUCATIN Y AP-SIJITUSTUTKINNT Y SIJITUSNEUJAN TUTKINT (AP2) KYSYMYKSET JA ASTAUKSET SI I 10 monivalintakysymystä, joihin kuhunkin liittyy neljä väittämää. 1 Pääomaturvattu sijoittaminen

Lisätiedot

Säästäjän vaihtoehdot

Säästäjän vaihtoehdot Säästäjän vaihtoehdot Pörssisäätiön Sijoituskoulu Finanssivalvonta Suomen rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen Valvoo mm. pankkeja, vakuutus- ja eläkeyhtiöitä, sijoituspalveluyrityksiä, rahastoyhtiöitä,

Lisätiedot

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT

ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT ASIAKKAAN SIJOITUSKOKEMUS JA VAROJEN ALKUPERÄ YRITYKSET JA MUUT YHTEISÖT Sijoituspalvelua UB-konsernissa tarjoavan yhtiön (jäljempänä UB ) on sijoituspalvelulain ja rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen

Lisätiedot

a) Liiketulos. b) Sidottu pääoma. c) Pääoman painotettu keskikustannus. d) Yrityksen markkina-arvo (EV). D

a) Liiketulos. b) Sidottu pääoma. c) Pääoman painotettu keskikustannus. d) Yrityksen markkina-arvo (EV). D OSIO I 10 monivalintakysymystä, joihin kuhunkin liittyy neljä väittämää. 1 Talouspoliittiseen keskusteluun kuuluu erilaisia koulukuntia. Mikä seuraavista ei ole sellainen? a) Marginalismi. A b) Keynesiläisyys.

Lisätiedot

Osakesäästötilin verosäännökset

Osakesäästötilin verosäännökset Osakesäästötilin verosäännökset 23.1.2019 Antti Sinkman Valtiovarainvaliokunta, verojaosto Vero-osasto Osakesäästötilin perusasiat lyhyesti Tilille voi siirtää vain rahaa ja sieltä voi nostaa vain rahaa

Lisätiedot

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon vai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon vai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon vai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Sijoitus-Invest 11. 12.11.2009 Paula Kirppu ja Tero Oikarinen Esityksen sisältö Yleiskatsaus sijoitustuotteiden markkinoihin

Lisätiedot

Vakuutuskuori vai sijoitusrahasto. Vesa Korpela lakiasiain johtaja

Vakuutuskuori vai sijoitusrahasto. Vesa Korpela lakiasiain johtaja Vakuutuskuori vai sijoitusrahasto Vesa Korpela lakiasiain johtaja Välillinen sijoittaminen verotuksessa Sijoituskohde Vakuutusyhtiö Sijoitusrahasto Sijoituskohde Sijoituskohde Välillinen sijoittaminen

Lisätiedot

SIJOITUSNEUVOJAN TUTKINTO (APV2) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET AALTO UNIVERSITY EXECUTIVE EDUCATION OY APV-SIJOITUSTUTKINNOT OY

SIJOITUSNEUVOJAN TUTKINTO (APV2) KYSYMYKSET JA VASTAUKSET AALTO UNIVERSITY EXECUTIVE EDUCATION OY APV-SIJOITUSTUTKINNOT OY LT UNIERSITY EXECUTIE EDUCTIN Y P-SIJITUSTUTKINNT Y SIJITUSNEUJN TUTKINT (P2) KYSYMYKSET J STUKSET SI I 10 monivalintakysymystä, joihin kuhunkin liittyy neljä väittämää. 1 Rahaston tai yleisemmin sijoituksen

Lisätiedot

Säästäjän vaihtoehdot

Säästäjän vaihtoehdot Säästäjän vaihtoehdot Rahamuseon Studia monetaria Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority Finanssivalvonta Suomen rahoitus- ja vakuutusvalvontaviranomainen Osa EU:n finanssivalvontajärjestelmää

Lisätiedot

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto

Front Capital Parkki -sijoitusrahasto Front Capital Parkki -sijoitusrahaston säännöt vahvistettiin Finanssivalvonnan toimesta 14.9.2009 ja rahasto aloitti sijoitustoiminnan 26.10.2009. Rahaston tavoitteena on matalalla riskillä sekä alhaisilla

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA

HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/ TERVEYSLAUTAKUNTA HELSINGIN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 16/2010 1 333 MUUTOSVAATIMUS PITKÄAIKAISHOITOMAKSUPÄÄTÖKSESTÄ Terke 2010-2498 Esityslistan asia TJA/19 TJA Terveyslautakunta päätti hylätä tämän päätöksen liitteessä mainitun

Lisätiedot

Kirjanpito ja laskentatoimi A-osa

Kirjanpito ja laskentatoimi A-osa 1. Arvon määritys a) Mitkä tekijät vaikuttavat osto- ja myyntioptioiden arvoon ja miten? b) Yrityksen osingon oletetaan olevan ensi vuonna 3 euroa per osake ja osinkojen uskotaan kasvavan 6 % vuosivauhtia.

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN henri.huovinen.1@gmail.com

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN henri.huovinen.1@gmail.com PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN henri.huovinen.1@gmail.com Korkosijoitusten analysointi Korkosijoituksiin luokitellaan mm. pankkitalletukset, rahamarkkinasijoitukset, yrityslainat ja valtioiden

Lisätiedot

Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet

Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet Helsingin seudun kauppakamari Yritysrahoituksen uudet mahdollisuudet Verotietoisku 16.3.2016 Pääomasijoitus oman pääoman ehtoinen sijoitus tai yrityskauppa Oman pääoman ehtoinen sijoitus Osakekauppa Kauppahinta

Lisätiedot

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot)

Välitön tuloverotus. valtiolle (tuloveroasteikon mukaan + sv-maksu) kunnalle (veroäyrin perusteella) seurakunnille (kirkollisverot) Välitön tuloverotus Verovelvolliselta suoraan perittäviä veroja nimitetään välittömiksi veroiksi Verot määräytyvät tulojen ja varallisuuden perusteella Tulon (=tuloverotus) perusteella maksetaan veroa

Lisätiedot

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt

OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori Myyntiesite/säännöt Voimassa 24.9.2014 alkaen. OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori OP-Säästö tulevaisuuteen -sijoituskori (jäljempänä sijoituskori) tarjoaa valmiin,

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

Kotitalouksien säästämistutkimus. julkistustilaisuus 30.5.2011

Kotitalouksien säästämistutkimus. julkistustilaisuus 30.5.2011 Kotitalouksien säästämistutkimus julkistustilaisuus 30.5.2011 Kotitalouksien säästäminen Ohjelma Säästämistutkimus Sari Lounasmeri Nuorten talousosaaminen toimijat, kanavat ja tavat Anu Raijas Sijoittajan

Lisätiedot

METSÄRAHAN SIJOITTAMINEN

METSÄRAHAN SIJOITTAMINEN METSÄRAHAN SIJOITTAMINEN Tässä esityksessä oleva veroinformaatio sisältää yleistä informaatiota 1.1.2016 voimassaolevasta Suomen lainsäädännöstä sekä oikeus- ja verotuskäytännöstä. Se ei ole täydellinen

Lisätiedot

Osakesijoittamisen alkeet. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry

Osakesijoittamisen alkeet. Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Henri Huovinen, analyytikko Osakesäästäjien Keskusliitto ry Yleistä rahoitusmarkkinoista Rahoitusmarkkinoilla tarkoitetaan markkinoita, joilla rahoituksen tarvitsijat kohtaavat rahoituksen tarjoajat. Rahoitusmarkkinoilla

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2005

Lisätiedot

Sijoitustuotteet tutuiksi. Rahamuseon Studia monetaria 16.10.2012

Sijoitustuotteet tutuiksi. Rahamuseon Studia monetaria 16.10.2012 Sijoitustuotteet tutuiksi Rahamuseon Studia monetaria 16.10.2012 Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority 16.10.2012 Eeva Granskog ja Tero Oikarinen Finanssivalvonta Suomen rahoitus-

Lisätiedot

Kannuksen kaupunki SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET

Kannuksen kaupunki SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kannuksen kaupunki SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET 2 Sisältö 1. SIJOITUSTOIMINNAN MÄÄRITELMÄT... 3 2. SIJOITUSTOIMINNAN YLEISET PERIAATTEET... 3 3. TOIMIALASIJOITTAMISEN PERUSTEET... 3 4. KASSAVAROJEN SIJOITTAMISEN

Lisätiedot

Rahoitusinnovaatiot kuntien teknisellä sektorilla

Rahoitusinnovaatiot kuntien teknisellä sektorilla Rahoitusinnovaatiot kuntien teknisellä sektorilla Oma ja vieras pääoma infrastruktuuri-investoinneissa 12.5.2010 Tampereen yliopisto Jari Kankaanpää 6/4/2010 Jari Kankaanpää 1 Mitä tiedetään investoinnin

Lisätiedot

Tervetuloa! Aktia Rahastoyhtiö - Suomen menestynein rahastoyhtiö 2007!

Tervetuloa! Aktia Rahastoyhtiö - Suomen menestynein rahastoyhtiö 2007! Tervetuloa! Aktia Rahastoyhtiö - Suomen menestynein rahastoyhtiö 2007! UUTTA! Markkinakatsaus Aamuseminaari 12.3.2008 Ongelma: USA:n asuntomarkkinat -18% Ongelma: USA:n asuntomarkkinat Rahoituslaitoksilla

Lisätiedot

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola Luento 5. Termiinihinnan määräytyminen

Rahoitusriskit ja johdannaiset Matti Estola Luento 5. Termiinihinnan määräytyminen Rahoitusriskit ja johdannaist Matti Estola Lunto 5 rmiinihinnan määräytyminn 1. rmiinin ylinn hinnoittlukaava Mrkitään trmiinisopimuksn kohd-tuudn spot hintaa sopimuksn tkopäivänä S :lla, kohd-tuudn trmiinihintaa

Lisätiedot

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus

Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Johtamiskorkeakoulu Professori Seppo Penttilä Sijoittajan kansainvälinen verotus Sijoitusmessut Tampere 25.3.2014 Kenen saamat tulot verotetaan Suomessa? Suomessa verotetaan Verovelvolliset Yleisesti verovelvollinen

Lisätiedot

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET

Kaupunginvaltuuston päätös KH/2005/132/0001 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kaupunginvaltuuston päätös 13.6.2005 64 KH/2005/132/0001 64 SIJOITUSTOIMINNAN PERUSTEET Kh 79 Kuntalain 13 2 momentin 2 kohdan mukaan valtuuston tulee päättää 7.3.2005 sijoitustoiminnan perusteista. Kurikan

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2006

Lisätiedot

SIJOITUSPALVELUTUTKINNON (APV1) VAATIMUKSET

SIJOITUSPALVELUTUTKINNON (APV1) VAATIMUKSET SIJOITUSALVELUTUTKINNON (AV1) VAATIMUKSET Tutkinnon perusteet, rakenne ja vaatimukset VOIMASSA 1.1.2016 LÄHTIEN 1 SIJOITUSALVELUTUTKINNON (AV1) VAATIMUKSET Sisällysluettelo AV-TUTKINNOT... 2 TUTKINTOJEN

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL Hyödyke Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 17.6.-31.12.2013 EPL Hyödyke 2013.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 Rahastotyyppi Raaka-ainerahasto 1 kuukausi 0.57% Toiminta alkanut 2009.06.01 3 kuukautta

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN Korkosijoituksiin luokitellaan mm. pankkitalletukset, rahamarkkinasijoitukset, yrityslainat ja valtioiden joukkolainat. Korkosijoitukset ovat yleensä osakkeita

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2009

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2008

Lisätiedot

Vakuutustuotteiden sijoituskorit - mihin seikkoihin asiakkaan kannattaa kiinnittää huomiota?

Vakuutustuotteiden sijoituskorit - mihin seikkoihin asiakkaan kannattaa kiinnittää huomiota? Vakuutustuotteiden sijoituskorit - mihin seikkoihin asiakkaan kannattaa kiinnittää huomiota? Sijoitus-Invest 2014, Wanha Satama Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority 12.11.2014

Lisätiedot

Uudenlainen tapa sijoittaa kiinteistöihin verotehokkaasti. Sijoitusjohtaja Jussi Pekka Talsi Arvoasuntopäivä, Pörssitalo, Helsinki, 06.05.

Uudenlainen tapa sijoittaa kiinteistöihin verotehokkaasti. Sijoitusjohtaja Jussi Pekka Talsi Arvoasuntopäivä, Pörssitalo, Helsinki, 06.05. Uudenlainen tapa sijoittaa kiinteistöihin verotehokkaasti Sijoitusjohtaja Jussi Pekka Talsi Arvoasuntopäivä, Pörssitalo, Helsinki, 06.05.2015 Investium Oy Perustettu 1994 Suomen suurin ja vanhin finanssialan

Lisätiedot

OP-Vuokratuotto -erikoissijoitusrahasto

OP-Vuokratuotto -erikoissijoitusrahasto OP-Vuokratuotto -erikoissijoitusrahasto OP-Vuokratuotto OP-Vuokratuotto on erikoissijoitusrahasto, jonka kautta pääsee vaivattomasti sijoittamaan kiinteistöihin. Rahasto sijoittaa varansa pääasiassa asuntoihin,

Lisätiedot

Tietoa rahoitusvälineistä ja niihin liittyvistä riskeistä

Tietoa rahoitusvälineistä ja niihin liittyvistä riskeistä Tietoa rahoitusvälineistä ja niihin liittyvistä riskeistä Rahastosijoittamiseen liittyvät riskit Rahastosijoittamiseen liittyvät yleiset riskit Sijoittamiseen liittyy aina riski, jolla tarkoitetaan sijoituksen

Lisätiedot

HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin)

HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin) 1 HEINOLAN KAUPUNKI ENERGIARAHASTON SIJOITUSPERIAATTEET KH 3.9.2007, KH 25.11.2013 (esitys muutoksin) SIJOITTAMISEN PERIAATTEITA Sijoittaminen tapahtuu rahastojen kautta käyttäen vähintään kahta varainhoitajaa.

Lisätiedot

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN

CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN CS34A0050 YRITYKSEN PERUSTAMINEN Eri yritysmuotojen verotus ja oman pääoman merkitys Yliopisto-opettaja, Tiina Sinkkonen Yritysmuodot Ammatinharjoittaja Yksityisyritys eli toiminimi (T:mi) Elinkeinoyhtymä

Lisätiedot

Rahastosäästämisen ABC

Rahastosäästämisen ABC Rahastosäästämisen ABC Sisältö 1. Sijoitusrahaston määritelmä 2. Rahastojen hinnoittelu & kustannukset 3. Rahastotyypit 4. Säästäminen ja rahastot 5. Rahastot Nordnetin palvelussa 6. Verotus Sijoitusrahaston

Lisätiedot

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN

PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN PIENSIJOITTAJAN PERUSKURSSI HENRI HUOVINEN Sijoitussalkun muodostamisessa tulee ottaa huomioon sijoittajan sijoitustavoitteet, riskinsietokyky ja rajoitteet. Hyvänä sijoitussalkun lähtökohtana toimii osakesalkun

Lisätiedot

Sijoituspolitiikka. Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa

Sijoituspolitiikka. Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa Sijoituspolitiikka Lahden Seudun Ekonomit ry Hyväksytty vaalikokouksessa 8.11.2017 Sijoitustoiminnan perusperiaatteet 1/4 Lahden Seudun ekonomit ryn sijoitustoiminnan perusperiaatteet ovat yhdistyksen

Lisätiedot

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Rahamuseo 2.11.2010 2.11.2010 Tero Oikarinen ja Johanna Örndahl Esimerkkejä suorista sijoituksista Osakkeet Korot Hyödykkeet

Lisätiedot

Strukturoitujen Sijoitustuotteiden Sanastoa

Strukturoitujen Sijoitustuotteiden Sanastoa Strukturoitujen Sijoitustuotteiden Sanastoa Arvostuspäivä on ajankohta, jonka mukaan lähtö- ja loppuarvo määritetään. Allokaatio Eri arvopaperilajien pidemmälle aikavälille määritetty suhteellinen osuus

Lisätiedot

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen

Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Sijoittaisinko indeksilainaan, rahastoon tai sijoitussidonnaiseen vakuutukseen Rahamuseo 10.5.2011 Esityksen sisältö Yleiskatsaus sijoituskohteiden valikoimaan Sijoitustuotteiden keskeisiä ominaisuuksia

Lisätiedot

PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU. KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd

PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU. KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd PK-YRITYKSEN RAHOITUSINSTRUMENTTIEN SUUNNITTELU KTT, DI TOIVO KOSKI elearning Community Ltd Yrityksen rahoituslähteet 1. Oman pääomanehtoinen rahoitus Tulorahoitus Osakepääoman korotukset 2. Vieraan pääomanehtoinen

Lisätiedot

Mandatum Hellen ja Mandatum Pyrrha Indeksilainat. Merkintäaika: 21.5. 14.6.2007

Mandatum Hellen ja Mandatum Pyrrha Indeksilainat. Merkintäaika: 21.5. 14.6.2007 Indeksilainat Merkintäaika: 21.5. 14.6.2007 Osakemarkkinatuottoa pääomaturvatusti - Mandatum Yksityispankki tuo markkinoille kaksi uutta indeksilainaa, joiden avulla sijoittaja voi hyötyä pääomaturvatusti

Lisätiedot

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010

TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 TILINPÄÄTÖSTIETOJA KALENTERIVUODELTA 2010 Viking Line -konserni, jonka edellinen tilikausi käsitti ajan 1. marraskuuta 2009 31. joulukuuta 2010, on siirtynyt 1. tammikuuta 2011 alkaen kalenterivuotta vastaavaan

Lisätiedot

25.9.2008 klo 9-15. 1. Selvitä vakuutustekniseen vastuuvelkaan liittyvät riskit ja niiltä suojautuminen.

25.9.2008 klo 9-15. 1. Selvitä vakuutustekniseen vastuuvelkaan liittyvät riskit ja niiltä suojautuminen. SHV-tutkinto Vakavaraisuus 25.9.28 klo 9-15 1(5) 1. Selvitä vakuutustekniseen vastuuvelkaan liittyvät riskit ja niiltä suojautuminen. (1p) 2. Henkivakuutusyhtiö Huolekas harjoittaa vapaaehtoista henkivakuutustoimintaa

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2007

Lisätiedot

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi

Yksinkertainen on tehokasta. Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009. www.seligson.fi ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 13.5.2009 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu tt rahasto

Lisätiedot

Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla. 25.3.2014 Sari Lounasmeri

Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla. 25.3.2014 Sari Lounasmeri Pörssisäätiön Sijoituskoulu Tampereen Sijoitusmessuilla 25.3.2014 Sari Lounasmeri Pörssisäätiö edistää arvopaperisäästämistä ja arvopaperimarkkinoita Sijoittajan verotus Osingot ja luovutusvoitot / Sari

Lisätiedot

Sijoitustuotteet tutuiksi

Sijoitustuotteet tutuiksi Sijoitustuotteet tutuiksi Sijoitus-Invest 14 15.11.2012 Finanssivalvonta Finansinspektionen Financial Supervisory Authority 14.11.2012 Eeva Granskog ja Tero Oikarinen Finanssivalvonta Suomen rahoitus-

Lisätiedot

Osakekaupankäynnin alkeet

Osakekaupankäynnin alkeet Osakekaupankäynnin alkeet Sisältö 1. Mikä on osake? 2. Kuinka sijoitan osakkeisiin? 3. Osakesijoittamisen edut 4. Verotus 5. Nordnet osakesijoittajan tukena 6. Katsaus sijoittajan työkaluihin Mikä on osake?

Lisätiedot

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN

WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN WULFF-YHTIÖT OYJ OSAVUOSIKATSAUS 12.8.2009, KLO 11.15 KORJAUS WULFF-YHTIÖT OYJ:N OSAVUOSIKATSAUKSEN 1.1. - 30.6.2009 TIETOIHIN Pörssille 11.8.2009 annetussa tiedotteessa oli toisen neljänneksen osakekohtainen

Lisätiedot

Parempi suunnitelma varoillesi

Parempi suunnitelma varoillesi Parempi suunnitelma varoillesi xx.xx.2014 Presentation name / Author 16.9.2014 2 Tapaamisessa tänään 1. Esittäytyminen 2. Oma tilanteesi 3. Omat tavoitteesi 4. Ratkaisumme sinun tarpeisiisi 5. Päätökset

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 % vuodessa Kaksi vaihtoehtoa:

Lisätiedot

Korkokauluri X -sijoituskori

Korkokauluri X -sijoituskori Korkokauluri X -sijoituskori Sijoituskorin säännöt Korkokauluri X -sijoituskori Keskeiset ehdot Sijoituskorin hoitaja: Mandatum Henkivakuutusosakeyhtiö Myyntiaika: 18.4. 7.6.2012 Kohde-etuus: Sampo Pankki

Lisätiedot

Aamuseminaari 9.4.2008

Aamuseminaari 9.4.2008 Aamuseminaari 9.4.2008 Rahastouutuuksia alkuvuonna Nordea Absoluuttisen Tuoton Salkku Rahastojen rahasto, joka yhdistää Nordean absoluuttisen tuoton strategioita Positiivista tuottoa ja hajautusta salkkuun

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1 PERUSKÄSITTEET Yksinkertainen on tehokasta. ETF vai rahasto? ETF on nimensä mukaisesti pörssinoteerattu rahasto - siis sijoitusrahasto,

Lisätiedot

Indeksilainoilla vakautta salkkuun. johtaja Antti Parviainen Strukturoidut Tuotteet

Indeksilainoilla vakautta salkkuun. johtaja Antti Parviainen Strukturoidut Tuotteet Indeksilainoilla vakautta salkkuun johtaja Antti Parviainen Strukturoidut Tuotteet Indeksilainat Joukkolainamuotoisia sijoituskohteita, jotka koostuvat suurelta osin korkosijoituksesta jolla taataan pääomaturva,

Lisätiedot

ETF vai tavallinen osakerahasto?

ETF vai tavallinen osakerahasto? ETF vai tavallinen osakerahasto? Jaana Timonen Seligson & Co Rahastoyhtiö Oyj 1 KUSTANNUSTEN MERKITYS? Yksinkertainen on tehokasta. Lähtötilanne: 100 000 euron sijoitus 25 vuodeksi Tuotto-oletus: 10 %

Lisätiedot

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi

Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Osakekaupankäynti 1, peruskurssi Tervetuloa webinaariin! Webinaarissa käydään läpi mm. mikä osake on, miten pörssi toimii ja miten osakesäästämisen voi aloittaa. Lisäksi tutustutaan Nordnetin työkaluihin.

Lisätiedot

r1 2 (1 0,02) 1 0,027556 (1 0, 0125) A250A0100 Finanssi-investoinnit 6. harjoitukset 21.4.2015 Futuuri, termiinit ja swapit

r1 2 (1 0,02) 1 0,027556 (1 0, 0125) A250A0100 Finanssi-investoinnit 6. harjoitukset 21.4.2015 Futuuri, termiinit ja swapit A50A000 Finanssi-investoinnit 6. harjoitukset.4.05 Futuuri, termiinit ja swapit Tehtävä 6. Mikä on kahden vuoden bonditermiinin käypä markkinahinta, kun kohdeetuutena on viitelaina, jonka nimellisarvo

Lisätiedot

Mitä kotitalouden pitää tietää taloudesta? Pasi Sorjonen 12.9.2012 18.3.2013 Markets

Mitä kotitalouden pitää tietää taloudesta? Pasi Sorjonen 12.9.2012 18.3.2013 Markets Mitä kotitalouden pitää tietää taloudesta? Pasi Sorjonen 1.9.1 18.3.13 Markets OSAA TÄMÄ PÄÄSET PITKÄLLE Budjettirajoite oma talous on tasapainossa, nyt ja yli ajan Korkomatematiikka haltuun lainat, sijoitukset,

Lisätiedot

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA

AHJOS & KUMPPANIT OY (6) TASEKIRJA AHJOS & KUMPPANIT OY 31.12.2010 1 (6) TASEKIRJA Sisältö: Sivu: Tuloslaskelma 2 Tase 3 Liitetiedot 4 Kirjanpitoasiakirjat 6 Voiton käyttöä koskeva esitys 6 Allekirjoitus 6 Liitteet: - Tase-erittelyt - Tilintarkastuskertomus

Lisätiedot

Tuottoa vertais- ja joukkorahoituslainoista @fellowfinancefi Fellow Finance Oyj Joukkorahoitusta ihmisille ja yrityksille Perustettu 2013 Toimii Suomessa, Saksassa ja Puolassa 165 miljoonaa euroa välitetty

Lisätiedot

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja

- Kuinka erotan jyvät akanoista. Petri Kärkkäinen salkunhoitaja - Kuinka erotan jyvät akanoista Petri Kärkkäinen salkunhoitaja eq Suomiliiga eq Suomiliiga on Suomeen sijoittava osakerahasto Rahasto sijoittaa varansa suomalaisiin ja Suomessa noteerattujen yhtiöiden

Lisätiedot

MERKINTÄLOMAKE ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB METSÄ A

MERKINTÄLOMAKE ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB METSÄ A MERKINTÄLOMAKE ERIKOISSIJOITUSRAHASTO UB METSÄ A Rahaston minimimerkintä (A-sarja) on 5 000 euroa. Rahasto-osuuksien merkintä tapahtuu toimittamalla täytetty ja allekirjoitettu merkintälomake alla olevaan

Lisätiedot

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos

esityslista, toimintakertomus/tilinpäätös, talousarvio 2019, suunnattu maksullinen osakeanti, yhtiöjärjestyksen muutos Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 2 co Holiday Club Isännöinti PL 618, 33101 Tampere www.holidayclub.fi/isannointi p. 0300 870902 Kokouskutsu Varsinainen yhtiökokous Kiinteistö Oy Saimaa Spa Lodge 2 osakkeenomistajat

Lisätiedot

6 Kertausosa. 1. a) Arvo laskee 4,3 % 100 % - 4,3 % = 95,7 % Arvo nousee 28,9 % 100 % + 28,9 % = 128,9 %

6 Kertausosa. 1. a) Arvo laskee 4,3 % 100 % - 4,3 % = 95,7 % Arvo nousee 28,9 % 100 % + 28,9 % = 128,9 % 6 Kertausosa 1. a) Arvo laskee 4,3 % 100 % - 4,3 % = 95,7 % Arvo nousee 28,9 % 100 % + 28,9 % = 128,9 % Osakkeen arvo vuoden lopussa 1,289 0,957 12,63 = 15,580... 15,58 b) Indeksin muutos: 6500 1,1304...

Lisätiedot

Private Sijoitusvakuutukseen ja Private Kapitalisaatiosopimukseen liitettävissä olevien Danske Bank Private Banking sijoituskorien säännöt

Private Sijoitusvakuutukseen ja Private Kapitalisaatiosopimukseen liitettävissä olevien Danske Bank Private Banking sijoituskorien säännöt Private Sijoitusvakuutukseen ja Private Kapitalisaatiosopimukseen liitettävissä olevien Danske Bank Private Banking sijoituskorien säännöt Danske Varainhoito Korko -sijoituskori säännöt Danske Varainhoito

Lisätiedot

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen.

SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto. Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. SÄÄNNÖT [1] Sijoitusrahasto Rahaston voimassa olevat säännöt on vahvistettu 12.1.2016. Säännöt ovat voimassa 1.3.2016 alkaen. -sijoitusrahaston säännöt Rahaston säännöt muodostuvat näistä rahastokohtaisista

Lisätiedot

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA

ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA ULKOMAISTEN OSINKOJEN KÄSITTELY VEROTUKSESSA Tämä Varallisuusviesti käsittelee ulkomaisista yhtiöistä saatujen osinkojen verotukseen liittyviä käytännön seikkoja. Sampo Pankki on kansainvälisen osakesijoittamisen

Lisätiedot

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015

Markkinakatsaus. Kesäkuu 2015 Markkinakatsaus Kesäkuu 2015 Talouskehitys EK:n luottamusindikaattorit edelleen toukokuussa pitkäaikaisen keskiarvon alapuolella, rakentamisessa ja kaupan alalla kuitenkin merkkejä paremmasta Euroalueen

Lisätiedot

Handelsbanken Rahastosalkku -

Handelsbanken Rahastosalkku - Rahastosalkku - aktiivista varainhoitoa sijoitusrahastoilla Sijoitusristeily 2007 Salkunrakentamisen perusperiaatteet Hajauta sijoituksia sekä korko- että osakemarkkinoille Hajauta sijoituksia myös omaisuusluokkien

Lisätiedot

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9

Kullo Golf Oy TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010. Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 Kullo Golf Oy Golftie 119 06830 KULLOONKYLÄ Kotipaikka: PORVOO Y-tunnus: 1761478-9 TASEKIRJA 1.1.2010-31.12.2010 Tämä tasekirja on säilytettävä 31.12.2020 asti Tilinpäätöksen laatija: Tilisampo Oy 1 TILINPÄÄTÖS

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala

Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus. Apulaisprofessori Tomi Viitala Verotuksen perusteet Pääomatuloverotuksen perusteet, sijoittamisen verotus Apulaisprofessori Tomi Viitala Miksi pääomatulojen (lähes) tasavero? Teoreettisia näkökulmia Ylimääräisiä tuloja, ei liity veronmaksukykyyn

Lisätiedot

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto

Eufex Rahastohallinto Oy Y-tunnus 2179399-4 Eteläesplanadi 22 A, 00130 Helsinki 09-86761413 www.eufex.fi/rahastohallinto EPL 100 Erikoissijoitusrahasto Vuosikertomus 2011.12.27-2012.12.31 EPL 100 2012.12.31 Rahaston perustiedot Tuotto A1 D1 Rahastotyyppi Osakerahasto 1 kuukausi 2.83% 2.83% Toiminta alkanut 2011.12.27 3 kuukautta

Lisätiedot

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT

RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT 524 N:o 151 Liite I RAHASTOYHTIÖN TULOSLASKELMAN JA TASEEN KAAVAT TULOSLASKELMA Palkkiotuotot Hallinnointipalkkiot - Hallinnointipalkkioiden palautukset Merkintäpalkkiot Lunastuspalkkiot palkkiot Tuotot

Lisätiedot

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö

Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Verotuksen perusteet Eri yritysmuotojen verotus: osakeyhtiö Apulaisprofessori Tomi Viitala Osakeyhtiön verotus Osakeyhtiö on yhteisö eli osakkeenomistajistaan erillinen verovelvollinen Osakeyhtiölle lasketaan

Lisätiedot